ISIS on saanut viime päivinä erikoisia vastustajia. Ensinnä on hyvä mainita siitä miten esimerkiksi Forbes uutisoi anonyymeistä. He ovat ilmoitettu - tai heidän nimissään on ilmoitettu sillä tavalla jolla anonymousin kohdalla ei ole mitään eroa sen kanssa että he ovat ilmoittaneet - että "We are unable to target ISIS because they predominately fight on the ground. But we can go after the people or states who fund them." Samalla on korostunut että vihollinen ei ole islaminusko sinällään.
Sitten on mainittava toinen kritiikkitempaus joka selkeästi "Charlie Hebdo" -iskujen innoittama. Siinäkin mollataan ISIStä. Se on myös tietokonepeli. Peli jota en tunnusta pelanneeni. Mutta johon on liittynyt joitain "Let's Play" -videoita YouTubessa. Joita olen nähnyt. Ja joiden mainosbannerit tuppaavat tarjoamaan alariveillään uskonnollisia mainoksia. Koska, miksipä ei? Pelistä on kirjoitettu lehdissä. Ja siitä on kenties syytä mainita muutamia yksityiskohtia. Pelin nimi on "Muhammad Sex Simulator 2015" ja sen on ohjelmoinut henkilö joka tunnetaan nimellä "gizmo01942". Pelissä harrastetaan seksiä. Vaihtoehtoina on sellaisia herkullisia vaihtoehtoja kuin lammas, vuohi ja joukko ISIS -miehiä. Asentoja on lukuisia ja tarjolla on myös pissaleikkejä. ISIS tuskin pitää pelin tekijästä.
En tiedä mitä poliisi sanoisi tämänlaisen jumalanpilkkapelin omistamisesta, niin sen siveellisyyttä että uskonrauhaa häiritsevien teemojen vuoksi. Enkä tiedä mitä puolisoni sanoisi sen pelaamisesta. Tai voin, mutta en halua kuvitella. Siksi minulla ei ole tätä peliä enkä ole tätä pelannut. En lainkaan, ollenkaan, yhtään. (Kukaan ei nähnyt mitään, ette voi todistaa mitään!)
Molemmissa strategioissa huomattavaa on se, että "sivullisia uhreja tulee". Eli vastustaja ISIS ei ole ainut joka saa ongelmia. Mutta anonyymien kohdalla kohteet ovat "vähemmän sivullisia".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anonyymit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anonyymit. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
torstai 11. joulukuuta 2014
Vain a-teismia?
P. Z. Myers blogasi siitä miten monet ateistit eivät pidä hänestä. Tämä on kenties yllättävä kuultava eräästä nimekkäimmästä uusateismin edustajasta. Myersiin suhtaudutaan usein ärsyyntyneesti sillä hän ei suostu ajattelemaan että ateismi olisi pelkästään jumaluskon puutetta. Että ateistiliikkeeseen liittyy moraalisia kannanottoja joita ei voi redusoida pelkästään siihen että ei olla teistejä.
Myers oli itse asiassa yllättynyt siitä että hän löysi jonkun joka olisi hänen kanssaan tässä kohden hyvin samanmielinen. James Croft on esittänyt että ateismissa on käytännössä vahvojakin eettis-poliittisia yhteyksiä. Ne vain kiistetään tiettyjen spesifien kysymysten kohdalla. Ydinteesi on osuva ; "Simply being an atheist does not perforce commit you to caring about racial injustice, it is true. But nor does it follow from strict philosophical atheism that one must care about science education, secularism, or even the advancement of atheist acceptance in society." Myös syitä tälle asenteelle arvaillaan. "These individuals wish to limit the purview of organized atheism to only the issues they personally feel comfortable about, and which they personally wish to support. They like science education and secularism, so support for those issues can be marshaled under the atheist banner. They don’t like being called on to fight for racial equality, so that’s an illegitimate expansion of the atheist cause. The pseudo-philosophical argumentation – “atheism requires no value positions! We must keep atheism pure (except for those issues I like)” – becomes a hypocritical cover for their own discomfort with some social causes."
Blogini pitkäaikaiset lukijat saattavat olla tarkkaavaisia. He voivat huomata että olen itse korostanut että uusateismin lähestymiseen hedelmällisin lähestymistapa on nimenomaan sosiologinen. Pidän uusateismia hyvin vahvasti anonyymejen (anonymous) kaltaisena löyhänä järjestönä jossa ei ole keskusjohdettua dogmaa mutta jossa tietyt tempaukset ovat "sille tyypillisiä" ja toiset taas "eivät oikein liity siihen". Klassisella ideologia-analyysillä ja perusteosten kahlaamisella ei saa kuin kalpean pintaviittauksen. Joskin tämä on tarpeen jotta ilmiöstä saa jotain otetta. Mutta kovin pitkälle tällä ei pääse.
1: Mikä varmasti onkin yksi syy siihen että jopa akatemisesti koulutettujen kristittyjen uusateismianalyysit ovat hyvin huonoja. Ne ovat yhtä osuvia kuin nuorekasta väkisin teeskentelevät vanhukset. Jotka ovat noloja, eivät suinkaan siksi että siilitukka naisella olisi nolo tai kielletty. Vaan siksi että usein tässä nimenomaan imitoidaan alakulttuurin muotia ilman tämän alakulttuurin tälle antamaa kontekstia. Imitaatio on siis pinnallisten symbolien lainaamista ilman niiden sisältöä. Lopputulos on parodia. Ihmisen tulee tiedostaa että jossain mielessä tukkamuoti on "poliittinen aktio".
Tämä ei tietenkään ole "ristiriidassa ateismin kanssa" koska a-teismi sallii monenlaiset aktiot. Kysymys onkin siitä että a-teismin alle voidaan laittaa erilaisia ateismin suuntuksia. Esimerkiksi jos on uusateisti, on käytännössä sanottava että hän kannattaa luonnontieteellistä ajattelua ja sekularismia. Jos hän ei kannata näitä hän on toisenlainen ateisti. Vaikkapa eksistentialistinen ateisti jos tiede ei innostakaan vaan tuntuu päinvastoin ikävältä. Ja jos sekularismi ei kiinnosta voidaan valita jopa monien varhaisten ensyklopedistien ja libertiinien kannattama näkemys jossa ateismi sopi vahvoille ja älykkäille jotka osaavat olla hyveellisiä ilman auktoriteettia. Ja että yhteiskuntarakenne vaati kristinuskoa jotta tyhmät lampaat eivät murhaa toisiaan.
Kysymys ei siis ole siitä mikä on ristiriidassa ateismin kanssa vaan mikä on ristiriidassa uusateismin kanssa. ; Tästä toisaalta seuraa se että voidaan sanoa että joku on tai ei ole uusateisti. Ja toisaalta vaikkapa Stalinin kommunismin aikaansaannokset ovat uusateistien ongelma aivan yhtä paljon kuin hindulaistugeenien kuristusryöstökultti on ongelma kristinuskolle vain siksi että molemmissa uskotaan jumaluuskonseptiin.
Myers oli itse asiassa yllättynyt siitä että hän löysi jonkun joka olisi hänen kanssaan tässä kohden hyvin samanmielinen. James Croft on esittänyt että ateismissa on käytännössä vahvojakin eettis-poliittisia yhteyksiä. Ne vain kiistetään tiettyjen spesifien kysymysten kohdalla. Ydinteesi on osuva ; "Simply being an atheist does not perforce commit you to caring about racial injustice, it is true. But nor does it follow from strict philosophical atheism that one must care about science education, secularism, or even the advancement of atheist acceptance in society." Myös syitä tälle asenteelle arvaillaan. "These individuals wish to limit the purview of organized atheism to only the issues they personally feel comfortable about, and which they personally wish to support. They like science education and secularism, so support for those issues can be marshaled under the atheist banner. They don’t like being called on to fight for racial equality, so that’s an illegitimate expansion of the atheist cause. The pseudo-philosophical argumentation – “atheism requires no value positions! We must keep atheism pure (except for those issues I like)” – becomes a hypocritical cover for their own discomfort with some social causes."
Blogini pitkäaikaiset lukijat saattavat olla tarkkaavaisia. He voivat huomata että olen itse korostanut että uusateismin lähestymiseen hedelmällisin lähestymistapa on nimenomaan sosiologinen. Pidän uusateismia hyvin vahvasti anonyymejen (anonymous) kaltaisena löyhänä järjestönä jossa ei ole keskusjohdettua dogmaa mutta jossa tietyt tempaukset ovat "sille tyypillisiä" ja toiset taas "eivät oikein liity siihen". Klassisella ideologia-analyysillä ja perusteosten kahlaamisella ei saa kuin kalpean pintaviittauksen. Joskin tämä on tarpeen jotta ilmiöstä saa jotain otetta. Mutta kovin pitkälle tällä ei pääse.
1: Mikä varmasti onkin yksi syy siihen että jopa akatemisesti koulutettujen kristittyjen uusateismianalyysit ovat hyvin huonoja. Ne ovat yhtä osuvia kuin nuorekasta väkisin teeskentelevät vanhukset. Jotka ovat noloja, eivät suinkaan siksi että siilitukka naisella olisi nolo tai kielletty. Vaan siksi että usein tässä nimenomaan imitoidaan alakulttuurin muotia ilman tämän alakulttuurin tälle antamaa kontekstia. Imitaatio on siis pinnallisten symbolien lainaamista ilman niiden sisältöä. Lopputulos on parodia. Ihmisen tulee tiedostaa että jossain mielessä tukkamuoti on "poliittinen aktio".
Tämä ei tietenkään ole "ristiriidassa ateismin kanssa" koska a-teismi sallii monenlaiset aktiot. Kysymys onkin siitä että a-teismin alle voidaan laittaa erilaisia ateismin suuntuksia. Esimerkiksi jos on uusateisti, on käytännössä sanottava että hän kannattaa luonnontieteellistä ajattelua ja sekularismia. Jos hän ei kannata näitä hän on toisenlainen ateisti. Vaikkapa eksistentialistinen ateisti jos tiede ei innostakaan vaan tuntuu päinvastoin ikävältä. Ja jos sekularismi ei kiinnosta voidaan valita jopa monien varhaisten ensyklopedistien ja libertiinien kannattama näkemys jossa ateismi sopi vahvoille ja älykkäille jotka osaavat olla hyveellisiä ilman auktoriteettia. Ja että yhteiskuntarakenne vaati kristinuskoa jotta tyhmät lampaat eivät murhaa toisiaan.
Kysymys ei siis ole siitä mikä on ristiriidassa ateismin kanssa vaan mikä on ristiriidassa uusateismin kanssa. ; Tästä toisaalta seuraa se että voidaan sanoa että joku on tai ei ole uusateisti. Ja toisaalta vaikkapa Stalinin kommunismin aikaansaannokset ovat uusateistien ongelma aivan yhtä paljon kuin hindulaistugeenien kuristusryöstökultti on ongelma kristinuskolle vain siksi että molemmissa uskotaan jumaluuskonseptiin.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Uusateisteihin suhtautumisesta
Kotimaassa oli kirjoitus joka oli otsikoitu "Miksi uusateismi leviää?" Siinä viitattiin Sillforsiin joka on tutkinut aihetta ja kommentoidaan esimerkiksi että "Sillfors näkee, että ateismin yleistymistä selittävät useat samanaikaiset sosiokulttuuriset vaikuttimet." Korostettua on että myös Kotimaa Pro:hon on kirjoitettu aiheesta. (Juttuun oli annettu linkki siihen.) Tämä on hyvin kiinnostava kannanotto sillä virallisen selityksen mukaan uusateismi on ollut lyhytaikainen ohimenevä muoti-ilmiö. Tässä on pitkään toistettu sitä kantaa mitä Alister McGrath esitti vieraillessaan suomessa vuonna 2013. Hänen mukaansa uusateismin suosio olisi romahtamassa lähitulevaisuudessa. "Lyhytaikaisen muotihairahduksen" toistaminen on ollut eräs aiheita koskevia kliseitä.
Mutta muutenkin uusateismiin on aivan tuoreesti suhtauduttu toisella tavalla. Milla Hillberg blogasi "Kotimaahan" tekstin jossa hän haki positiivista suhtautumista uusateismiin. "Uusateismin piirissä on noussut joka mantereelle Sunday Assembly - seurakuntia, joiden motto on ”Live better, help often and wonder more” (Elä paremmin, auta usein ja ihmettele enemmän). Kuulostaa melkein liian hyvältä? Toisaalta miksi ei... Eivät kai ne ateistit sen kummempi suuntaus ole kuin muukaan tämän maailman uskonkirjo. Jonkinlainen uskomusjärjestelmähän se ateismikin kaiketi on? Näissä SA-seurakunnissa lauletaan ja kuunnellaan puheita kuten kirkossa konsanaan, jopa Hakuna Matataa kuulemma. Puheet siellä ovat jonkinlaista elämänviisautta ja filosofiaa."
Tämä yllättää.
Sillä tavallisesti sitä kuulee "ateismikin on uskonto" -tyylistä lähestymistapaa lähinnä siten että uskontoa käytetään sanan pejoratiivisessa sävyssä. Toki tässäkin on joitain omituisuuksia, päällisin puolin esimerkiksi lausunto "Uusateismi on 2000-luvulla noussut ilmiö, joka kritisoi perinteistä uskoa ja yliluonnollista. Kuitenkin se on kiinnostunut panteismista, meditaatiosta ja eettisyydestä. Ristiriitaista vai ei?" on erikoinen. Ihan siksi että ajatus eettisyyden ja yliluonnollisen suhteesta on tässä vähintään asenteellisten piilo-oletusten sävyttämää. Lisäksi se, jos jossain lauletaan yhteislauluja ja kuunnellaan puheita ja esitelmöintiä tupataan näissä yhteyksissä liimaamaan kenties liiankin tiiviisti uskonnollissävytteiseen tekstiin. Ei se sitten muutu "käsitteenkorvaushoidolla" jumalanpalvelukseksi, seurakuntatoiminnaksi tai virsilauluksi. Ellei sitten harjoita "korvaushoitoa" jossa nämä asiat määritellään vähintään asenteellisilla piilo-oletuksilla melko lailla uusiksi tavalla joka kyseenalaistaa näiden käsitteiden käytön esimerkiksi kommunikatiivisessa ihmispuheessa.
Tätä "korvaushoitokantaa" esittelee esimerkiksi jälkimmäiseen blogaukseen kommentoinut Matias Roto joka esitti että "Sekä psykologisesti että sosiologisesti ateismi on uskonto. Se valtaa ihmisen käyttäytymisessä juuri saman henkisen ja toiminnallisen tilan kuin muutkin uskonnot." Ajatus on omituinen sillä ateismi ei ole uskonto määritelmällisesti. Se ei ole myöskään uskonto psykologisesti, sillä kognitiivisessa uskontotieteessä asia menee kuten vaikkapa Pascal Boyer sen kuvaa ; Ihmisillä on ns. strategista tietoa, eli noloja salaisuuksia. Uskonnollinen käyttäytyminen kuten lepytysrituaalit, tulevat kuvioihin siinä vaiheessa kun jollain taholla uskotaan olevan pääsy tähän tietoon. Siksi avaruusolentoihin voidaan suhtautua eri tavalla ; Osa on uskonnollisia ja näissä avaruusolennot voivat lukea ajatuksia. Ateisteilla tämä puoli poistuu joten psykologisessakin mielessä (uus)ateismi on ideologia. Roton lausunto on järkevä jos ja vain jos uskonnoksi tuomitaan kaikki sosiaalinen. (Ja jos se otettaisiin lähtökohdaksi, olisi todella erikoista ja asennevammaista selittää että ateisti joko on antisosiaalinen luuseri tai sitten osallistuu uskontoon. True by definition, mutta määritelmä onkin kusipäisen ihmisen määritelmä.) Mutta sanaa "psykologia" voidaankin ilmeisesti käyttää miten tahansa. Sillä uskonnolla on klassiesti omituinen suhde tieteeseen. NoMa -periaate toimii vain yhteen suuntaan. Siihen jossa tiedemies ottaa kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin.
Uusateismista on tärkeää puhua (terminä ja ilmiönä) mutta siitä ei oikein ole osattu.
Toisaalta myös monet ateistit suhtautuvat hieman omituisesti uusateismiin. Tästä esimerkkinä olkoot Joona Ojasen kommentti "Uusateismi on käsitteenä täysin turha. On vain teismi ja sen negaatio ateismi. Yleensä näissä asioissa menee puurot ja vellit sekaisin ja puhuttaessa ateismista, puhutaankin sekulaarista humanismista." Tämä lausunto on tavallinen ateismin kannattajien puolella. Itse ihmettelen miksi on niin yleistä että ateisti haluaa kiistää termin "uusateismi" käytön. Nimi on toki huono siinä mielessä että sen argumentit voidaan periaatteessa sitoa erilaisiin ajatusperinteisiin. Mutta tarvetta eriyttämiselle on. Osittain tämä vastahankaisuus varmasti johtuu siitä että nimitys "uusateisti" on useimmiten jotain jota yleensä sanotaan “ulkopuolelta”. Ja silloin se toimii käytännössä herjausterminä, jonain joka on "militantin ateistin" synonyymi. (Syistä joita minun on hyvin vaikeaa ymmärtää.) On totta että uusateismi -termin huonoutta korostaa se, että aika harva identifioituu “uusateistiksi”. Kuitenkin jos ajatellaan että ateismi on vain Jumaluskon puutetta niin sitten on todellakin tarpeen tehdä tarkennuksia. Uusateismi on siis isompi lista kriteeriattribuutteja. Ja tarkennus on tarpeen juuri ateismin määritelmän laajuuden/epätäsmällisyyen/epämääräisyyden takia. Siksi ateistinäkökulmasta kirjoitettu “Mitä uusateismi tarkoittaa?” on otsikoitu kuten on.
Molempien on syytä tiedostaa että uusateismi on
1: Periaatteessa sen argumentisto voidaan olennaisilta osin sitoa "neljään ratsastajaan" (Richard Dawkins, Daniel Dennett, Sam Harris ja Christopher Hitchens). He aloittivat kirjoittelun asiasta joka oli “netissäpyörijöille tuttua kauraa”. Ja joka teki ateismista uutta lähinnä sitä kautta että sen avulla myytiin sikana kirjoja. (Mitään uutta se ei ollut argumentatiivisesti.) Ideaa yhdistetään toki moniin muihinkin kuten Stephen Lawiin, Ayyan Hirsi-Aliin ja vastaaviin. Näissä ei ole havaittavissa mitään tässä blogissa korostettua jossa suhde monoteismiin ja muihin uskontoihin olisivat oleellisesti erilaisia. Uusateisteja moititaan myös toisesta asiasta ; fatwaenvystä, mutta tosiasiassa islamkritiikkiä pursuaa jos on yhtään tutustunut. (Tosin harva uskova esimerkiksi osaa sanoa että mitä Dennett sanoo uskontokritiikissään. Suu pyöreänä ovat ateismin superymmärtäjät.)
2: Sosiologisesti uusateistit eivät ole dogmaattisia. Eli kirjat ovat enemmänkin suuntaa antavia. Tämä on hieman hankala selittää, mutta uusateisteja on sosiologisesti ymmärrettävä tilastollisena löyhänä ilmiönä. Olenkin aiemmin kirjoittanut Larry Tauntonin artikkeliin joka korosti että uusateisteja ei voi ymmärtää dogmaattisina eikä pelkästään kirjojen kautta. Teokset eivät ole auktoriteetteja. Karkeasti ottaen uustateismissa mielipiteet ovat vapaita mutta eivät satunnaisia.
Uusateismi on tässä mielessä vaikea tarkastelukohde. Sillä perinteinen näkökanta joissa on ideologia, sen perusteokset ja näiden perusteesit joista sitten muodostuu ideologian kriteeriattribuutteja eli dogmia on väärä. Tässä mielessä se muistuttaa melko vahvasti toista uutta ideologiaa, ns. anonymous -ryhmää eli anonyymejä. Anonyymejä ei ole keskusjohdettu. Sillä ei ole mitään perusideologiaa. Sillä ei ole edes näkyviä johtajia. Periaatteessa kuka tahansa voi sanoa olevansa "anonymous" tai osa tätä. Jäsenvaatimuksia ei ole. Kuitenkin laajassa mielessä voidaan sanoa että "anonymous" kannattaa tiedon saatavuutta ja avoimuutta. Että sen parissa keskitytään julkisuuteen. Että näitä haetaan ilman että persoonallisuus selviää. Ja välineenä ovat joko kokoontumiset paikkoihin, tietomurrot ja tietovuodot. Ja julkisissa kokoontumisissa käytetään naamaria, yleensä Guy Fawkes -naamaria "V niin kuin verikosto" -elokuvasta. Ja asenne jossa "we are doing it for lulz". Eli tempuilla ei haeta taloudellista etua. Näiden avulla voidaan sanoa onko jokin tapahtuma tai tempaus anonymousia hyvin kuvaava vai ei. Yhteys on tilastollinen mutta olemassa.
Merkittävimpiä kannatettuja arvoja ovat individualismi, sitoutuminen tieteeseen ja yleishumanistisiin arvoihin. Näitä kannatetaan vähintään nimessä. Ja kuten Sillfors korostaa, individualisoitumsiella on vaikutusta uusateismin suosiossa joten tämä individualismi toteutuu myös käytännön tasolla. Etiikan kohdalla mielenkiintoista on se, että siinä sitoudutaan pääasiassa sekularismiin ja humanismiin. Tästä ollaan yllättävän samaa mieltä vaikka metaeettisesti katsoen variaatiota on hirmu paljon ; Sam Harris kiistää humen giljotiinin mielekkyyden ja hänen “moraalinen maisemansa” rakentaa aksiomaattisen objektiivisen moraalin joka ei ole sen epäkoherentimpi tai oletuksenvaraisempi kuin mikään muukaan objektiivienn moraali. Richard Dawkins pitää humen giljotiinia relevanttina.)
Tämä on tärkeää sillä uusateismin kohdalla on omituisia piirteitä. Esimerkiksi ; Enemmistö uusateisteista ovat "liberaaleja" ja hieman vasemmalla kallellaan. Mutta jos olet oikeistolainen ja ateisti, sinun on hyvin vaikeaa mennä mukaan vasemmistolaiseen kulttuurirelativistiseen ateismiin. Uusateismi ottaakin monesti etäisyyttä kulttuurirelativismiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sam Harrisin varsin kärkäs islamkritiikki ja Jussi K. Niemelän kannanotot joissa korostuu se että hän ei pidä YK:n ihmisoikeuksien levittämistä minään kulttuuri-imperalismina. Uusateismi on tavallaan lähinnä tarpeen sen vuoksi että eksistentialistiset ja vasemmistolais-kommunistiset tahot ovat napanneet ateismin haltuunsa aika vahvasti. Ateistijärjestöjen tasolla esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden yleiset ajatukset eroavat oleellisesti monin paikoin niistä arvoista joita uusateistit kannattavat että "uusateisteihin ei voi vedellä vapareita" menettämättä uskottavuuttaan. Moni kokee että uusateismi olisi riitaisaa ja lahkoutuvaa, ja tässä vedotaan esimerkiksi Kari Virtasen tapaan, että "Individualismi ei kyllä ole mitenkään uusateismin tyypillinen piirre, ainakaan liikkeen sisällä. Ajatusta individualismista tarjotaan kyllä uusateistisen lähetystyön kohteena oleville kristityille. Kerran uusateistien seurakuntaan päädyttyäsi yhteisön paine hyväksyä oman porukan ajatukset on yhtä kova kuin uskonnollisessa yhteisössä. Kuten Helsingin ateistiyhdistysten jakautuminen osoittaa, oppiriidat johtavat myös samalla tavalla lahkoutumiseen." Hän on väärässä. Tämä eriytyminen todistaa vain sen että uusateismi on tärkeä määritelmä. Ei että se ei olisi individualistinen.
Tässä onkin tavallaan tärkeää ymmärtää mitä sekularismi useimmille uusateisteille merkitsee.
Perinteisesti rationaalisuutta ja tiedettä korostava ateismi on uskonut siihen että ateistit jotenkin pyyhkisivät uskonnon pois. Uusateistejen maailmassa sen sijaan esillä on enemmänkin “kissojen paimentaminen”. Eli tässä ei uskota että uskonto tuhoutuu ja korvautuu. Kysymys on enemmän siitä että ateistejen tulee saada lukumääräänsä suhteutetusti vaikutusvaltaa ja kuuluvuutta ja arvostusta.
Tässä kohden ateistien retoriikkaa ei oikein näytetä ymmärtävän. Daniel Dennett on esimerkiksi korostanut että hän ei halua käännyttää ketään. Dawkins korostaa "Jumalharhan" alustuksessa asti että hän toivoo että ihmiset muuttaisivat mieltään, mutta hän ei kuitenkaan usko että niin tapahtuu. Ja tästä seuraa se, että retoriikka ei pyri miellyttämään. Suostuttelu ei ole tarpeen vaan "nau-unta". Viestinä ei ole hakea suosiota liikkeelle vaan poliittisia oikeuksia. Viesti ei ole "käänny meihin" vaan "vittu nyt saa riittää, minua ei kohdella noin". Uskontojen tapakulttuuri liitetään osassa uusateistejen puheessa osaksi uskonnon tabuasiaa. Karkeasti ottaen kulttuurirelativismista irtautuminen onkin noissa piireissä johtanut siihen että uskonto ei ole oikeutus ja tekosyy. Kulttuurirelativisti hakee ymmärrystä. Uusateistejen parissa on - itsellenikin tuttu - asenne jossa jos uskonto oikeuttaa vääryydenteon ideologiaansa niin "sen pahempi uskonnolle".
Tämä riitaisuus voidaan kokea monipuolisuuden esteeksi. Että uusateistit lahkoutuvat ja ovat riitaisia. Henkenä "käännyttämisretoriikkaideologioissa" näyttääkin olevan se että sopuisuus ja erimielisyyksien lakaisu poliittiseen korrektiuteen on samaa kuin moniarvoisuus. Uusateistit sen sijaan selittävät että laajat leppoisat uskonmiehet suojelevat ääriuskontoja. Ja että tämä suojabufferi olisi murrettava. Samoin moitteena on ollut ajatus tiettyjen keskustelunaiheiden uskonnollistamisesta, niin että jos niistä yrittää keskustella muustakin kuin uskonnollisin kulmin joku tulee väliin tunkemaan uskontoa väkisin. (Abortti on tästä hyvä esimerkki. On siinä muutakin kuin teologia, mutta uskontoa tungetaan sekaan.) Tämä on sitä sekulaariuden haikailua. (Itse en ole sekularisti mutta olen turhautunut usein sen verran ankarasti että ymmärrän mistä tämä tunne tulee.) Uusateismissa riita kuitenkin kuuluu asiaan ja se on sitä moniarvoisuutta. ; Kuten tuossa linkin takana kirjoitin, uusateistejen sisällä riidellään kovasti ns. "elevatorgaten" yhteydessä. Asiassa on paljon kannattajia molemmin puolin. Tämä korostaa sitä että vaikka uusateistit ovat absoluuttisen humanisteja, heillä on syviä erimielisyyksiä siitä mitä tämä humanismi tarkoittaa. Moni on kokenut kritiikin jyrkkyyden normatiivisuutena, mutta tosiasiassa juuri tämä riitely todistaa että se ei ole mikään echo chamber. Se mitä pidetään todisteena lahkoutumisesta ja pakotetusta laumasieluisuudesta on tässä kontekstissa nimenomaan todiste päinvastaisesta. ; Itse asiassa laumahenkisissä lahkoissa on kuten Jehovan Todistajissa "ehdoton rakkaus keskuudessa, sitä voi mennä toisiin kaupunkeihin ja toisiin maihin ja mennä valtakunnansalille ja tietää että siellä kohdellaan ystävällisesti". Apostaatikot ja kerettiläiset bännitään tälläisistä yhteisöistä. Riita ei kuulu näiden kuvioihin. Sillä laumasieluisuus kiinnostaa niitä jotka eivät kestä riitelyä.
Uusateismin kohdalla riitely tulkitaan usein "väärin". Tavalla joka on pirun ymmärrettävä - ja luultavasti koko "militantti" -sanan hokemisen takana. Se ajatellaan samalla tavalla miten tuo asenne ilmenee niissä uskonnoissa joissa käännyttäminen on perustavoitteena ja jossa kaikki kanssakäymiset on sovitettu tähän aivopesustrategiaan sopivaksi. (Pardon my honesty. Koska ajattelen noin ilmaisen sen noin ilman että valitsen kohteliasta sanaa kuten "houkuttelu eiloogisin eitieteellisin sanavalinnoin"...) Tässä sekaantuu kuitenkin kritisointi ja vaino. Jos kritiikin kohteena oleminen tarkoittaisi samaa kuin se, että aiheessa on tabu, ollaan väärillä teillä.
Varmin tabun merkki on enemmänkin se, että mielipiteitä ei näy mediassa. Rauhaa haetaan ja tätä "rikkautta" korostetaan siten että juuri mitään ei saa sanoa. Koska se "loukkaa arvokkaita vapauksia". Uusateistit eivät nimenomaan kannata tätä. Tabu on uskonnon suoja kaikelta kritiikiltä. Uusateistien riidoissae ri mielipiteet ovat kuitenkin varsin selvästi esillä. Jopa rasittavan paljon esillä. Eivätkä suinkaan piilossa kuin Iranilaiset homoseksuellit joita ei tiemmä ole olemassakaan. ; Kritiikin olemassaolo ja tabujen puute ovat nimenomaan niitä joiden vuoksi riidat näkyvät ja erimielisten kannat tulevat esiin. Jokainen uusateisti tietää ottaa puolen "elevatorgatessa". Ja jokainen valitsee sen itse. Sillä niitä puolia on selvästi useita. Ja erimielisyys on hyvin äänekästä ja voimakasta. Joka taas johtaa siihen että "paskaa tulee niskaan joka suunnalta", olitpa mitä mieltä tahansa. Oma ideologia ei suojaa mielipiteitäsi eikä hymistele sinulle vain siksi että "kato sekin on ateisti, ei sentään sellainen uskis".
Vainoaminen on toki mahdollista. Tällöin olisi enemmänkin katsottava kritiikin luonnetta eikä kritiikin olemassaoloa. Esimerkiksi onko tappouhkailuja, hakkaamista ja vastaavaa kuvioissa. ; Muutoin käy niin että kritiikin olemassaolo määrittyy vainoksi ja tämä oma epämukavuus - joka todennäköisesti on enemmänkin perimmiltään pikkumaisuutta ja omaa ohutnahkaisuutta ja kritiikinsietokykyä - sekoittuu vainoamiseksi. Ja tämänlaisessa tilanteessa ihmiset juuri rakentavat tabuja joissa haetaan kritiikittömyyttä ja konformistisuutta. Silloin sitä kutsutaan tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti kohtuuttomiksi. Ja torjuvat niiden olemassaolon oikeutuksen riitelyn sijaan ohittamalla. Kuten vaikkapa kutsumalla niitä vaikkapa "spämmiksi" silloinkin kun niissä on ns. argumentatiivista sisältöä.
Kuitenkin.
Palatakseni tuosta rantista takaisin, voidaan huomata että kenties asenneilmapiiri on tältä osin muuttumassa. Että joku jossain yrittää muutakin kuin keksiä uusia olkiukkoja siitä miten "ne" ovat taas "kamalia, militantteja ja väärässä". Uusateisteja varmasti ärsyttääkin se, että kun he kannattavat periaatteessa evidentialismia ja tiedettä ja muutekin korostavat sitä että ei ole väliä mitä ajattelet kunhan perustelet sen hyvin. Jossa hyvin perustelu on sitten määritelty vähintään jollain tasolla. Joka tarkoittaa sitä että "ei ole väliä mitä mieltä olet, ei millä sanavalinnoilla tai miten kohteliaasti ilmaiset sen, kunhan ajattelet hyvin". Uusateisteja kuitenkin moititaan usein juuri siitä että mitä mieltä he ovat mistäkin asioista. Ja heistä lienee ikävää kuulla siitä miten heidän pitäisi ajatella mistäkin asiasta kun se tulee sellaisilta ihmisiltä jotka ilmiselvästi eivät osaa sitä miten ajatella.
Mutta muutenkin uusateismiin on aivan tuoreesti suhtauduttu toisella tavalla. Milla Hillberg blogasi "Kotimaahan" tekstin jossa hän haki positiivista suhtautumista uusateismiin. "Uusateismin piirissä on noussut joka mantereelle Sunday Assembly - seurakuntia, joiden motto on ”Live better, help often and wonder more” (Elä paremmin, auta usein ja ihmettele enemmän). Kuulostaa melkein liian hyvältä? Toisaalta miksi ei... Eivät kai ne ateistit sen kummempi suuntaus ole kuin muukaan tämän maailman uskonkirjo. Jonkinlainen uskomusjärjestelmähän se ateismikin kaiketi on? Näissä SA-seurakunnissa lauletaan ja kuunnellaan puheita kuten kirkossa konsanaan, jopa Hakuna Matataa kuulemma. Puheet siellä ovat jonkinlaista elämänviisautta ja filosofiaa."
Tämä yllättää.
Sillä tavallisesti sitä kuulee "ateismikin on uskonto" -tyylistä lähestymistapaa lähinnä siten että uskontoa käytetään sanan pejoratiivisessa sävyssä. Toki tässäkin on joitain omituisuuksia, päällisin puolin esimerkiksi lausunto "Uusateismi on 2000-luvulla noussut ilmiö, joka kritisoi perinteistä uskoa ja yliluonnollista. Kuitenkin se on kiinnostunut panteismista, meditaatiosta ja eettisyydestä. Ristiriitaista vai ei?" on erikoinen. Ihan siksi että ajatus eettisyyden ja yliluonnollisen suhteesta on tässä vähintään asenteellisten piilo-oletusten sävyttämää. Lisäksi se, jos jossain lauletaan yhteislauluja ja kuunnellaan puheita ja esitelmöintiä tupataan näissä yhteyksissä liimaamaan kenties liiankin tiiviisti uskonnollissävytteiseen tekstiin. Ei se sitten muutu "käsitteenkorvaushoidolla" jumalanpalvelukseksi, seurakuntatoiminnaksi tai virsilauluksi. Ellei sitten harjoita "korvaushoitoa" jossa nämä asiat määritellään vähintään asenteellisilla piilo-oletuksilla melko lailla uusiksi tavalla joka kyseenalaistaa näiden käsitteiden käytön esimerkiksi kommunikatiivisessa ihmispuheessa.
Tätä "korvaushoitokantaa" esittelee esimerkiksi jälkimmäiseen blogaukseen kommentoinut Matias Roto joka esitti että "Sekä psykologisesti että sosiologisesti ateismi on uskonto. Se valtaa ihmisen käyttäytymisessä juuri saman henkisen ja toiminnallisen tilan kuin muutkin uskonnot." Ajatus on omituinen sillä ateismi ei ole uskonto määritelmällisesti. Se ei ole myöskään uskonto psykologisesti, sillä kognitiivisessa uskontotieteessä asia menee kuten vaikkapa Pascal Boyer sen kuvaa ; Ihmisillä on ns. strategista tietoa, eli noloja salaisuuksia. Uskonnollinen käyttäytyminen kuten lepytysrituaalit, tulevat kuvioihin siinä vaiheessa kun jollain taholla uskotaan olevan pääsy tähän tietoon. Siksi avaruusolentoihin voidaan suhtautua eri tavalla ; Osa on uskonnollisia ja näissä avaruusolennot voivat lukea ajatuksia. Ateisteilla tämä puoli poistuu joten psykologisessakin mielessä (uus)ateismi on ideologia. Roton lausunto on järkevä jos ja vain jos uskonnoksi tuomitaan kaikki sosiaalinen. (Ja jos se otettaisiin lähtökohdaksi, olisi todella erikoista ja asennevammaista selittää että ateisti joko on antisosiaalinen luuseri tai sitten osallistuu uskontoon. True by definition, mutta määritelmä onkin kusipäisen ihmisen määritelmä.) Mutta sanaa "psykologia" voidaankin ilmeisesti käyttää miten tahansa. Sillä uskonnolla on klassiesti omituinen suhde tieteeseen. NoMa -periaate toimii vain yhteen suuntaan. Siihen jossa tiedemies ottaa kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin.
Uusateismista on tärkeää puhua (terminä ja ilmiönä) mutta siitä ei oikein ole osattu.
Toisaalta myös monet ateistit suhtautuvat hieman omituisesti uusateismiin. Tästä esimerkkinä olkoot Joona Ojasen kommentti "Uusateismi on käsitteenä täysin turha. On vain teismi ja sen negaatio ateismi. Yleensä näissä asioissa menee puurot ja vellit sekaisin ja puhuttaessa ateismista, puhutaankin sekulaarista humanismista." Tämä lausunto on tavallinen ateismin kannattajien puolella. Itse ihmettelen miksi on niin yleistä että ateisti haluaa kiistää termin "uusateismi" käytön. Nimi on toki huono siinä mielessä että sen argumentit voidaan periaatteessa sitoa erilaisiin ajatusperinteisiin. Mutta tarvetta eriyttämiselle on. Osittain tämä vastahankaisuus varmasti johtuu siitä että nimitys "uusateisti" on useimmiten jotain jota yleensä sanotaan “ulkopuolelta”. Ja silloin se toimii käytännössä herjausterminä, jonain joka on "militantin ateistin" synonyymi. (Syistä joita minun on hyvin vaikeaa ymmärtää.) On totta että uusateismi -termin huonoutta korostaa se, että aika harva identifioituu “uusateistiksi”. Kuitenkin jos ajatellaan että ateismi on vain Jumaluskon puutetta niin sitten on todellakin tarpeen tehdä tarkennuksia. Uusateismi on siis isompi lista kriteeriattribuutteja. Ja tarkennus on tarpeen juuri ateismin määritelmän laajuuden/epätäsmällisyyen/epämääräisyyden takia. Siksi ateistinäkökulmasta kirjoitettu “Mitä uusateismi tarkoittaa?” on otsikoitu kuten on.
Molempien on syytä tiedostaa että uusateismi on
1: Periaatteessa sen argumentisto voidaan olennaisilta osin sitoa "neljään ratsastajaan" (Richard Dawkins, Daniel Dennett, Sam Harris ja Christopher Hitchens). He aloittivat kirjoittelun asiasta joka oli “netissäpyörijöille tuttua kauraa”. Ja joka teki ateismista uutta lähinnä sitä kautta että sen avulla myytiin sikana kirjoja. (Mitään uutta se ei ollut argumentatiivisesti.) Ideaa yhdistetään toki moniin muihinkin kuten Stephen Lawiin, Ayyan Hirsi-Aliin ja vastaaviin. Näissä ei ole havaittavissa mitään tässä blogissa korostettua jossa suhde monoteismiin ja muihin uskontoihin olisivat oleellisesti erilaisia. Uusateisteja moititaan myös toisesta asiasta ; fatwaenvystä, mutta tosiasiassa islamkritiikkiä pursuaa jos on yhtään tutustunut. (Tosin harva uskova esimerkiksi osaa sanoa että mitä Dennett sanoo uskontokritiikissään. Suu pyöreänä ovat ateismin superymmärtäjät.)
2: Sosiologisesti uusateistit eivät ole dogmaattisia. Eli kirjat ovat enemmänkin suuntaa antavia. Tämä on hieman hankala selittää, mutta uusateisteja on sosiologisesti ymmärrettävä tilastollisena löyhänä ilmiönä. Olenkin aiemmin kirjoittanut Larry Tauntonin artikkeliin joka korosti että uusateisteja ei voi ymmärtää dogmaattisina eikä pelkästään kirjojen kautta. Teokset eivät ole auktoriteetteja. Karkeasti ottaen uustateismissa mielipiteet ovat vapaita mutta eivät satunnaisia.
Uusateismi on tässä mielessä vaikea tarkastelukohde. Sillä perinteinen näkökanta joissa on ideologia, sen perusteokset ja näiden perusteesit joista sitten muodostuu ideologian kriteeriattribuutteja eli dogmia on väärä. Tässä mielessä se muistuttaa melko vahvasti toista uutta ideologiaa, ns. anonymous -ryhmää eli anonyymejä. Anonyymejä ei ole keskusjohdettu. Sillä ei ole mitään perusideologiaa. Sillä ei ole edes näkyviä johtajia. Periaatteessa kuka tahansa voi sanoa olevansa "anonymous" tai osa tätä. Jäsenvaatimuksia ei ole. Kuitenkin laajassa mielessä voidaan sanoa että "anonymous" kannattaa tiedon saatavuutta ja avoimuutta. Että sen parissa keskitytään julkisuuteen. Että näitä haetaan ilman että persoonallisuus selviää. Ja välineenä ovat joko kokoontumiset paikkoihin, tietomurrot ja tietovuodot. Ja julkisissa kokoontumisissa käytetään naamaria, yleensä Guy Fawkes -naamaria "V niin kuin verikosto" -elokuvasta. Ja asenne jossa "we are doing it for lulz". Eli tempuilla ei haeta taloudellista etua. Näiden avulla voidaan sanoa onko jokin tapahtuma tai tempaus anonymousia hyvin kuvaava vai ei. Yhteys on tilastollinen mutta olemassa.
Merkittävimpiä kannatettuja arvoja ovat individualismi, sitoutuminen tieteeseen ja yleishumanistisiin arvoihin. Näitä kannatetaan vähintään nimessä. Ja kuten Sillfors korostaa, individualisoitumsiella on vaikutusta uusateismin suosiossa joten tämä individualismi toteutuu myös käytännön tasolla. Etiikan kohdalla mielenkiintoista on se, että siinä sitoudutaan pääasiassa sekularismiin ja humanismiin. Tästä ollaan yllättävän samaa mieltä vaikka metaeettisesti katsoen variaatiota on hirmu paljon ; Sam Harris kiistää humen giljotiinin mielekkyyden ja hänen “moraalinen maisemansa” rakentaa aksiomaattisen objektiivisen moraalin joka ei ole sen epäkoherentimpi tai oletuksenvaraisempi kuin mikään muukaan objektiivienn moraali. Richard Dawkins pitää humen giljotiinia relevanttina.)
Tämä on tärkeää sillä uusateismin kohdalla on omituisia piirteitä. Esimerkiksi ; Enemmistö uusateisteista ovat "liberaaleja" ja hieman vasemmalla kallellaan. Mutta jos olet oikeistolainen ja ateisti, sinun on hyvin vaikeaa mennä mukaan vasemmistolaiseen kulttuurirelativistiseen ateismiin. Uusateismi ottaakin monesti etäisyyttä kulttuurirelativismiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sam Harrisin varsin kärkäs islamkritiikki ja Jussi K. Niemelän kannanotot joissa korostuu se että hän ei pidä YK:n ihmisoikeuksien levittämistä minään kulttuuri-imperalismina. Uusateismi on tavallaan lähinnä tarpeen sen vuoksi että eksistentialistiset ja vasemmistolais-kommunistiset tahot ovat napanneet ateismin haltuunsa aika vahvasti. Ateistijärjestöjen tasolla esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden yleiset ajatukset eroavat oleellisesti monin paikoin niistä arvoista joita uusateistit kannattavat että "uusateisteihin ei voi vedellä vapareita" menettämättä uskottavuuttaan. Moni kokee että uusateismi olisi riitaisaa ja lahkoutuvaa, ja tässä vedotaan esimerkiksi Kari Virtasen tapaan, että "Individualismi ei kyllä ole mitenkään uusateismin tyypillinen piirre, ainakaan liikkeen sisällä. Ajatusta individualismista tarjotaan kyllä uusateistisen lähetystyön kohteena oleville kristityille. Kerran uusateistien seurakuntaan päädyttyäsi yhteisön paine hyväksyä oman porukan ajatukset on yhtä kova kuin uskonnollisessa yhteisössä. Kuten Helsingin ateistiyhdistysten jakautuminen osoittaa, oppiriidat johtavat myös samalla tavalla lahkoutumiseen." Hän on väärässä. Tämä eriytyminen todistaa vain sen että uusateismi on tärkeä määritelmä. Ei että se ei olisi individualistinen.
Tässä onkin tavallaan tärkeää ymmärtää mitä sekularismi useimmille uusateisteille merkitsee.
Perinteisesti rationaalisuutta ja tiedettä korostava ateismi on uskonut siihen että ateistit jotenkin pyyhkisivät uskonnon pois. Uusateistejen maailmassa sen sijaan esillä on enemmänkin “kissojen paimentaminen”. Eli tässä ei uskota että uskonto tuhoutuu ja korvautuu. Kysymys on enemmän siitä että ateistejen tulee saada lukumääräänsä suhteutetusti vaikutusvaltaa ja kuuluvuutta ja arvostusta.
Tässä kohden ateistien retoriikkaa ei oikein näytetä ymmärtävän. Daniel Dennett on esimerkiksi korostanut että hän ei halua käännyttää ketään. Dawkins korostaa "Jumalharhan" alustuksessa asti että hän toivoo että ihmiset muuttaisivat mieltään, mutta hän ei kuitenkaan usko että niin tapahtuu. Ja tästä seuraa se, että retoriikka ei pyri miellyttämään. Suostuttelu ei ole tarpeen vaan "nau-unta". Viestinä ei ole hakea suosiota liikkeelle vaan poliittisia oikeuksia. Viesti ei ole "käänny meihin" vaan "vittu nyt saa riittää, minua ei kohdella noin". Uskontojen tapakulttuuri liitetään osassa uusateistejen puheessa osaksi uskonnon tabuasiaa. Karkeasti ottaen kulttuurirelativismista irtautuminen onkin noissa piireissä johtanut siihen että uskonto ei ole oikeutus ja tekosyy. Kulttuurirelativisti hakee ymmärrystä. Uusateistejen parissa on - itsellenikin tuttu - asenne jossa jos uskonto oikeuttaa vääryydenteon ideologiaansa niin "sen pahempi uskonnolle".
Tämä riitaisuus voidaan kokea monipuolisuuden esteeksi. Että uusateistit lahkoutuvat ja ovat riitaisia. Henkenä "käännyttämisretoriikkaideologioissa" näyttääkin olevan se että sopuisuus ja erimielisyyksien lakaisu poliittiseen korrektiuteen on samaa kuin moniarvoisuus. Uusateistit sen sijaan selittävät että laajat leppoisat uskonmiehet suojelevat ääriuskontoja. Ja että tämä suojabufferi olisi murrettava. Samoin moitteena on ollut ajatus tiettyjen keskustelunaiheiden uskonnollistamisesta, niin että jos niistä yrittää keskustella muustakin kuin uskonnollisin kulmin joku tulee väliin tunkemaan uskontoa väkisin. (Abortti on tästä hyvä esimerkki. On siinä muutakin kuin teologia, mutta uskontoa tungetaan sekaan.) Tämä on sitä sekulaariuden haikailua. (Itse en ole sekularisti mutta olen turhautunut usein sen verran ankarasti että ymmärrän mistä tämä tunne tulee.) Uusateismissa riita kuitenkin kuuluu asiaan ja se on sitä moniarvoisuutta. ; Kuten tuossa linkin takana kirjoitin, uusateistejen sisällä riidellään kovasti ns. "elevatorgaten" yhteydessä. Asiassa on paljon kannattajia molemmin puolin. Tämä korostaa sitä että vaikka uusateistit ovat absoluuttisen humanisteja, heillä on syviä erimielisyyksiä siitä mitä tämä humanismi tarkoittaa. Moni on kokenut kritiikin jyrkkyyden normatiivisuutena, mutta tosiasiassa juuri tämä riitely todistaa että se ei ole mikään echo chamber. Se mitä pidetään todisteena lahkoutumisesta ja pakotetusta laumasieluisuudesta on tässä kontekstissa nimenomaan todiste päinvastaisesta. ; Itse asiassa laumahenkisissä lahkoissa on kuten Jehovan Todistajissa "ehdoton rakkaus keskuudessa, sitä voi mennä toisiin kaupunkeihin ja toisiin maihin ja mennä valtakunnansalille ja tietää että siellä kohdellaan ystävällisesti". Apostaatikot ja kerettiläiset bännitään tälläisistä yhteisöistä. Riita ei kuulu näiden kuvioihin. Sillä laumasieluisuus kiinnostaa niitä jotka eivät kestä riitelyä.
Uusateismin kohdalla riitely tulkitaan usein "väärin". Tavalla joka on pirun ymmärrettävä - ja luultavasti koko "militantti" -sanan hokemisen takana. Se ajatellaan samalla tavalla miten tuo asenne ilmenee niissä uskonnoissa joissa käännyttäminen on perustavoitteena ja jossa kaikki kanssakäymiset on sovitettu tähän aivopesustrategiaan sopivaksi. (Pardon my honesty. Koska ajattelen noin ilmaisen sen noin ilman että valitsen kohteliasta sanaa kuten "houkuttelu eiloogisin eitieteellisin sanavalinnoin"...) Tässä sekaantuu kuitenkin kritisointi ja vaino. Jos kritiikin kohteena oleminen tarkoittaisi samaa kuin se, että aiheessa on tabu, ollaan väärillä teillä.
Varmin tabun merkki on enemmänkin se, että mielipiteitä ei näy mediassa. Rauhaa haetaan ja tätä "rikkautta" korostetaan siten että juuri mitään ei saa sanoa. Koska se "loukkaa arvokkaita vapauksia". Uusateistit eivät nimenomaan kannata tätä. Tabu on uskonnon suoja kaikelta kritiikiltä. Uusateistien riidoissae ri mielipiteet ovat kuitenkin varsin selvästi esillä. Jopa rasittavan paljon esillä. Eivätkä suinkaan piilossa kuin Iranilaiset homoseksuellit joita ei tiemmä ole olemassakaan. ; Kritiikin olemassaolo ja tabujen puute ovat nimenomaan niitä joiden vuoksi riidat näkyvät ja erimielisten kannat tulevat esiin. Jokainen uusateisti tietää ottaa puolen "elevatorgatessa". Ja jokainen valitsee sen itse. Sillä niitä puolia on selvästi useita. Ja erimielisyys on hyvin äänekästä ja voimakasta. Joka taas johtaa siihen että "paskaa tulee niskaan joka suunnalta", olitpa mitä mieltä tahansa. Oma ideologia ei suojaa mielipiteitäsi eikä hymistele sinulle vain siksi että "kato sekin on ateisti, ei sentään sellainen uskis".
Vainoaminen on toki mahdollista. Tällöin olisi enemmänkin katsottava kritiikin luonnetta eikä kritiikin olemassaoloa. Esimerkiksi onko tappouhkailuja, hakkaamista ja vastaavaa kuvioissa. ; Muutoin käy niin että kritiikin olemassaolo määrittyy vainoksi ja tämä oma epämukavuus - joka todennäköisesti on enemmänkin perimmiltään pikkumaisuutta ja omaa ohutnahkaisuutta ja kritiikinsietokykyä - sekoittuu vainoamiseksi. Ja tämänlaisessa tilanteessa ihmiset juuri rakentavat tabuja joissa haetaan kritiikittömyyttä ja konformistisuutta. Silloin sitä kutsutaan tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti kohtuuttomiksi. Ja torjuvat niiden olemassaolon oikeutuksen riitelyn sijaan ohittamalla. Kuten vaikkapa kutsumalla niitä vaikkapa "spämmiksi" silloinkin kun niissä on ns. argumentatiivista sisältöä.
Kuitenkin.
Palatakseni tuosta rantista takaisin, voidaan huomata että kenties asenneilmapiiri on tältä osin muuttumassa. Että joku jossain yrittää muutakin kuin keksiä uusia olkiukkoja siitä miten "ne" ovat taas "kamalia, militantteja ja väärässä". Uusateisteja varmasti ärsyttääkin se, että kun he kannattavat periaatteessa evidentialismia ja tiedettä ja muutekin korostavat sitä että ei ole väliä mitä ajattelet kunhan perustelet sen hyvin. Jossa hyvin perustelu on sitten määritelty vähintään jollain tasolla. Joka tarkoittaa sitä että "ei ole väliä mitä mieltä olet, ei millä sanavalinnoilla tai miten kohteliaasti ilmaiset sen, kunhan ajattelet hyvin". Uusateisteja kuitenkin moititaan usein juuri siitä että mitä mieltä he ovat mistäkin asioista. Ja heistä lienee ikävää kuulla siitä miten heidän pitäisi ajatella mistäkin asiasta kun se tulee sellaisilta ihmisiltä jotka ilmiselvästi eivät osaa sitä miten ajatella.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Anonyymit Anonyymit.
Anonyymit on ilmiö. En tässä puhu anonyymeistä nettikeskustelijoista, eli henkilöistä jotka kirjoittavat ilman nimeä tai nimimerkkiä. Vaan "anonyymit" -nimellä kulkevasta ryhmittymästä. (Molemmat ovat toki ilmiöitä, mutta jutun aihe on vain toinen.)
Ilmiö ei ole järjestäytynyt eikä sillä ole perinteistä valtahierarkiaa, vaan pikemminkin tavoite jota sitten tavoitellaan hieman eri perspektiiveistä. Siis hieman kuten hikipedia, paitsi että hikipediassa on organisoitu valtahierarkia jossa toiset lähestymistavat ja perspektiivit ovat parempia kuin toiset. (Mutta varmaan selviää mitä ajan takaa.)
Jaan anonyymie kanssa tiettyjä mielipiteitä ; Sen parissa pyörivä "Project Chanology" vastustaa skientologiaa. - Ei ole vaikeaa nähdä, miksi aivopesun menetelmiä käyttävän rahastuskultin kritisoiminen ja vastustaminen on mielestäni hyvä asia.
Tämä pelko ja riski toimii myös selityksenä ja oikeutuksena anonyymien kasvottomuuteen viittaavan nimeen ja sen nimettömänä toimivaan perusluonteeseen. Anonyymit vihjaa että salailua tarvitaan koska skientologian vastustajille ei ole aina käynyt kovin hyvin. Suojaa haetaan viittaamalla takana olevaan nimettömään massaan, jonka koko on suuri. "We are Legion."
En usko että tämä on koko totuus - vaikka siinä onkin paljon totuutta. Keinoina on ollut sitten jotain, sellaista jota en pidä kovin toimivana. Esimerkiksi tietomurrot ja häiriköinti ovat kuuluneet repertuaariin. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot vain hieman lievemmissä tapauksissa. Hakkerointi ja jekkuilu liittää anonyymit "piraattipuolueen" kaltaiseen asenneilmapiiriin. Toki on vaikeaa sanoa, miten hyvin nämä tapaukset kuvaavat koko ilmiötä, mutta on turvallista sanoa että anonyymeissä on suuntauksia jotka tukevat tätä.
Kasvottomuutta voidaan perustella nimettömyyden tuomasta suojasta joka oikeutetaan pelolla, vainolla ja siitä että mielipiteenvapauden tulee kestää. Että siitä että tehdään jekkuja joista ei haluta kantaa vastuuta eikä haluta tukea tekoja omalla naamalla koska niissä on hieman jotain kyseenalaista. Tässä mielessä tämä ei eroa kovin olennaisesti kaikesta muusta anonyymiydestä. Tämä anonyymiyden puolustus ja ongelma voidaan nähdä jopa demokratiassa. Esko Valtaojahan on viime aikoina saanut näkyvyyttä siinä että hän esitti lausuntoja joiden mukaan demokratian pitäisi erota relativismista. Hän korostaa mielipiteen perustelua. Vastapuoli voi perustella laatikon piilossa tehtyä ääntä jonain jolla varmistetaan että kukaan ei voi esimerkiksi ase ohimolla pakottaa tiettyä ääntä ja vahtia että käskyä totellaan. Tämä tietysti estää väärinkäyttöjä.
Aktivismin lisäksi anonyymit ovat aikaansaaneet jotain totaalisen pahaa; Se on synnyttänyt LOLCAT -meemin. Tämä idea oli itse asiassa ihan hauska kunnes siitä tehtiin organisoitua toistoa. Nyttemmin ilmiö on levähtänyt sen verran laajalle että sitä ei voi pitää kovin luovana tai hauskana ilmiönä. (Ja mikä pahinta, olen itsekin tehnyt niitä!) Lolcateesea voi sanoa levinneisyytensä vuoksi merkittäväksi mielen tuhoamisen muodoksi.
Tämän vakavan ongelman vuoksi olisi hauskaa kuvitella AA -kerho. Anonyymit Anonyymit. Siinä olisi kokouksia jossa Anonyymit nousisivat yksin ryhmän eteen, ilman naamaria ja tunnustaisivat ääneen että "Moi, olen Tuomo ja olen anonyymi." Ja kertoisivat, että he eivät itse asiassa ole kasvotonta massaa vaan individuaaleja, yksilöitä, ja että miten tämän tiedostaminen vaatii jokapäiväistä työtä. Ja sitten he kertoisivat miten joka päivä he taistelevat kaavamaista obsessiivis-kompulsiivista mielihalua pistää kissankuviin hassusti typotettuja tekstejä. Ja että "V niinkuin Verikosto" on aina miltei menossa DVD -soittimeen. Ja että on vaikeaa käydä kaupassa ilman naamaria. Ja näiden kanssa painiessa jokainen päivä on haaste ja seikkailu. Ja muut taputtavat ja sanovat että "Kiitos Tuomo! Noin mekin ollaan koettu!"
Tälläistä kerhoa ei tietysti ole, mutta kenties sellainen pitäisi olla. Ja kenties sellainen perustetaan.
Tämä juttu on parodiahorisontissa ; Sen kirjoittaja ei itsekään tiedä miten vakavissaan hän on missäkin kohdassa ja missä kohden hän heittää "totaalisen läskiksi".
Ilmiö ei ole järjestäytynyt eikä sillä ole perinteistä valtahierarkiaa, vaan pikemminkin tavoite jota sitten tavoitellaan hieman eri perspektiiveistä. Siis hieman kuten hikipedia, paitsi että hikipediassa on organisoitu valtahierarkia jossa toiset lähestymistavat ja perspektiivit ovat parempia kuin toiset. (Mutta varmaan selviää mitä ajan takaa.)
Jaan anonyymie kanssa tiettyjä mielipiteitä ; Sen parissa pyörivä "Project Chanology" vastustaa skientologiaa. - Ei ole vaikeaa nähdä, miksi aivopesun menetelmiä käyttävän rahastuskultin kritisoiminen ja vastustaminen on mielestäni hyvä asia.
Tämä pelko ja riski toimii myös selityksenä ja oikeutuksena anonyymien kasvottomuuteen viittaavan nimeen ja sen nimettömänä toimivaan perusluonteeseen. Anonyymit vihjaa että salailua tarvitaan koska skientologian vastustajille ei ole aina käynyt kovin hyvin. Suojaa haetaan viittaamalla takana olevaan nimettömään massaan, jonka koko on suuri. "We are Legion."
En usko että tämä on koko totuus - vaikka siinä onkin paljon totuutta. Keinoina on ollut sitten jotain, sellaista jota en pidä kovin toimivana. Esimerkiksi tietomurrot ja häiriköinti ovat kuuluneet repertuaariin. Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot vain hieman lievemmissä tapauksissa. Hakkerointi ja jekkuilu liittää anonyymit "piraattipuolueen" kaltaiseen asenneilmapiiriin. Toki on vaikeaa sanoa, miten hyvin nämä tapaukset kuvaavat koko ilmiötä, mutta on turvallista sanoa että anonyymeissä on suuntauksia jotka tukevat tätä.
Kasvottomuutta voidaan perustella nimettömyyden tuomasta suojasta joka oikeutetaan pelolla, vainolla ja siitä että mielipiteenvapauden tulee kestää. Että siitä että tehdään jekkuja joista ei haluta kantaa vastuuta eikä haluta tukea tekoja omalla naamalla koska niissä on hieman jotain kyseenalaista. Tässä mielessä tämä ei eroa kovin olennaisesti kaikesta muusta anonyymiydestä. Tämä anonyymiyden puolustus ja ongelma voidaan nähdä jopa demokratiassa. Esko Valtaojahan on viime aikoina saanut näkyvyyttä siinä että hän esitti lausuntoja joiden mukaan demokratian pitäisi erota relativismista. Hän korostaa mielipiteen perustelua. Vastapuoli voi perustella laatikon piilossa tehtyä ääntä jonain jolla varmistetaan että kukaan ei voi esimerkiksi ase ohimolla pakottaa tiettyä ääntä ja vahtia että käskyä totellaan. Tämä tietysti estää väärinkäyttöjä.
Aktivismin lisäksi anonyymit ovat aikaansaaneet jotain totaalisen pahaa; Se on synnyttänyt LOLCAT -meemin. Tämä idea oli itse asiassa ihan hauska kunnes siitä tehtiin organisoitua toistoa. Nyttemmin ilmiö on levähtänyt sen verran laajalle että sitä ei voi pitää kovin luovana tai hauskana ilmiönä. (Ja mikä pahinta, olen itsekin tehnyt niitä!) Lolcateesea voi sanoa levinneisyytensä vuoksi merkittäväksi mielen tuhoamisen muodoksi.
Tämän vakavan ongelman vuoksi olisi hauskaa kuvitella AA -kerho. Anonyymit Anonyymit. Siinä olisi kokouksia jossa Anonyymit nousisivat yksin ryhmän eteen, ilman naamaria ja tunnustaisivat ääneen että "Moi, olen Tuomo ja olen anonyymi." Ja kertoisivat, että he eivät itse asiassa ole kasvotonta massaa vaan individuaaleja, yksilöitä, ja että miten tämän tiedostaminen vaatii jokapäiväistä työtä. Ja sitten he kertoisivat miten joka päivä he taistelevat kaavamaista obsessiivis-kompulsiivista mielihalua pistää kissankuviin hassusti typotettuja tekstejä. Ja että "V niinkuin Verikosto" on aina miltei menossa DVD -soittimeen. Ja että on vaikeaa käydä kaupassa ilman naamaria. Ja näiden kanssa painiessa jokainen päivä on haaste ja seikkailu. Ja muut taputtavat ja sanovat että "Kiitos Tuomo! Noin mekin ollaan koettu!"Tälläistä kerhoa ei tietysti ole, mutta kenties sellainen pitäisi olla. Ja kenties sellainen perustetaan.
Tämä juttu on parodiahorisontissa ; Sen kirjoittaja ei itsekään tiedä miten vakavissaan hän on missäkin kohdassa ja missä kohden hän heittää "totaalisen läskiksi".
perjantai 31. lokakuuta 2008
Jaakko kulta ; Varo "tyyppien" kostoa!
"Not only...of my person, nor of my wife and posterity also, but of the whole body of the State in general."
(King James I)
Jokaisessa järjestäytyneessä valtiossa on johtaja. Ja tällä taas on vaikeus; Hänen on oikeutettava jotenkin se, että on vallassa. Yleensä johtaja saa suurta palkkaa, joten ei ole ilmiselvää että ihmiset vain sietävät tätä varainsiirtoa. Esimerkiksi pidämme Mobutu Sese Sekoa eli Joseph-Désiré Mobutua kammottavana diktaattorina koska hän keräsi itselleen rahaa eikä antanut vastinetta, ja pidämme tätä vastaan kapinointia asiallisena toimintana. Yleensä hallinto oikeutetaan muutamalla tempulla:
1: Kerätään aseistus itselle ja poistetaan se maallikoilta. Tämän johdosta vallankaappaukseen tai kapinaan ei ryhdytä kovinkaan helposti. Kun teknologia on parantunut, tämän teho on kasvanut. Miekkamiehen voi vielä voittaa kivillä ja kepeillä, mutta jos konekiväärimies ajaa tankilla vastaan, siinä ei tikku paljoa auta.
2: Jaetaan osa veroista takaisin. Tämä on oikeastaan valtion koko toimintaidean taustalla: Kun on iso kasa ihmisiä, eivätkä kaikki tunne toisiaan, joillekin kertyy hyödykettä ylimäärin ja toisella siitä on puutetta. Kun tätä otetaan ja uudelleenjaetaan monen hyödykkeen kanssa, saadaan paremmin tilanne jossa mahdollisimman usealla on sopivasti. Johtaja voi rikastua isoilla palkoilla, kunhan ei vain ryöstä liikaa.
3: Rakennetaan ideologia, joka oikeuttaa instituution ja johdon. Tämä tarkoittaa käytännössä organisoitua uskontoa. (Jared Diamondin kirjan "Tykit, taudit ja teräs" mukaan järjestäytynyt uskonto astuu mukaan vasta kun ollaan isompia heimoja tai valtioita. Pienemmissä määrissä sitä ei tarvita järjestyksen ylläpitoon samalla tavalla, eikä johtajaakaan itse asiassa yleensä ole tässä vaiheessa.) Päällikkö voi olla Jumala tai hänen sanansaattajansa tai saada muuten uskonnollisen oikeutuksen itselleen. Uskonnossa ei toisilleen läheistä sukua olevista tehdään ikään kuin "sukulaisia aatteen kautta". Tämä näkyy erityisen hyvin uskontojen kielenkäytössä - mm. pappeja kutsutaan "isiksi" ja nunnatoveria "sisariksi" ja Jumalaakin kutsutaan "Isäksi". Lisäksi uskontoa voidaan käyttää siihen että sotivista alaisista tulee rohkeita ja kuolemaa pelkäämättömiä; Esimerkiksi lupaamalla että kuoleman jälkeen tuleekin tuonpuoleisessa valtava palkkio.
Tätä viimeistä osa -aluetta käytti hyväkseen esimerkillisesti Kuningas James I. Hän oli englannin kuningas, joka oli aikaisemmin toiminut skotlannin James VI:ina. Kun hänestä tuli englannin kuningas, hän esitti kirjassaan "The Trew Law of Free Monarchies: The Reciprock and mutuall duetie betwixt a free King and his naturall Subiects" poliittis - uskonnollisen teorian, jonka mukaan kuninkaalla oli jumalallinen oikeutus. Hänen mukaansa se oli laajennus normaaliin apostolisen seurannon (~apostolic succession) -näkemykseen, jossa piispat nähtiin apostolien edustajina maan päällä.
Kuningas Jamesilla oli muutoinkin suuria vaikutuksia uskonnon alalla. Hän oli protestantti ja levitti aatetta muutamalla tärkeällä käskyllä:
1: Antamalla virallisen oikeutuksen King James Bible:lle, jota käytetään laajasti virallisena Raamattuna, ja sitä on käytetty lukuisissa käännöksissä pohjana. Tällä on ollut suuresti vaikutusta.
2: Laajentamalla sen aikaista noituuslakia. Tähän liittyi kuolemanrangaistuksen kaikille jotka manasivat pahoja henkiä tai seurusteli niiden kanssa. Poikkeus oli tietysti pappissäädyllä, jolla oli erillinen oikeus, benefit of clergy. Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, koska jo ennen Englannin kuninkaaksi julistautumistaan, hän oli ollut North Berwick Buttin noitaoikeudenkäynnissä, jossa syytettyjä syytettiin siitä että nämä olivat taikakeinoin luoneet myrskyn, upottamaan Jamesin ja hänen vaimonsa Anna Tanskalaisen matkustukseen käyttämän laivan.
3: Hän myös herätti henkiin jo käytöstä jätettyjä lakeja, joiden mukaan kaikkien oli pakko osallistua Englannin valtiollisen - ja protestanttisen - kirkon jumalanpalveluksiin. Rangaistuksena oli toki vain sakkoja.
Etenkin viimeinen herätti pahaa varta katolisten keskuudessa. Oikeus oman uskonnon harjoittamiseen on ihmiselle tärkeää. Ja kauheaa on jos ihminen pakotetaan osallistumaan uskontoon johon hän ei usko: Katso vaikkapa ateistia kirkonmenoissa. (Sen ajan maailma oli sellainen että syntyi tälläinen tilanne jota voisi kuvailla "Väliäkö niistä kuolemantuomioista, jos omaa uskontoa saa harjoittaa.") Katolilaisten sisällä syntyi uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen kyllästynyt katolilainen Robert Catesbyn johtama ruutisalaliitto. Salaliittolaiset kätkivät Englannin parlamenttitalon kellariin 36 ruutitynnyriä. Tavoitteena oli räjäyttää James I, maan parlamentti sekä protestanttiset pastorit. Salaliitto paljastui koska parlamentin erästä katolilaista jäsentä varoitettiin ennalta ja hän kertoi tiedoistaan eteenpäin. Tämän vuoksi Guy Fawkes - jolla oli kokemusta räjähteistä ja protestantteja vastaan taistelusta jo ennalta - saatiin kiinni kesken tekonsa. Fawkes oli liigassa varsin vähäinen tekijä. Hänen tietonsa olivat kuitenkin riittävät ja ryhmän kannalta vaaralliset : Ajanmukaisen kiduttamisen jälkeen hän kertoi muut salaliittolaiset. Heidät kaikki teloitettiin ja asian muistoksi 5. marraskuuta on yleinen ilotulituspäivä nimeltään "Guy Fawkes Night", "Bonfire Night" ja "Fireworks Night".
On kenties hieman ironista, että räjähtämättömiä tynnyreitä juhlitaan räjäyttelemällä isosti. Kuitenkin kenties vielä ironisempaa on se, että Guy Fawkesia on kunnioitettu sarjakuvassa ; Alan Mooren piirtämässä dystopiakuvauksessa "V for Vendetta" ("V niin kuin Verikosto") ydinsodan jälkeistä Englantia hallitsee totalitarinen järjestelmä, jota veitsenheittäjämestari ja anarkisti "V" taistelee Guy Fawkesiksi naamioituneena - ja tavoitteenaan tietenkin parlamenttitalon räjäyttäminen. V taas on tullut tunnetuksi myös skientologiaa vastustavien anonyymien käyttämissä naamareissa. (He tuskin kuitenkaan ovat räjäyttelemässä skientologiakirkkoja.)
Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että jokin järjestelmä oikeuttaa itsensä uskonnollisin perustein ja nämä asettavat tämän oikeutuksen kyseenalaiseksi. Ehkä johonkin toiseen johtajuuden oikeuttamis kohtaan keskittymällä olisi sittenkin parempia vaikutuksia.
(King James I)
Jokaisessa järjestäytyneessä valtiossa on johtaja. Ja tällä taas on vaikeus; Hänen on oikeutettava jotenkin se, että on vallassa. Yleensä johtaja saa suurta palkkaa, joten ei ole ilmiselvää että ihmiset vain sietävät tätä varainsiirtoa. Esimerkiksi pidämme Mobutu Sese Sekoa eli Joseph-Désiré Mobutua kammottavana diktaattorina koska hän keräsi itselleen rahaa eikä antanut vastinetta, ja pidämme tätä vastaan kapinointia asiallisena toimintana. Yleensä hallinto oikeutetaan muutamalla tempulla:
1: Kerätään aseistus itselle ja poistetaan se maallikoilta. Tämän johdosta vallankaappaukseen tai kapinaan ei ryhdytä kovinkaan helposti. Kun teknologia on parantunut, tämän teho on kasvanut. Miekkamiehen voi vielä voittaa kivillä ja kepeillä, mutta jos konekiväärimies ajaa tankilla vastaan, siinä ei tikku paljoa auta.
2: Jaetaan osa veroista takaisin. Tämä on oikeastaan valtion koko toimintaidean taustalla: Kun on iso kasa ihmisiä, eivätkä kaikki tunne toisiaan, joillekin kertyy hyödykettä ylimäärin ja toisella siitä on puutetta. Kun tätä otetaan ja uudelleenjaetaan monen hyödykkeen kanssa, saadaan paremmin tilanne jossa mahdollisimman usealla on sopivasti. Johtaja voi rikastua isoilla palkoilla, kunhan ei vain ryöstä liikaa.
3: Rakennetaan ideologia, joka oikeuttaa instituution ja johdon. Tämä tarkoittaa käytännössä organisoitua uskontoa. (Jared Diamondin kirjan "Tykit, taudit ja teräs" mukaan järjestäytynyt uskonto astuu mukaan vasta kun ollaan isompia heimoja tai valtioita. Pienemmissä määrissä sitä ei tarvita järjestyksen ylläpitoon samalla tavalla, eikä johtajaakaan itse asiassa yleensä ole tässä vaiheessa.) Päällikkö voi olla Jumala tai hänen sanansaattajansa tai saada muuten uskonnollisen oikeutuksen itselleen. Uskonnossa ei toisilleen läheistä sukua olevista tehdään ikään kuin "sukulaisia aatteen kautta". Tämä näkyy erityisen hyvin uskontojen kielenkäytössä - mm. pappeja kutsutaan "isiksi" ja nunnatoveria "sisariksi" ja Jumalaakin kutsutaan "Isäksi". Lisäksi uskontoa voidaan käyttää siihen että sotivista alaisista tulee rohkeita ja kuolemaa pelkäämättömiä; Esimerkiksi lupaamalla että kuoleman jälkeen tuleekin tuonpuoleisessa valtava palkkio.
Tätä viimeistä osa -aluetta käytti hyväkseen esimerkillisesti Kuningas James I. Hän oli englannin kuningas, joka oli aikaisemmin toiminut skotlannin James VI:ina. Kun hänestä tuli englannin kuningas, hän esitti kirjassaan "The Trew Law of Free Monarchies: The Reciprock and mutuall duetie betwixt a free King and his naturall Subiects" poliittis - uskonnollisen teorian, jonka mukaan kuninkaalla oli jumalallinen oikeutus. Hänen mukaansa se oli laajennus normaaliin apostolisen seurannon (~apostolic succession) -näkemykseen, jossa piispat nähtiin apostolien edustajina maan päällä.
Kuningas Jamesilla oli muutoinkin suuria vaikutuksia uskonnon alalla. Hän oli protestantti ja levitti aatetta muutamalla tärkeällä käskyllä:
1: Antamalla virallisen oikeutuksen King James Bible:lle, jota käytetään laajasti virallisena Raamattuna, ja sitä on käytetty lukuisissa käännöksissä pohjana. Tällä on ollut suuresti vaikutusta.
2: Laajentamalla sen aikaista noituuslakia. Tähän liittyi kuolemanrangaistuksen kaikille jotka manasivat pahoja henkiä tai seurusteli niiden kanssa. Poikkeus oli tietysti pappissäädyllä, jolla oli erillinen oikeus, benefit of clergy. Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, koska jo ennen Englannin kuninkaaksi julistautumistaan, hän oli ollut North Berwick Buttin noitaoikeudenkäynnissä, jossa syytettyjä syytettiin siitä että nämä olivat taikakeinoin luoneet myrskyn, upottamaan Jamesin ja hänen vaimonsa Anna Tanskalaisen matkustukseen käyttämän laivan.
3: Hän myös herätti henkiin jo käytöstä jätettyjä lakeja, joiden mukaan kaikkien oli pakko osallistua Englannin valtiollisen - ja protestanttisen - kirkon jumalanpalveluksiin. Rangaistuksena oli toki vain sakkoja.
Etenkin viimeinen herätti pahaa varta katolisten keskuudessa. Oikeus oman uskonnon harjoittamiseen on ihmiselle tärkeää. Ja kauheaa on jos ihminen pakotetaan osallistumaan uskontoon johon hän ei usko: Katso vaikkapa ateistia kirkonmenoissa. (Sen ajan maailma oli sellainen että syntyi tälläinen tilanne jota voisi kuvailla "Väliäkö niistä kuolemantuomioista, jos omaa uskontoa saa harjoittaa.") Katolilaisten sisällä syntyi uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen kyllästynyt katolilainen Robert Catesbyn johtama ruutisalaliitto. Salaliittolaiset kätkivät Englannin parlamenttitalon kellariin 36 ruutitynnyriä. Tavoitteena oli räjäyttää James I, maan parlamentti sekä protestanttiset pastorit. Salaliitto paljastui koska parlamentin erästä katolilaista jäsentä varoitettiin ennalta ja hän kertoi tiedoistaan eteenpäin. Tämän vuoksi Guy Fawkes - jolla oli kokemusta räjähteistä ja protestantteja vastaan taistelusta jo ennalta - saatiin kiinni kesken tekonsa. Fawkes oli liigassa varsin vähäinen tekijä. Hänen tietonsa olivat kuitenkin riittävät ja ryhmän kannalta vaaralliset : Ajanmukaisen kiduttamisen jälkeen hän kertoi muut salaliittolaiset. Heidät kaikki teloitettiin ja asian muistoksi 5. marraskuuta on yleinen ilotulituspäivä nimeltään "Guy Fawkes Night", "Bonfire Night" ja "Fireworks Night".
On kenties hieman ironista, että räjähtämättömiä tynnyreitä juhlitaan räjäyttelemällä isosti. Kuitenkin kenties vielä ironisempaa on se, että Guy Fawkesia on kunnioitettu sarjakuvassa ; Alan Mooren piirtämässä dystopiakuvauksessa "V for Vendetta" ("V niin kuin Verikosto") ydinsodan jälkeistä Englantia hallitsee totalitarinen järjestelmä, jota veitsenheittäjämestari ja anarkisti "V" taistelee Guy Fawkesiksi naamioituneena - ja tavoitteenaan tietenkin parlamenttitalon räjäyttäminen. V taas on tullut tunnetuksi myös skientologiaa vastustavien anonyymien käyttämissä naamareissa. (He tuskin kuitenkaan ovat räjäyttelemässä skientologiakirkkoja.)
Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että jokin järjestelmä oikeuttaa itsensä uskonnollisin perustein ja nämä asettavat tämän oikeutuksen kyseenalaiseksi. Ehkä johonkin toiseen johtajuuden oikeuttamis kohtaan keskittymällä olisi sittenkin parempia vaikutuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)