Edellisen blogauksen nakuteltuani ajattelin harkita nukkumista. Lähdin huolimattomasti ja kompastuin pöytään. (Samaan johon löin varpaani tuossa pari kuukautta sitten.) Kompastuin ja kaaduin. Ja häpeäkseni en todellakaan kaatunut siten kuten Fiore dei Liberi on meille opettanut.
Itse asiassa kaaduin varsin huonolla tekniikalla. Kaaduin päin epämääräistä esineistöä ja suoran kaatumisen sijasta päädyin pyörähtämään epävakaaseen ja kaatuvaan tuolipinoon. Ja lopulta romahdin perseelleni laatikkon sisälle "linkkuveitseksi". Toisin sanoen kasassa oli katastrofin ainekset. Toki kaatuminen ei ollut totaalisen huono ; kieriminen tässä tilanteessa oli toki hyväkin ratkaisu, en esimerkiksi lyönyt päätäni ja vähensin kaatumiset lattiaa ja sirpaleita vastaan. Mutta kaatuminen olisi voinut lähteä kauniimmin ja sen olisi voinut suunnata helposti varsin vaarattomaksi.
Tällä hetkellä minussa on tuntematon määrä damagea. Syynä on se, että en todennäköisesti kykene juuri nyt tuntemaan lainkaan kipua. Esimerkiksi silmilläni näen että vasemman käden sormissa ei ole kaikki oikein kunnossa. Kaatuessa sormukset ovat pureutuneet aika syvälle. Nämäkään eivät kuitenkaan oikeastaan tunnu yhtään missään. Minulla on sormista lähinnä hetkittäisiä ja lyhytaikaisia kipuaistimuksia, jotka ovat tunteena lähempänä muistoa kivusta kuin itse kipua. Ilmiö on tunnettu ja se johtuu enforfiineista. Huonompi asia on se, että sitä tarvitaan yleensä vain oikeissa kiputilanteissa, ei pikkuisissa vammoissa.
Kykenen tällä hetkellä vain näkemään vahingot ulkoisesti. Tein jonkinlaisen perustarkistuksen, jonka mukaan "mitään erityistä" luunmurskausta ei tapahtunut. Eli en ole totaalisessa informaatityhjiössä.
Tämä kivuton tila on tavallaan hieno tila ja siunaus. Tavallisesti kivunsietoni kun on juuri toisin päin. Esimerkiksi torstaina miekkailutunnilla minuun osuttiin miekalla. Se ei tehnyt minuun minkäänlaista vahinkoa. Kuitenkin koin hetken ihan oikeaa kipua. Torstaintuntinen kuvitteellinen kipu onkin psykologien tuntema ilmiö. He miettivät milloin kipu on ruumiissa oleva vahinko ja milloin korvien välissä.
Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että olen sen verran irrallinen, että minusta oli luontevaa kirjoittaa blogaus niillä ei niin hyviltä näyttävillä sormilla. Sen sijaan että olisin suoraa päätä mennyt terveyskeskukseen tarkistettavaksi. Ja kyllä, tässä ei edes kuva auttanut.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste endorfiini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste endorfiini. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. elokuuta 2011
tiistai 5. lokakuuta 2010
Höyryjunan meno.
"Mutta iholla on pettämätön muisti ja iho muistaa ihon."(Tommy Tabermann)
Joskus sitä ei voi olla tajuamatta, että ei ainakaan nuorru. Omalla kohdallani nämä päivät ovat olleet viime aikoja. Ilmat ovat viilenneet. Ja siinä missä sanonta kulkee että "ei lämmin luita riko", niin viileät ilmat ainakin herättelevät luut muistamaan rikkoutumisensa. Tokihan jalka on vaivannut jo vuosia, mutta tänä vuonna on ensimmäinen vuosi, kun olo tuntuu todella raihnaiselta ; Jokainen kremppa joka on joskus ollut muistuttaa olemassaolostaan.
Tämä on ollut tietysti loistavaa muistiharjoittelua, koska nyt sitä voi yhdistää vammansa tilanteeseen jossa se on saatu. Loppu onkin pelkkää vammojen listausta. Kokoelma muistuttaa siitä ihmeellisestä seikasta, miten paljon olenkaan loppujen lopuksi tapellut ; Sitä se ihastuttavan valovoimainen persoona ja käytös teettää.
1: lue : got my ass kicked, en nimittäin yleensä voita jo ihan senkin takia että koska en aloita, olen ikään kuin altavastaaja -asemasta.
Minulla on siis ne vanhojen (e)ukkojen vaivat, joilla ennustetaan minkälainen sää huomenna tulee. - Paitsi että minun vaivani viittaavat vain vallitsevaan säätilaan. Toisin sanoen minulla on rasittavan ärsyttävä meteorologinen järjestelmä, jonka voi korvata sillä että katsoo ikkunasta ulos.
Tälläinen minua on tavallaan turhaa kipua. Mitään toiminnallista estettä menoon ei ole. Tässä mielessä tämä minua vaivaava raihnaisuus ja kipuilut eivät ole mitään huolestuttavaa, ainoastaan ärsyttävää. Periaatteessa ainut asia joka estää menemisiäni ja hyppimisiäni ovat korvien välissä.
1: Tosin näyttää olevan niin että kipuilu ei ole jotain jota korvieni väli hallitsee, vaan jotain jonka avulla korvieni väliin vaikutetaan. Olen jos mahdollista normaalia ärtyisää itseänikin ärtyisämpi. Vihainen nuori mies on siis muuttunut vihaiseksi raihnaiseksi äijäksi ilman välivaiheita.
Tästä päästäänkin eräänlaisen teemaan. Itsepuolustuslajeissahan tärkeää on harjoitella kivunsietoa. Syynä on se, että johonkin iskeminen aikaansaa itsellekin impakteja. Tätä kautta keskiöön nouseekin kipujen erottaminen. Karkeasti sanoen on olemassa harmitonta kipua, joka ei viittaa mihinkään oleelliseen vaurioon ja josta ei saa välittää. Ja sitten on sitä kipua joka viestittää todellisesta vauriosta, joita on kuunneltava.
Minulla tämä tietysti menee väärinpäin. En pidä pienistä kivuista juuri yhtään. Kuitenkin sitä tulee aina välistä tehtyä kaikenlaisia. Malliesimerkki tästä löytyy armeija -ajaltani, jolloin korpraali joutui lähettämään minut sairastuvalle, koska olin "tetsannut mullanpurennan ohella" itseeni merkittävän vekin. Varusmiespuku tahrautui yllättävissä määrin siihen kuulumattomalla väriaineksella. Itse en edes huomannut asiaa koska harjoittelu oli ylittänyt "hihittelyrajani". Tetsasin enemmän tai enemmän endorfiinipäissäni. Juuri tälläiset jutut saivat heidät tietysti antamaan niitä "motivoitunut" -merkintöjä.
Näissähän se kipu tulee sitten mukavasti seuraavana päivänä, kun on tavallaan liian myöhäistä. Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Se on pikemminkin "talon tapa".
Toki minä nyt muistan tämänkin armeijan tapauksen. Kuinka voisinkaan unohtaa? Pakko on silti mennä, vaikka olo alkaakin tuntumaan rutiininomaisen lähijunan sijasta museojunalta. Mutta kyllä se siitä, meno on kenties hidasta, mutta puhisten ja puhkuen mennään.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Mitä sulle kuuluu?
"Peel me from the skin / Tear me from the rind / Does it make you happy now? / Tear me from the bone / Tear me from myself / Are you feeling happy now? / HAPPY? / HAPPY? / Are you feeling happy?"
(Mudvayne, "Happy")
Tyypillisesti small talk käsittelee ympäripyöreitä asioita. Sellaisia, jotka käsittelevät neutraaleja aiheita, kuten vallitsevaa säätilaa. Voidaan sanoa että small talkissa on jopa täysin kiellettyjä aihepiirejä. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä tabulistauksesta on lista, jonka sain asiakaspalvelutehtäviin liittyen: Ei saa puhua (1) politiikasta (2) uskonnosta (3) seksistä. Näiden aiheiden puhuminen kun herättää tunteita ;
Tulee miltei mieleen ne puheet, joiden mukaan hallitus määrää tärkeistä asioista ja antaa ihmisten valita turhista asioista. Hallituksen kannalta tärkeää on esimerkiksi se, että maksamme verot. Jos rikomme tätä sääntöä, saamme rangaistuksen. Kun taas se, pidämmekö oopperamusiikista vai jääkiekosta on sen kannalta merkityksetöntä. Kuitenkin tärkeä ei ole tärkeä kaikista näkökulmista: Hallitus ei välitä kenen kanssa menen naimisiin. Itseäni tämä kiinnostaa aika paljon enemmän kuin sikojen terhometsään laskemista koskevan lain päivittäminen.
Kuitenkin small talkissa on myös vaikeita kysymyksiä. Sellainen on esimerkiksi "Mitä kuuluu?" tai "miten sinulla menee?" Pohjimmiltaan ne käsittelevät sellaista aihetta kuin onnellisuus, tyytyväisyys, onnistuminen, epäonnistuminen ja näiden tasapaino. Pohjimmiltaan ne käsittelevät kaikista henkilökohtaisempia asioita. (Hallituksen mielestä me saamme valita näistä useimmat.)
Yleensä tyydyn vastaamaan etiketin mukaan. Silloin annan vastaukseksi "ihan hyvää". Se on siitä hyvä vastaus, että siitä ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Näin pääsee pälkähästä. ("Mitä sinulle kuuluu?" kysymykseen ei ole kohteliasta vastata että "liikenteen möyrinää, värähtelyjä hetsivälillä 44-220 tms. Lisäksi korvaelimeni aistivat henkilökohtaisuuksiin tunkevan kysymyksen, jonka esittäjä on kuuloaistien ja muistini pohjalta tekemän analyysin mukaan luonteeltaan liian tuntematon ja siksi kannaltani vielä niin merkityksetön, että en kehtaa avata sydämeni suurimpia salaisuuksia hänen kysymyksilleen.")
Toisaalta tämä vastaus on merkityksetön. Kommunikaatio latistuu siihen, että lauselma merkitsee likimain sitä että on kuullut että toinen puhuu, on rekisteröinyt sen. Ja mahdollisesti kuuloalueen ja ns. kulmapoimun välissä vasemmassa ohimolohkossa oleva Wernicken alue on käsitellyt puheen, joten olet jopa ymmärtänyt sanat ja semantiikan taustalla, ja isoaivokuoren otsalohkolla sijaitseva Brocan alue on toiminnallinen siinä tasossa että kykenee tuottamaan puhetta. Tämä vastaa suunnilleen sitä kuin armeijassa sanoisi viestin loppuun että "kuitti". This is so damn cool. Juuri tätä varten ihminen on varmasti kehittänyt kommunikaatiokyvyn - jotta hän voisi olla kommunikoimatta toisten kanssa. (Itse tarkistan mielelläni elintoimintojen olemassaolon siten, että pistän peilin testattavan suun eteen ja katson tiivistyykö siihen huurua.)
Tarkemmin ajatellen on vaikeaa sanoa, pitääkö tähän vastata henkilön odotusten mukaan. Esimerkiski pomoa saattaa kiinnostaa enemmän se, onko minulla vapaa -aikaa ja miten työni sujuu, kuin se, olenko saavuttanut isomman levelin WoW:issa. (Jota en kyllä pelaa.) Joku toinen haluaa tietää parisuhdeasioista, toista kiinnostaa uudet ideat tai muu asia.
Itse taas saattaa painottaa eri asioita. Ja ne voivat mennä eri tavalla. Esimerkiksi jos minulla on työ, koulu, parisuhde, WoW, facebook, iso liuta ystäviä ja puolituttuja ja muuta vastaavaa, ne kaikki vaikuttavat. Jos varpaani on jäänyt oven väliin, sekin saattaa vaikuttaa. On vaikeaa ottaa näistä jotain likiarvoa: Hirvittävät arvotusvaiheet astuvat kuvioihin. Onko parisuhteen arvo suhteessa WoW -epäonnistumiseen tarkalleen ottaen mikä? Ja kehtaako tätä paljastaa puolisolle tai WoW -pelikaverille. Arvotuksissa tulee helposti se, että joko valinta on vaikea tai sitten huomaa että se onkin helppo, jolloin kysymys on pikemminkin se, että pitääkö tässä nyt jotakuta loukata lausumalla vastaus ääneen..
Olen päätynyt toisenlaiseen tapaan vastata. Siis silloin, kun etiketti ei rajoita toimintaa, jolloin vastataan "Ihan hyvää" vaikka olisi kirves päässä. Alan selittelemään mielihyvähormonejen toimintatapoja ja arvioin, onko niitä kysymyksen hetkellä erikoisen isoja tai pieniä määriä verenkierrossa. Jokainen ihminen voi arvioida tätä. Kaiken lisäksi tämä on niin tieteellistä, että sarkasmin ystävillä särkee ihan hammasta. Arvio on itse asiassa siitä kätevä, että ei tarvitse analysoida mistä niiden määrät johtuvat; Monestihan mielen kysymykset ovat itsepresentaation ulkopuolella, ja se mikä oikeasti vaikuttaa, on nimen omaan erilaisten hormonien määrät verenkierrossa. Käytän yleensä muutamaa mielihyvähormonia.
1: Oksitosiini tuottaa onnellisuutta, joka liittyy luottamukseen. Se liittyy myös synnytystilanteeseen ja imetykseen sekä seksiin. Se tuottaa "raukeaa ja luottavaa mielihyvää".
2: Dopamiini taas tuottaa monenlaisia reaktioita. Se on riskinoton, keskittymisen, pakkomielteisyyden ja mielihalujen hormoni. Esimerkiksi monet huumeet tuottavat hyvän olon dopamiinin kautta. Se tuottaa "tekemisen, onnistumsen ja yrittämisen mielihyvää".
3: Serotoniini taas vähentää väkivaltaisuutta ja apeutta. Se ei niinkään korota mielihyvää, kuin poistaa pahaa oloa.
4: Endorfiini vähentää kivuntunnetta. Kiistanalaisen teorian mukaan ne tuottavat lisäksi "endorfiinihumalan". Itsensä rasittaminen äärimmilleen esimerkiksi liikunnalla tuottaisi tämän hyvän olon endorfiinien kautta. Tuloksena "Ponnisteluista saavutettu onnellisuus". Liikunnan hyvään oloon liittyy myös noradrenaliini, joka vaikuttaa mielihyvään samalla tavalla. Se lisää sympaattisen hermoston toimintaa kehossa. Nämä tuottavat "suorityskyvy tunnetta" ja tätä kautta mielihyvää.
5: Testosteroni on aggressiivisuutta ja riskinottoa kasvattava hormoni, jonka puute kuitenkin aiheuttaa mielialan laskua, etenkin ärtymystä. Testosteroni parantaa libidoa, sukupuoliviettiä, ja se lisää tähän liittyvää onnellisuutta.
Tässä on jo viisi arvoa, joiden arviointi mallia "normaali-keskiverto-korkea" johtaa melko hyvään analyysiin. Vaihtoehtoja on tällöin 3^5 = 243 erilaista mielentilaluokkaa. Lisäksi tässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi väittää että et ottaisi toisen kysymyksiä kovin vakavasti ja yrittäisi vastata parhaasi mukaan; Joku sosiologi voisi sanoa että saivartelen enkä vastaa itse kysymykseen. Mutta tosiasiassa hormonitasot ovat syy mielihyvälle, niiden takana voi toki olla muitankin elementtejä, mutta ne kaikki eivät ole edes omassa tiedossani. Tasot vastaavat juuri siihen, "miltä minusta tuntuu". Sosiologin hakemissa elementeissä kysymystä pitäisi täsmentää lisäkysymyksellä "ja minkä ympäristöllisten ja sisäisten vasteiden koet olevan tämän takana".
Paras juttu on tietysti se, että hän tuskin kysyy uudestaan. Silloin voidaan siirtyä small talkista oikeasti mielenkiintoisiin aiheisiin ; Tosin mikä muka voisi olla mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja keskeisin aihe, kuin sinä itse ja se, miten sinä näet ja koet maailman? Siltä kannalta tämä small talkin kysymys osuu asian ytimeen. Tosin muista "small talkin tabuaiheista" saattaa saada kivoja keskusteluja. Ja jos ei muuta, voit aina keskustella jonkun bändin laulujen sanoituksista.
(Mudvayne, "Happy")
Tyypillisesti small talk käsittelee ympäripyöreitä asioita. Sellaisia, jotka käsittelevät neutraaleja aiheita, kuten vallitsevaa säätilaa. Voidaan sanoa että small talkissa on jopa täysin kiellettyjä aihepiirejä. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä tabulistauksesta on lista, jonka sain asiakaspalvelutehtäviin liittyen: Ei saa puhua (1) politiikasta (2) uskonnosta (3) seksistä. Näiden aiheiden puhuminen kun herättää tunteita ;
Tulee miltei mieleen ne puheet, joiden mukaan hallitus määrää tärkeistä asioista ja antaa ihmisten valita turhista asioista. Hallituksen kannalta tärkeää on esimerkiksi se, että maksamme verot. Jos rikomme tätä sääntöä, saamme rangaistuksen. Kun taas se, pidämmekö oopperamusiikista vai jääkiekosta on sen kannalta merkityksetöntä. Kuitenkin tärkeä ei ole tärkeä kaikista näkökulmista: Hallitus ei välitä kenen kanssa menen naimisiin. Itseäni tämä kiinnostaa aika paljon enemmän kuin sikojen terhometsään laskemista koskevan lain päivittäminen.
Kuitenkin small talkissa on myös vaikeita kysymyksiä. Sellainen on esimerkiksi "Mitä kuuluu?" tai "miten sinulla menee?" Pohjimmiltaan ne käsittelevät sellaista aihetta kuin onnellisuus, tyytyväisyys, onnistuminen, epäonnistuminen ja näiden tasapaino. Pohjimmiltaan ne käsittelevät kaikista henkilökohtaisempia asioita. (Hallituksen mielestä me saamme valita näistä useimmat.)
Yleensä tyydyn vastaamaan etiketin mukaan. Silloin annan vastaukseksi "ihan hyvää". Se on siitä hyvä vastaus, että siitä ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Näin pääsee pälkähästä. ("Mitä sinulle kuuluu?" kysymykseen ei ole kohteliasta vastata että "liikenteen möyrinää, värähtelyjä hetsivälillä 44-220 tms. Lisäksi korvaelimeni aistivat henkilökohtaisuuksiin tunkevan kysymyksen, jonka esittäjä on kuuloaistien ja muistini pohjalta tekemän analyysin mukaan luonteeltaan liian tuntematon ja siksi kannaltani vielä niin merkityksetön, että en kehtaa avata sydämeni suurimpia salaisuuksia hänen kysymyksilleen.")
Toisaalta tämä vastaus on merkityksetön. Kommunikaatio latistuu siihen, että lauselma merkitsee likimain sitä että on kuullut että toinen puhuu, on rekisteröinyt sen. Ja mahdollisesti kuuloalueen ja ns. kulmapoimun välissä vasemmassa ohimolohkossa oleva Wernicken alue on käsitellyt puheen, joten olet jopa ymmärtänyt sanat ja semantiikan taustalla, ja isoaivokuoren otsalohkolla sijaitseva Brocan alue on toiminnallinen siinä tasossa että kykenee tuottamaan puhetta. Tämä vastaa suunnilleen sitä kuin armeijassa sanoisi viestin loppuun että "kuitti". This is so damn cool. Juuri tätä varten ihminen on varmasti kehittänyt kommunikaatiokyvyn - jotta hän voisi olla kommunikoimatta toisten kanssa. (Itse tarkistan mielelläni elintoimintojen olemassaolon siten, että pistän peilin testattavan suun eteen ja katson tiivistyykö siihen huurua.)
Tarkemmin ajatellen on vaikeaa sanoa, pitääkö tähän vastata henkilön odotusten mukaan. Esimerkiski pomoa saattaa kiinnostaa enemmän se, onko minulla vapaa -aikaa ja miten työni sujuu, kuin se, olenko saavuttanut isomman levelin WoW:issa. (Jota en kyllä pelaa.) Joku toinen haluaa tietää parisuhdeasioista, toista kiinnostaa uudet ideat tai muu asia.
Itse taas saattaa painottaa eri asioita. Ja ne voivat mennä eri tavalla. Esimerkiksi jos minulla on työ, koulu, parisuhde, WoW, facebook, iso liuta ystäviä ja puolituttuja ja muuta vastaavaa, ne kaikki vaikuttavat. Jos varpaani on jäänyt oven väliin, sekin saattaa vaikuttaa. On vaikeaa ottaa näistä jotain likiarvoa: Hirvittävät arvotusvaiheet astuvat kuvioihin. Onko parisuhteen arvo suhteessa WoW -epäonnistumiseen tarkalleen ottaen mikä? Ja kehtaako tätä paljastaa puolisolle tai WoW -pelikaverille. Arvotuksissa tulee helposti se, että joko valinta on vaikea tai sitten huomaa että se onkin helppo, jolloin kysymys on pikemminkin se, että pitääkö tässä nyt jotakuta loukata lausumalla vastaus ääneen..
Olen päätynyt toisenlaiseen tapaan vastata. Siis silloin, kun etiketti ei rajoita toimintaa, jolloin vastataan "Ihan hyvää" vaikka olisi kirves päässä. Alan selittelemään mielihyvähormonejen toimintatapoja ja arvioin, onko niitä kysymyksen hetkellä erikoisen isoja tai pieniä määriä verenkierrossa. Jokainen ihminen voi arvioida tätä. Kaiken lisäksi tämä on niin tieteellistä, että sarkasmin ystävillä särkee ihan hammasta. Arvio on itse asiassa siitä kätevä, että ei tarvitse analysoida mistä niiden määrät johtuvat; Monestihan mielen kysymykset ovat itsepresentaation ulkopuolella, ja se mikä oikeasti vaikuttaa, on nimen omaan erilaisten hormonien määrät verenkierrossa. Käytän yleensä muutamaa mielihyvähormonia.
1: Oksitosiini tuottaa onnellisuutta, joka liittyy luottamukseen. Se liittyy myös synnytystilanteeseen ja imetykseen sekä seksiin. Se tuottaa "raukeaa ja luottavaa mielihyvää".
2: Dopamiini taas tuottaa monenlaisia reaktioita. Se on riskinoton, keskittymisen, pakkomielteisyyden ja mielihalujen hormoni. Esimerkiksi monet huumeet tuottavat hyvän olon dopamiinin kautta. Se tuottaa "tekemisen, onnistumsen ja yrittämisen mielihyvää".
3: Serotoniini taas vähentää väkivaltaisuutta ja apeutta. Se ei niinkään korota mielihyvää, kuin poistaa pahaa oloa.
4: Endorfiini vähentää kivuntunnetta. Kiistanalaisen teorian mukaan ne tuottavat lisäksi "endorfiinihumalan". Itsensä rasittaminen äärimmilleen esimerkiksi liikunnalla tuottaisi tämän hyvän olon endorfiinien kautta. Tuloksena "Ponnisteluista saavutettu onnellisuus". Liikunnan hyvään oloon liittyy myös noradrenaliini, joka vaikuttaa mielihyvään samalla tavalla. Se lisää sympaattisen hermoston toimintaa kehossa. Nämä tuottavat "suorityskyvy tunnetta" ja tätä kautta mielihyvää.
5: Testosteroni on aggressiivisuutta ja riskinottoa kasvattava hormoni, jonka puute kuitenkin aiheuttaa mielialan laskua, etenkin ärtymystä. Testosteroni parantaa libidoa, sukupuoliviettiä, ja se lisää tähän liittyvää onnellisuutta.
Tässä on jo viisi arvoa, joiden arviointi mallia "normaali-keskiverto-korkea" johtaa melko hyvään analyysiin. Vaihtoehtoja on tällöin 3^5 = 243 erilaista mielentilaluokkaa. Lisäksi tässä on se hyvä puoli, että kukaan ei voi väittää että et ottaisi toisen kysymyksiä kovin vakavasti ja yrittäisi vastata parhaasi mukaan; Joku sosiologi voisi sanoa että saivartelen enkä vastaa itse kysymykseen. Mutta tosiasiassa hormonitasot ovat syy mielihyvälle, niiden takana voi toki olla muitankin elementtejä, mutta ne kaikki eivät ole edes omassa tiedossani. Tasot vastaavat juuri siihen, "miltä minusta tuntuu". Sosiologin hakemissa elementeissä kysymystä pitäisi täsmentää lisäkysymyksellä "ja minkä ympäristöllisten ja sisäisten vasteiden koet olevan tämän takana".
Paras juttu on tietysti se, että hän tuskin kysyy uudestaan. Silloin voidaan siirtyä small talkista oikeasti mielenkiintoisiin aiheisiin ; Tosin mikä muka voisi olla mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja keskeisin aihe, kuin sinä itse ja se, miten sinä näet ja koet maailman? Siltä kannalta tämä small talkin kysymys osuu asian ytimeen. Tosin muista "small talkin tabuaiheista" saattaa saada kivoja keskusteluja. Ja jos ei muuta, voit aina keskustella jonkun bändin laulujen sanoituksista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)