Itämaisiin puolustuslajeihin, kuten kung fu:n ja japanilaisiin budolajeihin liitetään usein hyvin hermopistetaistelu. Arki -ihmiset ovat kungfuelokuvissakin nähneet hermopisteitä jotka yleensä lamaannuttavat tai tekevät hyvin erikoisia asioita. "Kill Bill 2" -elukuvassa tilanne ratkaistaan erikoisella hermopistetaidolla, joka saa sydämen räjähtämään 10 askeleen jälkeen.
Idea tietyistä paikoista ja niiden manipuloinnista tehonlisänä ei ole mikään viihdemaailman salaliitto - laajuus ja mystisyyden tasot vain ovat liioiteltuja.
Budokäsitteenä puhutaan atemista(当身), joka tarkoittaa sitä että käytetään hermopisteitä, arkoja kehonosia ja nivelien manipulointia hyväksi. Sana hermopiste on hyvin yleistynyt. Eikö sana ole aivan vääräkään. Esimerkiksi kieräjähermo vaikuttaa hengitykseen ja alentaa sykettä. Näin ollen syntyy vaikutuksia nimenomaan hermoston kautta. Toisaalta korvan takaa löytyvä piste vaikuttaa impaktin kautta sisäkorvaan ja tätä kautta tasapainoaistiin, eikä kyseessä ole tätä kautta hermo (Sama vaikutus saadaan välillisesti myös leukaluun kautta oikeansuuntaisella iskulla oikeaan paikkaan - joka luokitellaan myös painepisteeksi). Osa vaikuttaa laajasti luiden ja jänteiden välityksellä - esimerkiksi näin toimii kämmenselässä keskellä luiden välissä oleva piste, joka estää sormien käytön ja puutumisen tunteen.
Hermopisteet onkin itse asiassa yleisesti ottaen luokiteltu vaikutustensa kautta, eikä niinkään sitä kautta vaikuttaako se jänteeseen, hermostoon vai elimiin. Näin ollen niiden toiminnallisuus ja vaikutus on olennaista, ei se mikä fysiologinen teoria niiden taakse nähdään. Itse asiassa ei ole tavatonta törmätä itsepuolustustaitajaan joka uskoo että hermoston sijasta vaikutetaan fyysisen maailman sijasta henkisiin Ki -voimiin ja niiden virtaukseen ihmisen elimistössä. Taekwondossa painepisteet (Hyel) voivat tuottaa kipua, vaikuttaa lihaksistoon ja elimiin. Osaa pisteitä täytyy painaa, iskeä tai hieroa. Vaikutusta haetaan usein kahta kautta: Esimerkiksi jos aiheutetaan kipua, vastustajan keskittyminen herpaantuu ja samalla kipuun liittyy refleksejä, jotka ohjaavat tämän toimintaa ennustettavalla tavalla. Taekwondossa painepisteinä ovat muun muassa munuaisten paikat selässä, joka vaikuttaa suoraan elimeen.
Taekwondossa painepisteet/vitaalipisteet/hermopisteet on jaettu toiminnallisesti seuraavalla tavalla, joka antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä kehon aroilla paikoilla voi saada aikaiseksi :
1: (A hyel) Mykistävät pisteet, jotka estävät äänen tuottamisen.
2: (Tong hyel) Algesiapisteet, jotka tuottavat kovaa kipua. Kivun määrä ja fyysinen vahingoittuminen ovat usein eri asia.
3: (Huun hyel) Tainnutuspisteet jotka alentavat tajunnan tasoa, vaikuttavat tasapainoon.
4: (Ma hyel) Paralysoivat pisteet jotka estävät raajojen tai niiden osien käyttöä tai käytön.
5: (Sa hyel) Fataalit pisteet jotka ovat hengenvaarallisia.
Tietysti pisteitä voidaan luokitella näiden lisäksi sen mukaan mihin ne vaikuttavat. Tällöin syntyy tietysti valtavasti erilaisia yhdistelmiä. Ehkä merkittävintä on kuitenkin tajuta, että arkikielessä "hermopiste" on hieman liian voimakkaasti yleistetty käsite.
Kirjoittaja ei leiki hermopisteillä. Hän vain käy hermoille. Tämä juttukin on enemmän sana -analyysi kuin kamppailuohjeistus. Tiettyjen taitojen levittäminen olisi tehtävä joka tapauksessa vastuullisesti. Eli vaikka kirjoittaja osaisikin leikkiä hermopisteillä, hän ei asiasta kertoisi vaan sanoisi että ei osaisi leikkiä hermopisteillä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste budo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste budo. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. marraskuuta 2010
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Dojutsu ja "lethal weapon".
Itsepuolustuslajeihin suhtautumisen voi karkeasti sanoen jakaa kahtia. On niitä jotka katsovat että sieltä löydetään itsensä ja kasvatetaan luonnetta. Ja toiset katsovat että siellä opitaan väkivaltaa. Itse asiassa tämä jako ei ole vain itsepuolustuksen ulkopuolisten kanta. Niitä molempia kannatetaan myös harrastajien puolella.
Tämä yllä oleva jako löytyy Japanistakin - ja siellä se on melko vahva.
Sieltä peräisin olevat itsepuolustuslajit jaetaan karkeasti do -lajeihin, joissa kasvetaan ihmisenä. Ja jutsu -lajeihin joissa on keskitytty siihen että opitaan konkreettinen taito jolla voidaan tehdä halutessa erilaisia asioita todellisessa maailmassa. Do -lajien suosio kasvoi kun Japani modernisoitui. Vanha sodankäynnin taito muuttui turhaksi. Moni tyyli syntyi muuta kautta. Esimerkiksi budo -lajien nimi sisältää sanan "do" jotta tiedetään että se on tälläistä. Myös aikido ja kendo ovat tälläisiä. Näistä on olemassa myös versioita jotka keskittyvät suoraan kykyyn tuottaa toimintaa. On kenjutsua, aikijutsua. Ja jopa bujutsu löytyy.
Itse haluaisin pistää tämän jaon "osittain" keinotekoiseksi. Tosiasiassa moni ihminen ei mene harrastamaan kendoa koska siellä kasvaa ihmisenä. Päin vastoin, löytyy paljonkin sellaisia jotka haluavat taistella (turvallisesti). He vetoavat toki puhetasolla myös henkiseen kasvuun - kun sillä täytyy perustella harrastus. Kysymys on suunnilleen samasta, kuin siitä kun jos teini selittää liikaa pelaamistaan sorminäppäryyden kehittymisellä. Toki tässä voi tulla näppärämmäksi, mutta tosiasiassa pelataan pelaamisen eikä itsekehityksen vuoksi. Julkinen salaisuus on, että itsepuolustusta mennään harrastamaan myös sen vuoksi että voidaan itsepuolustautua.
Toisaalta myös jutsulajit ovat nykyajan kulttuurissa hyvin "do" -maisia. Esimerkiksi ninjutsussa korostetaan henkisiäkin arvoja ja itsekasvatus on siellä tärkeässä roolissa. Ninjoihin on helppo liittää myös myyttejä ja mystiikkaa, ja tämä karismakin innostaa joitakuita harjoittelemaan.
Lisäksi etiikkaan pakottaa jo Suomen lakikin.
Ja itse asiassa lajin harrastajan kannalta tärkein "oma jengi ja lupa kuulua siihen ja paikan ansaitseminen siellä" liittyy mukaan kuvioiohin aivan tavallisesti. Räyhäämiseen suhtaudutaan yleisesti pahasti: Esimerkin tästä saa lukaisemalla vaikkapa Bujinkan Shinden -Dojon periaatteet. Ne tiivistyvät loppuun ideaaleiksi "Tiedä että sinnikkyys on, ennenkaikkea, vain lyhytaikaista. Tiedä että ihmisen polku on oikeus. Unohda ahneuden, mukavuuden ja erottelun (riippuvaisuuden) sydän. Ymmärrä surun ja katkeruuden olevan luonnonlakeja, ja ota yksinkertaisesti hyötyä järkähtämättömän sydämen valaistumisesta. Vakaalla sydämellä, älä eksy uskollisuuden ja lapsen hurskauden polulta, ja tavoittele syvällisesti sekä kirjallisuutta ja taistelutaitoja. Dôjôn sääntönä on pitää yllä olevat 5 lakia." Ja lajejen kohdalla näitä ideaaleja myös noudatetaan. Esimerkiksi tuntemani kickboxing -kouluttaja on antanut porttikieltoja taitojen väärinkäytön vuoksi.
Taistelu itsessään ei tietenkään opeta ja kasvata luonnetta. Tästä itse asiassa päästään suurempaan asiaan. On harha luulla että sota ja taistelu automaattisesti kasvattaisi ihmistä. Usein ihminen toki ajattelee että sodassa ollut saisi jotain kompensaatiota ja olisi jotenkin vahvempi. Mutta todellisuus ei ole tässä kohdin kovin reilu. Joskus se, mikä ei tapa rampauttaa. (Sekä konkreettisella että henkisellä tasolla.)
Soturi ei välttämättä ole samaa kuin eettinen ihminen. (Joku voisi pitää näitä jopa toisensa poissulkevina, ja tämä johtuu siitä että he ymmärtävät mitä sota tarkoittaa ja yhdistävät tämän kaikkiin sen sisällä toimiviin.) Jos esimerkiksi olet elänyt sodassa, olet luultavammin rikkonut mielesi kuin kasvanut ihmisenä. Se, että opettelet rikkomaan toisen ei kasvata ihmisenä. Sen sijaan se, että et riko toisia ihmisiä vaikka voisit, kasvattaa. Tätä kautta itsepuolustus kasvattaa luonnetta koska tapaat erilaisia ihmisiä ja treenaatte yhdessä ja toisiin luottaen.
Eurooppalainen miekkailu ei taatusti ole "do" eikä "jutsu", koska se ei ole japanilainen. Ja se sopii tähän luokitteluun harvinaisen huonosti. Se nimittäin sisältää melkoisen julmia tekniikoita, muun muassa potkut joita vaikkapa Fioren kirjassa esitetään ovat hyvin usein "potkuja kasseille". Taidot on tehty sotaa varten. Kuitenkin siellä on erityisen pakko toimia vastuullisesti.
Usein harjoittelumiekoista nimittäin kysellään siitä "ovatko ne teräviä". Tämä on itse asiassa jotain josta kuulee lähes aina kun harrastuksesta kertoo. Terävyys liitetään siihen onko harrastus turvallinen. Sillä terävä miekka on "lethal weapon". Tässä kuitenkin unohtuu yksi asia. Myös pesäpallomaila on "lethal weapon". Kaikki tietävät että jos joku lyö sinua pesäpallomailan kaltaisella kappaleella, siitä seuraa pahoja. Tämän jälkeen on helppo tajuta että tylsytetty harjoitusmiekka on sekin "lethal weapon". Siksi Windsor korostikin ensimmäisellä tunnilla sitä, miten miekan käsittelyssä ja sillä harjoittelussa on korostettava turvallisuutta. Sitä että me kaikki olemme älykkäitä, vastuuntuntoisia ja muutenkin "aikuisia" ihmisiä. (Ja kyllä, ne miekat on tylsytetty, kiitos vain.)
Miekkailun harrastajan on tässä kohden pakko olla eettinen, mutta juttua tehdään silti myös taidon vuoksi.
Tämä yllä oleva jako löytyy Japanistakin - ja siellä se on melko vahva.
Sieltä peräisin olevat itsepuolustuslajit jaetaan karkeasti do -lajeihin, joissa kasvetaan ihmisenä. Ja jutsu -lajeihin joissa on keskitytty siihen että opitaan konkreettinen taito jolla voidaan tehdä halutessa erilaisia asioita todellisessa maailmassa. Do -lajien suosio kasvoi kun Japani modernisoitui. Vanha sodankäynnin taito muuttui turhaksi. Moni tyyli syntyi muuta kautta. Esimerkiksi budo -lajien nimi sisältää sanan "do" jotta tiedetään että se on tälläistä. Myös aikido ja kendo ovat tälläisiä. Näistä on olemassa myös versioita jotka keskittyvät suoraan kykyyn tuottaa toimintaa. On kenjutsua, aikijutsua. Ja jopa bujutsu löytyy.
Itse haluaisin pistää tämän jaon "osittain" keinotekoiseksi. Tosiasiassa moni ihminen ei mene harrastamaan kendoa koska siellä kasvaa ihmisenä. Päin vastoin, löytyy paljonkin sellaisia jotka haluavat taistella (turvallisesti). He vetoavat toki puhetasolla myös henkiseen kasvuun - kun sillä täytyy perustella harrastus. Kysymys on suunnilleen samasta, kuin siitä kun jos teini selittää liikaa pelaamistaan sorminäppäryyden kehittymisellä. Toki tässä voi tulla näppärämmäksi, mutta tosiasiassa pelataan pelaamisen eikä itsekehityksen vuoksi. Julkinen salaisuus on, että itsepuolustusta mennään harrastamaan myös sen vuoksi että voidaan itsepuolustautua.
Toisaalta myös jutsulajit ovat nykyajan kulttuurissa hyvin "do" -maisia. Esimerkiksi ninjutsussa korostetaan henkisiäkin arvoja ja itsekasvatus on siellä tärkeässä roolissa. Ninjoihin on helppo liittää myös myyttejä ja mystiikkaa, ja tämä karismakin innostaa joitakuita harjoittelemaan.
Lisäksi etiikkaan pakottaa jo Suomen lakikin.
Ja itse asiassa lajin harrastajan kannalta tärkein "oma jengi ja lupa kuulua siihen ja paikan ansaitseminen siellä" liittyy mukaan kuvioiohin aivan tavallisesti. Räyhäämiseen suhtaudutaan yleisesti pahasti: Esimerkin tästä saa lukaisemalla vaikkapa Bujinkan Shinden -Dojon periaatteet. Ne tiivistyvät loppuun ideaaleiksi "Tiedä että sinnikkyys on, ennenkaikkea, vain lyhytaikaista. Tiedä että ihmisen polku on oikeus. Unohda ahneuden, mukavuuden ja erottelun (riippuvaisuuden) sydän. Ymmärrä surun ja katkeruuden olevan luonnonlakeja, ja ota yksinkertaisesti hyötyä järkähtämättömän sydämen valaistumisesta. Vakaalla sydämellä, älä eksy uskollisuuden ja lapsen hurskauden polulta, ja tavoittele syvällisesti sekä kirjallisuutta ja taistelutaitoja. Dôjôn sääntönä on pitää yllä olevat 5 lakia." Ja lajejen kohdalla näitä ideaaleja myös noudatetaan. Esimerkiksi tuntemani kickboxing -kouluttaja on antanut porttikieltoja taitojen väärinkäytön vuoksi.
Taistelu itsessään ei tietenkään opeta ja kasvata luonnetta. Tästä itse asiassa päästään suurempaan asiaan. On harha luulla että sota ja taistelu automaattisesti kasvattaisi ihmistä. Usein ihminen toki ajattelee että sodassa ollut saisi jotain kompensaatiota ja olisi jotenkin vahvempi. Mutta todellisuus ei ole tässä kohdin kovin reilu. Joskus se, mikä ei tapa rampauttaa. (Sekä konkreettisella että henkisellä tasolla.)
Soturi ei välttämättä ole samaa kuin eettinen ihminen. (Joku voisi pitää näitä jopa toisensa poissulkevina, ja tämä johtuu siitä että he ymmärtävät mitä sota tarkoittaa ja yhdistävät tämän kaikkiin sen sisällä toimiviin.) Jos esimerkiksi olet elänyt sodassa, olet luultavammin rikkonut mielesi kuin kasvanut ihmisenä. Se, että opettelet rikkomaan toisen ei kasvata ihmisenä. Sen sijaan se, että et riko toisia ihmisiä vaikka voisit, kasvattaa. Tätä kautta itsepuolustus kasvattaa luonnetta koska tapaat erilaisia ihmisiä ja treenaatte yhdessä ja toisiin luottaen.
Eurooppalainen miekkailu ei taatusti ole "do" eikä "jutsu", koska se ei ole japanilainen. Ja se sopii tähän luokitteluun harvinaisen huonosti. Se nimittäin sisältää melkoisen julmia tekniikoita, muun muassa potkut joita vaikkapa Fioren kirjassa esitetään ovat hyvin usein "potkuja kasseille". Taidot on tehty sotaa varten. Kuitenkin siellä on erityisen pakko toimia vastuullisesti.
Usein harjoittelumiekoista nimittäin kysellään siitä "ovatko ne teräviä". Tämä on itse asiassa jotain josta kuulee lähes aina kun harrastuksesta kertoo. Terävyys liitetään siihen onko harrastus turvallinen. Sillä terävä miekka on "lethal weapon". Tässä kuitenkin unohtuu yksi asia. Myös pesäpallomaila on "lethal weapon". Kaikki tietävät että jos joku lyö sinua pesäpallomailan kaltaisella kappaleella, siitä seuraa pahoja. Tämän jälkeen on helppo tajuta että tylsytetty harjoitusmiekka on sekin "lethal weapon". Siksi Windsor korostikin ensimmäisellä tunnilla sitä, miten miekan käsittelyssä ja sillä harjoittelussa on korostettava turvallisuutta. Sitä että me kaikki olemme älykkäitä, vastuuntuntoisia ja muutenkin "aikuisia" ihmisiä. (Ja kyllä, ne miekat on tylsytetty, kiitos vain.)
Miekkailun harrastajan on tässä kohden pakko olla eettinen, mutta juttua tehdään silti myös taidon vuoksi.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
0-4-7 vs. 1-1
Kamppailulajeissa on otettava huomioon erilaisia etäisyyksiä. Kamppaillajeissa etäisyydet tavataan jakaa kolmeen osaan:
1: Kaukoetäisyys, jossa nopea hyökkäys on mahdotonta. Tässä etäisyydessä on mahdollista arvioida vastustajaa, suunnitella taktiikkaa ja vaikuttaa psykologisesti.
2: Keskipitkä etäisyys, jossa kamppailijat ovat niin lähellä toisiaan, että hyökkäys voidaan tehdä lyhyt askel ottaen. Tällä etäisyydellä vastustajan puolustuksesta etsitään aukkoja ja häntä hämätään.
3: Lähietäisyys, jossa kamppailijat ovat suoraan toistensa vaikutuspiirissä. Tällä etäisyydellä kamppailun lopputulos ratkeaa.
Normaalissa tilanteessa tilanne on hieman monimutkaisempi. Sillä kehässä ollaan valmiina, jolloin iskuja ja torjuntoja voidaan tehdä melko nopeasti. Olet valmiina. Elävässä elämässä etäisyydet ja niiden vaikutukset muuttuvat, koska mukana tulee se, että ylipäätään huomaat tilanteen alkavan, ja että ehdit aloittaareagoinnin siihen.
Vartijakurssilla minulle opetettiin tärkeä etäisyys, 4 metriä. Se on etäisyys, jonka päästä toinen ehtii käytännössä juosta päin ja lyödä ennen kuin ehdit reagoida, jos et ole valmistautuneena. Toinen vastaava etäisyys on 7 metriä. Tältä etäisyydeltä toinen ehtii juosta sinua päin ennen kuin ehdit reagoida ja ottaa varusteet esiin vyöltä. Tietenkin valppaus pienentää näitä etäisyyksiä. Mutta keskeistä on huomata, että etäisyys on todella pitkä. Veitsellä heittämisen etäisyys kilpailuissa on noin 4 metriä ja heittoaseita on perinteisesti katsottu voitavan käyttää jotakuinkin 7 metrin päästä. (Tosin osuminen näiltä etäisyyksiltä vaatii paljon harjoittelua.)
Siksi voidaan sanoa että 4 ja 7 metriä ovat monellakin tavalla tärkeitä etäisyyksiä.
Siksi voidaan sanoa, että veitsellä hyökkääjän etu suhteessa pistoolilla puolustautujaan on jotakuinkin tuo sama 7 metriä. Tietenkin tätäkin etäisyyttä voi pienentää. Esimerkiksi iaido (居合道)perustuu pelkästään taitoon reagoida ja vetää miekka nopeasti esiin siten, että jo huotrasta veto on ensimmäinen hyökkäys ja/tai puolustus. Harjoittelulla reagointitapaa ja reagoinnista toimintaan siirtymisaikaa saa pienennettyä runsaasti.
Valppauden opettelukin on tässä erittäin merkittävässä asemassa. Siksi itämaisissa lajeissa on erityisiä zanshin (残心) -harjoitteita. Rento mutta tarkkaavainen mielentila auttaa kaikissa tilanteissa. Se lyhentää reaktioaikoja myös silloin, kun kamppailutilanne on jo päällä. Sillä tarkkaavuuden herpaantuminen johtaa aukon syntymiseen. Reagoimiseen menee pidempi aika tai toiminta -aika hidastuu. Syynä tälläiseen zanshinin rikkoutumiseen voivat olla monet asiat, kuten hengitysrytmin muutos, ylimielisyys, epäröinti, ja jopa silmien räpäytys.
Kuitenkin selvästi valmistautuminen painaa paljon. Ja käytännössä koska emme arkielämässämme ole ainakaan ihan koko ajan valppaina, etäisyydet hyökäystilanteessa johtavat siihen että ollaan todella lähellä. Tai niin lähellä kuin hyökkääjä haluaa.
Tämä on otettu huomioon muun muassa Krav Magassa. Sen perustekniikoissa on paljon erittäin lähellä tehtäviä. Tällä etäisyydellä normaalit taistelulajien harjoittamiset eivät toimi, koska vain murto -osaa niiden tekniikoista voidaa soveltaa. Ne kun soveltuvat hieman pidemmille etäisyyksille. Karatessa kuten miekkailussakin on tärkeää tietää ulottuvuutensa ja lyödä mahdollisimman pian. Näin niissä valtaosa kamppailuistakin on potku ja lyöntietäisyydeltä suoritettavia. Siinä ei sylikkäin juurikaan olla. Krav Magaa harrastanut on siksi hienoisessa etulyöntiasemassa. Toisaalta karateka taas on voitolla kehässä. Sillä kehässä näet vastustajasi, ja tiedät että hän on tulossa päin. Tälläisessä tilanteessa voidaan unohtaa 4 ja 7 metrin säännöt sujuvasti.
Tästä löytyy esimerkki:
Ilpo Jalamon "Bushi no te - soturin käsi" kirjassa käsitellään karaten historiaa. Merkittävänä huomiona on se, että aluksi siinäkin kamppailtiin erittäin lyhyissä etäisyyksissä. Sivulla 34 kerrotaan, kuinka karaten esimuodossa, toudissa, opetettiin pääosin kataa, ja sen tekniikat olivat pääosin läheltä tehtäviä. Mutta kun 1920 -luvulla siirryttiin myös ottelemisen puolelle, etäisyydet kasvoivat. Vapaaotteluiden myötä aggressiivisuus tuli mukaan kuvioihin. Kun aikaisemmin toudi oli keskittynyt puolustautumiseen, hyökkäämisestä tuli tätä keskeisempää. Eräs toudin mestareista, Gichin Funakoshi, olikin sitä mieltä, että otteleminen pilasi toudin luonteen. Hänen mukaansa se ei ollut urheilua, eikä kilpailua. Kyseessä piti hänestä olla budo, itsensä kehittäminen, jota käytettiin itsepuolustukseenkin vain äärimmäisessä hädässä. Sen sijaan toinen toadin mestari, Choki Motobu, joka oli käytännönläheisempi, taasen kannatti ottelemista.
Joka tapauksessa taistelu salilla ja kehässä eroaa jonkin verran oikeasta puolustautumisesta, jota varten toudi kuitenkin oli kehitetty. Kehässä ottelu toikin siksi tiettyjä muutoksia. Seuraava taulukko on sovellettu Jalamon kirjan sivulta 46 kerätystä taulukosta. Asiat ovat samat, luokittelumme asiaan ovat hieman erilaiset.
Suurin osa eroista johtuu nimen omaan siitä, että itse kamppailuolosuhteet ovat erilaiset. Kehässä taistelet tutulla tyylillä kamppailevan henkilön kanssa. Molemmat olette valmistautuneet, lämmitelleet itsenne vireeseen, olette kumpikin valppaimmillanne ja parhaimmillanne. Ja tiedätte että kehässä ollaan vain voitto mielessä. Oikeassa elämässä joku tuntematon päättää tehdä sinulle jotain pahaa ja tekee tämän yllättäen. Hyökkääjä voi tässä tapauksessa olla huumeissa, sinä taas voit olla töistä väsyneenä. Tälläisiä tilanteita ja niihin liittyvää pelkoa on lähes mahdotonta tuottaa keinotekoisesti millään salilla.
1: Kaukoetäisyys, jossa nopea hyökkäys on mahdotonta. Tässä etäisyydessä on mahdollista arvioida vastustajaa, suunnitella taktiikkaa ja vaikuttaa psykologisesti.
2: Keskipitkä etäisyys, jossa kamppailijat ovat niin lähellä toisiaan, että hyökkäys voidaan tehdä lyhyt askel ottaen. Tällä etäisyydellä vastustajan puolustuksesta etsitään aukkoja ja häntä hämätään.
3: Lähietäisyys, jossa kamppailijat ovat suoraan toistensa vaikutuspiirissä. Tällä etäisyydellä kamppailun lopputulos ratkeaa.
Normaalissa tilanteessa tilanne on hieman monimutkaisempi. Sillä kehässä ollaan valmiina, jolloin iskuja ja torjuntoja voidaan tehdä melko nopeasti. Olet valmiina. Elävässä elämässä etäisyydet ja niiden vaikutukset muuttuvat, koska mukana tulee se, että ylipäätään huomaat tilanteen alkavan, ja että ehdit aloittaareagoinnin siihen.
Vartijakurssilla minulle opetettiin tärkeä etäisyys, 4 metriä. Se on etäisyys, jonka päästä toinen ehtii käytännössä juosta päin ja lyödä ennen kuin ehdit reagoida, jos et ole valmistautuneena. Toinen vastaava etäisyys on 7 metriä. Tältä etäisyydeltä toinen ehtii juosta sinua päin ennen kuin ehdit reagoida ja ottaa varusteet esiin vyöltä. Tietenkin valppaus pienentää näitä etäisyyksiä. Mutta keskeistä on huomata, että etäisyys on todella pitkä. Veitsellä heittämisen etäisyys kilpailuissa on noin 4 metriä ja heittoaseita on perinteisesti katsottu voitavan käyttää jotakuinkin 7 metrin päästä. (Tosin osuminen näiltä etäisyyksiltä vaatii paljon harjoittelua.)
Siksi voidaan sanoa että 4 ja 7 metriä ovat monellakin tavalla tärkeitä etäisyyksiä.
Siksi voidaan sanoa, että veitsellä hyökkääjän etu suhteessa pistoolilla puolustautujaan on jotakuinkin tuo sama 7 metriä. Tietenkin tätäkin etäisyyttä voi pienentää. Esimerkiksi iaido (居合道)perustuu pelkästään taitoon reagoida ja vetää miekka nopeasti esiin siten, että jo huotrasta veto on ensimmäinen hyökkäys ja/tai puolustus. Harjoittelulla reagointitapaa ja reagoinnista toimintaan siirtymisaikaa saa pienennettyä runsaasti.
Valppauden opettelukin on tässä erittäin merkittävässä asemassa. Siksi itämaisissa lajeissa on erityisiä zanshin (残心) -harjoitteita. Rento mutta tarkkaavainen mielentila auttaa kaikissa tilanteissa. Se lyhentää reaktioaikoja myös silloin, kun kamppailutilanne on jo päällä. Sillä tarkkaavuuden herpaantuminen johtaa aukon syntymiseen. Reagoimiseen menee pidempi aika tai toiminta -aika hidastuu. Syynä tälläiseen zanshinin rikkoutumiseen voivat olla monet asiat, kuten hengitysrytmin muutos, ylimielisyys, epäröinti, ja jopa silmien räpäytys.
Kuitenkin selvästi valmistautuminen painaa paljon. Ja käytännössä koska emme arkielämässämme ole ainakaan ihan koko ajan valppaina, etäisyydet hyökäystilanteessa johtavat siihen että ollaan todella lähellä. Tai niin lähellä kuin hyökkääjä haluaa.
Tämä on otettu huomioon muun muassa Krav Magassa. Sen perustekniikoissa on paljon erittäin lähellä tehtäviä. Tällä etäisyydellä normaalit taistelulajien harjoittamiset eivät toimi, koska vain murto -osaa niiden tekniikoista voidaa soveltaa. Ne kun soveltuvat hieman pidemmille etäisyyksille. Karatessa kuten miekkailussakin on tärkeää tietää ulottuvuutensa ja lyödä mahdollisimman pian. Näin niissä valtaosa kamppailuistakin on potku ja lyöntietäisyydeltä suoritettavia. Siinä ei sylikkäin juurikaan olla. Krav Magaa harrastanut on siksi hienoisessa etulyöntiasemassa. Toisaalta karateka taas on voitolla kehässä. Sillä kehässä näet vastustajasi, ja tiedät että hän on tulossa päin. Tälläisessä tilanteessa voidaan unohtaa 4 ja 7 metrin säännöt sujuvasti.
Tästä löytyy esimerkki:
Ilpo Jalamon "Bushi no te - soturin käsi" kirjassa käsitellään karaten historiaa. Merkittävänä huomiona on se, että aluksi siinäkin kamppailtiin erittäin lyhyissä etäisyyksissä. Sivulla 34 kerrotaan, kuinka karaten esimuodossa, toudissa, opetettiin pääosin kataa, ja sen tekniikat olivat pääosin läheltä tehtäviä. Mutta kun 1920 -luvulla siirryttiin myös ottelemisen puolelle, etäisyydet kasvoivat. Vapaaotteluiden myötä aggressiivisuus tuli mukaan kuvioihin. Kun aikaisemmin toudi oli keskittynyt puolustautumiseen, hyökkäämisestä tuli tätä keskeisempää. Eräs toudin mestareista, Gichin Funakoshi, olikin sitä mieltä, että otteleminen pilasi toudin luonteen. Hänen mukaansa se ei ollut urheilua, eikä kilpailua. Kyseessä piti hänestä olla budo, itsensä kehittäminen, jota käytettiin itsepuolustukseenkin vain äärimmäisessä hädässä. Sen sijaan toinen toadin mestari, Choki Motobu, joka oli käytännönläheisempi, taasen kannatti ottelemista.
Joka tapauksessa taistelu salilla ja kehässä eroaa jonkin verran oikeasta puolustautumisesta, jota varten toudi kuitenkin oli kehitetty. Kehässä ottelu toikin siksi tiettyjä muutoksia. Seuraava taulukko on sovellettu Jalamon kirjan sivulta 46 kerätystä taulukosta. Asiat ovat samat, luokittelumme asiaan ovat hieman erilaiset.
Suurin osa eroista johtuu nimen omaan siitä, että itse kamppailuolosuhteet ovat erilaiset. Kehässä taistelet tutulla tyylillä kamppailevan henkilön kanssa. Molemmat olette valmistautuneet, lämmitelleet itsenne vireeseen, olette kumpikin valppaimmillanne ja parhaimmillanne. Ja tiedätte että kehässä ollaan vain voitto mielessä. Oikeassa elämässä joku tuntematon päättää tehdä sinulle jotain pahaa ja tekee tämän yllättäen. Hyökkääjä voi tässä tapauksessa olla huumeissa, sinä taas voit olla töistä väsyneenä. Tälläisiä tilanteita ja niihin liittyvää pelkoa on lähes mahdotonta tuottaa keinotekoisesti millään salilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)