Pahuuden ytimessä.

Olen oppinut että islamistit ovat pahoja. He vastustavat naisten tasa-arvoa. Siksi islamisteja vastaan taistelemaan tarvitaankin naisia puolustavia Soldiers of Odin -katupartiolaisia ja muita vastaavia. Ihmisiä jotka arvostavat naisia. Samoin olen oppinut että islamistit ovat pahoja koska he esittävät väkivaltafantasioita. Toisin kuin kristityt joiden oppi on lempeä ja väkivallaton myös toisinajattelijoille.

Kun Brysselissä tapahtui pommi-isku tämä vahvistui. Oli helppoa nähdä että tämä isku on jossain tekemisissä tekijän vakaumuksen kanssa. Toki muitakin selityksiä voi olla, koska yhteiskunnallisissa ilmiöissä harvoin on kyse vain yhdestä muuttujasta. Mutta silti voidaan sanoa että tietyn islamilaisen klusterin jäsenyys tarkoittaa jotain kun haetaan selitystä ja katsotaan asiaan liittyviä korrelaatteja. Oli helppoa olla uskontokriittinen ja ymmärtää asiakokonaisuus.

Brysselin isku oli luultavasti kostoisku. Sillä terroristi saatiin juuri aiemmin kiinni, pizzatilauksen avulla. (Uutinen ei kertonut olivatko kyseessä alle kuuden euron pizzat ja oliko Junes Lokan korostamalla Pizzamafialla tekemistä asian kanssa.)

Mutta sitten luin siitä mitä Suomalaista naisrauhaa suojelevan Soldiers of Odinin kannattajajäsen ja MV-lehden intohimoinen tukija James Hirvisaari toivoo Suomessa rasismia vastustavien naisten joutuvan räjähdyksen uhriksi. Semmosta naisrauhaa sitten. Ihan vaan sen vuoksi että heidän ihmiskuvansa on Hirvisaaren mukaan tarpeettoman aurinkoinen ja optimistinen ja hyväntahtoinen.. Ja nyt en ymmärrä enää mistään mitään.

Valitettavasti-ei-nukkuvien puolue

Viime päivinä on ihmetelty PerusSuomalaisten suosion romahtamista. SDP on tämän hetken kannatetuin puolue. Syiksi arvioidaan esimerkiksi sitä että monet ovat siirtyneet nukkuvien puolueeseen.

Syitä suosion vähenemiseen on varmasti useita. Yksi on se, että on helpompaa huudella oppositiossa. Aiemmin PS on voinut välttää vastuuta ja vaan moittia. Nyt se on sitten päästetty näyttämään. Ja tulokset eivät ole olleet monista kannustavia. Vastaavasti SDP on päässyt nauttimaan siitä hyödystä mikä tulee siitä että voi moittia ilman että on vastuun valokiilassa.

Toisaalta voidaan nähdä että monet ovat pettyneet Soiniin. Tämä ei ole toki mitenkään erityisen uusi tai ihmeellinen asia. On kuitenkin syytä tiedostaa että "jytkyn" takana oli se, että PS onnistui kokoamaan yhteen hyvinkin keskenään erilaisien näkemysten kannattajia. Yhteinen maahanmuuttokriittinen linja yhdisti. Puolue saavutti menestystä, ei niinkään sillä että kaikilla olisi yhteiset asiat joita ajetaan, vaan sillä että kaikki vastustivat yhtä asiaa yhdessä. ; Nyt tämä on muuttunut. PS on fragmentoitunut. Ei olekaan enää (kovalla puoluekurilla) koheesiota rakentanut Soinin puolue. Sen sijaan on noussut ties mitä Muutospuolueita ja vastaavia. Jotka ovat hankkineet jäseniään pääasiassa entisistä Perussuomalaisten kannattajista. Tämä tietenkin johtaa vallan jakautumiseen joka vaikuttaa suoraan siihen miten suuri PS on. (Riippumatta siitä ovatko ihmiset itse asiassa jotenkin oleellisesti muuttaneet mieltään tai eivät.)

Lisäksi koko maahanmuuttolinjamassa on näkyvissä hyvin laajaa kyllästymistä poliittisiin keinoihin. Ja tämä itse asiassa näkyy hyvin siinä minkälaisia ihmsiä on kauhisteltu ; Jos taannoin oli niin että kauhistelun ytimessä oli joku poliittinen päättäjä Soini, Halla-aho, Hakkarainen tai Hirvisaari, ei tilanne enää ole sama. Nyt pitää kauhistella erityisesti Ilja Janitskinia. Jos ennen oli niin että maahanmuuttokritiikissä poliitikot konstruoivat mielipiteitä joita media jakoi seuraajille, on nyt käynyt niin että vaihtoehtomediat luovat ja levittävät mielipiteitä joita poliitikot sitten korkeintaan kommentoivat esimerkiksi facebooksyötteissään. Samalla kritiikki on laajenutnut. Jos ennen oltiin politikoinnissa lähinnä häijykielisiä ja poliittisesti epäkorrekteja, on nyt ilmaistu että politiikkaa voidaan ikään kuin jatkaa. Hakkaamisella ja raiskaamisella uhkaaminen ja polttopullojen käyttäminen ja vandalismi ovat nousseet vaihtoehdoiksi. (Mikä ei yllätä jos on menettänyt uskonsa poliittisiin keinoihin.) Tätä linjamaa kuvaa toki myös se, että jos mietitään mitä katupartiot ovat, niin ne ovat poliisin kanssa rinnakkainen mutta erillinen toimija. Politiikan sijaan yhteiskuntaan luodaankin "rinnakkaisia järjestelmiä" joilla on samantyylisiä oikeutuksia ja funktioita mutta joiden keinovalikoima voi olla hyvinkin erilainen.

Jos jotain hyvää Soinista voi sanoa niin ainakin sen, että hän olisi voinut lähteä populistina komppaamaan sitä aggressiivisempaa pro-väkivalta - linjaa mutta hän ei ole tehnyt niin. Soinihan ei ole myöskään rasisti - hän on vain erityisen hyvä suvaitsemaan rasisteja.

"Kansalaistottelemattomuus"

James Hirvisaari kirjoitti eilen facebookiinsa suhteellisen voimakasta materiaalia. Aineisto on ns. varmuuden vuoksi tallessa myös ruudunkaappauksena. Sillä olisihan ikävää jos Hirvisaaren tärkeä sanoma vaikka katoaa ... sanotaanko odotettavissa olevan mediakohinan tai vastaavan .... vuoksi. Sillä monilla hänen kaltaisillaan on erikoinen suhde sananvapauteen ja sananvaltaan. Sellainen jossa sananvapaus tarkoittaa sitä että saa sanoa mitä tahansa. Ja että mitään vastuuta ja vaikeuksia ei saa tulla mistään. Monet vapautta korostavat filosofit ovat kuitenkin nähneet eron pelkän särkevän anarkian ja vapauden välillä. Ero on karkeasti ottaen siinä että vapauteen liittyy vastuu. Tottakai pidän Hirvisaarta vastuullisena miehenä. Mutta datavirheitä ja viestien katoamisia voi kuitenkin tapahtua.

On merkittävän kiinnostavaa huomata, että viesti on väkivaltaan melko positiivisesti suhtautuva. "...en ole esimerkiksi ollut laisinkaan pahoillani kuultuani erään hotellinjohtajan mustasta silmästä, en myöskään erään hotellin kärähtämisestä. Paikkakunnalle olisi ollut paljon parempi, jos se olisi palanut maan tasalle." Tämä ei toki ole paha. Olen itsekin fantasioinut monenlaista vähintään kohtuullisen häiriintynyttä. Se, että näitä fantasioita ei toteuta elämässä eikä kehota muita tekemään niitä käytännössä on juuri se ero mikä on tärkeä. En pidä siitä, että tuomitaan ajatusrikoksista. (Vaikka jo syntinen ajatus onkin kristinuskossa tuomittu.) Hirvisaari sympatiseeraa melko rankkaakin tuomitsemista. Mutta muistaa toki korostaa että vain mielessään. "kannatan mieleni maailmoissa kenttätuomioistuimia ja rikollisten puihin ripustamista. Symppaisin jopa lopullista kollektiivista ratkaisua."Häneltä toki lipsahtaa. Kaikkeen ei kirjata mielikuvitusta. "Mikään ei ole liiallista toimintaa pahantekemisen lopettamiseksi." Mutta tämä voi olla lipsahdus. (Jopa Freudilainen sellainen.) Retoriikassa tunnetaan myös viime aikoina melko vahvasti yleistyt teema joka vihjaa että sympatiaa tulee myös Suomen kansalaisten kohtelemiselle samalla tavalla. "Samoin kaikki maahanmuuttopolitiikan kelvottomaan tilaan syylliset pitäisi saada ankaraan vastuuseen kansanpetturuudesta." Joka vihjaa siitä että tosiasiassa maahanmuuttajat ovat vasta alkusoittoa.

Maanpettureiksi ja maanpettureiden tavalla tuomittavaksi on kenties odotettavissa myös siitä että sattuu olemaan väärä maailmankuva ja mielipide. Mikä on viehättävä ajatus koska perinteisenä oikeuttamisen retoriikkana on ollut se että mielipiteenvapaus ja tyhmienkin mielipiteiden ilmaisu on tärkeämpi kuin poliittinen korrektius. Ja että esimerkiksi siksi Sieg Heiliä täytyy saada sananvapauden vuoksi sanoa vaikka se olisi provokatiivista. Tätä on vaikeaa sovittaa yhteen sen kanssa että pitäisi tuomita tai jopa lynkata siitä että olisi suvakki. Että jos maailma olisi oikeudenmukainen ja toimisi siten miten pitäisi niin seuraisi tätä. On vaikeaa ajaa mielipiteenvapautta ja sitten vaatia "ankaraa vastuuta" kansanpetturuudesta.

On toki huomattava että Hirvisaaren käsittelemässä tekstissä ilmenee sana kansalaistottelemattomuus. Kun Päivi Räsänen aikanaan herätti koko kansakunnan Kokoomusnuoria myöten keskustelemaan omantunnonvapaudesta ja siitä onko vahvin "Raamattu", "omatunto" vai "Suomen laki". Silloin korostui että sisäministerin lisäksi aika moni, noin neljännes, olisi valmis rikkomaan lakia omantuntonsa edessä. Tätä sitten selitettiin parhain päin puhumalla siitä miten tämä koskisi Suomea radikaalimpia olosuhteita - joka vain mitätöisi sen että aihe olisi Suomessa esitettävässä puheessa kristityille mitenkään relevantti.

Tätä Räsäsen ajatusta kykeni sympatiseeraamaan siksi että kansalaistottelemattomuudelle on vakiintunut määritelmä. Se liitetään sellaiseen ajatusperinteeseen jota edustaa Henry Thoreau ja Mahatma Gandhi. Ja tähän omantunnonvapauden kohdalle voidaan nähdä jopa ansiokkuutta. Kansalaistottelemattomuutta kuvaa se, että (1) tottelemattomuutta motivoi jokin yhteiskunnallinen epäkohta ja sillä tavoitellaan tuon epäkohdan korjaamista. (2) Tottelemattomuuteen osallistuvat toimivat omilla nimillään ja kasvoillaan ja (3) ovat valmiita kärsimään siitä seuraavat rangaistukset. (4) Toiminta on väkivallatonta.
1: Toisin sanoen kansalaistottelemattomuutta edustamaan voidaan saada vaikka Casey Rybackin "Rastimo", jossa lauletaan että "Ei muutama tonni paljoo oo pahan akan pilkkaamisesta". Ja siitä erkaannutaan välittömästi kun samainen laulu esittää että "Ei muutama vuosi paljoo oo pahan akan kalttaamisesta".

Thoreaun filosofia on antikansallismielistä ja korosti nimenomaan autonomisuutta, yksilönvapautta ja kaikkea muuta vastaavaa. On yksinkertaisesti niin että valtio tehdään jotta se hyödyttää siinä eläviä yksilöitä. Ja jokaisella yksilöllä on oikeus irrottautua valtiosta. Josta seurasi se, että henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle velvoitteita. Näin ollen ei ole esimerkiksi mitään velvollisuutta osallistua sotaan puolustamaan maataan. Ei vaikka olisi syntynyt siihen. On selvää, että kansalaistottelemattomuus on saavuttanut positiiviset konnotaationsa sitä kautta että se on liitetty hyvin tärkeisiin ihmisoikeusvoittoihin. Hirvisaaren tapa käyttää termiä yrittää irtautua kaikesta tästä. Ja se vihjaa siihen suuntaan että Hirvisaaren yleissivistys ja kognitiivinen kyvykkyys taitaa olla sillä tasolla että hän ei kykene sitomaan niitä hirttosilmukoita joita hänen pimeissä väkivaltafantasioissaan hautoo.

Onkin huvittavaa katsoa, miten kansalaistottelemattomuutta terminä käyttävät sellaiset ihmiset joilla on viehtymys anonyyminä kommentointiin. (Jopa pseudonyymi on saavutus monille.) Tyyppien puheissa korostuu termi maanpetos ja lynkkaamisen eufemismit. (Maanpetos muuten käsittää muuten pääasiassa sotaan yllyttämistä ja vakoilua koskevia rikoksia. Mutta tietenkin sanojen sisältöjen osaaminen, kirjoitustaito tai muu älykkyysosamäärältään kenkää fiksummille helpot aktiot eivät ole näiden isämmaanpuallustajien vahvinta alaa.) Ja haastettuna - eli kohdatessaan erimielisen - nämä muutoin niin innokkaat sananvapauden airuet uhittelevat naisille raiskaamisesta ja miehille hakkaamisesta ja tappamisesta. Väkivaltaa ei pidetä pahana, sitä toivotaan lisää aivan suorasanaisesti, ilman mitään "vain fantasioissani" -suojauksia.

Muutos - enkä nyt puhu siitä joutsenlaulupuolueesta vaikka se Hirvisaaren maininnan jälkeen voisi olla relevanttia - on ollut kohtuullisen ripeä. Ja poikkeuksellinen. "Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Mari Kuukkanen varoittaa, että muukalaisvihasta on ”kovaa vauhtia” tulossa täysin arkipäiväistä Suomessa. Kuukkasen mukaan hallitseva ajattelutapa Suomessa tuntuu olevan, että iskut ja vihamielisyys ovat luonnollisia ja selitystä kaipaamattomia reaktioita turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun."

Kun puheissa näyttää kerran toisensa jälkeen nousevan se, että maahanmuuttajien lisäksi olisi oikeudenmukaista rangaista myös "suvakkeja", olen tietenkin varautunut siihen että ilmapiiri muuttuu siihen suuntaan että pian täällä hakataan-lynkataan-poltellaan myös "suvakkejen" taloja. (Ja herran tähden minulla ei ole aavistustakaan siitä lasketaanko minut "suvakiksi" vai ei. Tästä näyttää olevan useita mielipiteitä. Tosin ei minusta taida yksikään muodikas suuntaus tällä hetkellä ihan hirveästi digata.)

Olisin ironisen huvittunut siitä että sananvapautta hokeneet ihmiset ovat tuomitsemassa mielipide-erojen vuoksi. Olisin ironisen huvittunut siitä että pelkkien internetissä pilkatuksi tulemisesta itsensä vainotuiksi martyrisoituneet eivät koe mitään ongelmaa talojen polttamisessa tai mustien silmien jakelussa. Olisin ironisen huvittunut siitä, että ne ihmiset jotka ovat vihanneet "kuplautumista" ja korostaneet mielipiteenvaihdon tärkeyttä ja vaatineet poliittisen korrektiuden välttämistä ovat kannattamassa sitä että "maassa maan mielipiteillä tai maasta pois". Jossa esimerkiksi väärä poliittinen suuntaus on "maanpetos". Olisin ironisen huvittunut siitäkin että ihmiset jotka vihaavat kommunismia ja korostavat kansallismielisyyttä ovat vahvasti Putin -trollien vietävissä. Ja jotka ehdottavat ateisteille Staliniin ideologisten vainojen vastenmielisyydestä ja heittelevät juttujaan Pohjois-Koreaan muuttamista ovat vetämässä linjaa jossa väärän poliittisen suuntauksen kannattaminen on jotain josta on tuomittava kansanpetturuudesta. Mutta eihän tässä tilanteessa oikein voi olla huvittunut.

---

Kirjoittaja fantasioi täysin viattomasti ja ilman mitään kannustusta tai aktivointia natsien "katupartion" kohdalle tulevasta itsepuolustustilanteesta jossa harrastetaan toiseenhyökkäyksen ja ennaltaehkäisevän väkivallan sijasta puhdasta reaktiivista itsepuolustusta. Ja jossa puolustusmanööverit kodhistuvat ensi sijassa hyökkääjien kiveksiin, joihin tietenkin kohdistetaan voimankäyttöä sillä mallilla jossa jokainen aktio on mahdollisimman tuhoisa ja laskutapa on "käytetty yksi voima". Pääiskut ovat tietekin turhia sillä aivojahan noilla kohteilla ei ole.

Miten varastaa pyhä?

James Hirvisaari twiittasi erikoisen lausuman. "Olisin antanut homojen elää rauhassa omaa elämäänsä parisuhteissaan. Mutta nyt suhtaudun vihamielisesti, koska he varastivat minulta pyhän." Hänen väitteensä on jossain määrin erikoinen. Juha Leinivaara ihmetteli lausunnon vihamielistä puolta.

Moni on nähnyt tämän myös hieman erikoisesti. Sillä Hirvisaaren aikaisempi käytös on tässä jonkinlaisena referenssipisteenä. Ja hän esimerkiksi on pari vuotta sitten esittänyt lausunnon jossa homoseksuaalisuus on kehitysvamma. Lausunto ei kaiken kaikkiaan ole kovin asiallinen. Kun tuonlainen on sitä asiallista rauhaan jättämistä mitä Hirvisaari on kertonut ajaneensa, ei voi kuin huolestuneena miettiä että mitä seurauksia tapahtuukaan kun Hirvisaari alkaa oikeasti käyttäytymään vihamielisesti. Kun asiallisuus on hyökkäävyyttä, voi helposti syntyä mielikuva siitä että vihaisuus olisi sitten hyvinkin vaarallista. Oikeasti uskon että Hirvisaaren vihastuminen on kuitenkin lähinnä sitä että hän jatkaa sitä käyttäytymistä mitä hän on ennenkin harrastanut. Twiittaus ei siis ole mitään uhkailua vaan pelkästään jonkinlaatuista valehtelua. Tai sitten muutos on sisäinen. Hirvisaari käyttäytyy kuten ennenkin, mutta ennen hän toimi kylmästi kuin psykopaatti mutta nyt vihaisesti kuin sosiopaatti. Mikä on tietenkin mielenkiintoinen ja informatiivinen asia tiedottaa twitterissä.

Itse kuitenkin neuvon Hirvisaarta ystävällisesti. Itse en kykene ymmärtämään miten kukaan voi varastaa pyhää. Pidän tämäntyylistä varastettavissa olevaa pyhää melko mitättömänä. Itse sidon arvoni pysyvämpiin asioihin. Sellaisiin kuin Hadrianuksen rakennuttamaan Ponte Sant'Angelon siltaan. Sitä ei ole kukaan varastanut, pitkään aikaan. Lisäksi varkauksilta suojaa se, että ei pidä lompakkoa näkyvillä etenkään jos toikkaroi ympäriinsä humalassa tai siihen rinnastettavassa aivovauriossa.

Vakavammin huomautan kuitenkin että
1: Minun on vaikeaa nähdä miten heteroiden avioliitto olisi nyt yhtään vähemmän pyhä kuin eilen. Sillä kristinuskossa on tavallisesti ajateltu että pelastus on henkilökohtainen. Homoseksuaalit tekevät kenties syntiä ja heillä on juridinen status tähän liittyen. Mutta ei heteroiden elämästä ole pois se että joku muu tekee syntiä. Jos kristityn naapuri on kademielinen, ei tämä ole vaikuttanyt yleensä siihen että kristitty ei voisi kokea itseään jaloksi. Itse asiassa usein on nimenomaan niin että vasta erimielinen korostaa sitä miten oma eikademielinen luonne on jalo. Jos ylpeyden synnin kykenee pitämään tästä kokemuksesta kaukana sitä pidetään jopa arvokkaana. Itse en esimerkiksi ole pitänyt Davy Crockett -hattuani eettisenä kannanottona. Mutta kun viime päivinä metroon mennessä on ollut mainoksia joissa korostetaan että turkis ei kuulu tyyliin koska ei haluta pukeutua ystäviin, niin vaatevalinnallani onkin yht'äkkiä merkitys. Koen tekeväni statementin joka on merkityksellinen ja rohkea koska aika moni on asiasta erimielinen.
2: Toki ymmärrän että moni kristitty kokee pyhän varsin maallisena asiana. Heille Pyhällä ei tarkoitetakaan sakraalia tai taivaallista. Vaan jotain johon on tabukäytänne ja johon suhtaudutaan sensuristisella mustasukkaisella saenteella. Kun asia on erotettu, sen pyhyyttä voi loukata poistamalla tämän privileegion. Näin heteroavioliiton pyhyys on ihmistä varten. Siksi ihmiset jotka simuloivat avioliittorituaaleja myös tilanteissa joissa kyse ei kristittyjen mukaan ole avioliitosta muuttavat sosiaalisen kokemuksen. Ja tämän seurauksena heterokuuiaiset ihmiset eivät sitten osaa enää suhtautua siihen siten kuten pitäisi, asian pyhyyden kokemus katoaa sosiaalisista syistä. Tämänlainen tabuja rakenteleva sensuristinen erityisoikeuksien vaatiminen ei sitten vain ole oikein millään tavalla kunnioitettavaa. Pyhä joka on näin herkkä tuhoutumaan ei oikeasti ole mitään ikuista ja pysyvää. Pyhä joka elää pikkumaisuudesta ja vaatii sellaista ei yksinkertaisesti ole mitään kunnollista pyhää, vaan jonkinlainen sosiaalisen statusaseman ja omien nirppanokkaisuuksien ylentämistä. Riippumatta siitä onko Jumala olemassa vai ei.

Varkaus on rikoslain mukaan rikos. Hänen kannattaisi siksi mennä tekemään rikosilmoituksen. Poliisi auttaisi sitten asian kontekstoinnissa ; Lainatakseni Tarja Niemelän viisautta "Turha siinä on nyt vihamieliseksi ruveta, kun ei tämä yhteiskunta toimi niin, että voi ruveta vihamieliseksi jotain ihmisryhmää vastaan vain sen takia, että kuvittelee heidän varastaneen jotain jota ei konkreetisesti ole olemassa. Sitten voi ihan yksinkertaisesti mennä tekemään rikosilmoitusta tehdystä rikoksesta, kun kerran tietää tekijät ja muut asiaan liittyvät olosuhteet. Viranomaiset sitten katsoo onko kyseessä varkaus, törkeä varkaus vai tarvitseeko ilmoituksentekijä kenties lääkityksen, terapiaa vaiko ihan huilailujakson jossain kivassa suljetussa laitoksessa."

Karjalaisen rotupuhtauden vaalimiseksi

James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista. Itseäni tämä hitusen ihmetytti, sillä Hirvisaari ei ole ollut pahimpia puolueen maineen likaajia. Näkisin, että esimerkiksi Halla-aho ja Hakkarainen ovat tuottaneet useampia ja pahempia kohuja. Yllätys aukesi, kun kuulin että prosessiin kuului Seppo Lehto. Mies, josta on mahdotonta tietää onko hän trolli vai niin trolli, että se on muuttunut omaksi totuudekseen. Mies, joka saa toiselle ihmiselle potkun pelkästään sanomalla päivää sillä tavalla kuin Seppo Lehto sanoo päivää. (Tavalla joka säästänee kenties hieman deodoranttia. Kun oikea kainalo tuulettuu.)

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin että Hirvisaaren suurin ongelma on kuitenkin siinä, että hän ei ole ymmärtänyt mediasta sitä minkä Seppo Lehto on ymmärtänyt täydellisesti. ; Hirvisaari on luultavasti opetettu siihen että argumentointi ja keskustelu ratkaisevat asiat. Hän seuraa sitä perinnettä, jossa ajatellaan että sillanrakentajuus on hyvä. Ja jos on erimielisyys tai konflikti tai provosoitumistilanne, niin pitää selittää. Nykymediassa ei pidä selittää. Seppo Lehto on ymmärtänyt, että jos joku provosoituu, niin pitää heittää jotain muuta provosoivaa ja siirtää huomio siihen. ; Seppo Lehdon maailmassa jo se, että joutuu selittämään tarkoittaa sitä, että on jo hävinnyt.

Järkevien ihmisten maailma ei  toimisi näin. Mutta tosimaailma toimii. Selittelyssä on kierouden ja tappion maku. Tämä ei valitettavasti jää pelkkiin perussuomalaisten selityksiin siitä miten väärässä paikassa väärään aikaan neiteiltiin kainalomalleina ja miten tämä on yksittäistapaus josta ei pidä yleistää.

Tässä tilanteessa voisi kuitenkin olla mielenkiintoista astua ideologiasaivartelujen maailmaan ; Nimittäin sitä, onko natsien ja fasistien välillä jotain eroa ; Molemmat ideologiat ovat äärimmäisen epämääräisiä. Ne ovat rakenteeltaan enemmän populistisia ja demagogisia kuin mikään koherentti poliittinen ideologia. Ne eivät perustu argumentaatioon vaan provokaatioon. Lisäksi niiden viholliset olivat hyvin samanlaisia ; Sekä Mussolinin Italia että Hitlerin saksa taistelivat liberalismia ja kommunismia vastaan.

Osa jopa esittää että natsismi olisi yksi fasismin muoto. ; Ajallisesti tämä on ymmärrettävää koska fasismi oli ensin : Se vaikutti 1919 ja 1945 välillä. Natsismi oli populaari 1933 - 1945. Nimiensä pohjalta fasismi viittasi Italian Mussolinin alla toimiviin ihmisryhmiin kun taas natsismi viittasi nationaaliseen sosialismiin. Tätä kautta voidaan huomata, että eroja on. ;
1: Fasistit olivat korporationisteja, ja heistä kaikki yhteiskunnan elementit olivat jotain jonka piti rakentaa orgaaninen yhteiskunta. Fasisteilla ei ollut vahvaa rasistista tematiikkaa. Yhteiskunta oli fasistejen toiminnan ydin. Autoritaarinen ja kansallismielinen. Fasismi oli totalitaarinen ja militantti. Tämän alla uskonto, hengellisyys tai rotu eivät painaneet. Fasisteilla oli luokkayhteiskunta. Fasistit olivat lievästi myönteisiä maasta toiseen muuttamiseen. Fasistit olivat kulttuurikeskeisiä ; Heillä oli poliittinen monokulttuuri jossa muissa asioissa oltiin yllättävänkin liberaaleja. Fasistit näkivät että yhteiskunnan oli taisteltava toisenlaisia yhteiskuntajärjestyksiä vastaan.
2: Natsit taas olivat fasisteja vahvemmin "työväenpuolue". Heillä oli vahva käsite kansalaisista, ja tässä rotukysymys oli olennainen ; Kansakunnan etu oli se, että se kehittyi herrarotuna. Natsit eivät pitäneet sosiaalisesta liikkuvuudesta.
+: Tätä kautta voi huomata karkean leiman jossa natsit ovat "vasemmistolaisia mutta konservatiiveja" ja fasistit "oikeistolaisia mutta liberaaleja". Tosiasiassa nämä eivät tietysti olleet näin leimallisia. Eroja on, ja kun ne tuodaan esiin, saadaan esille ero, joka muuten jää varsin hämäräksi. ; Lisäksi ajatus että "vasemmistolainen konservativismi" tarkoittaisi natsismia tai "oikeistoliberalismi" olisi  fasismia on liioittelua. Sillä kokoomuspuolue on tällä hetkellä oikeistoliberaali mutta selkeästi ei fasistinen -vaikka siitä ei pitäisikään ja vaikka vihaisi kapitalismia kuinka pirusti, niin kapitalismi ei ole fasismin synonyymi. Ja toisaalta itse olen hitusen konservatiivi ja hitusen vasemmalle kallellaan. Eikä tämä tee minusta uusnatsia - toisin kuin niistä äärioikeistolaisista lipunheiluttelijoista jotka uusnatsien nimellä tunnetaan. Takkirauta -blogin kulttuurikritiikki ja sananvapaussuhteet eivät tee hänestä fasistia, vaan jotain joka on uuskonservativismille tyypillistä. Ja niin edespäin.

Näkisin, että perussuomalaisuus ei ole natsipuolue tai fasistipuolue, mutta jos olet natsi tai fasisti, niin perussuomalaiset ovat puolue juuri sinulle. ; On selvää että osa maahanmuuttokriittisyydestä on varsin liberaalia oikeistolaista kulttuurinsuojelua. Osa maahanmuuttokriittisyydestä on natsismia jossa ollaan rodullisen suomalaisen kaduntallaajan asialla, ja koska rasismilla on paha nimi, niin puhutaan sen sijaan uskonnosta - ja sitten käytännössä kristinuskosta ja islamista puhuminen tarkoittavat sitä että islaminuskoiset ovat niitä tummahipiäisiä "mokkakikkeleitä".

Seppo Lehdosta ja hänen luokittumisestaan ideologiarintamalla taas ei ota pirukaan selvää. Koska hänen tervehtimistapansa on mitä on, suosittelisin että hän muuttaisi Italiaan. Rooma on sivistyneiden länsimaiden ainut maa jossa fasistitervehdyksestä ja natsitervehdyksestä ei tule mitään ongelmia. Syynä on jalkapallo. Tarkalleen ottaen A.S.Roma -jalkapallojoukkue. Sen historia on liitoksissa fasismiin. Ja käytännössä edelleen tietyille alueille syntyminen korreloi sen kanssa mitä jalkapallojoukkuetta kannatat. Ja tähän liittyy se, että poliittisen kannankin olisi oltava tietynsuuntainen, jotta olisit oikeaoppinen jalkapallofani. Tosin luulen että Seppo Lehto ei viihtyisi Italiassa juuri siksi, että hän haluaa että hänen tervehdyksensä provosoi.
1: "Piristävää" miten sekulaarista eijumalisesta vaihtoehdosta saadaan kaivettua esiin tämänlaisia piirteitä. Kertonee siitä että vaikka uskonto on usein ongelma joka lietsoo vaikeuksia, niin uskontojen poistaminen ei perimmiltään ratkaise tätä ongelmaa ja lietsontaa.

Se on ihan fifty-sixty ~ eli mysteeristä James Hirvisaari -eksegetiikkaa

James Hirvisaari on saanut huvittunutta huomiota twiittauksellaan "Kristinuskovaisista puolet on hurmahenkisiä hihhuleita, puolet lakihenkisiä paholaisia ja loput järkeviä ja oikeasti hyviä ihmisiä." Tämänlainen luokittelu johtaa helposti ajatukseen jossa toivoo että Hirvisaari ei päädy vaikkapa talousasioista päättämään, kun tuollaisella laskuopilla voisi saada rahat riittämään vaikka mihin, kun laittaisi ensin puolet siihen, puolet tähän ja loput johonkin muuhun. Hirvisaaren twiitti toikin monen mieleen vitsin jossa "On kolmenlaisia ihmisiä: niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä, jotka eivät osaa."

Naureskeltuani joukon mukana aikani päätin kuitenkin antaa itsestäni 120% ja katsoa itse sanomaa. Sanomaa, jonka maailma on ensivilkaisulta kuin Matti Nykäsen se on ihan fifty-sixty. Maailma jossa prosenttien ylittäminen on vertauskuva eikä jokin jota luetaan fundamentalistisesti kuin jotkut lakihenkiset kristityt.

Toki on mahdollista että Hirvisaari ei tarkoituksella lyhennä puolta muotoon "50%". Sillä tämänlaiset ovat yleensä likiarvoja. Näin jäljelle voi jäädä jotain marginaalia ylijäämää ilman että lauseessa itsessään on vikaa. Mutta olkaamme fundamentalisteja, sillä se on hauskempaa. On hyvä avartaa mieltä ja lähteä tulkitsemaan lausetta vakavasti.
1: Toki tätä voisi lähteä avaamaan sitäkin kautta että onko kaikista ihmisistä juuri James Hirvisaari jonka nimeä ei lausuta kuten totuttu on "Tseims" vaan kuten kirjoitetaan "James". Mutta tämä olisi hitusen halpamaista. Tässä tapauksessa peräti lyödyn lyömistä. Muutenkin on hyvä pitää mielessä, että lausuntoja ei tarvitse myöskään tulkita pahantahtoisesti vain siksi että ei tykkää sen lausujasta. Logiikkavirheitä on aina hyvä paljastaa, mutta ei niitä tarvitse väen väkisin konstruoida sinne missä niitä ei ole. Soutaminen näiden kahden välillä on tietysti haasteellista. Ottakaamme se siis vastaan sellaisena ja yrittäkäämme parhaamme - ja vähän enemmänkin!

Karkein tulkinta on tietysti olettaa että tämä on Jamesin ironinen tapa sanoa että hyviä kristittyjä ei ole. Hänet tuntien tästä ei ole kysymys. Toisaalta voitaisiin ajatella että Hirvisaari tarkoittaa että muut ihmiset kuin kristityt olisivat niitä hyviä ja järkeviä. Tämä tulkinta on heikko, koska lausunossa ei sanota että  "ja me loput" joka irrottaisi loppuosan kristityistä. Tämänlainen huolimattomuus kielessä on toki mahdollista. Mutta en pidä sitä realistisena, sen pohjalta mitä Hirvisaaresta noin muuten tiedän. Hänhän on varsin pro-kristinusko. Monien makuun liikaakin. Siksi oletan että hän puhuu twiittauksessa pelkästään kristityistä.

On otettava asiat ja pilkottava niitä pienemmiksi ; En tässä tarkoita liian kirjaimellista tulkintaa ; Hirvisaari toki voisi viitata fyysisesti ruumiinosien eri puolikkaisiin, esim ylä- ja alaosiin. Tämä tulkinta ei ole kovin hyvä koska Hirvisaari ei käytä lausumassaan partitiivia. Mutta pilkkomisessa on silti järkeä.

Jos nimittäin ajatellaan, että attribuutit voivat olla muutakin kuin toisistaan irrallaan. Jos yksikään hurmahenkinen hihhuli ei ole lakihenkinen paholainen, Jamesin "world of plenty" paljastuu tulkitsijan päässä syntyneeksi huonoksi tulkinnaksi ; Kuitenkin selvästi James ei twiittaa tätä premissiä ainakaan eksplisiittisesti. Rehellisesti sanoen en usko hänen tarkoittaneen tätä implisiittisesti oletettavaksi piilo-oletukseksikaan. Itse asiassa hänen ajatuksissaan alkaa olemaan järkeä jos nuo attribuutit oletetaankin vaikkapa toisiensa suhteen vapausasteisiksi attribuuteiksi. Tällöin hurmahenkinen hihhulius ja lakihenkinen paholaisuus olisivat toisistaan riipppumattomia ominaisuuksia. Ja tällöin syntyy tilanne, jossa 25% on sekä lakihenkisiä paholaisia ETTÄ hurmahenkisiä hihhuleita ja 25% ei ole kumpaakaan.

Itse asiassa joku voisi ajatella jopa niin että kenties hurmahenkisyys ja lakihenkisyys ovat toisistaan riippuvaisia. Tällöin voisi syntyä tilanne jossa nämä pahat puolet ovatkin jopa sama puoli. Eli 50% kristityistä olisi samanaikaisesti sekä hurmahenkisiä hihhuleita että lakihenkisiä paholaisia. Ja 50% kristityistä olisi niitä hyviä ja järkeviä ihmisiä. Tarkalleen ottaen tämäkään on tuskin ihan sitä mitä Hirvisaari tarkoitti. Uskottavaa onkin että Hirvisaaren hyvät kristityt ovat jossain siinä 0% ja 50% välillä. Tämä on ihan tervehenkinen tulkinta Hirvisaarelta. En edes usko että hän on tässä arviossaan ihan väärässä.

Uskonnottomien haudat

"Iltalehti" kertoi siitä, että uskonnottomien hautausalueet eivät ole kovinkaan suosittuja. Tämä on sinänsä mielenkiintoista koska "Evankelisluterilaisen kirkon mukaan tunnustuksettomien hautausmaille on Suomessa haudattu vain noin sata vainajaa, vaikka viidennes suomalaisista ei kuulu mihinkään uskontokuntaan." Tämä on mielenkiintoista, koska aikaisemmin kirkko eritteli vainajia ja siunattuun maahan pääsemättömyys oli suuri asia josta haluttiin eroon. Nyt erillistä maata on pyydetty ja vaadittu. (Tosin syy entisen ajan kammoon oli kuitenkin enimmäkseen se, että pääosa hautausmaan ulkopuolelle rajatuista ihmisistä olivat uskovaisia ja hengellisiä.)

Hautauskeskustelu on uskonnottoman kannalla omituista. Koska perusasetelmana näyttää olevan se, että jos uskonnottomia hautauksia tarvitaan vähän, niin niitä ei sitten pitäisi eriyttää ollenkaan. Kysymys on kuitenkin mitoituksesta. Ensimmäinen kysymys liittyykin kirkon priorisointitasoon ; Ovatko he vain ylimitoittaneet maat jotka on varattu uskonnottomille vainajille? (a) Jos ylimitoitusta ei ole tehty, ei asiassa ole mitään ongelmaa. Valittaminen pienistä määristä on irrelevanttia koska määrän pienuus on osattu arvioida oikein. (b) Jos näin on, tämä on vahva argumentti kirkkoa vastaan. He hoitavat monopolitasolla hautaamista - ja mikä merkityksellisintä, he tähän vedoten hankkivat yhteisöverotusta valtiolta jonne joka ikinen ateistikin maksaa rahaa. Ja he vetoavat kokemukseen ja toimimiseensa tässä asiassa. Ja kuitenkin selvästi he tekevät isojakin mokia arvioinneissaan. Kun hautaus on julkista, on asia pakko nostaa poliittisen keskustelun ja arvioinnin piiriin. Koska maksajana ei ole vain harras uskova vaan joka ikinen veronmaksaja. Kysymys on verorahojen kohdentamisperusteesta joka on veronmaksajan asia eikä mikään ideologis-uskonnollinen aihe.
1: Tämäkin muuten unohtuu hautauskeskustelussa. Usein ateistit nähdään loisina jotka saavat haudan samaan hintaan kuin uskovat jotka ovat maksaneet kirkollisveroa. Raha tähän toimeen on korvamerkitty joten kirkollisverot menevät muuhun. Jos kirkko vetäisi valtiolta tulevat rahahanansa pois, argumentti olisi validi. Mutta näin ei tapahdu. Itse asiassa jos lasketaan "Kirkon saamat valtiontuet" ja tästä miinustetaan "hautauskulut" niin jäljelle jää vielä muutakin. Eli ateistit kustantavat PAITSI osuutensa hautaamisensa, niin MYÖS sitä muuta uskovaisten uskontotoimintaa. (Tämä muun toiminnan kustantaminen voi olla relevanttia ja perusteltua esimerkiksi siksi että kulttuurisesti merkittäviä kirkkorakennuksia hoidetaan. Mutta tämä ei ole relevanttia argumenttini kannalta. Sen kannalta merkityksellistä on vain onko ateisti maksanut raatonsa kuoppaamisrahansa vai riistääkö hän rahat tähän jonkin uskovaisen pussista.) Jostain syystä tämä aina unohtuu kun uskovainen pääsee ääneen. Kirkko ei tässä tee yhtään mitään "erityistä laupeudenosoituspalvelusta" ateisteille. Kirkko on velvoitettu ja kirkolle on maksettu siihen vaaditut menot. Jos jättäisi hautaamatta, niin olisi aika korni juttu tämän jälkeen.

Pääsyy tähän suosioon esitetään itse asiassa jopa tässä iltalehden uutisessa "Seurakunta ei tarjoa tunnustuksetonta vaihtoehtoa, vaan paikkaa pitää osata kysyä." Tämä on itse asiassa oleellista, koska vainvannäkö on oleellinen kynnys tässä kysymyksessä. ; Kirkon suurin vakauden lähde on siinä että kirkkoon liitetään kasteessa ja siinä pysytään automaattisesti ja eroaminen on aktiivinen teko. Jos kirkko huomenna erottaisi joka ikisen jäsenen ja mukaan pääsisi vain ilmoittautumalla kirkkoon (vaikka netin välityksellä viiden minuutin klikkailulla) olisi selvää että kirkon jäsenmäärä naksahtaisi voimakkaasti alaspäin.

Kuitenkin hautauskeskustleussa on omituinen teema joka näyttää nousevan usein esiin tässä aiheessa. "Paholaisen Asianajaja -blogin" facebookfoorumin kautta tietoisuuteeni pääätyi lausunto "Ns uskonnottomat haluavat kuitenkin lopulta siunattuun maahan. Useimmiten elämässä näyttää käyvän niin, että vanhuuden lähestyessä ymmärrys tuonpuoleisesta lisääntyy ja ateistikin kääntyy uskovaiseksi." Tämä on varsin omituinen lausuma. Toki on selvää että vanhoissa ihmisissä on tilastollisesti enemmän uskovaisia kuin nuorissa. Mutta syynä ei suinkaan ole se, että nuoruuden ateismi olisi jotenkin asiaankuuluvaa ja että vanhat tulisivat uskoon. Tällä yritetään sepustaa jotain sellaista että elämänkokenut ja viisas tuntisi vetoa uskontoon ja että kuolema olisi jokin joka pakottaisi ateistinkin uskovaiseksi.
1: Näitä kuolinvuoteellakääntymiskertomuksia on toki kerrottu toistuvasti erilaisista ateisteista. Ja esimerkiksi Charles Darwinista kertova kääntymiskertomus on hyvin suosittu. Mutta tämä tarina on bullshittiä.

Itse asiassa se, mitä tiede kertoo maailmankuvasta ja kääntymisestä on nimenomaan se, että yleensä ihmiset kääntyvät ja vaihtavat mieltään varsin nuorina. Aikuisten mindset on tässä suhteessa huomattavasti lukkiutuneempi. Se, mitä maailmankuvasta tiedetään on se, että se tuppaa vahvistumaan. Assimilaatio on vakiotila "etenkin isoilla ihmisillä". Toki osa vanhoistakin ihmisistä taatusti kääntyy kristityiksi, mutta tilastollisesti on niin valtaosa ei käänny. (Toki kääntyjä kuvaa kääntymisensä ääneen joten huomaamme heidät paremmin. Kun vegasissa valot vilkkuvat kun voittaa, näyttää salia katsellessa että "koko ajan voitetaan". Kuitenkin valtaosa peleistä hävitään.) Jos halutaan käännynnäisiä, nuoret ovat nykypsykologian valossa se oleellisin kohde.

Näin ollen hengellisyys nimenomaan vanhoilla ihmisillä johtuukin usein siitä että aikaisemmin on käyty töissä ja esimerkiksi maksettu sitä kirkollisveroa. On oltu "jollain tasolla uskovaisia" mutta tälle ei ole annettu vapaa -aikaa (koska sitä ei ole ollut.) Eläkkeellä on aikaa, ja päivään ei tule muuta puuhaa kuten töitä oikein mistään. Joten on luontevaa raahautua kirkkonkin.
1: Täsmälleen sama harha on hyvin monilla myös konservatiivisuuden suhteen. Pääsääntö on, että kuvitellaan että nuoret ovat liberaaleja ja että vanhuus ja elämänkokemus muuttaisi heidät konservatiiveiksi. Kuitenkin tässä on pikemminkin niin että ihmiset pitävät samat mielipiteet mutta maailma muuttuu ympärillä joten ne näyttävät "kontekstissa muihin" vanhoillisemmilta. Esimerkiksi Hirvisaari näyttää nykynuoren silmiin arkkikonservatiivilta mutta sata vuotta aikaisemmin hän olisi ollut liberaaliakin liberaalimman oloinen. Kun vanhat näyttävät konservatiiveilta ja nuoret liberaaleilta koko ajan, syntyy helposti vaikutelma että mielipide muuttuisi. Joskus muuttuu, mutta tilastollisesti tarkastellen tämä on harvinaista ja kääntymisiä tapahtuu tietysti molempiin suuntiin, joten "vanhat tulee tietynlaisiksi" -teoriat ovat yleisesti ottaen typeriä. Vanhoilla ihmisillä on samanlainen näkökulmien kirjo kuin nuoremmillakin. (Jos sosioekonomiset syyt jotka vaikuttavat myös elinikään jne. lasketaan pois, tämä muuttanee jonkin verran jakaumaa kun "köyhien ideologiat" karisevat tehokkaammin.)

Esimerkiksi uusateismi on nostanut ateismin suosioon etenkin nuorten parissa. Ja tästä tulee toinen syy sille, miksi vain harva päätyy hautaan. Ei liene uutisena yllättävä tieto se, että ihmiset kuolevat nyky -yhteiskunnassa vanhoina. Nuoriakin ihmisiä toki kuolee joskus, mutta harvemmin. Jos siis vanhat ihmiset ovat enemmistönä uskovaisissa, ja ateistit ovat leimallisesti nuoria, on selvää että syntyy epäjakaumaa myös tästä iästä johtuvasta syystä. Jos kirkko kieltää hautauksen 20% ihmisistä vain siksi että tämä 20% (josta joka ikinen yksilö voi kuolla huomenna eli hautaaminen on jokaiselle heistä hieman relevantti) "ei kuole yleensä", se kertoo siitä että kirkko ei nimenomaan kuuntele nuoria.

Ja kolma syy on se, että ateismi ei ole aina vakaumuksellisen uskonnon kanssa verrannollinen. Tämä voi toki ärsyttää monia uskovaisia joista on olemassa vain ateisti joka on "Jumalaa vihaava militantti berserkki". On kuitenkin olemassa paljon ateisteja jotka ovat sellaisia että heitä ei kiinnosta. Koska heillä ei ole mitään tunteita koko hautaamiseen nähden, ei heitä haittaa että heidät haudattaisiin siunattuun maahan. Näin ollen se, että ateisti hautautuu siunattuun maahan ei suinkaan tarkoita sitä että hän jotenkin erityisesti "haluaisi tätä". Se on vain kätevää kun ei tarvitse nähdä lisävaivaa ja asia on perin merkityksellinen. Hyvin useiden uskovaisten todellisuus on kuitenkin niin kummallinen, että jos hautautuu merkityksettömään uskonnollisritualisoituun maahan on sama kuin joku joka tekee kannanoton uskonnon puolesta. Koska jos et vihaa Jumalaa ja korskeasti mene hautautumaan uskonnottomien maalle et ole oikeasti uskonnotonkaan. Tämä on omituista ja itse asiassa kirkon passiivisuuskanta on törkeä.

Lisäksi on pakko nostaa esille se, mitä uutenavuonna 2000 kuolleen ystäväni hautajaisissa tapahtui. Hän oli uskonnoton ihminen (joskin aktiivisesti saatananpalvojaksi syytetty esimerkiksi lukion filosofian-uskonnonopettajani toimesta ihan kotiin soittamisiin asti). Hän erikseen toivoi että hänen hautajaisissaan ei laulettaisi uskonnollisia lauluja. Virsi kuitenkin kuului kuvioihin koska omaiset olivat halunneet. Tämä ohittaa toki varmasti useitakin "virallisesti olemassaolevia säädöksiä", jotka selkeästi käytännön tasolla osoittautuivat irrelevanteiksi käytännön tasolla. (Ja sitä kautta minua ei kiinnosta lakipykälä muuna kuin kaksinaamaisen kieroilun ja epärehellisyyden osoittamisen tasolla. Jos laki ja käytäntö eivät vastaa, käytäntö ratkaisee ja laki on vain osoitus syvemmästä kieroilusta.) Tätä kautta suoraan sanoen uskon että jokainen siunattuun maahan haudattu ei ole mennyt hautaansa koska on jättänyt ilmaisematta vaihtoehdosta. Osa on toki voinut ajatella omaisia koska moni ateisti näkee että hautajaiset ovat eläville eikä kuolleelle (joka on myös vainahan hienotunteisuutta ja itse asiassa myös hänen tahtonsa osoitus jolloin ristiriitoja ei synny eikä tarvitse valita "omaiset vai haudattu" -valintaa.) Mutta osa on haudattu koska omaiset ovat erityisesti halunneet ohittaa tahdon. Tämä kohta ei tosin luultavasti ole hirvittävän relevantti. (Yksittäistapauksista itkeminen on hieman turhaa.)

Itse ehdottaisin että jos ei kuulu kirkkoon, niin standardina olisi se, että haudataan uskonnottomaan maahan. Tällöin tiedettäisiin että jos tarvetta ei ole nyt, niin on sitten viimeistään silloin kun se uskonnoton 20% kuukahtaa. (Sillä kyllä. Ateistit kuolevat ja heidän ruumiinsa pitää saada ihan terveysviranomaissyistä muiden jaloista pyörimästä.) En kuitenkaan usko että kirkko tekisi tätä. Toimenpide olisi toki itsessään vaivaton. Mutta ongelmana on se, että uskonnottomien kirkkomaan vähäinen suosio on itse asiassa jotain jolla kirkko voi vielä jotenkin puolustaa merkitystään "elämässä ja kuolemassa". Jos jokainen kirkkoon kuulumaton haudattaisiin automaattisesti muiden kuin uskovaisten maahan, haudattuja olisi enemmän. Maankäytöllisesti tämä voisi olla järkevää, mutta samalla ihmisten silmiin konkretisoituisi se, että uskonnottomia on paljon. Tämä iskisi "homo religiosus" -ihmiskuvaan, joka on valitettavasti käytännössä yksi kirkon "yleisinhimillisen etiikanjulistuksen" kulmakivistä. Kun uskonottomien runsas hautarypäs näkyisi omin silmin, olisi määrä itsessään herättävä. Ja nostaisi esiin kysymyksen että onko kirkolla mitään väliä. Kun kirkko vaatii kuolleen (ja surutilaan liittyvässä tilanteessa) extraaktivaatiota, se osoittaa tehokkainta valtaa mitä se voi. Tämä on suorastaan iljettävää kun muistetaan että kirkko hoitaa hautauksensa "käytännössä monopolitasolla". (Mafiahautauksiakin toki varmaan tapahtuu, pitänee varmuuden vuoksi varmistaa itselleen sellainen.) Se vaatii rahaa kaikilta voidakseen haudata omituisella omaa valtaansa maksimoivalla periaatteella käyttäen apunaan niitä jotka eivät jaa ideologiaa, kunhan vain kuuluvat johonkin maahan.

Hirvisaaren huoli - tietynlaisen liberalismin vaarat

"Sikolätissä" oli teksti "Suvaitsevaisuus tappaa musliminaisia". Teksti on muistutus siitä että monissa maissa naisten asema on hyvin huono. Kultuurirelativistisissa näkökulmissa monikulttuurisuus kuitenkin ohittaa merkityksessä helposti ihmisoikeudet. Näin ollen länsimaissa myös puhutaan enemmän uskonnonvapaudesta kuin ihmisoikeuksista. Tästä tulee luonnollisesti ristiriita jos uskonnon käytänteet ja ihmisoikeudet ovat ristiriidassa. Siksi tänne saadaankin lausunto jossa "Euroopassa te kaikki vaikenette liikaa musliminaisten alistamisesta. Me musliminaiset olisimme säästyneet monelta ikävältä asialta, jos asiasta uskallettaisiin keskustella. Eurooppalaisten naiivi näkemys suvaitsevaisuudesta on vahingoittanut meitä. Olen tavannut sanoa, että tapatte meidät suvaitsevaisuudellanne." ... "Ruotsissa puolestaan - ja tämän tiedän omasta kokemuksesta - islamia ja sen piirissä esiintyvää naisten alistamista koskevia kannanottoja kieltäydytään julkaisemasta. Jos yritän kirjoittaa aiheesta, minua haukutaan islamofobiksi - ruotsalaisten miesten toimesta!"

Positiivisia vapauksia ja negatiivisia oikeuksia.

Kyseinen ajattelutapa on yleinen ja jos se siirretään kristinuskoon, joka ikinen uusateistinplanttukin tunnistaa sen. - Kenties siksi, että esimerkiksi Ayaan Hirsi Ali on ollut aktiivinen uusateistinen vaikuttaja, jonka lähtökohta islamista eronnena on ollut ongelmineen hyvin merkittävä osa uusateistista uskontokriittistä kulttuuria. Eli uusateistien kritiikkilinjama on ottanut tähän asiaan kantaa jo kauan. Ja tällä ratkaisulla on ollut negatiivinen vaikutus liikkeen imagoon ja on helpottanut sen "militantiksi" kutsumista tietyissä piireissä.

Ihmisten mielissä kun on helpompaa viitata ns. positiiviseen vapauteen, eli vapauteen tehdä jotain asioita. Kuitenkin aivan yhtä tärkeä on ns. negatiivinen vapaus joka on vapautta jostakin. Näin ollen esimerkiksi lupa harjoittaa uskontoa näyttäytyy vapautena kun taas vapaus olla joutumatta kunniamurhan uhriksi nähdään sensuuriaktiona joka on mielikuvissa "enemmänkin välttämätön paha kuin vapaus". (Karkeasti sanoen onkin joskus helpompaa puhua vapauksista nimenomaan positiivisina vapauksina ja oikeuksista kun puhutaan negatiivisista vapauksista.)

Monia voi tietysti ihmetyttää että miten länsimaissa joissa naisten oikeuksiin tartutaan yleensä hyvinkin tiukasti, sallii islamilaisessa kulttuurissa olevia selvästi "fallosentristä vainoa edustavia patriarkaattisia" erityispiirteitä kuten naisten ympärileikkuuta. Luulisi että feministit olisivat ensimmäisenä puuttumassa asiaan. - Sillä tässä kohden voitaisiin oikeasti ohittaa kaikki mietteet siitä ajaako feminismi sukupuolten välistä tasa-arvoa vai naisten etuja. Sillä tässä kohden molemmat määritelmät kohtaavat.
1: Pahat kielet ehdottelevat tässä kohden ensimmäisenä "fatwakateutta" (fatwaenvy) eli sitä että feministit pelkäävät. Tämä ei ole kovin uskottavaa, koska islamin vaarojen pelkääminen kuuluu muualle ja feministit ovat tunnettuja siitä että kun he tunnustavat että jossain on vaara, he ovat joko aggressiivisia tai sitten vaativat muita olemaan aggressiivisempia - Esimerkiksi raiskauskeskusteluissa feministit ajavat usein itsepuolustuskikoista esimerkiksi valtion hoitamaa kastraatiota. Heidän peruskeinonsa on kapina, ja esimerkiksi "Slut Walk" on tapahtumana rakentunut nimenomaan sen ympärille että raiskaus on aktuaalinen riski. Pään pelkurimaisesti pusikkoon laittaminen ei yksinkertaisesti kuulu tähän kulttuuriin. Ja jos pää pusikkoon meneekin, huuto ja vaatimukset kuuluvat silti. (Piste.)
2: "Takkirauta" taas ehdottaa kognitiivista dissonanssia, joka johtuu siitä että monikulttuurisessa maailmankuvassa syyllisyystaakka on sälytetty eurooppalaisen valkoihoisen päälle. Länsimainen kulttuuripiiri nähdään syyllisenä ja muut uhrina. "teoriat sorrosta ja sorrettuna olemisesta sekä länsimaisen miehen pahuudesta ja hirmuvallasta" johtavat siihen että kun vieras kulttuuri ilmentää väkivaltaa "Tilanne on feministin kannalta kertakaikkiaan niin mahdoton, ettei sellaista pitäisi ollakaan. Niinpä feministi panee päänsä pusikkoon ettei hän näkisi sitä lainkaan." Tämä on hieman parempi teoria.

Vahvin syy on kuitenkin nimenomaan se, että kulttuurissamme liberalismi ja vapaus nähdään filosofin silmiin hyvin typerästi noin yleisesti ottaen. Ihmiset ovat suvaitsevaisuudessaan sellaisia että he pinnallisesti selittävät kannattavansa avomielisyyttä, mutta valitettavasti heidän näkemyksensä avomielisyydestä on "aivan perkeleellisen rajoittunutta".

Näkisin että islamin kritisoiminen nähdään islamofasismina täsmälleen samasta syystä kuin uusateismi nähdään "militanttina". Vika on kulttuurisessa katsomistavassa jossa uskonnon positiiviset vapaudet asetetaan perusarvoksi ja tässä sivussa negatiiviset vapaudet ovat arvottomia. Tässä kohden negatiivinen vapaus nähdään sensuurina joka taas nähdään vainon synonyyminä. Näin ollen uskonnolliseen toimintaan osallistuttaminen on "päivän sana" ; Olipa kysymys sitten ympärileikkauksesta suvivirren pakkolaulantaan, ne nähdään kulttuurin unohtamisena, perinteiden halveksuntana ja arvostuksen puutteena. Sama asenne on molempiin reagoinnin takana. ; Kun syöpää ei suostuta tunnistamaan edes suvivirren kaltaisissa tunteita herättämättömissä pikkuasioissa, on selvää että asia ei tule mieleen "suurissa linjoissa".

Tämä vahvistuu tietysti siitä että islam ja kristinuskokaan ei ole niin yksiselitteinen monoliitti kuin voisi uskoa ; Kun uusateisti tai musliminainen viittaa johonkin piirteeseen, tämä ongelma helposti marginalisoidaan. "Ei kaikki ole tuollaisia". Tällöin korostuu uskonnonvapaus ja se, että kaikki eivät ole tuollaisia ja että monet toimivat asiallisesti ; Asialliset muslimit ja kristityt ottavat asian vain uskontoonsa eivätkä korjaa asiaa. Ongelmat ovat kuitenkin aktuaalisia.

Passiivis-aggressiivinen ja maineeltaan aggressiivinen aktiivinen

Ongelmana on tietysti se, että kulttuurimme näkee van yhdenlaisen liberalismin, ns. passiivisen liberalismin. Passiivinen liberalismi tarkoittaa sitä, että ei oteta kantaa suuntaan eikä toiseen. Käytännössä passiivinen liberalismi ajautuu vääjäämättä ristiriitoihin. Se perustuu arvoneutraaliuteen joka johtaa nihilismiin ; Irrelevantiksi toistuvasti hokemani suvaitsemattomuuden suvaitseminen onkin toteutuneen passiivisen liberalismin perusmuoto. ~ Ongelmana onkin se, että monet ihmiset, jopa muutamat feministit, tunnustavat vain passiivisen liberalismin liberalismiksi. Ja toisaalta esimerkiksi PerusSuomalainen kielenkäyttö on värittynyt kohtelemaan liberalismia niin että esille nousee vain passiivinen liberalismi. Heistä tilanne on se, että jos olet liberaali, sinun on sorruttava suvaitsemattomuuden suvaitsemisen paradoksiin ja siksi siedettävä myös heitä.

On toki totta että passivinen liberalismi johtaa Niiniluodon esittämään relativismin paradoksiin ; Jos relativistille sanoo että "minun maailmassa ei tarvitse välittää relativismista", se pakottaisi ohittamaan kaikki relativistiset argumentaatiot. Samoin on selvää että tässä muodossa liberalismi johtaa anarkiaan joka on pohjimmiltaan vahvimman valtaa. ~ Tämän päälle rakentuu esimerkiksi James Hirvisaaren muutoin kenties omituiselta näyttävä tulevaisuusskenaario jossa homoseksuaalien asioiden ajaminen johtaisi islamilaiseen maailmaan. ; Taustalla on ajatus vaiheittaisuudesta. Ensin maailmasta tehdään passiivisen liberalismin mukainen tila, jonka jälkeen seuraa rajoitteiden poistuminen jonka jälkeen aggressiivisilla näkemyksillä on etulyöntiasema. Näin ollen vaikka islamilaisessa maailmassa homoseksuaalit eivät hengissä pysyisikään homoseksuaalien maailma on Hirvisaaren omassa todellisuudessa askel kohti "islamofasismia".

Tämä on kuitenkin irrelevanttia koska valideimmat liberalismin muodot perustuvat aktiiviseen liberalismiin. Aktiivisessa liberalismissa ei siedetä epäsymmetriaa ; Siinä ei voi toteutua tila jossa moraalittomaksi herjattu homo suvaitsisi herjaajiaan, mutta ei samalla edellytettäisi herjaajilta homon suvaitsemista. Aktiivinen liberaali ei siis näe maailmaa "passiivisen liberalismin tapaan" modulaarisena kokonaisuutena, jossa elettäisiin fragmentaarisissa heimoissa vaan se ymmärtää että kaikilla osapuolilla on näin valta sanoa oma näkemyksensä, ja kaikki manipuloiva höpinä toisten mielipiteiden suvaitsemisesta voidaan heittää mäkeen. Tässä maailmassa homoseksuaalien oikeuksista ei johda slippery slopea islamilaiseen maailmaan.

Kreationistit ja islamofasistit

Itse asiassa kreationistit ovat vallan voimakkaita tässä esitetyn virheellisen ajattelun edustajia. Heidän tärkein vallankäyttöpyrintöstrategiansa on edustaa liberaalisti positiivista uskonnonvapautta. He vaativat suvaitsevaisuutta sortajiksi määrittelemiltään evoluutikoilta. Ja tekevät sen sellaisessa omituisessa tavassa jossa pelkkä tiedeyhteisön erimielisyys tarkoittaa samaa kuin vaino. Ja jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä, et ole vapauden ystävä. On selvää että tämä käyttää hyvin monisyisesti juuri tämän blogauksen ydinteemoja "vapauden määrittelemistä pelkäksi positiiviseksi vapaudeksi" ja "liberalismin määrittelemistä pelkästään passiiviseksi liberalismiksi". Tämä strategia on tietysti järkevä koska kreationismi on aggressiivinen suuntaus. Sen toimintaperiaate jossa liberalismin ja vapauden uudelleenmäärittely johtaa perverssiin versioon vääristyneeseen "avoimeen keskusteluun" perustuu juuri siihen että arvoneutraali yhteisö antaa eniten ekstrapotkua nimenomaan aggressiiviselle ja dogmaattiselle huutajalle. (Jos ja vain jos sekä vapaus että liberalismi ovat määritellyt tällä kreationistien retoriikan vaatimalla omintakeisella ja virheellisellä tavalla.)

Positiivisena asiana on se, että yrityksistä huolimatta kreationismi on jäänyt yllättävän marginaaliseksi. Toisin sanoen yhteiskuntamme ei sovella sen määrittelemää liberaaliutta ja vapautta. Se on kuitenkin samanaikaisesti sen verran vaikutusvaltainen, että sen se näyttää myös sen, että sen arvopohja on kuitenkin jossain määrin yhteiskunnassamme yleisempi. ~ Hirvisaarenkin huoli on tältä osin aiheellinen. Mutta vain marginaalisesti ja osaltaan aiheellinen.

---

Kirjoittaja on eurooppalainen kalpeanaamainen mies, asenteiltaan konservatiivinen luontokeskeinen ihminen, jolla on taipumuksia liberaaleihin mielipiteisiin kuten homomyönteisyyteen, ihonväristä välittämättömyyteen ja uskonnonvastaisuuteen. Hän pitää itseään avomielisenä mutta samanaikaisesti vihaa telaketjufeministejä, islamofasisteja, kristofasisteja, naisten ympärileikkauksia, natseja, rasisteja, uskonfanaatikkoja, miesten ympärileikkauksia, perussuomalaisia, ympäripyöreyksiä, umpisuolenleikkauksissa olemista, itseään - ja likimain kaikkea muutakin.

Hihamerkki

Godwinin laki on ylitsepääsemätön. Sen mukaan mikä tahansa keskustelu ajautuu siihen että natsikortti isketään pöytään. Itse asiassa sen voidaan nähdä olevan paljon enemmän: "Hitler kortin ideana ei ollenkaan ole vetää keskustelua Hitleriin, vaan se nimenomaan tekee kyseisestä aiheesta keskustelemisen mahdottomaksi. Varmaan huomasit itsekin, kun mainitsit blogissasi ohimennen hitlerin meni keskustelu välittömästi hitler kortin tasolle, mutta itse Hitleristä ei kukaan puhu. Pelkästään kortista."

Tämä on tunnelma, jolla olen ottanut vastaan tuoreen perussuomalaiskohun. Siihen liittyen minulla kaksi kohdetta : (a) James Hirvisaaren avustajan kirjoittaman tekstin jossa hän käsittelee ehdotuksia miten eri kansalaisuudet voitaisiin tunnistaa erilaisista hihamerkeistä ja joka edustaa perussuomalaisten yleistä ajattelumaailmaa ja keskustelutapaa. (b) Ja ennen kaikkea siihen liittyneen lehtikirjoittelun joka taas edustaa nykyajan journalistiikkaa.

Se, mitä minulla on sanottavaa kummastakaan näistä on se, että ne ovat epäonnistuneet. Ja epäonnistuneet laajemmin kuin pelkästään tässä yksittäisessä asiassa. Tämä kyseinen kohu on nimittäin vain yksi esimerkki, joka on liitoksissa pahempaan.

Hihalle - vie

Aluksi on olennaista analysoida itse kohun blogaus. Jutun punainen lankahan on siinä että papereiden vilkuilusta ollaan loukkaannuttu "Vähemmistövaltuutetun toimiston mukavasilmäinen setä kertoi YLE:n aamu-uutisten jutussa olevansa perin pöyristynyt siitä, kun hän oli kuullut poliisin apartheidmaisesta toiminnasta ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Poliisit olivat jossain vaiheessa käyneet kyselemässä itäeurooppalaiselta miesryhmältä henkilöllisyystodistuksia ilman pienintäkään syytä" ja lopussa on "muttailun" jälkeen kommentti siitä että poliisit kyselevät ulkomaalaisen näköisiltä papereita vain koska nämä näyttävät ulkomaalaisilta. "Poliisi kai kyselee henkkareita siksi, että on kiinnostunut ulkomaalaisten ihmisten taustoista, siis järjestäytynyt rikollisuus ja laiton maahahmuutto sekä karkoituspäätöksiä pakoilu ovat ehkä syitä sille miksi poliisi toimii gestapomaisesti." Kun tekstiä lukee, ei voi olla huomaamatta että sen henkenä oli se, että hihamerkit olivat liioiteltuja, ja koko juttu oli niiden kohdalla vedetty aivan överiksi.

Viimeistään siinä vaiheessa kun amerikkalaisten hihoissa vilkkuvat hampurilaiset, pitäisi terveen lukijan mielessä ihan oikeasti vilahtaa sellainen vaihtoehto että kyseessä on tarkoituksellinen liioittelu. ; Tämän huomion jälkeen hihamerkkien ymmärtäminen muuttuu muotoon "Höh, ei me nyt noinkaan voida tehdä, höhö, natsikortti-ilmiö rakentuisi, öhö, olis aika orvellilaista meininkiä röhö, ainakin verrattuna passientarksteluun. Röh." Eli argumentti ei ole hyvin muotoiltu, mutta selkeästi siinä huomioidaan tilanne että maassaoleskelussa on tiettyjä riskipuolia joiden hoitamiseksi on hyvä kysyä joskus papereita.

Olen ollut huomaavinani että "jupeilla", eli hyvin koulutetuilla kaupunkilaisilla nuorilla on vaikeuksia ymmärtää, että tässä on taustalla "think less" -tyyppinen retoriikan ja argumentaation sekasikiötä soveltava rakenne jota tapaa vaikkapa useiden vanhemman polven ihmisten kanssa jutellessa. Heille huumori luo luokitelmia ja määritelmiä ja ne ovat ajattelua ohjaavia toimintoja. Huumori on heillä vahvistin joka vahvistaa eroja. Se ei ole argumentti itsessään vaan enemmän alleviivaamista. Itselläni tämänlaisten seuraaminen ei ole aivan hirvittävän vaikeaa ja ihmettelenkin niitä joista tekstin punaisen langan seuraaminen olisi erityisen vaikeaa. Syytän tässä huonoa seuraani joka on pakottanut elämään omituisessakin perustelukulttuurissa.

Kysyvä ei aparheidiin eksy.

Papereiden vilkaisusta minulla onkin loistavia omakohtaisia kokemuksia. Olen esimerkiksi ollut rehellisesti kyydissä autossa ja poliisi on kysynyt ajokorttia ja rekisteriotetta ilman sen kummempaa syytä. Tällä haluttiin vain tarkistaa että ilman ajokorttia ei ajella ja että autokin kuuluu ajajalle eikä ole esimerkiksi varastettu. Tämä on poliisin tekemää kyselemistä joka voi tuntua mielivaltaiselta koska se yleensä tapahtuu viattomiin. Mutta uskon että poliisit eivät ole tässä konseptissa kovin hämmentyneitä. He tietävät tämän, koska heillä on tuoreessa muistissa iso kasa tapauksia joissa on ollut rehellinen kuski. Kuski sen sijaan voi loukkaantua kun häntä edes kehdataan epäillä jostain.

Samoin jouduin kerran tekemään selonteon poliiseille tekemisestäni. Syynä oli se, että olin lukiopoika. Ja aamulla 4 aikaan aamusta menossa jakamaan lehtiä. Olin luonnollisesti väsynyt ja pahalla päällä. Lisäksi olin laiha hyypiö. Poliisit pysäyttivät ja kyselivät osoitteeni ja halusivat lähinnä tarkistaa että (a) en ole tehnyt rikosta (b) ollut tekemässä rikosta ja että (c) en ollut joutunut rikoksen, kuten esimerkiksi heitteellejätön, kohteeksi. Kaikki nämä syytökset olivat vääriä, mutta vika ei ollut poliisin. Itse asiassa tässä kohden ei ollut mitään syyllisiä, joten vika ei ollut kenenkään.

Mutta kaikki tiet vievät apartheidiin

Näin ollen en ole itse asiassa samaa mieltä "tämä päivä" -blogin esityksen kanssa. Sen mukaan media liioitteli perussuomalaisen huonon sarkasmin ja lietsoi siitä mahdollisimman spektaakkelimaisen ja myyvän. Ja että tämä ei johdu siitä että perussuomalaisia vainottaisiin. Vaan nimenomaan siitä että nyky-yhteiskunta ja siinä elävä lehdistö toimii kaikkia kohtaan juuri tällä tavalla. On luotava shokkisensaatio ja tämä onnistuu helpoten kun valikoidaan tekstiä ja jätetään osia pois. Ja tämä on vasta lähtökohta josta ponnistetaan siihen pahimpaan ; "Kun yksi lehti julkaisee tällaisen uutisen irvikuvan, muut lehdet kopioivat kyseisen tekstin itselleen. Anteeksi, eivät kopioi, vaan kirjoittavat puhtaaksi oman artikkelin edellisen mukaisesti ja merkitsevät lähteeksi toisen lehden. Faktojen tarkistus, joka ennen oli journalismin kulmakiviä, ei enää ole merkityksellistä. Tärkeämpää on saada raflaavalla otsikolla varustettu lehtijuttu ulos ja Internetiin mahdollisimman nopeasti."

"Takkiraudassa" huomataan vastaava yhteiskunnallisemmalla tasolla. Yhteiskunnan suvaitsevaisuuspuhe on hyvin omituista. Hän viittaa tärkeään "parodiahorisontti" -ilmiöön ja selittää sen valossa että kyseinen hihamerkkistrategia sattui astumaan natsikorttiaiheessaan johonkin joka ei voi toimia nyky -yhteiskunnassa. "kyseessä on niin kipeä ja hölmö asia, että siitä on mahdotonta enää iskeä parodiaa." Vitsiä ei voi enää erottaa todellisuudesta. Takkiraudassa tässä nähdään että takana on liberaali suvaitsevaisuuskuva "lainkuuliaisista kansalaisista tehdään niin puolustuskyvyttömiä ja avuttomia kuin mahdollista - aseenkannon rajoittaminen, poliisin resurssien alasajo, blankopykälät, sananvapauden rajoittaminen jne - kun taas rikollisten päätä silitellään ja heihin suhtaudutaan lepsusti ja heidän mellastustaan katsotaan läpi sormien." ... "Lopputulos on sairas yhteiskunta, jossa lainkuuliaisia kansalaisia kohdellaan yhtä mielivaltaisesti kuin pikkulapsia." ... "Kaikkein pahimmin tästä anarkotyranniasta kärsivät kaikkein köyhimmät ja kaikkein kilteimmät."

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen lähtökohta, koska siinä huomataan postmodernin liberalismin perusongelma ; Sen perustermejä on suvaitsevaisuus. Mutta natsikorttia voidaan heiluttaa jos ja vain jos on jotain jota ei suvaita, eli ollaan suvaitsemattomia jollekin taholle. Tämän sanoakseen olisi noustava kulttuurirelativismista jossa "kaikki käy" ja sanottava suoraan että emme suvaitse suvaitsemattomuutta, joka olisi paluu joko moderniin liberalismiin, moderniin konservativismiin tai esimoderniin konservativismiin. ; Tätä ei kuitenkaan tapahdu ja siksi syntyykin tilanne jossa vastusteaan lähinnä hegemoniaa. Tämä toki luo moniarvoisuutta, mutta valitettavasti siinä vallitsevaa tilaa vastustetaan pelkästään sen vallitsevuuden vuoksi. ~ Lopputulos on se, että postmodernissa maailmassa natsikortin maailma on todellakin parodiahorisontissa.

Ongelmana on tietysti myös se, että perussuomalaisten ironiataju ei ole itse asiassa kaunokirjallinen. "Napoleonin kompleksit" on huomauttanut jo aikaisemmin sen, mikä näyttää sopivan joka ikiseen perussuomalaislaukomisskandaaliin ; Ironiakorttia käytetään suojana jonka takaa voidaan huudella. Ironiaa ja huumoria käytetään myös tekosyynä huutelulle ; Teksteissä on kuitenkin aina myös tausta "hän ei harjoita "huumoria", "pilaa", "ironiaa" tai "satiiria", vaan yksinkertaisesti samaa, jota minä tekisin sanoessani saman asian perussuomalaisista ja näiden kannattajista: ilmaisee vilpittömän näkemyksensä todellisuudesta." Tekstit liioittelevat, eivät suinkaan pelkästään vitsaile.

Hajoile ja hallitse!

Väitänkin aivan suoraan että perussuomalaisten taipumus laukoa nimeomaan parodiahorisontista kumpuavia kannanottoja kertoo hyvin paljon kaikista. Parodiahorisontin käyttäminen on niin yleistä, että on selvää että perussuomalaiset trollaavat ; Parodiahorisontin käyttäminen tarjoaa maksimaalisen vallan ja kuuluvuuden nykyajan sairaassa mediassa. Ja tähän valtaan yritetään parodiahorisontin kautta toistuvasti liittää se, mikä valtaan ei koskaan saisi kuulua, eli vastuunpakoilu siinä vaiheessa kun "kakka lentää tuulettimeen". ; Koko näiden kirjoitusten henki on aina ollut nimenomaan se, että ironian sijasta käytetään mustaa huumoria. Vitseissä heijastuu oma mielipide hieman liioiteltuna, mutta niistä puuttuu kunnollinen huumorille tyypillinen absutdisoiva ja irrottava sävy. Niissä on ideologisuutta mutta ei huumorintajua vaikka ne myydään vitseinä.
Tässä kyseisessä tapauksessa Perussuomalaisten perusstrategiana on ollut koko sen olemassaolon ajan yksi teema. Se on "profiloiva lähestymistapa". Halla-ahon toi julkisuuteen se, että hän perusteli maahanmuuton rajoittamista sillä että maahanmuuttajat tekevät tilastollisesti useammin rikoksia. Tämä on eräänlaista "hihamerkkivartijoimista" ; Valvonta on nykyään sen verran teknistynyttä että rekistereistä saa itse asiassa paremman otteen ihmisiin ja heidän yksittäisiin ominaisuuksiinsa kuin voisimme uskoakaan. Jos halutaan löytää tietynlaisia ihmisiä, tämä on yllättävän usein mahdollista joko suoraan ominaisuuteen laittamalla tai sitten "mutkan takaa" korrelaatioita hakien. (I do kind of a job which is possible just because of that!) Tämän hihamerkkikohun aikana on saatu kuulla perussuomalaisten puolustamista juuri siitä että hehän selvästi vastustavat natsi saksan luokittelumeininkiä. Heidän asenteensa on kuitenkin profilointipohjainen olennaisesti tavalla joka ei niin tolkuttomasti eroa hihamerkeistä. Nykymaailmassa hihamerkit ovat vain turhia. Erittäin moni perussuomalainen haluaisi että maahanmuuttajataustaisia epäiltäisiin vain siksi että he ovat maahanmuuttajia.

Maahanmuuttorikosten valvonnan tärkeyden priorisointi on tässä vain teema. ; Poliisihan voisi periaatteessa pysäyttää jokaisen ja tarkistaa onko tällä mukanaan vaikkapa teräaseita. Tämä nostaakin esiin sen, että perussuomalaiset nostavat "noin yleisesti" tämänlaiset rikokset erityisen tärkeiksi. Näin ollen on selvää, että heidän asenteissaan on takanaan jotain jota papereita kysyvillä poliiseilla ei ollut. Eli rotullinen epäluulo jonka mukaan "tiettyjä, vääränlaisia, ihmisiä" olisi epäiltävä erityisesti kunnes he paljastuvat syyllisiksi.

Tämä korostuu kun huomataan että vaikka perussuomalaiset ovatkin tuoneet esille sen, että liberalismin suvaitsevaisuus näyttäytyy tosiasiassa maailamssamme pääasiassa sensuurina ; Eli moniarvoisuus on sitä että valtaosa mielipiteistä ja tietyistä sanoista on sellaisia että niitä ei yksinkertaisesti saa sanoa ääneen, jolloin mielipiteiden ja ilmaisun monikirjoisuus jää vapaiksi jollain hyvin omituisella ja hyvin abstraktilla tavalla päämme sisään. Tämän kautta heille tuodaan gloriaa siitä että he eivät pidä ihmisiä paapottavina olentoina joiden sanomisia on suojeltava heiltä itseltään ja joiden järki ei riitä käsittämään ja kestämään jotain erilaisia näkemyksiä. Itsellisen ja valistuneen ihmiskuvan voi kuitenkin nähdä romuttuvan, koska perussuomalaiset ovat kuitenkin itse ensimmäisenä valittamassa näissä kohuissa siitä mitä muut sanovat ja tähän liittyy ns. "kaikenlaista". Sananvapauden laajennukset koskevat siksi lähinnä maahanmuuttokriittisyyttä, ja päin vastoin perussuomalaiset ovat yllättävän usein itse valittamassa loukkaavasta näkemyksestä. ~ Liian monesti heille erimielisyys on sensuuria, vaikka erimielisyys on kritiikkiä ja juuri sitä ilmaisun moneutta jota perussuomalaisten muualla halveksima poliittinen korrektius pyrkii vähentämään.

Tämän kulman huomatessa ei voi kuin muistaa että perussuomalaiset vitsailussaan eivät luo mitään keinotekoista todellisuutta, vaan liioittelevat. He eivät parodisoi tai ironisoi vaan toimivat parodiahorisontissa. Ja kun sen liioittelun lopputuloksena syntyy natsianalogioita, on hyvä huomata, että tämä lisää uuden kerroksen ironiaan. Kysymys ei ole pelkästä vitsistä, vaan sen takana on vielä ripaus todellista luonnetta. Ja juuri tämä epämääräinen asema onkin parodiahorisontissa olemisen edellytys ; Ei voida erottaa vitsiä ja todellisuutta kunnolla toisistaan. Syynä on se, kun perussuomalainen ajattelu-vitsailutapa yhdistyy median lietsonta-kopiointimaailmaan. Lopputulos on katastrofi.

Miss sie tarttet hyvvää trollia, täss siul ois sellane!

Toisin sanoen tässä hihamerkkiblogausjupakassa ei ole yhtään ainutta viatonta osapuolta. Kuvatakseni sitä, miten helvetin tyhmä se on, kuvaan erään näkemyksen jonka olen saanut vartijana ollessani ; Kun olin vartijana, oli huomattavaa että myymälävarkaita oli monenlaisia. Oli esimerkiksi blondeja teinityttöjä meikinkössimisreissuineen, lapsia karkkivarkaissa, ja aikuisempaan makuun saattoi lähteä vaikkapa tupakkaa, sisäfilettä tai jopa koppa kaljaa. Osa halusi viedä kalliimpaa, kuten elektroniikkaa. Ja osa oli mahtipontisia, kuten lumilaudan vientiä. - Variaatio oli siis varsin laajaa. - Kuitenkin silmiinpistävää oli se;
1: Jos näpistyksestä sai kiinni mustalaisen, tämä syytti aina siitä että vartija oli rasisti kun katsoi rotua. Tämä näytti hirvittävän omituiselta koska tässä vaiheessa oltiin kuitenkin jo jääty kiinni. Ei kai sitä kiinnisaatua voida päästää vapaaksikaan siksi että tämä edustaa jotain tiettyä kulttuuria? Tämähän olisi nimenomaan sitä rodun mukaan ihmisten luokittelua eli rasismia.
2: Oli olemassa vain yksi toinen ihmisryhmä jonka parista vastaava vartijan toiminnan väärinkohdistaminen oli yhtä toistuvasti ja vahvasti esillä. Ne olivat keskivertoa varakkaammat varastelevat naiset. He olivat aina sitä mieltä että vartija joka tienaa (henkensä uhalla ja HI -infektion ja maksatulehduksen riskillä) tuhannesosan palkkaa siitä mitä hän tienaa ei yksinkertaisesti saa olla niin tyhmä että vahtisi hyväosaisia koska spurguthan ne ovat niitä jotka varastavat. Näille rikkaille naisille jo se, että vartija vain tarkistaa kasseihin on kauhean nöyryyttävää ja tästä on valitettava. Vaikka vaihtoehtona olisi tietysti se, että otettaisiin takahuoneeseen näkyvästi ilman tarkastamista. Kassintarkastuksen hyvä puoli on se, että kaikki näkevät sen kun vartija painuu pois ilman sitä naista. Näin vartijaa pidetään virkaintoisena and that's it.

Tässä tarinassa on pakko vetää analogioita. Poliisi vertautuu vartijaan. Papereidentarkistamisesta turhautuvat sitten voivat olla asennemaailmaltaan joko "liberaaleja" jotka loukkaantuvat siitä että heiltä kehdataan kysyä paperit ja että tämän täytyy olla syrjintää, vaikka kysymys on vain turvallisuuskysymuyksestä. Tai "perussuomalaisia" jotka loukkaantuvat siitä että heitä epäillään jostain kun oikeat syylliset ovat muualla, niissä "liberaaleissa", eli että ei saa puhua perussuomalaisuuden liepeisiin korrelaationa vahvasti liittyvästä (profiloituvasta) rotuepäluuloista maahanmuuttajia kohtaan, koska ongelmana on maahanmuuttajat joiden laitonta maahantuloa olisi vahdittava paremmin, että menes siitä haaskaamasta resursseja paremmin.

Maailmamme on niin omituinen, että en ymmärrä sitä. Se on sen verran kokonaisvaltaisesti painajaismainen, että rehellisesti ottaen toivon olevani tyhmä. Se vaihtoehto on nimittäin aivan liian hirvittävä. (Vaikka tietysti rapsuttaakin egoani.) Ainut mikä luo minulle edes rippusen optimismia (on aivojen totaalisen uudelleenohjelmoimisen ja yleisen antikyynistämisen lisäksi) se että mitä olen jutellut asiasta ihmisten kanssa esimerkiksi töissä ja kaveripiirissä, olen huomaavinani että koulutustasosta riippumatta ihmiset osaavat kyllä nähdä sekä lehdistön että perussuomalaisten kikkailujen läpi. Normaalin ihmisen perusepäluottamus on sen verran hyvällä tolalla että heidän lähdekritiikkinsä ja medialukutaitonsa ovat paremmalla tolalla kuin ammatikseen puhumisen ja vaikuttamisen ja kommunikoinnin parissa työskentelevät. Tämä on häpeä. Häpeä politiikoille (sekä älyköille että populisteille) ja lehdistölle.

---

Pahoittelen tekstin rakennetta. Sen esimerkit voivat poukkoilla, mutta ne kuitenkin ovat vertauksia joiden kautta itse argumentaatio on ylipäätään mahdollita. Tämän tekstin voi kuitenkin ymmärtää, kunhan tulkitsee. Tämän taidon, ns "luetun ymmärtämisen" harjoittelua suosittelen kaikille. Aivan kaikille.

"communication breakdown" (fakta ei ole mielipide)

Monesti liberaaliutta ja konservatiiviutta lähestytään ikään kuin muuttumattomana konseptina. Tässä konservativismi näyttäytyy "imperfektionismina" jossa haikaillaan menneisyyttä jossa ei ole eletty ja jota ei välttämättä ole koskaan ollut olemassakaan. Kuitenkin, kuten "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogissa huomautettiin, tilanne on kuitenkin hyvin toisenlainen ; "Bonushilpeily: reilut sata vuotta sitten Hirvisaari olisi ollut typerä liberaalihippi, jonka hömpötyksiä paheksuttaisiin jatkuvasti konservatiivien toimesta. Yhtäläinen äänioikeus kaikille tulotasoon tai säätyyn katsomatta? Ruotsin kielen opiskelu vapaaehtoiseksi? Gospel-musiikkia?" Tämä muistuttaa siitä että konservativismi, kuten liberalismikin, elävät ajassa.

Tällä on huomattavia seurauksia, ja karkeasti ottaen tämä mahdollistaa sen omituisen tilanteen joka kuvaa itseäni - sillä kuten aiemmin kirjoitinkin - minulla on konservatiivinen prosessointitapa ja asennemaailma jonka seurauksena minulla on nykykulttuurissa erityisenkin monia liberaaleiksi koettuja mielipiteitä. En oikeastaan edes voi olla liberaali. Ja yhden hyvän syyn tähän tarjosi Hännikäinen, joka kuvasi sitä, miten liberaalissa ajatustavassa on yksi olennainen ongelma. Tätä voisi kutsua "herrasmiesvalistukselliseksi ihmiskuvaksi". Sen ytimessä on seuraava teesi ; "Liberalismin olemus on neuvotteleminen, varovainen puolinaistoimenpide, sen toivossa että pohjimmainen erimielisyys, ratkaiseva verinen taistelu, voidaan muuntaa parlamentaariseksi debatiksi ja sallia päätöksen ääretön lykkääminen loputtomassa keskustelussa." Tämä ei Hännikäisen näkemyksen mukaan toteudu "Tietyn ihmisaineksen kanssa keskusteleminen ei ole suunnattoman turhauttavaa siksi, että minulta ja heiltä puuttuisi yhteinen kieli eikä siksi että he tai minä olisimme liian tyhmiä, vaan siksi että käsityksemme siitä, mikä on hyvää, mielekästä ja tavoittelemisen arvoista poikkeavat toisistaan niin radikaalisti." Tästä erosta syntyy "communication breakdown".

Pidän toki neuvottelua ja sovunhakemista sinällään positiivisena asiana, mutta tosiasia on, että tämä ei toimi aina. Vaikka keskustelu ja argumentointi ratkaisevatkin paljon kysymyksiä, on samalla selvää että esimerkiksi valtaosa pseudotieteiden ja denialistien mukanantuomasta ongelmista johtuu juuri tästä "yltiöliberaalista ajatussetistä" jossa erimielisyys itsessään on perusteltu syy uskoa että asia on kyseenalainen. Se, että jollakulla on eriävä mielipide muuttuu tällöin ikään kuin argumentiksi siitä että tämä mielipide olisi tieteenmukainen ja perusteltu.

Tästä onkin epäintuitiivisia seurauksia;
1: Minä edustan konservatiiveja kun taas fundamentalistien asiaa ajava Puolimatka edustaa liberaalia suhtautumistapaa - hänen kannattamansa warrant -teesihän tarkoittaa sitä että ihmisen intuitiivinen järki ohjaa Totuuteen ja siksi keskustelu aina johtaa totuudenmukaisuuteen sillä erityislaatuisella tavalla jossa ihmiset ovat samanarvoisia mutta uskovaiset tasa-arvoisempia kuin muut koska keskustelu ratkaisee kysymyksen lopullisesti. Toki tässä olen klassisesti valistushenkinen siinä, että tiedettä koskevista asioita voidaan argumentoida. Ja tästä seurauksena on se, että jotkut asiat ovat väärässä. En kuitenkaan ole ihmiskuvaltani niin positiivinen että näiden asioiden ratkaiseminen ja tieto todella muuttaisi yhtään ainutta kaduntallaajan mielipidettä. Ja tämä kohta rikkoo sitä liberaalia kommunikaatioteoriaa vastaan. (Tiedekannanottoon luottaminen ei tarkoita kaikkien ihmisten rationaalisuuteen luottamista.) Seurauksena on se, että toisten mielipiteet ovat totuudenmukaisempia kuin toisten ei. "Communication breakdown" on siksi ennen kaikkea sosiaalinen ja yhteisöllinen ongelma. Monissa mieltymysasioissa tämä on peräti "pakotettu".
2: Toinen vastaava erikoisuus paljastuu kun tarkastelen valtionkirkkoamme ; Usein valtionkirkko ja uskonto nähdään konservatiivisena, mutta olen moittinut kirkkoa nimenomaan "leppoiston" toimista - esimerkiksi Hankamäen liberaaliuden yksisuuntaistamisen kautta. Leppoiston nysväämisen seurauksena on se, että fundamentalistit pitävät omia puoliaan, kun taas liberaalit mielipiteet vain ovat olemassa ja sinnittelevät päättämättömyydessä, jolloin kiistat pitkittyvät niin että niihin ei saada jatkuvasta kinastelusta huolimatta ratkaisua, esimerkiksi minun tähänastisen elämäni aikana ratkaisuja ja sopuja ei ole saatu aikaan edes niihin näkyvimpiin kiistoihin.

Toki en ole relativisti. Itse asiassa kaikkea muuta. Ja itse asiassa juuri tämä on syy sille, että en ole "liberaali" sanan kunnollisessa merkityksessä. Sillä jaan eri näkemykset ikään kuin "ongelmiin" ja "olotiloihin".
1: Ongelmiin on olemassa ratkaisu, ja ratkaisu voidaan hankkia ja se voi olla kenties loukkaus jonkun maailmankuvalle, mutta tämä ei ole tosiasioiden ja ratkaisujen ongelma vaan näiden maailmankuvien hylkäämisen syy.
2: Sitten on olotiloja jotka ovat enemmän mieltymyksiä ja näitä ei voida edes periaatteessa ratkaista. Jos on ongelma johon ei ole ratkaisu, se ei itse asiassa edes ole ongelma vaan jotain jonka kanssa on vain opittava elämään. Niihin vain otetaan kanta. Näissä kysymyksissä jaetaan rintamalinjat ja sitten vain valitaan "uskon hypyllä" se oma puoli. Merkittävää on, että näissä on yllättävän usein kysymys on myös perspektiivien pluralismista, eli siitä että asiantiloihin on useita ratkaisuja joiden välistä ei voida tietää, eikä välttämättä ymmärryshorisontista jossa toista ei lainkaan ymmärrettäisi koska toisen kielenkäyttö ja logiikka on totaalisen erkaantunut. (Mikä on sekin toki mahdollista.) - Yksi skeptikon kannalta merkittävimmistä olotiloista on esimerkiksi se, että denialisti ei suinkaan muuta maailmankuvaansa vaikka asia olisikin jo ratkaistu "likimain niin suurella tarkkuudella ja varmuudella kuin tieteessä vain koskaan voidaan".

Huvittavaa tässä on tietysti se, että "liberaaliksi" koettu luottamukseni argumentaatioon ja tieteeeen pakottaa pessimistiseen "epäliberaaliksi" koettuun ihmiskuvaan. (Ero ei toki ole niin suuri, suuri osa konservatiiveista luottaa tieteeseen hyvinkin voimakkaasti.) Sillä kun edessä on mittaristo, ei voi muuta kuin huomata se miten ihmisten toiminta eroaa tästä ; Denialistien kanssa keskustellessa ei voi kuin itkeä sitä, miten valitettavan usein sellainen sinänsä positiivinen kehoitus kuin "mieti itte" on usein sitä että päätöksenteko alennetaan heikoimman lenkin suoritettavaksi. ~ Ja tietysti mieltymysasioissa eri lähtökohdat itsessään suorastaan huutavat olemassaoloaan, etenkin silloin kun johtopäätökset seuraavat molemmilla puolilla johdonmukaisesti näistä erilaisista lähtökohdista.

Näin ollen jos joku alustaa kysymyksen vaikkapa seuraavaan malliin "Uskikset pääsääntöisesti ovat tyhmiä. Eikkikset pääsääntöisesti ovat ilkeitä. Kumpi on destruktiivisempaa, tyhmyys vaiko ilkeys?" joudun vastaamaan että riippuu siitä miten preferoi kysymyksessä "muoto vai substanssi?" Jos muoto ratkaisee, on tietysti helpompaa nysvätä ikuisessa ratkeamattomuudessa jossa pitkitetään konflikteja. Jos taas arvostaa sisältöä, saa olla varma että kohteliaisuuskysymykset ajautuvat viemäriin ja jotakuta jolla on epätosi maailmankuva tullaan loukkaamaan syvästi. Siksi ei ole yllättävää että Hännikäinenkin nosti teeseissään "kinaamisen keskustelun ylitse". Valitettavasti tässä on jakolinja joka on enemmän olotila kuin ongelma.

Velvollisuudet ja Oikeudet (Onnellisuus ei kuulunut pakettiin alkujaankaan)

Itsemurha on teema joka nousee melko usein esiin filosofiassa. Ja asiasta on aina ollut erimielisyyttä. Esimerkiksi Aristoteles oli itsemurhaa vastaan kun taas stoalaiset olivat sitä mieltä että itsemurha oli joskus kunniakas vaihtoehto. Vakiintuneempien ja nykyäänkin vaikuttavien suuntausten kohdalla voidaan esittää karkeasti etä kristillinen traditio vastustaa itsemurhaa kun taas valistushenkiset tahot antavat siihen mahdollisuuden.

Erikoisinta on kenties se, että hyvin usein itsemurhateemassa nostetaan esille sama taustateoria. Velvollisuusetiikka. Sekä vastustavat että myöntävät argumentit nojautuvat siis täsmälleen samaan tausta-ajatustapaan ; Kyseessä ei siis ole siitä että eri lähtökohdat johtaisivat eri tuloksiin, vaan siitä että samat lähtökohdat johtavat eri tuloksiin. Tämänkaltainen on aina hieman hämmentävää. Mutta itsemurhateeman kohdalla se on kuitenkin onneksi melko ymmärrettävä.

Jos esiin nostetaan Immanuel Kant joka kristillisenä vastusti itsemurhaa ja Hume joka valistushenkisenä näki sen periaatteessa mahdollisena. Molemmat käyttivät velvollisuusetiikkaa (deontologia) lähtökohtanaan seuraavalla tavalla:
1: Kantin mukaan itsemurha ei ole moraalisesti sallittua koska se laskisi kannanottona ihmisen eläimen tasolle koska ihminen saa velvollisuuksista itselleen lisäarvoa. (a) Kant korosti sitä miten itsemurha ei ole koskaan asia joka tapahtuu tyhjiössä. Mukana on kolmansia osapuolia. (b) Kant nostaa esille Jumalan säätämän itsesäilytysvaiston, joka on ihmisen velvollisuus. Kantille tämä oli biologinen imperatiivi. Ja kristittynä hän ajatteli että tämä liittää velvollisuuden Jumalaan. Universaali moraalilaki kun viittasi tähän olentoon.
2: Hume taas ajatteli että itsemurha on mahdollinen. Hän otti esille sen että meillä on velvollisuksia muita ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan. Ja velvollisuuksia itseämme kohtaan. (a) Hume korosti että riittävä vahingoittaminen ei täyty muiden kohdalla. Toki läheisemme voivat surra, mutta tämä ei ole varsinaista vahingoittamista. Yksilön ei siis kannata elää ja surra itse vain siksi että jotain muuta ärsyttää. (b) Hume korosti myös että itsemurhaa tekevä lakkaa myös tekemästä hyvää yhteiskunnalle, muta Humen näkemyksen mukaan tämäkään ei ollut kunnollinen syy kieltää itsemurha, koska velvollisuudet ovat hänellä aina suhteessa nautittuihin oikeuksiin. Itsemurhaaja ei koe saavansa elämältään - eikä siis myös ympäristöltään - mitään joten velvollisuudetkin kariutuvat tältä osin. Humesta ei ole mitenkään perusteltua vaatia että ihmisen tulisi pienen yhteiskunnan saaman hyödyn vuoksi pakotettu kestämään itse paljon kärsimystä. (c) Ja mitä taas tuli itseä koskeviin velvollisuuksiin, Hume korosti että juuri itsesuojeluvaisto on vahva argumentti jonka vuoksi itsemurhalle täytyy antaa tila. Kun olemme halukkaita säilyttämään elämämme, emme ikään kuin harkitse itsemurhaa riittämättömin syin.

Karkeasti ottaen edellämainitusta nousee esille se, että itsemurhaan ja siihen liittyviin velvollisuuksiin on laskettava seuraavat luokat. (1) Jumalaan kohdistuvat velvollisuudet joissa korostuu se, että Jumala on antanut meille elämän lahjaksi ja päättää siitä ja sen käytöstä meidän puolestamme. (2) Yhteiskuntaa koskevat säännökset joissa muistutetaan että ihmisellä on usein rakentava rooli jonkin toimen tai työn tekemisessä josta on hyötyä kaikille (3) Lähipiiriämme ja rakastamiamme ihmisiä koskevat velvollisuudet, koska työpanoksesi ja palkkasi jäävät kuoltuasi tulematta ja koska kuolemasta seuraa aina myös sosiaalista surua joka voi olla vakavaakin (4) Meitä itseämme koskevat velvollisuudet.

On selvää että esimerkiksi "yksinäinen sairas työttömyyskorvausta nosteleva" onnistuu kiertämään monia velvollisuuskohtia. Ja on selvää että tämänlaisten elementtien osuminen tekee itsemurhasta "ymmärrettävästi haluttavamman vaihtoehdon". Toisin sanoen velvollisuusetiikan yhteiskuntaa ja ihmisiä koskevat velvollisuudet tuntuvat täyttyvän ennen kaikkea kaikilla niillä jotka eivät "noin yleisesti uskottavasti" halua itsemurhaa tehdä in first place. Siksi onkin ymmärrettävää että nimenomaan suhde Jumalaan nousee erityisen merkittäväksi näkemyksen punninnassa.

Jumalaa kohtaan olevat velvollisuudet ovat kuitenkin kaikista heikoimmalla kyseisen argumentin vakuuttavuudessa. Sillä siinä missä miltei kukaan ei kyseenalaista sosiaalisia ja yhteiskunanllisia velvollisuuksia - ja vielä harvempi nykyisessä individualismia palvovassa kulttuurissa ottaisi itseä koskevat velvollisuudet pois kuvioista - Jumala on sen sijaan uskonasia. Näin ollen Jumalaa kohtaan olevat velvollisuudet ovat jotain joka vetoaa vain uskovaisiin mutta jos tätä kantaa ei jaa, ei sen taakse enää näe mitään voimaa. Se näyttäytyy uskovaisten ulkopuoliseen maailmaan "romukoppana" jonka sisältö on irrelevantti ja johon joudutaan vetoamaan jos ja vain jos mitään parempaa ei löydy. Eli Jumalakortti on epätoivon ilmaisu ja suora tunnustus siitä että argumenteista omalle kannalle ei saada oikein mitään kunnollista substanssia ja joudutaan siksi turvautumaan tämänlaisiin omituisiin oljenkorsiin.

Kristillisen maailman elämäkuva värittyykin siksi sellaiseksi että itsemurhaa haluavan täytyy vain suck it up, whiner ~ Jos elämä on kammottavaa ja tuskaisaa, niin lohduttaudu helvettikuvastolla jossa itsemurhaajat kärsivät ikuisesti koska ovat päätyneet raktaisuksi.. Tässä paketissa elämä on omituisesti lahja jonka omistusoikeus on yhä Jumalalla. Että tästä olisi pakko pitää. Tämä johtaa siihen että elämä on enemmänkin velvollisuus (ja kuolemanjälkeistä elämää koskeva testi) kun jokin jossa pitäisi tavoitella onnellisuuden tai hyvän elämän kaltaisia teemoja.

Tämän huomaaminen voi tietysti olla vaikeaakin, koska ihmiset noin yleensä ottaen eivät kannata itsemurhien tekemisten maksimoimista. Humekaan ei kannusta ihmisiä tekemään itsemurhan, vaan pitää sitä vain harvinaisena ratkaisuna. Näin se vertautuu hieman itsepuolustukseen joka on sallittua vain hyvin tarkoissa ehdoissa, poikkeustapauksena, sen sijaan että väkivalta aina ja kaikkialla olisi sallittua.

Tämäntyyppinen velvollisuusetiikka on mielenkiintoista. Se nimittäin voidaan liittää moniin muihinkin asioihin. Esimerkiksi perheeseen. Tämän teeman saa kätevästi esiin "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogin tekstistä "taaskaan ei kukaan ajattele lapsia". Siellä viitataan James Hirvisaaren adoptiolausuntoihin. Hirvisaaren moraalisen imperatiivin mukaan "Lapsella on oikeus isään ja äitiin". Tämä on yleinen väite, mutta se on kuitenkin varsin omituinen. Tälle voidaan sanoa vastaan karkeasti "Ei lapsella ole mitään oikeutta äitiin ja isään. Se on kurjaa, mutta näin tämä asia nyt vaan on. Jos olisi, avioerot kiellettäisiin lailla. yksinhuoltajuudesta rankaistaisiin..." Tämä onkin hyvin totta. On paljon ihmisiä joita "kaksi isää/kaksi äitiä" ei ollenkaan häiritse. Hirvisaaren kaltaiset tuovatkin siksi enemmän esiin omia mieltymyksiään ja väittävät että tämä on unviersaali joka ikistä ihmistä koskeva totuus. (Tämän asenteen jälkeen on turha puhua suvaitsevaisuudesta jossa eri maailmankuvia kunnioitettaisiin, sillä tämänlainen imperatiivi yhteiskunnalliseksi laiksi yleistettynä on monokulttuuria jossa erilaisuutta ja eri näkemyksiä ei nimenomaan siedetä.)

Onkin hyvä huomata, että Hirvisaaren oikeus on itse asiassa velvollisuuseettinen kannanotto. Se sanoo että yhteiskunnan pitäisi taata isä ja äiti. Tämä itse asiassa saattaa olla ihannetila, mutta tosiasiassa käytännön syistä tämänlaisesta voidaan joutua joustamaan. Hyvä esimerkki tästä on jo ennen esillenostamani itsemurha. Mutta vielä näkyvämpikin asia löytyy. Nimittäin äidinrakkaus ja isänrakkaus lastaan kohtaan. "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" nostaakin tästä esiin oleellisen velvollisuuseettisen huomion ; "Jos ihan kylmästi katsotaan asiaa, lapsella ei ole edes oikeutta rakkauteen tai onnellisuuteen. Sori, mutta sellaista lakia ei meillä ole. Lapsella on tietenkin lakisääteinen oikeus tiettyyn huolenpitoon, mutta nythän on kuitenkin niin, että jos kukaan ei jätä heitteille, vedä turpaan ja oleelliset asiat hoidetaan asiallisesti, se riittää. Jos vanhemmat ovat tämän ulkopuolella etäisiä tai jopa inhottavia tyyppejä, joita ei erityisemmin kiinnosta ottaa kontaktia, se on voi voi."

Moni varmasti pitää tämänlaista ihanteena. Mutta tosiasiassa vanhemmuus on projekti joka on ensi sijassa velvollisuuseettinen teko jossa painaa vahviten sosiaalinen ja yhteiskunnallinen velvollisuus. Lapsi pitäisi toisin sanoen kasvattaa yhteiskunnan jäseneksi ja vanhemmilla on velvollisuuksia myös lasta kohtaan. On kuitenkin vaikeaa nähdä miten vanhemmalla olisi velvollisuus itseä kohtaan joka sisältäisi rakkauden lasta kohtaan tai Jumalan antama velvollisuus rakastaa lapsiaan. Ja vaikka itselle ja Jumalalle olisikin jokin velvollisuus, niin olisi hyvin vaikeaa keksiä miten tämänlaiseen toimintaan voisi itsensä motivoida.

Moni taatusti pitää ihanneperheenä sellaista jossa äiti rakastaa lapsiaan. Mutta kysymys ei edes ole tästä. Velvolisuusetiikan valossa äiti joka ei välitä lapsestaan mutta siitä huolimatta hoitaa tämän on päin vastoin kompensoinut rakkauden puutteen velvollisuudentunnollaan ja on tätä kautta hyveellinen. Velvollisuuden kannalta jopa hyveellisempi kuin rakkauskeskeinen äitinäkemys jossa rakkaus muuttaa osan velvollisuuksista iloiksi.

Tämä muistuttaakin siitä, että velvollisuusetiikka on itse asiassa "helvetin kylmä ja tunteeton" eettinen teoria. Siksi ei kenties yllätä että Hirvisaaren kaltaiset henkilöt käyttävät nimenomaan "oikeus-velvollisuus" -teemaisia argumentteja.
1: Sillä tämänlaisia asioita tarvitaan jotta keskustelu saadaan syrjään sellaisista aiheen kannalta asioista kuten rakkaus ja perheen yhteys. - Ymmärrettävistä syistä näille tunnesideasioille tilan antamien kyseisessä adoptiokeskustelussa johtavat homoseksuaalien adoptio-oikeutta tukeviin kantoihin.
2: Hirvisaaren kaltaiset velvollisuussäätäjät voivat luoda velvollisuusetiikalla harhaanjohtavan kuvan siitä, että biologisesti heteroseksin seurauksena syntynyt lapsi repäistään Jumalallisesti oikeansuuntaisesta perheestä homoparin kasvatettavaksi. Tässä unohtuu helposti se, että lapsi on adoptoitavana yleisesti ottaen jostain syystä. Eikä tämä syy ole liiallinen rakkaus tai huolehtijoiden riittävyys. Adoptiolla siirretään lapsia huonommista olosuhteista parempiin. Ja näin ollen vaikka oletettaisiin ihan for the sake of the argument niinkin mielivaltainen ajatus kuin että heteropari olisi huomattavasti parempi kuin homopari, niin siltikin homparille adoptoitu lapsi siirrettäisiin huonommista oloista vähemmän huonoihin. Tämä on utilitaristisesta - ja jopa käytännöllisyydellä valotetussa velvollisuusetiikassa - täysin hyväksyttävä vaihtoehto. (Velvollisuusetiikan kielenkäytöllä siis viedään huomiota velvollisuusetikan seurauksista.)
3: Lisäksi velvollisuusetiikka on kätevää jos käytetään Jumalakonseptia. Sillä sen kautta voidaan manata varsin keinotekoisia uusia velvollisuuksia hatusta ja väittää niitä universaaleiksi vaikka ne ovatkin enimmäkseen uskojiensa päässä.

Hirvisaaren hämmästys

"Aamulehti" kirjoitti siitä miten (perussuomalainen) James Hirvisaari oli saanut vihaisia puhelinsoittoja. Taustalla oli se, että Hirvisaari oli facebooksivullaan mainostanut äänestävänsä "vihreää homoa", eli Haavistoa. "Olen aika hämmästynyt, kuinka äärimmäisen kielteisesti sukupuolivähemmistöön suhtaudutaan. Vaikka itse kannatan perinteisiä perhearvoja, ihmisten jyrkkä asenne on yllättänyt minut. Onneksi olen saanut ilahduttavan paljon myönteistäkin palautetta."

Minä en ole yllättynyt. Perhearvojen kannattajien tiukkamielisyys ja aggressiivisuus ovat minulle kokemuksen kautta syntynyt ilmiselvyys, jokin jonka ohittajaa en suoraan sanoen pidä tästä aiheesta ollenkaan tiedostuneena ihmisenä. Tämä aggessiivisuus kuvautuu usein "vastapuolelta" ; Esimerkiksi "City" -lehden uusin numero pitää sisällään Satu Silfverbergin haastatteluun perustuvan lastun, jossa esiintyy ""On yksi puolue, josta kirjoittamalla alkaa sataa nimetöntä paskaa." Paino sanalla nimetön. "Se on siitä jännä, että olen kirjoittanut kaikista muistakin isoista puolueista kärkkäästi. Vihreiltä satoi sähköposteja ja kerran Ben Zyskowicz soitti mulle, kun olin kirjoittanut kokoomuksesta. Kun kirjoitin kolumnin vapaa-ajattelijoiden nolosta kampanjasta, jossa vaihdettiin Raamattuja pornolehtiin, sain palautetta sekä uskiksilta että ateisteilta. Mutta nimettömiä solvauksia ja törkeyksiä - niitä satelee vain perussuomalaisten kannattajilta."" Aggressiivisuus on useille ilmiselvä. Hirvisaari on sen sijaan aidosti yllättynyt. Hän on omiensa parissa, joten luulisi kai hänen tietävän sen mitä hänen oma kannattamansa asia tarkoittaa? Useinhan tämänlainen näkökanta on esimerkiksi uskontokritiikkiin suhtautumisessa tai Relanderin ja muiden "armon vihreiden" parissa ; Ilmiö katsotaan ymmärrettäväksi vain sisältäpäin. Ideologian kannattaja olisi siis sama kuin sen asiantuntija.

En pidä tästä ajatustavasta juurikaan. Oma ideologia pitää sisällään osaamisen lisäksi sellaisen määrän ojia ja lehmiä että on selvää että näiden yhteenosumisilta voitaisiin välttyä. Ihminen on vieraantunut ideologiansa joiltain puolilta joko sokeuden tai sen kautta että ideologiaan liittyvät asiat nähdään itsen kautta. (Eikä vain niin että on ideologia johon itse muokkaudutaan.)

PerusSuomalaisista, perhearvojen kannattajista, kristityistä - ja jopa tiukan linjan fundamentalistisia suuntauksia kannattavista - on Hirvisaaren kaltaisia ihmisiä. Heillä on mielipide jota he puolustavat tiukasti and that's it. He voivat jopa kokea nämä tiukkuudesta tehdyt syytökset kovina ja kylminä leimakirveenheilutteluina koska he ajattelevat että se ei kuvaa heitä itseään hyvin - kenties ei ollenkaan.

Tämä esitetyn stereotypin vieraana kokeminen onkin luultavasti jotain joka nostattaa omalta osaltaan tunteita siitä että uusateistit ovat militantteja. Kuitenkin tässä asiassa taustalla on se, että nämä ihmiset eivät ole kunnolla kokeilleet siellä vastapuolella olemista. Kun vaino ei kohdistu itseen, oma itse nähdään helposti koko ideologian ilmenemisenä. Silloin syytös joka ei osu itseen koetaan valehteluna ja vääristelynä. ~ Ihminen ei yksinkertaisesti kykene kokemaan uskottavana vainoa jonka olemassaoloa ei koe eikä muutenkaan hänelle ilmene, se näyttää vain syytöksenä. Sama on tietysti myös toiseenkin suuntaan ; Jos ideologia ilmenee sinulle konfliktitilanteessa, on helppoa kuvastaa koko ideologia siihen itsekohdattuun.

Hirvisaaren yllättyminen onkin minusta hyvä ja terve muistutus siitä että asiat eivät ole Suomessa niin hyvin kuin moni luulee ; Syynä voi olla sekin että konservatiivisia perhearvoja on viime aikoina puolustettu suvaitsevaisuusdiskurssilla. Tämä taas on painottanut etenkin suvaitsemattomuuden suvaitsemista. Ja tässä mallissa esimerkiksi tämän hetken presidenttipelin finaalikkierrokselle ajaneen vaalituloksen katsotaan heijastavan suomalaisten suvaitsevaisuutta koska se näyttää että nyt, 2010-luvulla, on heteroseksuaalisen konservatiivisen kapitalistimiehen mahdollista päästä Suomen kansan presidentiksi. Muu taas olisi kukkahattutätien homomafiaa, suvaitsevaisuuden vastaista -ja ties mitä muuta vastaavaa. Suvaitsemattomuuden suvaitsemista vaativat ovat sitten itse niitä jotka pilkkaavat liberaaleja siitä että nämä kannattavat toisia mielipiteitä mutta eivät toisia, kun he itse selvästi tekevät juuri tätä mistä he muita moittivat.

Hirvisaari kävi väärällä puolella ja sai pienen maistiaisen siitä mitä siellä oleminen tarkoittaa. Hänen tarvitsisi enää tajuta se, että jotkut ihmiset elävät siellä missä hän kävi vain pienellä turistikierroksella.