Pitäisikö kristityt päästää ystäväalueelle?

Usein kristittyjen suhde ateisteihin, uskonnottomiin, homoseksuaaleihin ja ties mihin muihin alaryhmiin on skismaattinen. Tätä skismaa kuvataan esimerkiksi siten että se kuvaa sitä miten kristityt vihaavat ateisteja.

Koska kristityt itse eivät yleisesti ottaen tunnusta tätä, on peruskäsitteenä se, että he valehtelisivat jotenkin. Ajatus varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Mutta ongelma on hieman sama kuin perussuomalaisilla ja natseilla. Joka ikinen natsi taatusti seuraa maahanmuuttokriittistä linjaa koska se on ainut tapa saada oma vihapuhe läpi. Mutta kaikki maahanmuuttokritiikki ei näytä kumpuavan rasismista. Eli natsit piilottavat vihansa ja valehtelevat, muut ovat rehellisesti sitä mieltä mitä natsit valehtelevat olevansa.

Tämä vihalla selittäminen on toki siitä kuvaavaa että on hyvin vaikeaa kuvitella miten moni ihminen voi päätyä niin absurdeihin argumentteihin kuin että tasa-arvoinen avioliittolaki on kammottava koska se sortaa esimerkiksi lastenhoitajia jotka joutuvat hoitamaan lesbojen lasta tai saavat työpaikkatietoihin miinuksen, lääkäreitä jotka joutuvat hoitamaan tätä lasta tai menettämään ansioita ... Jos puhutaan rakkaudesta ja siitä että halutaan paljon negatiivisia vapauksia, eli sitä että ei olla missään tekemisissä koko ilmiön kanssa, on yhtälö hyvin vaikea. Se on sama kuin jos minä selittäisin että minä rakastan niin pirun kovasti kristinuskoa ja kristittyjä koska vain kaikkialla haluan että he menisivät pois läheltäni.

Asiaa voi tietenkin pehmentää sillä, että kristityt pahastuvat koska he sekoittavat vihapuheen raivopuheeseen. Eli kun he eivät tunne itseään raivoisiksi, he eivät voisi harjoittaa syrjivää ja kiusaavaa toimintaa. Mutta kenties tämän takana on kuitenkin vielä enemmän.

Viha, saati raivo, tuskin on yksinään ja pelkästään hyväkään selitys.

Kuitenkin jotain selvästi tarvitaan. Viha -argumentti on tarpeen. Sillä jostain kertoo se, että kun Hannu Karpo kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa (23. 5. 2007) uraansa hän mainitsi ohjelman joka oli hänelle "mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana". Karpo teki pitkän tutkivan journalistin uran ja kohtasi ties mitä tapauksia. Ja tämän arvosanan sai ohjelma jonka hän oli tehnyt siitä miten lestadiolaiset kohtelevat omia uskonveljiään hoitokokouksissa. Samanaikaisesti lestadiolaiset mainostavat että he ovat rakkaudellinen hyvien ja ystävällisten ihmisten joukko joka ei ole mikään lahko vaan osa evankelisluterilaista kansankirkkoa ja osallinen sen kirkollisverotuloista. Tämä kontrasti on pakko selittää. Ja jos tätä ei selitetä, ei uskontokeskustelusta ole täyttä kuvaa.

Valehtelu on helppo selitys. Mutta entä jos se ei olekaan kokototuus, vaan esimerkiksi vain fragmenttia koskeva osuus? Itse olen jopa halukas uskomaan näin. Mieleeni nimittäin tuli että mitä jos kristittyjen kokemus rakkaudesta uskonnottomia kohtaan on tosi?

Näkisin että juuri näin voi olla.

Mieleeni nimittäin tuli se, että jos kristityt rakastavat, he viittaavat tietenkin agape -rakkauteen joka kestää riippumatta siitä mitä toinen tekee. Se on ominaisuuksista riippumatonta rakkautta. Tällä on syvä arvo teologiassa. Valitettavasti kun katsotaan ihmisten keskistä rakkautta, tälle on lähisukuinen ilmiöjoukko. Silloin puhutaan erilaisesta patologioista, erotomanioista ja stalkeroinnista.

Ja viattomin versio tästä on ollut itselleni hyvinkin tuttu ongelma. Ns. friend zone. Se on siinä mielessä agape -rakkautta että tässä ei ole kysymys klassisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Sellaisesta joka kattaa filia -ystävyyden ja eros -henkisen rakkauden josta "Moulin Rouge" -elokuva loi sloganin "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return." Valitettavasti yksisuuntainen platoninen rakkaus - saati sen jalostuneempi versio, ritarinrakkaus (fin amour) - ovat vaativia.
1: Fin amour on kokijalleen parhaimmillaan hienoa, mutta luopuminen, vallattomuus ja puutteenalaisuus tuovat mukanaan sen tyylisen eksistentiaalisen kriisin, että suurin osa nykyajan uskomiseen uskomista korostavista evankeelisista kristityistä ei voi sitä hyväksyä ; Koska uskomiseen uskomista myydään elämän merkityksen täyttävällä onnellisuudella ja muulla pohjimmiltaan hedonistisella. Eikä sillä että on itse asiassa pirun vaikeaa olla välineellistämättä toista ihmistä vain siksi että haluaa tätä kovasti. Etenkin jos sen voi maalata hyväksi antamalla sille yleisesti eettiseksi luokitellun nimen.

Hyvin monelle se ei riitä. Yksisuuntainen yritetään muuttaa vastavuoroiseksi. Ja tässä valitettavan usein käytetään manipulatiivisia kikkoja. Agape on ihmiselle hyvin vierasta. Halu pelastaa johtaa sellaisiin käsitteisiin kuin "lying for Jesus". Ei siksi että valehdeltaisiin rakkaudesta ateistia kohtaan. Vaan koska tämä rakkaus mutiloituu joksikin joka ei ole kovin arvostettavaa.

Ja jos katsotaan ihmisiä, harvalla on minun ritarihyveitäni tässä asiassa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten friend zonesta poistumiseen on vain yksi eettisesti hyväksyttävä keino, ja useita jotka ovat halveksuttavaa manipulointia. Se on kuitenkin samalla myös se kaikista vaikein. Samalla on hyvä huomata että friend zonessa oleva syyttää yllättävän usein yksisuuntaisen rakkautensa kohdetta erilaisilla tavoilla. Kuitenkin friend zone on jotain johon kohde ei laita ihmistä. Friend zonesta syntyykin helposti rakkauden rosvosektori. Ja siinä oleva ikään kuin ajattelee ansainneensa toisen olemalla ystävällinen. Samoin kristitty voi ajatella että hän on ansainnut sen että ateisti vakuuttuu siitä että hän on kertonut hänelle statementinomaisesti uskonnollisia dogmejaan. Ja jos ateisti ei suostu, hän on järjetön, tyhmä, idiootti. Ja jos hän pistää vastaan ja argumentoi erimielisyyttään hän "savustaa" tai on muuten "militantti."
1: Yllättävän moni oikeasti selittää että heidän sananvapauttaan rajoitetaan sillä että he saavat paskaa niskaan. Paska on mielipiteitä ja sanomista, jota siis halutaan sensuroida. Ajatus on jossain määrin huvittava.

Tämä varmasti selittää avantovertauksen. Miksi kristityt pitävät sitä hyvänä vertauksena samalla kun vastapuoli kokee sen vastenmielisimpänä asiana ikinä. Kristitty selittää että ei hän uhkaile väkivallalla ja helvetillä vaan enemmänkin varoittaa heikoista jäistä. Ateisti ihmettelee että aikamoinen jumala. Ja kristityn käytös ja huutelukaan ei usein ole asianmukaisinta. Samoin tämä selittää miksi kristinuskossa tunnetaan rakkauspommitus (love bombing). Ja tämä ilmiö on sen laatuinen että se on koettu riittävän arvokkaaksi siihen että se on laitettu melko korkeatasoiseen aivopesua koskevaan Streatfeildin "Brainwash" -kirjaan omaksi osiokseen. Tämä usein yhdistyy erilaisiin tunkeilumenettelyihin, joissa toisen henkilökohtaisiin asioihin meneminen nähdään ystävällisyytenä ja sosiaalisuutena. Kysyminen ja henkilökohtainen läheisyys toki kuvaakin intiimejä ja luottamuksellisia ihmissuhteita. Mutta ilman luottamusta ja lähelle päästämistä kyseessä on imitaatio eikä aito asia. Ja mikä pahinta, tämä imitaatio ei pidä yllä yhtään tämän itse aidon asian hyveellisyydestä. (Se on kaunis kuin eräs langennut Lucifer, joka paitsi näyttää enkeliltä myös tavallaan on sellainen. Vertauskuva uponnee kristittyjen käsitysmaailmaan.)

Ateistinen tai uskonnoton puoli näkee tämän retorisena kääreenä, jossa väkivalta kätketään paketoimalla se ystävällisesti. Kristitystä kyse ei ole kääreestä vaan ytimestä. Se väkivalta on tavallaan se kääre. Kenties jopa harhautumisen merkki jos tästä tulee kristityn egolle inhottavaa arvokeskustelua.

Friend zone on hankala asia ja siinä oleminen on viheliäistä. Tästä ei kuitenkaan saa syyttää kohdetta. Jos kristinusko lähetyskäskyllään käskee julistamaan ja kutsuu tätä rakkaudeksi, se on ideologian eikä ateistejen vika. Jos kristinusko kehottaa rakastamaan ärsyttäviä erimielisiä, ei voi olla niin että kun kristittyjen käytös ei sovi rakkaudellisuuden malleihin niin sitten vain muutetaan rakkauden määritelmää niin että kristityt voivat edelleen leikkiä olevansa rakkaudellisia vaikka he ovat ties mitä kumisevia vaskia. (Kenties vaskitynnyreitä jotka ovat tyhjiä ja kumisevat siksi koviten.) Vika on tällöinkin kristityn ei ateistien. Jos kristinusko kertoo ateistejen kohtaloksi jotain ja oma lapsi tai läheinen sattuu olemaan sellainen, eikä hän sitten suostu kääntymään kristinuskoon, niin vika ei ole sen joka kävelee näille määritellyille heikoille jäille. Sillä hän ei ole siihen sellaista heikkoa jäätä määritellyt. Vika on jälleen vain ja ainoastaan kristityn.

Eikä siksi että hän olisi ilkeä ja vihaava. Vaan juuri siksi että ei. Tämän tiedostaminen herättää ainakin minussa sen tyylisen hengen että asennevammoja on kenties helpompi ymmärtää. Itse asiassa ymmärrän tätä kautta varsin hyvin miten mielisairaat ylilyönnit ja muu vastaava kohtuuttomuus ovat varsin luontevia seurauksia. Mutta toisaalta sitä tietää että on, kaikesta vaikeudesta huolimatta, sitten itse kyennyt kiipimään parempaan. Tuosta lähtökohdasta kristityt tuskin ovat kovin korkealla statuksella opettamaan minulle eettisyydestä noin suunnilleen mitään. Kysymys ei siis oikeastaan ole siitä pitäisikö antaa kristittyjen päästä ystäväksi, vaan siitä miten ystäväalueongelma hoidetaan. Sillä jos siihen mennään niin pirulaiset kuitenkin ensi töikseen pyrkivät sieltä pois. Eivätkä pois sillä hyvällä tavalla jossa katsotaan poistuvaa selkää ja arvataan että ei murehdit sitä eroa. Vaan juuri niillä väärillä.

Naisten alusvaatteet - paras lahja mieheltä miehelle?

Ystävänpäivään liittyy mainontaa. Minullekin mainostettiin naisten alusasuja. Eikä varmasti siksi, että oletuksena olisi että käyttäisin niitä itse vaan siksi että ystävänpäivää piristää aina se, että ostaa naiselleen alusasut, joista sitten helposti tulee sanomista olivatpa nämä liian pieniä tai liian suuria. ~ Kuitenkin alusasuihin liittyy vahvasti sellainen henki, että niiden ostaminen on itse asiassa lahjan ostamista itselle. Eli mies ostaa alusasuja saadakseen tästä itse jotain. ; Tällöin kyseessä on naisen esineellistäminen ; Naisen ruumista käytetään välineenä jotta saataisiin irti jotain hyötyä itselle.

Mutta onko asia näin?

Jos katsotaan ajatusta välineellistämisestä voidaan huomata vahva Kantilainen henki. Sen mukaan ihmistä ei saa käyttää välineenä. Tämä on monien kannattama eettinen periaate. Joten alusasusyytöksessä on jotain perää. (Pun intended intended.)

Se mihin alusasuargumentti tiivistyy erityisen vahvasti ovat reduktiivisia. Jotkut pitävät reduktiota itsessään pahuutena, jolloin redusointia pitää vastustaa teiteenfilosofiassakin. Mutta tässä kohden on hyvä painottaa että tässä reduktio on sidottavissa nimenomaan välineellistämiseen. Joten tässä kyseisessä tapauksessa yhteys voi olla validi vaikka sitten kannattaisikin reduktionismia noin yleisesti ottaen. Nainen redusoidaan joko ruumiiseensa (reduction to body) tai pelkästään ulkonäköönsä (reduction to appearance) ja tätä kautta naisen kehosta ja ulkonäöstä tulee keino jolla saadaan itselle erektio. Näin ollen voi olla että seksikkäät alusvaatteet ovat sovinistista esineellistämistä.

Mutta tästä huolimatta perustelussa pilkottaa aukkojen alla paljasta perustelematonta pintaa enemmän kuin bikiniuimarissa. Sillä tosiasiassa samantapainen logiikka voitaisiin siirtää muille elämänalueille. Voitaisiin esimerkiksi sanoa että ihminen ylipäätään antaa muille lahjoja vain jotta saisi itselleen hyvän mielen. Tämä on usein puolitotuus. Ja siksi oli tärkeää ottaa esiin reduktio. Reduktion ideana on se, että ihminen ikään kuin latistetaan yhteen tai muutamaan ominaisuuteen. Kuitenkin tosiasiassa alusvaatteet voivat olla enemmänkin "korostamista" ja "alleviivaamista" kuin "yliviivaamista". Ei naiselta tarvitse poistaa persoonaa sillä että hän pukeutuu jollain tavalla.

Voidaankin sanoa että lahjan antamisen asenne ja lahjan saaja ovat merkittävämpiä kuin pelkkä alusvaate. Ydinteemana on ajatus vaihdettavuudesta (fungibility). Jos nainen redusoidaan ulkonäköönsä ei ole väliä kuka tämä nainen on ; Jos seksikkään ruumiin voi vaihtaa toisen naisen seksikkääseen ruumiiseen, tilanne on selvästi välineellinen. Ja vaihdettavuus todistaa tämän. Mutta luultavasti suurin osa ostaa kuitenkin seksikkäitä alusvaatteita nimenomaan omalle kullalleen jolloin vaihdettavuutta ei ole. Kyseessä on siis lähinnä se, kohdellaanko lahjan saajaa persoonana vai vaatetelineenä.

Mutta ongelma on silti suoraan ystävänpäivän ytimessä.

Jotta voisimme ymmärtää asian syvyyden voimme huomata että suuri osa ystävänpäivästä keskittyy rakkauden muotoon jota antiikin kreikassa kutsuttiin erokseksi. Eros oli seksuaalista rakkautta. Näiden lisäksi kreikkalaisilla oli agape -rakkaus ja filia -rakkaus.

Agape -rakkaus on siitä mielenkiintoinen että siinä ei ole lainkaan kysymys ominaisuuksista. Toisin sanoen kohdetta rakastetaan riippumatta siitä minkälainen hän on. Tämä on sitä rakkautta jota kristinuskon Jumala kokee ihmistä kohtaan, ainakin monien teologien mukaan. (Tosin jos meidän täytyy uskoa Jumalaan pelastuaksemme, asia on oikeasti debatinalainen kysymys.) Kyseessä on ehdoton rakkaus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Moni pitää tätä puhtaana rakkauden muotona.

Kreikkalaiset olivat kuitenkin hyvin käytännönläheisiä. Sillä filia -rakkaus ja eros olivat heillä jossain määrin sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin. Aristoteles neuvoi esimerkiksi sitä minkälainen on hyvä ystävä. Tämä tarkoitti sitä että oli hyviä ystäviä ja huonoja ystäviä. Ja nämä liittyivät ihmisen ominaisuuksiin. Tämä tekee filiasta vähintään osittain vaihdettavaksi (fungible). Ja eroksen kohdalla tilanne oli vielä vakavampi. Sillä Platon näki että ihminen näkee suoraan toisessa olevaan kauneuden ideaan. Siksi ihminen esimerkiksi kykeni rakastumaan ensi silmäyksellä, tietämättä mitään toisen persoonasta. Kauneuden ominaisuudet olivat sidoksissa ideamaailman kauneuteen ja eros oli puhdasta ominaisuutta.
1: Aseksuaalisuuskeskusteluissa halutaan usein erottaa seksi mutta säilyttää eros. Eli suhdetta ei nähdä ystävyytenä. Tämä itse asiassa tiivistää filian ja eroksen hyvin lähelle toisiaan. Pitkään jatkunut ja seksinhimosta lauhtunut parisuhde vihjaa että asia on vähintään jossain määrin uskottava.

Ja tämä ongelma on oikeastaan kaikessa ystävänpäivän ytimessä. Etenkin alusvaatteissa. Eroksen maailmassa kaikessa on kysymys ominaisuuksista. Ja ainut mikä tässä sotkee asioita on vastavuoroisuus. Jossa molemmat hyötyvät. Jos nainen kokee itsensä hyväksi ollessaan seksikäs ja saadessaan näin miehen ihastumaan ja tekemään mitä itse haluaa, on kyseessä vastavuoroisuus. Jos rakastelu toimii niin että molemmat nauttivat, ihmiset jossain määrin välineellistävät toisiaan. Ja se mikä perhe-elämästä on tärkeää oppia on se, että raha ja kotityöt ovat yleisiä riidan aiheita.

Tosin niin ovat tiettävästi toiselle valitut seksikkäät alusvaatteetkin. Kenties siksi että ne kertovat vaatimuksista tai odotuksista. Tai siitä että valinnat kertovat lahjan saajalle siitä minkälaisena lahjan antaja heitä pitää.

Ajatuksia siitä miten on kenties nimenomaan järkevää pilkkoa ja määritellä rakkautta

Skientismi ja analyyttinen filosofia nähdään usein jonkinlaisena loukkauksena ihmisyydelle. Syynä on se, että niissä tarkastelun kohde määritellään ja tätä kautta sidotaan se jonkinlaiseen vankilaan. Ja tämä kielikuva on mielikuva ja mielikuva ikävä tosiasia. Kenties tässä on kuitenkin hieman "rajoittunut" tapa katsoa asioita.

Moni toki käytännössä unohtaa tämän jos esille laitetaan jokin muu kuin "pahamaineinen evoluutiopsykologia". Esimerkiksi Platonin rakkauden kolmijako jossa on eros (eroottinen rakkaus), filia (veljellinen rakkaus) ja agape (jumalallinen rakkaus) eivät koe samanlaista tuomitsemista. Vaikka teknisesti niissäkin on kyse hyvin samantapaisesta asiasta.

Asiaa voi lähestyä kenties jopa paremmin ottamalla käyttöön ajatuksen jossa luokittelu voi tarjota näkökulmia hyvinkin erilaisiin rakastamisiin. Evolutiivisestikin on aivan eri asia selittää seksuaalista himoa kuin vaikkapa altruismia. Yleisnimi on tässä mielessä aivan liian ylimalkainen ja rajoittunut. Syntyy ikään kuin vääriä dikotomioita. Ja siksi, kun variaatiota ei nähdä, syntyy tilanteita joissa osiota tarkastelevat näkökulmat ovat vääriä. ; Jos ajattelee vain "rakkautta", on seksuaalisen himon selittäminen loukkaavaa koska rakkaus voi olla myös tuntemattoman auttamista. Tämä sinänsä osuva vastaesimerkki ei sitten vain osu siihen tässä tilanteessa tarkoitettuun maaliin.

"Psychology Todayssa" kirjoitettiin vähän aikaa sitten siitä miten psykologi voi nähdä aihepiirin. Ja yllättävää kyllä näyttää siltä että kun kuva tarkentuu, niin nimenomaan syntyy uusia erilaisen rakkauden lokeroita. Platon oli siis hyvinkin paljon liian yksinkertainen.
1: John Lee on tehnyt luokitelmia. Joita on enemmän kuin Platonin kolme. Niistä jokainen on omalla tavallaan tärkeä, keskenään erilainen eikä yksikään niistä ole täysin väärä. Eros, idealisoituun partneriin heijastetut romanttiset tunteet. Ludus, jännityksentunnetta luova rakastamisen tapa. Storge, vakautta ja ystävyyttä korostava rakkaus. Pragma, joka on käytännöllistä rakkautta jossa mukana on myös omia mieltymyksiä ja tarpeita, joiden kautta saadaan piirteitä - ja niihin voidaan jopa luoda "suositusluetteloja". Mania johon liittyy pakkomielteisyyttä, mustasukkaisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Agape joka on epäitsekästä ja ehdotonta myötätuntoa ja myötäelämistä.
2: Robert Sternberg on määritellyt rakkauksia joissa huomataan että osa rakkauksista on kombinaatioita. Ei ole siis vain yksi lokero johon pitäisi jämähtää vaan mausteita voidaan ottaa useasta eri luokasta. Kenties jopa kaikista. Rakkaudessa on läheisyyttä (intimacy), seksuaalista ja romanttista viehätystä (passion) ja sitoutumista (commitment). Esimerkiksi teinien suhteet tuntuvat hyvin vakavilta ja muokkaavat persoonalisuutta mutta niistä puuttuu sitoutuminen. Pitkäaikaisessa parisuhteessa taas alkuinnostus saattaa hiipua ja muuttua kypsemmäksi kumppanuudeksi.

Mielestäni nämä yksityiskohdat ovat tarpeen jos pitää esimerkiksi ymmärtää sitä miksi nettideittipaikoissa annetaan toivelista ja ihannekuvia. Ja miten tämä oma ihanne ei sitten välttämättä herätä suuria tunteita. Mutta samalla tämä tapa voi olla rationaalisempi kuin lähimmän fyysisen ihastuksen herättävän partamotoristin tai biletytön kyytiin hyppääminen. Ja miten moni helposti sanoo että "väärin tehty" kun oikein tapa kuvata asiaa on nimenomaan "eri tavalla tehty". Näkisin jopa niin että analysoimaton mieli on asioita ymmärtämätön ja asioita arvostamaton mieli.

Jos siis määritelmien vankila ja dikotomisuus ahdistaa, voi syynä olla "liian vähän filosofiaa" eikä "liian paljon filosofiaa". Ylianalysointi on harvoin ongelma. Usein jos ongelma näyttää tältä, se voi olla jopa sitä että omat epävarmuudet, pelot ja asennevammaparanoijat naamioidaan mietiskelyksi ja itsereflektioksi.

halu vs. kiihotus

Normaalielämässä seksuaalisuus on monen asian summa. Ei voida erottaa seksiä ja romanttisia tunteita ja vastaavia toisistaan ilman että tehdään kokonaisuudelle jotain hallaa. Näin ollen asian redusoiminen pienempiin osasiin voi tuntua jopa väärältä kategorisoinnilta. Että asiaa on katsottava holistisena kokonaisuutena jossa kokonaiskuva on enemmän kuin osiensa summa.

Kuitenkin erottelussa on myös järkeä. Tämä tulee esiin heti kun astutaan normaalielämän ulkopuolelle. Kun oma kokemusmaailma ei yleensä kata tälläisiä, vastaan tuleekin helposti yllätyksiä. Otan tässä kaksi ääripäätä:
1: Uudessa Suomessa tiedeuuutisisssa kerrottiin erikoiselta tuntuvasta havainnosta ; Siitä että raiskauksiin liittyy seksuaalinen kiihottuminen. Moni raiskattu on jopa saanut orgasmin. Tämänlaisista asioista on usein jätetty puhumatta julkisuudessa, sillä raiskausta ympäröi muutenkin vaarallisia kliseitä jotka saisivat voimaa tämänlaisista havainnoista. Moni nimittäin syyttää raiskattuja heidän olevan yliseksuaalisia ja siveysnormeja rikkoviksi. Ja osa jopa menee astetta pidemmälle ja väittää, että moni raiskattu haluaisi tulla raiskatuksi. Nimen omaan reduktiivinen osa-alueisiinsa pilkkominen auttaa tässä paremmin kuin raiskatun näkeminen fenomenologisena kokonaisuutena ; "Ihmisen seksuaalinen kiihottuminen voi viimeisimpien tutkimusten mukaan olla fyysisen ja henkisen kiihotuksen yhdistelmä tai vain jompaakumpaa näistä. Kiihottumisella ei siis välttämättä ole mitään tekemistä seksuaalisen halukkuuden tai nautinnon kanssa. Tukinaisen Kuukarin mukaan fyysinen kiihottuminen nousee kriisiterapiassa useimmiten esiin lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneiden ihmisten kertomuksissa. Keho reagoi tiettyyn kosketukseen tietyllä tavalla. Siinä ei ole kyse seksuaalisesta nautinnosta."
 2: "Skeptics Play" -blogi taas käsittelee omakohtaisemmin aseksuaalisuutta. Siellä aiheena on aseksuaalisuuden olemassaolo tästä riippumaton aseksuaalisuuden pysyvyys sekä ennen kaikkea aseksuaalisuuden suhde romanttisiin suhteisiin. Vaikeutena on tietysti se, että moni näkee seksittömän romanssin samana kuin kaverisuhteen. "For example, is sexual attraction a required component of romantic relationships? The answer is no, because some asexuals want romantic relationships. In fact, asexuals frequently speak of a "romantic orientation" such as heteroromantic, homoromantic, biromantic, panromantic, and aromantic. Romantic orientation specifies which genders you're interested in romantically, or if you're not interested at all. Is there a difference between a strong friendship and a romantic relationship, besides the sex that is usually involved? Yes there is, and it's quite clear to some people. But there are also asexuals who have trouble distinguishing the two, and who don't identify by a romantic orientation for that reason. Does a lack of romantic feelings impact other emotions as well? No, clearly not. Aromantic people can certainly feel connected to people, and don't lack emotion." Minäkin näen että ystävyys ja seksi ei johda romanttiseen suhteeseen vaan korostan, että kaverisuhde jossa on seksiä on "friends with benefits" eikä romanttinen suhde.

Nähdäkseni tässä erottelussa olisi potentiaalia jopa erääseen vaikeaan dilemmaan. Nimittäin siihen mikä on erotiikan ja pornon välinen ero. Karkeasti sanoen nykyään erotiikaksi kutsutaan pornoa joka on suunnattu naisille. Ja vaikka termejä voi tietysti määritellä miten tahansa, niin erotiikan positiiviset konnotaatiot jotka erottavat sen oleellisesti pornon negatiivisista konnotaatioista ei ainakaan aja tasa-arvoa. Kenties olisikin hedelmällisempää lähestyä asiaa sitä kautta että pornografia on usein virallisesti nähty seksuaalisen kiihottumisen välineenä. Tässä on hyvä korostaa sitä että pornografiassa tunneside helposti katkaistaan. Eli pornossa on kohde jota ei nähdä ihmisenä. Erotiikka on sitten sitä joka herättää romanttisia tunteita, ja tähän seksuaalinen kiihottuminen ei sitten välttämättä edes kuulu.

Tämä modifikaatio on siitä mielenkiintoinen että se muuttaa asioita. Moni asia jota nykyään pidetään pornona paljastuukin enemmänkin miesten erotiikaksi. (Pornokuvissa ihmisen ilmeillä ja vastaavilla on merkitystä.) Ja toisaalta moni erotiikkana naisille myyty paljastuu aivan puhtaaksi pornoksi. Tällä jaottelulla en halua tuomita, vaan lähinnä korostaa sitä että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Nykyään pornohäpeä kun on omittu ikään kuin "miesten jutuksi" ja vastaavaa harrastavat naiset voivat olla avoimen ylpeitä erotiikan ja sensuelliuden ystäviä.

agnostismi, aseksuaalisuus ja miten "kaikki identiteetit ovat poliittisia"

"Skeptic's Play" -blogissa oli käsitelty aseksuaalisuutta. Sen kirjoittaja on aseksuaali nainen jolla on poikaystävä. Tämä oli johtanut erikoiseen tilanteeseen jossa hänen poikaystävältään oltiin kyselty asioita. Erityisen suuria ongelmia tuli siitä että poikaystävä ei ole aseksuaalinen. "My boyfriend felt very uncomfortable, because he felt put on the spot to defend the legitimacy of our relationship to his friends. He felt like he was in a double-bind. First they assumed that we're in a sexless relationship, and then they questioned the legitimacy of sexless relationships. My boyfriend wanted to inform them that our relationship is sexually active, but also didn't want to imply that sexless relationships were somehow less legitimate. That's what bothered my boyfriend the most, but I was more bothered by the larger pattern of behavior. They pounced on him when I wasn't there."

Tässä kohden tilanne on tietysti hyvin hankala. Sitä voidaan kysyä että onko selibaattia viettävä pari enemmänkin filia -ystävyyden kuin eros -rakkauden alaisia. Että miten tämä seksitön yhdessäolo eroaa kaverisuhteesta. Ja siinä vaiheessa jos seksiä harjoitetaan nousee pöytään myös rankempi puoli. Raiskauskortti iskeytyy esille helposti. Kysymykset siitä minkälainen mies voi harjoittaa seksiä naisen kanssa joka ei siitä nauti on tässä oleellisin ja keskeisin kysymys. Se nousee myös kommenttien puolella "I really don't think that I would enjoy having sex with my girlfriend unless I knew that she was "into it". I've actually asked her numerous times whether she gets sexual gratification when we engage in certain sex acts because I wouldn't like to think that she was participating just to please me. For me, sex is all about having a shared sexual experience."

Itse en toki ole kokenut aseksuaalia elämää tai aseksuaalin kanssa elämistä. Kykenen kuitenkin ymmärtämään hiemn siitä, miten aseksuaalien seksidynamiikka toimii. Ihan omakohtaisuuden kautta. Enkä puhu tässä mistään platonisesta rakkaudesta, josta olen tietyissä yhteyksissä jopa kuuluisa. Konteksti on aivan seksuaalis-penetratiivinen sanan rankimmassa mielessä. ; Ymmärtämisen taustana on se, että heteroseksuaalit, jopa kaltaiseni pervertikot, eivät aina jaksa harrastaa seksiä. Tuskin kukaan on sellainen että on koko ajan pelkkää himon ja aistimusten puutarhaa jossa kiima puskee valtoimenaan hekuman rikkaruohoa. Monesti viettien puutarha on kuitenkin lähinnä lietelannan peitossa.

Tämä tarkoittaa sitä että halut eivät aina kohtaa. Tämän vuoksi tarvitaankin konsepti kahden kiimassa olevan ja raiskauksen välille. Vapaaehtoinen seksi voi tapahtua monella tavalla ja monista syistä. Joskus asiat hoidetaan vaikka vaihtoehtoisella tavalla jos ei satu huvittamaan. - Ja tämä Ei Tietenkään Tarkoita että olisi aina ja joka kerta kumppanin halutessa pakko "sulkea silmät ja ajatella isänmaata", joka on käytännössä avioraiskauksen legitimointia. Sillä vapaaehtoisuus on sitä että on vaihtoehto sanoa "kyllä" ja "ei" ja sanoo "kyllä" eikä mukana ole ollut merkittävää painostusta tai manipulointia jolla vain toinen vastauksista hyväksytään tai mahdollistetaan. (Jos naisen logiikka on sitä että ei on ei ja kyllä on kyllä paitsi silloin kun kyllä on ei ja ei on kyllä. Niin raiskarisovinistin logiikassa ei tarkoittaa "se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa".)

Lisäksi aseksuaalisuuteen liitetään erikoisia muitakin puolia. "There's also an extra dimension added by the fact that they're gay. They're used to all sorts of political opponents, and it's not hard to imagine asexuals as some sort of ex-gay or celibate gay movement." Liberaalikin puoli voi pitää aseksuaalisuutta huolestuttavana, koska se nähdään ikään kuin "eheytyneen" homon siveydessäelämisratkaisuna. Siveys, selibaatti ja aseksuaalisuus sotketaan siis konsepteina yhteen. Agendoja saa nähdä koska aseksuaalisuus nähdään identiteettinä. Ja yleinen teema on, että "All identities are political."

Tämä korostaa sitä että nykymaailmassa ihmisiä "kannustetaan siveyteen". Mutta aseksuaalisuutta ei kuitenkaan hyväksytä. Ihmisen identiteetti sidotaan pääasiassa uskonnolliseen vakaumukseen ja seksuaalisuuteen. Nämä eivät ole vakaumuksia tai ihmisen tiloja. Nämä ovat identiteettejä. Ja identiteetit ovat poliittisia eivätkä yksityisiä asioita. Seurauksena on torppaamista ja väärinymmärtämistä ja latistamista joka alkaa lausujan synnit pesevällä lausunnoilla.
1: Lausunnot voivat olla sitä että "en toki ole tätä mieltä mutta kuitenkin floodaan tätä mielipidettä ja ymmärrän sitä ja kerron miksi rationaalinen ihminen voisi uskoa juuri niin mutta en tietysti ole tätä mieltä" kuten "I can understand why people might think that" tai "on the surface it seems strange that someone who self-identifies as asexual would choose to" tai "Nevertheless, I think that this is at least a plausible explanation of your boyfriend's friends' behaviour and certainly reflects conclusions I might draw myself if not for my tendency to reserve judgement when conscious of my own ignorance and biases" tai "Now, PLEASE don't see anything I've written as attacking or accusatory. I've merely attempted to explain a line of thinking that at least makes SENSE to me, even if I don't necessarily agree with it." Älkää ottako tätä loukkaavana tai herjaavana, mutta mitä noiden vitun pälliääliöiden aivosoluissa muka tapahtuu? Haluan tietysti vain kysyä tämän kysymyksen ja ymmärtää, joten esitän tämänlaisia vittumaisia kysymyksiä!

Tosiasiassa seksuaalisuus on muutakin kuin identiteetti. Samoin myös uskonto. Nykyään onkin surullista että evoluution kannattajien selityksiä ihmisten tunteisiin ja käyttäytymiseen pidetään redusoivina. Ja näitä syytöksiä esittävät ihmiset jotka nojaavat likimain pelkästään siihen että identiteetti on jotain jonka kautta valta tekee ihmisillä asioita. Ihmiset redusoituvat identiteettiinsä. Tämä redusoi ihmisen pelkästään poliittis-julkiseksi kielenkäyttökoneeksi.
1: En voi nähdä syvempää ja latistavampaa reduktiota. Sillä identiteetti ei ole ihmisen ydin. Se on liehuva lippu. Identiteetin sekoittaminen ihmiseen on sama kuin sekoittaisi hillopurkin etiketin hilloon - jos teet näin, ei pidä ihmetellä jos maistuu paperilta.

Nostin aseksuaalisuusesimerkin ilmi lähinnä sen vuoksi että agnostikkoja kohdellaan suunnilleen samalla tavalla kuin aseksuaalisia. Aseksuaaliset nähdään helposti selibaattikontekstissa, eli heidät nähdään seksuaalisina olentoina. Agnostikot luokitellaan taas uskonnon kontekstissa samalla tavalla ; Sitä pidetään joko mystissävyisenä etsivänä hengellisyytenä tai vaihtoehtoisesti kohteliaana tai pelkurimaisena ateismina jossa ollaan ateisteja mutta ei tunnusteta tätä identiteetiksi.

Siinä missä aseksuaalien kohdalla asian ymmärtäminen on monille vaikeaa. Sen puolia voi kuitenkin purkaa ja ruotia. Agnostismin selittäminen ja sen erottaminen gnostikoista, mystikoista ja ateisteista kohtaa lähinnä turhauttavan ymmärtämättömyysseinän jossa sinulta kysytään aivan liian monta kysymystä joissa on omituisia lievennyslauseita joilla kysyjä pesee omaa vastuutaan kysymyksestään mutta kuitenkin yrittää velvoittaa minut vastaamaan niihin kysymyksiin jotka goddamit tarvitsevat tämänlaisia liennytyskysymyksiä ollakseen mitenkään korrekteja!
1: Josta saadaan yleissääntö ; Jos tarvitset liennytyksen kysymykseen, älä kysy ollenkaan! Kysymyksillä kysyminen helpotetaan kysyjälle mutta ei vastaajalle. Jos on pakko kysyä epäkohtelias kysymys, niin kysy se ilman liennytyksiä. Ole avoimesti e röyhkeä paska joka oletkin älä leiki mitään "ei millään pahalla" -leikkiä, jolla toki lähinnä tunnustat itsekin tiedostaneesi kysyväsi perkeleen loukkaavaa ja röyhkeää kysymystä, mutta teet sen halveksuttavalla "kädet vastuusta pesevällä" tavalla.

Kysymyksistä tehdään tieysti myös identiteettikysymyksiä ja ne luonnollisesti politisoidaan. Tätä sitten vain kutsutaan "keskusteluksi" ja "vuorovaikutukseksi".

Toki agnostismita keskustelu voisi teoriassa olla kiinnostavaa. Mutta kun sitä korostetaan ensin että on kiinnostavaa saada tietoa erilaisista maailmankuvista - lue minun täytyisi kuunnella eri ideologiaisen agnostismikritiikkiä, mutta hänen ei tarvitse alistaa omia pyhiä tuntemuksiaan "loukkaamiselle" eli vastakritiikille. Sitten tämä kritiikki koostuu siitä että on rakennettu totaalinen olkiukko agnostismista ja tätä sitten piestään, kuuntelematta että mikä se minun kantani asioihin oikeastaan on.

Esimerkiksi vähän aikaa sitten liberaalina teologina puuhaileva perusleppoisa kristitty koki selvittäneensä minut kolmen facebook -kommentin jälkeen ja tulkitsi minut nimenomaan ateistiksi joka on uskossa, ja jolle nimenomaan ateismi on, paitsi uskonto, niin vieläpä lisäksi juuri minun oma uskontoni. Hän yritti jopa masinoida pientä facebookpilkkapiiriä aiheen parissa - että voisi näyttää miten ikäviä uusateistit ovat. Olikin tavallaan hupaisaa - ja tavallaan surkuhupaisaa - että minut, joka olen ihmisvihainen ryhmiä välttävä äreä agnostikko, masinoitiin uusateistisen ihmisryhmän jäseneksi ja sen parissa toimivaksi ryhmän etua ajavaksi ihmiseksi. Kun vähän morkkasin hänen näkemyksensä onttoutta, hän pyyhki lausuntonsa pois ja toimi kuin asiat olisivat täten anteeksiannetut. Eiväthän ne ole. Miksi olisivat?

Toki minun sekoittaminen ateismiin on "ymmärrettävää". Samalla tavalla kuin aseksuaalit on "ymmärrettävää" tulkita "ujouden" kautta, eli nähdä heidät seksuaalisina olentoina jotka ovat arkoja. Tai nähdä heidät siveinä jotka kilvoittelevat selibaatissa vaikka hengellisistä syistä jolloin he ovat seksuaalisia mytta häveliäitä. Tai nähdä heidät eheytyneinä homoina jotka eivät toteuta seksuaalisuuttaan. Eli "ymmärrettävää" siinä tasossa että ymmärtää että maailmassa on yllättävän tyhmiä ihmisiä jotka eivät mieti mitään ja jotka joutuvat siksi "kommunikaation ja kiinnotuksen nimissä" halukkaita kysymään muilta loukkaavia itsestäänselvyyksiä joita ei edes pitäisi tarvita kysyä, jos asia oikeasti "kiinnostaisi" sen verran että siitä tietäisi edes karuimmat alkeet.
1: Kiinnostuksen ja kunnioituksen ytimessä on halu nähdä vaivaa toisen puolesta ja paneutua toisenkin asiaan. Tämänlaiset kysymykset ovat tämän vastakohtaa. Niissä päästään olemaan itse suuna päänä ja velvoitetaan toinen tekemään kaikki työt. Tässä tasossa kaikki kohteliaisuuskommervenkit ovat vain kuplaa. Aivan kuten ilman rakkautta enkelten kielillä puhuminen on vain kulkusen kilinää. Liennytyslauseilla luodaan kupla jolla yritetään peittää se, että kysyjän ihmisyyden oma ydin on aivan rakkaudeton ja läpimätä.

Pieni ajatus : Viisauden ystävistä

Tämän päivän "Helsingin Sanomissa" murehdittiin filosofian suosion laskua. Ylioppilaskirjoituksissa enää noin 700 kirjoittaa sen. Aikaisemmin luku on ollut tuhannen parissa. Syiksi esitettiin esimerkiksi se, että muut aineet nähdään hyödyllisinä, eli ne auttavat suoraan uralla. Ja lisäksi filosofia koetaan vaikeana. Myös Pekka Himasen sotkut ovat laskeneet filosofian mielikuvaa. Se tuntuu turhalta höpöaineelta.

Moni pitää tätä pahana. Nähdäkseni asia ei ole niin yksinkertainen jos keskitytään määrän sijasta laatuun. Tässä avuksi voi ottaa vaikkapa filosofia -termin etymologian. Etymologia ei ole tietysti kovin vakaa pohja tehdä mitään kunnon argumentteja. Mutta tässä tilanteessa se kuitenkin heijastelee ajatuksiani, joten tämänlainen sanaleikintä annettakoon anteeksi, näin blogitekstinä.

Jokainen kuulee filosofian määritelmän olevan suomeksi "viisauden rakastamista". Tämä on teknisesti oikein, mutta siinä unohdetaan filosofinen tarkkuus. Sillä rakkautta oli kreikassa hyvin montaa laista. Ja niiden erottelu kuuluu peräti filosofiseen yleissivistykseen. Filosofia -sanassa rakkauden kantasanana ei ole eros. Se ei ole (varsinkaan) agape. Se on filia. Tämä tarkoittaa sitä että filosofia itse asiassa tarkoittaa "ystävyyttä viisauden kanssa". (Siis nimensä mukaan.)
Mielikuva "viisauden rakastamisesta" on oleellista koska rakkaus -sana muuntaa ajatuksia ja suhtautumisia. Tämä sanaleikintä on relevanttia vain sen vuoksi että ystävyys on välttämättä vastavuoroista ja rakkaus taas ei ole.

Ystävyys on aina symmetrinen relaatio. Oleellisinta on se, että vaikka rakkaus kenties ihanteellisimmassa muodossaan on kaksisuuntaista, niin rakkaus ei välttämättä ole kaksisuuntaista. Itse asiassa harmittavan usein rakkaus jää juurikin yksisuuntaiseksi. ; On mahdollista rakastaa, vaikka rakkauden kohde ei rakastaisikaan takaisin. Ihminen voi olla "onnettomasti rakastunut". "Onnettomasti ystävystynyt" jää vain fanittamisen tasolle ; Aitoa ystävyyttä ei saavuteta koska fanilta puuttuu syvän ystävyyden vastavuoroisuus.

Tämä on oleellinen mietittävä. Filosofiassa ihminen voi rakastaa ideaa siitä että hän olisi viisas. Mutta jos viisaus ei kumpua takaisin, hän voisi olla "onnettomasti rakastunut", jolloin filosofi olisi filosofia epäonnistuessaankin. Vastavuoroisuusodotus tekee filosofiasta vaikeampaa ja haasteellisempaa. Siinä vaaditaan jo jotain. Ja tämä jotain on itse asiassa aika paljon.

Jos Himaskatastrofi vie maineen, on ihminen ollut aikaisemmin korkeaan filosofian "kamu" tai "fanittaja" tai jopa "loismainen siipeilijä". Jos filosofia on valittu helppona aineena. Jos filosofia on valittu siksi että sillä on välinearvo johonkin muuhun. Silloin kysymys on ystävyyden irvikuvasta. Jos näistä syistä ja perusteista lähtee ihmisiä muihin aineisiin, sen parempi filosofialle.

Filiastiinit

"Tiedät minusta liikaakin.
Tiedät minusta melkein kaiken.
Tiedät minusta melkein liikaakin."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Perinteisen avioliittomallin ongelmana on sen sitouttaminen yksiavioisuuteen.
* Ja kantaani ei pidä ymmärtää väärin ; Itselleni tyypillistä on tunnemaailmaan liittyvä "hyvin voimakas inertia", joka näyttäytyy monella tavalla, esimerkiksi pitkävihaisuutena. Onkin erikoista, että vaikka olenkin usein yksityiskohtien tasolla säpsy ja jopa äärimmäisen ailahtelevainen, on isoissa linjoissa kuvaavaa juuri järkähtämätön ja jopa jääräpäinen asenne, aina ongelmallisuuteen kanssa. En pidä tätä heikkoutena tässä yhteydessä. Ja tätä kautta luonteva suhtautuminen on pitkäaikainen ja pysyvä suhde.
* Ongelmana ei ole monogamia, vaan se sitouttaminen. Sen kautta on nimittäin käynyt niin että käytännössä yksiavioisuuteen vetoamista velvollisuutena tarvitaan vain silloin kun sitä ei oikeastaan ansaita. Jos olet hyvä puoliso toiselle, hän ei edes halua lähteä pois. Jos hän haluaa lähteä pois olet tehnyt jotain väärin. Ja tämä on se ongelma.

Kuitenkin ymmärrän syitä miksi sitouttamispuoli on mukana.
* Se koskee ihmisen lyhytjänteisen päätännän ja pitkän jänteen toiminnan välistä ambivalenssia, jotka johtavat epäonnistumisiin. Tahto voi olla vahva mutta liha heikko. Avioliitto on yritys kontrolloida lyhytjänteisiä erehdyksiä. Toisin sanoen sen vahvuus on juuri siinä että toisen epäonnistumisia on ikään kuin oletusarvoisesti siedettävä ja annettava anteeksi.
* Lisäksi avioliittomalli selkeyttää käyttäytymistä. Se tarjoaa kenties kaavamaisen tavan toimia, mutta toisaalta niitä noudattaen vältetään vaikeuksia. Se ei kenties vastaa asioiden tositilaa, mutta näiden ihanteiden typistäminen mutkistaa asioita. (Etiketti on mielivaltaista estetiikkaa jolla ihmien taistelee väistämätöntä absurdia vastaan absurdin omin keinoin. Mutta se toimii.) Perinteinen jako jossa rakkaus jaetaan luokkiin joista yksi on veljellinen ystävyys (filia) ja toinen eroottinen rakkaus (eros). Ja ne pidetään toisistaan erillään jakamalla normeja seurustelusta, avioliitosta ja vastaavista. Tämä on itse asiassa hyvin käytännöllinen tapa ; Jako luokkiin helpottaa käyttäytymistä ja sen ohjailua, ja tämä vähentää ja heikentää sosiaalisia katastrofeja. Klassinen ohjeistus onettä tietyt asiat kuten flirtti kuuluvat eros -rakkauden luokkaan ja niitä pidetään sopimattomina jos suhde on filiaa mutta soveliaina jos suhde on erokseen suuntautunutta.

Karkeasti sanoen tilanne onkin usein niin että velvollisuus ja vastuu ovat käänteisessä suhteessa. Avioliitto on yhteisöllistä kontrollia jossa yhteiskunta päättää käyttää esivallan miekkaa ihmisten seksielämän ja rakkauselämän kontrolloimiseen, joka kertoo implisiittisesti että ihmiset eivät ole riittävän luotettavia tästä itse huolehtiakseen. Ilman esivallan miekkaa on vain parisuhteita (ovatpa ne juridisesti avioliittoja tai eivät). Ja koska nykyään avioliitto ei ole mikään automaatio - pitkäaikaisetkin avoliitot ovat hyvin yleisiä ja muutos avioliittoon on omaisuudenjakoa eikä seksuaalisuuden hallintaa koskeva juridinen sopimus - on vakiotila se, että ihmisiä ei kontrolloida tältä osin kovinkaan tiukasti. Ja niin elämä on nykyään hieman kuin yhteiskuntaa ja sen esivallan miekkaa ei olisi.

"Olet poissa ja minä en käsitä mitään.
Tämä maailma on vieras ja mykkä.
minä kaipaan luoksesi hiljaisuuteen,
niinkuin sade kaipaa vettä,
niinkuin tuuli kaipaa ilmaa,
peto yötä, sanat huulia."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Lähestyn asiaa siten että valtaosa parisuhdeasiasta on väärin kohdennettua ja irrelevanttia. Pääsyynä on se, että keskitytään onnistumisiin eikä huomata, että tosiasiassa epäonnistumisia tapahtuu usein ja niiden kanssa tullaan myös toimeen. Ihmiset ratkovat ongelmiaan, ja ne ovatkin sosiaalipornon ja lehtikyselyjen vakiomateriaalia. (Ja niitä lukevat ja kysyvät myös miehet.)

Näitä asioita miettiessä oleellisin huomio on se, että näissä ongemissa itse asiassa taistellaan nimenomaan "kohtaloa" vastaan. Kohtalo on tietysti rakkausihanne jossa on "se oikea". Joka nyt onkin yksisuuntaisen rakkauden kohde tai käytännössä suhdetta ei voida rakentaa ties mistä syistä. (Esimerkiksi maantieteellisistä syistä arvioin että mikäli muuttotrendit jatkuvat nykyisenlaisena, päädyn mahdollisesti yhteen erään naisen kanssa 1500 vuoden kuluttua.) Romanttinen rakkausideaali opettaa, että ihminen haluaa olla ikuisesti toisen kanssa ja että tämä ei ole lyhytaikainen tunne vaan jotain joka viittaa aitoon ikuisuuteen (tai elämänmittaisuuteen, jos on maallisempi tyyppi). Perinteinen avioliittomalli ajaa tätä samaa asiaa. Tunne onkin monesti luonteva. Eikä varmasti ole ollenkaan ainutlaatuista että entiset seurustelukumppanit ja muut vastaavat kohtaavat pitkäaikaisia tunteita. Epäonnistuneen suhteen kanssa tämä pitää ratkaista. Ihanne on tällöin vihollinen. Sillä siinä missä ihanne nojaa kohtaloon, eteenpäi pääseminen asiassa vaatii sen tiedostamista että asia nimenomaan ei ole kohtalo.

Tämä jää usein huomaamatta. Tämä näkyy siinä että modernia rakkauselämää luonnehditaan ja mallinnetaan joko eros -rakkauden kautta, silloin kun sitä vastustetaan. ja kun sitä taas puolustetaan, sovelletaan romanttista ihannetta jossa rakkauden tunne ja tahto mielletään samaksi. Ideaalia ei vastusteta puheessa. ;
* Nämä kulmat ei käsittele sitä, mikä suhteissa on aina vaikeinta, mutta ainakin se mitä itse olen oppinut, asiaan kuuluvaa ja toistuvinta, kenties jopa oleellisinta. Eli epäonnistumista. Romanttiset tarinat painottuvat onnellisuuteen ja onnistumiseen. Epäonnisttuttuessa moderni maailma ei ole yhtä selkeä. Soveliaan ja epäsoveliaan rajat ovat todella omituisia. Tilannekohtaisia, erikseen sovittavia. Kokonaisuudesta tulee tietysti tilannekohtaisempi. Ongelmana on vain se, että tämä vaatii työtä.
* Ihmiset tekevät paljonkin työtä tämän asian kanssa joten vika ei ole siinä että ihmiset käyttäytyisivät teorian mukaan. Ongelma on siinä että teoriat eivät kuvaa ihmiten käyttäytymistä. Jolloin ne ovat paskoja teorioita. Roskalaatikkoteorioita joissa on kenties estetiikkaa mutta jotka eivät oikeasti sovellu ns. elämään.

Tämä on oleellista etenkin kaltaisteni tunneinertikkojen kanssa. Etenkin kun mukaan liittyy se, että vaikka tavallisesti olenkin erinomaisen hyvä hankkimaan vihollisia - Excellent enemies, even -  olen kuitenkin juuri niitä jotka pitävät hyviä välejä entisiin tyttöystäviinsä. Välilyönti rikkoo tyttöystävän tyttö ystäväksi tietokoneella, mutta käytännössä maailma ei toimi yhtä helposti. Ja kun kulttuuri ei lokeroi asioita, sitä on "tehtävä sopimuksia". Lopputuloksena on jotain joka on joskus ystävyyttä, joskus platonista rakkautta. Joskus taas platonista rakkautta ilman Platonia.

Esimerkkejä tästä löytyy tietysti kirjallisuudesta David Nichollsin "Sinä päivänä" -kirja käsittelee kahden ihmisen suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitä kuvaa samanaikainen seksuaalisen vetovoiman vahvuus että kaikenlainen seksin puute. Suhde on siis totaalista potentiaa, mutta sellaisena kuitenkin hyvin aito. Tämä kirja itse asiassa käy läpi monia klassiselle parisuhdemallille vieraita konsepteja. Jotain jotka kuitenkin ovat ainakin itselleni tuttuja. Osaa asioista en toki ole tehnyt itse, osa on tapahtut ystäville. ;
- Kirjassa esimerkiksi käsitellään sopimusta jossa luvataan mennä avioon, jos tietyssä iässä molemmat ovat vapaina. Tämä on erikoinen moderni sopimus, johon itselläni on ollut mahdollisuus (mutta johon en suostunut). Tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet tuollaisia diilejä. Ja nämä ihmiset todella harjoittavat seurustelua ja vakaviakin parisuhteita omilla puolillaan.
- Puolin ja toisin omat seurustelukumppanit käytetäänkin "näytteillä". Ja tämä kuuluu asiaan. (Itsellänikin on ihmisiä joiden poikaystävät saavat siunaukseni tai tuomioni. On ihmisiä joiden vakisitoutujat joutuvat käymään vakavahenkisen neuvonpidon jossa keskustelen ystävällisen mutta tiukan yksisuuntaisesti ja ehdottomasti siitä miten kannattaa olla hyvä puoliso ja ennen kaikkea miten ei todellakaan kannata olla paska vaimonhakkaaja.)
- Lomamatkoille lähdettäessä tehdään sopimuksia mikä on soveliasta ja mikä ei. Etenkin kun siipat eivät aina tule mukaan. (Oma vaimoni rahoitti minulle Lontoon matkan, ja yksi syy tähän oli - kaikella rakkaudella - se, että hän saa sitä kautta olla hetken aikaa minusta erossa. En tosin ottanut naispuolista kaveria seuraksi koska viikko on "liian pitkä aika" viettää ihastuttavien naisten kanssa laatuaikaa. Kaksi päivää sen sijaan ei ole ja siksi olen lähdössä syksyllä Petsamoon.)

Ikärajoitetut aviosopimukset ja muut modernia rakkauselämää kuvaavat konseptit ovat itse asiassa jotain jotka rakenteellisesti ovat perinteisen kohtaloajattelun antiteesejä ; Kohtalossa pitkäaikaisuus nähdään samaksi kuin vääjäämättömyys. Kuitenkin näissä sopimuksissa ytimessä on ytimessä epävarmuus riski, potentia, mahdollisuus. Ja jotenkin juuri tämä tekee niistä näille ihmisille kauniita. Niissä on eräänlaista varmuutta vaikka ne ovatkin kuplia. Pahoinakin aikoina yksinäisyydessäkin ne muistuttavat että olet kuitenkin periaatteessa sen arvoinen. Että vaikka toinen on suhteessa jonkun toisen kanssa, niin kenties maailmassa on joku toinekin vastaava ihminen valmis rakastamaan sinua.

Kirjan konseptit heijastavat lähinnä sen, että tosiasiassa moderni parisuhdemaailma ei ole mitään puhdasta hedonismia ja kiimaelämää. Pinnallisimmatkin ihmiset kontrolloivat erosta.
* Tämän ei pitäisi yllättää. Sillä jo seurustelun aloittamisessa pakit ovat tunnettuja tyhmistä ilmiselvistä kliseistä. Jos nainen tahi mies ajattelee uraansa eikä halua suhdetta, se kertoo siitä että hän ei halua suhdetta sinun kanssasi eikä ole läytänyt ketään muutakaan joka kiinnostaisi riittävästi. Jos joku selittää että "ehkä myöhemmin", hän tarkoittaa "ei ikinä". Mutta he ovat liian ystävällisiä sanoakseen karun totuuden päin naamaa. Miksipä he olisivat karuja, hehän ovat yleensä periaatteessa hyväntahtoisia ystävällisiä, ihmisiä. Loukkaaminen varataan vasta niille ylisinnikkäille ihmisille jotka eivät ymmärrä lopettaa ajoissa.
* Sama kohteliaisuus koskee myös eroamisia ja etenkin niitä. Silloin kun ne eivät pääty riitelyyn, ne ovat erittäin vaikeita. Tämä vaatii enemmän työtä ja tätä kautta se vaatii ihmisiltä enemmän hyveellisyyttä. Kontrollin puute vaatiikin suurempaa luottamusta. Ja toisaalta kontrolli kääntäen vihjaa että ihmiset eivät ole riittävän vastuuntuntoisia ja järkeviä aikuisia hallitakseen tätä tilannetta. Parisuhdesotkuja kuvaamaan tarvitaan enemmän filiaa kuin erosta. Tämä on avioliiton romahtamista ja arvotyhjiötä pelkääville ilmiselvästi totaalisen vieras ajatus.

Filian ja eroksen jaottelun purkaminen johtaa sekametelisoppaan. Mutta tämä sekametelisoppa ei tarkoita arvojen katoamista. Siinä katoavat vain vanhat jäsennykset asialle. Se, että jokin teoria tai näkemys hylätään ei tarkoita samaa kuin arvojen rappeutuminen tai nihilismi tai muu vastaava. Päin vastoin ; Monet luokat ovat antietiikkaa, niillä ohjataan ihmisiä jotka sitten saavat tätä kautta vapautuksen vastuusta. Vastuuton totteleminen jossa toisen annetaan syöttää sinulle omat konseptinsa etiikkana on ikään kuin sitä että tunnustetaan olevansa paskoja ja delegoidaan vastuu ylemmille. Tämä ei ole eettistä toimintaa. Sen sijaan tämänlainen on niin lähellä arvotyhjiötä ja nihilismiä mihin ihminen käytännössä voi päästä.

"Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on
toivon, että muistat meitä, luoksesi kun pääse en.
Helppo luulla asioita päätetyksi ennalta.
Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Jeesus oli homo(mielinen)

Jeesuksen suhde homoseksuaalisuuteen on erikoinen. Hän ei ole suoraan lausunut mitään tähän liittyen. Kuitenkin moni pitää ajatusta homoseksuaalisuuden vastustamisena niin vahvana teemana kristillisyydessä, että et voi olla kristitty ja kannattaa sitä samanaikaisesti. Toki moni on täysin päinvastaista mieltä, ja heistä esimerkiksi "luonnottomuus" "perversio" näkemykset voidaan päin vastoin osoittaa Raamatunvastaisiksi.

Jeesuksen homomyönteisyyden ääripäätä edustamaan saadaankin sitten Jukka Hankamäki jonka näkemyksen mukaan Jeesus on ominaisuuksiltaan vahvasti homoseksuaalisen oloinen. "Jeesuksessa todellistuivat kaikki yhteisön ulkopuolisen homomiehen piirteet. Hän oli kielletty mies, joka tarvittiin veljeslauman toimeenpanemasta isänmurhasta seuranneen tunteiden ambivalenssin sovittamiseen. Hänen sosiodynaaminen funktionsa kristinuskon sisällä oli samanlainen kuin homoseksuaalisuuden asema heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa. Hän vieläpä iski seuraajikseen nuoria, kauniita miehiä." ... "Hän oli naisten iskemiseen osallistumaton ulkopuolinen, ja niinpä hänet voitiin uhrata sovitukseksi isälle." Ajatus tuntuu sopivan huonosti kristittyjen homojen vastustamiseen, mutta Hankamäki pitää tätä peittelynä ; Jo vahvaa irrottautumista ei tulisi, moni uskoisi Jeesuksen olevan homo ; "kristilliset papit ja piispat pelkäävät oman uskontonsa homoseksuaalisen dynamiikan paljastumista. He eivät halua Kristuksen homoseksuaalisuuden tulevan esiin ja näkevät paljon vaivaa osoittaakseen, että Jeesuksen agape-rakkaus on muka eri asia kuin seksuaalisempana pidetty Eros-rakkaus."

Tämä näkemys on tietysti hieman pitkälle viety. Uskonnollisille mieslaumoille löytyy muitakin syitä kuin seksuaalisia. Jeesus onkin enemmän aseksuaalinen tai antiseksuaalinen olento kuin joku jonka seksuaalisuus olisi avoimesti esilletuotua. Jeesuksen seksuaalisuus (kuten heterous ja homous) jäävät toteutuksen puuttuessa pohjimiltaan mysteereiksi. (Toki monet kultit keräävät miehen ympärille suuren määrän naisia.) Kuitenkin Jeesuksen homomyönteisyys on sitten mielenkiintoisempi kulma ; Raamatun alkukieltä ja etymologiaa tarkastellen on nimittäin huomattu erikoinen seikka eräässä Jeesuksen parantamiskertomuksessa ; Jeesus pelastaa siinä aivan eksplisiittisesti homoseksuaalin miehen. Tarina on Suomen kouluissakin tuttu kertomus roomalaisesta sotilaasta joka lähettää palvelijansa pyytämään Jeesusta tulemaan parantamaan. Jeesus parantaa sotilaan edes käymättä hänen luonaan ja kiittää häntä vakaumusta. Tällä on korostettu uskon voimaa ja osuutta ; Jeesus ei välittänyt siitä että parannettu ei ollut juutalainen ja/tai sotilas. Pelkkä usko oli syy parantamiseen. Tarinassa mielenkiintoista onkin se, että "But pais does not mean "servant." It means "lover." In Thucydides, in Plutarch, in countless Greek sources, and according to leading Greek scholar Kenneth Dover, pais refers to the junior partner in a same-sex relationship. Now, this is not exactly a marriage of equals. An erastes-pais relationship generally consisted of a somewhat older man, usually a soldier between the ages of 18 and 30, and a younger adolescent, usually between the ages of 13 and 18." Pais -sana ei siis viittaakaan palvelijaan vaan poikarakastajaan.

Tämä on selvästi jotain joka hämmentää. Jeesus tekee tässä sukupuolineutraalin parantamisen. Mielenkiintoista on se, että seksuaalisuuskaan ei ole este vaikka se ilmitulisi noinkin konkreettisesti ja mainitusti. Moni voisi ajatella että tämä olisi jonkinlainen oikeutus myös homoseksuaalien avioliitolle. Toisaalta harva kuitenkaan esittäisi samaa roomalaisen uskonnosta ; Yleisesti ottaen ajatuksena on se, että sielun pelastus vaatii kristittynä olemista. Näin ollen parantaminen ja pelastus voidaan erottaa ja sanoa että Jumala saattaa aivan täysin auttaa homoseksuaalejakin vaikkapa ihmerukouksilla mutta että pelastus on aivan eri asia; Näin ollen ihmeparanemisen omakohtaisesti kokenut ei suinkaan saa mitään todistetta taivaspaiakstaan tai oikeaoppisuudestaan.

Roomalaistarina opettaa joka tapauksessa pitkämielisyyden hyvettä jota tulisi soveltaa ammattisotilaisiin, eri maalaisiin, eri rotuisiin ja eri seksuaalisuuksiin. Tällä opilla luulisi olevan kysyntää aikoina jolloin roomalaisia sotilaita avoimen pedofiilisissä homosuhteissa on vähemmän. Mutta kaikkea muuta kirjoa sitten onkin hieman enemmän.

Kantola keksi

Vuonna 2005 kirkollinen näkyvä hahmo nimeltä Ilkka Kantola jäi kiinni syrjähypystä. Tämä tuotti tietysti hieman medianäkyvyyttä ja vaikeuksia Kantolan kotona. Ilkka Kantola kirjoittikin (sopivasti allekirjoittaneen syntymäpäivänä) 20. helmikuuta 2005 puolustuspuheen. Tekstissä omituista oli se, että syyllisyysnäkökulman sijasta Kantola herätti uhripuhetta itsensä suuntaan ja hän tuomitsi vaimonsa reaktiot "epätoivoisen ja nääntyvän ihmisen tunnekuohuina". Kantola osoittikin tätä ylilyöntiä kohtaan jotain jota kuvasi armeliaisuudeksi koska petetyllä "on oikeus mitä suurimpaan mustasukkaisuuteen." Ilman vastaavaa armeliaisuutta Kantola tuomitsi sen sijaan median, joka lietsoi mustasukkaisuutta hyppäämällä tunnekuohuylilyöntiin sen sijaan että tukisi ja rakentaisi piispan perhe-elämästä sopuisampaa. "Mennäänkä mukaan hänen tunteisiinsa vai autetaanko häntä ottamaan vastaan muuttuneen elämän tosiasiat?" Kantola peräti loppukaneetiksi siteerasi "Raamattua" selittämällä että "Jos minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään." Tämä on tulkittavissa monisyisesti, esimerkiksi siten että lehdistö ei tarjonnut rakkautta vaan tiedotusta. Ja toisaalta se vihjasi myös kenties hieman siitäkin, että syrjähypyssäkin on rakkautta toisin kuin kenties kuivahtaneessa parisuhteessa ei.

Tälle vastapainoksi voisi laittaa C. S. Lewisin "Paholaisen kirjeopisto" -kirjan luvusta 18. hissa demoni kuvaa Jumalan avioliittovaatimuksia jotka "asettavat ihmisen vaikean vaalin eteen: joko täysi pidättyväisyys tai armoton yksiavioisuus. Edellisen olemme jo Isämme ensimmäisestä suuresta voitosta saakka tehneet heille perin vaikeaksi. Jälkimmäisen pakotien olemme viime vuosisatojen aikana puristaneet yhä ahtaammaksi. Olemme tällöin käyttäneet apuna runoilijoita ja kirjailijoita, jotka ovat vakuuttaneet ihmisille että muuan tavallisesti lyhytikäinen kokemus, jota he sanovat "rakastumiseksi", on ainoa kunniallisen avioliiton syy, että avioliitto voi ja että sen tulee tehdä tämä kiihtymyksen tila pysyväksi ja että avioliitto, joka ei sitä tee, ei enää ole sitova." Toisin sanoen rakastumisesta ja ihastumisesta on tehty rakkauden uusi määritelmä.

Otan esille nämä kaksi lausuntoa lähinnä siksi että molemmat niistä edustavat sellaista rakkauskuvaa joka on yleinen. Ja molemmat näyttävät varsin vastenmielisiltä. Koska olen perin negatiivinen kuvaan aluksi hieman näitä epämiellyttävyyden tuntemuksia:
1: Lewisin lausunto on fundamentalistinen (ei tuomitseva termi) ja tuntuu hyvin "vanhakantaiselta" ja tämän tunteen syynä ei ole näkemyksen perinteisyys, joka on jäänyt modernin muodin jalkoihin. Vaan siitä että se on itse asiassa avioliittokontrollia. Kun ideologia komentaa kuka saa ja millä ehdoin mennä naimisiin, se astuu sen mystisen rajan yli jonka yli ei yleisesti hyväksytysti saa mennä. Itse asiassa jopa enemmistö diktatuureista ei yritä hallita ihmsten avioonmenemistä. Lewismäinen näkemys heijastuu siihen että on valvottavissa oleva normi joka rajoittaa tässä mielessä hyvinkin voimakkaasti. Tätä näkemystä kuvaa ehdottomuus ja tiukkuus ; Dogmaattinen pää on "niin syvällä omassa perseessä" että maailma näyttää varsin vaihtoehdottomalta.
2: Kantolan näkemys edustaa taas liberaaliteologiaa, jossa määritteiden dekonstruktio on vahvassa roolissa. Valitettavasti tässä näkyy myös liberaaliteologian suurin heikkous. Se näyttää usein olevan lähinnä rationalisointia, jossa haetaan oikeutuksia ja syitä ikään kuin jälkikäteen. Toki Kantolan lausunnossa näkyy häivähdys yleisinhimillistä assimilaatiota, jossa hän yrittää kikkailemalla ratkaista oman elämäntavan ja oman vakaumuksen välistä kuilua. Enkä usko että kovin moni lukija kokee hänen tässä temppuilussaan onnistuneen ; Filosofisesti määritelmässä ei ole vikaa, se on sisäisesti koherentti. Mutta siinä kuitenkin koherentisti kikkailemalla harjoitetaan presuppositionistista ajattelua jossa ensin on johtopäätös ja sitten mietitään että miten saadaan irti tämän tuottavat premissit. Näin tehdessä uhrin ja rikoksentekijän roolit pyöritellään päälaelleen. Tätä näkemystä leimaa kikkailu jossa likimain kaikkea saa tehdä kunhan vain saivartelutaidot ovat kunnossa.

Ne ovat kuitenkin eräässä mielessä toistensa kanssa erimielisiä yhdestä peruskysymyksestä ; On selvää että Kantolan syrjähypyssä taustalla oli juuri rakastumisen tunne. Ja hänestä ilman tämänlaista ihminen on kuin "helisevä tiuku". Lewis taas näkee juuri tämän tunteen ongelmallisena, ja että avioliittoon astuminen tehdään hänestä aivan liian usein rakastumisesta eikä rakkaudesta. Siksi ihmisen on tavallaan painoteltava näiden kahden melko kammottavan ääripään välillä, haettava kompromissia.

Molemmat vaihtoehdot ovat itse asiassa koherentteja ja osa filosofista perinnettä. Kantolan ajattelu heijastaa rakkausmääritelmää josta muinaiset kreikkalaiset kutsuivat erokseksi. Lewis taas ajaa rakkauskuvaa joka painottaa filiaa. Tämä ei ole järkiavioliitto vs. tunneavioliitto -kiista. Kysymys on tunnemyrskyn ja sitoutumisen välisestä konfliktista. Näkisin että molemmissa rakkausnäkemyksissä on sen verran ansioita että kumpaakaan niistä ei voida täysin poistaa yhtälöstä. Ja siksi Lewisiä ja Kantolaa kuvaakin minun silmissään se, että he tekevät virheen kun he eliminoivat ; Kantolan maailmassa filia on vain tunnekylmää tottumusta joka on ikään kuin rakkauden imitaatio, ja siksi kilisevä tiuku. Lewisin maailmassa eros taas on vastemielinen mörkö, demoninen jippo. ~ Heistä kumpikaan eivät ole siis väärässä kannattaessaan asioita, vaan siinä että näin tehdessään he vastustavat vääriä asioita.

"Potentially"? - Now I'm "Offended"!

Sain sähköpostia blogspotilta, eli tämän blogin palveluntarjoajalta. Syynä oli se, että tästä blogista oli tullut valitus. Minua ei syytetä tai edes epäillä mistään rikollisesta, eli en ole rikkonut mitään tekijänoikeuslakeja tai usuttanut rikokseen tai tehnyt muuta kyseenalaista. Se, mikä sen sijaan on tutkinnan alla on se, onko blogini "Potentially Offencive" tai pahempaa. Olin hieman yllättynyt, koska en koskaan ajatellut että jossain olisi joku ihminen joka lähettelee sähköposteja tämänlaisesta. Alkuyllätyksessä ja ällistyksessä minua loukkasi sana "offencive". Sittemmin minua on alkanut ärsyttää enemmän sana "potentially" ; Koska pyrin elämään aktuaalisena, täysin ja jarruttelematta, tuntuu juuri tämä sana asenteeni vähättelyltä. (Samaan tapaan kuin jos joku väittää minua runkkariksi joka pakonomaisesti itsetyydyttää joka aamu on loukkaavaa vähättelyä libidolleni.)

Onneksi blogiani ei missään tapauksessa poisteta. Blogi saa vain erilaisia varoituskoristeita. Jokainen voi laittaa itse blogiinsa varoitusrastin, jota 17 -vuotiaskin osaa klikata. Saattaa olla että blogini saa sellaisen standardiksi. Tämä olisi mielestäni kuitenkin väärin koska se olisi väärää mainontaa. Eli en haluaisi tuottaa ihmisille pettymyksiä.

Luulen että joku on lähinnä ärsyyntynyt minuun. Ja tämä ärsyyntyneisyys on sitten värittänyt ja blogini koetaan syylliseksi sen sijaan että mietittäisiin vakavasti vaikkapa sitä omaa herkkänahkaisuutta. Ja hän ei ole uskaltanut sitten valittaa minulle suoraan ja on siksi delegoinut tämän työn muille. Ja koska jumalanpilkkalaki on Suomalaisen kulttuurin kuriositeetti, on asiaa yritetty hakea loukkaavuuden kautta. Eikä tässä ole välttämättä ymmärretty että ulkomailla loukkaavuus on käsitetty jotenkin aivan muutoin kuin täällä varovaisen poliittisen korrektiuden ilmapiirin värittämässä pohjolassa.

Toki tämänlainen epäsuora selkäänpuukotus tuntuu hieman ikävältä. En nimittäin koe kirjoittavani "aivan mahdottomasti". Ja jos joskus raja ylittyykin niin koen olevani kykenevä poistamaan "aivan mahdottomat osat" pyynnöstä. Ja oletan kykeneväni jopa tunnustamaan syyllisyyteni ylilyönteihin edes joskus. Siksi tätä keinoa olisi kiva käyttää ensin. Mutta sitten toisaalta ymmärrän tämän byrikratian. Osa ihmisistä on ujoja ja luonteeni on kieltämättä ymmärrettävissä "Paavoiluna" jossa Paavo Lipposen ärtyisä kielenkäyttö ja olemus kohtaa Paavo Väyrysen egon ja asenteen. (Kyseessä on siis kombinaatio joka ei - yllättävää kyllä - lopputuota suurenluokan valtiomiestä.)

Luulen, että blogissani ärsyttää eniten aihe ja näkökulma. Kaksi mahdollisesti loukkaavinta teemaa ovat tietysti uskonnonvastaisuus ja seksi. Näiden kohdalla kuitenkin koen olevani varsin viaton. Uskontokritiikkini on liian pedanttista ja pitkäpiimäistä ollakseen aidosti häijyä tai kiinnostavaa ja tunteita herättävää. Ja seksin suhteen en ole repostellut etäännyttävillä rivouksilla jotka kuvotuksen kautta olisivat epäpornografiaa ; Seksuaalisuuden tarkalla kuvaukselal seksistä etäännyttävää. Enkä toisaalta ole myöskään mennyt vastapäiseen sudenkuoppaan eli kirjoittanut pornografista tai edes eroottista kirjallisuutta. Tekstini on seksiaiheessa itse asiassa jotain sellaista, josta Michel Foucault varoitteli "Seksuaalisuuden historiassa". Hänestä kulttuuria vaivasi "vapaamielistymisdiskurssi", jossa ihmiset puhuvat seksistä ja kokevat siksi olevansa vapautuneempia kuin viktoriaaniset ihmiset. Mutta he ovat kuitenkin päätyneet enemmän puhumaan seksistä kuin toteuttamaan itseään. Uskoisin että seksiteema -artikkelini nostavat enemmän liikehdintää yläpäässä kuin alapäässä.

Silti tai juuri siksi päätän näyttää miten pahoillani olen kirjoittamalla aiheen joka yhdistää nämä kaksi. Eli kiitos epäsuorasta asiakaspalautteestanne. Tämä oli aivan liikaa. Kiitos kiitos. Yritän kuitenin reiluna miehenä palauttaa palveluksen.

Ekstaasi.

Online Etymology Dictionary tuntee sanan "ecstasy" taustan; "late 14c., "in a frenzy or stupor, fearful, excited," from O.Fr. estaise "ecstasy, rapture," from L.L. extasis, from Gk. ekstasis "entrancement, astonishment; any displacement," in NT "a trance," from existanai "displace, put out of place," also "drive out of one's mind" (existanai phrenon), from ek "out" (see ex-) + histanai "to place, cause to stand," from PIE base *sta- "to stand" (see stet). Used by 17c. mystical writers for "a state of rapture that stupefied the body while the soul contemplated divine things," which probably helped the meaning shift to "exalted state of good feeling" (1610s). Slang use for the drug 3,4-methylendioxymethamphetamine dates from 1985."

Toisin sanoen ekstaattisuus liittyy mystiikan perinteeseen. Takana on ajatus transsintapaisesta ihmisen yhdistymisestä Jumalallisuuteen. Nykyisin ekstaattisten kokemusten hakeminen liittyy seksiin ja huumeisiin. Ajatus on sinänsä kiehtova, koska tunnetusti tietyt mielentilat voidaan hankkia eri keinoin ~ Joko 10 vuoden harjoittelulla ja meditoinnilla tai syömällä kaksi taikasientä. Näiden välille voidaan nähdä kilpailu.

Ja tämä kilpailu on pahinta mahdollista. Sillä ekologia kertoo luonnossa tapahtuvasta kilpailusta sen, että jos kysymys on saalis-saalistaja -suhteesta ei kyseessä yleensä ole kummallekaan katastrofi. Yhteiselämä on mahdollista. Sen sijaan syrjäyttävä kilpailu tapahtuu saman ekologisen lokeron sisällä. Näin taikasienet ovat kisaamassa pitkäjänteisen harjoittelun kanssa.

Syrjäyttävä kilpailu näyttäytyy oikeaoppisuuspuheessa, joka on yleisesti ottaen melkoisen häijyä. Siinä missä käännytettäviin suhtaudutaan usein suostuttelevasti - ja tämä taas vaatii onnistuakseen jonkinlaista huomioonottamista ja kohteliaisuutta - on opin sisäinen erimielisyys helposti kovan riidan paikka.

Ja näin mystiikot ovat - paitsi "tee se itse ilman aineita" -pilviveikkoja - myös kilpasilla seksuaalisuuden kanssa. Pidättäytyminen ja kieltäymys ja askeesi ovatkin siksi olennainen osa mystiikkaa. Ymmärrettävästi. Esimerkiksi Pyhä Teresa Avilalainen kuvaa mystisiä kokemuksiaan seuraavin sanoin "I saw an angel in bodily appearance to the left of me. He was small and very beautiful. I saw in his hands a long golden arrow at the edge of which seemed to be burned with fire. And then it seemed to me that this boom, he repeatedly pierced my heart, and penetrated to my very insides, and when he drew an arrow, it seemed to me that he took with her my heart, and he left me a great inflamed with love for God". Avilalainen kuvasi Jumalan kohtaamista kovana kipuna. Kipuna joka niin kova, että se sai hänet voihkimaan. Samanaikaisesti hänestä tämä tuska oli hyvin nautinnollista. Ja hän toivoi että kaikki epäilijät saisivat kokea vastaavan koska kokemuksen voimakkuus olisi itsessään osoitus kokemuksen aitoudesta.

Se, mitä sekä seksissä että meditoinnissa tapahtuu onkin ruumiinkuvaan liittyvä kokemusmuutos. Siinä missä normaalia ruumiinkuvaa voi kuvata kreikan kielen sanalla "στάσις" (stasis) joka tarkoittaa pysyvyyttä, tarjoaa ekstaasi poistuvan suhteen. Emootio on nautinnollinen itsen ja omien rajojen hämärtyminen. Ruumiillisuuden häviäminen korostaa kokemuksen mielellisyyttä, joka on tietysti helppo sekoittaa sielullisuuteen ja hengellisyyteen.

Näin ei lienekään järin ihmeellistä, että seksuaalisuus on joissain uskonnoissa liitetty suoraan jumalallisuuteen. Siellä seksuaalisuutta vastaan ei ole kilpailtu koska kyseessä oli enemmän väline mystiseen toimintaan kuin jokin aivan eri asia. Länsimaissa on kuitenkin otettu kilpailuasetelma.

Tämä aseltelma taas on ollut mukana jo aivan alusta lähtien. Sillä siinä missä kreikkalaiset jakoivat rakkauden kolmeen osaan, (1) philiaan, ystävyyteen (2) erokseen eli seksuaalisuuteen ja (3) agapeen eli vahvaan sitoutumiseen ja tunnesiteeseen. Tästä tehtiin Raamatullinen perinne, jossa seksuaalisuuden aktiin olisi kuuluttava kaikki ylläolevat osa-alueet. Toisin sanoen seksiä haluttiin rajoittaa ; Fuckbuddy jossa ystävyys ja eros kombinoituvat ei ollut "vielä riittävästi". Eikä tässä jääty edes priorisointiin eli pitäisi suosia sitä tilaa johon voi yltää. Vaan ajateltiin että fuckbuddy on kielletty oli sitten agape -suhdetta kehenkään tai ei.

Mutta tämäkin olisi vielä hyväksyttävää. Sillä itse asiassa uskonnollinen seksuaalirakenne on korvannut kreikkalaisen jaottelun aivan uudella, kylmemmällä, osiolla. Sillä seksuaalisessa perinteessä seksin oikeutusta on alettu korostaa avioliittoinstituution ja lisääntymisen kautta. Agape on korvattu avioliittokäsitteellä ja eros suvunjatkamisen intentiolla. Näin parisuhde on uskonnollisessa ympäristössä määrittynyt varsin kylmäksi. Katolisen kirkon ideana on se, että selibaatti on ihannetila. Ja jos tässä ei onnistu, on se korvattava avioliitolla ja suvunjatkamisella. Eros -rakkaus on itse asiassa totaalisessa pannassa, siitä on tehty pelkkä lihalisen himon synti.

Ja tästä asenteesta on tehty yhteiskuntaa värittävä normi, kulttuurin syvärakenne. Tässä on muistettava vain yksi lausahdus "Diktatuuri pysähtyy kynnyksellä, totalitarismi tunkee mukaan makuuhuoneeseen."

Sillä amerikoissa on ollut seksiasentorajoitteita jotka ovat olleet parhaimmillaan sitä, että vain "lähetyssaarnaaja -asento" on ollut sallittu. Laki on siis astunut makuuhuoneeseen ja kontrolloin seksuaalisuutta äärimmäisen tiukasti. Asentovalinnan kohdallakaan ei ole kysymys sattumasta. Sillä se, minkä olen oppinut eri asennoista on se, että lähetyssaarnaaja on suunnilleen se huonoin kaikista. (Tarkemmin: Se on huonoin kaikista niistä asennoista jotka eivät ole niin akrobaattisia että ne ovat käytännössä liian vaikeita toteuttaa muuten kuin teoriassa.) Esimerkiksi naisen päälläolo mahdollistaa syvemmän ja monipuolisemman liikehdinnän. Ja lähetyssaarnaajassa mies asettaa ruumiinsa tielle niin että esimerkiksi klitoriksen stimuloimaan pääseminen on hieman vaikeutunut. - Ymmärtäisin toki jos "doggystyle" olisi kielletty koska se pakottaa ihmettelemään sitä miten miehen ja naisen sukupuolielimet ovat niin erikoisen muotoiset että ne sopivat parhaiten yhteen kontta-asennoista. Tämä huomio taas viitaisi ikävällä tavalla Darwinin oppeihin ja ymmärtäisin jos tämä pilaisi joidenkuiden nauttimiskokemuksen. Mutta se, että otetaan juuri se vähiten tyydyttävä asento kuvastaa sitä asennemaailmaa jota seksuaalisuuteen on kohdistettu.

Toki tämä heijastuu avioliittonistituutin arvotukseenkin. Siinä missä esimerkiksi minä korostan sukupuolineutraalia avioliittoa juuri siksi että se mahdollistaa valinnan merkityksen ; Heteroliitto on tämän jälkeen eräänlainen statement oman avioliiton ihannetilasta eikä jokin josta yhteiskunta on päättänyt. Uskovaisten puolella sen sijaan oma näkemys avioliitosta halutaan institutionalisoida koko yhteiskunnan ainoaksi normiksi.
1: On erikoista miten vain heteroille tarkoitettu avioliittopuolustus ylläpitää myös slogania "Lapsella on oikeus sekä isään että äitiin". Tämä on outo koska homot eivät lisäänny. Asia voisi koskea adoptiokeskustelua, jota ei voida yhtäläisyysmerkein liittää avioliitto-oikteuteen. Lausuma on järkevä kun muistetaan miten kristillisyyden rakkauskartta on vääristetty. Eros on korvattu jollain joka on lähinnä sen byrokraattinen ja kylmä parodia-irvikuva.
2: Asiaa on haluttu määritellä. Eli että luotaisiin jokin uusi termi jolla olisi täsmälleen samat oikeudet kuin avioliitolla. Mutta sitä ei kutsuttaisi avioliitoksi vaan vaikkapa "yhteiskunnan hyväksymäksi parisuhteeksi". Tämä korostaa sitä, että avioliitolla halutaan olevan jonkinlainen spesiaalistatus. On hyvä huomata, että homoseksuaalien halua avioliittoon on tärkeää uskovaisille. Esimerkiksi USA:ssa uskonnolliset piirit pahastuivat kun avoliiton juridisia oikeuksia lisättiin. Huolena oli nimenomaan se, että nyt homoseksuaalit eivät enää haluaisi naimisiin. Tämä vihjaa siihen että eri määritelmällä samat oikeudet ei itse asiassa riitä. Vaan halutaan että avioliitolla on spesiaalistatus joka tehdään kaikille mahdollisimman haluttavaksi. Ja tämä haluttavuus kytketään uskontoon.

Tämä on ymmärrettävää koska mystisen ekstaasikokemuksen pahin kilpailija on seksuaalinen nautinto.

Usein mystikot korostavatkin sitä miten aikaansaaminen on sidoksissa seksiin siten että pidättyväisyys ja aika joka seksiin käytetään kulutetaan johonkin muuhun. Kuitenkin seksuaalisuusasenne näkyy tieteen kehityksessä ; Esimerkiksi itämaiset mystikot ovat toki innolla selittämässä jälkikäteen tiedemiesten löytöjä, eli he tulkitsevat monitulkintaisia ja epämääräisiä säkeitään after the fact. Kuitenkin länsimaisessa kulttuurissa tieteen rynnistys liittyy ajallisesti yhteen seksuaalisuuden vapaamielistymisen kanssa. Askeettinen buddhalainen kulttuuri tuskin tuottaisi Versaillesin palatsin kaltaista seksuaalisuuden tuhlailua. On selvää mistä että seksuaalisesti avoimen kulttuurin tuotokset tulkitaan löydön jälkeen mystikkojen piireissä. Mutta kun tutkia pitäisi, he tutkiskelevat mentaalisia harjoitteita saavuttaakseen vuosien työllä jotain jonka rahvainkin runkkari saavuttaa muutamassa minuutissa.

On hyvä huomata, että mystiikkaan ja askeesiin perustuvia kulttureita on ollut useita. Ne eivät ole tieteen kehittymisen kehto. Länsimaissa on toki mystisiä perinteitä, mutta onkin hyvä huomata että kristillisyys ja mystiikka olivat paikalla paljon kauemmin. ; Muutoksen selitykset on järkevintä hakea siitä mikä on muuttuja eikä siitä mikä on vakio. Uskovaisuus on siis hieman kuten videopelit tai hammasharjan käyttö nykymaailmassa. Ne ovat läsnä mutta ne ovat silti selitys vain hyvin harvalle asialle. Kristinuskon läsnäolosta tehdäänkin siis aivan perusajattelua harjoittaen selvästi vääriä ja ylilyöviä tulkintoja. Jos kristillisyydestä olisi hyötyä tieteelle, olisi tiede kehittynt aikaisemmin. Koska ei, joutuvat he after the fact selittelemään erilaisilla ad hoc -rakenteilla sitä miten tieteen löydöt sopivat heidän obskurantteihin riimeihinsä ja selittämättä jää se olennainen. Eli miksi he eivät löytäneet niitä tieteen löytöjä ensikädessä. Skeptikon on helppo huomata syy tähän selityksen löytämiseen mutta innovaation köyhyyteen ; Monitulkintaisuus ja epämääräisyys tarkoittaa sitä että mikä tahansa voidaan sovittaa kun ei ole mitään eksaktia muotoa johon pitäisi osua. Sama epämääräisyys tarjoaa liikaa vaihtoehtoja jotta niistä voitaisiin generoida minkäänlaisia järkeviä ilmiselviä hypoteesejä.

Seksuaalivastaisuus ei siksi olekaan argumentti mystiikan puolelta vain se ainoastaan kuvaa inhoa ekstaattisen kokemuksen helppoutta kohtaan. On selvää kummalle jää tältä kantilta enemmän aikaa tehdä asioita. Mystikoilla kuluu enemmän aikaa orgasmin tavoittleuun joten siitä tulee heille elämäntapa.

Don't do drugs Religion, aha.

Jumalaa tarvitaan vain jos kärsit huonosta seksistä. Väitänkin suoraan että jos väheksyt seksiä ja tarvitset Jumalaa et ole harjoittanut seksiä oikein. Uskonto voi siis olla sinulle jos olet paska seksissä ja saat paskaa seksiä. Mystiikka taas on kädettömille wannaberunkkareille sopivaa ajanvietettä. Mystiikka on jotain joka on itse asiassa nähtävänä koko rakkauskäsitteen tuhoamisena, koska siinä vastavuoroisuus ja toisen huomioiminen korvataan itseen ja omiin aistimuksiin käpertymisellä. Mystikko saa masturbatorisia fantasioita joissa ei ole toista persoonaa, vaan fantasia toisesta. (Mikä kuvaa osuvasti masturbaatiota muutenkin.)

Uskonto laajemmin taas on siis niille jotka eivät välitä seksistä mutta joilla on pakkomielle seksistä ja halu kontrolloida kaikkia muitakin tällä henkilökohtaisella saralla. Sekä mystiikkaa että muuta uskontoa yhdistääkin se, että se sopii ajatusmaailmaltaan erityisen hyvin niille joilla on vastenmielisyyttä seksiä kohtaan mutta jotka kuitenkin haluavat saavuttaa seksin tarjoaman ekstaasin. Minun silmiini tämä on likaista ja kaksinaamaista. Joten väitän että usknto sopii erityisen hyvin kaksinaamaisille ihmisille. Jos olet siis uskovainen etkä kaksinaamainen, suosittelen sinua harkitsemaan vakaumustasi uudestaan.

---

Sikälimikäli Teistä tuntuu että haluatte valitella filosofian epäkunnioittavuudesta tahdon vain huomauttaa että se, mistä tämä teksti tulee on paikka jossa tämänlaista - ja rehellisesti sanoen paljon häijympääkin - tavaraa löytyy. Lakia en riko, mutta lupaan lähestyä laillisuuden rajaa asymptoottisesti aina kun tämäntapaisia tempauksia esiintyy. Kiitos kun ette jatkossakaan rohkene ilmaista näkemystänne suoraan vaan kierrätte mutkan takaa. Se ei toki anna suoraa, keskustelevaa tai reilua vaikutelmaa. Mutta juuri näiden elementtien puute tekeekin siitä rehellisen. Ja tätä hyvettä minäkin arvostan!

Käsi lompakolla ☠ Sodassa eli Rakkaudessa

Jokainen tai miltei jokainen tuntee eroksen hahmon. Tämä rakkauden symboli on pieni ja pullea kerubi, joka ampuu nuolia. Tämä on minusta hyvin kuvaava symboli. Lapsentasoinen toimija on umpimähkäinen ja nuoli on kuitenkin vaarallinen tuhoase. Itse asiassa tästä rakkauteen saadaan myös sotaisia teemoja ; Usein sotaa pidetään rakkauden vastakohtana. Mutta kuitenkin sodan syynä voi olla rakkaus öljyyn ja intohimo toisen luonnonvaroihin. Ehkä sotaakin voidaan kuvata, ei rakkauden puutteena, vaan väärin kohdennettuna rakkautena. Eli kaiken kaikkiaan väitän että eros kuvaa hyvin osuvasti sitä valtaa ja vallattomuutta joka rakkauteen kuuluu. Paremmin kuin mikään nakuileva Venus -jumalatar, vaikka tämän suloja olisi korostettu minkälaisilla silikonitisseillä.

Eilen televisiosta tuli "Simpsoneita". Kyseessä oli jakso, jossa kaikki kertoivat tarinoita rakkaudesta. Teemana oli se, että kaikki tarinat menivät pieleen. Romantiikasta ei ollut toivoakaan, kun rakkaus oli yksisuuntaista. Tai kun piti valita perhe ja ihastuksen kohde tuhosi elämänsä. Tai kun toinen päättikin vaihtaa. Rakkaus näyttäytyi mitä suurimpana tuhon lähteenä.

"Unkurissa" kirjoitettiin samasta teemasta samana päivänä. Esitetään esimerkiksi että romanttinen taidetyyppi rahastaa tunteilla. Kaiken huipentaa rakkaudessa onnituminen. "kärsimystä rakkaus on ollut aina. sen tietävät psykiatrit, terapeutit ja haudankaivajat, joiden asiakkaiksi keväisin ahtaa tukuittain rakkaudessaan pettyneitä ihmisiä." Tämä negatiivinenkin onkin yksi olennainen osa ilmiötä. Samoin unkurissa muistutetaan siitä miten rakkauden ymmärtäminenkin on vaikeaa. Rakastuneen puhe muistuttaa uskovaisten ja mystikoiden kryptisiä lauselmia. Tarvitaan ammattikunta (psykiatrit, papit) jotka ovat spesifioituneet puheen outouksiin. Että voidaan ymmärtää mitä lapsen höpinöiltä kuulostavat latteudet oikein tarkoittavat.

Tämä muistuttaa että kun asia osuu omalle kohdalle, siinä ei vielä paljoa auta, vaikka olisi lukenut "Live Scienceä" ja oppinut luokittelemaan kaikki 8 erilaista rakkauskäsitystä. Ei vaikka erottaisi että oma rakkautesi on sitä joka (1) janoaa toista, (2) on sitä että toinen asuu päässäsi (3) on sosiaalinen liima ja turvaverkko (4) välittämistä ja tukemista korostava pakko (5) seksuaalista yhteensopivuutta (6) kunnioittamisen suhde (7) pitkäaikainen yhteys (8) kulttuurillinen ja historiallinen muuttuja ja tapaperinteeseen kuuluva asia. Tai näiden sekoitus. Oman rakkauselämän hallitsemisen kannalta tieto ei ole välttämättä tarpeen, tai tieto on tässä peräti turha mutkistaja.

Asioita onkin kenties katsottava kokonaisuutena ja unohdettava asioiden pakolla hallitseminen.

"Simpsoneiden" episodikaan ei tyytynyt katsomaan vain yhtä puolta. Sillä Homerin ja Margen onnistuminen lopussa muistutti myös siitä että hyviäkin puolia on. Kenties puoliso on toope donitseja mussuttava ydinvoimalatyöntekijä joka näyttää keltaiselta apinalta. Ja kenties kaikki huipentuu rumasti kuolemaan tai avioeroon. Mutta hetkeen tarttumalla käy niin että hyvät päivät voidaan kokea. Väliaikaistahan hyvä ja kaunis on, jo ihan senkin vuoksi että elämä on väliaikaista.

---

Valitsin veitsenheiton, paitsi sen takia että pidän "Tyttö sillalla" -elokuvasta, jossa se, miten veitsenheittäjä palkkaa itselleen itsetuhoisen avustajan, rinnastuu seksuaalisuuteen, rakkauteen ja niiden tuhoisuuteen hyvin hienosti. Mutta myös siksi, että jotenkin tuntuu että parhaat heittotulokset eivät tule silloin kun mietit heiton teknisiä yksityiskohtia, vaan heität intuitiolla, yrittämättä suoraan hallita.

Pieni ajatus "miesten" ja "naisten" elokuvista.

Katsoin sellaisen elokuvan kuin "Uneton Seattlessa". Siinä on pieni kohtaus, jossa naiset itkeskelevät rakkauselokuville ja pian miehet keskustelevat toimintaelokuvista yhtä kyynelehtien. Koska en oikein jaksanut seurata Tom Hanksin touhuja, mieleni vaelteli tästä kohtauksesta eteenpäin.

Olisi tietysti melko tylsää ja kliseistä miettiä että miksi naiset eivät pitäneet toiminnasta ja miehet romanssielokuvista. Mutta niitäkin mietteitä tuli silti mieleeni. Onneksi nousin tästä kysymyksestä eteenpäin, kun tajusin kutsua niitä "miesten elokuviksi" ja "naisten elokuviksi" korostetusti lainausmerkeissä. Tämän jälkeen ne ovat stereotyyppisten näkemysten leimaamat "genrerajat". Molemmat niistä ovat tunteisiin vetoavia ja erilaisilla tavoillaan sentimentiaalisia. Siksi myös "miesten elokuvia" kuvaa sana romanttinen, tosin ei sen arkikielisessä merkityksessä. (Vaan siinä jossa esimerkiksi kauhu on vaikkapa "goottiromantiikkaa".) Siksi haenkin apua kreikkalaisesta antiikkisesta filosofiasta.

Niistä löytyykin kaksi erilaista aihepiiriä. Ne käsittelevät erilaista ihmisten välistä rakkautta. Elokuvissa on yleensä pakollinen seksikohtaus, mutta seksi on näissä kuitenkin vain mauste. Teemat ovat syvempiä.

"Miesten elokuvissa" on usein kysymys filiasta. Ne siis käsittelevät kreikkalaisten ystävyyttä. Sotaelokuvissa puolustetaan usein omaa ryhmää, joka koostuu samanarvoisista yksilöistä. Tällä on miltei aina keskeisen tärkeä rooli. (Sen sijaan agape -rakkaudella niissä on usein vähän osaa, kun pitää ampua vihollisia.) Itse asiassa "maskuliinisissa elokuvissa" ystävyyttä on jopa niin erikoisessa ja ihmisvihaisessa elokuvassa kuin "Hyvät, Pahat ja Rumat" -elokuvassa. Siinä vain käsitellään ystävyyttä vaikean kautta. (Siis hieman samaan tapaan, kuin minä yritin etsiä kauneutta graffiteista.) Elokuvaa seuratessa Tuco ja Blondie eivät ehkä ole parhaita kaveruksia, mutta he kuitenkin jakavat keskenään hieman sitä filiaa, jota he taas eivät jaa Angeleyen kanssa. Tässä elokuvassa näkyy tavallaan se Aristoteleen ystävyyden teema, jossa hyvillä ihmisillä on hyvät ystävät - ja samalla logiikalla huonoilla ihmisillä on huonot ystävät. Tätä kautta elokuva kertoo tavallaan siitä missä ystävyyden ja luottamuksen ja vihollisuuden ja epäluottamuksen rajat menevät.

"Naisten elokuvat" esittävät parisuhdetta. Ne ovat muutenkin eros -elokuvia. Eli ne heijastavat sitä mitä kreikkalaiset pitivät rakkauden esityksenä. Platonin eros ei ollut subjektiivinen tunne yksilöön, vaan siinä koettiin tunteita laajempaa kauneuden ideaa kohtaan. Tämä kuvaa näitä romanssielokuviakin melko hyvin. Siksi ne pelaavat erilaisilla logiikoilla kuin esimerkiksi spagettiwesternit ja sotaelokuvat. Mielestäni on olennainen ero katsotaanko rakkaustragedioita vai romanttisia komedioita.
1: Romanttisissa komedioissa rakkaus on usein vaikeaa. Ne kertovat enemmän itse rakastamisen vaikeudesta. Tyypillisesti "tyttö kohtaa pojan ja poika kohtaa tytön", ja sitten seuraa erilaisia kommelluksia ja väärinymmärryksiä jotka tuovat epävarmuutta koko rakastamiseen. Näin käy vaikka elokuvaksi valittaisiin elokuva miehekkäämmästä päästä, kuten "Hitch lemmentohtori" tai "Weddingcrushers", vai onko kyseessä "perinteisen naisellinen" "Notting Hill".
2: Rakkaustragedioissa rakkaus sen sijaan on helppoa, mutta tätä halutaan estää. Niissä on yleensä rakastavaisia vaikeuksissa. Näin on vaikka otettaisiin komediallisia sävyjä sisältävä tragedia "Moulin Rouge", jossa rakkauden eteen laitetaan rikkaita, aseita, salamurhaajia ja kuolema. Tai otetaanko aiheeksi puhtaammat "Romeon ja Julian" (teemojen) pohjalta tehdyt elokuvat.
+ Toki ylläoleva on karkeistus. Tosiasiassahan romanttisissa komedioissakin kuvataan kuinka "rakkaus on automaattista", sitä vain hämmentää esimerkiksi joku valehteleva taho. Ja "Moulin Rougessakin" mies haluaa maksaa jotta vapautuisi velasta, mikä kuvaa sitä että senkin takana on "romanttisista komedioista" tuttu elementti. Kuitenkin niissä asiat käsitellään "isolla pensselillä katsoen" likimain näin. Ero tragedian ja komedian välillä on oikeasti joskus aika häilyvä, ja joskus erottaminen onnistuu vasta loppukohtauksesta. Jos aina siitäkään.

On hyvä huomata että myös monissa sotaelokuvissa - ja omissa suosikeissani, kostoelokuvissa - on usein perhe -elämää. Niillä kuitenkin korostetaan usein sotilaan inhimillisyyttä. Tai ihanuus on juonenrakenteellisesti merkittävää vaan tuhottuna - jolloin sillä oikeutetaan elokuvan silmitön väkivalta. Niillä ei ole samanlaista asemaa kuin romanttisissa elokuvissa. Siksi juuri kukaan ei mene katsomaan sotaelokuvaa sen alkupuolen kauniiden maisemien ja perhesuhteen kuvausten vuoksi. Mutta romanssielokuvissa ne ovat ikään kuin kohokohtia. Syy ei ole suoraan siinä mitä kuvissa on, vaan se mikä asema, rooli, arvo ja tehtävä niille annetaan juonenkehityksessä.

Ystävänpäivän massahurma.

"A flatterer is a friend who is your inferior, or pretends to be so."
(Aristoteles)

Ystävänpäivä on melko uusi juhlapäivä, jota kai pitäisi joskus jotenkin käsitellä. Minun tapani käsitellä voisi olla vaikka kertoilu "Saint Valentine's day massacresta", jossa 1920 -luvulla, kieltolain aikaan, ammuttiin seitsemän ihmisiä. Kyseessä oli ilmeisesti se että mafiamiehet ampuivat kilpailevia mafiamiehiä. Syylliset eivät jääneet kiinni, ja yksi kuuluisimmista epäillyistä, Capone, ihan sattumalta sattui olemaan juuri silloin todistettavasti ihan muualla. Olisi tietysti kovasti tapaistani - ja varsin makaaberia - pistää ystävyys ja mafia yhteen.

Siksi ajattelin yllättää kaikki ja tehdä jotain muuta. Voisin rupatella keveästi hieman ystävyydestä.

Ystävyys -sanan ydintä on vaikeaa tavoitella. Otan sen ytimeksi "perinteisentylsän ja klassisen" kreikkalaisen filian. Tätä "Ystävyydeksi" käännettyä filia -termiä Aristoteles kuvaa "Retoriikassaan" seuraavasti: "Ystävyyttä aiheuttavat kiltit teot ja niiden tekeminen pyytämättä ja julistamatta että ne on tehty." Tämä on siis tuskin kovin huono lähtökohta.
Tässä muodossa filia tuntuu nykyaikana tutulta. Ja ystävyyttä voi pitää kaikille ihmisille tärkeänä kulttuuriuniversaalina.

Mutta vaikka ihmisen sisin olisi sama, hän voi katsoa asioita eri perspektiiveistä. Tätä kautta on hyvä huomata että klassinen filian määritelmä on hieman erilainen kuin nykyään oleva ystävyyden määritelmä:
1: Nykyisin pidämme ystävyyttä yksityisenä asiana, joka kohdistuu yksilöiden välille. Mielenkiintoista on se, että kreikkalaisten näkemys filiasta on laajempi. Se oli sympatian tunteiden lisäksi uskollisuutta perheelle - ja paikalliselle yhteisölle, polikselle.
2: Nykyisin myös erotiikka, parisuhderakkaus ja sukupuolellinen ja parisuhteeseen liittyvä rakkaus liitetään ystävänpäivään. Kreikkalaiset sen sijaan erottivat eroksen vahvasti. - Ehkä syynä on se, että edes minä en ole niin kieroutunut että panisin kaikkia mikropoliksessani. Erikoista kyllä eros oli kreikkalaisista sitä että rakasti toisessa olevaa kauneuden ideaa ; Kohde siis heijasti jotain ominaisuutta, joka oli itse asiassa kaikkea muuta kuin katsojansa silmässä. Eroksessa et siis oikeastaan välittänyt tästä ihmisestä suoraan.

Aristoteles liitti ystävyyteen haluamisen. Meillä on sellaisia ystäviä joiden kanssa haluamme ystäviä. Tämä tarkoittaa vapaaehtoisuutta. Ystäviä ei voi määrätä. Tämä ei varmasti ole yllätys kenellekään joka (1) on ollut teini (2) on ollut lapsia jotka ovat teinejä tai (3) muuten vaan on ollut perheessä teinejä.

Aristoteleen ystävyyden ytimessä oli samanlaisuus. Hänestä halusimme itsellemme sellaisia ystäviä joita olimme itse. Tässä hän nosti keskeiseksi samanarvoisuuden.
1: Tavoitteiden on oltava samansuuntaisia. Jos haluaa elämältä aivan erilaisia asioita, on hyvin vaikeaa saada yhteyttä. Jos joku haluaa tuhota niitä asioita joita me haluamme tuottaa mahdollisimman paljon, ei ystävyys voi sujua kovin hyvin.
2: Sosiaalisen, taloudellisen ja muun vastaavan aseman on oltava suunnilleen samalla tasolla. Jos toinen on liikaa alapuolella, tai yläpuolella, kyseessä on ystävyyttä vaikeuttava seikka. Jos toinen loisii toista enemmän kuin toinen loisii takaisin, vastavuoroisuus särkyy.
3: Aristoteleen samanarvoisuus on samanlaisuutta ja identtisyyttä joustavampaa, koska se keskittyy sympatiaan, kykyyn ajatella itsensä toisen asemaan ja ajatella toisesta samanaikaisesti hyväntahtoisesti. (Mitä itse pidän usein lähes mahdottomuutena, monesti tuntuu että on valittava vain toinen yllä olevista.) Tätä kautta ystävä voi samanaikaisesti toisessa tilanteessa antaa anteeksi ja toisessa puhua suunsa puhtaaksi. Tätä kautta ystävien ei tarvinnut olla kaikessa samanlaisia ja yhtä hyviä. Riitti että toinen ihailee toista saman verran kuin toinen ihailee takaisin. Samanaikaisesti kuitenkin Aristoteles torjuu siipeilijät. He voivat olla mielinkielin, mutta he eivät ole samanarvoisia, joten heidän ystävyytensä on valjumpaa.

Ystävällä piti lisäksi olla jotain muitakin ominaisuuksia. Olimmepa itse minkälaisia tahansa, arvostamme ja haluamme ystäviimme sellaisia ominaisuuksia kuin reiluus, luotettavuus sekä tyyneys. Näiden takana on tietysti se, että jos ystävä suuttuu helposti, siitä syntyy helposti riitoja jotka vaikeuttavat ystävyyttä. Emme halua ystävää joka levittää salaisuutemme kaikille, ja joka kohtelee meitä epäreilusti.

Aristoteleen mukaan kaikki eivät voi kokea yhtä hyvää ystävyyttä. Hänestä parhaat ihmiset kokevat parasta ystävyyttä. ~ Kun ystävät ovat samanlaisia, on hyvillä ihmisillä on hyvät ystävät. Etiikkaa ja ystävyyttä ei voi erottaa toisistaan. (Mikä on tietysti valtava uutinen teineille, joskaan ei heidän vanhemmilleen.) Aristoteles kuitenkin muistutti että ystävyyttä on alempilaatuistakin. Tämä on usein välineellistä ystävyyttä. Eli voimme esimerkiksi ottaa baarireissulle mukaan anteliaan tyypin josta emme muuten pidä. Ja jos joku on kuuluisa, voit hengata hänen seurassaan jotta saat tästä jotain. Ja jollekulle voidaan soittaa sitten kun muut kaverit ovat pettäneet ja vaihtoehtona on yksinäisyys. Näissä ystävyyksissä on tietty loisimisen maku. Mutta kun muistetaan että nämä ystävät ovat sellaisia että näille voidaan tehdä näin - se kertoo että hekään eivät ole kovin hyviä. Yksi on baarissa tuhlaileva ja hillitön, toinen kaipaa ympärilleen pinnallisia ylistäjiä, ja kolmas on sellainen luuseri että sallii että on "viimeinen oljenkorsi".

Ja tietysti oudot friikit saavat vaikeasti ystäviä. He ovat harvinaisia joten samanlaisia on hyvin vähän. Ehkä tätä kautta ystävyyteen saadaan ero suhteessa entiseen aikaan. Aristoteles näki että ihmisen tahtotila oli luontoa ja luonto oli hyvä. Joku voisi kuitenkin sanoa että tässä määritelmässä on rippunen suvaitsemattomuutta : Jos ystävyys rakentuu samanlaisuudelle, on selvää että erilaisuus ei sovi kovin hyvin ystävyyteen. Tätä kautta erilaiset olisivat Aristoteleen maailmassa ystäviä eroistaan huolimatta. Eikä sen takia että tämä erilaisuus kiehtoisi heitä.
1: Itse olen oppinut pitämään eroista ja kummallisuuksista. Kenties pakon edessä kun "kanssani samanlaisia" ei ole juurikaan pyörinyt missään, tietty "irrallisuus" kuvaa itseäni paljonkin. Tunne irrallisuudesta, kuulumattomuudesta, kuitenkin minustakin ystävyyden kanssa vahvasti erossa. Ystävyys on tietyllä tavalla "kaksisuuntaista lähelle tulemista ja lähelle päästämistä". Mielestäni Aristoteles siis sekoittaa tietyllä tavalla "yleisyyden" ja "helppouden". Itse näkisin että on olemassa myös "harvinaista ja vaikeaa ystävyyttä", joskin vähän.

Ystävyys kuitenkin kaikesta huolimatta sopii tietyllä tavalla mafiaankin. He tasan tarkkaan huolehtivat poliksestaan. Heillä on normit joita he seuraavat tasapuolisesti, nämä eivät ehkä ole kaikilta määrin eettiset, mutta ne ovat kuitenkin edes kaikille suunnilleen samat. Mafiosoilla on tietty yhdistävä sosiaalinen ja taloudellinen taso, ja he ajavat samoja asioita. Ongelmana vain on se, että heillä on samanlaisia ystäviä. Ja vielä suurempi ongelma on se, että osa heidän vihollisistaankin ovat samanlaisia kuin he itse. Ne voisivat olla heidän ystäviään, mutta eivät ole. Vähemmästäkin syntyy skismaa. Etenkin kun viinapullot pyörivät mukana kuvioissa.

---

Kirjoittaja on ollut aikanaan pitkiä aikoja riidoissa ystävänsä kanssa eräiden naisasioiden vuoksi. Erosjännitteet rikkoivat filian, tässä kohden samanlaisuus kohteessa ei ollut mikään ystävyyttä helpottava asia. Mutta ehkä Aristoteles silti olisi osannut ennustaa tämän. Sittemmin anteeksianto on tehnyt filiasta vahvemman. Eros sen sijaan on ehkä ikuista, mutta sen kohteet vaihtuvat. Näin skisma on kadonnut, ja nostalgiaankin on jäänyt kysyvä sävy : Mihin ihminen muka tarvitsee sitä tiettyä naista, kun hänellä on ystävä ja jaossa yhteinen näkemys kauneuden ideasta. Ja absinttia!