Pieni myllytys luonnollisesta etiikasta.

"Olla humanisti merkitsee, että yrittää käyttäytyä kunnollisesti ilman että odottaa palkintoa tai rangaistusta sen jälkeen kun olet kuollut."
(Kurt Vonnegut)

Ateismi liitetään kahteen keskenään ristiriitaiseen mielikuvaan (a) moraalittomuuteen ja julmaan moraaliin jossa ikään kuin evoluutioteorian hengessä määritetään että kilpailu ja julmuus ovat oikeudenmukaisuutta (b) amoraalisuuteen jossa kysymys on nihilismistä. Siitä että moraalia ei voi luoda lainkaan, eli luonnollisuus ei kerrokaan että mikä on oikein tai mikä väärin jolloin voi tehdä mitä tahansa.
1: Molempia ei tietysti voi saada samanaikaisesti. Joko olemisesta voi päätellä sen eettisyyden. Jolloin ateisti pystyy rakentamaan moraalin, jota sitten vain pidetään epäeettisenä ja kauheana. Tai sitten olemisesta ei voi päätellä eettisyyttä eikä ateisteilla ole mitään etiikkaa, edes epäeettistä sellaista. Tämä yhteismitattomuus ei estä hyvin montaa uskovaista kannattamaan näitä konsepteja samanaikaisesti. Mutta hehän kykenevät uskomaan vihaiseen nihilistiinkin. Dogmaattisuuden osoitus onkin siinä, että ensin väitetään jompaa kumpaa ja sitten kun tässä hävitään, siirrytään siihen toiseen. Haarukointi tällä tavalla osoittaa että kyseessä ei ole argumentointi vaan "kruuna minä voitan - klaava sinä häviät" -pelistä. Joka tässä yhteydessä tehdään varsin typerästi määrittelemällä ateistien keskustelukenttä uskovaisten ehdoilla ja taustapremisseillä. Lienee helppoa kaivaa ristiriitoja näkemyksistä lisäämällä väliin sinne muutoin kuulumattomia oletuksia mielivaltaisesti. Jos näin saa tehdä, aivan minkä tahansa voisi "kumota". Oikeasti ei voi ja tämänlaista tekevätkin vain törkymöykkyidiootit vailla järjen ja etiikan hiventäkään.

Jos lähdemme miettimään luonnollisuutta, törmäämme pian siihen, että mitä täytyy tehdä jotta voisimme päätellä siitä että jokin on jotenkin sen, että sen myös pitäisi olla näin. Tässä kohtaa pääsemme Hankamäen naturalisaation tiimoille. Se vaatii kilpailunäkökulman jossa tämä puoli oletetaan samaksi kuin oikeutus. Mielenkiintoista kyllä, tästä voitaisiin rakentaa jonkinlainen argumentti sille että tosiasiassa tämän mallin vastaiset näkemykset olisivat epäeettisiä. Eli teknisesti ottaen tästä saataisiin rakennettua jonkinlainen filosofisesti ehyt argumentti, joka sanoisi enemmänkin niin että "jos olet erimielinen, olet väärässä". Tämä asenne toki vaatii taustalleen fundamentalismin jossa utilitaristinen hyötyetiikka ja vallantavoittelu asetetaan itseisarvoiksi. Ja sen puolustaminen vaatii samantapaisen eettisen konstruktion joka on tuttu niistä fundamentalististen uskonsuuntausten parista joiden asenne on se, että homoseksuaalisuus on väärin koska Raamattu sanoo, ja loppu on sitä että tätä saa puolustaa muidenkin kuin Raamatunjakeiden avulla, mutta jos ja vain jos ne tukevat tätä Raamatun sanomaa. Jos olet erimielinen, olet lähtökohtaisesti väärässä.

Kuitenkin tosiasiassa tälle on pari vahvaa vasta-argumenttia.

Ensimmäinen niistä on Sam Harrisin korostama näkemys etiikasta. Se sanoo että ajatus evoluutiosta taisteluna perustuu enemmän evoluutioon liitettyihin kielikuviin kuin siihen mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa. Evoluutiossa onkin toisen maailmansodan jälkeen tutkittu aggressiota, mutta sittemmin huomio on keskittynyt myös selittämään luonnossa paljon havaittua avuliaisuutta, parvikäyttäytymistä, symbioosia, sukulaisten tukemista, laumassa metsästämistä ja muita vastaavia sosiaalisia aktioita. Tämä on ollut menestyksellistä.

Sitä tukee myös evoluutiobiologia. Itse asiassa Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" on tässä hyvinkin oleellinen. Tosiasiassa evoluutiossa ei katsota utilitarismia. Sillä evoluution perusyksikkö ei ole yksilö vaan geeni. Sukulaisvalinta ja peliteoria tuovat paljon sellaisia elementtejä jotka selittävät altruistisen käytöksen. ; Voidaan sanoa että tässä näkemyksessä etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä jota voidaan tarkkailla ikään kuin keskiarvojen ja frekvenssien kautta. Se on biologisen evoluution tuote.
1: Tämän ei pitäisi tuottaa ongelmia, sillä aika moni hyväksyy sen että kulttuurievoluutio tuottaa etiikan. Molemmissa on maali jota tavoitellaan. Kulttuurievoluutiossa se on korostetummin utilitaristinen ja yksilökeskeisen vallankätytö ohjailtavissa kuin biologia ; Hallitsijalla on valtaa määrittää koko yhteiskunnan rakenne. Jos kysyy mistä kaava tulee evoluutioon, se on sama kun kysyisi että mistä kaava tulee kulttuuriin?

Koska ihminen on laumaeläin, tosiasiassa pelkkä mulkvistin maine on aivan riittävä syy. On muistettava, että selviytyäkseen yksilönä ihmislaji on elänyt metsästäjäyhteisöissä joissa se, että ei anna ruokaa ulkopuoliselle on voinut johtaa kuolemaan. Syynä on ollut aseistus. Tätä kautta aseet ovat ohjanneet genetiikkaamme. Toisaalta epäluotettavuus on johtanut siihen että apua on tarjottu vähemmän. Ytimessä on vastavuoroinen altruismi. Jos on aina loisimassa, mutta harvoin antamassa, syntyy helposti rankaisua. Peliteoriassa sekastrategia ja yhteistyö tuottavat hyvin tuottavia altruistisia strategioita välittömästi kun peliä pelataan useita kertoja peräkkäin ja edellisistä pelikerroista voidaan tehdä tunnistus yksilöön. ; Tilanne muistuttaa sitä minkä opin jo lapsena kotoa. Eli huijaus toimii lyhyen aikaa, mutta pitkälle päästäkseen on oltava rehellinen. Ja että ihminen elää hyvin pitkään. Yhteistyö auttaa selviytymään, tekemään yhteistyötä, ja ennen kaikkea eriyttämään taitoja niin että yhden ihmsien ei tarvitse osata kaikkea, vaan hän voi ryhtyä spesialistiksi.

Toinen kulma löytyy siitä että kulttuurin sijasta arvot löydetään yksilöstä. Tämä näkemys on eksistentialismin ydintä. Siinä Jumalan tottelemisellakin on arvo vasta jos itse valitsee tottelevansa Jumalaa. Muuten harjoittaa huonoa ja puutteellista etiikkaa. Näin ollen voidakseen totella Jumalaa tulisi Jumalasta poiketen selittää miksi juuri Jumalan etiikka on parasta. Euthyfronin ongelman ratkaisemishaaste muistuttaa tässä siitä, että voidakseen tehdä näin tarvitaan Jumalan ulkopuolinen etiikkamittari. Ja jos tälläinen on, siihen voidaan vedota ilman Jumalaakin ja tämä ratkaisee ongelmat ateisteillekin. Toinen vaihtoehto on korotsaa hypyn mielivaltaisuutta, jolloin sen oikeudellisuuskin jää arvoitukseksi. Ihmisen valinnasta kummunnut jumalausko ei voi tuhota ateistin moraalia tässäkään tapauksessa koska kysymys on mielivaltaisesta, heittäytyvästä, valinnasta ilman perusteluja.

Kolmas oleellinen puoli löytyy Humen giljotiinista. Siinä sanotaan että olemisesta ei voi vetää tulemiseen. Avoimen kysymyksen argumentti osoittaa että yritys peittää ongelma johtaa väistämättä jatkuvaan metautumiseen. Ongelma poistuu, mutta se siirtää ongelman metatasolle. Kysymys jää väistämättä ratkaisematta. Tämä on arkijärkeenkin taipuvaa logiikkaa, ja sitä ei oikeasti voi kiertää. Tulos on ehdoton. Tätä kautta voidaan huomata että kritiikki "ateistien arvotyhjiöstä" perustuu aina siihen että avoimen kysymyksen argumentin kaltaista käytetään moraalidenialismiin. Esitä mikä tahansa malli ja sen laadun kautta saat keinon jolla osoitat sen ontoksi tai pelkäksi oletuksenvaraiseksi tilanteeksi. Käytin tätä keinoa hyväkseni, kun otin apuvälineeksi Euthyfronin dilemman ratkaisuyritykset ja viittasin siihen miten ongelman ratkaisut ovat aina ratkaisseet ongelman metauttamalla sen, jolloin ongelma itse asiassa enemmänkin siirtyy kuin ratkeaa.

Tässä on vain se ongelma, että +1 ei oikeasti ratkaise mitään. Jos olemisesta ei seuraa tulemista (is-ought) on pätevä, niin se koskee myös Jumalan OLEMASSAOLOA kaikkine eettisine vaikutuksineen. Jostain syystä ihmiset olettavat että tämä rajoite koskisi vain luonnontieteitä. Tosiasiassa avoinen kysymyksen argumentti ei välitä. Jumala astuu täsmälleen samaan ongelmaan. Jos is-ought johtaa nihilismiin, niin sitten Jumala ei muuta yhtään mitään.

Moni on  tässä kuitenkin aika tavalla Humen itsensä linjoilla. Hänhän piti is-ought ongelmaa induktion ongelman kaltaisena konseptina. Jonain joka osoittaa oletuksenvaraisuutta ja tätä kautta mielivaltaisuutta. Mutta joka ei ole niin kovaa että siitä tarvitsisi välittää. Tämä tarkoittaa sitä että jos ateistin moraalimallia kritisoi, on pelkkä pilkunviiluunyylä. Ja tämä koskee sitten sitä Jumalan kautta saatavaakin etiikkaa.

Uskovainen ei tästä oikeastaan vakuutu.

Uskovainen on tässä vaiheessa melko pettynyt. Hän vaatii että etiikka vaatii Jumalan. Kysymys on se, että jos jumalia ei ole, niin kuka sen moraalin oikein on säätänyt? (Kysymys näin muotoiltuna itsessään on asenteellinen ja dogmaattinen ja kertoo hyvin alhaisesta ajattelukyvystä. Mutta siihen törmää.) On ekvivokaatio ajatella että jos juridisilla laiella on lainsäätäjä, niin että se tarkoittaisi varmasti sitä että luonnonlaeillakin olisi oltava luonnonlainsäätäjä. Mallinnus ei ole laki samassa mielessä kuin säädös. Ja etiikka voidaan nähdä ihmisen lajinmukaisen käytöksen mallinnuksena. (Ja kuinka voisi olla että ei olisi lajinmukaista käytöstä jossa ei olisi keskiarvojen ja frekvenssien kaltaisia konsepteja?)

Ja jos kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään, niin mitä hyötyä sen noudattamisesta tai mitä haittaa sen rikkomisesta on? Yleensä ottaen kaikessa eettisessä ajattelussa arvot jaetaan itseisarvoiksi ja välinearvoiksi. Oikein on tehtävä siksi että se on oikein, se on arvo sinänsä. Eikä rangaistuksen välttämiseksi tai jonkin palkkion saamiseksi tuonpuoleisuudessa tai karman kautta tai muutoin. Palkkiomoraali on aina välinearvoista. Sellainen e oikeasti edes ole mitään aitoa itseisarvoista moraalia, ainut mikä sen tekee arvokkaaksi on se, jos sillä saavutetaan jotain itseisarvoista. Itseisarvon ja välinearvon käsittein ; Humanistille kunnollinen käyttäytyminen on itseisarvo. Uskovaiset ajattelevat tuonpuoleista ja moraalista tulee helposti välinearvo taivaspaikkaan. Kunnollinen käyttäytyminen on heille vain välinearvo jolla tavoitellaan itseisarvoa, pohjimmiltaan omaa hyötyä. Jos siis väittää että taivaspaikkaa tai karman lakia tarvitaan etiikkaan, vihjaa että oma egoistinen ja henkilökohtainen hyöty on itseisarvo. Nähdäkseni juuri tämä on sitä mitä uskonnot yrittävät välttää. Uskonto näyttää tämän huomion jälkeen suorastaan sosiopaattiselta. Taivaspaikka ja Jumalan auktoriteetti vihjaavat että totteleminen+hyvät palkinnot olisivat itseisarvojen lujinta ydintä.
1: Tämä tosin selittäisi omalta osaltaan sitä miten "lasten kaltaisten" on Jumalan valtakunta. Lasten moraalikognitio nimittäin kehittyy iän mukana. Ja lapsellisin ja alkeellisin etiikka on sitä että ei tehdä tuhmia koska tulee vitsaa ja ollaan kiltisti että pukki tuo lahjoja. Lapsi on alamainen vanhemmille ja joulupukin kiltteyden määrittelylle ja moraalin ymmärtämisen sijaan vain tottelee oma hyöty ja etu mielessään. Uskonto ei nouse tätä alinta moraalihierarkiaa ylemmäs vaatiessaan ihmeellisiä tuonpuoleishyöty kriteereitä ja auktoriteettiin vetoamista etiikalta. Rangaistus-palkinto-auktoriteettimoraali on etiikkaa pälleille. Ja onneksi Luther oli samaa mieltä tästä! Hän luotti että kaikki ovat eettisiä. Ilman tätä saattaisimme elää jonkinlaisessa teokratiassa.

Tunkekaa homoilunne perseeseenne!

Viime aikoina on - ilmeisesti poliittisista syistä - aktivoiduttu puhumaan homoseksuaalisuudesta. Kaikki - esim apologeetat - tekevät osallistumisensa sillä ainoalla tavallaan jonka osaavat. Tällä hetkellä muodissa on rakennesuunnitelmaan vetoaminen, joka perustuu Augustinuksen aikaiseen teologiaan jossa haetaan toimintoja ja funktioita luonnosta.

Minäkin otin osaa sillä ainoalla tavalla jolla osaan. Tällä kertaa tartuin siihen että päämääräsuuntainen ruumiintoimintojen analyysi on kuitenkin mielestäni jumittanut ja esitinkin tilalle monifunktioteorian, jossa sukuelimet ovat hieman kuin kädet - ei voida sanoa että käsillä saisi ja voisi tehdä vain yhtä asiaa vaan käsien funktio ja hienous on juuri niiden monipuolisuudessa. Moni muu on korostanut enemmänkin sitä että kyllä se homoseksi on funktionaalista ja että homojen rakkauselämä toimii. Itse asiassa homoseksissä on nähty suoraan teleologisen päättelyn seurauksena. Logiikkana on ollut se, että jos tavoitteena on harrastaa reipasta seksiä, niin homoseksuaalien värkit todellakin hoitavat homman onnistuneesti homoseksissä. Tavoite toteutuu käytettävissä olevalla välienistöllä joten selkeästi funktionaalinen analyysi toimii tässä.

Pasi Turunen puolustaa homouden luonnottomuutta tämän kaltaisia argumentteja vastaan. Argumentti esiintyy muodossa  "Kyllä, rakennesuunnittelusta voi päätellä sen, että samaa sukupuolta olevilla ihmispareilla on sisäänrakennettuna mahdollisuus eroottiseen elämään - mutta ei keskenään. Vaikka heillä on keskinäinen eroottinen suhde, minkä todellisuutta kukaan ei kiistä, mikään heidän anatomiassaan ja fysiologiassaan ei viittaa siihen, että tällainen eroottisuuden ilmeneminen olisi johdettavissa rakenteellisista tekijöistä. Päinvastoin, eroottisuushan näiden henkilöiden kohdalla ilmenee tällä tavoin eli homoeroottisesti nimenomaan anatomisista tekijöistä riippumatta ja niistä huolimatta. Juuri tästä on kysymys tässä rakennesuunnittelua koskevassa keskustelussa." Turunen nojaa tässä tietysti pääasialliseen pätemiskeinoonsa. Eli laiskuuteen, jossa hän ei perustele vaan väittää ja jättää kaiken perustelutyön muiden tehtäväksi. Että asian pitäsii olla ilmiselvää jopa ilman mitään argumentteja. Hän on tässä argumentum ad oculum -strategiassaan varsin monomaaninen.

Kun katsotaan miten Turunen reagoi, esille tulee varsin yleinen tapa. Siinä kritiikkiin tartutaan siten että toistetaan alkuperäinen kritisoitu argumentti sellaisenaan. Kun vastapuoli selittää että kenties rakenneanalyysi viittaakin siihen suuntaan että homot saavat seksissään aivan täysin sosiaalisuuteen ja eroottisuuteen liittyvän funktion, hän päätyy vain selittämään että homoudella ei ole funktiota.
1: Tämä keino tuli esille jo aiemmassa monifunktioargumentissani, silloin aiheena tosin oli naturalistinen virhepäätelmä. Turunenhan otti naturalistisen virhepäätelmän huomioon siten että korosti että luonnossa oleva ei tarkoita samaa kuin eettisyys, sillä onhan luonnossa esimerkiksi käärmeiden myrkkyhampaita jotka ovat aivan selvästi rakennefunktioltaan sellaisia että esimerkiksi ihmiset ja hiiret kuolevat. Että olemassaolo luonnossa ei tarkoita hyvyyttä. Tämän tunnustamisen jälkeen hän siirtyi vain suoraan puhumaan ihmisten funktioista joissa yht'äkkiä voitiinkin sanoa että luonnossa ilmenevä funktionaalisuus oli hyvä asia kun esimerkiksi lasia voi pureksia mutta ei niellä. Kikka on täysin sama kuin jos minä sanoisin että "ad hominem on luonnollisesti virheargumentti, mutta tässä minä olenkin oikeasti vain esilletuomassa sitä miten vasta-argumentoijani on halveksuttava ja intentioiltaan vastenmielinen joten häneen osataan suhtautua kokonaisvaltaisen vastustavasti joten selvästi kyse ei ole nyt tästä." Se, että saman sanoo olevan eri asia ei tee siitä eri asiaa. Jos esittää väitteen se on perusteltava.

Tämä on jostain syystä suosittu strategia apologeetikkojen parissa. Heille tavallista on esittää myytti, reagoida myytin kritisoimiseen toistamalla myytti. Ja kun kritiikin toistaa he kertovat että he ovat jo kuulleet tämän moitteen joten heillä ei ole mitään mielenkiintoa osallistua siihen liittyvään keskusteluun. Argumentin tuttuus ei ole kuitenkaan ollenkaan sama kuin se, että siihen olisi päteviä vastaanpanemattomia perusteita.

Olen kuitenkin tässä kohden antamassa mielelläni hitusen löysää. Sillä olen niin leppeä. Esimerkiksi moni voi pahastua siitä jos tässä kohden korostaa sitä miten arvokeskustelussa "perversioita" sovelletaan eri tavalla eri tilanteissa. Eli jos joku on luonnotonta, se voi saada hyväksynnän ja toinen paheksunnan. Esimerkiksi ehkäisyä käyttävä nautintokeskeinen avioseksi joka ei tähtää lasten saamiseen tuomitaan Augustinolaisessa argumenttiperinteessä luonnottomaksi oleellisesti samoin syin mitkä kumpuavat Turusen homovastaisuudenkin takaa. Mutta tähän liittyvää toimintaa ei illegalisoida tai valvota. Homous taas yritetään rajoittaa paljon vahvemmin.
1: Ymmärrän toki miksi tästä ei haluta puhua - en minäkään haluaisi paljastua joksikin joka vetää samoilla moraaliargumenteilla eri tyypeille eri tuomiot. Sillä sehän olisi kaksinaamaiseksi moraalittomaksi kusipääksi tunnustamista suunnilleen suoraan. Mutta tämä kusipäisyys ei rehellisesti sanoen ole ongelma.Turunen on tietääkseni vastenmielinen ihminen jota ei voi kohdata koska hänen egonsa on tiellä. Mutta tämä on irrelevanttia. Itsekin olen äärettömän ärsyttävä egomaanikko mutta tämä ei tietääkseni tuhoa argumentaatiotani suoraan vääräksi. Tässä kohden onkin muistettava että rakennesuunnitelma -argumentille itselleen niin iso ongelma koska funktionaalisuuden huomaamisen ja juridisen implikaation välillä on kuitenkin eroa. "Molemmat voivat silti olla luonnottomia vaikka ne saavatkin jostain syistä erilaiset poliittiset sovellusstrategiat".

Unohdankin seuraavaksi täysin naturalistisen virhepäätelmän puolen sekä tuomion asettamispuolen ja katson vain että mitä funktionaalisuutta homouteen liittyy.

Kaiken ytimessä on Augustinuksen teologiaan liittyvä näkemys siitä että muna ja pimppa ovat lisääntymistä ja vain lisääntymistä varten. Tällöin sitä voidaan puoltaa sellaisilla argumenteilla kuin että penis solahtaa näppärästi vaginaan hurlumpsis, joten rakenteet ovat selvästi yhteensopivia. Lisäksi sillä on seurauksena lisääntyminen, lapsia saa ruumiinnesteiden kautta. ;

Tässä kohden korostan, kuten aiemmin argumentoinkin, että ei ole mitään pätevää syytä sille että olisi pakko olla vain yksi funktio.

Seksuaalisuuden eroottinen puoli ei selvästi ole mikään likainen asia - miehen nänneille on annettu ihastuttava teleologinen funktio nautinnontuottamisessa vaikka miehet eivät imetä. Vaihtoehtona olisi tietysti sekin että miehen nännit olisivat sivutuote jolla ei ole funktiota. Tällöin kuitenkin apologeetikko häviäisi kaikki umpisuoleen ja muihin vastaaviin "surkastumiksi" määriteltyihin elimiin liittyvät debattinsa, joten en usko että tälle tielle on halua. Eroottinen nautinto on lahja jolla on sosiaalisia vaikutuksia. Seksi vahvistaa parisuhdetta, joka on paljon muutakin kuin lasten saaminen ja niiden hoitaminen. Itse olen tavoitteellisesti seksuaalisessa heterosuhteessa jossa ei nimenomaan haluta lapsia - voisivat tulla isäänsä näes - ja siksi käytössä on ehkäisy. Nähdäkseni jos rakkaudellinen elämä latistuu pelkkään seksifunktioon ja lasten hoitamiseen, ei ole oikein tietoinen siitä mitä rakkaus on. Luotankin siihen että myös kristitty tietää sen miten koko elämä kahvinkeitosta ja pikku palveluksista ja kotitöiden jakamisesta - ja jopa perheriidoista jos hyvin käy - kumpuaa rakkaudellisuus. Luotan että tämän hylkääminen homojen eroottisen nautinnon sivutuotteena on unohdus. Seksin kautta erittyy oksitosiinia, ja kristilliset siveysjärjestöt mielellään korostavat sen merkitystä kun arvioivat esimerkiksi teinien seksisuhteita. He eivät suinkaan katso että esiaviollinen seksi on hyvä kun kahden ihmisen seksuaalifunktiot tuottavat vauvaa, vaan pitävät tätä syvänä epäonnistumisena. Tässä logiikassa on pakko hyväksyä että oksitosiini on funktionaalista myös homoilla.

Lisäksi seksuaalisuuteen liittyy vahvasti myös  mentaalinen puoli. Ja tämä on usein sellainen jossa ihmisillä on paljonkin luonnollista variaatiota. Siinä missä harva voisi selittää että punatukkaisuus olisi syy polttaa noitana vain siksi että enemmistö olisi ruskeatukkaisia on tämänkaltaiset piirteet hyvinkin tyypillisiä juuri mieltymysten kohdalla. Esimerkiksi ammatinvalintakysymyksessä on huomattava että on olemassa sellaisia ammatteja joihin moni kokee "luonnollista ja ymmärrettävää kuvotusta". Tästä voidaan ottaa esimerkiksi patologit jotka leikkelevät ruumiita vaikka ainakin minun luontaiset Jumalan minuun ohjelmoimat refleksit tässä kohden yrittävät lähinnä palauttaa aamiaisen. Itse olen kurssittanut itseni teurastamiseen, vaikka tämänlainen eläimen tappaminen onkin hyvin monista ihmisestä todella inhaa. Myös poliisit joutuvat joskus käyttämään epäeettistä - toisten ihmisten ruumiin rakennesuunnitelmien funktioita rikkovaakin - väkivaltaa. Moni pitää poliisia systeeminvartijana ja hippien pahoinpitelynä johon haetaan jos on perverssi vallantahtoinen ja sadistiväkivaltainen mieli. Tämänlainen motiiveilla värittäminen on yleensä väärin - koska kriitikko siinä väittää tietävänsä poliisin mielen paremmin kuin poliisi. Ja lisäksi se on irrelevanttia. Sillä voidaan sanoa että jos ihmisellä on sadistinen mielenlaatu, tämä voi olla todellakin funktionaalinen Jumalan armolahja joka väärin kohdistettuna olisi viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta joka oikein suunnattuna päin vastoin rakentaa ja hyödyttää yhteiskuntaa. Sadismi joka kohtaa oikeudenmukaisuuden ei siis olekaan kamalaa vaikka enemmistö kokisi hippien pamputtamisen miten inhana.

Ylläoleva alustus on tärkeä mutta vain alustuksena. Sillä minun on perusteltava että homoudessa on funktio. Käytän tässä hyvin klassista päämääräsuuntautuneen toiminnan kuvausta. Sitä, että on intentio ja väline jolla on tiettyjä seurauksia ja tämä seurausjoukko relevantisti tuottaa tietyn tuloksen. Homoseksuaali hakee homoseksuaalista nautintoa.

Turunen kuvaa miten lasia voi syödä mutta se ei silti ole ruuansulatusfunktio koska elimistö menee rikki. Homous taas ei todellakaan ole lasin syömiseen rinnastettava asia. Syynä on se, että jos on tavoite eroottisesta täyttymyksestä, siihen liittyy tiettyjä silmin nähtäviä tapahtumia ja signaaleja. Siemensyöksy on tässä mainio esimerkki. Mikä tahansa, esim. sukuelimen työntäminen pyörivään tuulettimeen ei todellakaan tuota oikeanlaista stimulaatiota ja tietty tapahtuma (= merkki funktiosta) jää toteutumatta niiden kohdalla. Homoseksissä asia on nimenomaan toisin. Näin ollen voidaan selvästi huomata että elimistö ei hajoa ja tavoiteltu tapahtuma syntyy relevantisti. Turunen on siis aivan väärässä väittäessään että homot eivät muka voisi eroottisiin kokemuksiin keskenään. Kyllä ne sukuelimet vilahtaa homoseksissä, funktioineen. Juuri tämän vuoksi Turunen ja muut kristityt sitä itse asiassa edes yrittävät rajoittaa. Jos sukuelimet funktioineen eivät toimisi ja kyseessä olisi jonkinlainen itsekastraatio, ei asiasta keskusteltaisi ollenkaan samalla tavalla. Tuomittava syntisyys johtuu  juuri siitä että homoseksi on homoille haluttavaa toimintaa.

Toinen puoli on tietysti partnerin suhde tilanteeseen. Tässä ongelmaksi tuleekin se että anaali nähdään myös yhden funktion kautta. Tämä on hyvin omituista ja pinnallista toimintaa. Sillä jos otamme aiheeksi rakenne ja toiminta-analogian anuksesta saamme toki hyvän selityksen siitä että sen ulosteenpoisto on yksi sen hyvä funktio. Mutta koska emme debatoi siitä onko ulosteenpoisto yksi anuksen ja peräsuolen funktio vai ei, vaan debatoimme siitä onko myös anaaliyhdyntä yksi sen mainioista sovelluksista, tämän esilletuominen jonain muuna on myytintoistoidiotismia mallia "en minä ohita argumenttiini kohdistuvaa kritiikkiä red herring- argumenttivirheellä, vaan sen sijaan teen aivan asiallisesti vaihdan keskustelun pois kritiikistä siirtämällä huomion syrjään koko asiasta ja keskustelusta."

Anaalissa on tietysti se ikävä puoli että peppuseksi tekee helposti kipeää. Pinnallisesti tämä tuntuu vakuuttavalta, kunnes muistaa sen mitä voi käydä jos esileikin jättää liian vähäiseksi. Myös heteroseksiin voi liittyä kipuja. Nämä muistuttavat enemmänkin muista asioista. Selvästi raiskaus ja anaaliraiskaus eivät ole Jumalan mieleen ja siksi tarvitaan esileikkiä ja lemmekästä erotiikkaa ensin. Anus myös aukeaa. Tämä anuksen aukeaminen on selkeä tapahtuma joka seuraa tietynlaisesta stimuloinnista. (Voit kokeilla tätä kotona myös heteroseksuaalisessa kontekstissa.) Joku voisi selittää että tämä johtuu siitä että elimistö ei lähinnä halua repiä persettä. Mutta tässä kohden on huomattava että lähes mikään ei tuota samaa funktiota. Päin vastoin, liian aggressiivinen perseeseen väkivaltaisesti tunkeutuva kohde lisää jännitystä ja perssilmä lukkiutuu entistä kovemmin. Eli tapahtuu juuri päinvastaista. Tämä sulkeutuminen voidaan nähdä suolen suojaamisena. Koska tietty stimulointi aikaansaa anuksen aukeamisen voidaan sanoa että sillä on eroottinen funktio joka on funktio juuri samalla tavalla mikä löytyy suustakin. Tavallisesti ruoka menee tietysti suusta sisään ja vatsaan. Mutta meillä on myös Jumalan meihin ohjelmoima oksennusrefleksi joka siirtää materian kulkusuunnan perustelluin syin päinvastaiseksi.

Eikä anaalin aukeaminen vielä mitään. Sillä hermopesäkkeiden sijainti anaali-yhdynnän kannalta sopivast viittaa itse asiassa aikamoisen voimakkaasti rakenteelliseen suunnitteluun. Itse asiassa miehet ovat tässä erityisessä superfunktiostatuksessa. Sillä miehillä on eturauhanen joka sijaitsee hyvin jännittävästi. Toki tätä voi kokeilla heterosuhteessa oleva mieskin, jos naiselle opettaa "prostate massage" -tekniikoita. (Kattokaa googlesta, kiinnostuneet.) Tässä kohden homoseksuaalien tilanne on heteroparia parempi, sillä naisilla kynnet voivat tässä kohden tuottaa ongelmia. Homomiesten peniksissä ei tämänlaisia raapimisulokkeita ole, ja onkin mystistä miten kätevästi eturauhanen sijaitsee juuri siten että siihen ulottuu kätevästi anaaliyhdynnässä. Tämähän on nimenomaan miesten ominaisuus, joka naisilta puuttuu. Jumala voisi järjestää esimerkiksi virtsarakon ja muiden elimien sijoittelua siten että tämänlainen nautinto puuttuisi. Mutta hän ei ole tehnyt näin, ja stimulaatiomahdollisuus syntyy. Tämä vihjaa suunnitelmaan.

Tässä mielessä jos se, että muna kivasti solahtaa pimppiin on vakuuttava argumentti, niin kyllä se muna anaaliinkin työntyy. Tämän voi jokainen heteroseksuaalikin varmistaa ihan heteroseksuaalisessa kontekstissa. Miehet vieläpä supertehokkaasti.

Tässä joku voisi nostaa esille sen että homoseksuaalisuus olisi jotain joka on itsekästä. "Että yhteiskunta ja sen säilyminen". Tämä on toki yksi oleellinen asiaan liittyvä seuraus jota voidaan ihan oikeasti pitää funktiona. Tässä kohden onkin hyvä muistaa että tosiasiassa homoja vastustetaan itsekkäin argumentein. Heteroseksuaali selittää sitä miten voi saada lapsen, ja että lapsi on niin oleellinen ja ihana asia että sellaisen tuottaminen on seksuaalisuuden kannalta relevanttia. Tässä ihminen hakee itselleen nimen omaan henkilökohtaista etua ja iloa. Lapsi paitsi hyödyttää ultimaattisesti yhteiskuntaa, myös tuo vanhemmilleen iloa.

Homouteen on tietysti useitakin erilaisia selityksiä. Yksi tässä kohden esilletuomani viittaa Hamiltonin sääntöön. Se on evoluutioon liittyvä konsepti jolla selitetään havaittua yhteistyötä, auttamista ja muuta altruistiseksi tai ainakin utilitaristiseksi nähtyä toimintaa jota luonnossa tapahtuu. Sen mukaan ihmislajissa tyypillistä on se, että ihmisiä kuolee.
1: Itse asiassa ihmisellä vanhempia kuolee yllättävän usein sillä synnytys on yllättävän vaarallinen ja rankka kokemus. (Synnyttänyt nainen osannee kertoa tästä verisiä kauhutarinoita jotka saavat emotionaalisesti hysteerisimmät miehet harkitsemaan itsensä kuohimista tylsällä voiveitsellä.) Sukuelinten lisääntymisfunktion sivutuotteena onkin se, että vauva raastaa joskus äitinsä rakennesuunnitelmat siekaleiksi yhtä tehokkaasti ja verisesti kuin nielty lasinsirusto. (Onnea vaan sisarelle pian edessä olevaan synnytykseen! Elä lue mun blogia! Liian raskasta ja ikävää tavaraa on esillä! Ei sulle käy näin! Kamala veli on sinulla, opi se jo!)

Oleellista on se, että yhteisöön syntyy lapsia joka on hoidettava. Koska lapsi on työläs kasvatettava voi oikeasti olla järkevää että populaatiossa on ihmisiä joilla on lastenhoitopotentiaalia mutta ei lapsia. Homoseksuaalisuus on kätevää koska he voivat hoitaa sukulaistensa lapsia. Homoadoptio näyttää tässä kohden utilitaristisen rakennefunktionsa, joka näyttää että homoilla voi olla paikka luonnonjärjestyksessä kunhan ovat vain marginaalia eivätkä esimerkiksi 98% populaatiosta (kuten eivät olekaan). Ruumiin rakenteen toiminta näyttää varsin konkreettisen funktion joka sopii päämääräsuuntautuneeseen skeemastoon jopa varsin eettisestä rakkaus-yhteistyökeskeisestä kulmasta. Tätä Turunen tuskin haluaa nähdä, mutta se ei muuta näiden elinten havaittavissa olevaa toimintaa.

Uskallankin mennä jopa niin pitkälle että oikeasti funktionaalinen analyysi on jotain jota uskovaisen ei pidä tehdä. Tähän käytännössä ei mennäkään ja sen sijaan pohjimmiltaan lähinnä selitetään mikä Sen Oman Pyhän Kirjan mukaan on "hyvää funktiota" ja mikä "pahaa funktiota" ja selitetään että "paha funktio ei sillai ole funktio". Jos elimistöä tarkastellaan päämääräsuuntautuneiden teleologisten arugmenttien kuten funktioiden kautta, syntyy aina väistämättä tuloksia joita ei haluta hyväksyä. Homoseksuaalisuuden kohdalla tilanne on itse asiassa niin paha että voisin jopa esittää että rakennesuunnitelma viittaa yllättävän vahvasti juuri siihen että homoseksuaalisuudelle on varattu funktiovarantoa. (Samaan tapaan kuin kaikissa on varantoa ryhtyä poliisiksi. Ei kaikki ryhdy eikä koe mielekkääksi.) ~ Rakennesuunnittelulliseen etiikkaan nojaava homovastainen kristitty joutuu luopumaan jostain kolmesta "attribuutistaan" ollakseen sisäisesti koherentti tai edes periaatteellisesti järkevä.

kelpoisuudesta, funktiosta ja rakennesuunnitelmista

Evoluution kelpoisuusajattelu nojaa hyvin usein teleologisena perusteluna esiteltyyn päättelyyn ; Tällöin kun vedotaan funktioon, sydämen toiminta viittaa siihen että vaikka sydän pumppaa verta. Kuitenkaan näiden piirteiden syntytapa, mutaatio, ei suinkaan ole intentionaalinen voima. Teleologia ei siis ole evoluutiossa koskaan syntymisen syy, ja tässä mielessä se valloittaa teleologian, päämääräselittämisen, tavalla joka ei noudata sitä mallia johon Aristoteles ja katolisen kirkon pitkä teologiaperinne suurine kirkkoisineen ovat opettaneet. Että teleologia on jotenkin mielen toiminnan tuotosta ja että teleologia olisi tekijän mielen sisältöjen kartoitusta.

Se on aina vain piirteen säilymisen syy. Lisäksi teknisesti ottaen evoluutiosta puhuttaessa ei tekniseti ottaen useinkaan perustella asioita funktiolla vaan kelpoisuudella. Esimerkiksi jos elinolosuhteet muuttuvat - tai laji valloittaakin aivan uuden ekologisen lokeron -  voidaan surkastumia, teknisesti funktion katoamista, selittää evoluutiolla. Esimerkiksi lentokykyisen siiven rakentamiseen kuluu energiaa jota ei tarvita uudessa ympäristössä tai uudessa ekologisessa lokerossa.

Ja tässä ero on oleellista ; Evoluutiossa muoto on funktio, mutta funktio seuraa muotoa. Ja muoto on paitsi ohjelmariippuvainen, niin se on myös kontekstiriippuvainen. Evoluutio ei tuota myöskään itsessään moraalisuutta ; Käärmeiden myrkky voi koostua useasta eri kemikaalista ja niiden yhteisvaikutuksesta, ja ne voidaan injektoida nerokkaalla hammasjärjestelmällä, mutta tämä ei tarkoita sitä että tämä olisi hyvyyttä.

Intelligent Designissä - ja apologetiikassa johon palaan myöhemmin - taas on ajateltu että funktio on lähtökohta jota muoto seuraa, ja tässä funktio on ensi sijassa ohjelmariippuvainen ja luonto on vain se ympäristö ja paikka jossa ohjelma sitten toteutuu ja toimii. ID:n kohdalla tässä oleellista on kuitenkin myös se, että samalla on kiistetty yhteys tekijän tavoitteisiin. ID -piireissä intention luonteen selvittäminen, tietäminen ja ratokominen ei seuraa siitä että funktio on suunnittelijan lähtökohta. Tämä yhteys kiistetään usein. Tämä tulee tietysti korostetusti vastaan silloin kuin puhutaan Pahan Ongelmasta, eli vaikkapa myrkkyeläimistä. Intelligent Designin kannattajilla on herkkä paikka jos heitä utelee kysymyksiä siitä että jos joku löytää sähkötuolin, ja havaitsee tämän funktion, niin eikö tämä todellakaan kerro mitään tekijän intentioista. Mutta pääasiassa tämä argumenttipuoli on syntynyt halusta irtautua ns. naturalistisesta virhepäätelmästä ja katkaista selkeimpiä yhteyksiä uskontoon

Karkeasti ottaen ID:ssä intention tuntemisen mukaanottaminen johtaisi ongelmiin, koska luonto käyttäytyy tietyllä tavalla. Ja tätä kautta jos Tekijän tarkoitukset voidaan selvittää, on selvää että se torjuisi toisia uskontoja ja tukisi toisia. Lisäksi funktion intentiot ovat perinteisesti olleet kristinuskon teologian ydinalaa, joten Augustinuksen teologinen argumentaatio vaikkapa seksuaalietiikasta voitaisiin välittömästi kaivaa Naftaliinista. Ja tätä ID ei halua tehdä. Sillä on ollut riittävästi ongelmia jo siitä, että se lainaa analogisiin vertauksiinsa apua kristillisestä argumentaatiopohjasta soveltamalla Paleyn kelloseppävertausta ja tähän liittyvää luonnonteologiaa. Augustinus olisi siitä inhottava, että jos ID tukisi sitä, se olisi selvästi tietyn uskonnon puolella. Ja jos se moittisi sitä, se menettäisi suurimman osan sille taloudellisesti oleellisista tukiryhmistään (oikeistofundamentalistit) - ja rehellisesti ottaen luultavasti myös enemmistön jäsenistään.

Apologeetikoilla tämälaisia jarruja ei tietysti ole. Esimerkiksi Juha Leinivaara on vääntänyt viime aikoina hieman Pasi Turusen kanssa. Suomen poliittinen homoseksuaalisuus on vilkastuttanut keskustelua aiheesta ja Turunen on tässä kohden korostanut että homoseksuaalisuus on enemmän kuin uskonnollisista syistä tuomittava. Hän perustelee asiaa rakenneusuunnitelmilla. Homoseksuaalisuus on yksinkertaisesti luonnonvastaista. Ja tässä funktio jossa tiedetään tavoitesuunnitelma on jotain joka voidaan tehdä ilman että viitataan Jumalaan. Kyseessä ei ole loukkaus tai uskonto. "Viittausta luonnon vastaisuuteen ei edellisen valossa myöskään tule pitää loukkauksena tai herjana silloin kun sillä viitataan sukupuolisuuden biologiseen rakennesuunnitteluun. Tällöin kyse on pikemminkin kuvailusta, josta tosin voidaan tosin tehdä asianmukaisesti moraalisia johtopäätöksiä. Rakennesuunnittelun pohjalta voidaan näet sanoa, että ihmisen ei tulisi harjoittaa homoseksiä, koska se on luonnon vastaista ja potentiaalisesti ihmiselle vahingollista." Tämä kuulostaa toki jännittävältä koska siinä on hieman ID:n argumenteista tuttuja sävyjä. Mutta siinä otetaan kantaa siihen mikä on eettisesti soveliasta ja mikä ei. "Tätä rakennesuunnittelusta johdettua johtopäätöstä alleviivaa se tosiasia, että luonnon, eli rakennesuunnittelun vastaisesta homoseksuaalinen akti, varsinkin miesten välisessä seksissä, on todistetusti terveydelle monella tapaa vahingollista. Aivan niin kuin lasinsirujen syöminen voi vakavasti vahingoittaa ruoansulatuselimistöä, ja siksi ihmisen ei pidä, syödä lasinsiruja. Lasi ei ole ravintoa, vaikka sitä voi syödä." Turunen peräti selittää että naturalistinen virhepäätelmä on oikea virhe jota ei tässä tehdä "On helppo ymmärtää miksi esiintyvyyttä luonnossa–esimerkiksi eläinten käyttäytymistä–ei sellaisenaan voi käyttää moraalisen päättelyn lähtökohtana. Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne. Olisi siksi ongelmallista johtaa ihmisten moraalivelvoitteita pelkästään esiintyvyydestä luonnossa." ... "luonnossa esiintyy monenlaista käyttäytymistä, jota perustellusti ei voida ottaa inhimillisen eettisen päättelyn lähtökohdaksi sellaisenaan. Eläinkunnan käyttäytymisestä ei voida johtaa sääntöjä siihen mikä ihmisten parissa voidaan pitää oikeana tai vääränä." Tässä kohden teologista luonnollisuutta ei haeta (1) eläimistä vaan ihmisistä, eli esimerkiksi käärmeen myrkkyhammas olisi relevantti etiikassa jos ihmisillä olisi sellaiset. (2) Funktion sijasta katsotaan pragmaattisesti haittaa. Eli jos jokin asia vahingoittaa ihmisiä, se ei ole eettisesti soveliasta.

Pasi Turusen argumentti on tietysti siltikin rakenteellisesti pelkästään sitä että sanotaan että "tämä ei ole naturalistinen virhepäätelmä koska tämä ei ole naturalistinen virhepäätelmä." Siitä mikä on ihmisessä ja mitä seurauksia asioilla on ihmisissä ajatellaan olevan sama kuin eettisyys. Tässä on selkeästi päätelty asioiden olemisesta niiden pitämiseen (is - ought). Tämä on luonnollisesti väistämätöntä. Ja sillä voidaankin sanoa että Turusen naturalistisessa virhepääteömässä on piilo-oletettu se, että ihmiselämää olisi suojeltava käytännössä keinoista ja elämänlaadusta riippumatta. (Joka on kristilliselle ajattelutavalla hyvin tyypillistä olipa sitten aiheena eutanasia, itsemurha, abortti tahi mikä tahansa missä ilmenee sana "tapainturmellus" jotka nähdään haittaavan ihmisen pelastusta eli rajoittavan tämän elämisen mittaa.)

Itseäni tässä ketjustossa kiinnostaisi kuitenkin eniten se, mitä ei ole käytännössä tehty. Kolme eri tapaa suhtautua luonnossa oleviin funktioihin ja niiden soveltuvuus etiikkaan on jäänyt kinastelematta Intelligent Designin kannattajien ja apologeetikkojen välille. Intelligent Designin kannattajista Luojan tarkoitusperät ovat mysteeri, joten etiikkaa siitä ei voida vetää. Heistä rakennesuunnittelun tunnistus jää kompleksin spesifin informaation tahi palautumattomasti kompleksisen solukoneen havaitsemisen tasolle, eikä tästä voida miettiä oikein mitään eteenpäin. Luojan tarkoitus siitä mikä olisi eettistä jää tästä täysin auki. Heille intentio jää subjektiiviseksi ja funktion havaitseminen on kaikki. Apologeetikot taas esittävät että tarkoitusperä on funktion havaitsemisen jälkeen täysin objektiivista - eli heistä tilanne on aivan päinvastainen kuin ID:n kannattajien parissa.

Haluaisin nähdä tämän debatin. Kuinka apologeetikko selittää että homostelu on objektiivisesti luonnotonta ja että tässä on eettinen tieto joka viittaa luojan tarkoitusperien tuntemiseen. Ja ID:läinen selittää takaisin että päinvastoin, ihan tulkinnanvaraista on tuo tarkoitusperien kaivelu funktiosta. Tämänlaista debattia ei ole käyty. Mutta se johtunee siitä että ID:läiset ovat oikeasti apologeetikkoja joilla on päällä jarrut. He suojelevat apologeetikkojen tunteita ja vaikenevat aiheesta sen sijaan että moittisivat että näiden asioiden päättely olisi höpöä. Luultavasti juuri kukaan heistä ei ajattele edes että näiden ajattelu olisi höpöä, vaan että asian esiintuominen olisi ID(kreationismin) poliittisen vaikutusstrategian kannalta sosiaalinen itsemurha joka palauttaisi uskonkeskustelun ja poliittisen vallan uskontojen johtajille, Raamatullisemmille YEC -kreationisteille ja apologeetikoille.

Red in Tooth (eksistentialistinen evolutionismi)

"Almost dying changes nothing. Dying changes everything."
(House MD, "Dying Changes Everything")

Eksistentialistit näkevät usein kuoleman merkityksellisenä. Sen mahdollisuus ikään kuin kontekstoi elämisen. Heideggerin mukaan kuoleman tiedostaminen muuttaa tekemisen ikään kuin autenttisemmaksi.

Huomasin tähänliittyviä asioita hieman itsekin ; Kun viisaudenhampaan leikkaushaava aukesi ja herättelin puolisoni 3 aikaan yöllä jotta minulla olisi joku joka puhuisi asiani terveyskeskuksessa, hän hoiti asioita. Olin hämmentynyt tilanteesta, sillä tilanne muutti normaaliroolimme ylösalaisin. (a) Tavallisesti olen hyvin epäkäytännöllinen, mutta tuossa tilanteessa ns. "tein oikeat asiat" ja osasin miettiä oleelliset ratkaisut pulmiin joita oli tiellä. (b) Tavallisesti perheessämme tervettä järkeä edustava puolisoni toki hoiti asiat, mutta osaan hän tarvitsi jopa ohjeita, näin hänet selkeästi irrationaalisimmillaan. ; Tilanteen jälkeen hän oli minulle epätavallisen ystävällinen, vaikka minusta oli paljon pulmaa ja yöherätys 3 kun seuraavana päivänä pitäisi mennä töihin (jonne ei kuitenkaan sitten mennyt kun piti vahtia minua) ei ole miellyttävä asia, etenkin kun tilanne oli ympäriinsä hölskyilevän veren ja muun vastaavan vuoksi varsin sotkuinen. Ei siis sillä, että hän kohtelisi minua tavallisesti jotenkin huonosti, päin vastoin. Olin hieman ihmeissäni. Mutta onneksi (ja tarkoitan että se oli hyvä asia) tämä erikoistilanne loppui muutamassa päivässä ja kykenimme palaamaan normaaliin. Ihmiset toimivat tällä tavalla. Kuoleman tiedostaminen antaa perspektiiviä (joka katoaa nopeasti kun ihminen jättää sen kuolemakokemuksen vähemmälle vatvomiselle ja siirtyy tekemään asioita.)

Evoluutioteoria on usein nähty jollakin tavalla kuoleman hyväksymisen vastakohtana. Sitä kuvataan kovana ja eloonjäämiskeskeisenä, jonain joka on suorastaan antieksistentialistinen. Tästä löytyy kulmaa "Unkurista". Hän kaipaa selvästi eksistentialistisempaa kulmaa "olisi yhtä tärkeää tutkia elämän päättymistä kuin lajien syntyä. mistä löytyisi kuoleman teoria, kuoleman kysymyksiin vastaava darwin?"

Tätä kuvannee hyvin jo paljon evoluutioteorian kohdalla lainattu runo "Nature, Red in Tooth and Claw" Se kuvaa miten luonto nähdään väkivallan lähteenä. Tässä mielessä luonnonvalinta nähdään jonain joka värittäisi evoluutioteoriaan uskovan maailmankuvan, evolutionismin, väkivaltaiseksi. Ajatus tästä ei toki ole aivan mahdoton, sillä ihmiset tekevät usein is-ought -päätelmävirheitä ja väittävät esimerkiksi että "Jos Jumala on olemassa niin eettinen implikaatio". Jos tämä on luontevaa, on luontevaa tehdä päätelmiä "jos gravitaatio on olemassa niin eettinen implikaatio" tai "jos evoluutio on totta, niin eettinen implikaatio".

Ongelmana onkin oikeastaan vain se, että evolutionistit itse eivät näe asiaa näin. Esimerkiksi eräänlaisena "evolutionistien päämajana" pidettävä "talk.originsin" sivusto ei puolusta tai hae tekosyylupia tälle "taistele ja eloonjää" -opille jossa "Might make it right" vaan selittää miksi evoluutioteoriaan uskominen ei tarkoita tätä. "This claim exemplifies the naturalistic fallacy by arguing that the way things are implies how they ought to be. It is like saying that if someone's arm is broken, it should stay broken. But "is" does not imply "ought." Evolution is descriptive. It tells how things are, not how they should be." Samalla asialla on myös Wilkins, joka kiistää tulkinnan. Toisin sanoen on selvää että evolutionistit eivät tämänlaista tulkintaa tee, vaikka tämä liitetään hyvin usein evoluutiomielikuviin. Näkemys on siis hieman sama kuin se, miten ehtoollinen nähtiin eikristillisissä piireissä muinoin kannibalismina. - Se on toki luontevaa, jos uskoo ehtoollisen todella tarkoittavan katoliseen tapaan sitä että leipä jotenkin muuttuu Jeesuksen lihaksi ja viini vereksi, mutta katoliset itse eivät tee tätä kannibalismitulkintaa joten kannibalismin kannattaminen ei itse asiassa ole osa katolista maailmankuvaa.

Tämänlainen voimakas ja tunteenomainenkin irtiotto tästä julmuusimplikaatiosta kertoo että evolutionismi ei ole sitä mitä siitä syytetään. Jotta voidaan syyttää maailmankuvaa ja väittää sen "esittävän jotain yleisiä moraalisia implikatioita" vaatii asioita. Jotta olisi järkevää ja mahdollista kutsua evolutionismia julmaksi, olisi syytä katsoa maailmankuvaa ja sen toimijoiden mielipiteitä ja niiden keskiarvoja. Ilman tätä tasoa on syytöksen alla korkeintaan "muutamia hulluja yksilöitä", ja tämä taas on kammottava rikos. (Tämän tietää kreationisti uskovainenkin aina silloin kun mielipuolisia uskovaisia yksilöitä nostetaan esille heidän väkivalta -aktioidensa kautta.) Massan katsominen näyttää esimerkiksi Ku-Klux Klanin sivuilla että he yrittävät oikeuttaa rotujen erillisyyttä. Tämä on nykyään monien mielestä kammottavaa, mutta kun se on osa maailmankuvaa, sitä puolustetaan. Samasta syystä abortin kannattajat puolustavat abortintekoa ja ympärileikkauksia kannattavat antavat puolustuspuheita ympärileikkaukselle.

Massan katsominen evolutionismin kohdalla näyttää että väkivaltaisuuden puolustuksen sijasta löytyy selityksiä sille, miksi implikaatio ei päde. Tämä tarkoittaa sitä että evolutionistit eivät kannata tätä asiaa. (Päivi Räsänen joka selitti ymmärtävänsä pride -kulkueeseen tehtyjä kaasuiskun tekijöitä kannattaa kaasuiskua eettisenä tekona voimakkaammin kuin evolutionistit kannattavat tätä kreationistien esittämää väkivaltakuvaa.) Voidaankin päätellä että kreationistit kannattavat tätä implikaatiota luonnonvalinnasta, eivät evolutionistit. Aiheen parissa harjoitettu räyhäys kertoo siksi enemmänkin niistä syistä miksi kreationistit kokevat evoluution vastemielisenä ja kertoo miksi he vastustavat tätä teoriaa niin naurettavin "argumentein" kuin mitä he tekevät. Tämä on oleellinen huomio koska maailmankuvien tutkimisessa osa esitetyistä implikaatioista kuvaavat maailmankuvaa ja toiset taas ovat liemaavia mustamaalauksia joissa on rationalisoitu värittäminen.

Ei toki ole tavatonta, että evolutionisteja syytetään ulkopuolelta tämänlaisella ulkopuolelta tulevilla implikaatioilla joissa maailmankuvan ulkopuolinen astuu esiin ja väittää tietävänsä mitä maailmankuvassa tulee kannattaa ja mikä on oikeaoppista ja mikä kerettiläistä tässä maailmankuvassa. Mutta tämän kumoamisen jälkeen voimmekin huomata, että evoluutioteorian kannattajien maailmankuvassa "unkurin" pyyntö ja toive on itse asiassa jo toteutunut ja toteutettu ennen kuin pyyntöä on osattu edes ääneen esittää.

Evoluutiossa luonnon väkivaltaisuus ja kuolema on toki tosiasia. Ongelmana tässä on se, että ihmiset usein ajattelevat evoluutiota yksilötasolla, eivät populaatiotasolla. Evoluutio on aina populaatioajattelua. Esimerkiksi akvaariota tarkastellessa kalayksilöt kuolevat, populaation geenifrekvenssit muuttuvat ; Kalayksilö kasvaa ja muuttuu elämänsä varrella, mutta tämä ei ole evoluutiota. Yksilöt eivät kehity evolutiivisesti, populaatiot kehittyvät. Korkea kelpoisuus ei takaa yksilön hengissäselviämistä, joten itse asiassa yksilöt kuolevat ja luonnonvalinnan vaikutus näkyy vasta koko populaatiotason keskiarvoja katsoessa. ~ Yksilötasoon keskittyessä syntyy helposti tarina erinomaisuudesta, jonkinlaisesta arroganssista taistelusta jossa valta ja mahti tekevät oikeutuksen.
1: Toki taisteluajatuksessa on toinenkin virhe; Kelpoisuus nähdään aggressiivisena, egoistinsena, itsekeskeisenä, taistelukykynä. Vaikka luonnonvalinnan kannalta esimerkiksi yhteistyökin on usein nimenomaan sopeuma. Mutta tämä ei ole nyt tämän blogauksen kannalta yhtä kiinnostava virhe.

Yksilötasolla evoluutio ja luonnon väkivaltaisuus tarjoaa kuoleman kontekstin. Populaatiotasolla kuolemat jopa auttavat. Jos yksilötasolla ei vielä voida sanoa että kuolema oli populaation parhaaksi (koska kepoisuus ei takaa kuolemattomuutta) korkeammassa mielessä kuolema palvelee ihmiskunnan parhaaksi. (Ette siis voi kenties sanoa että jos minä huomenna jään auton alle, että hyväksi on tämä ihmiskunnalle, kun tulevat sukupolvet kenties näkevät paremmin ja ovat keskittymiskykyisempiä ja varovaisempia. Mutta tilastollisesti tässä näkökyvyssä ja varovaisuudessa ja auto-onnettomuuksissa lienee jonkinlainen korrelaatio.)

On itse asiassa vaikeampaa keksiä toista maaimankuvaa joka antaisi yhtä Heideggeriläisen perspektiivin elämään, kuin mitä tarjoaisi totaalisen ateistin evoluutio. (Mikä ei, kenties valitettavasti, tarkoita sitä että minä alkaisin elämään tämän maailmankuvan mukaan.)

The power of No

"Kun kysyin: "Saanko, Jos kannan vinttiin sen lipaston?" / Hän kielsi, koska kaadoin pihaltamme väärät puut. / Tämä siveys, se ei johdu vain siitä, että toimin omin päin. / Mutta se nyt kaikki vain on kivaa, mitä naiset inhoaa."
(Absoluuttinen nollapiste, "Vihkikaava ja käytäntö")

"Kaikki rakastavat Raymondia" -sarjassa on jakso nimellä "The Power of No" joka kertoo seksuaalisen kieltäytymisen vallasta. Tässä Raymond kieltäytyy seksistä kerran ja huomaa miten Debra on tämän jälkeen huomaavaisempi ja seksuaalisesti flirttailevampi hänelle. Kiukustumisen sijasta hän onkin siis entistä ystävällisempi. Raymond saa myös ottaa osaa tavallista enemmän huvituksiin ja saa esimerkiksi lupaa lähteä golfaamaan. Raymond näkee tilanteen siten että "Ei" muuttaa asiat "Kylläksi". Seksiäkin olisi luvassa peräti useammin kuin tavallisesti. Samaan aikaan Debra vaikuttaa ystäviensä kesken pettyneemmältä, koska hän ajattelee että kieltäytymisen syynä on se että hänessä on jokin vika, ulkonäöllinen tai käytöksellinen. Tämä johtaa jopa kinasteluun, jossa korostuu se, että Raymond on tottunut siihen että pyytää seksiä eikä saa. Debralle tämä taas on arka asia. Nainen saa sanoa kyllä tai ei, ja mies saa vain osoittaa aktiivisuuttaan. Ja näin naisesta tulee seksin portinvartija, jolla on kaikki päätäntävalta. Että mies on jotenkin ilkeä ja naista alentava jos kieltäytyy ja tämä sama kieltäytyminen kuitenkin nähdään naisen perusoikeudeksi.

Henry Laasanen esittää "Naisten seksuaalinen valta" -kirjassa että seksuaalisuuteen liittyy valtaa. Se, joka haluaa vähemmän seksiä edustaa tarjontaa ja haluaminen on kysyntää. Laasanen korostaa että seksuaalista halukkuutta mittaavat tutkimukset näyttävät että tilastollisesti miehet haluavat seksiä useammin (ja myös useamman ihmisen kanssa) kuin naiset, joten hän päättelee että naiset ovat rajoite. Miehen halukkuuus tarjoaa markkinat joilla naiset voivat käydä kauppaa.

Hänen lähestymistapansa on valtapelikeskeinen hieman samaan tapaan kuin Raymondin hahmoilla. Hän lähestyy asiaa biologisilla eroilla. Hän lähtee siitä tunnetusta asiasta että miehen panostus jälkeläisiin on erilaista kuin naisten ; Jo naisen raskausaika ja imettäminen johtaa siihen että naisen panostus yksittäiseen lapseen on erilaista kuin miehen. Siksi naiset panostavat valikointiin ja miehet ovat helpommin seksiin suostuvia ; Riskit ovat oleellisesti erilaiset. Tämän jälkeen hän ottaa seksin vaihtotaloutena. Hän näkee että tästä sukupuolten erilaisesta käyttäytymisestä seuraa se, että naisen seksuaalisuudesta tulee määräävää ja miehen seksuaalisuudesta tulee halpaa. - Tämä johtaa siihen että Laasanen näkee että naisella on paljon seksuaalista valtaa. Ja että tällä voidaan ohjata käyttäytymistä ; Lupaamalla seksiä tai vihjaamalla sen saamisesta voidaan palkita oikeanlaista käyttäytymistä. Hän näkee että tämä johtaa hyvin moninaisiin tuloksiin. Miehet lähtevät sotaan koska heidän panoksensa jälkeläisiin on pienempi ja arvottomampi.

Laasasen näkökulma on se, että ero on samaa kuin epätasa-arvo. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kannanotto, koska hän vetoaa biologisiin eroihin jolloin moni käyttää samassa tilanteessa luontevasti ns. luonnollisuuargumentaatiota jonka kautta tästä biologisesta tilasta tulisi "oikea luonnonjärjestys". Laasanen ei kuitenkaan tee tätä ns. naturalistista virhepäätelmää, vaan näkee että asioita olisi otettava kontrolliin yhteiskunnallisesti. Tämä on tietysti sekin ensi sijassa arvovalinta. Laasanen kiinnittää huomiota esimerkiksi miesten syrjäytymisen suureen määrään.

Tätä näkemystä vastaan on ollut esimerkiksi Tommi Paalanen ja Aune Karhumäki "Tieteessä Tapahtuu" -lehdessä kirjoitetussa "Vallaton vai valtava halu". Tässä Laasasen esitys nähdään yliyksinkertaistavana. He korostavat asiallisesti myös sitä että Laasasen seksuaalisen vallankäytön mahti näyttää varsin rajalliselta. "90 % miehistä löytää kumppanin jossakin elämänsä vaiheessa, mikä on suuri määrä verrattuna moniin muihin eläinlajeihin, joiden pariutumiseen vaikuttaa sosiaalinen hierarkia. Sosiaalisesti heikkotaitoiset, rumat, sairaat tai asenteeltaan vaikeat yksilöt eivät pärjää parinvalinnassa, koska biologiset taipumukset ohjaavat valintoja terveiden, kauniiden ja menestyvien yksilöiden suuntaan. Kysymys ei ole siitä, että naisten seksuaalisen vallan takia rakenteellisesti vääristynyt pariutumisjärjestelmä tuottaisi epäkohdan, vaan siitä, että seksuaalivalinta on olemassa." He myös muistuttavat että Laasasen normatiivinen näkemys epäreiluudesta on virhepäätelmä "Kyseessä on argumenttivirhe, jossa tosiasiaväitteestä johdetaan normatiivinen väite, vaikka nämä kuuluvat eri kategorioihin, eikä niiden välillä ole loogisia vuorovaikutussuhteita." Lisäksi kritiikki huomaa sen, että Laasasen kirja on kulttuurirelativismia. (Tämä ei ole ehkä kritiikkiä mutta tärkeä huomio jälkeenpäin kirjoittamani kannalta.)

Toki jotkut kritiikin argumentit näyttävät menevän hieman ohi.

Esimerkiksi näkemykset joissa koko markkina-arvoteorian käyttökelpoisuuden hyväksymiseen kohdistetut argumentit kuten
1: "Seksuaalinen halu ei ole kuitenkaan perustarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää toimintaa, kuten esimerkiksi ruokahalu. Emme voi korvata seksuaalisesti kiihottavaa henkilöä kenellä tahansa henkilöllä, kuten nälän yllättäessä voimme tehdä ravinnon suhteen." Markkinavaihdantaa kun voidaan harjoittaa muunakin kuin perustarpeena. Seksuaalinen halu on kuitenkin osa monien ihmisten elämää, joten sitä voidaan pitää haluna joka on vähintään yhtä merkittävä kuin halu kerätä pokemonkortteja lapsena.
2: "Myös seksiakti nähdään vaihtotilanteena, jossa henkilöt vaihtavat palveluksia, kosketuksia ja nautintoa toistensa kanssa. Seksiakti on kuitenkin mahdollista nähdä leikin kaltaisena tapahtumana, josta syntyvä nautinto on toiminnan sisäinen ominaisuus, ei vaihdettava ulkoinen hyödyke. Aivan kuten leikistä saatava ilo on osa itse leikkiä, on nautinto osa seksiä. Tällöin nautinto syntyy yhdessä tekemisestä, eikä ole irrallinen hyödyke, jota voidaan käyttää vaihdossa." Tässä sekoittuu sisäinen taso ja ulkoinen taso. Sisäisellä tasolla leikkinäkemys voi olla hyvinkin totta. Ulkoisella tasolla seksiä ei kuitenkaan harjoiteta kenen kanssa tahansa. Lisäksi seksi on jotain joka vaatii sukupuolielimistöjen käyttämistä tavalla joka vaikeuttaa jaettavuutta. Rajoitteita on jo yksin aika ja mahdollisten palvelusten määrä. Tässä mielessä vaikka sukupuolielimet eivät "kulu käytössä" eli yhden kanssa harjoitettu seksi ei ole mikään este muille sukupuolisuhteille, se on kuitenkin jossain määrin hidaste. Ja ennen kaikkea suurin rajoite on juuri tuo Raymondissa mainittu "Power of No". Tämä on tärkeä mekanismi, joka lienee jäänyt huomioimatta koska kriitikot ihmettelevät että mikä on se mekanismi joka antaa naisille sen vallan ; He näkevät vain lupauksen ja vihjailun seksistä.

Näkisin että vaihtotalous selittää osan tilanteesta. Sen ylipainottaminen on virhe, ja tästä Laasasta voi moittia.

On selvää että huomaavaisuus johtaa seksiin. On selvää että "eillä" on valtaa. On selvää että naiset jotka käyvät rokkareissa ovat seksimarkkinoilta pois, koska naisten vapautuminen on johtanut siihen että he voivat nyt "tavoitella useampaa alfaurosta". Näin ollen naisten vapautuminen on lisännyt helposti "alfaurosten kysyntää", koska seksuaalivalinta johtaa heidän käytöstään siten että he eivät suinkaan "pane rinnakkain sekä tassukkaa että rokkitähteä". He voivat tavoitella samanaikaisesti useampaa "alfaurosta".

Laasasen näkemys seksuaalimaailmasta näyttää kuitenkin varsin omituiselta. Hän katsoo että naisten valta on se, joka ohjaa esimerkiksi yksiavioisuuteen. Hän näkee että on paljon syrjäytyviä "alemman tason miehiä" koska naiset suosivat menestyneitä rikkaita "ylemmän tason miehiä". Laasanen siis puhuu arkikielisesti "alfauroksista" ja muista. Samanaikaisesti Laasanen muistuttaa että "ällösetäkulttuuri" on naisten keino rajoittaa miesten seksuaalisuutta. Näiden alfaurosten seksuaalisuuteen ei saisi puuttua, koska ongelmana on naisvalta.

Olen tässä kohden hieman huvittunut, koska tosiasiassahan nimenomaan vaihtoteorialla tarkastellen tilanne alfaurosten ja betaurosten kanssa tuottaa mielenkiintoisia ajatuksia. Hännikäisen "ilman" kirja kun nostaa esiin sen, että naisten liberalisoituminen on johtanut nimenomaan siihen että seksuaalisuuden toteuttamisessa onnistuminen on epätasapainoistunut ; Naiset ovat ikään kuin vapautuneet tavoittelemaan unelmaansa eli "hakemaan alfauroksia", jolloin tilanne on se, että naiset saavat kohtuu varmasti onnistumiskokemuksia, ja miehissä taas on "superonnistujia" ja "superepäonnistujia" enemmän.

Näin ollen naiset saavat useammin jonkinlaisia myönteisiä kokemuksia kun taas miehillä on riskejä. (Joissa voi voittaa tai hävitä ; Osa saa lukuisia myönteisiä kokemuksia ja osa ei yhtäkään.) Muut voivat lohduttautua sillä että naiset saavat myös epäonnistumiskokemuksia kun suosiosta on kamppailtava ja myös alfamiehet ovat vapaassa kulttuurissa - ja riskinä on että he ovat halukkaita vaihtamaan. Voidaankin nähdä että "sitoutumiskammo" on osittain liitettävä siihen tilanteeseen että alfauros kokee että hänellä on koko valinnankirjo näkemättä. Jos taas on "hyvin heikosti suosittu", on huomattavasti vaikeampaa kieltäytyä koska kieltäytyminen voi tarkoittaa myös "pysyvämpää eitä".

90% onkin erittäin hyvä onnistuminen - luultavasti kiitos avioliittoinstituution!

Tällöin nouseekin esiin se, että Laasasen "ällösetäkulttuurin" puolustaminen näyttää yhtä omituiselta (samoista syistä) kuin miksi Hamilosta on kummallista että Hännikäiselle naureskelevat samat ryhmät jotka ovat innoissaan kun joku "ällösetä" jää kiinni. "Hännikäinenhän kaltaisineen jää ilman juuri siksi, että Ilkka Kanervan, Sauli Niinistön ja Matti Vanhasen kaltaiset menestyvät miehet tulevat Hännikäisen ikäluokkien seksi- ja parisuhdemarkkinoille." Tämä tarkoittaakin sitä että "Ällösedät" ovat ne jotka ovat yksiä jotka ovat hyvin haluttuja ja joista on kilpailua ja taistelua. ~ Tämän huomion jälkeen avioliitto näyttääkin enemmän nimenomaan maskuliiniselta järjestelmältä jossa ajetaan niiden miesten asiaa jotka eivät ole alfauroksia. Avioliitto sitoo, jolloin täysin yksiavioisuutta toteuttavassa yhteiskunnassa alfaurokset voivat yhä päästä nopeammin naimisiin, mutta samalla valinnantila kapenee naisillakin jolloin he valikoivat niitä "betauroksia". Avioliitto ei siis olekaan pääsääntöisesti naisten valtakeino jolla he rajoittavat miehiä yksiavioisemmaksi (Eli Laasasesta kohti naisten luontaista mutta miehelle epäluontaista seksuaalisuusmallia.) Vaan avioliitto on ensisijassa jokin joka rajoittaa naisten alfaurostenhakuintoa.

Laasanen, jonka näkökulma perustuu sukupuolisuuden biologian ja kulttuurirelativismin liittoon ajattelee tietysti että miesten seksuaalisuuden vapauttaminen olisi ratkaisu. Epätasa-arvo johtuukin siitä että markkinat eivät olisi vapaat, ja että markkinatalouden näkymätön käsi -teorian kaltainen konsepti pitäisi sen jälkeen kaikesta huolen. Valitettavasti tilanne näyttää kuitenkin siltä että Laasasen lääke, miesten seksuaalisuuden vapauttaminen ja naisvallaksi nähdyn avioliittoinstituution vähentäminen johtaa nimenomaan siihen että "oiretta yritetään parantaa sairaudella" (jos tilanteen siis näkee ongelmallisena tai epäoikeudenmukaisena.)

---

Kirjoittajaa huvittaa tilanne ; Tätä on herkullista ajatella jo senkin vuoksi että hyvin moni taho inhoaa tämänlaisia huomioita. Patriarkaatin pahuus, avioliittoinstituution kannattaminen ja naisten ja alfaurosten seksuaalisen vallankeskittymän huomioiminen samanaikaisesti sotii niin kaikkia vallitsevia leirejä vastaan. Jos kannatat yhtä, on leiri vastaan toisia osasia. Tätä kombinaatiota on hauskaa kannattaa jo ihan tämänkin vuoksi. Teorialla on ehdottomasti paras trollausarvo, ilman että se olisi kuitenkaan varsinaisesti epärationaalinen tai tieteenvastainen.

Maitolitran kantaminen ja sen juottaminen.

"If I go there will be trouble / And if I stay it will be double"
(The Clash, "Should I Stay Or Should I Go")

Ihmiset ajattelevat jotenkin luonnostaan että
1: Jos jokin asia on jotenkin, niin sitten se on oikein. Esimerkiksi se, että luonnossa esiintyy homoseksuaalisuutta tarkoittaisi että se on oikein. Tämä on kuitenkin naturalistinen virhepäätelmä, joka ei selviä George Mooren avoimen kysymyksen argumentista, joka on yksinkertaisesti se, että jos osoittaa, että "X tuottaa mielihyvää → siis P on hyvä." Avoimeksi jää aina kysymyksiä mallia "Onko hyvä, että X tuottaa mielihyvää?"
2: Toinen tapa ajatella on vetää yhteyksiä niin, että "miten pitäisi olla" määrää tosiasiat; Tällä logiikalla joku voi ajatella esimerkiksi että koska homoseksuaalisuus on väärin, luonnoneläimissä ei löydy homoseksuaalisuutta. Tätä kutsutaan moralistiseksi virhepäätelmäksi. Tämän heikkous tulee esiin "Firefly" -sarjan pahan salamurhaajan, Earlyn, kommentista: "Man is stronger by far than woman, yet only woman can create a child", joka vihjasi muun muassa siihen että mies voi vahvempana raiskata naisen väkisin, mutta riski raskaaksi tulemisesta on naisella. Se, että miesten ja naisten tulisi olla tasa -arvoisia ei tarkoita että he olisivat kaikissa asioissa yhtä hyviä. Ja vielä vähemmän tämä tarkoittaa sitä että tasa -arvo tämän "pitäisi" asian vuoksi olisi sama kuin vallitseva asiaintila.

Molemmat näistä oikoteistä ovat kuitenkin väärin. Mutta se ei suinkaan tarkoita että näistä voitaisiin "ottaa negaatiot" ja vetää tästä moraalisia kannanottoja, kuten sanoa että jos jokin asia on olemassa, se tarkoittaa sitä että niin ei pitäisi olla. Molemmat näistä virhepäätelmistä eivät ole mallia "kun ehto toteutuu, ei koskaan seuraa" -joka on ihmisille melko yleinen tapa käsittää se että jokin päätelmä on virhepäätelmä. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä enemmän sen vuoksi, että se ei sano asiasta yhtään mitään. Syynä on tietenkin se vanha tuttu, johon liittyviä asioita on jo alustuksessa tullut paljon vastaan. Kyseessä on is-ought -ongelma. Tämä ei suinkaan ole mikään "naturalistien yksinoikeus" tai konsti, jota skeptikot käyttävät. Vaikka skeptikot käyttävätkin sitä melko usein. Se itse asiassa liittyy laajempana osana etiikkaa, jopa niin että jokaisen moraalia miettivän on kohdattava se joko rehellisesti tai sitten epärehellisesti piilottaa ongelma ja olla käsittelemättä sitä.

Tämän väitteen voi kuvata vaikkapa seuraavalla esimerkillä.

Idea on seuraava: Jos olemassaolosta voi päätellä että se on joko oikein tai väärin ilman että samalla päättää sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, on kaava aina joko
1: jos asia x on, silloin y on oikein.
2: Jos asia x on, silloin y on väärin.

Kun valitset jomman kumman, joudut pitäytymään samassa vaihtoehdossa, etkä voi heivata 1 ja 2 välillä. Sillä muutoin teet valinnan siltä pohjalta, mikä on ns. tavoitetila. Silloin olemassaolokysymyksellä ei ole tekemistä asian moraalisuuden kanssa, ainoastaan "olevan" suhde "tavoiteltuun" ratkaisee.

Mutta kuvitteelliseen esimerkkiimme : Kysymys on karkeasti: Kuvitellaan että meillä on pullo ja potilas. Pitääkö meidän juottaa se pullo?

Pullossa on nestettä, joten jos olemassaolo määrää sen, onko asia oikein, sisällöllä ei pitäisi olla väliä. Mutta entäpä jos tapauksessa a pullossa on tappavaa myrkkyä ja b -tapauksessa siinä on lääkettä? Eikö teekin mieli vaihtaa ja antaa vastaus eri luokasta? (Minun tekee.) Jos olet sitä mieltä, että tuossa kohdassa olisi hyvä vaihdon paikka, niin silloin olet sitä mieltä että olemassaolo ei ole se asia, joka tekee toisesta pahan ja toisesta hyvän. Toki voidaan kysyä että "kai se pullon sisällön olemassaoleva luonne jotenkin liittyy siihen, mitä pitää tehdä." Tässä kuitenkin otetaan käyttöön lisämääreitä: Moraalia ei enää päätellä siitä miten on, vaan verrataan sitä mitä on siihen miten sen pitäisi olla. (Näiden välissä on kuilu, ja kaltaiseni kyynikot ovat hyvin tietoisia tästä erosta.) Myrkkypulloesimerkkini tuo esiin myös toisen piirteen: Sekä myrkky että lääke toimivat, tai ne oletetaan sellaiseksi esimerkissä. Niiden molempien seuraukset ovat luonnonlakien mukaisia, kukaan ei väitä myrkkyä epätieteelliseksi tai myrkkyteorian kannattajia moraalittomiksi kun uskovat että ihmiset kuolevat, joka sitten tarkoittaisi että näin pitäisi tehdä. Myrkkyteoria ei ole väärä vain siksi että tappaminen on väärin ja joku voisi ajatella että tähän liittyy jotain "moraalittomia implikaatioita".

Tätä taas voidaan soveltaa esimerkiksi niihin usein törmättyihin rinnastuksiin, joita kohdataan: On erilaisia kannanottoja, joiden mukaan evoluutio on moraalitonta. Tässä kuitenkin unohdetaan se, että evoluutio sinällään ei sisällä mitään moraalisia implikaatioita. Se on sama kuin joko väittäisi että myrkkyteoria on väärässä koska se vihjaa ikäviin seurauksiin tai sitten se väittää että maailma on moraalittomampi jos siinä mietitään myrkkyteorioita. Kyseessä on siis tavallaan arationalismi: Voidaan sanoa että evoluutioteorian kannattaminen voi johtaa natsismiin tai sen täydelliseen vastakohtaan tai mihin tahansa tässä välissä, koska sillä ei ole arvolauseita.

Tämä ei tietenkään tarkoita moraalittomuutta. Syykin on selvä. Teoria ei ole maailmankuva. Niiden 1:1 rinnastaminen on absurdia, joskin ihmiset aina rakentavat itselleen jonkinlaisen identiteetin, ja jokainen teorian kannattaja omistaa tätä kautta jonkinlaisen maailmankuvan, jossa osana tietenkin on myös tuo teoria. Mutta se kuulostaa hieman samalta, kuin sanoisi että pikkuvarvas on sama kuin koko ruumis, kun se aina kulkee ruumiiseen liittyneenä.

Toki käytännön tasolla me oikeutamme esimerkiksi sen että pidämme sokerista lajityypillisesti samaan tapaan, kuin pidämme lajityypillisesti suojasta, interaktiosta toistemme kanssa ja rakkaudesta. Nämä kaikki ovat tarpeita ja haluja, jotka "ovat". Se, että niitä myös "pitäisi" arvostaa, on ought -kannanotto. Tosin aivan saman kysymyksen kanssa painii se, joka on sitä mieltä että Rakkaus on hyvä asia, koska Jumala sen käskee. Tämä käskykin on heistä "on" -asia, ja he vain päättävät (auktoriteettiin tai tunteisiinsa pohjaten) että tämä tarkoittaa että sen myös "pitäisi". Ja jos joku vetoaa että moraalin tulisi olla ihmisistä riippumaton ja ikuinen ollakseen oikeutettu, tekee jälleen "on - pitäisi" -päätelmän.

Ja tietenkin jokainen tekee näitä valintoja, eikä tämän pohjalta voida moittia. Tämä on näitä asioita, joista nyt vain ei pääse mitenkään eroon.

Mielenkiintoinen asia on tietenkin se, miten esimerkiksi tieteen tuottamiin tuloksiin jotka kertovat "is" -asiaa, ja tavoittelee "is" -asiaa, eli tietoa joka ei välitä maailmankuvista. Kun meidän kuitenkin tulisi kaikesta huolimatta suhtautua niihin ja soveltaa niitä esimerkiksi politiikassa ja muutenkin, jolloin joudumme päättämään "mitä halutaan/miten pitäisi". Koska tieteen tehtävänä on tuottaa tietoa "riippumatta sovelluksista", eli totuuden etsinnässä tavoitellaan totuutta eikä sitä että kaikilla olisi kivaa. Vastuu sovellusten eettisyydestä on sitten esimerkiksi insinööreillä ja poliitikoilla (!/?) Kuitenkin on selvää, että tieteen kautta voidaan tehdä toimenpidesuosituksia. Silloin niihin vedoten voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tällöin syynä ei ole niinkään se, että tiede sanoisi että näin on, vaan kun meillä on joku poliittinen "pitäisi" -tila, voi tiedemies sanoa vaikka että "kun tehdään X päästään tuohon asiaan jota halutaan". Tai tiedemies voi sanoa "Minusta tuo lopputulos on hyvä, ja näin siihen päästään" ja kun elämme ainakin teoriassa demokratiassa, jos monesta lopputulos on hyvä, sitä voidaan toteuttaa.

Eli sitten kun tiedemiehiltä tulee kommenttia "Vaikka pitäisi olla että kukaan ei sairastu, tuolta on kuitenkin tulossa lauma HN51 -sorsia. Parven kärjessä lentää Akuutti Ankka, Peter Pandemia kannoillaan." Siihen on sitten reagoitava sen mukaan mitä hyväksi nähdään.

Luulen, että esimerkiksi tähän kysymykseen on melko lajityypillinen vastaus. Riippumatta siitä että ateistit, naturalistit, newtonistit, faradayistit, fundamentalistit ja rokkarit vetävät arvonsa eri lähteistä, heillä lienee kuitenkin jonkinlainen yksimielisyys siitä, mikä lopputulos on toivottava. Ja tämä antaa minulle hieman toivoa. Tosin ei paljoa, koska ihmiset näyttävät keskittyvän "sen miten pitäisi" sijasta kinastelemaan siitä "mistä tämä se miten pitäisi on peräisin", ja sitten käy niinkuin sille kuuluisalle Jean-Jaques Rousseaulle, joka kirjoitti aikanaan kuuluisan lastenkasvatusoppaan "Émile", mutta jätti lapsensa heitteelle. Tai sen elämänfilosofin, joka kuluttaa elämänsä elämästä miettimiseen sen sijaan että eläisi sitä.