Eliminointiharhat ; Järkeä pienellä vasaralla pieniin päihin

"half a bee, philosophically
must, ipso facto, half not be.
but half the bee has got to be
vis a vis, its entity. d’you see?"
(unkuri, lainaa "Monty Pythoneita" "matkan filosofisessa annissa")

Ihmiset osaavat jossain asioissa yllättää. Esimerkiksi agnostismin kohdalla vain hyvin harva uskoo että agnostismi tarkoittaa sitä että uskotaan että Jumala olisi puoliksi olemassa. (Itselleni on tullut tämänlainen vastaan vain kerran, enkä ole varma oliko tämäkin trollaus.) Tällöin ymmärretään, että agnostismi on epistemologista. Että ontologisesti Jumala joko on tai ei ole. (Uskomuksistamme riippumatta.) Epävarmuus ymmärretään oleellisen tärkeäksi. (Ja osasta tämä halveksii uskonkysymystä. Että ei sitä kukaan tiedä että pitäisi vain heittää emootiot peliin ja rakentaa tästä vakaumus.) Tässä kohden moni ymmärtää että olisi vakava kategoriavirhe esittää että agnostikot uskoisivat että Jumala on puoliksi olemassa. Eli he tiedostavat että ontologian ja epistemologian välillä on jonkinlainen eroavaisuus. Ja että tämän eron tiedostaminen ei ole kovin vaikeaa. Joten sen ohittaminen kertoo että jutut ei ole hirveän fiksuja.

Usein kuitenkin ontologia ja epistemologia sotkeutuvat toisiinsa. Ja sotkuja tekevät aivan tavalliset järkevät ihmiset. Ja tällöin syntyy omituisuuksia jotka ovat arkijärjelle vieraita. Mutta joissa tämä on lähinnä ongelma arkijärjelle. Loppu on varattu tälle omituisuudelle.

Hämmentävää ; Eliminointi ja epistemologia.

Jos otetaan vaikkapa Monty Hallin ongelma. Siinä aluksi on kolme ovea, joista yhden takana on hieno palkintoauto ja kahden takana on vuohi. (En kyllä ymmärrä miksi vuohi ei olisi haluttava bääpalkinto. Mutta tässä ajatuskokeessa juuri näin on.) Ensin valitset oven sokkona. Ja tämän jälkeen sinulle avataan yksi ovi. Sinulle ei tässä vaiheessa avata  mitä tahansa ovea, vaan sellainen jonka takana on vuohi. (Koska pelissä on kaksi vuohta, on sellainen ovi aina olemassa.) Tämän jälkeen sinulta kysytään haluatko vaihtaa ovea. Tämänlaisissa tilanteissa vaihtaminen on kannattavaa. Sillä oven avaaminen muuttaa sitä mitä tiedämme maailmasta. Toki valitsemasi oven takana todellisuus pysyy muuttumattomana sellaisena kuin aina ennenkin.

Siksi jos pysyt valitsemassasi ovessa, on 1/3 mahdollisuus että sen takana on auto. Mutta jos vaihdat ovea, niin sen takana 1/2 mahdollisuus autoon. Eli vaihtamalla todennäköisyydet voittaa kasvavat. Tämä on jotain joka on arkijärjellä yllättävän vaikea ymmärtää. Moni ajattelee vain että valinnan jälkeen on kaksi ovea, joten se on joka tapauksessa fifti-fifti. Kun ovi on aluksi valittu sattumalta kuitenkin. (Ja lisäksi jos vaihtaa ja sen takana on palkinto, niin se ärsyttää todella paljon. Tämä tunne on minullakin miltei vahvempi kuin tilastomatemaattinen etu jonka tiedän olemassaolevaksi.)

Mutta vielä vaikeammaksi asia menee jos tilanne muutetaan. Monty Hallin ongelmasta on tehty sovellusversio, ns kolmen vangin ongelma ("Three Prisoners Problem"). Ja vaikka osaakin ovien avaamisen ja vuoheilun tuloksen, on hyvin vaikeaa osata vain soveltaa tässä oppimaansa. ; Teen tästä oman kuvailevan ja version.

Jos esitetään tarina jossa sinä olet kahden kaverisi kanssa liikekannalla Kaardemumman yössä. Mutta kaikki kansa ei olekaan pötköllään ja paha vaatturi kaappaa teidät. Teidät vangitaan ja teille kerrotaan että Paha vaatturi syyllisistä pienin erin tekee berberin. Ja että tähän toimeen vaaditaan vain kaksi vankia. Että joku pääsee vapaaksi. Kaikkien kolmen annetaan viettää yö kopissa hiljaa hiljaa hiipien. He eivät saa tietää mitään itsestään. Mutta sen sijaan he voivat vanginvartijalta kysyä tietoa muista vangituista. Vanginvartija ei tietenkään suoraan voi kertoa kuka vapautuu. Sen sijaan hän voi kertoa suoraan toisen teloitettavista.

Ja jos olet seurannut Monty Hallin ongelmaa loppuun asti, tajuat että tässä pelissä ei voi vaihtaa ovea. Kysymys onkin siitä, että "haluatko tietää"? Ontologisesti ajatellen ihminen helposti ajattelee että tieto on hyvä. ; Lisäksi jos vartija tulee vain ja sanoo samalla informoimisperiaatteella, että "Kuules, en kerro sinulle omasta kohtalostasi, mutta tuo kaverisi Jesper teloitetaan huomenna" olemme peräti iloisia - tai siis emme iloisia koska Jesper on meille kaikille rakas, mutta helpottuneita - tästä tiedosta koska koemme että 1/3 hengissäselviämismahdollisuutemme muuttuisi 1/2. Eli tieto lisäisi hengissäselviämismahdollisuuksiamme suuresti. Yhtä paljon kuin oven vaihtaminen helpottaa alkuperäisessä Monty hallin vuohiongelmassa. Mutta ei. Tilanne ei ole näin ruusuinen.

Kuitenkin tosiasiassa tieto ei muuta ontologista tasoa. Oma selviytyminen on yhtä todennäköistä kuin ennen tietoakin. Mutta sen sijaan tiedät että teloituksesta selviävä kaverisi mahdollisuudet selvitä ovat epistemologisesti katsoen kannaltasi paremmat sen jälkeen kun olet saanut tiedon kuin ennen sitä. ; Tämä tarkoittaa sitä että vankina et saa mitään lisätietoa omasta kohtalostasi (juuri siksi että tuomittiin sinut tai ei, niin tarjolla on joku joka et ole sinä ja joka tuomitaan.) Sen sijaan tieto luo turvallisuutta sille toiselle joka jää henkiin. Joten tämän mahdollisuudet selvitä ovat tietojesi mukaan paremmat kuin omasi. Tämän ajatuksen kanssa ei ole miellyttävää valvoa, kun tietää että seuraavana päivänä "se on jompi kumpi, joko minä tai tuo toinen. (Tuo toinen jonka hengissäselviämisprosentti on parempi kuin minun.) Tietäen, että aamulla se paha vaatturi hakkaa pienellä vasaralla pieniä reikiä pieniin päihin. Vaikka tosiasiassa jokaisen kohtalo on päätetty eikä se muutu prosessissa, niin todennäköisyydet sille mitä tapahtuu muuttuvat oleellisesti. "Tieto on ennuste".

Takaisin teologiaan.

Tämä päivä -blogissa oli kannanotto fine-tuningiin ja luomiseen liittyen. Antrooppinen periaate onkin usein esitetty teologisena argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta. Etenkin erilaiset deismin muodot ovat olleet siitä vakuuttuneita. Sen ideana on se, että maailmankaikkeus on sellainen että ihmiset tulevat siinä hyvin toimeen. Näin universumin ajatellaan olevan Luotu. Tämä Päivä -blogin argumentti on mielenkiintoinen. Hän näkee että tosiasiassa hienosäätöargumentti on luomistodistusta vastaan. Perustana on se, että "kaikkivoipa jumala ei tarvitse hienosäädettyä maailmankaikkeutta." ... "kaikkivoipa luoja voisi luoda millaisen tahansa maailmankaikkeuden ja mahdollistaa siellä millaisen tahansa elämän selviämisen. Kaikkivoivan olennon ei tarvitsisi hienosäätää maailmankaikkeutta kenellekään, sillä kaikkivoipuus mahdollistaa maailmankaikkeuden jossa elämä ei ole mahdollista, mutta elämä olisi olemassa siitäkin huolimatta." Esityksessä kiinnostavaa on se, että usein ihmiset ikään kuin intuitiivisesti näkevät yhteyden hienosäädön ja teismin välille. Näin ei kuitenkaan ole.

En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut esitetystä argumentista. Sillä jos asiaa tarkastellaan "kaikkivaltias" -käsitteen kautta, voitaisiin samaa prosessia tehdä muutoinkin. Voitaisiin vaikka ottaa "Aukkojen jumala" -henkinen argumentti. Siinä korostetaan juuri sitä koska luonto on niin elämää vastaan, niin sen täytyy olla ihme. Että luonto ei voi selittää asian ilmestymistä joten sen täytyy olla yliluonnollisen tai muuten vain älykkään valmistama. Näin esimerkiksi elämän synnyn epätodennäköisyys on monista suoraan todiste Jumalan olemassaolosta. Jos tämän argumentin kohdalla esittää että "Kaikkivaltiaan ei tarvitse tehdä ihmeitä vaan hän voisi luoda hienosäädetyn universumin" niin sanotaan totuus. Mutta joka paljastaa että miten oikein minkäänlainen Jumala ei kelpaisi.

Hienosäätö perustuu siihen että luonnonlait tekevät jotain todennäköisesti. Ja aukkojen Jumala -selitysaukkoon Jumalaa sovittavat taas siihen että se tapahtuu epätodennäköisesti. Siis "tavallaan Aukkojen Jumala -argumenttia vaatiessaan" "Tämän päivän" blogisti huomaa sen mitä Jumalan ystävä huomaa silloin kun hienosäätöargumentit kaatuvat, niin uskovainen pitää tätä todisteena Jumalasta, luonnolait ylittävästä väliintulosta. Ja sitten jos kaikki Aukkojen Jumala -argumentit kaatuvat niin sitä parempi hienosäädölle.
1: Täysin vaihtoehtoisia hienosäätöargumentti ja aukkojen Jumala eivät ole. Koska universumin synty on mysteeri ja erilaisilla universumeilla spekuloidaan, nämä ajatukset lyövät kättä universumin syntypisteessä. Tällä detaljilla ei kuitenkaan ole väliä jatkoargumentin kannalta

Ja tämän jälkeen tapahtuu kaikkea oleellista. Kun tästä lähtee kelaamaan asiaa taaksepäin, voikin huomata miten jumalaselitykset muodostavat erikoisen kokonaiskuvan. Se tulee suoraan vastaan siinä mitä havainnoin Intelligent Design -kirjallisuudessa aiemmin Meyerin tuotannossa. Ne muodostavat jännittävän kokonaisuuden, jossa eri luomistodisteet syövät toisiaan. Lopputulos muodostaakin Jumalatodistuksen sijaan argumenttiverkoston, jossa oli mikä tahansa tilanne ja tosiasiakombinaatio, niin siihen sovitetaan jonkinlainen Luoja. Eli luomistodistamisen sijaan oltiin luotu saivartelumylly jossa oli jo päätetty että maailma on Luotu ja sitten vain yritetään kertoa miten tämä oli tapahtunut. Näin tekee jokainen joka selittää vaikkapa siitä että "Jumala ei ole ristiriidassa kvanttifysiikan kanssa". ~ Tämänlaiset presuppositionistiset logiikat nojaavat "mahdollisuuteen". Ja niissä on usein takana varsin keinotekoista todennäköisyyspeliä. Kuten vaikkapa sillä tavalla miten Swinburne hoiti asioita Bayesin kaavalla.

Mutta jos lähdetään voi ollasta ja palataan siihen ajatteluun mitä epistemologiassa tulee vastaan. Voimme ottaa esille toisenlaisen näkökulman. Voimme ajatella että teismi ja ateismi ovat tutkimusohjelmia joilla selitetään ihmisen olemassaoloa. Mitä voisimme päätellä siitä että todellisuus olisi hienosäädetty? Eli maailma olisi luonnonlaeiltaan juuri sellainen että elämä olisi mahdollista.
1: Teismin kannalta tämä ei ole välttämätöntä. Kuten on tullut demonstroiduksi.
2: Ateismin kannalta tämä on välttämätöntä. Jos elämä on luonnonlakeja vastaan, se ei voi syntyä luonnollisesti. Toisin sanoen ateismi vaatii sitä että universumi on (vähintään alkunsa jälkeen) sellainen että se voi tuottaa elämää. Jos universumi ei ole tämänlainen, ateismi falsifioituu.

Jos nyt oletamme, kuten monet uskovaiset teistit tekevätkin, että universumi on hienosäätynyt. Niin mitä tämä tieto kertoo Jumalasta? Se ei kerro tästä mitään. Jumalan todennäköisyys on tämän tiedon jälkeen sama kuin ennen tätä tietoa. Se ei kumoudu, eli se on mahdollinen. Ateismin kannalta oma tutkimusohjelma saa vahvistusta, eli se onkin todennäköisempi kuin ennen. Tämä voi vaikuttaa epäintuitiiviselta, sillä helposti ihminen ajattelee "eteenpäin". Että Jumalan idea sopii havaintoihin. (Eli hienosäätö olisi jumalatodistus.) Mutta tutkimusohjelmassa jossa on mukana teoriassa falsifioituvissa olevia teorioita, tulee tutkimusohjelmien hedelmällisyyttä mitatan "taaksepäin". Ja näin ateismi vahvistuu hienosäädöstä kun teismi taas ei hetkahdakaan. Epäintuitiivisuus johtuu samantapaisista elementeistä kuin esittelemässäni kolmen vangin ongelmassa.

Taivaan Herra ja ensisyyn oikeus

Universumin synty kiehtoo monien mieliä. Tuntuu omituiselta että olisi jotain jolla ei olisi syytä. Ja äärettömyyskin tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin tämänlaatuisiin kysymyksiin haetaan usein vastauksia. Enkä usko, että olisi järkevää uskoa että joku kykenisi vain vastaamaan tähän kysymykseen.

Kysymykseen joka on itse asiassa jaettavissa kahdeksi kysymykseksi. On yleinen (general) ja erityinen (particular) ; Laajassa mielessä voimme kysyä, että (1) miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi mitään. Esimerkiksi universumi on olemassa ylipäätään. Ja erityisessä mielessä voimme miettiä (2) miksi universumi on juuri tämänlainen eikä muunlainen.
1: Ensimmäinen kysymys on mielenkiintoinen siinä mielessä että se tuntuu sopivan intuitioon siitä että universumi ei olisi itsestäänselvyys. Että todellakin voisi olla jokin "ei mikään" -tila. Ja että tämä ei-itsestäänselvä universumi sitten vaatisi selityksen.
2: Jälkimmäinen on itse asiassa kysymys jonka kohdalla on pakko kysyä sitäkin, onko se relevantti kysymys. Se nimittäin nojaa lähinnä intuitioomme jonka mukaan universumi voisi olla erilainen. Lisäksi indeterministinen malli voisi johtaa tietoon siitä että universumin tiettyys on jollain tavalla harhakysymys. Itse asiassa jälkimmäinen on melko relevantti ongelma juuri silloin kun luotamme että intuitiomme vaihtoehdoista pitää paikkaansa.

Teologiassa klassinen vastaus siihen miksi universumi on tietynlainen ja miksi se on olemassa palautuu Jumalaan. Monille älyllisille teologeille (esim.) alkusyyargumentti vastaa ensimmäiseen kysymykseen ja (esim.) antrooppinen periaate toiseen.
1: Erimielisyyttä syntyy sitten siitä että alkusyyperustaisissa argumenteissa ei itse asiassa ole selitysmallia. Ne karkeasti ottaen nojaavat siihen että jokin on ensimmäinen syy, ja perustelevat tämän ensimmäisen syyn olemassaolon. He eivät perustele miksi sen luonne olisi Jumalinen - tämä on toki mahdollista (possible), mutta ei suinkaan välttämätöntä tai väistämätöntä ; Ja Jumalatodistuksena jos premisseihin pitäisi sovittaa että ensimmäinen syy on väistämättä Jumala, syntyisi kehäpäätelmärakenne. Se siis oikeastaan vain nimetään Jumalaksi.
2: Jälkimmäisen kohdalla suurin osa hienosäätöargumenttien ja tietynlaisen universumin selittämisestä nojaa ajatukselle että universumimme on ainoa joka on olemassa. Eli universumi ei ole esimerkiksi osa multiversumia. Tässä kohden multiversumi on kuitenkin mahdollisuus (possibility) samaan tapaan kuin Jumalallakin sen alkusyyargumentin kohdalla. Ja tämä tarjoaa selitysmallin sille miksi universumimme olisi tietynlainen. Kaikenlaisia universumeita on, ja koska olemme elossa emme katso satunnaisesti valikoitunutta universumia, vaan pakosti sellaista jonka luonnonlait mahdollistavat elämän. ; Tässä kohden ei siis voida vedota siihen että multiversumi ei ole empiiristä fysiikkaa vaan hyvin teoreettista fysiikkaa ja pääosassa laskelmissa, rationalistisessa muodossa. Sillä kun viimeksi katsoin Jumalaa, ei tämäkään konsepti ole hurrannut empiirisyydellään.

Näin ollen keskustelu siirtyy usein yksinkertaisuuteen. Eli teistit alkavat käyttämään occamin partaveistä. Voi toki olla huvittavaa huomata miten kreationisti - joka on juuri aikaisemmin selittänyt että naturalismi on maailmankuva ja että kun skeptikot viittaavat occamin partaveitseen, ja että demkarkaatio-ongelma johtaa siihen että kysymykseen ei ole vastausta ja siksi pitäisi antaa tilaa (ID)kreationistiselle [super(ego)]tieteelle - viittaa jumalatodistusten kohdalla mielellään "yksinkertaisuuteen" olipa aihe sitten Swinburnen tai antrooppisen periaatteen paremmuuteenasettelu. Mutta tässä kohden on hyvä huomata, että kysymys yksinkertaisuudesta on relevantti. (Koska se on relevantti molemmissa kohdissa.)
1: Jos peruslähtökohtana on se, että uusia asioita voi syntyä vain vanhoista asioista, ex nihilo -luominenkin on itse asiassa yksi versio tästä. Jumalahan ei selitä miksi on jotain eikä mitään. Se vastaa vain universumin olemassaoloon. Se siirtää kausaaliketjun yhden askeleen kauemmaksi ja perimmiltään kutsuu Jumalaa joksikin jota kausaaliketju ei kosketa ja jota ei siksi tarvitse selittää.
     1.1: Kaikki mitä me olemme kokeneet kausaatiosta on aina liittynyt materiaalisiin syihin. Jumalisia syitä ei ole havaittu. Näin ollen on erikoista, eikä ainakaan välttämätöntä, olettaa että kausaalisuutta olisi materiaalisuuden ulkopuolella. Voidaankin sanoa että jos näemme jonkin aineellisen kappaleen, voimme ajatella että sillä on oltava kokemuksemme vuoksi aineellinen syy. Ja tämä taas on joko ollut aina paikalla tai sitten sillä on jokin vanhempi syy. Teistisessä filosofiassa Jumalaa kohdellaan usein välttämättömänä olentona (necessary being). Kuitenkin voidaan ajatella että kenties ainekin voitaisiin korottaa tämänlaiseen luokitelmaan ; Usein alkusyytä kohdellaan siten että aine ei saisi olla ikuista. Eli sen versiona on lähinnä se, että ei-mistään tulee jotain. Kuitenkin meillä on aineen ja energian säilymislait jotka viittaavat siihen että jos on ennen ollut ainetta ja energiaa, niin sitä on ollut aikaisemminkin. Teistien suosikit kuten termodynamiikka taatusti yhteen suuntaan kulkevine teineen on jotain joka koskee aineen ja energian jakautumista eikä sen määrää. Ja termodynamiikka on tilastollinen malli, jonka voima kumoutuu ikuisessa materiaalisessa maailmassa ; Mikä tahansa epätodennäköinenkin tapahtuma tulee väistämättä tapahtumaan jos sille annetaan riittävästi aikaa. Ja ikuisuudessa sitä riittää. (Toki muitakin malleja on, enkä edes suosi tätä versiota, mutta en ole aiemmin blogissani korostanut että itse asiassa se että "jotain tulee ei mistään" voi olla premissi jota oikeastaan kukaan ei kannata; Teistillä on Jumalansa ja ontologinen naturalisti voi hyvinkin elää ikuisuuksien kanssa.)
2: Klassisesti tässä teismiä puoltava on esittänyt että Jumala on yksinkertaisempi selitys kuin multiversumi. Tämä perustuu siihen ajatukseen että Jumalaa on yksi ja multiversumi koostuu monista osista. Ja että sama Jumala selittää sekä universumin alun että sen miksi se on juuri tietynlainen.

Ylläoleva teistien argumentisto ei ole aivan ansioton. Se ei toki nähdäkseni ratkaise sitä kysymystä mitä se lähtee ratkaisemaan. Mutta tässä kohden asiat jäävät ainakin nykytiedolla "mahdollisuuksiksi". Ja tämä lienee jonkinlainen syy olla jonkinlainen agnostikko. (Ei tosin sellainen kuin minä.) Pyhän Yksinkertaisuus on kuitenkin melko heikko jos asia otetaan parempaan, syvempään, tarkasteluun. Tai ainakaan se ei ole kovin ilmiselvää ja pakotettua. Erimielisyys teistin premisseihin on helppo ottaa, kenties jopa enemmän kuin helppo.

Olemassaolon (tai/eli) universumin alun kohdalla on vaikeaa arvioida, että onko ikuinen aine todennäköisempi kuin ikuinen Jumala. Sen sijaan kun kysymys on hienosäätö vs. multiversumi on kysymys hyvinkin erilaisesta tilanteesta.

Teisti huomioinut tässä kvantitatiivisen yksinkertaisuuden (quantitative parsimony) jossa lasketaan montako entiteettiä selityskonseptissa kaiken kaikkiaan on. On kuitenkin perusteltavampaa käsitellä asiaa kvalitatiivisen yksinkertaisuuden (qualitative parsimony) kautta ; Tässä mallissa yksinkertaisuus arvioidaan sitä kautta että konseptit kutsuvat vähemmän erilaatuisia entiteettejä. ; Voidaan huomata että vaikka teismi kutsuu vain Jumalan, niin multiversumimallissa on mukana vain aineen ja energian kaltaiset entiteetit. Teistit joutuvat manaamaan avukseen näiden lisäksi aivan toisenlaisia konsepteja.

Tämä johtaa siihen että teistien argumentti ei olekaan kovin vakuuttava. Voidaan jopa sanoa että se ei onnistu torjumaan vastapuolta, joten kysymys on vähintään "pattitilanne". Itse tosin korostan holistista tiedeverkkoa jossa konseptin arvo on siinä miten "tuttu" se on järjestelmässä. Tieteessä aine ja energia ovat hyvin "tavallisia" entiteettejä. Jumala on sen sijaan hyvin "eksoottinen" siinä mielessä että se ei tunnu näyttelevän tieteellisen selitysmallin roolia missään muualla. Eli universumin synnyn ja meidän universumimme tietynlaisuutta selittäessämme joutuisimme teistisen mallin kohdalla ikään kuin manaamaan jonkin hyvin "eksoottisen" konseptin jolla ei ole käyttöä missään muualla. Ja siksi se ei minusta oikein voi olla "yksinkertainen" sanan täydessä mielessä.

Itse asiassa eksoottisuutensa vuoksi Jumala herättää jopa sellaisia kysymyksiä kuin että miksi pitäisi olettaa yksi Jumala. (Ja jos tämä ei ole väistämätöntä, niin miten käy konseptin yksinkertaisuuden.) Ja että miksi ei mietitä että miksi tämä yksi ja tietty Jumala eikä joitain muita. (Ja hetkinen, eikö tämä kysymys vaikuttanutkin jotenkin tutulta?)

LUOnnollinen moraali (Jumala etiikan metrinmittana)

On hyvin tavallista, että Jumalan olemassaoloa todistetaan olettamalla että on olemassa objektiivinen moraali. Ideana on se, että maailma on kokonaisuudessaan Jumalan tekemä luomakunta, luonto. Näin maailma heijastelee Jumalan ominaisuuksia.

Tämä lähestymistapa on nykyään "muodikkaasti" presuppositionistinen, eli argumentti nähdään metaeettisenä, eli se lähinnä mainitsee, että jos hyväksyy premissin objektiivisesta moraalista olisi hyväksyttävä Jumala. (Jolloin sen kanssa erimielisenä oleminen on helppoa. Riittää että ei määrittele moraalia Jumalalliseksi objektiiviseksi asiaksi vaan inhimillisen lajityypillisen käyttäytymisen ja/tai kulttuurillisen konseptin kautta.) Ajatus tiivistyy tällöin kahteen pääargumenttiin:
1: Yleisempi ja "heikompi" teesi. Jos teismi on totta, meillä on luja ontologinen perusta moraalille.
2: Yleinen ja "vahvempi" teesi taas sanoo että jos teismi on epätotta, meillä ei ole ehdotonta perustaa moraalisuudelle.

Tämänlaisesta voidaan ottaa esimerkiksi Daniel Lane Craigin ajatus objektiivisesta moraalista. Hänen argumenttinsa on sinänsä hyvin mielenkiintoinen, että hän etäännyttää näkemyksiään klassisesta Platonin opista jossa moraali on ideamaailmassa. Craigin mukaan tämänlainen perinteinen näkemys on turhan kliininen ja etäinen. Hänen objektiivinen moraalinsa on hänestä ihmisläheisempi ja lämpimämpi. Craigin maailmassa todellisuus koostuu faktoista. Faktat ovat entiteettejä (entity) aktiviteettejä (activity) ja tapahtumisen konteksteja (state of affair). Craigin maailmassa näihin faktoihin liittyy moraalinen status. Craigin maailmassa moraalinen status on liitoksissa Jumalan konkreettisiin ominaisuuksiin. Koska Jumala on rakastava ja ystävällinen ja kiltti, on yhteys luontevaa. Näin Craigin maailmassa Jumalalla on objektiiviset ominaisuudet jotka taas heijastuvat Jumalan käskyihin. Jumala on siis vertailukohta, jota hän vertaa mielellään esimerkiksi standardimetrinmittaan jota käytetään pituuden määrittämisessä. Näin koherentisoituu se, että moraalinen velvollisuus = Mitä Jumala käskee.

Craig kiertääkin vaikeuksia joita klassisessa Euthyfronin dilemmassa on tarjolla; Onhan jo vanhastaan ihmetelty että jos Jumala on hyvä, niin emmekö voisi vain luottaa moraalilakeihin. Ja jos moraali määrittyy vain sen mukaan mitä Jumala komentaa, niin eikö hyvyys menetä merkitystään. Craig ei toki osoita että ominaisuudet olisivat välttämättä samat. Hän kuitenkin näyttää Jumalan attribuutteja koherentisointiin niin, että tässä ei ole väistämätöntä ristiriitaa. Hän ei siis osoita että Euthyfronin dilemma olisi ehdottomasti väärä, mutta ottaa sen huomioon tavalla jossa siitä ei välttämättä tarvitse välittää.

Craigin huomioihin voidaan toki soveltaa hieman modifioitua versiota Euthyfronin dilemmasta ; Kun Craig esittää että asiat ovat moraalisesti hyviä koska ne viittaavat umalan essentiaalisiin hahmoihin, hän väittää että hyvyys on Jumalankaltaisuutta. Mutta tässä kohden kysymys siirtyykin siihen, että miten päin kyseinen suhde menee;
1: Joko Jumalankaltaisuus on samaa kuin hyvyys koska Jumalan sellaiset ominaisuudet kuten ystävällisyys, rakkaudellisuus, oikeudenmukaisuus, ovat itsessään moraalisia. Jumala voisi siis olla paha, mutta hän vain sattuu olemaan hyvä.
2: Joko hyvyys on samaa kuin Jumalankaltaisuus koska Jumala on auktoriteetti. tällöin jos olisi olemassa murhanhimoinen Jumala hän vain määrittäisi moraalin uusiksi. Tämänlainen ajattelu johtaa siihen että jos Baal olisi olemassa, olisi moraalista uhrata lapsia koska se heijastelisi Jumalan ominaisuuksia. Tämä siirtää saman ongelman metatasolle. Craigin kohdalla onkin huomattavaa, että hän usein ratkaisee ongelmia juuri tällä tavalla. Hän ottaa klassisen ongelman ja peittää sen ongelmat. - Mutta ei vaadita kovin suurta huomiokykyä, kun huomaa että Craigin omalla ongelmankorjausmekaniikalla voidaan itse asiassa tarttua myös siihen alunperäiseen dilemmaan ja fiksailla tätä. Ja tällöin ongelma tavallisesti nousee uudestaan esiin. Craigin ajatteluprosessit näyttävät olevan sellaisia, että hän peittää ongelmia "metauttmalla ne". Looginen ristiriita peitetään tavalla jka rakentaa uuden loogisen ristiriidan metatasolle. Kun otetaan Euthyfronin dilemman uudelleenmuokkaus päästään seuraavaan:
1: Jos Jumala päättää että Jumalan attribuutit ovat itsessään objektiivista hyvyyttåä, ne ovat Jumalasta riippumattomia. Tällöin on selvää että on mahdollista olla objektiivisesti moraalinen ilman Jumalaa. Kun moraali on vapaa ja vapaasti leijuvia ominaisuuksia.
___1.1: Tässä kohden on hauskaa miettiä seuraavaa ; Jumala voidaan nähdä tarpeelliseksi jos ja vain jos Jumala on välttämätön maailman luomiselle. Eli Jumala ei luo moraalia vaan olemassaolon. Tämä voi tuntua uskovaisista lohdulliselta, mutta se tarkoittaa sitä että koko moraalisuuskeskustelu irrelevantisoituu.
2: Jos attribuutit määräytyvät hyviksi Jumalan kautta, on filosofiassa tavallista miettiä vaihtoehtoisia skenaarioita. Vaihtoehtoisten maailmojen tulkinta ja muut vastaavat ovatkin jopa teologeilla hyvin tavallisia työkaluja, joten niiden ohittaminen automaattisesti irrelevantteina ei ole oikein mitenkään hyväksyttävää edes teologian oppialan sisäisenä ratkaisuna. On siis pakko miettiä Baalia ja muita vastaavia.

Tämän dilemmanuudistamisen lisäksi on kiinnostavaa - ja kenties hyvin relevanttiakin - miettiä skenaariota jossa universumi on olemassa ilman Jumalaa. Craigin mukaan tälläisessä maailmassa ei olisi olemassa objektiivista moraalia. Jos tässä maailmassa joku toimisi rakkaudellisesti ja kiltisti, se ei Craigin maailmassa tietenkään sitoutuisi moraalisiin tiloihin. Moraalifakta, tekemisen konteksti, olisi oleellisesti erilainen. Näin ollen ystävällinen teko olisi amoraalinen (ei paha, vaan moraalin ulkopuolella). Koska mitään muuta ei olisi, ei olisi vertailukohtaa Jumalan ominaisuuksiin. Tämä on hyvin intuitionvastaista. Tämä taas on Craigin ajattelun kannalta oleellista, koska hänen ajattelussaan intuitioille annetaan valtava painoarvo.
1: Eräs uskovainen kertoi minulle tähän ongelmaan liittyen, että maailmassa voidaan kuitenkin ajatella että koko "kiltteys" värittyy vasta moraalisen faktan läsnäollessa, joten Jumalattomassa maailmassa ei voitaisi edes puhua kiltteydestä. Tässä kiltteys ei olisi mikään attribuutti. Tämä tosin muuttuu ongelmalliseksi kun muistetaan että ollakseen Jumalan ominaisuus sen olisi oltava attribuutti. Huomio on kuitenin riittävän kiinnostava tullakseen mainituksi tässä.

Eli oikeastaan näissä alkuun laittamissani kahdessa Jumala-moraalisuus -yhteenkietoutumiispremisseissä ei ole muuta vikaa kuin se, että ne molemmat ovat oikeastaan mielivaltaisia. ; Ne ovat oikeastaan vain väitteitä. Tarkalleen ottaen väite siitä että kaksi käsitettä ovat itse asiassa sama asia, eikä niitä siksi saa jakaa ollenkaan. Ei ole mitenkään ilmiselvää että Jumala olisi pakosti hyvä. Että paha Jumala olisi ehdottomasti mahdoton skenaario missään. Ei ole mitenkään selvää että maailmassa ei voisi mitenkään olla moraalia joka olisi ehdoton mutta ilman Jumalaa. - Voidaan ajatella esimerkiksi karman kaltaisia konsepteja joita sovelletaan buddhalaisuuden ateistisimmissa suutauksissakin.
1: Mitä tämä jakauttamattomuus tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi sitä, että väitetään että erilainen Jumala olisi mahdottomuus. Että ajatus Jumalasta joka ei olisi ystävällinen olisi samanlainen kuin ajatus ympyrästä jossa olisi neljä kulmaa. Tässä Jumala ei siis voisi olla erilainen. Kysymys siirtyy tällöin tietysti siihen, että miksi näin on pakko olla? Johtuuko se siitä että hyvyyden määritelmä on Jumalasta riippumaton? Vai siitä että Jumala on väistämätön olento joka on pakosti juuri tietynlainen ja että moraalisuus määrittyy tämän kautta jälkikäteen? On selvää että tämän jaottelemattomuuden perustelu metauttaa Euthyfronia uuden kierroksen. Joten jossain tulee vastaan se seinä joka sanoo "just because I say so".

Craigin tapa lähestyä Euthyfronin ongelmaan on siksi oikeastaan (a) joko ongelman metauttamista ad absurdum (b) tai sitten vain kieltää ehdottomasti termien Jumala ja hyvyys jakaminen ja osittamisen. Ne ovat sama asia eikä asiasta keskustella. Piste. ; Näistä ensimmäinen tapa on inhottava niille jotka arvostavat "kunnollista logiikkaa" ja jälkimmäinen ei ole miellyttävä niille jotka kannattavat "avointa keskustelua" ja joista analyys on erityisen arvokas työkalu ja vaihtoehto jonka käyttäminen vaihtoehtona olisi hyvä. ~ Ongelma ei kenties kuitenkaan ole "niin suuri kuin moni voisi luulla" : Craigin "jaottelukielto" tekee hänen argumentistaan sisäisesti kohertentin. Ainut ongelma tässä onkin oikeastaan vain se, että siinä on premissejä (kuten piilo-oletus analyysikiellosta) joiden kanssa on helppoa olla erimielinen. Näin häne argumenttinsa ei todista mitään, eikä esittele evidenssiä joka pakottaisi muuttamaan mieltä yhtään mihinkään. Argumentti siis vetoaa jos (a) olet jo valmiiksi kannattanut noita premissejä (b) tai jos olet presuppositionisti jonka mielestä älyllisyys tarkoittaa sitä, että harkitsemisen sijasta ensin päätetään johtopäätös jonka on oltava oikein ja sitten valitaan premissit jotka sopivat siihen jolloin haluamasi lopputulos saa sinut valitsemaan siihen sopivat premissit.

Nähdäkseni objektiiviseen moraaliin liittyvät kiemurtelut ovatkin yleisesti ottaen "enemmän kuin vääriä". Ne ovat turhia. Olen peräti huvittunut kun Craig korostaa että platoninen abstrakti moraali jää etäiseksi. Craigin näkemykset moraalisista arvoita jotka vain jostain syystä ovat pakosti ja erottamattomasti juuri sama kuin Jumalan essenssi, Jumalan luonnehdinta ja Jumalan attribuutit, on täsmälleen yhtä metafyysisesti ongelmallinen. Kun Craigin maailmassa tarvitaan metrinmittaa jotta voidaan arvioida pituuksia, voidaan sanoa että pituus on olemassa ilman mittaakin, tosin jotta voitaisiin tietää ja arvioida pituuksia tarvitaan jonkinlainen standardi. Ja on vaikeaa tietää onko metri yhtään oikeampi pituusmitta kuin vaikkapa jalanmitan käyttäminen. Ja tässä analogiassa perusongelmana onkin itse asiassa se, että vmeillä ei ole Jumalalle "mitään näyttelyä jossa etiikan standardimetrinmitta on ja johon voimme objektiivisesti verrata". Intuitio on toki jonkinlainen lähtökohta. Mutta kun huomaa, että maailmassa on uskontoja ja kulttuureita joissa ihmiset viittaavat intuitioihinsa ja tuntemuksiinsa, ja huomaamme miten erilaisia nämä ovat, on selvää että kristinuskon Jumalan valinta ainoaksi metrinmitaksi on ihmisen arvaus, valintana se ilmenee ihmiselle tiedollisena valintana joka on juuri yhtä mielivaltainen kuin se, että valitsee metrin jalanmitan sijasta. Siitä voi toki syntyä yleinen ja kansainvälinen standardi. Mutta jos kuviteltaisiin että ollakseen "objektiivista kulttuuriippumatonta pituutta" ongelmana on se, että toiset tuntuvat punnitsevan painon ja toiset mittaavan pituuden mukaan. Näin etiikka ei ole verrattavissa eri mittojen välillä. Uskonto on yhteismitattomuutta.

Ja jos tämä kaikki ylläoleva ei riitä, niin Craigin objektiivisen moraalin kohdalla huvitus alkaakin nousemaan kohtuulliseksi kun huomataan että se on täysin yhteensopimaton hänen muiden linjaustensa kanssa ; Objektiivisen moraalin puolustettavana näkemyksenä on se, että "jos teismi on epätotta ei meillä ole olemassa pohjaa moraalille". Tämä vaatii sitä, että mietitään todellisuutta Jumalan kanssa ja ilman. Ja näitä kahta verrataan. Tästä seuraa hyvin ikoislaatuinen tilanne. Objektiivisen moraalin ja jumalan olemassaolemattomuuden kohdalla esiinnousee counterpossible Craigin jumalatodistuksille ; Craig nimittäin kannattaa yleiseti näkemystä jossa Jumala on välttämätön olento. (Eli määritellyt Jumalan olennoksi jolla on sellainen piirre, että jos se on mahdollisesti olemassa, se on olemassa.) Tällöin ei ole olemassa vaihtoehtoa jossa Jumalaa ei ole olemassa ainakaan sellaisella tavalla jota voitaisiin verrata tilaan jossa Jumala on olemassa ja katsoa eroja. Kuitenkin Craig kuluttaa valtaisasti aikaa ja voimavaroja miettiessään Jumalatonta maailmaa ja sen suhdetta moraaliin jossa juuri tämänlainen vertailu on oleellista kun mietitään moraalin olemassaoloa ; Kun Craigin moraalimietintöjä käytetään hänen luomismallissaan toimitaan tilanteessa joka muistuttaa sitä vanhaa vitsiä jossa "2+2=5 hyvin suurilla kakkosen arvoilla".

USKO Usko usko....

'Se ei varsinaisesti salli itseään kutsuttavaksi nimellä Zeus, sillä tällöin se tulisi alennettua sellaiselle olemassaolon tasolle, jossa se olisi vain yksi läsnä oleva entiteetti muiden ohella - vaikka tämän "ohessa olemisen" katsottaisiinkin olevan luonteeltaan "kaikkien muiden läsnä olevien entiteettien yläpuolella" olemista.'
(Martin Heidegger, kirja "Heidegger - ristiriitojen filosofi"[toim Arto Haapala], sivu 51)

Tässä jutussa olen hieman käyttänyt avukseni Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa "USKO". Kirja on kuitenkin ollut enemmän inspiraation lähde. Kirja on ihan hyvä, ja aiheesta kiinnostuneille suosittelen sen lukemista.

Uskossa Jumala ei ole teoria. Jumala on aksiooma. Uskovainen ei siksi mitenkään voi perustella sitä oikeaksi. Mutta hän ei myöskään voi väittää että muiden tulisi ottaa sama aksiooma. Tälläistä uskoa ei voi perustella, ne on otettava. Tälläinen usko on kuten matematiikan perusaksioomat. Niitä ei voi perustella, ne on vain otettava, tai koko matematiikalla ei tehdä mitään. Uskovainen tekee "uskon hypyn", kuten matemaatikko valitsee aksioomat.

Uskossa Jumala on selkeästi yliluonnollinen; Se vain otetaan. Yliluonnollinen ei ole alisteinen ihmisen logiikalle, joka tarkoittaa sitä että emme voi saada siitä irti logiikkaa: Yliluonnollinen Jumala voi toki olla rationaalinen ihmiselle, mutta jos Hän onnistuu välittämään tämän ihmisille, asia muuttuu määritelmieni mukaan tiedoksi. Jumala ei enää ole yliluonnollinen. Tämän ymmärtäminen on tärkeää; Tiedossa ja päättelysysteemeissä olennaista on rajoittavuus. Karkeasti voisi sanoa, että saamme tietoa jostain asiantilasta karsimalla todennäköisyyksiä, kieltämällä joitain asiantiloja huonommaksi ja toisia paremmaksi. (Kissa on merkityksellinen sana vain jos se käsittelee jotain määriteltyä joukkoa. Määritelmä taas rajaa sisällön tietynlaiseksi.) Uskon Jumala on kuitenkin yliluonnollinen, joten Hän on tälläisen rationalisoinnin ulkopuolella. Tälläisessä näkemyksessä Jumala on rajoittamaton, kun taas tiedon tehtävä on rajoittaa. (Lisäongelmia tuottaa se, että sanojen merkitykset syntyvät meillä olevasta tiedosta ja ominaisuuksista. Joten yliluonnollisesta Jumalasta puhujat ovat hieman ongelmissa, koska he samanaikaisesti väittävät että on jotain josta ei voida tietää, mutta jonka olemassaolosta he voivat kuitenkin tietää jotain, ja jonka sisällöstä heillä voi olla käsityksiä.) Jumalasta ei tiedetä, Jumalausko tunnustetaan (ihmisen kannalta) irrationaaliseksi. Tämä on hyväksyttävää sitä kautta että on todella mahdollista että maailmasta vain osa tai ei yhtään on lainkaan ymmärrettävissämme. (Toki tälläinen näkemys voi johtaa pessimismiin ja tutkimuksen vähenemiseenkin.)

Teologiassa, Jumalaopissa, on nostettu tärkeään asemaan myös rationaaliset todistamiset. Uskossa määrääväksi osaksi on tällöin tullut uskomisen kohteen analyyttinen määrittely. Tälläinen näkemys on siis puhtaasta uskosta irrallaan, koska siinä kokemuksen sijasta asetetaan tavoitteeksi uskontunnustuksen tiedollinen perustelu. Uskon purkaminen joukoksi keskenään ristiriidattomia väitelauseita ei eroa näkemyksestä jonka mukaan usko on alistettu ja alistettavissa järjen alaisuuteen. (Puhtaasti tässä muodossa teologia olisi ristiriidassa edellä mainitun uskon kanssa, koska siinä ikäänkuin puhutaan siitä mistä ei voida lainkaan puhua, ja rationalisoidaan rationalisoimatonta. Tämä taas olisi sisäisesti ristiriitaista.) Tosin se ei ole uskon kanssa ristiriidassa, koska se voi muuttua myös opin korostamiseksi; Tällöin Jumalaa ei välttämättä aseteta rationalisoitavaksi, vaan Hänen kauttaan *maailmaa* rationalisoidaan. Tämä on ikään kuin matematiikassa tapahtuvaa todistamista, jos luotat aksioomiin, luotat lopputulokseen. Muuten, et.

Voit rakentaa tämän luottamuksen näihin aksioomiin esimerkiksi intuition kautta. Toki intuitiokin on tässä tapauksessa todistamaton perustelusysteemi, joka on vain pakko olettaa päteväksi. Ja jos rationaalisuuden luotettavuus nojaa intuitioon ja intuitio perustellaan rationaalisesti, "pyörii pieni piiri". Samoin jos intuitio perustellaan intuitiolla ollaan samassa kehässä. Tässä tapauksessa intuition luotettavuus on siis pakko ottaa vain aksioomana. Se ei siis tavallaan ratkaise ongelmaa. Toki tälläiseen tilanteeseen voidaan lainata Hämeen-Anttilaa

"Minkä tahansa mallin, joka koettaa kuvailla tätä todellisuutta, on vääjäämättä oltava vain redusoitu kuva tästä todellisuudesta."

Uskonnossa taasen kyse on siitä opista, joka jostain lähtökohdista on saatu rakennettua. Tässä mielessä tiede voidaan nähdä eräänlaisena uskontona. Jos luotat esimerkiksi empirian aksioomiin, olet tavallaan tiedeuskovainen. (Tässä kohdassa on tietenkin tärkeää miettiä, että ovatko kaikki uskonnot samanarvoisia. Ilmeisesti enemmistön mielestä eivät, koska monet eri lailla uskontoon suhtautuvat tahot, kuten teologit, kreationistit ja muut vastaavat tahot korostavat tieteellisyyttään ja haluavat kuulua tiedeyhteisöön.) Tästä lähtökohtaisuudesta otan esimerkkinä erään tapaamani fundamentalistin. Kun kysyin häneltä, että mitä hän tekisi, jos Jumala tulisi juttelemaan hänelle ja sanoisi, että Raamattu on väärässä. Vastaukseksi hän kertoi että esittämäni tilanne on yksinkertaisesti aivan absurdi, koska Raamattu on totta. Tästä hän siis tiesi, että jos Jumala tulisi sanomaan jotain tuollaista, kyseessä olisi tietenkin demoni valepuvussa. Hän voisi muutoinkin erottaa tapaamansa yliluonnollisen hahmon luonteen vertaamalla kohtaamista Raamattuun. Jos se on sopusoinnussa Raamatun kanssa, kyseessä on Jumala tai enkeli, jos taas ristiriidassa, kyseessä on demoni tai Saatana. Tämä tarkoittaa tätä, että hänellä oli aksioomissaan se, että Raamattu on Totta™. Raamatun pohjalta hän taas suoritti päätelmiä (mm. sen että Jumala oli olemassa.) Toki hänen näkemyksensä oli sellainen, että Raamattu oikeutettiin olettamalla että on henkiolento, Jumala. jonka vaikutuksesta se on syntynyt. Tässä on kuitenkin huomattava, että Henkiolento Jumala on epämääräisempi kuin pelkkä kristinuskon Jumala. Siksi voidaan sanoa että hänellä oli aksioomissaan epämääräinen henki + Raamattu, jonka pohjalta hän päätteli Juuri Tietynlaisen Hengen. (Alkuperäinen epämääräinen Jumala oli siis hieman erilainen kuin lopputulos. Ero on hieman sama kuin esityksen "tuon ilmiön takana on selvästi jokin luonnonlaki" ja esityksen "tuon takana on gravitaatio" välillä. Tässä tapauksessa uskovaisen kehäisyys on siis näennäistä. Ongelma ratkeaa sillä että "Jumala"(?) ja "Jumala"(יהוה) ovat eri asioita eri konteksteissa.)

Kreationismissa Jumala on tieteellinen teoria, jolloin se ei enää VOI olla aksiooma. (Muutenhan päädyttäisiin kovimman asteen kehäpäättelyyn, jossa premissi=johtopäätös.) Se on VOITAVA perustella nimenomaan tieteellisillä menetelmillä ja aksioomilla. Tällä ei oikeastaan ole yhtään mitään tekemistä alussa mainitun uskon kanssa. Siksi kreationisti ei _voi_ perääntyä uskon Jumalan selityksiin hyväksyttävästi; Hänhän on ensin asettanut että Jumala on "johtopäätös", ja jos hän perääntyy ja sanookin että se on USKOA, hän sanoo että se on premissi. Seurauksena on tietenkin kehäpäätelmään ajautuminen. Ja minusta tälläinen rikkoo koko perustelun logiikan luotettavuuden. Samoin kreationismi ei ole samassa asemassa kuin uskonto, koska se väittää paitsi olevansa rationaalinen, olevansa myös rationaalinen nimenomaan tieteellisellä tavalla. Ero loogisuuden ja tieteellisyyden välillä voi olla monille epäselvä, mutta selvää on se, että ollakseen tieteellinen tulee noudattaa nimenomaan tieteellisen logiikan määritteitä samaan tapaan kuin ollakseen matemaattinen, tulee noudattaa matematiikan sääntöjä, eikä esimerkiksi luoda omaa matematikkasta irrallista järjestelmää, jossa sallitaan asioita joita matematiikassa on kielletty. (Vaikka tieteen kriteeristöistä käydään kinastelua, tämä ei tarkoita sitä että ei voitaisi määritellä mitään pseudotieteiksi : Jopa kreationistit mielellään "kumoilevat" teorioita, väittävät niitä huonoksi, puutteelliseksi tieteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että he väittävät että heillä on tieteen mittareita. Ilman minkäänlaista demarkaatioanalyysiä mitään "kriittistä analyysiä" siitä onko jokin hyvää tiedettä vai ei, ei voida tehdä. Tieteellisyyttä on siis voitava arvioida jollain tavoin.) Kreationismin erottaakin uskonnosta nimenomaan se, että uskonnossa on tietty perustelusysteemi, ja kreationismissa tämän järjestelmän väitetään olevan juuri tiettyyn loogisten järjestelmien osajoukkoon kuuluva.