Pieni huomautus ; Mikä negatiivinen uskonnonvapaus?

Kun julkisia tiloja siivotaan uskonnollisista symboleista ja yhteisiä tilanteita siivotaan rituaaleista, korostuu usein että ei ole oikeasti mitään uskonnollisesti neutraalia tilaa. Eli kaikki tilaratkaisut muodostavat ideologisen kokonaisuuden joka heijastaa tiettyjä arvokannanottoja ja ratkaisuja. Tällöin uskonnollisen tilaratkaisun vaihtoehtona on uskonnoton tilaratkaisu joka ei sekään ole uskonnollisesti neutraali.

Tämä kanta on siitä mielenkiintoinen, että se osuu usein yksiin toisen mielipiteen kanssa. Sen kanssa, että negatiivinen uskonnonvapaus (vapaus uskonnosta) olisi vähemmän tärkeää kuin positiivinen uskonnonvapaus (vapaus uskontoon).

Ja nämä kaksi näkemystä eivät ole keskenään yhteensopivia. Jos tila on todellakin eiuskontoneutraali, siinä ei ole mitään vapautta uskonnosta vaan se on nimrnomaan tietynlaisten arvojen ilmentämistä. Ideologia ja valtarakenteet ilmaistaan. Kysymys on tällöin viestistä joka taas on by definition positiivista uskonnonvapautta.

Keskusteluun osallistuvat ateistit toki korostavat että he ajavat negatiivista uskonnonvapautta, eli vapautta uskonnosta. Mutta he korostavatkin että tavoitteena on uskontoneutraali tila jossa ei ole ristejä eikä Dawkinsin, Stalinin tai edes Darwinin palvontaa varten rakennettuja pystejä. Jos tämä uskontoneutraalius on totta, negatiivinen uskonnonvapaus on tosiasiallinen tila. Mutta tämä on se jonka kristityt tulenpalavasti kieltävät virallisessa jargonissaan.

Mutta tietysti mitä tahansa voi odottaa ihmisiltä joiden käsitys positiivisesta uskonnonvapaudestakin on hyvin omituisesti uudelleenmääritetty. Hehän eivät nimenomaan kannata vapaata positiivista uskonnonvapautta jossa ateisteille on tarjolla vaihtoehtosanat joissa suvivirressä lauletaan "kauheesti joka paikkaa horistaa pappinen". Positiivisesta uskonnonvapaudesta puhuessaan tällä hetkellä kysymys onkin instituutioista ja politiikasta. Siitä mikä laitetaan yhteislauluksi ja mikä ideologia saa näkyvyyttä koulussa keskusradiossa tavalla jossa ei ole kysyntys siitä rukoileeko yksilö itse ruokailunsa aluksi vaan jossa tätä tehdään institutionaalisen keskusjohtoisesti kaikkia mukaan kannustaen. - Ikäänkuin kirkkoinstituutio olisi se jonka poliittinen valtarakenne ja sen levittäminen mahdollisimman laajalle olisi yksilöiden positiivista uskonnonvapautta.

Kun keskustelu ja sen sekaannukset ovat tässä tilassa niin ei voi odottaa oikein mitään. Kun se että kaikki tekevät kuten kirkko määrää ja osallistuvat kiltisti kaikkiin rukouksiin ja sanovat lopuksi "aamen" ja "kiitos" on sitä että "suvaitsevaisuutta ja joustoa on riittänyt puolin ja toisin ei voi oikeasti kuin miettiä että missä on se kristittyjen tekemä uhraus ateistien eteen. He eivät koskaan joudu menemään käytävälle kun kuunnellaan kunnioittavasti ja totellen jotain keskusradion Dawkinspuheita.

Tämä johtaa mielen siihen että kristittyjen jousto on jotain jota ei joko (a) tapahdu lainkaan, eli tosiasiassa vaan muut joustavat ja tätä kutsutaan vastavuoroiseksi koska kristityt ovat valtahegemoniassa niin syvästi että eivät edes tiedosta mitä muilta vaativat koska eivät koskaan itse joudu joustamaan (b) jousto on sitä että kristityt ovat väkivaltaisia paskiaksia ja jousto on siinä että he eivät laita pakanaa noitaroviolle vaikka kristityillä onkin kovasti valtaa kulttuurissa. (c) Jousto on sitä että isolla vaatimisella on saatu lain määräämät minimioikeudet, jotka kristityt saavat anelematta ihan itsestään.

Hengellisyys vai henki?

Uskonnollisen väkivallan kohdalla saadaan kohtuullisen usein kuulla siitä että vaarallisiin lahkoihin liittyisi jotain erityislaatuista. Ja että vain hyvin poikkeukselliset ihmiset liittyisivät niihin. Henkenä on oletus siitä että tavallinen ihminen ei helposti liittyisi mihinkään niin vakavaan koska "johan sen sanoisi järki". Todellisuus näyttää valitettavasti juuri muulta.

Tilanne on yhtä vaikeasti tajuttavissa intuitiolla kuin ns. Tukholma -syndrooma, jossa panttivangit kokevat sympatiaa heitä uhkaavalle taholle. Ja tämäkin koskee "aivan tavallisia uhreja". Ei tarvitse olla idiootti jotta lankeaa. Ja kenties väkivaltaisen uskonnon ja panttivankitilanteen välinen ero ei ole kovin suuri. Sillä uskonnoilla on aina tarjota asetta ohimolle.

Leppeämaineisen kristinuskonkin ytimessä on uhkaus "jos et tee ja ajattele kuten sanon niin Helvetti". Tämä ei ole tietysti ateistille relevantti uhkaus, mutta jos olet uskonyhteisössä se on vähintään yhtä aito uhkaus-lupaus kuin se, että terroristi laittaisi suuhusi käsikranaatin, vetäisi sokan irti ja sanoisi että niin kauan kun puret, ei käsikranaatti räjähdä. Siinä sitä sitten ollaan, vapaaehtoisessa pakossa.

Ja suoraan sanoen Pascalin vaaka on niin suosittu ja käytetty argumentti, ja pelastuksen korostaminen retoriikassa aidon hyvyyden yli niin toistuvaa että ei ole vaikeaa uskoa että valtaosa aivan tavallisesta maltillisestai uskonnostakin riittyisi vahvastikin Tukholma -syndroomaan.

Nähdäkseni tämä selittää myös sen, että tällä hetkellä näyttää olevan muotia että erilaiset uskonnolliset johtajat kannustavat uskovaisiaan "kommunikoimaan" ateistejen ja uskonnosta eronneiden kanssa. Yleensä nämä ihmiset - nimeltä voisi mainita vaikka Jolkkosen ja Puolimatkan - ovat sen mallisia että heidän kaikki uskonelämää ja ateismia koskevat lausunnot sikiävät halveksuntaa ja vittuilua ja vakavasävyistä syyttelyä. He ovat häijyjä ja olkiukottavia. En ole löytänyt kummaltakaan ainuttakaan lausuntoa jossa ateismi, uskonnottomuus ja muut konseptit olisi edes määritelty siten että kukaan ateisti tai uskonnoton katsoisi että tässä on heidän arvoistaan kysymys. Lisäksi ne eivät ole koskaan olleet kohteliaita, niissä on aina ollut se sävy että tässä on lähinnä voima jota vastaan pitää sotia ja johon kuuluvat ovat potentiaalisesti hyvinkin vaarallisia ja että tämä elämäntapa tarjoaa onnettomuutta ja johtaa arvojen katoamiseen ja yleiseen täpötäyteen pahuuteen.

Nämä "kommunikaation korostajat" toki korostavat että "eivät tarkoita" vittuilla, halventaa ihmisenä, haukkua tai kannustaa ihmisiä uskomaan että Pianka ja muut naturalistit ovat by definition potentiaalisia massamurhaajia ja kouluampujia. Mutta tämä ei ole relevanttia koska he eivät onnistu missään muussa, joten joko he eivät osaa kommunikoida ja heidän pitäisi luopua kaikesta siihen liittyvästä ammatinharjoittamisesta ja siihen liittyvistä ohjeistamisesta. Tai sitten he valehtelevat ja tietävät tasan että "kommunikaatiosta" ei ole kysymys, vaan tarkoituksesta harjoittaa laventaa hengellinen väkivalta yhteisön sisäisestä vallankäytöstä koko yhteiskuntaa koskevaksi vallankäytöksi.

Ja tosiasiassa suurin syy skismaan minun ja uskovaisten välillä on se, että he tulevat "kommunikoimaan". Joka tarkoittaa juuri aina jonkinlaista vittuilua. Vittuilua jota kuvaa se, että jos et vastaa olet hävinnyt. Ja jos vastaat niin "et ole ateisti vaan antikristitty". Jos olet uskonnoton, sinua syytetään myös arvotyhjiönihilistiksi jolloin sinulla ei olisi mitään oikeutta keskustella. Kommunikaatio koostuukin siitä että julistetaan ja vaaditaan kommunikaatiota ja jos olet erimielinen, et saa sanoa sitä ääneen koska jo ääneenlausuminen olisi nihilismin ulkopuolelle astumista jonka tämä "keskustleija" on määrittänyt kielletyksi ennalta ja sanaakaan vaihtamatta. Tämä määrittely ei ole ateistin määrittely vaan tämän julistajan määrittely.

Saisivat Jolkkonen, Puolimatka ja käytännössä kaikki uskovaiset oppia kommunikaation merkityksen uudestaan. Kun eivät vittuilisi-latistaisi-haukkuisi niin kenties saisivat joskus ystävällisen vastauksen. Tätä nykyä en usko että oikein kukaan uskovainen edes tietää mitä "keskustelu" on. Koko uskontokesksutelukenttä on suoraan sanoen pahuutta. Se on sitä että uskovainen tulee hetkenä minä hyvänsä nurkan takaa ase olalla ja yrittää tehdä sinusta panttivangin ja yrittää saada sinut Tukholma -syndrooman kautta ottamaan mahdollisimman monesta muustakin panttivankeja.

Minä olen yrittänyt asiallista keskustelua uskovaisten kanssa. Vuosien (yli 10 vuotta) toistuva, käytännössä lähes päivittäinen, jankkaaminen asian kanssa on saanut minut uskomaan että se ei ole ollenkaan mahdollista. Mutta että siltä ei voi välttyä. Sillä jokainen uskontokeskusteluun osallistuva uskovainen on jo jossain nurkan takana vetämässä liikkuvia taakse. Ja jos hyvä tuuri käy, kyseessä on vain sanallinen väkivalta eikä esim. tappouhkailu tai uhkaava läsnäolo. En kannusta yhtään ketään "kommunikoimaan".

Itse asiassa näenkin että uskonto vaatii selityksen mutta uskonnottomuus ei. Sillä Tukholma -syndroomakin on selitys jolla selvitetään poikkeama normaalista tilasta. Uskontoon pitää oppia ja kasvaa. Tämä tehdään aina perinnesitouttamisen ja kadotusuhkailevan hengellisen väkivallan kautta. Tämä näyttää uskonnon piirteeltä joka ei ole kulttuurisidonnainen.

---

Ei tämä tietenkään ole yhtään provo. Ei. Ihan tosissani kirjoitin joo varmasti. Ihan matkimatta uskonnollisten ateisteihin suhtautumistapaa heihin itseensä soveltamatta tein. Ei yhtään sarkasmia ja imitaatiota tässä ei.

Kristinuskon januksenkasvot

"Terroristiorganisaation vaarallisuus on suoraan verrannollinen sen saamaan ymmärrykseen ja hyssyttelyyn mediassa ja sen tehokkuus kääntäen verrallinen sen jäsenten ylläpitämään meteliin itsestään."
(Takkirauta)

Tietyssä määrin ylläoleva lausunto voidaan nähdä vähättelevässä mielessä. Sillä korostetaan sitä, että esimerkiksi maahanmuuttokysymyksessä mediassa aika isosti esille tulleet uhkailut ovat vain "pikku juttu". Asiasta on erimielisyyttä ja alaan koulutettujen parista löytyy myös näkemystä jonka mukaan "ei savua ilman tulta". Heistä vihapuhe on sotapropagandaan rinnastettavaa toimintaa jolla oikeutetaan tulevia väkivallantekoja. ; Kuitenkin tietyssä määrin mainittu pitää paikkaansa. Voidaan sanoa että väkivaltaa on sellaista jossa väkivallalla uhkailu on enemmän varoitusrituaali jolla vaiennetaan. Ja sellaista jossa hiljennetään vastapuolta väkivallalla ja jossa manööverejä ei pidä paljastaa ennalta koska muuten on Poliisi odottelemassa esteenä strategisesti tärkeän H -hetken koittaessa.

Tässä määrin esimerkiksi klassista natsimeininkiä on kuvannut tietty pömpöösiys. Uhkaavuutta on ollut eleissä, mutta se on ollut sen verran sirkusta että tätä on ollut yllättävän vaikeaa ottaa kunnolla vakavasti. Viime aikoina puheet ovat tältä osin hyssyttyneet huomattavasti - rasismi ja natsismi kun on korvattu paljon poliittisesti korrektimmalla islaminvastaisuudella ja maahanmuuttokriittisyydellä joiden alla ennen rasismin ja natsismin nimissä tehty toimita voidaan tehdä nyt. Vain vähemmällä vastustuksella ja enemmällä hyssytyksellä. Siksi ei pidä ihmetellä miksi homojen kulkueita on kaasutettu ja kirjastoihin käyty puukkojen kanssa vasta sen jälkeen kun maahanmuuttokriittisyys astui kuvioihin. Maahamuuttokritiikissä on tietysti se puoli, että se ei itsessään ole rasismia. Se on enemmänkin vain rasismihenkinen. Se luo tilanteen jossa moni einatsi nimenomaan suojaa natseja vaikka ei hyväksy natsismia. Sloganissa on siis selvästi jotain ansiota.

Siinä määrin missä lause on nähtävissä vakavasti, olisi syytä pitää kristillistä väkivaltakulttuuria äärimmäisen vaarallisena. Sitä nimittäin kuvaa tietty ... diskreettiys. Kyseinen ilmiö on lisäksi sellainen että sitä on hyssytelty. Asia on toki nyt ollut vahvasti muuttumassa. On esimerkiksi tulossa paljon kirjoja aiheesta. Niiden takana on vuosikausien teot. Ne eivät ole tulleet aiemmin julki koska se mitä itse olen oppinut kristillisestä väkivallasta on se, että kristinuskon väkivallalla on januksenkasvot.

Tämä liittyy oleellisesti siihen kysymykseen mitä tänään esitettiin "Metro" -lehdessä. Siellä kerrottiin että tiedettiin mitä uskonnon uhreille on tehty, ja että asiasta on silti aika vähän meteliä. Kysymys oli että kun ilmiö on tosi, niin miksi sitä ei näy missään. Tämä vähyys on jokin jonka perusteella moni näkee että ilmiötä ei ole olemassa. Kun ei ole media näkyvyyttä, ei tavallaan ole olemassakaan. Toisaalta jokainen tuppaa järkyttymään siinä vaiheessa kun selviää mitä kaikkea uskonnossa uskonnon nimissä ja uskonnon kautta voidaan tehdä toisille ihmisille. Tähän "hiljaisuuteen" on kuitenkin monia syitä. Yritän itse asiassa listata niitä tähän.

Ensimmäinen sääntö on se, että reagointeja on karkeasti ottaen kahdenlaisia:
1: Kun teot tulevat julki, ne ovat niin kauheita että niitä ei uskota. Ajatellaan että kristitty ei voi tehdä tuollaisia. Henkilö loukkaantuu oman vakaumuksensa puolesta. Esimerkiksi jos uskonto liitetään rasismiin voidaan selittää että Jeesus pelastaa kaikki.
2: Kun teot tulevat julki, niitä pidetään ihan normaaleina. Selitys onkin yleensä siitä miten teko on ollut oikeutettu. Esimerkiksi jos uskonto liitetään islamilaisten vastustamiseen ja se assosioidaan erityisesti tummaan ihonväriin, tätä pidetään oikeutettuna koska oman uskonnon mukaan islam on harhaoppi.
+: Ja tärkein tähän kohtaan liittyvä lisäys on se, että käytännön tasolla et juuri koskaan tiedä kumpaan luokkaan jokun tietty henkilö kuuluu.

Tämä jako on omituinen mutta hyvin oleellinen. Tämä näkyy "Ei oikea kristitty" -argumenttejen kautta varsin hyvin. On nimittäin niin että esimerkiksi kouluampumisten yhteydessä on korostettu että jos kristitty tekisi joukkoampumisia, se rikkoisi suoraan uskontoa vastaan. Näin selitetään että teot ovat itse asiassa ateistisia ja liitoksissa ateismiin. Samat ihmiset eivät kuitenkaan noudata tätä "dogman lukemista" silloin kun teko on selkeästi kristillisesti värittynyttä. Silloin korostetaan vain että "tekijä on hullu". Tämänlaisia tulee vastaan melko usein. Esimerkiksi vauva on voitu laittaa mikroon koska tässä on nähty demoni. Samoin pahojen henkien manauksien yhteydessä on kuollut ihmisiä. Yleisimpiä lienevät kuitenkin ns. hoitoon menemättömyyspuolet. "Tämä päivä" -blogissa on tähän liittyvä tuore juttu. Sen kohdalla oleellinen ero kristittyjen puolustamaan Jalovaaraan nähden on se, että tässä sattui kuolemaan ihmisiä. Jokainen tämänlaisen parissa toimiva leikkii tuurilla. Jos kuolemia ei tule, on se oikeaoppista. Koska kristityt uskovat ihmeparanemiseen ja demoneihin, onhan molempia faktakirjoista suurimmassa, "Raamatussa". Jos joku kuolee on selitys että "hulluja on ateisteissakin" ja selitys ei liity ideologiaan vaan mielenterveyteen. (Ja samat tyypit loukkaantuvat jos minä sanon uskovaisia kohkaajia hulluiksi. Body count eli tämänlaisissa tapauksissa pohjimmiltaan tuuri erottaa ihanneuskovat ja uskontopöpit toisistaan.)
1: Itse näkisin että hullut ihmiset tekevät hulluja asioita ja siksi hullut ateistit värittävät tekonsa ateismilla ja hullut uskovaiset uskonnolla. Mutta aika harvat uskovaiset ovat valmiita tähän. Heistä hun ateistisesti värittyneen rikosselityksen kohdalla ideologia on tärkeä. Mutta kun kristitty tekee mitä tahansa, se on selitettävä muulla kuin dogman kautta. Se, että suoraan torjuu ajatuksen että vauvasta on kasvamassa antikristus ei olekaan enää ateismia ja naturalismia, kun joudutaan elämään mikrossa käväiseen kuolleen vauvan kanssa.

Ylläoleva oli lähinnä tuomassa huomiosi. Sillä tosiasiassa se kuvasi vain yhden linjan uskovaisia. Tosiasiassa tämä jakolinja fundamentalistisiin suuntauksiin ja leppeimpiin suuntauksiin ei ole oleellinen. Oleellinen on idea siitä että kritiikki ohitetaan joko sellaisena että se on oikein. Tai sellaisena että se ei koske oikeasti kristittyjä. Kaikki kritiikki kohtaa periaatteesa täsmälleen saman idean. Uskonnollinen väkivalta on joskus uskovaisista "kamalaa". Silloin se selitetään vääräoppiseksi. Monesti väkivalta on kuitenkin "ihanaa" ja silloin sille keksitään oikeutus. Molemmissa tapauksissa tekojen välillä voi olla hyvinkin marginaalisia eroja. (Jos sinut hakataan ihonvärin vuoksi tai sen vuoksi että olet islamilainen, ihmiset saivartelevat rasismi -sanan merkityksestä jos eivät ole uhreja vaan ovat kristittyjä väkivaltailijoita.)

Ongelmia tulee kuitenkin siinä että usein näihin tekoihin ajautuva on hyvin varovainen. Tässä kohden toiminnan kuvaukseksi sopinee määritelmä "se on oikein mutta ei laillista". Lakia voidaan hyvin tässä kohden kiertää koska jos laki ei ole kristillinen niin laissa on vika. Sitä vastaan on oikein kapinoida koska se tukee oikeaa uskoa. Siksi tekijä haluaa yleensä samanaikaisesti oikeuttaa teon, mutta kiertää rangaistuksen. Tämä ei nimenomaan riko heidän oikeustajuaan vastaan. Päin vastoin, tämä kikkailu on heidän oikeustajunsa suora seuraus.

Tästä päästään toiseen sääntöön. Toinen sääntö on se, että uskovaisia on karkeasti ottaen kahdenlaisia:

1: Kun teot tulevat julki, ne ovat niin kauheita että niitä ei uskota. Ajatellaan ihan suoraan että kristitty ei voi tehdä tuollaisia. Siksi oman vakaumuksen puolesta loukkaannutaan. Asiasta helposti pestään kädet ja irtaudutaan asiasta sen sijaan että sille tehtäisiin jotain.
2: Kun teot tulevat julki, niitä pidetään ihan normaaleina ja hyväksyttävinä. Teot eivät ole kamalia koska nehän seuraavat Jumalan lakeja.
+: Ja tärkein tähän kohtaan liittyvä lisäys on se, että käytännön tasolla et juuri koskaan tiedä kumpaan luokkaan jokun tietty henkilö kuuluu

Tässä ytimessä on se, että tosiasiassa väkivaltailu ei ole valtavirran toimintaa. Väkivaltainen kristillisyys on vähän samanlainen kuin maahanmuuttokritiikin ja rasististen iskujen suhde. Valtaosa tuottaa hyssyttelyä. Pieni marginaali tulkitsee tämän hyssyttelyn sotapropagandaksi. Näitä ei oteta vakavasti koska sitä hyssyttelyä on paljon.

"Älä käännä koskaan kenellekään uskovaiselle selkääsi jos et ole aivan varma siitä että haluat siihen puukon."

Tärkein asia on kuitenkin mekaniikassa. Kristillinen väkivalta on hyvin erilaista kuin natsipellejen pömpöösi iloittelu. Se on hyvinkin salattua. Se oikastaan paljastuu vain väkivallan kohteille. Pienen alkusoiton aiheeseen saa huomaamalla mikä on aivan leppoisan uskovaisten uskontoryhmän vallankäyttöstrategia. "ryhmän ylläpitäjät sensuroivat harhaoppisena pitämäänsä materiaalia ja lähettävän ryhmän jäsenille yksityisviestejä, joissa kyseenalaistetaan näiden uskonnäkemyksiä." Tekijät kiinni jäätyäänkin selittävät asiaa parhain päin ja hyssyttelevät. "Yleisimpiä hengellisen väkivallan muotoja, joihin joudumme puuttumaan, ovat syntiin kehottaminen ja Raamatun vastaisen materiaalin levittäminen." Nähdäkseni puolustelun erot ovat semanttisia. Moni kokee väärän uskonnollisen mielipiteen Raamatunvastaisuudeksi. Tämä ei toki ole mitenkään kovaa pelottelua josta pitäisi nostaa kauhun kädet suun eteen. Se nostaa kuitenkin esiin sen, että tärkeimmät keinot joita uskovaiset käyttävät on nimenomaan sensuuri ja henkilökohtaiseksi asian vetäminen.

Uskonryhmien tärkein julkisen hallinnan keino onkin pahstuminen. Pääsääntö onkin se, että uskovaisten ryhät tuottavat närää koska uskovaiset pahastuvat. Ateistien ryhmät tuottavat närää koska uskovaiset närkästyvät. Uskovaisten ryhmät mieluusti suojelevat keskustelukenttänsä koska "tämä ei ole debatointipaikka vaan henkisen kasvun ja omassa uskossa syvenemisen paikka." Ateistien puolella vastaava ei käy koska "mehän vain haluamme herättää keskustelua ja tuoda esiin toisenkin puolen ja kritisoida". Ja jos uskovainen ei kritiikittä saa suoltaa vakaumustaan hän pahastuu jälleen. There is a pattern. Ja se on kaikkialla. Se koostuu hyssyttelystä.

Mutta väkivalta. Se ei ole koskaan julkista. Jos uskovaisten kanssa keskustelusa voi oppia jotain, se on se että keskustelut halutaan aina siirtää mahdollisimman henkilökohtaisiksi. Mielellään sellaisiksi että siitä ei jää rekisteriä. Foorumeilla esimerkiksi argumentteihin ei osallistuta julkisesti - sehän esimerkiksi kasvattaa riskiä että joku osaa vasta-argumentin siihen mitä on itse heittänyt. Sen sijaan lähetetään tunkeilevia yksityisviestejä. Asia ei yleensä jää tähän. Jos mahdollista niin pitää käydä kotona tai työpaikalla juttelemassa kasvokkain. Aivan rauhallisetkin uskovaiset tekevät tätä. Ja se ei vielä ole väkivaltaa. Se on tungettelua ja sosiaalista perseilyä ja osoitus siitä että usko vie kyvyn asettua toisen asemaan ja vie tietyssä määrin taidot ns. asialliseen käytökseen. Mutta kusipäisyys ei ole rikos eikä siitä pidä sellaista tehdäkään.

Mutta kun sanoin "juttelu" korostan että ei se aina jää jutteluksi. Ellei juttelu tarkoita uhkaavaa läsnäoloa, sitä että vieressäsi ajaa auto josta veivataan ikkuna auki ja näytetään kyynärspäätä ja ajetaan rauhallisesti vieressä sanomatta mitään. Tämänlaisia on tietysti vaikeaa saada näytöksi poliisille. Tiet ovat julkisia ja ihminen saa seistä ja "odottaa kaveria" ja "olla pahalla tuulella" työpaikkasi lähellä vaikka joka päivä. Tämä on silti ns. "vitun pelottavaa". Ja tämä nähdään usein oikeutetuksi. Tässä yksi syy on syvä ero ateismin ja uskonnon välillä. Nimittäin se, että ateismi ei ole uskonto ja uskonto taas by definition on. Uskovaiset tunnistavat tämän eron usein "arvotyhjiönä". Mutta sen takana oleva voima on jotain vähäsen muuta. Jos nimittäin ateistin sukulainen käännytetään uskovaiseksi, ateistit kutsuvat tätä halveksivilla nimillä. Mutta jos uskovaisen sukulainen käännytetään ateistiksi, tämä nähdään käytännössä Helvettiin joutuneeksi. Se mikä on ateistille mielipiteenmuutto naurettavaksi hölmöilyksi ja taikauskosoopaksi on uskovaiselle murha. Tästä voi seurata vaikka mitä. ~ Ja tästä seuraa helposti jotain jota ei koskaan merkitä nimelle "viharikos". Sillä evolutionismi tai ateismi tai "homoasiamies" ei ole ihonväri. Kun tummahipiäinen saa turpaan siitä tulee helposti viharikos silloinkin kun se ei ole. Kun ateisti saa turpaan uskonnollisista syistä hän käytännössä vain saa turpaan. Hän näkyy pahoinpitelytilastossa ja kasvattaa "ateistien ja pahoinpitelyjen välistä korrelaatiosta" eikä kavata tilastoissa suinkaan mitään "uskovaisten tekemiä viharikoksia".

Uskonnollisen väkivallan tekijä on lisäksi korostetun renegade. Hän ei suinkaan kerro yhteisölle teoistaan. Tämä on siitä vittumaista että jos sinua vaikka piinataan yksityisviesteillä ja vuodat niitä julkisuuteen, lausuja helposti kiistää mitään sellaista koskaan kirjoittaneensakaan. Tämä muuttuu syyttelypropagandaksi. Toisaalta täsmälleen vastaavaa tapahtuu jos tekee ylitulkinnan ja syyttää syytöntä. Olen ollut osallisena molemman laatuisissa tapauksissa ja tiedän miten ulkopuolisen on lähes mahdotonta tietää mikä on asian oikea tola. Sillä viestintä on yksityistä. Täsmälleen sama tapahtuu myös poliisin edessä. Tilanne on usein "sana vastaan sana". Ja tästä ei tule tuomioita koska todistamisen taakka on syyttäjällä. Puolustautuminen tälläisessä tilanteessa on vaikeaa.

Ja tärkein asia on siinä että valtaosa väkivallasta on "vapaaehtoista pakkoa". On hyvin vaikeaa selittää asiaa muuta kuin selittämällä esimerkkejä. ; Esimerkiksi itse olin hyvin vaikuttunu ja pahastunut kun eräälle nuorelle sattui vahinko. Tätä kutsutaan nimellä teiniraskaus. Uskovaiset vanhemmat eivät hyväksyneet abortin ajatusta. Ja eivät hyväksyneet myöskään yksinhuoltajuuden ajatusta. Joten asia hoidettiin siten että raskauden molemmat osapuolet ajettiin naimisiin. Ukaasina oli se, että jos ei elä oikein vanhemmat eivät voi auttaa lapsen kasvatuksessa tai taloudellisesti. Eivätkä voi pitää ja huoltaa ja elättää omassa kotonaankaan. Tempussa on mukana sekä sosiaalinen lupaus hylkäämisestä - joka tehtiin kristilliseen tapaan siten että jos syntinen eheytyy niin sitten muutetaan tilannetta. Että apu katoaa niin kauan kun ei ole ideologisesti oikeaoppinen. Ihminen jätetään yksin jos ei noudata uskontoa. Ja mukana on myös taloudelliset pakotteet. Teinin on nykyään inaisen vaikeaa tulla toimeen omillaan ilman ammattikoulutusta. Teknisesti tässä ei tietysti ole "Pakottamista" väkivallalla. En usko että se on suoraan rikos. Mutta temppu on silti vähintään törkeä. Tämä ei tietysti ole ainut tapaus ja tiedän myös että ihmiset ovat tehneet sala-abortteja joista ei ole kerrottu kotona koska tästä olisi seurauksia.

Tämänlaisiakin on tietysti vaikeaa näyttää toteen. Ne jäävät lähinnä rajatun lähipiirin tietoon ja sen ulkopuolella esille nousevat sanat "herjaus" ja "haastan oikeuteen jos asia vuotaa" ja muut taktiset lauselmat. Ja tekijät ovat taatusti ns. moraalisesti oikeutetun tunteen alaisia. Että kaikki on hyvin kun on lapsenlapsi jolla on isä ja äiti jotka ovat aviossa.

Lisäksi kirkko ei tosiasiassa ole koskaan tehnyt yhtään mitään. Kritiikkiä on turha viedä eteenpäin koska kirkko hyssyttelee ja ottaa tietysti huoleen ennen kaikkea syytetyn oikeusturvan. Ja väkivaltakulttuuri on nimenomaan diskreetti kohdistettu eikä julkinen rituaaliuhkaileva. Paha uskovainen on januksenkasvoinen tyyppi joka käy kylässäsi, juo kahvia kanssasi, hymyilee sinulle päin naamaa. Ja menee sitten kotiin kirjoittelemaan pikkupikku anonyymejä tappouhkauksia jotka kantaa laatikkoosi.

Kirkko välittää lisäksi muutoinkin lähinnä yhdestä asiasta. Nimittäin jäsenmäärästään. Kirkkopolitiikka on karkeasti sanoen tiivistynyt yhteen lukuun jolla sen olemassaoloa oikeutetaan. Ja siksi se on hyvin varovainen tarttuessaan ylilyönteihin. Ne kun ovat huonoa PR:ää. Jos olet uskontojen uhri, saat olla melkoisen varma että kirkko uhraa sinut ihan ilman tunnontuskia tärkeämmän arvon, maksavien jäsenien, edestä. Siksi asiat hoidetaan sisäisesti nuhteluin ja anteeksipyyntövaatimuksin. (Ja esimerkiksi lestadiolaisyhteyksissä uhrin antama anteeksianto on ollut tärkeä koska muutoin hän ei ole hyvä armelias kristitty. Uhri joka ei anna anteeksi onkin sitten rikollinen.)

Siksi onkin huomattavaa että kun muutama vuosi sitten "Helsingin Sanomat" nosti esiin piiloteltuja pedofiliatapauksia uskonlahkojen puolesta, keskustelussa paheksuttiin sitä miten "Helsingin Sanomat" pitää missionaan uskontojen tuhoamista. Tämä johtuu itse asiassa siitä että uskontokritiikki koetaan lähes aina henkilökohtaisesti ja vain siten. Tästä on seurannut varsin omituinen trendi. Nimittäin se, että jos nostaa esiin yhteisöjen parista nousevan väkivallan, on vaadittu että uskovaiset irtautuisivat ja pesisivät kätensä tästä aktiosta. Ja samoin kriitikolta on vaadittu jotain pitkää sepustusta siitä että miten asiallisiakin uskovisia on. Uskontokritiikin kannalta tilanne on hyvin sairaalloinen, koska sitä voi hieman verrata lääkärissäkäyntiin tai autohuollossa käyntiin. Kun menet autohuoltoon tai lääkäriin, on järkevää kertoa missä on kremppaa. Ei tarvitse sanoa että tämä ja tämä osa on ehjä. Tehtävänä ei myöskään ole pestä käsiä ja irtisanotua tästä pahuudesta. Tehtävänä on tehdä asialle jotain. Moni uskovainen onkin hyvä juuri sillä tavalla että he ensin epäilevät että mitään pahaa on tehtykään. Ja seuraavaksi he selittävät että he eivät yksilöinä ole tuollaisia. Ja pahantekijä jää vakaumuksineen ilman mitään. Uskovaiset irtisanoutuvat hänestä, mutta antavat hänen jatkaa touhujaan täsmälleen niin kuin ennenkin.

Siksi ei pidä ihmetellä että viime aikoina uskonnolliseen väkivaltaan liittyvät asiat ovat tulleet julkisuuteen sitä kautta että siitä on kirjoitettu kirjoja. Sillä kirkko ei näitä asioita hoida. Omien ja vierestä seuraamieni tapausten kautta olenkin melko varma siitä että ainut mikä estää monia uskovaisia on laki ja poliisi. Jos nämä muuttuisivat ja joku joukkoteloittaisi ateisteja julkisesti Senaatintorilla. Puolet papeista itkisi silmänsä kipeiksi illalla kotona. Toinen puoli masturboisi että jess kun oli kivaa. Julkisissa lausunnoissa teoista esitettäisiin virallista jargonia etkä tietäisi kuka itkisi ja kuka runkkaisi. Mutta tällä ei ole oikeastaan paskankaan väliä koska olet kuollut.

Loppukaneetti:

Uskontokritiikissä ollaan hiljaisia seuraavista syistä:
* Väkivallassa uhri sitoutetaan yhteisöön tavalla joka estää avun hakemisen ja saamisen. Taloudelliset ja sosiaaliset sidokset estävät vaikka teot olisivat miltei mitä tahansa.
* Uskonnollinen väkivalta on usein vaikeasti näytettävää. Se kun pyrkii henkilökohtaisuuteen ja vaikeasti todennettavaan ahdistavuuteen. Ja jos siinä on suoraa väkivaltaa se peitetään muunlaiseksi väkivallaksi.
* Uskontokritiikkiin suhtaudutaan siten että kriitikolla on kädet täynnä töitä. Käytännössä todistaminen on tehtävä monelle ihmiselle yksi kerrallaan. Käytännössä aikaasi samanaikaisesti sidotaan yksityisviestipuolustuksiin.
* Uskontokritiikin esittäminen on hyvä keino saada lisää uskonnollista väkivaltaa. Yhteisö rankaisee.
* Uskontokritiikkiä on kaiken kaikkiaan helvetisti mutta sitä sensuroidaan siten että valtaosa siitä on lähinnä uskonnon uhrien näkyvissä.
* Uskontokritiikkiä on yllättävän helvetisti mutta se ohitetaan kutsumalla sitä "uusateismiksi" ja leimaamalla se joksikin joka koskee "anglosaksista kulttuuria". Tämä automaatti estää lähes kaiken. Väärinteko ei kohdistukaan siihen mihin se kohdistuu koska se viittaa johonkin rapakon taakse. (Samanaikaisesti kun juuri sitä rapakontakaista anglosaksista uskontokultturia ladataan suomeen copy-pastein ja apologeetikkojen käännösartikkelein.)
* Uskontokritiikkiä ei kannata tehdä koska se ei johda mihinkään seurauksiin. On aivan turhaa miettiä onko kirkko hyväntahtoinen vai ei. Kun apua ei saa, ei olotilaa kannata pahentaa.

Uskontojen uhrien pitäisikin tajuta että he eivät tavallaan edes voi tehdä mitään. Kaikki mitä he tekevät on käytännössä tilanteen pahentamista entisestään. Sillä uskonnollisen väkivallan vaarallisuus on suoraan verrannollinen sen suojakseen saamaan hyssyttelyyn. Ja sen tehokkuus on kääntäen verrannollinen sen näkyvyyteen. Ja uskonto on yhteisö jonka elinehto on se, että myy pehmokuorta ja liittää uskonnon eettisyyteen, hyvyyteen ja rakkauteen. Tämä brändääminen on kierolla tavallaan aina hyssyttelyä - jopa silloin kun sitä tekee rakkaudellinen hyvä uskova joita valtaosa uskovaisista onkin. Ja uskovaista väkivaltaa diskreetimpää väkivaltaa on vaikeaa keksiä. Christofascistit eivät pommita autoja. He tuhoavat ihmisiä hilaisella täsmäkohdistuksella. Eikä oikein kukaan myönnä heidän olemassaoloaankaan. Kaikista vähiten ne jotka ovat sellaisia itse.

ristin muotoiseksi plussaksi

Kotimaa uutisoi siitä miten Oulussa ollaan järjestämässä "Pappien agnostikkoiltoja" joiden tehtävä ei ole kirkkopoliittinen. Eli tavoitteiksi on asetettu keskustelun herättäminen eikä käännyttäminen. "Tarkoituksemme on viestiä siitä, että annamme tilaa keskustelulle sen sijaan, että olisimme tarjoamassa heti kärkeen omia valmiita näkemyksiämme." Suhtaudun tämänlaiseen periaatteessa positiivisesti. Tosin on hyvä miettiä sitä, että kirkko ei tosiasiassa ole kovin neutraali paikka pitää näitä keskusteluja. Ja jos uskonnoton menee yksin uskovaisten sekaan, tästä seuraa sosiaalinen valtaepätasapaino. Joka ei suinkaan johda siihen että ollaan tyytyväisiä kun saadaan keskustella vaan kysytään enemmänkin sitä että "miksi pitäisi olla kiinnostunut tämänlaisesta in first place?" Olen siis varauksellinen mutta en suoraan tämänlaista ajatusta vastaan. Kysymys on enemmän asioiden järjestelyistä ja detaljeista kuin koko teemasta.

Teema on kuitenkin suututtanut monia uskovaisia. Jo tähän kyseiseen tekstiin on saatu pari kommenttia jotka heijastelevat asiallista päätä tästä keskustelusta. "Voisi syntyä hyvinkin luova keskustelu, jos mukana on joku, jolla on omakohtainen suhde Jeesukseen. Mutta jos kysymys on tavanomaisesta uskonnollisesta kiertelystä ja kaartelusta pelastusta varten avatun oven edessä, ei se johda minnekään. Toivottavasti odotettavissa on parempaa." ... "Ihmettelen, miksi kristillisen seurakunnan papit lähtevät tällaiseen itsessään tärkeään dialogiin kyselevien ja epäilevien kanssa negatiivisten väittämien kautta. Se kieltämättä näyttää raflaavalta ja vetää puoleensa lukijan huomion, mutta synnyttää myös tahattoman vaikutelman, että kyseiset papit itse edustaisivat näitä väittämiä. Ja sehän ei liene totta. Voi olla, että uskossa ja Raamatuissa oikein väkevä väittelijä voi kääntää tämänkin negaation isoksi, ristinmuotoiseksi plusmerkiksi. Itse hyvin heikkona veljenä lähtisin mieluummin liikkeelle vaikkapa väitteistä "Jumala on" ja että "taivaassa on vielä tilaa". Niistä käsin voisin yrittää kohdata epäuskoisen maailman haasteen samalla ehkä jotenkin välittäen sitä, kuinka Jumala omalla kohdallani on nostanut epäilyksen oven kerrallaan saranoiltaan pois ja avannut tien luokseen."

He selvästi näkevät että tehtävänä tulisi olla käännyttäminen eikä keskustelu. (Apologeetikot ovat muuttaneet keskustelu -termin sisällön käännyttämiseksi ja uskonnossa on vain tämä yksi sallittu keskustelun muoto. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että he eivät koskaan keskustele sillä sanan merkityksellä millä tämä keskustelusana on luotu.) Tämä onkin hyvin yleinen teema kaikessa uskontokeskustelussa. Sitä myydään keskusteluna. Se ei käytännössä juuri koskaan ole sitä. "Olemme kiinnostuneita sinusta" tarkoittaa käytännössä "kerro elämästäsi että saan pommittaa sinua kasalla epämääräisiä argumentteja ja persoonaan käyviä manipuloimisyrityksiä." Käytännössä yksikin tämänlainen julistaja estää kaikki paitsi yhden näkemyksen. Sillä hänellä on uskonnonvapaus ja oikeus kertoa oma vakaumuksena ja huutaa sitä kaikkien erimielisten päälle.

Asia on tietysti osa kirkon strategiaa ja minulle on sama kumpaa he käyttävät. Se, miten toimin riippuu vain oleellisesti niistä ratkaisuista joita he tekevät. Ja juuri tämä onkin asian syvin ongelma. Apologeetikot kertovat elämäntarinoita, ihmekertomuksia ja anekdootteja ja halveksivat erimielisiä. Ja tämä on se strategia jota on käytetty aina. Nyt kun vastassa on selvä ongelma - hyvin laajamittainen maallistuminen joka rehellisesti ottaen on kirkon ongelma koska ne mouhottajauskovat ovat kenties dogmin mukaan oikeassa, mutta heidän rahalla kooltaan ylitsekasvanut pulju ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin. Apologeetikkojen ratkaisu tilanteeseen joka on jo havaintojen valossa osoittautunut toimimattomaksi on se, että tätä toimimatonta ratkaisua jatkettaisiin. Uskonnottomana en tietysti voi muuta kuin kiittää, sillä tämänlainen stratgia ylläpitää, vahvistaa ja uudelleenluo kuvaa uskontoa suvaitsemattomien mouhottajien pelikenttänä. Se on kuin antaisi lisää kannattajia ateistiseuroille.

Asiassa on toki muukin teema kuin muuttumattomuus. Teema on itse asiassa se, että uskonto on hyvin harvoin menossa siihen suuntaan mitä "pappien agnostikkopäivät" yrittävät. (Ja jo sen vuoksi suhtaudun niihin suopeasti ; Vaikka ne epäonnistuisivat detaljeissaan ne olisivat kuitenkin yritys oikeaan suuntaan. Trendin suuntaakin on hyvä vilkaista.) Se on nimittäin se, että uskonto on radikalisoitumassa. Tai itse asiassa sana radikalisoituminen on väärä. Radikalisoitumisesta on tullut julkisempaa ja hyväksyttävämpää.

Asiassa on kaksi puolta. Ja kumpikaan niistä ei ole uskovaisille kiva asia.

Ensinnäkin ikävät käytänteet ovat saaneet julkisuutta. Eli uskonnon parissa tehdyt väärinteot tulevat julkisuuteen. Minun uskossaoloaikanani ei ollut keinoja. Nykyään on kamerakännyköitä ja muuta vakuuttavaa dokumentaatiokeinostoa. Ja jos lehdet eivät ole kiinnostuneita, youtube ja muutama tunti facebookissa takaavat että aineisto leviää eikä sitä voi mikään valta poistaa netistä ikinä. Tässä kulttuurissa sensuuri on vain "Streisand effectin" lähde.

Ei ole kovin kauan aikaa siitä että jos ateisti moitti että uskontojen parissa tehdään vääryyksiä, heille sanottiin että ateistien harjoittama kritiikki oli epäosuvaa ja epäuskottavaa. Että keskittyminen fundamentalisteihin, räyhääjiin ja vastaaviin oli väärin, loukkaavaa ja turhaa. Kysymys siirtyi siihen että uhreista ei välitetty paskaakaan vaan moitittiin että jostain pedofiilipapista puhuminen oli loukkaavaa uskonnolle, että pitäisi olla armelias kun kaikkialla tehdään rikoksia. Ja huomaamatta jäi että vain uskonnon parissa toimintaa suojellaan. Lakipykäliin ja prosesseihin vetoaminen ja epäusko ja väite siitä että kriitikko ei tunne kritiikkinsä kohdetta (vaikka kriitikon peräsuoli vuotaisi verta ja takana olisi mikä sensuroiduksi tallaaminen) oli se standardivastaus jonka tiesi saavansa jo ennen kuin asiaa edes nosti esille. Joku oli opettanut hokeman "uusateisti osuu anglosaksiseen kulttuuriin eikä se koske luterilaista Suomea" ja "uusateistit eivät ymmärrä kritiikkinsä kohdetta ja keskittyvät loukkaan materiaaliin, mutta mitä muutakaan voi odottaa koska Stalinin hirmuteot, Hitler ja darwinistien eugeniikkaprojekti." (Ja valtaosa näiden hokemien lausujista ei edes tiedä mitä "anglosaksinen" ja muut heidän käyttämänsä termit tarkoittavat tarkalleen ottaen.)

Nykyisinkin tilanne on toki se, että jos olet uskonnoton ja nostat kokemuksiasi esille, se on VÄÄRIN. Ja on tätä jo lähtökohtaisesti ja periaatteelisesti. Aivan asioista ja tapahtumista riippumatta. Nykyään uskovainen sentään saa sääliä ja sympatiaa jos tuo väärinkäytöksiä esille. Esimerkiksi "Kirveellä taivaaseen?" -kirjoitus on teksti joka hyväksytään uskovaiselta mutta ei ateistilta. "Jaksan aina vain miettiä sitä, että miksi "oikeaoppisten" uskovaisten puheet ja toiminta perustuu tai ainakin näyttäisi perustuvan useimmiten ankaruuteen, sydämettömyyteen, tiukkuuteen ja "kovapanosammuntaan" kun he opastavat ihmisiä taivaaseen. Jos ja kun kerta Jumala on se, joka sydämen polvet notkistaa ja lahjoittaa uskon, niin mihin mitään palopuheita, patistamisia, painostamisia, nöyryyttämisiä, nujertamisia, niskalenkkejä ja möykyttämisiä tarvitaan? Monet sellaiset ihmiset, jotka ovat muuten tosi lempeänoloisia, muuttuvat heti ankariksi ja hymyttömiksi jäykiksi patsaiksi, kun tulee puhe uskonasioista. Hommasta näyttäisi useimmiten olevan armo, rauha, rakkaus ja lempeys tosi kaukana." Uskonnottomalle tämä tarkoittaa käytännössä sitä että tapahtumia ei kielletä, vain niiden merkitys kielletään.
1: Merkitys siinä mielessä että niillä saisi mitään ymmärrystä siihen miksi ei symppaa uskonpainostuskäännyttämistilaisuuksiin yksin monen uskovan keskelle tulemisia. Merkitys siinä mielessä että uskovaisille ja heidän järjestöilleen ja saarnamiehilleen olisi mitään mietittävää siinä että kannattaako tälläisiin tekoihin lietsoa puheilla ja asennevammoilla. Ja jos teolle ei keksitä suoraan oikeutuksia, saivarrella vastuuta uhrille ja suoraselkäisesti sanottaisiin että pahasti on tapahtunut ja että niin ei saisi olla niin siltikin asia on niin että (a) tukea ei saa (b) tekijän toimia ei rajoiteta, koska hänhän on yksin vastuussa - joten yhteisö voi ilmeisesti saman tien suojella tätä.

Ennen aggressiivisista asioista mouhotettiin jossain seurakuntanurkkauksissa. Nyt niistä painetaan kirjoja. Pienessä mittakaavassa tämä näkyy jopa siinä että lievemmässä uskontokirjoittelussa on jännittäviä piirteitä Eemil Anton selittää blogissaan "Kyllä meitä nyt hemmotellaan, kun koko ajan ilmestyy aivan tajuttoman mielenkiintoisia kristinuskoa käsitteleviä suomalaisia uutuuskirjoja. Vielä muutama vuosi sitten valittelin itsekseni, kuinka lällyä tavaraa kristilliset kirjakaupat ovat pullollaan. No, ovat ne ehkä nytkin, mutta lisäksi on alkanut ilmestyä todella kutkuttavaa kirjallisuutta." Ei ihme että mainitut kirjat - kuten Nylénin uusi kirja - edustavat aggressiivista apologetiikkaa. Sellaista jossa on taatustu kuunneltu "maailman tuulia" ja joissa on niitä ns. "angolsaksisia vaikutteita". ~ Uskontopiirit on siis itse asiassa hyväksymässä tämänlaisen aggressiivisen toiminnan. Sitä on tehty aina. Mutta ennen sitä on vähän paheksuttu, ei toki sellaisella tavalla että sitä oltaisiin jarrutettu. Tietyllä mielellä on suoraselkäisempää sanoa että "joo, tätä ateistien ja uskonnottmien kiusaamista me ihan oikeasti kannatetaan Hyvyyden nimissä" kuin jatkaa sitä perinteistä hyssyttelyn, piilottelun ja kiistämisen henkeä. Apologetiikka on in. Ja ateismiin pitää suhtautua siten että he ovat vastustajia joita bashataan tai joiden tärkein rooli on se, että heillä ei ole mitään vakavasti otettavaa kantaa vaan heidät pitää käännyttää. Ateistien, uskonnottomien ja muiden rooli on se että heidät tuomitaan ihmisinä. Ateisti ei voi olla oikeaoppinen ateisti ja eettinen, joten ehyt kokonaisvaltainen ihmisyys on heille vain potentiaalina, sitä kautta että heistä ehkä saadaan kristitty. Tämän ulkopuolella heitä ei ole olemassa. Heidän ihmisarvonsa ja uskonnonvapautensa ovat abstraktioita, jotain jota kannatetaan ideaalina joka ei näy missään heidän kohtelussaan.

Samalla myös muu uskonnollinen toiminta on tullut aggressioissaan julkisemmaksi. Esimerkiksi tuoreessa Voima -lehdessä kerrottiin miten ihmisoikeusasioista raportoimisessa on omituinen "israelilmiö". "Puhuin Pohjois-Korean loikkarien hengenvaarallisesta matkasta Kiinan kautta Etelä-Koreaan. Kukaan ei huutanut puhelinvastaajaani, että olen ammattitaidoton, aivopesty lutka, jota pohjoiskorealaiset käyvät päivittäin panemassa. Ei mikään ihme, ettei toimittaja osaa olla puolueeton! (Tällainen kuulemma on suhteeni palestiinalaisiin.)" Eli jos joku tekee ihmisoikeusrikoksen missä tahansa muussa paikassa, ei vaadita "neutraalia kannanottoa" vaan on oikein että journalisti tuomitsee teon. Israelin kohdalla sen sijaan vaaditaan että Israelille annettaisiin yhtä paljon tilaa ja seulottaisiin mitä uhrin suku ja kansanryhmä on aikaisemmin tehnyt jotta ihmisoikeusrikos voitaisiin tehdä vitivalkoiseksi kaikesta pahuudesta sillä että vedotaan kostoon ja muihin vastaaviin pohjimmiltaan todella eettisiin konsepteihin. "Radio-ohjelman lopuksi onnittelin haastateltaviani heidän ensimmäisistä tappouhkauksistaan, jotka tulivat ohjelman aikana nettisivuilla olevaan shoutboxiin." Olennaisin asia jonka itse opin, oli karu opetus. Oletin että uskontoasioista keskustelu voisi olla asiasllista, rakentavaa ja kiinnostavaa. Koska kyllähä ne uskovat siihen rakkauteen uskovat. Karu totuus on esimerkiksi se, että kreationistien lieveilmiönä suomessa on epämääräinen tappouhkailu. Oleellista on se, että tämä uhkailu-uhittelukulttuuri on ollut marginaalin lieveilmiö jo ennen tätä uskonkäännyttäjien yleisasenteen julkistumista joka on ollut samalla paljastava että oikeuttava. (Vähän kuin petoviha jota jokin aikaa sitten kiistettiin olemassaolevaksi, mutta joka on nyt oikeutettua lasten puolustamista.) Katson tulevaisuuteen ja se ei ole kovin positiivinen. Jos apologetiikkaan asema vielä aggressiivisoituu tästä nykytilasta, niin uskon kyllä että uskontokeskustelu kohdallani muuttuu ristin muotoiseksi plussaksi. Hautuumaalla.

KiVaa kohtelua

KiVa -kouluprojekti on median lempilapsi. Siihen kohdistetaan lähinnä positiivista julkisuutta. Esimerkiksi kiusattujen katsotaan arvostavan sitä. Sen kerrotaan olevan huippuammattilaisten hioma ja innovatiivisuudessaan vientituotetasoa ; Kuulemme siitä miten KiValle on sekä tarvetta "Noin 10–15 % suomalaisista peruskoululaisista kokee toistuvaa kiusaamista. KiVa Koulu on Turun yliopiston psykologian oppiaineen ja Oppimistutkimuksen keskuksen kehittämä ohjelma, joka tarjoaa ala- ja yläkouluille keinoja koulukiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden ratkomiseen." että se on tehokas "Konsepti on jo osoittanut toimivuutensa Suomessa ja sen käyttäjäksi on rekisteröitynyt lähes 2500 koulua eli noin 90 % Suomen perusopetusta antavista kouluista." Muutenkin kuulemme journalisteilta siitä miten se on estänyt tuhansia kiusaamistapauksia.

"Kiusatun vastaisku" -blogi raapusteli amatöörivoimin aiheesta, mutta hän tosin osasi käyttää lehtimiehiä paremmin lähteitä ; Hän viittasi esimerkiksi Turun yliopiston aiheesta tekemään tutkimukseen anekdoottien sijasta. Siinä oltiin verrattu vastakkain KiVa -kouluja ja niitä joissa ei ole KiVaa. Tulos oli, että kiusaaminen on toki varmasti vähentynyt maanlaajuisesti, mutta KiVa ei ole se joka tekee tämän eron "Levitysvaiheessa ei yläkoulun osalta löydetty riittävää näyttöä ohjelman vaikuttavuudesta: otoksessa havaitut koe- ja vertailuryhmien erot eivät yleensä poikenneet sattuman perusteella odotettavissa olevasta vaihtelusta." ... "Arviointivaiheen tulosten mukaan ohjelma vähensi kiusaamisen esiintyvyyttä yhden lukuvuoden aikana viidenneksen (20 %), kun taas levitysvaiheessa ohjelman vaikutus vastaavana ajanjaksona oli hieman pienempi (14 -15 %)." Eli toisin sanoen KiVa -koulu ei paranna tilannetta. Kiusaamistilanteiden väheneminen KiVa -kouluissa ja muissa ovat seurausta siitä että kiusaaminen itse asiassa vähenee kaikkialla. Lisäksi kaiken kaikkiaan KiVa auttaa vain 14 – 15 % tutkijoiden tietoon tulleesta kouluväkivallasta. Tämä tarkoittaa sitä että ei voida kehua mahtionnistumisista, kun valtaosa kiusaamisasioiden hoitamisista selkeästi epäonnistuu. Muutenkin vaikeutena on ollut se, että KiVa on koettu hankalaksi ja byrokraattiseksi käyttää. Moni koulu on jättänyt sen pois ja hoitanut asiat muuta kautta.

Karkeasti vinoillen huomiot voisi tiivistää siihen, että KiVa-koulun julkisuus muistuttaa hieman ylihypetettyjen vaihtoehtohoitoparannusliikkeiden kertomiskulttuuria ; Tehokkuusmittareiden sijasta tykätään korostaa yksilötason kertomuksia, joka on toki kannustavaa mutta sisältää valitettavasti vahvistusharhan siemenen ; Kun opettaja kuitenkin tarkoittaa hyvää, hän helposti korostaa tehoja ja huomaa onnistumiset. Ja nimenomaan niiden jotka ovat kokeneet että KiVa auttaa. Eli etsitään niitä 15% sisällä olevia poikkeuksia, joiden elämänhistoriassa ei tietysti ole mahdollista tarkistaa sitä skenaariota että olisiko asia hoitunut ilman KiVaakin. Ja "kaksoissokkokokeutettu" aineisto jossa verrataan tehoa ryhmään joka ei ole saanut KiVaa kohtelua.

KiVan kannattajista suurin ongelma on piilokiusaaminen. Se, että kaikkea kiusaamista ei huomata. Oma huoleni on se, että
1:  Se mitä itse opin kiusaamisesta on se, että kiusaaminen muuttaa helposti muotoaan piilokiusaamiseksi. Eli kieliminen johtaa keinojen muuttumiseen, ei kiusaamistilanteen ratkeamiseen.
2:  KiVa on menetelmiltään lempeä ja se varmasti havahduttaa monia pikkaisen kiusaavia. Sellaisia joilla kiusaaminen on enemmänkin hairahdus kuin merkki aidosta ilkeydestä. Eli se tehoaa helppoihin tapauksiin. Oma kantani on itse asiassa se, että 10-15% olisi hyvä tulos jos se tarttuisi siihen kovaan päähän.
3: Osaan karuimmista kiusaamisista ei voida puuttua koska kiusaajat eivät ole kuin normaaleja ihmisiä. Heillä on "omantunnon puute". Heillä ei joko ole empatiaa tai sitten he oikeuttavat kiusaamisen jotenkin. Esimerkiksi jo uskonto on tässä kätevä oikeuttaja. Tottakai homojen tai maahanmuuttajien lapsia saa vähän kurmottaa kun isi ja äitikin sanoo että uskonnonvapauden nimissä niitä saa kutsua perversseiksi iljetyksiksi ja loisikai, tahi mokkakikkeleiksi. Ja joiden uskonnon isot nimet ei ole sellaisia joita pitää kunnioittaa Jeesuksen tavoin ja heitä saa kutsua poppaukkeleiksi ugabuga. Kun vanhempien näkemys on syväkieroutunut muotoon "me vastustammee rasismia ja tämä ei ole oikeaa rasismia" niin se on sellaisenaan sovellettavissa "minä kyllä vastustan kiusaamista mutta tämä ei ole oikeaa kiusaamista."
___3.1:  Kiusaajien vakiotemppu on toki jo omassa nuoruudessani ollut "leikkiähän se oli vaan se pysyvä ruumiinvamma" -tyylinen vähättely. Aikuisena nämä samat tyypit sitten voivat suunnilleen puukotella vääränmielipiteisiä kirjastossa ja tätä kutsutaan kirjailijan mainostempuksi. Samoin jos homoja kaasuttaa kyynelkaasulla, voi joku arvon astrologi tulla esittämään kommentin siitä että kaasuase oli sellainen koominen pikku valinta. Ja Räsänen huutaa että Prideprovokaatio (Ihan toisin kuin hänen oma kohkailunsa ja muiden elämään puuttuminen mitä hän tekee vain ihan koko ajan.)
4: Yleensä kiusaamisessa tuetaan kiusatun oikeassaolokokemusta. Opettajat ovat varmasti aina huolissaan kiusaamisesta ja pitävät sitä ongelmana. Kuitenkin se, että pistetään kaksi tahoa keskustelemaan ei ole tässä koskaan mitään muuta kuin sitä että törmäytetään väkisin ihmisiä joita ei oikeastaan saisi törmäyttää. Lopputuloksena onkin enemmänkin se, että opettajilla on hyvä tahto mutta heidän kätensä ovat sidotut. Ja tämä sitominen muuttaa kiusaamiskäsittelyn luonteen. Se ei enää ratkaise ongelmaa. "Olemme tehneet parhaamme ja kaiken voitavamme" on pelkkä koulun käsienpesu vastuusta. Koska tehoja ei ole, kiusattu saa marttyyrinstatuksen ja  kokemuksen siitä että teko ei ole oikeutettu. Se ei noin keskimäärin lohduta jos on nyrkki naamassa. Tälläisen "arvostetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemukselle" eikiusattu antaa ison arvon, mutta kiusatuksi tulleelle se keikkuu Maslown tarvehierarkian väärässä päässä. Sen arvo kiusatulle on nolla. (Tai miinus 2.) Jo lähetyssaarnajat tietävät että ensin on annettava soppaa, sitten saippuaa ja vasta kun perusta on kunnossa on annettava sielunhoitoa. KiVa ja muut nössöstrategiat unohtavat tämän ja hyppäävät suoraan sielunhoitoon. Se on niiden lähetyssaarnaajien strategia jotka antavat ihmisten kuolla nälkään koska heillä on niin kiire kertoa näille nälkäänkuoleville Jeesuksesta. (Tälläisiä ei liene. Paitsi kiusaamisenratkojissa.)

Yleisesti ottaen KiVa -projekti on sen laatuinen pyhä lehmä että sitä ei saa kritisoida. Olen itsekin saanut aiheeseen viittaamisesta pienessäkin määrin provosoituneita vastakommentteja. Syyksi nähdään tietysti se, että opettajilla on hyvät intentiot. Että pitää edes yrittää. Henkenä on ollut jopa se että jos vastustat KiVaa niin kannatat jotenkin kiusaamista. (Tämä on varsin erikoinen näkemys minulle päin naamaa esitettynä. Suhteeni kiusaamiseen kun voidaan nähdä niin vastustavaksi että se periaatteessa lähentelee jo mielipuolisen vihaamisen rajoja.) Se on asenteena sama mikä vaihtoehtohoidoissakin tulee vastaan. Ideana on se, että "mikä haitta" ja "jotain pitää yrittää" ja "tottakai sinäkin rakastat terveyttä." Joo, mutta jos keinot eivät johda tavoitteeseen ei tätä tavoitetta voida pitää missään määrin keinojen oikeuttajana. Ilman tehoja syydetty raha on resurssien tuhlaamista, eli pohjimmiltaan pois juuri siltä kohteelta.

Tämä on oleellista muistaa koska kirkolla on ollut mielenkiintoinen tapa reagoida Jalovaaraan. Demonien karkottamista on pidetty pahana. Denialisminmakuinen suhde eikristilliseen lääketieteesee on säikyttänyt vielä useampia. Moni pitää uskontoa itsessään huuhaana ja vastustaa sitä siksi. Moni on esittänyt että Jalovaaran poistaminen kirkosta auttaa jotain. Olen toki tyytyväinen siitä että kirkko puuttuu tapaukseen ; On tavallaan turhaa miettiä että onko taustalla likainen PR -motiivi jos asiaan tartutaan. Kuitenkin muistutan, että Jalovaara on pohjimmiltaan aivan kuten mikä tahansa huuhaakäärmeöljyn myyjä ; Luultavasti hyväntahtoinen tyyppi, jonka kritisoiminen johtaa vain siihen että häen kannattajansa antavat hänelle "vainotun" maineen ja tukevat häntä entistäkin vahvemmin.

Aivan kuten KiVa muuttaa kiusaamista näkymättömäksi, kirkon rajoitteet tarkoittavat sitä että Jalovaara toimii entistä enemmän kirkon ulkopuolella. Suomessa on lukuisia pienempiä seurakuntia ja uskonryhmittymiä joissa Jalovaaran tapaiselle ihmiselle on tilausta. Suomen uskonnonvapausonelma ja uskontokritiikki ei voikaan kohdistua pelkästään valtionkirkkoon. Kirkon kanta tarkoittaa korkeintaan sitä että Jalovaara ei hyödy verorahoista. Vaan joutuu esimerkiksi maksamaan esiintymistilojen vuokrasta (tai sitten joku yksittäinen uskonto maksaa tästä vuokrasta). Eli esiintymistilojen maksut siirtyvät enemmän yksityiselle puolelle. Tämä ei liene kovin merkittävä muutos. Kirkon sisäisen maailman kannalta muutos on tietysti merkittävä, eikä sitä voi väheksyä. Mutta kokonaisuduen kannalta toimita luultavasti vain muuttaa muotoaan.
Niin kauan kuin Jalovaaraa seuraa oikeustoimikelpoisia ihmisiä, jotka ovat valmiita heittäytymään uskonsa varaan niin että voivat lunastaa "darwin awardsin" ei asia ratkea. Siihen asti se on ihmiten itsetoteutusta. Ihmiset harjoittavat kaikenlaista itselle vaarallista asioita kuten tupakointia ja viinaksia, ja laki suo heille tämän. Näin ollen Jalovaaraongelma voidaan siivota lakipykälin ja tarkkailukeinoin ja byrokratioin kirkosta, mutta ei yhteiskunnasta. Yhteiskunta taas muuttuu vain ajan mittaan.

1: Aiheen sivusta ; Tällä on oleellinen vaikutus myös uuden homojen avioliittolakiehdotuksen kanssa. Äänestäneiden kansanedustajien iät paljastavat että laki tulee todennäköisesti menemään tulevaisuudessa läpi. Nyt se ei mennyt. Laki demokratiassa ei ole arvokeskustelun ohjaaja vaan se heijastelee sitä. Eli on väärä tie hakea reiluutta hyppäämällä suoraan maaliin, sillä ihmisten arvostukset eivät muutu vaikka laki muuttuukin. Suurin ongelma on ihmisten korvien välissä ja laki on tässä kohden kosmeettista (vaikka se saataisiin ei sillä olisi väliä koska kusipäät olisivat yhä kusipäitä.) Lakimuutos ei valitettavasti muuta asenteita. Väärästä päästä ratkominen on vähän sama kuin yrittäisi ratkaista kiusaamisongelman parantamalla kiusatun itsetuntoa väliaikabuusteilla jotka kuitenkin murenevat ensimmäisessä kiusaamistapahtumassa ja -tilanteessa.

---

Kirjoittaja ei ole suvaitsevainen suvaitsemattomille. Jotta saataisiin KiVa koulu, olisi tajuttava että suuri osa kiusaajista on "patologisia" siinä mielessä että heitä ei korjata omantunnon ja suvaitsevaisuuteen painostamisen kautta. Heidän sympatiantunteensa on vääristynyt joko tunnetasolla tai "sen oman ehdottomasti kunnioitettavan vakaumuksen" vuoksi. He sanovat muutosvaatimuksille vain sen, että "kauheaa mokutusta ja liberaalia arvorappiota" ja jatkavat touhujaan. Ja monien vanhemmat komppaavat tätä - sehän se aatemaailman lähdekin on. Jotta saadaan KiVa koulu, olisi kiusaajia kohdeltava juuri kuten he ovat. Eli aivan helvetin KalToin. (Mahdollisesti vanhemmat samaan prosessiin. Oman kouluaikani vakiofraasi oli "en ole oikeustoimikelpoinen", ja tällä fraasilla sitten meni kaikki eikä siinä oikein mitään voi tehdä. Vanhemmat ainakin ovat "oikeustoimikelpoisia".) Ihminen joka käyttää väkivaltaa ei ymmärrä ja osaa tavallisen keskustelun systeemiä. Hänet on kohdattava ja päihitettävä hänen oman kielipelinsä kautta. Eli hieman kuten CMX laulaa uudella "seitsentahokas" -levyllään "Valehtelijoiden maailmassa valehtelija on kuningas."

Ei missään nimessä rasismia (Ja miten tällä ei ole mitään väliä)

"En ole rasisti - hakkaan sinua uskontosi vuoksi."

"Where's evil? It's that large part of every man that wants to hate without limit, that wants to hate with God on its side. It's that part of every man that finds all kinds of ugliness so attractive."
(Kurt Vonnegut, "Mother Night")

Olen hieman huvittuneena seurannut ns. "birthereitä". He ovat USA:ssa olevaa oikeistolaista salaliittoporukkaa joiden mielestä Barack Obama ei ole edes Amerikan Yhdysvaltojen kansalainen. Heidän puheissaan nousee esille myöskin Obaman islaminuskoisuus. Obamaan laitetaan oikeistolaisten puolelta enemmänkin syytöksiä ja pelotteluja islamista. Obama nähdään nimenomaan islamilaisena johtajana. Tässä on vain se ongelma, että Obama on kristitty. Ei toki tiukan linjan oikeistofundamentalistikristitty. Mutta kristittyjä on muunkinlaisia.

Tähän on käytännössä yksi syy. Obama ärsyttää harvinaisen paljon. Kaikki liberaalit presidentit ärsyttävät paljon. Mutta Obama ärsyttää erityisesti koska hän on tummaihoinen presidentti. Se, että sanoisi että "me ei neekeriä katsota" on rasismia ja siksi tämänlaista ei kehdata näyttää suoraan. Siksi on kätevää puhua islamista, aivan kuin siinä oltaisiin huolissaan uskonnosta. Politiikassa ideologioihin viittaaminen ja niiden kritisoiminen kun on tavallista ja uskonto on yksi osa poliittista keskustelukenttää. Ja se ei ennen kaikkea ole rasismia.

Vastaavaa tapahtuu täällä Suomessa. "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" kuvasi perussuomalaisten asenteita rasismiin. "se on läpeensä rasistinen puolue, ja sitä voi toki halutessaan teeskennellä toisin, mutta vittu haloo. Uuspuhe voi hyvin, Orwell sanoo moi - tuon jengin riveissä aletaan ehkä pikku hiljaa myöntämään, että ehkä tässä on nyt vähän jotain asennemaailmaa vasta silloin, kun risti palaa väärän värisen pihalla, mutta sekin on tietenkin tapahtunut kännissä ja läpällä ja median vääristämänä, kuten kaikki muukin koko puolueen historiassa." Hän vihjaa että rasismi olisi jotain jota vastusteaan nimenä, mutta ei tekona ja aktiona. Tässä kohden henkenä on hieman sama asia kuin mitä USA:n birhereillä. Kun ei voida hyökätä rotua vastaan, niin hyökätään etnisyyttä vastaan jonka näkyvin tunnusmerkki rotuominaisuus on.

Takkiraudassa nostettiin esiin tähän oleellisesti liittyvä holokausti. Ja Luther. Lutherin "Juutalaisista ja heidän valheistaan" on aiheena ja Takkiraudan kommentit tästä ovat "Ruukinmatruuna nimittäin on - ja keskiajan historian harrastajana hän on myös analysoinut sen. Lutherin teksti ei ole antisemitistinen lainkaan, vaan antijudaistinen. Hän käy siinä judaismia, siis uskontoa, vastaan." ... "Näin jälkikäteen arvioituna Lutherin teksti on täysin validi ja paikkaansapitävä 1500-luvun viitekehyksessä. Se ei ollut sitä enää 1700-luvun viitekehyksessä eikä varsinkaan 1900-luvulla. Nykyaikaisen antisemitismin isä on Voltaire. Hänelle kyseessä oli nimenomaan rotu - siis vihamielinen ja vastenmielinen rotu, jonka Voltaire halusi hävittää sukupuuttoon." Käytännössä tämänlainen jako antijudaismin ja antisemitismin erottelu on sematiikkaa. Tai ei Takkiraudasta koska hänestä "Luther esimerkiksi toivotti ilomielin kirkkoonsa jokaisen juutalaisen, joka kävi kasteella."

Lausuma on toki todella ystävällinen kun tekstin huolellinen analysoija jättää huomioimatta sen, että kyseinen teos (joka on käännetty suomeksi) ehdottelee kaikkea varsin mukavaa uskonvakaumuksen vuoksi. "Tarkoituksenani ei ole kinastella juutalaisten kanssa tai oppia heiltä tietämään, miten he Raamattua tulkitsevat tai käsittävät. Minä tiedän sen kaiken hyvin jo ennestään. Vielä vähemmin on aikomuksenani, että tahtoisin käännyttää juutalaisia. Sillä se on mahdotonta! Ja kaksi oivallista miestä, Lyra ja Burgensilainen, ovat meille jo sata ja kaksisataa vuotta sitten monien muiden ohella juutalaisten siivottomista selityksistä luotettavasti kirjoittaneet ja todella pätevästi heitä vastustaneet. Kuitenkaan se ei ole juutalaisten keskuudessa auttanut mitään, vaan he ovat tulleet aina yhä vihamielisemmiksi." Luther ei siis usko käännyttämiseen ja mielenvaihtamiseen. Tämä on merkittävää koska juutalaisuus on käytännössä uskonto johon synnytään. Tämänlaisen lähtökohdan ja ideologisen perusoletuksen taustalla ei voida vetää terävää eroa ideologian, etnisyyden ja rodun välille. Lutherista tämä tarkoittaa vain seuraavaa "Mooses ei voinut parantaa Faraota vaivoilla, ihmeteoilla, pyynnöillä eikä uhkauksilla, vaan hänen täytyi jättää hänet mereen hukkumaan." Lausunto on toki kristinuskon teologian kannalta koherentti. Mutta tämä valitettavasti kertoo enemmän kristinuskosta kuin etiikasta.

Se, miten juutalaisia tulee sitten kohdella onkin mielenkiintoista. Luther käskee tuhoamaan sekä uskonnolliset palvontapaikat että henkilökohtaisen omaisuuden. "Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa." ... "Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat." Ihmisten kohtalo on vastaava. Luther ehdottaa tässä työntekemistä "nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty." Mikä ei ole kovin paha rangaistus sen ajan mittapuulla. Karkotus oli myös vaihtoehtolistalla "tämä tahdo auttaa, niin meidän täytyy karkottaa heidät pois niin kuin hullut koirat, ettemme tulisi osallisiksi heidän kauheaan jumalanpilkkaansa ja kaikkiin paheisiinsa, emmekä heidän kanssaan vetäisi päällemme Jumalan vihaa ja tulisi kirotuiksi." Juutalaisuuden opettjille sen sijaan haluttiin kuolemaa. "heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet."

Itse kannatan sellaista näkemystä jossa stereotypia on stereotypia. Tieteen avulla voidaan liittää korrelaatioita niin rotuun kuin ideologioihinkin. Rodulla ja ideologialla ei täten ole mitään periaatteellista eroa. Kristillisessä perinteessä on toki usein ajateltu että "ei vihata syntistä vaan vihataan syntiä." Ajatuksena on että ihmisyys ja sielu joko pelastuu tai tuomitaan, tämä halutaan aina pelastaa. Synti taas on valinta jona sielu tekee. (Tässä on yksi syy siihen miksi uskovaisille homoseksuaalisuuden on pakko olla 100% valinta. Koska silloin se on kuin ideologia. Sama toiminta kielletään jos asia on synnynnäinen ja sallitaan jos se on ideologista. Tämä on oikeusmurha jossa toiset ihmiset saavat suojaa jota toisilta puuttuu.)

Itse korostan että on aivan mahdoton tekona, koska ihmistä ei jotenkin vain voi riisua teoistaan, kannattamistaan asioista ja muista vastaavista. Se on vähän sama kuin hakkaisi ihmistä turpaan ja selittäisi että "en vihaa sinun persoonaasi vaan identiteettiäsi". Jos siis ihmisjoukkoa käsitellään vaikka julmuuksin ja rikoksin X [vaikka nuo Lutherin teesit] on aivan yksi ja sama kiusataanko siinä uskonnon vai ihonvärin puolesta. Toki sitä voidaan saivarrella että ihonväri ei ole uskonto, mutta tässä ajatuskessa pointtina onkin juuri se, että erotus voidaan tehdä, mutta sillä ei ole väliä.

vastauskonpuhdistus

Selventääkseni tätä jaottelua otan tästä esimerkin. Kuvitellaan että eräänä päivänä saan ylevän vakaumuksen kutsun ja oikeudellisesti surmaan (smite) ihmisiä. (Tätä ei liene vaikeaa kuvitella.) Tämän raivon seurauksena päädyn leikkelemään punatukkaisia naisia. Osa voi ensin nähdä tämän sukupuoleen kohdistuvana sovinismina ja järkyttyä. Puolustaudun että ei ole kyse sovinismista. Että joukossa on muutama mieskin. Sitten valitetaan punatukkaisuudesta joka on geneettinen ominaisuus joka tässä maailmassa liittyy tiettyihin kansoihin ja rotuihin. Selitän että kysymys ei ole tukanväristä - ja onpa pääkasaan mukaan tullut muutama maantienvärinen tukkakin. Selitän että vainoan ihmisiä koska he ovat noitia. Noidat ovat minun maailmankuvassani vakava riski ja uhka ja siksi tekoni ei ole rasismia tahi sovinismia. Muuttuuko tekoni yhtään vähemmän raa-aksi, ihmishenkiä haaskaavammaksi tai eettisesti vähemmän pahaksi tällä viimeisellä muutoksella? Ei. Se näyttää lähinnä sen että minä itse olen vaarallinen vainohullu. Uskontoani voidaan vahtia tarkemmin tämän vainohulluuden varalta, mutta tämä ei ole oikeus tuomita jokaista joka sattuu jakamaan oman uskonidentiteettinimeni. (Sanotaan nyt vaikka että kristinuskon, joka sopii noitaesimerkkiini mukavasti.)

Samoin koulukiusaamisessa on minulle aivan herttisen merkityksetöntä kiusataanko jotain siksi että hän on "neekeri", siksi että hänellä on "perätuupparivanhemmat", epämuodikas pukeutuminen, typerä taideharrastus, koska tämä on "balettipoika" tai koska tämän tukka on mallia "muumipeikko pottahiuksi". Teko on teko, ja tekijän selitys teolleen on yhdentekevä.
1: Voisin sanoa että ainut mille hänellä tarvitsee olla selitys on se, miksi kiusaaja ei ole jo tehnyt itsemurhaa. Jälkikäteen selitän tämän lauseen sitten että Ihan tietysti siksi että Albert Camus on niin kiinnostava filosofi. Enhän minä mitään tässä ehdottele. Vitsailen vain, humalassa tuli örväiltyä. Kaaduin portaissa ihan selvin päin. Vitsi, vitsi. Kun tuli vahingossa muotoiltua provokatiivinen lausunto joka liioittelee mutta kuitenkin ilmituo juuri sen mitä mieltä olen itse asiasta, ja tämä asia on aivan pelle, niin tämä oli vain sellainen hassu pieni provo. Hehheh.

Tässä mielessä en ole tuomitsemassa luterilaisia siitä että Luther on vihapäissään kirjoittanut jotain pari sataa vuotta sitten. Sen sijaan olen kyllä syvästi huolissani joistain identiteetiltään buddhalaisista, joiden mielestä Lutherilla oli valideja ja hyväksyttäviä pointteja yhtään missään maailmanajassa. (Ja joka ilmeisesti yrittää saastata koko valistusajattelua ja naturalistista maailmankuvaa viittaamalla Voltaireen, kuin alkuperä tai näkyvä hahmo historiassa yksin saastaisi koko ideologian.)

Ei ole merkitystä mokutetaanko syntymäominaisuudesta kuten rodusta, vammaisuudesta tai muusta mille ei voi mitään ja mikä ei ole ihmisen valinta vai mokutetaanko häntä jostain sellaisesta ominaisuudesta joka on hänelle tärkeä elämäntapavalinta. Itse asiassa voi olla että vakaumus ja oma valinta ovat ihmsielle tärkeämpi ja läheisempi asia kuin jokin johon hänellä ei ole osaa eikä arpaa. ~ Olenkin rotuasiassa korostanut sitä että en kannata ns. syrjintälakeja joissa viharikos määritellään rasismiksi. Sillä jokainen rikos tapahtuu viharikos. Minusta on aivan yksi ja sama poltetaanko vauva roviolla siksi että tämä on neekeri vai koska tämä nähdään vääräuskoisena. Tekijä ansaitsee tuomion. Komppaajat tuomitaan siitä huolimatta onko kytkös etninen, ideologinen tahi rodullinen.

---

Kirjoittaja on huvittunut ihmisistä joista on väärin tuomita rasistisesti rodun mukaan kun siinä luodaan vihamielinen stereotypia ja tuhotaan ihmisiä. Samat ihmiset sitten ovat valmiita tuomitsemaan ideologisien stereotypioiden kautta. Usein peräti niin että esimerkiksi perussuomalaisilla ei ole taitoa jakaa "neekereitä" kristillisten ja islamilaisten alueiden mukaan. "Takkiraudan" kommenteistakin löytyy näitä ihmisiä joista luokittelu on turhaa koska neekeri on neekeri on neekeri. Toki kirjoittaja olisi mielellään erimielinen ja ryhtyisi hakkaamaan kristittyjä sotanuijalla päähän koska se on aivan asiallista kun se keskittyy ideologiaan. Mutta hänen itsekunnioituksensa ei anna tälläisille periksi ja hänestä kristityn nuijiminen ideologisin syin olisi törkeää sortoa ja vainoamista.

Harry Potter ei osaa derivoida

Kun katsotaan Rowlingin "Harry Potter" -kirjasarjaa, ei voi olla huomaamatta sitä, että se keskittyy koulumaailmaan, Tylypahkan kouluun. Toinen huomattava asia on siinä, että Tylypahka on eristynyt sisäoppilaitos jossa lapset viettävät aikansa. Lomia lukuunottamatta - ja osalla niiden aikanakin - aika menee koulussa. Kun kirja läpikäy käytännössä Harryn kouluajan, saadaan itse asiassa varsin hyvä kuva siitä mitä velho osaa.

Tätä katsoessa auttaa esimerkiksi "viistokuja.net" -sivuston kokoama luettelo Tylypahkan oppiaineista. Sivustoa katsoessa on selvää huomata, että oppiaineet eivät ole perinteisiä käsityötaitoja. Käytännöllisimpiä ovat "taikaeläinten hoitaminen" ja "yrttitieto" joiden sisällä ainakin kirjan mukaan tehdään käytännönläheisiä hoitotöitä. Samoin on helppoa huomata että alat eivät ole kovinkaan teoreettisia. Teknisimmät alat ovat "tähtitiede" ja koulun tylsimmäksi aineeksi kutsuttu "taikakausien historia". Ihmisten taitoja käsitellään "jästitiedossa" jossa sävyt ovat selvästi lähinnä sitä että pengotaan ihmisten teknologisten esineiden käyttötapoja ja sosiaalisen käyttäytymisen normeja. Näitä ei opetella rakentamaan tai niiden toimintaperiaatteita ymmärtämään.

Kirjassa jo pinnallinen reflektointi tuo ihmetystä. Puhutaan koulusta jossa liikunnassa on vain yhtä urheilulajia, huispausta. Lajia joka on perussävyltään hyvin aggressiivinen, jopa väkivaltainen. Ryhmyt murjovat ja peli on muutenkin sävyltään raju. Lisäksi koko velhomaailmassa pelataan ja kannatetaan vain tätä yhtä urheilulajia. Tämä on varsin ikävää, kun muistaa että koulussakin moni inhoaa sitä ainaista pesäpalloa.
1: Lisäsynti ainakin minun silmiini tulee siitä että huispaus on ns. joukkuelaji. Ja vaikka koulussa joukkuelajeja puolustetaan usein sillä että ihmiset oppivat sosiaalisia taitoja ja yhteispeliä, niin tosiasiassa näissä lajeissa opitaan että vain hyville pelaajille kannattaa syöttää, eli ne käytännössä vahvistavat erilaisia hierarkioita ; Käytännössä juuri kukaan ei ole pääosassa "läski poika tekee maalin" -elokuvassa vaikka joukkuelajeja puolustetaankin siten kuin tämä olisi jokin odotusarvoinen normi. Kerron teille uutisen. Se ei ole.

Mutta tosiasiassa kun katsoo oppiaineita, voi olla hieman hankalaa nähdä mitä siellä ei ole. Kalenterissa on asioita, mutta "meidän jästien koulussa" opetellaan erilaisia asioita. Ja näitä ei velhomaailmassa näy.

Käytännössä koko kouluaika Tylypahkassa meneekin sitten siinä taikuusasiassa. Tämä on tietysti luontevaa kun muistetaan että "Harry Potter" on nimenomaan velhokoulu. On kuitenkin muistettava myös se, että velhot elävät kirjasarjassa omituisella tavalla ; Heillä on selvästi oma yhteiskuntansa joka on kuitenkin osittain päällekäinen tavallisten "jästien" maailman kanssa. Tämä tarkoittaa sitä että velhojen maailmassa on paljon asioita joita he joutuvat ajamaan itse. On esimerkiksi rakennettava taloja ja muita vastaavia joita velhot selvästi kirjojenkin mukaan käyttävät. Toisaalta he joutuvat myös tulemaan toimeen ihmisten maailmassa (kesälomalaisten loitsiminen on peräti totaalikiellossa.) Näin ollen monista ongelmista olisi selvittävä niin että taiankäyttöä ei käytetä tai sitten taikojen käyttäminen vähintään naamioidaan. Näyttääkin siltä että velhokoulu antaa eväitä tavalliseen elämään vain varsin ehdoilla.

On toki kuviteltavissa että talonrakennus ja vastaavat hoidetaan yksinkertaisesti loitsuilla. Tämä on tietysti leppoisa ajatus. Kunnes tajutaan se, että tosiasiassa tämä tarkoittaa sitä että velhojen maailma on etääntynyt niin että likimain mihinkään ei anneta eitaikaperäisiä valmiuksia. Asiat on siis tavallaan pakko hoitaa loitsuilla. Onkin selvää, että siinä missä loitsu kirjassa esiintyy usein oikotienä, jossa tekemisen sijasta asia vain tapahtuu, on velhomaailmassa itse asiassa varmasti vastine niille taidoille joita "jästit" opettelevat esimerkiksi insinöörikouluissa.

Ja oikeastaan tämä herättää eniten ihmetystä ; Kun katsotaan yhteiskuntaa huomataan että Auroreilla, pimeän voimia vastaan taistelevilla velhoilla on suuri status. Ja Harry Potterkin keskittää huomiota eritoten taikuuden lajiin nimeltä "suojautuminen pimeyden voimilta". Koska voidaan kuvitella että loitsuilla on "käytännön ammatin vastine" voimme huomata että tämä lajityyppi on loitsumaailman vertaus karatelle. Koulussa käydäänkin tämän muutoksen jälkeen muun muassa arvokeskustleua siitä onko koulussa asiallista opettaa kamppailu/itsepuolustustaitoja vai ei. Tämän jälkeen sensuristiset pyrinnöt näyttävät ymmärrettävämmiltä. Harry Potter toimiikin kirjasarjan aikana esimerkiksi wnb -senseinä rakentaessaan sääntöjenvastaisen underground -"suojautuminen pimeyden voimilta" -kurssin tarvehuoneeseen.

Muutoinki aloissa näyttää olevan vaivana tietty "sensaatiohakuisuus". Oppiaineita ei ole jaettu käytännöllisiin taitoihin, vaan esimerkiksi lentämiselle on varattu kokonaan oma oppiala toisin kun talonrakennusloitsuille ei. Taikajuomissakin opitaan monenlaisia ja eettisiltä sovelluksiltaan jopa kyseenalaisia keinoja. Toki tämän kautta saadaan hyödyllisiä taitoja joita voidaan käyttää esimerkiksi sairastuvassa. Mutta oppialoissa tyypillistä onkin se, että lopputulos riippuu enemmänkin harjoittajansa halusta. Siitä miten, missä ja mihin kohteeseen taitoa käytetään.

Kun tajuaa että kouluissa ei opeteta elämänkatsomusoppia tai muuta etiikkaa, eikä esimerkiksi loogista ajattelua, eikä oikeastaan mitään muitakaan ns. yleissivistäviä aiheita, vaan keskitytään pelkästään siihen miten asiat voidaan tehdä oikoteillä, tajutaan mikä velhoyhteiskunnassa on eniten vialla. Siellä itse asiassa harjoitellaan aikaansaavia voimia minimivaivalla, mutta ei samalla opetella vastuuta. Tämän vuoksi ei ole ihme jos yhteiskunta näyttää anarkistiselta laitokselta jonka systeemissä olevasta moraalirelativismista nousee aina välistä karismaattisia ja voimiltaan hyvin voimakkaita johtajia (Voldemort, Dumbledore, kenties jopa Kornelius Toffee) joiden ehdoilla maailma sitten näyttää pyörivän. Velhot ovat Tylypahkan opintosuunnitelmassa yleissivistymättömiä tampioita joille on kuitenkin annettu valtava valta keinopuolella.

Onkin irvokasta huomata, että Tylypahkan maailmassa keskitytään synnynnäiseen kykyyn, ei tietoon tai taitoon. Tätä kykyä harjoitetaan peräti siten että maksimoidaan valta. Mutta samalla jätetään eettinen ja tiedollinen sivistys antamatta. Tämä on kenties kaikista vaarallisin ja eettisesti kyseenalaisin tapa opettaa yhtään ketään. ; Mieleen ei voi olla tulematta luonnonvarojen kestävää tasoa huomattavasti runsaampaan kerskakulutukseen keskittyneet teknologikot joilla on vaikeuksia ymmärtää onko ilmastonmuutos tiedettä mutta joilla on kuitenkin sormi ydinaseen nappulalla.

---

Ja sitten tämän jälkeen ei voi olla nauramatta kun näkee miten monet uusliberalismiin kallellaan olevat oikeistolaiset konservatiivikristityt pelkäävät Tylypahkan maailmankuvaa turmelevana ja vaarallisena. Onhan se, mutta tavalla jonka kohdalla minä pitäisin suuni kiinni jos olisin tälläinen ns. kristofasisti.

Monte Christon fasisti.

Fasismi -sanaa käytetään usein, ja melko huolettomasti. Yksi syy on se, että ihmiset harvoin ottavat selvää asioita. Muitakin syitä on. Tärkein niistä on se, että fasismin ideologia ei ole järjestelmänä mikään kovin selkeä. Esimerkiksi kerrotaan että kun Mussolinin tytär oli kysynyt isältään, mitä fasismi on, tämä oli käskenyt tämän jatkaa syömistä. Ja erilaiset fasismin linjauksetkin eroavat jonkin verta toisistaan.

Fasismia voidaan kuitenkin lähestyä. Esimerkiksi Umberto Eco on lähestynyt fasismia 14 piirteen kautta kirjoituksessaan "Eternal Fascism - Fourteen Ways of Looking at a Blackshirt" Hän esitti että "In spite of some fuzziness regarding the difference between various historical forms of fascism, I think it is possible to outline a list of features that are typical of what I would like to call Ur-Fascism, or Eternal Fascism. These features cannot be organized into a system; many of them contradict each other, and are also typical of other kinds of despotism or fanaticism. But it is enough that one of them be present to allow fascism to coagulate around it." Eli on tunnuspiirteitä, ja fasismi syntyy näiden piirteiden ympärille. Piirtet ovat myös yleensä fanatismille ja despotismille yleisiä piirteitä. Econ mukaan nämä ovat keskenään ristiriitaisia. (Tämä ei tarkoita että luokittelu olisi väärä : Ihmiset voivat toimia ristiriitaisesti. Ihminen voi olla epäkoherentti. Ihmismassat voivat tehdä samaa.)

Fasismin piirteet ovat seuraavat:
1: Traditiokultti. Traditionalismia on tietysti harrastettu kautta aikojen. Fasismin suhde traditioon on luonteeltaan nimen omaan synkretistinen. Eli sellainen että erilaiset toiminnan harjoittamisen muodot siedetään. Kombinaatioiden on voitava olla ristiriitaisiakin. Jos ne näyttävät ristiriitaisilta, niiden takana ajatellaan olevan allegorinen viittaus samaan perustotuuteen. Fasismssa voidaan siksi yhdistää vanhoja uskomuksia, kuten Pyhää Augustinusta Stonehengeen.
2: Traditionalismiin liittyy vahvasti modernismin vastustaminen. Tässä yhteydessä teknologiaa voidaan ylistää. Mutta tämä on vain modernin pintasilausta.Tärkeintä on se, että arvomaailma on esimoderni. Usein fasisti naamioi esimodernisuuttaan esittämällä vastustuksensa kapitalistisen, materialistisen, elämäntavan kritiikiksi. Valistuksen ajan alkua nähdään näkemyksien heikkenemisenä. Tätä kautta fasismia voisi tässä kohden kutsua Econ mukaan jopa irrationalismiksi.
3: Toiminta toiminnan vuoksi. Toiminta nähdään kauniina toimintana itsessään. Ajattelu, johon liittyy kriittisyys, sisältää erimielisyyden siemenen. Tästä seuraakin vahva epäluottamus intellektuelliin maailmaan. Toki fasisteillakin on omia intellektuelleja, jotka puhuvat heistä järkeä. Fasistit eivät siis itse pidä itseään irrationalisteina. Heidän intellektuellinsa kuitenkin kuluttavat voimavaroja modernismin vastustamiseen. Fasisteista (hallitseva) intelligentsia on pettänyt perinteiset arvot, ja on siksi vastustettava ja paha asia.
4: Kriittinen henki tekee erottautujia ja erottelut ovat modernismin merkki. Erimielisyys on petos. Kriittisyys kohdistetaan vain vastustettaviin.
5: Erimielisyys on myös hajaannuksen merkki. Fasistit taas pelkäävät erilaisuutta. Siksi fasismin alkuversiot kohdistuivatkin maahanmuuttajia vastaan. Se hyökkää yleensä jotain vähemmistöä tai sellaiseksi koettua kohtaan.
6: Fasismissa yksilön sosiaalinen pettymys on keskeinen. Econ mukaan fasismin ehkä vahvin piirre on se että se on "appeal to a frustrated middle class". Eli se yrittää vedota turhautuneeseen keskiluokkaan. Poliittinen nöyryytys ja pelko siitä että erilaiset sosiaaliset ryhmät haluavat heidän oikeuksiaan. Fasismin ydin ja mahti on siis "sorretuksi itsensä kokevissa enemmistön edustajissa".
7: Fasismiin liittyy nationalismi. Tämä on kenties arkiajattelullisesti "ilmiselvin piirre". Tässä kohdassa ei tunnetusti tarkoiteta pelkkää kansallistunnetta, vaan sitä että voidaan jakaa identiteettiä. "Me ja Muut" -jaottelu tarjoaa tässä keinon erottaa viholliset. Fasistit katsovat että seuraajat tuntevat itsensä salaliiton ja sorron kohteiksi. Vieraan pelko on tässä kohden ihmisissä yleinen ja siksi se on helppo keino löytää kohde. Fasismin kannalta "paras peikko" on sellainen joka on "sisällä ja ulkona". Siksi Juutalaiset ovat perinteisesti olleet hyvä epäluulon kohde. He ovat olleet yhteiskunnassa mukana, mutta he eivät ole olleet kristittyjä, enemmistön edustajia. He ovat siksi olleet "vieraita keskuudessamme".
8: Fasistit kokevat nöyryyttä vastustajiensa voiman ja rikkauden edessä. Samanaikaisesti fasistien täytyy olla varmoja että he kuitenkin voivat voittaa. Tätä kautta vastustaja on samanaikaisesti voimakas että romahtamassa. Vahva ja heikko. Econ mukaan tämä selittää fasististen valtioiden häviämisen: He arvioivat vastustajansa helposti väärin. Ylivoiman ajattelu on heille selviö ja tästä uskotaan aina selviävän, joten aito vihollisen ylivoima saa saman kohtelun.
9: Fasisti ei taistele elääkseen vaan elää taistellakseen. Elämässä on koko aikainen taistelu päällä. Tästä seuraa eräänlainen "Armageddon complex". Finaalinen taistelu on tulossa ja sitä odotetaan, että sota loppuisi. Tästä seuraa kultainen aika, rauha aikakausi. Kun tämä ei käytännössä toteudu, voi fasisti elää elämänsä taistellen ja tähän loppusotaan valmistautuen.
10: Fasismi vetoaa ihmisen haluun kuulua eliittiin. Fasistit katsovat kuuluvansa parhaisiin ihmisiin. Ylivertaisuuden vuoksi on tietysti alhaisoakin. Johtajaa sekä fasistien kontrollia perustellaan tätä kautta. Massat ovat heikkoja ja ne ansaitsevat ohjausta. Siksi erilaisten ihmisten näkemyksiä yritetään ohjata. Fasistinen eliitti pelastaa erimieliset heiltä itseltään.
11: Jokaisesta fasistista saadaan sankari. Siinä missä mytologia perustuu erikoislaatuisiin yksilöihin, fasistisessa ideologiassa heroismi on normi. Syynä on tietysti se että jokainen jäsen kuuluu eliittiin, maailman parhaiden ihmisten ryhmään. Tähän liittyy usein kuolemankultti. Marttyyrikuolema on hieno asia. (Sankari ei ole modernismin sankari, joka toimii yksilönä, vaan on esimoderni sankari, joka täyttää roolin jonka tradiotionaaliset arvot antavat.)
12: Valtaa seksualisoidaan. Fasismiin liittyy machokulttuuri, jossa leikitään usein aseilla.
13: Selektiivinen populismi. Normaalin demokratian periaate on että kansalaisilla on yksilön oikeuksia, ja näillä tahdoilla yhdessä on poliittinen valta. Yleinen päätös on luonteeltaan kvantitatiivista. Fasismissa yksilöillä ei ole valtaa, vaan massalla on valtaa. Siksi jos joku vastustaa enemmistöä, tämän koko toimintaa halutaan kyseenalaistaa. Ihmisillä on kansalaisen rooli. Enemmistön kanta on kvalitatiivinen ominaisuus, josta poikkeamista ei suvaita. Enemmistön kanta ja rooli pyritään määrittelemään fasistisen järjestelmän sisältä.
14: Fasistit käyttävät omaa puhetta. Se käyttää omia termejä, joilla rajoitetaan kriittistä ajattelua. (Tämä on sitä "Toisen vapaustaistelijat ovat toisen terroristeja." -asiaa.) Kun asiat nimetään tavoitteellisesti siten, että fasismin edustajien toimet haetaan synonyymisanakirjan kivoista konnotaatioista ja vastustajien, mahdollisesti samankaltaiset toimet sieltä ikävältä puolelta saadaan aikaan vahvoja mielikuvia. Ei ole poikkeuksellista että sekä Hasting Banda että Francisco Nguema ottivat tittelikseen "ikuinen presidentti". Eivät "despootti" tai "diktaattori" tai "itsevaltias", sillä PR –kielessä he eivät olleet sitä, siitähän tulee huonoja mielikuvia. Ja nehän fasismissa on varattu muille.

Econ kaavan kautta voidaan katsoa piirteitä tarkkaillen onko jokin ryhmä fasistinen. Tämä ei tietysti kerro ovatko näiden kannanotot väärässä. Mutta se kertoo olennaisia asioita siitä minkälainen se on yhteiskunnallisena ilmiönä.

Vältän nyt helppoja aiheita. Otan esiin "kuuman perunan". christofascismin. Listan kautta on täysin ilmiselvää, että USA:ssa toimii kristillinen piiri, "Conservapedia -maailmankuva", joka on sävyltään joko täysin tai todella paljon fasistinen. Myös "Wedge -dokumentti” sisältää fasismin olennaisimpia piirteitä.
1: Traditionaalisuus täyttyy. Ideaali on kristillinen traditio. Tämä on samalla nationalistinen. "One Nation under God" on enemmän kuin iskulause. Fundamentalismin ideologian synty ja nousu syntyi, Ruotsilan mukaan, tarpeesta vastustaa modernismia. Aikaisemmin oli sama traditio, jonka esitaistelijoiksi fundamentalistit nousivat. Esimerkiksi "Wedge -dokumentti" rakentaa tradition ihailua: Kristinusko on länsimaisen sivistyksen ydin jonka ansiota on demokratia ja vapaa ajattelu. Tässä yhteydessä asiat "niputetaan". Esitetään että The Ideologian Vastustaminen tarkoittaa pakosti myös näiden asioiden vastustamista.
2: Modernismin yksi teoria, evoluutioteoria, on otettu erityiseksi vihan kohteeksi, ja sen kannattaminen on "ateismia", joka on samalla traditionaalisen arvomaailman hylkäämistä. (Olen kuullut ties kuinka monta kertaa sen suuntaisesta että "evoluution vastustaminen on välttämätön mutta riittämätön ehto sille että on kristitty") Tätä kautta erimieliset ovat paitsi väärässä ja eettisesti huonompia. Tai "Wedge -dokumentin" sanoin "scientific materialism and its destructive moral, cultural, and political legacies.")
3: Fundamentalisteja kannattajia kannustetaan käännyttämään toisia, julistustehokkuus ei ole keskiössä, kaunista on jo aktio itsessään. Pelastamisen yrittäminen, asennemaailma, ratkaisee enemmän kuin aktuaalinen pelastaminen. Kristityt ovat enemmistöä, mutta kreationistit esittävät aina olevansa sorrettu vähemmistö. Sortajana tiedemaailma. Tätä virtausta nähdään kaikkialla, ja tätä vastaan tulee taistella kaikkialla, sosiaalisessa materialismissa, ja tiedemaailman intelligentsian piirissä. Tämä valta on suuri. Esimerkiksi "Wedge -dokumentissa" mainittu "materialistisen maailmankuvan tuhoisuus" on muistutus tällaisesta pelottavasta mahdista. Kuitenkin tätä vastaan voidaan taistella ja pian tulee voitto ("This is intresting time to be a creationist" -tyyppiset iskulauseet.) Evoluutioteoria on samanaikaisesti vahva dominoija, ja "ihan pian romahtamassa". Juuri niin kuin fasistisen näkemyksen vastustaja aina.
4: Tiedemaailman evoluutiotutkimusta on myös ahkerasti kritisoitu siitä että se tutkii verovaroilla jotain jota enemmistö ei arvosta. Tämä tarkoittaa sitä että "massalla" on juuri sellainen määräävä luonne, joka aidosti demokraattisissa systeemeissäkin on. Dominionismissa, joka heijastuu esimerkiksi Wedge -dokumentin pyrkimuksissä muuttaa kristilliseksi koko kulttuuri taiteita myöten, on ideana se että kristillinen laki saadaan maan päälle. Tällä lailla pelastetaan maailma. Tässä maailmassa fantasiakirjallisuus ja homoseksuaaliset ovat riski, joka häiritsee koko yhteiskunnan jatkuvuutta. (Esimerkiksi puheita ”Jos kaikista käännytetään homoja, ei tule lapsia ja yhteiskunta loppuu” tavataan) Lakia halutaan muuttaa, eli nämä huonommat tulee pelastaa itseltään. (Suomessakin kreationismin kannattajat muisuttavat että "en kannata Wedgeä mutta yhtenäiskulttuurista voisi seurata hyvää".) Käännytys ja pelastustoiminnassa on opettaja, jolla on eliittiasema. Näin "kristillisyyden edustajia" kannustetaan toimimaan sankareina.
5: Maskuliinisella ja traditionaalisella Cowboy -myytillä korostettaan aseenkanto -oikeutta. Tämä on USA:n oikeistosta yleinen piirre. Tämä on sidottu oikeudeksi ja se liitetään siihen että "ollaan Amerikkalaisia ylpeästi". Samanaikaisesti feminismiä, myös naisen tasa -arvoistavaa feminismiä jossa pelkästään kiistetään miehen ensisijainen päätäntävalta perheessä, kritisoidaan. Vanha patriarkaalinen systeemi nähdään tässä kohden paljon parempana. Tässä muistutetaan miehen vastuusta. Ei muisteta että vapaus ja vastuu kulkevat yhdessä, joten nyt vastuussa ovat sekä miehet ja naiset. Tämä on yksi osa siitä "paljon puhutusta" omasta kielenkäytöstä. Tämä luokittelu koskee kuitenkin korostetustu USA:aa ja sen dominionistista-oikeistofundamentalismi-kreationistista linjaa. (Järjestys tärkeimmästä vähemmän tärkeään.)

On hyvä huomata että tämä ei tarkoita että kaikki kristillisyys tai edes kaikki USA:n oikeistokristillisyys olisi fasismia. Kuitenkin on täysin selvää että siellä toimii oikeistokristillisiä tahoja jotka ovat fasistisia. Vielä vähemmän tämä soveltuu Suomeen.

Esimerkiksi Dorothee Sölle on kirjoittanut kristillisen fasistismin fasismiluonteen johtuvan autoritaarisesta kristillisyysnäkemyksestä. Tässä asenteena on arroganssi (eettinen ja tiedollinen oikeassa oleminen suhteessa muihin), totalitaarinen ja imperialistinen (kristityksi käännyttämisen yrittäminen on pakosti hyväntekeväisyyttä, toiset halutaan nähdä "valloituksen kohteena", eli miten heidät saadaan kääntymään. Keskustelu on sen miettimistä "miten voittaa"...) Paul Tillichin mukaan "Much of the churches' teaching about Christ has turned into something that is dictatorial in its heart and is preparing society for an American fascism."

Toki suomessakin monet kreationistit heijastelevat fasismin piirteitä. Olennaista on määrä. Suomessa he tekevät sitä vähemmän. Tosin internet on tässä kohden muuttanut maailmaa paljon, ja ideoiden virtaus on tehokasta. Keskustelu, joka liikkuu USA:ssa on foorumeilla joita suomalaisetkin voivat täyttää. Toiminta on ehdottoman kansainvälistä.

Mutta kuitenkin kulttuurissa on eroja. Ja näistä eroista johtuen fasistiset piirteet näyttävät kummallisilta Suomalaisen silmiin. Enemmistö sympatiseeraa sitä yhtään. USA:ssa kannattajaa ei tarvitse kaivaa kovin kaukaa. Ehkä suurimpana syynä on se, että suomalaiset fundamentalistit ovat paljon ahtaammassa vähemmistössä. Fasismin elinolot eivät siksi toteudu täällä samalla tasolla kuin muualla. Siksi toiminta jää yksilöiden puuhasteluksi ja yksilöiden voimannäytteiksi.

Yksilö voi tietysti olla hirviö. Mutta ilman massan tuomaa valtaa fasismi näyttää vain typerältä.