Tietokonepelaamista pidetään selvästi jonkinlaisena kidultin harrastuksena. En sano että luonnehdinta olisi omalla kohdallani väärä. Mutta yleisenä kuvauksena se on vähintään kiinnostava. Itse asiassa se voidaan liittää tiettyyn ajatusperinteeseen. Ja kun tämä kytkös tehdään, esiin nousee hyvin omituisia asioita.
Kun puhutaan siitä miksi tietokonepelaaminen on lapsellista ja typerää, esiin nousee melko vahvasti jonkinlainen tuottavuuskysymys. Kun ihminen pelaa hän ei hyödytä yhteiskuntaa. Pelaaja ei pelatessaan tuota tuotteita tai palveluita.
Huomio on oleellinen mutta ei riittävä. Sillä lähes kaikessa muussakin harrastamisessa ei tuoteta mitään. Kirjaa lukeva ei tuota mitään. Ulkona kalastava ei tuota mitään. Ulkona lenkkeilevä ei tuota mitään. Televisiota katsova taas ei tuota edes savefileä. Näitä ei pidetä samalla tavalla lasten toimintana tai lapsellisena toimintana. Ei vaikka pelien käsikirjoitus laittaa ne samaan lokeroon televisiosarjojen ja ainakin massaluetuimpien kirjojen kanssa.
Se asenne jota pelaajiin kohdistutaan tuleekin muualta. Viktoriaanisessa englannissa alettiin nimittäin puuttumaan ihmisten vapaa-aikaan. Nostettiin esiin käsitepari "Rational Recreation". Jossa oli sivutuotteena esimerkiksi urheilullisuutta korostava muscular christianity. Urbaanissa ympäristössä työajat olivat pitkiä. Mutta ihmiset olivat myös lähellä toisiaan vapaa-ajallakin. Näin luotiin tilanne jossa vapaa-ajan käyttäminen tavallaan kuului työnantajalle ja yhteiskunnalle sitä kautta että siihen liittyi sosiaalisia lieveilmiöitä.
Vapaa-ajasta haluttiin tehdä askel itsensä kehittämiseen. Vapaa-aikaakin haluttiin siis kontrolloida kaupungistumisen ja teollistumisen myötä entistä tehokkaammin. Syntyi hierarkia jossa yhteistyötä korostavasta joukkueurheilusta tehtiin arvostettua, mutta juominen ja tappelu olivat ylen halveksittavia. Pelkkä nukkuminen omassa rauhassa nähtiin tälle välille, jonain joka ei ollut ihannekansalaisen tapa.
Lopputuloksena oli tietenkin se, että syntyi jonkinlainen velvollisuus onnellisuuteen. Joka itse asiassa leimaa myös nykyaikaa. Jos mietitään miksi oikeistolaiset kapitalistit ovat optimisteja ja vaativat optimismia köyhiltäkin, syynä on juuri se että kaupunkiyhteisössä yhteiskunta helposti ajattelee omaa etuaan yksilöiden yli. Ja näin syntyy rakenteita joilla kansalaiset "kesytetään". Väkivalta, aggressio, viha ja pettymys vain haittaavat vaikka tehdastyön tuottavuutta. Valitettavasti tämänlainen oli varsin inhottavaa jos sattui elämään tehdastyöläisenä viktoriaanisen ajan tehtaassa. Vaatimus kesytyksestä ei välttämättä johtanut tottelevaiseen kesyyntymiseen. Itse asiassa viktoriaanisen ajan tehdastyön hedelmiin vastareaktioksi nousi Marxin ja Engelsin tyylisiä ajattelijoita. Asenne vallankumouksesta nousi kun työtä ja vapaa-aikaa hallittiin vahvemmin, tehokkaammin ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.
Jos mietimme tietokonepelejä, on tietenkin ensin syytä tajuta että emme ole viktoriaanisessa englannissa. Kuitenkin sieltä kulttuuriin tulleet ajatukset elävät yhä. Ja tietokonepelit nähdään haitallisina koska;
1: Niissä on sisältönsä puolesta väkivaltaisia piirteitä. Jolloin tietokonepelaaminen vertautuu tappeluun tai juomiseen.
2: Jos tiedostetaan se, että tietokonepelin sisältö ei ole sama kuin tosielämässä eläminen ja ihminen erottaa nämä kaksi toisistaan, niin se on silti passiivista. Tällöin tietokonepelit eivät ole kehittäviä vaan ajan haaskaamista.
3: Toisaalta jos kohdassa 1 tietokonepelejä pidetään totena niin samanaikaisesti sen kanssa näyttää elävän myös teema jossa korostuu kohdassa kaksi peleille annettu puolustus. Eli se että tietokonepelit eivät ole totta. Tällöin tietokonepelit ovat virtuaalisia ja vieraannuttavat ihmisiä toisistaan. Tietokonepelaaminen nähdään yksinäisenä ja epätotena. "Rational Recreation" korosti arkijärkeä ja sosiaalisuutta tavalla jossa nimenomaan joukkueurheilu sai arvostusta. Tietokonepelaaminen on tässä näkökulmassa melko halpamaista viihdettä.
Olen itse toki huvittunut siitä että yhteiskunnassa etenkin poikia kannustetaan kohti jalkapalloa ja jääkiekkoa. Ja aikuisten miestenkin pitäisi kiinnostua näistä joukkueurheilulajeista ja niiden maailmanmestaruuskisoista. Siitä huolimatta että jäällä liukuva kumilätkä ja sen lykkiminen rajattuihin tiloihin on itse asiassa hyvin keinotekoinen ja virtuaalinen tavoite.
Olen huvittunut urheilijoiden palkkatasoista. Toki olen huvittunut myös siitä miten älyttömiä määriä rahaa itse asiassa voidaan tienata kilpailemalla tietokonepelaamisessa. (Tietokonepelejä on vaikeaa nähdä antikapitalistisina vaikka kapitalistisesta pohjasta ponnistava aateperinne sitä tallaakin. Tietokonepelien tekeminen on nykyään massiivista, voittoa tavoittelevaa. On oikein puhua peliteollisuudesta.) Jaettu naurettavuus kuitenkin nostaa esiin kysymyksiä siitä miksi ihmisiä kannustetaan onkimaan mutta ei pelaamaan tietkokonepelejä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Engels. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Engels. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
tiistai 5. elokuuta 2014
Militanttius
Ateisteja kutsutaan usein militanteiksi. Tämä on hyvin erikoinen ajatus. Sitä on kuitenkin hyvä tarkastella hieman lähemmin : Sami Liedes on esittänyt että "Militantti ateismi on ihan hyödyllinen käsite erilaisten ateistien erottamiseksi, ja sitä käyttävät myös ateistit itse. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut (usein itse militantit) ateistit eivät pidä termistä. Esimerkiksi ateistifilosofikirjailija Julian Baggini määrittelee sen seuraavasti: "Although - atheism Is not necessarily hostile to religion, there are, of course some atheists who are hostile to religion, and not just fundamentalist religions. - Atheism which is actively hostile to religion I would call militant. To be hostile in this sense requires more than just strong disagreement with religion - it requires something verging on hatred and is characterized by a desire to wipe out all forms of religious beliefs. Militant atheists tend to make one or both of two claims that atheists do not. The first is that religion is demonstrably false or nonsense, and the second is that it is usually or always harmful." Esimerkiksi Dawkins on minusta tämän määritelmän puitteissa hyvin selvästi militantti ateisti."
Sami Liedes toppuuttelee lähinnä sillä että kaikki ateistit eivät ole militantteja. "Toki militantti on sanana aika latautunut, ja sopii parhaiten niihin, jotka äänekkäimmin vaativat esimerkiksi yhteiskunnallista väkivaltakoneistoa toimimaan uskontoja vastaan (esimerkiksi ateisteja, jotka kuitenkin näkevät uskonnonvapauden kohtuullisena asiana myös silloin kun se suojelee uskovia enemmistön mielivallalta en lähtökohtaisesti yleensä pitäisi militantteina)."
Mutta on todellakin asiallista katsoa asiaa lähemmin. Sillä jälkimmäinen kommentti herättää hämmennystä heti jos tajuaa että Liedes vakavissaan pitää Dawkinsia mililtanttina. Jännittävää on myös se, miten Liedes lainaa Bagginia täsmälleen samalla tavalla mitä conservapedian "militant atheism" -artikkeli sen näyttää. Paitsi että siellä nähdään korostetusti Bagginin lisämääre. Joka tosin korostaa aggressiivisuutta tasolla jota on käytännössä mahdotonta nähdä Dawkinsissa. "According to Baggini, the "too-zealous" militant atheism found in the Soviet Union was characterized by thinking the best way to counter religion was "by oppression and making atheism the official state credo."" Conservapedia on siis tässä kohden tarkempi, laadukkaampi ja eksaktimpi viitatessaan Bagginiin kuin Liedes. Ja tämä yksinään on jotain jonka pitää kilistää tiettyjä kelloja siitä miten luotettava ja osaava Liedes on.
Itse asiassa jos menee lukemaan itse Bagginia sen sijaan että tutustuisi copy-paste -tasoon juuri ja juuri kykenevään Liedekseen, voidaan löytää koko Bagginin määritelmä. "Thus, militant atheism is driven by a hatred and hostility toward "any kind" of religion - without distinction. This high level of hostility blinds them to the good religion has done, or is doing, and fails to acknowledge that there is a wide variety of religion expressions ranging from extremist groups, on one side of the belief continuum, to very sincere, loving and service-oriented groups on the other side. Unfortunately, it is this kind of rage that has led to extreme forms of militant atheism in the past that led to the persecution of religions and the killing of a great many, as it has occurred in Communist countries." Itse asiasa on huvittavaa miten Liedes tekee kuten Conservapediakin. Eli ottaa ja määrittelee jonkin asian ja sitten väittää että jokin edustaa sitä mutta ei perustele sitä mitenkään. Liedes ei itse asiassa suostunut lainaamaan Richard Dawkinsia jotta määritelmän kriteeriattribuutit täyttyisivät. Toisin sanoen hän ei argumentoinut vaan syytti.
Baggini on selvästi suosittu lähde termille. Ehkä syynä on se, että hän on itse myös ateisti. Ja näin ajatellaan että jotenkin korostuisi miten kauheita uusateistit ovat. Ja tämä on tärkeä osa nykyistä keskustelua jossa muodikasta on korostaa sitä miten "on ikävä vanhoja ateisteja". Eli tavoitteena on nimenomaan korostaa että uusateistit ovat militantteja ja että ennen oli paremmin.
Mutta hänen määritelmäänsä ei käytetä kovin usein. Itse asiassa se mikä usein tulee esiin onkin se, että Dawkinsin kohdalla käytetään astetta lievempää ja osuvampaa määritelmää. Sellaista joka Kerry Walters on kuvannut "Atheism" -kirjassaan ; "Both positive and negative atheism may be further subdivided into (i) militant and (ii) moderate varieties. Militant atheists, such as physicist Steven Weinberg, tend to think that God-belief is not only erroneous but pernicious. Moderate atheists agree that God-belief is unjustifiable, but see nothing inherently pernicious in it. What leads to excess, they argue, is intolerant dogmatism and extremism, and these are qualities of ideologies in general, religious or nonreligious." Määritelmä kenties todella osuu tässä lievemmässä versiossa Weinbergiin ja Dawkinsiin. Mutta on hyvin vaikeaa nähdä miten Bagginin määritelmä osuisi heistä kumpaankaan.
Mielestäni tämän lievemmän määritelmän kohdalla on kuitenkin kysymys kohtuuttomuudesta. Siitä että halutaan kutsua tiettyä ryhmää militantiksi tahallaan ja tietoisesti. Tämä sitten ei onnistu millään militanttiuden kunnollisella määritelmällä. Ja siksi sitä sitten ikään kuin pitää määritellä militanttius uusiksi. Ja tässä "uudessa määritelmässä" ateistit sitten ovatkin militantteja hokkus pokkus.
Itse hakisin militantin ateismin määritelmän seuraavalla tavalla
Jos jotain kutsutaan militantiksi on huomattava että militantilla on vakiintuneita määritteitä. Jo Wikipedia päästää käsitteessä hyvään alkuun. "Militant is usually used to describe a person engaged in aggressive verbal or physical combat (e.g. an activist, revolutionary, terrorist or insurgent)." Ja jatkoapuja saa vaikka sanan etymologiaan ja nykykäyttöön kurkistaen; "militant (adj.) early 15c., "fighting, engaged in warfare," from Middle French militant "fighting," from Latin militantem (nominative militans), present participle of militare "serve as a soldier" (see militate), originally especially in Church militant. Related: Militantly. militant (n.) "one engaged in war or strife," c.1600, from militant (adj.); in a political sense, it is attested by 1907."
Itse olen joskus huvitellut ajatuksella että käännyttävä uskovainen jolla on ajatus että ateismi vaarantaa yhteiskunnan tai johataa hedonismiin ja moraalittomaan ajatteluun olisi sitten militantti kristitty. Siis siten että jos uskova käyttäytyy kuten Dawkins, niin hän olisi militantti. Se voisi olla hupaisa veto, mutta tosiasiassa kukaan ei ottaisi tätä vakavasti. Sillä militanttius viittaisi enemmän sotilaallisiin tai puolisotilaallisiin joukkoihin. Esimerkiksi militantti muslimi ei ole sellainen joka luennoi ja myy kirjoja vaan sellainen joka no vaikka toimii jihadistina ISIS -järjestössä.~Voisin toki määritellä mitä tarkoitan militantilla kristityllä uusiksi. Mutta se ei auttaisi. Syynä tässä on se, että termien uudelleenmäärittelyä viestinnässä ja yleisessä arvokeskustelussa koskee se, että kieli on sosiaalista. Kukaan Sami Liedes uskonnollisen echo chamberinsa kanssa ei vain voi määrittää puhetta ja käsitteitä uusiksi mielensä mukaan ja olettaa sitten että voivat käyttää tätä viestinnässä muiden ihmisten kanssa. Abraham Lincoln on itse asiassa kuvannut tätä kielenkäyttötilannetta "If you call a tail a leg, how many legs has a dog? Five? No, calling a tail a leg don't make it a leg."
Waltersin määritelmä tuntuu melkoisen vahvasti liian löysältä. Parista syystä:
1: Pelkkä ajatus haitallisuudesta ei ylipäätään ole mikään militanttiuden tae. Sillä vaikka "militantti" -termiä viljelläänkin paljon, niin juuri kukaan ei syytä Sigmund Freudia militantiksi ateistiksi. Freud kuitenkin nimenomaan uskoi että uskonto olisi ongelmallinen. "Obsessive Actions and Religious Practices" kertoo että uskonto oli obsessiivinen neuroosi. "The Future of an Illusion" -kirjassaan hän myös toivoi että jatkossa tieteellinen ajattelu pyyhkii uskonnon pois. Tämänlainen ei ole tietenkään militanttia koska Freud ei yrittänyt väkivallan avulla pyyhkiä uskontoa pois. Henkenä oli enemmän valistushenkinen älyoptimismi ja skientismi. Sellainen ajattelu jossa kun neurootikkoja riittävästi ja ystävällisesti terapoi niin he ikään kuin ihan itse tiedostavat asian ja kääntyvät. Freudin asenne on itse asiassa jotain joka on yleinen monilla uskonnollisilla julistajilla. Tapio Puolimatka esimerkiksi korostaa että ihmisillä on warrant ja hän teoksissaan aivan suoraan korostaa että jokainen ateisti elää itsepetoksessa tai valehtelee. Sillä Calviniin vedoten Puolimatka esittää että jokainen tietää että Jumala on totta. Ja hänen pluralisminen keskustelumallinsa nimenomaan nojaa ajatukselle että ihmiset päätyvät ihan omilla aivoillaan ajatellen siihen tiettyyn haluttuun tulokseen. Tätä on paha nähdä suoraan militanttina. Ja kenties siksi termiä ei Freudin kohdalla heilutellakaan. Puolimatkakin näkee ateismin haitallisena, jonain joka uhkaa esimerkiksi moraalia. Ja tämä ei tee hänen ajattelustaan militanttia.
2: Toisaalta yksinään ajatus siitä että uskonto tulee pyyhkiytymään ei ole sekään militantti. Tästä hyvänä esimerkkinä olkoon John Lennon. Hän lauleskeli esimerkiksi "Imagine" -kappaleessaan siitä miten hienoa ja rauhanomaista olisi jos "Imagine there's no countries / It isn't hard to do / Nothing to kill or die for / And no religion too / Imagine all the people / Living life in peace." Tässä ajatus uskontojen ja valtioiden ylipyyhinnästä on vahva. Tämänlaista hippiliikettä voi pitää monenlaisena - naïvina, hölmönä, naurettavana, epätotena, LSD -harhaiselta - mutta militanttia siitä ei oikein saa tekemälläkään.
Tämä tarkoittaa sitä että viestintään sopivalla käsitteistöllä militanttiudella ei ole vain attribuutteja vaan kriteeriattribuutteja. Niissä olisi korostettava jollain tavalla sotilaallista machobullsht -asennetta jossa uskonnot ovat paitsi tyhmiä ja haitallisia niin myös jotain sellaisia jotka tulee nimenomaan jyrätä. Sotilaallisuuskulmaa korostaen voidaan tuoda esiin vaikkapa Phil Zuckermanin "Atheism and Secularity" -teoksen määritelmää militantista ateismista. “In contrast, militant atheism, as advocated by Lenin and the Russian Bolsheviks, treats religion as the dangerous opium and narcotic of the people, a wrong political ideology serving the interests of antirevolutionary forces; thus force may be necessary to control or eliminate religion.” Se korostaa väkivaltakuvastoa joka ei taivuta "militantti" -käsitteen sisältöä liiaksi. Samalla korostuu se, miten militanttiudella ei yht'äkkiä ole kaksoisstandardia jossa kristitty on militantti jos ampuu aborttiklinikoita, islamisti tehdessään terrori -iskuja ja ateisti jos laittaa bussin kylkeen mainoksen. Tämä ei itse asiassa ole kovinkaan kaukana Bagginin määritelmästä. Joten Bagginin määritelmä oli Liedekseltä ja Conservapedialta aivan hyväksyttävissä oleva aktio.
Jatkoanalyysi: onko militantti todellinen ilmiö?
Kun meillä on käsite on syytä katsoa miten se soveltuu todellisuuteen. Ilmiöt eivät nimittäin muutu reaalisiksi sillä että niille keksitään sana. Jos meillä on militantti ateismi määriteltynä, emme voi sanoa että se olisi todellinen ja kooltaan relevantti poliittinen ilmiö. Mutta kun meillä on määritelmä voimme sitoa sen todellisiin ilmiöihin.
Ja tässä kohden minulla ei ole mitään tarvetta "valkopestä" ateismia. Olen agnostikko. Ja siitä iloisessa asemassa että voin bashata kristittyjä noitavainoista ja muista vastaavista ihan miten paljon haluan eikä heillä ole mitään, ei yhtään mitään, vastaesimerkkiä joka olisi kohdallani relevantti. Agnostikkoa kun ei joku ateisti-Stalinin touhu omaan ideologiaan kalahda.
Enkä nostanut Stalinia esiin sattumalta. Ja itse asiassa se on jotain joka paistaa läpi myös Bagginin määritelmästä. Ja Zuckermanin määritelmästä. Ja tämä ei ole sattumaa. Syynä on kommunistisen politiikan kohdalla tapahtuneet selvät tosi-ilmiöt. Toki ihmettelen miten Conservapedia liittää Karl Marxin militanttien ateistejen joukkoon. Sillä jos nyt katsotaan rehelliseti sellaisia ihmisiä kuin Engels ja Marx voidaan huomata että he eivät ole häijyläisiä. ; Toki pidän puhdastoppista Marxilaisuutta politiikassa yhtä relevantiksi opiksi kuin Intelligent Designiä luonnontieteessä. Mutta tämä opin epätotuus on eri asia kuin näiden herrojen asenne. ~ Lasken heidät suoraan siihen samaan joukkoon joka käsitteli köyhien asemaa. Ja siinä oli todellakin parantamisen varaa. Marxin ja Engelsin lisäksi sellaiset ihmsiet kuin Charles Dickens ja Henry Mayhews ja Angela Burdett-Coutts katsoivat samoja asioita. Ja syytä olikin. Kaikkien mainittujen ihmisten tapa taistella ongelmia vastaan oli erilainen. Dickens kirjoitti kaunokirjallisia kirjoja joissa köyhiä kohdeltiin asiallisesti, kenties heidän kurjuudellaan vähän rypien tosin. Mayhews taas keräsi dataa "London Labour and the London poor" -teokseen jossa selvisi esimerkiksi että köyhien mummojen joukossa oli ammattikunta joka seuloi taloista siivouksen jälkeen poisheitettyjä pölypalloja koska niiden sisällä saattoi olla joskus pieniä kolikoita tai jotain jonka saattoi syödä. Burdett-Coutts taas perusti köyhille kouluja.
1: Marx on luettelossa ilmeisesti sen takia että kommunismi halutaan läpihaukkua. Ja sen takia mitä hän sanoi uskonnosta ja oopiumista. Tämä ei kuitenkaan ole sen ideologiaa vastaan olevampaa tai enemmän vihaa kuin se mitä conservapedian artikkelisto sanoo ateismin moraalisista vaikutuksista.
Sen sijaan Lenin ja Stalin aivan taatusti täyttivät militantin ateismin määritelmän. Ja samaan linjamaan menee myös Ranskan vallankumous. Näissä asioissa on vaikeaa nähdä mitään muuta kuin sitä että asiat ovat päin persettä. Ateismi ei selvästi pelastanut näiden ihmisten etiikkaa. Toki tässä on helppoa puolustautua muistuttamalla että henkilökultit ovat itse asiassa uskonnonkaltaista toimintaa. Ja analogioita onkin helppoa nähdä tältä osin. Muistutan kuitenkin että uskonnonkaltaisuus ei tarkoita samaa kuin ei-ateismi. Sillä ateismi on määritelmällisesti kantaa siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Stalinia taas ei määritelty Jumalaksi. Hänellä oli tosin Jumalaa enemmän valtaa, mutta hän ei selvästi silti ollut kommunisteille yliluonnollinen toimija. Selvästi militanttia ateismia on siis ollut olemassa hyvinkin relevantisti.
Onko Dawkins militantti ateisti?
Hupaisaa onkin sitten se, miten uusateismin kauhistelussa siitä on tullut tärkein yksittäinen iskulause. Sami Liedes toimii hyvänä demonstraationa ihmisestä joka vakavasti esittää ja uskoo että Dawkins on militantti ateisti. Samaa voi lukea Conservapediasta suoraan miten "Militant atheism (Russian: воинствующий атеизм) is a term applied to atheism which is hostile towards religion. Militant atheists have a desire to propagate the doctrine, and differ from moderate atheists because they hold religion to be harmful. Militant atheism was an integral part of the materialism of Marxism-Leninism, and significant in the French Revolution, atheist states such as the Soviet Union, and Great Proletarian Cultural Revolution. The term has also been applied to antireligious political thinkers. Recently the term militant atheist has been used to describe adherents of the New Atheism movement" ja jos tämä ei vihjaa riittävästi niin conservapedialla on toinenkin militanttia ateismia koskeva sivu joka sanoo vaatimattomasti "Richard Dawkins is a militant atheist."
Jos on lukenut uusateistisiksi kirjoittajiksi määrittyneitä kirjoittajia, voi huomata että siinä linjamassa ei yleensä levitellä ajatusta siitä että ateismi olisi valtionuskonto. Tai edes juhlita ajatuksella jossa uskonto päihitettäisiin tai että se poistuisi. Itse asiassa jopa Waltersin lievennetty versio on liian tulinen jotta uusateismi sopisi siihen. Dawkins on siitä kätevä että "God Delusion" on teos jonka kaikki tietävät nimeltä. Ja se on internetissä pdf-muodossa. Itse omistin joskus "Jumalharha" -kirjan mutta hukkasin sen muutossa. Teos ei ole maailmankuvalleni niin oleellinen että olisin vaivautunut ostamaan uutta tilalle. (Yleissävynä on itse asiassa se, että kun joskus kävin keskustelua jossa lainailin tuota kirjaa, oli uskovaisen kannanotot suunnilleen sen suuntaisia että lausumani asiat olivat ihan järkeviä ja perusteltuja. Mutta ne eivät voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkinshan on militantti. Ja niin sanomani ei voinut olla Dawkinsilta!)
1: Dawkinsin näkemys uskonnon pahuudesta on erikoisen lievä. Se näkyy jo esipuheessa. "January 2006 I presented a two-part television documentary on Britis h television (Channel Four) called Root of All Evil? From the start, I didn't like the title. Religion is not the root of all evil, for no one thing is the root of all anything." Itse asiassa usein kun Dawkinsin militanttiuteen vedotaan, esille nostetaan se miten hän esipuheessaan toivoo että moni kristitty kääntyisi sen luettuaan. Mutta tässä unohtuu että Dawkins ei suinkaan odota että näin tapahtuu. Hän on siis tältä osin vähemmän militantti kuin edellämainitsemani Puolimatka joka uskoo että jokainen ateisti joka on rehellinen tietää pettävänsä itseään ja kääntyy jumala-aistinsa ohjaamana teismiin joka voi olla kristinuskoa jopa.
2: Itse asiassa preface on kirjassa hyvä sillä se esittää "Dawkinsin argumenttien lopputulokset". Ja vaikka argumenteista ei kenties ole vakuuttunut niin näistä saa selville mitä ne Dawkinsin dogmat sitten ovat Raivoa herättäneimmät kohdat ovat varmasti seuraavat. "Perhaps you think there must be a god or gods because anthropologists and historians report that believers dominate every human culture. If you find that convincing, please refer to Chapter 5, on 'The root s of religion' , which explains why belief is so ubiquitous. Or do you think that religious belief is necessary in order for us to have justifiable morals? Don't we need God, in order to be good? Please read Chapters 6 an d 7." Ajatus siitä että ateisti ei tarvitse Jumalaa ollakseen moraalinen on järkyttänyt monia. Ja tätä pidetään öykkäriytenä. Toisaalta tässä korostuu myös jonkinasteinen liioittelu. Dawkins korostaa uskonnon huonoja puolia demonstroidakseen virheargumenttia joka itse asiassa koskee evoluutiota. Tässä argumentissa ytimenä on se, että uskonnosta täytyy olla hyötyä ihmiskunnalle jotta se voisi olla niin yleinen. Dawkins tuntee evoluutioteorian ja on itse asiassa selvää että evoluutiosta on naïvi kuva jokaisella joka pitää tätä uskomiseen uskomista tukevaa "uskonnon hyvyys" -argumenttia vakavastiotettavana. Aivan kuten perhonen lentää liekkiin evoluution siihen ohjelmoiman liikehdintätavan vuoksi, voi ihmistäkin ohjata tuhoon jokin jolla on evolutiivinen tausta. Se, että uskonnosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä on relevantti vaihtoehto. Eikä se ole sen dogmaattisempi, ideologisesti julmempi tai torjuvampi kuin ajatus siitä että uskonnosta olisi pakko olla enemmän hyötyä kuin haittaa ja että tältä pohjalta olisi mukavaa jos ihmiset motivoituisivat julistustyöhön tunkemaan pelastuslappusia ihmisten käsiin. Eikä tätäkään toimintaa pidetä militanttina. Paitsi ateistejen kohdalla.
3: Kolmas asia onkin sitten se mitä Dawkins sanoo kissojen paimentamisesta. On selvää että hän haluaa lähinnä että ateistit saavat ne oikeudet mitä muillakin ideologioilla on. Ensin Dawkins vertaa poliittista valtaa ja ideologioiden kokoja ja sen jälkeen toteaa että "Indeed, organizing atheists has been compared to herding cats, because they tend to think independently and will not conform to authority. But a good first step would be to build up a critical mass of those willing to 'come out,' thereby encouraging others to do so. Even if they can't be herded, cats in sufficient numbers can make a lot of noise and they cannot be ignored." Ei sanaakaan uskontojen poisjyräämisestä. Kysymys on siitä saako ateisti tulla kaapista ja saako heillä olla kokoonsa verrattavissa olevaa poliittista valtaa. Tätä kautta minusta tässä kohden ei pitäisi olla vakavaa keskustelua edes siitä onko Dawkins tässä kohden oikeassa vai väärässä. Sillä jos Dawkins on väärässä emme eläisi avoimessa yhteiskunnassa, jossa on mielipiteenvapaus. Ja valtiotyypiksi tulisi myös ehdottomasti valita jokin toinen ratkaisu kuin demokratia. Siksi on ihmeellistä että Dawkins nähdään militanttina.
Itse asiassa Dawkinsin suurin synti näyttää koskevan otsikointia. Hän nimittäin käyttää deluusio -sanaa tavalla joka ei ole psykiatrien normien mukaista. Hän määrittelee termin uudestaan tavalla jota voi pitää kusipäisenä. Hän jopa tunnustaa tämän itse ja tekee sen silti. "The word ‘delusion’ in my title has disquieted some psychiatrists who regard it as a technical term, not to be bandied about. Three of them wrote to me to propose a special technical term for religious delusion: ‘relusion’. Maybe it’ll catch on. But for now I am going to stick with ‘delusion’, and I need to justify my use of it. The Penguin English Dictionary defines a delusion as ‘a false belief or impression’. Surprisingly, the illustrative quotation the dictionary gives is from Phillip E. Johnson: ‘Darwinism is the story of humanity’s liberation from the delusion that its destiny is controlled by a power higher than itself.’ Can that be the same Phillip E. Johnson who leads the creationist charge against Darwinism in America today? Indeed it is, and the quotation is, as we might guess, taken out of context. I hope the fact that I have stated as much will be noted, since the same courtesy has not been extended to me in numerous creationist quotations of my works, deliberately and misleadingly taken out of context. Whatever Johnson’s own meaning, his sentence as it stands is one that I would be happy to endorse. The dictionary supplied with Microsoft Word defines a delusion as ‘a persistent false belief held in the face of strong contradictory evidence, especially as a symptom of psychiatric disorder’." Tämä ei toki tee Dawkinsista militanttia vaan ärsyttävän kusipään ja epäfiinin ihmisen jonka eleganttius on kenties ripuloivasta rotasta tulevan vihreän näljän tasolla. Tässä en voi sanoa oikeastaan muuta kuin todeta retorisen kysymyksen voimalla, että arvatkaa kuka muu tekee tällä tavalla? Sami Liedes. Conservapedia. Jokainen ideologinen hihhuloiva rinkirunkkari joka käyttää sanaparia "militantti ateisti" uusateismin synonyyminä. (Muunlaiset ihmiset eivät sanaparia muuten käytäkään, paitsi korkeintaan ironisesti.) Dawkinsin kauheaksi tuomittu tapa herjata deluusio -sanalla ja rinnastamalla uskonto mielenterveydenhäiriöksi on täsmälleen samaa käsitteenuudelleenrunkkaamista ideologisin motiivein kuin mitä tässä militantti ateisti -termin kanssa on tehty. (Että vittu hyvää onnea kaikille vaan. Ansaitsette jumalauta toisenne.)
Loppukaneetti
Itse asiassa koko "militantti" -sanan käyttämiseen liittyvä jupakka on hyvin vaikeasti ymmärrettävissä. Että miksi kukaan tekisi näin. Itse en näe asialle muuta kuin yhden selityksen. Kristityillä on vainoharhakulttuuri. He haluavat saada itselleen marttyyrinkruunua koska se toteuttaa omituisella tavalla Jeesuksen profetiaa. Tätä varten ollaan valmiita vääristelemään historiaa ja nykyaikaa. Ja sen avulla voidaan bashata ja latistaa muita. Siinä missä joskus ateisteja puhuttiin käännytysmielessä, se on muuttunut. Liedes edustaa jo selvästi sellaista kulttuuria jossa käännytys on muuttunut joksikin aivan muuksi. Oman sosiaalisen maineen boostaamiseksi. Henkenä on se, että kun haukkuu ja provosoi ja joku suuttuu saa ikään kuin todistuksen siitä että "ovat ne militantteja".
Tätä kautta esitänkin että "militantti" -sanan uudelleenmäärittely tehdään siksi että tämänlaiset asiat vaikuttavat ihmisen psyykeen. Ja ihan oikeasti ihmisen psyyke toimii tiedetysti näissä tilanteissa siten että termin konnotaatiot vuotavat läpi. Siksi esimerkiksi luopio -sana Jehovan Todistajilla on hyvä käsite. Se kun virallisesti tarkoittaa heillä uskosta luopuvaa, mutta negatiiviset konnotaatiot vuotavat uskovaisten asenteisiin kuitenkin. Virallisesti voidaan heittää uudistettua määrittelyä. Joka ei ole niin julma kuin luopio -sana arkikäytössä. Mutta kuitenkin, tästä huolimatta, Jehovan Todistajien kanssa on hupaisaa keskustella uskosta luopuneista kun nämä ovat hitusenkin herpautuneet. Esimerkiksi kun nostin meillä vierailevien Jehovan Todistajien juoruiluhaluja kertomalla paikallisesta entisestä Jehovan Todistajasta, joka oli sanonut valittuja sanoja esimerkiksi Jehovan Todistajien paikallisesta johtoportaasta, he osasivat nyökytellen kertoa että niitä kutsutaankin luopioiksi, pettureiksi. Teokraattiseen sodankäyntiin varustettu virallinen suopea termi unohtui. Sillä juuri näin käsitteet vaikuttavat asenteisiin.
Avuksi on tälläinen määrittely. Ja voin vain oikeasti ihmetellä mikä Liedestä motivoi. Asian voi paljastaa katsomalla eri skenaarioita:
1: Onko hän hyväntahtoinen ihminen joka yrittää saada argumentoitua ateistit puolelleen. Luuleeko hän siis että hän saa uskonnolle mielevämmiksi sillä että käy vittuilemassa? Tämä tarkoittaa sitä että hän on mielisokea pahemmin kuin monet tietämäni autismin kirjon ihmiset. Jos asia todella on näin, Liedes on harvinaislaatuisen sokea sosiaalisesti. En minäkään luule saavani uskovaisia puolelleni kutsumalla heitä ensin hihhuleiksi ja sitten jos he pitävät kuvausta epäkohteliaana - katso vielä konteisti : Liedes tuli uusateistien ryhmään sanomaan näitä, joka vastaa sitä että minä kävisin kirkonpenkissä huutelemassa paikallaolijoita hihhuleiksi - niin alkaisin länkyttämään miten käsite on silti kätevä ja hyvä ja tarpeellinen. Jos tekisin näin ei siihen voisi sanoa muuta kuin että kenties totta mutta haistappa poika paska.
2: Vai päinvastoin ; Ovatko ateistit niin vaarattomia ja eipelottavia että hän uskaltaa omalla nimellään liittyä yhteen aktiivisimmista aihepiirin ryhmistä. Ja vittuilee jotta joku tekisi kuten ihmnen tekee kun häntä haukutaan ja pilkataan. Eli loukkaantuu ja kenties provosoituu ja sanoo jotain ilkeää. Ja Liedes näin uskoo että hän jotenkin paljastaa tämän piilevän militanttiuden. Vaikka oikeasti hän paljastaa korkeintaan sen että joillakuilla meistä vihaisista fundamentalistiagnostikoista on tunteet ja kyky puolustaa ihmisiä selvältä koulukiusaamistapaukselta. (Nimittelykäytös Liedeksellä on juuri tyypillistä koulukiusaajille. Minä taas olen se mikä oikeastikin olen. Eli se joka piinaa koulukiusaajia.)
Ja vaikka tästä voidaankin päätellä suoraan asiantila, korostan että tämä ei oikeastaan ole kaikki. Internetissä joku Sami Liedes nyt on vain huvittavan naurettava toimineen. Mutta asialla on vakava ja tärkeä puolensa. Ja se koskee sitä miten kristittyjen vainoamista käsitellään mediassa. ; Tässä on kaksi puolta.
1: Ensimmäinen on se, että jopa ihmisten kärsimyksellä kikkailu ja lukujen liioittelu ja syy-yhteyksien manipulointi vievät uskottavuutta kaikelta siltä oikealta vainolta.
2: Toinen puoli on siinä että puhuessaan vainosta kristityt itse asiassa vievät huomiota aidolta vainolta. Väittäessään ja rinnastaessaan omia "first world problems"ejaan oikeasti uskonsa vuoksi tapettuihin ihmisiin käyttämällä esimerkiksi samoja termejä kokemuksistaan hän mitätöi todelliset ongelmat ja laimentaa niitä omiin turhiin kermaperseilyihinsä.
2.1: Tämä on toki nykyajassa relevantti ongelma. Sillä jos koulukiusaamisessa ylikorostetaan sitä että kiusaaminen "on sitä minkä kukin itse kokee kiusaamiseksi" käy helposti niin että jokin asia joka lähinnä ärsyttää muuttuu samaksi kuin kunnon piinaaminen. Ja vielä pahempaa : Tämä tekee herkkänahkaisuudesta hyveen. Tämänlainen marttyyrinkruunu on kuitenkin haluttava ja sitä ylikäytetään ja arvatkaa kuka tästä kärsii? Ne joita oikeasti kiusataan. Se, että Dawkinsin toimintaa kutsutaan militanttiudeksi tuottaa vainokohinaa joka on pois vakavilta asioilta. Kuten oikeasti vainotuilta kristityiltä.
Eli karkeasti ottaen "militantti ateisti" -termin käyttäjät partikulaaristi Dawkinsin ja generaalisti uusateismin kohdalla heittelevät ovat asiattomuuksia heitteleviä ihmisiä joiden asiaa ei tue logiikka eikä etiikka. He ovat kusipääpaskiaisia ja mölliolmeja. Ja osa heistä saattaa lisäksi olla militantteja kristittyjä jotka täyttävät militanttiuden kriteeriattribuutit. Liedes esimerkiksi itse riehuu kommentteineen nimenomaan "uusateistiseksi" nähtävissä olevalla foorumilla. Suurella sellaisella. Vierailijoiden kantoja ja habitusta katsellessa ei mieleen tule järjestäytynyt sotilaallinen tai puolisotilaallinen machoporukka. Vaan se koostuu enemmän nörtihtävistä hipstereistä jotka ovat hintihtäviä hippejä. Militanttikortin vetely on tässä kontekstissa jopa hirvittävän koomista.
Mutta mitä tahansa voi tietysti odottaa ideologiselta ryhmältä jonka edustajilla on vaikeaa tajuta miten media ja ryhmäytyminen uusateismissa toimii. Kun juuri sosiologi havaitsi miten modernit ateistit eivät pänttää Dawkinsia vaan käyttävät häntä löyhästi ja paljon suvaitsevaisemmin kuin hän oli tottunut, ja korostin miten uusateistien tutkimus vaatii "skenen" tuntemista, artikkeliin kommentoi ihminen joka ihmettelee että mikä se skene oikein on. Että pitääkö tuntea positiivisen ja negatiivisen ateismin eron että voi olla ateisti. Eli hän tarjosi kirjapänttäämistä ratkaisuksi tilanteeseen joka oli argumentoinut sen puolesta että kirjapänttäys ei ole tässä niin relevanttia. Uusateismia ei ymmärretä. Vaikka ironisesti osataankin muistuttaa että se ei oikeasti ole mitään kovin uutta. (Mutta unohdetaan että se on tosiaan uutta niille jotka ovat jämähtäneet toisen maailmansodan aikaisiin ja hieman sen jälkeisiin ateismin filosofisiin suuntauksiin, eli Stalin-Sartre-Nietzsche -linjalle.) Ja oikeastaan ainut syy miksi "militantti" -termin heiluminen menee läpi on Dunning-Kruger -efekti. Ihmiset ovat todellakin niin huonoja uusateismin osaamisessa että he eivät edes ymmärrä miten vähän he siitä tietävät. (Joka selittää aiemmin mainitsemani ajatuksen jossa Dawkins on militantti ja kun esille laittaa Dawkinsin ajatuksia niin ne tulkittiin ihan asiallisiksi. Mutta ne eivät tietysti voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkins on militantti. Kun niin moni on sanonut.) Rehellisesti sanoen ihmettelen onko Liedes edes lukenut Dawkinsin teoksia. Ja jos on, niin miten hänen tekstinymmärryksensä toimii tasolla jolla ei luulisi pääsevän luokalta edes peruskoulussa! (Mutta jos osaa esittää määritelmän eikä tajua että argumentoidakseen täytyy sen kriteeriattribuutit tunnistaa ja yhdistää Dawkinsiin viitteistämällä. Eli viittaamalla mitä hän todella on sanonut. Joka taas vaatii muutakin kuin "minusta hän on" -heittoja joita vahvistetaan ontoilla "hyvin selvästi" -vakuutteluilla. Jos tätä ei tajuta vaan ollaan valmiita tuomitsemaan ihmistä tältä pohjalta, niin ei tietysti paljoa voi kognitiolta ja etiikalta odottaa toiselta sen jälkeen kyllä.)
Mutta on todellakin asiallista katsoa asiaa lähemmin. Sillä jälkimmäinen kommentti herättää hämmennystä heti jos tajuaa että Liedes vakavissaan pitää Dawkinsia mililtanttina. Jännittävää on myös se, miten Liedes lainaa Bagginia täsmälleen samalla tavalla mitä conservapedian "militant atheism" -artikkeli sen näyttää. Paitsi että siellä nähdään korostetusti Bagginin lisämääre. Joka tosin korostaa aggressiivisuutta tasolla jota on käytännössä mahdotonta nähdä Dawkinsissa. "According to Baggini, the "too-zealous" militant atheism found in the Soviet Union was characterized by thinking the best way to counter religion was "by oppression and making atheism the official state credo."" Conservapedia on siis tässä kohden tarkempi, laadukkaampi ja eksaktimpi viitatessaan Bagginiin kuin Liedes. Ja tämä yksinään on jotain jonka pitää kilistää tiettyjä kelloja siitä miten luotettava ja osaava Liedes on.
Itse asiassa jos menee lukemaan itse Bagginia sen sijaan että tutustuisi copy-paste -tasoon juuri ja juuri kykenevään Liedekseen, voidaan löytää koko Bagginin määritelmä. "Thus, militant atheism is driven by a hatred and hostility toward "any kind" of religion - without distinction. This high level of hostility blinds them to the good religion has done, or is doing, and fails to acknowledge that there is a wide variety of religion expressions ranging from extremist groups, on one side of the belief continuum, to very sincere, loving and service-oriented groups on the other side. Unfortunately, it is this kind of rage that has led to extreme forms of militant atheism in the past that led to the persecution of religions and the killing of a great many, as it has occurred in Communist countries." Itse asiasa on huvittavaa miten Liedes tekee kuten Conservapediakin. Eli ottaa ja määrittelee jonkin asian ja sitten väittää että jokin edustaa sitä mutta ei perustele sitä mitenkään. Liedes ei itse asiassa suostunut lainaamaan Richard Dawkinsia jotta määritelmän kriteeriattribuutit täyttyisivät. Toisin sanoen hän ei argumentoinut vaan syytti.
Baggini on selvästi suosittu lähde termille. Ehkä syynä on se, että hän on itse myös ateisti. Ja näin ajatellaan että jotenkin korostuisi miten kauheita uusateistit ovat. Ja tämä on tärkeä osa nykyistä keskustelua jossa muodikasta on korostaa sitä miten "on ikävä vanhoja ateisteja". Eli tavoitteena on nimenomaan korostaa että uusateistit ovat militantteja ja että ennen oli paremmin.
Mutta hänen määritelmäänsä ei käytetä kovin usein. Itse asiassa se mikä usein tulee esiin onkin se, että Dawkinsin kohdalla käytetään astetta lievempää ja osuvampaa määritelmää. Sellaista joka Kerry Walters on kuvannut "Atheism" -kirjassaan ; "Both positive and negative atheism may be further subdivided into (i) militant and (ii) moderate varieties. Militant atheists, such as physicist Steven Weinberg, tend to think that God-belief is not only erroneous but pernicious. Moderate atheists agree that God-belief is unjustifiable, but see nothing inherently pernicious in it. What leads to excess, they argue, is intolerant dogmatism and extremism, and these are qualities of ideologies in general, religious or nonreligious." Määritelmä kenties todella osuu tässä lievemmässä versiossa Weinbergiin ja Dawkinsiin. Mutta on hyvin vaikeaa nähdä miten Bagginin määritelmä osuisi heistä kumpaankaan.
Mielestäni tämän lievemmän määritelmän kohdalla on kuitenkin kysymys kohtuuttomuudesta. Siitä että halutaan kutsua tiettyä ryhmää militantiksi tahallaan ja tietoisesti. Tämä sitten ei onnistu millään militanttiuden kunnollisella määritelmällä. Ja siksi sitä sitten ikään kuin pitää määritellä militanttius uusiksi. Ja tässä "uudessa määritelmässä" ateistit sitten ovatkin militantteja hokkus pokkus.
Itse hakisin militantin ateismin määritelmän seuraavalla tavalla
Jos jotain kutsutaan militantiksi on huomattava että militantilla on vakiintuneita määritteitä. Jo Wikipedia päästää käsitteessä hyvään alkuun. "Militant is usually used to describe a person engaged in aggressive verbal or physical combat (e.g. an activist, revolutionary, terrorist or insurgent)." Ja jatkoapuja saa vaikka sanan etymologiaan ja nykykäyttöön kurkistaen; "militant (adj.) early 15c., "fighting, engaged in warfare," from Middle French militant "fighting," from Latin militantem (nominative militans), present participle of militare "serve as a soldier" (see militate), originally especially in Church militant. Related: Militantly. militant (n.) "one engaged in war or strife," c.1600, from militant (adj.); in a political sense, it is attested by 1907."
Itse olen joskus huvitellut ajatuksella että käännyttävä uskovainen jolla on ajatus että ateismi vaarantaa yhteiskunnan tai johataa hedonismiin ja moraalittomaan ajatteluun olisi sitten militantti kristitty. Siis siten että jos uskova käyttäytyy kuten Dawkins, niin hän olisi militantti. Se voisi olla hupaisa veto, mutta tosiasiassa kukaan ei ottaisi tätä vakavasti. Sillä militanttius viittaisi enemmän sotilaallisiin tai puolisotilaallisiin joukkoihin. Esimerkiksi militantti muslimi ei ole sellainen joka luennoi ja myy kirjoja vaan sellainen joka no vaikka toimii jihadistina ISIS -järjestössä.~Voisin toki määritellä mitä tarkoitan militantilla kristityllä uusiksi. Mutta se ei auttaisi. Syynä tässä on se, että termien uudelleenmäärittelyä viestinnässä ja yleisessä arvokeskustelussa koskee se, että kieli on sosiaalista. Kukaan Sami Liedes uskonnollisen echo chamberinsa kanssa ei vain voi määrittää puhetta ja käsitteitä uusiksi mielensä mukaan ja olettaa sitten että voivat käyttää tätä viestinnässä muiden ihmisten kanssa. Abraham Lincoln on itse asiassa kuvannut tätä kielenkäyttötilannetta "If you call a tail a leg, how many legs has a dog? Five? No, calling a tail a leg don't make it a leg."
Waltersin määritelmä tuntuu melkoisen vahvasti liian löysältä. Parista syystä:
1: Pelkkä ajatus haitallisuudesta ei ylipäätään ole mikään militanttiuden tae. Sillä vaikka "militantti" -termiä viljelläänkin paljon, niin juuri kukaan ei syytä Sigmund Freudia militantiksi ateistiksi. Freud kuitenkin nimenomaan uskoi että uskonto olisi ongelmallinen. "Obsessive Actions and Religious Practices" kertoo että uskonto oli obsessiivinen neuroosi. "The Future of an Illusion" -kirjassaan hän myös toivoi että jatkossa tieteellinen ajattelu pyyhkii uskonnon pois. Tämänlainen ei ole tietenkään militanttia koska Freud ei yrittänyt väkivallan avulla pyyhkiä uskontoa pois. Henkenä oli enemmän valistushenkinen älyoptimismi ja skientismi. Sellainen ajattelu jossa kun neurootikkoja riittävästi ja ystävällisesti terapoi niin he ikään kuin ihan itse tiedostavat asian ja kääntyvät. Freudin asenne on itse asiassa jotain joka on yleinen monilla uskonnollisilla julistajilla. Tapio Puolimatka esimerkiksi korostaa että ihmisillä on warrant ja hän teoksissaan aivan suoraan korostaa että jokainen ateisti elää itsepetoksessa tai valehtelee. Sillä Calviniin vedoten Puolimatka esittää että jokainen tietää että Jumala on totta. Ja hänen pluralisminen keskustelumallinsa nimenomaan nojaa ajatukselle että ihmiset päätyvät ihan omilla aivoillaan ajatellen siihen tiettyyn haluttuun tulokseen. Tätä on paha nähdä suoraan militanttina. Ja kenties siksi termiä ei Freudin kohdalla heilutellakaan. Puolimatkakin näkee ateismin haitallisena, jonain joka uhkaa esimerkiksi moraalia. Ja tämä ei tee hänen ajattelustaan militanttia.
2: Toisaalta yksinään ajatus siitä että uskonto tulee pyyhkiytymään ei ole sekään militantti. Tästä hyvänä esimerkkinä olkoon John Lennon. Hän lauleskeli esimerkiksi "Imagine" -kappaleessaan siitä miten hienoa ja rauhanomaista olisi jos "Imagine there's no countries / It isn't hard to do / Nothing to kill or die for / And no religion too / Imagine all the people / Living life in peace." Tässä ajatus uskontojen ja valtioiden ylipyyhinnästä on vahva. Tämänlaista hippiliikettä voi pitää monenlaisena - naïvina, hölmönä, naurettavana, epätotena, LSD -harhaiselta - mutta militanttia siitä ei oikein saa tekemälläkään.
Tämä tarkoittaa sitä että viestintään sopivalla käsitteistöllä militanttiudella ei ole vain attribuutteja vaan kriteeriattribuutteja. Niissä olisi korostettava jollain tavalla sotilaallista machobullsht -asennetta jossa uskonnot ovat paitsi tyhmiä ja haitallisia niin myös jotain sellaisia jotka tulee nimenomaan jyrätä. Sotilaallisuuskulmaa korostaen voidaan tuoda esiin vaikkapa Phil Zuckermanin "Atheism and Secularity" -teoksen määritelmää militantista ateismista. “In contrast, militant atheism, as advocated by Lenin and the Russian Bolsheviks, treats religion as the dangerous opium and narcotic of the people, a wrong political ideology serving the interests of antirevolutionary forces; thus force may be necessary to control or eliminate religion.” Se korostaa väkivaltakuvastoa joka ei taivuta "militantti" -käsitteen sisältöä liiaksi. Samalla korostuu se, miten militanttiudella ei yht'äkkiä ole kaksoisstandardia jossa kristitty on militantti jos ampuu aborttiklinikoita, islamisti tehdessään terrori -iskuja ja ateisti jos laittaa bussin kylkeen mainoksen. Tämä ei itse asiassa ole kovinkaan kaukana Bagginin määritelmästä. Joten Bagginin määritelmä oli Liedekseltä ja Conservapedialta aivan hyväksyttävissä oleva aktio.
Jatkoanalyysi: onko militantti todellinen ilmiö?
Kun meillä on käsite on syytä katsoa miten se soveltuu todellisuuteen. Ilmiöt eivät nimittäin muutu reaalisiksi sillä että niille keksitään sana. Jos meillä on militantti ateismi määriteltynä, emme voi sanoa että se olisi todellinen ja kooltaan relevantti poliittinen ilmiö. Mutta kun meillä on määritelmä voimme sitoa sen todellisiin ilmiöihin.
Ja tässä kohden minulla ei ole mitään tarvetta "valkopestä" ateismia. Olen agnostikko. Ja siitä iloisessa asemassa että voin bashata kristittyjä noitavainoista ja muista vastaavista ihan miten paljon haluan eikä heillä ole mitään, ei yhtään mitään, vastaesimerkkiä joka olisi kohdallani relevantti. Agnostikkoa kun ei joku ateisti-Stalinin touhu omaan ideologiaan kalahda.
Enkä nostanut Stalinia esiin sattumalta. Ja itse asiassa se on jotain joka paistaa läpi myös Bagginin määritelmästä. Ja Zuckermanin määritelmästä. Ja tämä ei ole sattumaa. Syynä on kommunistisen politiikan kohdalla tapahtuneet selvät tosi-ilmiöt. Toki ihmettelen miten Conservapedia liittää Karl Marxin militanttien ateistejen joukkoon. Sillä jos nyt katsotaan rehelliseti sellaisia ihmisiä kuin Engels ja Marx voidaan huomata että he eivät ole häijyläisiä. ; Toki pidän puhdastoppista Marxilaisuutta politiikassa yhtä relevantiksi opiksi kuin Intelligent Designiä luonnontieteessä. Mutta tämä opin epätotuus on eri asia kuin näiden herrojen asenne. ~ Lasken heidät suoraan siihen samaan joukkoon joka käsitteli köyhien asemaa. Ja siinä oli todellakin parantamisen varaa. Marxin ja Engelsin lisäksi sellaiset ihmsiet kuin Charles Dickens ja Henry Mayhews ja Angela Burdett-Coutts katsoivat samoja asioita. Ja syytä olikin. Kaikkien mainittujen ihmisten tapa taistella ongelmia vastaan oli erilainen. Dickens kirjoitti kaunokirjallisia kirjoja joissa köyhiä kohdeltiin asiallisesti, kenties heidän kurjuudellaan vähän rypien tosin. Mayhews taas keräsi dataa "London Labour and the London poor" -teokseen jossa selvisi esimerkiksi että köyhien mummojen joukossa oli ammattikunta joka seuloi taloista siivouksen jälkeen poisheitettyjä pölypalloja koska niiden sisällä saattoi olla joskus pieniä kolikoita tai jotain jonka saattoi syödä. Burdett-Coutts taas perusti köyhille kouluja.
1: Marx on luettelossa ilmeisesti sen takia että kommunismi halutaan läpihaukkua. Ja sen takia mitä hän sanoi uskonnosta ja oopiumista. Tämä ei kuitenkaan ole sen ideologiaa vastaan olevampaa tai enemmän vihaa kuin se mitä conservapedian artikkelisto sanoo ateismin moraalisista vaikutuksista.
Sen sijaan Lenin ja Stalin aivan taatusti täyttivät militantin ateismin määritelmän. Ja samaan linjamaan menee myös Ranskan vallankumous. Näissä asioissa on vaikeaa nähdä mitään muuta kuin sitä että asiat ovat päin persettä. Ateismi ei selvästi pelastanut näiden ihmisten etiikkaa. Toki tässä on helppoa puolustautua muistuttamalla että henkilökultit ovat itse asiassa uskonnonkaltaista toimintaa. Ja analogioita onkin helppoa nähdä tältä osin. Muistutan kuitenkin että uskonnonkaltaisuus ei tarkoita samaa kuin ei-ateismi. Sillä ateismi on määritelmällisesti kantaa siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Stalinia taas ei määritelty Jumalaksi. Hänellä oli tosin Jumalaa enemmän valtaa, mutta hän ei selvästi silti ollut kommunisteille yliluonnollinen toimija. Selvästi militanttia ateismia on siis ollut olemassa hyvinkin relevantisti.
Onko Dawkins militantti ateisti?
Hupaisaa onkin sitten se, miten uusateismin kauhistelussa siitä on tullut tärkein yksittäinen iskulause. Sami Liedes toimii hyvänä demonstraationa ihmisestä joka vakavasti esittää ja uskoo että Dawkins on militantti ateisti. Samaa voi lukea Conservapediasta suoraan miten "Militant atheism (Russian: воинствующий атеизм) is a term applied to atheism which is hostile towards religion. Militant atheists have a desire to propagate the doctrine, and differ from moderate atheists because they hold religion to be harmful. Militant atheism was an integral part of the materialism of Marxism-Leninism, and significant in the French Revolution, atheist states such as the Soviet Union, and Great Proletarian Cultural Revolution. The term has also been applied to antireligious political thinkers. Recently the term militant atheist has been used to describe adherents of the New Atheism movement" ja jos tämä ei vihjaa riittävästi niin conservapedialla on toinenkin militanttia ateismia koskeva sivu joka sanoo vaatimattomasti "Richard Dawkins is a militant atheist."
Jos on lukenut uusateistisiksi kirjoittajiksi määrittyneitä kirjoittajia, voi huomata että siinä linjamassa ei yleensä levitellä ajatusta siitä että ateismi olisi valtionuskonto. Tai edes juhlita ajatuksella jossa uskonto päihitettäisiin tai että se poistuisi. Itse asiassa jopa Waltersin lievennetty versio on liian tulinen jotta uusateismi sopisi siihen. Dawkins on siitä kätevä että "God Delusion" on teos jonka kaikki tietävät nimeltä. Ja se on internetissä pdf-muodossa. Itse omistin joskus "Jumalharha" -kirjan mutta hukkasin sen muutossa. Teos ei ole maailmankuvalleni niin oleellinen että olisin vaivautunut ostamaan uutta tilalle. (Yleissävynä on itse asiassa se, että kun joskus kävin keskustelua jossa lainailin tuota kirjaa, oli uskovaisen kannanotot suunnilleen sen suuntaisia että lausumani asiat olivat ihan järkeviä ja perusteltuja. Mutta ne eivät voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkinshan on militantti. Ja niin sanomani ei voinut olla Dawkinsilta!)
1: Dawkinsin näkemys uskonnon pahuudesta on erikoisen lievä. Se näkyy jo esipuheessa. "January 2006 I presented a two-part television documentary on Britis h television (Channel Four) called Root of All Evil? From the start, I didn't like the title. Religion is not the root of all evil, for no one thing is the root of all anything." Itse asiassa usein kun Dawkinsin militanttiuteen vedotaan, esille nostetaan se miten hän esipuheessaan toivoo että moni kristitty kääntyisi sen luettuaan. Mutta tässä unohtuu että Dawkins ei suinkaan odota että näin tapahtuu. Hän on siis tältä osin vähemmän militantti kuin edellämainitsemani Puolimatka joka uskoo että jokainen ateisti joka on rehellinen tietää pettävänsä itseään ja kääntyy jumala-aistinsa ohjaamana teismiin joka voi olla kristinuskoa jopa.
2: Itse asiassa preface on kirjassa hyvä sillä se esittää "Dawkinsin argumenttien lopputulokset". Ja vaikka argumenteista ei kenties ole vakuuttunut niin näistä saa selville mitä ne Dawkinsin dogmat sitten ovat Raivoa herättäneimmät kohdat ovat varmasti seuraavat. "Perhaps you think there must be a god or gods because anthropologists and historians report that believers dominate every human culture. If you find that convincing, please refer to Chapter 5, on 'The root s of religion' , which explains why belief is so ubiquitous. Or do you think that religious belief is necessary in order for us to have justifiable morals? Don't we need God, in order to be good? Please read Chapters 6 an d 7." Ajatus siitä että ateisti ei tarvitse Jumalaa ollakseen moraalinen on järkyttänyt monia. Ja tätä pidetään öykkäriytenä. Toisaalta tässä korostuu myös jonkinasteinen liioittelu. Dawkins korostaa uskonnon huonoja puolia demonstroidakseen virheargumenttia joka itse asiassa koskee evoluutiota. Tässä argumentissa ytimenä on se, että uskonnosta täytyy olla hyötyä ihmiskunnalle jotta se voisi olla niin yleinen. Dawkins tuntee evoluutioteorian ja on itse asiassa selvää että evoluutiosta on naïvi kuva jokaisella joka pitää tätä uskomiseen uskomista tukevaa "uskonnon hyvyys" -argumenttia vakavastiotettavana. Aivan kuten perhonen lentää liekkiin evoluution siihen ohjelmoiman liikehdintätavan vuoksi, voi ihmistäkin ohjata tuhoon jokin jolla on evolutiivinen tausta. Se, että uskonnosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä on relevantti vaihtoehto. Eikä se ole sen dogmaattisempi, ideologisesti julmempi tai torjuvampi kuin ajatus siitä että uskonnosta olisi pakko olla enemmän hyötyä kuin haittaa ja että tältä pohjalta olisi mukavaa jos ihmiset motivoituisivat julistustyöhön tunkemaan pelastuslappusia ihmisten käsiin. Eikä tätäkään toimintaa pidetä militanttina. Paitsi ateistejen kohdalla.
3: Kolmas asia onkin sitten se mitä Dawkins sanoo kissojen paimentamisesta. On selvää että hän haluaa lähinnä että ateistit saavat ne oikeudet mitä muillakin ideologioilla on. Ensin Dawkins vertaa poliittista valtaa ja ideologioiden kokoja ja sen jälkeen toteaa että "Indeed, organizing atheists has been compared to herding cats, because they tend to think independently and will not conform to authority. But a good first step would be to build up a critical mass of those willing to 'come out,' thereby encouraging others to do so. Even if they can't be herded, cats in sufficient numbers can make a lot of noise and they cannot be ignored." Ei sanaakaan uskontojen poisjyräämisestä. Kysymys on siitä saako ateisti tulla kaapista ja saako heillä olla kokoonsa verrattavissa olevaa poliittista valtaa. Tätä kautta minusta tässä kohden ei pitäisi olla vakavaa keskustelua edes siitä onko Dawkins tässä kohden oikeassa vai väärässä. Sillä jos Dawkins on väärässä emme eläisi avoimessa yhteiskunnassa, jossa on mielipiteenvapaus. Ja valtiotyypiksi tulisi myös ehdottomasti valita jokin toinen ratkaisu kuin demokratia. Siksi on ihmeellistä että Dawkins nähdään militanttina.
Itse asiassa Dawkinsin suurin synti näyttää koskevan otsikointia. Hän nimittäin käyttää deluusio -sanaa tavalla joka ei ole psykiatrien normien mukaista. Hän määrittelee termin uudestaan tavalla jota voi pitää kusipäisenä. Hän jopa tunnustaa tämän itse ja tekee sen silti. "The word ‘delusion’ in my title has disquieted some psychiatrists who regard it as a technical term, not to be bandied about. Three of them wrote to me to propose a special technical term for religious delusion: ‘relusion’. Maybe it’ll catch on. But for now I am going to stick with ‘delusion’, and I need to justify my use of it. The Penguin English Dictionary defines a delusion as ‘a false belief or impression’. Surprisingly, the illustrative quotation the dictionary gives is from Phillip E. Johnson: ‘Darwinism is the story of humanity’s liberation from the delusion that its destiny is controlled by a power higher than itself.’ Can that be the same Phillip E. Johnson who leads the creationist charge against Darwinism in America today? Indeed it is, and the quotation is, as we might guess, taken out of context. I hope the fact that I have stated as much will be noted, since the same courtesy has not been extended to me in numerous creationist quotations of my works, deliberately and misleadingly taken out of context. Whatever Johnson’s own meaning, his sentence as it stands is one that I would be happy to endorse. The dictionary supplied with Microsoft Word defines a delusion as ‘a persistent false belief held in the face of strong contradictory evidence, especially as a symptom of psychiatric disorder’." Tämä ei toki tee Dawkinsista militanttia vaan ärsyttävän kusipään ja epäfiinin ihmisen jonka eleganttius on kenties ripuloivasta rotasta tulevan vihreän näljän tasolla. Tässä en voi sanoa oikeastaan muuta kuin todeta retorisen kysymyksen voimalla, että arvatkaa kuka muu tekee tällä tavalla? Sami Liedes. Conservapedia. Jokainen ideologinen hihhuloiva rinkirunkkari joka käyttää sanaparia "militantti ateisti" uusateismin synonyyminä. (Muunlaiset ihmiset eivät sanaparia muuten käytäkään, paitsi korkeintaan ironisesti.) Dawkinsin kauheaksi tuomittu tapa herjata deluusio -sanalla ja rinnastamalla uskonto mielenterveydenhäiriöksi on täsmälleen samaa käsitteenuudelleenrunkkaamista ideologisin motiivein kuin mitä tässä militantti ateisti -termin kanssa on tehty. (Että vittu hyvää onnea kaikille vaan. Ansaitsette jumalauta toisenne.)
Loppukaneetti
Itse asiassa koko "militantti" -sanan käyttämiseen liittyvä jupakka on hyvin vaikeasti ymmärrettävissä. Että miksi kukaan tekisi näin. Itse en näe asialle muuta kuin yhden selityksen. Kristityillä on vainoharhakulttuuri. He haluavat saada itselleen marttyyrinkruunua koska se toteuttaa omituisella tavalla Jeesuksen profetiaa. Tätä varten ollaan valmiita vääristelemään historiaa ja nykyaikaa. Ja sen avulla voidaan bashata ja latistaa muita. Siinä missä joskus ateisteja puhuttiin käännytysmielessä, se on muuttunut. Liedes edustaa jo selvästi sellaista kulttuuria jossa käännytys on muuttunut joksikin aivan muuksi. Oman sosiaalisen maineen boostaamiseksi. Henkenä on se, että kun haukkuu ja provosoi ja joku suuttuu saa ikään kuin todistuksen siitä että "ovat ne militantteja".
Tätä kautta esitänkin että "militantti" -sanan uudelleenmäärittely tehdään siksi että tämänlaiset asiat vaikuttavat ihmisen psyykeen. Ja ihan oikeasti ihmisen psyyke toimii tiedetysti näissä tilanteissa siten että termin konnotaatiot vuotavat läpi. Siksi esimerkiksi luopio -sana Jehovan Todistajilla on hyvä käsite. Se kun virallisesti tarkoittaa heillä uskosta luopuvaa, mutta negatiiviset konnotaatiot vuotavat uskovaisten asenteisiin kuitenkin. Virallisesti voidaan heittää uudistettua määrittelyä. Joka ei ole niin julma kuin luopio -sana arkikäytössä. Mutta kuitenkin, tästä huolimatta, Jehovan Todistajien kanssa on hupaisaa keskustella uskosta luopuneista kun nämä ovat hitusenkin herpautuneet. Esimerkiksi kun nostin meillä vierailevien Jehovan Todistajien juoruiluhaluja kertomalla paikallisesta entisestä Jehovan Todistajasta, joka oli sanonut valittuja sanoja esimerkiksi Jehovan Todistajien paikallisesta johtoportaasta, he osasivat nyökytellen kertoa että niitä kutsutaankin luopioiksi, pettureiksi. Teokraattiseen sodankäyntiin varustettu virallinen suopea termi unohtui. Sillä juuri näin käsitteet vaikuttavat asenteisiin.
Avuksi on tälläinen määrittely. Ja voin vain oikeasti ihmetellä mikä Liedestä motivoi. Asian voi paljastaa katsomalla eri skenaarioita:
1: Onko hän hyväntahtoinen ihminen joka yrittää saada argumentoitua ateistit puolelleen. Luuleeko hän siis että hän saa uskonnolle mielevämmiksi sillä että käy vittuilemassa? Tämä tarkoittaa sitä että hän on mielisokea pahemmin kuin monet tietämäni autismin kirjon ihmiset. Jos asia todella on näin, Liedes on harvinaislaatuisen sokea sosiaalisesti. En minäkään luule saavani uskovaisia puolelleni kutsumalla heitä ensin hihhuleiksi ja sitten jos he pitävät kuvausta epäkohteliaana - katso vielä konteisti : Liedes tuli uusateistien ryhmään sanomaan näitä, joka vastaa sitä että minä kävisin kirkonpenkissä huutelemassa paikallaolijoita hihhuleiksi - niin alkaisin länkyttämään miten käsite on silti kätevä ja hyvä ja tarpeellinen. Jos tekisin näin ei siihen voisi sanoa muuta kuin että kenties totta mutta haistappa poika paska.
2: Vai päinvastoin ; Ovatko ateistit niin vaarattomia ja eipelottavia että hän uskaltaa omalla nimellään liittyä yhteen aktiivisimmista aihepiirin ryhmistä. Ja vittuilee jotta joku tekisi kuten ihmnen tekee kun häntä haukutaan ja pilkataan. Eli loukkaantuu ja kenties provosoituu ja sanoo jotain ilkeää. Ja Liedes näin uskoo että hän jotenkin paljastaa tämän piilevän militanttiuden. Vaikka oikeasti hän paljastaa korkeintaan sen että joillakuilla meistä vihaisista fundamentalistiagnostikoista on tunteet ja kyky puolustaa ihmisiä selvältä koulukiusaamistapaukselta. (Nimittelykäytös Liedeksellä on juuri tyypillistä koulukiusaajille. Minä taas olen se mikä oikeastikin olen. Eli se joka piinaa koulukiusaajia.)
Ja vaikka tästä voidaankin päätellä suoraan asiantila, korostan että tämä ei oikeastaan ole kaikki. Internetissä joku Sami Liedes nyt on vain huvittavan naurettava toimineen. Mutta asialla on vakava ja tärkeä puolensa. Ja se koskee sitä miten kristittyjen vainoamista käsitellään mediassa. ; Tässä on kaksi puolta.
1: Ensimmäinen on se, että jopa ihmisten kärsimyksellä kikkailu ja lukujen liioittelu ja syy-yhteyksien manipulointi vievät uskottavuutta kaikelta siltä oikealta vainolta.
2: Toinen puoli on siinä että puhuessaan vainosta kristityt itse asiassa vievät huomiota aidolta vainolta. Väittäessään ja rinnastaessaan omia "first world problems"ejaan oikeasti uskonsa vuoksi tapettuihin ihmisiin käyttämällä esimerkiksi samoja termejä kokemuksistaan hän mitätöi todelliset ongelmat ja laimentaa niitä omiin turhiin kermaperseilyihinsä.
2.1: Tämä on toki nykyajassa relevantti ongelma. Sillä jos koulukiusaamisessa ylikorostetaan sitä että kiusaaminen "on sitä minkä kukin itse kokee kiusaamiseksi" käy helposti niin että jokin asia joka lähinnä ärsyttää muuttuu samaksi kuin kunnon piinaaminen. Ja vielä pahempaa : Tämä tekee herkkänahkaisuudesta hyveen. Tämänlainen marttyyrinkruunu on kuitenkin haluttava ja sitä ylikäytetään ja arvatkaa kuka tästä kärsii? Ne joita oikeasti kiusataan. Se, että Dawkinsin toimintaa kutsutaan militanttiudeksi tuottaa vainokohinaa joka on pois vakavilta asioilta. Kuten oikeasti vainotuilta kristityiltä.
Eli karkeasti ottaen "militantti ateisti" -termin käyttäjät partikulaaristi Dawkinsin ja generaalisti uusateismin kohdalla heittelevät ovat asiattomuuksia heitteleviä ihmisiä joiden asiaa ei tue logiikka eikä etiikka. He ovat kusipääpaskiaisia ja mölliolmeja. Ja osa heistä saattaa lisäksi olla militantteja kristittyjä jotka täyttävät militanttiuden kriteeriattribuutit. Liedes esimerkiksi itse riehuu kommentteineen nimenomaan "uusateistiseksi" nähtävissä olevalla foorumilla. Suurella sellaisella. Vierailijoiden kantoja ja habitusta katsellessa ei mieleen tule järjestäytynyt sotilaallinen tai puolisotilaallinen machoporukka. Vaan se koostuu enemmän nörtihtävistä hipstereistä jotka ovat hintihtäviä hippejä. Militanttikortin vetely on tässä kontekstissa jopa hirvittävän koomista.
Mutta mitä tahansa voi tietysti odottaa ideologiselta ryhmältä jonka edustajilla on vaikeaa tajuta miten media ja ryhmäytyminen uusateismissa toimii. Kun juuri sosiologi havaitsi miten modernit ateistit eivät pänttää Dawkinsia vaan käyttävät häntä löyhästi ja paljon suvaitsevaisemmin kuin hän oli tottunut, ja korostin miten uusateistien tutkimus vaatii "skenen" tuntemista, artikkeliin kommentoi ihminen joka ihmettelee että mikä se skene oikein on. Että pitääkö tuntea positiivisen ja negatiivisen ateismin eron että voi olla ateisti. Eli hän tarjosi kirjapänttäämistä ratkaisuksi tilanteeseen joka oli argumentoinut sen puolesta että kirjapänttäys ei ole tässä niin relevanttia. Uusateismia ei ymmärretä. Vaikka ironisesti osataankin muistuttaa että se ei oikeasti ole mitään kovin uutta. (Mutta unohdetaan että se on tosiaan uutta niille jotka ovat jämähtäneet toisen maailmansodan aikaisiin ja hieman sen jälkeisiin ateismin filosofisiin suuntauksiin, eli Stalin-Sartre-Nietzsche -linjalle.) Ja oikeastaan ainut syy miksi "militantti" -termin heiluminen menee läpi on Dunning-Kruger -efekti. Ihmiset ovat todellakin niin huonoja uusateismin osaamisessa että he eivät edes ymmärrä miten vähän he siitä tietävät. (Joka selittää aiemmin mainitsemani ajatuksen jossa Dawkins on militantti ja kun esille laittaa Dawkinsin ajatuksia niin ne tulkittiin ihan asiallisiksi. Mutta ne eivät tietysti voineet olla Dawkinsin lausumia koska Dawkins on militantti. Kun niin moni on sanonut.) Rehellisesti sanoen ihmettelen onko Liedes edes lukenut Dawkinsin teoksia. Ja jos on, niin miten hänen tekstinymmärryksensä toimii tasolla jolla ei luulisi pääsevän luokalta edes peruskoulussa! (Mutta jos osaa esittää määritelmän eikä tajua että argumentoidakseen täytyy sen kriteeriattribuutit tunnistaa ja yhdistää Dawkinsiin viitteistämällä. Eli viittaamalla mitä hän todella on sanonut. Joka taas vaatii muutakin kuin "minusta hän on" -heittoja joita vahvistetaan ontoilla "hyvin selvästi" -vakuutteluilla. Jos tätä ei tajuta vaan ollaan valmiita tuomitsemaan ihmistä tältä pohjalta, niin ei tietysti paljoa voi kognitiolta ja etiikalta odottaa toiselta sen jälkeen kyllä.)
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Tikut ja Takut
Filosofiaa voidaan jaotella seuraavilla jaotteluilla, jotka ovat keskenään hyvin paljon päällekkäisiä, suorastaan samoja (Järjestys sama, ensin kaava, sitten ihminen): (1) Aikaisemmin esitin, kuinka filosofian perinteet on jaettu galileilaiseen ja aristoteeliseen perinteeseen; (2) Galilein perinne jatkuu positivistisessa perinteessä, Aristoteelinen hermeneutiikassa. (3) Positivismi ihannoi luonnontieteellistä menetelmää ja hermeneutiikka taas on lähempänä humanististen ihmistieteiden omille menetelmille. (4) Myös "Niin & Näin 1/2009" käytti samantapaista jaottelua, jossa jaottelu oli Kailalais-vonWrightiläinen perinne ja Salomaalais-Krohnilainen filosofia; (5) Ne nähtiin systeemifilosofian ja elävän filosofian pääjaon kautta. (6) Näitä käytetään yleensä kun puhutaan englantilaisesta ja ranskalaisesta filosofiasta tai (7) anglosaksisesta ja mannermaisesta filosofiasta. (8) Näitä voisi kutsua myös analyyttiseksi ja postmoderniksi perinteeksi. (9) Sama jako voidaan tietysti nähdä myös akateemisen filosofian ja eletyn elämän filosofian jaon kautta. (10) Ja jos ne tiivistetään pelkiksi "pääluokiksi" syntyy jaottelu naturalistis-luonnontieteellinen ja humanistinen. (Asiat ovat näissä kohden miltei synonyymejä, tosin niiden erottelu yksityiskohtien kohdalla voi olla ihan järkevää. Pääasia on kuitenkin se, että niitä yhdistää vahva pääteema, josta muunnelmia ei ole kovin paljoa.)
Minusta tätä voidaan sujuvasti jatkaa eteenpäin. Ja mielestäni tämä on se olennaisin ero, joka eri perinteissä vaihtuu. Se on metodologia. Millä ja miten ajatellen etsitään ja mitä vastauksia sallitaan ja miten tulokset analysoidaan tämän jälkeen.
Silloin mukaan tuleekin reduktionismi-holismi -jaottelu. (Itselleni tämä oli luontevaa huomata N&N -ää lukiessa, koska holistinen ajattelu on sitä mitä teen silloin, kun en ole varovainen. Muutoin sitten pyrin "siihen toiseen".) Ja kun otetaan käyttöön ihmisen käyttäytymisen, tämä ilmenee melko ymmärrettävässä muodossa individualismi-holismi. Vaikka sosiaalitieteiden kohdalla on paljon kiistelyä näiden välisestä erosta, myös niiden kohdalla tulee kenties selviten esille se, mitä yhteistä ja erilaista niiden välillä on. Yleisesti ihmisen sosiaalisuutta on käsitelty molempien kautta: Angosaksisissa maissa tiede on perinteisesti nojannut individualistista menetelmää. Manner -Euroopassa taas on harjoitettu holistista perinnettä. Esimerkiksi sosiobiologian ja ihmistieteiden väliset kritiikit johtuvat pitkälti siitä, että takana on syvempi metodologinen kiista.
1: Holistinen systeemi tulee marxilaisesta ajattelusta. Siinä korostettiin että ihmistieteitä ja sosiaalisuutta voidaan ymmärtää. Tämä oli sinällään erittäin tärkeä askel. Tämän ajattelulinjan ideaa valottaa hyvin Friedrich Engels. Hänestä luonnon hierarkiatasojen, liiketasojen, välisissä suhteissa on biologisen ja sosiaalisen tason ero. Tämän seurauksena kokonaisuus tuo esiin emergenttejä piirteitä, eli piirteitä joita ei voida suoraan huomata sen osasissa. Toisin sanoen on tutkittava kansakuntia ja heidän kulttuuriaan, eikä yksilöitä. Marxilainen filosofia korostaa ulkoisia elementtejä.
2: Individualistinen systeemi taas etsii korrelaatioita. Täytyy olla menetelmiä, joilla asioita voidaan mitata ja sitten niitä verrataan eri tilanteissa keskenään. Tässä yksilöiden tarkastelusta tehdään tilastollisia yleistyksiä, eli on tutkittava yksilöitä ja levitettävä tämä yhteiskuntaa koskeviin ennusteisiin. Tämä menetelmä korostaa sisäisiä elementtejä; Sosiaalisten kokonaisuuksien toiminta on alisteinen ihmisille, jotka taas toimivat ominaisuuksiensa kautta. Ideana on siis se, että analyysistä tehdään synteesi.
Tietenkin voidaan kiistellä siitä, miten hyvin asiat toimivat. Esimerkiksi holistisessa systeemissä käy helposti niin että ihmisten käsitykset todellisuudesta ja todellisuus olisivat ikään kuin sama asia. Tämä on joskus hieman erikoista. Kuitenkin tällä tutkimuksella on taatusti paikkansa.
Toisaalta taas fysikassa hyvin toimiva luonnontieteellinen menetelmä on hankala, koska yhteiskunnassa muuttujia on todella runsas määrä. Tilanne on kompleksinen ja esimerkiksi ihmiskokeiden käyttö on usein jopa kiellettyä, tai sitten muuten vain vaikeaa toteuttaa. Toisaalta historiakaan ei tarjoa kovin hienoa aineistoa: Harvoin tunnetaan kaikkia asioissa vaikuttaneita elementtejä, joten puutteellisesta tiedosta saadaan taatusti puutteelliset tulokset ja erittäin helposti näin syntyy vääriä käsityksiä. Eikä historia kovinkaan helposti ja usein tarjoa rinnakkaisia kokeita, joissa vain yksi tai vähän tärkeistä elementeistä on erilaisia. Tämä ei kuitenkaan anna syytä väheksyä sen tehoa: Esimerkiksi ihmisen väestötieteessä joudutaan käyttämään paljon tilastoja.
Olen tässä kohden sitä mieltä että koulukunnan korostus heijastelee pohjimmiltaan Stephen J. Gouldin esittämää jaottelua ; Hänestä ihmisen toiminnassa ja käytöksen selittämisessä on kyse geneettisen determinismin ja biologisen potentiaalin välillä pyörimisestä:
1: Biologinen potentiaali tarkoittaa sitä että geenit ovat rakentaneet ihmisen niin että ihmisessä on paljon joustamisvaraa. Tällöin elinolosuhteet vaikuttavat paljon. (Mikä ei tarkoita ettå tausta ei olisi geneettisesti rakentunut, vaan se voi olla kuten monilla kasveilla on todella erinäköisiä versioita erilaisissa ympäristöolosuhteissa.)
2: Geneettinen determinismi taas tarkoittaa sitä että meitä ohjaa geneettinen koodi: Agressiivisilla on agressiivisten geenit, eikä kasvatuksella saada vihaa pois. (Itse uskon että elämme "näiden välillä" ~ Asiaa on katsottava yksityiskohtakohtaisemmin.)
Jännittävää on tietenkin se, että jos asiaa halutaan selvittää, sattuman ja vapaan tahdon kannanottojen mukaantuleminen on hieman hankalaa: Jos kasvatus määrää, silloin kannatan kasvatuksellista determinismiä, eikä voida puhua vapaasta tahdosta. Melko harva kuitenkaan kiinnittää tähän huomiota. Kuitenkin vapaus ja sattuma sopivat hieman paremmin biologiseen potentiaaliin.
Kysymys on siitä kuinka vahvasti käytöstä voidaan sitoa genetiikkaan. Liiassa geneettisessä determinismissä riskinä on se, että kun sen perustelu perustuu siihen että raajan genetiikka voidaan todistusketjuna, samalla logiikalla, yleistää myös käytökseen tietyillä ehdoilla. Tällöin raaja vertautuu käytökseen, eikä näiden samanlaisuus ole välttämätöntä; Eroja on kuitenkin melko paljon. Jos tämä tehdään väärin, voi seurata reifiointia, eli esineellistämistä, jolloin käytös esineellistetään. Kuitenkin tämä vaihtoehto ei tarkoita sitä että yhteys olisi väärä. Se tarkoittaa vain sitä, että yhteyttä on tutkittava. Tämän vuoksi erilaisia geneettisiä yhteyksiä etsitään. Ne ovat paitsi sitä että teoria ennustaa että niin toimii, niiden löytyminen myös vahvistaa sitä että yhteys ei ole keksitty ja kuviteltu, vaan että genetiikka voi oikeasti vaikuttaa käyttäytymiseen. Tosin monelta osin näitä geneettisiä käytösyhteyksiä voidaan käyttää vain siksi että taustateoria ennustaa niiden olevan. Richard Lewontin onkin maininnut sosiobiologian yhteydessä siitä, että ihmisellä ei ole monia käytösgeenejä joista puhutaan siksi että nämä geenit olisi tunnistettu, vaan sen takia että esimerkiksi sosiobiologinen lähestymistapa tarvitsee niitä. Tosin "absence of evidence is not evidence of abcence", mutta harva pitää tälläistä tilannetta etuna.
Minusta tätä voidaan sujuvasti jatkaa eteenpäin. Ja mielestäni tämä on se olennaisin ero, joka eri perinteissä vaihtuu. Se on metodologia. Millä ja miten ajatellen etsitään ja mitä vastauksia sallitaan ja miten tulokset analysoidaan tämän jälkeen.
Silloin mukaan tuleekin reduktionismi-holismi -jaottelu. (Itselleni tämä oli luontevaa huomata N&N -ää lukiessa, koska holistinen ajattelu on sitä mitä teen silloin, kun en ole varovainen. Muutoin sitten pyrin "siihen toiseen".) Ja kun otetaan käyttöön ihmisen käyttäytymisen, tämä ilmenee melko ymmärrettävässä muodossa individualismi-holismi. Vaikka sosiaalitieteiden kohdalla on paljon kiistelyä näiden välisestä erosta, myös niiden kohdalla tulee kenties selviten esille se, mitä yhteistä ja erilaista niiden välillä on. Yleisesti ihmisen sosiaalisuutta on käsitelty molempien kautta: Angosaksisissa maissa tiede on perinteisesti nojannut individualistista menetelmää. Manner -Euroopassa taas on harjoitettu holistista perinnettä. Esimerkiksi sosiobiologian ja ihmistieteiden väliset kritiikit johtuvat pitkälti siitä, että takana on syvempi metodologinen kiista.
1: Holistinen systeemi tulee marxilaisesta ajattelusta. Siinä korostettiin että ihmistieteitä ja sosiaalisuutta voidaan ymmärtää. Tämä oli sinällään erittäin tärkeä askel. Tämän ajattelulinjan ideaa valottaa hyvin Friedrich Engels. Hänestä luonnon hierarkiatasojen, liiketasojen, välisissä suhteissa on biologisen ja sosiaalisen tason ero. Tämän seurauksena kokonaisuus tuo esiin emergenttejä piirteitä, eli piirteitä joita ei voida suoraan huomata sen osasissa. Toisin sanoen on tutkittava kansakuntia ja heidän kulttuuriaan, eikä yksilöitä. Marxilainen filosofia korostaa ulkoisia elementtejä.
2: Individualistinen systeemi taas etsii korrelaatioita. Täytyy olla menetelmiä, joilla asioita voidaan mitata ja sitten niitä verrataan eri tilanteissa keskenään. Tässä yksilöiden tarkastelusta tehdään tilastollisia yleistyksiä, eli on tutkittava yksilöitä ja levitettävä tämä yhteiskuntaa koskeviin ennusteisiin. Tämä menetelmä korostaa sisäisiä elementtejä; Sosiaalisten kokonaisuuksien toiminta on alisteinen ihmisille, jotka taas toimivat ominaisuuksiensa kautta. Ideana on siis se, että analyysistä tehdään synteesi.
Tietenkin voidaan kiistellä siitä, miten hyvin asiat toimivat. Esimerkiksi holistisessa systeemissä käy helposti niin että ihmisten käsitykset todellisuudesta ja todellisuus olisivat ikään kuin sama asia. Tämä on joskus hieman erikoista. Kuitenkin tällä tutkimuksella on taatusti paikkansa.
Toisaalta taas fysikassa hyvin toimiva luonnontieteellinen menetelmä on hankala, koska yhteiskunnassa muuttujia on todella runsas määrä. Tilanne on kompleksinen ja esimerkiksi ihmiskokeiden käyttö on usein jopa kiellettyä, tai sitten muuten vain vaikeaa toteuttaa. Toisaalta historiakaan ei tarjoa kovin hienoa aineistoa: Harvoin tunnetaan kaikkia asioissa vaikuttaneita elementtejä, joten puutteellisesta tiedosta saadaan taatusti puutteelliset tulokset ja erittäin helposti näin syntyy vääriä käsityksiä. Eikä historia kovinkaan helposti ja usein tarjoa rinnakkaisia kokeita, joissa vain yksi tai vähän tärkeistä elementeistä on erilaisia. Tämä ei kuitenkaan anna syytä väheksyä sen tehoa: Esimerkiksi ihmisen väestötieteessä joudutaan käyttämään paljon tilastoja.
Olen tässä kohden sitä mieltä että koulukunnan korostus heijastelee pohjimmiltaan Stephen J. Gouldin esittämää jaottelua ; Hänestä ihmisen toiminnassa ja käytöksen selittämisessä on kyse geneettisen determinismin ja biologisen potentiaalin välillä pyörimisestä:
1: Biologinen potentiaali tarkoittaa sitä että geenit ovat rakentaneet ihmisen niin että ihmisessä on paljon joustamisvaraa. Tällöin elinolosuhteet vaikuttavat paljon. (Mikä ei tarkoita ettå tausta ei olisi geneettisesti rakentunut, vaan se voi olla kuten monilla kasveilla on todella erinäköisiä versioita erilaisissa ympäristöolosuhteissa.)
2: Geneettinen determinismi taas tarkoittaa sitä että meitä ohjaa geneettinen koodi: Agressiivisilla on agressiivisten geenit, eikä kasvatuksella saada vihaa pois. (Itse uskon että elämme "näiden välillä" ~ Asiaa on katsottava yksityiskohtakohtaisemmin.)
Jännittävää on tietenkin se, että jos asiaa halutaan selvittää, sattuman ja vapaan tahdon kannanottojen mukaantuleminen on hieman hankalaa: Jos kasvatus määrää, silloin kannatan kasvatuksellista determinismiä, eikä voida puhua vapaasta tahdosta. Melko harva kuitenkaan kiinnittää tähän huomiota. Kuitenkin vapaus ja sattuma sopivat hieman paremmin biologiseen potentiaaliin.
Kysymys on siitä kuinka vahvasti käytöstä voidaan sitoa genetiikkaan. Liiassa geneettisessä determinismissä riskinä on se, että kun sen perustelu perustuu siihen että raajan genetiikka voidaan todistusketjuna, samalla logiikalla, yleistää myös käytökseen tietyillä ehdoilla. Tällöin raaja vertautuu käytökseen, eikä näiden samanlaisuus ole välttämätöntä; Eroja on kuitenkin melko paljon. Jos tämä tehdään väärin, voi seurata reifiointia, eli esineellistämistä, jolloin käytös esineellistetään. Kuitenkin tämä vaihtoehto ei tarkoita sitä että yhteys olisi väärä. Se tarkoittaa vain sitä, että yhteyttä on tutkittava. Tämän vuoksi erilaisia geneettisiä yhteyksiä etsitään. Ne ovat paitsi sitä että teoria ennustaa että niin toimii, niiden löytyminen myös vahvistaa sitä että yhteys ei ole keksitty ja kuviteltu, vaan että genetiikka voi oikeasti vaikuttaa käyttäytymiseen. Tosin monelta osin näitä geneettisiä käytösyhteyksiä voidaan käyttää vain siksi että taustateoria ennustaa niiden olevan. Richard Lewontin onkin maininnut sosiobiologian yhteydessä siitä, että ihmisellä ei ole monia käytösgeenejä joista puhutaan siksi että nämä geenit olisi tunnistettu, vaan sen takia että esimerkiksi sosiobiologinen lähestymistapa tarvitsee niitä. Tosin "absence of evidence is not evidence of abcence", mutta harva pitää tälläistä tilannetta etuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)