Näytetään tekstit, joissa on tunniste aristokratia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aristokratia. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. huhtikuuta 2016

Rappiokulttuureista

Platon on kuvannut yhteiskuntia tiukan hierarkisesti. Hänestä oli yksi paras valtiomuoto ja ne saattoivat rappeutua heikommiksi. Paras on filosofivaltio jota kuvaa aristokraattisuus. Se on myös kuningaskunta. Tätä huonompia rappiovaltioita sitten olivat (paremmuusjärjestyksessä paremmasta huonompaan) timokratia, oligarkia, demokratia ja tyrannia.

Timokratiassa puuttuu herkkyys. Platon ("Valtiossa") pitää tästä esimerkkinä Spartan kaupunkivaltiota. Kunnianhimoinen timokraatti ajaa kuitenkin yhteiskuntaa rappeutuneempaan muotoon, jossa ambitiot ja kunnianhimo unohtuvat ja tavoitellaan pelkkää omaisuutta. Kun kansa kyllästyy tähän syntyy demokratia jossa jokainen haalii asioita itselleen. Tästä seuraa hajaannusta kun ihmiset tekevät mitä heitä sattuu kiinnostamaan eivätkä keskity taitoihinsa tai osaamisalueilleen. (Maanviljelijä voi esimerkiksi filosofioida, joka on kauhistus! Samoin kansalaisen tehtävä ei ollut hallita esimerkiksi äänestämällä koska se oli filosofin tehtävä. Platonin maailmassa tämä olisi sama kuin vatsa ryhtyisi komentamaan päätä ; Platon rakentaa paljon analogioita yksilöiden mielen, elimistön ja yhteiskuntarakenteen väliin.) Ja Sokrates, Platonin suulla,  esittää että tyranni yrittää palauttaa demokratiaan sen kurin mikä yhteiskuntaan kuuluu, mutta koska tyranni ajaa vain omaa etuaan hän on kuningas joka on 729 kertaa filosofihallitsijaa onnettomampi. (Koska Platon ilmeisesti piti eksaktista ilmaisusta enemmän kuin eksaktista mittaamisesta.)

Aristoteles oli ("Nikomakhoksen etiikassa") Platonia selvästi relativistisempi. Hän näki kolme hyvää valtiomuotoa. Ja jokaisella niistä oli turmeltunut huono versio siitä. Näin ollen Aristoteleen valtiomuotoja on kaiken kaikkiaan 6 kappaletta. Oikeat hallintamuodot ovat kuninkuus, aristokratia ja politeia. Näiden rappeutuneet versiot olivat tyrannia, oligarkia ja demokratia. ; Luokittelu oli määritelmällinen (by definition). Se määrittelee viitekehyksen ja jokainen sitten osuu tähän lokerikkoon. Aristoteles yksinkertaisesti luokitteli valtiot kolmeen sen mukaan miten moni hallitsi siinä (yksi, eliitti vai kaikki). Valtion hyvyys ja huonous taas katsottiin sitä kautta että ajoivatko yksilöt omaa etuaan vai yhteisön etua.

Mielenkiintoista on se, että Platonin ja Aristoteleen näkemyksissä on eroja. Mutta molemmat pitävät uhkana maailmaa jossa kansalaiset päätyvät ajamaan omaa etuaan sellaisella tavalla joka on tuttu modernissa keskustelussa. Kun katsotaan modernia konservatiivia, hän pelkää arvotyhjiötä ja yhteisön romahtamista. Pelätty kohde on ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen kuin pelätty rappeutunut kansa Platonilla kuin Aristoteleellakin. Nykyajan demokratia puoluepolitiikkoineen tekee politiikasta Aristoteleen silmissä degeneroitunutta. Samoin se että yksilö ajaa omien maailmankuviensa ja etujensa ja työkulttuurinsa asioita.

Silti nykyajan konservatiivi usein ns. "vastustaa kommunismia" tai pitää sitä epäilyttävänä. Tämä näkyy vaihtelevalla laadulla. Suoraan vihaamalla vasemmistoa, vihervasemmistoa tai kommunismia. Toiset korostavat enemmän talousliberalismia. Kolmas korostaa sananvapautta ja vastustaa hyysäämistä ja poliittista korrektiutta. Tätä kautta he sanovat suoraan että Aristoteleen ajatus yhteisen edun ajamisesta unohdetaan. Ja he sanovat että Platonin ajatus siitä että pitäisi keskittyä omiin taitoihinsa.

Olisin itse asiassa voinut kasata alkuun useampiakin filosofeja. Yhteiskuntafilosofit tuntuvat usein kammoavan hyvin samanlaista romahdusta. Heidän näkemyksensä siitä mikä on väärä ja mikä oikea tapa hoitaa valtiota hyppii sinne tänne "Aristoteleen kuusikannassa". Mutta viholliskuvaus pysyy hämmentävän samanlaisena. Aivan kuin kaikkien yhteiskuntarakenteiden heikkous olisi samanlainen. Tai ainakin että yhteiskuntateoreetikot ovat ylen mielikuvituksettomia kun he kuvaavat sitä mitä rappeutuminen väärästä yhteiskuntaluokasta pois tarkoittaa... Tämä viittaa siihen että kyseessä on enemmän klisee kuin osoitus siitä että ollaan hyviä, syviä ja kekseliäitä ajattelijoita. Rappiovaltiota on pelätty aina. Sillä pelottelu ei ole tiedostamista vaan klisee.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Hyvät herrat, comme il faut.

"ὅθεν καὶ καλοὺς κἀγαθοὺς καὶ γνωρίμους."(~Siksi heitä kutsutaan hyviksi ja jaloiksi sekä ylimyksiksi)(Aristoteles, "Politiikka")
Ylevän ja hyveellisen ihmisen luonne on vanha. Se on luultavasti yhtä vanha, kuin ihmisen yhteisöt. Tässä jutussa keskityn muutamaan. Ne ovat länsimaisia, koska se on se, mihin olen eniten keskittynyt.

Antiikin kreikassa jalon kansalaisen ideaan viitattiin sanonnalla kalos kagathos {vanh. kreik καλὸς κἀγαθός}. Se on hyvä eritellä, koska se tuo esiin sen, mitä asialla haluttiin tuoda esiin:
1: καλός on maskuliinissävyinen kuvaava sana, joka merkitsee kaunista, komeaa, hyvää,ylevää, jaloa, ylhäistä ja kunnianarvoisaa. Sanan feminiinimuoto on καλή. Sana kuvaa myös eläimiä ja elottomia kohteita, jos ne olivat käyttötarkoituksensa mukaisia.
2: ἀγαθός kuvaa moraalia ja rohkeutta. Tähän liitettiin myös valtion kansalaisen velvollisuudet ja hyveet.

Tämän kautta kreikkalainen ylhäisten aristokraattien ryhmä viittasi itseensä. Tässä korostui se, miten hyvän kansalaisen idean taustalla oli kansojen luokka. Yläluokassa oltiin vapaita ja rikkaita. Ja hyviä kansalaisia verrattuna muihin. Kalos kagathos oli yksinkertaisesti täydellinen mies, sellainen kuin piti olla. Herrasmies. Tähän liittyi muun muassa kestävyys, urheus ja muut asiat. Itse asiassa sotilas, joka tappoi vihollisia oli helposti hyveelliseksi katsottu.

Toinen tapa katsoa "hyviä herroja" on astua ritarin saappaisiin. Keskiajalla "Aateluus velvoitti".

Ritarillisuuteen liitettiin moni asioita. 900 - 1400 -lukujen välillä ritarit olivat ratsuväensotilaita. Ritaristo oli 1100-luvulta lähtien myös tarkasti määritelty korkea-arvoinen yhteiskuntaluokka. 1200-luvun kuluessa ritarin arvonimi alkoi vähitellen rajoittua tarkoittamaan tiettyä ylhäisaateliston joukkoa, ja tässä vaiheessa raskaan ratsuväen tehtäviä jaoteltiin myös muiden tehtäviksi: Tehtäviä hoitivat asemiehet, jotka olivat asevelvollisia rälssimiehiä. He olivat arvojärjestyksessä heti ritarin alapuolella. 1500 -luvulla ritari tarkoitti lähinnä aatelisarvoa eikä soturina toimimista. Syynä oli se, että sotilaallinen menestys johtui enemmän jousimiehistä ja myöhemmin tuliaseista. Miekkailuperinnekin jatkoi merkitystään enimmäkseen sen vuoksi että sitä käytettiin kaksintaisteluissa.

Ritarit olivat yleensä rikkaita, joten heillä oli usein raskaat haarniskat ja aseet. Keskiaikainen ritari oli aatelinen, jonka koulutus alkoi jo lapsena, paasipoikana eli soinina isänsä taloudessa. Siksi ranskan soinia tarkoittava nimi, page, tuleekin kreikan sanasta paidion(παιδιον), poika. He olivat ylhäisöön kuuluvia palvelijoita. 14-15 -vuotiaana he olivat valmiita toimimaan aseenkantajana, jolloin he palvelivat yleensä jotain toista aatelisperhettä, jonka luokse hänet oli jo aikaisemmin, yleensä 7 vuoden iässä, siirretty oppimaan sotataitoja. 20 -vuotiaana oli mahdollista päätyä ritariksi. Ennen ritariksi nousemistaan aseenkantajan tuli osoittaa olevansa taitava taistelija ja lisäksi kustantaa ritarin aseet, haarniskan (joka loppuvaiheessa painoi jopa 40 kiloa.), hevosen ja aseistetut seuralaiset. Aseenkantaja lyötiin ritariksi, jossa häntä lyötiin miekan lappeella olalle.

Ritareillakin oli käyttäytymissäännöt. "Dekalogin" mukaan ritarin velvollisuudet ovat likimain seuraavat: (1) Tuli uskoa kaikki mitä kirkko opetti ja totella sen käskyjä. (2) Ritarin tuli puolustaa kirkkoa. (3) Oli kunnioitettava heikkoja ja puolustaa heitä. (4) Tuli rakastaa maata johon oli syntynyt. (5) Vihollisen edessä ei pitänyt väistyä. (6) Vääräuskoisia vastaan tuli taistella säälimättä. (7) Linnanherran käskyjä oli noudatettava, jos ne eivät olleet kirkon lakeja vastaan. (8) Tuli pysyä sanassa ja pitää antamansa lupaukset. (9) Oli oltava antelias. (10) Oli taisteltava hyvän puolesta pahaa vastaan.

Kolmas onkin gentleman, herrasmies. Gentleman -sana juontuu sanoista gentility, säädyllisyys ja gentilesse, jalosukuisuus. Tässäkin korostuu syntyperä, ja sanalla on aluksi viitattu perheen miespuoliseen jäseneen jonka kontolle katsottiin suvun maineen suojelu. Myöhemmin se tarkoitti pelkkää aateluutta, jolloin gentleman=nobleman. Näihin sanoihin voidaan sanoa tiivistyvän herrasmiehen ydin, joka ilmeni ennen kaikkea seuraavien ominaisuuksien kautta. Niiden merkitykset ovat ajan mittaan hieman eläneet ajan mittaan, joten korostan niiden "vanhahtavia sävyjä":
1: Chivalry, ritarillisuus. Tässä ideana on korostaa urheutta, jaloutta ja eettistä käytöstä jossa tiedetään oma korkeampi asema ja sen vastuut.
2: Courtesy, joka on kohteliaisuutta ja pidättyväisyyttä.
3: Fashion, joka tarkoittaa yläluokkaista tyylikkyyttä. Tämä ei tarkoita pelkkää muodikkuutta, koska siinä korsostetaan sitä että juuri eliitin on jaettava sen. Rahvaan suosio on merkityksetön, toisin kuin muun muodin kanssa.

Näistä kaikista sitten syntyi eräänlainen Virtue, eli hyveellisyys. Gentlemannin idea näkyy vahvasti esimerkiksi Burroughsin Tarzankirjoissa, jossa barbaarin lannevaatteessa riehuu apinoiden kasvattama lordi Greystoke. Tässä hahmossa gentleman kohtasi toisen, sen kanssa hyvinkin erilaisen "jalon villin", joiden pinnallisesti ajatellen luulisi olevan yhteensovittamattomia, kun aateluuteen liitetään tavallisesti keinotekoinen omistaminen, teeskentely ja sievistely ja jalo villi taas oli luonnontilassa, jossa yhteiskunta ei ollut häntä turmellut. Tarzan teki tässä kohden yllättävän synteesin, jossa ikään kuin "ylevän verensä avulla" hän on ominaisuuksiltaan niin mainio että osaa toimia kuin luonnostaan niin että hän on puhdas virtue.

Myöhemmin aateluuden merkitys on pienentynyt. Valtaa, sotataitoja tai rahaa taas ei ole pitkään aikaan pidetty riittävänä "ihailtuna olemiseen". Kristinuskon seuraamistakaan ei vaadita. Toisaalta ritarillisuuttakaan ei kovin paljoa ole. Toisaalta sehän oli alun perinkin - ja pitkin matkaa - ennen kaikkea jotain, jolla yläluokka kehui itseään, tai joka annettiin palkkioksi sen vuoksi että täytti jalosukuisten tavoitteita esimerkiksi sodankäynnissä.
Ranskalainen sanonta "Comme il faut" oli hyvän yhteiskunnan määritelmä, joka tarkoitti likimain "niin kuin meidän pitää olla."