'95 -ja nyt se toinenkin vuosiluku!

Olen elänyt sellaisessa näkemyksessä että uutisoinnissa priorisoinnin pitäisi liittyä tärkeyteen. Siksi viikon tärkein uutinen näyttääkin olevan se, että Suomi voitti jääkiekossa. Toki suomen voitto jääkiekossa täyttää kaikki journalismin uutista koskevat määritteet ; Tapahtuma ei ole ilmiselvyys (miestä pureva koira) vaan yllättävä (koiraa pureva mies). Edellinen voitto oli vuonna 1995. - Siitä on toisin sanoen 16 vuotta. Siinä ajassa voitonjuhlassa syntynyt munasolu on varttunut joksikin joka kärttää itselleen mopoa, ja joka yrittää mahdollisesti nyt itsekin synnyttää "uusia voitonjuhlan vahinkolapsia". (Voitonjuhlan anteliaisuudenkorostusideaksi : Siittiö on halpa lahja, jolla on tunnearvoa!)

Mutta vaikka kyseessä onkin selvästi uutinen, on tapahtuman mittasuhteet hieman yllättävät. Itse asiassa monellakin tavalla:
1: Suomi on voittanut jääkiekossa suunnilleen yhtä usein kuin euroviisuissa. Silti me kehumme olevamme huonoja laulajia ja pidämme jääkiekkoa jonkinlaisena kansallisurheilunamme.
2: Siinä missä se, että lauma miehiä tunkee pelissä, jonka idea tiivistyy muovinpalan päätymiseen tietylle alueelle, ihmiset kokoontuvat juhlimaan ja uutisoivat asiaa valtavalla mediamylläkällä. Sellaisella tavalla että 15 vuotta voiton jälkeen oli ihan luvallista kysyä, että missä oltiin '95 kun oltiin sankareita kaikki. Mutta kukaan ei muista mitä tapahtui kun Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Jääkiekko edustaakin monelle yhteisöllisyyttä. "Count Up" muistuttaa tästä. On yksinkertaisesti mukavaa olla samaa mieltä. Etenkin jos muutoin tuntuu että ihmiset ovat erimielisiä jostain. Näin jääkiekko tarjoaa yhteisen mielipiteen ja samastumispinnan. Fundamentalistiuskovainenkin voi olla ateistin kanssa niin samiksia ja olla yhdessä sankareita kaikki - Näin minullekin kävi kun vierailin oriGINalin innoittaman baariin pelin jälkeen. Minua samanmielisyys ei itsessään ole olennaista. En välitä joukkueurheilusta, ja itse asiassa en osaa edes jääkiekon sääntöjä. Eikä pelimenestys oikeastaan kiinnosta minua. Voitto tai häviö, ihansama. Mutta toisaalta minullakin oli "yhdistävä elementti", eli laimea alkoholiliemi.

"Napoleonin komplekseissa" muistutettiin että jääkiekkokaan ei yhdistä kaikkia. Siellä kerrotaan miten jääkiekko on eräänlainen sekulaari uskonto. Jossa pelaajien satojen kilometrien päässä tekemä voitto rituaalisessa ja asioihin vaikuttamattomassa pelissä muuttuu rituaaliksi, jossa syntyvä symbolinen voitto on ikään kuin koko Suomen kansan ja Valtiovallan mahtia. "menestys muuntuu mystisesti koko suomalaisen kansakunnan (Volkfest) ja Suomen valtion (Hornet-saattue, tasavallan presidentti) saavutukseksi, jota on oikeus ja velvollisuus juhlistaa kansallisten symbolien voimin. Tässä ei tietenkään ole järkeä, mutta uskonnon ytimessä onkin mysteeri."

Pidätetään:Erityistuntomerkkejä vastaan.

"It’s not racial profiling. Racial profiling is targeting the suspect because of the race, we give you a completely profile, which include race."
(Gideon, "Criminal Minds", ep. "Fear and Loathing")

Rasismin, muunlaisen syrjinnän ja normaalin toiminnan välinen raja voi olla häilyvä, ja sitä voi olla vaikea tunnistaa. Sitä kuitenkin joudutaan usein miettimään, tai ainakin toimimaan niin että toimitaan juuri tämän kysymyksen pohjalla. Otan esimerkiksi rikoksista uutisoinnin, joita tehdään esimerkiksi jotta saataisiin vihjeitä poliisille. Siksi esimerkiksi ryöstötilanteessa normaalisti esitetään erityistuntomerkkejä tekijästä. Tätä kautta ilmoitetaan esimerkiksi että tekijällä oli tatuointi. Sen sijaan tatuoimattomia ei yleensä mainita. Samoin on monien muiden erityistuntomerkkien kanssa.

Tätä kautta myös ihonväri voi olla tämänkaltainen erityistuntomerkki : Se (1) auttaa suuntaamaan syyllisen löytämiseen ja (2) kertoo yhteisölle, ketä kannattaa varoa tai tarkkailla tavallista tarkemmin. Toisin sanoen ihonvärin ilmoittaminen voi olla hyödyllistä. Ja se vertautuu täysin vaikkapa punaisen tukan tai tatuoinnin tai arven mainitsemiseen. Näissä tapauksissa harva taitaa nykyään uskoa että "poliisi vainoaa punapäitä". (Keskiajalla tilanne voisi olla toinen, koska silloin punainen tukka liitettiin noituuteen.)

Kuitenkin ihonvärin kohdalla tilanne voidaan kokea kiusallisena.
1: Jos ihonväri jätetään mainitsematta vaaleiden kohdalla, ja mustaihoinen mainitaan, voi vaikuttaa siltä että mustat tekevät enemmän rikoksia kuin tekevätkään. Tuntomerkkihän kuitenkin leimataan. Silloin kun tummaihoisia on vähän, ihonväri on kuitenkin erityisen hyvä erityistuntomerkki. Toisaalta juuri silloin tummaihoinen on "ulkopuolisempi", hän on marginaaliryhmää. Joten myös syyttömät saman piirteen jakajat saavat oman osansa epäilystä.
2: Kuitenkin toisaalta tuntuu että erityistuntomerkkipiirre lakkaa olemasta informatiivinen siinä vaiheessa kun ihonväri ei enää edusta vähemmistöä. Jos eletään vaaleaihoisten yhteiskunnassa, jokainen olettaa että rikollinen oli valkoinen. Ihonväri mainitaan tällöin itse asiassa "normin kumoavana" merkkinä. Eli toisin sanoen itse asiassa odotetaan "basicina" että rikollinen olisi valkoinen. Tämäkin on eräänlaista luokittelua ihonvärin suhteen. Tosin sen tekee hyväksi arvaukseksi "induktio"; Se on hyvä arvaus : Rikollinen "edustaa normia" ellei toisin mainita.

Ehkä ilmoitusperinnekin elää kulttuurin mukana. Voi olla että jos suomessakin eriväristen ihmisten määrät jatkavat kasvuaan, niin pian ihonväri tulee mainita aina. Silloin se on aina kohtuu hyvin tarkentava piirre. Sillä on hyvän tuntomerkin ominaisuudet Se on (1) selvästi havaittava ja lisäksi (2) vaikeasti piilotettava ; Voin ajaa parran tai laittaa tekoparran. Uskottavan ihonvärin luominen on toki mahdollista mutta vaikeampaa, ja tällöinkään tuskin kovin sateenkestävää.

On kuitenkin mietittävä myös onko jokin ominaispiirre syrjivämpi kuin toinen? Tähän voi vaikuttaa ympäristö. Jos alueella on negatiivinen asenne, se voi aikaansaada ylimääräistä väkivaltaa ja vaikeuksia. Ja jopa ylläpitää ongelmaa, kun ennakkoluulot vahvistuvat. Ja tästä kärsivät syyllisten lisäksi syyttömät. Tilanteen tunnistaminen ja analysointi taas on tässä kohden vaikeaa, ja myös määrät tulisi ottaa huomioon. Kuinka moneen syytös kohdistuu, ja kuinka monen ennakkoluuloja ne ruokkivat, sekä tietysti siihen kuinka vakavasta rikoksesta syyllistä etsitään. Ja näiden vahvuudestakin olisi hyvä tehdä jonkinlainen arvio. Tällöin esimerkiksi jengitatuointi tai värjätty tukka tai punk -piirteet voivat olla "väärällä tavalla leimaavia". Jos esimerkiksi eletään aktiiviuskonnollisella alueella, voi siellä olla ilmapiiri, jossa "satanisteiksi" leimataan melko helposti. Poliisitutkinta voi pahentaa tätä ilmapiiriä.
1: Tosin jos kyseessä on uskonto, tai rasismin kaltainen ideologia, tai muu syrjivä ajattelutapa (Kysymys: Kuinka paljon tässä on redundanssia. Ja onko tämä sulkulause ennakkoluuloja ruokkiva?) on todennäköistä että lietsontaa tehdään jo piirin sisältä. Mutta tarkoittaako tämä sitä että poliisi saisi toimillaan lisätä tätä ja epäsuorasti kannustaa tähän?

Yleissääntönä voisi silti sanoa, että jos syyllinen päätetään pelkästään ihonvärin pohjalta, on selvästi kyseessä rasismi. Mutta jos tutkinnassa selviää että tekijä on musta mies, tämä tulos sinällään ei ole rasismia vaan tutkinnan tulos. Sen ilmoittamisen käsittely onkin sitten mutkikkaampaa: Joskus erikoistuntomerkki on varsin hyvä ja joskus se aikaansaa enemmän rikoksia kuin mitä se suojelee yhteisöä.

Olen kenties naiivi, kun ajattelen että utilitaristinen ajattelutapa - jossa katsotaan kokonaisuutta, joka mahdollistaa pienen pahan jossain jos sillä saavutetaan suurempi hyvä - olisi tässä kohden se oikea tapa. Kenties se kertoo mikä näkemykseni "yhteiskunnan itseensä kohdistavasta väkivaltakoneistosta", eli poliiseista ja vartijoista sekä esimerkiksi vankeusrangaistuksesta on. Kosto on minulle melko pienessä roolissa. Ja kenties luotto siitä että "kerran rikollinen, aina rikollinen" vahvemmassa, jopa liian vahvassa, roolissa.