Onko evolutionismikin humanismia?

Ai, sinulla on vahva mielikuva "vaakasuoraan" uivista kaloista?
Ei se silti ole syy kääntää tätä kuvaa epätieteenmukaisesti.
Me uimme "pystysuuntaan" - että käännä ittelles vaan!

"Evolutionismi" on sana jota toistellaan usein. Tässä kohden sen käyttäminen on kuitenkin hyvin epäkonsistenttia. Toisaalta se nähdään skientisminä, eli luonnontiedekeskeisenä. Toisaalta se nähdään vahvasti humanistisena liikkeenä. Otetaan vaikkapa esimerkiksi seuraava kreationistin lausunto joka korostaa sitä että evolutionismi on synonyymi sekulaariateistiselle liberalismille. ; "Liberaalit pitävät itseään supersuvaitsevaisina, fiksuina, "rationaalisina" ja humaaneina. Poliittinen korrektius ja demokraattien äänestäminen on vakio. Liberaaleille on ominaista tekopyhyys, snobimaisuus, alentuva suhtautuminen toisinajattelijoihin sekä ironisesti myös rasismi Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden ihmisiä kohtaan." Yleensä tämä ristiriita peitetään sillä että sanotaan että evolutionistit ovat itse sisäisesti ristiriitaisia. Eli että he eivät noudata skientismin ehtoja, eli eivät olekaan tiedettä.

Ylläolevaa kuvaa tuntuu vahvisavan myös tiedejournalismi. Näyttää siltä että evoluutio saa näkyvyyttä kun joku esittää jotain antisteististä argumentaatiota siitä miten Hyvä Jumala ei voisi tehdä jotain piirrettä. Näin ollen evoluutio nähdään usein ainoastaan argumenttina "epätäydellisestä suunnittelusta" eli jonkinlaisena Pahan Ongelman soveltamisena biologisten funktioiden analyysiin. Tässä on taustalla evoluution väärinymmärtäminen ; Evoluutiohan itse asiassa nojaa adaptaatioihin, ja luonnonvalinnan ja fittnessin ideana on päin vastoin funktionaalisuuden korostaminen. Huonojen funktioiden taustalla on aivan toinen tilanne. Nimittäin konteksti. Esimerkiksi kun mietitään miksi rakkomme on huono, ja miksi toimistotyössä selkäkipuolemme, on evoluution vastaus sille se, että ihminen on monin paikoin "nelijalkaisen eläimen pohja joka on nostettu pystyasentoon". Tällä ei ole mitään tekemistä Pahan Ongelman kanssa, mutta kaikki yhteys teoriaan yhteisestä kantamuodosta. 

Kreationistit eivät ymmärrä tätä ja korostavatkin että evolutionisti vetoamassa pahan ongelmaan on idiootti koska ID ja kreationismi ei vaadi täydelistä funktiota koska maailma on esimerkiksi rappeutunut jne. Ja korostavat että evoluutiohan nojaa funktioon joten eitoiminnallisuus olisi evoluutiolle vähintään yhtä iso ongelma kuin kreationismille. Sekä journalismi että kreationistit tuntuvat olevan sokeita tälle teorialle. Evoluutiota ei todisteta tiedemaailmassa antiteismillä tai Pahan ongelman teologioilla. ; Kuitenkin moni kreationisti uskoo näin - osa heistä väittää tätä jopa aivan päin naamaa. Että evoluutiotiede on humanistista teologiaa. Ja näin "evousko" on heistä oikea nimitys.

Tämä ihmetyttää minua joka olen  esimerkiksi miettinyt ihan erilaisia kysymyksiä. Sellaisia kuin että W.D. Hamilton näki yhteyden ryhmävalinnan ja sukulaisvalinnan välille, koska hän analysoi osuvasti George Pricen populaatiogenetiikkaa koskevia yhtälöitä (korostetusti luonnonvalinnan kaavoja). Ja että tästä löytyvä päätelmä on yllättävä ; Fitness -keskeinen luonnonvalinnan teoria pitää sisällään monitasoista valintaa ja aito altruismi on mahdollista vain jos ryhmässä on altruistista käytöstä. Yksilötasolla ei siis päästä "itsekästä geeniä pidemmälle", jolloin päästään Hamiltonin yhtälön määräämälle tasolle jossa sukulaisia hyödytetään vain siinä suhteessa missä ne ovat sukua omalle itselle. Ja tätä suurempi taso uhrautuvaisuutta (aka. aitoa altruismia) vaatisi itseuhrausta joka vaatisi ryhmävalintaa. Ilman tätä luonnonvalinta yksilötasolla estäisi altruismin karsimalla sen populaatiosta.
1: Ja tästä olen sitten jatkanut sellaisiin mietteisiin jotka koskevat kahta kysymystä. ;  Koska en näe ryhmävalintaa relevanttina, on minun haasteenani ollut joko "ottaa matemaattinen haaste ja osoittaa virhe laskelmissa" tai sitten "analysoida premissit ja huomata että niissä on oletuksia jotka eivät havaintojen mukaan pädekään reaalimaailmassa." Oma tulokseni on, että (a) kaavat pätevät, mutta (b) yleensä ottaen niissä perusvirheenä on maailman avuliaisuuden ja uhrautuvaisuuden ylikorostaminen. Valtaosa tapahtuu Hamiltonin yhtälön rajoissa. Uhraus on usein riski, joka ei aktivoidu aina. Ja tilastollisessa tarkastelussa avuliaisuus paljastuu uhrauksiltaan oletetuiksi. (c) Ryhmävalinta voi kuitenkin toteutua marginaalisesti, koska adaptaatio ei ole kaiken ydin. Neutraaliteoria kuvaa neutraalien -ja jopa hieman negatiivistenkin- ominaisuuksien kasautumista populaatiossa. Ja altruismin kohdalla suurin ongelma on se, että vaikka vihreän parran efekti hyödyttääkin kun on useita vihreäpartaisia, ei yhden avuliaan uhrautujan kohtalo helposti ole kaunis. Siksi ongelmana ryhmävalinnassa on korostetusti alkuun pääseminen. Ja koska olen neutraaliteorian kannattaja, minun on helppoa tunnustaa että tämänlainen efekti on täysin mahdollinen.

Tätä kautta on tärkeää esittää kysymys siitä "ovatko evolutionistit humanismia".

Tähän minulla on kaksi vastausta. Ehdoton "Kyllä" ja ehdoton "Ei". Tässä tarvitaan huomio siitä että tosiasiassa evolutionismi on identiteettimerkki. Se on jokin jolla syytetään muita ja toisaalta jotain jolla itseä kutsutaan. Tämä ryhmä on nimeämisen, eikä määritelmän (ja tiettyjen attribuuttien) kautta kasautunut homogeeninen joukko.

Karkeasti sanoen evolutionistit voidaan jakaa kahtia siten että toisella puolella on Dawkins ja toisella Gould. Ja tämä jako ei kulje siinä tunnetussa teoriaeroissa. Dawkins on adaptationisti ja Gould jaksottaisen tasapainon mallin ystävä. Mutta tässä jakolinjassa ei ole kysymys näistä teorioista. Tosiasiassa "Dawkins -darwinistiksi" voidaan laittaa monia jaksottaisen tasapainon mallin kannattajia. Ja "Gould darwinismiksi" voidaan kutsua monia adaptationisteja. Sillä jako kulkee sen kautta miten evoluutiota sovelletaan.
1: Dawkins on tunnetusti humanisti. Samoin kuin valtaosa uusateisteista jotka kannattavat evoluutiota ovat. Hän itse toki käyttää tieteen sävyttämää kieltä. Mutta hän on maailmankuvallisuuden grand old man. Hän siis tarjoaa evoluution lisukkeiksi kokonaista maailmankuvaa. Hän on ihminen joka jakaa kreationistien kanssa ajatuksen siitä että evoluutio on erityisen vahvassa linkityksissä ateismiiin. Näin hän antaa luvan tulkita ateismia. Hänen logiikkansa onkin se, että hän luottaa luonnontieteeseen ja kun Jumala ei ole luonnontieteellinen hän tulkitsee maailman ateismin kautta. Tällöin teoriat ovat tulkintakehys tässä maailmankuvassa.
2: Gould taas vastusti juuri tämänlaista vahvasti. Kun hänen kirjojaan lukee, nousee esille vahva teema jossa hän vastustaa evoluutioon liittyviä myyttejä. Esimerkiksi hän moittii sitä että evoluutio muokkautuu helposti menestystarinaksi. Eli evoluutio nähdään sankaritarinana jossa tarina on "lajien kautta heijastettu" klassinen "underdogista voittajaksi" -teemainen kertomus. Gould vastusti sukupuiden järjestämistä hierarkiaksi jossa ihminen on huipulla. Sillä ne eivät ole evoluutioteorian seurauksia, vaan maailmankuvallisia tarinoita jotka sidotaan sinänsä tosiasioihin. Samoista faktoista tehdään tarina, käyttämällä non sequitur -päätelmiä joissa tosiasioita ei kenties vääristellä mutta tarina on kuitenkin "voi olla" -saivartelua sen sijaan että se olisi kunnollista tiedettä. Gould poisti myytin evoluutiosta.

Karkeasti sanoen;
1: Dawkins on humanisti jolla on kova osaaminen luonnontieteessä mutta joka värittää tätä humanistisilla työkaluilla. (Joita hän käyttää vähemmän elegantisti) ja Gould skientisti, joka havaitsee humanistisia teemoja evoluutiossa, dekonstruoi nämä, ja tämän jälkeen jäljelle jää humanismista siivottu skientistinen evoluutio. Ja yllättävää kyllä, kuten usein käy, skientistinen versio on ihmisystävällisempi kun taas Dawkinsin humanismi tuo mukanaan arvolatauksia ja tuomitsemista.
2: Samalla selviää miksi niin moni kreationisti näkee Gouldin evoluutiokriittisenä ja lainaavat hänen teoksiaan evoluutiota kumoavana juuri siksi että he eivät ymmärrä että Gould rakasti evoluutiota eikä tosiasiassa kumoillut sitä vaan sen päälle idioottimaisuuksissa liimattuja tulkintoja. Kreationistit eivät erota päälleliimattua myyttiä ja evoluutiota toisistaan. Osittain siksi että he tulkitsevat evoluution teologisesti ja vain teologisesti kykenemättä irtautumaan tästä näkökulmastaan, eli näkemään asioita oman maailmankuvansa väritysten ulkopuolelta. Näin syntyy olkiukko jopa siitä mitä ne tarinallisemmat evoluutikot väittävät. Sillä jopa muokatessaan evolutionistien myyttejä he eivät tosiasiassa ota Dawkinsin todella olemassaolevia myyttejä vaan luovat oman teologisen tulkinnan omista evoluutio-olkiukoistaan ja väittävät evouskon olevan näitä. (Ovat niin pakkomielteisiä haukkujia että todellisetkin ongelmat menevät heiltä täysin yli hilseen. Inkompetenssin maksimitasoa tässä kieltämättä lähennellään.) Itse ihmettelin aikanani jo Jehovan todistajien kanssa sitä miten Gould muka kumosi evoluution kun hän oli päin vastoin maailmankuulu evoluution puolustaja. Syy on juuri tässä. Gould kumosi evoluution ympärille kasattuja siihen mielikuvissa liitettyjä myyttejä. Ja Jehovan Todistajat eivät tajunneet että tässä kumottiin myyttejä eikä evoluutiota. Heidän mielikuvansa kun osuivat yhteen näiden eievolutiivisiksi paljastetujen mielikuvien kanssa.


Itse olen evolutionisti nimenomaan Gouldilaisessa mielessä. Ymmärrän toki että ihmisillä on maailmankuva. Mutta lokeroin tämän hyvin erikoisesti. En nimittäin kiellä että evoluution kannattajilla on aina maailmankuva. En vain pidä tätä relevanttina.
1: Yhtenä hyvänä vertauksena voidaan ottaa gravitaatio. Voidaan sanoa että gravitaatioteorian takana oli vahva maailmankuvallisuus. Tarkalleen ottaen Newton oli nykyajan silmin hyvin taikauskoinen mies. Hän kulutti aikaansa okkultismiin. Usein Newtonin alkemian ja okkultismin ja Raamattuennustusten kanssa puuhastelu pidetään tiukasti erillään hänen gravitaatioteoriastaan. Mutta molempia niitä yhdistää kuitenkin se, että hän koki syvää viehätystä "kaukovaikutuksiin". Onkin nähty että gravitaatio kaukaa vaikuttavana "voimana jota ei suoraan voitu havaita ja joka silti vaikutti" oli tämänlainen juuri siksi että Newton piti muutenkin sellaisesta. Tämä ei tee gravitationismista alkemian kannattamista tai epätieteellistä "koska Newton oli alkemiapuuhastelija". Tämä on sinänsä totta, mutta se on irrelevanttia.
2: Toinen vertaus saadaan Kierkegaardista. Hän kuvasi luottamusta vertaamalla sen tuomaa vakautta ja varmuutta Arkhimedeen pisteeseen. Tämä taas on fysiikkaan ja vipuihin liittyvä ajatus siitä että on tukipiste, johon nojaamalla (ja riittävän pitkällä vipuvarrella) voidaan siirtää vaikka koko maailma paikoiltaan. Vapautta ja muuntuvuuskykyä siis saadaan tämänlaisen vakaaksi koetun tukipisteen kautta. Dogmaan heittäytyminen voi siis vapauttaa. Tämä on nähtävissä eksistentialistiseksi kokemukseksi johon liittyy fysikaalinen suure. Olisi kuitenkin typerää väittää että vipumekaniikka olisi teologinen teoria.

Näkisin että teorioita muunnetaan liiankin helposti ihmiskeskeisiksi. Humanismin ongelmana on se, että se tavallaan tekee kaikesta ad hominemin sävyttämää. Teorian kannattajien luonne muuttuu helposti oleelliseksi ja teoria redusoidaan liiankin suoraan heidän kannattamiensa ideologioiden sätkynukeksi. Etenkin teorian keksijän maailmankuva halutaan sitoa teorian ytimeen. Tässä kuitenkin yleensä sotketaan toisiinsa hypoteesinmuodostuksen syy ja teorian vahvistumisen syy. Itse uskon että maailmankuva vaikuttaa ideointiin, mutta se näyttelee hyvin pientä roolia teorian empiirisen varmistamisen kanssa. ~ Ei kannustavana uusia ideoita tuottavana, vaan rajoittavana ja paskana asiana. Maailmankuva tuo dogmeja ja rajoitteita ja näin keksittävien ajatusten määrä minimoituu. Maailmankuva on kuon persereikä, jokaisella on sellainen. Ja siksi tieteen täytyy olla monikulttuurista.

Siksi suhtaudun pienellä huvittuneisuudella siihen että ateismi liitetään evoluutioon. Ymmärrän toki että tunteita voi syntyä, sillä evoluutio on teoria joka käsittelee ihmislajin alkuperää ja esimerkiksi yhteistyön ja tunteiden syntyä. Tämän aiheen väittäminen "Suureksi kertomukseksi" sotkee kuitenkin mytologian tieteeseen huonolla tavalla (tietynlaisen kristillisen vakaumuksen persereikä sijaitsee tässä). Siinä nimittäin pohjimmiltaan väitetään että tiede ei voisi tutkia suuria kertomuksia kuten ihmsien tai universumin alkuperää ilman että se olisi uskontoa. (Tässä tehdään kategoriavirhe. Jos jokin uskonto väittää että ihmisen ja maan alkuperä on tietynlainen, ja tämä väite menee empiirisen tutkimuksen piiriin, tiede voi kumota tämän uskonnon. Se ei tee tieteestä uskontoa vaan se tekee myytistä epätosia luonnontieteellisiä väitteitä esittävän myytin.) Tieteen rajoja tällä tavalla esittävät ovat yleensä ottaen väärässä, sillä mikään tietämämme tieteenfilosofian malli ei tee tämänlaista "mytologia-aiheiden" tabuttamista.
1: Tästä väärinkäsityksestä eräänä sivulause-episodina voisi selittää etiikan ja evoluution suhteesta. Evoluutio ei selitä moraalia, se selittää yhteistyön ja sen miksi koemme syvästi tämänlaiset yhteistyön toimet tarpeellisiksi. Vasta jos teet ison oletuksen ja ajattelet että moraali on todella yhteistyön tekemistä ja sitä että kokee motivaatiota tähän, niin vasta tämän maailmankuvallisen oletuksen jälkeen evoluutio selittää yhteistyön. Toisaalta vasta jos luonnossa esiintyy sellaista käytöstä joka on evoluutioteorian ennustusten vastaista, olisi evoluutiolla jokin konkreettinen ongelma etiikan selittämisen kannalta. Eli syytökseen tarvittaisiin teoria etiikasta ja sille olisi konstruoitava peräti empiirinen sovellusmuoto. Ihmiset jotenkin tuntuvat oikovan tässä kohden. Sam Harris oikoo olettamalla lajinmukaisen käytöksen ytimeksi, eli päättämällä että etiikka on ihmislähtöistä. Ja vastapuoli taas olettamalla objektiivisen ihmistä suuremman moraalin ja väittämällä kaikenlaista muuta tosiasiaväitteen mallista olettelua maailman menosta.

Kaiken kaikkiaan evolutionismi on liitoksissa ateismiin sosiologisesti. Eli nykyään ateistit ovat evolutionisteja.
1: Tähän pääsyy ei kuitenkaan liene niinkään evoluutio kuin se, että nykyään ihmiset arvostavat tieteenmukaisuutta järkevän ihmisen mallina. Ateistit mukailevat tätä perusteemaa. Evoluutioteoria on tämän hetken iso paradigma "The only game in town", joten yhteyttä ei pidä hämmästyä.
2: Ja toisaalta kulttuurissamme on muutoin vallalla melko vahva dikotomia jossa vastakkain on valtakulttuuri kristinusko ja en vaihtoehto ateismi. Ja näitä pidetään jopa toistensa automaattisina vaihtoehtoina. Ja tässä kohden rationalistinen ja tiedettä kunnioittanut valistusteologia on aikanaan sitoutunut Luonnolliseen teologiaan, eritoten Paleyn teologiaan. Ja evoluutio kumoaa tämän yhden tietyn näkemyksen perusteemat ontoiksi olettamuksiksi.

Kuitenkin samanaikaisesti ei voi olla huomaamatta että skientististen ateistien ei ole pakko olla evolutionisteja edes nykyään ; Esimerkiksi raëlialaiset ovat ateisteja ja kreationisteja jotka eivät usko evoluutioon. He kokevat että tiede todistaa että avaruusolennot ovat ohjekmoineet ja teknologisesti valmistaneet ihmiset. ; Ateismi (joka on "maailmankuva" siinä mielessä missä asiaa nyt ylipäätään voi "maailmankuvaksi" sanoa) ja usko evoluutioon (joka on "tosiasia" siinä mielessä missä luonnontieteessä asioita ylipäätään voi "tosiasioiksi" sanoa) ei liity kovinkaan vahvasti toisiinsa (paitsi sosiologisesti).

Itse näkisin että Dawkins -tyyppiset evolutionistit ovat kerettiläisiä. Logiikkani muistuttaa kovasti fundamentalistien vääräoppisuusteemoja. Heillehän kristinuskosta ei jää mitään jäljelle jos poistaa uskon Historialliseen Jeesukseen ja Paratiisipelastukseen. Näin osa kristityksi identifioiduista nähdään valeuskovaisiksi, jopa ateismia salakuljettaviksi (koska tässäkin liitetään ihan väärä myytti oman maailmankuvan kautta ottamatta toisen näkemystä ja tämän lähtökohtia huomioon). Itse näkisin että kysymys evoluutiosta on juuri siinä että evoluutio on luonnontiedettä. Silloin myyttienkarsinta on oleellinen osa prosessia. Ja Dawkinsin tyyliset "evoluution tulkitsijat" ovat nimen omaan kerettiläisiä. (Osa tulkitsee tämän tietysti suvaitsevaisemmin, ja heillekin on vertauskohtia kirkon piirissä. Heille esimerkiksi homojen avoliitto ei olisi mikään kauhistus.)

Ja tästä päästäänkin siihen varsinaiseen teemaani.

Ylläoleva tekstitys on jotain joka saa suuren määrän humanisteja -ja leppoisamman sortin teologeja- nyökkäilemään. Että sanon juuri jotain mitä hekin sanovat ja kannattavat. Se voidaan nähdä argumentaationa kreationismia vastaan. Kuitenkin se on itse asiassa korostamassa lähinnä sitä että kreationistit ovat väärässä yhdessä asiassa joka sattuu olemaan se jossa Dawkins on heidän kanssaan yksimielinen. Eli evoluution suhteesta ateismiin. Kreationistit ovat siis vielä enemmän perseestä kuin voisi luulla.

Kuitenkin terävin kärki osuu niihin teologeihin jotka korostavat että he eivät ole kreationisteja. Ja jotka korostavat että heidän teologisissa mietinnöissään evoluutiolla on tärkeä rooli. He kun näkevät koko kreationismikysymyksen "puolenottokysymyksenä". Minun kanssa ei tälläisellä kuitenkaan saada rauhanlippuja. Sillä tosiasiassa nämä teologit ja humanistit ovat aivan totaalisen perseestä. He ovat pahempia kuin kreationistit. Paljon pahempia. Pahin ääliöivä kreationismi jonka keskustelukyky latistuu siihen että hän osaa copy-pastettaa vääriä väitteitä YouTube -videon kommenttiosioista on parempi kuin nämä ihmiset.

Sillä tosiasiassa nämä humanistit/teologit eivät vastusta kreationismia ja kannata evoluutiota ns. oikeista syistä. He itse asiassa vastustavat kreationismia samasta syystä kuin miksi he vihaavat uusateistejakin. Syy on se, että he ovat mannermaisen filosofian kannattajia ja kreationismi ja uusateismi nähdään skientisminä ja analyyttisen filosofian ja tiedeuskon edustajina.
1: He eivät oikeasti vastusta kreationismia siksi että olisivat ottaneet esille kreationistien argumentit ja arvioineet niitä. He eivät ole ottaneet kreationistien luonnontieteellisiä väitteitä ja katsoneet pitävätkö ne paikkaansa nykytieteen valossa. Eli kun kreationisti puhuu termodynamiikan lain vaikutuksesta informaatioon, ei tämänlainen humanisti katso että mitä termodynamiikka sanoo. Hän pahastuu siitä että joku käyttää "kaksiarvoista logiikkaa" ja ylipäätään väittää että asia olisi ratkaistavissa tieteellä. Tämä tarkoittaa sitä että näillä ihmisillä on vastustava suhde uusateismiin ja kreationismiin siksi että niissä on heidän mielestään vääräoppinen ja kerettiläinen taustametodologia. He eivät mieti onko se sisäisesti koherentti tai järkevä tai tieteenmukainen. Tämä tutustumattomuus-ylenkatse sanoo että heillä ei ole mitään lupaa olla mitään mieltä kreationismista. Kritiikki kun perustuu kritiikin kohteen tuntemiseen.
2: He eivät tosiasiassa kannata evoluutiota tai hyödytä evoluution kannattajia mitenkään hedelmällisesti. Päin vastoin, he yleensä ottaen loisivat evoluutiolla. Eli he ottavat evoluutioteorian ja käyttävät sitä maailmankuvan mallintamisessa. He siis pohjimmiltaan ottavat teorian ja liittävät sen myyttikertomukseen. He ovat anti-Gouldeja. He ovat minun maailmassani kaikista pahimpia kerettiläisiä. "Hyvä intentio" ja "kiinnostus tuotoksiin" eivät ole tässä mitään oikeuttajia, vaan tekosyitä. Tälläinen teologi on minulle röyhkeä paskiainen joka käy vääntämässä maailmankuvallisesta persereiästään tortut minun pihamaalle samalla kun kehuu että miten kivat kukat minulla on etupihalla. "Että siinä on sitten lannoitetta" ja joka ei edes häpeä tekosiaan.
___2.1: Asiaa pahentaa se, että he käytävät näissä tulkinnoissaan usein evoluutio -olkiukkoja. Ja näitä käytetään usein tuomitsevassa mielessä. Esimerkiksi "itsekäs geeni" on usean humanistin mielessä jokin joka selittää että evoluutio oikeuttaisi heikomman sortamisen ja itsekkyyden. Kun tosiasiassa tämä teoria juuri iskee kiilaa ns. yksilövalinnan teoriaan joka oli tälläinen egoistinen teema. Itsekkään geenin geenikeskeinen valinta taas korostaa sitä että olet sukulaistesi kanssa geneettisesti samanlainen, joten sukulaistesi auttaminen on "vähän kuin itseäsi auttaisit".
___2.2: Kenties vielä pahimpia ovat evoluutionrakastajat jotka ottavat ideoita ja vääristävät ne pahuuden välineiksi samalla kun korostavat että evoluutio tekee siitä järkevää. Ja pahinta asia on tietysti siinä vaiheessa kun (uus)konservatiivi puhuu positiiviseen sävyyn eugeniikasta. Heillä on etenkin älykkyyskeskustelun kohdalla tapana puhua evoluutiosta. Kun soveltamistapojaan seuraa, he kuitenkin tuntuvat unohtavan sen, että evoluutiokeskeinen jalostusmenettely nojaa tiettyihin menetelmiin. Näissä kuitenkin menettelytapa tuntuu noudattavan enemmän rasismin tai kulttuurisyrjinnän karsimishaluja. Itse asiassa kun tein opinnäytetyötäni jalostusmenetelmistä, jouduin tässä vaiheessa lukemaan esimerkiksi siitä, miten eugeniikassa oli ymmärretty että ihmisiä voidaan jalostaa. Mutta tähän käytettiin menetelmiä joilla jalostaminen olisi tehotonta. Eugeniikan syrjinnän lisäksi se ei edes toiminut. Syy: evoluutioteorian valintanäkemykset.

Jokaisella ihmisellä on maailmankuva. Ja käytännössä jokainen ihminen kannattaa joitain luonnontieteellisiä teorioita ja näkemyksiä. Näitä ei kannata sotkea liian lujasti toisiinsa. Evolutionismi oikein käytettynä ei ole humanismia. Ja jokainen joka tulkitsee evolutionismin humanismina on lähtökohtaisesti viheliäinen kerettiläinen - joko olemalla evolutionisti ja kannattamalla jotain humanistista näkemystä ja liittämällä evoluutioon tähän liittyviä myyttejä, tai joko syyttämällä evolutioteoriaa tulkiten sen maailmankuvalliseksi ja liittäen siihen myyttejä tai sitten myytittämällä omaa maailmankuvaa evoluutioteorian skeemoilla ja teemoilla.
1: Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Itsellänikin on maailmankuva ja tykkään jäsennellä teorioita humanistisesti tähän. En kuitenkaan lähde sekoilemaan tässä kohden niin että väittäisin että nämä myytit ja mielteet todella kertoisivat että näissä teorioissa olisi tämänlainen ominaisuus. Ei. Tämä kokemus on omien kokemus interaktiossa tähän teoriaan, subjektiivinen kokemus eikä teorian ominaisuus itsessään. Moni lisäksi uskoo että heidän maailmankuvansa olisi jotenkin järkevän ja rationaalisen ihmisen maailmankuva heti kun tälläisiä jäsennyksiä ja reflektointeja tekee. Tämä on bullshittiä. Jotain joka muistuttaa sitä, kuin Newton olisi jotenkin saanut okkulttiselle maailmankuvalleen tukea gravitaation oikeassaolosta niin että alkemia olisi yht'äkkiä järkevän ihmisen maailmankuva ja että aivan kaikenlaiset mystiset kaukovaikutukset olisivat jotenkin gravitaation tukemia. Eiväthän ne ole. Ja ne okkultismit olivat yhä harhaoppia jolla on tieteen ja todellisuuden kanssa vain hatarasti tekemistä vaikka Newtonin kaltainen (kiistatta) supernero niitä tukikin. Reflektiokorostus kuvaa humanismin kenties suurinta ansaa ; Sen parissa on helppoa sekoittaa älykkyyden ja vaivannäön laaduksi, ja tämän jälkeen mikä tahansa pakkomielteinen mytologisointi lasketaan ikään kuin älykkään keskutelun piiriin, joksikin jota pitää arvostettaa ja kunnioittaa. Tämänlainen on kuitenkin lähinnä kammottavaa.

Näin ollen evoluutio esitetään usein vain humanismina. Jopa silloin kun näennäisesti puhutaan vain teoriasta (mutta oikeasti ei ole ymmärretty koko asiaa vaan puhutaan jostain ihan muusta). Ja vielä useammin kun teoriaa ymmärretään jollain tasolla. Kuitenkin oikein ajatellen evolutionismi ei nimenomaan ole humanismia. (Ja laajemmin: Se tulkitaan humanismin kautta vahvemmin kuin mitään muuta luonnontieteellistä teoria koska aihe sekoittuu menetelmään ja ontologinen naturalismi sotkeentuu metodologiseen naturalismiin)

Kun tajuaa että evolutionismi on todellakin itsessään vain episteemistä naturalismia ilman sen kummempaa ontologiaa, ja kun tajutaan että kaikki siihen liittyvä maailmankuvallisuus on itse asiassa evoluutioteoriaan liitettyjä vääriä mielikuvia ja keinotekoisia myyttejä, jääkin jäljelle se olennainen ; Kaikki "evolutionismin" sovittamiset humanismin viitekehykseen ovat itse asiassa modernin ajan hegemonista vallankäyttöä. Siinä ad hominemilla evoluutioteoria tahrataan liittämällä siihen sen kannattajia ja heidän ideoitaan. Asiaa siis kritisoidaan koska sitä kannattavat sellaiset ja sellaiset tyypit. Ja asiaa vastustetaan tai kannatetaan sitä mukaa minkälaisia "humanistisia tai antihumanistisia myyttejä siitä kulloinkin generoidaan". Uskonto ja humanistinen intellektuellismi ovat tahoja joilla on into päättää mitkä teemat ja aiheet ovat inhimillisiä ja tärkeitä ja kiinnostavia. Ja he eivät halua luopua tai jakaa valtaa siihen että näistä asioista keskustellaan, koska tämä on heidän rakenteellisen vallankäyttönsä ydin.

Kaikille evoluution myytittäjille - Dawkinsista kreationistien kautta humanistiteologeihin - sanon vain että "haistakaa paska". Se lienee helppoa sillä heillä on ideologinen persereikä aina varsin lähellä.

Ryhmä ja yksilö.

Charles Darwin mietti sitä miten evoluutio aikaansaa sosiaalista käytöstä ja älykästä toimintaa kirjassaan "The Descent of Man". Hänestä se oli evoluution seuraus. Moni kuitenkin pitää moraalin luonnontieteellistä tutkimusta epäonnistuneena, koska siihen liittyy subjektiivisuutta jota ei voitaisi tutkia objektiivisesti. Heistä asia on tavallaan luonnontieteen ulkopuolella ; esimerkiksi Matti Sintosen "Moraalin evoluutio" -jutussaan joka on kirjassa "Kaikki evoluutiosta" kuvaa (mutta ei kannata) näkemystä, joiden mukaan evolutiivisella selittämisellä on filosofista taakkaa, koska se kertoo vain siitä miten asia on voinut syntyä, eikä kerro sitä onko se todella syntynyt niin. Tämä perustelu antaa monille sosiologeille ja uskonnollisille näkemyksille ikään kuin luvan väittää evoluutioteoreettisia selityksiä väärinä ja epäonnistuneina, ja ajattelevat että tämä tarkoittaa sitä että jokin uskonnollinen selitystapa olisi parempi. Kuitenkin tässä on siitä erikoinen seuraus, että toiset tulkinnat ovatkin itse asiassa "tasa -arvoisempia kuin toiset" : Unohtuu että esimerkiksi uskontokin kertoo samaan tapaan miten "voi olla" aktuaalisesti todistamatta että niin aivan varmasti myös on.

Toisaalta Ilkka Pyysiäisen jutussa "Uskonnon evoluutio" (joka on samassa kirjassa) mainitaan siitä, että vaikka monet ajattelevat että moraali tulee uskonnon normien kautta, se jättää itse asiassa täysin auki sen kysymyksen, miksi kukaan haluaisi seurata niiden esimerkkiä. Hän esitti, että Raamatusta löytyvät moraaliset ohjeet ja monista muista uskonnoista löytyvät moraaliohjeet ovat tulleet sinne sitä kautta, että niihin on onnistuttu sitomaan sitä miten ihmiset kokevat ja ovat kokeneet asioita. Pyhä kirja ei siis ole moraalin lähde, vaan ne ovat moraalikannanottoja.
1: Mielestäni tämä näkemys on hyvä: Uskonto jonka tapa määritellä hyvä olisi ihmisille vastenmielinen, ei saisi suosiota. Sen sijaan jos sen hyvyys tuntuu jo omalta, sen seuraaminen on helppoa. Ja siksi käännyttäjätkin aloittavat usein selittämällä sellaisia asioita jotka ovat kaikista hyviä ja sitovat moraalin Jumalaan vasta myöhemmin: Eli käännytys ei mene niin että ensin perustellaan vakuuttava Jumalatodistus ja tämän jälkeen muutetaan henkilön moraali, vaan ensin esitetään että jokin asia on hyvää, ja kun tästä ollaan samaa mieltä, tehdään ikään kuin induktiivinen hyppäys, jonka seurauksena se, että moraaliarvostelmat ovat sellaisia että ihminen hyväksyy ne, johtaa siihen että myös muut esitetyt asiat, kuten väitteet tuonpuoleisen luonteesta, ovat yhtä oikeita.
2: Mielestäni tämä Pyysiäisen näkökanta ei myöskään suinkaan vähennä uskonnon arvoa, pikemminkin päin vastoin: Ideana on se, että kaikki uskonnot sitovat jotain näkemyksiä, mutta kaikki uskonnot eivät menesty. Näin ollen ne uskonnot jotka menestyvät, vetoavat eettisiin arvoihimme harvinaisen hyvin. Ideana on hieman sama kuin mikä taiteen kohdalla tulee vastaan: Hyvä esteettislähtökohtaine taiteilija osaa vedota siihen mikä ihmisistä yleensä on kaunista. Kaikki osaavat nähdä että se on hyvä taulu, mutta harva osaa maalata ihastuttavaa taulua. Jos minä maalaan taulu, voi amatöörikin moittia sitä vaikka ei osaisi: "Ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että (lehmän)maito on hapanta, mutta täytyy olla lehmä voidakseen tuottaa sitä." Siksi menestyneet uskonnot kiteyttyvät tunnetta ja ovat samaan tapaan enemmän hyviä kuin arvostettujen maalareiden taulut ovat kauniimpia kuin minun töherrykset.
3: Tietenkin tässä on ongelmana maailman muuttuminen ja sen vaikutus. Erilaisissa tilanteissa erilaiset moraalinormistot voivat olla tarpeen ja tuntua hyviltä, ja maailman muuttuminen voikin johtaa siihen että se mikä ennen on kiteyttänyt hyvin ihmisten tuntemukset eivät toimikaan toisessa kontekstissa, eli toisenlaisessa maailmassa. On hyvä miettiä onko joku näkemys sopinut vanhaan systeemiin mutta ei vain toimi uudistuneessa maailmassa. Tässä on kahdenlaisia kohtia:
___3.1: Esimerkiksi se, onko lapselta oikein viedä tikkari on sellaisenaan kysymys, joka on ollut olemassa vain vähän aikaa, mutta se voidaan rinnastaa siihen onko kivikauden ihmisestä OK viedä lapselta maukas keitetty luu mistä tämä imee luuydintä. Tilanne on sovellettavissa, eikä yhteiskunta muuta sen pohjimmaista ydintä. (Tosin tämä toimii vain jos moraalia ei näe yksityiskohtakäskyinä - jolloin esimerkiksi kynän antaminen lahjaksi ja kumin antaminen lahjaksi olisivat aivan erillisiä asioita jotka tulisi tulkita erikseen ilman että toisesta seuraisi toinen - vaan yleisempien periaatteiden, moraalilakien, mukaan.)
___3.2: Toisaalta voidaan ajatella että systeemi on muuttunut isommissa määrin: Esimerkiksi yhteiskunta joka on muutaman kymmenen metsästäjä-keräilijä -heimo toimii sosiaalisesti, fyysisesti ja muutenkin erilaisissa tilanteissa kuin maanviljelijäporukka, jonka on mahdollista kerätä omaisuutta jota ei jaksa kantaa mukana, puhumattakaan nykykulttuuria, jossa tilanteet toimivat eri tavalla ja jossa suurin osa ihmisistä joita kohtaan on ventovieraita.

Mutta palataan siihen evoluution miettimiseen. (Tuli harvinaisen pitkä alustus. Minua fiksumpi olisi varmaan jakanut parin eri päivän blogauksille. Mutta en ole minua fiksumpi.)

Järjelle on helpohko keksiä erilaisia evolutiivisia menestymisen syitä: Sehän tuo joustavuutta toimintaan. Jos vaihtoehtojen punnitsemisesta on hyötyä niin että henkilö ei kuole koska osaa miettiä oikeaa toimintaa, luonnonvalinnallinen etu täyttyy. Tälläinen vaihtoehtojen punnitseminen on hyödyllistä etenkin jos elinolot muuttuvat, ja jos tilanne on monen tekijän vaikutusten alla, jolloin pinnallisesti samalta näyttävässä tilanteessa voikin olla hyvä toimia eri tavoin kuin toisinaan taas ei. Toisaalta älykkyys voi auttaa myös toisten ihmisten hurmaamisessa, jolloin seksuaalivalinnan ehdot täyttyvät. Darwin edusti aikansa kantaa, jossa järki ja moraalisuus olivat ikään kuin samanlaisia asioita, eikä hän tietenkään ollut aikanaan poikkeuksellinen tässä kohden.

Järki ja tunteet voivat kuitenkin olla myös toisistaan erillisiä. Tämän vuoksi etiikan kohdalla tilanne on astetta mutkikkaampi. Tässä kohden mietitään yleensä altruismia. (Ja tämä näkyy uskonnoissakin: Kielletyiksi/synneiksi tulkitaan usein teot jossa yksilö auttaa itseään muiden kustannuksella ja kunnioitettaviksi hyveiksi taas sellainen jossa yksilö auttaa yhteisöä omalla kustannuksellaan : Toisin sanoen on syytä muistaa että altruismin selittäminen ei välttämättä ole moraalisuuden tutkimista ja selittämistä, mutta jos pidät altruismia moraalisena, se sitten kyllä on sitä.) :
1: Jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että henkilö aiheuttaa itselleen haittaa josta tulee muille etua, on sille vaikeaa keksiä syitä joilla se voisi yleistyä populaatiossa. Henkilö ei saa enempää jälkeläisiä jos hän esimerkiksi kuolee toisten puolesta. Tällöin altruistille muiden huomioiminen on itsessään hyvä tavoite, eikä siihen sidota egoistista ajattelua, jolloin niihin sidotaan ajatus omasta hyödystä (esimerkiksi vastapalveluksesta tulevaisuudessa) tai hedonistisia, jolloin henkilö auttaa muita siksi että siitä tulee hyvä mieli, jolloin auttaminen on väline omaan hyvään.
2: Toisaalta jos altruismi määritellään sellaiseksi toiminnaksi, että siinä ihminen auttaa toista, tälläinen voi syntyä hyvinkin evolutiivisesti : Esimerkiksi sukulaisvalinnan kautta syntyy tilanne, jossa se että pelastat 3 lastasi ja kuolet itse, on itse asiassa evolutiivisesti viisas strategia. Joten se, että henkilöt kokevat tunnetasolla tälläistä auttamis ja pelastamispakkoa aidosti saisi evolutiivista etua.
___2.1: Tällöin esimerkiksi Kantin määritelmä moraalista täyttyisi hyvinkin: Hänhän määritteli moraalisen toiminnan siten että siihen liittyi henkilön motiivi sekä mietintä siitä mikä tuottaa hyvää. Eli Kantin mielestä moraali vaatii jonkinlaisen motiivin ja sen että toiminta on rationaalinen tämän suhteen.
___2.2: Samoin Humen ehto siitä että moraali liittyy sympatiantunteisiin täyttyy. Näiltä näkemyksiltä katsoen evoluutio voisi tuottaa jonkinlaista moraalista toimintaa.

Siksi yksi hyvä kysymys sen suhteen, kun henkilöt auttavat toisiaan, onkin, että onko altruismi millä tavalla määriteltyä. Lisäksi voidaan vakavasti ajatella myös sitä, että jos altruismi määritellään ensimmäisellä tavalla, että onko sitä itse asiassa havaittavissa luonnossa ja ihmisissä vai ei. Jos sitä ei esiinny, ei sen olemassaoloa tarvitse selittääkään.

Tämän vuoksi koko itsensä uhraaminen muiden kustannuksella voidaan poistaa selittämistä vaativien ilmiöiden joukosta, selittämällä miksi sellaiselta tuntuvat toimintatavat voidaan selittää egoismin ja yksilön oman edun kautta.
1: Yksilövalinnallisesti etua saadaan vaikka Hamiltonin perustelun kautta : Jos henkilö on minulle läheistä sukua, hänen auttamisensa yleistää myös omia geenejäni, koska meillä on sukulaistemme kanssa yhteisiä geenejä. (Esimerkiksi minulla on ½ geeneistä isältäni.) Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi lapsista ja suvusta huolehtiminen ei ole "pyyteetöntä altruismia", sillä se parantaa vanhemman kelpoisuutta. Toki tämä ei tarkoita sitä että vanhempi itsekkäästi miettisi, että "autan tuota kakaraa, jotta se levittäisi geenejäni." Itse asiassa tässä kohden on muistettava, että evoluutiossa automatisoituminen on monesti "hyvä kikka": Jos jostain toiminnasta on etua, sen automatisoituminen auttaa isosti, koska silloin sitä ei tarvitse aktiivisesti miettiä, toiminnasta tulee ikään kuin automatisoidusti järkevää. Ihmisen ei siksi tarvitse miettiä sitä auttaako lapsiaan, koska tässä mietinnässä on aina vain yksi tulos, ja sen miettiminen voi johtaa joskus erehdykseen päätelmässä. Jos eliö tekee lapsen auttaisen automaattisesti, ja tunteisiin sidutusti, se tekee tekee sen aina.
2: George Williamsin mukaan useat ryhmävalinnalla selitetyt asiat antavat itse asiassa itsekästä etua: Esimerkiksi jos päästän varoitushuudon, käy paitsi niin että jätän pakenematta ja jätän vähemmän valmistautuneita taakseni (jolloin saan etua muihin nähden) ja että huudolla kiinnitän saalistajan huomion itseeni (jolloi saan itselleni haittaa) aikaansaan lisäksi hässäkän, jossa pakeneminen on todennäköisempää (jolloin saankin tästä itse etua). Ja tietenkin lisäksi mahdollistan sellaisen tilanteen että kukaan laumassa ei kuole, mikä nostaa geenieni yleisyyttä, koska laumassa olevat ovat minulle todennäköisesti jotain sukua (mistä saan myös itse etua.)
3: John Maynard Smithin peliteoriaan liittyvät mietinnöt selittävät kuinka joltain epäitsekkäältä tuntuvissa jutuissa on kyse oman edun maksimoinnista. Hänen hyökkäävät haukkansa ja pakenevat kyyhkynsä saavuttivat aina tasapainotilan. Peliteoriassa lyhyen tähtäimen etu, eli huijaaminen, aggressio tai muu vastaava on pitkässä tähtäimessä huono. (Tätä efektiä voidaan vieläpä voimistaa, jos esimerkiksi huijarin kanssa ei suostuta pelaamaan, jolloin hän ei enää saa edes mahdollisuutta voittaa pisteitä.) Tätä kautta yhteistyöllä ja muilla vastaavilla on hyöty, johon evoluutiokin voi luonnollisesti tarttua.

Toisaalta moni haluaa selittää altruismia myös ryhmävalinnan kautta, jolloin myös "itsensä uhraava altruismi" on mahdollista. David Sloan Wilsonin ideana ryhmätason adaptaatio seuraa jos valintaa tapahtuu ryhmätasolla ja eri ryhmillä on erilaisia kelpoisuuseroja jotka johtuvat siitä että eri ryhmät toimivat eri tavoilla, eli niissä on variaatiota. Ryhmävalinnassa ryhmän säilyminen on ratkaisevaa: Esimerkiksi jos heimo A muodostaa yhtenäisen sotilaallisen ryhmän niin jokaisen sotilasyksilön olisi asetettava henkensä alttiiksi. Näin esimerkiksi sotaa käyvä porukka toki sallii henkensä vaaralle laittamisen, mutta saavuttaa kuitenkin parempaa etua ryhmän kautta.
1: Tosin taistelutoveruuttakin voidaan ajatella itsekkäästi: Jos kuulun ryhmään A, ja järjestäytynyt heimo B hyökkää maillemme (sukulaisvalinnan etua ei ole tässä esimerkissä edes mietitty, vaikka tyypillisesti saman heimon jäsenet ovat toisilleen myös sukulaisia. Eli käyttämäni perustelu on egoistisista egoistisin), vaihtoehdot ovat joko:
___1.1: Heimo A ei järjestäydy, jolloin heimon B tyypit voivat piestä yksinäisiä ryhmän A ihmisiä yksi kerrallaan. Ja tässä todennäköisin tilanne on sellainen että heimo B saisi heimon A tyypin maahan ilman että heimon A edustaja saisi vedettyä kenellekään heimon B edustajalle turpaan. Monta vastaan yksi tappelu kun on olennaisesti vaikeampaa. Näin tälläinen tiivis ryhmä jossa on vaikka kolme tyyppiä, voisi hyvinkin voittaa kymmenenkin yksittäistä tyyppiä ilman että ketään heistä rökitetään tässä välissä. Seuraus: Heimo A:lla ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Tuhosta seuraa se että yksilö ei saa jälkeläisiä, eikä hänellä ole ainakaan resursseja ylläpitää niitä.
___1.2: Heimo A järjestäytyy, jolloin joko heimo A häviää tai se voittaa. Yhteistyö tuo mahdollisuuden, joka vaikuttaa yksilön geneettiseen menestykseen.
2: Kuitenkin ryhmävalinnan mahdollisuus liittyy ehkä hieman yllättävästi Simpson's paradoxiin, jossa esimerkiksi yliopisto voi olla tasa -arvoinen ja reilu vaikka selvästi suurin osa pääsykokeissa hylätyistä olisi naisia, jos naiset hakevatkin tyypillisesti aloille joille on vaikeaa päästä ja/tai miehet pyrkisivät yliopistoon menemällä aloille jonne pääseminen on helppoa. Tästä suora sovellutus evoluutioon kun on se, että vaikka ei-altruistit olisivat kelpoisempia kaikissa osapopulaatiossa, ei tästä seuraa, että ne ovat kelpoisempia myös koko populaatiossa keskimäärin. Tämän vuoksi esimerkiksi Elliot Sober on sitä mieltä, että ryhmävalinnan miettiminen on hyödyllistä, ja että sitä on syyttä väheksytty. Ryhmävalinnan kannattajat eivät toki ole sitä mieltä että yksilötasolla tai geenitasolla ei tapahtuisi valintaa, vaan että valintaan liittyy monta erilaista mekanismia ja tasoa, jotka kaikki on otettava huomioon, jotta ilmiötä voitaisiin aidosti ymmärtää
___2.1: Ryhmävalinnan ajatuksen kautta esimerkiksi uskonnollisuutta on selitetty: Se vahvistaa ryhmähenkeä, ja silloin uskonnollinen heimo taistelee rohkeammin ja häviää huonommin heimona, vaikka yksilöille voisikin käydä hassusti. Tällöin uskonnosta on hyötyä.
_____2.2.1: Tätä perustelua ei kuitenkaan kannata esimerkiksi Richard Dawkins. Syynä voi olla hänen tapansa kannattaa geenivalintaa yli kaiken: Hänen selityksensä altruismiin liittyy itsekkäisiin geeneihin, jonka todistukset liittyvät edellä mainittuihin esimerkkeihin joissa avunanto tuo etua ei yksilöille eikä ryhmille vaan sen sijaan yksilön geeneille. Dawkinsin mielestä uskonnollisuus selittyy samalla tavalla kuin se, että perhonen lentää kynttilän liekkiin: Ne ovat sivutuote jostain josta on muualla hyötyä, mutta josta on tälläisissä yksittäistapauksissa haittaa. Dawkinsista uskonto on siis esimerkiksi vanhempien tottelevuudesta syntynyt joko harmiton tai pikemminkin jopa haitallinen sivuoire, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Minusta hänen näkemyksensä siis perustuu suoraan hänen kannanottoihinsa ryhmävalinnasta.

WΔZ up? Enimmäkseen harmiton pottu pottuna.

"Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä."

Tämä artikkeli ei käsittele moraalia tai sitä miten jokin asia on hyvä tai ei ole hyvä. Tämä käsittelee sitä, miksi ihmiset eivät aina ja kaikkialla tapa toisiaan. Jos tämä on sinusta moraalia, silloin esittämäni esimerkit selittävät moraalia. (Mutta jos ajattelet näin, is-ought -ongelma jää silti kohdallasi ratkaisematta.)

Jean-Jagues Rousseau tuli kuuluisaksi siitä, että ihmisen pitäisi mennä "takaisin luontoon". Hän ajatteli, että riidat ja sodat ovat alkaneet siitä hetkestä, kun joku ihminen päätti omistaa jotain, ja rajasi maa -alueen ja sanoi että muut eivät saaneet käyttää sitä. Rousseaulle luonnontilaista ihmistä kuvasi ajatus jalosta villistä. Rousseaun mielestä hyvä asia oli itserakkaues (amour de soi), joka oli luontainen tarve itsesäilytykseen. Hänestä tämä yhdistyi inhimillisen järjen voimaan. Yhteiskunta taas oli aikaansaanut kilpailutilan, joka pakotti ihmiset ylpeyteen (amour-propre), joka oli keinotekoinen ja pakotti ihmiset vertaamaan itseään toisiin, mikä loi pelon ja aikaansai tätä kautta vahingonilon ja muun toisten heikkoudesta ja kärsimyksestä nauttimisen. Jälkimmäisestä voitiin irtautua ensimmäisestä luopumatta.

Kaikki eivät ole yhtä optimistisia.

Thomas Hobbes ajatteli, että luonnonkaltaisuudessa elävät ihmiset ovat tuomittuja tappamaan toisiaan. Hän perusteli tätä sillä, että jopa heikoin ihminen voi aina jossain olosuhteissa tappaa vahvimman. (Jos ei muuta, niin mennään piiloon ja paiskataan lingolla kivi päähän, kun toinen varomattomasti menee aamulla vessaan.) Hobbesin mukaan ihmiskunta tarvitsi yhteiskuntaa siihen, että he eivät tappaneet toisiaan. Myös kristityt ovat pessimistisiä, sillä heillä on käsite "perisynti", joka tarkoittaa sitä että luonnontilainen ihminen on ikään kuin "uusavuttomuuden tilassa", syntinen ja viallinen. Hän tarvitsee ulkopuolista eheyttäjää. Aikojen varrella ihmisen väkivaltaisuutta on perusteltu eläimenkaltaisuudella.

Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä laittaa esille raadollinen esimerkki elävästä elämästä. George R. Price lähti maailmalle. Hän teki töitä koskien Hamiltonin ryhmävalintaa.
Karkeasti voidaan sanoa että Pricen yhtälö
osoitti että luonnossa ei ole aitoa altruismia, ei sellaista asiaa kuin "aito epäitsekkyys". Jos joku teki jotain jonkun puolesta, se teki sen muista syistä. Hienovireisemmin, eksaktimmin ja vääristelynkestävämmin, voisi sanoa että se käsittelee ryhmävalintaa lajitasolla : Kaava kieltää että altruistinen käyttäytyminen joka hyödyttää lajia yksilön sijasta ei toimi. (Toki haitallisia mutaatioita voi kertyä populaatioon esimerkiksi geneettisen ajautumisen kautta. Eli tämä ei itse asiassa todista että luonnossa ei voisi olla altruismia, ainoastaan että luonnonvalinta ei sitä puolla, joten se on pakosti erittäin harvinaista.) Kuitenkin jos altruismi puolustaa osaa porukasta, altruismi voi hyödyttää populaatiota. Price masentui tuloksestaan ja eli antaen kodittomille asuntoja ja eläen muutenkin auttavaista elämää. Aina siihen asti, kunnes teki itsemurhan kynsisaksilla. Tässä vaiheessa hänellä ei ollut juurikaan omaisuutta. (Siksi erikoinen valinta välineeksi.)

Tähän ajatukseen liittyy - itse asiassa olennaisesti - Dawkinsin "itsekäs geeni" -ajatus. Siinähän ajatellaan että kun esimerkiksi lapsillasi on puolet geeneistäsi, jos joku toimesi saattaa sen, että kolme heistä jatkaa elämää, sinun itsesi kannattaa tuhoutua. Sillä tässä tapauksessa lapsissasi on yhteensä sinun geenejäsi enemmän kuin sinulla on niitä itselläsi. Lasten ja sukulaisten puolesta uhrautuminen voi siksi saadakin tukea ja hyötyä. (Minusta termin nimi voisi olla tätä kautta jopa "epäitsekäs geeni". Tai ehkä on hienompaa sanoa että "itsekäs geeni - epäitsekäs vanhempi".)

Toisaalta luonnossa on monia laumaeläimiä, jotka pärjäävät sen takia että ne toimivat ryhmässä. Tämä ei suinkaan välttämättä tarkoita että joku uhrautuu muiden puolesta. Esimerkiksi susilauma, joka tappaa hirven, ei suinkaan uhraa jäseniään, vaan se hirvi menettää elämänsä. Yksi susi ei saisi hirveä alas, joten lauma antaa niille aivan erityislaatuisen tavan, se avaa saaliita jotka muutoin olisivat mahdottomia. Tälläistä yhteistyötä, jossa yhdessä tavoitellaan jotain ja kaikki (esimerkissä sudet) hyötyvät, ei voi kutsua altruistiseksi. Sillä se on sama, kuin kutsuisi altruistisiksi merirosvoja, jotka ryöstävät kauppalaivaston ison aluksen. Yksikään piraatti ei onnistuisi tässä yksin, mutta laumassa he saavat harkot hallintaansa. Ilman piraattikavereita = ei saalista, piraattikavereiden kanssa = jotain jaettavaa.

Mutta tämä ei tietysti ole kaikki. Tässä on hyvä hypätä luonnosta talousteorian puolelle. Toki, talous ja yhteistyö kuuluvat hyvin yhteen, samoin kuin evoluutio ja taloustiede. Sillä Charles Darwin sanoi, että luonnonvalinta sai vaikutteita Thomas Malthusin talousteoriasta. (Tässä kohdassa jokin pieni ääni päässäni huutaa "is-ougtinsa" unohtaneille, että talousteoriaa ei yhdistetä kuitenkaan helposti moraaliin.)

Talousteoriassa kun on hyödyllistä ryhtyä yhteistyöhön, jopa intuitionvastaisissa tilanteissa. Hyvä esimerkki on se, että resurssit (aika, raha tms.) kannattaa käyttää siihen, mistä siitä saa parhaan hyödyn. Tämä tarkoittaa sitä, että jos meillä on kaksi heimoa, joista ensimmäinen tekee parempia keihäitä ja parempia kirveitä, kuin heimo B, mutta saa kirveistä "paljon parempaa hintaa" suhteessa kuluttamiinsa resursseihin, sen kannattaa ryhtyä vaihtamaan kirveitänsä toisten keihäisiin. Vaikka pinnallisesti ajatellen tuntuu erikoiselta jättää parempien keihäiden tuotanto toisen huonompiin keihäisiin. Ja jos heimo B samanaikaisesti valmistaa hieman heikompilaatuiset keihäänsä resurssitehokkaasti ja tumpeloi kirveiden teossa resursseissaan kaupankäynti on myös sille kannattavaa. (Molemmat hyötyvät.) Toki myös systeemiksi tekeminen onnistuu yhteistyön avulla, ja henkilöt voivat erikoistua siten, että lopulta keihäitä ja kirveitä vaihtelevat heimot ovat hyviä juuri siinä, mitä tekevät. (Mutta tämä on pitkän tähtäimen asia. Vaihdon kannattavuus on kuitenkin jo lyhytaikaisesti kannattavaa.)

Mistä tässä olen itse asiassa puhunut? Pelaamisesta tietysti. En normaalista pelaamisesta, sellaisesta jossa ilo tulee kun saadaan enemmän maaleja. Tälläisiä sanotaan nollasummapeliksi.

"Nollasummapeliä" kutsutaan nollasummapeliksi, koska kaikkien pelaajien tappioiden ja voittojen summa on aina nolla ja jotta pelaajien keskuudesta saataisii esiin voittaja täyttyy vastaavasti syntyä häviäjä/häviäjät. Sen sijaan olen kirjoitellut ei-nollasummapeleistä, joissa ryhmän sisällä toisen voitto ei ole toisen tappio. (Toki esimerkiksi piraattien hyökkäyksessä voidaan nähdä kaksi nollasummapeliä: Ensimmäisessä on piraatit versus kauppalaiva, toisen voitto on toisen tappio. Ja toinen on tietysti piraattien sisäinen saaliinjako. Isompi pala jollekin on pienempi pala muille. Mutta tarkoitan sitä kolmatta kontekstia.)

Kuuluisin esimerkki ei-nollasummapelistä on Merrill Floodin ja Melvin Dresherin kehittämä vangin dilemma. Siinä pelaajat ovat/ajatusleikitään että on kaksi kiinni jäänyttä vankia. Kuulustelijat antavat vasikoijalle porkkanaa ja hiljaisena pysyvää kepillä:
1: Jos molemmat pysyvät hiljaa, kumpikin saa vuoden tuomion.
2: Jos molemmat vasikoivat, saa kumpikin kolmen vuoden tuomion.
3: Jos vasikoijia on vain yksi, hän pääsee vapaaksi ja vaiti pysynyt saa kymmenen vuoden tuomion.

Molemmissa tapauksissa sinun kannattaa huijata: Jos huijaat, saat aina paremman edun kuin olemalla hiljaa. Vangin dilemma kuitenkin muuttaa luonnettaan, jos peliä pelataan useamman kerran peräkkäin saman kumppanin kanssa. Arkijärjellään toimivat ihmiset olivatkin tietäneet tämän, sillä he Matt Ridleyn "jalouden alkuperä" -kirjan mukaan ihmetyttivät talousteoreetikoita sillä, että he voittivat isompia summia pelaamalla "typerästi", eli tekemällä yhteistyötä. Sillä kun talousteoreetikot pelasivat keskenään, he saivat aina "kolmen vuoden kakkuja" ja reilua peliä harjoittavat saivat joka kierroksella "vain yhden vuoden kakkuja". (Jos vankeustuomion sijasta olisi palkinnot ja esimerkiksi vuosi 10 v vankilastaoloajasta pois olisi vaikka 1 yksikkö ja maksut annettaisiin rahassa, yhteistyötä tekevä tiimi tienaisi tosi hyvin verrattuna ilkeileviin talousteoreetikoihin.)

Itse asiassa pelkkä yhteistyö - pettämis strategia ei ollut toimivin, vaan peräkkäisiä kierroksia pelatussa vangin dilemma toimii eri olosuhteissa hieman eri strategiat. Jos kaikkia tyylejä on paikalla, kannattaa strategia "tit for that" (potut pottuina), joka on aloittaessa reilu, mutta rankaisee petturia pettämällä tätä seuraavalla kerralla. Siksi tästä seuraakin se, että vangin dilemmassa "pettäminen kannattaa lyhyellä tähtäimellä, mutta reiluus pitkällä tähtäimellä". Lisäksi jos peliin otetaan lisästrategioita siitä, kuinka pelikumppanit saa valita = epäreilut jättää täysin pelin ulkopuolelle tilanne on "yhteistyön pettäjälle" entistäkin ikävämpi: Heille ei edes anneta mahdollisuutta kerätä edes häviö / säälipisteitä.

On kuitenkin muistettava, että elämä ei yleensä ole nollasummapeliä. Eikä se aina ole vangin dilemmaakaan. Yllättävän usein sitä törmää siihen tilanteeseen, että kaikki hyötyvät.