Pieni ajatus ; Opintolaina

Minulla ei ole penniäkään mitään lainaa. Ei edes opintolainaa. Kuitenkin eräs tuttavani on ottanut opintolainaa. Ja koska olen sen ikäinen kuin olen, ei ole yllättävää että hänellä on tilanne jossa lainaa ei oteta vaan se pitäisi maksaa takaisin. Tämä ei olisi kohtuutonta jos olisi työ, etenkin sellainen joka vastaisi koulutusta. Mutta ei. Tästä on luonnollisesti tulossa ongelmia.

Ja tämä on nykyajan ongelma. Ennen opiskelu on ollut investointi. Nykyisin sitä kohdellaan kuin se olisi. Nykyisin opiskelija ei vain ja ainoastaan yritä päästä siihen ihmisjoukkoon jolla on käytännössä mitään mahdollisuutta mihinkään kunnolliseen työhön. (Kuten tilanne on. Käytännössä kaikkeen vaaditaan jokin tutkinto.) Hän myös joutuu ottamaan hirveitä riskejä.

Tämä on johtanut hyvin erikoisiin tilanteisiin. Etenkin kun tiedän myös nuorempia ihmisiä jotka ovat siinä opintolainan ottamisiässä. Kun opintotukea ei ole päivitetty mutta kulut ovat nousseet, on opintolaina pienempi kuin koskaan. Tästä huolimatta erilaisissa tuissa on otettu huomioon se, että on mahdollista ottaa opintolainaa. ; Toisin sanoen opiskelija on, paitsi työttömiä heikommilla tulotasoilla niin myös se ihmisryhmä jonka vaaditaan elävän velaksi tarvittaessa.

Onneksi tähän on yksinkertainen keino. Tuntemani ihmiset ovatkin yksinkertaisesti pilanneet luottotietonsa. Näin he eivät voi ottaa moneen moneen vuoteen lainaa. Koska se on ainut tapa pienituloisen opiskelijan elää nykymaailmassa.

Tässä kontekstissa on aivan turhaa puhua siitä että laiskat eivät tee työtä ja että yrittämällä pärjää. Tässä tilanteessa opiskelu ja tätä kautta mikään mahdollisuus työhön vaatii pappa betalar -tilanteen. Vain ne joilla on suvun kautta jokin taloudellinen turvatyyny voivat ottaa opiskelun tasoisia riskejä.

Kyllähän he kuitenkin syövät leivoksia

Tuore hallituksen leikkauslinja on kiukuttanut monia, mukaanlukien itseäni. Yleisesti ottaen keskustelu on pyörinyt sen ympärillä että oikeisto pitää leikkauksia välttämättömänä koska edellinen hallitus on töpeksinyt rahat ja vasemmisto on ajanut hyvinvointivaltion alas. Vasemmisto taas näkee että pitäisi päinvastoin elvyttää.

Itseäni hämmästyttää hieman velkakartta. Sen mukaan Suomi on hyvin vähän velkaantunut. Tälle vasta-argumentiksi voi kuitenkin sanoa sen, että yleisen taantuman kautta voi syntyä illuusio ; Kun muilla menee vielä huonommin voi näyttää että itsellä ei mene hyvin. Lisäksi oikeisto ei suoranaisesti ole huolestunut jo olevasta velasta vaan velan kehityksen suunnasta. Pitkän tähtäimen tavoitteille tuo säästäminen onkin ymmärrettävää.
1: Itse asiassa luonnonsuojelutahojen voisi luulla ymmärtävän pitkän tähtäimen logiikan. Luonnonvarojenkin kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä miten hyvin luonnonvaroja on saatu. On katsottava myös sitä mitä on varastossa ja liikakäyttö johtaa ongelmiin. Lyhyen jänteen "kannattavuus" on tässä hyvinkin samanlainen velan kehittymissuunnan kanssa. Ja tässä on tavallaan turhaa miettiä miksi taantuma on olemassa (talouskuplan jälkeen on pelattu dominoa). Velkaongelmien syntymisen syyn lisäksi on velkaongelman ratkaisun syyt jotka on käsiteltävä ainakin jossain määrin erikseen.

Minua on tässä ärsyttänyt aivan muu kuin oikeistoa ja vasemmistoa. Itseäni on ärsyttänyt se, että linjaa on ikään kuin kaupattu jonain jossa kaikki kärsivät. Kuitenkaan esimerkiksi minä ja kaltaiseni eivät oikeasti kärsi. Minua kiinnostaa se, mistä leikataan, ja mistä ei. Nyt kun leikataan koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, mutta veroparatiiseihin ei puututa, voidaan selvästi nähdä mihin ihmisryhmiin se vaikuttaa, kehen se ei vaikuta. Ja nähdä minkä viestin tämä kaikki lähettää. ~ Olen ihmetellyt sitä miten leikkauksia on myyty "kipeinä päätöksinä" jotka koskevat kaikkia. Ikään kuin kyseessä olisivat jotkut yhteistalkoot. Kun tosiasiassa ne eivät sitä ole. Tässä mielessä Sipilä on toki esittänyt oikeansuuntaisen signaalin, hän on halunnut leikata omaa palkkaansa. (Itse nauttisin eduskunnan ihmisistä minimipalkalla vaikka tämä kyllä kutsuisi ihan vääränlaisia ihmisiä johtamaan maata kun fiksummat tekisivät aivan mitä muuta tahansa. Minua kohtuullisempi sitoisi kansanedustajien palkan vaikkapa mediaanipalkkaan.) Toki tässä signaalissa voi hämärtyä se, että säästävä rikkaisto on silti olemassa. Ja se, että Sipilän vapaaehtoisuus on ikävä temppu. Kuten Kari Mäkinen asiasta totesi : "... on kohtuutonta, että hyväosaiset voivat vapaaehtoisesti valita osallistumisensa, kun samanaikaisesti jo erittäin lujilla olevat ihmiset joutuvat pakosta kiristämään vyötä entistäkin tiukemmalle. – Oikeudenmukainen yhteiskunta ei synny hyväntekeväisyyden kautta, vaan oikeudenmukaisten päätösten kautta."

Voinen kuitenkin tiivistää uuden strategian muotoon "kehitysmaastrategia"

Jos mietitään uutta linjaa, se leikkaa koulutuksesta ja sosiaalipuolesta. Sen sijaan tie ja muu infrastruktuuri saavat tukea. Tuon tyylinen strategia on tyypillinen nouseville kehitysmaille. Maille jotka itse asiassa ovat markkinataloudellisesti kilpailukykyisiä. ; Näiden maiden strategiana on tuottaa hyvin halvalla työtä. Mikä tarkoittaa huonosti palkattuja töitä. Tämä tekee tuotteista tietenkin kilpailukykyisiä viennin kannalta. Ja näin saadaan urakoita hoidettavaksi.

Tämänlaista strategiaa koulutukseta leikkaaminen tehostaa. Sillä opiskelu on investointi.
* Sipilä - kuten moni muukin eduskunnassa oleva - on vielä kuulunut siihen sukupolveen jolla opiskelu on ollut hyvä investointi. On voitu ottaa opintolainaa koska sillä saa työpaikkoja. Tämä kannustaa yrittämiseen eikä opintoja välttämättä hoideta vanhempien rahoilla koska on varaa ottaa velkaa.
* Minun aikanani asia oli jo niin että opiskelu oli riskibisnestä. Saattoi olla että koulutetun alan töitä ei enää ole sen jälkeen kun valmistuu. Opiskelu oli mahdollista köyhillekin koska opintotuki mahdollisti (hyvin) minimielintason. Riski oli varaa ottaa koska opiskeluajan kärvistelyllä sai mahdollisuuden.
* Nyt ehdotettu leikkaus johtaa siihen että opiskelu on riskibisnes jonka eteen on de facto otettava velkaa. Tämänlainen riski on mahdollista ottaa vain jos vanhemmilla on pätäkkää. Tässä mielessä koulutus tulee tulevaisuudessa olemaan helposti "ei kykyjen vaan syntyperän mukaan" tehtävää. Tilanne muistuttaa se mikä on yrittäjillä joilla on hyviä liikeideoita. Jos meillä on köyhästä perheestä oleva innovaattori, ja liikeidea on todennäköinen hän voi investoida mutta hänen on onnistuttava kerralla. Köyhällä on helposti vähemmän takaajia ja lainansaanti jne. ovat vaikeampia. Rikkaan perheen yrittäjällä saadaan epäonnistuminen tai kaksi lisää varastoon. Hän voi tuottaa yhtä hyviä ideoita kolme tai neljä eikä ensimmäisellä yrityksellä tarvitse onnistua. Kun tämä sama tulee myös koulutukseen on selvää että on turhaa puhua "jokainen vaan yrittää" -maailmasta.

Huvittavaa tässä oli vieläpä se että vaikka opiskelujen "epäkäytännöllisyydessä" korostetaan usein sitä että yliopistosta tulee hassuja graduja joltain postmoderneilta filosofeilta (mikä on kyllä totta) niin tosiasiassa työelämä-teollisuusvetoinen tekninen puoli on kärsinyt aivan samalla tavalla. Kuitenkin esimerkiksi minun puolisoni opiskeli tietojenjäsittelytiedettä - peräti mobiiliteknologiaan ja hajautettuihin järjestelmiin erikoistuen. Tämä on teknistä IT -puolta jonka uskottiin kasvavan. Valitettavasti nykymaailma muuttuu nopeasti. Nykyään on valtavan paljon IT -osaajia joilla ei ole työpaikkoja. Puolisoni on alansa töissä, mutta selvästi hän on ollut onnekas ruletissa jossa on aikamoinen määrä epäonnistujia. "Koulutuksesta on varaa leikata" -henkiset ihmiset saattavat huomata että ties millä "kukkienasettelugraduilla" ei itse asiassa säästetä kokonaistasolla merkittäviä määriä. Leikkaukset kohdistuvat myös peruskouluun. Työn alle tulevat vähemmän absurdit kouluaineet. (Peruskoululaisia on paljon, ties mitkä postmodernit hupsuilijat ovat tähän ihmismassaan verrattuna hyvin harvassa. Opintotukien leikkaus taas iskee kaikkiin, myös teknisten alojen opiskelijoihin joiden hyödyllisyyttä korostetaan.)

Asiaa ei tietenkään auta sekään että teknologistuminen - eli se hyöty mitä moni teknisen alan koulutettu ihminen tekee - on johtanut siihen että ilman koultuusta saatavia mekaanisia töitä on saatavilla vähän. Moneen niistä on nykyään kone. Tämä on toki siitä hyvä että se on leikannut tarvetta monelle fyysisesti kuluttavalle, toistuvalle, tylsälle ja ihmisarvoa alentavalle työlle. Kehitysmaastrategiassa tosin yritetään kasvattaa työntekijöiden määrää joten käytännössä olisi pakko joko
1: Taistella teknologistumista vastaan ja vähentää nykyään hyödylliseksi kutsuttujen teknisten alojen tukemista.
2: Alentaa mekaanisia töitä tekevien ihmisten palkkaa niin alas että ihmistyö on halvempaa kuin konetyö. Jonka jälkeen erilaiset kehitysprojektit ovat samaan tapaan halpoja kuin orjatyöllä rakennettujen temppeleiden rakentaminen on ollut edullisia monissa muinaisissa kulttuureissa.

Kehitysmaastrategiassa ideana on tuottaa paljon työtä joka on hyvin vähän kannattavaa ja josta voidaan siksi maksaa pientä palkkaa. Hakkaraisen ehdotus siitä että työttömälle osoitettaisiin yritys jonne hänen pitäisi mennä tukee tätä strategiaa. Tämän kriitikoita moititaan varsin omituisilla tavoilla. (Ikään kuin automaattisesti tämän paheksunnan vaihtoehtona olisi se että pitää siitä että työtön saisi vain loisia ja olla edes yrittämättä hakea töitä.) Olen toki siitä huvittava että tiedän että käytännössä hallituksella ei olisi mitään työpaikkaa mihin osoittaa. (Kun menee avoimiin työpaikkoihin voi huomata että Suomessa on enemmän työttömiä kuin niissä on avoimia työpaikkoja.) ~ Tätä nykyistä  kokonaisuutta voisi parantaa enää sillä että lisättäisiin maahanmuuttoa jotta saataisiin kova kilpailu niihin pakkotöihin. Kun lisätään kilpailua raskaaseen ja mekaaniseen työhön, hinta saadaan tallattua hyvin kilpailukykyiseksi lisäämällä tarjontaa työntekijäpuolelle.

Kokonaisuudesta saisi täydellisen sillä että maassa keskityttäisiin pelkkin resursseihin - kuten kaivostoimintaan ja metsänkaatoon - ilman raaka-aineiden jatkojalostusta. Se olisi täydellinen kilpailukykyisen kehitysmaan strategia. Tosin Teuvo Hakkaraisen saha olisi kenties liian edistyksellinen tähän kontekstiin. Ja maassamme täytyy kehua teknillisten alojen valmistuneita osaajia, koska se kuuluu maan tapoihin. Mutta muutoin strategia on hyvinkin tuttu. Ymmärrettävää toki, koska jos tässä säästölinjalla ollaan niin kilpailukykyisissä kehitysmaissa ei sielläkään ole rahaa.

Toki

On ilmiselvää että ylläoleva strategia on siinä mielessä virheellinen että se katsoo sitä mitä tapahtuisi jos "kaikki töihin vaikka millä palkalla" - "koulutus riski-investoinniksi" -kombinaatio jatkuisi hyvin kauan. Olen toki niitä ihmisiä jotka nauravat ironista synkeää nihilistinnaurua aina kun valtio tai hallitus perustaa "väliaikaisen veron" tai "väliaikaisen leikkauksen". Niillä on omituinen tapa olla pitkäaikaisia.

Koulutus on siitä hauska että se pysyy. Näin ollen jo kouluttautuneet ihmiset eivät muutu kouluttamattomaksi työvoimaksi. Tiukennukset koskevat niitä joilla koulutusta ei vielä ole. Ja ihmisten elämä - ja tarkalleen ottaen se aika jonka ihmiset ovat työkykyisiä - on pitkä. On selvää että leikkauslinja ei tule olemaan kovin pitkäaikainen. Seuraavissa vaaleissa tilanne tulee iskemään lujasti. Perussuomalaisista monet ovat varmasti ajatelleet että puolue olisi vähätuloisten asialla, mutta Soinin ja Hakkaraisen asenteet kertovat jostain muusta. (Soinilta mikään ei yllätä. Mutta Hakkarainen kyllä ällistytti. Hän on vaikuttanut "jalat maassa ja taju köyhien elämässä" -ihmiseltä.) On aivan selvää että tämä vaikuttaa mielipiteisiin esimerkiksi sanotaan nyt vaikka Jakomäen suunnalla.

Lyhytaikaisena laastarina asia voi kenties ehkä toimia. Tosin on ironista että hallituksen säästölinjaa on ajateltu pitkä aikajänne mielessä. Kun sitten käytäntöä katsoo on selvää että ratkaisut nojaavat temppuihin jotka perustuvat sen ajatuksen varaan että jänneväli on hyvinkin lyhyt ja haitat väliaikaisia. Tätä ristiriitaa pitkän jänteen asenteen ja lyhyen jänteen ratkaisun välillä minun on vaikeaa ymmärtää.

Nykyhallituksen kanta työttömyyteen ja opiskeluun onkin se, että jos joku valittaa köyhyyttä ja elinkustannusten nousua, he ihmettelevät että "eivätkö he syö leivoksia". Historia näyttää Maria Antoinetten kohdalla demonstroinut sen, mitä tämänlaisten lausujille on tavannut käydä..

---

Ei maailma kuitenkaan läpeensä paha ole ; Päivi Räsänen ja Tiina Rosenberg ovat jättäneet tehtävänsä.

Näköaloja oppimiseen (knoppia ikä kaikki)

Oppimiseen on usein suhtauduttu siten, että se olisi jotenkin erityisesti nuorten asia. Ajatellaan, että vanhana jo hallitaan viisaus. Nuorena olisi vitsa väännettävä, ja vanha koira ei oppisi uusia temppuja. Tämän vastapainoksi esitetään, että aina voisi oppia, oppia ikä kaikki. Aforismit eivät selvästi päästä kovin pitkälle tässä asiassa.

Ainakin tiedetään, että on aikuisopiskelijoita. Vuosituhannen vaihteessa suomalaisten aikuisopiskelijoiden sosiokulttuurisia taustoja kartoittanut Erja Moore havaitsi, että aikuisopiskelijat ovat nuorempia opiskelijoita useammin ns. alemmista sosiaaliluokista. Tämä ei sinällän yllätä ; Opintotuki on pieni, ja monesti on pakko hankkia jonkinlainen rahallinen tuki tämän lisäksi. Ne, joilla on perheen maksuvoima takanaan, voivat opiskella ahkerasti nuorena. Ja toisaalta köyhäily voi kannustaa muuttamaan elämäänsä sitten kun nuorisoajan hurvittelut on koettu ja niihin kyllästytty.

Tutkimukset tuovat iästä irti senkin verran, että oppiminen ei ole samanlaista nuorena kuin vanhana. On tunnettua, että nuorten aivot eivät ole yhtä "lukkiutuneita" kuin vanhojen. Tiedetään, että esimerkiksi maailmankuvan vaihtaminen yli 30 -vuotiaana on, toki mahdollista mutta paljon epätodennäköisempää, kuin tätä nuoremmilla. Tiedetäänkin, että nuoret pärjäävät aikuisia paremmin opinnoissa.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus ; Mielikuvissa nuorten opiskelua kuvaa ajatus nuoruuden innosta joka ajaa tekemään innostavia ja kiinnostavia asioita. Että hyöty ja käytännöllisyys kuuluisivat ikään. Tätä mielikuvaa toki tukee esimerkiksi sellainen tosiasia, että aikuisopiskelijat kyllästyvät oppiaineeseensa vähemmän ja aikuisopiskelijat eivät yhtä helposti keskeytä opintojaan. ; Intomielikuva on kuitenkin liioiteltu, esimerkiksi Hartleyn (1998), Camilla Kemberin (2001) - ja varmasti muidenkin - aikuisopiskelusta tehneiden tutkimusten mukaan innostus ja motivoituminen alasta kuvaavat nuoria paremmin juuri aikuisopiskelijoita. Aikuisopiskelijat eivät pänttää, vaan he täydentävät maailmankuvaansa. Aikuisilla opintostrategia painottuu nuoria vahvemmin (1) vuorovaikutuskeskeiseen ja ymmärtämiseen tähtäävään syvälähestymistapaan sekä (2) ei pelkästään tietoa toistavaan vaan soveltavaan ja kontektsiin asettavaan merkitysorientaatioon. Yllättäen vaikka lapsia ja nuoria pidetään meluisina, aikuisopiskelijat harjoittavat opintostrategioita joita kuvaa keskusteluinnokkuus.

humanistiksi opiskelemisesta ; laiskuutta ja eräajomenetelmää

Empowered ...

Pekka Himanen on joutunut kärsimään "lapsinerojen ongelmista". Hän on tunnettu etenkin siitä että hän on valmistunut hyvin nuorena. Ja kaikki olettavat että tämä on nerouden merkki, ja että se tarkoittaa loistavaa tulevaisuutta. Yllättävän moni lapsinero ei ole myöhemmin yltänyt suuriin saavutuksiin. Tässä on kaksi alakohtaa joista kirjoitan esseenomaista törkyä tässä blogauksessa niitä laajentaen ja niihin nojaten.
1: Yksi syy on älykkyydessä. Älykkyydellä pääsee helposti alkuun. Se opettaa helposti myös siihen että ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä pärjätäkseen. Ja näyttöihin ja osaamiseen perustuva menestys vaatii usein paljon työtä. Älykkyys päästää hyvään alkuun, mutta tätä alkuvauhtia on vaikea käyttää hyväksi koska se samalla opettaa sivutuotteena laiskuutta ja työnkarttamista.
2: Moni on nähnyt että Himasen nuorena valmistumiseen on myös toinen syy. Se toinen syy on se, että etenkin filosofiaa ja vähemmssä määrin muitakin humanistisia aineita vaivaa sisäsyntyinen vika. Että nuorena valmistuneet ovat yleensä filosofeja ja muita vastaavia humanisteja. Ja että tämä kertoo näiden aineiden olevan itse asiassa helppoja.

Tämän vian voidaan nähdä liittyvän esseekirjoittamiseen. "Systomykoosi" -blogissa tämä tematiikka nousi esiin kun käsiteltiin Bayardin "Miten lukea kirjoja joita ei ole lukenut". ¹ Otan ytimeksi huomion jossa korostetaan että tämänlainen "haihatteleva" tapa on rajua systeemin hyväksikäyttöä  "Itsekin olen testannut lukemattomuutta. En millään ehdi lukea tuhatta sivua kirjoja joka ikistä viiden nopan tenttiä varten, mutta hyvän esseen kyllä kirjoittaa lyhyen artikkelin perusteella. Aina ei välttämättä tarvitse erikseen lukea artikkeleitakaan, riittää kun tietää että kirjoittaja on postmodernistinen/realistinen/jotain muuta. Hyvän kirjallisuusesseen kirjoittamiseen tarvitaan yksi asia ylitse muiden: tieto kirjallisuusinstituution puhetavasta. Sisällötön essee menee läpi, mikäli siinä on muutama fraasi joiltain kuolleilta ajattelijoilta ja pari intertekstuaalista viittausta." Jos tavoitteena ei ole "sivistysihmisen kehittäminen" vaan juuri tenteistä selviäminen, on kätevää vedota "sivistysihmisen ihanteeseen" koska sen kautta saa vapaita käsiä jatkaa opportunistista "paras tulos pienemmällä määrällä työtä".²  Blogisti tekee myös mielenkiintoisen huomautuksen siitä että liika lukeminen voi jopa haitata esseevastausta ; Sillä kirjoista ratkaisevaa on usein hallita Oikean Kirjan sijasta Institutionalisoitu Kirja. Oikea Kirja luetaan. Instituutiokirjaan Suhtaudutaan ; Tenttiessee testaa tavallaan sitä, miten oikeaoppisesti kirjaan suhtaudutaan. Metatasolla toimimalla tätä tasoa ei tule koskaan kyseenalaistaneeksi, ja tämä vähentää vaikeuksia.
1: Kommenttipuolella humanismi saa tältä osin moitetta - eikä tietysti syyttä. "TÄMÄ osoittaa millaisia humanistiset aineet ovat. Riittää että osaa kirjoittaa tentissä liipadaapaa vähän siihen suuntaan. Matemaattis luonnontieteellisissä, erityisesti kursseissa joissa lasketaan paljon täytyy oikeasti ymmärtää mitä tekee. Toki vanhoja kokeita selailemalla ja tyypillisistä tehtävistä tärppejä hakemalla voi ja usein onkin hyötyä.. Mutta jotta tehtävä ratkeaisi, vaaditaan oikeasti jonkinlaista käryä aiheesta. Fysiikka ja matematiikka on god tier tieteitä. :D Monesti TKK:n kursseihin liittyi pakollisia harjoitustehtäviä (ohjelmointi, signaalinkäsittely yms kursseissa) ja loppuprojekteja (kuten ohjelmakoodin kirjoitusta yms). Lähinnä siis "ammattiainekursseissa". Humanistit kuittaavat tälläisen syväopiskelun assburgerismina, nippelitietoihin perehtymisenä ja suurten linjojen huomiottajättämisenä." Tämä ei nähdäkseni tuo uutta blogistin kantaan vaan ilmaisee sen jyrkemmin - eli mielestäni tietysti paremmin.

Näkisinkin että tämä on yksi syy jonka vuoksi luonnontieteitä pidetään "kylminä ja kovina". Ne vaativat työtä. Opportunistisen patologisen laiskurin - kuten minun - ei ole pelihengen mukaista tunnustaa että ala on työläs ja vaikea. Sen sijaan on korrektia ajaa samaa asiaa kutsumalla alaa "kylmäksi", "teoreettiseksi eli elämästä vieraantuneena" - tai sitten humanistimuodikkaasti "pinnalliseksi" ja "lokeroivaksi".

Tämä voidaan palauttaa melkoisen kätevästi Himasen taustalle. Hän on saanut riittävän yleissivistyksen ja tätä kautta puhetapa ja oikeat nimientiputtelut livahtavat kuin luonnostaan. Hän onkin tiettävästi hoitanut yliopisto-opintonsa pääasiassa tekemällä korvaavia tehtäviä. Tämä mahdollistaa nopeuden.

Enkä tässä moiti Himasta aivan hirevästi, koska tämä olisi rehellisesti sanoen "sosiaalinen itsemurha".³ Olen taatusti juuri niitä ihmisiä jotka tiedostavat mistä tässä kohden on kysymys. Minut on kasvatettu kulttuuria kunnioittavassa perheessä.⁴ Ja tämä on johtanut siihen että minulla on riitteenohut generalistin yleissivistys jota olen kasvattaut lapsesta ja joka jatkuu yhä.⁵ teki tietyt aineet hyvinkin helpoiksi koulussa. Tämä itse asiassa johti johonkin jota voisin sanoa Koulunkäymisen Systeemiksi. Kulutin valtaosan peruskoulusta sen kehittämiseen ja lukiossa sen soveltamiseen. Ammattikorkeakoulussa noudatin sen huippuunsa kitetyymistä. Siinä saadaan hyviä - ei kiitettäviä - tuloksia minimaalisella määrällä työtä. Kysymys on laiskuudesta. Mutta ei mistä tahansa laiskuudesta. Sillä mukana ovat kuitenkin myös ne hyvät tulokset. En opiskellut humanistisella alalla. Mutta koulutuksessa käytetyt läksyt⁶ olivat pohjimmiltaan esseitä jotka tehtiin ns. "tutkivalla oppimisella".

Väitänkin että edes faktojen pohjalle rakentuvassa soveltavassa käytännön alassa - kuten kohdallani maatalousopinoissa - aivan vastaava toimii silloin kun kyse on esseevastauksesta joita esimerkiksi tentit ovat sielläkin pullollaan -  tarkoittaa sitä että pohjimmainen vika ei ole humanismissa vaan metodissa. Sairaus ei ole aiheessa vaan aiheen vallitsevassa muodissa.⁷ Esseevastaus on väline. "Ja tämä väline on viesti", tavallaan. En toki tässä aja tiukkaa McLuhanismia, mutta ajoitetussa tilassa tehtävän pituudeltaan rajoitetun esseevastauksen kohdalla vastaaminen ohjaa kohti suuntia joissa tämänlainen kikkailu on mahdollista.

Enkä suinkaan ole ainut joilla on ollut Systeemi. Juha Terhon mainio "proverbiaalinen pöytälaatikko" pitää sisällään tekstin "Kahden viikon gradu". Siinä missä oma opinnäytetyöntekemiseni oli oikeasti työläs projekti jossa ei voinut käyttää "Systeemiä", hän sovelsi hyvin samantapaista järjestelmää graduun. Jonka teki kahdessa viikossa. Projekti on motivoiva koska "Parhaita tuloksia tämä lähestymistapa tuottaa nimenomaan yliopisto-opintojen saralla: jos laiskottelee kuukausi­kaupalla ja puurtaa sitten lyhyen aikaa hullun lailla, voi sen jälkeen taas vetää kauankin lonkkaa ja silti ohittaa useimmat muut opiskelu­tahdissa." Metodi hänellä saa kuvauksen jonka täytyy olla viisas koska siinä on kaksi sivistyssanaa "Itse tapaan suosia niin sanottua eräajo­menetelmää, joka käytännössä tarkoittaa tekemättömien töiden jättämistä roikkumaan siiheksi, kunnes ka­saan­tu­nei­den tehtävien backlog on purettavissa lyhyellä mutta sitäkin in­ten­sii­vi­sem­mäl­lä työ­rupeamalla." Juuri tämäntapainen strategia on ollut itsellänikin käytössä, mutta ilman sivistyssanoja se on vaikuttanut jotenkin likaiselta. Terhollakin on ollut taustalla selkeästi pitkä tuotekehitys. Sillä toisessa tekstissä hän kertoo lukioajoiltaan tarinaa nuijasodasta ja siihen liittyvästä soveltavasta - nimenomaan soveltavasta, tuosta sivistystaidon syvällisen ymmrätämisen huipentumista mittaavasta - tehtävästä. Hän ei osannut oikein mitään nuijasodasta ja sai silti arvion "Kypsää tekstiä!". Eikä siinä kaikki "Kaikissa kokeissa opettajaa voi tietysti huijata jossain määrin, mutta tämäntyyppisissä ”soveltavissa” tehtävissä se on liian helppoa, ainakin jos opettaja on tarpeeksi sinisilmäinen. Päädyinkin luokkakavereideni kanssa siihen tulokseen, että kaikkiin historian kysymyksiin kelpaa vastaukseksi ”sisäinen hajanaisuus” tai ”aktiivinen rooli”, esim. ”Toinen maailmansota johtui Euroopan sisäisestä hajanai­suudesta ja Saksan aktii­visesta roolista” tai ”Nuijasodan syyt olivat sääty-yhteis­kunnan sisäinen haja­naisuus ja talon­poikien aktiivinen rooli”. Oikeanlaisesta vastaus­tekniikasta oli useasti hyötyä myös myöhemmissä opinnoissani: alla oleva vastaukseni erääseen Helsingin yliopiston nimeltä­mainitsemattoman tiedekunnan nimeltä­mainitsemattoman laitoksen tenttiin tuotti kymmenen pistettä kahdesta­toista, vaikka vastaukseni pituus on vain yhdeksän virkettä."

Tämä onkin kenties tärkein asia jonka voi opettaa opiskelusta. Siis jos tavoitteena ei ole sivistysihminen vaan joku joka suorittaa opintopisteitä ja valmistuu ja saa tästä tutkinnon. Tai jos haluaa päästä opinnoista mahdollisimman helpolla. Tärkeintä on se, että ei valitse luonnontieteellistä ainetta, ja suosii sellaisia aineita joissa esseekirjoittaminen ja esseevastaus kattaa mahdollisimman ison osan opinnoista.

Väitän jopa että valtaosa valmennuskurssien tehosta johtuu - paitsi siitä että sinne menevät ylipäätään pakotetaan lukemaan kun taas ilman kurssia TV voi helposti houkuttaa osan tästä lukemisajasta - niin myös siitä että tärpit ja vastaamisen tekniikat tulevat tutuiksi. ~ Esimerkiksi itse olin järkyttynyt kun tajusin että biologian pääsykokeessa ekologian testikysymyksissä joissa kysyttiin "Mitä tapahtuu kun ahvenia kalastetaan järvestä?" on pistesampo jos tajuaa aloittaa ihan alusta ja sanoo "tyhmät itsestäänselvyydet" ääneen. Kuten sen, että "Järven ahvenpopulaatio pienenee (1p)". Ja muistaa myös saivarrella sinänsä kaikkien tuntemilla "voi ollilla" jotka toteutuvat joskus "Liiallisena kalastus voi johtaa koko ahvenpopulaation kuolemaan (1p)". Sen sijaan että menisi niihin mutkikkaampiin mutta varmempiin aina toteutuviin seurauspuoliin selittämään lajienvälisistä suhteista "ahvenen saalislajien saalistuspaine vähenee (1p) Pelkästään tämänlaisella oivalluksella saatu pistemäärä helposti ainakin tuplautui. Ja tärkeää on se, että saa ne haetut 75 oivalluspistettä. Näissä määrä ratkaisee - ei niiden laadun arviointi. Vastaus ei toimi näin koska ekologia oli jotenkin salaisesti humanistista, vaan koska vastaukset vaaditaan esseemuodossa.

... with coffee.

---

1 Sääli että blogisti ei toteuttanut ajatustaan tehdä arvio meta-analyysinä lukematta itse teosta ollenkaan - minä olisin osannut arvostaa sitä!
2 Ihanne on kätevä juuri jos ei tätä ihannetta seuraa. Paradoksi, jota teologista korrektiutta seuraavien lienee vaikeaa nähdä. Mutta ihmiset eivät noudata identiteettiinsä sitomia ideologioita, vaan mokailevat tai ovat jopa opportunistisia valehtelija-manipuloijia, katso vaikka lähimmästä uskonnosta.
3 En välitä ihmisistä eikä itsemurha ole niin kauhea ajatus, mutta olen kuitenkin myös karsea egoisti.
4 Joskin vanhemmillani ei ollut oikein yksimielisyyttä siitä mitä tämä tarkoittaa ja siksi olenkin kohdannut vähän kaikenlaista. Tämä on tehnyt minusta generalistin jo lapsesta asti. Ei toimi maailmassa jossa pitäisi ns. tosipaikan tullen olla spesialisti.
5 Blogi on itselleni treenikanava, jonka julkisuus on tärkeä samalla tavalla kuin julkinen paikallaolorastitaulukko joidenkin itsepuolustuslajien salien eteistilassa.
6 muka "oppimistehtävät"
7 Kirja ei ole sairas, instituutio on. Jos Derrida sanoi että kirjailija on kuollut - ja että jäljellä olisi vain dekonstruktio - niin joku voisi sanoa että toivottavasti se dekonstruktiokin olisi kuollut.

Tietobulimiaa ja tietoanoreksiaa (eli äidinkielenopettajat paljon vartijoina)

Heta Lampinen kirjoitti Helsingin Sanomiin opiskelurytmityksestä. Hän kuvasi kokeisiin valmistautumista tietobulimiaksi. Asiota tankataan ylioppilaskirjoituksia varten. Tämä vertaus oli mielestäni osuva, koska koulutusjärjestelmä kannustaa siihen että kokeisiin kannattaa lukea edellisenä iltana ja ladata lyhytaikainen muisti täyteen knoppeja juuri ennen koetta. Usein kokeiden idea onkin se, että osataan lyhytaikaisesti pukeltaa iso tietomäärä ja sitten tämä unohdetaan jotta voidaan siirtyä tekemään jotain aivan muuta.

Koulu on toki elämää joten jako siihen että elettäisiin koulua eikä elämää varten on osittain väärä. Mutta tässä luetaankin kokeita varten. Ja kokeet ovat kouluelämässäkin poikkeuspäiviä. ; Toki usein ihmiset selittävät että kokeissa pärjää parhaiten pitkäaikaisella pänttäämisellä. Tämä on valitettavasti kuitenkin usein enemmänkin ihannetta kuin todellisuutta. Itse pidin tärkeimpänä saavutuksenani sitä että kehitin Systeemin. Siinä saadaan kohtuulliset tulokset ehdottomasti minimaalisella kokonaismäärällä työtä. En usko olevani ensimmäinen peruslaiska teini tahi opiskelijanuori. Tähän strategiaan päivittäinen harjoittelu ei itse asiassa sovi.

Toinen vastaava opiskelijamaailman ongelma liittyykin sitten kokeiden sijasta esitelmiin. Niissä lyhytaikainen strategia on huono. Et tee hyvää esitelmää kertaistumalta tahi kertarysäyksellä. Tässä kohden Long Play:n teksti kertoo, että on huomattu ongelmia. Sitä voisi kutsua "tietoanoreksia". Opiskelijat eivät osaa soveltaa ; Koululaiset hakevat googlella tehtävänantoa itsessään. Tietenkin vain harvoin löytyy jotain suoraan sovellettavaa. Samoin opiskelijat eivät osaa arvioida lähteiden laatua.

Tässä erikoista on se, että diginatiiviuden ja kädettömyyden yhteys näyttää monista ällistyttävältä. Monihan ajattelee että maailma on nykyään sitä että google, tiedon valtatie ja alati parantuva wikipedia ratkoisivat ongelmia. "Diginatiivit" ovat kuitenkin tosiasiassa melkoisen kädettömiä tiedon arvioijia. Sillä se ei ole sitä mitä he netissä tekevät. ; Itselläni on toki taipumusta Carrin "Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme" -kirjan pessimistisille sävyille koko internetilmiötä kohtaan. Mutta tosiasiassa tätä ei edes tarvita - on takana sekin, että ihmiset ovat aina olleet pinnallisia ja siksi he myös käyttävät internettiä pinnallisesti.

Nykyajan eidiginatiiviopettajatkin tuntuvat olevan pihalla koko tietotekniikan kanssa. Moni ajattelee että ihmiset ovat tottuneita "käyttämään tietokoneita". Ja tästä syntyy epämääräinen "tietokonenörtin ja velhon" status joka yltää aivan omituisiin mittoihin. Moni on tottunut käyttämään tietokonetta nettisurffailuun, facebookpäivitysten tekemiseen, youtuben katseluun ja nettikissavitsien levittelyyn sähköposteissa. He eivät välttämättä osaa edes tekstinkäsittelyn vaikeampia temppuja. Ja vaikka tämä taso onkin vielä varsin monelle tuttu, exelin tapaisten ohjelmien kohdalla vaaditaan erityisharjoittelua. Hyvin harva osaa enää mitään tämän mutkikkaampaa.
1: Ja olen itsekin päätynyt omituiseen tilanteeseen, kun kerroin koodanneeni muutamia pikkupelejä qbasicilla ja että minulla on ylläpitäjästatus hikipediassa. Tämän jälkeen ihmiset vain keksivät että osaisin tehdä miltei mitä tahansa - esimerkiksi rakentaa tietokannoille käyttöjärjestelmän. Hyppy on uskomaton. Toki osaisin koodata yksinkertaisen matopelin - ja osaan klikata minulle avattuja aivan näkyviä hikipedian "temppunappeja" joita en ole koodannut ja joiden toimintamekaniikasta minulla ei ole mitään hajuakaan - mutta tästä on aikamoinen loikka olettaa että osaisin tehdä tietokoneella kaikkea hakkeroinnista käyttöjärjestelmien rakentamiseen. Että asia olisi "yksi taito" joka joko on tai ei ole, ja sen oivalluksen jälkeen essenssinäsi olisi se että voisit halutessasi hakkeroitua Pentagoniin.

Puolisoni onkin huvittunut siitä että ATK -taitojen keskeisyyttä modernissa maailmassa ei väheksytä. Niiden vain oletetaan olevan jotenkin "helppoja". Että niitä ei tarvitse opettaa nuorille jotka jo osaavat koska ovat "diginatiiveja". Siksi ajatellaan että nämä taidot opitaan muiden aineiden ohella. Miten ne muka voitaisiin opettaa kun ne ovat äidinkielenopettajille aivan yli. Matematiikkaa ei mennä opettamaan maantiedon opettajan taidoilla (vaan vasta jos on kaksoistutkinto ja tätä kautta osaaminen myös matematiikasta.) ATK:n ajatellaan olevan helppoa. Mikä on omituista koska likimain kukaan ei selvästi osaa tätä helppoa ATK:ta hallita. Ihmiset eivät ymmärrä edes sitä että bloginkirjoitus ei ole mitään ATK:taitojen osoittamista. Kaikkea muuta. Se on vielä sitä että joku tekee työt ja sinä painat nappia joka sanoo PIIP.

Tässä perusongelmana on se, että lähdekriittisyys ja muut vastaavat ovat itse asiassa tiettyjen filosofian suuntausten taitojen sovelluksia elämässä. Usein filosofiaa kuitenkin opettavat teologit, jotka pitävät tätä kulmaa "naturalistisena, kolkkona ja kylmänä". Filosofiassa korostuukin usein "humaanimpi puoli" - jopa ja kenties jopa etenkin silloin kuin filosofianopettaja on fenomenologihippi tai vasemmistkommunisti. Näin ollen filosofiasta tulee "eräänlainen uskonnon jatke".

Tämä hyvään elämään keskittyminen ei ole itsessään huono asia. Sen ongelma on siinä että jos näitä taitoja ei saa filosofiasta, niitä ei oikeastaan saa mistään. En myöskään moiti sitä että näitä ei saisi opettaa. Ongelma on siinä, että filosofiaa opetetaan itse asiassa hyvin vähän. Ja kun siitä menee iso siivu tämänlaisiin taitoihin, ei opettajalla edes teoriassa ole aikaa opettaa sellaisia konsepteja kuin lähdekriittisyys ja tiedon arviointi. Skeptisyyden perusvälineet, yksinkertaiset deduktiot ja induktiotkin jäävät raapaisuiksi - kunnollisesta ja hyvin varustetusta tieteenfilosofisesta työvälinepakista puhumattakaan. Opettajat tekevät varmasti hyvää työtä sillä ajalla jonka he saavat. Tämä aika vain on vähän kuin elämän aika ; Eihän se tuppaa oikein mihinkään riittämään, aikaa ei tunnu olevan tarpeeksi siihen mitä haluaisi aikaansaada.

Kun taitoja ei saada filosofian puolelta ja luonnontiedeaiheet menevät tietobulimian sairastamiseen, ei näitä lähdekriittisyyden vaativia ja syvällisiä ja vaikeita taitoja saada mistään. Paitsi äidinkielestä. Ja tämä näyttääkin olevan se puoli joka tupataan helposti unohtaa. Jos mietitään missä aineessa pohditaan syvimmin esimerkiksi sitä miten uskoa uutisiin, ovat nämä tunnit omassakin historiassani olleet nimenomaan äidinkielen tunneilla. Äidinkieli on kuitenkin enemmänkin kirjallisuutta ja siihen liittyvää. Eli se keskittyy helposti taiteeseen ja siihen elämispuoleen. - Sekin on "vähän kuin uskonnon jatke".

Tiedonhaku ja lähdekriittisyys eivät tietysti aivan suoraan liity dataamiseen. Niitä ja ATK -taitoja yhdistää kuitenkin se, että niiden oletetaan vain syntyvän sivutuotteena. Ja eivät ne synny


Äidinkielessä opetellaan syviten ja kurssimäärällisestikin eniten tekstinmuotoilua (soveltavat ATK -taidot), esitelmien kirjoittamista ja niiden esittämistä (lähdekriittisyystaidot, tiedonhakutaidot) ja monia muita vastaavia taitoja. ; Olen joskus ihmetellyt ja paheksunut sitä miten postmoderni filosofia siirtyi kirjantutkimuksen kautta. Että miten Derrida oli kirjallisuuden tulkintaan keskittynyt. Ja olen vähän paheksunut sitäkin miten eksistentialistit, kuten Sartre ja Camus, hylkäsivät logiikkaan ja empiriaan perustuvan opin ja siirtyivät esittämään näkemyksiään taiteen ja kirjallisuuden puolelta. Nykyään tämä ei enää ihmetyttäisi. ~ Huvittavinta on se, että äidinkieltä on pidetty - ja minäkin olen pitänyt - taideaineena joka on hauska ja turha mutta kulttuurillisesti kiinnostava ja inhimillisesti merkityksellinen aine. Näyttää kuitenkin siltä että helposti juuri äidinkielenopettajat päätyvä paljon vartijoiksi. He ovat ne voimat jotka voivat parantaa tietoanoreksiaa ja tietobulimiaa. Esimerkiksi itse pitämäni tiedeaineet kannustavat helposti vääränlaiseen lukutapaan, tietobulimiaan, ja tämä johtaa siihen liittyviin ongelmiin. ; Äidinkielestä on vähän kuin salassa tullut digitaalisessa informaatiovyörymaailmassa elävälle se kaikista tärkein oppiaine.

---

Kirjoittaja varoittaa kaikesta huolimatta myös siitä että ei sairastuisi tieto-ortoreksiaan.

Pieni ajatus : Sata vuotta jäljessä.

"Helsingin Sanomissa" eri alojen professorit ja muut mestarit surivat sitä että luonnontieteiden opettamisessa käytetyt kirjat ovat ajassaan jäljessä. Kokonaiskuvaa ei tule. Ja esimerkiksi koulukirjoissa ei ole oikein kunnolla opetettu evoluutiotakaan. Nyt toivotaankin muutosta, että kirjoista saadaan parempia ja että ihmiset oppisivat paremmin luonnontieteitä.

Samaan aikaan Forssalaiset vanhemmat ovat huolissaan (haluamme vain herättää keskustelua -kortilla) siitä että 5. luokan kirjoissa opetetaan ihmisen anatomiaa ja kerrotaan miten lapset syntyvät. Tätä aihetta ei pidetä noin nuorille lapsille sopivana, ja vanhemmat toivovatkin että lasten annettaisiin olla lapsia. Aihetta pidetään provosoivana ja järkyttävänä ja liian tarkkana.

Virallinen opetussuunnitelma on tietysti erimielinen. Mutta se nyt kannattaa sellaista törkeyttä että esimerkiksi historiassakin kerrotaan sodista ja ihmisten massatappamisesta, joka voi taatusti järkyttää monia.

---

Kirjoittaja kuuli ihmisen syntymistavasta ekaluokalla nurkan takana, toki kummallisessa ja vääristyneessä muodossa, mutta kuitenkin. Viidesluokkalaisena hän oli jo kuullut valtavan lauman hyvin irvokkaita vitsejä sekä lapsien että aikuisten suusta. Ja ymmärtänyt niiden sisällön. Ja oli siinä vaiheessa muutenkin varsin pesunkestävä runkkari, vaikka olikin tuon ikäisenä kakarana niitä "fyysisesti erityisen hitaasti kypsyviä ja muutenkin ujoja".

Emme ole ääriliike - ja muita hyviä keinoja toteuttaa vallankaappaus

"Ropecon 2011" piti sisällään esitelmän vallankaappauksen rakenteesta. Esitelmä rakentui pääasiassa Luttwakin kirjoittamaan teokseen nimeltä "Vallankaappauksen käsikirja". Muutamia tärkeitä kohtia on hyvä mainita:
1: Vallankaappauksessa ideana on se, että olemassaoleva järjestelmä solutetaan prosentuaalisesti pienellä mutta oleelliseti sijoitetuilla joukoilla ja tämän jälkeen tehdään nopeasti operaatio jolla koko systeemi otetaan hallintaan operaatiolla.
2: Onnistumisen ytimessä on se, että enemmistö pysyy passiivisena. Enemmistöä vastaan ei hyökätä, vaan sen sijaan ytimessä on eristää oleelliset paikat prosessissa. Valta otetaan haltuun etsimällä strategisesti tärkeät paikat, saamalla sinne oman sisäpiirin mies, ja kohdistamalla vastustus oleellisesti ; Vastustajan voiman ydin joko tuhotaan suoraan tai sitten lamaannutetaan vaikkapa häiritsevällä väärällä tiedolla.
3: Onnistuneissa projekteissa on käytetty mediaa. Kaappaajan ei nimittäin kannata mennä argumentaation tasolle selittämään sitä miten vallankaappaus oli oikeutettu. Tämä kun tarjoaisi tilaa vallankaappauksen kritisoijille. Sen sijaan selitykset siitä miten tilanne on hallinnassa ja miten vallankaappaajat eivät ole ääriliike ovat hyviä asioita sanoa.
4: Vallankaappaajan kannattaa myös olla avomielinen ja suvaitsevainen kun valitsee solutettavia ; Rotu, uskonto tai muut vastaavat asiat eivät saa olla esteinä. Sitten kun valta on kaapattu, voidaan tietysti olla juuri niin suvaitsemattomia kuin mieli tekee.
5: Soluttautujille kannattaa olla hieman epämääräinen. On kysyttävä että onko tyytyväinen nykytilaan ja tahtooko siihen muutosta. Tarkat yksityiskohdat voi jättää sivuun. On tärkeämpää vastustaa olemassaolevaa ja kertoa miksi se on rikki, kuin oikein kuin esittää olennainen korjausehdotus.
6: Solutettavia valittaessa solutetut ovat vilpittömästi mukana. Tässä apuna on se, että hankitaan henkilöitä joilla on kaunaisuutta. Näin vaikutusta saadaan sotilaspuolella usein eversteistä mutta harvemmin kenraaleista ; Pitkään everstinä ollut kokee usein että hän ei ole saanut ansaitsemaansa ylennystä. Tähän katkeruuteen ja pettymykseen vedoten syntyy tulosta.

Vallankaappaus on erilainen verrattuna vallankumoukseen, jossa mukana on poliittinen mullistus, jossa lainsäädännön vastaisuus on paljon suuremmassa roolissa. Vallankumouksessa systeemiä vastaan käydään ja se korvataan toisella ja tämä tehdään rikkomalla vanhan järjestelmän sääntöjä jo ennen kuin uusi järjestelmä on astunut voimaan. Vallankaappauksessa valtarakenteita ei heti alkuun kumota vaan niitä hyväksikäytetään, jolloin valtarakenteita ei niinkään tuhota vaan ne otetaan haltuun. Ja systeemi haltuun ottaen saadaan sitten vaikutusvaltaa ja sen jälkeen niitä sääntöjäkin voidaan muutella vapaammin.

Ajatus vallankaappauksen rakenteesta voi ajaa miettimään vaikkapa pseudotieteitä. Nehän korostavat paradigmanmuutosta jonain joka muistuttaa hyvinkin paljon sitä miten yhteiskunnallisia murroksia kuvataan. Maailmankuva ja järjestelmä vaihtuvat toisiinsa. Itse asiassa kielenkäyttö onkin niin samanlaista että pseudotieteilijän puhe vaikuttamaan vallankumouksesta haikailevan yhteiskuntaan haluamista muutoksista, kunhan paradigmanmuutos muutetaan vaikka sanoilla "vallankumous" ja esimerkiksi vastustettava "skeptismi" tai "naturalismi" korvataan sellaisella sanalla kuin "kommunismi" tai "kapitalismi". Voidaankin sanoa että pseudotieteiden parissa halutaan, haikaillaan ja odotetaan "vallankumousta" ; Tietenkään pseudoteiteilijät eivät hyökkää väkivaltaisesti skeptikoiden kimppuun huutaen "viva la revolution" samalla kun kiväärejä ladataan. Mutta ideana on se, että "vallitseva norsunluutorni" nähdään pahana ja vastustettavana ilmiönä ja että sitä vastaan hyökätään suoralla toiminnalla.

Tosin tähän on olemassa poikkeuksia.

Ja hieman yllättävää kyllä - tätä kautta voidaan löytää olennainen ero Intelligent Designin ja kreationismin välille. Kreationismi nimittäin toimii "vallankumouksellisuuden hengessä". Intelligent Design taas toimii systeemin sisältä. Esimerkiksi:
1: Johnsonin "Wedge" -idea keskittyy juuri siihen että löydetään strategisesti olennaiset paikat. Hän ei iske koko tiedemaailmaa vastaan, vaan valikoi sieltä oleelliset pisteet joihin kohdistettu vastustus hoitaa asian.
2: Wells ja monet muut ovat korostaneet myös sitä, miten Intelligent Designiä kannattavien kannattaisi mennä yliopistoon professorinvirkoihin "livahtamalla takaportista". Eli opiskeluaikana ja tohtorinväitöskirjan tekoaikana toimitaan nykyisen systeemin mukaan, eli opiskelija käyttäsi naturalistista filosofiaa ja soveltaisi sitä. Ja sitten kun Ph.D. -arvonimi on hallussa, voidaan ruveta toimimaan Intelligent Designin pelisäännöillä. Eli toisin sanoen taloon mennään sisään eri osaamissetillä kuin mitä siellä sisällä sitten käytetään. (Tämä on oleellista ainakin sitä kautta että opiskelu nähdään usein harjaantumisprosessina. Tällä tavalla harjaantumisprosessi siihen mitä yliopistossa sitten alkaa tekemään täytyy hoitaa yliopiston ulkopuolella..)
3: Intelligent Designissä on "suuren teltan idea". Tämä ei ideologiasisällöllisesti ole sen kummallisempi kuin se, että se hyväksyy sekä YEC -kreationismin että OEC -kreationismin ja eri uskontojen kreationismin samaan joukkoon. Mikä on ollut jo kreationisminkin kohdalla. Mutta sen parissa kuitenkin jätetään oleellisesti käsittelemättä näitä kysymyksiä. Siinä missä YEC -kreationistit kertovat innolla maan iästä, Intelligent Designin kannattaja joka uskoo Raamattuun ja "nuoreen maahan" (koska se on yksi mahdollinen tapa olla Intelligent Designisti, eikä tätä näkemystä haluta kieltää) hän ei kirjoita tästä mielipiteestä vaan jättää sen myöhemmäksi. Näin samalla sisällöllä syntyy suvaitsevaisuuden fiilis hieman asennemaailmanmuutoksella.
4: Perushenkenä on myös todellakin se, että Intelligent Design ei ole ääriliike. Ja tässä pysytään vaikka "Wedge" -dokumentti onkin vuotanut julkisuuteen ja siinä on paljastunut että tavoitteena on (vähittäinen ja aikataulutettu) ateismin poistaminen koko yhteiskunnasta taiteta myöten.
5: Vaikka naturalismin kritiikkiä esiintyykin, ei selkeää korvaavaa mallia ole oikein esitetty. Tarjolla ei ole mitään ylinaturalismin tutkimismetodologiaa johon oltaisiin sitouduttu ja joka olisi rakenteeltaan selitetty ja perusteltu. Näin on ilmiselvää että paremmuusjärjestystä ei voida esittää. Pelkkä kritiikin esittely on kätevää vallankaappausajattelussa, koska se näyttää vain että vanhassa systeemissä on vikoja. Uuden systeemin vikoja ei tietysti tunneta kun systeemi ja toimenpiteet eivät ole selkeästi esitettyjä.
6: Jos haluaa löytää katkeruutta ID -puheessa ei tarvitse hakea paljoa. "Expelled" -elokuva kuitenkin tiivistää tämän hengen videokuvalliseen muotoon hyvinkin selkeästi. Siitä näkee miten katkeruus ja pettymys muuttaa akateemisella uralla epäonnistumisen epäonnistujaan kohdistetuksi vainoksi.

Toki mielenkiintoiseksi asian tekee se, että onko tämä ero oleellinen jos halutaan sanoa että Intelligent Design ei ole kreationismia. Tässä kohden kyseessä on metodillinen ero ; Kreationistit ja Intelligent Designistit uskovat ja kannattavat samoja asioita. Molemmat katsovat että evolutionismin valta on loppusuoralla. Mutta se, miten tämä vallanvaihto kannattaa tehdä on oleellisesti erilainen.

Toki tässä on huomattava että vaikka Intelligent Design käyttää vallankaappauksen kaltaisia menetelmiä ei tarkoita että heidän argumenttinsa olisivat väärässä. Tässä blogauksessa on siis lähinnä sosiologinen huomio, jossa keskittytään tavoitteiden saavuttamiseksi tehtyjen strategioiden tasolle. Myös vallankumous ja vallankaappaus tuntuvat ikäviltä sanoilta käyttää. Ne ovat kuitenkin enemmän strategisia toimintasääntöjä. On myös selvää että kun vallan halutaan vaihtuvan, on hyvä huomata että se joudutaan tekemään jotenkin.
1: Mutta tässä ei toki ole kaikki. Vallankumous ja vallankaappaus eivät ole ainoita vaihtoehtoja joita on tarjolla. Toki tämä muistuttaa siitä että tavallisesti tiedemaailmassa systeemin sisäinen toiminta ratkaisee, ei siis käytetä kumpaakaan, ei solutusta eikä hyökkäystä. ~ Paradigma vaihtuu kun (a) argumentit vakuuttavat nuoria tutkijoita ja (b) uudet näkemykset tuottavat hedelmällisen tutkimusohjelman jossa tutkimuksia on keksittävissä paljon. Tämä muistuttaa siitä että demokratiassakin puolueet vaihtuvat, mutta eivät vaadi solutuskeskeistä vallankaappausta eivätkä rakenteita vastaan hyökkäävää vallankumousta.

Eliittikoululaiset.

Suomen koulutusjärjestelmää peruskoulusta yliopistoihin kehutaan usein tasa-arvoisuudesta ; Se antaa kaikille oppia ja kaikille mahdollisuuden. Näin ajatellaan että on irtauduttu perinteisestä säätykierrosta, jossa vanhemmat määräsivät statuksen ja rahan kautta voimakkaasti ihmisen opintokohtaloon. Näin on ajateltu että kukin saa reilun mahdollisuuden päästä siihen mihin into ja lahjat yhdessä päästävät.

Tosimaailma ei ole tietysti tämänlainen. Suomessakin yliopistoihin mennään yhä useammin eliittilukioista. Ja toinen mielenkiintoinen piirre on pääsykokeet ja niihin liittyvät valmennuskurssit. Valmennuskurssejen käyminen lisää voimakkaasti todennäköisyyttä päästä opiskelemaan. Osa -itse asiassa jossain määrin jopa minä- on toki sitä mieltä että "Tajuat kai että kukaan ei valmennuskurssilla tao päähäsi niitä tietoja ellet tee sitä itse, ja miten tämä ohjatussa ympäristössä opiskelu on yhtään sen enempää huijausta kuin jos teet samat asiat itse?" Itse valmennuskurssin käyneenä tiedän että siellä kuitenkin autetaan paitsi tiedoissa, myös pääsykoerakenteessa ja vastaustekniikassa. Siinä missä yksinopiskelussa keskitytään usein pelkkään asian tankkaamiseen ja siihen mitkä kysymykset ovat olennaisia, valmennuskurssit valmentavat myös eitiedollista osuutta, koerakennetta.

Valmennuskurssit ovat toki siitä käteviä, että niihin liittyy myös ihmisen kiinnostus ; Jos on valmis (a) maksamaan itse (b) kärttämään vanhemmilta rahat asiaan on se jonkinlaista aktivoitumista. Osa kuitenkin menee pääsykokeisiin "vain kokeilemaan". He tuskin käyvät valmennuskursseja. Mutta toisaalta valmennuskurssit ovat aika kalliita, eli ne jäävät osalta vaikeaksi.

Köyhyys ei tee kurssimaksua mahdottomaksi, mutta vaikeuttaa sitä ns. helvetisti. Sama koskee muutakin valmennuskursseja koskevaa logiikkaa ; Valmennuskurssin käyvä tekee työtä. Mutta niin tekee kotona opiskelevakin. On turhan yksioikoista väittää että jokainen pääsykokeen käynyt olisi rikas riistäjä, joka vie huippulahjakkaalta köyhältä opiskelupaikan. Pikemminkin tilanne vaikuttaa "keskivertoisuuksissa" jotka ovat melko lähellä pääsemistä. Ja asia näkyy tietysti lähinnä tilastollisesti. Valmennuskurssi kuitenkin lisää pääsemistodennäköisyyttä esimerkiksi lakitieteelliseen sen verran voimakkasti, että on selvää että raha todellakin raivaa tietä huomattavan paljon. (Tai sitten kaikki kotona opiskelevat ovat vain niin helvetin laiskoja ja tyhmiä. Ehkä se johtuu geeneistä, kun tuppaavat tulemaan köyhistä perheistä?)

On olennaista huomata, että eliittilukioissakin on arvosanarajoja. Näin niihin tulee tilastollisesti ahkerampia ja parempia opiskelijoita. Mutta ne ovat maantieteellisesti painottuneita. Näin eliittilukioon joudutaan periaatteessa muuttamaan ja kulkemaan pitkiä matkoja junilla ja muilla kulkuvälineillä. Joka on aikaa, jonka voi käyttää lepoon tai opiskeluun -jotka molemmat taatusti auttavat opintiellä.

Tottakai helppo vastaus olisi muistuttaa siitä, että myös ammatteihin tarvitaan tekijöitä. Näin kaukana olevat ja köyhät perheet nähdään arvokkaina. Heistä tuleekin kieltämättä tuottavia ja rakentavia kansalaisia. Ja kieltämättä yliopistoihin liittyy statusta ja arvostusta joka on ihmetyttänyt minua lapsesta asti - jo lapsena ihmettelin miten putkimiehet saa huonoa palkkaa vaikka he työkseen sorkkivat asioita jota kukaan ei oikein tykkää sorkkia. Ja sitten jotkut saa hyvää palkkaa, vaikka he on opiskelleet itseä kiinnostavalle alalle ja tekevät mielenkiintoista työtä. Tämä tuntui väärältä lapsen silmiin. Ja aikuiseenkin.

Mutta kysymys on myös reiluudesta. Jos kaikki eivät saa samanlaisia mahdollisuuksia, vaan kansalaisuus, rotu, syntyperä ja muut vastaavat "irrelevantit ominaisuudet" - joina en jostain syystä pidä itse harrastettua ahkeruutta ja perimän kautta saatua lahjakkuutta - vaikutavat siihen mihin päädyt, on kyseessä epätasa-arvo. Eikä tämä epätasa-arvo muutu vaikka putkimiehet glorifioitaisiin. Jos putkimies haluaisi olla jotain muuta, mutta joutuu putkimieheksi, ei hirveästi lohduta että joku hänen haluamaansa alaa opiskellut tulee, lyö olalle ja sanoo "good man in right job". ~ Se, että yhteiskunta tunkee kapuloita ambitioiden rattaisiin tälläisissä periaatteessa rakentavissa toiveissa yksinkertaisesti pistää sanomattomasti vituttamaan.

Pieni asia ; Erilaisia oppimiskokemuksia.

Fysiikassa voidaan käsitellä aikaa hyvinkin tarkasti. Esimerkiksi jos halutaan laskea paljonko aika muuttuu auringon lähellä 10 000 vuoden aikana, on meillä kaava.

t0 = t1*sqrt(1-(2GM/rc^2)).
Tässä kaavassa ;
t1 = havaitsijan aika
G = gravitaatiovakio = 6,67*10^-11 Nm2/kg2
M = gravitaatiokentän luova massa
r = etäisyys massakeskipisteestä
c = valonnopeus=300 000 km/s.

Auringon pinnalla r = 6.96E5km = 6.96E8m, M=2E30 kg.
→ t0 = tf* Sqrt(1 - 2 * 6.67E-11 * 2E30 / 6.96E8 / 9E16)
→ t0 = tf*Sqrt(1-4.26E-6)
→ t0 = tf * Sqrt(0,9999957407)
→ t0 = tf * 0,999997870
→ t0 = tf*(1-2.13E-6)
Vuodessa on 31,5E6 sekuntia → kello auringonpinnalla jätättää vajaan minuutin vuodessa. 10 000 vuodessa tämä tekisi ~ 600 000 sekuntia ~ 6,9 päivää heittoa.

Se, mitä ajan suhteen tapahtuu kokemukselle omasta menneisyydestä ja erinomaisuudesta on vähemmän ilmiselvää. Nostalgiamuuttujan vaikutus lienee kuitenkin kova. Aika-Nostalgia -avaruuden aallot antavat helposti ylpeydentunteita vielä vanhempanakin ja niiden voimasta ego alkaa kieppumaan erikoisilla kiertoradoilla, jossa itselle edistyminen näyttää nopealta mutta ulkopuolisen katsojan silmiin matkanteko näyttää kuitenkin vain hidastuvan. Näin käy ainakin omalta kohdaltani. Egon suhteen nostalgiaheittoa tuntuu kuitenkin kertyvän enemmän kuin ajalle auringon massan läheisyydessä.

Itse kävin tyttölukion. Tai jotain siihen suuntaan ainakin. En itse asiassa osoittanut erityistä lahjakkuutta oikein muussa kuin biologiassa ja muissa reaaliaineissa. Pitkä matematiikka oli minulle pelottavaa. Ruotsissa jouduin käymään kursseja moneen kertaan. Englannissa pääsin rimaa hipoen läpi. Äidinkieli eteni ilman toistoja, mutta tuurilla - Äidinkielennumeroissani on valtavasti variaatiota. Pääasiassa minulla oli aineita joissa olin tosi hyvä ja niitä joissa olin tosi huono. Keskimäärin olin varsin keskinkertainen oppilas. Olin osaamisalueistani ylpeä, ja pidin itseäni kaiken kaikkiaan aika fiksuna.

Kuitenkin oma osaamiseni näyttää jälkikäteen hupsuudelta. Ja ei ole mahdotonta löytää nykylukiolaisia joiden touhut eivät näytä. Otan tästä esimerkin. Esa Turkulaisen tämänpäiväinen facebook -status kertoo lukiolaisen harrastuneisuudesta seuraavaa :
"Pohdin tässä just. Normaalilla ilmanpaineella ja maapallon säteellä yksistään voi laskea koko maapallon ilmakehän massan, kilogrammoina.
Kuinka voisin olla rakastamatta fysiikkaa?"
...
"p = F/A
F = pA
p = ~101 hPa
...
A = 4πr^2
A = 4π*(6,37*10^6)^2
A = 5,099*10^14 m^2
F = 101 000 Pa * 5,099*10^14 m^2
F = 5,15*10^19 N
1 kg = ~9,8 N
Siispä 5,15*10^19 /9,8
= 5,255*10^18 kg
= 5,3 Zg (zettagrammaa)
Noinniinku pyöreesti"

Asialle kontrastina.

Allaoleva kuva taas näyttää epämääräistä suttua siitä, miten oppilas yrittää ratkaista matemaattista ongelmaa ilman että hänellä on hajuakaan sen ratkaisemisesta. Eikä hän osaa riittävästi matematiikkaa jotta voisi käyttää lukuja. Lopputuloksena on abstrakti geometrinen kollaasi, josta ei saa selville edes mitä/minkälaitsa tehtävää siinä on yritetty ratkaista. Siitä kuitenkin selviää varsin tiiviisti matematiikan transsendentti luonne. Se tarjoaa matematiikkaa mystikoille.

---

Voi (vain) arvata minkätyyppistä/mitä tehtävää sutuilla on (muka) ratkaistu. Saa ehdottaa.

Mitä ihmiset oppivat yliopistoissa?

Näin pari viikkoa sitten unta siitä että olin AMK -ssa keskustelemassa erään lehtorin kanssa puuttuvista opintosuoritteista. Olen jo valmistunut kyseisestä oppilaitoksesta. Pari yötä sitten näin unta siitä että olin lukiossa ja menossa pitkän matematiikan oppitunnille, enkä ollut tehnyt läksyjä. Olen valmistunut myös tuosta lukiosta. Näissä tapauksissa on jotain yleistunnetta, joka on säilynyt varsin hyvin. Tietyt asiat koulusta muistaa hyvin. [Toki nämä koulupainajaiset ovat kivoja jos vaihtoehtona ovat ne violent ones, joita niitäkin on. Kaiken kaikkiaan kouluaika olikin minulle varsin nostalgiapitoista aikaa, johon palaan usein. Elän tässä mielessä kadotettua nuoruutta.]

Minä, kuten varmaan moni muukin, on lisäksi lukenut kokeisiin lyhytaikaiseen muistiin luottaen. Eli jokin aineisto on luettu päähän edellisenä päivänä ja pidetty toistolla yllä kokeen ajan. Kuukauden päästä kaikki on armaasti unohdettu. En itse asiassa osaa tänä päivänäkään integroida kovin hyvin. Lukionkurssi on kuitenkin läpi joten minulla on siitä arvosana.

Tosiasiassa minulla menee vielä kivasti. Kun olen viettänyt luppoaikaani hangaroundaamalla Helsingin Yliopistossa. [Minä olen se tyyppi jolta tullaan aina välistä kysymään "Joko olet valmistunut?". En ole vielä edes aloittanut!] Keskustelut tuppaavat pyörimään uusimpien elokuvien, naisten perseiden, ruokalistojen ja baariajanvietteiden ja muiden vastaavien aiheiden parissa. Olen myös kerran jos toisenkin mietiskellyt peliliikkeitä. Yliopistolla on muutamia kursseja, jotka ovat kätevän taktisia. Niistä saa tarvittavia suoritteita melko helposti. Osa kursseista on toki todella vaativia, mutta kyseessä olevat kurssit ovat esimerkiksi "lukion pitkän matematiikan oppisisältö". Niissä ei tule uutta aineistoa, sellaista jota ei olisi jo lukiossa tullut vastaan. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Peliliikkeiden tekeminen on oveluutta.

Yliopistolta ei sen sijaan kannata hakea debattiseuraa. Se on hyvin vaikeaa. Ne tyypit ovat kotona lukemassa. Yliopistolta löytää kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin kivoja tyyppejä joiden kanssa on kiva jauhaa ympäripyöreää paskaa.

"Academically Adrift" -kirjaan on koottu useiden opiskelijoiden kehityksen kartoitusta. Opiskelijat ovat olleet yliopistossa. Tulokset olivat surullisia. 45% ei näytä edistymistä kriittisessä ajattelussa, analyysien tekemisessä tai muussavastaavassa. Pari vuotta voi helposti hujahtaa ilman että käteen jää yhtään mitään. Eikä valtaosalla edistyvistäkään tapahdu runsasta oppimista.

Kirjan ydinkysymys ja vastaus on seuraava ; "How much are students actually learning in contemporary higher education? The answer for many undergraduates, we have concluded, is not much." ; Selvisi esimerkiksi että vapaa aikanaan yksinään opiskelevat oppivat eniten.

Kirja näyttää sen, minkä pitäisi olla muutoinkin ilmiselvää, mutta ei ole. Opiskelija joka ajattelee että vaikea, työläys, haastavuus ja tylsyys ovat jotain joka opettajan tulisi saada kierrettyä jotta opiskelija voi oppia, on harhaa. Opiskelija on vastuussa omista toimistaan. Opiskelun ei tarvitse olla hauskaa. Itse asiassa on lähes varmaa että se ei ole sitä. (Ainakaan minulla ei ole yhtään ikävä.) Osaaminen ja paperilla oleva arvosana ovat myös hieman eri asia. Työntekeminen opiskelun eteen näyttää muutoinkin ajavan oppimista, toisin kuin paheelliset opiskelijariennot. Sen sijaan sivutöiden tekeminen ei vaikuta juurikaan oppimiseen, joka voi monelle olla yllätys. Kunnes muistaa että opiskelijoissa on niitä jotka asuvat 30 -vuotiaana äitinsä nurkissa. Ja niitä jotka eivät. [Analyysintekijälle vinkki : Äidit tuskin häiritsevät opiskelua enemmän kuin työ.]

Tosin esiin on noussut myös hieman kysymyksiä siitä, millä yliopisto oikeuttaa itsensä, jos se ei tuota oppineempia ihmisiä. Ja toisaalta myös sen, että jos työpaikat eivät vaadi osaamisen kertymistä, kun valmistuneet kuitenkin saavat aika hyvin töitä, mikä itse asiassa on yliopiston merkitys näissä töissä joissa pärjää vaikka yliopiston on läpäissyt ilman että taidot ovat kehittyneet. On selvää että se on statuksensaanti. Kysymys on siinä, pitäisikö.

On surullista jos meillä on - kuten näyttää olevan - kolmio jonka kärjet harvoin ovat samassa tyypissä ; Lukeneisuus, sivistys ja maisterin paperit.

Toki mainitsemani kirja on tehty ulkomailla. Toivottavasti Suomessa ovat asiat paremmin. Tosin, kun muistaa että yliopisto saa rahaa valmistuneista oppilaista, niin pelottaa se, että näitä "peliliikekursseja" tupsahtelee kurssilistoille. Tosin ei yhtä paljon kuin AMK:ssa, jossa opiskelijasta tulee rahat silloin kun hän aloittaa, jolloin oppilaitosta ei välttämättä yhtä paljoa innosta panostaa läpipotkimiseen..

Kerran kotureita.

Tehtyäni valmistumisilmoituksen, sain muutaman sanan Jukka Korhoselta, joka on hieno mies. Hän selitti miten korkeakoulusta valmistuminen on ihmiselle aina piste i:n päälle. Vaikka sitten huitoisikin toisia puukepeillä. Korkeakoulusta saadulla todistuksella on hyötyä työssä. Vaikka työ ei edes olisi alan työtä. Tämä on tietysti totta. Korhonen muistutti minua, luultavasti minut tuntien, siitä että koulua kannattaa käydä lapunkin vuoksi. Asenteeni byrokratiaan ja ulkoiseen sivistykseen lienevät tulleet hänelle valitettavankin tutuiksi.

Tämä sai minut miettimään sitä että valmistuminen, vaikka ei mikään hieno initiaatio olekaan, on valtava statuksen muutos. Minä olen tänään kesken, en ole "valmistunut", paitsi virallisen kannan mukaan. Tavoitteenani on kuitata valmistumisilmoitus elämästä sitten haudassa. Otin avukseni maataloushistorian. Se sopii tilanteeseen hyvin, koska kävin Korhosella erään ns. "vähän arvostetun" kurssin maataloushistoriasta. (On se hyvä kurssi. Mutta se ei ilmeisesti kasvata olemaan hyvä byrokraatti tai lypsykarjatilallinen tai viljatilaneuvoja tai... Kävin kurssin vuosia sitten, enkä osaa lukea omaa käsialaani, joten toimin muistinvaraisesti.)

Koturit, joita myös loisiksi kutsuttiin, olivat vanhassa suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa "alhaisoa". He eivät omistaneet asuntoaan, vaan eli työnantajansa tiloissa. Rengit ja piiat ovat varmasti tutuin koturien ryhmä : He tekivät määräaikaisia pätkätöitä joissa palkkaan kuului ylöspito. Rengit ja piiat olivat yleensä määräaikaisessa työsuhteessa, eli työn teosta oltiin sovittu esimerkiksi vuodeksi kerrallaan. Muonamieheksi taas kutsuttiin henkilöä joka vaihtoi ruokansa jonkinlaiseen työntekoon.

Siihen aikaan työttömät työllistettiin : "laki laillisesta holhouksesta" esitti että ihmisellä oli oltava viljeltävää maata tai käsityöläisammatti. Muuten oli pestauduttava jonkun palvelukseen. Tätä kautta tarjottiin monenlaista työtä. Ja varmasti tähän sovitettiin myös hyväntekeväisyystoimintaa. Joitakuita pantiin vaikka nimellisesti vahtimaan lapsia ruokaa vastaan. Samaa henkeä on myös työttömyyskorvauksessa. Sekin on "virallisen totuuden mukaan" työnhakemiseen sidottu.

Opiskelijassa, kuten työttömässäkin, on koturin piirteitä. Yhteiskuntahan tarjoaa molemmille halvempaa asumista ja rahaa jolla tuo asuminen maksetaan. Työttömän työksi voidaan sanoa työnhaku, ja tätä työtä vastaan yhteiskunta maksaa asumisen. Opiskelijan työtehtävänä taas on opintopisteiden keruu, ei oppiminen, eikä edes työtunteja aidosti lasketa. Flopatessa ei katsota paljonko tai miten paljon kurssin aikana oltiin muuta opittu.
1: Opiskelija, kuten vanhan ajan koturikin, on tietynlainen yhteiskunnallinen kategoria. Tässä on mukana myös mahdollisuus käyttää valtaa ja määräillä. Esimerkkinä tästä on vanha armeijan tapa "mies" -osaan määrätty käskettiin menemään armeijaan ja "nais" -osaan määrätyltä se voidaan tyystin kieltää. Molemmat puolet tästä ovat vallankäyttöä. Toisessa pistetään tekemään jotain ja toisessa kielletään tekemästä jotain.

Myös opiskelijana oleminen on eräänlainen luokka. Nykyajan opiskelijuus on selvästi sidottu instituutioihin jotka opettavat. Opiskelu on kirjoilla oloa tälläisessä. Tämä näkyy siitä että esimerkiksi työväenopistossa olevat henkilöt voivat olla omistautuneita, mutta he eivät ole opiskelijoita. Samaan aikaan yliopistoon kirjautunut lakitieteen opiskelija on opiskelija. Opiskelijat ovat harvinaisen eri -ikäisiä ja mielipiteiltään ja kiinnostukseltaan hyvinkin erilaisia. Ryhmänä se on tietysti hieman vähemmän muunteleva kuin vaikkapa "suomalaiset" -luokka.

Opiskelijoita yhdistää sitoutuminen johonkin opetusinstituutioon. Periaatteessa yhteiskunta voisi määrittää opiskelijan toisin, esimerkiksi viittaamalla nimessä olevaan verbiin opiskella. Tällöin esimerkiksi työväenopiston aktiivit voisivat saada aivan uuden ja erilaisen luokituksen. Nythän heitä ei yhteiskunnallisesti lasketa opiskelijoiksi. Toisaalta harjoittelu johonkin taitoon on aina eräänlaista opiskelua, joten keilaajat ja miksi ei miekanheiluttajatkin voisivat saada uuden luokituksen. Molemmissa tapauksissa yhteiskunta määrittää opiskelijan. Tämä on tietysti siitä pakollista, että opiskeluun liittyy byrokratiaa, yhteiskunta tekee lupauksia ja/tai vaatimuksia ryhmältä. Tämä vaatii sitä että se myös määrittelee mitä se tarkoittaa kun käyttää täät luokitusta.

Tämän vuoksi voidaan sanoa että "opiskelija" -termi toki viittaa tiettyyn verbiin ja siihen tehtyyn tekomuotoon. Mutta se on tältä osin aika paljon samanlainen kuin vartija. Osa kaupan kassoista on taitavia turvallisuusalan toimijoita. He ovat kuitenkin kassoja. Vartija on se joka vartijakorttia kantaa, joka on vartiointifirman palveluksessa, ja joka on tehtävään palkattu. Tämä on mahdollista tehdä.
1: Ja monissa tapauksissa opintotukea nostava kuluttaa aikaansa opiskeluun tavalla jota muuten ei voisi. Tiedän mistä puhun, sillä ollessani bingossa töissä, venytin lain sallimia työtuntimääriä. Työ ei ollut niin fyysisesti tai henkisesti raskasta että se olisi tuhonnut. Mutta se, että toimesi on sidottu toimintaan jossa on koko ajan tehtävä jotain, estää tietynlaisen heittäytymisen syvempään harjoitteluun. Taleb viittaakin taloudelliseen tilanteeseen hieman kierosti kirjassaan "Musta Joutsen". Hän selitti että hänellä oli "käteenvetorahat". Eli rahat jotka takaavat sen tilanteen että velat ja nälkä eivät korjaa vaikka työpyyntöön vastaisikin kehoituksella "vedä käteen". Eli kun on rahat, jotka takaavat OK -elämän ilman hirmuisia riskejä, kyetään heittäytymään irti työn oravanpyörästä.

Opiskelija kuitenkin eroaa hieman perinteisistä kotureista. Opiskelijan identiteetti on nimittäin selvästi kahtalainen. Sitä tavallaan samanaikaisesti arvostetaan että halveksitaan. Opiskelija on helposti "fiksu luuseri". Joku joka kuppaa yhteisiä rahoja, ei tee tuottavaa työtä, mutta jonka pyrintöjä kuitenkin myös arvostetaan.
1: Tukien kohdalla opiskelijoita aina silloin tällöin rinnastetaan työttömiin, nykyajan kotureihin. Tosin sillä erolla että työttömänä on mahdollista saada enemmän rahaa kuin työttömänä. Tätä perustellaan ilmeisesti sillä että opiskelu on panostusta tulevaisuuteen. (Toisaalta eikö työn hakeminenkin ole juuri sitä?) Almu on lisäraha. Vaikeuksia on kuitenkin se, onko opintotuki optio, bonus tai muu vastaava. Tälläisiin liittyy kunniaa. Opintotukea mielletään hieman enemmän palkaksi. Opiskelija ei siis niinkään saa tukea, kuin erittäin, erittäin, huonoa palkkaa.
___1.2: Tätä kautta opiskelija -alennukset, edulliset opiskelija -asunnot, valtion takaus opintolainaan ja monet muut vastaavat asiat sopivat kahtalaisuuteen. Opiskelija on loinen koska hän nyhtää muiden rahoja, eikä ole tuottavassa työssä. Samanaikaisesti hän ansaitsee rahansa, tekemällä opintoja ja saamalla jotain itselleen. Loisinnan sijasta kyseessä on itsekäs vaihtaminen.

Opiskelijan olo eroaa vahvasti työttömistä. Opiskelijan täytyy saada opintopisteitä. Tämä on valvontaa. Samaa kohdistetaan tietysti myös työttömiin. Mutta työttömyyskorvausta ei oteta takaisin sillä perustein että ei saa työtä. Opiskelija, joka ei etene riittävän nopeasti mutta ei nosta työttömyyskorvausta, on siksi erikoisessa tilanteessa jossa häneltä peritään takaisin rahaa jotka hän on saanut sitoutumalla toimintaan, johon liittyminen pienentää hänen yleistä tulotasoaan. (Tunnen henkilön jolle kävi suunnilleen näin.)

Opiskelijoiden kontrolli johtaa tietysti tehokkuuteen. Eli ihmisen kannalta opiskelussa pitää saada aikaan enemmän, nopeammin, kontrolloidummin.

Tässä asenteessa ei ole takana kommunismia, vaikka voitaisiin varsin hyvin tulkita että proletaari ei ilolla maksa sellaiselle, joka yrittää itsestään tehdä riistäjän. Myös kateusdiskurssin kautta olisi helppoa selittää asioita. "Helpolla saavat rahaa, minä pesen perse ruvella portaita saadakseni saman, ja minun tuloistani tuota maksetaan. Ne taas ei ole koskaan oikeaa työtä tehnyt!" Myös machoileva näkemys voisi aikaansaada vastaista asennetta. "Koulu on tytöille, hienostoneideille ei tosimiesten työt kelpaa, mutta ei tuollaisia homoja otettaisikaan." En usko että nämä ovat kovin vallitsevia. Vaikka jokunen yksilö niitä varmasti kannattaakin.

Syy kahtiajakoon on enemmän muualla. Taustalla on ajatus siitä että opiskelu on korostetusti väline. Tieto ja taito ovat tärkeitä vain osana työskentelyprosessia. Opiskelu on siis investointi. Investointejen halutaan yleensä olevan mahdollisimman kustannustehokkaita. Tulevaisuuden voittoja ostetaan nyt, lyhyen ajan persnetto maksaa itsensä takaisin.

Tämän näkemyksen ongelmana on tietysti se, että kaikki opiskelu ei johda hyvin palkattuun työhön. Akateeminen köyhälistökin on mahdollinen. (Minun isu!) Koska osaaminen tai tieto itsessään ei takaa statusta, vaan arvo tulee muuta kautta.

Huudon kuunteleminen.

Englanninkielinen sana opiskelijalle, "student" , on etymologisesti peräisin latinan sanasta "studēre" ; "to direct one's zeal at". Oppiminen siis liittyy intomieliseen tai raivoavaan julistamiseen. Laajemmassa mielessä opiskelija tarkoittaa ketä tahansa, joka on oppimassa eli saamassa uusia tietoja. Ero näiden kahden näkemyksen välillä on melko pieni.

Valpurin yö, "Walburgis Night" taas on perinteinen esikristillinen juhlapäivä. Siihen liittyi kevään juhlintaa. Kokkotulet rakennettiin ajamaan pois kuoleita ja kaaoottisia henkiä, joiden uskottiin kävelevän ihmisten keskuudessa. Ajankohta johtuu siitä, että valo ja aurinko palaavat. Saksalaiset uskoivat että silloin noidat lensivät silloin Blocksberg -vuorelle juhlimaan. Nykyisin vuoren huipulla on radioantenni, joka on hyvä maamerkki suunnistaville noidille. Lisäksi se takaa kännykän hyvän kuuluvuuden, ennen tornit tietysti puuttuivat. Goethen sitoi "Faustin" valpurinyöhön; Ensimmäistä osaa kutsutaan nimellä "Walpurgisnacht" ja toisessa osassa yhtä osaa kutsutaan nimellä "Classical Walpurgisnacht".

Yön nimi on kuitenkin saatu Valburgin kautta. Hän oli nunna, joka johti muun muassa miesluostaria. Hän on myös merimiesten suojeluspyhimys. Hän ei ilmeisesti ollut kovin kauhea noita, joten yhteys vapun nimeämiseen on hieman vaikeaa keksiä. Tosin hän luultavasti tunsi parantavia kasveja, mutta kun hänen tekojaan on tulkittu ihmeiksi, ei ole uskottavaa että niitä samanaikaisesti olisi pidetty noituutena. Valpuri oli luultavasti hyvin koulutettu, joten hän oli ilmeisesti kuunnellut huutamista. Hän ei tiettävästi tehnyt sopimusta Saatanan kanssa.

Englanninkielen sana "May Day" tarkoittaa vapunpäivää. "Mayday" taas on laivojen käyttämä sana, joka tarkoittaa hätäkutsua. Tämän sanan etymologia viittaa ranskaan "m'aidez" ~ "auttakaa minua". Tätä ei pidä sekoittaa sitaattiin "Make my Day", jonka merkitys on eri. Valpurin nimeä radioon huutavat vain katoliset. He voivat saada moitetta, joten osasta heistä tulee studēreja.

Nykyisin vappu taas on työn juhla. Se on samanaikaisesti paradoksaalisesti myös opiskelijoiden juhla. Tätä juhlitaan pitämällä vapaata, mikä on tietysti paradoksaalista sekä työn että opiskelun kannalta: Suunnilleen ainut asia joka niitä yhdistää on se, että ne eivät ole vapaata.

Kuten kaikkiin hyviin juhliin, vappuun liittyy myös erilaisia perinteitä. Tärkein näistä on sima, käyttämällä hunajaa ja muita aineksia tuotettu juoma. Antiikin Kreetalla käytettyä hunajaa käytettiin ennen viinin keksimistä, ja kreikan kielen humaltumista tarkoittava sana on kirjaimellisesti "hunajapäihtyminen". Sima oli tärkeässä asemassa Skandinaviassa. Viikinkien mukaan nimen omaan "Sima oli viisasten juoma". Taistelun ja viisauden jumala Odin sai sitä viruttuaan kuoleena Maailmanpuussa. Viikingit ajattelivat että sima antoi taistelutahtoa. Opiskelijat, jotka taistelevat opintoviikkojensa kanssa ja rakastavat viisautta ovatkin ehkä tätä kautta ottaneet siman tärkeäksi osaksi juhlintaa. Tätä kautta viinan juominen voi olla jäänne perinteisestä juhlinnasta. Siihen voi liittyä myös rellestystä, jonka vuoksi on hyvä opetella hätäkutsu merillä. Nykyinen kännykkäteknologia mahdollistaa hätäsoiton tarvittaessa niin että väärää hätäkutsua välittävä ei vie ainutta yhteyttä apuun.

Myös Adolf Hitler oli Valpurinyönä "Very hädässä". Oikeaoppisen hätäkutsun sijasta hän teki itsemurhan. Osa on sitä mieltä että tämä ei ollut vahinko, vaan että takana olisi ollut tavoitteellinen okkultistisen yhteyden hakeminen, mutta osan mielestä bunkkereihin tunkeutuneilla kiivashenkisiä huutoja päästelevillä venäläisillä sotilailla oli asiassa merkittävämpi rooli, yhdistettynä tietysti sillä että Hitlerillä ei ollut tarjolla kännykkää, ja vaikka olisikin bunkkeri olisi ollut kuuluvuudelle huono asia. Nykyisessä suorastaan kommunistisessa systeemissä tätä yhteyttä ei ole helppo keksiä. Selvää oli kuitenkin se, että sen jälkeen kun Hitler menehtyi, moni lakkasi kuuntelemasta kiihkohenkistä puhetta. Maailma taisi silti ottaa opikseen.

Itselleni vappu on alkoholin ja huumorihenkisten tempausten juhla. Muutkin ovat tätä mieltä. Esimerkiksi teekkareiden, joita esimerkiksi kännykkäinsinöörit ovat, perinteisiin kuuluvat "Julkun" ja "Ävyn" kaltaiset vappulehdet, joissa on huumoria. He tekevät tempauksia. Näiden luonnetta kuvastaa ehkä parhaiten termi "sophomoric", joka tarkoittaa arroganttia ylivarmuutta taitavuudestaan joka yhdistetään käytännön tasolla toteutuvaan epäkypsyyteen ja huonoihin tietoihin. Näistä taas seuraa se, että sitä ollaan kuuntelemassa kiivastempoista puhetta. Tässä kohden ei onneksi tarvitse muistaa muuta, kuin että "Joskus tilaisuus koputtaa oveen, joskus koputus oveen pilaa tilaisuuden."