Viheltäjät

Katupojista on usein esitetty jonkinlaista romanttista kuvaa. Siinä on ollut kenties ajatus siitä miten hyvä köyhä ei lannistu. Ja ajatus siitäkin että taloudellisten kahleiden puute tekisi vapaita ihmisiä on varmasti painanut hieman. Ja ajatus siitä että katupoika olisi jotenkin oma itsensä kun hänen ei tarvitse pitää roolia. Ja se, että köyhä on spontaani ja muutoinkin lapsenomaisessa onnellisuudessa jota ei liika filosofiointi masenna. Ja kenties mukana on ollut sekin huomio, että ihmisen onnellisuus on joskus ja jossain määrin enemmän persoonallisuustyyppi kuin jokin joka täysin tiivistyy pelkkään omaisuuteen ja siihen miten muutoin onnistaa.

Mutta itselleni ei voi olla tulematta mieleen että silloin kun katupoika viheltää pollarin nähdessään, niin syynä ei ole hilpeys tai edes viattoman teeskentely. Että vihellys on jotain jota tekee ns. kyttävahti. Jolloin puhutaan huumemaailman vähiten rahoittuvasta kastista. Tämä Maslown tarvehierarkiaa korostava loukkaava stereotypiointi yhdistää köyhyyden rikollisuuteen tai ainakin tarverikollisuuteen. Ja tämä taatusti loukkaa kaikkia maailman katupoikia. (Jotka uskovat varmasti että yhteys on liioiteltu. Näkisivät vaikka se olisi tosikin.) Mielikuvani tässä kohden on vahva. Kenties siksi että työpaikkani on Sörnäisissä. Ja sen piritorin kasvatteja katsellessa mieleen ei jostain syystä tule että tässä olisi jotenkin erityisen vapaita ja onnellisia ihmisiä.

Jengiläisiä.

Kysymys on ehkä osittain siitä onko katupoika ns. jengiläinen. Tämä näkökulma on nähtävissä esimerkiksi "Takkiraudan" Putin -kirjoituksessa. Hän puhuu katupojista ja pitää Putinia jopa arkkityyppisenä ... jonain jota minä kutsuisin ihan jengiläiseksi. "Katupojat ja jenginuoret ovat kaikkialla maailmassa samanlaisia. Kyse on esiteini- ja teini-ikäisten nuorten ihmiskoiraiden antisosiaalisista yhteenliittymistä. Katupoikien kulttuuri on antisosiaalista, muun yhteiskunnan kanssa vihamielistä, toisiin ihmiskoiraslaumoihin nähden aggressiivista ja lauman sisällä hypermaskuliinista." Ajatus siitä että sosiaalisuus ja maskuliinisuus, jotka molemmat voivat jossain määrin olla hyviäkin asioita, tiivistyvät ryhmäpaineeksi ja macho bullshitiksi ei ole huono. Takkiraudan mukaan Putin olisi noussut omin ansioin, eli hän olisi by definition nousukas, on ajatuksena uskottava. Etenkin kun henkenä on se, että köyhyyden sijaan nimenomaan väkivaltakulttuuri opettaa hyvin erilaiset strategiat kuin yläluokkaisessa tai keskiluokkaisessa turvallisemmassa elämänmenossa.

Sen henki itse asiassa vahvistui mielessäni katsellessani eilen dokumentteja jengien synnystä ja toiminnasta. Huomion ytimessä olivat etenkin tietyt aasialaiset jengit USA:ssa. Niiden syntytausta oli siitä mielenkiintoinen, että kun aasialaisia muutti tietyille alueille, näiden alueiden jo paikalla olevat jengit eivät pitäneet aasialaisista. Rasismi rehotti. Ja kyykyttäjinä eivät olleet mikään "white trash" vaan afrikanamerikkaalisten ja latinojen jengit. Aasialaiset jengit aloittivat itsepuolustuksellisina, mutta varsin pian tämä muuttui toiseenhyökkäämiseksi. Näin tapahtui myös jengeissä joissa tyypillistä oli omituinen kaksoiselämä jossa älykkäät ja hyvin koulussa menestyneet oppilaat olivat yöaikaan jengiläisiä jotka saattoivat tehdä mitä jengiläiset nyt yleensä ottaen tekevät. (Tämänlaatuinen "kiusatusta tappajaksi" -kaava on jotain jota voi olla vaikeaa ymmärtää. Sillä ymmärrämme että uhri ei ole paha kun taas tekijä on. ; Mutta on tässä riskinä tietysti myös se, että nykykulttuurissa tekijän ymmärtäminen on usein keskeisemmässä roolissa kuin uhrin auttaminen.)

Jengejen toimintaa taas ei oikeastaan voi ymmärtää muuten kuin sen tiukan ja omituisen sosiaalisuuden kautta. Jengiläisen ja sen viehättävämmän katupojan välillä oleva ero onkin kenties vain siinä että katupoika on indiivi. Hän viheltelee poliisille korkeintaan hämätäkseen poliisia, osallistuakseen valtaa vastaan tehtyyn pieneen mielenilmaukseen. Viheltää koska voi, ja koska muutkin viheltävät. (Ja näin poliisipolo ei edes tiedä missä oikeat kyttävahdit ovat.)

Itsereflektiohöpöön siirtäen.

Kykenen hyvin ymmärtämään sitä, miten kiusatuista voi syntyä kostoautomaatteja. Olen itsekin sen verran pimeyden olento. Itse asiassa jos katsotaan niitä "katupojan" (jengiläisen) piirteitä niin tunnistan niistä varsin monta itsestäni. (Huolestuttavin niistä on se, että siinä missä normaalilla ihmisellä on väkivaltaa kohden vahva inhibitio, eli he pitävät väkivaltaa paitsi moraalittomana niin emotionaalisesti vastenmielisenä ja ikävänä asiana tehdä. Minä nautin siitä. Pidän sitä vain moraalittomana. Eli en seuraa tunteita näissä asioissa.) Ja tämä on joskus hämmästyttänyt itseäni. Olen ihmetellyt että mitkä elementit tarkalleen ottaen ovat johtaneet siihen että mistä se johtuu. Kenties minut kasvatettiin riittävän hyvin tavoille.

Tai kenties en vain ollut niin seuraan menevä. Jengiläisyyden ytimessä kun on jonkinlaien uusioperheen rakentaminen. Aasialaiset jengiläisetkin dokumentissa korostivat miten jengin muut jäsenet ovat uusi perhe, jonka puolesta ollaan valmiita tekemään kaikenlaista. Minä en ole ollut sitä porukkaa joka hakee kaverin apuun ja hakkaa kimpassa. Minä olen sitä tyyppiä joka odottaa kaksi viikkoa että saa sneakattya tyypin takaapäin. Tämä voisi kertoa siitäkin että minulle maskuliinisten piirteiden ylikorostaminen ei ole mikään pakko. Päin vastoin, teen julkisesti paljon sellaisia asioita joita voisi pitää vähintään neoteenisena, feminiinisenä, neitimäisenä - ellei peräti "hintahtavana". En koskaan ollut jengiläinen tai oikein mitään sen suuntaistakaan. Joten ei tietysti ollut tarvetta näyttää, ansaita paikkaa tai initioitua ryhmään. Pidän päinvastoin kaikkia ryhmäpaineen muotoja lähtökohtaisesti epäilyttävinä. En ymmärrä miten kukaan luottaa jengiläiseen, kun katsoo mitä kaikkea nämä kykenevät ihmisille tekemään ja kaikkea.

Kuitenkin tämä kaikki ei ole läpeensä huono asia. Koska minulla ei ole estoja, en ole automaattisesti ns. sääliö. (Joka katsoo sivusta, kauhistelee eikä tee mitään. Lue: ihmiskunnan pohjasakkaa joka ansaitsee kaiken ikävän mitä maailma heihin keksiikään heittää = validein tietämäni perustelu teodikean ongelmaan.) Esimerkiksi tänään aamupäivällä töissä käväistessäni päädyin huomaamaan tilanteen jossa oli kysymys jostain kiistasta. Siinä oli muutamien nuorten ulkonäöltään varsin natsihenkisesti pukeutuneiden ihmisten kinasta. Päättelin kuulemani pohjalta että yksi heistä olisi menossa vankilaan ja hän oli velkaa jollekulle joka ei ollut paikalla mutta jonka avuliaita ystäviä nämä muut ihmiset sitten olivat. En luonnollisesti rynnännyt suoraan sankarillisesti väliin. Tarkoitukseni kun on lähinnä varmistaa että eivät puukota toisiaan siinä. (Kotonaan tehkööt mitä lystäävät. Minä en ole lähimailla ja niin edes päin.) Mitään teräasetta ei toki näkynyt. Mutta ajattelin hämmentää nostamalla keskustelua siitä että miten jotkin asiat on kenties tehtävä, mutta että niitä ei ehkä kannata tehdä niin julkisilla paikoilla. Luonnollisesti ajattelin varasuunnitelmana käyttää nahkatakkiani vasemmassa kädessä (kannoin sitä muutenkin olalla) ja oikeassa kädessä avainnippua, ja kohdella lähimmäisiäni tavalla joita jotkut sword&cloak -tekniikat opettavat. Riitelijät saivat asiansa kuitenkin sovittua ja mitään ei tapahtunut. Jälkikäteen tajusin että joku päivä minä vielä ... kuolen.