Conatus

Baruch Spinozasta puhutaan usein vain teologiansa ja vapaata tahtoa koskevan filosofiansa kautta. Kuitenkin Spinozaa kannattaa lähestyä myös hänen poliittisen näkemyksensä kautta. Otan tässä esiin Spinozan aika vähän yleisessä keskustelussa käytetyn konseptin, conatuksen.

Spinoza näki että Jumala oli äärettömyydessään itseriittoinen. Mutta hän näki että ajalliset ja äärelliset olennot kykenivät lähentymään tätä itseriittoisuutta. Spinoza näki että joillain kohteilla oli conatusta ja toisilla ei. Mitä enemmän conatusta kohteella on, sitä vahvemmin se on olemassa omana itsenään.

Spinoza näki tämän ilmenevän siten että nämä kohteet vastustivat itseensä kohdistuvia muutoksia. Näinollen maailmassa oli kohteita jotka eivät sisältäneet conatusta. Esimerkiksi taskukelloja voidaan rakentaa ja purkaa ja niille tapahtuu passiivisesti asioiota. Samoin kivenjärkäleillä ja hiekkakasoilla on ajallinen luonto joka ei vastusta niihin kohdistuvaa rikkoutumispyrkimystä. Sen sijaan eläimet ja ihmiset vastustavat särkymistä ja korjaavat itseensä kohdistuvia muutoksia. Tässä mielessä regeneraatio on tärkeä epäanalogia eläinten ja taskukellojen välillä.

Kun eläin kuolee siitä tulee kasa lihaa ja sen conatus lakkaa olemasta. Spinozan mukaan conatus on ajallista ja sen voi menettää. Ja tätä kautta syntyi ajatus jossa Conatus on olion olemukseen kuuluva piirre jota ilman kohde menettää perusolemuksensa ja jota ilman kohdetta ei kuitenkaan voi ymmärtää. Mitä enemmän conatusta on, sitä kestävämpi kohde on. Mutta kun tämän kestoraja ylitetään – ja esimerkiksi eläin sahataan kappaleiksi – sen perusolemus lakkaa ja tätä myötä myös korjautuminen.

Spinoza näkee että ainoastaan organismit tuovat maailmaan pysyviä ja kestäviä yksilöllisyyden muotoja. Tässä yhteydessä hän korostaa myös sitä, miten ruumiin pyrkimys on myös tajunnan pyrkimys. Näin ollen paitsi ruumiin regeneraatio niin myös mentaalinen puoli kuuluu conatukseen. Tästä päästään ajatukseen jossa Spinoza puhuu siitä mikä voimistaa tai heikentää. Tietenkin erityisesti ihmistä. Koska konteksti on kuitenkin teologis-poliittinen eikä vain teologinen.

Spinozan näkemys itsellisyydestä ja vapaudesta ovat hyvin tietynlaiset. Hän arvosti yksilöllisyyttä mutta korosti sitä että meillä ei ole vapaata tahtoa siinä mielessä kuin usein uskomme. Hänestä ihmiset erehtyvät luullessaan itseään vapaaksi. Hänestä se johtuu siitä että ihmiset ovat perillä päämääristään ja keinoistaan mutta eivät siitä miksi he haluavat sitä mitä haluavat. Koska he eivät mieti tekojensa perimmäisiä syitä, he kokevat tekevänsä valintoja. Spinozan etiikka ja poliittinen teoria onkin rakennettu sen varaan että ei ole perinteisessä mielessä olevaa vapaata tahtoa. On vain conatusta. Sitä miten eri toiminnat kumpuavat joko itsen ulkopuolisista pakotteista tai itsen sisältä. Mitä enemmän pakote tulee omasta ruumiista ja mielestä sitä enemmän conatusta ihmisellä on.

Spinozan mukaan filosofia koostuu ajattelusta. Ajattelu ei voi muuttaa ruumista vaan ainoastaan tajuntaa. Mutta kun kehitetään ajattelua kehitetään myös ruumista. Filosofi on ajattelija eikä urheilija tai voimistelija. Kuitenkin koska tunteet ovat Spinozalle mentaalisia, ne ovat jotain johon voi vaikuttaa ajatuksilla. Tunteiden turmelus on siis ajatusten turmellusta. Spinozalle tajunta ja voima ja itsellisyys ja ajattelu liittyvät vahvasti yhteen conatuskonseptin kautta. Mentaalinen toiminta enentää tai vähentää, auttaa tai estää ruumiimme toimintakykyä. Tai enentää tai estää ajattelumme toimintakykyä.

Mitä adekvaatimpia olemme, sitä elinvoimaisempia olemme. Epäadekvaatti elämä taas muuttaa meidät passiivisiksi kärsijöiksi. Passiiviset kärsijät ovat itsensä ulkoisten voimien vietävissä. Sellaiset asiat jotka antavat meidän kukoistaa omana itsenämme tekevät meistä voimakkaita ja tunne-elämältämme iloisia, rakastavia ja tasapainoisia. Sellaiset tunteet kuin pelko, viha ja mustasukkaisuus taas kertovat siitä että conatuksemme vähenee tai koemme conatuksemme vähenevän. Spinozasta esimerkiksi tarpeettoman mustasukkaisen ihmisen kanssa keskustelemalla mustasukkaisuuden takaisista syistä he voivat rauhoittua ja tämä on ajattelun tehtävä. Spinoza näkee myös että viha lakkaa olemasta vihaa heti kun sen taustasyyt ymmärretään oikein. ; Tosin Spinoza näkee että myös positiivisia tunteita kuten rakkautta vaivaa riskit. Ne voivat olla liiallisia tai huonosti kohdennettuja. Siksi järjen tulisi kannatella ja ylittää myös positiiviset tunteet.

Politiikan kannalta on tärkeää huomata, että Spinoza julistettiin ”suureen pannaan” (cherem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi. Toisaalta Spinoza eli Hollannissa aikana jota kuvasi ”muutos”. Hollannissa elettiin hetken melko vapaasti. Hollanti oli kapinoinut Espanjaa vastaan ja menestynyt. Omantunnonvapaus ja ajattelunvapaus kuitenkin lakkasivat kun kalvinistit toivat mukaansa … no sitä mitä kalvinistit tuppaavat tuomaan.

Itse korostaisin tässä sitä miten Paleyn kelloseppäargumentin kannalta erikoinen asia tähän liittyy. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimet ja ihmiset ovat oleellisesti epäanalogisia koneiden kanssa. Samalla korostan sitä että tämä ei varmasti ole satunnaisessa yhteydessä siihen että nykyajan kreationistien opit ovat usein kalvinistisin pohjasävyin sävyttyneitä. Näin ollen tämä minusta korostaa sitä, että etenkin kreationismi ja Intelligent Design korostavat asennetta jossa ihminen on ensisijaisesti alisteinen kone. Koneanalogia kun on tärkeä koko ”design” -prinsiipin kannalta. Tämä on tärkeää koska he haluavat uskonnot ja perinteet takaovesta. Tapio Puolimatkakin ei sattumalta kannata Intelligent Designiä ja ole traditiokeskeinen professori.

Spinoza eli korostetusti maailmassa jossa tiedostetaan että ajattelun vapauden saavuttaminen on mahdollista mutta vaikeaa. Toisaalta sen menettäminen on myös helppoa. Siksi tarvitaan yhteiskunta joka mahdollistaa yhteiskunnassa elämisen myös vapaille ihmisille. Spinozan vapaa ihminen on tunne-elämältään enemmän aktiivinen kuin passiivinen. Vapaa ihminen voi kohdata ongelmia jotka ovat hänen valtansa ulkopuolella mutta niiden koittaessa hän kuitenkin tietää yrittäneensä parhaansa. Tämä mukailee yhtä omaa iskulauseistoani: Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua se ei ole ongelma vaan olotila.

Spinozan vapaa ihminen vastustaa lujasti sellaisia piirteitä jotka ovat oleellisia ja ihailtuja kalvinismissa. Tämä ei liene sattumaa. Spinoza kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen miten uskonnollinen taikausko – joka ei Spinozalle ole samaa kuin Jumalan puute, pikemminkin päinvastoin – koostuu siitä että asioita jotka tuovat ihmisille iloa rajoitetaan nimeämällä niitä synniksi. Kun taas asiat jotka tuottavat kärsimystä ovat kilvoittelua ja siksi hyveellisiä. Tämänlainen heikentää ihmistä. Eikä ihme koska tämänlaiset uskonnot haluavat muuttaa ihmisen ikään kuin osaksi jotain kasvotonta ja persoonatonta mallia jossa ihmiset ovat itsensä ulkopuolisia – ”ihmistä itseään suurempia voimia” tottelevia.

Spinoza esimerkiksi korostaa että vapaa ihminen miettii enemmän elämää kuin kuolemaa. Hän pyrkii omantuntonsa mukaiseen hyvää ja välttää sen mukaista pahaa. Vastustaa vaaroja mutta ei altista itseään niille. Hän pyrkii rehellisyyteen.

Samalla Spinozan ajattelua kuitekin leimaa myös se, että hänestä enemmistö ihmisistä ei kykene elämään järkiperäisesti. Spinozan ajattelua leimaakin esimerkiksi se, että hän esittää että vapaa ihminen joka elää tietämättömien parissa joutuu voimiensa mukaan torjumaan ei-vapaiden-ihmisten anteliaisuutta. Kuitenkin Spinoza vastusti erakkoutta vaikka siinä ihminen tietenkin olisikin vain tekemisissä oman itsensä kanssa ja olisi oman itsensä kautta. Kuitenkin ihminen on sosiaalinen ja häneen liittyy sosiaalisia tunteita ja pyrkimyksiä. Ja tätä kautta erakoitumiseen liittyy hyvin helposti paljonkin katkeruutta, halveksuntaa ja muita ihmistä heikentäviä tunnepiirteitä.

Spinoza näkeekin että valtiota tarvitaan juuri siksi että ilman sitä vapaat ihmiset eivät voisi elää muiden ihmisten kanssa joutumatta sorretuiksi. Hallituksen tärkein tehtävä onkin taata vapaus, tai siis conatus, ihmisille. Ihmisille tulee antaa vapaus tehdä rauhassa työtä ja toimia omantuntonsa mukaisesti pyrkimällä järjen antamiin päämääriin ilman että hallitus puuttuu tähän. Spinozan poliittinen teoria on alleviivatusti jotain jota voi odottaa vapaalta mieheltä jolle politiikka on hengissä selviämistä tietämättömyyden keskellä.

Valinnanvapauden väheneminen?

Parisuhteiden luominen ja kariutuminen ovat hankalia asioita. Niissä tulee usein vastaan epäsymmetrioita. Sitä että ei haluta samaa asiaa. Usein tämä koskee suhteen aloittamista tai lopettamista. Ja tämä on mielenkiintoinen filosofinen kysymys.

Jos joku vaikka haluaa suhteen mutta et suostu ensitreffeille ja sen jälkeen miellyttävälle saukkomaiselle rakastelulle, tilanne on sellainen, että siinä selvästi otetaan toiselta pois vaihtoehtoja. Tämä näkökulma korostuu alempitasoisista miehistä puhuttaessa usein. Tällöin jotkut ihmiset menettävät jotain joka on yleistä monilla. Olisi ihmisiä jotka ovat heikoilla jos haluavat parisuhteita ja/tai seksiä.

Jossain mielessä voidaan sanoa, että näissä puututaan toisen vapauteen. Tämä on tietenkin erityisen selvää jos joku kiristää jonkin kanssaan treffeille ja huumaa kumppaninsa raiskaushuumeella ja harrastaa tämän kanssa seksiä. Tai jos jokaisella olisi velvollisuus suostua kaikkiin treffi ja seksiehdotuksiin. On selvää että tässä suhteeseen ei pyydetä. Pyydetyllä ei olisi valinnanvaraa joten pyynnön sijasta kyseessä olisi toisen ottaminen tämän tahdosta riippumatta.

Ja sitten toisaalta voidaan nähdä että jos kieltäytyy, puuttuu toisen vapauksiin. Tässä asiaa voidaan lähestyä vähemmän vaivan tietä ; Parisuhteeseen ja/tai seksiin pakottaminen ovat rankkoja toisen autonomiaan puuttumisia. Toisessa taas toisen autonomiaan lähinnä jätetään puuttumatta. Se että ei saa kaikkea mitä ei haluaa lienee elämässä jokaiselle jossain määrin tuttu asia.

Ja lisäksi jokainen voi mennä deiteille ravintolaan yksinään ja masturboida. Se mikä tässä muuttuu on toisen tekeminen. Tässä mielessä näkyykin että tosiasiassa asia ei ole tavallaan edes mikään "tapettu potentiaali". Se ei vain ole eräässä mielessä ollutkaan koskaan mikään vaihtoehto. ; Ihminen päättää itsestään ja jos hän ei halua suhteeseen, hän ei halua suhteeseen.

Tässä mielessä asiaa voi lähestyä siten, että suhteen lopettamista tai jatkamista haluava on itse asiassa episteemisen tiedusteluprosessin ytimessä. Etenkin treffikutsu on siitä kätevä että siinä ensin ei ole mitään mahdollisuutta parisuhteeseen. Vasta kysyminen avaa sen että on auki se että jostain tulee vastaus "kyllä tai ei". Näin kieltäytyminen palauttaa tilanteen alkutilaan. Vastaajan kannalta toinen joko viehättää tai ei. Ja näin ollen hän ei itse asiassa kieltäytyessään ota toiselta pois yhtään mitään vapauksia. Hän vain esittää ontologisen kannanoton siihen että vaihtoehtoa ei koskaan ollutkaan..

Pissaleikit ja kakanheittokisat

Tommi Paalanen otti blogissaan kantaa Trumpia ympäröivään seksikohuun. Hän tiivisti asian seuraavasti : "Donald Trump on saanut paljon parjausta vahvistamattomien seksiväitteiden vuoksi. Häntä pilkataan kiinnostuksesta pissaleikkeihin, joita myös kultaisiksi suihkuiksi kutsutaan. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, seksuaalisista mieltymyksistä pilkkaaminen on matalaotsaista ja vahingollista roskaa."

On mielenkiintoista huomata, miten Trumpin seksikohu voidaan nähdä faktantarkistuksellisena ongelmana - eli ongelmana jossa juoruillaan ilman todisteita. Ja sen lisäksi se voidaan nähdä henkilökohtaiseen elämään puuttumisena. Elämme kulttuurissa jossa erilaisia paheksuttavia seksikohuja levitellään ja pyöritellään. Axl Smith menetti yhdessä päivässä maineensa. Ilkka Kanerva työnsä. Toimi Kankaanniemi olisi menettänyt maineensa jos hänellä olisi sellaista ollut.

Kaksi rinnakkaista mutta toisilleen vastakkaista asiaa.

Paalasen huomautus on siitä kiinnostava, että meillä on olemassa trendi jossa arvostetaan sitä että puhutaan ilmiöistä eikä yksilöistä. Esimerkiksi kun Sebastian Tynkkynen puolusti itseään oikeudessa, hän yritti vedota tähän periaatteeseen ilmaistessaan, että "Tosiasioiden ääneen puhuminen uskonnosta ei ole pahan puhumista, ei varsinkaan ihmisistä pahan puhumista."

Toisaalta nähdään että on oleellista että puhutaan ihmisistä sitä kautta minkälaisia he ovat sen sijaan että puhuttaisiin siitä, mitä he edustavat. Tässä yhteydessä voidaan viitata vaikkapa Martin Luther Kingin "I have a dream" -puhen ideaan siitä että ihmisiä ei tuomittaisi ihonvärin vaan persoonansa mukaan. "I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character." Monille syrjintä onkin juuri sitä että luodaan yleistyksiä rodusta, uskonnosta ja vastaavista eikä sitten anneta yksilöiden oikeuttaa itseään sitä kautta mitä he todella ovat.

On melko selvää että kaikki kannattavat jossain määrin molempia periaatteita. Vaikka niiden välillä onkin aika kovia jännitteitä. ; Itse näenkin, että esimerkiksi Kanervan tekstiviestikohussa oli perusteita tuomita Kanervan persoonaa. Mutta tällä ei ollut hirveästi merkitystä hänen työnsä menettämisen kannalta. Paitsi sen vuoksi että hän harrasti tätä tekstittelyä työpaikallaan ja työajalla. ; Ilman tätä työajalla tapahtumista kyseessä olisi hänen yksityisasiansa joka ei liity työpaikan säilyttämiseen mitenkään. Häntä voi toki tästä huolimatta kutsua pervoksi, vapaa-ajan identiteettinä ja yksilönä. (Jos pitää moralismista.)

Mitä, missä, miten.

Tuontapainen edellämainittu erittely on tarpeen ja tärkeää. (Trumpin pissaleikkikohun yhteydessä on mainittava että sanavalinta ei ole satunnainen.) Ja Paalasen saama kommentti demonstroi hyvin sitä miksi on tärkeää tarkastella asioiota tarkemmin, analyyttisemmin ja paremmin.

Anonyymi kommentoija ilmaisi omalla nimellään ja kasvoillaan rohkean mielipiteen. (Niin rohkean että riskinä on että mielipide synnyttää tissikohun.) "Ei myöskään henkilön pilkkaaminen julkisuudessa muunkaan henkilökohtaisen asian ole sen hyväksyttävämpää vai onko seksuaalisuus ainut "pyhä" asia, jossa ei saisi mennä henkilökohtaisuuksiin? Olethan sinäkin hyökännyt esimerkiksi Päivi Räsästä vastaan henkilökohtaisesti juuri hänen uskonnollisuutensa takia! Mielipiteitä toki pitää arvostella ja varmaan rajustikin, muttei silti pitäisi mennä henkilökohtaisuuksiin!"

Kommentoija yrittää tässä selvästi esittää että Paalasella olisi väistämättä kaksoisstandardi. Että hän tarttuu yksityisasioihin eri tavalla. Tässä kommentoijalla unohtuu se, että kaksoisstandardi vaatii sitä että perustelujen taustalogiikassa on eroa. Ja tässä kohden on katsottava missä mielessä ja missä kontekstissa ja millä seurauksin Paalanen esittää uskontokriittisiä mielipiteitään. Itselleni on melko selvää että niiden takana on varsin eheä taustalogiikka. Ja jos taustalla olevat omat perustelut ovat aina samat, ei kaksoisstandardia synny.

Anonyymi tarkastelee asioita aiheiden kautta. Ikään kuin seksuaalisuus ja uskonto olisivat sellaisia aiheklimppejä joilla on vapauksia tai ei ole vapauksia. Tässä hän unohtaa sen, että tosiasiassa voidaan nähdä niin että yksilöillä on vapauksia jotka ajavat heidän omaa autonomiaansa. Esimerkiksi yksilöillä on uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että uskontoinstituutti ei voi ottaa itselleen vapauksia vain sillä että se on uskontoa ja siksi kontrollin ulkopuolella. Ja voi siksi komentaa vaikkapa minut muslimiksi tai kristityksi. (Asiahan ei nimenomaan mene näin.)

Aihetta on kenties helpoin tarkastella juuri tämän seksikohun kautta; Trump on pissaleikkimieltymyksissään selvästi harrastamassa omaa autonomiaansa. (Mikäli ylipäätään on moisista kiinnostunut.) Hän ei esimerkiksi käy kuseksimassa kadunkulmassa ihmisten päälle. Hän ei luo maailmaa jossa laki määrää kaikkia kuseksimaan toistensa päälle. Hän ei pakko-osallistuta ja kurssituta ihmisiä jotta he osaisivat virtsata toistensa päälle. ; Tässä mielessä Trumpin pissaleikkimieltymykset ovat selvästi privaatin piirissä.

Sen sijaan joku voisi hyvinkin paheksua Trumpin kommentteja siitä että ihminen voisi vain aktiivisesti ja lupaa kysymättä mennä kourimaan naisten jalkoväliä. "Grab them by the pussyn" ongelmana on se, että siinä otetaan kontaktia toisen ihmisen ruumiiseen ilman tämän lupaa. Tässä mielessä Trumpin autonomia pompahtaa toisen ihmisen privaatin alueelle. Eikä sitä voida pitää samanlaisena kuin pissaleikkiä. Ei, vaikka moni ajatteleekin että pissaleikit ovat huomattavasti rivompaa ja perverssimpää materiaalia. Se, että kouriminen on seksuaalisuutta ei tarkoita että sitä pitäisi puolustaa jos puolustaa sitä marginaalisempaa ja rivompaa pissaleikkiharrastusoikeutta. Niiden suhde autonomiaan eli vapauteen on aivan erilainen.

Tässä mielessä voidaan nähdä että uskonnonvapaudenkin kohdalla moni katsoo liikaa aihetta. Päivi Räsäsen uskonnollisuuden moittiminen on hyvin oleellista koska Räsäsen uskonto ei tosiasiassa ole mikään yksityisasia. Se tapa jolla hän sitä ilmituo ei ole mitään "privaatin piirissä tapahtuvaa". Enkä tässä tarkoita edes sitä että ihminen ei julkisessa tilassa saisi julistaa uskontoaan, eli ilmaista itseään julkisessa tilassa uskonasioista. Räsäsen uskonnon suhde autonomiaan on tyypillisimmillään nimenomaan sitä että hänen uskontonsa kieltää jotain joten tästä kiellosta pitää saada universaali kaikkia, myös ei-kristittyjä koskeva, laki. Mielellään Räsänen yleistää sääntönsä nimenomaan niihin joiden kanssa hän ei jaa samaa vakaumusta. Eli jos ei tottele uskontojen normeja vapaaehtoisesti niin sitten tottelee pakolla.
1: Hänen kieltojen kyhäämisensä on tätä by definition juuri tätä; Jos homoseksuaali ateisti ei saa mennä naimisiin. Ja Räsäsen homovastaisuus on hänen uskonnollinen mielipiteensä. (Mitä se ilmeisesti on jos Räsäsen homokannan kritisointi on Räsäsen uskonnollisen mielipiteen loukkaamista.) Niin ei siitä voi sanoa muuta kuin että oman uskonnon rajoitteet ylittävät oman privaattielämän ja sen mitä itse harrastaa poliittisessa tilassa. Ja se laajenee koskemaan muiden ihmisten elämää ja ilmaisua paitsi poliittisessa kontekstissa niin myös ja kenties jopa ennen kaikkea näiden muiden ihmisten privaatissa.  Ymmärrän että hän käyttää asian kuvaamiseen eri retoriikkaa. Suhde autonomiaan on kuitenkin sisällöltään sellainen että ei ole virhe ilmaista tätä muotoilua noin. Itse asiassa vapauden ja autonomian filosofian kautta voi olla looginen virhe muotoilla asiaa millään muulla tavalla kuin sillä jolla sen muotoilin!

Tässä probleemana on tietenkin se, että uskonnosta ja seksistä toisaalla avoimesti tehdään julkista ja poliittista. Ja sitten toisaalla tämä sama uskonto ja seksuaalisuus onkin jotenkin niin privaattia että kaikki niihin puuttuminen on privaattiin ja henkilökohtaiseen menemistä. Valitettavasti tilanne on se, että jos vie uskonnon politiikkaan on ymmärrettävä että tekee uskonnosta poliittista. Ja erimielisyys tätä kautta tulee koskemaan sitä osaa privaatista uskonnollisuudesta jota kautta asioita sinne poliittiseen nostelee. Jos ei tämänlaista kestä, niin sitten pitää ryhtyä sekularistiksi, sellaiseksi joka pitää uskonnon siellä privaatissa niin että se ei lähde vihaltelemaan poliittiseen.
1: Mielestäni tämä on tarpeetonta, olen antisekulaari. Uskonasiat tulee tuoda julkisuuteen ja jos nämä asiat ovat jostakusta pellejä hän saa tämän sanoa vaikka uskovaista kuinka itkettäisi. Mitäs läksit! Kyllä täällä muutkin on itsemurhaan asti itseään itkeneet teidän tekosienne vuoksi. Että on hyvä että edes hippunen tulee takaisin. Toki epäsuhde on epäreilun vähäinen eivätkä vilpittömät uskovaiset itke mediatilassa ollenkaan sellaisella tasolla jota syvin ja relevantein elämäntavoitteeni, pysyvä erektio, vaatisi.

Lyhyesti;

Uskovaisuus ja seksuaalisuus ovat monesti jotain jota kuvataan henkilökohtaisena ja privaattina. Toisaalta ne edustavat myös julkista ja poliittista identiteettiä. Näin homoseksuaalisuus tai sen vastustaminen voi olla julkisen lakimuutoskampanjoinnin asia. Sama koskee myös vaikka ajatusta kristillisyydestä ja sen suhteesta moraalinormeihin. Tämä unohtuu helposti jos asioita katsotaan aiheiden kautta.

Tällöin saattaa esimerkiksi unohtua että kristillisdemokraattien kansanedustaja Räsänen ei edusta vapautta vaan muiden autonomiaan puuttumista omien herkkänahkaisuuksiensa pohjalta. Ja että Trumpinkin kohdalla on olemassa sellaisia seksikohuja jotka koskevat hänen persoonaansa, privaattia ja autonomisuutta. Sekä niitä jotka ovat tuomittavia, seksistisiä ja muutenkin asiattomia. Vaikka aihe, seksuaalisuus, on niiden molempien takana.

Uskonnon ja seksin kohdalla on muistettava se, että vapaudessa ei ole kyseessä se koko vaan se, miten sitä käyttelee.

---

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on omituista kuulla pervoilusyytöksiä ihmisiltä jotka tottelevat rautakautista seemiläisperäistä kaunokirjallista eeposta joka sisältää raiskauksia, murhia, kansanmurhia, kivitystä, insestiä, kidutusta, pedofiliaa ja sananlaskuja. On melko ilmiselvää, että tälle tielle mennyt kärsii - tai nauttii - perversiosta, jonka rinnalla sadomasokismi on hauskaa iltapuhdetta - mitä se itse asiassa onkin.

Filosofiasta ja argumenttivirheiden "pienemmistä synneistä"

Kun asioita perustellaan, on tässä yleisesti käytössä kaksi päästrategiaa (1) vetoamme järkeen, tieteeseen tai vastaaviin järjestelmiin joissa jonkinlainen evidenssi tai rakenne tulee uskomuksia tai asettaa ne kriittiseen näkökulmaan. (2) voimme vedota auktoriteetteihin, ryhmäpaineisiin, rangaistuksiin, naurettavuuteen, toistoon, pelotteluun, heimohenkisyyteen, sensuuriin - tai ylpeyteen tai häpeään.

Karkeasti sanoen filosofit ovat tavanneet olla sellaisia että he painottavat näistä tätä ensimmäistä kohtaa. Jopa dekonstruktionistit menevät "joko logiikka tai ei mitään" -hengessä. He analysoivat sitä miksi looginen analyysi epäonnistuu eivätkä näe jälkimmäistä vakuuttumisen keinoa hyvänä. Itse asiassa vaikka olisi niin paatunut postmodernisti että olisi totuusrelativisti, niin heillekin kakkoskohdan temput ovat perustelujen sijaan intressejä, valtaa ja muuta tuomittavaa.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Ja yhtenä teemana voikin olla se, että osittain kysymys on myös etiikasta. Moni mieltää kakkoskohdan autonomiaan puuttumisena. Tämä on siitä erikoista että periaatteessa jos ihminen tottelee järkeä niin kyllähän hän silloinkin alistuu jollekin. Jos sitoutuu aina järkeen, ei tee sen suhteen autonomista ratkaisua. (Vaikka tekisikin viisaita ja totuudenmukaisia ja käteviä ratkaisuja joissa mielekkäitä lopputulemia haetaan käytännöllisin keinoin.)
1: Autonomisuusnäkökulma on toki siinä mielessä erikoinen, että autonomisen päätöksen ohjailua tunteen ja ties minkä kautta suhteutetaan myös sen mukaan miten tätä suostuttelua tehdään ; Erilaisia lakeihin liittyviä houkuttimia katsotaan niin että jos jotain halutaan estää tai kieltää, tai jostain rangaistaan tähän suhtaudutaan nuivemmin kuin siihen että jotain asiaa kehutaan ja tuetaan erityisesti. Näin ollen esimerkiksi ksylitoltuotteiden tukeminen voisi näyttää hyvin erialaiselta kuin sokeripitoisten karkkien lisäverottaminen. Samoin voidaan nähdä että ne jotka kovin kategorisesti tuomitsevat kristinuskon tai islamin koetaan militanteimpina syrjijöinä kuin niitä jotka turhankin ylpeästi röyhistävät miten islam on rauhan uskonto ja kristinusko objektiivisen moraalin ja yhteiskuntajärjestyksemme ydin niin että näitä täytyisi erityisesti tukea, kunnioittaa ja ajaa oleelliseksi osaksi yhteiskuntamme valtakoneistoja. Ja jopa niille jotka moittivat näitä uskontoja sensuuri on pahempi asia kuin liiallisen. näkyvyyden ja vakavastiotettavuuden antaminen yleisessä julkisessa mediatilassa. (Joka on kuitenkin rajallisen kokoinen nykyäänkin.)

Tässä mielessä voidaan nähdä että sitä ollaan hyvinkin totuusarvofiksoituneita. Onkin selvää että looginen perustelu on sellaista että siinä vastaus on totuusarvoriippuvainen. Sen sijaan totuusarvot menettävät merkityksensä auktoriteettien alla. Niillä voi perustella kaikenlaista välittämättä minkälaisia taustaoletuksia tai perustelurakenteita käyttää. Totuus tai epätotuus ei merkitse mitään.

Tässä mielessä voidaan kuitenkin huomata että jos looginen päättelyvirhe - vaikkapa ristiriita - on hyvin vastansanomaton kritiikki, niin se että jonkin argumentaation yhteyteen livahtaa ad hominem on helposti totuusarvon kannalta vapausasteinen. Emme kuitenkaan yleisesti anna armoa päättelyvirheille niin että ne jotka loukkaavat totuusarvoa olisivat "isompia syntejä" ja sellaiset jotka eivät aja perustelua suuntaan tai toiseen vaan ovat sen kannalta irrelevanttia tauhkaa olisivat "pieniä syntejä". ; Ehkä takana on ideaali täydellisestä keskustelusta ja arugmentoinnista ja sen tavoittelemisesta. Ja silloin ei välttämättä luokitella virheitä pieniin ja suuriin koska ne kaikki ovat virheitä.

armoMURHA?

Eutanasia on osittain keskustelua sanoista. Nykyään kaikki käyttävät eutanasia -sanaa. Mutta muistan ajan jolloin eutanasian vastustajat pyrkivät puhumaan armomurhasta. Tämänlaiset termit ovat tärkeitä. Sillä vaikka käsiteanalyysi ja logiikka ei välitä muusta kuin määritelmäsisällöstä, sama ei koske suurinta osaa ihmisistä.

On kiinnostavaa miettiä onko eutanasia todellakin armoMURHA. Siinä on kiistatta jotain analogisia piirteitä; Voidaan nähdä että molemmissa kuolee joku. Ja teko on tavoitteellinen, jopa suunniteltu. Tässä mielessä termi ei ole täydellisen väärä.

Kriittinen voi sanoa että murhassa korostuu usein se, että uhri on haluton. Ja että tämä on eri tekijä kuin teon uhri. Tämä kysymys on tärkeä sillä se tuo mukaan hyvin tärkeän konseptin, autonomian ja sen rikkomisen. Murha voidaan nähdä absoluuttisena autonomian vastaisuutena. Murhaaja päättää uhrin puolesta ja tämän autonomiaa vastaan että tällä ei enää jatkossa ole autonomiaa.

Eutanasiassa onkin tätä kautta kyse siitä että kuoleminen ei riitä. Emme esimerkiksi tuomitse typerällä tavalla kuolleita "Darwin awardslaisia" postuumisti kuolemantuottamuksesta. (Heidän pankkitiliään voitaisiin veloittaa sakkorekisteriä ja vastavia postuumisti.)

Tätä kautta voidaan nähdä että osa eutanasioista on peräti vielä autonomisempia kuin mainitsemani. Jos otetaan tilanne jossa lääkäri valmistaa myrkyn jonka eutanasiapotilas juo itse, ei myrkyn tekijä tee mitään murhaa jos hän tiedottaa seurauksista joita käy jos juo sen liemen.

Tämä varmasti osittain selittää sitä miksi eutanasian puolustus keskittyy siihen että on joku itsemääräämisoikeutta haluava (1) itsemurhahenkinen (2) joku jonka omainen on kuollut tai (3) joku jolla itsellään on joku melko kaamea sairaus ja jotka korostavat valinnanvapautta ja elämänlaatua. ; Autonomia ja elämän laatu kiinnostavat.

Samalla voidaan selittää miksi eutanasian vastustus on sitä että (1) Jollakulla on uskonnollinen vakaumus jonka perusteella he haluavat päättää toisen puolesta : Se, että onko eutanasia hyvää tai pahaa moraalisesti tarkoittaa heille myös sitä että maailma saa kontrolloida tätä asiaa juridisesti. Eli jollakulla on voimaa autonomian yli ja autonomialla ei ole väliä. (2) Tai sitten niitä joista eutanasiaan suostuvat on jotenkin manipuloitu ja aivopesty siten että he haluavat "kuolla pois toisten taakkana olemisesta". Eli heidän vapaa tahtonsa kyseenalaistetaan. Jos vapaa tahto ei ole valinnan takana se ei tietenkään ole autonominen. Eli eutanasian vastustamisessa autonomian läsnäolo tai relevanssi mitätöidään ja elämää katsotaan pelkästään sen pituuden kautta.

Yhteinen tekijä

Brexitin kannattaja on vain hyvin harvoin maahanmuuton puolella. Kuitenkin maahanmuuton kannattamisessa ja Brexitin puolustamisessa on eräs teema joka voidaan nähdä niille yhteiseksi. Ja niiden kritiikille yhteiseksi.

Perustana on se, että sekä maahanmuutto että Brexit ovat melko vahvasti etiikkavetoista. Brexitiä eivät kannata pelkästään ne jotka uskovat että EU tuottaa vain kuluja. Sitä on kannattanut myös ihmisjoukko jonka mielestö yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja kansanvaltaa. Ja he eivät välitä siitä, vaikka erolle kertyisi kustannuksia tai hintaa, kun päämäärät ja toimintaperiaatteet ovat oikeita ja eettisiä.

Täsmälleen sama koskee aika suurta osaa maahanmuuttopolitiikastakin. Ideana on pelastaa avuttomia. Tämä tarkoitusperä on kenties hoopo, naïvi ja tilannetajuton. Mutta nämä tilannetajuttomuudet ovat tilannetajuttomuuksia vasta jos asiaa ajatellaan lompakolla ja vastaavilla. Taloudellinen hyöty ja esimerkiksi maahantulijoiden työllistymisen heikkous ovat asioita joita hyvä ihminen tuskin pitää niin relevanttina.

Oikeus olla - se nyt on sellaista luksusta

Samuli Suonpää korostaa että homoseksuaalien oikeuksista puhuttaessa ei ole kysymys pelkästä avioliittopolitiikasta. "Kirkon näkyvä läsnäolo prideilla ei ole kannanotto tasa-arvoisen avioliiton puolesta – eivätkä pridet ylipäänsä ole avioliittomielenosoitus. Pridessa on kyse oikeudesta olla se, mikä on. Se on oikeus, joka on tässä yhteiskunnassa minunlaisilleni itsestäänselvyys, mutta juhlimisen arvoinen. Niiden, joille se ei ole itsestäänselvyys, rinnalla kirkkokin marssii."

Itselleni kysymys on siitä hankala että ymmärrän että Pride -kulkueen osallistuminen on jotain jossa on pari viestiä. Ja nämä viestit ovat hyvin erilaisia. Silti jossain määrin on vaikeaa sanoa että jompi kumpi viesti olisi väärin.;
1: On kristittyjä joista homoseksuaalien tukeminen on kristillistä.
2: Kristillisyyden läsnäolo tarkoittaa että kristinuskoa ei saa liittää mitenkään homojen kohteluun, joka usein muuttuu valkopesuksi jossa enemmänkin vaikeutetaan uskonnon kritisoimista kuin autetaan itse homoseksuaaleja.

Oikeis ei-olla

On kuitenkin kiinnostavaa huomata miten tässä viitataan oikeuteen olla olemassa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen "ilmiselvyys" jota en ole oikein itse tullut kokeneeksi - vaikka en mitään homoseksuaalisuutta edustakaan. Tämä käsitys on jotain joka on haastava. Sillä joskus on vaikeaa nädhä milloin oikeus olla olemassa on sisäinen ja milloin se johtuu kunnioituksen puutteesta.

Tässä mielessä on varmasti oleellista tutustua vieraantumisen ajatukseen. Ja noin lyhyesti kyse on melko monimutkaisesta ilmiöstä jossa toiseus lyö autonomisuuden puutetta käsille. ; Vieraantuminen on tavattu sosiologiassa jakaa viiteen alaosaan. Nähdään että vieraantuminen tarkoittaa sitä että (1) on kokemus vallan puutteesta (2) merkityksettömyys (3) normittomuus (4) eristyneisyys ja (5) itse-vieraantuneisuus.

Tässä mielessä vieraantuminen voi ilmetä vaikka siten että ihminen kokee että hänellä ei ole todellista vaikutusvaltaa siihen mitä häntä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Hän kokee avuttomuutta maailman tapahtumien edessä. Hän kokee itsensä uhriksi joka ajautuu tapahtumista toiseen. Vieraantuneelle ei ole kysymys tavoitteiden asettamisesta ja saavuttamisesta vaan selviämisestä. Vieraantuneen intressejen puolustaminen on heikoilla ja ne ovat usein suurempien ihmisjoukkojen tahdon alla. Ihminen kokee olonsa omituiseksi ja vieraaksi. Identiteetti ei annakaan minäkuvaa vaan on leima joka tuottaa ongelmia.

Tässä mielessä on melko selvää että jossain tilanteissa vieraantunut on lähinnä tilanteessa jossa hänen annetaan olla olemassa mutta häntä ei kunnioiteta. Olen ollut huomaavinani että esimekriksi uskonnon, seksuaalisuuden ja jossain määrin poliittisen mielipiteen kohdalla on paljonkin sellaisia yksittäisiä kohtia joiden kohdalla ihminen vieraantuu väkisinkin. Jos hän ei muuten koe vieraantumista niin muut ihmiset hoitavat asian heidän puolestaan. En itse muista milloin olisin kokenut kunnioittavuutta. On ollut selvää että se on karkeasti sanoen saavuttamattomissa.

Ja reiluuden vuoksi ajattelen että kunnioitus on jotain joka eroaa ihmisarvosta siinä että kunnia on ansaintakysymys. Ja koska kunnia ansaitaan esimerkiksi järkevyydellä ei minun sitten tasapuolisuuden nimissä tarvitse kunnioittaa itseäni heikommin argumentoivia. Ajatukseen tottuu varsin nopeasti..

En ole myöskään ymmärtänyt miten uskovaiset kuvittelevat että;
1: Kukaan ryhtyy uskomaan sillä että hänelle selitetään että uskominen on jotain joka hyödyttää yhteisöä - koska, no, se yhteisö ei rehellisesti sanoen anna yksilölle mitään. Miksi minun täytyisi uhrautua yhteisölle joka antaa itselleni suoralta kädeltä halveksuntaa? Mielestäni minun täytyy kysyä ensin tämä. Ja sen jälkeen minun täytyy kysyä että millä he ansaitsevat sen että vievät ainutlaatuisesta elämästäni aikaa jota eivät osaa antaa takaisin.
2: Toisaalta en ymmärrä miten heidän uskontonsa ylivertaisuus ja paremmuutensa vaikka islamilaisiin teokratioihin demonstroituu sillä että he käyttäytyvät asennevammaisesti ja paskamaisesti muita ihmisiä kohtaan. Ja miten he loukkaantuvat jos nämä paskasti kohdellut ihmiset eivät tule puolelle. Ja miten he eivät odota kostoa jota heidän kohdallaan voitaisiin kutsua vain tasapuolisuudeksi. Minusta tässä ei pidä odottaa vakuutustethoa vaan päinvastoin odottaa että antipatiat kasvavat. Ja kääntymyken odottamisen sijaan täytyisi miettiä vain sitä että armeliaisuus on jotain jota pahantekijä ei aseta itselleen vaan jossa kysytään anteeksi uhrilta. Ja jos uhri ei suostu anteeksipyyntöön on kysyttävä vain yhtä asiaa. Miten väärintekijä kompensoi paskamaisuutensa. Velan. Joka eräille, kuten minulle, ovat ikuisia. Paitsi että siinä mielessä eivät ole että ne kasvavat korkoa. Eli maksamatta jättäminen ei muuta "vanhan muistamiseksi" vaan joksikin jonka kompensoimaton syntitaakka kasvaa ja kasvaa ajan mittaan.

Tässä mielessä vieraantuminen onkin siitä jännittävä että se vaatii toiseutta. On oltava vainottu vähemmistö. Muuten kysymys on vähän samasta kuin yrittäisi pitää ei-vankejen vapautusiltamia osana rikosseuraamuslainsäädäntöarvokeskustelua. Toki tässäkin kokemus toiseudesta on siitä jännittävä että ties mitkä tahot voivat hakea marttyyrinkruunua ja uhriutua ihan vain tunteilemalla. Tässä mielessä on hyvä katsoa arvostetaanko, kunnioitetaanko vai tuomitaanko näkemystä sosiaalisesti vai ei. Nämä ovat aina tekoja toisia ihmisiä kohtaan. Ja nämä teot kasautuvat ideologioiden, instituutioiden ja ihmisten ylle. Ja nämä tahot eivät vain ole jotain jotka tekevät näitä asioita. Ne ovat näitä asioita joita ne tekevät. Ja joko vastustaa näitä aktiivisesti liikkeensä tai päänsä sisällä tai ei.

Brexitistä ja kansallisesta suvereeniudesta

Brexit -päätös on ollut tärkein poliittinen puheenaihe. Tämä on toki ymmärrettävää globaalissa maailmassa jossa ulkopolitiikka ja globalisaatio ovat sen verran vahvoja voimia että esimerkiksi Suomen kannalta on tärkeämpää kenet USA valitsee presidentiksi kuin kenet suomalaiset valitsevat presidentikseen.

Itselläni on ollut yllättävän laimeat mielipiteet aiheesta. Kuten minulla on EU:seen kuulumisestakin. Aihe on toki varmasti tärkeä. Mutta se on myös niitä aiheita joihin minulla on liian vähän tietämystä. Mielestäni olisikin arvokasta jos ihmiset ymmärtäisivät että puhuisivat vähemmän asioista vain siksi että ne ovat tärkeitä. Heidän tulisi entistä suuremmassa määrin olla vastuullisia tästä tärkeydestä ja sanoa vain sellaisia asioita joihin heillä on jotain kontribuutioita. Eli olisi huomioitava myös oma skillsetti ja se onko itsellä relevanssia tähän tärkeään asiaan..

Toki mielipiteilylle on aina tilaa. Ja tavallaan poliittinen järjestelmä on sellainen että sen pitää antaa tilaa kansalaisille. Myös typerille mielipiteille. Ja tässä mielessä voin huomauttaa siitä miksi minun on ollut vaikeaa sitoutua kovin vahvasti Brexitiin.

Teen tässä jonkinlaista ajatustyötä joka on mielestäni tärkeä nollalinjanveto ; Jos minä olen liian inkompetentti ottamaan kantaa jokainen jolla on tätä vähemmän sofistikoitunut mielipide on tavallaan silmissäni mitätön jotat hänen mielipiteellään olisi validiteettiä. Mielipiteen saa sanoa ääneen. Sitten minä nauran päin naamaa ja kerron naurettavanapitämismielipiteeni ääneen aivan ilman mitään poliittista korrektiutta. (Olkaa hyvä.)

Teen tämän tietäen että olen oikeasti niitä ihmisiä joiden pitäisi ottaa esimerkiksi Suomen ja EU:n irtautumissopimuksessa niin että tehtäisiin tutkimus, jossa otettaisiin ihmisten kannanottoja EU -eroon ja siihen liittyviin kysymyksiin kuten maahanmuuttoon. Ensin kyseltäisiin että mitä mielipiteitä heillä on asioista. Ja kun on ensin kartoitettu asenteet ja mielipiteet niin pistettäisiin pieni kysely perään. Kysely jossa olisi kysytty ihan oikeita faktoja jotka ovat mallia väärin-oikein. (Kuten kuinka monta maahanmuuttajaa on jne.) Saataisiin selville mikä mielipide korreloi sen kanssa miten hyvin tämä aihe tunnetaan. Ja sitten äänestäisin sitä mielipidett jonka kannattajat tietäisivät asiaan liittyvät faktat virheettömämmin, paremmin ja laadukkaammin.

Pragmaattisesti

Ensimmäinen asia on se, että asia ja se millä asiaa ajetaan ovat hitusen eri asioita. Esimerkiksi Brexitin puolelle tunnuttiin menevän aika usein aika puhtaasti asenteella englanninkielinen nimittäisi sanalla bigotry. Minua ei kuitenkaan kiinnosta minkälaiset ihmiset ajavat mitäkin asiaa. Vaan onko asia perusteltu vai ei. (Tämä eroaa myös siitä että katsotaan pelkästään argumentteja joita Brexitin kannattajat yleensä esittävät. Ja kyllä. Suurin osa kansasta voivat olla paskiaisia ja väärässä. Siksi ääriliikkeet ovat vaarallisia ja meillä on ollut kommunistisia hirmuhallintoja, islamilaisia teokratioita ja fasistisia yhteiskuntia.)

Olen nähnyt että EU on brittejen kannalta siitä erikoinen että EU on aika paljolti kaupankäyntikeskeistä. (Keskustelussa tulee vastaan Shengen johon britannia ei ole kuulunut.) Ja tällä kohden minun on vaikeaa uskoa että EU kieltäytyisi hyvästä diilistä vain siksi että britannia ei ole mukana EU:ssa.

Toisaalta EU:sta eroamisen henkenä on se, että EU päättää asioista ilman Yhdistyneitä Kuningaskuntia. Ja koska se on suuri kauppakumppani jonka rajat kuitenkin möllöttävät hyvin lähellä, se itse asiassa voi tiukentaa kauppaehtoja. On selvää että jos jotain voidaan käyttää kaupankäynnissä vipuna, sitä myös käytetään. Tässä mielessä riskinä on se että vapautta kaipaavat britit jotka ovat kyllästyneitä olemaan "EU:n kumileimasimen alla" ovat pian tilanteessa jossa EU todellakin sanelee ulkomaankaupanasioista sen puolesta. Ja tavalla jossa on kyse kaupankäynnistä jossa ei saada apuja mistään yhteisöllisyydestä. Se on taloudellisesti vähän kuin joutuisi asioista ja hinnoista ja kilpailutavoista sanelevan kartellin ulkopuolelle.

Tässä mielessä voi tulla monellakin keskenään erilaisella tavalla mieleen "No taxation without representation" -iskulauseet Yhdysvaltain sisällissodasta. (Itse asiassa iskulauseessa on hauska sävy ; Silloin tyrannia määritettiin verotukseksi ilman edustusta, nykyisin konservatiiviset patriootit USA:ssa tahtuvat määrittää kaiken verotuksen orjuudeksi..)

EU on kuitenkin siitä hankala että sen kohdalla on helppoa nähdä maksut mutta vaikeampaa nähdä mitä siitä hyödytään. ; On luultavaa että ainakin EU;n pahoin puhutut standardit voivat vaikuttaa siihen mitä tuotteita saadaan markkinoille. Britit muuttuvat irralliseksi kauppa-alueeksi joten tästä voi seurata valikoimien pienenemistä kaupoissa. Koska marginaalisia tuotteita ei kannata tuoda lisämaksuilla alueelle. (Sen kuluttajamassa on yksinkertaisesti epäkiinnostavan pieni.) Toisaalta myytäviinkin tuotteisiin voi tulla muutoksia. Sillä jos jotkut aineet esimerkiksi pyykinpesussa tai elintarvikkeissa on EU:ssa kielletty se takaa että alueelle tulee vain tuotteita joissa näitä ei ole.

Brittejen kohdalla se joutuu siis (1) joko kirjoittamaan juuri näitä pahamaineisia standardeja paljolti uusiksi tai (2) joutuu sietämään sitä että markkinoilla jos jokin kemikaali ei ole kiellettyä niin sitä tungetaan mukaan heti jos siitä voidaan jotain hyötyä vaikka tuotantosäästöjen vuoksi.

Mutta oikeasti kyse on tietenkin ollut etiikasta.

Tosiasiassa Brexit on kuitenkin kulkenut etiikalla. Sellaisilla konsepteilla kuin suvereenius ja itsenäisyys. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Etenkin kun huomioidaan kontekstit joissa sitä esitetään.

Kun Brexitistä puhuva britti puhuu termistä suvereenius (sovereignty), on hyvä miettiä mitä koko käsite tarkoittaa. On selvää että termi on sidottu yksilöiden sijasta kansallistunteeseen. Se kuitenkin liittyy samalla myös autonomisuuteen.

Yksilöiden autonomisuus liittyy paljon siihen miten paljon valtaa ja riippumattomuutta heillä on. Ja monessa suhteessa nämä ovat siitä mutkikas konsepti että mitä riippumattomampi ihminen on, sitä vähemmän hänellä usein on valtaa. Ja EU:n ja valtioiden kohdalla tilanne on hyvin helposti sama. Tässä mielessä valtioiden suvereenius (national sovreignty) ei ole niin hirvittävän paljon erilainen. ; Onkin selvää että teoriassa EU -asioihin voidaan vaikuttaa äänestämällä valtaan poliitikkoja joista osa lennähtää Brysseliin. Mutta kun kokonaisuudet suurenevat yksi kansalainen on yhä selvemmin yksi "ties kuinka monesta". Päätäntävalta asiaan pienenee tässä kohden huomattavasti. Toisaalta myös ne päätettävät asiat kasvavat vastaavasti ihan jo sillä että tehty päätös vaikuttaa useampiin ihmisiin. Näin ollen yhä enemmän valtaa jaetaan yhä monemmalle ihmiselle.

Jos puhutaan maasta, ei ole selvää että onko sen kansalaisilla valtaa asioihin. Tämä on erityisen vahvasti esillä autoritaarisissa valtionjohtotavoissa kuten vaikka monarkioissa tai teokratioissa. Demokratiassa tätä yritetään lähestyä sillä että byrokraattiseen valtakoneistoon liitetään äänestystelementtiä ainakin silloin tällöin. Kuitenin näissäkin tilanteissa aika moni on - mielestäni aika ymmärrettävästi - kokenut että heidän valtansa on pientä, mitätöntä ja merkityksetöntä. Jos ihminen voi antaa äänensä mutta jos äänestetty poliitikko ei esimerkiksi pidä vaalilupauksiaan, ei hän "saa mitä tilaa". Politiikassa mainostetaan ja tärkeintä on miltä asiat näyttävät kuin mitä ne ovat. Ja tämä uhkaa sitä että kansalaisilla ei ole suvereeniutta vaan valtio on se joka on suvereeni. Ja tässä mielessä EU olisi vain iso valtio.

Kysymys on siitä onko kansalaisella valtaa lakeihin ja julkisten varojen käyttämiseen. Ja mitä näillä laeilla saadaan. Ja miten haluttavia nämä asiat ovat kansalaisille. Toisin sanoen suvereenius on helposti sellainen että on katsottava miten valtio tai EU oikeuttaa sen että päätäntävalta asioihin pienenee. Sen on tarjottava tämän tilalle haluttavia hyötyjä. Ja näiden arvioiminen on se asia joka EU:ssa on vaikeaa.

On selvää että EU -liittoutuminen tuo kansalaisille lisää vaihtoehtoja hallita omaa elämäänsä ; Itse asiassa kun puhutaan EU:sta ja sen maahanmuuttopuolesta, tulee liian helposti mieleen islamilaiset maahanmuuttajat. Eikä se, että EU:n sisällä muuttaminen on jotain joka lisää valinnanvaihtoehtoja ja todennäköisesti myös työntekoon ja ansaitsemiseen liittyviä vaihtoehtoja. Nämä vaihtoehdot tarkoittavat että EU ei pelkästään sanele ja rajoita vaihtoehtoja. Toisaalta on selvää että kaikki nämä kansalaisille annetut muuttovalinnat vaikuttavat siihen valtaan ja suvereeniuteen joka on valtiolla kansalaisistaan irrallisena konseptina. Ja toisalta se kertoo että EU:lla on näihin asioihin suvereeniutta yli tämän valtion. (Toin tämän asian esille siksi että suvereenius ei ole pelkästään hierarkinen jossa on nollasummapelistä linjalla kansalainen-valtio-EU.) Brexitissä maahanmuutto onkin jotain johon maa sai lisää valtaa. Toki jos ja vain jos puhutaan maahanmuutosta EU:n sisäpuolella. Sillä jos puhutaan maahanmuutosta EU:n alueiden ulkopuolelta, niin niitä käsittelevät muut kansainväliset sopimukset. YK ja muut vastaavat tahot ovat tällöin enemmän niitä joista "pitäisi erota". (Ja se minkälaisia eettisyys-boikotteja tästä seuraa eivät välttämättä ole kovin ... haluttavia.)

Se, mitä agrologipuolella opin oli se että maatalouspolitiikka on muuttunut monta kertaa ja sen pääsääntönä näyttää olleen se, että EU on ollut sarja päätöksiä jotka ovat olleet melko hyvin perusteltuja ja joiden ongelmalliset seuraukset ovat olleet vaikeasti ennusttettavia ja siksi suuntaa on täytynyt korjata "kohti seuraavaa, erilaista katastrofia". (Tämänlainen negatiivinen mielenlaatu on tietenkin itselleni tyypillinen osa vähän kaikessa joten tämä tuskin on kovin vahva tuomio EU:lle. Jos en väännä jotain asiaa likaiseksi, se olisi ihme. Mielenkiintoista olisikin tietää ovatko nämä katastrofit pienempiä kuin ne vaihtoehtoiset.)

Onkin mielenkiintoista että Brexit voidaan nähdä demokraattisena. Mutta tämä näkökulma on kuitenkin aika helposti konfliktissa siinä mielessä että Brexitiä on puolustettu nimenomaan tavoilla jotka korostavat sitä miten maan sisällä olevilla ihmisillä olisi vähemmän valintoja elämässään. Henkenä on ollut se, että Brexitillä on ajettu nimenomaan valtion suvereeniutta ja tässä on helposti väheksytty sekä EU:ta kylmänä ja etäisenä kumileimasimena että yksilöiden autonomiaa. Kysymys on ollut halusta määrätä jotkut ei-kansalaisiksi tai kakkosluokan kansalaisiksi. (Ja tätä on ollut, riippumatta siitä ovatko Brexit -kannattajat yleensä tälläisiä tai oliko se oikea ratkaisu.)

Teema on hyvin sama täällä kotimaassa jossa sananvapautta ja poliittista korrektiutta vastustavat ihmiset puhuvat ensin demokratiasta ja seuraavaksi puhuvat siitä miten jokin väärää mielipidettä ja uskonvakaumusta tai poliittista linjamaa edustava ihminen edustaa puupäistä vapaamatkustusta joka vaarantaa maan ja yhteiset arvot.

Ymmärrän toki tämän "hajautuspolitiikan" siinä mielessä että olen itse suosinut Keskustapuoluetta. Tämä ei tietääkseni luo uskottavuutta tai ole meriitti oikein kenenkään silmissä. Ei etenkään kaikenmaailman #koulutuslupausten ja lesssukkapolitisoinnin jälkeen. Olen tehnyt tätä siksi että puolue on usein tavoitellut sitä että eri alueilla olisi hieman erilaisia käytäntöjä. Näin ollen siinä missä monet ovat esimerkiksi halunneet tehdä uskonnonvapaudesta ja vaikka uskonnon roolissa koulusta valtakunnallisia sääntöjä, on keskustapuolueella ollut esillä näkökulmia joissa korostetaan sitä mitä alueella ja koulussa noin yleensä ajatellaan asioista. Näin ollen vahvasti uskonnollisilla alueilla voisi todella olla luontevaa että "Kirkko on luontevasti läsnä" ties missä. Kun taas Etelä-Suomessa jossa monin paikoin lapsista alle puolet on kastettu tämä voisi olla hyvin omituista ja tilannetajutonta. (Suomessa on jo nyt alueita joilla alle puolet on kristittyjä ja tilastollisesti tilanne on koululaisten kohdalla mielenkiintoinen koska mitä nuoremmaksi mennään niin sitä useammin ollaan uskonnottomia.)

Tässä mielessä ymmärränkin että dominoinnin alueellistaminen voi ajaa yksilöiden etuja. Ei siksi että he saavat tässäkään prosessissa lisää päätäntävaltaa - yhteisissä asioissa moni asia on vähän kuin pastoraalinen tilaisuus koulussa, päätös siitä onko pappi läsnä ja jos on mitä hän saa sanoa ja montako virttä on tai ei ole uskonnonharjoittamista - päätetään yläpuolella eikä kansalaisilla ole suvereeniutta tähän asiaan. Vaan sitä kautta että tässä saadaan asioita joita useampi haluaa.

EU on tässä mielessä kuten valtio. Valtio pyytää veroja. Ja niin EU:stakin tulee maksuja. ; Kun puhutaan hallinnosta, säädöksistä ja yhteisistä varoista, on selvää että killingit tähän kaikkeen tulevat jostain. Ne tulevat yleensä ihmisiltä. Yleensä ihmisiltä jotka tienaavat rahaa ja omistavat jotain. (Toisaalta voidaan nähdä että työttömyyskorvauskin tulee siitä että köyhillä on väkivaltakortti käytössään. Kuten Tyrion Lannister on viisaudessaan meille vihjannut : On vaikeaa hallita miljoonia ihmisiä jotka haluavat tappaa sinut. Köyhä voi nälkäänsä tehdä kaikenlaista. Ja se että hän ei tee jotain voi olla aivan täysin jotain jota käsitellään ns. "säästönä". Tämä on täysin irrallaan siitä että teko voi olla myös armeliaisuutta, myötätuntoa ja hyvyyttä. Ja että näillä on monille kiistatta hyvin suuri arvo. Ja että he eivät tee näitä päätöksiä tämänlaiset puolet mielessään. Mutta minulle maailma on aina aika negatiivinen...) Tämä on selvästi pois näiden ihmisten suvereeniudesta itseään kohtaan.

Suvereenius ei toisaalta ole mikään hyve sinällään. Sitä toki käytetään usein kielessä kuin se olisi sellainen. Sitä pidetään haluttavana. Se on jopa kuin sana jonka mainitseminen olisi sinällään oikeutus. Kuitenkin valtion suvereenius on vähän kuin se että valtiolla on valtaa. Valta on tärkeää jos halutaan saada aikaan jotain. Mutta jotta valta olisi hyvää sen täytyisi johtaa hyviin asioihin. Valta voi olla myös pahaa. Voidaan nähdä että jos katsotaan valtiollista autonomiaa niin Stalinin diktatuurissa ongelmana oli juuri se, että maata ei kontrolloinut oikein mikään muu valtio tai sitä suurempi kokonaisuus. Maa ei myöskään kannattanut kansalaistensa suvereeniutta. Suvereeniuden kohteena oli ennen kaikkea valtiollinen suvereenius. Tämä sama on vahvemmin esillä teokratioissa joissa ei ole yhtä johtajaa jolla on suvereenius jota hän heijastaa myös maahan jota hallitsee. Teokratiassa uskonnollinen johtaja voi kuolla ja korvautua toisella. Sillä ideologia on suvereeni ja teokraattinen valtio on tämän tärkein toimintayksikkö, sellaisenaan sisäisesti ehyt ja ehdottoman suvereeni valtio.

Tässä mielessä on syytä tiedostaa että kun puhutaan valtioiden suvereeniudesta, ollaan hyvin usein teemoissa joita löytää Achilles Mbemben "Necropolitics":esta. Sen mukaan valtion suvereenius koskee käytännössä yhtä kysymystä. Sitä kenet saa tappaa, syrjäyttää marginaaliin, ajaa lainsuojattomaksi tai jättää heitteelle. Tässä tappaminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin teloituspartiot - joskin joskus asiat ilmenevät juuri niiden kautta. Mukaan lasketaan myös se, että se saa myös jättää auttamatta. Tätä kautta valtion suvereenius voi tarkoittaa juuri sitä että kaupunki sulkee muurinsa maahan pyrkivän edessä ja antaa tämän kuolla nälkään tai janoon porttiensa ulkopuolelle. Tai sitä että se ei auta omia köyhiään vaan antaa näiden kerjätä ja häiritä omia kansalaisiaan. (Tilanne muistuttanee sitä miten Qarthin kaupunki suhtautuu maailmaan "Game of Thronesissa"...) Tai sitä että kerjääminen nähdään niin häiritseväksi että kerjäläiset teloitetaan, ajetaan kaupungin ulkopuolelle tai ajetaan jonnekin kivenkoloon kuolemaan. "The ultimate expression of sovereignty resides, to a large degree, in the power and capacity to dictate who may live and who must die." Tässä kysymys naamioidaan toki esimerkiksi turvallisuudeksi jossa ei olisi tämänlaista likaista puolta.

Mutta meille joillekin on ilmiselvää että kaikessa on tämä likainenkin puoli ja että sekin on syytä huomata ja tiedostaa ja teeskennellä että kysymys olisi vain ihan muista asioista. Oikein kukaan ei toki kannata turvallisuutta näiden negatiivisten puolien vuoksi. Eikä niitä "tarkoiteta" kun annetaan ääni jollekin. Mutta valitettavasti ihmiset eivät elä toisten päiden sisäisistä intentioista. Päätöksistä on seurauksia ja näiden seurausten kanssa sitä eletään. Politiikassa juuri näiden seurausten puoli on se joka korostuu, koska politiikka ei ole uskontoa joka sanoo miten ihannetilanteessa pitäisi elää vaan se on sitä likaista käytäntöä joka sanoo miten pitää tulla toimeen sen kanssa että elämme maailmassa jossa ihannetilanteesta poikkeaminen tuntuu olevan käytäntö. (Jopa sellaisella tasolla että se pakottaa kyseenalaistamaan ne jumalat joihin moni uskonto tuntuu viittaavan. Kyseenalaistamaan joko heidän hyvyytensä ja sen ovatko he seuraamisen arvoisia. Tai jopa näiden olemassaolon.)

Politiikka on käytännössä "yhteisistä asioista päättämistä" tavalla joka on käytännössä jonkinlaista soveltavaa etiikkaa rajallisella budjetilla.