"Ei pidä sekoittaa mekanismia ja suunnittelua"

Larry Moran saamastaan erikoisesta reaktiosta. Hän oli ihmetellyt miten Intelligent Designin kannattajat eivät ota neutraaliteoriaa huomioon kritiikeissään. Hehän aina moittivat evoluutiota kuvaten sen mutaation ja luonnonvalinnan kombinaatioksi ja vain täksi. ID -sloganhan asiaan on peräti "We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged." Tämä on hämmentävää sillä jopa sellaiset "arkkiadaptationistit" kuin Dawkins ja Coyne tunnustavat geneettisen ajautumisen ja muut neutraaliteorian mekanismit. Tässä kohden keskustelunaiheena on enemmänkin voimakkuusasteet, mittakaava. Moran kutsuukin tilannetta perustellusti joskin epäkohteliaasti muotoillen "The reason this is so upsetting is that the IDiots know full well that the complexity of life is due to far more than just mutation + selection. They also know that evolutionary biologists have been "examining" Darwinian theory for a century and have decided that it is not sufficient to account for evolution. The obvious question is: are IDiots stupid or liars, or both?" Tämä oli luonnollisesti saanut jonkinlaisia reaktioita. ID -puoli oli vastannut hänelle

"1. Dr. Moran fails to understand that ID is not inherently at war with every possible theory of evolution, or evolutionary biology as a whole. The fact that the ID movement doesn’t address your favorite part of evolution probably means that this part of evolutionary biology does not confuse mechanism and design.
2. Dr. Moran fails to understand that the shift of evolutionary biology away from Darwinian mechanisms shows that ID and its proponents were correct. ID was the one to predict this move, while everyone else was hailing Darwinism as the highest point of evolutionary biology. Darwinism is no longer the pivotal feature of evolutionary biology, thus ID was correct.
3. Dr. Moran fails to understand the different roles that different theories of evolution play, and why they are important. Genetic drift and neutral theory are not theories of the origin of complex adaptation, thus, they do not function as design substitutes like Darwinism does. They are theories of what happens to the organism after the design. These fail, too, when stretched beyond their bounds to become design substitutes, but that happens much more rarely. Many design opponents tend to agree with ID’ers assessments of this possibility."

Vastaus on monella tavalla asenteellinen ja absurdi samanaikaisesti. Vastaan lyhyesti numeroiden vastauksen samalla numerolla millä vastaus on annettu.
1. Ensinnäkin vastauksessa korostettiin että neutraaliteoria ei sekoittaisi mekanismia designiin. Syynä on varmastikin se, että ID on hyvin fiksoitunut funktionaalisuuden selittämisen korostamiseen. Heistä vain se mikä selittää luonnon hienosäädön voi uhata heidän teoriaansa. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ID ei suoraan koe neutraalien ominaisuuksien heilahtelua uhaksi omalle näkemykselleen.
   1.1: Valitettavasti neutraaliteorian mallit kuitenkin iskevät juuri tälle alueelle. Sillä ID:tä voi uhata "ei oikeasti pahan ongelman kautta, vaikka siltä tuntuukin". Sen parissa on helpompi korostaa sitä että luonnossa on virheellisyyksiä joita evoluutioteoria ennustaa. Näin ollen ID:n moittimiset siitä että erilaiset surkastumat olisivat evoluutioteorian kannattajille yhtä ongelmallisia kuin ID:n kannattajille ovat väärässä. ID on joutunut tässä harjoittamaan omituista strategiaansa jossa surkastumat ovat toisaalta epäolennaisia koska ID ei tarkoita täydellistä suunnittelua. Joten ne eivät voi olla ongelma ollenkaan. Mutta kuitenkin kristittyjä faneja on pakko rapsutella niin että keksitään selityksiä sille miksi tosiasiassa surkastumilla onkin funktio ja ne eivät siksi ole oikeasti surkastumia. Jonka jälkeen ne ovat tärkeitä ID:n todisteita-
   1.2: Toisaalta ID on sitoutunut liikkeenä yllättävän vahvasti ajatukseen jossa DNA:ssa on pelkästään funktionaalisia osia. Kaikki se mitä he kutsuvat "roska-DNA:ksi" on heistä vain jotain jonka funktiota ei ole vielä keksitty. (Ja jos sitä ei ole keksitty, niin se keksitään tulevaisuudessa. Asenne josta he moittivat evolutionisteja mielellään.) Ja Neutraaliteoria on siitä ikävä että sen mekanismit määrittävät rajoja funktionaalisten geenien määrälle. Ei ole väliä onko neutraaliteoria tapahtunut "Designin jälkeen vai ei", sillä jos sen konseptit ovat tosia, DNA on väistämättä täynnä tilke-dna:ta. Tämän luulisi olevan hyvin keskeinen ID -motiivi kritisoida neutraaliteoriaa. Mutta he eivät tee tätä koska he eivät tosiasiassa ymmärrä evoluutiota kovin hyvin. Mielikuva neutraaliteoriasta ei tunnu uhkaavalta, eikä populaari-ihmiset usein tunne kuin luonnonvalinnan ja mutaation käsitteet (ja nekin vähän sinne päin), joten tälläisten asioiden kritiikki ei olisi PR -taktista. Moni voisi ahdistua kun on liikaa vaikeita konsepteja ja tieteelliseltä kuulostavia termejä darwinistisatanistien puolella.
  1.3: Tosiasiassa neutraalien mutaatioiden kasautumista on käytetty argumentaationa joilla selitetään ID:n konsepteja. Behen palautumaton kompleksisuus on tästä malliesimerkki. Eli tosiasiassa neutraaliteorian tarjoamat geenialleelien yleistymiset toimivat kanavina uudenlaisille ominaisuuksille. Se mitä evoluutio ei voisi tuottaa muuttuukin joksikin jota se nimenomaan voi tuottaa. Joten neutraaliteorian kritiikki olisi oleellista jotta voitaisiin suojella ID:n rakasta konseptia jota se pitää evoluutiokritiikkinsä kovimpana ytimenä. Behen perusongelma onkin tässä ollut se, että hänen päällään on tonni multaa. Hän on päätynyt laskemaan neutraaleja mutaatioita hyvin erikoisella tavalla. Nimittäin siten että hän ottaa valmiin tuotoksen ja arvailee todennäköisyyksiä sille miten vaikeasti juuri tämä yksi tietty piirre syntyy eikä jotain muuta. Tämä on erikoista sillä hän laskee kuin asian pitäisi syntyä sattumalta. Mutta jos pitää päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen, väitetään että lopputuloksessa ei voisi olla variointia. (Jos pelaa lottoa, ei voi vaatia että voittaja selittää että miksi juuri hän on voittanut eikä jokin muu, se vaatisi oletuksen siitä että lotossa huijataan niin että kukaan muu ei voisi voittaa.) Behen pitäisi arvioida todennäköisyys sille miten todennäköisesti jokin yhtä todennäköinen syntyisi. Juha Leinivaaralla on tähän hauska vertaus siitä miten "apina rakentaa auton".
     1.3.1: Tämä sama ongelma oli toki myös Dembskin CSI -informaatioon liittyvässä universaalissa todennäköisyysrajassa (10¹⁵⁰) jonka hän laski kertomalla näkyvän universumin hiukkasten määrän näkyvän universumin pyörimällä ajalla (alkeishiukkasten reaktioajalla arvioiden). Hän esitti että jos jokin noin epätodennäköinen syntyisi itsestään niin se olisi mahdotonta. Ja ID -piirien henki on latistunut siihen että tämä tarkoittaa että käytännössä niin epätodennäköinen että on "mahdoton". Muistan huvittuneeni kun eräs Diplomi-Insinöörituttuni näki kaavan tietämättä mitä varten se oli tehty. Hän kertoi suunnilleen sen, että "Tuon kaavan mukaan näkyvässä universumissa, joka on fyysikoiden mukaan pienempi kuin koko universumi, 50% tuon todennäköisyyden asioista tapahtuvat itsestään." Eli jos löydämme noin kompleksisen niin ei nimenomaan pidä ihmetellä, koska pelkkä sattuma tuottaisi tuollaisia niin että puolet niistä toteutuisi.
2. Motoo Kimura esitti neutraaliteorian ajatuksen jo vuonna 1968. ID on myöhempi innovaatio. Itse asiassa ID osoittaa tässä miten jäljessä se on evoluution ymmärtämisessä. On hyvin vaikeaa nähdä millä logiikalla naturalististen teorioiden kehittyminen muutoinkaan kertoo että ID on oikeassa. Se, että "Darwin ei tiennyt kaikkea" ei tarkoita että yliluonnollinen selitys olisi tosi. Logiikka on sama kuin selittäisi että se, että Newtonin vanha hyvä fysiikka korjattiin tätä tarkemmalla suhteellisuusteorialla tarkoittaisi sitä että ne jotka ovat korostaneet luonnon yliluonnollisuutta ja fysiikan kaavamaisten selitystapojen heikkouden ovat olleet koko ajan oikeassa. Tuollaisia argumentteja heittävien parista minä en hae neuvoa. Paitsi ehkä jos haluan tietää millä huumeella saa pään nopeasti ja pahasti todella todella sekaisin.
3. Kolmas kohta ei itse asiassa ole edes uusi kohta. Se on käytännössä uudelleen muotoiltu ensimmäinen kohta. Argumenttien määrä ei kasva tämänlaisella redundanssilla.

Mieleeni tuli analogia.

Satuin miettimään näitä katsellessani erästä arkeoloaa koskevaa dokumenttiohjelmaa maksutelevisiosta. Siinä käytiin läpi Clovisin ihmisiin liittyviä asioita. Kykenin kuvittelemaan mieleeni nuoren maan kreationistin moittimaan dokumenttia. Kykenen tekemään tämän sillä olisin itse asiassa taitavampi kreationisti kuin moni ns. ammattikreationisti
1: Etenkin Suomessa ongelmana näyttää olevan se, että kreationistipiirit YECistä ID:hen (osittain siksi että nämä koostuvat suuressa määrin samoista tyypeistä) tarjoavat huononnettua kreationismia. He ovat lukeneet ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja ja yrittävät aukaista ja popularisoida näiden ideoita suomen kielellä. He eivät kehitä argumentteja eteenpäin, he toistavat niitä. Ja peräti tavalla jossa he tekevät niistä yksinkertaisempia ymmärtää. Tämä tehdään usein sisällön tarkkuuden kustannuksella. Lisäksi useat kreationistit ovat vakiohahmoja jotka ovat olleet kuvioissa kymmeniä vuosia. He eivät ole korjanneet vanhoja virheitään vaan enemmänkin toistavat niitä. ID -piirissä hahmot eivät ole konventionalisoituneet vanhoihin virheisiinsä samalla tavalla. Osittain juuri siksi että siellä ID keräsi nuoria uusia uskovaisia sen sijaan että vanhan polven YECit olisivat kääntäneet takkinsa opportunistisesti. Kuten Suomessa kävi.

Ohjelmassa oli yksi kallo. Se oli ihmisen kallo. Se oli hautautuneena maahan. Arkeologit laskivat kerrostumia. Näin he saivat arvion siitä millä ajalla kallo on maahan hautautuneena. Katsojakin näki kerrokset maassa omin silmin. Kun ne osuivat suunnilleen siihen aikaan mihin Clovisin ihmiset, tulkittiin että tulos oli uskottava. - Tässä YEC kreationisti tunnistaa klassikon ; He korostavat kehäpäätelmäargumenttia. Kerrostuman vanhuus varmistetaan sen mukaan mitä siitä löytyy. Ja toisaalta kallo ajoitetaan tämän saman kerroksen mukaan.

Koska kallo oli itse asiassa hieman syvemmällä kuin on totuttu, tämä olisi haastanut Clovis -teorian. Siksi siihen oltiin skeptisiä. Ajateltiin laskuvirhettä. YEC näkee maailmankuvan sokeuttavan. Että selvästi tuo osoittaa että kerroksien arviointi on mielivaltaista. Koko ajatus pitäisi siksi kumota.

Kallosta otettiinkin DNA:ta ja hiiliajoitus. YEC ei pidä näitä ajoituksia luotettavina, niissä on epävarmuutta. Siksi ajoitukset eivät merkitse mitään. Epäpätevää, epäpätevää, epäpätevää. Kreationisti nyökyttelee että ainut tapa tietää menneisyydestä on nähdä itse, että ajassa taaksepäin ei voi tehdä tiedettä kuin kirkonkirjojen ja luotettavien silminnäkijöiden avulla.

Kiinnostavaa kuitenkin on se, että hiiliajoituksen olisi sovittava hyvin tarkasti siihen samaan ikään mihin ne kerrostumat viittaavat. Asiaa mutkisti sekin että tosiasiassa kerros ei ole jokin jossa on vain yksi asia. Samassa kerroksessa voi olla muitakin eliöitä. Jos kerros ajoitetaan ihmiskallon avulla tiettyyn aikaan, niin miksi samasta kerroksesta löytyy mammutteja joita ajoitetaan samaan aikaan. Mutta ei tyrannosauruksia joiden ajatellaan olevan eri ajoilla. Jos kerroksilla ajoittaminen on mielivaltaista, näin tulisi tapahtua. Mutta näin ei tapahdu.

Tosiasiassa kreationistien ongelmana on se, että he yrittävät voittaa taisteluita. YEC omistaa kritiikit jokaista yksittäistä koetta kohtaan. Mutta suuremmassa kontekstissa niissä ei ole mitään järkeä. Jos katsoo tutkimuskokonaisuutta on selvää että argumentit ovat väärässä. Jos ajoitusmenetelmät olisivat epäluotettavia niin ne tuottaisivat mitä vai tuloksia eivätkä ne osuisi niihin kerroksiin ja kalloihin. Tosiasiassa kallojen avulla voidaan arvioida kerroksia vain sen vuoksi että ne sattuvat olemaan käytännössä aina näillä tietyillä kerroksilla eivätkä muilla. Näitä testaillaan ristiin. Se, että kaikki eri huonot menetelmät muka vain sattumalta antaisivat toisiaan tukevia tuloksia on hyvin hyvin epäuskottavaa. Kreationistit itse vetoavat usein epätodennäköisyyksiin tavalla joka vihjaa että heidän olisi ikään kuin vähän pakko ymmärtää miksi.

Mutta he eivät tee tätä. Siksi kreationistit taistelevat yksityiskohdista näkemättä kokonaisuutta. Tässä saattaa sitten jäädä huomaamatta vaikkapa neutraaliteorian vaikutus luonnonvalinnan ja sattuman kanssa yhdessä. Tai se että ajoituksen epäluotattavuus on oikeasti luottamusväli. Ja kun montaa mekanismia käytetään rinnakkain, kokonaisuus kalibroidaan yllättävän eksaktiksi. Ja sitten he ihmettelevät miksi me kutsumme heitä IDiooteiksi...

Turinin testi

Negatiivista asiaa.

Torinon käärinliina (Shroud of Turin) on kuuluisimpia reliikkejä. Se kilpailee lähinnä sellaisten mystisten esineiden kuten "Graalin malja" kanssa. Se on 4 metriä pitkä, 1,1 metriä leveä kangas. Se ilmestyy kirjallisiin lähteisiin 1350. Historiassa tunnetaan useita vastaavia liinoja, esimerkiksi Belgradissa, kirkkotaiteen museossa on 1282 ja 1320 välisellä ajalla tehty saman näköinen kuva. Vuonna 1989 se ajoitettiin - aiemmin katolinen kirkko oli kieltäytynyt koska vanhemmat ajoitusmenetelmät vaativat melko paljon testattavaa ainetta. AMS -menetelmällä ainetta tarvittiin melko vähän. (Tutkiminen on usein tuhoamista.) Ja tieteellisen analyysin tulokset päätyivät mediaan ja yleiseen tietoisuuteen. Tulos oli 689+-16 BP. Eli Suomeksi : Se asettuu ilmakehän kalibrointikäyrien avulla vuosien 1275 - 1381 väliin. Se ei ollut 2000 vuotta vanha vaan seitsemisen sataa vuotias.

Ei kulunut kauaakaan kuin käärinliinan ihmeenomaisuuden puolustajat ohittivat tämän testin. Syyksi ehdotettiin aluksi epäpuhtauksia. Lähteiksi esitettiin esimerkiksi se tosiasia että käärinliinassa on palopaikkoja. Myös bakteeritoiminta voi vääristää tuloksia. Ongelmana näissä oli se, että kontaminaatiota vaadittaisiin niin paljon että se näkyisi paljaalla silmälläkin - niin raskaassa tärveltymiesessä ei voitaisi ihmetellä että miten se on värjäytynyt vain ohuesti pinnalta. Hiilestä 64 % olisi pitänyt korvautua uudestaan. Se, että tämänlaatuinen dramaattinen tapahtuisi kankaan merkittävästi lahoamatta vaatisi suoranaisen ihmeen.

Myöhemmin nostettiinkin esiin se, että käärinliinassa on myös paikkoja. Tämä on tietyllä tavalla jo loukkaus tutkijoita kohtaan, koska kankaan paikkauskohdat näkyvät. Ja itse asiassa Chris Turney kertoo "Luut, kivet ja tähdet - iänmäärityksen tiede" -kirjassa siitä, miten tutkittu ja ajoitettu kangaspala oli tietynlaista kudosta. Ajoitukseen otettiin "kalanruotokuvioinen" palanen. Olisi hyvin epätodennäköistä että ajoitus olisi väärä.

Karkeasti ottaen tämä olikin yleinen kanta. Tietysti on aina ihmisiä jotka ovat ideologian sokaisemia ja jotka kuluttavat valtavasti aikaa siihen että yrittävät todistaa jotain joka on jo falsifioitu. (Hence kreationismi.) Tietysti on aina ihmisiä jotka yrittävät puolustaa ihmettä toisella ihmeellä - esimerkiksi selitettiin että Jeesuksen ylösnousemus oli erityisen säteilevä. Neutronipurskauksen tyylinen säteily olisi lisännyt radiohiiltä roimasti ja näin ajoitus tuottaisi liian nuorta. (Tämäkin on tosin periaatteessa selvitettävissä koska säteily kankaalla on selvästi epätasaista - siinä on kuvio. Jos kuvan syntyminen liittyy tähän säteilyyn kuten väitetään, pitäisi merkkaantuneiden kohtien olla huomattavasti nuorempia kuin värjäytymättömien alueiden.) Ajoitusmenetelmien tuottama tulos vaiensikin vakavasti otettavia lausuntoja.

Ja monia muitakin detaljeja!

Kunnes tuli "Pray Codex". Se on historiallinen teos joka piti sisällään melko mielenkiintoisia yksityiskohtia Torinon käärinliinasta. Kuvassa on Joosef Arimatialainen, Nikodemus ja kolmas henkilö, ilmeisesti apostoli Johannes. He käärivät Jeesusta kalanruotokuvioiseen liinaan. (Joka on merkittävä samanlaisuus). Sen lisäksi;
1: Jeesus on alasti. Keskiajalla tämä on ollut erikoista.
2: Kädet on asetettu ristiin vyötäisille.
3: Jeesuksen oikea käsi on vasemman käden päällä.
4: Oikeassa ranteessa on veritahra.
5: Peukalot ovat näkymättömissä.
6: Jeesuksen sormet ovat hyvin pitkät.
7: Siinä on L -muotoon asettuvia pyöreitä reikiä (4kpl)

Nämä ovat merkittäviä yksityiskohtia, koska ne ovat juuri kuten Torinon käärinliinassa. Ratkaisevaa onkin se, että tämä manuaali on tiedetysti vanhempi kun ajoitustestin antamat tulokset. Se on vuosilta 1192-1195 Tämänlainen luonnollisesti siirtää pakkaa aivan uudestaan. Merkittävää on, että kaikki yhteydet eivät ole sellaisenaan saatavilla Raamatusta. Näin ei ole yhteistä lähdettä josta yksityiskohdat voisi kärsivällisellä pänttäämisellä saada oikein. Kun yhteydet ovat tämänlaisia, on tutkija hieman kuten poliisi joka kuulee jonkun henkilön - hovimestarin, "matkoilla olleen aviomiehen, ennustajaeukon... - kertovan tarkkoja yksityiskohtia murhasta. Ja vieläpä nimenomaan sellaisia tietoja joita ei ole vuodettu lehdistölle vaan joita on pidetty ns. "tutkinnallisista syistä" salassa. Poliisin on pakko ajatella että ennustajan on oltava murhaan osallinen.

Ajatus siitä että väärentäjä olisi tehnyt väärennöksen vaatisi siis vähintään sen, että tekijä olisi tietoinen tästä vanhemmasta manuaalista ja olisi kopioinut tiedot siitä. ; Koska "Pray Codex" oli olemassa siinä vaiheessa kun käärinliinaa väärennettiin, tämä on teoriassa mahdollista. Se on tosin myös aika epätodennäköistä. Ajoitusmenetelmän tulos oli vahvin kritiikki liinan aitoudelle joten sen kyseenalaistaminen antoi monille luvan katsoa että käärinliina olisi vähintään 1190 -luvulta ellei varhempi. Ja tässä ajattelussa ei tietysti ole mitään vikaa. Se, että tietoja puuttuu vielä 1190 vuoden varrelta ennen on ongelma provenienssille, mutta se ei väistämättä falsifioi sitä. Se, että tämänlainen ihmeelinen esine olisi ollut  - paitsi että kuvio on jäänyt mainitsematta Raamatusta - herättämättä huomiota ennen kyseistä ajankohtaa on epätodennäköistä, se vaatisi hyvän selityksen sille miksi ja miten liina olisi tuhat vuotta kateissa ilman että se olisi samalla tuhoutunut dramaattisesti.

Sama - mutta parempi.

Kuitenkin itse katson että ajoitus on oikein. Se päin vastoin tukee omaa teoriaani liinasta. Se on itse asiassa "teoria kahdesta liinasta". Tämä on liitoksissa etenkin siihen hypoteesiin joka liitetään Leonardo da Vinciin. (Itse tosin en sido sitä niin vahvasti henkilöön vaan aikaan. Renessanssin aikaan riitti kokeilijoita jos jonkinlaisia.) Tämän teorian vahvuus on siinä että provenienssi on itse asiassa "varsin hauras kapistus". Esineen historia voi katketa. Se, että kaksi eri esinettä liitetään yhteen on liitettävissä siihen että joku sanoo niiden olevan samoja tai joku päättelee niiden olevan olennaisesti samoja.

Aiemmassa historiansa vaiheessa Torinon käärinliinaan kohdistui vakavia väärennysepäilyjä. Piispa Henri de Poitiers varoitti paavi Clement VII:tä (vuonna 1389) siitä, että se oli maalattu ja väärennös. Tästä oli saatu itse maalariksi tunnustautuneen sana. Kyseessä oli siis tunnustettu väärennös. Tämä ei tietysti ole kovin ihmeellistä : Katolinen kirkko on - jopa ansiotaan vahvemmin - kuuluisa siitä miten ihmisiä saadaan tunnustamaan monenlaisia. Mutta toisaalta katolisella kirkolla ei ollut hirvittävän vahvaa intressiä puuttua reliikkeihin. Sillä tuohon aikaan asenne oli enemmänkin niin että "kirkko ilman reliikkiä ei oikeastaan ole kirkko ollenkaan."

Varhaisempi versio oli kuvattu maalatuksi. Tämä mielessä tutkijat olivat tietysti menneet tutkimaan Torinon käärinliinaa ajoitusvempeleidensä kanssa. Tutkimusryhmän juutalainen jäsen esitti että hän oli odottanut näkevänsä pensselinvetoja ja vastaavia jälkiä. Kuitenkin jälki oli aivan erilaista ; Uutta versiota ei ole voitu maalata. Myöskään siinä olevaa verta (tai muuta punaista) ei ole voitu levittää pensselillä.

Torinon käärinliinan uudelleenväärentäminen - Leonardo da Vincin nimissä - sopii siihe että kun Torinon käärinliina päätyi Savoyn perheen haltuun 1453 se katosi 50 vuoden ajaksi. Artista Leonardo olisi voinut tässä vaiheessa tuottaa sen valottamalla camera obscuran ja elohopeasulfidin tai vastaavan väriin reagoivan aineen kanssa. Uusi väärennös oli siis oleellisesti parempi. Ja siinä on täsmälleen samat yksityiskohdat kuin "Pray Codexissa". Sillä Leonardolla oli käsissään sama lähde. Torinon alkuperäinen käärinliina. Näin hänen ei tarvinnut tietää jostain kätköissä pölyttyneestä "neverheard" -manuaalista joka oli melko kaukanakin. Palojälkien ja vastaavien kopioiminen ei ole mahdotonta. Jos haluaa että esine sekoittuu vanhaan esineeseen juuri tämänlaisia yksityiskohtia siitä kopioidaan. Leonardo olisi siis tehnyt "saman mutta paremmin".

Tässä teoriassa merkittäviä vahvuuksia on se, että hopeasulfaatti ja muut valoon reagoivat aineet tekevät negatiivikuvia. Väärentäjä joka maalaisi teoksen tekisi helpommin "positiivin". Suurin ongelma teoriassa on se, että edellä mainittu radiohiiliajoitus ajoittaa liinan ajalle ennen Leonardo da Vincin elinaikaa. Tämä ei tosin ole kovin suuri ongelma, sillä jos joku haluaa väärentää vanhalta näyttävän kankaan, hän ei välttämättä ota nuorta kangasta suoraa kangaspuista vaan hankkii käyttöönsä hieman iäkkäämpää kangasta. Näin ollen Torinon käärinliinan iässä ei ole niin suurta ongelmaa :
1: Jos joku ottaa itsestään valokuvan viime torstain lehden kanssa, kuva voi olla tältä samalta päivältä. Mutta on selvää että se ei ole viime keskiviikolta. Siksi kiristäjät ottavat kuvia kaapatuista jotka pitävät sen päivän lehteä. Jos kuvassa olisi viime torstain lehti, kuvan saaja voisi ihmetellä onko kaapattu enää elossa, vaikka periaatteessa ei ole mitään ihmettä siinä että "Miten hän muka olisi voinut saada käsiinsä viime torstain lehden". Ajoitusmenetelmissä on tässä kohden episteeminen epäsymmetria ajassa.

Lisäksi Torinon käärinliinasta löydettiin - paitsi punaväristä punaokraa - niin myös vermillionia joka on elohopeasulfidia. Tässä kohden keskustelun alle nousee se, että miksi kankaasta löytyy taiteilijavärijäämiä. Tähän syy voi olla aivan viaton. Kuten se, että Torinon Käärinliinaa on kopioitu maalaten kankaalle ja tätä on painettu Originellin Reliikin päälle jotta piispa voisi siunata ja näin "tartuttaa" ihmeenomaisuutta myös tähän kopioon. (Joka ei jostain syystä ole väärennös. Koska teologia.) Tässä voi tarttua väriä. On kuitenkin mielenkiintoista, että jäämissä valokuvatekniikkaan juuri sopivia kemiallisia ominaisuuksia omaavia aineita. - Tosin samantapainen ad hoc -mylly voidaan liittää myös siihen onko liinasta löydetty verta vai ei. Koska on havaittu muutamia veren ainesosasia, voidaan huomauttaa että esimerkiksi albumiinia saa niinkin eksoottisesta lähteestä kuin kananmuna!

Karkeasti ottaen pensselillä tekeminen tuntuu olevan se teoria jota uskovaiset pääasiassa debunkkaavat. Syy on selvä. Tätä on melko helppo kumota. Jälkiä ei näy - veritahrojen tekotavaksi tosin voidaan kuvitella varsin helposti esimerkiksi pipetin kaltainen laite, joka ei ole kovin mystinen tai ihmeellinen. Eikä aito verikään ole mikään rajoitettu luonnontuote joka olisi väärentäjän kykyjen ulottuvilla (oikein millään ajalla, edes kivikaudella siitä ei ollut pulaa.) Mikään pensselisetä ei ole liinaa tehnyt, ja se on helppo uskoa.

Kuitenkin kaikista omituisin selitys on se ihmeselitys.

Kyllä se siitä suttaantuu?
... oikein epävakuuttavaksi
mustetahratestiksi.

Käärinliinassa on paljon omituisia piirteitä. Niiden perusteella voidaan sanoa muutamia asioita. Ehkä tärkein on se, että se ei ole käärinliina. Kasvot ovat hyvin kaidat ja se, mikä on silmiinpistävää on profiiliosan puute. Kääriessä kasvot ja korvat tulisivat mukaan ja kasvokuvan sijasta olisi levinnyt lettupannu. Tämä tarkoittaa sitä että liina on ollut vaakasuorassa selän alla ja tasaisena levynä päällä ilmassa killien. Tämänlaiset olosuhteet ovat melko epätodennäköiset jotta niitä voisi tapahtua haudassa makaavalle. Että kangas ei kaareudu päälle, vaan olisi kun sitä olisi taputeltu siististi yläpuolelta. Eroa voi demonstroida viereen laittamani pikkukuva jossa olen värjännyt patsaalla. Ylempi on leveämpi, koska siinä värjätyn päälle on asetettu paperi. Se on saanut vajua omalla painollaan väriin. (Tätä ei ole kääritty. Käärityt versiot ollivat vain levinnyttä suttua ilman kiinnostavia yksityiskohtia.) Alempi on lähempänä sitä mitä Torinon käärinliina esittää. Siinä patsaan korkuiset tuet ja niiden väliin jännitetty paperi jota on taputeltu ylhäältä varovasti patsasta kohden ovat keränneet kuvan joka on "valokuvamaisempi".

Onkin huomion arvoista, että juuri valokuvatekniikan tyylinen tuo tämän piirteen. Samoin kuin negatiivin. Sen sijaan se, että kangas olisi kääritty ympärille tuottaisi hyvin erilaisia kuvia. Selitykseksi jää se, että Jeesuksen ylösnousemuksessa säteily olisi ollut, tuntemattomalla mekanismilla, ihmeenomaisesti juuri tälle kuvan syntymiselle sopivaa. Jumalan tiet ovat toki ihmeelliset, mutta tämä ei ole pohjimmiltaan mikään selitys. Se on jotain jonka laisia tarvitaan jos ja vain jos todisteet omalle teorialle ovat epätoivoisen epäsopivia, sellaisella tasolla ja tavalla, että niiden ohittamisesta tulee pääasia.

Kyllä ne hyvällä tahdolla saa sopimaan,
kunhan muistaa katkaista nilkoista.

Toinen asia on tietysti koko. Tässä ei tarvitse kuin mennä alkuun laittamaani "negatiivikuvaan" jossa kuvio näkyy selvemmin kuin "positiivikuvassa". Kysymys mikä tässä voidaan kysyä, on se, että eivätkö ne näytäkin aivan eri mittaisilta? Ei ole mahdollista että yksilö olisi eripituinen itsensä kanssa. Tämä onkin aivan relevantti vaihtoehto. Tosin itse tein kuvan kanssa ahkeraa sovitustyötä ja generoin mallin jonka sisällä on mahdollisuuden rajoissa että pituus on molemmilla puolilla sama. Syy tähän on se, että kuva on - oikeastaan kasvoja lukuunottamatta - melkoisen epäselvä. On vaikeaa sanoa missä on mitäkin. Kuitenkin annan tälle tilaa.

Kuitenkin tästä huolimatta tiedetään että pään ja ruumiin suhteet eivät voi toimia; Kääritty Jeesus on erikoisen pitkulainen. Se viittaa goottilaiseen maalaustyyliin. Leonardo da Vincin yhdistäminen kuvaan on perusteltua koska kasvojen mittasuhteet ovat hänen käyttämänsä ihmisideaalin mukaisia. Ja luonto ei tässä kohden seuraa "Pyhää geometriaa" niin tarkasti kuin renessanssiherrasmiehet ovat ajatelleet. Esimerkiksi miekkailumanuaaleista voidaan poimia miekan mittojen symmetriaa. Capo Ferron manuaalissa kuvataan että oikea miekan pituus sovitetaan miekkailijan mukaan. Hän antaa erilaisia ruumiin mittasuhteisiin perustuvia mittoja. Joiden mukaan minä joutuisin käyttämään kolmea aivan eri pituista miekkaa. Syy on selvä : Emme ole "Vitruviuksen mies". Itse asiassa Torinon käärinliinassa anatomia on jännittävä aihe. Sillä uskovaiset puhuvat aina detaljeista. Sitä miten pikselikään ei mene ohi ja miten ohut värikerro son. Siihen miten sormet ovat taipuneet juuri sillä tavalla millä ristiinnaulituilla oikeastikin on. Ja miten selässä on oikea määrä reikiä jotta ne syntyisivät roomalaisella ruoskalla jolla lyödään niin monta kertaa kuin Raamatussa sanotaan.
1: Leonardo da Vinci tahi muu varmasti miettii tälläisiä. Jos minä väärentäisin Torinon käärinliinaa, sormet voisivat mennä ohi mutta ruoskaniskujen jälkien laskeminen ei koskaan! Ja minä en ole panostanut asiaan niin hirveästi. Vakavasti väärentämään lähtenyt miettii tälläisiä. Se, jonka tavoitteena on selittää että sitä ei voi väärentää sen sijaan kärsii tässä kohden huomaamisamnesiasta ja ällistyshalusta.

Suuria linjoja he eivät uskalla katsoa. Sillä vaikka hyväntahtoisesti sovitinkin kuvan niin että Jeesuksen ei tarvitse olla kahden pituinen, niin se mikä kuvasta tiedetään on se, että se ei ole anatomisesti korrekti. Sen pää on 5% liian suuri (ja lisäksi se jostain syystä on paljon paremmin valottunut kuin muu osa liinasta. Tämä sopii siihen jos se on valokuvattu ja naamalle on annettu lisävalotusaikaa.) Lisäksi sen nenä on epäsuhtainen ja kädet ovat luonnottoman pitkät. Jeesus olisi minuakin sairaalloisempi pitkulainen pitkäraajainen ruipelomutantti. (Minulla on suhteettoman pitkät raajat suhteessa ruumiinpituuteen, itse asiassa siinä määrin että tämä johtaa jopa vammautumisiin silloin tällöin. Mutta tämä minun mittasuhdehirvitys ei ole vielä riittävää. Jeesus oli enemmän, tässäkin asiassa!) Itse asiassa mittasuhteet ovat sen verran pielessä, että voisin sanoa vain että kuvassa oleva Jeesus on yhtä luonnollinen kuin mitä Barbie kuvaa aitoa elävää naista. (Suunnilleen samoista syistä vieläpä! Mittasuhteet ovat vääristyneet juuri pitkulaisuuteen ja suuripäisyyteen päin myös Barbienukeilla!)

Mittasuhdekysymys on oleellinen. Itse asiassa se on niin vakava, että kaikki ne väärennösteoriatkin jotka perustuvat ajatukseen siitä että apuna olisi käytetty aitoa ruumista (joko ristiinnaulittua tai haudasta ryöstettyä jolle olisi tehty ristiinnaulitsemisen vammoja) ovat aivan varmasti fuulaa.

 Nähdäkseni Torinon käärinliinan selityksen olisikin pidettävä sisällään kaikki. Detaljien tuijotus on siitä kätevä että sillä keinoin Torinon käärinliina näyttää arvoitukselta jossa eri maailmankuvat antavat eri tulokset. Sillä ihmiset valitsevat eri detaljit. Suuret linjat ovat kuitenkin varsin kiistattomat ja selvät. - Selviä kuin Barbie -nuken epäterveellinen ruumiinrakenne. Ja selviä kuin se, että Barbie ei ole valokuva ja 1:1 -mittasuhteilal tehty malli jostakusta tietystä elävästä ihmisestä. Tai ylipäätään kenestäkään elävästä ihmisestä.

Ajoitusmenetelmien tulokset, kemialliset tulokset, "Pray Codex", vääristyneet mittasuhteet, se että kuva on negatiivi eikä positiivi. Ja se, että mittasuhteet eivät ole levinneet siten kuin käärimällä syntyisi. Kompositio jossa kaikki on mukana johtaa nähdäkseni ensi sijassa yhteen tulokseen. Ja se ei ole maalaamalla väärentäminen. Muut jätän kotitehtäväksi.

Oma kantani on se, että "Sindonologia" eli Torinon käärinliinan ihmenomaisuudesta tehty "tiede" on siitä häijyä että se ei selitä mitään, vaatii muilta kaiken todistamista mutta itse hyväksyy tietämättömyyden ja yksityiskohdattoman ad hoc -liitetyn "ihmeen" todisteeksi. Ja lisäksi se todellakin on sitä että yritetään tukea jotain joka on jo falsifioitu.

---

Turingin testi mittaa sitä onko tekoäly aidosti älykäs. Tämä Turinin testi (oikeasuomenkielisesti "Torinon testi", mutta se ei olisi yhtä "vitsikäs") ... se tekee jotain samantapaista.

It's only a model. Shh.

Usein, kun puhutaan vanhemmista historiallisista hahmoista, heidän olemassaoloonsa liittyy monenlaisia epämääräisyyksiä. Esimerkiksi Sokrates on sinällään vaikea hahmo, että hänet tunnetaan lähinnä kuulopuheiden kautta. Hänet mainitaan näytelmissä ja Platonin kirjoituksissa. On kuitenkin vaikeaa sanoa missä määrin Sokrateen mielipiteet ovat hänen omiaan ja missä määrin Platon on ulkoistanut Sokrateehen mielipiteitään jotka olivat niin poliittisesti epäkorrekteja, että hän ei niitä omissa nimissään uskaltanut sanoa.

Joku voisi luulla että nyt homma paukahtaa Jeesukseen. Mutta tosiasiassa se paukahtaa kuningas Arthurin legendaan. Häneen nimittäin suhtaudutaan kahdella tavalla. Ensimmäisen mukaan Arthur on legenda ja toisen mukaan hän on ollut todella olemassaoleva henkilö. Tietysti olemassaoloon uskovat eivät katso että tämä olisi syy uskoa velhouteen. Merlin ja muut vastaavat elementit nähdään ikään kuin ajan mukana tulleiksi vääristymiksi tai alkujaan lähteneisiin taikauskoisiin näkemyksiin. Mutta heistä asioiden välillä olisi kuitenkin nähtävissä yhteys.

Joitain viitteitä yhteyksistä tietysti onkin. Luultavasti tunnetuin on Tintagelin linnanrauniot Cornwallissa. Arthurin esitetään syntyneen siellä. Sieltä on löydetty kaiverrus joka mainitsee nimen "Artognou". Se muistuttaa kovasti "Arthuria". Se ei toki itsessään todista että Arthur olisi ollut historiallinen hahmo. Tosin tässä kohden nimeämisasiaa vaikeuttaa se, että osissa tulkinnoista Arthur yhdistetään roomalaisiin legioonalaisiin. Kahden "Artorius" -nimisen sotilaan tiedetään palvelleen britanniassa. Toisaalta nimen ajatellaan olevan joskus myös arvonimi. Walesin kielen arth ja latinan kielen ursus -yhdistelmänä. Molemmat tarkoittavat karhua. Syynä symbioosiin olisivat myös roomalaiset ; Brittejen tiedettiin käyttävän tavallisesti "rinnakkaisnimiä", eli englanti ja latina fuusioitiin. Tälläinen yhdistelmä "arhursus" onkin varsin lähellä "Arthur" -nimeä.

Arthur liitetään 400-500 -luvuille. Niihin aikoihin britanniassa olikin hyökkääjää jos jonkinlaista. Arthurin tarina on sinänsä mielenkiintoinen, että aihe oli kelttien tarustossa. Se levisi eurooppaan 1100 -luvulta lähtien ja liittyi sen aikaiseen ritariromantiikkaan. Tarina saa ajan mittaan myyttisempiä sävyjä. Esimerkiksi Arthuriin liitettävä Graalin maljan uskotaan olevan kristillisen mystiikan vaikutusta. Tosin myös kelteillä oli perinteessään erityisiä taikapatoja, joten asiassa voi olla synergistisiäkin sävyjä.

Arthur mainitaan jossain lähteissä. Munkki Gildas kirjoitti hänestä 550 -luvulla. Hänen aineistossaan Arthurista olevat maininnat ovat melko epämääräisiä. Yhdeksi syyksi ajatellaan se, että Arthurin elämästä oli tuolloin niin vähän aikaa, että asiat olivat "yleisessä tiedossa", jolloin senkaltaisilla yksityiskohdilla lähinnä rasitettaisiin ja tylsistyttäisiin ihmisiä. Tätä tuoreemmat lähteet ovat yksityiskohtaisempia, mutta niihin on otettu aineistoa kansanperinteestä, jolloin tapahtumien todellinen luonto muuttuu vaikeammin arvioitavaksi ; Osa lainatusta aineistosta voi olla tottakin ja osa on tarinankertojien värittämää. Näin esimerkiksi Nenniuksen aineistoa vuodelta 829 pidetään sävyttyneenä, vaikka hänen katsotaankin pyrkineen hankkimaan ensi sijassa mahdollisimman luotettavaa tietolähdettä ennen kuin turvautui epämääräisempiin lähteisiin.

Nenniuksen mukaan Arthur ei korostetusti ole kuningas, vaan enemmänkin sotapäällikkö, "dux bellorum". Tätä kautta jotkut historioitsijat uskovat Arthurin olleen merkittävä sotapäällikkö.

Chris Turney lähestyy kirjassaan "Luut, kivet, tähdet - iänmäärityksen tiede" Arthuria sitä kautta, että kirjoitetun historian lukeminen ei ole objektiivista, ja aineisto on värittynyttä. Siksi asiasta ikään kuin tehdään malleja, joiden todennäköisyyttä voidaan arvioida. On esimerkiksi helppoa heittää velhouden kaltaiset elementit syrjään "taikauskona", jolloin tulkintaa saadaan painotettua.

Turney läpikäy Arthurista olevan kirjallisen aineiston. Gildasin "The Ruin of Britain", Nenniuksen "History of Britons", Annales Cambriaen "Walesin aikakirjat", Bedan "Historia Ecclesiasticon", "Anglo-Saxon chroniclesin" ja Monmouthin "The history of the Kings of Britain" .

Näistä saamiaan tietoja hän otti sellaisenaan. Esimerkiksi jos aineisto mainitsee vuosiluvun, se on taulukoitu mukaan. Samoin hän yhdisti tapahtumia tunnettuihin paikkoihin ja henkilöihin, jota kautta saadaan myös uusia aikajaksoja joita ei ole aineistossa suoraan mainittu. Esimerkiksi:
1: Hän otti avukseen esimerkiksi yhteyden Tintageliin ja tulkitsi Monmouthin kirjaa sen valossa. Samoin historiassa tiedetyt kansojen taistelut auttavat asian lähestymisessä.
2: Koska Arthurin kerrotaan taistelleen sakseja vastaan, on selvää että siitä on apua Arthurin ajoittamisessa.
3: Monmouth ajoittaa Arthurin kuoleman vuodelle 542 (jKr). Hän kuitenkin sitoo Arthurin elossaoloajan myös keisari Leoon, jonka tiedetään toimineen 457-474(jKr.) Tätä kautta Arthurin ajoittaminen onkin varsin sekavaa. Ajoituksesta saadaan ikään kuin vain arvio. Tosiasiassa siihen aikaan vuosilukuihin suhtauduttiin hieman nykyistä ylimalkaisemmin.

Näin on helppo huomata, että Arthur, sekä esimerkiksi hänen käymänsä taistelut "kelluvat". Eri lähteet antavat hieman eri ajan esimerkiksi Badonin taistelulle. Niistä saadaan kuitenkin jonkinlainen arvio ; Jos Arthur oli todellinen hahmo, hänen elinaikanaan oli 400 -luvun loppu ja 500 -luvun alku.

Turney esittää että Arthurin olemassaolosta olisi tietynlaisia aihetodisteita. Esimerkiksi hän mainitsee nimimuodin ; 500 -luvulla Arthur -nimi yleistyi räjähdysmäisesti. Aikaisemmin se oli ollut suhteellisen harvinainen nimi. Jos tilanne on todella ollut niin, että roomalais-kelttiläiset joukot päihittivät maahan tunkeutuvat saksijoukot epätoivoisina aikoina, joten ei ole ihme että heidän johtajastaan on ollut tärkeä hahmo. Jolloin ei ole ihme, että hänen nimeään imitoidaan. Ja niin selittyy se, miten yht'äkkiä olikin muodiksta olla tämänniminen. Sen niminen, joka on myöhemmin liittynyt legendoihin ja sekoittunut tarinoihin.

---

Otsikkoteksti on, tietysti, "Monty Pythonia". Se lausutaan Kuningas Arthurin "Camelot" -linnasta elokuvassa "Monty Python and the Holy Grail". Sopii aiheeseen. Lisähuomautuksena en voi olla mainitsematta, että kirjoittajan maili "eats a spam a lot."

Suuremmissakin populaatioissa.

Usein evoluutioteoriaa katsellessa ajatellaan niin, että suurissa populaatioissa geenit yleistyvät pääasiassa siksi, koska eri geeniversioihin vaikuttaa luonnonvalinta. Geneettisen ajautumisen katsotaan usein keskittyvän pieniin populaatioihin ; Joko niin että populaatio on pieni, tai niin että populaatio pienenee, tai sirpaloituu niin että vanhasta populaatiosta irtoaa pieni määrä yksilöitä.

Geneettistä ajautumista tapahtuu jonkin verran myös suuremmissa populaatioissa. Jos meillä on heterotsygootti yksilö, jolle syntyy mutaatio. Joskus tämä ei saa jälkeläisiä lainkaan. Ja vaikka sillä olisi yksi jälkeläinen, voisi käydä niin että tämä mutaatio ei siirry. Yhden jälkeläisen kohdalla tämä mahdollisuus on 50%. Jos sillä on kaksi jälkeläistä, on mahdollisuus sille että kummallakaan ei ole tätä alleelia 25% ja niin edespäin. Vastaava "lottoarvonta" tapahtuu itse asiassa jokaisessa sukupolvessa.
1: Tietysti vaihtoehdot voivat koskea sitä, että geeni siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Sekin noudattaa todennäköisyysjakaumaa aivan samalla tavalla.

Jos meillä on populaatio, jonka koko on N, saadaan kaava jossa mutaatio katoaa populaatiosta. Se on (2N − 1)/2N. Tässä ei ole mukana mitään luonnonvalintaa, vaan pelkkää lisääntymistä. Tätä kautta alleeli voi kaavassa jäädä yksilöltä pois olipa se hyödyllinen, haitallien tai neutraali. Luonnonvalinta vaikuttaa karsimalla niitä yksilöitä, jotka tämän arvonnan tuloksena syntyy. Näin ollen hyödyllinenkin mutaatio voi karsiutua alkuvaiheessa. Käytännössä jos tämä mutaatio selviää tästä ongelmatilanteesta pikkuisella määrällä onnea, se pääsee yleistymään luonnonvalinnan avulla.
1: Tämä on merkittävä asia, sillä monet neutraaliteorian kannattajat viittaavat siihen että useimmat adaptaatioista eivät ole verrattavissa uusiin supervoimiin, eli niiden tehot ovat melko pieniä. Niiden kannalta niiden todennäköisyys fiksoitumiseen voi olla vain 1% parempi, kuin mitä neutraaleilla mutaatioilla. 98% niistä karsiutuu "lisääntymisarvonnassa". Neutraaliteorian kannattajista suurin osa genomin muutoksista ovatkin neutraaleja, koska niitä tapahtuu paljon useammin kuin hyödyllisiä mutaatioita ilmestyy.

Mutta jos mutaatio ei häviä, se on äärellisen kokoisessa populaatiossa. Hiemankin yleistyneen alleelin hävittäminen on yllättävän vaikeaa. Tätä kautta mutaatioita vakiintuu neutraalein syin. Tätä kautta syntyy variaatiota.
1: Hardyn-Weinbergin laki kertoo, että alleelien suhdeluvut populaatiossa pysyy todennäköisesti vakaana - Alleelien määrät voivat toki heilahdella, mutta tässäkin on todennäköisyydet mukana ; Alleelien lukusuhteet pysyvät muuttumattomina ellei mikään voima vaikuta niihin. Kun geeni vakiintuu, on epätodennäköistä että se katoaisi "lisääntymislotossa." Vakiintumisen kohdalla todennäköisyys katoamiseen pienenee prosenttiosuuksien mukana. Eli kun geeniä on yksi tai pari kappaletta, se on suurimmassa vaarassa kadota aivan sattumasta johtuvin syin.
___1.1: Itse asiassa Hardyn-Weinbergin lain kautta on mielenkiintoista katsoa vaikkapa heterotsygoottisten genotyyppien suhteellista vajausta Hardyn-Weinbergin tasapainofrekvenssiin verrattuna [ F = 1 - (heterotsygoottien havaittu osuus)/(heterotsygoottien odotettu osuus) ] ja tätä kautta voidaan arvioida esimerkiksi luonnonvalinnan todennäköisyyttä. Mutta tämä olisi jo hieman sivupolku varsinaisesta asiasta.

Tätä kautta uusi alleeli voi neutraalisti levitä populaatiossa. Se voi arvontalaulun raikaessa jopa yleistyä niin että jokaisella populaation yksilöllä on se. Vaikka kyseessä ei ole luonnonvalinta.

Itse asiassa onkin aika mielenkiintoista, että neutraali ja valitsematon ominaisuus voi sattumalta yleistyä populaatiossa. Tälle yleistymiselle taas on todennäköisyys. Tätä kautta, jos mukaan otetaan se määrä mutaatioita, joita populaatiossa tapahtuu yhteensä, ja tiedetään kuinka moni niistä on keskimäärin neutraaleja, saadaan arvio siitä kuinka paljon neutraaleja ominaisuuksia populaatioon kertyykään.
1: Tämä vertautuu arpajaisvoittoihin. Voidaan katsoa jonkun alueen arpojen ostomääriä ja tätä kautta saada arvio siitä, miten paljon alueella voitetaan ja hävitään rahaa. Mitä enenmmän arpoja ostetaan, sitä parempi arviokin itse asiassa saadaan. Kyseessä on estimaatti, joka voi heittelehtiä paljonkin. Mutta yleisesti ottaen tiedetään varsin hyvin millä rajoilla se "hyvin todennäköisesti" on. Todennäköisyysmatematiikan näyttämä ihme onkin se, että poikkeuksellista tapahtuu. Tiedämme jopa miten paljon voimme turvallisesti niitä odottaa tietyissä ehdoissa.

Jos mutaatiotahti lokusta kohden on μ, ja populaation suuruus on N, on fiksoituneessa tilassa geenin kopioiden määrä 2N(muistamme kromosomiparit). Sen jälkeen mutaatioiden yhteenlaskettu lukumäärä lisätään populaatioon yhden sukupolven aikana. Näin ollen muutostahti kaiken kaikkiaan on 2Nμ. Kun mutaation vakiintumisen määrä on 1/2N, saadaan vakiintuvien mutaatioiden määrä sukupolvessa on (2Nµ)(1/2N) = µ. Jos on k -lokusta mutatoitumassa, niin joka sukupolvessa populaation genomiin tulee kμ uutta mutaatiota, jotka kaikki voivat yleistyä siihen liittyvällä tuurilla.

Tämänlainen laskeskelu on itse asiassa tärkeää, koska se näyttää eräänlaisen tahdin joka voidaan odottaa. Saadaan arvio, joka on hieman kuten kello ; Se kertoo miten neutraalissa tilanteessa tapahtuu. Tätä voidaan verrata toteutuneisiin asioihin. Näin saadaan merkkejä luonnonvalinnan vaikutuksesta. Esimerkiksi hyvin vähän muuttunut geeni on todennäköisesti tärkeä. Toisaalta ajattelua on käytetty hyväksi molekyylikelloissa, jotka ovat neutraaleiksi ajateltuja geenikohtia. Niiden muutosten määrät verrattuna toiseen lajiin vihjaa lajien toisistaan erkanemisen aikamäärästä.

Asiassa on myös arkista yksityiskohtaa. Geenitutkimuksessa meidät pyritään erottamaan toisistamme. Tähän tarvitaan uniikkeja alueita. Neutraalit muutokset pitävät variaatiota yllä. Ja omat henkilökohtaiset mutaatiomme takaavat, että olemme geneettisesti yksilöitä. Erikoinen huomio on se, että meidät voidaan tunnistaa perimme kautta yksilöksi tarkkailemalla ensi sijassa sitä, mikä on genomissa vaikutuksetonta. Tekisi mieli vihjata että genetiikan kannalta yksilöllisuus on suurelta osin roskaa. Siinä vain on niin monta sanaa arkikäytöstä poikkeavassa merkityksessä, että en viitsi.

Määritelmien sotkeutuminen. (Ja aiheen.)

Windsorin "The Duellist's Companion" kertoo (sivulla 21) että Capo Ferro määritteli pistomiekan pituuden. Oikean pituuden löytäminen on tärkeää, koska aseen pituus vaikuttaa etäisyyteen ja kaikkeen muuhun. Aseen pituudeksi kerrotaan kaksi kertaa käden pituus, jalasta kainalokuoppaan ja lungen (kun syöksytään siten että astutaan hyvin leveästi eteenpäin) pituus. Ongelmana oli se, että hän ei kertonut alkaako käsi sormista vai ranteesta, ja päättyykö se hartiaan vai kainalokuoppaan. Hän ei myöskään kertonut onko kyse terästä vai koko miekasta. Erot vaihtelevat yksilöltä toiselle, ja itse asiassa niistä ei millään tavalla saada "samaa tulosta". Kyseessä on siis jonkinlainen peukalosääntö. Selvää on toki se, että näillä mittaustavoilla ero ei ole millään "useita metrejä". Erot ovat paljon pienempiä. Joten selvästi tämä nyrkkisääntö määrittelee jotenkin, vaikka se ei teekään sitä eksaktisti.

Miekka sovittuu yksilöille. Isoilla miehillä on isommat miekat. Tämä on minusta tosi reilua (koska minulla on suhteettoman pitkät raajat.)

Mielenkiintoista on kuitenkin myös se, että ase määritetään suhteessa askeleen pituuteen. Sillä käden mitta on suunnilleen vakio. Samoin kuin ihmisen kainalokuopan suhde jalkoihin. Tavallaan voidaankin sanoa että käytännön tasolla lungen askeleen pituus määrittää miekan pituuden ja miekan pituus lungen askeleen pituuden. Joku voisi sanoa että kyseessä on kehäpäätelmä tai kehämääritelmä. Tämä virhe olisi ymmärrettävä. Mutta tässä kuitekin unohtuu se, että ne on toisaalla sidottu likiarvolla esimerkiksi käden pituuteen, joka ei muutu.

Kaiken ydin on oikeastaan siinä, että huomaa että kyse ei olekaan pelkästä historiallisen ajankohdan miekan pituuden rekonstruoinnista. Vaan että kyseessä on alkeellinen tieteenfilosofian sormiharjoitus.

Sen opit vertautuvat vaikkapa seuraavaan : Fossiileja tutkiessa johtofossiilit määrittävät kerroksen vanhuutta, ja vanhuus määrittää fossiilit. Mutta kuitenkin ne on sidottu myös kerrostumiin. Ja näissä kerrostumissa ei ole keskenään satunnaisia eläimiä. Kambrilla oli omanlaisia eläimiä ja jurakaudella toisenlaisia. Jos kambrin ja juran johtofossiilit kohtaavat samassa kerrostumassa, niin sitten sitä oltaisiin ihmeellisessä tilanteessa. Ja tietenkin, johtofossiilit eivät ole ainut keino arvioida kerroksen vanhuutta. Ne on sidottu muihinkin asioihin. Lopputuloksessa on tietysti epävarmuutta. Mutta se on kuitenkin "rajattua epävarmuutta", joka ei heitä "ihan miten paljon tahansa". Lopputulos on kaikkea muuta kuin satunnainen.