Tarvitseeko kapitalismi minua?

"Meiltä kysytään:
Voiko ihmiskunta tuhoutua seksin vuoksi?
Me vastaamme:
Tähän asti se on nimenomaan säilynyt seksin vuoksi."
(P. Koukelonniemi "Täällä Radio Jerevan", sivu 64)

Ari Peltonen kirjoitti "City -lehteen" maahanmuuttajista. Artikkelin ideana oli osoittaa että yllättävän moni maahanmuuttaja saa töitä. Ja usein silloinkin kun ei saa, kyseessä on rodusta johtuva syrjintä. Hankamäki reagoi kirjoitukseen. Hän tiivistää - mielestäni turhan karusti - tekstin sisällön muotoon "Suomessa oleskelija on joka tapauksessa säntillinen, tunnollinen ja ahkera, paitsi ollessaan toimeton, jolloin hän on yksiselitteisesti "rasismin" ja työsyrjinnän uhri."

Mutta kieltämättä tässä paljastuu retorinen strategia jossa maahanmuutto on joko hyvää tai hyvää. Tälläinen tilanne yleensä vihjaa jonkinlaiseen tarkoitushakuisuuteen. Tämän asian tunnustaminen on esimerkiksi Peltosen tuoman lausahduksen "Rasisteille ei kelpaa mikään. Jos ulkomaalaiset tekevät töitä, valitetaan että he vievät suomalaisten työpaikat ja jos eivät tee, niin valitetaan etteivät tee töitä." taustalogiikassa. Hankamäen mielestä asia on juuri kuten tässä lauseessa rasistien katsotaan sanovan ja että olisi "Juuri näinhän asia on. Työmarkkinat eivät väestönlisäystä kaipaa. Jos tämän ymmärtäminen johtaa leimaamiseen "rasistiksi", on ilmeisestikin erinomaisen johdonmukaista olla "rasisti"."

Tätä kautta on selvää että eri tahot saavat haluamansa tuloksen kävipä miten tahansa. Tämä on tietysti yleisinhimillistä.

Ajattelin kuitenkin hieman vilkaista ajatusta siitä miten työmarkkinat suhtautuvat: Väestöhän on kokonaisuudessaan olemassaolevista ihmisistä johon lisätään syntyvät ja maahanmuuttajat ja josta poistetaan kuolleet ja maastamuuttajat. Tällä logiikalla tietyt asiat liittyvät yhteen. Kokonaismääränä syntyy ihmisparvi. Tämä ihmisparvi tekee työtä, on työttömänä, elää ja tekee muitakin asioita.

Kysyntä ja tarjonta : syntyvyyden/maahanmuuton tarpeellisuudesta.

Kuvitellaan että minä olen minä. Eräässä mielessä voidaan sanoa että joko minä vien toiselta työpaikan. Tai sitten minä olen työttömyyskorvauksella yhteiskunnan taakkana. Tällä logiikalla minua ei tarvita.

Se, että minä olen paikalla lisää kilpailua työmarkkinoilla. Köyhät mutta egoistiset suomalaiset, jota minä edustan millä mittareilla tahansa, ovat siitä outoja että he ovat valmiita tekemään töitä matalalla palkalla. Työttömyydessä kun on häpeäleimaa ja oloa siitä että on toisen taakkoina. Siksi minäkään en ole päivääkään työttömyyskorvausta nostanut, vaan olen tehnyt töitä matalapalkkahommissa. Hinnat laskevat. Työmarkkinat eivät minua kaipaa.

Kuitenkin yleisesti ottaen voidaan sanoa että lisään työmarkkinoille kysyntää moniin asioihin. Jo se, että käyn ostamassa maitoa kaupassa lisää myyntiä. Kerroistalonyhtiöllinen minunlaisia, ja joku voi pitää paikallissiwaa joka työllistää kauppiaan ja kassatytön. (Ja jos siwa on Korsossa, niin myös yhden vartijan.) Selvästi minulla on muukin rooli kuin olla pelkästään "viemässä työpaikan" tai "olemassa työttömyyskorvauksella".

Sama logiikka on syntyvyyden kohdalla. Jos joku synnyttää lapsen, tämä lapsi on tuomittu viemään jonkun työpaikan tai olemaan työttömyyskorvauksella taakkana. Tämä tuplaongelma on meidän kaikkien kannettava. Kuitenkin yhteiskunta nimen omaan tarvitsee heitä. Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä.

Ihmiset ovat paitsi tarjontaa, myös kysyntää. Markkinatalous taas tarvitsee molempia pyöriäkseen. Jos tarjonta on nolla, kysynnän merkitys lakkaa. Ja jos kysyntää ei ole, ei tarjonnalla tee mitään kauppaa.

Rahavuodot.

Tietynlainen ongelma maahanmuutosta on kuitenkin löydettävissä. Se on nimittäin se, että he voivat anteliaasti lähettää kotiinsa rahaa. Näin Suomesta valuu rahaa ulkomaille. Siinä missä minä kulutan palkkani lähisiwaan, menee maahanmuuttajien palkasta rahaa vaikkapa afrikkalaiseen lehmän eläinlääkärihoitoon.

Yleensä tätä ei kuitenkaan pidetä ongelmana. Sillä hyväntekeväisyystoimintaa ei yleisesti kritisoida ja haluta kieltää. Se kuitenkin tekee juuri vastaavaa. Jos lahjoitan vaikkapa WWF:älle, se tekee kansainvälistä työtä. Minun raha siirtyy ja vaikuttaa esimerkiksi Kiinassa jonkun pandan suojelussa.

On myös hyvä miettiä, mitä ulkomaalainen yhtiö, kuten McDonalds, tekevät kauttaan saamille rahoille. Nekin vuotavat ulkomaille. Ulkomaiset yhtiöt lisäksi kilpailevat Suomalaisten yritysten kanssa, jolloin McDonalds voi estää useankin pienen suomalaisen pikkupurilaispaikan syntymisen. Koska mitä tarvetta on hampurilaispaikalle, jos vieressä on McDonalds?

Jännittävää on tietysti se, että moni vastustaa kovasti suuryrityksiä, muistaen jopa niiden köyhdyttävän vaikutuksen, jossa muutama ahne suuryritys ikään kuin vievät monen pienyrittäjäparan rahat. Ja pakottaa käsityöläisten myymään halvemmalla tarjoamalla polkuhintaan. Mutta he silti kannattavat maahanmuuttoa. - Luultavasti syynä on se, että ihminen ja yritys ovat eri asia. Ainakin minulle ihminen on muutakin kuin palkkashekkinsä tai veroäyrinsä.

Minulle molemmat, sekä suuryritykset että maahanmuuttajat ovat merkki samasta asiasta, globalisaatiosta. Globalisaatio taas on tällä hetkellä jotain, jonka hyvydestä ja pahuudesta on tavallaan turhaa keskustella, koska sitä ei voi estää ; joudumme joka tapauksessa lähinnä tulemaan sen kanssa toimeen, olivatpa vaikutukset sitten hyviä tai eivät.

Avioliiton ilmeneminen.

Ari Peltonen haastatteli uutta arkkipiispa Kari Mäkistä. Kun kysymys oli "Pitäisikö homojen saada mennä naimisiin?" oli vastaus "Olisi hyvä, jos heidän liittonsa voitaisiin siunata kirkossa, mutta avioliitto on miehen ja naisen liitto." Tämä on mielestäni erikoinen vastaus, koska mielestäni uskonnon tehtävänä ei ole määrätä minkälaisia lakeja eiuskovaisiin sovelletaan - tätä tarkoitusta varten on kehitetty esimerkiksi sellainen laitos kuin "eduskunta". Vihkiminen sen sijaan on hyväksymisen symboli. Siksi voisin aivan täysin hyväksyä sen, että kirkko ideologisista syistä kieltäisi vihkimisen koska se on sen uskon vastainen, jos se viisaaksi katsottaisiin.

Avioliitto juridisena ilmiönä on kuitenkin jotain aivan muuta kuin symboli. Esimerkiksi itse olen vuosia elänyt avoliitossa ja voin taata että elämä on ollut hyvin avioliittomaista. Toisin sanoen symbolinen avioliitto ei näyttäydy elämässäni minkäänlaisena muutoksena. Kuitenkin minun on lähes väistämättä mentävä naimisiin koska siihen liittyy lainsäädäntöä esimerkiksi omaan kuolemaan liittyen. Koska avoliitto eroaa juridisesti avioliitosta, on vaihtaminen tärkeää.

Samoin rekisteröity liitto, joka homoseksuaaleille mahdollistetaan, on juridisesti parempi kuin avoliitto. Ne ovat samankaltaisempia mutta eivät samanlaisia. Tätä kautta homoseksuaalit hakevat ihan oikeita oikeuksia, jotka ovat juridisia eroja avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä. Nämä vaikuttavat käytännön elämässä asioiden hoitamisessa, joten selvästi kyseessä ei ole pelkkä symbolinen väninä.

Silti tuntuu että homoseksuaalisten avioliitto -oikeutta käsitellään usein nimen omaan symbolina. Käytännön asiat lakaistaan maton alle koko aiheen parissa tehdystä keskustelusta : Homoseksuaalien puolustajat kertovat vain että "eivät pääse naimisiin", mutta tästä ei selviä mitä ero käytännössä tarkoittaa. Ja vastustajat pitävät avioliittoa pelkästään symbolisena asiana, jonain joka kulttuurillisista syistä ja symbolina on vain miehen ja naisen parisuhteen välinen asia. Hekään eivät myönnä että ero olisi merkittävä - tämä on toki ymmärrettävää, koska tämän tunnustaminen vaatisi sen, että he tunnustaisivat että vaihdoksessa olisi jotain merkittävää ja tärkeää. Että muutoksen takana olisi jokin aito epätasa -arvoisuus.

Tästä hyvänä esimerkkinä on Pauli Vahteran kirjoitus. Siinä esimerkiksi kerrotaan että "Avioliiton perinteiset muodot ovat murentumassa ja tuhannet ja taas tuhannet heteroparit elävät avoliitossa. Olisivatko homoparit aidosti onnettomampia, jos heille ei suotaisi kirkollista vihkimistä, eikä adoptio-oikeutta. Jos luonto olisi muuta tarkoittanut, miehet synnyttäisivät. Miksei meillä voisi olla ikiaikaisia traditioita, joissa avioliitto on naisen ja miehen välisen rakkauden sinetti - vaikka niin suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Tuskin homoparit tulevat olemaan tässä suhteessa erilaisia: heistäkin suuri osa tullee eroamaan."

Minun on vaikeaa ymmärtää tekstistä sitä, miten heteroseksuaalien eroaminen ei ole ongelma mutta homoliittojen ei. Avioliittojen seurauksena on toki avioeroja, eikä avioliitto ole mikään parisuhdetta, sen laatua, läheisyyttä tai yhteiseloa muutenkaan parantava taikakikka. (Se vain muuttaa esiaviolliset ilot aviollisiksi velvollisuuksiksi - jos sitäkään.)

Voisin kuitenkin ymmärtää tekstistä paljon jos kyse olisi vihkimisestä, joka on symbolinen, suorastaan taikauskoinen, rituaali jolla ei ole juridisia seurauksia. (Jos siellä olisi edes miekkailua, voisi tilaisuudessa nähdä jotain järkeä.)

Avoliitossa eläminen on toki varsin mainio ja vaivaton tapa. Homoseksuaalitkin voivat asua samassa asunnossa. Tätä kautta avioliittolaki ei muuttaisi arkielämää kovinkaan paljoa. En siksi voisi olla Vahteran kanssa enempää samaa mieltä. Mutta valitettavasti homotkin kuolevat, sairastuvat ja heidän omaisuuttaan käsitellään elämän ja kuoleman aikana ; Avioliittolainsäädäntö muuttaa käytäntöä suhteessa avoliittoon. Muutos rekisteröidystä parisuhteesta avioliittoon on toki paljon pienempi, mutta ero on olemassa. Tätä kautta Vahteran tekstinpätkä muuttuu selvästi red herringiksi, jossa aiheen käsittelyä hämärretään heittämällä mukaan asiaa hämmentävää mutta perustelun kannalta irrelevanttia tavaraa. Aihe ikään kuin "vahingossa vaihtuu" matkan varrella. Vahteran teksti näyttääkin kollaasilta "en tykkää homoista ja liitän kaiken mahdollisen vähänkin homoihin liittyvän mukaan", toisin sanoen hän ei pysy aiheessa.

Siksi on typerää että avioliittoa käsiteltäisiin jonain symbolina. Vihkiminen rituaalina joka suoritetaan kirkossa voisi olla asia erikseen - esimerkiksi ateistejen vihkioikeus kuulostaisi minun korvaani varsin oudolta keksinnöltä. Minua ei haittaisi jos tätä symbolia pidettäisiin uskonnon sisäisenä symbolina.
1: Vahteran teksti tuo esiin toki hienosti sitä, miten joistain asioista vaietaan ja toisista ei. Esimerkiksi homojen ruiskuttelu pippurisumuttimella saa kovan tuomion ja ulkomaalaisen tekemästä surmateosta tai raiskauksesta ei saisi yleistää. Toki voisin puolustaa Halosta vaikka sillä, että ulkomaalainen raiskaaja tuskin huutaa tekoaan tehdessään islamistisia iskulauseita. Se, mistä teko kumpuaa on tätä kautta erilainen. Mutta silti on hyvä pohtia juuri näitä epäsymmetria -asioita.
___1.1: Tosin se, että tekstiä maustetaan slippery slope -argumentaatiolla vähentää tekstin arvoa. Se, että homoseksuaalisuuden lainsäädäntöä muutetaan ajaa suvaitsevaisuutta ajavat lopettamaan tämän aiheen, joten keskustleluissa alkaa näkymään uusia aiheita on tietysti totta. Mutta se, että homojen avioliitto automaattisesti johtaisi eläinten kanssa avioon meneminen on tietysti liioiteltua. Itse asiassa demokratian ydin on siinä että laista keskustellaan. Siksi asioiden esiintuleminen ei ole huono asia - ja itse asiassa moniavioisuuskysymys onkin hyvin mielenkiintoinen koska asia on kuten Vahterakin mainitsee : On kommuuneja joissa eletään moniavioisesti. Lainmuutos ei tässä kohden muuttaisi näitä tekoja, se vaikuttaisi rahanjakoon ja muihin vastaaviin asioihin. Kommuuneissakin elävät kuolevat. Heidän rahoilleen tapahtuu jotain heidän kuolemansa jälkeen. Asiassa on jälleen sama mutta: Kyseessä ei ole vihkimisen tapainen romantiikkaa tihkuva symboli vaan juridinen ja tylsä asia. Kenties helpompaa olisikin muuttaa koko avoliittolainsäädäntö ja karsia koko avioliiton juridinen erityisasema näissä käytännön asioissa!

Kuitenkin Vahteran teksti avaa uuden oven siihen mitä "homoseksuaalisuuden ilmeneminen" näyttäytyy. Hän puhuu seksuaalisesta ahdistelusta. Valitettavasti hän ei taida huomata että seksuaalinen häirintä on heteroillakin kiellettyä. Tämä ei ole sitä mitä homoseksuaalitkaan hakevat. Vahtera ei pidä julkisesta homostelusta, hänestä kaapissa eläminen olisi hyvä asia: "Jos julkihomoja ja -lesboja ei olisi, tavallinen kansalainen ei tietäisi asiasta paljoakaan. Sitä ihmettelisi, että missä ne homot ja lesbot oikein ovat. Asia selitetään sillä, että homot ovat joutuneet elämään kaapeissa. Mutta olisiko kyse myös siitä, että ihmiset ovat niin suvaitsevaisia, että he antavat ihmisten sukupuolisuuden olla yksityisasia. Arjen asiat hoitaantuvat, vaikkei tiedäkään, millainen sukupuolielämä asiakkaalla, virkamiehellä, naapurilla tai satunnaisella vastaantulijalla on." Tämä on itse asiassa mielenkiintoinen huomio - sillä tosiasiassa yhteiskuntamme ongelma on se, että se on muutenkin yliseksualisoitu. Joku voi väittää että heteroiden seksuaalisuus ei näy päälle päin. Mutta sitä pursuaa joka paikassa. Tänään näin useita julkisia heterosuuteloita, katsoin aamulla ennen töihin lähtöä jakson "Ihmemies MacGyveriä" jossa hänellä oli journalistinainen suutelossa. Töiden jälkeen pelasin hitusen "Devil may Cry III" -peliä, jossa esitetään suvaitsevasti puolidemoni Danten ja singolla ampuvan Ladyn välillä tihkuvaa seksuaalisuutta. Töissä kerroin parilla sanalla tutuille puolisostani. Tämä on normaalia. Mutta jos homoseksuaali kertoo työpaikalla samat asiat omasta puolisostaan, tämä olisi julkihomostelua. Minä en siis suinkaan kuvannut mitään omaa seksiaktiaan, ja kokemukseni homoseksuaaleista kertovat että hekään eivät anaaliryntäystarinoitaan levittele sen enempää.

Toisin sanoen homoihin liitetään automaattisesti seksi. Heidän suhteensa nähdään pornona. Heteroseksuaalisuudessa vastaava on vain parisuhdetta, jota ei nähdä kauttaaltaan kiiman sävyttämänä. Tätä kautta ongelma on jossain muussa kuin homoseksuaaleissa.

Piilottelun vastakohtaa esittelee tietysti astrologi Tuija Uusitalo - meidän kaikkien ehdoton auktoriteetti. Hän vaatii natsisaksan juutalaisien ja arjalaisten erottelua varten varattujen hihamerkkien kaltaisen keksinnön soveltamista. Ihan boikottisyistä ja avoimuuden vuoksi. "Seksuaalivähemmistöt haluavat avointa ja tasapuolista kohtelua, ilman salailua. Entäpä jos homot merkitään jonkinlaisin käsivarsimerkein, välttyisimme loukkaamasta heitä. Tällöin heterot voisivat valita oikean henkilön jonka kanssa he haluavat asioidessa yhteiskunnan tarjoamissa erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Avoimuus on lopulta tässäkin asiassa kaikkien etu!"

Kansanedustaja Hanna - Leena Hemming on korostanut että homoseksuaalisilla on etuoikeuksia, missä hän edustaa varsin suosittua puolustusstrategiaa. Samoin kuin Vahterakin muistutti että lainsäädäntöä ei tarvittaisi jokaiseen yksittäiseen ihmisen elämän asiaan. Kuitenkin on samalla pakko huomata myös se, että "Ja että etuoikeutetusti! Nyt sä jotenkin vahingossa annoit ymmärtää, että homot asetetaan muiden ihmisten yläpuolelle, jos niille annetaan samat oikeudet kuin kaikille muillekin, vaikka kysehän on juuri siitä, että tällä hetkellä näin ei ole! Homoja ei siis kohdella jo etuoikeutetusti, vaan huonommin kuin heteroja!" Kun sama lainsäädäntö sovitetaan kaikille, siinä vähenee lait: Rekisteröity parisuhdelaki katoaa, ja jää vain yksi avioliittolaki. Tämä on lainsäädännön yksinkertaistamista. Samalla katoaa homomyönteisten hyökkäys- ja lyömäkortit, kun mitään eriarvoisuutta ei voidakaan lainsäädännöstä kaivaa.

Kaiken kaikkiaan.

Yhteiskunta ja omat arvot tuntuvat menevän ihmisiltä sekaisin. Ainakin minä olen sitä mieltä että homoseksuaalien oikeuksien lisääjät eivät sensuroi kenenkään toimintoja. Heterotkin voivat mennä naimisiin. Ongelma on siinä että osalle toisten elämän masterointi on tärkeää - ja heistä parisuhde on yhteiskunnan asia. Toki ymmärrän homoja vastustavat ideologiat - ja sympatioin kiukuntunteita. Mutta valitettavasti elämme sellaisessa maailmassa jossa minäkin kohtaan inhottavia uskonjulistajia lappuineen. En voi sietää heidän olemassaoloaan. He ovat lisäksi vähemmistö, joka yrittää saada arvomaailmastaan enemmistön arvoja - esimerkiksi juuri homoseksuaalien avioliittolakien kaltaisten "kieltolakien" kautta. Mutta hei - minä en voi kieltää sitä. Minä voin vain marmattaa. Ja luonnollisesti annan saman marmatusluvan muillekin, niille jotka vastustavat niitä asioita joita minä kannatan.

Meidän yhteiskuntamme toimii riitelyllä, sitä kutsutaan demokratiaksi. Jos et pidä siitä, ongelmana on se että maan hallintomuoto on silti se. Heidänkin on elettävä demokratian vastustamisestaan huolimatta demokraattisessa maassa. Tai toki nämä antidemokraatit voivat aina muuttaa muualle, toisiin maihin joissa on vaikkapa kuningas ja kuningatar. Tällöin heillä ei ole mitään syytä valittaa täällä. (Toki minuakin joskus ärsyttää kun en saa aina olla oikeassa ja moraaliabsoluutti ja joku on erimielinen ja vaatii väittelyä. Mutta sen kanssa on elettävä.)

Homoseksuaalien avioliitossa ei ole kysymys symboleista vaan juridiikasta. Eikä sen kohdalla ole edes kysymys siitä ovatko homoseksuaalit hyviä kristittyjä vai eivät. Yhteiskunta on muillekin kuin kristityille. Tästä on merkkinä ihan sekin että äänioikeuden saa täysi -ikäisyyden kautta. Ei esimerkiksi kirkollisveron maksua vastaan.

---

Kirjoittaja on oikeasti äärihetero. Ja tämäkin juttukin on tulkittavan avoliittoasian läpi.

Ötökän elämää.

"It is the Loco-Miroir the crossroads between the two worlds - the mirror in which a man must confront his true self. These Marines ... Maybe they didn't like what they saw."
("X files", "Fresh Bones")

Tänään kohtasin asemalla aivan tuntemattoman henkilön, Ollin. Hän pysäytti minut ja kyseli minun hatustani ja sen alkuperästä. En tiedä hattuni alkuperää, joten se siitä. Tyylini on yhtenäinen mutta en mieti pukeutumistani, joten se siitä.

Koska hänellä oli paita, jossa oli absurdikko Kafkan kuva, kyselin onko hän absurdikko tai surrealisti. Hän ei kuulemma ollut edes lukenut Kafkaa. Tätä kautta paidan pitäminen oli hänestä sama kuin pitäisi Iron Maiden -fanipaitaa kuulematta tämän musiikkia. Tämä on tietysti jotain sellaista jota kunnon absurdikko voisi ihan oikeasti tehdä.

Samalla tuli selväksi että minä olen surrealisti ja että tämä ei tarkoita suurena taiteilijana elämistä. Olli kyseli ahkerasti mitä surrealismi tarkoittaa. Olin hyvin tyytyväinen siitä että hän painotti elämäntapapuolta. Eli miten se ilmenee elämisessä. Tämänlaiset kysymykset ovat minusta erinomaisen hyviä.

Asennetasolla surrealisti voi hakea neuvoa vaikkapa absurdismin, joka on vahvasti surrealismin serkku, puolelta neuvoa. Koska olen minä, haen elämää kuoleman puolelta : Albert Camus esitti että itsemurha oli vapauden kieltoa. Hänelle vapaus oli todellisuuden hyväksymistä. On hyvä huomata että absurdismi on tässä irrationalismin vastakohta: Tosielämän absurdismin pakeneminen illuusioihin, kuten kuolemaan tai uskontoon, ovat valehtelua. Esimerkiksi idealistiset näkemykset tekevät maailman hallittavaksi ja ymmärretyksi, vaikka se on perusluonteeltaan outoa. Siksi Camus korosti sitä että elämän absurdismin hyväksyminen tarkoittaa elämän merkityksettömyyttä josta nautitaan täysin. Näkemys on elämänmyönteinen, vaikka elämä onkin "turhaa" ja elämän merkitykset ovat ihmisen päässä olevia keinotekoisia ja valheellisia luomuksia.

Surrealismissa, ainakin siten miten minä sitä sovellan, korostuu "antiloogisuuden" sijasta "semiloogisuus". Surrealisti ikään kuin lähestyy totuutta vääristävän peilin kautta. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään metodi - tai esimerkiksi ulkonäkö joka saavuttamalla ollaan oikein. Surrealisti voi lähestyä asioita metodologisesti ties miten, ja siksi jokaisen surrealistin systeemi muodostuu hieman omanlaisekseen.

Tässä kohdassa huumori on, ainakin minulle, yksi tärkeimmistä menetelmistä. Tämä kulminoituu usein esimerkiksi provosoiviin performansseihin, tempauksiin.

Omalla kohdallani tästä ihannemuotoa edustaa onnistunut teekkarijäynä. Sehän on virallisesti "Teekkarihenkinen kuje tai pila, jonka ansiosta sekä yleisöllä että jäynän kohteeksi joutuneella on hauskaa." Hyvässä tempauksessa on kriittistä silmää, mutta samalla rakkautta jäynän kohdetta kohtaan. Hyvä pila tehdään usein parodian keinoja käyttäen. Tällöin kohteen omaa toimintatapaa matkitaan yli tai oudosti, jolloin se joutuu kohtaamaan oman itsensä vääristävässä peilissä. Koska mukana on aimo annos rakkautta, tämä ei ole hyökkäys, ja kohde voi oppia jotain itsestään. Toinen tapa on huomata että analogia on semilooginen perustelutapa : ihmeellisiä yhteyksiä etsien asia voidaan näyttää uudessa valossa. Näin kävi esimerkiksi kun Aalto -yliopiston värit huomattiin yhteensopiviksi Ikean kanssa ja siksi Otaniemessä liputettiin Ikeaa. Hyvä jäynä provosoi mutta ei raivostuta.

Siksi pelkkä ärsyttävä provosointi ei ole surrealistista, vaikka ne voivat yrittää lähestyä sitä. Esimerkiksi Tommi Paalanen rinnastaa Raamatun pornoonvaihtokampanjaansa MAD -lehteen, pahkasikaan ja muuhun vastaavaan - joiden itse katson vahvasti olevan sävyiltään "minun tapaani surrealistisia" lehtiä. Kampanja kuitenkin ärsyttää. Ne voivat toki osua maaliin ja näyttää herkkiä paikkoja. Mutta kyseessä ei ole vääristävän peilin näyttäminen joka lähentää kampanjoijat ja vastapuolen, vaan se todennäköisesti etäännyttää heitä toisistaan. Toinen vastaavan esiemerkki ärsyttäjästä voisi olla Ari "Paska" Peltonen, joka kertoi City -lehdessä että hän on saanut tappouhkauksia. Hänen tempauksensa raivostuttavat usein "vastapuolta".

Näilläkin kriittisillä ja vastustavilla ilmaisuilla on luultavasti paikkansa ja tilansa. - Ne ainakin tekevät naurettavaksi tahoja jotka usein muita naurettavina pitävät.- Mutta kannaltani olennaista on se, että vaikka ne pinnallisesti mukailevat tempauksia jotka ovat tärkeässä roolissa minulle, niiden asenteet jotka näkyvät sekä toimijoiden lausutusta että lausumatta jätetyistä seikoista, edustavat oman surrealistisen ajatteluni vastakohtaa.

Toki minäkin epäonnistun, esimerkiksi lipsahdun trollaamaan ärsyttämisen vuoksi ja provosoimaan toista vain siksi että tämä ärsyttää minua. Enkä aina onnistu välittämään tavoitetta. - Esimerkiksi kun tänään uskova pysäytti minut ja selitti miten Helvetti on kauhea paikka, selitin että näin on ja haluan sinne mielipidevangiksi protestina. Katsos kun en voi hyväksyä kidutusta rangaistusmuotona, samoin kuin olen vahvasti vastaan sitä että on vain yksi rangaistuksen pituus. Ja sitä että rangaistukset ovat ikuisia, jossain tule vastaan pakosti raja jossa mennään kohtuudesta ylikoston puolelle. Tässä kysymys ei enää ollut Jumalan olemassaolosta vaan jostain muusta. Tämä selvästi ärsytti, ja etäännyimme toisistamme, vahvasti. Eli epäonnistuin. - Mutta tämä ei muuta tahtotilaani tästä asenteesta.

Uskallan sanoa että Ollin tapa pysäytellä tuntemattomia ja kysyä heiltä kysymyksiä joihin ei löydy nopeasti muutaman sanan vastauksia, edustaa onnistunutta tempaustapaa. Hänen ei tarvitse parodisoida, koska hänen kysymyksensä iskevät suoraan asian ytimeen ja pakottavat ihmisen katsomaan mitä hänen identiteettinsa leimojen alla todella vahvasti kulkee.

Surrealistin elämä on ötökän elämää. Tämä selitys saadaan palaamalla puseron Kafkaan. Kafkalla kun novelli "Muodonmuutos", jossa ihminen muuttuu syöpäläiseksi ja yrittää ottaa kontaktia perheeseensä, tässä epäonnistuen. Tarina loppuu hyönteisen kuolemaan. Surrealisti tavallaan tietää että hän ei koskaan saa kontaktia muihin. Mutta yrittää silti. Ja etiikassa sitä voisi kuvata lainaus CMX:n "Päänsärkijästä" : "Tahdon elää, tahdon kuolla, niin kuin olisi paikka tuolla, hämärätaipaleen takana tuolla, tähtien välissä - mahdoton saavuttaa." Kuin olemassaolematon olisi olemassa, mutta kuitenkin siten että tämän olemassaolemattomuus hyväksytään selviönä.

Ja lopuksi nauretaan itselle, kun ei aina ymmärretä is-ought -ongelmaa joka mahdollistaa tämän toiminnan ihan rationaalisena vaihtoehtonakin.

---

Kuvassa on bloggaajan pärstä joka heijastuu kahtena miekan terän ja väistin kohtaamispaikassa. Molemmissa heijastuksissa naama on vääristynyt koska se ei heijastu suoraan tasaiseen pintaan.