Teismin poistosta ei seuraa tyhjäksi tauluksi muuttuminen

Vieraillessani Turussa tapasin hyvin mielenkiintoisen henkilön. Hän on etunimeltään Tapio. Hän on päälle 70 -vuotias. Eikä hän käytä internettiä. Sen sijaan hän harrastaa lukemista ja Platonin teosten suomentamista alkukielestä. Hän on, kuten itsekin, agnostikko. Ja hän on myös melankolinen ihminen. Hän huomasi tämän puolen itsestänikin käytännössä heti. (Mikä on harvinaista. Yleensä ihmiset saavat minusta jotenkin keveän, joviaalin ja iloisen ensivaikutelman. Mikä on harhaa.) Hän on myös "niitä agnostikkoja jotka eivät ole edes etsijöitä". Toki hän oli itseni kanssa hyvin erilainen, sillä hän oli esimerkiksi emergentti materialisti. Hän myös kantoi melankoliansa jotenkin oleellisesti paremmin. Sellaisella tavallaan tunnustavalla mutta miltei nöyrällä tavalla joka ilmeni siinä miten hän reagoi tuohon; "Olen tehnyt sitä kauemmin", hän itse ilmaisi tilanteen.

Hän selitti että moni ei ymmärrä sitä että angst on selvä osoitus elämän merkityksellisyydestä yksilölle sillä siinä kuitenkin puhutaan olemassaolon painosta. Hyvin monen ihmisen mielessä vihainen nihilisti ei ole oksymoroni. Angst on synonyymi arvotyhjiölle ja kaiken merkityksettömyydelle.

Tässä kohden on huomattava että jossain mielessä voidaan toki sanoa että pelkkä tieteellä asioita katsominen on siitä hankala että ihmisen elämä on kuitenkin raskasta. Käytännössä aivan jokaisella on epäonnea, pettymyksiä ja tuskaisuutta. Ja mikä kauheinta ; Nämä eivät jakaudu kaikkien kesken kuitenkaan mitenkään tasan. Mielivalta ja epäonni voivat myös siirtää konteksteja : Mikään ei ole varmaa eikä pysyvyys. Ei edes se että pysytään samassa kohdassa sitä kärsimyksen mielivaltaa.

Uskonnot yrittävät-pyrkivät tarjota lohtua tähän tilanteeseen. Ja siksi uskova tietenkin ajattelee että uskonto on lohtu. Yksi keino - joka peräti joko toimii tai ei toimi - on ikään kuin kaikki keinot. Ja tämä on se ongelma sen takana miksi on niin helppoa vetää non sequitur angstista arvotyhjiöön. Voimautumisen tarjoaminen on siitä jännittävä että unohdetaan että kenties saman saa jostain muualta. Tai jos ei saakaan niin eihän sekään vielä tarkoita muuta kuin voimattomuutta tuskan äärellä. Ei tämä ole arvotyhjiötä vaan olemassaolon painoa.

Tässä kohden eksistentiaalinen "Jumalan kuolemakin" on jotain jonka sisältöä voi olla haasteellista hahmottaa. Nietzschellä kohtaukseen liittyy tarinamuotoinen vertaus. Kuolleen jumalan maatumisesta nenään tunkee löyhkää. Toisaalta Sartrekin puhuu siitä miten kulttuuri opettaa oman Jumalakäsitteensä niin että muutkin uskonnot tulkitaan siten miten ne ovat samanlaisia tai erilaisia siihen oman kulttuurin Jumalaan nähden. Jopa silloin kun toiseen uskontoon mennään.

Tässä mielessä uskon menetys, angst ja vastaava eivät ole arvotyhjiöitymistä. Päinvasotoin; uskosta etäytyminen nähdään usein moraalisena havahtumisena tai moralistisena projektina jossa taistellaan pahaa (ja tyhmää) kirkkoa vastaan. Tämä on täynnä eettisiä lausuntoja joita selvästi kannetaan joskus kovallakin tunteella. Voisi jopa sanoa että näissä ihmisissä merkityksen taakka tuottaa tuskaa ja kärsimystä. Uskonsa menettänyt ei ole "tabula rasa" vaan enemmänkin ilmoitustaulu josta on riivitty irti kaikki ne mainokset. Niitinjäljet ovat kuitenkin yhä jäljellä. Joitain häiritseviä lapunkantojakin on. Ja niiden poisraapiminen vaatii kenties koko elämän. Tai sitten, ajan kanssa, ne oppii kantamaan arvokkuudella kuin arvet joiden takana on kiinnostava tarina joka ei enää niin kovasti vaivaa itseä.

Päätelmiin hyppimisestä

Kerroin että uskoisin asiaan Y vaikka ehdolla X. Otetaan nyt esimerkiksi että kyseessä olisi se, että uskoisin Jeesukseen kunhan hän tulisi luokseni ja sitten tulisi uudestaan. Ihan siksi että uskon kaikkiin joiden kanssa olen harrastanut seksiä. Tai ainakin uskon heidän olemassaoloonsa. Koska henkilö nimeltä Martti Muukkonen ei ollut harrastanut seksiä kanssani hän päätteli että omalla logiikallani häntä ei olisi olemassa.

Tästä saadaan päätelmä
P1: A→B
P2: -A
J: -B
On selvä että päätelmä on non sequitur. Se, että A:sta seuraa B ei seuraa se, että B:n olemassaolo tarkoittaisi A:ta. Päätelmässä on implikaatio. ("Jos...niin".) Se on on totuusarvoltaan tosi, kun sen etujäsen on totuusarvoltaan epätosi tai takajäsen tosi. Sama voidaan ilmaista myös niin, että implikaatio on epätosi ainoastaan siinä tilanteessa, että sen etujäsen on tosi samalla kun sen takajäsen on epätosi. Muukkonen kuitenkin käytti heittoani kuin se olisi ekvivalenssi, kaksisuuntainen nuoli. ("Jos ja vain jos...niin".) Ekvivalenssi on tosi vain silloin, kun lauseet ovat joko molemmat tosia tai molemmat epätosia.

Tämä virhepäätelmä on toki hyvin yleinen. Se esiintyy esimerkiksi aina kun esitetään ajatus jossa esitetään että uskonto antaa käskyjä vaikka etiikkaan. ("Jos Jumala...niin".) Ja sitten jos teismistä luovutaan niin se tarkoittaisi että luovutaan kaikista niistä asioista joihin teologiassa sitten otetaan kantaa. Valitettavasti tämä päätelmä on kokolailla omituinen. Se, että Jumalan olemassaolo edes tarkoittaa mitään on sekin keskustelun alla. Mutta tämä logiikan käsittely näyttää että vaikka rakennettaisiin ehtolausteita joissa "Jumalan olemassaolo tarkoittaa X") niin Jumalan olemassaolon hylkääminen ei tarkoita X:stä luopumista.

Mutta tätäkin voi olla vaikeaa opettaa Muukkoselle. Jonka mielestä uskonto tarjoaa arvopohjan ja arvopankin ja jos luopuu uskonnosta on moraaliasioissa väistämättä vapaamatkustaja...

Miksi kukaan ei kärsi tekemistään vääristä dikotomioista?

Väärä dikotomia löytyy hyvin yleisesti erilaisista virhepäätelmien listoista. Tähän on ymmärrettäviä syitä. Mutta ne ovat kuitenkin hyvin omalla tavallaan virheellisiä. Lähestyn tätä tällä kirjoituksella hitusen. Esimerkiksi jos otamme esimerkin jota on tuoreesti minun nähteni pidetty vääränä dikotomiana;

"Otamme tänne maahanmuuttajia ja järjestämme heille asuintiloja vaikka meillä on maassa omiakin asunnottomia."

Otetaan tilanne jossa on ikään kuin pakko valita joko kotimaiset työttömät tai muut. Miksi tilanne olisi "joko-tai". Moni pitää ajatusta virheellisenä siksi että pitää johtopäätöstä vääränä. Joku toinen voi korostaa, että päättely on uskottava. Ja pitää tätä selvänä siksi että väitetty seuraus on uskottava, olisi syytöksen oltava väärä.

Ensimmäinen ja tärkein huomio on siinä että on vaikeaa nähdä miten esitetty edes on virhepäätelmä. Se on enemmänkin statement. Ei ole mitään päättelyketjua jonka lopputulos tuo olisi. Mitään esitettyä lähtökohtaa ei ole. Lopputulos on enemmän premissiä muistuttava vakaumus kuin argumentti. Ilman päättelyä ei voi edes olla virhepäätelmä.

Voidaan kuitenkin kaivaa esiin implisiittisiä ajatuksia joiden kautta päätelmä voidaan ohjata niin että väitös todellakin on johtopäätös eikä ilmassa killuva perusteeton mielipide (joka sellaisenaan on tosi tai epätosi mutta ei sisällä argumentaatiota jonka mukaan tilanne painottuisi johonkin suuntaan). Voimme nähdä että tilanne on että joku on päätellyt että on kaksi vaihtoehtoa ja toisen valitseminen on toisen hylkääminen. Siksi voidaan periaatteessa ajatella että päättelyketju olisi muotoa:

P1: A ≢ B (eksklusiivinen disjunktio, joko A tai B mutta ei molemmat)
P2: A (Valitaan A)
J: ¬B (Siis ei-B)

Päättely siis sanoo että A ja B ovat olemassaolevat vaihtoehdot joista toinen mutta vain toinen toteutuu, ja koska A valitaan niin B:stä luovutaan. Tämä on yksinkertainen disjunktiivisen syllogismin kuvaus. Päätelmä on klassista deduktiota. Ja oikeaoppinen. Premisseistä seuraa johtopäätös. Päätelmä on nimenomaan validi. Kyseessä on eliminatiivinen päättely joka voidaan tehdä logiikan kannalta ehyesti.

Ja tästä itse asiassa onkin käytännössä aina kyse väärän dikotomian kohdalla. Virhe on enemmänkin siinä että ollaan erimielisiä premisseistä. Tässä tapauksessa kiistaa on enemmänkin premissin 1 pätevyydestä ; Ne jotka luottavat premissiin 1 ajattelevat että budjetti on nollasummapeliluonteinen siksi että se on äärellinen. Ne taas jotka ajattelevat että premissi on virheellinen voivat kiinnittää huomiota siihen että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi budjettia voitaisiin ohjata poispäin kaikesta sosiaalihuollosta esimerkiksi leikkaamalla. Tällöin voitaisiin luoda ilmapiiri jossa valtio - vaikka säästöjen nimissä - voisi leikata sekä maahanmuuttajilta että kotimaan köyhiltä ja ohjata tätä vaikka kilpailukyvyn edistämiseen niillä keinoilla että on insentiivi ryhtyä mahtavan rikkaaksi jolla on käytössään paljon suomalaista halpatyövoimaa.

Väärää dikotomiaa onkin lähestyttävä kiinnostavalla tavalla ; Voidaan esimerkiksi huomata että päättely jossa väitetään että (on niin että) joko 1+1=3 tai 1+1=5 (ja on niin, että) 1+1 ei ole ainakaan 5 (joten) 1+1=3. Virhe ei ole päätelmän rakenteessa vaan siinä että kohta "joko 1+1=3 tai 1+1=5" on epätosi premissi. Voidaankin sanoa että väärä dikotomia on sitä että niissä on virheellinen oletus jossa vastakohdat (logical contraries) olisivat ristiriidassa (logical contradictories).

Erot eivät sinänsä merkitse koska huono päättely on huonoa päättelyä. On kuitenkin syytä tiedostaa että ihminen voi päätellä huonosti monella eri tavalla. Se että joku ottaa väärän premissin ei ole tekemässä logiikkaa koskevaa päättelyvirhettä. Validissa päätelmässä premisseistä seuraa johtopäätös. Valitettavasti jos premissit ovat vääriä seuraa garbage in-garbage out-ilmiö. Joku kohteliaampi voisi korostaa että "argument is valid but unsound".

Tämä rakenne on tietenkin siitä kiinnostava, että koska väärä dilemma ei ole logiikan rakennetta koskeva argumentti, sitä vastaan on vaikeampi tarttua. Jos premisseistä ei seuraa johtopäätöstä on helppoa luoda vastaesimerkkejä jotka korostavat sitä että vaikka premissit olisivat tosia niiden kanssa ristiriidattomasti voitaisiin päätellä hyvinkin erilaisia asioita. (Tosin moni ei oikeasti ymmärrä edes tätä tasoa. Heille johtopäätöksen uskottavuus ja premissien uskottavuus tarkoittaa sitä että jälkimmäisen olisi seurattava edellisistä. Mutta en tartu tähän enempää tässä tällä kertaa.)

Kenties siksi onkin asiallista tunnistaa että päättelyvirheitä on monenlaisia. Ne voidaan laittaa luokkiin jotka ovat ovat osittain päällekäisiä mutta karkeasti ottaen "kuitenkin eri asioita". Ja synnyttää näin vaikka seuraava kolmikanta.
1: Formaaleja päättelyvirheitä (structural error/formal fallacy) joissa premisseistä ei seuraa johtopäätöstä. Esimerkiksi jos päätelmäketjussa on ristiriita, kontradiktio tai siinä on jokin non sequitur -rakenne.
2: Päättelyvirheitä jotka eivät kanna (means-end error) koska päätelmä ei saavuta perusteluvoimaa, se vetoaa mutta ei argumentoi. Jolloin se noudattaa esimerkiksi petitio principii tai ignoratio elenchi -rakennetta.
3: Päätelmä on jotenkin epäreilu (end error) jolloin argumentti voi olla ad hominem -pohjainen tai edustaa tässä tekstissä keskityttyä väärää dikotomiaa.

Väärä dikotomia -etenkin jos se ilmaistaan muodossa "false dilemma" - vaikuttaa logiikkakeskeiseltä ja on nimenä vakuuttava uhkaus. Kuitenkin kun sellaisen tekee, on ikään kuin helppoa katsoa että oma päättely on ehyttä. Ja tätä kautta voidaan huomata että kritiikki nojautuu "epäreiluuteen" tai vastaaviin jotka vaikuttavat perustaltaan enemmän eettis-maailmankuvallisilta vastustuksilta kuin tosiasialliselta kunnon kritiikiltä. (Tämä on hyvin vahvasti mukana myös "No True Scotsman" -argumenttivirheilyissä noin yleensäkin. Se kun on tavallaan "ad hominem korjauksin jotka ottavat vankkoja askelia väärän dikotomian suuntaan").

Haasteena onkin se, että premissi on virhe joten päätelmä ei kanna. Ja tämä vaatii kontekstista riippuvaa tarkastelua. Täytyy katsoa minkä informaation valossa premissit pätevät ja eivät päde. Ja tämä siirtää huomion sellaisiin kulmiin joiden kohdalla syntyy tilanne jossa voidaan oikeastaan sanoa että väärä dikotomia on argumenttivirhelistoilla osittain siksi että sitä käytetään paljon. Ja sitä on helppoa käyttää koska siitä kiinnijääminen on hyvin vaikeaa ja vaatii vastapuolelta toimia jotka vaikuttavat pelkästään maailmankuvallisilta.

Komorbiditeetti

Nykyajan arvokeskustelu, etenkin esimerkiksi homoseksuaalejen avioliiton kaltaiset konseptit ovat muuttuneet juridisiksi kysymyksiksi. Tämä on hyvin erikoinen asia. Koska laki ja etiikka ovat lähinnä löyhästi linkittyneitä. Voidaan toki nähdä että demokratiassa lait jossain määrin heijastelevat sitä mitä pidetään ja ei pidetä eettisenä. Mutta tiukassa mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi tupakan ja viinan kohdalla kysymys ei ole siitä onko eettistä juoda viinaa vaan siitä onko ihmisellä tästä huolimatta oikeus juoda viinaa.

Tämä yhteys arvokeskustelun ja juridiikan välillä on vahva ja jossain määrin huvittava. Sillä siinä missä papit sentään joko valehtelevat, esittävät, vihjaavat tai todella yrittävät, edustaa etiikkaa, juristi taas edustaa lähinnä systematisoitua byrokratiaa. Jos vitsien paha pappi on kaksinaismoralisti, on vitsien kiero juristi erinomainen juristi.

Tästä yhteydestä voidaan ottaa hauska esimerkki. Timo "elämän koulu" Lehtonen sotii jo hävittyä sotaa ja ruoskii kuollutta hevosta. Eli puhuu homojen avioliitosta. Hän korostaa että homot saavat jo mennä naimisiin (naisen kanssa). Ja että laki kohtelee kaikkia samalla tavalla. Hän tiivistää että hänestä on epäeettistä että homot eivät mene naimisiin. Ja nostaa tässä esille pedofiilit. Hän siis käyttää kahta homojen avioliittolakia vastustavaa kliseisintä konventiota. Käytetty argumentti on erikoinen. Mutta ei sillä että se olisi luova tai uusi. Vaan sillä että se on virheellinen, mutta silti todella toistettu.

Sen peruslähtökohta on triviaalilla tavalla tosi.
1: On nimittäin teknisesti totta että homoseksuaalit miehet voivat mennä naimisiin haluamansa naisen kanssa. Tässä mielessä laki on sama kaikille. Avioliittolaki ei siis ole siinä mielessä syrjivä. Samassa mielessä kuin rotusegregaatio ei olisi syrjivä koska siinäkin jokainen saa mennä naimisiin kenen tahansa oman rotuisensa kanssa.
2: Toisaalta korostetaan homoseksuaalisuuden ja pedofilian välistä yhteyttä. Molemmat nähdään ilmeisesti perversioina ja jos kannattaa yhtä niin pitää kannattaa myös toista. Homoseksuaalisuus olisi siis jotenkin oleellisesti samanlainen pedofilian ja insestin kanssa.

Lehtosen juttu on toisaalta siinä mielessä kiinnostava ja oleellinen että se alleviivaa jotain hyvin tärkeää. Kun puhutaan siitä miksi heterot menevät naimisiin on se jotenkin perusteltava. Jos heterot menevät naimisiin mutta vaikka homot eivät, on tämä ero jotenkin perusteltava. Ja kuten pedofiliaesimerkki demonstroi, sillä on jotain tämänlaisia perusteita. Heteroliittojen kannattajakin joutuu selittämään miksi se ei ole analoginen parafilioiden kanssa.

Homoseksuaalit joutuvat tietenkin kertomaan jotain vastaavaa ja tämä on epäanalogisuuden demonstroimista. Tämä hieman pehmentää lähestymistavan kahta tärkeintä ongelmaa:
1: Kun puhutaan homoseksuaalejen avioliitosta on omituista siirtää aihe jonnekin ihan toiseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus on tavattu että puhutaan tästä aiheesat. Filosofiassa tunnetaan red herring -niminen päättelyvirhe, jossa virhe on siinä että lakataan puhumasta aiheesta ja puhutaan jostain muusta. Strategisessa mielessä tempun ydinmehu on juuri siinä että kun puhutaan jostain epämiellyttävästä joka tuottaa tuloksia josta ei pidä niin osa kokee että on näppärää siirtää keskustelu johonkin toiseen aiheeseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus ja se saavatko he mennä naimisiin on todella omituista vaatia että puhutaan mummojen eläkerahoista tai zoofiliasta. Suurin osa lienee sitä mieltä että pedofilia on paha. Itse asiassa Oinosen koira-analogia toimii jos ja vain jos "pian mennään naimisiin koirien kanssa" on ärsyttävä. Jos pitää zoofiliasta niin rinnastus olisi vain statement of fact. Ollakseen argumentti, zoofilian pitäisi olla karsea vaihtoehto. Ja se onkin.
2: Slippery Slope -argumentointitapa, jota Lehtonen soveltaa, on siitä ikävä että se on enemmän pelottelu kuin argumentointitapa. Toki joskus voidaan nähdä että tilanteet eskaloituvat vähä vähältä. Joskus asian välillä on syy-yhteys. Slippery slope ei perustukaan niinkään siihen että siinä olisi looginen ristiriita, vaan siitä että se harvemmin on argumentti. Yhteys joko on tai ei ole ja käytetty argumentti ei niinkään todista että yhteys on kuin väittää sellaisen olevan olemassa. Se ei ole argumentatiivisesti sisällyksekäs mutta se vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin kuin se olisi. Ja tämä tekee siitä huonon tempun.

Tämä painotus on tarpeen. Sillä  jos puhutaan siitä että homot saavat avioliiton ei tarvitse argumentoida miksi homoseksuaalisuus on erilaista kuin pedofilia. Sillä se on keskustelun kannalta turhaa. Kuten olen analysoinut, logiikan kannalta väite siitä että "jos kannattaa homoseksuaalisuutta olisi pakote kannattamaan myös pedofiliaa jne" on non sequitur. Eli päättelyvirhe joka perustuu siihen että johtopäätös ei olekaan se mitä sen väitetään olevan. (Mikä on eri asia kuin suora looginen ristiriita. Tämä demonstroi sitä miten ristiriidan puute ei tee argumenttivirheetöntä tai edes huonosti perusteltua, kuten jokainen "kehäpäätelmän" tunteva tietää.)

Mutta kuten demonstroin voi silti olla jossain määrin tarpeen argumentoida miksi homoseksuaaleissa on jotain sellaista mitä vaikka zoofiileissä ei ole. Ja tässä on hyvä katsoa juridiikkaa. Sillä kun aiheena on homoseksuaalejen avioliittolaki, voidaan löytää oleellisia epäanalogioita. Ja koska aihe on juridiikkaa, niistä tulee tätä kautta oleellisempia kuin se että mitä mieltä itse kunkin uskonto on siitä onko asia eettistä vai syntiä.

Perimmiltään kyseessä on se että ketkä katsotaan todellisiksi itsemäärääviksi kansalaisiksi.
1: Nykyaikana lain mukaan lapsilla on hyvin vähän autenttista tai millään tavalla sisällöllistä päätäntävaltaa. Heidän vanhempansa saavat päättää mitä he syövät, mihin uskontoon heidät laitetaan. He eivät saa äänestää, he eivät saa juoda alkoholia jne. Avioliittoon meneminen on siis osa tätä yleistä "täysivaltaisen kansalaisuuden teemaa". Ja homoseksuaalien avioliiton kohdalla ei kyseenalaisteta tätä doktriinia. Se on merkittävä niin tupakasta seksin katsomiseen internetissä. Joten kyseessä on nyky-yhteiskunnan eräs vahvimmista arvokannanotoista. Tämä tekee epäanalogiasta juridisesti aivan käsittämättömän merkityksellisen.
2: Jos mietitään zoofiliaa, siinäkin itse asiassa on kyse siitä että eläintä ei koeta mielekkääksi omavaltaiseksi päättäjäksi. Juridisessa mielessä lapsi ja eläin ovat tässä kohden samanlaisia.
3: Toisaalta on koko parafilian käsite. Homoseksuaalisuus, kuten sadomasokismikin, ovat aikaisemmin määritelty parafilioiksi. Mutta nykyään näin ei tehdä. Parafilia on jotain joka on kenties määrittelykysymys. Mutta juridisessa mielessä ero on valtavan suuri. Homoseksuaalisuuden ja esimerkiksi pedofilian välillä on tätä kautta käsittämättömän suuri juridinen ero. Ja jossain mielessä voidaan ajatella että juridiikka on "demokraattisen arvokeskustelun arvokannanottokasa". (Jonka perusteella osa on esittänyt että Suomen laki olisi jotenkin kristillinen. "Suomi on kristitty maa" ei sanoisi muutoin oikein mitään merkityksellistä...) Parafilia on kenties metaeettisesti ontto ja mielivaltainen (itsekin edustan kantaa jossa perversio erotetaan seksuaalisesta suuntauksesta sillä että jälkimmäisellä on riittävän vahva lobbauskoneisto). Juridisella ja yhteiskunnallisella tasolla se on kuitenkin äärimmäisen vahva ja oleellinen epäanalogia.

Bonuskorttina on syytä ottaa komorbiditeetti.

Otin esiin komorbiditeetin siltä kannalta että se on merkittävä jos mietitään yhteyksiä erilaisten negatiivisten asioiden välillä. Zoofilian ja pedofilian kohdalla on syytä huomata että niissä on eräs hyvin omituinen lisäero jota homoseksuaalien kohdalla ei ole huomattu. Nimittäin korrelaatioita muihin mielenterveyden häiriöihin. Pedofiili on tavallisemmin myös jotain muuta kuin pelkästään pedofiili. Toisin sanoen pedofilialla on komorbiditeetti.

Tämä yhteys antaa vihjeen siitä että siihen liittyy eihaluttuja lieveilmiöitä. Jotka taas oikeuttavat juuri sitä red herringin ja slippery slopen tyylisten argumenttien käyttämistä. Homojen kohdalla on turhaa puhua siitä että pian ne raiskaavat kaikki meidän lapset. (Homoseksuaali päivähoidossa synnyttää tämänlaista pelottelua. Samoin kuin jokainen heteroseksuaali mies leikkimässä ei omien lasten kanssa herättää pedofiiliantureita melko lailla tyhjästä.) Tämä alleviivaa sitä että se on jotenkin oleellisemmin "mielenterveydellinen probleema". Homoseksuaalisuutta kohdellaan kuin sillä olisi vahva komorbiditeetti ja siksi siitä odotetusti seuraisi jotain. Tämä on logiikan kannalta mahdollista mutta tosiasiat eivät tue sitä. Itse asiassa tämä on oleellinen, sillä pedofilialla on jotain hyvin erilaista kuin homoseksuaalisuudella.

Tämä toki tekee asiaan lisää sillä jo aikaisemmin valitsemallani linjalla. Jos katsotaan täysvaltaista itsemääräämistä niin meidän yhteiskunnassamme uskonnollinen vakaumus, edes tyhmä sellainen, ei vie itsemääräämisoikeutta. Mutta mielenterveysongelmien kohdalla voi käydä hyvinkin toisin. Mielenterveyspuolen ongelmissa ihmisen vapaa kansalaisuus otetaan mielellään haltuun. Otetaan esimerkiksi haltuun ja estetään tappamasta itseä.
1: Miksi on luotu kristillinen yhteiskunta jossa ei-kristitty de facto monin paikoin savustetaan niin ikävään tilanteeseen että ainut konkreettinen vaihtoehto on itsemurha ja sitten otetaan heidät talteen jotta he eivät voi tappaa itseään? Missä on kristittyjen sadismin yläraja? Kidutettu ei saa kidutusta loppumaan edes itsemurhalla...

Toki tämän eettinen oikeutus voidaan kyseenalaistaa. (Kuten tuossa juuri aiemmin teinkin.) Mutta kun puhutaan lainsäädännöstä - ja homoseksuaalien avioliittolaissahan on kyse goddamit juridiikasta, systemaattisest byrokratiasta - tämänlaiset erot ovat oleellisia kriteeriattribuutteja. Kysymys ei lain kannalta ole yhtään samanlaisesta asiasta joten kyseessä on, paitsi epäanalogia, niin nimenomaan oleellinen epäanalogia.

Yhteenveto

Parhaimmillaan slippery slope todistaa että jos kannatat homojen avioliittolakia ei ole välttämättä ristiriitaa siihen että voisit kannattaa myös pedofiliaa tai monen ihmisen avioliittoa. Mutta tämä "ei välttämättä ole ristiriitaa" ei ole kiinnostava - itse asiassa se on looginen päättelyvirhe - jos sitä esitetään muodossa "jos kannatat asiaa A on väistämätön seuraus että kannatat myös asiaa B tai oled idiootti". Tämä ei ole kiinnostava keskusteluaihe.

Toki ei ole merkittävää keskustella siitä mikä muutenkin pätee. Jos ennen lakia ja lain muutoksen jälkeen laki on jotain jonka määrittelemiä asioita sovelletaan kaikkiin ja tämä sama pysyy lain muutoksen jälkeen, (homoseksuaalit saavat mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa), on typerää viitata siihen kun keskustelun aiheena on se muutetaanko asiaa vai ei. Kun ennen ja jälkeen lain muutoksen laki koskee kaikkia ei lainmuutos muuta tätä asiaa. Joten miksi käyttää sitä argumenttina joka perustelee miksi yksi mutta ei toinen? Ei miksikään!
1: Lainmuutoksen jälkeen heteroseksuaalit saavat mennä naimisiin myös oman sukupuolensa edustajan kanssa, heilläkin on samat oikeudet, joskin heidän tämä uusi oikeutensa on heidän kannaltaan yhtä triviaali kuin se että homoseksuaali saa nykyään mennä naimisiin eri sukupuolta edustavan kanssa. Tässä valossa voi miettiä että miksi homot eivät arvosta tai välitä siitä että homot saavat nykyään mennä naimisiin. Sen jälkeen voi ymmärtää miksi on sangen omituista että Lehtosen teemana oli että "ihmiset eivät ymmärrä" että homot saavat jo nyt ennen lainmuutoksen toimeenpanoa, mennä naimisiin... Lehtonen on tässä aika vihjeetön ja hän itse ei näytä ymmärtävän asiaa kovin syvällisesti. Homot eivät kyseenalaista sitä että he saavat mennä naimisiin eri sukupuolta olevien kanssa joten on outoa että Lehtonen ottaa asian esille "väärinkäsityksenä". Kuka tässä on väärinkäsittänyt mitään? Hän itse ei nähtävästi ymmärrä että homoseksuaalit haluavat avioon samaa sukupuolta olevan kanssa ja tämä on se ainut kulma jolla avioliitto heitä kiinnostaa. Lehtosta vaivaakin niin syvä vihjeettömyys yhdessä juridiseen saivarteluun että asennetta voisi kutsua "ällö mega autismiksi", paitsi että se loukkaisi autisteja kaikkialla maailmassa. Sillä autistia ja Lehtosta erottaa se, että autistit voivat olla älyllisyydessään kunnioitettavia ihmisiä.

Koska heteroseksuaalien laki on sallittu, on heidän tehtävä jotain samaa kuin mitä olen tässä tehnyt. Kertoa perusteita miksi yhdet mutta ei toiset. Jos pitää homoseksuaalien avioliittoa pahana asiana, se olisi syytä perustella. Tämä voi olla mahdollista. Mutta ei tämäntapaisilla argumenteilla mitä siihen on käytetty.

"Aidosta Avioliitosta"

Täällä maallistuneessa maailmassa itse taivas
antaa kunniaa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

Kirjoitin eilen hieman Heurekassa pidettävästä tilaisuudesta ja siitä miten sen kritisointi ei nyt ehkä ole niin vainoa kuin voisi luulla. (Tai voisi jos on idiootti jolla on marttyyrikompleksi.) "Aito Avioliitto" -keskusteluun on sittemmin ilmennyt pari sen tyylistä kulmaa että niitä voi pitää jopa filosofisesti ja sosiologisesti ja uskonnonvapaustemaattisesti kiinnostavina. (Oikeasti.) Niitä on ilmennyt Susanna Koivulan blogauksen kommenteissa. Ja toki muuallakin, mutta sieltä löytyy esimerkkitapaukset niistä asioista joihin ajattelin tarttua.

"Aito"?

"Aito avioliitto- termi ei ole syrjivä, vaan se viittaa alkuperäiseen avioliittokäsitykseen, jossa avioliiton muodostaa nainen ja mies. Avioliiton uudellen määrittelyä on samaa sukupuolta olevien liitot." ... "Saako toisen tontille rakentaa" usein kysellään. Samaa sukupuolta olevien liitto on rakennettu toisen varatulle tontille. Vapaita tontteja olisi rakentaa ja lakeja säätää, nimittäin sanoja riittää nimetä vaikka minkälaisia liittoja."

Esille on noussut se, että Aito -nimitys ei ole halveeraava. Osa on moittinut sitä että termi on pejoratiivinen ja implikoisi että toisenlaiset avioliitot olisivat jotenkin epäaitoja. Kannan puolustajilla on asiaan selvä kanta. Tämä nimeämiskysymys on vaikea. Ja olen tässä kohden kallistumassa sille kannalle että nimitys ei ole pejoratiivinen.
1: Ei vaikka minun henkilökohtaisesti onkin vaikeaa pitää alkuperäisyyttä aitona. En esimerkiksi ole niitä jotka määrittävät sanojen "oikeita" merkityksiä etymologian sanakirjalla. Sanan valitsijat ovat kokeneet tämän "aitona" ja sillä hyvä. "Alkuperäinen" avioliitto olisi tuonut mukanaan hauskoja haaremiajatuksia ja ymmärrän miksi tälle tielle ei ole menty. Se, miksi tähän ei ole valittu "kristillinen", "islamistinen" tai "judeo-kristillinen" avioliitto tai "uskovien avioliitto" niin, no sitä varten minulla on tässä blogauksessa kakkosluku. Palaan asiaan - mutta en vielä.

Omituista vain on se, että tässä kohden Aidon Avioliiton kannattajat ovat ongelmissa. Sillä tasa-arvoista avioliittolakia vastustettiin argumentaatiolla joka on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin tuo heihin nyt kohdistettu syytös. Kun asia on nyt ilmiselvästi paskaa ja huonoa argumentointia, niin miksi nämä samat ihmsiet eivät ole tätä ilmiselvyyttä huomannut silloin kun sillä vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia?

Silloin ongelma tiviistyi juuri nimeämiseen. Moni suuttui että he eivät aja epätasa-arvoista avioliittoa. Selitys kuului että Onhan tasa-arvoisen avioliiton kohdalla suututtu siitä että "kaikilla on samat oikeudet mennä naimisiin eri sukupuolta olevan kanssa". Eli tasa-arvo voidaan määritellä näin joten kaikki muut määritelmät ovat väärässä ja typeriä ja virheellisiä.

Tässä nimeämisasiassa omaa näkemystään tasa-arvoiseksi kutsuva puoli taas näki asiaa sitä kautta, että mikä on tasa-arvon ja privileegion ero. Privileegio on sitä että osa saa mennä avioon haluamansa ihmisen kanssa. Homot eivät. Ja että reilussa yhteiskunnassa tämä rajoite pitäisi jotenkin erityisen vahvasti argumentoida. (Ongelmana näyttääkin olevan juuri se, että vaikka argumentteja esitetään niin niissä riskinä on se, että ollakseen koherentti pitäisi lapsia suojella myös avioerolta tekemällä niistä täysin laittomia.) Ricky Gervaisin huumorilla "Same sex marriage is not gay privilege, it's equal rights. Privilege would be something like gay people not paying taxes. Like churches don't." Tämä nimitys sitten varattiin ja tälle tontille sitten yritettiin tunkea selittämällä että perinteinen avioliittosysteemi on nimenomaan tasa-arvoinen. Tämä tehtiin "tasa-arvo" uudelleenmäärittelemällä tavalla jota "tasa-arvoisen avioliittolain" määrittelijät eivät itse olleet käyttäneet.

Kun menneisyydessä moni on tiedostanut että "Jos väittää homoliittoja tasa-arvoisiksi niin väittää että toiset ovat epätasa-arvoisia." Tuossa joku voisi sanoa että nimenomaan sitten pitäisi tarkoittaa että "aito avioliitto" tarkoittaa että toinen on "epäaito avioliitto". Tässäkin taistelua käydään sillä että "aito" voidaan nimetä ties miten.

Itse olen sitä mieltä että tässä tasa-arvoinen avioliitto -sana tulkitaan sillä määrittein mitä liberaalit sitä käyttävät, koska se on heidän puheissaan. Konservatiivit ja ties mitkä teologit sitten ovat vain vääristelemässä, jos käyttää eri terminsisältöä kuin kritiikin kohde, niin tekee ekvivokaation, määritelmä jolla moititaan on sanamuodoltaan sama mutta termin sisältö vaihdetaan toiseksi, ikään kuin piilossa. Tämä on päättelyvirhe, peräti logiikkaan liittyvä eli siinä mielessä paha virhe. Tämän lisäksi pejoratiivisuussyytös panee sanoja toisen suuhun, sellaisia joita hän ei ole itse sanonut. Joten se on myös olkiukko. Olkiukko taas on yleensä sekä perustelun logiikkaa että keskustelun asiallisuutta rikkova.

Tässä kohden on tietysti niin että avioliiton aitous tarkoittaa sitten sitä mitä tämä aidon avioliiton kannattajat sillä tarkoittavat. (Esim. Minun mieleeni tulee "aito maito", joka ei ole sen aidompaa kuin valion maitokaan. Mutta tällä ei ole merkitystä koska assosiaatio ei ole se miten näitä pitäisi pelata.) Asialla olisi jotain merkitystä. Paitsi että kaikki on käsitemasturbaatiota ja retorisia pelejä. Niitä saa pelata niin paljon kuin haluaa, mutta jos kuvittelee että tämä tekee mitään muuta kuin vähentää uskottavuutta monien silmissä niin sitten luulee kyllä väärin.

Tahtoisin kuitenkin huomauttaa että Suomen Laki on jotain joka koskee kaikkia Suomalaisia. Kristityt voivat toki määritellä kirkon avioliiton miten mielivät koska ovat kristittyjä. Mutta koska emme elä teologiassa tällä ei ole mitään tekemistä juridisen määritelmän kanssa. Jokainen Suomen kansalainen on sisäpiiriä eikä kenenkään toisen tontilla. Suomen laki koskee kaikkia ja jos sama laki koskee kaikkia on uskonnonvapauden, sananvapauden, mielipiteenvapauden ja ties minkä vapauden vastaista kieltää kansalaisia ottamasta kantaa vaikka avioliittotermiin juridisena konseptina. Kun heittää suustaan tämänlaisia sammakoita on pirun vaikeaa perustella muille että "kyseessä ei ole syrjintä". Mieleen tulee koulukiusaaja joka rystyset verillä selittää opettajalle että oli vaan leikkiä se missä toisen irtohammas lopulta päätyi koulun hietikolle. "Ei olla" ei tuossa tilanteessa ole mikään argumentti.

Uskonnotonkin voi?

"Yhdistys on uskonnollisesti sitoutumaton, joten lienee ymmärrettävää, että tilaksi ei valittu vaikkapa jonkin seurakunnan tilaa. Luulempa, että kohu olisi tullut ihan mistä tahansa paikasta. Kohuksi riittää jo yhdistyksen olemassa olo."

En tartu tässä kohukysymykseen. Muistutan vain että tasa-arvoisesta avioliittolaistakin tuli kohu. Ja kova kohu tilikin. Se on sitä so what -kulmaa joka on irrelevantti. Kristittyjen toisinajattelijoiden marttyrisointia siinä yritetään, melko säälittävällä tavalla. Kohina, kritiikki, vastustus ja boikotti nähdään vainoamisina. Ne eivät ole. Se, että asettuu maailmankuvasodassa näkyvissä asioissa edustamaan tiettyä mielipidettä johtaa kommentointiin ja siihen että asiasta kohistaan. Julkinen keskustelu ei ole vainoa. Jos tätä eroa ei ymmärrä tätä ei voi olla kognitiivisesti kyvykäs ottamaan kantaa sellaisiin kysymyksiin kuin "onko vai eikö ole syrjintää".

Mutta tuossa nousi "uskonnollinen sitoutumattomuus". Itseäni hämmentää että tässä on paikaksi valittu Heureka. Ei tiedekeskuksen henki kuvasta avioliittolain palauttamiseetosta yhtään enempää kuin kirkkokaan. Tietääkseni nörttimäinen fysiikkaleluilla leikkiminen ei ole se mikä kuvastaa Aitoa Avioliittolakia.

"Ei olla uskonnollisia" on väitteenä toki omituinen. Mutta kun paikalla on Tapio Puolimatka, on selvää että "ei olla" on odotettavaa. Eli samalla tavalla kuin "intelligent design" ei ole kreationismia. Ja kreationismi "ei ole" uskontoa. Perusväitteeni itse asiassa on, että periaatteessa voidaan nähdä yleinen (general) esitys jossa ateisti voi vihata homojen avioliittoa. Kuitenkin tässä kohden esitys on spesifi (particular) ja koskee että juuri Aito Avioliitto olisi uskonnollisesti sitoutumaton. Tämä taas on käytännössä ilmiselvästi hevonpaskaa.

Ryhmän johto paljastaa minkälaisesta liikkeestä on kysymys. Lainataan suoraan "Aito avioliitto -yhdistyksen" sivuja. "Vieraina Ranskan suurmielenilmaisut avioliiton puolesta järjestäneen La Manif Pour Tous -järjestön presidentti Ludovine de La Rochère, sekä Varro Vooglaid Viron avioliittoliikkeistä. Tulkkaus suomeksi. Mukana eduskunnan lakivaliokunnan jäsenet Peter Östman ja Mika Niikko sekä Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Jukka Rahkonen. Professori Tapio Puolimatkan luento aiheesta: Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa. Tapahtumassa julkaistaan KANSALAISALOITE sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. Tilaisuuden juontaa Pasi Turunen."
1: Tapio Puolimatka on ID -kytköksinen Alvin Plantingan kalvinistista teologiaa fanittava innokas kristitty. Hän on lainannut innokkaasti argumentointia jossa evoluutiota kannattava ateisti ei voi olla rationaalinen ihminen, intellektuellisesti itseensä tyytyväinen.
2: Mika Niikko, no hänkin on esimerkiksi yrittänyt saada kreationismia kouluihin.
3: Pasi Turunen on aktiivinen kristillinen apologetiikko joka on mm. palkittu vuoden kristillisen kirjan kirjoittamisesta. Hän muun muassa rinnasti Jokelan ampumisten yhteydessä ateismin tämänlaisii surmaajiin. Asenne varmasti lähentää uskonnottomaan kulmaan.
4: Ja jos Pasi Turunen on korostanut että ateistien kampanjan räväkkyys ja ärhäkkyys kertovat liikkeen heikkoudesta ja on korostanut tähän tarttumisen tärkeyttä, on erikoista että hän on samassa tilaisuudessa Lodivine de La Rochèren kanssa. Meno hänellä ja hänen viiteryhmällään on monta kertaa pahempaa kuin bussimainoksia liimanneilla lappujenjakoateisteilla oli. Mitä ranskalaisesta aktivistista on sanottavana, paitsi että hänellä on wikipediasivut ranskaksi. Ja sitä lukiessa selviää että "ei ainakaan uskonnoton" lienee varsin maltillinen kuvaus hänen vakaumuksestaan.
5: Peter Östman on kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Yhtä uskonnoton kuin Päivi Räsänen.
6: Jukka Rahkonen, karkeasti ottaen melko tuntematon suuruus. Hän taas on mielenkiintoisessa kytköksessä. Hän on ollut varsin ahkera kommentoija "Seurakuntalainen", lehdessä etenkin jos aiheena vain on evoluutio. "Kun systemaattisesti on tuputettu tiettyä maailmankuvaa ja paradigmaa ja yhtä systemaattisesti on estetty vastakkaisten tutkimusten tekemistä ja vaiettu tuloksista niin tehokkaasti kuin se on laillisuuden rajoissa mahdollista, niin ei se ole ihme, ettei ole helppoa palata alkuperäiseen Jumalan luomaan paradigmaan. Itse kullekin uuden paradigman omaksuminen on lähes uskoontuloon verrattava murros koko ajattelussa. Siitä syystä uuden paradigman yleistyminen tieteessä vaatii yleensä kokonaisen sukupolven vaihtumisen. Sen ei kuitenkaan kaikkien kohdalla tarvitse mennä niin." Aivan selkeästi uskonnotonta. Ei ollenkaan uskonnollista tämä, ei kreationismiakaan, etenkään kun R.A.T.E -kliseet ja muut YEC -konventiot käytetään mieluusti.

Itse asiassa näyttää siltä että Aito Avioliitto on paitsi kristittyjen niin myös hyvin kreationistihenkisten kristittyjen ponnistus. (Kreationismiteeman kohdalla järjestäjissä on vähintään yliedustus, ellei peräti loukkaamaton yksimielisyys.) Kuinka tämä ryhmä pystyy muka huomioimaan maallisemman osion? Kysymys on nimenomaan siitä että kenties homojen avioliittojen vastustus ja heteroliittojen avioliiton kannatus ovat sellaisia että uskonnotonkin voisi niitä kannattaa. Mutta tällä ryhmällä on hyvin haasteellista huomioida nämä ihmiset. Miten he ovat varmistaneet että eivät tee omia olkiukkokyhäelmiään "naturalisteista" ja esitä sellaisia argumentteja joissa ei mainita Jumalaa mutta jotka vetoavat vain niihin ateisteihin jotka ovat idiootteja. (Tokihan voidaan kuvitella että teistikin voisi uskoa että Jumala ei ole luonut universumia, mutta tämä ei olisi loogista. Tämänlainen sanavalinta on tarpeen siksi että korostetaan että argumentit olisivat rationaalisia myös eikristityille.) Kun paikalla on monta kristittyä jotka ovat kuluttaneet elämänsä siihen että he korostavat että ateisti ei voi olla rationaalinen ja eettinen tuskin ovat argumentoimassa että homoliitot ovat uskonnottomistakin epäeettinen asia. Asiaa korostaa se, että viiteryhmässä ei näytä hevin olevan uskonnottomia toimijoita. Ei esitelmöimässä tai Aito Avioliitto -järjestön sisällä toimijoissa. Tämä herättää kysymyksen "miksi". Ja järkevin syy on siinä että tämä kyseinen toimija ei ole tosiasiassa mikään uskonnollisesti sitoutumaton.

Toki asia on myös meta-argumentatiivisesti haasteellinen. "Tämä Päivä" -blogissa oli esimerkiksi kuvaus argumentista jota myytiin maallisena vastustuksena tasa-arvoiselle avioliittolaille. Tämä argumentti oli, paitsi huono, niin myös siitä erikoinen että se oli itse asiassa rakenteeltaan teistinen. Kommentoinkin sinne pitkästi aloittaen "Ne eivät toki ole eksplisiittisesti uskonnollisia, mutta ne ovat - kuten näytät - järjettömiä jos niitä katsotaan yhtään uskonnollisen kontekstin ulkopuolelta." ...""Luonnollisuus" on vain tapa kätkeä, implisitisoida, vanha sanonta "Luomakunta" ja "Jumalan luoma maailmanjärjestys". Kun homous kielletään Raamatussa, niin se on luonnonjärjestystä vastaan vaikka kaikki maailman sorsat olisi kuinka homoja." ... "Homoseksuaalisuuden lisääntyminen nähdään ongelmana koska se redusoituu siihen samaan "luomisjärjestykseen". Avio-oikeuden laajeneminen nähdään ongelmana samaa kautta. Ja jos tavallinen perhe liitetään samaan ryhmään homoseksuaalisuuden kanssa, ryvettyy siinä koko perhekonsepti ja ihmiset etääntyvät siitä Jumalan hyvästä luonnonjärjestyksestä." ... "Kannatan yleensä ns. hyväntahtoisuuden periaatetta, jossa jos joku esittää jotain omituista ja ristiriitaista, niin ajattelen että se johtuu jostain muusta. Että ihmiset ovat perustaltaan kohtuu järkeviä, eli heidän ajattelussaan on esimerkiksi mukana jotain piilo-oletuksia." Tuossa tapauksessa piilo-oletuksena oli teologia. Argumenttiperinne on sidottava katoliseen siveyperinteeseen jossa on jätetty Jumala mainitsematta. Valitettavasti tämä piilotus johtaa non sequituriin; Argumentti ei enää ole sellainen että "näistä premisseistä seuraa tuo johtopäätös". ; Ajatus lisääntymisestä funktiona kun johtaa ongelmiin. Ilman Jumalaa se on kuin väite siitä että käsiä ei voi käyttää juuri mihinkään koska niillä voisi olla vain yksi funktio. Ja siihen että yleisyys ei ole kaikki jos mies on kaksimetrinen hän ei edusta keskiarvoisen mittaista miestä eikä siksi voi olla mies. Nämä lisäoletukset hoidetaan yleensä Jumalalla.

Jatkaisin ranttia tuosta enemmän, mutta sillä ei ole väliä. Sillä Aito Avioliitto ei yllä edes siihen tasolle että sitä voitaisiin käsitellä yleisenä (general) kantana homoseksuaalisuuteen. Se on selvästi hyvin tietynlaisten (particular) ihmisten yhteenliittymä. Heillä on toki lupa tehdä näin, eikä ole laitonta pitää tämänlaisia tilaisuuksia. Mutta että uskonnosta riippumaton. Sitä se ei taatusti ole.

Tietääkseni ongelma onkin juuri siinä että "kristittyjen tontilla kristinuskon määräämä heteroliitto" onkin asian ytimessä. Ja uskonnottomat ovat melko lailla dumpattu ulkopuolelle koko asiassa. On aivan turhaa väittää että tämä edustaisi jotain laajempaa kuin kristittyjä. Tässä mielessä Heurekan sijasta olisi ollut rehellistä pitää tilaisuus saman tien jonkun lahkolaiskristillisen seurakunnan tiloissa. Jostain syystä "Aito Avioliitto" näyttää silmissäni tuhkimotarinalta. Asenteeltaan, ei lopputulokseltaan. (Tuhkimo kertoo ihanteista aina adoptiolapsen kohtaloista perijöiden saamiseen keskittymiseen asti. Unohtamatta sitä että seassa on kaiken maailman kreationisteja jotka pyörivät ympäriinsä kuin rotat. Joita pitää sitten kuunnella. Ja luottaa täysin tietäjiin jotka tekevät juttuja puhumalla nonsenseä.)

---

Näitä oivalluksia saadessani olisin voinut huutaa "Heureka". Mutta se olisi ollut tilanteeseen sopimatonta.

Pieni ajatus : uskonnollisesta väkivallasta

Kun käsitellään uskontoja ja niiden suhdetta väkivaltaan, ei ole ollenkaan tavatonta että ongelmia hienopestään mitättömiksi selittämällä että konflikti on vain irrelevantisti uskonnollinen. Että politiikka, valta ja muut ei-uskonnolliset elementit liittyisivät vahvasti konfliktiin. Ja siksi uskonnosta puhuminen on virhe ja väärin.

Väite muiden elementtien relevantista läsnäolosta on tietenkin totta, eikä väite itsessään ole kovin kiistanalainen. On selvää että esimerkiksi öljy näyttelee tärkeää osaa ja uskonto tarjoaa retoriikan. On selvää että palestiina-israel -konfliktissa maa-alueiden omistus ja käyttö liittyvät uskonnollisiin motiiveihin.

Mutta tämä ei tosiasiassa tarjoa mitään argumenttia sille että konflikti ei olisi relevantisti liitoksissa uskontoihin. Itse asiassa voidaan sanoa että kaikkien konfliktien takana on useita erilaisia syitä. Koska monta syytä voi olla yhden seurauksen takana ei voida sanoa että "jos takana on A niin sen takana ei ole B". Kenties ne ovat takana molemmat. Kun takana on monta muuttujaa, ei voida sanoa että "kun takana on A, niin muut selitykset ovat vääriä". Ne voivat kaikki olla oikeita.

Kenties uskonnolla, ateismilla ja vastaavillaa ideologioilla saadaan ihmiset suostuteltua kuolemaan sodassa helpommin kuin vetoamalla siihen että me nyt halutaan vaan heidän maat ja bensat?

Tämä lieneekin ilmiselvää, sillä kun samat ihmiset tulkitsevat historiaa, he löytävät kyllä mielellään ateismin syylliseksi ranskan vallankumouksen valistushengellä perusteltuihin väkivaltaisuuksiin. He näkevät ateismin Stalinin ja Hitlerin takana. Vaikka tosiasiassa Hitlerinkin vallan takana oli esimerkiksi Saksan taloustilanne. Stalinia miellytti myös henkilökultti ja henkilökohtainen valta. Ja silti ihmiset tiedostavat jollain tavalla että nämä eivät poista ateismia yhtälöstä. Jos tämä on totta, saman tulee koskea myös uskontoja. Myös kristinuskoa.

Argumenttivirhelistat virheargumentoinnin lähteenä.

Skepsiksen palstoilla keskustelimme siitä millä tavalla ihmisten kanssa pitää keskustella. Aiheeksi nousi luonnollisesti kohteliaisuus. Sillä skeptikoilla on "huono maine". Että ei pitäisi olla näsäviisas tai ärsyttävä tai yleenkatseellinen. Koska se on huonoa toimintaa ja pilaa keskustelun.

Tässä esille nousi tietysti monia strategisia syitä. On ihan kannattavaa olla olematta ihan hirvittävä kusipää. Ihan siksi että kenties ystävällisyys käännyttää paremmin kuin epäystävällisyys joka lietsoo riitaa. Ja jos ei, niin ainakin yleisö suhtautuu kohteliaaseen ja mielevään ihmiseen paremmin pitäen häntä muutenkin osaavampana. Samoin keskustelun eettisyys ja esteettisyys olivat hyviä vahvoja teemoja joiden kannalta vittuilua kannattaa vähentää.

Mutta nämä eivät toisaalta viehätä kaikkia. Esimerkiksi itse olen kusipää joka ei välitä käännyttämisestä. Minun argumentaationi ei noudata Marxin tai Beauvoirin perinnettä. Tai muutakaan sellaista perinnettä jossa ideana olisi argumentoinnin sijasta maailman muuttaminen.  Ja toisaalta moni on kokenut että skeptikoiden maine ei oikeastaan riipu useinkaan asenteesta vaan "vääristä mielipiteistä". Eli on sama millä tavalla muita kohtelee. Kun kohteliaskin keskustelu saa saman syytöksen, voi saman tien olla törkeä ja pitää hauskaa. ; Retoriikka muuttuu tässä helposti irrelevantiksi. Argumentilla on rakenne joka tiivistyy perimmiltään jonkinlaiseksi loogiseksi formalismiksi. Ja vittuilun kohdalla tämä on relevantti huomio. Ne usein eivät ole argumentaatiota lainkaan. Koska jos argumentoit muuten asiallisesti ja koristelet lausetta sanomalla "olet ääliö" ja tätä ääliöyttä käytetään toteamuksena eikä minään jota jatketaan "joten olet väärässä".

Siksi eräs ihminen päättikin nousta esille ja korosti että vittuilu on aina argumenttivirhe.

Argumentti oli ymmärrettävä. Se, että siinä keskustellaan asiasta eikä ihmisestä. Vittuilu onkin selvästi usein väärin. Sillä argumentoinnin lopputuloksen tulisi koskea asia-argumentteja. Klassinen periaate on, että se kuka sanoo argumentin ei muuta sitä paremmaksi tai huonommaksi. Tällöin tietysti myös syytös siitä että jos toinen on skeptikko, niin tämä on näsäviisas. Myös toisen näsäviisaus olisi negatiivinen piirre josta muistuttaminen olisi väärin. Keskustelussa nousi esille termi ad hominem. Joka on relevantti tapa joka on sekä vittuilua että argumenttivirhe.

Mutta nostin esille juuri sen onko vittuilu aina argumenttivirhe. Silloin se, että se joskus tai usein on on epäkiinnostavaa ja triviaalia. Ja se on myös itsessään logiikan hylkäämistä koskeva väite. Sillä tosiasiassa vaikka vittuilu on usein ad hominem, se ei aina ole ad hominem -virhepäätelmä. Joskus se on vain epämiellyttävä totuus. (Ja tätä varten väänsin netissä ja nyt tässä blogitekstissä.)

Nostin tästä esiin klassisen psykologian. Psykologiassa nostetaan toistuvasti esiin negatiivisiksi luokiteltavia piirteitä. Ihminen voi olla psykopaatti. Miten psykiatri pystyy tekemään näin jos negatiivisen piirteen liittäminen ihmiseen on lähtökohtaisesti virhe? Tämä kysymys on luonnollisesti relevantti. Sillä tieteenfilosofiassa on aivan tyypillistä että mietitään mitkä aksioomat ovat joidenkin periaatteiden takana. Ajatus psykiatrejen ad hominem -luonteesta on itse asiassa myös käytetty. Jyri Puhakaisen "persoonan kieltäjät" nojasi hyvin vahvasti siihen että "hulluus" on "normatiivista". Ja filosofit mielellään tämänlaisilla asioilla veivaavatkin.

Vastakeskustelija kommentoi että psykologia on tiede, joka ei tietenkään selittänyt sitä miten se olisi tiede. (Mikä on aika relevanttia. Jos epämiellyttävä lausunto josta voi pahastua on aina argumenttivirhe se tarkoittaisi että tieteenala rikkoisi logiikan perusrakenteita. Ja tiede ei tarkoita sitä että logiikka keksitään uudestaan tai keksitään uudet logiikan säännöt. Se ei ns. kuulu käytänteisiin.) Käytin toki tilanteen hyväkseni keskustelemalla siitä miten käsitteet syntyvät ja miten niitä voidaan käyttää. Keskustelukumppanini kutsui minua narsistiseksi eikä pitänyt tätä virhepäättelynä. En muuten minäkään. Etenkään kun vastakeskustelijani kertoi että narsisti on eri asia kuin narsistinen. Narsisti kun on diagnoosi joka vaatisi psykiatrin, ja narsistinen on laajempi käsite joten sitä voi käyttää vapaammin. Itse taas korostin että itse välttäisin nimenomaan diagnostisia termejä. (Koska sosiaalisessa kanssakäymisessä ei tarvitsisi ikään kuin miettiä että onko diagnostiikan paperi taskussa vai meneekö puoskaroinniksi. Ja jotain muitakin syitä.)

Itse korostin että jos meillä on "tyhmä" sana, niin sille voidaan nähdä kriteeriattribuutteja. Ja kun nämä kriteeriattribuutit osoitetaan jossain kohteessa, saadaan siitä argumentti. Määritelmä kertoo että jos B, C ja D niin A. Tällöin tyhmä on johtopäätös joka tehdään kun jossain havaitaan sitä vastaavia sanoja. Ensin vastaväittelijäni oli sitä mieltä että "tyhmä" -sana on tyhjä. Miten se siis voisi olla argumentatiivinen, eli ylipäätään olla väistämättä argumenttivirhe se jäi minulta auki. Mutta lähdinkin täsmentämään siitä että tosiasiassa tyhmä on tosiaan monikäyttöinen sana. Sillä on laaja eri käyttöympäristö. Mutta ei aivan mitä tahansa käyttöyhteyksiä. Ja itse asiassa kontekstissa sana peräti täsmentyy. Eli kun lapsi huutaa tikkarin varastaneen miehen perään että "tyhmä setä" niin tämä täsmentää "tyhmä" sanaa hyvinkin tunnettuun ja ymmärrettävään muotoon. Jonka oikeutus voidaan jollain tavalla myös arvioida. Ja jos joku sanoo että "teki argumenteissa demonstroidut virheet A, B ja C joten hän on tyhmä" niin tämä täsmentää käsitteen aivan samalla tavalla. Ja että tätä juuri tapahtuu kun käytetään normaalia kieltä. Ja jos tätä ei sallita, niin miten voisimme ylipäätään keskustella mistään mitään.

"Salaisuus" on oikeastaan helppo.

Argumenttivirherakenne ad hominemissa nojaa koska A siis B -rakenteeseen. Jossa A on premissi ja B on johtopäätös. Kaikissa ad hominemin rakenteissa premissinä on esimerkiksi "tyhmyys" ja johtopäätöksenä on sitten jotain jota tästä ei voi päätellä. Ja siksi vittuilu niin usein onkin argumenttivirhe. Herjaaminen tuntuu vakuuttavalta mutta logiikan kannalta se on non sequitur. (Jos A niin B ; C  ; Joten ei B.) Tätä kautta tyhmää voi käyttää eiargumenttivieheenomaisesti kahdella tavalla:
1: Käyttää "tyhmää" premissinä tavalla jossa johtopäätös juontaa nimenomaan tyhmyydestä. "Hän on tyhmä joten hänen ajattelunsa on hidasta."
2: Käyttää "tyhmää" johtopäätöksenä. Tällöin käsillä on tyhmän määritelmä. Kuten "huono perustelija" ja "toistaa samoja virheitä". Ja sitten huomataan että keskustelussa perustelut ovat virheellisiä ja hän toistaa niitä senkin jälkeen kun ne on osoitettu virheellisiksi häntä voidaan näissä käsittein aivan perustellusti kutsua tyhmäksi. (Jos A niin B. A. Siis B. Aivan klassista logiikkaa.) Tämän voi kyseenalaistaa vain kiistämällä että määritelmä on oikea. Mutta vika ei tällöin ole logiikan rakenteessa. Jos "tyhmälle" on mitään sovelluskenttää sitä voidaan käyttää perustellusti. Jos se on tyhjä termi, ei se voi olla epäkohtelias, loukkaava tai epämiellyttäväkään.

Toki asiaa on lähestytty monessa muussakin paikassa kuin tässä blogissani. "Patheos" -blogi kuvaa tätä selittämällä esimerkkien ja muun keskustelun voimalla että "Disparaging the character of a proponent of pseudoscience who is also a bad person, such as Stanislaw Burzynski, in addition to criticizing their faulty arguments is not a fallacy at all. Ineffectual treatments are one issue to criticize him on, but his lack of morals is another one that also needs to be addressed. A good rule of thumb is to see how the sentence works with “therefore” added to it. “Burzynski is a maggot infested ghoul who bullies teenagers, therefore don’t trust his claims about antineoplastons and cancer” doesn’t work but “All the scientific evidence and the consensus of the medical community goes against Burzynski’s claims, and he’s a shitty person to boot” works just fine."

Ja klassinen syy on juuri se erottelu mikä on "ad hominem" ja mikä "mere insult". Esimerkki on jotain jota olen itsekin jo tuonut esille tässä blogitekstissä ; "As you can see, merely insulting someone does not rise to the level of an ad hominem attack or fallacy. One must make the insult as a PREMISE of the argument, rather than as part of the CONCLUSION." Eli Perusideana ei ole se, että ad hominem ei olisi argumenttivirhe. Se on. Se on aina. Mutta kaikki vittuilu vain ei ole ad hominemin rakenteen mukaista. Ad hominemin taustalla oleva syy on looginen ja tämän logiikan toimintarajat määrittävät sen mikä on ad hominem -virhepäätelmä ja mikä ei ole virhepäätelmä vaan kenties jopa "epämiellyttävä hyvin perusteltu tosiasia". Joten ad hominem ei pyyhi kaikkia mahdollisia vittuilurakenteita pois kuvioista. Joten ad hominem ei ole mikään jonka avulla voidaan osoittaa että kaikki vittuilu olisi perusteetonta.

Wikipedioiden universumi, joka lähinnä demonstroi miten vakiintunut oma kantani on

Englanninkielinen wikipedia käyttää tässä erikoista muotoa "Ad hominem reasoning is not always fallacious, for example, when it relates to the credibility of statements of fact." Henki ja sisältö on tässäkin sama. Ja se korostaa miten jo aivan perusmäärittelyt usein tuovat asiaa esiin. Siitä huolimatta että turhautunut vastaväittelijäni mainitsi ad hominemin ja selitti että se on väärin eikä hänen tarvitse vakiintuneesta termistä käsitellä miksi se on väärin. Mikä oli varsin huvittavaa koska keskustelu oli käytännössä loppu kun hän selitti tuoneensa "ansan". Voittoisa argumenttiketju päättyi siis siihen että hän nosti esiin sen että ad hominem on argumenttivirhelistassa. En tiedä minä hän minua piti, kun luuli että tämä ei olisi yleissivistystä. Minä luulin koko ajan puhuneeni ad homimen -käsitteen toimintarajoista.
1: Mikä on hämmentävää koska jos "tyhmä" ja muut "eipsykologiset" termit ovat heikkoja koska ne ovat epämääräisiä niin sitten myös alatyylinen "vittuilu" lienee tyhjä termi. Molemmat kuitenkin jotenkin mystisesti ymmärsivät että "vittuilun" loogisuuden ratkaisemisessa tarkasti määritelty konsepti "ad hominem" oli jotenkin relevantti. Mielestäni tämä tukee sitä että termit määrittyvät sosiaalisesti ja jaetusti, vaikka niillä ei olisi tiukasti denotoituja määritteitä jotka määritellään ennen keskustelua. Ja sitä että konteksti täsmentää. Kun puhutaan logiikasta on argumenttivirhe oleellinen täsmennin vittuilussa. Jos vittuilun suhdetta tapakäytökseen oltaisiin sovellettu olisi käyttöön otettu toinen konteksti, vaikka "käytöksen kultaisen kirjan" kautta.)

Hupaisampaa saa jos menee Suomenkieliseen wikipediaan. Siellä kun selitetään että "Ad hominem määritellään useimmiten argumentointivirheeksi, mutta joissain yhteyksissä käytettynä ad hominem on kuitenkin hyväksyttävä, jopa välttämätön, menettelytapa." Ja selitetään reunaehto "Henkilön persoonassa on jotain vastenmieliseksi koettua, ja argumentti kohdistuu siihen asian sijasta." (Johtopäätös on se miten "asia" näissä kohden määritellään. Ihminen ja hänen attribuuttinsa voivat olla aihe. Ihmisten luotettavuutta arvioivat toki muutkin kuin psykiatrit, joiden koko elinkeino nojaa sen varassa että ihminen ja tämän negatiivisiksi mielletyt ominaisuudet voivat olla validi aihe josta saadaan keskustella, argumentoida ja joita voidaan tutkia.) Hupaisaa on että siellä myös määritetään ad hominemin kaava.

"Ad hominem -argumentin yleinen kaava on seuraava:
Henkilö X esittää argumentin A
Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
Siispä argumentti A on epätosi"

On nimittäin hyvin vaikeaa nähdä miten "joten olet tyhmä" -rakenne voisi rikkoa tuota. Siinä negatiivinen tulos kun on johtopäätöksessä. Mutta koska keskustelukumppanini kehui olevansa hyvin perehtynyt en voi kuin äimistellä huuli pyöreänä sitä miksi hän ei suuresta osaamisestaan huolimatta osannut demonstroida että miten johtopäätöksessä oleva "tyhmä" olisi väistämättä ja automaattisesti ad hominem. Hän valitettavasti lähinnä määritti itsensä voittajaksi, eli vihjasi että vastaus on olemassa hänen hallussaan. (Löytyisikö tämänlainen ajatusrakenne jostain logiikan kirjasta. Kenties loogisten virhepäätelmien kohdalta, vihjaan vähän vain tavalla jota en tässä tarkemmin määrittele koska se on niin ilmiselvä että olen voittanut tämän keskustelun.)

Wikipedialähteet ovat tietenkin kevennys. Sillä se ei ole läpiluotettava tiedonlähde. Mutta kun asiat on siellä, lähdeviittauksin klikattavina, voidaan sanoa että asiani oli ns. varsin vakiintunut. Sen ei pitäisi olla hirveän uusi ja yllättävä. Mutta silti siitä joutuu melkoisen usein vääntämään.

Pieni jatkohuomautus.

Jos otetaan esimerkki jossa "tyhmyys" laitetaan johtopäätökseksi. Joku voisi sanoa että siitä että joku tekee perustason virheitä toistuvasti eikä suostu oppimaan vaikka korostaa sitä että on opetellut asioita paljon, jopa enemmän kuin minä, ei olisi jotain joiden perusteella jotakuta voitaisiin sanoa tyhmäksi. (Siis loogisesta syystä. Ei esteettisistä ja eettisistä kohteliaisuussyistä.) Tällöin on mahdollista että kyseessä on ns. semanttinen erimielisyys. Eli tyhmyydellä olisi erilainen määritelmä.

Premissi 1. Jos perustason virheet + kyvyttömyys huomata virheitä + kyvyttömyys korjata + kauan nähty aika asian eteen niin on tyhmä. (Jos A niin B)
Premissi 2: Henkilö tekee perustason virhettä + ei huomaa sitä + ei korjaa sitä ja korostaa itse harjoitelleensa asiaa (A)
Johtopäätös: Hän on tyhmä. (Siis B)

Tämä on usein tavallista. Itse asiassa eräs nyrkkisääntö onkin, että monesti filosofien ongelmat ja erimielisyydet eivät johdu siitä että joku olisi epälooginen. Vaan sen vuoksi että käsitteet on määritelty eri tavalla. Eli tavalla jossa premissejen luotettavuuskysymykset nähdään eri tavalla. Ja tällöin tyhmä -sanan käyttäminen ei olisi looginen argumenttivirhe vaan sanoja on erimielinen "premissistä yksi".

Semanttisessa tyhmyys -sanan käsittelyssä on oikeastaan vain se ongelma että se ei poista sitä että sitä ei voitaisi käyttää johtopäätöksenä. Sillä jos sanotaan että "tyhmä" -sanaa ei voida käyttää tuolla tavalla se tehdään siten että otetaan "tyhmä" -sanan määritelmässä olevat attribuutit. Sitten katsotaan että sovelluksessa tämä ei olekaan vastaava. (Logiikka ei siis ole väärin vaan Premissi 1 ei vain ole uskottava.) Mutta nyt kun meillä on kriteeriattribuutit "tyhmyydelle" niin tiedämme että on olemassa asiantila jossa Premissi 2 kohdalla henkilö demonstroi niitä. Ja voimme laittaa tämän kuvauksen Premissi 1 kohdalle. Ja tämä argumentti on sekä loogisesti pätevä että semanttiselta tasoltaankin korrekti.

Miksi, oi miksi?

Tulkitsen syyksi sen, että ihmiset eivät tajua että argumenttivirhelista on kävelykeppi. Ne ovat intuitiivisia keskusteluntapoja joita käytetään siksi että ihmisillä on tiettyjä hyvin yleisiä ajatteluvääristymiä. Ja koska nämä eivät ole satunnaisia vaan osaa niistä sovelletaan toistuvasti, niille on kätevää antaa nimi. Ne eivät kuitenkaan muutu virhepäätelmiksi jonkun auktoriteetin voimasta. Vaan niiden takana on jokin looginen syy. Itse suosittelisin että ihminen opettelisi suoraan logiikan. Ja sen jälkeen psykologiaa niin että erilaiset vääristymät tulevat tutuiksi. Sillä kun moni pänttää argumenttivirhelistoja käy helposti juuri niin että ymmärretään että ad hominem on argumenttivirhe. Mutta ei käsitetä mitä ad hominem oikeasti tarkoittaa. Ja näin asiassa oiotaan, ja ajatellaan esimerkiksi että "vittuilu on ad hominemia". Mielikuvissa tämä osuu hyvin usein oikeaan. Mutta se ei aina pidä paikkaansa. Ja näin oikotien valinnut tekee virheitä. Ja argumenttivirhelistan sanat ovat latinaa jotka luovat luuloteltua varmuutta siitä että sanoja on oikeassa kun hänellä on hieno vakiintunut käsite puolellaan.

Mutta meitä tieteenfilosofiasta innostuneita, logiikkarunkkareita ja monia muita vastaavia kaivataan juuri sen vuoksi että on tilanteita jossa ne eivät osu kohdalleen. Ja näiden tunnistaminen on kiinnostavaa. Etenkin jos niiden voimalla saa sanoa keskustelukumppaniaan dogmaattiseksi mäntiksi jolla on johtopäätös ennaltalyöty lukkoon ja joka saivartelee keskenään ristiriitaisin argumentein epätoivoisesti räpiköiden.
1: Tavalla joka jos hän olisi oikeassa, niin ei tulisi esille. Joten jos asia olisi todellakin niin kuin hän sanoo, niin se asia ansaitsisi paremman puolestapuhujan kuin jonkun jolle "tyhmä" on ensin liian epämääräinen mutta joka sitten onkin niin eksaktisti määritelty että "se ei kelpaa missään nimessä tuossa ja tuossa yhteydessä", jolloin käsite onkin nimenomaan hyvin eksakti. Mutta joka ei tuota ongelmia siinä vaiheessa kun keskustellaan siitä onko "narsisti" vai "narsistinen" jotain jota nyt on hyvä sanoa toisesta. Mikä on toki itsessään mielenkiintoinen huomautuksena kun aiheena on kuitenkin että argumentaation logiikka automaattisesti, väistämättä ja ilman ainuttakaan poikkeusta heikkenee jos toista nimittelee. Mutta virheet ovat kaiken kaikkiaan niin kaikkialletunkevia, että en edes jaksa luetella niitä kaikkia. Keskenään ristiriitaiset asiat ovat mahdollisia ja kehäpäätelmästä voidaan mennä paradoksin kautta kontradiktioon vain siksi että keskustelukumppani tietää että vittuilu=ad hominem ilman ainuttakaan poikkeusta koska ad hominemin määritelmä, joka ei edes ole se. (Jumalauta!)

Kaiken kaikkiaan en siis ymmärrä miksi minun tulisi muuttaa tapojani. Miksi skeptikko, joka kannattaa tieteellistä ajattelua, olisi väistämättä joku joka ei voisi käyttää vittuilua kommunikoinnissaan jos näin valitsee tehdä. Nähdäkseni tärkein yksittäinen syy vittuiluun on se, että se on itseterapiaa jonka tekeminen tuntuu hyvältä. Minua turhauttavat monenlaiset huonot argumentaatiot jotka ovat liian helppoja ja liian toistettuja ollakseen kiinnostavia. Ja niitä joutuu vuolemaan uudestaan ja uudestaan jos vastakeskustelija sekoittaa "olivat kohteliaita" siihen että "olivat kiinnostuneita meidän käymästä hyvästä keskustelusta". Ja kun vittuilen, niin ihminen pelästyy ja painuu vittuun. Ja kun saan kompensoida ja kostaa siitä tulee helkkarin hyvä mieli hänelle itselleen. Hitot käännynnäisistä. Sillä minä olen  narsistinen. (En narsisti. Narsistinen. Ne ovat eri asia.)

Oletko sinä paha, hullu vai Jumala?

Lewis's trilemma on hyvin usein toistettu argumentti jonka mukaan Jeesus oli joko paha joka haluaa pettää ihmisiä, hullu joka luuli vääriä asioita - tai todella Jumala. Argumenttia täydennetään selittämällä että avulias Jeesus ei ollut paha, ja niin intellektuellisti fariseuksillekin pärjännyt kaveri ei ole mielipuolinen. Tätä käsitellään usein vain tässä yhdessä kontekstissa.

Mutta jos ajatellaan asiaa tarkemmin voidaan samanlainen lähestymistapa ottaa aivan tavallisiin ihmisiin. Heiltä voidaan kysyä että ovatko he pahoja. Heiltä voidaan kysyä ovatko he hulluja. Ja sikälimikäli ei viitata ihmisiin jotka helposti motivoituvat tämän blogin lukemisesta, vastaus molempiin kysymyksiin on yleensä ottaen ei. Ja mikä tärkeintä, rehellinen ei. Ovatko he siis Jumalia?

Eivät. Selvästi kolmikko ei kata kaikkia relevantteja vaihtoehtoja. Esimerkiksi jos minä väittäisin olevani Jumala tai Jumalan poika, kaikki tietäisivät että en valehtelisi enkä olisi mielenvikainen tässä asiassa. Sillä skeptikkona haluaisin muistuttaa siitä että pitää varoa ylenpalttista herkkäuskoisuutta. Jo tämä korostaa että Lewis ei ole luetellut kaikkia tilanteen kohdalla olevia vaihtoehtoja.

Onkin hyvä muistuttaa itseään ja muita siitä että väitteet itsestä ovat jotain jota on helppo sanoa. Myös väitteet omasta Jumaluudesta ovat jotain jota on helppo sanoa, eikä se tee siitä laadukasta. (Itsensä jumalistajia löytyy historian varrelta hirvittävä määrä.) Ei vaikka sen sanoisi minkälainen karismaattinen ihminen hyvänsä ; Itse asiassa Lewisin trilemma onkin ihmiseen vetoamista, auktoriteettiin vetoamista, sitä että ei keskustella siitä onko Jeesuksen yliluonnollinen puoli perusteltavissa vaan keskustellaan siitä että minkälainen persoona Jeesus on. Ikään kuin hyveellisyys tai ilmiselvien paheiden puute todella muuttaisivat hänet myös yliluonnolliseksi Jumalhahmoksi.

Toki tässä ei ole kovin voimakasta analogiaa koska hyvin harva ihminen väittää olevansa Jumala. Jeesuksen kohdalla asia on tässä kohden erilainen. Mutta jos ylläolevat pätevät, pelkkä väite omasta Jumaluudesta olisi jotain joka pitäisi ottaa vakavasti. (Toki moni viittaa ihmetemppuihin, mutta tämä on eri argumentti kuin Lewisin trilemma.) Jos ajatuskokeessamme on ihminen joka väittää olevansa Jumala, hän on argumentin mukaan hyvä syy uskoa että hän on Jumala. Koska hän on muutoin osoittanut olevansa täysjärkinen ja hyväntahtoinen, olisi lopputulos ikään kuin pakko ottaa.

Vastaavaa argumentaatiota toki esiintyy muuallakin. Esimerkiksi jos joku väittää olevansa parapsyykikko, käsilläparantaja tai muu vastaava, heitä puolustetaan sillä että jos he ovat yleisesti ystävällisiä ja hyväntahtoisia ihmisiä joilla ei ole passitusta suljetulle osastolle pehmustettuun koppiin, tulisi ikään kuin luottaa näiden ihmisten puhuvan totta. 

Hyvin harva kuitenkaan ottaa tätä vakavasti. Mieleen syntyykin helposti jatkokysymyksiä. Kuten siitä että tältä tavalliselta itseään Jumalaksi kutsuvalla ihmiseltä tulisi kysyä että onko hän koskaan valehdellut tai koskaan erehtynyt. Että onko aina tullut puhuttua täysi totuus mitään pois jättämättä ja että onko aina ollut niin, että on heti osuttu täsmälliseen ja täsmälleen oikeaan tietoon aivan kaikissa asioissa.

Tämä puolustus on toki ymmärrettävä, mutta se murentaa Lewisin trilemmaa vahvasti. Sillä sen mukaan ihminen voi kertoa valeen olematta paha ja esittää totuudenvastaisia väitteitä olematta harhainen. Ja Lewisin trilemmassa asiat otetaan mustavalkoisesti jonain joka joko on yleispätevästi tai ei ole. ; Kun Jeesus oli muuten hyvä niin hän ei pettänyt tässä yhdessä asiassa. Koska hän oli muuten ovela hän ei tehnyt virhettä tässä yhdessä asiassa.

Lewisin trilemma kaatuukin kahteen asiaan.
1: Se esittää ylipäätään kolmikannan joka ei kata kaikkia vaihtoehtoja. Tosiasiassa Jeesus olisi voinut olla Jumalan lisäksi vaikkapa maagikko. Tai itse asiassa tavallinen ihminen.
2: Se esittää piirteet kaikenkattavina joko-tai -vaihtoehtoina jotka itse asiassa eivät sovi tilanteen kuvaukseksi missään muussa tapauksessa kuin sellaisessa, että Jeesus olisi jonkinlainen Jumala, yhden tietyn piirteen manifestoituma ; Ihmiset ovat harmaasävyisiä, kun taas Saatana esitetään läpeensä pahana ja jokin houkkajumala läpeensä Hulluna.

Näiden huomioimiseksi pitäisikin laajentaa listaa. Ja Jumalisuus perusteltaisiin eliminatiivisesti. Tällöin pitäisi rakentaa vaikka jotain seuraavaa.

Jeesus oli
* Paha
* Hullu
* Jumala
* Narraaja
* Erehtynyt

Ja jos asiaa katsoo, näyttää siltä että kaksi viimeisintä ovatkin ne relevanteimmat vaihtoehdot. Ne joita ihmiset yleensä kannattavat vaihtoehtotulkintoina Jeesuksesta. Mikä kertoo siitä että Lewisin trilemmassa eliminoinnissa on otettu kaikista epäoleellisimmat kohdat eliminointiin, ja pidetään näitä koko tuloksena.

En edes uskalla katsoa miten monta argumenttivirhettä Lewisin trilemmaan on ujutettu. Sieltä löytyy ainakin kategoriavirheitä kun asiat on luokiteltu huolellisuutta vältellen. Vääriä dikotomioita kun asiat on nähty liian mustavalkoisesti. Olkiukottamista kun eliminointivaiheessa epäoleellisimmat vaihtoehdot esitetään niiden naurettavimmassa muodossa ja niiden esilletuomista pidetään relevanteimpana aineistona. Ja non sequitur kun puutteellista eliminointiprosessia pidetään koko asian käsittelynä. Ja jopa nämä Pahan ja Hullun eliminoinnit on perinteisesti tehty "onpas naurettavia vaihtoehtoja" -hengessä jossa taustalla on horse laugh eikä kyseisen vaihtoehdon mahdottomaksi osoittaminen.

En siis ymmärrä miten yksikään järkevä ihminen on missään koskaan ottanut tämän argumentin vakavasti. Niin ihmeellistä on se, että tekisi mieli kysyä että ovatko he pahoja, hulluja vai Jumalia. Mutta tämä olisi tietysti jossain määrin noloa.

Miksi sanon C. S. Lewisiä yliarvostetuksi?

Blogini pitkäaikaiset lukijat ovat varmasti huomanneet, että moitin C. S. Lewisiä hyvin erityisellä hengellä. Syy on se, että Lewisissä suunnilleen mitään filosofista ei voi tehdä ilman että viittaa hänen henkilöönsä. Ja itse asiassa Lewisin argumentaatio on yliarvostettua ja on oleellista ymmärtää miten syväluotaavasti se on yliarvostettua. Olen kuitenkin usein vain sanonut että Lewis on yliarvostettu. Tämän blogauksen omistan tälle aiheelle. Sille miksi voin sanoa jotain tämänlaista.

Syynä ei ole se että Lewis olisi täysin ansioton. Sen sijaan hänen argumentaationsa ei ole niin hyvää että hänen juttujaan tarvitsisi tavallaan ollenkaan tuntea. Hänen argumentaationsa on nykyään kliseistä, ja toistettua. Joka on sääli sillä sen puutteet ja filosofiset virheet ovat ilmiselviä tavalla jotka olivat sitä jo hänen elossaollessaan. (Sitä toivoisi että teologia kehittyisi sen sijaan että kehittäisi virheistä jonkinlaisen asennevammaisen alakulttuurin.)

On kenties syytä aloittaa lopusta. C. S. Lewisin ateismikritiikin ytimessä on omituinen klisee, jota voisi kutsua "siksi ainoaksi tarinaksi". Se näkyy erityisen vahvasti hänen Eustace Ruikku -hahmossaan. Tämä muistuttaa naurettavaa olkiukkoa ateismista. Pienen miettimisen kautta voidaan kuitenkin huomata, että tosiasiassa Ruikku on C. S. Lewisin kristityksi kääntynyt tulkinta C. S. Lewisistä itsestään ateistina.

Ja tästä päästään aivan alkuun. C. S. Lewisiä kuvataan usein lähinnä sitä kautta että hän kääntyi ateistista kristityksi. Tämä on kuitenkin hyvin tiukka yksinkertaistus.
1: Hän kuitenkin syntyi protestanttiseen perheeseen ja hän oli hyvin uskonnollinen lapsi. Floran (C. S. Lewisin) äidin sairastuminen syöpään sai Lewisin rukoilemaan. Lewis kuvasi että hän piti tuolloin Jumalaa jonkinlaisena toiveautomaattina. Ja että tämä oli lapsekasta. Uskoon palannut Lewis ei halunnut edes nähdä tätä aitona uskonnollisuutena. Äiti ei ihmeparantunut syövästä.
2: Wynyard Schoolissa Lewis eli uskonnollisessa kurissa jossa hänelle opetettiin että rukouksessa ei saa olla kysymys hokemisesta vaan rukous pitää tehdä sydämellä ja aidolla vakaumuksella. Lewis veti tämän niin pitkälle että hän tavoitteli oikeaa tunnetilaa usein tuntikausia. Tästä seurasi väsymys koko uskonnollisuuteen. Lewis korosti aikuisena sitä että tässä virheenä oli se, että hän lähestyi järjellä (ratio) asiaa, kun sitä olisi pitänut lähestyä esteettisemmin, intuitiivisemmin ja tunteellisesti välittömästi kokien (intellectus). Että tunne katoaa jos sitä tarkkailee ja siksi tietyn tunteen tavoittelu ja tämän tunnetilan tarkkailu on eri asia kuin tunne itse.
3: Lewisin valmistautuessa Oxfordin yliopistoon hän sai opettajakseen vankkumattoman loogikon. Tämä yhdessä hänen vanhoihin uskontoon pettyneisiin asenteisiinsa sai Lewisin kääntymään ateistiksi. Lewis korosti että tässä hän näki myytin valheena, jolla ei ole arvoa tai merkitystä.
4: Lewisin mielen käänsi moninaiset kokemukset. Esimerkiksi osana oli okkultismista kiinnostuneen ystävänsä mielenterveysongelmat. Lewis näki että myytti vaikuttaa joten ne eivät voisi olla turhia. Hän myös koki että estetiikka oli todellista ja että logiikka ei voi tätä mitenkään selittää. Lewis kääntyi ensin teistiksi (vastaan potkien) ja sitten kristityksi. Tämän hetken huipentumaksi voidaan sitten laskea tietty debatti. Lewis debatoi Elizabeth Anscomben kanssa Sokraattisen klubin tiloissa (helmikuu 1948). Lewis otti pohjaksi hänen tuoreen kirjansa "A miracles - a preliminary study" (1947). Kerho äänesti Lewisin voittajaksi, mutta voitto oli Lewisin elämän kannalta pyrrhoksen voitto. Sillä Anscombe viittasi siihen että Lewis oli lähestynyt perusteluja lähinnä viittaamalla "terveeseen järkeen" josta poikkeaminen oli sitten vain määritelty "epäterveeksi", "naurettavaksi" tai "vääristyneeksi" (horse laugh). Samoin "loogiset loppuun asti viedyt johtopäätökset" olivat joko sellaisia että ne eivät olivat korkeintaan mahdollisia eivätkä väistämättömiä tai uskottavia (non sequitur) ja/tai sellaisia että niissä vihjattiin että kun lopputulos on eitoivottu (argumentum ad consequentiam), niin ateismin olisi oltava väärin. (Rakenne on toki tuttu myös hänen "mere christianityssään" joka on kenties pahiten hukkaan heittämääni aikaa ikinä.) Lewisin kannalta ikävintä oli että Anscombe oli kristitty. Hän ei moittinut Lewisin johtopäätöstä vaan sitä miten tämä johtopäätös oli saavutettu. Lewis sai tässä argumentaatiota jota hän piti "epäterveenä" mutta jonka vääryyttä hän ei kyennyt osoittamaan, loogisia virheitä ei oikein saatu. Anscomben näkemys viittasikin että Lewis hankki suosiota retorisin keinoin. Ja tämä ilmiselvästi paljastui Lewisille itselleenkin. Lewis vaihtoi nimittäin tämän jälkeen fantasiakirjailijaksi. Ja hänen kirjoissaan teologiset näkemykset loistavat läsnäolollaan. Sillä kun kristinuskon vuodattaa tarinaan, ei sitä kohdella samalla tavalla kuin argumenttia.

C. S. Lewis vaihtoi mielipiteitään elämänsä varrella. Hänellä oli suoraan sanoen tapana olla aina jonkinlainen naurettava stereotyyppinen olkiukko. Siis hahmo jota ei tavallaan voi ymmärtää olevaksi. Hänen ateisminsa oli täsmälleen yhtä pinnallista kuin hänen rukousautomaatti-kristillisyytensä. Ja valtaosa Lewisin arvovallasta tulikin siitä että hänellä oli aikanaan mediajulkisuutta. Ja kristityt jostain syystä rakastavat kääntymiskertomuksia. Henkenä on se, että mielenmuutos ikään kuin vaatisi asian syvää ymmärtämistä. Että entinen ateisti tietää kyllä kaikki ateismin heikkoudet. Asenne on yhtä väärin kuin jos uskoisi että Lewis olisi ateistivaiheessaan ollut hyvä ja terävä uskontokriitikko. Mutta tämä ei tietysti voi pitää paikkaansa kun se irtauduttu kristillisyys oli kieltämättä varsin pinnallista. Niin jäsentymätön oppi, että se näyttää hupsulta olkiukkostereotyypiltä asiaan tarkemmin katsoen, ei ole mikään kunnollinen viitekohde. Moni kuitenkin kannattaa Lewisiä lähinnä siksi että hän on kääntymyksensä vuoksi jonkinlainen "sulka kristittyjen hattuun".

Ja kääntymisen relevanttius johtaa siihen että on pakko arvioida miten jäsentynyt maailmankuva on ollut. Ja tässä Lewisin luonne on erittäin oleellinen. Henkilöstä ei voi puhua ilman asiaa ja asiasta ilman henkilöä. Lewis itse voisi sanoa asiaan jotain sen tyyppistä, että psykologiaa ei tarvita jos perustelut ovat kunnossa. Vasta epäonnistumisen jälkeen täytyy miettiä miksi näkemykseen on uskottu siitä huolimatta että perustelut ovat olleet vähissä. Hän demonstroikoot tämän periaatteen itsellään.

Etsi Raamatusta : looginen virhepäätelmä

Tämä huomautus pohjautuu vahvasti Laura Nissin ja erään kuolleistaheräämisestä argumentoineen kristityn ja monien muidenkin skeptikoiden tuoreesti käymään keskusteluun. Jostain syystä silminnäkijäkertomukset, puheet tyhjistä haudoista ja muista kietoutuvat yhteen täsmälleen sillä rakenteella, jota tuo "Raamatun" jaekin heijastelee. ~ Heijastelee peräti tavalla jossa "yksi premissi - yksi jae" henki on harvinaisen vahvalla tasolla läsnä. Raamatun on selvästi tuolta osin kirjoittanut loogikko. Ei vain kovin hyvä sellainen. Mutta tietenkin Jumala on antanut meille kaikelle epäjärjen lahjan, jotta käyttäisimme sitä mahdollisimman paljon.

"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
(1. Kor.15:12-21)

Kun tutkitte ylläolevien jakeiden statementteja premisseinä, sekä mietitte tämän suhdetta armeliaaseen lopputulokseen, mitkä loogiset virhepäätelmät läpitunkevat sen sanoman? - Tavalla jolla on hyvin syviä vaikutuksia moniin nykyajan apologetiikkaankin!
Vastaus: Osassa ketjuaon non sequitur, kokonaisuus kiertää itseään kehäpäätelmänä. Tämän lisäksi soveltaa jotain manipulatiivisia argumentteja, kuten toivottavuuteen vetoamista.

hopealuoti

Esa Turkulainen toi tietooni apologeettojen argumentin jota he myyvät "hopealuotina joka surmasi evoluution" ja joka todistaa Jumalan. Argumentti noudattaa karkeasti seuraavaa rakennetta:
* Aivot muuttuvat evoluution myötä.
* Loogiset periaatteet ovat ikuisia.
→ Logiikan on pakko sijaita aivojen ulkopuolella.
→→ Täten kaikki seuraava: Jumala on olemassa, evoluutio on väärässä ja kuolemanrajakokemukset ovat totta.

Kyseinen argumentti sotkee konsepteja melko omituisesti. Toki tämänlaiset kognitiivisten ominaisuuksien alkuperään ja luonteeseen vetoavat strategiat ovat yleistyneet Alvin Plantingan vaikutteiden jälkeen. Kyseinen argumentti edustaa sen kenties matalinta laatutasoa. Tämä vaatii jo taitoa koska taso näissä argumenteissa ei ylipäätään ole kovin hyvä.
1: Tämä tuokin mieleeni muistoja. Muistoja ajasta jolloin Swinburne toi esiin kumulatiiviset argumenttinsa jotka käsittelivät Jumalan olemassaoloa todennäköisyyslaskennan kielellä. Argumentti ei ollut itsessään kovin vakuuttava, mutta uskovaiset osaavat kyllä aina huonontaa juttujensa laatua. Ja siksi argumenteiksi muotoutuikin se, että se mitä ennen pelkästään väitettiin premissillä muutettiin "on todennäköisempi kuin" -sanamuotoon. Ja "kumulatiivinen" muuttui käsittämään sitä että heitetään peräkkäin monta paskaa argumenttia ja oletetaan että pelkkä huonojen argumenttien määrä tekisi koko paskakasasta jotenkin järkevän ihmisen tuotoksen. Nähdäkseni "hopealuoti" tekee Plantingan warrantille saman mitä nämä riemuidiootit tekivät Swinburnelle.
___1.1: Suoraan sanoen tärkein tehtävä uskonihmisillä olisikin ensin siivota nämä kuolaajat pois, laittaa heidät kuriin. Ennen tätä minkäänlainen rationaalinen keskustelu ei ole mahdollista - nämä ihmiset kun eivät omien näytteidensä ja käyttäytymisiensä perusteella edes tiedä mitä rationaalinen edes tarkoittaa. Saati että osaisivat tavoitella sitä. Tätä siivoamista ei tapahdu. Tuntuu että minun on tehtävä se kaikki. Nähdäkseni ainut syy miksi ei käytettäisi hyviä ja torpattaisi huonoja argumentteja on se että apologeetikkojen isot nimet eivät yksinkertaisesti huomaa näissä olevia virheitä eivätkä siksi puutu niihin. Tai sitten he halveksuisivat laadukasta argumentointia jonkin uskonnollisen periaatteen vuoksi.

Itse asiassa tässä on perusvirheenä yllättävän radikaali konseptien sekoittaminen joka kertoo siitä että argumentti ei ole kovinkaan hyvä. Tätä voidaan sanoa että logiikka nähdään aivokeskeisyytenä ja aivoista lähtevänä ja aivoihin palautuvana. sen sijaan että se nähtäisiin reaktiivisena järjestelmänä joka on suhteessa ympäristöönsä. Tämä puute tekee siitä Plantingan argumentteihin verrattuna heikon. Tämä ei rehellisesti ole kovin mairittelevaa. Argumentin voi purkaa parilla vastahuomiolla:
1: Ensinnäkin jotta evoluutio voisi selittää logiikan logiikan tulisi syntyä evoluution kautta. Bakteerit ei ole loogikkoja joten on sen logiikan pakko tulla jostain, muuttumaton aivosto ei siis ole evoluutiolle mikään ratkaisu vaan olisi ongelma.
2: Edellistä tärkeämpää on huomata että evoluutio ei ole muutosta siinä mielessä mikä on tämän argumentin kannalta relevanttia. Argumentissa katsotaan vain ikuisuutta ja muutosta. Täsmentymisen käsite on jäänyyt vieraaksi ; Evoluutio nimittäin nimen omaan muuttaa reagointeja eikä muuta koko ympäröivää universumia ja todellisuutta. Eli jos todellisuus seuraa jotain sääntöjä kuten gravitaatiolakia, niin evoluutio ei muuta niitä. Evoluutio ja muutos tarkoittaa sitä että voimme muuttua yhä paremmiksi gravitaation tuntijoiksi.

Tämä tarkoittaa sitä että arugmentti on evoluutiota koskevalta osaltaan olkiukko ja täynnä suuria asiavirheitä. Se kertoo evoluutiosta ja tietoisuudestamme lähinnä sen, että argumentin muotoilija ei ole ymmärtänyt evoluution luonteesta ja asemasta edes alkeellisimpia perusteita. Se kertoo myös siitä että tämänlaisella ihmisellä ei ole mitään taetta joka Jumalan lahjana antaisi erehtymättömyyden ja kyvyn logiikan käyttöön. Non sequitur kun on logiikan soveltamiseen liittyvä virhe, eli virhe on paitsi siinä että tehdään asiavirhepohjainen olkiukotus evoluutiosta, niin myös tehdään tästä implikaatioita jotka rikkovat logiikan sääntöjä. Premissivirheen lisäksi premissejä käytetään virheargumentaatiossa niin että vaikka premissit olisivat oikein, niin siltikään niistä ei seuraisi johtopäätöstä. Mikä on melko huolestuttavaa, koska pelkästään viallisilla premisseillä tai viallisella logiikalla voisi periaatteessa johtaa päätelmät ihan mihin tahansa. Tässä siis perseillään selvästi "yli kaiken tarpeen".

Argumentti myös venyttää sanojen merkityksiä varsin omintakeisesti. Väite "logiikan on pakko olla aivojen ulkopuolella" on toki teknisesti totta siinä mielessä että jos meillä on päässä ajatus kivestä, päässämme ei ole kiveä. Käsitteellinen "vastaavuusteoria" on tässä mielessä hyvinkin oleellinen käsitettävä. Ja kun sen tajuaa ei ole vaikeaa huomata miten evoluution suhde ympäröivään maailmaan toimii. Jos maailmassa on säännönmukaisuutta, evoluutio voi sopeutua siihen. Jos maailma on mielivaltainen, ei siihen mitään tiedettäkään saa. Eikä tietysti evoluutiotakaan.
1: Mutta emme tietääksemme elä tämänlaisessa maailmassa, koska olemme olemassa ja evoluutiotakin näyttää tapahtuvan. Joten tässä ei ole mitään ongelmaa. - Emme katso satunnaista maailmaa, elä kaikissa mahdollisissa universumeissa. Joten on turhaa käsitellä asiaa ; Se on sama kuin yrittäisi debunkata sen että joku tietty ihminen on voittanut lotossa viitaten siihen miten pieni a priorinen todennäköisyys juuri tällä tietyllä on saada lottovoitto ennen kuin arvontaa on tehty. A posteriorisessa tilanteessa, kun voittoa ollaan jakamassa, meidän on katsottava voittokuponkia ja verrattava sitä arvottuun riviin.

Lisäksi argumentti sotkee sen että pysyvä ja muuttumaton tilakaan ei tarkoittaisi suoraan Jumalaa. Tämä on väärä dikotomia "Joko evoluutio tai Jumala". Tämä ei ole ainoista vaihtoehdoiksi eliminointia vaan perseilyä joissa asioita väitetään sekä (a) toisensa poissulkeviksi (b) että ainoiksi vaihtoehdoiksi joita paitsi tiedämme myös mitä voisi ylipäätään olla edes keksittävissä.

Kaiken kaikkiaan jos uskonto on todella tuollaista "järkevyyttä" vaativaa ja ollakseen uskovainen pitäisi uskoa tuollaisiin epäargumentteihin, uskonto olisi vain arviokyvyttömille idiooteille. Olen kuitenkin optimisti ja uskon että oikeasti tuollaiset arguemntit ovat vain paskaa ja niihin uskovat yksilöt ovat idiootteja joista ei voi vetää johtopäätöksiä muuta kuin keskivertouskoviin. Eli fiksuimmat uskovaiset nauraisivat tuollaisille litanjoille. - Kuten tietääkseni tekevätkin.

Jos argumentin kannalta on kaivettava jotain positiivista, niin se on se, että evoluutio ei kohdallamme ole selvästi vielä valmis. Voimme siis täsmentyä vielä nykyistäkin paremmiksi logiikan ja tieteen käyttäjiksi. Tämän negatiivinen puoli on siinä että tätä kehityskulkua toivoaksemme meidän tulisi toivoa esimerkiksi sitä että tämänlaisten argumenttien nyhääjät jäisivät tollouspäissään auton alle. Mahdollisimman pian.

Ehkä emme kuitenkaan halua lähteä ihan tälle tielle kuitenkaan. ; Ehkä meidän on tyydyttävä siihen että ihmisen loogiset ja empiiriset kyvyt ovat kätevät mutta rajalliset. Että absoluuttinen varmuus puuttuu, mutta tieteellä pärjää, koska evoluutio sentään takaa meille sen että reagoimme asioihin tavoilla jotka eivät tapa meitä. - Toisin kuin Jumala joka teoriassa voisi olla vaikka häijy. Sellainen voisi tehdä tahallaan ohjelmointivirheitä jotta tekisimme jotain hoopoa ja hassua. Ei näitä voi suoraan esiolettaa mahdottomiksi Jumaliksi ja olettaa että Jumala on tietynlainen. Jos ei evoluutikkokaan voi olettaa että asiat voisi olla muutoin mutta on vain käynyt sellainen sattuma että meillä on kehittynyt juuri oikean logiikan mukainen erehtymätön ja varma ajattelu.

 Mutta tässä epätäsmällisyydessä on muistettava se, että että meillä ei toisaalta ole mitään muutakaan. Emme voi ponnistaa ihmisälyn ulkopuolelle arvoimaan jonkun absoluuttisen tason ja arvioida että kyllä, sen laatu on todella todempaa kuin mihin ihminen itse milloinkaan kykenisi ymmärtämään. Sillä tämän tehtävän vaatimus vaatisi sen että arvion tekijä tekisi Jumalan luotettavuusarvion yli-inhimillisillä aivoilla.

"Vapaa mies ja kuollut mies" ~ Yhteisen kielen puute

"Unless your morality is informed by communications from a jealously insane invisible homicidal maniac via a badly written bronze age book of stories designed to frighten children then you are just a mindless meat robot whose life has no meaning so how could you possibly be concerned about the well being of other human beings with out accepting jebus into your life?"

Kirjoitin ylläolevan tekstin facebooksivulleni. Se ei saanut juurikaan reagointeja. Toisin sille on käynyt muualla internetissä. Huomionarvoista on se, että lausunto pitää sisällään omituisen kaksoisstandardin. Siinä kristittyjen usko esitetään karrikatyyrinä johon kukaan kristitty ei usko. Asia ilmaistiin verevästi "You are superimposing YOUR definition of what they believe in over how THEY would describe their god. It doesn't matter if you are 'right' or not, in that you can point to certain dreadful passages in their book. As you well know, Christians pretty much overlook -some would say are cognitively dissonant toward - such passages. Steve, NOBODY is going to tell you they worship a homicidal maniac. Ergo what you wrote IS a caricature. And then you do the exact same thing, you characterize them as considering nonbelievers as being 'mindless meat robots'. First of all, let's leave aside how illogical that is. A believer believes that God made ALL people, right? So even if you don't believe, it is not likely that believers will consider you of a different order, i.e. robots. They would only USE that caricaturization to discredit your views. And no doubt they DO do this. That's not the argument. The point is that you did the EXACT same thing to them. You caricaturized their belief, twisted it into something they themselves would never agree with. And you did it in the SAME SENTENCE." Kokonaisuus on absurdi "Steve is a funny guy. He uses irony so brilliantly. He begins his paragraph with two grotesque caricatures. The first is meant to insult believers, and the second......is ALSO meant to insult believers! He knows that only a quick witted person will ask him, "Now, Steve, how come it's okay for YOU to reduce a person's belief to a caricature of what it really is, but NOT okay for religious people to do that?"

Lausunto on kuitenkin pohjimmiltaan pelkästään usean "sofistikoituneen" kristityn argumentaatioasenteen muotoilua. Ei ole ollenkaan tavatonta että joku selittää että Jumalasta luopuminen poistaa moraalin koska se tekee ihmisistä vain moraalittomia liharobotteja, vain apinoita, angstisia nihilistejä arvotyhjiöihmisiä. Kuitenkin tämä on eiuskovaisten silmissä täsmälleen samanlainen non sequitur kuin väite siitä että moraalin on tultava julmasta satukirjasta. (Ateistit väittelevät kiivaasti siitä että ateismi ei tarkoita moraalittomuutta. Hyvin useat uskovaiset väittävät että se on ateismin seuraus. Iso osa heistäkin on sitä mieltä että ja että he itse eivät usko ateistejen olevan pahoja, mutta he tekevät tämän vain koska he uskovat että ateistit ovat Jumalan luomuksia.) Tietysti kun väitetään että "uskot Jumalaan" tarkoittaisi samaa kuin "väkivaltaisen satukirjan olevan moraalin oikeutuksen ydin" olkiukotat kristillisyyttä, koska kristillisyys ei sano että moraali oikeutetaan väkivaltaisella fantasialla. Samanlainen olkiukko syntyy jos väität kristillisen maailmankuvan pohjalta että älylliseti rehellisten ateistejen olisi pakko olla nihilistipaskiaisia. Tämäkin on olkiukkoargumentti, jossa yhden maailmankuvaa ohjaillaan aivan toisen maailmankuvan ehdoilla. Aivan kun ensimmäisen maailmankuvan olisi velvollisuus olla toisen maailmankuvan ehtojen tottelija. Kyseessä on selvästi alistussuhde.

Facebookissa teksti onkin, paitsi se miten räväkkäästi itse kuvaisin ja muotoilisin jotain teologejen argumentteja, myös kuitenkin enemmänkin ansa ; koska kristityn -kuten kaikkien muidenkin ihmisten- on helpompi huomata rikka toisen silmässä kuin ortta omastaan. Tämän huomion kautta ovela kristitty voidaan ajaa nurkkaan sen kysymyksen pariin, että miksi on julman idioottimaista karrikatyrisointia jos ateisti esittää tämänlaisen lausunnon kristinuskosta kun samanlainen on "sofistikoitunutta" teologiaa. Toisin sanoen lausunto facebooksivullani oli ns. ansa. Siihen reagointi oikeastaan puoleen ja toiseen johtaa lähinnä vaikeuksiin. Se koostuu kahden yhteensopimattoman maailmankuvan yhteensekoittamisesta peräkkäisissä lausumissa. (Se on sitä miten minä agnostikkona muotoilen luultavasti koko uskontokeskustelukentän)

Se, mistä tässä on sitten pohjimmiltaan kysymys on siitä että keskustelussa ei ole mitään yhteistä. Yhteinen perustelukenttä puuttuu. Silloin oman maailmankuvan seurauslait vaikuttavat toisessa. Tämä pitää aina sisällään "salakuljetettuja premissejä" maailmankuvasta toiseen. Tämä liittyy olennaisesti siihen, mitä aikaisemmin kirjoitin kategoriavirheistä. Sisältö muuttuu. Ja jos tätä yritetään poistaa vaihtamalla terminologiaa, käy siten että sanojen merkitykset muuttuvat. Tällöin kategoriavirhe ei suinkaan poistu vaan se lähinnä peitetään ekvivokaatio -päättelyvirheellä. "Vallankaappauskielen" käyttäminen  pahentaa kategoriavirhettä, koska sisältö vääristyy vaikeasti havaittavalla tavalla. Tällä tavalla esimerkiksi suvaitsevaisuus yritetään uudelleenmääritellä vain siksi että se ei sovi omaan näkemykseen. Yhteensopimattomuus on selvää.   Tämä liittyy luonnollisesti olennaisella osalla tämän blogin "kommunikaatioteoriaan". Tämä onkin huomattu varsin kiitettävästi. Esimerkiksi sain seuraavanlaisen kommentin hammastahnarotanmyrkkysalaliitto-denialismikeskusteluun liittyen : "Tässä näkyy snadisti se mikä Dawkinssin jurtuissa, että olisi piilevä halu että "postmodernisti" tai "uskovainen" tarkastelisi asioita argumentaation pohjalta. Apteekissa kun olen yrittänyt tiedottaa/ valistaa, olen huomannut että pakko on lähteä siitä mikä on yhteistä älyllistä lähtökohtaa jotta neuvonnassa voi jotenkin onnistua." Tämä on täsmälleen mikä kattaa suunnilleen kaiken oleellisen.
 1: Yritin reagoida denialistiin puhumalla kemiasta ja myrkytyksistä. Kuitenkin itse denialisti puhui lähinnä "big pharman" motiiveista. Tämä oli selvästi ohipuhumista. Mutta toisaalta jos juttelee "big pharman" ja muiden motiiveista, niin heittäytyy puhumaan asian sijasta ihmisistä joka rikkoo minun kemialähtöistä ratkaisuani.
 2: Oli selvää että väite hammastahnan suhteesta rotanmyrkkyyn oli kemiallinen, mutta tähän liittyvä argumentaatio ohitettiin koska kemiapohjainen kritiikki yksinkertaisesti premissoitiin irrelevantiksi. Kemia ei siis saanut antaa kuin yhden tietyn tuloksen joten kemia oli vain vahvistamassa esioletusta eikä se kriittisessä muodossa ollut kuin likaisten motiivejen saastuttamaa valehtelua.
 3: Kuitenkin jos oltaisiin siirrytty motivaatiopuolelle, oltaisiin oltu vastaavassa ongelmassa. Koska jos keskustelen vaihtoehtopuolen maailmankuvallisista motiiveista, tämä torjutaan lähtökohtaisesti valehtelu-panetteluna aivan samaan tapaan kuin kemiapohjainen kritiikkikin. Hengellinen motiivi katsotaan kumpuavaksi Totuudesta ja sen tuntemisesta ja "big pharman" motiiviksi katsotaan likainen rahanahneus. Jäljelle ei siis jää muuta kuin jäädä tyystin ohitetuksi "irrelevanttina" tai sitten taputtaa selkään yksimielisyyttä siitä miten hamamstahna on rotanmyrkkyä ja big pharma on pahuutta.
 4: Koska hamamstahnadenialisti ei suostu muuttamaan mieltään tai joustamaan milliäkään, olisi minun siis vain taivuttava hänen tahtoonsa? Ja jos minä en jousta, niin oletanko että hän vaihtaa mieltään ilman että vetoan kemiaan ja taipuu minun tahtooni? On selvää että keskustelua ei ole luvassa. Tarjolla on vain julistamista, rasittavaa yksisuuntaista "oman asian esiintuomista" ja muiden osallistuttamista tämän näkemyksen kuuntelemiseen jota peräti velvoitetaan jonain jota pitäisi kuunnella ja ottaa vakavasti kunnioituksella.

Avainkysymys tässä ongelmallisessa - ja molemmin puolin saatanan ärsyttävässä - kohtaamisessa on suhde yhteismitattomuuteen (asiat perustuvat aivan eri kielipeliin eli ne eivät jaa yhteistä logiikkaa joten ne rakentavat eri aksioomista eri johtopäätökset; Eri faktat eri lopputulokset) perspektiivien pluralismiin (sama asiantila ja sama logiikkajoukko sallii useita eri ratkaisuja ; Samat faktat eri tulkinnat).

Ylläolevat ongelmat esiintuovat sen, miten kommunikaatio ei onnistu jos perusasiat ovat erilaisia. Syy on se, että keskustelu ei näissä kohden ole mahdollista. Syy on nimenomaan se, että ei ole periaatteessa mahdollista rakentaa mitään siltaa jossa olisi yhteinen lähtökohta jota kautta tätä asiaa käsiteltäisiin neutraalisti. Tätä saa ymmärrettäväksi muistamalla esimerkiksi sen, että jos uskonvakaumus määrittelee homot syntisiksi alkuoletuksena, ei tästä voida rakentaa mitään kompromissiä. Keskustelussa ei haeta johtopäätöstä kysymykseen, vaan se mitä pidetään johtopäätöksenä ja keskustelun ratkaisuna jota haetaan onkin laitettu esioletusten ytimeen. Tällä ehdoin ei ole mitään mahdollista rakentaa mitään diplomaattista ratkaisukanavaa. Kysymys tiivistyy vain ja ainoastaan kysymykseen "olet joko puolellamme tai meitä vastaan". Joko uskot premissiä tai et usko.

Eräs blogini pitkäaikaisista teemoista onkin juuri se, että tosiasiassa ei ole mahdollista rakentaa mitään kunnollista keskustelua presuppositionistien kanssa. Heillä lopputulos on jo naulittu ja älyllinen prosessointi on vain sitä että kerrotaan millä tämä haluttu tulos saadaan aikaiseksi. Ei siis ajatella "premisseistä johtopäätökseen" vaan "johtopäätöksestä premisseihin."
1: On selvää että tässä ei voida keskustella niistä kysymyksistä jotka ovat presuppositionistisen järjestelmän ytimessä. Kun asia on oletus, perustelut nojaavat niille mutta niitä ei ole perusteltu. Premissien kanssa erimielisyys kumoaa johtopäätöksen vakuuttamisen sinulle, mutta jos pysyy perusoletuksena ja kiistää sen olevan mikään johtopäätös, niin tätä ei horjuta mikään eikä kina ratkea sillä että tilanteelle keksitään vaihtoehtoinen sisäisesti koherentti tulkinta.
2: Tosiasiassa tilanne on kuitenkin vielä pahempi. Et nimittäin pysty keskustelemaan presuppositionistisen julistajan kanssa myöskään monista sellaisista asioitsa jotka eivät ole heidän peruspremissejään. On nimittäin olemassa monia seurauslakeja. Sitoutuminen tiettyihin premisseihin nimittäin johtaa tiettyihin johtopäätöksiin. Näistäkään presuppositionisti ei voi luopua. Nämäkään asiat eivät ole selvittämisen ja neuvottelun asioita, koska niiden luopuminen johtaa alkuoletusten hylkäämispakkoon. Ja näiden näkemysten perustelut johtavat keskustelun "metautumiseen", jolloin esille tulee se millä perustein asiat ovat johtopäätöksiä. Tällöin esille nousevat ne taustaoletukset..
+: Tästä päädytäänkin siihen tulokseen että jos ajattelussasi on voimakas presuppositionistinen ydin, johtaa se siihen että juuri mistään ei pystytä keskustelemaan jos maailmankuvasi on erityisen koherentti. Koska asiat vaikuttavat jokaiseen muuhun asiaan, presuppositionistinen ketju kattaa helposti valtavan määrän keskustelualueita jotka sitten ovat vaikuttamassa vaikkapa politiikassa, taidekritiikissä, luonnontieteissä (leimallisesti tietyt maailmankuvat suhtautuvat tietyllä tavalla evoluutioon ja ilmastonmuutokseen) ja monissa muissa vastaavissa asioissa. Toisin sanoen näiden kanssa voidaan oikeastaan keskustella vain asioista joiden kohdalla he ovat domeenispesifiä sellaisella tavalla joka ei ole koherentisoimalla sidoksissa näihin valmiiksi oletettuihin presuppositionistisiin osioihin.

Jos eri maailmankuvat eivät jaa yhteistä keskustelualuetta ne voivat vain joko toitottaa asiaansa yksisuuntaisesti, olkiukottaa toisiaan tai sitten siirrytään vain yhteispäätöksestä vain toisen alkuoletussettiin ja toinen hylätään tässä keskustelussa turhana. Väittelyssä päätelmät perustuvat olkiukottamisiin ja kategoriavirheisiin ja mahdollisesti vallankaappauskielen kautta molempiin, mutta sellaisella ärsyttävällä manipuloivalla tavalla.

Tämä ratkaisutapa näyttää äärimmäisen kulttuurirelativistiselta ; Se on kuin klassinen esimerkki ajattelusta jossa korostetaan maailmankuvallisesti valittuja perustelematta jätettäviä alkuoletuksia. Että rationaalinen ja tieteellinen keskustelu on aina osittain metafyysistä eli mukana olisi aina aivan täysin mielivaltaisesti oletettuja lähtötiloja. Onhan looginen positivismi kumottu joten mitään absoluuttista objektiivisuutta ei ihmismielelle olisi tarjolla. Eli toisin sanoen näyttää siltä että kannattaisin desisionismia jota moitin eilisessä kirjoituksessani. Mutta en tietenkään harjoita mitään tämänlaista. En ole missään määrin kulttuurirelativisti. Vastustan postmodernismia hyvin usein. Olenko siis sisäisesti ristiriitainen?

Tämän ymmärtämiseksi on oleellista ymmärtää vain yksi asia. Se, että olen Quinelainen. Toisin sanoen en usko että on olemassa mitään puhdasta analyyttistä tai puhtaasti synteettistä oletusta, määritelmää, käsitettä, joukkoa tai teoriaa. Jokainen asia on osittain sekä analyyttinen että synteettinen. Näin ollen meillä ei ole absoluuttisen varmaa lopullista tietoa, mutta meillä ei aivan samasta syystä ole myöskään yhtä ainutta absoluuttisesti mielivaltaista premissiä. (Teknisesti voimme olettaa jotain mutta tämä ei ole hyväksyttävissä oleva premissi.) Ja riittävän yhteinen pohjakin meiltä löytyy aina. Se on ulkopuolinen fysikaalinen todellisuus. (Jos et usko tätä niin minä väitän että kun lyön sinua paljaaseen päähän moukarilla niin pääsi menee rikki ja jos väität vastaan niin asiaa voidaan kokeilla!) Fysikaalinen todellisuus ei kenties ole kaikki, mutta keskustelun kannalta se on erinomainen ponnistuslauta ja mallikelpoisen yhteinen esimerkki.

Joku voisi ajatella että Quinelaisuus on vain yksi maailmankuva. Ongelmana on kuitenkin se, että se muistuttaa että tosiasiassa kulttuurirelativistinen kielipelioletus nojaa sen perusoletuksen kanssa, jossa perusoletukset olisivat väistämättä ja välttämättä vain oletettavia. Pelkkä Quinen olemassaolo riittää muistuttamaan että tämä premissi ei ole välttämätön, joten koko postmodernismin erillisten yhteensovittamattomien maailmankuvien teoria muuttuu lähinnä höpöpuheeksi.

 Yhteensovittamattomuus johtuu aina jostain syistä joita voivat olla lähinnä seuraavat:
 1: Joko asiat ovat tabuja joiden taustaa ei suostuta edes yrittämään perustelemaan joka on älyllistä laiskuutta. On vian päätetty miten maailma makaa eikä tästä suostuta keskustelemaan. Kaikki asian esiintuominen on vain yksisuuntaista oman näkemyksen esilletuomista. Se on mielipide, mutta jos vain hokee mielipidettään eikä suostu sitä mitenkään rakentamaan tai kehittämään se ei ole filosofisesti rakentavaa. Ja on aika itsekästäkin. Ja ylpeää kun oma esioletus asetetaan todellisuutta maksimaalisesti kuvaavaksi Jumalaksi eikä tätä edes sallita kyseenalaistettavaksi.
 2: Tämän hetken tieto ei riitä, jolloin ei voida keskustella asiasta vaan yksinkertaisesti luovuttava loppupäätelmien huutamisesta siihen asti kunnes olemme keksineet keinon jolla ratkaista tämä ongelma. Eli eri ratkasut eivät enää ole johtopäätöksiä vaan ideoita joiden taustalle yritetetään rakentaa tutkimusohjelma. Vain tässä muodossa se on rakentava.
 3: Tosiasiassa tosiasiat olisivat premissien vastaisia mutta näkemys suojellaan siten että se määritellään "jo falsifioidun näkemyksen" sijasta esioletukseksi joka kritiikki-immunisoitu ja tämä on lähinnä syy vihata sitä faktaa. Tämä taas on älyllistä epärehellisyyttä.
 4: Asia on suojattu määrittelemällä se tutkimuksen ulkopuoliseksi ja joksikin jonka vaikutuksia ei voida arvioida jolloin käsitettä ei ehkä ole kumottu mutta se on kuitenkin tyystin turha ja tyhjä, sisällyksetön eikä mietinnälle millään tavalla relevantti tai kiinnostava. Se on hedelmätön kuin maho ja kuollut lehmä. Se on saastaa joka makaa filosofian laitumella.

Tämän voisi luulla tarkoittavan sitä että olisin valistushenkinen ihminen. Eli kaikkien kanssa olisi keskusteltava ja tästä tulisi sitten kasvamista. Kun tiedon perusteita pengotaan tyhjät premissit puhkeavat. Lopulta jäljellä on vain yhä laadukkaampi Quinelainen tiedeverkko jossa on yhä vähemmän perustelemattomia premissejä. Kaikki näkemykset rakentuvat toistensa varaan - eivätkä tee tätä vain loismaisesti eri lähteisiin yhteensovittuvan koherentin ristiriidattomuuden kautta, vaan vielä vahvemman ennustusvoimaa ja muiden tieteenalojen auttamista korostavan konsilienssin kautta. Tämä on tietysti valistushenkisyyttä.

 Valitettavasti suhteeni ihmisten psykologiaan on se, että en usko että ihmiset taipuvat tämänlaiseen. Metodi on toki teknisesti mahdollinen, se ei ole mekaanisesti ihmisälyn yläpuolella ; Itse asiassa sen ydin on siinä että se on ihmisjärjen kykyjen mukaista ja nojaa sen varaan että ihmisjärki ei voi ylittää itseään. ~ Eli ihmisjärki on ainut mitä meillä on kun puhumme perustelemisesta ja tiedosta. Emme voi olla ihmisjärkeä viisaampia. Ongelmana on se, että voimme kuitenkin olla ihmisjärkeä tyhmempiä. (Viisas ihminen voi näytellä tyhmää mutta tyhmä ei viisasta. Ainakaan kauaa.) Ihmiset eivät usein seuraa yleviä periaatteita vaan jänistävät kesken. ~ Lopputulos on se, että jos meillä on maailmankuvaristiriita, kategoriavirhe, olkiukotus tai vastaava, niin tosiasiassa jommallakummalla tai molemmilla on tässä kohden puutteellista reflektiota. On siis ongelma joka vaatii lisää työtä. Häviäjä on se, joka lopettaa tutkimusohjelman rakentamisen omalle näkemykselleen. Tai joka ensimmäisenä puolustaa itseään vetoamalla maailmankuvaan. Sillä siinä vaiheessa löytyy se kuplamainen tyhmä ja typerä premissi. Paljastuu se presuppositionistisen järjestelmän ydinoletus jonka varaan on kyhätty paljon, mutta joka itse on jäänyt ilmaan tyhjän päälle roikkumaan. (Joskus kysymys jää toki ratkeamattomaksi mutta tällöin pitää ryhtyä agnostikoksi tai rakentaa tutkimusohjelmaa jotta kysymys ratkeaa eikä pitää mysteeriä hyväksyttävänä syynä pitää asiaa perusteltuna ja järkevän ihmisen valintana.)

Kuinka sitten yksisuuntaisten presuppositionististen toitottajien kanssa pitäisi toimia?

Tämä on se olennaisin ongelma ja kysymys. Nähdäkseni he eivät ansaitse mitään kunnioitusta. He heittäytyvät keskusteun herrasmiessääntöjen ulkopuolelle, joten he eivät ole herrasmiehiä. ; Mitä sitten olisi tehtävä jotta olisi herrasmies? Tähän on tietysti vaikeaa löytää eksaktia tietä. Kuitenkin jotain nyrkkisääntöjä on. (Ne käsittelevät yllättävän vähän kohteliaisuutta ja lempeyttä. Ihan sen takia että jos joku rikkoo herrasmiessääntöjä, se on vakava paikka. Pyrin kohtelemaan ihmisiä ikävästi niitä jotka vaativat ja olettavat kunnioitusta ja kohteliaisuutta muilta mutta eivät itse niitä noudata. ; Kunnioitus on ansaittava, koska kunnioitus merkitsee jotain. Koska se ei ole jotain joka on ihan kaikessa, sillä on jopa jotain sisältöä ja käsitettä voidaan ylipäätään käyttää.)
1: Yksi niistä on se, että jos julistaa, tekee aktion. Tällöin vastaanottaja on "haastettu". Kaksintaistelujärjestelmissä on tajuttu että aloite on vahva aggressiivi ja antaa tarpeetonta etulyöntiasemaa sille joka joutuu reagoimaan. Siksi tasapainotukseksi haastettu on saanut valita aseen. Keskustelussa tämä tarkoittaa sitä että jos katujulistajaa kiinnostaa käännyttää henkilö A, hän ei voi toitottaa omia presuppositioitaan ja vaatia niille kiinnostusta. A:lla ei ole velvollisuutta kiinnostua. Julistaja on siis velvoitettu lähestymään asiaa kohteen A maailmankuvan ehdoilla.
___1.1: Tämä johtaa siihen että foorumilla on väliä. Esimerkiksi jos minä menen uskovaisten pariin, on minun tehtävä kahta asiaa (a) korjattava olkiukotuksia jotka koskevat muuta maailmankuvaa kuin kristittyjen. Jos kristitty väittää eikristityn tarkoittavan asiaa X ja että tästä johtaa väistämättä asia Y, niin on oikein sanoa jos tämä vaatii olettamaan lisäoletuksia joita eikristityt eivät itse kannata. (b) Käytettävä perusteluissani muutoin  kristillistä ajattelutapaa ja kristillistä logiikkaa. (Kuten monet huomaavat, en juurikaan kinastele tietyissä paikoissa, vaan pikemminkin referoin heihin omassa blogissani, enkä "vaadi" tai "haasta" ihmisiä saati vedä heidän voimavarojaan niin että joutuvat reagoimaan samaan asiaan blogissaan, 10 foorumilla, blogissani ja vastaavia. Ja kun tulen paikalle, korjaan asiavirheitä ja huudan "olkiukkoa". Tähän on vahva syy. Jos toimisin muutoin, olisin velvoitettu omien sääntöjeni mukaan tekemään itsemurhan.)
 2: Kuitenkin jos keskustelukenttä on vaikkapa poliittinen tai sitten se keskittyy moniarvoisuuteen, ei voida tietysti määrittää yhteiskuntaa vaikkapa kristilliseksi ja kieltää kaikkia muunlaisia puhumasta. Yhteiskunnalla ei ole selkeästi vain yhtä viitekehystä joka dominoisi ja määräisi että kaikki muut mielipiteet pitää kieltää. Demokratian ydin on juuri se, että se ei ole "hommafoorumi" tai "kristityt.paukuttavat.toisiaan.selkään.com" Näin omakohtaisuutta ei voida tehdä. Tällöin on pakko puhua mahdollisimman yleisesti. Tämä korostaa esimerkiksi "kovan tieteen" kautta puhumista. ; Kun eri maailmankuvat ratkovat yhteisiä ongelmia, on vältettävä ideologista dominointia. Tällöin ei voida olla "teokraatteja" vaan on keskusteltava siitä mikä on yhteistä ja lähestyttävä tätä kautta niihin kysymyksiin joista ollaan erimielisiä. Jos presuppositionismit tulevat esiin, pitää oikeasti ymmärtää olla hiljaa.
___2.1: Toki demokratian ytimessä on myös se, että irrationaaliset syyt vaikuttavat. Itse asiassa määräenemmistö tarkoittaa sitä että asia saadaan ratkaistua enemmistöön vedoten. Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata, että vastustus on tässä tilanteessa kuitenkin melko marginaalista. Eli kyseessä ei ole kunnollinen haastava, laaja tai repivä konflikti. Siihen voi sitoutua joitain yksilöitä tiukastikin, mutta asia ei yksinkertaisesti ole kovin laaja. Ratkaisutapani korostaakin siksi ennen kaikkea vaikeita erimielisyyksiä, pysyviä konflikteja joista kinataan vuodesta toiseen ja joihin ei muutoin saada ratkaisua.
3: Tietysti on mahdollista olla ratkaisematta asioita ja vain olla erimielisiä ja keskustella. Mutta minulla ei ole näihin yleisesti mielenkiintoa. Ja kun on, ne perustuvat enemmän spontaaniin tilanteeseen ja niiden ytimessä ei oikeastaan edes ole mikään asiasta keskusteleminen vaan se että pidetään hauskaa, mukavaa ja kivaa. Tämänlaisen paikka ei ole ollenkaan sovelias vetää esiin repiviä raastavia ja rikkovia aiheita.
___3.1: Tämä ei toki kiellä kummitustarinoiden kertomista tarinaperinteenä. Aiheen repivyys voidaan poistaa jos niitä ei esitetä maailmankuvakinastelulle jossa asia on todiste paranormaaleista ilmiöistä. Näin niihin saa ottaa sen suhteen minkä haluaa eikä kivanpito mene rikki.

Toki moni vähättelee velvollisuuksiaan ja selittää että paikka on "vain" internet tai "vain" facebook. Tämä on kuitenkin aina pohjimmiltaan kyseisen foorumin halveksuntaa. Ja minusta on pirun pelleä vaatia kunnioitusta jos asenne on lähtökohtaisesti se, että kyseisellä paikalla ei ole väliä ja merkitystä. Tai että paikka on liian simppeli omalle hienoudelle. Jos näin todella on, on järkevintä mennä omalle arvolle sopivampaan paikkaan. Reagoida sitten siellä missä lukijat, kommentoijat ja keskustelijat ja ympäristö on sellainen että halveksunta a väheksyntä ei ole se vallitseva tila.
1: Äärimmillään voit tehdä kuten minä ja perustaa ylhäiseen yksinäisyyteen pakkomielteisen blogin jossa sitten vaahtoat yömyöhällä. Näin saat vaahdota ja siitä syntyy minimaalinen määrä oheistappioita. Ja lukijoita tulee sitten sen mukaan mitä heidän hermonsa kestävät. Ylhäinen yksinäisyys on universumin voimakkain eksklusiivinen ylimystila.

---

Otsikko viittaa Sartreen. Hän korosti että sorto on vakava paikka. Hän kertoi että jos sorrettu ampuu sortajan, menettävät käsitteet merkityksensä ja sisältönsä. Koska on vain vapaa mies ja kuollut mies. Sartren eksistentialismin ja vapauden kautta sanoisin että juuri samoin käy jos sortaja ampuu sorretun. Sartre itse ei tosin (sattuneista poliittisista vakaumuksistaan ja muista syistä) maininnut tätä puolta asiasta. Itse korostan että juuri näin on, puolin ja toisin. ; Joko asiat ratkaistaan keskustelulla rationaalisesti. Tai kyseessä ei ole järjellinen keskustelu vaan konflikti. Muistutan, asian voi ratkaista konfliktilla. Ja jos asia ratkaistaan konfliktilla, on seurauksena konfliktin jatkuminen kunnes siitä seuraa toisen osapuolen tuho. Sitten kysyn että tätäkö haluatte ja haette? Jos ette, niin harkitkaa tekojanne tarkasti. - Ja jos haluatte, niin se on siinä tapauksessa ohjeena ihan sama juttu!