Uskonnollisen tapahtuman hinnoittelusta.

On helppoa nähdä että uskonnolla on kätevää rahastaa. Tämä elementti tuo helposti mieleen ns. taloudellisia intressejä. Siksi esimerkiksi kun kävi se, mitä nimenomaan en odottanut, eli Herzogin mainostettu ihmeparannustilaisuus floppasi, on helppoa nostaa esiin taloudellisia intressejä. Että Herzogia vastustetaan nimenomaan siksi että se olisi kotimaisilta yrittäjiltä pois. Tai kuten Leinivaara floppaamisen taustoja esitti : "Paikallisten saarnaajien joukosta kuului teologista murinaa. Ulkopuolinen oli saapunut kotimaisten lähetysseurojen apajille. Jokainen tapahtumassa Herzogin povitaskuun kierinyt ropo olisi ropo joka ei kilahtaisi esim. Patmos-lähetyssäätiön kolehtiin tänä kesänä."

En itse henkilökohtaisesti arvosta Patmos -säätiön jengiä. Heillä kaikilla tuntuu olevan ns. pedofiilinhymy tai krokotiilinhymy työvarusteena. Ja sen toiminta on tunnetusti Leo Meller -keskeistä. Ja tätä tyyppiä arvostan vielä paljon vähemmän kuin rivipatmoslaisia. (Jos esittää erilaisia teorioita joissa UFOt ja humanoidit otetaan vakavaksi havaintojoukoksi jota teologia selittää, en voi ottaa asiaa kovin vakavasti, anteeksi vain.) En kuitenkaan usko että Herzogia on vastustettu rahan vuoksi. Uskon että Herzogia on vastustettu ns. maailmankuvallisin syin. (Siis senkaltaisin syin jotka ovat kauhistus jos sitä tekevät evoluutikot ja muut satanistit.)

Muutenkin olen tottunut siihen että täälläpäin esimerkiksi kreationistit tarjoavat mielellään ilmaisia tilaisuuksia. Esimerkiksi kun aikanani soluttauduin kristityn valeroolissa Hyrylässä pidettyyn "Luomisen Lauantaihin" jossa itse Leisola ja Reinikainen olivat mukana, sisäänpääsy oli ilmainen, sinne oikein kehotettiin tulemaan kaikkien. Sain kaiken päälle ilmaiset hernekeitot. Toki paikalla myytiin kirjoja joiden hinnat olivat sen verran korkeat että tavallisten kirjojen hintaluokkaan tottunutta hirvitti. Eikä ajatus siitä että niihin saa signeeraukset itse kirjojen tekijöiltä oikein innostanut. Kohua tuli sitten siitä miten ilmaisuus oli mahdollistettu. Hyrylän seurakunnan tilat oli napattu ilman että oli oikein tiedotettu että mihin tarkoitukseen tiloja käytetään.

Intelligent Designin kannattajilla on toki ulkomailla ollut seminaareja joita on kuvannut sekä maksullisuus että se, että niihin tulijoita on kartoitettu hyvin tiukasti. Eli vääräoppisille ei ole haluttu paljastaa uuden supertieteen salaisuuksia. Sisäänpääsyä kun on rajoitettu esimerkiksi seuraavin ehdoin jotka on suoraan liitetty seminaari-ilmoitukseen "You must be currently enrolled in a college or university as a junior, senior, or graduate student. Required application materials include (1) a resume/cv, (2) a copy of your academic transcript, (3) a short statement of your interest in intelligent design and its perceived relationship to your career plans and field of study, and (4) either a letter of recommendation from a professor who knows your work and is friendly toward ID, or a phone interview with the seminar director." Tuota henkeä kuvaa (a) echo chamberiutuminen, eli se että asiaa vedetään vain oman piirin sisällä ja (b) rahallisuus, eli päätavoitteena on selvästi vetää kotiin ns. massia. (c) molemmat edellämainituista samanaikaisesti.

Suomessa henki taas on ollut se, että tilaisuuksiin on suorastaan kutsuttu. Toki henkenä on usein se, että paikalle kutsutaan ikään kuin jotta voidaan julkisesti ottaa hampaisiin. Jos valmistautumattomalta tyypiltä Gish Gallopataan kysymyksiä ilman pääsyä lähdeaineistoon, syntyy tietynlaista jälkeä. Yritys tuntuu usein olevan jonkinlainen debatti jossa vastapuoli kutsutaan kuuntelemaan eikä debattiin. Nauran näille, koska en osallistu livedebatteihin ja halveksin syvästi koko kreationistien tapaa pilata ja saastuttaa koko konseptin potentiaali. Kuitenkin tässä avoimuudessa on se kunnioitettava piirre, että se ei ole echo chamberiutunutta eikä taloudellisten intressien sottaamaa. (Jos jokin heissä on vialla on se,e ttä heillä on ego jossa itsestä ja omasta asiasta ollaan niin varmoja että vastapuoli uskalletaan kutsua paikalle ja se, että uskonnollisten ja ideologisten intressien tekemä sottaaminen on niin kaikenkattavaa että taloudellisille intresseille ei ole enää tilaa. Mutta pidän tämänlaista ihan OK:na.)

Herzog oli kenties vielä liian kaupallinen. (a) Lupaukset tulivat niin vahvasti että täälläpäin fundamentalistien mielessä siihen liitetään mielikuvissa se synti johon Mooses lankesi iskiessään vettä kalliosta. Että pitäisi korostaa Jumalaa ja sitä että Jumala ei ole mikään parannusautomaatti. Tätä on korostettu etenkin sen vuoksi että Markus Hirsilän ihmeparannuksia koskenut gradu "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" on vaikuttanut siihen miten ihmeparantumisista kannattaa puhua noin yleisesti eiuskovaisten ihmisten kanssa. (b) New Age -sävyjäkin on klassisesti vastustettu täällä melko voimakkaasti. Uskon että monella on vielä saatanapaniikki ja siihen liittyneet lieveilmiöt niin vahvasti selkäytimessä että New Agelta maistuvaa ei vielä oikein suvaita.

Olen hyvin kannustunut, kunnes tiedostin että tosiasiassa kreationistien luennointikulttuuri on muuttunut melko tuoreesti. Minua ei ole esimerkiksi yritetty viime aikoina houkutella mihinkään kuuntelijaksi. Vaikka olen käynyt tilaisuuksissa ihan kutsuttuna ilman mitään valeroolejakin. Nyt he ovat pitämässä Suomen Evankelisluterilaisen kansanlähetyksen kautta kreationismiseminaaria 17-19 lokakuuta. Tilaisuus pidetään Ryttylässä ja siinä on mielenkiintoisia tietoja. "Kansanlähetysopisto järjestää 17.–19.10.2014 Ryttylässä Luominen ja evoluutio -tapahtuman. Aiheesta luennoivat bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola, geologi ja pastori Pekka Rahkila, lääkäri Pekka Reinikainen ja kirurgi Mikko Tuuliranta. Pakettihinta koko viikonlopulta 80 €, sis. kurssimaksu ja täysihoito (pe 17 päivällinen – su 14.30 kirkkokahvi, omin liina- vaattein 2-3hh). Muilta viikonlopun osallistujilta kurssimaksu 20 € ja maksut opiston normaalihinnoin. Opiskelijat -25 %." Tämä ei maistu ilmaiselta hernekeitolta. Se ei toki ole suuruudeltaan megasuuri, joten en vielä laskisi sitä hirvittävän talouskeskeiseksi.

Mutta ajatus siitä että tilaisuudessa ollaan koko viikonloppu hengellisessä kontekstissa vihjaa että tässä ei olla enää vakuuttamassa uskon ulkopuolisia oman ideologian erinomaisuduesta ja ID:n innovatiivisesta supertieteestä joka tuottaa koko ajan hirvittävän terävää tiedettä niin että se ei enää ole mitään cutting edge -tiedettä vaan oikein bleeding edge -megatiedettä jota tekevät tämän ajan terävimmät Uusnewtonit jotka poikekkeusyksilöinä ymmärtävät evoluutiosta sen mitä suurin osa tiedemiehistä eivät tajua ja joita vainotaan heidän erinomaisen älykkyytensä vuoksi ideologisin syin.
1: Echo Chamberiutuminen tuntuu toki muutenkin olevan päivän sana. Kun katsoo Patmos säätiöön liitoksissa olevia ryhmiä facebookissa, ne tuntuvat keskittyvän ns. medianhallintaan. Näistä ryhmistä potkitaan pois ja ikibannataan jos siellä esittää vääriä mielipiteitä. Tämä on toki luvallista, mutta kertoo että keskustelua ei haluta käydä. Muistan kuinka taannoin esillä olivat "kaikesta pitää keskustella" -tyyliset iskulauseet. Nyt ne ovat lähempänä elämän realiteetteja, eli sitä että jos on eri maailmankuvat välissä on ymmärryshorisontti eikä se keskustelu mene mihinkään eikä se debatti ratkaise mitään. Lopulta kaikkia vain vituttaa ja aikaa haaskaantuu johonkin jota voisi käyttää hyödyllisemminkin. Tämä ei ole huono asia, koska se tarkoittaa sitä että minä saan rauhan, kaiken maailman tuputtajia ei ole "heikoilta jäiltä" pois kannustamassa. Mikä on enemmän kuin hyvä. Se on paratiisimaista! Mikä tahansa paikka jossa et ole samassa paikassa näiden ihmisten kanssa on paratiisi. Myös Helvetti on parempi vaihtoehto kuin paratiisin pelastus jos se pitää jakaa niiden ääliökusipäiden kanssa.

Kreationistit heijastavatkin tässä sitä fundamentalismin muutosta jota olen joskus nostanut esiin.
1: Ennen ideana oli se, että ulkopuolisia ei moi'ittu vaan yritettiin houkutella heitä pelastukseen. Sai tulla sellaisena kuin oli, jos oli valmis siihen että ryhmä harrasti sinuun kontrollitoimia. Tämä noudatti klassista Boyerin tyylistä kuvausta fundamentalismista jossa uskonnollinen väkivalta on ryhmän sisäistä vallankäyttöä. Boyerin mallissa klassinen fundamentalistinen väkivalta on sitä että jopa ryhmän ulkopuolisiin ja apostaatikoihin kohdistettu väkivalta on tässä merkkinä siitä miten sisäpiiriläisille käy jos eivät pysy kurissa. Tässä ei ajettu kuitenkaan jargonillisesti uskontoa ja suojattu sitä vaan kaikki perusteltiin yksilöiden omalla pelastuksella ja hengellisyydessä kasvulla. Kurittamalla kasvatus on toki kuritettavana olemista, mutta tässä mallissa uskontoa ei ollut nurkassa vaatimassa suojelua, vaan enemmänkin tunkeutumassa kaikille ja leviämässä jokaisen korviin. Massaherätyksenä tai muuna vastaavana.
2: Nyttemmin fundamentalismista on tullut enemmänkin identiteetti, jolloin oikea miepidesetti on tärkeä. Ja identiteetistä poikkeavat ovat vain vihollisjengiä johon suhtaudutaan joko vihamielisesti tai ohittaen ja torjuen. Tällöin sisäpiirin yhdenmukaisuus ja keskinäinen omien korvasyyhyjen rapsuttaminen korostuu. Jopa sisäinen väkivalta on enemmän julkinen merkki identiteetin noudattamisesta. Merkki siitä että ei tuo eronnut koskaan ollutkaan meitä. Merkki siitä että tässä on uhattuna oleva ideologia jota puolustetaan ulkopuoliselta uhalta.

Echo chamberiutuminen ja taloudellisten seikkojen korostuminen entistä vahvemmin vihjaavat siihen että uskossa ja dogmassa ei tarvitse kasvaa oikeaoppisuuteen, koska jokainen riveissä oleva uskova on kuitenkin maksava lypsyvasikka. Kokonaisuus nähdäkseni nivoutuu tältä osin yhteen kohtuu hyvin. ; Tämän uuden kulman valossa ei ehkä olekaan niin typerää että Herzogia vastustettiinkin talousintressein. Vanhassa mallissa se olisi vielä ollut naurettavaa. Mutta kun pelin henki muuttuu se muuttuu. Tarkemmin ajatellen myös UFO:t ovat jonkinlainen varsin moderni ja eikristillinen ajatus joka on liimattu kristillsieen jargoniin. Joten kenties Herzogin homeopatiahumpuukit eivät ole kovin oleellisen paljon harhaoppisempia kuin Mellerin puheet. Kenties pakanallisuus ja se että tämänlaisia asioita ei nyt ole Raamatussa on hyvä nostaa esiin silloin kun se uhkaa omaa lompakkoa. (Ei siellä Isossa Kirjassa ole humanoideja ja  anaalisondaustakaan, yritin kyllä etsiä.)

Tilastoihme

Internetissä eräs uskova selitti, että "Jos ihmeparantumiset määritellään "epätodennäköisesti paranevaksi" lääketieteellisillä tilastoilla arvioiden, ei voida valittaa siitä että Jumala ei tee riittävästi ihmeitä." Tälle lausunnolle naureskeltiin melko paljon. Kuitenkin tämä nauru sai minut raastamaan hiuksiani tasolla, joka yltää Joukahaisen pulasta lähes Münchausenin uroteon mittoihin. Suossa oltiin ahdistuneena, mutta jos hiusten raastamalla voi nostaa itsensä suosta, olisin tehnyt juuri sen.

Sillä ylläoleva lausunto iskee erääseen oleelliseen piirteeseen kun tarkastellaan ihmeparanemisia. Esimerkiksi Hirsilä & Maaselkä tekivät tutkimuksen "Herra tekee ihmeitä ilman määrää". Siinä he ottivat ihmeparanemisanekdootit lääketieteellisen konsultaation alle. Katsottiin kuinka erikoisia ihmeet ovat. Logiikka ja perustelu on itsessään ymmärrettävä ; Post hoc ergo propter hoc -ajattelu jyllää kaikessa ihmeparantamisanekdootteilussa. Ja jos esimerkiksi päänsärky paranee sen jälkeen kun on rukoiltu, tuskin vaatii ihmettä koska päänsäryt nyt paranevat usein muutoinkin. Tutkimuksessa nähtiin, että esimerkiksi jotkin elimet voivat parantua. Siksi epätodennäköinen paraneminen katsotaan riittäväksi.

Ateistien "Why wont God Heal Amputees" vetää tämän argumentin äärimmilleen. Kysymys on siitä, miksi Jumala ei näytä ihmeparantavan mitään sellaista joka ei parane muutoinkin. Amputoidut eivät siksi näy muuten runsaslukuisissa ihmeparanemisissa. - Itsekin olen törmännyt hepatiitin oireiden katoamisesta ihmeen tehneen henkilön. Valitettavasti tämä on yllättävän yleistä hepatiitin kohdalla ja en siksi ollut vakuuttunut.

Lähtökohta on todellinen, ja ihmeparantumisia koskevassa argumentissa oli enemmän järkeä kuin ateisti haluaisi.
* Tämä kuitenkin johtaa siihen, että päänsärkyjen paranemisia ei laskettaisi koskaan ihmeparanemisiksi joten jos niitä parannettaisiin Jumalan toimesta koko ajan, niin ne eivät näkyisi määritelmänmukaisina ihmeinä.
* Toki tilastollisessa näkökulmassa on toinenkin puoli ; Vaikka Jumala ei koskaan parantaisi mitään, niin ihmeitä tulisi vastaan koska jos jollekin on tilastollinen mahdollisuus, niin niitä tapahtuisi monta. Kysymys on brute forcesta, siitä monta kertaa epätodennäköinen asia voisi tapahtua. Eli ihmekertomuksia tulisi ilman ihmeitäkin.
* Toki on hyvä huomata, että uskovainen hieman liioitteli syyttäessään ihmeparanemisten vähyydestä. (Vaikka hänellä olikin aivan oikea huomio tilastollisuudesta takanaan. Jota pitää kunnioittaa ollakseen fiksu skeptikko.) Sillä erilaisia epätodennäköisiä parantuvia vikoja on kasapäin. Näin ollen ihmeitä voisi tapahtua hyvinkin paljon kun nämä kaikki kasattaisiin yhteen. Ateistit tuppaavat selittämään että tarkastelujen jälkeen esille ei oikein tunnu jäävän ihmeitä ja ateistin rooliksi jääkin lähinnä vastata siihen seuraavaan haasteeseen, joita on helppo kehittää vaikka valehtelemalla tai muuten kikkailemalla. Tai siten että jokin dramaattinen anekdootti liitetään johonkin joka on paranemisihmeenä sama kuin päänsäryn paraneminen.

Ihmeiden kohdalla onkin pakko ottaa huomioon kaksoissokkokoe.

Ihmeparanemisen kohdalla suosin ilmiön todistamista. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäistapauksista siirrytään muuhun. Siihen, että osoitetaan rukouksella olevan vaikutusta paranemiseen. En tässä aseta sellaista vaatimusta, että Jumalan pitäisi parantaa paremmin kuin tohtorien vaikka tämä olisi ihanteellisen vahva todistus rukouksen tehosta eikä ollenkaan mahdotonta ainakaan kun ihmeparanemisten voimaa kuuntelee kertomuksista. Lääkärithän ovat aina toivottomia niiden tilastollisesti yleisten hepatiitin oireiden edessä ja hämmästyneitä paranemisen jälkeen. (Koska eivät ole lääkäreitä vaan heistä rakennettu auktoriteettihahmo jonka suuhun asetetaan sanoja röyhkeästi.)

Osittain en vaadi tätä koska luottamus lääkäreihin ja luottamus julistajiin ja jumalan parannusvoimaan ovat tutkitusti toisiinsa linkkiytyvä ilmiö - vaikka tämä olisi tietysti hyvin vahva todistusvoima Jumalasta. Vaatimus on lievempi. Yksinkertaiseti se, että rukous toimii paremmin kuin tyhjä. Tällöin lääkärihoidetut jotka saavat rukoilua paranevat paremmin kuin pelkästään lääkärihoidetut. Ja että rukoillut paranevat paremmin kuin placebohoitoa saanut verrokki. Vaadin tätä, sillä se on tieteellisen parannustehoa mittaavan kaksoissokkokokeen ytimessä.

Kaksoissokkokoe on lääketieteessä tunnettu ilmiö jolla voidaan testata lääkkeen toimivuutta. Tämä mahdollistaa suuren paranemismäärän. Eikä ole väliä sillä, onko sairaus päänsärky vai jotain muuta. Jos verrokkiryhmä paranee paremmin kuin lumelääkettä saava ryhmä, lääke toimii. Parasta on se, että mekanismia ei tarvita jotta parannusteho voidaan huomata. Rukouksen parantava voima voitaisiin osoittaa vaikka se toimisi miten yliluonnollisesti ; Paraneminen kun ei sellaista olisi. Tällöin voidaan valittaa vähäisestä parantamismäärästä. Jos voidaan havaita parantaako aspiriini päänsäryn, homeopatia AIDSin tai rukousparannus amputoidun, ei välissä ole mitään oleellista eroa koejärjestelyssä.

Ja näitä tutkimuksia on tehty. Itse asiassa "Medical News Today" referoi tutkimusta jossa oltiin tutkittu parantamistehoja.

"Percentage of Patients Having Complications After Surgery
52% - Patients who were receiving prayers and did not know this.
52% - Patients receiving no prayers and not being told anything about prayers taking place anywhere for anyone.
59% - Patients knowing they were receiving prayers."

Tämä tarkoittaa sitä, että rukous ei vaikuta itsessään. Ja toisen puolesta rukoilemisesta kertominen on haitallista. Rukous on noseboa, ja syyksi arvellaan esimerkiksi sitä, että ihminen kokee tilansa olevan jotenkin erityisen huono jos rukouksen kaltainen keino täytyy ottaa käyttöön. Että syntyy stressiä siitä että kaikki keinot pitää ottaa epätoivoissaan. Ja jos ei ennen ole epätoivoa niin sitten ainakin sen jälkeen.
1: Uskovaiset ovat selittäneet, että tutkimus ei ota huomioon esirukouksia joita muidenkin ryhmien puolesta olisi tehty. Kuitenkin tutkimuksissa otoskoot ovat sen verran suuria, että tarvittaisiin jokin erityinen mekanismi jolla esirukoilut asettuisivat kaikki samaan paikkaan. (Sattumalta tämänlainen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.) Tämänlaista selitystä ei ole annettu, joten sitä voidaan pitää melko epätoivoisena, jopa epätoivoisen ryönäisenä, argumenttina. Tottakai esirukouksia tapahtuu, mutta miten juuri se ryhmä jolle kerrottiin rukouksista olisi saanut niitä muutoin erityisen vähän. Ja miten niitä on erityisen paljon osunut niihin jotka eivät ole muutoin saaneet rukoiluja.

Siksi olikin ymmärrettävää, että kristitty jätti tämän huomiotta. Tämän valossa voidaan sanoa että ihmeparantumisia ei tapahdu tilastollisesti riittävästi.

Toki uskovaiset välttävät kaksoissokkokokeeseen viittaamista toisestakin syystä. Ja syynä ei ole se, että tämä olisi naturalistinen testijärjestelmä koska sitä se nimenomaan ei ole. Sen sijaan se vie pois egoilusta. Kristillisen ihmeparanemisen ytimessä on aina kertojapersoona. On anekdootti jossa tietty yksittäinen sairaustila on parantunut. Kaksoissokkokoe antaa vain tilastollisen ilmiön jossa luonnollisia parantumisia ei voida erottaa ihmeparantumisista muuta kuin tilastollisella tasolla. Ja voidaan sanoa vaikka että "rukous paransi 1 200 parantuneesta." Ja vaikka luku olisi "3 ihmeparannusta 4:stä parantamisesta" olisi silti 25% mahdollisuus että mainittu ihmeparaneminen olisi fuulaa. Henkilöön vetoaminen taas on monen uskovaisen apologeetan ainut tapa kokea itsensä mitenkään tärkeäksi. Ihmeparanemiskertomus on heille kaksiosainen ; usko muuttaa elämää on sekä todiste Jumalasta että todiste omasta hyvästä uskosta.

En oikein jaksa uskoa näihin omakohtaisiin kokemuksiin. Luotan niihin vielä vähemmän kuin silminnäkijäkertomuksiin, joille niillekään ei voi antaa kovin suurta luotettavuusarvoa. Anekdootinkertoja ei ole mikään auktoriteetti jonka kokemuksesta kuuntelemalla voisi oppia maailman perimmäisestä luonteesta. He ovat lähinnä ihmisiä jotka loukkaantuvat siitä että maailmassa ei tapahdu riittävästi ihmeitä - ja jotka yrittävät tältä pohjalta keksiä miten se olisi ateistejen vika. Kuitenkin voidaan sanoa, että "paranormaalia kannattavien" ja "skeptikoiden" välinen ero tilastoanalyysin kautta ajautuu siihen missä se on muutoinkin. Ylitulkinta johtaa kokemukselliseen tulkintaan jota ei suostuta näkemään sattumaksi, koska viesti on miellyttävä ja kertoo uskovaiselle mitä hän haluaa kuulla.

Älyttömästi olette saaneet, älyttömästi antakaa.

Lapsuudessani naapurissamme elelevä überinnokas helluntaiseurakuntalainen toi meille lapsille lahjaksi kristillisiä arvoja esitteleviä lehtiä. Minä peräti luin niitä. Niissä oli usein tarinoita ihmeistä. Milloin lapsi olisi jäänyt auton alle, mutta enkeli oli nostanut auton rinnan päältä eikä lapsella ollut naarmuakaan. Milloin syöpä parani rukouksella. Ja milloin jalka piteni rukoilevain silmien edessä tilaisuudessa. Armeijassa minulle peräti kaupiteltiin videota, jossa kerrottiin olleen videolla henkiinherääminen. Väitettiin että tyyppi oli ollut kuolleena, ja että tähän ruumiiseen oltiin laitettu formaldehydit sisään ja kaikki. Tästä oli kuulemma virallisia papereita. Ja jostain syystä ruumis oltiin viety yleiseen rukoilutilaisuuteen ja kaiken kukkuraksi laitettu videot päälle.

Näissä tarinoissa ihmetyttää eniten se, miten kaukaa haettuja ne ovat. Niissä olevat tarinat kuulostavat uskomattomilta. Jos joku väittää että hänellä on hämähäkkimieskykyjä, se on uskomatonta ja tälläiselle on oikein esittää skeptisyyttä. Kuitenkin näiden ihmetarinoiden kritisointi on aina otettu kauhean pahalla. Tarinoiden varmennuksen kysyminen on puheissa sama kuin Jumalan kiistäminen, eikä suinkaan se että uskoo että tarinoissa on kertoja pistänyt omiaan, eikä esimerkiksi herra lahkonjohtaja osaakaan heittää käsistään seittiä tai parantaa kuolleita.

Myös toisenlaiset ihmetarinat ovat yleisiä. Niistä hyvin normaali esimerkki löytyy Juha Leinivaaran "Paholaisen asianajaja" -blogin esittelemästä "That was God" -sivustosta. Siellä kerrotaan esimerkiksi tarinoita, joissa henkilö oli rikkonut kännykkänsä ja sattunut saamaan liikkeeltä ilmaisen puhelimen. Syynä ei ollut lykky ja liikkeen mainoskampanja, vaan lahjoittaja oli Jumala. Näissä tarinoissa ei ole mitään kovin kaukaa haettua. Ne muistuttavat enemmänkin logiikkaa "Voitin korttipelissä, joten Jumala". Paitsi että toiset tilastopoikkeukset eivät ole ihmeitä. Ja toiset sattumukset eivät ole ihmeitä. Ja toiset tilastollisesti usein tapahtuvat asiat eivät olekaan tavallisia asioita, vaan ihmeitä. Tältä osin takana ei itse asiassa olekaan mitään "koherenttia erilaista logiikkaa". Miracle is what miracle does.

Myös tämänlaiset sävyltään lievemmät kertomukset ovat hyvin yleisiä. Olen kohdannut niitä elävässä elämässä, ja erityisen runsaasti ja paljon internetissä.

Veli todistaa väkevänhajuisesti.

Näihinkin reagointi aikaansaa voimakkaita tunteita. Esimerkiksi kun minä ihmettelin, että mistä ihmeestä ne ihmiset tietävät minkä tapahtuman takana on Jumala, sain vastareagointina vastausta : Kerrottiin että uskovaisilla on erilainen todistemaailma kuin uskonnottomilla. Ja jatkettiin että "Yksi merkittävä tekijä asian ymmärtämisessä on myös se, miten käsitetään "todisteet", eli miten Jumala yhdistetään asiaan. Suurin ongelma tuleekin tässä: miten uskalletaan hypätä tuntemattomaan, hyväksyä elämän ihmeellisyys, tajuta uskon voima. Jos vain juututaan vaatimaan aina lisää ja lisää todisteita, eteenpäin ei koskaan päästä eikä kehitystä tapahdu."

Kysymyksessä ei kuitenkaan ole mikään kovin vakuuttava perustelu. Sillä ollakseen vaihtoehtoinen logiikka, siinä täytyisi olla jonkinlainen laadunvarmennin. Jokaikinen tuntemamme logiikka perustuu siihen ajatteluun, että toiset asiat ovat perusteltuja ja toiset eivät. Perustelujen aksioomat voivat erota. Ihmekertomuksissa ei kuitenkaan ole mitään varsinaista formaalia päättelyketjua, joten se ei ole "omaa logiikkaa". Kyseessä on enemmänkin käytännön julistustoiminnassa oleva vallitseva perinne, jonka perusteltavuutta ei ole mitenkään mietitty. Rakenne on "Minulla on vakaumus + minusta tuntuu erikoiselta + ja voi olla". Kyseessä ovat enemmän tunteet ja niiden pohjalta tehdyt väitelistaukset kuin varsinainen rationaalisuus, jossa asioita oikeasti punnittaisiin.
1: Tässä "eri logiikan myönnön" vaiheessa on kuitenkin hyvä muistuttaa siitä, miten julistaja on käännyttämässä joten hänellä on tavoite, jossa onnistumisesta hänen pitäisi olla kiinnostunut. Eikä vain julistaisi huonolla strategialla oman egonsa kautta epäkommunikatiivisesti, koska jos käännytys on sielujen pelastusta, on surkeasti tehty julistus kuin huono asiakaspalvelu ; Se etäännyttää, joten oikeasti huonosti käännyttävä uskovainen on tekemässä pahantekeväisyyttä. Jos kyseessä olisi oikeasti erilaisesta logiikasta, olisi uskovaiselta huomaavaista kyetä irrottautumaan omasta egosta ja maailmankuvastaan siinä vaiheessa kun hän lähestyy käännytettävää. Silloin hän ei tietysti lähde omista lähtökohdistaan, vaan ottaa käännytettävän maailmankuvan huomioon ja esittää vakuuttavat perustelunsa tämän erilaisen logiikan kautta. Nykyisin käännyttäjät ovat kuitenkin varsin egomaanisia eivätkö osaa asettautua käännytettävän asemaan sitten yhtään.

Kun asiaa lähestyä huolellisuuden kautta, on helppoa huomata, että tässä ei noudateta minkäälaista varovaisuutta. Jo pelkästään lähdekritiikki on tarinoissa itse asiassa hyvin heikolla tasolla. Emme tiedä, ovatko tapahtumat edes tosia. Tiedämme että ihmiset voivat valehdella ja erehtyä, mutta tätä tunnettua muuttujaa ei yritetä tai saada ottaa huomioon kertomuksia arvioidessa. Tätä kautta kyseessä ei selvästi ole mikään erilaisen ajattelutavan asia, vaan epäskeptisyysasia, typeryysasia ja mahdollisesti jopa huijausasia.

Myöskään "uskon voimaa" ei oteta vakavasti tutkintaan ja mitata kuinka voimakas se oikeasti on. Rinnastan, syystä, Diderotin ja Eulerin väittelyyn, jossa liitos Jumalaan ei oltu perusteltu vaan absurdi. Jäljelle jäi pelkästään sana "koska" ja iso kasa väitteitä joita ei perustella mitenkään. Näin ollen jää auki, miksi sattuma olisi yhtään huonompi selitys saadulle kännykälle kuin Jumala.

Miten voidaan erottaa korttipelit, joissa Jumala vihjaa rakkaudestaan ja mistä muutoin. Auki jäi voidaanko sanoa että "Chilessä Jumala romautti kaivostunnelit mutta insinöörit kaivoivat heidät esiin". Tai kun putoaa lentokone jossa on 1000 matkustajaa, ja yksi pelastuu, onko tässä tilanteena "Jumala tappoi 999" vai "Jumala pelasti yhden". Vai oliko Jumala poissa kaikissa näissä elämissä? Näitä tulkintoja ei voida mitenkään perustellusti laittaa paremmuusjärjestykseen. Perusteltavuuden kannalta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ratkaisu olisi haettava muualta, sieltä jossa tämänlainen ero voidaan aidosti ja oikeasti tehdä. Tällöin koko ihmekertomuksen rakentaminen ja kertominen on keskustelun viemistä epäolennaiseen, red herring.

Eli keinovalikoimassa on käänteinen logiikka, presuppositionismi. Syntyy jonkinlainen petitio principii -rakennelma, jossa on ensin oletettava Jumala jotta saadussa iPodissa olisi Jumalallisuutta, joka sitten koetaan johtopäätöksenä tunnetasolla ja tästä seuraa kasvanut vakaumus.

Kuolinvuoteella oleva mummo puree rusinaa.

Ulkopuoliselle tämä tarinointi näyttäytyy selvästi typeryytenä. Tämän ääneen mainitseminen tuottaa kuitenkin usein ongelmia. PZ Myers kirjoitti aikanaan "The dying grandma gambitista", jossa totuusarvon sijasta keskustelu siirretään syrjään siihen, että miten julma ihminen kertoisi tuon vastaesimerkkinsä ja perustelunsa vaikkapa kuolevalle isoäidilleen. Kyseessä on selkeä ad hominem -strategia, jossa asian perustelun sijasta aletaan puhumaan siitä minkälainen ikävä habitus erimielisellä ja sen ääneen sanovalla on. Tarinoiden kohdalla uskovan vakaumukselle annetaan ikään kuin suoja olla kuulematta erimielisen perusteluja asiaan, koska hän voi loukkaantua. Uskovaisen kanssa erimielinen, tai vain skeptinenkin, on vaikeuksissa, koska jos hän ei reagoi, hänet tuomitaan häviäjäksi. Ja jos hän reagoi, hänen persoonansa lytätään. Vastaamista vaaditaan, mutta erimielisesti vastata ei saa. Tämänlainen vaparipeli on uskovaiskeskustelussa itse asiassa lähes standardi. Siitä poikkeava on harvinaislaatuista.
1: Tässä kohden tilanne tuo mieleeni vahvasti William Dembskin. Hänellä oli tapana lähetellä todistuksiaan, esittääkseen miten hienoja ne ovat. Tällöin henkenä oli se, että hän kertoi että hän oppi erimielisiltä eniten. Kriitikoihin hän suhtautui aina nuivasti. Kommunikaatio Richard Weinin kanssa johti siihen, että Dembskin saamaansa kritiikkiin vastaaminen paljasti entistäkin isompia aukkoja Dembskin matematiikassa. Ja saatiin kuulla että Wein on "internet stalker". Oli selvää että näiden lähetysten ideana oli alunperin ollut enemmänkin brassailu : "Katsokaa, nämä ovat niin hienostuneita, että te ette voi edes koskettaa niitä sormillanne." Ja kuten tunnettua, mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Sen sijaan ateistien tunteista ei tarvitse välittää. Kun näitä paranemiskertomuksia esitetään esimerkiksi helluntailaisten pysäytettyä kadulla, niissä on voimakas haasteen maku. "Pure rusinaa, uskonnoton." Että "Mites selität tämän." Niihin vaaditaan reagointia. Tässä ei tule kuuloonkaan että ateisti viittaisi "erilaiseen logiikkaan". Onhan gravitaatiokin tiedettä, eikä siitä voi olla erimielinen vaikka olisi mikä logiikka. Tässä tilanteessa, kun uskova luottaa haasteeseensa, tosiasiat pysyvät. Tämänlaisen kiemurtelun kerrotaan olevan häviö, ja joskus jopa "tietotyhjää relativismia", jonka jälkeen muistutetaan miten älykäs ihminen haluaa tietää.
1: Oi kyllä. Olen for fun and profit käyttänyt mitä ihmeellisempiä ja erilaisempia lähestymistapoja noihin kadumme innokkaisiin salivaa kylväviin lappumiehiin ja naisiin.

Tässä tilanteessa erilaiset logiikat ja muut tulevat esiin vasta kun toisella on perusteluja sille, miksi tiedotus ei ole riittävän vahvistettua ja varmistettua, luotettavaa. Tai tapahtuma edes tilastollisesti harvinaista. Ateisteilla ja uskovaisilla on, paitsi eri logiikat, myös enemmän. Uskovaisilla ateisteihin sovitetaan aivan omanlaistaan logiikkaa ja uskovaisiin aivan toisenlaista. Tämänlaista ei yleensä ottaen tosin enää pidetä logiikkana, vaan kaksoisstandardina. Siinäkin jokaiselle yksittäiselle asialle toki on logiikka, mutta niissä ei ole keskenään enää mitään koherenttia.

Pölhöläisen aasinajaja.

Itse asiassa näiden tarinoiden taakse voitaisiin rakentaa jotain, joka varmistaisi niitä ja antaisi niille edes jonkinlaista todistusarvoa. Esimerkiksi kuolleista nousseen videossa kohden olisi hyvä saada joku kriittinen ja fiksu mies miettimään sellaisia olennaisia kysymyksiä kuin "kuinka helppoa minun olisi lahjoa itselleni virallinen kuolintodistus kehitysmaassa?"

Katolisessa perinteessä tälläinen kikka onkin keksitty. Heillä oli advocatus diaboli, paholaisen asianajaja. Kun jossain väitetään tapahtuneen ihme, asiaa lähdetään varmistamaan. Mukana on kriittinen mies, jonka tehtävänä on keksiä miten temppu voitaisiin tehdä inhimillisesti, eli esimerkiksi huijaamalla, tai vääristämällä tilastoja. Ja miettimällä sitä mikä tapahtuman todennäköisyys todella on, ja konsultoida esimerkiksi lääketieteen tohtoreilta hepatiitin piileväksi menemisen todennäköisyyttä (joka on aika suuri). Tälläisiä otettaisiin huomioon ennen kuin hepatiitin ihmeparaneminen rukoustilaisuuden jälkeen otetaan mitenkään vakavasti. Asian parista löytyvän huijarin löytyminen ei heille selvästi tarkoita jumalauskon romahdusta.

Suomessa reagointi on hieman toisenlainen. Hirsilän tekemä "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" nosti vihaa kristittyjen parissa. Vastaan tuli paljon ad hominem -argumentaatiota ; Hirsilän syytettiin olevan katkera likinäköisyytensä vuoksi. Ihmeparanemisten ruotiminen ammattitaitoisten lääkäreiden ja dokumentaatioita vaatien oli liikaa. Sittemmin keskustelukenttä siirtyi käsitellyistä caseista "niihin jotka pääsivät karkuun", eli niihin tapauksiin joita ei oltu tarkistettu tämänlaisella kriittisellä metodilla.

Yleisesti ottaen onkin havaittavissa mielenkiintoinen trendi : Mitä vahvemmat tarkistus ja varmistusstandardit, sitä vähemmän ihmekertomuksia löytyy. Ja sitä enemmän selvät ihmekertomukset jäävät piiloon. Kun pitää vedota johonkin konkreettiseen aikaan, paikkaan ja henkilöön, ei löydy dokumentteja niistä rekkoja tempovista enkeleistä. Eli juuri niistä tarinoista jotka vähemmän vaativilla foorumeilla ovat hyvinkin yleisiä.

Tämänlainen ilmiö vihjaa siitä, että tarinoiden takana on hypetystä. Etenkin vakuuttavat ihmekertomukset ovat sellaisia, että ne ovat tuskin edes todellisia tapahtumia. Muutenhan niistä löytyisi jonkinlaista dokumentaatiota.

Minulla on uudet sukat.

Toki näistä ihmekertomuksista löytyy hyviäkin piirteitä. Ne ovat yleensä aika optimistisia. Yhden pelastuminen vakavasta lento -onnettomuudessa nähdään pelastunutta, ei kuolleita painottaen. Usein niihin liittyy myös jonkinlaista iloa ; Uusi iPod on mukava.

Tässä mielessä nämä kertomukset muistuttavat hieman lapsuudestani. Siellä eräs lapsi meni ujosti vieraan lähelle nyhjäämään ja viivyttelyn ja odottelun ja kiertelyn jälkeen kuiskaa "Minulla on uudet sukat." Sukat olivat kova ilonaihe. Tältä osin ei vieras tietysti voi kuin sisäisesti hieman huvittua asiasta, sillä sukkien arvo on hänelle tuskin sama kuin lapselle. (Paitsi jos on antanut ne sukat, jolloin lausunnon arvo lienee kova.) Niitä sukkia kannattaa kuitenkin kehua.

Tosin sitä, pitääkö joulupukkia alkaa tässä kohden sitten ylistämään lapsukaisen kanssa onkin sitten jo montaa astetta mutkikkaampi eettis-looginen asia. Sillä myös tämä joulupukkikohta on sinisilmäisyysasia, typeryysasia ja ehkä hieman jopa huijausasia.

---

Olen aina ihmetellyt, miten hämähäkit voivat kiipeillä jopa pääalaspäin. Vastaava ihmettely herää myös uskovaisten kohdalla. Hämähäkkien kohdalla vastaus liittyy jalkoihin ja eritteisiin. Uskovaisten kohdalla saattaa olla, että kyseessä ovat ne samat.

"Runsaasti aihetodisteita"

Hyvin yleinen strategia etenkin fundamentalistejen parissa on kertoa siitä miten uskonto on vaikuttanut heidän omaan elämäänsä. Tähän liittyen kerrotaan hyvin monenlaisia tarinoita. He pitävät tätä elävän uskon kannalta tärkeänä asiana. Ja lisäksi nämä ovat heistä todiste siitä, että Jumala on olemassa, ja että nämä teot ovat jotain jota ihmiset eivät tee yksin.

Yleinen teema on kääntymyskertomukset, joissa kuvataan yleensä elämää ennen uskoontuloa. Uskontoon liittyminen sitten on tuonut muutoksen tähän elämään. Esimerkiksi narkomaani tai alkoholisti on muuttunut raittiiksi. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen perustelu, koska uskovaisten parissa näihin suhtaudutaan nuivasti. Uskonnon normistot voivat ehdottomasti tätä kautta ohjata terveisiin elämäntapoihin.

Kuitenkaan tässä ei ole mitään kovin erikoista. Jos uskonto käskee pesemään hampaita ja syömään vihanneksia ja olla koskematta raatoihin taatusti ohjaa terveyteen, mutta se ei todista millään lailla itse Jumaluudesta.

Toisaalta kertomuksissa mukana muuttuu moni asia. Esimerkiksi alkoholisti on joko yksin tai alkoholistiporukassa. Jopa Richard Dawkins myöntää uskontojen ryhmäpaineen, eli sen että yhteisö pakottaa ihmisen tiettyyn muottiin. Dawkins ei tosin korosta positiivisia muotteja. Tosiasiassa muotissa on hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Ovathan jopa kulteista olevat kertomukset tarinoita siitä miten uskonto on saanut ihmiset tekemään asioita joita eivät ole ennen tehneet.
1: Tosin vaikka esimerkiksi Anonyymit Alkoholistit käyttävät henkilökohtaisen jumaluuden valitsemista tärkeänä ja pakollisena osana paranemisprosessia, Olemassaolevien tietojen pohjalta AA ei toimi uskomushoitoa tehokkaammin. Tämä voi olla yllättävää, ja johtaa miettimään että ehkä AA:ssa ei ole riittävästi kulttimaisia piirteitä? Toisaalta tämä pistää miettimään sitä, että AA ei ole kiinnostunut varmistumaan tehokkuudestaan. Se ei tutki tehoaan vaan pelkästään tekee. Kenties kauan alkoholista vapaana olleet käyvät siellä, ja ne jotka jäävät pois joko kuolevat tai heitä ei muuten näy, joten tilanne näyttää kentällä ruusuisemmalta kuin se onkaan?

Tarinoissa olevat paranemiskertomukset taas eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Eivät tilastollisella tasolla, eivätkä yksittäisinä ihmeinä.
1: Yksittäistapauksien kohdalla on mainittava suomessa tehty Hirsilän "Herra tekee ihmeitä ilman määrää" -penkominen aiheen piirissä. Siinä haettiin paranemista, joka olisi luonteeltaan erikoislaatuinen. Esimerkiksi amputoidun raajan takaisinkasvu olisi sellainen. Hän huomasi, että vaikka tarinat olivat monet, olivat todisteet vähäset. Paranemiskertomuksista joko puuttuvat dokumentit, tai sitten ne ovatkin sellaisia että niitä tapahtuu itsestään, osa niistä tuntuu tarinana arkielämässä ihmeiltä, mutta lääketiede tietää että niitä tapahtuu yllättävänkin usein. Eli kun löydetään uskovaisia joilla on ollut tuo sairaus, on selvää että joukosta löytyy niitäkin joilta se on parantunut. Juttuja ei ole aina edes dokumentoitu, eikä niiden oikeudellisuutta voida olla varmoja. Näiden tarinoiden epäilyä pidetään uskovaisten puolella Jumalan epäilynä, vaikka sen takana olisikin vain ja ainoastaan uskovaisen ihmisen erehtyväisyyden tai valehtelun mahdollisuuden huomioonottaminen. Kun muistamme kiinnijääneet huijarit, joista kuuluisin lienee runsaasti mainetta ja seuraajia saanut Popoff, on selvää että mahdollisuus on relevantti.
___1.1: Yleisesti ottaenkin näyttää siltä että tarinoita kerrotaan massoina. Isoja kasoja erilaisia paranemistarinoita. Niitä ei varmisteta mitenkään. Ja nämä tarinat, joiden oikeudellisuutta, tarkkuutta, tapahtumista ja kertojan erehtymistä asiasta ei oteta huomioon. Mutta niitä pidetään silti vähintään aihetodisteina. Tämäntasoinen toiminta tällä innolla pakottaa miettimään sitä, onko koko genre typeryyttä vai valehtelua vai molempia.
2: Tilastollisella tasolla rukouksen täytyisi toimia paremin kuin placebo. Tätä ei tule mitenkään ilmiselvästi ilmi. Osassa tutkimuksista on tullut jopa rukouksen negatiivinen vaikutus, jos potilas tiesi että hänen puolestaan rukoiltiin, hän parantui vaikeammin. Syyksi on epäilty sitä, että jos puolesta rukoillaan, on monella arvauksena se, että hänen täytyy olla todella sairas.

Rukoustarinoissa on itse asiassa ongelmallista jo se, että niissä on käytössä post hoc ergo propter hoc ("sen jälkeen - sen vuoksi") -argumenttivirhe. Ilmiselvä esimerkki on tietysti päänsäryn katoaminen. Rukouksen jälkeen lähtenyt päänsärky olisi voinut lähteä ilman rukousta, koska päänsäryille käy niin aika usein. Syövän tai muiden vastaavien tahojen kohdalla tilanne on vielä erikoisempi, koska usein rukouksia ja rukouspyyntöjä näistä aiheista tulee paljon. Sukulaiset rukoilevat iltarukouksessa ja tilaisuuksissa voi olla tunnettu hengenmies rukoilemassa. Esirukouksia sataa jokaisen sairastuneen luo - itse asiassa jopa niin, että kun minä selitin jalkakipuni häviämisestä (kun se ensi kerran lähti, nykyisin tiedän että kyseessä on syklinen vaiva joka tulee ja menee lähes satunnaisesti koko elämäni ajan) ja näytin että parannutaan sitä darwinismillakin, reagointi oli, että joku oli voinut rukoilla puolestani ja parantaa sen. Rukoilujen runsaus kertookin itse asiassa siitä, että annetaan tilaisuus cherry pickingille. Jos parannutaan, se johtuu rukouksesta, koska aina hieman ennen on rukoiltu, tai on voitu tehdä näin, saa tarina näennäisesti faktapohjan. Toimimattomat rukoukset unohdetaan, koska "Jumala ei ole mikään parannusautomaatti", kuten minulle on tästä asiasta kerrottu.
1: Henkilökohtaisesti ihmettelen sitä, että miksi Hänet sitten esitetään sellaisena. Minä vaatisin vain selvää ja yksiselitteistä tieteellä havaittua tilastollista eroa rukouksen avulla paranemisessa. Mikään selitys jossa "epäselvä koetulos johtui esirukouksen vaikutuksen huomioimatta jäämisestä" on selitys todisteen puutteelle, ei todiste asiasta.

Kaikissa näissä elämäntarinoissa on kyseessä non sequitur. Niissä väitetty asia liimataan, ei koetella. Kriittisesti ajatellen vastaus on kaikkea muuta kuin ilmiselvä seuraus. Yksi niistä on jo itse uskon vaikutus. Kenties ihmisen psyykkinen riippuvuus asiaan ajaa muutokseen itsessään. Tässä ei tarvita sen kummempaa ulkopuolista apua. Usko ja uskon kohde menevät sekaisin, tai liimataan yhteen tarpeettoman rajusti. Eri vaihtoehtoja hylätään vääräoppisina dogmaattisista syistä, vaikka kyseisille muutoksille tunnetaan varsin luonnollisia syitä -joten ainakaan Dembskin kannattamaa kaikkien muiden vaihtoehtojen eliminointia ei edes yritetä tehdä. Tulokset kuitenkin esitetään tälläisenä, ikään kuin vahvoina todisteina jotka määrällään ja runsaudellaan ovat ikään kuin kiistaton todiste, joita vain moraaliton typerys ei usko. Tarinat eivät ole edes aihetodisteita. Koska yleisesti ottaen olen sitä mieltä että surkeisiin puolusteluihin tarvitsee turvautua vasta kun hyviä ei ole, on into käyttää tämäntasoisia ilmiselvästi monella tasolla puutteellisia esityksiä viite siitä että mitään hyvää ja kunnollista ei ole edes tarjolla.

Näissä tarinoissa on kuitenkin kaikista isoin ongelma se henki, jolla ne kerrotaan. Ne kun eivät ole vain epätieteellisiä ja järkevyyttä niissä on vain niissä olevan saivartelun verran. Ne ovat myös epäsosiaalisia erimielisiä kohtaan.

Tästä saa helposti esimerkkejä. Otan esiin tarinan kilteimmästä päästä, koska herjaaminen tässä asiassa olisi liiankin helppoa ; Armeijassa olin (liikaakin) tekemisissä uskovaisen kanssa. Hän mainitsi omia kokemuksiaan ja selitti, miten hän ei voisi uskoa jos ei olisi omin silmin nähnyt. Minun kohdallani hän odotti minun toimivan herkkäuskoisemmin kuin itse olisi toiminut. Henkilökohtaiset kokemukset ovat subjektiivisia, ja niitä yritetään siirtää kuin ne olisivat objektiivisia. Uskovan oma skeptisyys näyttäytyy ikään kuin merkkinä siitä, että pureskelu ja aivotyö on tehty valmiiksi niin että se pitäisi ottaa epäskeptisesti vastaan ilman omaa ajatustyötä. Muu otetaan jonkinasteisena loukkauksena, jossa tarinan kertojaa syytetään tyhmäksi tai valehtelijaksi. Tämä on tietysti ovela ansa.

Sillä tarkoituksena ei ole tehdä mitään kriittistä ajattelukenttää jossa edetään reilusti. Sen sijaan tavoitteena on rakentaa tilanne, jossa päätetään miten erimielinen häviää. Sitten ihmetellään, että miksi joku on jossain mahdollisesti joskus hieman häijy näitä tyyppejä kohtaan. Ja miksi joku jossain kenties paiskoo Raamattuja lattialle.

Kasvava placebo, massat, yksilöt ja muita ihmeitä.

Placebovaikutuksen suuruus tuntuu olevan ikään kuin jonkinlainen vakio. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi "Neurosceptic" viittasi havaintoihin jossa placebo näyttää olevan nykyisin useammin vahva kuin menneisyydessä. Syitä tähän voi olla useita: Ihmiset voivat uskoa lääkkeisiin enemmän kuin ennen tai olla vähemmän epäluuloisia kuin ennen. Näin teho muuttuu. Toisaalta he voivat myös kertoa oireidensa paranevan - jopa luulla olevansa parantuneita - vaikka eivät olisikaan. Ja toisaalta heidän terveydentilansa voi olla keskimäärin parempi, jolloin haetaan "pienempiä muutoksia", ja jotka paranevat helpommin yksinkin. Syitä voi olla useita.

Usein placebovaikutus kuitenkin liitetään hyvin suoraan "mielen parantavaan voimaan". Kuitenkin sen idea on ensi sijassa massoissa. Kun katsotaan isoja joukkoja ihmisiä, ei osata välttämättä katsoa onko joku yksilö parantunut lääkkeen vaikutuksesta, ilman sitä vai peräti lääkkeestä huolimatta. Massoista osataan katsoa tilastollisia sääntöjä, jolloin joku on todennäköisempi kuin jokin toinen vaihtoehto. Tämänkaltaisella logiikalla voidaan lähestyä hyvin erikoisiakin vaihtoehtoja - kuten vaikka huumoriohjelman hauskuutta. Kaikkia ei naurata, mutta toiset naurattavat useammin kuin toiset. Silti on vaikeaa napata "itse huumoria" kaiken muun hälyn keskeltä.
1: Tässä kohden viitataan Nunniin jonka mielestä placebossa on takana erilaisia vaikutuksia, ja niiden lähestyminen voisi johtaa jopa sellaiseen aikaan jossa placeboefektin huomioimista ei enää tarvita.

Se, mihin minä kiinnitän tässä huomiota on paranemisen kompleksisuus. Hyvin moni asia voi vaikuttaa asioihin. Eikä yksittäisen tapauksen takana olevaa asiaa ole helppo tietää. Jopa placeboilmiössä on takana kaikenlaista, eikä sen taustojen ruotiminen ole yleensä kovinkaan helppoa. Siksi sitä käytetään massana, jotta ei tarvitsisi tehdä pikkutarkkaa analyysiä joka oikein tehtynä johtaisi siihen että saadaan sama tulos kuin placebotestauksella - toki sillä erolla että tiedettäisiin miksi paranemiset ovat yksittäistapauksessa sellaisia kuin ovat. Kun sanotaan että jokin parantaa, massat kiinnostavat, eivät yksittäistapaukset.

Tämä lähestymistapa on hyvin vieras esimerkiksi niille jotka puhuvat ihmeparanemisista. He kun tarttuvat massojen sijasta yksittäistapauksiin. Heitä ei tavallaan kiinnosta paraneeko ihmiset paremmin ja useammin rukouksella kuin ilman. He tarkastelevat sitä miten joku tietty henkilö on parantunut. Tässä he korostavat usein sitä että parantumisen täytyisi olla jotenkin erityislaatuinen, harvinainen. Joskus tästä jäädään kiinni, kuten Michael Guglielmuccin tapauksessa kävi. Hän väitti parantuneensa ihmeellisestä syövästä jota hänellä ei ollut alun perinkään, tai kuten kävi monissa tapauksissa joita Markus Hirsilä seuloi suomessa. Näissä ongelmana on tietysti se, että kiinnostavimpia näyttävät aina olevan "ne kalat jotka pääsivät karkuun". Eli yksikin erikoinen tapaus on haaste. Toki samaa logiikkaa kannattavat esimerkiksi ateistit, joista "Why Won't God Heal Amputees" -kysymys on hyvin relevantti.

Itse suhtaudun koko tähän "yksittäistapauslogiikkaan" hieman vaivautuneesti, olipa kyseessä sitten uskova tai ateisti. Koska niissä lääkärin tekemä tulkintavirhe tai vaikkapa syövän koepalassa saatu "false positive", väärä havainto, tekee isoja muutoksia. Tuloksethan eivät koskaan ole "ihan varmoja", joten poikkeustulosten nappaaminen esiin voi varsin hyvin johtaa otosvääristymään jossa yksittäisistä mittausvirheistä tehdään induktiivista tiedettä joka marssii yli mittausvirheettömistä tuloksista tehdyt johtopäätökset.

Itse "luotan massoihin", eli tälläiset mittausepätarkkuudesta johtuvat virheet saadaan otettua huomioon. Sama koskee tietysti sitä että ihmiset parantuvat jollain todennäköisyydellä ilmankin, jolloin tilastosta nähdään vaikuttaako asia tapahtumia lisäävästi vai ei.

Lopputulos ei tietysti ole "lopullinen totuus", mutta se on kuitenkin varmempaa kuin se että vedetään yksittäistapauksista pitkälle vietyjä kaikkia koskevia johtopäätöksiä. Muutaman paranemisen kun ainakin uskovaisten mukaan täytyisi vaikuttaa useiden uskonasioihin, joten tämäkin näkökanta on tietyllä tavalla tärkeä.

Yllättävä Jumala

Karkeasti sanoen muistimme, psykologinen suhtautumisemme tietoon ja havaitsemisen toimintamme keskittyy siihen että poikkeava herättää huomiomme erityisesti. Esimerkiksi kun odotukset rikkoutuvat, meille syntyy helposti kognitiivista dissonanssia. Kun emme ylläty, tälläistä erityistä ei käy. Riemu onnistumisestaki tulee helposti juuri "haasteen voiton" kautta. Tällöin mukana on ollut voimakaskin yllättymismahdollisuus, eli jonkinlainen riski.

Meillä on ikään kuin näkemys, ja tähän suhtautuen jokin tapahtuma on epäkiinnostavaa nollatietoa ja siitä poikkeavat herättävät huomiomme.

Tätä kautta ihminen joka on aina iloinen ei iloisena ollessaan ole yhtä selvä signaali kun silloin kun hän on pahalla päällä. Samoin kärttyisen ihmisen iloisuuteen "kannattaa erikseen kysyä syytä", koska se on jotain "perusnäkemyksestä poikkeavaa". Tietenkin joskus luonne muuttuu elämäntilanteen mukaan ja sitten "kärttyisestä" tuleekin vaihtaa "iloiseen" peruskuvaan, koska muuten valtaosa elämästä olisi yllättymistä, ja silloin ihmisen luonne olisi väärin ymmärretty ja suhtautuisit häneen väärin: Suhtautuisit perustilaan poikkeuksena ja päin vastoin. "Kerro erityinen syy sille miksi olet tänään normaali" -tilanne toistuvasti ei ole paras kohentamaan sosiaalisia suhteita. Se kertoo että kysyjä ei ole ymmärtänyt toista. Ja tähän tehdään yleensä johdos "ei tiedä koska ei kiinnosta".

Tätä kautta voidaan rakentaa eräänlainen analogia, jonka kautta tieteenfilosofiaa voidaan käsitellä.

Jos ajatellaan että on "itsestäänselvyyksiä", ne ovat asioita jotka vallitsevat tieteen näkemykset tai muut vahvasti hyväksytyt taustaoletukset tuottavat. Niistä poikkeaminen on yllättymistä. Silloin itsestäänselvyys ei olekaan toteutunut. Tätä kautta voidaan ajatella että hyvä tieteellinen teoria tuottaa erittäin vähän yllättymistä, ja tieteen tavoite on yllättymisen pienentäminen mahdollisimman pieneksi.

Tätä kautta esimerkiksi nollatutkimukselle voitaisiin saada kätevä määritelmä: Kun siihen tavallisesti liitetty arki -ilmaisu "itsestäänselvyys" on useille filosofeille kirosana, voidaan se kiertää näppärästi ottamalla "nollatahoksi" vallitseva tieto, jolloin nollatutkimus rämpii tutkimuksessa jonka tulos on jo olevan nykytiedoilla juuri tietty. (Toisaalta näissä tullut yllätys, poikkeama odotetusta, onkin sitten isompi yllätys nieltäväksi.)

Nollatutkimus on tässä kontekstissa tutkimus, jonka tulos on taustatietojemme nojalla ilmiselvä jo ennen koetta, mutta joka tehdään siitä huolimatta. Perustutkimus olisi sellainen, joka karsii "odotettavissa olevasta" vaihtoehtoja, eli tulokset eivät sisällä paljoa yllätystä. Paradigmanvaihdos taas olisi se, kun edellisen systeemin jo rakentaneet ongelmalliset yllättymiset, anomaliat, pakottaisivat vaihtamaan näkemykset sellaiseen, jonka piirissä yllätyksiä ei tule.

Tätä voidaan soveltaa sitten vaikkapa uskontoon. Tai oikeastaan ihmeisiin.

Nimittäin erittäin usein kuullaan kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat kokeneet ihmeparanemisia rukouksella. Samoin Jumala tekee muita erikoisia asioita, Raamattu on pullollaan mitä ihmeellisempiä mahtitekoja. Nämä ihmeet ovat arkielämän kannalta erikoislaatuisia. Siksi niitä kai kutsutaankin ihmeiksi: Ne ovat harvinaisia ja siksi aikaansaavat ihmetystä. Ne ovat siis yllätyksiä.

Sellaisenaan kertomuksia voidaan verrata barbaarielokuvissa esiintyvään macho bullshittiin: Ne ovat ihmeellisiä ja niiden juttuun laittaminen ei tee niistä uskottavia. Itse asiassa jos joku baarissa väittää toisintaneen niitä, oikea reagointi ei ole uskoa että hän on kova karju joka katkoo hirttoköydet kaulalihaksillaan, vaan että hän puhuu kännirehentelyjä, ja huonoja sellaisia. Mitä suurempia ja ihmeellisempiä väitetyt teot, sitä epäuskottavampi asia. Tätä kautta esitetty yllätys jota väitetään tapahtuneeksi on sitä epäuskottavampi, mitä yllättävämpi se on. Jos joku kertoo sen sijaan saaneensa turpaan lähipubissa, sekin voi olla yllättävä harvinainen juttu, mutta ei vastaavanlainen. Se on lähtökohtaisesti uskottavampi.

Tämä on siis tila "ennen testiä". Toiset jutut "on jo valmiiksi tyhmiä" ja "toiset järkeviä". Mutta tietenkin olisi älyllisesti laiskaa jättää juttu testaamatta. Ehkä meidän olisikin yllätyttävä kunnolla, jotta voisimme yllättyä vähemmän tulevaisuudessa. "Mutta saavutetuista eduista ei tietenkään luovuta". Tavoite on mahdollisimman pieni yllättyminen. Se ei synny vanhaan jämähtämiseen, koska ilmiselvä jatkuva yllättyminen ei minimoi yllättymistä. Mutta jos olemme jo kohtuu pienessä yllättymise tasossa, siitä muuttaminen sisältää riskin siitä että vaihdos on huonompi. Siksi on oltava avomielinen että kriittinen. Näin saadaan paras lopputulos, joka ei ole puupäisyyttä eli yhteen jämähtämistä eikä höseltämistä eli vaihtamista vaihtamisen vuoksi.

Jos ihmeet ovat todellisia, ne muokkaavat näkemyksiämme. Sillä yllättymisen pienentäminen on tärkein tehtävä. Jos ne taas eivät ole todellisia, tila "ennen testiä" jää samaksi kuin "jälkeen". Esitettiin että yllätys olisi, mutta se ei sitten ollutkaan.

Tässä avuksemme tulee onneksi karkeasti sanoen määrä. Yllätys ei aina tarkoita mitään: Meteoriitin tiedetään surmanneen koiran vuonna 1911. Tämä tarkoittaa sitä että harvinaisiakin tapahtumia sattuu, yksittäin ne ovat anomalioita ja yksittäin anomaliat ovat harmittomia.

Mutta kun niitä sattuu toistuvasti, meidän on pakko muokata näkemyksiä. Jos meteoriitti tappaa yhden koiran, se ei tee meteoriitin putoamisesta yllättävää. Mutta jos meteoriitit tappavat kerran kuussa koiran, tiedetään että meteoriitti ei ole yllätys, vaan päin vastoin, niihin tulisi varautua jotenkin vakavasti. Koirat on pelastettava! Haukuille pitää ostaa vähintään kypärät ja kevlarliivit.

Raamatussa ja uskovaisten kertomuksissakin ihmeitä tapahtuu toistuvasti. Joka pitäjällä on omia rukousparannuskertomuksia. Toisin sanoen näitä tapahtuu paljon. Tässä on minimitaso sille että ne ovat uskottavia. Niitä on tapahduttava "sattumaa enemmän".

Kaikkia kertomuksia ei tarvitse tietenkään todistaa, kuten ei jokaista meteoriitin tappamaa koiraa tarvitse kaivaa haudasta voidaksesi osoittaa että meteoriitteja ropsahtelee usein haukkujien päähän. Kun ihmeitä tapahtuu usein, niiden todistamisen pitäisi olla sitä helpompaa, mitä yleisempiä ne ovat. Jos taivaalta sataa meteoriitteja, ei niiden surmaaman koiran löytyminen ole vaikeaa. Itse asiassa niitä löydetään useita. Koska jos meteoriitteja ropsahtelee, meteoriittikuolemissa ei olisi mitään eksoottista. Yllätys on mielessämme, ei todellisuudessa. Yleisyydestä seuraa kuitenkin myös muuta: Lähtötilan looginen seuraus: Kun ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, niin ne täytyy voida todistaa helposti.

Tässä oltiin vasta valmistauduttu itse testiin. Koejärjestelyjen miettiminen on kuitenkin erittäin olennaista, ylläolevassa oli monta oleellista asiaa. Siinä on ehdot ja sitoudumme niihin. Tässä mukaan astuu eräänlainen haaste: Jos yllätymme meidän tulee sopeutua siihen - Ja jos emme ylläty, tulee yllätysten ystävien sopeutua.

Varsinaisessa testissä voidaan vaikka läpikäydä ihmekertomuksia. Markus Hirsilän ihmerukousparannusten läpikäynti perustui siihen että jos paranemisia tapahtuu muutenkin usein, se ei ole yllättävä parantaminen. Jos nuha paranee usein itsekseen, ei rukous jonka jälkeen nuha loppuu vielä tarkoita mitään. Sen sijaan kun amputoidut eivät parane normaalisti, sellaisen teko rukouksella olisi yllättävää. Ja moni muu tähän verrattava asia. Lisäksi paraneminen piti nostaa kertomuksen yläpuolelle, eli antaa lääketieteellinen aineisto todisteeksi. Jos sinun amputoitu kätesi oli parantunut, täytyi olla osoitus siitä että sitä kättä ei ole joskus ollut, ja että sinulla nyt on se.

Näin simppeli proseduuri osoitti että useissa tapauksissa ihmeiksi väitetyt ei ollutkaan harvinaisia, vaan sellaisia paranemisia joita tapahtuu jatkuvasti muutenkin. Tätä kautta kävi ilmi ikään kuin että väitetyt meteorin tappamat koirat olivatkin kuolleet normaalisti, epäyllättävästi, esimerkiksi lasten tekemään kivitykseen ja onnettomuuksiin ja vastaaviin.

Toki uskovaiset yhä viittaavat "niihin kaloihin joita ei ole saatu kiinni", eli niihin ihmekertomuksiin joita ei ole vastaavalla tavalla käsitelty. Että "voi olla että niissä on parannuttu". Mutta kun heillä on niitä, he voisivat niitä tietysti helposti osoittaa oikeiksi käyttämällä vaikka Hirsilän proseduuria. Nämä kertomukset ovat ennen testiä juuri niitä "kertomuksia baarissa".

Ja koska ne ovat tiedetyn perusteella "yllättäviä", ne on fiksumpaa hylätä. Tavallaan tämä ei tietenkään puhu mitään Jumalasta. Mutta sen sijaan tämä kertoo uskovaisten tarinoiden itsekriittisyyden tasosta ja tätä kautta suoraan niiden laadusta ja luotettavuudesta. Toki voi olla että huomenna tapahtuukin sellainen yllättävä ihme(joukko) joka pakottaa meitä muuttamaan näkemystä. (Olisi siistiä jos se olisi ylöstempaus, jossa kaikki uskovaiset tempautuisivat taivaaseen ja maa jäisi odotustilaan. Itse odotan tätä päivää innolla, paitsi sen vuoksi että voisin ilolla sinä päivänä ottaa Jeesuksen sydämeen, myös sen takia että en ole tullut kovin hyvin toimeen näiden uskonmiesten kanssa. Se olisi siis tuplavoitto.)

Mutta ehkä tämä valotti sitä mitä tutkimuksessa ja perusteluissa on kysymys. Ei lopullisesta totuudesta, vaan siitä onko asia "hyvin perusteltu uskomus".