Jos kaikki kaverisi hyppäisivät kaivoon?

Ihmiset haluavat usein asioita joita muilla on. Kollektiivisessa ihannemaailmassa ihmiset katsoisivat omaan kuppiinsa ja katsoisivat onko siinä välttämätön. Ja he katsoisivat naapurin kuppiin vain siinä mielessä että onko heillä mitään, tarkistaakseen tarvitaanko apua. Mutta me olemme yllättävän itsekkäitä. Kateus naapurin autosta ja aviovaimosta ja kaikesta mikä on hänen on jollain tavalla itseltä pois. Tai ainakin se antaa mielikuvan siitä mitä voisi olla mutta ei ole, ja näin olemassaolemattomuus muuttuu merkitykselliseksi ja olet pettynyt siihen autoon jota sinulla ei edes ole. ; Kateus ja kaipaus ovatkin tässä mielessä toistensa lähisukulaisia.

Monesti kateudesta kumpuavaan ahneuden tilaan annetaan klassikkovastaus. Se on retorinen kysymys siitä, että "jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, niin hyppäisikö itse perässä". Oletuksena on, että vastaus on ei. Temppu on siitä viisas, että ahneus ja kateus ovat yksilökeskeisiä ja hedonistisia haluja. Ne vain hakevat inspiraationsa massoilta. Siksi jos ei ole niin kollektiivinen että on kateellinen, on myös niin individuaali että ei kollektivistisesti hyppää kaivoon. Näkemys on tässä mielessä viisas.

Hyvän esimerkin tästä viisaudesta saa katsomalla olympiamiekkailijoita.

Videolla 3 olympiatason miekkailijaa kohtaa 50 noviisin massan. Massan voima näkyy. Miekkailijat joutuvat pakenemaan strategisesti edullisimmalle paikalle ja pelaamaan keskenään yhteen. Kuitenkin silminnähtävää on myös se, miten noviisit eivät tosiasiassa missään vaiheessa maksimoi tiimin voittoa. Jos he vain menisivät päälle välittämättä häviämisestä ja hävinneiden määrästä, miekkailijat olisivat todella kovilla. He kuitenkin selvästi varovat. Ja tämä kertoo jotain hyvin oleellista ; Tiimipelaamisen luonne ei todellakaan ole se ihanteiden mukainen "oletko valmis kuolemaan asian X edestä". Yleensä tiimipelaajanakaan tunnettu kollektivisti ei ole. Hän on valmis tekemään asioita asian X edestä, kenties jopa tappamaan. Noviisi ei suostu ottamaan vaaratonta tappiota tiimin puolesta. Harva on halukas hyppäämään kaivoon vaikka kaverit hyppäisivätkin. Eivät vaikka kaverit voittaisivat. (Siksi ihmiset kinuavat kavereihin vedoten itselleen muotifarkkuja, mutta eivät tee samalla innolla keräyksiä kaverille jolla ei ole muotifarkkuja.)

Itse asiassa miekkailuesimerkki näyttää sen, miten yksilöillä on mahdollisuuksia massaa vastaan. Se johtuu siitä että ihmiset eivät ole täysin individualisteja tai täysin kollektiivista massaa.

Silti on vaikeaa olla painottamatta sitä, miten ihmisillä on vahvoja taipumuksia ryhmäajatteluun. Silloin ei puhuta itsen uhraamisesta vaan arvomaailmasta ja maailmankuvasta. Maailmankuva ei itse asiassa paina tässä kohden kovinkaan paljoa. Psychology Today:ssa kirjoitettiin siitä miten mielenosoitukset muuttuvat mellakoinniksi tietyllä dynamiikalla. "As a protest gets larger, there is an increased chance that there will be a handful of people resorting to violence and destruction. This is just a fact of our society - there are always a small number of people for which antisocial behavior is the norm. Taking into account crowd psychology, those few violence-prone individuals can trigger a crowd of violent behavior. Groups afford people the anonymity to engage in behavior they wouldn't engage in otherwise. A group's behavior is more likely to help an individual justify going outside of their moral code." Väärinkäytöksisstä on helppo syyttää "yleisiä arvoja" ja ajatella että mellakointi johtuu siitä maailmankuvasta minkä protestoijat jakavat. Kuitenkaan juuri näin ei ole. Suurin osa ihmisistä vain seuraa massaa lampaina. Eikä edes tee sitä mitä keskiverto haluaa

Maailmankuvat ja ideologiat ohjaavat ihmistä yllättävän vähän. Olosuhteet, paikallaolevat ihmiset, tiimiytyminen sosiaalisesti ja vastaavat sen sijaan ohjaavat yllättävän paljonkin. Kuuluisa Zimbardon Stanfordin vankilakoe kertoo siitä miten olosuhteet ja ryhmädynamiikka saavat ihmiset tekemään ikäviä vaikka ryhmät vankeihin ja vartioihin onkin arvottu siten että osallistujat tietävät että se on arvottu. Koejärjestely toimii vaikka osallistujat olisivat kritittyjä tai ateisteja. Tässä mielessä ihmiset ovat hyvinkin valmiita työntämään jonkun kaivoon, jotta heidän itsensä ei tarvitsisi hypätä perässä.

Tämä kuvaa kuitenkin vain yleistä tilaa. Ja psykologia on siitä erikoinen tiede, että se on paitsi poikkeuksien tiede, niin se on myös sellainen poikkeuksien tiede jonka poikkeuksienkin takana on sääntöjä. Tiedetään että itsemurhiin voidaan lietsoa. "Nuoren Wertherin kärsimykset" -teos esimerkiksi synnytti itsemurhantekemismuodin. Ja tämän tapauksen mukaan on nimetty ns. Werther effect. Onkin tunnettua että itsemurhat eivät tapahdu yksin. Lehtienkin uutisoimat sarjat teini-itsemurhia ovat ihan todellinen ilmiö. Richard Halginin "Abnormal psychology" kertookin että itsemurhat tapahtuvat klustereina ja sarjoina. Itsemurhissa on copycat -elementti. Niitä matkitaan. Eli kenties kysymys ei olekaan niin retorinen kuin haluaisimme sen olevan. Moni hyppää sillalta siksi että kaverikin on hypännyt, tai uutisissa on kerrottu jonkun hypänneen. Joten miksi eivät hyppäisi kaivoonkin?

Syyllisyys.

Elokuvia, kuten muutakin taidetta, on tavallisesti tulkittu kolmen erilaisen päätavan kautta:
1: Ensimmäinen on puhdas samastuminen hahmoon. Tällöin ihminen ikään kuin imeytyy henkilöihin ja tapahtumiin. Syntyy uudenlaisia kokemuksia.
2: Toinen on peilaaminen tapahtumia oman elämän kautta. Tapahtuma kuvaa jotain joka on verrannollinen omiin kokemuksiin ja elokuva auttaa käsittelemään näitä. Tällöin tarina saa jopa terapeuttisia ulottuvuuksia.
3: Tarinassa analysoidaan sen ideologioita, kuvauksen rakennetta ja montaa muuta asiaa. Tässä tunneperäisyys ei korostu, vaan katsotaan enemmänkin mitä sanomaa elokuva kantaa.

Tosiasiassa maailma ei ole näin yksinkertainen. Emme osaa olla sekoittamatta omaa elämäämme kokemuksiin. Ja ainakin minä olen nähnyt taidearvioijan, joka kylmän viileästi analysoi erään taulun rytmiä ja sanoi sitten kuivan narisevalla äänellä miten jotkut asiat olivat hauskoja. "Näkisin tässä huumoria, aika hauska." Lausunto itsessään, kylmän analyyttisesti tasaisella äänellä lausuttu huvittumiskertomus, tuntui minusta hieman hauskalta.

Minä olen tietysti korostanut sitä analyyttistä tulkintamuotoa. Siihen saa paljon sivistyssanoja. Se vie kuitenkin helposti arvon esimerkiksi saippuasarjoista. Niissähän juoni ja näyttelijäntyö on analyyttisesti katsoen kökköä ja juonenkehittely hutaistua. Nyt ajattelin käyttää astetta erilaisempaa lähestymistapaa.

Otan esiin "Virgin Suicides - Kauniina kuolleet" -elokuvan. Se kertoo sisarusparvesta, jotka tekevät joukkoitsemurhan.
1: Aihe on sinänsä kenties jopa hieman vaarallinen, koska samastumiskokemuksia katsomisestaan saavat ovat "Sopranos" -sarjan kanssa oppineet hyväksymään terapiassakäymisen. Henki on likimain se, että "Jos kovaakin kovempi (An)Tony Sopranos menee kallonkutistajalle, miksi en minäkin." Myös kuuluisa tyylillisesti "esiemoa" edustava itsemurhakirja, "Nuoren Wertherin kärsimykset" aikaansai sen, että moni teki itsemurhan. Ilmiötä kutsutaan nimellä Werther effect. Minä olen onnekseni aivollisesti vajakki, joten olen käytännössä immuuni tälläiselle. Kun on vaikeus ymmärtää toisia ja sosiaalisia konteksteja, ei tälläistä samastumisrientoa hevin tapahdu.

Lyhykäisesti itse tarina etenee siten, että eräs sisaruksista yrittää itsemurhaa. Tämä on järkyttävää, ja äiti rupeaa suojelemaan perhettään. Siksi hän rajoittaa tytärtensä toimia hyvin rankasti. Kasvatuksesta tulee tiukkaa, esimerkiksi tietyt levyt kielletään. Vanhin tytöistä, seksuaalisesti varsin utelias, kokee romanssin, joka menee pieleen. Sisarukset päätyvät käytännössä kotiinsa vangeiksi. Pojat yrittävät ottaa yhteyttä, mutta käytännössä tytöt ajautuvat omaan maailmaansa. Tytöt vapauttavat itsensä tekemällä itsemurhan.

Mitä useammin tämän elokuvan katsoo, sitä selvemmin tulee esiin se, että itsemurhalle ei ole mitään yhtä syytä.
1: Vanhempia vihaava voisi tulkita että syylliset olisivat ylisuojelevat vanhemmat. Voidaan puhua tukahduttamisesta, jossa elämäniloiselta vaikuttavatkin asiat, kuten musiikki kielletään, jotta sen takaportista ei tulisi mitään vaarallista.
2: Joku toinen, romanttisesti värittynyt, henkilö voisi nähdä että epäonnistunut suhde ajaa vanhimman tytön itsemurha -ajatuksiin jota toiset matkivat.
3: Matkimisteemalla saataisiin tietysti mukaan sekin, että itsemurhassa on copycat -efekti; Se on todellakin matkien leviävä teko. Jos tuttu tekee sellaisen, kasvaa todennäköisyys itsemurhaan. Näin ollen sisaren itsemurhastakin saataisiin teon syy.
4: Uskonnollisia järjestöjä tutkiva voisi katsoa että tytöt tekevät oman sisäisen kulttinsa, joka taistelee kaikkea ulkomaailmaa, myös vanhempiaan, vastaan. Vanhimman sisaren seksuaalinen aktiivisuus viittaisi jopa siihen että kultti käyttäisi sisarten orastavaa tai valmiimpaa seksuaalisuutta pohjanaan. Kyseessä olisi erikoinen kultti -itsemurha, kuolema olisikin sisäinen, ei ulkoinen syy.

Kuitenkin kun itse olen katsonut elokuvaa useampaan otteeseen, on selvää että itsemurha on itsessään mysteeri. Sille ei tarjota ratkaisua. Elokuva ei siis ole mikään "Sherlock Holmes ratkaisee". Tämä sopii tietysti kuvaamaan itsemurhan vaikeaa ymmärtämistä muutoinkin. Yllättävän usein teko on yllätyskin.

Elokuvaa kerrotaan "ulkopuolisten silmin", itsemurhan jo tapahduttua. Tätä kautta sille saadaan uusi teema. Se on syyllisyys. Itsemurhan tehneiden läheiset kun usein kokevat että he ovat syyllisiä tekoihin. Näin ollen elokuva itse asiassa heijastelee tätä voimakasta syyllisyydenkokemista. Kertojat purkavat tilannetta omalta kannaltaan. Ja aivan kuten elokuvakin näyttää, ei ilmiselvää syyllistä useinkaan ole. Syyllisyys tapahtumaan on siksi tavallaan turhaa - tai vähintään yhdessä kannettavaa. On useita eri asioita, tapahtumia, ratkaisuja ja tekoja, jotka ovat kalahtaneet yhteen.

Tästä voi saada jonkinlaista esimakua sitä kautta miten Unkurille tuli paha mieli. Hän kyllästyi ahdistuksesta kirjoittamiseen, jota esimerkiksi minä olen tehnyt useankin henkilön osan verran.

Itsemurhan kannalta on se, että teon jälkeen vaikeinta on jääjillä. Lähtijällä on helppoa. Jäljelle jääneet voivat vain hieman jälkeenjääneesti aprikoida, että tämä syyllisyys ei kerrokaan rakkauden puutteesta. Sillä ilman rakkautta ei olisi niin valtavaa syyllisyyttä. Syynä ei siis ole ollut ainakaan rakkauden puute itsessään.

Toistaja.

Yleisesti kopiointi on ihan hyödyllistä. Esimerkiksi levykkeet ovat hyviä lähinnä siksi että niihin voidaan tallettaa, kopioida, tietoa. Luonnossa tapahtuu myös mimicry -ilmiö, jossa esimerkiksi kuoriainen näyttää kimalaiselta koska linnut varovat kimalaisten syömistä. Vaikka kärpäsellä ei ole pistintä, ulkonäkö riittää vakuuttamaan linnut siitä että niiltä saadaan pistoja palkinnoksi. Kuitenkaan kopiointi ei aina ole hyvä asia: Monesti matkiminen on plagioimista, mitä ei sitäkään pidetä hyvänä asiana. Tekijälle se voi toki olla käytännöllistä. Kopiointia kuitenkin pidetään yleisesti omalaatuisuuden vastakohtana.

Copycat tarkoittaa henkilöä, eläintä tai tietokoneohjelmaa, joka matkii tai toistaa jotain toista kohdetta. Taustalla on ajatus siitä, että kissanpoikaset oppivat vanhemmiltaan esimerkiksi metsästystaitoja. Siksi esimerkiksi nettisivut jotka harhaanjohtavat kohdetta luulemaan tahoa luotettavaksi ja antavat siksi esimerkiksi sähköpostiosoitteitaan. Ilmiötä voidaan siis käyttää moneen suuntaan, hyviksi, hyödyksi ja haitaksi.
1: Ikävimmillään copycat -ilmiö tulee vastaan kopiorikoksissa, joissa se että jokin tapahtuma saa julkisuutta, siitä seuraa se, että sitä myös toistetaan. Copycat effect viittaa tähän tapaan, jossa sensaatiomainen julkisuus esimerkiksi väkivaltaisissa murhissa tai itsemurhissa aikaansaavat juuri samalla tavalla tekemistä.
___1.1: Kopiomurhaaja voi matkia rikosta, koska olettaa saavansa samanlaista julkisuutta, tai koska hänen tekonsa voidaan sekoittaa toisen tekijän tekoihin. Tai koska hän ihailee tekijää jollain tavalla. Surette teki vuonna 2002 tutkimuksen "Self-Reported Copycat Crime Among a Population of Serious and Violent Juvenile Offenders." jossa havaittiin, että kopiorikoksen tekijöillä on tapana ottaa vaikutteet epäsuorasti, eikä niinkään suoran ihailun kautta. Mielenterveyden häiriö on tekijöillä erittäin yleinen.
___1.2: Werther effect taas viittaa siihen kuinka itsemurhat voivat joskus olla kopiorikoksen erityistapauksia; von Goethen "Nuoren Wertherin kärsimykset" -kirja aikaansai itsemurhapiikin kasvamisen: Ei siis ollut pelkästään niin, että itsemurhaajat olisivat matkineet tekotapaa ja olisivat ilman kirjaa tehneet itsemurhan toisella tavalla, vaan nimen omaan kävi niin että itsemurhien määrä kohosi. Goethe jopa liitti kirjaansa varoittavan tekstin tämän vuoksi. Kuitenkaan ilmiö ei ole ainutlaatuinen. David Phillips on kenties kuuluisin efektin tutkija - ja ilmiön nimeäjä- ja hän on julkaissut ilmiön olemassaoloa ja luonnetta käsitteleviä tutkimuksia. Esimerkiksi "The Impact of Fictional Television Stories on U.S. Adult Fatalities: New Evidence on the Effect of the Mass Media on Violence". Robert B. Cialdini on sitä mieltä että perinteinen näkemys ihailusta on liian yksinkertainen, hänen social proof -teoriansa korostaa samaistumista. Werther -efektiin liittyy se, että sen tekijät ovat usein mielenhäiriöisiä; Esimerkiksi Bertolote, Fleischmann & Wasserman tekivät tutkimuksen "Psychiatric diagnoses and suicide: revisiting the evidence", jossa havaittiin että 98% tekijöistä voitiin tunnistaa mielenterveydellisiä ongelmia. Diagnosoimaton ja/tai hoitamaton häiriö ei ole tavaton. Toisaalta ilmiön tunnistamista vaikeuttaa se, että esimerkiksi Marie Rautavaaran tekemässä yhteenvedossa yksi tavallisenkin itsemurhan piirteistä on lähipiirissä tai suvussa tapahtunut itsemurha. Lisäksi on vaikeaa sanoa oliko esimerkiksi seppuku vain laajalle japanilaiseen kulttuuriin levinnyt Werther -efekti vai ei.