Kuinka minä luokittelisin miekkoja? (Eli kun pituudella on väliä siihen miten sitä käyttelee.)

On syytä katsoa yllä olevaa miekanpyörittelyä. Sitten voinen sanoa sanottavani. "I Don't do that". Tämä on hyvin merkittävä asia. Ja tämä palautuu siihen, miten miekkoja luokitellaan.

HEMA -piireissä on käyty monia vereviä debatteja esimerkiksi falchionin määritelmästä. Sellaiset asiat kiinnostavat ja niistä myös kysytään kysymyksiä. Miekkojen luokittelu kiinnostaa erityisesti roolipelaajia jotka säätävät pelitilanteiden kuvauksia tai peräti luovat omia pelejään.

Tässä on kuitenkin syviä perusongelmia.
1: Ensimmäinen ja vahvin niistä on se, että yleensä miekkoja on kunakin historiallisena aikana tavattu kutsua vain miekoiksi. Tietenkin omalla kielellä. Näin ollen esimerkiksi gladius on vain roomalaisen tapa sanoa miekka. Tämä sanan perusmuodossa käyttäminen tarkoittaa sitä että tavallaan vasta nykyaikaisen ihmisen on ylipäätään tarve luokitella erilaisia miekkoja. Se tavallisin sen ajan miekka on ollut miekka. Tämä toki paikkautuu suurelta osin sillä että miekkoja kutsutaan sillä nimellä millä niitä on jossain paikassa kutsuttu tiettyyn aikaan. Ja näin saadaan ajanjakso ja paikka. Jota kautta voidaan kyllä tehdä hyviä arviointeja. Joissa vähintään tiedetään että mitä falchion nyt ei ainakaan ole.
2: Toisaalta monesti on niin että tiedetään että jotain termiä on käytetty mutta sen viittaussuhde on epäselvä. Esimerkiksi tiedetään että englannissa on jotain miekkamallia kutsuttu bastard swordiksi. Mutta se mihin tämä oikeasti ja eksaktisti on viitannut on ollut selvää sen ajan ihmisille. Mutta mikään taideteos tai vastaava ei sido tätä nimeä johonkin tiettyyn miekkaan tai miekkatyyppiin niin että mukana olisi määritelmä tai jokin vastaava jolla ehdoton tieto asiasta voitaisiin tietää. (Asiaan voidaan toki tehdä enemmän tai enemmän hyviä arvauksia. Mutta se, että voitaisiin sanoa että "tämä on oikea ja muut on roskaa" on jotain johon ei ylletä.)

Koska olen kuten olen, voisin sanoa että suuri osa roolipelaajien koko mindsetistä on väärin. Jos mietitään asiaa sitä kautta että hahmoilla olisi jokin taito, jota sitten voidaan käyttää jonkin aseryhmän kautta, niin suuri osa miekkailusta itse asiassa toimii kaavalla "siinä on terä ja suora varsi". Ja erinimisiä miekkoja voi käyttää aivan samalla taidolla. Muutokset ovat pieniä. Eivätkä ainakaan sellaisia kuin monissa taidoissa joissa asetta ei joko voi ollenkaan käyttää tai sitten bonukset katoavat täysin menossa.

Jos minun täytyisi luokitella miekkoja, olisin pragmaattinen. Ase on miten sitä käytetään. Ja tämä on oikeasti hyvin merkittävä muutos. Koska se muuttaa kuvaukset hieman erikoisiksi.

Jos minun täytyisi luokitella pelkästään sellaisia aseita joissa on suora terä, mielellään molemmilta puolilta teroitettuina, ja joissa on palkkimainen väisti voidaan saada irti se idea jota tavoittelen. Kun muut muuttujat minimoidaan saadaan irti se minusta suurimmat erot aikaansaavat teemat.
1: On syytä lähteä tikarista. Lähtisin ihan siitä että tikari on mikä tahansa sellainen teräase jonka saat kokonaan kahvan ja tupen kanssa ripustettua kainaloosi niin että voit kuljettaa sen huomaamatta. Tämä on tärkeä koska se määrittelee aseen pituutta suhteessa omaan käteesi. Näin tikari ei ole eksakti ihmiseltä toiselle. Mutta sinun omalla kohdallasi se on aika eksakti. Tämä määritelmä ei ole merkityksetön. Enkä viittaa pelkästään siihen että tikari olisi jokin salakuljetettava ase. Vaan siihen, että kun veitsen pituus on niin lyhyt että voit jossain tekniikassa (vaikka rystyotteella pitäen) olla asennossa jossa terä osoittaa sinua itseäsi kohti ilman että se oikein voi vahingoittaa sinua itseäsi sitä voi käyttää sellaisilla kikkailuilla joita pidemmillä aseilla ei voi tehdä. Ja tämä on se joka vaikuttaa suoraan siihen mitä sen aseen kanssa tappelussa "noin teoriassa voi tehdä".
2: Varsinainen miekka on tietenkin tuota pidempi. Mikä sitten on lyhyt miekka/short sword? Nähdäkseni tämä luokittelu on tarpeen siinä mielessä että on olemassa miekkoja jotka selvästi eivät ole tikareita ylemmissä määrittein. (Esimerkiksi pisimmät cinquedeat.) Mutta niillä ei voi tehdä pistonvaihtoa tai oikeaoppista vastaiskua (counter attack). Vastaisku taas on tässä kohden helppo määritellä. Sellainen tehdään silloin kun sama aktio on sekä defensiivinen että offensiivinen. (Ja se päättyy samaan aikaan tai "tosi lähellä sitä" kuin vihollisen isku olisi onnistuessaan päättynyt.) Eli esimerkiksi tulevan aseen kärki torjutaan ja asetta siirretään syrjään (mielellään lähellä oman miekan väistiä mutta kenties jopa puolivälistä terää). Ja irrottamatta tätä teräkontaktia oman miekan kärkiosa viiltää tai pistää vihollista. Tämä pituus määräytyy, kenties yllättäen, vihollisen käden mukaan. Se on käytännössä selvästi pidempi kuin lyhyen miekan vaatima etäisyys koska kontaktia ei tehdä vastustajan käden lähellä vaan "kohtausopaikka" josta pitää ulottua viholliseen on nimenomaan kauempana, vastustajan aseella. Jos aseella ei voi tehdä "kounttereita" se on lyhyt miekka.
3: Jos aseella voi tehdä countereita mutta se toimii käytännössä parhaiten yhdellä kädellä, kyseessä on arming sword. Tässä kohden löytyy toinenkin nyrkkisääntö. (Aseella voi huolimattomasti lyömään itseään muuallekin kuin reiteen tai korvaan. Aseen pituus vaikuttaa tässä jonkin verran tekniikoihin.)
4: Jos ase on niin pitkä että sillä voi tehdä vastatekniikoita ja sitä voi käyttää sekä kahdella kädellä että yhdellä kädellä kyseessä on pitkämiekka/longsword. Pitkänmiekan koko idea on se, että sillä on valtava repertuaari asioita joita sillä voi tehdä.
5: Jos ase on sellainen että se käytännössä vaatii kaksi kättä se on kahdenkädenmiekka. Tässä tärkein ero on aseen painossa ja painotuksessa ja käsiteltävyydessä. Kahvan ja väistin rakenne ja muut ovat usein sellaisia että terän pituuden lisäksi niillä on iso merkitys. Tai kenties tätä kategoriaa pitäisi kutsua bastard swordiksi. (Minun mielikuvissa paskiaiset ovat suuria, monien muiden mielestä bastardi on itse asiassa pienempi kuin normaali longsword.) Sillä...
6: Jostain syystä luokitteluihin innostuneet roolipelaajat eivät ole tiedostaneet että kahdenkädenmiekkoja on useanlaisia. Ja niitä ei voi käyttää samalla tavalla. Minulla on sellainen ilmiselvä kahdenkädenmiekkoja joilla voi tehdä käytännössä kaikkia pitkänmiekan kahta kättä käyttäviä tekniikoita. Mutta kaikilla ei voi. On olemassa nyrkkisääntö jonka yli menevillä miekoilla ei voi tehdä aika isoa määrää mainituista tekniikoista. Syynä on se, että noin iso ase joka kestää yhtään mitään väistämättä painaa tiettyjen rajojen yli. Ja toisaalta se on niin pitkä että sillä löisi koko ajan maata. Joka esimerkiksi voi pysäyttää tekniikan kesken sen tekemistä. Oman miekan mutaan painaminen lujaa ei noin yleisesti ottaen ei ole kovin toimivaa. Tämän pituuden tunnistaa käytännössä siten että laittaa kätensä suoraan eteensä. Ja jos miekkaa pyöräyttämällä ympäri ja kärki raapaisee lattiaa, se on niin pitkä että sitä pitää käyttää eri tavalla. (Tai jos ranteet eivät kestä niin roikottamalla miekkaa rystyotteella lattiaa kohden. Jos kättä on nostettava koholle yli 90 asteen jotta kärki ei osu lattiaan, miekka on niin pitkä että sillä ei voi tehdä kaikkea.) Tämä on hyvin rajoittavaa, joskin se antaa tilaa sellaisille iskuille joita katsellessa ei ihmettele miksi esimerkiksi monet aateliset eivät ottaneet turnauksiinsa ollenkaan kahdenkäden taistelua mukaan kun parhaatkaan sen ajan gauntletit eivät kyenneet pysäyttämään niiden iskua eli suojaamaan niiltä. Tälläistä miekkaa pyöritetään omituisesti ja kysymys on inertianhallinnasta, koska painavalla aseella ei voi tehdä edes normaaleja parry+riposte -tyylisiä ratkaisuita koska niissä vaaditaan nopeita ja teräviä suunnanmuutoksia. Tai jotain. Sillä tämä on jotain jota en tosiaankaan tee. "No idea" kertonee siitä että kyseessä on aika uudenlainen ja erilainen taito.

Tällä luokittelutavalla saa varmasti paljon irti roolipelisuunnittelusta. Että siitä että miten eri asioita ja kamppailutaitoja soveltaa noin muutoin ties missä.

Viiden sormen alennus

Käytän usein aseiden kanssa asennetta jossa aseet eivät ole abstraktisti hyviä jollain tavalla jossa voidaan selvästi asettaa paremmuusjärjestykseen. Vaan sen sijaan ne ovat hyviä tiettyyn tarkoitukseen. Ja se, mihin tarkoitukseen ne ovat hyviä saadaan selvitettyä katsomalla sitä miten kyseiset esineet on rakennettu.

Sitten on poikkeuksia.

Miekkojen kohdalla tätä polkua edustanee ns. spadroon. Se edustaa siviilimiekkaa sellaisessa ajassa jolloin se on enemmän asuste ja koriste. Suurin osa niistä ei oikeasti ole muuta kuin kauniita esineitä joita voi kantaa mukana. Tässä ne toki ovat hyviä. Mutta ne eivät ole mielestäni enää "aseita". En siksi itse omista spadroonia. (Minulla tosin on smallsword. Joten periaatteessa hirveän kauas ei jäädä.)

Minulla on ollut hieman samantyylinen asenne cinquedea -veitsiin. Kyseessä on veitsimalli joka oli yleinen vähän aikaa italiassa. Se on kuitenkin tyylipuhdas renessanssitikari, jota kannettiin 1600-1770 -luvulla. Ja sillä on ollut tärkeä merkitys. Se on edustanut siviilejen aseistusta. Ja se voidaan jossain mielessä nähdä tavallisen kansalaisen aseena jota herrasmiehet kantoivat arkielämässä. Ja kantoi sitä tavalla jonka hieman myöhemmin kattoi rapiiri.

Toki se voidaan asettaa hieman toiseenkin kontekstiin. Saksalaisilla oli messer. Se oli jotain jonka perusolemus oli määritellä veistä niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Syynä oli se, että tavallisten ihmisten miekkojen kantaminen ei ollut laillista. Juridisia syitä on myös baselardien teränpituuksissa. Cinquedea on luokittelijoiden painajainen, ja kenties tässä on takana juuri se että kyseessä ei ole sotilaiden vaan siviilien ase.

Cinquedeat olivat usein hyvin koristeltuja. Tämä onkin tyypillistä ei-sota-aseille. Kun aseiden tärkein funktio ei ole taistella elämästä ja kuolemasta vaan se on jotain jota kannetaan mukana joka päivä, käy niin että niitä koristellaan juuri sen verran kuin omistajalla on varaa. Tämä ei aina ole uhrannut aseen funktionaalisuutta.

Cinquedean kohdalla vihjaan että se ei ole ollut ainakaan manuaalien tekijöiden suosiossa. Toki on huomattava että edellä mainitsemani baselard tunnetaan manuaalipuolella lähinnä Hugues Wittenwillerin otsikottomasta manuaalista (Cgm. 558). Ja sen tiedetään olleen yleinen ja se on ollut myös relevantissa kamppailullisessa käytössä. (Mutta miksi kirjoittaa kallis kirja rahvaiden aseista jos vain ylimystöllä on varaa maksaa kirjoista?) Ja se on funktionaalinen. Todisteiden puute ei ole todiste puutteesta. Mutta tosin tässä kohden kysymys voi varsin hyvin olla siinä että tikari ei ole ollut toiminnaltaan mitenkään erityisen kehuttava.

Lähden muodon kautta.

Muotokielensä kanssa cinquedea on kuitenkin rapiirin vastakohta. Rapiiri on pitkä ja ohutteräinen ase joka on selvästi keskittynyt pistoihin. Cinquedea on sen sijaan joko pitkä tikari tai lyhyt miekka. (Niiden pituus vaihtelee huomattavasti.) Ja siinä missä rapiiri on pitkä piikki on Cinquedea kolmio joka levenee kahvaa myöten voimakkaasti. (Se on helppo tunnistaa koska sillä ei ole selkeitä edeltäjiä eikä selkeitä seuraajia.) Kahvan lähellä terä onkin tyypillisesti noin viiden sormen levyinen. (Siitä se on saanut nimensäkin.)

Kun cinquedeaa ryhtyy katsomaan sen rakenteen kautta voi huomata että siinä on pieni väisti ja kahva joka kertoo siitä että sitä ei käytetä "rystyotteella" kuten jääpiikkiä. Sitä käytetään siis tässä mielessä kuten miekkaa.

on selvää että se ei ole kovin hyvä pistoase. Siinä on toki terävä ohut kärki. Mutta voimakkaasti levenevä terä johtaa siihen että jos terän haluaa menevän syvälle joutuu tähän käyttämään yhä enemmän ja enemmän voimaa. Pistokeskittyvät tikarit ovatkin usein nimenomaan kapeita sen vuoksi että kun terän saa läpi, ei joudu käyttämään enemmän ja enemmän voimaa jotta aseen saa menemään syvemmälle. Toisaalta tämä sama levenemisrakenne tekee siitä huonon viiltoaseen. Sillä jos haluaa viiltoon voimaa, pitää painopistettä siirtää lähemmäs kärkeä. Kyseessä onkin hämmentävä yhdistelmä jossa huonot pisto-ominaisuudet yhdistetään huonoon viilto-ominaisuuteen. Tämä varmasti selittääkin sen miksi tuon tyylisiä tikareita ei ole käytetty.

Paras toistaiseksi törmäämäni selitys tikarin taistelulliseen funktioon ja "muotokieleen" perustuu siihen ajatukseen että tämänlaisella rakenteella saadaan aikaan vahva torjunta. Onkin totta, että väistin lähellä torjuminen on vahvempaa ja painopisteen siirtäminen tälle alueelle vahvistaa torjuntaa. Mutta toisaalta cinquedean väisti on melkoisen pieni. En rohkenisi kutsua sitä sen vuoksi kovin defensiiviseksi aseeksi.

Olenkin, kenties vähän häijysti, ottanut käyttööni toisen tulkintakentän.

On esitetty näkemyksiä joiden mukaan cinquedeojen koristeellisuus on kenties tärkein selitys sen muodolle. Tämä on helppoa ymmärtää ; Ne olivat todella koreita. Leveä teränosuus antoi tilaa koristeille. Ja näin terä toimii ikään kuin taulun alustana. ; Tämä näkemys ei ole aivan typerä. Tikarimalli ilmestyi "periaatteessa valmiina" ja ne olivat hyvin usein - ja jo alusta asti - hyvin koristeltuja. Ja niissäkin joissa ei ole kaiverruksia on usein leikitty veriurilla niin että niissä on kiinnostavia ryhmittymiä. Argumentiksi tämän näkemyksen puolesta toimii sekin että selvästi se "ei ole hyvä oikein missään".

Todennäköisesti tämä teoria on kuitenkin puutteellinen. Syynä onkin todennäköisemmin se, että renessanssiajalla ihannoitiin antiikkia. Ja leveytyväteräisiä tikareita tunnetaan menneisyydessä. Ne tosin oli tehty pronssista. Pronssi taas on sen verran pehmeämpää terästä että sen kanssa joudutaan rakentamaan enemmän tukevuutta antavia rakenteita. Pronssista ei yksinkertaisesti voi tehdä rapiirin tai smallswordin kaltaisia "piikkiaseita". Kun renessanssiherrasmies kuljettaa arjessa mukanaan tämän tyylistä veistä se selvästi heijastaa arvostuksia ja ihanteita. ; Tämä sopii siviilille joka on paitsi ei-sotilas. Tämä sopii siviilille joka on herrasmies.

Tämän selityksen todisteeksi voidaan esittää ihan se tosiasia, että cinquedea tunnetaan vähäiseessä määrin taiteen kautta. Ja tämä on kertonut siitä miten sitä on kannettu. Cinquedeaa on kannettu vyöllä selän takana niin että miekka on "vaakasuorassa" ja kahva sojottaa sivulle. Lisäksi säilyneet tupet ovat olleet sellaisia että ne ovat peittäneet koristeellisen terän. Joten vaikka niitäkin on koristeltu niin suuri osa tikarien hienoudesta on itse asiassa suuren osan ajasta ulkopuolisille näkymättömissä. Jos sen pääfunktiona olisi olla esittelyesine, niin niitä kannettaisiin vahvemmin näkyvissä. Eli joko aivan edessä tai sivussa. Takana pitäminen renessanssiajan vaatteissa viittaa enemmänkin siihen että ase on ollut itsepuolustusase.

Takaisin funktioon.

Oman hoopoiluni tuloksena olen tullut siihen tulokseen, että cinquedea ei ole hyvä taisteluase. Mutta sen ei tarvitse ollakaan. Se on riittävän hyvä. Sillä voi satuttaa ja teloa ihmisiä. Se että sen funktio ei ole optimaalinen oikein mihinkään (eikä se ole silti monikäyttöinenkään) niin se ei tarkoita että se ei olisi riittävän hyvä itsepuolustusaseeksi.

Sen sijaan leveä terä ja veitsen kohtuullinen koko ovat psykologisia efektejä. Cinquedeat vetoavat ulkonäkönsä puolesta "harrastelijoihin" nykyaikanakin. Leveä terä vaikuttaa pelottavalta ja tehokkaalta. Tehokas stiletti -tyylinen pistoase tämän rinnalla voi tuntua jopa "naurettavan heppoiselta". Toisaalta kädensijan lähellä oleva painopiste tekee jotain muutakin kuin poistaa tehoja viilloilta. Se tekee tikarista hyvin nopeasti eri tavoilla pyöriteltävän. Miekoissa painopistettä siirretään lähelle kädensijaa kun halutaan että miekka on näppärästi suuntaansa muuttava ja tätä kautta käsiteltävä.

Väitänkin että arkisessa tilanteessa itsepuolustusaseen ei tarvitse olla tappolelu. Jos uhittelijoiden edessä heiluttaa machon näköistä nopeasti ja ketterästi pyöriteltävää veistä, syntyy tilanteeseen hyvin kielteisiä ajatuksia. Se on yksinkertaisesti psykologisesti pelottavaa vaikka ase ei olisikaan kamppailullisesti muuten kovin hyvä. (Vastustajatkin olivat todennäköisesti siviilejä, rosvoja tai vastaavia.)

Toisaalta se, että pistot eivät helposti mene kovin syvälle voi johtaa ajatuksia toiseenkin suuntaan. Sanotaan niin että "olen kuullut" että "puukkojunkkareissa ja mustalaisissa" on "tiettävästi" ollut sellaisia tahoja jotka ovat pitäneet puukkoa siten että vain pieni osa terästä tunkeutuu viilloissa tai pistoissa sisälle. Tällä on voimakas pelotteluvaikutus. Ja tätä on tehty juuri sen vuoksi että on haluttu haavoittaa mutta ei tappaa.

Itsepuolustustilanteessa - ja muutenkin renessanssi-italiassa - herrasmiehelle voi nähdä monenlaisia tilanteita joissa pelottelulla ja ei-tappavalla viiltelyllä ja satuttamisella on saatu aikaiseksi se miksi sitä nyt on veitseen ylipäätään tarvinnutkaan tarttua.