Puhelinkoppi : Pieni kertomus siitä miten kivääri voi olla Jumalan lahja maailmalle.

Moni voisi luulla että vihaan teologiaa. Tosiasiassa tietyllä tavalla rakastan sitä. Tietty suhtautumistapani aiheeseen on eräänlaista "filosofin rakkautta". Piikikästä kuin siilien lisääntymistouhut. Esimerkiksi ilman nimenomaan kristillistä teologiaa tätä seuraavaa juttua ei voitaisi kirjoittaa:

Elokuvassa "Phone Booth" aiheena on kommunikaatio sekä anteeksiantaminen. Elokuvassa päähenkilönä on Colin Farrell. Elokuva voidaan nähdä teologisessa valossa

Colin Farrelin esittämä "Stu" on kiero "fiksailija". Hän järjestelee asioita. Bisnespiireissä tämä onnistuu kieroilemalla. Kun saat tahon luulemaan että jokin muu haluaa asiaa 1, saat tämänkin haluamaan sitä. Näin saadaan palloteltua tietoa ja ihmisiä. Näin kiertää raha. Hänellä on vaimo, ja hieno puku. Ja lisäksi hänellä on tyttöystävä. Nämä kaksi eivät tiedä toisistaan. Stu soittaa joka päivä tyttöystävälle puhelinkioskista, koska ei halua että vaimo saa käsiinsä puhelutietoja ja saa näin suhteen selville. Pian puhelinkioskin puhelin soi. Puhelimessa on mies joka uhkaa ampua hänet jos luuri lasketaan. Se, mitä tämä uhkaaja haluaa on tunnustuksen. Stun pitäisi tunnustaa vaimolleen aikoneensa pettää tätä, ja tyttöystävälleen olevansa naimisissa. Ensin Stu ei halua tunnustaa. Sitten hän tunnustaa koska toisella on kivääri. Sitten hän tunnustaa ampujalle, mutta tämä kertoo Stulle että hän tietää jo tämän synnit, sillä ei ole merkitystä hänelle. Lopuksi hän tunnustaa siksi että hän tietää että kiväärimies ampuu hänet joka tapauksessa. Tämän vuoksi kiväärimies ei tapa häntä vaan lavastaa kuolemansa ja pakenee. Lopussa hän osoittaa voivansa tappaa Stun, näyttäytymällä kun tämä on lääkkeissä ja kyvytön puolustamaan itseään. Hän varoittaa ja muistuttaa että rehellisyyden olisi parasta säilyä ettei häntä taas tarvittaisi.

Elokuvan tapa kommunikoida muistuttaa rukousta. Stu haluaa soittaa, mutta on kiikarikiväärimiehen vallassa kuka vastaa. Puhelimeen vastaamista odotetaan, mutta tietysti ihminen voi milloi tahansa luopua tästä, mikä lasketaan synniksi. Stu ei voi vain soittaa ja olla varma että joku vastaa. Kiväärimies sen sijaan voi olla varma että kun hän soittaa, siihen joko vastataan tai hän saa painaa liipasinta.

Kristillisessä uskossa Jumalan armo on olennaisesti samanlaista kuin tuo puhelinkioskia tähtäävän kiväärimiehen armo. Sniperillä on elokuvassa hyvinkin tarkka moraalikäsitys. Hänestä ainakin "kusettaminen" on kovasti väärin. Pitää olla rehellinen. (Jumala on vain erityisen hyvin piilossa ja hänellä on erityisen hyvä kiikaritähtäin ja ase). Väärintekijöitä, tahallisia synnintekijöitä, ei odota hyvä. Synnit on stalkattu, eli tarkkailun kautta on saatu hyvinkin yksityiskohtaiset tiedot tilanteesta ja siitä miten ketäkin on missäkin kusetettu.

Tunnustamisessa on tärkeintä tehdä se tunnustamisen itsensä vuoksi. Kivääri voi tuntua julmalta, mutta siitä pitää päästä yli. Tästä voidaan päästä jopa eräänlaiseen teologiseen selitykseen Helvetistä. Helvetti on kivääri. Se ei ole mukana kuvioissa sen takia että sillä olisi kiva ampua. Se on mukana kuvioissa sen takia että uhkailu voisi menettää merkityksensä. Ilman kivääriä mitään tunnustusta ei tule. Sen takia voidaan saada myös pinnallinen tunnustus, suulla tunnustus ja ei sydämestä tapahtuva totteleminen. Mutta jos tästä pääsee yli, juuri kiväärin ansiosta saadaan aikaan rehellisyys joka tapahtuu "kivääristä huolimatta".

Suorite voi ulkopuolisesta katsojasta näyttää samalta. Esimerkiksi ripillä käydessä. Mutta ripillä olijalle ja Jumalalle tämä useimmille näkymätön ero on "se olennainen juttu".

Itse asiassa se, miltä kivääri ensin näyttää, eli julmalta koston ja rankaisun välineeltä jota käytetään ohjaamiseen muuttaa perusluonteensa. Ampuminen on kiikaritähtäinmiehen toiveiden vastaista, sehän osoittaa että hän on itse hävinnyt. Aseella ei ollutkaan riittävästi pelotusvoimaa, eikä hänen toimintansa saanutkaan ohjattua ihmisiä kohti parempaa ja eettisempää elämää.

Tätä kautta kristinuskolle saadaan eräänlainen oikeutus. Jumalan hyvyys voi olla kiikarikiväärimiehen hyvyyttä. Ja kaikkivoipuus sitä että voi painaa liipasinta: Rudolf Bultmanin eksistenssiteologiasta : Kristinuskossa ei hänestä ole olennaista se, mitä on historiallisesti tapahtunut tai mitkä tulkinnat ovat oikeita. Hänestä merkitystä on vain sillä miten usko vaikuttaa ihmisessä. Jos joku löytää uskostaan hyvän elämän ja on hyödyksi myös lähimmäisilleen, näkökulma muuttuu. Kiväärimiehen ohjattuna olemisessakin voidaan nähdä hyvän uskonnon lähde.

Samalla "Phone boothista" löytyy uusi tapa tarkastella pahan ongelmaa. Kiikarikiväärimiehellä on valtaa ja hän on eettinen, ja kaikille tasapuolinen. Julmuudestaan ja kovuudestaan huolimatta hän on omilla säännöillään katsoen reilu. Mutta tietenkin samalla julma ja pelottava, joku voisi sanoa että sadistinen paskiainen. (Kovasti väheksytty arvonimi. Toivottavasti arvostukseni nousee silmissänne : minullekin tuo arvostettu titteli on myönnetty.) Raamattuhan korostaa että Jumala on mahtava ja viisas. Itse asiassa tämä antaa tilaa sille että kristinuskon Jumala ei olisikaan mikään "kiva kiiltokuvamies". Kaikkihyvyys ja/tai kaikkivoipaisuus voivat olla eräänlainen yleinen harhaluulo, levinnyt harhaoppi. Ehkä Hän on vain erityisen kyvykäs ja kohtuu eettinen.

En silti antaisi eettisyysmitalia kiväärimiehelle. Jos vanhassa vertauksessa kristitty ei uhkaile helvetillä vaan varoittaa avannosta, voidaan silti miettiä mitä tehdä sellaiselle joka tahallaan rakentaa sellaisen avannon johon ihmiset voivat puhua voidakseen saada heidät kuuliaisiksi.

Tämä teologia ei ehkä tee minusta kristittyä. Mutta hyvä näitäkin asioita on vähän miettiä.