Höyrähtänyt ajatukseni Z⊕diacista

Olen pitänyt salaliittoteorioihin hurahtamista yhtenä mökkihöperöitymisen alalajina. Se kun ihmisellä on morbidi uteliaisuus ja liikaa vapaa-aikaa johtaa hyvinkin ... sanotaanko lennokkaisiin ... ajatuksiin. Yhtenä alatyyppinä tälle mökkihöperöitymiselle näen selvittämättömien murhien ratkomisen. (Vaikka niissä harvemmin onkaan kyse salaliittoteorioista ja salaliitoista niiden takana, niin molemmat vaativat hieman samantyylistä mieltä.)

Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)

Liikaa höyryilyjä

Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.

Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.

Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.

Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin  vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)

Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
 
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyy Φ -merkkiin. Hän myös ilmoittaa nimekseen "Zodiac". Joten tällä on jotain merkitystä. Toistuvuus luo teeman ja tarinan.

Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".

Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin  saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)

Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.

Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.

Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)

Vintage -Zodiac -kello, ja mielestäni erikoinen detalji.

Oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että Zodiac on ennen kaikkea "kellotaulusurmaaja". (Ei "horoskooppisurmaaja".) Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Zodiac -kellomerkki on vanhempi kuin surmaaja. (Sveitsiläisiä kelloja on tuolla nimellä tuotettu jo 1800 -luvulta.) Ja sen symboli on täsmälleen Zodiacin merkki. (Toisin kuin esimerkiksi mikään horoskooppimerkki.) Uhrien syntymäajat eivät vaikuta merkittävältä. Ja toisaalta murhien ajankohdat näyttivät olevan jotain jotka muuttuivat "aktiivikaudella" tiheämmiksi. Joka viittaa siihen että murhaamiseen oli enemmän "tarve" kuin "aikataulu".

Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)

Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.

Toki minäkin hieman irrottelin.

Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.

"Saako kasvatustieteen professori" ja muita sananvapauden ja tieteen sekoittamisia

YLE uutisoi siitä että Jyväskylän yliopisto on tekemässä selvitystä siitä miten hyvin Puolimatka on argumentoinut. "Professori Tapio Puolimatka antoi keväällä lakivaliokunnalle sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavan lausunnon, jota hän perusteli tieteellä. Kotimaa24 -vekkosivusto kertoo, että Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on aloittanut asiasta esiselvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää, olivatko Puolimatkan asiantuntijalausunnon lähdeviittaukset hyvän tieteellisen käytännön mukaisia." Lausunnon sisältö ja oleellinen on juuri tässä. Tutkinnan kohde ei ole mielipidekirjoitus vaan jotain jota on levitetty asiantuntijalausuntona. Ja jonka tieteellisyyttä tai sen vaikutelmaa on korostettu sekä runsailla viittauksilla että Puolimatkan professorinstatuksella. Ja tällä on haluttu selvästi vaikuttaa politiikkaan yliopiston arvovallan ja tieteen tuoman uskottavuuden voimalla. Joten on syytä katsoa onko tässä todella käytetty priimatasoista ammattitaitoista tiedettä vaiko ei.

Seurakuntalainen osasi täsmentää asian poliittista puolta "Helsingin vihreä luottamushenkilö Lilja Tamminen pohti Puolimatkan asiantuntijalausuntoa ja sen lähdeviitteitä blogissaan viime huhtikuussa. "Keskeisin ongelma Puolimatkan artikkelissa on huomattava osuus epätieteellisiä, ideologisia tai epäluotettavia lähteitä. Toinen ongelma on lähdeviitteiden runsas käyttö ikään kuin todistamaan asioita, joita lähteet eivät oikeastaan tue", Tamminen kirjoitti." ... "Tapio Puolimatka kirjoitti kotisivuillaan vastineen asiantuntijalausunnon lähdekritiikkiin. - Tammisen blogi perustuu siis harhaiseen tulkintaan asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä, ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden. Eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausunnon lähdeviitteet ovat kaikilta osin hyvän tieteellisen käytännön mukaisia, Puolimatka kirjoittaa vastinetekstinsä tiivistelmässä."

On selvää että tämä heijastuu syvästi moneen asiaan. Omasta mielestäni on hyvä että esiselvitys tehdään. Sillä kun puolet ovat noin erimielisiä, on hyvä että asiantuntija käy asian läpi. Vaikka minusta Puolimatkan lausunnon kritiikki on hyvin perusteltu, on tietenkin hyvä että asia ratkaistaan jonkun muun kuin Tammisen tai Puolimatkan pohjalta. Tässä kohden ei tietenkään ole kysymys mistään sananvapauskysymyksestä. Sillä kuten Jyväskylän yliopisto aikaisemmin kirjoitti "Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen liittyen. Myös Jyväskylän yliopiston henkilöstön jäseniä on ollut mukana keskustelussa. Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä. Yliopiston eettisissä periaatteissa korostuu tasa-arvo: kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti." Lähdekritiikissä kun voidaan katsoa se ovatko lähteet vertaisarvioituja tutkimuksia, onko niiden metodiikassa pulaa ja onko niiden johtopäätöksissä sanottu täsmälleen sitä mitä Puolimatka on sanonut ja seuraako Puolimatkan logiikassa premisseistä johtopäätös tämän kaiken jälkeen. Koska Puolimatka tapansa mukaan on käyttänyt paljon viitteitä, on hyvä että ne kaikki käydään läpi pieteetillä. Ja mieluummin yliopiston ammattiakateemikko kuin vaikkapa minä. ; Kun tämänlainen kiista on kyseessä ei voi olla niin että asian voi hoitaa vain sillä että Puolimatka vihjaa että hänellä on vastine jossa hän on erimielinen. Hän on puolueellinen taho kuten Tamminenkin.

Toki tässä kohden on hyvä huomioida että yhteenvedosta tuskin seuraa mitään yliopiston sisällä. Hyvän tieteellisen käsittelyn ja sen loukkausepäilyjen ohjeistus kun ei pidä sisällään suoria rangaistuksia. Puolimatkaa siis uhkaa suunnilleen sama mikä uhkaa niitä pastoreille jotka kertovat uhittelevia Helvettijuttuja ja vastaavia kirkossa alaikäisille lapsille. Heille sanotaan hyihyi, mutta heitä ei voi potkia poiskaan. Pahimmat tilanteet koskisivat virka-aseman väärinkäyttöä. "HTK-loukkaus voi johtaa muihin seuraamuksiin, joihin rehtori on oikeutettu tai velvollinen esimerkiksi hallinto-, rikos- tai työoikeudellisen lainsäädännön nojalla tai sopimusoikeudellisilla perusteilla." Kuitenkin on hyvin vaikeaa nähdä että tässä olisi kyseessä aseman väärinkäyttö. Omia selvityksiään ja näkökulmiaan kun tuottivat monet perustaltaan ei-akateemiset järjestötkin. Ja minusta tämä on hyvä. Että asiat läpikäydään ja sitten syytökset varmistetaan. Eikä rangaistuksen tarvitse olla professorinvirasta hyllyttämisen.

Eli karkeasti sanoen akateeminen vapaus antaa Puolimatkalle aikamoista pelitilaa. Ja niin pitääkin. Tässä selvityksessä kuitenkin tulee esiin se onko Puolimatka käyttänyt lähteitä oikein. Ja jos hän ei ole, niin siinä tapauksessa tässä kuitenkin isketään Puolimatkaa arkaan paikkaan, valtaan. Hän on mielellään levittämässä sanomisiaan ja mielipiteitään julkisuudessa titteliään käyttäen. Runsaat lähdeviittaukset ovat hänellä ikään kuin korostamassa että hän on oikeassa. Niillä luodaan retorinen turva ja uskottavuus. Jos osoittautuu että hän on kovin huoleton lähteiden käytössään se vie pohjan juuri siltä uskottavuuspohjalta jota Puolimatka eniten käyttää. Tämän jälkeen Puolimatkan seuraaviin lausuntoihin tulevissa arvokeskustelupolitiikkapuolen asioissa voidaan viitata siihen miten Puolimatka mielellään tuottaa materiaalia jonka arviointi on niin hidasta että akuutti poliittinen tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin siihen saadaan lausunto. Ja tämän jälkeen on paljastunut että lausunto ei ole tieteenmukainen eli on propagandaa.

Lausunnossahan on oleellista se, että Puolimatka on viitannut titteliinsä ja esittänyt että se olisi tiedepohjainen asiantuntijalausunto. Olin kannustunut. Ja koska yliopisto tekee lausunnon tarkistamisen on tässä tietysti niin että riskinä on sellainenkin että joudun korjaamaan vakavasti näkemyksiäni. Jos Puolimatkan jokainen lausunto onkin oikein lainattu ja tieteen mukainen, joudun korjaamaan näkemyksiäni hänestä hyvin rajusti ja oleellisesti. Tälle vaihtoehdolle on annettava tilaa. Ainakin minä annan tilaa.
1: Toki Puolimatkan tuntien tiedän että jos tulos on hänelle epämieluisa hän saivartelee sillä huonolla lähdeviittauksella vastineen ja pitää tätä vastineen olemassaoloa samana kuin perusteltu vastaus. Eihän se sitä automaattisesti ole. Ja yliopistolla on varmasti muutakin tekemistä kuin mennä tähän "vastaa tähänkin" -peliin jota Puolimatka on varmasti kärsivällisesti tekevä hamaan ikuisuuteen kunnes saa viimeisen lausunnon johon ei vastata jolloin hän määrittää itsensä voittajaksi, itse itsensä. Hän on hyvä tekemään arvosteluja omasta oikeassaolostaan on myös tässä lausunnon tieteellisyyskysymyksessä vahvasti ilmoilla jo nyt. Mutta tu quoque ei ole mikään syy että minä tekisin asiat yhtä huonosti.

En kuitenkaan pidättele hengitystäni ällistyksestä. Tästä varmimman vakuuden sain kun luin Puolimatkan uuden suomen lausunnon. Se on selvästi reaktio tähän tutkimuksen alla olemiseen. Jos hänellä ei olisi mitään pelttävää hän voisi riemuita ennakkoon sitä miten hän tulee läpäisemään lausunnon puhtain paperein. Että virheitä ei ole livahtanut ainuttakaan. (Kuten hän on itse sanonut, hän ei löytänyt ainuttakaan osuvaa kritiikkiä tästä hänen selontekonsa kritiikistä. Joten yliopiston syynäys ei löydä ainuttakaan sellaista virhettä joka olisi mainittu tuossa selonteossa. Kun käyttää sanoja ne tarkoittavat asioita.)

Sen sijaan Puolimatka on selvästi siilipuolustuksessa. Otsikko on "Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?" ja hän selittää että koko hänen lausuntonsa kritiikki on iso red herring. "Tamminen pystyy blogissaan taitavilla retorisilla heitoillaan siirtämään huomion pois lausuntoni varsinaisesta sisällöstä: lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista." Itse näen että tästä ei voi olla kysymys. Vaikka tämä Puolimatkan lausunnon kritiikki olisi susivirheellinen, se on nimenomaan argumentoinut asiasta tai pyrkinyt siihen. Kun Puolimatkan arviointi perustuu siihen että lapsen oikeuksia loukataan KOSKA tieteelliset viitteet, on näiden lähdekritiikki ja osuvuus oleellinen osa Puolimatkan argumenttia. On relevanttia käsitellä väitteiden sisältöä ja niiden lähteitä. Jos tämä on tehty huonosti, se on sitten toinen kysymys. Ja tämän vuoksi Jyväskylän yliopisto on asialla.

Minun on hyvin vaikeaa nähdä että miten Puolimatka pitää häneen kohdistuvaa kritiikkiä ajatuspoliisiasiana. Suurin ongelmahan ei ole se että Puolimatka ei saisi sanomisiaan mihinkään. Vaan siitä että hän tekee tämän titteliinsä vedoten. Puolimatkan tittelinkipeys näkyy toki "Saako kasvatustieteilijä puolustaa lapsen oikeuksia?" tyylisistä lauseistakin. Antti Seppälä ei esimerkiksi esitä sensuuria vaan jotain muuta "Keski-Suomen Ylen toimittaja Antti Seppälä pahoitteli sitä, että olen kasvatustieteen professorin auktoriteetilla puolustanut lapsen oikeutta isään ja äitiin ja arvioinut sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksia. Häntä näyttää vaivaavan se, että olen kirjoittanut asiasta niin monia kirjoituksia eri näkökulmista (tähän viittaisi otsikko ”Puolimatkan ristiretki”). Hän on kuitenkin valmis hyväksymään kirjoitusten lukumäärän, tosin hiukan epäröiden, kunhan en vain kirjoituksissani toisi esille asemaani kasvatustieteen professorina." Joten on hyvin vaikeaa nähdä että mikä tässä on se sananvapausrike.

Etenkin kun Puolimatka itse on kirjoittanut ahkerastikin kirjoihin ja kansiin asti asioita joissa hän esimerkiksi moittii evoluutiotutkijoita huonosta tieteellisestä menettelystä ja typeryydestä. Uuden Suomen puolustuksessa Puolimatka puhuu ikään kuin maailmankuvat olisivat yhtä tosia. Kuitenkin jos hänen kannattamansa warrant -teologia on totta niin siinä tapauksessa asia on nimenomaan niin että ne eivät ole. Toiset näkemykset ovat tieteellisen havainnon piirissä ja toiset eivät. Kaikki ihmiset syntyjään ymmärtävät näiden logiikat ja siksi esimerkiksi ateistit voidaan tuomita Jean Calvinin tapaisiin modernin kognitiivisen uskontotieteen kärkinimiin vedoten että kaikki ateistit ovat itsepetoksessa eläviä valehtelijoita. Ja kyseessä ei ole mielipide vaan fakta, kiitos sensus divinitatiksen. Puolimatkan näkemykset eivät ole kuitenkaan olleet "sensuuria". Ei vaikka hän viittaa mielellään Alvin Plantingan näkemykseen jonka mukaan ateisti ei voi olla "intellectually fulfilled".

Puhumattakoon tietysti siitä että tässä homoavioliittokysymyksessä Puolimatka itse asiassa halusi illegitimoida tietynlaisen perherakenteen. Eli hän teki sensuristisen aktion. Puolimatkan perusteesinä on ollut se että yhteiskunnat romahtavat vääränlaisessa perherakenteessa. Otetaan asia suoralla lainauksella ; "Länsimaiden historiassa perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu jo kaksi kertaa aikaisemmin: ensin antiikin Kreikassa ja myöhemmin antiikin Roomassa. Molemmissa tapauksissa tällainen perheen atomisoituminen johti vähitellen korkeakulttuurin rappeutumiseen, koska atomistinen perhe ei lopulta pysty riittävällä tavalla turvaamaan lapsen kehitysedellytyksiä." Tämä tarkoittaa sitä että hän itse asiassa kannattaa jonkinlaista ajatuspoliisia joka vaikuttaa myös toimiin. Jos kysyn häneltä että olisiko hänestä rajoittavaa jos uskonnolliset toiminnot haluttaisiin rajoittaa ja ne illegitimoida lain sinetillä hän taatusti pitäisi niitä sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoittamisina. Vakavina ajatuspoliisitekoina. Hän ei toki käytä sanoja joissa vihjataan että tässä rajoitetaan tietyn maailmankuvan mukaista elämää siksi että jotkin asiat nähdään niin tärkeiksi että niiden vuoksi lupa ajatuspoliisiuteen on. Mutta ilman tätä aspektia koko Puolimatkan kirjoituksella ei olisi merkityssisältöä. Taitavilla retorisilla kikoilla hän siirtää huomion syrjään tästä. Että kun hän rajoittaa muita, kyseessä on vain lasten oikeuksien puolustaminen eikä minkäänlainen ajatuspoliisius. Mutta jos hänen annetaan mennä niin heterosti naimisiin kuin hän vain haluaa, mutta hänen lausuntojensa kanssa ollaan erimielisiä tavalla jossa tätä kritisoidaan ja esitetään esteettisiä mielipiteitä siitä että onko statushuoraus todella joka välissä kohteliasta, hyvätapaista ja parasta mahdollista viestintää... niin kyseessä on hirveä ajatuspoliisius. Kokonaisuus on sen tyylinen että sitä on hyvin vaikeaa ymmärtää tikahtumatta nauruun.
1: Asia on entistä absurdimpi koska Puolimatka ei älyä lopettaa tätä rajoittamispuhettaan edes silloin kun hän esittää pahoittelujaan siitä miten hänen sananvapauttaan julmasti tallataan. Sillä "Uuden Suomen" blogiinsakin hän osasi laittaa että. "Simon Fraser yliopiston professori Douglas Allen arvioi tutkimustensa pohjalta lain vaikutusten olevan niin kielteisiä, että silloin kysymme ”kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun”. Paitsi että lapsivaikutuksia ei ole haluttu arvioida, koska pelätään niiden tuovan esille sukupuolineutraalin avioliittolain kielteisiä yhteiskunnallisia seurauksia, myös julkista keskustelua lain lapsivaikutuksista on pyritty vaientamaan." Marttyyrin kyynel on tuskin vierähtänyt kun on lähdettävä tositoimiin. Näin mieheltä jonka lausumiin luennoilla on kuulunut huoleton syytös siitä että naturalistit ovat halukkaita rivissä taputtaen tappamaan 95% ihmiskunnasta lentokonelevitetyllä ebolalla. Ja asia on ollut kirjoissa ja kansissa asti, eikä hän vaivaantunut tarkistamaan tämänlaisen näin syvän asian oikeudellisuutta mistään toisista lähteistä.

Itse näen että Puolimatkan keino on ennakoiva. Hän puolustautuu sananvapausteemalla koska sillä on helppo saada aateveljet puolelle. Taitavalla retorisella keinolla hän siirtää huomion pois siitä että hänen oma työn laatunsa on kyseenalaistettu. Jos tässä on viitattu blogiin on syytä miettiä miksi blogi on ollut jyväskylän yliopistolle mikään argumentti aiheessa. Puolimatka ei näe siinä ainuttakaan todensuuntaistakaan seikkaa. Jyväskylän yliopisto on nähnyt syyn ainakin pintapuolisesti niin relevantiksi että asia on läpikäytävä. Puolimatkan siilipuolustus kertonee että hän on ainakin jossain määrin odottamassa epämieluisia uutisia. Sillä voitonriemuinen Puolimatka käyttäytyy toisella tavalla. Itse toki odotan että Puolimatka on laittanut viitteisiin vähintään yhden yhtä vakavan perustason virheen kuin mitä tämä ebolademagogi teki Eric Piankan kohdalla. Lyönkin asiasta rakkaan hattuni vetoa. Jos jysäskylän yliopisto ei löydä viittauksista ainuttakaan asiavirhettä, viittausvirhettä tai huonosti tehtyä tutkimusta poltan minulla vuosia olleen minulle hyvin rakkaan mustan lierihattuni. Teen siitä youtubevideon. Jolla myös pyydän Puolimatkalta anteeksi. Puolimatka on ilmeisesti itse jo valmistautumassa tappioonsa, sen verran säälinkerjuuta hänen Uuden Suomen blogauksensa oli. Joten en voi pyytää häneltä vastaavaa ja vetoni onkin tässä mielessä varsin yksipuolinen. Olen valmis testiin joka on asenteelta se ainut mitä voin kunnioittaa. Falsifiointiin valmista heittäytymistä jota kuvatkoot seuraava lainaus.

"-"An assault perpetrated by agents who would seek to weaponize the Holy Spirit. The feet of the statue outside are dusted with ergot. All of the victims kissed the feet of Saint Anthony before falling sick. All of the stricken Sisters, Vanessa Even your pious Officer, Bertino."
-"What you're suggesting is absurd!"
-"Is it? Then why have neither you nor Captain Grunwald's men fallen sick? Hmm? Why aren't heretics like Signor Medici, or young Nico, or myself fallen sick? It's because we made no obeisance to the statue. Nor did you or your men. I won't stand for this fatuous slander another moment. Well, all you need to do is kiss the feet of Saint Anthony to prove me wrong."
("Da Vinci's Demons, "The Prisoners")

Mielenkiintoisen eksentrismin sairastamisesta ja muita kertomuksia.

Lance Mannion on mainio mies. Hän on syventynyt aspergerin syndroomaan liittyviin asioihin. Hän on muun muassa kirjoittamassa aiheesta kirjan.

Hän ottaa kantaa hyvin yleiseen ongelmaan. Maailmassa on oikeasti ihmisiä, joista mielenterveyden häiriöt ovat mielenkiintoisia. On tietysti mahdollista että katsoo vaikka Woody Allenin elokuvia, ja saa kuvan siitä että obsessiivis-kompulsiivinen käyttäytyminen (OCD) ja neuroosit ovat lähinnä huvittavia, hauskoja. Ja että niiden kanssa eläminen olisi harmittomalla tavalla erilaista, huvittavaa. Jotain joka värittää elämästä ikään kuin mielenkiintoisempaa. Sama asia on tietysti "tietyissä wannabe-taiteilijapiireissä". Koska monilla taiteilijoilla on ollut joitain mielenterveyden ongelmia, ajatellaan että näihin ongelmiin tarttuisi jotain gloriaa.

Tämänlainen idealismi on "helppoa ja halpaa". Tosiasiassa OCD kahlitsee käyttäjänsä elämää. Maanisdeprsessiivinen saattaa yrittää itsemurhaa joka on jotain muuta kuin "taiteellinen mielenkiintoinen angst -ilmiö".

Mannionin mukaan Aspegerin syndroomassa on hieman vastaavaa. Se, miten tila ilmenee ulkopuolisille korostuu. Ja tämän seurauksena löytyy ihmisiä, jotka teeskentelevät kyseistä ongelmaa. Hän lainaa muusikkoa joka oli tunnustanut teeskentelevänsä kyseistä oireyhtymää "I just like to pretend I do. It makes me sound more interesting." Aspergerin toiminta näyttäytyy ulkopuoliselle outona käyttäytymisenä, joka on yleensä melko harmitonta. Sisäinen elämä, tilan kanssa eläminen, on sitten toinen asia. Sen kanssa eläminen ei ole sitä, että vain hyväksyy olevansa outo.

Tila ilmenee "sisäänpäin" siten, että ei kykene olemaan "samalla aaltopituudella" muiden kanssa, koskaan. "It's suspecting that you are always missing the point, that you are not quite in on the joke, that there was something that was said you should have paid closer attention to, that you said something you shouldn't have said but you have no clue what it was or why you shouldn't have said it. It’s wondering, all the time, "What did I do this time?"" Se on sitä, että kaikki sosiaalinen toiminta muuttuu akrobaattitempuksi, jossa tajutaan kaikki olennaiset piirteet. Se on kuin olisi etiketti -illallisilla joissa odotetaan oikeaa käytöstä ja jotka eivät koskaan lopu. Se on sitä, että tietää että on vain ajan kysymys milloin sitä vain tekee jotain päin persettä, eikä oikein voi tehdä mitään estääkseen sitä. Eikä ole mitään oikotietä jolla tämän voisi korjata. Voit vain kovasti keskittyä ja paikata yleisimmät vuototavat, opettelemalla sen etikettikirjan ulkoa ja seuraamalla sitä koko ajan.

Se on sitä, että tietää että on vaikeuksia ymmärtää edes läheisiä ja että läheisienkin on vaikeaa ymmärtää sinua. Ja että tiedät että näin tulee aina olemaan ja että asiaan ei ole mitään ratkaisua vaikka haluaisit toisin.

Se on sitä, että saa ihan itse omalla käytöksellään valita, pidetäänkö outona ja paikoin huonotapaisena ilkiönä joka rikkoo kaiken mikä elämässä asetetaan kunnioitettavaksi vai etäisenä kylmän kovana ja tunteettomana olentona. Ja vaihtoehdot olivat suunnilleen siinä. (Ellei asiaa sitten halua hoitaa säälin keinolla, eli tiedottamalla asiasta joka fuckin vastaantulijalle jotta kaikki tietää että et ole normaali, ja voivat sopeuttaa käytöstään.)

Esimerkiksi kuten tilassa oleva nainen nimimerkillä "Ohio mom" kommentoi halaamiseen liittyen "I've never lacked for empathy. Just have a funny way of expressing it sometimes - for example, I don't enjoy touching other people, so hugging a sad person isn't an automatic reaction." Tämä vääränlainen ja etäinen toiminta sekoitetaan tunnekylmyyteen. Oikeasti on vain fiksuinta play it safe. Eli jos jossain piirteessä on riski olla yliampuvaa, tätä pitäisi karsia elämässä mahdollisimman paljon.

Varovaisuudesta taas seuraa kummallisuuksia. Se on sitä, että joutuu soittamaan kaverille, että onko hyvän yön toivottaminen eri sukupuolta olevalle vieraalle jotain johon sosiaaliset normit kannustavat vai onko se hirvittävän iljettävää vieraissakäymissodomiaa. Aivan fucking hilarious. Eisapergerit joutunevat elämään tälläisessä hupaisen eksentrisessä tilassa lähinnä silloin, kun he heräävät pahaan krapulaan kovan kännäysyön jälkeen ja huomaavat parin tunnin päästä että heidän naamaansa on piirretty viikset. Ja hieman aikaisemmin sen, että heidät on riisuttu, haidän sukuelinkarvansa on ajettu ja heidät on puettu tutuhameeseen. Sekin näyttää hauskalta kaikista muista.

Epäromanttinen komedia ~ Se on totaalisen Queer.

Woody Allenin "Whatever works" -elokuva kertoo sattumuksista, joiden ytimeen kietoutuu pessimistinen ja neuroottinen New Yorkilainen. Elokuvan sanoma on siinä, että asiat ovat väliaikaisia, joten niistä on saatava hyvä irti. Koska pian sen taas menettää. Sen varrella opitaan, miten pessimisti tajuaa helposti asioiden arvon vasta kun ne menettää. Siihen asti sitä vain moititaan.

Elokuva on siis tavallaan asennetta opettava elokuva kyynisestä optimismista. Ei missään tapauksessa pörröinen feelgood -elokuva, vaan jotain joka on kauttaaltaan yhtä kärttyinen kuin Schopenhauer aikanaan. Mutta kuitenkin jotain josta tulee hyvä mieli. Voitaisiin sanoe että elokuva edustaa romanttista komediaa. Paitsi että kyseinen elokuva ei ole romanttinen, koska se kertoo rakkaudesta.

Se kohta, jonka nostan esiin on kuitenkin toinen. Kohtauksessa konservatiivi kristitty mies keskustelee homoseksuaalin kanssa baarissa. Konservatiivi on jätetty (tai oikeastaan hän on jättänyt ja muuttanut mielensä.) Hän kertoilee vaimostaan. Homoseksuaali kertoo omasta puolisostaan. Aluksi keskustelussa ei huomaa, että homoseksuaali puhuu miehestä. Sanavalinnat ovat sellaisia, että ne sopisivat jätetyn heteroseksuaalin suuhun. Sitten paljastuu, että hän on homoseksuaali. Konservatiivi järkyttyy ja yllättyy - Tulkinnassa on siis mukana heteronormatiivinen oletus, jossa mies oletetaan heteroseksuaaliksi ellei toisin sanota. - Tämä onkin toki induktiivisesti ja tilastojen valossa ihan fiksu tapa olettaa.

Mutta pian keskustelu siirtyy pian takaisin siihen, mitä homoseksuaali ja heteroseksuaali ovat nähneet parisuhteessaan, joka on sittemmin kariutunut. Keskustelussa on voimakas samanlaisten piirteiden sävy. Samastumiskokemus on konservatiiville melkoisen voimakas, koska hän päätyy laukomaan onelinerin siitä miten naiset pettävät, olivatpa he sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

Tämä tapaus on itse asiassa hyvä ja opettavainen esimerkki siitä, mistä queer -katsantokannassa on kysymys. Siinä on kysymys siitä että naiset voivat olla "kumpaa sukupuolta tahansa", ja konservatiivin lause on järkevä ja ymmärrettävä. Muutoin sukupuolikysymys katsoo esimerkiksi niitä värkkejä jalkojen välissä, jolloin homomies naisena ei ole kovin järkevä lausunto.

Ongelmallista onkin se, että nämä kaksi tasoa tuntuvat sekoittuvan usein keskenään. Tästä syntyy koominen olo. Allenin elokuvakin rakentui osittain juuri tämänkaltaisen komiikan ymmärtämiseen. Siksi elokuvaa voisi kuvata sellaisilla sanoilla kuin "draama". Mutta eniten sitä kuitenkin kuvaa sana "komedia".

Ennustettavasti epärationaalinen.

Luin Dan Arielyn kirjan "Predictably irrational - The Hidden Forces that Shape Our Decision", se käsittelee talousteoriaa klassisesta näkemyksestä poikkeavalla tavalla. Kun perinteisesti ajatellaan että ihmiset olisivat rationaalisia, hänestä näin ei ole. Kirjan sanoman ymmärtämiseksi on tiedettävä mitä rationaalisuus tarkoittaa nimen omaan klassisen talousteorian vinkkelissä; Se tarkoittaa sitä että ihmisillä on mielessään tietty arvo eri asioille, ja he vaihtavat niiden pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset klassisen talousteorian mukaan eivät panosta eläkkeeseen kuin juuri oikean määrän; He ottavat eri elementit rationaalisesti huomioon ja mittaavat utiliteettia, yleistä hyvää. He maksimoivat voiton tätä kautta. "Ilmaisia lounaita" ei ole, koska jos joku saa jostain etua, hän osaa ottaa sen irti ja niin markkinat pitävät huolen itsestään.

Arielyn näkemys taas perustuu siihen että ihmiset eivät ole tällä tavalla rationaalisia, vaan he valitsevat tietyillä tavoilla. Tätä voidaan tietysti hyväksikäyttää tuotteiden myynnissä, jos halutaan. Ja manipuloinnissa. Otan tässä esiin "perinteisen conmanin/kauppasaksan tietämän asian". Ja tietenkin näiden tunteminen on tärkeää myös niille, jotka haluavat välttää huijatuksi/hönötetyksi tulemisen. On pääsääntöisesti kaksi tapaa toimia:
1: Joko tietty prosentti ihmisistä toimii jollain tavalla. Tällöin tilannetta voidaan ymmärtää keskiarvon ja keskihajonnan kautta; Tälläisessä tilanteessa yrittäminen ilman painotusta tuottaa tietyn tuloksen. Tätä strategiaa noudatetaan esimerkiksi roskapostissa: Jos lähetetään miljardi mainosta, joku muutama promille ostaa ja tämä riittää tekemään hommasta kannattavaa. Tällöin toiminta on satunnaista, tai jopa tilanteen kannalta epäsuotuisa, ja sitä voidaan soveltaa silti kannattavasti.
2: Ihmiset toimivat säännönmukaisesti epärationaalisesti, jolloin heille asetetaan ympäristö, jossa he vapaaehtoisesti toimivat tietyllä tavalla. Tällöin asiakas joko valikoidaan tietynlaisesta persoonatyypistä tai sitten toimitaan yleispätevillä tavoilla. Arielyn kirja käsittelee juuri tätä tilannetta. Erityisesti kirja käsitteleekin sitä, miten ihmiset tekevät valintoja. Eirationaalisia valintoja, joihin voidaan vaikuttaa tilannetta kontrolloimalla.

Nyt taustoitus on jokseenkin selvä. Aika mennä kirjan esiintuomaan yksityiskohtaesittelyyn, jotka valottavat laajempia linjoja. Tämä ei ole varsinainen kirjareferaatti, vaan enemmänkin sen esimerkkien pohjalta tehty isoja linjoja maalaava tilanneluokittelu.

Kirja koostuu muutamista tärkeistä päälinjoista.
1: Asioilla ei ole kiinteää hintaa, vaan niiden hinnat leijuvat ilmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että
___1.1: Tuotteiden hinnat liimautuvat kokemuksen kautta. Tästä hauska esimerkki oli siitä, että henkilöille pistettiin esille tuotteita ja käskettiin heidät laittamaan sen hintakohtaan oman sosiaaliturvatunnuksensa määrä rahaa. Kun heidät tämän jälkeen laitettiin antamaan mielestään hyviä hintoja tuotteille, he eivät tietenkään laittaneet punaisille kynille hinnaksi kymmeniä euroja, eli juuri sitä numeroa, jota heitä pyydettiin laittamaan hinnaksi. Mutta jos sosiaaliturvatunnus oli suuri laittoivat suuremman numeron kuin ne joiden sosiaaliturvatunnus oli pieni. He eivät tietenkään kokeneet että hinnalaitto olisi vaikuttanut. Samaan tapaan jos heille esitettiin enne hinnanarviointia kysymys "maksatko tästä X dollaria", tuote sai isomman arvon jos X oli suurempi, kuin jos X oli pienempi. Eli vaikka he kieltäytyisivät antamasta "1500 dollaria viinipullosta" he maksoivat enemmän kuin jos toinen, joka oli kieltäytynyt siitä että viini maksaisi 1000 dollaria. Tätä strategiaa soveltaen voisi sanoa että jos on kaksi pultsaria, joista ensimmäinen pyytää paria euroa ja toinen kahtasataa euroa, jälkimmäinen ei toki saisi pyytämäänsä ikinä, mutta hän saisi yhteensä enemmän rahaa. Klassisen talousteorian mukaan näin ei tapahdu koska arvo ostajan mielessä on rationaalinen, sen vakaan utiliteetin suuruinen.
___1.2: Hintoja vertaillaan, ja helppoja vertailuja tehdään vaikeiden kustannuksella. Tämä tarkoittaa sitä että jos on samantasoiset vaihtoehdot A ja B valintaa voidaan ohjata helposti: Jos halutaan että ihmiset valitsevat A:ta, riittää että heille esitetään "heikennetty A". Ihmiset vertaavat sitä mitä on helppo verrata, ja hylkäävät sen jonka vertaaminen on vaikeampaa. Tätä kautta jos on kaksi matkakohdetta, Rooma ja Pariisi, jotka ovat yhtä suosittuja, ja sitten olisi jostain syystä parempi jos asiakkaat saataisiin valitsemaan Rooma, ei hintaa tarvitse lisätä. Riittää että tarjotaan Rooman matka, joka on samanhintainen, mutta jossa aamiainen ei sisällykään hintaan. Fiksut ihmiset huomaavat että paketti on hieman huonompi - Sama maksu mutta ihan kaikkea samaa ei saada - eivätkä tietenkään valitse sitä. Ja he valitsevat tämän sijaan Rooman ateriaedulla, ja unohtavat Pariisin.^* Sama toimi kirjan mukaan myös seurusteluissa. MIT:n opiskelijoista otettiin kuvia ja heidät laitettiin "HOT-NOT" -arviointiin. Saatiin kasa komeita ja vähemmän komeita. Valintoja saatiin ohjailtua kuvankäsittelyllä: Jos haluttiin että A sai suosiota, piti rinnalle laittaa tästä rumennettu versio. Tätä kautta toivon, että ihmiset tästä lähtien ottavat minut mukaansa avoimemmin kun lähtevät baareihin iskemään naisia. He varmasti suostuvat koska olen valmis olemaan "heikennetty versio heistä". Intoa saada saalista kun ei liiemmin tässä elämäntilanteessa ole. Jos saan kaljan, tilanne on win-win.
___1.3: Ihmiset arvostavat eniten sitä mitä heillä on. Tätä kautta ikään kuin "happamia sanoi kettu" -ilmiö alkaa vaikuttamaan. Tästä hyvä esimerkki oli siinä, että eräässä jalkapallo -ottelussa oli sellaisia jotka olivat saaneet liput ja sellaisia jotka eivät olleet saaneet. Liput oltiin arvottu. Kun niiltä jotka eivät olleet saaneet lippuja soiteltiin huutokaupan nimissä että lippuja olisi muutama jaossa, he antoivat tiettyjä summia. Heitä yritettiin saada kasvattamaan tätä summaa mahdollisimman suureksi. He perustelivat että he voisivat ostaa rahalla vaikka CD -levyjä ja olutta. Sitten niiltä joilla oli liput yritettiin saada myymään lippuja mahdollisimman halvalla. He perustelivat kuinka ainutlaatuisia elämyksiä ottelusta saisi. Matalin heidän tarjoamansa hinta oli todella paljon suurempi kuin se, mitä ostajat olivat valmiita maksamaan. Tuotteilla ei siis ollut pysyvää arvoa, vaan se vaihtui. Tärkein hinnanmäärääjä oli se, että se oli omistuksessa.
___1.4: "Ilmainen" ja "nolla" vaikuttaa valtavasti. Tässä esimerkkinä oli se, että lasten oltiin annettu vaihtaa suklaanappeja snickers -patukoihin. Heille oltiin annettiin suklaanappeja ja kysytty haluaisivatko he vaihtaa yhden napin patukkaan. Lapset suostuivat. Jos heille tarjottiin 2 nappia 2 patukkaan, he suostuivat. Sen sijaan jos heille annettiin 2 nappia ja mahdollisuus joko siten että he saisivat lisäksi ilmaiseksi yhden patukan tai että he saisivat kaksi patukkaa yhtä nappia vastaan. Molempien arvo oli edellä mainitun säännön mukaan pysyvä. Kuitenkin ilmainen kiinnosti enemmän. Vastaava tehtiin tietenkin sovellettuna muillekin ja sama periaate toimi. Ilmainen toimii tietenkin muutenkin: Jos kevytkokista myydään rehellisesti "1 kalori/litra" se ei ole läheskään yhtä myyvä, kuin jos sitä myydään "zero sugar" -hengessä. Ihmiset halusivat ennemmin ilmaisen 10$ lahjakortin (10$ voitto), kuin että he olisivat maksaneet 7$ lahjakortista jonka arvo on 20$ (13$ voitto). Samoin 1 frangin postimaksun poistaminen oli iso juttu: Tätä ennen kauppa ei käy, tämän kanssa se käy lujasti. Ja kirjoja saadaan myytyä enemmän jos niiden hintaan laitetaan korotusta, jos samalla ilmoitetaan että niiden rahti on ilmainen. Klassisen talousteorian mukaan näin ei ole, vaan kirjalla olisi utiliteetti, ja rahti sekä hinta otettaisiin huomioon sen saamisen arvoa laskiessa.
___1.5: Alennuksissa ihmiset katsovat mieluummin prosentteja, eivät konkreettista rahaa. Jos he ovat ostamassa taiteilijankynää, jonka hinta on 20 taalaa, he vaihtavat kauppaan joka myy sen saman kynän 10 taalalla, jos se on varttitunnin kävelyn päässä. Sen sijaan jos joku myy 1000 taalan pukua ja naapurikauppa varttitunnin kävelyn päässä antaa siitä 10 taalan alennuksen, matkaa pidetään pilkunviilauksena. Perinteisen talousteorian mukaan näin ei pitäisi käydä. Ajalla ja vaivalla, matkalla, on hinta. Joko se on 10 taalan arvoinen vaiva tai ei ole.
___1.6: Ihmiset tekevät miltei mitä vaan, jotta vaihtoehdot eivät lakkaisi olemasta. Tästä tehtiin hauska koe: MIT:n nörttien annettiin klikkailla erivärisiä ovia. Melko tylsä peli -idea. Eri ovien takaa tuli rahaa, toisista keskimäärin isompia kuin toisista. Tässä MIT:nörtit maksivoivat voittonsa kepeästi: Kokeilivat ensin eri vaihtoehtoja ja keskittyivät parhaaseen. Sitten, kun peliin liitettiin toinen kohta: Se, että jos jotain ovea ei klikata 12 kertaan, se katoaa kokonaan. Tässä vaiheessa älykkäintä osaa luultavimmin edustavat MIT -nörtit siirtyivät siihen että ovien sulkeutuminen olisi paha asia. Jos ovet pysyvät, ne eivät kiinnostaneet. Jos ne lähtevät, niiden ylläpito muuttui tärkeäksi. Näin MIT:nörtit saivat paljon vähemmän rahaa kun ne klikkailivat huonosti tuottavia ovia avonaisiksi. Samasta syystä ihmiset joilla on useita parisuhdeyritelmiä, ovat vaikeuksissa ja roikkuvat helposti niissäkin yksittäisissä suhteissa, jotka ovat alamäessä. Lopettaminen kun konkreettisesti sulkee yhden oven. Ihminen ei valinnanvapauden kohdalla mieti aina sitä miten onkin huono ovi, joka olisi syytä paitsi sulkea, myös muurata umpeen. He ajattelevat vain sitä että heidän mahdollinen toiminta -alueensa kaventuu.
2: Sosiaalinen tilanne ja odotukset vaikuttavat.
___2.1: Placeboa ei voida jättää huomiotta. Tästä hauska esimerkki oli Pepsin ja Coca-Colan kilpailu. Coca-Cola mittasi brändiä, eli ihmiset arvioivat siten että he tiesivät mitä he juovat. Näin Coca-Cola maistui parhaalta. Pepsi taas teki sokkotutkimuksia; Kun ihmiset eivät tienneet mitä lasissa oli, Pepsi maistui paremmalta. Sama toimi tietysti särkylääkkeiden kanssa: Kun sen ilmoitetaan olevan kallista, se toimii paremmin, vaikka kyseessä olisi sama tavara.
___2.2: Sosiaalinen konteksti ja taloudellinen konteksti ovat tärkeitä ja aivan eri maailmoja. Ihmiset tekevät hyvästä hengestä ja ilmaiseksi, sellaisia asioita, joita he eivät tee jostain rahasta. Tästä esimerkkinä olivat lakimiehet, jotka tekivät apua ilmaiseksi mutta eivät samaa työtä jos heille annettiin dollari. Samoin koehenkilöt tekivät tylsää suoritetta tehokkaasti, jos he olivat tehneet sen ilmaiseksi. Jos heille maksettiin rahaa, sitä enemmän mitä heille maksettiin, sitä enemmän he tekivät. Ilmaistyön tason saavuttaminen oli kuitenkin kallista. Tämän takia ilmaistyöhön perustuvassa linuxissa on toimintaa joka toimii hyvässä hengessä, ja jonka maksaminen palveluna olisi hinnakasta. ^@Tästä ehkä radikaalein on Woody Allenin vitsailuun siitä miten "Ilmainen seksi on kalleinta seksiä" pitää paikkaansa ; Jos lounaiden tarjoaminen, elokuvissa käyntien maksaminen ja niin edespäin nähdään maksuna ja sitten vihjataan tähän jos sitä hyvänyön pusua (ja jotain muuta) ei saada, nainen tietenkin suuttuu. Siksi prostituoidut eivät myy ikuista rakkautta eivätkä tyttöystävät halua ajatella tilannetta maksua seksistä -tilanteena. Tämän vuoksi esimerkiksi henkilökohtaiset työsuhde -edut ovat työpaikalle kannattavia: Jos annat palkanlisän, jonka suuruus on se, että sillä pääsee ravintolaan, se on persoonatonta rahaa. Mutta jos pomo antaa samansuuruisen lahjakortin käteen että "mene ravintolaan perheesi kanssa", tämä on sosiaalinen ja henkilökohtainen lahja, joka ei ole kylmää käteistä vaan lämmintä kommunikointia ja huomioon ottamista. Vaikka rahan voisi käyttää mihin haluaa, ihmiset kokevat lahjakortit käytännössä miellyttävinä. Tässä on sekin jännittävä asia, että työpaikka voi jopa säästää lahjakorteilla: Usea ravintola varmasti arvostaa tukkualennusta, vakaata asiakaskuntaa, joka tulee siitä jos iso pulju antaa kaikille alaisilleen lahjakortteja sinne. Ongelmana on vain se, että sosiaalinen romahtaa helposti pelkäksi maksuksi, jolloin se menettää etunsa.
___2.3: Konteksti livahtaa tietenkin myös sosiaaliseen puoleen. Tärkeintä ei ole niinkään se, miten paljon saat palkkaa, vaan se kuinka paljon "puolisosi veljen/sisaren puoliso tienaa".
___2.4: Palvelu ja huvi vaikuttavat. Tämä tarkoittaa likimain samaa, mitä Mark Twainin Tom Sawyer tekee : Hän kalkitsee aitaa, ja tämä on työtä. Kuitenkin kun hän myy sitä harvinaisena tilaisuutena, hän saa siitä vaihdossa sammakoita ja muuta poikia kiinnostavaa tavaraa. Tästä hauska esimerkki on siinä, kun Ariely tarjoaa runonlukua. Toisille annetaan ymmärtää että runonkuuntelu on palvelus professorille ja toiselle että se on huvi. Ne, joille sitä myytiin palveluksena, pyysivät rahaa. Ja mitä pidempi runo, sitä enemmän heille piti maksaa. Heille joille runo myytiin huvina, olivat valmiita maksamaan. Ja mitä pidempi runo, sitä enemmän he olivat valmiita maksamaan. Olennaista oli se, että Ariely lukemassa runoja oli molemmissa asioissa tietysti ihan sama asia.
___2.5: Procrastinaatiossa ihmiset toimivat eri tavoin kuin mitä he suunnittelevat, koska he eivät osaa ottaa omaa tunne -elämäänsä huomioon. Pitkän tähtäimen suunnitelmia rakennetaan usein "coolina" ja siksi tunne saa vallan ja suunnitelmat romahtavat. Siksi opiskelijat tekevät jaloja päätöksiä, mutta jäävät tavoitteissaan jälkeen. Tätä voidaan estää tekemällä eräänlaisia sosiaalisia solmuja. Tästä hauska esimerkki oli pankkikortti: Jos pankkikorttiin liitetään tuhlailuraja, jonka ylittämisestä lähetetään kirjallinen viesti ystäville, puolisolle, sukulaisille... kortin omistaja varoo tarkemmin rahankäyttöään.
___2.6: Ihmiset luottavat jonottamiseen. Tämä tarkoittaa sitä että jos jonkun paikan edessä on jonoa, sen ajatellaan olevan hyvä. Samassa tilanteessa hauskinta on tietysti myös se, että jos ihminen on "itse jonossa", tämä toimii yhtä hyvin. Tästä seuraa urautuminen, eli kun käyt yhdessä kahvilassa toisen sijasta, ja se ei ollut huono, käyt siinä todennäköisemmin uudestaan kuin siinä toisessa. Uudet ketjut joutuvat siksi rakentamaan kilpailun sijasta itsensä jotenkin erilaisena esiin. (Ja tietenkin ihmiset aina välistä kokeilevat muitakin paikkoja, jolloin uusi jono voi syntyä tätä kautta.)
___2.7: Ja vaikka ihmiset pitävät tavaroita lahjoina henkilökohtaisena ja parempina, eli kokistölkki lahjana voi olla pomoon lähentävämpi kuin tämän antama euro, joka automaatissa antaisi juuri samanlaisen kokiksen, ihmiset vievät tavaraa helpommin. Kokeissa havaittiin kuinka ihmiset vievät dollarin arvoisen anonyymin kokistölkin työruokapaikan jääkaapista melko ripeästi. Rahaa sen sijaan varastetaan paljon nihkeämmin. Siksi kynien ja kumien pihistelyä työpaikalta pidetään yleisenä, pikkukolikoiden vientiä taas ei katsota hyvällä.
___2.7: Stereotypiat ja odotukset vaikuttavat. Tämä näkyy hauskasti siinä, että kun testattiin avointa ääneen tilaamista ja lapuilla tilaamista, kävi niin että euroopassa ihmiset halusivat osoittaa yksilöllisyytensä ja tilasivat erilaisia kuin muut. Eli tilauksien variaatio kasvoi suhteessa verrokkiin. Itämailla taas pyrittiin tilaamaan enemmän samaa: Variaatio kutistui. Eniten onnellisimpia olivat ne, jotka olivat tilanneet lapuilla. Yhtä onnellisia olivat vain ne, jotka ääneen tilatessa tilasivat ensimmäisenä. Tämä vastaava näkyi hauskasti myös aasialaisissa naisissa. Heidät pistettiin kahdessa ryhmässä matematiikan kokeeseen: Molemmille ryhmille asetettiin esikysymyksiä itsestä. Ensimmäinen kyselylista sisälsi naiseuteen liittyviä kysymyksiä. Toisen taas rotua, vanhempien alkuperää ja muuta vastaavaa käsitteleviä. Stereotypia naisten huonoista matematiikantaidoista ja aasialaisten hyvistä matemaattisista taidoista on melkoisen tunnettu. Jännittävää kyllä, naiseutta kysymyksissä korostetut pärjäsivät huonommin ja aasialaisuutta korostavat paremmin. Stereotypiat vaikuttavat siis ulkopuolisten lisäksi myös sisäpuolelta käsin.^¤
___2.8: Myös muistutus vaikuttaa. Kun tehtiin koe, jossa piti vastata tietyllä tavalla, lunttausmahdollisuuden laittaminen paransi hieman tuloksia. Huijausta tehtiin. Ja kun kyseessä ei ollut raha, sitä tehtiin jopa ahkerammin kuin silloin kun kyseessä ei ollut raha. Mutta jos lukijoiden käskettiin miettiä eettisiä normeja, he lopettivat huijaamisen, vaikka tilanne oli hoidettu niin, että he eivät voisikaan jäädä asiasta kiinni. Hauska esimerkki tästä oli siinä että vaikka henkilö ei osannut kuin 2 kymmenen käskyn kohtaa, huijaaminen lakkasi. "Lunttimahdollisuuksettoman matematiikkatestin" tuloksissa kymmenen käskyn lukeminen taas ei vaikuttanut laskutuloksiin, joten se ei vaikuttanut itse laskutaitoon muistia sitovasti.

---

* Tässä kohdassa on hyvä huomata, että jos Pariisi ja Rooma ovat yhtä hyviä, niin silloinhan niiden valitseminen on yhtä rationaalista/epärationaalista. Korostuu siis se, että kyse on nimen omaan siitä miten klassinen taloustiede käsittää rationaalisen.
@ There is Free Lunch. And if you want to buy it, it's would be quite expencive one.
¤ Stereotypiathan ovat paitsi väärien yleistyksien lähde, myös sosiaalisessa kompleksissa maailmassa ymmärtämisen apuvälineitä. Siksi ne kirjan mukaan paitsi vahvistuvat, voivat myös muuttua. Ehkä siksi aasiassa oli yhteisöllistä korostava ja euroopassa yksilöä korostava ilmapiiri.

Memento mori.

"Hic locus est ubi mors gaudet succurrere vitae" (Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee voidessaan palvella elämää)

Siinä missä René Descartes päätteli että ainut varma asia on se, että kun hän ajattelee, hän on myös olemassa. Vanhan suomalaisen sanonnan mukaan taas vain kaksi varmaa asiaa: Kuolema ja verot. Olemassaolo ja kuolema liittyvät erikoisesti toisiinsa. Kuolemaa ei ole ilman elämää, eikä elämää ole ilman olemassaoloa.

Kuolema

Kuolema ajatellaan tyypillisesti kahdella tavalla:
1: Kuolema on luonnollinen osa elämää. Tässä ajatuksessa kuolema on välivaihe, jonka jälkeen alkaa joko uusi elämä sielunvaelluksessa tai sitten alkaa jonkinlainen tuonpuoleinen elämä.
2: Kuolema on elämän normaali loppu, jolloin elämä päättyy kuolemassa. Tällöin kuolema ei enää ole osa elämää.

Kuoleman määritelmä on monimutkainen. Se liitetään tyypilliseti elimistön toimintaan, mutta on hieman vaikeaa rajata sitä: Toisten mielestä aivokuollut on kuollut, koska hän on menettänyt tietoisuutensa. Toisten mielestä kuolema on ruumiintoimintojen kaikkinainen päättyminen, jolloin kuolema jatkuu vielä sydämen pysähtymisen jälkeenkin. Yleensä kuoleminen rajataan kuitenkin nimen omaan havaittaviin asioihin. Tällöin näkemykset tuonpuoleisen olemassaolosta eivät tuota määritelmällisiä vaikeuksia.

Tyypillisesti kuolema jaetaan kolmeen osaan:
1: Ante mortem, eli ennen kuolemaa ollut tila, joka on yleensä aikaansaanut kuoleman.
2: Peri mortem, eli kuolinkamppailun aikana tapahtuneet asiat.
3: Post mortem, eli kuoleman jälkeen tapahtuneet asiat. Yleensä tässä tarkkaillaan pelkkää jälkeen jäänyttä ruumista. Tähän liittyy muun muassa ruumiin jäykistyminen, kuolinkankeus.

Kuitenkaan yksiselitteistä ja kansainvälistä luokitusta näiden välillä ei ole, vaan määritelmissä on liukuvarajaisuutta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että emme voisi varmasti tietää että jotkut kohdat olisivat nimen omaan mallia "post mortem" tai "ante mortem": Vaikka päivä liukuukin hämärän kautta yöksi, voimme yksiselitteisesti - tai ainakin ilman kiistelyä toisten kanssa - sanoa että jossain vaiheessa on päivä ja jossain yö ja jossain tietyssä vaiheessa ilta.

Kuolemaa, kuolemista ja kuollutta sekä näiden välisiä eroja tutkii kaksi oppialaa: Tanatologia ja patologia. Näiden keskeinen tiedonhankinta ja tutkimusväline on autopsy eli ruumiinavauksilla. Solupatologiassa taas tutkitaan soluissa tapahtuvia kemiallisia muutoksia.

Kuolema kielenkäytössä

Tyypillisesti kuolemasta puhutaan symbolisesti. Tällöin niihin liitetään erilaisia antropomorfistisia eli ihmisenkaltaistettuja määritteitä, jotka ovat jollain tavalla teleologisia eli päämääräsuuntautuneita ja personifikoituja eli niistä on tehty henkilöitä. Siksi puhutaan tyypillisesti esimerkiksi "viikatemiehestä" tai "noutajasta joka tulee" Ja mahdollisesti jopa "niittää elon kallista viljaa". Kuolemaan liitetään myös ajatus ikiunesta. Tämä ajatus onkin vanha, jopa kreikkalaisessa mytologioissa (personifioitu) uni oli (personifioidun) kuoleman serkku.

Muutoinkin kuolemaan liitetään symboliikaa, kuten "veivin heittäminen" (joka viittaa siihen että autoissa oli ennen käynnistyskampi. Tämä viittaa ihmisen toiminnan loppumiseen) ja "autuaammat metsästysmaat". Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa ihmisten oikeisiin uskomuksiin: Vaikka intiaanit toki ottivat "autuaammat metsästysmaat" tosissaan, esimerkiksi Suomalaisilla syntyi talvi ja jatkosodassa käytössä ollut ilmaisu "koivuristin ritari", joka ei suinkaan viitannut siihen että henkilöt todella uskoivat että kuolleille olisi jonkinlainen palkinto luvassa. Vielä korostetummalta tämä tilanne näyttää kun puhtaan toisista sotaslangin kiertoilmaisusita kuolemalle ; "Liittyi ilmavoimiin" ja lausumat joissa olivat mukana elementit "Sai litteran kotiin ikuiselle lomalle KEKin[Kaatuneiden evakuointikeskus] kautta" Armeijaslangin ulkopuolella kuolemaan liittyvä lausuma "siirtyi mullan purentaan" (joka armeijaslangissa tarkoittaa "tetsaamista" eli ryömintäharjoituksia ja muita vastaavia) ei viittaa uskoon siitä että kuolleet söisivät maata oikeasti.

Kuolemasta käytetään paljon jopa aika rankkoja ilmaisuja, kuten sanotaan että "potkaisi tyhjää" (joka on alkujaan ollut kiertoilmaus kuolinkouristuksille.) Hirttäytyneet "menevät narun jatkoksi" tai "köysikiikkuun". Kuolleet taas menevät "oikosääristen valtakuntaan" (joka taas on tullut teurastamoista, joissa kuolleet eläimet laitetaan jaloista roikkumaan.) Tämä voi viitata siihen että raskaita asioita käsitellään paljon huumorin kautta: Relief theoryn mukaan huumorissa on kyse siitä että helpotetaan vaikeita asioita, ja kauhun purkautuminen tuottaa vapauttavaa naurua. Koska huumori kuihtuu nopeasti toistoissa, eli "vitseistä tulee vanhoja", myös nämä ilmaisut menettävät tehoaan nopeammin kuin kuolleiden "perseet alkavat pukkaamaan koiranputkea." Siksi ei ole ihmeellistä että itse Kierkegaard sanoi että "Humoristeista suurin on kuolema".

Kuoleman vaikutus elämän arvoon.

Kuoleman olemassaoloon taas suhtaudutaan muutamalla tavalla. Tämä taas liittyy olennaisesti uskontoon. Uskovaiset ajattelevat että tuonpuoleinen antaa elämälle arvon. Ja että jos elämä on lyhyt, se olisi jollain tavalla arvoton. Toinen taas on selvästi ateistisempi, ja siinä korostetaan eräällä tavalla rarity issueta : Tässä näkemyksessä kuolema antaa elämälle rajat, ja lyhyys antaa arvolle painon. Tässä viitataan elämän uniikkiarvoon. Jos jokin asia on ainutkertainen ja harvinaislaatuinen, siihen tupataan änkeä lisäarvoa. Rankimmillaan tässä kohden voidaan viitata talousteoriaan. Tosin tämäkään ei ole niin raadollinen "elämän rahallistaminen", kuin voisi kuvitella, koska muutoinkin asian arvoon liittyy myös eettisiä arvoja: Tyypillisesti asiakkaat ovat valmiita maksamaan enemmän asiasta joka on eettinen kuin sellaisesta joka on epäeettinen. Näin "talousteoreettisessa raha yhdistettynä utiliteettiin" -ajattelussa laskuissa on mukana myös yksilöiden ja massojen näkemykset etiikasta: Heidän arvonsa. Ja vieläpä juuri sen verran kuin nämä ovat valmiita siihen satsaamaan rahaa. Rarity issueen viittaava ateistissävytteinen filosofia esittää että arkkipiispan ajatus siitä että "ilman taivasosuutta minulla ei olisi mitään" on todellista elämän väheksymistä, ja että tämän lausujan pitäisi esimerkiksi mennä oman äitinsä tai puolisonsa luo kertomaan kuinka tämä on turha ja arvoton asia: Kuinka arvoa tässä elämässä on vain Jeesuksessa ja tämän armoon uskomisessa. Toisaalta taas uskovaiset puolustautuvat vastaavalla argumentilla esittämällä että kuolinvuoteilla pitäisi kuolevalle kertoa että "No niin, kohta lakkaat täysin olemasta, ei sinulla mitään toivoa elämän jatkumisesta ole. Että pian tulee Game Over sinun kohdallesi."

Kuoleman väistämättömyyteen ja arvottomuuteen viittaaminen oli keskiössä vanitas -taidetta. Sen nimi viittasi "turhuuteen". Siinä korostettiin sitä, kuinka elämä on rajallista. Siihen liitettiin symboleja. Kuuluisimmat ovat tietysti luurankotanssijat, pääkallot, kuihtuneet kukat ja muut vastaavat ilmiöt. Kuitenkin kenties kaunein vanitas -symboli oli saippuakupla, joka paitsi kestää lyhyen aikaa, on koko olemassaolonsa ajan kaunis.

Kuoleminen

Lääketieteelliseti kuoleminen on erikoisesti määritelty: Toisaalta kuolema ajatellaan luonnolliseksi, toisaalta kuolemaan tulee aina olla syy. Syyajattelu taas pohjaa sellaiseen ajatukseen, että kuolemaa voisi sysätä aian kauemmaksi korjaamalla jonkun vian. Tämä taas ei ole kovin kaukana ajatuksesta "ikuisesti jatketusta elämästä".

Sanana kuoleminen on vanha. Se kuuluu kaikkien suomen sukulaiskielten sanavarastoon. Yhtä vanhoja sanoja suomen kielessä ovat Maija Länsimäen mukaan vain elää, seisoa, pelätä, nähdä, kuulla, tuntea, imeä, juoda, syödä, purra, niellä, nuolla ja puhua. Virossa kuolemasta puhutaan tutunkuuloisesti: vainaja on surnud, kuoleva surija, ja kuolinilmoitus surmakuulutus. Sureminen liittyy suomen kielessä murehtimiseen ja surma kuolemaan, joka on aktiivisesti ja tarkoituksellisesti toisen aiheuttama, eli tappo, murha tai muu vastaava "surmaaminen". Kuolemasta käytetään asiallisia sanoja kuten "saada surmansa" tai "menettää henkensä." Kun näitä käytetään, samalla välittyy viestejä myös kuolemisen mekaniikasta (kuten surmaaminenkin): Terrorismi ja onnettomuudet vaativat kuolonuhreja. (Ei sanota että "sai surmansa syövän takia"). Toisaalta kielenkäyttö sisältää muitakin vihjeitä. Vaikka sinällään sana "menehtyä" on neutraali yleistermi, "pitkäaikaiseen sairauteen menehtyminen" vihjaa vahvasti syövän suuntaan.

Kuolemiseen liitetään erilaisia määritteitä. Mekanistisesti voidaan ajatella, että yksinkertainen kuolinsyy, kallonmurtuma, voi saada eri sanan, kun asiaa käsitellään. Syy voi olla tapaturma, jolloin se on syntynyt vahingossa, itsemurha jolloin se on itseaiheutettua, tai henkirikos, jolloin joku ulkopuolinen on tarkoituksellisesti aiheuttanut sen. Tässä kohden analyysissä käytetään havaintojamme ja tietojamme ihmisistä yksilöinä: Terminologia voi vaihtua esimerkiksi maasta toiseen. Tästä esimerkkinä ovat Amerikoissa toimivat käärmeiden pitelijät, jotka ovat lukeneet Raamattua ja uskovat että pyhä henki antaa todella kyvyn pitää eläviä myrkkykäärmeitä käsissä. Kun tälläiseen rituaaliin kuolee, määritelmä voi vaihdella tapaturmasta itsemurhaan, riippuen siitä miten kussakin paikassa itsemurha määritetään. (Onko käärmeen pitäminen niin tyhmää että pitäjä "on tiennut tai hänen olisi pitänyt tietää" seuraus teosta.)

Kuolemanpelko

Kuolemaan suhtaudutaan tyypillisesti muutamalla tavalla:
1: Kuolema mystifioidaan, jolloin kuolema kiistetään. Tähän tunnettuja keinoja ovat uskonnolliset ajatukset tuonpuoleisuudesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä tai sitten ihan vain muut arkiset keinot joilla kuoleman ajattelu siirretään syrjään.
2: Kuolema sysätään syrjään, se myönnetään mutta sitä ei ajatella. Kuolemaa karttava ihminen voi lievimmillään olla kuten Woody Allen joka ilmaisi että hän ei pelkää kuolemaa, mutta ei kuitenkaan halua olla paikalla kun se tapahtuu. Monien filosofien mukaan ajatus "hyvästä kuolemasta" ylipäätään on tälläinen. Heistä kuolema on aina yksinäinen ja ilman kunniaa: Tätä ajatusta seuraten lainaan televisiosarjaa House. "Our bodies break down, sometimes when we're ninety, sometimes before we're even born, but it always happens and there's never any dignity in it. I don't care if you can walk, see, wipe your own ass. It's always ugly. Always. You can live with dignity, we can't die with it."

Tyypillisesti näihin turvaudutaan ihan sen takia että kuolema pelottaa. Vaikka he uskoisivat ihanaan tuonpuoleiseen, he haluavat elää ikävässä tämänpuoleisessa. Kuolemanpelko taas kumpuaa vaistoistamme, joiden aikaansaamat pelot voidaan jakaa karkeasti kolmeen luokkaan.
1: Pelot siitä mitä tapahtuu kuolemassa. Tässä pelon aiheena on oman olemassaolon loppuminen, joka on erityisen vaikeaa egosentriselle ihmiselle, joka elää todellakin sellaisessa maailmassa jolla on sisältöä vain itsen, oman kokemisen ja näkemisen kautta. - Siis ihmisille, joille Descartesin tapaan "varmaa on vain oma olemassaolo". Tai joille tämä on ainakin tärkeintä. Luultavasti valtaosa ihmisistä jollain tavalla naksahtaa tähän kategoriaan iästä, sukupuolesta ja uskonlaadusta tai ihonväristä riippumatta.
2: Pelot siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Tämä tarkoittaa ajatusta esimerkiksi Helvetistä, jonne voi joutua kun on tehnyt pahoja tekoja. Samoin ajatukset huonosta karmasta jonka seurauksena tulee ikävä seuraava elämä voivat ahdistaa. (Uskonto on siis paitsi emotionaalinen lohtu, myös yhden pelkotyypin luoja. On vaikeaa sanoa kumpi antaa voiton, eli voidaanko uskontojen tuomaan elämänlohtua käyttää argumenttina uskontojen puolesta. Luulen että tämä on yksilökohtaista: Osalle tuonpuoleinen on lohtu, toiselle kammo ja kolmannelle se muuttaa tämänpuoleisen elämän itseisarvosta välinearvoksi: Testiksi, jolla on merkitystä vain sen kautta että se ratkaisee mitä tapahtuu ikuisuudessa.)
3: Pelot siitä mitä tapahtuu kun olemassaolo lakkaa. Tässä taas keskitytään esimerkiksi omaisiin jotka jäävät maan päälle. Jos on keskeinen työntekijä työpaikallasi, saattaa ihmiselle tulla paineita myös siitä miten työyhteisölle käy. Tämän vuoksi monet itsemurhaajatkin pyrkivät hoitamaan omat asiansa tiptop -kuntoon ennen kuolemaansa. (Osalla tätä pelkotyyppiä ei ole, joten heillä tilanne sortuu pikemminkin "hälläväliäksi". Eli he voivat esimerkiksi ottaa ison velan ja tuhlata sen juuri ennen kuolemaansa.)

Stoalaiset vihasivat kuolemanpelkoa ja vetosivat että silloin kun elät, siellä ei ole kuolemaa. Ja siellä missä on kuolema, siellä ei ole elämää. Kun olet kuollut, et ole paikalla. Ja lisäksi kuolema tekee lopun kuolemanpelostakin. Kuolemassa ihminen on kuin ennen syntymäänsä. Tässä kohden on muistettava että stoalaisten argumentti voidaan kiertää sillä että se pistetään koskemaan itse kuolemistapahtumaa: Suomalaisethan ovat perinteisesti toivoneet nopeaa kuolemaa sen sijaan että kuolisivat hitaasti kituen. Kuolemaa edeltävä sairaus joka piinaa, vie toimintakyvyn, ajattelukyvyn ja muita vastaavia ominaisuuksia, on ajatuksena ikävä. Samoin kuin tuskat joita kokee ennen kuin kuolee.

Luultavasti tämän pelon vuoksi nykyään kuolevat eristetään: Sairaat laitetaan laitoksiin tai Terhokodin kaltaisiin paikkoihin, joissa potilas valmistautuu kuolemaan. Osasta tämä eristää kuolevia yhteiskunnasta ja ylläpitää illuusiota siitä että kuolema on ehkäistävissä, eikä osu omalle kohdalle. Toisista taas on hyvä että kuolevat saavat ammattitaitoista apua ja tukea joka on lähellä: Ilman laitostoimintaa tämä vaatisi todella paljon työvoimaa ja tulisi niin kalliiksi että sitä ei voitaisi käytännössä toteuttaa. Monista tämä tarkoittaa säästämistä ihmisarvon sijasta, toisista taas sitä että vaihtoehdot ovat vain pakosti huonompia ja olisi tyydyttävä "parhaaseen mahdolliseen", eikä toivoa mahdottomia. Samoin ajatukset eutanasiasta liittyvät tähän tunteeseen kuolemanpelosta. Joidenkin mielestä tämä ajaa kuoleman ajattelun pois ja piilottaa tämän luonnollisen asian ja mystifioi sen, ja karsii tätä kautta ihmisarvoa kuolevilta. Toisten mielestä taas eutanasia on eettinen ratkaisu, joka on verrattavissa eläinten lopetukseen : Jos eläintä ei lopeteta saattaa rasahtaa eläinrääkkäyssyyte. Ihmisten kanssa syyte kuolemantuottamuksesta tai jopa murhasta taas rasahtaa toiseen suuntaan.

Jännittävästi kuoleman julkistamisessa on eräänlainen ristiriita: Toisaalta kuoleman institutionalisoituminen ja poisto yhteiskunnasta on vastustettava asia. Mutta toisaalta kuoleman esittäminen saa aikaan suurta kritiikkiä. Ja minusta näyttää että molemmat kritisoinnit lähtevät samoista tahoista: Otan esimerkin televisiossa esitetyistä kuolemista, jotka ovat juuri popularisoitua kuolemaa, kuolemaa massoille. Se tuntuu olevan suoraa jatkumoa roomalaisten areenoille, joissa gladiaattorit kävivät taisteluja keskenään ja petojen kanssa kuolemaan asti. Tyypillisesti elokuvien väkivalta on kaunisteltua, seikkailuhenkistä. Tämä vie kuoleman pahat asiat kauas ja viihteellistää ilmiön. Kuitenkin eniten vastustusta saa juuri se väkivalta, joka minustaei raaista. Siis se, jossa väkivalta näytetään juuri sellaisena kuin se on. Näitä esitettäessä kuulee kritisointia siitä, kuinka kammottavaa tämä väkivalta on: Onhan selvää että tuskainen ja sotkuinen väkivalta tuottaa enemmän epämukavia tunteita kuin joku seikkailuhenkinen räime, jossa on lähinnä vauhtia.

Kuolleet:

Usein kuolleisiin käytetään erilaisia termejä. Monet kielet erottelevat elävän ja kuolleen ruumiit toisistaan. Virossa on keha (elävä ruumis) ja laip (kuollut ruumis), ruotsissa kropp(elävä) ja lik(kuollut), englannissa body (elävä) ja corpse (kuollut). Suomen sana ruumis kuitenkin viittaa molempiin. Keho -sana kuitenkin liitetään tyypillisesti pelkästään elävään ruumiiseen. Tosin sana on ilmaisuna melko uusi: Elias Lönnrot ehdotti sitä ja sitä alettiin käyttämään lääketieteessä. Sana on sittemmin levinnyt myös arkikäyttöön. Toisaalta suomessa kehitettiin vuonna 1948 lautamiesten tarpeiden vuoksi käyttöön sana kalmo, joka viittaa aina kuolleeseen ruumiiseen. Tämä sana ei ole saanut yhtä suurta suosiota. Se kuulostaa ainakin minun korvaani -tuoreudesta/nuoruudesta huolimatta vanhahtavalta ja jotenkin "historiasta jälkeen jääneeltä". Toisin kuin vanhempi sana vainaja - joka taas tuntuu erittäin luontevalta käyttää. Sana raato taas viittaa aina kuolleeseen ruumiiseen, mutta tätä sanaa käytetään lähinnä eläinten ruumiiden yhteydessä.

Kuolema ja evoluutio

Evolutiivisesti ajatellen kuolema ei ole mikään adaptaatio: Pikemminkin se on suora, väistämätön ja mahdollisesti epämiellyttävä seuraus siitä että elollisuudella on tietyt rajat : Kuten kello voi mennä rikki ja kukaan ei ihmettele että miksi kellot eivät koskaan toimi ikuisesti, samoin solut kuolevat koska niiden toiminnallisuus voi särkyä. (Ikuisesti toimivaa kelloa ei tietojemme mukaan voi tehdä.) Yksisoluisilla ei kuitenkaan ole mitään maksimaalista jakautumismäärää. Sen sijaan monisoluisten eliöiden kohtalo on selvä: Soluissa oleva telomeeri lyhenee jakautumisten yhteydessä. Ne ovat kuin kengännauhojen päässä olevat muovisuojat jotka kuluvat ja tämän jälkeen itse kengännauhat alkavat rispautumaan. Matt Ridleyn "origin of virtue" -kirjassa esitetään että kuolema ei ole niinkään adaptaatio, kuin suora seuraus siitä millä tavalla monisoluisuus on rakentunut toiminnallisesti: Tärkeintä on saada solut kontrolliin, tekemään yhteistyötä. Kuitenkin jokainen solu elää ja jakautuu, ja jos kontrolli pettää, niistä muodostuu syöpäsoluja. Tätä pitää hallita ja ehkäistä. Siksi soluissa onkin monia syövän ehkäisyasioita, kuten mutaatioiden korjaamista. Siksi telomeerien tuhoutumisen estäminen tekeekin yleensä sen, että solut muuttuvat syöpäsoluiksi. Teoriassahan tämä tarkoittaa kyseisten solujen muuttuneen eräällä tavalla kuolemattomiksi. Vaikka kuolema onkin näin ollen "sivutuote", eikä mikään sopeutuma, kuolemaan kuitenkin voidaan liittää adaptatiivisia ominaisuuksia:
1: Solujen ohjelmoitu kuolema eli apoptoosi on tärkeä. Ihmisen sikiönkehityksessä apoptoosi tappaa kädestä soluja tietyllä tavalla. Lopputuloksena ovat sormet. Sama toimii lintujen varpaissa. Sormet ovat kuitenkin selvästi adaptaatio, eli sormilla tekee enemmän kuin pallomaisella käpälällä jossa ei ole sormia.
2: Kuoleman ajankohta on tärkeää: Kun eliö on lisääntynyt lisääntymisensä, se on enimmäkseen jälkeläisiensä tiellä, kun ekosysteemi voi kantaa vain tietyn määrän yksilöitä, lisääntymisensä lopettanut estää jälkeläisiään lisääntymästä viemällä pesäpaikkoja, ravintoa, tilaa ja monia muita vastaavia asioita. Evoluutio taas pyörii lísääntymisen ympärillä. Siksi onkin tyypillistä että eliöt kuolevat lisääntymiskautensa loputtua. Esimerkiksi hämähäkeillä tähän on kehittynyt romanttisia periaatteita, jossa naaras syö koiraan joka tällä tavalla varmistaa sen että jälkeläiset myös syntyvät. Poikkeuksen tähän tekevät lajit, joilla vanhemmat tukevat jälkeläisiään oppimillaan asioilla. Siksi norsut ja ihmiset elävät vielä menetettyään lisääntymisominaisuutensa. Kyseessä ei ole lamarcismi eli hankittujen ominaisuuksien säilyminen, koska ensinnäkin "emo -ominaisuudet" eivät ole täysin perimästä riippumattomia pelkästään kulttuurin ja kasvatuksen tuloksia. Ja toisekseen, vaikka ne olisivatkin, ne tarjoavat sääntönä ollessaan ympäristön, johon sopeuttava geneettinen elinikää säätävä muutos on.
3: Kipuaistimukset ennaltaehkäisevät kuolemaa, joten siihen liittyvät ilmiöt liittyvät kuolema ajankohdan hakemiseen. Siksi vaikka kipu aikaansaakin tuskaa, se on sangen hyödyllinen. Voidaanhan kuvitella että elettäisiin maailmassa jossa et tuntisi kipua. Niinpä voisit esimerkiksi hakata sormeasi vasaralla ja jatkaa toimintaa ja täten lisätä tuhoa. Näin kuolemanpelkokaan ei ole täysin hyödytöntä: Se voi vaikuttaa esimerkiksi reittivalintoihimme, jotka taas näkyvät konkreettisesti elämän pituuden lisääntymisenä.