Miekkojen luokittelu.

"As a quideline: when holding the sword in your hand at the crossquard, if the pommel can touch your wrist, it's an arming sword; above the wrist and below the elbow, it's a longsword; at the elbow or above, it's a two-hander. This is not a technical definition, but a sword-user's rule of thumb."
(Guy Windsor, "Swordsman's companion", sivu 15)

Tämä blogaus on tavallaan jatkoa miekan rakenneartikkelille. Tavoitteena on esittää yleisin miekkojen luokittelu, eli ns. Oakeshott typology, joka on Ewart Oakeshottin kehittämä jaottelu, joka on yleisimmin käytössä ; Vaikka jaottelu on siis amatöörin tekemä, se on saavuttanut sangen vakaan aseman. Tyyppejä seuratessa kannattaa miettiä sitä, miten se sopii juuri kyseiseen ajanjaksoon. Olen liittänyt tyypin nimeen linkit, joissa juuri kyseistä miekkamallia kuvataan tarkemmin, ja sen suhdetta historiaan ja aikaan käydään läpi tarkemmin. Sivuilla on myös kuvia, joita en tekijänoikeudellisista syistä voi laittaa tänne. Visuaalisuuden ystäville sivustolla on myös mahdollisuus vertailla erilaisia miekkoja ja muitakin aseita keskenään. Kuvissa vierekkäin mittakaavassa olevat aseet antavat mielenkiintoista perspektiiviä, ja erityyppisiä miekkamallejakin on mukana erittäin kiitettävästi.

Oakeshott teki miekan tutkimisen helpommaksi jakamalla miekat eri tyyppeihin. Esimerkiksi Petersen teki aikaisemmin viikinkimiekkoja koskevan luokittelun, jossa katsottiin pelkästään kahvaa, Oakeshott käytti jaottelussa terään ja sen käyttötapaan ja käyttötarkoitukseen. Oakeshottin systeemi tekee helpommaksi ajoittaa miekat ja kun se yhdistetään kahvan osien analyysiin, se itse asiassa tuottaa ajallisen jatkumon. Näin tietyn tyyppiset miekat eivät jaotu satunnaisesti aikaan, vaan muodostuu jatkumo. Minusta tämä kertoo siitä miten jaottelu on onnistunut, se vangitsee jotain siitä miten miekat ovat muuttuneet aikojen saatossa tiettyyn "ekologiseen lokeroon". Oakeshottin luokitus on jaettu 13 päätyyppiin, jotka on nimetty roomalaisin numeroin siten, että se alkaa X:ästä. Luokittelu esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1964 julkaisussa "The Sword in The Age of Chivalry".

1: Type X Malli on yleinen viikinkiajan miekka. Niissä on leveät ja lattanat terät joissa on 31" pitkät terät. Niissä on yleensä erityisen leveä ja syvä veriura, joka jatkuu lähes koko terän pituuden matkalla, kuitenkin kadoten ennen kärkeä. Kärki on pyöreä. Kahva on noin 3,5 tuumainen. Monissa miekoissa on ULFBERHT -merkki.
___1.1: subtype Xa:ssa miekat ovat muutoin samanlaisia, mutta niiden veriura on kapeampi. Myös terä on hieman pidempi.
2: Type XI Terä on pitkä ja kapea, ja siinä on kapeampi veriura. Kärki on usein terävä.
___2.1: subtype XIa:ssa on leveämpi ja lyhyempi terä. Veriura on silti kapea.
3: Type XII on tyypillinen keskiajan miekka. Terä kapenee kärkeä kohden ja veriura on lyhyempi, alle 2/3 miekan pituudesta, joka kasvatti terän pisto -ominaisuuksia ilman että leikkaavista ominaisuuksista luovuttiin. Kahva on melko lyhyt, joka ei sovellu "puolentoista käden" -saati kahden käden käyttöön.
___3.1: subtype XIIa on pidempi ja massiivisempi "greatsword", jota käytettiin koska panssarointi alkoi yleistymään tuohon aikaan. Versio on myöhempien pitkien miekkojen esimuoto. Tässä versiossa kahva oli pidempi, ja sitä voitiinkin käyttää kahdella kädellä.
4: Type XIII on klassinen ritariajan miekka, joka kehittyi ristiretkien aikana. Niissä on pitkä, leveä terä, joka päättyy pyöreään tai "lusikanmuotoiseen" kärkeen. Kahva on pitkä, 6" (~15cm), mikä mahdollistaa myös kahden käden käytön. Väistimet ovat suorat ja pommeli on pyöreä tai pähkinänmuotoinen. Veriura yltää suunnilleen terän puoliväliin asti. Yleensä niitä on vain yksi, mutta veriuria voi olla useampiakin.
___4.1: subtype XIIIa:ssa terä ja kahva ovat perusmuotoa pidempiä.
___4.2: subtype XIIIb oli pienempi, selkeästi yhden käden miekka jolla oli sama muoto. Kahva ja terä ovat siis lyhyempiä.
5: Type XIV on lyhyt ja leveä miekka, jonka kärki on terävä. Veriura jatkuu hieman yli puolenvälin, niitä voi joskus olla useita kappaleita. Kahva on melko lyhyt, 3,75" - 4.5". Pommel on aina renkaan muotoinen, joskus se on hyvin suuri ja littana. Väisti on yleensä pitkä ja kaareva - suora se on vain hyvin harvoin.
6: Type XV on kapeneva terä, jossa oli pidemmät ja kapeammat terät. Miekka on erityisesti suunniteltu pistoihin. Johannes Liechtenauerin miekkailutyylissä on käytetty tätä mallia.
___6.1: subtype XVa on muutoin samanlainen, mutta terä on vieläkin kapeampi ja kevyempi. Kahva on pidempi, 7"- 10", se on puolentoista käden miekka, joka on keskittynyt pisto -ominaisuuksiin ja on kuitenkin hyvä myös iskuissa. Tämä miekkamalli on keskittynyt nopeuteen. Koska terä on hyvin kapea, siihen ei tarvita lainkaan veriuraa, ja terä voidaan silti pitää lujana ilman että terästä tulee painava. Albion Swordin miekkakuvauksissa kerrotaan että "When you handle these swords they are very ready in your hand." Oma miekkani on tätä mallia.
7: Type XVI:ssä terän pituus on 28-32" (~70-80cm). Miekkamalli kehittyi vastaukseksi haarniskoiden laattavahvisteiden yleistymiseen. Veriura jatkuu hieman yli puolet terästä.
___7.1: subtype XVIa:ssa on pidempi terä ja lyhyempi veriura, joka jatkuu 1/3, korkeintaan 1/2 terän pituudesta. Kahva on "puolentoista käden" miekan mittainen. Terä kaartuu melko rauhallisesti kärkeä kohti, se on leveä kahvan kohdalla. Kahva on pitkä, 6" -9", mikä mahdollistaa kahden käden otteet.
8: Type XVII:ssa on pitkä, kärkeä kohdin voimakkaammin kapeneva terä. Mallissa on joskus veriura. Miekasta otetaan selvästi kahden käden ote. Miekka on raskas ja se painaa yli 2kg. Se on tarkoitettu haarniskoitua vastustajaa vastaan taisteluun.
9: Type XVIII:lla on terä on melko leveä (2") ja se kapenee rauhallisesti teräväksi kärjeksi. Mallissa on lyhyt kahva. Miekka on yhden käden käyttöön tarkoitettu, ja se sopii sekä pistoon että leikkaamiseen.
___9.1: subtype XVIIIa:ssa on kapea terä jossa on pidempi terä, joka on jopa 32" pitkä.
___9.2: subtype XVIIIb: Edellistä pidempi terä. Kahva on erityisen pitkä, 10"-11". Kärki on terävä.
___9.3: subtype XVIIIc:ssä on leveä terä, jonka pituus on likimain 34" (90cm). Miekkaa voi käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä.
___9.4: subtype XVIIId:ssä on jäykkä terä, jossa veriura on jopa koko terän pituudella. Väistin on usein horisontaalisesti S -mutkalla tai voimakkaasti alastkäännetyt.
___9.5: subtype XVIIIe:ssä on ohut terä jossa on pitkä ricasso, joka on merkittävästi ohuempi kuin muu osa terästä. Kahva on erityisen pitkä. Väistimet alastaivutetut, ja pommel on päärynän muotoinen.
10: Type XIX Miekka, joka on tarkoitettu yhdellä kädellä käytettäväksi. Terä on leveä, terä litteä. Terä jatkuu tyypillisesti lähes yhdensuuntaisena ja suorana, kunnes kapenee nopeasti teräväksi kärjeksi. Veriurat ova kapeita. Mallissa on ricasso.
11: Type XX on "puolentoistakäden miekka", jossa on yleensä joko yksi tai kaksi veriuraa, jotka yltävät yli puoleenväliin. Terät kaartuvat rauhallisesti kärjeksi.
___11.1: subtype XXa:lla on kapeampi terä. Terä kapenee melko terävästi kärjeksi. Veriurat ovat samanlaiset kuin päätyypissä.
12: Type XXI yhdistetään usein "cinqueda" -mallisiin lyhyisiin miekkoihin (short sword), tosin ne eivät välttämättä aina ole yhtä leveitä. Miekka on siviilikäyttöön tarkoitettu, lyhytteräinen (~45cm). Se oli suosiossa renessanssiaikana, ja sitä kannettiin tikarin tai normaalin miekan sijasta. Mallissa terä kaartuu hitaasti teräväksi kärjeksi ja terässä un yleensä melko leveä mutta matala veriura, tai vaihtoehtoisesti useita kappaleita veriuria, jotka ovat lähes koko terän mittaisia. Itselläni on tämän tyyppinen ase, jota kutsun "matiaspuukoksi", koska eräällä tuntemallani Matiaksella on samanlainen. Lyhyen teränsä vuoksi se on ulkonäöltään tikarin ja miekan välimaastoa.
13: Type XXII terä on leveä ja laakea. Veriuria on kaksi, ja ne ovat ohuita ja lähellä toisiaan. Terä kapenee teräväksi kärjeksi.

Pääluvun laskeminen.

Populaatioiden yksilöiden lukumäärän laskeminen on usein vaikeaa. Kotiakvaariossani se vielä onnistuu, koska se on suljettu ja lukumäärä ei ole kovin suuri. Anoppini vanhassa akvaariossa se ei enää onnistuisi yhtä helposti. Hänellä on miljoonakaloja ja niitä on paljon. Periaatteessa hänenkin akvaariostaan voidaan laskea määrät, vaikka kala kerrallaan ämpäriin laittaen. Vaiva olisi tosin turhaa. Tämä laskentatapa perustuu koko populaation mittaamiseen. Siis vähän samaan tapaan kuin armeijassa tiedetään montako henkilöä kompanjassa on.

Luonnossa on vaikeampaa laskea. Esimerkiksi hirvien lukumäärät on kuitenkin hyvä arvioida, jotta voitaisiin esimerkiksi antaa oikeat, eli hirvikannan tasapainoon johtavat, määrät metsästyslupia. Liika vähän lupia johtaisi hirvien määrän kasvuun ja tämä kasvattaisi hirvikolarien määrää. Toisaalta liian paljon lupia johtaisi siihen että hirvet menisivät pataan. (Toki tämä on karkeistus, mutta idea tulee näin selville.)

Olemme siis jo oppineet, että populaatioon kuuluvien yksilöiden määrää on usein vaikea tietää tarkasti, varsinkin jos kyseessä on suuret populaatiot ja varsinkin jos populaatiot ovat avoimesti eisuljetussa ympäristössä kulkevia. Olemme oppineet myös sen, että populaation koon arviointi on tärkeää.

Lintuparvissa lintujen määrää voidaan arvioida laskemalla jonkun määrän lintuja, ja ottamalla suunnilleen samankokoisia alueita lintuparvesta. (Kuten:Tuossa kohdasa on 10 lintua, ja tuon kokoisia on ehkä 10 kpl parvessa) Näin saadaan arvio koko parven koosta. (Esimerkissä noin 100 lintua.)

Hirvipopulaatioiden ja muidenkin eläinten lukumäärien arviointiin käytetään riistakolmiota. Se on yhden peruskarttalehden alueelle. Sille vedetään tasasivuinen kolmio, jonka yhden sivun pituus on 4 km. Kolmio yritetään asettaa siten, että sen päätepisteet on helppo laskea. Se myös yritetään vetää siten, että se olisi suhteellisen helppokulkuisessa maastossa. Tämä on tärkeää, koska laskenta suoritetaan kiertämällä kolmio. 12 kilometrin lenkki on riittävän raskas muutoinkin. Vääristymää tulokseen tästä valikointitavasta ei tule merkittävästi, koska kolmion sivun pituus on niin pitkä, että se pakosti kulkee monenlaisten alueiden läpi kattavasti. Kolmiossa suoritetaan riistanlaskenta kaksi kertaa vuodessa. Kesällä lasketaan kanalintujen määrät ja talvella niiden lisäksi myös nisäkkäät. Koska riistakolmio on pysyvä, sillä voidaan mitata myös elinympäristöjen muutoksia. Kolmion alueella lasketaan ylitysjälkien määrät. Menetelmä perustuu tilastomatematiikkaan siten, että ei ole merkitystä, onko sama eläin ylittänyt linjan useassa kohdassa vai ei. Useiden eri kolmioiden tuloksista saadaan sitten arvioitua eläinpopulaatioiden koko. (Menetelmä on hieman sama, kuin piin arvon selvittäminen tulitikkukokeella.)

Koska tämä on tämä paikka, käytännöstä rohajdetaan nojatuoliin miettimään asioita teorian pohjalta. Toimimme noin käytännössä, mutta miten siis teemme laskennan teoriassa. (Mihin ajatuksiin laskentaa voidaan perustaa.) Periaatteessa populaation yksilömäärä voidaan karkeasti selvittää kolmella tavalla:
1: Laskemalla koko populaatio.
2: Ottamalla populaatiosta otos ja arvioimalla kuinka suurta osaa populaatiosta otos edustaa.
3: Saaliin vähenemämenettely.

Tärkein menetelmä, joka ei perustu koko populaation määrän laskentaan, on merkintä-takaisinpyynti -menetelmä. Tässä menetelmässä tuloksiin vaikuttaa olennaisesti se, onko populaatio suljettu vai avoin. Avoimessa populaatiossa yksilöitä "tulee ja menee" eikä kokonaismäärä ole koskaan kerralla pyydettävissä, toisin kuin armeijassa tai akvaariossa.
___1: Merkintä-takaisinpyynnissä suljetun populaation menetelmiä ovat:
_____1:1. Petersenin menetelmä: Yksi merkintä, yksi takaisinpyynti. Menetelmässä perustana on todennäköisyyslaskennasta peräisin oleva ajatus, että ensimmäisellä kerralla merkittyjä yksilöitä on samassa suhteessa populaatioon kuin toisella kerralla on merkittyjä otokseen. Menetelmä antaa hieman vääristyneitä tuloksia, koska se voi yliarvioida populaation kokoa. Tämä korostuu jos otoskoot ovat pieniä. Seber on esittänyt tälle laskentatavalle korjatun version, jossa olettamuksena on se, että merkittyä yksilöä ei palauteta populaatioon. Joskus kuitenkin yksilö palautetaan populaatioon, ja se voi teoriassa tulla toisen kerran pyydetyksi. Esimerkiksi jos olet merkinnyt isoja kaloja, et voi uudelleenpyynnissä pitää niitä kaikkia veneessä kunnes otos on tehty vaan joudut päästämään ensimmäiset takaisin. Tähän erikoistilanteeseen on olemassa Baileyn esittämä muunnos. Sekä Seberin, että Baileyn kaavat toimivat erinomaisesti, käytännössä virheettömästi, jos takaisinpyynnissä on vähintään 7 yksilöä.
_____1:2. Schnabelin menetelmä: useita merkintöjä ja takaisinpyyntejä. Schanabelin menetelmä on Petersenin menetelmän laajennus, jossa tehdään useampia merkintöjä ja taksinpyyntejä sarjassa. Yhtälö "summaa" kaikkien merkintä-takaisinpyyntien tulokset.

___2: Merkintä takaisinpyynnissä avoimiin populaatioihin soveltuvia tekniikoita ovat:
_____2:1. Jolly-Seberin menetelmä: useita merkintöjä ja yksilöiden laskentoja. Yksilöt voidaan laskea myös ilman pyydystämistä, jos merkit ovat näkyviä. Tämä menetelmä perustuu merkittyjen ja merkkaamattomien yksilöiden laskentaan usean kerran ajanjakson aikana. Pyyntien aikana merkitään lisää yksilöitä ja merkityt yksilöt palautetaan populaatioon. Populaatioon voi tulla ja sieltä voi poistua yksilöitä. Yksilö voidaan havaita usean kerran, ja yksilöä ei aina havaita. Menetelmässä yritetään arvioida ensin, mikä on kyseessä olevan hetken merkittyjen eläinten populaation koko (se ei välttämättä ole suoraan merkittyjen yksilöiden summa, koska osa aiemmin merkityistä on voinut kuolla tai siirtyä muualle). Merkittyjen populaatiokoko suhteutetaan sitten merkittyjen osuuteen havainnoissa, ja tästä saadaan todellinen populaatiokoon estimaatti. Tämä menetelmä sopii kaikista parhaiten luonnon populaatioihin. Sen huonona puolena on se, että se vaatii paljon työtä. Lisäksi siinä havaintojen keruu vie aikaa ja aineiston käsittely on monimutkaisempaa.
_____2:2. Fisher-Fordin menetelmä: Tämä on eräs vanhimmista useaan ottokertaan perustuvista menetelmistä. Ongelmana tällä menetelmällä on se, ettei populaatikokojen estimaateille ole saatu kehitettyä luottavuusarvoja, tosin eloonjäävydelle se tarjoaa hyvät arviot ja luotettavuusrajat. Kuitenkin simulaatiotutkimuksissa Fisher-Ford -menetelmä on antanut jopa tarkempia populaatiokoon arvioita, kuin Jolly-Seberin menetelmä. Joten tämäkään menetelmä ei ole huono.
___3: Saaliin vähenemään perustuvissa menetelmissä ykkössaalis, eli standardoidun pyyntiponnistuksen saalis, pienenee sitä mukaa, kun saalis kasvaa ja populaatio pienenee.
_____3:1. Moran-Zippin menetelmä, josa tehdään kaksi standardisoitua pyyntikertaa. Tutkimus tehdään nopeasti, jolloin populaatio voidaan käytännössä olettaa suljetuksi populaatioksi, vaikka se muutoin olisikin avoin. Lisäksi nopean tutkimisen vuoksi pyydetyt voidaan pitää elossa ja vapauttaa kokeen jälkeen, jolloin luonto ei kärsi testistä.
_____3:2. Junge-Lipovarskyn menetelmä taas perustuu kolmeen standardisoituun pyyntikertaan.