Alhaalla on vielä tilaa.

Satuin törmäämään siihen että minun piti vastata mintä levyä odotan. En yleisesti ottaen odottele varsinaisesti mitään. Mutta odotan silti "Cynicin" seuraavaa albumia. Odottaminen on erityisen oleellista, osuvaa ja mielenkiintoista sillä bändin tämänhetkinen tila on epäselvä ; Yhtyeen keskeiset jäsenet ovat antaneet keskenään ristiriitaista palautetta.. Reinert on esittänyt että yhtye ei ole koossa ja Masvidal taas on väittänyt juuri päinvastaista. Näin ollen tuleva levy on hämmentävässä välitilassa. Sellaisessa joka kutsuu schrödingerin kissa -vertausta. Selvää on että kun laatikko joskus avataan, tiedetään silti että kissa on vähintään hengessä mukana.

"Cynic" on mielestäni aika mielenkiintoinen yhtye. Se on varsin progressiivista. (Jos itse yritän soitella niitä kitaralla niin vastaus on tosin sen suuntainen, että "Tried, but wasn't progressing very much".) Death metallin ja jazzin fuusio kuulostaa hyvin omituiselta. Jo sanotun yhteydessä voisi olla sopivaa hieman availla tiettyä kappaletta albumilta "Traced in air". ("Integral Birth".) Kappale on siitä hauska että se viehättää sekä kvanttimystikoita että minua. Muotoillaan asia niin että minulla on tuon skenen kanssa aika vähän asennetta ja perustelutapaan liittyvää yhteyttä. (Eromme on ainakin siinä että en koe olevani tämän kappaleen kuuntelun jälkeen parempi ihminen. Toisin kuin mitä eräs kvanttimystikko sanoi kokevansa.)

"I touch the string though the harp may not sing."

Laulu alkaa kvanttifyysisellä vitsillä. (Kielikuva voi toki viitata muuhunkin mutta koko kappaleen kontekstissa fysiikkaan tehdyt rinnastukset ovat tärkeitä.) Säieteoria (string theory) ei toki käänny vastaavaksi suomenkieliseksi väännökseksi.. Harpun soiminen voi toki olla tässä myös astetta mystisempi viittaus. Enkelit soittavat harppua. Joten kenties säieteorian näppäily ei tuota sellaista soittoa joka olisi erityisen, sanotaanko, "teistinen".

"Still I dig the sky for sun sparks to guide down below there's a land with an ominous hole."

Tässä alhaalle viittaaminen voi viitata Richard Feynmanin kuuluisaan esitykseen jossa "alhaalla on yhä tilaa". Toisaalta ominous hole tuonee mieleen mustat aukot josta valo - johon auringonkipinä voi olla runollinen ja antifysikaalinen vertaus - ei pääse pakenemaan.

"Dug deep in the sand of belief."

Tässä vertaus tuo rinnasteita enemmän metaforiseen suuntaan kuin fysiikkaan. (Tai jos tässä on fysiikkavitsi se on jäänyt minulta spottaamatta.) Tässä voidaan puhua ihan siitä että monelle fysiikka on jotain jolla on maailman ja maailmansynnyn selittäjänä hyvin samanlainen funktio kuin uskonnolla on ollut. Toisaalta viittaus voi olla myös suoraan kristilliseen perinteeseen, "Matteus 7:24-27" varoittelee rakentamasta hiekalle. Tässä mielessä vihje voi olla että harput eivät soi ja fysiikka jopa kyseenalaistaa uskonnolliset käsitykset.

Hiekan kaivamisen voi toki nähdä toisinkin ; Kun aiemmin on mainittu aukko, ei kenties pidäkään etsiä "Raamatussa" kaivattua kalliota jolle rakentaa ta(l)onsa, vaan kenties se kaipailtu reikä on olemassa ja sitä kautta pääsee toisiin maailmoihin. Kunhan kaivelee pitkään voi kohdata jotain joka on totta mutta ei konkreettista.

"A million doves orbit round the Earth with tears of blood."

Tämä on kappaleen itselleni hankalin kohta. Se on myös kertosäkeen alku joten se on varmasti jollain tavalla hyvin merkittävä ; Olen kenties liian biologisesti painottunut murtaakseni tätä salaisuutta sillä mieleeni tulee lähinnä Vaikertajakyyhky (Zenaida macroura), englanniksi "mourning dove". Ja sittemmin sukupuuttoon kuolleiden muuttokyyhkyjen (Ectopistes migratorius) miljoonapäiset parvet. Kyyhkynen symbolina on toki myös rauhan symboli ja tätä kautta niihin voisi saada jotain sisältöä. Mutta rehellisesti sanoen tämä on jäänyt vielä hieman auki.

"Dare the virgin take integral birth."

Tämä on selvästi viittaus Feynmanin polkuintegraaliin, ja toisaalta siihen että kvanttifysiikan maailma ei mukaile intuitiota ja kvanttifluktuaation kautta voi pompahtaa esiin erilaisia asioita. Tässä yhteydet kvanttikenttäteoriaan (quantum field theory) ja siinä olevaan tyhjiöön (vacuum state) ja Feynmanin diagrammejen piirtämiseen on mukana. Rinnastus uskontoon on selvä. Neitsyt Marian tekemä synnytys on ihme, kuten se mihin kvanttimaailman nähdään kykenevän.

"From the void I am born into wave and particle.
In the uncreated light emerged an oracle."

Tämä kohta mielestäni alleviivaa aiemmin mainitsemiani asioita. Kappaleen tekijät ovat antaneet kvanttityhjiölle ei-minkään statuksen. (Joka on teknisesti ottaen eräänlainen tiedevirhe mutta yleinen tiedevirhe ja epätarkkuuksiakin voi kenties sietää.) Ja tästä nousee epäintuitiivinen aalto-hiukkasluonne.

Ja tätä kautta korostuu luotujen alkuperän jumalattomuus. Tosin se että luomattomasta valosta ilmestyy oraakkeli voi viitata siihen että kenties ihminen ei ole alkuperänsä. Tai sitten oraakkelit näkevät harhoja, kenties siksi että ilman Jumalaa heillä ei ole tarjolla mitään henkistä ohjausta Totuuteen.

Kenties astetta vahvemmin jälkimmäiseen sillä aalto ja partikkeli voidaan nähdä perinteisenä dikotomiana sieluun ja ruumiiseen / mieleen ja aineeseen. Toisaalta tunnetuin aaltohiukkas-dualistinen hiukkanen on fotoni. Valonsäde johon on laulussa aikaisemminkin viitattu. Kvanttimystikko voisi huokaista jotain sellaista kuin "ole valo". Ja rinnastus olisi ymmärrettävämpi perinteisille uskovaisille kuin fyysikoille.

Kappale palaa tämän jälkeen laulamaan verisilmäisistä kyyhkysistä. Joten kenties kyyhkyset viittaavat monien pelkäämään arvotyhjiöstä seuraavaan anarkiaan ja sotatilaan jossa ei ole moraalisia säädöksiä ja rajoitteita vaan kaikki kaikkia vastaan ja kaikkialla pätee vahvimman laki.

"Weep no more; noble silence usher my way home."

Tässä kappale on luultavasti tarkoituksella monitulkintainen. Jalo hiljaisuus voi viitata edellämainittuun kvanttityhjiötilaan jossa juuri tyhjyys on se mistä on tultu ja johon ollaan menossa. Toisaalta hengelliset-uskonnolliset ihmiset tuppaavat kuvaamaan kuolemaa tämäntapaisilla vertauksilla joten kenties ihmisillä onkin jumalattoman fysiikan sijaan toisenlainen kohtalo.

Toisaalta itkijäkin jää hieman auki. Kuolevaisuusrinnastus toisi mieleen sen että kenties tässä kerrotaan ihmisille että ei ole mitään itkettävää, eli surun katoamisesta. Toisaalta itkijät jotka laulussa on jo mainittu ovat kyyhkysiä. ; Ja kun kyyhkyset tässä vaiheessa taas itkevät kertosäkeessä, on kysyttävä kenties jotain muuta kuin kysymystä siitä "mitä kyyhkyset ovat". On kenties kysyttävä mille ne itkevät. Ja miksi ne eivät kuitenkaan tottele kehotusta.

"Line in sand erased we are but one.
Cosmic cavalcade we are but one."

Tässä viitataan katoavaisuuteen. Linjat hiekassa ovat hyvin vakiintunutta runollista kuvastoa. Aiemmin laulussa on kuitenkin viitattu hiekkaan ja kenties tässä korostetaan fyysikkojen väliaikaisuutta. Tai sitten sitä että entropia pyyhkii kaiken aikaansaannoksemme ja universumin kohtalona on lämpökuolema. Kuitenkin luku "yksi" lienee tärkeä. "Cynicin" muissakin kappaleissa on buddhalaisia vaikutteita. Ja tässä mielessä me olemme kosmisia kavalkadeja ja hiekkaan piirrettyjä viivoja, väliaikaisia, mutta kaikki yhtä. (Olisi mielenkiintoista keksiä miten kokonaisluvut saisi symbolisesti yhdistettyä integraalilaskentaan mutta tähän ei ole mitään ilmiselvää temppua.)

"Time has come I take integral birth
Reborn."

Tämä lopetus vahvistaa uudelleensyntymisen kautta buddhalaisen sävyn. Kokonaisuuden kannalta on vaikeaa sanoa viittaako ajan tuleminen tässä toisen elämän loppumiseen eli kuolemaan vai siihen että aika alkaa olemaan. Ehkä molemmat.

"Feynmanin ornitologiatesti"

Simon Oxenham kirjoitti pseudotieteiden tunnistamisesta.

Oxenham aloitti sen viittaamalla paljon medianäkyvyyttä saaneeseen tutkimukseen. Erinomaisesti nimettyyn "On the reception and detection of pseudo-profound bullshit". Tätä tutkimusta kuvaavissa lehtijutuissa esiin tulee toistuvasti Deepak Chopran nimi. Ja tämä voisi viitata siihen että se olisi asenteellinen ja tehty tavalla jossa pelkästään Chopra oletettaisiin "bullshitiksi". Kuitenkin itse tutkimusmenetelmä näyttää että "bullshit" viittaa sisällöltään tyhjiin lauseisiin joissa on tieteelliseltä kuulostavia sanoja. Lauseita oli arvottu New-Age Bullshit Generatorilla ja Wisdom of Chopralla. Jotka ovat samanlaisia kuin Suomessa tuttu Puppulausegeneraattori. Tässä mielessä lauseet selvästi eivät edustaneet mitään sivistynyttä ja reflektoitua maailmankuvaa tai mitään vastaavaa. Silti ne vetosivat moniin ihmisiin. Jos lauseiden tekotapaa ei kuvata, ei (Jos yleisö ottaa lauseet tosissaan, onko tämä jonkinlainen askel kohti Turingin testin läpäisyä? Mitä se kertoo Choprasta ja New Age tietäjistä? Minulla ei ole vastauksia mutta vaivaannuttavia kysymyksiä sitäkin enemmän.)

Tutkimus toi esiin melko ei-yllättäviä tuloksia. (Siitä tuli ilmeisesti "somehitti" siksi että se otsikoitiin monessa eri paikassa sillä tavalla että tyhmyys saa uskomaan hölmöihin aforismeihin. Joka vetoaa monien tunteisiin hyvällä tai suututtavalla tavalla.) Tutkimuksen tulokset viittasivat asioihin jotka eivät miellytä hirveän monia. Taipumus ottaa höpölauseet vakavasti liittyi hyvin vahvalla korrelaatiolla uskonnollisiin uskomuksiin, paranormaaleihin uskomuksiin uskomiseen, salaliittoteoretisointiin, vaihtoehtolääketieteen kannatamiseen. Ja negatiivisia korrelaatteja saatiin älykkyyteen, skeptiseen mielenlaatuun ja rationaalisuuteen. Kunhan rationaalisuudeksi ei laskettu numerotietoisuutta. Jostain syystä matemaattiset kyvyt eivät ehkäise tälläisiin lauseisiin uskomista. Nähdäkseni tämä viittaa siihen, että sekä maailmankuvalliset että kognitiiviset syyt vaikuttavat. Eli jos sinun maailmankuvasi suosii tietynlaisia uskomuksia, hyväksyt ne helpommin. Ja jos olet tyhmä niin siitäkään ei ole haittaa. Ja tässä mielessä tulokset tuskin hätkähdyttävät ketään. (Dunning-Kruger -efektin ja assimilaation vaikutukset väitelauseiden hyväksymisessä on blogissani tuskaisen paljon toistunut aihe.) Lisäksi tutkimus kertoo että ihmiset vakuuttuvat siitä että joku auktoriteetti viittaa asioihin joita he itse eivät ymmärrä. Ja juuri tämä ei-ymmärrys antaa ikään kuin mahtia tälle auktoriteetille. Jopa silloin kun tämän ei-ymmärretyn sanahirviöinnin takana ei ole mitään. Koska illuusio ymmärryksestä näyttää ei-ymmärtäjälle samalta.

Kuitenkin tässä on syytä aloittaa Oxenhamin teksti uusiksi. (Ylläoleva oli alustusta ja taustatieottamista ja tarkentamista itse tutkimuksesta.) Hän laittoi haasteen siihen että miten me voisimme tunnistaa vedättäjän? "...how are we supposed to know that we are being misled when we read a quote about quantum theory from someone like Chopra, if we don’t know the first thing about quantum mechanics?" Tässä apuun tulee Feynman. Feynman onkin siitä kiinnostava että hän oli paitsi Nobelin palkinnon arvoinen fyysikko, niin myös hauska mies ja hyvä viestijä. (Jos hän olisi sarjakuvahahmo, syyttäisn häntä epäuskottavuudesta, hän olisi liian hyvä liian monissa asioissa. Itse asiassa on vain hyvin rajallinen määrä taitoja joissa pystyy olemaan kiitettävän hyvä. Koska taitojen hankintaan kuluu hyvin paljon aikaa.)

Feynman korostaa sitä, että nimeämisellä on monille hyvin suuri voima. Asioiden kategoriointi ei tee ilmiöstä totta. Vertauksen käyttäminen auttaa kuvaamaan miten asian idea on. Mutta se ei ole todiste siitä että se on todellinen ilmiö. Tässä esimerkiksi nousee ornitologia. (Feynmanin ornitologiaesimerkin voi muuten katsoa kokonaisuutena kokonaisuudessaan ja itse, jos siltä tuntuu.) Siinä viitattiin mustakaularastaaseen (Turdus ruficollis atrogularis). Feynman hämmästeli tarinallisesti sitä miten ihmiset pitävät nimen tuntemista oleellista oleellisempana. Lajintunnistus on toisin sanoen oleellisin asia linnuissa. Siksi kommentit olivat sellaisia että jos linnusta ei tiedä nimeä, niin sitten voidaan esittää että biologianopettaja ei ole opettanut mitään. Tai sitten että nimen antaminen on se tieto mitä siitä linnusta on saatava. Feynmanin mukaan linnun nimi on enemmän ihmisistä ja kulttuurista kuin biologiasta. "It's a brown-throated thrush, but in Germany it's called a halsenflugel, and in Chinese they call it a chung ling and even if you know all those names for it, you still know nothing about the bird - you only know something about people; what they call that bird. Now that thrush sings, and teaches its young to fly, and flies so many miles away during the summer across the country, and nobody knows how it finds its way,' and so forth. There is a difference between the name of the thing and what goes on." Feynmanin mukaan tämänlainen ajattelu antaa aivan vääränlaisen kuvan tieteestä. (Ja kuten herbarionkokoamiseen liittyvästä omasta tekstistäni voi lukea, olen hyvin samaa mieltä Feynmanin kanssa. Ja vähän samoista syistäkin.)

Tämäkin toki kuvaa vain ongelmaa eikä ratkaisua. Mutta Oxenham käyttääkin Feynmania kuvaamaan ongelmaa. Ja ongelman ratkaisemiseen on olemassa keino. Feynman kuvasi että oma oppiminen tulee asettaa testiin. "I finally figured out a way to test whether you have taught an idea or you have only taught a definition. Test it this way: You say, 'Without using the new word which you have just learned, try to rephrase what you have just learned in your own language. Without using the word "energy," tell me what you know now about the dog's motion.' You cannot. So you learned nothing about science." Testaamisessa on siis hylättävä sivistyssanat. Tai ainakin osoitettava että kykenee käyttämään terminologiaa siten että termin merkitys tulee tässä yhteydessä myös selväksi. On selitettävä mitä systeemissä tapahtuu. Opittu asia on voitava kuvata. Ja kerrottava millä mekanismilla se tapahtuu ja toimii. (Minun tapauksessa siis blogattava.) Pseudotieteen ja tieteen ero onkin siinä luotetaanko auktoriteetin runolauseisiin vai halutaanko ymmärtää asiaa. Tämä voidaan toisaalta asettaa vaatimukseksi myös muille. Esimerkiksi Chopralle joka näyttää vähemmän "diipiltä" ilman kvanttifysiikasta varastettuja sanoja (joiden sisältö ei aforismeihin siirry.) "Feynman’s parable about the meaning of science is a valuable way of testing ourselves on whether we have really learned something, or whether we just think we have learned something, but it is equally useful for testing the claims of others. If someone cannot explain something in plain English, then we should question whether they really do themselves understand what they profess."

Kvanteista, havaitsemisesta ja olemassaolosta (eli bullshitteryä huviksi mutta ei hyödyksi)

Hyvin usein kvanttimekaniikkaa ja Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta ja ilmiöiden tilastollista luonnetta lähestytään sen henkisillä ajatuksilla että silloin kun asioita ei tarkkailla niin asiat ovat olemassa ja havaitseminen romauttaa aaltofuntion ja muuttaa jotain tiedetyksi. ; "ScienceAlertissa" sen sijaan uutisoitiin näkökulmasta jossa "Reality doesn’t exist until we measure it, quantum experiment confirms". Eli todellisuus ei ole olemassa ennen kuin se havaitaan. Otan toki noin otsikoidut tiedeuutisoinnit aina "suolan kanssa". Mutta asiaa on syytä miettiä.

Tämä on siitä hauska ajatus että se voidaan liittää piispa Berkeleyn ajatusmalliin jossa todellisuus oli olemassa vain kun sitä tarkkailtiin. Hän tarvitsi Jumalaa siihen että asiat pysyisivät olemassaolevina. Esimerkiksi jääkaappi ei lakkaa olemasta kun kotona menee yöllä nukkumaan koska Jumala tarkkailee sitä. ; Kvanttimekaniikassa tunnettu vahditun kattilan paradoksi nimittäin johtaa siihen että Jumala joutuisi "vähintään räpyttelemään" jotta maailmassa voisi tapahtua mitään muutoksia.

On nähtävissä että on kaksi asiaa jota havainnoinnissa on syytä miettiä:
1: Teistinen kysymys siitä että Jumala on todellisuuden mittaaja on itse asiassa oletus. Onko Jumala todella havaitsija siinä mielessä mitä kvanttimekaniikka vaatii? Mittaako vai tietääkö Jumala? Laplacen demonin ei tarvinnut mitata tietääkseen, ja kenties kaikkitietävyys voidaan kvanttifysiikan ja olemassaolonkin kohdalla saada muuten kuin mittaamalla samalla tavalla kuin aineelliset fysikaalisen maailman joukossa toimivat ihmiset sen tekevät.
2: Toisaalta on hyvä miettiä vaatiiko havaitseminen tietoisuutta. (Havaitseminen kuljettaa sanana helposti mielikuvia intentiosta, mutta jos sen korvaa mittaamisella ei tieteen kannalta muutu mikään mutta mielikuvat tietoisuuden mukanaolosta muuttuvat oleellisen paljon.) Jos jossain on mittalaitteisto niin eikö tämä mittalaitteisto tee interaktion joka on mittaus. Eli mittaria ei tarvitsisi lukea ilman että se olisi kvanttimekaanisesti olemassa. Eli se voisi aikaansaada olemassaoloa. ; Itse pidän tätä "intuitiivisesti ilmiselvänä" premissinä ja tästä lähtökohdin olemassaolo voisi olla siitä erikoinen että hiukkasen A vuorovaikutus johtaa siihen että B on olemassa. B taas johtaisi C:n olemassaoloon. Ja C johtaisi A:n olemassaoloon. Tämä kehäisyys voisi tietysti olla vaikka kuinka älyttömän pitkä.
     2.1: Tässä "havainnoivien alkeishiukkasten "itsetietoistumisesta"" voi sanoa sen että siinä on sivumakuna sellainen sikaärsyttävä piirre että se ajaa ajatuksia kohti panpsykismiä.  (Toki tämä seuraus ei ole väistämätön, mausteena samaan tapaan kuin teismi on siinä että olemassaolo vaatii havainnointia.) Eli ajatusmallia jota olen joskus kannattanut itsekin. Ja jossa ei ole muuta vikaa kuin se, että se on hevonpaskaa.

---

Voihan Piiska Perkeley sentään. Olen kyllä yleisesti sitä mieltä että jos filosofia ja kvanttifysiikka esitetään samassa lauseessa, kyseessä on todennäköisesti bullshit. Itse asiassa olen yhä tätä mieltä. Tämä blogaus on kuten ties keiden kvanttimystikoiden ja Deepak Choprien tyylinen vetäisy. Sellainen huomiohuoraavaa "katsokaa minua niin olen olemassa" -paistattelu.

Optimismi sopii lähinnä askeetikoille

Optimismin korostaminen on muodikasta. "Self-help" -oppaat opettavat usein lähinnä ajattelemaan asioista positiivisesti. Luin tähän liittyen Mark Mansonin suhtautumisen "The Secret" -teokseen. Otan tähän alkuun osia, "pitkinä lainauksina". Sen jälkeen jatkan tästä hieman omilla täydennyksillä.

Saat mitä haluat?

Mansonin mukaan em. teos osuu hyvin vakiintuneeseen genreen. "The funny thing about all of these books is that they all more or less say the same thing: mind your own thoughts, stay positive and focused on your goals, ignore self-doubt and criticism, visualize and concentrate on what you want and you will eventually have it." Eli kyseinen materiaali on sitä mistä Jari Sarasvuon "Sisäinen sankari" on tehty. Siinä tavoitellaan jossain mielessä sellaista optimismia jota löytyy Esa Saariselta ja oppipojaltaan Pekka Himaselta. Tai Lauri Järvilehdolta. Yhteyksiä voidaan löytää myös kvanttimystiikan ja New Age -ajattelun suuntaan. "“The Secret” is simply the “law of attraction.” Essentially, the law of attraction states that whatever consumes your thoughts is what you will eventually get in life. So, if you think of all the things you don’t want in your life, you’ll only get the things you don’t want. By contrast, if you only envision the things you want in your life, then you will get everything you want in life." ... "Whereas previous self-help authors have hardly even bothered trying to explain why the law of attraction works, Byrne unabashedly dives into some cosmological nonsense. She argues that the reason The Secret works is because The Universe is made up of energy (and, as Einstein taught us, matter can be converted to energy and vice versa) and all energy has a frequency"

Manson korosti, että tässä on jonkinasteinen totuus. Vahvistusharha. Eli universumin värähtelyjä ei tarvita. "Essentially, The Secret is an attempt to leverage the confirmation bias to one’s advantage. The idea is that if you’re constantly thinking positive thoughts about yourself, you will begin to notice little things in your experiences that confirm these beliefs, thus helping them come true. On the other hand, if you’re constantly thinking negative feelings about yourself, the negative feedback in your environment will stand out to you, thus making you feel worse." ... "Essentially, The Secret tells you to become delusionally positive about yourself for a long enough period of time that your natural confirmation bias kicks in and you only attend to the things in your life that match these new beliefs." Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä että tosiasiassa tässä ei olla muuttamassa maailmaa ja mitä siinä tapahtuu vaan sitä miten maailmaa siedetään. Ja tällä on merkitystä, koska vahvistusharha johtaa riskejenhallitsemattomuuteen ja ongelmien piilottamiseen niiden korjaamisen sijasta. "the confirmation bias on steroids and it can be dangerous: taking on risky business ventures or investments, ignoring red flag behaviors from a romantic partner, denying personal problems or health issues, avoiding necessary confrontations, failing to weigh the possibility of failure in decision making, and so on. While this sort of “delusionally positive” thinking may make one feel better in some (or even many) situations, as a long-term life strategy, it is utterly disastrous." Jos ihminen onnistuu ajattelemaan positiivisesti, ja kieltäytyy ajattelemasta negatiivisesti, Nigerialaiskirjeet sähköpostissa muuttuva saataviksi.

Manson jopa ehdottaa että oppiminen ja kasvaminen on aina raskasta ; "changing and improving your life requires destroying a part of yourself and replacing it with a newer, better part of yourself. It is therefore, by definition, a painful process full of resistance and anxiety. You can’t grow muscle without challenging it with greater weight. You can’t build emotional resilience without forging through hardship and loss. And you can’t build a better mind without challenging your own beliefs and assumptions. So why would we ever expect that becoming a better person is easy or pleasant or…positive?"

Kompromissipakko.

Olen itse nähnyt että onnellisuus-optimismi -teemassa korostuu hyvin vahvasti hedonismi. Vieläpä sellainen hedonismi jossa halutaan kaikki ja tästä ei suostuta tekemään kompromisseja. Self help myy kannustavassa ilmapiirissä ajatuksia siitä miten ihminen voisi helpoilla kikoilla tehdä itsestään älykkäämmän, sosiaalisemma, vaikutusvaltaisemman, rikkaamman ja onnellisemman. Ja kaiken ajatellaan olevan mukavaa. Eli asian täytyy olla saavutettavissa, ei vain perittävissä. Ja sen täytyy vieläpä olla miellyttävää. Koska ilmapiiri on mukava ja asia on haluttava, syntyy ilmapiiri jossa on kivaa uskoa näin. Ja tämän kautta paras tapa menestyä self helpin avulla on ryhtyä self help -konsultiksi.

Ja tämä on joko huijausta tai naurettavaa, jossain tapauksissa myös kvanttimystistä taikauskoa. Selvästi Manson on oikeilla jäljillä. Sillä on havaittu että optimistit todellakin tulkitsevat onnistumisprosenttejaan yläkanttiin. (Vaikka onnistumisen mittarit ovatkin objektiivisia, optimistiset ihmiset muistavat onnistuvansa paremmin kuin ovat onnistuneet.) Ja tämä ei ole erityisen uutta tai mullistavaa. Optimismi ei välttämättä haittaa, mutta tämänlaiste illuusioiden vuoksi sen varaan rakennetaan enemmän kuin pitäisi. Toisaalta self helpin ongelma on siinäkin että optimismi ja pessimismi ovat yllättävän vahvasti geneettisesti korreloituja. Eli toisin sanoen optimismi ja pessimismi eivät ole vain asenteita jotka vaihdetaan toiseen kovinkaan helposti. Koska tämänlainen asennemuutos on self helpin "taikaluoti", se kertoo että jokin muu tapa lähestyä asiaa on kenties parempi. Ja koska ihmiset yleisesti ottaen ovat muutoinkin ylenmääräisen optimistisia itsestään, ja kaikilla ei silti mene hyvin, on syytä uskoa että asennepuoli ei kenties oikeasti vaikutakaan niin merkittävän paljon että siihen puuttuminen on niiden kaikkien teosten arvoista. Ja jos puolustuksena edellämainittuun on se, että self-helpiä tarvitsevat ne harvinaisen vähän optimistiset, niin sitten selitys ampuu itseään jalkaan sillä optimismi on näiden kohdalla havaittu jopa vaaralliseksi.

Mihin optimismi sitten kelpaa?

Olen itse pessimistinen hahmo, "melankoolikko". Tai ainakin raivopää jonka kyynisyydessä on mennyt pohja läpi niin pitkälle että jäljellä on lähinnä "tietty ironisuus". (Joka joskus näyttää yllättävän paljon positiivisuudelta.) En silti sano että optimismista ei ole mihinkään. Itse asiassa olen jo aiemmin tavallaan korostanut että mikä on se asia johon optimismi oikeasti vaikuttaa. Tavallaan. Kysymys on vain muotoilutavasta.

Jos ilmaisee että ihminen elää harhassa, mainitsee asian negatiivisessa valossa. Mutta positiivisesti ajatellen voidaankin lähteä vaikka siitä että tosiasiassa ihminen joutuu valitsemaan ; Haluaako hän elää onnellisena vai sellaisena että kasvaa ihmisenä. Kasvu ja uuden oppiminen vaatii kognitiivista dissonanssia ja vaivaa. Positiivinen ajattelu taas auttaa elämään sen kanssa mitä on. Eli jos haluat harjoitella ja harjoitella saat taitoja. Tai voit elää mukavasti elämää jossa koneet ja muut tekevät rasittavat jutut puolestasi. (Yhteiskunta - meidän einerojen tai muutenkin erityistaidottomien onneksi - toimii siten että jopa viisaimmat joutuvat käyttämään jonkun muun taitoja.) Toki joku voi kertoa että innostus voi tehdä harjoittelusta nautintoa. Mutta tämänlainen puhe sopii sellaiselle ihmiselle jolla ei ole takanaan 10 000 tuntia "sen saman" tekemistä. Jokainen joka on edes muutaman tuhannen tunnin tuolla puolen tietää että harjoittelu vaatii työtä.
1: Olen itse kohtuullinen kitaristi. Kyllästyin siihen että musiikkiopisto tarjosi minulle yhä vaikeampia ja vaikeampia sormiharjoituksia. Pidin soittamisesta ja olin innostunut. Siihen asti kunnes en enää ollut. Kysymys on juuri siitä että piiskaatko sinä tai piiskaako joku muu sinut harjoittelemaan tämän askelman jälkeen vai ei. Ja siitä onko tämä piiskaaminen oikeasti sen arvoista.

Joka tarkoittaa sitä että jos haluaa saada enemmän ja enemmän, edessä on kärsimystä. Hedonistia ja tavoittelijaa kuvaakin psykologiassa tunnettu ilmiö, hedonic treadmill. Ihminen ei silloin tyydy. Uusi omin ansioin ansaittu miljoona ilahduttaa vain hetken ja sen jälkeen olo on sama kuin ennen miljoonan saamista. (Samoin jos harjoittelusta saa hyvän mielen, on salille mentävä seuraavana päivänä uudestaan.) Askeetikko sen sijaan tyytyy siihen vähään mitä hänellä jo on. Sitä ei voi nähdä läpeensä paheellisena.

Tämä kulma korostaakin sitä miten toiset rääkkäävät itseään taitoihin ja toiset sitten harjoittelematta olettavat, optimistisesti, olevansa samalla tasolla harjaantuneiden kanssa. Ja tämä ei tunnu reilulta. Jossain määrin yhteiskuntamme tiedekeskustelua leimaakin tieteen popularisoinnin vähyys yhdistettynä siihen että jokainen ihminen uskoo tietävänsä oikeat mielipiteet ties mihin, ilman oikein minkäänlaista koulutusta tai harjoittelua.
1: Mieleni tekee tässä jopa mennä niin pitkälle julmuuteen että viittaisin Leonardo da Vinciin. Hänet tunnetaan taiteilijana ja yleisnerona ja muutenkin humaanina heppuna. Harva kuitenkaan tietää sitä, että hänen muistiinpanojaan leimaa tietty elitismi. Hän ihaili ihmisen ruumista, mutta monien ihmisten luonne sen sijaan tuotti hänelle pettymystä. Sotiminen ja ihmisten typeryys vaivasivat häntä. Ihmiset jotka olivat julmia tai lähinnä ulosteen tuottajia. Hänestä karket ja heikkotasoiset ihmiset eivät oikeastaan edes ansaitsisi hienoja elimistöjään. En ole yleisnero mutta jopa minä tiedostan, että ihmisten väliset taitoerot ovat kammottavan suuria.

Tähän voidaan liittää jopa "Arhi Kuittistyylistä" kommentointia : "Tyytyväisyyden osoittamisesta on tullut dogma. Tyytymättömät ovat häiriköitä ja kateellisia. Jos minä olen tyytyväinen ”tähän”, jokaisen tulee olla tyytyväinen. Jos minä tienaan rahaa, jokainen pystyy tienaamaan rahaa. Jos minä hyödyn korruptiosta on vain muiden kateellisuutta jos he eivät hyödy salaisista sopimuksista." Optimismi onkin jotain jota kannattaa myydä jos on itse sattunut saamaan hyväpalkkaisen viran. Optimismi kun ajaa muita, vähemmänkin menestyneitä, askeettisuuteen. Vallanpitäjien kannalta optimismi on keino syyllistää epäonnistuneet "kateellisiksi laiskoiksi" (osittain jopa syystä) ja ylläpitää vallitsevia jo saavutettuja etuja.

Kaunakko

Sitä voisi ajatella että flopannut Herzog olisi luikkinut omaan maahansa diskreetisti. Mutta sen sijaan hän on päättänyt julkistaa lausuntoja koskien kriitikoitaan. Hänen kaunapuheistaan ei kostonhimoa puutu "Suomessa on pari kirkkokuntaa (ministries), jotka käyttävät paljon aikaa ja rahaa hyökätäkseen Jeesusta vastaan. Jos toimintamme on Jeesuksesta, pankaa merkille sanani, heille tapahtuu jotakin hyvin pahaa, Herzog sanoi." Tämänlainen voisi olla tyhjää uhoamista. Mutta näen että se liittyy hyvinkin rajattuihin asioihin. Katsotaan mitä Herzog profetoi: "Joidenkin kirkkojen johtajien salaiset synnit tulevat julkisiksi hyvin pian. Eräs profeetta Suomessa kertoi minulle tämän, se on osa herätystä. Jumala nostaa joitakin, toiset putoavat alas, Herzog sanoi.​"

Tämä ei toki ole kovin erikoinen ennustus. Sillä mikäli yhtään muistan uskontouutisia, niin toistuvasti ties mikä lahkojohtaja on vähintään syytettynä jostain. (Esimerkiksi Leo Meller herätti taannoin kohinaa.) Tämänlaatuinen suuresta uskonmiehestä kertova uutinen ei ole ihme, pääasiassa kahtaa kautta (a) he tuppaavat olemaan kammottavia moraalittomia kusipäitä jotka pakottavat ihan käytöksensä ja muiden ihmisten kohtelunsa kautta pläräämään erilaisia "sosiopatian" ja "narsismin" käsitteitä esiin erilaisista kyökkipsykologisista diagnoosioppaista ja (b) uskonmiesten syyttämiset, asiattomatkin, saavat helposti medianäkyvyyttä sillä niissä on jotain kiinnostavaa. Eli tässä mielessä Herzog profetoi jostain jota näkyy uutisissa koko ajan. Näin ihminen sitten ikään kuin "täyttää aukot" eikä tajua että tässä on ennustettu jotain sen tyyppistä, että "koira puri miestä".

Itse olen näkevinäni tässä kytköksen Pirkko Jalovaaraan. Jalovaara on ihmeparannus-humpuukihuijauslinjamalla Herzogin tiukka kilpailija. Ja uutiset kertovat että poliisihallitus on tehnyt hänestä tutkintapyynnön. Rahankeruu on ilmeisesti tehty vähän miten sattuu. Herzogin profetia muuttuu sitäkin ontommaksi kun tiedostaa että asia on ollut yleistä tietoa jo hänen vierailunsa aikana. "Kohusaarnaajan ex-avustaja" on juuri vähän aikaa sitten vuodattanut yksityiskohtia niinkin diskreetisti kuin IltaLehdessä. Kun tässä Jalovaara -kommentaarissa on vuodettu sanoja "räikeä petos" ja "köyhän näytteleminen" on selvää että Herzogilla on ollut helppoa "ennustaa" sitä että jonkun ura on vahvassa laskusuunnassa.

Mutta mihinpä ei ryhtyisi rahanahne julkisuushakuinen koijari, joka näyttää siltä miltä näyttäisi tiukasti kaapissa oleva homoseksuelli teinityttöjen poikalaulajaidoli parikymmentä vuotta sen jälkeen kun puberteetti on tuhonnut tämän uran. (Ja joka avatessaan suunsa kuulostaa vielä huolestuttavammalta.) En tiedä, mutta ainakin tähän hän taipuu. Mutta hän onkin minun silmissäni luonut uuden standardin uskontoroskalle. Olen usein ajatellut että kiihkofundamentalistit ovat luopuneet uskosta Jumalaan ja korvanneet tämän uskolla Raamattuun. Mutta Herzogin tapauksessa hän on astunut tästä askeleen siihen suuntaan että hän uskoo johonkin Raamatun ja kristinuskon ideaan, jota sitten oikeuttaa millä tahansa - kuten kvanttimystiikalla.

Siksi olinkin tyytyväinen ja kannustunut Herzogin floppaamisesta. Että kristityt vielä kuitenkin puolustavat uskoa eivätkä vain asiaa. Että profeetaksi itseään kutsuvan pilkkaamista ei vielä sekoiteta Jumalanpilkkaan. Mutta sitten sitä lukee uskovaisten kommentteja. Niistä saattaa löytää "emme ole x mutta..." tyylisen rakenteen (joka tarkoittaa yleensä että jatko on taatusti ehtaa X:ää, kuten tässäkin käy). Kun Herzogin kritiikkiä halutaan oikeuttaa, syntyy vastakommenttia joka perimmiltään sanoo että tätä kannattaisi rajoittaa "Toki profeettoja voi arvostella ja arvioida, mutta joskus se voi osua myös omaan nilkkaan, jos ei ole varovainen. Pitäisi varoa nimenomaan väärää arvostelua, josta Jumalan sydän tulee murheelliseksi. Erkki O. Auranen on mielestäni oikeassa; Raamatussa on tosiaan monia varoittavia esimerkkejä siitä, kun Pyhän Hengen työtä arvosteltiin ja arvioitiin väärin. Minusta David Herzog varoittaa ensisijaisesti Jumalan kirkkauden arvostelusta. Uskon että Herzogin varoitus on hyvinkin aiheellinen. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala haluaa laskea kirkkautensa tänne maan päälle ja osoittaa valtavan rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan, ennenkuin pahalle annetaan hetkeksi valta. (esim. Ilm. 3:10-11 ja 2. Kor. 3: 17-18)" Minä taas uskon että Jumala pahastuttaa mielensä ensi sijassa siitä että sairaiden hädänalaista tilaa hyväksikäytetään antamalla heille tyhjää ja väärää toivoa puhumalla ihmeparannuksista. Jumala sen sijaan tuskin pahastuu aidosta kriittisestä asian miettimisestä ja läpikäymisestä. Jos on hyvä ja ylipäätään palvonnan arvoinen Jumala, hän varmasti pahastuisi enemmän siitä että joku tahallaan huijaa hädänalaisia kuin siitä että joku vaikka erehdyksessä antaa väärän todistuksen oikeasta ihmeidentekijästä.

Herzog on halveksittaviin temppuihin taipuva pikku kaunakko. Toivon kuitenkin että hänen tukijansa innolla investoivat jatkossakin rahaa satoja tuhansia euroja tämänlaisiin massafloppaustapahtumiin. Olen aina tukenut sitä että uskovaiset panostavat rahojaan esimerkiksi traktaatteihin, televisiokanaviin ja massatapahtumiin. Sillä jos uskova hassaa rahaa televisiokanavaan jota ei katso juuri kukaan (tai jota katsovat vain uskovaisten omat rajalliset piirit ideologisen rinkirunkkauksensa oheisilmiönä). Jokainen Jeesuslappu on minulle plussaa. Säästän WC -paperissa ja heidän rahansa tuhlautuu siihen. En siis ole suinkaan vaientamassa. Sen sijaan olen, jälleen kerran, pyytämässä lisää! Tämä voisi tuntua epäkohteliaalta, röyhkeältä ja häijyltä. Kunnes muistaa että se kohdistuu sellaisiin ihmisiin kuin Herzog, Jalovaara ja Meller. Siis tyyppeihin jotka ansaitsisivat kaiken kohtaamansa moninkertaisesti. Tämä kenties tekee minusta kaunakon, mutta toisaalta kaunaisuus ja halveksittavuus auttavat minua samaistumaan ja ymmärtämään näitä kritiikkini kohteita.

Unen hyödyllisyys

Ylläolevassa sisareni täyskaima, joskaan ei sisareni, on unissapuhuja. Itse olen unissakävelijä. Huomiotaherättävää molemmissa on unohtaminen. Unissapuhuja joutuu aina palaamaan nauhoitukseen. Ja itse en muista kävelyretkistäni muuta kuin seuraavan aamun sotkut. Tämä unohtamisen yksityiskohta on mielestäni relevantti yksityiskohta.

Otetaan ytimeksi evolutiivinen näkökulma. Unia lähestytään tällöin hyödyn kautta. Näistä ei ole yksimielisyyttä, mutta tästä huolimatta eri mallit voidaan karkeasti ottaen jakaa kahtia ; Osa korostaa suoraa hyötyä (adaptation) ja osa korostaa epäsuoraa vaikutusta (epiphenomenon).
1: Suoraa hyötyä edustaa esimerkiksi valmistautumisteoria, jonka mukaan unet ovat usein negatiivisia koska niissä valmistaudutaan tuleviin koitoksiin ikään kuin ellanta. Tai teoria jonka mukaan unet jäsentävät aivoja ja kertaavat tapahtuneita jotta niistä voidaan oppia.
2: Epäsuoraa etua taas ajavat teoriat joissa nukkuminen on vain sitä varten, että ei oltaisi valveilla ja kuljettaisi pimeässä petojen syötävänä. Ja unet olisivat vain sivutuote tästä. Tai teoria jossa uni on palauttava tapahtuma, johon liittyvä aivotoiminta johtaa siihen että satunnaiset purskaukset tulkitaan ja näin syntyy unia.

Osa hyvin keskeisistä uniteorioista eivät tietysti ole suoraan evolutiivisia. Sigmund Freudin mallissa unet ovat tiedostamattoman toimintaa. Tämä ei kerro suoraan siitä onko uni suoraan hyödyllistä kertaamista vai aivotoiminnan sivutuote. Tämä malli on siis neutraali evoluution kannalta, joten voidaan eräässä mielessä katsoa että niissä evolutiivinen kanta hakee toisen kulman uniin. Evoluutio koskee syntyä ja Freudin teoria tämän kautta syntynyttä psykologiaa. (Siis jos, toisin kuin itse, uskoo Freudin teorioihin.)

On kuitenkin yksi malli joka käytännössä vaatii evoluutioteorian kumoamista. Eli se ei ole evolutiivinen malli, mutta ei evoluution suhteen neutraali. Tämä on parapsykologinen unikäsitys. Siinä unet ovat jaettua tietoisuutta. Ja tästä seuraavat esimerkiksi enneunet. Näin unia tulkitsemalla yritetään esimerkiksi ennustaa tulevia tapahtumia. Tässä näkemyksessä korostuu usein se, että jokaisen unet ovat arvokkaita ennustamisen kannalta.

On toki selvää että enneunet olisivat valtavan hyvä adaptaatio. Tässä mielessä voidaan sanoa että jos enneunet ovat totta, niin evoluutio tukisi niitä todella vahvasti. Ja tässä mielessä evoluutio voisi jopa selittää miksi unet ovat enneunia. Jos tulevaisuuteen näkee, se hyödyttää hengissä selviämistä, sukulaisten auttamista ja uhkien ennakointia.

Ongelmana on kuitenkin se, että unien muistaminen on pirun vaikeaa. Itse asiassa tiedetysti näemme unia joka yö, tai aina kun nukumme riittävän pitkiä aikoja. Mutta emme juurikaan muista uniamme. Lisäksi näyttää siltä, että unet unohtuvat muutenkin harvinaisen tehokkaasti. Unen voi muistaa jos herää kesken unen joko siksi että pelästyy tai koska herätyskello soi. Mutta jos tätä ei erikseen kirjoita ylös tai paina mieleen, se unohtuu hyvin tehokkaasti.

Jos evoluutio olisi onnistunut kehittämään - vaikka kvanttimekaniikkaan vedoten, kuten kvanttimystiikkaan hupsahtaneet parapsyykikot mielellään tekevät - ennaltauneksimisen lahjan, sellaisen muistaminen olisi valtavan tehokas adaptaatio. Siksi onkin ällistyttävää että meillä olisi tälläinen kyky, mutta ei minkäänlaista niiden muistamisen taitoa. Ja tässä mielessä enneunien kohdalla on lähes ilmiselvää, että nimenomaan unien unohtamisen vahvuus vihjaa että aitoja enneunia ei ole. Että ne ovat enemmän jotain tauhkaa jonka hyödyt saavutetaan joko jo uneksiessa - jos silloinkaan.

VAIN

Arvotyhjiöargumentti on kenties keskeisin osa modernia uskonnollisuutta. Syynä on se, että elämme aikoina jolloin onnellisuus, hyvä elämä ja toivottavat lopputulokset ovat tärkeämpiä kuin tosiasiat. Aito filosofi olisi tietysti sellainen joka heittäytyisi tulokseen ja sanoisi että jos asia on näin, niin sitten on niin. Siis silloin kun se pitäisi paikkaansa. Uskomiseen uskomisessa on kuitenkin kysymys siitä että uskonto on tosi koska uskonto on tärkeää hyvälle elämälle. Ja tämä halu määrää sitten tosiasiat, jotka eivät ole yhtä keskeisiä. Eksistenssi ennen essenssiä.

Esimerkiksi meillä vierailleet Jehovan Todistajat vihjasivat että ateismi tarkoittaisi elämän tarkoituksen hukkaamista. He lainasivat "evoluutikoita" jotka olivat sanoneet että he eivät usko minkäänlaiseen kosmiseen tarkoitukseen. Ja pitivät tätä väistämättömänä. Seuraahan evoluutioteoreetikko tietysti omia auktoriteettejaan. Tämänlainen asenne hämmästyttää minua syvästi.

Sillä johtopäätös ei ole kovin väistämätön. Toki nihilistiateisti ei ole ristiriitainen näkemys. Mutta on eri asia sanoa että yksi tapa hoitaa asia a on olla b ja väittää että jos olet a olisi pakko olla juuri b. Uskovainen oikeuttaa hypyn lähinnä yhdellä tavalla. Tähän tarvittava argumentti löytyy esimerkiksi Craigin "Reasonable faith" -kirjasta, jossa hän niputtaa skientistisen naturalismin ateismiksi ja selittää sitten että. "After all, on the naturalistic view, there’s nothing special about human beings. They’re just accidental byproducts of nature which have evolved relatively recently on an infinitesimal speck of dust called the planet Earth." Olemme vain eläimiä, olemme vain kemiaa, vain sähkökemiaa ja vastaavia. Muunnelmat ovat lukuisat, mutta perusargumentti näiden kaikkien takana on sama.

Tämänlainen lausunto on lähinnä retoriikkaa. Jos joku esittää että Craig on älykäs ja oppivainen, hänen pitäisi selittää miksi hän toistaa ja roikkuu tämän tapaisissa argumenteissa. Niiden sävy nojaa vähättelyyn "vain" sanan kautta. Mutta mitä uskovainen siis tekee jos hän sanoo että (a) ihmiset olisivat vain eläimiä (b) ihmiset ovat vain sattuman sivutuotteita (c) ihmiset ovat vain kemiallinen järjestys?

Selvästi tässä on takana esimerkiksi sellainen rakenne joka etenee ketjuna.
P1: Jos naturalismi on totta, niin ihmiset ovat naturalistisia konsepteja.
P2: Eläimet ja kemia ja sattuman kautta syntyminen ovat naturalististen konseptien ominaisuuksia, ja näin ollen ihminen on analoginen eläinten ja kivien kanssa.
P3: Kivillä ja eläimillä ei ole moraaliarvoja. Ne ovat nihilistisiä selviytymiskoneita tai kemiallisia reaktioita joita kuvaa vain asioiden tapahtuminen. Ei se, että asiat olisivat eettisiä tai epäeettisiä.
J: Jos naturalismi on tosi, ihmisillä ei ole moraaliarvoja.

Kuten joku voi huomata, muotoiluni on asiallinen. Päättelyketju on täysin johdonmukainen ja myös "psykologisesti ymmärrettävä". Tässä kuitenkin sekoitetaan se, minkä jo aiemmin sanoin. Tämä on argumentti sen puolesta että ateisti/naturalisti VOI olla nihilisti. Ei että ateistin/naturalistin olisi PAKKO olla nihilisti. Ja argumenttia käytetään juuri siinä muodossa että ateismi olisi arvotyhjiöllistä.

Itse asiassa argumentin purkaminen näyttää että ateistin on melko vaikeaa olla nihilisti. Premissit nimittäin ovat sellaisia että niitä on hyvin vaikeaa ottaa vakavasti. Tämä vaatii argumentin hengen tarkempaa purkamista. Argumentin vakuuttavuus nimittäin nojaa siihen "vain" -kohtaan. Ja itse asiassa argumentti vetoaa vasta jos mukana on muita asioita. Lausunto ei olekaan truismi "Jos A on vain P, niin A ei ole erilainen P:stä". Argumentin premisseillä on erikoinen suhde johtopäätökseen.
1: Meidän täytyy päättää mitä tarkoittaa "vain". Käytin sanaa analogia tarkoituksella. Sillä argumentti on validi jos siinä käyttää analogiaa. Se, miten sitä tarkoitetaan käytettäväksi on kuitenkin itse asiassa identtisyyttä. Samuutta käytetään pohjana sille että asioiden välillä ei ole eroja. Siksi siinä väitetään että jos ihmiset ovat molekyylejen muodostamia niin he eivät ole mitään muuta kuin molekyylejä. Tosiasiassa fysiikassakin tiedetään että muuttujiin liittyy variaatiota. Analogioissa tiedetään että jos on kaksi muuten identtistä kohdetta, niin vähintään niiden lokaatio on eri. Eli mukana on aina epäanalogisuuksia. Argumentti ei täten ole väistämätön. Tässä vaiheessa mukaan tuleekin relevanssin käsite. Jotkut analogiat ovat relevantteja ja toiset eivät. Tämä vaatii arviointia. Craig tietysti arvioi että yhteys on pätevä. On kuitenkin vaikeaa nähdä
     1.1: Molekyylien kokoelma -argumenttia voidaan varsin helposti pitää epäpätevänä. Analogia liioittelee ja stereotypisoi liiaksi eli on huono. On selvää että jos eri molekyyleillä on erilaisia ominaisuuksia voidaan huomata että kivi on erilainen kuin hevonen ja jäätynyt vesi on erialainen kuin nestemäinen. Samasta asiasta koostuminen ei tarkoita samanlaatuisuutta. Olisi typerää uida jäässä tai rakentaa nesteestä taloa. Ja tosiasiassa aineiden kompositio tässä mielessä on hyvin pientä verrattuna siihen että oikeasti maailmassa vaikuttaa aineen organisointitavat. Siksi traktori, hevonen ja puoli kiloa jauhelihaa ovat oleellisesti erilaisia keskenään. Ja niille on tämän vuoksi aivan pätevää antaa myös erilainen merkitys. Jos joku väittää että ihminen joka kuuluu joukkoon A ei voisi olla erilainen kuin samaan joukkoon A kuuluva jänis sekoittaakin hierarkioita hyvin syvällisesti. Kissa ja koira kuuluvat nekin samaan ryhmään "eläimet" eikä tältä pohjalta voida sanoa että jos koiralla on piirre "haukkuminen" niin kissaa täytyisi koskea sama. Craigin samanlaisuusajattelu pitää sisällään juuri tämänlaisen rakenteen. (Tosin esimerkiksi koirien omistajat voivat nähdä koirien laumakäytöksessä eettisiä piirteitä, joten kenties analogia on jopa tältä tasolta pahemmin väärässä kuin Craig haluaa uskoa. Tämä tosin palauttaakin asian siihen että Craigin teologia pakottaa hänet suhtautumaan eläinten kärsimykseen tavalla joka on suoraan sanoen sekä tieteellisesti roskaa että eettisesti kammottavaa. Jos maailmankuvan koherentisointi vaatii Craigin eläinfilosofian, niin en ottaisi mitään eettistä oppia mistään mitä em. ihminen sanoo, vaikkapa siitä milloin kansanmurha on hyvän kristityn arvostama hyvä kansanmurha.)
2: Väite yrittää olla kontrastia luova. Rakentaessaan analogiaa voimaa ei haeta siitä mitä asiat ovat. Vaan väitetään jotain mitä sen katsotaan olevan ja väitetään olevan. Näin esimerkiksi "vain kemiaa" -syytös nousee siitä että ihminen ei lähtökohtaisesti hyväksy sitä, että ihminen olisi vain kemiaa. Hänestä ihmisen pitäisi olla jotain enemmän. Tämä johtaa käytännössä väistämättä kehäpäätelmäiseen ajatteluun. Naturalismia ei hyväksytä premisseissä joten johtopäätöksenä naturalismia ei hyväksytä. Petitio principii -kehä on itse asiassa keskustelunlopettaja ja virheellistä perustelua.
     2.1: Asiaa ei muuta vähemmän pahaksi se, että tosiasiassa tässä oletetaan että immateriaalisilla olennoilla olisi jotenkin uskottavammin etiikka. Tämä on implisiittinen premissi ; Se on filosofisesti puutteellista samaan tapaan kuin kvanttimystikoiden ajattelu siitä että jos he viittaavat kvanttimaailman indeterministiseen luonteeseen, niin että se tarkoittaisi samaa kuin sen todistaminen että ihmisellä on vapaa tahto. Kenties on, mutta mitenkään suoraan näin ei voida päätellä. (Ohjaamaton satunnaisuus on indeterminististä mutta se ei tarkoita vapautta valitsemiseen.) Pahinta on se, että piilo-oletusten käyttäminen vihjaa että ajattelua ei ole jäsennetty kovin pitkälle.
3: "Vain" sana voidaan nähdä halveksintana, piilotettuna horse laugh -argumenttivirheenä jossa sanotaan että asia on lähtökohtaisesti naurettava eikä siitä tarvitse edes keskustella. Tämä sanavalinta vähentää arvoa "kemiasta" ja "eläimistä". Esimerkiksi eläinten eettisen puolen ja elämän arvon vähentämistä vaaditaan jotta ihmisestä tulisi "vain eläimenä" jotenkin halveksuttava. Tämä kertoo lähinnä näiden ihmisten kunnioituksesta luontoa ja eläimiä kohtaan. Pöyristyttäväksi tämä muuttuu oikeastaan vasta jos ollaan aidosti teistejä. Luomakunnan halveksunta kertoo että nämä ihmiset pitävät Jumalaa ihan paskana insinöörinä. Hänen luomansa fysiikka ja ihmeelliset alkuaineet ovat jotain "vain". Eiteistinä pöyristys katoaa ja tässä mielessä argumentissa on vielä vähän henkeä ja puhtia. Jos kemia ei olisikaan Jumalaista vaan fysiikkaa niin kenties luomakunnassa olevaa kemiaa ei tarvitsekaan halveksua, vaan halveksunta koskisi vain sitä eiluomakuntaista fysiikkaa ja kemiaa. Tästä huolimatta argumentti latistuu petitio principii -kehäksi jossa ensin kritisoidaan kemiaa, eläintä tai vastaavaa ja sitten siirretään tämä ihmiseen. Ja tämän jälkeen sanotaan että ihmisen arvostus kemiaan eläimiin ja vastaaviin kulkisi myös toiseen suuntaan.

Mutta jos mietimme miksi "vain eläin", "vain säkki molekyylejä" tai "neurofyysinen kokonaisuus" tuntuvat väheksyviltä ryhmiltä kuulua, ja jos tuntuu että esimerkkiksi hermojärjestelmä ei ole mikään kunnon erote tiiliskivestä, on syytä muistaa että hermojärjestelmä antaa meidän tehdä laskelmia ja päätelmiä. Se antaa meille mahdollisuuden tehdä astrofysiikkaa. Koska hermojärjestelmässä on emootioita, voimme järjestää sanoja ja runoudeksi. Ihminen kokee hermojärjestelmän ansiosta tietoisesti asioita. Piisiru voi tuottaa laskelmia, mutta vain ihminen voi häikäistyä matematiikasta. Tiili ei koe mitään, ihmisellä on rikas tietoisuusmaailma. Ja kaikki johtuu hermojärjestelmän olemassaolosta. Jos tämä tausta mielessäpitäen mietitään että "mitä erikoista on ihmisenä olemisessa" ja päädytään halveksimaan "vain kemiaa" tai "vain hermoratojen leikkiä", en oikein tiedä mitä näistä ihmisistä pitäisi sanoa. Jos ihminen ei näe että elämässä on mitään spesiaalia ja erikoista ja hän tietää että meillä on kokemusmaailmassa runoutta, filosofista ajattelua ja rakastelua... Niin paha siinä on mitään enää sanoa.

Kaksi "vain eläintä" paheksuisivat,
jos vain eivät joutuisi järkytykseltään
hakemaan niin paljon lohtua toisistaan.

Paitsi että "anteeksi, mikä olikaan se ongelma"? Ja että jos tämänlaiset argumentit ovat "järkevän, perustellun uskonnon, intellektuellin teismin ja syvästi ymmärtävän uskonelämän ytimessä" niin sen pahempi uskonnoille, teismille ja uskonelämälle. (Ja kysymys ei ole edes johtopäätöksestä vaan nimenomaan siitä tiestä miten sinne yritetään mennä. Tapa on ilmiselvästi huono. Lopputuloskin on toki mahdollisesti väärä.)

En ole katkera, mutta

Olen ollut huomaavinani, että suhde uskonnottomuuteen on (a) maantieteellinen kysymys ja (b) sukupolvikysymys. Esimerkiksi Helsingissä se, että nuori aikuinen on ateisti on jo suorastaan standardi. Sitä suuremman ikäpolven ihmiset etelässä saattavat olla kiinnostuneita siitä että ollaanko mietitty että kirkko on tärkeä hyväntekeväisyysjärjestö ja että kuinka aiotaan järjestää kirkkohäät. Kehä kolmosen pohjoispuolella saattaa olla tarpeen piilotella televisioantennit.

Tämän lisäksi on olemassa suuria linjoja joita ei voi käsitellä tällä tavalla. Siinä toki tapahtuu muutoksia ajassa. Esimerkiksi noin karkeasti sanoen uusateismin nousuun vastattiin aluksi närkästyksellä. Strategiaksi valikoitui "militantti" ja "fundamentalisti" -sanan käyttö. Sittemmin tämä hioutui, osittain kirkolliskokousten vaikutuksesta, muotoon "ateistit eivät käsittele uskontoa relevantisti". Tuorein suurempi linjamuutos, joka sekin lienee ainakin osittain liitoksissa kirkolliskokousten satoon, on näkemys jossa "ollaan pahoillaan" toisten ratkaisuista ja kenties "toivotaan vahvasti että erimielinen uudelleenharkitsee ja muuttaa mieltään."

Tämä matka on ollut kieltämättä parannusta joka askeleella. Mutta olen siltikin hämmentynyt. Sillä tässä uudessa strategiassa uskovainen pahastuu tai kokee pahaa mieltä siitä, että joku eroaa kirkosta. Esiin nostetaan myös pahastumista siitä jos "suositumpi kuin Jeesus" -ilmiö nousee esiin usein. Tämä ei sentään suoraan kyseenalaista uskonnonvapautta tai halvenna tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti. Mutta tämä tiivistää sen, miten vieraantuneita kristinuskon parissa toimivat ovat.

Enkä puhu pelkästään käsitteistä. Vaikka niissä toki riittäisi työsarkaa. (Katsokaa vaikka näytepakkaus.);
1: On toki itsessään erikoista, että tässä pahastumisessa suosikkiteema on kirkosta eroaminen. Kuitenkin tätä ei käsitellä instituutiotasoisena tapahtumana. Sen sijaan sitä käsitellään kuin se olisi uskonasian ydin. Eli retoriikassa kirkosta eroaminen on sama kuin uskosta vieraantuminen ja luopuminen. Nähdäkseni nämä ovat yllättävän usein kausaalisia, mutta pikemminkin niin että vieraantuminen on syy eroamiselle eikä päinvastoin. On turhaa puhua siitä miten Jeesus sanoo lähetyskäskystä jos ihminen ei ole käynyt kirkossa kuulemassa mitään innostavaa vuositolkulla. On turhaa puhua ihmisten lähestymisestä, jos minä sain ensimmäisen soiton seurakunnalta vasta kun pistin kirkosta eroamispaperit menemään. Soittivat ja kysyivät mitä voisivat tehdä. Ei siinä voi muuta vastata, kuin toivoa että tuonkaltaiset välittävät puhelut olisivat tulleet vaikka viikkoa tai kuukautta aikaisemmin.
2: On toki erikoista että vaikka julkisesti puhutaan että näkyvyys ja mahtipontisuus, mahtailu ja huomiohuoraaminen eivät ole kirkon syvintä ideaa, uskovaiset ihmiset todella pahastuvat huonoista suosiolukemista. John Lennon ei nostanut niin suurta meteliä sillä, että hän kyseenalaisti Jumalan kuin sillä että hän kertoi olevansa Suositumpi kuin Jeesus. Tämä ei ole suinkaan kadonnut nykyaikana. Uskonto toki myykin itseään konformistisella kielellä. Pyrkien puhumaan "kansankirkosta" ja viittaamalla siihen että kulttuuri-identiteetti olisi jotenkin erityisen oleellisesti sen hallussa. Ja että kirkko edustaa pysyvyyttä. Ikuisuus ja suosio ovat kirkon retoriikassa sen verran yleisiä ja toistuvia, että on helppoa ymmärtää miksi esimerkiksi Dawkinsin suosio on monia erityisesti ärstyttävä seikka. Uskovaisien maailmassa se mitä sanotaan on toki itsessään ärsyttävää, mutta jos se saa suosiota taakseen, siitä tulee sietämätöntä ja jotain jota on ikään kuin aivan pakko hakata ja teilata. Tämä selittää miksi uusateismin nousuaikana ensimmäinen ja luontevin reaktio rakkautta mainostavalta kirkolta oli hokea "fundamentalisti" -sanaa aina leppoisana huumorimiehenä itselleen mainetta hankkineen Heinimäen kolumneja myöten.

Minun on hyvin vaikeaa suhtautua mitenkään kovin ystävällisesti siihen jos jollakulla on kanttia ilmoittaa paha mielensä siitä että joku toinen tekee jonkin ratkaisun. Esimerkiksi minulle ei tule paha mieli jos joku liittyy kirkkoon. Tosin minun ei kannattaisikaan, koska välittömästi siinä vaiheessa jos näin olisi kävisi niin, että vuosien yhdessäelämisen harjoittelu unohdettaisiin ja palattaisiin oikotietä siihen "militanttifundamentalisti" -linjalle. Uskovaisten kohdalla vastaava reagointi on tietysti vain asiallista uskonvakaumusta ja hyväntahtoisuutta. Rakkautta, jonka kutsuminen vihaksi olisi kristityistä loukkaavaa ja naurettavaa koska kristinuskossa on kysymys rakkaudesta.

Samoin jos minä joutuisin pahastumaan siitä, että esimerkiksi tiedeasioista ei olla perillä ja kiinnostuneita, vaan moni muu epäjumala ja maallisempikin idoli on suositumpaa, en kerkeäisi mitään muuta tehdäkään. On tavallista että Sylvia Brownen ennustelut ovat kiehtovampia kuin Derren Brownin skeptismi. Kvanttifysiikkakin kiinnostaa vain jos ei tarvitse osata kaavoja ja joku kertoo että se tarkoittaa että meillä on kuolematon sielu ja että tietoisuus hallitsee ainetta kvanttimystisesti.

En ole edes pahastunut kun törmäsin ihmiseen joka pyytää minua lukemaan jotain hänen New Age kirjaansa ja joka sitten vastapalvelukseksi selitti, että ei hän siitä evoluutiosta välitä ja perusta. Että hän oli kerran aloittanut "Lajien synnyn" ja lopettanut sen kesken kun se oli sen verran tylsä. (Vaikka tietyllä tavalla tässä kokonaisuudessa ei ole mitään kovin ansiokasta. En ymmärrä miten rationaalisuustestissä voi epäonnistua näin mahtavalla sarjatulivaihteella. Tuohon lauseeseen liittyvät käsitykset ovat niin virheellisiä että niiden aukipurkamiseen tarvittaisiin kokonainen pitkä blogaus.)

Miksi minä olisin pahastunut jos ihmiset päätyvät erilaisiin ratkaisuihin kuin minä? Hankkikaa hyvät ihmiset siellä kirkossa oikeita ongelmia ja pahastukaa niistä! Kun kerran olette siellä kirkossa jo valmiiksi, niin niitä oikeita ongelmia ei, sikälimikäli oma kokemusmaailmani mistään kertoo, tarvitsisi kaukaa etsiä. Kenties ei tarvitsisi mennä edes lähintä peiliä pidemmälle? (Ja peilikin on vain visualisointiväline. Ei tarvitse vaivautua edes niin pitkälle, usein. Enemmistöllä ihmisistä on mielikuvitus joka pienellä yrittämisellä kurottaen yltää itseen asti.)

---

Kirjoittaja ei pahastu. Häntä vituttaa.

Kolmanneksesta nipottamista ; Mitä uskonnonvapaus tarkoittaa?

"Helsingin Sanomat" kysyi "kuinka moni on uskonnoton?". Tulos oli karkeasti se, että jos käyttää mutkia oikovaa, laiskaa ja epätieteellistä arviota saadaan tulokseksi noin kolmannes. Ja jos käytetään tarkkaa mittaria, saadaan se sama. Vapaa-ajattelijoiden kanta on että he katsovat ihmisiä jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan ja että tämä on hyvä mittari, koska vaikka kaikki uskontokuntiin kuulumattomat eivät ole ateisteja, niin myös osa uskontojen kirjoilla olevista ovat ateisteja. Kirkon tutkimuskeskus pitää suorasta lähestymisestä, eli kysytään suoraan ihmisiltä kokevatko he olevansa uskonnottomia. Lukema on hyvin lähellä samaa. Ateistien puolella vaikuttava Jarla korostaa, että lukumääriä tarvitaan jotta ihmisoikeuspuolet korostuvat. Demokraattisessa maassa totuus ei kenties ole mielipidekysymys, mutta poliittinen päätöksenteko sitä kautta kyllä syntyy.

Itse olen huvittunut siitä minkä sekä vapaa-ajattelijoiden että valtionkirkkomme puoli jättää mainitsematta. Molemmat nostavat esiin ihmisiä jotka ovat uskonnottomia tai eivät ole uskonnottomia suhteessa uskonnollisiin instituutioihin. Kirkon tutkimuskeskus korostaa, että etenkin maahanmuuttajissa on paljon ihmisiä jotka ovat hengellisiä mutta jotka eivät sovi mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. ; Itse otan tässä kuitenkin esille unohdetut pakanat. Kotimaassamme on yksinkertaisesti shamanistisia, pakanauskontopohjaisia, uuspakanapohjaisia ja New Ageperustaisia uskonryhmiä jotka eivät saa uskonnonasemaa.

He ovat hakeneet näitä kyllä. Mutta uskonnon virallistaminen on määritelty kirjauskontouden kautta ; Darwinistin on siksi helpompi saada maahan uskonto joka palvoo Lajien Syntyä erehtymättömänä totuutena kuin saada uskonto jossa on perustalla New Agen oppi siitä että kaikissa uskonnoissa on jotain järkeä ja siksi ei voida edes periaatteessa antaa yhtä kirjaa joka tiivistäisi kaikki dogmit. On selvää että moni heistä ei liity mihinkään uskontokuntaan. Nähdäkseni heidän uskonnonvapautensa toimii vain hyvin rajallisesti.
1: Tässä kohden on kenties hyvä täsmentää että omasta mielestäni näillä kielletyillä näkemyksillä on variaatiota. Ja että mukana on paljon näkemyskombinaatioita joissa on harvinaisen korkeita hörhökertoimia, taikauskoa, vaihtoehtohoitoa, pseudohistoriallista pseudotiedevääristelyä, horoskooppeja, mustia kissoja, tonttuja ja kvanttimystiikkaa ... ja kaikkea muuta vastaavaa kuvioissa. Toisaalta he ovat usein vaarattomia hörhöjä. Eli nähdäkseni edustavat juuri sitä ihmisominaisuuksien kombinaatiota joka on usealle uskonnoille äärimmäisen tyypillinen. Kun katsotaan uskonnonvapatutta, tämänlaiset piirteet ovat irrelevantteja. Todellisuuskuva ei tavallaan saakaan vaikuttaa näissä asioissa. Uskonnonvapaus on uskonnonvapaus. Vapautta uskoa myös hölmöjä asioita, niin sanoakseni.

Ja ei, en väitä että täällä olisi noitavainoja. Uskonnonvapaus kusee muulla tavoin.

Vallalla nimittäin tuntuu olevan sellainen ajatus, että uskonnonvapaudessa ei voisi olla mitään ongelmia koska fatwaenvy. Esimerkiksi voidaan kertoa että ainut syy miksi uusateisti voi olla vihainen kristinuskolle on se, että hän on elossa. Että islamilaisissa maissa apostaatit olisi jo tapettu. Tämä onkin totta ja uusateisteilla onkin siksi esimerkiksi Ayaan Hirsi Ali riveissään. Tämä on kuitenkin irrelevanttia, koska yleensä ottaen esimerkiksi suomen terveydenhoitopolitiikkaa hiotaan sen kautta mikä tilanne suomessa on. Sitä että jossain kenties on "Afrikan paskaämpäriperseessä ei ole WC:tä, ei hygieniaa ja lääketieteen hoitaa hokkuspokkushottentottipoppamies" ei ole argumentti sen puolesta miten asioita kannattaa suomessa kehittää. Toki konteksti voi olla valaiseva kun mietitään miten hyvin asiat maassamme ovat. Mutta se ei tarkoita että parannettavaa ei olisi.

Olenkin karkeasti sanoen sitä mieltä että jos sekoittaa uskonnonvapauden ruumiilliseen koskemattomuuteen on ymmärtänyt että uskonnonvapautta voi rikkoa ruumiillisen koskemattomuuden kautta. Mutta tosiasiassa ruumiillisen koskemattomuuden kunnioittaminen ei tarkoita samaa kuin uskonnonvapaus tai mielipiteenvapaus. Konsepteilla sekoilu tällä tavalla olisikin pelkästään typerehtimistä. ; Muutenkin on omituista jos väkivaltaa oikeutettaisiin sillä että jokin toinen kulttuuri on enemmän väkivaltainen. Nähdäkseni tiukemmat väkivallalta suojaavat kriteerit ja käytänteet rajoittavat myös näitä.
1: Usein onkin se, että oman uskonnon väkivaltaa ensin kiistetään ja sitten vastustetaan lakeja ja säädöksiä joilla on merkitystä jos ja vain jos ne rajoittavat jotain väkivaltakäytännettä joita kristityillä ei omien sanojensa mukaan ole. What is the fuss against them then?

Toisaalta uskonnonvapauspuoli korostaa usein pelkästään sitä mikä on laissa. Kutenkin laissa on myös paljon kuolleita kirjaimia joita ei käytännössä seurata. Esimerkiksi uskonnonvapautta loukkaavaksi nähtävä laki jumalanpilkasta, jossa voi heilahtaa vankilaan koska on loukkaava mielipide uskonnosta, on laki joka on lähinnä potentiaalisesti vaarallinen. Sitä ei noudateta joten se ei ole tällä hetkellä uskonnonvapauden ongelma. Se tuleekin poistaa lähinnä siksi että se on potentiaalinen riski siltä varalta jos tilanne muuttuu. Eli jos sitä aletaankin noudattamaan, on kulttuuri muuttunut ja saa tilaa tehdä uskonnonvapauden rikkomisia tämän tällä hetkellä "kuolleen kirjaimen" kautta.
1: Tosin Jussi Halla-aho näytti että laki ei olekaan kuollut. Laki toimiikin nykyään uhkauksena joka on epäsymmetrinen. Uskontokriitikko, kuten minä, voi teoriassa joutua vankilaan. Fundamentalisti voi kohkata ja loukata miten paljon tahansa ja vastaavaa ei tule. Jos darwinismi kerran on uskonto niin lähteekö jokainen eugeniikka-arvotyhjiönihilisti-kouluampujakorttia heittelevä herjaaja linnaan? Ei missään tapauksessa. Jos minä selitän että jokainen kristitty on automaattisesti moraalisesti tyhmä ihminen, tämä riski on olemassa. Jussi Halla-ahon lausunto seurauksineen todistaa tämän periaatteessa mahdolliseksi. Riski on toki potentiaalinen ja pieni, mutta se on epäsymmetrinen ja kuitenkin olemassaoleva. Se siis painottaa uskonnonvapautta uskonnonvapaudettomuuden suuntaan.

Sama pätee tietysti toiseenkin suuntaan. Esimerkiksi oman uskonnon mukaisen opetuksen antaminen on ollut hyvin hankalaa nimenomaan uskonnottomilla. "Mitä uusateismi tarkoittaa?" -kirjasta esimerkiksi löytyy se, että vaikka ateisteja olisi lain määräämä määrä, ei opetusta tule. Tämä on monivaiheinen prosessi jossa on huomioitava että (a) elämme kristillisnormatiivisessa kulttuurissa jossa vanhempien kirkkoon kuulumattomuus ei riitä. Uskonnottoman täytyy ilmoittautua erikseen että hän haluaa uskonnottoman opetuksen lapselle. Jos tästä ei tiedä, määrä ei helposti ylity (b) ilmoittamisen jälkeenkin koulu kannustaa ja painostaa menemään kristilliselle opetukselle. Syynä voi olla koulun budjetti tai vaikka rehtorin oma kristillinen vakaumus. Keinot voivat olla vaikeasti näytettävissä, kuten esimerkiksi se että rehtori joka ikiselle uskonnottoman lapsen vanhemmalle selitetään että he ovat "kaupungin ainoat ateistit". Että muiden vanhemmat ovat suostuneet, joten on yksin eikä se riitä. Kun tämä sanotaan joka ikiselle, saadaan tulos jota ei muuten saataisi. (c) Vaikka prosessi murjotaan työläästi ja yhdentymällä läpi, koululla on usein hankaluuksia esimerkiksi aamunavausten kanssa. Uskontoa ei vältetä, ja valvomatta ei saa heittää käytävään ja valvojaa ei usein saada, joten kompromissina on käynyt esimerkiksi niin että lapsia heitetään uskonnollisten aamunavausten ajaksi siivouskomeroon.

Tämä korostaa sitä että vaikka lain kirjain voi olla kunnossa, ei tämä vielä kuvaa yhteiskunnan reiluutta. Sillä uskonnonvapauden kohdalla oikeudenmukaisuus vaatii tuekseen oikeustietoisuuden, eli sen että ihmiset tietävät oikeutensa. Tässä on Suomessakin usein puutteita - ihmiset eivät oikeasti pänttää lakikirjaa ulkoa kotonaan ja moni laki on heille vieras.
1: Itse olen törmännyt lain rikkomisiin useamman uskonnonopettajan kohdalla, mutta tämä on turha tieto koska en lapsena tiennyt asian olevan laitonta, ja vaikka olisin tiennytkin, niin miten ja minne tämän olisi todistanut? Opettajan oikeusturva suojaa.

Lisäksi oikeustietoisuuskaan ei päde jos informaatio ei ole avointa. Jos rehtori jokaiselle uskonnottoman vanhemmalle sanoo että "suostu koska kaikki muutkin ovat suostuneet" on kyseessä informaation epäsymmetrisyyteen perustuva kaupankäynti. Tämä on tärkeää koska uskonnonvapaudessa ollaan usein yhteydessä muun yhteiskunnan kanssa. Tässä on huomattava että viranomaisella on valta-asema. Ja viranomainen joka mukailee enemistökulttuuria on vielä vahvemmassa valta-asemassa. Näin ollen pääsääntönä onkin se että uskonnoton joutuu hakemaan oikeuksia prosessissa jossa vastapuoli on vakaumukseltaan erimielinen, ja tätä epäsymmetriaa tuetaan informaatioepäsymmetrialla jossa virkamiehellä on valta päätöksentekoprosessiin että tietoa joka on maallikoilta ja tavallisilta ihmisiltä rajattua.
1: Kuten tieto siitä keiden kanssa on jo juteltu ja ketkä ovat oikeasti antaneet luvan kristilliselle opetukselle. Sen hankkiminen jokaiselta kasvokkain kysymällä onnistuu mutta on työlästä ja vaatii sosiaalista järjestäytymistä. Siksi saamme lukea erilaisia juttuja "Mitä uusateismi tarkoittaa?" kirjaan.

Käytännössä uskonnonvapautta ei mitata sillä saako pitää hiljaa kotonaan jotain mielipidettä vai ei. Jopa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa kerrotaan että uskonnon tulee voida ilmetä jotenkin. Esimerkiksi uskonnosta kertomista ei voi täysin kieltää. Sitä voidaan toki rajoittaa, että kaikkialla ei saa sanoa mitä vain, mutta sitä ei saa täysin kieltää. Ilmeneminen on tärkeää ja tätä kautta käytännössä uskonnonvapautta voidaankin mitata tätä kautta, yksinkertaisella kaavalla. Se ei koske sitä saako vittuilua internetissä. Sillä uskonnonvapaus sallii myös vaikka islamin kulttuurin moittimisen. Ja kristillisyyden. Ja ateistien. Ja pakanahihhuleiden.

Sen sijaan mittariksi voidaan katsoa infrastruktuuri sekä se miten paljon enemmän tai vähemmän työtä joutuu tekemään jotta saa samat oikeudet ja systeemit toimimaan. Näin ollen on huomattava että kristityillä on käytössään runsaasti tiloja. Kun mietitään montako isoa ja hulppeaa kirkkoa Helsingissä on ja muistetaan että kolmasosa on uskonnottomia, ei voi kuin ihmetellä miksi siellä ei ole yhtään "naturalistististen darwinistien kirkkoa". Syynä on tietysti rahavalta. Kirkolla on ja on ollut millä mällätä. Tämän takaa esimerkiksi kirkollisvero, joka on järjestelmänä jotain jota millään vapaa-ajattelijoilla ei ole. Samoin esimerkiksi häistä puhuttaessa on usein ongelmia, koska esimerkiksi pro seremonioiden puheidenpitäjillä ei ole vihkimisoikeutta, toisin kuin valtionkirkkomme papeilla. Lisäksi kouluopetuksessa lapsen vanhempien ei tarvitse tehdä mitään jos he haluavat että lapsi menee evankelis-luterilaiseen opetukseen. Uusateistit joutuvat käymään prosessin. Ja jotain uuspakanoita ei edes mielletä uskonnoiksi, mikään lukumäärä, mikään järjestäytynyt toiminta ja mikään työ ei muuta tätä.

Se, että saa juhliin oman uskonnon lauluja on oikeus jota ei selvästi ole kaikilla. Suvivirren laulaminen on oikeus ja velvollisuus, mutta ateistejen lauluilla ei samanlaisia oikeuksia ole vaikka maassamme heitä onkin kolmasosa väestöstä. Myös väestön määrä vaikuttaa tässä. Se, että noin suuri osa ihmisistä joutuu työläästi taistelemaan jokaisen vaiheen, perustelemaan, vääntämään ja kestämään vänkkäämisiä ja mutkuja joskuja ja josnytkuitenkinnuja. Toiset saavat saman ilman rastinkaan laittamista papereihin, kuin Manun illallisen.

Lisäksi kunnioitus on sellaista että kristinuskon katsotaan jo ansainneen sen ja kaikki muut joutuvat jotenkin perustelemaan sitä. Kristinuskoon tutustuminen on eikristityillekin velvollisuus ; Väitetään että ilman sitä ei voi ymmärtää suomalaista kulttuuria. - Mutta uskonnottomuutta, agnostismia, ateismia - saati käytännössä pelkästään olkiukkoina esiintyvää uusateismia - ei ymmärrä juuri kukaan uskovainen vaikka kirjoja on vähemmän ja kolmasosa väestöstä liittyy tähän oleellisesti. Heitä ei tarvitse ymmärtää koska he eivät ole suomalaisia vaan angosaksista kulttuuripiiriä.

Kristityt varmasti kokevatkin uskonnonvapautensa tilan hyväksi myös sillä millä tavalla toisiin uskontoihin tutustumista rytmitetään. Hehän voivat tutustua muiden uskontoihin omilla ehdoillaan. Että ensin rauhassa kristillisyyttä ja sitten muuta jos kiinnostaa. Kaikille muille kristinusko on pakkouskontoa johon pakotetaan reagoimaan, eikä ehdot ole omat vaan kristittyjen. Valta-asema näkyy myös siinä miten kristityt vierailevat toki muiden uskontojen parissa. "Kunnioitus" on se sana jota he omasta toiminnastaan käyttävät, mutta tosiasiassa he ovat vähän kuten eksoottisiin maihin tutustuneet brittiläiset ihmiset jotka tunkivat nokkaa muiden asioihin ja nyökytellen antavat luvan harjoittaa jotain. Kysyvät omilla ehdoillaan ja loppujen lopuksi myös oikeuttavat että sopiiko kulttuuri Suomeen vai ei. ; Valtaosa kristittyjen puheista onkin sitä että miten islam ei sopii tai ei sovi Suomen kulttuuriin. (Monista ei vaikka kaikki kivitys- ja sharialausunnot unohdettaisiin samaan tapaan kuin kristinuskon ikävät lieveilmiöt aborttiklinikkamurhaajineen) ; Uskonto tarvitsee heidän siunauksensa.

Lisäksi uskonnonvapautta rikkoo se yksinkertainen asia kuin muut ihmiset. Tähän on hyvin vaikeaa vaikuttaa. Mutta toisaalta siihen rinnastettavissa oleva rasismi on ilmiö jota vastaan yritetään taistella lainsäädännöllä. Samoin moni dissaa koulukiusaamista joka kumpuaa siitä että ihmiset ovat monesti vittupäitä jotka eivät noudata sääntöjä ja määräyksiä. Uskonnottomia kohdellaan paskasti. Itse asiasa valtaosa uskonnollisetsa keskustelusta perustelee miksi uskonnottomien dissaaminen on asiallista. "Ne ovat ärsyttäviä" -henki on vähän samanlainen kuin Päivä Räsäsen pride-provokaatioargumentti jossa laillista kulkuetta vastaan hyökkäämistä ymmärrettiin koska homot provosoi monien vakaumuksia ja pitäisi kunnioittaa. Jos minua vituttaa vaikka Räsäsen uskonto ja sen Nuotan kautta tuottamat seksuaalinäkemykset homoista ja runkkaamisista ja tekisin vastaavat, ei sisäministerimme tuottaisi samanlaista ymmärtämistä vaan paheksuisi ja kauhistelisi miten vakava rike uskonnonvapautta vastaan tässä on tehty. Myös tämänlainen epäsymmetria on uskonnonvapauden toimimattomuutta.

Siksi onkin tarpeen puhua näistä uskonnonvapausasioista. Sillä nähdäkseni suomessa uskonnonvapaus on sallittua jos ja vain jos uskonto on määritelty kristinuskon ehtojen sanelun mukaiseksi kirjauskonnoksi, jos ja vain jos uskontoa tarkkailee kristittyjen sallimista näkökohdista (koska potentiaalinen vankila). Uskontokeskustelu on kristillisyyden dominoimaa. Kristittyjen koulutuksessa korostetaan että oma vakaumus on tärkeää, eikä muita uskontoja tarvitse opettaa niin paljoa koska ensin täytyy puhua omaa kieltä ennen kuin opettelee vieraita kieliä. Ja muiden kohdalla korostetaan että kristillisyyden tunteminen on oleellista koska se on enemmistön uskonto, ja siksi se isokaan ateistijoukko "kylän ainoita ateisteja" joka ei saa vakaumuksensa lain sallimaa opetusta ei kärsi koska "kyllä se kristillisyys vaan on niin vallan mainio".

Vielä pahemmin menee niillä shamaaniveikkosilla joiden vakaumuksen ei myönnetä olevan "edes uskonto". Heillä uskonnonvapautta ei ole edes siinä halveksintamielessä missä "darwinismi ja ateismi ovat vain uskontoja". - Joita koskee "vain uskonnonvapaus" joka on vähempiarvoinen kuin se uskonnonvapaus joka koskee uskontoja jotka eivät virallisen liturgian mukaan ole "vain uskontoja" vaan "uskontoja". - Ja jossain tämän yläpuolella menevät ne uskonnonvapauden hedelmiä nauttivat näkemykset jotka ovat ne Aidot Uskonnot jotka ovat käytännössä Totta ja - kenties jopa Tiedettä.

Käytännössä Suomen uskonnovapaustilanne onkin kuvattavissa siten että suomessa jokaisella on vapaus valita uskontonsa.
1: Kunhan unohtaa YK:n ihmisoikeuksien kuvaaman ilmaisupuolen eli muistaa että vakaumus jää subjektioksi jota ei tunnusteta. Ja muistaa että tässä ei ole Don't Ask - Don't Tell -periaate, vaan että sinulta nimenomaan tullaan kysymään. Sillä jokainen ihminen on jotenkin velvollinen julkisesti keskustelemaan, ottamaan kantaa, identifioitumaan ja jos ei ole kristitty, niin puolustelemaan olemassaoloaan. Kysymys on siitä, että kun joku kysyy sinun on kerrottava vale. Muutoin tulee vaikeuksia.
2: Kunhan muistaa tyytyä siihen että katsoo että mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus täyttyvät 100% täydellisesti ja paratiisimaisesti heti jos ruumiillinen koskemattomuus taataan. Eli uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus pätevät niin kauan kuin sinua ei sen vuoksi hakata. Toki tässä on tietysti yksittäistapauksia joista ei saa yleistää vaikka heitä olisi kuinka monta.
3: Kunhan muistaa että kaikki tapahtuu kristittyjen ehdoilla niin että jos joku uskovainen selittää että ateismi on järjetöntä ja levittää tästä maailmanloppulappua, tätä on kunnioitettava. Mutta jos laitat bussiin ilmoituksen "jumalaa tuskin on" joudut tunnustamaan itsesi karseaksi paskiaiseksi. Kunhan muistat että kosherruokavalio jossa ei syö katkarapuja tai se että kieltäytyy syömästä sianlihaa ovat kunnioitettavia kulttuuripiirteitä mutta haluttomuus olla laulamatta suvivirttä on loukkaus kulttuuria kohtaan ja irrationaalista pelleilyä.
4: Kunhan muistaa että tärkein asia on opetella ensin kristinusko koska tätä ei saa vääristää ja sen tunteminen nähdään kansalaisvelvollisuudeksi jota ilman ei tiedä mitä on olla Suomalainen. Kristinuskovat sen sijaan saavat olkiukottaa sinun vakaumustasi ja vääristellä sitä miten mielivät koska he tulkitsevat asioita omalla sydämellään. Samalla kristittyjen täytyy antaa olla omassa rauhassa omassa uskonnossa koska oma vakaumus on heille kaunis ja arvokas asia. Muista myös että jos lähdet perustelemaan jotakuta pois, kristitty loukkaantuu koska "voit olla ateisti kotonasi mutta miksi houkuttelet lapsiamme helvettiin?" Mutta he voivat käännyttää lapsiasi ja vaatia heitä reagoimaan ammattiteologien kirjoituksiin ja antamaan vastaväitteitä niille koska "he haluavat pelastaa heikoilta jäiltä". Siksi sinun täytyy tutustua kristittyjen tilaisuuksiin siinä hengessä että opit heiltä. Ja annat heidän tunkea nokkaasi omiin tilaisuuksiinsa jotta he voivat antaa sinulle luvan uskoa omaan vakaumukseesi ja jotta he voivat sitten omassa rauhassaan kerätä aseistusta sinua vastaan.
5: Kunhan muistat että uskonto on abstraktio joka ei liity mitenkään esimerkiksi siihen minä päivinä sinun on mahdollista saada oman vakaumuksesi mukaiset häätoimet, kouluopetus uskontoon, mahdollisuus sovittaa vakaumuksesi armeijaan, mahdollisuuteen suorittaa oppivelvollisuus ilman että sinut pakotetaan joko olemaan tulematta yhteisiin juhliin tai laulamaan vakaumuksesivastaisia kerettiläisiä musiikkikappaleita.

Niin, kunhan kaikki uskonnonvapauteen liittyvät asiat unohdetaan, suomessa on täydellinen uskonnonvapaus.

SSSS (IRVI)

"Often times when I meet atheists and we talk about the God they don't believe in, we quickly discover that I don't believe in that God either."
(Rob Bell [kristitty])
 
Hiltunen kuvaa "Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa" modernismia neljällä termillä jotka ovat sille oleellisia. Modernismia kuvasi (1) sekularismi eli uskon ja valtiojärjestelmän välillä, (2) synkretismi, eli erilaisten oppien sisältöjen sekoittaminen yhteen ja niiden sisällöstä valikoiminen (3) skientismi eli tiedeusko ja (4) skeptismi eli epäily ja todistamisen vaatiminen.

Toisaalta esimerkiksi Mark Rowlands käsittelee modernismia neljällä termillä. Ne ovat (1) individualismi jossa hyvä elämä keskittyy oman itsen kehittämiseen, ja jossa toisten vallan alle alistuminen ja itsepetos on pahinta, (2) relativismi jossa yksilö saa valita mitä itse on ja muut eivät yritä elää toisen puolesta. (3) voluntarismi, jossa erilaisten asioiden välinen valintatilanne on juuri se asia joka rakentaa merkityksen. Merkitys tulee siinä että on vaihtoehto ja päätetään ottaa toinen ja toista ei, sekä (4) instrumentalismi jossa on tärkeää miettiä asiaa tavoite mielessään niin että toimet todella johtavat kohti päämäärää.

Tämänlainen tilanne kuvaa modernismia hyvin voimakkaasti. Erilaisia määritelmiä on annettu. Valitsin tarkoituksella Hiltusen ja Rowlandsin, koska he mielestäni onnistuvat tuomaan esiin hyvin selvästi sen, miten modernismiin voidaan suhtautua eri tavalla. Hiltunen on vakaumuksellinen kristitty ja hänelle modernismi on usein nimenomaan vastustettava asia. Hän tarkastelee asiaa ulkopuolelta. Rowlands taas on itse modernisti.

Tässä tilanteessa on hyvä huomata että Hiltusen ja Rowlandsin henki vaikuttaa hyvin erilaiselta. Usein tämänlaisissa tilanteissa moni katsoo että vain sisäpiiriläinen on oikeassa. Taustalla on ajatus siitä että henkilöllä olisi jotenkin erityisoikeus määritellä oma ideologinen sisältönsä ja sen viitekehys. Ja jos joku on erimielinen, tämä on väärinilmoittamista ja väärintulkintaa. Tämä on hyvin yleistä. Ateistit eivät pidä siitä miten uskovaiset heitä tarkastelevat. Ja leppoisanliberaalit kristityt ovat esimerkiksi perustaneet seuraamani facebookryhmän nimeltä "Christians Tired of Being Misrepresented" Tämänlainen lausuma syntyy usein jo pelkästään siitä että henkilö ei koe että määritelmä osuisi häneen itseensä.

Minun olisi tässä tilanteessa tietysti helppoa ja kevyttä vain sanoa että Hiltunen on väärässä. Minua kuvaa vain hyvin harva ideologinen käsite. Mutta "modernisti" on taatusti yksi niistä jotka kuvaavat. Mutta tämänlaisessa heittelyssä olisi silti jotain aivan käsittämättömän esimodernia (kerettiläisyyskulma jossa oma oikeaoppisuus määrittää harhaopin) tai postmodernia (totuus minulle on vain minussa, eikä kenelläkään ole mitään nokankoputtamista.) Olen siis moderni. Korostan siksi että Oikeasti tilanne ei nimeomaan ole että vain sisäpiirin sana painaa. Ideologioiden määritteet ja sisällöt on selvitettävissä. Ja usein niissä tarvitaan sekä sisäistä että ulkoista viitekehystä. Totuus on puolivälissä. Dogmanomistaja tai laatikon ulkopuolelta huuteleva vapautunut ja irrallinen ei kumpikaan ole objektiivisen totuuden lähteillä. Kaikki ovat (yksin) väärässä, mutta se ei haittaa jos tätä kautta voidaan olla hieman oikeassa (yhdessä).

Tämä katsantokantaero on mielenkiintoinen, koska se iskee kipinää juuri näissä määritelmissäni.
1: Rowlandsin instrumentalismi solahtaa toki näppärästi välineelliseen järkeen ja todistamiseen pitäen sisällään tieteen arvostamisen ja todistustaakan. Näin ollen skeptismi ja skientismi ovat ikään kuin tässä sisällä. Eli puolet Hiltusen määritelmistä nasahtaa tähän Rowlandsin neljäsosaan. Tämä on mielenkiintoinen asia, koska Hiltunen näyttää painottavan tämän painoarvoa antamalla sille useampia määritteitä. Lisäksi etenkin skientismi on terminä sekä huomattavasti suppeampi että konnotaatioiltaan negatiivisempi kuin puhdas instrumentalismi. Rowlandsin modernismi on tätä kautta kokonaisvaltaisempi eikä perussävyiltään ollenjaan yhtä positivistinen kuin Hiltusen.
2: Hiltusen sekularismi taas osuu kohtuullisen hyvin yhteen Rowlandsin iindividualismin ja relativismin kanssa.
3: Se, mikä yllättää onkin se, että synkretismi ei oikeastaan osu juurikaan yhteen Rowlandsin relativismin kanssa. Tämä johtuu siitä että relativismi -sanaa käytetään usein hieman eri tavalla. Hiltunen kirjassaan korostaa että esimerkiksi New Age on vahvasti synkretismiä. Rowlands taas voisi pistää tämän modernismin sijasta postmoderniin puoleen. Sillä jos oltaisiin totaalisen postmodernisti relativisteja, Rowlandsin tärkeänä kriteerinä pitämä instrumentalismi olisi mahdotonta.
___3.1: Hiltusen kanta synkretismistä onkin ongelmallinen, koska siitä itse asiassa seuraa omituinen pieni asia ; Se ei oikeastaan ole modernismia kuvaava piirre, vaan sen mahdollinen seuraus. Tilanne onkin niin että kun Rowlandsin relativismi ja sekularismi iskevät yhteen, ja jokainen harkitsee, voi käydä niin että joku oikeasti tekee (väärän päätelmän) ja uskoo että New Age on supertieteellistä (kvanttimystikoitsa heitä ei ole vaikeaa edes etsiä.) Tästä yhdistelmästä voi siis olla seurauksena synkretismi. Mutta tosiasiassa modernisti voi olla myös oikeaoppinen kristitty.
___3.2: Hiltusen kanta onkin selvästi hyvin uskontokeskeinen. Rowlandsin käsitteet eivät määritä modernismia uskonnon kautta, koska modernismissa on mahdollista irtautua uskonnoista. Relativismin mukaan ihmisen ei tarvitse sitoa itseään uskontoon tai Jumalakäsitteeseen. Ja sekularismi kieltää sen että joku Hiltusen kaltainen tulisi kertomaan että hänen pitäisi miettiä uskonnollisia asioita ollenkaan. Hiltusen kanta on ymmärrettävissä sitä kautta että jos olet uskovainen joka kannattaa vahvasti (ellei peräti fundamentalistisesti) oikeaoppisuutta uskonvalinnassa, se, että näet että joku ei harjoita yhtä tiettyä uskontoa vaan yhdistelee niitä on tämä hyvä vihje siitä että on modernisti.

Kaiken kaikkiaan ; Hiltusen kriteeristö onkin tehty sitä varten että oikeaoppinen uskovainen osaa erottaa vääräoppisen modernistin tietyistä asioista jotka ovat eri tavalla kuin kristityillä. Näistä monet ovat epäsuoria seurauksia, eli ne johtuvat jonkun mutkan kautta modernistien aidoista peruslähtökohdista ja joskus nämä viitteet ovat peräti eiautomaattisia tai harvinaisia piirteitä, jotka ovat erottelussa tärkeitä koska oikeaoppisten keskuudessa tätä ei tehdä käytännössä koskaan. Rowlandsin kriteeristö taas koostuu ilmiön takana olevista määritteistä. Rowlandsin näkemykset ovat sellaisia, että jonkun ihmisen tunnistaminen niiden avulla voi kuitenkin olla vaikeaa. Oikeaoppisen ja vääräoppisen erottaminen ei onnistu, mutta tämä onkin oikeastaan enemmän ohje sisäpiiriläisille siitä että mitä kriteereitä noudattamalla voi ikään kuin "kuulua tähän joukkoon". Ulkoinen määritelmä perustuu erottelulle, ja sisäinen noudattamiselle.

---

Kuva on Hämeenlinnalta, vanhaa saha -aluetta. Rakennuksista on jäljellä vain osa perustuksia ja betonisia tukipaaluja.

Nuuskija

"There's nothing worse than great start."
(Pablo Picasso)

Salapoliisikertomuksilla/"dekkareilla" on kirjoina hieman kahtalainen status. Niitä luetaan paljon ja niiden sisällöt ja esittämistavat ovat ihmisille tuttuja. Kuitenkin näitä kirjoja myös pidetään rahvaanomaisina ja typerinä.

Metodologisesti salapoliisikertomukset ovat ihan mielenkiintoista kurkisteltavaa. Vaikka niissä onkin usein asiavirheitä, voidaan siltikin katsoa että niissä on jopa yllättävänkin järkevää "prosessointia". Tämä ei tietysti yllätä koska "dekkarit" joutuvat aina painimaan sekä yllättävyyden että järkevyyden vaatimusten mukana. Juoniratkaisujen tulee olla perusteltuja mutta yllättäviä. Muutoin lukija pettyy. Tämä perustila ajaa helposti punnitsemaan eri vaihtoehtoja tavalla jossa ollaan riittävästi "inside the box" että ei olla idiootteja ja riittävästi "outside the box" jotta ollaan yllättäviä ja mielenkiintoisia.

Siksi salapoliisiromaanien metodia voidaankin katsoa hienommin. Salapoliisiromaanien metodinselvitys voidaankin jakaa seuraviin päätyyppeihin. Usein niistä käytetään useampia, jopa kaikkia. Niitä yhdistää se, että ne ovat aineistonkäsittelyä joka vaikuttaa jollain tavalla myös tiedonhakuun. Ja usein kirjoittaja on erikoistunut johonkin tiettyyn menetelmään ja osa-alueeseen. Salapoliisikirjat ovatkin tämän vaikutuksesta hyvin erilaisesta suorastaan kaaoottisesta aina junamaiseen tapahtumien vyörymiseen:
1: Ongelman määrittely. Tässä olennaisena osana on kysellä eri tahoilta tietoja ja katsotaan minkälaisia kytköksiä näillä on toisiin tietoihin. Kun ongelman luonne on selvitetty, on helpompaa kysyä oikeita kysymyksiä. Tätä kautta saadaan perusnäkemys johon havaintoja mukautetaan.
2: Havaintojen mukauttamisen teemassa on ikään kuin "johtolanka" jota seuraamalla on käsitys ongelman luonteesta. Havaintoja sovitetaan tähän skeemaan ja tätä kautta yhdistetään induktiivisesti tietoa jotka eivät välttämättä muutoin mitenkään ilmiselvästi liittyisi yhteen.
3: Havaintojen riitelyn kohdalla aineistoa verrataan olemassaolevaan näkemykseen ja jossa keskitytään "palaneen käryyn" ; Tarkastellaan rosoisiin kulmiin jotka eivät oikein sovi peruskuvaan. Niiden kohdalta kyselemällä saadaan joko lisätietoa joka sovittaa tiedon, mutta useimmiten niihin keskittymällä ongelmia ilmestyy lisää, joka johtaa koko perusnäkemyksen vaihtamiseen - usein samalla määritellään ongelma uudestaan.
4: Intuitiivinen ajattelu "Kuka sen teki" -kysymyksen selvittämisessä kirjoissa kuvataan usein jollain tavalla intuition kautta. Useinhan intuitio tuntuu maagiselta ja mielikuvitus ja mielleyhtymät saavat ikään kuin mahtiaseman. Kuitenkin samalla korostetaan sitä miten intuitio yksinään on voimaton. Ja salapoliisiromaaneissakin tapaukseen perehtyminen on samalla sitä olennaista intuition rakentamista, joka on juuri se joka vaatii eniten työtä. "Minä vaan tiedän" ei olisi kovin kiinnostava, Sherlock Holmeskin tuottaa olennaisen kiinnostavuuden selittämällä lopuksi miten jokin rikos on tapahtunut. Usein selitys on jälkikäteen jopa ilmiselvä ja ongelman kanssa äimistellyt lukijakin voi suorastaan ihmetellä miten "Minäkin olisin osannut tehdä noin". Salapoliisi ei siis vetoa intuitioon enää ratkaisuvaiheessa, tarve sille on kadonnut. Intuitio ei siis ole vain arvaamista vaan lateraalista ajattelua joka auttaa lähinnä ongelman määrittelyssä ja tutkintalinjan valinnassa.
5: Mahdollisten vaihtoehtojen selvittäminen ja mahdottoman eliminointi ovat useinkin salapolisiiromaaneissa piilo-oletuksena. Erilaiset suljettujen yhteisöjen kertomukset ovat hyvin yleisiä koska ne karsivat mahdolliset syylliset hyvinkin pieneen määrään yksilöitä. Alibit ja muut vaihtoehdot karsitaan. Tämä korostaa sitä että on ikään kuin pakko käyttää Occamin partaveistä ; Eliminointi vaatii aina kannanoton siitä mitkä ovat ylipäätään mahdollisia ja järkeviä vaihtoehtoja before the fact ja jonkin kriteerin jolla asiat voidaan rajata mahdottomiksi after the fact. Kuitenkin tätäkin järjestelmää horjutetaan esimerkiksi siten että jokin alibi paljastuu valehteluksi, ja tämäkin järjestelmä itse asiassa määräytyy perusongelman määrittelyn kautta ja erehtyminen voi muuttaa kokonaan sen miten perusongelma nähdään.

Karkeasti voisikin sanoa että salapolisiiromaani on kuvittelun ja todennäköisyyden välillä tasapainoilua. Intuitio ohjaa dataa ja data ohjaa intuitiota ja kysymys onkin näiden välisestä balanssista. Tätä kautta salapoliisi kertoo vetoavan ja uskottavan tarinan ja tekee implikaationsa eläväisiksi ~ Salapoliisille kunnon tieto vaatii "nenää", viisautta - ja kunnon viisaus rakentuu vain tiedon avulla.

Strategianvalinnassa on eräs mielenkiintoinen piirre. Salapoliisiromaaneissa on nimittäin tavallista epäonnistua. Vähintään lukija - ja useimmiten myös salapoliisi tai sitten salapoliisin kilpailija (yleensä poliisi) - epäilee jossain vaiheessa jotakuta viatonta. Erehtyminen ja epäonnistuminen jotka liittyvät intuitioon ja siihen liittyvään riskinottoon on siis otettu huomioon ja liitetty olennaiseksi osaksi tarinaa. (Toisin kuin vaikkapa kvanttimystikot jotka luottavat intuitioon enemmän kuin heuristiikkana ; Heille intuitio on Totuus.)

Tieteentekijöiden parissa tämä onkin ymmärretty. Esimerkiksi Niels Bohr esitti kuuluisasti "Mistakes are at the heart of progress, so our challenge as scientists is how to make more mistakes faster." Kun tieteessäkin tuijotetaan uusia tutkimuksia ja tuloksia, on selvää että tässä kulttuurissa arvostetaan ensisijassa (eräänlaisia) innovaatioita. Hypoteesinmuodostus on aina riski epäonnistumiselle. Siksi tiedekulttuurin tulisikin hyväksyä ennakolta epäonnistumisia ja epäonnistumisen mahdollisuuksia, mutta samalla karsia epäonnistumisia jotka on paljastettu. Tässä näkemyksessä innovaatio ei ole menestys, vaan inovaatio on enemmänkin mahdollisuus menestykseen. Tässä kulmassa esimerkiksi paradigmanmuutosaika on innovaation koeaika.

Hypoteesinmuodostusta ja D&D -jumalia

Mielikuvitukseen liitetään usein satunnaisuus. Kuitenkin yllättävän moni ajattelee että esimerkiksi fantasian tarinat kumpuavat "maailmasta ja maailmankuvasta", kuten Lewis ajattelee. Vastaava näkemys sovelletaan joskus myös tieteeseen, kuten esimerkiksi Luce Irigaray esittää. - Näissä teorioissa on yleensä ajatus siitä että mielikuvitus on ikään kuin maailmankuvan determinoima. Idean keksiminen johtuu idean keksijän maailmankuvasta, eikä esimerkiksi satunnaisesta mielenjuolahduksesta. Tietyn maailmankuvan kanssa ei siis voi muuta kuin syntyä tietynlaisia ajatuksia.

Tämä näkemys on myös kvanttimystiikan ytimessä. Kvanttimystiikassahan korostetaan esimerkiksi sitä, että vanhat uskonnolliset kirjat sisältävät kryptisiä viestejä, jotka voidaan tulkita nykytieteen kautta. Monimerkitykselliset ja paradoksaaliset lauseet siis sovitetaan nykytieteen tuloksiin ja ajatellaan että tämä tarkoittaa sitä että nämä tieteen löydöt ovat olleet vihjeenä jo näissä uskonnoissa. - Ainut vika, mikä tässä ajattelutavassa on, on se, että monimerkitykselliset ja hämärät lauseet eivät ole ajaneet näihin tuloksiin, vaan tulokset selitetään jälkikäteen kun joku muu on ensin tehnyt ne löydöt. Tämä vihjaa siihen että tämänlainen vihjeellisyys ei ole kovinkaan merkityksellistä tieteen tekemisen kannalta.

Kvanttimystikot pitävät "skientististä maailmankuvaa" - joka tarkoittaa heillä yleensä mitä vain skeptistä ja luonnontieteellistä ajattelua - latteana. Erityisesti ateismia vastustetaan "vihjeettömänä". Eli kun ateisteilla ei ole mitään pyhiä viestejä jotka tulkita jälkikäteen tieteenmukaisiksi, he olisivat kyvyttömiä tekemään aitoja löytöjä.

Vastaavaan ajatteluun meidät johtaa myös kreationisti David Klinghoffer, jonka lausuntoa kommentoimaan saadaan vaikkapa agnostikko John Pieret. Klinghoffer valittaa siitä että esimerkiksi Dawkins käyttää tieteellisiä löytöjä kuvatessaan sellaisia sanoja kuin "beautiful", "exiting", "excellend", "lovely"... Klinghofferin mukaan Dawkinsin ihailema periaatteiden sovelluskelpoisuus ja kokeellinen toistettavuus ja yksinkertaisten periaatteiden selitysvoima joka redusoi valtavan moninaisen luonnon yksinkertaisiin periaatteisiin on kuitenkin jotain aivan muuta "What Dawkins is compensating for, I think, is the dullness, the flatness, the aridity of the evolutionary picture of how the world works. It squashes everything in life flat as a lead pancake, explaining the wonder and mystery of it all in the infinitely monotonous terms of natural selection operating on random variation." Toisin sanoen luonnontieteellinen ajattelu on tylsistyttävää. Reduktio ja selitysvoima on monotonisuutta, kaavat ikäviä.

Klinghoffer kehuukin sitä että uskonnollisessa ajattelussa on kysymys jostain aivan muuta kuin tämänlaisesta tylsästä ja latteasta. Hän kertoo että pinnallisuudesta nousemisessa luonnontieteellistä ajattelua kohottavammin onnistuu esimerkiksi D&D -roolipelit. Klinghoffer jopa myöntää että D&D tarjoaa pelaajilleen kohottavaa kokemusta "enchantment", joka on samantapaista mikä viehättää uskovaisia aikuisenakin. Esimerkiksi juutalaisuus tarjoaa "enchantmentia" seuraavalla tavalla "...points to another side of reality that our dry, desiccated secular age hates and denies. It reminds me that this pancake-flat world that Richard Dawkins prefers to imagine is not all there is. At least it's not all there may be. That gives me hope, and that is why I love it."

Tämä asenne tuntuu normaalilta, jos on esimerkiksi opettanut tietotekniikkaa. Puolisoni oli nimittäin kysellyt erilaisista mahdollisista aiheista joita hän voisi halukkaille kiinnostuneille opettaa. Salausmenetelmät olivat innostaneet monia. Mutta vain ideana. Kun olisi pitänyt kaivaa esiin informaatiomatematiikan peruskäsitteitä, aihe muuttui kryptografia oppilaille ikävystyttäväksi. He eivät siis pitäneet kryptografiasta vaan kryptografian ideasta. Sama näyttää koskevan luonnontieteitä. Luonnontieteillä näyttää olevan kaikkien silmissä jonkinlainen status ; Sen nähdään olevan jotain merkittävää ja arvokasta.

Kuitenkin käytännön tasolla sitä halveksitaan. Siksi lopputulos näyttääkin olevan se, että on helppoa löytää ihmisiä joiden mukaan heidän maailmankuvansa on "vihjeistettyä" niin että luonnontieteet muuttuvat heidän kauttaan supertehokkaiksi edistyviksi laitoksiksi. Kun tältä idean tasolta lähdetään kohti tekemistä, onkin niin että luonnontieteet muuttuvat tylsiksi ja ikävystyttäviksi. Nämä maailmankuvat jopa kannustavat siirtymään muihin aiheisiin, pois luonnontieteistä. Ilmeisesti he ajattelevat että kun vihjeet on jo annettu, on tieto niissä kryptisissä lauseissa joten sitten pitää vain jättää tila etsijöille jotta voidaan heihin referoiden sanoa että tieto on ollut heillä jo valmiiksi.

Nämä "arvostetun luonnontieteen tylsyystelijät" harjoittavat siis lähinnä ns. jälkiviisautta. Tämä selittääkin valtaosan ilmiöiden luonteesta ; Jälkiviisaushan on aina helppoa, sitä vaan sovitetaan tiedetty jälkikäteen tilanteeseen joka on jälkikäteen ilmiselvä. Valitettavasti jälkiviisaus on viisauden lajeista (ylivoimaisen helppoudensa ohella) ylivoimaisesti turhinta. Se ei koskaan löydä asioita etukäteen ; Siihen tarvitaan riskinottajia jotka ovat "vihjeettömiä", ja tekevät sen vuoksi rohkeita arvauksia, ja sitten testaavat näitä muodostamiaan hypoteeseja koska he eivät oleta tietävänsä asioita jo valmiiksi. He tekevät löytöjä ; Jälkiviisas taas ei löydä, vaan ainoastaan esittää jo löydettyä.
1: "Vihjeellisyyden" kohdalla tilanne onkin se, että tiedettä ei tarvita jos on olemassa jo valmis tieto tietää asiat ilmankin. Vihjeettömyysajattelu toimii jos ja vain jos ollaan "jo valmiiksi oikeassa". "Vihjeistettynä" itseään pitävää maailmankuvaa ei selvästi aja luonnontieteelliseen nerokkuuteen vaan se esittää että luonnontiede on turhaa, jotain joka "laahaa jälkijunassa" ja vain varmistaa jotain joka jo valmiiksi tiedetään.

Maailmankuvan vihjeiden varassa toimivat itsereflektoivat mielikuvituksettomuuttaan. Ja arvaavat että raja on siellä missä se on, eli maailmankuvassa. Valitettavasti tämä ei tee heistä mielikuvituksellisia ja kekseliäitä, he vain yrittävät määritellä itsensä sellaisiksi. Sillä aikaa vihjeettömät keksivät niitä oikeita uusia ideoita eivätkä vain toista niitä omia pakkomielteitään. He kuvaavat toki mainiosti omia rajoitteitaan, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että kaikilla olisi tämänlaisia rajoituksia. Moni keksii ideoita ja uusia hypoteeseja ja lähtee testailemaan niissä, epäonnistumisenkin uhalla.

Kreationistinä Klinghoffer on tässä tietysti mainio esimerkki siitä miten maailmankuva voi tosiaan determinoida ihmisen saamia ajatuksia ; Hänen maailmankuvansa rajoittaa selvästi ajatuksia. Kreationistien perusluonne on denialistinen ; Evoluutioteorian keksiminen olisi johtanut kreationistin hylkäämään ajatuksen suoralta kädeltä koska maailmankuva on "vihjeistänyt" sen jumalanpilkaksi. Samoin esimerkiksi elämän synnyn tutkimus voidaan suoralta kädeltä tuomita "epäonnistuvaksi". Näyttääkin siltä että "vihjeistys" tarkoittaa nimen omaan sitä että vain hyvin rajattu määrä tietynlaisia ideoita sallitaan. Kaikessa muussa lukee "kiellettyä" "tämä tie on suljettu" ja jopa "varokaa hengenvaara". Edistyvän tieteen tekijät sitten ovat niitä jotka potkivat näitä tabuaiheita ja saavat sieltä irti tietoa. Tähän rohkeuteen tarvitaankin sitten jo jonkinlaista "vihjeettömyyttä", joka hylkää irrelevantteina höpinöinä ne "vihjaavat" varoittelut ja peloittelut ja uhkaukset.