"Koska se kuuluu asiaan" eli konservatiivisuutta mutta ei konservatiivista

Poliittiset käsitteet elävät. Ideologiat kuitenkin tupataan usein näkemään muuttumattomina klimppeinä. Tämä on johtanut tiettyihin vaikeuksiin esimerkiksi termin "oikeisto" ja "vasemmisto" kanssa. Käytännössä tässä on ollut aiemmin kynnyskysymyksenä talousjärjestelmä: vapaata markkinataloutta ja omistusoikeutta painottavat kannattavat ovat oikeistolaisia, yhteisomistusta kannattavat vasemmistolaisia. Mielikuvissa "kapitalistinen" ja "sosialistinen" sopivat termeinä tähän määrittelyyn täydellisen hyvin.

Kuitenkin kun nykyään puhutaan oikeistosta, ei suinkaan tarkoiteta usein oikeistoa tässä klassisessa mielessä. Silloin puhutaan enemmänkin "konservativismista". Jos aiheena on äärioikeisto, esiin nousee sellaisia termejä kuin "autoritarismi", "fasismi", "nationalismi" ja "rasismi". Nämä ideologiset teemat ovat nousseet oleellisemmiksi. Ja tätä kautta koko määritelmä on muuntunut ~ Klassisessa mielessä äärioikeistolaisuus tarkoittaisi jotain aivan hemmetin erilaista kuin nämä mielikuvat. Määritelmällisesti äärioikeisto viittaisi laissez-faire -tyyliseen uusliberalistiseen kapitalismiin. Esimerkiksi autoritaarisuus ja kansallismielisyys on tässä kohden asiaan tavallaan liittymätön asia ; USA:n republikaanit ovat äärioikeistoa sanan klassisessa mielessä ja ne ovat autoritaarisia ja kansallismielisiä. USA:ssa libertaarit taas korostavat vapaudessa juurikin riippumattomuutta.

Filosofisesti suuntautuneet ajattelevat että suurin osa ihmisistä käyttäisi termejä väärin. Itse taas näen että politiikassa termeissä on aina kyse aikaan sidotuista konnotaatioista. Näin ollen nykyään äärioikeisto tarkoittaa natsismia. Ja näiden välille voidaan jopa nähdä tietynlainen yhteys. ~ Tämä on melko selvää kun mietitään mikä yhteys on sosialismilla ja vallankumouksen käsiteistöllä. Omistusoikeuspyrkimykset vaativat tiettyjä tapahtumia ja muotoja. Samaa asiaa voidaan hakea monilla eri strategioilla, mutta nämä strategiat ovat systeemeitä ja niitä on rajallinen määrä. Yksityiskohdissa on toki vääntöä mutta kun valitaan tietty yksityiskohta ja tavoite, muut asiat nivoutuvat helpopsti yhteen. Siksi ei ole ihme että kommunistit haikailivat vallankumouksesta. Eikä ole ihme että USA:n oikeistolaiset ovat itsensä pyhyttäviä kalvinisteja.

Fasismin määrittelyä noin ylipäätään on tässä kohden oleellinen. Jos mietitään miksi se liitetään oikeistolaisuuteen, voidaan huomata että fasismi on ideologisesti ontto. Liitos tuntuukin pinnallisesti heti siltä että sanotaan lähinnä "en pidä tuosta enkä halua heittää natsikorttia kun sillä häviää" -taktiikaksi. Asiaa pahentaa se, että fasisteiksi itseään toteuttavien tahojen teorioiden ja oppien ero käytännön toiminnasta on valtava. Reaalipolitiikka vetoaa oppiin nimellisesti mutta ei noudata sitä. Tämä pahentaa fasismin kaikkea määrittelemistä entisestään. ~ On kuitenkin hyvä huomata että fasismi, natsismi ja vastaavat ovatkin tavallaan kapitalistisen järjestelmän sivutuotteita. Joku teräväkielinen voisi sanoa että fasismi ei ole oikeistolaista vaan oikeistollisuutta. ; Ja tämä jaoettelu selittää sen, että miksi sellaiset puolueet jotka ovat korostaneet olevansa oikeisto-vasemmisto -jaon ulkopuolella ovat yleensä nimittäytyneet nationalistisiksi tai fasistisiksi.

Tämä ylläoleva on tarpeen jos tartutaan siihen mikä nykymaailmassa tuppaa olemaan oleellista. Nimittäin "Konservatiivi-liberaali" -akselille. Tämä on mielenkiintoista koska osa saattaa jopa miettiä että onko oikeistokonservatiivi vain redundantti sanahirviö, jossa samaan asiaan viitataan kahdesti. (Vähän kuin sanoisi että "vihtavasta", "tietokonekompuutteri" tai "CD -levy"...)  Näin ei kuitenkaan ole ja itse asiassa ole.
1: Mielikuvissa oikeisto ja natsismi liittyvät yhteen. Kuitenkin Hitlerin natsien kinoissa on huomattavaa että siellä oli itse asiassa vahva vasemmistolainen osio, ns. strassenismi. Tästä vasemmistonatsismista vain päädyttiin eroon sisäisten tappamisten ja sotimisten jälkeen ja jäljelle jäi se oikeistonatsistinen porukka.

"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin siitä miten konservatiivit ovat mitä ovat. Ja että tämä ei itse asiassa usein vastaa konservativismin määrittelyjä. Konservativismi ei ole oikeistolaisuutta vaan toiminnallisuutta ja pragmaattisuutta "Korservatiivinen henkilö kunnioittaa perinteitä ja suhtautuu muutokseen varoen. Uusi ilmiö on ennen hyväksymistä tutkittava ja todettava hyväksi ennen kun sen annetaan korvata vanhaa. Vanhaan ei kuitenkaan tarrata väkisin kiinni, vaan uusi on tutkittava ensin ja hyväksytään sen merittiten mukaan. Kaikessa tässä ajatus pitäisi olla kyse pitkän ja kestävän yhteisön ja yhteiskunnan luomisesta, pysyvistä arvoista ja pitkälle katsomisesta, ihmisten yhdistämisestä ei erottamisesta." Tämä ideaali on se syy miksi esimerkiksi itse olen korostetusti konservatiivi. (Olen filosofisen määritelmänkin mukaan myös oikeistolainen, mutta oikeasti sen uuden käytännön oikeistolaisuuden kanssa minulla on yhtä vähän tekemistä kuin sen  konservatiiveiksi itseään kutsuvien tahojen liikehdinnän kanssa.) Kuitenkin käytännössä konservatiiviksi nimitetty toiminta on lähinnä viittaussuhteessa tähän teoriaan ja ideaaliin. Konservatiivi viittaa ideaaliin puolustuksena kohtaamalleen kritiikille. Kuitenkin teot ovat usein jotain aivan muuta. "Konservatiivit eivät itseasiassa usko luonnon suojelemiseen yleensä ylipäätään, vaan pitävät luonnon varjelua teollisuuden ja talouden haittaamisena, eivätkä elinolosuhteittemme ylläpitämisenä. Luonnon suojelemisen pitäisi olla nimenomaan jotain mitä konservatiivit tekevät, mutta ei enää. Konservatiivien pitäisi myös kannattaa arvoja jotka yhdistävät ja vakiinnuttavat yhteiskuntaa. Silti he vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakinaistamista vaikka se tekisi heistäkin paljon kiinteämpiä osia yhteiskuntaa. Konservatiiveissa on noussut myös voimakas työväenliikkeitä vastustava suuntaus. Ammattiliitot ovat todistetusti yksi parhaita yhteiskunnallisen vakauden välineitä, mutta konservatiiveista löytyy merkittävä osa jotka tahtovat ajaa moiset sosialismin airueet ulos järjestelmästä." ... "Konservatiivisuus lyhyelläkin tarkastelulla ei siis ole erityisen konservatiivista, vaan pikemminkin kuulostaa mielestäni uskonnolliselta liberalismilta." Käytännössä konservativismi heijastuukin viittaussuhteena ns. ostoslista -metodiin. "Konservatiivisuuden on "napannut" uskonnollisten ja Friedmanilaisten markkinaliberaalien porukka. He näyttäytyvät perinteiden puolustajina, mutta samalla varjolla voidaan näppärästi ajaa myös kaikkea muuta. Ja tässä on nykyisen konservatiivisen liikkeen kuolema. Kyseessä ei ole enää suuntaus joka rakentaisi terveitä ja pitkäikäisiä yhteisöjä. Moderni konservatiivi ei yhdistä, vaan hajottaa, hän piirtää tiukat taistelulinjat ja asettuu niihin. Homoja vastustetaan koska se kuuluu asiaan. Ilmastonmuutos kielletään koska se kuulu asiaan."

Tämä onkin tärkeä huomio. Sillä usein kun konservatiivit korostavat sitä että miten he eivät ole mikään ideologia, he kuitenkin toimivat hyvin tämän vastaisesti. He eivät ole pragmatisteja jotka kannattavat kansan yhteyttä, vaan riidanhaastajia jotka hakevat konfliktia. Uskonnolliset rituaalit myydään kansan rivit yhdistävänä. Oikein mitään syy-seurausyhteyttä sillä konfliktilla joita uskonnollisiin rituaaleihin pakottavat sitten nostavat ei enää olekaan. Pragmatisti laittaisi turvan kiinni. Nykykonservatiivi nostaa kierroksia. Sillä kysymys ei oikeasti ole siitä että asioilla olisi syy-yhteys, vaan siitä että ensin on päätetty että puolustetaan yhteistä uskontoa ja sitten keksitään tälle presuppositionistisesti mitä tahansa syitä jotta tämä ehto toteutuisi.

Konservatiivit toimivat tällä presuppositionistisella strategialla muutoinkin. Ja tämä näkyy varsin hyvin siinä miten vähän näkemysten kirjoa konservatiiveiksi nimittäytyvillä yleensä ottaen on. Jos perustelu huonon argumentin vastaan tullen on "mutta kyllä se voi olla ja koherentisti voidaan ajatella näin" ei kuitenkaan selity miksi tämä linkki asian ja ideaalin välillä on paljon heikompi kuin se korrelaatio jolla tätä ideaalia ajavat kannattavat tätä asiaa.
1: Eli jos kaikille yhteiseksi pakotetun uskonnonrituaaliston yhteys yhteiskuntarauhaan on teoreettinen ja yhteys mahdollinen mutta utooppinen, niin miksi yhteiskuntarauhateoriaan vetoavista miltei kaikki uskovat tähän eivätkä siihen vaihtoehtoon joka on hyvinkin relevantti vaihtoehtoteoria. Koska konservatiivi ei oikeasti ajattele lopputulosta ja seurausketjua jolla tähän päästään vaan hän ensin on valinnut ne miten pitää olla ja väitää niiden liittyvän yhteiskuntarauhaan. Jos yhteys olisi ehdoton ja varma, olisi yhteys selvä. Mutta hyvin usein mielipidekirjoa olisi olemassa, mutta tätä kirjoa ei suinkaan käytetä vaan ollaan hyvinkin yksimielisiä siellä missä itse ideaali antaisi sille hyvinkin paljon tilaa. Tämä on oire joka kertoo kaksinaamaisuudesta, eli siitä että oikeasti takana ei ole pragmaattisuus vaan ideologia joka yritetään naamioida pragmaattisuudeksi. Siis eräänlaista pseudotiedettä.

City of the Hounting Hillbillies

Amerikoissa kiduttamisen kannattaminen ja vastustaminen jakaa yllättävän kovasti mielipiteitä. Tästä hyvän esimerkin saa tuoreesta presidenttipelistä. Nykyinen presidentti Obama vastustaa kiduttamista, myös ns. waterboardingia. Monesta tämä kidutuksen salliminen on virhe joka perustuu erehdykseen. Obaman todennäköisin haastajan, Romneyn, kanta selviää "Romney moitti tv-väittelyssä Obamaa siitä, että tämä on erehtynyt pitämään Yhdysvaltoja samanlaisena kuin muutkin maailman valtiot. Romneyn mielestä Yhdysvallat on poikkeus, itsestään selvä vapaan maailman johtaja, jonka arvot ovat vahvemmat kuin muilla ja jonka ulkopolitiikan keinona ja päämääränä on sen oma voima."

Suomeen tämänlaiset puheet tuntuvat omituisilta. Mutta USA:ssa kristityt konservatiivit harjoittavat ajatusta jossa Amerikoilla on privileegio. Se on "maailmanpoliisi", joka saa käyttää voimaa joka on muilta kielletty - samaan tapaan kuin poliisit ja sotilaat ovat voimankäytössä erityisasemassa. Heillä on vanha sanonta "City upon a Hill" joka kuvaa sitä miten Amerikka on "One nation under God" ja tässä viitataan Matteuksen evankeliumiin (Matt 5:14) joka ilmenee Englanninkielellä muodossa "You are the light of the world. A city that is set on a hill cannot be hidden." Tämä tekee USA:lle erikoisaseman, se antaa itselleen luvan olla toimija jonka ei tarvitse välittää muiden pelisäännöistä.

City upon a Hillin ajattelusta on johdettu suuntaus "American Exceptionalism" joka on voimakas ulkopoliittinen kannanotto ; Sen rakenne on kuvattu muodossa "American ideology, based on liberty, egalitarianism, individualism, populism and laissez-faire." Tässä näkemyksessä valtion kontrolli yksilöistä halutaan minimoida. Näin yhteiskunnassa vastustetaan elitismiä kaikissa muodoissaan. Yhdistettynä "House upon a Hill" -ajatteluun onkin jotain joka värittää kristillistä oikeistokonservativismia. Joten ei olekaan ihmeellistä että konservativismi liittyy sellaisiin ilmiöihin kuin dominionismi ja "anti-intellektuellista eliittiä" vastustava denialismi. Samoin ei yllätä että moraalin nimessä USA:ssa voidaan kannattaa lujastikin kuolemantuomiota ja kidutusta.

Tämä voisi tietysti olla vain Amerikkaa. Mutta tosiasiassa elämme globaalissa maailmassa. Siksi esimerkiksi USA:n konservatiivisten oikeistofundamentalistien lempilapsi, (evoluutiodenialistinen) kreationismi on Suomessakin yllättävän yleistä. USAn "ekseptionalismista" voidaankin nähdä - jopa olennaisena - osana suomalaista fundamentalistien keskustelutapaa. ~ Kun olin lapsi, kehuttiin että Suomi oli Euroopan Amerikkalaisin maa. Tällä korostettiin sitä että esimerkiksi tuotteita voitiin laittaa koeluonteiseesti Suomeen ja jos ne pärjäsivät täällä, ne pärjäsivät todennäköisesti myös USA:ssa. Nyt fundamentalistit ovat Suomen USA:laisimpia konservatiiveja.

Moni ei ehkä huomannut että "homoillan" jälkimainingeissa oli jotain yllättävää. Silloin kun minä olin lapsi, fundamentalistit käyttivät ensisijassa oikeaoppisuusargumentaatiota. Eli he vetosivat siihen että Raamattu vain kieltää jotkin asiat. Nyt kuitenkin esiin nousi vahva uskonnonvapauden ja sananvapauden sävy. Homoseksuaalisten naimisiinmeno esitettiin fundamentalistien uskonnonvapauden häirintänä. "Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" nousi keskustelun ytimeen. Tässä on hyvä huomata, että fundamentalistit vaativat kirkolta joko fundamentalistien oikeaoppisuutta tai sitten he vaativat että kirkko noudattaa laissez-faire -menettelyä. Eli joko ollaan fundamentalistien puolella tai sitten ollaan estämättä fundamentalistejen vapautta toimia. Tämäntapainen toimintastrategia on tavallista USA:n "American exeptionalisteilla". - Eikä sen pitäisi modernissa globalisoituneessa maailmassa yllättää ketään muuta kuin niitä jotka muistavat "klassisen jaon" jossa USA on kalvinistinen ja esimerkiksi Suomi luterilainen.

Kuitenkin in facto elämme pienessä maailmassa. Esimerkiksi valtionkirkkomme on muuntunut mukailemaan "USA:lta yllättävänkin paljon maistuvaa" keskustelutapaa. Kirkon "suvaitsevaisto" on passiivista enemmistöä joka antaa vallan fundamentalistiselle vähemistölle. Kun tilanne on se mikä se on, eli fundamentalistit ajavat omia arvojaan koska ovat "House on the hill" ja leppoiston "suvaitsemattomuuden suvaitseminen" on sitä että he nysväävät suvaitsevaisuudesta ja kannustavat fundamentalisteja huutamalla että "laissez-faire", on kirkosta muodostunut juuri sellainen rasittava mätäpesäke joka se on ~ Joko siellä pelataan fundamentalistien ehdoilla (exeptionalism) tai sitten fundamentalismi ehdoilla (laissez-faire).

Tässä valossa on hauskaa katsoa miten Pasi Turunen on suhtautunut tuoreeseen valtionkirkon päätökseen olla tukematta tahoja jotka vasustavat naispappeutta tai seksuaalivähemmistöjä. Hän kuvasi sitä sanomalla että syrjimisdiskurssissa on huomattava että syntiä saa syrjiä. Hän kuvaa että jos tuomitset fundamentalistit niin syrjit syrjijöitä "Lähetysjärjestöt tekevät Simolan mielestä syntiä pitäessään homosuhteita syntinä ja sellaista ei ilmeisesti tarvitse suvaita mikä on syntiä. Syntiä saa syrjiä. Vaikkapa ottamalla lähetyskannatuksen pois. Tältä osin Simolan teksti tuo mieleen kivuliaan spagaatin. Hän ei itsekään pysty olemaan niin absolutisti kuin mitä konservatiiveilta edellyttää."

Samalla linjalla ollaan yleisemminkin, kuten esimerkiksi kirjoituksessa "Selkeä viesti - mutta mistä?" jossa sanotaan "Mikäli päätoimittaja Simola tarkoittaa hurskastelulla ulkokultaisuutta tai teeskentelyä, niin ehkäpä hän on tässä oikeammassa kuin tarkoittikaan. Vaikuttaa siltä, että Helsingissä torjuntaan ihmisten lajittelu elämäntavan perusteella kelvottomiin ja kelvollisiin Kristuksen lapsiin, siis parannuksen tehneisiin ja parannusta tekemättömiin. Tämä on aivan oikein. Mutta samalla vaikuttaa kuitenkin myös siltä, että Helsingin seurakuntayhtymän valtuusto torjuu koko parannuksen tarpeen." ... "vapahtajamme ei hylkinyt ketään, ei publikaania, porttoa eikä spitaalista. Synnin hän kuitenkin torjuu jyrkästi. Vapahtajamme torjuu siis synnin, ei synnin turmelemaa ihmistä. Tämä on tärkeä viesti kaikille, jotka yrittävät jo tässä ajassa jakaa ihmisiä pelastettuihin ja kadotettuihin. Mutta myös niille jotka julistavat pelastusta ilman parannusta." Tämä kehuttu analyysi muistaa mainita myös seuraavan "Seurakuntayhtymä hallinnollisena yksikkönä voi toki määritteellä itselleen ihan omat arvonsa, mutta kirkon opin määrittely ei sille kuulu. Seurakuntayhtymän valtuusto ei esimerkiksi päätä miten katekismuksen sisältöä opetetaan alueen paikallisseurakunnissa. Jokainen valtuutettu erikseen uskovana kristittynä, sikäli kun sitä on, tekee toki itse omat johtopäätöksensä yhdessä Herran kanssa rukoillen. Näin siis ketään erikseen osoittamatta, saati ennalta tuomisematta." Tämä on sinällään mielenkiintoinen keskustelunaihe, koska Seurakuntayhtymä on vain määrännyt määrärahoista, se ei ole tehnyt noita tuossa määriteltyjä asioita. Se ei kiellä vakaumusta, vaan pelkästään kieltäytyy maksamasta jos joku todella edustaa niitä. Ajatus muuttuu vielä kieroutuneemmaksi kun muistetaan että homoseksuaalien avioliittoonmeno kirkossa on jotain jota ei selvästi jätetä pelkäksi "omiksi johtopäätöksiksi jotka tehdään yhdessä Herran kanssa rukoillen". Ei, ne pitää kieltää ja tätä kautta määrittää konkreettisesti kirkon opin ja sallitut käytänteet. Näin ollen koko jutun sävystö muuttuukin varsin omituiseksi ; Tempun nimi näyttää olevan "syytetään muita jostain jota he eivät tee, mutta jota me tarkalleen ottaen teemme". Ja tämänlaista kehutaan sitten hyväksi ja laadukkaaksi ajatteluksi ; Tekstin jonka laatu on sillä tasolla että sitä voi käyttää akateemisesti hyödyllisesti ja rakentavasti vain yrittämällä julkaista sitä ns. "Sokal -testinä".

On selvää että tässä on takana ajatusta siitä että jos fundamentalisti tuomitsee syntinä on kyseessä "oikeutettu syrjintä". Mutta samalla "syrjintää voidaan jakaa hyväksyttävään ja eihyväksyttävään" -asennetta ei voida sitten soveltaa fundamentalisteihin itseensä, tällöin vaaditaan laissez-faire -asennetta. Fundamentalistit saavat siis tuomita ja syrjiä syntiä ja asettaa juridisia esteitä vakaumuksensa pohjalta yhteiskunnassa laajemminkin - edes eikristitty homoseksuaali ei pääse normaaliavioliittoon koska se loukkaisi fundamentalistia. Mutta fundamentalistien omaa toimintaa ei saa rajoittaa. On selvää että tässä on kyseessä "Fundamentalist exeptionalism". Fundamentalistit ovat ihmisryhmä joka saa syrjiä pahaksi näkemäänsä asiaa. Mutta toiset eivät omista lähtökohdista saa tuomita heitä.

Tämä toki näkyy yleisemminkin kansankirkko-asenteessa. Kirkkoa pidetään autonomisena yhteisönä jonka arvoja yhteiskunnan jäsenet eivät demokraattisesti saa päättää. Eli esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymys on määritelty "kirkon sisäiseksi asiaksi". Kuitenkin samanaikaisesti kirkkoa pidetään erityisasemassa. Tapa käyttää "kansankirkkoa" jonain "valtionkirkkoa isompana" joka nousee instituutiotasolta ja "kantaa kansan ideaalia" on tuttu ; Päivi Räsänen ja muut vastaavat ovat hyvinkin ajamassa näkemystä jonka mukaan Suomen laki on kristillisyyden läpitunkevaa ja että arvomme ovat siksi ensi sijassa kristinuskon arvoja.

Näin autonomia saadaan tunkea politiikkaan mutta "ei oikein toiseen suuntaan". Tässä on kysymys olennaisesti samanlaisesta luokittelutavasta ja argumentaatiostrategiasta joka on tuttu USA:n kiduttamisenoikeuttajilla. Turunenkin suostuu puhumaan hyväksyttävästä ja pahasta syrjinnästä vain kristinuskon termein. Arvokeskustelu jääkin fundamentalisteilla "fundamentalististen kristittyjen sisäiseksi diskurssiksi jota käydään fundamentalististen kristittyjen ehdoilla". Tämän ulkopuolelle ei osata eikä suostuta menemään. Näin meillä onkin kirkkokolhoosi, joka on inkompetentti käymään keskustelua muulla tavalla. On syntynyt sloganoitu puhe jossa on vain "totaalinen sosiaalinen fakta".

Tässä ei tarvitse huomata kuin se, että tosiasiassa kirkkopuheessa on kysymys siitä että kirkollisvero on edellytys kirkkoyhteisömme olemassaololle ja sen konkreettiselle toimintakyvylle. Näin ollen ihmisten vapaus valita uskontonsa johtaa eroamismääriin. Keskustelussa on siis myös siitä millä kirkko ja kristinusko oikeuttaa itsensä valtiossa. Moni ajattelee että jos valtionkirkko syrjii naispappeja ja homoseksuaaleja "kristillisen uskon nimissä" niin "sitä pahempi kristinuskolle". Hekin muistuttavat että suvaitsemattomuus ei ole vielä samaa kuin asioiden jakaminen eettiseen ja epäeettiseen. Heidän mukaansa syrjintä on sitä että luokittelevaan arvioon lisätään termi "pahuus". Näin kaikki eriarvoittaminen ei ole syrjintää. Näin se onkin konnotaatioiltaan "oikeuttamattomuutta vaativa" ; He huomaavat että koko sanaa "syrjintä" ei itse asiassa voi sanoa ottamatta jonkinlaista eettistä kannanottoa. Jos syrjintä tarkoittaa mitä tahansa arvovärittämistä, niin sitten koko sana olisi sisäisesti ristiriitainen. ~ Näin ollen syrjintää voidaan käyttää esimerkiksi koulukiusaamisessa. Jos vastustaa koulukiusaajaa ja hänen toimiaan ei suinkaan "ole suvaitsematon suvaitsemattomuudelle" sillä suvaitsemattoman vastustaminen nimenomaan on sitä suvaitsevaisuutta ja sen ajamista. Suvaitsemattoman suvaitsemattomuus on jopa sisäisesti ristiriitaista.

Siksi syrjintä on hieman kuten Pasi Turusen synnin syrjintä ; Vaikka Turunenkin näkee että jokin syrjintä on pahuutta, syntiä saa silti syrjiä. Turunen määritteleekin siksi koko suvaitsevaisuuden ja syrjinnän totaalisesti eri tavalla. Näin ei ole ihme jos keskustelua ja ymmärtämistä ei tapahdu. Valitettavasti jos tämä ymmärrys tapahtuu koko "suvaitsemattomuuden suvaitseminen" romahtaisi. Kenties siksi tätä ymmärtämistä ei myöskään tule tapahtumaan. Sillä "kalvinistinen" argumentaatio on vallannut suomalaisen fundisskenen ikään kuin "pakan alta" ja "pikku hiljaa" alkaen 1980 -luvun ensimmäisistä vakavasti otettavista "laajemmista kreationismin maahantuonneista". Lopputulemana on privileegio/kaksoisstandardiasenne jossa fundamentalismi on "itsestäänselvä objektiivisen moraalin ohjaaja ja määrittäjä" ja erimielisten on otettava "laissez-faire" jotta eivät vastustaisi vapautta (kuten uskonnonvapautta), eli keskustleukyvyttömiä yksille napeille tehtyjä pikkunatseja jotka kykenevät oikeuttamaan homoseksuaalien ajon yhteiskunnan roskasakiksi ja oikeuttamaan samalla kidutuksen tai vastaavat asiat, ilman että he kokevat että heidän omaan eettisyysleimaansa on tullut mitään säröä tai tahraa tämän "synnin vihaamisen" vuoksi.

---

Otsikon takana on tietysti "City over the Hills" -slogan yhdistettynä kauhuelokuvaan nimeltä "House of the Hounted Hills" sekä huonoon puujalkavitsiin.

Sateenkaaren tuolla puolen

Olen joskus ihmetellyt sitä, miten konservatiivisuutta kuvaa nykyään vapauden maksimoiminen ja kontrollin minimoiminen talouselämässä kun samalla he korostavat vapauden karsintaa ja kontrollin pitämistä eettisissä asioissa. Esimerkiksi USA:ssa fundamentalistinen oikeisto noudattaa hyvinkin tiukasti näkemystä jossa yksilön vapaus tarkoittaa sitä että heikompia ei tueta taloudellisesti ; Heistä USA:ssa ei anneta rahaa, vaan ansaitaan sitä. Moraalisesti heikommiksi näkemiään he ovat sen sijaan kovasti opastamassa.

Talousteorian kohdalla selitys löytyy siitä "Raamattu" kertoo Nooan tulvan jälkeen. Jumala laittoi taivaalle merkiksi sateenkaaren, muistuttamaan ihmisiä siitä että Jumala on nyt luvannut että hän ei enää tuhoa maailmaa kerralla. Globaali tuho on mahdottomuus. Tästä on tietysti seurannut se, että moni fundamentalisti näkeekin vakavassa maailmanlopun uhassa lähinnä lupauksen Jeesuksen toisesta tulemisesta pikaisesti. Jeesuksen on palattava ennen maailmantuhoa, joten heidän silmiinsä atomipommin sienipilvelläkin olisi hopeareunus.

Laissez faire -kapitalismin mukaan talouden ja yhteiskunnan ongelmiin ei pidä puuttua koska pitkällä tähtäimellä ongelmat ratkeavat itsestään. Kysyntä ja tarjonta paikkaavat ongelmapaikat. Näkymätön käsi pitää huolta siitä että tuhoa ei tule. Tämä talousteoria muokkautuukin samalla tarinaksi joka on hyvin yhteensopiva kristillisen katastrofikuvan kanssa. Ilmeisesti Jumalan sanat jotenkin heijastetaan muuhunkin kuin pelkkiin globaaleihin tulviin. Näkymätön käsi onkin siksi pohjimmiltaan Jumala, joka estää tuhon ja lupaa pelastusta ja toivoa.

Näkymättömään käteen uskovat katsovat siis jollain lailla elävänsä Jumalan (näkymättömällä) kämmenellä jossa ei pelkää lintunen, mutta jossa kaikille (kuten ateisteille tai homoseksuaaleille) ei riitä tilaa ja kaikille ei paikkoja ole.

Tässä voidaan nähdä kaksoisstandardisuutta ; Moraalin kanssa on eri tarina kuin talouden ja yhteiskunnan kanssa. Ehkä siihenkään ei saada tuhoa kun Jumala tulisi ennen kuin kristillisyys unohtuu. Siksi liberaaleja, ateisteja, idän harhaoppeja seuraavia, homoseksuaaleja, haureudentekijöitä ja aborttinikkareita ei tarvitsisi vastustaa. Kuitenkin tässä kohden sävy lienee erilainen. Arvomaailman suhde Nooan tulviin oli selvä ; Jumala tuhosi ihmiskunnasta valtavan ison osan vain siksi että heidän arvomaailmansa oli rappeutunut. Nyt Jumala on luvannut että hän ei enää toiste ratkaise eettisen ilmapiirin ongelmaa tälläisellä keinolla, joten ihmisten olisi ikään kuin tehtävä se heidän puolestaan.

Ongelmana tässä on tietysti se, että on helppoa nähdä talouselämän tapahtumat ja kysyntä ja tarjonta ihmisten halujen ja himojen näyttämönä. Tällöin talouselämäkin onkin nähtävissä jonkinlaisena arvomaailman huipentuma. Näin siihenkin voitaisiin kohdistaa totaalista kontrollia ja valvontaa. Jostain syystä konservatiivit eivät kuitenkaan halua kertoa talousteorian kautta tälläistä kertomusta. Syynä lienee menestyksen teologia ; Menestyminen elämässä nähdään Jumalan siunauksena, ja menestys taas tulee talouselämän kautta. On itselle miellyttävämpää kokea saaneensa siunauksen Jumalalta, kuin hyväksikäyttäneensä ja tukeneensa erilaisia turmeltuneita käsityksiä.

Siksi sitä halutaan että sateenkaaren päässä on kultaruukku, eikä homobaaria. (Onkin tavallaan hauskaa että homoseksuaalit ovat ottaneet sateenkaaren symbolikseen. Kun kristillinen perinteinen merkitys yhdistyy tähän, rakentuu kaikenlaista hauskaa.)

Näpit irti, meitsi pummaa!

Varhaisimmat teoriat kansojen vauraudesta perustuivat 1500 -luvulla liikkeelle lähteneeseen merkantilismiin, jossa korostettiin taseita: Eli karkeasti ne maat joilla tuli paljon tuloja olivat niitä jotka vaurastuivat eniten. Tämä näkemys korosti sitä että vienti oli suurempi kuin tuonti, ja teollisuus, monopoli ja tullit olivat keskeisiä välineitä vaurauden lisäämiseen. Teollisuuden tarkoitus oli tuottaa sitä mikä lähtee vientiin. Tässä ideana oli kontrolli. Kun hallitaan, saadaan tulosta. Näkemys oli 1700 -luvulla syntyneistä fysiokraateista (jotka kutsuivat itseään nimellä économistes)väärä; Heistä ainoastaan maatalous, eivätkä teollisuus tai kauppa toi pohjimmiltaan vaurautta. He perustelivat tätä sillä että maatalouden tuotteet lisääntyvät: Kun se että sinulla on timantti, ja myyt sen, johtaa siihen että timantti vaihtuu vaikkapa rahaksi, viljanjyvän kylvämällä saa koko tähkän uusia jyviä, sika tuottaa useita jälkeläisiä ja niin edes päin. Heidän mukaansa tuottavuus ei syntynyt kontrolloimalla. Heistä vapaa kauppa (laissez faire) oli tehokkain keino tuottaa, ja siksi he muun muassa vastustivat orjuutta ja tulleja. Kuuluisin tämän näkemyksen edustaja oli François Quesnay, joka perusteli että keinotekoiset rajoitukset haittasivat "luonnollista järjestystä".

Adam Smith kehitteli "puuttumattomuuden kauppaa" eteen päin. Tosin hän oli sitä mieltä, että oikea vaihdosuhde oli työ maatalouden sijaan. Smithin ajatus oli, että työnteko tehostui, kun se jaettiin osatehtäviin joihin pistettiin erilaisia eksperttejä. Pelkkä määrä ei ratkaissut, vaan työn järjestelyllä saatiin tehtyä sama työ vähemmällä vaivalla. (Työaika ei siis ollut ihan rahaa, mutta melkein.) Hänen ajatuksensa "näkymättömästä kädestä" perustui siihen, että valtion ei kuulunut valvoa kauppaa, koska teurastajat, leipurit ja oluenpanijatkaan eivät välttämättä tee työtään hyväntahtoisuudesta vaan osa tekee sitä ahneudesta. Itsekäs taustamotiivi ei siis tarkoittanut tekemätöntä työtä. Hänestä talousmaailma toimi itsekseen, kunhan kauppiaat eivät ole kirjanpitoaan väärentäviä roistoja. Hänen näkemyksensä ihmisestä ei kuitenkaan ollut niin kyyninen, kuin mitä hänen usein sanotaan; Se, että kaupankäynti toimii vaikka ihmiset olisivat moraalittomia ei tarkoita että kauppaa käyvät ihmiset pakosti olisivat moraalittomia. Itse asiassa Smithin varhaistuotannossa käsitellään ihmisluonnetta, ja siitä näkee että hän itse asiassa piti ihmisiä melko hyväntahtoisina.

Tämä oli vasta taustoitusta, varsinainen ideani alkaa tästä;

Kovasti Smithiläisiä vaikutteita voidaan huomata myös peliteoriassa. Siinähän päädytään siihen, että vaikka pelaajat hakevat strategioillaan vain omaa etuaan, hänen on otettava myös toisen toiminta huomioon. Vaikka lyhyellä tähtäimellä vangin dilemmassa käy niin, että kannattaa pettää, pitkällä tähtäimellä eli useita kertoja pelatessa, kannattaa "hankkia toisen luottamus". Tässä on taustalla hieman samanlaista ajattelua kuin seuraavassa peliss: Otetaan joukko ihmisiä, vaikka 10 kpl, joille annetaan jokaiselle sama määrä rahaa tai vaikkapa tulitikkuja. Heidät laitetaan tämän jälkeen laittamaan yhteiskassaan jokin haluamansa määrä tikkuja. Kun kierros loppuu, jakaja kaksinkertaistaa yhteiskassan tikut ja ne jaetaan tämän jälkeen tasan kaikille. Tässähän käy niin, että jos kaikki laittavat yhteiskassaan kaiken, he kaksinkertaistavat saamisensa. (Tämä on erityisen mukavaa, jos pelissä on raha, jonka saa peräti mukaansa.) Tosin tässä vaiheessa on huomattava, että jos oletkin tässä tilanteessa "vapaamatkustaja", ja et laitakaan yhtä paljon poletteja, jäät hieman voitolle suhteessa muihin. Kun kerran laitat vain viisi, ja saat aivan saman kuin muut kymmenellä, jäät itse asiassa sen viiden verran plussalle verrattuna kaikkiin muihin.
1: Tätä voidaankin jo hieman soveltaa siihen, miksi ihmiset rakentavat majakoita: Kun kaikki kauppiaat haluavat majakan, mutta eivät halua maksaa sitä, eikä kenelläkään ole varaa siihen, rahat saadaan kasaan koska kaikki hyötyvät koska majakka mahdollistaa lisääntyneen kaupankäynnin ja tarjoaa tätä kautta voitontavoittelun mahdollisuuksia kauppiaille. Ja jos rahaa ei saada peliin koska kaikki ajattelevat "vapaamatkustavansa muiden siivellä", kukaan ei saa mitään. Ja silloin ei myöskään ole "vapaamatkustajia", koska ei ole mitään mistä "vapaamatkustaa". Tarvitaan vain riittävän monta kauppiasta, jotka yhdessä sopivat että he laittavat rahaa rakentamiseen.
2: Toisaalta tämä selittää osaltaan sitä, miksi ihmiset esimerkiksi jättävät televisiomaksun maksamatta: TV toimii joka tapauksessa, joten vapaamatkustaminen on helppoa. Mutta jos kukaan ei maksaisi TV -lupaa, TV toiminta pitäisi kuitenkin rahoittaa. Seuraus olisi luultavasti se, että joko TV:n toiminta loppuisi tai sitten maksu hoidettaisiin jotenkin muutoin, esimerkiksi verovaroista. Vähemmissä määrin tämä tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän TV -maksun maksajia, sitä enemmän heidän on maksettava jotta kulut saadaan peittoon. (TV -lähetys on informaatiota, joten sen kulu on aina likimain sama. Katsojan lisäys ei lisää lähetyskuluja.) Toisaalta tämä tietysti lisää intoa lisätä TV -maksutarkastajien määrää ja nostaa tarkastusmaksua; Kyseessä on hieman kuten junapummauksen kannattavuuteen kehittämäni kaava; lipun hinta/(kiinnijäämis%*tarkastusmaksun suuruus). Jos tulos on alle 1, pummaaminen yksinkertaisesti kannattaa. Toisaalta junayhtiön kannattaa lisätä tarkastajien määrää niin kauan, kuin (kiinnijääneiden määrä*tarkastusmaksun suuruus)/(tarkastajien työkulut) on yli 1. Tämä tarkoittaa sitä että jos pummaajia on paljon, tarkastajien määrää lisätään, ja kun tarkastajien määrää lisätään, tulee myös "pelotevaikutus", joka saa pummaajat päivittämään kiinnijäämis%:aan, jonka jälkeen pummaajien määrä vähenee ja tarkastajiakin tarvitaan taas vähemmän. (Tosin tarkastusmaksujen nosto on ratkaisu, joka puree "suoraan ongelmaan". Ehkä tämä on se syy, miksi ne ovat niin suuria.)

Tosin näissä esimerkeissäni "rationaalinen" on likimain sama kuin "ahne, itsekästä omaa voittoa tavoitteleva". Tai ainakin "oman voiton maksimoija". Lisäksi voidaan sanoa että esimerkiksi suurin osa pummaajista olisi tämän kaavan mukaisia; Osa pummaa jännityksestä. Ja minäkin sain kerran junasakot koska luulin että kuukausikorttini olisi voimassa. ~ Eli aivan kuten kuolemantuomioiden lisääminen ei vaikuta kovin paljoa rikollisiin, koska nämä ajattelevat olevansa ovelia eivätkä usko jäävänsä kiinni, tai tekevät teon pikaistuksissa, jolloin he eivät mieti koko rangaistusta - tai ovat kuten kouluampujat eivätkä lainkaan välitä rangaistuksesta joka normi -ihmiselle olisi valtava. (Kysymyshän ei ole siitä edustavatko nämä vaihtoehdot suurta osaa koko kannasta, vaan edustavatko nämä merkittävää osaa rikollisista.) Lisäksi monissa peliteoreettisissa Nashin tasapainotiloissa rationaalisin strategia on pettää aina, mutta ihmiset eivät silti tee sitä. (Tosin esimerkiksi toistuva vangin dilemman pelaaminen muuttaa tilannetta ja tasapainoa : Jos pelaat vain yhden kerran, kannattaa pettää. Sen sijaan "potut pottuina" strategia, joka aluksi tukee ja sitten tekee sen mitä toinen teki viimeksi, voittaa jos vastassa on erilaisia strategioita. Tämän korvaa vielä anteliaampi versio, ja lopulta kaikki tekevät yhteistyötä, jonka jälkeen pettävä strategia voittaa, ja tämän päihittää potut pottuina -strategia. Paras toimintatapa siis synnyttää "kiertävän jatkumon".) Kokeissa ihmiset tukevat toisiaan silloinkin, kun se ei peliteorian mukaan näytä järkevältä ; Ja erikoisinta on tietenkin se, että tavalliset ihmiset voittavat tukemalla toisiaan enemmän kuin peliteoriaa tuntevat ahneet yksilöt.

Tässä suhteessa olen samaa mieltä kuin mitä Colin Camerer kirjoitti kirjassaan "Behavioral Game Theory". Hän kirjoitti monista käytännön ongelmista joita oltiin havaittu. Hänestä puutteet ovat kuitenkin sellaisia, että niitä voidaan verrata siihen että aritmetiikka hylättäisiin siksi että joskus kassalla saadaan väärin takaisin. Matematiikka on kuitenkin oikein. Hän korosti sitä että tätä matematiikkaa tulisi vain täydentää käyttäytymispsykologian tuntemuksella. Peliteoria tulisi hyväksyä koska se on tämän hetken paras teoria. Tämä onkin hyvä ja ovela perustelustrategia; Jos vastakkain on teoria, joka selittää asian vaikkapa todennäköisyydellä "todennäköisyys on 1/iso luku ison potenssin ison potenssin isoon potenssiin" ja toinen vain "selittää miten on mahdollista olla X" tai "ei selitä sitä lainkaan", ja esittää itsensä ainoana vaihtoehtona, ei tätä huonosti selittävää teoriaa tule silti vaihtaa. Sillä ensimmäisestä sentään tiedämme jotakuinkin MITEN huono se on. Siksi mitään paradigmaa ei voida poistaa ja korvata toisella vain moittimalla ja etsimällä siitä anomalioita ja esittämällä tämän jälkeen että "vaihtoehto" olisi oikeassa. Camererin mukaan ei siksi pidäkään poistaa peliteoriaa, vaan sen sijaan miettiä miten siitä saa paremman, miten sitä voitaisiin kehittää jotta se olisi vähemmän huono.

Ja tietenkin vapaamatkustajia voi aina tulla mukana. Tietenkin aivan oma kysymyksensä on siinä, tulisiko "näkymätön käsi" hylätä ja vahtia näitä vapaamatkustajia jotenkin. Vaikka yhteistyö selittyy, selittyy samalla myös huijarit. (Tämä on intuitiivisesti erikoinen tulos. Itse ainakin ajattelin että jos rehellisyys selittyy jotain kautta, epärehellisyyteen tarvittaisiin eri selitys.) Itse luulen, että oikea vastaus on "sekastrategioiden käyttö", (1) ei niinkään puhdas ja laaja valvonta josta tulee helposti totalitarismia tai (2) vapaata menoa josta tulee helposti anarkiaa. Säännön voisi tiivistää siten, että kun pelataan pokeria rahasta, ei pidä aina bluffata, eikä toisaalta aina pelata reilustikaan, sillä jos nokitat aina kun sinulla on hyvä käsi, muut tietävät onko sinulla hyvä vai huono käsi ja osaavat olla menemättä mukaan. ~ "Bluffaa joskus." Tämän voisi tietysti perustella vetoamalla John von Neumannin "kahden pelaajan" tai "kahden tiimin" nollasummapeleihin liittyvän minimax -teoreeman tuloksiin -näissä ehdoissa sekastrategia on sen mukaan paras- mutta ne on mukavin ja ymmärrettävin esittää näin. Tosin tässä perustelussani on ongelmana se, että läheskään kaikki tilanteet eivät ole nollasummapeliä. Esimerkiksi kauppias myy ja minä ostan, koska minä haluan sitä tavaraa enemmän kuin rahaa ja kauppiaan kohdalla tilanne on toisin päin. Ja osapuoliakin on useammin enemmän kuin kaksi.

Kuitenkin minusta tuntuu että tässä on takana pieni järki.

Murphyn laki.

'Routalempi: "Se on kiinailmiö" ... "Korkean verotuksen maiden yritykset vie tuotannon maihin, joissa on halpa työvoima" ... "Kiinassa taas on eurooppailmiö, jossa halpa työvoima viedään sinne missä on korkeet verot." ... "Se on jännä se. Siks korkee elintaso ja matala verotus ei koskaan kohtaa, ne on koko ajan matkalla toistensa luokse."'
(Pasila, jakso "Kiinalainen työvoima")

Tiedättehän sen, miten maailma on luotu noudattamaan Murphyn lakia. Se tarkoittaa sitä, että asioilla on tapana mennä pieleen. (Joku näsäviisas, kuten minä voisi kutsua tätä normaalielämän termodynamiikan toiseksi pääsäännöksi.)

Se on pohjimmiltaan sitä, että elämässä se mitä haluamme muuttuu aina vaikeaksi. Jos haluamme talomme myydyksi, lisäämme tarjontaa. Jos taas haluamme ostaa talon, lisäämme kysyntää. Kysyntä kasvattaa hintaa ja tarjonta vähentää sitä. Taloesimerkissämme molempien toiminta johtaa hänelle itselle haitallisesti. Voimme silti vain toivoa, että he kohtaavat. Sama ilmiö ei tietenkään koske vain taloja, vaan kaikkea. Jos tuotamme maitoa, maidon litrahinta laskee, jos juomme, se nousee. Jos taas haluamme töihin, alalle tulee kilpailua, joka tarkoittaa sitä että työnantaja saa halutessaan halvemmalla työntekijän. Joku on aina valmis antamaan periksi. ("Parempi huonopalkkainen työ kuin ei työtä lainkaan".)

Minulla on hieman samanlainen ilmiö kameran kanssa. Minulla on usein kamera mukana, kuvaan pieniä ja suttuisia kuvia paljon ja toivon että joku niistä olisi hyvä. Eilen toteutui vanha laki, eräänlainen Murphyn lain korollaari; "Kun kamera ei ole mukana, sattuu parhaat asiat."

Tästä ehkä dramaattisin esimerkki oli viime kesäaikana (touko-elokuun väli) puolisen tuntia Korson taivaalla näkynyt haloilmiö, jonka tasoista en ollut ikinä nähnyt, paitsi ihan parissa kuvassa. No, kamera oli tietysti kotona. Eilen taas, kun tulin AMK:lta (joka mainiosti yhdistää ammattikoulujen teoreettisuuden yliopistojen käytännöllisyyteen), lähdin Korson asemalta (jolla joku oli myymässä varastettua sätkäpaperia, sitä tavallista siis) etenemään kotia päin, kun kuulin tutunoloisen vihellyksen. Se oli palokärjen lentoääni. (Kuulostaa paljon rynnäkkökiväärin hylsyltä, joka on asetettu pitkän tikun nokkaan, josta se heitetään kovaa lentoon siten että hylsy pyörii kunnolla.) Siinä se huuteli välistä (kuin elokuvien kotka huutaa hän!). Katselin että jos vaikka näkyisi. Siinä vanhainkodin kulmilla huomasin sitten liikettä sivusilmällä. Siellä on sellainen muurahaispesä. Siinä palokärki pelmusi oikein kunnolla. Oli kaivanut sellaisen kolon että vain punainen pipo siinä heilui. Aivan tohkeissaan oli elikko - ja sen näki. Pääsin hiipimään oikein lähelle. (Tuo ei olisi ollut mitään) Kamera ei tietenkään ollut mukana.

Murphyn laki ei kuitenkaan kohdallani johda pessimismiin. (Näin sen puuhat, ja hauskaa oli ilmeisesti molemmilla.) Se tarkoittaa minulle koko lailla samaa, mitä se tarkoitti ilmiön keksijälle. (Joku nimesi sen sitten hänen mukaansa.) Murphyn asenne ei ollut pessimismiä, vaan yritteliäisyyttä. Hänestä asiat toimivat kunhan ne vain tehtiin siten että ne eivät voi mennä vikaan.

Se siis tarkoittaa suunnilleen sitä, että ei pidä vain "antaa olla", asiat eivät etene omalla painollaan ellei kokonaisuuden edestä tehdä töitä. Laissez-faire kehotuksineen "antakaa meidän tehdä, siis antakaa meidän yrittäjien pyörittää talouselämää vapaasti, älkää te poliitikot sekaantuko talouselämän toimintaan" ei vain toimi. Sillä yrittäjien kannattaa tehdä kartelli, ja kuluttaja menettää tätä kautta kykynsä vaikuttaa asiaan. (Uuden kaupan kannattaa aina liittyä kartelliin, ja kuluttaja voi ostaa muiden tuotteita yhtä helposti kuin sinä voit tänään mennä SIWAan ostamaan bolivialaista maitoa.) Eikä kuluttaja muutenkaan aina tee ostopäätöksiä rationaalisesti. Siksi markkinavoimia on ihan hyvä myös valvoa ja tarkkailla ulkopuolelta. Kaikista parhaiten tämä tietysti toimii, jos valvonta on ainakin osittain kuluttajien hallittavissa.

Tässä kohden minua itseäni on helpottanut kaksi lausahdusta:
1: "Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, turha surra, se ei auta. Jos ongelmaan on ratkaisu, turha surra, ratkaisu on."
2: "Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma. Se on olotila."
Joku voisi halutessaan vetäistä näistä jonkinlaisia deduktiivisia johtopäätöksiä. Itse löysin yhden aika hauskan.