Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zahavin haittaperiaate. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Miten (itselleni virallisesti ratkeamaton) miesnuhakysymys auttaa pseudotieteiden ymmärtämisessä
Feministit puhuvat usein ns. "miesflunssasta". Jossa miesten yksi etuoikeus olisi se että he saisivat heittäytyä sairastamaan. Voivottelun nähdään tietenkin tukevan perinteistä nais-mies -sukupuolijakoa jossa nainen hoivaa ja mies ei. (Toisaalta voitaisiin toki sanoa että miehen tervettä teeskentely olisi machokulttuuria, joten mitään asiallista tietä ulos tilanteesta ei ilmeisesti ole. Ei ainakaan tumbrl -feminismissä.)
Tässä kohden olen ollut lievästi huvittunut sitä että mies todella saattaakin olla heikompi astia. En ole niin panostanut ihmisten lääketieteeseen kuin evoluutiokysymykseen. Ja evoluutioteorian kohdalla korostuu se, miten testosteroni korreloi matalan immuunipuolustuksen kanssa hyvin monilla lajeilla. Vastaavia löydöksiä viitataan aika usein löytyvän myös ihmisiltä. Monesta olisi erikoista että evoluutio tuottaisi heikkentynyttä immuunipuolustusta. Mutta valitettavasti esimerkiksi Zahavin haittaperiaate piittaa enemmän populaatiogeneettisisien laskelmien kautta saatavista trendeistä kuin intuitioista. Näkemys on siitä kiinnostava että Zahavin haittaperiaate vaikuttaa klassisesti esimerkiksi riikinkukkokoiraiden kantajalleen saaliiksijoutumisriskiä ja vastaavia kasvattavissa pyrstösulissa. Ihmisillä miehetkin joutuisivat siis taistelemaan naisten suosiosta jollain tavalla.
Tässä mielessä on hauskaa huomata että ihmisillä naiset koristautuvat ja miehet eivät. Ja kenties Zahavin haittaperiaate ei pääsekään näyttämään kynsiään. Puolisoni mielestä ajatus miesnuhasta on hassu. Hän viittasi Daily Mailiin jossa viitattiin että miesnuha on myytti ja tosiasiassa naiset sairastaisivat pahemmin. Eli kenties naiset sitten olisivatkin niitä jotka joutuisivat noudattamaan tiukkoja naiskuvia taistellakseen miehistä tai muista vastaavista asioista. Eli jotakuinkin kuten monet feministit näkevät asian.
1: On muuten mielenkiintoista että Daily Mail piti uutista huonona uutisena miehille. Vaikka he olisivat terveinä. Miesnuhakysymyksestä on ilmeisesti tullut monille tumbrlin ulkopuolellakin jonkinlainen arvovalta-maailmankuvakisa-statusvääntö jossa on tärkeämpää uhriutua kuin olla tieteen mukaan miellyttävästi terveempi. No, tumbrlissa terveysihannointi olisikin varmasti ableismia.
En lähde ottamaan tähän kantaa koska tilanne oli muuten herkullinen.
Tässä kohden tuon esiin sen että tiedettä tehdään paljon. Ja tästä seuraa se, että olipa kantasi tai mielipiteesi mikä tahansa, jossain on tutkimus joka puoltaa sitä. Ja tämä on tieteenfilosofisesti tärkeää. Se liittyy aika vahvasti kirjoitukseen jonka tuotin aika vähän aikaa sitten "Uuteen Suomeen". Kun tutkimuksissa on tärkeänä saada tietty P -arvo, voidaan sanoa että tätä nykyä tilastollisesti odotettavissa on että yksi 20 tutkimuksesta on odotusarvoisesti väärin. (Ja muut asiaan liittyvät vaikuttimet saavat luvun näyttämään todennäköisesti hieman surullisemmalta ; Tuo odotus P -arvon kohdalla koskee esimerkiksi metodologialtaan aivan virheettömiä tutkimuksia. Vääristyneitä ja virheelliselle logiikalle perustuvia juttujakin on olemassa nollasta poikkeava määrä joten todellinen luku on pelkästään tämän vuoksi surullisempi kuin mainitsemani 1/20.) Koska tutkimusta tehdään useista aiheista paljon, syntyy niihin väistämättä ja odotettavasti monenlaisia tuloksia.
Pseudotieteilijät ja eri aatteiden helppoheikit taas etsivät juuri näitä poikkeavia tutkimuksia. Ja tästä seuraa jännittävä ilmiö. Ilmiö jonka paras lähestymistapa on tuttu tieteenfilosofiasta. Mutta ei perinteisestä normatiivisesta tieteenfilosofiasta jossa joku Popper tulee puhumaan falsifiointikriteeristä. (1/20 on metodisesti hyvää tutkimusta mutta niissä on epätosi tulos.) Puhutaan sellaisesta tieteenfilosofisesta asiasta kuin tutkimusohjelman hedelmällisyys. Tämä on, jännittävää kyllä, hyvin tehokas ase juuri tätä virhemarginaalia vastaan. Ja taustasyy on hyvin tehokas ja tavallaan yksinkertainen. Ja se on liitoksissa siihen miten ihmiset - ja ennen kaikkea skeptikot - lähestyvä asioita väärin.
Monet muistavat vielä sen kuinka Puolimatkan homojen ja perheiden suhdetta epäiltiin. Tässä esitettiin kovaa vihjailua yliopistoa vastaan. Viestin henki oli se, että Puolimatka olisi oleellisesti vääristellyt käyttämiään lähteitä. Tässä kohden olin tosiaan jopa varovaisesti Puolimatkan puolella. Sillä en näe että ongelmana olisi se että hän vääristelisi lähteitään vaan siinä miksi hänellä on juuri ne tietyt lähteet. ; On itse asiassa niin että pseudotieteissä tulee usein vastaan yksi tai kaksi taktista tutkimusta jotka toistuvat kerran toisensa jälkeen. On mielenkiintoista miten näihin samoihin marginaalitutkimuksiin aina päädytäänkin.
Taustalla on tietenkin se, että jos ihmisellä on agenda tai muuten vaan vahva maailmankuva, niin se helposti ohjailee kiinnostusta ja tulkintaa. Ihminen on valitettavissa määrin epäfilosofinen olento. Ja epäfilosofisuudella tarkoitan sitä että emme täytä itsekriittisen olennon kriteereitä juurikaan. Kognitiivisen dissonanssin edessä assimiloimme, yritämme jotenkin selittää asian ilman että korjaamme omia näkemyksiämme. Ja tästä seuraa se, että helposti valikoimme tutkimusvuoresta ne jotka tukevat omia juttujamme. Jos olemme väärässä etsimme sitä 1/20+ -poolia.
1: Falsifioituvuusehdon vaatiminen ja falsifiointiehtojen esittelyvaatimus ennen testin tekemistä ovat tässä mielessä tieteenfilosofisesti oikein että psykologisesti oleellinen temppu joka taistelee luontaista idiotiaamme vastaan. Että ei se Popper ihan olematon tässäkään yhteydessä ole.
Tätä kautta onkin oleellista tiedostaa että Puolimatkan kohdalla on syytä katsoa esimerkiksi Regnerusta johon hän viittaa. On jännittävää miten aina kun homojen avioliittoa vastustetaan esiin löydetään juuri Regneruksen tutkimus. Ristin voitto uutisoi Regneruksesta tärkeänä tutkijana, sillä Aito Avioliitto on kutsunut tämän mestarin maahan vierailemaan ja keskustelemaan homoavioliittoa vastutavan Pasi Turusen kanssa. Regnerus on tullut esiin myös laajasti. Juha Leinivaara blogasi taannoin siitä miten Suomessa hänen puolustamisensa on melko näkyvää. Ja miten Venäjällä juuri Regneruksen tutkimusta oli siteerattu kun oli haluttu, Zhuravlyov etunenässä, saada syy ottaa sateenkaariperheiden lapset pakkohuostaan (mukaanlukien lesboperheiden omat biologiset lapset).
Tässä tieteen hedelmällisyys -argumentissani tärkeää ei ole se että Regnerus oli paheksunut tätä Zhuravlyovin esitystä vaan se että Zhuravlyov käytti Rengerusta. (Joskin eettisesti se on relevantti asia ja kertoo että Regneruksella on jotain jota Tapio Puolimatkalla ei ole, eli moraalinen kompassi.) ; Pointti on siinä että tässä pseudotieteiden sisäisten starojen synty nojaa samaan prosessiin miksi aina samat tutkimukset tulevat esiin.
Vakiintuneet starat ja aina samat tutkimukset.
Kun mietitään pseudotieteitä lähdeluettelo edellä, herää usein kysymys siitä miksi (1) ei ole haettu esimerkiksi suomalaisia alan tutkijoita joilla on vastaava siteerattuuskynnys ja tunnettavuus kuin näillä staroilla ja (2) miksi ei haeta ulkomailta yhtä kaukaa niitä joiden tieteellinen arvovalta ja lainattuusmäärät ja muut vastaavat ovat kovempia ja (3) miksi aina samat kourallinen tutkimusta toistuvat eikä valikoimassa ole hirveää kasaa erilaisia tätä poikkeusnäkökantaa tukevia tutkimuksia ja oikein runsasmääräisen useita eri tutkijoita.
Miksi esimerkiksi rokotekriittiset viittavat Wakefieldiin ja puolustavat tätä? Koska heillä on sankarit vähässä. Miksi se on vähässä? Koska tutkimusten vuori ei mitenkään ole tämän näkemyksen kannalla ja valtaosa on nimenomaan erimielinen. Miksi rokotteita puolustamaan hommataan joku koulutettu lääkäri mutta joskus pseudotieteitä puolustamaan napataan jokin aivan eri alasta tutkinnon saanut tyyppi - ja joskus jopa vain "kätevästi itseopiskellut valistunut amatööri"? Koska keskustelussa haetaan vastapuolia ja toisella on varaa tarjota isommasta talenttilaarista kuin toisella.
Pseudotieteiden olemassaolon idea on tavallaan yksinkertainen ; Se, että suosio saavutetaan tiedemaailman ulkopuolella. Sanotaan jotain joka miellyttää monia ei-tiedemiehiä. Tämä saavutetaan olemalla maailmankuvallinen ja tarjoamalla jotain jota on vaikeaa saada muuten. Tästä seuraa usein se että tiedepuolella vastassa on paradigma jolla on useita tutkijoita. Näin pseudotieteen edustajasta tulee tunnettu kun hän on aina se "toinen osapuoli" keskustelussa (kun kilpailua on vähän) vastapuolella taas on useampia tutkijoita joten he vaihtuvat useammin ja näin heistä tulee vähemmän näkyviä ja muistettuja hahmoja. Tätä kautta juuri se että oman puolen tutkijat ja tutkimukset ovat harvalukuisia tuottavat maine-etua.
Hedelmällisen tutkimusohjelman voi tuntea siitä että sitä ei ehdi opiskella työn ohessa parissa vuodessa omalla vapaalla ajalla internetissä samalla kun on lapsi, asuntolaina ja vastaavia menoja. Se vaatii usein sitä että otetaan riski ja mennään opiskelemaan sellaista alaa josta voi hankkia maisterintutkinnon. Joka on karkeasti sanoen noin "nelisen vuotta tervehenkistä työtä ilman naurettavaa sluibailua tai kauheaa raatamista."
Tässä kohden tilanne onkin se että pseudotieteen tunnistaa siitä että alan klassikkotutkimukset voi opetella parissa kuukaudessa iltapuhteena. Ne voi löytää ja opetella googlella mielekkäässä ajassa. Tässä mielessä ID ja eksegetiikka ovat hyvät esimerkit. Ne ovat nimittäin monen ideologisessa viitekehyksessä samanlaatuista materiaalia (joko roskaa tai laatua). Mutta niiden välillä on ero. Jos mietitään alkukielisen Raamatun ymmärtämistä, vaatii prosessi vuosien kielitieteellisen opiskelun. ("Sitähän saattaisi päästä jo parinkymmenen vuoden päästä lukemaan Raamattua", kuten eräs uskovainen osuvasti lohkaisi kun moitittiin sitä että Raamattua lähestytään liian arkisesti ja alkuseurakunta ohittaen.) Sen sijaan sekä minä että Tapio Puolimatka olemme opetelleet varsin hyviksi ID -teorian perusteosten ja tutkimusten läpikahlaajiksi samalla kun meillä on ollut muita velvoitteita. (Molemmat ovat suorittaneet tutkintoa "jostain ihan muusta" ja tutustuneet ID:seen vapaaehtoispohjalta vapaa-ajalla.) Emme voisi oppia kvanttifysiikkan sisältöä yhtä läpikotaisin vastaavalla resurssoinnilla. (Oikeasti uudet mullistavat paradigmat tuottavat uusia tutkimuksia sarjatulella, ja tämä viehättää etenkin nuoria tutkijoita. ID ei näytä mitään tämänlaisia merkkejä.)
Ja juuri tämä on se ero hedelmällisen tutkimusohjelman ja erilaisen ideologisen helppoheikkeilyn välillä. ; Helppoheikit hakevat sen 1+/20 -osuutensa perslihaksilla ja internetissä kaveripiirissä jakamalla niin että heillä on asiaansa tukemassa tutuksi tuleva harvinainen tutkija ja hänen harvinainen tutkimustuloksensa. Toinen puoli taas on sellainen että sitä ei voi opetella läpikotaisesti kätevästi internetistä, on pakko jäädä amatööriksi. ; Pseudotieteissä keskustelun mestarit voivat olla maallikoita joilla ei ole juuri tähän aiheeseen liittyvää akateemista tutkintoa.
Ja toisaalta ; Ei tarvitse olla mikään oikean tutkinnon omaava Regnerus päästäkseen Aidon Avioliiton kannattajien silmissä sopivaksi intellektuelliksi. Koska kun marginaalia vakavastiotettavuuteen on riittävästi, on otettava siitä mitä on tarjolla.)
Tunnisteet:
evoluutio,
evoluutiopsykologia,
feminismi,
lähdekritiikki,
P -arvo,
Popper,
Regnerus,
sairaus,
skeptismi,
sukupuoli,
Turunen,
tutkimusohjelma,
Zahavin haittaperiaate,
Zhuravlyov
perjantai 7. marraskuuta 2014
Valitsen sinut, luonnollisesti
Kristityillä on ollut kristillisiä iskurepliikkejä. Sellaisia joissa kysellään onko toinen pudonnut taivaasta. Evoluution kannattajilta ja ateisteilta vastaavat iskulauseet puuttuvat. Siksi tämä puute on syytä paikata. Ja tarjota evolutionisteille typeriä ja eitoimivia iskurepliikkejä. Sellaisia joita voisi kuvitella humalaisten heteroseksuaalien miesten suuhun.
Haluaisitteko vaikka huomenna mennä yhdessä, vaikka kahvilaan, vertailemaan adaptiivisia ominaisuuksiamme?
Olette niin ihana, että suhteemme tullaan tulkitsemaan eugeniikaksi.
Darwinin mukaan meillä on yhteinen esi-isä, mutta Teidän kanssanne olen halukas harrastamaan pientä insestiä.
Olen absoluuttisen varma että olette kelpoinen suhteeseen.
Sattuiko se kun putositte geenipoolista? Esteettiset ominaisuutenne kun ylittävät järjen ja hyödyn rajat niin suuresti että ne on pakko selittää zahavin haittaperiaatesignaaleina!
Ei paineita, mutta luonnollisesti toivoisin että seksuaalivalitsisit minut.
Tahdotko olla minun punainen kuningattareni?
Olen darwinisti, mutta lupaan että en luennoi kukista ja mehiläisistä, vaan tarjoan konkreettista tutustumista oogamiaan.
Minulla ei ole tietoja vanhemmistanne, ja rehellisesti toivon että jälkeläisarvostelua ei ole edes mahdollista tehdä, mutta kuitenkin teitä katsellessanne silmämääräisesti arvioin odotukset suhteenne varsin korkeiksi.
Herätätte sisälläni tunteita jotka pyyhkivät sivistyksen pintakerroksen ja kutsuvat syvältä muistoja jotka periytyvät yhteisestä kantamuodostamme. Tunnetko sinäkin yhteisen kantamuotomme kutsun?
Olet atrappi ; Rintanne ovat todella voimakas ylinormaali ärsyke.
Silmänne lupaavat paljon, kuten hyvän näkökyvyn jälkeläisillemme.
Mitä jos ajautuisimme neutraalisti vaikkapa makuuhuoneen puolelle?
Mitä sanoisit jos menisimme yhdessä kehittämään meidän kummankin kelpoisuutta?
Haluan että geeninne yleistyvät geenialtaassa, ja ennen kaikkea haluan tukea ja auttaa teitä projektissa henkilökohtaisesti.
Takaan että kohtaamisemme ei ollut älykkäästi suunnitellun vaanimisen tulos, mutta toivoisin silti, että voisimme kehittää suhdettamme kumulatiivisesti kokeilemalla erilaisia asteittaisia parannuksia.
Kumman habitaattiin siirrymme parantamaan populaatiomme kilpailukykyä?
Olette elämäni puuttuva lenkki.
Minulla ei ole vihreää partaa, mutta haluaisin silti olla sankarinne.
Haluaisin että meillä olisi muutakin yhteistä kuin kantamuoto.
Ihanat MHC -kompleksit.
Toivottavasti geenini eivät vaikuta liian itsekkäiltä, mutta haluaisin kutsua teidät luokseni.
Tiedän, että tapasimme vasta, mutta olisiko mahdollista että geeniemme interaktiot eivät ole a priorisesti poissuljettuja?
Haluaisitko rakennella kanssani odotusarvoisesti keskivertoa kelpoisamman tsygootin?
Haluaisitteko auttaa pientä sisartani Hamiltonin säännön kautta?
Olette ilmiselvästi niin kelpoinen että tiedustelisin olisitteko halukas pelastamaan sukuni sukupuutolta?
You are absolutelly so fit that i hope you can fit me as your future relative.

tiistai 28. elokuuta 2012
Naisten tatuoinnit ja miesten tasa-arvoistuminen
Laasanen kirjoitti tänään melko provosoivasta aiheesta : Hän kaivoi esiin tutkimuksen jonka mukaan miehet eivät pidä naisilla olevista tatuoinneista. 37% miehistä ei pidä niistä. 78% pitää naisten tatuointeja viiden vastenmielisimmän piirteen joukossa. Laasanen keskittääkin huomionsa markkina-arvoteoriaan ja korostaa että kun nainen ottaa tatuoinnin, se heikentää hänen markkina-arvoaan. (Miehillä se taas Laasasen kommenttien mukaan kasvaa.) Laasasen mukaan "Naiset ovat kovia tyttöjä projisoimaan. Koska menestyneet miehet ovat hotteja, menestyneiden naistenkin täytyy varmaan olla hotteja, naiset päättelevät. Sama pätee tatuointeihin. Tatuoidut miehet ovat ihqun vaarallisen hotteja. "Jos minä otan tatuoinnin, minustakin tulee hotti" nainen päättelee. Ei tule, vaan typerä ja ruma." Toisaalta Laasanen huomauttaa, että miehet hakevat pääasiassa seksiä ja ajattelevat että "tatuoidulta saa helposti, varsinkin kun jaksaa kehua heidän typeriä ja rumia tatuointejaan."
Tämä on nostanut paljon vastalauseita. Ensimmäinen ja oleellisin kysymys on tietysti se, miksi markkina-arvolla pitäisi olla väliä. Kuitenkin vakavammat kysymykset ja teemat nousevat esiin välittömästi kun ruvetaan miettimään sitä, miten Laasasen esittämä fakta sitten vaikuttaa naisten makkina-arvoon. ; Itse asiassa vaikka seksuaalisuus on tunnepitoista, on sen kohdalla hyvä muistaa että itse asiassa seksuaalisuuteemme ja aiheeseen liittyviin toimintatapoihimme liittyy paljon sellaista tunnepitoista toimintaa jonka säännönmukaisuudet eivät ole älyllisen käsittelymme alaisia tai edes ihanteidemme mukaisia. Ja aina emme ole tietoisia asioista jotka vaikuttavat aihepiirin parissa tapahtuvien toimiemme takana.
Ensinnäkin tämä on siitä mielenkiintoinen, että Laasanen korostaa että naiset ovat seksuaalisesti vallassa. Mies joutuu kosimaan ja suoriutumaan ja panostamaan koska naisella on tarjolla "rajoitettu hyödyke". Eli naiset säännöstelevät seksiä eivätkä ryhdy kenen kanssa tahansa. Tai oikeasti asia on vähemmän provokatiivinen ; Laasasen maailmassa miehet säännöstelevät seksiä huomattavasti vähemmällä innolla kuin naiset. (Mikä on tietysti ymmärrettävää jo siksi että naisilla on eitoivottujen raskauksien riski jota miehillä ei ole.)
Oletetaan että Laasasen antamat numerot pitävät paikkaansa. Se, mitä niistä voidaan päätellä on mielenkiintoista. Ja lopputuloksesta eivät pidä feministit. Eikä Laasanen.
Tätä kautta naisen tatuointi vaikuttaakin kolmea kautta:
1: Joko se on tasa-arvoistava aktio. Eli nainen poistaa seksuaalista valtaansa tekemällä itsestään vähemmän haluttavan. Tällöin Laasasen kaltaisen maskulinistin pitäisi suosia eikä halveksia naisten tatuointeja koska tämä ajaisi tilannetta tasa-arvoisemmaksi. Näin ollen nainen rumentaa itseään mutta samalla antaa miehille valtaa. Tämä on naisen kannalta huono asia koska nainen vapaaehtoisesti lupuu peliliikkeistä ja vallankäytöstään. Maskulinistit tietysti haluvat tätä koska valittavat aina naisten ylivallasta. Mutta -mahdollisesti siksi että "pinnallisena miestuksuna" hän on itse asiassa esteetikko ja vähemmän kyyninen laskelmoija - Laasanen periaatteessa kiistää tämän kommenteissa. Hänestä naiset eivät opi muutostaan vaan yliarvioivat tatuoinnin jälkeenkin itseään eivätkä tätä kautta muuta rajoittamista.
2: Se on naiselle (tai tarkemmin naisen markkina-arvolle) merkityksetön asia. Tämä on todennäköisesti se, mitä Laasanenkin nostaa esiin. Hän nimittäin selittää että "miehet tykkäävät römpsästä sen kantajasta huolimatta." Tällöin tatuointi on miehistä vain ruma, mutta se ei oikeasti vaikuta naisen markkina-arvoon. Tällöin on tietysti totaalisen väärin laittaa otsikoksi että tatuointi romauttaisi naisen markkina-arvon. Kuitenkin tämä sopii Laasasen näkemykseen siitä että tatuointi olisi jotenkin mieheltä pois ; Nainen vähentää esteettisyyttään ja täten mies kärsii rumentumasta, mutta tämä ei kuitenkaan mitenkään vaikuta naisen vallankäyttöön. Nainen siis saa vallan ja mies kärsii esteettisen tappion nahoissaan. Siksi onkin erikoista miten voimakkaasti Laasanen irrottautuu tästä vaihtoehdosta ja korostaa sitä että tatuointi nimenomaan laskee naisten markkina-arvoa. Se oikeasti onkin "seksuaalivalinnan sijasta" vain "bioesteettisesti ruma" elementti ; Tatuointi laskee miesten silmissä vain naisten kauneutta, ei heidän seksikkyyttään.
___2.1: Itse asiassa voidaan jopa nähdä että nähdä että on relevantti vaihtoehto jossa tatuointi on miehistä ruma, mutta se siltikin nostaa naisen markkina-arvoa ; Itse asiassa tällöin tatuointi naisella voisi olla hyvä käytännön esimerkki Zahavin haittaperiaatteesta "naaraan soveltamana". (Ajatus ei ole aivan mahdoton, sillä vaikka nainen luultavasti todellakin valikoi voimakkaammin kuin mies, niin myös mies valikoi.) Jos mies kerran näkee tatuoidun naisen helppona kohteena, se lisää yrittämistä. Etenkin jos kulttuuri on Laasasmainen kulttuuri jossa on useita seksuaalisesti hylättyjä betauroksia tai gammamiehiä, he voivat jopa arastella ajatusta jollekin rikkaan muodikkaan naisen kanssa puhumisesta. Näin ollen he voivat uskaltaa yrittää tätä naista. Tällöin naisen seksuaalinen markkina on itse asiassa käytännössä suurempi. Se ei vain kohdistu alfauroksiin ja pelimiehiin vaan aivan muihin.
_____2.1.1: Tämä vaihtoehto lienee relevantti naisilla joiden markkina-arvo on jo valmiiksi huono. Tatuointi voi olla tylsän ja eihaluttavan ja älyllisesti epäkiinnostavan naisen yritys tehdä itsestään jotenkin huomattava. Laasanen joka katsoo vain keskiarvoa unohtaa usein että markkinassa vallalla ei ole "jokainen nainen" vaan "naiset keskiarvoisesti". Tällöin on olemassa huonolla markkina-arvolla varustettuja naisia. (Heitä on vain tilastollisesti katsoen harvemmin kuin miehiä.) He ovat huonossa jamassa valmiiksi, ja tatuointi on yritys vedota osaan ; Huono markkina-arvo korvataan yksittäisellä piirteellä joka vetoaa vain osaan miehistä. Spesifioituminen on tunnetusti tehokas tapa myydä tuotetta joka ei mene suurille massoille kaupaksi. Laasanen kenties huomaa että tatuoidut naiset käyttäytyvät kuin heillä olisi suurempi markkina-arvo. Kun he ovat segmentoineet itselleen kohderyhmän, he itse asiassa ovat saavuttaneet paremman markkinasuosion tässä kohdennetussa ryhmässä (jonka kohtaamiseen voi vaikuttaa markkinoinnilla, eli esimerkiksi kulkemalla tietynlaisissa paikoissa) kuin mitä he saisivat tässä segmentissä ilman tatuointia. (Näin siitä huolimatta että tatuointi laskee heidän keskimääräistä markkina-arvoaan jos segmenttinä olisi koko mieskunta.)
3: Itse kuitenkin näkisin, että ratkaisu on se kolmas. Markkina-arvo on nimittäin hieman rajallien tapa katsoa asioita. Etenkin Laasasen tapa katsoa asioita keskiarvon kautta on ongelmallinen ; Markkinapohjaisen lähestymistavan pitäisi käyttää markkinoihin liittyvien laskutapojen ja toimivien strategioiden moninaisuus kunnolla ennen kuin sitä kautta voi puhua mistään kunnollisesta markkina-arvosta, saati myyntihinnasta. (McDonald's -strategia jossa miellytetän useimpia ei itse asiassa yleensä tuota parasta hintaa myydylle myyntiartikkelille, joka on oleellista kun mietitään "parisuhteeseen panostamiskauppaa" tai "avioliittokauppakirjaa".) Vielä oleellisempaa on huomata, että jos naisella on rajoitetumpi hyödyke, se tarkoittaa sitä että naisilla on käytännössä tuputettuna ylitarjontaa. Tämä johtaa siihen että naiset kohtaavat sitä mitä arkikielellä kutsutaan "seksuaaliseksi häirinnäksi." Laskemalla markkina-arvoaan nainen vähentää valintapainetta. Tässä on hyvä huomioida se, että naisten seksuaalisuus on heiman omintakeinen ; Naisiahan voi periaatteessa kiinnostaa kahtaa kautta. Laasanen ajattelee että tatuoiva nainen luopuu "rikkaista miehistä" eli miehistä jotka tarjoaisivat hyödykkeitä ja resursseja ; Mutta toisaalta tatuointi tuo hänet alakulttuuriin jossa on niitä "seksuaalisesti jännittäviä renttumiehiä". Näin ollen naiset panostavat "oleelliseen viidennekseen" He itse asiassa voivat tehdä näin ensi sijassa siksi että heillä on miehiä useammin "ylimääräistä mielisuosiota" josta he voivat leikata.
___3.1: Laasasen kannalta ongelmallista on se, että pieni prosentti ei merkitse kovin mitään ; Iso prosenttinumero voi hämätä ääliötä, joka ei ymmärrä että ihminen ei suinkaan saa elämässään "yhtä oikeaa" joka sitten joko osuu tai menee ohitse. Tosiasiassa jokainen kohtaaminen joka ikisen "kiinnostavaa sukupuolta" edustavan kanssa on potentiaalinen seksiakti. Tosiasiassa näistä arvoista valtaosa on tyhjiä. Kiinnostusta ei synny edes treffeihin. Ja jos treffeille asti päästään, niin niitäkin on helposti useita. Jopa "Ilman" kirjan Hännikäinen kertoo että hänellä on ollut elämänsä useampia kuin yksi seksuaalipartneri. Ne ovat vain olleet erityisen lyhytaikaisia. Jos arvio on 20%, niin se tarkoittaa tilastollisesti sitä että viisi treffailukumppania on odotettava määrä jolla on todella keskiarvojen mukaista päästä parisuhteeseen asti. Laasasen kohdalla on muistettava että otoskoko ei ole yksi. On laskettava todennäköisyyttä sille että "yksikään arpa ei voita" joka on huomattavasti todennäköisempää. (Rehellisesti sanoen en usko että esimerkiksi parrakas mies on vakavissa ongelmissa vain partansa vuoksi vaikka se onkin Laasasen tutkimuksessa naisten "ykkösyökötin". Ja joka on vielä voimakkaampi vastahankaan laittaja kun naisen tatuointi miehessä. Tämänlainen kontekstointi on kaunista koska se paljastaa Laasasen ajattelutavan yliyksinkertaistavan ja oikovan niin paljon että maisterismieheltä tämä on jo lähellä ns. älyllistä epärehellisyyttä.)
Sama lyhykäisemmin.
Laasanen argumentoi yksinkertaista yhtä tilastoa käyttäen. Sen mukaan tatuoinnit ovat miehistä inhottavia ja siksi nainen joka tekee niin laskee omaa seksuaalista arvoaan. Eli tuhoaa avioliittomarkkinoitaan. (Hänellä ei ole takana muita arvolauselmia.) Tämä on ongelmallista koska:
1: Tutkimus ei itse asiassa osoita että se olisi naisten avioliittomarkkinoita tuhoava. Tai ainakaan että Laasanen ei voi päätellä antamallaan aineistolla tätä ;On mahdollista, että taustalla on tila, jota Dan Ariely kertoo kirjassaan "Predictably irrational" ; Kun ihmisten seksuaalisuutta on käsitelty, he antavat haastattelututkimuksissa eri tuloksia kuin mihin käytännön toiminnan kuvaaminen kertoo. Kysyttäessä heijastuu enemmän "viralliset arvot". Käytännössä ihmiset toimivat eri tavalla. Tutkimus näyttää olevan juuri näitä kysymyksiä. Miehet eivät sanojensa mukaan pidä tatuoinneista. Näin lausunto on pohjimmiltaan esteettinen eikä seksuaalinen. Toki hyvä tutkimusanalyysi voisi paljastaa että tutkimuksessa on otettu huomioon käytännön ja sanojen välinen ero. Mutta tätä ei saa selville Laasasen antamista linkeistä. Näin ollen päättelystä puuttuu oleellisia ruuveja.
2: Tutkimus sallii teoriassa naisen lisäsuosion. Tässä on pääasiassa joko (a) Zahavin haittaperiaate, eli se, että joskus haitaksi nähty on merkki luottamuksesta muihin ominaisuuksiin. Ja tämä taas on itsessään seksikästä. (b) Tai sitten tatuointi on itse asiassa markkinoiden kohdentamista tiettyyn kohderyhmään. Tämä on kaupallisuudessa tuttu ilmiö jossa vähennetään kilpailua pyrkimällä alueille joissa kilpailua on vähemmän. Näin keskiarvotasolla toki tapahtuu avioliittomarkkinoiden romahdus. Mutta jos menestys tällä ei olisi muutoinkaan ollut kummoinen, on hyvä kaventaa marginaalia ja kohdentaa tietynlaisiin miehiin. Tämä voi jopa kasvattaa suosiota.
3: On jopa mahdollista että naisen ulkonäkö ei vaikuta oleellisesti koko heidän markkina-arvoonsa. Kysymys on siitä, että naiset voivat olla yököttäviä ja eihaluttavia, mutta he ovat "tuotteen tarjoajia" niin tiukasti että mikä tahansa jarru ei haittaa. Turn offilla ei ole väliä koska mies ottaa minkä pimpsan tahansa.
4: Laasanen on keskittänyt laskentatapansa ajatukseen "rajattomuudesta". Silloin seksin harjoittamisella ei ole ylärajaa. Tämän taakse voidaan kuitenkin nähdä evoluutiovoimat ; Seksi on syntynyt lisääntymiseen ei parittelumääriin. Mies tuottaa jälkeläisiä ylärajaltaan käytännössä rajatta. Naisella raja on paljon matalampi. Näin ollen miehen markkinat ovat rajattomat. Mutta naisten kohdalla voidaan nähdä että rajat ovat olemassa. Tällöin voi olla oikeasti hyödyllistä rajoittaa ylimäärää ; Markkina-arvon tahallinen alentaminen vähentää seksuaalista häirintää.
5: Jos nainen alentaa markkina-arvoaan, hän iskee Laasasen toiveeseen. Laasanenhan valittaa siitä että nimenomaan naiset hallitsevat seksuaalimarkkinoita kontrolloiden miesten saamaa seksiä. Laasasessta tämä on epätasa-arvoista ja tämä on ongelma joka tulisi ratkaista. Tällöin on järkevää arvioida markkina-arvoa jos on mies. Naisen kohdalla markkina-arvon alentaminen on kenties avioliittomarkkinoiden sabotointia. Mutta tällöin nainen väistämättä asettuu heikommin menestyneiden miesten puolelle. Alfaurokset eivät enää ole hänestä kiinnostuneita koska he saavat jotakuta viehättävämpää. Tatuointi on siis kenties miehen kannalta ruma, mutta sen ottaminen on tasa-arvo -aktio. Jos tässä kohden väittää että naiset ovat "silti kranttuja", niin ei heidän valta-asemansa ole mihinkään heikentynyt. Jos he taas päin vastoin antavat kehujille auliisti, niin sen parempi beta ja gamamuroksille.
On selvää että eri vaihtoehdot ovat tietysti jossain toisiaan poissulkevia ja toiset voivat olla yhteisvaikuttavia. Argumentti perustuukin siihen että jokainen voi vaikuttaa osaltaan ja toisaalta jos yksi ei toimi, niin siinä tapauksessa tilaa syntyy toiselle. Ilman tarkempaa tietoa on vaikeaa sanoa pitääkö tämä paikkaansa. Joka tapauksessa nämä ovat vähintään yhtä varteenotettavia kuin Laasasen päälleliimatun oloinen "projisointiteoria".
Yhteisanalyysi on kuitenkin itsessään argumenttikokonaisuus. Se nimittäin kaivaa esiin erikoisen lopputuloksen. Kun koko blogaus otetaan yhtenä argumenttina jossa vaihtoehdot yhteisvaikuttavat, voimme huomata että loputulos on se, että jos Laasasen tapaan korostaisin markkina-arvoteoriaa, en naistatuointejen kohdalla tekisi juuri sellaista juttua minkä hän on tehnyt. Jotkut asiat voivat pitää paikkaansa. Mutta on kuitenkin pakko muuttaa jotain kohtia ihan sen takia että muutoin sisällys on sisäisesti ristiriitainen.
Laasanen toki sitoo yhteen eri elementtejä. Mutta näin tehdessään hän ei huomaa sitä, että tämä muistuttaa logiikan kautta tehtyä hölmöläisen peitonsiirtelyä. ; Se yksi osa muuttuu joka tapauksessa kahden muun kanssa ristiriitaiseksi. On siis kolme vaihtoehtoa jotka Laasanen onnistuu yhdistämään toisiinsa lukuisilla "kaksi vaihtoehtoa sopivat yhteen syystä X" keinoilla. Ongelmana on vain se, että tästä huolimatta hän ei onnistu saamaan kaikkia kolmea aikaan samanaikaisesti. ; Kaikista monista yhdistelmistä katsoen Laasasen tuottamassa tekstikokonaisuudessa on jokin epäkoherentti palanen. ~ Joko markkina-arvon romahduksesta tai tatuointien dissaamisesta tai miesten tasa-arvon edistämisestä ja ajamisesta olisi luovuttava. Kaikkia kolmea ei yksinkertaisesti voi saada kerralla. Ei ainakaan markkina-arvoteorialla joka on Laasasen pravuuri, tai jonka suhteessa hän on vähintään ns. one trick pony.
Kirjoittajasta valtaosa tatuoinneista on tylsiä. Kliseinen tribaalitatuointi ei kuitekaan kerro hänelle että "olen huora" vaan "olen mielikuvitukseton". Joka kyllä leikkaa markkina-arvoa. Kiinnostava ja ihmistä oleellisesti kuvaava tatuointi jolla on "inhimilliseti mielenkiintoinen eli hyvä perustelu" olisi sitten asia erikseen, mutta näitä lienee hyvin vähän kaikista tatuoinneista. Asia tuskin hetkauttaa mitään, sillä hän on jo "tehnyt kauppansa" ja päätynyt yhteen eipelimiehiä ollenkaan haluavan älykkään naisen kanssa joka ei välitä siitä että kirjoittajan ulkonäkö on tatuoinneista ja aggressiivisesta urheiluharrastuksesta huolimatta antimacho. Sellainen, että häntä voisi verrata lähinnä nälkiintyneeseen rottaan, tai voisi ellei hän olisi niin laiha.

perjantai 27. huhtikuuta 2012
Toisten treffien hinta
Henry Laasanen kirjoitti otsikolla "Rehellisyys pariutumisessa on vallassa olevien etuoikeus" varmasti jokaiselle jossain määrin tutusta treffeillä valehtelemisesta. On hyvin tavallista että itsestä halutaan antaa hyvä kuva. Ihminen kuvastakin ideaalia. Näin ollen esimerkiksi internetpalstojen deittikuvastossa sekä naiset että miehet antavat julki esimerkiksi "kaunisteltuja kuvia" joissa on kenties kuvattuna "ihan oikea minä, tosin 3 vuotta ja 10 kiloa sitten". Tätä tekevät sekä miehet että naiset.
Laasanen korostaa sitä, että naisien kohdalla tilanne on helpompi ja näin ollen miehet joutuvat valehtelemaan enemmän. Tämä on toki perusteltua, koska yleistä on, että miehistä on enemmän tarjontaa esimerkiksi juuri internetin seurustelupalstoilla, jolloin käytännössä jokainen nainen joka niistä hakee voi valikoida, kun taas mies voi helposti olla sellainen että ei saa edes yhtä vastausta. Laasasen mukaan tämä johtaa siihen että nainen voi olla rehellinen, mies taas ei usein kykene. "Muihin naisiin kohdistuvan halun paljastaminen on tavismiehelle hullun hommaa, koska naiset eivät palkitse rehellisyydestä ja koska tavismiehen vähäinen valta pariutumisessa ei anna varaa luoda säröjä romattiseen idylliin. Tavismiehen rehellisyys ei johda polyamoriaan, vaan selibaattimoriaan uskollisen SM-pornokirjaston parissa." Toisin sanoen jos olet esimerkiksi älykäs, rikas "tai muuten haluttava" mies, on selvää että sinun "tarvitsee valehdella vähemmän". Näin ollen kaunistelu on jotain jota tarvitaan ennen kaikkea silloin kun ei olla missään erityisen kovassa viennissä.
Laasanen demonstroi eroja ajatuskokeilla joissa rehellinen mies esittäisi tilanteen jotakuinkin seuraavasti "Massapostitin nettiviestejäni kymmenille alueeni naisille. Ensin lähetin viestejä parhaimman näköisille naisille, mutta eivät he vastanneet. Sitten alensin rimaani ja pääsin lopulta treffeille sinun kanssasi." mutta kuitenkin järkevä ihminen tietää että kannattavampaa on sanoa että "Etsin suhdetta tositarkoituksella ja sinun profiilisi kiinnitti heti huomioni: pidät hevosista ja minäkin olen kiinnostunut hevosista. Tykkäät myös romanttisista kävelyistä meren rannalla ja ne ovat myös minunkin suosikkejani." Pidän esimerkkiä valaisevana. Mutta nähdäkseni se on vain puoliksi tosi.
Suoruus on nimittäin strategiana mahdollinen. Sen taustalla on itse asiassa Zahavin haittaperiaate. Laasasnen korostaa että vain vallassaoleva on "niin varma markkina-arvostaan" että hän voi olla rehellinen. Tässä kohden esiin nousee kuitenkin se, että jos käytät tämänlaisia on sinulla oltava "pokkaa" joka vaatii itseluottamusta. Joka taas vihjaa siihen suuntaan että voisit todellakin olla vallassaolija eli "markkina-arvoltaan hyvä".
Se, että joku tekee jotain joka on ilmiselvän alleviivaava epäromanttinen ele näyttää monille edulliselta piirteeltä ; Ihmisissä on sellainen ruuvi joka elää sellaisessa maailmassa, että jos perustat pienimunaisten miesten kerhon, niin he eivät usko että sinulla on "niin pieni muna". Jos esität pokkana että deittailet useampaa, niin käykin niin että nainen kokee että miehessä täytyy olla jotain kiinnostavaa. Ja samalla mies saa "miltei luvan kanssa" joustonvaraa ihan vain sen vuoksi "koska pelaa avoimin kortein". Toki strategia karkottaa joitakuita naisia, mutta toisaalta kyllä ilmiselvä illuusiomainen satujen lepertelykin karkottaa heitä. (Kysymys onkin osittain siitä minkälaita itse haluat. Naisetkaan eivät elä missään "pääsen naimisiin" -automaatissa. Siksi hekin laittavat niitä vääristeleviä kuvia internetilmoituksiinsa.)
Erikoiseksi tämän strategian tekee sen paradoksaalinen luonne. Laasasen kannattama itsensäkaunistelu kun on sen tyyppistä, että (a) ihmiset ihan oikeasti tietävät että ne ovat valehtelua "joka kuuluu asiaan" ja ne niellään koska "tämänlaista kohteliaisuutta odotetaan puolin ja toisin" ja (b) jos ne otetaan tosissaan, niistä jäädään jossain vaiheessa kuitenkin kiinni mikäli parisuhde venyy pidemmäksi.
1: Toki on hyvä huomata sekin, että "valheellinen signaali" ja "rehellinen signaali" ovat hyvin vaikeasti erotettavia. Jos mies valehtelee ensitreffeillä pitävänsä hevosista, hän voi huijata ja olla menemättä mukaan vaikka toisen hevosharrastukseen. Mutta jos hän sitoutuu siihen että harrastaa hevosia vaikka ei niistä "sisällään kenties pidäkään", on tämä sitoutuminen rehellinen signaali. Kyky kestää naisen puolesta vaikeuksia ja osallistua myös asioihin joista ei itse pidä on "miehen ihan aktuaalista markkina-arvoa parantava asia". Kohteliaisuus, kärsivällisyys, sävyisyys, diplomaattisuus ja taipuminen ovat miehen ominaisuuksia ja ne voidaan nähdä naisen silmissä jopa hyveinä. Tässä jatkossa käsittelenkin vain niitä valehtelijoita jotka "ei mene tallille tai vastaavaa tilannekohtaisempaa" ja tietysti tämänlaisista piirteistä kertomiseen rinnastuvaa rehellisyyttä.
Kaunistelulla ja valheellisella avioliittoidyllillä ostetaan vain toiset treffit. Avoimilla korteilla voidaan kenties rikkoa ihannetta ja antaa kuva ei_niin pysyvästä. Mutta se on kuitenkin helposti pidemmällä tähtäimellä parempi. Ainakin itse suosittelen kaikille "minimaalisen sydänsurun strategiaa" jossa ideana on se, että on pieni kynnys mennä ensimmäisille treffeille ja todella iso kynnys mennä toisille.
Sen sijaan että aloitettaisiin klassisella kynttiläillallisstrategialla, voidaan jopa pelata kauhukuvabingoa jossa esimerkiksi lyödään pöytään kortti "olen neuroottinen" johon toinen nokittaa "olen psykopaatti". Kun ensimmäinen kertoo olevansa pervo, toinen pistää paremmaksi kertomalla olevansa seksuaalisadisti. Ja kun avaat sydämesi ja paljastat häpeällisen työskentelysi matalapalkka-alalla "olen trukkikuski, siis silloin kun en tee puolipäivätöinä puhelinmyyntiä" toinen paljastaa helposti jotain vastaavaa kuten "Ei se mitään, mä kaupittelen juridisesti kyseenalaisen kotikasviviljelmäni tuotteita Sörnäisten Ikuisen Vapun aukiolla." Ja joskus heikkoudet jopa yhdistävät kun saadaan harvinainen samastumispinta. "Mulla on näkymätön mielikuvitusystävä nimeltä Einari" - "Ai, sä tunnet Einarin???"
Ideana on se, että jompi kumpi juoksee jolloin tiedetään suoraan että hommassa olisi odotettavissa isoja vaikeuksia joka tapauksessa. ~ Pidemmän kaavan seurusteluputkea ajavat sitouttavat itsensä "piilokorteilla" siihen seksuaalisadistiin vain sen takia että pelkäävät tunnustaa omia heikkouksiaan. Sitä, että heidän omaa "markkina -arvoaan" pienentää neuroottisuus. Tämä voi vetää "ojasta allikkoon" ja lyhytaikaisen idyllin ongelma onkin siinä että olet ehtinyt rakentamaan tunnesiteen ihmiseen joka sitten paljastuu ainakin sinulle täysin sopimattomaksi kanssaeläjäksi.
Toki tämä strategia vaatii sitä että ylipäätään pääsee useammille treffeille. Se ei siis kenties sovi niille ihmisille joilla ei ole juuri minkäänlaista "markkina-arvoa". Heitä on kuitenkin oikeasti melkoisen vähän. Valtaosa miehistä lienee kaltaisiani "betamiehiä" jotka eivät ole mitään sellaista prinssejä ja aivokirurgeja jota äiti ja piirretyt ovat fantasioissaan maalailleet, mutta ei toisaalta niitä tirkistelijä-itsensäpaljastajia joista äiti on varoitellut ja joita isä on tilanteen koittaesa pamputtanut pesäpallomailalla. He pääsevät useammille treffeille jos vain uskaltavat yrittää hieman. - Yhdet treffit eivät ole iso asia. (Seksi tai pidempi seurusteluun sitoutuminen siitä että "kerran pari on nähty" voivat sitten enemmistölle ollakin sellaisia.)

avoimuus,
etiketti,
internet,
kohteliaisuus,
Laasanen,
parisuhde,
polygamia,
romantiikka,
totuus,
valehtelu,
Zahavin haittaperiaate
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Tämä on minulle haittaperiaatekysymys
On tavallista että uskonnollisuutta ei puolusteta jumalatodistuksin vaan korostetaan että uskonto on mukavaa ja hyödyllistä ; Uskomiseen uskomisessa on tavallisesti taustalla selitys siitä että uskonto on kannattajilleen hyötyä. Usein jopa ateistit pyrkivät selittämään miksi uskonto on voinut säilyä yhteiskunnassa ja he luonnollisesti viittaavat myös siihen miten se on psykologisesti mukavaa - uskonto on heidän silmissään esimerkiksi torjuntaan verrattavissa oleva defenssi. Sitten on sellaisia kuin Dawkins, jonka mukaan uskonto voi olla haitallista. Että esimerkiksi se, että lapsi tottelee vanhempiaan silloinkin kun nämä ovat poissa voi suojella vaaroilta. Hän onkin verrannut uskonnon hyödyllisyyttä siihen kuinka perhoset lentävät kynttilän liekkiin siksi että valoa päin kulkeminen on hyönteisille hyödyllistä yleensä.
Wilkins kirjoitti kuitenkin tähän liittyen mielenkiintoisesta yksityiskohdasta ja vaihtoehdosta. Hän korosti sitä, että vaikka yhteisöä yleensä määritelläänkin yleispätevien ja yleisinhimillisten piirteiden vuoksi, ryhmiin kuitenkin kuulutaan yleensä nimenomaan siksi että niissä on joitain yksittäisiä hassuja piirteitä joita ei tehdä muualla ja joille yleisesti ottaen voidaan jopa nauraa muualla. "Costly Signalling hypothesis: what makes a religion stable and causes social cohesion is not the ideas they share, but the absurd and contingent flags they carry. The reason why, for example, a Baptist can go anywhere in the world and find a community among any ethnicity, language, or class, is that what unites Baptists everywhere are a set of practices and beliefs so silly that one can only share them with other Baptists. That is, by the way, why creationism is so socially adaptive: the only folk you can share it with in practice are those who are in your community. Everybody else just laughs at you" Tämä on mielenkiintoinen ja piristävä kulma asiaan, koska se näyttää sen miten ihmisten sosiaalisuus on hyvinkin mutkikasta. Toki uskontoa usein puolustetaan ja perustellaan ulkopuolisille. Tällöin on houkuttelevaa ja luontevaa käyttää yleisinhimillisiä piirteitä. Se tuo ymmärrettäväksi miksi juuri tätä kyseistä ajatuslinjamaa kannatetaan. Kuitenkin ongelmana on se, että kun valitaan yleisinhimillisiä piirteitä, niin määrittelyn informaatiivisuus pienenee ; kuvatut piirteet sopivat muihinkin ajatussuuntauksiin ja ryhmiin. Ne jaetaan juuri koska nämä ovat yleisinhimillisiä.
Ryhmissä vetoaa kuitenkin usein juuri niiden omaleimaisuus. Wilkins kuvaa asian seuraavasti ja selittää sen johtuvan Zahavin haittaperiaatteesta. "The Costly Signalling Hypothesis (CSH) is based on work done by evolutionary theorist Amotz Zahavi, who proposed that apparently handicapping traits like the peacock’s tail serve as honest advertisements. They show the virtues of the organism by signalling in ways that cannot be faked." ... "What makes one a member of the community is that one is advertising in costly ways that one is a member." Toisin sanoen ideologiaan kuulumisen ytimessä on se, että esimekriksi uskonnollinen vakaumus näkyy elämässä vahvasti ja tätä kautta se on hieman kuin riikinkukon värikäs pyrstö on jokin joka mainostaa yleistä erinomaisuutta ; Se, että koiras selviää elossa vaikka sillä on tuollainen valtava mainostin kertoo siitä että sen täytyy olla hyvinkin elinvoimainen.
Tämänlaiset ajatukset ovat hyödyllisiä, sillä klassinen "hyöty vs haitta" -ajattelu on oikeastaan hieman vääristävä lähestymistapa koko asialle. Uskonto on jossain määrin haitallista, se esimerkiksi lietsoo ja aikaansaa sosiaalisesti ongelmallisia tilanteita - esimerkiksi jos uskonvakaumus saa juoksemaan ihmisiä vasten ja kertomaan siitä miten juuri hänen uskontonsa on oikea usko ja että vääräuskoiset ovat moraaliltaan vääristyneitä ja ansaitsevat lopullisen tuhon. Sisäpiirille tämä on mainos ja elinvoimaisuuden ja rohkeuden osoitus. Ja juuri tämä sitouttaa tiettyyn piiriin. (Ja oman ideologian sisällä saa helposti arvostusta myös vastakkaiselta sukupuolelta.) "A socially cohesive group that defines an in-group by definition defines out groups as well. You can call them "sheep", "fools", or worse, "inhuman", the traditional way to justify treating the out group badly. Many tribal societies call themselves something like "the people" and outsiders something like "ghosts" or "demons". We see this more subtly when Christians state as fact that atheists themselves cannot be fully human (because they are immoral, deny their spiritual side, or fail to have the full range of emotions like love)."
Hupaisinta on tietysti se, että Wilkins kuvaa sitä että ateistien konventit ja muut tapahtumat ovatkin siksi tärkeitä. Ateismilta kun puuttuu nykyäänkin tietynlainen toiminta joka toimisi signaalina. Näkyvät piirteet erottavat sen yhteisöllisyyden sellaiseksi että se ei ole ollenkaan samanlaista kuin uskovaisuudessa. Ateismin julistaminen tuo toki vaikeuksia, mutta ilman sisäistä tukiryhmää sitouttaminen jää helposti pieneksi. Lisäksi ateismin sosiaalinen puoli on heikko koska se määrittelee itsensä nimenomaan "ulkopuolisille perustelevin" kielenkäytöin. Wilkins huomauttaa tästä seuraavasti ; "define the atheist community in terms of truth, autonomy and community. The problem is, these are values also held by many other communities, and they are not the very same communities. I know many liberal religious folk who also value science, truth and personal autonomy, and many atheists who do not. So while I applaud his picking these values, he hasn't quite picked out the identifier and community builders of an atheist community."
Konventiot tarjoavat muutosta tähän tilanteeseen. Siellä voidaan olla samanmielisten keskuudessa ja määrittää sisäpiiri ja ulkopiiri erikseen. Tämä rakentaa yhteisöllisyyttä, mutta toisaalta tämä myös väistämättä kasvattaa juopaa "ateistejen" ja "muiden" välille. (Nythän ateistit ovat """militantteja""" vain niille jotka yrittävät rajoittaa lupaa olla ateisti tai jotka yrittävät osallistuttaa ateisteja uskonnolliseen toimintaan. Eli he vastustavat niitä jotka vastustavat heitä.) Tämä on minusta hyvä muistutus siitä että oikein mikään ideologia tuskin tulee muuttamaan tätä piirrettä ihmisissä.
No, onhan jopa miekkailussa havaittavissa piirteitä jossa oman sisäpiirin suosio saavutetaan sitouttamalla vapaa-aikaa ja elämää siihen että osataan omituisia ja nykykulttuurissa triviaaleja temppuja jotka voivat näyttää ulkopuolisista perin omituisilta ja jopa naurettavilta ; Olenpa itsekin saanut ihmettelyä siitä että mitä ihmettä kaltaiseni iso mies vielä leikkii miekoilla kuin pikkupoika. Tämä muistuttaa siitä että klassinen tapa nähdä miekat ja autot peniksenjatkeina, kompensaationa ja miehisen substanssin ylikorostamisena on jopa huono tapa lähestyä asiaa. Kysymys on oikeastaan nimenomaan käänteisestä kompensaatiosta. Kun vain on riittävän päheä voi leikkiä miekoilla kuin pikkupoika ilman että se on este ; Nyt, tämän jälkeen, voin sentään vastata kysymykseen "miksi", että "osoittaakseni viriiliyteni".

lauantai 25. helmikuuta 2012
Pieniä mietelmiä altruismin evoluutiosta
Evoluutioteoriaa voidaan karkeasti kuvata optimointistrategiana, jossa uhrauksissa on ikään kuin aina jonkinlainen panos-hyötysuhde. Kun soppaan heitetään arkipuheessa sellaisia termejä kuin olemassaolon taistelu, on selvää että mielikuvat siirtyvät ikään kuin automaattisesti1. Siksi voisi olla vaikeaa yhdistää evoluutiota auttamiseen ja yhteistyöhön, altruismiin.
Tietenkin kun katsotaan evoluutiota, on hyvä huomata että altruismi on itse asiassa vain piirre ihmisessä. Tällöin on hyvä huomata, että evoluutiossa piirteet voivat olla muutamanlaisia;
1: Jos luonnonvalinta ei vaikuta, on kyseessä neutraali ominaisuus. Tällöin ominaisuudella on vain vaikutus. Esimerkiksi Gould tuli tunnetuksi siitä että hän piti toimintojen liittämistä vaikutukseen liian suorasukaisena on se "mitä hänestä pitäisi muistaa".2 Vaikutuksiltaan neutraali ominaisuus voi olla tätä montaa tietä.
___1.1: Epäsuora yhteys on esillä esimerkiksi silloin kun mietitään esimerkiksi kysymystä siitä miksi miehillä on nännit. Ihmisillä nännit ovat tietysti imetyksen kautta hyödylliset, mutta mies saa tämän ikään kuin sivutuotteena. Koska naisilla on nännit ja nämä syntyvät sikiönkehityksessä varsin aikaisin, on miehilläkin sellaiset vaikka he eivät imetä.
___1.2: Jäänne taas on tehtävä joka on joskus aikaisemmin ollut hyödyllinen. Tällöin se voi olla surkastuma, joka ei tarkoita sitä että sillä ei olisi funktiota vaan että sen vaikutus on heikentynyt eikä tätä rakennetta ole muokattu johonkin uuteen funktioon (jolloin se on adaptaatio).
___1.3: Vaikutus on neutraaliteorian korostamien ilmiöiden yleistämä. Tällöin ominaisuus on yleistynyt esimerkiksi pullonkaulailmiön vaikutuksesta.
2: Ominaisuus on adaptiivinen, jolloin siitä on kelpoisuutta parantavaa hyötyä. Sen vaikutus on toisin sanoen sellainen että se ratkaisee jollain tavalla sitä miten paljon lisääntymään pääseviä jälkeläisiä tulee.
___2.1: Luonnonvalinta. Selvät hengissä selviämistä auttavat rakenneedut tai käyttäytymisedut ovat tietysti se, mikä kaikille tulee ensimmäisenä mieleen. Tämä auttaa tietysti sekä itseä että pääsee hengissä lisääntymiseen asti, että myös jälkeläisiä jotka tekevät samoin. Evoluutiossa on mukana tämänlaisia "sukupolvelta toiselle siirtyviä" näkökulmia joka tässäkin kohdassa usein alikorostuu yksilön oman hengissäselviämiskyvyn - liian usein jopa "taistelukyvyksi" latistuvan sellaisen - kustannuksella.
___2.2: Seksuaalivalinnassa taas ominaisuus yleistyy koska se auttaa hurmaamaan toista sukupuolta. (1) Nämä ovat itse asiassa monesti myös sellaisia että ne auttavat luonnonvalinnassakin. On nimittäin edullista valikoida puoliso joka maksimoi omien jälkeläisen hengissäselviämistä. Hyvän puolison erinomaiset geenit ikään kuin auttavat niitä omia geenejä yleistymään "vähän vapaamatkustajinakin". (2) Mutta joskus vastaan tulee sellainen piirre joihin vaikuttaa Zahavin haittaperiaate. Tällöin piirre itsessään on haitta ja rasite, jonka olemassaolo ikään kuin takaa että muut piirteet ovat hyvinkin elinkykyä parantavia. Kun vaikkapa riikinkukko pystyy rakentamaan kelpoisuutta heikentävän pyrstön, tämän muut geenit ovat varmasti mainiot kun otus ei ole pyrstöstä huolimatta joutunut esimerkiksi ahmaistuksi.
___2.3: Sukulaisvalinnassa on mahdollista tehdä uhrauksia, koska lähisukulaisilla on yhteisiä geenejä. Näin ollen voidaan sanoa karkeasti että "geenien kannalta jos pelastaa kaksi lastaan voi kuolla prosessissa". Tässä rajoja voidaan arvioida esimerkiksi Hamiltonin säännön kautta. Its asiassa esimerkiksi eläimillä tunnetaan lisääntymisstrategiana K -strategia, jonka "strateginen ydin" on juuri siinä että jälkeläisten määrä ei evoluutiossa ole itseisarvo, ja siksi jälkeläisiin panostaminen on joskus jopa erityisen hyödyllistä.
+: Mielenkiintoiseksi evoluution tietysti tekee se, että joskus vaikutus muuttuu adapviitiseksi ominaisuudeksi. Predaptaatioksi kutsutaan tilannetta jossa aikaisemmin neutraali ominaisuus onkin uudessa ympäristössä edullinen. Tällöin piirteen syntymisen syy ja syy miksi se on noussut yleiseksi populaatiossa on eri kuin se, miksi se nykyään yleistyy tai pysyy populaatiossa. Esimerkiksi maatalouden kohdalla rikkakasvien siementen koko kohtaa hyvin voimakasta valintapainetta. Ennen rikkasiementen koko oli neutraalimpi asia, mutta nykyisin niille tärkeää on solahtaa sopivasti siemeniä lajittelevista seuloista.
Altruismin kohdalla on kenties mielenkiintoisinta painottaa siihen, mikä on adaptiivista. Tämä on itse asiassa mukavan monipuolinen näkökulma: Altruismi on nimittäin toimintaa, joka myös näkyy monella tavalla. Tässä mielessä sillä on hyvinkin abstrakteja ilmenemisiä, jotka kuitenkin toimivat markkereina jotka ovat kaikkea muuta kuin evoluution ulkopuolella.3
1: Altruismi sukulaisvalinnan kautta on itse asiassa ilmiselvä tilanne. Tätä korostaa se, että ihminen yleensä auttaa muita eigeneettisin avuin. Esimerkiksi rahanantaminen on siksi toki uhraus, mutta jos sillä saadaan geneettistä yleistymishyötyä, eikä panoksesta ole haittaa muuta kuin pankkitilin numeroissa niin suurikaan panos ei ole haitta ; Siksi jos köyhäilevän sukulaispojan tilille siirtyy miljoona miljardöörisedän tililtä, ei uhraus ole antajalle merkittävä mutta saajan elämässä se on taatusti hyvinkin ratkaiseva.
2: Kenties mielenkiintoisempi on "ystävävalinta". Ihminen on nimittäin laumaeläin jolla on kyky sekä tehdä samoja asioita yhdessä että työnjako joka mahdollistaa eri asioiden tekemisen. Molemmat ovat yllättävänkin tärkeitä hengissäselviämisen kannalta. (Ja niiden mukana pysyy pystyssä esimerkiksi nyky-yhteiskunta joka mahdollistaa esimerkiksi sairaalahoidot.) Näitä yhdistää altruismi ; Ei riitä että toinen osaa tehdä työtä, hänen täytyy haluta myös jakaa töiden tuloksia. Siksi moni katsookin että peräti pääsyy ihmisen altruismiin ei ole ollenkaan sukulaisvalinnan kaltaisissa piirteissä, vaan ovat panostuneet nimenomaan yhteisöön. Tämä selittää esimerkiksi ihmisen panostamisen maineeseen, sosiaalisen poseeraamisen ja monet muut vastaavat piirteet. Sukulaisvalinnassa kun ei tarvitse korotaa "olen reilu" -tyypisiä ratkaisuja, vaan se toimii karkeammin "olen goddamit serkkusi, laske montako yhteistä geeniä meillä on!"
Kuitenkin molemmat ylläolevat hyvinkin tiukasti "noudattavat kannattavuuslaskelmia". Niissä on jonkinlainen peliteoreettinen skeema jonka pohjalla erilaisia ratkaisuja tehdään. Näin ollen moni selittääkin että evoluutio selittää altruismin, mutta ei aitoa altruismia. Tässä ongelmana on tietysti se, että on vaikeaa nähdä onko ihmiskunnan toiminnassa "aitoa altruismia" ollenkaan. Moni korostaa että aito altruismi selittyy vilpittömillä auttamisintentioilla, mutta tässä sekoitetaan käyttäytymispiirre ja sisäinen subjektio samaksi. Evoluutiolaskelmia tehdessä katsotaan käyttäytymispiirteitä. Sisäinen subjektio ei ole ollenkaan välttämättä sama. Tämän vasta-argumentin huomioiminen on tärkeää, koska ihmisten anteliaisuutta tunnutaan ylikorostavan. Se on päinvastoin yleensä hyvinkin järkevissä rajoissa. Ja ihmiset korostavatkin yhteistyön jatkuvuutta korostavaa altruismia joka ei selvästi ole altruismia altruismin vuoksi juuri siksi että "loisimista" ja muuta vastaavaa katsotaan hyvinkin pahalla ja tämänlaisen huomaaminen evää avun. Altruismi on siis selvästi altruismia ehdoilla.
Tästä huolimatta mahtipontisen liioitteleva altruismi on itse asiassa mahdollista ottaa esiin juuri Zahavin haittaperiaatteen kautta. Tässä korostetaan sitä että jos sinulla on varaa olla altruisti, olet taatusti kelpo veikko. Zahavin haittaperiaatteeseen liittyy koreilu ja leveily. Ja koska ihminen on sosiaalinen eläin, on selvää että koreilua ja leveilyä voidaan harjoittaa monella tavalla. Muusikko voi röyhennellä vapa-ajalla jota hän on käyttänyt ns. turhan mutta mukavan taidon opetteluun. Ja jopa se että joku näkee että on veneenveistäjä joka auttaa ihmisiä, on se jonain joka näyttäytyy resurssejensiirtona ; Ihminen uhraa voimavaroja itsensä ulkopuolelle ilman että kuolee prosessissa. Näin seksuaalivalintaan liittyviä tapahtumia voi tapahtua elämässä hyvinkin laajakirjoisesti. Kohteena ei tarvitse olla suoraan edes vastakkaisen sukupuolen edustaja. Sillä riittää että tämänlaista nähdään - tai kenties koska ihmiset ovat myös juoruavia olentoja, niin myös maineen kiirimisen kautta kuuluminen on tärkeämpi.
1 Oikeasti psykologisesti tiedämme että kysymys on ankkuroitumisesta. Siksi Dawkinsin käsite "itsekäs geeni" luo negatiivisia mielikuvia. Sama "kontaminoiva vaikutus" on myös "uskon virus" -termillä, joskin luultavaa on että Dawkins on jälkimmäisessä miettinyt tätä "ankkuroitumista" ja ensimmäisessä ei. Samasta syystä kaupoissa on usein hedelmäosasto ensimmäisenä. Se lisää, paitsi spontaania hedelmien myyntiä, niin myös luo mielikuvan "raikkaudesta" joka itse asiassa tekee koko muusta kaupasta ja sen tuotteista miellyttävämmän vaikutelman. Olemme ankkuroituneet tähän positiiviseen mielikuvaan. Kaupat tietävät tämän ja käyttävät tätä hyväkseen. HeVi -osaston siistinäpito on myös tärkeää tätäkin kautta. Myynninedistys on joskus omituista.
2 Moni unohtaa tämän kohdan. Siksi esimerkiksi kreationistit esittävät altruismin siten että "Jos evoluutikot eivät keksi adaptiivista kertomusta altruismille, evoluutio on väärässä, käytännössä kumottu koska se ei selitä tätä anomaliaongelmaa." He osaavatkin yleensä hyvin vähän evoluutiota, ja seuraavat mielikuvaevoluutiota joka on oikean evoluutioteorian säälittävä olkiukkoversio. Evoluutikot tuntuvatkin etenkin nykyään korostavan sitä, että adaptiivinen kertomus on oikeutettava. Ensin on katsottava että ominaisuus todella vaikuttaa kelpoisuuteen. Neutraali ominaisuus on joskus jopa kuin "nollahypoteesina", eli ajatellaan että piirteellä ei ole vaikutusta jos sille ei sellaista voida näyttää. Tämä on toki kenties vähän pitkälle menty asenne, mutta se tasapainottaa mukavasti tätä toista ylilyöntiä - yleisempää sellaista ; ja siksi jotain jonka vastaan taistelu on olennaisempaa.
3 Jostain syystä moni luulee että evoluutio koskee vain karkeita refleksejä ja fyysisiä rakenteita. Ja että kaikki muu olisi evoluution ulkopuolella jotenkin jo evoluution määritelmän kautta. Tämä on varsin omituista, ja kuvaa lähinnä lausujan näkemyksen puutetta kuin jotain evoluution oikeaa rajallisuutta. Usein syynä on se, että ollaan jumituttu geneettiseen determinismiin eikä ymmärretä että geenien ja ympäristön yhteisvaikutus on hyvin paljon monisyisempää. Tämä on oikeastaan sääli, sillä ilman tämänlaisia tiedostuksia evoluutio lakkaa näyttämästä siltä elegantilta ja hienostuneelta ja monisyiseltä teorialta joka se on. Uskon että yksi syy siihen että evoluutioteoriaan liittyy vastemielisyyttä sekä uskonnollisella että humanistisella puolella seurausta juuri tästä "rajoittuneesta evoluutiokuvasta".

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)