Miten tieteen kristillistäjät tulevat todistaneeksi että heidän kristillisyytensä ei koskaan kehittäisi tiedettä...

Monet kristityt korostavat nykyään sitä miten luonnontiede ja kristinusko sopivat hyvin yhteen. Tässä osa menee astetta vahvempaan. Heistä luonnontiede on kristinuskosta syntynyt. Osa heistä menee vielä pidemmälle ja selittää että luonnontiede on jotain joka syntyy luontevasti vain kristinuskosta tai sen kaltaisista uskonnoista. Tämä blogaus on näistä aivan viimeisimmistä.

Tämä näkemys on kiinnostava. Näissä toistuu tietty teema. Teema jonka voisi tiivistää ajatukseen siitä, että tiede nojaa terveeseen järjen käyttöön - järjen, jonka Jumala on meille antanut. Tämä teema on hyvin keskeinen. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on puolustanut tätä. Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta. Puolimatka on täydentänyt tätä ajatuksella jossa nojataan Alvin Plantingan warrant -teologiaan. Jonka ytimessä on ajatus siitä että Jumala on taannut aistimme ja järkemme. Tätä kautta Puolimatkan mukaan voimme tieteen lopulta varmasti tietää asioita tavalla jonka kautta skeptisyys voidaan kiertää. Hän valaa luottamusta järkeen ja havaintoihin ja tätä kautta korostaa sitä että jos jäljelle jää ajatus havaintoskeptisyyden olemassaolosta niin sitten ei ole taetta. Ja näkee että Jumalaa tarvitaan juuri siihen että tämä varmuus voidaan saada.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska toisaalta vaikka kuinka naturalistiselle tieteenteolle annetaankin näin kaikkitietävyys ja jos se pitää paikkaansa niin Puolimatkan ”maailmankuva” -sanaa ylihokeva naturalismikritiikki muuttuisi tehottomaksi koska luonnontiede voisi tietää varmasti ja ilman skeptisyyden ongelmaa monia asioita. Kuten sen pitääkö evoluutioteoria paikkaansa. Näin kysymys ei olisi se onko evoluutio maailmankuvallista vaan onko se totta tai epätotta.

Mutta takana onkin itse asiassa syvempiä ajatuksia. Ja ne ovat sidoksissa kristilliseen filosofiaan ja sen historiaan. Tarkalleen ottaen keskiöön nousee se, että keskiajalla oli hyvin laadukasta ja älykästä filosofiaa. Mutta ei luonnontieteitä. Renessanssin aikana tapahtui selvästi kulttuurissa sellaisia asioita että sen jälkeen luonnontieteillä oli mahdollisuus syntyä ja nousta.

Tarkalleen ottaen  keskiaikainen ajatus tiedosta ja tietämisestä oli oleellisesti erilaista. Hän nostaa esiin sen miten katolisen kirkon tomistisessa linjassa painotettiin ihmisjärkeen luottamista. Järkiuskon hylkäämisen nähtiin uhkaavan katolisen uskon rationaalisuutta ja palauttavan teologian takaperoisempiin aikoihin.

Renessanssi itsessään oli tietenkin menneiden kulta-aikojen haikailemista sellaisella tavalla jolla monesti nostalgioidaan kun puhutaan mielikuvista aikaan jona ei ole elänyt – ja jota ei kuvitelmienmukaisena ole koskaan edes ollut olemassa. Näin ollen paluu antiikin ajatteluun oli keskeisimpiä teemoja renessanssissa. Tässä yhteydessä esille tuli kuitenkin skeptisiä virtauksia.

Renessanssihumanistit, pyöreästi siinä 1400 -luvulla, saivat skeptisestä koulukunnasta oppeja lukemalla Ciceroa, Diogenes Laertiosta ja Sekstos Empeirikosta. Näitä teoksia saattoi ajattelija lukea vaikka mesenaatti Lorenzo di Medizin kirjastossa vieraillessaan. Näissä teoksissa järkeen ei luotettu ehdottomasti.

Aluksi tämä tuotti varsin erikoisiakin iskuja. Koska Medizit halusivat elävöittää filosofista keskustelua, he kutsuivat toisinajattelija Girolamo Savonarolan kaupunkiinsa. Tässä yhteydessä tämä toisinajattelijamunkki tutustui skeptisyyteen ja lähti sen avulla puhdistamaan kristinuskoa pakanallisista harhaopeista. Tässä oli tärkeää tutustua perinteisiin ja siivota antiikin pakanallisia vaikutuksia teologiasta. Savonarola oli koulutettu tomisti joka tässä yhteydessä kävi myös tämän oppitaustansa kritiikkiin. Hän näki että katolinen kirkko oli rappiolla ja tämän siivoamiseksi piti sitten tehdä kaikenlaista.

Savonarola näki että antiikin filosofit olivat pakanallisia alkuperiä jotka tuli siivota. Niiden yhdistely teologiaan oli kerettiläisyyttä. Sekstos Empeirikoksen näkemyksiä tarvittiin siihen että näitä antiikin auktoriteetteja voitaisiin kritisoida ja osoittaa että ne olivat huonoja. Empeirikoksen skeptisyyttä ei kuitenkaan sitten sovellettu Savonarolan omaan puhdasoppisuuteen. Sen tehtävä oli ainoastaan väärien ainesten kritiikin ja vastustamisen oikeuttamisessa ja muualla ne saivat mennä.

Hän esittikin aivan viimeisinä aikoinaankin että ”antaa filosofien olla filosofeja ja kristittyjen kristittyjä.” Ja hän itse oli sitten kristillinen profeetta jolla oli ainutlaatuista tietoa. Hänellä oli ainutlaatuista tietoa asioista mukaan lukien mennyt ja tuleva. Tämä ainutlaatuinen tieto sitten ilmeni siten että Savonarolasta tuli toisinajattelijan sijaan vallassaoleva ajattelija jonka kanssa erimielisyys tiesi vaikeuksia. Hän tuhosi ”turhuuksien roviolla” taidetta ja kerettiläisiä asioita tavalla jota ei voi sanoa oikein muuksi kuin ankaran sensuristiseksi. Hänelle kävi lopulta huonosti. Osa voisi sanoa että hän sai ansionsa mukaan. Merkittävää on että Savonarola ei ollut mikään arkkiskeptikko. Mutta hänen toimintansa itse asiassa toi skeptiset ajatukset suureen tietoisuuteen. Hän ei toki ollut ainut. Mutta hän oli merkittävä.

Tämä yhdistelmä on kiinnostava. Toki meillä ei Suomessa ole ”Suvivirttä” laulavia Puolimatkan seuraajia kolkuttelemassa ovia ja riistämässä Darwinkirjoja roviolle poltettavaksi. (Joskin Puolimatkan ilmeisen tahallinen osallistuminen Pianka -skandaaliin vihjaa että hänellä on sopiva persoonallisuus joka voisi ilmetä tällä tavalla heti jos hän ei olisi "toisinajattelijastatuksella".) Mutta Savonarolan asenne jossa skeptisyysargumentit otetaan varmana tietona vastustajien kritisoimiseen mutta jotenkin positivismin ongelmat eivät ole asia kun pitää puhua siitä miten oma maailmankuva on varma. ; Puolimatka puhuukin relativismista tieto-opillisena väistämättömyytenä evoluutikoita moittiessaan ja silloin korostuu että kaikessa ja kaikilla on maailmankuva. Asenne loistaa poissaolollaan kun Puolimatka siteeraa Plantingaa ja selittää warrantista. Eli siitä että skeptismi on perimmiltään epätosi ja turha huoli. Ja että sen ongelmat voidaan pysyvästi ja lopullisesti kiertää koska meillä on warrant ja warrant määritelmällisesti vaatii tätä tai se ei ole warrant lainkaan.

Tai, oikeastaan tämä ei ole mikään kovin ihmeellinen asia.

Savonarola vaikutti 1400 -luvun loppupuolella. Jean Calvin eli myöhempinä aikoina, 1500 -luvulla. Galileo Galilein aikalaisena. Elettiin aikaa jona tieteellinen tieto alkoi näyttämään tehokkuutensa. Se toimi käytännössä ja vakuutti tätä kautta ihmisiä. Tieteen saavutukset olivat aikamoisen kovia. Tämä johti ilmapiiriin jossa piti jotenkin sovittaa näkemyksiä. Jean Calvin oli protestanttisen liikkeen perustajajäsen. Hänelle empirian vaikutus meni siihen että hän oletti ihmiselle erillisen jumaluusaistin, sensus divinitatiksen, jonka avulla Jumalasta saatiin havaintoja. Näin kristillinen kokemus oli oikestaan empiirinen kokemus joka vertautui kaukoputkella katselemiseen. On selvää että tämä oli melkoisen pieni parannus tomistien ajattelumaailmaan. Perusasenteena oli edelleen se, että tiede on havaitsemista joten havaintojen tulee olla vapaita skeptisestä epäilystä.

Tämä on se asenne joka on Puolimatkalla ja kumppaneilla nykyaikanakin. Tämä ei ole mikään ihme. Sillä olen huvittunut miten Suomalaiseen luterilaiseen ilmapiiriin on tullut kalvinistisia vaikutteita hyvinkin vahvaksi osaksi fundamentalistien uskonpuolustusargumentteja. Esimerkiksi Alvin Plantingan reformoitu teologia on kalvinistista teologiaa jonka ytimessä in muun muassa Calvinin sensus divinitatis. ; Plantinga taas on koristanut 1600 -luvulta peräisin olevia René Descartesin rationalistisia jumalanvarmuustodistuksia ja liittänyt siihen empiristisiä mausteita antamaan jumaluusaistin. Ajatukset ovat selvästi kauan tieteen nousun jälkeen.

Tässä kohden ongelmana onkin se, että kristillisessä kulttuurissa luottamus järkeen oli kieltämättä vahvaa keskiajalla. Aatehistorian professori Puolimatkalla on tätä kautta pohjaa argumenteillaan. Mutta tämä pohja on varsin heikko. Koska hänen selityksensä ei kykene selittämään miksi luonnontiede kehittyi itse asiassa varsin nopeasti sitten kun se lähti kehittymään.

Puolimatkan aatehistoria siltä osin kuin se toimii yrittää selittää muuttujaa vakiolla. Toisin sanoen hän yrittää selittää muutosta jollain jonka muutos olisi aikaansaanut tälläisen efektin. Tätä on melko vaikeaa ymmärtää hyväksi selitykseksi. Toinen ongelma on sitten se, että silloin kun Puolimatka puhuu uusista ajatuksista ja muuttujista ne ovat tapahtuneet asenneilmapiirin muutoksen jälkeen. Calvin on enemmänkin reaktiivinen hahmo jonka teologia heijastelee sitä että hänen aikanaan uudenlainen toimintaympäristö pakotti sovittamaan uskomuksia vallitseviin ehtoihin jotta niille saa suosiota ja valtaa. Ensin on tapahtunut jotain muuta ja sitten on tultu selittämään miten tämä muutos sopii hyvin yhteen sen vakiona pysyneen kristinuskon kanssa.

Jos Calvin olisi ollut Savonarolan aikalainen argumentti olisi hyvin erilaisella pohjalla. Nyt joudumme hyväksymään ajatuksen jossa syy ja seuraus ovat ajallisesti sidoksissa toisiinsa siten että ajallisesti vanhempi on syy ja myöhempi muuttuja on seuraus. Tai ainakin niin että myöhempi muuttunut ei ole aikaisemman asian syy. Calvin ei ole tieteellisen vallankumouksen rakentaja ja perustaja tai taustavoima. Pikemminkin luonnontiede pakotti Calvinin ajattelemaan kristinuskoa uusiksi. Velkasuhde ei olekaan tieteestä teologiaan vaan toisinpäin.

Perusongelma onkin oikeastaan se, että kun Puolimatkan tyylinen puhuu tieteestä hän hakee perinteistä varmuutta. Tätä kautta he vastaavat tiedekysymykseen vastaamalla kysymykseen ”miten voimme luottaa järkeemme ja aisteihimme”. Tätä kautta unohtuu empirian tärkein yksittäinen elementti. Testaaminen. Jos aistimme ja järkemme toimivat, miksi emme olisi perinteiseen keskiaikaiseen tyyliin nojatuolifilosofeja jotka teemme asioita ilman luonnontieteellistä testaamista?

Tieteen koko kokeilun ydinfilosofia on lähtöisin siitä narraatiosta jossa erehtyväinen ihminen ”kysyy luonnolta joka ei ole hänen päänsä sisäinen konstruktio”. Tässä ollaan antisolipsistisia skeptikoita tavalla joka ei tietenkään vastaa hyvin sitä miten esimerkiksi nykyään ajattelen itse tieteestä. Mutta tämä tarina on se jonka varassa empiria on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Tätä kautta vastatessaan ”miksi luotamme itseemme” annetaan antivastaus kysymykseen ”miksi kokeilemme”.

Tällä on toki syviä vaikutuksia esimerkiksi kreationismin kohdalla. Niissä on tavallista, että tiede ja ilmestykset liitetään hyvinkin samanlaisiksi rationaalisiksi prosesseiksi. Puolimatkakin on puolustanut sitä miten järkevä modernin ajan ihminen voi luottaa ilmestyksien ja uskonnollisen kokemustiedon mahdollisuuteen eikä hänen tarvitse hylätä niitä ollakseen rationaalinen. Tämä sopii tietenkin hyvin yhteen sensus divinitatis -aistinelinnarraation kanssa.

Näissä tieteellinen koe, Raamatussa mainitut ihmekertomukset ja omakohtaiset enkelikokemukset ovat keskenään samanlaisiksi nähtyjä ilmiöitä. Niissä kaikissa on kysymyksessä suorasta havaitsemisesta jossa on ytimessä silminnäkijäkertomus. Tutkimusraportit ovat silminnäkijätodistuksia laboratoriosta. Samoin kuin se hurmoshenkinen tyyppi kokouksessa kertoo tosia enkelihavainnoistaan. Ja myös Raamattu nähdään silminnäkijäkertomuksia kuunnelleiden raportteina.

Takana on vahva positivistinen ajatus jossa havainnot ovat objektiivisia verifioitavia asioita. Nämä ovat hyvin kaukana fallibilistisesta ajattelusta jossa teorioita yritetään kumota. Puolimatka onkin ottanut esimerkiksi sellaista kantaa, että hänestä falsifiointiperiaate on ”naturalistien sisäistä peliä” josta hänen ei tarvitse välittää. Tämä on tietenkin ymmärrettävää sillä esimerkiksi evoluutioteoria on kestänyt falsifiointiyrityksiä kun taas sen kritiikki vaatii positiivista verifiointia jossa esimerkiksi löydetään ”puuttuvia lenkkejä” ja vaaditaan välimuotoja ja lisää välimuotoja jotka konkreettisesti näyttävät suoraan miten kissa muuttuu koiraksi.

Tämä kertoo syvemmästä oireesta; Nykyäänkin on olemassa ajatussuuntauksia jotka kannattavat tiedettä ja jotka haluavat olla tieteellisiä. Intelligent Design ja kreationismi jos joku kertoo että tiede ja totuus liitetään yhteen niin vahvasti että uskonnonkin täytyy olla tiedeihanteen mukaista. Tässä on kysymys reaktiosta jossa vanhoja oppeja muutellaan yhteensopiviksi tieteen periaatteiden kanssa. Kuitenkin tämä tehdään tavalla jossa pikemminkin vastustetaan tiedettä.

Ironisuus onkin siinä miten evoluutiota vastustetaan naturalismiksi käyttämällä positivistisinta ja verifiointikeskeisintä mahdollista näkemystä jossa Warrantusko on perimmiltään loogisen positivismin ihanteen hakemista +1 aistilla, jumala-aistilla. Koska nämä tyypit yltävät laadukkaimmillaan Savonarolan tasolle. He käyttävät skeptisiä argumentteja vain vihollisiaan vastaan mutta eivät sovella niiden seurauksia omaan ajatteluunsa. Oman puolen järkevyys taas halaa varmuutta ja positivismia jossa ei ole tilaa testaamiselle.

Nämä ihmiset eivät vielä tänä päivänäkään osaa selittää miksi heidän oma teologiansa sopisi yhteen empirian periaatteiden kanssa. He mukautuvat tieteen hallitsemaan maailmaan korostamalla että aistitkin ovat luotettavia. Mutta eivät osaa selittää miksi testaamista tarvitaan.

Itse lähestyisinkin tätä asenne-eroa viittaamalla moderniin psykologiaan ja kognitiotieteeseen. Jolla on heijastuksia myös talousteorioiden puolelle. Daniel Kahnemanin ajatukset jossa ihmisen ajatteluprosessi jaotellaan systeemi 1 ja systeemi 2 -osiin on tässä varmasti tunnetuin teema. Kun ihmisten annetaan tehdä vaikutelmia, he esittävät ennustettavalla tavalla virheellisiä näkemyksiä. Hitaampi looginen mietintä antaa taas hyvin erilaisia tuloksia.

Jos luottaa aisteihin päätyy helposti seuraamaan vaikutelmia. Silloin Savonarolan ilmestykset ja silminnäkijähavainnot ja välitön verifioiva asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat ovat narraatioita joita käytetään. Logiikka ja tieteellinen ajattelu taas on työlästä ja vaikeaa. Ja itse asiassa ne eivät ole usein edes arkijärjen mukaisia. Niitä pitää harjoitella jotta niitä voi tehdä edes sillä harkitsevammalla ja hitaammalla ajattelulla.

Ei siis ole ihme että Intelligent Design on viime aikoina seurannut esimerkiksi Douglas Axen teosta jonka mukaan tieteen tekeminen on vain arkijärjen jatketta ja että ihmisten tulee luottaa omiin vaikutelmiinsa koska ne ovat käytännössä tieteen tekemistä. Tätä on helppoa myydä kalvinistisia argumentteja nielleissä yhteisöissä joissa kyseenalaistaminen on heresiaa joka väittää että Jumala ei ole kaikkivoipa tai rakastava vaan jokin joka yrittää huijata meitä…

Näenkin että loogisen positivismin katastrofi oli tavallaan viimeinen niitti positivistishenkiselle ajatukselle jossa metafysiikka ja skeptisyys voidaan siivota ja saada jokin suoraan havaittu tieto ilman että tarvitsee elää epäilyksissä. Nykyajan maailma on tämän asian kanssa monesti kriisissä sillä moni "skeptikon" nimellä kulkeva tiedeihminen on itse asiassa verifikatiokeskeinen positivisti. Ja sitten toisaalta Puolimatka ja kumppanit painivat luomalla Savonrarolan kaksoisstandardin elämäntavaksi jossa positivismin ongelmat koskevat vain vastapuolta kun taas itse voi olla kristitty ilman tämänlaista pahaa perimmiltään ateismista peräisin olevaa ongelmaa... Tämä onnistuu ilmeisesti ainoastaan mutiloimaan kokeellisen luonnontieteen taustaidean muotoon "miksi luottaa havaintoihin" josta ei saa poiketa siihen oleelliseen tieteen syntyyn vaikuttaneeseen ajatukseen siitä "miksi ylipäätään koetella näkemyksiä jos ne ovat niin Jumalan antamia ja erinomaisia ja perimmiltään erehtymättömiä tavalla jonka epäily olisi kristillistä heresiaa"...

Teleologian luonnollisuudesta ei pidä tehdä liian hätäisiä päätelmiä

THUNK:issa on mainio video teleologisista selityksistä. Tässä yhteydessä kuvattiin mitä teleologinen selittäminen on. Karkeasti ottaen teleologia on sitä että asioita kuvataan tarkoituksen kautta. Asioissa nähdään intentioita ja tarkoituksia. Näin ollen asioita ei selitetä syy-seuraussuhteen kautta vaan syy-seuraussuhde päinvastoin käännetään päinvastyaiseksi ; Seuraus on se syy miksi asia on. Selitetään mitä hyötyä tai mikä funktio jollain asialla on. Tämä on tietenkin luontevaa jos mietitään vaikka teräaseita. On aika luontevaa ajatella että veitsi on terävä siksi että ihmiset voisivat leikata sillä asioita.

Mutta tartun tässä videossa esitettyyn psykologiseen puoleen. Video korosti että ihmisillä on taipumus tulkita asioita teleologisesti. Video nosti esiin useita, etenkin Deborah Kelemenin työryhmässä olleita, tutkimuksia joissa havaittiin että lapset tulkitsevat luontoa teleologisesti. Ja niin vuoret ovat korkeita jotta ihmiset voisivat kiivetä niille. ; Samoin havaittiin että aikuisetkin ajavat tämänlaisia selityksiä jos heille annetaan vain vähän aikaa miettiä kysymyksiä. Akateeminen koulutuskaan ei muuttanut tätä preferenssiä. Toki jos aikaa annettiin enemmän tai piti palata kysymyksiin joihin oli jo vastattu, akateemisesti koulutetut ihmiset huomasivat korjata näitä päätelmiä useammin kuin vähemmän kouluttautuneet ihmiset.

Tämä teema on jotain joka nousee usein esiin uskonnollisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Suomessa fundamentalistikristityt ovat viitanneet näihin tutkimuksiin innolla. Syynä on se, että heistä se että taaperotkin uskovat teleologisiin selityksiin on tärkeää kun kuvataan sitä miten järkevää usko on. Ajatellaan että ateismi olisi epäluonnollista ja siksi epätotta.

En moiti näitä tutkimuksia vaan näitä niistä tehtyjä tulkintoja. Ne ovat nähdäkseni hyvin pitkällevietyjä. Kuten THUNK -videossa osattiin kertoa, syyt teleologiseen selitykseen eivät ole kovin helppoja. Ilmiö voi johtua monesta eri syystä. Ja filosofille ne kaikki ovat kiinnostavia.; On mahdollista että ihmiset näkevät teleologiaa jotenkin syntymälahjanaan. Ja tämä on kiinnostavaa koska se kertoo siitä miten aivomme toimivat. Mutta koska teleologiaa kartottavat kysymykset ovat kielellisiä ei voida täysin sulkea pois myös oppimisen ja kulttuurisen iskostuksen vaikutusta, ihan siksi että kielen oppiminen vaatii jotain kulttuuripiiriä. Ja tämäkin on kiinnostavaa koska se sitten kertoo siitä miten asioita kannattaa opettaa lapsille niin että oppi menee perille.

Uskovainen toki haluaa käyttää näitä asioita tarkoitushakuisesti ja tällöin kaikki asiat eivät ole yhtä kiinnostavia. Tässä mielessä heille nämä tutkimukset ovat lähinnä keino heiluttaa uskon luontaisuutta oikeutuksena omalle ideologialleen. Luonnollinen on hyvää -hengessä. Tätä toki kytketään yhteen myös erilaisiin Jean Calvinin tai C.S. Lewisin ajatuksiin joissa korostetaan että ateistit ovat valehtelijoita. Eli he tietävät olevansa väärässä ja he eivät oikeasti ole ateisteja vaan vihaavat Jumalaa.

Tässä mielessä on kiinnostavaa että olen itse asiassa itse kognitiivisen uskontotieteen syvä ystävä. Ja tässä on ollut esillä ylihavaitsemisteorioita. Jotka korostavat että teleologinen ajattelu on todella ihmisille luontaista. Siksi korostankin että Suomessa tehty tutkimus joka kartoitti suomalaisten aikuisten ateistien ajattelua johti samoihin teleologisten selitysmallien käyttämiseen. Ja tässä itse asiassa olen sillä kannalla millä monet fundamentalistikristitytkin; Pidän varsin uskottavana että piirre on synnynnäinen.

Kognitiivisessa uskontotieteessä on korostettu esimerkiksi Justin Barrettin ajatusta jossa mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Puhutaan ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismista” Tälle nähdään evolutiivinen syy; Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla.

Monet uskovaiset eivät pidä näistä ajatuksista koska nämä nähdään ateistisina. Jonain jossa korostuu ei-tieteellinen ja ideologinen ja maailmankuvallinen asenne siitä että uskonto on harha ja virhe. Tässä mieleen tulee toki esimerkiksi malttia toivova Van Inwagen jonka mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle.

Itse näen että tässä suhteessa on syytä kiinnittää huomiota jumalan olemassaolon tai olemassaolemattomuuden sijaan ihan muihin asioihin. Nimittäin siitä että ”luonnollinen uskonto” ei takaa että toiminta olisi jotenkin automaattisesti järkevää tai adaptiivista. Itse asiassa intentioiden ylihavaitsemisteoria saa adaptiivisen hyötynsä puskissa hyppivistä leijonista eikä siitä että säikähtää tyhjää pensasta. Itse asiassa evoluutio tuottaa useitakin menetelmiä jotka tuottavat joissain yksittäisissä tapauksissa haittaa vaikka ne yleisesti ovat hyödyllisiä. Tästä johtuu esimerkiksi perhosen taipumus lentää kynttilän liekkiin. Piirteestä on hyötyä tavallisissa olosuhteissa. Näin ollen se että uskonto selittyy evoluutiolla ei ole jokin josta sellaisenaan voidaan päätellä että uskonnosta myös on hyötyä. Tässä mielessä onkin erikoista että moni mieluummin korostaa miten evoluutio ja Jumala saadaan ristiriidattomasti yhteen ja moittivat maailmankuvallisista oletteluista kun samalla sallitaan tämänlaisia logiikkaloikkia ilman vastaavaa evidenssivaatimustasoa.

Olenkin suoraan sanoen ihmetellyt sitä miten nämä ”ihmiset ajattelevat luonnostaan teleologisesti” -ajatukset ovat niin suosittuja jumalatodistuksienkorvikkeita nykyaikana. Sillä kun itse opettelin kognitiotiedettä, opin varsin pian että ihmisten ajatteluprosessointi on kaikkea muuta kuin järkevä. Ja tämä korostaa ennen kaikkea nopeasti tehtyjä päätelmiä – eli niitä ajattelutapoja joita näissä teleologisten selitysten preferointia löydetään.

Asia on saanut aika paljon medianäkyvyyttäkin kun Kahnemanin kirjasta tuli myyntimenestys. Hän on tehnyt pitkän linjan tutkimusta – myös edesmenneen Amos Tverskyn kanssa – Tversky taas tuli tunnetuksi nimenomaan kognitiivisten vinoutumien tutkijana. ; Tässä korostuu ajatus siitä että ihmiset ajattelevat usein ennustettavilla ja odotettavissa olevilla tavoilla väärin ja huonosti. Tästä prosessista syntyi ajatus siitä että ihmisten ajattelussa on erilaisia heuristiikkoja. ; Karkesti ottaen kyseessä on kahdesta erilaisesta heuristisesta menettelytavasta. On nopeita ja kohtuullisen hyviä tuloksia helposti tuottava prosessointisysteemi ja analyyttistä tarkkaa ja oikeaa tulosta tuottava systeemi.

Näin esimerkiksi jos annetaan vain vähän aikaa, eli on tehtävä nopeita vastauksia, ihmiset vastaavat väärin esimerkiksi seuraavaan kysymykseen; Jos pallo ja maila maksaa 1 € 10senttiä Ja maila maksaa euron enemmän kuin pallo, niin kuinka paljon pallo maksaa.

Nopeassa vastauksessa ihmiset vastaavat huomattavasti useammin väärin. On jotenkin intuitiivista ja luontevaa ajatella, että pallo maksaisi 10 senttiä. Analyyttinen mieli kuitenkin tietää että jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila euron tätä enemmän, kokonaishinnaksi tulisi 1 euro 20 senttiä. Joka on tietenkin eri kuin euro 10 senttiä jonka ne maksavat yhteensä. Tämä taipumus on tilastollinen aivan kuten teleologisten selitysten antaminen.

Tämänlaiset tulokset syntyvät juuri samanlaisissa koejärjestelmissä joissa teleologista ajattelua löydetään. Ja harva silti näiden tulosten kohdalla sanoisi että tämä kertoo siitä että ihmiset luonnostaan järkevästi tietävät että tuollaisten pallojen hinta olisi 10 senttiä.

Luonnollisuus ja ajattelun yleisyys ei ole samaa kuin tuloksen eksaktius ja hyödykkyys käytännön elämässä. (Itse asiassa monet heuristiset virheajattelut ovat takana kun mietitään sitä miksi ihmisten huijaaminen onnistuu tietyillä tavoilla todella helposti. Assosiaatio uskontoon on tässä asenteellinen mutta jossain määrin ymmärrettävä, vähintään sitä kautta että uskonnoissa on paljastunut myös rahanhimoisia huijareita jotka ovat leikkineet vilpittömiä uskonmiehiä. Toki tätä ei ole asiallista alleviivata jonain ehdottomana asiantilana. Se on lähinnä yksi vaihtoehto jota ei sellaisenaan voida vain torjua ja kieltää muuta kuin maailmankuvallisesti torppaamalla vaihtoehdot dogmaattisesti.)

Vastaavia virheajatteluja on paljon. Olen itse nauttinut tässä yhteydessä esimerkiksi Dan Arielyn kirjoista joissa kerrotaan paljon vastaavia ajatusvinoutumia joilla on paljonkin kontaktipintaa aivan arkisessakin elämässä. Hän käyttää tässä yhteydessä mielellään ilmaisua ”ennustettavalla tavalla irrationaalinen”. Aiheesta löytyy myös populaaria kirjallisuutta suomeksikin, esimerkiksi Joni Martikaisen kirja ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”. Nämä viehättävät minua koska kognitiotieteen puolella opin varsin nopeasti sen että ihmiset, mukaan lukien minä itse, olemme alttiita kaikenlaisille illuusioille ja harhoille. Tässä kontekstissa oman empiirisyyteni ytimessä ovatkin erilaiset illuusiot ja ajattelun kompastelut joita vastaan taistelu on oleellinen osa älyllisyyden tavoittelua ja muuta vastaavaa älyllistä pyristelyä. Nyrkkisääntöni on jopa se, että jos jokin ajattelu on sinusta helppoa, se on todennäköisesti väärin tehtyä ja virheellistä.

Olenkin tavallaan huvittunut siitä miten suomessa fundamentalistit ovat laajasti hyväksyneet ajatuksen siitä että ihmiset ajattelevat maailmankuviensa kautta. Jos tämä on totta, he eivät luontevasti ajattele totuuskeskeisesti vaan ideologiakeskeisesti. Ja tässä yhteydessä on vaikeaa uskoa että ihmiset luontaisesti olisivat jotain jumalan takaaman Plantingan warrant -ajattelun ruumiillistumia. He samanaikaisesti hyväksyvät ajatuksen ihmisestä jonain jonka Jumala on luonut havaitsemaan totuuden (kuten luontaisan ja helpon teleologisen selittämisen luonnossa) ja ajatuksen ihmisestä joka ajattelee väärin ja ideologisesti ja maailmankuviensa kautta.

”Luonnollisuus” ja se että ”imeväisikäiset ja kiireessä ajattelevat ovat teleologiataipuvaisia” ei ole mielestäni kovin hyvä pohja sille että näkemystä argumentoidaan jotenkin erityisen totuudenmukaisena. Jos joku ajatus tuntuu korostuvan nopeassa ajattelussa, on selvää että siinä korostetaan nopeutta laadun sijaan. Mieleni tekisi jopa lainata Colin Camererin vertausta ; Hän on kuvannut nopeasti ajattelevaa systeemi 1 heuristiikkoina vahtikoiraan joka haukkuu kaikille vieraille, pitää kaikki vorot kaukana mutta sitten toisaalta aina välistä yrittää purra postimiestä. Tämänlainen pohja tuskin on perusta sille että halutaan varmistaa jonkin maailmankuvan todenmukaisuus. Kyllä se Jumalan lopullinen järkevyys on osoitettava sillä ankaraa pähkäilyä ja analyysiä käyttävällä menettelyllä; Toisella tavalla ajattelevat ovat tässä sellaisia että he sitten kyllä antavat haastetta ajatukselle että heidän näkemyksensä olisi rationaalinen..

---

Lähteet:
THUNK, ”Teleological Bias”
Deborah Kelemen, ” Why Are Rocks Pointy? Children's Preference for Teleological Explanations of the Natural World” (1999)
Deborah Kelemen & Cara DiYanni, ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children’s Reasoning About Nature” (2005)
Deborah Kelemen, ”The Human Function Compunction: Teleological explanation in adults" (2009)
Järnefelt, Canfield & Kelemen, ”The divided mind of a disbeliever: Intuitive beliefs about nature as purposefully created among different groups of non-religious adults” (2015)
Callahan, ”Moth and candle: the candle flame as a sexual mimic of the coded infrared wavelengths from a moth sex scent (pheromone)” (1977)
Daniel Kahneman, ”Thinking Fast and Slow” (2011)
Dan Ariely, ”Predictably Irrational” (2008)
Joni Martikainen ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” (2012)

"Konfiguraatioista" eteenpäin

Analyyttisen filosofian perinteisimmässä versiossa ajateltiin että loogiset totuudet olivat väitelauseita (propositio) jotka olivat välttämättä tosia (necessary true). Ne eivät olleet epätosia missään tilanteessa; Ajateltiin etä välttämättä todet lauseet tyydyttyivät kaikilla mahdollisilla konfiguraatioilla. (Esim. tautologiat olivat väistämättä tosia.)

Karkeasti sanoen tämä tarkoitti sitä etä määritelmänteko ajateltiin eräänlaisena koneena tai mallina jossa oli muuttuvia osia. Näitä osia voitiin laittaa eri tiloihin. Ja jotkin asiat muuttuivat ja toiset eivät. Toisin sanoen noudatettiin semanttisia sääntöjä. Tällä tavalla kieli oli jokin josta löydettiin analyyttisiä totuuksia.

Tämä näkemys on sittemmin kokenut kohtuu kovia. Esimerkiksi Quine moitti tätä näkemystä peräti kahdella eri tavalla, ensin "Truth by Conventionissa" ja toisaalta "Two Dogmas of Empiricismissä". Quine näki kielen jonain jossa analyyttiset ja synteettiset käsitteet eivät olleet yhtä selkeästi erillisiä kuin oli aiemmin ajateltu. Muita haastajia ovat olleet esimerkiksi Kripke.

Määrittely ja logiikka

Näillä näkemyksillä on erikoisia vaikutuksia myös siihen miten asiat nimetään. Voidaan nähdä että osa on "runoilijahenkisiä". Heille ei riitä että asian sisältö on hyvin määritelty. Sen on viitattava myös sopiviin kohteisiin. Toisaalta monet ovat olleet sitä mieltä että nimet ovat itse asiassa vain nimilappuja, ja tätä kautta voidaan sanoa että nimeämiseen käytetyllä merkkijonolla ei itsessään ole mitään referenssiä määrittävää sisältöä.

Kysymys on ikivanha. Shakespearen "Romeon ja Julian" ajatus siitä miten ruusu toisen nimisenä on samanlainen kukka, muistuttaa esimerkiksi Millsin väitettä siitä että nimillä ei ole konnotaatioita vaan pelkästään denotaatioita. Ja että suora viittaus on se joka merkitsee. Olen itse tässä mielessä "Shakespaariaalinen".
1: Tässä mielessä kiistat ja näkemyserot voivat näkyä vaikkapa evoluutioteorian kohdalla ; Osa kreationisteista näkee että jos evolutionisti kutsuu bakteerin siimamoottoria siimamoottoriksi niin hän itse asiassa tunnustaa että hänestäkin eliöt on luotu ja että hän tietää sen itsekin. (Tämä sopii vahvasti Jean Calvinin teologiaan, hänellähän jokainen ateisti tietää olevansa väärässä.) Tässä metaforan mukana tulevat konnotaatiot ovat heistä oleellinen osa tietosisältöä. Kuitenkin termiä voidaan periaatteessa käyttää pelkkänä viittauksena jolloin nimeämisellä ei ole sen suurempaa sisältöä tai merkitystä.

On tavallaan kiinnostavaa mietti sitä että kun meillä on tiettyjä määritelmiä, ne ovat itse asiassa konsepteja jotka kuvaavat partikulaareja kohteita ja kohderyhmiä. Ja liitämme nämä mielessämme niiden oikeisiin nimiin. Kripkellä oli tähän sovitettava ajatus jossa oikea nimi (proper name) viittaa samaan objektiin kaikissa mahdollisissa maailmoissa joissa tämä kohde on olemassa.

Tässä kohden on helppoa huomata yhteys alustamani klassisen analyyttisen filosofian suuntaan. Vaikka ainakin minun intuitioni sanoisi varsin helposti että käsitteenmuodostus ja looginen perustelu olisivat jotenkin toisistaan irrallisia asioita. Nimeäminen on kuitenkin konseptin luomista. Ja itse asiassa tätä on melko vaikeaa irrottaa teorianmuodostamisesta. Kun asialle luodaan kuvaus, määritellään millainen ilmiö on. Ja jos löytyy tilanne jossa kohde ei täyty annettua kuvaustaan, on mietittävä onko nimeäminen tehty huonosti vai onko kohde sittenkin jotain muuta. Nämä kysymykset muistuttavat hyvun ankarasti teorioiden falsifoimista. Joka taas tuo mukaan ne ongelmat analyyttisen ja synteettisen tiedon erottelussa joita Quine toi esiin.

Tässä mielessä analyyttisen filosofian ongelmat tulevat vastaan jopa silloin kun puhutaan asioiden määrittelemisistä..

Ikonoklasmista ja protestantismista

Pauli Ojala on melko tunnettu kreationistiaktiivi. Hänen facebook -kuvansa on, ainakin tänä Herran päivänä 12.11.2016, kuva jossa hän näyttää pitkää nenää Charles Darwinin patsaalle Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Kuva on tietenkin melko viaton. Mutta siitä heijastuu kuitenkin asenne.

Asenne joka on siitä kiinnostava että kysymys tälläiseen reaktioon ei ole pelkästään siitä että teoria on epätosi. Tieteessä on monia teorioita joita voi pitää epätotena mutta ei niiden keksijöitä silti lähdetä mollaamaan. Tämänlainen reaktio kertoo jostain. Minun viisaammat, vakaammat ja huomattavasti iäkkäämmät sukulaiseni saattaisivat jopa selittää että tämä reaktio tarkoittaa sitä että tuolla reaktionaiheuttajalla on jokin erityisen syvä vaikutus itseen. Että miksi antaa vihollisten vaikuttaa itseensä.

Asenne jota on itse asiassa aika vaikeaa löytää militanteiksi kutsutuilta ateisteilta. Jos katsotaan ateistien aktiiveja, sellaisia joita voi pitää melko nimekkäinä, ei heillä ole profiilikuvissaan "Raamatun" polttamista tai edes facepalmkuvaa Rio de Janeiron Sokeritoppavuoren Jeesuksen edessä. Tai muutakaan vastaavaa. Jos ikonoklastisia kuvia otetaan ei niitä laiteta profiiliin. Tämä on ymmärrettävää.
1: Vielä vähemmän jos niitä laitetaan niin niihin saa kehuja. Ojala oli saanut kanssakreationisteiltaan kannustavia kommentteja tästä kuvastaan. Että hyvin tehty ja hieno maku teillä! Kaikesta näkee että kysymys on vain herraskaisesta totuusarvoista ja tieteestä jossa vain korrelaatio ja falsifioitavuus ja testattavuus ovat ytimessä. Että ei mitään maailmankuvallista asennevammaa teillä ketään kohtaan. Hyvä mies ja erinomainen argumentti! Evoluutioteoria falsifioitu yhdellä kädenheilautuksella!

Yleensä profiiliin laitetaan jotain jota edustaa, ei jotain jota vastustaa. Siksi minullakin on profiilikuvissa ties mitä miekkailukuvia mutta ei kuvia joissa poltan "Raamattua". Koska on hauskempaa edustaa asioita jota on kuin niitä joita ei nimenomaan ole.

Olen viime aikoina puhunut ja miettinyt melko paljon Schmittin poliittisen vihollisuuden käsitettä. (Koska näin siihen liittyviä tunteita itsessäni ; On helpompaa toki nähdä ikäviä asioita niissä joita ei ole hän itse.) Ja tässä kohden ei ole kenties parempaa kohdetta kuvata poliittista vihollisuutta kuin protestantismi. Se on jopa nimeämistään myöten alleviivaavan antagonistinen. Protesti, vastustaminen, on ytimessä.

Ikonoklasmilla ja protestantismilla onkin hyvin pitkä ja vahva historiallinen yhteys. Tämän jonkinlaiseksi symboliksi on nousut Hollannissa sijaitseva Utrechtin Katedraali, jonka protestanttien tuhoamien katolisten pyhimyskuvien kuvia löytyy niin wikipedian ikonoklasmiartikkelista kuin de Bottonin "Religion for Atheists" -kirjasta. Alain de Botton kuvaakin teoksessaan sitä miten protestantismin kohdalla vaikutukset ovat olleet suuria, ja ne ovat iskeneet ennen kaikkea arkkitehtuuriin. Tässä protestantit voidaan jakaa kahteen leiriin;
1: Luterilaiset ovat passiivisia. He arvostavat hyvin yksinkertaista ja korutonta rakentamista. Rakennukset ovat funktionaalisia ja helposti tylsiä. He ajattelevat että tärkeintä on että reitti Jumalan luo haetaan tekstin kautta. Näin kuvitukseen ja arkkitehtuurin komeuteen liittyvät kokemukset ja tunteet vähennetään tai jopa vähätellään.
2: Kalvinistit ovat aktiivisia. Jean Calvin kannusti aktiiviseen kuvainraastoon. Hänen puheensa lietsoivat kuvainraastavia mellakoita.

Tässä kohden ei ole mikään salaisuus että kreationismissa on vahvoja kalvinistisia sävyjä. Voidaan jopa sanoa että tämä on luontevaa koska USA:n fundamentalismissa on paljon kalvinisteja. Tämä tekee kreationismista osittain niin vieraan ja oudon oloista suomalaisten kristittyjen silmiin. Niiden tausta-asenteet ovat hyvin erilaisia. Me olemme edellisissä sukupolvissa tottuneet siihen että jopa fundamentalistimme ovat luterilaisia fundamentalisteja. Mutta moni kreationisti ottaa kreationismin mukana tulevat kalvinistiset vaikutteet ja maailmankuvat sellaisenaan, tuskin edes tiedostaen mitä tekevät. (Yhteys tuskin on vieras niille jotka analysoivat teologisia oppeja koulukuntanäkökulmasta sen sijaan että yrittäisivät elää kristillisessä jengissä sen mukaan mitä sanotaan että pitää uskoa jotta voi elää siinä.)

USA:ssa tämä ikonoklasmi onkin klassista. Luterilaisten (yli)vallan alla Suomessa ei ole tavattu kirjarovioita tehdä. Mutta Amerikan Fundamentalistit ovat aina osanneet. Jos mietitään miksi John Lennonin "Suositumpi kuin Jeesus" -kommentti synnytti vinyylilevyjen polttorovioita, ei ymmärrä sitä että kalvinismiin ikonolasmi kuuluu olennaisena osana. Kalvinistiset fundamentalistit paitsi dissaavat "Harry Potteria", myös polttavat niitä.

Väärää mieltä olevien tuotosten tuhoaminen on heille oikeaoppisuutensa näyte. Tällä demonstroidaan että tässä on asiaa joka ei kuulu omaan identiteettiin. Poliittista vihollisuutta ei voisi vahvemmalla keinolla lietsoa, ylläpitää ja demonstroida. Ja koska tapahtumat ovat usein hyvinkin julkisia, mukaan saadaan sosiaalista painetta. Kanssauskovaisten on tehtävä samoin ja osallistuttava prosessiin. Tekemiseen ajaminen sekä luo tässä asenteita ja vahvistaa niitä. Kyse ei ole vain mielipiteen ilmaisusta vaan myös sen levittämisestä ja vahvistamisesta niissä joiden mielipide tässä on "tarpeettoman heikko".

Tämä ikonoklasmi näkyy esimerkiksi Manu Ryösön taannoisessa "puskuritarraepisodissa". Hän itse kuvasi sitä miten hänen ensimmäinen tunnereaktionsa jonkun toisen ihmisen puskuritarraan oli loukkaantuminen. Eli toisen ihmisen mielipide ja sen näkyvilläolo ärsytti häntä. Aivan kuten Pauli Ojalaakin ärsyttää se, että joku vääränmaailmankuvallinen arvostaa Darwinia ja että Darwinia arvostetaan niin paljon että hänen patsaansa saa olla luonnonhistoriallisessa museossa. Harhaoppisen saama suosio on itsessään loukkaavaa ja vaatii vastareaktiota. Ikonoklasmi tietenkin elää näistä asenteista. Ensireaktiot kertovat tälläisissä tilanteissa aika paljon. Sillä usein ateisti kohtaa ensireaktiostaan kärsivän kristityn joka sitten kivasti ja hienosti filosofioi pahan käytöksensä pois. Jossain kristittyjen kesken kun kohtaaminen on jo ohi. Pahat teot haetaan synninpäästöön kontekstissa jossa ei ole sitä jota on loukattu mahdollisesti ensireaktioon liittyvillä käytöksillä.

Kreationistit ovatkin, kuten aiemmin kirjoitinkin - ihan suomessa tehdyn tuoreen Petteri Niemisen väitöskirjan mukaan - hyvin ärjyjä vihollisiaan kohtaan. Halveksunta, pilkka ja ei-tieteellinen pitkän nenän näyttö symbolien ääressä ovat oleellista ydintä eivätkä koristelua. Nykymaailmassa fundamentalistit ovatkin omiensa keskellä "rohkeita" ja "poliittisesti epäkorrekteja" ikonoklasteja. Jotka sitten itsesensuroivat jälkikäteen itseään ja toisiaan kun tilanne menee julkisuuteen. (Oli ollaan "rohkeita" ja "uskalletaan sanoa asiat ääneen" hyvin erikoisella tavalla.)

Ikonoklasmi on tietenkin muuten voimauttavaa, jos kokee olevansa vainottu ja heikko. - Ja kalvinisti tuntee olevansa vainottu ja heikko koska heille pelkkä erimielinen puskuritarra ja sen olemassaolo ja näkyvilläolo on "loukkaavaa". Poliittisen vihollisuudenhan ei tarvinut olla totta tai järkevää tai todellista, se riittää että asia koetaan jollain Slunga-Poutsalo -relativismilla sellaiseksi. Kun ärsyyntyminen on pikkumaista ja vainotuksi tullaan puhtaasti omaa herkkänakaisuuttaan niin tottahan toki sitä koetaan itsensä vainotuksi. Koska kun on riittävän pikkumainen elämä on yhtä vainottuna olemiseksi kokemista. -

Valitettavasti tässä tapahtuu myös se mistä Napoleonin Kompleksit -blogissa on kirjoitettu. "Olen varsin tietoinen siitä, miten paljon julkaistaan moskaa, jolle olisi ehkä ollut parempi säilyä elävänä puuna salomailla humisemassa, mutta siitäkin huolimatta henkilö, joka pelkällä henkisellä työllään rakentaa ajatuksistaan kirjan – suurenmoisen, kelvollisen, keskinkertaisen, huonon, surkean – on ansainnut tietyn arvostuksen. Kirja edustaa ihmisen intellektuaalisia kykyjä ja mielikuvituksen rajatonta laajuutta, se on tekijänsä ilmaus siitä, että tämä haluaa olla läsnä maailmassa, haluaa olla osa älyllistä inhimillistä julkista elämää. Näitä jaloja ajatuksia on pakko silloin tällöin palautella mieleen, jotta kestäisi kaikkien horoskooppiterapiaopusten olemassaolon." ... "Tuli ei ole mikään argumentti. Joka polttaa kirjan, asettuu järjellisen argumentaation ulkopuolelle ja kiistää koko painotuotteen ja siinä ilmaistujen ajatusten, arvojen ja kysymysten olemassaolon oikeuden. Samalla tulee asettaneeksi niiden vastineeksi absoluuttisen luottamuksen omiin ajatuksiinsa ja uskomuksiinsa. Polttaminen on idiootin aggressiivinen ja uhkaava julistus omasta absoluuttisesta varmuudestaan. Kirjoja polttava tollo tekee selväksi, ettei halua edes osallistua mihinkään debattiin. Hänellä ei ole edellytyksiä rakentaa, vaan vain tuhota, ja kirja on ajatuksen monumentti."

Moni sekoittaakin keskenään luomisen ja tuhoamisen. Esimerkiksi jos piirtää pilakuvan profeetta Muhammadista, tämä on rakentava ja luova aktio. Tässä on mielipide ja ilmaisu joka on pilkkaa. Mutta tämä "Loukkaus" on vähän kuten Ryösön ensireaktioissaan loukkaavana kokema darwinkala -puskuritarra. Siinä on luotu ja tehty jotain ja osallistuttu tällä luovalla aktiolla. Kirjojen polttaminen ja pyhäinkuvien tuhoaminen on antikeskustelua, se on vain tuhoamista. ; Tässä mielessä Ojalan hyveeksi on sanottava että hän tuotti uuden taideteoksen valokuvauttamalla oman pitkän nenän näyttämisensä. Sen sijaan hän olisi voinut lyödä patsaan rikki lekalla. Toki syynä on todennäköisesti enemmän rohkeuden puute ja kiinnijäämisen riski kuin persoonan kauneus ja hyveellisyys. Mutta teot, eivät intentiot, painavat minun maailmassani.

"Saako kasvatustieteen professori" ja muita sananvapauden ja tieteen sekoittamisia

YLE uutisoi siitä että Jyväskylän yliopisto on tekemässä selvitystä siitä miten hyvin Puolimatka on argumentoinut. "Professori Tapio Puolimatka antoi keväällä lakivaliokunnalle sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavan lausunnon, jota hän perusteli tieteellä. Kotimaa24 -vekkosivusto kertoo, että Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on aloittanut asiasta esiselvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää, olivatko Puolimatkan asiantuntijalausunnon lähdeviittaukset hyvän tieteellisen käytännön mukaisia." Lausunnon sisältö ja oleellinen on juuri tässä. Tutkinnan kohde ei ole mielipidekirjoitus vaan jotain jota on levitetty asiantuntijalausuntona. Ja jonka tieteellisyyttä tai sen vaikutelmaa on korostettu sekä runsailla viittauksilla että Puolimatkan professorinstatuksella. Ja tällä on haluttu selvästi vaikuttaa politiikkaan yliopiston arvovallan ja tieteen tuoman uskottavuuden voimalla. Joten on syytä katsoa onko tässä todella käytetty priimatasoista ammattitaitoista tiedettä vaiko ei.

Seurakuntalainen osasi täsmentää asian poliittista puolta "Helsingin vihreä luottamushenkilö Lilja Tamminen pohti Puolimatkan asiantuntijalausuntoa ja sen lähdeviitteitä blogissaan viime huhtikuussa. "Keskeisin ongelma Puolimatkan artikkelissa on huomattava osuus epätieteellisiä, ideologisia tai epäluotettavia lähteitä. Toinen ongelma on lähdeviitteiden runsas käyttö ikään kuin todistamaan asioita, joita lähteet eivät oikeastaan tue", Tamminen kirjoitti." ... "Tapio Puolimatka kirjoitti kotisivuillaan vastineen asiantuntijalausunnon lähdekritiikkiin. - Tammisen blogi perustuu siis harhaiseen tulkintaan asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä, ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden. Eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausunnon lähdeviitteet ovat kaikilta osin hyvän tieteellisen käytännön mukaisia, Puolimatka kirjoittaa vastinetekstinsä tiivistelmässä."

On selvää että tämä heijastuu syvästi moneen asiaan. Omasta mielestäni on hyvä että esiselvitys tehdään. Sillä kun puolet ovat noin erimielisiä, on hyvä että asiantuntija käy asian läpi. Vaikka minusta Puolimatkan lausunnon kritiikki on hyvin perusteltu, on tietenkin hyvä että asia ratkaistaan jonkun muun kuin Tammisen tai Puolimatkan pohjalta. Tässä kohden ei tietenkään ole kysymys mistään sananvapauskysymyksestä. Sillä kuten Jyväskylän yliopisto aikaisemmin kirjoitti "Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen liittyen. Myös Jyväskylän yliopiston henkilöstön jäseniä on ollut mukana keskustelussa. Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä. Yliopiston eettisissä periaatteissa korostuu tasa-arvo: kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti." Lähdekritiikissä kun voidaan katsoa se ovatko lähteet vertaisarvioituja tutkimuksia, onko niiden metodiikassa pulaa ja onko niiden johtopäätöksissä sanottu täsmälleen sitä mitä Puolimatka on sanonut ja seuraako Puolimatkan logiikassa premisseistä johtopäätös tämän kaiken jälkeen. Koska Puolimatka tapansa mukaan on käyttänyt paljon viitteitä, on hyvä että ne kaikki käydään läpi pieteetillä. Ja mieluummin yliopiston ammattiakateemikko kuin vaikkapa minä. ; Kun tämänlainen kiista on kyseessä ei voi olla niin että asian voi hoitaa vain sillä että Puolimatka vihjaa että hänellä on vastine jossa hän on erimielinen. Hän on puolueellinen taho kuten Tamminenkin.

Toki tässä kohden on hyvä huomioida että yhteenvedosta tuskin seuraa mitään yliopiston sisällä. Hyvän tieteellisen käsittelyn ja sen loukkausepäilyjen ohjeistus kun ei pidä sisällään suoria rangaistuksia. Puolimatkaa siis uhkaa suunnilleen sama mikä uhkaa niitä pastoreille jotka kertovat uhittelevia Helvettijuttuja ja vastaavia kirkossa alaikäisille lapsille. Heille sanotaan hyihyi, mutta heitä ei voi potkia poiskaan. Pahimmat tilanteet koskisivat virka-aseman väärinkäyttöä. "HTK-loukkaus voi johtaa muihin seuraamuksiin, joihin rehtori on oikeutettu tai velvollinen esimerkiksi hallinto-, rikos- tai työoikeudellisen lainsäädännön nojalla tai sopimusoikeudellisilla perusteilla." Kuitenkin on hyvin vaikeaa nähdä että tässä olisi kyseessä aseman väärinkäyttö. Omia selvityksiään ja näkökulmiaan kun tuottivat monet perustaltaan ei-akateemiset järjestötkin. Ja minusta tämä on hyvä. Että asiat läpikäydään ja sitten syytökset varmistetaan. Eikä rangaistuksen tarvitse olla professorinvirasta hyllyttämisen.

Eli karkeasti sanoen akateeminen vapaus antaa Puolimatkalle aikamoista pelitilaa. Ja niin pitääkin. Tässä selvityksessä kuitenkin tulee esiin se onko Puolimatka käyttänyt lähteitä oikein. Ja jos hän ei ole, niin siinä tapauksessa tässä kuitenkin isketään Puolimatkaa arkaan paikkaan, valtaan. Hän on mielellään levittämässä sanomisiaan ja mielipiteitään julkisuudessa titteliään käyttäen. Runsaat lähdeviittaukset ovat hänellä ikään kuin korostamassa että hän on oikeassa. Niillä luodaan retorinen turva ja uskottavuus. Jos osoittautuu että hän on kovin huoleton lähteiden käytössään se vie pohjan juuri siltä uskottavuuspohjalta jota Puolimatka eniten käyttää. Tämän jälkeen Puolimatkan seuraaviin lausuntoihin tulevissa arvokeskustelupolitiikkapuolen asioissa voidaan viitata siihen miten Puolimatka mielellään tuottaa materiaalia jonka arviointi on niin hidasta että akuutti poliittinen tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin siihen saadaan lausunto. Ja tämän jälkeen on paljastunut että lausunto ei ole tieteenmukainen eli on propagandaa.

Lausunnossahan on oleellista se, että Puolimatka on viitannut titteliinsä ja esittänyt että se olisi tiedepohjainen asiantuntijalausunto. Olin kannustunut. Ja koska yliopisto tekee lausunnon tarkistamisen on tässä tietysti niin että riskinä on sellainenkin että joudun korjaamaan vakavasti näkemyksiäni. Jos Puolimatkan jokainen lausunto onkin oikein lainattu ja tieteen mukainen, joudun korjaamaan näkemyksiäni hänestä hyvin rajusti ja oleellisesti. Tälle vaihtoehdolle on annettava tilaa. Ainakin minä annan tilaa.
1: Toki Puolimatkan tuntien tiedän että jos tulos on hänelle epämieluisa hän saivartelee sillä huonolla lähdeviittauksella vastineen ja pitää tätä vastineen olemassaoloa samana kuin perusteltu vastaus. Eihän se sitä automaattisesti ole. Ja yliopistolla on varmasti muutakin tekemistä kuin mennä tähän "vastaa tähänkin" -peliin jota Puolimatka on varmasti kärsivällisesti tekevä hamaan ikuisuuteen kunnes saa viimeisen lausunnon johon ei vastata jolloin hän määrittää itsensä voittajaksi, itse itsensä. Hän on hyvä tekemään arvosteluja omasta oikeassaolostaan on myös tässä lausunnon tieteellisyyskysymyksessä vahvasti ilmoilla jo nyt. Mutta tu quoque ei ole mikään syy että minä tekisin asiat yhtä huonosti.

En kuitenkaan pidättele hengitystäni ällistyksestä. Tästä varmimman vakuuden sain kun luin Puolimatkan uuden suomen lausunnon. Se on selvästi reaktio tähän tutkimuksen alla olemiseen. Jos hänellä ei olisi mitään pelttävää hän voisi riemuita ennakkoon sitä miten hän tulee läpäisemään lausunnon puhtain paperein. Että virheitä ei ole livahtanut ainuttakaan. (Kuten hän on itse sanonut, hän ei löytänyt ainuttakaan osuvaa kritiikkiä tästä hänen selontekonsa kritiikistä. Joten yliopiston syynäys ei löydä ainuttakaan sellaista virhettä joka olisi mainittu tuossa selonteossa. Kun käyttää sanoja ne tarkoittavat asioita.)

Sen sijaan Puolimatka on selvästi siilipuolustuksessa. Otsikko on "Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?" ja hän selittää että koko hänen lausuntonsa kritiikki on iso red herring. "Tamminen pystyy blogissaan taitavilla retorisilla heitoillaan siirtämään huomion pois lausuntoni varsinaisesta sisällöstä: lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista." Itse näen että tästä ei voi olla kysymys. Vaikka tämä Puolimatkan lausunnon kritiikki olisi susivirheellinen, se on nimenomaan argumentoinut asiasta tai pyrkinyt siihen. Kun Puolimatkan arviointi perustuu siihen että lapsen oikeuksia loukataan KOSKA tieteelliset viitteet, on näiden lähdekritiikki ja osuvuus oleellinen osa Puolimatkan argumenttia. On relevanttia käsitellä väitteiden sisältöä ja niiden lähteitä. Jos tämä on tehty huonosti, se on sitten toinen kysymys. Ja tämän vuoksi Jyväskylän yliopisto on asialla.

Minun on hyvin vaikeaa nähdä että miten Puolimatka pitää häneen kohdistuvaa kritiikkiä ajatuspoliisiasiana. Suurin ongelmahan ei ole se että Puolimatka ei saisi sanomisiaan mihinkään. Vaan siitä että hän tekee tämän titteliinsä vedoten. Puolimatkan tittelinkipeys näkyy toki "Saako kasvatustieteilijä puolustaa lapsen oikeuksia?" tyylisistä lauseistakin. Antti Seppälä ei esimerkiksi esitä sensuuria vaan jotain muuta "Keski-Suomen Ylen toimittaja Antti Seppälä pahoitteli sitä, että olen kasvatustieteen professorin auktoriteetilla puolustanut lapsen oikeutta isään ja äitiin ja arvioinut sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksia. Häntä näyttää vaivaavan se, että olen kirjoittanut asiasta niin monia kirjoituksia eri näkökulmista (tähän viittaisi otsikko ”Puolimatkan ristiretki”). Hän on kuitenkin valmis hyväksymään kirjoitusten lukumäärän, tosin hiukan epäröiden, kunhan en vain kirjoituksissani toisi esille asemaani kasvatustieteen professorina." Joten on hyvin vaikeaa nähdä että mikä tässä on se sananvapausrike.

Etenkin kun Puolimatka itse on kirjoittanut ahkerastikin kirjoihin ja kansiin asti asioita joissa hän esimerkiksi moittii evoluutiotutkijoita huonosta tieteellisestä menettelystä ja typeryydestä. Uuden Suomen puolustuksessa Puolimatka puhuu ikään kuin maailmankuvat olisivat yhtä tosia. Kuitenkin jos hänen kannattamansa warrant -teologia on totta niin siinä tapauksessa asia on nimenomaan niin että ne eivät ole. Toiset näkemykset ovat tieteellisen havainnon piirissä ja toiset eivät. Kaikki ihmiset syntyjään ymmärtävät näiden logiikat ja siksi esimerkiksi ateistit voidaan tuomita Jean Calvinin tapaisiin modernin kognitiivisen uskontotieteen kärkinimiin vedoten että kaikki ateistit ovat itsepetoksessa eläviä valehtelijoita. Ja kyseessä ei ole mielipide vaan fakta, kiitos sensus divinitatiksen. Puolimatkan näkemykset eivät ole kuitenkaan olleet "sensuuria". Ei vaikka hän viittaa mielellään Alvin Plantingan näkemykseen jonka mukaan ateisti ei voi olla "intellectually fulfilled".

Puhumattakoon tietysti siitä että tässä homoavioliittokysymyksessä Puolimatka itse asiassa halusi illegitimoida tietynlaisen perherakenteen. Eli hän teki sensuristisen aktion. Puolimatkan perusteesinä on ollut se että yhteiskunnat romahtavat vääränlaisessa perherakenteessa. Otetaan asia suoralla lainauksella ; "Länsimaiden historiassa perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu jo kaksi kertaa aikaisemmin: ensin antiikin Kreikassa ja myöhemmin antiikin Roomassa. Molemmissa tapauksissa tällainen perheen atomisoituminen johti vähitellen korkeakulttuurin rappeutumiseen, koska atomistinen perhe ei lopulta pysty riittävällä tavalla turvaamaan lapsen kehitysedellytyksiä." Tämä tarkoittaa sitä että hän itse asiassa kannattaa jonkinlaista ajatuspoliisia joka vaikuttaa myös toimiin. Jos kysyn häneltä että olisiko hänestä rajoittavaa jos uskonnolliset toiminnot haluttaisiin rajoittaa ja ne illegitimoida lain sinetillä hän taatusti pitäisi niitä sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoittamisina. Vakavina ajatuspoliisitekoina. Hän ei toki käytä sanoja joissa vihjataan että tässä rajoitetaan tietyn maailmankuvan mukaista elämää siksi että jotkin asiat nähdään niin tärkeiksi että niiden vuoksi lupa ajatuspoliisiuteen on. Mutta ilman tätä aspektia koko Puolimatkan kirjoituksella ei olisi merkityssisältöä. Taitavilla retorisilla kikoilla hän siirtää huomion syrjään tästä. Että kun hän rajoittaa muita, kyseessä on vain lasten oikeuksien puolustaminen eikä minkäänlainen ajatuspoliisius. Mutta jos hänen annetaan mennä niin heterosti naimisiin kuin hän vain haluaa, mutta hänen lausuntojensa kanssa ollaan erimielisiä tavalla jossa tätä kritisoidaan ja esitetään esteettisiä mielipiteitä siitä että onko statushuoraus todella joka välissä kohteliasta, hyvätapaista ja parasta mahdollista viestintää... niin kyseessä on hirveä ajatuspoliisius. Kokonaisuus on sen tyylinen että sitä on hyvin vaikeaa ymmärtää tikahtumatta nauruun.
1: Asia on entistä absurdimpi koska Puolimatka ei älyä lopettaa tätä rajoittamispuhettaan edes silloin kun hän esittää pahoittelujaan siitä miten hänen sananvapauttaan julmasti tallataan. Sillä "Uuden Suomen" blogiinsakin hän osasi laittaa että. "Simon Fraser yliopiston professori Douglas Allen arvioi tutkimustensa pohjalta lain vaikutusten olevan niin kielteisiä, että silloin kysymme ”kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun”. Paitsi että lapsivaikutuksia ei ole haluttu arvioida, koska pelätään niiden tuovan esille sukupuolineutraalin avioliittolain kielteisiä yhteiskunnallisia seurauksia, myös julkista keskustelua lain lapsivaikutuksista on pyritty vaientamaan." Marttyyrin kyynel on tuskin vierähtänyt kun on lähdettävä tositoimiin. Näin mieheltä jonka lausumiin luennoilla on kuulunut huoleton syytös siitä että naturalistit ovat halukkaita rivissä taputtaen tappamaan 95% ihmiskunnasta lentokonelevitetyllä ebolalla. Ja asia on ollut kirjoissa ja kansissa asti, eikä hän vaivaantunut tarkistamaan tämänlaisen näin syvän asian oikeudellisuutta mistään toisista lähteistä.

Itse näen että Puolimatkan keino on ennakoiva. Hän puolustautuu sananvapausteemalla koska sillä on helppo saada aateveljet puolelle. Taitavalla retorisella keinolla hän siirtää huomion pois siitä että hänen oma työn laatunsa on kyseenalaistettu. Jos tässä on viitattu blogiin on syytä miettiä miksi blogi on ollut jyväskylän yliopistolle mikään argumentti aiheessa. Puolimatka ei näe siinä ainuttakaan todensuuntaistakaan seikkaa. Jyväskylän yliopisto on nähnyt syyn ainakin pintapuolisesti niin relevantiksi että asia on läpikäytävä. Puolimatkan siilipuolustus kertonee että hän on ainakin jossain määrin odottamassa epämieluisia uutisia. Sillä voitonriemuinen Puolimatka käyttäytyy toisella tavalla. Itse toki odotan että Puolimatka on laittanut viitteisiin vähintään yhden yhtä vakavan perustason virheen kuin mitä tämä ebolademagogi teki Eric Piankan kohdalla. Lyönkin asiasta rakkaan hattuni vetoa. Jos jysäskylän yliopisto ei löydä viittauksista ainuttakaan asiavirhettä, viittausvirhettä tai huonosti tehtyä tutkimusta poltan minulla vuosia olleen minulle hyvin rakkaan mustan lierihattuni. Teen siitä youtubevideon. Jolla myös pyydän Puolimatkalta anteeksi. Puolimatka on ilmeisesti itse jo valmistautumassa tappioonsa, sen verran säälinkerjuuta hänen Uuden Suomen blogauksensa oli. Joten en voi pyytää häneltä vastaavaa ja vetoni onkin tässä mielessä varsin yksipuolinen. Olen valmis testiin joka on asenteelta se ainut mitä voin kunnioittaa. Falsifiointiin valmista heittäytymistä jota kuvatkoot seuraava lainaus.

"-"An assault perpetrated by agents who would seek to weaponize the Holy Spirit. The feet of the statue outside are dusted with ergot. All of the victims kissed the feet of Saint Anthony before falling sick. All of the stricken Sisters, Vanessa Even your pious Officer, Bertino."
-"What you're suggesting is absurd!"
-"Is it? Then why have neither you nor Captain Grunwald's men fallen sick? Hmm? Why aren't heretics like Signor Medici, or young Nico, or myself fallen sick? It's because we made no obeisance to the statue. Nor did you or your men. I won't stand for this fatuous slander another moment. Well, all you need to do is kiss the feet of Saint Anthony to prove me wrong."
("Da Vinci's Demons, "The Prisoners")

Torpataan mieli

Mikael Torppa kirjoitti blogiinsa ajatuksen siitä että ateistit olisivat salakuljettaneet kristillisiä ajatuksia ideologiaansa. Otsikoksikin tuli "Vapaa-ajattelun perusta on Raamatussa". Ydinmehu tiivistyy lauseeseen "Vapaan tahdon perusta on Raamatussa ja tämä Raamatun ilmoitus ihmisenluonteesta vastaa todellisuutta ja jokapäiväistä kokemusmaailmaamme. Usko ihmiseen Jumalan kuvaksi luotuna olentona on perusta uskolle ihmisen järjellisyyteen ja moraaliseen vapauteen. Materialistitkin joutuvat lainaamaan kristinuskosta käsityksen ihmisen järjellisyydestä - tahdon vapaudesta ja moraalista sillä darwinistinen materialismi ei anna järkiperäisiä syitä näille todellisuudessa havaittavissa oleville asioille." Torpan ajatukset ovat varsin yleisiä. Mutta kovin syvää osaamista niihin on vaikeaa liittää.

Johdonmukaisuusongelma.

Ensimmäinen ja näkyvin asia on siinä että Torppa ei ole lausunnoissaan johdonmukainen. Sillä loppulausuma on koherentti ja missään nimessä mielekäs jos ja vain jos vapaa-ajattelijat uskovat vapaaseen tahtoon. Muta toisaalta Torppa nimenomaan väittää että vapaan tahdon kieltäminen olisi oleellinen osa naturalismia. "Tällaisen todellisuuskäsityksen mukaan ei voi siis olla syntiä ja ihmisen ajatukset ja teot ovat vain hänen luontainen ominaisuus joita ei ole valittu ja joita ei voi muuttaa. Tämän vuoksi materialistit vastustavat suuresti esimerkiksi homoseksuaalisuutta synnin valintana." Jos naturalistit eivät usko vapaaseen tahtoon he eivät lainaa yhtään mitään kristityiltä eikä heillä ole mitään ongelmiakaan. Jos he kieltävät vapaan tahdon eivät he koe ongelmaksi sitä että he eivät sitä voisi selittää.

Siksi olisikin mielenkiintoista tietää että materialistit ovat inkompatibilisteja tai muuten vapaata tahtoa kiistäviä. "Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) professori Steven Pinker sanoo että "ihmismieli on vain monimutkainen tietokone"." ... "Materialisti Richard Dawkins onkin sanonut että olemme "robotteja jotka on sokeasti ohjelmoitu säilyttämään itsekkäät molekyylit jotka tunnetaan geenien nimellä"." ... "Evoluutiopsykologi Adrian Rainen mukaan käyttäytymisemme ei ole pohjimmiltaan muuta kuin biologiaa. Tässä valossa materialistisen maailmankuvan mukaan mitään todellista oikeaa ja väärää (moraalia) ei voisi olla olemassakaan koska ihmiset olisivat vain sellaisia miksi luonnonvalinta on heidät sattumalta kehittänyt ja ohjelmoinut." niin miten niin he lainaavat kristillistä käsitystä vapaasta tahdosta? (luonnonvalinta ei ole perustaltaan satunnainen, mutaatio on. Torppa ei siis osaa edes luonnonvalinnan perusteita, joten asiantuntemattomuuden syvyys mielenfilosifiassa ei yllätä. Dunning-Kruger -efekti selittää loput luennointitarpeesta.)

Tämä sisäinen ristiriita tuhoaa argumentatiivisesti koko Torpan ajatuksen sisällän. Toki ymmärrän että hänen yrityksenään on vedota siihen että vapaa tahto ei sovi "naturalismiin". Mutta kun hän lainaa tähän "naturalistien" lausuntoja, niin hän ei voi todistaa konseptien lainaamista jos ne päinvastoin osoittavat että "naturalistit" hylkäävät tämän kristittyjen esityksen. Tämäntasoinen sekoilu kertoo siitä että mielenfilosofian osaamattomuuden lisäksi Torpalla on syviä vaikeuksia arguementoinnin koherenssin ja tätä kautta yleisen loogisuutensa kanssa. Jo tämä yksinään riittää kumoamaan Torpan argumentoinnin, korjaan, yrityksen argumentoida.

But it got worse.

Lisäksi Torpan tapa käsitellä mielenfilosofiaa on varsin omituinen. Hän ei esimerkiksi käsittele ns kompatibilismia. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä se on hyvin suosittu mielenfilosofinen suuntaus. Ja se itse asiassa on koherentti naturalismin kanssa. Sen ytimessä on yleisesti ottaen se että vapaata tahtoa määritellään hieman eri tavalla kuin tavallisesti. Mutta tässä on kysymys vapaan tahdon määritelmästä. Jos kysytään onko vapaata tahtoa, niin tämän kanta on nimenomaan se, että vapaa tahto on ja se on täysin yhteensopiva jopa deterministisen maailmankuvan kanssa.

Tässä mielessä onkin surullista todeta Torpan itse asiassa käyttäneen lähteenään lähinnä Tapio Puolimatkan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" -kirjaa. And philosopher of mind Puolimatka is not. Voidaan itse asiassa sanoa Puolimatkan sortuvan samaan filosofiseen virheeseen kuin mihin hän on sortunut Alvin Plantingan kohdalla. Todistushan ei koske enää sitä että onko vapaa tahto missään määrin mahdollinen jos naturalismi on tosi. Siinä ytimessä on se, että jos kristitty saa siirtää kristittyjen perusoletuksia vapaasta tahdosta ja sen luonteesta niin ne eivät ole yhteensopivia naturalismin kanssa. Joka on aivan eri asia. On nimittäin aivan eri asia väittää että tietty näkemys vapasta tahdosta sopii vaikeasti yhteen naturalismin kanssa kuin että kaikki. Puolimatka kritisoi partikulaaria naturalismia, kristittyjen ehdoilla, ja sitten pelleilee että se että naturalistit ovat ristiriidassa teistien premissien kanssa että tämä olisi mikään ongelma ainoallekaan naturalistien oikeasti kannattamalle näkemykselle. Toki asia on ymmärrettävää. Onhan samaa sotkua tehty objektiivisen moraalinkin kanssa. ; Karkeasti henkenä on se, että objektiivinen moraali ja moraalittomuus sidotaan "syntiin" tai muuhun teologiseen ja sitten ihmetellään että tämän yhteensopimattomuus naturalismin kanssa olisi ongelma. Kuitenkin esimerkiksi Sam Harrisin tapa määritellä moraali johtaa siihen että se on täysin koherentti naturalismin kanssa. Tämä ei toki ole kristittyjen "platonistista moraalia", mutta se on kuitenkin pysyvää ja objektiivista sanan empiirisessä mielessä. (Se onko tämä määritelmä tosi on sitten eri asia. Mutta niinpä kristitytkin nojaavat siihen että he olettavat mitä objektiivinen moraali on ja minkälainen metafysiikka sen takana on.)

Lisäksi Torpan ja Puolimatkan käsitystä voikin lähestyä mielenkiintoisesti ottamalla esiin hienon tieteenfilosofisen mielenfilosofiateoksen jota voi ostaa mistä tahansa hyvin varustetusta kirjakaupasta. "The MIT pressin" kautta julkaistu Mark Balaguerin "Free Will as an Open Scientific Problem" nimittäin tarkasti ottaen tekee sitä mitä Torppa ei ole tehnyt. Hän nimittäin käsittelee vapaan tahdon olemassaoloa ongelmana johon tiede voisi vastata kyllä tai ei. Hän on siitä kiinnostava että hän ohittaa edellämainitsemani kompatibilismin ja lähestyy asiaa hyvin klassisen vapaan tahdon mukaan (libertarian free will). Kirja on siitä kiinnostava että se selittää millä ehdoin naturalisti voisi sanoa että hänellä ei ole vapaata tahtoa ja millä ehdoin hän voi sanoa että hänellä on vapaa tahto. Molemmat nojaavat pelkästään luonnontieteellisiin konsepteihin. Argumentaatio on koherenttia. Mielenkiintoista on, että Balaguer ei ratkaise onglemaa vaan jättää sen toistaiseksi auki. "Whether human beings possess libertarian free will is a wide-open empirical question". Hän selittää millä ehdoin indeterminismi voisi ja milloin ei voisi johtaa vapaan tahdon olemassaoloon naturalistisessa ympäristössä. Ja milloin vapaa tahto olisi tietoisuuden luoma illuusio, narratiivinen konfabulaatio (jotka ovat neurologiassa tuttuja). Näin ollen naturalismi on ristiriidaton vapaan tahdon kanssa. Ja naturalismi on ristiriidaton vapaan tahdon poissaolon kanssa.
1: Torpan tapa käyttää "ei voi selittää" -käsitettä on sellaista sotkua joka on tyypillistä kreationisteille jotka eivät osaa pätkääkään tieteenfilosofiaa, kuten esimerkiksi selittämis -sanan merkitystä tieteessä. Selittäminenhän voi tarkoittaa sitä että (a) asia on ristiriidaton selitettävän piirteen kanssa (b) selittäjä selittää miksi asia on noin eikä jollain toisella tavalla. a -kohdassa piirteen olemassaolo falsifioi teorian koska se on ristiriidassa havaintojen kanssa. b -kohta taas kertoo että asia vaatii kenties lisätutkimusta. Torppa yrittää selvästi kumota sen että naturalistilla olisi vapaa tahto. Hän parhaimmillaan kuitenkin argumentoi että joillain naturalismin sisällä olevilla perusoletusseteillä on mahdollista olla uskomatta vapaaseen tahtoon. Joka on aivan eri asia.

Sekä vapaa tahto että sen puute ovat tällä hetkellä sopusoinnussa naturalismin kanssa, ja syynä on se että tietyt asian kannalta oleelliset kysymykset eivät ole vielä tiedossa. Ja kyse ei ole metafysiikasta vaan mittaustarkkuusasioista. Neuroneista tiedetään paljon mutta aivot eivät ole läpeensä selvitetyt. (Eli aivotutkimus ei ole muuttunut turhaksi. Tutkimuksen tehtävänähän ei ole etsiä tukea omalle maailmankuvalle, eli jotenkin argumentoida sen puolesta mitä jo nyt tiedetään. Vaan tuottaa tutkimusta joka tuottaa lisätietoa. Aivotutkimukselle voidaan siis rajata tutkimuskysymyksiä joihin voidaan saada vastauksia ja tätä kautta se on hedelmällinen.) Balaguer luottaa siihen että tarkempi käsitys aivojen toiminnan yksityiskohdista yhdessä fysiikan näkemysten kanssa riittää. Siksi ei ole ihme että naturalisteista löytyy esimerkiksi Jerry Coyne joka on jopa rasittavissa määrin inkompatibilisti. Selvästi Puolimatkalla ja Torpalla onkin ongelmana se, että heillä ei ole mielenfilosofian perusosiot kovin hyvässä hallinnassa.

Kognitiotieteen opinnoissa tuonlaisella johkaamisella ei olisi saanut edes yhtä kurssiosiota läpi. Jonkun tulisi kenties kertoa mielenfilosofeille että vapaan tahdon ongelma on ratkaistu lopullisesti ja että vaikka filosofeilla on niitä kohrentteja järjestelmiään julkaisuissa niin ne ovat väärin koska Puolimatka on "maikantutkinnollaan vittu pähittänyt teidät kaikki kahdella lauseella jotka ovat peräisin jokaisesta alkeellisesta esikurssilaisten megamogista".

But it got even worse.

Mutta lento ei riitä edes teologiaan. Sekään ei toimi. Kun Torppa esittää että "Raamatun syntiinlankeemus opetus todistaa sen että Luoja Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita. Luoja Jumala antoi ihmiselle ohjeet (lain) jonka kautta Jumala ilmoitti miten ihmisen tulisi elää hyvää Jumalan tahdon mukaista elämää. Jumala ei kuitenkaan tehnyt ihmisestä konetta (robottia) joka ei voisi toimia vastoin ohjelmointiaan vaan Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon valita." olen siinä yhtä mieltä hänen kanssaan että kristitty voi uskoa vapaaseen tahtoon. Kuitenkin tässä ongelmana on se, että esimerkiksi Puolimatka monessa paikoin itsekin innolla lainaa Jean Calvinin näkemyksiä teologiasta. Ja Kalvinismissa ihmisillä ei ole vapaata tahtoa. Se kun sotisi Jumalan suvereniteettia vastaan. Päätökset ovat predestinoituja. Kalvinismissa ihminen ei ansaitse pelastusta edes sillä että hän itse valitsee uskon. Se, että Jumala käskee ja tätä ei totella ei ole sama kuin että valinta olisi vapaan tahdon mukainen. Jos Aatamilla oli aivot jotka estivät häntä tekemästä toisin. Predestinaatio kertookin että sielu ei ole sama kuin vapaa tahto. Ei "supernaturalismikaan" automaattisesti selitä tai johda mihinkään vapaaseen tahtoon.

Tämä ei tosin yllätä Torpan kommenteissa livahtaa muistutus siitä että menneisyyttä ei voi tutkia. "Were you there" -argumentin ongelmana on se, että Puolimatka ja monet muut kreationistit, mukaanlukien Torppa, korostavat usein sitä että maailmankuva ohjaa tiedettä ja tieteentekoa. Ja tässä tärkeänä osana on se, että tieteelle ei ole demarkaatiokriteereitä. Falsifioitavuus ja muut ovat "naturalistien maailmankuvallista peliä". Kuitenkin jo ajatus siitä että menneisyyttä ei voi tutkia jos ei ole itse ollut siellä on sellaisenaan demarkaatiokriteeri. Jatko-ongelmia tulee siitä että menneisyyden tuktimuksen ongelmaksi nähdään aina jonkinlainen "induktofobia". Ja kuitenkin Paleyn argumenttia voidaan sitten käyttää esimerkiksi Behen RC -laitteistossa vaikka se perustuu analogiaan joka taas on induktiivinen perustelurakenne. Johon ei siis voisi luottaa. Lisäongelmia tulee siitä että kreationistit kuitenkin luottavat historiantutkimukseen eli luottavat siihen että kirkonkirjoista voidaan selvittää tietoja 1500 -luvulta. Tätä tarvitaan myös koska Raamattu on kreationisteista "Jumalan itsensä silminnäkijätodistusta omista teoistaan". Eli vaikka Aatamia ei ollut luomisen ensimmäisenä päivänä läsnä, niin Jumala on kertonut tämän. Mutta mistä me tiedämme että jokin paperi on silminnäkijäkertomus jos emme ole olleet paikalla katsomassa? Voimmehan me nykyäänkin huijata päivämääriä ja valehdella silminnäkijyydestä. Lisäongelmia tulee myös siitä että Puolimatkan lujasti kannattama warrant -ajatus johon Torppakin viittaa aina kun esiin tulee että "naturalistit eivät voi tehdä tiedettä" - johtaa siihen että me voimme tietää hyvinkin luotettavasti maailmasta ja sen tapahtumista. Että ihmisen järki ja tiede selittää itse asiassa likimain kaiken. Tämä taas on täysin yhteensopimaton sen ajatuksen kanssa että ainoastaan silminnäkijyys on luotettavaa tutkimusta. Mutta toisaalta tämä tiedostetaan siinä määrin että harva kreationisti valittaa silminnäkijyyden puutetta silloin kun käsillä on propabilistinen argumentointi vaikkapa siitä miten evoluutio voi tai ei voi tuottaa jotain ja miten tämä voidaan falsifioida (=tietoa asioista joita ei voi tapahtua menneisyydessä). Ja jotka luottavat että antrooppinen periaate ja siihen läimityt pienet todennäköisyydet argumentoivat vahvasti Jumalan olemassaolon puolesta (=tietoa asioista joita on tapahtunut menneisyydessä). Tämä kreationistien sekamelska ei pidä sisällään mitään johdonmukaista. Se koostuu ns. domeenispesifeistä argumenteista joiden tehtävänä on tarjota ratkaisuja. Johdonmukaisuus ei kiinnosta, ja siksi kokonaisuus onkin syvästi ristiriitainen eli sellainen jota kukaan rationaalinen ihminen ei voi edes lähtökohtaisesti kannattaa.

Edellämainitussa Puolimatkan kirjassa onkin syvänä ongelmana se, että se on taannut itselleni että Puolimatka ei enää ole lainkaan filosofi. Aikaisemmissa kirjoissa on ollut paljon sellaista josta en ole pitänyt ja jota en ole nähnyt päteväksi argumentaatioksi. Mutta niissä on kuitenkin haettu filosofista otetta jossa on vaihtoehtojen pohdintaa. "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" on selvästi sen suuntainen että sitä pitäisi kutsua enemmänkin jonkinlaiseksi kulttuuriteokseksi. Puolimatka on siinä enemmän klassisen kreationistisen maailmankuvan kannattajan yleisten tunteiden tulkki kuin mikään argumentoija.
1: Kirjassa paistaa läpi henki siitä kuin se olisi kirjoitettu siten että ensin on koottu kliseinen pitkäksivenytetty eiargumentoitu mielipidekirjoitus. Siinä on esitetty omia mielipiteitä jotka tässä tapauksessa sattuvat olemaan yleisiä nykyajan TV7 katsovien apologeetiikan ystävien parissa. Sitten teksti on muutettu jonkinlaiseksi osoitukseksi omasta lukeneisuudesta. Tämä on tehty siten että jos itse ollaan mieltä A, niin on etsitty lainaus jossa joku filosofi on ollut mieltä A. Ja tämä nimi mainiten on sitten muutettu lähteistetyksi väitteeksi. Menetelmässä ongelmana on se, että filosofia on äärimmäisen monenkirjava ja on selvää että lähes mitä tahansa mielipidettä vastaamaan saadaan joku kuuluisa filosofi. Näin ollen argumentaatiota ei tavallaan enää tehdä vaan lähteistykset ovat enemmänkin sitä että omat näkemykset yritetään sitoa eri perinteisiin. Lopputuloksena saattaakin olla se että yhdessä paikassa otetaan kalvinistista käsitystä vaativa vakaumuskokemus ja sitten myöhemmin ihmiskuvaa muutetaan sellaiseksi jossa on vapaa tahto. ; Tämänlainen  lähteiden/nimien tiputtelu onkin sekoitelma cherry pickingiä jossa etsitään joku joka on samaa mieltä ja uskotaan että nimi muuttaa mielipiteen auktoriteetillaan todistetuksi tosiasiaksi. Älyllisesti tämänlaisen tekeminen ei ole kovin vaikeaa. Ja se onkin suoraan sanoen verrannollinen ns. paskan kiillottamiseen.
2: Puolimatkan teosta tuntuu kuvaavan myös sen tason kliseisyys että uskon että jos ottaisimme Puolimatkan kirjastokortit ja hakisimme teokset joita hän on lainannut yliopiston kirjastoista. Ja läimisimme tämän yhteen niiden kirjojen kanssa joita häneltä löytyy hyllystään, niin voitaisiin olla varmoja että listassa olisi yllättävän vähän primäärilähteinä niitä teoksia joita lähdeluettelossa on. Sen sijaan hyllystä löytyisi aivan luettavissa ja käsitettävissä oleva määrä kristillistä kirjallisuutta joissa näitä lähteitä on sitten lainattu ja quote minetetty kunnon klassiseen kreationistityyliin. Teoksessa ei paista ainutlaatuisuus ja argumentit joita ei ole kuultu muualta. Tämä teos on selvästi tehty kristityn toimesta kristillisen apologetiikkakirjallisuuden kautta tiivistäen muille kristityille. Tämän voisi tietysti arvata jo nimestä. Puolimatka on nähdäkseni jossain määrin antanutkin periksi ajatukselle siitä että aiheesta keskusteltaisiin ja että debatointi ja argumentointi olisi jotenkin oleellista. Hän tiivistää kristittyjen kliseitä ja liittää niitä eri filosofeihin. Laatu ei prosessissa parane, koska tuontyyppinen asia voidaan riittävällä lukeneisuudella tehdä aivan mille tahansa näkemykselle.

Kaiken kaikkiaan.

Torpan teksti on yhtä typerä kuin hänen lausuntonsa ; "On olemassa lukematon määrä esimerkkejä siitä miten paatuneetkin rikolliset ovat uskoontulon myötä tehneet parannuksen ja alkaneet elämään hyvää ja lainkuuliaista elämää - vapaan tahdon seurauksena. He ovat biologisia todisteita siitä että ihmisellä on vapaa tahto valita. Materialistinen maailmankuva ei vastaa sitä todellisuutta jossa elämme." Argumentin ydinhän on se, että maailma ei voi olla deterministinen jos asioissa tapahtuu muutoksia. Kuitenkin jos me olettaisimme deterministisen todellisuuden jossa mekanistiset pallot kimpoilisivat toisistaan, niin tottakai eri pallojen kohtaaminen voisi muuttaa liikesuuntia. Nämä muuttumiset eivät kuitenkaan kumoaisi determinismiä. Determinismi kun on yhdenlainen näkemys syy-seuraussuhteesta, kun taas identtisenä pysyminen ja aina samanlainen toiminta vaatisi muuttumattomuutta joka olemukseltaan kyseenalaistaa sen että olisi syytä tai seurauksia. Paikallaan pysyvä muuttumaton maailma ei liiku, siinä ei tapahdu mitään eikä siinä siksi ole syy-seuraussuhteitakaan.

Jo alkeellisen mielenfilosofian opiskelun kautta on ilmiselvää että "muutit mielesi - siis uskot vapaaseen tahtoon" ei ole mikään argumentti. Sillä kenties mielenmuutos johtuukin jostain hyvin vahvasta. Esimerkiksi jos ajattelemme uskoontuloa, siinä tuntuu usein olevan sen tyylistä vastaansanomattomuutta joka normaalilla ihmisellä tulee esiin lähinnä rakastuessa. Ei siinä valita että tuohon ihastutaan, vaan sitä kohdataan jotain sellaista joka vie mukanaan omasta tahdosta huolimatta. Tämänlaatuinen mielenmuutos johtaa siihen että vaihtoehtoja ei ole. Tämänlaatuisen voidaan nähdä viittaavan nimenomaan vapaan tahdon puutteen suuntaan. Että asian A läsnäolo muuttaa käytöstä tavalla B, joten A determinoi muutosta B, tai ainakin vaikuttaa siihen hyvin voimakkaasti tavalla joka on äärimmäisen eisatunnaista ja variaatiopainotukseltaan kaikkea muuta kuin vapaata.

Homo religiosus ja epäkunnioittavuus

Areiopagilla otettiin esiin viime aikoina keskustelua herättänyt tutkimus, jonka mukaan uskonnot vaikuttavat siihen miten tosissaan lapset ottavat tietyt uskonnollisiksi koetut tarinat. Siellä eräs esiin nostettu kulma oli itse asiassa eettinen statement "Jos uutisoitu versio olisi totta, se epäilemättä vahvistaisi erilaisia ennakkoluuloja, joissa uskovaiset nähdään herkkäuskoisina. Se voisi myös nostattaa keskustelua uskonnollisen kotikasvatuksen mahdollisista haitoista." Tätä tosiaan kohtaa joskus. Ajatusta siitä että homo religiosus -ihmiskuva olisi sekä tosi että miellyttävä koska sen takana on suvaitsevainen ja uskonnonvapautta kunnioittava ihmiskuva.

En ole itse kritiikistä hirvittävän paljoa erimielinen. Kun ensimmäinen koe todellakin mittaa sitä että kristittyjen lapset uskovat Raamatun kertomusten henkilöiden olevan todellisia useammin kuin muunlaisten perheiden lapset, en voi sanoa muuta kuin että "no shit, sherlock". Tosin ihmettelen Areiopagin tapaa heittää irrelevantiksi sitä että se jälkimmäinen tutkimus näyttää että "uskonnollisten kotien lapset arvioivat todennäköisemmin Raamatun kertomuksia muistuttavien kertomusten päähenkilöt todellisiksi kuin sekulaarien kotien lapset". Huomio ja kontekstointi ovat osuvia. Tämä toki kuvaa vain marginaalista määrää kaikista eri uskonnoista. Mutta ihmettelen miten tämänlaista tulosta pidetään irrelevanttina. Lasten helpommin tekemä päätelmä kun ei kuitenkaan ole kovin tieteellinen, joten jossain määrin voidaan sanoa että se herkistää heistä nimenomaan herkkäuskoisempia. Jos tämä ei ole yhdentyyppistä herkkäuskoisena olemista, en tiedä mikä on. Tosin ajatus siitä että maailmankuva vaikuttaa ihmisen havaintoihin ja tulkintoihin on itsessään sellainen että ei siitä varmaan havaintona kukaan hämmästy. Onhan tuoreesti havaittu että uskovaiset ovat todellakin herkkäuskoisempia siinä mielessä että he esimerkiksi näkevät intentioita ja Suunnittelua satunnaisuudessa.
1: Itse näen että homo religiosus on lähinnä "puoliksi oikeassa". Nähdäkseni molemmat ääripäät ovat väärässä ; Se, että uskonto pitää jotenkin kultinomaisesti ohjelmoida ihmisiin jotta heistä tulisi uskovaisia ei pidä paikkaansa. Ja samoin on väärä luulo uskoa että ihmiset olisivat luonnostaan teistejä. Kuten Pascal Boyer on kuvannut asiaa, on enemmänkin niin että uskonnot on opittava mutta ne kuitenkin opitaan helpommin kuin vaikka matematiikka. (Jonka vuoksi esimerkiksi elävät nuket ja patsaiden kouriminen iskostuvat mieleen ja saavat uskottavuutta.) Tämä ajatus ei liene vieras kenellekään joka tiedostaa sen että lapsille on kerrottava Jeesuksesta ja heidät on vietävä pyhäkouluun. Tämä ns. ydintiedon skeemojen sekasotku voidaan sitten muotoilla teistisesti siten että lapsilla on erityinen valmius oppia uskonto. Tai sitten se voidaan muotoilla skeptikoita miellyttävästi juuri mielen perusskeemojen sekasotkuksi. Kun Marjaana Lindeman toi asiaa aikanaan esiin, sitä pidettiin uskovaisten puheissa loukkaavana asiana ja huonona tieteenä. Koska sanana ei ollut "homo religiosus" vaan että asiat ovat uskottavia jos niihin liittyy "ydintiedon sekasotku". Sanoilla on jännittävä voima. Asiasisällön sijasta vakuuttavuus syntyy siitä mitä konnotaatioita sanat kantavat. (Tälläisiin harhautuvia pitäisi sitten kunnioittaa fiksuina ihmisinä!)

Mutta koska olen pääpiirteittäin yksimielinen esitetyn argumentin kanssa, muistutan että homo religiosus -ihmiskuva ei todellakaan aina tarkoita samaa kuin suvaitsevaisuus. Itse asiassa jos se viedään loppuun asti, siitä seuraa käytännössä ehdottomasti ideologista ja maailmankuvallista alaskatsomista. Tästä voidaan ottaa reiluuden ja avomielisyyden sanoilla itsensä julkisuuteen ponnistanut Tapio Puolimatka. Hänen ihmiskuvansa on äärimmäisen homo religiosus. Voimme suoraan nähdä mihin tämä johtaa. Hänen kirjansa "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" alkaa sillä että hän korostaa Jesse Beringin kuvaamaa jumalvaistoa. Eli ajatusta jonka mukaan jokainen ihminen on syntyjään teisti, ei kristitty vaan jumaluskoinen. Sivut 29-35 on varattu siihen miten ateistien perheissäkin lapsilla on ajatus Jumalasta. Myöhemmin, sivulla 184 Puolimatka korostaa Calvinin näkemystä jossa kaikki ihmiset tietävät että Jumala on olemassa. Tämä on tietysti vain sen kuvaamista että ihminen on homo religiosus. Mutta Puolimatkan päähenki on esittää että ateismi on itsepetosta. Eli ateisti teeskentelee että ei usko Jumalaan mutta että oikeasti hän tietää että Jumala on olemassa. Ideologian joka ikisen jäsenen syyttäminen valehtelijaksi on aika kova teko. Ja Puolimatka tekee tämän väitelauseen ilman ainuttakaan poikkeusta. Väite on pilkallinen, halveksiva ja häijy. Ja se sopii täsmälleen siihen skeemastoon jolla Puolimatka on käsitellyt "naturalisteja" muutenkin.
1: Tämänlaisten asiallisuustaso on ymmärrettävää kun muistaa puolimatkan tavan "kunnioittaa" eri maailmankuviaan. Joka esimerkiksi näkyy hänen tavastaan kohdella Eric Piankaa "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjassa. Puolimatkan into syyttää ihmistä 95% ihmiskunnan tappamisesta oli niin suuri että hän ei jaksanut tarkistaa lähteidensä uskottavuutta. Kun syytös koskee naturalistia, ei tarvitse olla yhtään tarkka eikä tutustua mihinkään. Kaikki on siitä ironista että Puolimatkan tuo kirja oli uskovaisten marttyyrikorttia heilutteleva teos, ja tässä hän osallistui isoon masinoituun kiusaamiskampanjaan joka oli lahja uskonnolliselta oikeistolta naturalistille. Lisäironiaa tähän saa siitä että "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" on emotionaalis-eettinen teos jossa tunnesanat on kätketty mutta jossa tunteilu on silti vahvasti esillä. Ja sen teemana on että hedelmistään puut tunnetaan. Puolimatkan on siis ikään kuin omien ehtojensa nojalla otettava esille se että hänen oma hyvyytensä nyt kaiken kaikkiaan mitataan lähinnä Pianka -hedelmällä.

On selvää että on omituista väittää että homo religiosus -ihmiskuva suojelisi syrjinnältä tai että siitä poikkeaminen jotenkin lisäisi syrjintää. Ajatus on toki siitäkin relevantti että lapsia ja heidän uskonnollisuuttaan tutkittaessa on havaittu että lapsilla on uskonnollisia ennakkoluuloja, jotka ovat "alitajuisia" siinä mielessä että lapset eivät koe tai kerro kokevansa olevansa ennakkoluuloisia syrjijiä. Teot, eli hedelmät, sitten todellakin kertovat sitten muuta. Jostain syystä nämä asiat ovat niitä joista sitten vaietaan Areiopagilla ja muualla missä uskovaiset ovat kovasti korostamassa suvaitsevaisuutta. Ilmeisesti syynä on osittain se, että ateisteilla ja uskovaisilla on ikään kuin erilliset vaa'at. Ja se mikä on kristityltä "omasta uskosta kertomista" ja "avointa halua keskustella" ja "avomielistä ja reilua" on ateistilta sitten "militanttia" ja "vihaista" ja "tungettelevaa". - Tämmöisen edessä elo on vähän kuin siinä kun tajuaa että Jehovan Todistajat dissaavat Halloweenia ihan sikana, ilmeisesti pääasiallisesti siksi että he eivät osaa arvostaa ovikellojaan soittelevia satunnaisia tuntemattomia ihmisiä.

ihmemiehen aika

Metroissa on kesäaikana mainosteltu David Herzogin "ihmeiden aika" -tapahtumasta. Olen yrittänyt pitää silmiäni kiinni ja laskea hitaasti kymmeneen, sillä katson jossain määrin kannattavani uskonnonvapautta. Joka by definition tarkoittaa sitä että ihmiset saavat ihan luvan kanssa olla idiootteja. Cityseurakunta on tukemassa tätä massatapahtumaa. David Herzogilla on "jonkinlaista mainetta".

Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."

Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.

Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)

Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja  rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!

Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.

Jean Calvin. Näyttää
Saatanalta. Ja kun
toimintaansa katsoo,
voi päätellä että
ulkonäkö imartelee
ja harhaanjohtaa
viattomilla piirteillään.

Tämä taas liittyy "siihen huoleen" joka minulla on ollut melkoisen kauan. Kun aikanani luin Markku Ruotsilan "Yhdysvaltain kristillinen oikeisto" olin huomaavinani että fundamentalismia lähestyttiin teoksessa varsin klassisella maantieteellä. Siis siinä hengessä että Suomi on vahvemmin luterilainen maa ja USA taas vahvemmin kalvinistinen. Ilmiö on kuitenkin ollut melko nopeasti ja yllättävän vahvasti häviämään päin. Internet on globalisoinut fundamentalismin. USA:n kreationisteilta materiaalia copy pasteavat lainaavat helposti paitsi evoluutiokannanottoja niin mukana myös teologisia kannanottoja. Tämä taas on tuonut kalvinistisia vaikutteita maahan ja iskostanut niitä vähän kerrallaan kulttuuriimme. Ja vaikka en pidäkään kristinuskosta enkä luterilaisesta kirkkoinstituutiosta, niin siinä on kuitenkin perinteisesti ollut yksi hyvä piirre. Se, että se ei ole ollut kalvinistinen. Herzogkaan ei tosin ole kalvinisti. Mutta menestysteologi hän on.

Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.

Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.

---

Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!