Tämä peli trollaa jopa minua

Japani on monin paikoin mielipuolinen maa. Sieltä tulee myös tietokonepelejä. Sellaisia kuin "Project Diva X". Se on musiikkipeli. Jossa pitää klikkailla oikeaa nappia oikeaan aikaan samaan tapaan kuin jossain "Guitar Hero" -pelissä.

Pelissä ei tavallaan ole juonta. Siinä on toki ideana maailman pelastaminen joka tehdään lataamalla söpöysenergiaa ("cute aura") kristalliin. Tämä on enemmän alkuidea kuin juoni. (Pelin tekemisen motivaatiot haiskahtavat enemmän juonelta kuin tämä "idea".)

Pelin motivoivin asia onkin se että siinä on animehahmoja joita saa pukea (mahdollisimmanniukasti) ja kappaleita läpäisemällä saa uusia (niukkoja) asusteita. Pidin myös oivallisena ajatusta jossa animemuusikkotähtiä pitää miellyttää. He toivovat erilaisia asioita rentouttavista asioista ties mihin muuhun. Nämä on selvästi arvottu niin että sinun tulee olla valmis vastaamaan-reagoimaan käytännössä mielivaltaisiin pyyntöihin. (Ja sitten sanotaan että tämä ei jotenkin simuloisi oikeaa musiikkimanagerin elämää???)

Musiikkipelejä on tehty paljon. Mutta tässä pelissä oleellista on se, että pelin tekijät ovat ilmeisesti keksineet oivan säästökeinon. Kappaleet eivät ole kuuluisia hittejä jotka ovat sellaisenaan taustamusiikeilla. Säästösyistä kappaleet ovat internetistä saatua fanarttia. Ja samaa fanart -sarjaa ovat myös pelin monet kuvat. Kappaleille ei ole hankittu laulajia vaan laulut on toteutettu vocaloideilla (ボーカロイド). Eli toisin sanoen laulujen äänenkorkeus ja pituus vedetään syntetisaattorin läpi. Tämä on vähän kuin tähtenä olisi Stephen Hawking. (Ah tätä tunnetta ja esiintymistä ja eläytymistä sekä tulkinnan syvyyttä! Ei ollenkaan uncanny valleyssä tämä!)

Tämänlainen projekti voisi olla pro bono -yhteisöllisyysrakennelma ja projekti. Mutta se ei ole. Peli ei ole yhteisön voimannäyte vaan sitä mitä saadaan aikaan kun halutaan kiertää mahdollisimman monia tekijänoikeusmaksuja.

Tutoriaali taas on suomalainen polkka. Jossa on purjoa pyörittävä animetyttö. Kappale ja teema on sama kuin sieni.usissa. (Joka on laajempi Ievan Polkan yleinen meemiklisee.) Pääni räjähtää.

No, onko?

Hyvänä nyrkkisääntönä on se, että jos clickbait -uutisotsikko on esitetty kysymysmuodossa, on turvallisinta vastata siihen "ei". Tämä tilanne on erityisen relevantti kun Ilta-Sanomat kirjoitti "Onko tässä paras meemi Patrik Laineesta koskaan?" Patrik Laineen nimeä on liitetty ties mihin. Hän on niin "Kimalaine" kuin "Maalaine". Hänen naamaansa liimataan ties mihin yhteyteen, kunhan siihen voidaan liittää jokin "lainen" josta viimeinen "n" otetaan pois. Odotan vain hetkeä kun hän on "Akvinolaine". Tai siis oikeasti en.

Meemi on sinällään yhden pisteen vitsi. On ikävää että siitä on tehty ilmiö. Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin otti osaa tähän meemi-ilmiöön. Kuvana oli "luterilaine". Meemi on yhden pisteen vitsi ja saa monet varmasti miettimään sitäkin, että pitäisikö kirkko erottaa valtion lisäksi myös huumorista.

Asialla on kuitenkin toinen puoli. Kuva ei ole hirveän hauska eikä photoshoppausta ole tehty hirveän taidolla. Mutta se on kuitenkin villitykseen mukaan menemistä. Lisäksi se on jopa hienompi kuin monet jotka löytyvät Ilta-Sanomien jutusta. Itse asiassa IltaLehti reagoikin "Pyhä Jysäys, Batman", tyylisenä reaktiona ev.lut. kirkon viestiin. Tämä tietenkin sopii siihen, miten esimerkiksi "Turun ja Suomen arkkipiispan vaakuna kuvastaa evankelis-luterilaisen kirkon primus inter pares -johtajan asemaa: lattea symboli hiipassa ja iltapäivälehden väreissä."
1: Joskin samalla kirkon  viestinnässä temppu on ollut kenties ollut "melkein liian radikaali" monista. Onhan YLEkin kertonut siitä, miten tweettaus "Ei ole kirkolliskokouksen hyväksymä linjaus." (Sisältö on toki huomattavasti otsikkoa asiallisempi. "Ei ole kirkolliskokouksen hyväksymä linjaus, että Patrik Laine on Pyhä Patrik. Tämä oli ihan vain meemikuva. Ei sen syvällisempää, Lohikoski naureskeli." Mutta elämme maailmassa jossa YLE saa tehdä tuollaisia temppuja joten miksi en siis minä? Pyhä Patrik tätä nykyajan journalismia. Ei tätä voi voittaa. On kenties pakko laskeutua samalle tasolle jotta ei vaikuta besserwisser-elitistiltä.)

Asiaan on reagoitu myös ateistien palstoilla ja ryhmissä. Mikä kertoo että Lutheriin liittyy aika vahvoja merkityksiä. (Toki tunteisiin vetoamisesta kertoo sekin, miten aiemmin osa ilvesläisistä uhkasi erota kirkosta kun vastaavaa esitettiin Tampereella.) Osa tiedusteli että miksi Laineelta ei oltu kysytty lupaa kasvojensa käyttöön. Sama kysymys tietenkin voitaisiin kysyä ateistivaikuttaja Kimmo Laineen versiosta "pastafarilaine". Ja aivan kaikista muista vastaavista meemikuvista.

Meemi sisälsi viestin siitä että kirkko on moderni. Sellaisella jännällä tavalla jossa ollaan hitusen tyhmällä tavalla "hauskoja". Kirkko ei ole tässä ainutlaatuinen toimija. Se on osa kaikkea. (Esim. itse teen hyvin usein ihan samaa.) Oli myös kuvaavaa että meemiin oli laitettu "hashtagiksi" että "armoa". Tuon tasoisen vitsin keksijä taatusti sellaista tarvitseekin. Täytyy kuitenkin aina muistaa että ns. paskat vitsit ovat monesti tärkeitä sosiaalisesti. Ne eivät ole hirmu hyviä ja täten ne eivät tuota hirveästi iloa. Mutta ne madaltavat kynnystä. Poistavat pingotusta. Ei synny vitsikisoja joiden tehtävänä on jokin hauskimman tittelin kerääminen. (Jokaisella taitaa olla joku tuollainen sukulainen. Itse olen lisäksi tuollainen sukulainen muille.) Eli minusta kuva oli onnistunutta viestintää, tavallaan. Meeminä se oli toki paska. Vitsinä yhden pisteen vitsi. Ei paljon. Mutta ei nollan pisteen sentään.

Uskollinen

Oheen asetettu meemikuva on ällistyttävä. Se on samanaikaisesti polyamorian puolella että sitä vastaan. Se vaalii luottamusta mutta elää epäluottamuksesta. ; Sen lisäksi se toisaalta pitää ihmistä kategorisesti luotettavana tai epäluotettavana mutta hakee itselleen oikeutusta sitä kautta että kenties joku onkin luotettava rakastajalleen vaikka onkin epäluotettava vaimolleen.

Tästä saisi helposti koherentin muuttamalla jotain kohtaa asiasta. ; Ei olisi sisäisesti ristiriitaista sanoa että on mieluummin hyvän miehen kakkosnainen kuin huonon miehen ykkösnainen.

Kenties tässä on kuitenkin ajettu jonkinlaista ajatusta avoimesta parisuhteesta. Siitä että se ei ole pettämistä jos siitä kertoo. Joissain perheissä on ajateltu että mies ja nainen voivat harrastaa seksiä ja vastaavaa muiden kanssa, kunhan kertovat tästä. Tämänlaisessa kontekstissa tämä meemikuva voisi olla mahdollinen.

On se kuitenkin aika kaukaa haettu...

---

Näitä miettien on hyvä valmistautua ystävänpäivään.

Mitä "partalapsuus" opettaa kielestä ja meemeistä?

Kun seuraa maahanmuuttokriittistä keskustelua, ei voi olla huomaamatta että se käyttää omia sanojaan. Ja käyttää niitä hyvin tietynlaisella tavalla.

Esimerkiksi kun puheena on ollut Syyriasta tulleiden sukupuoli, ikä ja älypuhelimet, on tähän yhteyteen luotu narraatiota tukeva termi partalapsi. Joka jossain määrin viittaa myös keksijänsä huumorintajuun. Mutta tätä partalapsi -termiä kuitenkin käytetään hyvin eri tavalla kuin humoristista nimitystä. Se ei ole heitto jota käytetään kerran tai pari. Siitä ei tehdä jotain jota yksi tai kaksi tyyppiä ylikäyttää. Sen ylikäyttäminen sen sijaan kuvaa laajaa piiriä koko alakulttuurista. Toisin sanoen ihmiset tunnistavat toisensa siitä että he käyttävät tätä sanaa. Huumorintaju jolla termin syntyminen on kenties oikeutettu, on levinnyt syistä jotka suorastaan sotivat huumorintajua vastaan.

Vitsi yksinkertaisesti sanoen kliseytyy koska halutaan luoda ilmiselvemmäksi näkökulma jossa sodan jaloista vaaralliselle matkalle pitää lähettää juurikin lapset. (Verrataan Suomen sotaorpoihin joiden pakomatka Ruotsiin oli hyvin erilainen.) Eikä esimerkiksi aikuisia jotka voivat tehdä työtä ja saada perheen myöhemmin perässään. (Joka ei välttämättä ole oikein, mutta ei ole sitä "laiskuutta jolla systeemissä loisiva laiskuri harjoittaa maahantunkeutmista voidakseen olla terroristi tai ollakseen elintasopakolainen." Aivan kuin maahamme tulisi nimenomaan elintasopakolaisia maista joissa kaikilla on älypuhelimet jne. herkut. Oma selitykseni on selvästi järkevä ja ei-loukkaava. Pitäisikö tämä ottaa huomioon turvapaikanhaussa on sitten aivan eri asia. Kenties tätä pitäisi miettiä. Eli pakolaismäärää arvioida sukulaissuhteiden eikä (a) pelkän tulijamäärän tai (b) heidän omistamiensa älypuhelimen määrän kautta.) Sillä älypuhelin tarkoittaa luodinkestävyyttä ja sitä että kouluttamattoman ja asestamattoman ihmisen pitäisi sotia Assadin puolesta. Tai kuka heidän alueellaan sitten pakkorekrytoikaan. Vain naiset ja lapset ovat hyviä uhreja. Mutta koska tämä johtaisi feministiseen epätasa-arvonäkökulmaistoon josta on epämiellyttävä keskustella on siistimpää toistaa statement tavoilla joissa sanat on valittu niin että vaihtoehtoja on vaikeampi huomata. Ja jossa "orpolasten auttaminen" on niin piilo-oletettu että vaihtoehtoja ei enää edes suostuta näkemään.

Samoin olin hieman huvittunut kun eräs "suvakki" (sekin hyvin vakiintunut sana joka ilmenee juuri tuossa muodossa) kertoi että hän oli luullut että matu tarkoittaa maahantulijaa. Ja että se on korvannut ennen vakioituneen ja kaikkien tunteman mamu -sanan koska nyt on tarve korostaa että myös turvapaikan hakijat - eivätkä pelkästään ne jotka ovat käyneet byrokratiamyllyn läpi onnistuneesti - ovat moitteen alla. Ja siksi ei voida puhua maahanmuuttajista. Kuitenkin termi viittasi enemmän maahantunkeutujaan. Ja viittaa enemmän siihen että narraatio on muuttunut korpilakimyönteisemmäksi, "katupartiomyönteisemmäksi".

Voidaan jopa nähdä että vaalivoiton jälkeen retoriikka on muuttunut. Poliittinen korrektius ei ole enää se termi jolla oikeutetaan näkemyksiä. Päin vastoin, on esiintynyt jopa puheita siitä että median pitäisi huomioida muuttunut poliittinen tilanne ; On siis nähty että media harrasti poliittista korrektiutta jota oli syytä vastustaa silloin kun väärät henkilöt olivat vallassa. Ja nyt sitten lehtien pitäisi noudattaa poliittista korrektiutta. (Aivan kuin lehdistön poliittinen korrektius - riippumatta siitä olipa se olemassa tai ei - olisi jotenkin väistämättä sellaista että sitä ohjataan politiikasta käsin. Ajatus siitä että poliitikot olisivat korkeimpia vallankäyttäjiä tässä yhteydessä on vähintään omituinen.) Siksi kun aiemmin voitiin korostaa jumalanpilkan merkitystä ja sitä miten hienoa on piirtää pilakuvia joissa on sian näköinen pedofiilimuhammad paskomassa koraanin päälle on muuttunut siihen että kauhistellaan kun partalapseksi kutsuttu puhuu liian kovaa hautausmaalla. Pyhien asioiden pilkkaamisesta on tullut jotain jota ei voida sietää. Ei vaikka vain vähän aikaa sitten samat ihmiset olivat sillä kannalla että Jussi Halla-ahon saama tuomio on maamme epäreiluuden ja poliittisen korrektiuden harrastaman julman sensurismin demonstraatio. Sananvapaus, ilmaisunvapaus ja ääliömäisten mielipiteiden ilmaisu on muuttunut niin että nyt pitäisi provokatiivisia ihmisiä ajaa maasta pois (tai jopa hakata tai tappaa) koska eivät ymmärrä maamme tapoja. Joka on by definition sitä poliittista korrektiutta.
1: Tässä ilmapiirissä on herännyt tunnelmia joissa suositut mutta periaatteessa eivät edes mitään äärilinjoja esittävät konservatiiviset mielipidekirjoittajat esimerkiksi eivät enää korosta feministit olisivat väärässä ja turmelemassa arvopohjaamme. Ja että siihen voi liittyä riskejä. Vaan jossa feminismi on jo aivan suoraan maanpetoksen ideologia. Tämä teema on toki olemassa muutenkin. Se kertoo vahvistuneista ja koventuneista kannoista "noin yleisesti". (Jopa paremmin kuin viittaaminen aivan äärimmäisten tyyppien kirjoittelemisiin.)

Samalla vain sanat eivät ole koventuneet. Esimerkiksi maahanmuuttokeskusten tuhopolttamisesta on tullut muoti-ilmiö. Samoin katupartiot jotka olivat viisi vuotta sitten jotain joita esiintyi kulttuurissamme lähinnä esimerkkeinä. Peräti esimerkkeinä jotka olivat tietyssä kontekstissa. Katupartioita rinnastettiin sellaisiin elokuviin kuin "V niin kuin Verikosto" jossa katupartiot olivat epävirallinen vallitsevan systeemin valtakoneistao. Tai niitä kuvattiin 1930 -luvun SA -joukkojen analogeina. Jolloin niitä katsottiin rinnakkaisvaltana, jossa käsiteltiin järjestelmiä jotka olivat enemmänkin merkittävä haastaja "vallitsevalle väkivaltamonopolille" eli poliisille, armeijalle ja vartioille. Toki tässä yhteydessä oli jonkin verran puhetta myös KKK:sta joka oli mellakoiva lynkkausmeininkiä harrastava joukko jota oli vaikeaa nähdä rinnakkaisvaltana tai virallisen vallan epävirallisena jatkeena. Nyt tästä ilmiöstä joka yleensä historiassa sopii vain "hyvin tietynlaisiin oloihin" ovat muuttuneet hyvin monien mielestä täysin soveliaiksi. Ja hyvin lyhyessä ajassa.

Tässä yhteydessä voitaisiin oikeasti kysyä että "onko kieli virus".

Ajatus on tietenkin siinä mielessä tuttu että Richard Dawkins on paljon puhunut meemeistä. Ja sama idea on taustalla kun hän puhuu ns. "uskon viruksesta", joka korostaa että uskonto yleistyy ei siksi että se olisi totta ja hyödyllistä vaan sen takia että se osaa kopioida itseään tehokkaasti.

Sana on tarttunut hyvin käyttöön. Itse termin kohdalla on kuitenkin syytä korostaa että se on enemmän tulkintanäkökulma jolla jäsennetään ja tulkitaan havaintoja kuin mikään konkreettinen asia. Sillä jos geeneillä on DNA, kielellä ja yksittäisten ideoiden kopioitumisella ei ole samanlaista kopioitumisjärjestelmää.

On toki selvää että jos - sanotaan nyt esimerkiksi kuullaan sana "partalapsi" ja sitten tätä termiä kuullaan muilta samanlaisessa yhteydessä - niin voidaan nähdä että jokin ajatus on siirtynyt. Ja koska ihmisen aivot ovat ainakin osaltaan jonkinlainen kuulemiseen, kuullun informaation tallentamisen, muokkaamiseen, käsittelyyn ja puhumiseen liittyvien prosessejen lähde, niin "jonkinlainen kopioitumisen analogi on tapahtunut".

Mutta kysymys voidaan vetää tosiasiassa vielä pidemmälle. Itse kieleen. Voidaan jopa sanoa että kieli on itsessään jonkinlainen meemi. Joka paitsi tallettaa sanoja niin tosiasiassa myös määrittelee asioita omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. (Tähän liittyen olen kirjoittanut aiemmin kielenkääntämisestä Quinelaisesta näkökulmasta.) Ajatus siitä että kieli itse asiassa siirtää sanoja ja asenteita on sellainen että siihen on hyvin helppoa siirtyä jos kieltä ajattelee meemeinä. Jos tämän jälkeen puhutaan kulttuurievoluutiosta voidaan jopa nähdä että se avaa polkua pluralismille. (Pluralismille jossa yhdistyy relativistinen ajatus määritelmistä että anti-relativisteina itseään pitävien ajatus siitä että kenties jotkut ajatukset ja kulttuurit ovat parempia ja oikeammassa kuin toiset.)

Tähän sopinee Emil Cioranin "Anathemas and Admirationsissa" esittämä ajatus ; "It is no nation we inhabit, but a language. Make no mistake ; Our native tongue is our true fatherland." Kieli voidaan nähdä poliittisena entiteettinä. Ja kun lapsi opettelee kielen, voidaan nähdä että on paljonkin tunnusmerkkejä siitä että "jokin kopioitumisen analogi on tapahtunut". Kyse ei ole vain sanoista vaan siitä että sanojen mukana siirtyy myös kulttuuri. Jopa tavat ja perinteet. Mutta ennen kaikkea asenteet joita syntyy siitä miten jotkin asiat on määritelty. Näkemys on kielellistä determinismiä (linguistic determinism). Eli jos joku puhuu jotain kieltä, se näyttää että hän on altistunut tietynlaiselle kulttuurille ja on siksi tämän kulttuurin ihminen. Eri kulttuureissa ihmiset siis näkisivät maailman hyvinkin eri tavoin.

Ajatus nojaa siihen että sanat jäsentävät maailmaa. Ja ihmiset voivat muotoilla ja ymmärtää asioita vain jos he osaavat kuvata asioita kielellisesti. Ja toisaalta oppiminen vaatii usein sitä että ajatus siirretään ihmiseltä toiselle kielen avulla. Joten kulttuuriksi asti yleistyvä ei voi olla vain subjektiivista ja mysteeristä vaan sen täytyy jotenkin "tarttua kieleen" ja olla tällä tasolla jossain mielessä propositionaalinen. (Ei tosin ehkä ihan sillä tasolla mitä monet tarkoittavat puhuessaan teknisellä termillä "propositionaalisesta väitelauseesta".)

En itse oikein usko tähän.

Onkin varmasti niin että kulttuuri vaikuttaa. Ja kulttuurin ja havaitsemisen ja luokittelun erot ovat todellisia. Syynä on osittain se, että kieli on niin suuri ja valtava kompleksi että sen opetteleminen vaatii aikaa. Ja tämän ajan varrella on pakko kuluttaa aikaa kielen käsitteiden, kielessä olevien näkökulmien ja kieleen liittyvän kulttuurin kautta. Ja näin opitaan erilaisia asenteita. ; Tässä kohden olisi minusta kuitenkin liioiteltua puhua siitä että kulttuuri olisi jotenkin se joka määrää. Se on enemmänkin epäsuora indikaattori. Tosiasiassa muut asiat määräävät, ja kieli on jotain joka on vain liitoksissa tähän muuhun.
1: Väärinkäsitys on vähän sama kuin se, että miehet otetaan armeijaan argumentilla jonka mukaan miehet ovat keskimäärin vahvempia kuin naiset. Sillä tosiasiassa jos otetaan kuntotesti voidaan mitata "itse asiaa". Olisikin tunnustettava että miesten armeijaan menoon on jokin muu syy, kuten se että naiset ovat kansan lisääntymisen pullonkaula, jota voidaan tarvita jos paljon ihmisiä kuolee sodassa. Ja miehet ovat lisääntymisasioissa korvattavissa, "hyvin halpoja".

Tämä ei tosin yllättäne ketään joka on viitsinyt lukea sen aiemmin muistuttamani Quinelaisen käsiteverkostotekstin. Siinä korostettiin sitä että havainnot kuitenkin kalibroituisivat myös lajityypillisillä tavoilla". Esimerkiksi preferoimme sitä että rajaamme kulttuurista huolimatta jäniksen emmekä luo jotain erikoisia konsepteja joissa on jäniksen takapää ja etupää erikseen. Tai toisaalta se, että saksalaisilla on schadenfreudea ja englannin kielessä ei sille ole vastinetta ei tarkoita että englantilaiset eivät osaisi nauttia toisten kärsimyksestä. Toki kun englantilainen kuulee tämän sanan ensimmäisen kerran, hän voi saada ahaa -elämyksen. Mutta ei siksi että tunnetta ei olisi. Vaan siksi että tunne on. Eikä ole tullut ajatelleeksi että tämän tunteen voisi ilmaista suoraan yhdellä sanalla. Toisin sanoen termin oppiminen ei luo uutta tunneilmaisua vaan jäsentää jo olemassaolevia tunteita jotka ovat yleisinhimillisiä.

Tässä kontekstissa ei siis ole niin että kieli tosiasiassa ohjaa ajattelua. On enemmänkin niin että kielimuuri toimii joskus informaationlevittämisen esteenä. Ja toisaalta sosiaalisina eläiminä ihmiset altistuvat helposti omankielistensä ajatuksille.

Esimerkiksi maahanmuuttokriittiset tietävät tunnistaa toisensa alakulttuurisidonnaisilla menetelmillä. Ja minä olen hyvin vähän samanasenteinen ja samoin jäsentävä kuin he. Vaikka olemme Suomalaisia ja puhumme enimmäkseen samaa kieltä. Tosiasiassa kieli=kulttuuri -kulman sijaan on kenties syytä katsoa sitä miksi uskontojen kieli näyttäytyy sen kannattajien ulkopuolelle siansaksana. Ja miten se, että seuraa jatkuvasti maahanmuuttokeskustelun uusia muotikonventioita on tärkeää. Koska vain pitämällä faninsa juoksemassa uusien ja uusien muotisanojen perässä voidaan muutamalla sanalla helposti identifioida omat kaverit vaikkapa niistä vääräoppisista maanpetturifeministeistä jotka valitettavasti suurilta osin muutoin puhuvat samaa kieltä. "Partalapsi" -tyylisten termien käyttö ja se miten vakiintunut mamu vaihtuu matuksi ovat tässä hyvin relevantteja. Ja ne ovat relevantteja lähinnä siksi että kieli ei ole sittenkään samaa kuin kulttuurin pohja. Toisaalta kun huomataan miten uusi asia maahamuuttokriittisyyteen liittyvät asenteet ja ilmiöt ovat, ja miten voimakkaita ne ovat, voidaan nähdä että ihmiset vaikuttavat kieleen, kieli ei ehkä vaikutakaan niin paljoa ihmisiin.

Kieli on tässä vaikuttava mutta yhtä "oleellinen" kuin uskonto. Molemmille annetaan hyvin suuri arvo tietynlaisten ideologioiden parissa. Mutta nämä ideologiat käyttävät niitä enemmän filosofisina jäsentämistyökaluina joilla ymmärretään asia tämän ideologian näkökulmasta kuin jokin havaittu ilmiö. Jos puhutaan kulttuuri-imperialismista ja kielestä ne taatusti liittyvät yhteen. Mutta se, että USA:n populaarikulttuuri leviää kaikkialle ja samalla leviää englannin kieli on vähän sama kuin se että samalla leviävät myös McDonald's ravintolat. Eikä kulttuuri-imperialismi johdu siitäkään että ruoka määräisi ihmisten asenteet ja ajattelutavat. (Ei vaikka ruokaan itse asiassa liittyy asenteita ja näkökulmia esimerkiksi viljelyyn, varjeluun, transportaatioon ja eläinten kohteluun.) Ei puhuta ruuallisesta determinismistä (food determinism). Jouduin kehittämään sille uuden kielen.

Onkin kiinnostavaa ajatella, että usein eri kielen rajoina onkin armeija. Kun Suomessa opetetaan ruotsin kieltä, argumenttina on että se on oikeasti portti moniin eri maihin. Ja ruotsin sukuisia kieliähän on melko paljon. Tosiasiassa jos katsotaan Norjaa ja Tanskaa, niiden väliset kielelliset erot ovat hyvin pieniä. Mutta kun mailla on eri armeija, ne luokitellaan helpommin eri kieliksi. Samalla Kiinassa on paljon kieliä joita tulkitaan Kiinan murteiksi, vaikka niiden puhujat eivät ymmärrä toisiaan puhuttuna tai kirjoitettuna. : Toisaalta murteet antavat erillisyyden tunnetta ja voivat ylläpitää erilaisia (ala)kulttuureja. Suomessa pohjalaiset ja savolaiset ymmärtävät toistensa puhetta, mutta tavallaan eivät ajatustapojaan. (Kärjistin jotta idea olisi helpommin tunnistettavissa.) Ja heitä kuitenkin yhdistää se, että molemmat kuuluvat samaan Suomeen ja puhuvat Suomen kieltä.

Eli jos kieli onkin kotimaamme niin se johtuu enemmän siitä miten kotimaa määrittää kielen kuin se etä kieli määrittäisi kotimaamme. Näin ollen jos uskonto on sairaus, niin uskonnolliset käsitteet ja rituaalit ja muut uskontomeemit eivät ole yhtä verrattavissa viruksiin kuin oireisiin.

---

Englannissa ihmisistä puhutaan sukupuolitetuilla sanoilla. Se on siis sukupuolittunut kieli. Suomessa näin ei tehdä ja siksi onkin usein tärkeämpää miten ihminen puhuu ja mitä sosiaalista statusta hän ilmentää kuin se mitkä sukupuolielimet hänellä on. Me olemme siis pukusuolitettu kieli?

Tragediahierarkia

Your mother was a hamster
and your father smelt
of elderberries!

Sosiaalinen media synnyttää nopeasti trendejä, megatrendejä ja antitrendejä. Tämä on tärkeää, sillä sosiaalisen median yksi tärkeimmistä funktioista on näyttää, miten hyvä ihminen sosiaaliseen mediaan postaava itse on.

Tähän liittyen voin näyttää ohessa oman osallistumiseni tämänlaiseen muoti-ilmiöön. Facebook liitti yhden klikin ominaisuuden, jonka avulla voi muuttaa profiilikuvansa väliaikaisesti Ranskan lipun trikolorin väreihin. Ominaisuus oli varmasti opittu menneisyydestä ; Profiilikuvien modifiointi on tärkeä osa "ottaa osaa" ties mihin.

Luonnollisesti tästä syntyi antiteesi. Tiedostamisen eräs tärkeimpiä, mutta implisiittisiä, ominaisuuksia näyttää olevan elitismi. Tiedostavan täytyy jotenkin olla muita parempia. Tämä on tietenkin sinänsä kannatettava asia, että minäkin aivan oikeasti arvostan sitä, että asioita järjestetään tiedolla ja osaamisella. Olen siinä mielessä meritokraatti että elitismi ei ole minusta lähtökohtaisesti epäeettistä, huonoa tai edes epätoivottavaa. ; Koska facebook teki kampanjaan osaaottamisesta liian helppoa, se ei tietenkään voinut olla tiedostavaa. Liian helppo on vain kritiikitöntä muodin seuraamista. Tai näin ainakin käy helposti jos hipsteriltä kysytään.

Tähän trikoloriin otettiinkin paljon kantaa.

Sen nähtiin olevan jotain muutakin kuin kannanotto Pariisissa kuolleiden puolesta. Sen ei toki nähty olevan kaikkia islaminuskoisia vastaan. Vaan sen sijaan se nähtiin priorisointiharhana jossa toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tämä ajatus on itse asiassa mielestäni onnistuneesti tiivistetty tragediakarttaan. Tietyillä alueilla tapahtuneet iskut nähdään relevantteina ja toisia ei.

Esimerkiksi Vesa Linja-aho otti asiaan kantaa "... pari viikkoa sitten ISIS murhasi 200 venäläistä lentokoneeseen niin siitä ei tullut vastaavaa solidaarisuusryöppyä. Miksi? Johtuiko tekotavasta vai uhrien kansallisuudesta vai siitä että rivilänsimaalainen voi kuvitella itsensä istumaan pariisilaiseen kahvilaan muttei venäläiseen lentokoneeseen?" Ja Martti Muukkonen totesi, että "Löytyykö täältä jotain sellaista applikaatiota, joka laittaisi profiilikuvan päälle Libanonin lipun Beirutin iskun muistoksi?" Molemmat edustavat varmasti jonkinlaista arvostettua tiedostavaistoa. (En käytä sellaisia termejä kuten "suvakki" tai "vihakki". Ne kun ovat banaaleja mutta eivät hirveän hauskoja.)

Suuressa mittakaavassa nämä huomiot ovat tosia. On ilmiselvää että pelkästään ISIS on iskenyt moneen paikkaan ja niiden kohdalla ei ole tehty samaa. Länsimaisuus uhreissa nostaa aina näkyvyyttä. Toisaalta Suomessa uutisoidaan eniten jos uhreina on Suomalaisia. (Jopa omissa suomalaisissa nettitutuissa oli niitä jotka klikkasivat itsensä olevansa "safe". Eli olleensa kaupungissa mutta olevansa nyt elossa. Ja tämänlaisen tiedottaminen on järkevää Suomessa, joten painottumiselle voi olla muitakin syitä kuin abstrakti ihmisarvon kunnioittaminen koko ihmiskunnan jokaisessa yksilössä.)

Minä en edes tiennyt koko Libanonin iskusta ennen kuin tuli muodiksi, että siitä tehtiin Ranskan terrori-iskuihin verrattava kohde. Joten kenties Ranskan terrori-isku toikin Libanonissa tapahtuneelle näkyvyyttä. Ja koko Libanon -asiasta tiedetään ylipäätään lähinnä tätä kautta. Selvästi ei ole muodikasta ääneen tunnustaa, että montaako ihmistä joku toinen vertaa. Ei ole ollut kohteliasta diplomaattisesti keskustalla esimerkiksi siitä, montaako venäläistä sotilasta yksi suomalainen sotilas vastaa. Tai montaako valkoihoista hukkunutta turistia tarvitaan että tsunamikatastrofista tulee ilmiö jota muistellaan kaikenmaailman kriisejä kertaavissa ohjelmissa. (Vai riittääkö Aki Sirkesalo.) Virallisesti ihmiset yleensä arvostavat ihmisarvoa abstraktiona, mutta käytännössä asiat eivät ole näin yksiselitteisiä.

Monitulkintaisuusongelma

Mutta toisaalta syynä voi olla se, että symboli tosiasiassa harvoin symbolisoi vain yhtä asiaa. Ja liput ovat siitä ikäviä, että kansallissymboleihin ladataan järkyttävän paljon erilaisia viestejä. Vesa Linja-aho otti tähän kantaa selittämällä, että "Ranskan lipun värit solidaarisuudenosoitukseksi uhreille. Idea oli suora kopio kivasta sateenkaarikampanjasta keväältä ja tulipa itsekin tuota nappulaa painettua. Siinä missä sateenkaarilippu symboloi positiivisia asioita, valtion lipun käyttö ei ole noin suoraviivaista. Joillekin lippu symboloi Ranskan valtion harjoittamaa siirtomaasortoa ja sodankäyntiä."

Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen lippu. Käytännössä se on Suomen symboli. Sitä voisi pitää myös kansallismielisyyden symbolina. Tämä ei vielä tarkoittaisi mitään negatiivista. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa pitämään Suomen lippua profiilissaan, käy helposti niin, että sinut tulkitaan sen sijaan natsiksi. Sillä jostain syystä uusnatsit ovat pitäneet niin heimohenkisesti Suomen valtioon liittyviä symboleita tunnuksenaan, että mielikuvat värittyvät tätä kautta.

Libanonin lippu on esimerkiksi siitä tulenarka, että sitä ei ehkä kannata läimiä mihinkään että ei esittäisi vahingossa symbolina jolla tuetaan hirmuhallitsija Assadia. (Jokainen joka esittää että Lähi-idän tilanne on niin yksinkertainen, että sen kuin vaan vastustaa ISISiä, niin ei voi olla kovin väärässä, ei selvästi ole kovin tietoinen kokonaiskuvasta.)

Samoin Venäjän lipun välttelyssä voi olla kysymys siitä, että esimerkiksi Venäjän toimet Ukrainassa - tai Putinin toimet oikein missään - eivät miellytä monia. Ja tämänlaiset ulkopoliittiset ja johtajiin liittyvät teemat liittyvät helposti nimenomaan maan lippuun. (Etenkin jos maalla on maine, jonka mukaan maan johtaja johtaa maata autoritaarisesti.) Näin ollen voi syntyä antipatioita jotka vaikuttavat epäsuorasti lipun välttelyyn. Toki tässä helposti käy niinkin että maan symboli alkaa symbolisoimaan koko kansaa ja tämä voi aivan oikeasti vähentää sympatiaa venäläisiä kohtaan.

En itse näe asiaa aivan noin suoraviivaisesti. Sillä yleensä symbolin tarkoituksella on vakiintuneita tulkintakenttiä. Monitulkintaisuus ei tarkoita samaa kuin viestin katoaminen. Tämä näkyy jopa siinä miten tätä trikolorimeemiä on kritisoitu ; Ei ole sanottu että jos klikkaat meemiä niin sitten olet oikeasti tarkoittanut että tuet vaikka Ranskan sotimista. Vaan on vihjattu että sinut voidaan ymmärtää väärin. En suhtaudu tähän hirveän vakavasti.

Toki ymmärrän että etenkin kirkollisten tahojen antipatiat trikoloria kohtaan voivat johtua muustakin. Ranska on sekulaari maa, ja ranskassa kannatetaan laïcité -näkemystä joka on sekulaari sellaisella tasolla että Suomessa jopa vapaa-ajattelijoilla on usein laïcité -henkisiä tavoitteita mutta lievemmällä tasolla kuin miten niitä toteutetaan Ranskassa. Sekularismia dissaavat ihmiset eivät tietenkään mielellään halua ottaa käyttöön trikoloria jonka alkuperäisiin merkityssisältöihin on ladattu laïcitén henkeä - ja jopa Ranskan vallankumouksen asenteita ja ajatuksia, joita sellaisinaan ei nykyään taida kannattaa kukaan terve. Tämä sekulaarihenkisyys on siitä hankala että osalle ateisteista se on todella ollut yksi tärkeä lisäsyy ottaa tämä Ranskan trikolori käyttöön.

Ja monitulkintaisuus voi olla osasyynä siihen miksi erityisesti tiedostavaiset kristityt ovat mielellään derailanneet tälläistä väärän ideologian läpitunkemaa symboliikkaa pois. Tämä on toki siitä ironista, että siinäkin alkaa olemaan se henki että jos katsotaan saman suuruusluokan terrori-iskuja niin tässäkin toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. ; Oma kantani on se, että jokainen pitäkööt niitä symboleja joita haluaa. Jos ei pidä siitä trikolorista, niin ei ota sitä käyttöön. Jos pitää Libanonin lipusta, niin harvapa sitä facebookin klikkiapuvälineen apua on aidosti tarvinnut niihin "sateenkaarimeemeihinkään". Että menee ja tekee niin sitten saa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa.

Tämä "antaa mennä vaan" -asenne johtuu suoraan sanoen siitä, että siinä vaiheessa kun tämänlaista arvokeskustelua aletaan käymään on selvästi törmätty tilanteeseen jossa symbolit painavat asiaa enemmän. Libanonissa on kuollut ihmisiä. Venäjällä on kuollut ihmisiä. Ranskassa on kuollut ihmisiä. Ja ihmiset puhuvat symboleiden käytöstä jotka viittaavat eri asioihin. Jos viestinä on aidosti osoittaa myötätuntoa ja tukea kuolleille, ja tavoitteena on kunnioittaa uhreja, ei tämänlaiseen metatasolla käytävään vaahtoon edes pidä mennä. ; Kuten Milan Kundera sanoi : "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita. Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." No, sosiaalinen media ei ole koskaan ollut kovin kypsää tai aikuista. Kyllä tälläinen arvokeskustelupahastuminen mahtuu kissavideoiden lomaan. Olisi vain hurjan typerää olettaa että tämä vaikuttaisi tai muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan. Paitsi tietysti siihen että saa osoittaa oman tiedostavaisuutensa olemalla jotenkin fiksumpi kuin joku muu. (Mikä tuntuu aina pirun kivalta hänelle itselleen.)

---

Itse en vaihtanut profiilikuvaani mitään Libanonin lippua tai Venäjän lippua, sillä jokainenhan sen tietää, että vaakaraidat lihottavat ja pystyraidat hoikistavat! Prioriteetit kuntoon, ihmiset! Käyttäkää symbolejanne tärkeiden ja oleellisien asioiden kautta! Vaakaraitaa käyttävät vain anoreksiaansa piilottelevat!

Sormet sanoo SSS

Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.

Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."

Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.

Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.

On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)

Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.

Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.

Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.

Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.

Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.

Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."

Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)

Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?

Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)

Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.

Onko kuolleiden kuvaaminen eettistä?

Viime päivinä valokuva kuolleesta Syyrialaisesta lapsesta on muuttunut ikoniseksi. Hän ei kiinnostanut ihmisiä elävänä, mutta kuolemansa jälkeen hänestä on tullut eräänlainen Phan Thị Kim Phúc (se vietnamin sodan sivutuotteena napalmilla poltettu tyttö siitä palkitusta valokuvasta). Hänen kuvaansa levitetään paljon.

Tämänlainen kuvamateriaali on selvästi tehokasta. On yksinkertaisemmin helpompaa levittää tunteita valokuvamateriaalin kuin vaikka lukujen ja tilastojen kautta. Kuvaa onkin käytetty oikeuttamaan ihmisten auttamista.

Onko tämänlaisen materiaalin levittäminen eettistä?

Kuvamateriaalin hienous ei kuitenkaan ole ilmiselvää. Tässä aiheessa melko toistunut näkökulma voi olla se, että kuvamateriaali on kuitenkin jotenkin häiriintynyttä tai häiritsevää. Kuvilla onkin kieltämättä shokkiarvoa. On kuitenkin hyvä miettiä onko todella tarpeen sensuroida kuvia vain siksi että lapset tai herkät aikuiset eivät ns. kestä todellisuutta. En arvosta tämänlaista "kukkahattuilua" kovin vahvasti.

Kuitenkin kuvaamisessa voidaan nähdä jotain tyylittömyyttäkin. Tästä on hyvä ottaa esimerkkikuvapari. Siinä käsitellään Fabienne Cherisman kuolemaa. Poliisi oli ampunut hänet kuolleeksi pikkurikoksen vuoksi. Ensimmäisessä kuvassa kuvataaan pelkästään kuollut. Ja se näyttää kompositioltaan vaikuttavalta. Se dokumentoi ja kertoo tarinan ja kehottaa ihmisiä vaikuttamaan. Nämä kaikki voidaan nähdä arvoiksi. Toisessa kuvassa kuvaa on rajattu niin että ruumista valokuvaavat valokuvaajatkin näkyvät. Ja tässä tulee sellainen olo kuin korppikotkat olisivat löytäneet tuoreen raadon.

Onkin selvää että Syyrialaisen kuolleen lapsen kuva pyörii ja saa suosiota ja se paitsi lähettää viestiä myös ruokkii positiivista suhtautumista sosiaalipornoon. Ja tukee sitä että tätä sosiaalipornoa tukevaa toimintaa on myös jatkossa. Kuvalla voidaan oikeasti saada aikaan positiviisia ja vaikuttavia muutoksia. Ja tämä asenneilmapiiriin vaikuttaminen voidaan nähdä yhdeksi osaksi aktiivista lehtimiestoimintaa. (Joskin osa kannattaa enemmän dokumentoi-raportoi-objektiivista kulmaa siinäkin joten mikään ilmiselvästi positiivinen asia se että uutisen tekee poliittiseksi statementiksi ei ole.)

Tämän lisäksi mukana on helposti asioita jotka sitten eivät ole niin hyviä. Immanuel Kant voisi puhua tässä jotain ihmisten välineellistämisestä tai esineellistämisestä. Kuollut ei edes voi puolustautua tälläisiä aktioita vastaan. Yleensä sivistystä onkin mitattu myös sitä kautta miten kuolleita kohdellaan. Kuolleiden käsittelyyn on asetettu usein tiukkojakin ehtoja. Tässä mielessä se asenne jolla valokuvaaja ottaa kuvan on eettis-esteettinen ulottuvuus. (Jonka läsnäoloa tai poissaoloa voi olla mahdotonta nähdä pelkästään siitä miltä se otettu kuva näyttää.)

Itse otin asian esiin hyvin omituisesta syystä

Syyrialaisen kuolleen lapsen kuvasta on tullut jokin josta monet selvästi ahdistuvat. Osa ahdistuu aidosti. Osa kenties vain teeskentelee ahdistuneensa. Itse mietin asiaa kuitenkin ensin sitä kautta että olin jotenkin ärsyyntynyt kuvan olemassaolosta. Enkä kokenut sympatiantunteita joita terveellä ihmisellä pitäisi.

Tiedostin että tässä kohden minussa on tapahtunut jokin muutos. Suhtautumiseni eri asioihin ovat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi kauhuelokuvat tehoavat minuun nykyisin paremmin kuin ennen. Toisaalta olen taas sitten turtunut monenlaisiin asioihin. Nuorempana jokainen puolialaston tissivalokuva oli vaikuttava. Olipa se sitten korkeakulttuuritaidetta tai mitä muuta tahansa. Nykyisin olen jo sen verran tottunut ja turtunut puolialastomuuteen ja alastomuuteen että todennäköisesti voisin kulkea alastonrannalla melko coolina.

Tiedostin että kuolleiden kuvia on tungettu tajuntaan. Ja olen toki muutenkin nähnyt kuolleita niin ihmisissä kuin eläimissäkin. Sen jälkeen kun on nähnyt junan alle muussautuneen ihmisen lähietäisyydeltä ja on käynyt "aktiivitutustumassa" teurastamossa sitä on tottunut tiettyihin asioihin. Uutiset tuottavat kauhistelukuvastoa jatkuvasti. Ja olen turtunut siihen. Ja rehellisesti sanoen. Kun tälläisen materiaalin ylitarjonta turruttaa mielen niin että ei enää oikeastaan välitä koko asioista jotka tuottavat sivutuotteenaan mahdollisuuden dokumentoida tuollaista kuva-aineistoa, on kokonaisuudessa jotain hyvin kyseenalaista. Tissejen kanssa ylitarjonta voi kenties vähentää asiatonta seksismiä mutta kuolleiden kanssa vastaavia hyötyjä on vaikeaa kuvitella.

Toki kykenin jossain määrin kokemaan väärinkäytön tunteita

Onkin kenties hieman omituista että sain itsestäni pahan olon vasta kun tajusin että kuollut ei voi antaa lupaa kuvatuksi tulemiselle. Olen itse nuorempana vältellyt kameraa kohtuu aktiivisesti. Ja noin yleensä pidän kohteliaana että itseä koskevan kuvamateriaalin käyttöön pyydetään lupa vaikka kuvan otto ja levittäminen olisi tehty julkisilla paikoilla eli levittäminen olisi laillista. (Luvan todennäköisesti saisi. Etenkin jos kuvassa minulla olisi tyhmä ilme. Sellaisena haluan itseni levittää lehtien kautta.) Luvan saamisessa on jotain tyylikästä.

Toki joskus on syytä ohittaa luvansaanti. Esimerkiksi joku kiiluvasilmäinen paparazzi voi valokuvata murhan ja olisi omituista että murhaajan pitäisi antaa lupa tälläisen kuvamateriaalin levittämiseen. Tällöin kyseessä on kuitenkin se, että tekijä olisi jotenkin väärintekijä. Minun on vaikeaa nähdä Syyrialaista hukkunutta lasta tämänlaisena.

I'm dreaming of a White Christmas

Viime päivinä on kohuttu äärimmäisen paljon Olli Immosen sanomisista. Hän oli kirjoittanut facebookiin asioita. Ja tämän täytyy olla tärkeintä ikinä. Alkuperäinen lausunto on muotoa "I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.", joka on käännetty "enkusta" suomeksi esimerkiksi Helsingin Sanomiin ; "Unelmoin vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, poksahtaa pian miljooniksi pikku palasiksi. Elämämme ovat kietoutuneet todella ankarassa ajassa. Nämä ovat ne päivät, jotka lopullisesti jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän." Tämä kohina Immosen ympärillä oli jopa niin suuri että puolisonikin tiesi että kuka on Immonen. (Ja puhumme henkilöstä joka toissa vaaleissa, niissä "jytkyvaaleissa" kysyi vakavasti että "kuka se Soini on"...) Minulla voisi olla jotain järkevää sanottavaa kohinasta. Mutta se kaikki on jo sanottu ja tiivistetty.

Koska minulla ei ole mitään järkevää lisättävää, teen sen mitä filosofi tekee. Kysyy tyhmiä mutta oleellisia kysymyksiä.

Siksi ajattelin ottaa esille oleellisen kysymyksen. "Miksi?" (Sen kysyminen on tässä poliittisessa tilanteessa helvetin tyhmää.) Päällimmäinen kysymys, jonka kysyin liittyi siihen että olisiko sama kohu tapahtunut jos jonkun muun puolueen kuin perussuomalaisten edustaja olisi kirjoittanut jotain samantapaista. Toisaalta tämä kysymys vaati täsmennyskysymykseksi sen, olisiko minkään muun puolueen valittu edustaja kirjoittanut mitään samantapaista. Tämä liittyy tietenkin siihen kysymykseen että ovatko perussuomalaiset provokatiivinen puolue jonka jäsenet laukovat tyhmiä asioita. Vai liimataanko heidän päälleen kohuja.

Breivik muutenkin kuin näöltään?

Ehkä oleellisin ja ensimmäinen käsiteltävä asia liittyy Anders Breivikiin. Immonen on siitä kiinnostava, että hän on jo ulkonäkönsä puolesta yllättävän samanlainen. Mutta teemana oli nimenomaan se, että mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä sieltä suusta tulee ulos. Tämä tiivistynee parhaiten linkin takana olevaan kuvaan. Breivikin lausunto on muodossa "A multicultural society is only temporary. Sooner or later, we will return to a new monocultural society. It is essential for all cultural conservative resistance fighters to understand that we are in the middle of a war of perceptions. We must do everything possible to defend democracy. This can only be accomplished by overthrowing the current Western European multiculturalist regimes. This is the only way to safeguard democracy long term. Sure it can be bloody. But if democracy, our homelands, and people aren't worth certain sacrifices, then what is?" Lisäksi analogisuutta korostaa se, että Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin tekemän terrori-iskun vuosipäivänä.

Selvästi esillä olevassa sanomisessa on hyvin samanlaisia sisältöjä. Kiinnostavaa onkin katsoa mitä tämä samanlaisuus tarkoittaa. Otan tässä esiin muutaman tärkeän teeman. Nämä teemat korostavat sitä että ei kenties kannata seurata liian vahvasti omia intuitioitaan.
1: Kaikkia ääriliikkeitä kuvaa se, että ne imitoivat maltillisempia käsityksiä. Esimerkiksi jos löytää islamilaisten terroristien ja maltillisten islamilaisten välistä samanlaisuuksia, ne kertovat yhteisestä kulttuuripohjasta. Immonen voidaankin perustellusti liittää maahanmuuttovastaiseen kansallishenkiseen liikehdintään. Itse asiassa voidaan sanoa että on käytännössä ilmiselvää, että ääriliikkeet ovat aina jotain jotka hyötyvät siitä että ne piilottavat retoriikkansa. Ongelmana ei siis välttämättä ole se, että Immonen esittää terroristin näkökantoja. Ongelma voi olla siinä, että Breivikin näkemykset hänen manifestissaan olivat maltillistettuja, ne ikään kuin osoittivat että ihmisten ampuminen olisi jotenkin täysjärkistä ja perusteltua. Ja tämä onnistuu teeskentelemällä maltillista käyttämällä maltillisien ilmauksia. (Pseudotieteilijät tekevät juuri samoin tehdessään idiotismistaan älykästä. Varastetaan ulkokuorta ja retoriikkaa tieteeltä.)

2: Toisaalta Immosen viestin "taistelu" on terminä jotain jota käytetään sekä metaforana että käytännön taisteluhenkisyydessä. Tämä onkin tullut kenties keskeisimmäksi osaksi aiheesta vääntämistä. ; Osa näkee että viesti voidaan tulkita konkreettiseksi taisteluunkutsuksi. Osa näkee että se voidaan tulkita vertauskuvalliseksi. Mielleyhtymät ja omat ennakkokäsitykset suuntaavat hyvin helposti mielipiteet tässä kohden.
3: Ei ole ihme jos maahanmuuttokriittisten "enkusta" löytyy samanlaisuutta Breivikin teksteihin. Sillä siinä on 1 516 sivua maahanmuuttokriittistä tekstiä. Kun aihe on sama, ei ole ihme jos jotain samanlaisuutta löytyy. Ja mikä parasta ; Breivikin manifesti on kokoelma. Hän ei suinkaan ole vain kirjoittanut sitä, vaan hän on lainannut katkelmia ja pidempiäkin osioita maahanmuuttokriittisten teksteistä. Esimerkiksi Breivik on lainannut Jussi Halla-ahoa. Tämä toki korostaa sitä että Breivik kuuluu samaan kulttuuripiiriin kuin Halla-aho - plagioinnin ottaminen omiin nimiin "luovalla suhteella tekijänoikeuksiin" on ihailun kenties vahvin ilmentymä. Mutta tämä palauttaa sen siihen että vaikka kristityistäkin löytyy ties mitä aborttiklinikoidenpommittajia, se ei vielä tee kristillisistä julistajista terroristeja. Ei, vaikka yhteinen kulttuuritausta tuokin paljon samanlaisuutta sanomisiin.

Toisaalta ylläoleva argumentaatio on "alkuun pääsevää mutta ei riittävää". Sillä tämä muistuttaa toisesta asiasta. Myös aidosti terroristiset lausunnot menisivät vastaavaan. Kysymys onkin siitä että aika moni Immosen puolustaja on melko lailla suoraan ajatellut että jos asioita voidaan jakaa eri kategorioihin, niin tästä seuraisi se, että voitaisiin vain päättää että Immonen ei kuulu siihen ikävään kategoriaan. ; Jos keskenään analoginen ilmiöluokka_X voidaan jakaa kahteen erilliseen lokeroon, Lokero_A ja Lokero_B, niin ei voida sanoa että jos kohde kuuluu ilmiöluokkaan_X niin se voitaisiin aina vain laittaa siihen Lokero_B:hen. Jos näin olisi, ei koko eri kategorioihin jakamisessa olisi mitään järkeä! Ja sitten kaikki olisivat taas sekaisin sen inhottavan ilmiön kanssa, kun siihenkin kuuluva asetettaisiin siihen samaan Lokero_A:han.

Asian ratkaiseminen on vaikeaa, koska se ei katso puoluekantaa. Esimerkiksi jos katsotaan vasemmistolaista aatetta, voidaan muistaa että se puhuu luokkataistelusta. Se puhuu luokkasodasta. Se puhuu vallankumouksesta. Kommunisteilla tämä oli alun perin aivan konkreettista ja rehellistä puhetta. Kun puhuttiin sorron yöstä nousemisesta ja vallankumouksesta sekä sorto että vallankumous olivat kuvauksia konkreettisista asioista. Sittemmin kun olemme päätyneet hyvinvointiyhteiskuntaamme - joka on kenties alasajossa juuri nyt, mutta vielä olemassa - nämä ovat vähitellen muuttuneet symbolisiksi. Nykyään sorto viittaa rakenteisiin joita pidetään epäreiluna, vaikka kyseessä olisikin ns. first world problem. Vallankumouksellisuuskin tarkoittaa suunnilleen mitä tahansa jonka uskotaan jotenkin yleistyvän muodikkaaksi. Kieli on samaa, asenne. Not so much.

Ratkaisevinta onkin konteksti.

Tämä on siitä hämmentävä asia, että tässä todellakin asia riippuu siitä kuka sanoo, keille sanoo ja missä yhteydessä. ; Kun retoriikan sanamuodot ja perustelurakenteet ovat identtisiä, erot ovat merkitystä koskevia. Ja merkitys syntyy klassisen retoriikan käsitteiden mukaan sanojasta, yleisöstä ja käytetystä viestistä. Kun katsotaan itse puhe (logos), puhujan luonne (ethos), ja puhujan mielentila tai tunteiden ilmaisu (pathos), saadaan kokonaiskuva.

Moni perussuomalainen onkin miettinyt että ollaanko heille epäreiluja. Eli jos jonkun muun puolueen edustaja olisi sanonut samoja sanoja, olisiko hänet tuomittu. He ymmärtävät asian tavallaan puoliksi. On syytä katsoa asiaa eikä ihmistä. Paitsi viestinnässä joskus on syytä ihan oikeasti katsoa kuka sanoo ja mille yleisölle. Koska tämä on se taso jolla se sisältö rationaalisesti punnitaan. Perussuomalaisuus on tässä kohden oleellinen konteksti. Se luo ideologisen viitekehyksen jonka sisällä perustermit on sitten ladattu. (Samoin kuin esimerkiksi hindu ymmärtää "jumala" -sanan hyvin eri tavalla kuin islamin kannattaja. Kulttuurikonteksti on tärkeä! Myös aika voi olla tärkeä! 1918 kommunistin "taistelu" on jotain ihan muuta kuin nykyisen intellektuellihipsterin "taistelu" - johan sen näkee hartioista, tai niiden puutteesta!)
1: Tämän ymmärtäminen on tietenkin haasteellista esimerkiksi MV -lehden lukijoille. Siellä kun selitettiin että musta mies voi sanoa mitä vain ja Immonen ei. Sillä Abdirahim Husu Hussein kirjoitti Immos -kohun käynnistyttyä ivamukaelman ja parodian viestistä. Moni katsoi että kun tätä ivamukaelmaa ei paheksuttu, niin maassa olisi KAKSOS STANDAARI (tjsp.) Mitä tuollaisille ihmisille voi sanoa? Kysyä että jäikö ilman happea synnytyksessä?

Moni on sävyttänyt tämän kontekstin melko vahvasti. Korostetaan että Immonen pitäisi liittää kulttuuriin jossa mukana on Suomen Vastarintaliikkeen taannoin kokoama "laiton henkilorekisteri" aka tappolista, johon esimerkiksi eräs hikipedian ylläpitäjä päätyi. (Kuten myös Panu Höglund.) Heille vain ilmoitettiin poliisista että nyt näin. Myös Pride -isku, kirjastopuukotukset ja vastaavat pitäisi nähdä hänen taakseen. Tämä argumentointi on siitä kiinnostavaa, että se huomaa analogisuuden näiden äärisuuntausten ja Immosen viestinnän kanssa. Se muistuttaa siitä että on olemassa sellainen "paha Lokero_B" johon voidaan kuulua ja johon mitä ilmeisemmin ei haluta kuulua. Mutta lokeron olemassaolo ei tässäkään yhteydessä tarkoita suoraan sitä että Ilmiöluokassa_X oleva viesti kuuluisi tähän. Kun on se asiallisempikin vaihtoehto johon se voi kategorisoitua. Tämä perustelu on yhtä petitio principii -rakenteinen kuin se ajatus että Immosen viesti ei ole syrjivä jos on olemassa mahdollinen tulkintakulma jossa se ei ole syrjivä.

Konteksti ei selvästi ole ainakaan läpeensä viaton. Seurauseettisesti voidaan ajatella että Immonen saattaa olla vastuussa sitä kautta että hän tietää tai hänen olisi pitänyt tietää, että moni innostuu hänen lausumastaan. Panu Raatikainen demonstroi hienosti kuvalla sitä, miten tietyt nimeltä mainitut henkilöt ovat reagoineet Immosen lausuntoihin. Esimerkiksi Jarkko Heino on sanonut, että "Sitten kun niskalaukaukset tulee taas muotiin tiedän mistä aloitetaan :) Kaivetaanko jo saunan taa kuoppa valmiiks vihervassareille." Kommenteissa puhutaan myös rotusodasta. Osa siis selvästi tulkitsee Immosen juuri siten kuin moni on korostanut että Immonen ei ole tulkittavissa.

En kuitenkaan ota näitä sinänsä laittomia ilmauksia kovin vakavasti. Koska jos käyttää analogista viestintää, voi ihminen tulkita sen väärästä viitekehyksestä. Tästä voi seurata sitä että asiallisen papin saarna onkin kristohihhuleiden seuraavan internetvittuilun ytimessä. Ja skaala tässä vain voi olla paljon pahempi kuin tässä pikkuruisessa esimerkissäni.

Facebook -kommentin tuskin odottaa olevan "viikon uutisaihe". (Minäkään en haluaisi elää maailmassa jossa näin on.) Siksi onkin syytä katsoa Immosen facebooktiliä ja ennen kaikkea tämän ketjun saaneita kommentteja. Kommenteissa on alkupuolella Henri Kuosmasen kommentti ; "Vaikka olen Immosen kanssa aika samanmielinen niin eikö tää oo aika provokatiivinen? Vai kuuluukinko olla?" Tämä kertoo että hän on maltillinen maahanmuuttokriitikko. Immonen kommentoikin että "Kuuluukin olla." Kun ketjua katsoo pidemmälle, voi huomata että kommentit koostuvat lähinnä luokkaan "Kiistaton tosiasia valitettavasti on kuitenkin se, että tällä hetkellä Suomea tuhotaan enemmän ja tarkoituksellisemmin sisältä kuin ulkoapäin...", "Annetaanko me kommunistien tuhota 12 000 vuotta vanha sivistys? Ei saatana!!", "Vähän hassua, että kirjoitit englanniksi Olli. Kuitenkin täysin samoilla linjoilla kanssasi, monikultturismi ei toimi ja monikultturistiset kokeilut Euroopassa tulisi lopettaa". Vähemmistössä ovat Raatikaisen esiinnostamat yliampuvat kommentit (jotka kyllä löytyvät ketjusta ainakin vielä.) Niihin löytyy reagointeja kuten "Aikamoisia on puheet. En uskalla antaa mielikuvitukselle valtaa mitä tapahtuisi jos saisitte päättää."

Kokonaisuus tässä yhteydessä ei vaikuta kovin huolestuttavalta. Vastenmielisiä ihmisiä joilla on minusta väärässäolevia mielipiteitä. Mutta se on enemmän yleistä nurinaa ja moraalista närkästystä kuin jotain jossa ollaan lataamassa tuliaseita.

Nuo ihmiset ovat ääliöitä. Loppu.

Mitä tämä tulkintaviitekehys tarkoittaa? Kun katsotaan Immosen Ollin toilailuista analyyttisesti tämän viattoman kontekstin löytämisen jälkeen, voidaan se kontekstoida kupliin. Tämä on siitä ironista että Immonen itse asiassa mainitsee kuplat tuossa tekstissään. Tämä liittyy aiempaan "kuplakeskusteluun" joka on tietenkin perustaltaan aivan käsittämättömän typerä. Siinä on ensin ollut arkinen yksinkertainen tosiasia, joka on sitten muutettu hyväksi ideaksi ja pilattu tämä ymmärtämättä että sosiaalisuus on symmetristä.

Immosen viesti on vahvaa poteroitumista. Hän on tyhmä koska hän ei ole Breivikin analogi vaan Krista Kososen analogi. Hän on tyyppi joka ei hae kontaktiyhteyttä monikulttuurisuuteen. Tämä nähdään pelkästään vihollisuuden kautta. Tämä on toki korostunut kun on katsottu internetpäivityksen yhteyteen syntynyttä liikehdintää.

Mielenosoitus/tähtimuusikkojen kasaama kokoontuminen - jossa ei esimerkiksi ruiskuteltu ihmisiä kaasuaseella ja kutsuttu sitä hassunhauskaksi tempaukseksi - oli jotain jota ei pidetty reiluna kun perussuomalainen ei saanut kehuja esityksensä päätteeksi. (Samat ihmiset sitten voivat selittää että heistä on pirun epäreilua kun YLE ei ota heitä esittämään omien auktoriteettiensa kantoja "Aidosta Avioliitosta" ilman "SETA:n sensuuria" eli vastaanväittäjiä.) Nähdäkseni kokoontumisvapaus, myös spontaanisti jonkun helvetin facebookpäivityksen ympäriltä, on laillista ja kuuluu mielipiteenilmaisuun. Kuten myös se että ihminen taputtaa sille kelle taputtaa. Se on mielipiteenilmaisua. Immosen ystävät ovatkin tässä nyt mielestäni omituisia. Jos Immosella on sananvapaus sanoa provokatiivisia ärsyttäviä asioita, se tarkoittaa sitä että hän saa sen sanoa. Se, että 15 000 ihmistä päättää kävellä Immosta vastaan, katsoa häntä silmiin ja kätellä ja sanoa rauhallisesti "haista paska, ääliö", se on provokatiivista, ärsyttävää ja sananvapauden mukaista.

Ylenmääräiset vertaukset esimerkiksi Lapuan liikkeeseen ja väkivaltaan ovat tässä yhteydessä täsmälleen yhtä järkeviä ja perusteltuja kuin se, että Olli Immosen vain suoraan lokeroisi väkivaltaa kutsuvaksi sodanlietsojanatsiksi. (Eli ei juuri yhtään.) Puhutaan rauhassa Lapuan liikkeestä siinä vaiheessa kun konkreettista muilutushenkeä alkaa ilmenemään. Esimerkiksi sitten kun antifa -tyypit puukottavat jonkun kirjastoesitelmässä.
1: Timo Hännikäisellä on uusi kirja, miksi häntä ei ole puukotettu koskaan jos hänen vastustajansa ovat niin kauheita? Kai sitä nyt Hännikäinen on kovemmin hampaissa kuin joku hiton epäkiinnostava Dan Koivulaakso! Toisaalta ihmettelen miksi homosaation vainoamia hetero-pride -kulkuelaisia ei kaasutettu kaasuaseilla kesken mielenosoituksen kun se oli hassunhauskaa kun oli Pride -provokaatio. Heitähän vainotaan pahemmin!

Paneeleista ja jakautumisista

NYT otti kantaa paneelikeskustelujen tasa-arvoon. Se ottaa tietyllä tavalla kantaa tärkeään asiaan, eli siihen että ammattitaidon lisäksi sukupuoli saattaa vaikuttaa siihen kelpaako joku ihminen asiantuntijaksi vai ei.

Se otti siihen kantaa katsomalla sukupuolijakaumia yksittäisissä paneelikeskusteluissa. Ja ottaa esille paneeleita joissa on vain miehiä "Toukokuussa maailma hekotteli suomalaistutkija Saara Särmän luomalle netti-ilmiölle, all male panelille. Yhä sykkivässä ilmiössä nauretaan paneeleille ja seminaareille, jossa rivissä istuu pelkkiä miehiä eikä lainkaan naisia. Miesten täyttämien seminaarikuvien päälle lätkäistään peukku näyttävän David Hasselhoffin kuva ja onnittelu: Congrats, you have an all male panel!" Tämä näkökulma solahtaa tietenkin klassiseen ajatukseen siitä että tasa-arvoa kannattaa mitata ja arvottaa sukupuolien lukumääräjakaumilla. Tämä tapa on objektiivinen siinä mielessä että siinä on numeroita ja paneelien sukupuolijakauma ei kaiken kaikkiaan ole hirvittävän suurelta määrin mielipidekysymys. Itse vain en pidä tätä hirvittävän hedelmällisenä sen takia että paneeleita järjestetään melko paljon ja niiden asiantuntijamäärä on melko pieni. Sukupuolia on vain kaksi. Joten on selvää että jos jäsenet vain arvottaisiin, ei naisia ylipainotettaisi ja silti saataisiin "all-male paneleita".

Itse arvostaisin enemmän sitä että otettaisiin vaikka kaikki mainitun SuomiAreenan asiantuntijat ja katsotaan sitten minkä ikäisiä asiantuntijoiksi päässeet ovat. Jos tämä on se aika joka vaaditaan asiantuntijuuden tunnistamiseen, se mittaisi silti kenties vaikka sellaisia muuttujia kuin "asiantuntujoiden kouluttautumisensa ja lapsuutensa ajan sukupuolitasa-arvoon suhtautuminen". Vasta kun katsottaisiin kaikki asiantuntijat ja verrattaisiin sitä onko esiintyvissä ammattilaisissa yli- vai aliedustus miehiä ja naisia voisi sitten kertoa sitä onko vikaa myös tämän hetken yhteiskunnassa. (Tai jos aiheena ovat kaikki Suomi-Areenan paneelit, niin Suomi-Areenassa, joka sentään on eri asia kuin yhteiskuntamme.) Tästä on tietenkin pirun vaikeaa tehdä meemiä.

Toisaalta se otti kantaa asiaan jolla voi olla merkitystä yksittäistenkin paneelien kohdalla. Esimerkiksi nostettiin all-male panel, Suomi-Areenan perussuomalaisten maahanmuuttoa käsittelevän paneelin. Jossa ei ollut yhtään maahanmuuttajaa. Kun aiheena on maahanmuutto, on tärkeää katsoa kahta kysymystä. Ne molemmat kysytään kuin ne olisivat tärkeitä. Ja niihin vastataan samalla tavalla, kuin ne eivät olisi tärkeitä.

"Olisiko mukana voinut olla naisia?
"Tärkeintä on, että mukana on asiantuntevia ihmisiä. Ihan sama, ovatko kaikki miehiä vai naisia, kun on asiantuntemusta. Muutamaa naistakin kysyin mukaan, mutta aikataulut eivät natsanneet."
Teillä ei ollut maahanmuuttopaneelissa yhtään maahanmuuttajaa?
"En käsitä, että jos vaikkapa alkoholipolitiikasta puhutaan, pitäisikö siinä olla alkoholisti mukana? Mukaan haluttiin alaan perehtyneitä ihmisiä. Jos on yksi ihminen, niin se on vain yksi näkökulma."

Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä kysymykset eivät ole yhtä tärkeitä. Eivät kysymisen eivätkä vastaamisen osalta. On toki selvää että tieteessä on tärkeämpää olla asiantunteva kuin se onko maahanmuuttaja vai ei. Paneelissa konteksti kuitenkin väistämättä jonkin verran heijastaa myös mielipiteilyä. Onkin itse asiassa hupaisaa miten perussuomalaiset ovat korostamassa maahanmuuttajan kannan ei-tärkeyttä. Sillä jos Etelä-Suomessa ei pidä perussuomalaista näkökulmaa ja osallistumista relevanttina saa tasan tarkkaan kuulla olevansa "punavihreässä kuplassa". Joka tekee automaattisesti naurettavaksi näiden samaisten perussuomalaisten mielestä. Kupla! Ilmiö on itse asiassa hyvinkin sama. Katsotaan kaveripiirien jakaumia ja katsotaan onko siinä perussuomalaiskiintiö. Jos ei, niin sitten kokonaisuus on epäreilu. Samalla tavalla sitten vain katsotaan paneeleita.

On kuitenkin helppoa saada uutinen perussuomalaisten kohdalla esille. Mutta ottaisin esiin SuomiAreenan uskontokeskustelun. Siellä oli sellainenkin. "Suuressa uskontokeskustelussa olivat mukana Heinimäen ohella Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Hajjar Anas, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Nadbornik Yaron. Yaron ihmetteli keskustelussa suomalaista Suvivirsi-ilmiötä." Kaikki olivat miehiä. Ja arvatkaa mitä muuta he olivat? He olivat kaikki uskovaisia. Jos keskustelussa ihmetellään suvivirsi-ilmiötä on tässä uskonnottoman kanta varmasti ymmärrystä lisäävä. Uskovaisten tittelöidyt auktoriteettihahmot sitten saivat hämmästellä yhteisvoimin uskonnottomien hoopoutta. Mutta koska asennevammainen toimija ei ole perussuomalainen, sinänsä suuri joikko, ihmisiä vaan laajemmin lähes koko vallassa oleva yhteiskunta, ei asiasta saada tietenkään kannanottoa mihinkään NYTiin.

Asia saatiin linkkiinikin asti ylipäätään sen vuoksi että uskontokeskustelussakin kiinnosti aiheen sijasta feminismi ja naisten tasa-arvo. (Jotka voivat olla monia kiinnostavia ja tärkeitäkin asioita kyllä. En ole kiistämässä tätä, vaan nostamassa esiin jotain muuta.) Kun naisten asemasta kysyttiin niin Jaakko Heinimäki oli vastannut "Tää taitaa olla semmoinen kysymys, että me voidaan avata Pandoran lipas ja katsoa kuinka se aikataulu menee, tämä uskonnot ja naisen asema ylipäänsä on asia, jonka mä luulen, että me kätkemme nämä sanat sydämeemme ja tutkiskelemme niitä. Seuraava kysymys." Tässä tilanne on hieman kuten seksistisillä sovinistimiehillä, joilla olipa aihe mikä tahansa, niin naiset tulevat mieleen. Sen sijaan jostain syystä oikein missään uskontoaiheisissa asioissa ei tule mieleen että että kun keskustelu käydään uskonnosta, niin siihen otetaan vain uskontojen edustajia. Ei tule mieleen kaivata ateistia tai uskonnotonta tai uskontokriitikkoa lavalle. Ei, vaikka muutoin keskustelu pursuaakin sitä että "ateismi on uskonto" ja "sunkin näkemys on vaan uskonto". Sillä kun tuota hoetaan korostetaan sitä miksi ateisteilla ei olisi samoja oikeuksia kuin kristityillä. Ja tässä ateismin uskontous toisi heidät samanarvoisiksi ja antaisi heille samoja oikeuksia mitä kristityillä on. Ja se on yllättävän monille ihmisille aivan helvetin hirvittävä asia. Ja muut pitävät tätä niin asiaankuuluvana että heille ei edes tule mieleen tämä uskontoaiheisissa paneeleissa. Naisetkin ovat jokaiseen mahdolliseen aiheeseen relevantimpi esiinnostettava kuin ateisti uskontokeskusteluaiheeseen.

Mahtipontisen kauheaa ; negatiivisuushaaste pv 1

Jotkut muistanevat että otin osaa "onnellisuushaasteeseen". Nyt otan osaa siitä, että olen taipunut toisenlaiseen memeettiseen haasteeseen, negatiivisuushaasteeseen. Joka on kuin onnellisuushaaste, mutta sitoutunut vahvemmin tosiasioihin. Negatiivisuushaaste on sitä että kerrotaan 3 peräkkäisenä päivänä 3 ajankohtaista ärsyttävää asiaa.

Koska negatiivisuus ei ole negatiivisuutta ilman kunnon pimahdusta, aloitan provokatiivisemmasta ja suurilinjaisista asioista. Seuraavina päivinä voin sitten marista pikkumaisemmista, arkisemmista asioista. Sellaisista jotka todella aidosti ärsyttävät itseäni. Tänään olen suurilinjainen ja poliittinen. Se on hienostuneempaa.

1: On puhuttu armeijasta ja urheilijoiden erityiskohtelusta. Urheilijat ovat jopa vastanneet että heitä ei "metsäleikit eivät kiinnosta". Se on luultavasti kiitettävän osuva arvio armeijan toiminnasta vaikka minun "kouluttamisessani" mutta sama koskee kaikkea muutakin armeijassa kykkimistä. Arvatkaa innostiko suunnilleen ketään armeija? (Ei.) Saako tästä vapautusta? (No ei.) Asia ei ole upouusi. Asia nostettiin esiin takavuosina ja silloin Lasse Virén laukoi, että jos urheilijoilla ei olisi erityisvapautta se tarkoittaa että huippu-urheilulla ei olisi merkitystä. Mikä kertoo siitä miten vähän hän arvostaa muita töitä, niitä joissa erivapauksia ei saa. Tällä kertaa esille saatiin Teemu Selänne joka korosti että urheilu vaatii harjoittelua ja vain harva kykenee samaan mihin huippu-urheilija. Sama koskee toki myös tieteellistä ajattelua akatemiatutkijana. Tässä urheilujoiden asiassa on kuitenkin puhuttu liikaa armeijan hyödyistä tai turhuudesta tai epäkiinnostavuudesta. Minua ärsyttää että ei keskustella siitä mistä pitäisi. Eli siitä että Virén avasi oleellisen tematiikan. Pitää puhua siitä että huippu-urheilulla ei todellakaan ole mitään merkitystä yhteiskunnalle. Se ei ole edes hyväksi urheilijoiden omalle kunnolle ja terveydelle. (Toisin kuin normaali ja terve urheilu jota kannatan kaikille, esimerkiksi miekkailun parissa.) Huippu-urheilulla on vain symboliarvonsa. Sen ulkopuolella se on hyödyttömintä ajanhukkaa koko planeetalla. Valtionkirkko tuntuu kaikesta murisemisestani huolimatta oikealta hyötykoneistolta verrattuna huippu-urheiluun. Minulle urheilussa kiinnostaa vain se että joku napsahtaa dopingkäryyn. (Rehellinen huippu-urheilu, noin narahdusten valossa...) Formulakuskitkin ajavat ihan liian vähän kolareita nykyään että jaksaisin arvostaa huippu-urheiluksi kutsuttua autourheilua. Kaksintaistelisivat edes kuolemaan tai tekisivät jotain muuta mielekästä nämä huippu-urheilijat!

2: Terroristijärjestö ISIS on tempaissut ja tuhonnut kulttuurihistoriaa. Tämä aktio ärsyttää jo itsessään. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että moni ihminen on kauhistellut tätä tekoa jotenkin itsetarkoituksellisesti. Siis sellaisella passiivisella tavalla jolla asioista pitää ilmeisesti olla tiedostunut ollakseen edes välttävän hyvä. Ärsyttää täsmälleen sama mikä oli vuosituhannen alussa kun islamistit puksuttelivat Afganistanissa vuosituhansien ikäisiä buddhapatsaita. Ensin se itse tuho. Sitten se, että samaan aikaan molemmissa alueissa on tapettu aivan sikana ihmisiä. Ja jotenkin nämä ovat vähemmän mediaseksikkäitä. (ISIKsen ihmisuhrien kohdalla voin huomauttaa että heillä on yleensä yksi etu hyvin moneen verrattuna. He eivät ole koskaan vittuilleet minulle internetissä. Sympatiani, tuo arvoton subjektiivinen emootio sisälläni on heidän puolellaan.) ISIS on toki omalla kyseenalaisella tavallaan ansioitunut teloitusvideoidensa kautta siinä missä Afganistanissa oltiin mediahiljaisuudessa. Mutta ilmeisesti asia on kauhistelun aihe vasta kun jokainen murhattu yksilöidään jokaisen omaan kotiin YouTuben tai muun kautta. Passiivisessa kauhistelussa on se huono puoli että tosiasiassa jokainen voi tehdä jotain. Teoriassa minäkin voisin soluttautua ISis -jengiin ja poksauttaa itseni johtoryhmien tai ohjeistajien läsnäollessa. (DARWIN ON SUURI!) Mutta en tee tätä. Olen vain mukavuudenhaluinen, pelkuri ja riskejä kaihtava mihinkään sankaroitumiseen. Ja sekoitan tämän "en voi tehdä mitään" -tilanteeseen. Ja muut tekevät saman, mutta pahemmin! Miksi ylipäätään "tiedostua" asioista joille "ei tee mitään" tai joille "ei voi tehdä" mitään? Etenkin kun tämä näyttää olevan jokin moraalinen statement jolla saadaan korostettua oma ihanteellisuus. Minua on syytetty siitä että olisin negatiivinen itsetarkoituksellisesti. Mutta moralisteilla tämä tuntuu olevan pääasia. Itsetarkoituksellinen negatiivisuus ja kauhistelu.

3: Tamperelainen voitti lotossa jättipotin. Tästä piti uutisoida ja kirjoittaa lehtiin. Maailman olisi parempi ilman tätä tietoa!

Pieni ajatus : Epäjonneutumisesta

Äänestyskäyttäytymisessä on korostettu "Jonnet ei äänestä" -asennetta. Ihmiset ovat kannustaneet minunlaistani ihmistä äänestämään. Mikä kertoo muutamasta asiasta (a) he luottavat demokratiaan (b) he haluaisivat minunkin luottavan demokratian nykytilaan ja (c) pitävät minua sen verran täysipäisenä että minulle kannattaa tunkea asioita jotka liittyvät poliittiseen päätöksentekoon. Näistä statementeista osa on kauniita ja vain viimeinen on läpitunkemattoman outo.

Päivi Räsänen.
Rehellinen poliitikko.
Sanoo mitä tarkoittaa.
Tarkoittaa mitä ajattelee.
Mikä on ainutlaatuista.
Joskin myös valitettavaa.

Olen myös nähnyt Päivi Räsäs -meemikuvaa. Siinä on kellokaulainen Päivi Räsäsen kuva joka sanoo että "Älä äänestä, minun kannattajani äänestävät." Ja on korostettu että äänestäminen (a) antaa luvan valittaa ja (b) äänestämättä jättäminen on ääni sille ihmiselle jota vähiten kannattaa.

Koska olen minä, reagointini eivät ole terveitä. Jos joku yrittää kannustaa minua johokin tiettyyn käytösmalliin, koen vastahakoisuutta. Joka ilmenee joskus hieman omituisilla ja mahdollisesti mielisairailla tavoilla. Niin myös tässä tapauksessa. Tartuin väitteisiin ajatuskokeina ja rakensin niille vastaesimerkin.

Itse asiassa vastaesimerkin jonka väärässäolo olisi syytä argumentoida minulle jotta en toteuttaisi sitä. Eli ei riitä että sanoo että kaikki allaoleva on hevonpaskaa. (Jota se todennäköisesti on.) Olisi lisäksi kerrottava miksi. Ja sen jälkeen on ikään kuin pakko uudelleenarvioida tiettyjä äänestykseen liitettyjä kliseitä.

Nyt kun minulle on sanottu että jos en anna ääntäni vaaleissa niin se ääni menee Päivi Räsäselle. Itse en taas oikein luota järjestelmään ja pidän äänestämistä absurdina. Kuulemma myös jos ei äänestä niin ei saa valittaa. Vaikka luulisi että äänestäminen vaatisi systeemiin luottamista ja legitimoisi äänestysjärjestelmän nykymuodossaan. Siksi olen päättänyt äänestää Päivi Räsästä. Tästä seuraa asioita:
1: En tiedä mitään mikä yhtä vahvasti demonstroisi sitä miten vähän luotan siihen että yksittäisellä äänelläni on mitään merkitystä tai sisältöä. Se, että äänestän voi todellakin olla ultimaattinen keskisormennäyttö järjestelmälle. Äänestämättömyys on kenties vain laiskaa. Mutta se, että äänestää Räsästä on osoitus siitä että demonstroi miten vähän omalla aktiolla on oikeasti vaikutusta yhtään mihinkään.
1: Ääneni menee. Saan siis valittaa. Aina kun selitetään valitusoikeuden leimaamisesta, ei tätä ehtoa mitenkään jatkomääritetä. Ei esitetä ketä äänestämällä valitusoikeus todella validoituu. Puhutaan vain äänestyksestä. Joten jos äänestän Päivi Räsästä saan jotenkin oleellisesti enemmän valittaa huonosta politiikasta kuin jos en olisi äänestänyt ketään? Ja näin todella olisi vaikka äänestämättä jättäminen voidaan nähdä prosessin validiteetin kyseenalaistamiseksi.
3: Jos lähtökohtana on se, että äänestämättömuus tarkoittaa äänen menemistä Päivi Räsäselle (eli sille jota luultavasti vähiten kannattaa) niin mitä äänestykseni muuttaa? Jos se ei muuta mitään, miksi tuntuu jotenkin siltä että on merkittävästi pahempi että äänestän Räsästä kuin jätän äänestämättä ketään? Jos äänestämättömyys on sama kuin huonoimman ehdokkaan äänestäminen, tilanteiden pitäisi olla identtinen. Jos tilanne on pahempi Räsäsen äänestyksen jälkeen, ilmoilla olisi ei-verrannollisuus.

---

Heilutan keskisormeani matkallani siihen omituisimpaan vessakoppiin jossa on littanat reiät ja ylettömän karkea vessapaperi.

Vanhenemisen paradokseja ; Iän painamisesta

Takkiraudassa oli listaa siitä miten hän kokee elämän muuttuvan paremmaksi. Sitä miten nelikymppisenä on parempaa kuin kaksikymppisenä. Ajattelin, huvin vuoksi, katsoa asiaa hieman itsekin. En toki ole vielä neljääkymmentä, joten teen vertailun 20 ja 30 välillä. Ja lähestyn asiaa lähinnä siltä kannalta miten asiat ovat eri tavalla. En suhtaudu maailmaan optimistisesti, ja tämä asenne koskee myös menneisyyttä. (Voisin ottaa tietenkin iästä 15-35, mutta koska teini-ikä on aivan kammottava aika elämää, vertailu olisi hyvin samansuuntainen, positiivisuus olisi asenteellisuuteen asti jo muotoilussa.) Lopputulos on silti melkoisen subjektiivinen. Kysymyksen uudelleenmuotoilu vain osuu henkilökohtaisiin tarpeisiini ja joustaminen tuntuisi teeskentelyltä. Puhun myös "vanhenemisesta" joka on kenties hyvin omituista tälläisessä hädin tuskin keski-ikäisessä kontekstissa.

1: Russell esitti että nuorena kannattaa keskittyä matematiikkaan ja vanhana politiikkaan. Hän oli tiedostanut sen, että tietyssä määrin ajattelu muuttuu iän mukana. Ja tavalla joka ei ole vain positiivinen. Joku voisi korostaa "Takkirauta" -blogin tapaan elämänkokemusta. Mutta nähdäkseni asia ei ole niin yksioikoinen. Politiikka kun oli Russellille vähemmän sitä että se vaatii viisautta ja kypsymistä, vaan sitä että olemme tyhmempiä. Tai ainakin joustamattomampia. ; 20 -vuotiaana "hardware" on paremmassa kunnossa mutta "softa" on puutteellista. 30 -vuotiaana toisinpäin. Taso ei ole välttämättä muuttunut oleellisesti tässä prosessissa. (Se voi parantua tai huonontua yksilötasolla.) Voisin muotoilla tästä ensimmäisen vanhenemisen paradoksin ; Kaikki on vaikeampaa, mutta se ei haittaa kun ne tekee taitavammin.

2: 20 -vuotiaana ihmisellä on helpommin elämänasenne joka sopii generalistille. (Joka on tärkeää koska olen generalisti ja pidän tämän ihanteen täyttämistä tärkeämpänä kuin sen vaihtoehtoa, spesialistina olemista.) Toisaalta ihmisten mieli skeemautuu. Maailmankuvamuutoksia tapahtuu harvemmin yli 30 -vuotiailla. 20 -vuotiaana utelias ja tutkiva mielenasenne sopii kyseenalaistamiselle ja uuden etsimiselle ja muulle luovalle. 30 -vuotiaana yleistieto on paremmalla tolalla, mutta toisaalta ajattelu on sitten urautunut. Josta seuraa toinen vanhenemisen paradoksi ; Vanhetessa yhä suurempi osa asioista on tuttua ja vanhaa. Sekin joka ei ole.

3: Fyysisessä mielessä 20 -vuotias on voimiensa tunnossa. Mutta olen itse kuitenkin tällä hetkellä luultavasti parhaassa kunnossa niin fyysisesti kuin mielellisesti. Ongelmallista on kuitenkin se, että vaikka fyysinen kunto ei ole menossa vanhuuteen vaan on päin vastoin noususuuntainen niin silti joka vuosi särkee hieman pahemmin kuin edellisenä. Joka on kohdallani merkittävä ongelma. (Blogistani löytyy kyllä särkyvalitusblogeja jo parikymppisestä, esimerkiksi viisi vuotta sitten. Sittemmin kivut eivät ole poistuneet, valitus on tosin kenties vähentynyt.) Josta päästään kolmanteen paradoksiin : Kunto nousee kohisten, kunhan sen liikunnan vielä kestäisi.

4: Sosiaalisessa mielessä kunnioitus kasvaa oleellisesti. Elämästä tulee tätä kautta helpompaa. Valitettavasti tämä ei näy monissa asioissa. Työnhaussa menestys on tavallaan pitänyt jo hankkia aikaisemmin. 20 iässä saa mahdollisuuksia aloittaa puhtaalta pöydältä tavalla joka ei enää 30 iässä ala olemaan mahdollista. Toisaalta 30 ikään ehtii hankkia näyttöä ja mainetta jota voi käyttää hyväkseen. 20 suurin ongelma oli se, että tarvitsi töitä saadakseen työkokemusta ja toisaalta ilman työkokemusta ei saanut työtä. Neljäs paradoksi onkin siinä, että nuorena on oman onnensa nojassa mutta ei seppä, vanhetessa seppä mutta ei oman onnensa.

5: Virikkeellisyydessä on huomattava että nuorena ei välttämättä osaa pelätä. Mikä voi johtaa varomattomuuteen. Toisaalta moniin pelottaviin riskeihin tottuu. Tämän vuoksi ainakin minä olen muuttunut varovaisemmaksi mutta rohkeammaksi ajan mittaan. Olen oppinut tekemään harmittomia asioita. Toisaalta tällä on varjopuolena sekin, että monet asiat on jo koluttu niin että ne eivät enää tunnu jännittäviltä. Viides vanhenemisen paradoksi tarkoittaa sitä että jännittävissä asioissa menevät joko kyvyt tai halut, ja ne tekevät tämän pahimmalla mahdollisella tavalla.

6: Seksin kohdalla nuorempana on enemmän halua kuin taitoa ja myöhemmin toisin päin. Taitojen kasautuessa harvat asiat ovat kokeilua. Ja siksi sitä on hieman rivomielisempi koko ajan. Olen ehdottomasti perversimpi kuin koskaan elämäni aikana. Kuitenkaan tämä ei vaikuta siihen miten kohdellaan. Ihmiset näkevät että nuoret olisivat jotenkin erityisen seikkailullisia. Paheksuttavuus on aina muualla. Kuudes paradoksi onkin siinä että nuoruuden asiat tuntuvat seikkailuilta vain koska ei tiedetä mihin kaikkeen vanhana voi olla turtunut.

7: Jos on spesialisti jossain urheilullisessa joka vaatii taitoa, 20 -vuotiaana preferenssit ovat väkisin omien taitojen kohottamisessa. Osittain siksi että näitä taitoja ei ole. Ja toisaalta siksi että voi. Silloin voi keskittyä olemaan kasvatettu. 30 -vuotiaana on jo pakko tiedostaa se, että suoritusurheilu kohtaa tulevaisuudessa vanhenemisen rajoja joten on ikään kuin pakko tunnustaa että paras suoritustaso on jossain jossa on riittävästi fyysistä terveyttä että riittävästi taitoa. Että jossain määrin sitä joudutaan menemään sen "heikoimman lenkin mukaan". Jonka jälkeen olisi pakko taipua kasvattajaksi. Ei ole sattumaa että teknisesti ja taidollisesti ylivertainen Tikku opettaa ja nuoruuden voimaa uhkuvat Turtlesit ovat suorittavaa joukkoa vaikka heillä on Tikkua huonommat taidot. Seitsemäs paradoksi on, että ne jotka voivat olla egoistisia, ovat. Ja ne jotka eivät enää voi ryhtyvät opettajiksi.

8: Oikeasti järkyttävintä on se, miten paljon iälle annetaan painoarvoa. Suurin ja synkein salaisuus jonka voi 3 -vuotiaalle on kertoa miten vähällä tiedolla vanhemmat maailmassa joutuvat pärjäämään. Tosiasia on että maailma tarjoaa haasteita tiettyyn perustasoon jonka ylitettyään ei oikeasti tarvitse tehdä päämääräsuuntaista keskittynyttä harjoittelua. Ja ilman tätä ei synny sellaista tietotaitoa jota voitaisiin pitää minään merkittävänä viisautena. Kenties ainut merkittävä muutos onkin siinä että nuorempana uskoin spekulatiiviseen tulevaisuuden ennustamiseen ja hallintaan enemmän kuin nykyään, nykyään tiedän että lähes ainut todellisen viisauden lähde on jälkiviisaus, joka ei tarjoa kovin paljoa keinoja tulevaisuuden ennustamiseen. Paitsi ehkä sen että tulevaisuudella on tarjota yhä vähemmän elinvuosia itselle. Kahdeksas paradoksi onkin siinä että vanhetessa viisastuu, jos viisastuminen tarkoittaa sitä että on unohtanut enemmän ja on päivä päivältä lähempänä hautaa.

9: Minun on yhä vaikeampaa ymmärtää miten syvällä olen nuorena ollut. Miten todella syvästi masentavaa kaikki on ollut. Toisaalta en usko että nuorena kykenin ymmärtämään miten väsynyt ihminen voi olla. Yhdeksäs paradoksi : Sängystä on yhä helpompaa nousta, kunhan vaan jaksaisi.

10: 20 -vuotiaana on ikään kuin irtauduttava lapsuudesta. Naïveista asioista pitää irtautua, olla cool ja kapinallinen. Ja muu on noloudenlähde kaikille relevanteille ihmisryhmille. Myöhemmin on noloa mutta ei identiteettiinkäyvää palata näihin neoteenisiin piirteisiin. Osa myös tasaantuu vanhetessaan ja palaa soveliaisiin tavallisuuksiin joita on aiemmin moittinut. Josta seuraa kymmenes paradoksi : Nuorena kaikki ovat kapinallisia, mutta vasta vanhempana pystyt todella olemaan sellainen harvinaislaatuinen yksilö, koska sinun ei enää tarvitse välittää muiden mielipiteistä.

Sormen heilautuksella

Tämän blogauksen aiheena ei ole häätämisen vastustaminen. Ei myöskään raiskaajien puolustaminen. Olen ollut huomaavinani että tämänlaiset disclaimerit ovat tarpeen. Sillä ihmisten lukutaito on jotenkin ihmeellisen heikko joissakin asioissa. ; Moni esimerkiksi sekoittaa erään tietyn pedofiilienmetsästäjän menetelmien kritisoinnin pedofiilien kannattajiksi. Vaikka syynä voi olla se, että ei esimerkiksi halua että aivan täysin ei-pedofiilien nimiä vain tupsahtelee jonnekin internetin miellyttäviin pro-lynkkaussivustoille. Julkisuus ei ole minulle ongelma, vaan syyttömien oikeusturva.

Ja tämä seuraava on ilmeisesti niitä juttuja.

Asian voi sitoa "Mitä Vittua??!!" -lehden mainetta saaneeseen keskisormikuvaan. Tämä "Somalin kultainen sormi" -taideteos mukaili klassikkonettimeemiä, ns. Priceless -meemiä. Se olikin siitä hyvä Priceless -meemi että ne eivät ole enää muutamaan vuoteen olleet hauskoja. Kuvassa on keskisormea näyttävä somali, vieressä teksti "Äitiysraha 478,40€" "Kodinhoidontuki 354,54€" "Asumistuki 888,32€" "Lapsilisät 1 293,02€" "Keskisormen näyttäminen suomalaisille, kun poikasi jäi kiinni joukkoraiskaamisesta PRICELESS"

Mielenkiintoista oli itse asiassa se, että uutisen kuvajournalismi oli hyvin ongelmallista. Aluksi itse laskussa on havaittu ristiriitaisuuksia. Tämä on jossain määrin minor detail, mutta oikeiden lukujen hakeminen ei ole täysin mahdotonta. Se tosin vaatii KELA -järjestelmään tutustumista ja itse olen pitänyt byrokratiaa niin vaikeana ja mutkikkaana että olen valinnut sen strategian että pyrin olemaan jäämättä työttömäksi. (Suosittelen.) Asiassa on syvempiäkin ongelmia. Keskisormennäyttötilanne on sattunut myös videolle. Henkilöllisyyden varmistaminen on sitten vaikeampaa. Selvää on kuitenkin että keskari heilahtaa kuvaajalle. Joka käyttäytyykin sellaisella tavalla että se ei ole yllättävää. Tämä konteksti jotenkin puuttuu itse kuvasta. Tätä kautta hämärtyy se, kenelle ja miksi keskisormi nousee. Toki keskisormi voisi nousta pystyyn yhteiskuntaa haukkuvassa yhteydessä ja tämä näkyisi statementeineen videossa. Ja silloin se olisi oikeaa kuvajournalismia.

Itseäni huvittaa kuitenkin se, että tiedän montakin ihan kantasuomalaista tyyppiä jotka vihaavat kyttiä-koppalakkeja ja jotka elävät mitä erilaisimmilla tuilla. (Tätä ihmisryhmää kutsutaan white trashiksi, joka on omituinen sekoitelma asennevammaa jossa rasismi yhdistyy sosiaaliluokkarakenten halveksintaan. Minä en suosi tätä nimeä, mutta jos tykkää ihmsiryhmien luokittelusta ja niiden luokittelusta kognitiivisesti kyvykkäämpiin ja rikollisiin kansanryhmiin ei tässä nimessä pitäisi olla mitään vikaa.) Heistä erityisen moni on myös valmis näyttämään keskaria yhteiskunnalle. Ja jotenkin heihin samastutaan.

Mutta kyseessä on tietenkin jossain mielessä vain nettimeemi. Joka ottaa sen faktana on jo jossain oleellisessa mielessä tyhmä, ääliö ja tampio.