Meille ostettiin roomba. Se on robotti-imuri. Se käyttää iRobot'sin AWARE(tm) systeemiä joka vaatii hyvin vähän ihmisen inputtia. Robotin hankinta on tietenkin järkevää koska imurointi on ollut minun vastuullani ja sitä on tapahtunut aika vähän. Tätä kautta robotti uhkaa tehdä minut kotityöttömäksi. Mikä on tietenkin kaltaiselleni luddiitille odotettu asiantila.
Roombassa on fiksu järjestelmä jossa monet eri sensorit hakevat ympäristöstä dataa, lähettävät ne robottiin joka sitten prosessoi robotin toimintaa asiaankuuluvasti. Ensin Roomba arvioi huoneen kokoa. Roomba myös väistelee askelmia ja muita vastaavia asioita. Lisäksi siinä on törmäyssensoreita jotka kertovat että se on törmännyt esteeseen. Infrapunasensorit ja monet muut saavat sen kiertämään erilaisia kohteita ja samalla siivoamaan myös seinien läheltä ja nurkasta. Välistä Roomba pysähtyy ja hakee suuntaa ja menee sitten siihen.
Se on hyödyllinen kodinkone jossa on yksi erikoinen piirre. Se on hemmetin creepy. Meillä on myös lattianpesurobotti Raava. Joka on algoritmiltaan selvästi suoraviivaisempi. Se ei ole läheskään yhtä creepy.
Tämä on nähdäkseni hyvin kiinnostava asia. Creepyys on niin ilmiselvä että en pääse pakoon asiaa. Toisaalta tiedän sen niin järjettömäksi kuin vain voin uskoa. Toisin sanoen Roomba ei ole vaarallinen. Se ei ole tietoinen. Se ei ole vaaniskelija. Mutta siihen liittyy silti tunteita kuin se olisi. Tämä tilanne on hyvin mielenkiintoinen sen kanssa että mitä ylipäätään tarkoitetaan kun sanotaan että ”uskotko että Roomba on pahantahtoinen”.
Ilmiö ei ole itselleni yhtään poikkeuksellinen. Boston Dynamicsin robotteja katsellessa koin aikaisemmin sääliä koska niitä potkittiin ja ne horjahtelivat jotenkin orgaanisen oloisesti. Toisaalta kun katsoin videota jossa Boston Dynamicsin robotti avaa oven, en kokenut sääliä vaan se oli creepy kuin jokin lähettiläs Helvetistä. Uskoisin että tällä on yhteyttä siihen että pidän eläimistä. Minulla on melko vahva agenttiuden ylihavaitsemisjärjestelmä joka koskee ei-inhimillisiä kohteita. Tämä on mielenkiintoinen piirre koska en ole mitenkään erityisen samastumiskykyinen. ; Olen itse kokenut asian hankalaksi. Meillä on sellaisia käsitteitä kuin empatia ja sympatian. Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Sympatia taas tarkoittaa myötäelämistä eli kokea iloa heidän kanssaan. Itse koen että olen enemmän empaattinen kuin symoaattinen. Mutta aika vähän kumpaakaan. Joten nämä robotteihin ja tulkintani mukaan eläimiinkin kokemani tuntuvat vaativan vielä kolmannen tyylisen elementin.
On varsin tunnettu asia, että tekoälyjen tietoiseksituleminen on vielä aikamoisen kaukana. Silti ihmiset jo nyt kokevat esimerkiksi empatiaa Robotteja kohtaan. Jopa siinä määrin että jostain Smithsonianin lehdestä voidaan lukea miten neurotieteilijät tutkivat ihmisten empatiaa robotteja kohtaan. ; Ihmisten kyky kokea tunteita elottomia kohteita kohden ei tietenkään sinällään edes ole hirveän erikoista. Leikkiväthän jo lapsetkin pehmoleluilla. Lisäksi monet pehmolelut on itse asiassa muotoiltu siten että ne maksimoivat tunteita ihmisissä. Robert Wesson on esimerkiksi kertonut miten leluista tehdään neoteenisiä; Toisin sanoen niihin lisätään vauvankaltaisia piirteitä. Pyöreitä muotoja. Suuria päitä. Suuria silmiä ja vastaavia piirteitä. Näin niistä syntyy asioita jotka ihmiset säännönmukaisesti kokevat söpöiksi. Tämäkään ilmiö ei tietenkään ole sen kummempi kuin siinä että taiteilijat ovat tehneet veistoksia ja taideteoksia jotka herättävät heteroseksuaaleissa miehissä muun muassa erektioita ja muita hienostuneita kulttuurielämyksiä.
Robottien kohdalla aika tunnetusti puhutaankin oudosta laaksosta, uncanny valleysta; Siinä ihmiset pitävät roboteista jos ne ovat melko ihmisenkaltaisia. Mutta jos ne ovat liian ihmisenkaltaisia niistä tulee jollain tavalla kammottavia. Siksi jos haluaa miellyttävyyttä robottiin on pysyttävä joko riittävän ei-inhimillisenä jotta uncanny valleyyn ei jouduta. Tai sitten oltava todella lähellä ihmisenkaltaisuutta. Tämä ongelma on tullut vastaan tietotekniikassa aika vahvasti. Monissa tietokonepeleissä ja 3D -piirretyissä ja erikoistehoste-elokuvissa on ollut ongelmana juuri se, että grafiikka on ollut juuri niin hyvää että uncanny valleyyn on jouduttu. Mutta ei niin hyvää että siitä olisi päästy pois.
Mutta tämä ei selitä miksi Roomba on niin hirvittävä. Se kun ei näytä yhtään ihmiseltä. Se on käytännössä pyöreä huristelija. Robottien kohdalla on tietenkin jotain jota perinteisissä leluissa ei ole. Ne nimittäin liikkuvat. Roombassakin creepyys johtuu juuri sen tavasta hiiviskellä erikoisesti ja taukoja pitäen. ; Olen onnistunut yhdistämään kokemuksenvaraisesti omia tunteitani siihen mitkä robotit herättävät enemmän tunteita liikkeensä perusteella. Tästä tuskin voi vetää hirveän pitkälle vietyjä kaikkia ihmisiä koskevia päätelmiä.
Mutta oman kokemukseni mukaan robotit joiden reittialgoritmit ovat kaavamaisia eivät ole pelottavia. Sen sijaan Roomban ja Boston dynamicsin robottien tyyliset ovat creepyjä koska niiden ytimessä on optimointi.
Tämän ajatuksen sain Robert Kurzbanin kirjasta jossa käsiteltiin modulaarista päätöksentekoa. Kirjassa sivuttiin myös evoluutiota ja robotiikkaa. Vaikka kirjan otsikko käsittelikin tekopyhyyttä.
Se tekee niistä koneita jotka toimivat orgaanisenoloisesti ympäristössä. Pieni muutos jossain ympäristössä johtaa siihen että robotti ei toimi aina samalla tavalla. Toisaalta optimoinnissa on usein kysymys siitä että laite samanaikaisesti hakee jotain ja väistää jotain muuta. Ja lopputulos on näiden kahden välillä tehtävä tila joka tekee koneisiin asioita jotka vaikuttavat epäröiviltä. Toisin sanoen ne näyttävät tekevän päätöksiä. Itse asiassa on jopa mahdollista, että analogisuus robottien ja eläinten välillä johtuukin siitä että eläimienkin elämä on sen tyylinen että siinä optimoidaan homeostaasia. Näin ollen reagointimallissa on jotain samaa vaikka eläimet ovat tietoisia ja Roomba ei.
Erikoista onkin se, että kenties creepyys johtuukin kognitiivisesta dissonanssista kun eri prosessit mielessämme kertovat erilaista viestiä. Tätä ajatusta on ehdottanut ainakin Vsaucen Michael Stevens. On itse asiassa mahdollista, että creepyissä kummitusjuttuissakin on osa sitä että osa tunnejärjestelmästämme kertoo että asiassa on jotain vaarallista vaikka toinen puoli mielessämme sanoo että mitään ei ole.
Viitteet:
Smithsonian Mag, ”Neuroscience Explores Why Humans Feel Empathy for Robots” [https://www.smithsonianmag.com/science-nature/neuroscience-explores-why-humans-feel-empathy-for-robots-38883609/]
CNN, ”Robot gets hilariously abused” [https://youtu.be/0VgxAnZKM14]
Guardian News, ”New dog-like robot from Boston Dynamics can open doors” [https://youtu.be/wXxrmussq4E]
Robert Wesson, ”Beyond Natural Selection” (1993)
CNBC, ”Hot Robot At SXSW Says She Wants To Destroy Humans” [https://youtu.be/W0_DPi0PmF0]
Jan-PhilippStein & PeterOhler, ”Venturing into the uncanny valley of mind—The influence of mind attribution on the acceptance of human-like characters in a virtual reality setting” (2016)
Robert Kurzban, ”Why Everyone (Else) Is a Hypocrite: Evolution and the Modular Mind” (2012)
Vsauce, ”Why Are Things Creepy?” [https://youtu.be/PEikGKDVsCc]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurzban. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurzban. Näytä kaikki tekstit
maanantai 21. toukokuuta 2018
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Abortista ja myrkyttämisestä (eli idiootteja näköpiirissä)
Tämän blogauksen omistan Takkiraudan tuoreen blogauksen kommenttiketjussa mainituille erikoisuuksille. Itse blogiteksti on viittaus uutiseen jossa "Norjalaismies nimittäin laittoi aborttipillereitä ex-tyttöystävän juomaan." Nainen ei ollut halunnut aborttia ja mies oli tuomittu. Yllättävän monet TR -blogin fanit, joista ilmeisen moni on erityisen analyysikyvyttömiä, intoutuivat sitten arvokeskustelemaan abortista. Teemoitan asian irtolainauksilla ja kirjoitan varsinaisen jutun suhteessa niihin
Kourallinen sitaatteja
"Tutkitaanko tapausta pahoinpitelynä ("osa naisen ruumista!") vai tappona/murhana? Tässä on nyt varsin hyvä tilaisuus löytää se kaksinaamainen piru, joka lähes jokaisen abortin kohdalla esiintyy."
"Mutta eihän abortti ole mikään rikos."
"Ei tässä ole kysymys myrkyttämisestä vaan abortin tekemisestä. Asian ydin on siinä, että sellainen teko, mikä on jokaisen naisen oikeus, olikin miehen tekemänä törkeä rikos. Mielestäni tämä kaksinaismoralismi on hiukan moraalitonta.
Abortti on tietysti moraalisessa mielessä aina väärin. Kyse on viattomaan ihmisolennon tappamisesta oman henkilökohtaisen hyödyn vuoksi, siis todellinen ryöstömurha par excellence, eikä mikään ideologinen mystifikaatio voi asiaa muuksi muuttaa.
Mutta en näe syytä miksi abortti tässä erityistapauksessa olisi jotenkin poikkeuksellisen väärin. Mutta koska naisen oikeudet?"
"mites tämä eroaa moraalisella tasolla siitä kun muija valehtelee pillereiden käytöstä tai tökkii kortsun täyteen reikiä?"
"Mutta eihän sikiöllä ole kuin esinearvo 20 ensimmäisen raskausviikon aikana ja kantajalla on omistussuhde siihen. Eli omaisuusrikos kyseessä.
Murhaa tai kuolemantuottamusta tuosta ei voida tehdä, koska silloin kaikki abortit olisivat murhia ja sehän ei tietenkään sovi. Eikä se, että isällä olisi jotain sananvaltaa lapsensa olemassaoloon."
Mitä noihin voi edes sanoa?
Kokoelmaa voisi jatkaa, mutta nuo demonstroivat kokonaisuutta. Itse löydän sanottavaa paljonkin. Yleisenä teemana on se, minkä Haidtin ja Kurzbanin kaltaiset ihmiset ovat tiedostaneet varsin hyvin. Nimittäin sen, että iso osa etiikasta on itse asiassa ideologista mystifikaatiota. Tämä näkyy siinä että ihmisillä on enemmänkin tunne siitä miten asioiden tulisi olla kuin argumentteja sille miksi. Ja tämän lisäksi he eivät ole kovin konsistentteja. Abortin kannalta jännittävä seikka on se, että aborttia usein kutsutaan murhaksi, mutta siitä ei haluta antaa murhan rangaistuksia.
Ylläolevia argumentteja yhdistää se, että niissä on enemmän mielipidettä kuin argumenttia. Enemmän tunnetta kuin substanssia. Ne ovat itse asiassa horse laugh -argumentteja, ad hominem -argumentteja ja vastaavia. Eivät ajattelua, perustelua tai edes etiikan analyysiä.
Niissä menetelmänä on lähestyä aborttia kuin se olisi jokin muu näkökulma kuin absoluuttisen ihmisarvon näkökulma. Mutta sitten tämä vaihtoehto olisi vain lähtökohtaisesti väärin. Eli vaihtoehto otetaan ajatusleikiksi mutta ei otetakaan vaan niitä vain kutsutaan absurdeiksi.
Tämän voi huomata jo siitä että huomataan että tässä sekoitetaan rankaisun olemassaolo murhaan. Tosiasiassa monesta muusta annetaan rangaistuksia. Itse asiassa jos otetaan tarjotut lähtökohdat näkökulmiksi voidaan huomata että niissä ei ole mitään kaksoisstandardia tai sisäistä loogista ristiriitaa. Joka tarkoittaa sitä että tämänlaisen olemassaolon väittäjä tekee itse perusteluvirheen eli on tampio ja tahvo. Kun sellaiseen iskee asenteellisen uhmakkaan esiintymismuodon ei kokonaisuus ole millään tavalla ihailtava. Sitä voisi jopa sanoa että näyttää siltä että ne ihmiset jotka eniten vastustavat aborttia tekevät niin kenties siksi että he tietävät että heidänlaisillaan ei ole mitään muuta oikeutusta olla elossa kuin kaikki välineellisyydet ohittava absoluuttinen ihmisarvo.
Demonstroin.
Ei oleteta että sikiö on elossa. Oletetaan se nimenomaan naisen ruumiiseen liittyväksi asiaksi. Jos raskauden hakeminen, raskauden ylläpito ja abortti todella nähdään naisen ruumin itsemääräämisen kautta, voidaan nähdä että sikiö on osa naisen ruumista.
1: Sanavalinnoista voi paistaa se, että ristiriidan kannalta ei ole väliä kannatanko näitä ajatuksia. Argumenttirakenne ei ole mieltymyksistä kiinni. Jos logiikassa on risstiriita, se on yhtä mielipidekysymys kuin 2+2=4. Koherenssi ei ole maailmankuvakysymys vaan argumenttirakennekysymys. Sillä pitääkö pöljä kommentoija tai minä jostain ei ole argumentti ristiriidan tai kaksoisstandardin olemassaolon puolesta.
Tämä lähtökohta johtaa siihen että sikiötä käsitellään, ei erillisenä elävänä olentona, vaan naisessa olevana naisen itsensä kudoksena. Nainen ikään kuin omistaa sikiönsä kuten varpaansa. Tästä voidaan vetää seuraavia ajatuksia.
* Abortin ei tarvitse olla rikos, aivan kuten tatuoinnin ottaminen tai miehen ympärileikkauksen tekemisen ei tarvitse olla rikos. Ihmisen itsemääräämisoikeuden voi säätää niinkin pitkälle että omasta ruumiista elimistön amputointi ei ole rikos. (Sukupuolenkorjausleikkauksissakin amputointeja tehdään laillisesti ihmisen oman suostumuksen kautta.) Näin ollen on selvää että abortti ei ole rikos jos nainen sen halaa.
* Se että itse voi tehdä itselleen abortin ei tarkoita että joku toinen voisi tehdä niitä sinulle. Ihminen voi haluta itselleen tatuoinnin. Mutta jos joku toinen pakottaa häneen tatuoinnin kyseessä on pahoinpitely ja rikos. Siksi se että nainen haluaa itselleen abortin ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa että jonkun toisen hänelle pakottama abortti olisi rikos.
* Samasta syystä on hyvin eri asia haluaako mies abortin vai nainen. Nainen vastaa ruumiillaan, mies lompakollaan. Länsimainen oikeusjärjestelmä arvostaa ruumiin oikeuksia - ei vain sikiön henkeä vaan vaikka tämä olisi vain elävän ihmisen jalkaan verrattavissa oleva solumöykky - omaisuuden yli.
* On pirun vaikeaa myrkyttää sikiö ilman että muutenkin vaikutetaan naiseen jossa sikiö majailee. Aborttipillerit vaikuttavat hormonitoimintaan ja aiheuttavat pahaa oloa myös äidille, tässä tapauksessa ex-äidille tai ex-tulevalle-äidille (tjsp.).
Eli kun sen ajatuskokeen ja vaihtoehdon ottaa oikeasti huomioon, ei lopputulos olekaan ristiriitainen tai absurdi. Ei ole mitään kaksoisstandardia tai ristiriitaista ajattelua. Paitsi idiooteista jotka ilmeisesti eivät edes tiedä mitä ristiriita, logiikka tai koherenssi tarkoittaa. No, heitä onkin paljon. Ja suuri määrä heistä kutsuu itseään kristityiksi. (Suuri osa heistä taas pitää kristinuskoa tieteen kasvun, rationaalisuuden, logiikan ja etiikan kannalta oleellisena ideologiana, niiden kasvualustana. Ei kyllä näy heissä itsessään.)
Se joka osaa perustelusta, logiikasta ja päättelystä tietää että se, että pitää vakaumuksellisesti jotain asiaa epätotena ja jotain näkökantaa absurdina ei tarkoita että sen takana pitäisi olla jokin ristiriita. Kenties premissit vain ovat perseestä. Tämän kun vain saisi perille. Ei tunnu menevän. Monelle tuntuu menevän "yli hilseen" heti jos esillä on logiikan ja tunteella paasaamisen ero. Ihmiset pitävät ratkaisujaan loogisina ja itseään rationaalisina. Mutta eivät edes tiedä mitä implikaatio tarkalleen ottaen tarkoittaa. (Mikä ei valitettavasti estä heitä käyttämästä tätä sanana.) Lisähämmennystä syntyy jos ihmiset joutuvat vertailemaan induktiivisen ja deduktiivisen argumentaation yhteentörmäystä. Ja nämä ovat ihan perusasioita, sitä matalinta ja helpointa osuutta. Jos tästä tasosta ei selvitä niin mistä? Miten himmeillä laseilla ja sammutetuilla valoilla nämä ihmiset kulkevat elämänsä läpi?
Olen menettänyt jälleen pienen osan uskostani tavallisten ihmisten kykyyn tehdä rationaalisia päätelmiä ja niihin pohjautuvia ratkaisuja. Toivottavasti he eivät ole yhtä pahoja kuin mitä ovat tyhmiä ja inkompetentteja. Senkään kanssa en kyllä pidättele hengitystäni.
Kourallinen sitaatteja
"Tutkitaanko tapausta pahoinpitelynä ("osa naisen ruumista!") vai tappona/murhana? Tässä on nyt varsin hyvä tilaisuus löytää se kaksinaamainen piru, joka lähes jokaisen abortin kohdalla esiintyy."
"Mutta eihän abortti ole mikään rikos."
"Ei tässä ole kysymys myrkyttämisestä vaan abortin tekemisestä. Asian ydin on siinä, että sellainen teko, mikä on jokaisen naisen oikeus, olikin miehen tekemänä törkeä rikos. Mielestäni tämä kaksinaismoralismi on hiukan moraalitonta.
Abortti on tietysti moraalisessa mielessä aina väärin. Kyse on viattomaan ihmisolennon tappamisesta oman henkilökohtaisen hyödyn vuoksi, siis todellinen ryöstömurha par excellence, eikä mikään ideologinen mystifikaatio voi asiaa muuksi muuttaa.
Mutta en näe syytä miksi abortti tässä erityistapauksessa olisi jotenkin poikkeuksellisen väärin. Mutta koska naisen oikeudet?"
"mites tämä eroaa moraalisella tasolla siitä kun muija valehtelee pillereiden käytöstä tai tökkii kortsun täyteen reikiä?"
"Mutta eihän sikiöllä ole kuin esinearvo 20 ensimmäisen raskausviikon aikana ja kantajalla on omistussuhde siihen. Eli omaisuusrikos kyseessä.
Murhaa tai kuolemantuottamusta tuosta ei voida tehdä, koska silloin kaikki abortit olisivat murhia ja sehän ei tietenkään sovi. Eikä se, että isällä olisi jotain sananvaltaa lapsensa olemassaoloon."
Mitä noihin voi edes sanoa?
Kokoelmaa voisi jatkaa, mutta nuo demonstroivat kokonaisuutta. Itse löydän sanottavaa paljonkin. Yleisenä teemana on se, minkä Haidtin ja Kurzbanin kaltaiset ihmiset ovat tiedostaneet varsin hyvin. Nimittäin sen, että iso osa etiikasta on itse asiassa ideologista mystifikaatiota. Tämä näkyy siinä että ihmisillä on enemmänkin tunne siitä miten asioiden tulisi olla kuin argumentteja sille miksi. Ja tämän lisäksi he eivät ole kovin konsistentteja. Abortin kannalta jännittävä seikka on se, että aborttia usein kutsutaan murhaksi, mutta siitä ei haluta antaa murhan rangaistuksia.
Ylläolevia argumentteja yhdistää se, että niissä on enemmän mielipidettä kuin argumenttia. Enemmän tunnetta kuin substanssia. Ne ovat itse asiassa horse laugh -argumentteja, ad hominem -argumentteja ja vastaavia. Eivät ajattelua, perustelua tai edes etiikan analyysiä.
Niissä menetelmänä on lähestyä aborttia kuin se olisi jokin muu näkökulma kuin absoluuttisen ihmisarvon näkökulma. Mutta sitten tämä vaihtoehto olisi vain lähtökohtaisesti väärin. Eli vaihtoehto otetaan ajatusleikiksi mutta ei otetakaan vaan niitä vain kutsutaan absurdeiksi.
Tämän voi huomata jo siitä että huomataan että tässä sekoitetaan rankaisun olemassaolo murhaan. Tosiasiassa monesta muusta annetaan rangaistuksia. Itse asiassa jos otetaan tarjotut lähtökohdat näkökulmiksi voidaan huomata että niissä ei ole mitään kaksoisstandardia tai sisäistä loogista ristiriitaa. Joka tarkoittaa sitä että tämänlaisen olemassaolon väittäjä tekee itse perusteluvirheen eli on tampio ja tahvo. Kun sellaiseen iskee asenteellisen uhmakkaan esiintymismuodon ei kokonaisuus ole millään tavalla ihailtava. Sitä voisi jopa sanoa että näyttää siltä että ne ihmiset jotka eniten vastustavat aborttia tekevät niin kenties siksi että he tietävät että heidänlaisillaan ei ole mitään muuta oikeutusta olla elossa kuin kaikki välineellisyydet ohittava absoluuttinen ihmisarvo.
Demonstroin.
Ei oleteta että sikiö on elossa. Oletetaan se nimenomaan naisen ruumiiseen liittyväksi asiaksi. Jos raskauden hakeminen, raskauden ylläpito ja abortti todella nähdään naisen ruumin itsemääräämisen kautta, voidaan nähdä että sikiö on osa naisen ruumista.
1: Sanavalinnoista voi paistaa se, että ristiriidan kannalta ei ole väliä kannatanko näitä ajatuksia. Argumenttirakenne ei ole mieltymyksistä kiinni. Jos logiikassa on risstiriita, se on yhtä mielipidekysymys kuin 2+2=4. Koherenssi ei ole maailmankuvakysymys vaan argumenttirakennekysymys. Sillä pitääkö pöljä kommentoija tai minä jostain ei ole argumentti ristiriidan tai kaksoisstandardin olemassaolon puolesta.
Tämä lähtökohta johtaa siihen että sikiötä käsitellään, ei erillisenä elävänä olentona, vaan naisessa olevana naisen itsensä kudoksena. Nainen ikään kuin omistaa sikiönsä kuten varpaansa. Tästä voidaan vetää seuraavia ajatuksia.
* Abortin ei tarvitse olla rikos, aivan kuten tatuoinnin ottaminen tai miehen ympärileikkauksen tekemisen ei tarvitse olla rikos. Ihmisen itsemääräämisoikeuden voi säätää niinkin pitkälle että omasta ruumiista elimistön amputointi ei ole rikos. (Sukupuolenkorjausleikkauksissakin amputointeja tehdään laillisesti ihmisen oman suostumuksen kautta.) Näin ollen on selvää että abortti ei ole rikos jos nainen sen halaa.
* Se että itse voi tehdä itselleen abortin ei tarkoita että joku toinen voisi tehdä niitä sinulle. Ihminen voi haluta itselleen tatuoinnin. Mutta jos joku toinen pakottaa häneen tatuoinnin kyseessä on pahoinpitely ja rikos. Siksi se että nainen haluaa itselleen abortin ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa että jonkun toisen hänelle pakottama abortti olisi rikos.
* Samasta syystä on hyvin eri asia haluaako mies abortin vai nainen. Nainen vastaa ruumiillaan, mies lompakollaan. Länsimainen oikeusjärjestelmä arvostaa ruumiin oikeuksia - ei vain sikiön henkeä vaan vaikka tämä olisi vain elävän ihmisen jalkaan verrattavissa oleva solumöykky - omaisuuden yli.
* On pirun vaikeaa myrkyttää sikiö ilman että muutenkin vaikutetaan naiseen jossa sikiö majailee. Aborttipillerit vaikuttavat hormonitoimintaan ja aiheuttavat pahaa oloa myös äidille, tässä tapauksessa ex-äidille tai ex-tulevalle-äidille (tjsp.).
Eli kun sen ajatuskokeen ja vaihtoehdon ottaa oikeasti huomioon, ei lopputulos olekaan ristiriitainen tai absurdi. Ei ole mitään kaksoisstandardia tai ristiriitaista ajattelua. Paitsi idiooteista jotka ilmeisesti eivät edes tiedä mitä ristiriita, logiikka tai koherenssi tarkoittaa. No, heitä onkin paljon. Ja suuri määrä heistä kutsuu itseään kristityiksi. (Suuri osa heistä taas pitää kristinuskoa tieteen kasvun, rationaalisuuden, logiikan ja etiikan kannalta oleellisena ideologiana, niiden kasvualustana. Ei kyllä näy heissä itsessään.)
Se joka osaa perustelusta, logiikasta ja päättelystä tietää että se, että pitää vakaumuksellisesti jotain asiaa epätotena ja jotain näkökantaa absurdina ei tarkoita että sen takana pitäisi olla jokin ristiriita. Kenties premissit vain ovat perseestä. Tämän kun vain saisi perille. Ei tunnu menevän. Monelle tuntuu menevän "yli hilseen" heti jos esillä on logiikan ja tunteella paasaamisen ero. Ihmiset pitävät ratkaisujaan loogisina ja itseään rationaalisina. Mutta eivät edes tiedä mitä implikaatio tarkalleen ottaen tarkoittaa. (Mikä ei valitettavasti estä heitä käyttämästä tätä sanana.) Lisähämmennystä syntyy jos ihmiset joutuvat vertailemaan induktiivisen ja deduktiivisen argumentaation yhteentörmäystä. Ja nämä ovat ihan perusasioita, sitä matalinta ja helpointa osuutta. Jos tästä tasosta ei selvitä niin mistä? Miten himmeillä laseilla ja sammutetuilla valoilla nämä ihmiset kulkevat elämänsä läpi?
Olen menettänyt jälleen pienen osan uskostani tavallisten ihmisten kykyyn tehdä rationaalisia päätelmiä ja niihin pohjautuvia ratkaisuja. Toivottavasti he eivät ole yhtä pahoja kuin mitä ovat tyhmiä ja inkompetentteja. Senkään kanssa en kyllä pidättele hengitystäni.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Miksi järkevä ihminen on helposti sisäisesti ristiriitainen?
Päätöksenteko nähdään usein suoraviivaisena prosessina jossa on tietty päämäärä jota sitten tavoitellaan järkevillä toimenpiteillä. Näin valinta ja päämääräsuuntautuneisuus korostuvat. On maali ja sitten poikkeama nähdään virheenä. Tämä johtaa sen tyyliseen klassiseen teleologia-hamartia -näkemykseen joka oli suosittu antiikin kreikassa.
Moni korostaakin että ihmisen tulisi tavoitella jonkinlaista rauhaa ja yhteyttä. Että rationaalinen ja järkevä ihminen olisi siksi viileä. Eli objektiivinen ihminen olisi paitsi ei-subjektiivinen ja tunteeton niin päämääräsuuntautunut elämän tarkoituksen tunteva ihminen on sitten prioriteeteiltaan terve ja tasapainoinen. Sisäinen kiista ja erimielisyys nähdäänkin usein ongelmana joka pitäisi terapoida. Kognitiivinen dissonanssi on siis jossain mielessä paha asia, jokin joka vaatii maailmankuvan jäsentämistä tai psykoanalyysiä.
Tämä ei kuitenkaan ole ilmiselviö. Kognitiotieteessä ihmisen toiminta ei näytä tämänlaiselta. Eikä pelkästään siksi että ihmiset epäonnistuvat. Kurzbanin "Why everyone (else) is a hypocrite" kun kertoo että usein päätäntä on optimointia. Eli tosiasiassa samanaikaisesti tavoitellaan eri asioita. Ja prioriteetit ovat joskus keskenään ristiriidassa. Joskus yhden prioriteetin korostaminen johtaa vaikeuksiin. Tätä kautta ongelmat muuttuvat rajanvetokysymyksiksi joissa on aina olemassa ääripäiden välinen jännite. Kultainen keskitie ei siis itse asiassa korosta harmonista rauhaa vaan tunnustaa ristiriidan olemassaolon.
Jossain määrin toiminta on kuitenkin sellaista että teon joko tekee tai ei tee. Näissä tilanteissa valinta muistuttaakin "voittaja vie kaiken" -kilpailua. Erilaiset neuronien yhdistelmät mielessä joko tukevat tai sammuttavat toisiaan. Voittaja saattaa määräytyä hyvinkin pienestä syystä. Tässä näkemyksessä intentio ja aktio eivät enää olekaan siistejä. Ja ristiriidat ovat jotain jotka liittyvät siihen että kykenee harkitsemaan monenlaisia vaihtoehtoja ja valitsemaan tilanteenmukaisimman tavan toimia. Kriittinen monipuolinen ajattelu vaatii usein keskenään riitelevien asioiden harkitsemista ja punnitsemista samanaikaisesti. Sitä että ne molemmat ottaa jossain määrin vakavasti. (Tämän vastapoolissa on sitten se, että "aivoton ja pöljä" elämä voi kuitenkin olla mukavaa ja stressitöntä. Ja tällä taas on omat hyötynsä.)
Moni korostaakin että ihmisen tulisi tavoitella jonkinlaista rauhaa ja yhteyttä. Että rationaalinen ja järkevä ihminen olisi siksi viileä. Eli objektiivinen ihminen olisi paitsi ei-subjektiivinen ja tunteeton niin päämääräsuuntautunut elämän tarkoituksen tunteva ihminen on sitten prioriteeteiltaan terve ja tasapainoinen. Sisäinen kiista ja erimielisyys nähdäänkin usein ongelmana joka pitäisi terapoida. Kognitiivinen dissonanssi on siis jossain mielessä paha asia, jokin joka vaatii maailmankuvan jäsentämistä tai psykoanalyysiä.
Tämä ei kuitenkaan ole ilmiselviö. Kognitiotieteessä ihmisen toiminta ei näytä tämänlaiselta. Eikä pelkästään siksi että ihmiset epäonnistuvat. Kurzbanin "Why everyone (else) is a hypocrite" kun kertoo että usein päätäntä on optimointia. Eli tosiasiassa samanaikaisesti tavoitellaan eri asioita. Ja prioriteetit ovat joskus keskenään ristiriidassa. Joskus yhden prioriteetin korostaminen johtaa vaikeuksiin. Tätä kautta ongelmat muuttuvat rajanvetokysymyksiksi joissa on aina olemassa ääripäiden välinen jännite. Kultainen keskitie ei siis itse asiassa korosta harmonista rauhaa vaan tunnustaa ristiriidan olemassaolon.
Jossain määrin toiminta on kuitenkin sellaista että teon joko tekee tai ei tee. Näissä tilanteissa valinta muistuttaakin "voittaja vie kaiken" -kilpailua. Erilaiset neuronien yhdistelmät mielessä joko tukevat tai sammuttavat toisiaan. Voittaja saattaa määräytyä hyvinkin pienestä syystä. Tässä näkemyksessä intentio ja aktio eivät enää olekaan siistejä. Ja ristiriidat ovat jotain jotka liittyvät siihen että kykenee harkitsemaan monenlaisia vaihtoehtoja ja valitsemaan tilanteenmukaisimman tavan toimia. Kriittinen monipuolinen ajattelu vaatii usein keskenään riitelevien asioiden harkitsemista ja punnitsemista samanaikaisesti. Sitä että ne molemmat ottaa jossain määrin vakavasti. (Tämän vastapoolissa on sitten se, että "aivoton ja pöljä" elämä voi kuitenkin olla mukavaa ja stressitöntä. Ja tällä taas on omat hyötynsä.)
perjantai 12. joulukuuta 2014
Senttihelvetistä
Kuulin että työttömyyskorvaukset ja muut vastaavat tuet saadaan nykyään samana päivänä. Tässä kohden tilanne on käsittääkseni muuttunut. Että aikaisemmin tukia olisi tullut sillä tavalla että jokainen ei saa rahaa täsmälleen samana päivänä, vaan eri henkilöt ovat saaneet saman rahamäärän mutta kaikilla ei ole ollut samaa rahansaantipäivää. Mielestäni tämä ei ole hyvä asia. Mielestäni tuet pitäisi nimenomaan porrastaa eri päiville. ; Syynä on se, että olen katsonut sivusta monta kertaa sitä miten työtön luokka diilaa sosiaalisesti keskenään rahoillaan. Siinä yksi lainaa kaverilta kun on saamassa rahaa viikon päästä. Tämä kaveri lainaa ja makselee velkojaan koska on saanut rahat tänään. Syy on selvä.
Syrjäytymistä voi toki tapahtua monesta syystä. Mutta impulssikontrollin puute näyttää olevan hyvinkin merkittävä tekijä. Toki syrjäytymistä tapahtuu masentumisen ja typeryyden vuoksi. Mutta osa syrjäytyneistä on hyvinkin fiksuja. Impulssikontrolli näyttää sen sijaan olevan usein hyvin heikko. Ja kun tämä yhdistyy päihteisiin, on kokonaisuus itseään ruokkiva. Heikolla impulssikontrollilla on vaikeaa pyristellä päihderiippuvuudesta. Ja päihteet heikentävät impulssikontrollia. Jos vartijana olemisesta oppii yhtään mitään niin sen, että valtaosta tekosista on aivan käsittämätöntä typerehtimistä.
1: Tosin minun standardeilla "luokkaretkeläisten" isku Tillanderin panssarilasia vastaan oli idioottimaista. Eikä pelkästään siksi että vandalismi on huono tapa ajaa asioita. Vaan myös siksi että johan sen sanoo järki. Ei tarvitse kuin laskea paljonko panssarilasi kestää ja sitten miettiä miten kovaa impaktia polkupyöräteline antaa lasille. Siinä sitä voi laseskella kuinka kovaa jytyytystä lasi kestää tai ei kestä. Ja miettiä kykeneekö tuottamaan sellaisen voiman. (Ei pysty.) Sen sijaan jos tilanteen ennakoi, hankkii sopivat välineet ja käyttää tieteen voimaa, voi sen haluaman vandalismin suorittaa. Vika on siis paitsi etiikassa niin ennen kaikkea myös toteutuksessa. Saatanan spontaania aggroontumista. Kunnon vallankumous ei synny kaaoottisesta eiorganisoidusta pelleilystä!
Kun "takkirauta" -blogissa selitetään miten yrittäjältä vaaditaan pitkäjänteisyyttä "Jollekin anarkomarkolle voi olla täysin käsittämätöntä ylipäänsä se, että tällainen pienyrittäjäriistoporvari on saattanut pyörittää puljaansa 20-30 vee ennnenkuin hän on saanut sen siihen jamaan, että anarkomarkot poimivat sen vihansa kohteeksi ja särkevät paikat. Tai se, että ruukinmatruunan kaltaiseksi porvariksi nouseminen on pitkällinen projekti joka alkaa jo peruskoulun yläasteella, ja vaatii paljon sitkeyttä, yrittämistä ja kieltäytymisiä sekä usein toimimista lauman arvoja ja laumasieluisuutta vastaan." En voi olla huomauttamatta että tämä on totta. Ja tässä on tavallaan yllättävän syvä ydin. Robert Kurzban nimittäin kertoo "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirjassaan kertoo että tahdonvoima on melko vahvasti synnynnäinen. Tahdonvoima on myös ominaisuus eikä mikään varanto jota kulutetaan. Siksi osa ihmisistä sanoo kaikkeen ratkaisuksi sen että sen kuin päättää että tekee sen. Koska heidän omalla kohdallaan se menee niin. Osalla se on sitten paljon heikompaa.
Ja tämä on sen senttihelvetin ydinteema. Kun kaikki saavat rahat samana päivänä, he ovat muutamaa päivää ennen uuden rahan saantia kusessa. Tasaisempi rahantulo auttaa hommat pysymään edes jotenkin kurissa. Siksi tuissa pitäisikin rahan tuloa porrastaa. Jos vanha systeemi todella antoi rahoja hieman eri päivinä niin siihen palaaminen olisi varmasti hyvä. Jos sellaista ei ole ollut, siihen siirtyminen olisi hyvä.
Syrjäytymistä voi toki tapahtua monesta syystä. Mutta impulssikontrollin puute näyttää olevan hyvinkin merkittävä tekijä. Toki syrjäytymistä tapahtuu masentumisen ja typeryyden vuoksi. Mutta osa syrjäytyneistä on hyvinkin fiksuja. Impulssikontrolli näyttää sen sijaan olevan usein hyvin heikko. Ja kun tämä yhdistyy päihteisiin, on kokonaisuus itseään ruokkiva. Heikolla impulssikontrollilla on vaikeaa pyristellä päihderiippuvuudesta. Ja päihteet heikentävät impulssikontrollia. Jos vartijana olemisesta oppii yhtään mitään niin sen, että valtaosta tekosista on aivan käsittämätöntä typerehtimistä.
1: Tosin minun standardeilla "luokkaretkeläisten" isku Tillanderin panssarilasia vastaan oli idioottimaista. Eikä pelkästään siksi että vandalismi on huono tapa ajaa asioita. Vaan myös siksi että johan sen sanoo järki. Ei tarvitse kuin laskea paljonko panssarilasi kestää ja sitten miettiä miten kovaa impaktia polkupyöräteline antaa lasille. Siinä sitä voi laseskella kuinka kovaa jytyytystä lasi kestää tai ei kestä. Ja miettiä kykeneekö tuottamaan sellaisen voiman. (Ei pysty.) Sen sijaan jos tilanteen ennakoi, hankkii sopivat välineet ja käyttää tieteen voimaa, voi sen haluaman vandalismin suorittaa. Vika on siis paitsi etiikassa niin ennen kaikkea myös toteutuksessa. Saatanan spontaania aggroontumista. Kunnon vallankumous ei synny kaaoottisesta eiorganisoidusta pelleilystä!
Kun "takkirauta" -blogissa selitetään miten yrittäjältä vaaditaan pitkäjänteisyyttä "Jollekin anarkomarkolle voi olla täysin käsittämätöntä ylipäänsä se, että tällainen pienyrittäjäriistoporvari on saattanut pyörittää puljaansa 20-30 vee ennnenkuin hän on saanut sen siihen jamaan, että anarkomarkot poimivat sen vihansa kohteeksi ja särkevät paikat. Tai se, että ruukinmatruunan kaltaiseksi porvariksi nouseminen on pitkällinen projekti joka alkaa jo peruskoulun yläasteella, ja vaatii paljon sitkeyttä, yrittämistä ja kieltäytymisiä sekä usein toimimista lauman arvoja ja laumasieluisuutta vastaan." En voi olla huomauttamatta että tämä on totta. Ja tässä on tavallaan yllättävän syvä ydin. Robert Kurzban nimittäin kertoo "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirjassaan kertoo että tahdonvoima on melko vahvasti synnynnäinen. Tahdonvoima on myös ominaisuus eikä mikään varanto jota kulutetaan. Siksi osa ihmisistä sanoo kaikkeen ratkaisuksi sen että sen kuin päättää että tekee sen. Koska heidän omalla kohdallaan se menee niin. Osalla se on sitten paljon heikompaa.
Ja tämä on sen senttihelvetin ydinteema. Kun kaikki saavat rahat samana päivänä, he ovat muutamaa päivää ennen uuden rahan saantia kusessa. Tasaisempi rahantulo auttaa hommat pysymään edes jotenkin kurissa. Siksi tuissa pitäisikin rahan tuloa porrastaa. Jos vanha systeemi todella antoi rahoja hieman eri päivinä niin siihen palaaminen olisi varmasti hyvä. Jos sellaista ei ole ollut, siihen siirtyminen olisi hyvä.
torstai 21. elokuuta 2014
Onko abortti evolutionistinen? Entä ateistinen?
Mikael Torppa kirjoitti kirjoituksen abortista. Hänen mukaansa evoluutioajattelu on aborttia vastaan. Ja sen lisäksi hän arvioi että "Raamattu" pitää sikiöitä elävinä. Itse otin asiaan melko kevyesti kantaa. Lähestyin asiaa lähinnä "Raamatun" kautta. Ja tämä takaa sen, että minulla ei ole oikein mitään emotionaalisia kytköksiä asiaan. Sillä mitä "Raamattu" sanoo tai ei sano, ei ole minulle oikeastaan mitään merkitystä. ; Jos "Raamattu" kieltää jotain asioita niin se lähinnä osoittaa että kyseinen teos ei sovi nykyaikaan. Ja jos myöntää niin sitten se vain näyttää että uskovaisetkin vetävät ajatuksiaan liian pitkälle eikä asia ole edes teologisesti fiksua. Kävi niin tai näin niin lopputulos on win-win. Tämän vuoksi voin tietysti keskittyä tärkeisiin asioihin. Kuten vinoiluun.
Tässä tekstissä en kuitenkaan ajatellut vinoilla Torpan kustannuksella. Hänen tekstinsä on toki hyvin heikosti argumentoitu. Mutta tavallaan tämä onkin se koko pointti jonka vuoksi tätä blogausta tarvitaan. Nimittäin tuomaan esille se argumentti jota Torppa tekstissään pilaa. Se on itse asiassa ihan kohtuullisen hyvä huomio. Sitä vain voi olla vaikeaa huomata kaiken sen ryönän takaa.
Sen lisäksi haluan erikseen korottaa ja huomauttaa että minua motivoi tähän tekstiin se, että vaikka Torppa on argumentatiivisesti niin heikko että on ikään kuin pakko kyseenalaistaa hänen järjenlahjansa, niin tämä ei ole kaikki. Minun silmissäni hän on kuitenkin asenteeltaan varsin miellyttävä tyyppi, kelpo kaveri. Pidän hänestä, virheellisistä statementeistaan ja huonosta argumentaatiostaan ja puutteellisesta logiikastaan huolimatta, sillai ihmisenä. Ja siksi on hyvä vähän kompensoida sitä että ikään kuin on tarpeettoman vinoileva. Etenkin kun "Raamattu" on tässä tilanteessa aiheena siitä kenkku, että minulla ei ole mitään väliä mitä tapahtuu. Mutta Torpalla asiassa on kiinni koko maailmankuva.
Tästä tulee pitkä juttu.
Torpan ajatuksen voi tiivistää siihen että kysymys ei ole siitä uskooko Jumalaan vaan se, miten suhtautuu ihmiseen. Torppa toki muotoilee tämän varsin erikoisesti "Evoluutioaate sikiön kehitysvaiheista ihmiseksi on abortin hyväksymisen takana. Näin siitäkin huolimatta että koko sikiön kehitysvaiheet ovat täysin vääräksi todistettu." ja että Raamattu näkee asian toisin, hän esimerkiksi lainaa Raamatusta (Aamos 1:44) "Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." Torpan tekstissä huomio saattaa tosiaan kiinnittyä huomio siihen että hän on idiootti. Silloin voidaan esimerkiksi huomata että
1: Tosiasiassa abortin kannattajat uskovat sikiön tietoisuuden syntyvän jossain vaiheessa. Jolloin Raamattu ei itse asiassa edes kerro sitä onko sikiö minkä ikäinen. Ja näin se ei toimi relevanttina tai täysin vakuuttavana perusteluna sille että sikiöllä olisi ihmisarvo hedelmöityksestä lähtien. Tietoisuushan liitetään hermostoon joka syntyy tietyssä vaiheessa.
2: Torppa sekoilee hyvin klassisella kreationistitavalla rekapitulaation kanssa. Se on näkemys joka on sitä Haeckelia johon kukaan ei ole uskonut pitkään aikaan. Ja se ei todellakaan ole kumonnut sikiönkehitystä. Sikiönkehitys on yhä aivan validi tieteenala. Itse asiassa tässä ei ole mitään järjelle ihmeellistä. Kun on hedelmöittynyt munasolu, ulos synnytyksessä tuleva vauva, ja välissä on aikaa, ja vauva ei näytä hedelmöittyneeltä munasolulta ja hedelmöittyneen munasolun esitetään kehittyneen vauvaksi, on aivan selvää että sikiö muuntautuu tässä välissä jollain tavalla. Rekapitulaatio-oppi tarkoitti näkemystä jossa sikiö toistaisi evoluutiokehityspolkunsa. Joka on siitä erikoinen oppi, että se ei ole evoluutioteorian taustan mukainen. Stephen Gould on aivan suoraan kuvannut sitä että mutaatio voi tapahtua mihin tahansa kohtaan alkionkehitystä, joten on selvää että olisi omituista jos sikiönkehitys vain toistaisi evoluutiopolkuaan ilman muutoksia. Toki Gould täsmentää että tämä ei poista sikiönkehitystä tai sitä että sikiöiden vaiheita ei voitaisi käyttää fylogenioiden rakentamisessa. Sillä näitä voidaan rakentaa mistä tahansa ominaisuuksista. Gouldin "Ontogeny and Phylogeny":n mukaan sikiönkehityksen yhteneväisyydet ovat evolutiotodiste, kun niiden pohjalta rakennetaan fylogeniapuita. Syy on sama kuin miksi aikuisiakin yksilöitä voidaan. Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia. Torppa on sen verran idiootti että hän ei todista että on tieteellisesti aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet liittyvät evoluutiohistoriaan", kuin väittää että näiden eliöiden sikiönkehitys "toistaisi tarkasti evoluutiohistoriansa." Mutta tässä hän on kaltaistensa seurassa. Muistan kuinka kun "Prisma" esitti Lennart Nilssonin sikiökuvia ja näytti valokuvia myös muiden lajien sikiövalokuvista, Pekka Reinikainen lähetti YLE:lle karvasta kritiikkiä. Siinä niitä rinnastettiin Haeckelin sikiökuvamanipulointeihin. Kukaan ei väittänyt että valokuvat olisivat rekapitulaatiota, ja niitä on paha pistää väärennöksiksikään.
Mutta jos näiden ei anna hämmentää voi kuitenkin huomata jotain. Torpan perusajatus siitä että aborttia vastustetaan ja kannatetaan eri syin on ihan osuva. Nähdäkseni tässä on huomattava että sikiö oletetaan ihmiseksi ja persoonaksi pro-life -puolella. Kun taas aborttia sallitaan esimerkiksi sen tyyppisillä perusteluketjuilla joita saa rakennettua neurotutkija Gazzanigan "Eettiset aivot" -kirjassa esittelemällä tavalla ; Hän korostaa että sikiön tietoisuus herää vähä vähältä sen jälkeen, kun sähköinen toiminta 13. viikolla laajenee aivorungon yläpuolelle. Tätä nuoremmalla ei siis ole tietoisuutta ja sitä ei voi pitää kärsivänä olentona tai persoonana.
1: Ja näin tätä nuoremman abortille ei välttämättä tarvitse nähdä mitään ongelmaa. Tämä ei toki sano että sikiö ei tämän jälkeen tunnustelisi ja oppisi asioita kohdussa. Sikiö voi siis "Ison Kirjan mainitsemaan tapaan" iloita kohdussa. "Raamattu" ei siis suoraan falsifioi sikiön kehitykseen keskittyvää aborttiteoriaa, mutta se toki sallii sen tulkinnan että sikiö olisi jo alusta pitäen ihmisarvoinen. Näin Torpan jakeet ja ilmaisut eivät itse asiassa erottele kumpi näkemys on oikea. (Mikä johtunee oikeastaan osittain siitä että "ikuinen totuus" on noussut "oikeaksi mielipiteeksi" laajassa mielessä vasta 1960 -luvulla.)
Torpan blogauksen kommentteja lukiessa voikin huomata miten siellä on pääasiassa (a) Torppaa tukevia kristinuskon Pyhä Kirja edellä menemää riemuhihhulointia (b) Torppaa kritisoivia joissa korostuu se, että sikiöön tulee tietoisuus joskus myöhemmin ja että siksi vaikka raiskatun on ihan hyväksyttyä ottaa abortti. Huomiossa on siis jotain oleellista. Maailmankuvaero sallimisen ja torjumisen välillä on käytännön tasolla jotakuinkin juuri siinä mihin Torppa sen määrittelee. Ja tämänlaatuinen asia ei ole koskaan tyhjä ja humpuukina ohitettava asia. Ei vaikka se tulisi minkälaisen hörhön suusta.
Siksipä siirryinkin abortin psykologiaan ; Eli onko abortti murha vai oikeasti vain tappo.
Jos katsotaan mitä sitten tein argumenttejeni kanssa, niin korostin jotain joka on havaittu psykologisissa tutkimuksissa. Kurzban on kuvannut kirjassaan "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirjassaan sitä miten aborttikeskustelussa toistetaan usein sitä että abortti on murha. Mutta sitten tätä ei viedä konsistentisti loppuun asti, eli vaadita abortista murhatuomiota. Samaa asiaa on esille tuonut myös Jonathan Haidt. Se on hämmästyttävä uskontoon liittyvä piirre. Ihmiset todella vakaasti uskovat että abortti on murha. Mutta rankaisu on sitten hyvinkin erilaista.
Siksi nostinkin Raamatusta esiin vertailevaa aineistoa. Sen sijaan että olisin kaivanut esiin yksittäisiä jakeita annoin niiden luoda kontekstin. Niiden tarkoituksena oli tuoda esiin se, että tosiasiassa aborttikanta ei loogisesti määrity vielä sitä kautta onko ihminen persoona vai ei. Kantana on laajempi. Raamatun suhde tappamiseen. Ja tässä kohden asia ei ole niin yksioikoinen kuin, sinänsä naïvin leppoisa, Torppa esittää. Että asia on "älä tapa" ja se siitä.
Siksi nostin esiin sen, että "Raamattu" sanoo (2. Moos. 21:22-23) "Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä" Joka sanoo aivan suoraan että sikiön kuolema on rangaistuksen paikka, sakon paikka. Ei siis mikään pikkuasia. Mutta se kuitenkin kontekstoituu siihen miten vasta äidin kuolemasta tuli kuolemantuomio. Kuitenkin sen ajan lainsäädäntö antoi murhasta varsin selvän tuomion ilman mitään sakoilla leikkimistä. Näin ollen jopa Vanhan Säädöksen aikaan sikiön surmaaminen ei ollut täysikasvuisen murhan arvoista. Haidtin ja Kurzbanin tiedot nykyajasta toteutuvat siis jo noina ammoisina aikoina. Kyseessä lienee jonkinlainen Ikiaikainen Totuus. Sikiö on kenties elossa, mutta sen surmaaminen ei ole murha.
1: Torpan argumentaatio on tässä kohden hyvä ottaa esille. Hän ottaa "Vanhan Biblian" vuodelta 1776 ja kohdan jossa sanotaan samassa kohdassa (2. Moos:22-23) "Jos miehet tappelevat keskenänsä, ja loukkaavat raskaan vaimon, niin että hänen täytyy hedelmänsä kesken synnyttää; ja ei kuoleman vahinko tapahdu: niin hän pitää rahalla rangaistaman, sen jälkeen kuin vaimon mies häneltä anoo, ja se pitää annettaman arviomiesten ehdosta; Mutta jos kuoleman vahinko tulee, niin pitää hänen antaman hengen hengestä." ja esittää että kuolema on sikiön kuolemaa koskeva. Tämäkin jae voidaan katsoa nimenomaan jonain jossa vaimon kuolema on muuttuja, mutta Torppa muotoilee ja tulkitsee tätä lakia. "Jos raskaana olevalle naiselle aiheutuu vahinkoa väkivallan seurauksena, niin että hänen tulee synnyttää ennenaikaisesti ja lapselle ei tapahdu vahinkoa, eikä lapsi kuole kohtuun, niin väkivallan tekijää tulee rangaista rahalla (sakko). Jos raskaana olevan naisen kohdussa oleva lapsi kuolee väkivallan teon seurauksena, niin siinä tapauksessa väkivallan ja lapsen kuoleman aiheuttanutta rangaistiin kuolemalla. Raamattu sanoo tällaisessa tapauksessa henki hengestä." Tässä paistaa läpi niin keinotekoinen saivartelu yhdistettynä historiantajuttomuuteen että pitäisi itkettää. Aiheesta voi saada selvää vaikka tutustumalla juutalaiseen näkemykseen. "Talmud" sanoo aivan suoraan (Sanhedrin 57b) että sikiö kuolee jakeessa joka tapauksessa. Eli jae koskee nimenomaan sikiön kuolemaa, joka tuossa tapahtuu koko ajan. Äidin kuolema olisi se muuttuja joka määrää eron sakon ja kuolemanrangaistuksen välillä. Asiaa on kuitenkin mahdollista punnita Torpalle mieluisasti. Raamatullisen lain ja sikiön suhde on tässä kohden jotain jossa juutalaisten kielenkäyttö on ollut sen verran epämääräistä että siinä on koulukuntaeroja. On vaikeaa sanoa tuleeko sakko ennenaikaisesta synnytyksestä vai abortista. On vaikeaa sanoa onko "enempi vahinko" naista vai sikiötä koskeva. Itse korostan tässä kuitenkin sitä että tuolloin ei eletty lääketieteellisesti kovin kehittyneessä maailmassa. Jo normaali synnytys oli vaarallisempi, lapsivuoteelle kuoltiin usein. Ilman keskoskaappia jaottelu keskenmenon ja kuoleman välillä tuntuu liian marginaaliselta jotta siitä kannattaisi tehdä erottelu. Yleisesti ottaen fundamentalistit kiistävät vaihtoehdon mahdollisuudenkin. Ja kenties juuri tämä teologisen tulkinnan sitominen on takana siinä miksi aborttiasia on muuttunut fundamentalistien parissa niin ehdottomaksi 1960 -luvun jälkeen.
Argumenttini onkin itse asiassa siinä että esimerkiksi käsky "Älä tapa" on hyvin jännittävä. Sillä se ei todellakaan kieltänyt kaikkea tappamista vaan "asiattoman tappamisen". Siksi Vanhassa Testamentissa oli "älä tapa" -käsky mutta esimerkiksi erilaisista rikoksista teloittamiset sallittiin. Sikiönlähdetyksen kannalta tällä on se relevanssi että teloituksessa kuolee varmasti elävä ihminen jolla on sielu jolla on kohtalo, todennäköisesti Helvetti. Tappaminen on nykysuomessa vahvempi kuin alkukielessä. Ja siksi ei ole suoraan epäkristillistä kannattaa kuolemantuomiota. Tai kuten Sami Liedes, kristitty, on asian ilmaissut "Yleensäkin kuolemanrangaistuksen vastustaminen Raamatun perusteella tuntuu yleensä perustuvan joko vahvaan päätelmään kääntäjän valitsemasta sanasta ("älä tapa"; alkukielessä sana tarkoittaa nimenomaan oikeudetonta tappamista) yhdistettynä muiden raamatunkohtien huomiotta jättämiseen tai älyttömän laajentavaan tulkintaan Jeesuksen ja aviorikoksesta kohdatun naisen kertomuksesta. Minä vastustan kyllä kuolemantuomiota, mutta en parhaalla tahdollanikaan voi väittää tämän aatteen nousevan suoraan Raamatusta kuin ehkä tangentiaalisesti, lempeyteen ohjaavien periaatteiden osalta. Historiallisesti taas kuolemantuomio on minusta ollut ihan paikallaan. Miten muuten vakavista rikoksista käytännössä voisi rankaista vaikkapa jossain painentolaiskulttuurissa, jossa vankeus ei vain ole vaihtoehto (ellei sitten mennä johonkin sharia-tyylisiin käsien katkomisiin)?"
Tämä selitys on luonnollisesti tarpeen sillä Jumala komentaa ja toteuttaa tiettyjä asioita Pyhän Kirjan sivuilla (Aamos 1: 13-15) "Näin sanoo Herra: - Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia. Sen tähden minä sytytän palamaan Rabban muurit, ja tuli nielee kaupungin palatsin sotahuudon kaikuessa taistelun päivänä, pyörretuulen riehuessa myrskyn päivänä. Heidän kuninkaansa viedään vieraaseen maahan yhdessä hallitusmiestensä kanssa, sanoo Herra." Tämä muistuttaa siitä että vatsan halkaisussa kuolee kyllä myös sikiö. Teknisesti tämä ei tietysti ole mikään abortti. Mutta siinä lapsi kuitenkin kuolee kohtuun. Ja jos kyseessä on ihmisarvoinen elämä jonka kuolema on murha, on raskaana olevan naisen surmaaminen vatsa halkaisemalla tuplamurha. Tässä ei selvästi ole hajuakaan siitä Torpan sinänsä miellyttävästä ajatuksesta jossa raiskaus ei ole syy aborttiin koska isän syntien ei pidä olla lapsen ongelmana.
1: Toki "Raamatussa" on toki tarjolla (4. Moos. 5:11-31) myös testi, jossa abortti liittyy kuvioon. "Ordeal of Bitter Water" tuo tietoa googlenkin kautta englannikielentaitoisille kiinnostuneille. Tässä uskottomuudesta epäillylle naiselle juotetaan kirousliemi, ja jos nainen on ollut petollinen hän saa keskenmenon ja tulee hedelmättömäksi ja jos hän on ollut siveä ja rehti, ei tapahdu mitään. (Ja kysymys on tosiaan keskenmenosta sekä naisen tulevasta hedelmättömyydestä.) Jumalan yliluonnollinen suora vaikutus tapahtumiin on tässä mukana. Ja selvästi äidin synnit voidaan rangaista sikiölle. Kuten muuten Aadamin ja Eevan synnit niillekin jotka eivät ole Hyvän ja Pahan Tiedon Puusta ahmineet.
Tämä kaikki on tietysti tarpeen koska esimerkiksi Pat Robertson muistuttaa että kristillisen maailmankuvan mukaan ihmisen arvo ei ole ehdoton ja poisottamaton. Hänhän on selittänyt miksi Jumala Raamatussa käskee tekemään kansanmurhan. Hän puolustaa kansanmurhaa sopivana tuossa tilanteessa. Samasta asiasta on tullut kuuluisaksi myös William Lane Craig, joka tässä vastaa kritiikkiin sanomalla lähinnä että "I’ve seen those kinds of responses, too, Peter, and find them disappointing because they fail to grapple intellectually with the difficult questions raised by such stories. Emotional outbursts take the place of rational discussion, leaving us with no deeper understanding of the issues than before we began." Heille on itse asiassa helppoa nauraa. Tai järkyttyä. Mutta kun asiaa miettii hetken aikaa, voi tiedostaa että jos kannattaa kuolemanrangaistusta, tai selittää että sodan käyminen on jossain tilanteessa perusteltua, selittää että jossain tilanteissa ihminen saa kuolla. Absoluuttinen ihmisarvo on siis hieman kuten "abortin murhaluonne" fundamentalisteille. Totta kunnes pitäisi miettiä implikaatioita. Sodassa ja abortissa kuolema onkin lähempänä "surmaa" tai "tappoa" kuin kylmäveristä "murhaa. Torppa toki, reiluna miehenä, pitää Robertsonia ja Craigia kylmäsydämisinä. Hänkin on niitä ihmisiä että jos joku filosofia antaa oikeutuksen jollekin teolle, niin asiaa ei pidä katsoa "filosofisesti ja intellektuaalisesti". Se on sen pahempi sille ideologialle jos niin käy.
1: Itse asiassa minullakin on kriteerit sille että missä tilanteissa on asiallista surmata ihminen itsepuolustukseksi. (Minulla on tästä henkilökohtainen ehtokaavio oikein. En laita sitä nyt tähän kyllä.) Samaa mieltä näyttää olevan Jumala. Ihmisillä ei ole absoluuttista pelastuarvoa, koska osa ihmisistä päätyy helvettiin kitumaan ikuisesti. Tai ainakin kadotukseen ja tuhoutumiseen. On turhaa puhua absoluuttisesta arvosta ja Rakkaudesta jos siinä on ehtolause "kunhan uskot". Itse asiassa kristittyjen kannattama ajatus "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" korostaa sitä miten kristitty voi osallistua sotaan. Jos "murhaajia,smurhaajia" -kortti todella toimisi, niin silloinhan juoksuhautojen pitäisi olla pullollaan ateisteja.
Ja tästä Torpan "sen pahempi" -tilanteesta päästään jatkoasiaan.
Torppa ei tyytynyt vain selittämään että kristinusko ei pidä abortista, ja että fundamentalistit perustavat näkemyksensä tässä Raamattuun. Ja että lähtökohta on että ihmisarvo alkaa hedelmöityksestä. Tämä olisi hyvin klassista ja kliseistä. Sen sijaan hänen jatkonsa oli ottaa esille toinen klisee ja selittää että evoluutio-oppi on abortinoikeuttamisen takana. Tässä teoria näyttää nojaavan siihen että rekapitulaatio -oppi oli evoluution kannattajan tekemä näkemys. Ja että ilman rekapitulaatiota ei ole sikiönkehitystä, ja että rekapitulaatio on se mitä koulussa opetetaan kun puhutaan sikiönkehityksestä. Toinen kortti hänellä on siinä että evoluutikoista ihminen on vain kemiaa, joten ihmiselämä on tässä arvotonta.
1: Itse asiassa Torppa tekee tässä virheen. "Sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Täydellinen ihmisen kasvua aikuiseksi ohjaava perinnöllinen ohjelma (DNA) on olemassa hedelmöityshetkestä lähtien. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle biologisin syin." on argumenttina naturalistinen. Jos siis aikuisella on elämän arvo niin olisi sikiölläkin, tällä samalla logiikalla. Mutta en jatka tästä sen enempää, koska on syytä keskittyä siihen mikä Torpalla oli hyvin.
Olen toki käsitellyt tätä "vain kemiaa" -puolta aikaisemminkin. Se on siis argumenttina melko heikko. Asiaan ei tältä osin tarvitse palata. Otan sen kuitenkin tässä kohden esiin siltä kannalta että samanlaatuinen argumentti toimisi myös Intelligent Designin kohdalla. Intelligent Design kiistää ottavansa kantaa Suunnittelijan persoonaan tai tavoitteisiin. Jopa avaruusolennot ovat heille vaihtoehto. Tämä tarkoittaa sitä että ihminen otetaan metaforana. DNA sisältää informaatiota. Soluissa on solukoneita. Tämä latistaa ihmisen koneeksi. Ja tätä kautta mukaan tulee se, että jos ateistin kohdalla on sanottu että "Ateismi ei kuitenkaan velvoita ihmistä mihinkään, vaan Jokelan Pekan ateismi on ihan yhtä lailla ateismia kuin Suomen humanistiyhdistyksen puheenjohtajan ateismi." niin on sanottava että jos joku Intelligent Designin kannattaja rikkoo (lue tappaa) ihmisiä ja eläimiä, koska esineen särkeminen on pienempi rikos kuin biologisen eläimen tappaminen, niin tämä I.D. on aivan yhtä I.D. kuin joku Leisolan Matin I.D. Että jos evoluution mukaan olemme eläimiä niin I.D:n mukaan olemme koneita. Eli I.D. olisi vielä pahempi ongelma.
Tämä paljastaa sen että argumentti ei olekaan niin vakuuttava. On selvää että siinä on jotain oleellista. Mutta siinä on heikkouksia. Ensimmäinen huomio on tietysti se, että on huomioitava teistisen evoluution mahdollisuus. Evoluutiohan on oppi siitä miten ihminen on syntynyt. Ja jos Torppa nyt olisikin oikeassa siinä että kristitty ei voisi olla evolutionisti, niin maailmassa on muitakin teismin malleja. Ne ovat kenties harhaoppia ja kerettiläisyyttä, jos Torppa on oikeassa tässä asiassa. Mutta ne ovat teismiä. Ja siis ei-ateismia. Evoluutio ei siis sinällään opeta että olisimme "vain" kemiaa. Aivan samasta syystä kuin I.D. ei automaattisesti tarkoita että olisimme "vain" robotteja ja koneita.
Tämä puute onkin tarpeen. Sillä esitin Torpalle erään fundamentalistien kohtuu usein toistaman argumentin. Sen mukaan abortti olisi nimenomaan evoluutioteorian vastaista. Syynä oli se, että evolutionisti panostaa kelpoisuuteen. On fittnessiä haittaavaa tehdä abortti. Lisääntymään pääseviä jälkeläisiähän evolutionisti perimmiltään kaipaa. Ja jopa seksi on tässä vain välineenä sille fittnessille. Tämä kulma korostaa sitä että eugeniikka oli evoluutiolle ymmärrettävä suunta koska siinä jalostettiin rotua, ja luonnonvalinta sanoi että "might make it right". Ja että vahvat menestyvät. Abortti taas nähdään tämän antiteesinä. Ja suoraan sanoen tässä argumentissakin on jotain oleellisesti oikein. Päätelmä on koherentti ja siinä on selviä tosiasioita. Evoluution sisällöstäkin on ymmärretty jotain oikein.
Koska argumentti ei selvästi ole väärin, tästä seuraa perspektiivien pluralismi ; Torpan mukaan evoluutiossa abortti on automaattisesti hyvä ajatus ja sen vasta-argumentin mukaan se on huono. Molemmissa on jotain oleellista. Miksi meillä sitten on kaksi validia päätelmää joissa on kohtuu nieltäviä premissejä, mutta keskenään ristiriitaiset johtopäätökset?
Evoluutio ja tieteellinen moraalikäsitys.
Torpan perusongelmana on se, että hän nojaa liian vahvasti naïviin objektiiviseen moraaliin. (Ei, kaikki objektiivinen moraali ei ole naïvia. Minä vain en pysty ottamaan mitään niistä kovin vakavasti.) Hän ajattelee että jos elämä on perimmiltään redusoituvissa kemiaan, niin kombinaatioista viis. Ja että tästä seuraa jonkinlaatuinen suora päätelmä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä prosessissa mukaan livahtaa piilo-oletuksia. Melko vahvojakin. Kuten esimerkiksi vahva yhteys evoluution ja ateismin välillä. Ja muita vastaavia.
Tässä kohden on kuitenkin syytä muistuttaa vaihtoehdosta. Tähän hyvänä esimerkkinä on toinen ateisti-evolutionistejä dissaava hahmo, Ossi Ojutkangas. Hänellä on hassu fiksaatio aborttiin ja hän on kieltämättä varsin vajain argumentein mellakoiva crank. Mutta häntä on vaikeaa sovittaa mihinkään kohtaan dark triadia (narsismi, machiavellismi, sosiopatia) joten pidän häntäkin ihan hauskana kaverina. (Sellaisena jonka käytös selittynee osittain hänen aspergerin syndroomallaan.) Hän kuitenkin korostaa toista puolta. Sitä että ateismi olisi arvotyhjiössä. Abortti, joka on etiikkaa, olisi siis automaattisesti jotain jonka miettimisessä se ei olisi hyvä. Siinä missä Torppa on sitä mieltä että evoluutio määrää tiettyjä asioita jotka nähdään epäeettiseksi, Ojutkangas on sitä mieltä että naturalismin etiikka on arationaalista. "Newsflash: ihmisarvo on arvo - sitä ei voi todistaa tieteelliseksi oikeaksi." Tässä mielessä hänkään tuskin lähtisi selittämään että sikiöllä on ihmisarvo koska sikiönkehityksessä siihen liittyy vain atomeita. Koska Humen giljotiinin, is-ought -ongelman, vuoksi tosiasiat ja arvot ovat erillään.
Tämä onkin sitten vakavammin otettava asia. Sillä Ojutkangas nosti esiin sen miten Dawkins on todella twiitannut siitä että abortti on paitsi jotain jonka voi tehdä, niin myös jotain joka jossain tilanteessa tulisi tehdä. Down -sikiö olisi hänestä moraalitonta jättää abortoimatta. Ajatus on tietysti suututtanut monia ateistejakin. Esimerkiksi ateistien äänitorveksi kutsuttu P. Z. Myers on blogannut siitä miten hänestä on yhtä väärin sanoa että abortti on pakko kuin että sitä ei ollenkaan saisi tehdä. Kuitenkin Dawkins on sekä ateisti ja evoluutikko, joten hänen mielipiteensä jossain määrin selvästi kuuluu tähän genreen.
Ja syy tässä lienee suunnilleen siinä minkä takia Torppa voi olla erimielinen nimekkäiden ja taitavien kristittyjen, Robertsonin ja Craigin, kanssa. Syynä on se, että moraaliasioissa tulkinta syntyy yllättävän vahvasti temperamentin ja luonteen kautta. Eksegeettisten kysymysten - ja laajemmin moraaliasioissa ylipäänsä - tulokset riippuvat paljon tunnustettua enemmän siitä, millainen yksilö tulkinnan tekijä on ; Kusipää tuottaa kusipäistä teologiaa, paskiainen tuottaa paskiaisetiikkaa. Mutta kusipääkin on ihan oikea uskovainen ja paskiainen on maailmankuvassaan ja ilmaisussaan moralisti ; Kenties humanistiliiton ja koulusurmaajan yhteys, ja ID -aggroajan ja Leisolan yhteys onkin yllättävän oleellinen muistettava. (Itse olen kusipää, ja tätä kautta luultavasti tuotan kusipäistä etiikkaa. Mutta se sanoo että juuri näin olisi asian laita.)
1: Dawkinsista voi sanoa sen verran että hänen laustuntonsa oli sen laatuinen että mieleni teki postuloida jotain sen suuntaista että "olisi epäeettistä olla lyömättä tiilellä tiettyjä evoluutiotutkijoita aatetovereineen" mutta jätin asian sitten vähemmälle. Sillä Dawkinsin kusipääetiikka saattaa syntyä siitä tosiasiasta että hän on aikamoinen kusipää. "The Spectator" näyttää että hän on esimerkiksi rahastanut itsellään luoden omituisen henkilökultin jossa statusta ja piireihinpääsyä saa riihikuivalla rahalla. Itse olen ajatellut että uskonnoista kannattaa pysyä erossa ihan sen takia että päästäisiin eroon tuonlaatuisesta toiminnasta.
Toki Ojutkangaskaan ei ole asiassaan täysin rehellinen. Tai kovin hyvä argumenteissaan. Dawkinsin kohdalla hän puhuu hieman väärin. Hänen pitäisi tietää että Dawkinsin moraali ei vetoa mihinkään empiirisyyteen. Ojutkangas on siis värittänyt Dawkinsin "tieteellisestä maailmankuvasta" olkiukon jota hän pieksee. Tämä virhe on toki yleinen. Hänen pitäisi miettiä miten objektiivinen moraali menee ateismin kohdalla. Toki hänen tulisi huomata myös se, että tosiasiassa kaikella objektiivisella moraalilla on samat vaikeudet. Ja itse asiassa humen giljotiini ei koske vain luonnontieteellisiä kysymyksiä. Se koskee kaikkea olemassaoloa. Se iskee kyntensä myös siihen että "Jos Jumala ON olemassa niin tästä seuraa eettisesti että PITÄISI OLLA X" Tämä on sitä filosofian 101:tä jonka moni amatööri unohtaa teismi-innossaan. Ajatus siitä että humen giljotiini koskisi vain luonnontieteitä mutta ei teologiaa on raivostuttavan yleinen. (Vastaavia vertailukohtia ei toki tarvitse hakea kaukaa. Skientisminvastustajilla on erikoinen taipumus nojata filosofisiin konsepteihin joiden sisältö on heille hyvin vierasta.)
Lisäksi Ojutkankaankin on hyvä huomata että hän kohtelee humen giljotiinia kovemmin kuin on kenties tarpeen. Itse asiassa jopa Hume itse korosti että humen giljotiini on näyte epätäydellisyydestä eikä siitä että asia kannattaa suoraan heittää roskiin. Hän rinnasti sen induktion onglemaan. Joka heikentää tieteen tulosten kaikkitietävyyttä ja absoluuttisuutta, mutta ei lopeta sitä että tiede on kelpo väline. Tämä mielessäpitäen voitaisiin sanoa että Dawkinsista eroavia moraalikäsityksiä löytyy muilta ateisteilta. Ja he eivät ole niin auttamattoman väärässä kuin joku tampiompi kaveri voisi "newsflashata".
Sam Harris on rakentanut "Moraalisessa maisemassaan" moraalimallin joka perustuu siihen että hän määrittelee objektiivisen moraalin ihmisen lajinmukaiseksi käytökseksi, jossa korostetaan pitkämielisyyttä, eli sitä että ei seurata spontaaneja tuntemuksia ja impulsseja vaan epikurolaisuuden tapaan tähdätään pitkälle tähtäimelle. Hänen mallissaan on toki niitä ongelmia joita teologiassakin on objektiivisen moraalin kohdalla. Eli taustaoletuksia on. Mutta Harrisin mallin kunniaksi on sanottava että JOS etiikka on hänen määrittelemäänsä ihmisten lajinmukaista käyttäytymistä ja sitä minkälaisia kokemuksia ne pitkässä aikajänteessä suuressa ihmisjoukossa herättävät, niin etiikka muuttuu empiirisesti lähestyttäväksi. Se on toki kuivaa, hieman kuin lähestyisi estetiikkaa kultaisen leikkauksen tai matalan Kolmogorov -kompleksisuuden kautta. Mutta se on mahdollista. Ja jos näin on, niin tiede voi selittää ja määrittää mikä on oikein ja mikä väärin. Is-ought -oletus toki tehdään moraalin luonteen määrittelemisen kohdalla. Mutta se ei ole yhtään vähäisempää teologien kohdalla.
Teismin kohdalla onkin hupaisaa heittää väliin vaikka pieni vitsi. (Hikipedia, luokka:synnit) "Uskonnoissa tunnetaan synnit. Ateisteilla ei ole syntiä koska heillä ei ole minkäänlaista moraalia. Jumala on hyvyys. Ylijumala on ylihyvyys. Ilman Jumalaa on vaikeaa päättää mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ja siksi tulee arvotyhjiö. Siksi on hyvä palvoa Jupiteria ja miettiä mitä Jupiter tekisi. Sitten sitä osaa toimia oikein ja moraalisesti. Jahdata neitsyitä höyhenpuvussa. Ampua tyyppejä salamalla. Pitää hirveitä bakkanaaleja ja jahdata lisää neitsyitä. Ilman Jupiteria sitä vain oltaisiin ateisteja ja ryvettäisiin synnissä." Maailma ei ole niin yksinkertainen. Teismi ei itsessään takaa moraalin absoluuttiutta tai osuvuutta. Tai edes takaa että käytös muuttuu mihinkään. Jupiterinpalvojan synnissä rypeminen ei muutakaan toimintasisältöään vaan ainoastaan määritteitään. Ja tätä kautta Jumalan olemassaolon lisäksi mukana livautetaan itse asiassa kaikkea muutakin. Eettiset dogmit ovatkin lähinnä mielipiteitä jotka on delegoitu Jumalalle.
Loppukaneetti
Mutta näkisin kuitenkin että tästä huolimatta Ojutkankaallakin on jotain vakavaa opetettavaa meistä jokaiselle. Virheistä huolimatta hän oli kenties hyvin oikeilla jäljillä korostaessaan intelligentsian ylikorostamista Dawkinsin kohdalla. Nimittäin on pakko huomioida se, että valtaosa ihmisistä on aivan saatanan tyhmiä. Keskivertoihmisen tapaamisen jälkeen ei voi kuin puistella päätä. Ja muistaa että puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. (Sen jälkeen ei tarvitse kuin muistaa kenties sekin, että jos parametrit vain valitaan - monen mahdollisen vaihtoehdon joukosta - oikein, jokainen meistä saadaan sinne keskiverron väärälle puolelle.) Ja is-ought ja muut vastaavat mallit ovat selkeästi liian vaikeita hyvin monelle. Niiden toimintarajoja ei mietitä. Ihmiset tekevät koko ajan ja säännönmukaisesti huonoa filosofiaa. Jokainen meistä tekee joskus huonoa filosofiaa. Ja tämä ei voi olla vaikuttamatta etiikkaan.
Luonne ja maailmankuva määrittää syntyvää etiikkaa hyvinkin vahvasti. (Riittää kun katsoo sitä että evoluutikkoateistien vastustaminen yhdistää Ojutkangasta ja Torppaa. Ja miten erilaisia heidän moraalimaailmansa ovat keskenään, toisiinsa verraten. Yhteinen vihollinen ei merkitse kaikkea!) Ja moraalin kohdalla on huomattava, että moni näkee eettisyydelle eri portaita. Joista osat ovat kognitiivisesti rasittavampia ja vaativampia kuin toiset. Teismin kohdalla on hyvä muistaa että Jumala on latteimmillaan "taivaallinen kyylä" jota totellaan auktoriteettina. Fiksummat ihmiset pitävät tämänlaisia Jumalia jonain joka ei ole sofistikoitunutta teologiaa. Ja jonkalaatuisiin Dawkins ja kumppanit puuttuvat liikaakin. Ja valittavat miten helppoa tälläisiä on kumota. Mutta samalla on helppoa huomata että vaikka tämänlaisen Jumalan tottelussa on vakavia moraalieettisiä ongelmia ja auktoriteettiin vetoaminen ei missään tapauksessa muutu validiksi argumentiksi vain siksi että vedotaan seurauksiin (kuten helvettiin). Niin siltikin tampiot ihmiset eivät mieti tämänlaisia asioita. Ne ovat liian hienoja ja vaikeita heille. Joten he eivät välitä niistä.
Ja tässä mielessä ateismin ongelma onkin juuri siinä että se ei kykene tarjoamaan helppoa etiikkaa idiooteille. Ja se on kenties sen suurin heikkous, ei filosofisesti vaan ihan ideologian käytännöllisyyden kannalta. Ihan siksi että suurin osa ihmisistä on saatanan tyhmiä. Jollain toisenlaisella fiksuusrakenteella ongelmaa ei kenties ole. Mutta tällä on mentävä. Ideologia joka ei toimi ihmisillä, ei ole hyvä. Dawkins voi luoda omia mielipiteitään, mutta ne muuttuvat helposti henkilökultin tottelemiksi dogmeiksi. Tämä toki sotii Dawkinsin individualistisen etiikan kissojenpaimentamisnäkemyksiä vastaan. Mutta seuraajien huonotasoinen järjenjuoksu takaa että tällä ei ole suurtakaan merkitystä. (Eikä Dawkinskaan puutu asiaan jos saa sivutuotteena lompakontäytettä.)
Tätä kautta on ymmärrettävää että evoluution kannattamisesta huolimatta etiikassa on eroja (a) Dawkins kannattaa aborttia hyvin vahvasti, jopa niin että sen poisjättäminen on joskus epäeettistä. (b) Myers on tässä neutraalimpi, korostaen valintaa jossa abortti on enemmänkin neutraali kuin hyvä tai paha. (c) Ja miksi itse voin kannattaa evoluutiota mutta pitää pääasiana neurologiaa. Ja korostaa sitä että abortin teon ylärajaa pitäisi kenties varovaisesti jopa laskea, eli tehdä abortista nykyistä vaikeampaa. Ajatukseni on että abortti on vähän kuten fundamentalistin hakkaaminen tiiliskivellä. Kenties sitä haluaa tehdä sellaisia. Kenties se on jonkun mielessä jopa hauskaa. Ja joskus se on kenties myös ihan käytännön syistä tarpeen, vaikka itsepuolustukseksi. Mutta silti asiaa pitäisi kenties kohdella vähän kuten juutalaisilla oli tapana. Eli jotain josta sakotetaan mutta jota ei kohdella täytenä murhana. "Abortti on siis paha mutta ei murha". (d) Siltikin se fundamentalistin abortin antievolutiivisuus -argumentti on jossain määrin sekä relevantti että etenkin loogisesti aivan validi.
Tämänlaiset erot ovat odotettavia ihan sen takia että etiikka on aina jonkinlaista asenteen ja kokemusten ja maailmankuvan yhdistämistä tosiasioihin. Etiikalla on aina empiirisesti havaittava sovellus ja se perustellaan ainakin osittain empiirisesti havaittavilla seikoilla, kuten odotetuilla syy-seurauksilla. Mutta etiikan kohdalla ongelmana on se, että riippumatta siitä onko etiikka perimmiltään objektiivista vai ei, niin tässä kohden ihmisen tiedoissa on liikaa epävarmuustekijöitä. Ja näin jopa Raamatun todeksi hyväksymisellä päästään aika lyhyelle. - Ja kääntäen Raamatusta luopuminen ei poista epäeettisyyttä ja kusipäisyyttä. - Sillä perimmiltään ihminen tekee etiikkaansa oman persoonallisuutensa mukaan. Etiikka tavallaan ilmenee meidän asennevammojemme kautta.
Siksi on kenties oleellista huomata, että
1: Kristitty joka esittää että ateistilla ei väistämättä olisi moraalia tekee selvän virheen. Ongelmat eivät ole sen kummallisempia kuin teisteilläkään. Filosofisesti. Karkeasti sanoen voisi esittää että ateistit puhuvat moraalista ja uskovaiset synnistä. Se, että kristinusko ja muut uskonnot pitävät syntiä ja moraalia samana on vain hyvin kapeastimääritelty - ja moraali filosofian kannalta perimmiltään melko mielivaltainen - väite. Ja itse asiassa kaikki ateismin moraalittomuuteen tuomitsevat harjoittavatkin jotain jossa he puhuvat siitä miten ateisteilla ei ole syntiä. (Jopa silloin kun synnin sijaan puhutaan substituuttiversioista sanoista etiikka tai moraali.) No ei heillä olekaan syntiä. Mutta kysymys onkin moraalista. Ja on filosofisesti aika omituista vaatia että ateistit määrittäisivät moraalinsa kristittyjen ehdoilla mutta kristittyjen ehtoja ei sitten saisi määrittää ateistien toimesta miten mielitään.
2: Ja kun tätä kaikkea käsitejahkailua katsoo, voi samalla tiedostaa sen miten harva jaksaa tämänlaiseen tuhraamiseen uhrata aikaa. Ja tämä tuhraamisen puute johtaa siihen että kenties teismin eettisyyskannassa on jotain järkeä. Tämä ei synny sillä klassisella tavalla jossa teistit olisivat älykkäitä, koherentteja ja johdonmukaisia. Uskonnon moraaliarvoissa suurin voima on siinä että uskovaiset, kuten monet muutkin ihmiset, ovat saatanan tyhmiä ja epäfilosofisia ja ennen kaikkea älyllisesti laiskoja. Ja juuri siksi he tottelevat naurettavaa taikamiestä paremmin kuin ryhtyisivät saivartelemaan moraalifilosofialla syvemmin. Pinnallinen moraalifilosofian osaaminen kun johtaa vain kaiken suhteellisuuteen. Joka tavallaan syö moraalista sen ytimen.
3: Mutta kenties kaikista merkittävintä olisi kuitenkin iskeä suoraan asennevammoihin. Sillä jos inhimillisen toiminnan tasolla tarkasteltava moraali syntyy ja määrittyy jostain niin niistä. Siksi olisi kenties rapsutettava joskus hieman Ojutkangasta ja Torppaa. Vaikka he ovatkin kenties intellektuellilla tasolla ihan saatanan pihalla.
 |
| Torpan blogaus ja sen keskustelu ovat täysin Hadri_____sta. |
Sen lisäksi haluan erikseen korottaa ja huomauttaa että minua motivoi tähän tekstiin se, että vaikka Torppa on argumentatiivisesti niin heikko että on ikään kuin pakko kyseenalaistaa hänen järjenlahjansa, niin tämä ei ole kaikki. Minun silmissäni hän on kuitenkin asenteeltaan varsin miellyttävä tyyppi, kelpo kaveri. Pidän hänestä, virheellisistä statementeistaan ja huonosta argumentaatiostaan ja puutteellisesta logiikastaan huolimatta, sillai ihmisenä. Ja siksi on hyvä vähän kompensoida sitä että ikään kuin on tarpeettoman vinoileva. Etenkin kun "Raamattu" on tässä tilanteessa aiheena siitä kenkku, että minulla ei ole mitään väliä mitä tapahtuu. Mutta Torpalla asiassa on kiinni koko maailmankuva.
Tästä tulee pitkä juttu.
Torpan ajatuksen voi tiivistää siihen että kysymys ei ole siitä uskooko Jumalaan vaan se, miten suhtautuu ihmiseen. Torppa toki muotoilee tämän varsin erikoisesti "Evoluutioaate sikiön kehitysvaiheista ihmiseksi on abortin hyväksymisen takana. Näin siitäkin huolimatta että koko sikiön kehitysvaiheet ovat täysin vääräksi todistettu." ja että Raamattu näkee asian toisin, hän esimerkiksi lainaa Raamatusta (Aamos 1:44) "Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." Torpan tekstissä huomio saattaa tosiaan kiinnittyä huomio siihen että hän on idiootti. Silloin voidaan esimerkiksi huomata että
1: Tosiasiassa abortin kannattajat uskovat sikiön tietoisuuden syntyvän jossain vaiheessa. Jolloin Raamattu ei itse asiassa edes kerro sitä onko sikiö minkä ikäinen. Ja näin se ei toimi relevanttina tai täysin vakuuttavana perusteluna sille että sikiöllä olisi ihmisarvo hedelmöityksestä lähtien. Tietoisuushan liitetään hermostoon joka syntyy tietyssä vaiheessa.
2: Torppa sekoilee hyvin klassisella kreationistitavalla rekapitulaation kanssa. Se on näkemys joka on sitä Haeckelia johon kukaan ei ole uskonut pitkään aikaan. Ja se ei todellakaan ole kumonnut sikiönkehitystä. Sikiönkehitys on yhä aivan validi tieteenala. Itse asiassa tässä ei ole mitään järjelle ihmeellistä. Kun on hedelmöittynyt munasolu, ulos synnytyksessä tuleva vauva, ja välissä on aikaa, ja vauva ei näytä hedelmöittyneeltä munasolulta ja hedelmöittyneen munasolun esitetään kehittyneen vauvaksi, on aivan selvää että sikiö muuntautuu tässä välissä jollain tavalla. Rekapitulaatio-oppi tarkoitti näkemystä jossa sikiö toistaisi evoluutiokehityspolkunsa. Joka on siitä erikoinen oppi, että se ei ole evoluutioteorian taustan mukainen. Stephen Gould on aivan suoraan kuvannut sitä että mutaatio voi tapahtua mihin tahansa kohtaan alkionkehitystä, joten on selvää että olisi omituista jos sikiönkehitys vain toistaisi evoluutiopolkuaan ilman muutoksia. Toki Gould täsmentää että tämä ei poista sikiönkehitystä tai sitä että sikiöiden vaiheita ei voitaisi käyttää fylogenioiden rakentamisessa. Sillä näitä voidaan rakentaa mistä tahansa ominaisuuksista. Gouldin "Ontogeny and Phylogeny":n mukaan sikiönkehityksen yhteneväisyydet ovat evolutiotodiste, kun niiden pohjalta rakennetaan fylogeniapuita. Syy on sama kuin miksi aikuisiakin yksilöitä voidaan. Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia. Torppa on sen verran idiootti että hän ei todista että on tieteellisesti aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet liittyvät evoluutiohistoriaan", kuin väittää että näiden eliöiden sikiönkehitys "toistaisi tarkasti evoluutiohistoriansa." Mutta tässä hän on kaltaistensa seurassa. Muistan kuinka kun "Prisma" esitti Lennart Nilssonin sikiökuvia ja näytti valokuvia myös muiden lajien sikiövalokuvista, Pekka Reinikainen lähetti YLE:lle karvasta kritiikkiä. Siinä niitä rinnastettiin Haeckelin sikiökuvamanipulointeihin. Kukaan ei väittänyt että valokuvat olisivat rekapitulaatiota, ja niitä on paha pistää väärennöksiksikään.
Mutta jos näiden ei anna hämmentää voi kuitenkin huomata jotain. Torpan perusajatus siitä että aborttia vastustetaan ja kannatetaan eri syin on ihan osuva. Nähdäkseni tässä on huomattava että sikiö oletetaan ihmiseksi ja persoonaksi pro-life -puolella. Kun taas aborttia sallitaan esimerkiksi sen tyyppisillä perusteluketjuilla joita saa rakennettua neurotutkija Gazzanigan "Eettiset aivot" -kirjassa esittelemällä tavalla ; Hän korostaa että sikiön tietoisuus herää vähä vähältä sen jälkeen, kun sähköinen toiminta 13. viikolla laajenee aivorungon yläpuolelle. Tätä nuoremmalla ei siis ole tietoisuutta ja sitä ei voi pitää kärsivänä olentona tai persoonana.
1: Ja näin tätä nuoremman abortille ei välttämättä tarvitse nähdä mitään ongelmaa. Tämä ei toki sano että sikiö ei tämän jälkeen tunnustelisi ja oppisi asioita kohdussa. Sikiö voi siis "Ison Kirjan mainitsemaan tapaan" iloita kohdussa. "Raamattu" ei siis suoraan falsifioi sikiön kehitykseen keskittyvää aborttiteoriaa, mutta se toki sallii sen tulkinnan että sikiö olisi jo alusta pitäen ihmisarvoinen. Näin Torpan jakeet ja ilmaisut eivät itse asiassa erottele kumpi näkemys on oikea. (Mikä johtunee oikeastaan osittain siitä että "ikuinen totuus" on noussut "oikeaksi mielipiteeksi" laajassa mielessä vasta 1960 -luvulla.)
Torpan blogauksen kommentteja lukiessa voikin huomata miten siellä on pääasiassa (a) Torppaa tukevia kristinuskon Pyhä Kirja edellä menemää riemuhihhulointia (b) Torppaa kritisoivia joissa korostuu se, että sikiöön tulee tietoisuus joskus myöhemmin ja että siksi vaikka raiskatun on ihan hyväksyttyä ottaa abortti. Huomiossa on siis jotain oleellista. Maailmankuvaero sallimisen ja torjumisen välillä on käytännön tasolla jotakuinkin juuri siinä mihin Torppa sen määrittelee. Ja tämänlaatuinen asia ei ole koskaan tyhjä ja humpuukina ohitettava asia. Ei vaikka se tulisi minkälaisen hörhön suusta.
Siksipä siirryinkin abortin psykologiaan ; Eli onko abortti murha vai oikeasti vain tappo.
Jos katsotaan mitä sitten tein argumenttejeni kanssa, niin korostin jotain joka on havaittu psykologisissa tutkimuksissa. Kurzban on kuvannut kirjassaan "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirjassaan sitä miten aborttikeskustelussa toistetaan usein sitä että abortti on murha. Mutta sitten tätä ei viedä konsistentisti loppuun asti, eli vaadita abortista murhatuomiota. Samaa asiaa on esille tuonut myös Jonathan Haidt. Se on hämmästyttävä uskontoon liittyvä piirre. Ihmiset todella vakaasti uskovat että abortti on murha. Mutta rankaisu on sitten hyvinkin erilaista.
Siksi nostinkin Raamatusta esiin vertailevaa aineistoa. Sen sijaan että olisin kaivanut esiin yksittäisiä jakeita annoin niiden luoda kontekstin. Niiden tarkoituksena oli tuoda esiin se, että tosiasiassa aborttikanta ei loogisesti määrity vielä sitä kautta onko ihminen persoona vai ei. Kantana on laajempi. Raamatun suhde tappamiseen. Ja tässä kohden asia ei ole niin yksioikoinen kuin, sinänsä naïvin leppoisa, Torppa esittää. Että asia on "älä tapa" ja se siitä.
Siksi nostin esiin sen, että "Raamattu" sanoo (2. Moos. 21:22-23) "Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä" Joka sanoo aivan suoraan että sikiön kuolema on rangaistuksen paikka, sakon paikka. Ei siis mikään pikkuasia. Mutta se kuitenkin kontekstoituu siihen miten vasta äidin kuolemasta tuli kuolemantuomio. Kuitenkin sen ajan lainsäädäntö antoi murhasta varsin selvän tuomion ilman mitään sakoilla leikkimistä. Näin ollen jopa Vanhan Säädöksen aikaan sikiön surmaaminen ei ollut täysikasvuisen murhan arvoista. Haidtin ja Kurzbanin tiedot nykyajasta toteutuvat siis jo noina ammoisina aikoina. Kyseessä lienee jonkinlainen Ikiaikainen Totuus. Sikiö on kenties elossa, mutta sen surmaaminen ei ole murha.
1: Torpan argumentaatio on tässä kohden hyvä ottaa esille. Hän ottaa "Vanhan Biblian" vuodelta 1776 ja kohdan jossa sanotaan samassa kohdassa (2. Moos:22-23) "Jos miehet tappelevat keskenänsä, ja loukkaavat raskaan vaimon, niin että hänen täytyy hedelmänsä kesken synnyttää; ja ei kuoleman vahinko tapahdu: niin hän pitää rahalla rangaistaman, sen jälkeen kuin vaimon mies häneltä anoo, ja se pitää annettaman arviomiesten ehdosta; Mutta jos kuoleman vahinko tulee, niin pitää hänen antaman hengen hengestä." ja esittää että kuolema on sikiön kuolemaa koskeva. Tämäkin jae voidaan katsoa nimenomaan jonain jossa vaimon kuolema on muuttuja, mutta Torppa muotoilee ja tulkitsee tätä lakia. "Jos raskaana olevalle naiselle aiheutuu vahinkoa väkivallan seurauksena, niin että hänen tulee synnyttää ennenaikaisesti ja lapselle ei tapahdu vahinkoa, eikä lapsi kuole kohtuun, niin väkivallan tekijää tulee rangaista rahalla (sakko). Jos raskaana olevan naisen kohdussa oleva lapsi kuolee väkivallan teon seurauksena, niin siinä tapauksessa väkivallan ja lapsen kuoleman aiheuttanutta rangaistiin kuolemalla. Raamattu sanoo tällaisessa tapauksessa henki hengestä." Tässä paistaa läpi niin keinotekoinen saivartelu yhdistettynä historiantajuttomuuteen että pitäisi itkettää. Aiheesta voi saada selvää vaikka tutustumalla juutalaiseen näkemykseen. "Talmud" sanoo aivan suoraan (Sanhedrin 57b) että sikiö kuolee jakeessa joka tapauksessa. Eli jae koskee nimenomaan sikiön kuolemaa, joka tuossa tapahtuu koko ajan. Äidin kuolema olisi se muuttuja joka määrää eron sakon ja kuolemanrangaistuksen välillä. Asiaa on kuitenkin mahdollista punnita Torpalle mieluisasti. Raamatullisen lain ja sikiön suhde on tässä kohden jotain jossa juutalaisten kielenkäyttö on ollut sen verran epämääräistä että siinä on koulukuntaeroja. On vaikeaa sanoa tuleeko sakko ennenaikaisesta synnytyksestä vai abortista. On vaikeaa sanoa onko "enempi vahinko" naista vai sikiötä koskeva. Itse korostan tässä kuitenkin sitä että tuolloin ei eletty lääketieteellisesti kovin kehittyneessä maailmassa. Jo normaali synnytys oli vaarallisempi, lapsivuoteelle kuoltiin usein. Ilman keskoskaappia jaottelu keskenmenon ja kuoleman välillä tuntuu liian marginaaliselta jotta siitä kannattaisi tehdä erottelu. Yleisesti ottaen fundamentalistit kiistävät vaihtoehdon mahdollisuudenkin. Ja kenties juuri tämä teologisen tulkinnan sitominen on takana siinä miksi aborttiasia on muuttunut fundamentalistien parissa niin ehdottomaksi 1960 -luvun jälkeen.
Argumenttini onkin itse asiassa siinä että esimerkiksi käsky "Älä tapa" on hyvin jännittävä. Sillä se ei todellakaan kieltänyt kaikkea tappamista vaan "asiattoman tappamisen". Siksi Vanhassa Testamentissa oli "älä tapa" -käsky mutta esimerkiksi erilaisista rikoksista teloittamiset sallittiin. Sikiönlähdetyksen kannalta tällä on se relevanssi että teloituksessa kuolee varmasti elävä ihminen jolla on sielu jolla on kohtalo, todennäköisesti Helvetti. Tappaminen on nykysuomessa vahvempi kuin alkukielessä. Ja siksi ei ole suoraan epäkristillistä kannattaa kuolemantuomiota. Tai kuten Sami Liedes, kristitty, on asian ilmaissut "Yleensäkin kuolemanrangaistuksen vastustaminen Raamatun perusteella tuntuu yleensä perustuvan joko vahvaan päätelmään kääntäjän valitsemasta sanasta ("älä tapa"; alkukielessä sana tarkoittaa nimenomaan oikeudetonta tappamista) yhdistettynä muiden raamatunkohtien huomiotta jättämiseen tai älyttömän laajentavaan tulkintaan Jeesuksen ja aviorikoksesta kohdatun naisen kertomuksesta. Minä vastustan kyllä kuolemantuomiota, mutta en parhaalla tahdollanikaan voi väittää tämän aatteen nousevan suoraan Raamatusta kuin ehkä tangentiaalisesti, lempeyteen ohjaavien periaatteiden osalta. Historiallisesti taas kuolemantuomio on minusta ollut ihan paikallaan. Miten muuten vakavista rikoksista käytännössä voisi rankaista vaikkapa jossain painentolaiskulttuurissa, jossa vankeus ei vain ole vaihtoehto (ellei sitten mennä johonkin sharia-tyylisiin käsien katkomisiin)?"
Tämä selitys on luonnollisesti tarpeen sillä Jumala komentaa ja toteuttaa tiettyjä asioita Pyhän Kirjan sivuilla (Aamos 1: 13-15) "Näin sanoo Herra: - Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia. Sen tähden minä sytytän palamaan Rabban muurit, ja tuli nielee kaupungin palatsin sotahuudon kaikuessa taistelun päivänä, pyörretuulen riehuessa myrskyn päivänä. Heidän kuninkaansa viedään vieraaseen maahan yhdessä hallitusmiestensä kanssa, sanoo Herra." Tämä muistuttaa siitä että vatsan halkaisussa kuolee kyllä myös sikiö. Teknisesti tämä ei tietysti ole mikään abortti. Mutta siinä lapsi kuitenkin kuolee kohtuun. Ja jos kyseessä on ihmisarvoinen elämä jonka kuolema on murha, on raskaana olevan naisen surmaaminen vatsa halkaisemalla tuplamurha. Tässä ei selvästi ole hajuakaan siitä Torpan sinänsä miellyttävästä ajatuksesta jossa raiskaus ei ole syy aborttiin koska isän syntien ei pidä olla lapsen ongelmana.
1: Toki "Raamatussa" on toki tarjolla (4. Moos. 5:11-31) myös testi, jossa abortti liittyy kuvioon. "Ordeal of Bitter Water" tuo tietoa googlenkin kautta englannikielentaitoisille kiinnostuneille. Tässä uskottomuudesta epäillylle naiselle juotetaan kirousliemi, ja jos nainen on ollut petollinen hän saa keskenmenon ja tulee hedelmättömäksi ja jos hän on ollut siveä ja rehti, ei tapahdu mitään. (Ja kysymys on tosiaan keskenmenosta sekä naisen tulevasta hedelmättömyydestä.) Jumalan yliluonnollinen suora vaikutus tapahtumiin on tässä mukana. Ja selvästi äidin synnit voidaan rangaista sikiölle. Kuten muuten Aadamin ja Eevan synnit niillekin jotka eivät ole Hyvän ja Pahan Tiedon Puusta ahmineet.
Tämä kaikki on tietysti tarpeen koska esimerkiksi Pat Robertson muistuttaa että kristillisen maailmankuvan mukaan ihmisen arvo ei ole ehdoton ja poisottamaton. Hänhän on selittänyt miksi Jumala Raamatussa käskee tekemään kansanmurhan. Hän puolustaa kansanmurhaa sopivana tuossa tilanteessa. Samasta asiasta on tullut kuuluisaksi myös William Lane Craig, joka tässä vastaa kritiikkiin sanomalla lähinnä että "I’ve seen those kinds of responses, too, Peter, and find them disappointing because they fail to grapple intellectually with the difficult questions raised by such stories. Emotional outbursts take the place of rational discussion, leaving us with no deeper understanding of the issues than before we began." Heille on itse asiassa helppoa nauraa. Tai järkyttyä. Mutta kun asiaa miettii hetken aikaa, voi tiedostaa että jos kannattaa kuolemanrangaistusta, tai selittää että sodan käyminen on jossain tilanteessa perusteltua, selittää että jossain tilanteissa ihminen saa kuolla. Absoluuttinen ihmisarvo on siis hieman kuten "abortin murhaluonne" fundamentalisteille. Totta kunnes pitäisi miettiä implikaatioita. Sodassa ja abortissa kuolema onkin lähempänä "surmaa" tai "tappoa" kuin kylmäveristä "murhaa. Torppa toki, reiluna miehenä, pitää Robertsonia ja Craigia kylmäsydämisinä. Hänkin on niitä ihmisiä että jos joku filosofia antaa oikeutuksen jollekin teolle, niin asiaa ei pidä katsoa "filosofisesti ja intellektuaalisesti". Se on sen pahempi sille ideologialle jos niin käy.
1: Itse asiassa minullakin on kriteerit sille että missä tilanteissa on asiallista surmata ihminen itsepuolustukseksi. (Minulla on tästä henkilökohtainen ehtokaavio oikein. En laita sitä nyt tähän kyllä.) Samaa mieltä näyttää olevan Jumala. Ihmisillä ei ole absoluuttista pelastuarvoa, koska osa ihmisistä päätyy helvettiin kitumaan ikuisesti. Tai ainakin kadotukseen ja tuhoutumiseen. On turhaa puhua absoluuttisesta arvosta ja Rakkaudesta jos siinä on ehtolause "kunhan uskot". Itse asiassa kristittyjen kannattama ajatus "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" korostaa sitä miten kristitty voi osallistua sotaan. Jos "murhaajia,smurhaajia" -kortti todella toimisi, niin silloinhan juoksuhautojen pitäisi olla pullollaan ateisteja.
Ja tästä Torpan "sen pahempi" -tilanteesta päästään jatkoasiaan.
Torppa ei tyytynyt vain selittämään että kristinusko ei pidä abortista, ja että fundamentalistit perustavat näkemyksensä tässä Raamattuun. Ja että lähtökohta on että ihmisarvo alkaa hedelmöityksestä. Tämä olisi hyvin klassista ja kliseistä. Sen sijaan hänen jatkonsa oli ottaa esille toinen klisee ja selittää että evoluutio-oppi on abortinoikeuttamisen takana. Tässä teoria näyttää nojaavan siihen että rekapitulaatio -oppi oli evoluution kannattajan tekemä näkemys. Ja että ilman rekapitulaatiota ei ole sikiönkehitystä, ja että rekapitulaatio on se mitä koulussa opetetaan kun puhutaan sikiönkehityksestä. Toinen kortti hänellä on siinä että evoluutikoista ihminen on vain kemiaa, joten ihmiselämä on tässä arvotonta.
1: Itse asiassa Torppa tekee tässä virheen. "Sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Täydellinen ihmisen kasvua aikuiseksi ohjaava perinnöllinen ohjelma (DNA) on olemassa hedelmöityshetkestä lähtien. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle biologisin syin." on argumenttina naturalistinen. Jos siis aikuisella on elämän arvo niin olisi sikiölläkin, tällä samalla logiikalla. Mutta en jatka tästä sen enempää, koska on syytä keskittyä siihen mikä Torpalla oli hyvin.
Olen toki käsitellyt tätä "vain kemiaa" -puolta aikaisemminkin. Se on siis argumenttina melko heikko. Asiaan ei tältä osin tarvitse palata. Otan sen kuitenkin tässä kohden esiin siltä kannalta että samanlaatuinen argumentti toimisi myös Intelligent Designin kohdalla. Intelligent Design kiistää ottavansa kantaa Suunnittelijan persoonaan tai tavoitteisiin. Jopa avaruusolennot ovat heille vaihtoehto. Tämä tarkoittaa sitä että ihminen otetaan metaforana. DNA sisältää informaatiota. Soluissa on solukoneita. Tämä latistaa ihmisen koneeksi. Ja tätä kautta mukaan tulee se, että jos ateistin kohdalla on sanottu että "Ateismi ei kuitenkaan velvoita ihmistä mihinkään, vaan Jokelan Pekan ateismi on ihan yhtä lailla ateismia kuin Suomen humanistiyhdistyksen puheenjohtajan ateismi." niin on sanottava että jos joku Intelligent Designin kannattaja rikkoo (lue tappaa) ihmisiä ja eläimiä, koska esineen särkeminen on pienempi rikos kuin biologisen eläimen tappaminen, niin tämä I.D. on aivan yhtä I.D. kuin joku Leisolan Matin I.D. Että jos evoluution mukaan olemme eläimiä niin I.D:n mukaan olemme koneita. Eli I.D. olisi vielä pahempi ongelma.
Tämä paljastaa sen että argumentti ei olekaan niin vakuuttava. On selvää että siinä on jotain oleellista. Mutta siinä on heikkouksia. Ensimmäinen huomio on tietysti se, että on huomioitava teistisen evoluution mahdollisuus. Evoluutiohan on oppi siitä miten ihminen on syntynyt. Ja jos Torppa nyt olisikin oikeassa siinä että kristitty ei voisi olla evolutionisti, niin maailmassa on muitakin teismin malleja. Ne ovat kenties harhaoppia ja kerettiläisyyttä, jos Torppa on oikeassa tässä asiassa. Mutta ne ovat teismiä. Ja siis ei-ateismia. Evoluutio ei siis sinällään opeta että olisimme "vain" kemiaa. Aivan samasta syystä kuin I.D. ei automaattisesti tarkoita että olisimme "vain" robotteja ja koneita.
Tämä puute onkin tarpeen. Sillä esitin Torpalle erään fundamentalistien kohtuu usein toistaman argumentin. Sen mukaan abortti olisi nimenomaan evoluutioteorian vastaista. Syynä oli se, että evolutionisti panostaa kelpoisuuteen. On fittnessiä haittaavaa tehdä abortti. Lisääntymään pääseviä jälkeläisiähän evolutionisti perimmiltään kaipaa. Ja jopa seksi on tässä vain välineenä sille fittnessille. Tämä kulma korostaa sitä että eugeniikka oli evoluutiolle ymmärrettävä suunta koska siinä jalostettiin rotua, ja luonnonvalinta sanoi että "might make it right". Ja että vahvat menestyvät. Abortti taas nähdään tämän antiteesinä. Ja suoraan sanoen tässä argumentissakin on jotain oleellisesti oikein. Päätelmä on koherentti ja siinä on selviä tosiasioita. Evoluution sisällöstäkin on ymmärretty jotain oikein.
Koska argumentti ei selvästi ole väärin, tästä seuraa perspektiivien pluralismi ; Torpan mukaan evoluutiossa abortti on automaattisesti hyvä ajatus ja sen vasta-argumentin mukaan se on huono. Molemmissa on jotain oleellista. Miksi meillä sitten on kaksi validia päätelmää joissa on kohtuu nieltäviä premissejä, mutta keskenään ristiriitaiset johtopäätökset?
Evoluutio ja tieteellinen moraalikäsitys.
Torpan perusongelmana on se, että hän nojaa liian vahvasti naïviin objektiiviseen moraaliin. (Ei, kaikki objektiivinen moraali ei ole naïvia. Minä vain en pysty ottamaan mitään niistä kovin vakavasti.) Hän ajattelee että jos elämä on perimmiltään redusoituvissa kemiaan, niin kombinaatioista viis. Ja että tästä seuraa jonkinlaatuinen suora päätelmä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä prosessissa mukaan livahtaa piilo-oletuksia. Melko vahvojakin. Kuten esimerkiksi vahva yhteys evoluution ja ateismin välillä. Ja muita vastaavia.
Tässä kohden on kuitenkin syytä muistuttaa vaihtoehdosta. Tähän hyvänä esimerkkinä on toinen ateisti-evolutionistejä dissaava hahmo, Ossi Ojutkangas. Hänellä on hassu fiksaatio aborttiin ja hän on kieltämättä varsin vajain argumentein mellakoiva crank. Mutta häntä on vaikeaa sovittaa mihinkään kohtaan dark triadia (narsismi, machiavellismi, sosiopatia) joten pidän häntäkin ihan hauskana kaverina. (Sellaisena jonka käytös selittynee osittain hänen aspergerin syndroomallaan.) Hän kuitenkin korostaa toista puolta. Sitä että ateismi olisi arvotyhjiössä. Abortti, joka on etiikkaa, olisi siis automaattisesti jotain jonka miettimisessä se ei olisi hyvä. Siinä missä Torppa on sitä mieltä että evoluutio määrää tiettyjä asioita jotka nähdään epäeettiseksi, Ojutkangas on sitä mieltä että naturalismin etiikka on arationaalista. "Newsflash: ihmisarvo on arvo - sitä ei voi todistaa tieteelliseksi oikeaksi." Tässä mielessä hänkään tuskin lähtisi selittämään että sikiöllä on ihmisarvo koska sikiönkehityksessä siihen liittyy vain atomeita. Koska Humen giljotiinin, is-ought -ongelman, vuoksi tosiasiat ja arvot ovat erillään.
Tämä onkin sitten vakavammin otettava asia. Sillä Ojutkangas nosti esiin sen miten Dawkins on todella twiitannut siitä että abortti on paitsi jotain jonka voi tehdä, niin myös jotain joka jossain tilanteessa tulisi tehdä. Down -sikiö olisi hänestä moraalitonta jättää abortoimatta. Ajatus on tietysti suututtanut monia ateistejakin. Esimerkiksi ateistien äänitorveksi kutsuttu P. Z. Myers on blogannut siitä miten hänestä on yhtä väärin sanoa että abortti on pakko kuin että sitä ei ollenkaan saisi tehdä. Kuitenkin Dawkins on sekä ateisti ja evoluutikko, joten hänen mielipiteensä jossain määrin selvästi kuuluu tähän genreen.
Ja syy tässä lienee suunnilleen siinä minkä takia Torppa voi olla erimielinen nimekkäiden ja taitavien kristittyjen, Robertsonin ja Craigin, kanssa. Syynä on se, että moraaliasioissa tulkinta syntyy yllättävän vahvasti temperamentin ja luonteen kautta. Eksegeettisten kysymysten - ja laajemmin moraaliasioissa ylipäänsä - tulokset riippuvat paljon tunnustettua enemmän siitä, millainen yksilö tulkinnan tekijä on ; Kusipää tuottaa kusipäistä teologiaa, paskiainen tuottaa paskiaisetiikkaa. Mutta kusipääkin on ihan oikea uskovainen ja paskiainen on maailmankuvassaan ja ilmaisussaan moralisti ; Kenties humanistiliiton ja koulusurmaajan yhteys, ja ID -aggroajan ja Leisolan yhteys onkin yllättävän oleellinen muistettava. (Itse olen kusipää, ja tätä kautta luultavasti tuotan kusipäistä etiikkaa. Mutta se sanoo että juuri näin olisi asian laita.)
1: Dawkinsista voi sanoa sen verran että hänen laustuntonsa oli sen laatuinen että mieleni teki postuloida jotain sen suuntaista että "olisi epäeettistä olla lyömättä tiilellä tiettyjä evoluutiotutkijoita aatetovereineen" mutta jätin asian sitten vähemmälle. Sillä Dawkinsin kusipääetiikka saattaa syntyä siitä tosiasiasta että hän on aikamoinen kusipää. "The Spectator" näyttää että hän on esimerkiksi rahastanut itsellään luoden omituisen henkilökultin jossa statusta ja piireihinpääsyä saa riihikuivalla rahalla. Itse olen ajatellut että uskonnoista kannattaa pysyä erossa ihan sen takia että päästäisiin eroon tuonlaatuisesta toiminnasta.
Toki Ojutkangaskaan ei ole asiassaan täysin rehellinen. Tai kovin hyvä argumenteissaan. Dawkinsin kohdalla hän puhuu hieman väärin. Hänen pitäisi tietää että Dawkinsin moraali ei vetoa mihinkään empiirisyyteen. Ojutkangas on siis värittänyt Dawkinsin "tieteellisestä maailmankuvasta" olkiukon jota hän pieksee. Tämä virhe on toki yleinen. Hänen pitäisi miettiä miten objektiivinen moraali menee ateismin kohdalla. Toki hänen tulisi huomata myös se, että tosiasiassa kaikella objektiivisella moraalilla on samat vaikeudet. Ja itse asiassa humen giljotiini ei koske vain luonnontieteellisiä kysymyksiä. Se koskee kaikkea olemassaoloa. Se iskee kyntensä myös siihen että "Jos Jumala ON olemassa niin tästä seuraa eettisesti että PITÄISI OLLA X" Tämä on sitä filosofian 101:tä jonka moni amatööri unohtaa teismi-innossaan. Ajatus siitä että humen giljotiini koskisi vain luonnontieteitä mutta ei teologiaa on raivostuttavan yleinen. (Vastaavia vertailukohtia ei toki tarvitse hakea kaukaa. Skientisminvastustajilla on erikoinen taipumus nojata filosofisiin konsepteihin joiden sisältö on heille hyvin vierasta.)
Lisäksi Ojutkankaankin on hyvä huomata että hän kohtelee humen giljotiinia kovemmin kuin on kenties tarpeen. Itse asiassa jopa Hume itse korosti että humen giljotiini on näyte epätäydellisyydestä eikä siitä että asia kannattaa suoraan heittää roskiin. Hän rinnasti sen induktion onglemaan. Joka heikentää tieteen tulosten kaikkitietävyyttä ja absoluuttisuutta, mutta ei lopeta sitä että tiede on kelpo väline. Tämä mielessäpitäen voitaisiin sanoa että Dawkinsista eroavia moraalikäsityksiä löytyy muilta ateisteilta. Ja he eivät ole niin auttamattoman väärässä kuin joku tampiompi kaveri voisi "newsflashata".
Sam Harris on rakentanut "Moraalisessa maisemassaan" moraalimallin joka perustuu siihen että hän määrittelee objektiivisen moraalin ihmisen lajinmukaiseksi käytökseksi, jossa korostetaan pitkämielisyyttä, eli sitä että ei seurata spontaaneja tuntemuksia ja impulsseja vaan epikurolaisuuden tapaan tähdätään pitkälle tähtäimelle. Hänen mallissaan on toki niitä ongelmia joita teologiassakin on objektiivisen moraalin kohdalla. Eli taustaoletuksia on. Mutta Harrisin mallin kunniaksi on sanottava että JOS etiikka on hänen määrittelemäänsä ihmisten lajinmukaista käyttäytymistä ja sitä minkälaisia kokemuksia ne pitkässä aikajänteessä suuressa ihmisjoukossa herättävät, niin etiikka muuttuu empiirisesti lähestyttäväksi. Se on toki kuivaa, hieman kuin lähestyisi estetiikkaa kultaisen leikkauksen tai matalan Kolmogorov -kompleksisuuden kautta. Mutta se on mahdollista. Ja jos näin on, niin tiede voi selittää ja määrittää mikä on oikein ja mikä väärin. Is-ought -oletus toki tehdään moraalin luonteen määrittelemisen kohdalla. Mutta se ei ole yhtään vähäisempää teologien kohdalla.
Teismin kohdalla onkin hupaisaa heittää väliin vaikka pieni vitsi. (Hikipedia, luokka:synnit) "Uskonnoissa tunnetaan synnit. Ateisteilla ei ole syntiä koska heillä ei ole minkäänlaista moraalia. Jumala on hyvyys. Ylijumala on ylihyvyys. Ilman Jumalaa on vaikeaa päättää mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ja siksi tulee arvotyhjiö. Siksi on hyvä palvoa Jupiteria ja miettiä mitä Jupiter tekisi. Sitten sitä osaa toimia oikein ja moraalisesti. Jahdata neitsyitä höyhenpuvussa. Ampua tyyppejä salamalla. Pitää hirveitä bakkanaaleja ja jahdata lisää neitsyitä. Ilman Jupiteria sitä vain oltaisiin ateisteja ja ryvettäisiin synnissä." Maailma ei ole niin yksinkertainen. Teismi ei itsessään takaa moraalin absoluuttiutta tai osuvuutta. Tai edes takaa että käytös muuttuu mihinkään. Jupiterinpalvojan synnissä rypeminen ei muutakaan toimintasisältöään vaan ainoastaan määritteitään. Ja tätä kautta Jumalan olemassaolon lisäksi mukana livautetaan itse asiassa kaikkea muutakin. Eettiset dogmit ovatkin lähinnä mielipiteitä jotka on delegoitu Jumalalle.
Loppukaneetti
Mutta näkisin kuitenkin että tästä huolimatta Ojutkankaallakin on jotain vakavaa opetettavaa meistä jokaiselle. Virheistä huolimatta hän oli kenties hyvin oikeilla jäljillä korostaessaan intelligentsian ylikorostamista Dawkinsin kohdalla. Nimittäin on pakko huomioida se, että valtaosa ihmisistä on aivan saatanan tyhmiä. Keskivertoihmisen tapaamisen jälkeen ei voi kuin puistella päätä. Ja muistaa että puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. (Sen jälkeen ei tarvitse kuin muistaa kenties sekin, että jos parametrit vain valitaan - monen mahdollisen vaihtoehdon joukosta - oikein, jokainen meistä saadaan sinne keskiverron väärälle puolelle.) Ja is-ought ja muut vastaavat mallit ovat selkeästi liian vaikeita hyvin monelle. Niiden toimintarajoja ei mietitä. Ihmiset tekevät koko ajan ja säännönmukaisesti huonoa filosofiaa. Jokainen meistä tekee joskus huonoa filosofiaa. Ja tämä ei voi olla vaikuttamatta etiikkaan.
Luonne ja maailmankuva määrittää syntyvää etiikkaa hyvinkin vahvasti. (Riittää kun katsoo sitä että evoluutikkoateistien vastustaminen yhdistää Ojutkangasta ja Torppaa. Ja miten erilaisia heidän moraalimaailmansa ovat keskenään, toisiinsa verraten. Yhteinen vihollinen ei merkitse kaikkea!) Ja moraalin kohdalla on huomattava, että moni näkee eettisyydelle eri portaita. Joista osat ovat kognitiivisesti rasittavampia ja vaativampia kuin toiset. Teismin kohdalla on hyvä muistaa että Jumala on latteimmillaan "taivaallinen kyylä" jota totellaan auktoriteettina. Fiksummat ihmiset pitävät tämänlaisia Jumalia jonain joka ei ole sofistikoitunutta teologiaa. Ja jonkalaatuisiin Dawkins ja kumppanit puuttuvat liikaakin. Ja valittavat miten helppoa tälläisiä on kumota. Mutta samalla on helppoa huomata että vaikka tämänlaisen Jumalan tottelussa on vakavia moraalieettisiä ongelmia ja auktoriteettiin vetoaminen ei missään tapauksessa muutu validiksi argumentiksi vain siksi että vedotaan seurauksiin (kuten helvettiin). Niin siltikin tampiot ihmiset eivät mieti tämänlaisia asioita. Ne ovat liian hienoja ja vaikeita heille. Joten he eivät välitä niistä.
Ja tässä mielessä ateismin ongelma onkin juuri siinä että se ei kykene tarjoamaan helppoa etiikkaa idiooteille. Ja se on kenties sen suurin heikkous, ei filosofisesti vaan ihan ideologian käytännöllisyyden kannalta. Ihan siksi että suurin osa ihmisistä on saatanan tyhmiä. Jollain toisenlaisella fiksuusrakenteella ongelmaa ei kenties ole. Mutta tällä on mentävä. Ideologia joka ei toimi ihmisillä, ei ole hyvä. Dawkins voi luoda omia mielipiteitään, mutta ne muuttuvat helposti henkilökultin tottelemiksi dogmeiksi. Tämä toki sotii Dawkinsin individualistisen etiikan kissojenpaimentamisnäkemyksiä vastaan. Mutta seuraajien huonotasoinen järjenjuoksu takaa että tällä ei ole suurtakaan merkitystä. (Eikä Dawkinskaan puutu asiaan jos saa sivutuotteena lompakontäytettä.)
Tämänlaiset erot ovat odotettavia ihan sen takia että etiikka on aina jonkinlaista asenteen ja kokemusten ja maailmankuvan yhdistämistä tosiasioihin. Etiikalla on aina empiirisesti havaittava sovellus ja se perustellaan ainakin osittain empiirisesti havaittavilla seikoilla, kuten odotetuilla syy-seurauksilla. Mutta etiikan kohdalla ongelmana on se, että riippumatta siitä onko etiikka perimmiltään objektiivista vai ei, niin tässä kohden ihmisen tiedoissa on liikaa epävarmuustekijöitä. Ja näin jopa Raamatun todeksi hyväksymisellä päästään aika lyhyelle. - Ja kääntäen Raamatusta luopuminen ei poista epäeettisyyttä ja kusipäisyyttä. - Sillä perimmiltään ihminen tekee etiikkaansa oman persoonallisuutensa mukaan. Etiikka tavallaan ilmenee meidän asennevammojemme kautta.
Siksi on kenties oleellista huomata, että
1: Kristitty joka esittää että ateistilla ei väistämättä olisi moraalia tekee selvän virheen. Ongelmat eivät ole sen kummallisempia kuin teisteilläkään. Filosofisesti. Karkeasti sanoen voisi esittää että ateistit puhuvat moraalista ja uskovaiset synnistä. Se, että kristinusko ja muut uskonnot pitävät syntiä ja moraalia samana on vain hyvin kapeastimääritelty - ja moraali filosofian kannalta perimmiltään melko mielivaltainen - väite. Ja itse asiassa kaikki ateismin moraalittomuuteen tuomitsevat harjoittavatkin jotain jossa he puhuvat siitä miten ateisteilla ei ole syntiä. (Jopa silloin kun synnin sijaan puhutaan substituuttiversioista sanoista etiikka tai moraali.) No ei heillä olekaan syntiä. Mutta kysymys onkin moraalista. Ja on filosofisesti aika omituista vaatia että ateistit määrittäisivät moraalinsa kristittyjen ehdoilla mutta kristittyjen ehtoja ei sitten saisi määrittää ateistien toimesta miten mielitään.
2: Ja kun tätä kaikkea käsitejahkailua katsoo, voi samalla tiedostaa sen miten harva jaksaa tämänlaiseen tuhraamiseen uhrata aikaa. Ja tämä tuhraamisen puute johtaa siihen että kenties teismin eettisyyskannassa on jotain järkeä. Tämä ei synny sillä klassisella tavalla jossa teistit olisivat älykkäitä, koherentteja ja johdonmukaisia. Uskonnon moraaliarvoissa suurin voima on siinä että uskovaiset, kuten monet muutkin ihmiset, ovat saatanan tyhmiä ja epäfilosofisia ja ennen kaikkea älyllisesti laiskoja. Ja juuri siksi he tottelevat naurettavaa taikamiestä paremmin kuin ryhtyisivät saivartelemaan moraalifilosofialla syvemmin. Pinnallinen moraalifilosofian osaaminen kun johtaa vain kaiken suhteellisuuteen. Joka tavallaan syö moraalista sen ytimen.
3: Mutta kenties kaikista merkittävintä olisi kuitenkin iskeä suoraan asennevammoihin. Sillä jos inhimillisen toiminnan tasolla tarkasteltava moraali syntyy ja määrittyy jostain niin niistä. Siksi olisi kenties rapsutettava joskus hieman Ojutkangasta ja Torppaa. Vaikka he ovatkin kenties intellektuellilla tasolla ihan saatanan pihalla.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Militanttien ateistien kritiikin kulttuuri
"Sarastus" -lehdessä oli käännös Matt Parrottin artikkelista. Sen mukaan maailma on internetin myötä tullut joksikin jossa perinteinen valta ei merkitse. "Internet on eräänlainen diskursiivisen vapaaottelun turnaus, jossa erilaiset ajattelutavat asetetaan vastakkain ilman todellisen maailman sääntöjä, rajoitteita tai tabuja. Internet on paikka, jossa diskursiiviset kuplat puhkaistaan." Ja että kreationistit häviävät tämän vuoksi. "Niinä harvoina kertoina kun kreationistit alkavat väitellä maailmankatsomuksestaan blogien kommenttiosastoilla, forumeilla, Redditissä, 4chanissa tai 4chonissa, he huomaavat pian olevansa keskellä erimielisten tsunamia ja vertaisarvioidun tieteellisen todistusaineiston painon kasautuvan heidän päälleen." Ja ilmiselvä voitto tekee ateisteista ylpeitä "Käytin kreationismin diskursiivista kuplaa esimerkkinä siksi, että internet-ateistit tuntevat sen ja nauttivat suunnattomasti sen solvaamisesta ja pilkkaamisesta. He pitävät itseään älyllisesti ylivertaisina kreationisteihin verrattuna – loogisina, järjellisinä, tieteellisinä ja kyvykkäinä uhmaamaan dogmeja ja tabuja."
Ajatus on varmasti sinänsä relevantti, että kreationistit todellakin häviävät ilmiselvästi. Ja tällä on varmasti vaikutusta siihen miten uskonto nähdään. Mutta en korostaisi tässä sitä miten kreationistit (muka) harvoin alkavat metelöimään. (Hiljaisuus on tullut lähinnä koko ilmiön marginalisoitumisen vuoksi.) Se on enemmän sitä että asialliset uskovaiset eivät näyttäydy argumentteineen ja siksi mielikuva uskonnoista syntyy kaikista tyhmimpien kautta.
Parrott ottaa kuitenkin esille jotain muuta. Hän korostaa sitä miksi hän on "skeptikko" eikä "ateisti". "Pidin enemmän termistä ”skeptikko”, koska se etäännytti minut niistä mielleyhtymistä, joita sanaan ”ateismi” liittyy: sekulaari humanismi, radikaali tasa-arvoajattelu, militantti monikulttuurisuus, demokraattipuolueen äänestäminen jne. Vaikken missään tapauksessa ole synnynnäinen uusoikeistolainen, olen aina ollut liiaksi skeptikko ollakseni kunnon ”internet-ateisti.” Internet-ateismin alakulttuuriin ja liikkeeseen osallistuminen vaatii enemmän uskoa tiettyihin asioihin kuin jotkin uskonnot."
Hän esittää että kreationismi on hyvä analogia jollekin jota hän kutsuu "akateemisiksi ateisteiksi" ja "militanteiksi ateisteiksi". Sillä kreationismissa on siinäkin kyse ajatuskuplasta "Kreationismin diskursiivisen kuplan kalvo päästää sisäänsä vain ajatuksia, jotka käyvät yhteen Mooseksen Kirjan kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Totuudenmukaisuus on tyystin sivuseikka. Kyseessä on maailmankatsomus, johon tosiseikkojen täytyy sopia, muuten tosiseikat eivät ole tervetulleita. Kreationismi elää pittoreskien kyläkirkkojen suojatussa maailmassa, ja kymmenien miljoonien noissa kirkoissa käyvien vanhojen rouvien sydämissä ja mielissä. Ne ovat kreationismin turva-alueita, joissa kreationismi on suojassa kaikilta haasteilta." Ja siksi internet on hyvä. Mutta ateistit ovat todellakin samanlaisia "akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja."
Hän määrittelee että missä akateemisen ateismin rajat menevät. "Diskursiivisen kuplansa ulkopuolella sijaitsevassa pelottavassa ja kielletyssä maailmassa... Rotujen välillä on suuria älykkyyseroja. Valkoiset ovat Yhdysvaltojen ainoa rodullinen ryhmä, johon kohdistetaan laajamittaista ja systemaattista rodullista syrjintää. Vankiloissa on enemmän mustia, koska mustat tekevät enemmän rikoksia. Juutalaiset hallitsevat Hollywoodia, Wall Streetia ja ulkopolitiikkaamme. Naiset saavat vähemmän palkkaa koska he tekevät vähemmän töitä. Patriarkaalisuus saa yhteisöt kukoistamaan siinä missä feminismi raunioittaa ne. Jos omaksuu minkä tahansa näistä täysin järkeenkäyvistä näkemyksistä, joutuu ulos ”valtavirran” akateemisesta maailmasta ja heidän blogosfääristään." Parrottin ajatuksessa on rippunen järkeä. Ateismin sisältö on itse asiassa hyvin suuressa määrin syntynyt vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli oikeisto on muokannut sitä että kun on erimielinen yhdessä asiassa niin sitten on oltava erimielinen myös muissa ajatuksissa. Ja tällä on luonnollisesti samat seuraukset ja riskit kuin millä tahansa echo chamberilla. (Eli sellaisella ideologiakuplalla josta Parrott puhuu.)
Mutta järki on yllättävän pientä. Parrottin mielikuvissa näyttää olevan jonkinlainen yleinen ateismin niputtuminen. Ja itse asiassa kaikki hänen nostamansa esitykset ovat jotain jotka ovat jotain jossa nykyateismissa ei ole yhteistä pohjaa. Ja juuri tämä pitäisi olla jos ateismissa olisi kysymys echo chamberiutumisesta. Parrottin ajatus paljastuu melko ontoksi jos tajuaa mitä tapahtui kun kävi ns. elevatorgate. Se jakoi skeptikot selvästi kahtia. Ja kahtiajaon kohta oli juuri liberaalin feminismin kohdalla. Ja kuten aiemmin tulin viitanneeksi, hyvin moni on jopa tulkinnut elevatorgatea juuri päinvastoin kuin Parrott. Että uusateistit koostuisivat miehistä jotka olisivat kaiken päälle sovinisteja.
Luultavasti Parrott onkin sekoittanut sen, että hän kohtaa kovaa kritiikkiä siihen että tässä olisi jokin jossa tiimi on yhteisvoimin häntä vastaan. Kokemus on ymmärrettävä. Sillä elevatorgaten ympärillä vellonut keskustelu kaikkine sovinismin ja evoluutiopsykologian kulmineen on ollut liioitellun raivoisaa. Itse taas olen jopa huomaavinani että jos katsotaan Parrottin listaa, niin valtaosa tietämistäni ateisteista on erimielinen vähintään yhden hänen listansa asian kanssa. ; Itse asiassa olen hieman huvittunut siitä että Parrott kutsuu militantiksi ateisteja jotka muistuttavat postmoderneja "vanhoja ateisteja". Sartre -tyyliset eksistentialistit ovat olleet juuri niitä jotka ovat hyökänneet ateismia vastaan.
1: Näenkin Parrottin väitteen vähintään yhtä omituisena kuin kannanotot siitä että esim. minä olisin jotenkin fatwaenvyssä enkä moittisi islamia koska tiedän että kristityt ovat niin ystävällisiä. Ihan vain sen takia että olen sekä moittinut islamia että saanut tappouhkauksia ja vastaavia ainoastaan kristityiltä. Joka muuttaa kaiken vähintään omituiseksi. Koska en selvästi vaikene. Ja jos pelko olisi se joka vaientaisi minut, niin minun pitäisi olla vankkumaton islamkriitikko.
2: Olen tosin hieman ihmeissäni miten Parrott mainitsee kreationistit, mutta unohtaa mainita että evoluutiokeskustelussa esiin nousee se, miten ateistit liitetään eugeniikkaan ja korostetaan että eugeniikka on darwinismin soveltamista käytännössä. Ja tässä keskustelussa evoluutiossa nousee usein esiin se mikä ero on evoluutiopsykologialla (Kurzban), sosiobiologialla (Wilson) ja sosiaalidarwinismilla (Spencer). Kaikki kolme asiaa ovat hieman erilaisia. Ja evoluutiopsykologia ja sosiobiologia ovat vielä erityisen kaukana sosiaalidarwinismista. Ihmettelen miksi näissä keskusteluissa ei ole Parrottin mieleen putkahtanut sitä että selvästi älykkyyden perinnöllisyyskin otetaan huomioon vaihtoehtona.
Psychology Today -artikkeli jakaakin tässä mielessä ateisteja erilaisiin luokkiin. Otsikko "atheist vs. atheist" muistuttaa että asenteissa ateismiin on paljonkin eroja. Itse voisin ottaa esille vaikka ateistien sisäistä väittelyä. Ja ihmetellä sitä että keheen kriitikko kohdistaa sanomisensa sanoessaan "This is, unfortunately, a pretty standard parroting of misogynistic thought." jos ateistit ovat tässä kohden keskustelukuplassa jossa asioista ei väännetä.
Itse asiassa sanoisin että monet Parrottin huomiot eivät itse asiassa kuvaa jotain jossa ateistit olisivat vaienneet keskustleukuplaan vaan jotain jossa he repivät toisensa kurkut auki pienimmästäkin vähänkin ärsyttävästä provokaatiosta (kuten minusta). Jos kuplien läpimeneminen olisi hyvä asia, ateismi olisi nykyään tältä osin täydellinen antikupla. ; Esimerkiksi Suomessa uusateisteissa on ollut näkyvissäkin paikoissa Jaakko Walleniuksen tapaisia avoimesti oikeistoon painottuneita tyyppejä. Jussi K. Niemelä on ollut mukana haastamassa feminismiä kirjoittamalla evoluutiopsykologiaa puolustavan "Keisarinnan uudet vaatteet" -teoksen. Ja tältä osin Suomi ei edusta mitenkään poikkeuksellista ateismin suuntausta.
1: Ja päin vastoin, Jussi K. Niemelää esimerkiksi voi moittia siitä miten hän on siirtänyt USA:sta asioita 1:1 suoraan maahamme muuttamatta juuri mitään välillä. Tämä on johtanut tiettyihin asioihin jotka eivät oikein tunnu osuvan maamme uskovaisiin. Ne kun on sovitettu USA:n vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin. Suomi on tässä hyvinkin samanlainen muun maailman kanssa.
ähdäkseni se lähinnä paljastaa että miksi niitä echo chambereita on ylipäätään kenelläkään. Sellaisen ulkopuolella, etenkin tilanteessa jossa perinteisiä rajoitteita ei ole, meno on hyvin häijyä. Itse asiassa vihjaan että vaikka Parrottkin puhuu mielellään avoimesta keskustelusta jossa kaikki asiat haastetaan, niin tosiasiassa hänen reaktionsa kertoo siitä että hänen hermonsa eivät kestä ateistien sisältä tulevaa riitelyä. Ja yhdistää oman ja esittämiensä näkemysten kohtaaman kritisoimisen joksikin jossa tämän asian täytyy olla ateistien ideologinen kupla, tabu josta ei saa puhua lainkaan.
Eli hän kaipaisi vähemmän kriittistä menoa. Jos kritiikin kohteeksi joutunut syyttää iteään vainotuksi tulemiseksi, niin tästä juuri syntyy rinnastus kreationisteihin. Eli Parrott tavallaan menee marttyyrinviittaa hartioilleen käärimään siksi että ei kestä sitä että hänen kanssaan myös ollaan erimielisiä sen sijaan että hänen oikeassaoloaan pidettäisiin ilmiselvänä. (Itsekin toki jaan monia näkemyksiä Parrottin kanssa, mikä ei kenties ole tätä blogia pidempään seuranneille mikään yllätys.) Mutta samalla. Kun muistaa minkälaista menoa internetissä on, niin voiko häntä tästä echo chamberiuden kaipaamisesta oikeastaan syyttää.
Ajatus on varmasti sinänsä relevantti, että kreationistit todellakin häviävät ilmiselvästi. Ja tällä on varmasti vaikutusta siihen miten uskonto nähdään. Mutta en korostaisi tässä sitä miten kreationistit (muka) harvoin alkavat metelöimään. (Hiljaisuus on tullut lähinnä koko ilmiön marginalisoitumisen vuoksi.) Se on enemmän sitä että asialliset uskovaiset eivät näyttäydy argumentteineen ja siksi mielikuva uskonnoista syntyy kaikista tyhmimpien kautta.
Parrott ottaa kuitenkin esille jotain muuta. Hän korostaa sitä miksi hän on "skeptikko" eikä "ateisti". "Pidin enemmän termistä ”skeptikko”, koska se etäännytti minut niistä mielleyhtymistä, joita sanaan ”ateismi” liittyy: sekulaari humanismi, radikaali tasa-arvoajattelu, militantti monikulttuurisuus, demokraattipuolueen äänestäminen jne. Vaikken missään tapauksessa ole synnynnäinen uusoikeistolainen, olen aina ollut liiaksi skeptikko ollakseni kunnon ”internet-ateisti.” Internet-ateismin alakulttuuriin ja liikkeeseen osallistuminen vaatii enemmän uskoa tiettyihin asioihin kuin jotkin uskonnot."
Hän esittää että kreationismi on hyvä analogia jollekin jota hän kutsuu "akateemisiksi ateisteiksi" ja "militanteiksi ateisteiksi". Sillä kreationismissa on siinäkin kyse ajatuskuplasta "Kreationismin diskursiivisen kuplan kalvo päästää sisäänsä vain ajatuksia, jotka käyvät yhteen Mooseksen Kirjan kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Totuudenmukaisuus on tyystin sivuseikka. Kyseessä on maailmankatsomus, johon tosiseikkojen täytyy sopia, muuten tosiseikat eivät ole tervetulleita. Kreationismi elää pittoreskien kyläkirkkojen suojatussa maailmassa, ja kymmenien miljoonien noissa kirkoissa käyvien vanhojen rouvien sydämissä ja mielissä. Ne ovat kreationismin turva-alueita, joissa kreationismi on suojassa kaikilta haasteilta." Ja siksi internet on hyvä. Mutta ateistit ovat todellakin samanlaisia "akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja."
Hän määrittelee että missä akateemisen ateismin rajat menevät. "Diskursiivisen kuplansa ulkopuolella sijaitsevassa pelottavassa ja kielletyssä maailmassa... Rotujen välillä on suuria älykkyyseroja. Valkoiset ovat Yhdysvaltojen ainoa rodullinen ryhmä, johon kohdistetaan laajamittaista ja systemaattista rodullista syrjintää. Vankiloissa on enemmän mustia, koska mustat tekevät enemmän rikoksia. Juutalaiset hallitsevat Hollywoodia, Wall Streetia ja ulkopolitiikkaamme. Naiset saavat vähemmän palkkaa koska he tekevät vähemmän töitä. Patriarkaalisuus saa yhteisöt kukoistamaan siinä missä feminismi raunioittaa ne. Jos omaksuu minkä tahansa näistä täysin järkeenkäyvistä näkemyksistä, joutuu ulos ”valtavirran” akateemisesta maailmasta ja heidän blogosfääristään." Parrottin ajatuksessa on rippunen järkeä. Ateismin sisältö on itse asiassa hyvin suuressa määrin syntynyt vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli oikeisto on muokannut sitä että kun on erimielinen yhdessä asiassa niin sitten on oltava erimielinen myös muissa ajatuksissa. Ja tällä on luonnollisesti samat seuraukset ja riskit kuin millä tahansa echo chamberilla. (Eli sellaisella ideologiakuplalla josta Parrott puhuu.)
Mutta järki on yllättävän pientä. Parrottin mielikuvissa näyttää olevan jonkinlainen yleinen ateismin niputtuminen. Ja itse asiassa kaikki hänen nostamansa esitykset ovat jotain jotka ovat jotain jossa nykyateismissa ei ole yhteistä pohjaa. Ja juuri tämä pitäisi olla jos ateismissa olisi kysymys echo chamberiutumisesta. Parrottin ajatus paljastuu melko ontoksi jos tajuaa mitä tapahtui kun kävi ns. elevatorgate. Se jakoi skeptikot selvästi kahtia. Ja kahtiajaon kohta oli juuri liberaalin feminismin kohdalla. Ja kuten aiemmin tulin viitanneeksi, hyvin moni on jopa tulkinnut elevatorgatea juuri päinvastoin kuin Parrott. Että uusateistit koostuisivat miehistä jotka olisivat kaiken päälle sovinisteja.
Luultavasti Parrott onkin sekoittanut sen, että hän kohtaa kovaa kritiikkiä siihen että tässä olisi jokin jossa tiimi on yhteisvoimin häntä vastaan. Kokemus on ymmärrettävä. Sillä elevatorgaten ympärillä vellonut keskustelu kaikkine sovinismin ja evoluutiopsykologian kulmineen on ollut liioitellun raivoisaa. Itse taas olen jopa huomaavinani että jos katsotaan Parrottin listaa, niin valtaosa tietämistäni ateisteista on erimielinen vähintään yhden hänen listansa asian kanssa. ; Itse asiassa olen hieman huvittunut siitä että Parrott kutsuu militantiksi ateisteja jotka muistuttavat postmoderneja "vanhoja ateisteja". Sartre -tyyliset eksistentialistit ovat olleet juuri niitä jotka ovat hyökänneet ateismia vastaan.
1: Näenkin Parrottin väitteen vähintään yhtä omituisena kuin kannanotot siitä että esim. minä olisin jotenkin fatwaenvyssä enkä moittisi islamia koska tiedän että kristityt ovat niin ystävällisiä. Ihan vain sen takia että olen sekä moittinut islamia että saanut tappouhkauksia ja vastaavia ainoastaan kristityiltä. Joka muuttaa kaiken vähintään omituiseksi. Koska en selvästi vaikene. Ja jos pelko olisi se joka vaientaisi minut, niin minun pitäisi olla vankkumaton islamkriitikko.
2: Olen tosin hieman ihmeissäni miten Parrott mainitsee kreationistit, mutta unohtaa mainita että evoluutiokeskustelussa esiin nousee se, miten ateistit liitetään eugeniikkaan ja korostetaan että eugeniikka on darwinismin soveltamista käytännössä. Ja tässä keskustelussa evoluutiossa nousee usein esiin se mikä ero on evoluutiopsykologialla (Kurzban), sosiobiologialla (Wilson) ja sosiaalidarwinismilla (Spencer). Kaikki kolme asiaa ovat hieman erilaisia. Ja evoluutiopsykologia ja sosiobiologia ovat vielä erityisen kaukana sosiaalidarwinismista. Ihmettelen miksi näissä keskusteluissa ei ole Parrottin mieleen putkahtanut sitä että selvästi älykkyyden perinnöllisyyskin otetaan huomioon vaihtoehtona.
Psychology Today -artikkeli jakaakin tässä mielessä ateisteja erilaisiin luokkiin. Otsikko "atheist vs. atheist" muistuttaa että asenteissa ateismiin on paljonkin eroja. Itse voisin ottaa esille vaikka ateistien sisäistä väittelyä. Ja ihmetellä sitä että keheen kriitikko kohdistaa sanomisensa sanoessaan "This is, unfortunately, a pretty standard parroting of misogynistic thought." jos ateistit ovat tässä kohden keskustelukuplassa jossa asioista ei väännetä.
Itse asiassa sanoisin että monet Parrottin huomiot eivät itse asiassa kuvaa jotain jossa ateistit olisivat vaienneet keskustleukuplaan vaan jotain jossa he repivät toisensa kurkut auki pienimmästäkin vähänkin ärsyttävästä provokaatiosta (kuten minusta). Jos kuplien läpimeneminen olisi hyvä asia, ateismi olisi nykyään tältä osin täydellinen antikupla. ; Esimerkiksi Suomessa uusateisteissa on ollut näkyvissäkin paikoissa Jaakko Walleniuksen tapaisia avoimesti oikeistoon painottuneita tyyppejä. Jussi K. Niemelä on ollut mukana haastamassa feminismiä kirjoittamalla evoluutiopsykologiaa puolustavan "Keisarinnan uudet vaatteet" -teoksen. Ja tältä osin Suomi ei edusta mitenkään poikkeuksellista ateismin suuntausta.
1: Ja päin vastoin, Jussi K. Niemelää esimerkiksi voi moittia siitä miten hän on siirtänyt USA:sta asioita 1:1 suoraan maahamme muuttamatta juuri mitään välillä. Tämä on johtanut tiettyihin asioihin jotka eivät oikein tunnu osuvan maamme uskovaisiin. Ne kun on sovitettu USA:n vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin. Suomi on tässä hyvinkin samanlainen muun maailman kanssa.
ähdäkseni se lähinnä paljastaa että miksi niitä echo chambereita on ylipäätään kenelläkään. Sellaisen ulkopuolella, etenkin tilanteessa jossa perinteisiä rajoitteita ei ole, meno on hyvin häijyä. Itse asiassa vihjaan että vaikka Parrottkin puhuu mielellään avoimesta keskustelusta jossa kaikki asiat haastetaan, niin tosiasiassa hänen reaktionsa kertoo siitä että hänen hermonsa eivät kestä ateistien sisältä tulevaa riitelyä. Ja yhdistää oman ja esittämiensä näkemysten kohtaaman kritisoimisen joksikin jossa tämän asian täytyy olla ateistien ideologinen kupla, tabu josta ei saa puhua lainkaan.
Eli hän kaipaisi vähemmän kriittistä menoa. Jos kritiikin kohteeksi joutunut syyttää iteään vainotuksi tulemiseksi, niin tästä juuri syntyy rinnastus kreationisteihin. Eli Parrott tavallaan menee marttyyrinviittaa hartioilleen käärimään siksi että ei kestä sitä että hänen kanssaan myös ollaan erimielisiä sen sijaan että hänen oikeassaoloaan pidettäisiin ilmiselvänä. (Itsekin toki jaan monia näkemyksiä Parrottin kanssa, mikä ei kenties ole tätä blogia pidempään seuranneille mikään yllätys.) Mutta samalla. Kun muistaa minkälaista menoa internetissä on, niin voiko häntä tästä echo chamberiuden kaipaamisesta oikeastaan syyttää.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Tyhmyys joka kumpuaa ahkeruudesta ja älykkyydestä
"Joskus ajatellaan, että tieteilijät löytävät oikeat maailmaa kuvaavat mallit vain nerokkaan älynsä avulla. Todellisuudessa luonnontieteilijät pitää kaidalla tiellä ennen kaikkea mallien vertaaminen havaintoihin: jos malli ei vastaa havaintoja, se on väärin." ... "Taloustieteen kohdalla toimitaan toisin."
(Syksy Räsänen, "Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin", Helsingin Sanomat, 5.5. 2014)
Eräs lukiokaverini on nero. Usein tämänlaisia arvioita heitetään hyvin kevein perustein. Mutta hänellä oli asiasta näyttönä esimerkiksi Mensan jäsenkortti. Hänen älykkyysosamääränsä on mitatusti karmaisevan suuri. Ja jos joku selittää että älykkyys ei vaikuta elämään, hän on väärässä. Toinen piirre joka tässä ihmisessä on mainittava on silminnähtävä ahkeruus. Tämänlaisilla eväillä voisi olettaa syntyvän suuria. Ja tavallaan syntyikin. Hyvin moni ihminen on kuullut lukiokaveristani. Hän on tunnetuin anonyymisti wikipedian puolella, nimimerkillä "Asterix*". (Kertoisin mielelläni hänen nimensä, mutta olen luvannut että en.) Ja kyllä. Se Asterix*. Hän on näitä henkilöitä joiden esiintuominen tuo useimmille mieleen jotain sellaista millä keinoin hikipedia hänet esittelee : "Asterix* on näiden seikkailujen sankari, ovela, valikoivan terävä-älyinen pikku soturi. Kaikki vaaralliset muokkaussodat ja henkilökohtaiset hyökkäykset uskotaan (l)empimättä hänelle. Asterix* saa yli-inhimillisen jääräpäisyytensä taikajuomasta, jota valmistaa tietäjä Svekofobix." Hän demonstroi sitä miten usein tyhmyydellä ja älykkyydellä viitataan muuhun kuin kognitiivisiin ongelmanratkaisu kykyihin. "Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja" esimerkiksi kertookin aivan suoraan että suomen kielen sanoissa "tuhma" ja "tyhmä" ovat yhtä. Tuhmuus on nähty yhtenä tyhmyyden lajina ja tyhmyys liittyy myös sosiaaliseen miellyttävyyteen. Asterix* on eittämättä tuhma, mutta tyhmä hän ei nimenomaan ole.
Valistusaikana uskottiin että älykäs ja informoitu olisi sama kuin taitava. Älykkyys nähtiin tässä mielessä paljon konkreettisemmin kuin miten sitä nykyään lähestytään. Nykyään se, mikä opitaan on jotain hieman muuta. Itsekin olen, osittain juuri Asterix*in minulle konkreettisesti ja läheltä demonstroimana, korostanut sitä että internetin pseudotiedecrankit eivät yleensä ole tyhmiä. Ja laiskoja he nimenomaan eivät ole. Obsessio on heillä yksi oleellisimmista ahkeruuden taustamoottoreista.
Tämä on näitä asioita joita ei nykyään suositella ääneensanottavaksi. Sillä vapaa markkinatalous perustuu laajasti filosofisen oikeutuksensa varassa. Ja tämän oikeutuksen ytimessä on ajatus ihmisestä joka ostaa strategisesti ja tekee viisaita ostopäätöksiä. Samoin demokratia näyttää useiden mielessä nojaavan siihen perusprinsiippiin että "kyllä kansa tietää". Jokainen tietysti korostaa ajattelevansa itse, ja toisinajattelius on jotain niin hienoa että se kelpaa jopa äärikonservatiiveille kreationistikristityille identiteetin kilveksi ja sitä mainostavaksi titteliksi. Sapere aude! -ajattelussa on toki paljon hyvää. Mutta silti. Asterix*.
Tähän liittyen onkin tehty itse asiassa yllättävän oleellinen alustus "Takkiraudan" suosimaan von Mansteinin nelikenttään. (Kieltäydyn kutsumasta nelikenttiä "matriiseiksi". Ne pitävät sisällään kaksi jakolinjaa, ja käytännössä ainut sitä yksinkertaisempi rakenne on dikotomia. Ja dikotomiat ovat hyvin usein perseestä. Matriisi -sana tuo liian sofistikoituneen hengen koko konseptiin. Vaikka teknisesti ruudukko kun ruudukko onkin matemaattisessa mielessä matriisi.)
Luokitus on alun perin suunnattu siihen miten upseerien voimavarat tulisi suunnata. Luokituksen perushenkenä on se, että on katsottava onko ihminen ahkera vai laiska, ja onko hän tyhmä vai älykäs. Älykkäät ja ahkerat piti laittaa keskijohtoon. Ahkerat ja tyhmät olivat pahin ongelma ja heidät piti potkia pois. Tyhmät ja laiskat laitettiin sekundaarisiin tehtäviin jonnekin syrjään. Ja laiskat ja älykkäät laitettiin parhaisiin upseerinpesteihin. ; Tämä on varmasti armeijaympäristössä kohtuullisen perusteltua. Mutta, kuten moni on korostanutkin, työnjohto ei ole samanlaista kuin armeijan johto. Ja tosiasiassa työpaikoilla laiska pomo on nimenomaan vakava ongelma. Erilaisiin töihin sopivat varmasti erilaiset luokitukset. Tässä kohden vika ei siis ole välttämättä nelikentässä vaan
Itse puutun kuitenkin siihen, että nelikentän peruskäsitteet ovat hyvin epämääräisiä. Niissä oletetaan jokin perustyyppi joka kattaa kaiken. Ehkä helpoin asia on laiskuus.
1: Ahkeruus. Jossain määrin ihmisen tahdonvoima on sisäinen ominaisuus. Robert Kurzban kertookin "Why everyone (else) is a hypocrite" -teoksessaan miten toisten ihmisten toiminta on pitkäjänteisempää. Heidän on ikään kuin helpompi harjoittaa tahdonvoimaa. Ja tässä ongelmallisinta on peräti se, että tahdonvoima ei ole mikään resurssi joka kuluu käytössä. Se on enemmänkin standardiasennoituminen. Näin ollen toisille "käytä vaan tahdonvoimaa" on jotain jota he todella tekevät. Ja he voivat tehdä sitä koko ajan. Toisille tämä on sitten käytännössä hyvinkin mahdollista.
1.1: Tässä on kuitenkin varjopuoli. Nimittäin se, että ahkeruutta voi syntyä muutakin kautta kuin tahdonvoimalla. Tätä demonstroivat hyvin erilaiset ADHD -persoonat joille tyypillistä on se, että heille keskittyminen voi olla hirvittävän vaikeaa. Mutta he voivat silti innostua jostain asiasta ja kanavoida tarmoa tähän innostavaan asiaan. Ja tulla tässä hirvittävän hyväksi, ja kerätä asian harjoittelun taakse hirvittävän määrän harjoitustyötunteja. ; Itsekin olen addiktoituvaa tyyppiä, ja hankin erilaisia obsessioita. Olen yleensä ottaen aivan hirvittävän laiska. Mutta jos katsoo tätä blogia, se ei synny itsestään. Moni valittaa sitä että tätä blogia kirjoitetaan nopeammin kuin sitä ehtii lukea. Mutta minä ehdin lukemisen lisäksi pänttäämään uusia asioita, koostamaan sen blogauksen ja lukemaan muidenkin blogeja siihen päälle. Tämä on ahkeruutta, joka esiintyy muutoin järkyttävän patalaiskalta ja helposti tylsistyvältä mieheltä.
2: Älykkyys. Selvästi tämä on henkilön kohtuullisen pysyvä ominaisuus. Ja älykkyysosamääräkysymyksiin liitetäänkin usein G -faktori. Joka on siitä ikävä konsepti, että siinä missä arkiajattelussa moni lohduttaa sitä joka saa huonon älykkyysosamääräteistituloksen sillä että "on sosiaalistakin älyä". G -faktori taas vihjaa että älykkyys ei jakaudu tasan. Kun olet hyvä yhdessä on todennäköisempää että olet hyvä myös jossain toisessakin älykkyyden lajissa.
2.1: Silti. Jos katsoo minun älykkyysosamäärääni, se on mitatusti "vähintään kohtuullinen". Sosiaalinen älyni on huono. Ja jos asiaa katsotaan motoristen taitojen puolelta, niin ei voi nostaa esiin muuta kuin sen että kun aloitin miekkailun, olin järkyttävän huono. Koko alkeisryhmän heikkotasoisin. Tai kuten Guy Windsor asian ilmaisi optimistisesti. "No. You were not worst student - you keep practicing. You were clumsiest." Harjoittelu on se, joka tekee taidon, ei lahjakkuus. Jos uskot että voit olla suurmestari missään asiassa ennen kuin olet nähnyt 10 000 tuntia vaivaa asian harjoitteluun, et ole pelkästään laiska, olet todennäköisesti myös saatanan tyhmä. Dunning-Kruger -efektin tyhmä.
3: Ja jos katsomme von Mansteinin muistelmia ("Aus Meinem Leben") niin hän yhdistää laiskojen mutta älykkäiden upseerien hienouden stressinsietoon. Stressitilanne ja häsläys luonnollisesti liittyvät yhteen. Mutta kun nykymaailmassa korostetaan laiskuutta ja älykkyyttä, ei muisteta että olisi järkevää kenties katsoa myös sitä stressityyppiä. Von Mansteinin hierarkia on siis tavallaan ollut hienompi kuin se versio jolla sitä usein sovelletaan.
Toinen ongelma onkin oikeastaan siinä, miten älykkyys on ominaisuus ja työ on taitoja. Näiden välille voidaan nähdä korrelaatioita. Mutta yhteys on yllättävän heikko. Lisäksi hierarkialla on vakava Asterix* ongelma. Sillä älykäs ja ahkera näyttää herättävän kaikki ahkeran ja tyhmän tunnuspiirteet. Syynä onkin se, että luokittelu nojaa hyvin valistushenkiseen ajatukseen älykkyydestä. Siinä on vielä aimo annos vanhaa kunnon renessanssiajan hengen soveltamistyötä. Tiedemies on paitsi abstraktien asioiden pyörittäjä, niin myös virtuoosi. Tätä kautta voidaankin huomata, että konsepti on lähempänä utilitarismia kuin älykkyyttä. Ja hierarkia onkin hyvin samankaltainen Cipollan ajattelun kanssa. Tässä luokittelussa ongelmaa ei tavallaan ole, koska jos katsotaan sitä miten Asterix* pärjää tässä maailmassa, voidaan huomata että hän on ahkeruudestaan ja älykkyydestään huolimatta "typerys", koska hän näkee paljon vaivaa ja saa itselleen riesaa ja kiusaa jollain joka selvästi haittaa yleistä hyvää ilman että se johtaa mihinkään. (Anteeksi nyt tästäkin ; Asterix* on älykäs ja ihan hauska tyyppi kyllä oikeasti. Eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa ansaitakseen tämän hänellä revittelynsä.)
Mainitsemani ongelmat tavallaan kasautuvat. Ja aikaisemmin linkkaamani "Takkiraudan" esitys on itse asiassa malliesimerkki siitä. Ongelmana on se, että vaikka luokittelu onkin deduktiivinen, siihen yhdistetään asioita jotka ovat enemmän mielikuvia kuin testattuja korrelaatioita. (Hän tuskin ilahtuu tästäkään, sillä hän ei tunnetusti ja ymmärrettävästi hirveästi pidä utilitarismista. Mutta tästä Mansteinin nelikentästä hän kuitenkin pitää ja pitänee itseään tältä pohjalta jonkinlaisena "jalat konkreetisesti maassa kulkevana viisaana ihmisenä" peräti. Mikä on sekin ihan ymmärrettävää eikä varmasti ihan ansiotontakaan.)
Esimerkiksi kun hän puhuu ahkerista ja älykkäistä, hän esittää että he "Elämänkoulu on opettanut fiksuja ja ahkeria, mutta he oppivat kaiken kirjatietonsa jo lukiossa. Siksi on epätodennäköistä, että he pääsisivät paremmilla arvosanoilla läpi kuin mitä he kirjoittivat - elleivät olleet jo täysien laudaturien ylioppilaita jo tuolloin." Tässä ratkaisevaa ei kuitenkaan ole asenne vaan konteksti.
* Esimerkiksi oma puolisoni (älykkyysosamäärähirviö, lähes Asterix*in tasoa) pärjäisi nykyään ylioppilaskirjoituksissa hirvittävän huonosti. (a) Hän on kiistämättä älykäs ja ahkera. Mutta hän on spesialisti. Suurin osa kouluaineista ovat tässä yhteydessä turhia. Aikanaan hän oli sitä "liki täysien pisteiden mallia", kaikissa aineissa. Koska muistista unohtuu asioita joita ei käytä, hän osaisi hirveän hyvin esimerkiksi matematiikkaa, mutta tällä ei olisi väliä koska ylioppilastestin vaatima taitotaso ei ole kiinnostunut taidoista jotka ylittävät tietyn tason. Ja sitten toisaalta henki olisi "mikä biologia?"
* Itse taas olen generalisti, ja pärjäisin nykyisissä ylioppilaskirjoituksissa todennäköisesti hurjasti paremmin kuin aikanani. Ja vaikka olenkin yleisesti ottaen älykäs ja laiska, niin tosiasiassa tämä tulosten paraneminen ei johtuisi siitä että olen laiska ja älykäs, vaan nimenomaan siitä että olen addiktiivinen ja obsessoituva hahmo, ja tämän takia ylioppilaskirjoitusten mittaamisen kannalta älykäs ja ahkera.
Eli jälleen. Jos ihminen tiivistetään nelikenttään, on syytä ymmärtää että kyseessä ei ole mikään syvällinen totuus joka kertoo mahtavasta ymmärryksestä. Se on enemmänkin sukua niille luokitelmille joita on käytetty esimerkiksi humoraaliopissa. (Jossa on neljä persoonallisuustyyppiä.) Jotka ovat periaatteessa horoskooppimerkkejä ilman että niitä on sidottu mihinkään selitysmekanismiin. (Syntymähetkeen sitominen on sentään selitysmekanismiyritys, epäonnistunut sellainen, mutta edes yritys.) Ja niitä on lisäksi vain neljä, kun horoskooppimerkkejäkin on enemmän.
(Syksy Räsänen, "Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin", Helsingin Sanomat, 5.5. 2014)
 |
| I don't usually make friends. But when I do, they tend to be Asterix* |
 |
| Internetcrank on hieman kuin kuvassa oleva viljakukko. (Julmasti käännetty selälleen demonstrointitarkoituksessa.) Viljakukon toukat kasaavat päälleen suojakerroksen joka koostuu niiden omasta ulosteesta. Ahkerasti syövät ja rakentavat suojakuortaan. |
Tämä on näitä asioita joita ei nykyään suositella ääneensanottavaksi. Sillä vapaa markkinatalous perustuu laajasti filosofisen oikeutuksensa varassa. Ja tämän oikeutuksen ytimessä on ajatus ihmisestä joka ostaa strategisesti ja tekee viisaita ostopäätöksiä. Samoin demokratia näyttää useiden mielessä nojaavan siihen perusprinsiippiin että "kyllä kansa tietää". Jokainen tietysti korostaa ajattelevansa itse, ja toisinajattelius on jotain niin hienoa että se kelpaa jopa äärikonservatiiveille kreationistikristityille identiteetin kilveksi ja sitä mainostavaksi titteliksi. Sapere aude! -ajattelussa on toki paljon hyvää. Mutta silti. Asterix*.
 |
| Miehen uniformu kelpaisi jopa perussuomalaisten mielikuvien Tom of Finlandille. Ja on tavallaan asiankuuluvaa, että nelikentän idea on peräisin niinkin arjalaisnimiseltä tyypiltä kuin Carl von Clausewitz. |
Luokitus on alun perin suunnattu siihen miten upseerien voimavarat tulisi suunnata. Luokituksen perushenkenä on se, että on katsottava onko ihminen ahkera vai laiska, ja onko hän tyhmä vai älykäs. Älykkäät ja ahkerat piti laittaa keskijohtoon. Ahkerat ja tyhmät olivat pahin ongelma ja heidät piti potkia pois. Tyhmät ja laiskat laitettiin sekundaarisiin tehtäviin jonnekin syrjään. Ja laiskat ja älykkäät laitettiin parhaisiin upseerinpesteihin. ; Tämä on varmasti armeijaympäristössä kohtuullisen perusteltua. Mutta, kuten moni on korostanutkin, työnjohto ei ole samanlaista kuin armeijan johto. Ja tosiasiassa työpaikoilla laiska pomo on nimenomaan vakava ongelma. Erilaisiin töihin sopivat varmasti erilaiset luokitukset. Tässä kohden vika ei siis ole välttämättä nelikentässä vaan
Itse puutun kuitenkin siihen, että nelikentän peruskäsitteet ovat hyvin epämääräisiä. Niissä oletetaan jokin perustyyppi joka kattaa kaiken. Ehkä helpoin asia on laiskuus.
1: Ahkeruus. Jossain määrin ihmisen tahdonvoima on sisäinen ominaisuus. Robert Kurzban kertookin "Why everyone (else) is a hypocrite" -teoksessaan miten toisten ihmisten toiminta on pitkäjänteisempää. Heidän on ikään kuin helpompi harjoittaa tahdonvoimaa. Ja tässä ongelmallisinta on peräti se, että tahdonvoima ei ole mikään resurssi joka kuluu käytössä. Se on enemmänkin standardiasennoituminen. Näin ollen toisille "käytä vaan tahdonvoimaa" on jotain jota he todella tekevät. Ja he voivat tehdä sitä koko ajan. Toisille tämä on sitten käytännössä hyvinkin mahdollista.
1.1: Tässä on kuitenkin varjopuoli. Nimittäin se, että ahkeruutta voi syntyä muutakin kautta kuin tahdonvoimalla. Tätä demonstroivat hyvin erilaiset ADHD -persoonat joille tyypillistä on se, että heille keskittyminen voi olla hirvittävän vaikeaa. Mutta he voivat silti innostua jostain asiasta ja kanavoida tarmoa tähän innostavaan asiaan. Ja tulla tässä hirvittävän hyväksi, ja kerätä asian harjoittelun taakse hirvittävän määrän harjoitustyötunteja. ; Itsekin olen addiktoituvaa tyyppiä, ja hankin erilaisia obsessioita. Olen yleensä ottaen aivan hirvittävän laiska. Mutta jos katsoo tätä blogia, se ei synny itsestään. Moni valittaa sitä että tätä blogia kirjoitetaan nopeammin kuin sitä ehtii lukea. Mutta minä ehdin lukemisen lisäksi pänttäämään uusia asioita, koostamaan sen blogauksen ja lukemaan muidenkin blogeja siihen päälle. Tämä on ahkeruutta, joka esiintyy muutoin järkyttävän patalaiskalta ja helposti tylsistyvältä mieheltä.
2: Älykkyys. Selvästi tämä on henkilön kohtuullisen pysyvä ominaisuus. Ja älykkyysosamääräkysymyksiin liitetäänkin usein G -faktori. Joka on siitä ikävä konsepti, että siinä missä arkiajattelussa moni lohduttaa sitä joka saa huonon älykkyysosamääräteistituloksen sillä että "on sosiaalistakin älyä". G -faktori taas vihjaa että älykkyys ei jakaudu tasan. Kun olet hyvä yhdessä on todennäköisempää että olet hyvä myös jossain toisessakin älykkyyden lajissa.
2.1: Silti. Jos katsoo minun älykkyysosamäärääni, se on mitatusti "vähintään kohtuullinen". Sosiaalinen älyni on huono. Ja jos asiaa katsotaan motoristen taitojen puolelta, niin ei voi nostaa esiin muuta kuin sen että kun aloitin miekkailun, olin järkyttävän huono. Koko alkeisryhmän heikkotasoisin. Tai kuten Guy Windsor asian ilmaisi optimistisesti. "No. You were not worst student - you keep practicing. You were clumsiest." Harjoittelu on se, joka tekee taidon, ei lahjakkuus. Jos uskot että voit olla suurmestari missään asiassa ennen kuin olet nähnyt 10 000 tuntia vaivaa asian harjoitteluun, et ole pelkästään laiska, olet todennäköisesti myös saatanan tyhmä. Dunning-Kruger -efektin tyhmä.
3: Ja jos katsomme von Mansteinin muistelmia ("Aus Meinem Leben") niin hän yhdistää laiskojen mutta älykkäiden upseerien hienouden stressinsietoon. Stressitilanne ja häsläys luonnollisesti liittyvät yhteen. Mutta kun nykymaailmassa korostetaan laiskuutta ja älykkyyttä, ei muisteta että olisi järkevää kenties katsoa myös sitä stressityyppiä. Von Mansteinin hierarkia on siis tavallaan ollut hienompi kuin se versio jolla sitä usein sovelletaan.
Toinen ongelma onkin oikeastaan siinä, miten älykkyys on ominaisuus ja työ on taitoja. Näiden välille voidaan nähdä korrelaatioita. Mutta yhteys on yllättävän heikko. Lisäksi hierarkialla on vakava Asterix* ongelma. Sillä älykäs ja ahkera näyttää herättävän kaikki ahkeran ja tyhmän tunnuspiirteet. Syynä onkin se, että luokittelu nojaa hyvin valistushenkiseen ajatukseen älykkyydestä. Siinä on vielä aimo annos vanhaa kunnon renessanssiajan hengen soveltamistyötä. Tiedemies on paitsi abstraktien asioiden pyörittäjä, niin myös virtuoosi. Tätä kautta voidaankin huomata, että konsepti on lähempänä utilitarismia kuin älykkyyttä. Ja hierarkia onkin hyvin samankaltainen Cipollan ajattelun kanssa. Tässä luokittelussa ongelmaa ei tavallaan ole, koska jos katsotaan sitä miten Asterix* pärjää tässä maailmassa, voidaan huomata että hän on ahkeruudestaan ja älykkyydestään huolimatta "typerys", koska hän näkee paljon vaivaa ja saa itselleen riesaa ja kiusaa jollain joka selvästi haittaa yleistä hyvää ilman että se johtaa mihinkään. (Anteeksi nyt tästäkin ; Asterix* on älykäs ja ihan hauska tyyppi kyllä oikeasti. Eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa ansaitakseen tämän hänellä revittelynsä.)
Mainitsemani ongelmat tavallaan kasautuvat. Ja aikaisemmin linkkaamani "Takkiraudan" esitys on itse asiassa malliesimerkki siitä. Ongelmana on se, että vaikka luokittelu onkin deduktiivinen, siihen yhdistetään asioita jotka ovat enemmän mielikuvia kuin testattuja korrelaatioita. (Hän tuskin ilahtuu tästäkään, sillä hän ei tunnetusti ja ymmärrettävästi hirveästi pidä utilitarismista. Mutta tästä Mansteinin nelikentästä hän kuitenkin pitää ja pitänee itseään tältä pohjalta jonkinlaisena "jalat konkreetisesti maassa kulkevana viisaana ihmisenä" peräti. Mikä on sekin ihan ymmärrettävää eikä varmasti ihan ansiotontakaan.)
Esimerkiksi kun hän puhuu ahkerista ja älykkäistä, hän esittää että he "Elämänkoulu on opettanut fiksuja ja ahkeria, mutta he oppivat kaiken kirjatietonsa jo lukiossa. Siksi on epätodennäköistä, että he pääsisivät paremmilla arvosanoilla läpi kuin mitä he kirjoittivat - elleivät olleet jo täysien laudaturien ylioppilaita jo tuolloin." Tässä ratkaisevaa ei kuitenkaan ole asenne vaan konteksti.
* Esimerkiksi oma puolisoni (älykkyysosamäärähirviö, lähes Asterix*in tasoa) pärjäisi nykyään ylioppilaskirjoituksissa hirvittävän huonosti. (a) Hän on kiistämättä älykäs ja ahkera. Mutta hän on spesialisti. Suurin osa kouluaineista ovat tässä yhteydessä turhia. Aikanaan hän oli sitä "liki täysien pisteiden mallia", kaikissa aineissa. Koska muistista unohtuu asioita joita ei käytä, hän osaisi hirveän hyvin esimerkiksi matematiikkaa, mutta tällä ei olisi väliä koska ylioppilastestin vaatima taitotaso ei ole kiinnostunut taidoista jotka ylittävät tietyn tason. Ja sitten toisaalta henki olisi "mikä biologia?"
* Itse taas olen generalisti, ja pärjäisin nykyisissä ylioppilaskirjoituksissa todennäköisesti hurjasti paremmin kuin aikanani. Ja vaikka olenkin yleisesti ottaen älykäs ja laiska, niin tosiasiassa tämä tulosten paraneminen ei johtuisi siitä että olen laiska ja älykäs, vaan nimenomaan siitä että olen addiktiivinen ja obsessoituva hahmo, ja tämän takia ylioppilaskirjoitusten mittaamisen kannalta älykäs ja ahkera.
Eli jälleen. Jos ihminen tiivistetään nelikenttään, on syytä ymmärtää että kyseessä ei ole mikään syvällinen totuus joka kertoo mahtavasta ymmärryksestä. Se on enemmänkin sukua niille luokitelmille joita on käytetty esimerkiksi humoraaliopissa. (Jossa on neljä persoonallisuustyyppiä.) Jotka ovat periaatteessa horoskooppimerkkejä ilman että niitä on sidottu mihinkään selitysmekanismiin. (Syntymähetkeen sitominen on sentään selitysmekanismiyritys, epäonnistunut sellainen, mutta edes yritys.) Ja niitä on lisäksi vain neljä, kun horoskooppimerkkejäkin on enemmän.
perjantai 8. marraskuuta 2013
Konservativismin imitaatiokyvystä
Marko Hamilo kirjoitti Jonathan Haidtin psykologisista huomioista jotka koskevat eri ideologioita. Hän sovelsi sitä liberaaleihin, joiden tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää konservatiivista maailmaa. "Kyse ei ole vain sukupolvien kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan. Luulisin, että kaikkein vähiten perussuomalaisten tai kokoomuksen nuorisojärjestöjen edustajia ymmärtävät vihreät nuoret, vaikka heillä olisi muuten samat sukupolvikokemukset. Kyse on vasemmistolaisen ja oikeistolaisen moraaliajattelun eroista, eivätkä ne palaudu pelkkiin poliittisiin ideologioihin. Ero on moraalisen ajattelun fundamenteissa."
Olen itse tutustunut Haidtin maallin ja pidän niitä hyvin vakuuttavina. Hän korostaa, että liberalismi nojaa kolmeen perusprinsiippiin (1) haitan välttämiseen (2) reiluuteen ja (3) vapauteen. Konservatiivi tuntee nämä kaikki, mutta korostaa että myös (4) lojaalisuus, (5) auktoriteetin kunnioittaminen ja (6) pyhyys ovat moraalin ytimessä. Liberaalinne ne ovat joko merkityksettömiä tai jopa moraalisuuden vihollisia.
Mielestäni Haidtin ajattelussa oleellisinta on tajuta, että kysymys ei ole pelkästään siitä että on eri arvopohja. Kysymys on isommasta asiasta. Nimittäin ymmärtämisestä. Tästä paras todistus on imitaatio ; Haidt pisti ihmisiä vastaamaan eettiseen kysymyspatteriin "kuin stereotyyppinen vasemmistolainen" tai kuin "stereotyyppinen konservatiivi", ja näitä verrattiin siihen miten konservatiivit ja liberaalit itse olivat vastanneet samanlaisiin kysymyksiin. Konservatiivit osasivat vastata kuten vasemmistolaisetkin ajattelivat. Vasemmistolaiset eivät. Liberaaleilla itse asiasa näyttää tässä vaikuttavan jonkinlainen Dunning-Kruger -efekti. He eivät tunnusta että konservatiivien moraalissa olisi jotain jota he eivät ymmärrä. He ajattelevat että konservatiivilla on puutteita niissä kolmessa elementissä jota liberaalit itse käyttävät. Siksi konservatiivit näyttäytyivät liberaalien imitaatioyrityksissä ikävinä suvaitemattomina ja epäreiluina.
1: Tässä ei ole mitään kovin kontroversiaalia. PLOS:issa oleva materiaali näyttää, että liberaalit osaavat konservatiivien argumentteja ja konservatiivit osasivat liberaalien argumentteja. Ja kumpikin osapuoli ymmärsi toisiaan. Mutta liberaalit luovat vahvempia stereotyyppejä ja liioittelevampia käsityksiä konservatiiveista kuin mitä konservatiivit luovat liberaaleista.
Imitaatiopuoli on ratkaisevan tärkeä, koska Hamilokin sai viesteihin kritiikkiä siitä, että fundamentteja voidaan ymmärtää mutta niitä ei hyväksytä. Tämä on toki aivan ymmärrettävä näkökanta. Kuitenkin imitaatiokyvyn puute näyttää että kyseessä on samastumiskuilu. Jos ihminen ymmärtää hän osaa generoida ja matkia, mutta ei hyväksyisi. Ja se, että kokee ymmärtävänsä jotakuta ei todellakaan tarkoita, että todella ymmärtää. ~ Sisäinen varmuus sekoittuu tiedoksi idiooteilla ideologioista riippumatta. Dunning-Kruger -efekti tulee säännönmukaisesti vastaan myös konservatiivejen argumentteja käsitellessä. Aivan kuten Kurzbanin "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirja opettaa.
Toki otan Haidtia esiin myös siksi, että hän on evoluutiopsykologi ja hänen kannanottonsa ovat jotain jotka puolustavat kristinuskoa ja hengellisyyttä ja konservativismia sellaisella tavalla, joka muistuttaa siitä että naturalismin, evoluution ja ateismin ja antiteismin keskinäinen suhdeverkosto ei ole niin yksinkertainen kuin monesti halutaan esiintuoda. (Oikeistokonservatiiviset kreationistit sortuvat tässä itse Dunning-Krugeriin, joskus huvittavin seurauksin.) Mutta ottaisin Haidtin esiin sen, mitä harva huomaa korostaa.
Oma näkemykseni konservatiiviudesta on se, konservatiivit ovat joutuneet antamaan periksi liberaaleille. He ovat itse asiassa "nietzscheläistyneet" valtavasti. Tässä ytimnessä on vallassa olevan moraalisen kielenkäytön soveltaminen "vallankaappaushengessä". Se, mitä konservatiivit ovat joutuneet tekemään on kaksiosainen (a) he ovat antaneet periksi liberaaleille (b) imitoivat liberaaleja koko ajan muutenkin. Liberaalit taas (c) ovat aika harvoin tiedostaneet muutoksia ja strategiavalintoja. Kaikki nämä kohdat vahvistavat Haidtin havaitsemaa yhteyttä.
Toki on hyvä huomata, että Haidt nojaa eettiseen hierarkiaan joka ei pidä sisällään kaikkia mahdollisia moraalipohjia. Sen perustalle valitut teemat ovat psykologisia eivätkä filosofisia. SIksi se on melko lähellä Kohlbergin ihmisen vanhenemiseen liittyvään kehitykseen liittyvää moraalimallia ja Piagetin psykologisen kypsymistasoja mukailevia malleja. Tämä johtaa siihen, että:
1: Kysymys ei ole oikeastaan moraalista vaan lainmukaisesta käytöksestä. Sen ytimessä on ageism jossa ajatellaan että moraalisuus paranee ihmisen elämän jatkuessa. Lapsi on siis paha ja ihminen vanhetessaan muuttuu paremmaksi.
2: Konservatiivit eivät luultavasti ymmärrä esimerkiksi vasemmistolaisen oppression vastustamiseen keskittyvää mallia. Tosiasiassa Haidt on siis valinnut konservatiiveille oleelliset moraalielementit eikä tunnusta sen ulkopuolisia moraalisia mittareita. Liberaali malli voisi vedota vaikka evoluutioon ja muistuttaa ekologisista loukuista. Silloin kysymys on siitä, ettö moraalin ymmärtämistä olisi se, että pystyy jättämään evoluution kehittämät mutta nyky-yhteiskunnassa vahingollisiksi muuntuneet moraalitunteet.
Haidtin kohdalla nostaisinkin aina esille Pascal Boyerin uskontoon liittyvien kognitioiden tarkastelun. Se kun tuo esiin sen, että konservatiivinen moraaliperusta johtaa usein siihen että sillä puolustetaan kaikenlaista epäeettistä. Boyer esimerkiksi havaitsee että fundamentalismin ytimessä on ryhmäpaine. Siinä väkivaltaa kohdistetaan sisäisen koherenttiuden ylläpitämiseen. Lojaalius on ryhmäpaineen kautta sisäisenä väkivaltakoneiston moottorin osana samaan tapaan kuin omin luvin annettu sukkasaippuarangaistus armeijassa.
1: Voidaan jopa sanoa että uskontojen kohdalla tämä on hyvin merkittävä ongelma. Ja että huomio keskittyy usein väärin. Aggressio nähdään hyökkäävyytenä. Mutta voidaan sanoa että jos "islamilainen ääriliikehdintä on ikävää jos et ole islamilainen" on "kristillinen ääriliikehdintä ikävää jos olet kristitty". Mikäli et halua väkivallan kohteeksi, et halua islamilaisia jihadisteja vihollisiksesi etkä kristittyä fundamentalistia ystäväksesi.
Tämänlaisen piirteen huomaaminen on tärkeää.
1: Sillä se taas selittää toisen imitaatioon liittyvän ongelman. Nimittäin sen, että liberaali tunnistaa helposti trollauksen. He eivät osaa matkia konservatiiveja mutta huomaavat konservatiiveja paremmin kun konservatiiveja yritetään vedättää. Ei ole ollenkaan tavatonta, että liberaalille vaikea onnistunut fundamentalistien trollaaminen ajautuu parodiahorisonttiin jossa konservatiivi ei huomaa että häntä ajetaan päin liberaaliutta puolustavaan argumentatiivista seinää. Kenties heillä on useampia moraalisia ulottuvuuksia jotka tekevät huomaamisesta vaikeaa. Liberaalin tarvitsee miettiä asiaa vain muutaman kohdan kautta. Trollille liberaaleille vieraat piirteet kun ovat lähes väistämättä "syöttejä" kun taas se "yhteinen pohja" löytyy juuri siitä mikä on sekä konservatiiveille että liberaaleille yhteyttä.
2: Se korostaa sitä, että monesti konservatiivit sekoittavat Haidtin keskiarvon kaikkiin yksilöihin. Eli jokainen joka näyttää liberaalilta väärinymmärtää heitä. Ja siksi jos jokin heidän tekonsa näyttää kusipäiseltä, he eivät tiedosta sitä koska heillä on ne moraaliset malit joihin monisäikeisesti vedoten he voivat oikeuttaa esimerkiksi sukkasaippuan.
+: Tämä nähdäkseni tuo esille oleellisimman puutteen Haidtin mallissa. Se käsittelee moraalia, mutta se ei ole sama kuin koko moraali tai väistämättä oikea moraali. Se itse asiassa katsoo elementtien määrää ja pitää tätä samana kuin laatu. Hän ei mieti argumenttien soveltamisen laatua, argumenttien koherenssia tai lieveilmiöiden julmuutta (jonka moni itsessään näkee epäeettiseksi).
Olen itse tutustunut Haidtin maallin ja pidän niitä hyvin vakuuttavina. Hän korostaa, että liberalismi nojaa kolmeen perusprinsiippiin (1) haitan välttämiseen (2) reiluuteen ja (3) vapauteen. Konservatiivi tuntee nämä kaikki, mutta korostaa että myös (4) lojaalisuus, (5) auktoriteetin kunnioittaminen ja (6) pyhyys ovat moraalin ytimessä. Liberaalinne ne ovat joko merkityksettömiä tai jopa moraalisuuden vihollisia.
Mielestäni Haidtin ajattelussa oleellisinta on tajuta, että kysymys ei ole pelkästään siitä että on eri arvopohja. Kysymys on isommasta asiasta. Nimittäin ymmärtämisestä. Tästä paras todistus on imitaatio ; Haidt pisti ihmisiä vastaamaan eettiseen kysymyspatteriin "kuin stereotyyppinen vasemmistolainen" tai kuin "stereotyyppinen konservatiivi", ja näitä verrattiin siihen miten konservatiivit ja liberaalit itse olivat vastanneet samanlaisiin kysymyksiin. Konservatiivit osasivat vastata kuten vasemmistolaisetkin ajattelivat. Vasemmistolaiset eivät. Liberaaleilla itse asiasa näyttää tässä vaikuttavan jonkinlainen Dunning-Kruger -efekti. He eivät tunnusta että konservatiivien moraalissa olisi jotain jota he eivät ymmärrä. He ajattelevat että konservatiivilla on puutteita niissä kolmessa elementissä jota liberaalit itse käyttävät. Siksi konservatiivit näyttäytyivät liberaalien imitaatioyrityksissä ikävinä suvaitemattomina ja epäreiluina.
1: Tässä ei ole mitään kovin kontroversiaalia. PLOS:issa oleva materiaali näyttää, että liberaalit osaavat konservatiivien argumentteja ja konservatiivit osasivat liberaalien argumentteja. Ja kumpikin osapuoli ymmärsi toisiaan. Mutta liberaalit luovat vahvempia stereotyyppejä ja liioittelevampia käsityksiä konservatiiveista kuin mitä konservatiivit luovat liberaaleista.
 |
| Liberaali näkee konservatiivin jonakuna joka on aina muutosvastarintainen ja joka vie meidät keskiajalle heti jos vain saa siihen tilaisuuden. Mutta he ovat väärässä. Sehän olen vain minä! |
Toki otan Haidtia esiin myös siksi, että hän on evoluutiopsykologi ja hänen kannanottonsa ovat jotain jotka puolustavat kristinuskoa ja hengellisyyttä ja konservativismia sellaisella tavalla, joka muistuttaa siitä että naturalismin, evoluution ja ateismin ja antiteismin keskinäinen suhdeverkosto ei ole niin yksinkertainen kuin monesti halutaan esiintuoda. (Oikeistokonservatiiviset kreationistit sortuvat tässä itse Dunning-Krugeriin, joskus huvittavin seurauksin.) Mutta ottaisin Haidtin esiin sen, mitä harva huomaa korostaa.
Oma näkemykseni konservatiiviudesta on se, konservatiivit ovat joutuneet antamaan periksi liberaaleille. He ovat itse asiassa "nietzscheläistyneet" valtavasti. Tässä ytimnessä on vallassa olevan moraalisen kielenkäytön soveltaminen "vallankaappaushengessä". Se, mitä konservatiivit ovat joutuneet tekemään on kaksiosainen (a) he ovat antaneet periksi liberaaleille (b) imitoivat liberaaleja koko ajan muutenkin. Liberaalit taas (c) ovat aika harvoin tiedostaneet muutoksia ja strategiavalintoja. Kaikki nämä kohdat vahvistavat Haidtin havaitsemaa yhteyttä.
Toki on hyvä huomata, että Haidt nojaa eettiseen hierarkiaan joka ei pidä sisällään kaikkia mahdollisia moraalipohjia. Sen perustalle valitut teemat ovat psykologisia eivätkä filosofisia. SIksi se on melko lähellä Kohlbergin ihmisen vanhenemiseen liittyvään kehitykseen liittyvää moraalimallia ja Piagetin psykologisen kypsymistasoja mukailevia malleja. Tämä johtaa siihen, että:
1: Kysymys ei ole oikeastaan moraalista vaan lainmukaisesta käytöksestä. Sen ytimessä on ageism jossa ajatellaan että moraalisuus paranee ihmisen elämän jatkuessa. Lapsi on siis paha ja ihminen vanhetessaan muuttuu paremmaksi.
2: Konservatiivit eivät luultavasti ymmärrä esimerkiksi vasemmistolaisen oppression vastustamiseen keskittyvää mallia. Tosiasiassa Haidt on siis valinnut konservatiiveille oleelliset moraalielementit eikä tunnusta sen ulkopuolisia moraalisia mittareita. Liberaali malli voisi vedota vaikka evoluutioon ja muistuttaa ekologisista loukuista. Silloin kysymys on siitä, ettö moraalin ymmärtämistä olisi se, että pystyy jättämään evoluution kehittämät mutta nyky-yhteiskunnassa vahingollisiksi muuntuneet moraalitunteet.
Haidtin kohdalla nostaisinkin aina esille Pascal Boyerin uskontoon liittyvien kognitioiden tarkastelun. Se kun tuo esiin sen, että konservatiivinen moraaliperusta johtaa usein siihen että sillä puolustetaan kaikenlaista epäeettistä. Boyer esimerkiksi havaitsee että fundamentalismin ytimessä on ryhmäpaine. Siinä väkivaltaa kohdistetaan sisäisen koherenttiuden ylläpitämiseen. Lojaalius on ryhmäpaineen kautta sisäisenä väkivaltakoneiston moottorin osana samaan tapaan kuin omin luvin annettu sukkasaippuarangaistus armeijassa.
1: Voidaan jopa sanoa että uskontojen kohdalla tämä on hyvin merkittävä ongelma. Ja että huomio keskittyy usein väärin. Aggressio nähdään hyökkäävyytenä. Mutta voidaan sanoa että jos "islamilainen ääriliikehdintä on ikävää jos et ole islamilainen" on "kristillinen ääriliikehdintä ikävää jos olet kristitty". Mikäli et halua väkivallan kohteeksi, et halua islamilaisia jihadisteja vihollisiksesi etkä kristittyä fundamentalistia ystäväksesi.
Tämänlaisen piirteen huomaaminen on tärkeää.
1: Sillä se taas selittää toisen imitaatioon liittyvän ongelman. Nimittäin sen, että liberaali tunnistaa helposti trollauksen. He eivät osaa matkia konservatiiveja mutta huomaavat konservatiiveja paremmin kun konservatiiveja yritetään vedättää. Ei ole ollenkaan tavatonta, että liberaalille vaikea onnistunut fundamentalistien trollaaminen ajautuu parodiahorisonttiin jossa konservatiivi ei huomaa että häntä ajetaan päin liberaaliutta puolustavaan argumentatiivista seinää. Kenties heillä on useampia moraalisia ulottuvuuksia jotka tekevät huomaamisesta vaikeaa. Liberaalin tarvitsee miettiä asiaa vain muutaman kohdan kautta. Trollille liberaaleille vieraat piirteet kun ovat lähes väistämättä "syöttejä" kun taas se "yhteinen pohja" löytyy juuri siitä mikä on sekä konservatiiveille että liberaaleille yhteyttä.
2: Se korostaa sitä, että monesti konservatiivit sekoittavat Haidtin keskiarvon kaikkiin yksilöihin. Eli jokainen joka näyttää liberaalilta väärinymmärtää heitä. Ja siksi jos jokin heidän tekonsa näyttää kusipäiseltä, he eivät tiedosta sitä koska heillä on ne moraaliset malit joihin monisäikeisesti vedoten he voivat oikeuttaa esimerkiksi sukkasaippuan.
+: Tämä nähdäkseni tuo esille oleellisimman puutteen Haidtin mallissa. Se käsittelee moraalia, mutta se ei ole sama kuin koko moraali tai väistämättä oikea moraali. Se itse asiassa katsoo elementtien määrää ja pitää tätä samana kuin laatu. Hän ei mieti argumenttien soveltamisen laatua, argumenttien koherenssia tai lieveilmiöiden julmuutta (jonka moni itsessään näkee epäeettiseksi).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)