Ihmeiden suhde luonnonlakeihin

David Hume esitti että ihmeet ovat suoraan luonnonlakejen rikkomuksia. Tämä on koettu hyvin voimakkaaksi väitteeksi. Kuitenkin tämä on lähinnä suora seuraus siitä miten hän erotteli toisistaan ihmeen (miracle) ja hämmästyttävän asian (marvel).

Hume kuvasi hämmästyttävän asian kertomalla vertauksen intialaisista ja jäästä. Hume korosti että kuumassa ilmastossa, kuten Intiassa, voi olla mahdotonta uskoa että vesi voisi ottaa kiinteän muodon koska se on vastoin kaikkea sitä mitä he ovat kokeneet. Hän korostaa että tämä intialaisen tulkinta on epätosi mutta ei typerä päätelmä. Tämän näkemyksen kumoaminen onnistuu sellaiselta jolla on mahdollisuus kokea toisenlaisia lämpötiloja. Koska kokemisen olosuhteet eivät ole olleet analogisia ei yhteyksiä aina voida tehdä. Hume ei kuitenkaan kutsu kiinteää jäätä ihmeeksi vaan hämmästyttäväksi asiaksi. Jää ei riko luonnonlakeja, koska luonnolaeilla on konteksteja.

Ihme taas on hänelle määritelmällisesti yliluonnollinen tavalla joka rikkoo luonnonlakeja. Joten Humen kannanotto on suora seuraus hänen määrittelylähtökohdastaan. Hänelle ihmeet rikkovat luonnonlakeja koska jos ne eivät rikkoisi, ne olisivat hämmästyttäviä asioita. ; Jeesuksen vetten päällä kävely ei olisi välttämättä ihme vaan pelkkä hämmentävä asia.

Humen ajatus meneekin tätä kautta hyvin ankarasti karkeistetusti siihen, että;
P1: Ihmeet rikkovat luonnonlakeja.
P2: Luonnonlait eivät siedä poikkeuksia tai rikkomisiaan.
J: Siis ihmeet eivät ole uskottavia.

Toiselta kannalta katsoen voitaisiin kuitenkin nähdä että ihmeiden suhde luonnonlakeihin ei monellakaan ole yhtä yksioikoinen kuin Humella. Karkeasti ottaen kaikkien ihmekertomusten ytimessä näyttää olevan ei-tunnettavuuteen viittaaminen. Kysymys on käytännössä jonkinlaisesta aukkojen jumala -argumentaatiosta. Ideana on tällöin se, että luonnonlait voivat olla jumalista alkuperää mutta ne eivät todista Jumalasta. Toisin sanoen luonnonlakejen mukainen toiminta ei ole ristiriidassa Jumalan olemassaolon kanssa mutta ne eivät ole todisteita Jumalan puolesta. Michael Levine on esimerkiksi korostanut että ihmeet eivät haasta luonnonlakeja vaan osoittavat että luonnonlait eivät ole kaikkivoipaisia tai kaikenkattavia.

Tässä kontekstissa ihmeitä käytetään sitten hyvinkin kahdella tavalla;
1: Kreationistit ovat hyvä malliesimerkki tilanteesta jossa ihme haastaa materialistisen selitysmallin. Tässä he yrittävät tuoda esiin anomalioita joita evoluutio ei selitä. Ja nämä anomaliat ovat todiste Jumalasta hyvin erityisellä tavalla. Poikkeamat eivät ole pelkästään sitä että Jumala on puuttunut jossain vaiheessa maailmaan poikkeuksen avulla. Sen sijaan nämä poikkeamat haastavat koko evoluutioteorian tai ”makroevoluutioteorian”. Koska näitä anomalioita on, siitä asetetaan laaja haaste koko evoluutioteoriaa kohtaan.
2: Kuitenkin esimerkiksi ihmeparantumisten ja monien muiden ihmetekojen kohdalla ihmeet nähdään luonnonlakien täydentäjinä. Näissä itse asiassa nimenomaan ei haluta kumota sitä teoriaa jolla näitä havaintojoukkoja yleensä käsitellään. Jos joku väittää levitoineensa hän ei väitä falsifioineensa gravitaatioteoriaa ja esitä että hänellä on parempi teoria koko tälle haastetulle gravitaatioteorialle. Sen sijaan hän korostaa että gravitaatio toimii ja on vahva luonnonlaki joten ainut tapa jolla tämä poikkeama voidaan selittää on se, että gravitaatiota on poikkeuksellisesti täydennetty jollain ei-naturalistis-luonnonlakisella. Rukousparantaja ei välttämättä halua kiistää antibioottejen ja muun lääketieteen voimaa vaan korostaa että rukoilu täydentää poikkeuksien avulla ihmeitä.

Onkin kiinnostavaa että vaikka molemmissa ihme nojaa siihen että se on anomaliassa suhteessa tunnettuihin luonnonlakeihin, se miten tätä anomaliaa halutaan käyttää on oleellinen. Joskus anomaliat ovat haasteita sille selitysmallille joka koskee asiaan liittyviä ilmiöitä. Toisinaan taas halutaan ottaa anomaliat erikseen luonnonlaista ja korostaa että sen sijaan että ne haastaisivat tämän teorian niin ne täydentävät sitä luomalla siitä irrallisen aivan uudenlaisen ilmiön. Näitä tulkintatapoja käytetään varsin kliseenomaisesti eikä vaihtoehtotapaa käyttää anomalioita usein sovelleta samoissa konteksteissa kovin mielellään.

Ihmeillä voidaankin nähdä olevan avartava suhde falsifioitumiseen. Voidaan ajatella että ajatus jossa ihme on luonnonlain rikkomista, korostaa vallitsevien teorioiden falsifiointia korostavaa asennetta. Anomaliat nähdään hyvin vahvasti jonain jotka kyseenalaistavat luonnonlain kumoutumista. Toisaalta täydennysajattelu taas vahvistaa sitä miten mikä tahansa havainto voidaan sovittaa vallitsevaan teoriaan ja tätä kautta vallitsevan teorian haastaminen muuttuu vaikeaksi koska falsifioitumisen sijaan poikkeama onkin jokin muu ilmiö. ; Tätä kautta vaikka ihmeitä pidetään luonnonlakien kanssa yhteensopivina ja tällä korostetaan sitä miten ihmeiden ystävät ovat avomielisiä ja yhteensopivia tieteen kanssa, he kuitenkin tavallaan ajavat luonnontieteellistä dogmaattisuutta.

---

Lähteet:
David Hume, ”Enquiry Concerning Human Understanding” (1748)
Michael Levine, ”Hume and the Problem of Miracles: A Solution” (1989)

Teoreettisen viitekehyksen puuttuminen

On melko tavallista että uskovaiset puolustavat teismin rationaalisuutta viittaamalla fysikaalisiin ilmiöihin joihin on uskottu vaikka niitä ei nähdä. Näissä tilanteissa on kysymys epäsuorasta havaitsemisesta. Malliesimerkkejä tästä ovat mustat aukot ja neutriinot. Mustat aukot sitä kautta että valo ei pääse pakenemaan niistä. Ja neutriinot siksi että vaikka niitä nykyään onkin havaittu, ei niitä oltu havaittu silloin kun niistä luotiin teoria. Jumala olisi siis samanlainen kuin nämä asiat.

Vertaus ontuu kuitenkin melkoisen vahvasti. Ja karkeasti syy on se, että Jumalaa ei käytetä selitysmallina. Eron voi tiivistää siihen että miettii fysiikkaa. Koska mustat aukot ja neutriinot ovat fysiikkaa, ei tämä tulkinta ole kovinkaan mielikuvituksellinen. On siis mietittävä mitä tieteenteossa tehdään. Ja fysiikan kohdalla tässä keskiössä ovat yhtälöt.

Mitä yhtälöt ovat fysiikan kannalta?

Fysiikan tieteenfilosofian kannalta yhtälöt ovat induktioita. Toisin sanoen niihin on tiivistetty kuvaus jossa on takana ääretön määrä väitelauseita jotka koskevat tiettyjä asioidentiloja ja niiden välisiä suhteita.

Otetaan melko tärkeä ja kohtuu yksinkertainen Diracin yhtälö. Yhtälö joka on spin-½ -hiukkasten, kuten elektronien, kvanttimekaaninen kuvaus.

Siinä on useita muuttujia ja yhtälön molemmin puolin on asioita. Tätä kautta yhtälöä voidaan muokata jopa alakoulusta tuttuun tyyliin. (Matemaattisesti sama tilanne voidaan kuvata ja järjestellä useilla erilaisilla tavoilla ja tätä kautta yhtälö pitää yhtä paikkaansa kunhan sitä käsitellään oikein.) Lisäksi muuttujat voivat olla muissa yhtälöissä ja niiden kautta muuttujia voidaan korvata toisilla asioilla jos ollaan ovelia ja kekseliäitä. (Jos E=mc² ja jossain kaavassa on johonkn väliin heitetty E, se voidaan korvata tällä mc²:lla.) ; Jos muut muuttujat tiedetään voidaan arvioida mikä se ei-tunnettu muuttuja on. Tämä vaatii tietenkin erilaisia järjestelyjä. Näistä järjestelyistä voidaan sitten hakea monenlaisia asioita. Esimerkiksi luoda kuvaus jossa haetaan hiukkasen gyromagneettista suhdetta:
μ=(2q)/(mc) Tässä kaavassa ja tilanteessa q on hiukkasen sähkövaraus, m on sen massa ja c on, kuten kaikki tietävät, James Clerk Maxwellin aaltomaisten sähkömagneettisten kentän häiriöiden etenemisnopeus tyhjiössä. Muitakin muuttujia voidaan hakea. Mutta tämä on hieno. Sillä muiden muuttujien mittaustavat ovat vakioituneet ja niiden suuruusluokat tunnetaan hyvin suurella tarkkuudella. Gyromagneettisen suhteen tutkiminen on ollut aiemmin vaikeaa joten tätä kautta ollaan saatu ennuste. Tämä ennuste on ollut sellainen että sen tutkiminen on ollut vaikeaa joten se on ollut ennuste joka on jäänyt tulevaisuuteen. Tosin nykyään tätä asiaa voidaan tutkia ja mitata.

Ideana onkin se että tämä yhtälö on teoria. Siitä voidaan erilaisilla kikoilla eliminoida joitain muuttujia jos tutkitaan tiettyjä ilmiöitä ilman että yhtälö lakkaa toimimasta. (Näitä poissieventämisiä tehdään jo peruskoulussa matematiikassa kun käsitellään yhtälöitä.) Yhtälöt ovat siitä käteviä että kun näitä ennusteita tehdään suuri osa niistä koskee sellaisia suureita joita voidaan mitata nykyään. Voidaan katsoa ovatko nämä päteviä. Kaava saa tätä kautta kokonaisuutena vahvistusta niistä asioista joita voidaan testata. Nämä vahvuudet korroboroivat koko kaavaa. Näin ollen vaikka aiemmin hiukkasen gyromagneettisen suheten tutkiminen oli haastavaa ellei mahdotonta, niin silti sen suuruusluokat voitiin ennustaa koska muu osa kaavasta oli niin vahva.

Arkijärjessä tätä ei välttämättä heti osaa ajatella. Sitä miettii vaan että "asian voi havaita tai eihavaita". Tosiasiassa fysiikassa yhtälö on se teoria. Ja tieteessä teoria on pienin tutkittavissa oleva yksikkö. Moni arkijärjellä ajatteleva esittää että teorioista voidaan nostaa deduktiivisesti hypoteeseja jotka ovat pienenpiä kuin tämä teoria. He ovat oikeassa että isosta teoriasta voidaan vetää tämänlaisia ennusteita. Kuitenkin on syytä tiedostaa että näillä hypoteeseilla testataan teorioita. Jos teoria ennustaa jonkin yksittäistapauksen, kuten vaikka gyromagneettisen suhteen kun kohteen massa on määrätty. (Valon nopeutta tyhjiössä on paha käsitellä muuttuvana muuttujana koska se on vakio.) Tällä testataan esillevääntämääni yhtälöä. Joka taas koettelee Diracin yhtälöä. ; Toisin sanoen hypoteeseja ei testata, vaan hypoteesien osuvuus ennusteen kanssa testaa teoriaa. Jonka malli yhtälö on.

Toisaalta omituisuuksilla suojellaan vakiintuneita yhtälöitä.

Jumalalla ei ole tämänlaisia piirteitä. Ja syy on siinä että Jumalaa ei käytetä selittämään havaittuja ilmiöitä. Jos mietitään mihin neutriinoteoriaa tarvittiin, syynä oli se, että betahajoamisen tutkimuksessa havaittiin piirteitä jotka rikkoivat liikemäärän säilymislakia. Koska tämä säilymislaki oli vahva, tätä suojeltiin falsifioitumiselta. Wolfgang Pauli näki että oli keino jolla liikemäärän säilymislakia ei rikottaisi. Tämä vaati sen että oletettiin jotain muuta joka liikkui ja jossa oli tätä mystistä säilymislakia haastavaa liikemäärää. Toisin sanoen neutriino suojasi vahvasti muun todistusaineiston tukemaa teoriaa. Generoimalla neutriino synnytettiin tilanne jossa liikemäärän säilymislakia ei rikottu. Tämä vaati ylimääräisen hiukkasen jonka havaitsemisesta tuli tulevia fyysikoita koskeva ennuste. Tätä ei pidetty ideaaliratkaisuna josta oltiin ylpeitä. Ennen kuin neutriinot todella havaittiin.

Jumalaa käytetään usein nimenomaan aukoissa. Eli on jotain selittämättömäksi koeteltua. Ja Jumalan perustoimintamalli on uskovaisten omissakin sanoissa "yksittäistapaus" ja "ainutlaatuiset tapahtumat". Eli Jumala on anomalia jolla peitetään anomaalisuuksia. On hyvin vaikeaa tietää mikä vahva fysiikan teoria jouduttaisiin falsifioimaan jos Jumalamuuttujaa ei olisi olemassa. Lisäksi uskovaiset eivät ole tekemässä tutkimusohjelmia joissa yritetään havaita "jumalaneutriinoa". He ovat myös tyytyväisiä tähän "voi olla" -tilanteeseen.

Asiaa mutkistaa se, että Jumala joko toimii luonnonlakien ulkopuolella tai saa rikkoa niitä yksittäistapauksissa. Näin ollen Jumala ei selitä mitään ilmiötä vaan on olemassa näiden ulkopuolella. Tätä kautta epäsuora havaitseminen ei ole ollenkaan samanlaista kuin tieteessä. Muu osa testatusta kaavasta ei sano että ei-tutkittavissa oleva muuttuja olisi tietyn suuntainen. Joten muuta kaavanosaa vahvistamalla ei saada varmuutta tähän ei-tutkittuun. Jumalan kohdalla epäsuora havaitseminen ei pidä sisällään teoreettista viitekehystä vaan jotain tunteilua siitä kun katsoo maalauksia ja reagointeja omaan sisäiseen puheeseen oman pään sisällä rukoiluprosesseissa.

Huonompi kuin osiensa summa

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksiminen" käsittelee pääasiassa uskonnon sijaan emergenssiä. Teoksessa on sellaisia piirteitä että se saa minut huvittuneeksi. Olen itsekin emergenttien piirteiden ystävä. Mutta silti tämä teos saa minut huomauttamaan että Kauffmanin argumentaatio vaikuttaa huonommalta kuin osiensa summa.

Kauffman on koonnut kirjaan paljon emergenssiä puolustavaa ja reduktionismia kritisoivaa argumentistoa. Ja tämän kautta kokonaisuus muodotuu varsin epäkoherentiksi ja perusteluytimeltään omituiseksi. Toki pidin myös joistain asioista joita kirja esitti. Mutta aloitan negatiivisen kautta. (Se on minulle luontevaa.) Tätä kautta tämä teksti ei käsittele kirjan otsikkoa vaan Kauffmanin viitekehystä.

Moitelistaus ; Reduktionismi käsitellään hyvin rajatussa muodossa.

Kauffmannin heikkous on itse asiassa vihollisen määrittelyssä. On katsottava mitä hän sanoo reduktionismista. Kun tämä kritikki laitetaan yhteen saadaan aikaan erikoisia huomioita.
1: Hän esittää että reduktionismissa vain alkeishiukkaset ovat todellisia asioita. Tässä kohden reduktionismia on käsitelty tavalla joka ei tartu mereologiaan, määritelmien filosofiaan (special composition question, josta minulla kuin sattumalta onkin aiempi blogaus.). Ja tämä puute on merkittävä sillä sitä kautta voidaan löytää aukko Kauffmanin  hyvin tietynlaiseen ajatukseen määritelmistä. Ja tätä kautta huomataan että Kauffmanin argumentti ei itse asiassa koske lainkaan reduktionismia vaan liittyy siihen miten hän vaihtaa tilanteen mukaan sitä mikä on hyväksyttävä määritelmä.; Tämä onkin tärkeää sillä jos määritelmässä pitäydytään ei reduktionismi tuhoakaan mitään, sen sijaan atomiteoria tuhoaa. Kauffman nimittäin käsittelee reduktionismin kohdalla asioita siten että jos jokin koostuu monesta atomista niin se ei olisi reaalinen koska se redusoituu täysin yksinkertaisempiin perusosasiin. Emergenssin kohdalla hän käyttää määritelmiä siten että mikä tahansa osien kompositio jonka osat ovat todellisia voidaan pitää tieteellisenä ja järkevänä määritelmänä. Huomio tarkoittaa sitä että emergenssi ei ratko annettuja episteemisiä ongelmia eikä reduktionismi synnytä niitä. Taustalla oleva mereologinen määritelmänvaihto sen sijaan luo tai synnyttää niitä. (Eivätkä nekään teknisesti ottaen ole vääriä tai oikeita. Ne ovat epäintuitiivisia. On esimerkiksi mereologinen klassikko että jos vain yksinkertaisimmat osaset ja pysyvät kombinaatiot ovat todellisia objekteja niin ihminen joka koostuu useista atomeista ja joka peräti vaihtaa atomeja ympäröivän maailman kanssa ei ole teknisesti ottaen minkäänlainen objekti sinällään. Ihminen ei ole tässä määrittein objekti, ja tämä eroaa vahvasti siinä miten objekteja normaalielämässä määritellään. Mutta ei tämä teknisesti ottaen kumoa tätä näkemystä siitä mikä on objekti. Se vaan vaatii kenties miettimään miten lähestytään niitä asioita ja ilmiöitä jotka eivät ole objekteja.) Valitettavasti voit tehdä tämän määrittelynäkökulman kanssa myös reduktiivisia asioiden lähestymisiä. ; Kauffman tuntuu joskus jopa ymmärtävän tämän. Koska muuten olisi hyvin vaikeaa ymmärtää miten reduktionismi voi olla vallalla "Galilein ja Newtonin ajoista" ja "hämmästyttävän tehokasta" jos vain alkeisfysiikka voi käsitellä todellisia fyysisiä kappaleita ja esimerkiksi atomikompositioista koostuvat asiat kuten kivenmurikat joita Galileo Galilei pudotteli tornista eivät ole? (Itse näen että reduktionistinen tiede on toiminut juuri siten että se määrittelee asioita kombinaatioina. Ja sekä alkeishiukkasten kuvaukset että ihmiset ja aidantolpat ja pudoteltavat kivenmurikat ovat jotain joita lähestytään induktioilla. Induktiivisuus ja se että kuvattu kohde koostuu atomeista tai muusta reaalisesta on tärkeämpi kuin se että vain alkeishiukkaset olisivat todellisia.)
2: Toisaalta reduktionismilta vaaditaan hyvin tiukkaa havaittavuutta. Ei riitä että reduktionismia ei ole falsifioitu. Kauffman moittii esimerkiksi sitä että reduktionistit viittaavat antrooppisen periaatteen ratkaisussa ei-havaittaviin maailmoihin. Tässä ei kuitenkaan saa tarttua siihen että jos tämänlainen spekulatiivisuus kielletään niin koko antrooppinen periaate katoaa koska sen ytimessä on ajatus siitä että universumi voisi olla muunlainen kuin tämä havaitsemamme. Reduktionistin tulee kuitenkin olettaa tämänlaiset spekulatiiviset toisenlaiset maailmat totena ilman havaintoja koska muuten antrooppinen periaate ei ole ongelma reduktionismille. (On kiinnostavaa että hän tosin huomauttaa sen mikä usein unohtuu, eli osa multiversumimalleista sallii sen että universumista jää tieteellisesti havaittavia jälkiä, epäsuora havaitseminen ja jopa todistaminen on mahdotonta. Kauffmanille tämä ei riitä.)
3: Monet täysin deterministiset asiat kuvataan emergentteinä laskennallisten syiden vuoksi. Kauffman kuvaa esimerkiksi Turingin koneiden pysähtymisongelmaa emergenttinä. Ohjelma kuitenkin aina pysähtyy tai ei pysähdy ja tekee tämän täysin deterministisesti. On totta että pysähtymisongelma on tärkeä matemaattinen rajoite tietämiselle. Se ei kuitenkaan tee ohjelmista ei-redusoituvia.
2: Kauffman tuntuu sekoittavan epistemologisen ja ontologisen emergenssin toistuvasti ja syvästi. Sekä emergenssi että reduktionismi käsitellään tavalla jossa episteemiset haasteet ovat suoraan ontologisia ongelmia. Tätä demonstroi oikeastaan kaikki mikä koskee joko satunnaisuutta tai ei-selvitettävyyttä. Osassa kohden hän puhuu kvanttimekaanisista kombinaatioista ja selittää että niiden mahdollisuusavaruudet ovat niin laajoja että mikään inhimillinen laskentateho ei sitä voi selvittää. Tässä kohden reduktionismi on kuitenkin muistettava väitteenä joka koskee sitä että koostuvatko syy-seurauslain kautta näistä vai eivät. Se, että voimme laskea minkälainen laskentateho riittää ilmiön laskentaan ja tämä on isompi kuin meidän teknologinen rajoituksemme, tämä ei ole ongelma metafyysiselle reduktionismille.
2: Toisaalta hän ylipäätään tuntuu vaativan sitä että reduktionismi on Laplacen demonin determinismiä. Tässä mielessä hänen kannattaisi kenties tutustua esimerkiksi Ilkka Niiniluodon huomioihin joiden perusteella kvanttimekaniikan indeterminismi ei tarkoita että aukon takana olisi determinoiva piilomuuttuja. Klassinen fysiikka ja epistemologia on käyttänyt sattumaa selityksenä. (Koska sillä on matemaattisia ominaisuuksia joiden perusteella voidaan estimoida, luoda jakaumia ja ties mitä muuta vastaavaa.) Tässä mielessä vertailukohdaksi muodostuu lähinnä klassinen ajatus siitä että naturalistin pitäisi selittää miksi juuri tietty lottopelaaja voitti lotossa tai sitten vaihtoehdoksi olisi oletettava jokin kohtalon, Jumalan tai petoksella rigatun huijauspelin kaltainen lopputuloksen determisoija.

Mitä tämä emergenssi sitten näyttää olevan ja miten se selittää asioita?

Kauffmann ei pidä emergenssiä yliluonnollisena. Esimerkiksi hänelle on tärkeää korostaa että kaikkia emergenttejä piirteitä kuvaa se että ne eivät riko yhtään mitään luonnonlakia. Näin esimerkiksi evoluutioteoria, jolla on tärkeä osa Kauffmanin "pyhän uudelleen keksimistä",  ei ole transsendenttia tai yliluonnollista. Tämä tuntuu olevan se millä hän puolustaa sen järkevyyttä.

Kauffmanilla on aika hyviäkin asioita emergenssistä. Hän esimerkiksi kuvaa sitä siten että selityksen nuolissa on epäsymmetriaa. Eli sitä että emergenssi on siellä missä me selitämme ilmiötä kaivelemalla siinä olevia osia jotka ovat sitten fysikaalisia. Mutta emme selitä fysiikasta ylöspäin näitä asioita. Tässä kohden käsitys on kiinnostava, joskin se ei kykene erottamaan mikä tästä emergenssistä on "periaatteessa kierrettävissä", eli kysymys on lähinnä joko epistemologian rajoista - tai joskus jopa vähemmästä, jopa mistä tahansa epätietoisuuden lähteestä kuten triviaalista teknologisen laskentatehon ongelmasta joka saattaa olla kierrettävissä jo ensi viikolla. Näitä kuitenin lähestytään samalla kuin ne olisivat ontologinen maailmaa todella sinänsä kuvaavia asioita. Emergenssi perustellaan epistemologisilla kysymyksillä ja haasteilla mutta sitä kohdellaan kuin se olisi metafyysinen todellisuutta ontologisesti käsittelevä kohde.

Muutoin näyttää että emergenssi on sitten mitä tahansa jossa ihminen ei kykene antamaan epistemologista mallinnusteoriaa jossa ei ole minkäänlaista satunnaisuutta. Reduktionismi olisi täysin deterministinen Laplacen demonin maailma jossa kaikki on havaittavissa ja kaikki asiat joita mallinnetaan ja käsitetään ovat konkreettisia ja selvärajaisia objekteja. Sääli vain että tämä viittaa siihen että Kauffmanin näkemys nojaa arkijärkisessä naïvissa realismissa tyypilliseen ehdottomuuteen jossa on tiedettävä kaikki ilman epätarkkuuksia ja havaittava kaikki jotta kyseessä olisi tiede ja tietäminen.

Toisin sanoen reduktionismilta vaaditaan loogisen positivismin odottamia verifiointiehtoja. Mutta sitten kun puhutaan emergenssistä niin sen kohdalla vastaavia ehtoja ei tehdä. Tämä on hyvin omituista koska reduktionismi ei ole sitoutunut determinismiin tai verifikationismiin. Toisin sanoen reduktionismista esitetään hyvin valikoitu kuva joka kuvaa tuskin monenkaan reduktionistin teoriakokonaisuutta.

Näyttääkin siltä että emergenssi on tässä muodossa lähinnä "ei sisällä yliluonnollista ja siihen liittyy jokin ei-täysin-tiedetty elementti". Tässä muodossaan emergenssi on toki järkevä mutta hyvin ympäripyöreä asia. On toki selvää että Kauffmanin määritelmien mukainen reduktio-usko olisi idioottimaista. Klassinen verifikationismi "on kuollut" ja tieteenfilosofit ovat jatkaneet eteenpäin jo sata vuotta sitten. Ei ole terveen ihmisen oppi seurata determinististä kaikkitietävyyttä ja kaikkihavaittavuutta jossa ei ole metafyysistä epävarmuutta tai havaintoepätarkkuutta. Mutta ongelmana onkin se että moni reduktionisti ei osu tähän annettuun. Kun Kauffman tuntuu emergenssin puolustamisella ajavan hyvinkin suuria, merkittäviä ja korkealentoisia asioita ei voi olla syntymättä sellaista vaikutelmaa että tässä on luotu hyvin omituinen viholliskuva jota lyödään olkiukottamalla ; Reduktionisteista on luotu viholliskuva joka ei kuvaa suurinta osaa niistä vihollisista joita vastaan tässä selvästi yritetään käydä..

Toisaalta sen ongelmaksi näyttää muodostuvan sekin että se on "science stopper" siinä mielessä että se on enemmän viittaus haasteiden ja tietämättömyyksien olemassaoloon ja niiden selittämättä jättämiseen kannustamiseen. Toisaalta kun se on sidottu episteemiseen epätietoisuuteen, ongelmana ovat kaikki ne ongelmat jotka koskevat ns. Aukkojen Jumala -argumentistoa.

Joissain paikoin mieleen tulee toki sekin että emergenssi vaikuttaa olevan jotain jossa mysteeri muuttuu ymmärrykseksi nimeämällä. Ja tässä mielessä Aukkojen Jumala on puolitotuus. Uskovaiset kreationistit usein viittaavat hyvin samantapaisilla ajatusrakenteilla siihen miten naturalismi on rajallista ja huonoa ja sitten jatkavat Jumala toimii selityksenä kaikille näille mysteereille. Tämä on selvästi sitä että loogisen positivismin ongelmat tunnistetaan naturalismin ongelmiksi ja kuvitellaan että asiat redusoituvat Jumalaan ja että tätä ei koskisi samat tietämisen rajoitukset ja näin käsissä olisi kaiken teoria joka toimisi koska on esioletettu että yliluonnollinen toimii. ; Eli naturalismin loogisen positivismin ongelmat johtuisivat vain siitä että todellisuus koostuu muustakin kuin aineesta ja energiasta ja alkeishiukkasista. Tieteenfilosofisesti näin ei ole, ja kokonaisuus näyttääkin siltä kuin kreationisti yrittäisi selittää asioita siten että looginen positivismi olisi aivan validi ja ehyt ja sen kaikkitietävyysfantasiointi ja naïvin realismin ja verifioitavuuden ihmeet toteutuisivat kun oltaisiin naturalisteja +1 muuttujalla...  Emergenssi vaikuttaa Kauffmanin käsissä joskus hieman vastaavasti ihmeelliseltä, kuin Jumalalta ilman tätä yliluonnollisuutta. (Ei toki läpitunkevasti, teos ei pulppua tätä asennetta, mutta pari kertaa näyttää livahtavan.)

Miten tästä voisi parantaa?

Itse näen että Kauffmanin teos paranisi jos hän keskittyisi vähempiin argumentteihin. Tätä kautta syntyisi koherentimpi kuva siitä mitä emergenssi on. Ja tätä kautta ei näyttäisi yhtä vahvasti siltä että Kauffmanilla on kova dissaus reduktionismia kohtaan ja hänelle kelpaisi mikä tahansa näkökulma kunhan se vain ajaisi jollain tavalla tätä asennetta.

Toki monikirjoisuus voisi olla hyvä. Ja tätä kautta emergenssin luokittelua voisi lisätä. Kauffmanin ajatukset ovat monesti hyödyllisiä koska niiden kautta voitaisiin luokitella emergenssiä vaikka seuraavilla tavoilla;
1: Ontologinen emergenssi joka johtuu Kari Enqvistin näkemän tapaan siitä että kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.
2: Ontologinen emergenssi joka johtuu siitä että asioissa on vapausasteita ja kun ne kohtaavat toiset asiat joissa on vapausasteita kokonaisuus kombinoi useammalla tavalla kuin voisi luulla eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
3: Epistemologinen deterministinen laskettavuus-emergenssi. jossa jotkin täysin deterministiset ja redusoituvat asiat ovat ongelmallisia koska nopein tapa simuloida niitä on pyörittää itse ohjelma. Näin esimerkiksi monien mutkikkaampien "Game of Life" skenaarioiden kohdalla helpoin tapa laskea onko jokin ruutu kuollut vai elossa kierroksella X on laittaa lähtötila koneeseen ja pyörittää. Sama koskee myös pysähtymisongelmaa ; Ainut tapa ratkaista asia aina on pyörittää itse ohjelmaa ja katsoa pysähtyykö se ja jos niin milloin.
3: Epistemologinen mittaustarkkuuteen liittyvä emergenssi jossa käsitellään vaikka kaaosteoriassa tavattavia täysin deterministisiä järjestelmiä joissa alkuarvoherkkyys ja tiiviit periodiset kiertoradat (dense periodic orbits) johtaavt siihen että pieni epätarkkuus tai ero mittauksessa johtaa hirveän isoihin lopputuloksiin.
...

Kristinuskosta, positivismista ja ihmeistä

Nykyaikana kristinusko asetetaan hyvin usein skismaattiseen suhteeseen luonnontieteiden kanssa. Tässä on kaksi näkökantaa ja lähestymistapaa. (Joista toista kutsutaan "tieteen kanssa sopusoinnussa/ ei ristiriidassa olevaksi" siksi että jännitteitä ei oikein jakseta katsoa loppuun asti. Tai jännite on määritelty uudestaan.)
1: Ensimmäinen on useiden maallikoiden ja esimerkiksi Intelligent Designin kanta. Tässä korostetaan sitä että Jumala on olemassa ja tämä tiedetään koska on koettu jotain joka rikkoo luonnonlakeja. Toisin sanoen tiedetään että luonnonlait eivät riitä. Toisin sanoen ihmeen ja naturalistisen maailman välillä on konflikti. On tärkeää että on jokin tapahtuma joka rikkoo luonnonlakeja.
2: Toinen on se, että luonnonlait eivät ole konfliktissa Jumalan kanssa. Sen sijaan luonnontieteet ovat riittämättömiä selittämään kaikkea. Ihmisten kokemusmaailma viittaa asioihin joita voidaan lähestyä uskolla. Silti ei uskota ihmeisiin. Tässä ei olla haastamassa luonnontieteilijöitä, joten moni pitää tämän NoMa -mallin jonain joka on hyvä jos haluaa uskoa ja pitää luottamusta moderniin tieteeseen. Tämä on toki totta. Mutta skismaattisuus nouseekin juuri siinä miten "naturalisteihin" tai "skientisteihin" suhtaudutaan. Välit eivät ovat skismaattisia. Sillä tällekin näkemykselle tärkeää on, jos ei saada väärinajattelijoilta suita suppuun, niin ainakin korostaa sitä että uskolla on jokin oleellinen bonuslisä jota tiede ei voi antaa. Ja tämän eron on oltava tärkeä ja ylitsepääsemätön. On oltava uskon oma magisteria joka määritelmällisesti ei saa olla osa luonnontieteen valta-aluetta.

Tämä konflikti on mielenkiintoinen. Sillä kun mietitään historiaa, asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Itse asiassa kun katsotaan aikaa jolloin luotettiin sekä matematiikkaan että tieteisiin hyvinkin vahvasti, oltiin aika vahvasti kristillisessä maailmassa. Ja siellä uskottiin vahvasti että matematiikka saadaan valmiiksi. Ja oli tärkeää selittää miten tieteen menestys sopi niin hyvin yhteen kristinuskon kanssa.

Tämänlaiset asiat paistavat Galileo Galilei -sitaatissa "I do not feel obliged to believe that the same God who has endowed us with sense, reason, and intellect has intended us to forgo their use." Tätä rationaalis-kristillistä asennetta puolustaa myös kirjailija Edgar Allan Poe.. Hän panee älykkösalapoliisinsa Auguste Dupinin sanomaan "The Mystery of Marie Rogêt":issa seuraavaa "That Nature and it's God are two, no man who thinks can deny. That the latter, creating the former, can, at will, control and modify it, is all unquestionable. I say 'at will'; for the question is of will, and not, as insanity of logic has assumed, of power. It is not that the Deity cannot modify His laws, but that we insult Him in imagining a possible necessity for modification. In their origin these laws were fashioned to embrace all contingencies, which could lie in the Future. With God all is now." Poe ei tietenkään ollut filosofi. Mutta heijasti taatusti aikansa ajatusvirtauksia.

Kuinka hitossa entinen Jumalinen havaintojen varmuus ja maailman läpijohdonmukaisuus muuttuu pahaksi naturalismiksi?

Sävynä onkin että jos metodologista naturalismia katsotaan, se on ehdottomuudessaan jotain joka on ollut osana nimenomaan kristillistä perinnettä. Erikoista kyllä voidaan sanoa että Tapio Puolimatkan kirjoissa on yhtenä päätavoitteena selittää miten kristinusko on synnyttänyt luonnontieteet. Se, mitä Puolimatka näyttää yrittävän on se että kristinusko ja vain kristinusko voisi synnyttää luonnontieteet. Kuitenkin se mitä hän enemmänkin todistaa on se, että kristillisellä asenteella on ollut hyvin vahva osa positivismin synnyssä. Puolimatka vetoaa tässä esimerkiksi Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Ja tässä kohden erikoista on se, että Tapio Puolimatka pitää metodologisen naturalismin mahtia äärimmilleen vetävää naturalismia vihollisenaan. Ja Puolimatka ottaakin mukaansa Poen kuvaaman teesin antiteesin. Intelligent Designin perustuu nimenomaan siihen että naturalismi on rikki selitysmallina joissain kohden. Ja Jumala voidaan nähdä jos ja vain jos on tämänlainen rike.

Tässä mielessä onkin mielenkiintoista huomata että Paleyn kelloseppäargumentti vetoaa siihen että kun katsomme kelloa, tiedämme (tai jossain yksinkertaisissa versioissa) tunnemme sen olevan suunnittelun tuotos. Tässä ytimessä on alun perin ollut analogisuus. Se ei viittaa sattuman ja lainomaisuuden ylittävään. Se sanoo että on olemassa kohde, vaikkapa eliö, jonka alkuperä on kenties tuntematon mutta jolla on paljon yhteisiä piirteitä kellojen ja muiden suunniteltujen kohteiden kanssa (ja näiden syntytavan tiedämme) joten sekin on suunniteltu. Kellon johdonmukaisuus, ei sen yliluonnollisuus, on se mikä voi periaatteessa vedota enemmän. (Periaatteessa sillä argumentti ei ota tähän kantaa mitenkään. Se ei ole ytimeltään sellainen että naturalismi-supernaturalismi -jaottelu olisi sille mitenkään relevantti.)

Tämä versio koettiin haastetuksi Darwinin evoluutioteorian kautta. Sillä näille selitettäville piirteille saatiin toisenlainen selitys. Siksi ID -kannattajakunta onkin muuttanut Paleyn argumenttia suuntaan jossa korosteaan sitä että kello ei voi syntyä mitenkään sattumalta tai lainomaisesti. ID -piirit esittävätkin että Paleyn argumenttia on modifioitava siten että katsotaan että kelloissa on CSI -informaatiota. Joka saadaan esiin kun lainomaiset ja sattumaperustaiset selitysmallit eliminoidaan eliminatiivisella filtterillä.

Toki on syytä huomata että kristinusko ei ole vain positivismi.

On selvää että kristinuskossa on ollut heti alusta lähtien mystisiä suuntauksia. Kuitenkin tieteen ja tekniikan kehitys on sellainen, että ne herättävät vähintään kysymyksiä siitä miksi ihmeessä ne toimivat niin hyvin kuin toimivat. Tässä mielessä tieteellinen ajattelutapa ja säännönmukaisia puolia korostavat tahot ovat olleet vahvoilla. Näin ollen on ollut luontevaa selittää kristinuskoa myytillisten versioiden sijasta niillä jotka painottavat positivistisia suuntauksia.

Koska tieteellinen menestys tuo mukanaan helposti menestystä myös poliittisessa vallassa, syntyy ajatus jossa kristinusko eroaa taikauskoista juuri sillä että ihmeet jätetään pois ja keskitytään siihen miten maailma toimii. Toiset tulkinnat eivät kuitenkaan olleet niinkään suoraan ei-kristillisiä vaan ne hylättiin tai jätettiin vähemmälle painotukselle after the fact.

Tämä on "hieman hassua". Sellaisella tavalla jossa on vähän huumoria ja liiallisuutta. Jos alussa on oppinäkemys joka sanoo että "asia on joko a tai sen vastakohta b" ja sitten selviää että b on tosi, se selittää miten hyvin tämä sopii alkuperäisen lauseen kanssa ja miten se on koko ajan ajanut että b. Ja miten se, että on tieto b:stä on sen ansiota että on se uskonto joka on opettanut tämän asian. Tämä vaikuttaa siltä että sääntöjä muutetaan tilanteen mukaan jälkikäteen ja sitten leikitään että asia on ollut näin alusta asti. Se ei ole rehellistä. Tai ainakaan se ei ole älyllisesti selittämistä. Se on sitä että omaa maailmankuvaa sovitetaan havaintoihin väkisin jälkikäteen ja leikitään että tieto on tämän oman maailmankuvan ansiota jo etukäteen. Tämä on kiemurtelua ja sen seuraaminen vuosisatojen ajan ei ole kannustavaa. Se kertoo enemmän ihmisen absurdiudesta ja heikkoudesta ja saivarteluhalusta sukupolvelta toiselle siirtyvässä maailmankuvanpuolustusprosessissa. Se ei ole jotain joka kasvattaa kunnioitusta tätä maailmankuvaa kohtaan. Se on jotain joka saa sen näyttämään, jos vain mahdollista, entistäkin tyhmemmältä.

Hieman samaan tapaan kuin se, että teologiassa oli vuosituhantinen perinne tehdä jumalatodistuksia. Kun nerokkaimmat miehet eivät ole saaneet tuloksia, on laji jäänyt marginaaliin. Ja nykyään onkin muodikasta ajatella että jumalatodistuksien vaatimisessa olisi jotain ei-kristillistä. Siksi nykyään kuullaan että on naurettavaa vaatia Jumalatodistuksia koska eihän sitten enää tarvittaisi uskoa. Painotukset ovat muuttuneet ; Aina on ollut sekä jumalatodistuksia että uskoa vaativia suuntauksia. Se, miten tiede onnistuu ja jumalatodistukset epäonnistuvat ovat sitten vain tuottaneet painotuseroja siihen mikä milloinkin on sitä oleellisesti kristillistä.

Näissä muutoksissa kyseessä onkin eräänlainen narraatio jossa oppia muotoillaan ja leikitään että se on koko ajan ollut sama.

 Ennen Darwinia Paleyn argumentti riitti ilman yliluonnollist twistiä koska oli tärkeää suojautua taikauskoisilta näkemyksiltä ja selittää miten selvästi toimiva tiede oli kristinuskon opin mukaista. Sitten kun vääräoppiset toivat menestyviä vaihtoehtoja, oli Darwiniin reagoitava jotenkin. Ja näkökulmaa oli korjattava. Ja sitten kristinusko alkoikin näyttämään joltain hieman muulta.

On syytä muistaa että ajassa jolloin Gödelin epätäydellisyysperiaatetta ei oltu keksitty, oltiin varmoja että matematiikka on varmaa ja se saadaan joskus valmiiksi. Ja tässä nähtiin jumalisuutta. Nyt kun asia muuttui, ihmiset näkevät matematiikassa mystisyyttä. Samoin ennen Einsteiniä ajateltiin että fysiikka oli enemmän tai vähemmän valmista. Ja optimistisesti luotettiin loogisen positivismin mahtiin. Nyt kun tämä tie on käyty loppuun, kristityt ovat sitten nähneet nämä asiat lähinnä ateistien ongelmana.

Merkittävää on toki sekin että siinä missä kaikki tietämäni ajattelukykyiset naturalistit ovat siirtyneet loogisesta positivismista ja verifiointiperiaatteesat eroon, vaativat uskovaiset skientisteiltä loogisen positivismin todistusehtoja. Se tuntuu istuvan kristillisessä maailmasta todisteiden hakemisessa tiukasti. Kenties siksi että ne ovat kristillisessä ajatteluperinteessä tiukassa. Koska positivistiset arvot on suoraan valettu kristinoppiin silloin kun oli tärkeää selittää miten tieteen menestys oli kristinuskon ansiota.

Näistä jäänteistä ei oikein osata päästää irti. Ja siksi suhde luonnontieteisiin pysyy samana senkin jälkeen kun systeemit on huomattu tehottomiksi. Kun positivismi ei onnistunutkaan tuottamaan metafysiikatonta tiedettä, niin luonnontieteitä katsotaan silti positivistin silmin ja tämän päälle vaan liimataan metafyysistä Jumaluusoppia mystiikasta. Kristitty ei päästä irti positivismista ja tämä näkyy siitä minkälaisia olkiukkoja luonnontieteen filosofiaan ja naturalisteihin säännönmukaisesti heitetään nykyään.

Lopputulos näyttää tietenkin helposti Tapio Puolimatkalta ; Ensin pitkästi selitetään miten kristinusko on äärimmäisen positivistinen ja täten luonnontieteellinen ajattelu ja luottamus siihen että kaikkiin sillä hetkellä tuntemattomiinkin ilmiöihin saadaan luonnontieteellinen selitys on kristinuskon ylivertaisuuden ansiota. Ja sitten sen jälkeen selitetään että on maailmankuvallista ja pahaa ateismia uskoa luonnontieteisiin ja vain niihin.

reason d'être

Fysiikka on siitä jännittävää, että se noudattaa matemaattisia sääntöjä. Itse asiassa jopa sillä tavalla että jos täytyy katsoa miten kvanttifysiikka tai suhteellisuusteoria toimii, on usein vältettävä kielellistämistä. Ihmisen normaalin arjen konseptit eivät yksinkertaisesti ole näppäriä kuvaamaan tapahtumia.

Lisäksi matematiikan mukana on tullut muutakin. Matemaattisia konsepteja on käytetty yhä useammassa vaiheessa Osittain tämä näkyy siinä että esimerkiksi Newtonin kohdalla hänellä oli vaikeuksia selittää miksi gravitaatio ei vain vedä kaikkea yhteen pisteeseen. Hän tarvitsi Jumalaa tekemään säätöjä silloin tällöin. Nykyisin tämä ei enää ole ongelma. Matemaattisista säännöistä poikkeamista ei tarvita.

Aukkojen jumala, joka on arkijärkeen sopiva konsepti, on muuttunut kohti normaalisti ei yhtä innostavaa deististä alkusyytä. Tai vähintään jotain joka korkeintaan asettaa maailman liikkeelle ja seuraa sitä sen jälkeen. Tämä muutos on toki tuttu evoluutio-kreationismikeskustelussa jossa universumin säätelyyn tarvittava asioita muuttava ja ihmeillä puuttuva Jumala on korvattu hahmolla joka on kyennyt koodaamaan kaiken matematiikkaan niin että invasiivista fiksaamisat ei enää tarvita. Mutta suuntaus näkyy filosofisemmassa ja fiksummassa kulmassa nimenomaan fysiikassa. (Etenkin kosmologiassa ja vastaavissa.)

David Deutsch ja monet muut ivat vetänyt asiaa vielä eteenpäin. Esille nousee nimittäin kysymys siitä miksi matematiikka toimii tällä tavalla. Selvästi se ei ole ilmiselvää. Sillä kreationismi, Newtonin romahtava universumi ja vastaavat ovat hyviä esimerkkejä siitä miten universumi voisi olla "anomaalisempi". Miksi universumi ei vaadi anomalioita ollakseen olemassa? Monesta tämä yhteensopiminen matematiikan kanssa vaatii selitystä. (Ja tästä on tullut Aukkojen Jumalan korvike joillekin, joka on hitusen huvittavaa.)

Deutschin vastaus on mielestäni hauska. Sillä hän on vetänyt monimaailmatulkintaansa hyvinkin pitkälle tässä kysymyksessä.

Deutschin varsin spekulatiivinen pointti on enemmänkin se että meillä on toimiva matematiikka syistä. Syynä ei ole se että logiikka olisi jotenkin ylivaltainen platoninen ajatus. Lisääminen ja jakaminen eivät ole jotain jolle universumin tarvitsee olla alisteinen. Meillä on matematiikka koska meillä on unversumissamme objekteja joita voidaan laskea. Me usein ajattelemme että matematiikka olisi syntynyt tyhjästä. Mutta luultavasti se ei olisi syntynyt ilman käytännön tarpeita. (Siksi meillä keksittiin maanmittaukseen euklidinen geometria eikä epäeuklidista geometriaa jota on tarvittu myöhemmin ja keksitty myöhemmin.) Monimaailmaan voikin mahtua sekä vaihtoehtoisia matematiikkoja että sellaisia todellisuuksia jotka eivät edes ole perustaltaan laskennallisia.

Ahterista revitty argumentti ; Nyt ainakin tiedämme minkä aukon Jumala on kyseessä...

"...how wrong it is to use God as a stop-gap for the incompleteness of our knowledge. If in fact the frontiers of knowledge are being pushed further and further back (and that is bound to be the case), then God is being pushed back with them, and is therefore continually in retreat. We are to find God in what we know, not in what we don't know."
(Dietrich Bonhoeffer)

"Areiopagilla" oli Jaakko Sorrin kolumni jossa aiheena oli aukkojen jumala -argumentti. Hänen sävynsä oli se, että "Yleensä tätä käsitettä käytetään negatiivisessa mielessä. Joskus vaikuttaa jopa siltä ikään kuin jo nimeäminen ”aukkojen Jumala” –tyyppiseksi ajatukseksi olisi jonkinlainen argumentti." Sorri ei selkeästi ajattele että luokituksessa olisi kysymys argumentista. Sen lisäksi hän kyseenalaistaa koko luokituksen merkitystä. "Kuten Alvin Plantinga on todennut, on vaikea sanoa, mitä termi “aukkojen Jumala” täsmälleen tarkoittaa. Sitä on usein ennemminkin luonnehdittu tai kuvattu tarinoin kuin koitettu määritellä. Aukkojen Jumala -käsitteeseen liitetään usein tietynlainen kuvaus tieteen kehityksen ja Jumalaan uskomisen historiasta."

Eli kyseessä on enemmänkin historian tulkinta. Ja tästä seuraa Sorrin mukaan seuraavia asioita ; "ilmaisun taustalla on tällainen: Entisaikaan jotkin luonnon tapahtumasarjat ymmärrettiin, ja loppuja tapahtumia pidettiin ihmeinä ja Jumalan suorasta toiminnasta johtuvina. Kun tieto luonnollisista prosesseista kasvoi, aukot ymmärretyissä ilmiöissä kapenivat ja harvempia asioita pidettiin luonnossa Jumalan toiminnasta johtuvina. Nykyään tunnetaan vähintäänkin pääpiirteet suurimmasta osasta luonnollisten prosessien toimintaa… fraasi ”aukkojen Jumala” vaikuttaa olevan tarkoitettu viittaamaan virheeseen, jossa uskotaan Jumalaan, joka toimii [vain] mysteerien kentällä." ... "Filosofi John Bishopin mukaan esimerkiksi näin: “jos uskovat kernaasti hylkäävät teologiset selitykset aina kun kilpailevia tieteellisiä selityksiä ilmaantuu, heidän Jumalansa kutistuu ”aukkojen Jumalaksi”". Lisäksi hän tarjoaa tarkemman luokitelman erilaisia aukkojen jumala -argumentteja;

"Mahdollisia suhtautumistapoja ovat ainakin seuraavat (Craig Rusbultin esityksessä vaihtoehtoja on esitelty enemmänkin):
1: Edellä jo viitattu näkemys, jossa Jumalan nähdään voivan toimia vain aukoissa. Tässä näkemyksessä lähtökohta on komplementaarinen: ”luonnolliset” tapahtumat katsotaan ilman Jumalaa tapahtuneiksi. Perusajatusta voisi kuvata niin, että jos kyse ei ole (varmasti) erityisestä ihmeestä, Jumalan ei katsota tehneen sitä.
2: Näkemys, että aukot ovat mahdottomia: joko siksi, ettei usko Jumalaa olevan tai siksi, ettei usko Jumalan voivan toimia aukkojen kautta. Tähän liittyvä suhtautumistapa on siis se, että Jumala ei koskaan toimi aukoissa.
3: Näkemys, jossa katsotaan erilaisten aukkojen tai ihmeiden olevan maailmassamme mahdollisia, mutta ollaan rajaamatta Jumalaa vain ihmeellisiltä ehkä tuntuvissa ”aukoissa” toimivaksi. Siinä, missä vaihtoehto (1) edusti ajatusta, että Jumala toimisi vain aukoissa, tämän päätyypin ajattelussa katsotaan, että Jumala voi toimia myös aukoissa."

Tämä on mielenkiintoinen lähtökohta.

Olen nimittäin keskustellut useinkin kristittyjen kanssa aukkojen jumalaan liittyen. Kreationistien kohdalla vastaan on tullutkin se, että ensin he eivät tiedä mitä koko käsite tarkotitaa. Ja selittämisen jälkeen heistä aukkojen jumala on yksi validin päättelyn muoto. Olen tottunut tähän ja se tulee toistuvasti vastaan.

Sorrin kuvaukset ovat jotain jota käytetään teologien parissa. Heillä on asenteeseen tietysti tietty, teologin näkökulma. Usein kriitikot käyttävät hieman toisenlaista asennetta. Silloin kyseessä on hyvin tietynlaatuinen argumentaatio ja siihen liittyvä rakenne. Aukkojen Jumala ei tällöin ole eikä edes voi olla mitenkään kovin epämääräinen.

Teologin on kenties sujuvaa ajatella kuiten Charles Coulson, joka esitti että "There is no 'God of the gaps' to take over at those strategic places where science fails; and the reason is that gaps of this sort have the unpreventable habit of shrinking" ... "Either God is in the whole of Nature, with no gaps, or He's not there at all." Tai vaihtoehtoisesti he voivat korostaa Jumalan mysteerisyyttä. Kenties tässä voidaan ajatella jopa kuten Intelligent Designistä tuttu William Dembski joka todisti Suunnittelua siten että kaikelle vaaditaan selitystä ja tunnetut luonnonlait ja sattuma eliminoidaan selittäjinä. Ja tämän eliminoinnin jälkeen käsissä on Suunnittelua. Hän argumentoi että tosiasiassa Jumala/Suunnuittelija voi toimia luonnonlakien kautta. Mutta jos asiaa ei voi selittää luonnollisin syin, sen takana on väistämättä älyllinen syy. Joka sitten joko on tai ei ole yliluonnollinen. Dembskin ajatusvirtausten kautta kreationistitkin ajattelevat että aukkojen Jumala on rationaalinen peruste asioille.

Kaksi tapaa ; Deduktiivinen aukkojen Jumala ja induktiivinen aukkojen Jumala.

"The argument from incredulity is a logical fallacy that essentially relies on a lack of imagination in the audience. The general form of the argument is as follows.
Minor premise: One can't imagine (or has not imagined) how P could be so.
Major premise (unstated): If P, then one could imagine (or would have imagined) how P could be so.
Conclusion: Not-P"
(Rational Wiki, "Argument from incredulity")

Mutta itse olen tavannut aukkojen jumalaa syytöksenä tahoilla joilla tämänlaiset ajatukset eivät ole luontevia. Silloin korostuu kaksi argumenttia joilla on hieman samantapainen muotoilu mutta hyvin erilainen sisältö

Jos katsotaan vaikkapa Dawkinsin ajatuksia aiheeseen liittyen voidaan huomata että hän käsittelee aukkojen Jumalaa kuin se olisi Argument from ignorancen erityistyyppi. Tällöin kyseessä on hyvin klassinen ja tietyllä tavalla muotoiltu argumenttivirhe. Kyseessä on tällöin looginen ristiriita. Eli argumentin deduktio on rakenteellisesti rikki. Se ei ole siksi lainkaan argumentti. Kyseessä on itse asiassa ristiriidasta. Argumentin rakenne on että "emme tiedä miten X joten tiedämme miten X on syntynyt". Tämän tyyliseen argumentaatioon on suhtauduttu negatiivisesti myös teistien puolella. C.S. Lewis on esimerkiksi kuvannut tämäntyylistä argumentaatiota seuraavalla tavalla "The very lack of evidence is thus treated as evidence; the absence of smoke proves that the fire is very carefully hidden."

Moni kiertää asian siten että tosiasiassa he eivät väitä että he tietävät että Jumala on mysteerin takana. Se on vain mahdollista. Silloin deduktiivinen argumentaatio muuttaa tilanteen. Ei puhuta todistamisesta vaan mahdollisuudesta. Tämä asenne on se joka Intelligent Designin kohdalla näkyy siinä että he puhuvat Suunnittelijan todennäköisyydestä. Ja miten naturalisti sortuu aukkojen naturalismiin olettaessaan että jos jotain asiaa ei vielä tiedetä niin sitten sille tulevaisuudessa löytyy naturalistinen selitys. Ja että teismi voittaa nämä pattitilat jotenkin lähtökohtaisesti. Eli asia on ihme kunnes toisin todistetaan. Aukkopaikkojen täyttö Jumalalla onnistuu mutta naturalisti vain "arvailee". Tässä argumentissa idea on se, että ei katsota deduktiivista ehdotonta totuutta vaan katsotaan mikä on todennäköisempää.

Tässä vaiheessa vastaan tulee sitten se miksi sitä tieteen historiaa käytetään. Kun Sorri katsoo historiantulkintaa hän ei huomaa että kyseessä voi olla historian narraatioon sovittmisen lisäksi induktiivisesta argumentista. Tästä saadaan sen tyylinen induktiivinen argumentti kuin mitä muusikko Tim Minchin on esittänyt ateisteille. ; Hän sanoo että historia tuntee paljon tapauksia joissa ilmiötä tai selityksen puutetta on paikattu Jumalalla mutta tälle on tullut sittemmin naturalistinen selitys. Mutta sen sijaan ei ole käynyt niin että jollekin olisi keksitty luonnollinen selitys ja sitten sen taakse olisi myöhemmin saatu yliluonnollinen vaikutus. Tästä seuraa se, että oppimamme mukaan voimme arvata että kumpi on todennäköisempää. Kysymys ei siis ole deduktiivisen totuuden selvittämisestä vaan siitä mikä on tietojemme valossa todennäköisempää.

Aukkojen Jumala ei siis oikeastaan lainkaan ole kannanotto siitä mitä Jumala voi ja ei voi tehdä. Kysymys on Jumalatodistusten rakenteesta. Siitä onko tietyntyyppinen jumalatodistus perusteltu vai ei. Tällä on vaikutusta siihen onko kristittyjen oppi järkevä. Siksi puheen siirtäminen siihen että mitä Jumala voi ja ei voi tehdä on keskustelun siirtämistä toiseen aiheeseen. Kun tämän ymmärtää ei voi sanoa oikein muuta kuin että "aukkojen Jumala" ei pärjää deduktiivisessa eikä induktiivisessa versiossaan kovin hyvin. Se on siis ehdottomasti tietynrakenteinen argumentti. Siinä missä Sorri vaatii että eriteltäisiin mitä Aukkojen Jumalalla tarkoitetaan milloinkin, on enemmänkin niin että aukkojen Jumala on nähtävissä kasautuvana argumenttina. Ensin deduktiivinen kumous pakottaa induktiiviseen puolustukseen ja tässä kohden on tiedolllisesti vahvempi conter valmiina. Kysymys on siis enemmänkin kumulatiivisesta argumentista jossa molemmat osat on otettava samanaikaisesti tai peräkkäin ja kokonaisuus on perustelullisesti vahvempi kuin kumpikaan osa yksinään. Näin suosittelen kaikkia tätä käyttämään.

Toki tästä on hyvä huomata seuraava:

Alvin Plantinga, kuten Sorrikaan, ei selvästi ole oikein tutustunut siihen missä muodossa aukkojen jumala -argumenttia käytetään muiden kuin uskonmiesten keskuudessa. Ja argumenttia on selvästi tulkittu tämän näkökulman puitteissa ja tästä poikkeaminen nähdään epämääräisyytenä. Vastapuolen argumentteihin tutustumattomuus tulkitaan samaksi kuin vastapuolen epämääräisyys. Tämä demonstroi enemmänkin hänen omaa laiskuuttaan.

Tämä näyttää olevan hänellä valitettavan usein strategiana. Aiemmin fiksu ja ovelakin teologi tuntuu rapistuneen. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan mukaan Plantinga esittää fundamentalismista seuraavaa "Filosofi Alvin Plantingan mukaan fundamentalismi-termiä käytetään solvaamiseen ja paheksunnan ilmaisemiseen. Se muistuttaa tässä mielessä termiä ”öykkäri”. Näin käytettynä termiä ei yleensä määritellä. (Jos kutsuu toista öykkäriksi, ei yleensä koe tarvetta tarkemmin määritellä käsitteen sisältöä.) Tämän tunnemerkityksen lisäksi fundamentalismi -sana tarkoittaa yleisessä käytössään jotakin sellaista kuin ”typerä öykkäri” tai ”fasistinen öykkäri”. Lisäksi termiin liitetään vihjaus jumalauskosta ja usein myös perinteisestä kristinuskosta. Lisäksi sanan merkitys on suhteessa sen esittäjän näkemyksiin. Niinpä sen merkitys Plantingan mukaan voitaisiin määritellä näin: ”Typerä öykkäri, jonka käsitykset ovat selvästi omia käsityksiäni enemmän kallellaan perinteiseen kristinuskoon.”" Tässä nähdäkseni tehdään toinenkin virhe kuin sekoitetaan oma oppimattomuus vastapuolen hölmöydeksi. Siinä nimittäin sekoitetaan sanan arkikäyttö ja sanan akateeminen käyttö. Termin "fundamentalismi" -käyttäminen voidaan siis tuomita kokonaan, vaikka tosiasiassa se on usein hyvinkin perusteltua. (Itse asiassa fundamentalismi liitetään Raamatun kirjaimellisena totuutena ottamiseen ja tarkemmin se on liitetty tiettyihin protestantteihin suuntauksiin. Ja vaikka fundamentalismi onkin kieltämättä arkikäytössä enemmän pilkkasana kuin analyysiväline, niin silti usein kun uskovaista leimataan fundamentalismiksi niin hän täyttää myös sanan" akateemisen merkityksen" yllättävän usein.)

Kuitenkin voidaan nähdä että Plantingalla on pointti. Aukkojen Jumala voi todella olla pelkkä herjasana. Mutta se tosiasiassa kuitenkin on kaiken kaikkiaan varsin tarkasti määritelty. Tätä tosin käytetään jonkin verran epäreilysti. Olen esimerkiksi törmännyt esitykseen jonka mukaan Plantingan EAAN -argumentti olisi aukkojen Jumala -argumentti. Ajatus on toki ymmärrettävä siltä osin että Plantinga argumentoi että evoluutio ei antaisi ihmisille warrantia. Ja hän kieltämättä lähtee siitä että aistien luotettavuus on "ylhäältä annettu fakta" joka evoluution ikään kuin pitäisi selittää. Ja siitä että evoluutio ei voi selittää tätä on hänelle tärkeä lähtökohta siihen että aistien luotettavuutta selitetään Jumalalla.

Mutta tämä on kuitenkin väärä tulkinta, sillä Plantinga tosiasiassa pääasiassa argumentoi sitä että miten krisitinuskolla olisi warrant. Hän on tästä kirjoittanut kirjankin jonka sisältö näkyy otsikossa "Warranted Christian Belief". Plantingan ongelmana on se, että hän päätyy tilanteeseen jossa jumala-aisti takaa Jumalan ja Jumala takaa jumala-aistin. Joka on tosiasiassa klassinen kehäpäätelmä. (Plantingan argumentti tiivistyy huvittavaan statementiin joka perimmiltään sanoo että se vain näyttää kehäpäätelmältä ja vaikuttaa kehäpäätelmältä. Mutta hän ei pura miten jumala-aisti ja jumala olisivat sekä jotenkin perusteltuja premissejä että eivät kehäpäätelmäisessä suhteessa toisiinsa.) Tämä rakenne ei kuitenkaan ole aukkojen Jumala. Joten selvästi argumenttia käytetään joskus epäreilusti. Se ei kuitenkaan johda siihen että aukkojen Jumala olisi epämääräinen. Se voisi kenties olla mutta tosiasiat näyttävät että näin ei ole.

Sen sijaan

Jos minä olisin teisti olisin hyvin hiljaa näistä epämääräisyyksistä. Sillä jos katsotaan "naturalismi" -sanan käyttöä se on muuttunut Plantingalla ja hänen seuraajilla - saati koko teistien suunnalla - enemmänkin asenteelliseksi pilkkasanaksi kuin joksikin jolla on oikein mitään sisältöä. Se on enemmänkin niin että jos joku on erimielinen omista jumalatodistuksista tai on sanojaa liberaalimpi tai ateistisempi tai vaatimassa luonnontieteellisempääkin otetta perusteluihin, hänen asenteensa tuomitaan "naturalistiseksi". Tähän liitetään usein ajatus öykkäryidyestä ja snobismista ja asiattomuudesta. Mitä enemmän katsoo käsitteen käyttöä voidaan huomata että naturalismi on klimppi johon liitetään kaikki se joka ei ole suoraan jumalatodistuksiin luottavaa pro-teismiä vaan joka vaatii että asioita lähestytään todistamalla sen sijaan että asiat vain määritellään presuppositionistisesti niin että ensin päätetään että Jumala on ja sitten sen jälkeen mietitään mitkä argumentit mahdollistaisivat tämän ennaltapäätetyn johtopäätöklsen.

Tämä on analoginen vaihtoehtohoitohömpötysten kanssa. Tekisi mieli quotata Tim Minchinin lausetta "You know what they call alternative medicine that's been proved to work? - Medicine." Sillä miksi empiristi kutsuisi sellaista jumalatoistusta joka osoittaisi että Jumala toimii taikavoimin todellisuudessa sellaisella tavalla joka voidaan havaita, ihmisen järjellä kuvata ja myös todistaa? Luonnontieteeksi.

Sillä jos mietimme vaikka Sammeli Juntusta, voimme lainata areiopagin linkkiämme "dosentti Sammeli Juntunen on kritisoinut tällaista oletusta, ja huomauttanut: ”Se, että jotain teologista ajattelumallia syytetään ”aukkojen Jumalaan” uskomisesta, on siis pikemminkin seurausta siitä, että tuo ajattelumalli puolustaa Jumalan reaalisuutta julkisella foorumilla, kuin siitä, että se haluaisi työntää hänet ”aukkojen” marginaaliin. Kyllä tällainen ajattelutapa yleensä uskoo Jumalan olevan muuallakin kuin aukoissa. Ongelmana on se, että naturalismissa Jumalasta ei voi keskustella muualla kuin tieteen aukoissa.”"
Tässä valitettavasti joudutaan nojaamaan ekvivokatiiviseen "naturalismi" -käsitteeseen. Naturalismia kun käsitellään (a) luottamuksena siihen että induktiiviset luonnonlait ja todennäköisyyttä ja sattumaa estimoivat tilastolliset analyysit ovat selityksiä ilmiöille ja (b) luottamusta siihen että yliluonnollista ei ole olemassa.

Kuitenkin jos meillä on vaikkapa ihmeparannus, se voi toimia näkymättömällä massattomalla Jumalalla. Mutta paraneminen on kuitenkin empiirisesti havaittavaa. Näin ollen kaksoissokkokoe toimii rukousparannuksen todisteena samaan tapaan kuin mikä muu tahansa. Vanha Testamentti kuvaa Jumalaa joka avaa punaista merta, puhuu ilmoista ihmisjoukoille ja tekee muita havaittavia ihmetekoja. Nämä ovat havaittavia ja empirian piirissä. ; Toisin sanoen jumalatodistuksia voitaisiin tehdä aukkojen ulkopuolella. Sillä yliluonnollinen intelligentti agentti voi toimia kaavamaisesti ja ennustettavasti. Induktiivinen ja deduktiivinen todistaminen eivät rajaa yliluonnollista selitystä yhtään mihinkään.

Tosiasiassa ongelmana onkin se, että tätä vaihtoehtonäkemystä on kokeiltu jatkuvasti. Jopa Alvin Plantinga on yrittänyt todistaa Jumalaa eiaukkojenjumalisella argumenttirakenteella. (Kuten kuvasinkin juuri tässä blogitekstissä aiemmin.) Erilaisia muitakin positiivisia Jumalatodistuksia on yritetty tehdä. Niitä ei suinkaan ole tuomittu siksi että ne yrittävät todistaa Jumalaa. Plantingankaan argumentaatiota ei ole tuomittu siksi että se yrittää todistaa Jumalan ja tehdä Jumalasta totuttua vahvemmin aistinvaraisesti havaittavan empiirisen konseptin. (Joka on yhtä aistinvaraista kuin näkeminen ja fotonien tulkinta koska sensus divinitatis.) Sen sijaan hänen argumenttinsa on torjuttu siksi että se on kehäpäätelmäinen.

Aukkojen Jumala -argumentti itsessään taas on tuhoutunut hieman samoin syin. Ei siksi että naturalisti ei hyväksyisi että "aukoissa voi olla muutakin kuin luonnonlakeja" vaan siksi että aukkojen Jumala on huono argumentti niin deduktiivisen kuin induktiivisenkin päättelyn mukaan. Joka taas tarkoittaa sitä että looginen ja rationaalinen ajattelu, ei naturalismi, on se joka perimmiltään tuhoaa lähestymistavan merkityksen. Valitettavasti tätä voi olla vaikeaa huomata jos on maailmankuvaansa intoutunut teisti joka on leimautunut käyttämään "naturalisti" -termiä herjasanana ja öykkärin vertauskuvana. Tämänlaisille ihmisille "naturalismia" on kaikki mikä torjuu sen oman lempiargumentin siitä rakkaasta Jumalasta. Tässä asenneilmapiirissä on tietysti vaikeaa nähdä että logiikka ja järki on omaa konseptia vastaan. Sillä logiikka ja järki muodostaa argumentteja. Jotka taas voidaan aina tuomita "naturalismiksi". Järkeä on vain se joka antaa haluttuja tuloksia, ja jos jokin lähempi tarkastelu löytää näistä järkevistä asioista ristiriidan, niin se on sitten liian tarkasti katsottu.

Filosofinen zombie vs. zombiefilosofia

Joskus sitä ihmettelee miksi sitä vierailee ja tutustuu ns. teologiseen materiaaliin. Joskus tätä ihmettelee itsekin. Sitten tulee niitä hetkiä kun vierailee ja tutustuu em. materiaaliin siksi että yrittää tehdä jotain muuta. Tiedäthän, asioita ja juttuja. Maanläheisiä, konkreettisia, fysikaalisia, asioita. Stuff, you know, things. Tässä yhteydessä törmäsin siihen mitä Scott Klusendorf on kirjoittanut siitä miten "Walking Dead" -televisiosarja avautuu kristitylle. Teksti on kelvannut kristilliseen lehteen. Siitä voi ottaa irti muutamia ajatuksia. Sillä vaikka aihe onkin teologiaa, se itse asiassa hypähtää valtaosin mielenfilosofian ja kognitiotieteen alueelle. Ottamaan kantaa asioihin joiden kohdalla tekisi mieli kysellä siitä että miten se NoMa -puoli sitten oikein menikään. Sillä siihen viitataan varsin helposti jos kognitiotieteilijä ottaisi kantaa teologisiin kysymyksiin. Tosin vihattu uusateisti Dawkins onkin sanonut jotain siitä että teologia näyttää ottavan varsin usein kantaa maailman toimintaan, joka taas tekee niistä falsifioitavissa olevia ellei peräti falsifioituja käsityksiä.

Klusendorf ottaa televisiosarjasta tarkkailuun ensimmäisen tuotantokauden dramaattisen tutkimuslaitoksen ja sen tutkijan. Kuvitteellinen tutkija Edward Jenner kuvaa zombeja ja näiden aivotoimintaa "Speaking of the brain, he states, “It’s a person’s life-experiences, memories, it’s everything. Somewhere in that organic wiring, all those ripples of light, is you, the thing that makes you unique and human.” To make sure the point is not lost, he zooms in on the frontal lobes for a closer look: “Those are synapses, electric impulses in the brain that carry all the messages. They determine everything a person says, does, or thinks from the moment of birth until the moment of death.” In short, Jenner says that we are nothing but our physical brains. All of our thoughts, feelings, and convictions are determined by synapse firings. When synapse activity ceases, you cease. At this point, Jenner is no longer doing science. He’s doing philosophy."

Lausunto on oikeansuuntainen, mutta hyvin erikoisella tavalla. Kun katsotaan Jennerin toimintaa, voidaan huomata että sarja itse asiassa ottaa tuossa kohden varsin niukasti kantaa tietoisuuteen. Itse asiassa koko tuo sarjan arviointi näyttää minun silmääni joltain jossa "Walking Dead" on aiheena vain varsin pinnallisesti, ikään kuin aasinsiltana toisiin kysymyksiin. Lisäkiinnostavuutta asiaan tuo se, että sarjan hahmot itse asiassa ottaa kantaa tietoisuuskysymykseen toisaalla. Mutta ei oikeastaan juuri tuossa kohdassa jonka tehtävänä on enemmänkin selittää kausaalisia tekijöitä zombieapokalypsissa. Jenner opettaa sen, että aivotoiminta ensin lakkaa ja sitten se käynnistyy oleellisesti erilaisena. Tämä taas on sarjassa havaittu mittaamalla hermosoluja teknologialla joka tietääkseni on nykyään vielä tieteisfantasiaa.

Jos katsomme muistia, havainnointia ja ajattelua ne ovat toimintaa ja tekoja. Ajattelu on prosessointia. Kaikki Jennerin mainitsemat asiat ovat kysymyksiä jotka Chalmers näkee "Soft Problems". Ja hänenkin mukaansa neurotieteet voivat varsin hyvin ottaa kantaa tähän. Näin ollen tulkitsija hyppää melko pitkälle väittäessään että Jenner tosiasiassa ottaisi kantaa siihen ovatko zombiet tietoisia tai onko niillä kvaliaa. Se, että ottaako Jenner kantaa siihen että tämä selittää ns. "Hard Problems" on perin kyseenalainen.

Mutta se menee pahemmaksi.

Klusendorf jatkaa että tässä kohden on syviä ongelmia joita materialismi ei selitä ja jotka sen pitää selittää.Apuna hän käyttää Searlen ajatuksia. "Right away there are difficulties, as Jenner never says how nonmaterial minds emerge from purely physical processes. Nor does he show how consciousness arises from unconscious brain matter. As John Searle points out, “The leading problem in the biological sciences is the problem of explaining how neurobiological processes cause conscious experience.” If that were not challenging enough, Jenner’s materialism must also explain how these nonmaterial minds cohere with the physical states of the brain. The interaction between nonmaterial minds and physical bodies is difficult to explain, given materialism."

Searlella on itse asiassa aivan oikein kannanottoja aiheeseen. Ja Walking Deadin kannalta soveliaasti tähän liittyy kiinalaisen huoneen lisäksi filosofinen zombie. Molemmat mielenfilosofiaan liittyviä oleellisia pähkinöitä. Klusendorf on kuitenkin väärillä jäljillä selittäessään sitä miten tämä on ongelma naturalismille. Näiden filosofisten ongelmien perustilana kun ei ole lainkaan selittää että naturalismi on pakosti epäonnistunut tai väärä. Heidän perusteesinsä on että "ei tiedetä eikä voida tietää". Ja jos tästä lähtisi vetämään päätemiä siihen että sielukonsepti olisi rationaalinen olisi tehnyt pahan virheen. Aukkojen Jumala -argumentti kätkeytyy hyvin lujasti tämänlaiseen ajatteluun. Jos kiinalaienn huone tai filosofinen zombie on argumentti sieluun uskomisen puolesta se on sama kuin sanoisi "emme tiedä emmekä voi tietää joten tiedämme". Joka on sisäisesti ristiriitaista. Tämä virhe on niin oireellinen että se nostaa Klusendorfin analyysissä esiin vakavan ristiriidan. Miksi naturalistien pitäisi selittää yliluonnollinen "nonmaterial mind", kuten tuosta lainauksesta voitiin lukea. Kun samanaikaisesti kirjoitus itsekin tunnustaa että Jennerillä on tietty maailmankuva joka määrittelee mielen tietyllä tavalla "He’s espousing a philosophical worldview known as scientific materialism (SM). According to SM, everything in the universe must be explained in strictly physical terms, meaning that nonmaterial things such as souls, God, and human dignity are not items of true knowledge."

Tämä ongelma on tuttua muualtakin filosofiasta. On esimerkiksi argumentti joka kieltää ajatustenluvun. Se menee seuraavalla tavalla (P1) Mielemme on omamme ja jakamaton. (P2) Ajatustenluku vaatisi että mieli olisi jaettu. (J) Joten ajatustenluku ei ole mahdollista. On selvää että päätelmä on koherentti. Mutta jos kannatat ajatustenlukua olet joka tapauksessa erimielinen premissistä P1 joten et välitä siitä. Samoin on todella omituista vaatia että naturalistit selittäisivät eifysikaalisen mielen jos naturalistit hylkäävät eifysikaalisen relevanttiuden in first place. Tämä kertoo syvistä ongelmista, Klusendorf ei tosiasiassa aseta naturalismia kritiikin alle osoittamalla että tämä on epäkoherentti ja ristiriitainen vaan asettamalla naturalismille vaatimuksia ulkopuolelta. Perimmiltään naturalismi siis päihitetään esiolettamalla että mieli ei ole naturalistinen ja sitoutumalla tähän ja pitämällä tätä ongelmana fysikalismille. Kun tämän pitäisi olla se mistä tässä debatoidaan pitäisi asian tietysti olla premissin sijasta johtopäätös. Mutta kaikkea ei voi  saada, ainakaan tämänlaatuisten uskonnonystävien kanssa. (Ei myöskään perustelukeskeistä keskustelua, tiemmä.)
1: Tämä on muuten tuttua myös Puolimatkalla ja Plantingalla. Warrant salakuljettaa juuri samanlaisen virheen järjestelmään. Ja sama kömmähdys on niillä jotka argumentoivat että ateismi väistämättä johtaisi nihilismiin ja jotka aloittavat määrittelemällä moraalin vaikkapa ihmiskunnasta riippumattomaksi tai vaatimalla siltä ikuisuutta tai jotain muuta Platonin ideamaailmasta peräisin olevaa lähtökohtaa. Nämä ovat partukulaareja teorioita siitä mitä moraali on. Ja koska moraalille on monia erilaisia määritelmiä ei tämä tietysti sano että ateistilla ei voisi olla jotain muuta määritelmää moraalisuudelle. Ajatus on sama kuin perustelisi että joku ihminen ei ole neekeri ja sitten tältä pohjalta selittäisi että hän ei voi olla mitään rotua, kuten kaukaasialainen tai kiinalainen. Että tämä eineekeriys todistaa että henkilö ei kuulu ihmiskuntaan. Ei ole kovin vakuuttavaa argumentointia tämä. On inaisen puutteellista ajattelua.

Itse asiassa jos ajatellaan mielenfilosofiaa, on meillä edessä mielenkiintoinen ongelma. Se tiivistyy Daniel Dennettin "Intuition pumps and other tools of thinking" -kirjassa esiintyneeseen argumenttiin joka koskee mielenfilosofian klassikkoa. Siinä on Mary joka ei ole nähnyt punaista. Hän on kuitenkin neurotutkija jolle on kerrottu kaikki propositionaalinen tieto siitä mitä punaisen havaitsemiseen liittyy. Dennett huomasi että tämä argumentti on vakuuttava tasan niin kauan kuin kannat mukana premissiä siitä että mikään tietomäärä ei riitä.
1: Tarkemmin : että tämän takana on enemmänkin jokin sellainen jota Dawkins kutsuisi nimellä argument from personal incredulity. Joka on Aukkojen Jumala jossa tiedon aukko on korvattu ajatuksella jossa oma mielikuvitus ja se että itse ei osaa keksiä jotain asiaa tarkoittaisi että kohdalla olisi todella aukko jota ei voisi ylittää. Eli aukkojen Jumala vielä huonompana versiona.

Ihmisen on vaikeaa uskoa, mutta on itse asiassa aivan mahdollista että tämä johtuu vain siitä että ihminen ei osaa kuvitella mitä kaikkea tiedosta voi saada irti. Näin esimerkiksi jos Mary laittaa itsensä hermosolunlukukoneeseen ja vaikka hän ei olisi nähnyt yhtään kertaa mitään muuta kuin mustaa ja harmaata, niin jos hänelle annettaisiin siniseksi maalattu banaani, hän voisi lukea hermostopäätteeltä että se ei vastaa sitä tietoa mitä vastaa punaisuuden näkeminen. Ja näin hän ei menisi lankaan asiassa. Toisaalta kenties hän voisi ohjata impulsseja päähänsä niin että aivoja ärsytettäisiin ilman silmien ärsyttämistä. Ja näin saataisiin punaisen kokemus jonka hän tunnistaisi. Tämä on mahdollista. Joten argumentin voima melkolailla katoaa. Ihan siksi että tätä argumenttia on käytetty ns. mahdottomuusargumenttina. Ja tämänlaiset nyt muuttuvat kupliksi sen jälkeen kun esille nousee se että mahdottomiksi väitetyt voivatkin olla mahdollisia ; Ei tarvitse edes osoittaa että nämä vaihtoehdot ovat reaalisia, kunhan niitä vain ei ole falsifioitu.

Tätä kautta voidaan nähdä että "Hard Problem" on itse asiassa perimmiltään maailmankuvallinen ongelma. Se ei ole niin ylitsepääsemätön tai relevantti kuin voisi ajatella. Sen sijaan jos me mietimme selittämistä ja selittämisvaatimusta niin tosiasiassa sielukonseptin ongelmana on hyvin ongelmallinen asia. Nimittäin juuri se että me olemme aineellisia fysikaalisia kohteita. Ja sielun pitäisi olla aineeton. Teistien pitäisi osoittaa millä mekanismilla tämä tapahtuu. Klusendorf toiminee tässä kohden siten että hän sanoo että "heillä ei ole sellainen teoria". Syynä on siis se että koska selitys on fysikalistinen heidän ei tarvitsisi todistaa omaa kantaansa mitenkään. Joka on ajatuksena omituinen koska Klusendorf käyttää argumenttina jotain jossa fysikalistien tulisi selittää tietoisuutta keinoilla jotka ylittäisivät fysikalismin. Ja tässä yhteydessä ei jostain syystä saa sanoa että "ei olla sellainen teoria". Kaikki pitää selittää. Joten kyllä se selittämisvastuu on sitten myös sielukonseptiin uskovien puolella.

Ja itse asiassa vielä pahemmin.

Sillä jos mietitään sielun toimintamekanismia, sen tärkein piirre on se että se aikaansaa väkisinkin empiirisen vasteen. Ei siksi että sielu olisi aineellinen tai käyttäisi fysikaalista energiaa. Vaan sen takia että ihmiskeho on aineellinen ja toimii fysikaalisella energialla. Kun aine liikkuu, tapahtuu muutoksia jotka empiristi mittaa ns. voimana. Fysikalisti katsoo massaa ja nopeutta, eikä sitä onko liikuttaja henki vai kimpoava pallo. Ja jos sielu aikaansaa muutoksia aineessa sen pitää käytännössä väkisin näyttää siltä kuin aineen ja energian säilymislakia rikottaisiin tavalla jossa systeemiin tulee ulkopuolelta energiaa. (Sielu liikuttaa tiiltä tai ruhoa. Ulkopuolinen voima muuttaa liikeratoja. Se näyttää energian säilymislain rikkomiselta.) Koska empiirinen vaste on olemassa tämä muuttaa sielun ja ruumiin yhteyden tutkimisen "soft problemiksi". Siis sellaiseksi joka on tutkimuksen piirissä. Yhteyden selittäminen ei siis ole mahdotonta. Ei ole "emme tiedä emmekä voi tietää" -tilanne vaan "voimme tietää joten miksi ihmeessä teillä ei ole mekanismia sielun ja aineen yhteensovittamisesta?". Tämä on itse asiassa suuri ongelma. Ja siksi mielenfilosofiassa kartesiolaisella dualismilla on suunnilleen yhtä paljon selitysvoimaa kuin vitalismilla ; Fiksut teologit - ja jopa tumpuloimmat kreationistit - ovat siirtyneet puhumaan kehosta älykkäästi suunniteltuina koneina joissa on informaatiota sillä vitalismi is fucking dead.

Mielenfilosofiassa naturalismin kritiikki onkin latistunut "emme voi tietää vaikka fysikalismi olisikin totta" -henkisiksi ajatuskokeiksi. Joiden perussävy on itse asiassa melko epäkiinnostava. Sillä looginen positivismi on kuollut ja empiristit eivät vaadi "perusoletuksettomuutta". Näin ollen Klusendorf onkin, hyvin monien muiden mielenfilosofiaa käsittelevien uskonmiesten tapaan, jämähtänyt toisen maailmansodan jälkeiseen tieteenfilosofiaan. Valitettavasti empiristit eivät leiki tuota peliä. Joten tosiasiassa jopa silloin kun fysikalismi nousee näissä keskusteluissa esiin, ei tässä oikeasti enää puhuta siitä fysikalismista jota tieteenfilosofit ja tieteentekijät kannattavat. Tässä rakennetaan ovela olkiukko jossa väitetään että fysikalismi on loogista positivismia ja sitten siltä vaaditaan loogisen positivismin ehtoja. Jotka on tietenkin osoitettu mahdottomiksi jo kauan aikaa sitten. (Mikä muuten on jälleen yksi tapa tehdä se virhepäätelmärakennelma jossa "ensin mieli on jakamaton" ja sitten selitetään ajatuksenluvusta tämän premissin valossa.)

Kaiken kaikkiaan hänen tekstinsä demonstroi varsin vakuuttavasti sitä erikoista tilannetta joka on Daniel Dennettillä tullut usein vastaan. Hän ei kiistä tietoisuuden olemassaoloa. Hän päin vastoin hakee sille selitystä. Kun ihmiset lukevat hänen argumenttinsa ja päättävät että premisseistä seuraa johtopäätös, he päätyvät siihen että Dennett selittäisi mutkikkaasti sitä miten ihmisellä ei ole tietoisuutta. Että miten tietoisuus on illuusio. Joka on väärintulkinta. Väärintulkinta joka johtuu siitä että omasta tietoisuuden määritelmästä ei haluta luopua.
1: Ja tässä kohden on oleellista huomata että on eri asia sanoa että Dennettin tietoisuuden määritelmä on väärä ja premissit epäuskottavia kuin sanoa että Dennett selittää että tietoisuutta ei ole. Ja juuri jälkimmäistä tässä tehdään. Joka on se ongelma.

Itse voisinkin nostaa esille jännittävän jatkoajatuksen.

Nimittäin sen että mitä "fysikalistisen mielenfilosiofin" tai muun "pahan naturalistin" tulee itse asiassa selittää. Selittäminen vaatii aina että on jokin ilmiö joka pitää selittää. Klusenforf on tässä ovela sillä hän viittaa tietoisuuteen. Moni naturalisti ja fysikalisti uskoo siihen. Mutta samalla hän asettaa sen selittämiselle omituisia lisäehtoja joita käytännössä kukaan fysikalisti tai naturalisti ei kannata. Hän määrittelee tietoisuuden näistä poiketen ja pitää tätä fysikalistien ongelmana. (Joka veivaa jälleen tätä tuttua virhetyyppiä.)

Tämän ongelman selittämisessä "Walking Dead" on itse asiassa mainio. Sillä se tarjoaa zombeja. Ja siinä missä filosofinen zombie on olento jonka ulkoinen käytös on identtistä tietoisen ihmisen kanssa - heillä vain ei ole kvalioita - on "Walking Deadin" zombejen kohdalla erikoinen tilanne. Käytös on hyvin erilaista. Mutta on epäselvää ovatko he tietoisia. Sarja itse asiassa käsittelee asiaa monessakin otteessa. Hershel on toisessa tuotantokaudessa mies joka pyydystää ja pitää zombeja ladossa. Sillä vaikka zombejen käytös on erilaista, niillä voi olla tietoisuus. Hershel toivoo parannusta. Hänen perheensäkään ei kutsu zombeja kävelijöiksi ("walker") vaan äidiksi ("mom"). Hershel uskoo zombiet kuolleiksi ja tiedottomiksi siinä vaiheessa kun näihin kohdistetaan hirveää ulkoista väkivaltaa. Jauhelihaksi muuttuva zombie ikään kuin konkretisoi hänen mieleensä että kukaan elävä ei voi selvitä sellaisesta. Tämä on eksistentiaalisesti vakuuttava. (Itsekin olen nähnyt junan alle jääneen. Ja on hyvin vaikeaa uskoa että mikään ylösnousemus henkiinherättää sellaista!) Mutta tietenkin tämä on filosofisesti epätyydyttävä. "Walking Dead" tuokin kolmannessa tuotantokaudessa Miltonin joka uskoo että zombieihin jää jokin kaiku tietoisuudesta. Hän vakuuttuu vasta kun pitkäkään elossaolevaan ihmiseen tehty kelloon ehdollistaminen ei aikaansaanut minkäänlaista tunnistumis-ehdollistumisreaktiota zombiessa.

Hershel katsoi ulkoisia piirteitä. Ja Miltonkin mittasi ulkoista käyttäytymistä. Ja nämä ovat kvalian kannalta mielenfilosofisesti irrelevantteja. Sillä kvaliaan ei ole pääsyä. Tästä kuitenkin seuraa ongelma. Sillä jos me olemme empiristejä voimme aivan oikeasti sanoa että tietoisuus on se joka selittää havaitsemamme käytöspiirteet joita kutsutaan tietoiseksi käyttäytymiseksi. Ja tämän ulkopuolella ei ole mitään selitettävää. Jos siis zombieilla on kvalia, se ei ole yhtään mitään jota empiristin täytyisi selittää. Se että empiristiltä vaatii kvalioiden tutkimista ja selittämistään on perimmiltään sekin vain hieno tapa sanoa että "naturalismi ei voi selittää miten einaturalistinen mieli toimii naturalistisessa ruumiissa."
1: Kvaliapuolen ongelmia harvemmin tuodaan esiin silloin kun puhutaan ihmisten kuolemasta. Sielukonseptissa on vahva sävy jossa kuolleen ruumiilla ei ole tietoisuutta. Että kuoleman jälkeen sielu siirtyy tuonpuoleiseen. Mutta tosiasiassa kvalia-ajatuksen perusongelma on se että kuoleman ja eitietoisen yhteys on aina vain pinnallinen ja empiirinen havaitsemiseen perustuva. Mistä esimerkiksi oikeasti voidaan sanoa että ruumiilla ei ole kvaliaa? Neuronitoiminta ja muuhan on vain pinnallisuutta ja epätyydyttävää. Mistä siis tiedämme että ruumis ei koe kremaatiota ja säily vielä poltetussa tuhkassakin? Mehän vain päättelemme ruumiille puhuesseammekin, että ruumis ei kuuntele vaikka tosiasiassa ruumis ei vain vastaa. Joka tavallaan korostaa sitä miten tässä ei ehkä ole mietitty kaikkia asioita ihan loppuun asti kun kvaliasta manataan, kuten yleistä on, jonkinlaista vakavien filosofien hyväksymää uussielua.

Jos kvaliaa ei voi havaita käytöksessä eikä aivokuvassa, miksi naturalistien pitäisi selittää se? Koska se on joku empiirisesti havaittu ilmiö? Miten niin voi jos sitä ei voi havaita mitenkään? Tässä siis tavallaan luodaan selitettäväksi jotain jota ei ole mikään velvollisuus selittää. Sillä selittämättä jättämisestä ja koko konseptin irrelevantisoimisesta ei tule mitään ristiriitaa naturalistiseen ajatteluun. Ei ole mitään joka täyttäisi selitettävän ilmiön ominaisuudet. Eikä mitään jonka ohittaminen johtaisi sisäisesti ristiriitaiseen fysikalismiin. Itse olen käytännössä varma siitä että kvalia onkin eräänlainen pseudo-ongelma. Jotain jota rationalistit laativat rationalistien ehdoilla mutta joita he esittävät empiristisinä ongelmana empiristeille. (Mikä ei falsifioi kvalioita. Teoria kvalioista on lähempänä sitä luokkaa jota pahat naturalistit kutsuvat nimellä "eivät edes väärässä".)

Lopuksi pieni huomautus determinismistä.

Klusendorf ottaa esille vielä omituisen asian. Nimittäin motiivin ja sosiaalisuuden. "Jenner’s speech, however, suffers from an even bigger flaw. If everything about human beings can be reduced to predetermined patterns of synapse firings in the brain, why is he trying to persuade his guests to adopt his point of view? After all, their thoughts are also predetermined by their individual synapses, meaning they are not free to think any differently than they already do. Thus, in the very act of trying to persuade, Jenner undermines his own case for determinism. His predetermined thoughts can be no more rational than theirs."

Tämä kohta on jotain joka on äärimmäisen yleistä ihmisillä jotka ovat huonoja mielenfilosofiassa. Jos otamme determinismin, sen kohdalla on syytä huomata että ihmisen kokemat motiivitkin ovat deterministisiä. Jennerin toiminnan takana voi siksi olla vaikkapa se, että evoluutio on ohjannut ihmiset olemaan sosiaalisia. Plantingaa mukaillen voisi korostaa että evoluutio tukee toimintaa joka edistää elossaoloa. Ja yhteistyö ja sosiaalisuus ovat tässä hyvin tehokkaita niin susilaumoilla kuin ihmisilläkin.

Lisäksi puhe on aistiärsykkeitä joihin deterministi reagoi kuten muihinkin ulkoisiin ärsykkeisiin. Puhe voi muuttaa mieltä kuten päinputoava kivi voi aktivoida ihmiset siten että he mekaanisen deterministisesti laittavat silmät kiinni ja väistävät kiveä. Tai jäävät sen alle. Determinismi ei tarkoita että mielipide ei muuttuisi. Se tarkoittaa vain sitä että maailman muutokset ovat lainomaisia ja niissä ei ole sattumaelementtiä.

Toisaalta Klusendorf sekoittaa myös vakaumuksen ja rationaalisuuden. Jos ihminen uskoo determinismiin niin hän voi silti ajatella että joku ajatus on rationaalisempi ja paremmin perusteltu kuin toinen. Jopa stoalaiset uskoivat että ihmisen kohtalo oli ennaltamäärätty, mutta hekin arvostivat ataraksian tavoittelua ja apatheiaa, tunteiden hillintää. Syynä on se, että vaikka ihmisellä ei ole mahdollisuutta valita kohtaloaan ja mieltymyksiään, osa tavoista on silti kunniakkaampia. Näitä konsepteja ei vain ole sidottu vapaaseen tahtoon.
1: Hyvin harva korostaisi determinismin ongelmia kalvinismissa. Jossa on predestinaatio, eli determinismi yhdessä Jumalauskon kanssa. Kukaan tuskin sanoo että kalvinistit ovat idioottimaisia puhuessaan uskostaan vain siksi että he ovat pelastukseen determinoituja. Että he eivät ole enemmän oikeassa kuin joku muu jolla on eri vakaumus. Kalvinistit katsovat että jotkut ovat predestinoituja väärässoloon ja helvettiin. Minä taas katson että jos determinismi on tosi, on moni teisti kyllä determinoitu olemaan järkähtämättömällä ja tyhmällä tavalla idiootteja. Sama asia tavallaan tämä.

Lisäksi Klusendorf sotkee asiaa pahasti jo siinä että hän sekoittaa fysikalismin determinismiin. Tosiasiassa jos tutustuu vaikkapa Balaguerin "Free will as open philosophical problem" -kirjaan voi huomata että determinismi ja inkompatibilismi eivät ole ainoat pelit kaupungissa. On moniakin "puhtaasti fysikalistisia/naturalistisia suuntauksia" joissa esimerkiksi otetaan kvanttifysiikan indeterminismi huomioon. (Moni ei hyväksy sattuman olevan mikään joka pelastaa vapaan tahdon, mutta determinismiä se ei voi olla by definition.) Ja toisaalta vapaa tahto voidaan määritellä siten että täysin mekanistinenkin aivo voisi tuottaa vapaan tahdon. (Olen aivoni joten miksi päätöksen pitäisi tulla niiden ulkopuolelta. Entä jos vapaa tahto on juuri se että minun aivoni toimii ja päättää nostaa kättäni, eikä siten että ulkopuolinen taho pakottaa ruumiini tekemään nostamaan käteni vintturilla jolloin minun ruumiini liike on hänen vapaan tahtonsa seurausta. Kunhan hänen aivonsa tekee tämän vapaaehtoisesti.)

Hyppy determinismiin on siis sekin "varsin liikaa". Ja tämän loikankin jälkeen ja sen hyväksymisen jälkeen determinismiäkin käsitellään päin persettä. Kaiken kaikkiaan Klusendorf on siitä mielenkiintoinen että hän tiivistää klassisen argumentiston juuri ne soveltamistavat jotka ovat yleisiä niiden parissa jotka lähtevät teologian ymmärryksen kautta dilentantisoimaan mielenfilosofiaa ja kognitiotiedettä. Niillä lienee jokin yhteys rationaalisen ihmisen ajatustenpyörittelyyn. Mutta on niitä pirun vaikeaa silti nähdä mitenkään pätevinä juttuina. Ne lähinnä kertovat että ihmisellä on rationaalisuuteen kykyjä, mutta niiden vahvuusalueet ovat jossain ihan muualla. Ja kenties olisi kaikkien mielenterveydelle parasta jos sinne vahvuusalueelle mentäisiin. Sillä kokemukseni mukaan tämäntyyliset ihmiset eivät opi virheistään, joten virheilylle ei ole mitään kunniallista tekosyytä.

Klusendorfin argumentaatio nimenomaan tämän fysikalismin/naturalismin kritiikin kohdalla onkin jossain mielessä hyvinkin verrannollinen käveleviin kuolleisiin. Argumentissa ei ole eloa, mutta silti massoina pyörivät ympäri internettiä, yrittäen mahdollisesti vaania, viedä ja ahmia mennessään mahdollisimman monien aivoja. (Käännytystyö.)

Barry Arrington ja ID:n pseudohaaste

Barry Arrington on ollut vauhdissa "Uncommon Descentissä". "As I’ve said before, I will abandon ID, shut down this site, and become a dyed-in-the-wool Darwinist just as soon as chance/law forces are demonstrated to have created complex specified information."

"Uncommon Descentissä" kuitenkin esitetään toisaaalta aivan suoraan erikoisia lausuntoja "Elizabeth Liddle has offered a challenge to CSI that seems worth considering. She presents a mystery image and asks for a calculation of CSI. The image is in gray-scale, and looks a bit like the grain in a plank of wood. Her intent is either to force an admission that such a calculation is impossible or to produce a false positive, detecting design where none was present. But as long as we remain in the dark about what the image actually represents, calculating its probability is indeed impossible. Dembski never intended the design inference to work in the absence of understanding possible chance hypotheses for the event. Rather, the assumption is that we know enough about the object to make this determination."

Tämä lausuntopari paljastaa mielenkiintoisen asian. Eräs kreationisti aikanaan selitti että luomisopin voi kumota löytämällä todisteet jotka kumoaisivat Jumalan. Hän ei kuitenkaan asettanut ehtoja siitä miten tämä voisi olla mahdollista. Hän kuitenkin piti tätä lausuntoa ovelana tapana todistaa että kreationismi on falsifioitavissa ja siksi tiedettä. (Moderni kreationisti tosin korostaa että "falsifioituvuudella ei ole niin väliä".) Arringtonin ongelmana onkin se, että CSI -informaatio on siitä ovela konsepti, että jos jonkin kohteen synty selitetään se ei olekaan ollut aitoa CSI -informaatiota. Koska CSI on määritelty eliminatiivisesti, "ei sattumaa, ei lakia" se on rakenteeltaan sellainen että jos laki ja sattuma ja muut luononilmiöt tuottavat kyseisen piirteen se ei ole ollut CSI:tä in first place. Parhaimmillaan voidaan tehdä niin että aluksi ei tunnu olevan selitystä, ja siksi se nähdään CSI:nä. Mutta uusi tieto paljastaa tämän ennenaikaiseksi. CSI onkin ollut "näennäistä", koska esitaustatieto ilmiöstä oli puutteellista ja väärää sillä joka arvioita teki.

Tämä olisi tietenkin lähtökohtaisesti käytännöllistä ja ID:n tieteelle positiivista. Jos he voisivat mitata ja ilmaista että kohteessa todella on CSI -informaatiota. Jos se voitaisiin havaita ja mitata, se olisi todellinen haaste. Laki ja sattuma eivät tietenkään voi tuottaa sellaista mikä ei määritelmällisesti ole lain ja sattuman tuottamaa. Mutta, kuten jälkimmäinen lausunto paljastaa, tästä ei ole kysymys. CSI ei ole jotain joka vain havaitaan ja mitataan. Se on aina suhteessa oletettuun-tiedettyyn syntyhistoriaan ja siihen että nämä laskelmat on tehty oikein.

Ja tämä johtaa perimmiltään siihen että CSI -informaatio on parhaimmillaan aukkojen Jumala -konsepti. Joka on tietenkin ristiriitainen siinä mielessä että jos tunnettu selitys paljastuu riittämättömäksi, emme tiedä miten se on syntynyt. Tästä on sisäisesti ristiriitaista väittää että sen syntytapa tunnetaan. ID -kreationistit ovat usein väittäneet että kyseessä ei ole aukkojen Jumala, koska CSI on luokitteleva filtteri joka tunnistaa ja lajittelee ovatko kohteet suunniteltuja vai eivät. Mutta jotta tämä voitaisiin tehdä pitäisi CSI:n olla jotenkin sellaisenaan mitattava ja havaittava ominaisuus.

Barry Arrington ei voi hävitä haastettaan juuri sen takia koska ID on roskaa. CSI on niin paska konsepti, että sitä ei voi havaita ja sitä ei voi edes falsifioida. Perimmiltään tämä paljastaa että ID on biologista evoluutiota koskevissa kannanotoissaan vain lausunto "näyttää minun intuitioihin ja uskonnoollisiin tunteisiini Luodulta, en voi ymmärtää miten evoluutio voisi tuottaa sitä vaikka en osaakaan tehdä evoluutioon aidosti sidottuja todennäköisyysarvioitakaan, ja siksi sen on pakko olla vain ja ainoastaan Jumalisen luomistyön tuotos" ja sitten se vain kääritään retorisesti varovaiseen muotoon "Ilmentää CSI -informaatiota joten olisi epätodennäköistä että kohde olisi syntynyt luonnollisesti, joten sen takana on todennäköisesti älyllinen toimija." Eli mielipide jonka mielipiteenvaraisuus ja ideologisuus kätketään heittelemällä sivistyssanoja. Ja käyttämällä eri tilanteissa keskenään ristiriitaisia menetelmiä.

Jo tässä blogauksessa esiin lattamissani sitaateissa Liddleä moitittiin että hän piti sellaista CSI -mallia relevanttina mihin ID-läiset itse viittaavat toisenlaisissa tilanteissa. Argumenttimallit vaihtuvat lennosta ja muut mallit ovat naurettavia heti jos ne ovat ID -ajatuksen perusteesiä siitä että biologiassa on Suunnittelua ja tärkeintä on keksiä argumentit jotka missä tahansa tilanteessa tukevat tätä a priorista uskonnollista vakaumusta. Liddlen menetelmä on väärä koska se antaa väärät tulokset. Tämä tiedetään koska vakaumus antaa intuition joka määrää a priori sen minkä lopputuloksen ID -laskelmien tulee antaa. Ja loppuosa Suunnittelu-Informaatiotiedettä onkin se, että etsitään keskenään ristiriitaisista malleista se joka sattuu antamaan oikeat halutunhurskaat lopputulokset. (Joka onnistuu väistämättä ja helposti kun sallitaan keskenään ristiriitaiset konseptit.)

P(T|H)antom of the Operation

Pseudotieteen ja tieteen syvin ero on siinä että pseudotiede käyttää tieteestä pääasiassa muotoa, kun taas tiede sisältöä. Klassisesti tässä on käytetty vaikkapa name drop -menetelmää, jossa tieteen viittaussuhde muuttuukin auktoriteettiin vetoamiseksi. Mutta hienostuneempiakin tapoja on. Ja Intelligent Designin parissa tässä strategiassa ollaan varsin hienostuneita. Ja kenties paras esimerkki tästä on Dembskin CSI (~complex specified information ; kompleksi spesifi informaatio) -konseptiin liittyvät argumentit.

Dembskin CSI on siitä hyvä konsepti että siinä käytetään suurinta osaa retorisesta kikkailupotentiaalista. Ja vain hyvin harva jaksaa olla niin kiinnostunut todennäköisyyslaskennasta, että jaksaisi perehtyä mitä Dembskin sulosanat tarkoittavat.

Miten logaritmilasku toimii silmänkääntönä:

Dembski itse - ja vielä useampi hänen seuraajansa - tuntuvat olevan kovasti innostuneita siitä että jokin todennäköisyys muutetaan bittimuotoon kaavalla S=log₂ 2^N Tämä laskelma ikään kuin paljastaa jotain oleellista sen todennäköisyyden luonteesta. Tämä liittyy kuitenkin enemmän siihen minkälaisia mielleyhtymiä tulee sanasta "informaatio". Arkikielessä se sisältää viestintää ja merkitystä. Matemaattisesti kysymys on kuitenkin juuri siitä mitä tehdään kun jokin (epä)todennäköisyys muutetaan biteiksi ; Se kuinka yllättävä tapahtuma on, kertoo sen informaatiosisällön. Mutta jos ihmiselle sanoo että "tapahtuma on harvinainen joten se on luotu" ei synny vakuuttuneisuutta vaan vaivautuneisuutta. Mutta jos tekee laskelman jossa epätodennäköisyys muutetaan sen toiseen esitysmuotoon ja esitetään bitteinä, ja puhutaan informaatiosta, niin ihmiset ovat heti paljon vakuuttuneempia. Tämä laskelma kuitenkin on päättelyn kannalta hyvin irrelevantti. Se kertoo saman tiedon toisessa muodossa. Se on sama kuin yhden kuvaajan esittäisi ensin 256 värisenä bittikarttana ja sitten muuttaisi sen .gif -muotoon ja esittäisi että tässä on tehty aineistolle jotain oleellista. Kun muunnat todennäköisyyden biteiksi, e kertoo paljonko bittejä tarvitset että voit tuottaa järjestyksen joka kertoo mitä se on. Mutta tämä täsmälleen sama toimii sekä merkityksellisten jettä merkityksettämien jonojen kanssa. Bittimuunnos on hämäystä.

Mutta noloksi tämä muuttuu oikeastaan vasta kun ID:läinen avaa metodologisen arkkunsa. Sillä kun ensin saamme "vakuuttavien" todennäköisyyksien bittikonversioiden jälkeen kuulla että "darwinismi" on ollut hieno tieteellinen teoria joka on käynyt tiensä päähän "koska se ei ole ottanut huomioon informaatiota" niin seuraavaksi saatamme törmätä siihen miten evoluutikot ovat itse asiassa arvioineet todennäköisyyksiä. Ilman bittikonversiota toki. Mutta tässä tuleekin sitten vastaan myös muuta kuin hihitys siitä mitä tapahtuu kun tiedostaa miten ristiriitainen tämä lausunto "evoluutikot eivät ole ottaneet huomioon" onkaan. (Sillä tämän lisäksi kaikki menee ns. päin P:tä...)

Sanotaan yhtä ja lasketaan toista, eikä mietitä mitä laskut tarkoittavat.

Dembski muistaa Ronald Fisherin "Specification":issaan. "Fisher’s approach to testing the statistical significance of hypotheses, one is justified in rejecting (or eliminating) a chance hypothesis provided that a sample falls within a prespecified rejection region (also known as a critical region). For example, suppose one’s chance hypothesis is that a coin is fair. To test whether the coin is biased in favor of heads, and thus not fair, one can set a rejection region of ten heads in a row and then flip the coin ten times. In Fisher’s approach, if the coin lands ten heads in a row, then one is justified rejecting the chance hypothesis." Tämä on erikoista, koska saamme todellakin melko usein siitä miten evoluutiotieteen teossa "unohdetaan informaatio". Dembski ottaa tämän lähtökohdakseen "More formally, the problem is to justify a significance level α (always a positive real number less than one) such that whenever the sample (an event we will call E) falls within the rejection region (call it T) and the probability of the rejection region given the chance hypothesis (call it H) is less than α (i.e., P(T|H) & α), then the chance hypothesis H can be rejected as the explanation of the sample. In the applied statistics literature, it is common to see significance levels of .05 and .01. The problem to date has been that any such proposed significance levels have seemed arbitrary, lacking “a rational foundation."

Tässä kohden Dembski siis viittaa Fisheriin ja hänen soveltamaansa P -arvoon. Dembski ottaa tässä käyttöön Seth Lloydin näkemyksiä ja laventaa niistä universaalin todennäköisyysrajasa (~universal probability bound). Dembskillä on tässä kaksi vaikeutta:
1: Itse asiassa todennäköisyysraja Lloydilla ei ole se mitä Dembski sen ajattelee olevan. Dembski haluaa Lloydin avulla arvioida mikä todennäköisyys on niin pieni että se tuskin tapahtuisi edes kerran universumin historian aikana. Lloydin tuotos on kuitenkin internetissä julkisesti luettavissa. Ja sen tulokset ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Ensimmäinen huomio on että annettu luku on 10¹²⁰ eikä Dembskin toistama 10¹⁵⁰. Mutta tämä on tietysti anteliasta evoluution kannattajille, joten tämä paljastaa että Dembski on itse asiassa melko reilu rajojensa kanssa. Merkittävä kohta on kuitenkin syytä laittaa suoraan lainauksena. Se, mitä tässä arvioidaan "the boundary between the part of the universe about which we could have obtained information over the course of the history of the universe and the part about which we could not." Eli tämä raja ei koske koko universumia vaan sitä universumia joka on havaittavissa meille. Joka taas on tiedetysti vain pieni osa koko universumista. Tätä kautta voidaan huomata varsin helposti että Dembskin ajatus voitaisiin muuttaa SETI -henkiseksi arvioksi jossa laskettaisiin todennäköisyys sille että kohtaammeko ulkoavaruuden olennon viestintää viestintäetäisyyden päästä - ja päättelisimme sitten tästä että jos viestiä ei todennäköisesti tule, niin olisimme Jumalan luomuksia. Mikä on tietysti ajatuksena hieman erikoinen, eikä ollenkaan ilmiselvä Suunnittelijan huomaamiseksi, sillä myös hienosäätöargumentteja on pidetty todisteena siitä että universumissa on Suunnittelua.
2: Mutta lisäksi itse metodissa on ongelma. Jacob Cohen on kirjoittanut tähän liittyen oleellisesti. Ongelmana on se, että P -arvolla on rajoittuvuuksia. Se voi vain luokitella dataa jossa on yksi tietty nollahypoteesi. Sen avulla ei voida työskennellä loogisesti pätevästi takaperin. Eli tehdä sen avulla lausuntoja siitä minkälainen allaoleva todellisuus on. Tieteenfilosofisesti katsoen takaperin laskeminen P -arvosta Dembskin tavalla olisi sama kuin heräisi aamulla päänsäryssä ja eliminoisi krapulan ja sitten päättelisi että sinulla on pakko olla aivosyöpä. Se on toki mahdollista, mutta päätelmän todistamiseksi vaaditaan paljon enemmän. Tässä kohden Regina Nuzzon Naturessa julkaistut näkemykset merkitsevät. Nuzzon mukaan Fisherin tapa testata nollahypoteesia ei ole sellainen todennäköisyys jota me haluamme tietää. "The more implausible the hypothesis - telepathy, aliens, homeopathy - the greater the chance that an exciting finding is a false alarm, no matter what the P value is."Ja tämä on se ongelma joka on Dembskin CSI:n (ja käytännässä kaiken muunikin ID -teorisoinnin) ongelmana ; Ne nojaavat siihen että on ilmiö X jota väitetään epätodennäköiseksi jonkin nollahypoteesin valossa (~pieni Fisherin P -arvo). Mutta se mitä meidän täytyisi tietää puuttu. Sillä kuten Cohen esiintoi, meidän ei tule katsoa Dembskin maaliin (~"target"). Todistaaksemme ID -teorian ei auta vaikka tietäisimme kuinka (epä)todennäköinen meidän havaintomme on. Se mitä meidän täytyy tehdä on katsoa eri hypoteeseja ja tietää miten todennäköisiä ne ovat. Ja Fisherin P -arvo ei nimenomaan kykene antamaan tätä tietoa. Fisherin P -arvo kun testaa vain ja ainostaan sitä antamaasi nollahypoteesia. Ja se tekee sen sillä tarkkuudella ja määrittelyillä kuin mitä olet tälle testattavalle nollahypoteesille annetaan.
     2.1: Siksi onkin huvittavaa huomata miten Dembski itse demonstroi systeeminsä heikkouksia ns. Caputo case -esimerkissään. Hän selittää miten Caputo tuomittiin huijauksesta koska hän heitti kolikolla liikaa tietyn puolueen ehdokkaita. Tosiasiassa P -arvohypoteesin avulla kaikki mitä voidaan päätellä on se, että heitetty kolikko ei ole ollut tasapuolinen. Emme tiedä miksi se ei ole ollut. ; Ja tämän lisäksi evoluutio, kuten monet muutkin fysiikan tilanteet ovat sellaisia että ehdotonta todennäköisyysjakaumaa on hyvinkin vaikeaa arvioida. Tiedämme nämä ongelmat siitä, miten haastavaa sääennusteita on tehdä.

Dembskin suurin ongelma tältä osin onkin nimenomaan se, että hän kyllä ahkerasti puhuu eliminoinnista, jossa kaikki sattumaan ja lainomaisuuteen liittyvät teoriat eliminoidaan ja joissa jäljelle jää Suunnittelu. Mutta kun katsoo sitä miten hän tätä lähestyy on aivan selvää että tätä ei käytetä missään. Retoriikka tarjoaa paremman argumentin kuin matematiikka jolla sitä kuvataan. Tätä vain voi olla vaikeaa huomata jos mieli haltioituu karismaattisista lähdeviittauksista ja tämän seurauksena ei katsota mitä ne lähteet antavat ja mitä nämä metodit todella tekevät ja opettavat meille tieteen kannalta.

Toki Dembskin kohdalla on pakko huomauttaa sekin, että tosiasiassa hän kuitenkin sitten aina laskee niitä proteiiniketjujaan olettamalla että ne ovat 100 aminohappoa pitkiä ja että ne kokoonpannaan täysin satunnaisesti. Hän ei sen sijaan tee mitään kunnollisia laskelmia joissa olisi huomioitu oikein mitään muuta "nollahypoteesia" kuin täysi sattuma ; Kun olen arvioinut ID -piirien "matemaattista" jargonia olen ollut huomaavinani että "best explanation" tarkoittaa sitä että todennäköisyys on suuri jos Suunnittelija on tehnyt sen mutta Luonnollisten syiden todennäköisyys on pieni. Kuitenkin kun katsomme sellaisia kysymyksiä kuin että Suunnittelija voisi tehdä suuria, pieniä tai vaaleanpunaisia elefantteja, emme tiedä miksi Suunnittelija tekee ne sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Meillä on jonkinlainen semiBayesilainen argumentti mutta mitään selvyyttä siitä miten tätä pitäisi oikeasti soveltaa todellisen maailman todellisiin kohteisiin ei ole.

Dembski toki esittää aina päätelmän prosessina ; (1) Tunnista kaikki relevantit luonnolliset hypoteesit (2) Hylkää kaikki luonnolliset hypoteesit (3) päättele Suunnittelija. Mutta hän ei tee tätä. Eikä ihme. Sillä kun katsoo hänen argumenttejaan niin voimme huomata että akilleen kantapoää on siinä että meidän ei itse asiasa täydy vain tunnistaa relevantteja nollahypoteeseja vaan myös laskea ehdoton todennäköisyysjakauma datalle näille nollahypoteeseille. Ja kaikki mitä saamme on Fisherin P -arvo.
1: Kuitenkin tästä huolimatta Dembski on sentään nerokas verrattuna Sewelliin, joka on tässä kohden hyvin erityinen. Sewell esimerkiksi saattaa puhua termodynamiikasta ja esittää siihen liittyviä kaavoja, joita ei sitten sovella koko tekstissä, koska kaava on vain tuomassa uskottavuutta. Hän on myös rakentanut ajatuskokeista uuden tieteellisen todistamisen muodon ; Hänen tarvitsee vain kuvitella koejärjestely, kuvitella koeaineisto ja tulkita tuloksia kuvitteellisilla metodeilla ja päätellä tästä sitten että tämä kaikki ajatuskoe on sama kuin empiirinen todiste. Tämä tekee toki tieteen tekemisestä edullista. Mutta sen tuloksien luotettavuudelle olisi kyllä eduksi että kokeita myös ns. suoritettaisiin ja niiden toistettavat tulkokset esitettäisiin tiedemaailmalle, sen sijaan että esiteltäisiin vain hienoja kaavoja - kaavoja jotka tosin ovat nykyään helppoja copy-pastetettavia wikipediasta.

Lopuksi helppo.

Retoriikan kannalta kaava on siitä hyvä, että se näyttää objektiiviselta. Kuitenkin se on teorian deskriptiivinen osa. Ja tätä kautta voidaan sitten kohdata se ID:n erikoinen puoli. Nimittäin se, että se esittää että teoria ei ota kantaa Suunnittelijan kykyihin ja ominaisuuksiin. Ja kuten aikaisemmin olemme huomanneet, ID kuitenkin vaatii piilo -oletuksia jotka itse asiassa torjuvat joitain teologisia näkemyksiä. Näistä ei vain puhuta ja esitetään kuin ID olisi uskontoneutraalia teismiä. Empiiristä Jumalatodistamista ilman teologisia kytkyjä.

Tästä päästään suoraan kysymykseen, että miksi ihmeessä Dembski ylipäätään eliminoi. Miksi hän ajattelee että hän todella päättelee jotain. Väitän että tässä on mukana eräs suurimmista piilo-oletuksista koko ID -opissa. Tämän huomaamisessa saattaa huomio kiinnittyä siihen, että niin Dembskin CSI -konsepti kuin muutkin vastaavat nojaavat kombinaatioon jossa on klassinen "tornado in a junkyard" -argumentti yhdistettynä "Aukkojen Jumala" -argumentivirheeseen. Ja kun tornadoargumentti on kulunut ja käynyt heikoksi, on Dembskin tapaan alettu vain puhumaan todennäköisyyksistä ilman tornadovertausta ja siihen liittyvää termodynaamista kielenkäyttöä. ; Ja periaatteessa P -argumenttiin viittaava aineisto näyttää että kombo on CSI -argumentissa hyvinkin relevantti. P -arvo on lähinnä konsepti joka piilottaa Aukkojen Jumalan sillä että se käyttää paljon sanaa epätodennäköinen.

Kuitenkin kun katsotaan Dembskiä ja vastaavia, he hyvin kovasti kiistävät että heidän argumenttinsa olisi vain Aukkojen Jumala ja tietämättömyyteen vetoaminen ja epäselvä epätodennäköisyyshässäkkä. Ja uskon syvästi että he valehtelevat näin sanoessaan vain osittain. Syynä on piilo-oletus. Hyvin merkittävä piilo-oletus. Jos nimittäin mietimme että miksi Dembski käsittelee epätodennäköisyyttä luonnollisten prosessien (sattuma & lainomaisuus) kohdalla mutta ei käsittele niitä lainkaan Suunnittelun kohdalla on se, että perusoletuksena on se, että Suunnittelu voi tehdä aivan mitä tahansa. Tämä on suuri oletus. Ja itse asiassa se on oletus joka vetää viemäristä ajatuksen siitä että ID käsittelisi rajallisia Suunnittelijoita. Sillä rajaton Suunnittelukyky on samaa kuin kaikkivaltius.

Jos otamme tämän "piilotetun kaikkivaltiusaksiooman" huomioon voimme nähdä että miksi esiin nousee niin usein niitä ID-läisten suosimia ajatuksia siitä, että eliminointi ei tarkoita sitä että kohde ei voisi olla suunniteltu. Vaan että se tarkoittaa että  luonnollisten prosessien eliminointi tarkoittaa suoraan sitä että niiden synty on ei-naturalistinen (ja että tämä= Suunnittelu). Ongelmana vain on se, että kun tämän "kaikkivaltiusaksiooman" kanssa ei olla avoimia, syntyy se että P -arvossa oleva ongelma nousee vahvasti esiin ja Designin selittelyt siitä miten he ovat reiluja - kun eliminoivat luonnolliset prosessit eli antavat niille mahdollisuuden - muuttuu täysin ontoksi. (Toki kaikkivaltisusaksiooman kohdalla erikoista on se, että miten tiedämme että meillä on eliminoitavana vain Sattuma, Lainomaisuus ja Kaikkivaltias Jumala, että mistä tiedämme että eliminointi on todella täydellinen.)

Luultavasti tämänlaiset ajatukset ovat ID:läisillä niin lujassa että he eivät edes tiedosta että heillä on ylipäätään tälläinen maailmankuvallinen piiloaksiooma käytössä. He vain lisäävät sen automaattisesti intuitiollaan seokseen. Jos ensin oletetaan että Jumala kykenee tuottamaan todennäköisesti aivan mitä tahansa, ja tämä sitten oletetaan samaksi kuin tieto, niin on ymmärrettävää miksi he eivät koe P -arvoon liittyviä ongelmia kovin suureksi ongelmaksi. ID ei siis ole kovin maailmankuvaton edes Teismin mittapuulla. Ja tämä johtaa siihen että se on myös loogisella tasolla kuollut. Kaikki mitä se tekee on jotain joka puhekielellä tehtäessä kulkisi "halpojen retoristen temppujen" nimellä. Mutta kun se tehdäänkin numeroilla ja kaavoilla, menee halpakin temppu läpi.