Oppimisen ilosta

Olen viime aikoina innostunut lukemaan Jari Parantaisen kirjoja. Pomoni tarjosi minulle luettavaksi ensin kirjan ”Pölli tästä” ja sen jälkeen olen lukenut useita muitakin. Parantaisen kirjat ovat innostavia ja niistä tulee avartavia tuulahduksia. Teksti on lisäksi helppolukuista. Niissä on konkreettisia lähtökohtia joista lähestytään tuotteistamisen ongelmia. Lisäksi Parantaisella on riemukkaan räväkkää kieltä joka tuntuu poikkeavalta verrattuna kaikkiin muihin.

Sitten havaitsin ongelman. Tarvitsin tähän toisen melko yksinkertaisen kirjan samasta aiheesta. Alf Rehnin ”Vaaralliset ideat” on toinen hyvin yksinkertainen teos. Jonka avulla havaitsin mikä on ongelmallista niin luovuudessa kuin filosofiankin teossa.

Rehnin teos on hyvin yksinkertainen ja se nojaa vain muutaman lujan faktan ympärille. Näistä keskeisin on se, että aivot suhtautuvat rehkimiseen hyvin tietynlaisella tavalla: Tarkalleen ottaen ne välttävät sitä. Ja tämän vuoksi saamme hyvin tietynlaisia kokemuksia kun ajattelemme. ; Tarkalleen ottaen oppimisen ilon kokemuksia syntyy kun aivot aktivoivat dopamiinijärjestelmää. Ja tämä tunne tulee kun teemme jotain tuttua. Syvempi luovuus vaatii kuitenkin kykyä ajatella oleellisesti erilaisella tavalla. Ja tämä taas aktivoi kortisolintuotantoa. Toisin sanoen aito luova ajattelu tuntuu hyvin inhottavalta.

Rehn antaa hyvän esimerkin siitä miten luovuusasioita markkinoivat konsultit luovat hyvää fiilistä yleisöön. Erilaisilla kliseillä. Rehn on huomannut miten luovuuskirjoissa luovuus on dogma jota ei saa kyseenalaistaa ja luovuus tuodaan esiin tietyillä malleilla ja esimerkeillä jotka ovat kaikkea muuta kuin omaperäisiä. Teosten perustemput toistuvat. Jopa siinä määrin että Rehn mainitsee ”out of the box” -ajatuskokeen jossa tarjotaan ongelma jossa on yhdeksän pistettä joiden kaikkien kautta pitää mennä muutamalla viivalla. Johon annetaan vähän aikaa ratkoa ongelmaa ja sitten sille tarjotaan se oikea vastaus.

Rehn korostaa että kun ihmiset yrittävät ratkoa ongelmaa, he ratkovat sitä tutuilla tavoilla. Tässä he eivät harjoita aivojaan ratkaisemaan asiaa uudella tavalla. Sitten vastaus annetaan kuin apteekin tiskiltä ja ihmisille tulee mielikuva siitä että nyt heillä on se vastaus. Kuitenkin koko aikana ainut aivotyö jota on tehty on sitä että he ovat ponnistelleet ajatellen juuri kuten aina ennenkin. Tämänlaisilla tempuilla luovuuskonsultti korostaa kekseliäisyyttään ja vähän briljeeraa ja luo asiantuntijan ja fiksun ihmisen auraa ympärilleen. Luovuus on siis ikään kuin sirkustemppu joka annetaan yleisölle.

Näissä kysymyksissä pahinta ei ole se että tämä luovuuskonsultointi on hevonpaskaa. Itsekin olen elämäni varrella joutunut ottamaan osaa ties mihin luovuuskokouksiin ja kuuntelemaan konsulttihöpinää. Ja niissä usein vaivaavaa on ollut nimenomaan substanssin vähyys. ; Tämä ongelma on tavallaan sama minkä huomasin helposti Parantaisenkin kirjassa. Vaikka arvosteluihin tulee arvioijien suista mainintoja tiedeviitteistä niin itse asiassa teoksessa on tiedeviitteitä aika vähän. Tämä höttöys ei ole ongelma. Rehnin teos alleviivasi mieleeni asian jota en ole ajatellut aiemmin; On irrelevanttia onko Parantaisen asiasisältö bullshittiä tai vähäistä vai ei. Tapa jolla asia tuodaan esiin on itsessään ongelma.

Innovoivaan asenteeseen annetaan esimerkkejä ja kourallisen periaatteita jotka voi opetella pienellä vaivalla ulkoa. Mutta tässä ei harjaannuta ravistelemaan aivoja tavalla joka totuttaisi ihmisiet luovaan ajatteluun. ; Itse olen nyt lukenut Parantaisen kirjasta esimerkkejä jotka ovat olleet minulle avartavia samalla tavalla kuin se valmiiksi annettu ratkaisu siihen yhdeksän pisteen ongelmaan. Ne ovat järkeenkäypiä ratkaisuja after the fact. Mutta luovuusharjoitteissa ei silti ole päästy koskaan tekemään muuta kuin harjoittelemaan ajattelua laatikon sisältä. Tämä on tärkeä asia. Ja se selittää monta asiaa.

Rehnin kirjassa korostettiin että totutun syventäminen voi tarjota oppimisen iloa. Tämä ei ole toki samaa kuin ei-ajattelu tai typerehtiminen. Ei. Parantaisen kirjan avulla voi toki tässä mielessä harjoittaa aivojaan. Mutta syvä oppiminen jossa olisi jotain uudistumista on sitten syvästi erilaista. Se ei onnistu tämänlaisin apuvälinein.

Mietitään asiaa Festingerin kognitiivisen dissonanssin kautta. Hän tutki mieltään vahvasti pitäviä UFO -kulttilaisia ja muita vastaavia. Ja hän huomasi miten he selittelivät ongelmallisia tosiasioita parhain päin. ; Ihmiset suojelevat hyvinkin pitkälle omaa maailmankuvaansa. Ihmiset eivät halua falsifioida omia lempinäkemyksiään. Kun maailmankuvaa uhataan, syntyy kognitiivista dissonanssia. Johon liittyvät ongelmat paikataan helposti selittämällä ongelma pois maailmankuvaa muuttamatta. Maailmankuvan muuttaminen taas sitten on hyvin raskasta.

Suomeksi: Maailmankuvan muuttaminen tuntuu raskaalta ja identiteettikriisin aikana aivot eivät anna oppimisen iloa vaan suoltavat aivot täyteen kortisolia. Tämä lienee se syy miksi käännynnäiset ovat niin fanaattisia kuin ovat. He ovat läpikäyneet valtavasti vaivaa oman uuden maailmankuvansa eteen. ; He eivät kuitenkaan ole avomielisiä ja halua muuttaa näkemystään takaisin koska he tietävät minkälainen työ asian takana on. Ne jotka ovat kääntyneet ovatkin vaikeammin käännytettäviä ja tätä kautta vähemmän avomielisiä kuin ne jotka eivät vielä ole vaihtaneet mieltään. Kun mietin omaa elämääni ja ankarimpia identiteettimuutoksiani, niin kaikista vahvimmat nykyiset näkemykseni ovat syntyneet muutosprosessien kautta.

Tässä mielessä voisi puhua vaikka
1: Niinsanotusta Sunk Cost -efektistä joka vääristää ajatuksiamme; Kun olemme uhranneet asialle jo niin paljon rahaa tai vaivaa niin emme voi lopettaa uhrausten antamista koska ajattelemme että jo antamamme vaiva menisi hukkaan. Tästä efektistä klassinen esimerkki on siitä miten conchordelle annettiin kehityskuluja yhä enemmän ja enemmän koska lentokonetta ei voitu jättää suunnittelematta ja kesken koska se oli projektina niellyt jo niin paljon varoja.
2: Backfire effectistä, jossa ihmisten mielipiteet jopa vahvistuvat kun he kohtaavat sen kanssa ristiriitaisia todisteita. ; Kritiikin esittäminen ei johda korjauksiin. Ja itse asiassa kun kritiikkiä esittää, on riskinä että ”asia on jo kuultu” joten se on tuttu. Ja tuttuus sekoittuu samaksi kuin se, että asiaan on jo antanut vasta-argumentin. Mikä on tietenkin aivan eri asia. Toistuvat vastaamaton ongelma vihjaa pikemminkin syvään ongelmaan itse pääasian kannattamisen kanssa. Mutta se muuttuu päässämme sen vastakohdaksi.

Kortisoli on raaka asia joka selittänee ns. Galileo -syndroomankin. Kun erimieliset tuottavat meihin kortisoliryöppyjä ja pitäydymme maailmankuvassamme, on helppoa paikata maailmankuvaa hyökkäämällä erimielisen kimppuun syyttämällä heitä vainoajiksi. Tämä näkyy erityisesti siitä miten lyhyt matka pseudotieteissä on ”he kritisoivat meidän juttuja” ja ”he vihaavat sananvapautta” -lausumien välillä. Johon usein tulee vastaesimerkiksi se miten Galileo Galileitäkin vainottiin. Josta se ei-lääketieteellinen nimi Galileo -syndroomakin tulee. ; Se, että omasta näkemyksestä ei tulekaan nousevaa paradigmaa selitetään muulla kuin teorian huonoudella. Tiedeyhteisö ja skeptikot vainoavat. Etenkin jos antavat kritiikkinsä jotenkin edgysti.

Toisaalta rehkimisen efektit ovat hieman kuten urheilussakin. Kognitiiviseen dissonanssiin olisi pakotettava. Ja se vaatii aikaa. Rehnin teoksen päähuomio on keskittymiskyvyssä ja noin 10 minuutin rupeamissa. Helposti myytävä ja paketoitava ajatus – vanha ajatus – toimii nopeastikin. Mutta jos halutaan olla kriittisiä omille näkemyksille, pitäisi keskittyä ikävään asiaan vähintään 10 minuutin rupeama.

Mikä tarkoittaa sitä että esimerkiksi kaikki minun videoni jotka ovat alle 10 minuuttia pitkiä ovat joko epäonnistuneita tai kertauspätkiä ja tiivistelmiä. Samalla tosin selittyy sekin miksi uniikkeimpia ajatuksiani, pisimmät lähdeviittausluettelot ja muut vastaavat tuotoksissani saavat sekä vähemmän katselukertoja että vähemmän peukkuja ja enemmän alaspäinpeukkuja. Toki sama on myös kirjallisissa blogissani. Jakojen ja lukukertojen määrät ovat käänteisesti verrannollisia tiedeviittausten määriin, ajatuksen analyyttiseen hiottuvuuteen, käytetyn logiikan määrään argumentaatiossa – etenkin jos tämä on esitetty loogisena notaationa. Käänteinen verrannollisuus jakoihin ja lukumääriin tulee myös pituuden kasvamisesta sekä siiten että näkemys osuu vaikeasti klassisiin ja suosituihin aiheisiin ja niissä totuttuihin poteroihin. Tässä vlogissakin katsomisia ja peukkuja saavat yksinkertaiset jutut joissa lokeroidun parhaiten joko ”väärässäolevaksi ideologiksi” tai ”samaa mieltä olevaksi” totutulla tavalla.

Tästä on tietekin suoria vaikutuksia myös syvempään filosofiaan. ; Kun mietimme Sokratesta. Hän esiintyy lukuisissa Platonin dialogeissa. Hän on dialogimuodossa. Ja tätä kautta meille kaupitellaan asiaa Sokrateesta joka on hieman kuin antiikin Jari Parantainen. Joku joka antaa out of box -tehtäviä joiden ratkaisu löytyy myöhemmin siitä samasta dialogista. Että keskustelemalla kätiöidään vastaus ja lukija aprikoi ongelmaa samalla kun lukee dialogia. Ja vastaus esitetään lopuksi. Sokrateen systeemiä kuvataan usein sanalla dialogi ja keskustelu. ; Mutta jos poistetaan dialogin luettu muoto ja kuvitellaan tilanne keskusteluksi jossa ei lueta skriptiä, niin on helpohkoa huomata että Sokraattinen metodi on kuulustelumetodi. Tämän tajuamisen jälkeen voi ymmärtää miksi Sokratesta verrattiin paarmaan. Hän ei tarjonnut mitään oppimisen iloa, eli sitä mitä ne luetut dialogit tarjoavat. Hän tarjosi kortisolikuureja suoraan kanssaeläjiensä aivoihin. Ei ihme että hänet tapettiin.

Tämä on tavallaan osa suurta ongelmaa nykyään.

Moni ajattelee että he ovat rationaalisia koska he ovat hokeneet sanomiaan asioita minimaalisilla variaatioilla niin kauan että tämä tekisi heistä kriittisiä ajattelijoita. Etenkin jos he ovat tässä sitten huutaneet asioita kanssaan erimielisille niin että ovat altistuneet kaikille vasta-argumenteille. He saavat hyvää mieltä ja oppimisen iloa kun seuraavat asioita.

Tosiasiassa voidaan nähdä että jos he nauttivat asiasta he tekevät sen väärin. Jos jostain tulee hyvä mieli se on todennäköisesti ajateltu itse itseään toistaen. ; Tästä hyvää vihjettä saa kun katsoo minkälaisia nämä ihmiset ovat.

Riskejä saa katsomalla tilannetta vaiheittain. Osaavatko he esimerkiksi luetella asioita joissa ovat muuttaneet mieltään. Ovatko heidän identiteettinsä vahvasti sitoutuneet heidän suosikkiaiheisiinsa. Vai mikä pahinta: Myyvätkö he olevansa käännynnäisiä juuri tässä heidän lempiaiheessaan. Tosiasiassa vain hyvin harva vaihtaa useaa kertaa mieltään koska keskustelee paljon jostain itselleen ei-relevantista aiheesta neutraalisti. Sen sijaan sitä törmätään siihen aina samaan ”entiseen darwinistiin” joka toistaa kristillisiä luupäisyyksiään vielä vuonna 2018 – and beyond. On selvää että kreationistin ja toisaalta keveämmät ”todistukset uskosta” eivät aja mitään rationaalista keskustelua sillä niillä lähinnä haetaan vain syytä itseruoskintaan ja ruokitaan omaa uhriutumiskompleksia. ; Uskovainen onkin tilanteessa jossa häntä joko kuunnellaan ja hän saa egoboostia tai sitten häntä kritisoidaan jolloin hänen vaihtoehtonäkemyksensä on vainottu.

Samalla voi miettiä että miten sitä on itse kukin ollut koko elämänsä ns. oikeassoleva tietäjä joka on opastanut tyhmempiä. Joka tarkoittaa sitä että ei ole oppinut matkan varrella mitään. Itse ainakin olen havainnut että minulla on tässä sentään ollut melko hyvä asetelma siinä mielessä että olen aina ymmärtänyt että filosofia ei ole ”kivanpitämistä” sanan täydessä mielessä.; Olen tosin hoitanutkin asiaa toisella tavalla. Addrenaliiniaddiktiolla. Joka muuten ei ole kovin terve asia ratkaista tätä asiaa. Olen yksinkertaisesti niitä ihmisiä jotka murrosiässä muuttuivat aika vahvasti. Itselleni tähän on liittynyt erikoisia prosesseja joissa olen hypännyt ahdistaviin asioihin.

Astuin hyvin pienenä maamehiläispesään ja sain paljon pistoja joten pelkäsin kärpäsiä tavalla joka lähenteli fobiaa. Ratkaisu: Rupesin agrologiksi jossa oli eläimiä jotka ovat olleet itselleni tärkeitä. Ja pirusti kärpäsiä. Samoin turpaansaamisen jälkeen minulla oli sen verran pahoja stressinjälkeisiä oireita että tuntematon ihminen ei voinut edes koskea minuun, lainkaan. Ratkaisu: Menen harrastamaan lajia jossa minua vahvemmat ihmiset heittävät minua betonilattialle teräaseilla. Addrenaliinin huono puoli on siinä että sosiaalinen konflikti ajaa saman asian kuin rationaalinen oman maailmankuvan haastaminenkin.

---

Lähteet:
Jari Parantainen, ”Pölli tästä” (2008)
Alf Rehn, ”Farliga idéer : när det opassande tänkandet är din värdefullaste resurs” (2010) [suom. ”Vaaralliset ideat - kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi”]
Leon Festinger, ”A Theory of Cognitive Dissonance” (1957)
Hal Arkes, Catherine Blumer, "The Psychology of Sunk Cost" (1985)
Brendan Nyhan & Jason Reifler, ”The roles of information deficits and identity threat in the prevalence of misperceptions” (2017)
Matti Leisola & Jonathan Witt, ”Heretic: One Scientist's Journey from Darwin to Design” (2018)

Kuinka kirkko trollaa seurakuntavaaleilla

Televisiossa, kadulla ja muutoinkin on näkynyt eräs seurakuntavaalimainos. Se kysyy "Avioliitto kaikille vai avoliitto toisille?" Kysymys on hyvin mielenkiintoinen sillä sen takana on kaksi asiaa : (a) homoseksuaalien avioliitto jakaa mielipiteitä ja on tunnetusti vahva syy erota kirkosta (b) avioliiton ehdot ovat yhteiskunnalliset eivätkä kirkolliset. Kirkko päättää häärituaalista ja siitä keille se sallitaan ja ei sallita. Tämä ei ole avioliitto vaan avioliittostatukseen siirtymistä koskeva sosiaalinen symboli.

Kirkko käyttääkin tässä hienoa strategiaa jota itse kutsun "gambiitiksi". Shakissa gambiitti on tilanne jossa nappulalla uhataan kahta nappulaa ja vastustaja joutuu valitsemaan kumman pelastaa tekemällä tätä koskevan siirron. Henkenä on että kaikkea ei voi saada. Mainos johtaakin kirkon kannalta win winiin. Jos mainoksen tunnustaa ja tunnistaa vääräksi, se tavallaan mitätöi valtavan määrän kirkosta eroamisia. In your face. Jos mainos taas on aito se on argumentti kirkkoon liittymisen puolesta. In your face, again.

Valitettavasti tässä strategiassa on se, että se ei vetoa tai vakuuta ketään. Se on täydellinen trollausstrategia. Käytän keinoa säännönmukaisesti. Sellaisissa tilanteissa joissa keskustelu on mennyt solmuun sen vuoksi että vastapuolella on vahva kognitiivinen dissonanssi joka johtuu siitä että hän kannattaa kahta keskenään ristiriitaista asiaa samanaikaisesti, eikä halua luopua kummastakaan niistä. Tästä seuraa yleensä kovaa saivarteloitumista jossa ad hocia ja non sequituria ei säästellä.

Esimerkkinä tämän strategian käyttämisestä voisi ottaa
1: Tilanteen jossa eräs varsin tunnettu kreationisti mielellään selittää sekä ateismin että homoseksuaalisuuden takana on se minkälaisia vanhempia on ollut. Kylmä isäsuhde on hänestä sama kuin kylmä Taivaan Isä -suhde. Hänen argumenttirakenteensa muistuttivat niitä argumentteja joita autistien vanhempiin kohdistettiin aiemmin. Ja hän on toisaalla, itse autistilapsen vanhempana, pitänyt tuota käytöstä törkeänä. Että sitä ei olisi saanut harjoittaa edes historiassa. Teolle ja asenteelle ei kuulemma ole ollut mitään oikeutusta. Kun nämä asiat löi yhteen, siitä luonnollisesti seurasi provosoituminen ja suuttuminen. Hän löi minut pois "kreationistien kirjeryhmästään" ja koki voittaneensa keskustelun koska olin joutunut turvautumaan noin alhaiseen strategiointiin.
2: Toisaalta taas viime päivinä keskusteltiin erään internetryhmän tekemästä bannista. Tässä henkilö oli sitä mieltä että vastenmielistä aineistoa ei saa bannia. Hän näki edustavansa vähemmistönkin asiaa, että hiljaiset saavat äänen. Otin esille hänen aiemmat lausuntonsa joita olin pitänyt törkeinä, koska niissä mainittiin varsin henkilökohtaisia asioita hänen lapsistaan. Hän oli sitä mieltä että asian esiintuominen oli asiatonta ja että minut pitäisi bannia. (Henkilökohtaisuuksista vuotamistempun mauttomuudesta mainitseminen oli siis törkeämpää kuin arveluttavan tiedon vuotaminen.) Käytös joka muiden tekemänä, ilmeisesti hänen omalle lempiasialleen, oli paheksuttavaa "diktaattorimaista" toimintaa jonka kanssa samaa mieltä oleminen oli "lynkkaamishenkistä". Hän ei myöskään kokenut että hänellä olisi tässä mitään ongelmaa. Hänestä oli aivan luontevaa kannattaa samoin tilanne-ehdoin (vähäinen määrä kommenttejen tykkäyksiä sekä minun että tuon bannitun kohdalle jne.) aivan erilaista käytöstä. Hänen argumenttinsa oli että hänestä voi samanaikaisesti kannattaa sekä asiaa A että B. Hän ei edes vaivautunut selittämään miten A ei ole B:n kanssa ristiriidassa. Pelkkä väite riitti. Siirtämällä tilanteen metatasolle, tunnistamalla toisen sisäinen ristiriita, ja hyväksikäyttämällä tätä sain luotua ahdistavan tilanteen jossa tarjolla on vain epämiellyttävyyttä. Henkilö ei luonnollisesti nähnyt että epämiellyttävyyden lähde oli hänen omissa perusnäkemyksissään. Hän näki että epämiellyttävyys oli minussa. (Mikä on kyllä tavallaan ihan totta, koska tiedän miten ihmisen mieli yleensä toimii tässä tilanteessa.)

Gambiitin harjoittamisen tarve onkin itse asiassa hyvin tärkeä osa nykymaailmaa. Se on rakenteeltaan jotain joka korostaa sitä että ihminen ei hyvin usein edes voi olla rationaalinen, järkevä ja hyvin perusteleva ilman että tästä väistämättä seuraa se, että joku kokee että häntä trollataan. Se, että gambiittiin reagoidaan noin ei itse asiassa ole yllättävää. Se on se mitä ihmispsykologiasta olevan nykytiedon mukaan on oletettavaa. Ihmisiä ei ole suunniteltu loogisiksi olennoiksi. Pyrimme voittamaan. Argumenteilla kyhätään tukea omalle kannalle. Eikä mietitä että jos samoja argumentteja sovelletaan erimielisiin niin mitä tästä sitten seuraa. (Sama kritiikin kanssa.) Syntyy kuin huomaamatta kaksoisstandardeja.

Asia on pahimmillaan silloin kun Dunning-Kruger -efekti iskee. Kun ihminen on niin huono, että hän ei enää tiedosta tätä itsekään. Silloin hän kokee vahvasti olevansa oikeassa ja että vika on vastapuolessa. (Hän ei toki osaa tuoda tätä esiin argumentein. Koska sekin vaatisi jo taitoa ja tilannetajua.) Huonoutta voi tietenkin pahentaa ideologisella lukkiutumisella. Psykologiassa on havaittu ns. backfire effect, jossa asiaan lisätutustuminen voi huonontaa osaamistasoa ja ajaa vahvemmin Dunning-Kruger -efektin alle. Tästä sain hieman hupaisan hetken aivan tuoreesti. Päästin Jehovan Todistajat meille sisälle. He toivat esiin sen miten he hylkäävät kolminaisuusopin. Että Jeesus on eri persoona ja toimija kuin Jumala. Pian he kuitenkin korostivat että Jeesuksen uhri oli nimenomaan Jehova Jumalan antama lahja meille. Ei Jeesuksen, vaan Jumalan uhri. Heistä Jeesuksella oli myös vapaa tahto. Otin esiin sen että autonomisuusteorian mukaanhan tässä on ongelma. Jos Jeesuksella on vapaa tahto, hän on perimmillään päättänyt että hän uhrautuu. Lahja on Jumalan tahdon mukainen mutta lahja on perimmiltään Jeesuksen. Jos Jeesuksella ei ole vapaata tahtoa, hän tottelee Jumalan suvereniteettia ja lahja on Jumalalta. Jehovan Todistajat latasivat pöytään vahvan argumentin. "Mutta kolminaisuusopille tuo sanomasi olisi pahempi ongelma." He nyökyttelivät toisilleen päätään tyytyväisinä voittaja-argumentistaan. Paitsi että juuri kolminaisuusopille tästä ei voisi olla mitään ongelmaa. Koska siellä Jumala ja Jeesus ovat saman Jumalan eri osioita. Silloin nimenomaan ei ole mitään ristiriitaa siinä että Jeesuksen vapaalla tahdolla tekemä uhri oli samalla myös nimenomaan Jumalan antama lahja. "koska" -sana muuttui argumentiksi koska, no, Jehovan Todistajat eivät ole asian suhteen ideologisesti neutraaleja, eivätkä he ole kovin fiksuja. He pänttäävät dogmeina kuin ulkolukuna. Jumalauta, koko liikkeen perusjulistuskaava on se että mennään ovelta ovelle ihmisten luo ja sitten luetaan keskustelu suoraan aineistosta.

Ja kun näitä haastetaan, ihminen yleensä assimiloi kognitiivisen dissonanssin. Siinä nykytilasta ei luovuta vaan ristiriitainen asia yritetään sovittaa olemassaolevaan maailmankuvaan. Tässä temput ovat yleensä hyvin pinnallisia ja helppoja, sellaisia joilla ihminen ei huijaa juuri ketään muuta kuin itseään ja aatetovereitaan. Mielipiteen muuttaminen, akkomodaatio, on sen sijaan harvinaisempaa ja se tehdään vain hyvin vakavissa ja vaikeissa tilanteissa. Siksi strategian käyttäminen on sitä älyllistä trollaamista jonka harrastamisesta olen itse ylpeä. Olen tässä mielessä iloinen että kirkkokin harrasti sitä. Mutta samalla on syytä huomata että tämä trollaus ei ole viestintää. Siinä ei vakuuteta tai saada toista muuttamaan mieltä. Sen sijaan tällä tempulla isketään ihmisen mieleen tavalla jossa tämä ei vakuutu tai muuta mieltään. Tämä on temppu joka tehdään lähinnä siksi että haluat omassa kotonasi nauraa siitä kun vastapuoli flameutuu.

liberaalibias -bias, eli miten maailmankuvallisuus on puhuttu ja huomioitu

Kasvatustieteilijä Jean Piaget kehitti ajatuksen oppimisesta ja skeemoista. Tässä ihmisellä on perusmalli, josta hän vetää odotuksensa siitä miten maailma ja ihmiset toimivat. Yllätykset, jotka ovat siis muuta kuin pettymyksiä, tuottavat ahdistusta (~kognitiivinen dissonanssi), joka paikataan joko sovittamalla virhetilanne skeemaan (~assimilaatio) tai purkamalla skeema ja uudistamalla skeemaa (~akkomodaatio).

Tämä ajatus on sittemmin muuttunut hyvin tärkeäksi. Kasvatustieteistä ollaan siirrytty muuhun psykologiaan. Kokeellinen psykologia on myös vahvistanut tätä. Itse asiassa voidaan sanoa että maailmankuvallisuus vaikuttaa yllättävissäkin yhteyksissä. Moderneja ateisteja tutkiessa ei voi olla huomaamatta, että jos tutustuu Pascal Boyeriin, hän käyttää skeemoja yrittäessään ymmärtää uskontoja ja sitä miksi ihmiset uskovat. Chris Mooney taas lähestyy asiaa tieteen popularisoinnin ja viestinnän parissa. Hänen haasteenaan on framing, eli se miten ihmiset saataisiin oppimaan ja korjaamaan virheitään. ; Kasvatustieteenä alkanut onkin johtanut johonkin joka on vaikuttanut syvästi skeptismiin. Michael Shermer esimerkiksi kirjoitti kirjan "Why People Believe Weird Things", jossa lähtökohtana ei ollut klassinen valistushenki jossa ignoranssi, tyhmyys ja oppimattomuus olisivat virheiden syynä. Samoin taloustieteissä esillä on Dan Arielyn ja monien muiden harjoittama behavioral economics, jossa ytimessä on se, että ihmiset ovat "predictably irrational". Ja jopa tieteenfilosofit - ja etenkin tieteen sosiologit - ovat ottaneet maailmankuvallisuuden huomioimisen osaksi tieteenfilosofiantekoa. Asiasta puhutaan selvästi paljon.
1: Minun blogi on itse asiassa tässä kohtuu valtavirtaa. Aina kun vilautan sanaa "assimilaatio" puhun tästä. Aina kun sana "skeema" tai "maailmankuva" ovat esillä, ollaan puhumassa tästä. Kun ihmetellään miksi en suostu keskustelemaan idioottien kanssa, puhutaan myös tästä. Samoin kun usein kehun crankien nerokkuutta, se palautuu tähän yhteen asiaan. Tieteenteossa tärkein asia on juuri se, että jotenkin päihitetään jarruja joita mieli tavallisessa arkiajattelussa siihen laittaa.

Mooney on tuoreessa kirjoituksessaan ottanut esille sen, miten vaikeaa on valistaa ihmisiä tiedolla. "Here Are 5 Infuriating Examples of Facts Making People Dumber". Siinä hänen perusteemanaan on ns. backfire effect. Ihmiset voivat tulla huonommiksi opiskelemalla. Mooney viittaa tässä tuoreesti tehtyihin tutkimuksiin. Ja hänen esimerkkinsä ovat erikoisia. Osansa saavat niin ilmastonmuutosdenialismi kuin väitteet siitä että Obama on muslimi ; Jos ihminen uskoo että Obama on muslimi, se, että hän kuulee kun Obama kutsuu itseään kristityksi saa monet vahvistamaan ennakkokäsitystään siitä että Obama nimenomaan on muslimi. ;  Erikoista kyllä, kommentit valottavat asiaa melko hyvin. Kommenteissa esitetään että Mooneyn demonstraatioissa on bias, koska hänen kaikki esimerkkinsä koskevat oikeistolaisten parissa yleisiä näkemyksiä. Toisin sanoen Mooney edustaa ns. liberaalia biasta.

Ajatus on mielenkiintoinen. Koska Mooneyn oma näkemys nimenomaan perustuu ajatukseen jossa vakaumukset selitetään motivoidulla ajattelulla. Vahvistusharha ja skeemautuminen omaan maailmankuvaan ovat nimenomaan kaiken ytimessä. Jos järkevät ihmiset voivat uskoa höpöihin asioihin, ja Mooney itse on fiksu, on tietysti mahdollista että hän itsekin uskoo höpöihin asioihin. Tätä mahdollisuutta ei pidä torjua suoralta kädeltä. Oikeistokonservatiivit ovatkin monin paikoin olleet myötämielisiä Mooneyn ajatuksille. Koska ilmastonmuutosdenialismi, kreationismi ja monet muut oikeistolaisten kannattamat vaihtoehtotieteet korostavat nimenomaan sitä että tieteessä on liberaali bias. Eli tiede on ideologisesti valloitettua ja sen vuoksi väärät maailmankuvat eivät saa näkemyksiään läpi. He ovat jopa ylpeitä siitä että torjuessaan sekä ilmastonmuutoksen että evoluution he ovat hyviä haistamaan erilaisia liberaaleja harhaoppeja.

On kuitenkin hyvä vilkaista Mooneyn ajatuksia tarkemmin.

Suhtautumiseni "liberaalista biaksesta" puhumiseen on hyvin synkkä. Olen itse konservatiivi, joten en voi väittää että kaikki tässä mainittu koskee kaikkia konservatiiveja. Mutta sen sisällä on crank magnetismiin taipuvainen alaryhmä joka on kooltaan melkoisen suuri. Loppu tekstistä ei siis koske "uskovaisia" tai "oikeistokonservatiiveja" vaan hyvin tiettyä segmenttiä heidän joukossaan.

Mooneyn kirja "The Republican Brain" käsittelee tätä alaryhmää ihmisiä. Kirjassa erikoista on se, että sen lähtökohta on jotain joka on hyvin muodikasta. Jonathan Haidt kehitti moraalissa ajatuksen jossa liberaalit ja konservatiivit ovat hyvin erilaisia. Ja että moraali on lähinnä ennakkointuitio jota sitten selitetellään jälkikäteen. Mooney kulkee täsmälleen samalla tiellä ja hänen maailmassaan korostetaan että liberaaleilla ja konservatiiveilla on laajemminkin hyvin erilaiset psykologiat. Mutta siinä missä Haidt ei kykene sanomaan mitkä moraaliarvot ovat parempia - hän vain esittää että konservatiiveilla perusarvoja on useampia ja että liberaali ei ymmärrä konservatiivia yhtä hyvin kuin konservatiivi liberaalia - Mooney perustelee mitkä asenne-erot johtavat siihen että konservatiivit ovat crank magnetismissa uskomassa oleellisesti enemmän tyhmiin teorioihin jotka ovat luonnontieteiden vaikutuspiirissä. Teitä tähän on monia, mutta otan lyhyen lainauksen Mooneyn kirjan esittelystä "Mooney explores brain scans, polls, and psychology experiments to explain why conservatives today believe more wrong things; appear more likely than Democrats to oppose new ideas; are less likely to change their beliefs in the face of new facts; and sometimes respond to compelling evidence by doubling down on their current beliefs. The answer begins with some measurable personality traits that strongly correspond with political preferences. For instance, people more wedded to certainty tend to become conservatives; people craving novelty, liberals. Surprisingly, openness to new experiences and fastidiousness are better predictors of political preference than income or education."

Konservatiivit itse toki luottavat siihen että tieteessä on liberaali bias. Mooneyllä on kuitenkin vakaa perusta. Jokaisella on maailmankuva, mutta motivoitu päättely on jotain johon tietyt maailmankuvat selvästi sitouttavat vahvemmin. Niiden skeemoissa on suoraan tietty asenne, joka maksimoi näiden ajatteluvirheiden syyt. Näin ollen maailmankuvalliseksi syyttäminen onkin vain keino paikata tappio. Larry Moran on perustellulla linjalla selittäessään miten evoluutioteorian kannattajien kutsuminen "darwinisteiksi" on ID -konservatiivien mustavalkoisen maailmankuvan luomus. Kun henkilöt jaetaan "meihin" ja "niihin" ja itselle epämiellyttävät tulokset liitetään "liberaaliin biakseen" saadaan kivaa kritiikki-immuuniutta. Kritiikistä ei tarvitse välittää koska se johtuu liberaalista biaksesta.

Maailmankuva-smaailmankuva -puolustuksen ainut ongelma onkin juuri siinä että se perustuu puolittaiseen psykologian osaamiseen. Dunning-Kruger -efektiä tarvitaan enää korkeintaan täydennykseksi, kun älykäskin ihminen vääntää ongelmat itselleen parhain päin ad hoc. Maailmankuvallisuus kun kattaa vain puolet totuudesta. Sillä ilmiöt ovat psykologiassa kokeellisesti esilletulevia piirteitä. Ja niiden suuruusasteita voidaan kokeilla. Ja näin esimerkiksi se, että evoluutioteorian vastustajat osaavat evoluutiokurssin jälkeen vähemmän siitä mitä evoluutioteoria pitää sisällään kuin ennen sitä on suora merkki siitä että Mooney on oikeassa ja että konservatiivien parissa liberaali bias -bias on äärimmäisen yleinen ja vahva. (Testauksessa ei ollut se pitääkö evoluutioteoria omasta mielestä paikkaansa, vaan siitä mitä evoluutioteoria pitää sisällään.)

"Liberaali bias" -syytös onkin torjuntaliike joka on hyvin valtavirtaa konervatiivicrankien parissa. Tämä on hyvin syvällinen osa ensisijassa poliittista liikettä. Ja sitä että konservativismi on itse asiassa napannut toimintaelementtejä postmodernismilta ja käyttää sen menestyspohjaa ikään kuin vallankaappauksen välineenä.
1: Mooneyn esiintuomat piirteet kertovatkin että "crank magnetismia keräävä republikaanien jaosto" muistuttaakin malliesimerkkiä häviämässä olevasta paradigmasta. Imre Lakatos on kuvannut miten teoriat eivät kerää ristiriitoja vaan peittävät niitä ad hoc -oletuksin ja samalla teoria menettää ennusvoimaansa ja muuttuu epämääräiseksi ja kritiikki-immuuniksi. Jokainen ad hoc -oletus lisää "savolaisefektiä", jossa "voep olla näen, mut voiepinna olla olemattakkiii". Lopulta ne eivät ole enää edes vääriä teorioita, ne ovat jotain paljon pahempaa, turhia.

Tyhmyyttä on montaa sorttia.

Kuin mietitään eri lähtökohtia, ei voida sanoa että älykkyys suojelisi tai että typeriä olisi erityisen vaikeaa huijata. Se on enemmänkin niin että älykäs on hyvä suojaamaan ennakkonäkemyksiään erilaisilla ad hoc -oletuksilla. Kun taas tyhmä on joko sisäisesti ristiriitainen tai hän pitää itsestäänselvyyksinä joitain yksinkertaisia premissejä, joita hän ei välttämättä edes ilmituo joten kannanotot tiivistyvät erilaisiksi statementeiksi. (Tyhmää on vaikeaa saada muuttamaan mieltään, mielipiteitään ja näkemyksiään. Ja ohjailu vaatii tätä kautta muuta kikkailua. Intellektuellit taas voidaan saivarrella ansaan, kunhan tähän käytetään avuksi heidän tunteitaan ja maailmankuvaa jota he eivät halua muuttaa.) Tämä voidaan ottaa tarkempaan syyniin. ; Kahneman on jakanut mielen toiminnan kahteen osaan. Intuitiivinen ajattelu on nopeaa ja kevyttä, mutta se johtaa usein virheisiin. Näin ollen intuitio on helppo tapa olla kohtuu oikeassa. Mutta se johtaa hyvin usein harhaan. Ja ihmiset tekevätkin helposti hyvin omituisia virheitä. Toiset sitten saivartelevat.
1: Kun aiemmin viittasin Kahnemaniin, esille nousee juuri se miten talousteoriassa moni asiantuntija yliarvioi itsensä ja keksii erinomaisia tekosyitä suojelemaan skeemaansa.
2: Vastapainona on se, että normaali intuitioihinsa luottava "think less" -konservatiivi täyttää tilanteet noudattamalla skeemaansa. Ja että monesti lopputulos on sellainen, että se saadaan korjattava.
+: Presuppositionistisessa logiikassa, eli logiikassa jossa ensin on johtopäätös ja sitten kehitetään premissit jotta tämä saataisiin, ongelmana onkin se, että mikään opiskelu ei tavallaan auta. Piilo-oletuksista saadaan korkeintaan näkyviin laitettuja premissejä. Tai ristiriidat peitetään uusin ad hoc -oletuksin.

Demonstraatio.

Jos me otamme esimerkiksi "Syvemmältä" -blogaajan uuden hengentuotoksen, ei voi olla vaikeaa huomata että hän ottaa esille liberaalin biaksen. "Kirjoitus käsittelee ilmiöitä, joita kutsun tiedostamattomaksi biakseksi ja diskauspeliksi. Vaikka esimerkit ovat provosoivia, on niiden funktio ilmiöiden demonstroinnissa. En minä halua antaa niiden viedä huomiota kiinnostavista ilmiöistä, joista muuten puhutaan vähän jos lainkaan." Nähdäkseni asiasta nimenomaan puhutaan paljon, joten hän ei selvästi ns. seuraa oikein mitään. Toinen onkin siinä, että hän on selvästi ottanut varsin omituisen esimerkin demonstroidakseen tätä. Nimittäin pahan ongelman. Joka on ideologis-eettinen konsepti, eikä jokin jossa ollaan helposti faktuaalisesti erimielisiä.

Pahan ongelma on hänelle kuitenkin hänelle tärkeä asia, joten on hyvä vilkaista hieman tarkemmin. Sillä hänen crankiutensa paistaa läpi hänen ratkaisuistaan. Joissa hän käsittelee etiikkaa kuin se olisi jotenkin empiiristä tasolla jossa jokin näkemys voi olla lähtökohtaisesti väärin ja typerä. Demonstroin tätä asiaa muutamaa esimerkkiä käyttäen. (Mooneytä muistellen kyseessä ei ole mielipideasia, vaan jotain joka paistaa läpi teoissa ja ratkaisuissa ja käytetyn logiikan luonteessa.)
1: Dogmaattinen julkituotu ad hoc -päsmäripremissointi. Muistan kun hän saapui moittimaan tekstiäni. Kun argumenttini oli noin tiivistettynä se, että ikuinen rangaistus + äärellinen rikos = epäreiluus, hän lähti kumoamaan asiaa siten että Helvetti ei ole relevantti uskomus. Jos asiaa lähestytään loogisesti, hänen kritiikillään on ymmärrettävä tila. On aivan kuten aiemmin kirjoitin loogisen analyysin yhteydessä. (Etiikkaa voidaan käsitellä tällä kulmalla joten se on varmasti reilua myös tässä minun kriitikkoa kohtaan.) Päätelmä on looginen jos sen premisseistä seuraa johtopäätös. Hän oli kuitenkin enemmänkin erimielinen yhden premissin kanssa. Johtopäätös oli itse asiassa jotain jonka hän myönsi. Hänen kritiikkinsä olisi kuitenkin relevantti jos ja vain jos Helvetti ei olisi kristinuskoon yleisesti kuuluva konsepti. Mutta näin ei ole. Monessa kristinuskon suuntauksessa Helvetti on olennainen osa prosessia. Ja itse asiassa väliaikainen kiirastuli, joka voisi itse asiassa poistaa "kieltämättä pinnallisen" epäreiluusargumenttini, se on kristinuskossa vahvemmin kerettiläisyyttä ja myöhempää päälleliimausta. Kun hänen kritiikkinsä otetaan huomioon, saadaan kenties irti tulos jossa on enemmänkin lisäehtoja sille miten pahan ongelma on irrelevantti. Esille nousee ehto siitä että Jumala ei saa käyttää helvettiä. Eli täsmennyksen kautta tiedetään että valtaosa kristinuskon jumalista ei ole kaikkihyviä kaikkivaltiaita vaan sadistisia paskiaisia. Kriitikkoni ei sitten kenties vain kuulunut heihin. Hän ei siis kumonnut premissiäni vaan sanoi että sen kanssa voi olla erimielinen joten argumenttini pätee. Hän lisäsi argumenttiin savolaiskertoimia. Hänen argumenttinsa jälkeen on enemmän "voep olla mutta voep olla olemattakkii" -sekoiluille ja mielipide-eroille kuin ennen sitä. Tästä voidaan vetää ainut oikea johtopäätös. Hänen logiikkansa ei johda perusteluihin vaan hämärtää johtopäätöstä. Hän on niin sitoutunut ja niin ehdoton omiin premisseihinsä että ei näe vaihtoehtoa. Tämä on erikoista koska tätä premissiä ei ole ainakaan empiirisesti testattu. Helvetin olemassaolo tai olemattomuus ei ole varmuus vaan mielipidekysymys. Ja se ei ole kristinuskon oppien kannalta mitenkään huono olemassaolevaksi oletettavaksi. (Ja pahan ongelma on ensisijassa kristinuskoon kohdistuva argumentti. Siinä mielessä en ymmärrä miksi se on ateistien suosiossa. Se tehoaa vain hyvin marginaaliseen Jumalaan, hyvään kaikkivaltiaaseen. Ja kaiken tietämäni mukaan se tuskin edes kovin hyvin kuvaa kristinuskon Jumalaa.) Argumenttia "irrelevanttina" pitävä ei huomaakaan että hän tosiasiassa tarkoittaa kristinuskolla hyvin marginaalista ja tietynlaista kristinuskoa joka kenties selviää kritiikistä, toisin kuin valtavirtaa paremmin edustava kristinusko joka sitten jääkin argumenttijyrän alle, suoraan argumenttijyrän alle käymättä välillä lähtöruudun kautta. Joka tarkoittaa sitä että relevantti kristinusko marginalisoituu, sellaiseksi jota vain hyvin muutama tosiasiassa kannattaa. Ja että argumentti on osuva jos se jyrää valtavan määrän kristillisiä suuntauksia ja näkemyksiä alleen. Mutta jos marginaalista uudelleenpremissointiaan tuijottaa kykenemättä katsomaan vaihtoehtoja laajemmasta kulmasta kuin "minun näkemykseni on tämä, voinko suojella sen kritiikiltä" -tasoiseen torspoiluun, ei tätä tietysti huomaa. Eli on yhä syvemmällä biaksessa koska mitä enemmän vastapuolen relevantteja argumentteja esiin tungetaan, sitä enemmän ne näyttävät "tutuilta" sellaisella tavalla joka korostaa sitä että ne olisivat myös tyhmiä. Tyhmyys löytyy kuitenkin sieltä mistä aina. Eli ad hoc -oletuksia ja muita kritiikki-immunisointeja tuottavasta vankoilevasta päästä.
2: Piilopremissointi. Tuoreempi tapaus on sitten erikoisempi. Kun aiheena oli pahan ongelma ja ihmisten rakenteissa olevat virheet, nostin esille vasaraesimerkin. Kipuaistista on hyötyä, mutta jos vasara ei riko sormea ei kipuaistia tarvita. Joten asian voisi hoitaa paremmin. Hän määritteli "mahdottomuuden" uusiksi. Idean ytimessä oli se, että sormesta ei saada luodinkestävää. Tämä on kenties insinööritieteen rajojen mukaista. Ja ideana olikin että Jumala ei voi tehdä sisäisesti ristiriitaisia asioita tai rikkoa luonnonlakeja. Ajatus sopii kuitenkin hyvin yhteen lähinnä hyvin tietynlaisten deismin muotojen kanssa. Jos ajattelemme että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, on luontevaa torjua lähtökohtaisesti ihmeiden mahdollisuuskin. Jos Jumala voi pitää luonnonlait ja torjua vasaraniskun niin että se ei rikokaan sormea, argumentti menee rikki. Piilo-oletuksena onkin se että ihmeitä ei tapahdu eikä voi tapahtua koskaan missään. (Koska jos ne tapahtuvat kerran ne voivat toimia aina.) Presuppositionistinen logiikka jyllää ja lopputuloksena on kristinuskolle tyypillinen "varsin ongelmallinen suhde ihmeisiin". Kokonaisuus huipentuu siihen että tämä pahan ongelman ratkaisuun nojaava argumentti voidaan kiertää vaikka delfiineillä. Ja silloin jäljelle jää vain uuden premissin julkituominen, jossa ihmisen tukehtumiskuolemia aikaansaava hengitysreikä on hyödyllinen koska sillä on jokin salainen merkitys.

En jatka tätä tämän pidemmälle. (Voisin.) Sillä ideana on lähinnä korostaa sitä että jos jollakulla on argumentti johon "Syvemmällä" -blogistilla on ad hoc -vastaus, hän pitää argumenttia epäloogisena ja syvästi virheellisenä. Kuitenkin hän lähinnä lisää savolaiskertoimia keskusteluun sen sijaan että hän todella osoittaisi että vastustajan premissit on "faktuaalisesti falsifioitu", jossa niille ei ole jäljellä yhtään mitään tilaa. Että näitä tulkintoja ei yksinkertaisesti voi ollenkaan tehdä. Valitettavasti juuri tämä on sitä millä biasmylly toimii. Aina löytyy ad hoc -käsienheiluttelu joten kritiikkiä ei pidetä relevanttina vaan osoituksena siitä että asiaa ei ole mietitty riittävästi.
1: Se onko jokin ad hoc -perustelu ei ole mielipidekysymys. "Voi ollaa" jossa premisseistä ei seuraa johtopäätös vaan jossa premisseistä ehkä seuraa johtopäätös ovat eri asioita. Samoin se, että kritiikki peitetään on eri asia kuin rakentaa argumentti joka todella osoittaa että miksi asiat ovat yhdellä tavalla mutta eivät missään tapauksessa toisella tavalla. Se, että pitää kritiikkiä idioottimaisena sen takia että itsellä on siihen ad hoc -vastaus ei siis kerro oikeastaan muusta kuin siitä että ad hocin esiintuoneella on itsellään aikamoisen kova Bias. Jota mahdollisesti Dunning-Kruger -efekti vielä boostaa.

Demonstraation ideana on lähinnä paljastaa se, että konservatiivien ongelmana tällä hetkellä on se, että he selittävät into piukealla maailmankuvallisuudesta. Siitä kuinka "mikään matematiikan kaltaisen abstraktin deduktiivisuuden ulkopuolinen asia ei ole maailmankuvallisuudesta vapaa". Mutta eivät hyväksy siitä seuraavaa relativismia. Ja moraali. Sen he näkevät objektiiviseksi. (Josta seuraa erikoisia venkoiluja. Alvin Plantingan warrant -ajatuksen ongelmat ovat tästä valaiseva demonstraatio.)

Tällöin kaikki tiivistyy "Syvemmällä" -blogistin ajatuskokeeseen. Joka on itse asiassa aika hieno. Tai ainakin oleellinen. "Jumalan tahto tekee siitä ohjeesta jota tahdoksi nimitetään, hyvän ja ilman tällaista tahtoa ei ole mitään keinoa erottaa hyvää ja huonoa. En ymmärrä miksi tämän pitäisi olla niin. Jos meillä on kaksi maailmaa; täysin identtisiä muutoin, mutta toisen on luonut Jumala ja toista ei ole luonut Jumala, ja ihmiset ovat tarkalleen samanlaisia molemmissa (tämä on ajatuskoe, huom.), niin mikä tarkalleen tekee oikeasta ja väärästä tai hyvästä ja pahasta jälkimmäisessä jotenkin olennaisesti erilaiset luonteeltaan kuin edellisessä?" Tämän ajatuskokeen seurauksena onkin se, että euthyfronin dilemma on heille syvä vaikeus. Sillä kun pahan ongelma nostetaan esiin, he joutuvat helposti tuomaan esiin "hyvien kansanmurhien" kaltaisia ad hoc ratkaisuja. (Ja ne vievät aina siihen suuntaan mihin Craig vetosi God Command Theoryssaan. Euthyfronin dilemma on syvin ongelma, jonka ratkaisu korkeintaan metauttaa ongelman. Ja tämä on suoraa deduktiivista seurausta premisseistä, kyseessä ei siis tavallaan ole mielipideasia.) Euthyfronin dilemmassa seurauksena onkin se, että
1: Jos Jumalan käskyllä on väliä, ollaan relativistisessa maailmassa. Hyvää on se mitä Jumala käskee. Ja siksi pelkästään se että tekee kansanmurhan kun Jumala käskee onkin hyvä asia. Tällöin ateismista seuraa nihilismi. Mutta teismi on relativistista, koska moraali syntyy jos ja vain jos Jumala komentaa. Rakkaus ja hyvyys on sitä miksi Jumala ne sanoo olevan. Joten hyvä Jumala on arationaalinen konsepti. (Se ei lisää minkäänlaista informaatiota kohteesta. Jumala on Jumalankaltainen on tautologia, mutta se ei kerro mitään siitä miksi ihmiset kokevat hyvyyden ja rakkauden.)
2: Jos hyvä on Jumalan ulkopuolinen, Jumalan tekemä oikeutus ei olekaan relativistinen vaan objektiivinen. Mutta tällöin ilman Jumalaa ei ollakaan moraalittomia nihilistejä.

Demonstraation voikin oikeastaan liittää siihen että oikeistokonservatiivien maailmankuva on hyvin hankala. Maailmankuvallisuutta korostaessaan he nimittäin iskevät syvän loven kaikkeen optimismiinsa. Pahan ongelma on etiikkaa koskeva käsite. Mutta tosiasiassa se iskee pahemmin talousajatteluun. Jos mietitään oikeistokonservatiivien talousmallia, sen perustalla on ajatus rationaalisia ostopäätöksiä tekevästä ihmisestä. Kaikki Adam Smithin näkymättömät kädet ja vastaavat nojaavat siihen että ihmiset tavoittelevat järkeviä. Jos ihmiset ovat biasoituneita ja huonoja, vapaa talous johtaisi markkinoiden tuhoutumiseen. Itseään ylläpitävä vapaiden ihmisten talous vaatii sen, että ihmiset eivät torspoile.
1: Tämä voidaan laajentaa myös tiedekysymyksiin. Jos ihminen tekee väärän näkemyksen ilmastonmuutoksen totuudesta, hän joko (a) uskoo väärin ilmastonmuutokseen jolloin hän ei käytä resursseja yhteiseksi hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla tai (b) jos hän jättää huomiotta todella tapahtuvan ilmastonmuutoksen, hän vaarantaa itsensä, muun, yhteiskunnan infrastruktuurin ja hemmetin monen ihmisen elämän. Näin ollen jos luottaa maailmankuvallisuuteen ja vapaan markkinatalouden ihmiskuvaan jonain joka tarjoaa parhaiten hyvinvointia yksilöille että eniten vakautta yhteiskunnille, kannattaa samanaikaisesti kahta näkemystä jotka ovat syvästi ristiriidassa. (Kuten alkuun laitoinkin, skeemanäkemyksellä on vaikutusta taloustieteessäkin. Sitä ei voi vain ottaa rusinoita pullasta, siis ilman että alkaisi samalla kannattamaan samanaikaisesti keskenään ristiriitaisia asioita joita sitten joutuu selittelemään parhain päin jollain ad hoc -sepustuksilla.)

Pahan ongelma toi esille pintaraapauksen siitä että miten vaikeaa on samanaikaisesti korostaa sitä miten järkevätkin ihmiset voivat tehdä hirveitä virheitä, kun oma malli perustuu optimismille. (Plantingan warrantkin on optimismia, luottamusta siitä että ihmisen järki, tulkinnat ja havainnot johtavat lopulta totuuteen eivätkä mihinkään relativismiin ja maailmankuva-smaailmankuvaan.) Ajatus siitä että eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa muuttuu omituiseksi jos kognitiomme ovat vajaat. (Kuten ne ovat.) Jos luotamme vapaaseen tahtoon pahan ongelman ratkaisussa, niin meidän on kysyttävä miksi ihmismieli näyttää sitoutuvan maailmankuvallisuuteen ja dogmaattisuuteen jossa ei olekaan vapaan tahdon ideaalin takana olevasta positiivisesta ihmisestä jossa "monista vaihtoehdoista valitsevan fiksun ihmisen" sijasta tarjolla onkin "joustamaton typerys" joka käytännössä sitoutuu skeemaansa ja hyvin suurilta osin nimenomaan lopettaa valitsemisen sen jälkeen. Vapaan tahdon hyvyys selityksenä vähintään kyseenalaistuu jos maailmankuvallisuustaipumus on tosi. Miten voimme elää parhaassa mahdollisessa maailmassa jos ihmisten kognitiot ovat todellakin niin syvästi virheelliset ja vajavaiset kuin ne ovat jos maailmankuvalisuusnäkemys todella on tosi.
1: Maailmankuvallisuus toki sopii kalvinismiin, mutta tässä predestinaatio-opin ytimessä on että vapaa tahto ei ole ratkaisu koska vapaata tahtoa ei ole. Vapaa tahto kun tuhoaisi Jumalan suvereniteetin. Tässä mallissa ongelmat ovat sitten niitä jotka Plantingan warrant -optimismin kohdalla jo tässä blogauksessa esiinlinkkasin.

Konservatiivi bias onkin sitä että syytös biaksesta kohdistuu vain vihollisiin. Itseen sitä ei sovelleta. Paitsi jonain mahdollisuutena joka ei koskaan ikinä missään todella toteudu. Sillä tosipaikan tullen vihollisella on se kuuluisa liberaali bias. (Silloinkin kun erimielinen ei ole liberaali vaan liberaalien aivopesemä.) Mutta mikään ei tietysti voi estää ihmistä joka vakaasti luottaa omaan maailmankuvaansa, ja joka antaa itselleen luvan kritiikki-immunisoida sen kaiken falsifioinnin ulkopuolelle erilaisin piilo-oletuksin ja ad hoc -käsienheilutteluin. Liberaali bias -bias onkin todennäköisesti jotain jota saamme tavata ihmisten järkeen ja etiikkaan positiivisesti suhtautuvilta vielä hyvin kauan, seuraavissakin sukupolvissa.

Kuinka ei voi olla niin huono, että sitä ei voisi opiskelemalla pahentaa...

Iltalehti uutisoi "häkellyttävänä" sen miten vähän amerikkalaiset hallitsevat tiedeasioita. "Kyselyyn vastanneista yli 18-vuotiaista 51 prosenttia on skeptisiä alkuräjähdyksen suhteen. Peräti 30 prosenttia tyrmää teorian täysin. Vain joka viides on jokseenkin tai erittäin vakuuttunut siitä, että universumin olemassaolo alkoi alkuräjähdyksellä 13,8 miljardia vuotta sitten. Lujaa ei mene evoluutiolla, ilmastonmuutoksella tai Maapallon iälläkään. Evoluutioon ei luota 42 prosenttia ihmisistä ja 36 prosentin mielestä Maa ei ole 4,5 miljardia vuotta vanha. Maapallon keskilämpötila on nousussa, enimmäkseen ihmisen aiheuttamien kasvihuonekaasujen takia - väitteeseen uskoi 31 prosenttia, kun taas 37 prosenttia oli sitä vastaan. Sen sijaan paremmin pärjäsivät väitteet tupakointi aiheuttaa syöpää (82 % puolesta, 4 % vastaan), antibioottien liikakäyttö luo vastustuskykyisiä bakteereita (65 % puolesta, 9 % vastaan) ja lapsille annettavat rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita (53 % puolesta, 15 % vastaan)." Tämä muistuttaa siitä, miten käytännössä kaikki kaduntallaajien tiedeosaamista mittaavat testit ovat "häkellyttäviä". Eurobarometrit antavat nekin aina varsin ikäviä prosentteja jopa PISA -menestyneessä Suomessa. Ja siksi ainut mikä "iltalehdessä" minua häkellyttää on se, että asia häkellyttää sen journalisteja.

Lisäksi itse en ole niinkään kiinnostunut siitä mitä nuo testit mittaavat. Se, että joku uskoo evoluutioon ei ole itselleni mikään meriitti. Itseäni kiinnostaa enemmän se, miten hyvillä tiedoilla asioista ollaan jotain mieltä. Moni on tietysti pseudoskeptikko, joku joka on ignorantti ja pelkästään luottaa että asia on jotenkin heti kun se on koulussa sanottu. Ja joka sitten huolestuu näistä osaamattomuuksista. Vaikka en esimerkiksi kreationisteja kovin arvostakaan, olen sitä mieltä että Vakaumuksen seuraaminen idiotiaan on sentään jollain tasolla kaunista, inhimillistä ja tätä kautta hyväksyttävää. Ignoranssi sen sijaan on vain ignoranssia.

Siksi itse asiassa otankin suuremmalla tärkeydellä toisen tiedemittauksen, joka on sekin tehty varsin vähän aikaa sitten. P. Z. Myers tiivisti blogissaan mitä siinä oli havaittu. "Dunning-Krueger strikes again! A survey of Oklahoma students showed that their high school biology course caused a net reduction in their knowledge of evolution." ... "The scary part is that the students were more confident of their knowledge, despite being even more muddled than when they started." Useinhan skeptikot ovat valistusmielisiä ja korostavat että koulutus on ratkaisu pseudotieteisiin. Että parempia argumentteja, enemmän argumentteja ja enemmän tiedon tankkaamista. Kuitenkin psykologia tuntee the backfire effectin, jossa ihmiset päätyvät enemmän tukemaan omia valmiita ennakkokäsityksiään niin että kouluttautuminen vahvistaa harhaluuloja. Ja niin tässäkin testissä evoluutioteorian opettaminen oli saanut ihmiset osaamaan evoluution asiasisältöjä huonommin. ; Ja kyse ei siis ole siitä että ollaanko evoluutioteorian faktuaalisuuden puolella, vaan siitä mitä evoluutioteoria pitää sisällään. (Tieto evoluutiosta ei siis saanut hylkäämään evoluutioteoriaa, vaan tieto evoluution asiasisällöistä väheni.) Tony Yatesin ja Edmund Marekin testeissä testattiin opettajia ja oppilaita. Tuloksia vertaillessa evoluutiosta olevat virhekäsitykset yleistyivät. Eli jos sinulla on ennakkoluuloja evoluutiosta, voit osata evoluution huonommin kurssin jälkeen kuin ennen sitä. "about one-fourth of Oklahoma public school life-science teachers place moderate or strong emphasis on creationism." Tutkimuksen tekoalueella on vahvoja kreationismisympatioita.
1: Tulos ei ole psykologiaa hallitsevalle uutinen. Valistushenkisille ja niille joista Jumala on antanut järjen jotta käyttäisimme sitä luonnostamme, ja ne joista ihmiset ovat ostosvalinnoissaan ja muissa päätöksissään rationaalisia olentoja. Heille se on uutinen. Tämän valistuspositiivisen näkemyksen takana on luultavasti aika annos aktiivista poisoppimista. En ymmärrä miksi tähän oppimisoptimismiin uskotaan niin vahvasti, se näyttää olevan ikään kuin kaikkien perusoletus.

Toki ei ole uutinen, että kreationistit eivät osaa evoluution asiasisältöjä. Intelligent Designiä koskien tästä on ollut viime päivinä hieman vääntöä Larry Moranin "Sandwalk" blogissa. Kun ID:istejä hieman härnättiin siitä miten vähän he hallitsevat evoluutioteorian sisältöjä, ja viitattiin mitä asioita he eivät nosta esiin evoluutiota käsitellessään, hän sai ID:tä puolustavan - ID:n toiminnan kannalta keskeisen ja nimekkään "Uncommont Descent" blogin puolelle esiintymisluvan saaneen - Vincent Torleyn sanomaan painavan vastalauseensa. "The other main reason why laypeople (including myself) have been misled regarding what evolutionary biologists currently believe about evolution, is that a small but vocal minority of biologists continue to espouse the neo-Darwinian view. The following quote by Richard Dawkins is typical of those scientists who fall into this camp:"

Oikeasti. Tämä tarkoittaa sitä että he kritisoivat evoluutiota populaarikulttuurin kautta. Tämä taas on lähtökohtaisesti melko idioottimaista. Tämä olisi tekona sama, kuin jos kiistäisin teologian olevan yliopistoon sopiva tiede viittaamalla siihen miten tyhmää materiaalia TV7 lehtiin on painettu, ja miten teologian tohtorin papereilla esiintyviä fundamentalistiräyhäkkeiden argumentteja on helppo debunkata. ID tekee juuri tätä. Se iskee väitteineen akateemista evoluutioteoriaa vastaan, mottien sen selitysmalleja joksikin jota ei tapahdu luonnossa. Joten olisi todella typerää jos näkemys hairahtuisi siihen että evoluutioteorian sijasta katsottaisiin siitä tehtyjä tieteen popularisointeja ja julkista keskustelua, kuten livedebatteja.
1: Ja aivan tavallinen ihminen (layperson) voi todellakin tietää tämän. Jos tämä logiikka olisi pätevää, Suomessa oleva teologianopetus on lähtökohtaisesti vain supernaturalistisen maailmankuvan harjoittamaa ideologista vainoa ja sortoa.

En voikaan sanoa oikein muuta kuin että Moranin esiintuoman osaamattomuuden takana täytyy olla kokolailla monen evoluutiokurssin läpäisy. Mikään muu kuin harjaantunut tyhmyys ei voi selittää tiettyjä näkemyksiä ja ennen kaikkea niitä argumentteja joiden vuoksi näitä näkemyksiä kannatetaan. Siksi jos minun täytyisi verrata ID:n eliitin toimia, niiden täysjärkisyysastetta, niiden taitoa ja merkitystä, joudun hakemaan analogiaa varsin kauaa. Sillä harjaantunut crankin hupsuus on on jossain aivan omassa absurdin huonouden lajissaan.

Teististä antisosiaalisuutta ; eli kun antifreudilainen kristillisyys muuttuu psykoanalyyttiseksi roskanheitoksi.

"If you want people to behave as Christians advocate, you should tell them that God does not exist."
(George Monbiot)

Monet kristityt eivät pidä Freudista. Tämä ei ole mitenkään ihmeellistä, sillä Freud etäännytti selitykset sielusta. Ja hän piti uskontoa taikauskona josta yhteiskunta vapautuisi kunhan valistuisi. Ja kaiken ytimeen laitettiin seksuaalisuus, joka tietysti ärsytti monia uskovaisia.

Toki osa uskovaisista ottaa Freudin vakavasti. (Minusta kenenkään ei pitäisi.) Silti ei ole tavatonta löytää freudilaisia selityksiä ihmisiltä jotka suoraan vastustavat häntä. Ja uskonnollisissa piireissä tällöin puhutaan "isähaavoista" ja "äitihaavoista". Ja tässä mallissa selitetään usein ateismia. Takkiraudassa otettiin osaa yhteen suurimmista tämänlaisista projekteista. Ja sitä kautta saadaan "yksi kristillinen teoria ateismista". Takkirauta käyttää Petri Karisman elämää esimerkkinä ja rakentaa tämän anekdootin ympärille tarinan jota tarina sitten kuvaa jonain demonstratiivisena esimerkkinä. ; Ja kuten arvata saattaa, kaikki tämänlainen "koottujen kertomusten käsittely" ei ole kovin laadukasta. Henkenä on se, että koska Jumala on isä, Jumala tulkitaan ikään kuin omaksi isäksi.

Toki Takkiraudan "otetaan anekdootti ja sepustellaan" -mallia voisi soveltaa erikoisella tavalla.
* Vaikka minun elämääni, koska oma isäni oli lapsuuteni ajan töissä. Ei siinä oikein mitään vihasuhdetta ehtinyt rakentaa. Agnostismi solahtaisi melko hyvin tähän lokeroon. Tosin tässä pahiten ongelmia tuottaa se, että näin aikuisena, kaiken kaikkiaan välini isääni ovat "vähintään kohtuulliset". Ja suhteeni kristinuskon Jumalaan ovat ... sanotaan nyt kohteliaasti ... varsin erilaiset.
* Toki Takkiraudan anekdootit voisi sovittaa toiseen selitysmalliin. Eli siihen etä ateistejen vihaisuus johtuu siitä että heitä vainotaan. Jos jokainen ateisti kokee väkivaltaa, konflikteja ja riitoja ateisminsa vuoksi, jokainen ateisti on tulehtuneesta perheestä. Mutta tämä ei kerro siitä että ateistin Jumalasuhde johtuu isästä, vaan siitä että isän paska käyttäytyminen johtuu siitä että isä on myös uskovainen. Selitysmalleja voidaan helposti rakentaa.

Mutta tämänlainen vasta-anekdotia on tietysti turhaa. Anekdootti ei ole todiste, ja kasa anekdootteja on vain cherry pickingiä jotka kertovat kertojansa ennakkoluuloista sen sijaan että olisivat mitään rationaalista toimintaa joka on missään suhteessa kunnolliseen dataan. Jos ateisti tulee kertomaan miten hänen lapsuutensa oli onnellinen, tätä pidetään jotenkin poikkeavana. Tosin rehellisesti sanoen tiedän hyvin monta ateistia ja heitä tuntuu vaivaavan lähinnä se, että he ovat pääosin peräisin ns. tavallisista perheistä.

Takkiraudan ajatus siitä että väkivaltainen perhe olisi ateismin pääsyyllinen ei näytä uskottavalta.

Itse muistan vuoden 2005, ajan kun "Kripke Center" julkaisi laajan tutkimuksen nimeltä "Cross-National Correlations of Quantifiable Societal Health with Popular Religiosity and Secularism in the Prosperous Democracies." Ja se viittasi että ateistit ovat parhaiten käyttäytyvä kansanosa. Myös evoluutioteorian kannattamisella oli väliä. Tutkimuksen loppupäätelmässä sanottiin suorasanaisesti että "Indeed, the data examined in this study demonstrates that only the more secular, pro-evolution democracies have, for the first time in history, come closest to achieving practical “cultures of life” that feature low rates of lethal crime, juvenile-adult mortality, sex related dysfunction, and even abortion. The least theistic secular developed democracies such as Japan, France, and Scandinavia have been most successful in these regards. The non-religious, pro-evolution democracies contradict the dictum that a society cannot enjoy good conditions unless most citizens ardently believe in a moral creator." Tilastojen valossa kaikista rikollisimmilla ja väkivaltaisimmilla alueilla on tilastollisesti enemmän uskonnollisuutta. Tämä pätee myös kristityillä alueilla, eli mikään "islamin väkivaltaisuus ja terrori" ei tässä kohden sotke tilastoja. "There is evidence that within the U.S. strong disparities in religious belief versus acceptance of evolution are correlated with similarly varying rates of societal dysfunction, the strongly theistic, anti-evolution south and mid-west having markedly worse homicide, mortality, STD, youth pregnancy, marital and related problems than the northeast where societal conditions, secularization, and acceptance of evolution approach European norms."

Tämä tietysti yllätti monet jotka uskoivat että ateismi tuhoaa moraalisen kompassin, ja että ihminen on perimmiltään paha, perisynnin turmelema, ja vaatii ulkoista kontrollia ja auktoriteettia, kuten Jumalaa, toimiakseen moraalisena hyvänä ihmisenä. Eli ilman uskontoa ihmiset vain tappavat toisiaan. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten uskovaiset mielellään tuovat esiin uutisia väkivaltarikoksista osoittaakseen miten hullusti asiat ovat nyt kun ateismi on suosittua. ; Sittemmin näitä tutkimuksia on tehty useita. Ne antavat samansuuntaisia tuloksia. Mediassakin tilaa on saanut esimerkiksi Gregory S. Paulin "Journal of Religion & Society":ssä julkaisema tutkimus vuodelta 2008. Reaktiot niihin ovat olleet suunnilleen samanlaisia.
1: Psychology Todayssakin on kuvattu sitä, miten ateismin suhde rikollisuuteen on uskovaisten ihmisten intuitioissa vahva, mutta se ei kuitenkaan ole mikään oikea psykologinen ilmiö. Yhteys ateismin ja moraalikadon välillä on asenteellista misinformaatiota. Intuitio ei ole samaa kuin ymmärrys, ainakaan kovin usein.

Tähän reagoitiinkin, kuten the backfire effect ennustaakin, selittämällä että uskontoja tarvittiin rikollisuuden vuoksi. Eli uskonto antaa voimaa ja turvaa. Tämä "there is no atheist in foxhole" -näkemyksen mukaan ateistit ovatkin kermaperseitä jotka ovat eläneet liian helppoa elämää.
Tutkimus näytti korrelaation, joten otan tämän mallin ihan vakavasti otettavana selityksenä. Näin ollen ateismi voidaan sovittaa siihen että ennen elettiin väkivaltaisempia aikoja. Ja tästä päästään siihen miten kommentoin erääseen aiempaan Takkiraudassa esiintyneeseen kannanottoon. Henkenä oli se, että aikaisemmin väkivalta kuului enemmän elämään. Ja myös ateismi oli siksi harvinaisempaa. ; Tämä sopii siihen, miten suomen väkivaltatilastoja siirrettiin kartalle. Ja henkilöä kohden eniten rikoksia tuppasi tapahtumaan alueilla joissa on tilastollisesti eniten uskovaisia. Tämä tietysti sopii siihen että rikollisuus ja uskovaisuus korreloivat. (Eikä siis välttämättä siitä että rikollisuus aikaansaa uskovaisuutta. Eikun sitä että uskovaisuus aikaansaa rikollisuutta. Tai että nämä ovat sama asia, että uskovaisuus on rikollista.)

Samalla selittyy sekin, miten uskontoon suomessa liittyy vahvasti lupa antaa lapsille vitsaa. Vitsanantokieltoa pidetään osana perhejärjestyksen turmelemista, joka sopii samaan synnin lokeroon kuin lupa ottaa naisen sukunimi. Lupa avioeroon. Tai tällä hetkellä moderni ajatus siitä että avioliitto voisi olla ns. "sukupuolineutraali". Se selittää myös Sarasvuon "Sarasvuo" -ohjelmaansa teettämän tutkimuksen tuloksen jossa kartoitettiin ihmisten suhdetta lapsen rankaisuun vitsalla. Jossa toisissa alueissa oltiin sallivampia väkivallan käyttöön kurituksessa kuin toisissa. Ja nämä alueet sattuvat olemaan myös niitä joissa on tilastollisesti vähiten ateisteja. ; Tässäkin on havaittavissa se ajatus että kristillisessä kulttuurissa kurittamista kunnioitetaan. "Raamattukin" nostetaan tässä auktoriteetiksi. Silti tutkimusten mukaan kuritus ei ehkäise tai torju kolttosten tekoa. Ihmisten intuitio on tässä vahvin oikeuttaja. Mutta ihmiset eivät tältä osin ymmärrä ihmismielen toimintaa. Luulo ei ole tiedon väärtti, vaikka sitä kutsuisi jumalalliseksi viisaudeksi tai intuitioksi.

Sanokaa minua kiihkouskovaiseksi, mutta pidän tämän teorian sisällä olevaa perusajatusta jokseenkin uskottavana. Pääsyyni ovat psykologisia. Behavioral economicsiin ja muutenkin ihmisten valintaa ja päättämistä koskevaan psykologiaan tutustuttuaan tiedostaa varsin pian, että ihmiset käyttäytyvät yllättävän vahvasti ensin ja keksivät ideologiset oikeutukset jälkikäteen. Temperamentti ja elinolosuhteet ratkaisevat enemmän kuin uskonto tai ideologia. Sillä ne ohjaavat käytöstä ja uskonto on vain tekojen päälle liimattua selittelyä. Kysymys onkin siitä että uskonto yrittää selittää moraalia ja komentaa moraaliin, mutta uskonnon kohdalla moraalin reflektointi ei ole sama asia kuin moraalinen käytös. En siis pidä ateismia minään yhteiskuntarauhan rakennuspalikkana. Samoin pidän ajatusta uskonnon positiviisesta voimasta hyvin vahvasti liioiteltuna. Uskonto on harrastus, absurdi, hauska ja perimmiltään turha asia. Ja kaikki paha mitä siihen liittyy johtuu enemmän siitä että tätä turhuutta ei tunnusteta vaan sitä pidetään jotenkin syvänä, perimmäisenä ja supertärkeänä asiana. Uskonto on harmiton - paitsi jos sitä ei pidetä perimmiltään tyystin absurdina.
1: Jos et pidä tästä niin sue me. Tai älkää oikeasti haastako oikeuteen, tämä oli sitä ns. "vertauskuvallista puhetta" ja voisin kuluttaa aikaani paremmin kuin odottaa oikeusprosessin toteutumista, vaikka mahdollisuudet voittaa juttu olisivatkin varmasti aika suuret.

Valitettavasti tämä teoria ei sovi kovin hyvin yhteen sen mallin kanssa että jos oma vanhempi on väkivaltaa käyttävä hirviö, niin lapsesta kasvaa jumalanvihaaja koska hän vihaa Jumalaa jonka mieltää väkivaltaiseksi pahaksi olennoksi. Pikemminkin näyttää siltä, että ateistilapset nimenomaan ovat eläneet hyvinvoinnissa, rikollisuuden vähyydessä ja heitä ei edes hakata kotona.

Juoksuhaudassa olevien ateistien puute -teorian mukaan Petri Karisma on ateisti todennäköisyyksiä vastaan. Sillä jos hänellä ei ole isää jolta saada apua ja tukea, hän olisi voinut täyttää tämän tarpeen vain mielikuvitysystävällä. Keskenään ristiriitaisten näkemysten kannattaminen ei ole kovin viisata. Etenkin jos kokonaisuus nojaa sen varaan, että soveltaa oman selitysmallinsa ytimessä Freudilaisia teorioita vaikka vastustaakin Freudia jyrkästi.

Vapaa tahto ja avomielisyys ; Eli miksi tiedeviestintä on niin vaikeaa

Vapaata tahtoa käsittelevässä filosofiassa Robert Kanen torn decision on hyvin mielenkiintoinen konsepti. Tällöin kyseessä on valintatilanne, jossa valitaan eri vaihtoehtojen välillä. Ja valinta on valitsijalleen merkityksellinen. Ja valinnan vuoksi syntyy erilaiset lopputulokset. Tämänlaisia valintoja liittyy vaikkapa siihen muuttaako työpaikan perässä muualla ja jättää puolisonsa, vai jääkö paikoilleen ja menee naimisiin. (Ja kenties kysymys "hissi vai liukuportaat" on sellainen joskus, mutta hyvin harvoin.)

Tilannetta voi kuvata kahta kautta:
1: Ne ovat oleellisia jotta voisimme olla autenttisia ja luovia hyvin syvällä ja aidolla tavalla. Sillä jos vaihtoehtoina olisi vain irrelevantteja asioita, valintamme eivät olisi merkityksellisiä tai vaikuttavia. Ja jos vaihtoehtoina on hyvin vahvasti järjen ohjaama valinta ja toinen typerämpi, meidän olisi seurattava järkeämme sellaisella tavalla jossa autenttisuus ja omalakisuus tarkoittaisi samaa kuin irrationaalinen ja typerä käyttäytyminen. Torn decision pitää sisällään merkityksellisen.
2: Torn decisionit ovat ikäviä. Ne ovat sen tyylisiä valintoja joita tavoitteleva joutuu olemaan hyvin vahvasti Nietzscheläinen - tai vaihtoehtoisesti masokistinen. Kukaan ei tavoittele tämänlaisia tilanteita. Valinnan vaikeus kertoo psykologisesti siitä että mukana on aimo annos kognitiivista dissonanssia. Ihmiset pyrkivät yleensä välttämään tätä. Arvot ja prioriteetit ovat torn decisionin aikana kovassa kurimuksessa.

Jos pseudotieteilijä
tulee "keskustelemaan",
tiedän että kysymys on
oravanmetsästyksestä.

Tämä on tieteen popularisoinnin kannalta hyvin haastavaa. Sillä jos mietimme maailmankuvan muuttamista, sellainen vaatii selvästi jonkinlaisen torn decisionin. Ja tunnetusti ihmiset eivät keskustele erimielisten kanssa punnitakseen maailmankuviaan, vaan joko käännyttääkseen tai voittaakseen debatin "omalle tiimilleen" "vaarallista ideologian vihollista vastaan". Viestintää siis oikeutetaan jollain joka on psykologisesti epätodennäköistä ja faktojen mukaan tyystin epäuskottavaa.

Debatin psykologiaa on luonnollisesti kartoitettu. Brendan Nyhan ja Jason Reifler tekivät vuonna 2006 ensimmäisen kokeen, jossa testattiin ihmisten kokemuksia ideologisesti värittyneistä uutisista. He huomasivat, että jos ihmisen maailmankuva asetetaan haasteeseen fakta-aineistolla, ihmiset eivät suinkaan heikennä uskomuksiaan varovaisemmiksi. Uusi data ei saa heitä keventämään. Sen sijaan jos data on omaa maailmankuvaa vastaan, ihmiset itse asiassa vahvistavat maailmankuvaansa. Tämä ei toki sinänsä yllätä, sillä esimerkiksi maailmanloppua ennustaneissa kulteissa on huomattu että pieleen menneet ennustukset tulkitaan ensin parhain päin ja kokemus vahvistaa jäävien vakaumusta rutkasti. (Joskin pieni osa luonnollisesti jättää kultin epäonnistumisen jälkeen. Kriittisyys ei ole nollassa, se on vain vähissä. Muuten kukaan ei koskaan vaihtaisi maailmankuvaansa. Ja koska olen itse vaihtanut maailmankuvaani montakin kertaa, tiedän että sitä tapahtuu.)

"You Are Not So Smart" kertookin tästä the backfire -effect -nimisestä ilmiöstä hieman enemmän. "Just as confirmation bias shields you when you actively seek information, the backfire effect defends you when the information seeks you, when it blindsides you. Coming or going, you stick to your beliefs instead of questioning them. When someone tries to correct you, tries to dilute your misconceptions, it backfires and strengthens them instead. Over time, the backfire effect helps make you less skeptical of those things which allow you to continue seeing your beliefs and attitudes as true and proper."

Tämä tarkoittaa sitä että tieteellisesti ajatellen avomielisyys on hyvin erilainen asia kuin voisi luulla. Tavallisesti esimerkiksi skeptikoita moititaan siitä, että he eivät ole avomielisiä. Sillä avomielisyys liitetään jonkinlaiseen suvaitsevaiseen, relativistiseen, monikulttuuriseen, henkeen. Siihen jota "X -files" -sarjan Fox Mulder edusti antaessaan tilaa asioille joita pidetään epätodennäköisinä. Tosin "Beyond the sea" -jakso näyttääkin sen mitä tämä maailmankuville ja tulkinnoille tilan antaminen tarkoittaa käytännössäkin. Mulderhan selittää siinä Scullylle että "open yourself up to extreme possibilities only when they're the truth. " Aidossa skeptismissä ideana on nimenomaan nojata todennäköisyyksiin. Ja silloin kun skeptikko vain "tietää" kannan johonkin uskoen sydäntään faktojen ja todennäköisyyksien sijaan hän itse asiassa onkin pseudoskeptikko. Asenne, ei lopullinen mielipide, ratkaiseekin tässä. Jos torppaa UFOt suoralta kädeltä ilman asian käsittelyä, on nimenomaan yhtä luutunut kuin se hörhö joka näkee avaruusolentoja jokaisessa linssinheijastustahrassa. (Asenteen erikoisvaikutuksen ei tässä tarvitse olla mitään ole yllättävää koska valitsemani näkökulma on psykologinen.) Haidt on kuvannut tätä tilannetta sillä, että "Research in social cognition also indicates that people often behave like "intuitive lawyers" rather than "intuitive scientists"." Vertaus on minusta kuvaava.

Kaikessa skeptisyyden kritiikissä tämänlaiset tulokset ovat tietysti mukana. Sillä tottakai tätä kantaa voidaan suunnata paatuneisiin skeptikoihin. Sillä ilmiö kuvaa kaikkia joilla on psykologia. Eli kaikkiin ihmisiin. Ja kohtuullisen suositun työhypoteesin mukaan skeptikot ovat ihmisiä eivätkä reptiliaaneja. (Peitän tässä aivan selvästi nyt kontroversiaalin aiheen, ja tukin vähemmistöteorian kannattajien suut väkivaltaisesti. Et voi pysäyttää viestiä!) Skeptikot ovatkin usein "maailmankuvansa sumentamia".

Kuitenkin tässä kritiikissä on aina jonkinlainen ajatushierarkia.
1: Esimerkiksi klassinen salaliittoteorioitsija jakaa ihmiset jonkinlaiseen rohkeaan ja luovaan salaliittoteoreetikoiden älylliseen eliittiin ja sitten lammasmaisiin virallisen totuuden kuulijoihin. Sheeplet eivät vain ymmärrä. Se kertoo että tämä tulkinta on vahvasti elitistinen. Salaliittoteorioiden ystävät eivät tunnusta norsunluutorniaan tai elitismiään, sillä heistä vallanpitäjä voi olla vain taho jolla on paljon rahaa. Vain instituutiot, big pharma ja reptiliaanit ovat riittävän rikkaita ollakseen pahuuksien takana olevaa hallitsevaa eliittiä. Joten vain nämä tahot - ja skeptikot jotka kylpevät illuminatirahassa ja joita virallinen koululääketiede tukee ja SuPo komppaa - voivat sortaa ja olla elitistejä.
2: Jopa keskustelua tukevissa tahoissa törmää helposti Plantinga-Intelligent Design-kreationismi-apologetiikka -soppaan. Sillä kun mietitään Plantingan warrantia, hän teoriassa sanoo että ihmisten aistit ovat luotettavia. Siksi maailmankuvien sumentuminen ei olisi oikeastaan järkevä konsepti. Kuitenkin maailmankuvien sumentumissyytöksiä tulee, joten selvästi tätä valistushenkistä asennetta ei kannateta. Syynä onkin se mitä kreationisti sanoo "rappeutumiseksi" tai Plantinga "perisynnin vaikutukseksi". Mukaan tulee kalvinistinen näkemys siitä että toisten jumala-aisti toimii, he ovat teologisia connoiseureja jotka nauttivat Jumaluuden hienoista Tosista vivahteista. Ja toiset ovat sokeita. Tämä selittää miksi Plantingan oppi on reformoitua epistemologiaa. Reformaatio voidaan liittää kalvinismiin. Ja tällöin aistiehyys osuu hyvin yhteen predestinaatio-opin kanssa jossa toiset ovat determinoituja epätoteen elämään ja helvettiin ja toiset ovat predestinoituja pelastukseen. Plantinga, kreationistit ja muut tietysti itse ajattelevat kuuluvansa tähän älylliseen eliittiin jonka aistit ovat lähinnä sitä muotoa kuten Jumala ne teki. Paatuneet naturalistit sitten rypevät synnissä ja maailmankuvallisuudessaan. Tärkeintä on siis julistaa, jotta aisteiltaan terve eliitti predestinoituu pelastukseen, ja ne helvettiin joutuvat. Ei Jumala heistä muutenkaan tykkää.

Tietenkin tässä on asteita. Ja sen verran nämä pseudotieteilijät saavat oikein. Maailmankuvista ei tietysti pysty täysin vapautumaan, mutta toisilla asenteilla maailmankuvan syventäminen - tosiasioista huolimatta ja jopa niitä vastaan - voidaan maksimoida.

Jotkut viestinnän tavat vetoavat intuitioihimme ja rapsuttelevat maailmankuvaamme enemmän kuin toiset. Tässä kohden voidaankin viitata Kahnemanin havaintoihin siitä miten meillä on monta tapaa ajatella (a) intuitiivinen ajatusmenettely joka on nopea, automaattinen ja joka tuottaa nopeasti ja vähällä vaivalla kohtuullisia tuloksia. Mutta joka sitten on myös harhauttavaa. (b) Sitten meillä on hidas ja analyyttinen ajattelumenetelmä, joka on työläs, stressaava ja joka tuottaa hitaasti parempia tuloksia.

Chris Mooneyn "The Science of Why We Don’t Believe Science" (2011) korostaakin, että iso osa tiededenialismista johtuu siitä että ihmiset kokevat että tiedemaailma jotenkin haastaa heidän maailmankuvansa. Ja heidät saadaan positiivisiksi vain sitä kautta ett heille tarjotaan jotain mitä he haluavat. Asioita pitää yksinkertaistaa ja sovittaa kuulijoiden maailmankuviin.
* Tämä ei kuitenkaan saa heitä luopumaan rakkaista näkemyksistä jotka ovat tieteenvastaisia. Ja siksi Mooneyn tapa onkin enemmän yleistä tieteenpopularisointia kuin jotain jolla ratkaistaan vaikka se miten muodikkaat salaliittoteoriat tai vainotun toisinajattelijan kaapuaan heiluttelevat kreationistivänisköt saadaan vähenemään.
* Pseudotieteilijöiden aktiivisuutta ja lukumäärää voidaan helposti lisätä huonolla viestinnällä. Ja tässä kohden onkin suuria vaikeuksia. Sillä jos yleisö halutaan laajaksi, joudutaan usein menemään pienimmän yhteisen tekijän mukaan. Ja tämä tekee informaatiosta huonoa. Esimerkiksi itse saan jonkin verran viestiä siitä että "mainio teksti, en jaksanut lukea sanaakaan" tai englanniksi "too long - didn't read". (Joka voi esiintyä jopa muodossa "TL;DR" joka kuvaa sitä laiskuutta joka tiedekeskustelussa vallitsee..) Internet ja pseudotieteet tunkevat viestiä massoille ja yksinkertaisuus ja pelkistäminen ja maailmankuvan mukainen viestintä on se joka tuo lukijoita. Ja tähän liittyvä laiskuus maksimoi vahvistusharhan (havaintojen etsintä), assimiloinnin (havaintojen tulkinta) ja the backfire -effectin (tulkinnan jälkeen epämiellyttäväksi havaitun käsittely).
* Kenties ainut tapa käsitellä pseudotieteiden ja denialismin ongelmaa onkin tehdä jotain sellaista mitä Neil deGrasse Tyson tekee. Eli viestittää asioista pelkistäen mutta ei yliyksinkertaistaen. Jos asia täytyy yksinkertaistaa, ei yksinkertaisteta vaan kerrotaan vitsi. Tämä on jotain jota esimerkiksi muutoin arvostamani Richard Dawkins tai Bill Nye eivät tee. He saarnaavat kuorolle, omille joukoilleen. Tässä mielessä he eivät ratkaise kreationismiongelmaa, vaan luultavasti pahentavat sitä.

Ja tämä muistuttaa siitä, että miksi torn decisionit ovat niin tärkeitä. Sillä jokainen new age -psykologi, salaliittoteoreetikko ja kreationisti on konkreettinen muistutus siitä, miten he noudattavat autenttisuuttaan myymällä vapautensa ideologialle ja maailmankuvalleen. He valitsevat tietyn maailmankuvan ja hyppäävät siihen kuin tuhannen sylen syvyiseen veteen. Ja järjellä on hyvin vähän tekemistä tämän kaiken kanssa. He eivät minun silmissäni ole tämänlaisen heittäytymisen jälkeen vapaita tai järkeviä ihmisiä. He eivät ole avomielisiä vaan pelkästään heittäytyneet omiin äärimmäisiin epätodennäköisyyksiinsä. Ja kaikki vain sen vuoksi että he eivät kestä torn decisioneja elämässään. (Torn decisionin nimi on hyvä, sillä jos se repii sinut emotionaalisesti pirstaksi, se on ollut erinomainen torn decision.)