Silloin kun Intelligent Designin kannattajat olivat voimiensa tunnossa - joskus 10 vuotta sitten - heidän kantansa oli että ID oli tutkimusohjelma. Tämä keino oli siitä tärkeä, että sen avulla iso osa kritiikistä voitiin ohittaa. Itse asiassa mittaamista, teorian luonnetta, tieteentekoa ja muuta vastaavaa koskevat asiat luokiteltiin "maailmankuvallisuudeksi". Jos analysoi vaikka tutkimusmetodia, se oli filosofiaa joka johtui maailmankuvallisista premisseistä. Näin kritiikki enemmänkin mitätöitiin lähtökohtaisesti turhaksi kuin oltaisiin otettu kriittinen näkökulma ID -ohjelman kehittämiseen.
1: Jaottelu oli hyvin samantapainen kuin mitä löytää monilta konuilta pseudoskeptikoilta nykyään. Jotain jossa olisi olemassa jokin skientistinen tiede johon ei tarvittaisi lainkaan filosofiaa. Ja jossa usein hieman Puolimatkan tapaan korostettiin - warrantin tai muun oikeuttaman - jonkinlaista naïvia realismia jossa havaiseminen ja omat arkikokemukset ovat 1:1 totta. Tosin tämä on toki siitä ironista että konu pseudoskeptikko sentään tiedostaa että heidän pitää olla hiljaa loogisen positivismin kumoutumisesta. Kun taas kreationistit tarvitsivat maailmankuvallisuutta tavalla jossa on tärkeää hyökätä skientismiä vastaan. Koska empiria, luonnontieteet ja skientismi oliva evoluutioteorian puolella. Siksi ne olivat "naturalismia".
Vitsailin siitä että mitäpä ID tekisi laboratoriolla. Ihmeitä? Tämä on yksinkertainen vastaus. Jos ID on todella tutkimusohjelma - eikä joku filosofioiva näkökulma luokittelevine filttereineen - niin sitten sen täytyy tehdä tutkimusta. Tällä rintamalla ei mennyt hyvin. ID selitti tutkimuspuutteita vainolla. Ja siksi he rakensivatkin omia laitoksiaan jotka ottivat vastaan tutkimuksia, jotka arvioivat kaveripiirissään ja joita he kutsuivat vertaisarvioinniksi. Mutta viimeistään sen jälkeen kun heidän oma tutkimusjulkaisulaitoksensa "International Society for Complexity, Information, and Design" (ISCID) lopetti toimintansa tutkimusten vähyyden vuoksi, oli selvää että salaliiton pitäisi mennä niin pitkälle että ID -piirit vainoaisivat itseään. Etenkin kun ISCID oli mm. itsensä Dembskin perustama ja se keräsi aluksi taakseen nimiä jotka uskoivat ID:seen ja saivat 2000 kpl. Kun iso ihmismäärä yhdistetään asialle myönteiseen julkaisijaan ja saadaan lopputulokseksi laitos joka suljetaan kun tutkimuksia ei synny, tiedetään mitä "tutkimusohjelma" -sanalle voidaan tehdä.
Nykyään "ID on tutkimusohjelma" on jotain johon ei käytännössä törmää. Liike on siirtynyt avoimesti filosofioimaan, ja tätäkin perin asenteellisella tavalla.
Yleensä. "Discovery Institute" sai nimittäin juuri hyvin erikoista huomiota. ID -piirit loivat itselleen tärkeyden tuntua kuvaamalla omaa tutkijaansa Ann Gaugeria. Ja levittämällä videota he saavat tietenkin kuvaa tärkeydestä. Gaugerin takana oli laboratorioympäristö. (Aivan kun ID:n tuotokset - jotka eivät ole empiirisiä tutkimuksia vaan enemmänkin postmodernia käsiteanalyysiä ja filosofista premissikikkailua jota voidaan tehdä nojatuolissa - vaatisivat laboratorioita.) Paljastui että Gaugeria ei oltu haastateltu laboratoriossa työnsä keskellä. Vaan sen sijaan häntä oli haastateltu studiossa vihreän kankaan edessä. Taustalle oli sitten laitettu kuva netin kuvavarastosta. ID:n puolustus asiaan on ollut se, että moni muukin tekee vastaavaa. (Tu quoque kun on tieteellistä, laadukasta ja muutenkin asiaankuuluvaa argumentointia einaturalistisen filosofian maailmankuvassa. Ja muun väittäminen on pahaa natsi-naturalismia!) Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun "Discovery Institute" joutuu pulaan siitä mitä on laittanut taustalle. Beatlesien "Imaginen" lainaaminen ilman Yoko Onon lupaa tuotti sille vaikeuksia.
Itseäni tässä kuitenkin kiinnostaa eniten se, että miksi ID ylipäätään on niin innostunut laboratoriokuvista ja laboratorioista. Mitä he siellä niissä labroissaan tekisivät? Ihmeitä?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gauger. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gauger. Näytä kaikki tekstit
maanantai 8. kesäkuuta 2015
maanantai 23. heinäkuuta 2012
This is just boring! ... but dissappointing ... but boring ...
Monet kreationistit ovat yleisesti ottaen huvittavia.
1: Esimerkiksi Hovind on esimerkiksi auringon fuusioreaktiodenialisti, hänestä aurinko palaa. Hän on muutoinkin juttuineen niin way off there, että olen generoinut erityisen Ratatoskr -korollaarin, joka on rakenteeltaan lyhyt ja sisällöltään ilmiselvä. Sen mukaan Hovind on väärässä niin perustavanlaatuisesti, että jos hän sanoo jotain, on järkevää olettaa että se on juuri eri tavalla ellei toisin todisteta. Jos Hovind sanoo että kissat maukuvat, tämä tieto on tarkistettava muista lähteistä. Sitä ennen kissat nimenomaan eivät mau'u.
2: Ray Comfort "banaanimies" on tietysti toinen huumorihahmo, hän selostaa innolla ihmisten jalostamien banaanien jalostetuista ominaisuuksista mutta ei suostu laulamaan "kuinka saisin rikki kookospähkinän" -laulua. Puhumattakaan hänen omituisesta käsityksestään evoluutiosta jossa hän vaatii krokoankkojen tyylisiä eliöitä voidakseen uskoa evoluutioon. Hän vaatii tämänlaista todisteeksi siitä huolimatta, että tälläinen krokoankka olisi itse asiassa "mahdoton mosaiikkimuoto" joka kumoaisi evoluution!
Tästä ei kuitenkaan saa vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Aihe ei ole pelkästään naurun asia. On asioita jotka vetävät vakavasti. Asioita jotka ansaitsvat harkintaa. Minulla on joihinkin kreationisteihin kunnioitusta. Tämä jää usein huomaamatta, koska keskityn kritiikkiin ja päädyn siksi yleensä ottaen nostamaan esiin luonteeltaan esiin varsin halveksuttavaa ja logiikaltaan vähintään yhtä joustavaa väkeä. Kuitenkin, itse asiassa, jos kaikki olisivat Hovindin tapaisia hölmöläisiä, olisi peräti melkoisen turhaa debunkata heitä. Kritikissä suurin ilo syntyy siitä ajatusprosessista. Se, että löytää sen vian jossakin joka ensilukemalta saattaa tuntua omituiselta. (Usein tämä on valitettavasti näin jos ja vain jos et tunne alaa johon he kritisoivat, logiikka rakentuu olkiukkoihin.) Eräs näistä on ollut Douglas Axe. Hän on ollut kannanotoissaan kohtuullinen, ei ole vetänyt yleisesti salaliittoparanoijakorttia esiin sarjatulella, ei ole elänyt moraalittomuussyytteillä. Ja hän on osannut pitää turpaansa kiinni ja esittää hyvin vähän juttuja. Yleensä Axen kohdalla suurin vika on siinä että hän antaa muiden ID -läisten käsitellä tuloksiaan varsin joustavasti, jopa olkiukottavasti.
Niinpä ajatus siitä että Axe olisi tuottamassa ID -kirjaa herätti positiivisen ensivaikutelman. Hänhän voisi viedä ID:n eteenpäin. Pois salaliittoteorisoivasta juridisesta fundamentalismista joksi se on degeneroitunut. Valitettavasti nyt hänen kirjansa ja hänen muu toimintansa on valmistunut ja sen arviot ovat pakottaneet minut muuttamaan arvioitani.
Rehellisesti sanoen se, miten Axe on päätynyt tekemään yllämainitsemiani tekoja ollenkaan. Se jää minulle täysin arvoitukseksi. Design inference, anyone?

Kuitenkin Axe näyttää yleiseti ottaen degeneroitunut ID -liikkeen mukana. Ennakkovaroituksia saa esimerkiksi "Pandas Thumb"issa olleeseen Hoppen esilletuomaan Axen & Gaugerin tekemään tutkimukseen. Tässä Axe tutkii entsyymifunktioiden yhteyksiä varsin erikoisella tavalla. "By studying whether one extant enzyme in a family of enzymes could have evolved from another extant enzyme in the same family, when the evolutionary account is actually that both evolved from a common ancestor." Teknisesti ottaen on toki selvää että yhteys on olemassa, mutta sen sijaan että Axe ja Gauger olisivat selvittäneet reittiä jossa mennään siltaa [C-A-B], kuten pitäisi, he yrittävät suoraan ilman tätä olennaista välivaihetta [B-C]. Huvittuneisuutta herääkin siitä että tämä on itse asiassa täsmälleen sama logiikka millä kreationistivitsimies Comfort vetelee krokoankkojaan. "Gauger and Axe are making precisely the same error that Comfort and Cameron made: the notion that "common descent" means that related extant populations evolved from each other, rather than from a common ancestral population. That about equivalent to claiming that common descent means that I am descended from my cousin Keith" Moka on sen verran huolestuttavan iso, että vaihtoehdot menevät luokkaan "inkompetentti vai huijari". Hoppe viittaa jopa kreationistien näkevän Axen heittelemän muka-argumentoinnin läpi. Saadaan lausunto. "Instead of ancestral reconstruction, Gauger and Axe focused directly on converting an existing enzyme into another existing enzyme. That left me scratching my head, since no evolutionary biologist would propose that an extant enzyme evolved directly into another extant enzyme. So they're testing a model that no one would take seriously" Tätä Axen ja Gaugerin tekemää virheajattelutapaa kutsutaan olkiukkoargumentiksi. Se on yleistä jos ei ymmärrä kritisoimaansa kohdetta. Tai jos haluaa manipuloida ideologiaansa väkisin tekotieteellisellä kielellä ketunhäntä tietoisesti kainalossa.
Tämä on oikeastaan vasta esivaihetta. Sillä eniten meteliä on tullut kromosomifuusioon liittyen. Tämä on ollut evoluution kannattajien argumentti hyvin kauan. Esimerkiksi Kenneth Miller käyttää sitä ahkerasti, koska se on hyvin arkijärkeenkin taipuva todiste simpanssin ja ihmisen yhteisestä kantamuodosta. Tämän vastustaminen naurettavilla epäargumenteilla taas on ollut ID:läisten vakiokalustoa, ja olenpa itsekin aikaisemmin esitellyt tätä argumenttia, viitannut siihen ja debunkannut siihen liittyvää ID -materiaalia. Axe käy uudessa kirjassaan tätä evolutionistien valttikorttia vastaan. Juha Leinivaara on jo käsitellyt sitä miten aiheeseen liittyviä kysymyksiä on kierretty. Lähteitä väitteille ei tahdo saada. Kirja väittää ilman lähdettä ja kun kysyy missä kerrotaan, niin sitten viitataan kirjaan. Tämä on kuitenkin vielä pieni onglema. Sillä kun katsoo Axen varsinaista argumentaatiota, kuten Myers on tehnyt (ja tässä tapauksessa ennen kaikkea antanut linkkejä niihin paikkoihin jossa asiaa on tehty huolella), huomaa että tosiasiassa tällä kertaa koko tapaus perustuu hyvin omituiseen asiaan. Se nimittäin ohittaa kaiken aiheeseen liittyvän ja takertuu yhteen lillukanvarteen. "The primary evidence for this fusion is the comparative genetic content of these chromosomes. That is, most of the genes in chimpanzee chromosome 13 are found in human 2p, and most of the genes in chimpanzee chromosome 12 are in human 2q. The chromatin binding patterns line up, the sequence analysis confirms, and there have been some lovely FISH studies that show the correspondence. What has since been done is that a prediction was made that there ought to be fragments of telomeres (the end caps of chromosomes) in the middle of chromosome 2, at the fusion site. Which has been examined. And the prediction has been confirmed. Bergman and Tomkins ignore every single bit of that. Instead, what they do is focus on just the region of the fusion, and complain that it is a tangled mess and hard to interpret - that it is a degenerate telomeric region, rather than a complete and intact telomere, which is what they demand be present. This is an unrealistic expectation, given that every paper on the structure of the fusion region makes the point that it is degenerate." Tämä strategia on samanaikaisesti cherry pickingiä jossa ei käsitellä samoja faktoja eri tulkinnoin, vaan jossa valikoidaan vain tietyt faktat ja muut ohitetaan tyystin. Ja tämän lisäksi se olkiukottaa koko argumenttia jota se on kumoamassa, se siis kumoaa argumentin jota kukaan ei alunperinkään ota vakavasti siinä muodossa missä sitä on moitittu.
Rehellisesti sanoen tilanne on se, että tämä on tylsää. ID -asioiden parissa pyörineet ovat kumonneet vastaavaa vuosia. Tämä ei ole millään tavalla uutta materiaalia. Vanhaa argumentaatiotapaa ei ole edes hiottu. Ilmeisesti Axe on käynyt pyytämässä Comfortilta maukkaita banaaneja ja on sitten tunkenut niitä korviinsa. Tämä on hyvin suuri pettymys. Sillä itseäni ID kiinnostaa siksi että se on lähestymistavaltaan potentiaalisesti ainut minua henkilökohtaisesti vakuuttava ja tärkeä jumalatodistamisen suunta. He tuottavat pettymyksiä tekemällä tämäntasoisia epäonnistumisia. Kun ID saa useiden vuosien ja Axen, minun silmissäni parhaan miehensä, voimin aikaan tämänlaisen argumentin kromosomifuusioon, eikä tätä ammuta alas työpöydältä vaan päästetään kirjoihin ja kansiin uudessa voimannäytteessä. Se kertoo hyvin tarkasti miten huonosti liikkeellä menee. Tämä on hyvin paljastavaa. Kun parhaan miehen paras argumentti joka on painettu parhaaseen ja uusimpaan ID -tietoa levittävään mahtikirjaan on tämän tasoista paskaa, tietää että ID ei ole tiedettä. Eikä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan.
Tunnisteet:
Axe,
cherry picking,
Comfort,
Gauger,
Hoppe,
Hovind,
Intelligent Design,
kreationismi,
Leinivaara,
Miller,
Myers,
olkiukko,
Ratatoskr -korollaari
torstai 20. lokakuuta 2011
Merkitsemisen ihmeelliset hyödyt
Tieteellisessä kirjoittamisessa käytetyt metodit kirjataan ylös usein yllättävänkin tarkasti. Tämä voi sinällään olla yllättävää, koska peruskäsitteet ja perusmetodit on itse asiassa opiskeltu siinä vaiheessa kun ollaan tiedemiehiä, jotka taas ovat tietellisen tutkimuksen kirjoittamisen yleisö.(Popularisoinnit ovat yksinkertaistuksia joita ei tehdä tiedemiehille vaan maallikoille. Tämä yleisöero muuttaa sen mitä kirjoitetaan, yleisöllä on siis valtava voima käytettyyn retoriikkaan.)
Joskus tarkkuus tuntuu jopa väsyttävältä. Tuntuu houkuttelevalta vain katsoa mikä on tutkimuksen aihe, katsoa karkeasti perussysteemi, ohittaa suurin osa mekaanisesta ohjeistuksesta jonka reseptillä kokeen voi uusintaa. Ja lukea sitten johtopäätökset. Kuulemman mukaan moni ammattitutkija tekeekin näin, etenkin jos tarkoituksena on vain seurata alan kehitystä. He ovat lukeneet "kokeen rakennusohjeet" niin usein että heidän ei tarvitse panostaa siihen osioon hirmuisesti.
Kuitenkin tarkkuus on periaatteessa hyödyllinen, vaikka se kenties aliarvioikin yleisöä hieman. PZ. Myers nimittäin näytti miten erikoinen tilanne Intelligent Designin eräässä projektissa oli käynyt. Axe ja Gauger olivat ottaneet erään (toisten tekemän) tutkimuksen johon he tekivät metatutkimusta (tämä on tarpeeton kuvaus tottuneille, ID:läiset tekevät aina näin, eivät ilmeisesti vuosien supertieteensä kehittämisen jälkeenkään parempaan kykene).
Analyysissä oli vain yksi iso virhe. Se olisi toki osoitettavissa esiin normaalin tieteellisen keskustelun kauttakin. Virhe ei ole edes mutkikas tai vaikeatajuinen. Jos alakoululainen näkee että vaikka nobelistitiedemies laskisi 2+2=5 alakoululainen silti tietäisi että tässä supetiedemiesnobelisti teki laskuvirheen. Ja tätä asiantilaa ei muuta puheet vainosta. Mutta monesti asiat on helpompi huomata kun ne on kerrottu. Siksi vahingossa fiksukin voisi tehdä joskus pienen lipsahduksen.
Mutta jossain menee raja, jossa tämänlainen armeliaisuus ei ole enää mahdollinen. Itse asiassa on olemassa raja, jonka jälkeen tämänlaisen armeliaisuuden osoittaminen on idioottimaista idiotismin halaamista. Ei viisautta joka sietää typeryyttä vaan typeryyttä joka kannustaa typeryyteen vaikka tietää sen olevan typeryyttä.
Mutta oleellisemmalla tasolla esiinlaitto kertoo siitä miten koko keskustelu on itse asiassa käyty ennakkoon, jo ennen kuin Axen ja Gaugerin kirjoitusta oli edes alettu kirjoitettamaan. "The tactical error is that right there in the very first paragraph of their paper, Carroll, Ortlund, and Thornton point out the fallacy of what the creationists were doing." Koska meta-analysoituun tutkimukseen oli kirjattu tarkasti ylös se, mitä tehdään ja on lisäksi kerrottu enemmän ja kerrottu mitä tieteellisiä virheitä tällä on kierretty, johti siihen että viitattu paperi kumosi eksplisiittisesti paperille painettuna perustelujen kanssa täsmälleen sen, mitä kreationistit väittivät sen tarkoittavan ja kertoivat myös miksi näin on.
Ensin sitä voisi onnitella hyvin tehdystä tutkimuksesta, kun ennakkoon osaa huomata aukkoja joihin jotkut huonot lankeavat, on se jonkilaista viisautta. Mutta sitten tajuaa että tosiasiassa se, että tekstin esillelaiton jälkeen tähän samaan langetaan, se viittaa jo siihen että tämä huomio ei olekaan mikään tutkijoiden ansio. Vastakkain on jokin, jonka (1) tehtävänä on manipuloida ja valehdella niin että vaikka tutkimus suoraa näyttää että logiikka on huonoa, sitä käytetään silti koska luotetaan että ignorantti kansa nielee viitteitä tutkimatta asiantilan (2) analyysintekijät ovat niin inkompetentteja että heidän sisälukutaitonsa ei riitä tekstinymmärtämiseen ja neuroninsa eivät kykene suorittamaan edes yksinkertaista loogista implikaatiota, edes silloin kun siihen ohjataan kädestä pitäen tutkimuksen ensimmäisiin lauseisiin laittaen.
Ja koska se oli ensimmäisessä lausessa, se tarkoittaa sitä että jokainen joka on ottanut Intelligent Designin analyysin vakavasti ja tarkistanut lähteen ja logiikan ajatuksella, ovat taatusti huomanneet tämän asiantilan. Siksi voidaan sanoa että joka ikinen kreationistinen taho joka on kyseiseen Axen ja Gaugerin tuotokseen viitanneet, ovat joko inkompetentteja tai valehtelijoita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ID :läisten omaa julkaisulaitosta "Bio-complexity", jonka he pistivät pystyyn, kun tiedemiesten vertaisarvioinnit eivät päästäneet heidän tutkimuksiaan läpi. He rakensivat siksi oman, joka hyväksyy ne joita tiedemiehet eivät. He pitävät tätä heidän omana vertaisarviointinaan, ja vähintään yhtä hyvänä kuin muidenkin tiedemiesten vertaisarviointia. (He ovat omien sanojensa mukaan visionäärejä ja uuden voittoisan paradigman esitaistelijoita, informaatiotieteen uusNewtoneita ja muutenkin hyviä veikkoja. Ja vaatimattomia ja nöyriä koska uskovat Jumalaan ja kaikkea. Siitä laatu.)
Tämä kyseinen Axen ja Gaugerin tutkimus oli läpäissyt vertaisarvioinnissa itsensä ID -guru Michael Behen seulan.
1: Tästä voimme päätellä miksi tiedemiesten tutkimuslaitokset eivät päästä ID -tutkimuksia läpi ; On selvää että tämänlaiset perusvirheet eivät mene luokkaan "hyvälaatuisia supertiedemiehiä vainotaan" vaan viittaavat siihen että "inkompetentti roska jätetään sinne minne kuuluu".
2: Tästä voimme päätellä miksi ID guru Michael Behen ID -tutkimukset eivät mene vertaisarvioinnissa läpi. Hän kenties osaa tehdä jotain muuta tutkimusta jossakin. Mutta tämä kyseinen aihe näyttää sumentavan hänen nerokkaan superälynsä oivalluskyvyn ja peruskiriittisyyden. Jopa lukutaidon.
Itse asiassa, olipa Axen ja Gaugerin tutkimuksia sitten kehunut kuka tahansa, näihin tahoihin kannattaa jatkossa soveltaa ns. tiukennettua lähdekritiikkiä. He eivät evidenlty osaa.

Behe,
Gauger,
Intelligent Design,
kreationismi,
metatiede,
metodologia,
Myers,
olkiukko,
tieteen popularisointi,
vertaisarviointi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)