Kun olin lapsi, oli Suomessa kaksi maallikoille tarkoitettua lehteä. Oli "Tieteen Kuvalehti" ja "Tiede 2000". "Tiede 2000" sisälsi arkikielisempiä esseemäisempiä juttuja, joita kirjoittivat tutkijat, sisältö oli filosofiasävytteisempää ja lehti oli sisällöltään hyvin monialainen, jopa sillisalaattimainen ; Samassa numerossa saattoi olla etologiaa ja naistutkimusta (siihen aikaan todella sillä nimellä). "Tieteen Kuvalehti" taas oli tiedejournalistien työtä ja oli ulkoasultaan tyylikkäämpi ja sen aiheisto oli rajatumpi ja keskittyneempi.
Sittemmin "Tiede 2000" :sta muovattiin ... myyvempi. Tämän jälkeen meillä oli tavallaan kaksi "Tieteen kuvalehteä". En pitänyt tätä muutosta hyvänä.
Tässä tarinassa on tietysti taustalla kannanotto laajempaankin asiaan, eli siihen että en pidä markkinatutkimuslähtöistä tieteen popularisoinnin muokkaamista kovinkaan mukavana asiana. ; Olen sitä mieltä että koko tieteen popularisoinnin "lajityypin" oikeutus on siinä että ihmiset eivät ole yleisneroja ja että siksi on hyvä että asiantuntija selittää asioita. Markkinatutkimuslähtöisessä lähestymisessä taas käy niin että aihe, sen lähestymiskulma ja provokatiivisuus ja provokaation kohdistuminen ovat jotain jonka määrääjänä on maksaja ja kuluttaja. Tämä taas tekee kuluttajasta ylimmän määrääjän. Tämä vääristää.
Toisaalta markkinatutkimuskeskeisyys johtaa siihen että teksteistä yritetään tehdä vetävämpiä. Eikä siinäkään olisi mitään jos tieteen popularisoijat kävisivät äidinkielenkursseja ja oppisivat käyttämään eloisaa kieltä, mutta se kannustaa samalla käyttämään manipulaatiolta haiskahtavia oikoteitä. Tieteen popularisoinnista tulee tällöin helposti yliyksinkertaistettua, lyhennettyä ja alleviivattua.
Näin ollen riskinä on se, että aukeaa tie joka aliarvioi kaikkia ; Sekä lukijan älykkyyttä että kirjoittajan etiikkaa.
Näin ollen tämä teksti ei ole moite "Tieteen Kuvalehdelle" (jonka tilaaja olen nykyäänkin) eikä edes ohje siitä että "Tiede 2000" olisi absoluuttisesti parempi tapa tehdä tieteen popularisointia. Olen vain pitänyt diversiteetistä ;
1: Tiedejournalistit osaavat työnsä puolesta kirjoittaa elävämpää kieltä ja heidän tekstejään on ymmärrettävämpi lukea. Riskinä on kuitenkin "viisi vuotta jäljessä tai ylilyövä spekulaatio" -tilanne. Eli se, että jos tiede on kunnossa, se on jo "vanhaa kauraa" ja jos uutinen on uusi, se on spekulatiivinen.
2: Olisi samalla kuitenkin mielenkiintoista voida kurkistaa myös tutkijalähtöiseen kannanottoon - etenkin jos aihe on "hottia" juuri sillä hetkellä tieteessä. Heidän arvailunsa ovat taustaltaan ja luonteeltaan erilaisia kuin tiedejournalistien, ne ovat nykytilanteeseen kantaaottavia. Toki näitäkään ei voi pitää objektiivisina "supertiedemiesten Jumalansanana", vaan niiden heikkoudet ja vahvuudet muistuttavatkin Hännikäisen kannanottoja esseekirjoittamisesta. Esseessä subjektiivisuus ja objektiivisuus ovat molemmat läsnä ja tätä kautta voidaan kiertää se, että voi kirjoittaa muutenkin kuin (a) asiantuntijalta asiantuntijalle jolloin on vain tekninen muoto mutta ei luettavuutta ja (b) groteskisti yliyksinkertaistettu sisältö joka myydään viihteenä ja jossa ei ole kunnon sisältöä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistutkimus. Näytä kaikki tekstit
torstai 22. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Seksuaalisen valitsijan manifesti
Hysteria -sanan etymologia tulee kreikasta, sanasta hystera joka viittaa naisen kohtuun. Syy oli se, että hysteria nähtiin nimenomaan naiselle kuuluvana luonnollisena ilmiönä. Kyseessä oli naisen luonne ja olemus, naisen biologia. Itse asiassa pelkästään naisille tyypiteltyä hysteerisyyttä diagnosoitiin ja parannettiin euroopassa satoja vuosia.
Huipentumaksi voitaisiin laittaa huvittava yksityiskohta viktoriaanisesta yhteiskunnasta, jota ohessa oleva kuva (vuodelta 1860) esittää. Sivistyneet lääketieteen tohtorit vakavasti käsittelivät tätä naisille kuuluvaa ilmiötä sille kuuluvalla vakavuudella. ; Naisten hysteerisyyttä haluttiin parantaa ja siksi lääkärit huuhtoivat naisten kohtua vesisuihkulla. Tätä jatkettiin kunnes potilas sai hysterical paroxysmin. Sama maaginen ilmiö voitiin suorittaa myös manuaalisella hieronnalla. Nykyaikaiset ihmiset kutsuisivat tätä erityistä lääketieteellistä tilaa arkisesti orgasmiksi.
Nykyaikana hysteerisyyden liittäminen pelkkiin naisiin olisi luonnollisesti huvittavaa. Ainakin minä saan omituista, perverssiä, mielihyvää ajatuksesta siitä että viktoriaanisena aikana oli hyvinpalkattuja gigoloita tai rattopoikia, joita kutsuttiin lähellä nimellä lääketieteen tohtori. On statusrajoja räjäyttävää kun prostituutiota tehdään tohtorin papereilla.
Vaikka menneille ajoille on hauskaa naureskella, ja kokea jonkinlaista tietämyksen muuttumisen kautta syntyvää anakronistista älyllistä ylenkatsetta, on tässä on kuitenkin luonnollisesti myös vakavampia kulmia.
Hamilon "skeptikon päiväkirjassa" kerrottiin miten Norja on lakkauttanut naistutkimuksen tukemisen. Hamilo nostaa esiin sen, että tutkijat sivuuttavat biologian. Hän muistuttaa että biologian sensuuri on ollut niin vallitsevaa että esimerkiksi temperamentin tutkimuksestaan tunnettu Keltinkangas-Järvinen ei saanut hyväksyntää menestyksestään huolimatta.
Voisin tietysti olla tästä iloinen - ellen sitten olisi samaa mieltä kuin Nussbaum, joka näkee humanistisilla aloilla olevan vaikutuksia yhteiskunnalliseen asenteeseen. Eli taideaineet ovat yhteiskunnallisesti perusteltuja. Ja lisäksi vahvasti E. O. Wilsonin kannalla ; Hänhän, vaikka onkin vahvasti biologisen ihmiskuvan kannattaja ja sitä mieltä että postmodernit näkemykset ovat perustaltaan heppoisia, myös sitä mieltä että niiden olemassaolo on keskustelunaktivointi. Kun kuvaamme miksi nämä uudet ja ihmeelliset ja luovat näkemykset ovat väärässä, saamme matkan varrella lisäymmärrystä itse asiasta. Näin olemassaolo voidaan nähdä hyväksyttävänä.
Näyttää siltä että keskustelu aiheesta on ylipäätään muuallakin kiinnittänyt huomiota aiheeseen metodin sijasta. Siksi naistutkimuksen kohdalla puhutaan aina "nature vs. nurture" -kiistasta. Tai oikeastaan siitä miten paljon ympäristö ja miten paljon perimä vaikuttavat. - Eli kysymys tiivistyy karkeimmillaan kysymykseen siitä "Onko ihminen jokin jossa seksuaalivalinta manifestoituu vai onko ihminen pohjimmiltaan täysin vapaa ja että biologiakuvasta vapautumiseen tarvitaan jonkinlaista seksuaalisen valitsijan manifestia?"
Tässä on toki loistavaa muistaa Kari Tikkasen tavoin että että biologian sivuuttaminen on hieman kuten ""Biologiaa on muuten sovellettu niinkin hämärästi" .."en ole kiinnostunut biologiasta". Entäs jos sillanrakentaja ja rakennusalan tutkija pitäisivät fysiikka ja kemiaa reduktionistisena humbuugina ? Ei heidän tarvitse kamalasti kiinnostua näistä aloista, mutta oletan, ettei hän ole ainakaan *tietämätön* tuulen, gravitaation, värähtelyjen jne fysiikasta ja rapatumisten jne kemiasta, jotka vaikuttavat siltoihin ja rakenteisiin. Ihan riippumatta siitä mihin ihmiskunnan hullutuksiin fysiikkaa ja kemiaa myös on käytetty." ja täydentää sitä Laasasen kommentilla "Tietenkin konstruktionistista tutkimustakin voi tehdä, mutta oleellisinta olisi silloin pidättäytyä esittämästä väitteitä, joiden oikeellisuuden selvittämiseksi tarvittaisiin biologisia tutkimuksia.". Tämän jälkeen voisi myös kontekstisoida postmodernistien kritiikit avomielisyydestä ja kaikkien vaihtoehtojen huomioimisesta ja biologisen determinismin kauheuksista lausunnolla ""Pitäisikö liiaksi lääkkeisiin keskittyneille biokemisteille vastata samoin, mikäli nämä eivät ota ollenkaan ympäristövaikutuksia huomioon (tai vaikkapa genetiikan ja ympäristön välistä vuorovaikutusta)?" Pitäisi, mutta onneksi sellaisia ei olemassa. On vain interaktionisteja, jotka ottavat huomioon sekä ympäristön että biologiset tekijät, ja sitten ympäristödeterministejä. Jälkimmäiset voisi potkia pois."
Samalla olisi hyvä muistaa myös se, että reduktionismi ei tarkoita samaa kuin reduktiopakko. Moni ajattelee että jos asia redusoituu johonkin ilmiöön, sille pitäisi tehdä niin. Kuitenkin ainakin minä pidän varsin kätevänä sitä että jos tutkin kaupunkipulujen parveilukäyttäytymistä etologin silmin, niin silloin nimenomaan en redusoi puluja kvanttimöykyiksi asti tai mieti minkälaisia kemiallisia reaktioita puluissa tapahtuu kun ne esimerkiksi tappelevat keskenään.
Tämä ei kuitenkaan ole riittävää. Sillä, kuten antamani viktoriaaninen mielenterveystyö ja naisterapia näyttää, myös näkemys biologisesta erosta voi perustua ns. bullshittiin. Pelkkä kannanotto "nature vs. nurture" -kiistaan ei siksi ole se olennaisin asia. Suurimmat ongelmat ovat itse metodologiassa. Tieto naisten biologiasta oli väite, joka perustui vanhoihin näkemyksiin ja johon voitiin saada auktoriteetteja viittaamalla sekä antiikin ajan viisaisiin ja sen ajan tohtoreihin. Lähdeviitteistämällä vahvistettu tutkimaton väite ihmisen luonteesta oli se, joka on ytimessä.
Ja tämä tekee viktoriaanisen ajan sormileikeistä "nature" lähtökohtaan keskittynyttä jäsentämistä joka on menetelmiltään hyvin samanlainen kuin mitä nimenomaan "nurture" -näkemystä ajavat ihmiset harjoittavat tätänykyä. Biologiassa tämänlaiset kysymykset voidaan testata ja sitä voidaankin pitää tehokkaimpana - kenties ainoana - keinona kyseenaalaistaa ja jopa totaalisesti kiistää esimerkiksi ajatus naisen erityislaatuisesta hysteerisyydestä. (Muutoin voitaisiinkin viitata "eri näkemyksiin" tai moittia että toinen sortaa tiettyä katsantotapaa maailmankuvallisin syin.)
Tämä huomio lienee olennainen koska
1: Yllättävän monesti postmodernistit katsovat provenienssiin ja sitaatteihin ja tätä kautta he voivat itse asiassa pelätä että biologinen sukupuolisuuskuva johtaisi nimenomaan tämänlaisiin viktoriaanisiin ylilyönteihin. Eli että biologinen ihmiskuva johtaisi auttamattomasti tämänlaisiin väärinkäytöksiin ja olisi tätä kautta paitsi tiedollisesti kyseenalaista, niin lisäksi myös epäeettistä. Kun tosiasiassa biologian mukaanotto sukupuolentutkimukseen voi olla ainut keino olla tekemättä senkaltaisia virheitä.
2: Aina silloin tällöin vastaan tulee ihminen joka ajattelee että pelkästään se, että hän esittää jonkun asian olevan "luonnollisesti" maskuliinista tai feminiinistä oikeuttaa siihen että ei ole postmodernisti tai että ei käytä postmodernisteille tyypillistä huonoa ajattelua. Eli se että biologiaa on oikein käyttää ei riitä olisi hyvä huomata että sitä sitä mukaan otettua tietoa tulisi käsitellä huolella, eli tulisi käyttää biologiaa oikein.
En siksi olisikaan niinkään ajamassa naistutkimuksen (virallisesti suomessa sukupuolentutkimus) totaalikieltoa. En toki usko että "hiljaa sisältäpäin muuttamalla" postmoderni kenttä oikeasti muuttaa. Konfliktin lakaisu maton alle ja se että antaa jokaisen puuhata mitä tahansa nonsenseä ei todellakaan paranna laatua. Sen sijaan uskon että naistutkimuksesta olisi karsittava naurettavimpia sivujuonteita. Niitä jotka näyttävät nykytiedon silmissä yhtä naurettavilta kuin ne viktoriaaniset alapesut.
Huipentumaksi voitaisiin laittaa huvittava yksityiskohta viktoriaanisesta yhteiskunnasta, jota ohessa oleva kuva (vuodelta 1860) esittää. Sivistyneet lääketieteen tohtorit vakavasti käsittelivät tätä naisille kuuluvaa ilmiötä sille kuuluvalla vakavuudella. ; Naisten hysteerisyyttä haluttiin parantaa ja siksi lääkärit huuhtoivat naisten kohtua vesisuihkulla. Tätä jatkettiin kunnes potilas sai hysterical paroxysmin. Sama maaginen ilmiö voitiin suorittaa myös manuaalisella hieronnalla. Nykyaikaiset ihmiset kutsuisivat tätä erityistä lääketieteellistä tilaa arkisesti orgasmiksi.Nykyaikana hysteerisyyden liittäminen pelkkiin naisiin olisi luonnollisesti huvittavaa. Ainakin minä saan omituista, perverssiä, mielihyvää ajatuksesta siitä että viktoriaanisena aikana oli hyvinpalkattuja gigoloita tai rattopoikia, joita kutsuttiin lähellä nimellä lääketieteen tohtori. On statusrajoja räjäyttävää kun prostituutiota tehdään tohtorin papereilla.
Vaikka menneille ajoille on hauskaa naureskella, ja kokea jonkinlaista tietämyksen muuttumisen kautta syntyvää anakronistista älyllistä ylenkatsetta, on tässä on kuitenkin luonnollisesti myös vakavampia kulmia.
Hamilon "skeptikon päiväkirjassa" kerrottiin miten Norja on lakkauttanut naistutkimuksen tukemisen. Hamilo nostaa esiin sen, että tutkijat sivuuttavat biologian. Hän muistuttaa että biologian sensuuri on ollut niin vallitsevaa että esimerkiksi temperamentin tutkimuksestaan tunnettu Keltinkangas-Järvinen ei saanut hyväksyntää menestyksestään huolimatta.
Voisin tietysti olla tästä iloinen - ellen sitten olisi samaa mieltä kuin Nussbaum, joka näkee humanistisilla aloilla olevan vaikutuksia yhteiskunnalliseen asenteeseen. Eli taideaineet ovat yhteiskunnallisesti perusteltuja. Ja lisäksi vahvasti E. O. Wilsonin kannalla ; Hänhän, vaikka onkin vahvasti biologisen ihmiskuvan kannattaja ja sitä mieltä että postmodernit näkemykset ovat perustaltaan heppoisia, myös sitä mieltä että niiden olemassaolo on keskustelunaktivointi. Kun kuvaamme miksi nämä uudet ja ihmeelliset ja luovat näkemykset ovat väärässä, saamme matkan varrella lisäymmärrystä itse asiasta. Näin olemassaolo voidaan nähdä hyväksyttävänä.
Näyttää siltä että keskustelu aiheesta on ylipäätään muuallakin kiinnittänyt huomiota aiheeseen metodin sijasta. Siksi naistutkimuksen kohdalla puhutaan aina "nature vs. nurture" -kiistasta. Tai oikeastaan siitä miten paljon ympäristö ja miten paljon perimä vaikuttavat. - Eli kysymys tiivistyy karkeimmillaan kysymykseen siitä "Onko ihminen jokin jossa seksuaalivalinta manifestoituu vai onko ihminen pohjimmiltaan täysin vapaa ja että biologiakuvasta vapautumiseen tarvitaan jonkinlaista seksuaalisen valitsijan manifestia?"
Tässä on toki loistavaa muistaa Kari Tikkasen tavoin että että biologian sivuuttaminen on hieman kuten ""Biologiaa on muuten sovellettu niinkin hämärästi" .."en ole kiinnostunut biologiasta". Entäs jos sillanrakentaja ja rakennusalan tutkija pitäisivät fysiikka ja kemiaa reduktionistisena humbuugina ? Ei heidän tarvitse kamalasti kiinnostua näistä aloista, mutta oletan, ettei hän ole ainakaan *tietämätön* tuulen, gravitaation, värähtelyjen jne fysiikasta ja rapatumisten jne kemiasta, jotka vaikuttavat siltoihin ja rakenteisiin. Ihan riippumatta siitä mihin ihmiskunnan hullutuksiin fysiikkaa ja kemiaa myös on käytetty." ja täydentää sitä Laasasen kommentilla "Tietenkin konstruktionistista tutkimustakin voi tehdä, mutta oleellisinta olisi silloin pidättäytyä esittämästä väitteitä, joiden oikeellisuuden selvittämiseksi tarvittaisiin biologisia tutkimuksia.". Tämän jälkeen voisi myös kontekstisoida postmodernistien kritiikit avomielisyydestä ja kaikkien vaihtoehtojen huomioimisesta ja biologisen determinismin kauheuksista lausunnolla ""Pitäisikö liiaksi lääkkeisiin keskittyneille biokemisteille vastata samoin, mikäli nämä eivät ota ollenkaan ympäristövaikutuksia huomioon (tai vaikkapa genetiikan ja ympäristön välistä vuorovaikutusta)?" Pitäisi, mutta onneksi sellaisia ei olemassa. On vain interaktionisteja, jotka ottavat huomioon sekä ympäristön että biologiset tekijät, ja sitten ympäristödeterministejä. Jälkimmäiset voisi potkia pois."
Samalla olisi hyvä muistaa myös se, että reduktionismi ei tarkoita samaa kuin reduktiopakko. Moni ajattelee että jos asia redusoituu johonkin ilmiöön, sille pitäisi tehdä niin. Kuitenkin ainakin minä pidän varsin kätevänä sitä että jos tutkin kaupunkipulujen parveilukäyttäytymistä etologin silmin, niin silloin nimenomaan en redusoi puluja kvanttimöykyiksi asti tai mieti minkälaisia kemiallisia reaktioita puluissa tapahtuu kun ne esimerkiksi tappelevat keskenään.
Tämä ei kuitenkaan ole riittävää. Sillä, kuten antamani viktoriaaninen mielenterveystyö ja naisterapia näyttää, myös näkemys biologisesta erosta voi perustua ns. bullshittiin. Pelkkä kannanotto "nature vs. nurture" -kiistaan ei siksi ole se olennaisin asia. Suurimmat ongelmat ovat itse metodologiassa. Tieto naisten biologiasta oli väite, joka perustui vanhoihin näkemyksiin ja johon voitiin saada auktoriteetteja viittaamalla sekä antiikin ajan viisaisiin ja sen ajan tohtoreihin. Lähdeviitteistämällä vahvistettu tutkimaton väite ihmisen luonteesta oli se, joka on ytimessä.
Ja tämä tekee viktoriaanisen ajan sormileikeistä "nature" lähtökohtaan keskittynyttä jäsentämistä joka on menetelmiltään hyvin samanlainen kuin mitä nimenomaan "nurture" -näkemystä ajavat ihmiset harjoittavat tätänykyä. Biologiassa tämänlaiset kysymykset voidaan testata ja sitä voidaankin pitää tehokkaimpana - kenties ainoana - keinona kyseenaalaistaa ja jopa totaalisesti kiistää esimerkiksi ajatus naisen erityislaatuisesta hysteerisyydestä. (Muutoin voitaisiinkin viitata "eri näkemyksiin" tai moittia että toinen sortaa tiettyä katsantotapaa maailmankuvallisin syin.)
Tämä huomio lienee olennainen koska
1: Yllättävän monesti postmodernistit katsovat provenienssiin ja sitaatteihin ja tätä kautta he voivat itse asiassa pelätä että biologinen sukupuolisuuskuva johtaisi nimenomaan tämänlaisiin viktoriaanisiin ylilyönteihin. Eli että biologinen ihmiskuva johtaisi auttamattomasti tämänlaisiin väärinkäytöksiin ja olisi tätä kautta paitsi tiedollisesti kyseenalaista, niin lisäksi myös epäeettistä. Kun tosiasiassa biologian mukaanotto sukupuolentutkimukseen voi olla ainut keino olla tekemättä senkaltaisia virheitä.
2: Aina silloin tällöin vastaan tulee ihminen joka ajattelee että pelkästään se, että hän esittää jonkun asian olevan "luonnollisesti" maskuliinista tai feminiinistä oikeuttaa siihen että ei ole postmodernisti tai että ei käytä postmodernisteille tyypillistä huonoa ajattelua. Eli se että biologiaa on oikein käyttää ei riitä olisi hyvä huomata että sitä sitä mukaan otettua tietoa tulisi käsitellä huolella, eli tulisi käyttää biologiaa oikein.
En siksi olisikaan niinkään ajamassa naistutkimuksen (virallisesti suomessa sukupuolentutkimus) totaalikieltoa. En toki usko että "hiljaa sisältäpäin muuttamalla" postmoderni kenttä oikeasti muuttaa. Konfliktin lakaisu maton alle ja se että antaa jokaisen puuhata mitä tahansa nonsenseä ei todellakaan paranna laatua. Sen sijaan uskon että naistutkimuksesta olisi karsittava naurettavimpia sivujuonteita. Niitä jotka näyttävät nykytiedon silmissä yhtä naurettavilta kuin ne viktoriaaniset alapesut.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Myytin koston pojan paluu²
"History become a Legend. And the Legend become a Myth. - And something that shouldn't be forgotten was lost."
("Lord of The Rings - Fellowship of the Ring" [movie])
Varhaisin ihmisen menneisyyttä kartoittava muoto oli tarina ; Tarinat menneisyydestä olivat myyttejä, joissa oli opetuksia, maailmankuvaa ja arvolatauksia. Tarinoilla oli voimakas viihdytysluonne ja maailmankuvan opetusrooli.
Antiikin Kreikassa Jumalten ja sankarien roolin lisäksi otettiin ihmisten tekeminen. Tämän jälkeen, esimerkiksi kristinuskon vaikutuksesta, historia muuttui uskonnon välikappaleeksi ; Tutkimukset muuttuivat kronikoiksi ja annaaleiksi.
Renessanssin aikana antiikin ihanteita nostettiin takaisin asteittain, ja pikku hiljaa ajauduttiin valistusaikaan. Silloin lähteisiin otettiin aivan uudenlainen suhde. Ihanteeksi alettiin ottamaan objektiiviset tapahtumat. Valistusaikana historiasta yritettiin etsiä kuitenkin, hieman arrogantilta maistuvaan tapaan, myös eräänlaisen juonen piirteitä ; Ihmiskunnan historiasta yritettiin löytää vaikuttavia elementtejä, joiden huipentumana olisi nykymaailma. Yksi tärkeä juoni oli järkevyyden taistelu irrationalismia ja taikauskoa vastaan, joka huipentui tieteen voittoon.
1700 -luvulla maailmankuva otti uuden erikoisen vaiheen. Kutakin aikaa yritettiin tavoitella sen oman aikansa kautta. Näin ihmisiä ei enää alistettu "modernin maailman tulkintakentälle", vaan asioita yritettiin selittää kustakin ajasta ja siihen aikaan vallinneista näkemyksistä käsin. Tässä tärkeään osaan on nimettävä ainakin Leopold Niebuhr. Näin saatiin ikään kuin erottua siihenastisesta näkemyksestä, jossa menneisyyden tuomitseminen ja oman ajan maailmankuvan opettaminen vaihtui siihen että menneisyyden ihmisiä yritettiin ymmärtää.
Tästä ei mennyt "enää niin kauaa", kun Weber esitti että historia on liian monisäikeinen, jotta sitä voisi esittää selkeänä tarinana tai mallintaa tieteellisentarkasti. Objektiivinen järjestys on toki ollut olemassa, mutta sen tavoittaminen ei onnistuisi. Tätä näkemystä painotti se, että samanaikaisesti historiantutkimusta haluttiin luonnontieteistää. Tätä kautta saatiin tarkempia ja uusia faktoja, joihin tulkinnat oli vähintään sovitettava, jolloin mahdolliset tulkintakentät tiukkenivat (joka tarkoittaa ainakin jollain asteella objektisoitumista, vaikka subjektiivinen tulkinta pysyisikin mukana, sen määrä vähenee).
Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen esille nousi myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja. Tämän seurauksena syntyi esimerkiksi naistutkimuksen kenttä, jossa paitsi kuvataan menneisyyttä, myös pyritään arvovärittämään sitä ja esittämään muutosvaatimuksia. ; Samantapaista historianäkemystä edustaa myös oikeistofundamentalistikonservatiivien tapa värittää menneisyys ja "omia se", jonka lopputuloksena syntyy nostalgioitu menneisyys joka ei oikeastaan välttämättä vastaa mitään toteutunutta asiantilaa.
Tämänlaisten aktivististen lähestymistapojen kohdalla ongelmana on se, että niihin voidaan suhtautua pamfletteina ; Eräässä mielessä näiden alojen kritiikin voikin tiivistää siihen että historiallistieteeseen soluttava pseudotiede naamioituu tutkimukseksi, mutta onkin oikeasti ideologian intressien heijastuma, ja lopputuloksena on myytti ja tarina, joka perinteiseen malliin kertoo tarinaa ja jonka päätehtävänä on opettaa tiettyä maailmankuvaa.
Pamflettinäkökulman voidaan katsoa olevan jotain, jossa parhaimmillaan on mielenkiintoinen aihe, jossa on tärkeitä elementtejä, joka esittää kiinnostavia ja omia huomioita uusista kulmista ja lähteistää ne jotenkin. Siksi rajanveto pamfletin ja historiatieteen välillä on vaikea ; Voidaankin kuvitella jatkumo, jossa on kaunokirjallinen fiktio, joka liudentuu pelkän maailmankuvansa teesiytymiseen ja tätä kautta poliittiseksi aktivistiliikkeeksi, joka sitten pikku hiljaa muuttuu tutkimukseksi. Harva pitää silti satuja ja historiaa samana. Kyseessä on eräänlainen Sorites -paradoksi.
Kirjoittajalla on näkemys historiankirjoittamisesta ja sen suhteesta tarinoihin. Siitä löytää vihjeitä, kun tajuaa että tämä on historian historiaa.
("Lord of The Rings - Fellowship of the Ring" [movie])
Varhaisin ihmisen menneisyyttä kartoittava muoto oli tarina ; Tarinat menneisyydestä olivat myyttejä, joissa oli opetuksia, maailmankuvaa ja arvolatauksia. Tarinoilla oli voimakas viihdytysluonne ja maailmankuvan opetusrooli.
Antiikin Kreikassa Jumalten ja sankarien roolin lisäksi otettiin ihmisten tekeminen. Tämän jälkeen, esimerkiksi kristinuskon vaikutuksesta, historia muuttui uskonnon välikappaleeksi ; Tutkimukset muuttuivat kronikoiksi ja annaaleiksi.
Renessanssin aikana antiikin ihanteita nostettiin takaisin asteittain, ja pikku hiljaa ajauduttiin valistusaikaan. Silloin lähteisiin otettiin aivan uudenlainen suhde. Ihanteeksi alettiin ottamaan objektiiviset tapahtumat. Valistusaikana historiasta yritettiin etsiä kuitenkin, hieman arrogantilta maistuvaan tapaan, myös eräänlaisen juonen piirteitä ; Ihmiskunnan historiasta yritettiin löytää vaikuttavia elementtejä, joiden huipentumana olisi nykymaailma. Yksi tärkeä juoni oli järkevyyden taistelu irrationalismia ja taikauskoa vastaan, joka huipentui tieteen voittoon.
1700 -luvulla maailmankuva otti uuden erikoisen vaiheen. Kutakin aikaa yritettiin tavoitella sen oman aikansa kautta. Näin ihmisiä ei enää alistettu "modernin maailman tulkintakentälle", vaan asioita yritettiin selittää kustakin ajasta ja siihen aikaan vallinneista näkemyksistä käsin. Tässä tärkeään osaan on nimettävä ainakin Leopold Niebuhr. Näin saatiin ikään kuin erottua siihenastisesta näkemyksestä, jossa menneisyyden tuomitseminen ja oman ajan maailmankuvan opettaminen vaihtui siihen että menneisyyden ihmisiä yritettiin ymmärtää.
Tästä ei mennyt "enää niin kauaa", kun Weber esitti että historia on liian monisäikeinen, jotta sitä voisi esittää selkeänä tarinana tai mallintaa tieteellisentarkasti. Objektiivinen järjestys on toki ollut olemassa, mutta sen tavoittaminen ei onnistuisi. Tätä näkemystä painotti se, että samanaikaisesti historiantutkimusta haluttiin luonnontieteistää. Tätä kautta saatiin tarkempia ja uusia faktoja, joihin tulkinnat oli vähintään sovitettava, jolloin mahdolliset tulkintakentät tiukkenivat (joka tarkoittaa ainakin jollain asteella objektisoitumista, vaikka subjektiivinen tulkinta pysyisikin mukana, sen määrä vähenee).
Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen esille nousi myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja. Tämän seurauksena syntyi esimerkiksi naistutkimuksen kenttä, jossa paitsi kuvataan menneisyyttä, myös pyritään arvovärittämään sitä ja esittämään muutosvaatimuksia. ; Samantapaista historianäkemystä edustaa myös oikeistofundamentalistikonservatiivien tapa värittää menneisyys ja "omia se", jonka lopputuloksena syntyy nostalgioitu menneisyys joka ei oikeastaan välttämättä vastaa mitään toteutunutta asiantilaa.
Tämänlaisten aktivististen lähestymistapojen kohdalla ongelmana on se, että niihin voidaan suhtautua pamfletteina ; Eräässä mielessä näiden alojen kritiikin voikin tiivistää siihen että historiallistieteeseen soluttava pseudotiede naamioituu tutkimukseksi, mutta onkin oikeasti ideologian intressien heijastuma, ja lopputuloksena on myytti ja tarina, joka perinteiseen malliin kertoo tarinaa ja jonka päätehtävänä on opettaa tiettyä maailmankuvaa.
Pamflettinäkökulman voidaan katsoa olevan jotain, jossa parhaimmillaan on mielenkiintoinen aihe, jossa on tärkeitä elementtejä, joka esittää kiinnostavia ja omia huomioita uusista kulmista ja lähteistää ne jotenkin. Siksi rajanveto pamfletin ja historiatieteen välillä on vaikea ; Voidaankin kuvitella jatkumo, jossa on kaunokirjallinen fiktio, joka liudentuu pelkän maailmankuvansa teesiytymiseen ja tätä kautta poliittiseksi aktivistiliikkeeksi, joka sitten pikku hiljaa muuttuu tutkimukseksi. Harva pitää silti satuja ja historiaa samana. Kyseessä on eräänlainen Sorites -paradoksi.
Kirjoittajalla on näkemys historiankirjoittamisesta ja sen suhteesta tarinoihin. Siitä löytää vihjeitä, kun tajuaa että tämä on historian historiaa.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Feminismi ja luonnontieteet.
Minulla oli ilo ja onni kohdata kaksi sattumaa : (1) Ensimmäinen sattuma oli "Nietzsche lyhyesti" -blogin uusi juttu Aiheena poststrukturalismi, ja luokittelun vahingoittavuus. (2) Toinen sattuma taas oli "Eksaktin Elämän Utopiassa" ollut myös "aivan bränikkä" artikkeli naistutkimuksesta ja evoluutioteoriasta.
Vaikka aiheet olivatkin erilaisia, eikä niissä käsitelty asia ollut sama, ne yhdisti teema. Joka tuli tietysti mieleen kun ensin luki yhden ja jatkoi toiseen. Loppu on oikeastaan vain yhteenpanemista ja koostamista. (Vaikka lopputulos voi periaatteessa olla sellainen että kumpikaan alkuperäisistä blogaajista ei kannata esitystäni heistä.) Lähes koskaan ei blogaaminen ole yhtä helppoa!
Nietzschellehän Luonto on ihmiselle vain maailma mielikuvana ja mielikuvassa on erehdys. Luokittelemisessa on kyse tulkinnasta ja tässä ollaan aina tyhjän päällä. Lainaan karusti viisaampaani "Koska emme voi saada luontoon tai maailmaan Jumalan tai enkelten perspektiiviä katoaa tulkinnoiltamme pohja pois. Jokainen tulkinta perustuu erheelle ja ei ole mitään rajoitusta siihen miten monella eritavalla voimme maailmaa tulkita. Maailma on dionyysinen moninaisuus, million tai multitude ja pohjimmiltaan maailmalla ei ole mitään struktuuria. Kaikki maailmassa oleva "rakenne" perustuu vain ihmismielen hetkelliseen kuvitelmaan kyvystä rakentaa pysyvää tietoa". Tässä tärkeää roolia näyttelee siis tietoteoreettiset kannanotot : Nietzsche muistuttaa miten koerjärjestelyn teko laboratoriossa perustuu oletukselle että se toimii laboratorion ulkopuolellakin. Eikä induktion ongelmakaan mihinkään katoa, ja siitäkin hän muistuttaa.
Mutta tietoteoria ei ollut Nietzschelle "niin keskeinen asia". Toinen asia on tärkeämpi.
Objektiivisuudessa Nietzschelle kyseessä oli ensi sijassa mielenterveys : Objektiivisuus pyrkii vieraantumaan itsestä, jolloin emotionaalisesti ollaan itsestä erossa. Nietzschelle taas juuri subjekti oli tärkeä: Olihan ihmisen vallantahto, keskeinen yli-ihmisen moottori, juuri ihmisen sisäisessä tunnemaailmassa. Voidaan kuitenkin kysyä, kuten "Nietzsche lyhyesti" tekee : "Ei kai se nyt ole ongelma, jos erilaisia ilmiöitä yritetään mallintaa ja kuvata tieteellisin välinein ja ilmentää sekä löytää "naisesta sinänsä" joitain relatiivisen symmetrisiä tai toistuvia piirteitä. Jos fyysikko tutkii atomeja ja niiden liikettä ei se tarkoita, että hänen maailmansa muuttuisi pelkiksi kylmiksi atomeiksi. Lääkärin puolisokin lienee jotain muuta kuin verta, lihaa ja suonenpätkiä (toivottavasti)." Tässä siis "yksi näkökulma asiaan" sekoittuu kokonaiskuvaan. Eli yksi tutkimusperspektiivi muuttuu "kaikeksi". Ihmisen tunnemaailma ei muutu kokemustasolla tai muutenkaan tuhoudu sillä että se palautuu vaikka hormonitoimintaan. Sen jälkeen vain tiedetään, miten tämä tunnemaailma toimii. Eihän tietokonepelikään lakkaa viehättämästä mieltä sillä että kuluttaa aikaa sen lähdekoodin ja tietokoneen toimintaperiaatteen parissa.
Ja toisaalta kyse ei ole varsinaisesti suoraan mistään tietoteoreettisista pulmista, vaan korostetusti mielenterveydestä ja vallanhalusta. Nietzschestä tiede ja objektiivisuus on alhaista koska se johtaa masennukseen ja muuhun mielenterveydelliseen ongelmaan. Ja tämä yhteys itsessään on väitetty relaatio. Nietzschekään ei ole vapaa objektisoinnista.
Sitten naistutkimukseen.
Naistutkimuksessa mietitään hyvin samalla tavalla. Yhdistävä elementti on tietysti valta. Postmodernismissahan kaikessa nähdään ja etsitään valtapyrkimyksiä. Naistutkimus ei siis ole suoraan Nietzscheläistä, mutta sen varoittelemat asiat on löydettävissä juuri tuolta kohdin, ja sellaisessa muodossa että ne on "helppo ymmärtää".
Tästä on myös seurauksia. Naistutkimuksella on maailmaa koskeva päämäärä. Tämä tarkoittaa sitä että sen piirissä pyritään vaikuttamaan maailmaan siten että päädyttäisiin johonkin tiettyyn lopputulokseen. Heillä on lisäksi tosimaailmaa koskeva väite: Heistä jotain tilannetta tulee muuttaa. Tämäkin on tosiasiaväite ja maailmaa koskeva relaatio. Tämä itse asiassa pakottaisi heidät hakemaan juuri objektiivisuutta: "Jos naistutkijoiden maailmankuva on näin löyhästi kiinni faktatiedossa, miten se palvelee heidän sinänsä jaloa päämääränsä saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo (olettaen että se todella on kaikkien feministien tavoitteena)? Voiko maailmaa ylimalkaan muuttaa paremmaksi paikaksi, jos maailmaa koskevat käsitykset ovat virheellisiä?"
Kysymys ei ole niinkään siitä että todellisuus olisi hyvä, vaan siitä että jos maailmaa muutetaan, se vaatii välineellistä vaikuttamista. Tämä voi onnistua jos ja vain jos tiedetään että tekemällä asioita X tapahtuu (todennäköisesti) seurauksia Y. Naistutkimus, joka on relativistista tai kiistää relaatiotiedon, heittää samalla automaattisesti rukkaset naulaan etenemispyrinnöissään.
Luonnontieteellinen käsittely kielletään "valtapelinä", mutta sitten kuitenkin esitetään toisia näkemyksiä tilalla. Valitettavasti tässä unohdetaan että nekin ovat valtapeliä. Foucault iskee tässä kohden aina takaisin. Valtaa löytyy kaikesta inhimillisestä toiminnasta, koska muuten se ei olisi inhimillistä toimintaa. Argumentitkin vain tuovat positiot muille esille, eikä nekään kerro mitään kertojan tavoitteista: Onko se vain halu vallata tilaa tällä argumentilla vai uskooko hän todella että näin on.
Evoluutioteoria tietysti nähdään usein "pahana". Esimerkkinä lainaan "eksaktin elämän utopian" kautta löydettyä feministien väitettä : "Darwinin teoria seksuaalivalinnasta on "elitistinen heteromiesnarratiivi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan." Tässä on itse asiassa tehty vakavia virheitä.:
1: Is-ought -virhe on selvästi tehty: "Oleminen" ja "oikeutus" on rinnastettu tarpeettomasti. Evoluutio ei olisi väärä vain siksi että se olisi todellakin tällainen ikävähenkinen asia. Se on väärä vain jos ja vain jos se ei toteudu luonnossa. Epämiellyttävyys ei tarkoita olemassaolottomuutta. Evoluutio ei ole väärä sen takia että se näyttäisi että tietyt sukupuoliroolit olisivat lajityypilllisiä tai odotettavia. (And I can actually prove that is-ought or ought-is is not valid! I exist!)
___1.1: Lisäongelmia tässä on tietysti se, että evoluutioteoriassa ei ole mitään "yhtä ideaalista sukupuolisuhdetta." Kirjoittelinkin esimerkiksi yksiavioisuuteen ja moniavioisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä asioista evoluutiopohjalta. Siinä on tietysti ihmisten sijasta enemmän lintuja "kuin kiinnostaisi", mutta sen pohjalta on hyvä huomata että (1) yksi ja moniavioisuus on lähinnä "optimaalisen tilannekohtaisen selviytymisstrategian laatimista", jossa mietitään sikiämistä eikä moraalia. Ja lisäksi (2) ei ole mitään yhtä tiettyä vakiovastausta, joten on hyvä miettiä että onko syytös sukupuoli-ideaalista ja tämän luonnollistamisesta sittenkään peräisin evoluutioteoriasta itsestään.
_____1.1.1: Sellainen vaihtoehto että kritiikin esittäjällä ei ole pullat hyvin uunissa. (1) Hän ei ymmärrä kritisoimaansa asiaa, eli hänellä on harhaluulo evoluutioteorian esityksistä. (2) Tai hän pahantahtoisesti vääristää kritisoimaansa asiaa ajaakseen valtapeliään jossa on tietty sukupuoli -ideaali joka yritetään luonnollistaa siten että jopa esitys jossa päinvastasta tapahtuu luonnossa siksi että se on "strategisesti geenien kannalta fiksu reagointitapa" tuomitaan heti ja automaattiseksi paitsi moraalittomaksi "valitettavaksi toteutuvaksi epäihanteeksi", myös tapahtumattomaksi ilmiöksi. Olipa tätä luonnontieteellisesti testattu tai ei.
2: Parhaimmillaankin tämä syytös on geneettinen virhepäätelmä, alkuperään vetoamista. Idean keksiminen ja sen takana oleva innoittaminen sekoitetaan sen totuusarvoon, kun taas luonnontieteessä keskitytään hypoteesinmuotoutumisen sijasta testaamiseen. Harvemmin asioita perustellaan vääräksi sen vuoksi että ajatuksen keksijä on vaikkapa ollut "ikävä tyyppi" tai hänellä on ollut moraalittomia mielikuvia.
___2.1: Stephen Jay Gould on itse asiassa nostanut evoluution narraatioperinnettä esille. Hänestä se on ongelma. Hän korostaa sillä kuitenkin sitä miten narraatio antaa luonnontieteellisesti väärän kuvan evoluutiosta ja sen tapahtumista. Eli hän moittii sitä että siihen liitetty narraatio ei ole teorianmukainen : Esimerkiksi kuvasarja apinasta ihmiseksi kuvastaa helposti prosessia jolla on suunta ja joka on suoraviivainen, kun totuus on mutkikkaampi. Ja tarinassa luonnonvalinnasta korostuu liikaa perinteinen "taistelujen ja vaikeuksien kautta voittajaksi" -sankaritarina. Tarinaa ja teoriaa ei saisi liittää yhteen. Yleisesti ottaen olisi muutenkin muistettava että popularisoitu esimerkki ei ole sama asia kuin teoria, se on aina yksinkertaistus ja karkeistus.
Rotkirch ja monet muut ovat tuoneet tätä esiin, naistutkimuksen piiristä. Ja tämä kertoo siitä että naistutkimus ei ole pelkkää relativistista sanahelinää. Siellä on käytössä erilaisia positioita ja perustelutapoja, myös luonnontieteellisiä. Jostain syystä tämä vain monilta unohtuu. Tällöin ongelmana ei ehkä ole "naistutkimus itsessään", vaan se, mitkä näkemykset ovat joko suosittuja tai ainakin palstatilaa saavia.
Otan tähän liittyen esiin feministin lausunnon : "Paula Nicolson (1997, 383) väittää, että puhe äitiysvaistosta, joka rakentuisi "kahdelle halulle: saada lapsia ja huolehtia niistä", on "sosiaalisesti rakennettu myytti" jolla ei ole mitään tekemistä oikeiden äitien elämän kanssa. Nicolson ei viittaa minkäänlaisiin tutkimuksiin, joissa eriteltäisiin mahdollisten myötäsyntyisten taipumusten osallisuutta äitien toimintoihin. Jos Nicolson olisi tutustunut evoluutioteoriaan, hän olisi voinut havaita, että halu saada lapsia ei välttämättä ole myötäsyntyinen mutta että halu huolehtia lapsista on vahvasti geneettisesti välittynyt (Hrdy 1999)."
Luultavasti syynä on se, että geneettinen ohjautuminen sekoitetaan siihen että geeni määrää toiminnan täysin. Heritabiliteetin ja korrelaatioiden ymmärtäminen on jäänyt naistutkijoilta huomaamatta. Syynä voi tietysti olla ihan sekin että "he eivät osaa". Eli he ovat tutustuneet kirjallisuustutkimukseen sopiviin aineistoihin mutta ovat samalla unohtaneet opetella sen luonnontieteen metodin. Evoluutioteoriaakin on moitittu ennen kuin on tehty se ensimmäinen perusasia, joka kriitikkiin astujan tulisi tehdä: Ymmärtää sen sisältö. Jos ei tunne kritisoimaansa kohdetta, ei sitä voi tehdä oikein.
1: Mutta evoluutiota ja evoluutikoita on tietysti aina pilkattu "humanismipohjalta", ilman että ilmiötä ymmärretään. Toisin päin ei saa tehdä, kun on se myytillinen "mielipiteen ja vakaumuksenvapaus". Toiset valtapelit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. (Tämän lausunnon kirjaaminen esiin leimaa minut tietysti välittömästi. Olen, lukijatahosta riippuen, joko "sovinisti & naisvihaaja". "Moraaliton (potentiaalinen) murhaaja-ateisti, natsi".)
Niin kauan kuin uskoo siihen että meitä ympäröi yksi yhteinen todellisuus, jossa tapahtumat ovat edes jossain määrin ennustettavia ja luokiteltavia, pitäisi ensin katsoa luonnontieteet ja sitten vasta muut. Tietysti jos ei usko muuten, niin voi lyödä kanssani vetoa miljoonasta siitä että aurinko ei nouse huomenna. Mutta heille tietysti aurinkoa ja miljoonaa ei ole olemassa, nehän ovat vain naurettavia perspektiivejä, joilla todellisuutta kahlehditaan. "Valtapelejä ei missään".
Vaikka aiheet olivatkin erilaisia, eikä niissä käsitelty asia ollut sama, ne yhdisti teema. Joka tuli tietysti mieleen kun ensin luki yhden ja jatkoi toiseen. Loppu on oikeastaan vain yhteenpanemista ja koostamista. (Vaikka lopputulos voi periaatteessa olla sellainen että kumpikaan alkuperäisistä blogaajista ei kannata esitystäni heistä.) Lähes koskaan ei blogaaminen ole yhtä helppoa!
Nietzschellehän Luonto on ihmiselle vain maailma mielikuvana ja mielikuvassa on erehdys. Luokittelemisessa on kyse tulkinnasta ja tässä ollaan aina tyhjän päällä. Lainaan karusti viisaampaani "Koska emme voi saada luontoon tai maailmaan Jumalan tai enkelten perspektiiviä katoaa tulkinnoiltamme pohja pois. Jokainen tulkinta perustuu erheelle ja ei ole mitään rajoitusta siihen miten monella eritavalla voimme maailmaa tulkita. Maailma on dionyysinen moninaisuus, million tai multitude ja pohjimmiltaan maailmalla ei ole mitään struktuuria. Kaikki maailmassa oleva "rakenne" perustuu vain ihmismielen hetkelliseen kuvitelmaan kyvystä rakentaa pysyvää tietoa". Tässä tärkeää roolia näyttelee siis tietoteoreettiset kannanotot : Nietzsche muistuttaa miten koerjärjestelyn teko laboratoriossa perustuu oletukselle että se toimii laboratorion ulkopuolellakin. Eikä induktion ongelmakaan mihinkään katoa, ja siitäkin hän muistuttaa.
Mutta tietoteoria ei ollut Nietzschelle "niin keskeinen asia". Toinen asia on tärkeämpi.
Objektiivisuudessa Nietzschelle kyseessä oli ensi sijassa mielenterveys : Objektiivisuus pyrkii vieraantumaan itsestä, jolloin emotionaalisesti ollaan itsestä erossa. Nietzschelle taas juuri subjekti oli tärkeä: Olihan ihmisen vallantahto, keskeinen yli-ihmisen moottori, juuri ihmisen sisäisessä tunnemaailmassa. Voidaan kuitenkin kysyä, kuten "Nietzsche lyhyesti" tekee : "Ei kai se nyt ole ongelma, jos erilaisia ilmiöitä yritetään mallintaa ja kuvata tieteellisin välinein ja ilmentää sekä löytää "naisesta sinänsä" joitain relatiivisen symmetrisiä tai toistuvia piirteitä. Jos fyysikko tutkii atomeja ja niiden liikettä ei se tarkoita, että hänen maailmansa muuttuisi pelkiksi kylmiksi atomeiksi. Lääkärin puolisokin lienee jotain muuta kuin verta, lihaa ja suonenpätkiä (toivottavasti)." Tässä siis "yksi näkökulma asiaan" sekoittuu kokonaiskuvaan. Eli yksi tutkimusperspektiivi muuttuu "kaikeksi". Ihmisen tunnemaailma ei muutu kokemustasolla tai muutenkaan tuhoudu sillä että se palautuu vaikka hormonitoimintaan. Sen jälkeen vain tiedetään, miten tämä tunnemaailma toimii. Eihän tietokonepelikään lakkaa viehättämästä mieltä sillä että kuluttaa aikaa sen lähdekoodin ja tietokoneen toimintaperiaatteen parissa.
Ja toisaalta kyse ei ole varsinaisesti suoraan mistään tietoteoreettisista pulmista, vaan korostetusti mielenterveydestä ja vallanhalusta. Nietzschestä tiede ja objektiivisuus on alhaista koska se johtaa masennukseen ja muuhun mielenterveydelliseen ongelmaan. Ja tämä yhteys itsessään on väitetty relaatio. Nietzschekään ei ole vapaa objektisoinnista.
Sitten naistutkimukseen.
Naistutkimuksessa mietitään hyvin samalla tavalla. Yhdistävä elementti on tietysti valta. Postmodernismissahan kaikessa nähdään ja etsitään valtapyrkimyksiä. Naistutkimus ei siis ole suoraan Nietzscheläistä, mutta sen varoittelemat asiat on löydettävissä juuri tuolta kohdin, ja sellaisessa muodossa että ne on "helppo ymmärtää".
Tästä on myös seurauksia. Naistutkimuksella on maailmaa koskeva päämäärä. Tämä tarkoittaa sitä että sen piirissä pyritään vaikuttamaan maailmaan siten että päädyttäisiin johonkin tiettyyn lopputulokseen. Heillä on lisäksi tosimaailmaa koskeva väite: Heistä jotain tilannetta tulee muuttaa. Tämäkin on tosiasiaväite ja maailmaa koskeva relaatio. Tämä itse asiassa pakottaisi heidät hakemaan juuri objektiivisuutta: "Jos naistutkijoiden maailmankuva on näin löyhästi kiinni faktatiedossa, miten se palvelee heidän sinänsä jaloa päämääränsä saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo (olettaen että se todella on kaikkien feministien tavoitteena)? Voiko maailmaa ylimalkaan muuttaa paremmaksi paikaksi, jos maailmaa koskevat käsitykset ovat virheellisiä?"
Kysymys ei ole niinkään siitä että todellisuus olisi hyvä, vaan siitä että jos maailmaa muutetaan, se vaatii välineellistä vaikuttamista. Tämä voi onnistua jos ja vain jos tiedetään että tekemällä asioita X tapahtuu (todennäköisesti) seurauksia Y. Naistutkimus, joka on relativistista tai kiistää relaatiotiedon, heittää samalla automaattisesti rukkaset naulaan etenemispyrinnöissään.
Luonnontieteellinen käsittely kielletään "valtapelinä", mutta sitten kuitenkin esitetään toisia näkemyksiä tilalla. Valitettavasti tässä unohdetaan että nekin ovat valtapeliä. Foucault iskee tässä kohden aina takaisin. Valtaa löytyy kaikesta inhimillisestä toiminnasta, koska muuten se ei olisi inhimillistä toimintaa. Argumentitkin vain tuovat positiot muille esille, eikä nekään kerro mitään kertojan tavoitteista: Onko se vain halu vallata tilaa tällä argumentilla vai uskooko hän todella että näin on.
Evoluutioteoria tietysti nähdään usein "pahana". Esimerkkinä lainaan "eksaktin elämän utopian" kautta löydettyä feministien väitettä : "Darwinin teoria seksuaalivalinnasta on "elitistinen heteromiesnarratiivi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan." Tässä on itse asiassa tehty vakavia virheitä.:
1: Is-ought -virhe on selvästi tehty: "Oleminen" ja "oikeutus" on rinnastettu tarpeettomasti. Evoluutio ei olisi väärä vain siksi että se olisi todellakin tällainen ikävähenkinen asia. Se on väärä vain jos ja vain jos se ei toteudu luonnossa. Epämiellyttävyys ei tarkoita olemassaolottomuutta. Evoluutio ei ole väärä sen takia että se näyttäisi että tietyt sukupuoliroolit olisivat lajityypilllisiä tai odotettavia. (And I can actually prove that is-ought or ought-is is not valid! I exist!)
___1.1: Lisäongelmia tässä on tietysti se, että evoluutioteoriassa ei ole mitään "yhtä ideaalista sukupuolisuhdetta." Kirjoittelinkin esimerkiksi yksiavioisuuteen ja moniavioisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä asioista evoluutiopohjalta. Siinä on tietysti ihmisten sijasta enemmän lintuja "kuin kiinnostaisi", mutta sen pohjalta on hyvä huomata että (1) yksi ja moniavioisuus on lähinnä "optimaalisen tilannekohtaisen selviytymisstrategian laatimista", jossa mietitään sikiämistä eikä moraalia. Ja lisäksi (2) ei ole mitään yhtä tiettyä vakiovastausta, joten on hyvä miettiä että onko syytös sukupuoli-ideaalista ja tämän luonnollistamisesta sittenkään peräisin evoluutioteoriasta itsestään.
_____1.1.1: Sellainen vaihtoehto että kritiikin esittäjällä ei ole pullat hyvin uunissa. (1) Hän ei ymmärrä kritisoimaansa asiaa, eli hänellä on harhaluulo evoluutioteorian esityksistä. (2) Tai hän pahantahtoisesti vääristää kritisoimaansa asiaa ajaakseen valtapeliään jossa on tietty sukupuoli -ideaali joka yritetään luonnollistaa siten että jopa esitys jossa päinvastasta tapahtuu luonnossa siksi että se on "strategisesti geenien kannalta fiksu reagointitapa" tuomitaan heti ja automaattiseksi paitsi moraalittomaksi "valitettavaksi toteutuvaksi epäihanteeksi", myös tapahtumattomaksi ilmiöksi. Olipa tätä luonnontieteellisesti testattu tai ei.
2: Parhaimmillaankin tämä syytös on geneettinen virhepäätelmä, alkuperään vetoamista. Idean keksiminen ja sen takana oleva innoittaminen sekoitetaan sen totuusarvoon, kun taas luonnontieteessä keskitytään hypoteesinmuotoutumisen sijasta testaamiseen. Harvemmin asioita perustellaan vääräksi sen vuoksi että ajatuksen keksijä on vaikkapa ollut "ikävä tyyppi" tai hänellä on ollut moraalittomia mielikuvia.
___2.1: Stephen Jay Gould on itse asiassa nostanut evoluution narraatioperinnettä esille. Hänestä se on ongelma. Hän korostaa sillä kuitenkin sitä miten narraatio antaa luonnontieteellisesti väärän kuvan evoluutiosta ja sen tapahtumista. Eli hän moittii sitä että siihen liitetty narraatio ei ole teorianmukainen : Esimerkiksi kuvasarja apinasta ihmiseksi kuvastaa helposti prosessia jolla on suunta ja joka on suoraviivainen, kun totuus on mutkikkaampi. Ja tarinassa luonnonvalinnasta korostuu liikaa perinteinen "taistelujen ja vaikeuksien kautta voittajaksi" -sankaritarina. Tarinaa ja teoriaa ei saisi liittää yhteen. Yleisesti ottaen olisi muutenkin muistettava että popularisoitu esimerkki ei ole sama asia kuin teoria, se on aina yksinkertaistus ja karkeistus.
Rotkirch ja monet muut ovat tuoneet tätä esiin, naistutkimuksen piiristä. Ja tämä kertoo siitä että naistutkimus ei ole pelkkää relativistista sanahelinää. Siellä on käytössä erilaisia positioita ja perustelutapoja, myös luonnontieteellisiä. Jostain syystä tämä vain monilta unohtuu. Tällöin ongelmana ei ehkä ole "naistutkimus itsessään", vaan se, mitkä näkemykset ovat joko suosittuja tai ainakin palstatilaa saavia.
Otan tähän liittyen esiin feministin lausunnon : "Paula Nicolson (1997, 383) väittää, että puhe äitiysvaistosta, joka rakentuisi "kahdelle halulle: saada lapsia ja huolehtia niistä", on "sosiaalisesti rakennettu myytti" jolla ei ole mitään tekemistä oikeiden äitien elämän kanssa. Nicolson ei viittaa minkäänlaisiin tutkimuksiin, joissa eriteltäisiin mahdollisten myötäsyntyisten taipumusten osallisuutta äitien toimintoihin. Jos Nicolson olisi tutustunut evoluutioteoriaan, hän olisi voinut havaita, että halu saada lapsia ei välttämättä ole myötäsyntyinen mutta että halu huolehtia lapsista on vahvasti geneettisesti välittynyt (Hrdy 1999)."
Luultavasti syynä on se, että geneettinen ohjautuminen sekoitetaan siihen että geeni määrää toiminnan täysin. Heritabiliteetin ja korrelaatioiden ymmärtäminen on jäänyt naistutkijoilta huomaamatta. Syynä voi tietysti olla ihan sekin että "he eivät osaa". Eli he ovat tutustuneet kirjallisuustutkimukseen sopiviin aineistoihin mutta ovat samalla unohtaneet opetella sen luonnontieteen metodin. Evoluutioteoriaakin on moitittu ennen kuin on tehty se ensimmäinen perusasia, joka kriitikkiin astujan tulisi tehdä: Ymmärtää sen sisältö. Jos ei tunne kritisoimaansa kohdetta, ei sitä voi tehdä oikein.
1: Mutta evoluutiota ja evoluutikoita on tietysti aina pilkattu "humanismipohjalta", ilman että ilmiötä ymmärretään. Toisin päin ei saa tehdä, kun on se myytillinen "mielipiteen ja vakaumuksenvapaus". Toiset valtapelit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. (Tämän lausunnon kirjaaminen esiin leimaa minut tietysti välittömästi. Olen, lukijatahosta riippuen, joko "sovinisti & naisvihaaja". "Moraaliton (potentiaalinen) murhaaja-ateisti, natsi".)
Niin kauan kuin uskoo siihen että meitä ympäröi yksi yhteinen todellisuus, jossa tapahtumat ovat edes jossain määrin ennustettavia ja luokiteltavia, pitäisi ensin katsoa luonnontieteet ja sitten vasta muut. Tietysti jos ei usko muuten, niin voi lyödä kanssani vetoa miljoonasta siitä että aurinko ei nouse huomenna. Mutta heille tietysti aurinkoa ja miljoonaa ei ole olemassa, nehän ovat vain naurettavia perspektiivejä, joilla todellisuutta kahlehditaan. "Valtapelejä ei missään".
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Mystiikan tutkimuksesta
"If letting go / Means letting be / And the truth beyond the mind is what I need / If letting go / Means letting be / And the truth beyond the mind is what I see. / I'm an evolutionary sleeper"
(Cynic, "Evolutionary sleeper")
Mystiikka eroaa tieteistä siten, että siinä ei koetella vaan koetaan. Siinä ei vaadita myöskään samanlaista logiikan kautta tapahtuvaa käsittelyä kuin logiikassa tai matematiikassa: Koherenttius, johdonmukaisuus tai järkevyys ei ole siinä tärkeää. Silti sen piirissä esitetään samaan tapaan kannanottoja todellisuudesta. Taikuudesta se eroaa siten että noidat pyrkivät vaikuttamaan maailmaan aktiivisesti. Mystikko taas pyrkii näkemään syvälle, passiivisesti, joskin tämä kokemus voi muuttaa hänet yksilönä, jolloin mystiikka on tämän lisäksi elämäntapaa ja ihmisen muutosta. Silloinkaan muutoksen kohteena ei ole maailman tapahtumat vaan mystikko itse.
Mystiikka on siitä erikoinen ala, että siihen suhtaudutaan monella eri tavalla. Mystikolle itselleen se on elämäntapa. Mutta hengellisyyden piirissä siihen voidaan suhtautua myös opillisena, jolloin mystikkojen kokemukset ovat lähde jollekin jota ei enää ilmaista mystiikalla vaan muutoin. Teologi tai uskovainen taas voi eritellä myös oikeaoppisuuden mukaan: Toiset mystikoiden kokemukset ovat saatanasta ja toiset eivät. Historioitsijaa taas voi kiinnostaa sen suhde yhteiskunnassa. Aatehistorijoitsiaa taas kiinnostaa ideologian muuttuminen ja sen vaikutukset toisiin oppeihin ja sen muualta saamat vaikutteet. Psykologia voi kiinnostaa sen suhde ihmisen ajatteluun. Filosofia taas vaikka mikä.
Lähestymistapoja ja asioiden korostamisia on hyvinkin erilaisia. Nostan esiin muutamia. Näitä on tietenkin paljon enemmänkin.
1: Esimerkiksi suosittu Evelyn Underhill kirjoitti jo 1911 vuonna tutkielman, jossa ei keskitytty mystikoiden oppijärjestelmään vaan keskittyi mystikoiden kokemukseen ja haluun saavuttaa tieto. Tämänkaltainen lähestymistapa tuo tietenkin suosiota ainakin mystikoiden itsensä taholta. Myös Carlos Castaneda edustaa tätä lähestymistapaa, joskin on vaikeaa erottaa missä määrin jutussa on hänen aitoa vierailuaan intiaanitietäjien kanssa, mikä on sieltä saatuja intiaanien uskomuksia ja mitkä ovat hänen omaa sepitettään. Hän kuitenkin keskittyy elämänkuvaukseen oppipoikana, ja suuri osa kirjasta sisältää myös mystiikan mekanismia "noitakävelyistä" huumeiden käyttämiseen. Tätä linjaa voidaan katsoa edustavan myös William James, joka loi yleisesityksen siitä mitä mystiikka tarjoaa: Hän teki vertailevaa uskontotutkimusta ja koosti sihen sen, mikä mystisessä kokemuksessa oli kaikille yhteistä, eli se että sitä ei voi ilmaista sanojen avulla eikä jakaa ja siirtää toiselle, vaan se voidaan vain kokea välittömästi. Ja vaikka kyseessä on tunne, siinä on kokijalle ymmärryksen tunne, joka tuntuu syvältä totuudelta. Lisäksi se kestää aina vain vähän aikaa. Lisäksi sitä ei voi aktiivisesti vain synnyttää vaan vaikka sitä voidaan valmistella, mystinen kokemus tulee silti omasta tahdosta riippumatta. Näitä näkemyksiä yhdistää se, että mystiikka nähdään yksilöllistä ja jopa luovaa voimaa, jossa uskonnosta vapaat toimijat toimivat. Tässä korostuu samanaikaisesti mystisen ilmiön kaikenkattavuus että sen tarjoama yksilöllisyys. Jokaisessa maailmanuskonnossa ollaan mystikkoja, mutta jokainen mystikko on kokemuksessaan yksin. Tämänkaltainen lähestymistapa on melko romanttinen, ja koska se ei sisällä testausta siitä onko mystikoiden kokemuksien suhde todellisuuteen mikä, se ei tarjoa kritiikkiä tai todisteita mystiikasta. Mutta se pitää sitä samanaikaisesti tärkeänä.
2: Toinen tapa taas korostaa sitä, miten mystiikka kuitenkin on uskontosidonnaista. Steven Katz esimerkiksi esitti että mystiikka toimii aina uskonnollisessa ideologiassa ja on luonteeltaan sen ajatuksia säilyttävää, ja se luo uutta korkeintaan totutussa ja sallitussa puitteessa, koskaan rikkomatta sitä. Kulttuurisidonnaista näkökulmaa edustaa esimerkiksi Kurt Ruhr, joka esitti mystiikasta ilmoitetut asiat kielipelinä jotka heijastavat traditioita äärimmäisen tiukasti. Mystiikassa ei siis luoda, vaan heijastetaan ja korkeintaan hieman varioidaan sitä uskontoa, jonka ideologian piirissä mystikko kosmista totuuttaan lähestyy.
3: Tasa -arvon kannaltakin mystiikkaa voidaan tutkia. Naistutkimuksen piirissä mystiikkaa on pidetty maskuliinisena. Graze Jantzen esimerkiksi kritisoi vielä 1995 sitä miten mieskeskeinen mystikoiden ilmiö on. Kuitenkin erimielisyyttä tässä kohden on paljon ja esimerkiksi Gabriella Zarrin esitti 1990 -luvulla että mystiikka tarjosi keskiajan naisille poliittista arvovaltaa, jota heille naisina ei muutoin olisi ollut. Mystiikkaa on lähestytty myös naisasian kautta, ja ehkä erikoisin on 1985 ilmestynyt "Holy anorexia", jossa Rudolph Bell lähestyy mystiikassa naisten käytössä ollutta paastoa "pyhänä anorexiana", eräänlaisena sairautena. Tässä on takana ajatusta siitä että nykyajan syömishäiriöitä on voinut olla muutoinkin. Ja kun nyt sillä tavoitellaan laihtumista, koska ulkonäköasioita on korostettu julkisena asiana, on sillä ennen tavoiteltu mystisiä kokemuksia koska niiden tärkeyttä on silloin korostettu julkisena asiana.1
4: Teologiassa ja aatehistoriassa voidaan tarkastella mystiikan vaikutuksia. Tarkastelu voi olla tässä kohden yhdessä uskonnossa tai useassa. Ilkka Pyysiäisen "Beyond Language and Reason" käsittelee intialaisten buddhalaisuuteen liittyvästä mystiikasta. Louis Dupré taas on tarkastellut sitä miten uskonto on monikulttuurista ja tuo esiin samalla myös sen, kuinka siinä on runsaasti kulttuurisidonnaisia eroja.
5: Filosofiassa fenomenologia, joka käsittelee yksilön aistimuksia, ja pitää subjektin elämyksiä keskiössä, on melko lähellä mystiikkaa. Kuitenkaan se ei ole samalla tavalla "syventävää" tai hurmoksellista. Husserlin fenomenologinen lajittelu kuitenkin kieltää kannanotot siihen mikä kokemuksen taustalla on: Sitä kautta se ei vastaa lainkaan siihen onko mystiikka "ylistä tietämystä" vai pelkkää yksilön hairahtunutta havaitsemisesta. Se on vain havaitsemisen muutosta. Tätä kautta se muistuttaa suuresti buddhalaisuutta, jossa ontologisten kysymysten tekoon ei rohkaista. Heidegger meni tässä astetta pidemmälle, hänestä vain oma olemassaolo oli varmaa, joten aito olemassaolo oli mahdollista vain itsen kautta. Tässä hän muistuttaa taolaisuutta, jossa olemassaolo tiedetään mutta sitä ei voida sanoa. Fenomenologia kuitenkin korostaa angstia ja ahdistusta, johon todellisuuden ja sen tyhjyyden kohtaaminen johtaa kun taas mystikot ovat tavallisesti korostaneet sen tuomaa rauhaa.
1 Käytän näinkin outoa ilmaisua kuin "julkinen asia" siksi että "julkisesta puheesta jättäminen" ei välttämättä tarkoita sitä että asia kiellettäisiin. Ennen seksuaalisuudesta puhuminen julkisuudessa oli paha asia. Silti kaikki tekivät sitä, eikä seksiä paheksuttu sen kaikissa muodoissaan. Nykyisin näin on käynyt uskonnolle: Siitä julkinen puhuminen on samanlainen joissakuissa paheksuntaa aikaansaava ilmiö kuin seksi muille. Toki myös kielletyt ja pahana pidetyt asiat kuuluvat niihin asioihin jotka eivät ole "julkisia asioita". Se ei siis tässä yhteydessä ole mikään puhtaasti positiivinen tai puhtaasti negatiivinen sanapari. Pitäydyn kommentoimasta ääneen. Sen verran sanon että julkinen seksi ja julkinen uskontoon käännyttäminen ovat minulle molemmat yhtä vaikeasti hyväksyttäviä asioita.
(Cynic, "Evolutionary sleeper")
Mystiikka eroaa tieteistä siten, että siinä ei koetella vaan koetaan. Siinä ei vaadita myöskään samanlaista logiikan kautta tapahtuvaa käsittelyä kuin logiikassa tai matematiikassa: Koherenttius, johdonmukaisuus tai järkevyys ei ole siinä tärkeää. Silti sen piirissä esitetään samaan tapaan kannanottoja todellisuudesta. Taikuudesta se eroaa siten että noidat pyrkivät vaikuttamaan maailmaan aktiivisesti. Mystikko taas pyrkii näkemään syvälle, passiivisesti, joskin tämä kokemus voi muuttaa hänet yksilönä, jolloin mystiikka on tämän lisäksi elämäntapaa ja ihmisen muutosta. Silloinkaan muutoksen kohteena ei ole maailman tapahtumat vaan mystikko itse.
Mystiikka on siitä erikoinen ala, että siihen suhtaudutaan monella eri tavalla. Mystikolle itselleen se on elämäntapa. Mutta hengellisyyden piirissä siihen voidaan suhtautua myös opillisena, jolloin mystikkojen kokemukset ovat lähde jollekin jota ei enää ilmaista mystiikalla vaan muutoin. Teologi tai uskovainen taas voi eritellä myös oikeaoppisuuden mukaan: Toiset mystikoiden kokemukset ovat saatanasta ja toiset eivät. Historioitsijaa taas voi kiinnostaa sen suhde yhteiskunnassa. Aatehistorijoitsiaa taas kiinnostaa ideologian muuttuminen ja sen vaikutukset toisiin oppeihin ja sen muualta saamat vaikutteet. Psykologia voi kiinnostaa sen suhde ihmisen ajatteluun. Filosofia taas vaikka mikä.
Lähestymistapoja ja asioiden korostamisia on hyvinkin erilaisia. Nostan esiin muutamia. Näitä on tietenkin paljon enemmänkin.
1: Esimerkiksi suosittu Evelyn Underhill kirjoitti jo 1911 vuonna tutkielman, jossa ei keskitytty mystikoiden oppijärjestelmään vaan keskittyi mystikoiden kokemukseen ja haluun saavuttaa tieto. Tämänkaltainen lähestymistapa tuo tietenkin suosiota ainakin mystikoiden itsensä taholta. Myös Carlos Castaneda edustaa tätä lähestymistapaa, joskin on vaikeaa erottaa missä määrin jutussa on hänen aitoa vierailuaan intiaanitietäjien kanssa, mikä on sieltä saatuja intiaanien uskomuksia ja mitkä ovat hänen omaa sepitettään. Hän kuitenkin keskittyy elämänkuvaukseen oppipoikana, ja suuri osa kirjasta sisältää myös mystiikan mekanismia "noitakävelyistä" huumeiden käyttämiseen. Tätä linjaa voidaan katsoa edustavan myös William James, joka loi yleisesityksen siitä mitä mystiikka tarjoaa: Hän teki vertailevaa uskontotutkimusta ja koosti sihen sen, mikä mystisessä kokemuksessa oli kaikille yhteistä, eli se että sitä ei voi ilmaista sanojen avulla eikä jakaa ja siirtää toiselle, vaan se voidaan vain kokea välittömästi. Ja vaikka kyseessä on tunne, siinä on kokijalle ymmärryksen tunne, joka tuntuu syvältä totuudelta. Lisäksi se kestää aina vain vähän aikaa. Lisäksi sitä ei voi aktiivisesti vain synnyttää vaan vaikka sitä voidaan valmistella, mystinen kokemus tulee silti omasta tahdosta riippumatta. Näitä näkemyksiä yhdistää se, että mystiikka nähdään yksilöllistä ja jopa luovaa voimaa, jossa uskonnosta vapaat toimijat toimivat. Tässä korostuu samanaikaisesti mystisen ilmiön kaikenkattavuus että sen tarjoama yksilöllisyys. Jokaisessa maailmanuskonnossa ollaan mystikkoja, mutta jokainen mystikko on kokemuksessaan yksin. Tämänkaltainen lähestymistapa on melko romanttinen, ja koska se ei sisällä testausta siitä onko mystikoiden kokemuksien suhde todellisuuteen mikä, se ei tarjoa kritiikkiä tai todisteita mystiikasta. Mutta se pitää sitä samanaikaisesti tärkeänä.
2: Toinen tapa taas korostaa sitä, miten mystiikka kuitenkin on uskontosidonnaista. Steven Katz esimerkiksi esitti että mystiikka toimii aina uskonnollisessa ideologiassa ja on luonteeltaan sen ajatuksia säilyttävää, ja se luo uutta korkeintaan totutussa ja sallitussa puitteessa, koskaan rikkomatta sitä. Kulttuurisidonnaista näkökulmaa edustaa esimerkiksi Kurt Ruhr, joka esitti mystiikasta ilmoitetut asiat kielipelinä jotka heijastavat traditioita äärimmäisen tiukasti. Mystiikassa ei siis luoda, vaan heijastetaan ja korkeintaan hieman varioidaan sitä uskontoa, jonka ideologian piirissä mystikko kosmista totuuttaan lähestyy.
3: Tasa -arvon kannaltakin mystiikkaa voidaan tutkia. Naistutkimuksen piirissä mystiikkaa on pidetty maskuliinisena. Graze Jantzen esimerkiksi kritisoi vielä 1995 sitä miten mieskeskeinen mystikoiden ilmiö on. Kuitenkin erimielisyyttä tässä kohden on paljon ja esimerkiksi Gabriella Zarrin esitti 1990 -luvulla että mystiikka tarjosi keskiajan naisille poliittista arvovaltaa, jota heille naisina ei muutoin olisi ollut. Mystiikkaa on lähestytty myös naisasian kautta, ja ehkä erikoisin on 1985 ilmestynyt "Holy anorexia", jossa Rudolph Bell lähestyy mystiikassa naisten käytössä ollutta paastoa "pyhänä anorexiana", eräänlaisena sairautena. Tässä on takana ajatusta siitä että nykyajan syömishäiriöitä on voinut olla muutoinkin. Ja kun nyt sillä tavoitellaan laihtumista, koska ulkonäköasioita on korostettu julkisena asiana, on sillä ennen tavoiteltu mystisiä kokemuksia koska niiden tärkeyttä on silloin korostettu julkisena asiana.1
4: Teologiassa ja aatehistoriassa voidaan tarkastella mystiikan vaikutuksia. Tarkastelu voi olla tässä kohden yhdessä uskonnossa tai useassa. Ilkka Pyysiäisen "Beyond Language and Reason" käsittelee intialaisten buddhalaisuuteen liittyvästä mystiikasta. Louis Dupré taas on tarkastellut sitä miten uskonto on monikulttuurista ja tuo esiin samalla myös sen, kuinka siinä on runsaasti kulttuurisidonnaisia eroja.
5: Filosofiassa fenomenologia, joka käsittelee yksilön aistimuksia, ja pitää subjektin elämyksiä keskiössä, on melko lähellä mystiikkaa. Kuitenkaan se ei ole samalla tavalla "syventävää" tai hurmoksellista. Husserlin fenomenologinen lajittelu kuitenkin kieltää kannanotot siihen mikä kokemuksen taustalla on: Sitä kautta se ei vastaa lainkaan siihen onko mystiikka "ylistä tietämystä" vai pelkkää yksilön hairahtunutta havaitsemisesta. Se on vain havaitsemisen muutosta. Tätä kautta se muistuttaa suuresti buddhalaisuutta, jossa ontologisten kysymysten tekoon ei rohkaista. Heidegger meni tässä astetta pidemmälle, hänestä vain oma olemassaolo oli varmaa, joten aito olemassaolo oli mahdollista vain itsen kautta. Tässä hän muistuttaa taolaisuutta, jossa olemassaolo tiedetään mutta sitä ei voida sanoa. Fenomenologia kuitenkin korostaa angstia ja ahdistusta, johon todellisuuden ja sen tyhjyyden kohtaaminen johtaa kun taas mystikot ovat tavallisesti korostaneet sen tuomaa rauhaa.
1 Käytän näinkin outoa ilmaisua kuin "julkinen asia" siksi että "julkisesta puheesta jättäminen" ei välttämättä tarkoita sitä että asia kiellettäisiin. Ennen seksuaalisuudesta puhuminen julkisuudessa oli paha asia. Silti kaikki tekivät sitä, eikä seksiä paheksuttu sen kaikissa muodoissaan. Nykyisin näin on käynyt uskonnolle: Siitä julkinen puhuminen on samanlainen joissakuissa paheksuntaa aikaansaava ilmiö kuin seksi muille. Toki myös kielletyt ja pahana pidetyt asiat kuuluvat niihin asioihin jotka eivät ole "julkisia asioita". Se ei siis tässä yhteydessä ole mikään puhtaasti positiivinen tai puhtaasti negatiivinen sanapari. Pitäydyn kommentoimasta ääneen. Sen verran sanon että julkinen seksi ja julkinen uskontoon käännyttäminen ovat minulle molemmat yhtä vaikeasti hyväksyttäviä asioita.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Toiseus.
"Jos haluaa olla vapaa, haluaa vapaiksi myös muut."
(Simone de Beauvoir)
Simone de Beauvoir tuli tunnetuksi vuonna 1949 kirjastaan "Toinen sukupuoli". Siinä hän käsitteli tärkeää asiaa: Hän kuvasi naisen asemaa. Kuten arvata saattaa, silloinen patriarkaalinen maailma kohahti, muun muassa Paavi laittoi kirjan mustalle listalle. Sillä kirjassa häväistiin miehiä, ja sitä kuvattiin filosofiseksi pornografiaksi. De Beauvoir oli kuitenkin hyvässä seurassa, sillä myös hänen "avoin avopuolisonsa" Jean-Paul Sartre sai kuulla puheita siitä että oliko hänet riivattu.
Toisessa sukupuolessa tuotiin esiin asiaa, joka ei ollut perinteisessä mielessä akateeminen. Siinä ei ollut uusia käsitteitä, eikä sen ymmärtäminen ollut monimutkaisten kielikuvien takana. Sen tavoitteet olivat lähempänä Karl Marxin ajatusta, jossa "Filosofit ovat vain eri tavoilla selittäneet maailmaa - mutta tehtävänä on sen muuttaminen." Tämä teksti on tehty de Beauvoirin -ja valitettavasti hieman Marxinkin- tavoitteita seuraillen, tämän artikkelin tavoitteena on siis tuoda hieman esiin toiseutta. Tai oikeastaan ensimmäisyyttä, sillä nykyinen kulttuurimme on korostanut erilaisuuden vapautta tärkeämmäksi arvoksi: Harrastamme helposti siirrettyä nationalismia ja suvaitsemme suvaitsemattomuutta, jossa "toiseuteen" leimatuille annetaan erityisoikeuksia suhteessa muihin ihmisiin. Sellaisia etuoikeuksia, jotka itselle annettuna olisivat rasismileiman alla välittömästi.
On tärkeää huomata, että tämä juttu ei varsinaisesti kritisoi naistutkimusta. Vaan lähinnä sitä, miten feminismi ja naistutkimus näkyvät kulttuurissamme. Toivon että nämä virheet eivät toistu naistutkimuksen kentällä, koska muutoin naistutkimus ei olisi sitä feminismiä, jota sen toivoisin olevan, eli tasa -arvoa kannattavaa aatetta, jota fiksu ja ihailtava Minna Canth edusti. Sillä silloin feminismi on telaketjufeminismiä, joka ei ole yhtään sen tasa-arvoisempi kuin sovinismikaan.
Mutta hypätään vielä de Beauvoiriin, joka ainakin minulle on ensisijaisesti filosofi ja vasta toisisijaisesti nainen. Sillä hänen ajatuksiaan tulen käyttämään tässä pikkuisessa yönsydänurakassani. (Joka valmistuu sopivasti äitienpäiväksi.) Toivottavasti tämä naisen toiseuteen tuomitseminen, sukupuolen merkityksettömämmäksi laittaminen, ei ole sitä naisen halveksimista. (Aina tästä ei tahdo saada selvää.)
De Beauvoir osoitti historiallisessa käsittelyssään sitä, kuinka nainen on ollut yhteiskunnassa alistettuna, ei äänioikeutta, ei mahdollisuutta opiskella yliopistossa. (Jopa ritareilla, joilla naista voitiin arvostaa, hyveellinen nainen oli tietynlainen, hänellä oli juuri tietyt normit, joihin hänen piti sopia.) Mutta hän ei keskittynyt tähän. Hän keskittyi siihen, miten sanomattomat normit sitoivat naista yhä tuolloin. Sillä kulttuurissa on tietyt arvot ja perinteet, jotka seuraavat mukana. Ja nämä arvot ovat jättäneet merkkinsä myös kieleen, ja ne siirtyivät sen mukana. Ne näkyvät esimerkiksi tarinoissa: Myyttien nainen ei tapa hirviöitä, valloita mantereita, julista filosofiaa kaduilla, keksi uusia teoreemoja, eikä kokoa vallankumousta ja johda sitä. Myyttien nainen on joko hoivaava ja pitkämielinen kanaemo tai seksikäs huora.
Kielianalyysi, jota feministit nykyäänkin soveltavat, nojaa ajatukseen kulttuurinsiirrosta. "Joka hallitsee kieltä, hän hallitsee mieltä".
Siksi jos kulttuurissa sanotaan, että mies "siittää lapsen" ja nainen "tulee raskaaksi", kerrotaan että mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Ja sanonnassa tämä asenne siirtyy tätä käyttäessämme myös lapsille, vaikka emme tiedostaisi tätä suoraan. Itse asiassa tiedostamatta tätä se siirtyy luultavasti jopa enemmän: Weasel Worditkin toimivat parhaiten niiden parissa jotka eivät niiden arvoa mieti. Esimerkiksi jos jonkun kannan edustaja korostaa sitä kuinka hänen puolen asiantuntija on "professori" ja toisen puolen professoriasiantuntijasta kerrotaan kuinka hän on esimerkiksi "kommunisti". Faktoja molemmat, mutta..
Toisin sanoen: Uskon että jos koko kulttuuri käyttää tietynlaisia sanontoja, se todella vaikuttaa suhtautumiseen. Jos esimerkiksi esittää, kuten "Kristityn vastuu" -lehden päätoimittaja Esa Saarisen "Filosofia" -kirjan (sivu. 225) mukaan ilmoittaa että "Raamatun mukaanhan avioliitto on miehelle annettu tehtävä, 'mies luopukoon isästään ja liittykööt vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi' (1. Moos. 2:24) Miksi käsky annettiin miehelle? Koska naisen sielun ja ruumiin rakenne on haavoittuvampi, hän tarvitsee suojelua." Todellakin vaikuttaa siihen, miten mies on suhteessa naiseen kulttuurissa. Ja tässä näkemyksessä nainen on "heikko", "passiivinen". Ja mies taas "aktiivinen" ja "vahva". Mielestäni tämä on ihmiskohtaista, eli uskon että heikkoja, kuvauksen mukaisia, naisiakin on olemassa. Ja että osa miehistä ei täytä tätä ehtoa koska perinteet pistävät hänet kestämään asioita, joiden kohdalla naisten annetaan joustaa.
De Beauvoirin mukaan tämä perinne oli taakka. Se on naista alistava käsitys. Mutta käsitys on vain käsitys, eikä tarkoita että se olisi pysyvä tila. Tila voidaan siis muuttaa.
Ja nyt pääsemme hyppäämään nykysuomeen. Viime kesänä oli sairaanhoitajien lakko. He ajoivat tietysti arvokasta asiaa. Sillä heidän palkkansa totisesti olivat liian pienet. Mutta asiaan sidottiin muutakin. Siihen sidottiin naiseus. Miesten ja naisten palkkauserot nousivat kysymykseen. Tietenkin Suomessa samoista tehtävistä saadaan suunnilleen samaa palkkaa. Mutta naisvaltaiset alat saavat pienempiä palkkoja kuin miesvaltaiset alat. Ja tätä asiaa oltiin puolustamassa. Miesten ja naisten oikeuksista puhuessa palkkaerot nousevatkin aina esiin. Ja hyvä niin. En siis ole kieltämässä kritiikkiä, päin vastoin. Haluaisin tuoda sitä lisää.
Sillä myös miehissä on toiseutta. Ja sekin on perinteen kahlehtimaa. Sillä aivan kuten naiset eivät ole onnistuneet vapautumaan niin paljon, että miesten työt ja naisten työt olisivat menettäneet merkityksensä. Mikä ei toimi, koska sairaanhoitajat ovat naisvaltainen ala. Naiset ovat itse valinneet sen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä halu kulttuurin vai perimän seurausta. Palkkaerot toki johtuvat arvostuseroista, jotka voivat johtua taustakulttuurin "perinteisesti miehille leimatuista arvoista". Mutta se fakta, että nämä ovat yhä naisvaltaisia. Se kertookin jo siitä että "palkkakuopan kahleet ovatkin naistensa itse hakemia".
Sillä jos nainen on ensisijaisesti vapaa, niin on mieskin. Sillä olemme käsittääksemme kaikki ihmiset älyllisiä toimijoita. (Itse toki vähemmän kuin monet muut.)
Huomatkaa että seuraava kohta ei itse asiassa käsittele omia mielipiteitäni armeijasta, joita en tässä paljasta. Sen sijaan se käsittelee sitä, miten de Beauvoirin kielianalyysiä voidaan soveltaa myös siten että mies on tuomittu sortoon. (Esimerkiksi sen takia että hänet on tuomittu "ensimmäyteen" kulttuurissa, joka antaa siirretyn nationalismin periaatteella oikeuksia "toiseudessa" oleville, ja itse asiasa tekeekin "toiseudesta" sitä joka sortaa ja "ensimmäisyydestä" sitä joka on "toiseudessa".)
Kulttuurimme epätasa -arvoisuudesta puhutaan melko paljon. Esimerkiksi Kaisa Karppinen ja Mila Engelberg puhuvat suomen kielen neutraloinnista. Heistä esimerkiksi se, että virkamies vääristää arvoja, kertoen jotain miehen paikasta. Mutta he eivät puhu miesten arvoa halveksivan kielen poistamisesta. Esimerkiksi "murhamies" voi tarkoittaa kumpaa sukupuolta tahansa. Tätä termiä kuulee kuitenkin, enkä ole kuullut ainoankaan feministin maininneen asiasta. Itse asiassa aiheen "varusmies" esiintuominen huvittaa minua hieman. Sillä feministit selvästi näkevät epätasa-arvoa määritelmässä. Mutta he eivät mieti sitä kulttuuria sen takana. Sillä varusmies, kyllä, hän on armeijaan pakotettu. Ja tämä on itse asiassa juuri sitä muottia, jossa mies asetetaan tietynlaiseksi toimijaksi. Hänen on mentävä armeijaan, oltava aktiivinen tappaja. Väitän, että jos jokin paikka korostaa miehen maskuliinista luonnetta, se on armeija. Jos siis arvoja siirretään, puolen vuoden tai yhdeksän kuukauden keskitysleiri taatusti vaikuttaa asenteisiin. Siksi en voi muuta kuin nähdä ironiaa siinä, että henkilö näkee epätasa -arvoa, naisen sortamista, määritelmässä, jonka sisältö johtuu siitä että käytännössä sen alle joudutaan väkisin, sukupuolen vuoksi. (Naiset voivat mainita että he synnyttävät. Mutta tätä ei voida verrata, koska synnyttäminen ei -onneksi- ole kansalaisvelvollisuus. En tiedä että kukaan nainen olisi Suomessa joutunut vankilaan siitä että ei ole synnyttänyt lapsia.)
Ja kun tasa-arvosta puhutaan, on tietenkin muistettava että miehet saavat lapset avioerotapauksissa erittäin harvoin. Mies on perhe -elämässä asetettu toiseuteen. (Joskin työelämässä "ensimmäisyyteen") Ja väitän että tätä ei tehdä miesten "ainaisen väkivaltaisuuden" vuoksi, vaan siksi että jos perheasioissa on vastakkain naisen ja miehen sana, nainen voittaa sen aina. Ja jos ei muuten, niin asettamalla itsensä "toiseuteen". Ja tässä vaiheessa mies on joko luuseri(jos ei ole töissä) tai urahirmu, jolta ei riitä empatiaa(jos on). Eikä ole oikeastaan väliä mitä hän on tehnyt.
Sillä jostain syystä näyttää siltä että feministit ovat uudelleenmääritelleet tasa-arvon. Se ei enää olekaan sitä että nainen ja mies ovat tasapuolisia ihmisiä, vaan että naisien on saatava se, mikä perinteisessä -ja sinänsä eitoivottavassa näkemyksessä- on ollut "miesten oikeus" ja miesten on jaettava se, mikä perinteessä on ollut "naisten velvollisuus". Mutta toisin päin velvollisuuksia ei tahdota siirtää.
Mutta tietysti, olen mies, joten tästä ei tarvitse välittää. Sillä tämähän on vain mahtiesimerkki siitä, miten minun tavoitteenani on alentaa naisten pyrkimyksiä ja estää heidän urakehitystään.
(Simone de Beauvoir)
Simone de Beauvoir tuli tunnetuksi vuonna 1949 kirjastaan "Toinen sukupuoli". Siinä hän käsitteli tärkeää asiaa: Hän kuvasi naisen asemaa. Kuten arvata saattaa, silloinen patriarkaalinen maailma kohahti, muun muassa Paavi laittoi kirjan mustalle listalle. Sillä kirjassa häväistiin miehiä, ja sitä kuvattiin filosofiseksi pornografiaksi. De Beauvoir oli kuitenkin hyvässä seurassa, sillä myös hänen "avoin avopuolisonsa" Jean-Paul Sartre sai kuulla puheita siitä että oliko hänet riivattu.
Toisessa sukupuolessa tuotiin esiin asiaa, joka ei ollut perinteisessä mielessä akateeminen. Siinä ei ollut uusia käsitteitä, eikä sen ymmärtäminen ollut monimutkaisten kielikuvien takana. Sen tavoitteet olivat lähempänä Karl Marxin ajatusta, jossa "Filosofit ovat vain eri tavoilla selittäneet maailmaa - mutta tehtävänä on sen muuttaminen." Tämä teksti on tehty de Beauvoirin -ja valitettavasti hieman Marxinkin- tavoitteita seuraillen, tämän artikkelin tavoitteena on siis tuoda hieman esiin toiseutta. Tai oikeastaan ensimmäisyyttä, sillä nykyinen kulttuurimme on korostanut erilaisuuden vapautta tärkeämmäksi arvoksi: Harrastamme helposti siirrettyä nationalismia ja suvaitsemme suvaitsemattomuutta, jossa "toiseuteen" leimatuille annetaan erityisoikeuksia suhteessa muihin ihmisiin. Sellaisia etuoikeuksia, jotka itselle annettuna olisivat rasismileiman alla välittömästi.
On tärkeää huomata, että tämä juttu ei varsinaisesti kritisoi naistutkimusta. Vaan lähinnä sitä, miten feminismi ja naistutkimus näkyvät kulttuurissamme. Toivon että nämä virheet eivät toistu naistutkimuksen kentällä, koska muutoin naistutkimus ei olisi sitä feminismiä, jota sen toivoisin olevan, eli tasa -arvoa kannattavaa aatetta, jota fiksu ja ihailtava Minna Canth edusti. Sillä silloin feminismi on telaketjufeminismiä, joka ei ole yhtään sen tasa-arvoisempi kuin sovinismikaan.
Mutta hypätään vielä de Beauvoiriin, joka ainakin minulle on ensisijaisesti filosofi ja vasta toisisijaisesti nainen. Sillä hänen ajatuksiaan tulen käyttämään tässä pikkuisessa yönsydänurakassani. (Joka valmistuu sopivasti äitienpäiväksi.) Toivottavasti tämä naisen toiseuteen tuomitseminen, sukupuolen merkityksettömämmäksi laittaminen, ei ole sitä naisen halveksimista. (Aina tästä ei tahdo saada selvää.)
De Beauvoir osoitti historiallisessa käsittelyssään sitä, kuinka nainen on ollut yhteiskunnassa alistettuna, ei äänioikeutta, ei mahdollisuutta opiskella yliopistossa. (Jopa ritareilla, joilla naista voitiin arvostaa, hyveellinen nainen oli tietynlainen, hänellä oli juuri tietyt normit, joihin hänen piti sopia.) Mutta hän ei keskittynyt tähän. Hän keskittyi siihen, miten sanomattomat normit sitoivat naista yhä tuolloin. Sillä kulttuurissa on tietyt arvot ja perinteet, jotka seuraavat mukana. Ja nämä arvot ovat jättäneet merkkinsä myös kieleen, ja ne siirtyivät sen mukana. Ne näkyvät esimerkiksi tarinoissa: Myyttien nainen ei tapa hirviöitä, valloita mantereita, julista filosofiaa kaduilla, keksi uusia teoreemoja, eikä kokoa vallankumousta ja johda sitä. Myyttien nainen on joko hoivaava ja pitkämielinen kanaemo tai seksikäs huora.
Kielianalyysi, jota feministit nykyäänkin soveltavat, nojaa ajatukseen kulttuurinsiirrosta. "Joka hallitsee kieltä, hän hallitsee mieltä".
Siksi jos kulttuurissa sanotaan, että mies "siittää lapsen" ja nainen "tulee raskaaksi", kerrotaan että mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Ja sanonnassa tämä asenne siirtyy tätä käyttäessämme myös lapsille, vaikka emme tiedostaisi tätä suoraan. Itse asiassa tiedostamatta tätä se siirtyy luultavasti jopa enemmän: Weasel Worditkin toimivat parhaiten niiden parissa jotka eivät niiden arvoa mieti. Esimerkiksi jos jonkun kannan edustaja korostaa sitä kuinka hänen puolen asiantuntija on "professori" ja toisen puolen professoriasiantuntijasta kerrotaan kuinka hän on esimerkiksi "kommunisti". Faktoja molemmat, mutta..
Toisin sanoen: Uskon että jos koko kulttuuri käyttää tietynlaisia sanontoja, se todella vaikuttaa suhtautumiseen. Jos esimerkiksi esittää, kuten "Kristityn vastuu" -lehden päätoimittaja Esa Saarisen "Filosofia" -kirjan (sivu. 225) mukaan ilmoittaa että "Raamatun mukaanhan avioliitto on miehelle annettu tehtävä, 'mies luopukoon isästään ja liittykööt vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi' (1. Moos. 2:24) Miksi käsky annettiin miehelle? Koska naisen sielun ja ruumiin rakenne on haavoittuvampi, hän tarvitsee suojelua." Todellakin vaikuttaa siihen, miten mies on suhteessa naiseen kulttuurissa. Ja tässä näkemyksessä nainen on "heikko", "passiivinen". Ja mies taas "aktiivinen" ja "vahva". Mielestäni tämä on ihmiskohtaista, eli uskon että heikkoja, kuvauksen mukaisia, naisiakin on olemassa. Ja että osa miehistä ei täytä tätä ehtoa koska perinteet pistävät hänet kestämään asioita, joiden kohdalla naisten annetaan joustaa.
De Beauvoirin mukaan tämä perinne oli taakka. Se on naista alistava käsitys. Mutta käsitys on vain käsitys, eikä tarkoita että se olisi pysyvä tila. Tila voidaan siis muuttaa.
Ja nyt pääsemme hyppäämään nykysuomeen. Viime kesänä oli sairaanhoitajien lakko. He ajoivat tietysti arvokasta asiaa. Sillä heidän palkkansa totisesti olivat liian pienet. Mutta asiaan sidottiin muutakin. Siihen sidottiin naiseus. Miesten ja naisten palkkauserot nousivat kysymykseen. Tietenkin Suomessa samoista tehtävistä saadaan suunnilleen samaa palkkaa. Mutta naisvaltaiset alat saavat pienempiä palkkoja kuin miesvaltaiset alat. Ja tätä asiaa oltiin puolustamassa. Miesten ja naisten oikeuksista puhuessa palkkaerot nousevatkin aina esiin. Ja hyvä niin. En siis ole kieltämässä kritiikkiä, päin vastoin. Haluaisin tuoda sitä lisää.
Sillä myös miehissä on toiseutta. Ja sekin on perinteen kahlehtimaa. Sillä aivan kuten naiset eivät ole onnistuneet vapautumaan niin paljon, että miesten työt ja naisten työt olisivat menettäneet merkityksensä. Mikä ei toimi, koska sairaanhoitajat ovat naisvaltainen ala. Naiset ovat itse valinneet sen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä halu kulttuurin vai perimän seurausta. Palkkaerot toki johtuvat arvostuseroista, jotka voivat johtua taustakulttuurin "perinteisesti miehille leimatuista arvoista". Mutta se fakta, että nämä ovat yhä naisvaltaisia. Se kertookin jo siitä että "palkkakuopan kahleet ovatkin naistensa itse hakemia".
Sillä jos nainen on ensisijaisesti vapaa, niin on mieskin. Sillä olemme käsittääksemme kaikki ihmiset älyllisiä toimijoita. (Itse toki vähemmän kuin monet muut.)
Huomatkaa että seuraava kohta ei itse asiassa käsittele omia mielipiteitäni armeijasta, joita en tässä paljasta. Sen sijaan se käsittelee sitä, miten de Beauvoirin kielianalyysiä voidaan soveltaa myös siten että mies on tuomittu sortoon. (Esimerkiksi sen takia että hänet on tuomittu "ensimmäyteen" kulttuurissa, joka antaa siirretyn nationalismin periaatteella oikeuksia "toiseudessa" oleville, ja itse asiasa tekeekin "toiseudesta" sitä joka sortaa ja "ensimmäisyydestä" sitä joka on "toiseudessa".)
Kulttuurimme epätasa -arvoisuudesta puhutaan melko paljon. Esimerkiksi Kaisa Karppinen ja Mila Engelberg puhuvat suomen kielen neutraloinnista. Heistä esimerkiksi se, että virkamies vääristää arvoja, kertoen jotain miehen paikasta. Mutta he eivät puhu miesten arvoa halveksivan kielen poistamisesta. Esimerkiksi "murhamies" voi tarkoittaa kumpaa sukupuolta tahansa. Tätä termiä kuulee kuitenkin, enkä ole kuullut ainoankaan feministin maininneen asiasta. Itse asiassa aiheen "varusmies" esiintuominen huvittaa minua hieman. Sillä feministit selvästi näkevät epätasa-arvoa määritelmässä. Mutta he eivät mieti sitä kulttuuria sen takana. Sillä varusmies, kyllä, hän on armeijaan pakotettu. Ja tämä on itse asiassa juuri sitä muottia, jossa mies asetetaan tietynlaiseksi toimijaksi. Hänen on mentävä armeijaan, oltava aktiivinen tappaja. Väitän, että jos jokin paikka korostaa miehen maskuliinista luonnetta, se on armeija. Jos siis arvoja siirretään, puolen vuoden tai yhdeksän kuukauden keskitysleiri taatusti vaikuttaa asenteisiin. Siksi en voi muuta kuin nähdä ironiaa siinä, että henkilö näkee epätasa -arvoa, naisen sortamista, määritelmässä, jonka sisältö johtuu siitä että käytännössä sen alle joudutaan väkisin, sukupuolen vuoksi. (Naiset voivat mainita että he synnyttävät. Mutta tätä ei voida verrata, koska synnyttäminen ei -onneksi- ole kansalaisvelvollisuus. En tiedä että kukaan nainen olisi Suomessa joutunut vankilaan siitä että ei ole synnyttänyt lapsia.)
Ja kun tasa-arvosta puhutaan, on tietenkin muistettava että miehet saavat lapset avioerotapauksissa erittäin harvoin. Mies on perhe -elämässä asetettu toiseuteen. (Joskin työelämässä "ensimmäisyyteen") Ja väitän että tätä ei tehdä miesten "ainaisen väkivaltaisuuden" vuoksi, vaan siksi että jos perheasioissa on vastakkain naisen ja miehen sana, nainen voittaa sen aina. Ja jos ei muuten, niin asettamalla itsensä "toiseuteen". Ja tässä vaiheessa mies on joko luuseri(jos ei ole töissä) tai urahirmu, jolta ei riitä empatiaa(jos on). Eikä ole oikeastaan väliä mitä hän on tehnyt.
Sillä jostain syystä näyttää siltä että feministit ovat uudelleenmääritelleet tasa-arvon. Se ei enää olekaan sitä että nainen ja mies ovat tasapuolisia ihmisiä, vaan että naisien on saatava se, mikä perinteisessä -ja sinänsä eitoivottavassa näkemyksessä- on ollut "miesten oikeus" ja miesten on jaettava se, mikä perinteessä on ollut "naisten velvollisuus". Mutta toisin päin velvollisuuksia ei tahdota siirtää.
Mutta tietysti, olen mies, joten tästä ei tarvitse välittää. Sillä tämähän on vain mahtiesimerkki siitä, miten minun tavoitteenani on alentaa naisten pyrkimyksiä ja estää heidän urakehitystään.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Xena & Hercules ~ Sex & Gender ~ Nature & Nurture.
"Tie miehen sydämeen käy rintalastan kautta".
(Xena:soturiprinsessan juliste.)
Televisiosta tuli suunnilleen samaan aikaan kaksi sarjaa; Xena:Soturiprinsessa ja Hercules. Xena taisi olla jälkimmäisen spin-off, mutta yllättäen tätä suositumpi sarjana. Syynä ei varmasti ollut sarjan muuten erinomaisempi laatu. Samanlaista huitomista ne olivat molemmat. "Juoneen" oli panostettu suunnilleen saman verran. Mutta ilmeisesti ihmisillä oli väliä sillä heiluiko ruudussa Kevin Sorbo vai Lucy Lawless. Tytöt voivat paremmin samaistua Xenaan ja pojat. Me olemme oma lukumme. (Tosin minä katsoin molempia sarjoja, ja lähinnä satunnaisesti. Mutta jos minun tulisi valita tappako minut Hercules vai Xena, en miettisi kauaa.) Selvästi sukupuolella oli väliä. Ja selvästi naiset ja miehet suhtautuvat näihin asioihin hieman eri tavoin. Jos seksinhalu olisi panoksena kaikki tytöt katsoisivat Herculesta ja pojat Xenaa, Jos taas samaistuminen, toisin päin. Ja vaikka näinkin olisi ero pitäisi selittää jollain, ja se luultavasti olisi se, että itse aihe, taistelu, kiinnostaisi selvästi toista sukupuolta enemmän kuin toista.
Selvästi miehet käytännössä ovat aggressiivisempia näissä mieltymyksissä. Minäkin kirjoittelen taistelufilosofista blogia. Sattumalta olen mies. Sattumalta minut kasvatettiin perheessä, jossa vesipyssyt olivat liian väkivaltaan usuttavia. Turtlesit olivat liian väkivaltaan opettavia ollakseen sopivia 3 -luokkalaiselle. (Ei puhuta siitä että 1. luokalla katsoin kavereilla Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvan. Ja Xenaa ja Herculestakin tuli katsottua kavereilla.) Silti olen nykyään mitä olen. (Ei, en koe miekkailevani kadotettua lapsuuttani. Ei se nyt "niin kauhea" ollut. Vaikka en ehkä kaikilta osin asunutkaan "parhaassa mahdollisessa maailmassa". No, harvapa meistä taitaa.)
Mutta onko kyseessä pelkkä yhteiskunnan asenne ja kasvatus. Olisiko toisessa kasvatusoloissa tavallista, että kaikki naiset olisivatkin taistelija -amatsoneja, jotka Xenan tavoin hoitaisivat ne hommat mitkä perinteisesti on nähty "miehen töinä" samanaikaisesti kun heidän miespuolisonsa olisivat kotona taittelemassa pyykkiä ja keskustelemassa siitä miten "parrakkaissa ja rohkeissa" Brooke saa Ridgen leppymään kukkasin Brooken oltua taas liian aggressiivinen.
Naistutkimuksessa ja humanistisissa kirjoituksissa tätä asiaa käsitellään. Samoin evoluutiopsykologiassa. Etenkin naistutkimuksessa aihetta käsitellessä tavataan eritellä erikseen "sex" ja "gender". Tässä kohden sex tarkoittaa biologisia ominaisuuksia ja "gender" taas viittaa kulttuurin ja sosiaalisuuden tuottamiin eroihin. Queer -teoria taas hylkää tämänkin eron, muuttamalla erot pelkäksi kulissiksi. On vain rooleja, sukupuolen merkitys on minimaalinen. Käytännössä he sanovat, että "sex min - gender max". (Pidän tuosta kahtiajaosta kiinni termien tasolla tässä blogauksessa, koska se mielestäni on ainut tapa käsittää koko asiaa edes jokseenkin helposti.)
Korostetusti aatteeseen nimeltä "feminimi" liian syväti asettuneet korostavat jälkimmäistä ; Heiltä tahtoo kuulla sen, että sex on todellakin pelkkä ulkokuori. Käytökseen sillä ei ole heidän mukaansa mitään vaikutusta. He korostavat että sex ja gender tulisi erottaa eikä niitä saisi niputtaa. Nämä feministit voivat toki muistuttaa myös että "mies genderinä" on syyllinen moniin kauheuksiin. Tästä suhtautumistavasta löytää kuvauksen kirjasta "Mies vailla tasa-arvoa". Siinä miehiä kritisoineelta feministiltä kysyttiin, eikö hän löydä miehistä mitään hyvää. Vastauksena tulee se, että koska hän itse on heteroseksuaalinen nainen, niin hänestä on ihan kivaa, että miehellä on penis. Tämä tarkoittaa sitä että tämä äärinäkökulma on taipuvainen jättämään miehen tyhjäksi: Fyysinen sukupuoli on pelkkä penis, ja henkinen on jotenkin saastaista.
Tietenkään tämä EI tarkoita sitä että feminismi tai naistutkimus olisi huonoa tai epätieteellistä. Se vain kertoo siitä että kaikki siinä ei ole. Se kertoo vain siitä, että siitä liikkuu "ruohonjuuritasolla" aika erikoisia ilmentymiä. Aihe on kuitenkin kiinnostava:
Sehän on suorastaan malliesimerkki kannanotosta "nature / nurture" -kiistassa.
Eli siinä keskustelussa, onko ihmisen luonne selitettävissä biologisin vai kasvatuksellisin syin. Minulla on hyllyssä suoraan tätä kahtiajakoa käsittelevä kirja. Matt Ridleyn "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Siinä haastetaan itse kahtiajakoa. Ridley päätyy kirjassa ihan arkijärjenkin mukaiseen lopputulokseen siitä, että ihmisen käytös on molempia. Ridley korostaa, että geenit yhdistetään väärin vapauden puutteeseen. Sillä tosiasiassa geenit voivat myös lisätä vaihtoehtoja ja tätä kautta vapautta. Ridley nostaa esimerkiksi sen, että jos geenit vähentäisivät vapauttamme ja kasvatuksemme merkitystä, virukset olisivat vapauden John Stuart Millejä. Ridley selittää että Geenit voivat olla "kytkimiä". Niitä lisäämällä saadaan myös erilaisia toimintoja ja toimintatapoja, jotka sallivat useamman eri strategian kesken valinnan. Ridleyn kirjan mukaan sekä nature että nurture -leiri ovat oikeassa.
Kirjassa on tästä tietysti paljon esimerkkejä.
Luvussa "vaistojen ylenpalttisuus" Ridley kertoo Simon Baron-Cohenin testeistä, jossa havaittiin että jo vauvat katsovat vanhempiaan eri tavoilla. Ja tässä löydettiin korrelaatiota testosteronitasoihin. (Niin, juuri siihen, jota erittää ne kapistukset, jotka paatuneimmatkin naistutkijat nimeävät väheksymänsä "sex" -puolen aikaansaamiksi.) Samoin pojat pitivät hieman enemmän mobileista ja tytöt kasvoista. Samoin selviää, että autismi on korostetusti nimenomaan poikien ongelma. Sukupuolella voi siis todella olla vaikutusta siihen millaisia olemme;
Tälle väitteelle voidaan peräti löytää korrelaatioita. (Ympäristövaikutuksen näkyminen testeissä voidaan minimoida ellei peräti eliminoida esimerkiksi kokeella jossa on sekä naisia että miehiä, jotka on jaettu kaksoissokkokokeeseen siten, että osa laitetaan esim. addrenaliinikuurille ja toinen vedelle ja katsotaan sitten eroja.) Ja että tälle pienelle korrelaatiolle löytyy myös ruumiillisia syitä; Jos joku on fyysisesti taipuvaisempi aggressioon, se ei tarkoita että hän ei voisi rauhoittua. Mutta toisaalta tässä tapauksessa aggressiivisuuden syy ei ole kasvatuksen. Vaikka kasvatus voisi saadakin fyysisesti rauhallisenkin henkilön aggressiiviseksi. Eri tilanteissa aggressiivisuuteen voivat vaikuttaa joko toinen tai toinen tai peräti molemmat. Ja tällöinkin tietysti "tilastollista jakaumaa seuraten".
Samoin esille nousee ympärileikkauksessa sattunut vahinko, joka johti siihen että lapsi kastroitiin ja kasvatettiin tyttönä. Aikuisena hän ihmetteli kuinka oli elänyt koko elämänsä vieraana. Jopa halu tietynlaiseen vessassa virtsaamisasentoon seisaalla oli. Vaikutukset olivat muutenkin aika suuria. Lapsi luuli/tiesi kuitenkin koko ajan olevansa tyttö, samoin hänen ystävänsä ja opettajansa. Se ei estänyt poikamaisia mieltymyksiä. Ridleytä lainaten
"nukkegeeniä ei ole, mutta nuket suunnitellaan vetoamaan ennalta arvattaviin ennakkoasenteisiin samalla tapaa kuin ruoka suunnitellaan vastaamaan tiettyihin ihmisen makuihin."
Tämä ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus: Eläimillä, kuten simpansseilla ja gorilloillakin on "lajinmukaiset sukupuoliroolit", jotka näkyvät muun muassa kivesten koossa. Gorillat ovat haaremieläimiä, joiden naaraat eivät käy vieraissa, joten niillä on pienet kivekset. Simpanssinaaraat ovat moniuroksisempia ja seksuaalisesti avomielisempiä. Tuskin kukaan väittää että eläimien sukupuoliroolit olisivat "pelkkää kulttuuria". Ja ihmisen olettaminen joksikin "täysin erilaiseksi" on minusta vain virheellistä heijastumaa luuloista, oman erinomaisuuden ja erikoislaatuisuuden korostamisesta ja oman älykkyytemme yliarvioinnista ; "sex min - gender max" -näkemyksessä korostetaan sitä että ihminen olisi rationaalinen kasvatettavissa oleva olento, jolla ei ole lähes yhtään sukupuoleen sidottuja vaistoja.
Kytkinajattelua käyttäen ei siis oleteta, että olisi olemassa esimerkiksi "sovinistisen sortamisen geeni" tai "rasismin geeni". Sen sijaan siinä on lähtökohtana se, että luonto determinoi sen, miten kasvatus omaksutaan ja miten kulttuuri kehittyy, mutta toisaalta kulttuurikin vaikuttaa luontoon. Ja koska emme tietenkään unohda Humen giljotiinia ja sorru "is-ought" -virheeseen. Se, jos olemme geneettisesti natseja ei oikeuta sitä että olisimme natseja. Tälläisessä näkemyksessä on mielestäni jo kuvottavuuksiin asti perinteistä "Olemme vain sellaisia kuin Jumala meidät tarkoitti" -asennetta, jolla voitaisiin oikeuttaa periaatteessa aivan mikä tahansa. (Ja jostain syystä ihmiset ovat kammottavan taipuvaisia tälläiseen ajatteluun. Mielestäni se on ylimielisyyttä. Eikä sitä vähennä yhtään se, että se nimetään "teleologiseksi ajatteluksi")
Mutta vaihdetaanpa tässä vaiheessa kuitenkin leiriä.
Päästään kulttuuriin ja sen käsittelyyn. Minusta feministien tulisi ottaa huomioon myös se, että tämä uusi feministinen aalto on pakosti osa kulttuuria. Kaikilla niillä perusteilla, joilla he sitovat miehen "genderin" sotiin, heidän oma käytöksensä tulee voida sitoa "genderiin" juuri samalla tavalla. Feminismi on kulttuurinen ilmiö siinä missä mikä tahansa muu asia tahansa. Sitä kuulee jopa syytteitä siitä, että tiede on tarkoituksella miehistetty ja koska yhteiskunta aivopesee miehet tiettyyn "genderiin" voimakkaasti, miehet naistutkimuksessa voivat olla huonoja. Tosiasiassahan myös naiset pistetään tiettyyn genderiin. Feministit asettavat toisilleen normeja, sellaisia jonkalaisia "hyvän feministin" tulee olla; Ja koska suuri monet feministit korostavat genderiin tiivistämisen pakon joka kohdistuu naisiin ja he keskittyvät sen vastustamiseen sen kaikissa muodoissa, eikö tämä johda siihen että he ovat vain toiseen suuntaan aivan yhtä "sitoutuneita" tai "epäobjektiivisia". Jos fysiikan luonteesta tulee miehien kilpailun mittari, aivan samoin emansipaatiosta tulee feministien mittari. Ja jos yhteiskunnan paine on niin kova, että mies ei mitenkään voi olla riittävän objektiivinen, eikö saman pitäisi koskea myös naisia, jotka feministiideologian vuoksi ovat miehiäkin kovemmassa vaatimuspaineessa? Nämä näkökannat ovat toki vain vihaisen vähemmistön lausumia. Ne tulee kuitenkin muistaa.
Selvää on että feministit käyttävät naistutkimusta hyväkseen ja väärin. YX -kromosomiston omistajia demonisoidaan ja XX -kromosomostolaiset ylivertaistetaan samanaikaisesti kun sukupuoliset erot minimoidaan... Mutta tämä ei tarkoita että tämä olisi koko totuus. Mielestäni naistutkimusta kuitenkin parjataan myös aivan syyttä suotta. Tarvitaan kenties "puhdistusta", mutta ei suinkaan poistoa (näin amatööripohjalta onkin helppo laukoa...);
Esimerkiksi naistutkimuksen suorittama kielianalyysi, jossa etsitään kielestä toiseutta, on saanut osakseen kritiikkiä. Tämä analyysitapa, jonka aina liitän suoraan Simone de Beauvoiriin, voi kuitenkin olla aivan hyvää. Erittäin vastaavanlaista analyysiä käytetään muun muassa Pascal Boyerin "teologisessa korrektiudessa". Siinähän katsotaan minkälaisia eroja tarinoihin syntyy. Naistutkimuksen kielianalyysi joka tutkii sukupuolisuutta kykenee taatusti löytämään tälläisiä yhteiskunnan sisäisiä arvoja - joita kiistatta on, pidämmehän helposti muiden maiden tapoja kummallisina. Ehkä ne maksetut kognitiotieteen kurssit, jotka kävin Paulan puolesta muistiinkirjoittamassa hänen luennoillaan ovat jättäneet jälkensä.
Mutta tässä kohden olisi minusta hyvä keskittyä koko ihmiskuntaan. Ainakin minusta tuntuu että keskustelu on painottunut siihen, että miten nimenomaan naisia esineellistetään.
Sillä tosiasiassa aivan missä tahansa yhteiskunnassahan ihmisiä redusoidaan kapeisiin raameihin lukuisilla erilaisilla tavoilla. Otan esimerkiksi itseni; Työpaikalla olen samaa toistava työkone, ammattikorkeakoulussa tiedon vastaanottaja ja käsittelijä, taukopaikalla jotain puolihullun stand-up -koomikon, kahvinpummaajan ja matematiikan ja talouspuolen tai markkinoinnin läksyissä neuvojan välillä. Näihin liittyy odotuksia, jotka minun vaaditaan täyttävän. Rangaistuksen uhalla. Panoksina on työpaikka ja raha, koulutuspaikan jatkuminen ja ystävyyssuhteiden säilyminen. Vastaavia esimerkkejä voisi listata kymmeniä.
Jokainen nainen ja mies ja lapsi on koko ajan jatkuvan, monimuotoisen, esineellistämisen kohteena. Vaatimuksia tiettyyn muottiin, mitä muuta ne ovat? Ei näitä pidetä mitenkään erityisen pahana. Jostain kummallisesta syystä kuitenkin puhe on aina siitä kuinka nainen laitetaan tiettyyn muottiin. Siksi on hieman erikoista että ainoastaan naisten muotittamisesta puhutaan. (Etenkin, kun toisaalla nimenomaan miesten oletetaan olevan jotenkin huonompia tutkijoita koska ovat tiiviimmin painettuna tietynlaisiin normeihin. Mies siis samanaikaisesti samanaikaisesti on vähemmän että enemmän normitettu kuin nainen..)
Lisäksi naistutkijat demonisoivat pornon. Tämä olisi tietysti täysin loogista, jos pitäisimme naisen seksuaalista aktia jotenkin ainutlaatuisen rumana, kuvottavana ja likaisena asiana. Mutta toisaalta nimenomaan perinteinen konservatiivinen, suoraa Raamatusta tuleva kuva on juuri tämä. Vaikuttaa siltä että tätä kautta naisen "gender" vaikuttaa feministienkin mielessä. (Miksiköhän muuten jopa "Dr. Phil" McGraw puheissa pornoelokuvissa näyttelevät naiset ovat uhreja ja miehet irstaita pukkeja? Miksikähän miehet eivät voi olla niitä uhreja ja naiset hyväksikäyttäjiä?)
Tämän jälkeen uskallan korostaa Ridleyn käsitystä yhteneväisistä vaihtoehdosta, että vanhempien taipumus kohdella eri sukupuolia eri tavoin voisi olla geneettistä, vaikka tämä käytös ohjaisikin lasten käytöstä eri suuntiin. (Tämä voi selittää suhtautumisen pornoonkin.) Asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Ei "joko - tai" ; Ne harvoin ovat.
(Xena:soturiprinsessan juliste.)
Televisiosta tuli suunnilleen samaan aikaan kaksi sarjaa; Xena:Soturiprinsessa ja Hercules. Xena taisi olla jälkimmäisen spin-off, mutta yllättäen tätä suositumpi sarjana. Syynä ei varmasti ollut sarjan muuten erinomaisempi laatu. Samanlaista huitomista ne olivat molemmat. "Juoneen" oli panostettu suunnilleen saman verran. Mutta ilmeisesti ihmisillä oli väliä sillä heiluiko ruudussa Kevin Sorbo vai Lucy Lawless. Tytöt voivat paremmin samaistua Xenaan ja pojat. Me olemme oma lukumme. (Tosin minä katsoin molempia sarjoja, ja lähinnä satunnaisesti. Mutta jos minun tulisi valita tappako minut Hercules vai Xena, en miettisi kauaa.) Selvästi sukupuolella oli väliä. Ja selvästi naiset ja miehet suhtautuvat näihin asioihin hieman eri tavoin. Jos seksinhalu olisi panoksena kaikki tytöt katsoisivat Herculesta ja pojat Xenaa, Jos taas samaistuminen, toisin päin. Ja vaikka näinkin olisi ero pitäisi selittää jollain, ja se luultavasti olisi se, että itse aihe, taistelu, kiinnostaisi selvästi toista sukupuolta enemmän kuin toista.
Selvästi miehet käytännössä ovat aggressiivisempia näissä mieltymyksissä. Minäkin kirjoittelen taistelufilosofista blogia. Sattumalta olen mies. Sattumalta minut kasvatettiin perheessä, jossa vesipyssyt olivat liian väkivaltaan usuttavia. Turtlesit olivat liian väkivaltaan opettavia ollakseen sopivia 3 -luokkalaiselle. (Ei puhuta siitä että 1. luokalla katsoin kavereilla Indiana Jones ja tuomion temppeli -elokuvan. Ja Xenaa ja Herculestakin tuli katsottua kavereilla.) Silti olen nykyään mitä olen. (Ei, en koe miekkailevani kadotettua lapsuuttani. Ei se nyt "niin kauhea" ollut. Vaikka en ehkä kaikilta osin asunutkaan "parhaassa mahdollisessa maailmassa". No, harvapa meistä taitaa.)
Mutta onko kyseessä pelkkä yhteiskunnan asenne ja kasvatus. Olisiko toisessa kasvatusoloissa tavallista, että kaikki naiset olisivatkin taistelija -amatsoneja, jotka Xenan tavoin hoitaisivat ne hommat mitkä perinteisesti on nähty "miehen töinä" samanaikaisesti kun heidän miespuolisonsa olisivat kotona taittelemassa pyykkiä ja keskustelemassa siitä miten "parrakkaissa ja rohkeissa" Brooke saa Ridgen leppymään kukkasin Brooken oltua taas liian aggressiivinen.
Naistutkimuksessa ja humanistisissa kirjoituksissa tätä asiaa käsitellään. Samoin evoluutiopsykologiassa. Etenkin naistutkimuksessa aihetta käsitellessä tavataan eritellä erikseen "sex" ja "gender". Tässä kohden sex tarkoittaa biologisia ominaisuuksia ja "gender" taas viittaa kulttuurin ja sosiaalisuuden tuottamiin eroihin. Queer -teoria taas hylkää tämänkin eron, muuttamalla erot pelkäksi kulissiksi. On vain rooleja, sukupuolen merkitys on minimaalinen. Käytännössä he sanovat, että "sex min - gender max". (Pidän tuosta kahtiajaosta kiinni termien tasolla tässä blogauksessa, koska se mielestäni on ainut tapa käsittää koko asiaa edes jokseenkin helposti.)
Korostetusti aatteeseen nimeltä "feminimi" liian syväti asettuneet korostavat jälkimmäistä ; Heiltä tahtoo kuulla sen, että sex on todellakin pelkkä ulkokuori. Käytökseen sillä ei ole heidän mukaansa mitään vaikutusta. He korostavat että sex ja gender tulisi erottaa eikä niitä saisi niputtaa. Nämä feministit voivat toki muistuttaa myös että "mies genderinä" on syyllinen moniin kauheuksiin. Tästä suhtautumistavasta löytää kuvauksen kirjasta "Mies vailla tasa-arvoa". Siinä miehiä kritisoineelta feministiltä kysyttiin, eikö hän löydä miehistä mitään hyvää. Vastauksena tulee se, että koska hän itse on heteroseksuaalinen nainen, niin hänestä on ihan kivaa, että miehellä on penis. Tämä tarkoittaa sitä että tämä äärinäkökulma on taipuvainen jättämään miehen tyhjäksi: Fyysinen sukupuoli on pelkkä penis, ja henkinen on jotenkin saastaista.
Tietenkään tämä EI tarkoita sitä että feminismi tai naistutkimus olisi huonoa tai epätieteellistä. Se vain kertoo siitä että kaikki siinä ei ole. Se kertoo vain siitä, että siitä liikkuu "ruohonjuuritasolla" aika erikoisia ilmentymiä. Aihe on kuitenkin kiinnostava:
Sehän on suorastaan malliesimerkki kannanotosta "nature / nurture" -kiistassa.
Eli siinä keskustelussa, onko ihmisen luonne selitettävissä biologisin vai kasvatuksellisin syin. Minulla on hyllyssä suoraan tätä kahtiajakoa käsittelevä kirja. Matt Ridleyn "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Siinä haastetaan itse kahtiajakoa. Ridley päätyy kirjassa ihan arkijärjenkin mukaiseen lopputulokseen siitä, että ihmisen käytös on molempia. Ridley korostaa, että geenit yhdistetään väärin vapauden puutteeseen. Sillä tosiasiassa geenit voivat myös lisätä vaihtoehtoja ja tätä kautta vapautta. Ridley nostaa esimerkiksi sen, että jos geenit vähentäisivät vapauttamme ja kasvatuksemme merkitystä, virukset olisivat vapauden John Stuart Millejä. Ridley selittää että Geenit voivat olla "kytkimiä". Niitä lisäämällä saadaan myös erilaisia toimintoja ja toimintatapoja, jotka sallivat useamman eri strategian kesken valinnan. Ridleyn kirjan mukaan sekä nature että nurture -leiri ovat oikeassa.
Kirjassa on tästä tietysti paljon esimerkkejä.
Luvussa "vaistojen ylenpalttisuus" Ridley kertoo Simon Baron-Cohenin testeistä, jossa havaittiin että jo vauvat katsovat vanhempiaan eri tavoilla. Ja tässä löydettiin korrelaatiota testosteronitasoihin. (Niin, juuri siihen, jota erittää ne kapistukset, jotka paatuneimmatkin naistutkijat nimeävät väheksymänsä "sex" -puolen aikaansaamiksi.) Samoin pojat pitivät hieman enemmän mobileista ja tytöt kasvoista. Samoin selviää, että autismi on korostetusti nimenomaan poikien ongelma. Sukupuolella voi siis todella olla vaikutusta siihen millaisia olemme;
Tälle väitteelle voidaan peräti löytää korrelaatioita. (Ympäristövaikutuksen näkyminen testeissä voidaan minimoida ellei peräti eliminoida esimerkiksi kokeella jossa on sekä naisia että miehiä, jotka on jaettu kaksoissokkokokeeseen siten, että osa laitetaan esim. addrenaliinikuurille ja toinen vedelle ja katsotaan sitten eroja.) Ja että tälle pienelle korrelaatiolle löytyy myös ruumiillisia syitä; Jos joku on fyysisesti taipuvaisempi aggressioon, se ei tarkoita että hän ei voisi rauhoittua. Mutta toisaalta tässä tapauksessa aggressiivisuuden syy ei ole kasvatuksen. Vaikka kasvatus voisi saadakin fyysisesti rauhallisenkin henkilön aggressiiviseksi. Eri tilanteissa aggressiivisuuteen voivat vaikuttaa joko toinen tai toinen tai peräti molemmat. Ja tällöinkin tietysti "tilastollista jakaumaa seuraten".
Samoin esille nousee ympärileikkauksessa sattunut vahinko, joka johti siihen että lapsi kastroitiin ja kasvatettiin tyttönä. Aikuisena hän ihmetteli kuinka oli elänyt koko elämänsä vieraana. Jopa halu tietynlaiseen vessassa virtsaamisasentoon seisaalla oli. Vaikutukset olivat muutenkin aika suuria. Lapsi luuli/tiesi kuitenkin koko ajan olevansa tyttö, samoin hänen ystävänsä ja opettajansa. Se ei estänyt poikamaisia mieltymyksiä. Ridleytä lainaten
"nukkegeeniä ei ole, mutta nuket suunnitellaan vetoamaan ennalta arvattaviin ennakkoasenteisiin samalla tapaa kuin ruoka suunnitellaan vastaamaan tiettyihin ihmisen makuihin."
Tämä ei ole aivan tuulesta temmattu ajatus: Eläimillä, kuten simpansseilla ja gorilloillakin on "lajinmukaiset sukupuoliroolit", jotka näkyvät muun muassa kivesten koossa. Gorillat ovat haaremieläimiä, joiden naaraat eivät käy vieraissa, joten niillä on pienet kivekset. Simpanssinaaraat ovat moniuroksisempia ja seksuaalisesti avomielisempiä. Tuskin kukaan väittää että eläimien sukupuoliroolit olisivat "pelkkää kulttuuria". Ja ihmisen olettaminen joksikin "täysin erilaiseksi" on minusta vain virheellistä heijastumaa luuloista, oman erinomaisuuden ja erikoislaatuisuuden korostamisesta ja oman älykkyytemme yliarvioinnista ; "sex min - gender max" -näkemyksessä korostetaan sitä että ihminen olisi rationaalinen kasvatettavissa oleva olento, jolla ei ole lähes yhtään sukupuoleen sidottuja vaistoja.
Kytkinajattelua käyttäen ei siis oleteta, että olisi olemassa esimerkiksi "sovinistisen sortamisen geeni" tai "rasismin geeni". Sen sijaan siinä on lähtökohtana se, että luonto determinoi sen, miten kasvatus omaksutaan ja miten kulttuuri kehittyy, mutta toisaalta kulttuurikin vaikuttaa luontoon. Ja koska emme tietenkään unohda Humen giljotiinia ja sorru "is-ought" -virheeseen. Se, jos olemme geneettisesti natseja ei oikeuta sitä että olisimme natseja. Tälläisessä näkemyksessä on mielestäni jo kuvottavuuksiin asti perinteistä "Olemme vain sellaisia kuin Jumala meidät tarkoitti" -asennetta, jolla voitaisiin oikeuttaa periaatteessa aivan mikä tahansa. (Ja jostain syystä ihmiset ovat kammottavan taipuvaisia tälläiseen ajatteluun. Mielestäni se on ylimielisyyttä. Eikä sitä vähennä yhtään se, että se nimetään "teleologiseksi ajatteluksi")
Mutta vaihdetaanpa tässä vaiheessa kuitenkin leiriä.
Päästään kulttuuriin ja sen käsittelyyn. Minusta feministien tulisi ottaa huomioon myös se, että tämä uusi feministinen aalto on pakosti osa kulttuuria. Kaikilla niillä perusteilla, joilla he sitovat miehen "genderin" sotiin, heidän oma käytöksensä tulee voida sitoa "genderiin" juuri samalla tavalla. Feminismi on kulttuurinen ilmiö siinä missä mikä tahansa muu asia tahansa. Sitä kuulee jopa syytteitä siitä, että tiede on tarkoituksella miehistetty ja koska yhteiskunta aivopesee miehet tiettyyn "genderiin" voimakkaasti, miehet naistutkimuksessa voivat olla huonoja. Tosiasiassahan myös naiset pistetään tiettyyn genderiin. Feministit asettavat toisilleen normeja, sellaisia jonkalaisia "hyvän feministin" tulee olla; Ja koska suuri monet feministit korostavat genderiin tiivistämisen pakon joka kohdistuu naisiin ja he keskittyvät sen vastustamiseen sen kaikissa muodoissa, eikö tämä johda siihen että he ovat vain toiseen suuntaan aivan yhtä "sitoutuneita" tai "epäobjektiivisia". Jos fysiikan luonteesta tulee miehien kilpailun mittari, aivan samoin emansipaatiosta tulee feministien mittari. Ja jos yhteiskunnan paine on niin kova, että mies ei mitenkään voi olla riittävän objektiivinen, eikö saman pitäisi koskea myös naisia, jotka feministiideologian vuoksi ovat miehiäkin kovemmassa vaatimuspaineessa? Nämä näkökannat ovat toki vain vihaisen vähemmistön lausumia. Ne tulee kuitenkin muistaa.
Selvää on että feministit käyttävät naistutkimusta hyväkseen ja väärin. YX -kromosomiston omistajia demonisoidaan ja XX -kromosomostolaiset ylivertaistetaan samanaikaisesti kun sukupuoliset erot minimoidaan... Mutta tämä ei tarkoita että tämä olisi koko totuus. Mielestäni naistutkimusta kuitenkin parjataan myös aivan syyttä suotta. Tarvitaan kenties "puhdistusta", mutta ei suinkaan poistoa (näin amatööripohjalta onkin helppo laukoa...);
Esimerkiksi naistutkimuksen suorittama kielianalyysi, jossa etsitään kielestä toiseutta, on saanut osakseen kritiikkiä. Tämä analyysitapa, jonka aina liitän suoraan Simone de Beauvoiriin, voi kuitenkin olla aivan hyvää. Erittäin vastaavanlaista analyysiä käytetään muun muassa Pascal Boyerin "teologisessa korrektiudessa". Siinähän katsotaan minkälaisia eroja tarinoihin syntyy. Naistutkimuksen kielianalyysi joka tutkii sukupuolisuutta kykenee taatusti löytämään tälläisiä yhteiskunnan sisäisiä arvoja - joita kiistatta on, pidämmehän helposti muiden maiden tapoja kummallisina. Ehkä ne maksetut kognitiotieteen kurssit, jotka kävin Paulan puolesta muistiinkirjoittamassa hänen luennoillaan ovat jättäneet jälkensä.
Mutta tässä kohden olisi minusta hyvä keskittyä koko ihmiskuntaan. Ainakin minusta tuntuu että keskustelu on painottunut siihen, että miten nimenomaan naisia esineellistetään.
Sillä tosiasiassa aivan missä tahansa yhteiskunnassahan ihmisiä redusoidaan kapeisiin raameihin lukuisilla erilaisilla tavoilla. Otan esimerkiksi itseni; Työpaikalla olen samaa toistava työkone, ammattikorkeakoulussa tiedon vastaanottaja ja käsittelijä, taukopaikalla jotain puolihullun stand-up -koomikon, kahvinpummaajan ja matematiikan ja talouspuolen tai markkinoinnin läksyissä neuvojan välillä. Näihin liittyy odotuksia, jotka minun vaaditaan täyttävän. Rangaistuksen uhalla. Panoksina on työpaikka ja raha, koulutuspaikan jatkuminen ja ystävyyssuhteiden säilyminen. Vastaavia esimerkkejä voisi listata kymmeniä.
Jokainen nainen ja mies ja lapsi on koko ajan jatkuvan, monimuotoisen, esineellistämisen kohteena. Vaatimuksia tiettyyn muottiin, mitä muuta ne ovat? Ei näitä pidetä mitenkään erityisen pahana. Jostain kummallisesta syystä kuitenkin puhe on aina siitä kuinka nainen laitetaan tiettyyn muottiin. Siksi on hieman erikoista että ainoastaan naisten muotittamisesta puhutaan. (Etenkin, kun toisaalla nimenomaan miesten oletetaan olevan jotenkin huonompia tutkijoita koska ovat tiiviimmin painettuna tietynlaisiin normeihin. Mies siis samanaikaisesti samanaikaisesti on vähemmän että enemmän normitettu kuin nainen..)
Lisäksi naistutkijat demonisoivat pornon. Tämä olisi tietysti täysin loogista, jos pitäisimme naisen seksuaalista aktia jotenkin ainutlaatuisen rumana, kuvottavana ja likaisena asiana. Mutta toisaalta nimenomaan perinteinen konservatiivinen, suoraa Raamatusta tuleva kuva on juuri tämä. Vaikuttaa siltä että tätä kautta naisen "gender" vaikuttaa feministienkin mielessä. (Miksiköhän muuten jopa "Dr. Phil" McGraw puheissa pornoelokuvissa näyttelevät naiset ovat uhreja ja miehet irstaita pukkeja? Miksikähän miehet eivät voi olla niitä uhreja ja naiset hyväksikäyttäjiä?)
Tämän jälkeen uskallan korostaa Ridleyn käsitystä yhteneväisistä vaihtoehdosta, että vanhempien taipumus kohdella eri sukupuolia eri tavoin voisi olla geneettistä, vaikka tämä käytös ohjaisikin lasten käytöstä eri suuntiin. (Tämä voi selittää suhtautumisen pornoonkin.) Asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Ei "joko - tai" ; Ne harvoin ovat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)