Osaus

"Et vaan osaa!"

Ihmiset ovat yleensä arvostaneet tietoa ja taitoa. Tosin on hyvä huomata, kuinka esimerkiksi se tieto ja taito, jota shamaaneilla suomenniemellä oli on sisällöltään sellaista jota nykysuomalainen ei yleensä pidä lainkaan tietona. Se on osittain kulttuurisidonnaista. Tosin uskon että taito tehdä kivikirveitä tai taito sytyttää nuotio ilman tulitikkuja on kaikista nykyihmisistäkin taito, ja suomenniemen shamaani arvostaisi taitoa säilöä tusinan sortin sillejä lasipurkkeihin.

Kreikkalaisten tietoa tarkoittava epistëmë -sana on tässä kohdassa hyvä, koska se tarkoittaa sekä tietoa että taitoa yhdistyneenä. Esimerkiksi Platon oli sitä mieltä että taidon perustana on se, että ihmisellä on eidos, joka on "idea"/"malli" jonka hän pyrkii tuomaan esiin. Taitoa ei siis ollut hänestä ilman tietoa. Tämä tarkoittaa sitä että Platonin mukaan tieto terveyden olemuksesta johtaa hyväksi lääkäriksi. Tämä tapa kohdata osaaminen johtaa siihen että erottelu jossa teoreettinen tieto ja ammattitaito ovat kuin erilaisia asioita, on hieman keinotekoinen.

Tietenkin tätä voitiin jakaa muutamalla tavalla. Tällöin taitotieto ikään kuin jaetaan osiin jotka kaikki ovat samaa epistemeä, mutta niillä on kaikilla on hieman oma roolinsa. Tässä jaottelussa Aristoteles on tärkeää, koska hän otti lähtökohdaksi tavoitteen. Koska hänestä teleologinen selittäminen, päämääräsyihin viittaaminen, oli erityisen hyvä asia, on luonnollista että hän keskittyi siihen ihmisten toiminnan kohdalla. Siihen, jos johonkin, se sopiikin lähes täydellisesti. Platon korosti siis taitoa, ja Aristoteles eritteli mitä erilaisia tavoitteita taidoilla on. Aristoteleellä tavoitteellisesti toimivan ulkopuolella oli ihminen, joka toimi sattumanvaraisesti. Sellainen ei voinut osata. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että tieto ja taito on määritelty siksi että osaa keinot päämäärän tavoittamiseksi. Ne ovat tätä kautta aina välineitä, jotka saavat arvonsa vain sitä kautta että ne antavat tehoa tavoitteen saavuttamiseen.

Tästä saadaankin tärkein, tai ainakin käytetyin perusjaottelu asioille.
1: Theoria (theöretike) teoreettinen osaaminen. Aristoteleen mukaan tämä oli sitä että tavoite suuntautuu asioitten ymmärtämiseen pelkän luonteen tajuamisen. Teoreetikon viisaus on sofiaa; Siinä katsotaan mikä on tarkastelijasta riippumatta. Tämän keskittymiskenttä onkin siis oleminen ja sen luonne sinällään.
2: Praxis (praktike) , käytännöllinen osaaminen. Aristoteles jakoi tämän sellaiseksi jolla on toiminta päämääränään. Aristoteleen mukaan praksis -osaamisen viisaus on fronesis, joka koostuu siitä tiedosta ja ymmärryksestä mitkä asiat ovat hyviä. Georg Henrik von Wright tähdensi tätä tilannetta sillä, että se on tekemistä (doing). Praxis liitetään myös sosiaalisuuteen: Ihmisen sosiaaliset toimintatavat joiden kautta hän elää, on ja toimii sosiaalisessa ympäristössään.
3: Poiesis (poiëtike), valmistava osaaminen. Aristoteleen mukaan tämä oli sellaista jonka lopputuloksena oli erillinen konkreettinen tuotos. Poiesis -viisaus on nimeltään techne, joka muodostuu siitä että se on ihmisen teknologisen ymmärtämisen aluetta, jonka tehtävä on aikaansaada hyödykkeitä tehokkaasti. von Wrightin mukaan tämä taas oli valmistamista (making). Tässä syntyy tai tuotetaan innovaatioita, joissa kiinnostaa kaksi asiaa (1) funktio, niiden toimiminen ja rooli, joka voi olla vaikka niinkin abstrakti kuin taideteoksen kauneus, tai niin konkreettinen kuin moottorisahan kyky katkaista puu. Toinen asia, mikä näissä kiinnostaa on (2) omistaminen. Ne kuuluvat jollekulle.
+: Parousia, tieto tulevaisuudesta. Tämä ei ollut mukana Aristoteleen klassisessa jaottelussa, mutta se on kuitenkin mielestäni tärkeä osa -alue. Kristinuskossa tietoa laajennettiin tulevaisuuteen ja tuntemattomaan sekä tiedostamattomaan. Tämä tieto on näkemystietoa, joka tavoitellaan henkisiksi ja mystisiksi mielletyillä keinoilla : askeesilla ja meditaatiolla. Tämä on tuttu shamanismista ja monesta muusta uskonnollisesta ja mystisestä toiminnasta, mutta modernina aikana tähän voidaan sovittaa intuitiomainen tacit knowledge, hiljainen tieto. Parousia -viisaus voitaisiin tiivistää sanaan intuitio. Tähän voidaan liittää myös tunteet.

Itsensä kasvattamisesta.

"Onko jotain olennaista eroa sille, siteeraako Shakespearen 'Romeota ja Juliaa' vai 'Kauniita ja Rohkeita'? Molemmathan ovat periaatteessa ulkoa opeteltuja rimssuja. Muuttuuko siteeraus sofistikoituneemmaksi, jos sen tekee alkuperäiskielellä? Vaikuttaako tähän se, osaako siteeraaja alkuperäiskieltä vai ei?"
(Tuomo "Squirrel" Hämäläinen, kysely pomolta, 15. 3. 2008.)

Ihmiset matkustelevat nähdäkseen asioita, avartaakseen itseään. Itsensä kasvattaminen henkisesti tarkoittaa tällöin uusien kokemuksien saamista. Tai vähintään samojen kokemusten saaminen eri paikoista. (Jos ihminen esimerkiksi käy topless -beacheilla ja baareissa Espanjassa, Kreikassa, Serbokroatiassa ja Kanarian saarilla.) Ihmisistä vain tulee jotenkin kokeneita, kun he matkustelevat eri paikkoihin. Heidän näkemyksensä avartuvat. Samoin monet harrastavat itsepuolustuslajeja kasvaakseen ihmisinä.

Moni pitää tätä avartumista tärkeänä. Ja se itse asiassa saattaa sellaista ollakin. Matkustaminen ei välttämättä sivistä niin paljoa kuin ajattelisi. Minäkin olen Kreikassa Sissin palatsissa käynyt, enkä oppinut kokemuksestani muuta kuin, että sillä oli huonot hampaat, ja että em. palatsin WC -ovet olivat helposti jumiutuvaa mallia. Suhteellisen hauskaa oli kuitenkin.

Mutta en koe olevani erityisen sivistynyt matkan vuoksi. Kokemukset olivat toki mukavia. Ja tätä kautta reissu oli tärkeä. Mutta ei sivistävä, vaan tärkeä samalla tavalla kuin blogilistan kuumimmat blogit. Suosituimmat blogit ovat pikakelauksella käytynä huumoria, ruokaa, kutomista, ihmissuhteita, tavallista elämää tai näiden yhdistelmiä. Uskontoa, vakaumusta, skeptismiä tai filosofiaa saa hakea syvältä ennen kuin löytää. Tämä ei tietenkään mitenkään nollaa tavallisia ihmisiä. Se vain näyttää, että mitkä asiat heistä ovat mukavia, eli heille tärkeitä. Kyseessä ei siis vain ole episteme, vaan fronesis. Ei siis keskitytä teoreettiseen vaan elämiseen.

Ja me kaikki tiedämme, että valistuminen on vaikeaa. Jo alkuun pääseminen voi tuottaa vaikeutta, koska emme luonnostamme ajattele analyyttisesti, vaan elämässämme loukkaukset ja auktoriteettiin vetoamiset toimivat. ("Pomo käski", ja "meistä sinä olet ihan tyhmä" toimivat arkielämässä täydellisesti. Sanoo siihen filosofi sitten "Argumentum ad auctoritatem" ja "Argumentum ad hominem" miten paljon tahansa.)

Kysymys on elämän taidosta, hyvästä elämästä, jota me kaikki tavoittelemme. (Ja blogilistaa selatessa jopa yli muiden taitojen. Jos sinun on valittava, oletko onnellinen, analyyttisesti taitava vai teknisesti osaava, valinta taitaa olla melko helppo.) Sitä haemme matkaillessamme, tai opetellessamme hyvää elämää, elämän taitoa. Ja teemme näin peräti siitä riippumatta, olemmeko sitten jutsu tai do -ihmisiä. Voidaan sanoa että monia Do -ihmisiä innostaa itsensä kehittäminen, koska he elävät turvatussa ympäristössä. Minä taas, jotka kykenevät ottamaan vieressä olevia kuvia vaivattomasti työmatkaltaan, ja joka käy yöaikaan töissä ja asuu levottomalla alueella, voi olla motivoituneempi muista asioista. Kumpikin kuitenkin ajaa tavallaan samaa asiaa. Kumpikin tavoittelee hyvää elämää. Me vain teemme sen vain eri Maslow'n tarvehierarkian portailta.

Sillä tosiasiassa asiunalueeni on enimmäkseen ihan mukava paikka. Siellä vain asuu paljon köyhiä ihmisiä. Ja siellä on erilaisia ihmiskohtaloita. Köyhiksi päädytään eri tavoin ja siitä seuraa erilaisia selviytymispakkoja. Raha on köyhillä kuitenkin eräänlainen minimitekijä (kasvinviljelyssä minimitekijä on ravintoaine, jonka saanti rajaa kasvua; Kasvin on saatava erilaisia aineita, eikä toista voi äärettömiin korvata toisella. Siksi kalkinpuutteesta kärsivä kasvi ei kasva antamalla sille lisää typpeä. Kasvun aikaansaamiseksi pitää lisätä kalkkia.): Se ei ehkä yksinään tuo onnea, mutta ei toisaalta sitä estäkään. Siksi minusta se, joka sanoi että "asuisi mieluummin rakastettuna teltassa kuin vihattuna omakotitalossa" on melko todennäköisesti asunut rakastettuna omakotitalossa.

Ajattelen. Olen. Teen.

"O-PE-TA-JA O-PE-TAA - JA VI-TUI-LEE"
(Vanha koululaisvitsi)

Filosofia(φιλοσοφία) sanana nousee kreikan sanoista (filia , sofia) , jotka tarkoittivat "viisauden rakastamisesta". Siksi olisikin olennaista tietää mitä viisaus on, jotta sitä voitaisiin rakastaa. Tähän on monenlaisia kannanottoja. Ja ne kaikki voivat olla oikeita, joskin eri tavalla. Kuvastan tätä esimerkillä omista lukioajoistamme. Opettaja kysyi meiltä mitä filosofia on ja miksi suuria filosofisia kysymyksiä kysytään.

Moni vastauksista oli melko tavanomaisia. Viisautta ja tietämistä ja ymmärtämistä palvottiin kuin koneen ja kiltin oppilaan tuleekin. Muutaman poikkeuksellisuuden lausui kuitenkin raggari, ja osassa oli huumoria joiden vuoksi ne muistaa. Muotoilen parista vastauksiesta (Toinen on erään Juhan ja toinen osa minun oma lausuntoni. Yhdistän ne, ja voitte sitten arvailla mitä olen joskus teininä yli 10 vuotta sitten sanonut.)

"Filosofia on turhaa koska sitä ei voi syödä eikä myydä. Suuria kysymyksiä kysytään, jotta niiden vastauksien keksijä voisi brassailla niillä kaikille tai ainakin myydä pari kirjaa."

Opettaja, Seija Aarto, ei pitänyt vastauksista, ja ainakin minä sain jälkeen päin hieman toruja. Mutta voin kuvitella että muutamat filosofit olisivat kenties jopa hurranneet lausunnoille. Lausunnoissahan ylimmäksi arvoksi nostettiin nimenomaan käytännöllisyys. Voidaan sanoa että tässä lähestytään perinteistä "viisauden kolmijakoa".

1: episteme tarkoitti teoreettista tietoa, todellisuuden periaatteiden ymmärtämistä.
2: techne taas tarkoitti teknistä osaamista, taitavuutta, kätevyyttä.
3: fronesis on käytännöllistä toimintaa.

Fronesiksen erityispiirre on, että se ilmenee oikeanlaisena käyttäytymisenä tietyissä tilanteissa. Se korostaa käytännön elämässä onnistumista, ja tästä seurauksena on onnellisuus (eudaimonia). Aristoteles korosti tämän peräti ihmisen suurimmaksi päämääräksi.

Tässä kohden on siis muistettava, että juuri millään antiikin filosofisilla koulukunnilla fyysinen ja henkinen eivät olleet toisistaan erillään. Käytäntö yhdistyi ymmärtämiseen ; Stoalaiset harjoittivat mielenlujuutta, ja jopa tyytyväisyyttä korostava, hedonistinen, epikurolaisuuden mukaan tärkeää oli nauttia elämästä sortumatta hillittömyyteen, joka johti siihen että epikurolaisen elämä suorastaan korosti tarpeettomien halujen ja mielitekojen, kuten terveydelle haitallisen ja siksi onnellisuutta suurissa linjoissa vähentävän mässäilyn, hallintaa.

Vastaavaa on tietysti havaittavissa myös muiden maiden kansoissa. Esimerkiksi japanilaiset yhdistivät filosofiassaan käytännön fyysiset suoritteet, kuten miekkailun, jousella ampumisen, kukkien asettelun ja teen keittämisen yhteenliittymäksi, joka korosti kaikkia kolmea "viisauden lajia". Käytännön toiminnasta, kuten lehtien lakaisemisesta, saattoi tulla ZEN -taide, jonka hallitseva mestari harjoitti henkistä ymmärtämistä.

Voidaan siis sanoa, että lukiolausunto korosti sitä että nämä eivät olisi ristiriidassa. Kirjoja myyvä henkilö söisi ja myisi filosofiasta saamiaan tuloksia, ei itse filosofiaa. Eikä ratkaisulla brassaileminenkaan ainakaan toistaiseksi ole tehnyt vastausta vääräksi. Ja pragmaattinen koulukuntakin korostaa nimenomaan käytännöllisyyden merkitystä tiedon ja merkityksen suuruusluokittajana. Olin siis jo lukiossa aivan oikeassa, ja ihan hyvässä, seurassa.

Voidaan siis sanoa, että olisin ansainnut paremman numeron. (Sain vain ysin. Kokeesta 9½, jota tuntikäytös alensi. Tuntiaktiivisuuteen ei aina kannusteta.)