Tyhmyystestaamisesta ja valhelivauttelua

Alan Sokal loi hyvin tehokkaan viestin saadessaan postmoderniin julkaisuun hömppäartikkelin. Hänestä on jopa tullut jonkinasteinen symboli joka osoittaa postmodernismin höpöluonteen. Ja läpimeno myös söi uskottavuutta hyvinkin tehokkaasti. Selvästi tämänlainen kampanjointi kannattaa.

Valeartikkeleiden livauttamista onkin käytetty yhtenä testaamiskeinona. Ja joskus siitä syntyy hauskoja tuloksia. Esimerkiksi tuoreesti julkaistu tutkimus "Maternal kisses are not effective in alleviating minor childhood injuries (boo-boos): a randomized, controlled and blinded study" meni läpi lääketieteellisessä lehdessä. Toki otsikko ja aihe on omituinen. Mutta tieteessä aihe ei määrää naurettavuutta ; Periaatteessa tätä on mahdollista tutkia. Ja tuloksetkaan eivät ole hirveän yllättäviä. Kuitenkin itse tutkimusmetodi oli sekä huono, että se itse asiassa rikkoi lääketieteen eettisiä rajoja. Siinä esimerkiksi tarkoituksellisesti vahingoitettiin lapsia. Harva kuitenkaan nostaa tästä tulkintaa, että lääketiede olisi roskaa siksi että tämä valejulkaisu meni läpi. Sen sijaan eetikot nousivat varpailleen siitä miten epäeettisiä piirteitä tapauksessa ja julkaisun puolusteluissa oli.

Kuitenkin tässäkin voidaan nähdä että tässä jollain tavalla koeteltiin vertaisarvioinnin laatua. Ja tätä käytetään jotta se olisi jatkossa kenties parempaa. On noloa jäädä kiinni tällaisen julkaisusta eikä mikään "se oli niin selvää ironiaa että päästin sen läpi" -selitys mene läpi. (Kännissä ja läpällä näyttää toimivan myös julkaisijoilla jotka eivät tuota huumorilehtiä tai PS -politiikkaa.)

On kuitenkin jotain johon en lähtisi.

Kun katsotaan nykyistä vain maahanmuuttokritiikille intoutunutta uutisointia, ollaan takaisin ajassa jolloin informaationkulku oli heikkoa. Silloin juorut ja huhut olivat uutisten korvikkeita. Nykyisin sosiaalinen media kierrättää keksittyjäkin juttuja. Ja journalismia ei eroteta huhusta kun luotetaan siihen kaveriin joka levitää asioita omaan feediinsä. Toisin sanoen jos journalistit ovat ansainneet meriittejä tekemällä tarkkaa ja dokumentoitua työtä ja lehdet keränneet mainetta olemalla luotettavia, nojaa tämä juoru-uutisointi siihen että uutisen levittäjään luotetaan. Lukijasta on tullut uusi auktoriteetti ja tiedon oikeudellisuuden takaaja.

ESS:ässä oli artikkeli siitä miten Suomessa olevat vaihtoehtomediat toimivat. Niihinkin oli livautettu höpöisiä artikkeleja jotka olivat menneet sukkana läpi. Yhden näkökulman levittämiseen keskittyneet uutislehdet ja muut vaihtoehtomediat eivät nosta viesteissään esille sitä kenties muut mediat eivät kerro niitä asioita mitä he kertovat koska nämä asiat eivät ole totta, ja näkökulmaa levittävät jutut menevät suoraan läpi kulkematta faktantarkistuksen kautta. Tästä tehty tulkinta on toki oikea "Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa." Nämä julkaisut ovat itse asiassa siitä hyvä että moni luulee että propagandaa tehdään tahallisella valehtelulla. Kun mukana on omaa asiaa ajavia tosiuutisiakin, ei kyseessä ole pelkkä valehtelu. ; Tosiasiassa juuri mikään propaganda ei ole pelkkää valehtelua vaan siinä on enemmänkin kysymys siitä että agendan mukaista tuotantoa päästetään läpi riippumatta siitä ovatko ne totta. Valehtelussa on kyse suorasta epätotuudesta. Propagandassa valikoidut totuudet ja valikoidut näkökulmat tosiasioihin takaavat enemmänkin sen, että näillä julkaisuilla on vapausasteinen suhde todellisuuteen. Tämä johtaa siihen että jos kirjoitat feikkijutun joka menee näihin läpi, niin tosiasiassa olet vain toiminut heille sisällöntuottajana.

Vaihtoehtomediat ovat ylittäneet parodiahorisontin. Ei niitä voi enää Sokaloida. Niissä on Poen lain henki niin vahvana, että jopa Sokalointi vahvistaa näihin tahoihin luottavien uskoa lehteen.

Rohvessoori-tietäjän pikatahtinen jälleensyntymä ja ikuinen paluu

Buddhalaisessa ja hindulaisessa perinteessä kuolleet inkarnoituvat. Jälleensyntymiseen liittyy monia hieman erilaisia näkemyksiä. Mutta niitä yhdistää kuitenkin ajatus jonkinlaisesta paluusta. Joskus maailma näyttää inkarnoituvan mahtavaa tahtia.

Joku kenties muistaa rohvessoori Karamon, kansainvälisen selvänäkijän. Ja hän näyttää keksineen keinon harjoittaa äärimmäisen nopeaa inkarnoitumista. Buddhalainen ei toki ylpeilisi sillä että on tehnyt samaa jo ties kuinka monta elämänkiertoa. Sillä vapautuminen eikä ikuinen paluu maallisuuden vankilaan on heillä tavoitteena. Toisaalta tämä näkökulma voi olla tarpeen, sillä jos ihminen toimillaan kerää tietynlaista karmaa, voi olla mahdollista syntyä samanlaiseksi halveksittavaksi alhaiseksi olennoksi kerran toisensa jälkeen.

Mielen virkistykseksi onkin kenties syytä nähdä Karamon reinkarnoituminen Professori Omariksi, kansainväliseksi selvänäkijäksi. Kuten voidaan huomata, lapun yksityiskohdat ovat hyvin samanlaiset. Huomattavaa on että vain nimi ja puhelinnumero ovat muuttuneet. Tämä näyttää miten vuoden sisään voidaan lainata paljonkin kokemusta aikaisemmasta elämästä. Eikä siinä vielä kaikki.

Sillä tuorein tutustuminen inkarnaatioihin kertoi seuraavaa;

On selvää, että kansainvälinen ennustaja vaihtaa tyyliä mutta perussapluuna on yhä sama. Mr. Turma on tietenkin hyvin viehättävä nimi superpahikselle. Huomiota voi kiinnittää myös siihen miten puhelinnumero vaihtuu nimen mukana. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan enää väitä olevansa professori. Muutoin sanamuodot ja ilmaisu on pysynyt samana.

Ilmeisesti kansainvälisen selvänäkijän inkarnoitumistahti kertoo siitä miten aikaa ei enää ole hankkia uutta tutkintoa. Ala on selvästi vaarallinen ja ainut millä sitä ehtii harrastamaan on se, että kykenee säilyttämään muistissaan menneiden elämien oppimat salaisuudet ja tiedot. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että kyseessä on huijari joka esiintyy väärällä nimellä ja prepaid -puhelimella jotta pystyy lypsämään rahaa hädäss olevilta ihmisiltä joilla on vaikka ihmissuhdevaikeuksia ja tarvetta lakiasioiden tarvitsijalle. Ja kun prepaid -linjaa vaihtaa tarpeeksi usein ei poliisi pysy anonyymin tyypin perässä ja toimintaa voidaan jatkaa kauemmin.

Mikä on taitoa taiteilussa - ja mikä tekee väärennöksestä vähempiarvoisen?

Kun katsotaan taideteosta, kunnioitetaan niitä helposti sitä kautta miten (a) kaunis teos on (b) miten vaikeaa se on ollut tehdä.

Nämä kaikki ovat siitä hieman erikoisia että niiden kautta myös väärentämiselle voitaisiin antaa kunniaa.
1: Jos joku väärentää taulun, hän tekee siitä joko kopion tai uskottavan mukaelman. Jolloin teos näyttää samalta kuin aito maalaus, joko kopiona tai tyylilajina. Kaksi samalta näyttävää asiaa ovat yhtä kauniita.
2: Jos taas mietitään sitä miten vaikeaa asiaa on tehdä, voidaan huomata että maalaustekniikka jolla maalaus tehdään voi olla identtinen sekä maalarilla että kopiolla. Itse asiassa osa väärennöstaidosta on kyky käyttää ja luoda värejä vanhanaikaisilla menetelmillä. Ja itse asiassa tämän lisäksi väärennöstä täytyy usein osata vielä vanhentaa jotenkin. Joten väärennös on itse asiassa tässä mielessä vaikeampi tehdä.

Toki voidaan nähdä että väärennös on huijaus. Ja tämä voidaan nähdä esteettisenä puolena. Tai sitten voidaan ajatella että huijaus on etiikkaa ja tosiasiassa taideteoksen tekemisessä tekijän intentioilla ja sen tilaajan moraalilla olisi jotenkin erityinen merkitys. Mikä on sinänsä kiinnostava esimerkki että kun otetaan vaikka irstas renessanssipaavi ja hänen taidemaalarinsa, kumpikaan ei välttämättä ole edustanut ihmiskunnan moraalin korkeinta huippua.

Tietenkin voidaan nähdä että jäljelle jää luovuuskysymys.

Ja mielestäni tämä tarjoaa hedelmällisimmän tavan tulkita asiaa. Kun esimerkiksi Han van Meegeren väärensi Jan Vermeerin teoksia niin että ne huijasivat taidepiirejä ja natseja, hänen taulujaan kehuttiin jopa Vermeerin parhaimmiksi. Oliko van Meegeren siis parempi maalari kuin Vermeer? Tuskin. Sillä Vermeerin teoksiksi luultuja tulkittiin Vermeerin ajasta käsin. Sen jälkeen taidemaailmassa oli keksitty uusia ideoita. Van Meegerenillä oli pääsy näihin keinoihin, joten hänen tarvitsi keksiä vähemmän kuin Vermeerin tuottaakseen samantasoisen taideteoksen.

Vastaavaa suhtautumista kohdataan joskus elokuvissa. Esimerkiksi "Citizen Kanea" kehutaan usein maailman parhaan tasoisesti mainiona ja innovatiivisena elokuvana. Nykykatsojan silmiin se ei ole hieno elokuva koska muut ovat kopioineet ja käyttäneet siinä olleita innovaatioita. Siinä niitä vain on käytetty ensimmäistä kertaa. Silti elokuva on nykykatsojan silmiin tylsä. Ja monella muulla elokuvalla on "pelkästään elokuvana" mainittua elokuvaa korkeampi "taiteelliusuusarvo", viihdyttävyys että sen tarinankerronnassa on jännittävämpiä kerroksia. Muut elokuvantekijät ovat vain voineet kopioida. Ja innovointi on vaikeampaa kuin toistaminen.

Jossain mielessä tämä on toki siitä ikävä että aidon taideteoksen ja väärennöksen syntytavat ja rakentumiskertomus ja historia muuttuvat oleellisemmaksi kuin se, miten hieno teos on ja miten paljon taiteesta nauttiva ihminen siitä saa itselleen. Moni varmasti pitää tätä väärennöksiin suhtautumistapaa heikkona koska taiteen arvo voi olla juuri siinä mitä katsoja kokee. Ja väärennöksen vähempiarvoisuutta tältä kulmalta voi olla lähes mahdotonta perustella. Toisaalta väärennöksen tunnistaminen väärennökseksi vaatii tämän tyyppistä lähestymistapaa. Ja silti harva arvostaa väärennöstä tai kopiota, tai T -paitaprinttiä, yhtä paljon kuin originellia.

Rohvessoori

Olin kulkemassa kotiin, kun tumma mies antoi melo diskreetisti ja kysymättä lapun. Ajattelin että hän on jokin Jeesustyyppi, otin lapun enkä ajatellut sitä sen pidemmälle. Lappu oli käyntikorttimainen.

Kenties siksi että se kai yrittää olla sellainen. Siinä on ainakin nimi (Karamo), titteli (Professori) ja työnkuva (kansainvälinen selvännäkijä). Ja oikein kaksikin puhelinnumeroa, yksi kummallekin n:älle "selvännäkijässä". Kahden puhelinnumeron syytä voi vain arvailla. Ehkä ihmisen saa niin paremmin kiinni. Kansainvälisyyttä tuetaan sillä että vastapuolella on melkein sama englanniksi. (Tosin lapun eri puolet antavat eri ehdot sille milloin maksu tapahtuu. Eikä se kerro paljonko tämä maksu on.)

Oli selvää että se oli myös mainos. Sillä se mainostaa monenlaisesta erikoisesta hyödystä. Se auttaa rakkaus ja suhde asioihin, joskaan ei ehkä oikein kirjotukseen. En tiedä minkälainen setä auttaa ihmisiä lapsensaanti vaikeuksissa ja oikeustapauksissa. Oikeusavun antaminen kun viittaisi lakimiehen tutkintoon ja lapsensaanti biologian puolelle. Kummatkaan eivät kuulu tavalliseen "selvännäkijän" repertuaariin. Toki selvänäkijätkin tykkäävät yhdistellä erilaisia ammattiosaamisiaan selittämällä vaikkapa että he ovat "energiaparantajia", "tarot -asiantuntijoita" ja "intuitiivisia ennustajia".

Kuitenkaan ei tarvita selvänäkijää, saati kansainvälistä sellaista tietämään että lapussa on enemmän epäuskottavuutta kuin uskottavuutta.
1: Ensimmäinen ja päällimmäinen asia on se, että professoreilla on tutkimus- ja opetustehtäviä sekä hallinnollista vastuuta yliopistolla. Heillä on luultavasti hyvin vähän aikaa tehdä tämänlaisia. Toki on huomattava että yliopistoihmisissä on kaikenlaisia höyrähtäneitä. Esimerkiksi legendaarinen Hannu Rauhala, aka "Voodoopapittarien kouluttama" "LASER-clitori-stimulance". Mutta hänkin oli dosentti. Ilmeisesti sellainen dosentti joka ei enää edes päivystä.
2: Yleensä ihmiset käyttävät etu- ja sukunimeä. Tässä on vain yksi nimi. Google ei paljasta suomessa toimivia Karamoita.
3: Ihmiset eivät ole vain professoreita. He ovat tietyn alan professoreja. Tuo ei paljasta mistä oppilaitoksesta virka on saatu. (Tai missä yliopistossa on valmistuttu tohtoriksi.) On helppoa kirjoittaa paperille "professori", mutta noin epämääräisenä se ei kerro mitään relevanttia.
4: Lakiasioissa ja hedelmällisyydessä auttaminen viittaa kahteen tai useampaan tutkintoon. Tämänlainen saavutus rupeaa yleensä jo näkymään. Näkymään googlessa.
+: Voisin käsitellä sitä miten hupsulta kortin ulkoasu näyttää mutta tämä on irrelevanttia. Se toki jollain tasolla vähentää uskottavuutta, mutta se on tunteellista uskottavuutta. Se kuitenkin luo atmosfäärin.

On hämmentävää kuinka näyttää siltä että Karamo on halunnut tehdä itsestään vaikeasti löydettävän. Hän ei kerro mitään jonka voisi tarkistaa. Etunimi ja sukunimi auttaisivat kohdentamaan henkilöä vaikka missä. (Fonecta löytää nimihaulla Helsingistä vain yhden herra Karamon. Hän työskentelee kalustekierrätyksessä. Joten ei varmasti ole etsimämme herra. Ja koko maastakin löytyy vain muutama Karamo. Suurin osa niin kaukana että eivät jaa mainoslappuja Helsingissä.)

Lapussa on kuitenkin jotain johon verikoira voi tarttua. Nimittäin ne puhelinnumerot. Puhelinnumerot ovat nimittäin siitä jännittäviä että kun niitä hakee saa helposti tietää etunimen ja sukunimen. Tai jos kyseessä on yritysnumero, niin sen tiedot saa yritysrekistereistä ja muuta kautta laillisesta puljusta saa tietää jopa firman suuruusluokan. Että montako ihmistä on töissä. Tavallista astetta hienompi numerohaku (sellainen josta joutuu jo vähän maksamaan) ei löydä kummallekaan numerolle mitään tietoa. Ei mitään. Ei yksilönumerona eikä yritysnumerona. Se on siis erikseen salattu. Tämä on omituista ihmiseltä joka jakaa nimeään ja puhelinnumeroa jokaiselle vastaantulijalle. (Kirjaimellisesti.)

Toki voisin tehdä vielä yhden asian. Soittaa. Kuitenkin on hyvä tiedostaa että paikallisessa sanomalehdessä on muutoinkin ennustajaeukkoja aivan normaaleilla gsm-numeroilla. Niissä kuitenkin kerrotaan vieressä että soittaminen maksaa niin ja niin monta euroa minuutissa. (+ppm). Näin tehdään koska maksullinen 0700/0600 -alkuinen numero toimii kuukausimaksulla eikä moni pienellä soittomäärällä itselleen lisätuloja hankkiva ennustaja voi tehdä sellaista. Toki kun laskutusta ja hintaa ei ole erikseen mainittu niin puhelusta laskuttaminen olisi laitonta. (Tosin mikä on tämä "käynti" on? Onko soittaminen sellainen? Hintaa ei joka tapauksessa ole mainittu.) Mutta jos lasku tulee, ihminen helposti maksaa. Ja laskun riitauttaminen vie lakimiehiä ja voimavaroja. Ja jos käsissä on teoriassa tyyppi joka koijaa itselleen tittelin, niin kyllä hän olisi valmis mitä erikoisempiin maksullisuustemppuihinkin.

Kaiken kaikkiaan tämä lappu herätti hyvin paljon epäilyä. Paljon enemmän epäilyä kuin normaali yli-innokas lapunjakouskovainen ja "omin käsin tekemiä herkkuja" kauppaava HareKrishna.

Jos Intelligent Design -laboratoriota ei ole, sellainen pitäisi keksiä...

Silloin kun Intelligent Designin kannattajat olivat voimiensa tunnossa - joskus 10 vuotta sitten - heidän kantansa oli että ID oli tutkimusohjelma. Tämä keino oli siitä tärkeä, että sen avulla iso osa kritiikistä voitiin ohittaa. Itse asiassa mittaamista, teorian luonnetta, tieteentekoa ja muuta vastaavaa koskevat asiat luokiteltiin "maailmankuvallisuudeksi". Jos analysoi vaikka tutkimusmetodia, se oli filosofiaa joka johtui maailmankuvallisista premisseistä. Näin kritiikki enemmänkin mitätöitiin lähtökohtaisesti turhaksi kuin oltaisiin otettu kriittinen näkökulma ID -ohjelman kehittämiseen.
1: Jaottelu oli hyvin samantapainen kuin mitä löytää monilta konuilta pseudoskeptikoilta nykyään. Jotain jossa olisi olemassa jokin skientistinen tiede johon ei tarvittaisi lainkaan filosofiaa. Ja jossa usein hieman Puolimatkan tapaan korostettiin - warrantin tai muun oikeuttaman - jonkinlaista naïvia realismia jossa havaiseminen ja omat arkikokemukset ovat 1:1 totta. Tosin tämä on toki siitä ironista että konu pseudoskeptikko sentään tiedostaa että heidän pitää olla hiljaa loogisen positivismin kumoutumisesta. Kun taas kreationistit tarvitsivat maailmankuvallisuutta tavalla jossa on tärkeää hyökätä skientismiä vastaan. Koska empiria, luonnontieteet ja skientismi oliva evoluutioteorian puolella. Siksi ne olivat "naturalismia".

Vitsailin siitä että mitäpä ID tekisi laboratoriolla. Ihmeitä? Tämä on yksinkertainen vastaus. Jos ID on todella tutkimusohjelma - eikä joku filosofioiva näkökulma luokittelevine filttereineen - niin sitten sen täytyy tehdä tutkimusta. Tällä rintamalla ei mennyt hyvin. ID selitti tutkimuspuutteita vainolla. Ja siksi he rakensivatkin omia laitoksiaan jotka ottivat vastaan tutkimuksia, jotka arvioivat kaveripiirissään ja joita he kutsuivat vertaisarvioinniksi. Mutta viimeistään sen jälkeen kun heidän oma tutkimusjulkaisulaitoksensa "International Society for Complexity, Information, and Design" (ISCID) lopetti toimintansa tutkimusten vähyyden vuoksi, oli selvää että salaliiton pitäisi mennä niin pitkälle että ID -piirit vainoaisivat itseään. Etenkin kun ISCID oli mm. itsensä Dembskin perustama ja se keräsi aluksi taakseen nimiä jotka uskoivat ID:seen ja saivat 2000 kpl. Kun iso ihmismäärä yhdistetään asialle myönteiseen julkaisijaan ja saadaan lopputulokseksi laitos joka suljetaan kun tutkimuksia ei synny, tiedetään mitä "tutkimusohjelma" -sanalle voidaan tehdä.

Nykyään "ID on tutkimusohjelma" on jotain johon ei käytännössä törmää. Liike on siirtynyt avoimesti filosofioimaan, ja tätäkin perin asenteellisella tavalla.

Yleensä. "Discovery Institute" sai nimittäin juuri hyvin erikoista huomiota. ID -piirit loivat itselleen tärkeyden tuntua kuvaamalla omaa tutkijaansa Ann Gaugeria. Ja levittämällä videota he saavat tietenkin kuvaa tärkeydestä. Gaugerin takana oli laboratorioympäristö. (Aivan kun ID:n tuotokset - jotka eivät ole empiirisiä tutkimuksia vaan enemmänkin postmodernia käsiteanalyysiä ja filosofista premissikikkailua jota voidaan tehdä nojatuolissa - vaatisivat laboratorioita.) Paljastui että Gaugeria ei oltu haastateltu laboratoriossa työnsä keskellä. Vaan sen sijaan häntä oli haastateltu studiossa vihreän kankaan edessä. Taustalle oli sitten laitettu kuva netin kuvavarastosta. ID:n puolustus asiaan on ollut se, että moni muukin tekee vastaavaa. (Tu quoque kun on tieteellistä, laadukasta ja muutenkin asiaankuuluvaa argumentointia einaturalistisen filosofian maailmankuvassa. Ja muun väittäminen on pahaa natsi-naturalismia!) Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun "Discovery Institute" joutuu pulaan siitä mitä on laittanut taustalle. Beatlesien "Imaginen" lainaaminen ilman Yoko Onon lupaa tuotti sille vaikeuksia.

Itseäni tässä kuitenkin kiinnostaa eniten se, että miksi ID ylipäätään on niin innostunut laboratoriokuvista ja laboratorioista. Mitä he siellä niissä labroissaan tekisivät? Ihmeitä?

Pieni ajatus : Kriittisen ajattelun oppimisesta

Puolisoni opettaa tietotekniikkaa ja tätä kautta hän on viime päivinä ahkeroinut oppilaiden arvosanojen kanssa. Tässä ohessa hän mainitsi hieman huvittuneena siitä, miten aloittavat oppilaat ovat usein hyvin huonoja lähdekritiikissä.

Tähän puutteeseen lähtee helposti ratkaisemaan asiaa tavalla joka on ollut yleistä valistusaatteen kannattajille. Ja itselleni. Eli ajatellaan että kun opetetaan logiikkaa, opetetaan faktoja ja tieteenfilosofiaa niin ihmiset oppivat ratkaisemaan ongelmia itse ja näin heistä tulee tiedostavia ja kriittisiä ajattelijoita. Tämä ei toki ole kovin tehokasta koska hyvin usein ihmiset oppivat lähinnä sivistyssanoja joilla peittää perustelun puutteet ja joilla luodaan keinotekoista uskottavuutta huonoille mielipiteilleen. Pseudotieteiden suosion salaisuus perustuu juuri siihen että lainataan jotta näyetään tieteeltä ilman sisältöä.

Sen sijaan yksi kurssi näyttää aikaansaavan voimakasta lähdekritiikin kasvua. Kun oppilaat tekevät nettisivuja ja opettelevat photoshoppaamista ja videoiden tekemistä, he ymmärtävät että kun he itse osaavat kikkailla ja luoda ja fabrikoida ties mitä niinkin helposti niin siihen samaan pystyy joku muukin. Tämä johtaa siihen mikä erottaa snopesin pelkästä internetselaamisella tuotetusta agendanlevityslähteestä.

Lähteitä yksinkertaisesti tarkistetaan katsomalla tietoja muualta ja penkomalla sitä mistä tämä tieto on siihen luettuun löytynyt. Ja useimmiten jo tämä riittää. Tähän ei tarvita yhtään logiikkaa tai ainuttakaan luonnontieteellistä käsitettä. Tarkistelu on järkeenkäypää tyhmimmällekin arkijärkeen luottavalle suun kautta huohottajalle. Ja tosiasiassa tämä yksi pieni asia tekee helposti terävän asioiden läpi näkijän. Se, että näkee sen pienen ylimääräisen vaivan, muistaa vähän epäillä ja tarkistaa asioita. Ei se osaako erottaa sitä miten tieteenfilosofia on muuttunut loogisen positivismin romahduksen jälkeen.

Tämä on siinä mielessä kannustavaa että aktiivisena trollina minulla on kenties paras mahdollinen käytännön tekemisen toolset monenlaisen jäynän huomaamiseen.

Miksi postmoderni taide ärsyttää monia?

Postmoderni taide nostattaa usein tunteita. Siihen reagoidaan. Kuitenkin samanaikaisesti sitä pidetään jotenkin eitaiteena jossa on merkityksettömiä tahroja. Se, miten turha voi herättää paljon tunteita onkin jossain määrin ällistyttävää. Mutta kenties tämä katoaa kun asiaa katsoo "epäfilosofisesti" ja näkee asiat tavallisen ihmisen perspektiivistä. Taiteilijat ja taidefilosofit voivat jopa ylpeillä vieraantuneensa. He ovat eksentrikoita ja kokijoita jotka nousevat banaalin massan yläpuolelle. Mutta jos me todellakin katsomme että taiteen tehtävä ei ole toimia egotrippinä tälle ryhmälle voidaan asiaa lähestyä banaalistakin tasosta.

Luultavasti syynä on se, että kun normaali -ihminen katsoo taidetta, hän kiinnittää huomiota seuraaviin piirteisiin:
1: Se, miten paljon harjoittelua vaatii se, että kykenee vaikkapa käyttämään pensseliä niin että teoksen saa ylipäätään tehtyä.
2: Se, miten paljon aikaa ja vaivaa teoksen valmistaminen vie.
3: Kuinka esteettisesti miellyttävää se on.
4: Onko teoksessa jokin idea tai sanoma. Sellainen joka joko rapsuttaa katsojan maailmankuvaa tai kenties joskus harvoin haastaa tämän jotenkin. (Ihmiset pitävät siitä että heitä miellytetään tai yritetään miellyttää.)

Tämä johtaa tietenkin varsin konventionaaliseen makuun. Usein estetiikka kiedotaan konventioihin jolloin saadaan kitchiä. Mutta tässäkin tapauksessa on huomattava että tosiasiassa kitchiä ei kenties arvosteta juuri siksi että se ei itse asiassa täytä kaikkia tai edes useimpia ylläolevista ehdoista.

Ja kun ihminen menee katsomaan modernia taidetta, eteen tulee usein teoksia joissa näitä elementtejä ei ole.
1: Maalari maalaa suuria yksinkertaisia kuvioita tai tahroja. Sillä teoksessa ei ole kysymys tekniikasta vaan ilmaisusta.
2: Teokset ovat vaivattomasti tehtyjä tai ne näyttävät sellaisilta. Moni teos näyttää suorastaan siltä että on kasattu kasa roskaa, väännetty tahroja tai laitettu jokin kone valuttamaan ja roiskuttamaan maalia.
3: Teokset ovat usein esteettisesti neutraaleja tai sitten ne ovat jopa rumia.
4: Ne ovat myös kryptisiä siinä mielessä että ne eivät edes yritä kertoa jotain tiettyä sanomaa tai asiaa. Kenties sanoma pitää katsojan ikään kuin itse keksiä jolloin merkityksenteko sysätään taiteilijalta katsojalle.

Itseäni on ärsyttänyt se, että monesti isoin vaiva on nähty mainonnan ylisanoihin. Olen nähnyt parikin sellaista näyttelyä joissa mainonta oli korkeatasoisempaa käsiterunoutta kuin itse näyttely. Näyttely ei ole antanut mitään paitsi ällistystä siitä että tätäkö varten on otettu kulkuväline ja kulutettu aikaa. Aikaa jona voi tehdä jotain rakentavampaa.

Mainonta asettaa kuitenkin lähinnä standardin, riman joka luvataan ylittää. Joten tämä tuntuu petokselta. Voi olla että maalari on hieman kuin kirjailija. Derridakin esitti että taiteilija on kuollut. Mutta jos sitä joutuu tämänlaisen kohtaajaksi, voi henkenä olla tuohtunut you wish. Ja tätä petetyksi tulemisen tunnetta ei pelasteta sillä että kerrotaan että katsoja on vain niin banaali ja typerä että ei mitenkään kykene kohoamaan taitelijan sfääreihin. Tämänlaatuinen tarina irtoaa toki "Keisarin uusista vaatteistakin". Petetyn olo ei poistu sillä että saa mollaamista. Vaikka kritiikki olisi osuvaakin, tästä seuraa kiukkuisuutta, turhautumista ja muuta vastaavaa.

Minulla on näihin asioihin melko Montaignelainen katsantotapa. Hänhän korosti filosofiaan ja lukemista niin, että jos hän lukee joskus filosofia jota hän ei ymmärrä, hän ei väkisin lue sitä vaan jättää lukemisen kesken. Koska joko filosofi on itselle liian vaikea. Tai sitten filosofi on liian vaikeaselkoinen. Montaignella ei ollut vaikeutta tiedostaa niin omaa kuin muiden ihmisten rajallisuutta. Hän oli epäonnistumisen ja saastan elämään kuulumisen visionääri joka ei arastellut arjen yököttävien ilmiöiden tarkastelua. Montaignen kanta oli hyvin pragmaattinen. Ei ole mitään tarvetta taistella siitä onko ei-ymmärretty filosofi nero vai humpuukimaakari. Ei ole tarvetta miettiä onko lukija liian tyhmä vai onko hän niin viisas että tiedostaa luetun onttouden. Koska jos katsotaan sitä onko syytä lukea tuota filosofia on joka tapauksessa sama. Jos filosofi on liian fiksu, kannattaa lukea jotain yksinkertaisempaa tai jotain muuta, sellaista jota ymmärtää. Ehkä joskus myöhemmin palata asiaan kun taidot ovat karttuneet. Ja jos filosofi on ympäripyöreä haahuilija, ei tätä siltikään kannata lukea.

Väitän että postmodernin taiteen galleristit vihaavat kaltaisiani ihmisiä. He kenties toivovat että asiakas on kuollut, eikä taiteilija. (Taiteilijan kuolema näkyy tiettävästi hintalapussa. Vaikka luulisi että hinta halpenisi kun galleristi ei edes myy omaa teostaan, eikä toisaalta joudu jakamaan myyntituloja kenenkään kanssa.)

---

Arki-ihmisen vaivannäön ja taidon ja sisällön vaatimus minulla on muuten blogini kommenteissakin. Ja tunnen itseni petetyksi jos tätä alitetaan. Että kommenteissa ei ole ideaa, vaivannäköä eikä se osoita oikein harrastuneisuuttakaan. Samoin minua tosin inhottaa se, jos minua ei oikein ymmärretä. Kenties olen liian supernerokas ja muuten vaan niin maan etevä ajattelija heidän ymmärrettäväkseen. Tai sitten he ovat niin neroja että en ymmärrä miten heidän kommenttinsa onkin äärimmäisen relevantti kaikkeen sanomaani. Molemmissa tapauksissa on varmasti järkevintä että he poistuvat paikalta. Koska tämä on minun asuinpaikkani, minä en voi poistua. Samoin kuin tyytymätön asiakas poistuu galleriasta ja galleristi jää katsomaan tyhjää palkkakuittia.

Miten joskus selitystä vaatii ihminen jolle selitys olisi pahin mahdollinen asia

Kuolemanrajakokemus on siitä hauska aihe, että niiden kertojilla ilmiöön liittyy hyvin voimakas "selitäpä tuo" -henki. Joskus kokemuksen selittämisessä jopa on järkeä. Tällöin kyseessä on se, miten kokemus selitetään. Yleensä lopputuloksena on jonkinlainen "ei tarpeeksi lähellä kuollutta" -selitys. Ja tällöin selitystä pyytävä pettyy koska hän on ajatellut että selityksen pitäisi olla sellainen jossa kokemus ei olisi illusionaarinen vaan vaatisi sen että ihmisen kokemus olisi jotenkin erehtymätön. Tällöin kokemukssta totuuteen -loikka vaatiikin jonkinlaisen aivan omanlaisensa poikkeuksellisen mielentilan, järjestäirtautumiskokemuksen.

Mutta kaikkia kokemuksia ei pidä selittää tuolla tavalla. On nimittäin olemassa toinen, jopa ilmiselvempi, kuolemanrajakokemusanekdoottien lähde. Nimittäin valehtelu. Alex Malarkeyn bestsellerkirjaksi asti taipunut tarina on esimerkiksi tunnustettu valehteluksi. Kokemuksisamme lapset ovat luotettavia, mutta kuusivuotias lapsi on jotain muutakin kuin viaton olento. Hän on ihminen joka saa paljon positiivista huomiota kertomalla tämänlaisia tarinoita. Kirjoitinkin uuden suomen blogiini siitä miten näitä tarinoita ei oikeastaan edes pidä ottaa vakavasti niin kauan kuin ne ovat vain tarinoita.

Eikä tunnustaminen ole ainut mikä kiinnostaa. On kenties syytä miettiä toista klassikkoa. Suomessa melko paljon puhetta herättänyt Eben Alexanderin "Totuus Taivaasta" on innostanut monia kristittyjä. Tässä ytimeen on, luonnollisesti, nostettu henkilö. Anekdoottien kanssa tämä näyttääkin olevan standardi. Ei keskustella kertomuksen todennäköisyydestä, uskottavuudesta ja dokumentaatiosta. Alexanderista muistetaan kertoa hänen lääketieteen ammattilaisuutensa sekä se miten hyvä ja rehellinen kristitty hän on. Eli puhutaan kertojasta ihmisenä.

Erikoista onkin miten kuolemanrajakokemuksia kasetoidaan ahkerasti ja niitä puolustetaan persoonaan vedoten. Ja sitten pahastutaan jos erimielinen sitten nostaa yksilön esiin ja löytää mitä tahansa syitä sille miksi kertoja voisi valehdella. (Jotenkin on Jumalanpilkkaa moittia niitä jotka väittävät olevan hänen sanansaattajiaan. Mielestäni tässä on oleellinen kuilu jonka olemassaolon oikeaoppinen kristittykin varmasti tunnistaa ja tunnustaa. Mutta jota hän ei hyväksy näiden tarinoiden kohdalla.) Muutoinhan yksilötasoon vetoamisella ei kenties olisikaan merkitystä. Mutta kun luotettavuusasia on nostettu esille, siitä on tavallaan itse tehty relevanttia. Siksi on uskovaisten luoman uuden keskustelukentän kannalta tärkeää ja olennaista katsoa hieman Alexanderin luotettavuutta.

Voidaan esimerkiksi huomata, että lääketieteen asiantuntemus on hyvin kiinnostava. "Luke Dittrich, contributing editor at Esquire, wrote an article critical of Dr. Eben Alexander's book Proof of Heaven. Dittrich cited several malpractice lawsuits against Dr. Alexander, in some of which the allegation was that Alexander had altered medical records to cover his errors. Dittrich makes this his theme for critiquing the story of Alexander's NDE, that Alexander altered the facts of his story to make them more dramatic." Alexander jättää myös lääketieteellisesti merkittäviä detaljeja kertomatta. Koomakin oli lääkkeillä aikaansaatu kooma. Shermer onkin tähän liittyen huomauttanut, että asialle on kenties luonteva selitys. Hän ei pidä Alexanderia suoranaisena valehtelijana, hänestä Alexanderin eleet kohdatessa ovat rehellisiä ja sellaisia että hän todella uskoo kertomansa olevan totta. Shermer pitää tarinaa mielen tapana peittää aukkoja. Hänestä "evidence is proof of hallucination, not heaven." Kaikki eivät ole yhtä kannustavia. Alexanderin kannat todellisuuteen ovat nimittäin enemmän kuin tulkintavirheitä. "While Dittrich looks at legal troubles Alexander had during his time practicing neurosurgery, perhaps the most damning piece of testimony comes from a doctor who was on duty in the ER when Alexander arrived in 2008. Dr. Laura Potter explains that she "had to make the decision to just place him in a chemically induced coma." But that's not how Alexander tells it" Onkin todella kiinnostavaa miettiä miten "Alexander claims that his “cortex was completely shut down” and that his “near-death experience ... took place not while [his] cortex was malfunctioning, but while it was simply off.”" Maallikko voi tehdä tuonlaatuisen virheen. Ammattilaisuus viittaa tahallisuuteen. Shermerin Alexanderissa havaitsema rehellisyys ja avoimuus vaatii vain näyttelijäntaitoja. Se, miten ammattilainen - peräti ammattilainen jonka asiantuntemuksen suuruuteen mielellään viitataan tarinan yhteydessä luottavusta herättävänä elementtinä - voisi tehdä tuonlaatuisen virheen.

Onkin hieman ironista kuulla vaateita siitä miten näitä kokemuksia pitää selittää. Selitysten pyytäjä kun taitaa kaikista vähiten haluta kuulla sitä ilmiselvintä selitystä asiaan.

Aihetodisteiden kertomaa ; eli Torinon käärinliinan omituisia piirteitä

Torinon käärinliina on kulttuurisesti merkittävä. Se on jonkinlainen jäänne ajalta jolloin ihmisillä on ollut ilmeinen tarve vahvistaa uskoa sen tapaisilla reliikeillä. Nykyään moni pitää sitä ihmeellisenä teoksena, mutta näiden argumenttien takana olevat asiat eivät ole olleet siihen aikaan yhtä vakuuttavia. Jossain määrin voidaan jopa sanoa että nykytieto tekee siitä erityislaatuisemman.
1: On oikeasti jännittävää huomata että nykyaikana juuri se, että kuva on negatiivi on vahva aitouden todistus. On toki selvää että intuitiivisesti oletettavampaa on että joku maalaa positiviikuvan. Valokuvaukseen sen sijaan liittyy negatiivit. Ja keskiajalla ei tunnettu valokuvausta. Tätä vastaan on tietysti hyvä huomauttaa siitä että kenties negatiivi kertoo enemmän kankaan valmistusmetodista. (Itse jopa kannatan sitä näkemystä jossa Torinon käärinliina on vaihtunut, vanha huonompi väärennös korvattiin myöhemmin paremmalla.) Mutta tämä ei ole kaikki. Se on vain tavallaan-negatiivi-kuva ; Negatiivikuvassa on hahmo jolla on vaalea parta ja tukka, ja tämä on hyvin poikkeukellista kolmikymppiselle juutalaismiehelle.

Tämä huomautus on tarpeen siinä mielessä että esineen provenienssi on varsin omintakeinen. Se on itse asiassa hyvin vajaa. 1357 se vain ilmestyy. Geoffrey de Charny ei oikein kerro mitään miten liina on hänen haltuunsa ilmestynyt. Ja hän näyttelee sitä näyttelyesineenä saadakseen tuloja. Tämä viittaa siihen että tuohon aikaan ihmiset ovat halunneet uskoa liinan aitouteen niin vahvasti että mikä tahansa on kelvannut.
1: Itse asiassa suurella osalla reliikeistä on kertomuksia esineen löytämisestä. Torinon käärinliinalla ei. Sen provenienssi on erityislaatuisen hatara. Ja tällä pohjalla pitäisi jotenkin kattaa se, että liina olisi aito ja ollut vain jossain 13 ja puoli vuosisataa. Tämä pahenee siitä että "Raamattu" ei mainitse ihmeenomaisesta kuvasta mitään. Tuon tasoisen ihmeen voisi luulla olleen keskeinen todiste. Etenkin kun liina selvästi ei ole tuhoutunut vuosituhansien aikana. Se, että kangas säilyy näin kauan vaatii suojaisia oloja. Joten on ihme miten käärinliinat ovat samanaikaisesti säilyneet, että eivät ole olleet yleisessä tiedossa jo aiemmin.

Tämä on asia joka voidaan sanoa riippumatta siitä onko liina aito vai ei. Nykyään joku voisi huomautella sellaisista pikkuasioista, kuten siitä että liinaa käytetään yhä sirkuksenomaisena reliikkinä. Itse uskon että jos liina olisi tiedemaailman eikä vatikaanin hallussa, ei edes olisi mitään keskusteltavaa. Nykyään liinan uskottavuutta suojaakin se, miten vähän ja vaikeasti liinaa pääsee tutkimaan. Nämä kannanotot ovat tietenkin korkeintaan aihetodisteita. Ne kuitenkin viitoittavat siihen liittyvän eetoksen ja intressit. (Jotka pätevät riippumatta siitä onko liina sitten aito vai ei.) Todisteiden vakuuttavuudesta saa tosin hyvän nyrkkituntuman jo sillä että Vatikaani ei edes oikein suostu antamaan kantaa liinan aitoudesta.

Joitakin muitain erikoisuuksia siitä voidaan sanoa. En tässä roimi liinaa kovin vahvasti, sillä ideanani on vain nostaa muutamia pointteja esille. Olen roiminut tästä aiheesta jo aikaisemmin, joten tarvetta toistamiselle ei ole. Otan ytimeen lähinnä sellaisia ajatuksia joiden pohjalla on kuvattu että liina kuvaisi jotenkin uskottavasti vuosituhannen alkuvaiheessa elänyttä juutalaista miestä.

On kenties syytä lähteä pelkästä kokokysymyksestä. Käärinliinan hahmo on ollut noin 179–181 cm pitkä ja hänellä on pitkä tukka, takahiukset ovat palmikolla (tai vain kiertyneet yhteen), ja parrassa on jakaus keskellä. Tässä on kaksi asiaa jotka tekevät siitä epätodennäköisen Jeesuksen ajan juutalaisen miehen:
1: Sillä tuohon aikan juutalaiset eivät tyypillisesti pitäneet pitkiä hiuksia. Tämän ajan hengestä on itse asiassa viitteitä Raamatussa asti. Paavalin ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä korostetaan että luonto itse opettaa että miehen pitkät hiukset ovat este. (1 kor. 11:14). Raamatunkohtaa on käytetty hippiliikkeen kritiikin aikaan, joten se ei luultavasti ole liian vieras jae nykyaikanakaan.
2: Toisaalta käärinliinan mies on varsin pitkä. Juutalaisten pituudesta ja ulkonäöstä voi sanoa sen verran että ne eivät vastaa käärinliinan kuvassa nähtyä. Itse asiassa Jeesus näyttää yllättävän vähän sen ajan juutalaiselta mieheltä ja yllättävän paljon myöhempänä aikana syntyneelle Jeesus -kuvastolle.
3: Hautauksen asento ei ole myöskään tyypillinen juutalainen hautaus. Kädet haaruksissa ei ole ollut sen ajan yleisen hautaustavan mukainen. Itse asiassa käärinliinaa käsitellään "Raamatussa" erikoisesti. Pietari mainitsee nähneensä haudassa käärinliinat, mutta ei mainitse kuviointia. (Luuk. 24:12) Toisaalta jo pääsiäisen tarinassa korostuu että käärinliina ei ole yksiosainen. (Johannes 20:3-7) On erikoista että jos kasvojen suojana on hikiliina, että kasvokuvat ovat niinkin selvät itse käärinliinassa. Itse asiassa ilman hikiliinaakin hämmästyttävin asia on juuri siinä että torinon käärinliinan kasvot ovat erityisen tarkat verrattuna muihin osiin ja kohtiin.
4: Jokainen liinaa käsitellyt tietää puhua kalansuomukudoksesta. Se ei ole ollut siihen aikaan kovin yleinen kudontatapa. Se oli kuitenkin yleinen keskiajalla.

Ylläolevat ovat luonnollisesti aihetodisteita. Ne koskevat suoraan sitä miten uskottavasti kyseessä on Jeesuksen aikana elänyt normijuutalainen mies. Tätä kontrastoi se, että Jeesus käärinliinassa muistuttaa yllättävän paljon keskiaikaista kansanperinnettä ; Raamattu ei esimerkiksi mainitse eksaktia määrää ruoskaniskuja joita Jeesus sai. Käärinliinan iskujen määrä vastaa kansanperinteen kertomaa. Samoin kuin puheet siitä kummassa kyljessä Jeesuksen ruumiiseen pistetty keihäänhaava on ollut.

Mutta tietenkin Jesus saattoi olla monella tavalla poikkeuksellinen. Pitkä, renessanssi-ihanteiden mukaan kaavoitetulla tavalla kaukasiidinoloinen, joka haudattiin poikkeuksellisella tavalla ja poikkeuksellisessa asennossa.

Kuitenkin on vielä eräs asia joka hämmentää. Sitä voi sanoa "siitepölyksi". Sillä sitä se on. Sitä voidaan pitää jossain määrin hyvänä todisteena liinan aitouden puolesta. Se tosin samalla myös vaikuttaa siltä että se on kenties enemmänkin syy epäillä liinan aitoutta. Max Frei on todellakin esittänyt että käärinliinassa on ollut Palestiinalaisten kasvien siitepölyä. Moni itse asiassa on kyseenalaistanut tämän löydöksen, mutta itse otan sen tässä vakavasti, jos en muuta niin ylenmääräisen luonteeni kiltteyden ja muun yleisen erinomaisuuteni vuoksi:
1: Siitepöly on jotain joka on voinut kontaminoida kankaan myöhemmin. Tätä on voitu tehdä vahingossa tai tahallaan. Keskiajalla ihmiset olivat käyneet alueella ja tiesivät mitä kasveja siellä kasvaa. Jos tämänlaisia kevään kasveja laittaa kankaan laskoksiin, se luo uskottavuutta tarinalle. Eikä vaadi sen aikaisen tietotaitotason ylittämistä. Sekä kirkonoppineet että ritarit ovat hyvinkin voineet tietää tähän tarvittavat tiedot. Ja toisaalta keskiajallakin kulkeminen kävi, ja kankaita siirrettiin niin euroopasta Palestiinaan kuin Palestiinasta eurooppaankin. Joten tässä mielessä siitepöly ei ole kovin erikoinen asia, vaadi välttämättä edes huijausteoriaa.
2: Siitepölyn tarkka rakenne itse asiassa kertoo lisätarinaa. Ensinnäkin oliivipuut olivat hyvin yleisiä, niistä oli mainintoja Raamatussa asti. Oliivipuun siitepölyä kankaasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan ne kasvit joista löytyy jäämiä, ovat kiinnostavia. Frein listassa on 57 kasvia joista 32 on hyönteispölytteisiä. Niitä ei todennäköisesti ole puhaltunut luolaan. Ulkopuolinen kontaminaatio taas olisi pitänyt yllä tuulipölyteisiä kasveja.
3: Johanneksen evankeliumin 19:40 kuvaa sitä mitä käärinliinasta pitäisi löytyä. Siinä puhutaan tuoksuaineista joiden tehtävänä on peittää mätääntymisen hajua. Ne ovat olleet mausteita, joista ei ole jäämiä liinassa. Jos siitepölystä jää jäämiä, niin näistä pitäisi jäädä merkkejä. Ja niitä ei ole löydetty.

Toki myös vakuuttavana pidetty veri on erikoista. (En tässä tartu siihen että edes veren läsnäolo kankaassa ei ole mitenkään ilmiselvyys.) Sillä on korostettu lähinnä sitä että veri on valunut kankaalle tavalla joka ei onnistu pensselillä. Tämä ei ole ainut tapa levittää haluttuun kohtaan verta. Sitä voi esimerkiksi valuttaa. Ja näin saadaan identtisiä kuvioita sen kanssa mitä saadaan kun veri valuu. Käärinliinan kannalta hankalaa onkin se, että vaikka Jeesus on varmasti vuotanut verta kun häntä on kidutettu, ihmisellä on sellainen erikoinen tapa, että verenkierto lakkaa siinä vaiheessa kun hän on kuollut. Tämän jälkeen paljaassa ilmassa oleva veri hyytyy. Onkin vaikeaa selittää miten tahrat eivät ole suttautuneet tavoilla joita voisi luulla jos verinen kuollut ihminen kääritään kankaaseen. Jos Jeesus onkin pesty ja kääritty tämän jälkeen, ongelmana on se miten veri on käärinliinaan tullut. Kenties tästä päästäänkin siihen salaliittoteorialta kuulostavaan näkemykseen jossa Jeesus ei noussut kuolleista vaan virkosi tajuttomuudesta. Tai sitten se todennäköisempi, kankaan kanssa on kikkailtu petos mielessä.

Tämä selitys voisi kertoa senkin, että käärinliinan miehen korvien puuttuminen kuvasta on ollut mysteeri. Samoin hämmennystä on herättänyt se, että kuvat eivät ole yhteensopivia ; Eli kun kuvan etupuoli ja takapuoli otetaan käsittelyyn ja yritetään saada ne sopimaan yhteen, tämä ei tahdo onnistua. Esimeriksi takakuva on pidempi kuin etukuva. Ja pää on takakuvassa leveämpi kuin edessä. Tätä korostaa tietty epäsuhtaisuus kuten se hauska detalji että kuvassa Jeesuksen käsivarret ovat keskenään eri mittaiset. Ja erikoisena detaljina on sekin että pitkät hiukset ovat kuvassa asennossa jossa ne olisivat pystyasennossa istuessa. Kuitenkin Jeesus on oletettavasti asetettu makaamaan vaakatasoon lattialle. Jos ei muuten niin verentahrojen vuoksi. Jeesuksen hiukset ovat siis tehneet oman ihmeensä liinaanjäämisprosessissa.

Tältä pohjalta uskallan sanoa että käärinliina on, jos ei suoraan huijaus, koijaus ja väärennös, niin ainakin se on hyvin epäuskottava. Erikoista onkin että väärennös on tehty taidolla, ja sen tekemisen mekaniikka on ollut ihailtavaa. Mutta sen suuret linjat kuvassa kertovat sitten hyvin suurista omituisuuksista. Eräässä mielessä asia onkin niin että lujin luottamus on saatu sillä että sitä on käsitelty - niin akateemisten hyväksymillä kuin vähän vajaammillakin - moderneilla tutkimustavoilla. Mitä enemmän katsoo sivistyssanojen ohi ja suoraan esillä oleviin asioihin ja siitä oleviin varmoihin ja eiriidanalaisiin tietoihin, sitä epäilyttävämmältä liina näyttää. Tämänlainen uskottavuus-ongelma -yhdistelmä on erikoinen ja kiinnostava.

Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

Olipa kerran mies joka kertoi ihmeparantumisesta minulle henkilökohtaisesti. Hänellä oli ollut hepatiitti, jonka hän oli saanut viettäessään narkomaanielämäntapaa. Sitten hän oli rukoillut ja tulehdus oli loppunut. Hän kuvasi tätä ihmeparantumiseksi. Tämä on sinänsä yllättävää, sillä kyseinen hepatiitin versio menee hyvin usein oireettomaksi. Itse asiassa todennäköisyyksien valossa oli epätodennäköisempää että hän saisi narkomaanina juuri kyseisen hepatiitin kuin se, että tämä hepatiitti menisi oireettomaksi. Ei tässä ihmetyttänyt oikein muu kuin se, että mikä tässä prosessissa oli se vaihe joka oli niin epätodennäköinen että se vaati selityksekseen taivaallista interventiota ja selittyi ihmeeksi ja Jumalan tahdoksi?

Näitä ja vastaavia ihmeparanemisia on tapahtunut sen verran usein että hyvin moni skeptikko on törmännyt vastaaviin. (Ihan sen vuoksi että tapahtuma on melko odotettavissa.) Itse asiassa moni tietää miten innolla paranemisestaan iloinnut on jopa myöhemmin kuollut hepatiittiin kun tauti onkin palannut. He eivät kuitenkaan ole julistamassa epäonnistumistaan ja siksi heitä ei nähdä missään. Heistä on tullut hukkuneen rukouksia. Tämä on vain yksi tapa jolla anekdootit ovat vääristyneitä. Ja lopputuloksena on se, että näiden tarinoiden todistusvoima onkin kaiken kaikkiaan hyvin vähäinen.

Derren Brown kertoo "Kuinka mieltä hallitaan" -kirjassaan siitä miten anekdoottien kohdalla tarinat usein värittyvät monin eri tavoin.
1: Esimerkiksi jos joku ottaa kemoterapiaa, on tavallista että aluksi olo on hyvin sairas. Paraneminen näkyy vasta pidemmällä aikajänteellä. Ja ihminen on aika huono havaitsemaan tämänlaisia. Siksi käy helposti niin että kun kemotearpian jälkeen kokeillaan jotain muuta, niin paraneminen johtuukin kemoterapiasta mutta ansio annetaan sille jonka käytöstä ei ole heti perään seurannut huonoa oloa.
2: Ihmiset ajattelevat hyvin vahvasti "sen jälkeen sen vuoksi" -henkisesti. Eikä huomioida vaikka sitä että flunssa paranee usein itsekseenkin parissa päivässä.
3: Lisäksi tiedetään että moni sairaus ei pahene ja huonone suoraviivaisesti vaan terveydentilassa on vaihtelua. On hyviä ja huonoja päiviä. Ja ihminen hakee apua helpommin huonoina päivinä kuin hyvinä päivinä. Valitettavasti heilahtelu johtaa usein siihen että huono olo otetaan juuri silloin kun muutosta parempaan päin on odotettavissa. (Joka liittyy siihen mitä Kahneman on sanonut onnistumis ja epäonnistumisketjuista.) Ja lisäksi tässä tasossa on sekin puoli että kun osa paranee toivottomista oloista ja osa ei, ja suurin osa yrittää jotain epätoivoista, niin lopputulos on todellakin vain se että onnistumiset näkyvät.
4: Tämän lisäksi ennakko-odotukset painavat. Placebon lisäksi tuloksia tulkitaan hyvin maailmankuvan mukaisesti. Vaikka havaintoaineisto ei muutu, se tulkitaan eri tavalla. Näin paranemiseksi voidaan tulkita jokin jossa olotila ei edes ole parantunut.
5: Ja näiden lisäksi anekdoottien kertoja saattaa myös aivan suoraan valehdella.

Tämä on se syy minkä vuoksi ihmiset tarvitsevat skeptismiä ja tiedettä. Heidän havaintoaistinsa ja tulkintansa ovat puutteellisia ja epätäydellisiä. Ilman tiedettä ihminen ajautuu vahvistusharhojen maailmaan. Ja tämän vuoksi skeptismi muistuttaa huijarien tunnistamista. Mutta jossa ei nojata siihen mitä ideologiaa henkilö kannattaa vaan sitä miten hän asiansa todistaa. Intressien sijaan huomio keskittyy todistamisrakenteisiin ja vastaaviin. Ja näitä seulomalla voidaan katsoa kyllä sitten sekin että onko todennäköistä että henkilö huijaa. Joka voidaan kokea epämiellyttäväksi koska siinä omaan tärkeään ajatukseen kohdistetaan epäilyä ja kritiikkiä. Mutta se voi silti olla lähinnä epämiellyttävä totuus.

Tähän liittyen on tietysti tietynlaista vastarintaa.

Skeptikot kohtaavat toistuvasti melko hampaatonta kritiikkiä. Esimerkki tästä saadaan tuoreesti. "Paholaisen asianajajan" facebookryhmään kun tunki tunnettu ammattihomeopaatti, Satu Järvilehto. Hän on tunnettu ihmisenä joka mielellään, toki ei kirosanoja käyttäen mutta muuten asennevammaillen, käy provosoimassa ihmisiä moittimaan homeopatiaaa. Ja sitten hän loukkaantuu ja alkaa uhkailemaan poliisilla. Ihmistyyppi on itselleni hyvin tuttu Korson nakkikioskeilta. Ja tämä ihmistyyppi on yleensä humalassa - silloinkin kun ei ole alkoholin vaikutuksen alaisena. Mutta tällä ei tietysti ole väliä. Sillä kusipääkin voi olla oikeassa.

Häneltä tuli erikoisia lausuntoja skeptismistä "Ja skeptismin määrittelynkin mukaan varmaa tietoa emme voi välttämättä saavuttaa, aistit ja ymmärrys ovat rajalliset. Oikeastaan pitäisi pyrkiä tutkimaan itse ihan konkreettisesti , epäilemänsä asiat, oman kokemuksen kautta!" Tämä on hirvittävän jännittävää sillä tämä kertoo siitä miten pihalla Järvilehto on.
1: Antiikin ajan filosofiassa oli todellakin olemassa skeptismi joka kannatti kaiken tiedon hylkäämistä. Mutta moderni skeptismi jota skepsis ry ja Paholaisen asianajajan ryhmä edustaa on ns. tieteellistä skeptismiä joka vaatii kaikelle tieteellistä todistamista. Käsitteen vakiintunut sisältö on siis jotain muuta kuin Järvilehto esittää. Kritiikin kohde täytyisi tuntea, ja tämänlainen ekvivokaatio (sanan homonyymisen version käyttäminen synonyyminä) kertoo sivistyksen ja osaamisen puutteesta.
2: On aivan tavallista että skeptikoita kohtaan tullaan asennevammailemaan tällä tavalla. Sanoman henkihän on yleensä ottaen se, että skeptikoita pidetään "ei-avomielisinä" ja silti se sanoma jota tämän jälkeen sanotaan on se, että joku tulee ikään kuin eiskeptikkona skeptikoiden ryhmään päsmäröimään että mihin ja millä tavalla skeptikot saavat ja eivät saa ajatella. Ja tämä on astetta vahvempi kuin pelkkä kritiikki. Itsekin esimerkiksi voin sanoa että homeopaateilla on huonoja ja epämiellyttäviä ja tyhmiä mielipiteitä. Ja että olisi parasta jos näitä ei olisi. Mutta en sentään mene ulkoapäin määrittelemään että homeopaattien tulisi nyt olla tätä mieltä asiasta a, b ja c. Yleensä asia menee nimenomaan siten että homeopaatit itse määrittelevät mielipidesettinsä ja sitten skeptikot mollaavat tätä homeopaattien omaa settiä. Skeptikoille sen sijaan ensin kerrotaan mitä mieltä he ovat ja sitten haukutaan tämä listaus ja kerrotaan mihin skeptikoiden pitäisi uskoa ja mistä syistä. Olkiukkoa ja kaivon myrkyttämistä sovelletaan siis hyvinkin ankarasti.
3: Kohta on täysin ristiriitainen vaikka kaikki tämä semantiikka, määrittely ja asennevammailu unohdettaisiin. Lausunnossahan ensin sanotaan että ei pidä luottaa aisteihinsa ja sitten selitetään että oma kokemus olisi jotenkin luotettavaa. Miten näin voisi olla jos aistit eivät olisikaan luotettavia?
     3.1: Päättelyvirheen kautta voittoon muistuttaa itse asiassa siitä että usein tiedon epävarmuuteen ei vedota miten tahansa vain. Henkenä homeopaatikoilla on tyypillisesti juuri se, että jos jokin tutkimus tukee homeopatiaa niin tämä tutkimus on luotettava. Jos tätä tutkimusta ja sen metodiikkaa kritisoi, niin sitten he valittavat siitä miten sulkusilmäistä tuonlaatuinen reduktiivinen ajattelu on. Ja jos jokin tutkimus ei todista homeopatiaa niin se johtuu siitä että tiede ei voi tietää kaikkea ja on niin rajallista että se ei kykene olemaan homeopatian tasolla. Että se todistaa lähinnä että tiede ei voi tutkia homeopatiaa. Varmuus on olemassa "koska itse, omat asiakkaat ja kaverit on kertoneet anekdootteja". Ja tiedon ja todistamien epävarmuus koskee vain tätä näkemystä koskevaa kritiikkiä.
     3.2: Samalla rakennetaan myös ehdostoa jota skeptikoiden tulisi noudattaa. Ristiriita kertoo mahdottomista ehdoista. Jotta skeptikko otettaisiin vakavasti erimielisenä homeopatian kanssa hänen täytyisi täyttää keskenään ristiriitaisia ehtoja. Ja lopputulemana on se, että homeopatian kriitikko saa käytännössä sananvaltaa vasta jos hän kannattaa homeopatiaa. Muuhan olisi vääränlaista skeptismiä.

"Olen nyt lueskellut tämän keskusteluryhmän postauksia ja ihmettelen vähän. Koko porukka on yhteen ääneen kaiken konsensuksen takana ja epäilee kaikkea muuta. On vaikkapa helppoa yhteen ääneen kumota joku enkeliparantaja . (En siis ole enkeliparantaja...) Minusta todellinen skeptikko nimenomaan suhtautuu kriittisesti kaikkeen siihen, mikä meille valmiiksi pureskeltuna totuutena tarjoillaan!" Tämän lausunnon kohdalla Järvilehdolla oli sitten suuria ongelmia.
1: Nimittäin on aivan täysin mahdollista että skeptikot ovat käsittelleet skeptisesti asioita ja saaneet erilaisen lopputuleman hänen itsensä kanssa. Ja se, että lopputulos ei miellytä Järvilehtoa ei tarkoita samaa kuin skeptisyyden puute. Järvilehdon päättely nojaa ketjulle jossa lopputuloksesta ja sen sopivuudesta arvioidaan suoraan se onko kriittinen vai ei. Ajatus on omituinen. Sillä kriittisyys ei ole sitä että saadaan tietyt lopputulokset. Joten sillä onko johtopäätös "konsensusta" vai ei ole ei ole ratkaisevaa. Ainoastaan perustelurakenne ratkaisee. Ja Järvilehto ei metodiikkaa kritisoi liitteenä. Hän vain syyttää.
2: Toisaalta Järvilehto korostaa "konsensusta", vaikka tosiasiassa suurin osa "P.A" -ryhmästä ovat ateisteja ja edustavat monia muitakin vähemmistöjä. Nämä viittaavat siihen että ajattelu ei ole enemmistön mukaista, sellaista jossa esimerkiksi uskonnollista ajattelua on mukana. Nämä eivät ilmeisesti ole "oikeanlaista konsensuksesta poikkeamista" ja Järvilehto määrittää ne siksi konsensukseksi. Joka viittaa mielipidepoliisiuteen, etenkin yhdistettynä ensimmäisen kohdan huomioon siitä miten Järvilehto tietää kriittisyyden siitä että henkilö saa Järvilehtoa miellyttävät johtopäätökset.
3: Voidaan uskoa että Järvilehto viittaa konsensuksella ns. vakiintuneisiin tieteellisiin käsityksiin. Mutta jos skeptikot ovat by definition ihmisiä jotka luottavat tieteeseen ajattelutapana ja perustelutapana, niin eikö se että he usein olisivat samaa mieltä tiedeyhteisön kanssa kertoisi siitä että he ovat koherentteja ajatustensa kanssa? Kuitenkin Järvilehto syyttää skeptisyyden puutteesta eikä liiasta skeptisyydestä!

Järvilehdon skeptisyys saadaan onneksi varsin hyvin esille. "Minä ainakin suhtaudun erittäin epäilevästi tieteellisiin tutkimuksiin, joiden rahoittajalla on intressit siinä, mihin tulokseen päädytään. Tai kaikkeen, minkä takana on voittoa tavoitteleva teollisuudenala. Aika hyvä eye opener oli vaikka Peter Gotzschen kirja ”Deadly Medicines and Organised Crime: How Big Pharma Has Corrupted Healthcare” Siinä Peter mm valottaa, miten arvostettujen tieteellisen julkaisujen artikkelit valitaan. Kuinka moni tämän ryhmän keskustelijoista on lukenut sen?" Hän viittaa tässä yhteydessä myös "näkemään tutkimusten taakse". Asenne on toki yleinen ; Aivan kuten ihminen joka ei katso kuuta vaan sormea joka siihen osoittaa, niin vaihtoehtohoitopiireissä ei tarkastella onko tutkimus luotettava, vaan puhutaan siitä minkälaisia tutkijat ja heidän yhteytensä ovat, ja tätä kautta yritetään sitten mitätöidä tutkimuksen merkitys riippumatta siitä onko se hyvin tehty vai ei. Ei katsota tutkimusta vaan sen taakse. Tämä oman maailmankuvan tuomien ennakkoluulojen lietsonta nähdään jostain syystä syvällisyyden synonyymiksi.
1: Pelkkiin Intresseihin viittaaminen on kuitenkin ad hominem. Siinä se, ketä joku edustaa on se joka ratkaisee. Toki myös homeopaatit saavat palkkaa mutta ei heitä voi tuomita pelkästään sen vuoksi että he myyvät valmisteita. Intressit ovat kuin persereikä, jokaisella on sellainen.
2: Argumentin takana on väärä kahtiajako. Itse en ole lukenut Gotzschen kirjaa. Mutta tiedän että "Big Pharma" on salaliittoteoriakäsite joka vihjaa "vahvoihin intresseihin". Mutta se ei tietysti tee sen sisällöstä täysin väärää. Esimerkiksi skeptikko Ben Goldacre on kirjoittanut kirjan "Bad Pharma" jossa hän nostaa esiin havaittuja lääketieteen väärinkäytöksiä, joissa talous on ajanut tutkimuksien suuntaa ja tuloksia. Merkittävää on kuitenkin se, että Goldacre ei paljasta asioita viittaamalla intresseihin vaan siihen miten tutkimuksia on tehty. Tiede paljastaa siis tiedehuijareita. Ja tätä kautta kaupallinen lääketiede ja homeopatia ovatkin hyvin samalla linjalla keskenään. Molempia moititaan samoin kriteerein. (Lopputulosten manipulointi, puutteellinen tilastollisuus, kaksoissokkoutuksen puute...) Itse asiassa Järvilehto ei siis tajuakaan sitä miten skeptikot ovat skeptisiä paitsi lääketiedettä niin myös vaihtoehtoja kohtaan samanaikaisesti. Kyseessä ei siis ole mikään puolen valinta jossa luotetaan täysin johonkin tasoon ja vastustetaan sitä toista. Itse asiassa voidaan sanoa että jos Järvilehto on lukenut Gotzschen kirjan ja tämä on hyvä, häneltä löytyisi kirjasta tilastoanalyysiä. Se, että hän puhuu ad hominemin ja kaivon myrkyttämisen kombinaatiolla intresseistä joissa "koululääketiede" on jakamaton monoliitti vihjaa että kirja ei ole hyvä. Tai jos on, niin Järvilehto ei ole oppinut siitä mitään järkevää ja älyllistä.
3: Järvilehto ei näytä tiedostavan että vastustajan mollaaminen ei riitä. On toki olemassa idioottimainen tapa harrastaa päättelyvirhettä nimeltä väärä dikotomia. Siinä voidaan esittää että on olemassa asia joko on joko A tai B. Ja sitten että jos A:ta puolustaa tutkimus joka on heikko niin sitten A:n oikeassaolon todennäköisyys on pieni. Ja näin B olisi oikeassa. Tosiasiassa tilanne menee enemmänkin niin, että asia ei mene näin. Se, että koululääketiede ei toimi ei tarkoita että jokin toimisi. On looginen mahdollisuus että jotain ei voida parantaa millään ihmisen tuntemalla. Ja näin ei voida sanoa että jos lääketiede on väärässä niin vaihtoehtohoito olisi hyvää ja laadukasta. Toisaalta vaikka näin olisikin niin todisteiden paremmuus ratkaisee. Kun hyväksyy sen että tiede ei ole täydellistä vaan vain ainoastaan parasta mahdollista sen hetkistä perustelua ja tietoa, niin voi tiedostaa että on tehtävä todisteet sekä A:lle ja B:lle. Ja se kumpi on parempi, vaikka olisi kuinka heikko, on se todennäköisempi asia. Järvilehto ei suinkaan todista että homeopatiaa olisi tehty tieteellisesti paremmin eikä perustele miten heillä asioita tehdään laadukkaasti ja hyvin. Ainut mihin hän näyttää viittaavan on se, että monet homeopaatit vilpittömästi uskovat homeopatiaan. Ja näin he ovat vilpittömiä. Mutta jos he eivät tiedosta miten tyhmiä he ovat niin ei mahda mitään sille että he eivät ole vilpittömiä puhuessaan omasta uskottavuudestaan ja ajatustensa laadusta.
4: Lisäksi Goldacre huomioineen viittaa siihen että skeptikot ovat nimenomaan huolellisia ja tunnustavat huijarit. Sen sijaan homeopatiassa ja vaihtoehtohoidoissa pettureiden puolta pidetään sen jälkeenkin kun he ovat jääneet kiinni ns. housut kintuissa. Oikea mielipide joka ei ole "konventionaalinen" sillä New Age -kliseiden ja vastaavien varsin tavallisten ja tendenssimäisten ideologioiden mukaan. (Sinänsä outoa heiltä mutta näin todella on Järvilehdonkin puheissa nousi esiin tahot joiden kautta esiin on noussut esimerkiksi Wakefield, joka on kiinni jäänyt koijari jonka syyttömäksi epäily on vaihtoehtopiireissä sama kuin hostiilin puolen ottaminen.) Kyllä minä luotan enemmän sellaisen tahon kriittisyyteen joka etsii huijareita ja tunnustaa ne riippumatta siitä "kumpaa puolta" jossain kaduntallaajien konventioissa asia sattuu olemaan. En sen sijaan luota niihin jotka eivät näe syyllisiä omalla puolellaan edes ilmselvissä tapauksissa vaan jotka sen sijaan näkevät syyllisiä vain toisella puolella, tunnistaen joko aidosti tai liioitellen. Etenkään jos he laajentavat tästä koko ilmiöön ja myös niihin joiden syyllisyys ei ole selvä. (Syyllisiä vaikka toisin todistettaisiin toimii norsunluutornitieteilijöihin lähes jokaisen vaihtoehtohoitopiirin tyypin näkemyksissä.) Intressillä koko puolen mollaaminen tai puolustaminen yhdellä kertaa viittaa epäreiluuteen ja epäkriittisyyteen hyvin syvällisellä tasolla. Sen sijaan kyky nähdä huijauksia myös omalla puolella kertoo että ne jotka ovat selvinneet ilman huijarin leimaa eivät todennäköisemmin ole sellaisia. (Sen sijaan jos huijaria suojellaan, siitä kyllä helposti syntyy ajatus siitä että mikä motivoi? Kenties se että itsekin ollaan samanlaisia? No, ei tästä sen pidemmälle, en sentään ole vaihtoehtohoitaja ja siksi harrasta heidän kökköisiä perustelustrategioitaan.)

Loppukaneetti

Onpa sitä avomielinen jokainen sellainen ihminen joka sanoo että skeptikot ei saa olla sulkusilmäisiä, mutta sitten määrittelevät mielellään kuka on ja ei ole skeptikko. (Olematta sellainen itse, vielä usein.) ; Lisäksi tässä "oikean skeptismin" määrittelemisen yhteydessä on syytä muistaa että sivistys on kaunista. Tieteellinen lukutaito, "kokeen taakse näkeminen" on tärkeää skeptikolle. Sillä tosiasiassa nykyajan skeptikko ei muistuta antiikin ajan skeptikkoa. Siis sellaista, joka epäilee kaikkea ja kiistää tiedon mahdollisuuden. Nykyajan skeptikko on määrittynyt aivan eri tavalla. Ja onkin erikoista kuunnella sellaisia jotka tulevat määräämään-päsmäröimään että kuka on oikea ja ei oikea skeptikko. Tämänlaisen jälkeen on paha valittaa mistään "ajatuspoliisi-ilmiöstä". Sillä on noloa valittaa jostain jota on itse ihan kybällä.

Toki korostan sitäkin, että monesti tämänlaisista valittavat sellaiset ihmiset jotka eivät todellakaan ole mitään varmuudenkiistäjiä vaan joilla on nimenomaan syväänhakattuja varmuuksia asioista. "Skeptisyyttä" kutsutaan ja manataan ilmoille kun tätä varmuutta pitää suojata kritiikiltä. Eli silloin kun kriitikoiden varmuus ja tieto pitää nollata ja mitätöidä - ja tässä siivotaan ihminen samalla jos sanotaan että "asennevamma". Siksi esimerkiksi homeopaateissa naurattaa eniten ja sikana se, että sivujaan lukiessa tiede ensin todistaa heidän juttujaan. Ja sitten näiden tiedetutkimusten kritisointi on kauheaa tiedeuskoa. Ja sitten toisaalta kun tutkimus ei todistakaan heidän näkemystään niin sitten tiede ei oikeasti kykene tukimaan näitä hienoja asioita. Että on niin rajoittunutta tiede. Samanaikaisesti siis tiede voi ja ei voi todistaa. Riippuen siitä mikä on lopputulos. Tzädääm. Se on muistettava jokaisen kohdalla joka puhuu tieteen rajoista tai siitä mitä skeptikot tekevät.

Ja usein nämä ihmiset ovat hyvin tiukasti määrittämässä tiedettä ja korostavansa tieteen rajallisuutta, vaikka eivät osaa lukea tutkimuksia ja taskussa ei näytä olevan tieteenfilosofian osaamista pätkääkään. (Tiede on epätäydellistä mutta onko se epätäydellistä juuri tässä kysymyksessä? Demarkaatio-ongelman epäselvyys on toki tässä monesti vaihtoehtopuolen aseena, mutta kuitenkin he toimivat tässä kohden siten että kerrotaan suoraan että jokin asia ei ole tieteen todistamiskyvyn rajoissa. Jolloin tieteen rajat sitten yht'äkkiä tiedettäisiinkin.) Se että moittii kohdetta jonka sisältöä ei yhtään hallitse on häpeä.

Toisaalta älkööt suppeaksi kutsuko koskaan sellainen joka ei itse kykene ilmaisemaan minkälaisella tutkimuksella hänen oma näkemyksensä voidaan kumota. Etenkään jos suppeaksi kutsumisen kohteena on sellainen ihminen joka haluaa tutkia asioita tarkemmin ja selvästi asettaa ehdot joilla tämä oma kanta muutetaan. (Kuten kaksoissokkotutkimuksessa placeboa paremmin pärjääminen homeopaattiselta valmisteelta.)

Samoin ei ole syytä ajatella lääketiede-vaihtoehtohoitoa dikotomisesti. Siis siten että jos tiedemiehet ja skeptikot kuten Goldacre paljastavat huijauksia, niin sitten kaikki olisi huijausta. Ajattelutapa olisi sama kuin kieltäytyisi käyttämästä rahaa tai ostamasta maalauksia sen vuoksi että joku on joskus paljastanut väärennetyn setelin ja väärennettyjä maalauksiakin on ollut olemassa. Sen sijaan kannattaa luottaa niihin tahoihin jotka näitä väärennöksiä ovat paljastaneet. Mutta ei niihin jotka yrittävät väittää oikesta rahasta että se on väärää, ja jotka yrittävät väärennöksiin vedoten kieltää kaiken rahankäytön ja tarjota tilalle "omaa vaihtoehtoaan". Jos henkilö sattuu olemaan juuri heidän ideologiansa mukaista ja johon liittyminen muutenkin on heidän intresseissään, se on toki odotettavaa, mutta vain kirsikka joka kruunaa kokonaisuuden. (Sillä ihminen jonka pääasia on intresseihin ja epäluottamukseen viittailu ja kaivon myrkytys on ihminen joka voidaan ohittaa hänen omalla argumentaatiokartastollaan sanomalla häntä ääneen kakkapääksi ja ihmisanukseksi jonka suusta ei koskaan kuule mitään luotettavaa, koska hän on ideologiansa sumentama. Jos perustelurakenne intresseistä pätee näin olisi pakko voida ajatella pätevästi. Ja jos tämä on roskaa niin sitten on kuplaa se koko intressipuhe muutoinkin.)

---

Otsikon lause viittaa usein Jeesukseen ja silloin "siellä" on yleensä nähty paratiisiksi. Tässä tapauksessa tuomitsija on kuitenkin Satu Järvilehto, joten todennäköisemmin tämä "sieltä" on se astetta alatyylisempi johon viitataan kun sanotaan että "jokin on sieltä".

Herzogin Ihmeenomainen Täydellinen Onnistuminen, Taas

Herzogin runsaasti mainostettu ihmetapahtuma oli alittanut odotukset. Tilaisuudessa oli ollut vähän kävijöitä vaikka olympiastadion oli varattu. Tilaisuudessa ainut hulppea olikin tila. Herzog olikin ensireaktionaan pettynyt ja tyytymätön, kriitikoille hän lupasi pahoja asioita tapahtuvaksi. Mutta nyt on tapahtunut ihme. Herzog viestii omilla sivuillaanväkevästi Amerikkalaiselle yleisölle siitä minkälainen suurmenestys Helsingin tapaus oli. (Päädyin Herzogin "glory zoneen" googlettaessani "glory holea" ja tein näppäilyvirheen. Ei tästä sen enempää.)

Tarjolla on valokuva "Helsinki Stadiumista" joka on ilmakuvassa täpötäynnä ihmisiä. Herzog ei toki suoraan valehtele eli väitä että kuva olisi tilaisuudesta. Mutta toisaalta tietämätön ei voi olla tulkitsematta niin. "They told us that we are the most known preachers in Finland and that as a result of these meetings Jesus is the main topic again in both Christian and Secular circles!" Meno oli ollut väkevää "The meetings so far have been monumental! Not only were thousands in attendance, every single night tons of souls were flooding the altars." Herzog itse oli saanut näkyvyyttä ja kiinnostusta yli oman tarpeen. "We had to wear a hat and sunglasses the other day just if we wanted a little privacy as we walking around town as people kept stopping us. This means most people are being reached!"

Erityisen vakuuttavaa on kuitenkin sivuilla olevat bannerit jotka kehottavat tärkeistä tärkeimpiin arvoihin. Vihreä banneri yläreunassa kertoo kurssituksista "We will help you have more money for ministry". Tekstiä koristaa moneen väliin laitettu oranssi kätevä rahanlahjoitusklikutin joka viestittää "GIVE NOW". Vakuuttava kristillinen hyveellisyyteen kannustaminenkin saa kyyneleet silmiin viimeistään kohdassa "GIVE GENEROUSLY: Some of you can give $500, $1000, $5000 or more. Some of you can give more, and some less- Every amount counts towards souls!" Anteliaisuus onkin kristillinen hyve ja Herzog luonnollisesti haluaa kasvattaa hyvää kaikissa lähimmäisissään. Tämä on yksinkertaisesti niin kaunista. Jumala pitää huolen reikäisistä hampaista jotka voisi korjata hammaslääkärillä edullisesti. Joten kyllä tästä varmasti jää säästöä lahjoituksiin. Ihmeparantumisiin luottava kun ei ota sairausvakuutustakaan ja sairaalakulut jäävät nollaan tai lähelle sitä. Tai jos ei niin, koska Jumala ei ole kuitenkaan parannusautomaatti, niin joka tapauksessa Jumala pitää huolen kaikesta paitsi julistajien pankkitilistä. "We still need $30,000 more now for these national awakening events occurring right now!"

Joku häijympi kyynikko saattaisi luulla monenlaista. Että Herzog suoraan valehtelee kävijämääristä puhuessaan useista tuhansista. Joita ei tapahtumasta raportoineen median mukaan ollut. Näkyvyyskin jäi yllättävän pieneksi. Herzog ei täyttänyt sekulaaria mediaa. Ja jos hän käytti hattua ja aurinkolaseja, niin luultavasti hän olisi voinut pysyä incognitona aivan ilmankin. (Vinkkinä näin tänne sekulaariin loppukesäsuomeen ; Jos tavallisena ihmisenä toimimisesta seuraava julkisuus on liiaksi, varmin tapa pysyä piilossa anonyyminä onkin se, että käyttää asioidessaan David Hezogin nimeä.)

Mutta en minä, tällainen viaton, ystävällinen naïvi ja luottavainen kaveri kun olen. Muistan että Jumala kaikkivaltiudessaan on niin suuri ja mahtava veikko, että hän ohittaa ajan virran. Sen takia ei pidä hämmästyä jos media ilmoittaa tapahtuman eri valossa kuin mitä Herzog sen nyt myöhemmin paljastaa tapahtuneen. Sillä Jumala on ihmeenomaisesti muuttanut menneisyyden. Tämä on Suurin Todiste kaikkivaltiaasta. Tätä ajan mahdin ylittämistä ei voi järki käsittää!

Koristemiekat ovat erikseen

Ostin Ropeconista itselleni uuden miekan. Tai tavallaan en. Se on puhtaasti koriste. (Se on myös kuvassa, ja se ei ole todellakaan tikari. Sillä se on sen verran iso että tätä erehdystä voi tehdä vain valokuvasta josta ei näe esineen kokoa. Ilman mittakaavaa tämänlainen illuusio saattaa syntyä.) Se on sen tehneen sepän ensimmäinen miekka. (Hän on vielä kisällinä, joskin takonut tietysti muunlaisia esineitä.) Ja ostin sen siksi että se on hieno. Minulla on käyttömiekat erikseen, enkä suinkaan väheksy sitä että miekanmuotoisia koriste -esineitä tehdään. Sehän osoittaa vain hyvää makua - Sitä paitsi minulla on wallhangereita ennestäänkin.

Sen avulla voi kuitenkin demonstroida muutamia tapoja joita katsomalla voi erottaa "koristemiekkoja" "oikeista". Otan tässä vain sellaisia piirteitä jotka tässä kyseisessä ostoksessa erottavat sen oikeista miekoista. (Siksi en esimerkiksi ota kantaa kahvan ja kiinnityksen rakenteisiin. Tässä miekassa on rakenne periaatteessa aivan oikein. Terä on siinä jatkumo joka jatkuu kahvan läpi pommeliin asti. Tässä on suurimmaksi osaksi kyseessä kahvan rakenteesta, ja tässä esineessä tämä asia on häkellyttävällä tasolla kunnossa. Se on kuitenkin koriste -esine.)

Tarkoitukseni ei ole pilkata seppää joka on kuitenkin tehnyt sen mitä on tavoitellutkin, eli ulkonäöltään hienon esineen. (Ja joka oli lisäksi proaktiivisesti esitti heti kättelyssä että älä sitä vain käyttömiekaksi katso, koska se ei toimi sellaiseen. Valitettavan moni seppä "vastaa vasta kun kysytään" ja arvostan tätä rehellisyyttä.)

Ensimmäinen asia on valmistusmateriaali. Tämä miekka on tehty kovasta mutta hauraasta metallista. Se ei ole rautaa, joka olisi liian pehmeää. Sen sijaan se on tehty hiiliteräksestä. Nämä voivat särkyä miekkailussa tai osuessaan vaikka kypärään tai muuhun suojausmateriaaliin. (Zombieapokalypsiin se itse asiassa kelpaisi tämän vuoksi aika hyvin, koska zombeilla ei ole haarniskaa ja ne eivät laita kovia aseitaan torjumaan iskuja.) Tämä on niitä asioita jotka on hivenen vaikea nähdä suoraan aseesta. (Sitä voi toki kysyä.) Yleensä ostaessani käyttömiekkaa tarkistan jollain tavalla sen että se kestää taipumista josta se palaa takaisin. Rauta taipuu mutta ei palaa ja hiiliteräs ei taivu. Toki tämä on huono testi jos ase on lyhyt, kuten kuvassa.

Tässä aseessa on aika paljon paksuutta ja sen teräprofiili on "hivenen" omituinen. Normaalisti miekoissa on terässä tietynlainen rakenne.
* Tässä aseessa terä kapenee kärjestä ja kärkeä kohden. Tämä profiilin kaventuminen (profile taper) kertoo että se ei ole kirves. Tämä on se jota usein katsotaan miekoissa ja jotka antavat sille sen ulkonäön. Luonnollisesti tämä vaikuttaa aseen käyttöominaisuuksiin. Jos ase on tarkoitettu koviin iskuihin sen pääosa saattaa olla jopa leveämpi kuin kahvan lähellä. Se tekee siitä hitaan ja vaikuttaa tasapainopisteeseen. Pistoaseissa kaventuminen on kaiken a ja o. Tämä ase, kuten suuri osa pistoon ja viiltoon kelpaavista miekoista, on tässä tervehenkinen kompromissi.
* Sen sijaan jos katsotaan terän paksuutta ja sitä miten "se osa joka miekassa on terä, mutta jonka paksuus ei vaikuta sen ulkonäköön". Ja ennen kaikkea katsotaan sen kapenemista (distal taper) voidaan huomata että terä on täsmälleen yhtä paksu kärjestä kuin kahvan kohdalta. Tämä kertoo siitä että miekantekijällä on ollut taitoa. Terä on sileä, suora ja hieno. Ja koriste-esineelle tämä ratkaisu on ehdottomasti oikea. "Käyttömiekoissa" on sen sijaan hyvin tavallista että terä nimenomaan kapenee kärkeä kohden. Sillä tämä on hyvä keino vaikuttaa aseen painopisteeseen. Mitä lähempänä kahvaa painopiste on, sitä näppärämpi sitä on liikuttaa. Ja juuri terän paksuutta käsittelemällä painopistettä voidaan siirtää ilman että aseen viilto-ominaisuuksista tarvitsee luopua niin runsaasti. Eli ilman että tarvitsee vähentää terästä leveyttä. (Toki kaikki massa iskun takana vaikuttaa iskuominaisuuksiin. On turhaa leikkiä että impakti ei olisi kovempi jos tätä ohentamista ei tehtäisi. Ero on siis suhteellinen.)

Myös kahva on tärkeä. Tätä ei voi millään tavalla vähätellä. Kyseisen miekan kahva on ulkonäöltään hieno. Sellaisella macho bullshit -tavalla. Se antaa mielikuvan viikinkityylisestä tosimiehen lelusta. (Se toki tuntuu vähintään yhtä barbaariselta.) Se on myös malliltaan tähän sopivasti esteettinen. Ja se on coolin näköinen. Käyttöesineelle ratkaisu ei olisi kuitenkaan kovin hyvä ; Jos aseen ottaa käteen, voi huomata että se on vain pönkkä puuta ja metallia.
* Pommel ottaa helposti käsiin epämiellyttävän tuntuisesti. Kahvaa ei ole selvästi muotoiltu siten että se olisi käteen sopiva.( Ja tätä ei voi vähätellä. Itse olen itse asiassa - tosin jo luontaisesti - jopa ylikorostanut kahvan mukavuuden tärkeyttä. Aseen on tunnuttava hyvältä tai unohtakaamme kaupat saman tien. Käyttömiekkaa hankittaessa kysymys ei saa olla rahasta tai siitä että hintaa vähennetään, tässä asiassa ei voi joustaa. Samoin kuin aseen valmistusmetallista ja perusrakenteen kestävyydestä. Nämä kun ratkaisevat onko asetta turvallista käyttää. Ergonomiassa vaarannetaan pitkässä tähtäimessä omat kädet ja hauraassa ja huonosti kestävässä aseessa vaarannetaan harjoittelukaverien terveys. Kumpikaan ei saa olla vaihtoehto. Että minkä vuoksi kukaan missään seppä saisi hinnoitella tämäntasoisia asioita ja diilata niillä?) Miekka on esine jota käytetään paljon ja sen on siksi oltava mukava kädessä. Kysymys on siitä mitä nykytyöelämässä puhutaan kun puhutaan työergonomiasta.
* Ja tosiasiassa tämä ei ole vain tätä. Sillä etenkin keskiaikaisessa miekkailussa, jossa ei metsästetä osumia ja pisteitä, on muistettava että miekan iskussa syntyy impakti. Ja Newtonin fysiikan lakien mukaan voimalla on vastavoima. Miekassa isku osuu kohteeseen mutta samalla kohde iskee sinua. Ideana onkin se, että vastustaja muuttuu impaktin voimasta, ja itse sen sijaan johdat impaktin voiman luidesi kautta perimmiltään maahan asti. Voiman jakautuminen on se ero joka saa yhden menemään halki ja toisen pysymään ehjänä. Miekan terä toki jakaa voiman pienemmälle alueelle, mutta kahvalla ja sen muotoilulla on tärkeä tehtävä. Se vaikuttaa siihen miten paljon impakti vuotaa sormien ja ranteen kohdalta. Jos isku vuotaa paljon, se imee paljon myös siitä voimasta mikä kohdistuu viholliseen. Ja toisaalta se voi johtaa siihen että paitsi että teet tehottoman iskun, niin myös satutat ranteesi ja sormesi prosessissa. (Moni takapihamiekkailija venäyttää ja satuttaa ranteitaan ihan koska ei ymmärrä tätä.) Tässä aseessa kahvan muotoilu ei mitenkään erityisesti tue. Joten et saa impaktia ajettua kämmeneen ja sormiin siten että sen voi sitten tukea kyynärspään ja hartian sormiin. Tai voi, mutta ei yhtä sulavasti kuin voisi.

Siksi onkin syytä muistaa että jotkut aseet ovat itse asiassa lähinnä jonkinlainen muokattu rautatanko joka on litistetty ja johon on laitettu kädensija. Ja toisin kuin tämän rehellisen sepän kohdalla, liian moni näistä rakentelijoista ei ole rehellisiä. Moni haluaa miekkaa ostaessaan ostaa itselleen jonkinlaista warrior charismaa. He saattavat tuntea tasapainopisteen merkitsevän jotain mutta eivät katso sitä kontekstissa ja miekanostos näyttääkin heillä hieman hassulta minun silmiini. (Itse en mittaa käyttöaseessa vain painopistettä, vaan katson enemmänkin onko ase suora ja ravistan asetta tietyllä tavalla joka kertoo paljon sen käyttäytymisestä. Itse en osaa kuvata tätä muulla kuin sillä että onko "ase elossa" vai ei. Tämä on jonkinlainen kombinaatio kädensijan muotoilusta, aseen painopisteen manipuloinnista miekan teräprofiilin kaikkien elementtien kanssa. Sekä siitä onko ase aseeksi tarpeettoman paksu vai sen kestämisen takaamisen kannalta naurettavan ohut. ; Esimerkiksi tämä ase on totaalisen kuollut. Niin kuollut että se ei ole edes sotanuija.) Ja osa sepistä tietää että tosiasiassa tälläinen backyard fighter ei koskaan käytä asettaan mihinkään, paitsi korkeintaan leikkeihinsä, joissa ei koskaan paljastu mitään. Ja näin tietyistä asioista vaikeneminen on heille kannattavaa. Se on hyväksi kassavirralle.

Siksi tämä rehellisen sepän tekemä hieno miekka saa toimia opetusvälineenä. Sitäpaitsi tämä rehellisyys oli yksi syy joiden vuoksi ostin sen. (Halusin siis että rehellisyyskin kasvattaisi kassavirtaa.) Siis sen lisäksi että se on kaunis esine, ja oli hinnaltaankin ns. varsin edullinen. (Se on niitä miekkoja joista olen maksanut vähiten, koskaan. Olen ostanut kalliimpia tikareitakin. Ne tosin ovat olleet ns. aseita. Toisin kuin tämä esine.) Toivonkin kaikesta sydämestäni sepälle menestyksekästä tulevaisuutta. (Enkä vähiten siksi, että hänen ensimmäisen miekan ostajanaan tämän esineen arvo nousisi hänen maineensa vuoksi kenties älyttömän suureksi.)

Pieni huomautus : Kauhavan enkelikokemus

Jenica Alasen tuore enkelikokemus on saanut jonkin verran levittelyä viime päivinä. Hän kertoo kääntymiskertomuksen jossa hän ajaa autolla ja näkee parikymmentämetrisen enkelin joka kehottaa muuttamaan tapoja. Videon haastattelu sanoo suoraan että kokemuksesta on ollut kymmenen päivää viden nauhoittamisesta.

Tämä tarina demonstroi itselleni lähinnä sitä miten epäluotettavia anekdootit ovat. Kääntymiskertomusrakennetta käytetään vaikka tosiasiassa on täysin selvää että kääntyminen on se epäuskottavin teema koko asiassa. (1) Kauhava on uskonnollista aluetta. (2) Alaasen perhe on "uskovaisissa piireissä". (3) Kun hän kertoo puhelusta äidille - joka tarinan mukaan tapahtuu siis keskellä autotietä - saadaan selville että äiti antaa uskonnollista sanomaa tilanteessa. Samoin suvun laajempi osuus joka videolla mainitaan kertoo sen miksi "kääntymiskertomuksessa" ei käytetä sellaisia käsitteitä kuin "ääriateisti" tai "vihainen ateisti" vaan "villi tyttö".

Tarina siis kertoo perimmiltään uskovaisen perheen lapsen jonka maailma maailma mullistui. Hän näki enkelin ja jatkoi tämän jälkeen entisessä vakaumuksessaan, mutta fanaattisemmin. Tarinan opetus on siis se, että kaikki vaihtoehtojen harkinta ja itsekriittisyyden jämät entisessä elämässäni määriteltiin heikkouksiksi. Siis sama kuin ennen, mutta enemmän. Tämä ei kuitenkaan ole kovin iso asia. Kyseessä on vain "uskonyhteisön sisäinen standardisoitu kertomisen tapa", jolla on syvät perinteet mutta ei ole oikeastaan sen kummempaa tosiasiatasoista merkitystä ; Sen suhde tosiasioihin on eksistentiaalinen ja sen tapa soveltaa tosiasioita ovat "vähintään tulkinnanvaraisia".

Lähes kaikki kääntymiskertomukset enemmänkin tarinoivat - joka tapauksessa, olipa kyseessä sitten kristitty tai ateisti - "perustuen tositapahtumiin" samalla tavalla kuin ne kauhuelokuvat jotka "'perustuvat' 'tositapahtumiin'". Eli tavalla jossa kaikenlaiset heittomerkit ovat tarpeen. Uuden nykyisen maailmankuvan kautta tuomitaan vanha minä ja vanhan minän opit ja mielipiteet ja asiat joita silloin arvostettiin tulkitaan tämän uuden viitekehyksen kautta.

Pääasia on kuitenkin siinä miten video loppuu siihen miten Alasen tarinaa halutaan levittää mediaan. Uskonnossa tätä pidetään tietysti ihmisten pelastamisena. Mutta se on myös oikotie julkisuuteen. Ja itse en voi uskoa mitään muuta kuin että tässä kyseisessä tilanteessa on kysymys nimenomaan huomiohuoraamisesta. Perustelen tämän sillä että kun videota katsoo, tarinaa kerrotaan hyvin eleettömästi ja emootiottomasti. Ihmisen käytös voi olla tietysti monenlaista. Mutta kun katsotaan että miten Alanen kertoo ja kuvaa kokemuksen aikaisia ja sen jälkeisiä tuntemuksiaan, ei kyyneliä, romahtamista ja heikkoutta vältetä. Mutta tuossa puhuu viileämmin kuin viilipytty. Kaiken mullistavasta superkokemuksesta on siis 10 päivää ja kaikki mitä saamme on noin emotionaalisesti tyystin latteaa esitys. Kuilu tarinan tunnesisällön ja esityksen välillä on niin suuri, että se tuo vahvan etäännyttävän tunnelman ja tuo mukaan aimo annoksen epäuskottavuutta. Tätä vielä korostaa se, että kokemuksen pitäisi olla niin tuore. Vuosien jälkeen tarinaan olisi turtunut. Mutta jos elämän mullistava kokemus latistuu reilussa viikossa, niin Jumala kyllä tuhlaa ihmeitä. (Tänne voisi lähettää parikin miekkamiestä. Minulla ei ole mitään miekkamiehiä vastaan, joten kaikki miekkaenkelit ovat tervetulleita!)

En voi oikeastaan sanoa muuta kuin että minun silmissäni uskottavin selitysmalli on se, että todella rohkeasti nuori tyttö päätti nyt että voi valehdella koko maailmalle. Että ei kun lehtihaastatteluihin koko maailman läpi. Ja tässä ei ole kysymys edes siitä onko kristinusko totta vai ei. Kysymys on siitä että tämänlaisia tarinoita on helppoa keksiä ja niistä saa helposti etua. Röyhkeys tälläisissä asioissa palkitaan. Ja uskonveljet puolustavat enkelinäkyä koska eivät kykene erottamaan uskontoaan uskontonsa nimessä ja uskontonsa levittämiseksi tehdyistä valehteluista. (Mikä on itsessään huolestuttavaa, siis sen uskonnon vakavastiotettavuuden kannalta.)

Ei tässä voi tehdä muuta kuin lainata "2. Korinttolaiskirjettä 11:13-15". Se opettaa syvää viisautta jota Kauhavalle kaivattaisiin. Sellaista Tuomaan asennetta joka on kriittistä vaikka olisikin kristinuskon puolella : "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun." Eli päätyvät huvittuneisiin pilkallisen ironisiin blogeihin.

Kuin Kuola suupielestä vilahtaa ; Voi helevetin helevetti.

Järvenpää on mukava keskikokoinen Etelä-Suomessa oleva kaupunki jossa kasvoin valtaosan lapsuudestani. Se on urbaani kaupunki, puistobluesin kaupunki. Kaupunki johon monien on vaikeaa liittää uskonnollista fundamentalismia ja ääriliikkeilyä. Kaupunki jossa liberaali Heikki Ruokonen tekee hienoa nuorisotyötä kirkossa. Siksi osasta tuntuu aivan käsittämättömältä, että tämänlaisessa kaupungissa voi 2000 -luvun vaihteessa törmätä ns. saatanapaniikkiin jossa vastustetaan roolipelaamista suorana tienä Helvettiin. (Suunnilleen osoitekartan kera.) Mutta kaupunkiin on vaikuttanut esimerkiksi ns. Hyvinkään paloittelusurma, johon liitettiin saatananpalvonta. Ja siksi ei pitäne hämmästyä jos tämä aikaansaa paniikkia.

Demonstroidakseni sitä miten "monivivahteinen" Järvenpää on näissä asioissa, voidaan ottaa esille Järvenpääläinen juttu vuodelta 2014.

Paholaisen Asianajajan facebookryhmän kautta sain kuulla henkilöstä joka on minulle ns. "nimeltä tuttu - ja vähän naamaltakin". Järvenpääläinen Arto Lehkamo, "virtuaalisaarnaajaksi" itse itseään tituleeraava veikko, kirjoitti uuteen suomeen siitä miten Helvetti on todella olemassaoleva paikka. Ei metafora. Eikä pelkästään metafyysisessä yliluonnollisessa maailmassa sijaitseva paikka. Vaan jokin jolla on ns. lokaatio. Maantieteellinen lokaatio:

"Missä helvetti on:
Helvetti on fyysisesti maan sisällä sijaitseva polttavan kuuma, pimeä, meluisa, rikinhajuinen ja pelottava paikka josta ei ikinä pääse pois. Helvetistä puuttuu armo, sympatia, myötätunto, hyvyys, kauneus ym. Siellä on vain tuskaa, vihaa, syytöstä, pelkoa ja kidutusta. Helvetti ei ole jokin symbolinen metafora tai mielentila, vaan konkreettinen ja hyvin todellinen paikka maan sisällä. Kerrotaan erään venäläisen öljynporausryhmän poranneen todella syvän reiän aina helvettiin asti ja laskeneen sinne mikrofonin. Ennenkuin mikrofoni suli, se ehti tallentaa miljoonien ihmisten karmaisevia tuskanhuutoja."
Muotoilut eivät ole minun. Ne vahvistavat viestiä ja sitä asennetta jolla väite on esitetty.

Ja mikä mielenkiintoisinta, ne viittaavat tunnettuun uskovaisten huijaukseen ja urbaaniin legendaan. Olen kuullut sen aiemminkin, esimerkiksi katujulistajalta. Eikä ihme. "Well to hell -hoax" löytyy jopa englanninkielisestä wikipediasta. Kuin myös suomenkielisestä. Kari Kuula on maininnut helvetin äänien nauhoittamista. Ja xkcd -sarjakuvassakin sille on vitsailtu. Tämä kaikki kertoo siitä että tarina on suosittu ja levinnyt.

Skeptoidissa tätä on ruodittu enemmänkin. Suosion syy ei ole laadussa, vaan levittelyn määrässä. Ongelmat ovat suuria. Ja näin ollen on surullista että väite on niin levinnyt, kun otetaan huomioon miten tyhmä, huono ja ilman kunnollista perustaa se on. Esimerkiksi mitään suoraa varmistettavaa lähdettä tälle ei ole. ; "Christian newsletters were more skeptical, noting not only the factual errors in the story, but also Trinity Broadcasting Network's lack of verifiable sources for their story. Christianity Today ran an article debunking the Well to Hell in July of 1990 (which we'll talk more about in a moment), as did Biblical Archaeology Review two months later." Ja tarinan alkuperän kaivaminen johti melko epätyydyttävään lopputulokseen. "TBN had said on the air that their source was a Finnish newspaper called Ammennusastia which they described as a respected journal. An evangelical minister in Texas, R. W. Schambach, had come across it and sent it to TBN. It turns out that Ammennusastia was not a scientific journal at all, but was a small Evangelical Lutheran magazine that was published in Finland between 1974 and 1989. When Buhler contacted them to ask about the story, they reported that a staff member had written it from memory, having read the story in the daily Finnish newspaper called Etelä-Suomen Sanomat in a section that was for readers to contribute anything they liked, without verification. That reader had seen it in a Finnish paranormal newsletter called Vaeltajat. "

Eli kaiken kaikkiaan on vain väite ja tarina joka on kasvanut matkan varrella - ja jota varioidaan siten että sama tarina tapahtuu eri paikoissa, kuten anonyymillä öljynporauslautalla - ja joita sitten esitetään totena ja ehdottomana todisteena helvetin olemassaolosta. Muuta ei ole. Esimerkiksi mitään varmistettavaa nauhaa ei ole, josta voitaisiin todella varmistaa että äänet ovat todella ihmisiä. Tai että niitä on ollut olemassa juuri tuossa paikassa.

Karkeasti sanoen tarinan varmistettava aineisto tiivistyy siihen että Kuolan niemimaalla todellakin on porattu syvä porausreikä joka on todellinen. Porauksen jatkaminen lopetettiin sittemmin, kun tekniikka petti. Tarina demoneista sen sijaan pyörii vuosikymmeniä sen jälkeen kun poraaminen on lakannut. Eikä siihen liittyvää tarinaa yhtään tarkisteta. Sitä korkeintaan varioidaan.
1: Toki tästä on ääniä. Mutta kuuntelemalla aiheesta tehtyjä nauhoituksia, on epäselvää onko lähde todellakin kaivoskuilusta. Tämä lähdekritiikittömyys on tarpeen, sillä kyseinen ääninauha on jäänyt kiinni siitä että se on tosiasiassa saatu "Verinen Paroni" -elokuvasta. Tätä tietoa ilmankin olisi selvää, että tuontyyppinen ääni ei vielä todistaisi mitään. On vaikeaa nähdä miksi se vaatisi vain ja ainoastaan ihmisten karjuntaa, kun porausreikä reikä maan kuumaan ytimeen. Sen voi kuulla omin korvin, että äänet ovat vakuuttavampia paperilla kuin nauhalla. Helvetinreikä -urbaanilegendan ääninäytteet ja vastaavat ovatkin itse asiassa niin heikkoja että jopa kreationistijärjestö ICR pitää sitä humpuukina.

Loppukaneetti.

Mikä ei tietysti ole mitenkään ainutlaatuista noissa piireissä. Onhan esimerkiksi eräs vakiokäännytyslappu pidetty vuosikymmeniä pyörimässä ja ketään ei kiinnosta tarkistaa lapun taustoja. Eli anekdootti muuttuu silminnäkijäkertomukseksi ja luotettavaksi lähteeksi heti kun vain sen sanoma on omalle uskonvakaumukselle suotuisa. Tämänlaatuisen läpimeneminen vaatiikin niin syvää kritiikinpuutetta kaikelle vähänkin kristinuskoa puolustavalle, että sen jälkeen ei ihmetytä miten Lehkamo on tehnyt "Young Love" -elokuvan, joka on Suomen mittakaavassa "hyvin erikoinen" teos. Ja miten hän levittelee tositarinana ja kriittisesti kultakolikolla todeksi todistetun tyttärensä kertomuksen. (Ja samalla tämän tarinan yhteydessä valittaa lastensuojeluun ilmoittamisesta jonka tekemisessä ei oltu otettu vanhempien maailmankuvaa huomioon.)

Nämä samat ihmiset sitten selittävät että evoluutio on maailmankuvallinen oppi jota tuetaan just so -tarinoin joita ei varmisteta tieteellisen varovaisesti. Ja nämä samat tyypit selittävät miten Piltdownin ihminen on vakava ongelma ja todiste siitä miten evoluutiota tuetaan valehteluin. Kontrasti näistä "evoluutiokriittisistä" puheista kaiken maailman Helvettitarinoihin ja sielunmittaustarinoihin on vähintään komediallinen. Selvästi tässä purematta niellään huijauksia joka on pyörinyt jo vuosikymmeniä. Toisin kuin sen Piltdownin kohdalla johon ei ole viitattu sen jälkeen kun se on petokseksi osoitettu. Itse tiedän että huijauskäännytyslappu ja satu helvettiin asti poratusta reiästä ovat läsnä ja kiertämässä vielä minun lastenlastenkin ikäluokalle.

Evoluutikot eivät selvästi ole tekemässä heitä naurunalaisiksi. He tekevät sen aivan itse. ; Itse asiassa koko asia on niin komediallinen että en voi muuta kuin lopettaa tämän maininnan Michael Stephensiin. Se loppuu kysymykseen, joka on retorinen.