Harhautus

Ennen ei ymmärretty skitsofreniaa tai muita mielenterveysongelmia. Harhoja ei ajateltu aistien ja järjen toimintahäiriöinä. Ajateltiin että ihmiset kokevat todellisuutta.

Tässä kohden on luontevaa tietenkin nähdä mielenterveysongelmat demonien riivauksena ja vastaavana. Tämä on tavallaan järkevää. Samoin näitä henkiä tavattiin eksorsistisissa rituaaleissa piinata jotta possessoinut henki välttäisi kärsimystä ja poistuisi valloittamastaan ruumiista.

Sanoisin muuten, että asialle on luultavasti olemassa luonnontieteellinen selitys, mutta koska sellaisen toteaminen ääneen on naturalismia ja ateismin tuputusta ja loukkaa toisinajattelijoita, ollen sensuristinen uskonnonvapautta vastaan oleva ajatus, voin sanoa että jossain mielessä esimerkiksi aistiharhainen ihminen on järkevää laittaa ihmeparannusrukouskeskukseen vierailuun.

Jos päässä on jokin vieras tietoisuus, niin kannattaa mennä karismaattiseen seurakuntakokoukseen rukoilemaan Jumalaa, niin sen hermot pettävät ja se lähtee kotiinsa! Tehokkuus vaikuttaa tältä käsin itse asiassa perinjuurin uskottavalta!

Aina ei kannata jumittaa naturalismiin.

Kai sitä itse kutakin tekee mieli paiskoa esineitä seinille...

Kun katsotaan viihteessä olevaa telekinesiaa, sitä on kahta pääluokkaa ; Ensimmäistä edustakoot "Exorcism" -elokuva. Siinä demonin possessoima tyttö on telekinesian ympäröimää. Mutta aikaansaaja ei ole ihminen vaan hänessä oleva demoni. Toista edustakoot "Carrie" jossa telekineetikko tekee ympärilleen harmia ja vahingoitusta ilman demonista possessointia.

Näkemys on siitä kiinnostava että molemmat ovat elokuvan sisäisen logiikan kannalta yhtä loogisia ja sisäisesti ehyitä malleja. Mutta toisaalta manaamisteeman elokuvat tuntuvat usein vahvemmin kristilliseltä käännytystyöltä. (Mikä on jo sinällään kiinnostavaa koska hyvin usea kauhuelokuva näyttää olevan käännytysmateriaalia. Mutta samalla kristillisistä yhteisöistä löytyy niitä tahoja jotka haluavat kieltää kauhuelokuvat niissä olevan okkultismin vuoksi.)

Takana on kenties se, että näillä näkemyksillä on eri tavalla valtaa käytännön elämässä. Sillä tosiasiassa;
1: Tätä kuvaamaani metafyysisen mekaniikan välistä eroa halutaan usein häivyttää. Esimerkiksi "Harry Potterin" taikuutta halutaan kuvata herännäiskristittyjen kanssa juuri siten, että takana on demonien kanssa vaikuttamista ja kirja olisi jopa ohjeistusta siitä miten lapsi voi okkultismin avulla saada taikavoimia eli miten voi käskyttää demoneita.
2: Ja tosiaan, kun telekinesiaan liittyviä ilmiöitä tutkitaan tulee oikeasti vastaan se, että spiritualismissa oli poltergeist -tyylisiä selityksiä joita yritettiin pitää jonain muunakin kuin taiteen "vaihtoehtoisessa maailmassa olevana skenaariona", vaan joilla yritettiin todella selittää jotain ilmiöitä joita joko tapahtui tai väitettiin tapahtuvan erinäköisten silminnäkijöiden ja korvinkuulijoiden anekdooteissa..

Toisaalta näiden väliset tarinat ovat tavallaan hyvin erilaisia; Kun yliluonnollinen uhka iskee ulkopuolelta torjutaan ulkopuolista voimaa joka on syyllinen ympäröiviin tapahtumiin. Telekinesiatarinat taas keskittyvät ihmisen omaan vastuuseen koska mitään tälläistä ulkopuolista syytettävää ei ole.

Voidaan nähdä, että telekinesiatarinat ovat jännittäviä juuri siksi että telekineetikoilla on häivytetty tarinoissa ero ajatellun ja tehdyn välillä. Voidaan jopa sanoa että telekinesia on tässä mielessä lähinnä jotain jonka avulla ihmisen ajatukset muuttuvat teoiksi ja tuomitseminen saadaan askel kohti ajatusrikosten tuomitsemisen suuntaan. ; Kun ihminen on vastuussa tekemisistään ja ajatukset muuttuvat teoiksi, tulee esiin huolestuttavia piirteitä jotka varmasti ovat tuttuja suurimmalle osalle ihmisistä. Kuinka monta kertaa onkaan tehnyt mieli tai tullut pikaistuksissa impulssi tehdä jotain.

Itse asiassa manaamisteemat ovat hyvin samanlaisia. Mutta teologiassa nämä on helposti tulkittu demonien kuiskutteluiksi. Ja ajatusrikoksen suuntaan meneminen on tässäkin kohden selvä. Ja tuttu asia käytännön uskovaisista.

Teemat ovat samanlaisia, teemat tulevat piilotetuista ajatuksista ja teoista. Suhde omaan vastuuseen on eri. Suhde ajatusrikoksiin on molemmissa riskinä. Telekineetiikan puolella on vähemmän ihmisiä jotka pitävät juttua täysin uskottavana ja totena. Eksorsismi taas kelpaa jopa katoliselle kirkolle. Joten ei ihme miksi maallistuneemmat tyypit eivät ole näissä taikauskoasioissa aivan yhtä hankalia käytännössä. Teoriassa uskomuksissa ei ole paljoa eroa. Mutta se ero on oleellisissa paikoissa.

Riivattu kirkkokeskustelu (eksorsoisikoot, vittu, itsensä)

Katolinen kirkko julkaisi kirjan demonien poismanaamisesta, eksorsismista. Ei sen historiasta. Eikä osoittaakseen vanhanaikaisia oppeja jotta voisi näyttää miten nykyään ollaan teologian kanssa edistyneempiä. Eksorsismi on tällä hetkellä jokseenkin muodissa ja ajankohtaista. Ja siksi tämä teos tehtiin ja julkaistiin. Ja niin että katolinen kirkko tuki sitä.

Tämä ajatus voi olla hämmentävä niille jotka ovat esimerkiksi katsoneet mitä vuotta tällä hetkellä eletään. Mutta tämä nostaa esille puolen joka on olemassa, jopa vahvasti. Kirjoitinkin uuden suomen puolelle lyhyttä tiivistelmää joka koskee eksorsismin renessanssia. Manauksen muodikkuus onkin melko moderni ilmiö. Asiat ovat siis olleet "tältä osin paremmin" aiemmin.

Demonien manaus on juuri sitä materiaalia jota usein vältellään kun puhutaan kirkosta. Itse asiassa jos nostaa esiin edes Helvetillä pelottelun, kirkossa ollaan varsin torjuvia. Näiden kohdalla Ilkka Pyysiäinen on kirjoittanut "Jumalaa ei ole" -kirjassaan jännittävän huomion. Nimittäin sen, että koskaan, siis koskaan, helvetillä pelottelusta tai manaamisesta ei ole tuomittu tai rangaistu. Se on jotain jota paheksutaan hyihyi -tasolla. Jumalanpilkasta sen sijaan voi periaatteessa saada juridisen tuomion sakosta vankeuteen asti.

Demoneista ja manaamisesta puhuminen onkin jotain jonka enemmänkin sanotaan olevan keskiaikaista. Että eikö olisi mitään uudempia asioita moitittavaksi. Tässä usein selitetään jopa että tämänlaiset asiat ovat naurettavia. Että eikö arvon uskontokriitikko ole tutustunut uskontoon, jossa demonit ja vastaavat ovat symbolisia. Demonioppia pidetään siis väärinkäsityksenä, jonain joka on olkiukko jota kukaan ei kannata.

Olen tässä melko vahvasti erimielinen. Demonioppi ei ole kirkon opin eikä kirkon käytänteiden vastainen asia. Se on enemmänkin hävetty asia, ei vastainen asia. Se, että siitä ei haluta puhua ei tarkoita samaa kuin että sitä ei ole olemassa. Ja tässä asiassa katolinen kirkko ei todellakaan ole yksin.
1: Demoniopin näytteitä on jätetty esimerkiksi moderniin katekismukseen. (Jonka tavaaminen on varmasti dogmatiikkaan tutustumista tavalla jota uskontoon tustuva uskontokriitikko tekee.) "Emme osaa selittää, miksi Jumala on sallinut pahan syntyä ja miksi hän sietää sen mahtia. Kristittykin kokee karvaasti pahan vallan omassa elämässään. Edes usko ei näytä vapauttavan meitä sen tuhoavilta voimilta. Rukoilemme kuitenkin, että Jumala itse taistelisi puolestamme. Hän antaa meille kerran lopullisen voiton ja vapautuksen kaikesta pahasta. Jumalan valta on Saatanan valtaa suurempi." Saatana vaikutuksineen on tuossa melko vahvasti konkreettinen ei symbolinen.
2: Ja tosiasiassa voidaan katsoa myös uskovaisten kannattamia asioita. (Joka on jotain jota uskontokriitikko tekee tutustuakseen uskonnon sosiaaliseen puoleen jota ei saa halveksua ja ylenkatsoa, kuten arvoisat uusateismikriitikot usein jaksavat muistuttaa.) Seurakuntalainen tässä taannoin uutisoikin siitä että valtaosalle papeistakin saatana on kaikkea muuta kuin symbolinen "Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein tutkimus paljastaa, että kirkon työntekijät ottavat puheen pahan voimasta ja pimeyden henkivalloista tosissaan. Kyselytutkimus kertoo, että 68 prosenttia kirkon eri työalojen työntekijöistä sanoo uskovansa vakaasti saatanan olemassaoloon. Tämän lisäksi joka viides kirkon työntekijä pitää persoonallisen pahan olemassaoloa todennäköisenä." ja ennen kaikkea rukouksilla ja rituaaleilla on todellista lääketieteellistä mahtia - näin on pakko olla koska vaikka parannusprosessi olisi kuinka yliluonnollinen, paraneminen on maallinen asia - "Kaksi kolmesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijästä uskoo, että rukouksen avulla voidaan parantaa ihmisiä. Vain joka sadas kirkon työntekijä katsoo, ettei Jumala tee parantamisihmeitä nykyaikana."

Tämä nähdäkseni paljastaakin sen, että uskontokritiikki on nykykulttuurissa riivattua. Sillä kirkko ja uskovaiset eivät pelaa kriitikoiden kanssa rehtiä peliä. Uskontokriitikoille esitetään että he eivät osaa ja tunne asiaa vaikka se kuvaisi valtaosan uskovaisten ja pastorien ja uskon eksperttien kantoja asioihin. Sen sijaan en ole koskaan kuullut että uskonjulistajia rajoitettaisiin ja haukuttaisiin samalla tavalla. Että heidän koko sanomisensa mitätöitäisiin samalla tasolla selittämällä siitä miten kaikki eivät uskokaan tuolla opetetulla tavalla. Uskontokriitikon vaaditaan tuovan kritiikin alle vain sellaisia asioita joita 100% uskovaisista kannattaa. Mutta uskovainen saa julistaa oppiaan syvällisenä ja oikein ymmärrettynä kristillisyytenä ja valtionkirkon vakiotilana vaikka vain 2% kannattaisi sitä esitettyä näkemystä. ("Vain kaksi prosenttia kirkossa työskentelevistä ei usko saatanan olemassaoloon lainkaan".) Mikä tietenkin sopii siihen kirkkokeskustelun teemaan jossa teologin paperit antavat oikeuden puhua, kommentoida ja tulkita vaikka evoluutioteoriaa. Mutta jossa fyysikon, biologin tai neurotutkijan paperit ovat irrelevantit kun tunkeudutaan uskon alueelle. Että ei voida pitää tieteellistä tasoa yllä tuollaisella humpuukilla. (Luonnontieteilijöihin kohdistetaan uskovaisten puolella vähättelevää kieltä. He eivät kuitenkaan vastuta tai pidä uskonnon kautta tehtyhen tulkintojen tekemistä vääränä tai huonona silloin kun sillä on empiirisiä sovelluksia vaikka lääketieteen tai biologian tai astronomian alalla.)

Tässä kontekstissa ei ole ihme että "ylilyöntejä" kohdellaan ylimalkaisella hyihyillä. Ihme on se, että joku ei käytä tätä hyväkseen ja vaikka esimerkiksi toistele seurakuntatyössä sen tyylisiä asioita joita itselläni on tullut omakohtaisesti vastaan. Sillä demoni on hyssytelty lähinnä mediasyistä. Eikä kukaan missään koskaan voi olla mitenkään relevantti tai taitava panemaan mitään kapuloita näiden toimijoiden rattaisiin.

Miksi, Jyväskylän yliopiston kasvatustiede, oi miksi?

Tunnen erinäisiä diplomi -insinöörejä ja muita vastaavia olentoja. (Tapanani on olla kunnon narsisti ja pyöriä itseäni älykkäämmässä seurassa jotta voin name dropata heitä.) Muutama heistä esittää sen tyylisiä heittoja kuin "huh hah hei - humanistii tule ei". (Tosin määrä taitaa olla vähäisempi kuin mitä stereotypiat sanovat.) Heillä on yleisesti kuitenkin käytössä aika vahva jako luonnontieteeseen ja muuhun tieteeseen. Itse olen joustavampi. Minulla jako ei mene humanismin kohdalla. Sen sijaan en luota Jyväskylän yliopiston kasvatustieteeseen.

Tässä kohden on syytä olla tarkkana. Puolisoni on kuitenkin mm. hankkinut tutkinnon kasvatustieteestä muiden osaamistensa ohella. Lisäksi tiedän että kyseinen laitos tuottaa myös aivan laadukasta materiaalia. Mutta kuitenkin sen puolelta tuntuu kumpuavan erikoisuuksia. Kun Suomen Kuvalehti ilmoittaa kasvatustieteen demonologiaopeista, on molempien gradujen takana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos. Sieltä ponnisti varsin erikoinen voodoo-dosentti Rauhala. Puhumatta siitä että Tapio Puolimatka on saanut sieltä professuurin.

Näissä kohden on kuitenkin syytä kysyä tärkein kysymys. Miksi.

Joku voisi ajatella, että syynä olisi se, että hörhöt kouluttajat ikään kuin tukisivat omaa ideologiaansa. Toki minun mieleni ei tarvitse hirvittävästi vakuutteluja sen suuntaan että joku Tapio Puolimatka antaisi huonoja arvosanoja ateisteille ja kannustaisi mitä tahansa kreationistia pelastamaan Suomen Koulut. Onhan Puolimatka kirjoissaan esimerkiksi puhunut kannustavasti ID -Behestä ja muista vastaavista olennoista. Ja tässä liikkeessä todellakin on kysymys koulutusjärjestelmän haltuunotosta. Kuitenkaan tästä ei silti ole mitään näyttöä. Ja hylkään tämän ajatuksen pahantahtoisuutena. Tämänlaiset "ideologista syrjintää" -paranoijat kun hivelevät Dunning-Krugeristaan egopaisutelleita hölmöjä jotka eivät tajua hävetä vaan syyttävät omista epäonnistumisista ja huonosti tehdyistä töistään Galilei -syndroomakortilla kriitikoita. Ja tietysti narsisteja jotka pumppaavat opportunistisesti valtaa ideologialleen vaikka sitten olemalla idiootteja. Eli sellaisia ihmisiä kuin "Expelled" -elokuvan tuottanutta Ben Stein ja kumppanit. Syytös on sen verran vakava että en näe tälle tulkinnalle perustaa.

Toinen selitys voisi olla siinä mikä tietämäni mukaan vaivaa edellämainitsemia Diplomi-Insinöörejä. Heidän koulutuksessaan kuulemma kaupitellaan optimistista ilmapiiriä. Se kannustaa yrittämiseen ja pärjäämiseen. "Laitoksella" selitetään ja korostetaan sellaista henkeä että opiskelijat ovat älykkäitä ja kyvykkäitä. Ja olemalla spesialisteja ja ymmärtämällä tietyn vaikean teknisen asian he kykenevät ymmärtämään kaiken muistakin. Tämä voi olla yksi syy sille miksi Suomen Diplomi -Insinööreissä on melko paljon libertaareja. Kun he ajattelevat ymmärtävänsä talousasioita kaiken muun ohella ja he eivät tykkää maksaa veroja, niin he päättelevät että kaikki verot ovat väärin. Tämä varmasti omalta osaltaan vaikuttaa ns. Salem -hypoteesiin, eli siihen miksi kreationisteissa on yliedustus insinöörejä. Kun DI kokee osaavansa kaiken, myös humanismin, humanismi on tässä ilmapiirissä helposti obsolete. Ja esille nousee helposti dikotomioita joissa humanismi rajataan ulos vakavastiotettavuudesta että huh-hah-hei. (Mikä on toisaalta osasyynä skeptikkojen besserwisserismiin että selittää miksi niin moni insinöörikreationisti saattaa tulla opastamaan tietämättömiä hallitsematta edes kritisoimansa aiheen peruskäsitteitä. Dunning-Kruger -efekti tunnetusti paisuu suurimmaksi siellä missä luottamus omaan erehtymättömyyteen on suurin ja alan tuntemus on niin pientä että ei edes tiedetä mitä ei osata.) Tämänlainen "warrant -asenne" vähentää itsekriittisyyttä. Ja näenkin kreationistien erikoiseen jakoon jossa "operationaalinen" ja "historiallinen" tiedekin jaotellaan. Heillä jako on jo sellainen että osa luonnontieteistäkin torpataan pois että huh hah hei. Tämänlaatuinen ajattelu voi kasvatustieteissäkin olla yleistä. Puolimatka ainakin kauppaa mielellään positiivisen positivistista warrantia jonka mukaan ihmisen äly ja havainnot ovat luotettavia. Moni opettaja näyttää muutoinkin korvannut inssien kaavastot intuitiolla ja itsereflektiolla, mutta perushenki on sama.

Kolmas selitys voisi olla että tosiasiassa monet erikoisuudet ovat itse asiassa alan kannalta irrelevantteja. Tämä on oikeasti relevantti mahdollisuus. Jos mietimme Diplomi-Insinöörejen parissa vaikuttaneeseen Koivuniemeen, niin hän oli samanaikaisesti pätevä teknisellä alalla että paatunut kulttijohtaja. Koivuniemi on tässä suhteessa mielenkiintoinen, koska hänen liikkeestään voi oppia omituisia asioita. Ja se ei haitannut hänen tieteellistä validiteettiaan. Itse asiassa itse olen kohtuullisen varma siitä että Puolimatkan ideologia ei estä häntä tekemästä työtään. Toisaalta taas mainitsemani eksorsismigradut ovat ongelmallisia koska ne koskevat suoraan kyseisen ihmisen asiantuntijuutta. Joten ne eivät sitten voi jäädä "sivuseikoiksi". Selvästi hulluus on suoraan oman alan ytimessä.

Tosiasiallinen ja tärkein syy ei kuitenkaan ole opiskelijoiden tai opettajien intentioissa. Intentiot ovat vain jotain joiden etsiminen on ihmisille luontevaa. Se tarjoaa nopean keinon tuottaa joskus toimivia mutta yllättävän usein vääriä malleja. Tosiasiallinen syy on se, että kasvatustieteilijöille on kova tarve, mutta alalle on melko vähän tunkua. Sen vuoksi sille alalle tulijoilla on aivan erilainen lähtötaso kuin niille aloille joille on kovempi kilpailu. Kun tilanne on tämä, on ymmärrettävä että mukaan mahtuu monenlaista säätäjää. Kaiken taakse ei tarvita salaliittoa, vaan se että harva täysjärkinen ihminen oikeasti opettelee sellaisen asian joka tarjoaa ammattitaidon "kouluikäisten kanssa olemiseen". Opettaja onkin ammattina minun silmissäni sellainen, että en voi kuin ihmetellä. Sekä isäni että puolisoni toimivat näillä aloilla työkseen. Ja se mitä opin työolosuhteista ja siitä mitä kaikkea kouluissa tapahtuu, en voi sanoa muuta kuin että opettajan virka näyttää olevan kohtuullisen lähellä vartijan ammattia. Siinä mielessä että vartijoiden "epävirallisen totuuden mukaan" vartija on henkilö, joka on niin hullu, että hakee vartijaksi, mutta ei niin hullu, että vastaava hoitaja huomaisi tämän hulluuden ennen kuin harjoituskausi on ohi ja vakanssi taskussa.

Kuinka uskontojen taikauskot eivät ole taikauskoa

Marko Hamilo kirjoitti kiinnostavasta huomiosta. "Skeptikko-lehden numero 4/2013 kertoo, että Sarasvuon lähetyksessä esiintyneen Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan kuuteen taikauskoiseen uskomukseen – sellaisiin kuin vaihtoehtohoidot, kuolemanjälkeinen elämä, onnennumerot ja kädestäennustaminen – uskoivat eniten vihreiden kannattajat, kun taas kristillisdemokraattien kannattajat eivät olleet juuri lainkaan taikauskoisia. Poikkeuksena tietysti kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskonnollisuus voi suojata muilta taikauskoilta. Tulos ei ollut yllätys, vaan samaan viittaavia tuloksia olen nähnyt yhdysvaltalaisissakin kyselyissä." Uskon, että huomio on hyvinkin tosi. Ja se muistuttaa siitä, että vaikka kristillisdemokraatteja pidetään uskovaisina ja hörhöinä, niin he eivät kuitenkaan ole erityisen hörhöjä. Ja vihreiden hörhöys ei ole mikään este.

Liberaalia hörhöilyä!

Ilkeästi asian voisi kaivaa muista tunnetuista tilastoisa. Ja niissä on havaittavissa selviä jännitteitä jotka pakottavat kohdentamaan huomioita ; Vaikka klassiseen kristinuskon Jumalaan uskoo vain 27% Suomalaisista^(!), niin silti 2/3 suomalaisista uskoo yliluonnolliseen. On selvää, että he täyttävät sen jollakin. Niin outoa kuin se onkin, niin tässä iskee kognitiivinen dissonanssi. Vaikka yliluonnollinen todistetaan paikkansapitämättömäksi, niin se vain vahvistaa joidenkin uskoa siihen. (Joskus tuntuu, että tuo 2/3 on kiveenhakattu ja mikään ei muuta sitä. Se on kuitenkin lähinnä hyvä nyrkkisääntö.)

Yksi syy tähän on uudelleennimeäminen ja harhaopiksi tulkitseminen.
1: Kristinuskon parissa on tuttua se, että harhaoppisuus tuomitaan. Pekka Reinikainen on malliesimerkki henkilöstä jolle sekä homeopatia että evoluutioteoria ovat kerettiläistä harhaoppia ja väärää uskontoa. Tietyssä mielessä tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko suojaa tietyiltä pseudotieteiltä. Mutta toisaalta se ajaa toisiin.
2: tseasiassa KD:n kannattajat ovat hyvinkin taikauskoisia mutta kristinuskon taikausko on naamioitu itse uskonnon sisään. Pelätään pahoja henkiä, parannetaan sairaita lääkkeiden sijaan uskon voimalla jne. Ennustamista esiintyy profetoimisen muodossa, tiettyjä numeroita pidetään pyhinä tai saastaisina (en usko että yksikään TosiUskova ostaisi autoa jonka rekisterissä olisi numero 666 kostoka se olisi automaattisesti merkki siitä ettei jumala ole tätä autoa uskovaiselle tarkoittanut) jne. Kirjoitinkin aiemmin siitä miten homeopatian ja rukousparannuksen pseudotieteet rakentuvat identtiseen ajatusvirherakennelmaan. Ne kuitenkin tulkitaan eri kontekstista. Uskontojen harjoittamaa aivan identtistä perseilyä oikeutetaan uskonnonvapauteen vetoamisella. Se tekee siitä lempeää toimintaa joka sopii muka järkevällekin ihmiselle.

On selvää että osa esilletulleesta erosta vihreiden ja kristillisdemokraattejen välille onkin peräisin siitä, miten pseudotiede on määritelty ; On valittu tiettyjä harhauskomuksia joille skeptikko voi vain nauraa. Tulos on yhtä kuvaava kuin se, jos minä valitsisin kreationismin, ilmastonmuutosdenialismin, rukousparannuksen ja muut samaan crank magnetism -klusteriin osuvat taikauskot oleellisiksi esimerkeiksi taikauskoisesta ajattelusta ja saisin tulokseksi kristillisdemokraattien yliedustuksen. (Mikä on jo nyt tiedetysti tosiasia. Mutta ei kovin kuvaava tai tärkeä tosiasia koska se on enemmän pseudotieteen esimerkeiksi valikoinnin kuin yleisen pseudotieteellisyysasteen seurausta.)

Kulttuuria!

Jos esimerkiksi pitää miettiä, onko kristinusko mitenkään opettavaista tai pseudotieteiltä ja selvästi taikauskoilta laskettavista ilmiöiltä suojeleva vaikutus, voidaan katsoa vaikkapa kalista kirkkoa. Sen parissa on lisätty eksorsistien kouluttamista. Katolinen kirkko levittää, tukee ja rakentaa julkisessa puheessaan vakavasti otettavana asiana seuraavantyyppistä. "Syynä on sellaisten tapausten ”ennennäkemätön kasvu”, joissa ”demonit riivaavat”. Myös Italiassa viitataan mustaa magiaa, pakanallisuutta ja satanistisia riittejä harjoittavien ihmisten määrän kasvuun. Kysymys on myös siitä, että kirkko pyrkii saamaan alalta pois itseoppineet manaajat, jotka eivät noudata virallisia manausoppeja." Eksorsismia harjoittavia on Suomessakin. Esimerkiksi tuoreesti uutisoitiin miten Suomessa toiminut katolisen kirkon virallinen manaaja Guy Barbier oli kuollut. Ortodokseillakin manausta harjoitetaan. Puhumattakaan niistä herännäishihhuleista, jotka ovat saaneet mitä ihmeellisempiä armolahjoja, kuten sen, että he näkevät onko jossakussa demoni. Ja demoneitahan on nähty sairauksien takana aina Jalovaaraa myöten, joten luterilaisen kirkon sisätiloihinkin tämä toiminta on tiedetysti päätynyt. Ja sitten nämä ihmiset pitävät loukkaavana, että minunkaltaisteni on vaikeaa pitää tätä muuna kuin taikauskoisina ja kehtaa kritisoida asioita.

Onkin hyvä miettiä sitä, miksi vihervasemmistolaisen suosikkivaihtoehtohoito on kritisoitavaa huuhaata mutta rukousparannus on kristillistä hengellisyyttä jota tulee tukea. Nähdäkseni molemmat ovat vaarallisia, sillä niihin liittyy asenne, jossa halu hakeutua toimivan lääketieteen pariin vähenee. Se kun on molemmissa ikään kuin epäuskon ilmaus siihen hengellisempään ja eheämpään vaihtoehtoon. Virallisesti, de jure, molemmissa tietysti heilutellaan käsiä sen kanssa että he eivät kehota ketään olemaan menemättä hoitoon mutta käytännössä, de facto, asiat on sitten ihan eri tavalla.

Asiaa hämmentää tietysti sekin, että uskonnoissa monesti korostetaan että taikausko ei ole taikauskoa koska se on vertauskuvallista taikauskoa johon uskotaan eksistentiaalisesti, joka tarkoittaa sitä että rukousparannuksen kuulija kokee parantuvansa vaikka ei lääketieteellisesti parantuisikaan. Ja tämä olisi jotenkin argumentti, joka erottaisi sen kaikista muista huuhaahoidoista. Ja se näyttää käytännön tasolla tarkoittavan sitä että tilanne koetaan parantavana ja relevanttina ja asioiden välille nähdään vahva yhteys ; Katolinen kirkko esimerkiksi käyttää antamissani linkeissä kiertoilmauksia kuten "voimallinen rukous" joka on ihan eri asia kuin väittää että sillä olisi oikeasti ollut parantavia voimia. Silti rukous ja paraneminen jotenkin liittyvät yhteen näissä tapauksissa joissa "voimallisen rukouksen" nähdään tapahtuneen. Symbolinen onkin jotenkin konkreettista, sellaisella tavalla rakennetaan epäsymmetria jossa rukouksen sanotaan tehoavan, mutta kriitikko ei ymmärrä arvostaa hengellisyyttä ja eksistentiaalisia piirteitä.

Riivaajarauta ; Penaalin tylsin kansankynttilä

Suomen PISA - tulokset olivat heikentyneet. Olimme toki tuloksellisesti yhä hyviä, mutta ykkössijalta romahtaminen tuntui iskevän moniin. Esiin tuli ainakin se, että Suomi ei osannut käyttää aiempaa menestystään ; Opetusinnovaatioita ei muutettu konsulttubisneksen kaltaiseksi arvotuotteeksi ulkomaalaisille, ja sen sijaan opit jaettiin ilmaiseksi. Lisäksi voittajafiilis nähtiin luvaksi lopettaa kehitystyö. Ajateltiin että pärjätään ilmankin. Etumatka menetettiin ja enemmän.

Kuitenkin minulle lirahti PISAt housuun vasta kun luin otsikoita siitä miten Suomen opetus on ajastaan jälkeenjäänyt. Ja vierailin sen jälkeen Skepsiksen puolella, jossa nostettiin esiin kasvatustieteen ProGradu -tutkielmia.

Ensimmäinen Pro gradu -tutkielma, Kevät 1999, Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto, "Taistelu saatananpalvontaa vastaan : - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille". Se pitää sisällään seuraavaa pedagogista viisautta: "Tiesitkö, ettei meillä ole taistelu vain lihaa ja verta vastaan, vaan myös henkimaailman pahoja olentoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan? Nuoristamme käydään todellista taistelua" ... "On pystyttävä erottamaan mielenterveyden ongelmat ja häiriöt demonien aiheuttamista ilmiöistä." ... "Paha henki voi vaikuttaa ihmisen elämään ulkoa käsin tehden häiriötä. Tällöin on kyse poltergeist-ilmiöstä, joihin liittyy kaikkea käsittämätöntä. Riivaaja/demoni/paha henki voi myös asettua ihmiseen, jolloin puhutaan tilariivauksesta." ... "Nuoriso-ohjaaja Mane Juvonen on joutunut rippikoulunuorten kanssa tilanteisiin, joissa on jouduttu ajamaan ulos riivaajia."

Toinen Pro gradu -tutkimus, Kevät 2002, Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikan laitos, "Saatananpalvontaan suhtautuminen : ehkäiseviä ja auttavia suhtautumis- ja toimintatapoja saatananpalvontaan etsimässä" jossa kansankynttilän pätevyys ansaittiin esimerkiksi seuraavilla ansioituneilla tiedoilla. "Riivaajien ulosajaminen: Ensin on hyvä ymmärtää, mitä demonit ovat. Ne ovat älykkäitä henkiä, jotka aikaisemmin olivat Jumalan enkeleitä. Saatana, heidän johtajansa, oli eräs arkkienkeleistä. "Hän on eräs voimallisimmista ja älykkäimmistä Jumalan luomuksista." Jokainen demoni on paha ja petollinen. Heillä on monia nimiä, kykyjä ja voimia ja heidät voi voittaa ainoastaan Jeesuksen vallalla ja voimalla." ... "Yökahvilan työntekijä asettaa kyseenalaiseksi sen, onko saatanan palvonnasta irtipäässyt monien vuosien terapiankaan jälkeen todella vapaa, jos tämä ei ole tullut uskoon. - "Mutta mä uskon, jos siihen ei ole saanut apua, tarkoitan uskoon tuloa, niin vaikka kaikki ulkoiset merkit jäisivätkin pois, niin uskon, että hän on silti saatanan kahleissa vielä vanhempanakin." ... "Usko Jeesukseen ja Pyhä Henki estävät saastaisten henkien palaamisen takaisin. Pelkkä ihmisen oma päätös lopettaa saatanan palvonta ei Raamatun ja kokemusten mukaan riitä lopulliseen vapautumiseen."

On selvää, että nämä gradut liittyvät alakulttuuriin. Itse asiassa se liittyy myös saatanapaniikkiin. Tämä on melko oleellista, sillä kirkon puolella saattaa törmätä tutkijoihin, joiden mielestä ilmiötä ei olisi olemassakaan. Ne vertautuvat lähinnä siihen hämmennykseen joka kirkossa vallitsi myös kreationistien suhteen. Kreationismin tutkiminen suomessa oli jotain jota ei pidetty relevanttina. Ei uskottu että suomessa olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Kuitenkin uuden maan kreationisteilla oli markkinat jopa kirjanmyynnille. Saatanapaniikkiin liitoksissa olleita roolipelivainoja on vasta viime aikoina alettu hyväksymään suomessa todella tapahtuneena ilmiönä. Ajallisesti pro gradut on tehty tämän jälkimainingeissa. (Edes minä en ole tarpeeksi paranoidi uskoakseni saatanapaniikin olevan relevantti asia nykypäivänä.)

Mutta tosiasiassa tässä ei mennä viime vuosituhannen loppuun. Tässä gradustossa ollaan ainakin 1000 vuotta ajasta jäljessä. (Harvoin tätä pääsee sanomaan muutoin kuin metaforana. Nyt pääsee!) Tämä edustaa toki myös tuoreempia tuulahduksia, tarkalleen ottaen 1500 -luvun henkeä. "Tieteen Kuvalehti Historia 18/2013" kertoi tuon ajan kasvatuksen hengestä. Silloin lapset pistettiin varhain töihin. Piiskaaminen nähtiin hyvänä, sillä perisynnin alaiset lapset haluttiin puhdistaa. Liika piiskaaminen nähtiin jonain, jossa ei tapahdu kauheaa vahinkoa, koska se kuitenkin teki lapsen kuuliaiseksi ja auliimmaksi Jumalalle ja kuuliaisuudelle.

Tuon ajan henkeen voitaisiin toki yrittää tehdä pedagogian erikoistumisalagraduja. Varhaiskasvatukseen erikoistuneet voisivat esimerkiksi ottaa opiksi 1500 -luvulla laajasti uskottuun vaihdokas -ilmiön tuntemiseen. Virallisesti kristinusko pelkäsi lasten puolesta ja hätäkasteella oli suuri arvo ja merkitys. Kuitenkin samalla pappi saattoi kieltäytyä kastamasta lasta, jota hän epäili vaihdokkaaksi. Peikko oli laittanut oman lapsensa tilalle jotta tätä hoidettaisiin hyvin. (Peikko oli vähän kuin ihmisten käki.) Vaihdokkaita ei hoidettu ja heidät saatettiin laittaa tunkiolle. Odotuksena oli, että peikko pettyisi kun hoitoa ei tule ja hakisi pentunsa pois. Merkittävää on, että kuvaukset vaihdokkaista näyttävät viittaavan vammaisiin, etenkin Downin syndroomaisiin ja autisteihin. Tuskin maltan odottaa mitä Jyväskylän yliopisto sanoisi jos kirjoittaisin vakavalla naamalla gradua joka esittäisi, että "on pystyttävä erottamaan vammaiset vaihdokkaista". Josta sitten rakennettaisiin, ikään kuin Pirkko Jalovaaran hengessä, puolustuksia joissa kiistetään se, että tälläisessä asenteessa olisi mitään ongelmallista, koska eihän tässä halveksita vammaisia tai yritetä estää heidän kasvattamista ja elämäänsä. (Kysehän on vain niistä muutamasta vaihdokkaasta.)

Ja tätä ei pidä tulkita väärin. En ole kieltämässä aihetta, vaan tekemisen tavan. Kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa tehdään jatkuvasti tiedettä asioista jotka ovat fiktionaalisia. Huolellisesti muotoillen voitaisiin vaikka tehdä tutkimusta ihmisten näkemyksistä aiheesta. Hyvä gradun voisi vaikka verrata historiallisia lähteitä nykyajan riivaajien karkottajien näkemyksiin. Vaikka pahan olemuksesta ja ihmiskuvista. Näin selviäisi vaikka se, miten aihepiirin käsittely kenties on muuttunut ja sitä kautta mistä näkökulmasta sitä ehkä tulisi lähestyä kasvatuksellisesti. Se voisi vaikkapa käsitellä puolueettomasti saatananpalvojien ynnä muiden uskontojen sekoittamien henkilöiden kohtaamiseen ja hoitamiseen. On ihan mahdollista tehdä täysin asiallista tiedettä esimerkiksi nuorten näkemyksistä tai kokemuksista saatananpalvonnasta tai vastaavista, mutta käytännön ohjeita mm. demonien karkottamisesta kasvatustieteessä ei ole tätä.

On huomioitava, että pedagogiikka ei ole teologiaa. Teologisen puolen dogmatiikan laitokselta syntynyt pro gradu voisi sopia aiheeseen paremmin. Toki tällöinkin näkökulmaa olisi ollut hyvä muuttaa rajummin. Kuitenkin kasvatustieteen kohdalla ongelmana on se, että se on monin paikoin "musta laatikko". Tämä ei ole sama kuin loukkaus pedagogiikkaa vastaan. Kasvatustieteissä tehdään paljon laadukasta ja tutkimuslähtökohtaista työtä. Mutta jos sinulla on jotain aivan sikahulluja ideoita jotka eivät kelpaa "Suomen Teologiselle Instituutillekaan" niin kasvatustiede tarjoaa mahdollisuuden saada ne läpi, ehkä.

Tällaisenaan gradu on mahdollinen käytännössä vain, jos tekijät ; työn ohjaaja, työn tarkastaja ja kirjoittaja ovat jokainen vakaumuksensa mukaisesti toimivia ja kaikkien vakaumus on sama. Muuten ei ole käsitettävissä miten gradut on hyvääksytty vaikka niissä paistaa läpi kirjoittajien henkilökohtaiset uskomukset, jotka tässä yhteydessä näyttäisivät täysin vievät kyvyn aiheen tieteelliseen, rationaaliseen ja objektiiviseen ajatteluun. Jotain on lähtökohtaisestikin pahasti pielessä, jos tieteellisessä tekstissä kirjoittaja puhu pahoista hengistä todellisina olentoina. Etenkin kun toisessa gradussa viitataan erääseen lähteeseen entisenä noitana. ; 1999 ilmestynyt Gradu hankkii uskottavan asiantuntijan ja rakentaa tälle osaamisen aihepiiriin selittämällä että "Doreen Irvine, englantilainen nainen, joka on entinen noita". On varsin vaikeaa ymmärtää miten tämänlaisella lähtökohdin saadaan osoitettua että ihmisellä on oppineisuus ja asiantuntemus lasten opettamiseen. Luulisi, että tämänlainen materiaali päinvastoin kertoisi siitä, että kyseisen ihmisen ei pitäisi koskaan ikinä missään olla yhdenkään lapsen lähellä kasvattamisen ammattilaisena.
1: Oman hupaisan lisänsä asiaan tuo tietysti se, että juridisestikin gradut ovat kyseenalaisia. Saatananpalvonta ei ole millään tavalla laitonta Suomessa ja siihenkin voidaan soveltaa uskonnonvapauslainsäädäntöä. Jos minä tästä lähtisin tekemään omaa agendaani vastaavalla tavalla ja tekisin (kuvitteellisesti) kasvatustieteellisen maisterintyöni otsikolla "Taistelu viidesläisyyttä vastaan: - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille" Gradun tarkastaja katsoisi otsikkoa ja sanoisi että tämänlainen tuskin täyttää uskonnonvapauslakien pykäliä.

Asenteeni voi tiivistyä analogiseksi "Raivon ensyklopedian" lausuntoon islamilaisesta uskonoppineeta suursmurffista: "Onko ko. urpo jotenkin henkisesti jälkeenjäänyt? Siksikö hän on erikoistunut islamilaiseen lakiin näin perkeleen tarkasti? (En keksi muita syitä näin äkkiseltään.) Olen sitä mieltä, että jollekulle pitäisi kyllä oikeasti maksaa siitä, että hän käyttää kaiken aikansa Koraanin, hadithien tms. tutkimiseen ja erilaisten vastaantulevien ilmiöiden kommentointiin ja tuomitsemiseen pelkästään niiden kautta – mutta ei kenenkään pitäisi ottaa sitä vakavasti. Äijä olisi hyvä viihdyttäjä, sillä ei kukaan täysipäinen ikinä ajattele sellaisia asioita kuin hän. Mutta on ihan perseestä, että kukaan suhtautuu tällaiseen absurdiin horinaan vakavasti millään tasolla."

Lapsiuhrit

Kun kuulemme vaikkapa hindujen tekemistä lapsiuhreista Kalille, ja että tätä uhrausta tapahtuu nykyaikana, on helppoa vetää asia syytteeksi uskontoa kohtaan. Kun taas adventtikirkon jäsenet yrittävät tappaa lapsensa uskonnollisessa rituaalissa vaikkapa Pariisissa, mieleen tulisi vetää asia yksityistapaukseksi josta ei saisi yleistää.

Jukka Hankamäki puhuu melko usein kauimmaisenrakkaudesta, jossa kulttuurien monimuotoisuutta olisi helpoin tehdä siten että sekoittumista. Käsite on hyvin Nietzscheläinen. Ja ylläoleva viittaa siihen, että se ei aivan täysin pidä paikkaansa. Voidaankin sanoa, että maahanmuuttokritiikki toki syntyy maahanmuutosta, mutta ilman maahanmuuttoa joko valittaisiin toinen vihan kohde tai sitten oltaisiin vaan suoraan ulkomaalaisvastaisia.

Näkisin, että demonien manaajat ovat löytäneet tilaa adventistejen joukosta, eivätkä ollenkaan sattumalta. Kun adventistit korostavat että demonien olemassaolo on heidän uskontonsa mukaan totta ja ilmiselvää, tästä seuraa se, että on hyvin vaikeaa rationaalisesti puuttua tämänlaiseen toimintaan. Kritiikki kun on "ateismia" tai "harhaoppisuutta" jos teologisia oikeaoppisia selityksiä ei löydy.

Adventistien kohdalla ongelmana on se, että heidän suhteensa Euthyfronin dilemmaan on se, että ihminen ei kyseenalaista Jumalan lakia. Eli jos kannatat vääriä asioita, niin se on ihmisen mielipide ja että pitää silti alistua Jumalalle. Euthyfronin dilemmassa ratkaisua haetaan joko siitä että Jumala on auktoriteetti jota on toteltava miten vain. Tai sitte Jumala on hyvä koska hän mukailee jotain moraalilakeja joihin viittaaminen onnistuu ilman Jumalaakin. Jälkimmäinen ajetaan pois ja tuomitaan harhaopiksi. Joten jäljelle jää se, että lasta on piinattava raskaastikin koska Jumala on suurempi kuin ihminen. Se on hyvää koska Jumala. Ja tästä ideologisesta lokerosta huolimatta tämänlaatuinen kidutusmurhaa lähestyvä tapahtuma on yksittäistapaus.

Samoin hindulaisuus ei ole hippien mielikuvien rento paikka. Sillä lupa palvoa monia eri uskontoja ilman jarruja tarkoittaa sitä, että myös Harm principleä rikkovat uskonnot tulisi sallia. Toisaalta intia on sen verran köyhä maa, että sen sivutuotteena syntyy kaikenlaisia väkivallantekoja, myös uskonnollista väkivaltaa. Ja tämä ympäristö yhdessä uskonnollisen sallivuustilan kanssa johtaa siihen että lapsen uhraaminen Kalille ei ole yksittäistapaus, vaan kulttuurinen ilmiö.

Suomen Evankelis-Synkretistinen kirkko

Jäljet paljastavat uljaalle wannabedawycrockettille
lammasten vaatteissa kulkevan susilauman
luterilaisen kirkon sisällä vaeltavan kalvinistiparven
kulkeneen juuri vähän aikaa sitten ohitse.

MOT:n ohjelma "Riivaajat kirkossa" kuvasi maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran touhuiluja valtionkirkkomme tiloissa. Jalovaaran demonienkarkottaminen ja lääketiededenialismi nosti esimerkiksi eroamispiikkiä. Häntä kutsuttiin manaajaksi. Pelkän sairaiden puolesta esirukoilemisen sijaan toimeksi nähtiin demonien karkottamiseen liittyvä eksorsismi.

Arkkipiispa Kari Mäkinen puuttui asiaan. Hänen lausunnoissaan irtisanoudutaan Jalovaarasta, mutta on vaikeaa sanoa irtautuvatko he Jalovaaran teoista ; "tämänkaltaiseen julistukseen ja toimintaan on syytä suhtautua hyvin pidättyvästi" ... "Ajattelen enemmän niitä ihmisiä, jotka hakevat elämäntilanteeseensa sairauden keskellä apua ja tukea. Heitä pitäisi pystyä tukemaan." Kovin jyrkkää tuomiota asialle ei tehty. Asian voi tulkita oikeastaan miten päin tahansa. Mutta uskoisin että Mäkinen on pääasiassa tämänlaista toimintaa vastustava.
1: Moni pahastui siitä että Jalovaaraa kritisoitiin. Osa esimerkiksi selitti että Jalovaara on vilpitön ja että kristinuskossa uskotaan demoneihin. Ja että jos kirkko kieltää sairaiden puolesta rukoilun, he kyllä eroavat kirkosta. Se, että näitä lausuntoja esitettiin, vihjaavat siitä että kyseessä ei ole mikään yksittäistapaus. Jalovaaraa seuraavat toki pääasiassa maallikot. Mutta kyllä kutsuvierasblogiksi muuntuneesta kotimaa -blogistakin löytyi niitä joista MOT oli huonoilla linjoilla. Kantana on ollut yleensä ottaen se että onko kristillistä uskoa demoneihin ja saako sairaiden puolesta rukoilla.

Pirkko Jalovaara on tietysti "vain" maallikkosaarnaaja, joten hän ei varmasti edusta sitä kuuluisan epämääräistä "Kirkon virallista kantaa" vaan hän lienee vähän samaa kuin natsikoheltajat perussuomalaisissa. Olivatpa he miten suurilukuisia määrissä tahansa ja vaikka ne kattaisivat kuinka suuren osan toiminnasta, ne ovat "yksittäistapauksia joista ei voi yleistää." Onkin tältä osin aivan järkevää kysyä että miksi kirkon edes tarvitsee reagoida. Kun kyseessä ei ole kirkon henkilökunta, on vastuu tietysti jossain muualla.
1: Tosin "kirkon virallisella kannalla" tuntuu olevan sellainen piirre että tiedämme lähinnä kuka sitä ei edusta mutta. Näyttää siltä että pääsyy sille miksi kukaan ei voi kannattaa kirkon mielipidettä koska kirkolla ei ole sellaista ; Esimerkiksi tiedämme että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa, mutta emme tiedä kannattaako ja suvaitseeko kirkko täsmälleen sitä samaa vouhotusta josta Päivi Räsäsen mielipidemaailmasto koostuu..

"Vilpittömän mielen" vastakohta on "mieletön vilppi". (Tai vähintään "Mielettömyys" tai "Vilppi".)

Kirkolla on kuitenkin vastuuta. Syy on se, että se on antanut tilansa käyttöön. Kysymyksessä onkin siitä onko kirkolla vilpitön mieli vai ei. Vilpittömän mielen määritelmä on se, että "ei tiennyt eikä pitänytkään tietää". Ja sen roolia on helppo peilata katolisen kirkon pedofiliaskandaalin kautta ; Jos kirkossa pappi hyväksikäyttää lapsia ja kirkko puuttuu asiaan, rikos ei ole kirkon vastuulla. Kirkko ei ole "rikoskumppanina". Sen sijaan jos asiaa yritetään lakaista maton alle, siihen ei puututa, se kieltäydytään huomaamasta ja vasta siinä vaiheessa kun asia tulee ulkopuolisten selvitystyön kautta ilmi, aletaan kikkailemaan. Silloin vastuu on nimenomaan instituution. Kysymys on ehkä yhden tekijän rikoksesta mutta katolinen kirkko on rikoskumppani. (Ja katolisen kirkon kohdalla juuri näin tehtiin. PR -asiat mielessä pitäen asiasta ei puhuttu jotta ei nousisi meteliä.)

Tässä kohden olennainen kysymys löytyy helposti. "Kotimaan" blogeista löytyy nimittäin paras kysymys olellisen hyvin muotoiltuna ja taustoitettuna. "Minä mietin kovasti, mikä tässä on muuttunut. Jalovaarahan on kiertänyt seurakuntia jo kymmeniä vuosia. Onko hänen ajattelunsa muuttunut vai muuttuiko seurakuntien suhtautuminen salamana maanantai-iltana?"  Veikko Sorvaniemi taustoittaa tästä lähtökohdasta oleellisia. "Toiminta on tosin ollut kaikkea muuta kuin nopeaa. Kirkonväen (Laajasalo mukaan lukien) on ollut pakko tietää Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta. Jopa me uskonnottomat olemme olleet perillä Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta, joten salaisuus se ei ole voinut olla kirkkoherroille tai muulle kirkon henkilöstölle. Evankelista Jalovaara on myös mukana karismaattisessa Nokia Missiossa, jonka entinen johtaja, seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytteen saanut Markku Koivisto seuraajineen yritti aikoinaan muun muassa manata henkiin kuollutta lasta, jonka uskoi olevan uusi Jeesus. Mitään uutta tässä sinänsä ei ole. Muutama vuosi sitten kirkko osoitti miten se suojelevasti se suhtautuu lestadiolaisten tapaan hoitaa useat paljastuneet lastenhyväksikäyttötapaukset. Kantaa otetaan vasta kun on jääty kiinni. Ehkäpä kannattaisi päivittää kirkolliset toimintatavat 2010-luvulle, mikäli aikoo selvityä nykyajan haasteista."

Herranjestas minä olen tiennyt Pirkko Jalovaaran toimista ja luonteesta vuosia. Helluntaisaarnaajat ja monet henkistyneet uskovaiset floodaavat häntä facebookmerkintöihinsä, eikä hänen juttunsa muutenkaan ole mitenkään salaisia. Kahden minuutin googelointi selvittää sen mikä selviää kuuntelemalla lähes ketä tahansa satunnaista uskovaista ja heidän juttujaan. Jalovaara ei ole voinut olla mikään piilossa toiminut. Hän on hyvin näkyvä hahmo - joka esiintyy mm. TV7 -kanavalla ihan eetterissä asti. Hän on näkyvä mediapersoona uskovaisten keskuudessa ja on ollut tätä todella monta vuotta.

Ja se, mitä uskontokriitikkona olen kuullut vuosia on se, että kritiikki koskee anglosaksista uskontoa eikä ole relevantti nykykirkossa. Että pitäisi käydä seurakunnissa ja tutustua toimintaan niin että näkee ja tietää. Nähtävästi kutienkin asia on niin että minulle - joka olen täysin toope, idiootti, uskontoa ymmärtämätön, maailmankuvan sumentama paatunut naturalisti, arvotyhjiönatsi, fasisti, hitlerin darwinistikätyri, evonkelista, paskanjauhaja, muoti-ilmiötä aivottomasti seuraava marionetti - ei ole mysteeri mitä kirkon sisältä löytyy. Sen sijaan Herra Arkkipiispa joka saa minua huomattavasti parempaa vuosipalkkaa ja jolla on koko kirkon tutkimuskeskuksen monipäinen miehistö ja työvoima takanaan joutuu olemaan yllättynyt ilmiöstä joka liittyy kristillisyyden näkyvään massakulttuuriin.
1: Olen huvittunut. Uskontokritiikin kun väitetään joksikin joka ei tunne kohdettaan, että ulkopuolelta räkytetään anglosaksisuuskritiikkiä joka osuu johonkin amerikankalvinisteihin mutta joka on irrelevanttia maassamme joka on luterilainen. Jotenkin jos Mäkisen lausunto olisi totta, asia olisi juuri toisin päin. Uskontokriitikot tuntevat kirkon toiminnan ja paskan paremmin kuin kirkko itse, joka on vain jokin palkkaanostava taho jonka tärkein tehtävä on pyörittää mediaan epäselvää saivartelua ja näyttää masentunutta mopsinnaamaa PR -lausunnoissa kun taas joku uskonnon puoli on tullut julkisuuteen ja tätä kutsutaan skandaaliksi eikä uskoon tutustumiseksi. (Tosin itse en usein kykene erottamaan näitä kahta toisistaan.)

En usko että Kari Mäkinen voi olla niin tampio että hän ei olisi huomannut ja tiennyt mitään. Hänen lausuntonsa malli9a "tämä ei ole PR -lausunto" oli nimenomaan PR -lausunto. Se tehtiin hätäselityksenä välittömästi kun paskat olivat housussa. Ripeä toiminta olisi tarkoittanut sitä että mitään MOT -ohjelmaa ei olisi tapahtunut. Kirkon toiminta ei ole ollut ripeää. Kirkko ja uskovaiset ovat olleet ongelmien esiintuojille karuja ja ylimielisiä. Asioiden selvittely johtaa "uskontokriitikot ei ymmärrä kritiikkinsä kohdetta, mene lukemaan Tillichiä" -haistapaskatteluun. (I fucking know that part.) Ripeitä ollaan vasta PR -syistä. Ja samalla pitäisi luottaa tälläiseen instituutioon? Vakavasti?

Kirkon toiminta onkin ymmärrettävissä vain julkisuusstrategianvalinnan käsittein. Homoskandaalista opittiin että mitään ei tarvitse tehdä jos nousee ripeästi julkisuuteen irtisanoutumaan kohun ytimessä olevasta henkilöstä. Tämän jälkeen touhuun ei tarvita tehdä muutosta. (Homokysymykseen luvattiin muutosta. Ei näy homoavioliittoa kirkossa. Montako vuotta on "ripeää"?) Lausunto ja lupaus muutoksesta ja pieni paheksunta ja irtautuminen juuri kyseisestä yksittäistapauksesta johtaa siihen että kaikkeen muuhun täsmälleen samanlaiseen toimintaan kirkon sisällä ei tarvitse puuttua mitenkään. Kirkko opettaa että toiminta on OK, mutta kiinni ei saa jäädä. Tai saa, mutta ei medialle.) Kirkon toiminnan kannalta olennaista onkin tajuta edes se, että kirkon suvaitsevaisuus on määrittynyt mielenkiintoiseksi tavaksi katsoa asioita sormien läpi paitsi jos se aikaansaa eroamispiikkejä jolloin annetaan hätälausunto eikä tehdä muuta. "Kirkko ja sen johtajat ovat kyllä tienneet aina mistä on kyse. Suomen kirkko on ollut konsensus-laitos josta ei ole tapahtunut paljon irtiottoja. Kaikki on aina haluttu ymmärtää parhain päin. Käytännössä Suomen kirkko on riemunkirjava kokonaisuus kaikkine suuntauksineen ja korostuksineen. Se on käytännössä paradoksien paradoksi joka pysyy kasassa vain sen takia koska erilaisuus ja eri korostukset ovat olleet suurelle yleisölle aivan käsittämätön asia." Kirkko esittää yhtenäistä ja lempeyttä. Mutta käytännössä sen suvaitsevaisuus kohdistuu myös suvaitsemattomuuteen. Moniäänisyys on jotain joka halutaan lakaista piiloon, sillä se olisi konflikti. Siksi saa tehdä mitä vain kunhan se ei nosta mediassa mitään meteliä.
1: Tästä strategiasta laajemmin saa hyvänä näkymän kun miettii kotimaa -blogimetsän historiaa. Aluksi se oli avoin. Kirkon ideana oli korostaa että se sallii moniäänisyyden ja keskustelun. Osa käsitti tämän siten että he saivat tuoda näkemyksiään esiin. Ja koska kirkosta löytyi paljon kaikkea sellaista jolle ei haluta julkisuutta, päätettiin että asioista ei keskustella vaan tehdään laitoksesta kutsuvieraspaikka jonka kommentointia on rajoitettu omituisesti. Kotimaa ei kestänyt sitä että kirkko näyttäytyikin monin paikoin vähintään yhtä kamalasti kuin mitä uskontokriitikot sanoivat. Homokysymys on tässä maailmassa vain rikka rokassa. Monet teemat koskevat miltei jokaista ihmistä eikä kohdistu vain muutaman prosentin väestänosaan. Kirkko ei tarttunut näihin ongelmiin vaan päätti että sovun säilymiseksi leikitään kaikki sillai kivasti että niitä kohkaamisia ei muka olisi olemassakaan. Blogistonin ulkopuolella ihmisten toimintaa ei tietysti rajoitettu mitenkään joten ratkaisu oli sensuristis-kosmeettinen. Ongelmaa ei ratkaistu vaan lakaistiin syrjään. Ja tämä on virallisen kirkon käytännön toimintatapa.

Rehellisen luterilaisuuteen livahtaneen kalvinistin tunnistaa siitä että hänen valheensa ovat huonoja (tai hän vaikuttaa muuten vaan vilpittömältä toopelta). - sillä muut ovat tottuneet valehtelemaan, saivartelemaan ja kiemurtelemaan asiat parhain päin.

Jalovaaran puheet demoneista ovat mielenkiintoisia. Eivät siksi että luterialiset eivät uskoisi demoneihin. Vaan se, että Jalovaaran tapa käsitellä sairauksien ja demonien yhteyksiä ei ole luterilainen. Manaamisesta tulee tietysti mieleen katolisuus. Mutta tosiasiassa Jalovaaran teemat voi löytää ihan muualta. Hän ei nimittäin ole manaaja. Hän päinvastoin tekee asioita jotka ovat tyypillisiä kalvinisteille.

Kalvinisteista tulee ymmärtää pari asiaa. Ensimmäinen on se, että uusateismi on argumenteissaan keskittynyt kalvinismikritiikkiin. Tätä on pidetty vääränä ja eiosuvana ja kristinuskoa todella huonosti kuvaavana koska Suomen virallinen valtionkirkko on viralliselta teologialtaan luterilainen. Eli edustaa hyvin erilaista linjamaa. Kalvinismi taas on melkoisen kauheaa. "Takkirauta" muistuttaa että esimerkiksi pelleinä ja kohkaajina tunnettu Westboron Baptistikirkko edustaa tyylipuhdasta kalvinismia. "Todettakoon kaikille, että Westboron baptistikirkko ja sen nokkamies Fred Phelps edustavat kalvinismia puhtaimmillaan. He edustavat kalvinismia juuri sellaisena kuin miksi Jean Calvin sen tarkoitti ja millaisena myös Jean Calvin sitä Genevessä toteutti. Vaikka hänen teologiansa on äärimmäisen perverssiä ja hänen eksegeesinsä hirvittävän kieroutunutta, se on kaikki täysin raamatullista. Ja ruukinmatruuna on valmis väittämään, että sosialismin luhistuttua juuri kalvinismi ja sen jumalakuva on tärkein syy sille, miksi ateismia on yhä olemassa. Kaikki se, mitä Richard Dawkins kirjoittaa, on nimenomaan kalvinismin inspiroimaa. Ei katolisuuden, ei ortodoksisuuden, ei luterilaisuuden." Olen tästä hyvin samaa mieltä ; Nykymuotoista uusateismia ei olisi ilman kalvinismin suurta vaikutusvaltaa USA:ssa. (En tosin usko että ateismi olisi olematon ilmiö ilman sitä. Mutta nykymuotoinen uusateismi elää niin vahvasti kalvinistisessa uskontokritiikkitaustassa, että ilman kalvinismia sen muoto olisi oleellisesti erilainen. Ilman kalvinismia nykymallinen uusateismi ei yksinkertaisesti olisi. Olisi luultavasti aivan muunlaista ateismia.)

Ongelmana onkin se, että USA:n uskontomarkkinat, esimerkiksi Pat Robertson, tulee luterilaiseen kulttuuriin internetin kautta valon nopeudella. Kun analysoi suomalaista fundamentalismilinjamaa, ei ole vaikeaa huomata että se on hyvin globaalia. Ihmiset ovat siinä mielessä valveutuneita että he osaavat käyttää googlea ja copy-paste -toimintoa. Suomessa on yllättävä määrä kreationist eja, joka on USA;n tuliainen. Amerikkalaiset kreationistit taas ovat hyvin usein maansa tapaan kalvinisteja. Argumentteja lähinnä siirretään.

Esimerkiksi jos katsotaan Matti Leisolan kreationismituotantoa, se koostuu pääosin kirjojen kääntämisistä. Samoin Pekka Reinikainen on lähinnä toistanut ulkomaisten kreationistien argumentteja. Kieliasu Reinikaisella on ollut toki "omintakeisuuteen päin" ; Esimerkiksi "Unohdettu Genesis" oli käytännössä kirjankäännös johon Reinikainen oli lisännyt Raamatunjaeviittauksia kun USA yritti siinä vaiheessa vähentää kreationismin ja uskonnon yhteyttä että saisi sen koululuokkiin. ; Moni tietysti esittää että kreationismi on marginaalista eikä edusta kirkon virallista linjaa. Kuitenkin kun katsotaa uskonaktiiveja, ei kreationismivaikutteiden löytäminen ole vaikeaa. Kouraani tungettiin puoliväkisin tänään "Sana 2.1.2013 -lehti" (ilmaiseksi vaikka suositushinta oli 2€, hattuni on niin söpö ja uskovainen niin antelias). Jo siitä löytyy lausuma (s. 8) "evoluutioteoria on pelkkä ajatusrakennelma, jota yritetään tieteen keinoin todistaa oikeaksi siinä onnistumatta." Kreationismi on tietysti vain pieni markkeri kalvinismista, mutta jo se kertoo miten globaalia fundamentalismi nykyään on.

Ei olekaan ihme että Jalovaaran tematiikka liittyy Pat Robertsonin juttuihin. Joista voi mainita esimerkiksi sen verran, että hänkin manaa demoneja esimerkiksi vaatteista. (Paha hajukin voi joskus selittyä demoneilla. Eikä tämä ole tietysti naurettavaa koska Pat Robertson uskoo myös että paska haisee ja että joskus vaatteet ovat vain likaisia.) Ihmiset yksinkertaisesti lukevat kalvinistien näkemyksiä ja argumenttejaan siinä hengessä että he ovat kristittyjä jotka uskovat "Raamattuun". He ajattelevat hyvin vähän teologisia erikoistapauksia. Esimerkiksi heidän on kenties vaikeaa suhtautua siihen että katoliset ja luterilaiset ovat eri kirkkokunta joilla on sama pyhä kirja. Osalle fundamentalisteista katolisuus on vääräoppinen porttokirkko, mutta he eivät selkeästi osaa soveltaa koulukuntaeroja esimerkiksi suhteessa kalvinismiin.

Siksi he eivät ymmärrä että jos he tulkitsevat Raamattua kalvinistisesta viitekehyksestä he eivät voi  tuomita luterilaista kirkkoa tai esittää että kirkko olisi hylännyt oman oppinsa. Kirkkokaan ei tietysti näe että miten uskontokriitikot tai Jalovaara olisivat oleellisia kun heidän teologioissaan on niin oleellinen ero. Ongelmana onkin se, että toiminta joka ei liity teologisesti korrektiin tasoon voi olla olemassaoleva ilmiö. Se, että uskonto kieltää jotain ei tarkoita että sitä ei tapahdu ollenkaan. (Eihän katolinen kirkkokaan missään tapauksessa teologisesti korrektilta tasoltaan määrittele pedofiliaa hyväksyttäväksi.) Uskovaiset elävät uskonelämän käytänteiden kautta. Ja tämä piutpaut välittää teologian saivareista.
1: Sotkua tietysti haittaa se, että termejä myös liitetään yhteen varsin sulavasti. Tästä minulta löytyy hitusen löysää kirkon puolelle. Kirkko ei välttämättä aluksi huomaa että Jalovaaran toiminta on kalvinistista harhaoppia, kun sitä kutsutaan "sairaiden puolesta rukoiluksi". Tämänlainen uusiokieli - vakiintuneiden sanavartaloiden sisällön uudelleenmäärittely - tekee tietysti myös ilmiöihin tarttumisen vaikeaksi kun seurauksena on helposti ohipuhuntaa. Näin ollen käy helposti niin että jos vastustat "sairauden pouolesta rukoiluksi" nimettyä kalvinistista synnieistä puhdistamista, eivät ihmiset tajua että vastustat kalvinistista (luterilaisuuden kannalta) vääräoppisuutta. He katsovat nimilappua ja luulevat että nyt demoneista ei saa puhua ollenkaan tai että kirkossa ei saa esirukoilla sairaiden puolesta.

Lisäksi on huomattava että kalvinistisuus ei ole tapahtunut yllättäen. Se on tapahtunut pikku hiljaa, asteittain. Moni onkin ottanut puolustuksekseen sen että Jalovaaran lausunnot ovat muuttuneet ajan kanssa. Kuitenkin kun trendi fundamentalismin kalvinististumiseen on ollut pitkäaikainen, se on ilmiönä jotain joka olisi pitänyt huomata. Pirkko Jalovaaraa ei suostuta liittämään tähän kulttuurimuutokseen.
1: Joka kertoo joko valehtelusta tai siitä että ollaan niin inkompetentteja että ei ymmärretä sen tasoisia perusasioita kuin että internet tarjoaa globaaleja lähteitä nykymaailmassa ja että ihmiset lukevat niitä Tai että fundamentalistien parissa oleva muodikas kreationismi on USA:n tuliainen, joka on suomessa copy-pastemuotoista. Tässä ei ole mitään pelastusta kummastakaan suunnasta. Että ollaanko tyhmä vai paha. Vilpitön mieli ei täyty kummassakaan tapauksessa, koska tutkimuslaitos ja akateeminen tutkinto ja vastuullinen virka vihjaavat että jos ei tiedä niin siltikin pitäisi tietää.

Tosin väitän aivan suoraan että koko sinä aikana kun minä olen ollut tekemisissä fundamentalismin kanssa, se ei ole ollut tyylipuhdasta luterilaista fundamentalismia. Se on yleensä ottaen yllättävän synkretististä. Vaikutteita on otettu paljon juuri kalvinismista. Tämä on niin vahva ja näkyvä ilmiö että se ei voi olla salaisuus kirkonkaan puolella. Uusateismikritiikki on suomessa yllättävän tehokasta ja osuvaa. Ja se on se ikävä julkinen salaisuus jota kirkko peittleee omituisin lässyköin PR -lausuntoinensa.

Mielestäni Jalovaarakohussa ei pidä tuijottaa Jalovaaraa. Hän on maallikko. Hän on innostunut ja lukee internettiä. Hänellä ei ole ammattitaitoa analysoida uskonnon hienouksia. - Tosin on vähän noloa olla kristitty joka ei osaa kristinuskoa. Se on vähän eri asia kuin uskova joka ei osaa evoluutiota. Jos ei jotain kannata, niin ei siihen syvästi tutustumiseenkaan välttämättä ole hirveästi intoa. On järkeävää panostaa elämäntapaan jota haluaa elää. Mutta ihmiset ovat typeriä ja heillä on siihen peräti oikeus.
1: Se, että uskoo demoneihin tai on kalvinisti ei siis tarkoita että näin ei saisi uskoa ja olla kristitty. Vaan lähinnä sitä että pitäisi miettiä sellaista että kenties LUTERILAINEN kirkko ei ole silloin se oikea taho olla. Sillä jos kannattaa kalvinistista Raamatunlukutapaa, edustaa luterilaisuus by definition harhaoppisuutta. Kalvinisteista luterilaiset lukevat "Raamattua" väärin, tulkitsevat ja tekevät institutionalisoituja Raamatunväännöksiä kun taas kalvinistit näkevät "Raamatun" ja sen sisällön Oikein.

Korostankin että Jalovaarakohussa ei edes pidä erota kirkosta. Kari Mäkisen pitäisi erota virastaan - ja jos hän ei tätä tee, niin sitten pitäisi erota kirkosta protestina tästä. Kari Mäkisellä ei yksinkertaisesti voi olla vilpitöntä mieltä. Hän on joko tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää. Jos Kari Mäkinen ei ano eroa, kehotan ihmisiä eroamaan kirkosta tässä ja vain tässä tapauksessa. Lisäksi olisi iloista jos kirkko tunnustaisi sen että Jalovaara ei ole mikään yksittäistapaus, vaan on liitoksissa kirkon sisällä kulkeviin yllättävän suurilukuisiin virtauksiin. Eli kyseessä on kirkon sisällä oleva suojattu syöpä.
1: Valitettavasti tämä tarkoittaisi lähinnä sitä että kirkko vihdoin tunnustaisi että esimerkiksi ne lausunnot joissa olen esittänyt suvaitsemattomuuden suvaitsemisen olevan keino jossa fundamentalistinen ääritoiminta menee "valtavirtaluterialisuuden selän taakse suojaan" jos siihen kohdistaa yhtään kritiikkiä. En usko että tätä tapahtuu.. On turvallisempaa lakaista ongelmat maton alle ja kutsua minua ja kaikkia muita uskontokriitikoita (ja muita iniseviä itikoita) räyhääjäidiootiksi jotka eivät tiedä mitään kirkosta, uskonnosta tai teologiasta (ja jotka ovat mahdolllisesti niin militantteja arvotyhjiöpaskoja että ei pahemmasta väliä koska natsit ja Stalin.) Toki se faktatasolla vastaisi sitä että selittäisi että Jalovaaraa ole koskaan ollut olemassakaan ja että tämä olisi Joulupukkiin verrattavissa oleva satuolento korkeintaan. Mutta ihmiset kokevat asian aivan eri tavalla, joten ennustan että juuri näin tulee tapahtumaan.

Perustavasti väitetty

Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" referoi sivulla 73 (ja aiemmin ja myöhemmin) eksorsismikirjan tarinaa jossa on ihmiskohtalo. Ytimessä on Marianne, riivattu tyttö. Kirja kuvaa Mariannen olleen vaikeuksissa koulussa. Hän oli debatoinut skolastiikkaa kannattavan Äiti Vigiliuksen kanssa. Ytimessä oli ollut olemassaolo. Skolastiikan kanta olemassaoloon oli, että se että olemassaolo oli kyllä-ei tila. Olemassaolemattomuutta ja olemassaoloa ei voitu samastaa. Marianne oli kyseenalaistanut tämän ja tästä oli seurannut seuraava keskustelu:

""Väität vaan mutta et voi todistaamaan", Marianne ivasi "Perustavia väitteitä ei voi todistaa" Äiti selitti. "No miksei minulla voisi olla jotain toista perustavaa väitettä, vaikkapa, että olemassaolo ja olemattomuus ovat erottamattomat?" Väittely jatkui aikansa ja sai kaikki kiusaantuneiksi, kunnes Marianne lopulta poistui luokasta."

Myöhemmin Mariannen erakoitumista kuvattiin huolestunein sävyin. Mikä on tietysti luontevaa jos ihmisen peruskokemus on ignoraatio johon muut reagoivat. Ignoraatio johtaa siihen että ainut vika joka on on "alipaino ja rakkauden nälkä" jona Mariannen tilaa kuvattiin siinä vaiheessa kun demonisten voimien katsotaan tulleen mukaan kuvioihin. Tämä ei sinänsä yllätä. Tämä kohta on asiassa se, joka on sosiaalisesti tärkeää.

Filosofisesti tärkeää on se, että vaikka eksorsismikirja esittikin Mariannen argumentit varsin halveksivaan sävyyn, näytetty osio päin vastoin näytti että skolastikko oli argumenteissaan varsin heikoilla. Kirja toki näyttää keskustelun jossa "perustavan aksiooman ohittaminen" on samaa kuin järkkynyt mieli, typeryys, irrationaalisuus, hulluus ja mielenvikaisuus. Vihjailu tässä muodossa onkin vain ns. horse laugh -argumentti jossa näkemys kumotaan vain esittämällä väite ja laittamalla sen perään "on niiq naurettavaa LOL".

Teologisessa argumentaatiossa on usein keskitytty olemassaoloon aktuaalisen ja potentiaalisen kautta ; Alkusyy Jumala on tässä "liikkumaton liikuttaja". Tämä selitys ei itse asiassa selitä miksi jotain on, eikä mitään. Synnyn sijaan se keskittyy siihen miksi fysikaalisessa maailmassa, universumissamme, tapahtuu muutoksia. Se ei selitä olemassaolon alkua, vaan olettaa olemassaolon ikuiseksi. ~ Tässä maailmassa olemassaolon määrittely on tärkeää, koska sen premissin varassa elää väite siitä että universumin olemassaolo vaatisi ikään kuin "ikuisen olemassaolon". Tämän premissin varassa lepää väite että universumi ei voisi syntyä ilman Jumalaa. Ja se on tosiaan vain alkuoletus jota tuetaan siksi että sitä pidetään "intuitiivisesti oikeana". (Lähtökohta jonka sallimisesta päästään siihen että miksi emme voisi saman tien väittää mitä tahansa pelkkään vakaumukseen vedoten ja lopettaa koko argumentoinnin?)

Onkin hupaisaa että Daniel Lane Craigin myötä kristitytkin ovat oppineet luultavasti ymmärtämään miksi eksorsismikirjan halveksittu ärsyttävä tyttö on sanomisissaan järkevä ; Craigin argumentaatiossahan huomioidaan se, että aika on fysiikkaa. Ennen universumia oleva Jumala olisi ristiriitainen, joten Craig on ottanut mukaan "samanaikaisuuden". Tässä käsitteessä olemassaolo ja olemassaolemattomuus kietoutuvat toisiinsa. Jumala ennen universumin alkua on arationaalinen, ei siis missään nimessä oikea tai väärä katsantotapa. Kun Jumala aktuaalisuuksine ja potentiaalisuuksineen ei olekaan "ajassa sisällä" tai "ajassa ulkona" vaan "aikaulottuvuuden yläpuolella" ei Jumalan olemassaolo ja olemassaolemattomuus ole enää ollenkaan samanlaisia kuin perinteisessä maailmassa sallittiin.

Mielenkiintoista on myöskin se, että - "jostain syystä" Craigin moittimassa - Hawkingin näkemyksessä aika on yksi ulottuvuus, samanlainen osa kuin vaikkapa taso (2D) tai tila (3D). Hänellekin on alussa "itsekäynnistyvä samanaikaisuus", siinä ei vain ole mukana Jumalaulottuvuutta. Tämänkaltaiset mietteet näyttävät että vaihtoehtoinen aksiooma voidaan todellakin tehdä, eikä tämä ole minkään horse laughin arvoinen. Tietyssä mielessä voidaan jopa sanoa että ajan tajuaminen big bangissa alkaneeksi fysikaaliseksi suureeksi ja kvanttifluktuaation ihmeet ovat jotain jotka on tehnyt tästä uudenlaisesta aksioomasta enemmän kuin uskonvaraisen premissin ; Näkemys joka oli aluksi pelkkä perusaksiooma onkin itse asiassa saanut tukea tutkimuksen kautta.

Yksinäisyyteen ja hulluuteen sortunut manattava oli siis aikaansa hyvinkin paljon edellä. Samalla on selvää että sosiaalista ulottuvuutta ei voida täysin erottaa filosofisesta ulottuvuudesta. Sillä jos sosiaalinen tilanne rakennetaan dogmaa tukevaksi jossa erimielinen eristetään, seurauksena on sekä ylenmääräistä kärsimystä että filosofisen keskustelun hedelmättömyyttä. Syntyy ilmapiiri josta on haittaa molemmille puolille, koska rajoitteet estävät monenlaiset kehittelyt. Skolastikko -opettajan torjuvassa ilmapiirissä (jota eksorsistikirja komppaa erilaisin asenteellisin leimakirvessanoin) sekä Hawkingin että Craigin näkemykset olisivat olleet yksinkertaisesti "kerettiläisiä".

Monille voi olla yllätys, että argumenttien premisseistä voidaan yllättävän monesti keskustella ja joskus joku vastaus on peräti parempi kuin jokin toinen. Eikä se paras ole välttämättä se intuitiivisesti helpoin tai oman kulttuurin ja oman itsen maailmankuvaa hellivä.

Demonien kanssa pelehtijät

Noitavainot ovat käsite joka tuntuu liittyvän lähinnä menneisyyteen. Kuitenkin eräässä mielessä tämä perinne on jatkunut sivistyneiksi pitämissämme länsimaissa. Toki ilmiö on jonkin verran muuttanut luonnettaan. Mutta oleellisesti samanlaisia piirteitä voidaan löytää eksorsismiperinteessä.

Demonisten voimien kanssa pelehtijiin on suhtauduttu historian varrella hyvinkin eri tavoin. Kun kristinusko vielä laajeni mutta sillä oli ekspansiivista valtaa, se vastusti pakanallisuutta tai uskonnollisuutta (infidelitas), jolloin voidaan puhua "miekkalähetyksestä", tämä oli toki mainettaan vähäisempää mutta sitä kuitenkin tapahtui jonkin verran. Pääasia oli tietysti saada ideologialle käännynnäisiä ja tilaa toimia, ei tappaa mahdollisimman montaa. "Noitavasara" ja muut leimallisesti noitavainoon keskittyvät teokset sen sijaan ottivat huolenaiheekseen apostasian, eli Tosi Uskonnosta luopuneet (perfidia). Tämä ei ole selvästi ekspansiivista vaan pyrkii pikemminkin ylläpitämään saavutettua järjestystä. Eräässä mielessä eksorsismi, demonien karkotus, on vain lievennystä tähän, ja kohteeksi on otettu uskonnon sisällä oleva, riivatuksi määritelty aateveli jossa on ylimääräinen henki ja joka ei siksi ole aivan oma itsensä (possessed). Manaamisessa valtaa kohdistetaan niihin jotka ovat uskonnon valtaotteessa, uskovat jossain määrin mutta eivät ole aivan ruodussakaan.

Vaikka väkivallalla ruotuun laittaminen onkin kristinuskon sisällä perinteikästä, eksorsismi juuri siinä muodossa jossa me sen tunnemme on itse asiassa melko "trendikäs ja uusi ilmiö". Manaaminen on yllättävän suosittua ; Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" esimerkiksi kertoo varsin mielenkiintoisesti miten elokuva "Manaaja" synnytti uskovaisten keskuuteen jopa jonkinlaisen muoti-ilmiön ; Jopa manaamista kannattava Peter Wagner tunnustaa teoksessaan "Confronting the Powers" että manaamisen ja siihen liittyvän hengellisen taistelun kohdalla ilmiö oli "virtually unknown to the majority of Christians before the 1990s". Tätä ennen kyseessä oli marginaalinen ilmiö.

Manaamiskulttuuri onkin muuntunut matkan varrella. Manaamiskulttuuri aloitti suosiollenousutaipaleensa jo 1970 -luvun lopulla. Tällöin on nostettava Malachi Martinin "Hostage to the Devil" jossa kuvatuissa tarinoissa riivaus liittyi suoraan rituaaliseen saatananpalvontaan ja uhkasi esimerkiksi ateistia joka ei edes uskonut Jumalaan. Taustalla oli esimerkiksi skismaa uskovaisperheen kautta. Näin ollen uskonto oli usein voimakkaasti taustalla ja riivatuiksi nähtiin uskonnollisista perheistä uskonluopuneet lapset. Nykyään systeemi on tältä osin muuttunut ; Karismaattisten liikkeiden parissa ihmetystä nimittäin herätti se, miksi riivaamisongelma näytti olevan ongelma vain kastettujen uudelleensyntyneiden kristittyjen parissa. Tästä syntyi selitys jonka mukaan riivaus on todellisin uhka aidoille kristityille ; Demonien olemassaolon paljastus kun ajaa mielet kohti ajatusta jonka mukaan vastavoima Jumalakin on järkevä konsepti. Ja kristityt olivat uhka joita tuli pelotella ja painostaa. Siksi modernimmat manauskirjat kuten "Deliver Us From Evil" tarjoavat itseään seuraavanlaisilla argumenteilla ""must have" for all who come in contact with the occult, and for those who need extra protection from evil and negative influences, especially those who are involved with paranormal investigation and research. Going without this book is definitely "at your own risk"."

Noitavainoihin liittäminen voi tuntua kovalta rinnastukselta. Sillä ketään ei polteta roviolla. Kuitenkin "riivattujen pelastamisessa" on käytössä erilaisia hyvin aggressiivisia menetelmiä joita missä muussa tahansa yhteydessä pidettäisiin pahoinpitelynä. Jos vaikkapa poliisi käyttäisi kuulusteluissa eksorsistien keinoja, olisi todennäköistä että rapsahtelisi syytteitä. Ja luultavasti jopa sotavankien käsittelyssä keinot toisivat vaikeuksia. Toki lievimmät metodit ovat lähinnä rukoilua, joka on haitallisuudessaan korkeintaan häiritsevää äänisaastetta. Mutta vakavammat keinot valvottamisesta kylmällä vedellä palelluttamisiin, läimäyttelyihin, lattialle heittämisine, ja kiinnisitomismenetelmineen ovat tavallisia. Tällöin puhutaan sekavasta skaalasta toimenpiteitä jotka ulottuvat vapaudenriistosta jonnekin pahoinpitelyn ja kidutuksen rajamaille asti.

Toki samalla mittakaavakin on muuttunut. Voidaan nähdä että suurin osa noitavainojen ja manaamisen välillä on kaksi eroa ; Yleinen vallan määrä ja väkivallan vakavuuden määrä. (Yksi syy lienee se, että uskonnon nimissä ei enää saa tehdä aivan mitä tahansa. Uskonnonvapaus ja hengellinen itseilmaisu ei enää sisällytä mukaansa murhaamisia.) Tässä aiheessa näyttää valitettavasti siltä että käytetyn väkivallan määrä asettuu suunnilleen sinne ylärajalle jonka ympäristö sallii. Joka taas on yleensä hieman kovempi sietokyky kuin mitä laki sallii.

Tämän valossa on vaikeaa nähdä sitä, miten uskonnolla selitetään olevan rauhoittava vaikutus. Näyttää pikemminkin siltä että uskonnoissa on kulmia, toki kooltaan marginaalisia kulmia, jotka päin vastoin näyttävät harjoittavan väkivaltaa niin paljon kuin se vain on mahdollista ilman että siitä itse joutuu kärsimään ; Nämä tahot harjoittavat väkivaltaa jos siitä vain ei seuraa ongemia itselle, kuten sanktioita lain kanssa. Tuonpuoleisrangaistus ei näitä ihmisiä ole koskaan pelottanut, koska he oikeuttavat tekonsa ideologisesti. He näkevät sen palkittavana ei rangaistavana aktiona. ~ Kun lukee manaajien "tapausselostuskirjoja" ei voi kuin ihmetellä sitä miten he ovat ylpeitä teoistaan ; He itse asiassa kuvaavat kirjoissaan sitö miten henkisesti ja hengellisesti vaikeaa on pahoinpidellä ihmisiä, ja uskallus tähän kuvotuksesta huolimatta on heille sankariteko eikä osoitus siitä miten rakkauden nimeen vetoava ideologia voi totaalsesti paaduttaa omantunnon ja inhimillisyyden. ; Jos joku pelehtii demonien kanssa, niin nämä ihmiset - eivätkä ne joita he "rohkeasti yrittävät pelastaa".

Kun jotain pyytää ja sen saa

Noitavainot ovat jotain joka liitetään taikauskoiseen elämäntapaan. Itse asiassa valistusaikana sivistyneistän piiri on jopa liioitellut keskiajan noitavainojen hirveyttä jotta saisivat lisää vaikuttavuutta sille miten järki jyrää taikauskoisen julmuuden. Kuitenkin se, mitä me tiedämme ihmisistä, on se että uskomukset ja vakaumukset välittävät yllättävänkin vähän tiedosta. (Even I have doxastic bias when I see doxastic biases everywhere...)

Täsä hyvänä esimerkinä onkin tuore "noitavainotapaus" joka tapahtui Ruotsissa ; Esa Turkulainen "Skeptics United" -blogissaan kuvasi joihinkin muihinkin lehtiin. Tapaauksessa oli osana nälässäpitämistä, kidutusta ja valvottamista jotta pahat henget voitaisiin manata pois. Lopulta ratkesi että noidaksi epäillyllä oli vain flunssa. Tapauksessa merkittävää on se, että tätä ei voi selittää pois "yksilön hulluudella" ja viittaamalla että kaikissa ideologioissa on mielenvikaisia ja hulluja. Sillä tähän toimintaan oli osallistunut useita ihmisiä, yhteisö oli siis (a) tietoinen tästä noidasta ja (b) siitä mitä tälle tehtiin että moni heistä (c) paitsi hyväksyi teon ikävänä pakkona myös (d) osallistui itse kiduttamisen aktioon.

Ruotsissa ja pohjoismaissa on menneinäkin aikoina osattu noitavainota. Tästä on kirjoitettu kohtuullisen paksu kirja "Synnin palkka on kuolema" joka käsittelee Suomessa tapahtuneita noitavainoja 1500-1700 -luvuilla. Kirjassa huomautetaan että noitavainojen aktiivialueilla ja nykyään hurmoshenkisemmillä alueilla on maantieteellinen yhteys (ne ovat samoja paikkoja). Samat alueet joilla noitavainoihin on osallistuttu aktiivisesti ovat nykyään aktiviisia herännäisten alueita. ~ Tämä yhteys ei tietenkään ole kuitenkaan aivan suora syy-yhteys ; On väärin sanoa että uskonnollinen voimakas vakaumus johtaisi suoraan fanatismiin - pikemmin on niin että fanaattisilla on aina voimakas vakaumus mutta kaikki voimakkaasti vakaumukselliset eivät ole fanaatikkoja.

Yhteys on mielenkiintoinen, koska noituudessa on huomioitava monia pikkuasioita. Nykyään ajattelemme että noitavainoissa uskovaiset vainoavat noitia. Mutta omaa lastaan kiduttava uskovainen ja muut noitia tuomitsevat päin vastoin uskovat että noidat vainoavat heitä. Ulkopuolinen pitää noituutta "mahdottomana rikoksena" kun taas sisäpiiriläinen näkee noituuden olevan "vaikeasti todistettavana rikoksena".

Uskoisin että ero löytyy yhdestä ajatteluasenteesta. Joka on herännäisyyden ulkopuolella lähinnä epäuskottavaa satuilua mutta joka on sen sisäpuolella kaiken ydin.

"Synnin palkka on kuolema" -kirjan kuvaaman noidan tuomitsemisen ajatteluprosessi on itse asiassa tuttu jokaiselle joka on tutustunut vaikkapa uskovaisten muutoskertomuksiin ; Noitavainoajien ja herännäisten ajattelutavat ovat hyvin samantapaisia. Kun katsoo noitavainojen tuomiokuvauksia, on Post hoc ergo propter hoc päättelyvirhe yhdistettynä erilaisiin anekdootteihin. Ja että näissä anekdooteissa korostetaan usein lausujan "yleistä luotettavuutta". Toisin sanoen noituutta on tapahtunut jos joku on uhannut jostain pahasta ja jotain pahaa on sen jälkeen tapahtunut. Näin esimerkiksi riidassa lausuttu, pikaistuksissa sanottu, uhkaus voi muuntua noituudeksi jos vaikkapa riitelykaverin vasikka sattuu kuolemaan lyhyen ajan sisällä riidasta. Tästä kerrottu tarina jonka lausuja oli luotettavan maineessa ja jos syytetty oli vielä "noidanmaineessa", oli lopputulos raskauttava.

Täsmälleen tämä sama rakenne taas näkyy esimerkiksi rukousparannuskertomuksissa. Niissäkin rukoilun ja paranemisen välille vedetään syy-yhteys. Rukouksia tehdään paljon (jopa itse olen päässyt niistä osalliseksi) joten ei ole ihme jos vain harvoinkin paranevia tauteja saadaan mukaan kuvioihin. (Paranemistarinoita on toki monia mutta ottaen huomioon se, että rukouksia tehdään paljon on niitä kuitenkin yllättävän vähän.) Jos epäile että ei ole tapahtunut koko parantumista, esille nostetaan lääkärintodistusten ja muiden konkreettisten faktojen sijasta kertojan luotettavuus, ja että epäily on tämän luotettavan ihmisen kunnian herjaamista.

Siksi ruotsissa tapahtunut noitavainotapaus ei ihmetytä. Sen tapaiset noudattavat yleistä ajatteluprosessia. Ja jos ihminen joutuisi hyväksymään tämän ajatteluprosessin olevan huonoa metodiikkaa, surkeaa päättelemistä, hän joutuisi todennäköisesti luopumaan koko uskonnosta ; Valtaosa koko herännäisten uskontoideologian dogmien ytimestä kun on "muutostarinoissa" ja "ihmekertomuksissa". Niillä (a) osoitetaan henkilön oma kokemus, joka näyttää että hän on henkilökohtaisesti sitoutunut tähän uskontoon ja on vakaumuksellinen uudelleensyntynyt kristitty (b) todistetaan että tämän vakaumuksen kohde on myös Totta ja että vakaumus on siksi järkevä ja hyvin perusteltu ja uskottava.

Jos kertojan auktoriteettia korostavan tarinan jättää pois, uskonto muuttuu kuplaksi. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä että näissä uskonnoissa on yhä jäljellä pieni riski eskaloitua noitavainoiksi. Tästä riskistä on muistettava vain kaksi asiaa. Se on todellinen riski jota ei saa kiitää ja selittää pois uskonnon "yleishyvään" viitaten. Ja se riski on pieni, jolloin ei ole syytä myöskään lähteä vainoamaan.

Ei enää ylilyöntejä!

Uskontokritiikissä toistellaan usein noitavainoja. Moni uskovainen lienee hyvin turhautunut tästä, sillä tuntuu hieman omituiselta että sitä joutuu ikään kuin olemaan vastuussa monta sataa vuotta sitten tapahtuneista asioista. Tämä voidaan nähdä jopa heikkoutena uskontokritiikille, koska se on vähän kuin jos uskovaiset alkaisivat syyttämään italialaisia siitä että nämä syöttivät kristittyjä leijonille : Jos ei löydy lähempää parempia esimerkkejä, ei tavallaan kannata vaivautuakaan.

Guilloun "Noitien asianajaja" -kirjasta saa aiheeseen kuitenkin hieman toisenlaistakin kulmaa. Hän kuvaa kirjassa Ruotsi-Suomen noitavainoja, jotka olivat väkilukuun nähden rajut. Hän rinnastaa nämä Ruotsissa sittemmin tapahtuneisiin vainopaniikkeihin joissa nähtiin ja pelättiin ja kohistiin suuresta määrästä vakavia pedofiliatapauksia jota ei ollut tapahtunut ollenkaan. Guillou nostaakin esiin sen, miten tietyt terapiana myydyt muodot rakensivat ihmisille valemuistoja, ja tätä kautta saatiin aikaan vakavia syytöksiä. ; Moderniin aikaan sidottuna noitavainovertaus oli hyvinkin voimakas.

Pyysiäisen esimerkit nykyajan noitavainoista.

Tämänlaisella logiikalla lähtee liikkeelle myös Ilkka Pyysiäinen, jonka "Jumalaa ei ole" pitää sisällään saatanapaniikin erikoisia ilmenemismuotoja.

Pyysiäinen kertoo miten esimerkiksi eksosrismin harjoittaminen - joka sai yllättäen pontta niinkin rationaalisesta tahosta kuin "perustuu tositapahtumiin" -kauluelokuva "Manaajasta". Pyysiäinen listaa jonkin verran eksorsismiin liittyneistä kuolemantapauksista - joita tulee vastaan toistuvasti, kuten tällä viikolla Boliviasta, mutta Pyysiäinen keskittyi esimerkeissään tuoreeseen aikaan, sivistysmaihin ja länsimaihin joka tekee kulmasta "jotenkin terävämmän", tosin en tiedä miksi - ja siitä miten asian ympärille on rakennettu Suomessakin vähäisissä määrin toimivaa "Henkienvapautusterapiaa" (engl. "Spirit Releasement Therapy").

Pyysiäinen kuvaa myös saatanapaniikkia johon liittyi pedofiliavainot. - Ongelmia alkoi ilmestyä 1977, kun pedofilian ja lastennappaamisen kohdalla liioiteltiin. Ja "varsinaisen pommin" nasautti vuonna 1980 kirjoitettu "Michelle muistaa" (engl. "Michelle remembers" ) -kirja, jonka kirjoittana Pazder rakensi sen Michellen omakohtaiseksi kokemukseksi kertoman tarinan. Kirja sisälsi aivan uskomattoman tarinan jossa on lapsenmurhia, irvokkaita kokeita ruumiilla, ja itsensä Saatanan inkarnoituminen, jolle ei ollut mitään fyysisiä todisteita. Tämä ei estänyt sitä että ihmiset ottivat teoksen hyvinkin vakavasti. - Lopputuloksena Pazderia pidettiin parhaana asiantuntijana, koska hän oli tavannut ihmisen joka oli kohdannut itsensä Saatanan. 1984 hän toimi McMartinin koulussa tarjoamassa näkemyksiään tapauksessa jossa opettajia syytettiin pedofiileiksi ilman mitään todisteita. Tämä koulu taas oli porttina, kun alettiin epäilemään että tämänlaisia tapauksia voisi olla enemmänkin - Tilanne äityi niin pahaksi että todisteiden kätkeminen selitettiin todisteeksi pedofilian saatanallisesta luonteesta ; Juuri todisteiden puute oli todiste ilmiöstä. Yleisen näkemyksen mukaan myös normaalius oli suuri uhka ; Satanisti, pedofiili, lasten kiduttaja ja lapsiuhraaja kätkeytyi sen ajan retoriikassa normaaliuden taakse. Näin uskonnollinen systeemi ei suinkaan puolustanut syytettyjä ; Lapsenraiskaus on tietysti niin vakava syyte että siinä ei halua puolustaa syyllistä, joten pelkkä epäiltykin oli vaikka turvaa. Ihmisiä joutui asian sivussa jopa vankilaan syyttömänä.
1: Guilloun kirja viittaakin samaan ilmiöön "ei niin leimallisesti uskonnollisessa muodossa". Roolipelivainot ja "Harry Potterin" vastustaminen asettuvatkin näin osaksi suurempaa kokonaisuutta. -Suomessa Saatanapaniikkia lietsoi ja muotoili varmasti ns. "Hyvinkään palottelusurma", mutta ilmiö sai kuitenkin inspiraatiota ulkopuolelta. Tämä massahysteria onkin siksi nähtävissä omituisena globaalina ja lokaalina ilmiönä.

Kolmantena huomiona Pyysiäinen nostaa 2008 vuonna tapahtuneen ehtoollisleivän nappaamiskohun. (Se voisi olla huvittava ja koominen, ellei se olisi niin hemmetin traaginen ja pelottava.) Se sai alkunsa kun Webster Cook halusi näyttää ehtoollisleivän ystävälleen joka ei ollut katolinen. Siksi hän salakuljetti öylätin ulos ; Koska tätä yritettiin estää jo kirkossa, hän ratkaisi ongelman laittamalla öylätin suuhunsa "spit, don't swallow" -strategialla ja käveli ulos. Tästä nousi suuri kohu, jossa katoliset lähettivät vakavia uhkaamisia ja mm. vaativat Cookin erottamista yliopistosta. Syynä oli se, että katolisen kirkon mukaan ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat maagisesti aivan oikeaksi Jeesuksen lihaksi ja vereksi, ja näin kyseessä oli Jeesuksen kidnapaaminen (ja kyllä, kidnapaaminen oli se sana jota asiassa käytettiin). Cook palautti lopulta öylätin kirkolle, saatuaan asian vuoksi esimerkiksi tappouhkauksia. - Kun Myers kommentoi blogissaan asiaan ja pyysi että hänellekin lähetettäisiin salakuljetettuja öylättejä, tilanne dramatisoitui entisestään. Olihan kammottavaa että joku kutsui Jeesus Kristusta vain keksiksi. - Myers päätyi lopulta heittämään öylätin, koraanin sivuja ja Dawkinsin Jumalharhan sivuja roskiin ja ottamaan tästä kuvan. Ja tämän seurauksena Bill Donohue kannusti ihmisiä häiriköintiin, ja pyysi että ihmsiet esimerkiksi tekisivät Myersille palvelunestohyökkäykseksi laskettavaa sähköpostin tukkimista. Asiaan liittyi myös tappouhkauksia, joista osansa sai sekä Myers että hänen lapsensa.

Nykyajan esimerkkien ja menneisyyden rinnastuksen voima.

Pyysiäisen-Guilloun tapa lähestyä ylilyöntejä onkin arvokas. Kun uusateismia syytetään usein militantiksi, tässä tuntuu aina olevan vain leimakirveen heiluttamisen henkeä ; Uusateisti näyttääkin olevan itse asiassa syyllinen sellaisella omituisella tavalla josta ei ole esimerkkejä ja josta ei jää todisteita. He ovat syyllisiä sillä samalla omituisella tavalla jolla McMartinin koulun opettajat olivat pedofiilejä.

Samanaikaisesti uskovaisten puolelta löytyy totaalisia ylilyöntejä, jotka ovat ajankohtaisuudessaan hyvä muistutus siitä että uskonnolla ei todellakaan ole mitään suojamenetelmiä estämässä ylilyöntejä tänä päivänäkään ; Päin vastoin, uskonnon moraalinen tiukkapipoisuus yhdistettynä uskonnonvapauteen värittää tilanteen sellaiseksi että uskova voi sanoa vain "minulla on velvollisuus tuomita koska uskon sydämessäni." Kun anekdootista tulee epäkriittisen yleisasenteen - joka näkyy kaikissa "uskonanekdooteissa" ja siinä miten niihin vaaditaan kunnioittavaa ja vakavasti ottavaa suhtautumista - faktuaalista, on tietysti luontevaa että samalla huonolla logiikalla juorusta tulee syyllisyys.

Tilanne näyttää ambivalentilla. Uusateisteja syytetään "militanteiksi" mutta he eivät ole tehneet mitään edes yhtä laajakirjoista kuin tuo hassu öylättitempaus, joka oli tuossa kolmikossa vakavuudeltaan se lievin ylilyönti. Bussiin liimattu "älä huolehdi ja elä hyvä elämä" -tyyliset sloganit eivät yksinkertaisesti vastaa ollenkaan sitä vakavuustasoa jonka uskovaisten parilla on. Samanaikaisesti uskovaisuutta pidetään rakastavana ja lempeänä, jonain jonka kritisoiminen osoittaa ilkeyttä ja vähintään huonoa makua koska. Ja siltä puolelta kuitenkin löytyy kaikenlaista.
1: Ambivalenssia korostaneekin Pyysiäisen esiintuoma ilmiö, jossa asian pelko ei tarkoitakaan että asia vähenisi, vaan että asia onkin yleisempää ; Uskovaisten pedofiliaskandaalissa pelättiin luonnollisesti lasten oikeuksien kautta. Tämä on luonteva pelko ja voidaan nähdä positiivisena ihmisen peruseettisyyden kunnossaolona. Uskovaisten maailmassa vääränlainen liberaali arvomaailma nähdään yleisesti riskinä, jossa tämä terve kunnossaolo kielletään. Ja fundamentalistien oikeistolainen maailmankuva esitetään nimenomaan ratkaisuna näihin ongelmiin. Kuitenkin tosiasiat mukaan lukien asia ei näytä kovin kivalta. Pyysiäinen nimittäin kertoo "the Fundamentals of Extremism" -kirjasta jossa on kokoelma eri asiantuntijoiden kirjoituksia fundamentalismin piirissä tapahtuvista asioista. Insesti ja lasten pahoinpitelyt, ja naisten kohtaama perheväkivalta ovat tilastollsiesti yleisimpiä uuskonservatiivien evankelisten keskuudessa. Maailmankuva kun kehottaa siihen että naiset ja lapset alistuvat, ja ovat armeliaita syylliselle. Kärsimys nähdään korottavaksi ja tuska onkin tie Jumalan mielisuosioon. Juoruissa pelkääminen ja tilastoissa tapahtuvat teot eivät selvästi kohtaa "sillä tavalla kuin pitäisi" -ja kenties odottaisikin.

Kun ehtoollisylilyönnin tapaisia uhkailuraivoamisia joihin liittyy hyvin laajamittaista ja sisällöltään kriminaalia aggressiota löytyy uskovaisten puolelta, kun uusateistit ovat vain leimakirvestavalla "militantteja", on selvää että tiedämme mistä nykypäivän noitavainoajat löytyvät. Pyysiäisen ja Guilloun tapa rinnastaa vanha ja uusi näyttävät että noitavainoista muistuttaminen on hyvinkin ajankohtaista ; Se olisi vähän sama kuin jos nykyajan italialaiset tappaisivat kristittyjä sirkuksessa - silloin olisi olennaista kurkistaa menneisyyteen ja kertoa että "teillä on tohon kuulkaa perinteet".

Näyttääkin että uusateismin militanttius johtuu siitä että se nähdään provokatiivisena. - Ja kun muistamme että käytännön data näyttää että epäarvostusta ja vainoa kokevat nimenomaan ateistit kun taas uskovaisille Jumala on egon jatke, jossa erimielisyys nähdään syynä loukkaantua ja suuttua, tiedämme mitä tämä tarkoittaa. - Eli uusateismien militanttius johtuu siitä että uskovaiset ovat yleisesti ottaen kovasti vihaisia ja paljon enemmän vihaisia - ja datan pohjalta syrjintään asti valmiita - kuin kehtaavat tunnustaa ääneen. Uusateismin "militanttius" onkin käytännössä ilmiselvästi illuusio joka syntyy siitä että uskonto on militanttia, ja vain tulkitsee vihaparanoiassaan erimielisyyden hyökkäykseksi, jolloin oman suuttumuksen aste ei enää määritäkään omaa aggressiivisuutta vaan vastustajan hyökkäävyyttä.

Joku voisi tietysti sanoa että vain vähemmistöt ja höyrypäät tekevät tämänlaisia. (Vähemmistöt kuten "katoliset", mutta ymmärtänet pointin, eivät lähestkään kaikki katoliset tee tämänlaisia ylilyöntejä.) Kuitenkin tähän asaan mielenkiintoinen huomio on se, miten niukasti uskonnolliset tahot ovat puolustaneet näiden ylilyöntejen uhreja. Asiat ovat kenties olleet hyvinkin medianäkyviä, mutta niihin on reagoitu hiljaisuudella tai kiertelyllä. Ei ole sanottu että tämä on väärin ja vielä vähemmän on menty väliin. Siinä missä tervehenkinen reaktio uskonnollisilta piireiltä on ollut vahvasti esillä esimerkiksi Breivikin ampumistapauksen kohdalla, kun ampujan uskovaisuus nostettiin esiin ja samalla esitettiin hyvin voimakas irtautuminen tapahtumasta, jossa ei jää epäselväksi että asiaa pitää paheksuttavana eikä minään mitä kukaan saisi tehdä. Näissä ylilyönneissä tämänlaista ei ole tapahtunut. Nämä ylilyönnit ovat vaikenemisen, eivät vastaanpanemisen, paikka. Siksi noitavainot tapahtuvat. Passiivinen "uskonnonvapauskulma" joka antaa luvan aggressiolle johtaa siihen että valtavirran "leppoisa uskonto" muuttuu support groupiksi tälle noitavainoajapoppoolle.

Passiivinen uskonto on myös ollut mukana rakentamassa tilannetta ; Se on auttanut siinä että keskustelukenttä on rakentunut sellaiseksi että jos vastustat näitä aggressiivisia, koetaan että olet laajemmin uskonnonvapautta vastaan. Ja tämä nähdään uskonnonvastaisuutena, ja tämä taas nähdään uskonvastaisuudeksi.
1: Kenties siksi että kukaan uskova ei oikeasti erota "uskoa" ja "uskontoa" toisistaan ; Toki joku slogan saattaa sanoa että "emme ole uskontoa vaan henkilökohtaista uskoa", mutta sitten heti perään vedetään kuitenkin teologisia dogmia kuten "sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi mutta suun tunnustuksella pelastuu.", joka on opinkappale eli uskontoa, ja väitän että tämä jopa demonstroi sitä että mitään uskoa ilman uskontoa ei olekaan.
___1.1: Toki voidaan sanoa että lausuntoni on väärä. Moni erottaa uskon ja uskonnon. Uskovaisetkin tekevät näin toistuvasti, nimittäin silloin kun se on kätevä PR -kikka jonka taakse kiemurrella kun pitäisi kantaa vastuuta jostain omasta tekemästään ylilyönnistä, jopa luonteeltaan hyvinkin julkisesta/poliittisesti sellaiseksi.

Kaikki tämä näyttää että uskontokritiikki on hyvinkin tarpeellista. Sen provokatiivisuus onkin kenties juuri siinä, että se on jarru uskonnolliselle hyväksiköytöllä. Kenties jopa ainut jarru, sillä esimerkiksi valtionkirkkomme ei sellaisia oikein tehokkasti ole osannut rakentaa.

---

Otsikko. Ymmärtäkää se miten haluatte. Kaikki keksimäni tulkintamuodot - (1) pamflettimaisesta teesistä sitä kautta (2) miten uskovaiset ei enää huido ohi vaan konkreettisesti tuhoa aikaansaaden siihen (3) kritisoitavaan väitteeseen miten noitavainoja pidetään jonain jota ei enää tapahdu - sopivat jotenkin tähän blogaukseen.

Uskonnolla ahkerasti taikauskoa vastaan.

Luin jutun jossa kerrottiin miten Papua Uusi-Guineassa on ongelmana noituus. Esimerkiksi vuonna 2009 arvellaan kuolleen noin 50 ihmistä noituudenharjoittamiseen liittyvissä olosuhteissa. "Christian missions and the Australian territorial administration of PNG, along with the PNG government, have done their best to end the belief in sorcery, but strong superstitions remain."

Tässä kohdassa on kieltämättä ainakin ensisilmäyksellä jotain melko kummallista jännitteisyyttä.
1: Suhtautumistapa ei selvästi ole sitä, mitä korostettaaan kun aiheena ovat monenlaiset manaustapaukset, joita aina silloin tällöin saadaan kuulla. Tai kun pastorin tekemä vauvan mikroaaltouuniin laittaminen selitetään hyvin päin vetoamalla demoniseen possessointiin. Silloin meitä muistutetaan että tekijöillä viiraa päätä, ja että on karsittava tekojen väkivaltaisuutta ja keinoja, eikä käyttää tätä uskonsodan välineenä. Tässä kuitenkin on vastassa myös taikausko.
2: Asiaan saadaan järkeä kun tajutaan että noituudenharjoittamisessakin on kysymys nimen omaan uskonasioista. Itse asiassa kyse on kilpailevasta uskonnosta. Kysymys on kerettiläisyydestä. Mutta tässä hengessä uskonto rajoittaa paljon tietynlaista uskontoa. Tässä ollaan ahkeria niin ulkomailla kuin Suomessakin. Saatanapaniikinkin aikaan täällä valistetettiin roolipelien saatananpalvonnallisista linkeistä ja vastustettiin tähän liittyvää taikauskoa. Vaikka täällä ei noituusmurhia näy. Mutkikkaaksi käy kun muistaa että esimerkiksi Nigeriassa kristillisillä argumenteilla perusteltuja noitavainoja tapahtuu. Ja tässä uhrin ja rikollisen tekijät ovat menneet nurin.
3: On hyvin vaikeaa ottaa vakavasti ajatusta että uskonto kitkisi taikauskoa, kun katselee miten täällä PISA -menestyneessä - ja erinäköisten väittämien mukaan skeptikkojen ylivallan alla elävässä - Suomessa uskotaan että Harry Potter on okkultiikkaa, ja että persoonallisen pahuuden voimilla voidaan oikeasti tehdä loitsuja. Ja joista perusluonteeltaan mullistavia, yliluonnollisia ja ehdottomasti empiirisesti havaittavia maailmanloppuja, ylöstempauksia ja vastaavia tulee ihan pian. Ja joista ihmeparanemiset rukouksella ovat ihan tavallista kauraa.

Tästä "helpoista kohdista". Voidaan nimittän miettiä vakavasti sitä, että onko uskovainen skeptismi (mallia Randi) mahdollista. Pintatasolla uskovainen voi toki epäillä, mutta skeptisyys on astetta enemmän. Uskova tekee epävarmuustilanteessa valinnan joka on olennaisesti päinvastainen kuin skeptikon. Molemmat epäilevät, mutta epäilyyn on aivan olennaisesti erilainen asenne. On selvää että uskovainen voi olla skeptinen "Harry Potterin" kautta saataville autenttisille noitavoimille olematta ristiriidassa uskonsa kanssa.

Olennaista onkin miettiä sitä, onko jossain sellainen raja joka muuttaa uskonasian typeryysasiaksi. Eli onko Jumala, tuonpuoleinen ja muut vastaavat jollain luonteella oleellisesti erilaisia kuin konkreettiset väitteet joissa esitetään esimerkiksi maailmanlopun, esineiden levitaation, ajatustenluvun, teleportaation tai ylöstempauksen kaltaisia väitteitä jossa on väitteitä jotka koskevat havaittavaa ympäröivää todellisuutta.

Tällöin avuksi voidaan ottaa ainakin ajatuksia Larry Laudanilta. Hänhän korostaa epäonnistuneen tieteen roolia esimerkiksi kreationismissa. Laudanin argumenteissahan on suoraan sanottu että kreationismi on huonoa tiedettä koska se väittää tosiasiakannanottoja esimerkiksi maan iästä - ja nämä taas eivät nykytiedemaailman näkemyksen mukaisia. Kreationistien näkemys ei ole nykyhetken tieteen näkemysten mukaisia (ja muuta tieteellistä näkemystähän meillä ei ole!)

Tätä kautta voitaisiin sanoa että noituus tekee rohkeita ennusteita todellisuudesta ja mokaa näissä. Siksi taikausko on typeryysasia. Uskonto on taas perusluonteeltaan käsiäheiluttelevampaa, eikä sillä ole minkäänlaista ennuste tai selitevoimaa todellisuudessa -ja on siksi uskonasia. Eli vähän kuten Kari Enqvist sanoi tuoreesti: "Tiede selittää miten, uskonto miksi." -lausumaan annettuna kannanottona. "tyytyi toteamaan sen tiimoilta vain, että tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Enqvist selosti, että uskonto antaa ainoastaan tunteen siitä, että selitys on annettu." Tätä kautta voidaan jopa sanoa että toisin kuin taikausko, usko ei ole epäonnistunut tutkimusohjelma. Se kun ei ole edes tutkimusohjelma.

Taikauskoissa onkin siis itse asiassa "liikaa tiedettä" ollakseen puhtaasti uskomusasia. Ja näin uskovainen skeptikkokaan ei ole mikään aivan mahdoton ajatus.