Kekkosesta länteen

Minulla on Kekkos -aiheinen juhlaraha ajalta kun hän oli vielä elossa. Juhlarahan mukana on myös tekstiosa. Joka on tässä blogitekstissä ohessa. Se korostaa sitä miten kansalaissovun nimellä oleva ilmiö tunnetaan nykyään poliittisen korrektiuden nimellä. Nykyajan konservatiivien teksteissä Kekkosen aika ja poliittinen korrektius liitetäänkin aivan asiallisesti yhteen.

Merkittävää on että ilmiö oli tuohon aikaan positiivinen. Tekstin konnotaatiot "kansalaissovusta" ovat myönteisiä. Kuitenkin nykyään konservatiivit kokevat tärkeäksi vastustaa poliittista korrektiutta. Selvästi jokin on tässä muuttunut. Ilmiö ei ole satunnainen. Sille voidaan liittää aatehistoriaa. ; Myös globaalisti voidaan sanoa että poliittinen korrektius nähtiin positiivisena ilmiönä 1980 -luvulle asti. Ja sen jälkeen se muuttui negatiiviseksi. Tämä kaikki muodostaa kokonaisuuden.

On toki hyvä katsoa mitä poliittinen korrektius ylipäätään tarkoittaa. Se voidaan määrittää karkeimmillaan sanoiksi ja käyttäytymiseksi jotka tähtäävät siihen että ei loukata yksilöitä tai ihmisryhmiä. ("Using words or behavior which will not offend any group of people.") Taustalla on ajatus sananvapaudesta ja ihmiselle kuuluvasta ihmisarvosta (dignity) joka on absoluuttinen, ja jota ei voida ansaita toisin kuin kunniaa (honour). Ja siksi ihmisiä tulisi kohdella ystävällisesti.

Tämä voi ilmetä monella tavalla.

Näkyvin ja toistuvin teema näyttää koskevan sitä että ei sensuroida mielipiteitä vaan sitä miten se ilmaistaan. Näin päädytään hikipediaversioon poliittisesta korrektiudesta. (Mielestäni se on ihan hauska teksti.) Jossa ei saa sanoa "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" vaan "Kaukaasialainen henkilö ja seitsemän pituudeltaan erikoislaatuista Y -kromosomilla varustettua henkilöä." Tämä koskee mielipidesisältöjen sijaan ilmaisua koskevia sanavalintoja. (Ja joka on näppärä kikka koulujen äidinkielenaineisiin joihin aina pitää raapia kasaan pituutta ja sanoja väen väkisin. Tekstin venyttäminen tuntuu olevan vaikea monelle muulle. Paitsi itselleni toki ei.)

Kuitenkin se miten poliittisesta korrektiudesta usein puhutaan on kuitenkin hyvin toinen asia. Sen ei nähdä koskevan retorista muotoilua vaan itse mielipiteitä. Eli jotain mielipidettä vaikka jonkun uskonnon vaikutuksista ei saisi sanoa. Eli asioita ei saisi vastustaa.

Itse en arvosta poliittista korrektiutta. Olen varttunut monokulttuurisessa ympäristössä jonka olen kokenut latistavaksi. Tämä voi näkyä siinäkin että en kannata "hikipediatason" poliittista korrektiutta. Ja tämä näkyy vaikka siinä että en arvosta "kielen keskiluokkaistamista" tai muita vastaavia vaateita. Mielestäni on myös ikävää että Tapio Puolimatkan teksti poistettiin Uudesta Suomesta. Uskon että harva ihminen on hänen kanssaan vähemmän samaa mieltä (ja suhtautumiseni herraan yksilönä ovat vielä tätäkin vastakarvaisemmat, johtuen siitä mitä tämä persoonallisuus nyt on ihmisenä, yksilönä ja olentona). Olenkin näyttänyt tätä poliittisen korrektiuden vastaista puolta itsestäni aika vahvasti. Syynä on se että klassisesti määrittyen poliittinen korrektius on ankaraa positiivisen sananvapauden rajoittamista. Tutummin ; Sensuuria. Minusta ihmisen tulee saada sanoa mitä haluaa. Myös kritisoida toisten mielipiteitä, etenkin jos ne ovat enemmän jotain "pielimietteitä". Mikään uskonnollinen tunne ja niiden suojelu ei saa olla esteenä tälle.

Tässä kohden voidaankin kysyä että miksi sitten en ole täysipainoinen uuskonservatiivi?

Olen tietyllä tavalla konservatiivinen. En ole neofiili. Kartan uutta teknologiaa. (Kartan itse asiassa lähes kaikkia koneita. En omista ajokorttia. En itse asiassa aja edes mopolla. Kännykkäni on sellaista mallia että monet koulunsa aloittavat eivät muista sellaisia ennen edes nähneensä.) Ja vastustan poliittista korrektiutta. Voisin siis olla hyvinkin jokin agnostinen Jussi Halla-aho. (Joka on tiettävästi ateisti.) En kuitenkaan ole.

Syynä on se, että olen kokenut latistavan kulttuurin. Ja tiedostan että se kultuuri on oleellisilta osiltaan se sama latistava kulttuuri joka toimii nyky-yhteiskunnassa. Ja juuri se että vastustan poliittista korrektiutta saa minut vastustamaan niitä jotka korostavat poliittisen epäkorrektiuden merkitystä. Syynä on se, että prosessissa on itse asiassa tehty jotain hyvin erikoista. Ja tässä prosessissa se miten poliittinen korrektius on käytännössä jotain hyvin muuta kuin miten se on määritelty. Tekojen ja sanojen välinen epäsuhta alakulttuurissa huutaa asioita. ; Asia voisi yllättää - jos ei tietäisi ilmiön taustoja.

Miksi kommunistien jälkeen lähdettiin vastustamaan hippejä?

Avain muutokseen on tavallaan helppoa ymmärtää. Kun katsotaan USA:n historiaa, sielläkin on oma Kekkosensa. Niistä kenties jämäkin yhteiskunnan dogmaattinen puuttuminen asioihin liittyy MK-ULTRA -projektiin. Jossa USA:n kansalaisia käytettiin koehenkilöinä vastoin heidän tietoaan ja suostumustaan. Tämä on tehty "vanhoina hyvinä aikoina" joihin konservatiivien pitäisi olla iloisia. Mutta tälle on siellä käynyt kuten Kekkoselle Suomessa.

Avainsanana on "kulttuurimarxilaisuus" (cultural marxism). Termi löytyy pienillä varioinneilla toistuvasti hyvin useista (uus)konservatiivisista keskustelupalstoilta ja blogeista. Se on karkeasti ottaen se jota vastustetaan kun heidän parissaan vastustetaan poliittista korrektiutta. (Mikä on vähän erikoista, koska siinä vastustetaan tiettyjä kulttuurivaikutteita ja niitä halutaan rajoittaa ja sensuroida. Mutta ei tästä sen enempää.)

Termi on luonnollisesti lainaa globaalista keskustelusta. Ja on tietenkin hyvä lukea mitä muissa maissa kirjoitetaan. Kun virtaukset tulivat Suomeen moni konservatiivikristitty piti niitä "raikkaana tuulahduksena". Ja miksi ei olisi pitänyt? Se kun sopi täysin heidän oman monokulttuuriasenteensa ytimeen.

Jotkut sivistyneimmät konservatiivit osaavat jopa mainita Theodor Adornon nimeltä, kun he puhuvat "kulttuurimarxilaisuuden" heikkouksista. Hän liittyy asiaan tavallaan hyvin vahvasti. Tarkalleen ottaen "kulttuurimarxismin" ytimessä on tietty kritiikki ns. Frankfurtin koulukuntaa kohtaan. (En itsekään ole kyllä tuon koulukunnan hirveän syvä ystävä. Mutta se ollee irrelevanttia. Paitsi niille jotka sitovat kirjoittajan identiteettiä liian lujasti siihen miten hänen sanomisiaan otetaan vakavasti. Eli ad hominemiin taipuvia tyyppejä.)

Teorian taustalle voidaan liittää Michael Minnicino. Hän kirjoitti artikkelin "The Frankfurt School & Political Correctness". Se ilmestyi "Fidelio":ssa, joka on Schiller Instituten lehti. (Se on hieman erikoinen lähde kirjoittaa.) Hän näki Frankfurtin koulukunnan salaiseksi suunnitelmaksi jolla USA tuhotaan sisältä käsin. Hänestä oli tyrmistyttävää että Frankfurtin koulukunnan oppeja opetettiin yliopistossa, koska sitä kautta USA turmeltiin sisältäkäsin soluttamalla sen sijaan että sitä vastaan hyökättäisiin väkivaltaisesti vallankumouksella. Kyseessä oli siis teoria salaliitosta. Hänen argumenttinsa oli erikoinen. Hän esitti mm. että MK-ULTRA loi edellytykset LSD:n popularisoinnille. Ja tämä taas loi tilaa turmelevalle kulttuurille. Ja loi suosiota nimenomaan Frankfurtin koulukunnalle. (Ilmeisesti takana on teoria siitä että jokainen joka ottaa Frankfurtin koulukunnan vakavasti on huumeissa...)

Myöhemmin William Lind käytti samaa ideaa konservatiivisten ajatushautomoiden parissa. Lindin teemana oli että marksismi on poliittista korrektiutta ja poliittinen korrektius on totalitariaa. Poliittisen korrektiuden eli kulttuurimarxismin nähtiin turmelevan niin median kuin muunkin kautta. Ihmisiä aivopestiin poliittisen korrektiuden oppiin. Lind liittikin tähän paljon asioita. Poliittista korrektiutta edustivatkin tätä kautta esimerkiksi niin ympäristöliike, homojen avioliittoa hakevat kuin uskontokriitikotkin.

Tämän "synonymisaation" varaan on sittemmin rakennettu paljon. Esimerkiksi Jerry Falwell ja monet muut nimekkäät kristityt ovat olleet mukana prosessissa. Ajatuksia ovat pyörittäneet monet konservatiiviset ajatushautomot (think-tankit). Sellaiset kuten Heritage Foundation, Moral Majority... Nämä ovat rahoittaneet ajatuksen leviämistä. Ja ei olekaan sinänsä ihme että MK-ULTRAlle on käynyt kuten Kekkoselle. ; Mitä oman ideologian parissa tehtiin ennen onkin nyt jotain joka on vastustajan ideologian ydintä.
1: Asia on itselleni siinä mielessä tuttu että retoriikka paistaa läpi myös kreationistien - erityisesti Intelligent Designin - esityksistä. Phillip Johnson käytännössä käyttää "kulttuurimarxistin" sijaan termiä "evolutionismi". Ei tosin ole tavatonta nähdä sitäkään että evoluutioteoria sinällään edustaa "liberaalia biasta" "yliopistojen aivopesuohjelmissa". Ei itse asiassa yllätä että ID:läisillä on varsin vaihteleva suhde siihen mitä akateeminen vapaus tarkoittaa.

Se, että en itse ota asiaa vakavasti johtuu siitä että tämä yhtäläisyysmerkkien vetäminen kätkee taakseen ekvivokaatioita (= virhepäätelmiä).

Ydinsana tässä on mielestäni juuri poliittinen korrektius. Kun se sanakirjassa poliittisen korrektiuden puute tarkoittaa sitä että ei suojella kenenkään tunteita, on kristittyjen uskonnollisten tunteiden loukkaaminen poliittista korrektiutta jolla turmellaan kansaa koossa pitävä arvopohja. ; Turmelemisteoria on toki hyvä syy harrastaa sensuuria mutta tässä unohtuu että se on silti sensuuria. Kun käytetään välittäjäterminä poliittista korrektiutta voidaan samanaikaisesti leikkiä sananvapauden puolustajaa että maan arvopohjan suojelijaa. Tajuamatta että tässä ajetaan keskenään määritelmällisesti ristiriidassa olevia täysin vastakkaisia asioita muka samanaikaisesti. (Mikä ei ole sisäisesti koherentille ihmiselle mahdollista.)

Sitä vaan halutaan toisaalta vastustaa poliittista korrektiutta joka on monikulttuurisuutta. (Asiaan myös liittyvä käsite.) Tämä jotenkin alleviivaa tämän koko tilanteen outouden. ; On vain jotenkin niin että jos konservatiivien kannattamat ihmisten rajoitteet poistuvat, niin tämä uhkaa kristittyjen omaa toimintaa ja vapautta. (Homojen avioon pääseminen uhkaa kristittyjen uskonnonvapautta, vaikka he saisivat itse päättää menevätkö heterosti vai homosti naimisiin keskenään.) Samalla he saavat rajoittaa vastapuolta koska se suojelee arvopohjaa. (Se, onko koulukirjoissa "sukupuolineutraalia materiaalia" jota heidän lapsilleen näytetään on heistä tärkeää uskonnonvapauden puolustamista.)

Tilanne muistuttaa sitä, miten erilaisiin lehtiin tulee kirjoituksia siitä miten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali". Kun taas sukupuolineutraalius nimenomaan antaa jokaiselle luvan määrittää omaa sukupuoltaan joten se ei määritelmällisesti estä ketään olemasta nainen. Päin vastoin, jopa minä miehenä voisin määrittää itseni naiseksi. Tämä ei ole sukupuolettomuutta. (Se, onko tässä prosessissa järkeä ja onko sukupuoli todella tälläinen on sitten erikseen keskusteltava asia. On kuitenkin selvää että sukupuolineutraalius on erilainen joten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali" on olkiukko -argumenttivirhe olipa sukupuoli sitten oikeasti sosiaalinen, biologinen tai mitä tahansa. )

Onkin selvää että uuskonservatiiviset poliittista korrektiutta vastustavat sananvapauden ystävät usein haluavat rajoittaa muiden ihmisten vapauksia, kuten oikeutta mennä homoseksuaalina naimisiin, oman vakaumuksensa nojalla. Usein näkökulma on holhoava "yhteiskunnan paras". Syynä on se, että kommunisteja vastustava sensuristinen monokulttuuri on vain modifioitu uutta vihollista vastaan tavalla jossa moni ei edes huomaa että vihollinen on muuttunut.

Tämän vihollisenvaihtoprosessin outoudesta vihjaa jotain toki jo ihan sekin että liberaalit itse asiassa eivät ole kovinkaan kommunistisia. Kun katsotaan Marxin oppeja ja verrataan niitä liberaalien oppeihin, yhteistä on itse asiassa ällistyttävän vähän.

Marxismiksi voidaan tietenkin laskea monenlaisia asioita. Voidaan kuitenkin nähdä että niitä yhdistävät (a) Ajatukset siitä että esineen tai tuotteen tai palvelun arvo syntyy siihen käytetystä työstä. (b) Ajatuksesta siitä että on olemassa historiallinen materialismi, eräänlainen kulttuurievoluutioprosessi, joka on kuvattavissa. Ja jonka mukaan kohtaloa suuntaa se, minkälainen suhde työläisillä on tuotantovälineisiin. (c) Yhteiskunnissa on erilaisia elintasoluokkia joita voidaan lähestyä ja näin saadaan luokkarakenne. (+) Lisäksi voidaan ottaa Marxin ajatuksista lisäloikattu Leninin suuntaus jonka mukaan ihmiskunnan tulisi nopeuttaa b:ssä kuvattua prosessia vallankumouksen avulla.

On selvää että nämä ovat aika kaukana siitä mitä liberaalit ovat. He eivät puhu työstä ja omistuksesta, vaan homojen avioliitosta ja siihen liittyvistä asioista. Otin esimerkiksi hipin koska he todellakin edustivat jotain joka on ei-vallankumouksellista ja jotka pyrkivät eroon omistuksesta yleensä sen sijaan että miettisivät tuotantovälineiden ja työläisten suhteita. (Hey, maan!) Hipit ovat kuitenkin liberaaleja.

Toki ajatusta kultturibolševikeista (cultural bolshevism) on käytetty jo aiemmin. Ja siinäkin kohteena ei ollut kommunistit vaan hyvin kirjava joukko. Erityisesti taiteilijat ja sellaiset ihmiset jotka ajoviat suvaitsevaisempaa linjaa kuin sen hetkinen kulttuuri. Termi oli käytössä natseilla. Se oli epämääräinen tapa jolla leimata ihmisiä. Konnotaatiot olivat selviä joten sillä saatiin levitettyä heihin negatiivisia asenneteita jotka taas mahdollistivat heihin kohdistettavia muutoin moitetta saavia proseduureja. Kuitenkin se oli niin epämääräinen että syytöstä vastaan oli vaikeaa puolustautua. Mikä oli tietenkin kätevää. Yhteys on varmasti siinäkin mielessä sattuva, että Theodor Adorno ja Frankfurtin koulukunta olivat natsien vainoja paenneita juutalaisia.

En väitä että uuskonservatiivit olisivat natseja tai pro-natseja. Väitän sen sijaan että he ovat analyysikyvyttömiä tai sellaisia että eivät jaksa tai ole kiinnostuneita sellaista tekemään. Jos olisin Minnicinon asenteella ja mielenliikkeillä ympäriinsä kulkeva, tämänlainen historiallinen yhteys olisi todiste siitä että uuskonservativismi olisi natsien salaliitto. Mutta tämä olisi mielestäni naurettavaa. (Ja täsmälleen samasta syystä Minnicino ei ole kovin vakavastiotettava teorioineen.) Yhteys on kuitenkin tavallaan kiinnostava. Ihan siksi että tuollainen kielenkäyttöpropaganda onnistuu ilman joukkotuhontaakin. Ja siihen törmää joka päivä internetissä.

Olenkin luonut sellaisen ajatuksen että vastustan poliittista korrektiutta. Ja tämän vuoksi joudun vastustamaan poliittisen korrektiuden kriitikoita varsin usein. Jos poliittisen korrektiuden vastustaja haluaa sensuroida tai rajoittaa "kulttuurimarxismia", tiedän että toimitaan tahon kanssa joka ei ole rationaalisella pohjalla ja jonka mielipiteitä, arvoja tai muita asioita ei tarvitse kunnioittaa tai kohdella silkkihansikkain. Ihan siksi että sellainen olisi sitä poliittista korrektiutta.

Krediitit ja Destinerrance

"Applen" vetävän hahmon, Steve Jobsin kuolema on nostanut miehen tapetille muuallakin kuin käytettävyyspiireissä. Hän on oikeastaan näyttänyt miten nimenomaan kuolema tekee taiteilijan. Elävä Jobs oli liian inhimillinen ollakseen käsite. Tämänlaisessa vasta kuoleman jälkeen annetussa arvontunnustuksessa on tietysti voimakkaasti antiikin kreikassa vallinnut ajatus jossa hyvä elämä voidaan arvioida vain katsomalla elämää kokonaisuutena. Tämän arvion voivat siksi luonnollisesti tehdä vain ulkopuoliset ihmiset. Koska elämä kokonaisuutena on kasassa vasta kuoleman hetkellä.

Jobsin paino näkyy jopa hänen kriitikoissaan. Ihmiset ovat huvittuneet esimerkiksi Westboron Baptistikirkosta, joka ilmoittaa vihaavansa Jobsia ja tekevänsä mielenosoituksen tämän hautajaisissa muistuttaakseen hänen syntisyydestään. Viesti on twiitattu iPhonella. Applen tuotteella. Näin jopa moittijat omalla osaltaan osoittavat Jobsin työn merkitystä ja painoarvoa.

Usein suurmiehien arvioinneissa nostetaan esiin jokin, jota he itse pitävät hyvin tärkeänä. Näin esimerkiksi monet uskovaiset muistuttavat miten Newton, kiistatta tiedenero, oli uskonnollinen. Tämän uskotaan antavan luotettavuutta ja uskottavuutta itse uskonnollekin. Näin tehdään korostetusti jos henkilö itse esittää että kyseinen asia on ollut tärkeä. Minun on aina ollut vaikeaa uskoa tämänlaiseen. Ja Jobs ei ole poikkeus. Hän ei toki kertonut sekoittavansa päänsisäistä puhetta erilliseen persoonaansa. Sen sijaan hän luotti LSD:hen. Hän oli kokeillut hallusinoivia huumeita eikä suinkaan katunut niiden käyttöä. Sen sijaan hän antoi krediitit luovuudestaan ja menestyksestään tälle kemikaalille. Hän ei itse asiassa ole tässä asiassa yksin, kuten suomalaisetkin kommentoijat tietävät. Tällä hetkellä ei-edesmennyt toinen datanörttien kuningas Bill Gateskin on kokeillut LSD:tä.

On kuitenkin melko vaikeaa sanoa oliko LSD "mato Jobsin omenassa". Ihmisen itsereflektio ei nimittäin ole mikään kaikkivoipa väline - vaikka monet mystikot ja postmodernistit niin näyttävät uskovankin. On nimittäin mahdollista että mielikuvituksellisuus, kokeilunhalu ja uteliaisuus ovat asioita jotka ajavat sekä menestyksekkyyteen koska ihminen kokeilee epäkonventionalaisia asioita. Ja että tämä asia on jokin joka alentaa todennäköisyyttä myös huumekokeiluissa.

Moni tietämäni shamaani on tietysti ollut innoissaan. Heistä tämä on osoitus siitä että hallusinogeenit avaavat kokeilevan mielen. On vaikeaa sanoa mikä on alkusyy.

Näiden ihmisten kohdalla pelkään kuitenkin että tässä tehdään silti vähän samaa kuin mitä tehdään bipolaarisuuden ja taiteellisuuden... kanssa. Se, että monet taiteilijat ovat niinsanotusti "maanisdepressiivisiä" edes merkittävä osuus "bipoista" olisi taiteilijoita. Tai mitä apergerin syndrooman kanssa tehdään. On toki uskottavaa että Einstein ja monet tiedemiehet ovat olleet "asseja". Mutta silti Suomen arviolta 20 000 assista ei silti löydy montaa tiedemiestä.

Ihminen idealisoi helposti. Jobsin kaltainen supermenestyjä ja fiksu henkilö on jotain johon on vaikeaa liittää mielikuvaa typerästä käyttäytymisestä. Näin on vaikeaa nähdä että jokin piirre olisi typerä ja huono. Ihminen liittää erikoisen piirteen helpommin kokonaisuuteen kuin näkee ihmisen monisäikeisenä olentona. Jonain jossa on hyviä ja huonoja puolia. Tämä idealisointi saa meidät maalaamaan sankareita ja konnia. Ilman sitä on vain ihmisiä jotka menestyvät ja epäonnistuvat joissain tietyissä elämänsä asioissa ja tavoitteissaan.

Ihmisen on jostain syystä liian helppoa tuijottaa jotain yhtä piirrettä, etenkin jos ominaisuus kreditoitu piirre jota ihminen itse kiittää. Ja jos se jotenkin hivelee ihmisen omia mielipiteitä, ja juuri niitä joiden varaan hän itse on rakentanut oman identiteettinsä. Kun muuttujia on paljon, on tämänlainen toiminta tietysti virhe. Tosin tätä virhettä ei pidä viedä liian pitkälle. On toki mahdollista, että hypoteesinmuodostus helpottuu jos käyttää hallusinogeenejä, koska ne toimintansa vuoksi sekoittavat asioita. Nehän luovat uusia havainto- ja kokemuskombinaatioita joita ei muuten tulisi lainkaan mieleen. Näitä hyvien osien erottelu taas vaatii työtä ja vaivaa. Eikä Jobs taatusti tätäkään osiota vältellyt. (Nimi ei välttämättä ole enne, mutta Jobsiin ne osuvat. On varmaa että hänellä oli alallaan se legendarinen 10 000 aktiivista mietittyä työtuntia takana.)

Olen tässä kohden, kenties yllättäen, halukas viittaamaan Derridaan. Hän nimittäin esitti että matkan tekeminen tarkoittaa sitä että heittäydyt matkaan. Kuitenkin matkaan voi tulla mutkia ja vaikeuksia. Näin matkalle lähteminen tarkoittaa heittäytymistä tilaan jossa riski perillepääsemättömyydestä on väkisinkin läsnä. Jos ihminen on joustamaton, hän pääsee perille vain hyvällä onnella sillä matkaan ei saa tulla yhtään yllättävää seikkaa tai mutkaa. Jos ihmnen heittäytyy seikkailuun, hänen täytyy siksi olla valmis luovimaan. Ja tarvittaessa jopa kääntää suunta takaisinpäin. Derrida rakensikin tästä paradoksin jonka hän nimesi destinerranceksi ; Ellei sinun ole mahdollista luopua suunnastasi on mahdotonta saapua päämäärään.

Kreditoitu ennakkonäkemys on siksi vaara ja riski. Siitä tulee käsitys josta ei olla valmiita luopumaan. Ja siihen sitoutuminenkin vääristää helposti havainnointia. Shamaanien silmiin hallusinogeeni näyttää aina mystiseltä, tuottipa se sitten maallista menestystä tai ei, ja heitä ei saa uskomaan että jokin asia on saavutettu huumeista huolimatta eikä niiden avulla. Uskovainen ei voi sulattaa että kenties Newton menestyi uskonnostaan huolimatta eikä sen ansiosta. Tämänlainen jarru estää suunnanvaihdon, jolloin henkilö ei voi oppia tässä kyseisessä asiassa mitään. Hän päätyy vain perustelemaan asiaa jonka jo valmiiksi on päättänyt oikeaksi. Logiikkakin alistuu tällöin oppimisen sijasta paikalleenjämähtämiseen. Matkavertausta loppuun asti käydäkseni : Kaasusta tuleekin jarru.

Tuhoisat hapot.

Arkeologiassa ja kulttuurintutkimuksessa on tilanteita, joissa tutkiminen voi tuhota tutkimuskohteen. Tällöin ratkaisuna saattaa olla jopa sen harkitseminen, jätetäänkö tutkimatta, tai ainakin mietittävä millä tavalla tutkitaan. Tästä helppona esimerkkinä ovat tietysti pienet heimot ja näiden tavat; Kun sinne hypähtää länsimaisen kulttuurin edustaja tavaroineen, heimo voi muuttua. Siksi esimerkiksi lähetyssaarnaajien toimintaa rajoitetaan joillakin alueilla: Hehän tekevät eräänlaista monokultturisoimista ja ovat tähän peräti motivoituneita.

Otan kuitenkin toisen esimerkin, jonka sisällön vuiksi saan samalla salakuljetettua joitakin muita asioita koskevia argumenttejakin.

Juttu lähtee siitä, kun R. Gordon Wasson oli kiinnostunut historiasta. Hänen vaimonsa Valentina Wasson mietiskeli hänen kanssaan Claudiuksen myrkyttämistä. Tarinoiden mukaan kyseessä oli sieni. He tulivat siihen tulokseen, että kyseessä olisi Amanita phalloides -sieni. Heitä kiinnostivat sienet muutenkin ja tämän vuoksi he saivat kuulla vuonna 1952 vihjeitä siitä että joissain myyttisissä sienissä saattaisi olla perää. Kyseessä oli sieni jota kutsuttiin nimellä teonanácatl, "the flesh of God". Siitä puhuttiin konkistadorien kirjoituksissa. He lähtivät Mexico Cityn lähimaastoon, jossa tämä sieni jota kutsuttiin nimellä Nti-sheeto eli "The Little Ones that Spring Forth", luultavasti kasvaisi. Wasson osallistui Richardsonin kanssa tutkimuksiin ja päätyikin intiaanien pyhään seremoniaan. Sienen lajiksi paljastui Psilocybe mexicana. Tämän seurauksena oli tietysti eläviä hallusinaatioita. Ne olivat aidompia kuin aidot. Kun niitä käytti, tuntui että näki ikään kuin asioihin asioiden takana. Kokemukset olivat niin voimakkaita että ne saivat kuvauksen "soul-shattering". Wassonin artikkeli "taikasienistä" julkaistiin 1957 Life -lehdessä.

Tarinaan liittyy myös toinen herra. Albert Hofmann eritteli jo hieman Wassonin kokeiluja aikaisemmin sienistä aineksia ja sattui vahingossa ihokosketuksen kautta hallusinaatioita, vaikka määrä oli pieni. Me tunnemme tämän nimellä LSD(C₂₀H₂₅N₃O). Myöhemmin Hofmannista sai johtotehtäviä luonnontuotetutkimuksen alueelta ja matkusti tämän tiimoilta tutkimaan alkuasukkaiden käyttämän Psilocybe mexicanan psykoaktiivisia ominaisuuksia. Tämä johti esimerkiksi psilosybiinin(C₁₂H₁₇N₂O₄P) eristämiseen ja lisäksi eristettiin esimerkiksi tajuntaan vaikuttava tryptamiini(C₁₀H₁₂N₂)

CIA kiinnostui hallusinogeeneistä ja kokeili niiden tehoa BLUEBIRD ja ARTICHOKE ja MKULTRA -ohjelmissaan. Tavoitteena oli siis totuusseerumin keksiminen ja mielenhallinta, joka mahdollistaisi ns. "Manchurian Candidaten" luomisen. LSD:tä oltiin tutkittu pitkin matkaa, sitä oltiin tutkittu vapaaehtoisilla potilailla, joihin oltiin annosteltu tiettyjä määriä ainetta. Sidney Gottliebiä kuitenkin kiinnosti myös saada kenttäkäyttöön sopivaa tietoa. Siksipä "acid testejä" pistettiin myös ovien ulkopuolelle. "Tämän tarinan" kannalta olennaista on se osa, jossa oli vapaaehtoisia osallistujia. Nämä testit johtivat hippikulttuurin erään osa -alueen syntymiseen, kun "acid testit" saivat suosiota; Vaikka agentteja hallusinoivat aineet kammottivat, monet vapaaehtoiset kokeilijat pitivät niistä. Koehenkilönä olo oli ikään kuin "party time".

Timothy Leary kiinnostui psilosybiinin vaikutuksista, josta hän sai tiedon Wassonin jutusta. Hänkin kokeili aineita, ja hänkin sai eläviä ja todentuntuisia hallusinaatioita (kuten kaikki muutkin kokeilijat. Tosin näyt olivat jokaisella erisisältöisiä, niille yhteistä oli vain se että ne tuntuivat käyttäjistä todella todellisilta.) Hänestä hallusinaatiot voisivat parantaa ihmisiä, tai kuten hän sanoi ; "Let's see if we can turn the criminals into Buddhas" Matkan varrella "haposta" tuli tuttua. Merkittävä "happopoppoo" oli esimerkiksi Ken Keseyn vetämä "Merry Pranksters". Kesey toimi koekaniinina MKULTRAN yhteydessä ja oli myös tavannut Learyn. Kesey kirjoitti koekaniinikokemustensa inspiroimana sinänsä fiktiivisen kirjan "One Flew Over the Cuckoo's Nest" (Suom. "Yksi lensi yli käenpesän".)

Kun asia levisi julkisuuteen, kävi niin, että tärkeä tietolähde, shamaani Maria Sabina García joutui kohtaamaan paljon matkalaisia. Siinä missä aikaisemmin hallusinaatiosienet olivat osana kulttuuria, jonka tavoitteena oli parantaa sairaita, hän joutui yhä useammin käsittelemään länsimaisia hippejä, jotka tulivat paikalle koska halusivat "tietää Jumalan". He olivat meluisia eivätkä kunnioittaneet intiaanejen tapoja. Vierailijat käyttäytyivät huonosti ja jos heidän ei annettu osallistua seremonioihin, he ostivat happonsa joltakulta. Länsimaislaatuinen jumalanetsintä ja puhdas halu vetää pää sekaisin tuhosivat tällä toiminnalla kulttuurin.

Tätä nykyä "happoa" voi ostella halutessaan epämääräisiltä päämäärättömiltä ohikulkijoilta Suomen epämääräisistä nurkkauksista. Sen sijaan kulttuurillisena ilmiönä intiaanien parannusrituaalia ei enää voida nähdä. Näyttää siltä että eurooppalaiset osasivat ottaa pahimman osan toisesta kulttuurista tuhotessaan sen hyvän mitä siinä oli. Ironista on, että juuri kulttuurin tutkimus toi esiin sienet, jotka sitten tekivät kulttuurista kuuluisan, joka taas johti sen tuhoutumiseen. On kuitenkin vihjattava myös siitä että lopullinen tuho ei kuitenkaan tullut halusta tietää, tai halusta ymmärtää, vaan nimen omaan halusta kokea. Subjektiivisuus, ei objektiivisuus, oli kulttuurin kohdalla se tuhoisin asia ; Halu tietää ja ymmärtää paljasti ja halu kokea asioita ajattelematta seurauksia/seurauksista välittämättä tuhosi.

Vuohia ja ihmisiä.

"Something in your eyes / it seems / Is all I've ever wanted / (And) Something in your smile / for me / Is calling out my name / Your eyes / it seems / Are mirrors of my dreams / In ways I can't explain / And my heart will never be the same"
(Karen Carpenter, "Something in your eyes")

Vanhassa vitsissä kerrotaan tilanteesta jossa katsotaan karhua. Siinä suomalainen miettii "mitäköhän tuo karhu ajattelee minusta?" USA:laiset sotilaat, jotka tuijottavat vuohia miettisivät sen sijaan "onko tuo vuohi kuolemassa?" Likimain näin karkeasti voisi sanoa, ainakin mikäli meidän on uskominen Jon Ronsonin "Vuohia tuijottavat miehet" ("The Men Who Stare at Goats") -kirjaan. Kirjailija Ronson on brittiläinen toimittaja, joka kirjoittelee muun muassa "The Guardianiin".

Kirjassa kerrotaan monista mielenkiintoisista Yhdysvaltojen armeijan projekteista. Niiden tutkimuskohteet ovat "vähintäänkin erikoislaatuisia". Listaan muutamia tälläisiä tutkimuskohteita, jotka on otettu vakavasti.
1: Voidaanko vihollinen päihittää esittelemällä heille suloisia karitsoja ja soittamalla heille rauhoittavaa henkistä musiikkia.
2: Voidaanko tiedustelua tehdä psyykkisin PSI -voimin, esimerkiksi voidaanko pelkällä ajatuksen voimalla löytää etsitty henkilö Saddam Hussein tai joku muu tavoiteltu, voidaanko saavuttaa kyky tuntea uudet paikat opettelemalla ympäristö etänä ajatuksen voimalla.
3: Voidaanko ajatuksen voimalla muuttua näkymättömäksi.
4: Voidaanko taistelukentällä haavoittuneiden ensiapu suorittaa shiatsuhierontana
5: Voidaanko sotilaat harjoittaa oikeille kvanttivärähtelytasoille niin että heidät voidaan opettaa kävelemään seinien läpi. Atomeissa kun on enin tila on tyhjää, joten sotilaat voivat kenties harjoittaa lomittamaan atominsa oikein. (Kirja alkaa kertomuksellä tästä, ja koevuosi oli 1982.)
6: Voidaanko katseella tappaa. Tätä tarkoitusta varten Fort Braggiin laitettiin vuohia. Näissä kokeissa itse asiassa kuoli vuohi. Sääli että se oli väärä vuohi, ei se joka piti tappaa vaan toinen. Aluksi kokeissa käytettiin koiria, mutta kun ne eivät kuolleet, tilalle laitettiin vuohia koska selitettiin että sotilailla oli liian kova tunneside koiriin. Vuohet olivat sopivan neutraaleja uusiksi ehdokkaiksi. (Cruel for the goats: They are such a splendid animals!) No, ehkä niitä ei tuijotettu tarpeeksi kauan?
7: Voidaanko henkilöitä kuulustella ajatuksenlukukyvyllä.
8: Voidaanko kuulusteltavat henkilöt kertomaan tietonsa viihdemusiikilla jonka sisällä on salattuja viestejä.

Vastuussa näistä Ensimmäisen Maailmanpataljoonan opeista olisi peräisin yhdeltä tyypiltä: Ohjeistuksen sisältö kun on everstiluutnantti Jim Channonin käsialaa. Vietnamveteraanit halusivat voittaa rauhanomaisesti ja verettömästi. Kun New Age -aate ja erikoisjoukkojen taistelijat lyömättömäksi yhdistelmäksi, voisi tuntua että odotettavissa on vähintään hyvää viihdettä. (Vahingonilo on paitsi paras ilo, toisten mukaan myös ainut ilo.)

Kirjassa Ronson käy lävitse tuollaisia Yhdysvaltojen armeijan tekemiä tutkimuksia. Aluksi kirja tuntuu viihteeltä, mutta lopulta se tuntuu viittaavan muuksi, ja lopuksi se alkaa tuntumaan vakavalta viihteeltä. Alkupuoli kirjasta kun lähinnä huvittaa, mutta pian ymmärtää että tavoitteissa ollaan tosissaan. Alun sekavat ja toisistaan irralliset tarinat ikään kuin kietoutuvat tässä puolivälin vaiheessa yhteen, eikä juttu enää siinä vaiheessa juurikaan naurata. Tarinat eivät enää olekaan irrallisia, vaan kokonaisuus rakentuu näiden päälle. Lopputulos ei ole niin hauska.

Kirjassa viitataan myös moniin levinneisiin juttuihin: (Tämä olkoon ennen kaikkea liittymäkohta siihen elämysmaailmaan, joka kuvastaa kirjan luonnetta ja sitä emootiota jonka se minussa synnytti täsä vaiheessa lukuprosessia.)
1: "Heavens Gate" sai oudon ideansa komeetan pyrstöstä "kirjassa käsiteltyä kautta".
2: LSD ei saanutkaan ihmisiä lentämään, tosin jos LSD ei toimi kokeessa ja koehenkilöä lyödään aseen perällä päähän, ilmalentoja ikkunasta on odotettavissa.

Kirjan tavoitteetkin paljastuvat. Abu Ghraibin ja Guantanamo Bayn uutisiin levinneet kidutustapaukset liittyivät Irakin sotaan, ja vähintään PR:älle oli ikävää, että Yhdysvaltojen kaltainen sivistysmaa eikä mikään barbaarivaltioksi leimattu, oli näiden tapausten takana. Näissä paikoissa vankeja kidutettiin, kiusattiin ja häväistiin jopa oudoilla tavoilla: Kidutuskeinona oli muun muassa Metallican "Sandman" ja lastenohjelma "Barney the Dinosaur" -tunnusmusiikin soittaminen välkkyvaloissa vangituille. Amerikkalaiset tiedotusvälineet pitivät tätä Strobo-Discoa hauskana, mikä rinnastuneena inhimillisen kärsimyksen kanssa ei tuo hyvää mieltä. Etenkään, kun ainakin kirjan haastattelujen mukaan näissä paikoissa nöyryytettiin vankeja paljon pahemmillakin tavoilla, sellaisilla että edes minun kaltaiseni kyyninen koomikko ei keksi niistä vitsiä. Tai keksisi, mutta niiden kirjoittaminen ja esittäminen olisi "very low".

Näistä tempauksista oli kirjan mukaan vastuussa PsyOps (psykological operations) yksikkö. Erikoiset projektit saivat nousua kun 11/9 2001 kaksoistornien tragedia johti epätoivoiseen tilanteeseen ; Osama bin Ladenhan on yhä karkuteillä. Pakon edessä oli sitten syytä heittäytyä vähemmän nirsoiksi keinojen suhteen ja sekoittaa mukaan hieman epämääräisempiäkin aineksia. Ronsonin kirja yrittääkin pääasiassa ymmärtää tai ainakin selitellä sitä, miten Abu Ghraib ja sen käyttämät kuulustelumetodit yhdistyvät psykologiseen sodankäyntiin jota on kehitelty 1950 -luvusta asti. Henkenä on, se että alussa koomisesti alkaneet jutut johtavatkin siihen, että alussa veretöntä sodankäyntiä tavoitelleet koomiset metodit johtivat absurdiin ahdistamiseen, koska kirjaa koristavat projektin jäsenten joutuminen mielisairaalaan tai hiljaisesti eläkkeelle. Ja kun kukkaislapset lakoontuvat, alkavat rikkaruohot rehottaa. Kirja mainitsee nimeltä Pete Brusson, joka esitteli tapaamisessaan lelun näköistä kidutuslaitosta, jolla sai aikaan paljon kipua olemattomilla vammoilla.

Kirja toi kuitenkin esiin sen mielenkiintoisen asian, että sotilastoiminta ei ole tiedettä vaikka molemmissa tehdään tutkimuksia.
1: Asevoimia kiinnostaa toimivuus, tiedemaailma on enemmän teoriakeskeistä.
2: Armeijaa ei sido tiedemaailman eettiset säännöt: Jos jokin koe ei saisi tutkimuslupaa koska se on "liian julma", asevoimilla vastaavia juttuja ei niinkään ole.
3: Tiedemaailmassa keskeistä on avoimuus, eli tutkimuksia julkaistaan. Armeijassa taas arvokkaimmat toimivat projektit saavat leiman "Classified", "Top Secret".
4: Asevoimia kiinnostaa koko ajan uusien entistä tehokkaampia ja huomaamattomampia menetelmiä nopeasti, ja raha ei ole ongelma. Tiedemaailmassa uudet teoriat korvaavat vanhat hitaammin, ja taloudessa on ainakin nykyaikana enemmän rahapulaa kuin sotaintoisessa USA:ssa, joten armeijan tutkimuksen ei tarvitse olla keskittynyttä tai edes uskottavasti tuottaa tuloksia
→ Kaiken kaikkiaan; Armeija voit kokeilla enemmän, erikoisempia, epävarmempia, epätieteellisempiä ja sairaampia asioita.

Ja sitten siihen kirjan aineistonkäsittelypuoleen. Tämän kirjan kohdalla pitää nimittäin olla tarkkana: Lähteidensä kannalta kirja on ongelmallinen. Se kun on muodostettu vanhaan kunnon gonzo -tyyliin ; Kirjassa aineisto on lähes täysin haastattelupohjaista, jotka on laitettu kirjaan sellaisenaan. :
1: Ronson on koonnut tiedoilleen monikohtaisen lähdeviitteistön. Moniin kohtiin löytää virallista vahvistusta myös muualta, ja asiat ovat asian sisällön, argumentoinnin kautta pätevää ja lähteidensä kautta luotettavaa tavaraa.
2: Ja osa on ennästään aihepiiristä kiinnostuneille tuttua juttua, mikä on toisaalta "sitä luotettavaa mutta toisaalta asiaa tunteville tylsää tavaraa."
3: Osa on myös Yhdysvaltojen hallituksen myöntämää.
4: Toisista asioista ei voi olla niin varma, esimerkiksi virallinen USA:n kanta ei ole se, että se olisi mitenkään autorisoinut kidutukset. (Tässä kohden syyllinen ja syytön tietenkin esittävät että ovat syyttömiä, joten asiasta ei pääse varmuuteen.)
5: Toiset lähteet taas ovat erikoisia, esimerkiksi eläimiä tuijottamalla tappava taistelulajimestari Guy Savelli on sellainen, että hänestä ei tule määrite "selväjärkinen ja luotettava lähde" ihan ensimmäisenä mieleen.

Kirjassa on kuitenkin salaliittoteoreetikoiden käyttämiä kikkoja ja elementtejä, ja jos niihin ei ole ennalta tutustunut kirjan lukeminen vaatii erityistä taitoa nähdä outouksien läpi. Kirjaa lukiessa pärjää, jos ja vain jos muistaa "kriittisen lukutavan", eikä "pidä mieltään niin avoimena että aivot valuvat korvista". Pahempiakin on nähty, ja aihepiiri on siihen liittyvän "perustellusti olemassaolevan salailun" vuoksi hankala ylipäätään.

Itseä, joka on tutustunut mielenhallintaa koskeviin juttuihin muutenkin, suorastaan ärsyttää se, että Ronsonilla on välistä tapa esittää väite ja esittää tätä sen jälkeen faktana, ja näitä kasataan siten että lukijaa menee helposti sekaisin, jos ei ole tarkkana. Palaset yhdistämällä syntyy lisäksi sen verran aukkoinen kudelma, että kokonaiskuvassa on helposti mukana "fiilistulkintaa". Esimerkiksi kirjasta saa vahvasti sellaisen kuvan, että kidutuspaikoissa vierailleet tai muuten poliittisesti tärkeässä asemassa olevat henkilöt Rumsfeld, Rice, Gonzalez ja Bush olisivat jotenkin tienneet ja salaisesti hyväksyneet vankien kidutuksen. En välttämättä ihmettele jos näin on, mutta kirjan todisteet eivät vielä minusta ole sellaisia että laskisin ne "todisteiksi". Ne ovat korkeintaan "aihetodisteita". Minä jos kuka olen periaatteessa halukas kuulemaan kuinka USA:n tilanne ja kidutuksen kulttuurispoliittinen selitys voitaisiin tiivistää muotoon "an elected leadership waging a messianic war." Mutta en ole valmis tekemään sitä ihan näillä todisteilla. Kutsun tälläistä menettelyä johdatteluksi (joka aikaansaa ärsyyntymistä, toisin kuin vetoaminen jossa henkilö perustelee vain miksi jokin asia voi mahdollisesti olla jotenkin - joka kykkö aikaansaa joskus mutta ei aina myötähäptää - tai perustelu joka sanoo miksi asian pitää olla jotenkin eikä muuten, joka on hyvä.) Tosin nämä keinot tietenkin iskevät salaliittojen ystäviin kuin Wincapitan osakkuus 10 000:lle.

Kirjassa on toki myös valtava määrä varmoja tietoja, kuten nimiä ja päivämääriä ja yksityiskohtia ja tutkimussuunnitelmia. Ongelma ei synny niinkään asiavirheistä, vaan siitä että aktuaalisen datan lomaan jätetään tilaa "arvauksille", joihin vielä hieman johdatellaan. Isoin aukko on siinä, että varsinaisten New Age -joukkojen olemassaoloa ei todisteta. Tietenkin salainen ei olisi salaista, jos se olisi julkista, mutta harppaus olemassaolevasta vuohilaboratoriosta katseentappojoukkoihin joita pistetään salaisille missioneille, on aikasmoisen iso. Ja jopa minun sinällään vakaa luottamus ihmisten epärationalisuuteen on tässä kohdin rajallista.

Mutta tietenkin voi olla että new -age sotilaat ovat fakta ja tämä kirja vain vuodatusteos, jossa kaltaiseni skeptikot saadaan vakuuttamaan että tälläinen on huuhaata, jolloin esimerkiksi "Suomen Uljas Soturi Iliit" ei testaisi näitä oikeita toimivia katseellatappamiskeinoja ja vastaavia Pyhän Jääkiekon nimeen ja saisi sitä kautta keksittyä sotilasmahtiasioita joiden Ainoa Oikea Paikka Tämän Hetken Osaajien Mukaan On Vain USA:n Mahtava Armeija. Tai sitten minä olen yksi niistä! Eräiden mukaan tämä olisi jopa mahdollista, koska olen hyvä tuottamaan pienillä vammoilla paljon kipua, nimittäin puujalkavitsieni kautta: Jos niistä yrittäisi jotenkin uuttaa jonkinlaista tylsyysseerumia, sitä voisi käyttää vaikkapa amputoitujen sotavankien hoitamiseen? Perhaps God don't heal amputees, mutta puujalkaseppää aina tarvitaan.

Voin pistää tälläisen lopetuksen, koska kirjan kirjoittaja selvästi hyväksyy että aihe on outo, ja lähestyminen puutteellista, ja esittää juttua siksi humoristisessa sävyssä. Kyseessä on siis eräänlainen itsehuvittunut salaliittokirja, josta kuitenkin myös oppii joitain asioita.

Henki ja molekyylit.

"We only have to dance! / Do dummies fall the trance?"
(Nightcore, "Dam Dadi Do")

Käpyrauhasen sijainti syvällä aivoissa on perinteisesti herättänyt paljon filosofista kiinnostusta, jonka kautta siihen on liitetty erilaisia myyttisiä, taikauskoisia ja metafyysisiä teorioita:
1: Descartes piti sitä sielun valtaistuimena; Hän perusteli tämän sillä että siihen aikaan sille ei tiedetty toimintoa. Siksi Descartes ajatteli että käpyrauhasen toiminto liittyy sieluun. Tämä on sinänsä erikoinen, eikä ainakaan kovin empiirinen, perustelu, että hän ei suinkaan osoittanut että elin todella toimisi sielun kautta.
2: New Agessa elää uskomus jonka mukaan käpyrauhanen on surkastunut "kolmas silmä", joka liittyy paranormaaleihin psyykkisiin kykyihin kuten telepatiaan. He perustelevat tämän sillä että sikiönkehityksessä tapahtuva käpyrauhasessa tapahtuvan kuroutuminen muistuttaa silmän syntyä. Tämä ei ole sinällään mikään ihme, koska tuatarojen päälaella oleva kolmas silmä, joka aistii vain valoa, on sen kanssa homologisia, ne syntyvät samasta rakenteesta.
3: Hindulaisuuden ja joogan ystävät ovat liittäneet käpyrauhasen otsachakraan ; Vaikka chakrojen keskittymäpisteet eivät välttämättä liity konkreettisiin elimiin, osa spiritualisteista pitää yhteneväisyyttä todisteena siitä että käpylisäke toimintoineen on tunnettu ennen. Se on liitetty myös unien näkemiseen, ja tajuntaan. Tätä faktaa ovat sitten tulkinneet sekä "fyysiseen tietoisuuteen" että "henkiseen tietoisuuteen" luottavat. Kuitenkaan tätä ei voida pitää aitona ennusteena, koska tietyn konkreettisen elimen löytäminen ja yhdistäminen chakraan ei ole välttämätöntä: Chakraoppi ei kumoudu tai ole ongelmissa jos elintä ei löydy.

Käpyrauhanen tunnetaan ennen kaikkea melatoniinista, joka vaikuttaa nukkumiseen. Käpyrauhasen myös muokkaa serotoniinista dimetyylitryptamiinia eli DMT:tä. Se on vahva hallusinogeeni, aistiharhoja aikaansaava aine. (Melatoniinilla ei sen sijaan ole havaittu hallusinoivia ominaisuuksia suurissakaan pitoisuuksissa.) DMT on hallusinogeeni, jota elimistö toisaalta myös tuottaa itse ja myös metabolisoi sitä itse. DTM:ää tavataan myös useissa huumaavissa kasveissa ja ihmisestä itsestäänkin. Monet Etelä-Amerikan kasvit sisältävät sitä ja sitä sisältäviä kasveja on perinteisesti käytetty hallusinoivien vaikutusten vuoksi. DMT liittyy unien näkemiseen sekä psykoosien syntymiseen. Tämä ei sinänsä ole ihme ; Jos DMT:tä otetaan keinotekoisesti, syntyy aistien herkistymistä. Myös aika- ja paikkakäsitys ja minäkuva muuntuvat. DMT toimii hieman samaan tapaan kuin LSD, paitsi että DMT:n vaikutusaika on todella lyhyt.

Rick Strassmanin -mielestäni enemmän populaareille ihmisille kuin tiedemaailmalle suunnatussa- kirjassa "DMT: The Spirit Molecule. A Doctor’s Revolutionary Research into the Biology of Near-Death and Mystical Experiences." hän teki tutkimuksen DMT:llä aikaansaaduista transpersoonallisista kokemuksista. Hän sai erikoisluvan yhdysvaltojen huumevirastolta (DEA) kokeeseen, joka tehtiin vapaaehtoisilla koehenkilöillä. Pohjalla oli se, että kokemuksista voi kertoa vain koehenkilö. Kokeissa käyttäjille annettiin DMT;tä ja nämä kuvailivat mitä heidän aisti ja tunnemaailmassaan tapahtui. Toki mukana oli myös fysiologisten mittausten tekemistä; Katsottiin mitä mitattavia muutoksia DMT aikaansai kehossa. Hänen mukaansa DMT -kokemukset ovat voimakkaampia ja vaikeammin ohjattavia kuin LSD -kokemukset. Myös värejä ja geometrisiä kuvioita nähdään ja kuullaan erilaisia kuulohallusinaatioita. Syntyy myös tunne tajunnan häviämisestä, "sielun irtautumisesta ruumiista" sekä tunteita ulkopuolisen henkiolennon läsnäolosta. Strassmann jaotteli kokemukset kolmeen luokkaan:
1: Henkilökohtaiset kokemukset, jotka käsittelivät ajatuksia ja kokemuksista sekä kokemukset oman kehon fysiologiasta.
2: Transpersoonalliset kokemukset, joissa esiintyy hengellisiä kokemuksia sekä kokemuksia kuoleman läheisyydestä.
3: Kolmannessa luokassa olivat tuntemukset kohtaamisista erilaisten näkymättömien olentojen, kuten henkien, enkelien, oppaiden ja humanoidien kanssa.
+: Koehenkilöillä oli melko paljon pelottavia kokemuksia ; Nämä taitavat olla tuttuja nimellä "Bad Trip".

Strassmanin koehenkilöt reagoivat asiaan eri tavoin, ja osa tunsi kasvaneensa henkisesti. Osalla kuolemanpelko väheni. Osa sai vahvan tunteen siitä että katolilaisuus oli Oikea Tie ja tapa Uskoa. Osalla ei ollut mitään muutosta.

Tämänkaltaisia asioita on tulkittu usealla eri tavalla:
1: Luonnollisesti shamanistiset New Agen kannattajat ovat aiheesta innoissaan. Heistä se, että DMT liittyy luonnolliseen tapaan aistia osoittaa että näiden aineiden aiheuttamat hallusinaatiot eivät ole harhoja vaan todellisuutta.
2: Skeptikkojen mielestä taas on luonnollista, että aine vaikuttaa juuri sen kaltaisesti ; Koska aistinelimemme tuottavat aistumukset joka tapauksessa tietynlaisiin reseptoreihin sitoutuvien tietynlaisten aineiden kautta, ei ole ihme että tätä reseptoria ärsyttämällä samalla tai samankaltaisesti toimivalla aineella aiheuttaa häiriöitä juuri siihen samaan kohtaan; Hallusinaatio on by definition väärintoiminta. Heistä tämä osoittaa että muidenkin vastaavien kokemusten takana voi olla esimerkiksi se, että käpylisäke vain erittää välistä ja eri henkilöillä eri määriä DMT:tä. (Tietenkään ei ole pakollista että kaikki vastaavat oireet syntyisivät DMT:stä. Se on hieman sama, kuin väittäisi että jos LDS aikaansaa hallusinaatioita, niin kaikki hallusinaatiot johtuisivat LSD:stä. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä että jos joku hallusinoi, hän EI olisi ottanut LSD:tä. Takana voi toki olla jokin muukin huume.)
3: Monet uskovaiset ovat kuitenkin myös sitä mieltä että huumeet eivät aikaansaa "aitoja mystisiä kokemuksia". Huumeilla on vääristävä vaikutus, ja aito uskonnollinen kokemus taas on spontaani ; Tässä kohden ongelmaksi tulevat esimerkiksi meditaatio tai paastoaminen, unennäkö (jonka kautta entinen naapurini mm. piti juhlat kun oli kuullut Jeesuksen kertovan että hän pääsee taivaaseen) ja mietiskely, joiden kautta ruumis muuttuu, eivätkä kokemukset välttämättä ole välttämättä yhtään sen spontaanimpia kuin huumeidenkaan käytöllä tehdyt. "Toiset kehon toimintojen manipuloinnit vain ilmeisesti ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Strassmanin hypoteesin mukaan DMT:tä erittyisi erityisen stressaavissa tilanteissa ja että tämä aikaansaa mystisiä kokemuksia. Hän yhdisti nämä Tiibetin buddhalaisien opetuksiin. Hän yhdistää muun muassa Tiibetin buddhalaisuuden opetuksen, jonka mukaan kestää 49 päivää ennen kuin sielu reinkarnoituu eli uudelleensyntyy, ja sen, että alkiotutkimuksessa on havaittu että ensimmäiset merkit käpyrauhasesta syntyvät 49 päivän jälkeen hedelmöityksestä. Tietenkin tähän liittyy myös rinnakkaisuniversumit, joita päästään tarkastelemaan huumeiden vaikutuksen alaisena, ja jotka eivät normaalisti näy kvanttifyysisistä syistä, pimeä aine, interferenssi, suprajohtavuus, WIMP -hiukkanen ja kvanttitietokoneet. Ja tietenkin totuus paljastuu, kun DMT -kokemuksien kohtaamisissa tavatut hahmot kertovat osanneensa odottaa kohtaamista ennalta ja toivottivat heitä tervetulleiksi. Toisin sanoen, hän harrastaa kvanttimystiikkaa, jossa New Age -oppeja selitetään tieteestä tutuilla termeillä. Hänestä DMT on todellisuustermostaatti; Mitä enemmän, sitä paremmin todellisuutta havainnoi. Siksi hän kutsui DMT:tä nimellä "spirit molecule".

Ongelmana tässä on tietenkin se, että vaikka jonkin kokemuksen synty tai huumeen toimintatapa selvitetään kemialliselta ja fysiologiselta tasolta kuinka hyvin tahansa, silti subjektiivinen merkityssisältö jää tavoittamatta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kvanttimystinen tapa tekisi tästä subjektiivisesta objektiivista. Ongelmana on se, että mikään nykyään tunnettu metodi ei voi tätä eroa paljastaa: Ei ole tapaa erottaa onko hallusinaatio kohtaaminen aidon yliluonnollisen kanssa vai aistiharha. Tiedämme vain sen, että niiden subjektiivisia vaikutuksia ei voida lainkaan havaita ilman huumeita. (Toisaalta tiedämme että kaikki niiden havaitut syyt ovat aineellisia. Kuten on sanottu: "Sielu on keholle sitä mitä terävyys on veitselle. Terävyys ei toistaiseksi ole koskaan säilynyt veitsen tuhoutumisen jälkeen.")

Tähän filosofiaryppääseen voidaan liittää myös hieman toisenlainen ajatus. Ajatus hulluudesta; Tosiasiassa yhteisö määrittää sen, kuka toimii patologisesti ja kuka on hullu. Heillä ei ole aitoa pohjimmaista tietoa siitä mikä on aktuaalisesti totta. Siksi esimerkiksi skitsofreenikkoa ei pidetä sairaana sen takia että tehtäisiin mittaus absoluuttiseen todellisuuteen ja verrattaisiin sitten keiden havainnot heittävät. Itse asiasssa skitsofreenikko ainoastaan ylittää yhteisön käsityksen/määritelmän "normaalista" ja "terveestä". (Tämä näkyy esimerkiksi jo siinä, että deluusiokin määritellään siten, että harhaluulo joka on yleisen uskonnon harhaluulo lakkaa olemasta deluusio.)

Tosiasiassa kuitenkin asia ei ole aivan näin yksioikoinen. On virhe väittää että kun todellisuus on pohjimmiltaan arvoitus, se tarkoittaisi samaa asiaa kuin täysin kartoittamaton ja tuntematon. Lääketiede ei tuudittaudu todellisuuden omistamisen harhaan eli uskoon siitä, että asiat tiedetään jo ja että ei voisi olla väärässä. Voimme tietää jotain. Toki tieto on aina sidottua tiettyihin periaatteisiin, mutta se ei tarkoita että mitä tahansa voitaisiin sanoa ja ne olisivat jotenkin yhtä perusteltuja. Tiede on toki kiistatta sosiaalinen konstruktio, koska sen jäsenet ovat ihmisiä. Se on toki aate, koska se toimii tiettyjen sääntöjen ja periaatteiden mukaan. Mutta se ei tarkoita että kaikki sosiaaliset konstruktiot antaisivat yhtä perusteltuja vastauksia. "Toiset selitykset vain ovat parempia kuin toiset eivät." Toki työllä erilaisista lähtökohdista saadaan rakennettua toisenlaisia tulkintamalleja. Mutta niiden väittäminen tieteeksi on virhe ; Itse asiassa aivan sama kun kutsuisi islaminuskoa kristinuskoksi sillä perustein että "molemmat ovat uskontoja". (Eikä tieteessä - vaikka onkin "havaintoihin sidottua" - ole edes kyse edes siitä, mitä enemmistö ihmisistä omilla aisteillaan havaitsee ja kokee. Mittauslaitteiden havaitsemat asiat ovat jo kauan aikaa olleet keskeisessä asemassa, ja sellaista mitä ihminen ei havaitse - esimerkiksi radioaaltoja voidaan tutkia tieteellisesti vaikka niitä ei kukaan näe paljailla silmillään.)

Tosiasiassa tutkimuksessa kun on valtava epätasapaino : Kun jotain tutkitaan, ne ovat kemiallisia ja fysikaalisia asioita. Kun taas "sielulliset elementit" lähinnä kritisoivat sitä, että "naturalistisista lähtökohdista" asiaa lähestyvät eivät onnistu täysin - ja kun henkisyyslähtökohdista asiaansa ajavat perustelevat, he viittaavat tutkimuksiin ja sitovat niiden päälle henkiset elementit ilman että tätä yhteyttä voitaisiin objektiivisesti testata. Hekään eivät siis onnistu siinä minkä puutteesta he moittivat. Ja kun he tuottavat tutkimusta, sekin on aina fysiikaalista, "naturalistista" maailmaa koskevaa. Tämä osoittaa että kaikki näkökulmat eivät ole ainakaan yhtä hedelmällisiä. (Toki tämäkin on tilanne "toistaiseksi". Olisi melkoisen arroganttia väittää että tutkimuksen esteet johtuisivat siitä että asiaa ei voitaisi koskaan selvittää. Tässä kohden tulee mieleen esimerkiksi se, että melko pitkään väitettiin aivan yleisesti että tähtien kaasurakennetta ei voitaisi koskaan tutkia koska ne ovat niin kaukana. Kuitenkin spektrianalyysissä eri alkuaineista jää tiettyjä viivoja, jotka voidaan tunnistaa ja selvittää mitä aineita siinä tosi kaukana olevassa tähdessä on.)

Kuten Ilkka Niiniluoto muistuttaakin kirjassaan "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta" siitä että tiede ei voi olla automaattinen kritiikintorjuntakone, koska sen on pakko sisällyttää itsekriittisyyden kriteeri. Virhe syntyy väitteestä että tiede olisi lopullinen ja muuttumaton Totuus. Tosiasiassa se on aina vain "hyvin perusteltu uskomus" ja sitäkin vain mallia "toistaiseksi". Ja sen voima on siinä arkiajattelulle vieraassa ajatuksessa, että se voi osoittautua vääräksi. (Sillä loppujen lopuksi, mistä ihminen oppii, jos ei virheistään? Jos ei omistaan niin muiden.)