Pieni ajatus : Naisten vallasta historiallisina aikoina

Modernina aikana on helppoa katsoa historiaan ja nähdä siellä sotapäälliköitä. Jotka ovat yleensä miehiä. Samoin muut hallitsijat ovat olleet miespuolisia. Tässä kohden on helppoa nähdä menneisyys jonain jossa naiset ovat täysin alistettuina. Mutta osittain syynä on se, mihin historiankirjoittajat ovat keskittyneet. Ja siihen että modernina aikana tasa-arvo ja valta sekoittuvat yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Boudiccan patsas Lontoossa.
Todistaa että, kuten tavallista,
britit tekevät sen väärin.

Tässä kohden on sitten hyvä selittää naisten kyvykkyydestä. Boudicca ja Jeanne de Arc ovat tässä klassisia esimerkkejä. Nämä kuitenkin ovat hyvin vahvoja poikkeustapauksia. Ja tilastollinen epäjakauma tässä kohden ei toimi siksi kovin hyvänä argumenttina sille, että naisilla oli mahdollisuuksia. Tilannetta pahentaa se, että historian aineisto ei tosiasiassa todista että kumpikaan näistä mainituista henkilöistä olisi osallistunut taistelemiseen. He olivat kenties enemmänkin symboleita. Lisäksi, mitä todennäköisemmin, molemmat olivat henkilöitä joiden toimia ohjailtiin muiden ihmisten, sukupuoleltaan miesten, ambitioita. Tasa-arvo ei ollut tässä asiassa kunnossa. Ainakaan nykyajan mittapuilla.

Mutta tämä ei tarkoita että naisilla ei olisi ollut valtaa. Itse asiassa voidaan sanoa että menneinä aikoina poikien ja miesten kuolleisuus oli suurempaa kuin naisilla. (Joskin naisien riesana oli vaarallisempi synnytys. Mutta miehiä käytettiin sotimiseen ja vaarallisiin töihin.) Tämä tarkoittaa että historiallisina aikoina on yhteiskunnassa todennäköisesti ollut enemmän elossa olevia naisia kuin elossa olevia miehiä. Ja nämä naiset myös tekivät päätöksiä. Tasa-arvo ei ollut kunnossa mutta naisilla oli oikeaa ja relevanttia valtaa.

Tässä kohden on hyvä vilkaista vaikkapa kreikkalaista järjestelmää. Kreikkalaista taloutta kuvaava käsite oikos (οἶκος) tarkoitti kotitaloutta. Ja se piti sisällään yleensä talon korkeinta valtaa pitävä miespuolinen kyrios (κύριος) ja hänen vaimonsa, lapsensa ja usein lähisukunsa. Kysymys oli siis "laajassa mielessä kotitaloudesta". (Termi on siitä kiinnostava että myös suomen kielessä on talouden pito jossain mielessä talon pitoa.) Tämä oli kuitenkin jaettu kahtia. Ensimmäinen osa oli naisten hallitsema alue, gynaikonitis (γυναικωνῖτις) joka oli itse asiassa kotitalouden keskusta. Se keskittyi hoitamaan talousasioita oikoksen sisällä. Sitten oli andronitis (ἀνδρωνῖτις) joka oli miesten hallinta-aluetta. Miesten tehtävinä oli hoitaa diplomatiaa muiden talouksien kanssa. Eli naisen valta oli "introverttia" ja miehen valta "ekstroverttia". (Tähän voisi vitsailla sukuelinanalogioilla. Jätän mielikuvat lukijoiden päähän istutetuiksi ja valmiiksi itämään.)

Tässä järjestelmässä "naisen paikka oli keittiössä". Mutta minkälainen paikka se olikaan. Homeros kuvaa miten etenkin ylhäisillä naisilla oli melko vapaa elämä. (Alempisäätyisillä taas ei ollut valtaa olivatpa he miehiä tai naisia.) Heillä oli valtaa talon sisäisten asioiden päättämisessä. He päättivät keitä palkataan ja keitä ei. He päättivät ruokailuasioista. Mies ei voinut vain mennä tekemään ruokaa tai välipalaa mielensä mukaan vaan hänen täytyi pyytää avaimet naiselta. Nainen piti huolta ruokavarastosta ja käytti tässä mielessä melko paljon valtaa. Samoin naisten tehtävänä oli varmistaa että asiat talon sisällä sujuivat. Jos heilt puuttui ruukkuja, niitä yleensä tehtiin oikoksen sisällä. Siinä vaiheessa jos tämä ei ollut mahdollista piti miehen käydä kauppaa toisen oikoksen kanssa. Ja jos kauppa oli epäreilu, tähän diplomatiaan saattoi liittyä sotimista.

Toisaalta naiset siirtyivät usein muihin talouksiin. Valtaa pitävä mies taas pysyi paikallaan. Tämä oli ovela tapa levittää valtaa. Sillä naiset saattoivat liittoutua lähisukulaisten naisten kanssa. He saivat myös tietoa siitä mitä heidän miehensä olivat sanoneet ja suunnitelleet. Tämänlainen juonittelu on "juoruilua" jolla on voitu vaikuttaa siihen kuka naitetaan kenenkin kanssa. Ja jota usein halveksitaan. Mutta tosiasiassa tähän liittyy valtavasti myös valtaa. Se ei kenties ole "kunnioitettua valtaa", sellaista joka kiinnostaa historiankirjoittajia. Mutta se on kuitenkin hyvin voimakasta.

Tässä kohden voidaankin sanoa että naisilla oli yllättävän paljon valtaa erilaisiin päätöksiin. Tämä kuitekin paheni markkinatalouden iskettyä maailmaan aivan toisella tasolla. Naisen hallitseman alueen valta muuttui aikojen saatossa melko mitättömäksi. Jos mietimme miksi nykyään valtiot ottavat velkaa, on tulos yllättävä. Ideana on se, että ei riitä että on omaisuutta. Tämän täytyy kasvaa korkoa. Ja vieläpä korkoa korolle. Valtion velan ideana on nykymaailmassa olla jotain jota ei täysin makseta pois. Se on ikuista velkaa jonka syö olemattomiin ilmiö nimeltä inflaatio. Tämänlainen idea tekee rahakirstun päällä istuvasta nopeasti köyhän. Inflaatio syö "kasvua kasvulle" -maailmassa niin omaisuuden kuin velatkin. Kaupankäynti sen sijaan tarjoaa mahdollisuuden kasvulle. Toisin sanoen tässä maailmassa vain perinteiselle miehen alueella on merkitystä.

Samoin sovittujen avioliittojen kaltainen järjestelmä on antanut naisille lisää tasa-arvoa ja päätäntävaltaa omasta elämästään. Mutta samalla se on vienyt mahdollisuuden käyttää valtaa jota perinteisesti käytiin avioliittosopimuksilla. Tässäkin osin jäljelle on enemmänkin jäänyt "lupa olla hellan ja nyrkin välissä". Mutta tämä nykytila on jotain jota ei kenties täysin pidä sovittaa menneisiin aikoihin.

Siksi on toisaalta tavallaan ymmärrettävää miksi feminismiä tarvitaan juuri modernina aikana. (Ja miksi se on ilmestynyt kuvioihin laajasti vasta modernina aikana.) Naisilla ei ennen ollut tasa-arvoa mutta toisaalta heillä oli omanlaistaan valtaa. Kun tämä valta mitätöityi oli tietenkin tarve miettiä uudestaan se että miten naiset saisivat valtaa. Ja tässä kohden tasa-arvo on hyvä keino. Naisilla ei ole enää ollut "mitään muuta menetettävää kuin kahleensa".

Akvinolaisen virheet ja modernien katupastorien erheet

Kenties tunnetuin Tuomas Akvinolaisen puolustus Jumalauskolle perustui alkusyyhyn. Hänen argumentaationsa lainasi vaikutteita Platonilta. Argumentti perustuu siihen, että
P1: Kaikilla asioilla on syy
P2: Syiden ketju ei voi olla äärettömän pitkä,
J: Joten on oltava jokin ensimmäinen syy, jota kaikki kutsuvat Jumalaksi.

Tämä perusteluketju on se, jota kannattavat ne kristityt jotka pitävät Big Bangia oleellisena. Kun Einstein vielä piti universumia ikuisena ja muuttuamttomana, korostettiin sen suurutta, iäisyyttä ja ajallista mahtavuutta. Alkuräjähdys ikään kuin alleviivatusti sanoo että on ensimmäinen syy.

Filosofisia huomioita

Akvinolaisen lyhyessä arugmentaatiossa on kuitenkin muutamia varsin mielenkiintoisia virheitä. Hume löysi siitä kaksi puutetta;
1: Päättely ei tosiasiassa todista mistään Jumalasta. Mikä tahansa syy ei täytä niitä ideaaleja joita liitämme käsitteeseen jota kutsumme Jumalaksi. Ensimmäisen syyn väittäminen pakosti Jumalaksi on virhe.
2: Toinen Humen korostama puute on hieman mielenkiintoisempi. Hän lähti miettimään sitä miksi syy-seuraussuhteeseen luotetaan. Ja tosiasiassa tämä on jokin josta on helppoa olla erimielinen. Humen oma induktiivisuutta koskevat oivalluksensa vaikuttavat oleellisesti nykymaailmassa. Hänen induktion ongelmansa osataan uskovaisten puolella sysätä skientistien ongelmaksi. Hume kuitenkin huomasi, että induktio ei latistu deduktioksi. Siksi ensimmäinen premissi on yllättävänkin heiveröisellä pohjalla.

Humen löydöistä on paljon hyötyä muuallakin. Jos otamme William Lane Craigin lempilapsen, Kalam -argumentin, huomaamme että siinä perusta on hyvin samanlainen kuin Akvinolaisella. Molemmissa on kysymys alkusyyargumentista, jossa on viittaus syy-seurausketjuun ja "aktuaalisen äärettömyyden" kieltämiseen. Argumenteissa on pieniä eroavaisuuksia. Mutta Kalam itse asiassa on induktiokeskeisempi kuin Akvinolaisen. Tämä johtaa siihen, että kaikki kritiikki jota teistit sysäävät naturalisteille voidaan soveltaa suoraan näihin jumalatodistuksiin.
1: Toki modernina aikana tätä ei kannata pitää liian suurena onglemana. Induktiota voidaan pitää hyväksyttävänä ajatteluna. Kuitenkin induktion eideduktiivinen luonne paljastaa sen, että on aivan asiallista torjua Craigin argumentaatiota sillä tavalla josta hänen kannattajansa pitävät paheksuttavana. Nimittäin sitä, että premissien kritiikin sijasta isketään logiikkaa vastaan. Heistä päättely on pätevä ja ainut sallittu tapa kritisoida sitä on iskeä premissejä vastaan. Induktio paljastaa, että tosiasiassa itse argumentissa on pakosti jonkinlaisia "reikiä". On virhe pitää sitä aukottomana deduktiona joka on suora ja automaattinen seuraus premisseistä, jos siinä on kuitenkin sisäänrakenenttu induktio.

Fysikaalisia huomioita.

Kari Enqvist kertoo "Kosmoksen hahmossa", miten fysiikka itse asiassa osoittaa, että Tuomas Akvinolaisen argumentaatiossa on fysiikkavirheitä. Tätä ei tietysti voi laittaa Tuomas Akvinolaisen viaksi, koska hänen aikanaan tätä fysiikkaa ei oltu vielä keksitty. Nykyajan soveltajia voidaankin sitten moittia paljon vahvemmin ja selkeämmin.
1: Kaikkia alkusyyargumentteja heikentää vahvasti se tosiasia, että maailmassa ei itse asiassa kovin uskottavasti tapahdu pelkästään syy-seurausketjussa olevia asioita. Enqvist korostaa, että makromaailmassa luonnonlakisuus ilmenee, mutta kvanttifysiikan ilmiöitä vaivaa syvä nojaaminen satunnaisuuteen. Ja mikä tärkeintä, "Alain Aspectin 1982 tekemien mittausten ansiosta, me tiedämme myös, että syiden puuttuminen ei ole heijastusta tietämättömyydestämme." Eino Kaila ja muut kvanttifysiikan piilomuuttujiin luottaneet ovat vaikeuksissa. Kvanttifysiikka romuttaa deterministisen syy-yhteyden.
   1.1: Tämä on taustalla kun itse korostan, että logiikka nojaa Newtonilaiseen maailmaan ja soveltaa sitä kvanttien maailmassa jossa se ei tietojemme mukaan toimi sellaisenaan. Logiikan ongelmana on tässä kohden sen universaalius ; Makromaailman fysiikkaa ei kuitenkaan ole onnistuttu yhdistämään mikromaailman fysiikkaan, joten loikkaa ei voida tehdä. Se, mikä pätee jollain tasolla ei pädekään toisaalla. Se, että ilmiön perusrakenne saa vaikuttavaa selitysvoimaa makrotasolla ei tarkoita sitä että tätä tulosta voisi miten tahansa siirtää mikrotason tapahtumiin. Tämä on toinen syy, miksi on luvallista iskeä Craigin ja muiden alkusyyargumentoijien perustelurakenteeseen premissien sijasta.
2: Itse asiassa vielä enemmän. Tiedämme, että syyseuraussuhde on sidoksissa aikaan. Valoa nopeammin matkustava rikkoisi tämän ketjun. Me emme tietysti nykymaailmassa voi matkustaa valoa nopeammin, joten ei pidä ihmetellä jos syy on aina ennen seurausta. Valitettavasti tiedämme alkuräjähdyksestä sen, että universumi oli singulariteetti. Ja tässä kohden tiedämme, että seuraa vaikeuksia. Itse asiassa tässä tilassa suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian yhdistäminen olisi välttämätöntä jotta voidaan miettiä mitä siellä ylipäätään voi tapahtua. Se, että väittää että tässä tilanteessa syyseuraussuhde toimii "normaalisti" on itse asiassa aika voimakas väite, jolle on hyvin vaikeaa löytää perusteita.
   2.1: Argumentaatio nojaakin denialismiin. Alkusyyargumentilla riemuilevat uskovaiset eivät perustele omaa argumenttiaan, vaan vaativat vastapuolta kumoamaan sen vaatimalla laskelmia jotka ovat. tietojemme ulkopuolella. Tässä kohden ei tarvitse kuin tajuta että alkusyyargumentti ei ole yritys kumota Jumalaa, vaan se on nimenomaan yritys todistaa Jumala. Ilman puolustusta argumentti jää tyystin ilmaan roikkumaan. Ja ilman että jumalatodistus naulataan vakavasti otettavaksi, siinä ei ole mitään mitä vastaan edes tarvitsee puolustautua. Siksi on ensin tehtävä työ jotta olisi argumentti jota on ylipäätään tarve kumota. Ilman perusteluja alkusyyargumentti ei kanna, se jää niin heikoksi että se on käytännössä epäargumentti ja siitä kertominen on muiden ihmisten ajan haaskaamista.
3: Plancin pituudessa ja ajassa on sumeutta. Tämä johtaa helposti maailmaan joka ytimessään ei seuraa syyn ja seurauksen lakeja.

Omia pienempiä jatkomietelmiä

Enqvist korostaa argumenteissaan sitä, että P1 olisi heikko. Kun taas seuraa Craigia, hänen puolensa korostaa puheita aktuaalisesta äärettömästä. Tai oikeastaan siitä, että sellaisia ei ole olemassa fysikaalisessa todellisuudessa. Tässä kohden on erikoista, että Big Bangista on tehty lempilapsi. Sillä perimmiltään Jumala voi luoda laajenevan universumin tai kerralla suuren universumin. Tätä korostaa se, että ennen inflaatiomallia oli hyvin yleistäkin kuulla syklisestä universumista, joka lopulta palaisi singulariteetiksi. (Inflaation jälkeen nämä tuntuvat olevan paljon vähemmässä.) Nämä olivat syklisiä malleja jotka voisivat "pyöriä äärettömästi" heti jos ääretön aktuaalinen hyväksytään. ; Toisaalta nykyäänkin tunnetaan syklisiä vaikutteita. Braanimallien kannattajitsa osa näkee, että braanit voivat palata yhteen ja sammuttaa nykyisen universumin ja käynnistää jonkinlaisen uudenlaisen unviersumin rakentumisen alusta.

Siksi onkin tärkeää, että aktuaalinen ääretön kielletään kategorisesti. Tämä on toki premissi, mutta sen tukena on sen ehdoton abstraktius. Syy-seurauslaki on selvästi sen verran konkreettinen, että siihen nojaavissa argumenteissa on aina riski hävitä. Kun vetoaa tämänlaisiin testauksen ulkopuolella oleviin konsepteihin, ei tarvitse koskaan välittää mistään kritiikistä. Samalla argumentti toki jää hieman etäiseksi.

Itse toki korostan sitä, että saivarrella voi molemmin päin. Kun mietitään filosofista Jumalaa, sitä on klassiesti kuvattu liikkumattomaksi liikuttajaksi. Ja tämä käsite on tärkeä erityisesti alkusyyargumenttien maailmassa. Nähdäkseni Jumalaa on usein pidetty kaikkivoipana ja kaikkivaltiaana. Ja tätä voidaan pitää äärettömyyden yhtenä muotona. Jos siis kiistää aktuaalisen äärettömyyden, kiistäisi tämänlaisen Jumalan ja voisi sitten saman tien ohittaa kaikki Pahan ongelmaan perustuvat jumalamoitteet, koska jos Jumala ei ole aktuaalinen ääretön.
1: Toki tällä argumentilla on pari aukkoa joihin uskova taatusti mielellään itsensä sovittaa ; (1) Moni korostaa että tosiasiassa Jumala on yksinkertainen ja simppeli. Näin ollen Jumalalla olisi mahtia, mutta Hän itse ei suinkaan olisi aktuaalinen ääretön, vaan esimerkiksi atemporaalinen ja enemmänkin ajan ulkopuolella kuin ikuinen sanan täydessä mielessä. Kenties Jumala on peräti kuollut? (2) Että aktuaalinen ääretön ei itse asiassa olekaan mahdottomuus missään muualla kuin fysikaalisessa maailmassa. Että fysikaalinen Jumala olisi siksi mahdoton koska hän ei voisi olla fysikaalinen ja aktuaalinen ääretön. Mutta tämä rajoite ei koske eifysikaalista transsendenttiä maailmaa. Tämä vetoomus tietysti ihmetyttää sitä kautta, että millä ihmeellä pitäisi tietää että transsendentti maailma on todella olemassa - ja miten peräti tietää miten sen säännöt ja reunaehdot menevät. Jäljelle jääkin omituinen kehäpäätelmä. Nämä ehdot oletetaan sen takia että ilman niitä Alkusyy-Jumala olisi roskakoritavaraa jota rationaalinen ihminen ei ollenkaan voisi kannattaa.

Loppukaneetti ; ei alkusyy vaan alkusyyhy, uskovan oma korvasyyhy

Näkisin, että alkusyyargumentti on hyvin suosittu. Mutta että se on suosittu samasta syystä kuin lottotaikausko. Arkisessa maailmassa kun ei hyväksytä, että jokin asia vain tapahtuu vaan pitää selittää miksi se ei ole voinut tapahtua mitenkään muuten. Taikauskossa on tavallista, että jos voittaa lotossa, ei voiton jälkeen selitykseksi kelpaakaan se, että on ostanut lottotiketin ja on käynyt mäihä. Vaan ihmispsyyke on rakentunut niin, että aika monelle pitää selittää miksi juuri hän on voittanut eikä se naapuri joka oli myös ostanut lottorivin ja valinnut siihen eri numerot. Sama determinisminpakko on nähty myös alkusyyargumentin syy-seurausketjussa. Ja samasta syystä tästä argumentistakaan ei haluta luopua.

On toki hauskaa kuulla kun ihmiset puhuvat äärettömyyksistä ja ikuisuuksista ja ajasta. Kuitenkin tämä on turhaa, koska alkusyyargumentit - olivatpa ne sitten Kalamia tai Akvinolaista perustelupohjaa - nojaavat samaan selvästi virheelliseen oletukseen syy-seurauslakien luonteesta. Ja ilman tätä premissiä koko arugmentti kaatuu kasaan.

Se, että koko argumenttien parissa yhtään mistään tarvitsisi vääntää yhtään pidempään, vaatisi sitä että joku onnistuisi vihdoin rakentamaan jonkinlaisen kaiken teorian. Ja peräti mielellään sellaisen, jossa piilomuuttujat olisivat mukana. Tätä nykyä tämänlainen malli on varsin epäuskottava. Itse asiassa voidaankin nähdä että ne muut alkusyyargumentin puolustukset ovatkin käännytyspuheessa jonkinlainen red herring. Argumentti on jo kaatunut, mutta huomio siirretään syrjään perusteluketjun käytännössä ilmiselvästi kaatuneista premisseistä ja yritetään rakentaa jonkinlainen tuki niille jotka ovat jäljellä. Valitettavasti perusteluista johtopäätökseen -ketju vaatii kaikki premissit. Jos yksi on virheellinen, ei muulla rakennelmalla enää ole oikein mitään arvoa Jumalan todistamisessa. ~  Ajasta ja ikuisuudesta voi sitten tehdä mietintöjä ilman että liittää niitä Jumalatodistusjargoniin. Toki tälläisissä on se huono puoli, että niissä puhuttaisiin vain ajasta ja avaruudesta, eikä sen kanssa voisikaan saada uskovaisia faneja uskomaan että tämä puhe jotenkin puolustaa uskontoa.

Hankalāmpi homma

Klassinen teologia miettii jotakuinkin samaan tapaan kuin Daniel Craig, jonka mukaan universumin alkusyytä on käsiteltävä seuraavalla kolmikannalla ;
1: "Whatever begins to exist has a cause." Eli kaikella mikä alkaa on jokin syy.
2: "The universe began to exist." Universumin olemassaolo alkoi.
-> "Therefore, the universe has a cause." : Universumilla täytyy olla syy, alkusyy.

Tämä vastaa hyvin arkijärjen tapaa konseptoida maailmaa ; Esimerkiksi kun tänään kuolasin antiikkikaupan valikoimaa (josta sain jopa kikkailla valaistusten kanssa ylläolevan kuvan) tiesin että miekat olivat ajallisia kappaleita, ja että minun ei tarvitse suoraan nähdä niiden rakentamista jotta voisin tehdä erilaisia päätelmiä, esimerkiksi siitä että ne ovat syntyneet ja että tähän syntymiseen on syy. Ja että tämä syy on kiistatta intentionaalinen ja teleologinen. Ongelmia ei siis tässä mielessä ole aivan hirvittävästi.

Tilanne muuttuu hieman jos otetaan avuksi Paul Daviesin kirja "Kultakutrin arvoitus". Siinä hän käsittelee kosmologiaa, ja universumin alkamiskysymyskin on tässä tärkeässä osassa ; On hyvä huomata, että Craig on argumentissa ottant avukseen Augustinuksen nerokaan ajatuksen siitä että Jumala ei ole ajallinen olento. Tällä määrittelyllä selvitään muun muassa siitä ongelmasta, että miksi Jumala loi universumin juuri sillä hetkellä kuin teki, eikä jonain muuna. Kun ei ole mitään aikaisempaa tai muuta hetkeä, on luontevaa että ongelma ikään kuin määrittyy pois.

Davies viittaa mainitsemaani Augustinukseen ja korostaa sivulla että tämän soveltaminen on kätevää fyysikollekin ; "Jos maailmankaikkeus syntyi 'ajan kuluessa' sitä ei synnyttänyt mikään fysikaalinen prosessi, jolla on äärellinen todennäköisyys, sillä jos niin olisi ollut, se olisi syntynyt tapahtuma olisi jo tapahtunut, äärettömän kauan sitten. Toisaalta jos maailmankaikkeus syntyi yhdessä 'ajan kanssa', ongelma katoaa." Tämä logiikka on valtavan merkityksellistä, jos syyseuraussuhteet määritellään (a) ajallisiksi vuorovaikutussuhteiksi tai lievemmin (b) ajallisiksi suhteiksi.

Davies nimittäin kirjoittaa sivulta 83 alkaen. Hän lähtee mielenkiintoisella tavalla liikkeelle; Hän kuvaa ensin väärinkäsityksen ja sitten kumoaa sen "Kun kelaa eteenpäin, singulariteetti on ollut olemassa - ajattele vaikka äärimmäisen tiheää pistettä, rakenteeltaan kosmista munaa vailla kokoa - ikuisuuksien ajan, kunnes se yht'äkkiä sanoo "pam!" Siinä tapauksessa alkuräjähdystä edeltävä tila ei olisi enää ollut 'ei mitään' vaan singulariteetti. Jotkut yleistajuiset kuvaukset maailmankaikkeuden alusta julistavat tätä epäilyttävää ajatusta. Se ei kuitenkaan toimi. Suhteellisuusteoria liittää avaruuden ja ajan yhteen yhtenäiseksi aika-avaruudeksi. Aikaa ei voi olla ilman avaruutta eikä avaruutta ilman aikaa, joten jos avaruutta ei voida jatkaa taaksepäin alkuräjähdyksen singulariteetin läpi, ei voi aikaakaan." Tämä taas on fysikaalisesti tutkittava ajan luonne. Suhteellisuusteorian mukaan aika tuhoutuukin singulariteetissa. "Tällä päätelmällä on tärkeä seuraus. Jos menneisyyden singulariteetti rajoittaa maailmankaikkeutta, alkuräjähdys ei ollut vain avaruuden alku, vaan myös ajan alku." Kun syy-seuraussuhde itsessään on ajallinen käsite, jossa on relaatio asioiden välillä, käykin niin että itse asiassa singulariteetti on jotain jota edelle ei voi kuvitella mitään. "Näin päästään nätisti eroon ikävästä kysymyksestä, mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä. Ellei aikaa ollut ennen alkuräjähdystä, kysymys on mieletön. Samaan tapaan spekulointi siitä, mikä aiheutti alkuräjähdyksen on niin ikään asiaan kuulumaton, koska syyt normaalisti edeltävät seurauksia." Tästä seuraakin se omituinen tilanne, että jos verrataan tilaa jossa on pelkkä Jumala ja tila jossa on Jumala ja universumi, on luomistilanne event jossa on syyseuraussuhde ; Kun syyseuraussuhde on ajallinen konsepti, on selvä että jos ei ole aikaa, ei ole syyseuraussuhdettakaan. Tämä johtaakin siihen omituisuuteen että alkusyy-Jumala on määritetty muuttumattomaksi, kun universumin synty taas on muutos jossa esimerkiksi aika alkaa. Craigilla onkin siksi argumentissaan "eräänlainen piiloaika" jossa syyseuraussuhde ylittää ajan ja universumin.

Universumin alku ei siis ollut ajallinen, joten on hupsua vaatia sille syy-seurausselitystä. Tämä voi tuntua epäintuitiiviselta, mutta tämä ei rehellisesti sanoen ole tieteen ongelma, vaan ihmisintuition rajoittuneisuuden ongelma.

Craig on toki puolustautunut tätä Daviesin argumentaatiotapaa vastaan selittämällä että universumi on alkanut, joten universumille tarvitaan syy-yhteys. Tämäntapainen puolustautuminen onkin ongelmallita, koska Daviesin tavassa käsitellä aikaa ja syyseurausta itse asiassa esitetään että koko tämänlainen kysymistapa on irrelevantti. Craigin tapa rajata syyseuraussuhteen käyttäminen "alkaneisiin asioihin" tuntuukin suoraan sanoen varsin keinotekoiselta tavalla joka muistuttaa vahvasti tekofysikaalisuutta jossa fysiikan maailmassa tapahtuvat tottumukset levitetään alueille joissa ne eivät fysiikan mukaan enää toimi ; Olemmehan oppineet että universumissa on tilaakin, silti emme oleta että kaikella "ajallisella" jonka olemassaolo on alkanut olisi oltava edeltävää tilaa. (Kysymys onkin itse asiassa samemmasta asiasta kuin vertailusta kuten lainaukseni näytti.) Syyseuraussuhde on luontevaa laittaa alkuun, jolloin kysymys "edeltävistä tiloista" katoaa ; Kysymys irrelevantisoituu.

Ja kun se tapahtuu tällä tavalla, on selvää että Craigin argumentti ei ole mitään sellaista jota "nykykosmologia tukisi". Se päinvastoin olettaa nykyfysiikalle tuntemattoman ja paradoksaalisen (perusluonteeltaan ajattoman) syy-seuraussuhteen.

Toisaalta Daviesilta voidaan löytää toinenkin ongelma. Se on luonteeltaan episteeminen. Davies käsittelee tätä sivulla 76 sivulle 80. Hän liittää inflaatioteorian kvanttifluktuaatioihin. Fluktuaatiot tuottavat epämääräisyyttä jotka vaikuttavat erityisen voimakkaasti. Syntyy kvanttikentän luoma tila, jossa syyseuraussuhde edeltävästä katoaa. Näin ollen singulariteetin ja alun jälkeen on tila jota edeltävästä ei oikein saada tietoa. Tämä ei ole vain ad hoc -selitys, vaan perustuu tietoihimme. Näin alkutilan muoto jää arvoitukseksi. Sivulla 80-81 Davies lopettaa johdantonsa aloittamalla kysymyksen "Voiko inflaatioteoria auttaa meitä ymmärtämään alkuräjähdyksen syytä? Kyllä ja ei. Luonteensa mukaisesti inflaatio pyyhkii pois tiedot siitä, mitä tapahtui sitä ennen." ... "se näyttää sijoittavan perimmäisen alkuperän tavoittamattomiin. Toisaalta sama teoria joka kuvaa inflaatiota voi antaa meille vihjeitä, miten inflaatio käynnistyi alun alkujaan ja voi tarjota viitteitä edeltäneeseen fysikaaliseen tilaan."

Ja itse asiassa Craigin argumentaatiota on ihmetelty tässä kohden. ~ Näyttää nimittäin siltä että hän vaatii kriitikoiltaan ex nihilo -luomista ainoana mahdollisena kritiikkinä hänen mallilleen ja selittää että kvanttitilan takana on syyseuraussuhdetta : Tämä on mielenkiintoista, koska Craig on esimerkiksi vedonnut siihen että kvanttifluktuaatiot eivät ilmaannu olemaan ilman mitään fyysisiä ennakkoehtoja, vaan ne edellyttävät kvanttityhjiön olemassaolon. Craigin argumentin mukaan mikään ei ala olemaan täysin riippumattomasti edeltävistä olosuhteista.

Tämä toki kohtaa samoja vaikeuksia aikakäsityksensä vuoksi, mutta tämäkin ongelma on oikeastaan pieni kun huomaa oleellisen ; Hänen Kālam -argumenttinsta pitää sisällään alkuun luettelemani oletukset. Argumenttia vastaan käydään kyseenalaistamalla nämä premissit. Daviesin ei siksi edes tarvitse selittää universumin syytä, riittää että hän näyttää että premissejen noudattaminen ei ole nykykosmologian mukaista. Ja koska kyseessä on asia joka kietoutuu aika -nimisen konseptin ympärille, on selvää että kysymys on fyysikon eikä teologin vaikutusalueesta. Davies onkin tässä kohden vahvoilla. - Tämän huomion jälkeen ei olekaan vaikeaa huomata, että Craig itse asiassa asettaa kriitikoilleen huonolla asenteella mahdottomia vaatimuksia ("impossible expectations") ja koska hänen argumenttinsa sitoutuu premisseihin ja hän ohittaa niihin kohdistuvan kritiikin vaatimalla jotain muuta kritiikiksi, hän myös ns. siirtää maalitolppia (~moving the goalposts -virhepäätelmä).

Spekulaatioon.

Jos Daviesin harjoittama (ja minun suosima) varovainen lähestymistapa ei miellytä, vaan vaaditaan "ex nihilo" -todistus, on siirryttävä Hawkinsin suosimaan säieteoriaan. (Josta voi alkuun päästäkseen lukea vaikka kevennetyn "for dummies" -version). Hawkingin säieteoria on teoria jolla on piirteitä joihin Davies viittasi kun hän viittasi siihen että tutkimuksen kautta voidaan saada vilauksia "kvanttiverhon taakse". Koska tiedämme tiedonrajoitteet ja pakotteet, tulee mukaan tietysti metafyysistä taakkaa. (Säieteoriaan onkin moitittu spekulatiiviseksi.)

Tässä kvanttifluktuaatiot nähdään feynmanin polkuintegraalin kautta ; hiukkaset kulkevat kaikkia mahdollisia reittejä pitkin ja tätä kautta esimerkiksi multiversumi syntyy automaattisena lopputuloksena. Polkuintegraalien kuvakulmasta "tyhjästä fluktuoivat" virtuaalihiukkaset näyttävät olevan yksi ja sama hiukkanen, joka kiertää polkuintegraalissa ympyrää ajan suhteen. Aika ja syyseuraussuhteet saavat tätä kautta varsin erikoisen uuden luonteen ; Esimerkiksi antrooppinen periaate selviää sillä että kaikki mahdolliset universumit toteutuvat "jossain" joten on selvää että jossain voi syntyä elämää ja luonnollisesti näemme vain sen.

Hawkingin maailman synnyssä ytimessä on se, että kvanttiepävarmuus pakottaa luopumaan Einsteinin fysiikasta; Fysiikan laeille tunnetaan rajoitteita (toisin kuin Craigin käyttämälle klassiselle logiikalle joka olettaa toimivansa aina ja kaikkialla - jopa universumin ulkopuolella). Jarruja ovat Planckin aika ja Planckin etäisyys. Siksi universumin alusta puhuessa on aiheena pikkiriikkinen tila jossa on käytettävä kvanttimekaniikan lakeja. Hartlen-Hawkingin maailmassa tämä on oleellinen. Sillä avaruuden ja ajan olemassaolo toisistaan riippumatta muuttuu mahdolliseksi. Arkielämän "joko-tai" -maailma muuttuu kvanttitilassa "sekä-että" maailmaksi jossa aika latistuu yhdeksi tilaulottuvuudeksi joka ajan alussa muuntuu ajaksi. Aikavälit käyttäytyvät Hawking-Hartingin tilassa kuin tilaulottuvuudet ja toisinpäin. Kvanttiepävarmuus tässä maailmassa tekee omituisen asian ; Se johtaa siihen että singulariteetti itsessään muuttuu mielettömäksi käsitteeksi ; Avaruus pulpahtaa "ei mistään" itsekäynnistyen; Singulariteetti korvautuu pehmeällä alulla joka noudattaa kaikkia fysiikan lakeja. Ajatus tuntuu omituiselta jos ja vain jos ei huomaa, että kvanttimaailmassa on mahdollista juuri sen tyyppinen "sekä-että" -ajattelu johon universumin alkusyytä pohtivat teologit ovat laittaneet "joko-tai" -tilan. Kysymys on siksi siitä että fysiikka osoittaa ihmislogiikan olevan liiaksi "Einsteinin maailmaan evoluution kautta sopeutuneen ja sen parissa arkikokemuksensa hankkineen" ihmisen logiikkaa. Kvanttimaailma on meidän arkijärjellemme ja arkijärjen intuitioita aksoomiinsa laittaneiden logiikkojen valossa omituisia. Ne ovat kuitenkin todellisia ja ongelma ei ole kvanttimekaniikan vaan ihmisen ongelma. (Hartlen-Hawkingin tilan logiikka noudattaa pitkälle menevää matematiikkaa, joten sen ymmärtäminen arkikielellä voi olla hyvinkin mutkikasta. Pahoittelut tästä.)

Craig on suhtautunut erityisen negatiivisesti Hawkingiin. Kiistaa on synnyttänyt esimerkiksi ns. virtuaalinen aika. Hawking kuvaa "Brief history of time" -kirjassaan ("Ajan lyhyt historia") ~ "In real time, the universe has a beginning and an end at singularities that form a boundary to space-time and at which the laws of science break down. But in imaginary time, there are no singularities or boundaries. So maybe what we call imaginary time is really more basic, and what we call real is just an idea that we invent to help us describe what we think the universe is like." Tämä on ongelmallista Craigin näkemykselle. Craig on kuitenkin moittinut tätä "naiviksi ontologioinniksi" (~naive ontologising).

Kenties vielä suurempi skisma on siinä että Craig huomauttaa Hawkingin käyttävän kvanttifysiikan joiden pohjalta universumi vääntäytyy esiin. Hän ajattelee tällöin selkeästi niin että tämä pohja olisi säännöstö joka olisi olemassa ennen olemassaoloa. Tästä pääsee ulos kun tajuaa että Craigin argumentaatio on platonismin sävyttämä. Matemaattisia luonnonlakeja voi käsitellä kuitenkin myös muulla tavalla, eikä Craig siksi oikeastaan tässä kohden esitä kritiikkiä vaan vetoaa. Esimerkiksi Rolf Landauer on huomauttanut että matematiikka ja laki ei olekaan platonista vaan yhteenkietoutunutta ; Landauer huomauttaa että laskenta on fysikalistinen prosessi. Lait määräävät mitä voidaan laskea ja laskettavuus määrää lait. Tämänlaiset sisäisesti koherentit silmukat johtavat siihen että matematiikan alkuperä kuuluu yhteen, eikä universumin ulkopuoliseen Platoniseen ideamaailmaan. ; Craig voi toki helposti koherentisoida tässä kohden argumenttinsa olettamalla platonisen maailman. Mutta tässä on ongelma. Craig näin tehdessään olettaa että on universumin ulkopuolinen maailma jotta voisi osoittaa universumin ulkopuolisen maailman. On vaikeaa nähdä tämänlaista kehäistä ajattelutapaa muuna kuin halutun johtopäätöksen väkisin vääntämisenä keinoilla millä hyvänsä, tosiasioista tai edes logiikan osuvuudesta välittämättä.

Craigin suhde ontologisointiin onkin erikoinen. Hän kuvastaa luonnontieteen epistemologisia tutkimusrajoja naturalismiksi. Craigin argumentointi viittaa siihen että Hawking spekuloi. Kuitenkin hänen oma mallinsa törmää täsmälleen samoihin ongelmiin kuin naturalistinen argumentointi. Craigin kannattajista tämä katsotaan olevan vain naturalismifilosofian ongelma ; Craigin annetaan pitää oma teoriansa kun taas Hawkingin ei koska "supranaturalismi ole naturalismia". Kuitenkin asiaa voidaan nähdä niin että argumentaatiossa perustelun rakenne, ei aihe, ratkaisevat. Eli toisin sanoen jos sama argumentaatiorakenne tai samat vahvuudet ja heikkoudet tulevat vastaan, on ne tulkittava samalla asenteella ja samalla tavalla.

Tämän muistamisen jälkeen ei ole mitään syytä antaa eriarvoa Jumalalle. Singulariteetti kun voi olla minkälainen tahansa luonne. Jos asiaa ei voi ratkaista, olisi syytä ottaa agnostinen kanta sen sijaan että määrittelee apriorisesti voittajan, ja vain päättää esimerkiksi että singulariteetin olisi pakko olla Jumala. Craig onkin erikoinen koska hän tässä kohden nojaa objektiivisuuden sijasta "kätköoletusten kautta" kulttuurirelativismiin joka korostaa sitä että eri maailmankuvia on tulkittava eri tavoin. ~ Toki tässäkin kulmassa ongelmana on se, että Craig määrittelee naturalismin tavalla jota naturalistit itse eivät kannata, joten itse asiassa Craig määrittelee oman maailmankatsomuksensa ja tuomitsee erimieliset tiettyyn lokeroon antamalla heidän suuhunsa premissit joita he eivät itse oikeasti kannata. Tämä ei ole enää edes kulttuurirelativismin mukaista, ja tätä kutsutaan klassisemmassa argumentaatiotavassa "olkiukottamiseksi".

Tämäkin voidaan nähdä "impossible expectations" -virheluokan ympärille ; Tosiasiassa Jumala on spekulatiivinen konsepti kuten Hawkingin konseptitkin. Ontologisointi on "ilman tietoa tehtyä arvaamista". Tämänlaisen metafysioinnin kutsuminen "supernaturalismiksi" on omituista kikkailua jossa toiselle annetaan oikeus tehdä huonoa päättelyä ja toiselle ei. Jos tilanne kuvataan neutraaleilla termeillä joilla on sisällöllisesti sama sisältö, huomataan että "spekuloiva ontologia" ei ole suora kannanotto yliluonnolliseen vaan suora kannanotto mittaamiseen ; Harva ihminen pitää esimerkiksi kvanttien superpositiotilaa "yliluonnollisena" tai "supernaturalistisena" vain siksi että sitä ei voida havaita suoraan. Samoin, vaikka esimerkiksi Popper osoitti, että induktio pitää sisällään metafyysistä taakkaa, harva sanoo että mekanistinen luonnonlakipohjainen selittäminen olisi luonteeltaan yliluonnollista. Näitä puolustuksia käyttäjät "eivät vaan osaa".

Craig tietää mitkä ovat episteemisen tutkimuksen rajat ja pitää tätä "ihmisen tietämän ja empiirisesti selvitettävissä oelvan naturalismin" rajaa samana kuin "koko luonnonilmiöiden skaalaa". Hän kieltää ontologian naturalismilta, joka kertoo siitä että Craig kannattaa vanhaa naivin realismin ja positivismin näkökulmaa tieteeseen, jossa tiede nähdään metafysiikasta vapaana. Tämänlaiset näkemykset ovat hylätty, ja voidaankin sanoa aivan suoraan että viitteet ovat mahdollisia. Metafyysisen taakan poistuminen ei ole tavoite, vaan sen minimoiminen. Sitä tehdään esimerkiksi hylkäämällä Craigin ontologisen moraalin ja "ajattoman syyseurauksen" kaltaiset eksoottiset konseptit.

Rehellisesti sanoen voi jopa olla että Craig vaatii mahdottomia tahallaan. Hänen argumentaationsa nojaa aksioomiin joiden mukaan tietyt asiat ovat mahdottomia (ajallinen selitys universumille on pakollinen koska hän kieltää että millekään jolla on alku ei voi olla itsesyntymistä). Hawkins ja muut spekuloijat tuottavat tilanteita jotka ovat "mahdollisia maailmoja". Ne eivät välttämättä ole kokeellisesti todistettuja tai edes tosia, mutta mahdollisuus iskee "ei mitenkään voi olla" -argumenttiin. Tämä taas johtaa siihen että spekulaatiokin kumoaa Craigin antamat rajoitteet ja kiellot. On kätevää siirtää keskustelu "todista että mahdollinen on totta" jotta ei huomata että itse asia kyseenalaistaa logiikan premissit. ; On kätevää vaatia täydellistä fysikaalista teoriaa ja sen vaihtoehtona totaalista teisminkannatusta jos tilanne on se, että perustelu on argumentti jonka premissi on osoittautunut puutteelliseksi. Kun logiikassa premissin vääräksi näyttäminen tuhoaa johtopäätöksen ja johtopäätöstä halutaan silti suojella, on kätevää kikkailla sen sijaan että rehdisti tunnustaisi että argumentissa on puutteita.

Kun kaavat kielellistetään mutta kieltä ei kaavallisteta.

Syynä tähän ei ole välttämättä se, että Craig olisi tarkoituksella tai typeryyttään väärässä. Sen sijaan yhtenä syynä voikin olla Daviesin "Kultakutrin arvoitus" -kirjan sivulla 36 eteenpäin käsitelty ongelma joka koskee fyysikoiden kielenkäyttöä. Fysiikka on kaavoja. Argumentaatiossa sen sijaan käytetään usein ihmiskielellisiä vertauksia. Näistä syntyy väärinkäsityksiä. Esimerkkinä Daviesilla on se, miten ihmiset usein ajattelevat että alkuräjähdyksellä olisi jokin keskikohta josta universumi laajenee. Hän yrittää lähestyä tätä muistuttamalla että "Maailmankaikkeus ei ole avaruudessa vaan avaruus maailmankaikkeudessa. Alkuräjähdys tapahtui kaikkialla, ei yhdessä avaruuden pisteessä."

Daviesin kirja käsitteleekin huolella myös universumin laakeutta ja muita geometrisia ominaisuuksia ja on pahoillaan siitä, että jos universumia esimerkiksi kuvataan ilmapallolla, ihminen kuvittelee avaruuden sisälle jonkin todellisuuden. Syynä on tietysti se, että ihminen ajattelee puhallettavaa palloa kokonaisuutena. Kuitenkin universumin topologia (muoto) on vain pallon kalvo, joka ei itse asiassa taivu yhtään minkään olemassaolevan ympärille, vaan on pelkästään kalvomainen venyvä muoto. Siksi vertaukset voivat olla, paitsi välttämättömiä että teoriaa ymmärretään arkielämässä ollenkaan, myös suurien virhekäsitysten lähde.

Tässä onkin lainattava tieteen popularisoijana ja elävänä ja hyvien kuvauksien käyttäjänä tunnettua Feynmania. Hän sanoi aivan suoraan, "People" -lehden haastattelussa, että "If I could explain it to the average person, I wouldn't have been worth the Nobel Prize." Siksi esimerkiksi Hawkingin käsityksiä puhuessa vastassa on eri oppialojen kielimuuri ; Hawking ei argumentoi suoraan sanoilla, vaan hän viittaa säieteorian matemaattisiin konsepteihin arkikielisin vertauskuvin. Craig taas käsittelee näitä niin kuin ne olisivat ... sanoja.

Siksi ei olekaan ihme, että Craig moittii Hawkingin näkemystä käyttämättä alkuun liittyviä matemaattisia malleja. Säieteorian ulottuvuuslaskut toki menevät minunkin hilseeni yli, mutta on selvää että jos otetaan kantaa esimerkiksi siihen onko säieteorian itsestäänsynty ristiriitainen vai ei, on käsiteltävä juuri näitä laskelmatapoja.

Keskity aidosti tärkeisiin asioihin!

Köyhyyden kohtaaminen on aina rikkaalle jonkinlainen shokki. Buddhalaisuuden ydintarinassa prinssi Siddharta Gautama on elänut rikasta elämää eristyksessä maailmasta. Kun hän kohtaa kärsiviä, köyhiä ja sairaita, hän saa oivalluksen. Näin alkaa ketju jossa prinssistä lopulta tulee Buddha. Joskus shokki ei ole tämänlainen rakentava ja ymmärrystä lisäävä kokemus. Länsimaissa asiaa kohdataan ; Köyhiä on etenkin kehitysmaissa ja näemme televisiossa tähän liittyviä shokeeraavia kokemuksia laajuudella joka olisi ollut Siddharta Gautamalle mahdotonta. Moni ihminen ei valaistu vaan kyynistyy.

Elokuvateollisuus ja tarinat taas pursuvat lohtutarinoita jotka on selvästi suunnattu näille rikkaille ihmisille. Niiden ytimessä on optimismina esitelty ajatus jonka mukaan hyvä elämä ei vaadi rahaa. Köyhyydestä nähdään etuja. Kuitenkaan rikkaat eivät tästä oivallu ja ryhdy köyhiksi jotta saisivat kaikki ne ihanat edut - Tästä saa esimakua "Unkurin" tarinassa jossa naiskirjailija oppii köyhyydestä suvaitsevaksi, mutta kirjoja saatuaan livahtaa turvalliselle alueelle kasvattamaan lapsiaan. "naiskirjailija on vienyt perheensä idylliseen puu-kaupunginosaan omenapuiden katveeseen? ei ole halunnut kasvattaa omia lapsiaan kivikylässä, vaikka he siellä olisivat ehkä oppineet suvaitsevaisuutta ja pitämään puoliaan?"

Syynä on tietysti se, että tosiasiassa nämä tarinat eivät ole tarinoita köyhyyden hyödyistä, vaan antavat "rikkaille syitä pysyä rikkaina" - Tarinoissa ytimessähän onkin usein se, että ihminen kuluttaa rahaa luksukseen tai turhiin asioihin ja unohtaa perheensä. Taloudessa on rahaa, auto ja talo. "Crackedissä" ennen köyhää elämää elänyt kertookin miten rahalla itse asiassa voidaan ostaa onnellisuutta. Että näiden rikkaille suunnattujen tarinoiden ytimessä on se ongelma, että niissä unohdetaan jotain. Teema on "OK, how many of you reading this have that problem? The, "I have so much cash in my life that my biggest problem is spending it on the wrong things" issue?" ja sitä kuvataan monin esimerkein.
1: Esimerkiksi köyhän kalastajan elämä nähdään luonnonläheisenä ja kiireettömänä, vastapainona rikkaan elämän hektiselle yritystahdille ja muulle vastaavalle. Kuitenkin tässä unohtuu se, että muutos on laajempi ; Se ei ole vain pintarakennetta, vaan muutokset tapahtuvat syvärakenteessa. Köyhällä kalastajalla ei ole taloa, joten esimerkiksi nukkuminen on vaikeaa. Ja ilman hammashuoltoa on hammassärkyjä ja lääkärin puutteen vuoksi muita kipuja, jotka tasan tarkkaan haittaavat sitä luonnonläheistä elämää.
2: Vaikka parhaat harrastukset ovat kenties ilmaisia, niin ne vaativat aikaa. Köyhänä ei ole aikaa lötköttää ; Sinun on hankittava peruseläminen jotenkin ensin. Ongelmana onkin usein se, että työmäärä kasautuu eikä köyhällä jää aikaa ja voimavaroja keskittyä luomiseen. Luovuus ei toki vaadi rahaa itsessään, mutta luovuuteen keskittyminen vaatii aikaa, joka taas on rahaa tai vaatii tiettyä turvallisuutta.
3: Mielenrauhan saa todellakin ostettua. Jos sähkölasku on eräytymässä, on mielessä epävarmuuden tunne. Pieni määrä rahaa auttaa laskunmaksamisessa. Tämä tuo varmuutta, joka taas tuo mielenrauhaa.
4: Myös rakkautta saa ostaa. Eikä tässä puhuta mistään prostituoitujen ostamisesta, vaan ihan normaalista parisuhde -elämästä. Sillä vaikka vain harva ihminen tunnustaa, että puitteilla on merkitystä, niin tosiasiassa ne vaikeuttavat asioita huomattavasti. Tähän ei vaadita edes kovin syvällistä filosofiaa ; Jos olet köyhyyskuopassa oleva ihminen jonka työmäärä tuottaa juuri ja juuri peruselämisen, et ole kotona viettämässä aikaa perheesi kanssa - tämä ei ole mikään priorisointivalinta jos tilanne on aidosti tiukka. Tämä taatusti vaikuttaa parisuhteeseen. Ja toisaalta ; Kukapa olisi oikeasti valmis nappaamaan kodittoman pummin puolisokseen? He ovat itse vastaavassa elämäntilanteessa. Mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että parisuhteeseen valmiita ihmisiä on paljon vähemmän. Tämä taas vaikuttaa siihen että ihmisen löytäminen on vaikeampaa. Perusturvallisuus ja työpaikka joka on niin hyvin palkattu että se sallii vapaa-ajan ja mahdollisesti matkustamisen ja vastaavat pikkuylellisyydet itse asiassa nimenomaan takaavat parisuhdetta.
5: Yllättävän monet "ilmaiset asiat" vaativat jotain joka ei olekaan ilmaista. Jopa nukkuminen on ilmaista, mutta sänky sen sijaan maksaa. Jos sinulla on vain lauta, sinun täytyy olla aikamoinen fakiiri jotta saat nukuttua kunnolla. Hyvät yöunet vaativat investointia - jopa yllättävän suurta sellaista - vuoteeseen. Historiaa lukiessa voi esimerkiksi kiinnittää huomiota nimekkäisiin taiteilijoihin jotka kierrättivät vanhoja kankaitaan. Koska heillä ei ollut varaa uusiin. Rikkaat pitävät näitä itsestäänselvyyksinä, eivätkä ymmärrä niiden arvoa. Ja siksi he luulevat että asiat ovat ilmaisia. Heillä on kuitenkin vain "liikaa rahaa".

Näistä oppii sen verran, että näissä tarinoissa köyhyys nähdään ikään kuin rikkautena ilman rikkaan senhetkisen työpaikan tuomaa vaivaa. Näin köyhät nähdään ihmisinä jotka ovat tekemässä syvällisiä asioita, elämässä vaivatonta ja kevyttä elämää. Ja rikkaat nähdään oravanpyörässä stressaantuvina, jotka kiireessä joutuvat uhraamaan etiikkansa, hyvän elämänsä ja onnellisuuden työpaikan rattaisiin. Kuitenkin tässä kannattaa muistuttaa itselleen Maslown tarvehierarkiasta ; Köyhät räpiköivät ja vain rikkailla on aikaa miettiä onnellisuutta. Se, että ehdit miettiä onnellisuutta ja vaihtaa prioriteettejasi kuvaa sitä että olet- ja nimenomaan materiaalisesti - niin rikas että sinulla ei pitäisi olla kanttia kutsua itseäsi köyhäksi.

Kun - etenkin USA:ssa - rikas oikeistolainen korostaa muodikkaasti ahkeruutta, ja pitävät köyhäinapua jonain joka kannustaa laiskuuteen. Jos he muistaisivat tämän kun jakavat omia perintöjään - ja kun ovat itse saaneet sellaista - ja olisivat heittäneet tämän rahan pois koska "se kannustaa laiskuuteen", niin he näyttäisivät todella seuraavansa tätä ohjetta. Tämän mietteen jälkeen jopa inflaatio alkaa näyttämään eettiseltä ; Sehän vie rahoja säästäjiltä ja tuo pientä etua velalliselle. Moni voisi nähdä että tämänlainen kannustaa väärään ajattelutapaan, jossa ei olla - vanhaa satua mukaillen - "muurahaisia" vaan "heinäsirkkoja". Mutta he ovatkin näitä ihmisiä jotka näkevät että työttömyysturva on se palkka jonka he saavat, ja näkevät sen että työttömällä ei ole työtä. Eli he näkevät köyhän elämän vain "rikkaan elämänä ilman rikkaiden vaivoja". He eivät näe että palkkakuiteissa on eroa numeroissa. Eivätkä he ymmärrä mitä nämä erot numeroissa tarkoittavat käytännössä.

Rahaa palamaan!

Sain tänään Jaakko Honkakoskelta lahjaksi erikoisen setelin. Se ei ole "oikea maksuväline". Sen sijaan se oli symbolirahaa, joka on tarkoitettu esi-isille. Se poltetaan, ja sitten esi-isät saa taivaaseen viikkorahaa. Seteli on sinänsä hauska, koska siinä lukee isolla "Heaven Bank Note" . Mutta vihreissä kaarissa lukee itse asiassa "Hell banknote"(sen näkee jopa oheisesta kuvasta jokseenkin hyvin.)

Modernin ihmisen mieleen tämä näyttää erikoiselta. Onhan symbolien ja rituaalien samanlaisuusajattelu liitetty vahvasti taikauskoon. Poltettu raha hajoaa, joten sen idean ajatellaan siirtyvän Tuonpuoleiseen. Tämä yhdistyy symbolisesti ihmisen kuolleeseen ruumiiseen. Ja maanpäällinen rahankäyttö muutetaan taivaalliseksi kuolleiden tekemäksi kaupankäymiseksi.

Ja pitihän Milan Kunderakin kykyä vastustaa symboleita kypsyyden merkkinä. Näin hengellisessä nähdään varsin pinnallisia sävyjä. Ja peräti tavalla, joiden onttous näyttäytyy selvältä jopa Suomalaisen fundamentalistikristityn silmiin.

Kuitenkin rahakin on periaatteessa kulttuurillinen konstruktio. Sitä pidetään kuitenkin varsin konkreettisena asiana. Ehkä syynä on rahan hiljainen muutos. Alussa oli pelkkä vaihdantatalous. Sitten rahaa käytettiin vaihdossa apuvälineenä. Metallin kultapitoisuus oli pitkään olennaista, koska raha nähtiin käytännöllisenä. Sitten raha pistettiin setelille joka luvattiin vaihtaa tiettyyn määrään kulta. Ja sitten irrotettiin raha kultakannasta. Nykyisin raha sidotaan lähinnä siihen että sitä käytetään vaihdon välineenä.

Zeitgeist -liikkeen jupinoita kuunnellessa olenkin ihmetellyt lähinnä sitä, että heidän argumentaationsa näyttää siltä, että he osoittavat että raha on kulttuurillinen konstruktio. Esimerkiksi olen useammankin kerran kuullut siitä, miten kun pankki lainaa jollekulle rahaa, pankki voi teoriassa luoda rahaa tyhjästä. Eli pankille luodaan rahaa olettamalla velka ja tämä luotu raha annetaan ihmiselle.

Rahaa ei kuitenkaan itse asiassa luoda aivan miten tahansa. Tämän meille näyttää Zimbabwe, jossa ajateltiin likimain niin, että rahan painaminen johtaisi siihen että kaikilla olisi rahaa. Seurauksena oli kuitenkin lähinnä aivan valtaisa inflaatio. Rahaa oli ihmisillä yhä suurempia numeroita, mutta sen käyttöarvo pieneni valtavaa tahtia.

Syynä on se, että raha on itse asiassa vaihtoon sidottuna eräänlainen luottamuksen symboli. Helposti saatava luottamus ei anna varmuutta. Rahaa annetaan usein jotain vastaan. Ihminen valmistaa kivikirveen, jousen tai jotain muuta. Tämä muuttaa maailmaa. Jos olet metsästäjä, sinun kannattaa vaivalloisesti kaataa villisika ja tarjota tätä jousisepälle jotta tämä tekisi sinulle jousen, jolla pystyt tappamaan jatkossa saaliita helpommin. Liha on luottamussuhde, sinun kannattaa antaa lihaa jos ja vain jos saat jousen. Vaihdossa on kuitenkin aina riski. - Esimerkiksi joskus jousiseppä saa sydänkohtauksen ennen kuin nuolenlinkoamisvälineesi on valmis.

Jos metsästäjä joutuu pinnistelemään, on mahdollista että hän tarvitsee apua saadakseen riittävästi ruokaa, jotta jousentekijä pysyy elossa. Tätä varten hän voi lainata ihmisiltä lihaa lupauksella antaa heille saman takaisin myöhemmin. Mutta metsästäjäkin voi kuolla. (Vaarallisen ammattinsa vuoksi kenties jousiseppää todennäköisemminkin.) Tätä voidaan yrittää peittää erilaisilla ratkaisuilla, joista osa kulkee nimellä "korko". Jos olet heimolainen ja lainaat lihaa jotta saat huomenna enemmän lihaa, osa metsästäjistä voi olla onnistumatta palauttamatta lihaa ja silti et kuole nälkään.

Yhteisö voi hyötyä tästä ihan oikeasti ; Saadaan aikaan jousia, joita ei muuten saataisi tehtyä koska jousentekijä joutuisi itse menemään metsälle saadakseen ruokaa. Yhteiskunta muuttuu, ja itse asiassa siinä kiertää eri määrä lihaa. Yhteiskunnan käytössä olevan lihan määrä on siis muuttunut lainan kautta. Velkaliha on muuttunut yhteiskunnan konkreettiseksi lihaksi. Syynä on onnistuminen. Velkalihalla on saatu jotain aikaan.

Siksi sen vaihtomäärä voi laskea vaikka luvut suurenisivatkin. ; Näin lainanannossakin mukana on se, että joskus lainaa ei saada maksettua takaisin. Jos kaikki saavat helposti lainaa, näitä epäonnistumisia tulee enemmän. Silloin liikkeellä on enemmän rahaa mutta vähemmän tulosta. Jos rahaa vain luodaan tyhjästä, se johtaa siihen että maailmalla liikkuvan rahan arvo laskee. Sitä saa helposti, ja hommat menevät helposti pieleen. ~ Eli pankki voi kenties teoriassa luoda rahaa isompia numeroita. Mutta syntyneet numerot eivät tarkoita samaa kuin kasvanut maksuvoima. Sillä ei ole vaihtoluotettavuutta, eli arvoa. Yhteiskunta kalibroi numerot luottamukseen.

Voidaankin itse asiassa sanoa että raha on kulttuurinen konstruktio. Mutta että rahan konstruktiivinen luonne ei ole kovinkaan oleellinen tarkastelukohde jos rahaa pidetään symbolisena ja turhana. Sillä jo vaihtotilanne -olipa se sitä että kävelet kauppaan ja otat esineen käyttöösi vai teetkö minkä rituaalin- on aina jonkinlainen sovittu järjestelmä. En siksi pidä tätä rahan abstraktion luonnetta minään rahan falsifiointina tai edes sen arvon kadottamisena. Siksi en oikein ymmärrä tämän argumentin roolia ja painoarvoa Zeitgeistereiden elämässä.

Mutta kenties minä olen niitä ihmsiä, joihin Kundera viittasi, kun jatkoi mainittuaan symbolien suhteen kypsyyteen jatkamalla siitä miten yhteiskunta näyttää vain nuortuvan.

Under ?construction : Pieninä palasina on mun luottamus maailmalla.

"Inflaatio tarkoittaa merkitysten liudentumisia
Kun on elänyt tarpeeksi pitkään"
(A. W. Yrjänä, "Vieraita")

Usein talousteoreetikot liittävät inflaation luottamuksenpuutteeseen. Ajatus ei sinällään ole kovin outo, koska raha on symbolinen vaihdon väline. Vaihtaminen taas perustuu aina jonkinlaiseen vastaavuuskäsitykseen. Siksi hyperinflaation aikana on viisaampaa panostaa paperiin johon ei ole painettu seteliä. Sillä paperi on arvokkainta niin ; Ja itse asiassa paperin arvolla saisi koko ajan vain enemmän ja enemmän seteleitä.

Kuittinen muistuttaa, että kapitalismi toimiikin juuri tämänlaisesti. Kapitalismi mahdollistuu vasta luottamuksen jälkeen. "Talous ei ole ideologia, sitä yläkäsitteenä määrittävä vaan ideologia on taloutta määrittävä. Oikeistolainen suuryhtiöpolitiikka on EU:n ideologia, jota meille myydään "globalisaationa" ja "yhteistyönä"." Kuitenkin taloutta usein pidetään ikään kuin itseisarvona. Tämä ei tietysti ole hirveän ihmeellistä. Sillä luottamuksen mukana tulee myös valtaa. Luottamus itsearvona on miltei selviö, mutta sen symbolina käytettyyn mittariin liittyy todellinen arvojen sekamelska: Se voi johtaa siihen että hankitaan valtaa vallan vuoksi.
1: Yhdeksi syyksi voidaan nähdä Max Weberin näkemys. Hänen näkemyksessään on vahvasti Aristoteelisen työn sävy ; Yksilön mielenkiinto kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Weberillä protestanttinen työetiikka rakentui kutsumuksen ympärille. Siinä ajatus toimii niin, että ihminen tekee työtä Jumalan kunniaksi, ja maallinen menestys nähdään seuraukseksi tässä onnistumisessa. Näin ansaitsemisesta tulee ikään kuin merkki Jumalallisesta siunauksesta. Tämä muuttaa hyvin ansaitsemisen tärkeäksi symboliseksi statukseksi. Tämänlainen rakenne innostaa hankkimaan rahaa rahan vuoksi.
2: Pragmatistit taas ovat sitoneet ansaitsemisen siihen että rahalla on nimenomaan välinearvo. Tämä sopii utilitaristiseen näkemykseen. Koska nyky -yhteiskunnassa arvot on individualisoitu, eli ihmisten maailmankuvallisiin asioihin ei suoraa puututa. Niihin toki vaikutetaan runsaasti epäsuorasti, ja yhteiskuntamme koostuukin isosta kasasta erilaisia suggestioita joita rummutetaan tajuntaamme, mutta virallisesti nämä ovat "ihmisen yksityisasia". Niitä mielipideasioita joista ei vakiintuneen sanonnan mukaan voi riidellä. Näin pragmatisti keskittyy helposti mahdollistamaan mahdollisimman paljon asioita. Välinearvo antaa tehdä kaikenlaista. Tätä kautta välinearvon merkitys ja rooli korostuu ja itseisarvon luonne hämärtyy.

Kaiken kaikkiaan uskallankin sanoa että nykyinen onnellisuuspuhe on aika talousvärittynyttä. Puhutaan hyvinvoinnista. Toki köyhyys on vakava ongelma, joka taatusti vaikuttaa onnellisuuteen. Pelkästään tähän keskittynyt onnellisuusnäkemys on kuitenkin kovin yksioikoinen. Onnellisuus onkin jaoteltu esimerkiksi seuraaviin osasiin, joista yhtään ei oikeastaan voi väheksyä:
1: Omistaminen (having). Tässä kysymys on aineellisesta perustasta. Fyysiset perustarpeet ja työn tarjoama turvallisuus siitä että huomenna on samalla tavalla, vaativat jotain konkreettisia asioita. Elinympäristä, kuten luonto ja asuinpaikan turvallisuus ovat tärkeitä. Ihminen on myös biologis-ruumiillinen olento. Ideamaailmaa ei voi syödä eikä myydä.
2: Rakastaminen (loving). Tässä korostuu ihminen sosiaalisena olentona. Hänellä on oltava ystäviä, seuraa, ja sosiaalisia pienverkostoja jotka voivat olla mitä vain harrastuskerhosta tai seurakuntalaisiin.
3: Hyvinvointi (being). Tässä kohdassa korostetaan itsensä toteuttamista, luovuutta, itsemääräämiskyvyn tunnetta, kulttuuria, maailmankuvaa ja muita vastaavia asioita.

Siksi vaikka Nietzscheä pidetään kovana ja kylmänä, hänellä(kin) on tässä kohden kuitenkin monisyisempi onnellisuuskuva, kuin mikä nyky -yhteiskunnassa tuntuu korostuvan. Hänen näkemyksessään anarkismi ei ole mikään tavoitetila, sillä anarkismi näyttäytyy hänelle nihilismin yhtenä muotona. Hänelle tavoitteena oli rakentaa uudistunut yli -ihmisten maailma. Anarkistit haluavat hajottaa vallitsevan järjestelmän, aivan kuten yli -ihmisetkin. Mutta tästä pitää jatkaa eteenpäin. Sillä Nietzshe rakasti luovuutta, jonka ulkoinen merkki erilaiset saavutukset ovat. "Nietzschelle vapaus muodostaa paradoksin. Ihminen on vapaa, silloin kun hän pääsee muovailemaan ja luomaan uutta maailmaa. Luovuudessa tahto valtaan on voimakkaimmillaan". Vapaus on vallankäyttöä.

Nykyinen järjestelmä unohtaa ideaalin ja keskittyy itse asiassa vain ylläpitämään ja tukemaan vallitsevia rakenteita. Yritteliäisyyden henki on olennaisesti erilainen. Jos anarkismi on -kuten Nietzsche näkee- destruktiota, tuhoamista ja Nietzschen yli -ihmisnäkemyksen seuraaminen on dekonstruktiota, uudelleenjärjestämistä, on nykykapitalismi rekonstruktiota, ennallistamista, vanhan ylläpitämistä, kopion tekemistä vallitsevasta järjestelmästä.

Ei ihme että talousvetoisessa USA:ssa konservatiivit ovat kovan linjan kapitalisteja. Siinäkin tosin on eettinen järjestelmä, mutta nyky -yhteiskunnassa se on "kätketty arvomaailmankuva", joka toki ilmenee yksilöiden moraalikeskustelujen ranteissa, mutta silloin niihin on helppoa suhtautua kädenheilautuksella. Kätkettynä ja irrelevantisoitunakin arvomaailma kuitenkin vaikuttaa, esimerkiksi boikotti/ostopäätösten kautta koko yhteiskunnan tasolla. Menetelmää voisi ensivilaisulla pitää jopa demokraattisena ja hiljaisten äänten näkymisellä. Mutta tässä äänivaltaa tulee palkkapussin suuruuden, ei kannattajien määrän kautta.

---

Blogikirjoittaja on niin köyhä että häntä ei kannata ottaa vakavasti. Köyhyys on sitä paitsi ideologinen painottaja, joka värjää hänen intressinsä. Tämä koko juttu on siis kauhistuttavaa valtapeliä. Tämä blogijuttu ei siis voi miellyttää oikein ketään. Kuvan kivikasa on sekä kivettyneitä muinaiseliöitä että kiviä joiden pinnalla on näiden eläimien jättämiä painaumia. Ne on sittemmin lahjoitettu Sompion yläasteelle, Keravalle.

Einsteinin virhe ; inflaation kautta deflaatio.

Universumin laajeneminen on tähtitieteessä yllättävän uusi asia. Esimerkiksi Einstein kehitti kosmologisen vakion (Λ) jotta universumi olisi vakaa. Se oli ikään kuin voima, joka hillitsi universumin laajenemista. Tämä oli ikään kuin ad hoc -korjaus hänen teoriaansa. Vakio, jonka roolina oli vain olla vakio jotta universumi olisi odotetunlainen. Myöhemmin hän piti tätä pettymyksenä, kun universumin todettiinkin laajenevan. Mutta kosmologinen vakio selittänee kuitenkin sitäkin, miten moni haluaisi oppia tekemään edes samanlaisia virheitä kuin Einstein.

Hubblen havainnot tähtien punasiirtymistä olivat tärkeässä osassa laajenemisen havaitsemisessa. Kuitenkin laajenevassa universumissa oli mielenkiintoisia ongelmia.
1: 1970 -luvulla huomattiin horisonttiongelma ; Se perustuu siihen tietoon että informaatio ei kulje valoa nopeammin ; Ja kun maailmankaikkeuden reunat ovat noin 27,4 miljardin valovuoden päässä toisistaan, mutta maailmankaikkeuden ikä on vain 13,7 miljardia vuotta vanha, ei horisonteilla teorian mukaan voisi mitenkään "olla tietoa" toisistaan. Kuitenkin universumin lämpötila on suhteellisen vakaa.
2: Universumin ikää laskiessa oli paradoksi. Siinä tähdet näyttivät olevan vanhempia kuin koko universumi. Kun avaruuden laajenemista tutkittiin Hubblen vakiota hyväksikäyttäen, voitiin ikään kuin palata ajassa taaksepäin. Kun laajenemista katsotaan taaksepäin, on kyseessä tietysti "historiaan mentessä tapahtuva kutistuminen". Kun kaikki tähdet kohtaavat, on alkuräjähdyksen hetki. Moni tähti oli kuitenkin tätä tulosta vanhempi. Oli hyvin erikoista esittää että universumissa olevat asiat olisivat oikeasti vanhempia kuin universumi itse

Ratkaisuksi ehdotettiinkin kiihtyvästi laajenevaa universumia. Näin ongelmilta voidaan välttyä. Lineaarinen kutistuminen ei pidä paikkaansa, ja "yhä hitaammin kutistuva universumi" antaa enemmän aikaa. Ja niin universumi saa lisäikää, ja niin tähdet ovatkin nuorempia kuin universumi.

Tämä on toki siitä erikoinen, että tasaisesti laajeneva universumi ei rikkoisi aineen ja energian säilymislakeja : Fysiikan mukaanhan kappale jatkaa liikettään entisellään jos mikään voima ei siihen vaikuta. Näin laajeneminen onnistuu olematta energiasyöppö. Laajeneva universumi tarvitsee pimeää energiaa.

Ja itse asiassa "suuri lambda" (Λ) on ikään kuin jälleen tullut kuvioihin. Sen suuruus on vain ajan mittaan hieman erilainen, kuin Einsteinin aikana.

Lakien pysyvyys,

Luonnonlakien pysyvyydellä ja energian säilymisellä on havaittu olevan mielenkiintoinen yhteys. Asiaa voi selittää symmetrian kautta. Kaksiulotteisista kappaleista ympyrällä on maksimaalinen symmetria, koska sitä voi kääntää, heijastaa ja pyörittää vapaasti keskikohtansa kautta ja se pysyy muuttumattomana. Neliömäisilläkin on vahva symmetria, koska niitä voi heijastaa ja peilata ja pyörittää monella tavalla. Mutta huomattavasti vähemmillä kuin ympyrää.

Fysiikan laeilla on takanaan eräänlainen symmetrian ajatus. Esimerkiksi biljardipallot kimpoavat tietyssä kulmassa. Kulmat ovat riippuvaisia pallosta, eikä vaikuta onko kulmaa katsottu pohjoisesta vai idästä. Laeilla on myös symmetriaa ajassa : Jos koetta tehdään monta kertaa, on tulos samankaltainen. Tämä ominaisuus johtaa siihen että luonnonlait eivät muutu, eivät olit missä paikassa tai ajassa tahansa.
1: Lokaatio ja aika vaikuttaa vain sitä kautta että elementit ympäristössä muuttuvat. Kuun pinnalla kappaleen putoamisnopeus on eri kuin maassa, mutta massan takana oleva sääntö kuussa ja maassa on sama.

Noether tekikin tärkeän huomion symmetrisyyteen liittyen. Hän huomasi, että jos lakejen pysyvyys oletetaan, aineen ja energian säilymislait tulevat väistämättömänä lopputuloksena. Tietyistä symmetrioista seurasi tietyt säilymislait ; Esimerkiksi aikasymmetriasta on seurauksena se, että energia säilyy. Tätä kautta väittämällä että enegia säilyy, esittää myös että fysikan lait ovat samat nyt kuin menneisyydessä. Ja että ne ovat sitä myös tulevaisuudessa.

Toisaalta tästä seuraa myös se, että jos energian säilymislaki osoittautuu vääräksi, myös fysiikan lakien pysyvyys kumoutuu. Induktiivinen päättely nykyfysiikassa taas vaatii lähestymistapansa vuoksi oletuksen pysyvistä luonnonlaiesta jotka pysyvät nyt ja eilen ja huomenna. Väitteelle luonnonlakien pysyvyydestä saadaan siis empiirinen testi.

Tämä on hyvin tärkeä asia silloin kun puhutaan yliluonnollisesta. Useinhan ihmeitä lähestytään siten että ne olisivat anomalioita luonnonlaeista. Eli jos luonnonlaki selittää jonkin ilmiön, sen takana ei ole ihmettä. Taikuuden ydin on siksi siinä että luonnonlait rikkoutuvat joskus. Tätä kautta sen pitäisi jättää jälkiä ; Energian säilymislain rikkoutuminen on "välttämätön mutta ei riittävä ehto" jotta tälläinen yliluonnollinen ihme voisi tapahtua. Jos maailmaan manifestoituu jotain ulkopuolelta, se tarkoittaa sitä että joko (1) olemassaolevaa ainetta järjestöityy joka vaatii energiaa tai (2) syntyy uutta ainetta joka on Einsteinin oivalluksen mukaan energiaa. (Tämän vuoksi aineen ja energian säilymislain pitäisi olla jokaisen yliluonnollisen ystävän vihamies.)

Samoin vaikka mitään ei ilmenisikään, vaatisi esimerkiksi levitoiminen nostetta, joka vaikuttaa sekin energialta ; Jokin voimahan estää gravitaatiota vetämästä levitoijaa maahan. Tätä kautta aineen ja energian säilymiseen vaikuttaisivat hyvinkin monenlaiset paranormaalit ilmiöt, kuten kappaleiden leijunta, kummitusten ja räyhähenkien äänet (ääniaallotkin ovat paineaaltoja) ja niin edespäin.

Aineen ja energian säilymislain kannalta väite Jumalallisesta väliintulosta vaikuttaa siksi tieteenvastaiselta. Lakien rikkoutumista ei ole havaittu, ja laki on vahvasti koeteltu, joten se asettaa monet uskonnäkemykset kyseenalaisiksi. Deismi kuitenkin selviää tälläisestäkin haasteesta, koska Jumala on voinut vain laittaa lait päälle ja on sitten pysynyt hiljaa. Erimieliset selittävät harvinaisuutta, mutta ilmiön harvinaisuus tarkoittaa todistamisen vaikeutta, eikä niillekään anneta luonnontieteissä mitään erikoislupaa olettaa ne vain oikeaksi ilman todisteita. Se kun vähintään rikkoo koko empiiristä lähestymistapaa vastaan. Toinen vaihtoehto on selittää kaikkivoipaisuutta. Jumala kykenee pitämään aineen ja energian säilymislain manifestaatiossaan. Tämä on selitys miksi siitä ei ole saatu todistetta. Joka on tietysti aivan eri asia kuin väittää että asiasta olisi todisteita.

Kenties tätä kautta on helppoa ymmärtää miksi aineen ja energian säilymislain rikkoutumista on pidetty "klassisena vaatimuksena" jota odotetaan dualisteilta joiden mielestä erillinen henki toimii aivojen ohjaajana. Esimerkiksi Daniel Dennett on vaatinut dualismiin uskovilta tämänlaisia näyttöjä. Tämä vaatimus ei siis ole mielivaltainen, vaan sille on syy.

Mielenkiintoista kyllä, aineen ja energian säilymislaki on hyvin pitävä laki. Siksi esimerkiksi ikiliikkujen keksijöihin on pitkään suhtauduttu melkoisella kyynisyydellä. Inflaatioteorian mukainen universumin kiihtyvä laajeneminen tosin tekee punasiirtymää, jonka aikaansaama dopplerin efekti saa maailman näyttämään hieman siltä kuin universumista vuotaisi energiaa pois. Punasiirtymä kun viittaisi energian katoamiseen. Mutta sekin johtuu siitä että itse avaruutta tulee lisää, jolloin energiahävikkiä ei itse asiassa tapahdukaan.

---

Yläkuva on kuva bloggaajasta. Kuvaajana Erkki Hämäläinen.

Markkinatalouden Isän kädestä - ja jokainen saa itkeä?

"Hän on läsnä päivän työssä / rohkaisten ja auttaen. / Valvoo pimeimmässä yössä, / Hän on Isä jokaisen. / Taivaan Isän lähellä / jokainen on tärkeä."
(Virsi 503)

Ilkka Pyysiäinen kirjoitti jutun markkinatalouden ja Jumalauskon samankaltaisista piirteistä. Esille tulee esimerkiksi Harwey Coxin näkemykset joissa yhteys on siinä, että:
1: markkinataloudessa ajatellaan olevan näkymätön käsi, joka ajaa kohti suotuisaa tilaa. Ja Jumalauskossa sama tehtävä nähdään Jumalalle.
2: Molemmissa vaaditaan sitoutumista näkemykseen että paras todella saavutetaan : Markkinatalous kutsuu sitä luottamukseksi. Epäluottamus romauttaa pörssin, aikaansaa inflaation. Uskonnossa tätä sanotaan uskoksi, ja siitä luopuminen johtaa kadotukseen.

Tutuksi tulee myös Robert Nelson joka esittää että markkinataloudessa kilpailua rajoitetaan : Nämä eivät tule markkinasysteemistä vaan yhteiskunta antaa rajoja, jotka on esitetty uskonnonomaisella kielellä. Uskonto tai muut arvot tuovat rajat markkinavoimille. Uskonnolle nähdään arvoa "liekana".

"Markkinamekanismi ja uskonto toimivat todellakin uskon varassa. Tulevaa ennustetaan merkeistä luottaen niiden kykyyn ilmaista, mitä on tulossa. Ei siis ihme, että markkinoita on verrattu Jumalan näkymättömään käteen. Molemmat säätelevät niihin uskovien tekojen seurauksia. Usko mahdollistaa tulevaisuuden ennustamisen ja siten yhteistoiminnan."

Lopuksi Pyysiäinen esittää että uskonto ilman maallisia asioita ei toimi, samoin kuin ei pelkkä usko markkinoihin ilman arvoja ei toimi.

Itselle tässä heräsi mieleen "vanhat unohdetut uskonnot". Rajat tulevat laista. Lakia taas muokataan ihmisten voimin. Kansakunta on vahvempi kuin mikään valtauskonto. : Moni uskonto on maailmanhistorian aikana kadonnut vaikka se olisi ollutkin suosittu. Esimerkiksi egyptin "faaraoajan" jumalat ovat menettäneet mahtinsa. Kulttuurievoluution kannattajien mukaan tämä johtuu siitä, että jos ihminen näkee jonkin uskonnon vieraana, hän hylkää sen jos miellyttävämpi ja haluttavampi on tarjolla. Näin ollen uskonntojen rajoitteet ovatkin kansan mielen mukaisia rajoitteita. Muunlaisia uskontoja voidaan kehittää, mutta ne eivät menesty koska juuri kukaan ei valmiiksi kannata sen kaltaisia näkemyksiä.

Tämä näyttäisi siltä että lajinmukainen käytös ohjaisi uskontoja että markkinavoimia. Kontrolli olisi ihmisen lajin luontaisissa käyttäytymistavoissa : Se on etologinen ilmiö. Tätä kautta voisi ymmärtää esimerkiksi sen, miksi muinaisuskonnoissa on ollut - paitsi tekoja joita ei nykyään voisi kuvitella, kuten lasten uhraamisia - myös asioita jotka ovat kaikille ihmisille tyypillisiä. Ihmislaji ja ihmisten yhdessäeläminen on historialtaan vanhempi kuin yksikään tämän hetken maailmanuskonto. ; Kuitenkin myös markkinat tunnetusti muokkaavat haluja. Mainostaminen on paitsi informointia siitä mistä saa haluttavaa, myös uusien halujen herättämistä. Sama koskee tietysti uskontojakin.

Kaiken kaikkiaan Pyysiäisen juttu herätti mietteitä siitä miten markkinataloutta usein pidetään kylmänä, kovana ja julmana. Ja uskontoja lämpimänä, pehmeänä ja hellänä. Kenties näitä termejä voikin viskoa puolelta toiselle kuin tehosekoittimessa.
1: Markkinatalouteen luottavat taas näkevät sen sekä yksilön tarpeiden täyttäjänä että yhteisen hyvän, utiliteetin, maksimointina. Ihmisen itsekkyys hyötyy ja samalla koko yhteiskunta pärjää. Uskovaiset näkevät uskonnon yhteiskuntaa ylläpitävänä voimana, joka maksimoi yksilön saaman palkkion tarjoamalla esimerkiksi tuonpuoleista ihanaa elämää, ja joka pitää yhteiskunnan pystyssä. Kummankaan kannattajat eivät aseta "yksilön tarpeita" ristiriitaan "ryhmän tarpeiden" kanssa. Päin vastoin, järjestelmän katsotaan auttavan molempia.
2: Kriitikot näkevät markkinataloudessa samanlaisia piirteitä, kuin uskonnottomat näkevät uskonnoissa. Se on mekaaninen, kova ja julma. Se on ihmisen ulkopuolinen joka murskaa erimielisen rattaisiinsa.

Mielestäni ajatus siitä että markkinatalous olisi ideologiatonta, arvotonta, asettuu tätä kautta mielenkiintoisesti kyseenalaiseksi. Uskonnon eettisyyden kyseenalaistaminen voidaan tietysti tehdä samalla tavalla. Mutta sen kyseenalaistaminen tällä tavoin ei ole yhtä kiinnostavaa, koska tätä on tehty "jo pitkän kaavan kautta", ehkä syystäkin. Mielestäni ajatus siitä että markkinatalous on likimain sama kuin uskonto ilman personifioitua Jumalaa on varsin vinha.