Miehet, naiset ja tahdonalainen seksi

"Raiskaus on teko, jossa toinen pakotetaan sukupuoliyhteyteen väkivallalla tai sillä uhkaamalla. Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. "
(RiKu Rikosuhripäivystys, Seksuaalirikoksia, Raiskaus)

Satuin kirjoittamaan vähän aikaa sitten positiivisehkon artikkelin feminismistä. Otin siinä esimerkiksi iltapäivälehdistön human intrest -sosiaalipornoisen "uutisen", joka koski sitä miten miehen humalatilaa oli käytetty hyväksi. Tähän liittyen Jani Korhonen teki pienen blogauksen "Uuteen Suomeen". Ja sen kommenttipuoli saa minut miltei katumaan positiivisuuttani. "Mihin tämä maailman on menossa? Jos tommoisesta joku äijä kehtaa valittaa niin joutaa oleen yksin." ... "Sorry vaan ... jokin tässä jutusa on nyt sellsista mikä ei stemmaa. Mies on on niin räkäkännissä että on sammunut ... ja siten yht´äkkiä jotain tapahtuu ... ja mies naisrisee myöhemmin, että ei muka ollut itse osallisena touhussa ... hey, come on !!!" ... "Räkäkännisä olevan miehen raiskaaminen on naiselta perinteisin menetelmin teknisesti mahdotonta." ... "Ikävän tempun teki miehelle, todella, mutta ei tuo kyllä raiskauksen kriteerejä täytä. Eihän velttoa saa sisään edes kenkälusikalla, kyllä Tuukalla on ollut tuntemuksia. Mutta ehdottomasti väärin häntä kohtaan eikä elatusvelvollisuutta voida todellakaan miekkoselta vaatia.Vain aika voi mahdollisesti tehdä Tuukasta ja jälkeläisestä läheiset, nyt on "justiina" vielä välissä."

Ajatus siitä että miestä ei voi raiskata nojannee siihen että mieheltä vaadittaisiin erektio. Ja että erektio olisi samaa kuin kiihottuneisuus ja tahdonalainen toiminta. Se on hyvin syvällä kulttuurissamme. Strategia on toki tuttu sovinistisena versiona, kun Todd Akin esimerkiksi taannoin selitti "legitiimistä raiskauksesta", hän selitti että raiskaus ei voi olla syy aborttiin koska naisen keho torjuu raskauden jos on raiskattu. ; Hän ei toki pitänyt naisen raiskausta mahdottomana, mutta asenneilmapiiri oli sama. Raiskaus ei olisi legitiimi raiskaus koska kehon ajatellaan toimivan tietyllä tavalla. Naisten kohdalle tätä yleensä osataan halveksua. Tässä kohden näitä kommentteja esittävät nimenomaan naiset. Jotka siis sanovat miten miehen keho toimii.

Näiltä naisilta on ilmeisen turhaa tentata sellaisia asioita kuin että jos poliisi tenttaa raiskatulta naiselta että onko varmaa että hän ei missään vaiheessa yhtään nauttinut raiskauksesta, niin tätä pidetään kamalana. Miehen kohdalla tämä raiskauksesta nauttiminen otetaan ilmiselvänä ja jonain joka poistaa koko raiskausilmiön mahdollisuuden.

Sammuneen miehen voi raiskata täsmälleen samalla tavalla kuin sammuneen naisenkin, eli koskettelemalla hänen sukupuolielimiään. Erektio ei ole mikään este, koska ei naisen kostuminenkaan raiskauksessa ole mikään merkki tahdonalaisesta seksistä vaan sukupuolielinten reagoinnista stimulointiin.

Miesten kohdalla asia on siitä kiinnostava, sillä tiedetään että
1: Ympäristöä käsittävää tietoisuutta ei vaadita. Teinipojilla ja aikuisilla miehilläkin tunnetaan ns. märät unet (nocturnal emission). Valvetilaa eli päätöstä ja halua ei siis tarvita. Välttämättä ollenkaan. Mutta jos annetaan löysää ja ajatellaan että miehellä on teoriassa kenties suostumus seksiin unessa, mutta tämä suostumus ei laajene siihen muuhun. Tämä keskittyy siihen että raiskauskonsepti koskee ns. tahdonalaisuutta. Kiihottuminen ei ole samaa kuin koko mieli. Siksi esimerkiksi unissakävellessä harrastama seksiakti (sexomnia) ei ole tietoinen aktio samalla tavalla kuin normaali seksi. On ylipäätään aivan eri asia reagoida refleksiivisesi kuin tahdonalaisesti, jälkimmäisessä on intentio, edellisessä ei.
2: Tunnetaan ns. priapismi joka on ns. seisokki. Mutta siihen ei liity kiihottumisen tunteita. Erektio ja nautinto tai välttämättä kiihotuskaan eivät liity yhteen. Tämä on toki hyvin harvinainen reaktio. Mutta siihen verrannollinen ilmiö on ns. aamuerektio (nocturnal penile tumescence) Joka liittyy esimerkiksi testosteronitasoihin. Aamuerektio ei tarkoita siemensyöksyä. Mutta sitä voidaan käyttää hyväksi alkuun pääsemisessä. Ja näin humalatilan krapula-aamuun voidaan nousta fysiologisiin mahdottomuuksiin tavalla joka ei vaadi edes kenkälusikkaa. (En tiedä miten kenkälusikkoja paikkoihinsa ujuttavat nuo naiset, itse en lähtisi kokeilemaan.)

Ilmeisesti monen mielestä miehelle saa sanoa sen tyylisiä kuin mitä naiselle sanoisi että "kun pukeuduit noin niin kyllä sinä varmasti halusit tulla raiskatuksi". Onneksi näyttää kuitenkin olevan enemmänkin niin että näitä miehen raiskauksen kieltämisiä tulee keski-ikäisiltä ja tätä vanhemmilta naisilta. Kun taas nuoremmat naiset esittävät hieman erilaisia kannanottoja "Kieltämättä tuntuu ihmeelliseltä miten jotkut naiset suhtautuvat asiaan. Raiskaus on raiskaus eikä miksikään muutu vaikka uhrina olisi mies!"

Aivot raastimessa (Eli yhteys luonnon kanssa)

Fenomenologit korostavat maailman autenttisen kokemisen merkitystä. Heistä ihmisen luokitelmat ovat jotain jolla maailma vääristetään tiettyyn malliin. Näin luokittelemattomissa oleva kokeminen muuttuu heillä olennaisimmaksi asiaksi. Ideaalitilassa maailma koostuu vain puhtaasta havaitsemisesta. Tätä kokemusta kuvataan usein hartaana.

Se, mitä olen oppinut aspergerin syndroomani kautta on se, että havaintojen luokittelu todellakin muuttaa havaitsemiskokemusta. Mutta hartaudella, rauhalla tai millään miellyttävällä ei ole mitään tekemistä luokittelemattoman havainnon kanssa. ; Minulla on aspergeriin melko usein liittyvä aistimisen anomalia jota kutsutaan matalaksi latentiksi inhibitioksi ; Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aivoni eivät suodata materiaalia automaattisesti. Tietoisuuteen asti päätyy siis valtavasti roskaa. Tämä tuottaa minulle suuria vaikeuksia koska työmuistini on harvinaisen huono ; Kun kävin kognitiotieteen puoliarvosanaani, kuului siihen asioiden testaamista ja olin koko ryhmän huonoin lähimuistikysymyksessä. Toki pitkäaikaismuistini on melkoisen hyvä, mutta siitä ei ole apua koska havainnot ovat välittömiä. Työmuistini on tavallisesti siinä ylärajallaan. Asioiden luokittelu vie siis valtavasti voimavarojani. Monille ilmiselvä on minulle hyvin vaikeaa.

Tämä tietysti sopii vielä mukavasti siihen fenomenologiseen piiriin. Luokittelu ja tietoisuus on työlästä joten suora havaitseminen olisi sitten päinvastaisesti kevyttä. Kuitenkin tämä esioletus romahtaa vähintään tämänkaltaisina päivinä. Tosiasia nimittäin on, että olin tänään hyvin väsynyt. Työmuistini käyttö jäi siksi hyvin vajaaksi. Tämä tarkoittaa sitä että päähäni tulvii väkisin havaintoja enemmän kuin pystyn käsittämään tai käsittelemään. Luokitteleminen on mahdotonta. Tämän seurauksena ei suinkaan ole mitään rentoa meditatiivista havaitsemistilaa. Päinvastoin lopputuloksena on jotain hyvin kauheaa.

Jokainen joka ihmettelee miksi autistit voivat huutaa eivät ole kokeneet tämänlaista. Itsekin muistan miten ala-asteella ihmiset pitivät minua suorastaan tyhjänitkijänä (ja tyhjännaurajana). Syy ei ihmetytä, kun muistaa että ulkona on avaraa tilaa ja paljon ihmisiä ja liikettä. En tietysti osannut ihmetellä mitään koska en tiennyt että tilanteeni olisi mitenkään erityinen. Luulin että kaikki kokevat asiat samalla tavalla, mutta ovat vain rohkeampia. Pirun paljon rohkeampia.

Esimerkiksi maailman tarjoamasta kidutuksesta saa siinä miten ihmiset olivat ihan rauhassa ja ystävällisesti junassa. Heitä oli 12 kappaletta. Heidän liikkumisensa, heidän puhumisensa, heidän lehtien rapistelunsa olivat jotain jota en voinut ohittaa. Ulkona on maisemia jotka tuovat liikettä havaintokenttään eikä niitäkään voi ohittaa. Itse asiassa tilanne on siitä ikävä että havaintojärjestelmä on ikään kuin sisäänrakennettu ohjautumaan kohti ärsykkeitä. Se on ollut evolutiivisesti järkevää. Siksi tämänlaisessa tilanteessa eläminen on hieman kuin jos jossain olisi kuuma hellanlevy, jonka koskettaminen polttaisi sormia ja tämä kipu pakottaisi painamaan sen sormen siihen hellaan tavallista kovemmin. (Hellan kohdalla refleksit pyrkivät välttämään tilannetta ja pomppaamaan pois.) Sitä sitten joutuu ajamaan tietoisella valinnalla havaintoja pois näistä kutsuvista havaintolähteistä. Ja tämä on pois työmuistilta.

Inhottavinta on se, että tilannetajusta katoaa likimain kaikki. Esimerkiksi vastapäätäni istui nainen. Päätelmieni mukaan hän oli jotain sellaista jota yleisesti ottaen pitäisin varsin tyylikkäänä ja viehättävänä. Mutta nyt kokemus ei ollut mitenkään mukava. Hän oli nimittäin liikkeissään hermostuneen oloinen, koko ajan puuhaamassa jotain, hänelle soitettiin, hän soitteli ihmisille ja hän penkoi laukkuaan ja muuta vastaavaa.

Koska ilmeiden tulkinta ei ole minulle luontevaa, käytän apunani "etologista menetelmää" : Olen yksinkertaisesti opetellut ulkoa erilaisia ilmerykelmiä ja niiden tarkoituksia. Näin en siis suoraan koe mitään tylsistymisen ilmettä mutta osaan silti ymmärtää että toinen tylsistyy ja ottamaan tämän huomioon niin että en enää jauha jotain tylsistyttävää roskaa jäniitten valkoisen värin heritabiliteetin suuruudesta. Koska tämä vaatii prosessointia, ja prosessit on uhrattu tärkeämmille asioille (kuten siihen että ei tunge havaintoaineistoa) jäi päällimmäiseksi havainnoksi se, että tietoisuuteni piti olennaisena asiana huomata että hänen yksi kyntensä oli väritetty hieman eri punaisella kuin muut.

(Tätä sitten vain pidennetään koko päivän mittaiseksi.) Toki minulla on matkan varrella tarttunut joitain niksejä asiasta selviämiseen. Esimerkiksi sormuksen kosketusaistimukset ovat tasaista ja ymmärrettävää ja tätä kautta hallittavaa. Huomion keskittäminen niihin auttaa jonkin verran. Myös filosofia on tässä hyödyllistä, jos sen onnistuu yhdistämään aistielinten tukkeutumiseen. Ilman fyysisen aistinelimen toimintaa ei tule aistimuksia ja on vähemmän sietämättämiä asioita siedettävänä.

Maailma puhtaiden aistimusten lähteenä voi olla vääristelemätön. Mutta sellaiset käsitteet kuin hymy tai ärtymys ovat nekin havaintoluokitelmia. Ihmiset eivät vain mieti tätä yleensä. Itse asiassa uskallankin väittää että fenomenologien rauhalliset kokemukset perustuvat nimen omaan havaitsemisen luokittelemattomuuden vastakohtaan. He päinvastoin karsivat havaintoja, suodattavat ja luokittelevat tehokkaasti. Tähän viittaa se, miten rauhan kokemuksia tuntuu löytyvän myös meditaatiota harjoittavien piiristä ; Esimerkiksi suomalainen Zen -kouluttajan pitämä "Zeniäinen" kuvaa ZEN -meditaatiossa esiintyviä harhoja (makyo) jotka ohjaavat huomiointia pois harjoituksesta. Vastaavia harhoja esiintyy myös sensorisessa deprivaatiossa - ja itse asiassa sensorisen deprivaation tankkeja käytetään jossain paikoissa meditoinnin apuvälineinä. Meditaation rauhallisuus tuleekin luultavasti siitä että meditaatio onkin lähempänä sensorisen deprivaation aistimusten minimointia eikä mitään suodattamatonta havainnointia.

Aistimuksia on siis vain suodatettu minimiin ja annetaan alitajunnan hoitaa prosessinsa. Vääristymätöntä tämä ei ole - kuten tavallisten ihmisten hymyn tiedostamattomissa tapahtuva automaattinen luokitus näyttää. Mutta se ei ainakaan ole sitä että aivot heitettäisiin raastimeen. Toisin sanoen voin uskoa metodien tuomaan rauhaan mutta en siihen että se olisi jotenkin viisasta ja tiedostavaa havainnointia. Tai voin uskoa että on suoraa havainnointia ilman mielen väännöksiä ja että tämä on todellisuutta. Mutta en että tämä olisi jotenkin rauhoittavaa, mukavaa, miellyttävää tai muutenkaan mitään jota kukaan tervejärkinen ihminen haluaisi kokea hetkeäkään. Meditaatio ei ole yhteyttä maailman kanssa, vaan kokemus yhteydestä maailman kanssa. Kokemus on vääristynyt, sillä kysymys on nimen omaan erkanemisesta maailmasta ja sen aistimuksista.

Inhottavinta on kuitenkin kenties se, että tämänlaisten paskojen päivien jakaminen jälkeenkään päin ei oikein onnistu. Siinä missä joku voi selittää ymmärrettäviä siitä miten maailma oli ikävä koska joku kusipää sanoi inhottavia asioita, tai joku petti työprojektissa tai kasteli sinut ajamalla autolla ohi tärskäyttäen lammikon päällesi. Mutta on vaikeaa selittää tämänlaita tilannetta ; Ihmiset niinkuin istui junassa ja teki rauhassa omia asioitaan, tiäzä miten sietämätöntä se on? Vähemmälläkin saa pikkumaisen maineen.

---

Ai kuva on rauhallinen ja kenties tylsä? Et siis koe sitä, sillä sen todellinen havaitseminen polttaa aivosi karrelle ja jos olet autistinen saatat pahimmillaan pitää sitä niin maan jumalattoman mielenkiintoisena. Hyvää päivänjatkoa.

Tietoisuus tietoisuudesta

Kun puhutaan siitä miten ihmiset ovat erikoisen tietoisuutta, esiin nousee itsetietoisuus: Ihmisen tietoisuus tietoisuudestaan. Tämä ilmiö on toki olemassaoleva, ja sitä käytetään hyväksi esimerkiksi introspektiossa, itsetarkkailussa. Moni ajattelee että eläimetkin näkevät, mutta eivät tajua näkevänsä. Tätä kautta näkökyky eläimillä olisi vain tajuntaa, ei tietoisuutta, kuten ihmisellä.

Ilmiö/Asia on mielenfilosofiassa niin keskeinen, että tietoisuutta on tavattu jakaa kahtia tavalla joka ottaa juuri itsetietoisuuden keskiöön:
1: Fenomenaalinen tietoisuus, joka on subjektiivinen kokemus itseään. Tämä tietoisuus on yhtä kuin olla jotain.
2: Pääsytietoisuus, joka tarkoittaa sitä, että mielessä oleva informaatio on aivojen prosessointijärjestelmien saatavilla. Tämä on sama kuin olla tietoinen jostakin.

Ehkä perinteisin tapa suhtautua tietoisuuteen tietoisuudestaan löytyy Descartesin ajattelusta. Hänen tunnetuin ideansa tässä kohden oli kartesiolainen dualismi; Hän jaotti ihmisen erillisiin osiin: ruumiiseen ja mieleen. Hän veti skeptismin äärimmilleen ja päätti että sielu tietää, mutta havainnot voivat olla vaikka hallusinaatioita. Hänestä ihmisellä on metafyysisen suoraa ja varmaa tietoa omista ajatuksistaan, muttei näkökyvystään. Tietoisuus esimerkiksi näkökyvystä oli siis sielun kyky, ei elimellinen kyky.

Tätä näkemystä voi kritisoida parilla esimerkillä:
1: Antonin oireyhtymä on seurausta siitä että aivoissa näköhavainnoista vastaava aivokudos vaurioituu. Sama alue vastaa myös vanhoista visuaalisista muistoista. Vika on siis elimellinen ja konkreettinen. Tämä johtaa siihen että henkilö sokeutuu, mutta luulee olevansa täysin näkökykyinen. Eli vaikka hän ei näe mitään, hän ei itse tajua olevansa sokea. Henkilöltä ei ainoastaan katoa kyky nähdä vaan myös kyky ymmärtää, näkeekö hän vai ei. Tämän seurauksena he eivät suostu uskomaan että he ovat sokeita. Hän ei valehtele, vaan uskoo tämän väitteen. Tämän seurauksena sairas keksii vastauksia näköaistia koskeviin kysymyksiin, ne ovat tietenkin väärin.
2: Anosognosia taas on melko yleinen ja kaikille Antonio Damasion kirjoja lukeneille tuttu, aivovaurioista seurannut tila. Siinä potilas on halvaantunut, mutta hän ei kykene tunnistamaan halvaantumistaan. Hän luulee voivansa toimia normaalisti. Kun hänen käsketään nostaa halvaantunutta kättä, tämä voi nostaa toista kättään tai nostaa halvaantuneen kätensä toisen kätensä avulla. Hän voi selittää että hän ei halua nostaa kättään. Hänet saadaan tunnustamaan tilansa ajan mittaan, mutta tämänkin jälkeen yleistä on se, että potilas selittää että ongelma oli, mutta ei ole enää. Tunnustus koskee siis menneisyyttä, ei nykyhetkeä, vaikka itse tila on tietenkin ennallaan.

Nämä ovat esimerkkejä siitä miten tietoisuus tietoisuudesta on sidottu elimelliseen toimintaan. Tämä tarkoittaa sitä että ei ole mitään ruumiista irrallista tietoisuutta joka vain ohjastaa ruumista. Tiukkaan dualismiin uskomiseen ei tätä kautta ole syytä. Tämä ei tietenkään vielä kumoa sielua, mutta vaikuttaa sen käsittelyyn sen verran, että sielu ei pelkästään ohjaa ruumista kuin kaukosäätimestä. Prosessissa ruumis myös ohjaa sielua. Ruumis ei ole sielun marionetti, vaan siimat vähintään kulkevat kahteen suuntaan. Tai sitten mitään ruumiista erillistä sielua ei ole, vaan tietoisuus on seurausta pelkästä aivotoiminnasta.

Mutkikas tietoisuus ja sen tietoinen lähestyminen.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut asiaan liittyviä.

Tietoisuuden tutkiminen ja sen luonteiden selvittäminen on yksi mutkikkaimmista asioista. Se on monimutkainen, koska ei oikein tiedetä, mitä tarkalleen ottaen siihen liittyy ja mitä se on rakenteeltaan. Käsitys on kaikista jyrkimmillään silloin, kun puhutaan eläinten tietoisuudesta. Tietoisuuden tutkiminen on kuitenkin melko tärkeää, koska 1) voimme tavoitella tietoa, ja uskomme että voimme asiasta tietää ja selvittää sitä - itse asiassa jos tätä ehto ei toteudu, koko puhe tietoisuudesta olisi aika mieletöntä touhua eikä se enää mitenkään eroaisi uskonnollisista aiheista - 2) Voimme sitä kautta kasvattaa itseymmärrystämme.

Ensimmäinen kysymys on tietenkin se, onko tietoisuus ylipäätään reaalinen asia. Klassisesti asiaa on lähestytty joko monismin tai dualismin kautta. Dualistit ajattelevat että on aineellinen keho ja hengellinen sielu, kun monistit uskovat että tietoisuutemme on jonkinlainen "algoritmi tai sen tuloste", joka on seurausta esimerkiksi puhtaasti fyysisen aivokoneiston toiminnasta. Tai sitten se on kokonaan puhdasta henkisyyttä.
1: Melko usein tietoisuus esitetään reaaliseksi itsen kautta: Minulla on tietoisuus, joten muilla on samanlainen. Tämä perustelu liittyy Thomas Nagelin klassikkoon "What is it like to be a bat?" Siinä Nagel perusteli että lepakolla on aistimaailmaa jota ihmisillä ei ole. Sen elämä on muutenkin vieras. Siksi ei ole mitään järkeä uskoa, että lepakkona oleminen olisi kokemuksellisesti sellainen asia, josta voisimme tietää ja kuvitella. Hän sanoi että tästä voidaan vetää päätelmää, että on asioita joiden olemassaolo joudutaan myöntämään, mutta ei käsittämään tai määrittämään. Hän kuitenkin jatkoi tästä askeleen eteenpäin. Hän mietti sitä, mikä on kokemisen objektiivinen elementti, jos sellaista on? Hän viittasi siihen, että aivotutkimuksessa kuitenkin löydetään yhteyksiä tunnemaailman ja aivokuvan välille. Miten tälläinen yhteys voidaan perustella? Nagelista fysikalismin eli fyysisen tietoisuuden tutkinnan viitekehyksessä on tietyssä suhteissa järkeä: Mentaalitilat ovat ruumiintiloja, ja mentaalitapahtumat fysikaalis - kemiallisia tapahtumia. Kuitenkin tarkempi itsen kokemisen käsittely vaatii tiedon siitä miten fysikaalisilla objekteilla on yksilöllisyyden "1. person" luonne, asiaa voidaan lähestyä. Tämänkaltaista tutkimusta on itse asiassa tehty esimerkiksi eläinten tietoisuuden tutkimuksessa. Esimerkiksi Linnankoski teki suomessa kokeita vuonna 1994. Siinä hän esitti että ihmisillä voi olla käsityksiä toisten eläinten mielentiloista. Ihmiset osasivat ilman harjoitusta erottaa onko karhumakaki esittämässä äänellä aggressiota, pelkoa, seksuaalista kiihottumista, käskevyyttä, alistumista, tyytyväisyyttä... Hänestä se viittasi kokemuksellisuuden geneettiseen perustaan. Toisin sanoen ulkoisen toiminnan perusteella saadaan selvitettyä yhteys ääneen. Ja tämä yhteys voidaan tunnistaa sympatian kautta ilman pohjatietoa. Ja yhteys näiden huutojen tilojen ja aivokuvien välille voidaan tehdä. Tältä näkökulmalta eläimillä on tietoisuus, kuten ihmisilläkin. (Toki monista tämä ei ole objektiivinen, vaan pragmaattinen selvitystapa.)
2: Toisinaan kuulee ns. filosofinen zombie (p-zombie) -perustelun. Se on ajatuskoe ihmisestä, joka on muuten normaali, mutta sillä ei ole tietoisuutta eikä subjektiivisia kokemuksia, sen sijaan filosofinen se toimii ulkoisesti identtisesti: Jos sitä satuttaa, se käyttäytyy aivan kuin tuntisi kipua. Olisi pelkkä "oikea liike ilman kokemusta". Tällä on olennainen suhde behaviorismiin: sen kannalta se on määritelmän kannalta mahdoton, koska heille tietoisuus määrittyy käyttäytymisen kautta. Behavioristit ja muutamat vastaavanlaista ajatuskulkua kannattavat kuitenkin sanovat tästä, että "jos se näyttää tietoiselta, eikä sitä voi erottaa muista tietoisista, se on tietoinen". Sillä tietoisuus on heille toimintaa joka ilmenee. Kuitenkin jos tälläinen olento voi olla olemassa, siitä määräytyy se, että tarvitaan tätä näkökantaa jotenkin täydentävää selitystä.
3: Yhden näkokulman mukaan tietoisuus ja ajattelu ovat sama asia. Tällöin se, että joku kykenee tuottamaan propositionaalisia (kielellisiä) viestejä tarkoittaa sitä että sillä on ajatteluprosessia. (Tällöin merkitykselliseksi muuttuvat muun muassa Koko -gorillan viittomakieli ja se onko kyseessä vain opetettu temppu, vai oikea kielellinen keskustelu.) Tässäkin on tietysti paljon yksityiskohdista vääntämistä. Esimerkiksi Tim Ingold jaottelee tietoisuuden ja ajattelun erikseen. Hänestä ne ovat eri asioita. Hän korostaa että eläin ja ihminen ovat tietoisia, mutta erot ovat suuria, koska ihmisillä on diskursiivinen tietoisuus ja eläimillä praktinen tietoisuus. Erona on intentioiden luonne. Ihmisten intentiot ovat pitkätähtäimellisiä, kun taas eläinten tahtotilat syntyvät lyhyemmällä aikavälillä, toiminnan ohessa. Hänestä tämä tarkoittaa sitä että eläimillä ei ole ajatuksia, vaan pelkkä tietoisuus kun ihmisellä on molemmat. Ingoldin esimerkki on ohjastus. Siinä missä ihminen sanoisi että "Tuolla on mainiota mettä", mehiläinen tanssii tanssin, joka ohjaa suoraan mehiläisen toimintaa. Jos vaikka "mennään kaksi johonkin", se näkyy tanssissa tiettynä "kahden toistoelementtinä". Tätä kautta mehiläinen ei ymmärrä viestiä eikö ymmärrä tavoitteen luonnetta eikä toiminta täytä diskursiivisen tietoisuuden tasoa : niillä kyseessä ei siis ole viesti vaan mekaaninen toiminta -informaatio, joka on ikään kuin "robotti joka laskee valonvälähdyksiä ja astuu yhtä monta askelta".
4: Tietoisuuteen yhdistetään vahvasti tajunta. Niitä käytetään kuin ne olisivat synonyymejä. Kuitenkin erittelyä voidaan tehdä: Eino Kaila on määritellyt että tajunta on elämysten kokonaisuus, vaisto on sisäinen kyky reagoida ärsykkeisiin mekaanisesti ja aina samalla tavalla, oppiminen on kyky tehdä valintoja ja kehittyä kokemuksesta, äly on kykyä käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti uudenlaisissa ympäristöissä ja tietoisuus on tiedostettujen elämysten kokonaisuus, jolloin tiedostamattomat asiat kuuluvat tajuntaan mutta eivät tietoisuuteen. Tällöin voidaan ajatella Mario Bungen tapaan että tietoisuus tarkoittaa sitä, että eläin tai ihminen tai muu tietoinen taso aktiivisesti ajattelee tätä tietoisuutta. Tällöin voidaan puhua myös itsetietoisuudesta. Bunge on sitä mieltä että tätäkin laajempi kokonaisuus voidaan rajata ; Se että on tietoinen ajattelustaan aikaisemmin, eikä vain tämän hetken tiloistaan.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että tietoisuuden tutkimusta voidaan kuitenkin lähestyä. Se ei ole mitään sellaista joka saataisiin siististi vaakaan. Monesti kyse on määrittelykysymyksestä. Mutta niiden kautta voidaan saavuttaa tietoa siitä "mitä on se mitä kutsumme tietoisuudeksi missäkin". Tein karkean taulukon muutamasta päätutkimuslinjasta, siitä mitä ne tutkivat, ja mitä menetelmiä niihin liittyy. Taulukko on toki karkea.