Skeptikoista on olemassa hyvin tietynlainen mielikuva. Tässä mielikuvassa korostuu se, että skeptikot ovat mielikuvissa hyvinkin vahvasti miehiä. Itse asiassa monesti skeptismi-sekularismi-uskontokriitikkolinjamaa peräti moititaan siitä että se olisi miesten liikehdintää. Toisaalta aihepiirissä on tiettyjä liitoksia liberalismiin ja tätä kautta esimerkiksi homojen oikeuksiin. Ja näin syntyy mielikuva tasa-arvoisuudesta. Kenties sellaisesta tasa-arvoisuudesta jota on niillä miehillä jotka eivät koskaa ole edes istuneet naisen vieressä.
Totuus on kuitenkin toinen. Iloksi ja yllätykseksi voin todeta että skeptikoissa on yllättävänkin paljon naisia. Jopa liikkeen johtohahmoissa. Jotenkin vain on niin että kriitikot tuntevat vain muutaman miehen ja vetävät tästä olemattomasta otoksesta jonkinlaisen johtopäätöksen. Tämänlainen on ihan ymmärrettävää. Valitettavasti tässä on sitten se huono puoli. Skeptikko-sekularismipiiriä vaivaa seksuaalinen häirintä. "As Rebecca Watson, a major writer and speaker on the skeptic/atheist circuit wrote in Slate last year, the amount of sexual harassment aimed at women over even the tiniest suggestions of how to make the movement more female-friendly is absolutely stunning. Watson herself has been subject to two years of nonstop online harassment because she made a video where she casually suggested that cornering women in elevators in the middle of the night is not best practice for making them feel safe." Skeptikkopiireissä on aika laajastikin tiettyä antifeminististä sävytystä, pääasiassa siksi että feminismissä on taipumus mannermaiseen filosofiaan ja skeptikoiden vaaliman luonnontieteellisen kulman aliarviointia. Tämä ei tietysti vielä tee ihmisestä sovinistisikaa - muutenhan olisin itsekin sovinistisika - mutta on selvää että vaikka läheskään jokainen antifeministi ei ole sovinisti, niin aivan jokainen sovinisti on antifeministi! (Että jokin yhteys näiden välillä on.)
Toinen puoli liittyy tietysti asian kiistämiseen. Skeptikoista osa on kiistänyt ongelmaa. Osa ei voi uskoa että heidän piirinsä voisivat muka tehdä mitään sellaista - joka lienee myös valtaosan kristittyjen suhde hengellisestä väkivallasta vellovaan keskusteluun. Ja osa kiistäjistä tekee sitä itse. Tekijät joko eivät näe sitä tai peräti peittelevät jälkiään. Tästä hyvänä esimerkkinä on aika kuuluisan skeptikon vuosia kestänyt kokemus ; "Now linguist and author Karen Stollznow, writing for a blog at Scientific American, has come out with her harrowing tale of allegedly being stalked and abused for four years by a relatively prominent male skeptic, one who has unsurprisingly written a lot of articles claiming that feminists generally, and not just in the skeptic community, exaggerate the incidence of sexual harassment and assault." P. Z. Myers on nostanut esiin lisätietoja. Tapahtumien ytimessä on James Randi Education Foundation, järjestö, joka on luultavasti jokaikiselle skeptikolle tuttu. Suosittelen tutustumaan aineistoon ja rakentamaan oma mielipide sen pohjalta. Oma mielipiteeni oli se, että naiset ovat hakeneet apua ja kaikki mitä he ovat saaneet on ollut täynnä hevonpaskaa. Asiaa ei toki pidetä sopivana, mutta näyttää siltä että asialle ei haluta tehdä mitään. Tälläinen reaktio on yksinkertaisesti arvotonta. Näyttää siltä että häirittyjen kirjeet on lukaistu ja niihin on vain vastattu jotta niihin olisi vastattu.
Tämänlaiset jutut tuppaavat seuraamaan aina samaa kaavaa. Olipa kyseessä katolisen kirkon pedofilien piilottelu, ammattipyöräilijöiden dopinskandaalit ja vastaavat ; Ensin on pisaroita, sitten tasaisempi virta. Ensin kaikki on hyvin ja korostetaan että ei ole mitään nähtävää. Että ei pidä tehdä ongelmaa siellä missä ongelmaa ei ole. Mutta sitten kun tämä halkeama aukeaa, alkaa tulva. Väitänkin että totuus nykyaikana vuotaa kyllä läpi. Joten torjunta ja kiistely on aina vain huono veto. Esimerkiksi näkisin suoraan että hengellisen väkivallan aivan törkeä piilottelu uskonyhteisöissä on johtanut siihen että moni on eronnut kirkosta ja muista uskonyhteisöistä. Ja nyt tänä kesänä on ilmestynyt useita kirjoja jotka käsittelevät Suomessa tapahtunutta hengellistä väkivaltaa, esiin on tullut tarinoita joissa aikajanat ovat useissa vuosissa.
Kun osa uskovaisista on reagoinut näihin kirjoihin lausumalla esimerkiksi että "kohta noita kirjoja on enemmän kuin tapauksia." on lausunto korostanut että asialla ei ole väliä eikä ongelmaa tarvitse korjata. Nämä ihmiset valitsevat ideologian ihmisen yli. (Lausunto on tietysti koominen koska kirjoissa ei käsitellä samoja tapauksia, ja osa kirjoista ei keskity vain yhteen tapaukseen vaan tuo esille useita. On vaikeaa nähdä miten olisi mahdollista että kirjoja olisi enemmän kuin tapauksia.)
En tässä siirrä keskustelua uskovaisiin, vaan korostan että skeptikoiden jos joidenkin olisi pitänyt oppia tästä jotain. He ovat nähneet uskontojen kohdalla tapahtumien rakenteen ja sen miten siinä käy. He ovat seuranneet asiaa ulkopuolelta. He ovat nähneet reaktiot. He tietävät mitä niistä seuraa. Skeptikot ja sekularistit ovat yleisesti jopa hyvinkin tiedostaneet tämän puolen uskonnollisella puolella ja tuoneet tämän kristallinkirkkaasti esiin. Tämä tarkoittaa että systeemin toiminta pitäisi tiedostaa myös omalla puolella. Koska asia on tajuttu uskontojen kohdalla, järjen pitäisi riittää. Kysymys on siis vain siitä että ihminen on ideologiaansa ajava paskiainen. Jos kysymys ei ole tajuamisesta, kysymys on eettisyydestä, tai tässä tapauksessa sen puutteesta.
Ei tietysti ole koskaan kivaa kuulla ja oppia tälläisistä puolista. Mutta piilottelu, torjunta, vähättely, ignorointi, irrelevantisointi. Ne ovat idioottien ja puoli-ihmisten asennoitumistapoja. ; Näyttää että mediajulkisuus ja jäsenten mukanapitäminen kiinnostaa järjestöjä enemmän kuin etiikka. Tämä olisi ymmärrettävää jos kyseessä ei olisi ideologinen järjestö. Skeptikot ja sekularistit ottavat kantaa eettisiin puoliin. Oma pesä on siivottava ensin putipuhtaaksi ennen kuin voidaan esittää yhtään mitään yhtään mistään. ; Ateistinkin on inaisen vaikeaa paheksua uskovaisten pedofilienpiilottelua jos itse on tekemässä samaa.
Kirjoittaja ei kuulu - tämän kohun ulkopuolella olevaan - Skepsis RY:hyn, vaikka on skeptikko. Hän ei luota yhteenkään järjestöön jossa on yli 150 jäsentä. Ja luottaa järjestöön joka on tätä pienenpi jos ja vain jos tuntee jokaisen jäsenen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste doping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste doping. Näytä kaikki tekstit
lauantai 10. elokuuta 2013
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Leikkaathan - siipesi pois!
Amputaatio on käsite jota ei helposti yhdistä kristinuskoon. Kuitenkin jos katsotaan mitä "Matt. 5:29-30" sanoo, voimme muistaa kuulleemme useinkin jakeen "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."
Jae voidaan periaatteessa liittää vaikkapa usein toistettuun kristilliseen sanontaan "Rakastamme syntistä mutta vihaamme syntiä." Se muistuttaa pohjimmiltaan, että ihminen on syntinen mutta synti ei ole ihminen. Kaikki syntiin houkuttava on siis vain identiteettiä. Tästä itse asiassa on seurauksena hyvinkin omituisia asioita : Ihminen voi todellakin "leikata pois" ties mitä asioita, jos ne vain määritellään synniksi. Niihin puuttuminen ja rajutkin keinot ovat oikeutettuja koska nehän koskevat vain pintaa - kuten ruumista - ja ydin, ihminen ja hänen sielunsa pelastuvat. Tämänlaisia ajatusrakenteita on kautta historian. Ja on niitä nykyaikanakin.
Itse asiassa minun on pakko nostaa tämä amputaatiovertaus nimenomaan uskontokriittisesä mielessä ; Monet rajoitteet ovat hyvinkin karuja ja julmia. Niissä on helppoa nähdä että jotain jota muuten ei voitaisi kutsua muuksi kuin vainoamiseksi muuntuu oikeutetuksi kun syvällinen ihminen irrotetaan pinnallisesta lihasta. (Mahdollisesti ei edes kuvainnollisesti.) Tämä kertonee kuitenkin enemmän uskonnon taipumisesta vallankäytön välineeksi. Sekä toimii esimerkkinä siitä miten kunnon sosiopaatti selittää aina ja kaikkialla toimiaan parhaiten päin. (Ja lievemmässäkin määrin kusipäitä kuvastaa nimenomaan moraalisen oikeutuksen kokemus. Siksi kusipäisyys tuntuu niin hyvältä!)
Kuitenkin joka tapauksessa lähestymistapa koskee priorisointia, uhraamista ja jopa tietynasteista itsetuhoisuutta. Nähdäkseni tämä aloite on herkullinen kun mietitään Nylénin suhdetta ehkäisypillereihin. Tätä valotetaan Emil Antonin blogauksessa. Katolisena hän tietysti vastustaa ehkäisyä, mutta ehkäisypilleriä ohjaa hänestä muukin asia. Tämä on eikatolisiltakin fundamentalisteilta tuttu Augustinuksen "luonnonjärjestykseen ja rakennesuunnitelmiin" vetoaminen. Anton tiivistää Nylénin kantaa seuraavaan lainaus(jonoon).
""Jos e-pillerit keksittäisiin nyt, suostuisivatko naiset syömään niitä? Suostuisivatko he käyttämään lääkkeitä sen takia, että ovat terveitä? En pidä e-pillereistä, sen sanon epäröimättä. Tapa, jolla ne modifioivat käyttäjänsä elinjärjestelmää, on minusta kauhistuttava. [--] Vastenmielisyyteni on täysin ideologista. Inhoan e-pillereitä feministinä ja kristittynä. Suostuisivatko miehet vastaavaan lääkitykseen, vastaavaan elintoimintojensa virittelyyn? En usko. [--] Onko väärin sanoa, että e-pilleri oli 1960-luvun muotihuume, johon maailma jäi koukkuun? Sanon joka tapauksessa." (s. 196) Ja vähän myöhemmin: "Ajattelen kyllä myös, että jos välttämättä tahtoo harrastaa heteroseksiä, ei voi kiertää sitä järkyttävää tosiasiaa, että siitä voi alkaa jonkun ihmisen elämä. Ehkäisyvälineisiin luottaminen on vain yksi tekniikalle alistumisen tapa." (s. 200)""
Kysymys on tietyllä tavalla mielenkiintoinen.
1: Sillä ihmiset ovat nykyään kaiken kaikkiaan melkoisen valmiita syömään kaikenlaisia lääkkeitä vaikka ovat terveitä. Tekniikalle alistuminen ja yhteiskunnan medikalisaatio todellakin näkyy kaikkialla. Esimeriksi ruuassa asti. Syömme ties mitä aktivioja pitääksemme haluamaamme tilaa kunnossa. Ravintolisillä menee hyvin. Ihmiset ovat todellakin valmiita syömään ties mitä kofeiinipiristeillä boostattuja monivitamiineja "jotta pysyisivät paitsi terveinä, niin myös myrkytettyinä". Joku voisi nähdä tässä jotain ongelmallista. En kuitenkaan näe että "tekniikalle alistuminen" on itsessään oikein mikään argumentti. Teknologia ei ole samaa kuin pahuus.
2: Tasa-arvopuolella on muistettava, että jos miesten ehkäisypillerissä on muutamia ongelmia
___2.1: Niiden valmistaminen ja kehittely on ollut paljon vaikeampaa joten niitä ei ole. Nylén siis vetoaa eiolemassaolevaan konseptiin. Tämä on omituista hieman samanlaisella tavalla kuin jos joku sanotaan nyt puolustaisi miesten oikeutaa synnyttää koska uskoisi että on teknisesti mahdollista joskus jossain tehdä keinokohtu jota joku mies voisi oikeasti käyttää vaikka sukupuolenvaihdosleikkauksien yhteykdessä. Kysymys on filosofisesti mahdollinen mutta sillä ei ole oikein sijaa kunnollisessa arvokeskustelussa.
___2.2: Miesten haluttomuus käyttää ehkäisypillereitä kertoneekin enemmän siitä että feministien kannattama maailma ei toteudu. Eli miehet elävätkin patriarkaalisessa machismossa jossa naisen oletetaan ottavan e-pillereitä itsestäänselvyytenä jotta mies pääsee paljaalle mutta mies ei tietysti uhraa miehuuttaan eli muka fertiliteettiään. Tämä kertonee että asenteissa on korjattavaa. E -pilleri ei siis muuttuisi pahaksi naisten käyttää vaan nimenomaan todisteeksi miesten asennevammasta.
___2.3: E -pilleri voidaan liittää muuhun ehkäisykulttuuriin. Valtaosa ehkäisyvälineistä on ikään kuin miesten hommaa. Kondomi on jotain jota mies kantaa lompsassaan. (Teininä tämä on usein merkki turhasta toiveikkuudesta. Ja ei se mihinkään aikuisenakaan muutu.) Näin ollen e-pillerissä on emansipationaarisia piirteitä jotka antavat naisen hallita omaa ruumistaan sen sijaan että ideologia hallitsisi sitä miten hänen tulisi seksuaalikäyttäytyä.
___2.4: Miesten e-pilleri olisi henkilökohtaisesti hyvinkin miellyttävä ja varteenotettava vaihtoehto. Meidän perheessä ei nimittäin käytetä naisten ehkäisypillereitä. Ne olivat jonkin aikaa käytössä mutta sivuoireet eivät olleet sen arvoisia. Kondomit olisivat helpompi käytänne, kunnes allekirjoittanut allergisoitui lateksille. (Ei vitsiä liiallisesta altistumisesta tähän.) Tämä rajoittaa ja hankaloittaa jonkin verran asioita. Onneksi melko vähän. Mutta itseni mielestä miesten e-pilleri ei olisi mikään "moraaliton ongelma" johon en mitenkään lähtökohtaisesti suostuisi. Uskonkin että Nylén liittää omia ennakkoluulojaan koko suomen kansan jokaisen miehen ennakkoluuloiksi. (Enkä edes usko että olen yksin tässä asiassa.) Argumentti ei siis tältäkään osin ole kovin vakuuttava.
Tämä muistuttaakin siitä miksi Nylén liioittelee slippery slopella naurettavuuksiin asti ja saa kysymään kysymyksiä joita ei saa kysyä. (Ei nimittäin välttämättä saa kysyä että onko katolinen moraaliton kusipää. Mutta kysyn kuitenkin!) Hän nimittäin yhdistää e-pilleriä ja muuta ehkäisyä eugeniikkaan. ; ""Raskauden mahdollisuutta ei kukaan tiedemies, hallitus tai lääketehtailija voisi lopullisesti ja laajassa mitassa eliminoida. Tai voisi, tietysti. Pitäisi vain taas kerran palata eugeniikan ideoihin. Pitäisi kehitellä uusi hedelmätön ihminen. Tai kaikki ihmiset steriloitaisiin valtion toimesta sukukypsyyden kynnyksellä, jotta he voisivat vapaasti nauttia seksistä. Jos lisääntyminen yhä katsottaisiin tarpeelliseksi, se voitaisiin hoitaa keskitetysti. Byrokraatit valvoisivat, etteivät rumat, sairaat ja köyhät pääse sikiämään; valtiolla olisi tarkkaan valikoitu valiosynnyttäjien armeija. Tällaisia ovat 'syntyvyyden sääntelyn' implikaatiot, jos niitä puretaan naurettavuuksiin asti." (s. 200-201)"
1: Kysymys on etenkin katolisen suusta kuultuna erityisen omintakeinen. Sillä jos mietitään mihin aikaan eugeniikkaa harjoitettiin, on pakko muistaa että sihen aikaan enemmistö oli kristittyjä ja sitä kannatettiin hyvinkin laajasti. Katolinen kirkko ei myöskään kokenut kovinkaan suuria tunnontuskia tehdessään kastraattilaulajia kirkkokuoroonsa, joten oikeasti on varsin turhaa väittää että kysymys olisi mistään lisääntymiskyvystä itsessään. Kysymys on siveyskäsityksistä ja sukuelinten pilkkominen on tässä kohden "pikkuasia". (Uskonto ei mielellään jousta kummastakaan mutta jos se joustaa se ei ole etiikka. Historian ja uskonnon yhteispeli on opettanut jo sen että pippelinsilvontaan löytyy aina mieluumin argumentteja, jos vaihtoehtona on siveydestä joustaminen. Jeesuksen amputaatio -ohjetta siis seurataan tältä osin.) Ja muutenkin asia on sellainen että e-pilleri eroaa oleellisesti kastroinnista. Sillä e-pilleriä ja ehkäisyä ei käytetä pelkästään sitä varten että ei koskaan saataisi lapsia. Sitä käytetään itse asiassa valtaosin koska ollaan esimerkiksi parisuhde-elämässä eikä haluta lapsia vielä. (Moni tietysti liittää tämän syrjähyppyihin ja yhden illan suhteisiinkin. Mutta rehellisesti ottaen monelle taskussa oleva kondomi on vuosia vanha. Ajatus sinkun automaattisesti aktiivisesta tai jopa hyperaktiivisesta seksielämästä on toiveajattelua. Moni on virgin by choise. Mutta ei omasta valinnastaan.) Perheessä saattaa myös olla jo lapsi tai pari lasta ja seksielämää ei haluta silti lopettaa. Syitä on monia.
2: Ehkäisyn pääideana on se, että yksilö itse päättää että ei halua raskaaksi ja käyttää tähän keinoja jotka eivät ole lopullisia tai purkamattomia. Eugeniikassa ulkopuolinen taho määrää rajoitteet joilla lisäännytään. On selvää että Nylén ei mielellään käsittele tätä asiaa tältä kannalta, koska hän kannattaa katolista kirkkoa joka määrää ja komentaa ja kontrolloi pastoriensa seksuaalielämää. Katolinen kirkko pistää papit pakkoehkäisyyn.
3: Non sequitur yhdistettynä ad hominemiin ei ole mikään argumentti. Nylénin ei siis pidä sekoitella konsepteja joissa ehkäisy implikoidaan eugeniikkaan. Asiaa ei tietysti auta se, että Nylén tuppaa pyyhkäisemään kaikki katolisen kirkon osuvat kritiikit syrjään tu quoque -argumentaatiolla. (Jos minä olen kusipää ja löydän toisesta luonnevian, niin onko minun kusipäisyyteni jotenkin hyväksyttävää? Ei ole. Se että toisetkin tekee ei ole oikeutus. Oikeutus on se että ei syntiä tee ja on muita parempi. Jos ei tähän kykene, moraalisuudelta putoaa pohja ja jäljelle jää vain muita tuomitseva moralismi jossa omassa silmässä on hirsi mutta otetaan vain rikkaa toisen silmästä.) ""Kerran jouduin vihaisten feministien tenttiin. Vaadittiin taas selitystä. Jälleen tuli selväksi, että Afrikka on katolisen kirkon leikkikenttä, jossa se kylvää kuolemaa ja tuskaa" (s. 171). Kehuttuaan feminismiä ja feministejä hiukan Nylén palaa tarinaan: "En taaskaan osannut vastata syytöksiin. Mutta sitten lähdettiin toiseen kapakkaan, ja feministit sytyttivät savukkeet. En viitsinyt kertoa heille tupakkateollisuuden rikoksista, ihmisten ja luonnon myrkyttämisestä kaikissa maanosissa. Arvelin, että he jo tietäisivät." (s. 172)" (En tiedä mitä Nylén sanoisi minusta joka ei iltapäivälehtiä osta tai tupakkia polta tai osallistu populaarikulttuuriin. Viittaisi varmaan läpitunkevaan kusipäisyyteen joka on osuva piirre sekä minulla että hänellä.) Kuitenkin Nylénin ehkäisypuolesta jää ylläolevan kriitikin ulkopuolelle jotain. Sanoisin tätä dopingmetaforaksi. (Jota aika monet miehet mielellään ottavat sotkemaan elimistöään - ja leikkaavat tässä erektiotaan, fertiliteettiään ja miehuuttaan oikein innosta ähkien.) E -pillerissä estetään tiettyjä ruumiintoimintoja jotka eivät teknisesti ottaen ole sairaus. Niitä on kuitenkin aivan asiallista käyttää jos niillä ei synnytä itselleen sairautta. Itsensä hallitseminen vaikkapa teknologian kautta ei ole itsessään väärin. Se itse asiassa liittyy oleellisesti teknologisuuteen ja luonnonjärjestykseen. Kirjoitin tästä eettisestä puolesta supersankarien yhteydessä. Ja tässä sille lienee sovelluspintaa. ; Ja aivan kuten hyväksyn supersankarit eettisiksi toimijoiksi. ~ Nylén on tietysti kauhuissaan vetämässä eugeniikka-kastraatiolinjan metaforia miesten ja naisten e-pillereihin. Mutta natsikortin ulkopuolella hänkin tunnustanee että hänen elämänsä koostuu pääasiassa siitä että erilaisia asioita "leikellään pois". (Enkä puhu tässä pelkästään kastraattilaulajista jotka katolisesta kirkosta olivat vuosikausia enemmän kuin OK.)
___3.1: Se, että korostan Nylénin kannattavan jotain ei tarkoita että koska hänkin tekee väärin olisi asia automaattisesti hyväksyttävää. Tu quoque -logiikan sijaan tässä korostetaan että on eettisiä syitä sallia uhrikäyttäytyminen ja hitusen itsetuhoinen käyttäytyminen. Ja että joskus tälläiseen voi olla jopa oikein kannustaa. Tässä rakennetaan päin vastoin logiikan perusajatus siitä että logiikassa yhtä todet premissit ja sama päättelylaki oikeuttaa kaikki vastaavat tilanteet. Tai jos näin ei tehdä ollaan kaksoisstandardissa ja ollaan epäreiluja. Silloin argumentti ei tietysti ole enää mikään argumentti, vaan sillä oikeutetaan tekosyin omaa toimintaa kun sama ei kelpaakaan muihin sovellettuna.
Usein kysymys onkin siitä että mistä käskyt tulevat. Tulevatko lisääntymistä rajoittavat ihmisen sisältä, omista toiveista ja haluista ja elämäntilanteen ja elämän jatkosuunnittelusta. Vai ulkopuolelta kuten katolisen kirkon tahi eugeniikkalaitoksen puolelta. (Katolinen voisi toki myös sanoa että täysi-ikäisten naisten kanssa paneva pappi ei ole paha ihminen vaan huono pappi.) Amputointi ja raajojen irtirepiminen, johon Jeesuskin kehottaa, muistuttaa siitä että rakennesuunnitelmiin ja luonnollisuuteen voi olla syytäkin puuttua. Ja se on mukana itsensä "Raamatun" sanomassa. Kristittynä - etenkään apologeetikkona - ihmisen on aika paha lähteä tälläistä auktoriteettia vastaan.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Teknoritarin ongelma ; hankitut ja synnynnäiset ominaisuudet
Vanhoissa ja perinteisissä roolipeleissä on ollu tiukka jako ammattiluokkiin. Tässä maailmassa "kaikkea ei voi saada" ja hahmotyypit ovat olleet enemmän spesialisteja. Jopa sillä tavalla, että pelimekaniikka on rakennettu siten, että tiimissä on oltava yksi jokaisesta spesialistiluokasta jotta seikkailu sujuu. Ja kaikki sujuu melko lailla ongelmitta kunnes joku spesialisteista kuolee. Tämä on tietysti opettanut arvokasta yhteistyön taitoa ja on tavallaan opettanut sietämään erilaisuutta. (Joka on kannaltani relevanttia lähinnä siksi että jokainen tiimi tarvitsee thieffin.) ; Karkeasti ääripäistä voiaan napata maagit ja soturit. Maagit eivät ota damagea ja soturit eivät taio.
Tämänlaiset roolit kuitenkin oikeasti rikotaan useasti. Peleissäkin on monia generalistisempia hahmoluokkia ja erikoistyyppejä jotka yleensä kombinoivat. Näissä kaikkea voi saada. Ja se, että niitä ei saa heti paljon on peliteknisesti enemmänkin levelikysymys kuin ylitsepääsemätön ongelma. ; Sitten on vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi tekniseen tulevaisuuteen nojautuva "Shadowrun" roolipeli, jossa saa käyttöön hyvinkin erilaisia kyberosia. Samalla kuitenkaan "kaikkea ei voi saada". Kun kyberosia lisätään, hahmo saa voimia ja erikoisia kykyjä joista osa on hyvinkin älyllisen oloisia. Samalla hän kuitenkin menettää humanityä, joka peliteknisesti tarkoittaa sitä että he eivät enää kykene empatiaan ja kadottavat sosiaalisuuttaan ja kykyään tunteisiin. Näin sivuvaikutuksena on usein psykoottinen käyttäytyminen jota pelaajan sitten pitäisi hahmossaan jotenkin ilmentää.
Tämänlaisesta stereotyyppisestä tekniikkasuhteesta on tietysti esimerkkejä hurumykket. ; Esiin voidaan napata vaikka sarjakuvahahmo Tony Stark, imagoltaan Rautamies (engl. Iron Man). Hän on supersankari joka yhdistää maagin ja soturin. Hän tekee yhdistelmän tekniikalla. Hänen aivonsa antavat kyvyn rakentaa erilaisia tehoaseita (jotka vertautuvat yllättävän kovasti velhojen tuholoitsuihin) että antavat tälle ritarimaisen suojapanssarin. Tony Starkilla on kuitenin valtava ego, ja häneen liittyvä symboliikka on muutoinkin varsin alleviivattua ; Kun hahmon perusrakenne on määritelty siten että kranaatinsirpale yrittää koko ajan lävistää hänen sydämensä, ollaan varsin lähellä ylenmääräistä alleviivaamista.
Tony Stark ihmisyydenmanipuloinnin ja teknologisuuden etiikan ytimessä.
Tony Stark on Rautamies hyvin syvästi. Hänessä on kyberosia. Hän ei vain käytä jotain erikoista tehoasetta välineenä, vaan teknologia on syvä osa häntä itseään, jopa ruumiintoimintojaan. Ilman teknologiaa Tony Stark kuolee melkolailla instantly. Tähän liittyy paljon eettisiä ongelmia. Toki vastaava koskee kaikkea teknologiaa muutoinkin, mutta eettisyys nousee aivan uusille kierroksille silloin kun teknologia ei ole vain työkalu, vaan otetaan osaksi ihmisen omaa ruumista. Tällöin teknologia tavallaan puuttuu siihen mitä ihmisyys on. - Ja yllättävää kyllä, jos olet ateisti, tämä korostuu koska mitäpä muuta tällöin olet kuin ruumiisi aineenvaihduntaa ja sen mekaanista toimintaa ja neuroneiden välähtelyä jota tässä manipuloidaan? (Kuitenkin tätä yleensä vastustetaan enimmäkseen teologiapohjaisen luonnonjärjestyksen kautta. Ateistit eivät nosta jostain syystä meteliä samassa suhteessa. Tämä on mielenkiintoinen ja hieman omituinen huomio.)
On hyvä huomata että Rautamies edustaa sitä tyyppiä supersankareista jotka eivät ole dopingallegorioita tai atomivoimaloiden pelkoa. On kuitenkin hyvä ottaa tästä pieni vertailu. Dopingin riskit voisivat ehkä ns. "origin storyn" puolesta osua parhaiten Kapteeni Amerikkaan. Mutta kun katsotaan efektejä, paras esimerkki lienee kuitenkin Hulk. Hulk - vaikka onkin syntynyt gammasäteilystä eikä steroideista - korostaa sitä miten doping on vaarallista monella tavalla. Usein dopingia moititaan nimenomaan siitä että siinä on suuria terveydellisiä riskejä. Esimerkiksi urheilussa dopingilla saadut tulokset eivät ole "ihmiselämän kannalta sen arvoisia". ~ Tony Stark muistuttaa kuitenkin siitä että tosiasiassa riski on sankarin leipäpuu muutoinkin. Etenkin supersankarien koko essenssi on siinä että he ottavat suuriakin riskejä. Tony Stark korostaa tätä, sillä Rautamies on ihminen eikä mikään tuhoutumaton Teräsmies (joka tarvitsee kryptoniitin ollakseen kiinnostava riskialtis sankari.) Kukaan ei kuitekaan moiti että Rautamies olisi perustaltaan epäeettinen samalla tavalla kuin dopinginkäyttäjille sanotaan. Ja syynä ei ole se, että he tekevät asioita kunnian vuoksi. Dopinginkäyttäjää ja Tony Starkia molempia "vaivaa sama huomiohuoruus". He hakevat nimenomaan mainetta ja kunniaa. (Tony Starkilla ei ole salaista identiteettiä - Kaikki tietävät että Tony Stark on Rautamies.)
Kenties yksi syy on tietysti siinä että ihmiset arvottavat ihmiselämän korkealle kun urheilutulokset ovat kulttuuria (tai ainakin viihdettä joka monista ei muka olisi kulttuuria). Nämä nähdään absurdeiksi riskien kohteiksi. Ideana onkin se, että supersankari oikeuttaa toimintansa koska hän panostaa riskinsä eettisesti relevanteilla tavoilla. Jos Teräsmies käyttäisi voimiaan siihen että voittaisi urheilukilpailuita, häntä voitaisiin hyvinkin moittia. Mutta jos hän pelastaa kissoja arkkihirviöiltä ja neitoja puusta riski nähdään sen arvoiseksi koska tavoite on niin kova.
Mahdin alkuperän mahti ; Onko Rautamiehen etiikka samaa kuin sen "Origin Story"?
Jos vertailukierroksia nostetaan ja Tony Stark laitetaankin vertailuun X -menien kanssa tilanne muuttuu paljon vaieammaksi. Tony Stark on nimittäin luomus. Hän on syntynyt siten että ihminen on yrittänyt kehittää itseään ja on kehittynyt siksi. Tony Stark on tietyssä hyvin absurdissa mielessä "luonnonvastainen", että hän on teknologinen rakennelma. X -menit taas ovat tunnettuja siitä että heillä ei ole erillistä origin storyä. Heidän hahmonsa ja kykynsä vain esitellään eikä selitetä miksi heillä on juuri tämä piirre. Sillä he ovat vain "mutantteja". Hieman kuten Lady Gagakin, "They are born this way".
Tämä tuo esille uusia puolia teemasta. Philosophical Disquisitions -blogissa nostetaan esille uutta ihmisten robotisoimiseen liittyvää etiikkaa. Aiheena on Sandelsin ja Hauskellerin ajattelutapa. He moittivat ihmisen kehittämistä tällä tavalla. Sovellettava argumentti on erikoinen ; "Sandel’s central claim was that enhancement was bad because it caused us to lose appreciation for the gifted nature of our lives." Eli teknoboostaukset todellakin jotenkin vähentäisivät humanityämme. Sandelsin maailmassa nämä eivät toki tekisi meistä sosiopaatteja tai egoisteja. Se liittyy enemmän hyvään elämään. Epätäydellisyys nähdään oleelliseksi osaksi tätä. Ja tälle keskeiseksi esitetään tietty nöyryys.
1: Argumentaatiosta osa voidaan itse asiassa nähdä varsin tutuksi toisessa yhteydessä. Tarkalleen ottaen plastiikkakirurgian kohdalla. Siinä ulkonäön manipulointia pidetään huonona asiana jopa silloin kun sen maksaa itse ja jos se on proseduurina suhteellisen riskitön. Moni silti haluaa sellaisen. Ja monesti muistetaan kritisoida sitä että tosiasiassa plastiikkakirurgilla käyminen ei paranna kauneuteen liittyvää epävarmuutta. Eli ollaan ikuisessa itsensäkehittämiskehässä. Lisäksi plastiikkakirurgian nähdään luovan kuilua hyväosaisten ja muiden välille. Se ei ole kaikille vaikka se olisi kuinka riskitöntä. Plastiikkakirurgia siis on egoismin pinnallinen heijastuma joka ei auta ratkaisemaan itse tunnepuolen ongelmaa ja joka on epäreilu koska se kasvattaa ihmisten välisiä eroja.
2: Sandelsin teos on jopa nimeltään "The Case against Perfection". Mutta hän ei suinkaan ole mitään Jumalaa tahi Paratiisia vastaan. Päin vastoin, argumentti näyttää ponnistavan hyvinkin uskonnollissävyisestä pohjasta joka ei luultavasti vakuuta monia sekulaareja - tai edes uskontoa rajoittamattomia mutta muutoin ajatustensa kanssa maallistuneita - ihmisiä. Sandels ei käytä uskonnollista terminologiaa, mutta heijastan hänen ajatuksensa niiden termien kautta joten on helpohkoa nähdä että juuri näin on ; Sandelsin idea on siinä, että ihmisten pitäisi olla nöyriä elääkseen hyvää elämää ; Tässä korostetaan että synnynnäinen lahjakkuus on arvokas asia. Synnynnäinen lahjakkuus nähdään joksikin joka tarjoaa osan Aristoteelisessa maailmankuvassa jossa ihmisen tarkoitus määrittyy siten että hänen lahjakkuutensa ja innostuksensa kohtaavat yhteisön tarpeet. (Siis juuri kuten vanhoissa roolipeleissä.) Lahjakkuuden takana on kristillinen konsepti nimeltä armo ja siihen liittyvä tematiikka ; Koska lahjakkuutta ei voida ansaita, vaatia, tuottaa tai tehdä, se on osoitus itselle kohdistuvasta erityisestä armosta. Tämä on jossain määrin "mielivaltaista", mutta se pitää ottaa vastaan ilolla. Sandels korostaa että ansaitsematon lahja herättää kiitollisuutta. Ansaittu ja vaivalla saatu onnistumisen tunne ja saavuttaminen eivät sen sijaan herätä tätä nöyrää kiitollisuutta ja näin teknolisäkkeitä hankkineen elämänlaatu huononee.
3: Kolmas teema on "yli-ihmisen angsti", jossa teknologiset kyvyt lisäävät ihmisten valinnanvaihtoehtoja. Tämä johtaa siihen että valintojen määrä kasvaa. Ja ihmiset eivät tule onnellisiksi tästä. Barry Schwarzin vaihtoehtojen paradoksi on varsin tunnettu psykologinen ilmiö. Ihmiset haluavat vapautta ja valinnanvaihtoehtoja, mutta kun vaihtoehtoja on liikaa se tuottaa streissiä ja vähentää onnellisuutta. Teknologiset lisukkeet maksimoivat ihmisen elämän valintoja. (Ottaako vemmel, minkälainen vemmel otetaan.) Sandels pitääkin pahimpana tilana juurikin jotain jota moni voisi kutsua täydellistymisenä. "Hyperagency: A state in which virtually all aspects of an agent’s life, including his/her nature, desires, and beliefs, are subjects of choice. In other words, a state in which virtually nothing escapes the agent’s control and manipulation." Tämä ajatus on ymmärrettävää koska jos miettii vaikkapa supersankarien toimien rajoja, Tony Starkina oleminen lähenteleekin tietyssä määrin kaikkivoipaisuutta. Hän on selkeästi yksi vahvimmista superhahmoista. Tiede on lähes yhtä voimallista kuin magiikka. Paitsi että tiedettä käyttävä saa kaiken ja on voimakkaampi kuin mikään arkkityyppinen tietäjävelho. Voima vs äly, mahti vs. elämänkokemus -tematiikan hylkäävä teknoritari päättää että kyseessä ei ole ollenkaan valinta, koska kaiken voi saada.
Argumenttia voidaan tietysti moittia monella tavalla. "Philosophical Disquicitions" -blogi esitteleekin niitä. En nyt listaa niitä koska ne eivät ole relevantteja tässä supersankarimietinnössä joka on blogauksessa työn aiheena.
Sen sijaan muistutan, että vammaisuus on kärsimystä tuottava ongelma joka johtuu osittain siitä että vamma itsessään kiusaa ja osittain siksi että muilla on jotain mitä itsellä ei ole. Ja tätä yritetään nimenomaan poistaa erilaisilla teknologioilla ja tätä pidetään hyvänä asiana - vähän kuten sodassa ruhjoutuneita sotilaita on monista soveliasta auttaa plastiikkakirurgialla koska tämä ajaa heitä kohti keskivertoa. Jos vammaisuutta käsitellään suhteellisena eikä absoluuttisena ominaisuutena, näyttääkin siltä että suurin efekti on ns. "kateusefekti". Teknologisen lisälaitteiston viha näyttääkin kumpuavan siitä että ihminen ei tykkää siitä että joku on parempi kuin hän, ja on ansainnut sen jotenkin. Erilaisuus jota kumarretaan "synnynnäisen lahjakkuuden" kohdalla on kammotus kun puhutaan "hankituista ominaisuuksista". (Tämä korostuu silloin kun puhutaan teknologiasta eikä taidoista. Kateus nyt kattaa oikeasti myös ne synnynnäiset ominaisuudet.) Kateuspohja unohtuu helpposti koska huomio siirretään siihen miten kateellinen vaatii kadehtimaltaan taholta nöyryyttä. (Tämä on Helppo Strategia ; Jos olet laiska, moiti ahkeria ahneudesta.)
Näin ollen Sandelsin maailmassa X -men jolla sattuu mystisesti olemaan mutanttivoimat jotka tekevät hänestä hyvin samanlaisen kuin Tony Starkin Rautamies, hänellä on lahja josta pitää olla ylpeä. Stark joka taas yrittää tehdä jotain ja parantaa itseään ja ansaitsee saman ominaisuusjoukon työllä.
1: Toki teknisesti ottaen Starkin älykkyys voidaan nähdä lahjakkuutena jota hän käyttää tiedeopiskeluunsa. Ero synnynnäisen ja hankitun ominaisuuden välillä ei ole niin tiukka tässä aiheessa. Mutta en nyt painota tätä kovin hirveästi koska sen korostaminen vähän niinkuin ampuu Sandelsin ajatuksen muusiksi kerrasta. Voihan rikas plastiikkakirurgillakävijä olla kiitollinen siitä että on sattunut syntymään rikkaaseen perheeseen täysin ansiotta. Ja haluan kuitenkin pumpata näistä argumenteista niitä hyviä ajatuksia joita se pystyy antamaan, siitä huolimatta että näen sen vakavasti puutteellisena.
2: Kysymys on mielenkiintoinen myös dopingin kannalta. Jos Hulk on hyvä esimerkki dopingin riskeistä, on Kapteeni Amerikka itse asiassa jotain joka kyseenalaistaa ajatuksen dopingin vaaroista. Kapteeni Amerikka on itse asiassa yltiöhyveellinen, kaunis ja kaikenpuolinen onnistuja. Jos Sandelsin argumentti olisi totta, niin jos joku keksisi todella supersoturiruiskeen, jonka avulla kenestä tahansa voisi tulla Kapteeni Amerikka, sen antaminen kenelle tahansa ihmiselle, myös vapaaehtoiselle, olisi perustaltaan epäeettistä ja ihmisyyden tuhoavaa.
Silti en voi kuin ihmetellä sitä että supersankareiden toimintaa ei yleensä pidetä silti lähtökohtaisesti pahoina. Sandelsin argumentaatiossa puhutaan kammoksuen hyperagencystä, ja supersankarit ovat tästä itse asiassa ajatuskokeena sen lähes täydellisiä ilmentymiä. Supersankarit ovat elitistisiä, eli tyypillisesti he ovat yksilöitä joiden lahjoja ei ole monilla. Tony Starkin superhaarniskaa ei saa lähisiwasta ja vain hän on Rautamies. Silti Rautamiestä ei pidetä lähtökohtaisesti epäeettisenä. Sen sijaan sarjakuvissa toimien oikeutusta ei katsota siten miten se on tehty vaan siten mitä sillä tehdään.
Väitänkin että tässä on takana suurempi totuus. Kysymys ei ole siitä onko plastiikkakirurgia tai androidiosien lisääminen itseen "luonnonvastaista ja epäeettistä itsessään". Kysymys on aina siitä mihin sitä käytetään. Rautamies on eettinen koska hän pelastaa ihmisiä. Se, että hän egoilee teoillaan ja erikoislaatuisuudellaan on kenties ikävä sivujuonne ja ryppy persoonassa. Mutta se on minor detail, seikka johon tuijottava on hukannut todellisuustajunsa ja realiteettinsa. - Joku jonka prioriteetit ovat niin vääristyneitä että pian hän alkaa kirjoittamaan vakavasti otettavaa eettistä analyysiä jossa sarjakuvahahmoja käsitellään kuin ne olisivat todellisia toimijoita eivätkä vain mielikuvituksen tuotetta.
Tämänlaiset roolit kuitenkin oikeasti rikotaan useasti. Peleissäkin on monia generalistisempia hahmoluokkia ja erikoistyyppejä jotka yleensä kombinoivat. Näissä kaikkea voi saada. Ja se, että niitä ei saa heti paljon on peliteknisesti enemmänkin levelikysymys kuin ylitsepääsemätön ongelma. ; Sitten on vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi tekniseen tulevaisuuteen nojautuva "Shadowrun" roolipeli, jossa saa käyttöön hyvinkin erilaisia kyberosia. Samalla kuitenkaan "kaikkea ei voi saada". Kun kyberosia lisätään, hahmo saa voimia ja erikoisia kykyjä joista osa on hyvinkin älyllisen oloisia. Samalla hän kuitenkin menettää humanityä, joka peliteknisesti tarkoittaa sitä että he eivät enää kykene empatiaan ja kadottavat sosiaalisuuttaan ja kykyään tunteisiin. Näin sivuvaikutuksena on usein psykoottinen käyttäytyminen jota pelaajan sitten pitäisi hahmossaan jotenkin ilmentää.
Tämänlaisesta stereotyyppisestä tekniikkasuhteesta on tietysti esimerkkejä hurumykket. ; Esiin voidaan napata vaikka sarjakuvahahmo Tony Stark, imagoltaan Rautamies (engl. Iron Man). Hän on supersankari joka yhdistää maagin ja soturin. Hän tekee yhdistelmän tekniikalla. Hänen aivonsa antavat kyvyn rakentaa erilaisia tehoaseita (jotka vertautuvat yllättävän kovasti velhojen tuholoitsuihin) että antavat tälle ritarimaisen suojapanssarin. Tony Starkilla on kuitenin valtava ego, ja häneen liittyvä symboliikka on muutoinkin varsin alleviivattua ; Kun hahmon perusrakenne on määritelty siten että kranaatinsirpale yrittää koko ajan lävistää hänen sydämensä, ollaan varsin lähellä ylenmääräistä alleviivaamista.
Tony Stark ihmisyydenmanipuloinnin ja teknologisuuden etiikan ytimessä.
Tony Stark on Rautamies hyvin syvästi. Hänessä on kyberosia. Hän ei vain käytä jotain erikoista tehoasetta välineenä, vaan teknologia on syvä osa häntä itseään, jopa ruumiintoimintojaan. Ilman teknologiaa Tony Stark kuolee melkolailla instantly. Tähän liittyy paljon eettisiä ongelmia. Toki vastaava koskee kaikkea teknologiaa muutoinkin, mutta eettisyys nousee aivan uusille kierroksille silloin kun teknologia ei ole vain työkalu, vaan otetaan osaksi ihmisen omaa ruumista. Tällöin teknologia tavallaan puuttuu siihen mitä ihmisyys on. - Ja yllättävää kyllä, jos olet ateisti, tämä korostuu koska mitäpä muuta tällöin olet kuin ruumiisi aineenvaihduntaa ja sen mekaanista toimintaa ja neuroneiden välähtelyä jota tässä manipuloidaan? (Kuitenkin tätä yleensä vastustetaan enimmäkseen teologiapohjaisen luonnonjärjestyksen kautta. Ateistit eivät nosta jostain syystä meteliä samassa suhteessa. Tämä on mielenkiintoinen ja hieman omituinen huomio.)
On hyvä huomata että Rautamies edustaa sitä tyyppiä supersankareista jotka eivät ole dopingallegorioita tai atomivoimaloiden pelkoa. On kuitenkin hyvä ottaa tästä pieni vertailu. Dopingin riskit voisivat ehkä ns. "origin storyn" puolesta osua parhaiten Kapteeni Amerikkaan. Mutta kun katsotaan efektejä, paras esimerkki lienee kuitenkin Hulk. Hulk - vaikka onkin syntynyt gammasäteilystä eikä steroideista - korostaa sitä miten doping on vaarallista monella tavalla. Usein dopingia moititaan nimenomaan siitä että siinä on suuria terveydellisiä riskejä. Esimerkiksi urheilussa dopingilla saadut tulokset eivät ole "ihmiselämän kannalta sen arvoisia". ~ Tony Stark muistuttaa kuitenkin siitä että tosiasiassa riski on sankarin leipäpuu muutoinkin. Etenkin supersankarien koko essenssi on siinä että he ottavat suuriakin riskejä. Tony Stark korostaa tätä, sillä Rautamies on ihminen eikä mikään tuhoutumaton Teräsmies (joka tarvitsee kryptoniitin ollakseen kiinnostava riskialtis sankari.) Kukaan ei kuitekaan moiti että Rautamies olisi perustaltaan epäeettinen samalla tavalla kuin dopinginkäyttäjille sanotaan. Ja syynä ei ole se, että he tekevät asioita kunnian vuoksi. Dopinginkäyttäjää ja Tony Starkia molempia "vaivaa sama huomiohuoruus". He hakevat nimenomaan mainetta ja kunniaa. (Tony Starkilla ei ole salaista identiteettiä - Kaikki tietävät että Tony Stark on Rautamies.)
Kenties yksi syy on tietysti siinä että ihmiset arvottavat ihmiselämän korkealle kun urheilutulokset ovat kulttuuria (tai ainakin viihdettä joka monista ei muka olisi kulttuuria). Nämä nähdään absurdeiksi riskien kohteiksi. Ideana onkin se, että supersankari oikeuttaa toimintansa koska hän panostaa riskinsä eettisesti relevanteilla tavoilla. Jos Teräsmies käyttäisi voimiaan siihen että voittaisi urheilukilpailuita, häntä voitaisiin hyvinkin moittia. Mutta jos hän pelastaa kissoja arkkihirviöiltä ja neitoja puusta riski nähdään sen arvoiseksi koska tavoite on niin kova.
Mahdin alkuperän mahti ; Onko Rautamiehen etiikka samaa kuin sen "Origin Story"?
Jos vertailukierroksia nostetaan ja Tony Stark laitetaankin vertailuun X -menien kanssa tilanne muuttuu paljon vaieammaksi. Tony Stark on nimittäin luomus. Hän on syntynyt siten että ihminen on yrittänyt kehittää itseään ja on kehittynyt siksi. Tony Stark on tietyssä hyvin absurdissa mielessä "luonnonvastainen", että hän on teknologinen rakennelma. X -menit taas ovat tunnettuja siitä että heillä ei ole erillistä origin storyä. Heidän hahmonsa ja kykynsä vain esitellään eikä selitetä miksi heillä on juuri tämä piirre. Sillä he ovat vain "mutantteja". Hieman kuten Lady Gagakin, "They are born this way".
Tämä tuo esille uusia puolia teemasta. Philosophical Disquisitions -blogissa nostetaan esille uutta ihmisten robotisoimiseen liittyvää etiikkaa. Aiheena on Sandelsin ja Hauskellerin ajattelutapa. He moittivat ihmisen kehittämistä tällä tavalla. Sovellettava argumentti on erikoinen ; "Sandel’s central claim was that enhancement was bad because it caused us to lose appreciation for the gifted nature of our lives." Eli teknoboostaukset todellakin jotenkin vähentäisivät humanityämme. Sandelsin maailmassa nämä eivät toki tekisi meistä sosiopaatteja tai egoisteja. Se liittyy enemmän hyvään elämään. Epätäydellisyys nähdään oleelliseksi osaksi tätä. Ja tälle keskeiseksi esitetään tietty nöyryys.
1: Argumentaatiosta osa voidaan itse asiassa nähdä varsin tutuksi toisessa yhteydessä. Tarkalleen ottaen plastiikkakirurgian kohdalla. Siinä ulkonäön manipulointia pidetään huonona asiana jopa silloin kun sen maksaa itse ja jos se on proseduurina suhteellisen riskitön. Moni silti haluaa sellaisen. Ja monesti muistetaan kritisoida sitä että tosiasiassa plastiikkakirurgilla käyminen ei paranna kauneuteen liittyvää epävarmuutta. Eli ollaan ikuisessa itsensäkehittämiskehässä. Lisäksi plastiikkakirurgian nähdään luovan kuilua hyväosaisten ja muiden välille. Se ei ole kaikille vaikka se olisi kuinka riskitöntä. Plastiikkakirurgia siis on egoismin pinnallinen heijastuma joka ei auta ratkaisemaan itse tunnepuolen ongelmaa ja joka on epäreilu koska se kasvattaa ihmisten välisiä eroja.
2: Sandelsin teos on jopa nimeltään "The Case against Perfection". Mutta hän ei suinkaan ole mitään Jumalaa tahi Paratiisia vastaan. Päin vastoin, argumentti näyttää ponnistavan hyvinkin uskonnollissävyisestä pohjasta joka ei luultavasti vakuuta monia sekulaareja - tai edes uskontoa rajoittamattomia mutta muutoin ajatustensa kanssa maallistuneita - ihmisiä. Sandels ei käytä uskonnollista terminologiaa, mutta heijastan hänen ajatuksensa niiden termien kautta joten on helpohkoa nähdä että juuri näin on ; Sandelsin idea on siinä, että ihmisten pitäisi olla nöyriä elääkseen hyvää elämää ; Tässä korostetaan että synnynnäinen lahjakkuus on arvokas asia. Synnynnäinen lahjakkuus nähdään joksikin joka tarjoaa osan Aristoteelisessa maailmankuvassa jossa ihmisen tarkoitus määrittyy siten että hänen lahjakkuutensa ja innostuksensa kohtaavat yhteisön tarpeet. (Siis juuri kuten vanhoissa roolipeleissä.) Lahjakkuuden takana on kristillinen konsepti nimeltä armo ja siihen liittyvä tematiikka ; Koska lahjakkuutta ei voida ansaita, vaatia, tuottaa tai tehdä, se on osoitus itselle kohdistuvasta erityisestä armosta. Tämä on jossain määrin "mielivaltaista", mutta se pitää ottaa vastaan ilolla. Sandels korostaa että ansaitsematon lahja herättää kiitollisuutta. Ansaittu ja vaivalla saatu onnistumisen tunne ja saavuttaminen eivät sen sijaan herätä tätä nöyrää kiitollisuutta ja näin teknolisäkkeitä hankkineen elämänlaatu huononee.
3: Kolmas teema on "yli-ihmisen angsti", jossa teknologiset kyvyt lisäävät ihmisten valinnanvaihtoehtoja. Tämä johtaa siihen että valintojen määrä kasvaa. Ja ihmiset eivät tule onnellisiksi tästä. Barry Schwarzin vaihtoehtojen paradoksi on varsin tunnettu psykologinen ilmiö. Ihmiset haluavat vapautta ja valinnanvaihtoehtoja, mutta kun vaihtoehtoja on liikaa se tuottaa streissiä ja vähentää onnellisuutta. Teknologiset lisukkeet maksimoivat ihmisen elämän valintoja. (Ottaako vemmel, minkälainen vemmel otetaan.) Sandels pitääkin pahimpana tilana juurikin jotain jota moni voisi kutsua täydellistymisenä. "Hyperagency: A state in which virtually all aspects of an agent’s life, including his/her nature, desires, and beliefs, are subjects of choice. In other words, a state in which virtually nothing escapes the agent’s control and manipulation." Tämä ajatus on ymmärrettävää koska jos miettii vaikkapa supersankarien toimien rajoja, Tony Starkina oleminen lähenteleekin tietyssä määrin kaikkivoipaisuutta. Hän on selkeästi yksi vahvimmista superhahmoista. Tiede on lähes yhtä voimallista kuin magiikka. Paitsi että tiedettä käyttävä saa kaiken ja on voimakkaampi kuin mikään arkkityyppinen tietäjävelho. Voima vs äly, mahti vs. elämänkokemus -tematiikan hylkäävä teknoritari päättää että kyseessä ei ole ollenkaan valinta, koska kaiken voi saada.
Argumenttia voidaan tietysti moittia monella tavalla. "Philosophical Disquicitions" -blogi esitteleekin niitä. En nyt listaa niitä koska ne eivät ole relevantteja tässä supersankarimietinnössä joka on blogauksessa työn aiheena.
Sen sijaan muistutan, että vammaisuus on kärsimystä tuottava ongelma joka johtuu osittain siitä että vamma itsessään kiusaa ja osittain siksi että muilla on jotain mitä itsellä ei ole. Ja tätä yritetään nimenomaan poistaa erilaisilla teknologioilla ja tätä pidetään hyvänä asiana - vähän kuten sodassa ruhjoutuneita sotilaita on monista soveliasta auttaa plastiikkakirurgialla koska tämä ajaa heitä kohti keskivertoa. Jos vammaisuutta käsitellään suhteellisena eikä absoluuttisena ominaisuutena, näyttääkin siltä että suurin efekti on ns. "kateusefekti". Teknologisen lisälaitteiston viha näyttääkin kumpuavan siitä että ihminen ei tykkää siitä että joku on parempi kuin hän, ja on ansainnut sen jotenkin. Erilaisuus jota kumarretaan "synnynnäisen lahjakkuuden" kohdalla on kammotus kun puhutaan "hankituista ominaisuuksista". (Tämä korostuu silloin kun puhutaan teknologiasta eikä taidoista. Kateus nyt kattaa oikeasti myös ne synnynnäiset ominaisuudet.) Kateuspohja unohtuu helpposti koska huomio siirretään siihen miten kateellinen vaatii kadehtimaltaan taholta nöyryyttä. (Tämä on Helppo Strategia ; Jos olet laiska, moiti ahkeria ahneudesta.)
Näin ollen Sandelsin maailmassa X -men jolla sattuu mystisesti olemaan mutanttivoimat jotka tekevät hänestä hyvin samanlaisen kuin Tony Starkin Rautamies, hänellä on lahja josta pitää olla ylpeä. Stark joka taas yrittää tehdä jotain ja parantaa itseään ja ansaitsee saman ominaisuusjoukon työllä.
1: Toki teknisesti ottaen Starkin älykkyys voidaan nähdä lahjakkuutena jota hän käyttää tiedeopiskeluunsa. Ero synnynnäisen ja hankitun ominaisuuden välillä ei ole niin tiukka tässä aiheessa. Mutta en nyt painota tätä kovin hirveästi koska sen korostaminen vähän niinkuin ampuu Sandelsin ajatuksen muusiksi kerrasta. Voihan rikas plastiikkakirurgillakävijä olla kiitollinen siitä että on sattunut syntymään rikkaaseen perheeseen täysin ansiotta. Ja haluan kuitenkin pumpata näistä argumenteista niitä hyviä ajatuksia joita se pystyy antamaan, siitä huolimatta että näen sen vakavasti puutteellisena.
2: Kysymys on mielenkiintoinen myös dopingin kannalta. Jos Hulk on hyvä esimerkki dopingin riskeistä, on Kapteeni Amerikka itse asiassa jotain joka kyseenalaistaa ajatuksen dopingin vaaroista. Kapteeni Amerikka on itse asiassa yltiöhyveellinen, kaunis ja kaikenpuolinen onnistuja. Jos Sandelsin argumentti olisi totta, niin jos joku keksisi todella supersoturiruiskeen, jonka avulla kenestä tahansa voisi tulla Kapteeni Amerikka, sen antaminen kenelle tahansa ihmiselle, myös vapaaehtoiselle, olisi perustaltaan epäeettistä ja ihmisyyden tuhoavaa.
Silti en voi kuin ihmetellä sitä että supersankareiden toimintaa ei yleensä pidetä silti lähtökohtaisesti pahoina. Sandelsin argumentaatiossa puhutaan kammoksuen hyperagencystä, ja supersankarit ovat tästä itse asiassa ajatuskokeena sen lähes täydellisiä ilmentymiä. Supersankarit ovat elitistisiä, eli tyypillisesti he ovat yksilöitä joiden lahjoja ei ole monilla. Tony Starkin superhaarniskaa ei saa lähisiwasta ja vain hän on Rautamies. Silti Rautamiestä ei pidetä lähtökohtaisesti epäeettisenä. Sen sijaan sarjakuvissa toimien oikeutusta ei katsota siten miten se on tehty vaan siten mitä sillä tehdään.
Väitänkin että tässä on takana suurempi totuus. Kysymys ei ole siitä onko plastiikkakirurgia tai androidiosien lisääminen itseen "luonnonvastaista ja epäeettistä itsessään". Kysymys on aina siitä mihin sitä käytetään. Rautamies on eettinen koska hän pelastaa ihmisiä. Se, että hän egoilee teoillaan ja erikoislaatuisuudellaan on kenties ikävä sivujuonne ja ryppy persoonassa. Mutta se on minor detail, seikka johon tuijottava on hukannut todellisuustajunsa ja realiteettinsa. - Joku jonka prioriteetit ovat niin vääristyneitä että pian hän alkaa kirjoittamaan vakavasti otettavaa eettistä analyysiä jossa sarjakuvahahmoja käsitellään kuin ne olisivat todellisia toimijoita eivätkä vain mielikuvituksen tuotetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)