Pieni ajatus vainojen luonteesta.

Juha Leinivaara kirjoitti siitä miten Jakartassa harrastetaan tiukkaa jumalanpilkkalainsäädäntöä. Taustalla on Tjahaja Purnaman uskonnollisen vakaumuksen ja poliittisen suosion välinen yhteys. "Kuvernööri Purnama on kristitty ja kiinalaista etnistä taustaa, joten hänellä on vähemmistötaustainen ura. Siitä huolimatta hän on pärjännyt, sillä mies tunnetaan korruption vastaisesta taistelusta ja reiluista periaatteistaan. Siksi aikaisemmat lokakampanjat - joissa kuvernöörin kristillisyyttä yritettiin käyttää negatiivisena asiana - eivät onnistuneet."

Nyt hän on sitten vaikeuksissa, sillä kun hän puolusti sitä miten islamilainen saa äänestää kristittyjä, tästä editoitiin video jossa hän näytti moittivan islamia. Video oli väärennös, mutta tällä ei ole kovin paljoa väliä. "Harsonon mielestä Purnamalla ei ole mahdollisuuksia, jos tapaus päätyy oikeussaliin asti. Ne ovat nimittäin olleet taustoiltaan poliittisten ja etnisten jännitteiden lataamia kiistoja, joissa itse teologinen ydin jää yhdentekeväksi."

Tämänlainen tilanne on oireellinen, sillä tämänlaisiin viitataan mielellään termillä joka itsellenikin tulee mieleen. Eli uskonnollisena vainona. Kristityt kautta maailman mielellään kertovat miten kristittyjä eri maailmassa vainotaan. Ja Purnama kelpaa tässä esimerkiksi ja uhriksi ja marttyyriksi. Mielestäni ymmärrettävästi. Kuitenkin tässä avainsanana on "teologiasta etääntyminen". Se on monille merkityksellistä. Sillä vastaavat tapaukset saatetaan tulkita hyvin toisella tavalla.

Otetaan esimerkiksi Haiti. Haitissa oli 2010 - ei siis minään kovin kaukaisena aikana - koleraan liittyvä kohu. Alueella lynkattiin lukuisia voodoopappeja koska heistä tehtiin syyllisiä koleraepidemiaan. Voodoopapeilla ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa. On selvää että "Raamattu" ei suhtaudu noitiin kovin hyvin, ja että uskontoon liittyvillä ennakkoluuloilla oli asian kanssa paljonkin tekemistä.

Tässä avainsanana on sen tiedostaminen, että Haiti on kristillinen maa. Näissä tilanteissa helposti korostetaan, että toimintaa ei voida liittää kristinuskoon. Sillä tässä pitäisi heiluttaa Raamatunjakeita ja syyt nähdään siinä että maanjäristys ja kolera järkyttivät ihmisten elinpiiriä ja poliittista järjestystä. Eli teologiasta etääntyminen nähdään samana kuin se, että uskontoa ei voida liittää asiaan. Toisin kuin silloin kun islamilaisissa maissa tapahtuu sitä että teologia on korkeintaan kuorrutusta.

Samoin jos Suomalaisessa MV -lehdessä korostetaan miten islamilaiset ovat vaarallisia levittämällä väärennettyä videota jossa alunperin kenialaisten kristittyjen touhuja kuvanneet videot editoidaan niin että niiden taustalla on islamilaista musiikkia, tilanne nähdään hyvin epäanalogisena Purnaman kohtaaman vääristelyn kanssa. Ei nähdä että vihaa kampanjoineet ovat tuottaneet Jakartaan vilpittömästi pahastuneita islamisteja. Jakartan yhteydessä kristitty kee että "valheiden ja vääristelyjen" levittäminen on propagandaa joka on vainoamisen keino. Suomessa asiallinen huolissaan oleminen on aivan järkeenkäyvää eikä ollenkaan vainoavaa.

Samoin käy tietenkin silloin kun niitä Raamatunjakeita heilutellaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi Nigeriassa. Kaikenmaailman Joe Itat perustelevat noitien tappamista sillä, että he perustavat elämänsä "Raamattuun". Tämä tulkitaan kotimaan puolella siten että nämä teot eivät ole Raamatun mukaisia. Koska tapahtumapaikkana on Afrikka, voidaan aina tulkita että teot ovat jotain jonka taustalla on jokin muu kuin kristinusko. Jopa silloin kun asiaa tehdään Kristinusko Puheissa Edellä.

Vielä yksi twisti.

Kaikista hämmentävintä tilanne on tietenkin sitten jos mietitään miten kristinuskoa puolustetaan. Korostetaan että yhteiskuntarakenteissa on asioita joita kristinusko suojelee. Ja ilman näitä yhteiskuntaa ylläpitävät normistot voivat romahtaa ensimmäisestä iskusta. Eli esimerkiksi kristinusko estää murhaamisen ja murhaamisen kieltävät lait ovat lainsäädännössä kristinuskon ansioista. Ateismi nähdään jonain jonka uhka ei ole siinä että sillä on pahoja normeja vaan sitä kautta että se ei estä tiettyjä asioita tapahtumasta. Tällöin ei huomata, että avataan portti siihen että kristinusko selvästi on ongelma koska se ei selvästi suojele massahysterioilta, ei Keniassa, ei Haitissa eikä ilmeisesti Suomessakaan.

Tästä näkökulmasta ei ole jälkeäkään jos aihe vaihtuu toisiin uskontoihin. Islamin kohdalla näkökulma vaihtuu ja korostetaan pahuuteen ohjaavia normeja. Silloin islam on uhka silloinkin kun kyse ei ole uskonnosta ja politiikasta.

Tämä ei tietenkään ole suoraan ristiriidassa. Voidaan nähdä että kristinuskolla on hyvät normit ja muilla uskonnoilla huonot normit. Ateistit ovat normittomia. Kaikki voivat olla uhka hyvien normien yhteiskunnalle.

Ongelmana on vain se, miten argumentaatio siitä miten hyvä ja huono normisto tunnistetaan vaihtuu aina lennosta tilanteen mukaan. Tärkeää on huomata että kriteerit ovat sellaisia että ateistit ja vääräoppiset voidaan tuomita aina, olipa kyseessä sitten politiikka tai ideologia. Ja kristinuskon kohdalla ongelma ei ole koskaan uskonnossa. Ei missään tilanteissa. Tämä pelaaminen on se joka kyseenalaistaa vahviten sen että kristinuskossa olisi kysymys hyvistä normeista. Sillä ei ole konsistentteja argumentteja itsensä suojeluun ja muiden tuomitsemiseen.

Yhteen symboliin redusoituminen

Johanna Tykkyläinen kirjoitti otsikolla "Katsopa uudelleen". Siinä käsitellään sitä että KKK -kaapuun pukeutuneen henkilön lipunheiluttelusta on tehty iso numero. "Miksi lipun heiluttelusta tehdään niin iso asia? Tuona iltana tapahtui samalla paikalla paljon vakavampia ja huolestuttavampia juttuja, jotka kertovat pahemmasta, kuin siitä, että lippua käytetään väärin." Kysymys on relevantti. Nähdäkseni KKK -kaavun kohdalla arvokeskustelua ja paheksuntaa ei tosin ole keskitytty lipun väärinkäyttöön. Se on ollut se mihin poliisi on keskittynyt. Koska asia nyt vain on rikos ja poliisin tehtävänä ei ole päättää että "laki on tyhmä joten sen noudattamista en valvo". Virkamiehen mielipiteenvapaus onkin tällä tavalla rajoitettua. Poliisi valvoo lakia eikä omia mielipiteitään. Kaikki muut taas ovat kiinnittäneet huomiota KKK -klaanin kaapuun. Joka on symboli siinä mielessä missä Suomen lippukin on symboli.

"Onko kenties helpompi puhua elottoman symbolin väärinkäytöstä kuin vihasta? Onko helpompi loukkaantua omasta puolestaan suomalaisena kuin niiden puolesta, joita KKK-asuun pukeutumisen on tarkoitus loukata?" Tykkyläiselle pitäisi vastata että on. Olen elänyt tiedostaen että ihmisiä ei ohjailla järjellä. Eikä heidän toimintansa selity järjellä. Sen sijaan tunteilulle on aina tilaa. Ja tätä tunteilua ohjataan ennen kaikkea symboleilla. Kenties on olemassa jokin Milan Kunderan mallinen aito aikuisuus ja kypsyys joka kestää symboleiden manipuloivaa voimaa. Mutta jos on, niin se on hyvin harvinaista. Massojen mielipiteitä käsitellään. Tykkyläinen on tässä varmasti kanssani huolissaan samoista seikoista ja hakee tolkkua. Minä vain olen ... no, kyynisempi kuin hän. Enkä näe kysymystä retorisena kysymyksenä joka herättää tietyn vastauksen.

"Suomessa lipusta on tullut pyhä esine, jolle on oma laki. Virallisen lipun mittasuhteista on tarkat ohjeet, kuten myös sen tangossa pitämisestä. Sitä pitää kohdella kunnioittavasti ja varovasti. Se ei saa edes koskea maahan, muuten se pitää polttaa, millä lukemattomia leiriläissukupolvia on peloteltu kautta aikojen." Rinnastus on tavallaan osuva. Mutta tosiasiassa tässä on Tykkyläisen tekstin ongelmallisin kohta. Tämän analogian rakentaminen on hänelle oleellisen tärkeä lopputekstin jälkeen. Ja tässä on tehty sellainen piilo-oletus jota voi helpostikin pitää huolestuttavana. Se nimittäin koskee Pyhän ja suojelun välistä yhteyttä.
* On toki totta että lippua kohdellaan kunnioittavasti. Ja että se tältä osin on hyvinkin perustellusti analoginen uskontojen Pyhän suojelun kanssa. Suomessa on erillistä "jumalanpilkkalainsäädäntöä".
* On pienemmässä määrin totta myös että ihmisiä on lakikirjassa "peloteltu" jopa puolella vuodella vankilaa. (Lakikirja ei toki tosiasiassa mitään pelottele, mutta se pelottelee sitä samalla tavalla kuin maahan pudonneen lipun käsittelyohje pelottelee partiolaisia. Tykkyläisen käyttämällä "pelottelun" mallilla. Jossa on jokin sisältö kuitenkin, vaikka se onkin hitusen liioitteleva, käsitteen voi ymmärtää ja jossain määrin hyväksyäkin.)
* Kuitenkin tuon Pyhä -sanan käyttämisessä on konnotaatioina se, että vain yliluonnollilsia asioita tulisi erityissuojella. Olen uskonnottomana usein tullut siihen tilanteeseen että uskonnoissa olisi jotain erityistä joka ansaitsee suojelun. Tämä on Pyhyys. Ja se on määritelty yliluonnolliseksi. Tilanne onkin tästä sitten mennyt siihen että ihmisillä ei ole "samanlaisia oikeutuksia". Ei vaikka laki teknisesti kieltää syrjinnän ja eriarvoistamisen. Sillä ihmiset tekevät kuten Juha Molari on tehnyt, eli määritellyt että Pyhä vaatii erityistä suojelua ja ihmisten Pyhyyden kokemuksia tulee suojella. Ja että ateisteille ja muille ei-yliluonnollisiin uskovilla ei ole mitään tälläistä Pyhyyttä. Ja siksi he eivät tarvitse mitään suojelua. Itse näen että ihmisille tärkeät mielipiteet loukkaavat ja ovat heille henkilökohtaisesti tärkeitä riippumatta siitä sidotaanko siihen yliluonnollista. Mutta maailma toimii kuten Molari. Tykkyläisen lausunnossa onkin konnotaatioita siihen suuntaan että lipun kunnioitus on naurettavaa koska siihen ei liity tuota yliluonnollista elementtiä. Joka on kyllä aivan käsittämättömän pelle asenne.

"Lipulle lauletaan lauluja, joiden sanoja syvemmin pohtiva niitä tuskin kykenee allekirjoittamaan. Ainakin minua Siniristilippumme-laulun sanat häiritsevät: ”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” En vanno mitään lipulle." Näkemys on toki helppoa rinnastaa vaikka siihen miten minä suhtaudun uskontunnustukseen. Jota en muuten myöskään vanno. En vaikka minua raahataankin kirkkoon ja sosiaalinen paine painostaa tähän vahvemmin ja useammin kuin Tykkyläistä on painostettu lippuvalaan.

Toki Tykkyläinen tiedostaa jotain "Ja on paaaaaljon asioita, joita haluan enemmän, kuin elää ja kuolla lipun puolesta. Lippu on symboli – vertauskuva, joka on osa sitä, mitä se symboloi." Lipun puolesta kuoleminen ja maan puolesta kuoleminen ovat hieman eri asia. Vaikka tosiasiassa "Lippulaulu" yrittää nimenomaan hämärtää näiden kahden välistä eroa. Maan puolesta kuoleminen rinnastetaan lipun puolesta kuolemiseksi. Koska juuri näin symbolit toimivat. "Tässä tapauksessa Suomea. Joku raja tulisi kuitenkin pitää näiden kahden välillä. Suomi valtiona on paljon enemmän kuin lippu. Ei maamme kärsi siitä, jos lippu leirillä vähän käväisee maassa. Maamme kärsii, kun porukka ottaa väkivallalla vastaan apua tarvitsevia ihmisiä ja heidän auttajiaan." Tämä on tietenkin hyvin totta. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa että se, että minä - vaikka jumalanpilkkapäivän kunniaksi - pilkkaisin Pyhää Henkeä, tai tekisin loukkaavia pilakuvia Jeesuksesta tai Muhammadista, tuottaisi kärsimystä maahan. Sen sijaan se että ihmisiä laitetaan vankilaan tämänlaisista tuottaa eettisen tahran.

Voin siis olla Tykkyläisen kanssa yhtä mieltä siitä että "Ei maata pilaa, että lippua heilutellaan rasistisessa mielenosoituksessa. Maata pilaa se, että yleensä on rasistinen mielenosoitus." mutta samalla en voi olla huomaamatta että yhden symbolin alle redusoidaan ihmeellisiä asioita "Jos haluaa kaiken sen hölmöilyn keskellä lippua katsoa, niin voisi kiinnittää huomionsa lipussa olevaan ristiin. Se kertoo, mistä kaikki maassamme oleva hyvä on lähtöisin. Se myös kertoo, mikä on ainoa toivo, että pahakin saataisiin fiksattua. Kristus ennen kaikkea." Nähdäkseni risti nimenomaan on symboli joka ei kerro että eläisimme jossain kristittyjen maassa jossa ateistejen pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan. Ja jos maamme olisi tämänlainen kristillinen maa - eli lipun risti konkretisoisi symbolisesti tätä kristillisyyttä nykyajassa eikä vain kristillistä historiaa -niin siinä tilanteessa ollaan hyvinkin ilmapiirissä joka palautuu siihen rasistiseen mielenosoitukseen. Ongelmana ei ole se että lipussa on risti. Ongelmana olisi se että maassa olisi kulttuuri joka vihaisi uskonnonvapautta, mielipiteenvapautta ja jossa kontrollivaltaa yllettäisiin teokraattisesti islamilaisista rosvokalifaateista oppia hakien ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Siksipä sinisen ristin poistamista - eli Suomen lipun muuttamista ranskan sotalipuksi - ovat ehdottaneet lähinnä kristityt jotka naureskelevat sille että ateistit haluavat poistaa kultuuristamme kristittyjen öyhöttämistä. Ja kristityt hyppäävät into piukealla symbolien perään, koska miksipä ei. Vain kristitty pystyy näkemään rinnastuksen relevanttina. Sillä heillä ei ole Kunderan symbolikypsyyttä ja aikuisuutta. Ei edes silloin kun ajavat pintatasolla tämänlaista symboliaikuisuutta. Mutta heidän oppinsa onkin jossain määrin "lapsiksi jälleen". Ja silloin lelu muuttuu todelliseksi. Koska, no, tämänlainen vaatii toimivaa symbolifunktiota.

---

Asian huvittavuutta voi lisätä se, että suvaitsevaisuutta korostava liberaali papisto on siirtynyt siihen että Raamattu ja kristinusko eivät ole konkreettisia tosiasioita vaan metaforia, tarinoita, eksistentiaalisia puolia avartavia vertauksia ja vastaavia. Eli kristinusko itsessään olisi yksi suuri symboli. Perinteiset fundamentalistit sentään kokevat että Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja se vaelsiko Mooses todella 40 vuotta erämaassa ja onko Araratvuorella Nooan Arkin jäänteitä merkitsevät jotain. He ovat kenties erehtyneet mutta he eivät sentään pidä kristinuskoa pelkkänä symbolina..

Musta lippu liehumaan ; Anarkiaa vai sekularismia?

"Niinpä ruukinmatruuna esittää kompromissia. Lipun poltto sallittakoon, kunhan se tehdään valvotusti krematoriossa."
("Takkirauta", Lippu palamaan)

Vihreät ovat ehdottaneet sitä että Suomen lipun käsittelyyn ei liitettäisi rikoksia. Eli lipun kaltoinkohtelusta tulisi eettinen, sosiaalinen ja esteettinen rike eikä jotain josta rangaistaan lain edessä. Lipun häpäisy dekriminalisoitaisiin. "Sivistyneessä yhteiskunnassa on pyrittävä kunnioittavaan keskusteluun, mutta sananvapauden idea on se, että sallitaan myös loukkaavien ilmaisujen käyttö". Asiassa on paradokseja. Esimerkiksi moni vasemmistolainen joka on vastustanut Muhammadin kuvien esittämistä pitää tätä aloitetta hyvänä. Toisaalta taas perussuomalaisista löytyy paljon ihmisiä jotka kannattivat Charlie Hebdon kuvia mutta jotka siunailevat nyt melko ankarasti kuinka kauheaa ikonoklasmi Suomen Tunnuksilla on.
1: Mutta mikä tahansa on tietenkin mahdollista nyt, kun oppositiossa toisinajattelijoiden sananvapautta korostava linjama jossa poliittinen korrektius on nyt selittämässä miten olisi tarpeen pistää "pulinat pois" kun on "demokraattisesti valittu hallitus". Ja kaikkea mitä Esko Valtaoja on huomauttanut. "Oppositio on pahoittanut mielensä kun ei päässyt hallitukseen. Hallitus on pahoittanut mielensä kun oppositio tekee samaa kuin se itse oppositiossa ollessaan. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat pahoittaneet mielensä kun eivät päässeet siihen vastuuseen, josta itse vetäytyivät pois."

Hannu Kiuru kirjoitti "kotimaan" blogiinsa Suomen lipun polttamisesta. Siinä oli joitain hyvin erikoisia ja kulmakarvoja kohottavia kohtia.
1: Niitä on itse asiassa otsikkoa myöten "Suomiko nousuun anarkistisin keinoin". Kiuru puhuu kirjoituksessa Suomen kilpailukyvystä ja taloudesta. "Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Anarkismiko**) sopisi kaikille suomalaisille tässä ja nyt selviytymiskeinoksi ulos henkisestä ja aineellisesta ahdingosta?" Tämä on hyvin omituinen kannanotto. Hannu Kiuru kun on niitä pastoreita jotka ovat usein syyttämästä materialismista ja kilpailuyhteiskuntaan menemisestä ja pinnallisuudesta ateismin kohdalla. Kuitenkin näyttää siltä että hänen perusasenteensa on se, että jos se ei ratkaise talouskriisiä se ei ole mikään aito kannanotto. Olen virallisesti huvittunut. Etenkin kun esityksen tekijät eivät väittäneet että temppu lisäisi valtion tuloja. Näkökulma oli aivan toinen.
2: Hän esimerkiksi sanoi että "Tänään, 4.6.15, on puolustusvoimain lippujuhlapäivä. Ruttopuiston rovasti yrittää sielunsa silmin nähdä tilanteen, jossa lipputankoihin on nostettu mitä erilaisimpia Suomen lipun irvikuvia: puoliksi palaneita, repaleisia, spreijattuja, ulosteila töhrittyjä siniristejä. Monihan on jo pitkään himoinnut ristiä pois itsenäisyytemme symbolista."
     2.1: Voisin kirjoittaa siitäkin että miten Kiuru kontekstoi "pahimman mahdollisen skenaarion" mukaan. Hän puhuu lipun häpäisystä liputuspäivänä liputuksen yhteydessä. Kun tosiasiassa jos esimerkiksi minä pilaisin lipun olisin ensinnäkin ostanut sen lipun (omistusoikeuskysymys) ja tekisin siitä erillisen performanssin. Ymmärrän hänen osallistuttavaa tilannetta koskevan huolensa. Jos on yhteinen lippujuhla johon kaikki yhdessä osallistuvat, niin performanssi sotkee tämän yhteisen tilaisuuden. Olenkin puhunut usein osallistuttamisesta uskonnollisten yhteislaulujen kohdalla. Mielestäni ei ole asiallista pakottaa ketään seuraamaan ja ottamaan osaa lipun häpäisyyn tai virrenlauluuseen. Jo se että paskottu lippu tuodaan tilaisuuteen ja sitten sanotaan että "ne jotka eivät tahdo osallistua voivat kävellä pois tai laittaa silmänsä kiinni" ei ole tekosyy. Itse tosin haluaisin sallia lipun rienaamisen hyvinkin monenlaisissa muissa tilanteissa.
   2.2: Olen tietoinen että rististä lipussa puhutaan paljon. Mutta tietääkseni se ei ole mikään asia jota oltaisiin ajettu. Se on päinvastoin asia jota liitetään puheissa jonain absurdisoijana sekularisteille että "kun et halua laulaa suvivirttä niin sitten haluat ristin pois suomen lipusta." Tämä liittyy ristin pois himoitsemiseen yhtä paljon kuin Oinonen tai homoseksuaalit haluavat harrastaa seksiä koirien kanssa. Vaikka "jos homot menevät naimisiin niin sitten pian mennään avioon koirien kanssa" onkin iskulauseena ja kliseenä. Itse asiassa ristin kohdalla keskustelukulttuuri on niin keskittynyt siihen että (a) risti on yksinkertainen muoto, eikä se tee plussistakaan kristinuskon mukaisia (b) risti on etääntynyt synnyn syistä niin että se ei enää viittaa siihen että Tosi Suomalaisen olisi pakko olla kristitty. Kaikista nettikeskusteluista lähimpänä on oma teoreettinen ajatuskokeeni jossa korostin sitä että periaatteessa lippua voitaisiin  muuttaa ja että näitä lippumuutoksia on monien maiden kohdalla tehtykin. Tosin tässäkin jopa minä korostin että Suomessa nämä ehdot eivät toteudu. En tiedä mistä Hannu Kiuru on keksinyt lippusensuurijoukot. (Kuva tai ei tapahtunut.)
3: Hän reagoi varsin omituisella tavalla. "Toki monissa muissa maissa ihmiset käyvät messuissa henkensä kaupalla. Meillä tällainen pelko ei ole ajankohtainen. Ainakaan vielä." Eli kun uskonrauhan pykäliin halutaan tarttua, niin se sitten tarkoittaa sitä että uskovaisia saa kohdella miten tahansa. Kiurun ajatus on selvästi kopioitu Komulaiselta. Sääli että se oli epäargumentti jo alkuperäisessä yhteydessään. Valitettavasti uskontoon liittyy privileegiolakeja. Näiden purkaminen ei poista niitä lakeja jotka eivät ole uskovaisten privileegioita. Esimerkiksi minä olen käynyt Skepsis RY:n tilaisuuksissa ja niitä ei mikään uskonrauhan suojelua koskeva säädös suojele. En kuitenkaan koe "käyväni henkeni kaupalla" niissä. (Koska siellä ei ole kreationisteja.)

Jotain kiinnostavaakin tuosta irtoaa.

Kiuru kuitenkin demonstroi yhtä tärkeää asiaa joka olisi syytä huomioida. Hän toki puhuu anarkismista varsin omituisesti. Nimittäin siten että jos on jokin ikonoklastinen projekti niin sitten sallitaan kaikki. "Anarkismi on siis uuden sosiaalisen järjestyksen filosofia, joka perustuu täydelliseen vapauteen ilman rajoittavia lakeja. Sen mukaan kaikki erilaiset hallitusmuodot perustuvat väkivallalla uhkailuun ja siten ne ovat valheellisia, vahingollisia ja tarpeettomia. Anarkismi hyökkää erityisen voimakkaasti kolmea ihmistä eniten sortavaa, keinotekoista käsitettä vastaan: uskontoa, omaisuutta ja valtiota." Kiurun ajatus mukailee kaavaa "anarkistit haluavat asiaa X" + "vihreät haluavat asiaa X" = "vihreät ajavat anarkiaa". Valitettavasti näin ei mitenkään välttämättä ole. Se, että ajaa mitä tahansa yksittäistä partikulaaria vapautta tai oikeutta on analoginen anarkismin kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että mikä tahansa täydellisestä erimielisiä teloittavasta kotejakin vahtivasta totalitaariseta teokratiasta poikkeaminen olisi anarkismin ajamista.
1: Kiurulla on todellakin asenne jossa mikä tahansa on jotain joka vedetään aina kaikkeen. Eli jos kannattaa sananvapautta yhdessä asiassa niin kannattaa sitä kaikessa. "Sananvapausko on aikamme uusin kultainen vasikka? Kun ennen valtion kukkaronnyörien vartijat vetosivat siihen, että ei ole rahaa, niin sillä saatiin kansa hiljaiseksi, pulinat pois.  Kun nyt vedotaan sananvapauteen, niin kaikki kynnelle kykenevät selittävät suureen ääneen omia sekavia aivoituksiaan aivan niin kuin sananvapaudesta olisi tullut suoranainen sanomisen pakko." Tämä asenne on sitä että joko ihmiset olisivat ekstremistejä tai sisäisesti ristiriitaisia. Asenne on sama kuin jos selittäisi että perinteiden kunnioittaminen tarkoittaisi sitä että vaatisi että ateistit eivät pääsisi naimisiin lainkaan koska kirkko ja ripiltäpääsy on perinteisesti ollut oikeus avioitumiseen. Ja korostaa että perinteinen jumalanpilkkalainsäädäntö tarjosi Suomessa kuolemanrangaistusta jumalanpilkasta joten kun perinteitä kunnioittaa yhdessä niin väistämättä kunnioittaisi tässäkin kohdassa. Tämänluonteonen slippery slope on tuollaisena ehdottomuutena osoitus syvistä analyyttisyyskyvyn rajoitteista, joka on toki tuttua esimerkiksi homoseksuaalien avioliittokysymyksen tiimoilta. Jos argumenteissa on useampi kriteeriattribuutti, ne unohdetaan ja kaikki nähdään "kun tuo yksi kriteeriattribuutti on argumenteissa niin sen on pädettävä kaikkialla" -teemaisesti. Vaikka useamman muuttujan kohdalla käy toistuvasti niin että ne muut muuttujat lisäävät rajoitteita ja kontekstoivat sen milloin mitäkin sovelletaan. Ja tällöin jotain yhtä kriteeriattribuuttia voidaan välillä noudattaa ja välillä ei. Hannu Kiuru ei ole analyysikyvyttömyydessään idiootti^*), mutta sitäkin debiilimpi hän todennäköisesti on. (Hannu Kiuru itse liittää mielenterveysanalyysiä varsin löyhästi asioihin, joten tämä ei minun tekemänä ole loukkaus vaan "kiinnostava asiallinen näkökulma".)

Mutta teemana anarkismi on kiinnostava. Etenkin jos se liitetään "ristien sensuuriin". Sillä sekularismi ja anarkismi itse asiassa nojaavat keskenään vastakkaisiin näkemyksiin soveliaisuudesta.

Itselleni lipun polttamisen dekriminalisointi on "kannatettava asia". Syynä on se, että ajan kaiken kaikkiaan hyvin vahvaa ilmaisemista. (Ja olen myös jossain määrin äärimmäinen, flamboyant ja liioitteleva tässä asiassa.) Mielestäni Suomessa pitää olla julkista tilaa siihen että saa tunnustautua olevansa paska ja ääliö ihmisenä. Siksi minä en esimerkiksi aja sekularismia tai sensuuria. Oma tapani on päinvastoin se, että jos jokin asia on oikein nolo ja tyhmä niin sitten käytetään omaa sananvapautta ja haukutaan tämä asia, mielellään argumenttien avulla jolloin viestistä tulee "vaikeammin vastaanpantava". Ihmiset osaavat kyllä sitten valita puolensa aivan itsekseen. (Vaikka se usein onkin "se puoli missä se tuomoääliö ei ole".) Tässä huomataan että kritiikki ja mollaaminen ei ole sensuuria vaan sekin on ilmaisua. Koska ajan ilmaisua on minusta aivan luontevaa että jos tilanne niin vaatii niin Koraanilla sytytetään nuotio, vanhaan ohutsivuiseen Raamattuun kääritään sätkä. Ja Helluntailaisten huokoisiin papereihin painettuihin uskonnollisiin pamfletteihin pyyhitään perse. Tässä ilmiselvää on että näkemyserot johtavat kiistoihin. Näitä on sitten kestettävä. Ja jos joku haluaa vetää uskonnollisella argumentaatiolla politiikassa niin sen parempi - sittenpähän tiedän ketä en äänestä. Ja jos koululaitos tunkee Jeesuspatsaita yleisiin tiloihin, niin sen parempi. Sitä enemmän siihen Jeesuksen naaman paikalle voi liimata printtitarran jossa on Muhammad -pommihatun kuva.

Sekularismi sen sijaan on kohteliaisuuden kulttuuria. Siihen jumalanpilkka sopii huonosti. Sillä miksi uskonto ei saa näkyä julkisissa tiloissa? Koska erimielisyys luo skismaa. Koska uskonnot ovat monesti riitelyn ja erimielisyyden lähteitä. Koska monia ihmisiä ahdistaa nähdä erimielisiä toisen maailmankuvan ihmisiä katukuvassa. Tässä kulttuurissa voidaan pahastua niin että siniristilipun risti ärsyttää niin että se on pyyhittävä pois.

Minä olen kulkenut oman valitsemani tien koherentisti loppuun. Moni kuitenkin tasapainoilee. Ja vaikka tämä on joskus tasapainoista ja kohtuullista, niin aika usein silti näyttää että moni ateisti näyttää tässä kohden kristityiltä. Siis siinä mielessä että esimerkiksi Hannu Kiurullakin on pitkä historia täynnä ateistejen vakaumuksen ja mielipiteiden haukkumista "vitsin" nimissä. (Ja hän ei ole pahoitellut näitä tekoja tai halunnut niitä vältellä.) Mutta anna olla kun hänen läsnäollessaan kerrot kuollut Jeesus -vauva vitsejä niin hän pahastuu. Samoin moni ateisti haluaa harrastaa jumalanpilkkaa julkisuudessa mutta samanaikaisesti uskovaisten katujulistajat lapunjakajat ja megafoniinhuutajat ovat heistä sikaärsyttäviä ja olisi parasta jos heidät saataisiin pois katukuvasta. Tämä ei ole sitten sitä kohtuutta. Tämä on sitä että itse saadaan hakata muita mutta muut eivät saisi sanoa mitään poikkipuolista itselle. Minun näkemykseni reilusta onkin ihminen joka antaa muille tilaa hakata itseään yhtä kovaa kuin hakkaa itse muita.

---

*) Käsitteellä idiootti viittaan muinaiskreikan käsitteeseen ἰδιώτης, idiōtēs, joka tarkoitti henkilöä, joka ei osallistunut julkiseen elämään kuten demokraattiseen kaupungin hallitsemiseen, mitä pidettiin vapaiden miesten velvollisuutena. Tässä käsittein toivoisin Hannu Kiurun olevan idiootti. Mutta ei. Hänen kaltaisensa kyllä pitävät puolensa ideologioiden maailmassa ... ja vievät tämän politiikasta puhumiseenkin. Vaikka muiden ilmaisua ovat kyllä rajoittamassa jos kokee sen itselleen ahdistavaksi ja repiväksi.

Eksistentiaalinen todiste uskonnon ehdottomasta tapeellisuudesta

Koska maailma näyttää usein sellaiselta että meillä olisi hyvinkin tarvetta pahan ongelman esiin nostamiselle, on uskonto äärimmäisen tärkeää ihmisen mielenterveydelle ja hyvinvoinnille.

Kun ihmiselle käy onnettomuus, hän epäonnistuu tai hän vaikkapa potkaisee varpaallaan pöydänkulmaan, on äärimmäisen hyödyllistä että tarjolla on syvä ajatus jota rienata.

Mitäpä olisikaan vasaralla peukaloon lyöminen ilman että saa perään huutaa "Perkelettä"? Mitäpä olisikaan täydellinen tampiointi ja hävettävä idiotisointi jollain hävettävällä typeryyden tasolla ilman että tämän tiedostamista ei voisi täydentää sanomalla "Darwinismi on uskonto"?

---

Tämän näkökulman jälkeen kukaan tuskin ateisti voi katsoa uskontoa samoin halveksivin silmin kuin ennen. Syvällä sydämessään he kaikki tietävät että tämä on totta. Erimielinen kritiikki johtuu siitä että he provosoituvat koska asia on herkkä. Ja se on herkkä koska se on tosi. Hiljaisuus taas on myöntymisen merkki.

Kuollut Jeesus -vauva -vitsit

- Mitä kuollut Jeesusvauva toivoo jouluksi?
- Syntymää

- Mikä on mauttominta kuolleen Jeesusvauvan syömisessä?
- Se, että sillä ei ole esinahkaa.

- Oletko kuullut vitsiä vauvasta joka syntyi Betlehemissä samaan aikaan kuin Jeesus?
- Se ei koskaan vanhene.

- Mikä on hauskempaa kuin yhden betlehemiläinen poikavauvan teloitus?
- Kaikkien 0-2 -vuotiaiden betlehemiläisten poikavauvoja teloitus.

- Miksi taulu Jeesus -vauvasta ei ole yhtä mukava kuin aito Jeesus -vauva?
- Sen naulitsemiseen riittää yksi naula.

- Miksi Jeesus -vauvan naulaaminen seinään on niin hauskaa?
- Se ottaa sen harjoitteluna.

- Miksi kuollut Jeesusvauva on parempi kuin kuollut Jeesus?
- Jeesusvauva huutaa ristiltä irroitettaessa.

- Mitä tehdä jos on juuri päätynyt naulitsemaan Jeesusvauvan ristille?
- Kannattaa pestä kätensä.

- Miten saat Jeesusvauvan lantakouruun?
- Pudotat sen sinne.

- Mitä Jeesusvauva saa rangaistukseksi jos se on tuhma?
- 40 ruoskaniskua.

- Miten saat Jeesusvauvan seimeen?
- Otat sen lantakourusta, valelet hunajalla, ja asetat eläinten syötäväksi.

- Mikä on pieni, yhä punaisempi ja huutaa "Se on täytetty"?
- Vastasyntynyt ihana Jeesuslapsi joka on löytänyt keritsimet.

- Miten Jeesusvauva opetetaan kävelemään?
- Lopetetaan painamasta sitä veden alle.

- Mikä on hauskinta Jesusvauvan hakkaamisessa?
- Se aina ihmeparantaa todisteet kadoksiin.

- Mikä on parasta Jeesusvauvan murhaamisessa?
- Sen voi halutessaan haudata maahan kolmeksi päiväksi ja aloittaa alusta. Tai myöhemmin.

---

Tämä vaatii jopa minun matalilla kriteereilläni disclaimerin. Se on tässä. "Kuollut vauva -vitsi" on vakiintunut genre. Sen tarkoitus on olla ällöttävää ja juuri tämä tekee siitä "hauskaa". Genre ei kannusta vauvojen surmaamiseen, vaan tavallaan jopa niin että ne toimivat jos ja vain jos moraalinen kompassi on edes sen verran kunnossa että vauvojen murhaaminen on niihin reagoijalle pahuutta. Ei yleensä naurata - niin harvoin käy kun kohtaa täydellistä toiseutta - mutta tietyssä mielentilassa saattaa iskeä äärimmäisen huonon maun tarve. Tein nämä "vitsit" krapulassa. Äänestettyäni Päivi Räsästä (oikeasti). Anteeksi.

Neljäs valtionmahti on ensimmäinen valtionmahti? Vai sittenkin viides?

Helsingin Sanomissa oli pari vuotta sitten kirjoitus jossa sosiaalista mediaa pidettiin viidentenä valtiomahtina. "neljäs valtiomahti jää entistä tehokkaammin kiinni virheistä, heikosta ammattitaidosta, kritiikittömyydestä, kiireestä ja klikkausten tavoittelusta. Näin on käynyt, koska sosiaalinen media antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua toimittamiseen entistä paremmin." Toisaalta on hyvä miettiä onko sosiaalisella medialla tai muulla vastaavalla niin suurta merkitystä. Itse asiassa voidaan nähdä että sosiaalinen media usein levittää materiaalia. Ja tämä materiaali on usein lehdiltä. Ja tätä kautta voidaan palata siihen mitä kirjoitin pari päivää sitten. Tällä kertaa aihe on vain astetta enemmän se, miten kaikki kansalaisaloitteet eivät synny tasa-arvoisina.

Otan ytimeen kansalaisaloitteen johon itsekin ilmoittauduin.

Se oli kansalaisaloite arkikielisesti "jumalanpilkkapykälän" poistamisesta. Tämä klassinen uusateistien lempiaihe on otettu ajettavaksi toisella poliittisella ryhmällä. Ryhmällä jonka luonne selviää katsomalla aloitteesta lainaus "Kristilliseen uskoon kohdistuva pilkka jätetään tuomitsematta siinä missä esimerkiksi islaminuskoon kohdistuvasta pilkasta annetaan tuomioita herkästi ja toistuvasti. Tämän aloitteen yhtenä tarkoituksena on tuoda eri uskonnot keskenään tasa-arvoiseen asemaan. Nykylainsäädännön mahdollistama eriarvoinen kohtelu on omiaan rapauttamaan kunnioitusta lakia kohtaan." Kampanja on ollut liikkeellä jo kauan ja kuulin siitä itse aivan vahingossa. Sen mainostaminen ja ajaminen on toteutettu melko heikosti. Mitä ilmeisimmin tukea sille on haettu vain omasta viiteryhmästä. Eli kampanjan aloittaja on hakenut äänet omasta ryhmästään eikä sen ulkopuolelta.

Näkisin että kampanjan sisältö on sellainen että moni liberaali uusateisti hyväksyy sen riemuiten. Toki esiin ottamani lainaus voi etäännyttää heitä, mutta kuitenkin tässä kohden kyseessä ei ole aloitteen sisältö vaan aloitteeseen liittyvä argumentti. Joku muu voi keksiä erilaisia koska -syitä. Muutettaviin lakeihin tulkintaerot eivät tietenkään törmää. Tavoitteissa ei selvästi ole skismaa, mutta retorisella tasolla voi.

Sain asiaan liittyen aivan täysjärkistä kommentointia. "Mutta jos monet liberaalisuusateistit äänestävät mieluummin Kokoomusta tai Vihreitä ja pitävät aloitteen alullepanijoita väärämielisinä." Eli ajateltiin että vika olisi uusateisteissa. Kun itse laittelin asiaa esiin heidän puolelleen, vastanotto näytti kuitenkin varsin positiiviselta. Tämä ei yllätä kun tiedostaa että jumalanpilkkasäädännön purkaminen on ollut Suomalaisessa uusateismissa hyvin näkyvä piirre. Näkyvämpi kuin "Suvivirren" poistaminen.

Mikä johtaa siihen mikä kansalaisaloitteissa näyttää olevan keskeinen asia. Jos katsotaan mikä "Aito Avioliitto" -kampanjan toteuttamisessa oli vikana, näen että sama osuu tässä kyseisessä jumalanpilkka -kampanjassa on yhteistä on se, että niissä on aihe joka teoriassa voisi kiinnostaa laajempiakin piirejä. Mutta tästä kuitenkin sitten vedotaan vain yhteen tiettyyn fragmenttiin.
1: Aito avioliitto toki väittää olevansa uskontoneutraali mutta se lähinnä piilottelee uskontoa niin että se on uskontoa joka valehtelee luonteestaan kuin aidosti asiallaan ja artumenteillaan myös muihin vetoava. Tästä jumalanpilkka -aloitteesta taas tuli sellainen olo että oikeastaan muu ei ole edes tullut mieleen eikä esimerkiksi uusateistejen piirejä ole osattu edes miettiä. Ilmeisesti ajatus "vihollisleiristä" on hyvinkin vahva. Sieltä ei ikään kuin edes lähtökohtaisesti voisi löytyä myötämielisyyttä. Ero on tässä osin näiden aloitteiden välillä jonkinlainen. Mutta aste-ero.

Niillä pelataan vanhan median ja ideologisen sisäpiirin ryhmänhallinnan keinoin. Kuitenkin aloitteeseen saadaan ääniä vain jos osataan ottaa huomioon se kirjo joka tätä asiaa voi ajaa. On vedottava moniin. Ja tässä ei käännytysuskonnollisella tai perinteisellä "näkyvyyttä saadaan vain ostamalla mainoksia" -näkökulmalla pääse juuri mihinkään. Ja tämä on mielestäni kaunis asia.

Sillä aivan kuten blogiini fiksusti kommentoitiin "Aito avioliitto" -kampanjan kohdalla "On näet oikeasti mielenkiintoinen kysymys, voivatko konservatiivikristityt ja konservatiivimuslimit löytää toisensa erillisissä taisteluissaan ihmisten yhdenvertaisuutta vastaan. Ideologisesti se ei välttämättä ole mahdotonta. Rakas punadosenttimme ylistää Neuvostoliiton loistoa ja veljeilee neofasistien kanssa. Huippukatolinen Ranska liittoutui kalifia (muodollisesti) seuranneen ottomaanivaltion kanssa paavin voitelemaa keisaria vastaan. Lehi-porukka halusi liittoutua Hitlerin ja Mussolinin kanssa Churchilliä vastaan, ja alkoi pian tämän jälkeen kannattaa stalinismin natsiversiota. Ja niin vain Molotov ja Ribbentropkin löysivät toisensa - lopullista kamppailua odottaessa, mutta sellainen merkityksellinen loppurysäys on tämäntyyppisten ideologioiden sisuksiin päätyneellä aina aikajanalla."Ja tämä on hyvä asia. Kansalaisaloitteet vaativat läpimenokseen diplomatiakykyjä, strategiointia joka ylittää puhtaan ideologisen paatoksen ja oikeaoppisuuden. Ja muuta älyttömän nerokasta jota juuri tämänhetkinen tilanne mielestäni vaatii.

Unilaakson tarinoissa kuvataan sitä mikä on äärimmäisen totta nykyhetkisessä politiikanteossa jossa arvokeskustelu, identiteetit ja muu vastaava ovat keskiössä. "Poliittisten vastustajien patologisoinnissa on kaikki pielessä. Molemmilla puolilla tehdään usein se virhe, että vastapuolesta halutaan vain eroon, ikään kuin kompromissi ei voisi tulla kyseeseen. Vastapuolen edustajat ovat vain ”väärässä, ja heidät pitäisi saada tajuaman se”. Mutta yhteiskunta ei toimi niin. Se rakentuu yhteispelin ja ristiriitojen kautta, vastapuolet tarvitsevat toisiaan. Kulttuurisodaksi muuttuva antagonismi ei ole enää rakentavaa ristiriitaa, vaan hajottavaa." Kulttuurisodassa pärjää poteroitumalla ja luomalla vihollisen. Kansalaisaloitemaailmassa tähän strategiaan jumiutunut ei saa asiaansa helposti lainkaan läpi. Siinä mielessä kansalaisaloite on nerokas kenties muulla tavalla kuin uskotaan. Hyvin suuri osa läpimenneistä ehdotuksista on torjuttu. Kansalaisaloite kun ei ole uuden lain tekoa vaan jotain joka nähdään enemmänkin relevantiksi ehdotukseksi. En usko että kansalaisaloitteiden kautta saa kovin paljoa kansanvaltaa läpi. Mutta järjestelmänä se pakottaa luomaan diplomaattisia suhteita vaikkapa nyt sitten konservatiivimuslimien ja konservatiivikristittyjen (avioliittolaki) liberaaliuusateistien ja perussuomalaishenkisehkön piirin (jumalanpilkkalaki) kohdalla.

Toki tässä on varsin vahvasti huomattava se että tosiasiassa neljäs valtiomahti päättää yllättävän paljon.

Nimien saaminen täyteen tuntuu riippuvan lähes puhtaasti siitä, ottaako joku iso media asian omakseen. Jo siinä aiemmin linkittämässäni oli läpimenneitä lakialoitteita joissa menestys oli hyvin marginaalista ja läpimeno johtui sopivista kohu-uutisista jotka tukivat aloitetta. Esimerkiksi lasten seksuaalirikoksia koskenut aloite meni läpi piikkimäisesti. Itse asiassa vain medianäkyvyyttä saaneet ovat saaneet asian läpi. Toki mediassa näkyminen ei ole sama kuin aloitteen automaattinen läpimeno. Mutta ilman sitä se on hyvin hyvin vaikeaa.

Tähän mennessä kai ainoa poikkeus tähän sääntöön on "Järkeä tekijänoikeuslakiin" -aloite, jonka media vaikeni kuoliaaksi. Tässä tilanne meni jopa niin erikoisesti että Yle kirjoitti jutun kansalaisaloitteista, joissa se mainitsi viidestä eniten kannatuksia saaneesta neljä mutta jätti sen mainitsmeatta. Vaikka aloite oli äänimäärältään toisena tai kolmantena. Tämä aloite oli omituinen koska heti kun tarvittava 50 000 ääntä saatiin, kun läpimenoraja ylittyi, kaikki mediat uutisoivat aloitteesta nopeasti.

Ja tätä medianäkyvyyttä ei oikeastaan osteta millään mainoksilla. Toisin sanoen diplomatiaa tehokkaampi keino on satsata siihen että omistaa jonkin näkyvän mediakolhoosin. Tämä tuo tietenkin mieleen esimerkiksi "FOX" -kanavan uutisineen. Riittävän iso ja yhtenäiseksi mediassa mielipiteltään ohjattu alakulttuuri ei tarvitse diplomatiaa. Sille riittää keskusjohdettu media.
1: Ajatus on itse asiassa siitäkin hupaisa, että sosiaalisessa mediassa on käytetty clickfarmeja. Eli köyhien maiden ihmiset painavat like -nappulaa rahasta. Siinä mielessä ei ole itse asiassa lainkaan mahdotonta että joku keksisi ostaa 50 000 työtöntä töihin. Heidän tehtävänään olisi, pientä korvausta vastaan, kirjata tietojaan kansalaisaloitteisiin. Tällä tavalla rahalla saisi aivan minkä tahansa aloitteen läpi. Tämänlaisella kikkailulla voisi tienata luultavasti yllättävänkin paljon rahaa. Ja tämänlainen köyhien aloiteklikkausfarmin omistaja olisi äkkiä mahtava ja vaikutusvaltainen mies.

Olen siinä mielessä kyyninen ihminen, että uskon että jos jokin asia voidaan hoitaa diplomatialla tai rahalla niin raha voittaa pitkällä aikavälillä. Rikollinen kieroilustrategia voi tuottaa lyhytaikaisia voittoja, mutta jos raha voi järjestää laillisen kanavan toiminnalleen, siitä tulee vakiotila jossa petospuoli on luultavasti väkisinkin olemassaoleva marginaali. Mutta marginaali. En silti voi olla näkemättä jotain hyvää tässä kansalaisaloitesepeilyssä. En, vaikka oletankin sen johtavan siihen että "kulttuurisotaa" aletaan jonkin ajan kuluttua käymään jonkinlaisena mexican standoffina jossa ei ole pysyviä liittolaisia, vaan stategiointia, taktikointia ja selkäänpuukotusta.

Kaksoisstandardisen rykmentin oppi

Uskonnonvapaus on viime vuosien aikana ollut se aihe joka on ollut kenties vahviten uskontokeskustelun ytimessä. Tuoreessa "Seurakuntalaisessa" esimerkiksi Ville Auvinen esitti että Lutherin kahden regimentin oppi ei ole identtinen sekularismin kanssa. "Jumala ja hänen tahtonsa ovat molempien regimenttien yläpuolella, niin hengellisen kuin maallisen. Siksi tarvitaan sellaisia päättäjiä, jotka elävät ja toimivat aralla tunnolla Jumalan edessä." Hänestä sekularismi olisi uskonnonvapauden vastainen koska "Olisi aika kohtuutonta vaatia, että kristillisen uskon omaava päättäjä ei saisi harkinnassaan ja päätöksenteossaan noudattaa omaa arvomaailmaansa, vaan hänen pitäisi pystyä toimimaan uskonnottomana. Naturalistinen ateisti saisi kuitenkin toimia naturalistisen maailmankuvansa mukaan, liberalisti avoimen liberaalisti ja marksilainen saisi vapaasti esittää marksilaisia näkemyksiään ja perustella niillä ratkaisujaan."

Asia vain ei ole näin yksioikoinen. Nähdäkseni uskovaisilla on tässä kohden ollut ilmoilla hyvin vahva kaksoisstandardi. Uskovaiset korostavat, aivan ymmärrettävästä, esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistusta jossa jokaisella on oikeus puhua uskostaan. Tämä ei tietenkään tarkoita teokraattista valtaa käyttää uskonnollisia perusteluja ideologisessa mielivallassa politiikassa. Eikä tätä tietenkään oikein kukaan kristitty haluakaan. - Tosin joskus näyttää siltä että teokratiaa vastustetaan lähinnä nimessä. Ateisteja ollaan halukkaita kehottamaan-lähettämään Pohjois Koreaan mielipiteensä vuoksi koska maassa pitää elää maan tavan mukaan tai mennä maasta pois.

"Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" vs. provokatiivisuus oikeuttaa kostamisen

Oma kantani on melko lähellä Auvisen ajatusta. En kannata sekularismia ainakaan sanan kovin vahvassa kulmassa. Sen sijaan kannatan sellaista ajatusta että kaikkea saa esittää omasta kannastaan, mutta mitään ei ole pakko arvostaa ja kaikessa on koko ajan vallalla mahdollisuus asettaa verbaalisia vastaiskuja.

Valitettavasti Auvinen on väärässä väittäessään että "naturalistiset ateistit saavat". Sillä jumalanpilkkalaki takaa että eivät saa. Tähän voidaan liittää Helsingin Sanomissa ollut Jani Kaaron kolumni. "Sananvapaudella on tänä päivänä monia uhkaajia, mutta mielestäni tämä loukkaantumisen kulttuuri on yksi pahimpia. Se rajoittaa sananvapautta kahdella ilmeisellä tavalla. Kuvitellaanpa, että käytän sananvapauttani sen täydessä mitassa, ja argumenttini loukkaavat jotakin ryhmää. Tämä ryhmä hyökkää kimppuuni loukattuine tunteineen, ei argumentteineen. Keskustelu kiertyy loukattujen tunteiden ympärille. Se on täynnä paheksuntaa ja vaatimuksia anteeksipyynnöstä. Koska argumentit jäävät sivuosaan, hulabaloo ei edistä hedelmällistä keskustelua millään tavalla."

Tähän on sitten reagoitu. Siihen on saatu kommentoija "Minun on vaikea nähdä, miten Charlie Hebdo on pyrkinyt keskusteluun ivansa kohteiden kanssa. Päätavoitteena on ollut vastustajalle nauraminen yhdessä samanmielisten kanssa. Vahvistaa omaa heimotunnetta. Myöskään Muhammedin piirtäminen koirana ei ole keskustelunavaus sen enempää tavallisten, rauhallisten Pohjoismaissa asuvien muslimien kuin militanttien islamistienkaan kanssa. Sen ainoa viesti heille oli, että piirtäjä piti islamin profeettaa koiran arvoisena. Keskustele nyt sitten näistä lähtökohdista! Kirjoittaja arvostelee poliittisen ottamista henkilökohtaiseksi, koska tuolloin politiikan kritiikkikin muuttuu henkilökohtaiseksi ja ruokkii loukkaantumisen tunnetta. Kun liikutaan uskonnon alueella, niin tätä ei voi välttää. Uskova määrittää itsensä ensijaisesti muslimiksi ( tai kristityksi, juutalaiseksi yms) ja toissijaisesti joksikin muuksi. Tällöin uskonnon pilkka on tämän henkilön oman syvimmän identiteetin, persoonan, pilkkaa. Tämä ei merkitse, ettei uskontoja saa arvostella tai kyseenalaistaa. Se on kuitenkin tehtävä,varsinkin herkässä ja tulenarassa tilanteessa, aidosti keskustellen ja argumentoiden, ei rienaten."

Valitettavasti tämä identiteettiteoria ei toimi ateisteille tai uskonnottomille. Arvokeskustelussa kun tuntuu vallitsevan sellainen ajatus että kaikki täytyy läpikattaa objektiivisella moraalilla ja metaeettisellä kannanotolla jossa ateistilla on joko arvotyhjiö tai peräti epäeettinen maailmankuva. Tätä ei pidetä rajoittavana koska monen ihmisen positiivisen uskonnovapauden kuvaus tarkoittaa juuri sitä että saadaan kertoa että oma vakaumus sanoo että ateisti ei saa ottaa kantaa arvokeskusteluun olematta naurettava pelle. Jos ateistilla on mielipide, tätä leimataan naturalismiksi ja seuraava asia on että "ilman Jumalaa et voi sanoa mitään moraalista olematta sisäsesti ristiriitainen" ja keskustelu loppuu tähän liittyvään öyhötykseen. Tai sitten tila medikalisoidaan virallisen ortodoksikirkon tapaan siten että ateismi on mielenterveyden häiriö..

Onkin hyvin mielenkiintoista miten identiteetin pilkkaaminen ohitetaan ateistien kohdalla usein ja toistuvasti. Provokatiivisuus nousee tässä vahvasti esille, ja hyvin erikoisella tavalla. Jos ateisti loukkaantuu vaikka suvivirrestä ja hän haluaa pysyä niistä erossa, häntä haukutaan sensuristiksi joka on "militantti". Sekularismi on myrkkysana. Ja jopa maltilliset uskovaiset nostavat esiin "suvaitsemattumuuden suvaitsemisen". Jossa korostetaan että he eivät ole fundamentalistien kanssa samaa mieltä mutta mielipidekirjo ja jopa räväkät ja täräkät mielipiteet ja niiden muotoilut täytyy sallia ja mahdollistaa. Uskonnonvapaus, sananvapaus, YK.

Mutta mitä tapahtuu välittömästi kun uskovaisille epämieluisa ja ärsyttävä mielipide nousee esille? Silloin väkivallan oikeutuspuheeseen nousee "sitä saa mitä tilaa" -periaate. Jossa korostuu äärimmäinen sensurismi. Pitää miettiä varpaisillaan miten ilmaisee pitävänsä evoluutiosta. Kuten eräs kreationisti minulle asian muotoili henkilökohtaisessa sähköpostissa ; "Voisitte olla ajamassa sitä, että lapsille ja nuorille ei enää koulussa syötettäisi teorioita, jotka saavat heidät epäilemään Jumalan olemassaoloa ja elämään elämää harhassa, joka johtaa monet ikuiseen kuolemaan. Ajattelisitte heitä edes senverran, että pitäisitte suunne kiinni, vaikka itse evoon uskoisittekin." Selvästi tässä ei ole kysymys muotoilusta vaan mielipiteestä. Ja tämän oikeuttajia ei tarvitse kaukaa hakea.

Kuten muistamme, Pride -kulkueen - eli kulkueen joka ei ole kammottava satiirinen pilakuva - on jotain jota kaasutettiin ja tämän jälkeen Asmo Maanselkä on esittänyt että kaasutus oli odotettavissa koska pride oli myös provokaatio. Samalla linjalla oltiin kristittyjen parissa muutoinkin. Itse asiassa kristittyjen joukosta löytyy yllättävän suuri osio ihmisiä joista kolmas maailmansota on asia jota kannattaa hakemalla hakea koska eskatologia. "“This confrontation is willed by God, who wants to use this conflict to erase his people’s enemies before a New Age begins" "Telegraph" tosin muistuttaa että kristityt eivät ole tässä yksin ; kolmasosa muslimeista ymmärtää uskonnon nimessä tappamisen.

Kaksoisstandardi rakentuu.

Suomessa tuntuukin olevan vallalla aatesuuntaus jossa Teemu Laajasalo saa huumorimiehen maineella hokea "ateistit ovat fundamentalisteja" -tyylisiä iskulauseita televisiossa välittämättä mitään siitä missä sävyssä hän asioita ilmaisee. Kirkolla on myös kirkollisten sisällä oikein kehuttu ateisteja "tasa-ajattelijoiksi" toistuvasti haukkuva "kirkkovene" -ryhmä. Tämä ei ole provokaatiota vaan korkeintaan suvaitsemattomuuden suvaitsemista.

Siksi on niin että Oinonen voi käyttää koira-allegoriaa ilman että tämä on provokatiivista. Hän saa sanoa että homojen avioliiton kannattaminen on eläimiinsekaantumiseen rinnastettavaa. Vaikka homous onkin monille hyvin keskeinen osa identiteettiä. (Erikoista on että mitä enemmän homouden muoti-ilmiöyden, homoelämäntavan ja homosaation tyylisiä ajatteluja ajaa sitä vahvemmin tunnustaa että homoseksuaalisuus on ideologiaan rinnastettava. Monien kristittyjen homovastustajien maailmassa siis identiteetin keskeisyys on hyvinkin oleellinen asia.) Samoin kun Päivi Räsänen oli Hyvinkään ammuskelun kohdalla selittämässä siitä miten uskonnottomuus hänestä aikaansaa sydämettömyyttä, hän ei iskenyt ihmisen identiteettiä vastaan provokatiivisesti vaan esitti vain keskustelevan mielipiteensä, mukavan vihjailevasti luonnolliseti. Joka oli "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Mutta sitten jos bussiin laitetaan mainos joka sanoo vain "Jumalaa ei todennäköisesti ole" niin tästä loukkaannutaan aivan käsittämättömän vahvasti ja pitkään ja tätä pidetään liian pitkälle menevänä. Tai jos kerran vaihdetaan raamattuja pornolehtiin, niin tästä jaksetaan puhua vuosia. Puhumattakaan Raamatun pudottamisesta lattialle "Uutisvuodossa". Tämä on sellaista ihanaa provokatiivisuutta jota halutaan kostaa. Jostain syystä esimerkiksi "Nightwishin" yhteistyö Richard Dawkinsin kanssa oikeuttaa levyjen tuhoamiseen ja muuhun vastaavaan. Eikä Auvinen tai kukaan muukaan kristitty "Seurakuntalaisessa" paheksu sitä miten ateistien identiteetti on heille tärkeä ja sitä pitäisi kunnioittaa. Vain Raamatun heittäminen lattialle merkitsee, koska tosiasiassa kristittyä ei kiinnosta "identiteetti" vaan kristittyjen kaikenkattava koulaitoksen ja armeijan ja poliittisen päätöksenteon läpitunkeva täydellinen ja rajoittamaton ja ehdoton oikeus vittuilla ilman että heille itselleen vittuillaan. Omantunnonvapaus joka tarkoittaa lupaa sanoa mitä vain kenelle vain yhdistettynä oikeuteen provosoitua ja tähän vedoten sensuroida ja latistaa-tallata muita.

"Napoleonin Komplekseissa" onkin hauska ajatuskoe jossa vakioituneet kristillisten aktiivien strategiat otetaan käyttöön ja suunnataan fundamentalisteihin itseensä. Fundamentalistit kokisivat tätä tenttaamisena, savustamisena ja painostamisena. Jotain jossa vihataan ja kiusataan. Kun nämä ihmiset tekevät vastaavaa muille, heitä ei moitita. Jopa kristilliset liberaalit tuntuvat päin vastoin korostavan "suvaitsemattomuuden suvaitsemista" jossa kirkon moniäänisyys on rikkaus ja jossa fundamentalisteilla on lupa sanoa mielipiteensä. Ja että näitä fundamentalisteja tulee sitten kohdella kunnioittavasti. Joka ei vaadi sietämistä vaan sitä että pitäisi mielenkiinnolla ja rakentavuudella vastata heille. Eli noudattaa niitä hyviä tapoja jotka eivät ole heille itselleen mieluisia. Ja johon heitä ei edes vaadita.

Trollaajia ja lynkkaajia.

Se, mikä tässä kaikessa kiinnostaa onkin se, että sen voisi tiivistää trollikeskustelun ytimeen. Marko Forss oli tuoreessa iltalehdessä trolliasian vuoksi. "Hän kertoi syyksi ajanvietteen. Mies suhtautui yhteydenottooni asiallisesti ja ymmärsi itsekin menneensä liian pitkälle. Tapauksessa ei ole Forssin mukaan syytä epäillä rikosta, sillä videot oli poimittu netistä ja kuvat olivat lavastettuja." Kommenteista löytyy sitten miellyttiviä ajatuksia, kuten "Kerro nyt vaan tyypin nimi niin saa mitä tilasi." Asenne on kuin suoraan "provokaatio-argumentista".

Olisikin syytä ymmärtää että jokainen "provokatiivisuuspuheen" käyttäjä on itse asiassa tuttu internetin maailmasta. Siellä on kaikenlaisia lynkkaajia. Sellaisia jotka melko pienin perustein lähtevät liian pitkälle. Nähdäkseni kirkon edustajat ovat yleisesti ottaen olleet tässä järkeviä. He ovat korostaneet esimerkiksi pedofiilien kohdalla sitä että rikos on kammottava mutta pedofiilin lynkkaaminen jonkun epämääräisen nettisyytöksen vuoksi on asiatonta. On korostettu malttia ja sitä että syntiselle kuuluu armo ja että pedofiilin rankaisu kuuluu poliisille eikä oikeuden omaan käteen ottamiselle. Esivallan kunnioitus on kuulunut regimenttioppiin tältä osin oleellisesti. Itse dissaan pedofiileja sen verran paljon, mutta ymmärrän miksi lynkkamismentaliteetista ei pidetä. Sitä vaan jotenkin toivoisi, että ateistien mielipiteenilmauksilla olisi vahvempi oikeus ja pienempi pelko lynkkaamisesta.

Mutta kirkko huolehtii syntisestä ja lynkkausmentaliteetista muualla. Ateistien tulisi huolehtia tekstinsä "provokatiivisuudesta", koska se ei ole keskustelua. Toisin kuin se, että sanoo jotain "jonka ainoa viesti heille oli, että piirtäjä pitää kristinuskon Jumalaa ainoana moraalin lähteenä" Se, että tätä pitää arvottomana ei kuitenkaan ole samanlainen statement. Vaikka molemmat ovat dogmaattisia eiedistyviä ja eikeskusteltavia lähtokohtia maailmankuvalle. Maailmankuvan kyseenalaistamattomia premissejä joita haltuaan huutaa mutta joiden kyseenalaistamisesta ei pidetä. (Mutta toisten tulee sietää ja suvaita suvaitsemattomia kun toisen taas pitää miettiä miten voivat provosoida ansaitun kostoiskun jossa heidät tapetaan tai ainakin kaasutetaan julkisessa kulkueessa.)
 
Mutta näin ei käy. Jopa "Raamattujen vaihtamisesta pornoon" -tempauksesta on muistettava se, että tämä symbolinen teko poiki tappouhkauksia tempauksen järjestäjille. Ja kaikki silti muistavat tapaukesta vain sen että miten kauheita militantteja ateistit olivat kun vaihtoivat Raamattuja pornolehtiin. Tappouhkaukset taas ohitetaan, niitä ei ole pidetty edes muistamisen arvoisina asioina. Tämä kaikki tiivistää sen, miten kristinuskossa on tällä hetkellä YK:hon vedottu oikeus julistaa kaduilla ja turuilla ja vittuilla mediassa ääriprovokatiivisesti. Ateisteilla on jumalanpilkkalakia ja arvon tappouhkaus-lynkkausmentaliteettiheimolaisia. Ja jos vääräoppisia vastaan isketään vaikka kaasuaseen kanssa, niin asia kuitataan sitä kautta että "mitäs provosoit niihiihii". Samalla joku ääliö kirjoittaa näkyvään kristillieen lehteen siitä miten ateisti-naturalistit saavat vedota omaan maailmankuvaansa mutta kristitty eivät. Helvetin hienoa. Loistavasti vedetty. Tässä kaikessa kunnioitus oikein kohisten kasvaa.

On nimittäin hyvin rakentavaa kuulla siitä miten mielipiteiden tulee olla vapaita, kun samalla koko ajatuksen henkenä on se että ateistien ja muiden kansalaisten mielipide sekularismiin tulisi valita "Seurakuntalais" -lehteen kirjoittavan kirkkohihhulin käskystä ja määräyksestä. Valitan. Jumalanpilkkalaki ja "provokatiivisten mielipiteiden hienotunteinen sensurointi" on sekularistinen uskontosensuristinen lausunto, juuri siksi uskonnonilmausasioita halutaan rajoittaa koulussa ; Uskovaiset kun hyvin usein esittävät provokatiivisia näkemyksiä ja mielipiteitä maailmankuvansa kautta ja tätä halutaan rajoittaa. Että oltaisiin hienotunteisia sen sijaan että tungettaisiin vastenmielisiä mielipiteitä ja lausuntoja toisen korvista väkisin sisään. Tämä sekulaarius sitten vain on jotain jota kannatetaan kristinuskolle. Tasapuolista teeskentelevässä maassa ei kuitenkaan voi olla niin että yksi saa sanoa mielipiteensä ja toinen ei. Joko sekulaari tai provokatiivimaailma tuleekin toteuttaa. Ei niin että kikkaillaan sen mukaan mikä itselle sattuu sopimaan. Sillä silloin syntyy välttämättä ja väistämättä kulttuuri jossa yhtä tyyppiä hakataan ilman että hän saa puolustautua.
1: Eli sellainen jossa elämme nyt. Nytkän kristityt saavat sanoa mediassa mitä tahansa moraalittomuusihmisvihasyytöksiä, eläimiinsekaantumisrinnastuksia ja kaasuiskujen rakastamisia menettämättä poliittista valta-asemaansa. Mutta jossa bussiin laitettu mielipidejuliste on niin repivä että siitä täytyy vuosia raivota ja syyttää plakaatin levittäjää militantiksi sarjatulella.

Itse tosin sanon tähän kaikkeen vain sen, että sitten kun kristityt sisäisesti ovat ensin valinneet linjan ja kontrolloivat sen tämän niin että ainuttakaan lipeämistä ei tule ilman että tätä vastaan hyökätään kristittyjen omista riveistä vahvasti ja ankarasti. Eli luovat maailman jossa joko "suvaitaan suvaitsemattomuutta" jossa on nollatoleranssi "provokaatio-oikeutus -argumenteille" tai jossa sitten suojellaan identiteettiä ja tunteita ja sensuroidaan suvivirttä myöten loukkaava aineisto koulusta ja katukuvasta. Kun he ovat tehneet tämän, niin sitten he voivat vaatia samaa muilta. Tätä ennen en kunnioita tai arvosta kristinuskoa tai islamia. Sen sijaan siedän näiden oppien halveksuttavia ihmisiä ja annan heidän pitää typerät mielipiteensä. Kritisoin ärsyttävin verpaaliripuloinnein jos ja kun keittää yli. Ja satirisoin pyhiä vakaumuksia yhtä innolla kuin jotkut selittävät että ilman Jumalaa ihminen on vain eläin, arvotyhjiössä elävä vihainen nihilisti ja eugeniikkaa moraalilakinaan pitävä natsi. (Ja muita sisäisesti ristiriitaisia oksymoronikonsepteja.) Sillä tämä on linja jota itse kykenen noudattamaan myös vastapuolen kanssa. Metsä-vastaa -maailmankuva ei kenties ole kaunis. Mutta se on sentään reilu ja tasapuolinen. Joten se on parempi kuin yksikään tietämäni kristitty missään maassamme tällä hetkellä näyttää kykenevän.

Onko olemassa raiskausvitsiä joka kelpaa feministille?

Monesti ihmiset haluavat sensuroida aiheita. Esimerkiksi jumalanpilkkaa kieltävät säädökset eri uskonnoissa ja kulttuureissa sanovat, että uskonnoista ja pyhistä asioista ei saa tehdä pilkkaa. Sama koskee muutakin huumoria. Usein kiellot esitetään aihekeskeisesti. Siten että tiettyistä aiheista ei saa tehdä huumoria. Vammaisvitsit ja raiskausvitsit ovat varmasti sellaisia että niitä pidetään aiheina sopimattomina.

Ja tässä kohden näyttää olevan jopa omituinen tilanne. Usein ajatellaan että huumori toimii sananvapauden äärilaidoilla. Että se on se joka puskee hieman yli sen mikä on muutoin asiallista. Eli huumori ei ole vakavastiotettavaa ja siksi se saa hieman rikkoa sääntöjä. Kuitenkin tosiasiassa näyttää siltä että sananvapauden tabujen lisäksi on huumoria koskevia aiherajoituksia. Saat puhua joistain asioista, mutta vitsailua ei pidetä hyvänä. Jumalanpilkka on tästä itse asiassa hauska esimerkki. Suomessa saa olla ateistinen. Jumalatodistusargumentteja saa teilata argumentatiivisesti. Mutta jumalauta näillä lakeuksilla ei saa pilkata Jumalaa! Rehellisesti sanoen olen kokeillut sananvapauden rajoja argumentatiivisesti, huumorilla sekä sellaisilla kyseenalaisilla kikoilla joita hyvin harva laskee keskusteluksi, argumentaatioksi tai vitsailuksi. Ja nyrkkisääntönä on se, että kaikista vaihtoehdoista huumorilla on kaikista vähiten liikkumatilaa. (Jopa PerusSuomalaisten pahimmat kolhut ovat tulleet siitä että he ovat heittäneet sarkastisia lausuntoja sotilasjuntista ja hihamerkeistä.)

Kuitenkin itse näen että huumorissa on kysymys suuremmasta kokonaisuudesta. Ja tässä asenne ja tekemisen tyyli painaa enemmän kuin aihe. Vammaisvitsejä voi tehdä sydämellisesti, ilman että kyseessä on häijyys. Toisaalta vitseillä voi olla tarkoituskin herättää skismaa jotta ongelmia voidaan korjata.

Raiskaus vitsinaiheena on siitä erikoinen että se herättää epäsäännöllisen säännöllisesti kohuja USA:n stand-up komedian äärellä. Sama aihe herättää tietenkin copy-paste -tasoista kohinaa myös sosiaalisessa mediassa. (Koska niin internet toimii.) Usein esille tuleva teema on juuri se, että raiskauksessa on aiheena jotain kiellettyä. Syy tuntuu olevan se, että raiskaus ei ole hauskaa. On toki totta että kyseessä on rikos, ja ne harvemmin ovat mukavia asioita. Mutta tosiasiassa raiskaus on vitsinaiheeksi lähes täydellinen.

Jotta asioista joista minun mielestäni voidaan rakentaa vitsejä, niiden täytyy olla jotenkin tunteita tai ajattelua herättäviä. Niissä täytyy jotenkin olla sellainen aavistus sellaisesta että se voisi olla mahdollinen. Mutta sitten se täytyy jotenkin viedä liioittelemalla yli jostain sellaisesta että se muuttuu liian omituiseksi. Täysin satunnaiset asiat ovat yllättäviä mutta eivät hauskoja. Liian kaavamaiset asiat ovat tylsiä. Huumori vaatii hyvän absurdintajun ja jonkinlaisen todellisuudentajun. Tai ainakin tajun siitä miten erilaiset aatejärjestelmät toimivat. (Siis jos aikoo tehdä sellaisia vitsejä joita kannattaa arvostaa. Muunlaisiakin on. Ja ne ovat joskus aivan sikahauskoja.)

Mietitään raiskausta haasteena ; Feministit eivät pidä raiskausvitseistä aiheena. Väitän että tätä saadaan muotoiltua. Ytimeen voidaan ottaa feministien ajatus tasa-arvosta jossa sukupuolella joko ei ole väliä tai siihen että sukupuoli on peräti abstraktio joka ei muuta mitään. Siksi jos raiskaus muutetaan naisen raiskauskesta miehen raiskaukseen on eettisesti merkityksetön muutos. Mutta kontekstissaan se muuttaa kaiken.

Katsokaas vaikka;

Vitsin ytimeen kannattaa valita maltillinen määrä faktoja. (Joko kulttuurisia stereotypioita, omia huomioita joiden perustelut esittää vitsin yhteydessä tai, no, oikeita faktoja.) Tässä tapauksessa otan niitä kolme.
1: Joskus nainen kohtaa tilanteita joissa selitetään että naisen pukeutuminen provosoi raiskausta. Naisia periaatteessa suojellaan rajoittamalla heidän autonomiaansa. Eli sillä tavalla millä suojaudutaan taskuvarkailta ja pahoinpidellyiksitulemisilta. Niillä ei tarkoiteta pahaa. Mutta niihin liittyy autonomiaan tarttuminen. Kuitenkin on olemassa sovinistisia miehiä joista tilanne on suunnilleen niin että naiset ovat ärsyttäviä kiusaajia jos he hyppelehtivät piukkoine rintoineen ja hepenineen eivätkä sitten tajua suorittaa seksuaalisia aktioita. Heistä raiskaus on ymmärrettävä ja kenties miltei hyväksyttävä. Ja nainen kerjäsi sitä.
2: Ja tiedättekö mitä tätä stereotyyppistä sovinistimiesryhmää kuvaa tämän lisäksi? He pukeutuvat usein hihattomiin paitoihin ja harrastavat ruumiinkulttuuria. Tai pukeutuvat muutoin erityisen miehekkäästi. Heillä on bodauksen jäljiltä upeat lihakset. He ovat maskuliinisia miesten miehiä.
3: Ja tämän lisäksi he pelkäävät homoissa ennen kaikkea sitä että nämä raiskaavat heidät julkisissa saunoissa. Nämä katujen machoadonikset kertovat homoista että "kunhan eivät mulle yritä". Tarinoihin liittyy jopa kuvauksia siitä miten tämä homo sitten hakataan. Jotenkin nämä tosimiehet näyttävät olevan erityisen uhattuja tämän homoseksuaalien julkisessa saunassa tekemän raiskauksen edessä. Se varmasti tekisi heistä ultimaattisen uhrin. Sellaisen joka raastaa minäkuvan ja identiteetin. Eli useiden feminististen teorioiden mukaan sen joka on ihmisyydessä kenties se kaikista tärkein yksittäinen asia. Ihmisen identiteettiä pitää kunnioittaa ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi. Ahdistus olisi selvästi maksimaalinen. Ja jos tästä pahastuu, täytyy muistaa että kyseessä on vain suojelu, ei raiskauksen hyväksyminen. Pelkästään se, että ei nyt puhuta lainkaan uhrin näkökulmasta vaan pelkästään selitetään miten uhri on aikaansaanut teon ja miten näkökulma on rikoksen tekijän.

Minusta olisi silti ihan sikahauskaa että jostain tulisi pari homoa. Nämä karhuhomot joko ensin tulisivat kiimaisiksi ja sen vuoksi lähtisivät väkisinmakaamaan miehiä. Tai sitten he kävelisivät joukossa ja saisivat spontaanisti matkan varrella hankitun pakottavan erektion. Ja sitten he raiskaisivat nämä supermachomiehet. Julkisesti sen vuoksi että nämä ovat kolmen aikaan aamuyöstä humalassa näyttämässä lihaksiaan muille. Sehän jumalauta kerjäsi sitä! kyllähän jo järkikin sanoisi heille että mitä tapahtuu jos lähtee tuolla lailla menemään! Nahkatakkeja, pullistelevaa pukeutumista ja paljaita hihoja. Ei ihme jos homo saa erektion! On miltei rikos olla tuolloinen kikkelinkiusaaja. Keskustelussa pitäisi kertoa että raiskausta ei kenties arvosteta mutta että kuitenkin on ymmärrettävä myös rikoksen tekijää.

Luulen että monet feministit pitäisivät tuota vitsiä hauskana. (Se vetoaa oikeustajun ja kostonhimon kautta, samalla siinä on pseudologiikka joka on uskottavaa mutta menee tasolle jota useimmat feministit todellakin pitävät absurdina.) Jollekin toiselle kohderyhmälle asia pitäisi kenties muotoilla hieman toisin. Muille vitsi ei ehkä ole yhtä humoristinen tai edes hyväksyttävä. Mutta aihe ei ole se jolla asia pitää arvioida. On katsottava tilannetta ja kontekstia. Minäkään en kertoisi tuota vitsiä lastenjuhlissa. Humalaisten feministinaisten kanssa baarissa saattaisin pitää hyvinkin soveliaana.

Goat Stimulator

ISIS on saanut viime päivinä erikoisia vastustajia. Ensinnä on hyvä mainita siitä miten esimerkiksi Forbes uutisoi anonyymeistä. He ovat ilmoitettu - tai heidän nimissään on ilmoitettu sillä tavalla jolla anonymousin kohdalla ei ole mitään eroa sen kanssa että he ovat ilmoittaneet - että "We are unable to target ISIS because they predominately fight on the ground. But we can go after the people or states who fund them." Samalla on korostunut että vihollinen ei ole islaminusko sinällään.

Sitten on mainittava toinen kritiikkitempaus joka selkeästi "Charlie Hebdo" -iskujen innoittama. Siinäkin mollataan ISIStä. Se on myös tietokonepeli. Peli jota en tunnusta pelanneeni. Mutta johon on liittynyt joitain "Let's Play" -videoita YouTubessa. Joita olen nähnyt. Ja joiden mainosbannerit tuppaavat tarjoamaan alariveillään uskonnollisia mainoksia. Koska, miksipä ei? Pelistä on kirjoitettu lehdissä. Ja siitä on kenties syytä mainita muutamia yksityiskohtia. Pelin nimi on "Muhammad Sex Simulator 2015" ja sen on ohjelmoinut henkilö joka tunnetaan nimellä "gizmo01942". Pelissä harrastetaan seksiä. Vaihtoehtoina on sellaisia herkullisia vaihtoehtoja kuin lammas, vuohi ja joukko ISIS -miehiä. Asentoja on lukuisia ja tarjolla on myös pissaleikkejä. ISIS tuskin pitää pelin tekijästä.

En tiedä mitä poliisi sanoisi tämänlaisen jumalanpilkkapelin omistamisesta, niin sen siveellisyyttä että uskonrauhaa häiritsevien teemojen vuoksi. Enkä tiedä mitä puolisoni sanoisi sen pelaamisesta. Tai voin, mutta en halua kuvitella. Siksi minulla ei ole tätä peliä enkä ole tätä pelannut. En lainkaan, ollenkaan, yhtään. (Kukaan ei nähnyt mitään, ette voi todistaa mitään!)

Molemmissa strategioissa huomattavaa on se, että "sivullisia uhreja tulee". Eli vastustaja ISIS ei ole ainut joka saa ongelmia. Mutta anonyymien kohdalla kohteet ovat "vähemmän sivullisia".

Nyt kristinusko savustetaan kokonaan pois yhteiskunnasta ja kristityistä tehdään lainsuojattomia ~ Eli kuinka uusateistit polkevat uskonnonvapautta koska vapaaehtoiset hartaudet ovat uskonnonvapauden vastaisia

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo on ottanut kantaa siihen miten armeijan hartauksia ollaan muuttamassa, ehkä. (Kyseessä on ehdotus, ei jokin joka ollaan välttämättä edes tekemässä.) "raportin toimenpide-ehdotukset kaventavat varusmiesten vapautta harjoittaa uskontoa. Keskitalon mielestä kristityt ja muslimivarusmiehet joutuvat harjoittamaan uskonnottomuutta, jos ehdotukset uskonnottomista ja vapaaehtoisista hartauksista toteutuvat." Ajatus on hämmentävä, sillä ehdotetut muutokset korostavat nimenomaan vapaaehtoisuutta. Miten voi olla uskonnonvapautta vastaan, että saa päättää meneekö hartauksiin? Tätä ollaan kyllä hämmästelty tässä maassa tänään. Tämä lausunto on muutenkin kiinnostavaa sillä kenttähartaudet tehdään palvelusaikana. Muut joutuvat harrastamaan ideologiaan iltavapailla. Joten ajatukset uskonnonharjoittamisen oikeudesta koskevat selvästi ensi sijassa kristittyjä.
1: Missä uskonnoton voi "harjoittaa uskonnottomuuttaan" samalla hetkellä ja kun ei voi niin eikö se tarkoita että uskonnottomia on sorsittu aina armeijassa? Ja kirkko tietysti on taistellut ankarasti tämän oikeuden puolesta. No, eivät ole. Uskonnottomien poistumisvaatimuksia on pidetty "luistamisena". Hartautta pidetään rentouttavana ja voimaannuttavana. Siksi uskonnottomien onkin syytä vaan kaivaa vaan ahkerasti poteroa ja tetsata kurassa, sillä sitä heidän uskonnonvapautensa tarkoittaa. Samalla kun muut viettävät yhteisiä hetkiä rauhassa ja ilman puurtamista, uskonnoton saa aivan vapaasti valita tämän kuranpurentavaihtoehdon. Tämä kaikki on ylen kiinnostavaa. On hyvin huomattavaa että kenttäpiispa on nimenomaan ääneen ja ammattistatuksensa kanssa kannattanut muutoksia tähän suuntaan.

Tämä on osa niitä omituisia trendejä joita olen havainnoinut. Suomessa kirkosta eronneella on monin paikoin enemmän päätösvaltaa kuin kirkkoon kuuluvalla. Sillä koulussakin kirkosta eronnut (tai oikeastaan heidän lapsensa) saa valita haluaako hän ET:n vai evankelis-luterilaisen opetuksen. Mutta kirkkoon kuuluvat (tai oikeastaan heidän lapsensa) saa sitten vain mennä oppimaan "omaa vakaumustaan". Kuitenkin uskovaiset taistelevat näistä uskonnonvapauden kaventumisistaan. Tai ainakin kirkon edustajat tekevät. Asia on luonnollisesti vähemmän yllättävää jos asiaa katsoo kirkon instituutiovallan kautta. Uskonnoton joka ei menekään opiskelemaan "omaa vakaumustaan" (lue: vanhempien vakaumusta) päätyy kirkon ideologisen viestinnän alaiseksi - ja esimerkiksi käymään kirkoissa.

Mutta tässä ei ollut kaikki. Keskitalo tylyttää lisää. "Suomen perustuslain uskonnonvapauskäsite lähtee kuitenkin liikkeelle positiivisesta käsin, ihmisen vapaudesta harjoittaa uskontoa. Viime ajan tulkinnat, kuten tämä työryhmäraportti ovat kuitenkin ottaneet lähtökohdakseen negatiivisen uskonnonvapauden. Keskitalon mukaan kristillistä kirkkoa työnnetään Suomessa varsinkin uusateistien toimesta pois yhteiskunnasta ja julkisesta tilasta, kuten kouluista, päiväkodeista, sairaaloista ja vankiloista." Tämä on argumentatiivisesti omituinen, hyvin monella tavalla;
1: Ensinnäkin Suomen Laki nimenomaan kattaa sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden. Esimerkiksi uskonnonvapauslain §11 sanoo suoraan että; "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen." Toisin sanoen hän tekee lakia koskevan virheen. Uskonnonvapauslaki lähtee positiivisesta vapaudesta negatiivisen yli aivan yhtä paljon kuin homoseksuaalien avioliittolaki rikkoo YK:n ihmisoikeusjulistusta. Eli tavalla joka ilmenee vain poliittisten koheloiden ja muiden tampioiden sanomisissa.
2: Vapaaehtoinen hartaus ei teknisesti ottaen ole negatiivista uskonnonvapautta. Hartauksiinhan on lupa. Negatiiviseksi sen tekee lähinnä se, että kirkon vallan trendi muutoksessa on kiistämättä laskevaan päin. Mutta tämä kenties johtuu siitä että tosiasiassa kirkko on harrastanut ideologista valtaa tavalla joka ylittää positiivisen uskonnonvapauden.
3: Negatiivinen uskonnonvapaus ei tosiasiassa tarkoita sitä että uskonto rajataan yhteiskunnasta. Sekularismi on enemmän sitä että uskonnon ei anneta häiritä ihmisten privaattia tai arkea. Sekularismi ei kiellä uskontoa. Sitä saa harrastaa kirkoissa ja kotona ja oman uskonnon yhteisöissä aivan vapaasti. Ja nämä kuuluvat yhteiskuntaan. Se voi rajoittaa uskonnonharjoittamista joissain tilanteissa. Mutta harva sanoisi että yhteiskunta pakottaa uskonnottomiin elokuviin kun niissä ei saa kesken ryhtyä Koraanin määräämiin rukouslauluihin. Ja harva pitää kauppaa uskonnottomuuteen pakottavana sen vuoksi että kassalla ei saa ehtoollista. Uskonnonvapausfilosofiassa on itse asiassa aivan vakiintunut sellainen ajatus että yhteiskunta joka on antiteistinen ei ole sama kuin että se olisi sekulaari. Toisaalta itsekin katson että uskonnonharjoittamisen tekemää ärsytystä pitää joskus kontrolloida, esimerkiksi jos saarnaaja tulee väkisin ovesta sisään niin soitan poliisit. En kuitenkaan pidä itseäni edes sekulaarina. Ja tästä huolimatta vapaaehtoinen kenttähartaus on minusta ehdottomasti muutos parempaan päin.
4: Haluaisin tietää miten uusateistit ovat itse asiassa työntäneet yhtään mitään yhtään mihinkään. Sillä heillä ei ole keskusorganisaatiota joka tuottaisi poliittista pöhinää. Toki olen käsittänyt että uusateistinen liike on enemmän sekularistinen (negatiivinen uskonnonvapaus) kuin minä. Mutta tietääkseni lähinnä kirjoittelevat internettiin. Ja se, hyvät ystävät ja pahat viholliset, ei ole asioiden muuttamista. Klikkaamalla "likeä" ei tehdä oikeasti mitään sellaista joka muuttaisi maailmaa. Väitän että kansliapäälliköllä on tässä lähinnä asennevamman ilmaus. Kirkolliset tahot ovat yllättävän harvoin nähneet vaivaa tutustua kritisoimaansa kulttuuriin silloin kun kritiikin aiheena ovat uusateistit. (Jotka ovat uskonnollinen vakaumus, paitsi kun ajatellaan että uskonnollisilla vakaumuksilla on oikeuksia, kuten kunnioitetuksitulemista.)
5: Uusateismia koskee toinenkin ongelma. Vaikka uusateistit tekisivätkin paljon kaikkea, niin mistä kansliapäällikkö tietää tämän? Sama keskusorganisaation puute kun tekee asian tietämisen ylen vaikeaksi. Yleisesti tunnettua on että vapaa-ajattelijoiden ja uusateistien välillä on juopaa. Jussi K. Niemelän eroaminen vapaa-ajattelijoista on tässä hyvin leimallinen piirre. Josta seuraa oikeasti syvä epistemologinen haaste. Jos kansliapäällikkö ei vain puhu läpiä päähänsä on aivan oikeasti kysyttävä sitä että miten epäeettisiä keinoja hän on käyttänyt saadessaan asiaan tarvittavat tiedot. Onko Keskitalolla käytössä jossain joku ihmisrekisteri jossa syviä vakoilutietoja jotta tiedetään että esimerkiksi minä en ole uusateisti ja että joku muu on? Mitä laki sanoo tälläisten rekisterien keräämisestä ja käyttämisestä? Ja ennen kaikkea kun uusateismi ei ole jäsenrekisteröity liike, on oleellista kysyä että mitä keinoja Keskitalo on joutunut pakosti käyttämään saadakseen laajan ja luotettavan rekisterin itselleen. Voinko haastaa kansliepäällikön oikeuteen poliisin oikeuksien käyttämisestä ilman perustetta? (Jopa poliiseille näin syvä privaattiin tarttuminen olisi "ilman perustetta".)

Asia on tietysti huvittava myös siksi että Charlie Hebdon aikana kirkolle syntyi kova tarve negatiiviseen uskonnonvapauteen. Sen mukaanhan tietyt mielipiteet on siivottava katukuvasta. Yhteys jumalanpilkkalain muuttamisen ja Ranskassa kuolleiden välille jäi monelle hämäräksi. (Yhteys on symbolinen, se muistuttu Suomeen että miten muualla maailmassa yhteiskunnasta ei ole rajattu laittomaksi esimerkiksi tietynlaisia satiirilehtiä. Joka btw. on näiden mielipiteiden ja niiden positiivisen ilmaisun rajaamista yhteiskunnasta täysin. De jure kun on vahvin taso johon valtio koskaan käytännössä puuttuu. De facto meillä kotona mä bommaan Muhammadin kuvia yöt ja päivät ja on tunnelma roisi.) Esimerkiksi minulle nykyisessä uskonnonvapaustilanteessa kiinnostavaa on epäsymmetria. Se on epäreiluutta. Ja se pitää korjata. Tässä minulle on ihan sama sensuroidaanko kaikki vai poistetaanko jumalanpilkka. Että mennäänkö positiivisen vai negatiivisen kautta mutta ei sitten vaihdeta tätä missään koskaan. Jos se on positiivinen niin se on positiivinen vaikka kristittyä vituttaisi. Jos negatiivinen niin sitten myös Muhammadin kuvat pois katukuvasta.

Mutta toisaalta tilanne on kannaltani siitä hyvä että ihmiset naureskelevat varsin paljon sille että "vapaaehtoinen hartaus on uskonnonvapauslain hengen vastaista". Tämänlaiset lausunnot eivät suinkaan saa ihmisiä myötämielisiksi kirkolle. Sillä tässä tilanteessa on selvää että kristinusko ei ole uhri, vaikka se kovin yrittääkin vääntäytyä uusateistien vainoamaksi marttyyripoloksi. Toki Keskitalo on ehdottomasti säälittävä pieni mies. Mutta ei niissä määritteissä  kuin haluaa. On vaikeaa nähdä hänessä nöyrä, heikkoja ja köyhiäkin mukaan sallivaa marttyyriä. Ideologiajuntan joka älähtää heti jos joku koskee hänelle rakkaaseen symboliseen instituutiovaltaan ja yhteiskunnallispäsmärilliseen rituaalivaltaan. Se hän on. Ja tämänlainen viestintä kirkollisella statuksella ei tuo ihmisiä takaisin kirkkoon. Ainut mitä arvon "kansankirkko" voi tehdä asian eteen on se, että se selittäisi että "Keskitalo ei edusta kirkon virallista kantaa". Ja kenties antaa potkut kun onhan se aika huonosti ammattiaan osaava kansliapäällikkö joka ei uskonnonvapauslain sisältöä ja uskonnonvapauden filosofian aivan helpoimpia perusteitakaan hallitse.

Arkussa - ja takaportti auki

Esko Valtaoja oli puolustautunut uskovaisien kiukkua vastaan. "Raamatun harmaahapsiseen Jumalaan ja ihmetekoihin en usko, mutta takaportti on jätettävä auki; maailmankaikkeutemme on niin nuori, ettei kaikkia vastauksia tiedetä". Tämänlaatuinen agnostismi on kiinnostava. Minullakin on teoriassa takaportti auki siltä varalta että Jeesus haluaa sitä kautta tuupata sisälleni. Ja jos häntä ei huvita, niin en suutu. Ja pidän sitten vain mieleni siveänä kaiken maailman delegaatioilta ja muilta tämänlaisten takaporttien talonmiehiltä.

Agnostikon hautajaisiin liittyy kuitenkin erikoinen ajatuspähkinä. Se on vähän kuin vanha ajatus siitä että kun ateisti on arkkuun puettuna niin hän on "parhaat päällä mutta ei minnekään menossa." Mutta erilainen.

Sellainen jonka demonstrointiin voidaan käyttää fysiikkaa. Kvanttifysiikassa tunnetaan ajatuskoe Schrödingerin kissasta. Siinä kissa laitetaan laatikkoon ja sitten arvaillaan onko se elossa vai kuollut. Samoin agnostikon hautajaisissa voidaan ajatella että siinä on tyyppi laitettu samanlaiseen Schrödingerin laatikkoon ja sitten arvaillaan onko hän paratiisissa vai ei. Ja kuten kvanttifysiikka opettaa, agnostikko on samanaikaisesti äärettömän aikaa elossa että kuollut lopullisesti.

Toki on syytä olla varovainen jos näitä Schrödingereitä lähtee kokeilemaan käytännössä. Sillä viime aikoina on uutisoitu Bart -kissan seikkailusta. Bart oli jäänyt auton alle ja haudattu. Ja tämän jälkeen tämä oli kaivautunut ulos haudastaan, josta hän oli noussut 5 päivän kuluttua. Mikä tehnee hänestä kissojen vapahtajan. Ja voimme huomata miten Jeesus oli kuitenkin Bartia mahtavampi ; Hänellä vastaavaan ihmetekoon kuluu 2 päivää vähemmän aikaa kuin kissalla!

Joka tapauksessa Bart antaa toivoa kaikille meille jotka joudumme joskus Schrödingerin laatikkoon. Se on todellakin laatikko jossa on takaportti auki.

Meidän tulee kunnioittaa toistemme uskonnotonta vakaumusta.

"Hämeen Kaiussa" oli Sirkka-Liisa Anttilan esitys siitä mikä on ja ei ole vapaata tiedonvälitystä. "Meidän tulee kunnioittaa toistemme uskonnollisia vakaumuksia. Meillä on uskonnonvapaus ja jokainen voi valita omansa. Uskonasiat ovat herkkiä ja henkilökohtaisia. Toimittajien tulisi muistaa se. Lehdistönapaus ei tarkoita oikeutta kyseenalaistaa toisten uskontoa. Vapauden ohella meidän täytyy puhua vastuusta." Eduskunnan tietojen mukaan Anttila on ollut 12 vuotta Forssan kirkkovaltuustossa, joka tekee lausunnosta odotettavan. Muutoin siinä sitten on vaikeaa nähdä oikein mitään tolkkua. Jos tämän Anttilan teesin ottaa lähestymistavaksi, on tosin hyvin vaikeaa ymmärtää että
1: Mitä se lehdistönvapaus sitten ylipäätään on ; Monesti korostetaan että sananvapautta seuraa sananvastuu, mutta tässä Sirkka-Liisa Anttila olettaa että tämä vastuu olisi jollain muulla kuin lehtimiehillä. Sillä muutenhan lehtimiehet voisivat sanoa mitä mielisivät ja joutuisivat sitten kritiikin kohteeksi jos ovat vaikkapa asiattomia.
2: Myös kunnioitus muuttuu hyvin erikoiseksi. Nimittäin jos mietimme mitä tämä itse asiassa määrittelee kunnioitukseksi, niin kunnioittamattomuutta on kaikki kyseenalaistaminen. Tämä heijastelee erikoista asennetta. Vastaavaa ei nimittäin nähdä minkään muun kanssa. Jos otamme jonkun järjestön toiminnan, meillä on oikeus kyseenalaistaa se. Näin on tehty esimerkiksi uunatsien kanssa. Toisaalta jos joku tunnustautuu fasistiksi, rasistiksi tai natsiksi, koemme tarpeelliseksi kyseenalaistaa heidän ideologiansa eetisyys ja muu kelpoisuus. Kommunisteja saa kritisoida ilman että tämä on lehdistönvapauden ylikäyttöä. Anttilan historian tietäen voidaan sanoa että hän on poliittisena vaikuttajana kyseenalaistanut ja ollut erimielinen ja kriittinen. Eikä tämä ole ollut ongelma. Mikä tekee uskonnosta yhtään sen erilaisemmaksi ideologiana? Ilmeisesti metafyysinen ulottuvuus. En niele tätä.

Olenkin hieman huvittunut että kirkko on tässä kysymyksessä täysin kääntänyt kelkkaansa. Sen virallisena suuntanahan on ollut se, että jos joku pahastuu uskonnon esittämisestä koska se sotii hänen maailmankuvaansa vastaan, niin silloin kyseessä on uskontoallergia, joka on satiiristen tarinoiden aihe kotimaan sivuilla asti. Joka taas on ollut huono asia. Tämä muita ärsyttävän ilmaisun tukeminen on hyvin tärkeää, hienoa ja rikasta. Ja nimenomaan suvaitsevaisuutta lisäävää ja suvaitsevaisuutta vaativaa. "On hienoa, jos lapsien kastaminen ja kristilliseen perinteeseen kasvaminen on tavallista. On hienoa, jos kristillisten juhlapyhien viettäminen, jouluevankeliumin julkinen lukeminen tai suvivirren laulaminen kirkon seinien ulkopuolella ei aiheuta nikottelua. On hienoa, jos presidentillä on vapaus toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta. On hienoa, jos teologiaa voi opiskella yliopistoissa, jotka ovat teologian myötä syntyneet. Ja on hienoa, jos tämä elävä perinne lisää suopeutta toisenlaisia katsomuksellisia perinteitä seuraavia ihmisiä kohtaan."

Mutta nyt kun vastaavaa sitten laitetaan uskontokritiikin puolelle niin se on ihan kauhiaa. Vaikka jos tuon uskontoallergiatarinan ottaa, siinä voi vain vaihtaa tarinaan mukaan islamistin ja muhammadinkuvan. Tai Jeesuksella irvivän kuvan ja herkän kristityn. Ja tarinan elementit pysyvät vähintään yhtä faktuaalisina.

Mutta tietenkin ;
1: Jos jokin loukkaa ateistia, ateisti on "pikkumainen" ja "vihainen" ja "allerginen". Hänen täytyy vain ymmärtää että uskon ilmaisu on ihmisoikeus.  Ja ilmeisesti myös ateistien pakko-osallistuttaminen uskonnollisiin rituaaleihin tai suostiminen siihen että heidät eristetään joka ikisestä yleisestä yhteiskunnalliseenkin elämään liittyvästä juhlasta kuten koulun kevätjuhlista. Tai siis pakotetaan heidät valitsemaan osallistumisen ja paikalta poistamisen välillä. Oikeus sitouttaa eriuskoiset rikkomaan vakaumustaan ja antamalla sen ainoaksi vaihtoehdoksi eristämisen yhteisöstä on se uskovaisten kaikista ihanin oikeus.
2: Mutta jos uskova on vihainen, hän on "pahastunut" ja syy on "loukkaavassa aineistossa" jota pitäisi ymmärtää "kunnioittaa" sen sijaan että on ikävän repivä ja muutenkin tekemässä jotain joka ei voi kuulua sananvapauden, mielipiteenvapauden, ilmaisunvapauden tai yhtään minkään piiriin..

Silti, vaikka kirkolla on tämä kanta mikä on, on kirkolla netissä hauska huumoria ja satiiria tarjoava sosiaalisen median palvelu, kirkkovene. Olen sen jäsenenä. Ja sitä kehutaan. Että sikahyvää työtä, käytän koulutuksessa apuna. "Kolmanneksi, kirkon keskustelukulttuuri on vapautunutta ja avointa. Kirkon väki osaa nauraa myös itselleen. Lukekaapas vaikka Kirkkoveneestä. Juttujen tykkääjissä on väkeä Harmauden Tyyssijoista eli Kirkkohallituksesta ja tuomiokapituleista." Siellä on itse asiassa ollut ihan hauskoja juttuja uskonnosta ja uskonnon sivustakin. Sivusto kuitenkin tykkää välistä sortua asiattomuuksiin. Jostain syystä ateisteista ei osata tehdä humaania huumoria ja sivusto irvii varsin loukkaavasti ateisteista. "Tasa-ajattelija" -vitsejä sivustolle pukkaa satiirisesti ja toistuvasti. Minusta tämä kuuluu lehdistönvapauteen, mutta tosiasiassa siinä pilkataan ja loukataan toisen vakaumusta. Joten jos kirkon väitteet satiirista ja uskonnon suojelusta ja hienotunteisuudesta olisi jokin jota pitäisi todella seurata, Sirkka-Liisa Anttila antaisi lehtihaastatteluissa kommentteja siitä että "kirkkovene" pitäisi kieltää.

Oma tapani on tietysti se, että annan kirkkoveneen kirjoittaa mitä haluaa. Sitten vain vittuilen heidän asiattomuuksistaan, hieron sitä heidän naamaansa ja tarvittaessa levitän pilkallisesta aineistosta screenshotteja nimiä mainiten ympäri internettiä. Jossa ne säilyvät vain ikuisesti, ja koska noudatan journalistisia vapauksia ja vuodan asioita paikkoihin joissa anonyymiyskin on vaihtoehto, ei mikään koskaan missään pysty estämään tätä. Tämä on mielestäni sananvapautta ja sananvastuuta. Kun sanoo, on altis kritiikille. En pyri sensuroimaan vaan päin vastoin maksimoin sanomisten näkyvyyden. Tämä opettaa minusta, ei sensuuri. Ja tämä opettaa paitsi sanan sanojaa, mutta muistuttaa kaikkia muitakin.

PS.

Rehellisesti sanoen ymmärrän aivan täysin että esimerkiksi herjaamiseen liittyvä lainsäädäntö rajoittaa sananvaltaa. Ja tappouhkailu ei esimerkiksi kuulu "sananvapauden piiriin". (Ainakaan sen enempää kuin se että se mitä meille yrittävä tappouhkailija kohtaa menee "taiteellisen ilmaisuvapauden piiriin"...) Tätä teemaa on hyvä tukea ja se on osa sitä sananvastuuasiaa. Samoin vihan lietsonta ja vihapuhe voivat nostaa yhteiskunnan väkivaltaisuutta joten jossain määrin utilitarismiin painottunut etatistinen yhteiskunta voi olla oikeutettu käyttämään väkivaltakoneistoaan ja sensuurikoneistoaan joissain kohden.

Mutta kirkko selvästi vetää tässä pidemmälle. Se muistuttaa sananvastuusta ja yrittää laajentaa sen mahdollisimman pitkälle omaksi suojakseen. Se ei yritä kieltää vain väkivaltaa lietsovaa puhetta vaan nimenomaan yrittää laajentaa asian niin pitkälle että pelkkä erimieltä oleminen ja tämän ääneen argumentointi olisi totaalikiellettyä, koska se kyseenalaistaisi vakaumuksia. Tähän on tietysti tarvetta. Sillä kirkko on yrittänyt ottaa osaa moderniin mediakulttuuriin ja sen huumorinkäytöllisiin piirteisiin esimerkiksi "kirkkovene" -sivustolla. Ja se ei ole onnistunut siinä kovin hyvin.

Itse en nyt vaadi muuta kuin että kirkko valitsee linjansa tähän sananvapauteen, sitouttaa joka ikisen papin siihen että ateisteihin ja agnostikkoihin ja kirkosta eronneisiin kohdistuvia vitsejä kohdellaan täsmälleen samalla tavalla ja asenteella kuin muhammadinkuvia piirteleviin. Jos sensuroidaan yhtä tai vaaditaan sille vastuuta niin asialle täytyy olla sitten kommentteja myös toiseen suuntaan. Toisaalta jos jokin asia on sitä "vapaata viestintää" niin sitten se jumalauta on.

---

Tiesitkö että kun alkuperäisellä ehtoollisella Jeesus otti esiin appelsiinimehun, suklaavanukkaan ja maidon, Juudas Iskariot poistui bileistä. Sittemmin ehtoollisella nautitaan vain leipää ja viiniä, mutta ne maagisesti transsubstantioituvat Jeesuksen makupalaiseksi Yacky -suklaavanukkaaksi. (Meidän edessämme valutettu.)

Miten "vapaus" on kenties liian epämääräinen termi

Jos katsotaan viime päivien satiiria ja jumalanpilkkaa koskevaa keskustelua, on tässä noussut esiin erityisesti vapauden käsite. Tässä kohden syvimpänä ongelmana on se, että uskonnonvapaus nähdään joksikin joka on hyvin läheisessä suhteessa mielipiteenvapauteen ja sananvapauteen. Ja tämä yhteys on hyvin helppo nähdä. ; Tässä mielessä osittain kysymys on siitä että uskonnolliset ennakkoluulot estävät asioita. Esimerkiksi piirtämästä Muhammadin kuvaa. Toisaalta taas satiirikko haluaa sanoa jotain. Ja tässä välittyy helposti jonkinlainen ennakkoluulo.

Helpointa on tietysti ymmärtää että sensuuri ei ole ilmaisua. Tällöin voidaan jaotella ajatuksia positiivisesta vapaudesta ja negatiivisesta vapaudesta. Näin esimerkiksi lupa ilmaista ärsyttävä mielipide vertautuu siihen että jossain kevätjuhlissa lauletaan monia ärsyttävä "Suvivirsi". Kyseessä ovat positiiviset vapaudet. Ja aika monien mielestä nämä päihittävät ns. negatiiviset vapaudet. Kuten vapaudet olla törmäämättä omaa uskontoa pilkkaaviin materiaaleihin.

Juuri tämä jännite on tehnyt tästä kohusta miellyttävän. Lähes jokainen ihminen on ajautunut ajamaan juuri sitä kantaa ilmaisunvapaudesta jota hän ei muutoin ole korostanut. Jos asiaa haluaa analysoida argumentoinnin ja puolenoton sijaan voidaan tehdä asiasta jopa jonkinlaista käsiteanalyysiä. Ja se voi paljastaa vielä mainittua enemmän. Tästä on varmasti iloa ja hyötyä muutoinkin. Sillä jos katsotaan nykyaikaista maailmaa vapaus nousee esiin (a) kaikessa poliittisessa arvokeskustelussa (b) kaikessa postmodernissa joka kieltää ihmisen pysyvän luonteen tuomiten ne ennakkoluuloiksi. Tämä taas kattaa valtaosan kaikesta internetkeskustelusta. (Joka on tosin turhaa mutta hauskaa. Moni kuluttaa tämänlaiseen hengettömään tuloksettomaan sepeämiseen aikaansa ja pitää itseään tehokkaana mielipidevaikuttajana. Kenties olen itsekin juuri tätä porukkaa.)

Positiivinen ja negatiivinen

Karkeasti ottaen olen jo aiemmin maininnut positiivisen ja negatiivisen vapauden. Tämä on tietysti hirvittävä spoileri. (Tai olisi jos joka ikinen ei sitä jo tietäisi.) Määrittelen asiaa kuitenkin tavalla joka kenties ilahduttaa tai toimii perusteiden muistuttimena. Tässä jaottelussa on kysymys siitä että ollaksesi vapaa sinulla täytyy olla kyky, ominaisuus tai vähintään tämänlaisen potentiaali tehdä jotain. Ja tämän lisäksi tämän kyvyn täytyy jotenkin ilmentää muita ehtoja.
1: Negatiivisen vapauden käsitys on karkeasti ja suoraan sanoen tärkeä niille ihmisille jotka eivät tahdo olla orjia ja jotka eivät tahdo orjuuttaa. Hobbesin ajatuksissa korostui että jos teet teon ilman että joku muu vaikuttaa (interfere) olet tehnyt kyseisen teon vapaasti. Tässä korostetaan sitä että teet tekosi tavalla jossa joku ulkopuolinen voima ei komenna sinua tekemään sitä. Näin ollen jos joku pakottaa sinut tekemään jonkin positiivisen aktion, kuten uskonilmaisun tai näkemään ärsyttävän pilakuvan, joku astuu jollain tavalla alueellesi.
   1.1: Merkittävää on että monesti tässä korostuu se, että jos joku käskee ja tottelet häntä vapaaehtoisesti ja tekisit muutoinkin näin, tekoa ei silti pidetä vapaana. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Osa näkee että negatiivisen vapauden tarve tulee vasta kun joku käskee sinun tekemään asioita vasten omaa tahtoasi. Tässä on siis tilaa koulukuntajaoille. Asiaa mutkistaa jos joku keksii ideologisesti että "Saatana kuiskuttaa" tietyt näkemykset korvaan. Koska tällöin päästään määrittämään vapauksia ideologisesti.
2: Positiivisessa vapaudessa on perimmiltään jollain tavalla kyse siitä että ajat omaa essenssiäsi. Esimerkiksi ilmaiset kristittyä identiteettiäsi laulamalla "Suvivirttä" tai muutoin toteutat asioita niin että saat aikaan tapahtumia. Potentiaali muuttuu aktuaaliseksi.
   2.1: Tässä on usein hyvin paljon tilaa mystiikalle. Positiivinen vapaus on äärimmäisen joustava ja uudelleenkirjoitettava juuri siksi että ihmiskuva muuttaa vapauden rajat toisaalle. Positiivinen vapaus on hyvin altis muuttumaan ihmiskuvan mukana. Homo religiosus -ihmiskuvassa hengellinen väkivalta muuttuu helposti jonkinlaiseksi illuusioksi tai oksymoroniksi, ainakin jos tämä syytös tapahtuu "sen oikean Toden uskonnon" toimeenpanoalueella. Nehän edustavat aitoa itseä kun taas joku on manipuloinut ideologisesti ihmiseen väärän mielipiteen.

Tässä jaottelussa suurin vaikeus on siinä mitä tämä "minuus" tarkoittaa. On kenties hyvä huomata että Aristoteleen ajatuksissa ihminen toteuttaa telostaan jos hänen henkilökohtaiset tavoitteensa kohtaavat ulkopuoliset tarpeet. Tämä on hyvin vahvasti positiivisen vapauden sävyttämä ajatus. Vaikka kysymys ei oikeastaan ole "vapaus" -sanasta vaan siitä että Aristoteles näki maailman, myös elottoman luonnon, tavoitteiden ja pyrkimysten läpitunkemana.

Tämä on hyvin tärkeää sillä tässä tuoreessa pilakuvakohussa on jotenkin paistanut läpi se, että uskontojen edustajat tuntuvat usein referoivan Aristotelesta mainitsematta häntä nimeltä. Luultavasti tätä on tehty siksi että Platon ja Aristoteles ovat hyvin monen teologisen teoriaperinteen "juuressa". Ne ovat jossain määrin vain marginaaliin tuherrettuja kommentteja Platonin ja Aristoteleen teorioihin. Siksi en ole yllättynyt, en sanomisten sisällöstä enkä siitä että alkujuuria ei kutsuta nimeltä vaikka ns. "name dropping" tuntuukin olevan se tapa jolla nykyään saa uskottavuutta.

Hämmentävää onkin korkeintaan se miten vaikeasti sekularistien vastaavanluonteiset argumentit ymmärretään silloin kun joku haluaa vapautta uskonnoista. Koulu on julkinen tila ja monista on vaikeaa käsittää miksi Suvivirrellä saa ärsyttää mutta itse ei saa sitten tehdä edes uskonnoista pilakuvaa vastineeksi.

Muutoinkin tämä Aristoteelisyys on hyvä ottaa huomioon. Sillä uskonnoissa on erikoinen mutka jossa uskonto nähdään yhteisöllisyytenä. Tällöin yleensä esitetään että uskonto ei olisi ideologia joka opettaa ihmiseen jotain arvoja. Sen sijaan nähdään että uskonto jotenkin heijastaa ihmislajin syvintä homo religiosus -essenssiä. Ja näin uskonto on yhtäkkiä sosiaalinen yhteisö joka on sekä samanmielinen että ei itse asiassa muka ollenkaan mitenkään koskaan missään sisältäisi mitään sellaista jolta ylipäätään pitäisi puolustautua. Ei tarvita mitään negatiivisen uskonnonvapauden käsitettä kun se tehty asia on omaa essenssiäsi. Ja jos et usko Jumalaan niin joku Tapio Puolimatka tai vastaava kyllä mielellään kertoo että tosiasiassa uskot oikeasti. Sillai, vittu, alitajuisesti.

Tämä dilemma johtaa erääseen huomioon.

Ylläoleva jaottelu osoittaa miten ihmiset eivät suhtaudu kovin koherentisti positiiviseen ja negatiiviseen vapauteen. Ja tämä kenties johtuu siitä että tosiasiassa kykenet määrittelemään sen mikä on positiivista ja mikä negatiivista vapautta melkolailla lennosta. Ongelmat ovat itse asiassa siinä mikä ylipäätään on "minuus".

Jos otamme vaikka buddhalaisen - tai vaihtoehtoisesti Schopenhauerilaisen - perinteen voidaan huomata että siinä tavoitellaan vapautta. Vapautta jota moni länsimainen nykyajan menijä kutsuisi vapaudeksi itsestä. Siinä nimittäin ajatellaan että ihminen on vapaa jos hän on vapaa tunteiluistaan. Jos sinulla on passio tai vaikka vihaat jotain ihmisryhmää tämä viha on jonkinlainen harhakäsitys joka ottaa sinut haltuunsa. Minun on tietyllä tavalla hyvin helppoa samastua tähän. Minulla on voimakkaita impulsseja ja haluja tehdä erilaisia ylilyöntejä. Nämä tuntuvat positiivisilta vapauksilta. Ja sitten jälkikäteen ajatellen näyttää siltä että olen ollut itseni pahin vihollinen. Ja siksi minun pitäisi oikeasti ajaa negatiivisia vapauksia jotta en olisi itseni orja.

Länsimaiset perinteet ovat tehneet tästä vielä omituisempaa. Ainakin filosofisessa mielessä kompleksisempaa. Sillä esiin voidaan nostaa vaikkapa:
1: Teoriat jonkinlaisesta epäautenttisuudesta. Eli ihmisen tulisi tehdä asioita jotka ovat jotenkin autenttisesti häntä itseään. Eivätkä yhteiskunnan luomia kahleita. Ja kuka tietää mikä on autenttista itseä? Minä esimerkiksi mietin että mistä vitusta minä tiedän onko autenttista hakata ärsyttäviä kusipäitä? Sitten mietin että tämän kirjoittaminen on jotenkin riskaabelia ja typerää ja että olen jonkinlaisen itseinhon vallassa tai luomassa itselleni jotain rosoisen sankarin imagoa. Kaikki tämä on mahdollista. Ja jos en itse kykene tietämään itsereflektiollani mikä näistä selityksistä on edes totta ja mitä näistä otan vakavasti, niin autenttisuutta korostavien teorioiden syvin ongelma tuntuu olevan se, että en oikeastaan voi pyytää keneltäkään toiselta apuakaan. Ne ovat subjektiivisia. Positiivinen ja negatiivinen vapaus ovat sitä miltä tuntuu. Olen kiusattu jos siltä tuntuu. Tässä on tietysti vaikeaa tehdä arvokeskustelua siitä onko "Suvivirren" kaksi säkeistöä liikaa ja onko yksi virsi uskonnonharjoittamista. Siinä on jo vaikeaa sanoa onko yksi peniksentyönnällys vaginassa raiskaus vai vain kevyt sukuelinten hyväksikäyttö.
2: Hieman vähemmän subjektiivisia ovat sitten Freudin erilaiset teoriat torjunnoista. Eli siitä miten torjumme tiettyjä asioita traumojen johdosta. Tässä negatiivisen vapauden haluaminen on helposti merkki traumatisoitumisesta. Eli jostain joka pitää terapoida pois sen sijaan että se pidettäisiin jonain jolta on hyvä suojautua.
3: Ei-psykologisesti katsoen kommunistisessa teoriassa ajateltiin että yhteiskunta voi aivopestä tiettyihin mielipiteisiin jotka esiintyvät usein nimenomaan positiivisina vapauksina joissa orjuutetaan joku. Marxin käsitykset indoktrinoinnin ja alistamisen tuottamasta väärästä omastatunnosta ovat ilmeisen relevantteja myös kommunisteja dissaaville uuskonservatiiveille.

Kenties

Voi olla vapauttavaa ajatella että kahtiajako on nyrkkisääntö. Kenties vapautta pitäisikin ajatella enemmän interferenssin ja vastuun kautta. Tässä voidaan sallia ajatus siitä että ihmiset ovat vapaita mutta kahleissa koko ajan. Itse olen mielenfilosofialtani vankka kompatibilisti, joten olen valmis ajattelemaan että jos joku toinen ei ruiskuta minuun kehoni ulkopuolelta piikillä tai muutoin hormoneja, olen umpieritykseni kautta vapaa. Sillä vaikka tahtoni muokkaantuu umpieritykselläni enkä mahda tälle mitään tahdonalaisesti, on tämä toimija kuitenkin minä. Sen lisäksi mielessäni on inhibiitiojärjestelmiä jotka rajoittavat toimia ja ovat harkinnan ääniä. Ne edustavat jotain muuta joka on aivan yhtä paljon minua.

Kokonaisuus on jotain jossa teen asioita ja väistämättä näin tehdessäni vien tilaa, paikan, happimolekyylejä ilmasta. Nämä taas vaikuttavat ympäröivään maailmaani. Jos piereskelen hississä tämä on ruumiini ilmaus. Joka vaikuttaa kääpiöiden nenään tavalla jolta he haluaisivat suojautua. Ja jonka mieleni huomioi erilaisissa häveliäisyysmietteissä (tosin usein liian myöhään). ; Tämän lisäksi ihminen on sosiaalinen eläin. Jos joku julistaa jotain hän tarvitsee julistettavan. Positiivinen vapaus vaatii jonkun joka suostuu kohteeksi. Positiivisen vapauden ilmaisu helposti vaatii negatiivisen vapauden. Ja negatiivisen vapauden huomioonottaminen estää aina jonkun positiivisen vapauden. Siksi "Suvivirsi" on nollasummapeli. Samoin Muhammadpilakuva.

Ehkä meidän on syytä lopettaa kuvittelemasta että olemme kaikella tavoin vapaita. Voimme kenties korkeintaan valita kahleemme. Kenties voimme yrittää hakea kompromisseja asiaan.
* Eli esimerkiksi voimme pitäytyä uskonhäirinnässä siihen että emme mene kirkkoihin pilkkaamaan kyseistä uskontoa. Kenties saisimme kuitenkin sitten huudella asioita heti kirkon ulkopuolella. Tai yleisesti lehdissä. Tai sitten voisimme perustaa erillisen satiirilehden erikseen.
* Eli voimme miettiä että lauletaan vain "Suvivirsi" mutta ei useampia. Kenties "Suvivirrestä" lauletaan yksi säkeistö eikä useita virsiä. Kenties ei haluta loukata ja laulua saa laulaa koulun ulkopuolella. Tai sitten sen sanoja saa painaa yleisiin lehtiin. Tai perustaa jokin erillinen talo jonne ihmiset kokoontuisivat vaikka tiettynä päivänä tai vaikka joka ikinen päivä laulamaan tuota iki-ihanaa aliarvostettua klassikkoa.

Selvää on että tästä huolimatta jotain samanlaisuutta hieman eri tapausten välillä on havaittavissa. Ja kenties voimmekin tavoitella sitä että teemme jonkinlaisia rajauksia tällä harmaasävyisellä alueella. Ja yritämme vetää rajat mahdollisimman samaan kohtaan kaikille. Ettei ole niin että yhdet saavat tehdä miltei mitä vain ja toiset eivät juuri mitään. Sillä tässä tilanteessa käy helposti niin että yksillä on positiivinen vapaus tehdä mitä huvittaa ja negatiivinen vapaus kaikesta heitä ärsyttävästä. Kun taas toisella puolella ei saa oikein toteuttaa mitään mutta kaikkialla ja aina saa olla kohteena kaikenlaiselle itselle vastenmielisten asioiden rummutukselle.

Kenties tässä on jopa turhaa puhua mistään minuudesta tai identiteetistä. On kenties rehellisempää puhua vallasta. Vallasta tehdä ja vallasta rajoittaa toisten valtaa. Kenties minuus on jotain joka meillä on kaikesta huolimatta. Ihmiset voivat laittaa meidät linnaan, kiusata, ruoskia ja leikellä lihaamme. Mutta minuus on meidän siihen asti kunnes olemme kuolleita. (Joka tosin on valitettavank järjestettävissä vaikkapa sillä että jollakulla on "positiivista valtaa" meidän "negatiivisen valtamme" yli.) Mutta valta on hyvä sana. Sillä sillä ei ole juurikaan positiivisia konnotaatioita. Toisin kuin vapaudella.