Miksi miehet eivät ole siveäpuheisia?

Olen "Kysy mitä vain – muut vastaavat (K18)" -ryhmässä. Siellä on varsin erikoista menoa. Hyvin usein eri miehet kysyvät tuhmia. Kysyvät pimppien näyttämistä ja vastaavaa. Tähän monet naiset suhtautuvat paheksuvasti. Ja asiasta on jopa kysytty asiasta. "Kysynkin nyt teiltä miehet jotta miksi te tykkäätte nin kovin pimpeistä ja pano jutuista?" ja "Mikä teitä ihmisiä vaivaa 😂 😂? Puhutaan muun muassa ja tässä ryhmässä "panisitko, sinkku /parisuhde juttuja"." Kysymys on ymmärrettävä. Ja on huomioonpantavaa että vaikka palstalla on ns. vapautuneita naisia niin rivomielinen mies on huomattavasti tavallisempi näky kuin vastaavanluonteinen nainen. Itse olen toki käyttäytynyt korrektisti, joten voin sanoa että "en minä". (En käytä "ei kaikki miehet" -ilmausta, vaan "en minä" -ilmausta. Jolloin en puhu abstraktista vastaesimerkistä vaan siitä mitä itse olen ja mistä itse olen vastuussa. Tähän vastaesimerkkin kritiikki taas vaatii minua vastaan käymistä yksilönä. Jota ei pidetä yleisesti kovin järkevänä temppuna.)

Itse uskon että kysymys on ehkä siitä että miksi miehet ovat halukkaampia kysymään kysymyksiä jotka edustaavat yleisessä näkemyksessä ns. huonoa makua. (Kai sitä rivouksia miettii naisetkin mutta heistä useampi elää niin että ei niitä tarvitse mennä toisille kertomaan.) Tässä voidaan sitten lähteä hakemaan vastauksia vaikka kasvatusksesta. Siitä että opetetaan mikä on sallittua ja mikä ei. Mutta moni pitää asiaa vain biologisena tosiasiana. Ja tämä teema on jotain jota ei kannata torjua suoraan a priori. Tosin asian miettiminen tuo esiin hyvin omituisen dilemman

Ja jos asiaa lähestytään biologian kautta niin aika usein siinä korostuu sellaiset kulmat, että naisen strategiana on valikoida ja miehen strategiana on hurmata ja yrittää olla valikoimaton. Tämä näkemys paistaa Laasasilla ja Hännikäisillä ja muilla aika usein. Ilmiöön voidaankin sitoa myös aivan hyvää biologiaa. Esimerkiksi huomio oogamiasta ; Jos mietitään minkälainen lisääntymisstrategiaero syntyy saman lajin koiraiden ja naaraiden välille on katsottava sitä miten jälkeläisiin sitoudutaan energiataloudellisesti. Tässä käy helposti niin että naaraan sukusolut ovat harvinaisia ja suuria kun taas mies luo pieniä sukusoluja joita tuhlaa ympäriinsä varsin eksessiivisiä määriä. Tämä suuntaa tilannetta siihen suuntaan että naaras panostaa jälkeläisiin eri riskillä kuin koiras. Ja tästä seuraa naaraan valikoiva luonne ja jälkeläisiin panostaminen. Tältä osin asiassa on muutakin kuin sovinismia.

Mutta jos tätä sovinismia jatketaan koherentisti eteenpäin, syntyy ongelma. Ongelma joka johtuu siitä että teot ja puheet ovat eri asia. Laasanen toki monesti tuntuu tiedostavan tämän asian naisten kohdalla. Kun nainen korostaa että hän ei koe harrastavansa tietynlaista käytöstä, voidaan vastaukseksi antaa se että naisen biologia toimii tavoilla jotka eivät vaadi naiselta häijyä strategin mieltä. Eli kyseessä ei ole tiedostettu tietoinen päätös johon liittyy ilkeyttä ja intentioita. Käytänteet syntyvät kun biologia ohjaa käytöstä ja naiset kokevat tämän heidän omaksi valinnakseen.

Tämä "sillai alitajuisesti mutta ei freudilaisessa mielessä" -toiminta onkin jotain joka on hauska soveltaa miehiin. Jos tämä kokonaisuus pitäisi paikkaansa niin silloin pitäisi olla niin että naiset voisivat käyttäytyä miten tahansa koska heitä ei valikoida. Ja miehet taas joutuisivat käyttäytymään hyvinkin hyvien tapojen mukaan ja miellyttäen. Koska vain miehet jotka täyttäisivät vaatimusseuloja ja hillitsisivät käytöstään saisivat sitten pääsyn siihen strategiseen puoleen eli kaikkien panemiseen. Naiset voisivat olla rivopuheisia ja vaikka lietsoa kaikki miehet kilpailemaan keskenään. Miehet joutuisivat sen sijaan käyttäytymään naisia miellyttävillä tavoilla.

Naisten ei tarvitsisi käyttäytyä siveästi. Riittää että he kontrolloisivat miehiä ja hillitsisivät heidän rivopuheisuuttaan. Miesten taas tulisi miellyttää naisia. Moni käsittää että jos strategia ja puheet täsmäävät ei ole mitään ongelmaa. Mutta näin ei ole ; Strategia toimii puheista huolimatta taustalla. Kenties nämä biologiset puheet ovatkin epätosia. Ja siksi miehet käyttäytyvät kuin käyttäytyvät?

Onkin ongelmallista että mies kuvittelee että he samalla olisivat vallassa. Dominanttia mieskuvaa on hyvin vaikeaa yhdistää siihen että naiset valikoivat ja miehet yrittävät panna kaikkea mikä liikkuu. Ja tämän tiedostaminen ei vaadi nykyaikana mitään kovin syvällistä ajattelua tai uuden keksimistä ; Siksi onkin kai niin että perinteisen machomieskuvan ja sen käytösmallien mukana on modernina aikana mentävä Laasasmallin säälittävien uhrimiesten maailmaan.

Tässä mallissa siveyttä vaativat naiset jotenkin lietsoisivat miehiä käyttäytymään rivosti koska naiset ovat rivompia kuin miehet. Ja näin ollen vaikenemispyyntö onkin jotain jossa nainen testaa miehen tottelevaisuutta sen sijaan että olisi pahastunut. Tässä mallissa jää kuitenkin yhä selittämättä se miksi naiset sitten eivät puhu rivoja. Hehän ovat valikoijia joten he voisivat vaatia siveyttä muilta mutta ei heidän tarvitsisi sitä itse noudattaa...

Passiivis-aggressiivisuuden käytön etiikkaa

Olen "omilla teilläni" jatkanut passiivis-aggressiivisuudesta aloittamaani keskustelua. Se on ollut hyvin erikoista. Tämä on aihe joka ei ole ollut filosofisen keskustelun keskiössä. Se on kuitenkin hyvin tavallinen ja kohdattu asia. Erityisesti sen kokeminen näyttää olevan hyvin muistettua. Aihe voi siis ansaita enemmänkin mietintää.

Itselleni asia on ollut melko yksinkertainen. Oma suhteeni passiivis-aggressiivisuuteen on ollut se, että se on lällättelyä. Se on strateginen tilanne jota olen tehnyt silloin kun olen tulkinnut/tuominnut/kokenut jonkun ihmisen (1) sellaiseksi että hänen kanssaan keskustelu on mahdotonta (2) sellaiseksi jonka läsnäollessa on menossa valtapeliä tai ärsyttävyyttä jonka vuoksi vaikeneminen ei ole vaihtoehto. Tässä mielessä passiivis-aggressiivisuus on strategia. Strategia joka tehdään jossain määrin siksi että takana on syvä turhautuminen, ajatus omien vaikutusmahdollisuuksien rajallisuudesta. Siinä on itsekin menty aika pohjalle. Ollaan jossain määrin tilanteessa jossa keinot ovat loppuneet ja ollaan tilanteessa jossa moraali on rikkaitten luksusta. (Kun rikkaus loppuu ja syvä absoluuttinen köyhyys alkaa, käynnistyy nälkäkuoleman välttely ryöstöin, kidnappauksin ja vauvojen syömisin.)

Usein tällä ilmaistaan halveksuntaa kun halveksuntaa ei saa osoittaa. Tästä esimerkkinä olkoot blogiini tullut kommentti uskonnollisesta julistajasta joka käännyttää ja jossa lopun hymiöt ovat loukkauksia. Kun uskovaisen tulee rakastaa ja olla ystävällinen, tästä otetaan helposti kuori. Kysymys on jossain määrin pelkuruuden ja vihan yhdistelmän naamiointi hyveellisyydeksi. Tässä ei ole välttämättä kokemus keskustelun loppumisesta vaan enemmänkin siitä että ajatellaan tämänlaisen lähestymisen jotenkin murtavan vastapuolen kuorta. Teoria on käytännössä eitoimiva. Mutta se selittää miksi sitä törmätään myös julistuksessa. Julistuksessa jonka ytimessä on ajatus toisen pelastamisesta ja siitä että tämän toisen mieli todella saadaan muuttumaan informoinnin edetessä.

Kuitenkin joskus passiivis-aggressiivisuutta voidaan lähestyä jopa hyveellisyyyden kautta. Esimerkiksi eräs ihminen kertoi että hän on passiivis-aggressiivinen silloin kun tarjolla olevat vaihtoehdot ovat sitä julmempia. Eli jos esimerkiksi pitäisi olla aggressiivinen jollekin ihmiselle joka kestää aggressiivisuutta huonosti. Tällöin passiivis-aggressiivisuus voi olla verrattavissa Gandhin passiiviseen vastarintaan. Tällöin siihen voidaan liittää terminologiaa joka hakee "pelkuruuden" ja "kaksinaamaisuuden" sijaan perustansa eettisemmin väritetyistä konsepteista. (Mikä on sinänsä mielenkiintoista koska olipa käytössä mikä tahansa teoria passiivis-aggressiivisuuden taustasta, niin passiivis-aggressiivisuus kuitenkin koetaan samalla tavalla.)

Passiivis-aggressiivisuudesta ja sen ratkaisemisesta

Passiivisaggressiivisuus on usein hyvin ärsyttävää. Ja se on hyvin ärsyttävää tavalla jossa on vaikeaa nostaa syyttävää sormea. Asenteellisuus, itsepäisyys tai avuttomaksi tekeminen on jotain joka näyttää helposti viattomalta. Asenteellisesti ladattu kysyminenkin voi olla "kysyn vain kysymyksiä" -henkinen jossa asiasta pahastuminen nähdään todisteeksi siitä että "kysyttiin arkaa asiaa".

Tämä on tietenkin se, miksi passiivis-aggressiivisuus on kätevä osa jokaisen ihmisen retoriikkapatteria. Kun haluaa sanoa ilkeitä asioita ilman itselle tulevia seurauksia. Kun haluaa valtaa ilman vastuuta. Ja olla ilkeä tavalla jossa ei itse tunnustaudu ilkeäksi, kannattaa olla passiivis-aggressiivinen.

Passiivis-aggressiivisuuden osuessa omalle kohdalle ollaan ongelmissa. (Koska se on kätevä keino.) Ja ongelman ratkaisemiseen on sitten useita keinoja. Ja niiden valitsemisessa kannattaa miettiä mitä tavoittelee. Keskustelin aiheesta ystäväni kanssa. Hän on hyvin joustava ja selviytymiskykyinen. Tässä mielessä hän on hyvin erilainen kuin minä. Ja tämä on tietenkin opettavaista.

Oma tapani on melko suoraviivainen.

Lähinnä sen vuoksi että en välitä seurauksista. En vastapuolen tunteista tai siitä mitä itselleni tapahtuu saadakseni rangaista vastapuolta. Ja tässä oleellisena onkin se, että ajetaan passiivis-aggressiivinen ihminen tilanteeseen jossa ei ole mitään passiivis-aggressiivista. On joko passiivista tai aggressiivista. Tämä vaatii avoimien korttien pelaamista.

Helpoin tapa ratkaista asia elävässä elämässä on antaa pitkähkö tuijotus. (Tätä ei ole helppoa tehdä internetissä.) Pelkkä katse joka kestää pitkään ja viestii että tiedän että "jotain asiatonta on tapahtunut" saa monet väistämään. Tämä johtuu siitä että passiivis-aggressiivisuuteen ylipäätään turvaudutaan silloin kun ei ole rohkeutta. Ihminen hyvin usein väistää.
1: Paitsi jos hänen egonsa tai minäkuvaansa tai hänelle tärkeät asiat sidotaan mukaan. Niitä käyttämällä lähes kuka tahansa saadaan passiivis-aggressiivisesta aggressiivis-aggressiiviseen. Tässä kannattaa seurata mitä ihminen todella tahtoo. Eikä vaatia häntä haluamaan jotain asiaa. Tai sanoa miten olisi eettistä jos hän haluaisikin jotain ihan muuta.

Jos ihminen väistää hän on hiljaa ja passiivis-aggressiivisuus on korjattu. (Mikä on voitto. Painukoot helvettiin!) Jos hän taas tarttuu aggressiivisuuteen niin sitten pelin henki muuttuu. Kysymys ei ole passiivis-aggressiivisuudesta vaan puhtaasta aggressiivisuudesta. Ja näin ollen passiivis-aggressiivinen ongelma on korjattu. (Ja vaikka en ole hyvä monissa asioissa, niin aggressio ja siihen liittyvä maailma on sellainen että sen puolella pärjään kohtuu hyvin olipa vastassa suunnilleen mitä tahansa.)

Toki joku voi välttää aggressiivisuuden jatkamalla passiivis-aggressiivisena. Tällöin on tietenkin hyvä tuoda tilanne avoimesti esille. Tähän on kaksi pääkeinoa; Joko kysytään suoraan että mitä toinen tavoittelee. Tai sitten otetaan passiivis-aggressiivisen viestin aggressiivinen ydin, pelkistetään se ja sanotaan että jo sanottu passiivis-aggressiivisuus on jo suoranaista aggressiota. Jota on koristeltu petoksella ja sivistyssanaistamisella. Tämä pahastuttaa sanojan. Sillä yleensä passiivis-aggressiivinen ihminen harrastaa passiivis-aggressiivisuutta koska hän jostain syystä haluaa välttää puhdasta aggressiota. (Mutta ei kuitenkaan tee sitä mitä kenties pitäisi, eli hylkää aggressiivisuuden ja asenteellisuuden.) Provosoituminen on kuitenkin tärkeää koska se purkaa passiivis-aggressiivisuuden perusmahdon. Ja hän voi käytännössä joko väistää tai hyökätä.

Jos tämä ei toimi, jäljelle jää lähinnä toisen mitätöinti. Sillä jos passiivisuutta korostaa, jäljelle jää jotain hyvin epämääräistä. Esimerkiksi jos joku utelee  henkilökohtaisia ja hän väittää että hän ei ole aggressiivinen yrittäessään kaivaa hyvin tietynlaisia puolia esiin, ja hän ei tunnusta että tässä on tavoitteena jokin asioiden kaivelu, hän joutuu turvautumaan johonkin sen tyyliseen kuin "kysyn vain kysymyksiä". Johon voi aina vastata jollain sen tapaisella, että "sinulla ei siis ole mitään tolkkua tai suurta ideaa miksi kyselet kysymyksiä, että ihan satunnaisia asioita vain kyselet. Ehkä minä vastaan kysymyksiin sitten kun sinulla on jäsentyneenä jokin järkevä ja siisti ajatus ja teema jota kartoitat".

Toinen tapa

Passiivis-aggressiivisuus on jonkinlainen ansa. Se ei ole aggressiivinen joten siinä on tilaa siihen että pelataan kuin vastapuoli olisi täysin viaton. Tässä pyritään välttämään negatiivisia puolia. Hänestä asia täytyy ottaa siten että tulkitaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Luodakseen konfliktin kyselijän täytyy siis aktiivisesti paljastaa korttinsa. Harva passiivis-aggressiiviseen käyttäytymiseen ylipäätään menevä lähtee tälle tielle. Koska muuten he olisivat vain aggressiivisia. Tähän kannattaa sitoa jopa huumoria tai vastaavaa. Kun on ystävällinen ja vastaa aggressioon ystävällisyydellä, rikkoo toisen ihmisen pasmat hyvinkin helposti.

Ja jos hän todennäköisyyksiä vasatan lähtee tälle aggressiiviselle tielle, riittää että osoitetaan hänen sanojaan sormella. Ja sanotaan että tämä tyyppi on aggressiivinen etkä katso sellaista. Ja sitten kävelet pois. Tämä toimii jopa työpaikoilla silloin kun passiivis-aggressiivinen on pomosi tai vastaava.

Kuitenkaan passiivis-aggressiivisuutta ei saisi oikeasti samalla jättää huomaamatta. On ymmärrettävä että on jokin syy jonka vuoksi aggressio on mukana. Ja tämän takana on jotain tavoitteita. Ihmisellä on yleensä joko tämä tavoite ja sen lisäksi joitain muita tavoitteita. Ja usein sitä voi löytää reitin joilla tämä ihminen voidaan ohjata kohti näitä tavoitteita sitä kautta että hän ei ole sinulle aggressiivinen.

Tässä ei saa tehdä niin että sanoo toiselle mitä sinusta hänen pitäisi tehdä tai tavoitella. Komentelu ei toimi. Sen sijaan pitää tiedostaa toisen tavoitteet ja ohjata häntä kohti tätä hänen omilla ehdoillaan. Tämä on tietenkin vaikeaa.
1: Temppu on muuten tehty hienosti "Game of Thrones" -sarjassa toistuvasti ; Tyrion Lannister usein hakee ja kokeilee erilaisia keinoja joita hän voi tarjota muille. Ja vaikka tilanne näyttäisi joltain jossa on vain pari vaihtoehtoa, hän kaivaa sieltä esiin jonkin uuden tavan. Tästä ehkä karkein esimerkki on se, kun hänet halutaan tappaa ja hänen ruumiiltaan leikata penis irti koska kääpiöiden peniksellä uskotaan olevan taikavoimia. Tyrion taas selittää että ostaja ei tiedä että muna on kääpiöltä ellei hän näe kääpiötä. Näin ollen hänet kannattaa pitää elossa ainakin tähän myyntihetkeen asti. Näin saadaan lisää aikaa.

Kuinka karatekoja hakkaajiksi kutsujilla on argumenttiensa kanssa tyhjä käsi - tai pää...

"Tapanilan Erä" on joutunut erityisen kritiikin kohteeksi. Yleensä mielenosoitusten kohteena ovat ilmiöt tai suuryritykset. Se on ensimmäinen tietämäni periaatteessa pieni yritys joka on saanut vastaansa mielenosoituksen. "Rajat kiinni!" -kansanliike on moittinut sitä muutoinkin hyvin ankaralla kritiikillä.

Pahastumisen syy on siinä, että turvapaikanhakijoille opetetaan karatea peräti kahden kurssin voimin ; Yhden miesten kurssin ja yhden naisten kurssin voimalla. Ja tästä asiasta on uutisoitu. (Uutisissa näkyy hauskasti miten miehiä opettaa karateka-nainen.) MV -lehtikin tarttui aiheeseen ja asenteena oli että näin "matut" opetetaan hakkaamaan.

Arman Alizad aukaisi päänsä asiasta tavalla joka on mielestäni oleellinen. Hän muistuttaa verevällä kielellä siitä että puoli vuotta/peruskurssi jostain itsepuolustuslajista ei tee mitään tappokonetta. Samoin virheenä on luulla että itsepuolustuslajit opettaisivat väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Muistutuksena on sekin että uskonto jää Dojon ulkopuolelle, ja treeneissä on pakko kunnioittaa. Itsepuolustuslajeissa kuri ja nöyryys kuuluvat asiaan.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Jos itse olisin karateka olisin pahastunut "Rajat kiinni!" -liikkeen heitoista. En siksi että olisin maahanmuuttaja vaan sen vuoksi että olen karateka. Jos näkemys siitä mitä itsepuolustuslajin harrastaminen tekee ihmiselle on tuo mikä se näyttää olevan, on sisältö niin loukkaava että sitä ei voisi muuta kuin pahastua. Se, että "Rajat kiinni!" -tyypit voivat pitää mielenosoituksiaan ilman että "tappokoneet" tulevat ja hakkaavat heidät voittamattomilla taidoillaan viittaa jo itsessään siihen että itsepuolustuslajit eivät ole mitään machotappokoneaggressiivistelua.

Vihastumisen kalkyylistä.

Onko asiaankuuluvan ja hyväksyttävän väkivallan ja muun aggression todennäköisyys suoraan verrannollinen resurssien arvoon ja niiden pitämisen potentiaaliin ja kääntäen verrannollinen riskiin?

Pölhöyttä ; Uhittelusta ja sukupuolesta

Olen mukana yhdessä puujalkavitsiryhmässä. Siellä sattui ja tapahtui. Tapahtui asioita jotka ovat sittemmin jääneet moderoinnin jalkoihin. Asia alkoi ei-minun esittämästäni vitsistä. Jossa on musliminainen burqassa ja sitten kehutaan tämän lapsia. Kuvassa on jätesäkkejä. Kyseessä on mauton visuaalinen vitsi jonka poistamista en kannattanut. Korostin että vitsi on huono mutta että se ei riko mitään.

Tästä seurasi sitten kaikenlaista. Esimerkiksi kerrottiin miten on mukavaa että MV -lehden tyylistä materiaalia levitetään kaikkialla. Ajatus sai siis kannatusta muunakin kuin mauttomana vitsinä. Mikä on tietysti huolestuttavaa mutta ei sensuuria ansaitsevaa.

Kommentoinnin sävyssä nousi sitten esiin se, miten erästä kommentoijaa moitittiin hänen sukupuolensa kautta. Onelinerit olivat mallia "pese vittusi". Älykkyystaso tai huumorintaju eivät siis olleet kovin korkealla. Ja mielestäni tämä demonstroi sitä mikä internetissä on yleistä ; Tosiasiassa ihmisiä harvemmin vastustetaan sukupuolen vuoksi. Mutta jos sinulla on väärä mielipide ja olet nainen, se vaikuttaa siihen mitä argumentteja esitetään. Naiset kohtaavat raiskauspuheita ja pimppiviittauksia varsin kevyesti.

Minä palauttelin tästä hieman. Tartuin vitsiin ja selitin että mies varmasti onkin vittupää ja hänkin on tainnut jättää intiimihygieniansa jollekin tasolle, kun haistelee niitä mitä haistelee. (Minulla on tällä hetkellä profiilikuvassani armeijanostalgiointiviikon vuoksi kaasunaamarikuva. Antamassa demonstrointia millä voimin tuollaista MV -lehden fanien pimpanhajua kestän.)

Vastaus mieheltä oli että minä se olen homoseksuaali eikä hän. Ja koska en vastannut viiteen minuuttiin, oli voitonriemuinen kommentti että "olen itkemässä" jossain kun en uskalla. Voitonriemu "oot homo" -huudon päälle oli kieltämättä huvittavaa. Mutta en toki malttanut olla vastaamattakaan. (Olen niitä "viimeinen sana" -ihmisiä aika usein muutenkin.)

Johon vastasin että en väittänyt häntä homoksi, koska olen aivan varma että hän ei ole edes miesten mieleen. Että hänestä pitää puhua enemmän alempitasoisena miehenä jonka olemassaolo on niin suuri ongelma evoluutioteorialle että Henry Laasasta on tarvittu luomaan teoria sille miksi hänenlaisiaan on. Ja että tämä em. pimpin pesemättömyys on yksi syy sille että hän läsnäolollaan kerran toisensa jälkeen demonstroi miksi hän ei saa seksiä keneltäkään.

Sitten vein keskustelun siihen suuntaan että olen luullut että islam on paha uskonto siksi että heillä tapetaan pervoja. Ja että kristityt eivät ole tälläinen "rauhan uskonto". Ja että MV -lehden omistaa intiaanipäällikkö Shitting Bull.

En tiedä osuiko mikäkin loukkaus kaikista arimpaan paikkaan. (Joka uhittelijoilla on kenties fysisesti melkoisen pieni mutta virtuaalisesti sitäkin herkempi, pikkumaisemmista kipeytyvä.) Mutta keskustelussa tuli vastaan se mitä tälläiset suupaltit tekevät. Sukupuoli vaikuttaa. Ja koska minulle ei voinut heittää pimppivitsejä, hän sen sijaan palasi paikalle kertomalla että hän tietää missä asun. Ja paitsi että missä asun hän myös aivan oikein kertoi asuinalueeni. Joka oli oikea asuinalueeni. Hän kertoi että minun kaltaiset odottelijat (5 min) ovat stalkereita ja että heilläpäin tälläiset pervot tapetaan. Mikä on tietenkin hyvin aggressiivis-aggressiivinen uhkaus, etenkin kontekstissa jossa on ilmaistu että tiedetään asuinpaikka.

Suhtaudun uhkauksiin jossain määrin vakavasti. En ole sensuristi, mutta jokainen minulle nykyään tuleva tappouhkaus päätyy odotusarvoisesti poliisille. Tässä tapauksessa en kuitenkaan voi tehdä näin koska tekijä on pseudonyymi. Nimimerkkiä tuskin saa kiinni helposti, henkilöntunnistus voi olla vaikeaa. En siis tässä suhteessa voi kuin odottaa ja antaa asian todennäköisesti raueta tyhjyyteen ja onttouteen josta kyseisen tyypin uho on noussut.

Onhan minua aikaisemminkin uhattu. Mutta silloin on kyllä hermostuttanut enemmän. Mieleen on noussut tietty paranoia. Tässä tapauksessa kuitenkin tunsin enemmän oloni valppaaksi ja ilahtuneeksi. Ilmaisinkin tekijälle hyvin tarkasti että jos hän on tulossa tappotöihin niin hänen itsensä kannattaa kyllä ilmoitella poliisille ennalta että minne on lähdössä ketäkin tappamaan. Ihan sen takia että ei ole mukavaa varmasti hänen omaisilleen jos äijä vaan katoaa. Minun suhteeni asiaan on tietenkin epämääräisen passiivinen. Katoamisen olosuhteet ja tekijät siihen liittyen ovat hyvin abstrakteja, ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia. Ainakin siihen asti kunnes eivät ole. Että tervetuloa ottamaan selvää.

Feminismissä on tilaa transsukupuoliongelmille

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa transsukupuolisuuteen. Kirjoitus irtautui niistä kaikista lukkiutuneimmista näkemyksistä. Kuten esimerkiksi fundamentalistien suosimaa ajatusta, transsukupuolisuus olisi jokin ideologinen valinta jossa tehdään jotain hyvin naurettavaa ja väärin. Että siitä että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio.

Takkiraudassa korostettiin näkemystä jonka mukaan koettu sukupuoli on synnynnäinen. "Ihmisellä sukupuoli-identiteetti ei ole syväkoodattu pippeliin eikä pimppaan. Se on syväkoodattu aivoihin, tarkemmin sanottuna aivokurkiaiseen ja siellä BSTc:hen (Bed Nucleus in Stria Terminalis). Tämän yhteyden havaitsivat ensimmäisenä Zhou ja Gooren et al vuonna 1995. Miehillä BSTc on noin tuplasti isompi kuin naisilla. Zhou ja Gooren tutkivat kuolleiden transseksuaalien aivoja ja havaitsivat, että kaikilla tutkituilla vainajilla BSTc oli vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Kontrolliryhmässä oli homoja, lesboja, ja syövän tms vuoksi kastroituja tai hormonihoitoa saaneita, ja heillä BSTc oli normaalikokoinen. Tutkimuksen tulokset vahvistettiin Kruijver, Swaab et al tutkimuksesa 2000." ... "...transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Se on oireyhtymä, joka hoidettuna johtaa pysyvään hedelmättömyyteen ja hoitamatta joko psykoosiin tai itsemurhaan tai molempiin." Ja sellainen että siihen liittyvää asiaa ei voi korjata. "Miksi sitten kosmeettista kirurgiaa, sukupuolenvaihdoksia ja hormoneja harjoitetaan? Siksi, että se on kokemuksen mukaan ainoa tapa hoitaa transseksualismi oireettomaksi. Emme kykene peukaloimaan BSTc:tä "normaalikokoiseksi"; ainoa keino on muuttaa ruumis vastaamaan sukupuoli-identiteettiä."

Tässä ei toki ole minulle mitään hirveän uutta. Pidän Matt Ridleyn kirjoista ja hän on niissä useissakin tuonut esille sitä miten "sukupuoleltaan epämääräisten" sukupuolta on aiemmin valittu jo aivan vauvana. Ikään kuin ihminen oppisi sukupuoleensa kuin rooliin. Ja tässä on ollut ikäviä seurauksia. Ridley korostaa sitä että sukupuolikokemus on jotain jota ei voi muuttaa. Teoksessaan "The Red Queen" hän kertoo "Sex is not about reproduction, gender is not about males and females, courtship is not about persuasion, fashion is not about beauty, and love is not about affection. Below the surface of every banality and cliche there lies irony, cynicism, and profundity." Lausunto vaikuttaa postmodernilta feminismiltä mutta se ei ole. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa sukupuoli on enemmänkin rooli. Ridley kannattaa käyttäytymisen, asenteen ja luonteen evoluutiivista pohjaa. Jota monet feministit pitävät rajoittavana ja jonkinlaisena valtaintressinä. Ridley esittää nature-nurture -kiistan siinä muodossa jota pidän "suunnilleen ainoana järkevänä". "There is no nature that exists devoid of nurture; there is no nurture that develops without nature. To say otherwise is like saying that the area of a field is determined by its length but not its width. Every behavior is the product of an instinct trained by experience."

Toki tämä ei koske kaikkea feminismiä. Jos otetaan esimerkiksi Luce Irigaray, hänellä on monia näkemyksiä joita konservatiivi voisi pitää hupsuina ja postmoderneina. Mutta hänen kirjoituksissaan on kuitenkin korostettu sitä että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ja että samanlaistaminen on naisten epäautentisoimista. Tässä mielessä on väärin puhua että tässä on kovin laajamittainen ongelma. ; Tämän voi toki huomata jo siitä että moni feministi kannattaa myös homoseksuaalien avioliittoa. Ja tässä keskusteluyhteydessä ei korosteta homoseksuaalisuutta valintana vaan nimenomaan jonain johon synnytään. Feministeistä moni varmasti uskookin että transsukupuolisten sukupuolikokemus on synnynnäinen ja irrottamaton osa heitä itseään. Joten olisi liioiteltua väittää että tämä probleema koskisi feministejä ja kaikkia feministejä. Tai edes enemmistöä.

Kohtuullisuus on tässäkin maltillista.

Ongelmana onkin enemmänkin se, että kun puhutaan aivoista ja sukupuolesta, on olemassa kaksi väärää ajattelumallia jotka ovat sellaisia että niillä on äänekkäitä kannattajia. (1) Ensin ovat ne jotka ajattelevat että mitään sukupuolieroja ei ole ja ne kertovat enemmänkin harjaantumisesta rooleihin ja (2) ne jotka tiivistävät tilastollisuuden samaksi kuin jokin irrottamaton piirre joka kuvaa enemmistöä.

Tähän liittyen en viitsi kuin muistuttaa
1: "Helsingin Sanomien" tiedeartikkelista. Se otsikoitiin, että "Ihmisen aivoilla ei ole sukupuolta". Siinä tutkijat tosin totesivat arkijärkeistyksen jossa sanottiin, että "Aivoissa on sukupuolieroja, mutta aivoilla ei ole sukupuolta." Tutkimus on mielestäni hieno. Se näyttää mitä tilastollisuus tarkoittaa monen muuttujan kohdalla. Tutkittiin miesten ja naisten aivoja. "Kuvista ilmeni joitakin keskimääräisiä eroja sukupuolten välillä." Sitten otettiin sukupuolierot tarkasteluun. "Tutkijat keskittyivät niihin aivoalueisiin, jotka erosivat miehillä ja naisilla eniten toisistaan. Osoittautui, että otoksesta riippuen 23–53 prosentilla koehenkilöistä oli aivoissaan vähintään yksi vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi rakenne.Toisaalta tietylle sukupuolelle ominaisempia hermosoluryppäitä kasautui harvoin paljon yksiin aivoihin. Vain 0–8 prosentin aivot olivat järjestelmällisesti ”miesmäiset” tai ”naismaiset”." Eli sukupuolisuus on käytännössä jotain joka näkyy vain tilastollisesti. Kuitenkin arjessa analyysiä käytetään kuin se olisi jokin sukupuoleen liittyvä tunnusmerkki jolla voitaisiin lähestyä ihmisiä ja ihmisryhmiä ja ihmisyksilöitä.
2: Toisaalta on huomioitava että oppimistakin tapahtuu. Esimerkiksi kun puhutaan vihasta, on syytä huomata että tilanne on "Psychology Todayn" jutun mukaan se, että vihaiset miehet saavat aikaan tulosta mutta vihainen nainen menettää uskottavuutensa. Vihainen mies on dominantti ja käyttää auktoriteettiaan kun taas nainen on hysteerinen ja tunteilee. Vaikka tosiasiassa viha on vihaa. On selvää että jos aggressiolla saa tuloksia, se toimii kannustimena olla aggressiivinen jatkossakin. Ja toisaalta jos aggressiolla menettää uskottavuuttaan, on syytä lopettaa se. Tämä toisaalta vihjaa että tasa-arvoisuuskysymykset eivät tältä osin ole vielä täysin reiluja. Eli feministiselle keskustelulle on vielä asiallistakin tilaa.

Kuitenkin feminismiin mahtuu transsukupuolisuusongelmaa.

Olen itse blogissani pyrkinyt jakamaan feminismin ja telaketjufeminismin erikseen. Ihan sen vuoksi että feminismiä on niin monenlaista että sen piiriin mahtuu keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Feminismi ei ole mikään tietty ismi vaan sateenvarjotermi. (Jossain mielessä sitä voisi toki kutsua myös sateenkaaritermiksi. Mutta en jatka tästä tämän enempää.)

Tästä mielestäni hyvää demonstraatiota saa "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksesta. Siinä aiheena oli se, miten feministit olivat suuttuneet feministisestä komediasta. Hän nostaa tässä esiin termin joka on sisällöltään samansuuntainen mutta kohteliaampi kuin oma käyttämäni termi. Terminä on "loukkaantumisfeminismi". "Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa." Ihmiset väsyvät puhtaaseen uhriutumispuheeseen. Haasteena onkin se, että esimerkiksi asiallinen kritiikki muistetaan huomioida mutta ohitettaisiin turha väninä. (Tai murhe osattaisiin vähintään priorisoida sen vakavuusasteen mukaan.) Se on tietenkin vaikeaa kaikissa aiheissa. On helppoa vain ohittaa kaikki tai lietsoutua.

Mutta "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksen mielenkiintoisin sisältö koskee kuitenkin niitä esimerkkejä. "Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni." ... "Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä." Syynä on varmasti osittain juuri se, että sukupuolenkorjausleikkauksiin ja muihin prosesseihin meneminen on haasteellista ja prosessin läpikäyminen on hirvittävä mylly. Ihminen joka ryhtyy sellaiseen vapaaehtoisesti kokee sen verran paljon haasteita että normaali "loukkaantumisfeministi" saisi siitä vänisemistä seuraavaksi 10 000 vuodeksi. Ja tälläiseen prosessiin mennään lähinnä jos sukupuolen kokemus on niin syvä että sitä ei voi valita. Eli se on biologinen. Tämä asennoituminen varmasti näkyy siinä että sukupuolta pidetään enemmän kuin roolina. Ja tämä heijastuu vitseihin. Ja vitsit taas tulkitaan tätä kautta. Kun niissä on sukupuoli-binäärisyyttä, niin ne tulkitaan heteronormatiiviseksi setämieheilyksi.

Kännissä läpällä (naisten raiskautumisesta ja siitä miten Hännikäisen otsakyrpä on oikeuden miekka)

Timo Hännikäinen on facebookissa selittänyt touhujaan. (Joista kirjoitin itse juuri aikaisemmin.) "Joo. Eilisyönä muiden mentyä nukkumaan etsin facebookista minua solvanneiden ihmisten & järjestöjen sivuja ja kirjoitin sinne mm. toiveita kyseisten henkilöiden pikaisesta itsemurhasta ja kaikkea täysin painokelvotonta. Ilmeisesti joku kevään paskamyrskyn mittaan kertynyt v***tus saavutti saturaatiopisteen. En puolustele toimintaani enkä toisaalta esitä anteeksipyyntöjäkään. Kunhan totean tapahtuneen. Häpeän lähinnä sitä, että olen alentunut kaikenlaisten hölmöjen tasolle. Toivotan ystäville hyvää ja vihollisille pahaa juhannusta, vastaisuudessa olen coolimpi ja harjoitan ankarampaa itsehillintää. Totean vielä, että seuraavan parin viikon aikana minua on turha pyytää baariin, koska työskentelen uuden kirjan parissa. Kunhan rupeama on ohi, vedän kyllä isot lärvit mutta silloin ehkä ette halua sattua tielleni. Terveiset sateiselta Padasjoelta."

Kannanotto on kiinnostava. Sillä Hännikäinen ei kadu. Hän esittää kyllä hieman sen suuntaista melkein. Mutta ei. Asenteen voi tiivistää hänen omiin sanoihinsa "Morkkis tulee kyllä, mutta minä määrään päivän." Hän sanoo myös "aamenen" seuraavaan "Kännijutut ovat kännijuttuja, ja rankempi huumori asia sinänsä. Rehellisesti sanoen en ole sitä mieltä, että Timon pitäisi pyytää anteeksi keneltäkään. Toki jos siltä tuntuu jossakin tapauksessa, niin siitä vain. Muutoin se on vähän sellaista ammattiloukkaantujien myötäilyä. Kannattaa toki vähentää näiden tyyppien herkuttelumahdollisuuksia, ne tarttuvat kaikkeen."

Hän korostaa enemmän strategian huonoutta ja selittää miksi asia on tapahtunut kuin pahoittelee tai pyytää anteeksi. Hän korostaa asiaa lähinnä tu quoque (sinänsä aivan tosiasiallam kuten itse suurelti koostamani hikipedia -artikkeli demonstroi): "Mitä tulee juhannusyönä sosiaalisessa mediassa kirjoittamiini linjaltaan misogynistisiin ja törkeisiin kommentteihin (jotka olivat Jalosen verbaalisen oksennuksen varsinainen aihe), eivät ne oikeastaan olleet sen pahempia kuin liberaalien kulttuuri-ihmisten keskuudessa moitteettomassa maineessa olevan Panu "Raiskaajan siitin on oikeuden miekka" Höglundin monet avautumiset." Tätä erikoista ymmärrettävyyden ja hyväksyttävyyden teemaa korostaa myös "Niin kuin jo aiemmin totesin, en puolustele sanomisiani. Mutta jos olet yhtään perehtynyt siihen törkyyn, jota henkilöstäni on sosiaalisen median puolella kirjoitettu jo pitemmän aikaa, on vähän kohtuutonta sanoa että "sä saat haukkua muita mutta muut ei sua"." On sisäisen koherenssin kannalta täysin hyväksyttävää jos kaltaiseni avoimesti julma kusipää sanoo jotain tämänlaista. Mutta kun tätä tekee ihminen joka kannattaa ja jopa edustaa "kunnian" kaltaisia konsepteja, on tilanne enemmän kuin huvittava. Tai oikeastaan vähemmän.

Moraalifilosofiaan.

Minä en toki ole tässä missään nimessä uhrina. Enkä ole "suvaitsevaistoakaan". Ja tämän lisäksi olen niitä paskamaisia ihmisiä jotka eivät edes elä mitään armon ja anteeksiannon käsitteitä. Minulle ihminen jonka luotettavuus pettää ja joka ei kontrolloi itseään on nimenomaan tätä. Epäluotettava ihminen. Liability problem. Joku joka menettää meriittejään kaikessa mitä tekee. Ja sanon tämän puoliammattilaistrollina. Kantani itseni kautta tähän asiaan on hyvin Groucho Marxin tyylinen : En luota järjestöihin jotka hyväksyvät minut jäsenikseen. Sama koskee mr. Himo Kännikäistä.

Mutta voinen lähestyä ongelmaa toisella tavalla. Moraalifilosofiassa ja juridiikassa asiaa on lähestytty kuivasti. Voin tätä kautta ottaa esille sellaisia konsepteja joita en tunnusta, hyväksy tai elä omassa elämässäni. Näkökulma on toivon mukaan hedelmällinen ihmisille jotka ovat tai haluavat olla perinteisellä tavalla eettisiä. Tai ainakin eettisempiä kuin minä. Ja joille lieventävä asianhaara kulkee armon ja anteeksiannon edellä.

Otan avukseni toisen vertauksen, enemmän kuin hieman epäkohteliaan.

Viime päivinä on keskusteltu toisestakin asiasta jossa humalatila ja syyttömyys ovat olleet vahvoina. On nimittäin keskusteltu humalassa olevien naisten raiskaamisesta. (Joka on relevanttia siltäkin osalta että Hännikäinen itse asiasa kävi kännissä läpällä vittuilemassa entisille raiskauksen uhreille.) Tähän arvokeskusteluun liittyy myös Jenny Rostainin kuvaus omasta nuoruudestaan. Hän kertoi humalakokemuksestaan "Heräsin myöhemmin säikähdykseen keskeltä sammuneen untani. Mies oli minun päälläni - ja hän kirjaimellisesti oli juuri ottamassa minut väkisin, saamassa orgasmin. Hän makasi väkisin tiedottoman teinitytön kehoni, jonka kokemukset seksistä tuossa vaiheessa olivat kovin rajalliset. Minä en ollut antanut lupaa miehelle. En ollut pyytänyt häntä makaamaan minua, kun olisin sammuneena. Ja siltikin hän teki niin."

Samoin esille on noussut se, että raiskauksesta syyttäminen on naisten keino käyttää valtaa. Esimerkiksi miehiä voidaan syyttää raiskauksesta jota ei ole tapahtunut. Tai keksiä että suostumusta ei olekaan annettu.
1: Minun on ollut hieman erikoista katsoa tätä tilannetta koska olen huomannut että aika monet oikeistokonservatiivit jotka muuten vaativat kovempia ja raaempia tuomioita ovat tässä tilanteessa olleet hyssyttelemässä ja vähättelemässä. Toki tämä on yhtä omituista kuin se, että vasemmistolaisefeministit ovat noin yleensä enemmän eheyttämässä rikollisia kuin tuomitsemassa heitä ja ovat siksi lempeiden ja lyhyempien tuomioiden kannalla. Mutta silti heidän raiskaajien kohteluteksteissään vilisee säännöllisen epäsäännöllisesti kastrointifantasioita. Tässä ällistyksessä on jotain samaa, mutta erilaista, mutta samanlaista...

Tässä "tiettyjen ihmisryhmien" henkenä on ollut se, että humalassa humalatila muodostui tuomiota päätettäessä jollain tavoin "lieventäväksi asianhaaraksi" sen suhteen, että häneltä ei raiskaustunnusmerkistön täyttymiseksi vaadittu sanallista tai fyysistä kieltäytymistä aktista. Ja sitten toisaalta on vihjattu että kenties tekijän humalatila voi pienentää raiskauksen tuomittavuutta koska seksi on niin "eläimellinen" ja vaistonvarainen asia, että humalatilan aiheuttama inhimillisen järjen ja logiikan pako antaa sijaa geneettisperäiselle luonnolliselle atavistiselle käyttäytymiselle. Tämä luonnollisesti vertautuu siihen että Hännikäinen humalassa muuttui vihansa ja ärtymyksensä vuoksi eläimelliseksi raivokoneeksi. Ja että tämän vuoksi "olisi ikävää jos sananvapautta kavennettaisiin humalatilan vuoksi".
1: Mikä on omituista kun on korostettu että Hännikäisen ympärillä mekastaminen on turhaa. Kritiikki on sanomista. Toki tämänlainen "deleetionistit sananvapauden puolesta" -henkinen ajatus on yleistä. Tässä oma kantani on se, että kritiikki ja mollaaminen on sananvapautta. Valitettavasti kenties maailmassa todella on liikaa sananvapautta. Kenties ihmisiä savustetaan liialla sananvapaudella ja sananvapautta käytetään väärin. On silloin normaalia sensuroida ja harrastaa poliittista korrektiutta jotta ei esimerkiksi ajeta ihmisiä itsemurhaan sanomisilla. Tällöin asia tietenkin pitää sanoa tätä kautta. Eikä selittää että asia ei olisi sananvapautta. Hännikäinen kuvaa kriitikoidensa kuvauksella "ennalta-arvattavaa ja tyhjänpäiväistä kohua". Joten hänen faniensakin on soveliasta kulkea tätä tietä eikä puolustaa sananvapautta.

Onko se lieventävä asianhaara?

Raiskauksen kohdalla kysymys on tavallaan helpompi. Siinä "consent is the difference between sex and rape." Eli kysymys on halukkuudesta.

Tässä tiedottomuus voi olla jopa rikoksen pahennus. Sillä raiskaus ei ole pahoinpitely. Voidaan ajatella että jos tehdään väkivaltainen raiskaus, niin tehdään raiskaus ja pahoinpitely. Näin teoista voidaan tuomita klimppinä jossa on eri osasia. Tiedottoman raiskaaminen taas sitten olisi entistäkin vahvemmin raiskaus, sillä tajuton ei voi antaa suostumusta, ei implisiittisesti eikä eksplisiittisesti. Hän ei puhu eikä ilmeile tilanteeseen sopivasti. Joten tajuttomuus voi tässä mielessä olla raiskausta vahvistava elementti. Ja sellaiseen turvautuva raiskari on kuopassa ja kaivaa sitä syvemmälle.

Raiskauksen kohdalla voidaan nähdä että humalatilaa voidaan käyttää hyväksi monella eri tavalla.
1: Voidaan esimerkiksi nähdä että suostumus voi olla "juridista tai faktuaalista". Ensimmäinen (imputed consent) koskee sitä että onko teko lain edessä kiellettyä. Ja toinen (actual consent) sitten sitä "koetaanko se noin yleisesti olevan väärin". Sitä mitä juristit sanovat ja mitä papit sanovat. Mitä uhrin juristi sanoo ja mitä uhri itse kokee.
2: Toisaalta voidaan nähdä että suostumus luokitellaan henkilöiden sisäiseen kokemukseen (attitudinal consent) ja miltä se on toisesta näyttänyt (ekspressive consent)

Tätä konseptia on tietenkin vaikeaa soveltaa nettikeskusteluun. (Se on oleellista lähinnä siltä kannalta että sidoin tähän yhteyteen kommentaaria siitä viikon toisesta muotiaiheesta josta riideltiin ties missä sosiaalisessa mediassa.) Siinä henki on toinen. Ei ikään kuin voida pyytää lupaa puhua koska jo tämä pyyntö on puhumista. Tässä mielessä sananvapaus on hankalampi tapaus. Epäanalogia on huomattava. ; Tämä huomioiden raiskaus muuttuu käteväksi vertaukseksi. Sillä tästä erosta huolimatta niissä on jotain samaa.

Näiden luokitelmien avulla voidaan toisaalta nähdä että humalapanemista voidaan virittää monella tavalla. Esimerkiksi jos ihminen itse juo itsensä humalaan voidaan huomata että hän on itse tietoisesti juonut viinaa. Ja näin ollen hän olisi teoistaan enemmän vastuussa kuin sellainen joka ei tiedosta että hänelle on juotettu alkoholia tai myrkkyä. Harva nainen ymmärtää että hän antaa luvan raiskaamiselle sammumalla. Useampi mies tiedostaa että hänestä saattaa tulla humalassa eläin. Ja jos tämä on tiedossa  - kuten on ihmisellä joka tietää että saattaa kirjan valmistumisen jälkeen olla humalassa sellainen että ihmisten ei kannata tulla - niin tämän ihmisen itsensä on tiedettävä tämä ja vastuu seurauksista on siksi hänellä. Hän on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää että humala tekee hänestä sellaisen. Jos on impulsiivinen ja sen tietää, niin sitten siitä seuraa asioita. (Joko tunnustaa olevansa anteeksiannon tuolla puolen oleva arvoton ja paska ihminen tai ei juo. In sense of coherency I really do not care which one.)
1: Jatkuvasti humalassa töihin tuleva mies joka tekee tyypillisiä humalavirheitä ei ole minkään lieventävän asianhaaran alla. Humala selittää hänen virheensä. Mutta ei voida irrottaa "vastuuntuntoista miestä joka ei tee virheitä selvin päin" kun äijä kuitenin toistuvasti on humalassa töissä. Se, että ihminen tietää tulevansa humalaan viinasta ja tietää että humalatila alentaa työn laatua johtaa siihen että toistuvasti kännissä töihin tuleva ansaitsee palkanalennuksia tai jopa potkut. Eikä tätä työn rajoittamista humalatilan vuoksi voida pitää minään jossa ei anneta armoa vaikka olisi ymmärrettäviä syistä ja lieventäviä asianhaaroja.

Raiskautuu, ajautuu.

Tätä taustaa nähden ihmettelen sitä miten se, että joku nainen huijaa ja saa miehen näyttämään raiskaajalta olisi jotenkin argumentti millekään. En ole törmännyt pahoinpitelyyn liittyvissä argumenteissa siihen että asia olisi jotenkin lievempi siksi että "joku voi hakata naamaan pöytään ja syyttää huoneessaolijaa pahoinpitelystä niin" ... Varmasti voi, mutta so not?!

Humalassa ja suostumisessa on toki asteita ja niistä voisi halutessaan tehdä jotain mutkikasta, tilannekohtaista. Tämänlainen tilannetarkkuus ja kyky soveltaa erilaisiin tilanteisiin kuitenkin tuntuu näissä puolustuksissa puuttuvan. Sekä Hännikäinen että nämä raiskauksien vähättelijät sekoittavat kausaaliselityksen oikeutukseen. ; Kun selittää miksi joku vaikka hakkaa tai on sadistinen raiskaaja, osa todella uskoo että riipivät tarinat surkeasta lapsuudesta ovat oikeutus. Ne ovat itse asiassa selitys. Ja kenties tämä osoittaa että nämä ihmiset eivät mahda mitään itselleen ja ovat täten muita vaikeammin muutettavissa. Joka taas on argumentti sitoa heidät vaikka ehdottomammin vankilaan kuin sakkoihin. Ja vankilaan pidemmäksi ajaksi kuin muita, koska siellä he eivät pääse taipumuksiaan toteuttamaan. Ja näin voidaan tehdä juuri sen vuoksi että tämä annettu selitys on tosi. (Eikä vaikka vain jokin valamiehistöä lepyttämään keksitty epätosi tarina ja petkuhuiputusta.)

Jos pitää "miehiä huijataan raiskaajiksi" -lausunto tai "kännissä ja läpällä" -lausunnot laittaa, ei tuskin olla etsimässä analyysiä ja kontekstia vaan vähätellä koko ongelmaa. Ja tämä vähättely on nähdäkseni vakava. Sillä aina kun tekijää, kuten raiskaajaa tai väärintekevää "oikean ideologian kannattajaa", puolustetaan kategorisesti, se kertoo että ilmapiirissä tämä rikostyyppi joko hyväksytään tai sen olemassaoloa ei tunnusteta eikä ongelmiin siksi haluta puuttua. Ja tämä tarkoittaa sitä että kyseessä ei ole enää vain tämä yksittäinen teko. Vaan se, että tämä viiteryhmä laajemmin puolustaa tämänlaisia tekoja tai suhtautuu niihin vähättelevästi ja myötämielisesti.
1: Hikipediassa tämä ero tunnetaan vandaalien kohdalla siten että on "vandaaleja" ja "vandaalismielisiä". Esimerkiksi itse en ole "vandaali" mutta jossain määrin olen "vandaalismielinen" ja olin esimerkiksi Peelon jonkinasteinen fanittaja. Vandaalismielisyys helpottaa vandaaleiden toimintaa. Ja jopa kannustaa heitä toimimaan. Tämä varmasti lisää vandalisoimisprosentteja ja sitä että vandaaleihin ei puututa silloin kun sitä tapahtuu.

Kun tämä vähättelyn trendi kerran on ilmoilla niin mitä keksivät sanasepot seuraavaksi raiskausteemaan? Milloin kuulemme otsikoita "nuori nainen raiskautui"? Mitä tämänlaisia vähättelyjä esitteleville ihmisille oikein kuuluu? Ovatko he lapsena hakkautuneet monta kertaa? Ovatko he pudottautuneet vihaisen vanhempansa sylistä lattialle pää edellä useinkin?

Tässä mielessä Hännikäisenkin kannattaa kenties miettiä miksi hän säännöllisesti ajautuu erilaisiin tilanteisiin joissa hänen impulsiivisuutensa korostuu? Ei sellainen törkeily ainakaan kunniallisen ihmisen toimintamalleihin kuulu. Ja jos siitä puuttuu sankaruus, kyseessä on pikkumainen ja antisankarillinen teko. Ja kuten Hännikäinen itse sanoo "kunnia" -kirjassaan, kunniassa oleellista on juuri se että sen voi menettää. Hän voi sitten miettiä onko raiskatuille heittämänsä jutut jälkikäteistä asennettaan myöten sankaruutta vai siisselimäistä pelkuruutta. Sitten hän voi miettiä että onko häntä moittivat sittenkin vain möliseviä punaviherkuplalalsia vai kenties onko mukana ihan oikeasti joitakuita sellaisia joille se paljon kaivattu "Kunnia" painaa enemmän kuin se että onko halveksittavan käyttäytymisen kohde vasemmistolaisfeministi vai oikeistokonservatiivimies.

Jos tu quoqueen - ja muuhun oman käytöksen vertaamiseen vastapuolen soveltamien temppujen kanssa - pitää turvautua samalla kun moittii näitä muita ihmisiä ... niin kannattaa ihan oikeasti miettiä mitä tämä logiikan kautta käytännössä suoraan sanoo itsestä. Jos korostaa että omat temput ovat analogisia vastapuolen törkypaskiaisten kanssa, kannattaa muistaa että se on tunnustus siitä että on itsekin törkypaskiainen. Ja jos on sellainen että ei kykene kontrolloimaan impulsiivisuuttaan - tai useinkin ajautuu tiloihin joissa syntyy kohua sen vuoksi että esimerkiksi humalatilansa vuoksi ei kykene kontrolloimaan impulsiivisyuuttaan - niin sitten tämä on entistä vahvemmin omaa käytöstä kuvaava piirre.

Hännikäinen on paska ihminen. (Lisäksi hän on paska ihminen joka ostaa koristeellisia veitsiä ja natsikitchiä ja muuta maskuliinisuuden pintasilausta. Hän ilmeisesti sekoittaa miehisyyden imitoinnin aitoon miehisyyteen. Mikä toisaalta on mitä ilmeisimmin se mitä ylipäätään on olla Timo Hännikäinen aina ja kaikkialla.) Hän on kova hakkaamaan heikkoja ihmisiä humalassa. (Tai ainakin rehentelemään tällä.) Mutta mustaa vyötä hänellä ei ole. Eikä muutakaan kompetenssia hakata ihmisiä jotka kykenevät puolustamaan itseään. Hän on antisankari. Se, että häntä puolustetaan on häpeäksi koko hänen fanipohjalleen. Hänen vaimonsa kannattaisi panna tästä entisestä selibaatista vihdoin esiin se mies joka hän ei ilmiselvästi ole. On ikävää nähdä miten Hännikäinen on vuosien varrella muuttunut rassukasta raukkamaiseksi.
1: Sillä raukkamaista on seksuaalista väkivaltaa kokeneille heittää juttuja ja sitten korostaa teksteissä että kohdisti kiukkua ikään kuin vahvemmin vain feministeille. Ja sitten selittää että ei ole morkkista asiasta vaan että vikana on vain typeryys strategisella tasolla. Mielestäni strategiointi tämänlaisessa on samaa kuin selittäisi että on pahoillaan siitä että kännissä vihapäissään hakanneet ovat kyenneet kävelemään koska rampoja hakkaamalla toiminnasta tulisi itselle vähemmän vaikeuksia.

Ateistien ärsyttävyydestä

"Niin tai mitä jos ateisteista ei pidetä siksi, että suuri osa heistä on kovaäänisiä neckbeard-läskejä, joiden vakaumus on opeteltua, militanttia ja laumasieluista?"
(Henrik Himberg)

Ateistit ärsyttävät. Tuore tutkimus toi yhden selityksen sille mistä tämä johtuu. On yksinkertaisesti huomattu, että ateistit muistuttavat ahdistavasti kuoleman lopullisuudesta, tuovat tämän vaihtoehdon ja ajattelutavan vahvemmin mieleen. Psykologisesti ajatus voidaan sitoa muihinkin havaintoihin. Esimerkiksi siihen että Intelligent Design -kreationismin miellyttävyys ja uskottavuus vaihtoehtona kasvaa jos asioiden pohtimista alustetaan kuolemisen ajatuksilla.

Olin vain hieman hämmästynyt mutta kovasti turhautunut siitä että alun lainaus oli sitten ihmisen kontribuutio. Hän ei puuttunut tutkimukseen tai sen metodologiaan. Se oli ensimmäinen kommentti asiaan. Hän myös korosti että asia ei ole mikään mielipideasia. "Ei kait tämä sopimusasia ole?"

Tämä on hyvä demonstraatio siitä että tosiasiassa ateismikeskustelussa ei todellakaan ole merkitystä sillä miten käyttäytyy. Jos käyttäytyy hyvin tai puhuu psykologiasta, saa tuonlaatuisia reaktioita. Joita ei pidetä militanttiuskovaisuutena. Toki asiaa piti täydentää lausunnolla "Minä kun olen aina ollut sitä mieltä, että ei uskontoja ja/tai uskonnollisuutta tarvitse "vastustamalla vastustaa", en jaksa lähteä sellaiseen julistavaan ateismiin taikka muiden näkemyksille naureskeluun. Uskon passiiviseen vastarintaan tässä(kin) asiassa. Kyllä minua ainakin enemmän ärsyttää nämä kaulapartaiset webwarrior-ateistit kuin itseään uskovaisina pitävät tavalliset kaduntallaajat. Nykyateismista tuntuu puuttuvan muutenkin se todellinen sisältö. Joidenkin Richard Dawkinsien ja kumppaneiden jorinoita ja populistista julistusta kuunnellessa ja katsellessa tulee mieleen lähinnä, että v*ttu mitä douchebageja nuo ovat ihmisinä."

Mielenkiintoista olikin, että kun minä sitten tulin agnostikkona ja eiateistina sotkemaan pakkaa, lähdin statementista jonka mukaan minun kokemukseni mukaan asiallisen ja uskonnottomien palstoille keskustelemaan tulevien uskovaisten määrä on nolla tai hyvin lähellä tätä. Ja kerroin että jos minulle lähettää ihmisiä testiin niin löydän heistä jonkin luonnehäiriön. Strategia on esimerkiksi Humen suosittelema. Siinä toisen käyttämä ajattelutapa otetaan käyttöön ja sitä sovelletaan samankaltaisissa tilanteissa. Jos logiikka on pätevää on yhtä tosista samantapaisista premisseistä seurattava yhtä valideja lopputuloksia.

Esille tuli oleellinen. Sen että tällaisessa tutkimusasian ohittamisen "omalla kokemuksella" ja herjatermeillä itse asiassa asetetaan vertailukohdaksi kovaääniset ateistit vs. tavalliset kädenlämpöiset uskovaiset vaikka kovaäänisten ateistien vertailukohtana pitäisi olla juuri kovaääniset uskovaiset. "Jos sinä "löydät luonnehäiriön", onko vika oikeasti siinä uskovaisessa?" Aivan samoin voidaan kysyä että jos vittuileva uskovainen löytää vihaisia ateisteja niin johtuuko se todellakin siitä että hänen maailmankuvansa sekä tulkitsevat sanottua että aktivoivat käyttäytymismalleja joihin on tiettyjä reaktiotapoja.

Lisäksi asiaa mutkisti se, että olen huomannut että on tavallaan jännittävää katsoa asiaa ulkopuolisena. Monellehan ateismi-uskonto -teema on puolten valitsemista. Minulla ei ole viitekehystä. Usein asiaa katsotaan vain sitä kautta miten ateistit kohtelevat uskovaisia ja miten uskovaiset ateisteja. Minä taas koen sen miten uskovaiset kohtelevat kiistan ulkopuolisia ja miten ateistit. Ja olen huomannut että kristitty moralisoivat ja savustavat huomattavasti tehokkaammin. Ja kun minä, aggressiivinen ja vittuileva tyyppi, olen tämän isomman suvaitsevaisuuden vuoksi ateistejen puolella tämä helposti tulkitaan siihen että ateistit ovat aggressiivisia. (Minähän tulkitsen Himbergin tyyliset asennelaukaukset kiusaamisena. Sellaisesta pahastuu ja koen tarpeeksi rangaista. Kenties kokemus ateistejen militanttiudesta tietenkin motivoi Himbergiä. Ansaitsemme toisemme "koira koiran tuntee" -hengessä.) "Se olen kuitenkin vain minä". Asiasta syyttäminen on samaa kuin selittäisi että uskovaiset haisevat pahalta vain siksi että he auttavat ja suvaitsevat juoppoja, spurguja ja muita pulsuja.

Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että "oma kokemus" tämänlaisissa asioissa on harvoin paskankaan arvoinen. Se kelpaa vain red herringiksi silloin kun joku tuo esille jotain omalle maailmankuvalle epämiellyttävää.

Onko pelikulttuuri seksistinen ja aggressiivinen vihakulttuuri?

"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin tietokonepelien ja seksismin suhteesta. Hänen kirjoituksensa tekee sen jaottelun, jota tarpeettoman usein ei tehdä. Hän käsittelee sitä aiheuttaako pelaaminen seksismiä. Ja tästä erillisenä kysymyksenä hän käsittelee sitä onko peleissä seksismiä. Jaottelu on mielestäni äärimmäisen tarpeellinen. Sillä hyvin usein pelikritiikki - ja kääntäen sen puolustaminen - menee klimpiksi jossa pelikulttuurin seksismi ja pelaajien seksistisyys ja muu menevät sekaisin niin että ne ovat ikään kuin synonyymejä.

Luinkin huvittuneena tekstistä lainauksen "Asiasta on kelvotontakin tutkimustietoa, kuten tutkimuksia jossa pojille on näytetty seksuaalista sisältöä ja siitä seurannut hetkellinen panetus on päätetty tulkita seksismiksi." ... "Tutkimuksessa ei löydetty korraleetiota seksististen vastausten ja pelaamisharrastuksen välillä." (Typo lainatussa tekstissä.) On kiinnostavaa huomata että halu kontrolloida ajatuksia yhdistetään tekoihin. Ne eivät ole yksi ja sama. Moralismissa tosin voi olla ns. uskonnollisia sävyjä, ja silloin voi muistaa että Pascal Boyerin "Ja ihminen loi jumalat" -teos kertoo että strateginen tieto, eli mm. henkilön nolot salaiset ajatukset joita hän ei julkisesti halua kertoa, ovat uskonnoille äärimmäisen tärkeitä ja tavallisia.
1: Mieleeni tuli (pun intended) pornografiasta tehdyt tutkimukset joissa on havaittu jännittäviä asioita : Julie Bindel on löytänyt yhteyden jossa pornografia totuttaa ihmisiä rivomielisempään ja rivomielisempään materiaaliin. Näin ollen pornoa katsova tottuu katsomaan perversimpää pornoa. Toisaalta käyttäytymistä tarkkailevat tutkimukset näyttävät erikoisen yhteyden : Pornografia vähentää seksuaalirikoksia. Milton Diamondin "The effects of Pornography: An International Perspective" näyttää että "epidemologiset" rikostilastot näyttävät tukevan sitä että porno vähentää seksuaalirikollisuutta. Jostain syystä kun pelien ja pornon kohdalla puhutaan naisten oikeuksista, ei katsotakaan mitä naisille tapahtuu, vaan sitä mitä salaisia ajatuksia jollakulla on yön pimeinä tunteinaan päässään.

Samoin on hyvä tiedostaa että tietokonepelien seksismi on itse asiassa tulkintaa. Ja että esimerkiksi Neito Pulassa -rakenne on seksistinen vain ehdoin "Naisen pelastaminen ei muutenkaan itsessään ole seksististä. Seksismiä olisi väittää ettei nainen voi pelastaa miestä tai että naisten kaappaamisessa on jotain hyväksyttävää."

Itse tosin painottaisin hieman enemmän siihen, että tulkinnat itse asiassa ovat harvoin mitään eksakteja asioita. Jos otetaan vaikka klassinen rivopeli "Custer's Revenge", jossa pikseligrafiikkaukossa lännenhattu ja kikkeli ovat näkyvimmät piirteet. Ja jossa pitää väistellä nuolia ja päästä toisessa päässä olevan pikselikaktuksen luo jossa sitten harrastetaan seksiä sidotun intiaaninaisen kanssa. Peli on rakenteeltaan paitsi seksistinen niin myös rasistinen. Grafiikka on kökköä, mutta tämänlainen ei kosketa oikein lainkaan pelin antamaa asennetta. Tästä huolimatta on hyvin vaikeaa sanoa onko peli seksistinen. Se voi itse asiassa olla sellainen. Mutta aivan yhtä hyvin kyseinen peli voitaisiin tulkita siten, että kyseessä on jonkinlainen makaaberi "kuollut vauva" -vitsi. Tällöin peli ei ratsasta seksismillä vaan sillä että seksismi on nimenomaan vastenmielistä. Myöhemmät pelit ovat tietenkin kertomuksellisempia ja niissä tulkinnanvaraisuutta on vähemmän. Mutta ei se ole täysin poistunut. Jokainen kulttuurikriitikko, kirjallisuudentulkitsija ja vastaava tietää tämän. (Edes minun blogini mielestäni äärimmäisen nerokkaat elokuva-analyysit eivät ole objektiivista tiedettä.) Usein tulkinnat kertovatkin enemmän tulkitsijasta kuin siitä mitä "elokuvat" tai "pelit" ovat kulttuurina ja taidemuotona.

On hyvä huomata että Sarkeesian on mielestäni hyvä taidekriitikko, mutta silti "Gamergate" oli keskusteluna asenteellista roskaa. (Eikä pelkästään siksi, että hän ei tunne "Assassins's Creed" -pelisarjan naiskuvaa, ja esitti tuota peliä kohtaan kerettiläisyyttä.) Ja tästä päästään moitteeseen.

"Tämän Päivän" tekstissä on kuitenkin yksi puute.

On asiallista katsoa tilastoja. Mutta on hyvä ymmärtää että ne eivät ole koko totuus. Keskiarvosta tulee helposti kaiken kuvaaja. Vihje tästä löytyy toki jo "Tämä Päivä" -blogin sinänsä hyvästä aiemmasta kirjoituksesta jossa kerrotaan, miten "Eli paikassa jota hallitsevat nörtit (tiedäthän pelokkaat, päivänvaloa kaihtavat, ujot, naisista unelmoivat, kellareissaan asuvat, betatason nörtit) oli yhtäkkiä joukko kaunopuheisia feministejä kertomassa miten seksistinen tämä paikka on. Yhtäkkiä tästä joukosta tehtiin paha sortajajoukko, mikä on erityisen naurettavaa kun huomioimme miten vuosikymmeniä naisia on yritetty houkutella pelien pariin. Kyseessä on yksi kilteimmistä ja ujoimmista ihmisjoukoista maailmassa ja he olivat yhtäkkiä myrkyllisiä ja vaarallisia misogynisteja." Toki tähän on helppo vastaus. Joku voisi sanoa että jollain tasolla ei pitäisi lähteä siitä että mietitään miksi pelimaailma selvästi koetaan seksistisenä sen sijaan että moitittaisiin naisia jotka kokevat jotenkin aidosti jotain oikeita tunteita subjektiivisesti päänsä sisällä ja tämä objektiivinen tosiasia olisi sitten jotenkin otettava huomioon. Ja jollain tasolla tämä vastaus on oikea, mutta väärällä tavalla.

Voidaan nimittäin nähdä jopa niin että tosiasiassa suurimmat ongelmat ovat tulkinnallisia. Ja nämä ovat maailmankuvallisia.
1: On turhaa ajatella että misogynisti olisi jotenkin naisia vihaava. Sen sijaan kulttuurissa voi todella olla naisia häiritseviä rakenteita joille miehet ovat sokeita. Ja koska he eivät osaa nähdä niitä, he eivät pidä toimintaansa mitenkään pahana tai ilkeänä. Ja tässä skeemassa omaa toimintaa helposti rationalisoi parhain päin. Syntyy mansplainingia.
2: Toisaalta aivan samoin voidaan sanoa että jos haluna on tulkita asia seksistiseksi, niin tämä on helppoa. Silloin tulkinta ja kokemus ei vain vastaa oikein mitään. Pitää kenties muuttaa omaa tulkintatapaa jos se tuottaa itselleen pahaa mieltä. ; Seksistinen tarina voidaan rakentaa siten että jos pelissä on kauniita naisia, kyseessä on naisen esineellistäminen. Mutta jos pelissä on komeita miehiä, se on toxic masculinity -mallin rakentamista miehille. Tulkintapotentiaalia riittää lähes yhtä paljon kuin "Custer's Revengessä". Ja jos tällä tiellä on, käytännössä mikä tahansa on seksismiä.

Mutta tartun asiaan siten että suuri osa kokemuksista on varmasti aitoja. Asian voi demonstroida vaikkapa sillä että ajattelee että maailmankuvallisissa malleissaan skeemautuneet ovat LAMPAITA. (Caps Lock vaadittu.) Jos tämänlaisia sanoja viljelee, syntyy varsin helposti tunnelma tietynlaisesta aggressiivisuudesta. Joku voi tuntea että tämä on jokin koulukiusaajatyylinen termi. Ja muutenkin ilmapiiri on mitä on. Rationaalinen ihminen saattaa rakentaa tästä kokemuksen siitä että väärät sanat johtavat huomion vääriin asioihin. Eli aggressiivinen keskustelija siirtää puheen aiheesta keskustelijoihin. Tämänlainen maailma on hyvinkin mahdollinen ja tämänlaiset tulkinnat hyvinkin todennäköisiä. (Empiiriesti koeteltu.) Ja jos tätä ihmettelee, niin syntyy tilanteita joissa syntyy ällistystä malliin "miksi vitussa he kokevat että olen aggressiivinen". Ja johon vastaus on "Maailma on väärin kalibroitu."

Ja tämä nähdäkseni on se syy mikä voidaan nähdä pelikulttuurin aggressiivisuuden taakse. Ja sen takana on kaksi suurempaa ilmiötä:
1: Pelaajia on paljon. Joten heissä on myös kusipäitä. Tilanne on itse asiassa tuttu uskontokeskustelusta. Tilastoissa keskiverto kristitty on varmasti aivan kunnollinen hahmo. Uskonnoilla on varmasti hyviäkin vaikutuksia ihmisten onnellisuuteen ja muihin asioihin. Siltikin tämä tilasto ei tee turhaksi tänään ilmestynyttä Aini Linjakummun "Uskonnon varjot" -teosta jossa korostetaan uskonnollisen väkivallan olemassaoloa, sekä sitä että uskonnollinen väkivalta on erityisen repivää koska se tehdään asiassa joka on ihmisen identiteetille tärkeä ja jota yleisesti pideätän hyvänä asiana. Ja se, että uskonnollisen väkivallan harjoittaja harvoin kokee itseään pahaksi. On helppoa katsoa että "eihän minun kaveripiirini" ja vedota kokemukseen ja mitätöidä uskontokritiikki. Samoin olisi helppoa tuomita koko uskonto ilmiönä demonisoimalla se lieveilmiöiden kautta. On oikeasti väärin puhua "tietokonepeleistä seksisminä". Se on aivan sama kuin keskustelisi siitä "ovatko televisio-ohjelmat komediallisia (vai tragediallisia)". Löytyy esimerkkejä suuntaan, mutta kysymys ei oikeastaan ole enää edes tulkinnasta vaikka oma näkemys onkin sidottu valikoituihin yksityiskohtiin. Pelaajia on liikaa ja pelejä liikaa erilaisia jotta voitaisiin sanoa että pelikulttuuri on yhtään mitään. Pelikulttuuri on pohjimmiltaan kaikkea. Ikäviä kokemuksia varmasti tulee eikä "pelikulttuuri ei korreloi seksismin kanssa" ole tässä muuta kuin yleinen tapa pestä oma käsi vastuusta. (Kysymys on samasta kuin koulukiusaajien kanssa. Ei heitä pidä ymmärtää ja kuvitella että he muuttuisivat. Heitä pitää rangaista! Ja tätäkään ei tehdä siksi että he muuttuisivat, vaan siksi että se tuntuu itselle hyvältä!)
2: Toisaalta jos katsotaan mitä minä teen kun pelaan. Olen saanut juuri "Shadow of Mordor" -pelin jota olen pelannut paljon. En ole hyvä pelaaja joten kiroilen paljon. Ja hyvässä pelissä vaikeustaso onkin sellainen että siinä on haastetta. Silloin onnistuminen tuntuu jossain. Tämä johtaa pakosti epäonnistumiskokemuksiin jotka sitten ovat nekin ärsyttäviä ja kiroiluaherättäviä. Etenkin kymmenennellä kerralla samaa kohtaa. (Ja miten monta kertaa se sama hyvin paha nemesis -vihollisörkki selviää henkihieverissä takaisin vaikka juuri päihitit-surmasit sen?) Massapeleissä kämmäily taas menee kahteen lokeroon. (a) Itsen kämmäilyä joka vituttaa etenkin kun kyseessä on tiimipeli ja (b) se, että muuten peli menee hyvin mutta sitten joku kädetön tampio mokaa usean tunnin työn tekemällä jotan typerää. Molemmissa ärsyttää. Ja tähän liittyy ... tietynlaista sanallista ilmaisua. Tässä kohden tulkintaskeema on kenties väärin kalibroitu.

Kun on sekä aggressiivisia ihmisiä että aggressiivista ilmaisua (jotka joskus tulkitaan helposti maskuliinisuutta korostavaksi sovinismiksi pelkästään siksi että ne ovat aggressiivisia koska joku jossain on ilmeisesti päättänyt että maskuliinisuus tarkoittaa aggressiivisuutta). Lisäksi tätä pahentaa se, että on selvää että mukana on niin seksistisiä ihmisiä kuin seksistisiä kirouksia joita ei ehkä pitäisi tulkita niin vahvaksi sovinismin hengen ydinmehuksi. Ja kun tämänlainen ilmaus syntyy, ei pidä ihmetellä jos ei enää puhuta peleistä vaan pelaajista. Sillä vaikka vain LAMPAAT harhautuvatkin aiheesta jonkun maukkaan yksittäisen sanan vuoksi - sen sijaan että kypsästi ymmärtäisivät että terve vastuullinen aikuinen ihminen tietää mikä tuossa sanassa on itseen osuvaa kritiikkiä ja mikä kertoo lähinnä sanojansa banaaliudesta - niin jossain määrin on varsin odotettavissa että ihmiset intoutuvat. Sillä kun puhutaan ihmisistä, puhutaan tunteista. Ja ne ohittavat yleensä järjen. Siinä mielessä olemme kaikki LAMPAITA. Maailmamme on väärin kalibroitu.

Toxic femininity

Olen rakentanut eräänlaisen Nassim Taleb -mukaelman internetissä keskustelevan relevanttiudesta. Talebhan korosti että relevanssi riippuu siitä kuka vaivautuu vastaamaan hänelle ja toisaalta kehen vielä itse viitsii vaivautua. (Henkilön kaliiberi on se, miten tärkeät ihmiset vastaavat hänen argumentteihinsa. Ja toisaalta jos itse reagoi jokaiseen lehden mielipidekirjoitukseen niin se kertoo jotain siitä tasosta jolla itsekin painii.) Itse olen siirtänyt tämän henkilöistä ja aukroriteettiasemista ja titteleistä osaamiseen. Ihmisen relevanttius mitataan melko lailla siitä mikä on se korkeatasoisin argumentti johon hän kykenee vääristelemättä ja olkiukottamatta reagoimaan. Ja siitä mikä on se matalamielisin keskustelua harhauttava pilkka johon hän vaivautuu vastaamaan. Ja valitaan näistä mairittelevampi.
1: Testissä ei ole tietenkään muuta vikaa kuin se, että luodakseen tähän liittyvän testin joutuu luomaan fiksuja argumentteja joita koristelee alatyylisillä herjauksilla. Ja ihminen joka harjoittaa tätä on aikamoinen paskapää. Olen kuitenkin kokenut että tämä luokittelukeino sopii kaikkiin ambitioihini ja mieltymyksiini erinomaisesti. Eikä se persoonani tuomiokaan ole epätosi, joten vahvistan sääntöäni.

Tämä mielikuva on tarpeen siksi että usein keskustelua kuvaa se, että keskustelija kerää "helppoja pisteitä" ja tässä unohtuu usein laatu. Tämä koskettaa tätä päivää siinä mielessä että Tämä Päivä -blogissa (pun intended) korostuu se, miten yksinkertaisin ja huonoin argumentein voidaan vastata. Se kertoo feminismikeskustelun tasosta.
1: Jonkinlainen nollapiste saavutetaan siitä jos blogi videään suljetulle keskustelualueelle jossa sitä morkataan ilman että kritiikkejä annetaan blogiin kommenteiksi tai blogistin tiedoksi. Ja sitten kun tämä reagoikin tekstiin kirjoittamalla vastineen ollaan pahastuneita siitä että on ikään kuin tuotu suljetun ryhmän salaista tietoa julkisuuteen. Itse pidän toimintaa tutkivana journalismina. Jos joku tarttuu tekstiisi sinulla on periaatteessa oikeus puolustautua. Tämä voi toki kertoa Talebin luokittlelussa siitä mikä on kommentoijan kaliiberi. Mutta jos tämä on moite kommentoijalle niin se kertoo siitä että tunnustaa että kritisoiva paikka on turha.

Mutta tämä on oikeastaan vain lähtölaukaus. Huvittelin ajatuksella mitä tapahtuu jos naiseutta ja feminismiä (ilmiöinä) käsitellään samalla tavalla feminismi käsittelee mieheyttä ja patriarkaattia (ilmiöinä). Samalla ihmettelin sitä miten määritelmällisesti (de jure) feminismi on joko tasa-arvoa tai naisasialiikettä mutta käytännössä (de facto) se on yllättävän leimallisesti nimenomaan muuta, eli naisnäkökulmaa tasa-arvoon.

Myrkyllisestä mieheydestä

Internetissä käytetään melko paljon sellaisia käsitteitä kuin "toxic masculinity". Sillä tarkoitetaan kulttuurin määräämää maskuliinisuutta jossa kulttuuri sortaa miesyksilöitä jonkinlaisen miesstereotyypin luomalla. Näin ollen jos mies ei suostu menemään lääkäriin hän kuolee koska myrkyllinen mieheys iskee häneen. Jos mies on aggressiivinen ja menee tappeluihin, häntä sortaa jälleen myrkyllinen mieheys.

En pidä käsiteeestä monesta syystä. Tärkein niistä koskee sitä miten sitä de facto käytetään.
1: Siinä on sellainen erikoinen piirre että miehistä puhutaan yleisenä kulttuurisena ryhmänä joka kuitenkin olisi täysin irrallaan miehistä yksilöinä. Mutta kuitenkin tämän kautta tuomitaan ja luodaan erilaisia tulkintakenttiä joiden kohteena ovat kuitenkin yksilöt. Itse sanoisin jopa niin että käsitteellä on relevanttiutta vasta jos se on induktiivinen. Eli jos kulttuurissa olevat miehet toiminnallaan heijastavat jotain piirteitä, toimintamalleja ja asenteita voidaan sanoa että tämän kulttuurin "mieskuva" on ylipäätään jotain. Näin ollen mieskuva koostuu miehistä yksilöinä.
2: Se on liitoksissa samantapaiseen kieleen kuin "mansplaining" -termin käyttö. Tämäkin käsite on jostain syystä muuntunut sellaiseksi että mikä tahansa ei-feministinen teksti on turhaa koska se ikään kuin edustaa kerettiläisyyttä. Sanomalla sitä mansplainiksi sanotaan että se on paskaa koska se on paskaa. Argumentaatiomallille löytyy toki myös sovinistinen vastine. Itse asiassa hyvin samantapainen vastine. Se liittyy siihen kun naisen valitus tuomitaan bitchingiksi, kuukautiskierron vaiheeksi tai vain nalkutukseksi. Kun asia ohitetaan luokittelemalla "relevantti-eirelevantti" -leima ilman sen kummempaa on kyse asenteellisuudesta. Esimerkiksi feminismissä näyttää olevan niin että naisten palkkaerot ovat oleellinen asia tasa-arvotyölle. Kun taas jos mies tuo esiin ongelmia hän on aina sovinisti joka siirtää huomion epäoleellisuuksiin. Jos sovinisti sanoo "feminazi", tiedät keskustelun päättyneeksi. Aivan samaan päädytään kun "mansplaining" -sana ilmestyy. Halveksuttavaa!
3: Feministit ovat hyvin vastahankaisia käyttämään vastaavia termejä marginaalisista ihmisryhmistä. Esimerkiksi voitaisiin puhua vaikka toxic transgenderismistä tai vastaavista. Se kun voisi marginalisoida tämän ryhmän. Kuitenkin jossain määrin tässä on kasvava ongelma joka johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että kun leima ei osu marginaaliin vaan valtavirtaan, se loukkaa useampia ihmisiä. Ja osasyy feminismiin liittyviin soraääniin johtuukin varmasti siitä että hyvin harva pitää siitä että heitä pilkataan. Feministi itse tietenkin kokee että hänhän vain vapauttaa yksilöitä ja että yksilöitä ei pilkata. Mutta tämä onkin juuri sitä abstraktioimista jota dissasin ensimmäisessä kohdassa. Ei oikeasti voida puhua "miehistä" ilman että kyseessä on joukko joka koostuu yksilöistä.

Muitakin syitä on. Ja ne itse asiassa voi demonstroida juuri siten että otetaan esiin naisvastine. Mitä jos puhuttaisiinkin myrkyllisestä naiseudesta? Tällöin on tietenkin luovuttava joistan omista näkemyksistäni. On aksiomatisoitava toisin ehdoin. Sellaisin jotka itse asiassa hylkäävät yllä olevat näkemykseni. Tästä seuraa tietenkin omituinen postmodernis-miltei-älyllinen leikki. Josta kenties voi oppia jotain.

Myrkyllinen naiseus.

Redditissä, älyllisyyden nollapisteessä, on itse asiassa tartuttu "toxic femininity" -aiheeseen. Ideani ei tässä mielessä ole kovinkaan luova. Siellä on kuitenkin esitetty hyvin mielenkiintoinen argumentti. Se koskee käsitteen relevanttiutta. "rigid feminine gender roles are not immediately dangerous, they are more corrosive than toxic. A woman may 'get away with' more than a man, but her role is passivity and weakness. Playing games isn't dangerous, just ... corrosive." Asennetta voi kuvata esimerkillä "Occasionally you get a "cat fight" but it's not serious. They wouldn't want to break their nails or muss their hair and besides, it's not lady like."

Tässä on jo argumentin tynkää. (Kun reddit ylittää Tämän päivän feministiryhmän tason on huomio jokseenkin huolestuttava maamme keskustelukulttuurin tasoa ajatellen.) Naiset ovat anorektisia ja kuihduttavat itsensä passiivisuuteen ja ulkonäköpaineisiin. Toxic masculinity taas pitää allaan "negatiivisia miehekkyyteen liittyviä piirteitä" jotka usein voidaan tiivistää jonkinlaiseen ajatukseen "primitiivisyydestä" ja "aggressiivisuudesta" tai joita vähintään oikeutetaan viitaten kivikauden soturimies -mielikuviin ja kertomuksiin.

Selvästi tässä puhutaan kulttuurin esittämästä naiskuvasta. Ja siihen liittyy stereotyyppinen leidi joka ei miekkailijanaisten tapaan pyyhi nössykkämiehillä lattiaa. (Elinpiiriini ei tosin kuulu hirveästi muunlaisia naisia. So there.) Ja anorektikko epäseikkailija onkin hyvä mielikuva. Mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, voimme huomata että klassisessa naiskuvassa on itse asiassa
1: Justiinan tyylisiä pirttihirmuja. Jotka ovat koomisia. Perheväkivallasta on tehty vitsi "Pekka ja Pätkä" -tyyliin. Samoin nalkuttamisstereotypia kertoo siitä että perinteisessä feminiinisyyden mallissa naiselle on annettu valtaa verbaaliseen väkivaltaan. Minulle on opetettu että verbaalinen väkivalta olisi kiusaamista. Ja tämä on näkemys jota nimenomaan liberaalit feministipiiritkin ovat hyväksyneet. On erikoista miten he ymmärtävät väkivallan usein vain lyömiseksi. Joka kieltämättä onkin perinteisen stereotyyppisen mieskuvan mukainen.
2: Äitiyteen liittyy usein syvää possessiivista valtaa joka koskee esimerkiksi sitä kenen luoksi lapsi jää erotilanteessa. Ja tämä ei ole vain valtaa suhteessa miehiin. Hyvin usein tämä on myös valtaa suhteessa lapsiin. Esimerkiksi lupa vitsata ja muuten rangaista lapsia ovat mukana tässä naiskuvassa. Nainen itse asiassa saa kasvatuksen nimissä käyttää stereotyypeissä melko paljonkin aggressiivista valtaa. Kunhan se kohdistuu lapsiin. (Tai em. mainittuihin humalassa oleviin miehiin).
+: Mikä sitten on aktiivista ja mikä passiivista? Jos toxic masculinity koskee sitä että mies ei suostu menemään hoitoon, se on passiivista itsen heitteellejättöä aivan kuten monet naisellisetkin teot. Kenties pitäisi siis luokitella näitä ongelmia johonkin nelikenttään jossa on feminiiniydessä korrosiivisia ja toksisia puolia ja samat mieheydestä. Redditin käsitteet eivät siis olekaan niin itsestäänselviä. Itse asiassa syyt miksi ei voida käyttää toxic femininity -käsitettä ovat jotain jotka heikentävät vahvasti myös toxic masculinity -käsitteen tehoja.

Tämän lisäksi on olemassa catch. Nykyajan naistrereotyypit ja kulttuurin naisihanteet eivät ole "Pekka ja Pätkä neekereinä" -tasolla. Feminismi on valtavirtaa. Tämä myös estää feministien marginalisointiteoriat. Tosiasiassa tämän hetken vaaleja ja muita käydään feministisiä tasa-arvokäsitteitä soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä että jos puhutaan perinteisestä heteronormatiivisuudesta, se ei ole enää kovin relevanttia kehäkolmosen eteläpuolella.
1: Tässä itse asiassa on riskejä ; Kirkollisissa piireissä ateistit kutsuvat "kehäkolmossyndroomaksi" monien liberaalipappien, esimerkiksi Laajasalon, tapaa käsitellä uskontokriitikoita ja ateisteja. He pitävät moitteita asiattomina. Heillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista käsitystä siitä mitä tarkoittaa olla uskonnoton "kehäkolmosen pohjoispuolella", esimerkiksi lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Vanhoillinen junttimiesstereptypiakin on varmasti vallassa monessa paikoin Suomea. Sillä ei vain ole relevanssia kaltaisilleni urbaaneille miehille eikä itse asiassa urbaaneille naisillekaan. Tarinat eivät sovellu itseen. Mutta niitä käytetään itsen ja oman identiteetin, etenkin uhri-identiteetin, vahvistamisessa. Kontekstointi on vaikeaa, mutta se on joka tapauksessa tehtävä.

Ja tässä saadaan aivan uusia puolia "myrkylliseen naiseuteen";
1: Voidaan esimerkiksi huomata että "toxic masculinity" pitää sisällään "negatiiviseksi tunnistettuja piirteitä". Nämä eivät kuitenkaan usein koeta huonoina naisissa. Sillä jotenkin ilmoilla on ajatus siitä että marginaalius on arvokkain suoja. Ei ole mitään väliä mitä teet vaan se mitä edustat. Ja tämän edustamisen pitää koskea vähemmistöä. Siksi aggressiivinen mies on sovinistiäijä joka heijastelee toksista miehekkyyttä. Mutta aggressiivinen nainen, klassinen poikatyttö, onkin emansipoitunut koska hän irrottautuu naisstereotyypistä. Eli toisin sanoen aggressiivisuuden toksisuus ei riipukaan negatiivisesta attribuutista vaan siitä mitä tätä toimintaa tekevä edustaa. Minun on vaikeaa kunnioittaa niitä yksilöitä jotka tämänlaisia ideoita kannattavat, riippumatta siitä oikeuttavatko he jesuiittamaisesti tätä toimintaa jollain ideologisella sanalla jolla on positiivisia konnotaatioita. Eli itse asiassa toxic femininity ei ole olemassa koska jos toxic masculinityn käytöspiirteet ovat naisessa ne ovatkin hyvin helposti ihanteita. Näin käy siksi että marginalisaationäkökulmaa ylikorostetaan ja näin ollen "perinteisen stereotyypin mukaisuus" ei voi olla vapautta ja siitä irtautuminen on vain sitä. Ja koska tämä on valtavirtaa, voidaan nähdä että olisi kasvanut tarve toxic femininity -termin käyttämiseen.
     1.1: Toki on hyvä huomata että monesti vähemmistöillä on oikeasti riskejä. Esimerkiksi sukupuolielinkirurgialla tehty juridisen sukupuolen vaihtaminen ja "ristiinpukeutuminen" herättävät kiukkua ja näissä piireissä väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen on muita suurempaa. On hyvä pitää maltti tässäkin.
2: Toisaalta myrkylliseen maskuliinisuuteen on liitetty myös raiskauskulttuuri. Tämä sana on hyvin ympäripyöreä. Mutta sillä on jonkinlaista sisältöä. Siihen voidaan liittää ajatus siitä että miehet eivät hallitsisi seksuaalisuuttaan vaan olisivat aina panemisen tarpeessa. Ja ajatukset siitä, miten mies jotenkin luonnostaan panisi useita naisia kun taas nainen olisi yksiavioinen. Ja että tämä luonnollisuus olisi myös oikeutus tekoon. (Evoluutiopsykologiaa vastaan minulla ei itse asiassa ole mitään, mutta nähdäkseni joskus se tuo esiin ongelmia jotka pitää ratkaista eikä ominaisuuksia jotka pitää oikeuttaa.) Ja tässä mielessä voidaan huomata että toxic femininityyn liittyy nykyään vahvaa raiskauskulttuuria. Itse asiassa nykyään käydään melko paljon keskustelua siitä voiko miestä lainkaan raiskata. Ja moderneja menestyviä naisia näyttävät romanttiset komediat tulvivat sitomis-raiskauskohtauksia jotka kuvataan positiivisessa sävyssä. "Wedding Crashers" -elokuvan sidonta-ilman-lupaa-makaaminen on tästä varmasti helppo esimerkki. Kohtauksia on paljon. Ongelmaa ei näytetä oikein tiedostavan joka kertoo siitä miten voimakas hegemoninen diskurssi kyseessä on. Kun rikosta ei nähdä muuta kuin irrelevanttina ja absurdina, se kertoo että tätä myrkkynaiseutta ei edes ymmärretä kyseenalaistaa.

Lisäksi voidaan ottaa miesnäkökulma. Ylläolevat temput eivät vaadi kovin oleellista näkökulman vaihtamista. Mutta tosiasiassa tilannetta voidaan ottaa vielä pidemmälle. Nimittäin on niin että kun puhutaan kulttuurista, vainoaja on aina mieskulttuuri. Mieskulttuuri ja patriarkaatti komentaa naisen tiettyyn rooliin. Feministipiireissä nämä näkökulmat ovat olleet jo kauan kritisoituja, mutta valtavirtafeminismissä niitä näkee käytännössä yllättävän harvoin. Feministit puhuvat tietyistä aiheista usein ja toisista hyvin harvoin.
1: Tilanne on itse asiassa hyvin sama kuin uskonnon kohdalla. Kirkostakin kuulee usein siitä miten he kontrolloivat fundamentalismin ongelmia. Eli uskontokritiikille ei ole tarvetta koska he hoitavat sen itse. Käytännössä kuitenkin ev.lut -piireissä lestadiolaisten hoitokokouksiin ja pedofiliaan liittyvät skandaalit on ohitettu muutamalla lausunnolla. Teot ovat puuttuneet. Toisaalta jos kritisoit uskontoa, saat varsin helposti kuulla olevasi militanttiateisti. Kenties siksi että oikein muut, eli esimerkiksi ihmiset kirkon sisällä, eivät käytä tuota näkökulmaa ja kritiikkiin liittyviä retorisia keinoja. Täsmälleen sama tapahtuu feminismissä. Jos otat esille patriarkaattiteoriaa kritisoivan feminismikulman korostamatta että tässä puhuu feministifilosofi, saat kuulla olevasi antifeministimies. Keskustelu on niin skeemautunut että lausunnot tulkitaan melko väkisin vääntäen sovinistimalliin. Minulle itse asiassa kävi tänään täsmälleen näin. Ja kun vaadin olkiukon korjaamista, kommentaattori toisti olkiukkonsa rakenteellisesti samanlaisena ja uusin sanoin. On toki niin että sivistyneessä keskustelussa olisi kenties syytä täsmentää asioita. Mutta toisaalta sivistyneessä keskustelussa ei luoda loukkaavia olkiukkoja, olla korjaamatta niitä ilmoituksesta. Ja jos ei tiedetä niin kysytään sen sijaan että väitetään toisen suuhun asioita.

Jos lähdetään alempitasoisen miehen maailmaan, on huomattava että usein toistuva teema tuntuu olevan se, että lassukka korostaa että naiset sanovat suulla yhtä ja palkitsevat teoilla toista. Henkenä on se, että tosiasiassa naiskulttuuri palkitsee ja täten luo mieskulttuurin. Logiikka on samantapainen kuin perinteisessä patriarkaattiteoriassa jossa anorektinen nainen on passivinen koska aggressiivinen sovinistimies(kulttuuri) käyttää (väki)valtaa ohjailussa ja vaatii naisilta tietynlaiseen muottiin menoa. Toisin sanoen kulttuuri alistaa miehen yksilönä aggressiiviseen mieskulttuuriin ja nainen on sitten kahdesti alistettu. Mieheydellä (kulttuuri) on aktiivinen asema. Joten tahdon vapaus on vain miehillä ja mieskulttuurilla. Nainen on uhri, mieheys on pahantekijä. Tässä logiikka vain menee toisin päin. Eli toisin sanoen naiset rankaisevat miehiä jotka eivät toimi tietyn mieskuvan mukaan. Ja se, että he sanoissa ja ideologiassa korostavat muuta nähdään petoksena jolla naiskulttuuri pesee maineensa niin että vain miestä voidaan syyttää. Eli naiskulttuuri määräisi seksin ja kodin ja perheen hallinnalla miehen töihin ja avioeron jälkeen syrjäytymään.
1: En usko että tämä teoria on sen pätevämpi kuin patriarkaattiteoriakaan. Mutta se on kuitenkin osatotuus ja näkökulma. Jota relevantisoi myös se, että samantapaiset ajatukset ovat naisnäkökulmassa aivan hyväksyttyjä. Eikä niiden lausujaa haukuta idiootiksi feministiryhmissä. Näkisin että tässä kaikessa on syynä nykyajan pahin asennesairaus. Se, että jokainen yrittää aina ja kaikkialla hankkia identiteetilleen uhrinstatusta. Se on poliittisesti kannattavaa. Joka tekee siitä vallankäyttöä hyvin omintakeisella tavalla. Eniten valtaa on sillä joka saa useimmat uskomaan olevansa uhri. Siksi uhriuden hakemiseen on suhtauduttava varoivaisuudella. Sillä näennäisuhrit itse asiassa vievät huomiota vakavista asioista. Niistä jotka ovat oikeasti uhreja.

Loppukaneetti:

Jos edelläolevien perusteiden nojalla ryhtyisin puhumaan toxic femininitystä julkisessa keskustelussa, huomio varmasti keskittyisi siihen miten epäkohtelias myrkky -sana käsitteessä on. Itseäni tämä ei kiinnosta. Ymmärrän että poliittis-aktivismitasolla myrkky -termi johtaa väärinkäsityksiin ja on leimaava. Minulla ei ole minkäänlaisia esteitä käyttää pejoratiivisia termejä argumentin sisällä. (Minulla on jopa eksaktisti määritelty kusipään käsite josta olen puhunut blogissani.)

Huomattavinta varmasti olisi se, että tämä koettaisiin vihamielisenä sellaisella tasolla että jos puolustautuisin selittämällä että kritiikin olemassaolo on  isoin ongelma. Nykyfeminismin virtauksia lainaten voisin selittää innolla että "minusta on ikävää että naiset eivät ymmärrä tehdä eroa sen välillä mihin he identifioituvat ja sillä mitkä vain ovat heihin liittyviä ominaisuuksiaan ja mitkä ovat heihin kulttuurin liittämiä käsitteitä." Mutta paskapuhettahan se olisi. Ei ole mitään kulttuurista mieheyttä ja kulttuurista naiseutta joka lilluisi abstraktina platonisena ideana jossain tyhjässä. Ei. Kulttuuri syntyy massoista ja keskiarvoista ja mielipideklustereista. Samoin mies- ja naiskuvat. Mieheys ja naiseus koostuu yksilöiden näkemyksistä ja teoista. Muu on yhtä naurettavaa kuin "vihaan syntiä mutta rakastan syntistä" -ajattelu jossa tuntuu olevan leimallista se, että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea mitä olet, edustat, teet, ajattelet ja olet". Kaikki tämänlainen on ideologista paskaa jolla peitetään se tosiasia että liikkeessä toimivat ihmiset ovat laajakirjoisesti paskiaisia.

Femnismiä ja fundamentalismikristillisyyttä yhdistääkin se, että molemmissa esiintyy melkoisessa määrin sellaista että sivistyssanoihin kiedotut asennevammat ja pilkallisuudet mitätöidään absraktioimalla niihin liittyvät konkreettiset ongelmat. Tai määrittelemällä hyvyys sillä tavalla että ongelmakäyttäytyminen onkin emansipaatiota tai hyvyyttä. Feminismin kohdalla sellaiset käsitteet kuin "mansplaining" ja "toxic masculinity" ovat tämän ytimessä. Ja ne ovat tätä siitä huolimatta että nämä ajatukset eivät itse asiassa ole täysin ja läpeensä onttoja ja typeriä.

Feminismi ja aggressio ; Eli miten tasa-arvokeskustelua pitäisi uudelleenmääritellä

"Savon Sanomissa" on Stina Kivisen hyvä mielipidekirjoitus siitä että naisia on usein kannustettu passiivisuuteen. Eli nimenomaan kiusaamistapauksissa pitäisi joustaa eikä puolustaa itseään, jotta ei olisi ikään kuin törkeä. Itsensä puolustaminen on siis törkeää "koska pojat ovat poikia" ja muita vastaavia sanontoja. Tämä on tärkeä muistutus siitä että itsepuolustus on "aggressiota mutta ei sellaista aggressiota". Ja näin ollen osa feminismiinkin liitetystä aggressiivisuussyyttestä on ehdottomasti arvotonta syyttelyä. Joskus naisia pitäisi jopa kannustaa aggressiivisuuteen. Kiusatuksi tulleella on oikeus, kenties jopa velvollisuus puolustaa itseään. - tai vähintään jokin rohkeutta korostava hyveellinen piirre kannustaa häntä itsesäilytykseen tarvittaessa vaikka aggressiota hyväksikäyttäen.

Toisaalta osa kulttuureista on sen verran dogmaattisia ja sovinistisia että on syytä huomata että provokatiivine itseilmaisu voi täyttää sankaruuden mitat. Jos jo teko olisi miehenkin tekemänä sankariteko, ja maa on lisäksi naisvihamielinen on suorastaan sankarillista itseilmaista itseään tavoilla jotka eivät nyt suoraan sanoen noudata yleistä "hyvän maun" tai "tyylikkyyden" määritteitä. Esimerkiksi itse otin ISIS -lipun päälle kuukautisvertaan roiskineet egyptiläiset performanssitaiteilijafeministit sankareikseni. Sillä vaikka teko ei kenties ole korkeakulttuuria, on tekijöiden maantieteellinen sijainti ja suhde paikalliseen dogmiin sen verran raju että tämänlaiseen provokaatioon vaaditaan muutakin kuin ns. "vapaan kasvatuksen" löyhentämää moraalia. Tämänlaisesta jumalanpilkasta minä jaagaan.

Sitten toisaalta kaikkialla asia ei ole näin. Esimerkiksi Suomessa on aikaisemmin, 1990 -luvulla vastustettu perheväkivallan tutkimusta jossa kartoitetaan miten se kohdistuu miehiin. Sillä naisia pidettiin relevanttina tutkimuskohteena ja miesten osuus tiedettiin marginaaliseksi. Mutta nyt asiaan on onneksi tartuttu. Opimme esimerkiksi MTV3 uutisoinnin kautta siitä, että äitien lapsiin käyttämä väkivalta on yleistä. Äidit eivät saa apua perheen töihin ja ovat valmiita käyttämään rankaakin väkivaltaa. Yle taas kertoo siitä miten törkeä perheväkivalta kohdistuu useammin miehiin kuin naisiin. Eli miehet ovat törkeän perheväkivallan uhreja todennäköisemmin kuin naiset. Toki erot ovat sen verran täpäriä että tasa-arvo on tältä osin melko lähellä "Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista." Osasyyksi kerrotaan että miehet ilmoittaisivat pahoinpitelyistä useammin. Tämä on mahdollista, sillä sen verran usein itsekin tiedän perheväkivaltaa kokeneiden naisten "törmäilevän oviin" toistuvasti. Toisaalta miehenä tiedän että mies väkivallan uhrina on hyvin tarkasti leimattu. Uhriksi joutumisessa kyseenalaistetaan koko miehisyys. Tätä asennetta kuvaa se että "naiselta pataan saaminen" tuli pilkkana jopa hätänumeroon soittamisella. Toki tämä ei ole hätäkeskuksen standardivastaus, mutta se voidaan liittää laajempaan ilmiöön. Samoin buzzfeedissä oleva testipätkä jossa piilokameraskenaarioiden avulla katsottiin ihmisten reaktioita on mielenkiintoinen. Naiset saavat apua mutta miesten pitää ikään kuin selvitä omin voimin. Tämä asenneilmapiiri tuntuu uskottavalta.

Näin ollen voidaan sanoa että osa naisten ja feministien aggressiosta ansaitsisi moitetta, mutta se ei saa sitä koska se kohdistuu miehiin. Aggressiossa kun ei ole kysymys siitä onko aggressio paha vai hyvä, vaan se että käytetäänkö sitä pahaan vai hyvään. Usein tässä aihepiirissä keskustelu siirtyykin siihen miten äiditkin ovat uhreja. Tämä muistuttaa kovasti sitä sovinistimiesten suosimaa aiheensiirtoa jossa väkivalta selitetään sillä että nainen nalkuttaa ja on muuten suullisesti ärsyttävä. Tämä on varmasti totta. Ja taatusti henkinenkin väkivalta on väkivaltaa. Mutta kun katsotaan fyysisen väkivallan tekoa on selvää että se ei ole eettisesti oikeutettu. Jos nyrkki viuhuu räpättäjä-ämmälle tai lapset saavat turpaan koska äiti ei jaksa kun isä ei tee kotitöitä, on molemmissa kysymys eettisestä väärinkontekstoinnista.

Miksi tämä on tärkeää?

Etenkin lasten vitsaamisen kohdalla ongelmana on se, että oikeuskeskustelussa puhutaan leimallisesti tasa-arvosta. Ja tasa-arvo taas nähdään aikuisen miehen ja aikuisen naisen välisenä tasa-arvona. Ja tässä aggressio on määritelty usein siten että naisen aggressio on emansipationaarista ja miehen aggressio väkivaltaa.

Kenties olisikin järkevää muuttaa tätä keskusteluympäristöä. Kehittää jotain samantapaista mitä naiset ovat kehittäneet miesten kohdalla puhuessaan patriarkaatista joka käyttää valtaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla ties missä. Kenties olisikin hyvä huomata että naisten vallankäyttökoneisto käyttää uhreinaan lapsia ja tätä ei nähdä ongelmana koska vanhemmuus on valtasuhde eikä tasa-arvosuhde. Ja kyseessä ei ole edes aikuisten miesten ja aikuisten naisten välinen valtasuhde. Ja aivan kuten patriarkaattikin tuomitaan koko ilmiön laajuudessa olisi tämä naisten valtakin arvioitava myös lapset huomioiden.

Feministien aggressio ei siis kohdistu pelkästään miehiin. Vaikka toki tätäkin löytyy. Radikaalifeminismissä voidaan aivan nykyaikana suositella suuren osan "miesten määrän vähentämistä 90%" olevan hyvä ratkaisu. Samoin toki löytyy materiaalia siitä miten naisten seksuaalisuudessa voidaan nähdä miehiin kohdistuvaa naisen narsismia ja muuta sosiaalista vallankäyttöä. Mutta tämä on oikeastaan se ongelma mitä monet maskulinistit ja muut miesasiamiehet nostavat esiin. Kun katsotaan Laasasta, tiedetään että hän puhuu tasa-arvosta ja miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Ja tässä hän on spesialisoitunut yksistään seksiin. Ja jos yksi spesialisti tekee näin niin ei tässä toki mitään. Mutta kun se näyttää olevan se vahvasti yleisin kulma jota miesasiapuolella nostetaan esiin. Feministien tehokkuus perustuu juuri laaja-alaisuuteen. Siihen että aiheita nostetaan seksistä palkkaukseen ja tietokonepelien sukupuolijakaumiin. Miesten pitäisi kenties oppia tästä jotain.

Kuinka Intelligent Design ei ole väkivaltakulttuuri.

"Actually it makes me feel like doing some pain experiments on PZ Myers. I don’t believe he feels pain. All the blood and screaming from my fists pounding his face to a pulp would be nothing more significant than an automobile engine leaking oil and bearings making noise from lack of lubrication. Of course I could be wrong."
(David Scott Springer, "Uncommon Descent", "PZ Myers Vies With Eric Pianka for Top Psycho Scientist Award")

Kirjoitin eilen ID:n oleellisesta lieveilmiöstä, sen uhkailukulttuurista. Tästä saattaa kuitenkin syntyä vääriä assosiaatioita. Yritän selittää asiaa mutkan kautta. Olipa kerran kristillistä uskonnollista metalcorea soittava bändi nimeltä "As I Lay Dying". Sen laulajana toimi mies nimeltä Tim Lambesis. Hänelle avioliittovala oli kova ja suuri asia. Avioero ei tullut kysymykseen. Onneksi Iso Kirja kertoi että avioliitto kestää "kunnes kuolema meidät erottaa". Joten hän keksi hienon tavan päästä vaimosta eroon. Hän päätti palkata ammattitappajan. Valitettavasti Lambesis ei ollut kovin fiksu. Steroidipäissään hän kyseli tappajan perään punttisalilla. Ja hän sattui palkkaamaan kirjallisella sopimuksella henkilön joka sattui olemaan lainvalvonnassa, peiteroolissa, jotta rikollisia saadaan kätevästi narautettua. Lambesis joutui vankilaan. Sen pituinen se.

Tässä tarinassa analogista ID:n kanssa oli se, että väkivallan henkeä oli ilmassa mutta kukaan ei kuollut. Lambesis on inkompetentti tasolla joka muistuttaa siitä että väkivaltakulttuuriksi ei voi leimata pelkästään ruumislukua katsellen. Kuitenkin Lambesiksen ja Intelligent Designin välillä on yksi oleellinen ero. Nimittäin se, että Lambesiksen toimintakonteksti korostaa väkivaltaa jotenin oleellisena. Hän on ympäröinyt itsensä macho bullshit -elementeillä. Intelligent Designin puolella väkivalta tai aggressiivinen maskuliinisuus ei ole ollenkaan tyypillistä. Sen kulttuurissa uhkailu on yksi väline joka otetaan käyttöön ikään kuin suurempien asioiden oikeuttamana. Lamvesiksen kulttuuripiirissä aggroilu taas on se suurempi asia. ; Roolipelivertauksella voisi sanoa että Lambesis on barbaari. Intelligent Design taas koostuu assassiineista tai rogueista.

Itse asiassa Intelligent Designissä toimineista lähinnä Dave Scott Springer on "barbaarimallinen" hahmo. Muut ID:läiset pääsääntöisesti ovat nähneet asiat ensi sijassa PR:än kautta. He ovat kulttuurisodassa. Siinä kontekstissa asiat hoidetaan. Vihollisten tuhoaminen ei ole pääasia. Monenlaiset keinot kuitenkin sallitaan koska ajattelutapa on utilitaristinen ; Suuremmat päämäärät ja kulttuurisodan voittaminen on monien mielissä oikeuttanut pahojakin tekoja. Ja siksi uhkailukulttuuria ilmiselvästi on. Mutta se ei ole itsetarkoituksellista väkivaltaa ihannoivaa kulttuuria. Tämänlainen ajatustapa on liitetty pääasiassa jesuiittoihin. Eikä sitäkään voi järin hyvänä pitää.

Ja tätä demonstroimaan laitoinkin Springerin erikoisen kommentin. Sehän on pinnallisesti melko väkivaltainen. Mutta sen taustalla on enemmänkin Descartesin kartesiolaisen dualismin henki. Ajatus että jos ihmisillä ei ole yliluonnollista sielua, he olisivat vain koneita. Toki ajatus on naturalistista hoopo sen vuoksi että (a) Intelligent Designin oma argumentaatio nojaa konemetaforaan joten sille ihmiset ovat koneita, evoluutikoille peruskäsite on eläin. Ja rotan rääkkäys on isompi paha kuin maljakon särkeminen. (b) Se on rakenteeltaan kehäpäätelmä ; Oikeasti vastapuoli selittää tietoisuuden eri tavalla, ei kiistä tietoisuuden olemassaoloa. Springer taas ajattelee että tietoisuus joko on selitetty hänen oman maailmankuvansa tavalla tai sitä ei ole olemassa. ; Lausunto on siis väkivallalla mässäilevä ja väkivallasta nautiskeleva. Mutta sekään ei kuitenkaan heitä väkivaltakulttuurin henkeä. Se on ehdottomasti törkeä ja uhkaava, mutta ei "riittävän raju" mennäkseen suoraan väkivaltakulttuuriksi.