Syvyyksiin, syöveriin

Aiemmin kirjoitin maailmanpyöristä ja näköaloista. Tornit ovat kapuamista ja maisemien seuraamista varten. Mutta sen vastakohdaksi voidaan laittaa toinen pikkupoikain suosikkiteema, kellareihin ja muihin meneminen. Toki sekä korkealle kiipeämisessä että kellariin menemisessä on usein samoja elementtejä kuten (a) uteliaisuus (b) eskapistinen arjesta poikkeaviin tiloihin (c) oman rohkeuden osoitus. Mutta paikkana luolilla on hyvin erilainen atmosfääri kuin vaikkapa vesitornin huipulla.

Kukaan ei mene kellariin, luolaan tai vastaavaan katsomaan maisemia. Kellari tarjoaa pimeyttä, näköalojen vastakohtaa. ; Pimeys on tavallisesti epätiedon symboli. Esimerkiksi Platonin luolavertauksessa ei ole sattumaa, että paikaksi on valittu pimeä luola, jossa ei havaita kaikkea mitä luolan ulkopuolella oleva havaitsee. Pimeys on tietämättömyyttä ja valo tietoa. Siksi kirkon korkeat tornit kuvaavat henkistymistä kun taas kirkkojen kryptat ovat lähinnä kuolleita varten.

Ajatus pimeästä epätietona ja huonona ei ole huono. Pimeän pelko on ihmisillä hyvin yleinen. Ja syynä on varmasti ollut se, että valoisana aikana uhat ovat olemassa mutta niistä ollaan tietoisia. Pimeys tarjoaa tuntematonta uhkaa. Asioihin ei voi valmistautua ja ne ovat siksi vaarallisempia. On toki ymmärrettävää pelätä leijonaa nuotion ääressä. Ja kummittelevissa paikoissakin kysymys on usein tilanteesta, jossa mennään pimeyteen, jossa joku ikään kuin vaanii. Kellari on juuri tämän vuoksi pikkupoikain rohkeudennäyte. Vaikka pimeys on itse asiassa aivan erilainen vaara kuin vaikka korkealta puusta putoaminen. Kellarissa uhat ovat usein symbolisia ja enemmän mielessä. (Ellei pimeydessä olevia avonaisia kaivoja ja vastaavia surmanloukkuja lasketa. Niitä on, mutta aika harva pelottava pimeä paikka kuitenkaan pitää niitä sisällään.)

Mutta toisaalta pimeään menemistä voidaan pitää vähemmän pahana. Aistien uudelleenorganisointina. Kun näköaistimukset puuttuvat, muut aistit tarkentuvat. Toki pimeys tuo esille myös esimerkiksi sen, miten tasapainoaisti on osittain näkökeskeistä ; Sisäkorvan lisäksi tasapaino on näkemiskysymys. Jos ei jaksa leikkiä Pertti "Spede" Pasasta ja laittaa silmiä kiinni nyt ja jalasta kiinni nyt, niin johonkin vähänkin muhkuraisempaan pimeyteen mennessä huomaa miten vaatimatonkin kivi tarjoaa uhan kompastumiselle. Esteitä ei näe, ja tasapainoaisti ei osaa korjata tilannetta yhtä tehokkaasti.

Toisaalta luola on mainio paikka mennä turvaan. Pommisuojat eivät koskaan ole tornien huipuilla, vaan yleisesti ottaen aina maan alla. Luolan pimeys tarjoaa myös suojan itselle. Kun näkö tottuu hämäryyteen, muut ovat häikäistyneitä eivätkä näe samaa kuin pimeyteen tottunut. ("Jostain syystä" Platon ei kertonut luolavertauksessa siitä miten ulkomaailman ideat nähnyt mies ei näe enää liikkua luolassa.) Pimeys on siis paitsi helposti suojaavien rakenteiden tuottama sivutuote, että itsessään lisäsuoja. (Luolat ovatkin erilaisten salamurhaajien ja rosvojen asuinalueita. He ovat tälläisissä kotonaan. He siis tekevät enemmän kuin elävät pimeydessä, he tekevät pimeydestä kotinsa, turvansa ja aseensa.)

"Luolamiehen blogi" lähestyy muinaisluolia selkeästi esoteerisesta näkökulmasta. Luola on siis enemmän kuin turva. Eräässä mielessä voidaan sanoa että luolassa mennään syvemmälle. Syvyys voidaan nähdä jopåa syvällisyytenä. Luolissa kulkeminen on usein vaikeaa, vaivalloista ja ahdasta. Tämä tunkeutuminen voidaan nähdä myös metaforana siihen että ihminen tunkeutuu tuntemattomaan. (Enkä edes puhu tässä luolasta jonain freudilaisena symbolina. Vaikka siihenkin voitaisiin ehkä mennä. Kohdunkaipuusta ja penetraatiokeskeisyydestä vääntäminen kuitenkin kuuluu jossain määrin luolien symboliikkaan.) Pimeys itse asiassa tarjoaa halukkaalle mahdollisuutta lähestyä sensorista deprivaatiota sellaisella tavalla, joka kenties muistuttaa siitä miksi jotkut meditaatiopiirit ovat innoissaan sensorisesta deprivaatiosta henkistymisen apuvälineenä, vaikka tavallinen ihminen kokeekin sen julmana kidutusmenetelmänä. Tästä saadaan tietysti vaikkapa näkemys meditaatiosta jonkinlaisena rohkeudennäytteenä.

Paheen pursi (puheen parsi)

Maailmalla pyörii runsaasti erilaisia näkemyksiä maailmasta. Useimmat niistä pitävät sisällään osatotuuden. Mutta kokonaiskuva tuntuu monilta hukkuneen. Tämän vuoksi minun korkeimman käden yksintyöksi jääkin paljastaa Totuus. Eikä mikä tahansa totuus vaan Perimmäinen Totuus. Ja tämä pitää sisällään esimerkiksi totuuden Illuminaateista ja vapaamuurareiden tarkoitusperistä.

Lähtökohdaksi on hyvä ottaa Ior Bockin suvun kronikka. Bockin sukuhan liittyy vahvasti muinaissuomalaiseen "Kalevalan" tarinaperinteeseen, esimerkiksi Lemminkäiseen. Samoin Bock on kertonut meille Atlantiksesta. Atlantis ei hänen mukaansa ole niinkään paikka kuin tila. Tämä muistuttaa siitä että Atlantis on viittaus kulta-aikaan. Kaikkialla kansanperinteessä on syvällä viisautta, jonka pitää sisällään nostalgisia tunteita johonkin erityisen hyvään maailmaan. Tämä on sittemmin tuhoutunut ja vain sirpaleet sen tiedosta ja suuruudesta on nykyään jäljellä. Kaikki kansat kuvaavat huippukauden ja tuhon oikein. Ja sen että tämä kaikki liittyy perimmäiseen totuuteen.

Bock on suomalainen. Tämä ei ole sattumaa. Sillä myös Jukka Nieminen on suomalainen. Nieminen taas on kertonut Suomen muinaiskuninkaista palkitussa ja kiitetyssä "Muinaissuomalaisten KADONNUT Kuningaskunta" -kirjassaan, joka on esimerkiksi vuoden 2010 rajatietokirja. Tässä ytimessä on se, miten muinaissuomi näyttää olleen geometrinen täydellinen suunnitelma. Suunnitelma joka liittyy ns. Ley-linjoihin Sittemmin kadonneessa kuningaskunnassa on ollut valtaa ja mahtia. Kirjassa tosin keskittyy enemmänkin siihen että jääkautta ei tapahtunut ja että Suomessa oli sen sijaan tuho jossa oli mukana esimerkiksi tulvia. Tämä tuho tapahtui hänen mukaansa 10 000 eKr. Hiidenkirnut syntyivät valtavasta plasmapurkauksesta joka taas on ollut niin mahtava, että kaikkialla maailmassa on kuvattuna kalliomaalauksia joissa on ikään kuin tikku-ukko pääalaspäin. Tältä plasmapurkaukset näyttävät, joten tämä on kaikkialla maailmassa tutuksi tullut kuvaus maailmantuhosta.

Bockin kulta-aikaisen Atlantiksen tuhoutuminen luonnollisesti viittaa tähän Niemisen kosmiseen tuhoon. Ne kertovat samoista asioista. Yhteys ei tietenkään muutenkaan ole kummalllinen koska Wettenhovi-Aspan kielianalyysien mukaan kaikki korkeakulttuurit ovat itse asiassa Suomalaista alkuperää. Linjaa jota ansiokkaasti jatkoi Matti Simonaho kieligenetiikkamietelmineen "suomalaiset.org":issa, paikassa joka on sittemmin joutunut illuminatin hampaisiin ja kadonnut internetistä. Mikä tietysti on itsessään todiste siitä että asia ei voi olla kuin totta!

Tämä kaikki antaa tietysti hyvän syyn ja oikeutuksen vilkaista "Kalevalaa", joka tätä kautta nousee arvoon arvaamattomaan. Kalevalaa on tutkinut esimerkiksi Pauli Ojala. Hän on tarkastellut "Väinämöisen veneenveistoa" ja liittää sen globaaliin tulvaan josta esimerkiksi Raamattu kertoo. Näin ollen esimerkiksi Nooa yhdistetään Antero Vipuseen. Ajatus ei ole mitenkään erityisen kummallinen koska esimerkiksi P. Mustapää -pseydonyyminä tunnetuksi tullut Suomalainen on aivan vakvasti otettavasti liittänyt veneenveiston raamatulliseen tulvakertomukseen. Samalla esille tulee että tulvakertomukset ovat kaikkialla kansanperinteessä, joten ne viittaavat samaan tapahtumaan.

Ajatus ei ole huono sillä Väinämöinen on Suomalainen maagikko jolla on taatusti ollut paljon voimaa. Veneenveisto liittyykin siksi siihen miten Väinämöinen on ollut mukana kuvioissa katastrofin aikana. Kerronkin perimmäisen totuuden nyt. Väinämöinen räjäytti Atlantiksen eli Muinais-Suomen magialla, mahdollisesti vuonna 10 000 ekr, mutta on mahdollista että tämä tapahtui niinkin äskettäin kuin 6000 vuotta sitten joka sopii erinomaisesti YEC -kreationistiseen maailmankuvaan ; Tämä luonnollisesti palauttaisi Ussherin arvokkaat Raamatun arvovaltaan perustuvat kalenterilaskelmat jälleen ajankohtaisiksi, joka on kumottu siksi että erilaiset ajoitusmenetelmät antavat kovempia ikiä. Magiapurkaukset kuitenkin uudistavat ionisoinnit ja radioaktiiviset aineet ja tämä sotku on kenties sattumalta tapahtunut juuri siten että maailma ja esimerkiksi ihmisten esineistö vain näyttää vanhemmalta. Toki on mahdollista että maailma ja ihmiskunta on vanhempikin, kansanperinne on vuosilukujen kohdalla epämääräisempi kuin tapahtumien faktuaalisuudessaan. Tapahtumien totuus on parempi ja tarkempi kuin ajoitus. Mutta tämä kuitenkin antaa luvan ajatella vakvasti otettavina kaikenlaisia uusia suuntia kuten Ussherin ajanlaskua!

Raamatun arvoa kukaan taas ei taatusti kiistä! Raamatun tulvakertomus on kuvaus globaalista katastrofista. On hyvä huomata, että ennen tuhoa maan päällä oli "Raamatun" mukaan nefilejä. Nämä olivat erittäin karkeita, suorastaan sieluttomia ihmisiä. Ne syntyivät kun demonit raiskasivat ihmisiä. Tämä on mielenkiintoinen huomio koska nefilit kuvataan erittäin väkivaltaisina ja turmelevina. Tämä viittaa vakavaan tapainturmellukseen ennen maailmantuhoa. Nefilit kuvataan myös erityisen kookkaina. Suuri koko taas on oleellinen indikaattori. Sillä suuri koko, jätit ja muut liittävät esitulvan nefilit suoraan Niemisen Kainuulaisiin ja suomen kansanperinteen jatuleihin. Kytkös Nefileistä - sopivasti Suomen vieressä oleviin - Norjalaisiin saadaan siitä että Thorin kerrottiin taistelleen pahoja jääjättiläisiä vastaan. Nieminen kertoo heidän olleen erityisen suurikokoisia. Tämä ei ole sattumaa.

Tulvan jälkeinenkin aika "Raamatusta" on hyvä ottaa huomioon. Tulvan jälkeen ensimmäinen asia jota yritettiin oli nimittäin Baabelin tornin rakentaminen. Tämä voi tuntua omituiselta, sillä ihmiset heti kapinoivat Jumalaa vastaan joka oli juuri tuhonnut kaiken. Olennaista onkin se, että tuhon jälkeen ihmisillä oli muistoja esitulvan aikaisesta viisaudesta. Kulta -aika, aika jona esimerkiksi ihmisten elinikä oli harvinaislaatuisen pitkä, oli luonnollisesti takana. Kuitenkin heillä oli muistoja siitä mikä johti kukoistukseen. Siksi he rakensivat tornin. Perusajatuksena oli varmasti se, että he yrittivät välttää sitä väkivaltaista anarkiaa joka edelsi tuhoja. Eli ohjaus olisi moraalis-eettistä ihmisten käsittelyä. Kuitenkin tornin rakentaminen paljasti että itse torni oli olennainen ; Vaikka tornia yritettiin rakentaa periaatteessa positiivisin yhteiskuntarakentamisen ja yhteistyön merkeissä, siitä seurasi hajaannus.

Syy tähän on tietysti yksinkertainen ; Magia on yksinkertaisesti voimaa. Kaikkialla kansanperinteissä puhutaan taikuudesta ja magiasta. Ilmiö on globaali. Jopa euroopan tieteellisessä ilmapiirissä tähän on tutustuttu, ja siksi täällä on käsitelty Blondlodtin sätetä ja animaalista magnetismia. Ne kaikki liittyvät siihen mitä jotkut kutsuvat telluriaanisiksi virtauksiksi tai maasäteilyksi. Baabelin torni on ollut keino kanavoida tätä voimaa. On fiksua että tuhon jälkeen entinen suuruus yritetään korjata suuruuden aiemmin tuottaneilla keinoilla jotka ovat vielä tuoreessa muistissa, etenkin jos tuhon syyksi on nähty jokin edeltävä ilmiö kuten moraalin rappeutuminen. Syyt ja seuraukset ovat tieteenfilosofiankin mukaan joskus vaikeasti havaittavissa. Ihmiset ovat vain tulkinneet tuhon syyt väärin.

Kaikki kulttuurit pitävät kulta-aikaa hienona asiana. Ja siksi esimerkiksi New Age pitää sen tavoittelua kauniina asiana. Kuitenkin pohjimiltaan Väinämöisen tulvakatastrofi ja pienemmässä määrin Baabelin tornikin näyttävät että magia on perimmiltään hieman kuten ydinvoima. Se on voimaa josta seuraa suuria riskejä. Ihmsiet ovat usein lyhytjänteisiä ja näkevät vain magian hyvät lyhytaikaiset vaikutukset. Erilaiset loitsut ja ihmeet ottavat myös matkijoita. Näin kulttuurit helposti ryhtyvät valjastamaan magiaa, samaan tapaan kuin ydinvoimakin tuntuu houkuttelevalta jos ei muista sitä jätettä jossa ei ole mukavaa kylpeä. (Mutanttivoimat ovat muuten muistoja telluriaanisille virtauksille altistumisesta ; Ydinvoima on niin samanlaista voimana ja riskinä että sen vaarallisuus yhdistyy kansanperinteen rotumuistiin ja siksi supersankarivoimat on puolitotuutta, sekasikiö modernia ja magiaa, jota ei ole ymmärretty aivan oikein.) Siksi kaikissa kulttuureissa onkin tarinoita faustisesta tapauksista jossa liika uteliaisuus tai voimien hankinta on suututtanut Jumalat tai rikkoo jotenkin muuten luonnollisuuden sääntöjä.

Tämä kaikki on oikeastaan niin ilmiselvää että kaikkia salaliitoterorioita ja esoteerisia näkemyksiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä sitä, että kaikki kertovat kulta-ajasta joka on tuhoutunut, ja että tänä aikana oli tunnettu syvin totuus johon palaamista he haikailevat. Miksi he eivät laske voimaa ja tuhoa yhteen? Kaikkihan on suorastaan ilmiselvää kun vähän miettii. Maagikot ja esoteerikot ja hermeetikot ovatkin magian suhteen hieman kuten skientistiset tiedeuskovat joista tiede ratkaisee kaikki ongelmat eivätkä huomaa että tiede ei vain ratkaise ongelmia vaan myös luo uusia.

Tästä päästäänkin siihen mikä on illuminaatin ja skeptisen salaliiton perimmäinen motiivi.

Heitä kuvataan usein pahana. Tämä on ymmärrettävää : Magia on voima jonka hyödyt tuntuvat mukavalta. Ihmiset haluavat niitä. Lisäksi se on taatusti tietoa todellisuudesta, joten sensuuri ei tunnu mukavalta. Illuminaatin salaisuus on se, että he eivät niinkään luo uutta maailmanjärjestystä kuin yrittävät estää vanhaa maailmanjärjestystä tuhoamasta kaikkea ; Magian parissa pelleilevät eivät tiedä mitä tekevät ja yrittävät kontrolloida jotain joka kontrolloi itse asiassa heitä. Illuminatin tehtävänä on suojella tältä magiakatastrofilta. He eivät voi kertoa magiasta koska joku manipuloiva psykopaatti käyttäisi tätä hyväkseen hallitakseen muita. On pakko sensuroida, valehdella ja manipuloida koska ihmiset menevät muuten Faustin tielle.   Magiaa voi toki ohjailla ja keskittää. Siinä onkin oikeastaan kaikki ; Oleellista on, että Ley-linjat liittyvät tähän oleellisesti. Näitä linjojahan on kaikkialla. Ley-linjoista huomataan usein se, että heilurilla mittaavat kaivonkatsojalahjakkuudet huomaavat että ne kulkevat samoista paikoista kun erilaiset kohteet. Tämä onkin totta. Mutta tässä on hyvä huomata että vain osa Ley -linjojen rakennelmista ovat sitä varten että ne merkkaavat Ley-linjan luonnollista sijaintia. Osa on sitä varten että näitä energiavirtauksia ohjataan uusiin suuntiin.

Suuntaamisessa ja ohjaamisessa erilaiset tornit ovat tärkeitä. Tornit ohjaavat pystysuuntaisia virtauksia. Nämä ovat voimakkaita kokoajia, mutta niihin liittyy vahva riski Niemisen kertomiin plasmapurkauksiin. Telluriaaniset voimat kulkevat tämälaisen "ukkosenjohdattimen" tapaan voimia erilaisiin paikkoihin. Toinen asia, joka on huomattava on se, että lisäksi on olemassa maanpinnan suuntaisia virtauksia. Rakentamalla Linjoja nämä voimat voidaan ohjastaa kulkemaan kohti tiettyjä paikkoja. Näin kaikkien Ley-linjojen onkin huomattu osoittavan joihinkin keskeisiin paikkoihin. (Niemiselläkin kuninkailla oli keskittymä. Kainuun Kuninkaat olivat Pohjanmaalla.) Keskittymät taas ovat paitsi vaurauden lähteitä, myös potentiaalisesti vaarallisia.   Koska karkeasti ottaen linjat ja tornit ovat vaarallisia, voidaan mukaan ottaa kristinusko ja vapaamuurarit. Vapaamuurarithan ovat tunnettuja siitä että he rakensivat korkeita katedraaleja. Kristinuskossa taas ollaan mielellään ylhäällä. Tätä kautta meidän maailmaamme on tullut sellaisia asenteellisia sanoja kuin "ylistää" ja "alistaa" jossa korkea on positiivista ja matala huonoa tai kontrolloivaa. Yhteys magiaan on tietysti selvä. Kristinuskon takana on esoteerista tietoa jossa voimien hyvät ominaisuudet korostuvat. Toisaalta illuminatit ovat selvästi erityisen kristinuskovastaisia ; Tähän syy on tietysti se, että kristinusko sisältää tälläisiä asenteellisia ilmauksia ja pyrkii rakentamaan korkeita torneja. Tosin illuminateihin lujasti sitoutuneen skeptikkoliikkeen taipumus vastustaa islamiakin muistuttaa siitä että minareetit ovat muutakin kuin huutotorneja. Itse asiassa islamin riskit ovat vielä suurempia koska se yrittää kanavoida paitsi rakennelmiensa, niin myös jäseniensä kautta energiaa kohti Mekkaa. Kumarrus kohti mekkaa taivuttaa ihmisten kautta kulkevaa animaanista magnetismia eli telluriaanisia virtauksia.

Itse asiassa osa kansanperinteestä muistaa Faustin tarinat ja muut riskeistä varoittamiset. Tarkkaavainen voi huomata esimerkiksi miten Dan Brownin "Da Vinci -koodi" korostaa naiseutta. Tämä on usein ymmärretty väärin, sukupuolisesti. Kuitenkin tämä sukupuolisuus on metafora. Nykyfeministien maailmaan varoitukset menevät siihen että kaikki fallinen on pahasta, joka nähdään syytöksenä miessukukuntaa kohtaan. Tässä olennaisempaa on kuitenkin muotokieli. Falliset muodot ovat todellakin pahoja, ja tätä kautta "naiseus" on kannattavaa. ; Magia liitetään usein miehiin joilla on pitkät falliset sauvat. Nämä ovat ikään kuin antenneja magiaan. (Kaivonkatsontavarvut ovat muuten nekin pieniä falloksia eikä asia taatusti ole sattumaa!)

On hyvä huomata että ideologinen sisältö ei ole tähän asti korostunut. Sillä se ei ole ratkaisevaa, vaan telluriaaniset virtaukset : Kuitenkin on olennaista muistaa että ihminen on tolppamainen olento joka seisoo kahdella jalalla. Näin jokainen ihminen todellakin kanavoi jonkin verran telluriaanista voimaa. Energioilla on myös vaikutus ihmiseen. Ihmiset aistivat magiaa - tästä todistaa useiden kyky aistia auroja ja nähdä niitä omin silmin. Voimakas aura nähdään liitoksissa moniin mahtiasioihin ja täten se on liitetty Totuuteen ja Vapauteen. Ei kuitenkaan ole mietitty että tähän liittyvät myös riskit ; Ei ole sattumaa että nefilit ja jääjättiläiset kuvataan pahoina. He olivat mahtavia ja voimakkaita kuten demonit jotka ovat enkeleitä. (Kaksoissymboli jota ei voi olla väheksymättä edellä tarjoamani tiedon valossa.) Heidän sisällään on kuitenkin vajausta. Eräässä mielessä he ovat mahdin keskittymiä mutta heillä ei enää ole sielua. Tämä hajaannus korostuu hyvin buddhalaisessa maailmassa. He pyrkivät irtautumaan maailmasta, juuri siitä johon kytkeytymistä ja yhteenkuuluvuutta New Agelaiset korostavat. Matalasti istuva meditaatio -asentokin on enemmän kuin pelkkä kätevä tapa olla paikallaan. Buddhalaisia kuvaakin askeettisuus ja rauha.

Katolisen kirkon hyvistä ideologioista huolimatta heidän korkeissa katedraaleissa olevien munkkien pedofiiliset suhteet kuoripoikiin näyttäytyvätkin uudessa valossa; Fallisen muotokielen pahuus muuttaa reagointitapaa. Useinhan sitä väärin katsotaan että ideologia ohjaa käytöstä ja että siksi ideologian moraalinormit ylläpitävät järjestystä. Kutienkin tosiasiassa hajaannuksen aikana ihmiset käyttäytyvät huonosti. Ideologia korkeintaan heijastelee telluriaanisten virtausten yleistilaa mutta ei suuremmalti ohjaa sitä. Siksi katoliset papitkin voivat toimia vakaumustaan vastaan. Toki ideologialla on joskus väliä ; Se on kuitenkin käytöksen kautta tapahtuvaa. Esimerkiksi islamin kohdalla ideologia saa ihmiset samanaikaisesti eri puolilla maailmaa keskittämään telluriaanisen virtauksen purskeita kohti Mekkaa. Aluetta jota ympäröi aavikko ja joka on tunnettu väkivallasta ja sodista ja terrorista.

Magian ja hajaannuksen ja epämoraalisuuden suhekin on selvä ; Äärimaagiset nefilit käyttäytyivät ikävästi, mahdollisesti siksi että magia tuntuu käyttäjästään hyvältä ja heistä tuli ikään kuin narkomaaneja jotka ajattelivat vain seuraavaa annostaan. Kytkeytminen magiaverkkoon yhä syvemmin nousee tällöin tavoitteeksi. Tämä syventyminen ja sen tuoma mielihyvä on tuttua jokaiselle joka on yrittänyt olla maagikko. Tämä on kuitenkin vain pintasilausta siihen himoon verrattuna jota syvä magiaan kytkeytyminen tuottaa.

Onneksi on olemassa illuminati. Se hallitsee maailmaa joten elämme "latistuneessa" maailmassa jossa riskejä on minimoitu. Siksi magianharjoittajat ovat nykyään melko vähissä. Toiminta on ollut niin tehokasta että edes Tampereen, Niemisen mukaan vapaamuurareihin liittyvän kaupungin, Näsinneula ei ole johtanut meitä tuhoon. Illuminati osaa keskittää valtaa esimerkiksi puhelinverkkojen ja internetverkon kautta. Nämä rakenteet ohjaavat luonnostaan telluriaanisia virtauksia ja levittävät ne mahdollisimman laajaksi verkoksi sen sijaan että niistä rakentuisi verkko joka osoittaa kohti tiettyä paikkaa. Samoin ajatus kaupunkirakentamisesta on ollut tärkeä oivallus ; Suurkaupunki on hieman kuten metsä ; On paljon pystysuoria suuntauksia, mutta koska ne eivät ole pistemäisiä vaan lähellä on runsaasti muita vastaavia, yhdenkään niistä kautta ei kulje riittävää energiakeskittymää jotta kriititnen vaarallinen raja keskittymässä (vrt. ydinräjähdyksen kriittinen massa) ylittyy. Siksi maailmaa suojeleekin aidantekijöiden salainen järjestö. He muistavat että aidan tai muurin tehtävä on aivan päinvastainen kuin korkean tornin ; Se paitsi pitää eläimiä sisällään, niin myös rakentaa helposti verkoston joka ei ole linjamainen eikä korkea. Tämänlainen jakaa energiaa. Toki jopa vapaamuurarit ovat tiedostaneet tämän jollakin tavalla ja siksi linnoissa ei ole pelkästään tornit, vaan myös ympäröivät muurit ja kenties jopa vetinen vallihauta joka estää ylikuumenemisen. (vrt. ydinvoimalan lauhdealtaat.)

Näin ollen illuminatit eivät ole pahoja. Eivätkä oikeastaan kukaan muukaan. Kaikilla on hyvät intentiot. Ero asenteissa johtuu vain tiedon ja viisauden määrästä. Tämän vuoksi illuminatit voivat toki kritisoida kovastikin erilaisia esoteerikkoja, mutta he tietävät totuuden ja osaavat siksi arvostaa näitä ihmisinä. Sen sijaan New Agelaisissa ja muissa vastaavissa on magian kautta vihaa ja hajaannusta (jota äksyt nettiskeptikot vain imitoivat ja näyttelevät) ja sen takia illuminatit kuvataan salaliittolaisina joiden motiivina on usein puhdas pahuus. Tämän huomioiminen selittää monta asiaa aivan uudella tavalla.

 Loppupaljastus.

En ole saanut tiiltä päähäni ja seonnut. Sen sijaan yllä oleva on demonstraatio. Demonstraatio siitä miten helppoa esoteerinen ajatteluprosessonti ja mekanismi on. Usein ajatellaan että tietellinen ajattelu on helppoa asioiden dogmaattista ulkolukua. Kuitenkin tieteessä on kriittisyyttä jossa on mukana metodi ; Ei riitä että opettelee teorian vaan on opeteltava syyt miksi se on uskottava. Yhteys ei riitä. Siksi tieteellisen yhteyden kehittäminen on vaikeampaa. Luovuus ja avomielisyys joka salaliittoteorioiohin liitetään on siis itse asiassa vain asioiden helpottamista. ; Kun ei tarvitse miettiä perusteluja vaan pelkästään etsiä sitä että joku on sanonut jotain, on helpompaa liittää asioita yhteen. Lopputuloksena on tarina joka kyllä nivoutuu jopa koherentisti erilaisiin "tosiasioihin" (tai oikeaoppisten kannattamiin dogmiin) mutta jolla ei silti ole totuusarvoa tai rationaalisen maailmanselityksen asemaa. Näin varmistuu että pelkkä nimen esittäminen ja tätä kautta jonkun läheen antaminen väitteelle on pohjimmiltaan auktoriteetin antamista eikä perustelua.

Tämän osoittaakseni tein tänään itselleni pienen haasteen. Päätin että kun pidän temppuilua helppona olisi minun syytä kyetä tekemään sellaisia itsekin. Jos asioiden yhdistäminen on pelkkää lukeneisuutta, minulla pitäisi olla hyvät edellytykset kehittelyille. Tämän ylläolevan kaikenkattavan maailmanselityksen takana onkin oikeasti vain junamatka töistä kotiin. Annoin itselleni aikaa 24 tuntia. Käytin niist 1,5 tuntia miettimiseen ja tunnin kirjoittamiseen. Tosiasiassa sisältö yhdistelee "julkista esoteerikoiden totuutta" melko klassisella tavalla, mukana on vain joitain aivan omia kehitelmäideoiita jotka tekevät kokonaisuudesta omaleimaisen. Tavalla joka on esimerkiksi Luukanen-Kildeen jutuissa selvää että NWO -teorioissa on vain iso kasa peruslementtejä joita toistetaan. Loppu perussalaliitostakin on monomaniaa, jossa on kenties yksi omaleimainen idea joka nivoo kaiken yhteen. Siksipä salaliittoteoreetikot kehuvat omaleimaisuudella, mutta  he usein toistavat itseään väsyttävissä määrin. Itse asiassa jopa antamani kulma on varmasti NWO -maailmankuvalaiselle kerettiläisyyttä, sillä vaikka perustelumetodit ovat oikeita, se kuitenkin hyökkää jotain "ilmiselvyyksiä" vastaan ja ajattelee laatikon ulkopuolelta esimerkiksi illuminatin roolista.

Koska temppu on tämänkin verran helppoa, yritelmä itse asiassa oli itselleni henkilökohtaisesti tärkeä. Vauhtiin päästyäni juttu eteni nopeasti ja se oli hauskaa eikä työlästä. Kehitteleminen oli itse asiassa vielä helpompaa kuin ennalta kuvittelin. Näin ollen jos oma tuotokseni on "halpa mekaaninen herätyskello" on ammatikseenkin asioita kyhäilevien rakennelmat vain hädin tuskin laadukkaampia. Itse asiassa omia kyhäelmiäni hieman tiiviimmin lähteistetyn (en näe eroa laadussa vaan ainoastaan lähteiden määrässä joka johtunee siitä että hän ei kirjoita kirjojaan 2 tunnissa) Niemisen kohdalla on huomattava, että hänen kehitelmänsä on hänen itsensäkin mukaan niin hyviä että perustekstejä lukiessa hänen olonsa on kuin hän olisi "rolex-etsivä" jossain idän halvassa kopionyrkkipajassa. Arvostukseni New Age/uuspakana/esoteerikko/hermeetikkojen keskimääräisestä kekseliäisyydestä ja luovuudesta rapistui tässä parin tunnin rykäisyssäni. Ja se rapistui urakalla. ~ Toki salaliittoteorioihin uskova voi lohduttautua sillä että olen illuminati-skeptikko. Tässä tapauksessa on kuitenkin mietittävä sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä olikin vähän kuin wikileaks? Ehkä Totuus onkin oikeasti tässä!

---

Jos jollakulla on kaikenkattava ymmärrys todellisuudesta eli aivan toisenlainen parissa tunnissa kyhätty kattava maailmanselitys joka sisältää kaiken, kuten vaikkapa kebabkioskit, marttakerhot ja judon, niin kommentteihin vain!

Hukka perii

Jukka Niemisen "Suomen Mysteerit" esittelee sivulta 94 eteenpäin teoriaa susien raatelemista ihmisistä. 1800 -luvulla kirkonkirjoissa nimittäin näkyy tilastopiikki jossa on runsaasti susien tappamia ihmisiä. (s. 95) "...onhan kummallista että sudet hyökkäsivät ihmisten kimppuun juuri vuosien 1860 ja 1880 aikana mutta ei juurikaan ennen tai jälkeen. Tilastopiikki on niin selvä, että sitä ei voi millään kiistää. Huomataan lisäksi, että tässä ei puhuta yhdestä sudesta tai edes susilaumasta, vaan koko maan kattavasta ilmiöstä." ... "Miksi juuri tämän tietyn ihmissukupolven kimppuun? Sillä jos tuollainen olisi sudelle luontaista käytöstä niin hyökkäyksiä pitäisi olla tapahtunut tasaisesti jo aiemmin jatkuen myöhempään, jopa meidän päiviimme, eikä buumia ole erotettavissa." Niemisen selitys perustuu siihen että juuri tähän aikaan oli nälänhätää. Epätoivoiset ihmiset tappoivat omia lapsiaan, eivätkä halunneet saada kuolemantuomiota, joten syyllisyys oli helppo delegoida pedoille. (s 99) "On enemmän kuin mielenkiintoista, että susien väitetään tappavan lapsia aina suurien nälkävuosien tienoolla." Nieminen viittaa yleiseen susien käyttäytymiseen ja hänen mukaansa mikään susiyksilön tai susilauman käytös ei sovi selitykseksi. Hän korostaa sitä miten susi karttaa ihmistä ja verottaa hirvi- ja peurakantaa vältellen tavallisesti jopa koiria.

Niemisen näkökulma on hyvä muistutus siitä että lähdekritiikkiä tarvitaan hyvin usein. Ja se ei läheskään aina tarkoita sitä että on sisälukutaito (tekstin lauserakenteen ymmärrys), ulkolukutaito (kyky muistaa ja toistaa lukemansa myöhemmin) ja varmistus siitä että lähde todellakin sanoo minkä se sanoo. Lähdekriittinen tarkastelu on tärkeää esimerkiksi silloin kun mietitään syitä sille, miksi Suomessa on vanhoissa tuomioissa ennätysmäärä eläimiin sekaantumisen vuoksi teloitettuja. Tuomiokirjat ovat aitoja, ja niiden toistaminen on aitoon historialliseen dokumenttiin viittaamista. Mutta tämä ei riitä koska on arvioitava mutuakin ; Syynä ei varmasti ollut se, että eläimiin sekaantuminen olisi ollut jotenkin erityisen yleistä. Sen sijaan syyksi nähdään se, että ihmiset eivät silloin saaneet tehdä itsemurhaa, ja itsemurhaajien kohdalla ei esimerkiksi päässyt haudatuksi siunattuun maahan. Siksi teloitus valehtelemalla tuntui houkuttelevalta. Eläimiinsekaantuminen taas on malliesimerkki rikoksesta, johon on helppo keksiä motiivi ja johon maatalousyhteisössä oli tilaisuus. Ja se oli rikoksena henkilökohtainen, eli siihen ei liittynyt vahvaa fysikaalisten todistusaineistojen läsnäoloa. (Varastamisessa on esineitä, murhassa kuollut ruumis...) Näin oli helppoa väittää syyllistyneensä tähän.

Hyvä idea, ei varmasti väärin, eikä valehtelua mutta liioittelua.

Toki pelkkä psykologinen viitekehys olisi vähän. Nieminen sitookin susien syömisen ja lapsenmurhan induktion avulla perusteluunsa ; Hän viittaa esimerkiksi Intiaan, jossa köyhimmillä alueilla lapset, etenkin tytöt, joutuivat susien raatelemaksi. Siihen päivään asti kunnes Intia 2005 alkoi tilastoimaan virallisesti kuolinsyitä. Silloin raatelut mystisesti katosivat ja vastaavasti ihmisten tekemät lapsensurmat nousivat esiin. Nieminen viittaa samantapaiseen ilmiöön myös esimerkiksi Ukrainassa. Näin ollen teoria on ehdottomasti muuta kuin pelkkä "voi sopia jonkun mindsettiin" -psykologisointi. (Joka taas on esimerkiksi erilaisissa salaliittoteorioissa ja postmodernistien harjoittamassa intressien seulomisessa aivan liian yleistä.)

Ongelmana onkin oikeastaan vain konteksti. Niemisen tapa käsitellä historiaa - ja etenkin etologiaa -muistuttaa sitä kuin kirkonkirjojen pohjalta tulkittaisiin että eläimiin sekaantumisia ei olisi tapahtunut ollenkaan. Se, että määrästä suurikin osa voi olla muuta ja selittyy jollain muulla ilmiöllä, ei useinkaan tarkoita samaa kuin koko ilmiön totaalinen falsifioituminen.
1: Niemisen tapa suhtautua petoihin ei kuitenkaan yllätä. Hän on vahvasti esoteerinen ja kannattaa vahvasti suomalaista varhaiskulttuuria, jonka hän asettaa peräti myyttisiin mittoihin. Tässä karhu ja susi saavat usein erityiskohtelua. Niissä luonto ei enää ole eläimiä, ympäristöä ja tapahtumia, vaan eläimstökin nähdään ei eläimenä vaan nähdään ne vain sitä kautta mitä se symbolisoivat ja edustavat ja samalla luonnonkansatkin saavat (sinänsä positiivista) arvostusta aina yli-ihannoimiseen asti (joka jostain syystä lakkaa olemasta positiivista). Nieminen arvostaakin symboliikkaa kovasti, ja hänestä sen avulla saadaan parempaa tietoa maailmasta kuin kylmällä skientistis-skeptisellä asenteella. Tämä on vain ideologinen kontekstointi eikä ole tuomio siitä että näkemys on väärä. Ideologinen kytkös on vain mielenkiintoinen mukaantuotava piirre. Tämän blogauksen argumentin kannalta tällä yhteydellä ei ole väliä, joten tavallaan ihminen saa tässä kohden suhtautua okkultistiseen symboliikkaan ihan miten haluaa. (Itsekin näen sen kuinka haluan. Eli luonnosta ja luonnon seuraamisesta vieraantumisena.)

Ongelmana onkin se, että Nieminen esimerkiksi venkoilee saivartelemalla ad hoc -selityksin seuraavaan tapaan (s.97) "Minusta merkillisempää on, että en löytänyt ensimmäistäkään suden tappamaa vanhusta tai lasta oikeista kuolinsyyluetteloista. 1800 -luvulla kuolinsyyluetteloinnissa ei edes ollut omaa tilastonumeroa petojen tappamille ihmisille, vaikka siellä oli kaikkea muuta aina kurkkumädästä salamaniskuun." Tämä on toki erikoista, koska tässä samalla annetaan selitys miksi luokittelussa ei ole tiettyjä merkintöjä. Byrokratian aukko tavallaan turhankin alleviivatusti paistaa selityksenä, eikä lisäongelmana. Niemisen esitys näyttää ongelmalliselta että esimerkiksi Lappalaisen "Suden Jäljet" pitää lähteistetyn listan kirkonkirjoista. (Niissä merkinnät olivat vapaamuotoisia joten tilastonumeron puute ei haittaa niitä). Yksistään sivulla 156 löytyy useampi 20-30 vuotias. Alle 10 vuotiaita on 9kpl, 10-19 vuotiaita 4kpl, 20-29 -vuotiaita 3kpl, 30-39 -vuotiaita 3 kpl. Tämän lisäksi vanhempia kymmenlukuja on jokaista 1kpl ikäluokasta 40, 50,60,70v. Tämä listaus itse asiassa näyttää, että surmia on hyvinkin pitkältä aikaväliltä. Esimerkiksi "18.3.1718 Johanna Jaakontytär, 28, Isokyrö" kuvastaa henkilöä joka ei ole kuollut Niemisen selittämänää aikana. Viimeisin Suomessa raadeltujen joukko tapahtui vasta 1880 -luvulla. Tilastopiikki tosin muutenkaan tarkoita tässä samaa kuin sitä että ilmiö olisi muutoin vieras.
1: Tosin muutenkin Niemisen henki näyttää olevan se, että jos merkintä sudesta on, se on automaattisesti väärennös joten mikään ei riitä kumoamaan tätä hänen teoriaansa. Jos merkkiä ei ole, ilmiötä ei ole. Jos merkki on, se on valheellinen merkki ja ilmiötä ei ole. Hänen argumenttinsa nojaa tilastopiikin varassa, joten se ei itse asiassa ole täysin naurettava, sen takana on pieni tieteenfilosofinen evidenssi. Mutta tämän kimppuun käyn tässä jatkossa ja se irrelevantisoi suden vaarattomuuden, joskaan ei sitä että lapsensurmia tapahtui. Pidän tätäkin ihan oikasti uskottavana ilmiönä.

Etologia ; Käytös ja huolellisuus

Itseäni enemmän kiinnostava puoli on kuitenkin suden etologiassa. Nieminen on toki oikeilla jäljillä selittäessään että susi ei yleensä ole ihmiselle riski. Hän selittää kuitenkin liian tiukasti. Keskiarvosta tulee tasapäistävä totuus. (Aito luonnontutkija sen sijaan muistaa katsoa sekä keskiarvoa että variaatiota.) Meinaa unohtua se, että sudet ovat yksilöitä ja että laumatkin voivat toimia poikkeusoloissa poikkeuksellisella tavalla. Ja että poikkeusoloja on joskus enemmän kun taas muulloin ei.
1: Toki tässä etologiaan vetoamisessa on mielenkiintoinen "tupla -ansa" joka on tuttu karhujen kohdalla. Tyypillinen tapa on se, että ensin selitetään että karhu välttää asutusta ja ihmisiä, ja sitten kun muistuukin että karhu on tappanut ihmsiiä taajamassa, alkaa aivan oikea vetoaminen siihen että karhu puolustaa poikasiaan. Tässä unohtuu se, että kun lenkkeilijä lähtee lenkille, hän ei yleensä huomaa karhunpentua ja välttämättä karhuakaan. Hänen kannaltaan on turhaa se, onko karhu puolustamassa poikastaan vai tappamassa randomrageilulla. Kysymys tappaako karhu ei katoa sillä että karhun tappamiselle annetaan "motiivi". (Miksi pitäisi? Ei tämä vaikuta ihmiselläkään. Motiivi päin vastoin itse asiassa kuvaakin että riski on reaalinen..)

Esimerkiksi "Susi-Iitan" tapaus on malliesimerkki siitä miten suden käytös voi olla vaarallista samalla kun se noudattaa juuri niitä ihmisenkarttamisperiaatteita josta muistuteaan. Ida Elina Kustaantytär kohtasi Halikossa 1880 suden. 7 vuotias Ida joutui yksinäisen suden hyökkäämäksi. Hänen paksu pomppansa suojeli Idaa puremilta. Susi pakeni kun aikuinen ihminen Janne Mäkilä sattui ajamaan lähemmäs puita. Tytön luultiin jopa aluksi kuolleen, sen verran pahaa jälkeä oli syntynyt, mutta hän selvisi tapauksesta hengissä. Kyseessä ei siis ollut suinkaan mikään ihmisen lapsensurman kätkemistapaus, ja uhrikin jäi henkiin kertomaan tarinaansa ja muistojaan. ("Susi-Iita" kuoli vasta 21.4. 1960). Lisäksi on mainittava että Both löysi "Susi-Iitaa" purreen suden, ja ampui tämän. Kyseinen yksilö oli luultavasti takana myös Paimiossa tapahtuneeseen lapsen raateluun jossa oli kuollut 4 -vuotias lapsi.

Tämä kohtaaminen piti sisällään oleellisia tietoja. Kysymys ei ollut laumasta, vaan yksinäisestä sudesta. Näiden kohdalla ongelmana on juuri lauman puute. Nämä sudet elävät nälissään. Aikuinen ihminen on jotain jota susi karttaa juuri siksi että susi pelkää niitä. Pienikokoinen lapsi ei ole yhtä relevantti uhka. (Lisäksi aikuiset ollivat joko pihapiriissä tai kulkivat helposti toimissaan hevosen kanssa, jolloin uhka oli sudelle vielä suurempi kuin pelkkä aikuinen.) Näin ollen se, että sudet ovat tappaneet enimmäkseen lapsia ei ole yllättävää. (Itse asiassa yllättävää on se, miten paljon esimerkiksi antamassani listaviittauksessa oli aikuisia ihmisiä. Maatalossa työtä tehneet 30 miehet esimerkiksi ovat olleet fysiialtaan jotain aivan muuta kuin esimerkiksi minunkaltaiset kaupunkilaiset konttorirottaruipelot.)

Katovuodet; Ihminen on osa suden elinpiiriä.

Niemisen huomio katovuosista toki sopii hyvin siihen miten lapsia on todella voitu "eutanasioida" kärsimästä. Kuitenkin tämäkin tulkinta on hieman lyhytjänteinen. Sillä kun mietitään mitä kato tarkoittaa, on olemassa yksi syy ja kaksi tapaa rakentaa nälänhätä. Syy on aina se, että ihmistä kohden on ruokaa liian vähän. Tähän taas on kaksi keinoa ; Joko ihmisiä on liikaa tai ruokaa liian vähän. Suomen kohdalla molemmat yhdessä ovat uskottava syy. Sillä jos väkeä alkaa olemaan tuotettua ruokakiloa vasten muutenkin runsaasti, katovuosi tässä tilanteessa on pahempi kuin jos ruokatilanne on muutoin kestävämpi. Ensin kato leikkaa "ylijäämästä". (Suomen kohdalla Nieminen tosin ilmituo sen että politiikka oli tässä julmaa. Kansan tarve unohdettiin, joten ylijäämäpuskuri pienentyi entisestään.)

Kun mietitään katovuoden käsitettä, huomataan että
1: Vähän ruokaa tekee sen tekee maatalousyhteiskunnassa helposti kaksi asiaa: (1) Ensinnäkin ihmiset alkavat kiertämään enemmän. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset joutuvat hakemaan luonnonantimia ja elävät vähemmän pellosta. Tämä lisää riskejä kohdata susia. (2) Toisekseen kato seuraa usein jostain ilmastollisesta syystä, kuten halloista, kylmyydestä, sademääristä ja muista. Myös muukin luonto kohtaa tämän saman tilan. Sää ei lakkaa pellonreunan ulkopuolella. Susi ei toki syö kasveja. Mutta susi syö eläimiä jotka syövät kasveja. Etologit tuntevatkin rytmit joita syntyy saaliseläinten ja petoeläinten välille. Myös sää leikkaa saaliseläimiä, joten tästä seuraa nälkäongelma pedoille. Ne toki kuolevat "luonnon kantokyvyn sallimalle tasolle". Mutta ne eivät tee tätä vapaaehtoisesti eivätkä välittömästi. Tämä tarkoittaa nälkäisiä eläimiä.
2: Kun väestöä on liikaa, se laajentuu helposti uusille alueille. Kun susi normaalisti pakenee ja väistää ihmistä ja taajamia, se voi olla vaikeaa jos sen elinpiiri pirstaloidaan. Kun ei voi väistää mihinkään, ei voida väistää. Tämä johtaa varmasti poikkeukselliseen käyttäytymiseen. Ja kun peruskäytösnormi on tunnettu "piiloudu-pakene-taistele", seuraa tästä taatusti uhkaa. Kun susia on ollut enemmän ja ihmiset eivät ole vielä kulkeneet autoilla ja vastaavilla, on selvää että jompaa kumpaa karsitaan. Yleensä tässä karsitaan molempia, mutta ihmiset ovat tässä suteen nähden ylivoimaisia. Susien massatappaminen seurasikin tavallaan siitä että kasvanut ihmismäärä tunki alueille jotka ennen olivat susien vapaassa käytössä.
+: Näin ollen susipiikkiin saadaan aito selitys joka vetoaa ihmisen käytökseen ja sen vaikutuksiin susien elinpiiriin ja tähän liittyviin käytösmuutoksiin. Eli ei vedä suoraan susista ideaalia keskivertoa ja päättele että tämä on koko totuus. Tässä idea on se, että ennen susia oli paljon, mutta ihmiset eivät tunkeneet niiden alueelle koska väestöpaine oli pienempi. (Susien ja ihmisten välisiä konflikteja ja susien raateluihin kuolemiakin näihin liittyen, mutta niistä taatusti ali-ilmoitettiin, eli niitä on tilastoihin merkittynä vähemmän kuin niitä tapahtui ; Osittain siksi että kuolemat jäivät huomaamatta ja kuolinsyyrekisteröinti oli muutenkin puutteellista.) Sitten ihmiset tunkivat, molempia oli paljon ja konflikteja seurasi. Nyt susia on hirvittävän vähän ja ihmisiä kohtuu paljon (väestöntiheys ei suomessa susialueilla ole aivan hirvittävä, olemme kaupungistuneet ja ajaneet sudet niiltä alueilta hyvin minimaalisiksi). Ja ihmiset ovat muuttuneet sellaisiksi että he elävät vähemmän luonnosta ja kulkevat enemmän autoilla (joihin sudet eivät ole koskaan tunkeneet raatelemaan ketään koska metalliseinät.) Näin ei ihmetytä että piirre on hyvin leimallisesti aikaan sidottu.

Itse haluaisin kuitenkin nostaa esille erikoisen syyn joka voi olla hyvinkin suuressa osassa susiongelman eskaloitumista. Se on petoviha. Kuten tuoreessa kuolemantapauksessa eläintarhassa tapahtui, susilauman sotkuinen hierarkia voi johtaa ties mihin. Kun hierarkia on sotkussa, omituisetkin asiat voivat vaikuttaa - esimerkiksi tuoreessa susien aikaansaamassa eläintarhanhoitajan kuolemassa on mahdollisesti puistotyöntekijän kuukautiskierron vaiheella ollut osavaikutusta tragediassa. (Sudet voivat tottua ihmisiin joka teki siitä tavallaan ison ongelman.) Kun ajatellaan ihmistä, hänen on luontevaa pelätä sutta koska se on peto. Tästä seuraa helposti se, että metsämies käyttää kivääriä. Kun susi kuolee, se on muutos laumahierarkiassa. Lisäksi se voi lisätä yksinäisiä susia jotka johtavat nälkäisen epätoivoisiin susiin jonkalaisen Susi-Iitakin kohtasi. Tästä voi tulla ongelmia. Lisäksi haavoittunut susi itsessään voi olla aito ongelma. (Nieminen kertookin tästä puolesta asiallisesti.) Näin ollen suden ampuminen on voinut johtaa siihen että lapsia raadellaan ja tämä on johtanut ilmiön pahenemiseen. Tämä selitys on erityisen hyvä nostaa esille, sillä usein susien kohdalla petovihaa nostetaan esiin nimenomaan ratkaisuna vaikka se voi itse asiassa olla iso osa ongelmaa.

Loppukevennys: Bambivaroitus.

Läheiseni saattavat olla kyllästyneitä tähän bambikevennykseen. Olen yleensä pyrkinyt vähentämään sekä petovihaa että luonnon symbolisoimista ja mystifioimista vetoamalla siihen miten luonto on kamala. Mutta on sitä hyvin omituisella tavalla. Tästä esimerkkinä ovat peurat. Kun ihminen näkee "bambista tutun" kuusipeuran tai valkohäntäpeuran hän pitää sitä helposti hellyyttävänä. Usein eläin onkin arka ja pyrkii piilottelemaan ja jso kokee olevansa huomattu, se kipittää pakoon.

Kuitenkin joskus ihminen saa "bambilta" turpaansa. Tämä ei ihmetytä koska puhutaan eläimestä jolla on useampi kymmenen kiloa painoa ja josta valtaosa on lihasta. Lisäksi niiden päät on goddamit tehty aseista. Ja lisäksi niiden jalat ovat pari teräviä kovia sorkkia ja jalat on rakennettu hyppimiseen ja ovat tämän vuoksi yllättävän vahvat. Usein hyökkäystä ennakoi uhkaussignaali. Ongelmana on vain se, että se on ihmiselle epäintuitiivinen. Kun peura marssii rinta röyheänä jalat jäykkänä, ihminen katsoo että se on rauhallinen ja ylväs. Peura voi toki itse katsoa olevansa isotteleva ja röyheä, mutta ihminen ei koe sitä näin.

Yllätys on kova kun peura sitten päättää puolustautua uhkaksi kokemaansa ihmistä vastaan. Lisäksi kokemus on helposti nöyryyttävä koska jotenkin maskuliinisuus kolahtaa "jos bambi vetää turpaan". Itse asiassa on likimain selvää että näitä turpiinvetoja tapahtuu paljon enemmän kuin susien tekemiä päällekäymisiä. (Ongelmana on varmasti se, että bambinpieksäjäisiin joutunut ei aina ilmoita asiasta kenellekään. Susi ilmoitetaan aivan varmasti koska se ei "iske sosiaalisesti samalla tavalla ns. jalkoväliin".) Tilastollisesti kuolemat molemmista ovat nykyaikana niin lähellä nollaa että niiden varaan ei kannata laskea. Riski on tältä osin suurempi. Silti erityistä bambivihaa ei esiinny. Eikä pidäkään. Pieniin riskeihin vedottu tuhovimma ei ole järkevää.

---

Kirjoittaja on niin kova, että hän kulkee metsissä niinkin kylminä päivinä että susillakin on turkki päällä. Ja hän sanoo että stereotyyppisesti suomalaisen perii huikka. Ja jälkikasvu.

Seitsemäs viimeinen kuvitelma.

"Because, you are.....a puppet."
("Final Fantasy VII", Jenova Cloudille, Jenovan ainut lausunto koko pelissä)

"Final Fantasy VII" on play station -peli. Se sijoittuu tulevaisuuteen jossa teknologinen huippuaika on jo mennyt ohitse. Nykyajasta katsoen pelin ohjattavuus on "3D:tä tavalla joka pilkkaa 2D:tä", aika on marssinut efektien yli - ja pahasti. Peli onkin ilmestynyt jo vuonna 1997, joten peliksi se on vanha.

Pelin pelaaminen aletaan siten että pelataan Cloud Strifellä, joka on entinen sotilas. Cloudin hahmo on liitetty eräänlaiseen stereotypiaan arrogantista ja itseensä käpertyneestä sotilaasta, jolla on lisäksi piikikäs anime -tukka ja hemmetin iso miekka. Pelin aikana tosin valitaan erilaisissa keskusteluissa vaihtoehtoja, tosin ne eivät muuta itse tarinaa juurikaan. Vastaukset kun heijastelevat kaikki jollakin tavalla tätä "perushahmoa".

Mekaaninen juonenkuvaus.

Tarinan kerronta on melko kompleksista, hajanaista, jopa sekavaa. Seuraamista ei auta se, että monesti pitää kuluttaa tuntikaupalla aikaa tasohippaan, jossa erilaisia hirviöitä tapetaan "for profit" niin paljon että "for fun" ei ole vaihtoehto. Mutta siinä on kuitenkin jonkinlainen juoni. Cloud Strife auttaa alussa ekoterroristiryhmä AVALANCHEa tuhoamaan Shinran energiareaktorin, joka timii imemällä Mako -energiaa (elämänvoimaa) maasta. Kostoksi onnistuneesta iskusta Shinra kostaa tuhoamalla Midgar -kaupungin slummit.

Hahmot siirtyvät eteenpäin ja kohtaavat Sephirothin, joka on hänkin myyttinen supersotilas - tosin Cloudia taitavampi - hänellä on tietysti vielä isompi miekka, joka on vieläpä katana, mikä lisää sen animetestosteronitasoa. Sephiroth tappaa Shinran johtajan.

Koko ajan, matkan varrella, AVALANCHE kerää uusia jäseniä. Tärkein hahmo on slummityttö Aeris, jonka kanssa Cloudilla on miltei romanssi. Slummityttö tosin paljastuu alkuperältään myyttiseksi. Tämä on sentään Final Fantasy, eikä odotusarvoisesti yksikään hahmo voi olla "normaali".)

Tarinan edetessä vahvistuu ajatus siitä että Sephiroth ei ole kovin "mukava mies". Pelissä on esimerkiksi mutantteja jotka saavat voimaa Jenovan soluista. Jenova on tullut taivaista ja on vanha olento. Tätä kautta hänet koetaan Cetraksi, jolla on mystisiä voimia. Supersotilasprojekti on yritys tuottaa ihmiskunnalle kytkös näihin voimiin. Shinra liittyy Jenovaan siten että sen tavoitteena on saada Mako -energia tehokkaammin käyttöön. Siksi se on tarkastellut Jenovaan liittyviä legendoja - jotka eivät tietysti ole absoluuttista faktaa, koska se on ihmisen ymmärryksen ja tietojen värittämää.

Jenova paljastuu Sephirothin äidiksi. Jenova liittyy absorbointiin ja kontaminaatioon: Jenova kykenee ottamaan saaliinsa geneettisen rakenteen omaan käyttöönsä ja toisaalta levittää omaa perimäänsä muihin. Professori Hojon teorian mukaan Jenovan solut pyrkivät palaamaan takaisin Jenovaan. Tätä kautta solut ohjaavat tartuttuneiden käytöstä. Jenovan soluista saastuneet kasvattavat yhden siiven, jonka avulla he voivat lentää. Hojon tutkimuksissa syntyy useita Jenovan soluista kontaminoituneita Sephiroth -klooneja, jotka omistautuvat Sephirothin seuraamiseen.

Sephiroth on Jenovan jälkeläinen. Jenova taas on selväti petetty kovasti ja itsekkäästi. Sephiroth kuulee tästä ja raivostuu. Lopputuloksena on verenvuodatusta ja yritys kaapata Jenova vapaaksi. Koska Cloud onnituu haavoittamaan Sephirothia, Sephiroth saa saaliikseen koko Jenovan sijasta vain Jenovan pään. Myöhemmin selviää että Jenova ei ollutkaan Cetra, hyvä kosminen olento. Sen sijaan se pyrkii nielemään kaiken planeetan voiman. Tämän jälkeen se voi siirtyä ahmimaan seuraavan planeetan. Jenova voi tietysti tässä välissä odottaa mielettömän pitkiä aikoja. Pelin alkaessa Jenova on saapunut maahan paria tuhatta vuotta aikaisemmin.

Pelissä tapahtuu samalla muutakin. Paljastuu että Sephirothilla ja Cloudilla on voimakas yhteys. Sephiroth kykenee kontrolloimaan Cloudia. Tämä huipentuu kohtaukseen jossa Cloud yrittää keskeyttää Sephirothin vallanhalun, tapana vain olisi tappaa Aeris. Cloud kuitenkin kontrolloi itseään riittävästi ja onnistuu olemaan tappamatta Aerista, mutta järkyttyy kun Sephiroth itse tulee esiin ja tappaa Aeriksen. Cloud ei voi kuin katsoa vierestä. Tämä yhdessä sen kanssa että AVALANCHE kohtaa "Ultima Weapon"in ajaa Cloudin koomaan, jossa hän kohtaa oman menneisyytensä. Tässä vaiheessa selviää että Cloud on oikeasti luuseri. Hän ei ollut osana supersotilasohjelmaa. Hänet oli vain alistettu Mako -energialle ja tätä kautta Sephirothilla on hänen ajatuksiinsa voimakas kontrolli. Cloud ei ole tavallaan saanutkaan lisää voimia, vaan menettänyt niitäkin mitä hänellä muutoin olisi.

Cloud joutuu käsittelemään tämän, kokoaa itsensä, ja tämän jälkeen AVALANCHE siirtyy taistelemaan Sephirothia vastaan. Tämä kun on tässä vaiheessa haluaa tuhota maan jättimäisellä meteoriitilla jotta maa haavoittuisi ja tästä vapautuva Mako -energia olisi Sephirothin absorboitavissa. Tämä tekisi Sephirothista tietysti erityisen voimakkaan olennon. Sivutuotteena maa ja siinä oleva elämä tietysti tuhoutuisi. Sephirothin tuhoaminen ei kuitenkaan pysäytä meteoriittia. Aeris, slummityttö jonka alkuperä oli myyttinen, on kuitenkin käskenyt kyvyillään maailmaa suojelemaan itseään vaikka tässä sivutuotteena elämäkin tuhoutuisi. Maan energiat käsittelevät meteoriitin. Jos peliä ei ole kolunnut erityisen huolellisesti läpi, näkyy vain suuri väläys ja lopputekstit pyörähtävät käyntiin. Eikä jää vihjettä siitä että ihmiset tai elämä selviytyisi. Odottelu antaa optimistisemman lopetuksen. Ihmisiä ei tosin näy, mutta elämää näkyy runsaastikin.

Juonen analyysi.

Ensivilkaisulla peli kuulostaa kliseiseltä. Ei saa tuhlata luontoa tai muuten äitimaa suuttuu. Tätä koristellaan pinnallisella hengellisyydellä ja saadaan tarina maistumaan vakavalta. Mukana on sankareita, eeppisiä taisteluita ja yritys pelastaa maailma - eikä esimerkiksi naapurin kissa. (Suurelta osin se siis itse asiassa onkin sellainen.)

Kuitenkin tarinankerronnassa on muutamia kohtia jotka tekevät sen tarinasta hyvinkin erilaisen. Esimerkiksi Aeriksen kuolema tapahtuu itse asiassa varsin myöhäisessä vaiheessa peliä. Tähän on panostettu kokemuspisteitä ja hänellä on ollut tärkeä rooli. Myös Cloudin ja Aeriksen romanssiin on panostettu aikaa ja videosekunteja. Osa faneista pitää kuolemaa niin epätyydyttävänä että olettavat että alun perin pelin piti olla pidempi : Aeriksen henkiin herättäminen olisi ollut suunnitelmissa. Toki pelissä kohdataan muutenkin omaa epätäydellisyyttä ja heikkouden sietäminen on tarinassa keskiössä. Elämänkulun suunnittelemattomuus, heikkous ja muut ovat toki esillä monessa muussakin tarinassa. Mutta harvassa on yhtä voimakasta mahdottoman ja lopullisen edessä pyristelyn vaikutelmaa kuin tarinassa jossa tapetaan kosmisenmystinen Sephiroth ilman että maailma pelastuu siinä sivussa. Epätoivoinen ja riskaabeli yritys joka onnistuu mutta ei silti pelasta ei kuulu perinteiseen sankaritarinaan.

Sankarin dekonstruktio onkin psykologinen tarina.

Loppujen lopuksi Cloud on hahmona hyvin mielenkiintoinen. Pikatuntuma peliin antaa taatusti väärän kuvan tästä: Aluksi hän on kuten mikä tahansa normaalin pelin hahmo. Hänessä ei ole oikein mitään uniikkia tai mitään mihin pelaaja voisi samastua. Cloud on vain aggressiivinen ja kliseinen yhden luonteenpiirteen hahmo. Hän on vain kova sotilas. Tarinallisesti pelin varrella tehdäänkin tämän sankaruuden dekonstruktio. Cloudista tehdään psykoottisia episodeja omaava normaali tyyppi jolla ei ole erikoisvoimia ja jolla ei oikein ole ystäviä. Hän yrittää epätoivoisesti saada huomiota ja suosiota teeskentelemällä kovaa. Hän peräti hakee supersotilaiden koulutusohjelmaa mutta epäonnistuu pääsykokeissa ja kieltätyy siksi edes rivimiehen sotilaanpaikasta ja poistuu. Hän häpeää eikä kehtaa palata kotikyläänsä, jossa ihmiset olettavat poissaolosta että hän on saanut sotilaspaikkansa. Dekonstruktion varrella Cloud muuttuu "inspiraatiota tarjoavasta sankarista", ihailun ja ihanteiden lähteestä, uudenlaiseksi inhimilliseksi sankariksi johon enemmänkin samastutaan kuin halutaan matkia. Cloud on ajatuunut tämän jälkeen Sephirothin yhteyteen ja menettänyt muistinsa. Cloud on aluksi vain unohtanut huonoutensa ja näyttelee siksi aluksi kuin hän olisi todellinen sankari. Tämä ihanne särkyy ja Cloud kohtaa itsensä.

Cloud on tätä kautta hyvin moderni hahmo : Cloud on yksilö, hän on hän itse, sen sijaan että hän olisi tarkasteltava karrikatyyri tai olento. Itse asiassa pelin juoni voidaan ymmärtää Freudilaisena metaforana : Cloudin unohtaminen on torjuntaa. Hän on sen sijaan rakentanut fantasiamaailman jossa hän on egoistisesti sen sankari. Tämä saa aikaan ulos päin näkyviä oireita, joista selvitään tiedostamalla tilanne ja käsittelemällä niiden takana oleva aito ongelma.

Pahuuden murtaminen.

Uskonnonfilosofisesti peli on itse asiassa hyvinkin kummallinen. Sillä sillä tasolla myös pahis käy läpi dekonstruktion. Ja tämä on paljon suurempi muutos kuin mitä Cloud käy läpi.

Asian ymmärtämiseksi on hyvä huomata että Jenovan nimi tulee kun kristillisen Jumalan nimi yhdistetään latinan sanaan nova, uusi. Kyseessä on "Uusi Jumala". Myös Sephirothin nimi tulee on Kabbalassa olevasta elämänpuusta (Sephiroth). Sephirothin puu liittyy numerologiaan : Sen katsotaan heijastavan Jumalan 10 ominaisuutta. Puussa on siis 10 Sephirothia, kymmenen tasoa, jolla taivaallinen valo kulkee ennen kuin siitä voi tulla ainetta. Energia virtaa puussa lehdistä juuriin, eli alkuperästä tulee inkarnaatio. Taustalla on ajatus mikrokosmoksesta, jossa ihminen on pieni universumi itsessään. Tätä kautta universumi näyttäytyy ihmisessäkin. "Pahiksen" nimi onkin esoteerinen symboli.

Pelin kannalta Sephiroth on eräänlainen yritys rakentaa silta ihmisen ja Jumalan välille. Kabbalisti voisi sanoa että Mako -energia edustaa Jumalallista valoa, voimaa ja energiaa jota ihmiset yrittävät ymmärtää. Ihmisten heikkoudet estävät tätä ja asiat vääristyvät. Näin käy esimerkiksi silloin kun Shinra Corporation kuluttaa planeetan elämänvoimaa ja tätä kautta kaikkea elämän mahdollisuutta ahnehtien sitä koska se on tehokas energianlähde. Kuitenkin tasoja voidaan nousta.

Sephiroth on pelissä ja mystiikassa protptyyppi ihmisistä jonkalaisia ihmisten pitäisi olla Jumalan suunnitelman mukaan. Hän pyrkii tulemaan avaruudeksi, joka sopii täysin mystiikan yritykseen lähestyä Jumalaa. Onkin varsin mahdollista että vaikka Jenova ei ollut Cetra, Sephirot oli. Tämä mahdollisti sen että hänellä oli erikoislaatuinen yhteys Mako -energiaan. Tosin asiaa voi lähestyä siltäkin kannalta että Sephirot lähestyi Jumalallisuutta siitä huolimatta että hän ei olisi ollut Cetra. Näin ollen Sephirothin voidaan jopa ennakoineen AVALANCEN toiminnan ja että hänen tavoitteenaan oli alun perinkin luoda lopputekstien jälkeen näkyvä paratiisi. Se voidaan nähdä toimena jossa planeetta palautuu siihen tilaan joka Cetroille sopii. Mielenkiintoista lisävääntöä saa aiheeseen sitä kautta että Kabbalan mystinen mies taistelee toistuvasti Saatanan kanssa. Kabbalassa tämä on kuitenkin enemmän voima kuin persoona. Kabbalassa tämä voima ei vastutsa Jumalaa vaan nimen omaan henkistä miestä. Pelissä tämän voidaan katsoa liittyvän Jenovan soluihin. Pahan yhteys Sephirothin ja saatanan kanssa saadaan peliin sillä että Sephirotilla on Jenovan soluja, joka korostaa tätä kosmista yhteyttä.

Sephiroth on syntynyt pyrkimyksenä tuottaa Cetra, jonka pitäisi tuoda mahtavia jumalallisia voimia. Prosessissa hän kuitenkin saastuu saatanallisen Jenovan soluista. Hän kuitenkin lähestyy jumalallisuutta. Sephiroth uhraa itsensä taistelussa Saatanaa vastaan ja johtaa seuraajansa luvattuun maahan. Sephiroth ohjaa muut tuomiopäivään ja tätä kautta muut imiset tiedostavat tien jota heidän täytyy seurata.

---

Minua voisi huvittaa kirjoittaa spinn offeista, geostigmasta jossa Jenovan solut leviävät tuhossa, mutta ne eivät oikein mahtuneet ja sopineet tähän juttuun. Sori.

There is no perfect metaphor.

Olen viime aikoina yrittänyt tutustua esoteeriseen ajattelutapaan, ja siihen liitettyihin okkultistisiin ajattelutapoihin. Olen leikitellyt asialla ja sen ympärillä, sormiharjoituksenomaisesti. Niiden ajattelutavat perustuvat vahvasti symboleihin ja analogioihin. Analogia näyttää aina yhteyden, ja sen tiimoilta arvaileminen ja mahdollisuuden ääneen/kirjallisesti esittäminen on esoteerikoille mielenkiintoista.

Totta-valhetta -tavalla ajateltuna analogia on todella outo: Sillä jokaisessa vertailussa jossa on kaksi eri esinettä, on vähintään yksi epäanalogia, ero. Ne ovat eri paikassa. Tätä kautta yksikään analogia ei voisi toimia. Tai sitten epäanalogioista ei tarvitsisi välittää. Ja toisaalta kaikkeen saadaan yhteys. Yleisesti ottaenkin "väärä analogia" on ilmiönä melko vaikea. On esimerkiksi vaikeaa sanoa merkitseekö analogia vai epäanalogia enemmän. Käytännössä asioille on aina löydettävissä yhteyksiä, ja eroa on aina esimerkiksi siten että tarksteltavilla kohteilla on eri paikka. Helposti käy niin että kumpikaan ei jousta, jolloin toinen näyttää eroja ja toinen samanlaisuuksia eikä kumpikaan välitä mitä toinen sanoo koska siitä ei tarvitse välittää. Hienommillaan mukaan tulee kysymyksiä identiteetistä, kuten Count Upin kysymyksiä siitä lakkaako marjan luonne kun siitä tehdään hilloa. Toki tässä on filosofisempaakin aihetta "Theseuksen laiva" -ongelma on hyvin mielenkiintoinen.

Tämä ei tee kaikkea sallituksi.

Etenkin okkultistit suhtautuvat tiukasti epäanalogioiden kaiveluun. Heistä se, että aina on löydettävissä epäanalogisuutta on syy olla välittämättä mistään epäanalogisuudesta ; Tämä tekee heistä kritiikki -immuuneja. He voivat esittää mitä vain eikä tätä voida moittia. Tällä retorisella puolivoltilla samanlaisuudella on merkitys mutta erilaisuudella ei ole.
1: Empiristeillä on tähän yllä olevaan yhdenlainen ratkaisu. Epäanalogia/Analogia on arvokas jos ja vain jos se tuottaa ennusteita jota voidaan testata ; Analogiat liittyvätkin usein kehitteillä oleviin teorioihin, jotka muuttuvat jalostuneemmiksi teorioiksi sitten kun analogiasta voidaan irtautua, niistä muokataan jalostuneempia versioita, induktioita. Ja ne alkavat ennustamaan tietynlaisia korrelaatioita koeaineistosta. Analogia on enemmänkin alkuun tarvittava ensimmäinen askel, sitä on kuitenkin turha pitää portaikkona.
2: Toinen lähestymistapa tähän on ottaa ne harmaan sävyinä. Tällöin unohdetaan "kumoaako vai eikö kumoa" -ajattelutapa, joka perustuu dikotomisuuteen ja dogmaattisuuteen, ja katsotaan että joka ikinen analogia heikentää epäanalogia -argumenttia joskaan ei välttämättä kumoa sitä. Ja joka ikinen epäanalogia heikentää analogian uskottavuutta. Näille ominaisuuksille voidaan antaa myös painoarvoja, jotkut ominaisuudet ovat keskeisempiä kuin toiset eivät.

Silti voidaan sanoa että on kaksi varsin selvää tapaa käyttää analogioita väärin. Ehkä helpompi on horoskooppien tulkinta : Symboleilla on useita eri merkityksiä, ja kun jokin siihen sopiva osuu, uskotaan että se on oikea tulkinta, ja nämä yhteydet haetaan analogioiden kautta. Ne toteutumattomat tulkintavaihtoehdot ovat "irrelevantteja". Kuitenkin niitä ei selitetä. Tämä tapa on itse asiassa rationalisointia, jossa lausunta tehdään ehkä ennen tapahtumista, mutta merkitys niihin tehdään vasta asiantilan toteuduttua. Tätä kautta ei helposti synny esimerkiksi tieteellistä tutkimusta tai asian selvittelyä, koska se ei etukäteen kerro mitä pitäisi etsiä. Samaa tapahtuu esimerkiksi Raamatuntulkitsijoiden kanssa, jotka hakevat ennustuksia vaikkapa Ilmestyskirjasta, ja kvanttimystikoiden kanssa. He eivät kirjojensa avulla ensin tee löytöjä, vaan tarvitaan tiedemiehiä tekemään löydöt jotta he osaavat selittää miten heidän kirjaansa tulee tulkita.
1: Jos kuvitellaan näkijä joka selittää Pekalle joka hakee kysymyksiä tulevaisuudestaan, vaikkapa "valkoisesta takista", se voi kertoa että Pekka sopii laborantiksi, lääkäriksi, T -paitakauppiaaksi tai päätyy hullujenhuoneeseen pakkopaidassa. Kun Pekka päätyy lääkäriksi, hän tulkitsee että ennustus on osunut erityisen hyvin. Kuitenkin selvästi vertaukset ovat epätäsmällisiä ja tuntuu typerältä että ne olisivat samanarvoisia tarkkojen väitteiden kuten "Pekka sopii terveydenhoitajaksi" -kanssa.

Tämä yllä oleva on kuitenkin vielä hieman tylsää ja tavanomaista. Arkilogiikalla sitä on usein vaikeaa huomata. Ihminen kuin luonnostaan ajattelee tällä tavalla väärin, luultavasti siksi että tätä kautta vastaus tulee helposti ja nopeasti eikä siitä ole niin usein kuolemanvaaraa, tai arkielämässä edes väliä. On olemassa hienovireisempi virhe. Vaikka päättely on yhtä virheellistä kuin antamani kiven kohdalla, se on kuitenkin paljon vaikeampi huomata.

Siinä symboli muuttuu kohteekseen. Se on hieman sama, kuin jos joku ajattelisi kiveä, hänen päässään olisi ihan oikea ja aito kivi. Tästä aiheesta kirjoitti Mark Chu-Carroll. Tiivistetysti hän antaa virheelliselle metaforan käytölle seuraavan kuvauksen : "The problem is: You use a metaphor to describe some concept. The metaphor isn't the thing you describe - it's just a tool that you use. But someone takes the metaphor, and runs with it, making arguments that are built entirely on metaphor, but which bear no relation to the real underlying concept. And they believe that whatever conclusions they draw from the metaphor must, therefore, apply to the original concept." Jotain luonnollista ilmiötä kuvataan vertauksella. Sitten tästä vertauksesta tehdään koko malli. Eli kun yksi kohta sopii, sopii joka ikinen kohta mikä vertauksessa on. Näin tieteellisen aukon löytyminen vertauksesta olisi sama kuin virheen löytyminen itse asiasta. Chu-Carrollin blogi näyttää melko hienostuneen ja vaikean esimerkin joka liittyy matematiikkaan. Ja antaa kevyemmän esimerkin siitä miten joku löysi koulukirjan atomikuvista analogian planeettoihin ja avaruussumuihin ja päätteli tästä että koko universumi on läpeensä atominkaltainen, ja teki tätä kautta varsin erikoisia oletuksia.
1: Yksi hieman erikoinen esimerkki tähän löytyy omasta elämästäni. USA:lainen Henkilö A selitti että perhe on yhteiskunnan pienoisversio. Siksi homoseksuaalien naimisiinmeno ja lupa adoptioon tarkoittaisi samaa kuin koko yhteiskunnan vääristyminen homoseksuaaliksi. Yhteiskunta ei lisääntyisi.

Toki käyttämäni versiot ovat varsin ekstriimejä, mutta syynä on se, että hienovaraisempana näitä on todella vaikeaa huomata. : Esimerkiksi Dawkinsin itsekäs geeni on nähty milloin todisteena siitä että evoluutio tuottaisi itsekkäästi käyttäytyviä ihmisiä tai antaisi heille luvan käyttäytyä itsekkäästi. Vaikka itse asiassa teoria selvittää miten luonnossa on yhteistyötä : Sisar on geneettisesti puoli itseä, joten kaksi sisartasi on jo itsesi arvoinen, eli varsin suuren yhteistyön ja panostuksen arvoinen.

Mutkikkaita alueitakin on. Esimerkiksi siinä miten eläinoikeuksien ajajat selittävät miten eläimet ovat tietoisia kuten ihmisetkin, joten niille kuuluisi ihmisille varattuja oikeuksia. Etiikan kohdalla tälläiset loikat tuntuvat kuitenkin sisältävän pakosti lisäoletuksia. Eettisiä, ei teoriasta lähtöisin olevia oletuksia (muun muassa is - ought päättelyvirhe tehden) ottamalla on rakennettu esimerkiksi evoluutioteorian ja eugeniikan välille yhteys. Osa yhteyksistä tuntuu vähemmän surkeammilta kuin toiset. (Hyvältä ja loppuunviedyltä ne eivät tosin tunnu koskaan.)

Kaiken kaikkiaan sanonkin vain, että ei ole täydellistä metaforaa. Tämä tarkoittaa sekä metaforan suojaa: Eli pelkän epäanalogian löytymisen ei tarvitse merkitä paljoakaan. Ja toisaalta se on ekstriimi hyökkäys: On turha suojautua analogioiden ja vertausten taakse jos niihin ei saa mukaan kunnollista substanssia tai jos niitä käyttelee saivarrellen tai suorastaan virheellisesti.

Henkien kätkemä.

"I am so high / I can hear heaven / I am so high / I can hear heaven / Whoa, but heaven / No, heaven / don't hear me."
(Nickleback, Hero)

Maagillisia sävyjä sisältävä ajattelu on ihmisille perinteisesti aika tavanomaista. Nykyään tätä pidetään humpuukina. Kuitenkin maaginen ajattelu on myös suosittua. Muun muassa New Age -liike kannattaa maagista ajattelua. Eikä monet uskonnolliset näkemyksetkään ole sen ulkopuolella. Aiheeseen liittyy jonkin verran erilaisia käsitteitä, jotka on hyvä erotella, jos haluaa ymmärtää mistä niiden kohdalla on kyse.

1: Magia on pyrkimystä vaikuttaa luonnossa vaikuttaviin henkiin ja sitä harjoitetaan erilaisten rituaalien ja taikaesineiden avulla. Magiaan perustuu ympäristön hallinta. Magia on aktiivista toimintaa.
___1.1: Okkultismi (lat. Occultus ; kätketty, salattu), eli salatiede on salaisten keinojen ja menojen, taikuuden tai salaisten oppien avulla tavoiteltavaa, henkimaailmasta saatavaa tietoa tai tähän tietoon perustuvaa todellisuuden hallintaa. Okkultismina voidaan pitää sellaista henkistä oppia ja toimintaa, jonka sisältöä tai menetelmiä ei ole päästetty yleiseen tietoon. Perinteisesti okkultismissa on hierarkia, jossa oppimestari opettaa oppipoikaa. Tiedon saaminen on ansaittua, kaikille ei kerrota kaikkea. Kuten Apotti Tritheumius kommentoi okkultistisen kirjan, "De Occultan" kirjoittaneelle Agrippa von Netteseheimille: "Anna heinää härälle, sokeria vain papukaijalle."
2: Mystiikka taas ei pyri vaikuttamaan henkiin, vaan etsii järkiperäisen kokemuksen
ylittävää yhteyttä luontoon ja/tai Jumalaan. Mystiikassa päämääränä on ns. "unio
mystica" eli sulautuminen osaksi luonnossa olevaa yhteyttä, tai Jumalaa. Mystiikka on luonteeltaan passiivista ja mietiskelevää.
___2.1: Esoterismi sisältää ajatuksen erityisestä pelastavasta tiedosta (gnosis) tai yksilön sisäisestä muutoksesta (illuminaatio, valaistuminen).

Itse asiassa on jännittävää huomata, että okkultismi oli erittäin suosittua nimen omaan renesanssiaikana, jolloin yleensä liitetään ihmisen rationalisoituminen ja nouseminen katolisen kirkon "ikeestä". Tämä on sinänsä aivan totta, sillä empiirisen tiedon leviäminen sijoittuu tähän aikakauteen. Ei siksi ole sattumaa, että Newton oli kiinnostunut okkultismista. (Itse asiassa hänen liikemäärän idean kaltaisia ajatuksia oltiin ajateltu aikaisemmin, mm. Heracleitos, varhainen kabbalismi, gnostikot ja uusplatonistit tunsivat ajatuksen.) Okkultismin yleistyminen sopi yhteen tieteen kehityksen leviämisen kanssa. Yhteys ei luultavasti ole sattumaa, sillä syynä on asenteet. Kirkko vastusti rituaalimagiaa, koska se tarjosi reseptin mystisten kokemusten hankkimiselle. Tässä ei vielä ollut se, mikä teki siitä vaarallisen kirkolle. Pääsyy tälle oli se, että tällainen suora, opittava toiminta, oli henkilökohtainen yhteys Jumalaan, johon ei tarvittu katolisen kirkon tapaista instituutiota. Lisäksi katolisen kirkon perinteet korostivat mystistä lähestymistapaa, he korostivat mietiskelyä, eivät käytäntöä. Siksi renessanssiajallakin kristilliset tahot vastustivat okkultistismia. Esimerkiksi Faust -legendahan kuvaa okkultistisesta saatananpalvonnasta, jossa okkultistinen tieto on demonien kanssa leikkimistä. Hinta hallinnasta on kova; Okkultismin käyttäminen on siis ikään kuin hakkaisi hiiriä kuoliaaksi elävällä kalkkarokäärmeellä. Kenties toimii, mutta siinä on niin pahassa vaarassa, että on syytä harkita muita juttuja.

Tässä kohden onkin syytä huomauttaa sivulauseessa, että keskiajan maailmankuva ei suinkaan pitänyt ihmistä suvereenina luonnon herrana. Eläinoikeudenkäynnit antavat päin vastoin kuvaa siitä että ihminen nähtiin osana luontoa. Hallitsemisen korostaminen on tullut tai palannut kuvioihin vasta myöhemmin. Ja tästä "Ihminen on luonnon herra" -ajatus on peräisin Aristoteelisesta luonnonjärjestyksestä, jota on perusteltu Genesiksen luomiskertomuksesta otetuilla jakeilla. Tätä tulkintaa taas on sovellettu muun muassa Carl von Linnén taksonomiassa. Ja se on yhä mukana arkielämässä liian usein esiintyvässä väärinkäsityksessä jossa evoluutio nähdään jonkinlaisena kehitystikkaina, jonka huipulla keikkuu ihminen. Keskiajalla hallinta ja aktiivisuus ei kuitenkaan ollut tärkeässä asemassa. Ajan henki oli mystiikkaa, Platonisia ideoita ja muita vastaavia hengellisiä ja henkisiä asioita ja arvoja korostava, ja se vastusti käytännön aktiivista toimintaa, kuten okkultismia. Silloin induktiivisia päätelmiä sisältävää empiriaa pidettiin vain mielipiteidentuottamisen välineenä. Tietoa omistettiin, sitä mietiskeltiin. Sen koettelussa suhteessa käytäntöön ei ollut niin paljoa väliä.

Sillä vaikka teologiassa on myöhemmin kannatettu paljon esimerkiksi Thomas F. Torrancen perustelun tapaisia ajatuksia, joissa
1: Jumalausko tukee empiiristä tutkimusta koska jos maailmankaikkeus on älyllisen tahon luoma, se on järjestynyt, mikä tämä tekee mielekkääksi tutkia maailmankaikkeutta kokemusperäisesti ja induktiivisesti.
2: Kun maailmankaikkeus kuitenkin on vapaan äärettömän Persoonan luomus, siinä on myös poikkeuksia laeista, mikä tekee tärkeäksi tutkia myös sitä missä Jumala puuttuu tapahtumiin, eli etsiä missä ja miten paljon ennustamattomuutta esiintyy.
3: Koska maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Tämä ajatus on toki osoitus siitä että usko ei ole empirian kanssa yhtään ristiriidassa. Mutta se ei vielä tarkoita että usko olisi empirian nousun takana. Sillä nämä selitykset on tehty pikemminkin jälkeen päin. Eli voidaan sanoa että aluksi uskonnot olivat empiriaa vastaan, mutta kun empiria sai vakaan aseman ja sen edut olivat jo kiistattomia, he sovittivat näkemyksensä sen kanssa yhteensopivaksi. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää. (Torrancen perustelu muutti tieteenvastaisesta uskosta tieteen kannalta arationaalista, teologit ovat vain selittäneet kuinka kristillinen usko ei ole ristiriidassa tieteen teon kanssa, ja yrittäneet tavallaan tätä kautta tehdä yliluonnollisesta luonnollista ja järjellä käsittämättömäksi määritellystä käsitettävää.)

On kuitenkin aika jännittävää huomata, kuinka esimerkiksi juutalainen, okkultistisia sävyjä runsaastisisältävä kabbala, oli aikanaan lähimpänä nykyistä empirististä maailmankuvaa. (Toki merkitystä oli myös ympäröivällä, kiistatta kristillisellä, kulttuurilla, joka muuttui suvaitsevaisemmaksi renessanssin aikana. Mutta ei siksi että kristillisyys olisi samaa kuin tieteen etu, vaan sen takia että he eivät tappaneet näitä empiriaa harjoittavia okkultisteja. Tämän merkitystä ei voi vähätellä.) Kabbalan filosofia taas kehittyi runsaasti uusplatonismin pohjalle. Uusplatonikot olivat saaneet vaikutteita paitsi Aristoteleelta myös stoalaisilta ja eniten esoteerista ikivanhoista perimätiedoista. Seurauksena oli esimerkiksi se, että ajatus jatkuvasta liikkeestä on tärkeä kabbalismissa. Ja tämä käsitys oli yös monella gnostikolla ja uusplatonikolla. Tosin uusplatonismi ei ole ristiriidassa Torracen perustelujen kanssa, koska uusplatonisteillakin materialisen maailman oli luonut alempi demiurgi jota voitaisiin kutsua Jumalaksi, joka taas oli syntyjään Sofiasta, yhdestä Korkeimman emanaatiosta.

Kun tämän tiedostaa on oikeastaan hyvä huomata, että itse asiassa verrattuna sen ajan kristilliseen perinteeseen, renessanssiajan maagikkojen suhtautuminen oli suorastaan käytännönläheinen. Tämä taas edesauttoi nimen omaan kokeellisen tieteen syntyä: Maagikot eivät halunneet vain tietää, kuinka maailma toimii, vaan tavoitteena oli myös aktiivisesti ohjata ja hallita sitä. Ja tässä tilanteessa ei enää pelkkä puhdas rationalismi riitä. Systeemin on oltava paitsi looginen, myös jollain lailla todellisuuteen sopiva. Ja tämän vuoksi alkemian harrastus johti, sen nykyään hupsulta tuntuvista elementeistä huolimatta, ihan oikeiden vaikutussuhteiden löytämiseen. Myöhemmin kokeellinen tiede kuitenkin uhkasi magiaa. Kenties merkittävin, tai ainakin ymmärrettävin tälläinen vaikutus oli tietysti astrologian romahtaminen kopernikaanisen vallankumouksen takia. Maakeskisyys tuli ja vei perustelut astrologialta. Okkultistisesta asennteesta oli siis kenties etua jotta maailmankuva saatiin epiriamyönteisemmäksi, mutta kun tikkaat oli kiivetty, oltiin jo paikassa jossa oli kierreportaan ja tikkaat voitiin potkaista pois sen sijaan että ne vedettäisiin ylös uudelleenkäytettäväksi. Se, mikä oli ennen ediste, oli nyt hidaste.

Tästä voidaan huomata se, että ajattelun kehityksessä on erilaisia välivaiheita, joita tarvitaan jotta ajattelu voisi kehittyä eteenpäin. Nämä välivaiheet voidaan kuitenkin heittää syrjään kun ne ovat raivanneet tien. Tätä voisi kuvata myös tienraivausmetaforalla: Jos me haluamme tehdä tien, ensin joku on mennyt vesurin kanssa metsään ja kaatanut pajuja ja merkinnyt kaadettavia puita. Sitten vesurimiestä ei ole tarvittu, ja tilalle ovat tulleet metsätyökoneet. Jonka jälkeen metsätyökoneita ei enää tarvita vaan tienrakentaminen voidaan aloittaa. Me taas emme välttämättä tarvitse muuta kuin auton, jolla ajaa sitä valmista tietä.

Eli se, että jotain on tarvittu jossain vaiheessa ei tarkoita että sitä tarvittaisiin aina. Ja juuri tämän vuoksi filosofia onkin oppi, jossa selkeästi mietitään aina samoja kysymyksiä, mutta niihin vastaamistavat muuttuvat. (Toki kaikki eivät yhdistä tätä tiedon karttumiseen. Itse kuitenkin olen Ilkka Niiniluodonkin kannattaman "totuudenkaltaistamisen" ystävä. Vaikka uskonkin erilaisiin loogisiin järjestelmiin, uskon että niiden sisälläkin lähestytään totuutta, vaikka niiden paremmuusjärjestystä ei voidakaan käsitellä yhteismitattomuuden vuoksi.)

Harjoiteltua ja synnynnäistä.

Meinasin tänään nukahtaa junassa. Siinä puolitajuttomuuden vallitessa junan äänet muuttuivat, ne kuulostivat aivan tuulelta. Siitä mieleeni nousi se, kuinka automaattista äänien tunnistaminen itse asiassa on. Kun kuulen auton, tiedän että se on auto. Samoin hävittäjälentokoneen ja helikopterin erottaa toisistaan pelkän äänen perusteella, näkemättä koko härveliä. Samoin kuin näen kahvinkeittimen, en suinkaan tietoisesti ajattele että "ominaisuuskokonaisuus X joten kahvinkeitin".

Näissä esimerkeissä tunnistaminen on automaatio. Mutta tämä ei tarkoita sitä että se ei olisi harjoiteltu:
Jos esimerkiksi veisin ääninauhan, jossa on junan ääniä alkuasukkaille, jotka eivät koskaan ole nähneet junaa, he luultavasti yhdistäisivät äänet johonkin heille tuttuun. Todennäköisesti heillekin juna olisi tuulta. Helikopteri voisi kuulostaa erikoisen pedon murinalta tai vaikka jonkin erikoisen sammakon kurnutukselta. He eivät voisi tunnistaa laiteta äänen perusteella, koska eivät ole laitetta nähneetkään.

Taloustieteen opettajani Jukka Korhonen korostaa lintuharrastustaan, sitä kuinka lintobongari oppii tunnistamaan lintuja automaattisesti, miettimättä. Sama on tietysti tullut tunnetuksi myös miekkailun puolelta. Aluksi esimerkiksi otteenvaihtoa miettii kovasti, mutta nykyisin itsellä suurin ongelma on siinä, että kun se pitää jollekulle näyttää, pitää miettiä että miten sen tulikaan tehneeksi. (Käy kuin sadun tuhatjalkaiselle, joka tanssi taitavasti kunnes kateellinen taho kysyi missä järjestyksessä tämä liikutti jalkojaan. Sotkuhan siinä oli seurauksena)
Samanlaisia automaatioita voidaan opetella aika paljon. Jopa kitaransoiton opettajani aikanaan korosti että harjoittelu oli tärkeää, jotta tietyt asiat "menisivät selkäytimeen". (Mikä ilmeisesti viittaa reflekseihin.)

Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" kirjassa taas kerrotaan erilaisista synnynnäisistä skeemoista. Ihminen luokittelee erilaisia asioita automaattisesti, nämä reagoinnit ovat itsepresentaation ulkopuolella, eli emme voi itsetarkastelulla lähestyä niitä (vaan niiden esiintuomiseen tarvitaan esimerkiksi aivokuvausta.) Esimerkiksi kasvojen tunnistaminen on automaattista, synnynnäistä. Kirjassa kerrotaan jopa leesioista, aivotoiminnan häiriöistä, jotka synnynnäisesti estävät kasvojen tunnistamisen. (Toki henkilö voi opetella yksityiskohtia koska vika ei ole varsinaisessa näkemisessä, tämä on kuitenkin aina vaivalloista verrattuna automaattiseen tunnistamiseen.) Samoin jos näemme että jokin kappale on lentämässä meille silmiin tai jos laitamme käden hellan levylle, syntyy automaattisesti silmien sulkeminen ja käden pois vetäminen (todellakin selkäytimestä.)

Mielestäni synnynnäinen ja harjoiteltu kohtaavat erikoisen hyvin eräässä pähkinätyypissä. Se on se "lastenlehtien suosikki", eli "etsi eroavaisuuksia". Siinä vierekkäin on kaksi kuvaa, joissa on pieniä eroja, joita pitää etsiä. Kun kuvat ovat vierekkäin, niitä on joskus melko haastavakin etsiä. Tämä taito voidaan kuitenkin oppia todella hyvin. Taitava erojen etsijä löytää eroja kadehdittavaa tahtia. Mutta siltikin yksinkertaisin tapa ratkaista näitä on joko skannata kuvat tai ottaa niistä kuvankaappaus tietokoneen "print screen" -nappulaa painaen, ja tekemällä kuvista GIF -animaation, jossa kuvat vaihtuvat "päällekkäin", esimerkiksi sekunnin tai puolen sekunnin välein. Pikselinkin kokoiset erot löytyvät, eikä tähän tarvita harjoittelua. Tämä on pinnallisesti katsoen erikoista, koska molemmissa haku perustuu redundanssiin, toisteisuuteen. Ei suinkaan ole pakotetttua, että päällekkäin asettelu olisi helpompi tapa, sillä jos kuvat ovat vain vierekkäin, ne ovat molemmat näkyvissä samanaikaisesti. Päällekkäin menevissä kuvissa vain toinen on kerralla näkyvissä. (Ilmeisesti meidän on ollut, esimerkiksi saalistajien huomaamisen kannalta, elintärkeämpää nähdä miten asiat muuttuvat, eli miten esim. pensaan lehdet liikkuvat, mikä vaatii paljon tietoa siitä miten ne olivat hetki sitten. Samasta syystä tärkeä jääkärin maastoutumistemppu on liikkumattomaksi painautuminen. Vaikka pusikkoa ei löytyisi, se on jo itsessään piiloutumista helpottava.)

Tämän lisäksi on muistettava, että usein arvaamme väärin. Monilla ihmisillä on luuloja siitä, kuinka he esimerkiksi tietävät lottonumeroita jollain systeemillä ennalta. Bingossa työskennellessäni siellä taas oli asiakkaana ihan järkevä ja mukava ihminen, joka oli aivan varma että "1 -kulmalapuilla ei voi voittaa". (Perustelu: Hän oli pelannut 20 vuotta, ei koskaan ollut voittanut sellaisella lapulla. Tosin oli kuulemma osannut välttää niitä alusta asti, joten ei ole koskaan edes pelannut sellaisella.) Toisaalta myös erilaisista deluusoista kärsivillä on erikoisia käsityksiä, joita he itse pitävät aivan varmoina.

Lisäksi monet ihmiset kokevat näkevänsä salattua tietoa "vaistonvaraisesti", automaattisest, tavalla jota he eivät voi selittää. He kutsuvat näitä värähtelyihin mukautumiseksi, Jumalan tuntemiseksi tai yhteydeksi luonnon kanssa. Tai Ki -voimaksi. Tälle käsitykselle ominaista on se, että se sisältää jotain esoteerista tai mystistä tietoa, jotain kokemusmaailman ulkopuolelta virtaavaa tietoa.

Voidaan siis sanoa että se, mitä kutsumme intuitiostamme on:
1: vaistoja
____1.1: Synnynnäisiä reflekesjä, joihin ei tarvita aivotoimintaa(käden vetäminen kuumalta hellan levyltä.)
____1.2: Synnynnäisiä aivotoiminnan mekaniikkaa (Kasvojen tunnistus)
2: opittua
____2.1: Harjoiteltua rutiinia (erilaisten mekaanisten suoritteiden toistaminen, kahvinkeittimen tunnistaminen ulkonäöltä)
____2.2: Harjoiteltua ajattelutapaa (asiantuntemus, joka antaa eräänlaista joustovoimaa, taito ratkaista uusia ongelmia vanhoilla keinoilla.)
3: luuloa
____3.1: Arvausta
____3.2: Mielenhäiriötä
4: esoteriaa.
____4.1: Synnynnäistä taitoa. (Synnynnäinen kyky ennustaa.)
____4.2: Salaista oppia (Noituus, joissa opettaja - oppilassuhde.)

Jotta voisimme puhua intuitiosta järkevästi, meidän tulisi jotenkin kyetä erottamaan yksi toisesta ja kolmannesta. Ja monen mielestä neljäskin tulisi ottaa huomioon. Joka tapauksessa pelkästä intuitiosta puhuminen on melko tyhjää, mikäli tuota analyysiä ei voida tehdä. Sillä näiden luokkien sisällöt eroavat toisistaan loppupeleissä erittäin paljon. Vaikka näennäisesti samanlaisen termin alle tiivistyvätkin.