I got "fuck zoned"

Kun puhutaan friend zonesta, termistä liikkuu kaksi määritelmää tai kaksi käsitystä siitä. Olen aavistuksen pahastunut siitä että ilmeisesti osa leimaa hyvin vahvasti termiä käyttävät sen yhden määritelmän mukaan. Riippumatta siitä mitä määritelmää sanoja itse sanoessaan erikseen eksplisiittisesti kertoo käyttävänsä.

On kuitenkin mielenkiintoinen konsepti avata näitä mielipidesolmuja. Se onnistuu tavallaan kätevästi. Sillä ihmissuhteissa on usein kaksi osapuolta. Ja tilanteen kääntäminen toisen osapuolen suuntaan on hyvin valaisevaa. Samalla voidaan miettiä asenteellisuuden ja syyllistämisen konsepteja tässä yhteydessä.

Siksi onkin hyvä ajatella että jos on yksi osapuoli joka on "friend zoned" on toinen osapuoli joka on "fuck zoned". Sitten mietitään miltä tilanne näyttää toiselta puolelta. Ja sitten mietitään miten tämä vaikuttaa eettiseen puheeseen.

Minulla on ollut elämässäni tilanteita joissa minut on laitettu "fuck zoneen." Joskin "friend zonessa" oleminen on itselleni tutumpaa. Ja uskallan kertoa että tilanne on kiusallinen. Pääasiassa siksi että siinä joutuu torjumaan tärkeässä asiassa jonkun josta periaatteessa tykkää. Tämä tuntuu vittumaiselta. Myös friend zoneen joutuminen on tietenkin kova pettymys. Tilanne on eitoivottava ja sille ei oikein voi kummallakaan puolella tehdä mitään. Platoninen rakkaus on kuluttavaa ja tämä vaikuttaa myös fuck zonessa olevaan. Usein seurauksena on rajoitteita esimerkiksi sosiaalisessa käyttäytymisessä. Ja kiusallisia tilanteita. Jotka vaikuttavat siihen ystävyyspuoleen. Joka taas tuottaa murheita joita haluaa jakaa. Tai jotka haluaa abstraktioida ja huutaa niistä internetissä ikään kuin kyse olisi laajemmasta periaatteesta eikä omista kokemuksista.

Jos otetaan "sovinistimiesten konsepti" tai se miten feministit näkevät kaikki friend zone -sanaa käyttävät. Jos joku fuckzonetetaan, niin voisiko hän syyttää että hänet on petetty. Että hän on halunnut vain kaveruutta ja ajanut kaveruusasioita ja sitten toinen ikään kuin ei ymmärrä tätä ja ylittää omat rajansa.

Että syyllinen on se joka puhuu tunteistaan ja puhuu jostain friend zonesta. Tilanne on siitä huvittava että sovinistimiehen kohdalla moni voi havahtua tässä kohden tilanteeseen. Mutta toisaalta aika moni feministi tuntuu syyttävän friend zone -tilanteesta miestä. Joten jos pidät friend zonessa olevaa paskamaisena sekstaajana ja irvokkaana limakiimailijana tai petturina tai strategisesti vain pöksyihin tunkevana, niin onneksi olkoot. Ja jos asenne on sama kuin sovinistilla on kyse vain käänteisestä sovinismista. (Ja tätä näkyy siinä kun friend zone -termistä tai ilmiöstä puhuja halutaan väkisin, työllä ja uskomattomalla saivartelulla saada sanomaan sellaista mikä ei ole johdettavissa hänen sanomistaan asioista.)

Itse näen että rakentavampaa onkin lähestyä siten että friend zone ei ole kumpaankaan suuntaan mikään petos tai velvollisuusrike. Ihminen joutuu friend zoneen koska hän ei saa vastarakkautta. Tämä osio ei ole hänen hallussaan. Myös omat tunteet eivät ole hänen hallussaan. Toisaalta fuck zonekin on relevantti ilmiö johon liittyy kiusallisuutta ja ongelmia. Ja jos fuck zoneen joutumisen ikävistä puolista haluaa puhua niin on aivan turhaa vähätellä ongelmaa ja mitätöidä kokemusta. Ja selittää että kenelläkään ei ole velvollisuutta vaan ihastuminen on laillista. (Mikä on triviaalisti ottaen aivan totta. Mutta ei friend zone -termin käyttäjäkään mitenkään automaattisesti selitä että jokaisella olisi oikeus parisuhteeseen. Tai vastarakkauteen. Suurin osa uskoo sellaiseen konseptiin jossa molemmilta osapuolilta kysytään että "tahdotko".) Tilanne on kenkku - osittain jopa juuri siksi että ihastuminen on laillista ja hyväksyttävää - ja siitä tulee saada puhua. Ilman että fuckzonettu leimataan väkisin vaikka "tunnekylmäksi joka ei tajua että ihastumista ei voi päättää on/off -päälle/pois".

Tämä on tietenkin vaikeaa sillä feminismi rullaa rakenteet edellä. Intentioilla ei ole tässä juurikaan merkitystä. (Esimerkiksi naisviha ei siellä yleensä tarkoita sitä että vihaa naisia vaan sitä että uskoo valtarakenteisiin jotka esimerkiksi kertovat mitä nainen saa ja ei saa tehdä. Moni naisvihaaja kokee nimenomaan arvostavansa naista ja naisen roolia.) Kyseessä on myös syyllisyyskulttuurista jossa on uhreja ja pahantekijöitä, valtaa ja vallakäytön kohteita. Tämä on toki tärkeä näkökulma. Ongelma ei tässä kohden ole näkökulman vääryys vaan sen soveltamisen mittakaava.

Onko "friend zone" -termin käyttö sovinistista?

Olen käyttänyt "friend zonea" hyvin löyhästi. Se on viitannut yksisuuntaiseen suhteeseen jossa ei ole kyse väljähtyneestä parisuhteesta vaan siitä että kaverisuhde on muuttunut yksisuuntaiseksi ihastussuhteeksi.

Olen käsittänyt että termi on tässä kontekstissa yleinen. Esimerkiksi ohessa oleva meemi vihjaa että "Game of Thronesin" Mormont eläisi kovasti friend zonessa. Mormont taas voidaan liittää klassiseen ritariromansseissa esiintyneeseen rakkausmalliin. Ja tätä kautta sanalle voidaan liittää tämä mainitsemani sisältö.Tätä tukee sekin että englanninkielisellä alueella esimerkiksi Vsaucen Michael Stevens käsittelee termiä tällä tavalla.

Sitten termin kuitenkin nähdään toisaalla aika paljon. Lilyssä esitettiin, että "Huomattavasti lievempi versio samasta ilmiöstä puolestaan näkyy esimerkiksi misogynistisessä friendzone-konseptissa, jonka perusajatus tuntuu olevan se, että naiset ovat mukaville miehille velkaa seksiä tai rakkautta. Friendzonesta valittavat miehet ajattelevat, että kun he käyttäytyvät kohteliasti, heillä on oikeus naiseen. Että heille pitäisi riittää naisia." ... "Kenelläkään ei ole oikeutta toiseen ihmiseen. Ei edes miehellä naiseen."

Lisäksi Urban Dictionary näyttää määritelleen sananmiesnäkökulmasta niin että se tarkoittaa nimenimaan heteroseksuaalisen miehen suhdetta ei-halukkaaseen naiseen. (Tjsp.) "What you attain after you fail to impress a woman you're attracted to. Usually initiated by the woman saying, "You're such a good friend". Usually associated with long days of suffering and watching your love interest hop from one bad relationship to another. Verb tense is "Friend-ed"." Määritelmä ei ainakaan ota huomioon mahdollisuutta, että homomies tai nainen eläisi friend zonessa. On tosin vaikeaa nähdä onko tämä vain kirjoitettu miesnäkökulmasta ilman kovin laajaa terminmäärittelyn käsiteanalyysiosaa. Vai onko käsite määritetty noin tiukasti. (Itse en toki hae käytämieni sanojen sisältöä UD:sta. Olen tässä kenties maailman ainut ihminen. Haen auktoriteetin käsiteanalyysiini aina 4Chanista.)

Minun on tietenkin vaikeaa nähdä että esimerkiksi Mormontin tilanteessa nähtäisiin että hän kokisi että hänelle oltaisiin velkaa siitä että hän on ollut kiltti. Toki ymmärrän että on olemassa sellainen wnb-pelimiesten joukko joka esimerkiksi tarjoaa juomista ja luulee sen tarkoittavan seksiä. (Mikä tekisi naisista varsin halvan ja vaihtotaloudessa elävän prostituutin jos tämä olisi jokin laki.) "Antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa" -asenne on tietenkin vähintään kohtuullisen pelle. Ja näissä "eivät ymmärtäneet antaa koska olen niin kiltti, herkkä ja älykäs" tuppaavat saamaan Timo Hännikäis -twistejä. herra Hännikäinen oli aikanaan kovasti "Ilman". Ja sen teemana oli että hän on kohtelias jne. Ystävällisten poikien ei-saaminen vaikuttaa kieltämättä misogynistiseltä kun puolustusta käyttää ihminen jota on vaikeaa nähdä millään alkeellisellakaan tavalla kilttinä tai kohteliaana. ("Panen teitä kaikkia perseeseen." Jne. Tosi kiltti, älykäs ja kohtelias on tuollainen "'herras''mies'".)

Mutta friend zone nähdään joidenkin silmissä vain tänä. Itse asiassa tätä on jopa vaikeaa nähdä friend zonessa olemisena. Koska "antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa" -asenne liittyy nimenomaan irtosuhteisiin ja deittailuun. Ei niinkään ystävyyssuhteisiin, joissa tunteet ovat levinneet yksipuolisiksi romansseiksi.

Toki friend zoneen liittyy katkeruutta. Sillä tottakai sitä toivoo vastarakkautta. Friend zonessa ongelmana onkin moraalinen haaste. Se, miten päästää irti. Ettei muutu stalkeriksi. Ja että päästää irti niin että ei katkeroidu tai menetä itsetuntoaan. Tai kaveriaan. Tai tämäkin voi olla vaihtoehtona. Olen ymmärtänyt että friendzon e-katkeruus liittyyisi enemmän siihen, että "hyvin käyttäytyvä" mies jää jalkoihin jonkun "rentun" voittaessa huomion, kuin siihen että naisen nähtäisiin olevan velkaa. Se, että henkilö haluaa romanttisen parisuhteen, mutta tunteiden kohde ei halua mennä kaveruutta syvemmälle. Siihen parisuhteeseen kyllä sisältyisi luultavasti seksikin, mutta se ei välttämättä ole läheskään kaikille friend zoneen päätyneille se pääasia. Manipuloinnin sijaan kyseessä voi olla esimerkiksi ujous. Ja se, että friend zone ei usein ala sellaisena vaan ystävyys voi muuntua ajan mittaan johonkin suuntaan. Eikä se, että on päätynyt jonkun friend zonelle välttämätä arvota yhtään mitään. Se on vain fakta ja sinne joutuneen henkilön tavoitteiden vastaista. Käsittääkseni moni ihminen voi kokea olevansa friend zonella ilman, että kokee toivekumppaninsa tekevän mitään väärää. Tällaisessa friend zonen käsitteessä ei mielestäni ole mitään pahaa.

Näyttää siltä että friend zoneilussa vastakkain on kaksi ryhmää. On niitä jotka eivät käytä itse friend zone -käsitettä koska he sanovat mitä se tarkoittaa ja se pitää sisällään heistä seksistisiä kulmia. (Tavalla jossa Ee ole friendzonessa, jollet pidä sitä toisen vikana ettei muuta tapahdu. Jossa friendzone on ei ole yksipuolinen rakkaus vaan spesifimpi kierotunut muoto yksipuolisesta rakkaudesta.) Sitten on niitä jotka käyttävät sitä ja joista sana on sisällöltään jotain ihan muuta, pelkkää epäonnistunutta rakkautta ystävään. Ja heistäkin nuo sekstistiset kulmat ovat seksistisiä. Mitä tämä kertoo siitä mitä käsite pitää sisällään? Mielestäni tässä on vahva viesti jostain. Hyvin mielenkiintoisesta. Kenties siitä että terminkäyttöön liittyy valtapeliä joka ei tosiasiassa koske tätä käsitettä vaan jossa sovinisminvastustamisen hyvällä motiivilla tehdään jotain hieman muuta. Eli selitetään muiden ihmisten puolesta heidän maailmankuvansa ulkopuolelta mitä he todella tarkoittavat jos käyttävät jotain sanoja.
1: Ja on aika ikävää, että jos sanot jotain ja tarkoitat jotain ja joku ulkopuolinen tulee sanomaan, että kun käytät termiä kuten sitä yleisesti käytetään niin olet joko sovinisti tai vastaavaa. Tai tulkitsee viestisi tarkoittavan jotain ihan muuta kuin se tarkoittaa. Juuri tämänlainen asenneongelma on kun esimerkiksi kristitty lähtee tuomitsemaan vähemmistöjä. He määrittelevät sanoja uusiksi omista lähtökohdistaan ja tulkitsevat toisen sanoman tämän oman skeemansa kautta. Heille on olemassa onneksi viesti jota eivät väärinymmärrä tai väännä. Kaksi keskisormea nenän edessä heiluen.

Itse olen käyttänyt sanaa "friend zone". Ja muut ovat kuvanneet tilanteita samoin. Eikä näissä yhteyksissä ole ollut merkkejä sovinistmista. Ehkä termi elää jossain ihan muussa merkityskentässä ihan muiden ihmisten parissa. Tämä voi olla vierasta niille joille kieli on lähinnä vain ideologianvälitystä. Itse en ole nähnyt että friend zone olisi kovin monestikaan sitä Hännikäis -kulmaa. Itse asiassa Hännikäinen piti sisällään noita friend zonen seksististulkintoja. Mutta hän ei itse asiassa kirjassaan edes käyttänyt koko termiä. Ja miksi käyttäisi - eihän hänellä ollut naiskavereita! Siitähän se koko ongelma syntyikin!

tse olen käyttänyt käsitettä aika löyhästi. Sallinut kaikenlaiset homokulmat ja vastaavat. Yksisuuntainen romanssi kun on itselleni tärkeä aihe josta tykkään vaahdota. Koska nykyään kaikki olettavat vastarakkautta. Mielestäni on jännittävää kuitenkin miettiä että miksi tasa-arvon kannattajat haluavat kieltää sanan käytön tai leimata sen hyvin tiukasti. Termi siinä muodossa missä sitä käytetään on moraalisesti kestävä ja sisällöltään kätevä. Jos sitä käytetään "väärin" niin käsitteet elävät kielessä. Sillä että niitä käytetään. Se, että on oikea tapa käyttää friend zone -sanaa voi siis sinällään toisintaa ja muistuttaa sukupuolirooleista. Että "tuo sana soveltuu vain tuossa kontekstissa ; Tuossa rajaamisessa on muistutettu. toisinnettu, mieleentuotu ja joskus jopa luotu tietynlainen sukupuolihierarkia ja vaaditaan sen mukaista ja sitä mukailevaa kieltä. (Ehei. Minä en suostu tälläiseen. Minä turmelen kieltä. Jos tulen väärinymmärretyksi, niin arvaa mitä. Ei minua järin usein oikeinkaan ymmärretä.)

Riitta Hanhi -ongelma

"Aku Ankassa" eräs kenties indikatorisimmista hahmoista on Riitta Hanhi. Hän on mielestäni hyvä mittari kun arvioidaan minkälaisia näkemyksiä naiseudesta ja rakkaudesta on kulttuurissa. Aku Ankka itsessään on hyvä mittari siinä mielessä että se edustaa sellaista populaarikulttuuria jota leimallisesti kuvaa poliittinen korrektius. Toisin sanoen se esittää asioita melko sovinnaisista näkökulmista. Aku Ankassa sallittu on laajasti sallittua muussakin yhteiskunnassa. Tämä tekee Riitta Hanhestakin tärkeän vaikka hän on aika harvinainen hahmo.

Toki Iines Ankka voi olla tärkeä naisten aseman ja asenteiden mittari. Tai tärkeämpi. Ja hän tulee ensimmäisenä mieleen. Hän kuitenkin käsittelee ihannenaiseutta, ja hänen kauttaan voidaan rakentaa kilpakosija-mustasukkaisuustilanteita Akun ja Hannun dynamiikalla. Ja tämä taatusti kertoo jotain asenteista naisia ja seurustelua kohtaan.

Mutta Riitta Hanhi on hahmona vakavampi. Vanhemmissa sarjoissa häntä kutsuttiin jopa "Hullu-Riitaksi". Hän on yksisuuntaisesti ihastunut Roope Ankkaan. Ja hän ei ole vain friend zonessa, vaan jotain pahempaa. Riitta Hanhi käsittelee rakkaudessa epäonnistumista ja obsessiivisuutta. Missä vaiheessa hyväksyttävä rakkaus muuttuu stalkeroinniksi tai seksuaaliseksi häirinnäksi. On syytä miettiä kuka kärsii asiattomasti minkäkin tilanteen kanssa Roope Ankan ja Riitta Hanhen dynamiikassa.

Riitta Hanhi on oiva kohde kun mietitään sitä miksi rakkaus on perinteisesti muuttunut huonoksi jos se ei ole vastavuoroista ja kaksisuuntaista. Eli vaikka itse tunne olisi sama, niin ulkopuolinen maailma määrittää tämän uusiksi. ; Usein tässä kohden luodaan ajatus siitä että tämä rakkaus on jotenkin illusionaarista. Eli toisin sanoen koska suhde ei ole vastavuoroinen, rakkaus ei ole aitoa vaan jonkinlainen harhakuva. ; Tätä kautta syntyykin sitten teoria jossa harharakkaus kertoo ennen kaikkea tästä rakastajasta itsestään. Hän luo fantasian joka ei ole totta (kuten toki kaikki ihastuvat tekevät, mutta vastavuoroisessa suhteessa tätä valeluonnetta ei korosteta, ensisilmäykellä ihastuminen on sen sijaan täynnä merkitystä ja se ladataan täyteen jopa yliluonnollisia tuntemisperiaatteita).

Psykologiassa tämäntapaista tilannetta on määritelty limerenssin (~limerence) kautta. Käsitteen takana oleva ajatus on varmasti vanha ja sen perustyyppejä löytyy ritariromaanien ritarinrakkaudesta. Mutta se on tuossa muodossa nimetty vasta niinkin myöhään kuin 1979. Silloin asiaa käsitteli psykologi Dorothy Tennov, kirjassa "Love and Limerence: The Experience of Being in Love". Hän kuvasi sitä ennen kaikkea pakonomaisuuden kautta. Eli limerenssissä oleva ei välttämättä halua olla limerenssissä ; "an involuntary interpersonal state that involves intrusive, obsessive, and compulsive thoughts, feelings, and behaviors that are contingent on perceived emotional reciprocation from the object of interest." Kyseessä on siis obsessiosta. Siinä on toinenkin erikoinen yleinen piirre, se ei ole välttämättä edes seksuaalista. Pakkomielle kohdistuu enemmän romanttisiin tunteisiin. Mutta siinä on kuitenkin seksuaalinen elementti. "sexual attraction is an essential component of limerence ... the limerent is a potential sex partner." On mielenkiintoista, että sillä on yhteyksiä myös aivokemiaan. Tutkimus "Alteration of the platelet serotonin transporter in romantic love." (2000) liitti sen matalaan serotoniinitasoon ja toisaalta OCD:hen. Se on tätä kautta liitoksissa pakkomielteisiin ja/tai masentuneisiin ihmisiin. Tennovin mukaan limerenssi voikin uusiutua. Tosin hän korostaa että usein tilanne häviää ajan kanssa.

On kiinnostavaa ajatella, että perinteisen Hullu-Riitan maaninen into onkin aika huonosti osuvaa ; Hänet tulisi kuvata enemmän kaavamaistuvana tai depressiivisenä tai surumielisenä hahmona. Uudemmissa sarjakuvissa onkin havaittavissa ymmärtäväisempiä sävyjä. Silti tarinat ovat yhä romanttisen rakkauden ympärillä. Silloin Riitalle jää vain kaksi sallittua roolia. Joko hän on jotenkin harhautunut "Hullu-Riitta". Tai sitten hän on ovela älykäs nainen joka jotenkin onnistuu pehmittämään Roopen sydäntä niin että hän saa hetken vastavuoroista rakkautta tai sen tapaista. Epäonnistumisen terve kohtelu häneltä vielä kuitenkin puuttuu. Ja se kertoo meistä kaikista kulttuurina aika paljon.

Loman tarpeesta lomalla tarvitsemiseen

Olen ollut lomalla. Lomallaoleminen on ajatuksena mukavaa. Suurin osa ihmisistä ajattelee ja suunnittelee lomaa töissäollessaan. Loma on lähempänä kuin eläke. Nyt, ollessani lomalla, minulla on kuitenkin hankalaa. Työ tuo elämään jonkinlaista rytmiä. Vapaallaolo lähinnä tuhoaa valveillaolorytmini (sen vähän jota muutenkaan on). Saan jopa vähemmän aikaiseksi, kuin töissäollessani. Ja olen muutoinkin vähemmän luova. Kaiken lisäksi päässäni alkaa pyörimään kaikenlaista paskaa. Pysähtyminen ei ole hyvä vaihtoehto, ainakaan niille joiden mielenterveys ja oman itsen hallinta ja pään sisällön arvostus on yhtä omituisilla tolilla kuin minulla. (En liene hullu sanan täydessä mielessä, mutta ei sitä oikein miksikään terveydeksikään voi sanoa.) Lomalla en turhaudu, kuten töissä tai aktiivisessa muiden ihmisten kohtaamisessa voi helposti käydä. Lomalla kärsin toisesta ongelmastani, tylsistymisestä ja sen mukanaantuomasta tylsistymisen estämisestä omaan itseen ja oman pään sisäiseen maailmaan käpertymällä.

Loma kaipaa lisää raatamista.

Tätä voisi kuvata jopa lomallaolemisen paradoksiksi. Sitä voisi luulla että jos olemme vapaita valitsemaan sen miten käytämme aikamme - sen sijaan että joku määrittäisi työpaikan, projektin tai ainakin tekemiseen käytetyn ajan - voisimme vapaasti tavoitella sitä mikä tekee elämästä merkityksellistä ja onnellista. Jostain syystä asia ei kuitenkaan näytä olevan näin. Vapaalla degeneroidun katsomaan televisiota. Lomaminäni muuttuu jonkinlaiseksi zombieksi. Nopeasti. Tämän seurauksena minulla on tylsää. Se on jotenkin pahempaa kuin se, että töissä jokin asia ärsyttää tai kiireyttää.

Olen kenties äärimmäinen tapaus. Tunnen itseni sen verran hyvin että haluaisin tehdä töitä joulunakin. Mutta tosiasiassa Mihaly Csikszentmihalyi -niminen psykologi on tutkinut ihmisten onnellisuutta ja huomannut että ihminen tarvitsee keskittymistä ja haasteita saavuttaakseen flow -tilan. Ja näitä kokemuksia tarvitaan kokonaisonnellisuuden kannalta. Näin ollen ei ole yllättävää jos ihminen luulee tulevansa onnelliseksi vapaalla, mutta ei oikeasti tule. Csikszentmihalyi onkin tutkimuksissaan huomannut että työssä ollessaan ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin vapaa-ajallaan. Vaikka töissäollessaan he ajattelevat lomaa parannuksena. Hän on kutsunut tätä työn paradoksiksi. Se on hyvä esimerkki siitä mihin kognitiotieteilijät ovat tottuneet ; Väärintoivomme (miswanting) asioita. Se mitä luulemme haluavamme ei välttämättä johda siihen että olemme tyytyväisiä.

Jotta en liian vahvasti eläisi tätä todeksi, olenkin pakottanut itseni tekemään asioita. Olen järjestänyt itselleni distraktioita. Ja olen ymmärtänyt prosessissa sen verran, että tämä on kenties se syy miksi ihmiset hankkivat niitä lomamökkejä. Niillähän tehdään kaikkia melko kammottavia töitä. Puusee -järjestelyt ovat käytännössä kaikilta osa-alueiltaan epämiellyttävämpiä kuin arjessa koettu vesivessa. Mökeillä raadetaan yllättäviä määriä. Ja tämä kaikki hyttystensyötävänäoleminen on kauheaa. Mutta sitä tarvitaan koska jos loma olisi pelkkää ongennarun kastelua iltahämärässä, loma olisi psykologisessa mielessä liian haasteeton ja sitten loma menisi pilalle. Onneksi esimerkiksi filosofia tarjoaa minulle loppumattoman haasteen. (Ja mikä parasta : Sen voi ottaa kaikkialle mukaan, toisin kuin biologian kenttäkokeiden tekemisen.)

Raataminen on distraktio.

Olen tunnetusti tietyllä tavalla urautuva. Joku voisi sanoa että äkkipikaisen ailahtavuuteni tasapainoksi olen hankkinut niitä tasapainottavia ongelmia. Olen kaunainen, äärimmäisen kaunainen ja jossain määrin addiktoituva. Lisäksi vaikka en yleensä ole hyvä sitomaan merkitystä ihmissuhteisiin, silloin kun se onnistuu ne ovat valitettavankin pysyviä.

Kun mieleen jämähtää jokin, siitä on hyvin vaikeaa päästä irti. Tämä on ollut haasteena entisissä tyttöystävien kanssa. Ne kun ovat, ymmärrettävistä syistä, jotain jossa ei ole ns. toivoa. Jossain määrin sama koskee tietenkin kaikkia muitakin päähän pälkähtäviä pakkomielteitä. Potentiaalisesti kohdallani myös suisidaalisia ajatuksia, joita minulla silloin tällöin on. Niitä vastan taistelu on hyvin vaikeaa.

Psychology Todayssa oli tähän liittyen erikoinen artikkeli. Se käsitteli nimenomaan sitä miten (mahdollisimman) tehokkaasti lopettaa jonkun romanttinen tai seksuaalinen ajattelu. (Tämä on jotain jota höpöoptimistit eivät opeta. Opimme heiltä miten aina on toivoa. Ja miten rakkaista pitää pitää kiinni ja luottaa että asiat menevät paremmiksi. Tosimaailmassa joskus tämänlaisten harrastaminen tekee stalkeriksi joka ansaitsee korkeintaan lähestymiskiellon. Tai enemmän.) Artikkeli opettaa että normaali ajatus siitä että vain lopettaa ei toimi. Se on vain keino luoda "sinisilmäisiä jääkarhuja". "Just telling yourself to stop thinking about that person doesn’t help. Daniel Wegner and his colleagues have shown that attempted thought suppression actually has the opposite effect-you end up experiencing more of the thoughts you tried to suppress." Sen sijaan distraktio on hyödykästä "Instead of suppressing your thoughts, try changing their focus instead. The best advice is to actively focus your thoughts in a different direction". Olen elänyt tämän periaatteen todeksi. Erityisesti ajatuksen korvaaminen kilpailevalla ajattelulla on tehokasta "when they tried instead to change the focus of their thoughts—and, specifically, to think about their current romantic partner—the results were very different." ... "And which was better at stopping thoughts about an attractive other person? Thoughts about love. In other words, love was more powerful than sex."

Ainut ongelma

Kun distraktiomenettelyn aloittaa, siitä tulee helposti rutiini jota ei voi lopettaa. Moni taustaongelma voi unohtua ajan kanssa, mutta osa niistä on pysyviä. Kenties distraktio estää niiden kohdalla käsittelyn. Kaikkia asioita ei voi unohtaa. Toisaalta jos menettely tuo elämään haasteita, se tuo elämään onnellisuutta ja se poistaa negatiivisten asioiden tuomat ongelmat. Joten tavallaan asioiden käsittelemisen kohdalla kysymys onkin : Why bother? Elämäntaparatkaisuni päivittää loputonta tyhjänpäiväistä tekstivirtaa. Se on vähemmän huono kuin moni muu vaihtoehto.

Pitäisikö kristityt päästää ystäväalueelle?

Usein kristittyjen suhde ateisteihin, uskonnottomiin, homoseksuaaleihin ja ties mihin muihin alaryhmiin on skismaattinen. Tätä skismaa kuvataan esimerkiksi siten että se kuvaa sitä miten kristityt vihaavat ateisteja.

Koska kristityt itse eivät yleisesti ottaen tunnusta tätä, on peruskäsitteenä se, että he valehtelisivat jotenkin. Ajatus varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Mutta ongelma on hieman sama kuin perussuomalaisilla ja natseilla. Joka ikinen natsi taatusti seuraa maahanmuuttokriittistä linjaa koska se on ainut tapa saada oma vihapuhe läpi. Mutta kaikki maahanmuuttokritiikki ei näytä kumpuavan rasismista. Eli natsit piilottavat vihansa ja valehtelevat, muut ovat rehellisesti sitä mieltä mitä natsit valehtelevat olevansa.

Tämä vihalla selittäminen on toki siitä kuvaavaa että on hyvin vaikeaa kuvitella miten moni ihminen voi päätyä niin absurdeihin argumentteihin kuin että tasa-arvoinen avioliittolaki on kammottava koska se sortaa esimerkiksi lastenhoitajia jotka joutuvat hoitamaan lesbojen lasta tai saavat työpaikkatietoihin miinuksen, lääkäreitä jotka joutuvat hoitamaan tätä lasta tai menettämään ansioita ... Jos puhutaan rakkaudesta ja siitä että halutaan paljon negatiivisia vapauksia, eli sitä että ei olla missään tekemisissä koko ilmiön kanssa, on yhtälö hyvin vaikea. Se on sama kuin jos minä selittäisin että minä rakastan niin pirun kovasti kristinuskoa ja kristittyjä koska vain kaikkialla haluan että he menisivät pois läheltäni.

Asiaa voi tietenkin pehmentää sillä, että kristityt pahastuvat koska he sekoittavat vihapuheen raivopuheeseen. Eli kun he eivät tunne itseään raivoisiksi, he eivät voisi harjoittaa syrjivää ja kiusaavaa toimintaa. Mutta kenties tämän takana on kuitenkin vielä enemmän.

Viha, saati raivo, tuskin on yksinään ja pelkästään hyväkään selitys.

Kuitenkin jotain selvästi tarvitaan. Viha -argumentti on tarpeen. Sillä jostain kertoo se, että kun Hannu Karpo kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa (23. 5. 2007) uraansa hän mainitsi ohjelman joka oli hänelle "mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana". Karpo teki pitkän tutkivan journalistin uran ja kohtasi ties mitä tapauksia. Ja tämän arvosanan sai ohjelma jonka hän oli tehnyt siitä miten lestadiolaiset kohtelevat omia uskonveljiään hoitokokouksissa. Samanaikaisesti lestadiolaiset mainostavat että he ovat rakkaudellinen hyvien ja ystävällisten ihmisten joukko joka ei ole mikään lahko vaan osa evankelisluterilaista kansankirkkoa ja osallinen sen kirkollisverotuloista. Tämä kontrasti on pakko selittää. Ja jos tätä ei selitetä, ei uskontokeskustelusta ole täyttä kuvaa.

Valehtelu on helppo selitys. Mutta entä jos se ei olekaan kokototuus, vaan esimerkiksi vain fragmenttia koskeva osuus? Itse olen jopa halukas uskomaan näin. Mieleeni nimittäin tuli että mitä jos kristittyjen kokemus rakkaudesta uskonnottomia kohtaan on tosi?

Näkisin että juuri näin voi olla.

Mieleeni nimittäin tuli se, että jos kristityt rakastavat, he viittaavat tietenkin agape -rakkauteen joka kestää riippumatta siitä mitä toinen tekee. Se on ominaisuuksista riippumatonta rakkautta. Tällä on syvä arvo teologiassa. Valitettavasti kun katsotaan ihmisten keskistä rakkautta, tälle on lähisukuinen ilmiöjoukko. Silloin puhutaan erilaisesta patologioista, erotomanioista ja stalkeroinnista.

Ja viattomin versio tästä on ollut itselleni hyvinkin tuttu ongelma. Ns. friend zone. Se on siinä mielessä agape -rakkautta että tässä ei ole kysymys klassisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Sellaisesta joka kattaa filia -ystävyyden ja eros -henkisen rakkauden josta "Moulin Rouge" -elokuva loi sloganin "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return." Valitettavasti yksisuuntainen platoninen rakkaus - saati sen jalostuneempi versio, ritarinrakkaus (fin amour) - ovat vaativia.
1: Fin amour on kokijalleen parhaimmillaan hienoa, mutta luopuminen, vallattomuus ja puutteenalaisuus tuovat mukanaan sen tyylisen eksistentiaalisen kriisin, että suurin osa nykyajan uskomiseen uskomista korostavista evankeelisista kristityistä ei voi sitä hyväksyä ; Koska uskomiseen uskomista myydään elämän merkityksen täyttävällä onnellisuudella ja muulla pohjimmiltaan hedonistisella. Eikä sillä että on itse asiassa pirun vaikeaa olla välineellistämättä toista ihmistä vain siksi että haluaa tätä kovasti. Etenkin jos sen voi maalata hyväksi antamalla sille yleisesti eettiseksi luokitellun nimen.

Hyvin monelle se ei riitä. Yksisuuntainen yritetään muuttaa vastavuoroiseksi. Ja tässä valitettavan usein käytetään manipulatiivisia kikkoja. Agape on ihmiselle hyvin vierasta. Halu pelastaa johtaa sellaisiin käsitteisiin kuin "lying for Jesus". Ei siksi että valehdeltaisiin rakkaudesta ateistia kohtaan. Vaan koska tämä rakkaus mutiloituu joksikin joka ei ole kovin arvostettavaa.

Ja jos katsotaan ihmisiä, harvalla on minun ritarihyveitäni tässä asiassa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten friend zonesta poistumiseen on vain yksi eettisesti hyväksyttävä keino, ja useita jotka ovat halveksuttavaa manipulointia. Se on kuitenkin samalla myös se kaikista vaikein. Samalla on hyvä huomata että friend zonessa oleva syyttää yllättävän usein yksisuuntaisen rakkautensa kohdetta erilaisilla tavoilla. Kuitenkin friend zone on jotain johon kohde ei laita ihmistä. Friend zonesta syntyykin helposti rakkauden rosvosektori. Ja siinä oleva ikään kuin ajattelee ansainneensa toisen olemalla ystävällinen. Samoin kristitty voi ajatella että hän on ansainnut sen että ateisti vakuuttuu siitä että hän on kertonut hänelle statementinomaisesti uskonnollisia dogmejaan. Ja jos ateisti ei suostu, hän on järjetön, tyhmä, idiootti. Ja jos hän pistää vastaan ja argumentoi erimielisyyttään hän "savustaa" tai on muuten "militantti."
1: Yllättävän moni oikeasti selittää että heidän sananvapauttaan rajoitetaan sillä että he saavat paskaa niskaan. Paska on mielipiteitä ja sanomista, jota siis halutaan sensuroida. Ajatus on jossain määrin huvittava.

Tämä varmasti selittää avantovertauksen. Miksi kristityt pitävät sitä hyvänä vertauksena samalla kun vastapuoli kokee sen vastenmielisimpänä asiana ikinä. Kristitty selittää että ei hän uhkaile väkivallalla ja helvetillä vaan enemmänkin varoittaa heikoista jäistä. Ateisti ihmettelee että aikamoinen jumala. Ja kristityn käytös ja huutelukaan ei usein ole asianmukaisinta. Samoin tämä selittää miksi kristinuskossa tunnetaan rakkauspommitus (love bombing). Ja tämä ilmiö on sen laatuinen että se on koettu riittävän arvokkaaksi siihen että se on laitettu melko korkeatasoiseen aivopesua koskevaan Streatfeildin "Brainwash" -kirjaan omaksi osiokseen. Tämä usein yhdistyy erilaisiin tunkeilumenettelyihin, joissa toisen henkilökohtaisiin asioihin meneminen nähdään ystävällisyytenä ja sosiaalisuutena. Kysyminen ja henkilökohtainen läheisyys toki kuvaakin intiimejä ja luottamuksellisia ihmissuhteita. Mutta ilman luottamusta ja lähelle päästämistä kyseessä on imitaatio eikä aito asia. Ja mikä pahinta, tämä imitaatio ei pidä yllä yhtään tämän itse aidon asian hyveellisyydestä. (Se on kaunis kuin eräs langennut Lucifer, joka paitsi näyttää enkeliltä myös tavallaan on sellainen. Vertauskuva uponnee kristittyjen käsitysmaailmaan.)

Ateistinen tai uskonnoton puoli näkee tämän retorisena kääreenä, jossa väkivalta kätketään paketoimalla se ystävällisesti. Kristitystä kyse ei ole kääreestä vaan ytimestä. Se väkivalta on tavallaan se kääre. Kenties jopa harhautumisen merkki jos tästä tulee kristityn egolle inhottavaa arvokeskustelua.

Friend zone on hankala asia ja siinä oleminen on viheliäistä. Tästä ei kuitenkaan saa syyttää kohdetta. Jos kristinusko lähetyskäskyllään käskee julistamaan ja kutsuu tätä rakkaudeksi, se on ideologian eikä ateistejen vika. Jos kristinusko kehottaa rakastamaan ärsyttäviä erimielisiä, ei voi olla niin että kun kristittyjen käytös ei sovi rakkaudellisuuden malleihin niin sitten vain muutetaan rakkauden määritelmää niin että kristityt voivat edelleen leikkiä olevansa rakkaudellisia vaikka he ovat ties mitä kumisevia vaskia. (Kenties vaskitynnyreitä jotka ovat tyhjiä ja kumisevat siksi koviten.) Vika on tällöinkin kristityn ei ateistien. Jos kristinusko kertoo ateistejen kohtaloksi jotain ja oma lapsi tai läheinen sattuu olemaan sellainen, eikä hän sitten suostu kääntymään kristinuskoon, niin vika ei ole sen joka kävelee näille määritellyille heikoille jäille. Sillä hän ei ole siihen sellaista heikkoa jäätä määritellyt. Vika on jälleen vain ja ainoastaan kristityn.

Eikä siksi että hän olisi ilkeä ja vihaava. Vaan juuri siksi että ei. Tämän tiedostaminen herättää ainakin minussa sen tyylisen hengen että asennevammoja on kenties helpompi ymmärtää. Itse asiassa ymmärrän tätä kautta varsin hyvin miten mielisairaat ylilyönnit ja muu vastaava kohtuuttomuus ovat varsin luontevia seurauksia. Mutta toisaalta sitä tietää että on, kaikesta vaikeudesta huolimatta, sitten itse kyennyt kiipimään parempaan. Tuosta lähtökohdasta kristityt tuskin ovat kovin korkealla statuksella opettamaan minulle eettisyydestä noin suunnilleen mitään. Kysymys ei siis oikeastaan ole siitä pitäisikö antaa kristittyjen päästä ystäväksi, vaan siitä miten ystäväalueongelma hoidetaan. Sillä jos siihen mennään niin pirulaiset kuitenkin ensi töikseen pyrkivät sieltä pois. Eivätkä pois sillä hyvällä tavalla jossa katsotaan poistuvaa selkää ja arvataan että ei murehdit sitä eroa. Vaan juuri niillä väärillä.

"Friend zonen" kiertäjät

"Friend Zone" on todellinen tila. Se on myös tila johon on epämiellyttävää joutua. Ja kun katsotaan, voidaan huomata että etenkin miehille näyttää olevan tarjolla paljonkin materiaalia jossa keskitytään (a) jonkinlaisen kaunaisen lohdun tuottamiseen (b) tarjotaan keinoja joilla tämä tilanne voidaan kiertää.

"Tämä päivä" -blogissa korostettiin että naisteniskentäpuolella oleva Red Pill -liike muuttaa parisuhteen epäeettiseksi peliksi, jossa naisia pitää kontrolloida että nämä eivät livahda käyttämään valtaa parisuhteessa. Ja jossa miehen oma itse pitää uhrata ja teeskennellä olevansa toisenlainen kuin on. Näkisin että tämä on hyvin lähellä. "Friend zone" on eräässä mielessä vain erikoistapaus siitä miten sekä naisten kaatamiseen että parisuhteeseen liittyvät suuremmat teemat kytkeytyvät.
1: Itse tosin lisäisin tähän itselleni huvitusta synnyttäneen prostituoimisajattelun. Friend zonessa korostetaan että mies olisi ystävällisyydellä ja drinkkejä ostamalla tehnyt pohjatyötä, ja siksi ansaitsisi parisuhteen eri tavalla kuin spontaani baarissa juuri tavattu tuttavuus. Että olisi reilua ja asiallista jos tähän vastattaisiin ansaitulla romanttisella suhteella ja kenties jopa seksillä. ; Tässä ajattelussa on jotenkin luontevaa prostituoida drinkkien antaminen ostotapahtumaksi. Mikä on tietysti erikoista, koska vastavuoroisuuden ja palkallisen palvelualan välillä on ero. Juuri siinä että onko velvollisuus vastata tietyllä tavalla...

"Friend zoneen" liittyvä kaunaisuus on toki helppo ymmärtää. Onhan tilanne kova ja epämiellyttävä kokemus. Mutta jos tilannetta alkaa käsittelemään väärin, voidaan huomata muutamanlaisia syviä ongelmia:
1: Ensinnäkin "Friend zonessa" oleva voi asettaa itsensä passiiviseksi kohteeksi. Karkeasti ottaen "friend zone" on tila jossa pyytäjällä ei ole juurikaan valtaa. Kun on tunteita jotakuta kohtaan, on oma kohtalo riippuvainen toisen ihmisen vastauksesta. Kuitenkin tilanne lähtee liikenteeseen siitä että itse yrittää olla enemmän kuin ystävä. Ystävyyteen on saatu molemminpuolinen suostumus ja tätä oikeutta halutaan sitten laajentaa uusille alueille. Ja tältä osin ketään ei tavallaan "vain laiteta friend zoneen". Friend zoneen joutuminen vaatii ystävyyssopimuksen laajentamisyrityksen. Ja alkutilanne lähtee kyllä yleensä siitä joka sitten on friend zonessa.
2: Ansaitsemislogiikka tuottaa toisenlaisia ongelmia ; Ja tämä on ajallemme jotenkin oleellista. Romanttisissa elokuvissa ja jopa saduissa korostuu se, miten parisuhde jotenkin ansaitaan. Näin ollen "naiset eivät halua kilttejä miehiä vaan antavat kusipäille" on osittain uhripuhetta jossa korostuisi se, että toisella olisi jonkinlainen velvollisuus parisuhteeseen tai seurusteluun. Immanuel Kantilta voisi tähän ottaa mainion prinsiipin "ought implies can". Eli jos sanotaan että jotain pitäisi voida tehdä sen täytyisi olla myös mahdollista tehdä. Eli ajatus siitä että meillä olisi velvollisuus rakastaa jotakuta jollain ehdoilla vaatisi sitä että ihmiset hallitsisivat tunteitaan ja voisivat rakastua tai eirakastua tahdonalaisesti. ; Tämä ei ole kuitenkaan helppoa. Ja itse asiassa tämä rakkauden eitahdonalaisuus on se joka tekee friend zonessa räytymisestä inhottavan tilanteen. Ja tämän vuoksi parisuhteesta kieltäytyvä puolikaan ei suinkaan vain "päätä laittaa jotakuta friend zoneen". Näin ollen tilanne palautuu siihen että on ikävää jos tunteet eivät saa vastakaikua, mutta ei tästä voi ketään syyttääkään. Ihminen kun ei voi valita. (Jos asiaa selitetään edelleen naisten genetiikalla, niin eivät he genetiikkaansakaan valitse.)
3: Toisaalta voidaan ajatella että moraalisuudessa valinnalla on paljon väliä. Tässä yleensä korostetaan sitä että ihmiset ovat rationaalisia olentoja. Ja tämän vuoksi ihmisillä on autonomisuus. Me tunnistamme syitä ja me toimimme sen mukaisesti. Tässä tunteet voivat toimia suuntaavina voimina. Yleisesti on kuitenkin ajateltu että se, että sinulla on hyvät syyt oikeuttaa itsellesi jokin aktio ei johda siihen että muiden ihmisten tulisi reagoida tähän pyrkimykseesi positiivisesti ja kannustavasti. Sillä usein nämä pyrinnöt vaikuttavat muihin ihmisiin. Ja tällöin kysymys on siitä että pyytäjä astuu toisen autonomian yli jos esittää että toinen tekee oleellisesti väärin tai epämoraalisesti jos ei suostukaan vastaamaan kyllä. Tämänlaisessa tilanteessa kiistetään että valinta olisi oikeutettu joten sanotaan että henkilö ei ole rationaalinen eikä hänellä saisi olla valtaa päättää omista asioistaan. Tiukassa mielessä tämä voi tarkoittaa sitä että toisen persoona tai oleellinen osa tästä persoonasta kielletään ja hänestä tehdään jonkinlainen objekti. Tämänlaisen toiminnan jälkeen ei tietysti ole kovin eettistä hypätä valittamaan siitä miten epäeettinen toinen on. Tilanne on korkeintaan pata-kattila -sanontaan sopiva.
4: Creepyin puoli ilmiötä liittyy kuitenkin nimenomaan "escaping from friend zone" -teemaisiin artikkeleihin. Niitä on liikkeellä runsaasti. Ja vaikka osa niistä onkin asiallisia. Eli ne korostavat lähinnä sitä, että kannattaa yrittää ja kertovat miten itseä voi ilmaista paremmin. Mutta yllättävän useassa opetetaan enemmänkin kieroilun henkeä. Niiden ongelmat ovat hyvin samanlaisia kuin mitä "Tämä päivä" -blogissa alussa antamani linkin takana käsiteltiin. Nämä voivat jopa olla strategisesti toimivia kikkoja, mutta eettisesti tarkastellen niissä on ajatuksena juuri se, että toisen autonomiaa yritetään halveerata ja rikkoa tempuilla jotka ovat manipulatiivisia ja sellaisia että niissä joudutaan teeskentelemään ja valehtelemaan itsestä.

Ylläoleva tematiikka on Kantilaisen ajattelun läpitunkemaa. Ja otin tämän esille siksi että se on itse asiassa jotain jota valtaosa kristityistä ja humanisteista hyväksyy. Kant oli itse kristitty ja tätä kautta tämä ei herätä antipatioita. Ja autonomiaa korostaessa vastaan tulee humanistien kannattaman tyylinen vapaus ja itsellisyys. Se on nähdäkseni neutraali ja asiallisen tuntuinen - joskaan ei ehkä ihan 100% täysin oma kantani - asiaan.

Friend zone on siitä jännittävä, että kun katsotaan uskonnollisia julistajia, heissä on yllättävän usein samoja eettisiä ongelmia kuin mitä friend zonessa tulee vastaan. Sen sijaan että he antaisivat ihmisille syitä ja luottaisivat näiden rationaalisuuteen, he yrittävät tunkea nämä säännöt toisen päälle. Autonomiasta ei tässä ole hajuakaan. ; Sävy on usein nimenomaan se, että ensin tungetaan ja haastetaan. Ja sitten jos kieltäydytään, koetaan tämä poistyöntäminen ikävänä ja epäkohteliaana ja törkeänä. Sitten keskusteluun tungetaan omia Raamatusta lainattuja sääntöjä joita toinen ei tietenkään kannata koska muuten käännyttämiselle ei olisi edes tarvetta. Ja sitten jos toinen ei hyväksy niitä tätä pidetään törkeänä. Ja kaiken aikaa argumentteja vaihdetaan. Jos yksi jumalatodistus ei innosta, vedetään hihasta toinen. Teemana on se, että jos vastaus on "ei", niin tämä on jotain johon suhtaudutaan lähinnä siten että mitä voitaisiin tehdä jotta tästä päästäisiin ympäri ja saataisiin toinen sanomaan "kyllä". Autonomian kunnioittamisesta ei ole tietoakaan. Uskonnonvapaus joka tarkoittaa sitä että "on lupa kertoa omasta uskonnosta" ja jossa vapaus uskonnosta tai kieltäytyminen eivät ole relevantteja vaan ovat kauheaa pakkosensuuria.

On selvää että friend zone tietysti paljastaakin jotain oleellista. Onhan Jumala rakkaus ja tästä kieltäytyvä asettaa Jumalan vähintään friend zoneen ellei peräti lähestymiskieltoon. Toki julistajalla on yleensä itselleen annettu motiivi, uein jopa järkeilty motiivi, jossa julistaminen ja käännyttäminen on pelastamista. Ja käännytysstrategiat ovat vain ovela keino pelastaa enemmän ihmisiä. Niiden oikeudellisuus tuntuu yhtä sopivalta kuin kaunaantuneen pakit saaneen friend zonelaisen valitus siitä miten naiset eivät halua hänen laisiaan ystävällisiä miehiä jotka ovat kilttejä ja jotka tekevät pohjatyöt.

---

Siksi minä ryhdynkin tästä homoseksuaaliksi. Jokainen uskovainen josta minun on velvollisuus kuunnella tavunkaan verran Jeesuksesta tai että minun olisi ikään kuin kulttuurin ja uskonnonvapauden nimissä pakko laulaa virsi on ihminen joka joutuu minun friend zoneeni. Hänen velvollisuutensa on olla ottavana osapuolena anaaliseksissä. Periaatteet ovat samat joilla uskonnonvapauttani tallataan. Kiitos rajusta anaalipanosta jo etukäteen.

Rakkauden rosvosektori

Helsingin Sanomien NYT -liitteessä oli Maria Pettersonin kolumni jossa käsiteltiin sitä miten mukavat kundit haluavat seksiä normaalista ja ystävällisestä toiminnasta. "Olen tytöille kohtelias ja ystävällinen. Kun heillä menee huonosti, olen valmis kuuntelemaan heidän murheitaan. Olen kiltti, ihana ja otan tytön tunteet huomioon. Ja silti hän ei halua mennä kanssani sänkyyn! Hän haluaa mennä sänkyyn väkivaltaisten ääliöiden kanssa! Tytöt sijoittavat minut friend zonelle, ystävyysvyöhykkeelle, ja pitävät minua ystävänä eivätkä potentiaalisena seksikumppanina." Siinä ollut jatku huomautus on mielestäni hyvin oikeansuuntainen. "Nice guy ei ajattele, että kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat tavallisia ihmisten kanssakäymiseen liittyviä asioita, jotka eivät velvoita ketään seksiin. Naisesta ei välttämättä ole viehättävää, että toinen on kohtelias vain siksi, että saisi laittaa peniksensä hänen sisäänsä. Mukava mies huijaa, eikä haluakaan olla ystävä. Hän haluaa palkintoseksiä siitä, että käyttäytyy kuin normaali ihminen."

Mutta toki tässä on kysymys siitä että Laasasen kannattajat eivät tosiasiassa ajattele että ystävällisyys vaatisi sääliseksiä. Vaan että kiltit miehet innostavat naisia vain ystävinä, mutta eivät seksikumppaneina. Eli ääliöt saisivat seksiä.

Tästä ei voi sitten kuin vetää huomio konkluusioonsa; Kun kolumnin huomion korjaa voidaan nostaa esille normaalin "laasaslaisen" luonne ja heidän argumenttinsa; Kun katsoo ns. Laasasen faneja huomaa että he korostavat argumenteissaan sitä, että naiset eivät halua mukavia miehiä, vaan äänekkäitä ääliöitä. Ja sitten kun katsoo heidän toimintaansa ei voi kuin ihmetellä että jos tuo heidän teoriansa on tosi, niin miksi he eivät saa seksiä. Heidän mielensä näyttää rakentavan jälkikäteistä teoriaa siitä että koska he eivät saa seksiä niin he ovat kivoja. Olemme jopa päätyneet hikipedian puolella "Kuri":ttamaan laasasen faneja. Jotka eivät lainaa ulkomaisia lähteitä ja toimivat kuin ääliöt. Mikäli heidän alfaurosteoria pitää paikkaansa, niin heillä luulisi todellakin olevan vientiä. Selibaatinvoivottelu näyttää kuitenkin olevan se standardi.

Mutta koska internet on pelottava paikka, en voi jättää asiaa tähän ironiseen huomautukseen.

"Uudessa Suomessa" Juuso Aromaa on nostanut esiin sen, että yllättävän moni feministi on esittänyt että mitään "friend zonea" ei edes ole olemassa. (Nähdäkseni Petterson ei toki ajanut tämänlaista näkemystä, hän viittaa sen olemassaoloon hieman eri sävyssä. Mutta ne muut.) "Verkon keskustelupalstoilla ja blogeissa usein toistuva väite kuitenkin kuuluu, että "there is no friend zone" -kaverisektoria ei ole olemassakaan. Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa. Verkon keskustelupalstoilla ja blogeissa usein toistuva väite kuitenkin kuuluu, että "there is no friend zone" -kaverisektoria ei ole olemassakaan. Useiden feministien mukaan kyseessä on pelkkä kuviteltu tila, jossa sovinistiset miehet olettavat pääsevänsä harrastamaan seksiä palkkioksi siitä, että käyttäytyvät “normaalisti”, “kivasti” tai jopa “ihanasti” naispuolisen ystävänsä seurassa.Sitten kun näin ei käykään, alkavat alatyyliset ja naisvihamieliset syytökset naisten kelvottomuudesta ja sielullisesta heikkoudesta, joka ohjaa heitä valikoimaan ainoastaan kusipäisiä seksikumppaneita." Aromaa korostaa (aivan asiallisesti) että friend zone on kuitenkin aivan oikea tila, jossa ei ole kysymys palkintoseksistä. "Siinä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista, että missä tahansa ihmissuhteessa voi esiintyä tunteiden epätasapainoa. Tällöin on ihan perusteltua sanoa, että syvemmin tunteva osapuoli on joutunut kaverisektorille. Se on yleensä kurja ja ahdistava olotila, jossa oikeastikin kiltit ja kunnolliset ihmiset joutuvat pohtimaan omien tunteidensa ja niiden salaamisen tai tunnustamisen aiheuttamaa ristipainetta." Haluna on romanttinen suhde, sitoutuminen ja vastaava. Ei palkintoseksi.

Kuinka ystävystyä eri sukupuolta olevan kanssa

Kuten itse olen aikaisemmin kirjoittanutkin, friend zoneen ajaudutaan vahingossa ja sieltä poistuminen on vaikeaa. Ja tämän vuoksi kaunautuminen, pettymys ja muut vastaavat tunteet ovat normaaleja ja odotettavia. Toki on myös pirun tyhmää kuvitella että kauhein asia jota sievä ja mukava naisihminen voisi antaa, olisi ystävyys. Ja että tästä voisi jotenkin syyttää. Evoluutiobiologiaa kannattava voisi suorastaan sanoa että kun itsekäs geeni komentaa naista, on turha yrittää marmattamisella vaikuttaa hänen intentioihinsa. Mitään tietoisia tavoitteita asiaan tuskin liittyy. (Kannattipa sitten evoluutiopsykologiaa tahi ei.) Kaikki eivät viehätä kaikkia, ja jotkut viehättävät vain harvoja. Joten omaa seksikkyyttä tai sen puutetta on turha projisoida jonkun muun ominaisuudeksi.

Friend zone on kuitenkin olemassa. Ja tässä kohden on hyvä vilkaista sitä miksi naisille ajatus friend zonesta on vieraampi kuin miehille. Itse koen olleeni friend zonessa muutamankin kerran elämäni aikana. Ja eri mekaniikalla ja eri taustoilla. Ja moni mies tuntuu ymmärtävän "ne haluaa olla vain ystäviä" -tilanteen. Monet naiset eivät tunnu kuitenkaan pitävän tämänlaista kovin relevanttina tilana. Ja siksi koko asiantila voi vaikuttaa jonkinlaiselta petokselta.

Laasanen lähestyy tätä siten että naisilla olisi erikseen pidetyt tiukat luokat ystäville ja seksikumppaneille. "Naiset jakavat miehet tiukasti 1) kavereihin ja 2) potentiaalisiin partnereihin. Se on tikapuuteorian lähtökohta. Toisin sanoen naisilla on kahdet tikapuut, joille he asettavat miehet, eikä kaveritikkailta ole helppo hypätä suhdetikkaille." Miehet sen sijaan pitävät vain yhtä luokitusta kaikille naisille "Miehet eivät jaottele naisia miellyttämään pyrkiviin beta-naisiin ja dominoiviin alfa-naaraisiin (ja jos jompikumpi on korkeammalla tyttöystävähierarkiassa, niin beta-naaras). Miehet jakavat naiset viehättäviin ja ei-viehättäviin naisiin, eikä ystävyys naisen kanssa aseta minkäänlaista jarrua suhteelle." Tässä on toki jonkinlainen huomio. Mutta asiaa voi kenties valaista katsomalla hieman enemmän ns. äijien ystävyyttä. Tosiasiassa näyttää olevan nimenomaan niin että naiset ottavat paljon helpommin miehen ystäväksi kuin miehet ottavat naisia. Äijäporukkaan pääseminen naiselta on saavutus. Tämä tarkoittaa sitä että kenties miehet jakavat "alfanaaraisiin" ja "betanaaraisiin" jo tässä vaiheessa. Näin syntyisi myös epätasainen tilanne jossa naiset harvoin ovat friend zonessa. Jos mies on ottanut heidät jo kaveriksi, he ovat valmiita myös seksiin. Naiset sen sijaan eivät ota miehiä ystäviksi näin tarkasti luokitellen. Ja siksi heillä on kahdet tikapuut. Miehillä on naisten kannalta vain yhdet tikapuut. Siinä ystävyyspuolen tikkaissa on vain miehiä joiden kanssa tämä ei kuvittele harrastavansa seksiä.

Tämän takana on mitä luultavammin biologista perustaa. Esimerkiksi Batemanin periaatteen mukaan, perimiltään oogamian vuoksi, voidaan ajatella että toinen sukupuoli joutuu panostamaan lisääntymiseen enemmän kuin toinen. Nainen esimerkiksi tulee raskaaksi kun mies taas ei. Ja tämä epäsymmetria tarkoittaa sitä että riskit sukupuolten kesken eivät ole samoja. Ja siksi toinen sukupuoli yrittää helpommin ja toinen taas valikoi paremmin. (Ihmiset ovat kuitenkin K -strategikkoja joten molempien sukupuolten kannattaa olla jokseenkin valikoivia.)

Kuitenkin tähän on toisenlainen toimintamahdollisuus. Ja se on omalla kohdallani toiminut melko hyvin. Minulla on tunnetusti omituiset kaverivaatimukset. Mutta sukupuoli ei ole oikein koskaan kuulunut niihin. Toisin sanoen minulla on ollut tapana luoda ystävyyssuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa tavalla joka on "naismainen". En ole pitäytynyt äijäporukoissa ystävien kesken. Tämä on johtanut jopa siihen että minun kanssani ollaan oltu friend zonessa myös niin päin että minä en ollut kiinnostunut.

Tässä strategiassa on se hyvä puoli, että lukioaikana minulla oli kohtuullisen suuri määrä hyvin lyhytaikaisia deittailukokemuksia. Siihen aikaan omituisuudessani ei ollut edes sitä häivähdystä karismaa mitä nykyään joten ne eivät jatkuneet kovin pitkään. Deittien määrässä salaisuuteni ei kuitenkaan ollut alfauroon tyylinen brute force. En kuluttanut päiviäni flirttailuun. Sen sijaan kun tunkee itsensä naisseurueeseen, huomaa että parittaminen (ei termin prostitutionaalisessa merkityksessä) on monelle naisihmiselle elinkeino. Puhelinnumeroani vuodettiin ja leviteltiin. Olin turvallinen deittikaveri joka oli muiden naisten suosittelema. Eli ideana oli se, että kun naiset olivatkin minun kanssani "vain kavereita" niin heillä oli ystäviä. On yllättävää miten suureen määrään ihmisiä kontaktoituu näin yksinkertaisella keinolla.

Tämä on ihanteellinen tilanne silloin kun (a) itsellä ei ole ketään "kiikarissa" ja (b) ei ole mitään haittaa siitä että kaikki, siis aivan kaikki, detaljit vuodetaan puolen kaupungin kanssa. Oli selvää että jokaisesta deitistä tehtiin raportti kolmena kappaleena ja tieto kulki ryhmässä hyvinkin laajalle äärimmäisen nopeasti. (Tälläisessä tilanteessa alfauroksen tyylinen kusipäistely johtaa ... sanotaanko vaikeuksiin.) Ja minun kohdallani kumpikaan kohta ei ole ollut ihanteellinen oikein koskaan. Minulla on ollut tapana nimenomaan ottaa kiikariin. (Ja minun lähestyminen kosketusetäisyydelle taas on ylen vaativaa. En mielelläni anna sellaisten koskea minuun joihin en luota ja joita en siis tunne melko hyvin.)

Ja tätä kautta voinkin korostaa että on kahdenlaisia friend zoneja.

Kun ihminen ihastuu kaveripiirissään olevaan ihmiseen, hän on ainakin hetken friend zonessa. Ikävä kieroilutaktiikka olisi käyttää ystävyyttä keinona vähitellen ujuttautua, kuin varkain, toisen pöksyihin asti. Tämänlaatuisen manipulatiivisen lähestymistavan ulkopuolella on kuitenkin kaksi, mielestäni jossain määrin eettisesti hyväksyttävää luokkaa. (Joissa molemmissa olen myös itse ollut korkeimman omakätisesti.)
1: Ensimmäinen on ujoa ja diskreettiä friend zonessa olemista. Siinä on romanttinen haave mutta ei siihen liittyviä tekoja. Joten vastapuoli ei tiedä siitä, eikä voi siksi edes torjua sinua. Omakohtaisesti voin sanoa että tämänlainen passiivisuus on sitä joka harmittaa vuosien päästä vain aivan helvetisti. Helpotukseksi voin sitten kertoa sen että tosiasiassa ihmiset lukevat ilmeitä ja jos he eivät ole kiinnostuneita takaisin he ovat kohteliaasti hiljaa. Joten tässä tuskin menettää niin paljon kuin humalassa aamulla kello kolme baarissa yksinollessaan jonkun nykyisen kumppanin kanssa käydyn perheriidan jälkeen saattaa kuvitella. Tämä ei ole seksuaalista häirintää vaikka se on friend zonessa olevalle pelkurille häiritsevää ja siinä on kiistatta seksuaalinen elementti.
2: Toinen on sitä että edellisestä on ottanut opikseen ja edes yrittää. Yrityksestä voi aina seurata pakit. Ja aina pakkien yhteyteen ei pyyntöä siitä että ei nähtäisi missään yhteydessä tämän jälkeen. Tämänlaatuiset tilanteet vaativat pelisäännöistä sopimista ja niissä pysymistä. Eli esimerkiksi pyydetään että torjuttu ei pyytäisi asiaa uudestaan, ja että jos tilanne muuttuu niin se on sitten sen nykyisen torjujan asia ilmoittaa että nyt tilanne on erilainen. Omalla kohdallani tämänlaatuinen avoimuus on johtanut yhteen hyvin omituisella ja syvällisellä tavalla mutatoituneeseen ystävyyssuhteeseen jossa voin avoimesti arvioida tämän poikaystäviä "jos en minä niin sitten paras olla tuollainen hyvä" -mentaliteetilla.

Friend zonessa elämisen kohdalla tärkeintä on tiedostaa että sille joko voi tehdä jotain jolloin sille pitää tehdä jotain. Tai sitten sille on tehty jo jotain ja sille ei voi sen jälkeen enää tehdä. Tai on päättänyt olla toimimatta vaikka voi, jolloin sen kanssa pitää vain elää. Yleensä jos ihminen ei astu soveliaisuuden rajan yli ja sooloile sovittujen rajojen yli niin asia menee ohi.

Ensin pitää kenties ponnistella asian kanssa ja hillitä himonsa ja kahlita kyrpäänsä. Ja jonkin ajan jälkeen se ponnistelu muuttuukin turhaksi. Tässä kohden on hyvä lukea Dan Arielyn "the Upside of Irrationality" -kirjan jossa katsotaan eri strategioita joita ihmiset harrastavat romanssiasioissa. Jos nainen ei pidä kaljusta miehestä hän voi joko torjua miehen ehdottomasti tai sitten vaihtaa preferenssejä ja korostaa että kalju mies voi olla hauska. Ihmiset tekevät tätä aika paljon. Ja tämä on ihan hyväkin asia. Sillä ihmiset kestävät kaatuneita romansseja yllättävän hyvin. Ariely nostaa esille myös Shakespearen "Romeon ja Julian" joka vihjaa että nykypsykologian tunnistamat ilmiöt on tunnettu jossain määrin jo menneinä aikoina. Kirjassahan kaikki muistavat Romeon ja Julian väkevät tunteet. Mutta eivät sitä että kirjan alussa Romeo on epäonnistunut rakkaudessa ja käyttäytyy kuin se olisi maailmanloppu. Sitten hän on nähnyt Julian ja murhe unohtuu.
1: Eli jos tilaa ei ylläpidä jotenkin, eli esimerkiksi stalkkaa kohdettaan tai pidä piilossa mitään pornoa johon on liimattu päiden tilalle näitä ihastuksen kohteen valokuvista leikattuja naamakuvia niin sitten se romanssi etsii jonkun toisen purkautumisreitin. Rakkaus on ikuista, vain kohde vaihtuu.

Ja sitten toisaalta voi olla hyvä tiedostaa sekin että nykyinen ja pitkäaikainen puolisonihan on nimenomaan sitten "se tilastopoikkeus". Olemme tienneet toisemme ensin nimenomaan ystävinä. Ehkä syynä on se, että en diskriminoi kovin pinnallisesti, kuten ei hänkään. Arielyn mainitsemaa kompensoimista ja prioriteettien punnitsemista on varmasti tehty paljon puolin ja toisin. Tällä tasolla ei voi lähteä siitä että jaottelee "viehättäviin ja eiviehättäviin" tai "alfa ja betauroksiin". Eikä siihen voi kyllä meidän perheessämme palatakaan. Siitä ei hyvä heilu.

Tätä häijyä kolauttelua sisältävää lopetusta pehmentämään voidaan sitten katsoa aiheesta Michael Stevensin leppoisa video. Hän kertoo esimerkiksi siitä, miten oikea tekosyy ei ole se, että olemme liian kilttejä, vaan se että idealisoimme ihastuksemme kohdetta. Ja ulkopuolinen näkee että sinulla ja ihastuksellasi ei vain ole kovin paljoa yhteistä. Kiltteyden sijaan kysymys voikin olla siitä että emme ole yhteensopivia ihastuksemme kanssa ja olemme lisäksi häiritsevällä tasolla liian tyrkkyjä.

Barneymugging with Flat Tire Forty-Niner : Eli mitä Nietzsche sanoisi "friend zonesta"?

Perinteisen, eräiden mukaan jopa "yleisen julkisen tiedon", mukaan miehet ajattelevat paljon seksiä. Ja että he ajattelevat seksiä käytännössä aina naisen tavatessaan. Tämä yleinen ymmärrys muuttuu kuitenkin yleensä järkytykseksi jos tämä koskee naisten tuntemia miehiä. Esimerkiksi Henry Laasanen viittasi tuoreesti siihen miten naiset pahastuivat kun julkkishaastattelija kertoi miettivänsä seksiä myös silloin kun hän haastattelee naista. John Snow miettii millaista seksi olisi juuri heidän kanssaan.

Tähän on varmasti muutamiakin taustasyitä.
1: Suuri osa naisista on moderneja ja "rippusen mutta ei liikaa" feministisiä. Heistä on luontevaa uskoa että miehet eivät sovi miesstereotypioihin sen enempää kuin nainen naisstereotypioihin. Se, että joku korostaa näitä stereotypioita järkyttää heitä, samoin kuin objektisointi ylipäätään, olipa kohteena mies tai nainen. Asian luonnolliseksi kutsuminen - kuten Snow teki - pahentaa heidän silmissään asiaa koska luonnollisuus on tosiasiassa usein dogmaattisuuden ja vaihtoehdottomuuden synonyymi.
2: Ihmisten psykologiassa on aivan tavallista että ex poste ja ex ante -tilanteisiin suhtaudutaan hyvinkin eri tavalla. Ihmiset tuntevat sympatiaa yksilöitä eivätkä tilastoja kohtaan. Ja esimerkiksi eläimien syömisen kohdalla nimetön teurastettu tuntematon sika on jotenkin parempi syödä kuin se oma possu jota on hoitanut porsaasta ja jonka kanssa on leikkinyt ja jonka kohdalla on tiennyt että se on elänyt mukavan elämän ja kokenut nopean kuoleman.
3: Ystävyys ja seksi sopivat yllättävän huonosti yhteen.

Näistä viimeinen kohta on lyhyt koska siitä tulee pitkä.

Jos me mietimme parisuhteen hakemista, on tarjolla monia vaihtoehtoja. Voidaan mennä klassisesti suhteeseen jolloin seksi liitetään johonkin jota vähintään kutsutaan ystävyyttä syvemmäksi. Voidaan olla "friends with benefits". Ja sitten voidaan olla ns. "friend zonessa", jossa halutaan seksiä mutta ollaan ystäviä ja yritetään vaivihkaa lämmittää suhdetta seksuaaliseksi. Ja siinä missä kaksi ensimmäistä ovat rehellisiä keinoja, ja kenties toimiviakin, viimeinen ei ole rehellinen eikä toimiva.

Crackedissa omistettiin kokonainen kirjoitus tiloille jotka ovat vaikeampia olla kuin "friend zonessa" kärvistelevälle syvempää suhdetta haluavalle. Artikkeli alkaa melko suorasukaisesti. "The Internet loves hating on "the friend zone," because the Internet sees friendship as the highest form of torture a horrible woman can impose on a sweet and infallible man" Joka paljastaa taustalla olevat pimeät vaikuttimet. Syvin pihvi on kuitenkin vasta viimeisessä osiossa. Siinä kerrotaan se toinen puoli. "I don't want to ruin friendship -zone" on se joka on vastapuolen roolina. Friend zonessa halun kohde ei ole syyllinen ilmiöön. Sen sijaan friend zoneen ajautuminen on ihastuneen osapuolen strateginen valinta. Sillä jos ihastuksen kohde onkin ihana ja kenties flirttailevakin, on ihastuneen ratkaisuna joko kertoa asiasta tai ei. Itse asiassa friend zonen koko idea on siinä että ei yritetä vaan kärvistellään ja sitten yritetään hoitaa asiaa parempaan suuntaan kepulikonstein ja manipuloimalla.

Ja kun mietimme erilaisia strategioita, voimme saada kenties irti jotain toimivuudesta.
1: Kiinnostusta yritetään herättää laajentamalla elämää johonkin "salaiseen". Tässä ei tarvitse teeskennellä olevansa salainen agentti jolla on paranormaaleja kykyjä. Mutta henkenä on se, että ystävyys on kiinnostusta ja mysteeri on kiinnostavaa, joten seksuaalinenkin kiinnostus heräisi uudella tavalla.
2: Tiedustelun käyttö apuna. Tässä ei tarvitse palkata yksityisetsivää, stalkata pensaissa ja penkoa roskiksia. Mutta henkenä on, että ystävyydestä saatuja tietoja sovelletaan ja teeskennellään kiinnostusta asioihin joista toinenkin on. Asiaa voidaan täydentää muullakin aktiivisella tiedonhaulla.
3: Aloittaminen uudestaan. Tässä ei tarvitse huijata omaa kuolemaa ja palata takaisin coolimpana identtisenä kaksoisveljenä josta ei ole koskaan tullut maininneeksi. Mutta henkenä on olla hetken aikaa vaikka opintomatkalla ja palata takaisin ja yrittää kontaktia ja tiivistä yhteyttä vaikka samojen harrastusten kautta. Paluun jälkeen ollaan tomerampia. Yht'äkkiä opiskellaan ahkerasti, bodataan ja aktivoidutaan muutenkin.
4: Romanssin teeskentely. Tässä ei tarvitse palkata huippukalliilla Viivi Pumpasta teeskentelemään julkisilla paikoilla tyttöystävääsi. Mutta henkenä on, että jonkun muun kanssa joko ollaan tai teeskennellään oltavan jotta toisen "todelliset tunteet" tulisivat esiin.

Jokaisessa strategiassa henkenä on se, että jos toinen korostaa arvostavansa ystävyyttä, ajatellaan että nokkelana tyyppinä keksitään jokin keino jolla ongelma voidaan voittaa. Eli tarvitaan suunnitelma. Niissä on yleensä aukkoja. Tiedustelusta tulee väkinäistä, treffailu väärän tyypin kanssa ei oikeasti tee muuta kuin vaikeuttaa uuden suhteen aloittamista kun toinen kieltää romanssiaikeet "koska on varattu". Ja "niin pian" entisen suhteen jälkeen aloittamista ei pidetä hirveän hyvänä. Parhaimmillasi saadaan romanttisten väärinkäsitystensä innolla roikkuvan riippakiven.  Ja usein se, jos strategia toimisi todella vihjaisi siitä että ihastuksesi kohde on kenties pinnallinen olento jota edes manipulatiivinen friend zoneilija ei ansaitse.

Yli-ihmisen siivin mahdolliseen mahalaskuun.

Keinot tuskin toimivat. Eli kun epäeettisyys yhdistyy siihen että manipuloinnista huolimatta tuskin saadaan haluttua lopputulosta, on parasta vaihtaa strategiaa. Etenkin kun friend zonessa olemista pidetään varsin kamalana kärvistelynä jopa tätä harjoittaneiden keskuudessa. Pettymys ja epäonnistuminen luonnollisesti pelottaa ja siksi ihminen jää helposti "polttamaan itseään hiljaisella tulella" friend zonessa.

Mutta friend zonesta poistuminen, tuo oikeista ratkaisuista paras, ei ole kovin helppoa. Ei ole helppoa joko ryhtyä ystäväksi, päätyä rakastajaksi tai poistua paikalta. Sillä tilanteeseen ei yleensä ajauduta siksi että oltaisiin manipulatiivisia sosiopaatteja. Se likainen puoli on ikään kuin sivutuote. Suurin syy on arkuus ja ujous. "Kiltti mies" joka ei uskalla edes aidosti yrittää ei tietysti onnistu. Friend zonessa kikkailua kuvastaa "pseudoyrittäminen" jossa yritys korvataan säätämisellä.

Ja tämänlaisiin tilanteisiin Nietzsche on kenties se filosofi jolla on viisainta sanottavaa. Hän nimittäin erotteli ihmisen motiivit seurauksista. Moni ajattelee että motiivit värittäisivät seuraukset, mutta Nietzsche kyseenalaisti tämän. Hän korosti että jos ihminen on ahne tai ylpeilevä, hän haluaa tehdä vaikutuksen ja voi tehdä tämän vuoksi hienoa taidetta. Tämä on sublimointia, jossa likainen motiivi muuttuu yleväksi. Tämänlainen "paskasta kultaa" toiminta on yli-ihmisyyden ytimessä.

Sen sijaan yli-ihminen ei harjoita ressentimenttiä, joka on eräänlaista kaunaisuutta ja päinvastainen prosessi. Siinä ylevät sisäiset tilat muuttuvat huonoksi. Nietzsche otti tästä esimerkiksi uskontojen helvettiin liitetyt kidutuskuvastot joissa ihminen joka haluaa tehdä jotain mutta kieltää tämän itseltään on kaunainen kun ihmiset tekevät mitä hän itsekin haluaisi, eivätkä kärsi tästä. On helppoa luoda kaunaisia kostofantasioita näille ihmisille. Itselleni parempi esimerkki "kullasta paskaa" -toiminnasta on juurikin friend zonessa kärvistely pitkäaikaisesti.

Kysymällä voi saada parisuhteen tai saada epäonnistumiskokemuksen. Ja jos oikein hyvin käy, päätyy tilaan nimeltä friends with benefits. Siinä ollaan ystäviä ja harrastetaan seksiä. Ja tässä ohessa voidaan leikkiä manipulatiivisestikin markkina-arvoilla, mutta kaikki on rehellistä ja avointa. Toisin kuin ystävän teeskentely ja valehtelu. Kunnon pelimieskin yrittää ja pelaa, eikä pelaa pelaamista ja leiki yrittämistä.

Sillä pahinta on se, jos paljastuu että informaation piilotusta on jo tehty. Se joka närkästyttää pahiten on se, että joku kertoo että on vuosia pitänyt tv -ohjelmaa ja sitten salassa on miettinyt pirusti seksiä näiden kanssa. Sillä jos jokin on pahempaa kuin objektisointi on se, että objektisoi ja valehtelee. Jos tätä harrastava ihminen pitää itseään "kilttinä", hänessä on jokin pahasti vikana. Ja jos hän pitää itseään "pelimiehenä" hän loukkaa syvästi jotain jossain seksistisen miehisyyden ytimessä olevassa - kenties pienessä mutta kuitenkin olemassaolevassa - arvostettavuudessa.

---

Otsikon sisältö auennee jos lukaisee 1920 -luvun slangitermejä.

Friends without benefits?

"NCIS rikostutkijat" -sarjassa on jakso "Caught on Tape", jossa sivujuonena on käsitellä sitä, voivatko eri sukupuolta olevat olla "vain ystäviä" (jossa sanassa "vain" ei ilmeisesti ole vähättelyä) vai onko se aina jonkinlainen romanssisuhde. Sarjassa maskuliinisuutta hieman sovinistisuuteen asti edustava Tony edustaa tiukkaa kiistävää kantaa. Ryhmän "yhdeksi pojaksi muiden joukkoon" asettumaan pyrkivä naisagentti Kate taas on sitä mieltä että se onnistuu hyvinkin. Ryhmän gootin, Abbyn, riemukas vastaus on myöntää, mutta kuitenkin hän näki tarpeelliseksi kysyä tarkentava kysymys. Se, että harjoitetaanko tässä suhteesa seksiä. Jos ei, niin Abby piti sitä mahdottomana. (Sarjan fanit pitävät tätä kohtausta tärkeänä todisteena Abby&McGee -romanssiteoriassaan. Sarjahan ei suoraan ota kantaa asiaan.)

Tilanne on tietysti osa nykypäivää. Historiallisesti sekasukupuolikaveruus on ollut harvinaista. Tasa-arvoistumisen myötä se on tietysti helpottunut. Näin ollen ei ole tavatonta että ihmisillä on eri sukupuolta olevia ystäviä. Itselläni on ollut elämässä jopa vaihe, jossa enemmistö ystävistäni oli naisia. Ja jäljellä olevista mieskavereistakin enemmistö oli homoseksuaaleja. Tästä havainnosta seurasi jopa pieni kriisi, koska jouduin käsittelemään sen vaihtoehdon että onko miellyttävyyteni jo sillä rajalla että kykenen pitämään vain sellaisia ystäviä joilla on ns. muita intressejä. (Nykyisin, asiaa reflektoituani tiedän että vastaus on valitettavasti "kyllä". Mutta kestän tämän koska minun ympäristössäni pyörii aika paljon ihmisiä....)

"Research Digestissä" kuvattiin asiaan liittyvää tuoretta tutkimusta. Siinä havaittiin että Tony-Kate -näkökannat eivät ole sattumaa ; Platonisissa suhteissa on tapana olla niin että miehellä on vahvempia romanttisia tunteita naista kohtaan kuin tällä miestä kohtaan. Miesten kokemus naisen ajattelusta oli myös yliarvioivampi. Miehet yliarvioivat naisen kiinnostuksen itseensä. Naiset taas aliarvioivat viehätysvoimaansa miehen silmissä. Miesten tunteet eivät myöskään katoa yhtä voimakkaasti jos naiskaveri seurustelee vakavasti. Naisilla tunteet vastaavassa tilanteessa vähenivät. Tätä eroa selitetään evolutionaarisilla lisääntymisstrategioilla ; "men have more to gain from short-term sexual encounters, whereas women, who invest more in their offspring (in terms of gestation and child-birth), are more selective."

Paradoksaalinen tilanne on se, että tavallaan tilastollisesti Platoninen ystävyyssuhde onnistuu jos olet nainen. Mutta koska ystävyys on kahden kauppaa, platoninen suhde olisi mahdoton koska vastavuoroisuus puuttuisi. Platoninen suhde muuttuisi tällöin miehen yksisuuntaiseksi romanssiksi naisen kanssa, jossa seura nähdään vain totaalista erossaoloa parempana vaihtoehtona. Toki ihmiset yksilöinä eivät ole stereotypioita tai keskiarvoja (toisin kuin NCIS -sarjan hahmot jotka ovat.) Näin ollen psykologisesta tutkimuksestakin uutisoitiin että platoniset suhteet ovat mahdollisia, mutta mutkikkaita.

Baarinnurkan Kalja -Jamppa

"You know who you're going to turn into. That sad old man in the pub that no-one wants to sit beside because after a few drinks he'll start talking about the girl that got away."
("From Hell")

Viihde esittää hyvin usein "rakkaudessaan pettyneen arkajalan" ihmistyypin. Tämä hahmo ei ole uskaltanut tehdä aloitetta ja on siksi jäänyt haikailemaan "mitä jos" -maailmaan.

Henkenä on karkeasti se, että pelkuri arastelee etukäteen ja rohkea jälkikäteen. ; "Criminal Minds" -sarjan jakso "Reckoner" kuvaa tunnelmaa kuvaamalla Rossin etäistä, platonista, elämänkestävää, romanssia joka ei johda mihinkään. Edes siihen yhteen yöhön. Uraansa keskittynyt, rakkaudessaan pettynyt, agentti neuvookin jakson lopussa kollegaansa sanomalla "You have a family. When all this is over, what are you going to do to make sure you're not a lonely guy, wondering why you let the purest thing in your life ... get away?" ; Tämä rohkaisevanakin nähtävä kannustava kulma on sinällään oikeassa, että uskalluksen puutehan ei missään tapauksessa johda onnistumiseen romanssiasioissa. Näin ollen yrittäjät voivat onnistua tai epäonnistua ja passiiviset vain epäonnistua. Kuitenkin moni jättää riskin ottamatta.

Kuitenkin tämä mainittu kuva on myös vääristymä todellisuudesta. Sillä epäonnistumisia ei kuvata kovin positiivisesti viihteessä. Ideaalipari voittaa ja vastavoimana on usein hieman kyseenalainen veikko. Hyvän tyypin romanssiepäonnistumiset ovat "vain väliaikaisia". Vähissä ovat ne viihdemaailman "yrittäneet hyvät tyypit" jotka eivät ole onnistaneet. Heille on aina luvassa jotain. Tosimaailma kuitenkin tuntee tämän epäonnistuja -ihmistyypin, joka on yrittänyt ja epäonnistunut.

Heidät on tosin helppo unohtaa, sillä niin viihde kuin yhteiskunnassamme asuvat ihmisetkin tuppaavat värittämään rakkauselämän teemat otsikon "kohtalo" alle. Epäonnistuminen tarkoittaa tässä skeemassa vain että "Ei Ollut Se Oikea". Näin ollen onnistuminen itse asiassa kuittaa kohtalon. Epäonnistuneen rakkaus oli vain jotenkin väärää ja epäonnistunutta - jos ei muuten niin olemalla väärässä kontekstissa. Tämä selityskenttä ei kuitenkaan ole kovin toimiva tai lohduttava niille epäonnistujille jotka ovat yrittäneet ja joille tunnetila on jäänyt, ihmissuhde on vain jäänyt toteutumatta.

Epäonnistumisessaan räytyvälle "ei ole oikea" itse asiassa väittää implisiittsiesti että se heidän räydyttävä rakkauskaan ei ole aito, tärkeä tai tosi, vaan jokin valheellinen illuusio. Tämä taas helposti halventaa itse tunnetta, että mutkan kautta rakkauden kohdetta ; Sehän sanoo että kohde on jotenkin väärä, puutteellinen, vääränlainen tai muuten vaan huono. ; Mielenkiintoista kyllä esimerkiksi (kovasti tykkäämäni) Montaignen mukaan viisautta olisikin osata auttaa juuri tämänlaisissa ongelmatilanteissa. Tältä osin viihde eivätkä ihmiset ole kovin viisaita.

Toinen jännittävä asia on, että yllättävän usein viihde kuitenkin kuvaa tuon kadonneen ja epäonnistuneen rakkauden kauniisti. Arkajalalla nähdään olevan jotenkin erityisen puhdas rakkaussuhde, missä näkyy ainakin keskiaikaisen tarinaperinteen ihannoiman fin amour -perinteen jälkiä. Voidaankin kuitenkin kysyä, onko tämä puhdas rakkausmuoto mahdollista jos suhde olisi aktualisoitunut. Sillä konkreettisessa elämässä romanssissakin on aina kaikkea sotkuista, mutkikasta ja likaista. Siksi "Yö":n lyriikoiden tapaan "Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen". Arkajalat ovat kenties keksineet tavan pidentää tämän koko elämän mittaiseksi ; Kun vain osaisivat olla katkeroitumatta. (Eivät osaa.)

Jo joutui armas aika - ja...

"Sydän hakkaa tyhjää / Etsii liekit sytyttäjää / Jotain mistä saisi vielä pelastavan sykäyksen. / Ympärillään kylmä armoton tuuli. / Puhaltaen kaiken toivon sinne missä toisten unet eivät kohtaa."
(Rautakello, "Unien Ritari")

Suomen vammaiskoulutuksen Tukiyhdistys RY:n "Tukilinja (2 /2008)" kertoo autistisesta lapsesta. Äiti kertoo siinä autistisen poikansa tavasta ystävystyä "maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joihin hän on syvästi kiintynyt ja niitä, jotka ovat hänelle täysin yhdentekeviä." Toisaalla kuvataan sitä, miten maailman oletetaan pysyvän muuttumattomana jos siihen ei kosketa. Tästä seuraa yllätyksiä ja pettymyksiä. Maailma on odotusarvoisesti muuttumaton ja todellisuus kuitenkin virtaa. Tässä on jotain olennaista, jotain joka tietysti hieman ja kohtuudella kuvaa jollain tavalla minunkin ihmissuhteitani. Karkeasti ottaen tiiviitä ystävyyssuhteitani kuvaa sana "vähälukuisuus". Nämä eivät sitten vain ole "huonoja".

Yksi harvoista ja erityisen merkittävä ystävä minulle on ollut Suvi Harju. Hän on kestänyt minua varsin pitkään. Siinä, missä tavallisesti arkikokemuksessani minun on yleensä jollain lailla varottava itseäni, tunnen itseni hänen kanssaan rennoksi. Hän tuntuu arvostavan niitä minun piirteinäni eikä jonain ongelmina ja oireina joiden kanssa on vain tultava toimeen. Emootioitani kuvannee Lawrence Peter "Yogi" Berra -sitaatti. "We have a good time together, even when we're not together."


Hän oli myös lukioaikainen ihastukseni. Sellaista aika vakavaa mallia. Semmoista, joka pistää kaikki halveksivasävyiset "vasikanrakkaus" -jutut kyseenalaiseen maineeseen minun silmissäni. Sen sanojat kuvaavat mahdollisesti enemmän itseään nuorina kuin yleisesti ihmisiä. Samoin kävi mielikuville, joiden mukaan esiaviollinen seksi sotkee ihmisten ajatukset. - Ihmiset voivat sotkea tilanteensa ilmankin. Hänen kaltaisensa saavat "Mamban" laulamaan niistä kauan sitten unohtuneista - tai vähintään tämä myy levyjä aiheesta. Homman kariutuminen oli kuitenkin sekin arvokas eikä mikään totaalisen tuhoisa kokemus. Toki aluksi järkytys opetti minulle teologisia mittakaavoja saavia asioita ihmisyydestä : Aatamin karkotuksen paratiisista. Ja sen miltä Mooseksesta tuntui kun hän katsoi luvattuun maahan tietäen että siinä näkee jotain jonne ei koskaan mene.

Sittemmin asiat muotoutuivat ymmärtämään kaksisuuntaisuuden hienouden, mutta myös yksisuuntaisen. Nämä asiat olivat tietysti tärkeitä, enkä ole nykyisen puolisoni kanssa pitänyt monia asioita helppoina tai itsestäänselvyyksinä - toisin kuin romanttiset kirjat ja elokuvat näyttävät kliseissään tavalla jonka toistuvuus voi saada jonkun vaikkapa uskomaan että "asiassa on jotain perää". Tätä kautta olen jopa oppinut käsitteen "professional loser". Joskus pahin asia jonka voi kuvitella tapahtuvaksi onkin ihan hyvä asia. Tämä muistuttaa "Yogi" Berran "We made too many wrong mistakes" -lausumasta, jossa korostuu se, että on olenassa myös hyviä erehdyksiä. Tämä on varmaan minun paras. Jokaisen tulisi tehdä jotain tämänkaltaisia virheitä. ~ Kaava "Two way, One way, No way" on oikein kasvattava ja opettavainen jos se vain tapahtuu oikein.

Nykyisin suhteemme ei ole "edes Platoninen" ; Tunnekokemukseni eivät ole suinkaan tuhoutuneet. En usko että on mitään aikaa joka parantaa haavat. Sen sijaan ne ovat muotoutuneet omalta kohdaltani jonkinlaiseksi joka hieman muistuttaa ritarikuvaston fin amouria. Tässä on tietysti hyvät ja huonot puolet. Uskallan sanoa että rakkaussuhteen sijasta meillä on ihmissuhde. Kuitekin joskus tähän liittyy myös pieniä ongelmia. Kun normaalisti pettämisestä kiinni jäänyt selittää että "se oli vain seksiä", hän luultavasti vihjaa että jokin sosiaalis-mentaalinen erityisyhteys on sitten jotain olennaisempaa ja pahempaa. Olen tullut siihen tulokseen että tämänlaisesta ei yksinkertaisesti voi olla pätevästi mustasukkainen. Suhdehan ei ole perusluonteeltaan "seksuaalinen tai romanttinen".

Olemme tavanneet toisiamme säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta olen tiennyt että hän on ollut aina siellä jossain periaatteessa tavoitettavana ja tavattavana. Tämä on ollut tärkeää. Nyt hän sai kuitenkin alaansa liittyvän työpaikan Rovaniemeltä. Vaikka facebook ja muut tekniset vempaimet sallivat sosiaalisen kommunikaation jollakin tavalla, on henkilökohtainen kasvokkain kohtaaminen aivan olennaisella tavalla erilaista. Ensivaikutelmani ja tuntemukseni tiedosta oli samanaikainen iloitseminen hyvähköstä työpaikasta. Mutta myös tunne siitä että joku potkaisi minulta puujalan alta. ~ Rovaniemen kaupunginmuseotoimen voitto on minun tappioni.