Lonkoeroälykkyyttä

Vierailin - oikein muiden kustantamana - Helsingin "Sea Lifessä". Siellä oli mustekala. Sillä on "näyttelyesineenä" varmasti ärsykkeitä, mutta vietin jonkin verran aikaa sen kanssa leikkimiseen. Melko harvat ihmiset jaksavat, osaavat - tai kehtaavat - innostaa mustekalaa. Siksi mustekalat noin yleensä leikkivät ja innostuvat satunnaisesti. Tai kun hoitaja tulee paikalle. "Sea Lifen" henkilökunta osasi valaista minua siitä, että suuri osa kaloista on ehdollistunut paikan työntekijöiden paidan väriin. Ne tietävät minkä värinen paita tuo ruokaa. (Minun paitani ei ollut tätä väriä.) Mustekalakin tunnistaa hoitajat. Ja enemmän.

Mustekala ei kuitenkaan näytä kovin kummoiselta. Ne ovat kuitenkin kohtuullisen älykkäitä olentoja. Ne rakentelevat, käyttävät jonkin verran työkaluja ja osaavat suunnitella tulevaisuuteen tavoitteellisesti. "Suddenly it jetted out directly to a small rock about two meters away, tucked it under its spread arms and jetted back. Going out three times more in different directions, it took up three more rocks and piled the resulting barrier in front of the entrance to its den. It held them in front with several arms and went to sleep. This didn't look like random action, but planning."

Mustekalojen älykkyys on yllättävää. Esimerkiksi se, mitä olen sammakoista oppinut, on se että ne eivät vaikuta kovin järjen jättiläisiltä. Ja ne sentään ovat selkärankaisia. Mustekala on älykäs vaikka se evolutiivisesti lähisukua kaikenlaiselle hyvin idioottimaiselle. "These are mollusks, after all - cousins to brainless clams and oysters, passive filter feeders that get along just fine, thank you, with a few ganglia for central nervous systems." Osa tästä itse asiassa voi olla harhaa. Sammakoilla on muutamia helposti testattavia refleksejä jotka johtavat niiden omituiseen käyttäytymiseen. Mustekalan kohdalla vastaavaa illuusiota ei kuitenkaan ole. Niiden älykkyys on sellaista itseäänmainostavaa sorttia. Mustekalojen kanssa on vaikeaa olla tekemisissä ilman että niille olisi pakko antaa nimi. Ne ovat selvästi uteliaita ja fiksuja. ; Tässä kohden koenkin ihmetystä Aristoteleen edessä. Hän nimittäin piti mustekaloja typerinä otuksina. Mutta tietysti tämä ei ollut Aristoteleen vahvaa aluetta. Hänen ajatuksensa esimerkiksi naisten älykkyydestä ja sen puutteesta olivat vihjeitä siitä että toisten kognitiivisten kykyjen arvioiminen ei ollut hänen bravuurinumeronsa.

Aina kun puhutaan älykkyydestä, antroposentrismi nousee helposti ilmoille ; Älykkyys nähdään vain ihmiselle ominaisena. Ja kun puhutaan eläinten älykkyydestä ongelmana on antropomorfismi, jossa eläinten älykkyys sovitetaan ihmisten älykkyyden kanssa samanlaisiksi. Siksi ei pidä yllättyä että Turingin testi on pohjimmiltaan inhimillisestä sosiaalisesta älykkyydestä selviämistä. Turingin testi olisi todennäköisesti huono tapa tunnistaa vaikka avaruusolentojen älykkyyttä. Algoritmien arviointiin se voi toimia kuitenkin tätä paremmin, koska selvästi Turingin testin esilletuoma tulos kuitenkin viittaa relevantisti jonkinlaiseen / yhdenlaiseen älykkyyteen.

Itsellänikin kävi juuri näin. Koin jotenkin että mustekalan uteliaisuus olisi jonkinlaista leikkisyyttä. Eli siinä olisi sosiaalinen ydin. Kuitenkaan mustekala ei ole koira - vaikka niiden älykkyys onkin esimerkiksi "Sea Lifen" esitteiden mukaan samalla tasolla. Tai oikeastaan tässä kohden kyseessä on enemmän mainoslause jonka takana on ärsyttävä harha, jota voisi paremman nimen puutteessa kutsua "yhteismitallisuusharhaksi". Siinä ajatellaan yhden älykkyyden ja sen määrän kautta ja arvioidaan sitten ihmistä, koiraa ja mustekalaa keskenään.

Vertailu on kuitenkin jotenkin syvässä ihmisissä eikä se ole aivan täysin väärin. Ja esimerkiksi Jacques-Yves Cousteaun kertomia mustekalakokemuksia kirjassa "Octopus and Squid: The Soft Intelligence" voidaan pitää opettavaisina, vaikka ne pitävätkin sisällään lajien välistä vertailua. Jossa korostuu että mustekala voi olla jopa koiraa fiksumpi. "When one thinks of how long it takes to teach a dog something as simple as sitting up or shaking hands, one must admit that an octopus learns very quickly; and that above all, it teaches itself. We did not show it what to do. With a dog, it takes months of patient work before the animal will do what one wants it to do. The difference between a dog learning and an octopus learning is the difference between training an animal and allowing an animal to exorcise its intelligence in determining the means to be used to overcome an obstacle in certain circumstances." Kysymys onkin siitä että yhtäläisyysmerkkejä ei pidä vetää liian pitkälle. Ne kertovat jotain ja ne asettavat tulokset kontekstiin jotka ovat tavallisen ihmisenkin ymmärrettävissä. Mutta liika on liikaa ; Carl Zimmer kirjoittaakin mukavasti siitä että miten mustekalojen älykkyyttä arvioidaan erilaisilla lähtökohdilla. Ihmisenkaltaisuus harhaanjohtaa ja ajaa älykkyysosamääräkeskeiseen ajatteluun "Octopuses can learn, they can process complex information in their heads, and they can behave in equally complex ways. But it would be a mistake to try to give octopuses an IQ score. They are not intelligent in the way we are - not because they're dumb but because their behavior is the product of hundreds of millions of years of evolution under radically different conditions than the ones under which our own brains evolved."

Koira on sosiaalinen ja leikkisä. Mustekalan uteliaisuus johtuu siitä että ne ovat uteliaita ja puuhaavat kaikenlaista silloin kun mitään sen hetkistä ongelmaa ei ole ratkaistavana. Tämäkin voi määrittyä leikiksi, mutta ei sosiaaliseksi leikiksi. Mustekala on utelias ja ratkaisukeskeinen. "An octopus is very different from a mammal. It only lives about two years. It has much less opportunity to gain and use intelligence than an elephant, which has a 50 year lifespan and three generations of a family to lead and learn from. Still, bees learn about flower locations from other bees, and they live only a few weeks as adults. However, an octopus is also not social; Humphrey (1976) suggested that intelligence has evolved to solve social dilemmas. The young octopus learns on its own with minimal contact with conspecifics and no influences of parental care or sibling rivalry. However, the octopus has a large brain with vertical and sub-frontal lobes dedicated just to storing learned information (Wells, 1978): it has the anatomy for a robust, built-in intelligence." Mustekalan kognitio on toki  vakuuttavaa ; Se ottaa vastaan aistiärsykkeitä ja käsittelee niitä (deduktion, induktion / yhdistelyn, muuntelun, redusoinnin) keinoin, kokeilee niitä, arvioi lopputuloksen, tallentaa saadut tulokset muistiin. Ja palauttaa muistot tarvittaessa ja sopivassa tilanteessa myöhemmin käyttöä varten.

Kun mustekalat ovat niin fiksuja että ne oppivat labyrintteja, oppivat vihjeitä ja muistavat aiemmin oppimiaan ratkaisuja, ja että ne ratkovat ongelmia kohtuullisen nopeasti, oppivat nopeasti ja lyhyillä harjoitteluajoilla ja muistavatkin oppimansa, voidaan aivan hyvällä sydämellä sanoa että näillä mielikuvastossamme lähinnä alaikäisiin japanilaisiin koulutyttöihin tunkeutuvilla elikoilla on kykyjä joihin esimerkiksi itse en oikein tahdo taipua ; Mustekaloilla tuntuukin kokeiden valossa olevan esineiden manipulointi ja "maantieteelliset taidot". Ne oppivat mitä on missäkin ja löytävät reittejä ja asioita. Itse taas tarvitsen moniin peleihin "kartanlukijan" ja olen myös legendaarinen eksyjä ; Annoin Linnanmäelläkin sukulaistytön viisauden valaista tietä ja suunnistimme hänen osaamisellaan. (Mikä on kenties hieman huvittavaa jos miettii sitä että yritän kuitenkin puhdetyönäni vääntää myös maantietoon liittyvää filosofiaa, ja kannustaa ihmisiä kohti tätä väheksyttyä ulottuvuutta.) Olen kuitenkin sen verran itsekeskeinen että en usko että tämä on vakuuttava todiste siitä että mustekalat olisivat kaiken kaikkiaan ihmisiä - tai edes minua, ihmislajin kohtuullisen vaatimatonta edustajaa - fiksumpia.

Palaneen käry.

Eliezel Yudkowsky kirjoitti Raamatussa olevasta testistä. Hän toi esiin vanhan kokeen, joka löytyy "Raamatusta". "1 Kun 18:1-46" sisältää vertailevan kokeen. Esitys on tavallaan vanha tieteellinen koe. Tietenkin menetelmät olivat karkeat nykyaikaan verrattuna. Mutta esitys on kuitenkin kohtuu ansiokas. Tuossa kohdassa Elia haastaa Baalin ja Astarten papit. Rakennettiin kaksi alttaria. Toiselle laitettiin Baalin härkä ja toiselle Jehovan härkä. Kummankaan ryhmän ei sallittu sytyttävän alttaria. Sen sijaan piti odottaa että heidän Jumalansa tekisi sen heidän tilallaan. Elia vaikeutti omaa osaansa ja kippasi Jehovan härän päälle vettä.

Baalin ryhmä oli kontrolliryhmä, ja Elia otti vastaan todistustaakan. Hän otti tosissaan sen, mitä tutkimuksissa tehdään kun kokeissa vaaditaan isoja luotettavuusrajoja. Korrelaatioiden on siis oltava selviä ja varmoja. Tietenkin Jehova tuli ja sytytti alttarin. Tämän jälkeen kansa huusi kunnioitustaan ja tappoi Baalin papit. Yudkowsky kommentoi tätä seuraavasti: "The watching people of Israel shout "The Lord is God!" - peer review. And then the people haul the 450 priests of Baal down to the river Kishon and slit their throats. This is stern, but necessary. You must firmly discard the falsified hypothesis, and do so swiftly, before it can generate excuses to protect itself. If the priests of Baal are allowed to survive, they will start babbling about how religion is a separate magisterium which can be neither proven nor disproven."

Tässä päästäänkin siihen miksi tälläisiä testejä ei enää tehdä. Baalin papit tapettiin koska he olisivat voineet kehittää Lakatoksen varoitteleman "protective beltin", eli suojella uskoaan erilaisin ad hoc -apuoeltuksin. Tästä epämääräistymisestä olenkin kirjoittanut aikaisemminkin.

Tämän vuoksi vanhassa testamentissa on isoja ihmeitä, ja nykyisin ei. Nykyisin kukaan ei yritä toistaa esimerkiksi Eliaan testiä. Vaikka toistettavuus on tietysti yksi olennainen asia tieteellisessä testaamisessa. Koska erilaisissa uskomuksissa on epäonnistuttu, ne ovat kasvattaneet "protective belttiä". Siksi viitataan vain siihen mitä on jäljellä. Raamattua käsitellään ensisijaisesti symbolisena ja eettisenä narraationa. Pääsyy on se, että jos minä teen kaksi alttaria jossa ensimmäistä sytyttävät luterilaiset papit ja toista vaikkapa islamilaiset imaamit, kaikki kuolevat vanhuuteen ennen kuin jompi kumpi syttyy. Ja ainut selitys sille miksi näin ei tapahdu on "Jumalaa ei aina huvita". Eliaan kohdalla olisi ollut hieman noloa viitata tälläiseen mahdollisuuteen. Etenkin kun ne Baalin papitkin tuli tapettua pois.

Ja tämän vuoksi näkemys uskonnon suhteesta tieteelliseen koetteluun on muuttunut ajan mittaan. Pitkän aikaa väite siitä että Jumala ei olisi selvästi maailmassa vaikuttava ja konkreettisesti havaittava voima olisi ollut jonkinlaista jumalanpilkkaa.

Epämääräistymisen voi itse asiassa havaita. Tässä otan avuksi Nicholas Humphreyn. Hänen "The Mind made Flesh" -kirjassa on kohta joka käsittelee kysymyksiä. Tarkemmin sanoen sellaisia kysymyksiä joita eri "potentiaaliset tutkimusohjelmat" esittävät. Tämä on hyvä lähestymistapa, koska epämääräistyminen on toki helposti seurausta sarjasta epäonnistumisia. Mutta toisaalta jotkut tutkimusohjelmat ovat jo alkujaan huonoja. Osa siis aloittaa pohjalta ja jää sinne, joten pelkkä trendi, kasvavien ad hoc -oletusten määrä, ei riitä.

Keskiössä on tapa, jolla kysymyksiin vastataan. Tiedämme esimerkiksi että parapsykologiassa kysyttäessä suoria ja selkeitä kysymyksiä, kuten "Voiko ihmiset taivuttaa lusikkaa tai leijua ajatusten voimalla" vastaus on "Ei". Jopa parapsykologit eivät usko että minä voin vain ajatella lentämistä ja lentää. Sen sijaan kysymykset sisältävät enemmän "jos", "ehkä", "jossain", "joku" -lisäyksiä. Eli kysymys on enemmänkin siinä onko jossain yksi joka osaa lentää ajatuksen voimalla. Tämä on paljon epämääräisempi kysymys. Siihen vastauksen saaminen ei ole kovin helppoa. Se on hieman sama kuin esittäisi että lastenlaulun "Mörrimöykky se sateella istuu kärpässienen alla" -kohta ei olisi "taikauskoa" tai "lasten satua" siksi että joka ikisen kärpässienen alle ei ole katsottu. (Ajatus voi tuntua hassulta, mutta olen itse asiassa törmännyt pohjanmaalaiseen internet -ajattelijaan, joka uskoo tonttuihin ja menninkäisiin samaan tapaan kuin "Nukkumatti pelkää Känkkäränkkää.") Pahimmillaan kysymykset ovat tietysti mallia "onko mitenkään mahdollista" tai "onko osoitettu mahdottomaksi että". Usein tässä vaiheessa esitys on jo niin epämääräinen että väitettä on mahdoton kumota. Ja samalla niiden kumoamista vaaditaan.

Tosiasiassa jo tämä kertoo kaiken olennaisen. Mitä enemmän suorat kysymykset sanovat "EI" ja epäsuorat kysymyksetkin antavat vain "jos ja ehkää", sitä varmemmin tiedämme että tässä on jotain palaneen käryä. Tai jos otetaan profeetta Elias mukaan, niin oikeastaan kysymys on oikeastaan siitä että mitään palaneen käryä ei ole havaittavissa.

Humphrey nostaa esiin tässä myös Jeesuksen. Hän viittaa siihen että Jeesus on eleiltään ja tempuiltaan hyvin normaali sen ajan ihmeidentekijä. Siihen aikaan on ollut erilaisia "taikatemppuilijoita", jotka ovat tehneet samantapaisia suoritteita. Yhden päälle vain rakennettiin uskonto. Moni sanoo että Jeesus ehkä teki aidosti sitä mitä muut imitoivat. Mutta tässä on Humphreyn mukaan hyvä miettiä "voi ollan" sijasta sitä että jos on annettu Jumalallinen kaikkivoipa, niin miksi mielikuvitus ei riitä muuta kuin tuottamaan sellaisia ihmeitä joita normaalit taikurit imitoivat.

Tämän jälkeen voidaan itse asiassa palata takaisin Eliaaseen. Tämän voi tehdä Nehemian kautta. Hänhän oli juomanlaskija, joka sittemmin teki suuriakin seikkailuja. Ennen kaikkea hän rakensi Jerusalemin muurit. Ja myös hän teki tulensytytysihmeen, josta voi lukea "2. Makkabealaisten kirjasta" (jota kiinnostuneiden on mullistettava katolisesta ja ortodoksisesta Raamatusta!), tarina alkaa kirjan alusta. Ideana oli se, että oli erityistä tunnelissa säilytettyä vettä, ja sillä valeltiin puut jotka sitten syttyivät itsestään auringon paistaessa. 2. Makk. 1:21-22 sanoo seuraavaa "Kun he ilmoittivat meille, etteivät olleet löytäneet tulta, vaan sakeata vettä, käski hän heitä ammentamaan ja tuomaan sitä. Kun sitten uhrikappaleet oli nostettu alttarille, käski Nehemias pappeja valelemaan vedellä sekä halot että sen, mitä niiden päällä oli. Mutta kun se oli tapahtunut ja jonkun ajan kuluttua aurinko, joka oli ollut pilvien peitossa, rupesi kirkkaasti paistamaan, syttyi suuri tuli, niin että kaikki ihmettelivät."

Kun muistetaan että vesi on sakeaa, ja tämä tapahtui Babylonin kaupungissa, eli nykyisen Irakin aluella, puhtaan maista joissa on öljyä. (Just right. That stuff which USA wants!) Toinen vaihtoehto on tislaus, jolla saadaan paloarkaa nestettä. Juomanlaskija on voinut tuntea tämänlaisia asioita. siteeraan isääni: "Kevyet hiilivedyt, öljyiset uhripuut ja lämpöä auringosta = Puuh. Se syttyi sittenkin."

Tätä kautta Eliaan päälle saadaan tiettyä epäilystä. Mitä olikaan se vesi jota Elias käytti? Emme tiedä, oliko se "aitoa vettä" vai tätä Nehemian "sakeaa vettä". Mutta ihmettelemmekin sitä miksi Elias vapaaehtoisesti teki juuri sellaisen kokeen, joka voidaan periaatteessa toteuttaa taikatempunomaisesti" sen ajan mahdollisesti hallussa olevalla teknologialla". Maantieteellinen aluekin on sopivaa. Tätä kautta Eliaan ihme tuntuu vähemmän vakuuttavalta. Sen puolustaja voi aina vedota "voi ollaan", mutta minä rallattelen siihen "tim tam tim tam tilitalitittan, sirkat soittaa salolla, pikkuset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla". Eli palaneen käryn lisäksi Eliaan nuotiosta tuntuu hehkuvan "smell of gasoline".

Kaiken tämän jälkeen mieleeni ei jää kuin yksi kysymys. "Why won't God Heal Amputees?" En haluaisi muistuttaa että tällä hetkellä vastaus näyttää kovasti siltä että "koska ei ole keksitty tapaa, jolla se voitaisiin tehdä silmänkääntötempuilla." Placeboefektiä tai puluja hatusta taikovaa taikuria temppuineen ei voida sen kohdalla onnistuneesti käyttää. Tätä kautta aluksi rienaavalta vaikuttava kysymys muuttuu oikeastaan aika olennaiseksi kysymykseksi.

Mitään eivät tehneet.

"-Bobby (isosta aseesta): "It's not Zen"
-Crews : "It'll have to do until Zen comes along.""
("Life", "One")

Kouluampumisissa erikoisia sävyjä herättävät ne viattomat uhrit. Vaikka monilla ampujilla on ollut kiusatun taustaa, niin suuri osa uhreista on ollut sellaisia jotka eivät ole konkreettisesti tehneet hänelle mitään. Edes pipoa ei ole heitelty tai jotain pienempää kiusaamista harjoitettu. Yleisessä puheessa nämä ihmiset ovat tämän vuoksi uhreja mitä mainioimmalla statuksella. He ovat "viattomia uhreja".

Oman kokemuksieni mukaan pystyn kuitenkin ymmärtämään tämän toiminnan. Siis ymmärtämään, en hyväksymään. Sillä samalla tavalla kuin jos minä menen tönimään nakkikioskilla tuntematonta tyyppiä ja tiedän että saan nyrkistä, tämä lyöminen on jotain jota tietää tapahtuvan mutta ei sitä iskua silti pidä moraalisena tekona. Tämä erottelu on keskeistä tässä kohden. Sillä olen sitä mieltä että "Life" on oikeassa kun sen nauhuriääni (Jo edesmennyt ZEN -guru Alan Watts muuten. Hän ei ehkä ole "ihan perinteisin" Zen -mestari, mutta kuitenkin. Sarjaan juuri hän sopii tietenkin hyvin. Charlie Crewskin on juuri samalla tavalla "zen-ish".) Kertoo että "Revenge is a poison meant for others that we end up swallowing ourselves. Vengeance is a dark light that blinds all who seek it. The untroubled soul knows there is no justice in revenge. The untroubled soul knows that to seek vengeance is to seek destruction". Kiusattu ei kuitenkaan ole "untroubled soul". Kaukana siitä. He tietävät että asiat ovat toisella tavalla.

Kiusatun kannalta varsinainen kiusaamistoiminta on ymmärrettävää. Sanallinen vittuilu on suoraa aktiota ja lyöminenkin on sangen helposti tajuttavaa ja konkreettista. Pahimpia ovat ne, jotka eivät tee yhtään mitään. Tämä ignoranssi on kuitenkin ihmiskunnan perustila. Katsojavaikutuksen kautta ihmiset, sääliöt, eivät esimerkiksi auta ensiavuntarvitsijaa Helsingissä, tai eivät puutu ryöstämiseen tai kiusaamiseen. Toki he tapahtumien mentyä ohi kauhistelevat kivasti kahvipöydässä - ja pahimmassa tapauksessa apua tarvinneelle - miten asia oli niin hyhhyh. Että ei tuollaista saisi. He eivät tarkoita pahaa, mutta he rakentavat pahan ilmapiirin, jossa mitä vaan saa tapahtua. Psyykkisesti juuri ignoraatio on erittäin raskasta. Eristäminen on tehokas kontrollin tai murtamisen keino. Haukkukin tekee haavaa, jos ja vain jos, ei ole kaveria jakamaan murheita.

Tätä kautta en ihmettele, että jollakulla napsahtaa päässä ja he päätyvät "haluamisen ja tarvitsemisen ristiriitaan", jota "Life" tietenkin myös tarjoaa:

"-Ted Earley: "Charlie. What are you thinking?"
-Charlie Crews: "I'm thinking about what I want and what I need."
-Ted: "What do you want?"
-Charlie: "I want a peaceful soul."
-Ted: "And what do you need?"
-Charlie: "I need a bigger gun.""
("Life", "Initiative 38")

Tätä kautta en usko "viattomiin uhreihin". Sellaista ei koulukiusaustapauksessa olekaan. Ne ovat turhia uhreja, koska niitä ilman tultaisiin toimeen, jopa paremmin. Niitä ei pitäisi olla, joten ne ovat ainakin eitoivottavia uhreja. Mutta tekijän kannalta, "They are guilty as hell". Ainakin, mikäli koulukiusaaminen kuuluu kuvioon.

Itse olen rakentanut oman tapani elää sen varaan että ulkopuolinen piiri varaa minulle juuri sen ignoraatiotila, johon olen tottunut. Ideologioita tai kerhotoimintaa ei "vaan tulla tyrkyttämään", koska ne ovat vain vaatimuksia. Ne taas vaativat perusluottamusta, jossa tulijalla on emotionaalisia odotuksia ja toiveita, joita sitten vaatimukset täyttäen saadaan. Kun menen kadulle odotuksestani on tullut vaatimus. Kun menen, haluan päivittäisen annokseni ignoraatiota. Se tarkoittaa sitä että tuntemattomat ihmiset eivät yritä teeskennellä kaveruuden illuusiota. Asian ydin on tietysti luottamus, jota tuntemattomilla ihmisillä ei minun kohdallani juurikaan ole, ellei kyseessä sitten ole jokin virka.

Itse olen "ottanut opikseni" ja pyrin yksinkertaisesti olemaan aktiivisemmin jeesaamassa kuin yksikään sääliö ikinä kykenee. Koska tiedän, mitä on kun näin ei käy. Enkä voi luottaa että muut tekevät. Itse asiassa voin melko rohkeasti luottaa että he eivät. Olen vastuussa vain itsestäni. Tilanteet tarjoavat toiveita, mutta ei saa olla mitään odotuksia. Moni voisi katsoa että tässä on ylenkatsetta, paremmuudentunnetta. Ehkä onkin. Mutta luulen että suurin osa tästä ylenkatseen kokemuksesta tulee siitä, että useimmille tulee ideologinen alemmuudentunne, kun he seuraavat tilannetta ulkopuolelta. (Uskonnostaan riippumatta.) Toimintastrategiani ei tietenkään ole "kirjattu sääntö", mutta sen hyvä likiarvo löytyy Robert Humphreyn "Warrior's Greedin" ideaaleista. "Wherever I go everyone is a little bit safer because I am there. Wherever I am, anyone in need has a friend. Whenever I return home, everyone is happy I am there."