HÄPÄISI!

Kirjoitin aivan juuri pilalaulun, joka oli reaktio Mika Niikon puheisiin. Ratkaisuni on, tietenkin, sinänsä mauton, että hän korosti että hän kaipaa että joulujuhlassa yhteisöllisyys olisi yhdistettynä kristilliseen sisältöön. Hän varmasti aidosti kokee näin ja kykenen ymmärtämään ja jopa jotenkin sympatiseeraamaan tätä. Tilanteen teki pömpöösiksi juuri se, että hänen tekstistään saa aika vahvasti sellaisen viestin että yhteiskunnan tulisi järjestää kaikenlaisten ihmisissä olevien tyhjyyksien täyttämisen sen sijaan että heidän tulisi tehdä sellaisia itse.

Minulle ärsytyksenä - ja vielä merkittävämpää, ongelmana - ei ole se onko ohjelmassa mukana virsiä, vaan "osallistuttaminen". (Yhteislaulun luonne hyppää yleisön sekaan. Ja tämä yleisö ei koostu kristityistä ja vain kristityistä ilman ainuttakaan poikkeusta.) Minua häiritsee  estottomuus jolla Niikko ja hänen kannattajansa haluaisivat määrätä mitä saa ja ei saa esittää kouluissa. - Etenkin kun siinä ei ole huomioitu sitä että joillain alueilla enemmistö ei kuulu kirkkoon, vaikka koko Suomen kansasta suuri prosenttiosuus kuuluukin. (Vaikka se 70% jota Niikon kannattajat käyttivät tässä yhteydessä.) Mutta tämä enemmistöstatuskaan ei ole se ongelma.

Tiettävästi tuoreeseen "Helsingin Sanomiin" oli laitettu kansikuvaan vanha Kari Suomalaisen piirros. En ole nähnyt itse lehden kantta mutta näin minulle kerrottiin. Kyseessä on kuva jossa Jeesus kerjää porttikongissa. Ympärillä on selvästi Helsingin klassinen joulukatu. Mielestäni tämä ei ole ongelma. Pilapiirtäjien tehtävä on jossain määrin tehdäkin tätä. Kari Suomalainen oli aikanaan pienissä vaikeuksissa jopa Kekkosen kanssa. Ja mielestäni tämä vihjaa siihen että hän teki jotain oikein. Jos sarjakuvat tuottavat enemmän äläkkää vallassa olevilta yksilöiltä kuin huonossa asemassa olevilta kansanryhmiltä, pilapiirtäjä on oikeilla jäljillä. Tässä mielessä HS ei myöskään tehnyt asiatonta ratkaisua. ; Etenkään jos kuvaus on tosi. Ja ollakseen tosi sen täytyisi jotenkin toimia piikkinä enemmistölle. Eli suuri osa ihmisistä olisi pinnallisia ja etääntynyt Jeesusasioista ja kokisi asian jopa jonkinlaisena häpeänä itselleen. Hyvä pilapiirros ja muu tähän liittyvä onkin poliittisesti epäkorrekti ja kenties jopa pilkkaa tai tuntuu pilkalta monelle.

"Kansan uutiset" (taho jota en usein seuraa) kertoikin tähän samaan kuvaan viitaten siitä miten Kari Suomalainen on tavallaan ajankohtainen. Suomalainen onkin ollut näkemyksissään vahva ja on tavallaan hauskaa että hänet hyväksytään lehdessä jonka linja on noinkin hänen omista näkemyksistään poikkeava. Tuosta jutusta löytyi se, minkä vuoksi esimerkiksi Niikolle on aivan syytä hieman piikitellä. "Kun henkilö jäykistyy yhteiselämän vastaiseksi, hänestä tulee koominen hahmo, jonka tekosista tulee komiikan ja satiirin lähde." Silmiini henkilö joka kertoo siitä että poliitikot ovat Jumalan valitsemia, haluaa muuttaa kouluopetusta evoluutio-kreationismikysymyksessä varsin fundamentaalilla tavalla ja joka avoimesti haikailee sitä että kaikki osallistuvat kristilliseen sisältöön. Ja samanaikaisesti tämä henkilö on niitä joiden kohdalla samalla nousee esiin selvästi se, että hän ja hänen viiteryhmänsä syvästi häpeävät erityisesti sen tyylisiä kysymyksiä kuin "Kuinka monta kertaa olet käynyt tänä vuonna Kirkossa?" Siinä on jotain.

Toki tämä kaikki voi olla vaikeaa. Perussuomalainen mielenlaatu kun vastustaa poliittista korrektiutta ja sensuuria. Mutta on kuitenkin varsin kiukkuinen kun joku viitsii kertoa vääränlaisia asioita. Jostain syystä sananvapauden sankarit eivät tee sitä mitä minä. Eli näe vaikka sitä mikä on sananvapauden suhde niihin itselle epämieluisiin ideologioihin. Vaan sen sijaan suuttuu jo hyvin pienestä. Ryhmä joka kesällä hyväksyy rehellisen, avoimen ja humalaisen Hännikäisen lausunnot "olen pannut tyttäriänne perseeseen. minulle mikään ei ole pyhää!" jonain joka symbolisoi sitä että poliittinen korrektius pitää heittää roskiin koska sananvapaus ovat nyt fanittamassa kun Ilja Janitskin kirjoittaa MV -lehdessä (taho jota en usein seuraa)" "Iltalehti häpäisi Suomalaisen Kristillisen Joulun!". Mikä oli niin kauheaa toimintaa, että se oli "Tarkoitushakuista häpäisemistä ja islamilaisaation kannattamista"? Se, että kerrottiin, että "Raamatussa ja Koraanissa on yli 50 samaa henkilöä, ja niissä on osittain samoja kertomuksia".

Janitskinin argumentatiivisuus, viisaus ja vertailevan uskontotieteen hallinta tiivistyi siihen että hän lainasi yhden lauseen Raamatusta ja toisen Koraanista. Ja korosti että tämän perusteella väite on tietenkin roskaa. Ja että Kristinusko on rakkauden uskonto kun taas Islam ei ole. Toki tässä unohdetaan se, että ottamalla pahimpia lainauksia Koraanista ja parhaita Raamatusta on cherry pickingiä. Ja tämänlaisia Janitskin -ihmisiä onkin trollattu asian tiimoilla viime aikoinakin, melko ankarasti. Ihan sen takia että Raamattu pitää sekin sisällään varsin vastenmielisiä asioita.

Sen lisäksi ajatuksia ohjattiin syrjään rakenteella joka koostuu pelkästään ad hominem -argumentista. Eli siitä että kuka ja minkälaisia ajatuksia asiantuntijalla on. "Taustatietoa teologi Heikki Räisäsestä: Kirjassaan “Uuteen uskoon” (1993) Heikki Räisänen peräänkuuluttaa raamatuntulkintaan fair play -henkeä ja suvaitsevaisuutta. Hän herätti 1970-luvun alussa huomiota kyseenalaistamalla perinteiseen raamatuntulkintaan kuuluvia käsityksiä monista kristinuskon opetuksista." Ja tämä sitten tietenkin on palautteen pohjalla monelle aivan sama kuin vankka todiste siitä että vääristelijä vääristelee ja kertoo epätosia asioita. (Olen luullut että historiaa ja vertailevaa uskontotiedettä ei tehdä sillä että taskussa on oikean puolueen jäsenkirja esimerkiksi.)

Kun asenne on tuo, on selvää että Suomalaisen PerusKristityn (tjsp) uskonto on hauras sellaisella hyvin sairaalla ja hassulla tavalla. Sellaisella jossa sen täytyy saada huutaa itseään kaikkialla koska se on sananvapautta. Jota pitää harrastaa kaikkien, omaa mieltään vastaankin, yhdessä ja julkisesti. Samalla katsotaan tarkasti kuka uskoo oikein ja kenen mielipide on niin väärä että jo pelkästään se, että sen sanoo ääneen lehdessä on samaa kuin tämän PerusKristillisyyden häpäisy. Ja siksi erimielisten olisikin paras olla hiljaa, koska ei saa häpäistä Pyhiä asioita. Ei edes poliittisen korrektiuden nimissä. Sillä tämä on kauheampaa kuin perseraiskauksesta huutaminen seksuaalisen väkivallan uhreille. Ja jos kaikki ei mene tämän PerusKristityn pillin mukaan, hänen olonsa on ontto ja kaikki on kauheaa. Tämä jos jokin on sellaista että se on jäykistynyt yhteiselämän vastaiseksi, joka kulminoituu etenkin Etelä-Suomessa, jossa tämä PerusKristillisyys on väistämättä väistämättä tilastojenkin valossa "marginaalissa" (vai pitäisikö sanoa Hännikäisittäin, että "marginaliassa"?)

Väittäisin että tämänlainen tilanne on mauttomuudestaan huolimatta pilalaulun arvoinen. Sellaisen voi aina paketoida ja lähettää lähettäjälle. Jopa yksilöidä.

marga -riiniä (sillä ihminen ei elä pelkästä leipälävestä)

Hindulaisuudessa on pelastukseen vievän tien idea. Näitä margoja on kolme. Ne nähdään samalla riittävinä ja kaikenkattavina niin että yhtä tietä seuraamalla voi pelastua. Mutta ne kuitenkin kertovat oman osuutensa eli täydentävät toisiaan. ; Karma-marga on rituaalien suorittamisella saavutettu tie, jnana-marga on tietoon ja oivallukseen liittyvä tie ja kolmas, bhakti-marga on palvonnan tie. Kaksi ensimmäistä ovat pappiskastin erityisomaisuutta. Ne ovat elitistisiä ja nojaavat veda-kirjallisuuden hallinnalle. On taito osata suorittaa rituaalit oikealla tavalla oikeaan aikaan. Ja samoin teologian pänttääminen ja mietiskely on jotain joka ei kosketa tavallista hindulaista.

Nämä rakenteet voidaan ottaa ja siirtää miltei sellaisenaan kristinuskoon.

Toki esimerkiksi luterilaisuudessa tieto on vapaata. Mutta tässä rakenteessa näyttää olevan jotain hyvin tuttua. Evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat sekä koulutettuja että hallitsevat rituaalivaltaa. Ja tavallinen kristitty, usein edes hyvin innokas kristitty, ei osaa keskustella teologisista argumenteista. Tyypillisin tapa on se, että he viittaavat johonkin auktoriteettiinsa ja tämän jumalatodistukseen kykenemättä keskustelemaan näiden argumenttien vahvuuksista ja heikkouksista. ; Usein heidän tiivistelmiään joutuu jopa korjaamaan asiavirheistä, eli näiden auktoriteettien argumentteja ei ole esitetty siinä muodossa missä nämä auktoriteetit itse ne esittävät. Eli näyttää olevan todellakin tärkeintä että argumentti on olemassa, ei se että se jotenkin kannattaisi omaa vakaumusta. ; Kuitenkin kirkon sakramenttien (rituaalien) tekeminen ja näiden teologisten puolten hallinta on se joka tekee uskovaisen eliitin. Rivijäsenkin pelastuu, mutta valta ja gloria kuuluu niille jotka osaavat.

Tämä on näkyvissä myös periaatteessa kouluttautumisvastaisilla liikkeillä. Jehovan Todistajat kannustavat opettelemaan lähinnä teokraattista kirjallisuutta. Sillä maailmanloppu on heille tulossa ihan pian. Ei siinä ehdi tehdä tutkintoa. Tärkeämpää on tähdätä siihen että pelastuu jonka jälkeen on iäisyys aikaa opetella. Mutta jos sinulla on jo tohtorintutkinto ja kuulut Jehovan Todistajiin, he kyllä mielellään alleviivaavat tätä arvostaen. Että tälläinen superälykäs ihminenkin on ymmärtänyt miten fiksu oppi heillä on.

Tämä huomio olkoot ikään kuin täydennyksenä eilisen, vähemmän teologisen mutta enemmän ranttaavan tekstini, teemoihin. Teologialla näyttää olevan normiuskovalle hirvittävän vähän arvoa. Papistolle sillä näyttää olevan sitäkin enemmän. Olenkin jopa hieman vinoillut siitä että kirkon tapa käyttää tiettyjä teologisesti vakiintuneita sanamuotoja viestinnässään johtuu siitä että jos tämänlaista ei tehtäisi, niin papisto kokisi etääntyneensä kirkosta.

Häijympinä päivinä vihjaan vain että kirkon halu "olla läsnä" erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on sellaista että sitä on täysin mahdotonta erottaa "yhteiskunnan erityismandaatilta rituaalivaltaan".
1: Ihmettelen miten kirkko puhuu kovasti köyhien auttamisesta ja miten se vastustaa kaupallisuutta. Kun Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvin tiiviissä yhteistyössä Koti-Uskonto-Isänmaalinjalla rikkaiden puolella. Köyhien kristittyjen on tärkeintä olla kuuliaisia kansalaisia, lopettaa köyhyydestä mariseminen ja mennä sotaan saamaan kuulaa kalloon samalla kun muitaa ehdottomasti pakkotervehtiä armeijan strategisesti tärkeimmän aselajin johtajaa, kenttäpiispaa. Ja muistaa tehdä tämä tavalla joka armeijassa korostaa valtaa. Alaisena.
2: Kari Suomalaisen "kypäräpääpappi" -hahmo muistuttaa siitä että kirkko on tukenut taloudellista eliittiä, ilmeisesti siksi että jos se ei tekisi näin sillä ei olisi julkista rituaalivaltaa. Uskonto maksaa palvelun takaisin tukemalla rikkaita ja antamalla vallassaolijoille vallassaolon oikeutuksen. Kirkko auttaa köyhiä reaktiivisesti, eli antaa rahaa yksittäisille köyhille. Mutta sen tuki rikkaalle eliitille on rakenteellista. Kirkko ei murra yhteiskuntarakenteita jotta köyhien asiat olisivat niin että harvemman tarvitsisi turvautua kirkon tarjoamaan laastariin. Nyt kirkko saa tietysti näyttää tekevänsä hyvää kun se ahkerasti tunkee laastarina paikkoihin jotka yhteiskunnan pitäisi hoitaa. Nuorisotyö, päivähoito ja perheterapia ja köyhien auttaminen ovat tässä malliesimerkkejä.
3: Onkin jännittävää että miten valtionkirkon suhde yhteiskuntarakenteiden purkamiseen ja teokraattisuuteen on hankala. Joku voisi jo tuosta ylläolevasta todeta että evankelis-luterilainen kirkko ei halua olla teokraattinen laitos. Siksi se ei voi tuoda omaa uskonnon rakennettaan yhteiskunnan rakenteeksi. Tämä kommentti on hyvin erikoinen. Sillä maallisen ja taivaallisen regimentin toimia katsellessa ei voi olla kovin vaikeaa huomata että ne kriteerit joiden mukaan maamme kirkko ei ole valtionkirkko on se että kirkko on autonomisempi kuin valtionkirkko. Sillä on siis enemmän valtaa kuin valtionkirkolla. Rituaalivallan kohdalla kirkko ei myöskään selvästi ujostele. Tässä minulla ei itse asiassa nimenomaan vaadita teokratiaa. Kirkkohan tekee muutoinkin periaatteessa maallista työtä lastenhoidon ja parisuhdeterapian parissa. Tavoilla joita en laske "teokratiata haiskahtavilta". (Valtionkirkkomme ei ehdottomasti ole teokraattinen, mutta se kyllä paikoitellen haiskahtaa siltä.) Kyllä kirkko voisi muuttaa rakenteita jotka vaikuttavat köyhyyteen. Ja tämä ei olisi teokraattista.

 Teologien ja pappien kohdalla voidaan myös kysyä että miksi se tarvitsee akateemisesti koulutetun eliitin. Tai kuten Tom Kärnä minulle ilmaisi: "Sanon vain, että kun Suomen Vapaakirkollakin on oma virallisiin yliopistoihin kuulumaton teologinen opistonsa, niin miksei Suomen evankelisluterilaisella (nykyään vielä virallisella) kirkollakin voisi olla." Siinä on erikoinen kysymys. Sillä kyllähän uskontoa voi johtaa maallikkokin. Tai uskontoon muuten vihitty.
1: Itse tosin olen huomaavinani että vapaakirkon ihmiset eivät oikein tunnu hallitsevan niitä teologisia argumenttejaan samalla filosofisella pieteetillä kuin evankelis-luterilaisen kirkon papit. Eli jossain määrin kysymys on siitä että teologia vaatii esimerkiksi loogisia taitoja jotka onnistuvat parhaiten laitoksessa jolla on tähän taitoon syvä osaaminen.
2: Toisaalta kun yhteiskunnassamme on asia sinänsä hyvin että yliopistoja ja tiedettä kunnioitetaan, on rituaalivallalle tärkeää että yliopisto jotenkin erikseen korostaa teologian arvoa. Siksi jos kirkko lopettaisi yliopiston kautta ponnistamisen, se menettäisi uskottavuuttaan tavalla joka uhkaisi sitä mikä sille on kaikista tärkeintä. Eli kirkon julkinen rituaalivalta. Mitä vähemmän autoritaarista ja elitististä gloriaa kirkolla on, sitä vaikeampi sen on sanoa vakavalla naamalla että se jotenkin tasapuolisena "kohtaa" ihmisiä ja "on läsnä" niin yhteiskunnan kansalaisten työtä varten kouluttautumiseen tähtäävässä koulussa, yhteiskunnan juridisia rajoja puolustamaan keskittyneessä armeijassa ... Sillä heti kun auktoriteettiasema ja statusero normaaliin ihmiseen purkaa, ensimmäinen asia jonka ihminen helposti tekee on kyseenalaistaminen. Kun kirkko on elitistinen se voi väittää tulevansa kansan keskuuteen. Eikä kukaan sano mitään koska sanojalla on auktoriteettia ja valtaa.

Miehen tuoksu - ja muita kasvatuskysymyksiä

Puolisoni ollessa opettajana hän sai kuulla jonkin verran huomautuksia pukeutumisesta. Syynä ei ole se, että pukeutuminen ei ollut siistiä, vaan siitä että pukeutuminen oli malliltaan aika miehekästä. Hän on ATK -puolen opettajana, jos ei maskuliiniseksi niin ainakin miehekkääksi kuuluvalla alalla. (ATK on nörttiä, nörtit nähdään miehinä. Mutta jotenkin vähennettyinä miehinä. Nörtti on siis vähän kuin eunukki ilman kastraatiota.)

Tässä kohden pukeutumismoitteessa korostettiin että on tärkeää näyttää naiselta ja naisopettajalta. Tätä esittävä opettaja oli itse toki elänyt juuri kuin oli opettanut. (Eli hän ei ollut tässä kohden ollenkaan tekopyhä.) Esimerkiksi eräänä päivänä hänellä oli stressiä siitä että hän oli käyttänyt miehensä deodoranttia. Hän oli sitten selittänyt avoimesti siitä miten hän oli käynyt välitunnilla pirskottamassa ruusuvettä päälleen että ei haisisi miehekkäältä.

Tämä koettiin vapauttavana feministisenä aktiona. Oli tärkeää että ATK -opettaja näyttää naiselta jotta kaikki näkevät että sukupuolisteraeotypioita voidaan rikkoa.

Tämänlaiset tilanteet tuovat mieleen kasvatuksen parissa olleet keskustelut. Lapsuudessani, 80-luvulla, Vappu Taipale ehdotti, että pojille annettaisiin tarhoissa nukkeja leikittäväksi. Ihan sen takia että leluvalinnat ohjavat käytöstä. Seuraavan aamun "Helsingin Sanomissa" oli Kari Suomalaisen pilakuvan, jossa Molla-Maija roikkui hirressä puun oksalta ja pojat tanssivat intiaanitanssia sulka päässä puun ympärillä. Alla oli teksti: "Pojat leikkivät nukella."

On jännittävää että nukkekysymyksessä Suomalaisen kanta nähdään helposti heteronormatiiviseksi ja jopa sovinistiseksi. Kuitenkin myös ruusuvesinaisen esimerkki on nimenomaan kuva siitä että ajatellaan jonkinlainen essenssi, mieheys tai naiseus, jotka ovat ikään kuin luonnostaan erilaisia.


Itseni on toki vaikeaa nähdä että miten Taipaleen ehdotus ajaa tasa-arvoa. Hänhän ei suinkaan sotke stereotypioita vaan arvottaa ne. Hän halusi "kaikista tyttöjä". Tytöistä ei tehty poikamaisempia. Tämä toki perusteltiin arvokkaasti viittaamalla näkemykseen jonka mukaan niin pojat kuin tytötkin turmeltuvat väkivaltaleluista. (Itselläni ei ollut lapsena väkivaltaleluja. Ja joku voisi sanoa että nyt otan kyllä takaisin tätä. En tosin usko että asian voi typistää näin selvästi.)   Kuitenkin vielä enemmän minua ihmetyttää se, miten osa feminismiä näyttää ylikorostavan sukupuolta. Eli näkemys joka ajaa tasa-arvoa korostaakin kaiken huomionsa siihen mitä ihmiset tekevät. Uskoisin että syynä on ainakin queer -teoria. Siinähän korostetaan sitä että sukupuolisuus on paitsi biologinen sukupuolielimistö, niin myös sosiaalinen performanssi. Tässä teemassa sitä sosiaalista performanssia korostetaan, koska siinä on identiteetti. Näin esimerkiksi sukupuolenvaihdosleikkaus on tärkeä koska siinä tuetaan identiteettiä. Biologinen sukupuoli on siis arvotettu identiteetin ja onnellisuuden kannalta vähemmän relevantiksi kuin kokemus omasta sukupuolesta.   Tämänlaiselle ajattelulle on toki tilaa. Mutta sen ylikorostamisesta tulee ongelmia. Silloin nimittäin tapahtuu jotain jota itse koen, toki tasa-arvoiseksi koska kaikki ovat samassa vankilassa, mutta noin yleisemmin epäreiluksi. Siinä nimittäin identiteetistä tulee vähintään yhtä raskas kahle kuin biologisesta sukupuolesta klassisessa sukupuolikäsityksessä. Jos sukupuoli-identiteetti on oleellinen, käy helposti niin että koko elämä täyttyy siitä että tätä performanssia rakennetaan. Kaikkien myös odotetaan noudattavan tätä samaa identiteettimallia. - Jolloin voidaan aivan oikeasti rajoittaa ihmisten vapautta pukeutua miten haluaa tai pitää tietynlaisia deodorantteja. Ja kaikki latistuu sukupuoleen.

Paha Pukki

Tuomon töissä saama pieni
hyvän joulun toivotuspiirros;
Pukki joka on pukki sanan
kaikissa merkityksissä..

Joulupukki on hyvin vahvasti jouluperinteissämme. Itse asiassa Kari Suomalaisen legendaarinen pilakuva jossa Jeesus on keskellä materialistista joulutohinaa kuvaakin sitä, että pukin merkitys ei ole ainakaan vähentynyt. Voidaan sanoa että tämä pukki on "Coca-Cola -pukki" ; Punaisen nuttunsakin tuotemerkkikisassa saanut hahmo, jota kuvastaa äärimmäinen pinnallisuus, hedonismi ja lapsenomaisuus. Pukki on siis lapsellinen ja pinnallinen sellaisella tavalla joka saa hurskaat ja hengelliset paheksumaan sitä hitusen. ; Joulupukki tuntuu kelpaavan maallistuneille kristityille ja ateisteille. Näistä jälkimmäinen ryhmä on mielenkiintoinen, sillä joulupukkiin ei kohdisteta juurikaan kritiikkiä - toisin kuin suureen osaan muusta joulun kuvastosta. Syynä onkin varmsti juuri tämä pinnallisuus ; Joulupukki ei edusta uskontoja tai vakaumuksia.
1: Toki pukkia kritisoidaan paljon, pääasiassa kaupallisuudesta ja vastaavasta. Kaikkea kritisoidaan nykyään. Siksi esimerkiksi uskontokritiikistä ei välttämättä kannata pahastua ja ajatella että Jeesus on jäänyt Pukin jalkoihin. Tosiasiassa kaikkea kritisoidaan. Ja tämä ei tarkoita vainoa. Ihmiset vain ovat myötämielisiä pukille, pitävät siitä ja käyttävät tähän liittyvää kuvastoa, joka on eri asia kuin Jeesuksen vainoaminen.

Kuitenkaan ei tarvitse kuin lukea Ior Bockin juttuja, niin voi huomata että pukki voidaan liittää ties mihin merkityksiin. Eikä tässä itse asiassa tarvitse mennä yhtä lennokkaaseen maailmaan kuin mitä Bock meille tarjosi. Riittää että on kylmän kyyninen historian ystävä ja lukee Sirpa Karjalaisen "Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä", ja voimme huomata että pukki on muokkautunut paljon matkan varrella, mutta se voidaan silti sitoa shamanistiseen pukkiin. Tämä pukki kiersi talosta taloon, juopotteli ja jakoi lahjoja ja risuja. ; Joulupukki on toki sidottavissa myös katoliseen perinteeseen. Pyhä Nikolaus on nimi jonka liittäminen tähän yhteyteen tuntuu suorastaan itsestäänselvyydeltä.

Tämä yhteys onkin siitä mielenkiintoinen, että ateistit ovat yleisesti ottaen kammonneet kristillisiä symboleita - ja luultavasti nykyhetken vallitsevan uskontoskaalan vuoksi etenkin kristillisiä sellaisia. Shamanismi ja katolisuus historian symbolitaakkana ei kuitenkaan selkeästi heitä haittaa ; Joulupukkiperinne on siis irtautunut tässä mielessä historiastaan. Voidaan sanoa että se on nimenomaan ja vahvasti pinnallistunut lahjanjakorituaali ilman sen kummempia kosmismystisiä yhteyksiä. Yhteydet ovat muuntuneet historian kuriositeeteiksi.

Kuitenkin on olemassa vielä pieni määrä ihmisiä jotka näkevät yhteyksiä pukkeihin. He näkevät pakanallisissa perinteissä hengellisyyttä. Heitä suurempilukuinen, joskaan ei kovin merkittävä, joukko on sitten niitä uskovaisia jotka tuppaavat näkemään "okkultistisia perinteitä" lähes kaikessa. Heille joulupukki - ja se että ateistit eivät niitä kritisoi - näyte siitä miten okkulttisen paranormaalit pahan voimat yrittävät saada pakanauskonnolle tilaa. Heille pukki ei siis ole pinnallinen, vaan nimenomaan täynnä hengellisiä merkkityksiä. Heille pukki on paha.

1: Onkin jännittävää että kristillistä joulua puolustetaan perinteillä ja suomalaisuudella. Tässä kristillistä historiaa pidetään voimana jolla kristillisyys liitetään jouluun nykyäänkin. Kuitenkin jos pitää perustella miksi shamanistista joulua ei pidetä jokaisessa joulujuhlassa "kulttuurin ja perinteen muistavaksi sekä juuria kunnioittavaksi", huomataan että taustalla on se voima jota kutsutaan "enemmistön tyranniaksi" joka ei johdu vainosta vaan "kulttuurin muuttumisesta". Ja jos tämä käy, niin ei ole ollenkaan mahdotonta että kulttuuri muuntuu myös siten että on eikristillinen joulu. Näkökulma okkulttisesta pakanajumala pukista on perinnevetoiseen kristillisyyteen hyvin vaikeasti yhteensopiva. Jäljelle jääkin vain argumentti Yhdestä Oikeasta Uskonnosta.

"Tattoo Maailmasta" hankittu
ihastuttava joulutervehdys.

Mielestäni pukin pahuus on mielenkiintoinen näkökulma. Jo ihan senkin takia että kauhuelokuvissa on itse asiassa useitakin elokuvia jotka perustuvat juuri siihen että pukki tulee ja tappaa. (Jeesus tulee ja tappaa -genreä ei sen sijaan ole. "Pinnallista ja suojattua" Pukkia kohdellaan siis karummin kuin tätä "vainottua pientä viatonta Joulun ydintä") Suomalainen "Rare export" edustaa tätä genreä, ollen tosin pääasiassa komediallinen. Tämän lisäksi hyvin moni kauhuelokuva on ottanut tästä monta astetta splatterin suuntaan.

1: Ajatus siitä että pukissa on jotain epäilyttävää nojaa tietysti pääasiassa kontrastiin. Kauhuelokuvissa parhaat hirviöt kun tuppaavat pitämään sisällä tavallisesti viattomina nähtyjä piirteitä ; "Ringissä" hirviöön haetaan tehoja siitä että se on pieni tyttö. Juuri tämänlainen kontrastin rakentaminen tuntuu kuvaavan kauhugenreä.

2: Toisaalta pukki on tunnetusti lapsista kiinnostunut, perusluonteeltaan vakoileva ja kyyläävä hahmo. Joka peräti tunkeutuu ihmisten koteihin. Amerikoissa ja monissa muissa maissa joulupukki tulee taloon vaivihkaa kuin varas, yöllä ; Ja mikä pahinta, pukki ei kävele ovesta vaan tunkeutuu taloihin suojattomasta turvallisuus-aukosta, savupiipun kautta, paikalle änkien.

Itse näkisin pukin totalitaarisen kulttuurin edustajana. Se, mikä kauhuelokuvissa tekee pukista epäilyttävän nojaa juuri siihen että pukin toimintatapa on modernina aikana omituinen. Moraalinvalvontaa harrastetaan tavalla joka muistuttaa teokratioita ; Koska pukin toiminta perustuu vakoilijaverkoista kiltteyden määrittelyyn, hän ei ainakaan mitään Montesquieun vallan kolmijakoa harrasta. Hyvän määrittely, valvonta ja palkkio(ja joskus hiilien ja risujen kautta rangaistuskin) ovat pukin syvintä ydintä. Tässä mielessä joulupukki muistuttaa hyvin paljon Jeesusta. Tai oikeastaan ei mitä tahansa Jeesusta vaan juuri sitä Jeesusta joka on muunnettu osan uskovaisten parista lyömäaseeksi.

Tästä voidaan manata avuksi "Nietzsche-pukki" hikipedian vuoden 2012 joulukalenterin 20 luukusta ; "”Tavanomaista on tällaisessa tilanteessa kysyä: Oletteko olleet kilttejä? Se on: Oletteko antaneet tallata luontaisen henkenne, myötäsyntyisen henkisen elämänne, leikata tiikerinkyntenne, vaihtaa raidallisen saalistajanturkkinne likaiseen lypsylehmän taljaan? Oletteko?” Lapset eivät vastanneet. Pukki huokaisi. ”Hyvä on, hyvä on. Oletteko olleet kilttejä tänä vuonna?” ”Joo”, vinkaisi Ituliina hyvin hiljaa ja hengittäen samalla sisään. ”Ja mitä kiltteys on?” vaati pukki saada tietää. Hetken epäröityään Iivari vastasi: ”Sitä, että tottelee.” ”Sinunlaisillesi epäilemättä juuri sitä”, pukki tuhahti." Pukki edustaa siis hyvin alkeellista moraalia, joka on sopivaa nimenomaan lapsille. Sellaista moraalia joka perustuu sille että auktoriteetti määrittää moraalin, valvoo ihmisten tekoja ja palkitsee tottelevaisuuden ja rankaisee pahoista teoista. Tämä on varmasti se syy, miksi pukki liitetään nimenomaan lapsuuteen ; Ihmisten moraalikäsitys kasvaa joulupukkitasosta eteenpäin.

1: Kyllä, ehdottomasti suurimmalla osalla kristityistäkin. Vain hyvin harva jää niin änkyräksi, että eläisi aidosti ja tyylipuhtaasti Jumalallekuuliaisuuskulttuuria jossa hyvyys on objektiivisen moraalin tottelemista. Valtaosa tiukan linjan fundamentalisteistakin on eettisempi kuin tämä heidän usein toistamansa moraalisuusmalli. Syy on se, että ihmiset elävät "uskonnollisuuden sävyttämää elämää", eikä tällä ole useinkaan paljoakaan tekemistä "teologisesti korrektien näkemysten aivottoman tottelemisen" kanssa. Objektiivinen moraalikäsitys siis määrittää varsin lapselle sopivan pukkimoraalin, mutta uskovaiset ovat kyllä riittävän fiksuja osatakseen olla elämättä sen mukaan vaikka sitä filosofiana arvostavatkin.

Alkuperäinen pukki ei yksinkertaisesti
ole enää nykyään ajankohtainen..

Toki Jeesus kuten Pukkikin ovat lientyneet. Enää juuri kukaan lapsista ei pelkää että ei saisi lahjoja. Tämä muistuttaakin itse asiassa uskonnon nykytilaa. Jeesus ja Pukki kelpaavat monelle koska se on hyvin laimea ja pehmohötöytynyt. Teokraattisesta hyvän ja pahan valvojasta ollaan hyvin kaukana molempien kohdalla. Ääripäät ovat marginaalia. Yleensä ihmiset eivät liitä Pukkiin niin kovia ja syviä merkityksiä ; Karkeasti sanoen pinnallistunut symboliikka ei loukkaa samalla tasolla kuin vahvasti syvällistetty, hengellistetty, identiteettiin ja elämäntapaan sidottu, ilmiö.

Bändi.

"Ei yksinään voi kukaan kantaa koko valon maailmaa / Ei yksinään voi antaa rakkautta jakaa unelmaa / Ei yksinään voi nähdä kuinka toinen liekkiin leimahtaa / Ei yksinään voi sylityksin päättää tähtiin vaeltaa."
(CMX, "Rautalankaa")

Ostin tänään CMX:än kokoelmalevyn. "Kaikki hedelmät" , jonka kansikuvassa on hedelmiä ja ötököitä ja takakansi noudattaakin perinteisempää vanitas -taidetta pääkalloineen. CMX on siitä erikoinen yhtye, että se on urallaan tehnyt jos jonkinlaisia kappaleita. On poppia ja kokeilua, "Silloin kun me tehdään taidetta, niin kyllähän se on taidetta suhteellisen isolla teellä." on A.W. Yrjänä itse kommentoinut levyjensä kokeiluja.

Tätä kautta on hyvä miettiä, mitä bändi itse asiassa on. Asiaa voi lähestyä monelta kantilta:
1: Taloudelliselta kannalta bändi ei kovin suureellisesti pysy pystyssä, jos sen levyjä ei osteta ja sen keikoilla ei käydä. Tätä kautta bändin olemassaolo riippuu kuulijasta. Bändin jäsenet kenties tekevät kappaleet ja työn, ovat taiteen "ilmestymisen syy", kun taas yleisö on sen "säilymisen syy". Tosin varmasti kuunteleminen lisää soittointoa, kun taas vastustaminen voi jopa painaa soittamisilon ja luomisinnon pois koko yhtyeeltä.
2: Toisaalta bändin voidaan ajatella olevan vain ja ainoastaan jäsentensä kokoonpano. Tällöin yleisö ei ole niinkään "säilymisen syy" vaan ainoastaan "kuunnelluuden syy". Kellaribändi voi pysyä kasassa vain koska sen jäsenet haluavat soittaa yhdessä. Toki se ei suureellisia kiertueita tee eikä välttämättä levytä mitään - ja niin musiikkihistorian tuntemattomuuteen vaipuu jokin kellaribändi, vaikka bändin itsensä sydämessä tämä yhtye tietysti elääkin forever! Bändin into tekee musiikista "soitettavuuden syyn", "soitettavuuden syyn" taas tarjoaa esimerkiksi bändin ympäröivä sosiaalinen kudelma, vastentahtoisista isin sukulaisista levy -yhtiöiden pomoihin ja takahuoneen fanityttöihin.
___2.1: Tämä näkemys voi vaikuttaa aika paljon. Esimerkiksi Nightwish:in ympärillä kohistiin koska sen laulaja vaihtui Tarja Turusesta Anette Olzoniin. Osa lakkasi kuuntelemasta, toisaalta yhtye ilmeisesti sai uutta kuulijakuntaa. Osa jäsenistä vaikuttaa aikaansaavan enemmän muutosta kuin toiset: Osa on keskeisemmässä asemassa kuin toiset. Esimerkiksi CMX:ästä on lähtenyt sellaisia soittajia kuin Kimmo Suomalainen ja Pekka Kanniainen, jotka olivat bändissä alunperin mukana. CMX ei kohuuntunut kovin paljoa tästä. Sen sijaan A.W. Yrjänän, eli säveltäjä-lauluntekijän lähtö vaikuttaisi luultavasti paljon enemmän.
3: Historiallisesti ajatellen bändi on olemassa musiikkinsa kautta senkin jälkeen kun sen jäsenet ovat kuolleet. Esimerkiksi beatlesin musiikki on yhä olemassa levytystensä kautta. Tällöin bändi kaventuu "soittamisen syyksi" samaan tapaan kuin säveltäjä kaventuu "syntymisen syyksi".
4: Sitten onkin se, onko bändi olemassa kuunnelluutensa kautta. Tällöin on otettava huomioon paitsi se, mitä bändi on soittanut ja levyttänyt. Lisäksi on mietittävä sitä, mitä sen kappaleita soitetaan ja kuunnellaan. Tällöin voidaan ajatella että bändi on:
___4.1: Levytyshistoriansa, jolloin se mikä on tallenteilla ratkaisee sen, mitä yhtyeen musiikki on. Silloin bändin luonne on kokoonpano siitä, mikä on mennyt bändin levytyssensuurin läpi: Yhtye ei välttämättä soita jokaista säveltämäänsä eikä välttämättä levytä jokaista keikoilla soittamaansa kappaletta. Tätä kautta asiaan vaikuttaa tietysti bändin näkemys, levy -yhtiön näkemys ja kuuntelijoiden käsitys.
___4.2: Soittolista, jolloin se, mitä kuunnellaan ratkaisee sen, mitä bändi on. "...kappaleiden valinnan ohjenuoraksi otettiin radiokanavien soittolistat. Siksi tämä kooste ei tarjoa kovinkaan osuvaa kuvaa CMX -yhtyeen levytyshistorian todellisuudesta. Se näyttää kuvan, jonka radio on ihmisille yrittänyt väkipakolla tyrkyttää. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että juuri tämä on loppupeleissä se oikea kuva, siis historiallista totuuden ja todellisuuden kannalta" kuten Markku Halme asian kuvasi levyn sisällä olleessa läpyskässä, joka ilmeisesti kartoitti levyn kappalevalintoihin ohjanneita syitä. Erityisen jännittävä asia on se, onko bändi missä määrin pelkkä mielikuva. Tällöin korostuu nimen omaan se, mitä radiokanavat soittavat. Tällöin innokkailla faneilla voi olla aivan erilainen käsitys jopa koko yhtyeen musiikkityylistä ja luonteesta kuin taas mikä on radionkuuntelijoilla ja muilla. Hyvä kysymys onkin, kumman näkemys vaa -assa tässä tapauksessa painaa enemmän. Radiota kuunnellaan kuitenkin melko paljon, ja moni ihminen kuulee esimerkiksi CMX:ää radiosta. Sen sijaan harvalla on koko tuotantoa. (Minultakin puuttuu "Talvikuningas" ja joitain yksittäisiä kappaleita varhaistuotannosta, kuten legendaarinen "Neekerit on mustia".) Toisaalta bändiä innokkaasti seuraavat ovat enemmän vakavalla innollaan mukana kuvioissa, joten heillä voisi luulla olevan jonkinlainen "parempi näkemys" asiasta. Mutta on vaikeaa sanoa voiko tälläisistä asioista olla "parempi näkemys": Bändistä eipitävät voivat jopa argumentoida vastaan että jonkun yhtyeen kuuntelu on jo osoitus patologiasta, koska yhtye vaan on "niin huono".

Kuitenkin oma kannanottoni siitä, mitä bändi on, on itse asiassa kuvattuna tuohon alkusitaattiin. Bänditoiminta edustaa minulle siis jonkinlaista sosiaalista tai esisosiaalista toimintaa, samaan tapaan kuin lukeminen edustaa minulle jonkinlaista sosiaalista toimintaa. Minusta bändisysteemi vaatii
1: "luojan" joka on säveltäjä.
2: "lähettäjän", eli yhtyeen muusikot, bändin rahoittajat ja jopa bänditilojen vuokraaja ja heidän tukevat omaisensa. Tästä voidaan tinkiä aika paljon, mutta minimissään bändissä on yksi yksinäinen mies, joka soittaa tai säveltää itselleen.
3: "välittäjän", joka voi olla CD -levyn kaltaista teknologiaa tai sitten vain ääniaallot soittajista liveyleisöön
4: "vastaanottajan" eli kuuntelijan, joka voi tietysti ääritapauksessa olla vaikka säveltäjä tai soittajat itse. Musiikki on minulle tätä kautta näkemyksellisesti kokonaislaatuisempi toiminta kuin tuo erittelemäni, mutta ei tietenkään näiden tulkintatapojen kanssa suoranaisesti ristiriitainen.

---

Tämä juttu syntyi lähes tulkoon pelkästään bändilapun lukemisesta syntyneestä vapaasta assosiaatiosta. Vaikka tämä ei varmasti jää mihinkään taide -analyysien historiaan, on tämä on minusta viite siihen että filosofiaa on kaikessa, täytyy vain hieman osata katsoa. Ei ole mitään niin arkista ja yleistä tahoa, josta "mietinnän juurta" ei voisi saada.