Pornografian moraalirappion pohjalta

Kun katsoo pornograafista tuotantoa, voi huomata että siellä on olemassa sellaisiakin suuntauksia kuin ryhmäseksi. Niissä on erilaisia alatyylejä. Niistä kenties yksinkertaisin on kolmen kimppa (threesome). Niissä tämän kannalta relevantteja ovat (a) yhden miehen ja kaksosnaisten välinen seksi (b) äiti opettaa tytärtään seksuaalisuusasioissa yhden miehen avulla.

On helppoa katsoa asiaa miehen näkökulmasta. Kyseessä on selkeästi heteroseksuaalinen aktio. Mutta naisen kohdalla kyseessä on mutkikkaammasta asiasta. Onko kyseessä Bi-seksi? Onko siinä normaaliinkin pornografiaan verraten sopimaton homoseksuaalis-insestillinen ulottuvuus? Jokin aivan tarpeettoman siveetön ekstra? Sellainen joka on "hyvin häiritsevää" ellei "häiriintynyttä"?

Ensimmäinen ja tärkeä kysymys on se, että pitäisikö tämänlaisiin asioihin liittyvät jotenkin ajaa lainsäädäntöön. (Ja mahdollisesti että pitääkö ihmisten vaan mennä hoitoon jos näkee tälläisiä aamuyöstä? En siis puhu pelkästään pornosta vaan siitä mielleyhtymästä. Kiitos vain.)

Tilanne on tietenkin siitä kiinnostava, että pornografia ylläkuvatussa mallissa on hyvinkin sosiaalinen konstrukti. On toki jokseenkin kuvaavaa tiedostaa että kun mies on kahden keskenään sukulaisen naisen kanssa kerralla, naisnäkökulma puuttuu. On toki kuvaavaa että internetistä löytyy myös insestipornoa. Joissa osallistujat kuvataan toistensa vanhemmiksi.

Mutta on kuitenkin syytä huomata että itse näyttelijät eivät itse asiassa ole keskenään biologisia sukulaisia. Tämä on itse asiassa melko helppoa huomata katsellessa niitä "äiti opettaa lastaan" -videoita. Ikäero on oikeasti ehkä 10 vuotta. Harva niin nuorena sikiää. Tosiasiassa kuvassa on insestiä yhtä paljon kuin Orlando Bloom on haltia Legolas.

Tämä fantasiakulma on tullut itselleni vastaan lapsipornoon liittyvissä filosofisissa kannanotoissa. Siinä ääripäitä esittävät ne jotka lataavat innoissaan koneelleen kuvia joissa täysi-ikäiset näyttelijät on puettu ja naamioitu näyttämään huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Tämä ei toki tee haluista yhtään vähemmän pedofiliaorientoituneita. Toisaalta joissain maissa on sitten haluttu kieltää - ei nimenomaan koko pornografiaa alana - vaan "nuorelta näyttäviä" pornonäyttelijöitä.

En tiedä onko näissä aiheena olevissa kolmen kimpoissa kysymys vihjeettömyydestä, eli siitä että asia nähdään vain leimallisesti sen osallistuvan miehen kannalta, jolloin kyseessä on enemmänkin haaremitoiminta. Toisaalta voidaan nähdä että kyseessä on nimenomaan epäsopiva fantasia jonka tyydyttämiseksi luodaan illuusio.

Kaikesta huolimatta itselleni tuntuu jostain syystä relevantilta se, miten esimerkiksi opettava äiti ja se opetettava tytär tai identtiset kaksoset ovat keskenään. Jos he selvästi "käsittelevät miestä" erillään asia on soveliaampaa kuin jos he esierkiksi jakavat keskenään "kielareita" tai vastaavaa. (Joka taas olisi toisenlaisessa kimppaseksissä aivan luontevaa joskin kenties "enemmän kuin hieman lesboslaisuuden sävyttämää".) Ja näin vaikka kyseessä on fantasia ja illuusio ja tiedän näin olevan.

(Toisaalta, mikä pornografiassa ei ole näyteltyä ja illuusioksi tehtyä? Aika vähän, väitän. Jopa ejakulointiin ja siemennesteellä tahrimiseen on käytetty efektejä. Valokuviin voi kelvata jauhoinen vesi. Kuitenkin siemennesteen näkeminen tuntuu olevan samanaikaisesti jotenkin tärkeä "aitouden osoitus"...

Näps

On hyvin toistettua että jos homoseksuaalien avioliiton hyväksyy, niin antaisi pikkusormen moniavioisuudelle koska samoja rakastamisen teemoja voi käyttää myös siihen.

Samat ihmiset harvoin korostavat, että jos korostaa lisääntymiskeskeisyyttä ja parin lisääntymiskykyä - etenkin yhdessä sellaisen abortinvastaisuuden kanssa jossa vammaisuus ei ole argumentti abortin puolesta - niin annetaan pikkusormi insestille.

Jeesus sydämeen - Jeppe anukseen

Syvälle sydämeen peräsuoleen sattuu..

En ole kovin perehtynyt lestadiolaisuuteen. Syynä on se, että heihin voi tutustua lähinnä kirjoista. Ja tämä tarjoaa vain jonkin de jure -tason, joka ei oikeasti kerro juuri mitään de facto -tasoa. Siitä minkälaista on elää lestadiolaisena tai miten lestadiolaisuus vaikuttaa elämääsi jos se pääsee lähelle vaikka et olisikaan lestadiolainen. Tai mitä yhteisö tekee jos olet entinen lestadiolainen.

Toinen syy on se, että he ovat keskustelullisesti lähes yhtä omituisia keskustelukumppaneita kuin skientologit.
1: Hikipedian puolella vuosien varrella vastaan tulleista "omaa pesää puolustavista raivoista" mieleeni nousee aina päällimmäisenä uusnatsien pahastumiset tietyistä kansallisista ikoneista ja niiden käsittelystä, Pekka-Eric Auvisen isä, ja lestadiolaiset. Tämä kokemus ei kerro paljon, mutta sen verran kuitenkin että lestadiolaisissa kuten uusnatseissakin on selkeästi jotain erityistä ryhmänä jossa on yllättävän suuri määrä "yksittäistapauksia joista ei saa yleistää".
2: Usein jos keskustelu ei olisi aiheeltaan repivä, sitä sävyttää vahva tunnelma siitä että en ole vielä riittävän tärkeä edes käännytettäväksi. Jää itse asiassa arvoitukseksi miksi he ylipäätään puhuvat uskostaan. On toki sinänsä piristävää törmätä uskovaiseen jonka primaarifunktio ei ole yrittää keksiä keinoa, mitä tahansa keinoa, jotta sinä kääntyisit hänen uskontoonsa. Erikoista on, että hierarkia ja pseudokohtelias kyykyttäminen ei romahda, kuten yleensä käy siinä vaiheessa kun käännyttämisinto puuttuu. Tältäkin osin lestadiolaisissa on jotain erikoista.
3: Tuntuu että koko keskustelun tarkoitus on epäselventää tilannetta ja hätätilanteessa lakaista ongelmia hyvinkin tiukalla vähättelyllä. Tästä erikoisesta pseudokohteliaasta tyylistä saa esimerkin vilkaisemalla miten reagoitiin tekstiin jossa ihmeteltiin miten juuri lapsen erinomaisuutta uskovan esimerkkinä kannattava taho tulee tunnetuksi lastensuojelullisista vaikeuksista.

Lastensuojelu tulee tietysti esiin paria kautta. Aiheesta on kirjoitettu tuoreesti pari kirjaa.
1: Pauliina Rauhalan romaaninomainen pamfletti "Taivaslaulu" keskittyy ehkäisyyn ja lapsiensaamisen lieveilmiöihin. Kun teologiassa jokainen lapsi on lahja, tosielämässä ehkäisykielto tarkoittaa sitä että ehkäisyä ei käytetä silloin kun sitä normaalisti halutaan käyttää. Eli jotta ei syntyisi lapsia. Ehkäisykielto itsessään johtaakin melko suoraan siihen että maailmaan syntyy eitoivottuja lapsia.
2: Toinen on sitten teemoiltaan vielä vakavampi ja otteeltaan tieteellisempi. Johanna Hurtigin "Taivaan taimet - uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta" (viivanalus ei ilmeisesti ole tarkoitettu redundantiksi toistorakenteeksi.) Teoksen tematiikka iskee eräänlaiseen yhteiskuntamme tabuun. (Joka on tabu lähinnä niille jotka eivät esimerkiksi ole lukeneet tätä blogia.) Elämme suvaitsevaisuuskeskeisessä kulttuurissa, jossa kulttuurirelativismi on asetettu hyveeksi. Tässä ilmapiirissä "oma uskonto" nähdään voiman ja tuen lähteenä. (mikä johtaa siihen että viivanalusta ei osata enää nähdä hyvin suurelta osin redundanttina.) Mukana on myös lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta. Lestadiolaisuus liittyy kuvioihin. Lestadiolaisuuteen on liittynyt uskottua enemmän pedofiliaa ja sitä on havaittu myös uskonnollisten puhujien, lestadiolaisen eliitin ja johtoryhmän, tekeminä.

Hurtigin näkökulma ei ole tilastollinen vaan rakenteellinen. Hän ei siksi esimerkiksi väitä että lestadiolaiset olisivat tilastollisesti useammin pedofiilejä kuin muutkaan. Sen sijaan rakenteellisesti pedofiilejä kohdellaan hyvin poikkeavalla tavalla. (Tämä taas ei tarkoita sitä että he tekisivät naisista lapsitehtaita jotta saisivat lisää nussittavaa. Ei sentään. Tämäkin olisi toki uskonnollista rakenteellista väkivaltaa, mutta kaikki rakenteellinen uskonnollinen väkivalta ei vastaa minun pimeän mieleni assosiaatiovarastoja.)

Tässä kohinassa on hyvin tärkeä yksityiskohtapari:
1: Ensinnäkin Hurtigia ei ole otettu vakavasti ennen kuin sitten kun siitä on tullut isosti vaikeuksia. Ongelmia ei siis oikeastaan ole haluttu ratkaista muuta kuin vasta sitten kun on ihan pakko. "Helsingin Sanomien" entinen päätoimittaja ja lestadiolaistaustainen Mikael Pentikäinen korostaa, että Hurtig olisi pitänyt ottaa heti vakavasti. Erikoista onkin, että lestadiolaisten ja insestin yhteys on tuonut kohinoita jo kymmeniä vuosia sitten ; Teuvo Peltoniemi nostatti mediakohun, mutta vasta haastattelu Pirkassa toi hänen näkemyksensä lestadiolaisten tietoon asti ; Kun ei katsota saatanan sontaluukuksi määrittynyttä televisiota tai lueta syntisiä suurimpia maallisia sanomalehtiä lehtiä, syntyy informaatiolta suojaamista. Kauppakeskus yritettiin laittaa boikottiin koska sen puolella asia oli tuotu esille. Samoin kun "Helsingin Sanomat" nosti "sarjaraiskausasiaa" esiin vuonna 2011, nousi hirveä kohina siitä miten media harrastaa uskontovainoa. Aivan tavalliset eilestadiolaiset kristitytkin kauhistelivat tässä kohussa sitä, miten uusateistit vainoavat ihmisiä. Helsingin Sanomien päätoimittaja painostettiin pyytämään anteeksi lestadiolaisilta. Tämän katsottiin olevan jotain jolla minun pitäisi kasvattaa luottamustani siihen että vain uskovaiset voivat olla hyviä ja eettisiä ihmisiä, ja että hengellisyys on paras, rakentavin sekä ehdottomasti yleisinhimillisin voimavara elämässä sitten ikinä.
2: Hurtig itse on tuntunut edustaneen hyvinkin varovaista lähestymistä. Katsotaan Hurtigin toimintaa vuonna 2011, jolloin hän saavutti ensimmäisen kerran oman "radarini". Hurtig on ollut aktiivi lastensuojelun puolella. Hän on kehottanut aktiiviseen puuttumiseen. Sitten hän on itse toiminut seuraavasti ; "Hurtig on kiltisti jutellut ensin lähinnä vain lestadiolaismiesten kanssa. Kun nämä johtajaherrat eivät tuntuneet välittävän pedofiliasta tuon taivaallista, on Hurtig turvautunut julkisuuteen. Se on tietysti ihan välttämätöntä. Mutta Hurtig tulee ihan avoimesti kertoneeksi, että hän ei ole käyttänyt sitä reittiä, jota lainsäätäjä edellyttää. Suomen laki vaatii, että lapsia uhkaavasta vaarasta on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Sen voi tehdä kunnan sosiaalitoimeen tai poliisille." Tämä kertoo, että Hurtig ei ole lestadiolaisia suoraan tuhoamaan lähtenyt mellastelija joksi häntä tunnutaan kovasti leimattavan lestadiolaisten valituissa puolustuspuheissa. Hurtigin varovaisuus kertoo myös osaltaan lestadiolaisuuden ytimestä. Hän on itse lestadiolainen, joten varovaisuus voi päinvastoin vahvistaa sitä miten paha asia lestadiolaisten puolella on. Onkin hieman koomista kuulla selityksiä siitä, että lestadiolaiset olisivat liikkeenä olleet mallikelpoisia ja että ongelma on haluttu ratkaista ja on jopa jo ratkaistu niin että Hurtigin tiedot olisivat siksi "vanhentuneita".  Kun tosiasia on se, että lestadiolaisissa hierarkiassa ylempien suojelu on sen tasoitsa että Lestadiolainen liike ihan tiedetysti salasi lasten hyväksikäytön.

Kohun ympärille onkin huomattu rakentuneen monia irrelevantteja keskusteluskeemoja. Valikoima on psykologisesti odotettavissa, se on tuttu minkä tahansa crankin kanssa pidempään keskustelleelle. Tekijää vastaan hyökkääminen hänen persoonansa tai motiivinsa halveeraten, tutkimuksen suora ohittaminen ulkopuolisten vääristyneeksi tiedoksi kun oma kokemus uskosta ei ole sisäpiiriläisenä yhtä raju, tutkimuksen väittäminen median tai uskonnonvastustajien salaliitoksi  ... Tämänlaisten lausuntojen syyksi olisi helppo nähdä pahuus. Pahuus jossa pedofiilikohua vähättelevä "lesta" olisi jokin aivopestu kulttilainen vailla moraalia valehtelemassa, manipuloimassa ja hämmentämässä keskustleukenttää ja tekemässä asioiden ratkaisemisen vaikeammiksi mitätöimällä jopa aiheesta tehdyn tutkimustiedon ja halveeraamalla kaikkia kriitikoita. Mutta todellinen syy lienee arkisempi, lähes jokapäiväinen. Kognitiivinen dissonanssi. "Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa puhui Hurtigin kirjan julkistamistilaisuudessa muun muassa siitä, miten yhteisölliseen väkivaltaan on vaikea puuttua silloin, kun oma turvallinen viiteryhmä (koti, uskonyhteisö) paljastuu sortajaksi ja rikolliseksi. Syntyy vahva moraalinen ja sosiaalinen ristiriita."

Loppukaneetti

Johanna Hurtigin "Taivaan taimet" käsittelee lestadiolaisten järjestelmää joka tuo mieleeni lähinnä katolisen vastaavan. Teema on lastensuojelullinen, ja ihmiset helposti leimaavat koko uskonnon jonkinlaiseksi pedofiliauskonnoksi. Kun taas nähdäkseni ongelmana ei ole se, että näissä olisi yliedustus pedofiilejä. Syynä on se, että järjestelmä suojaa rikosta ja kätkee rikollisen julkiselta virkavallalta. Se, että asiaa mitenkään vähätellään tai yritetään pestä omaa vastuuta oman yhteisön toiminnsta ei johda muuhun kuin hymähdykseen siitä, että kun menneisyyden aiheen parista olevat kohinat ja kätkennät muistetaan, se mitä ei haluta kuulla on sanapari "tiedettyä enemmän". Kun tausta on mitä on, ei tämänlainen kannusta mihinkään muuhun kuin järjestön vakavahenkiseen pesemiseen. Ja lestadiolaisella on aktiovalikoimissaan joko se, että hän siistii uskonyhteisöään  tai vähättelee asian vakavuutta ja ongelman hoitamisen tärkeyttä internetissä.

Tämä on priorisointikysymys, jossa käyty kommentointi itsessään kertoo kaiken oleellisen. ; Huono maine uskonnolle on tärkeämpi suojattava kuin ihminen. Tämän vuoksi nauran joka ikinen kerta kun lestadiolaiset selittävät että heitä väärintuomitaan. Niin kauan kuin uskonnossa järjestelmä kätkee tekijöitä vaikka rippiin vedoten, niin kauan joko olet järjestelmässä asiallisesti syytettynä tai sen ulkopuolella. Suojaaminen on teon hyväksymistä. Sivustakatsominen uskonnon ryhmäpaineen nimissä on sääliöimistä. End of discussion.

Toinen puoli onkin sitten (valtion)kirkollinen. ; Kirkon kannalta tilanne on siitä erikoinen, että (a) Lestadiolaisten oppi eroaa syvästi luterilaisesta teologiasta (b) Lestadiolaisuus kuitenkin on tiiviissä yhteydessä kirkkomme kanssa, eikä kirkon ulkopuolella. Kirkko on selvästi yrittänyt jäädä tässä kohussa ikään kuin ulkopuoliseksi. Joksikin jonka kannalta "ne toiset" saisivat "ratkaista omat ongelmansa". Kun yhteistyö on niinkin tiukkaa kuin on, nähdäkseni ei voida tehdä näin. Kirkollisverorahoista vuotaa varoja lestadiolaisille. Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sitä että tukea menee lestadiolaisuuden tukemiseen. On aivan oikeasti asiallista kysyä minkälaisia hyviä hedelmiä ja mitä ilmiöitä kannattavia rakenteita kirkollisvero tekee. Olisiko uusateistejen haukkumisen sijaan tehtävä jotain muutakin kuin nysvättävä siitä kirkon sisäisestä moniarvoisuudesta jossa kaikki, myös lestadiolaisuus lieveilmiöineen, nähdään mukaantulevaksi, arvokkaaksi panokseksi keskusteluun, sekä joksikin jolle on aivan asiallista vuotaa rahaa.

robotti-insestiä

"Philosophical disquisitions" -blogi käsitteli eettisiä argumentteja jotka käsittelevät seksiä robottejen kanssa. Argumentaatiossa on mielenkiintoista se, että useinhan seksuaalisuuskeskustelussa on laajasti niputettu "haluttavaa" & "oikein" & "laillista" & "avioliitto" -käsitteet yhteen. Erittelynhaluinen mieli on tietysti tarkka. Kaikki mikä on oikein, ei ole laillista. (Argumentaatio ei käsittele sitä pitäisikö robotit ja ihmiset päästää naimisiin. Se käsittelee sitä onko robottiseksi jotain joka on eettisesti oikein.)

Argumentaatio itse asiassa lähtee siitä keskustelusta, että tuleeko ihmisten ja robottien välinen seksi olemaan oikein mitenkään relevantin yleistä. Tässä kohden uncanny valley nostetaan esiin. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen kulma, koska se tuo esille asiaan liittyvän tuplaongelman;
1: Nimittäin sen, että koska uncanny valley on ihmisen tiedetty piirre, seksi robottien kanssa koetaan helposti ällöttäväksi. Jonathan Haidtin mukaan suuri osa seksuaalisuutta koskevista normeista on sen tapaisia että kiellämme ne ikään kuin meille itsellemme vieraaksi jäävin syin. Uncanny valley muistuttaa että ihmisillä on lajityypillisiä reaktioita jotka eivät nouse suoraan mistään ideologiasta ja jota ei oikeastaan edes opeteta. Ja siksi robottiseksi todennäköisesti myös halutaan kieltää.
2: Uncanny valley vihjaa siihen, että vain melko harva ryhtyisi roboseksuaaliksi. Ja tätä kautta kieltäminen muuttuu tavallaan irrelevantiksi. Tässä ei siis oltaisi kieltämässä mitään joka koskisi kovin montaa ihmistä. Ajan voi kenties haaskata paremminkin.

Toisaalta uncanny valley iskee roboseksuaalisuusargumentaatioon yllättävän laajasti. Sillä roboseksuaalisuus yhdistetään helposti masturbaatioon. Jos on oikein - tai ainakin laillista - käyttää vibraattoria, niin robottikin on vain samanlaista teknologiaa. Kuitenkin vibraattori ei ole uncanny valleyssä. Seksirobotit taas helposti ovat. Tämä huomio tosin vie mielen erikoisille urille, nimittäin kohti pumpattavia barbaroita. Ihmiset käyttävät niitä jo nyt. Ja hyvinkin aidonnäköisiä seksinukkeja ihmisillä on jo nyt käytössä. Ne ovat taatusti uncanny valleyssa. Niiden käyttämistä pidetään perversiona, ja hyvin omituisena, kenties jopa terapiaa vaativana. Mutta koska tässä ei teknisesti ottaen vahingoiteta ketään, se silti sallitaan laillisesti. (Tosin jos seksinukke on tehty aivan jonkun oikean ihmisen näköiseksi, tilanteeseen voi tulla kovempaa paheksuntaa.)

Robottiseksiä on yritetty vastustaa sitä kautta, että jos ihmiset harrastaisivat seksiä robottejen kanssa, ihmiskunta romahtaisi. Tämä on hyvin omituinen argumentti, joka tulee vastaan hyvin monessa perversioita kieltävässä argumentaatiossa. Tämä on yleensä siitä omituisia, että oletuksena on esimerkiksi se, että kaikki tai oleellisen suuri osa olisi niin tyytymätön seksielämäänsä ihmisten kanssa, että he rynnistäisivät käyttämään robotteja. Ja että ainut mikä jarruttaa meitä on se, että robotit ovat vaikeasti hankittavia. ; Homoseksuaalisuusteemassa kyseinen argumentti on tietysti hyvin omituinen. (Minun on vaikeaa keksiä mitään sellaista joka saisi minut harrastamaan seksiä miehen kanssa.) Mutta teknologian kohdalla on teoriassa mahdollista että joskus tulevaisuudessa robotit yksinkertaisesti tekevät sen vain niin paljon paremmin. ~ Kysymyksenä onkin se, että onko lisääntyminen jonkinlainen kansalaisen velvollisuus. Nähdäkseni ihmisen tehtävänä ei ole pakkopanna ketään vaikka olisi ihmiskunnan viimeinen mies tai nainen. Raiskaus ja lapsitehtailu on raiskausta ja lapsitehtailua vaikka lajin sukupuuton edessä.

Itse asiassa voidaan sanoa että robottiperheisiin ei synny lapsia, he voivat kenties adoptoida muutoin aborttiin meneviä lapsia tai vastaavaa. Jos yhteiskunnan tilanne todella velvoittaa väkiluvun kasvamisen tukemiseen, tämänlaiset keinot voivat olla vaihtoehtoja raiskaus-lapsitehtailukulttuurille. ; Jos teknologia tuottaa hyperhyviä seksibotteja, niin miksipä ei keinohedelmöitys voisi tuottaa uusia lapsia näihin robopanoperheisiin, vaikka kaikkiin niihin!

Tästä alustuksesta voi siirtyä sitten insestiin.

Insesti on viime päivinä noussut vastaani homoseksuaalisuusargumenttiin niputettuna. Tässä ideana on ollut slippery slopesta varoittelu. Eli asenne joka kyllä jossain määrin kuvaa kohkaavia ihmismassoja, mutta joihin ei "todellisuudesta sen epä-älyllisyyden vuoksi vieraantuneen analyysiin kyvyllisen" ihmisen silmiin ole oikein mitään perusteita. Pelotellut seuraukset ovat väitettyjä eivätkä mitenkään väistämättömiä.

Argumentti on muunnos Oinosen hauveliargumentista. ; Eli jos sallimme homouden niin menemme naimisiin koirien lisäksi lähisukulaistemme kanssa. Siinä oli toki pientä viilaamista. Argumenttina nimittäin oli se, että vapaaehtoinen insesti sallittaisiin. Eli jos täysi-ikäinen mies haluaa mennä äitinsä tai sisarensa - tai veljensä tai täysi-ikäisen poikansa - kanssa naimisiin ja molemmat olisivat vapaaehtoisesti mukana, sekin pitäisi sallia koska homojen avioliitto sallitaan.

Tässä kysymyksessä robotiikka on hyvä muistuttaja. Sillä insestin kohdalla ihmisissä toimii Westermarck -efekti. Tämä johtaa siihen, että vapaaehtoinen insesti on melko marginaalista. Se siis helposti kielletään. On miltei todennäköisempää että muut kuin vapaaehtoiset syyt ajaisivat ihmisiä insestiin. Lähisukulaisten avioliitto ei ole historian varrella uusi keksintö ja se on perinteisesti liittynyt kulttuureissa vallan ja omaisuuden jakamiseen. Insestiä harrastetaan siis pelkästään rahasta. ; Homoseksuaalisuuden kohdalla kysymys on selvästi tilastollisesti yleisemmästä ilmiöstä jota ei ole perinteisesti harrastettu talouden vuoksi. Päinvastoin, verisukulaisen saaminen seuraavan sukupolven valtaistuimelle on ollut oleellinen osa hierarkista insestiavioliittojärjestelmää. Homoseksuaalisuus olisi tätä kautta hyvin huono asia "sukudynastiaseksuaalisuudelle".

Homoseksi on monista ällöttävää, mutta niin moni kokee inhottavana vanhojen ihmisten tai läskien kanssa panemisenkin. Homoseksuaalisuutta kohtaan koettu vastenmielisyys ei ole voimakkuudeltaan Westermarck -efektin vahvuinen. - Siksi esimerkiksi vankilassa jossa heteroseksiä ei ole tarjolla saa kohtuullisen monet harrastamaan homoseksiä. Kysymys on tietysti rajanvetokysymyksestä. Filosofisesti tässä kohden kysymys on siinä mikä on "oleellisesti analogista" ja mikä "oleellisesti epäanalogista". On siis rationaalista vastustaa homoseksuaalisuutta insestin kautta, mutta tällä argumentilla ei ole mitään valtaa jos haluaa pitää insestiä pahana mutta homoseksuaalisuutta ihan eri juttuna.

Toisaalta insestin kohdalla jälkeläisistä on muutakin. Nimittäin perinteisesti ihmiset ovat panostaneet jälkeläisten terveyteen yllättävän kovasti. Ihmiset kammoavat eugeniikkaa, mutta toisaalta sikiöseulonta ja vammaisuuden vuoksi tehdyt abortit ovat nykumaailmassa aivan tavallinen asia. Asia ei kenties ole teknisesti oikein, mutta se on selvästi ainakin laillista. Kysymys muuttuukin tavallaan siihen muotoon, että onko insestin kieltäminen sekin jonkinlaista abortin tapaista, jotain jossa on iso annos piiloeugeniikkaa. Ja sitten on tietysti mietittävä onko eugeniikka sittenkään niin kamalaa, vai onko insesti jotain jota vastustamme ihan muin syin. ~ Haidtin tuominen on tässä relevanttia, koska hän on kuvannut vapaaehtoista heteroseksuaalista kohtaamista jossa on käytetty ehkäisyä vasta lopuksi mainitaan että seksiä harrastavat ovat sisaruksia. ; Vaikka vammautuneita jälkeläisiä ei syntyisi, ihmiset olisivat vastahakoisia hyväksymään aktiota. Westermarck -efekti on hyvin voimakas.

Selvää on, että "jos niin" -ajattelu on oikovaa. Slipperu slope on perimmiltään syytös. Eikä edes kovin toimiva, koska tosiasiassa eettisiä ja laillisia asioita voidaan hyväksyä johonkin rajaan. Eikä se, että laki on hyväksytty jokin intressi mielessä tarkoita sitä että sen seuraukseen olisi pakko mennä.

Esimerkiksi olen Intelligent Designin kohdalla korostanut sitä, että sen kannattajat haluavat perimmillään saada kreationismin kouluun ja että Discovery Instituten toiminta tähtää Wedge -dokumentissa kirjaamiin tavoitteisiin, ateismin pois yhteiskunnasta ja taiteesta jotta kulttuuri hyväksyisi sen, että ihmiset ovat älykkäästi suunniteltuja ja tätä kautta biokoneita. - Mieleni tekisi kertoa tähän tuhat vitsiä älykkäästi suunnitelluista seksiroboteista, mutta en viitsi.

Oleellista on, että tämä perimmäinen tavoite ei estä keskustelemasta siitä onko hyvä opettaa teismiä tai evoluutiokriittisyyttä koulussa. Se on toki tarkoitettu "ensimmäiseksi askeleeksi" mutta olisi aika epädiplomaattista ja dogmaattista rajata keskustelu ja neuvottelu lähtökohtaisesti vain sen vuoksi että kannattajina on "väärät tahot joilla on väärä ideologia". Toisaalta natsisaksassa jännittävää oli se, että moniin asioihin ei tähdätty suoraan, vaan niihin enemmänkin ajauduttiin. Perimmäinen tavoite ei kenties ole niin oleellista. Kysymys on siitä että jos mennään hyväksyttävää linjaa sitä on syytä tukea. Ja jos mennään paheksuttavalle alueelle, niin sille ei tule antaa tilaa vaikka se yrittäisi kuinka rakentaa analogioita jonkin jo hyväksytyn kanssa.

Sweet Holy Mother of ***

Tatuoinnit. Ne muuttavat ihmistä. Kun otat tatuoinnin voi ystäväsi - ja jossain tapauksessa jopa pomosi - pyytää ottamaan paidan pois. Muutoin se olisi seksuaalista häirintää tai muuten vaan häiritsevää. Ja vain tramp stampin ottanut voi olla niin ääliö että kysyy lähisukulaisiltaan että saatko näyttää heille ahteria. Että saathan.

Tatuoinneissa on yleensä jokin sanoma. Ja joskus tästä sanomasta tulee vaikeaa.

Tiedättehän sen kun seurustelee ja tilanne etenee jomman kumman luokse muunkin kuin kahvin merkkeihin. Ja jos mies ottaa päällyspaidan pois, niin jos näkyy hartiassa sydäntatuointi jossa lukee jotain "Annaa" tai vastaavaa, niin on se tyttöystävä varmasti vähän mustasukkainen ja selittää että tässä olisi seuraava vakava keskustelunaihe.

Ja jos sitten mies ottaa T -paidankin pois ja rintamuksessa on toisia sydäntatuointeja joissa lukee että "Matti" tai "Ville", niin vaatii se jo naiselta melkoista avomielisyyttä ; Tässä ei nainen enää ole mustasukkainen, vaan on enemmän itkuinen. - Eikä asiaa tietysti lainkaan edistäisi sekään, että boksereillasi ollessa miehen sääristä löytyy uusia sydäntatuointeja joissa on tekstejä kuten "Musti", "Mirri" ja "Mansikki". On siinä aika kauhea paljastus. Opimme tästä että kaikenlaista voi olla.

Ja jos tämä on paha, niin mietippä mitä minulle kävi? Olinpa ihan omissa rauhoissani tytön luona ja tälläkin oli sydäntatuointi. Siinä luki että "Äiti".

Hyi Saatana!

Motherfucker (kun mikään ei piristä päivää niin kuin paska insestivitsi)

Sörnäisissä oleva pornokauppa, joka sattuu olemaan työmatkallani, mainosti pitkin viikkoa äitienpäivää. Kauppa esitteli miten äitienpäivän tarpeet saisi hyvin itselleen juuri tästä kyseisestä kaupasta. Että kannatti esimerkiksi käydä kyselemästä äitienpäivätarjouksia.

Tämä tietysti huvitti kaltaistani "hieman niljakasta sielua"¹. Että kauppa joka kertoo kirjaimellisesti olevansa sitä varten että erilaiset motherfuckerit saavat palvelua. Tämä on tietysti jotain joka on lapsille hyvin vierasta. Useinhan äitienpäivää vietetään niin että sen kohteena on nimenomaan oma äiti. Naiset ja kaltaiseni lapsettomat rentut jäävät tähän tilaan loppuelämäkseen.

Mutta perheellisten isien kohdalla lapsi muuttaa äitienpäivän. Äiti muuttuu puolisoksi -yhteisten lasten saaminen tekee puolisosta äitienpäivän juhlinnan kohteen myös isälle. He joutuvat elämään sen kanssa että joku kaltaiseni renttu huutelee heidän peräänsä piritorilta että motherfucker.

---

1 kuvaus ei omani, vaan miekkailukerhoni sihteerin joka osti sieluni 50 sentillä, kun ei siinä enää ole elinvuosiakaan kuulemma paljoa jäljellä.. Kuvaus johtunee siitä että juuri mikään ei ole minulle pyhää. Ja olen aina valmis ikonoklasmiin, kuten rikkomaan, pilaamaan ja turmelemaan äitienpäivän kaltaisiin symboleihin liitetyt mielikuvat..

Kristityn YH -isän ongelma

Seksuaalisuus on monille ihmisille hieman kuten etanat. Niiden luonnollisuus hyväksytään ja niiden kuoren kauneuttakin on oikein ihastella. Mutta siellä sisällä on sitten jotain niljakasta johon tutustuminen on jo hieman sairasta. Ylenmääräinen kiinnostus tarkoittaa sitä että tuo limaisuus sitte nostetaan esille ja tarkasteluun. Kuitenkin asiat tulee joskus kertoa. Lastenkasvatuksen kohdalla aiheeseen reagointi - tai vastaavasti päätös olla reagoimatta tämänlaisiin kotkotuksiin - tulee vastaan viimeistään murrosiässä.

Murrosikä ja siihen liittyvä seksuaalisuus on vaikea aihe monille vanhemmille. Arkuus ja siihen liittyvä tabu johtaa helposti kompasteluihin. Lukuisat perhekomediasarjat saavatkin hupia siitä miten lapsille pitää selittää seksistä ja miten murrosiän muutoksista pitää jotenkin kertoa ja asiat hoitaa. ~ Omassa lapsuudenperheessäni nämä keskustelut itse asiassa jäivät tekemättä. On luonnollista että äidin on vaikeaa kertoa asiaan liittyvistä puolista, ja että jotenkin asiat jäisivät isien kontoille. Ja isien kontto jäi tässä kohden tyhjäksi koska hän oli enimmäkseen töissä. (Ja siitä kun ei on paras olla ihan hirveästi puhumatta tässä.) Perheemme oli sen verran häveliäs että asia oli pieni tabu. Uskoisin että en ole tässä kohden yksin. Kristillinen seksuaalietiikka kun on iskostaneet asiaan tietyn häveliäisyyden. Siksi käykin helposti niin että näissä asioissa jäädään täysin yksin ; Tyttären kohdalla isä delegoisi vastuun äidille joka olisi siveän häveliäs ja jättäisi asiat kertomatta koska ne nyt opitaan sitten avioliitossa.

Olinkin siksi enemmän kuin hieman hämmentynyt eräästä melko lyhytaikaisesta tyttöystävästä. Hänen perheessään aihe oli varsin mutkaton ja avoin. Tämä vaikutti tietysti siihen että asioista puhuttiin varsin mutkattomasti noin muutenkin. (Vaikka tämä suhde loppuikin omaan mahdottomuuteensa, opin sen aikana valtavasti, kenties jopa huolestuttavissa määrin, esimerkiksi naisten masturboinnista.) Häveliäisyys asioista ei ole siis ilmiselvä ja voidaankin sanoa että jos etäännytään kristillisestä seksuaalietiikasta, seurauksena voi hyvinkin olla sitä että äitikin voisi kertoa murrosikäiselle pojalle jotain. Tämä kokemus lisäksi opetti että kukaan ihminen ei elä missään "ydinperheessä". Tosiasiassa nämä asiat tulevat yhteisöltä. Se, mitä vanhempani eivät kertoneet ei tuottanut ongelmia koska maailmassa on muitakin naisia ja miehiä kuin omat vanhemmat.

Tämäntapaiseen soppaan iskee sitten sormensa Pasi Turunen, tuo uskoa varsin narsistisin sävyin aina ja kaikkialla puolustava mies. Hän tarjoaa omituisimman tietämäni homoseksuaalisuutta vastustavan argumentin. "Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit?" Teksti näyttää sisältävän ns. retorisen kysymyksen jossa vastaukseksi ei odoteta sitä minkä minä sanon, eli että "kyllä".

Hän siis esittää että
1: Miehiä ei voi edes kuvitella hoitamaan näitä asioita tyttöjen kanssa, eli että kysymys on aina pakko sitoa omakohtaiseen 1:1 -samastumiskokemukseen eikä yleiseen avuliaisuuteen ja esimerkiksi kirjojen kautta hankittuun tietoisuuteen.
2:  Hän olettaa myös että perhe on vain "ydinperhe" eli että kuukautisten kanssa apua ei ylipäätään koskaan haeta omilta vanhemmilta vaan esimerkiksi kavereilta ja kirjallisuudesta. Tai sukulaisilta ja muilta ihmisiltä.
3: Ja ennen kaikkea hän olettaa että kristillisen seksuaalisuuskuvan hylkääminen tarkoittaa sitä että sitä ei hylätäkään. Eli että homoseksuaalisuudessa hylätään vain sukupuolisuusnormi eikä siinä samalla myös tätä häveliäisyysnormia.

Turusen heitto ei siis oikeastaan ole oikein minkäänlainen perustelu. Se on itse asiassa pelkkä horse laugh -argumenttivirhe jossa asiaa väitetään naurettavaksi ja peitetään väite retoriseen kysymykseen ja tämän jälkeen sitä pidetään argumenttina jossa tämä asia todella olisi automaattisen naurettava ; Tämäntapainen asennevammailu on Turuselle suorastaan konetuliaseen kaltainen harraste, jossa vain miehen tavarameriksi muodostunut narsistinen egohymy peittää arugmentaation puutteen.

Turusen heiton heikkous on itse asiassa syvempikin. Se nimittäin koskee myös kristittyjä. On nimittäin olemassa yksinhuoltajakristittyjä. Heitä on sekä miehiä että naisia. Osalla takana on ero, mutta myös puolison kuolema on mahdollinen. Esimerkiksi minulla oli lapsuudessani kaveri jonka isä oli kuollut talonrakentamiseen liittyneessä onnettomuudessa. Hänen äitinsä oli tästä syystä yksinhuoltaja. Jolla oli poikalapsi. Turusen kohdalla hän tuomitsee nämä kristityt perheet katastrofiin. Tämä onkin yleinen ongelma aina ja kaikkialla kun kristitty nostaa esille "lapsen oikeuden isään JA äitiin". Esimerkiksi Päivi Räsänen on kiivaasti vastustanut sitä että hän moittisi yksinhuoltajia. Ongelmana on vain se, että kun hänen homoseksuaalisten kasvatusongelmiin kohdistetun argumentaationsa siirtää YH -tilanteisiin on selvää että katastrofia ja kieltoa on luvassa. Kristityillä näyttääkin tässä kohden olevan nykykulttuurissa hyvin syvä kaksoisstandardi jossa "jos on samat ja yhtäpitävät ja premissit ja samat argumentit ei lopputulos ole sama."

Itse asiassa Turusen retorinen horse laugh kuitenkin viittaa myös yleisempään ongelmaan. Se hakee osittain pontta eikristillisestä ilmiöstä. Ilmiöstä joka näyttää osuvan etenkin itseään liberaaleina pitävien "kukkahattutätien" kanssa toimimiseen. Isien suhde tyttäriin nähdään helposti "pedofilia-insesti" -linssin läpi. Tällöin isä joka auttaa tytärtään ensimmäisten rintaliivien ostamisessa nähdään jonkinlaisena pervertikkona. Ongelma ei ole kuitenkaan isän ja tyttären, vaan "kukkahattuilijoiden". Hieman vastaavia ongelmia tulee tietysti itselleni jos käyn pihalla treenaamassa ja lapset kiinnostuvat. (Kysymys tässä kohdassa kuuluukin retorisesti: Kiinnostuvatko lapset jos joku iso mies heiluu miekan kanssa?) Jos tästä seuraa lasten kanssa kommunikaatiota, vanhemmat helposti huolestuvat siitä minkälainen niljakas pedofiilipervertikko tuokin miekkamies on. Että onko Jammu -sedän koiranpennut ja namusetien karkit vain vaihdettu muodoltaan vähän fallisempaan versioon. Että minkälainen irstas setä tuokin on. (Tähän retorinen vastaus kuuluu englanniksi "You have no idea.." Mutta eri tavalla kuin luulette.)

Ja tämä asenne pilaa tietysti koko jutun. On asioita joita ei voi tehdä. Yksi niistä on näiden lasten kanssa puhuminen.

Bää

Ylläoleva mainos on uskonnollisen kanavan pääsiäismainos. Se ei rehellisesti sanoen osoita erityisen hyvää makua. Ja jos se osoittaisi, se ei tietysti olisi tässä blogissa esillä ollenkaan. Siinä korostettiin Jeesuksen erinomaisuutta pääsiäispupuun verrattuna. Itse heteroseksuaalina miehenä näen että vaikka uskovaiset rakentavat puheessaan usein eriyttävää kuilua, niin se että sallii miespuolisen mielikuvitusystävän kanssa erityisen intiimin suhteen tarkoittaa sitä että ollaan antamassa pikkusormi pääsiäispupulle ja sille minkälaisia omituisia hedelmällisyysteeman hyppelyitä tähän liittyykään. (Harva kristitty kuitenkaan sanoisi tuota mainosta katsoessaan eneimmäiseksi mieleentulevaksi adjektiiviksi "seksikäs".)

Tämä esitys voisi tuntua omituiselta kunnes (joko tajuaa että se oli omituinen huono vitsi joka ei näytä vitsiltä koska kirjoittaja ei osaa olla hauska tai sitten vähintään) muistaa miten täällä kotosuomessakin vähän aikaa sitten slippery slope -epälogiikkahyppelyitä assosiaatiosta toiseen saatiin tehdä varsin pienellä ongelmin ; Pentti Oinonen sai aikanaan huomiota siitä, kuinka hän yhdisti samaa sukupuolta olevien avioliiton eläimiin sekaantumiseen. Henkenä oli se, että kun toiseen ottaa kannan, niin sitten ollaan kaltevalla pinnalla ja loppuhuipentumana on se, että ihminen voi mennä naimisiin eläimien kanssa. Oinosella oli luultavasti argumentaationsa taustalla ajatus siitä että eläimiin sekaantuminen olisi inhottava asia homoseksuaalisuuden kannattajillekin. Hän halusi enemmänkin herättää vastemielisyyttä asiaan. Oinonen ajatteli että kun vapautta kerran ajetaan niin rajoittamattomuus johtaisi zoofiliaan. Eli niillä argumenteilla joilla homoseksuaalisuutta puolustetaan olisi ikävä takapakki, seurauksia joita argumenttien esittäjät eivät välttämättä haluaisi kantaa.

Strategia on hyvin yleinen konservatiivinen reagointitapa. Esimerkiksi fundamentalistikonservatiiveissä on selvästi kahdenlaisia ihmisiä ; Perisyntiä kannattavia eli sellaisia joista ateismi tekee pahaksi koska ihminen tarvitsee Jumalan ohjausta. Ja omaatuntoa korostavia, joista ihmiset ovat yleisesti ottaen saaneet yleisen moraalintajun. - Omaatuntoa korostavat ovat yleisesti ottaen sellaisia että he yrittävät korostaa että ateismilla ei ole moraalipohjaa mutta ihmiset kuitenkin haluavat ateisteinakin tämänlaisen perustan. Näin he yrittävät toppuutella hereille olennaisesti eri asenteella kuin ne joista ateistit vain ovat puoli-ihmisiä joita on mukavaa hakata metalliputkella.

Ongelmana on oikeastaan vain se, että on likimain mahdotonta erottaa näitä asenteita toisistaan. Asiaa mutkistaa vieläpä se, että konservatiivinen linjama on melkoisen hörhöytynyttä ja monessa tapauksessa on likimain mahdotonta erottaa vitsiä ja vakavasti esitettyä näkemystä toisistaan. Erottaminen vaatii valtavasti tarkkailua. Tästä saanee hauskan esimerkin "Takkiraudasta" jossa on artikkeli "Lajineutraali avioliitto tekee sekin tuloaan". Siinä yhteiskunnan seksuaalisuuskeskustelu kontekstoidaan seuraavasti "On julkinen salaisuus, että siinä, missä feministit haluavat särkeä perheet, potkaista isät pois ja omia lapset itselleen (vaihtoehtoiset perhemallit), seksuaaliaktivistit haluavat laillistaa omat juttunsa (sukupuolineutraali ja sukulaisuussuheneutraali avioliitto) ja islamin edustajat ja heidän liberaalit ymmärtäjänsä haluavat laillistaa sekä polygamian (lukumääräneutraali avioliito) että lapsiavioliitot (ikäneutraali avioliitto) - koska islamkriitikoiden mukaan ne kuuluvat islamiin kuin paita ja peppu - väittäväthän pahat kielet ja islamin vääristelijät että Muhammedilla olisi ollut 14 vaimoa ja että hän oilsi mennyt Aišan kanssa naimisiin tämän ollessa 6 ja vienyt hänen neitsyytensä kun tämä olisi ollut 9, mutta uskonnollisista asioista kiistellessä tosiasiolla ei ole merkitystä. Mutta vähemmän tunnettua on, että ateistiaktivistit kannattavat eläimiinsekaantumisen luvallistamista ja lajineutraaleja avioliittoja." Syyksi kerrotaan viehättävästi seuraava "Miksi? Pahat kielet voisivat väittää, että koska noin 90% ateisteista on miehiä ja he ovat yleensä yksinäisiä nörttimiehiä, niin heistä olisi kivaa jos morsian sanoisi "Bää" sen sijaan että hän sanoisi "Tahdon". Tai että puoliso sanoisi "Bää-ää-ää" sensijaan että hän sanoisi "Ei tänään, kulta, minulla on pää kipeä". Mutta tästä ei ole kyse. Kyse on siitä, että siinä missä islam hyväksyy täysin eläimeensekaantumisen (tosin ajatolla Khomeinin mukaan eläin tulee teurastaa yhdynnän jälkeen), ateistit kannattavat eläimiinsekaantumista siksi että se on niin jyrkästi vastoin judeokristillistä seksuaalietiikkaa kuin olla voi." Eli vastustus olisi itsetarkoituksellista ja militanttia uskonnonvastustamista uskonnonvastustamisen vuoksi.

Tekstissä viitataan esimerkiksi Sam Harrisiin ja linkin takana on video joka paljastuu selvästi ääninauhaltaan manipuloiduksi. Itse asiassa ääninauhan laatu on sen verran huono että on ilmiselvää että Harris ei ole sanonut tämänlaisia asioita. Tämänlainen ei oikein uskottavasti menisi kenestäkään läpi. Kirjoittjaa tunnustikin että "Tämänkertainen teksti ylitti parodiahorisontin. Ruukinmatruuna ei tätä kirjoittaessaan aikuisen oikeasti uskonut, että joku ihan oikeasti voisi kannattaa zoofilian laillistamista. Mutta Peter Singer ihan aikuisen oikeasti kannattaa, ja Sam Harris on myötämielinen asialle." Itse en tosin kyennyt näkemään tässä tekstissä sen perusluonnetta. Tämä ei ihmetytä, kun tajuaa verrata artikkelia Itsensä huvin vakavasti ottavan "Conservapedian" tekstiin "Atheism and bestiality". Sen sisältö on hyvin samansuuntainen. Syytökset ovat itse asiassa juuri samoja. Takkirauta onkin kirjoittanut juttunsa selvästi tämän artikkelin innoittamana. Tämä nostaa esille sen, miten vaikeaa ylilyönnintajuun perustuva sarkasmi on menettänyt voimiaan nykyaikana kun ihminen voi tehdä miltei mitä vain.

Tämänlaiset asiat nostavat esiin kaksi hyvin tärkeää seikkaa ; Ensinnäkin liberaalien puolella vapautta käsitellään usein hyvin huolestuttavalla tavalla. Usein nimittäin korostetaan vapautta vapauden vuoksi tavalla joka unohtaa sen, että joskus kielto/dogmi on perusteltu. Ennakkoluulo on joskus hyvä asia ja joskus huono asia. Tässä kohden olisikin hyvä huomata, kummasta on kysymys.
1: Usein konservatiivit korostavat tässä että kun eläimiinsekaantuminen on paha, olisi muutkin rajoitukset perusteltuja. Tällöin ennakkoluulo silloinkin kun se on paha asia määritetään "tiukaksi ja anteeksipyytelemättömäksi ja rehdinsuoraksi moraalisuudeksi". Tilanteet voivat kuitenkin olla oleellisesti erilaisia. Esimerkiksi itse tunnustan kannattavani homoseksuaalien avioliittoa mutta samalla vastustan polyamoriaa. Kun Kiinassa on yhden lapsen politiikan sivutuotteena ylenmäärin miehiä, on avioonpääseminen harvinaista ja tästä tulee yhteiskunnallisia ongelmia. Kun huomioidaan voimakas tapa luokittautua "alfauroksiin ja betauroksiin ja vielä alempiin uroksiin" on käytännössä varmaa että moniavioisuudessa sitoutumiset aikaansaisivat miltei väistämättä vastaavankaltaisia vaikeuksia. Kysymys on siis vähän kuin sosialidemokratiasta "jossa vähennetään tuloeroja" avioliittorintamalla. Homoseksuaalit tuskin lisääntyisivät muutenkaan, joten heidän avioonlaittamiseensa ei ole yhteiskunnallisia perusteita. Ja uskonnolliset valinnat (kuten sen että homoseksuaali meneekin naisen kanssa naimisiin) jäävät sitten yksilöille eikä yhteiskunnalle.
2: Toki tämä vapauden ja oman harkinnan ylikorostaminen nostaa esiin sen, että aivan identtisin syin konservatiivisella puolella suosittu denialismi ja pseudotieteily nousevat ongelmineen esiin. -Jopa aiemmin mainitsemani conservapedian eläimiinsekaantumista ja ateismia käsittelevä artikkeli ei malta pysyä erossa sanaparista "pseudoscience evolution" joka selvästi liittyy juuri tähän aiheeseen. Asimov sanoi tämänlaisesta pseudotieteellisestä asenteesta seuraavaa ; "Anti-intellectualism has been a constant thread winding its way through our political and cultural life. Nurtured by the false notion that democraxy means that 'my ignorance is just as good as your knowledge'"

On erikoista miten voimakkaasti tässä kohden puhutaan nimenomaan objektiivisesta moraalista. Sillä tosiasiassa sille on olemassa paljon laadukkaampi vaihtoehto. Se, että jokainen asia on keskustelunvarainen. Se tarkoittaa sitä että esimerkiksi zoofilian kaltaisten perversioiden laillistamiskysymyksen saa nostaa esille. Kunhan muistetaan että tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että tätä voi sitten myös moittia ja vastustaa vapaasti. Objektiivisessa moraalissa on se huono piirre että käytännässä se ilmenee siten että jokin dogmisto usein kieltää asiasta keskustelemisen tarpeen auktoriteettisella äänensävyllä. Tässä asenteena ei ole moraalin ehdottomuus vaan se, että kyllä tämänlaisetkin kannanotot täytyy saada demokratiamyllyn murskattavaksi. Ihan sen jälkeen että vaalien jälkeen voidaan luvallisesti sanoa että "Paska mielipide, mutta tulipahan päihitetyksi."

Itse asiassa objektiivisen moraalin sijasta uusateisteilla on ideologinen moraalinnikkari Sam Harris. Hänen näkemyksessään moraali ei ole moraalirelativismia eikä objektiivista moraalia. ; Kun usein objektiivisen moraalin kannattajat väittävät että sen automaattisena vaihtoehtona olisi moraalirelativismi ovat he hyvin väärässä. Olen suorastaan huvittunut joka ikisen kerran kun uusateisteja pidetään automaattisesti joko moraalirelativisteina tai moraalinihilisteinä. On nimittäin erityisen olennaista huomata, että uusateismim parissa vastustetaan valtavan usein postmodernismia ; Otetaanpa esiin Dawkins tai Harris tai muu uusateismin "GNU -sarvinen keulakuva" tai valitaanko sitten esille suomalainen Jussi K. Niemelä tai Kari Enqvist, huomataan että heitä yhdistää taipumus valistushenkiseen skientismiin ja skeptismiin. Joka usein yltää myös moraalikannanottojen rintamalle. Niemelä on peräti vastustanut postmodernismia ilmiönä hyvinkin tiiviisti. ; Tämä tarkoittaa sitä että "ateismi ei voi määritellä objektiivista moraalia" ei oikeastaan koske moraalia, vaan sitä että uskovainen antaa itselleen auktoriteetin määrätä paitsi mitä moraali on myös sitä miten tätä moraalia tulee perustella ja mitä konsepteja siihen on pakko liittyä. Näin ollen sen parissa ei kannateta mitään "vapautta vapauden vuoksi".
1: Joku voisi ajatella että kaikkien näkemysten keskusteltavuuden heikkous on se, että yhteiskunta voisi degeneroitua niin syvällisesti että ei enää erottaisi lemmikkieläimen ja rakastajan välistä eroa. Tällöin muistutan että olen "konservatiivi jolla on liberaaleiksi usein koettuja mielipiteitä". Konservatiivina olen "pessimisti" ja jos demokratiamylly tosiaan päästäisi zoofilian kaltaisen sallittuna ja hyväksyttävänä läpi, niin yhteiskunta olisi kaiken kaikkiaan niin erilainen kuin nykyinen, että siinä elävät ihmiset saavat tässä sitten sellaisen lainsäädännön minkä ansaitsevat. ; Toki samalla on hyvä huomata se, että tämä "kauhujen yhteiskunta" on kuitenkin käytännön tasolla varsin epätodennäköinen, se on mahdollinen lähinnä "teoreettisenhypoteettisesti" jollain hyvin abstraktilla tasolla. Ja siihen asti kunnes tämä kauhukuva toteutuu seuraan oppia joka sanoo "opin kaiken tietämisen arvoisen telkkarista". Silloin muistelen vain mitä Chandler sanoi kananpojalle "Friends" -sarjan jaksossa "The One With a Chick. And a Duck" ; "That's Yasmine Bleeth, she's a completely different kind of chick. I love you both, but in very different ways."

---

Kirjoittajalla on pakkasessa pilkottuna puolikas lammas, pilkottu pääsiäiskaritsa ; Tämä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tilanteisiin joissa yhdistyy zoofilia, nekrofilia ja alaikäiseen sekaantuminen. Joku onkin sanonut niin että ainut keino jolla hänet saa heteroseksuaaliseen aktioon on se, että nainen on joko alaikäinen, eläin tai kuollut.

Uskovaisten itselleenrakentama psykologia -ansa.

Törmäsin mielenkiintoiseen kristillisyyden puolustamiseen. Henkilö selitti seuraavat lähtökohdat ajatuskokeessa jossa ihmisiltä kysytään erilaisia kannanottoja ; "Psykologi Jonathan Haidt on kehittänyt mielenkiintoisen testin. Minna ja Markku ovat aikuisia sisaruksia, jotka lomamatkalla haluavat kokeilla seksiä keskenään. Haidt kysyi opiskelijoilta oliko tämä oikein. Jopa rationaaliset ja uskonnottomat keksivät kaikenlaisia syitä sisaruusseksin kieltämiseen. Yleisin oli se, että sisarusten seksistä tulee vammaisia lapsia. No, entä jos molemmat käyttävät ehkäisyä? Siitä huolimatta sisarusseksiä vastustettiin. Lopulta perusteluksi riitti kehäpäätelmä; "En tiedä. En osaa selittää. Tiedän, että se on väärin"."

Perustelu on kenties mielenkiintoinen, ja Haidtkin on ihan kelpo psykologi. Mutta jos olisin uskovainen, en käyttäisi tätä perustelua missään tapauksessa. Se nimittäin vesittää pohjimmiltaan totaalisti uskovaisten perusnäkemyksen jonka mukaan uskontoa tarvitaan tekemään ihmiset eettisiksi.

On nimittäin pitkät perinteet ajatustavalle jossa etiikan nähdään olevan kulttuurin luomus. Tällöin vastaan tulee esimerkiksi uskonnollinen ajatus syntisyydestä, joka on niin suurta että ilman uskontoa yhteiskunta sortuisi arvotyhjiöön ja nihilismiin. Että ei ole etiikkaa ilman uskontoa. Tällä samalla perinteellä oli myös psykoanalyysi. Esimerkiksi Haidtin tilanteen kannalta olennainen huomio onkin se, että Freudin mukaan sisarukset tuntee vetoa ja vain yhteiskunta ja tabut estävät seksuaalisten halujen toteutumisen.

Itse asiassa psykoanalyysin vastustamisen juuret ovatkin vankasti kiertyneet insestikysymyksen ympärille. Tosin jo ennen Haidtia insestitabun eikulttuurillisuuden osoitti Westermarck. Hän näytti että insestin välttäminen on synnynnäistä eikä pelkästään kulttuurillinen konstruktio. Ihmiset välttävät seksiä niiden kanssa joiden kanssa he ovat asuneet lapsina tietyssä iässä. He peräti kokevat vastemielisyyttä tähän. Ja tämä toimii kulttuurista toiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan Westermarck -efektiksi.

Siksi evoluutiopsykologiassa Westermarck -efekti on ollut itse asiassa olennaisen tärkeä ja vahvasti mukana. Syy, miksi insestiä pidetään pahana on itse asiassa selitetty evolutiivisesti siinä, että erilaiset vammaisuudet ovat yleisiä sisarusten parissa. Sisäsiittoisuus on uhka jälkeläisten terveydelle, joten on selvää että tähän kohdistuu suuri ja hyvin monisärmäinen valintapaineisto. Sisarusten välttäminen on ilmiselvä adaptaatio. Haidtin ehkäisykohta on sinänsä ovela lisä, mutta tässä ei tarvitse muistaa kuin se, että kondomit ja muu ehkäisy ovat olleet kuvioissa evolutiivisesti katsoen silmänräpäyksen. Samasta syystä nykymiehet ovat ekologisessa loukussa jossa he eivät jonota spermapankkiin vaan katsovat pornokuvia internetissä. Evolutiivinen muutos vaatii aikaa ja kasautumista. Ja naisen alaston ruumis on menneessä maailmassa liittynyt vahvasti lisääntymisen onnistumiseen, toisin kun virastojonotus. Evoluutio ei osaa ennakoida tämänlaisia, ja muutoksessa on aina "inertiaa" koska mutaatioita ei voi vaan kasautua ihan miten paljon tahansa..

Argumentti ei toki muutenkaan ole mainio. Kehäpäätelmää tässä ei ole, vaan ainoastaan taustan lähtökohtien havaitseminen. Samantapainen tilanne saadaan rakennettua mihin tahansa, myös uskontoon. Uskonnoissahan päädytään lopulta "Jumala sanoo niin, en osa sen paremmin perustella" -tilanteeseen. Ongelma itse asiassa tunnetaan jo Platonin ajoilta ; Euthyfronin dilemman mukaan Jumalan kohdalla joko vastataan "en osaa sen paremmin perustella" tai sitten pitää perustella jotenkin muutoin jolloin Jumlaa ei enää tarvita.

Eli kaiken kaikkiaan uskovainen joka vetoaa ylläolevaan on inhottavassa tilanteessa koska hän joko kaatuu "argumenttiketjun loppumiseen perustelemattomaan premissiin" eli kuoppaan josta hän syyttää vastustajiaan ja jota hän pitää ongelmana. (Eli jos vastapuoli on typerää ja heidän pitäisi lopettaa mielipiteensä, niin hänen on pakko tehdä itselleen sama.) Tai sitten hän tunnustaa että Jumalaa ei tarvita vaan ihmisellä on luonnollinen etiikka lajinmukaisessa käytöksessä. Ja uskonto vain mukailee näitä insestitabujen kaltaisia mieltymyksiä after the fact. Eli kun asia on vastenmielinen jo valmiiksi, uskonto vain kertoo että Jumala on samaa mieltä ja leikkii että tämä on perustelu. Vaikka se onkin oikeammin vain manipulointia ja mainosta jossa henkilöiden mielipiteitä hivelemällä heidät saadaan ostettua ideologiaan sisään.

Uusateistit sen sijaan ovat tämänlaisten tutkimusten edessä riemuissaan ; Sam Harriksen naturalistinen etiikkakäsitys (minusta jopa liioitellun naturalistisena esitetty) on jokin joka suorastaan saa empiirisen todisteen itselleen Haidtin kaltaisesta koeasetelmista. Ei tarvitse olla uskovainen ollakseen insestiä vastaan. Rationalistit ja ateistit sanovat saman. Ja tässä taustalla äänen antavat geenit, eikä mikään ideologia saa tästä mitään kultaista kruunua itselleen. So there!

---

Kuvassa karhunraudat. Perusohje on, että kun virität sellaisen, älä astu siihen itse!

Tämän unen analysointi olisi aivan liian ahdistavaa.

Näin viime yönä unta siitä että olin matkalla sotaan. Sota oli ilmeisesti sellainen vanhanaikainen. Siksipä menin sinne minun yhdellä kädellä käytettövän miekan kanssa. Olisin ottanut pikkukilpenikin, mutta annoin sen pienelle sisarelleni. Siispä olin kilpeä vailla ja menin sitten hankkimaan itselleni kilpeä. Kaupassa myytiin kuitenkin vain käyräsapeleita, eikä ollenkaan kilpiä.

Freudilaisessa tulkintakentässä ylläoleva on itse asiassa varsin alleviivattua.
1: Miekka on suorastaan kliseinen fallossymboli. On luontevaa että otan sellaisen itselleni. Kilven pyöreä muoto taas on jotain jota liitetään naisen vulvaan. On luontevaa että annan sellaisen sisarelleni. Miekan ja kilven käyttötapa taas korostaa entisestään tätä eroa. On aggressiivinen ja hyökkäävä maskuliinisuus ja passiivinen ja suojautuva naisellisuus.
2: Freudin teorian mukaan unessa nähdyt symbolit ovat tavallisia silloin kun mielessä on jotain kiusallista. Ihminen ikään kuin torjuu nämä asiat alitajuntaansa ja unessa ne putkahtavat sitten esiin symbolisina. Freudin mukaan ihmiset ovat taipuvaisia oidipuskompleksiin ja muihin insestisiin mieltymyksiin. Mutta nämä kielletään kulttuurissa, joten ne ilmenevät nimen omaan unissa. Uneni tulkinta sijoittuukin siksi hyvin kätevästi freudilaiseen tulkintaan. Jos olisin kaksintaistellut sisareni kanssa, olisi penetraatiosymboli tietysti vahvempi, joten tässä mielessä tilanteeni ei välttämättä ole "toivoton".
3: Se, että en saa kilpeä voi joko viitata turhaumaan siitä että saisin liian vähän seksiä. Tai sitten se kertoo siitä että en oikeasti halua seksiä.
4: Sapelimuotoinen ratkaisu taas voi viitata eksotiikkaan tai ulkomaailmaan. Kenties haluaisin täydentää seksuaalisuuttani ja sen toteuttamista erilaisilla tavoilla. Kenties miekkojen näkeminen tarkoittaakin sitä että haluaisin oikeasti kilven sijasta miekkaa, eli minulla olisi piileviä homoseksuaalisia mieltymyksiä. Tai sitten käyrämiekka symboloi käyrää ns. gonzo -mulkkua jolla on tietysti myyttinen maine miesten, joskaan ei välttämättä naisten, keskuudessa.

Toki pahastuisin jos näitä tulkintoja otettaisiin vakavasti. Ne tuntuvat hyvin vierailta. Mutta toisaalta juuri tämä vastenmielisyys ja irtiottaminen näyttäytyy psykoanalyysin kannattajien silmissä torjuntana : On selvää että tämänlaisia symboleja tulee esiin jos torjuminen on kovaa. Olisin siis vain painanut asiat alitajuntaan ja minun pitäisi vain tunnustaa nämä piilevät taipumukset ja tätä kautta minä sitten eheytyisin ehjäksi ja kokonaisvaltaiseksi insestiä harjoittavaksi homoksi.

Onnekseni Freudin näkemykset insestistä on osoitettu vääriksi. Kuten "Takkiraudassa" kerrotaan, Westermarck -efekti näyttää että insestin välttäminen on nimen omaan se yleensä sisäänrakennettu asia. Voinen suhtautua tämänlaisiin tulkintoihin vitsinä. Eheää minusta ei tällä saa. Mutta eipä minusta taida eheää saada tekemälläkään. Luulen että oikean tulkinnan unen sisällöstä antoi puolisoni, joka sanoi että syynä olisi liika harjoittelu. Eli jos haluaisin nähdä vähemmän unia fallossymboleista minun tulisi käyttää vähemmän esineitä jotka ovat jossain muualla symboleita.

Systeemiin rakennettu väkivalta.

Väkivaltainen yhteisö tuntuu olevan kaikille selvä asia. Mielikuviin putkahtaa lahkoja, kultteja, ääriliikkeitä ja terroristeja. Systeemeitä joissa ryhmäpaine, suora oikeaopillinen indoktrinaatio ja väkivaltainen piiskaaminen ja eristäminen ovat tärkeitä keinoja. Tätä kuvaa väkivaltaisista yhteisöistä tuodaan esiin elokuvissa ja viihteessä.

Kuitenkin tätä näkemystä on hyvä hieman laajentaa. Sillä tosiasiassa pelottava systeemi ei pysyisi pystyssä. Manipuloivimmat systeemit ovat tässä toimivampia. Väkivalta on naamioidumpaa ja nopeasti saatu mielikuva voi olla jopa positiivinen.

Tärkeintä on huomata, että kaikki systeemin väkivalta ei ole kirjoihin ja kansiin painettuja ; Esimerkiksi on helppoa huomata että systeemi joka sisältää väkivallan ihailua ja kuritusta pitää sisällään systeemiin rakennettua väkivaltaa. Kuitenkin väkivalta voi olla epäsuoraa, tai väkivaltaan voidaan kannustaa sosiaalisesti "tietyillä ehdoilla". Tässä on yleensä mukana on retorinen taso, jossa pahuus selitetään oikeudella. Sensuuria tai eristämistä muista ihmisistä oikeutetaan suojelulla sielläkin missä se ei ole perusteltua. Harmonia on hyvä tapa kannustaa yksioppista diktaturiaa ja kovat otteet oikeutetaan tämän puolustamisella. Positiiviset sanat muuttavat mielikuvan teoista, mutta eivät tekoja itseään. Tämän eron huomaaminen on kuitenkin vaikeaa. Ja juuri tähän vaikeuteen systeemi iskee.

Tästä voisi aloittaa kotimaisesta esimerkistä Lestadiolaisuudesta ; Onpa artikkelin teksti totta, valhetta tai liioittelua, se nosti kuitenkin esiin sen, että systeemissä on monenlaista väkivaltaa. ~ Hikipedian kohtaama lestadiolaisten reagointi on opettanut että kannattaa olla ystävällinen heille. Sanon jo etukäteen että anteeksi. Sillä tiedän että he loukkaantuvat juuri tämänlaisista. Kyseessä on esimerkki ymmärrettävästä rakenteesta eikä kannanotosta siihen onko lestadiolainen todella tätä rakennetta noudattava järjestelmä. Tosin jos on, niin sen pahempi lestadiolaisille.

"Voima" -lehden artikkelissa "Herrain huoneissa" kuvattiin lestadiolaisuutta. Henki korosti sitä että systeemissä on ns. rakenteellista väkivaltaa. Esimerkiksi insestitilanteessa on korostettu asioiden selvittämistä sisäisesti. "Kun ongelmia on selvitetty, aikuisilta tullut viesti, ettei tällaisista saa puhua. Uhri on laitettu pyytämään anteeksi tekijältä." Samoin perheväkivallan kohdalla sanotaan että "Jos vaimo ei anna miehelleen anteeksi, sanotaan, että usko ei ole kunnossa. Tämä toiminta on rakenteellista väkivaltaa, uskon voi kuka tahansa kyseenalaistaa milloin vaan." ... "Kun antaa anteeksi, se tarkoittaa sitä, ettei asiaan saa enää palata. Tämän pelin hallitsee jo neljävuotiaskin ja osaa myös käyttää sitä hyväkseen."

Esimerkiksi anteeksiantamisesta velvollisuuden tekemällä voidaankin rakentaa hyvin tehokas alistamisen henki; On mahdollista että uhri pakotetaan antamaan anteeksi, ja jos armoa ei anna, niin sitten uhrista tehdään uudestaan syyllinen. Jos uhri on armoton, hänestä tehdään julma. Ja toisaalta systeemi kykenee pesemään pintatasolla vastuunsa. Jos asiasta keskustellaan sisäisesti, se antaa ikään kuin ulospäin kuvan että rikokset ja pahuudet otetaan vakavasti. Olennainen asia, eli pahasta tulevat seuraukset, unohtuvat. Kun uhri ei valita ulospäin se on ideologian maineelle hyväksi.
1: Onkin varmasti myös niin että halu suojata koko ideologian mainetta muutamaksi mädäksi omenaksi koetuilta kannustaa systeemin sisäisten väkivaltarakenteiden syntymiseen. Tällöin valitettavasti systeemi muuttuu moraalisesti hyvin kyseenalaiseksi. ~ Kun yksilön pahuudesta ei haluta yhteisölle huonoa mainetta, yhteisöstä rakentuu paha.

Tämän lisäksi yhteisöissä on usein monenlaista väkivaltaa johon ihmiset alistuvat ikään kuin vapaaehtoisesti. Tämä korostuu kenties yleisimmin initiaatioriiteissä. Pascal Boyer kuvaa että vaikka initiaatio kuvataan usein initioitavan kasvulla, on vaikeuksia ja haasteita sisältävien rituaalien tärkein osa yhteisön luottamuksenvarmistamisen puolella ; Jos luottamus on sitä että voidaan varmistaa että henkilö on valmis kestämään vaikeuksia yhteisön puolesta, on initiaatio tapa testata asiaa ikään kuin etukäteen. Initiaatioriittien väkivalta on kuitenkin lyhytaikaista ja leikinomaista, joten tässä vaarallisiksi on otettava lähinnä luonteeltaan hyvin äärimmäiset rituaalit, joissa vaarannetaan oma henki ja terveys vakavasti. Kuitenkin systeemi voi kasvattaa lyhyttä juhlaa paljon pitkäjänteisemmän ja tiukemman rangaistusmenetelmän, jossa kohdistetaan väkivaltaa tottelemattomaan yksilöön. Mutta jossa kuitenkin rangaistuksen pääasiana on toimia pelotteena. Yksilöön kohdistuva väkivalta on toki kipeää yksilölle, mutta pelote kohdistetaan koko yhteisöön. Tämänlainen systeemi rakentaa hyvin monimutkaisen ja pysyvän väkivaltakoneiston, jossa on sekä ajoittaista suoranaista väkivaltaa, että alituista pelon ilmapiiriä.

Sen sijaan onkin jo vaikeampi sanoa onko ns. "vihan ilmapiiri" sama asia kuin systeemiin rakennettu väkivalta. Tämä on oleellista nykyisessä maahanmuuttokriittisyysteemassa, jota Suomessa edustaa PerusSuomalaiset. Sillä sen parissa on ollut esimerkiksi "Hakataan Teuvo heteroks" -kampanja oli PerusSuomalaisen vaikuttajan tekemä. Samoin PerusSuomalaisia kannattavat tekivät Prideä vastaan aika kovan kaasuiskun "ei niin kauan sitten". Puhumattakaan Breivikistä, hänen pitkä kirjoituksensa piti myös sisällään tämänlaista aineistoa. Tässä kohden systeemi ei nimittäin kannusta tämänlaiseen, mutta kuitenkin se sisällöllisesti kiehtoo, viehättää ja kutsuu tämäntyyppisiä ihmisiä. Erittäin voimakas enemmistö PerusSuomalaisista ja maahanmuuttokriittisistä ovat varmasti tyrmistyneitä tämänlaista teoista ja kampanjoista, eivätkä he tue tämänlaisia järjestelmiä suoraan. Kuitenkin pesäero näihin toimijoihin tehdään lähinnä moittimalla näitä kauheuksia kritisoivien kritisoinnilla. Parempi ja selvempi irtiotto tarvittaisiin, joka tapahtuisi siten että puolustelun sijasta siirryttäisiin moittimaan tekijää eikä tekijän tekoja kritisoivia. Silloin systeemi ei kenties enää houkuttelisi ja kutsuisi niitä äärimmäisiä höyrypäitä, joita se nyt ilmiselvästi näyttää houkuttavan.

Oma koti

"Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit! / Kun hämärä hiipuu jo tähtien vyöksi, hei muumit! / Karkeloi kansa ja kunnailla soi. / Muumeilta elämää oppia voi. / Hei muumit! / Hei muumit! / Hei muumit!"
("Muumilaakson tarinoita", loppulaulu)

Kotia pidetään yleensä suojaisena paikkana. Siihen liitetään sellaisia sanoja kuin turvallisuus. Se, mikä on turvallisuuden suhde avoimuuteen onkin sitten se jossa näkemykset eroavat hyvinkin paljon.
1: Kun olin lapsi, meillä oli Järvenpäässä naapurina Ilmi -niminen mummeli. (Sittemmin edesmennyt.) Hänen kotinsa oli hyvin avoin paikka. Siellä kävi ihmisiä. Vaikka paikka olikin alueena esikaupunkia, tässä oli jotain sellaista mitä kuvataan vanhoissa maalaispitäjissä jossa kaikki tuntevat kaikki. Ovissa ei ole lukkoja ja vieraissa käydään kun kahvi- tai juoruiluhammasta alkaa kolottamaan.
2: Omalla kohdallanikin kodin turvallisuus on hyvin tärkeä asia. Mutta minä en todellakaan ole Ilmi. Minulle se kuitenkin ilmenee enemmänkin kontrollina. Kodin turvallisuus on enemmän sitä "kotini on linnani" -mallia, jossa vieraaksi pääseminen on luottamuksen osoitus ja jonkinlainen erikoisoikeus ja kunnianosoitus. Turvallisuus syntyy juuri siitä että ovet ovat lukossa ja oven takana on valtaisa määrä teräaseita sekä jonkinasteinen taito käyttää niitä. Ja halu käyttää molempia edellämainittuja tarvittaessa. Tätä voisi kutsua sensuristiseksi turvallisuudeksi.

Machiavellin "Ruhtinas" käsittelee pääasiassa sitä teemaa, onko johtajan parempi olla pelätty vai rakastettu. Kysymys on aiheellinen, koska molempia kautta voidaan rakentaa turvallisuutta. Mukaan voidaan saada myös perinteinen viisauden ja älykkyyden eroa pohdiskeleva, hieman puujalkavitsiä muistuttava, aforismi. "Älykäs selviää vaikeuksista joihin viisas ei edes joudu." Tässä minun tapani rakentaa protektiivinen koti edustaa sitä älykkyyttä ja Ilmin harjoittama ystävällinen avoimuus taas sitä viisautta.

Ylläoleva käsittelee kuitenkin etupäässä kodin utopiaa. Aina koti ei oikeasti täytä ihannetta. Tästä esimerkiksi käynee Julie Millerin countrykappale "Precious to God", joka käsittelee insestiä. "She knows it doesn't help to pretend to be asleep. / She knows that there are secrets daddies have, that little girls must keep. / But she doesn't know / Where the children go / When home is where the hurt is." Koti voi olla myös tuskan paikka.

Turvallisuuden toteutumattomuus ajaa usein ajamaan kodin utopiaa toisella tavalla.

Toki omalla kohdallani ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia kuin tuossa laulussa. Mutta uskallan sanoa silti että tapahtui (a) kaikenlaista ja (b) riittävästi. Perusluottamus ja perusturvallisuus ovat minulle itse asiassa hieman vieraita käsitteitä. Minun perusluottamukseni on ulkoisesti rakennettu ja pönkitetty. Ideaalikodin utopian murtuminen on selkeästi ajanut minua siihen suuntaan, että protektiivinen kotikuva "on päässyt rakentumaan". Tässä mielessä olen siis utopian kyseenalaistumisen vanki. Joku voi kutsua sitä (inho)realismiksi ja joku toinen ksenofobiaksi. Molempia yhdistää se, että pelko avoimen kodin vaaroista ajaa suojelurakenteisiin ; Ero foobikko-hysteerisestä aggressioreaktiosta tai terveestä itsesuojeluvaistosta valikoituu käyttöön lähinnä pelon perustelutason kautta. (Se onko pelkoni kontekstissaan oikeutettu tai ei, en liene oikea ihminen selittämään tästä.)

Protektiivinen kotimallini selittää toisaalta myös - joistakuista kenties mittasuhteissaan omituista - reagointiani saamiini tappouhkauksiin. Tokihan minua on vartijana uhkailtu päin naamaakin. Se ikään kuin kuuluu homman oheisilmiöihin. Näihin en ole suhtautunut kovin huolestuneesti. Sen sijaan paperilappu, joka on kannettu anonyymisti ajoi mieleni hyvinkin aggressiiviseen protektiolinjaan hyvin pitkäksi aikaa. Tosiasiassa paperilappu ei lyö ketään, ja tämänlainen epäsuora toimija lähinnä osoittaa oman pelkuruutensa. Uhka ei ole kovin reaalinen, ainakaan siihen mittasuhteeseen nähden jota se aikaansai.
1: Mutta se lappupa iskikin minun mieleni heikkouksien ytimeen. Kyseessä on informaatioepäsuhta joka iskee epäturvallisuuden tunteen suoraan siihen ainoaan turvalliseen paikkaan joka minulla on. (Joka ei btw. ollut lapsuuskoti, anteeksi vaan rehellisyyteni.) Hän tietää minusta riittävästi - postimerkitön lappu pitää sisällään implikaationa implisiittisen lausuman "tiedän missä asut". Minä taas en tiedä mitään. Hän iskee kotiin.
2: Vartijaa uhkaileva sen sijaan ei iske kotiin, vaan turpaan. Ja hän ei hyökkää kimppuusi jossain jota sinulle on kuvattu turvallisena vaan jossain jonka riskaabelius on jo lähtökohtaisesti selvää. Mitään informaatioepäsuhtaa ei ole. Ja tarvittaessa voinkin joko ilmoittaa poliisille - tai kostaa henkilökohtaisemmin jos psykoosit sattuu kohdalleen - kun tekijä kerran on selvästi tiedossa asti.

Tästä oppii ainakin sen, että viemällä kodin turvan voidaan järkyttää perusturvallisuutta pahemmin. Siksi osoitteiden kertominen sekä sen luettelu että käykö lapsi vielä siellä ja siellä päiväkodissa ovat sellaisenaan uhkailijoiden käyttämiä kikkoja. Edes "tai muuten..." -lausumia ei välttämättä tarvita ja tehokkuus on taattu. Järkevästi reaktion voimakkuutta ei tarvitse tarkastella, sillä järjellä ei näiden kanssa ole hirveästi tekemistä.

Trubadurixin dilemma : Jakaumatonta typeryyttä.

"Asterix" -sarjakuvissa kylän bardissa Trubadurixissa (engl. Cacofonix) on malliesimerkki kyläkiusatusta henkilöstä. Hän on sitonut identiteettinsä musiikkiin. Mutta aina kun Trubadurix laulaa, häntä lyödään. Ahkerin toimenpiteen tekijä on kylän seppä Caravellix. Bardi ei osallistu yleensä myöskään kyläjuhliin, vaan viettää juhlat sidottuna puuhun että hän ei laulaisi.

Kylän toimet perustellaan utilitaristisin näkökulmin. Bardi on itse iloinen musiikistaan ja nauttii. Mutta se on samalla sen tyypin iloisuutta joka on muilta pois. Hänen laulunsa on muista karmeaa ja hirveää. Tämä on melko kulttuurista riippumatonta, universaalia, sillä "Normannien maihinnousu" näyttää että jopa pelottomat viikingit pelkäävät hänen lauluaan.

Voi olla vaikeaa kuvitella, miksi bardi ei muuta pois kylästä. Ilmeisesti hänellä ei ole pakopaikkaa. Häneen suhtaudutaan kuitenkin toisinaan kuin hän olisi ystävä. Hänessä vihataan vain sitä että hän laulaa. Hänen identiteettinsä on sidottu siihen yhteen ainoaan asiaan, jota kylä ei arvosta.

Tätä kautta voidaan ottaa askel kohti demokraattista ajattelua.

Fasistinen tapa ajatella massoja on katsoa keskiarvoa. Tai ainakin sanoa että katsoo sitä. Näin syntyy Kansan Tahdosta, josta poikkeava on vääryyttä. Demokraattisemmissa järjestelmissä taas on huomattu että keskiarvon lisäksi on olemassa sellaiset asiat kuin jakauma ja hajonta. Tätä kautta syntyy moniäänisyyttä, jossa erimielisyyttäkin sallitaan. Näin syntyy tila esimerkiksi uskonnonvapaudelle, jossa saa edustaa ja kannattaa jotain muutakin kuin Valtion määrittämää Uskontoa. Poikkeavuus ei ole enää pahuutta.

Tässä mielessä kylän toiminta Trubadurixin kohdalla on hyvin vaikeaa. Trubadurix on poikkeava. Mutta vaientamiseen haetaan perusteluja myös Harm Principlestä ; Trubadurixin laulu aikaansaa aina jonkinlaisia tuhoja, joskus pahimmillaan jopa rankkasateita, kuten "Ruusu ja Miekka" opettaa. Tätä kautta hiljentäminen on perusteltu suojelukeino.

Kuitenkin voidaan aivan vakavasti kysyä, toimiiko kylä kohtuuttomasti. Se rajoittaa bardin elämää kovasti. Ja periaatteessa bardikin voisi vedota Harm Principlen hienouteen siinä vaiheessa kun sepän valtava leka alkaa lähestymään hänen päätään tai seniili käppänä Senilix on lyömässä häntä kävelykepillä varpaille.

Tästä päästään (tietysti ja tylsästi) homoseksuaaleihin.

Otan tässä malliesimerkiksi "Raapustus.netin - vapaasti määriteltävissä - Onko avioliitto löydetty vai keksitty asia." Se edustaa melko kliseisesti homoseksuaalejen parisuhdetta vastustavaa argumentaatioperinnettä. Mutta se on kuitenkin linjamassaan harvinaisen hyvin tehty. Teksti on ovela - sellaisella hyvin assimilaationmakuisella tavalla joka syntyy siitä että älykäs fundamentalisti käyttää älyllisen kapasiteetin akrobaattitemppuihin saadakseen ilmiselvät argumenttivirheet pois.
1: Myös Leinivaara on kommentoinut kyseistä tekstiä, ja se on hyvä artikkeli, jota sen tekijä ansiokkaasti muokkaa siten että tulleet argumentit saavat vastauksen. Tällä selittyy se, miten teksti maistuu niin assimiloituneelta. Minä lähestyn asiaa eri tavalla.

Argumentin ydin on minusta vertailussa. Kirjoittaja käyttää erilaisia analogioita. Esitetty perustelu homoseksuaalisuudelle laajennetaan sellaisenaan. Tästä esimerkkinä olkoot rinnastus insestiin "Edellä en suinkaan ole väittänyt, että sitoutunut, uskollinen ja toisiaan rakastava, kahdesta aikuisesta koostuva homoseksuaalinen pari olisi verrattavissa likaiseen vanhaan äijään, joka kalu ojossa lähestyy nyyhkyttävää kolmevuotiasta tytärtään. Mutta jos keskustellaan ainoastaan tunteista, mainittu pari on täysin verrattavissa sitoutuneeseen, uskolliseen ja toisiaan rakastavaan aikuiseen veljeen ja hänen aikuiseen sisareensa tai samoilla ominaisuuksilla varustettuihin aikuiseen isään ja aikuiseen tyttäreen. Tunteet ovat yhtä todellisia ja yhtä aitoja tuntijoilleen. Jos tunteet ovat ainoa asia, johon yhteiskunnan tulee kiinnittää huomiota tunnustaakseen parisuhteen, olisi todella epäreilua hyväksyä sukupuolineutraali liitto, mutta kieltää sukuneutraali liitto."

Tavallaan pidän tästä ajattelutavasta. Siinä toisen perustelu otetaan ja siihen tuodaan esittäjälle epämieluisa piirre. Tämä kertoo siitä, että perustelu ei ole itsessään riittävä. Tässä on kuitenkin yhteys, joka yleisesti ottaen pitäisi olla tiedossa.

Argumenttitapa perustuu analogisuuteen. Argumentti ei toki rinnasta julmaa insestiä vaan Rakkaudellinen Insestin homoseksuaalisuuteen. Niiden on argumentin onnistumisen kannalta pakko olla sellaisia että vertaus on osuva. Muuten tehtäisiinkin virhe ; Sanottaisiin jotain jossa jos pitäisi sallia homot, pitäisi sallia jokin joka ei vertaudu homoon. Argumentti rakentaa aasinsillan siten, että homoseksuaalisuuteen liittyy tietty piirre ja se pitäisi siksi sallia. Ja koska sama piirre on rakkaudellisessa insestissä, on tämä insestikin sallittava.

Analogioissa on hyvin mielenkiintoisia piirteitä. Joku voisi nimittäin sanoa että insesti on monilta osiltaan hyvin erilainen kuin homoseksuaalisuus. Tästä syntyy epäanalogisuutta. Tätä kautta voidaan sanoa että siirrosta ei ole välttämättä pakko tehdä. Analogiat eivät ole aina päteviä, ja kysymys on erojen ja samanlaisuuksien olennaisuudesta. Englanninkielisissä maissa puhutaan "Apples and Oranges" -vertauksesta. Eli virhe on siinä että sekoitetaan omenia ja appelsiineja keskenään vaikka niissä on paljonkin eroja. Vaikeus syntyy siitä, mikä on olennainen ero ja mikä ei.

Eroiksi saadaan vaikkapa se, että insestissä on lisäpiirre. Heteroseksuaalit menevät erisukuisten kanssa naimisiin. Samoin homoseksuaalit erisukuisten. On täysi -ikäisyyttä ja monia muita implisiittisiä seikkoja, joita ei mainita koska niitä pidetään ilmiselvänä.
1: On ilmiselvää että epäanalogioita voidaan aina löytää ; Jos meillä on hullun tiedemiehen kloonauskone, saadaan täydellinen kopio joilla on eri lokaatio, epäanalogia paikassa. Tätä kautta erilaisuuksia ja samanlaisuuksia homoseksuaalejen ja insestinkin kanssa löydetään väistämättä. Ääneen lausumista ei siksi tarvitse pitää niin tärkeänä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että voidaan aina rakentaa kaksi "heikkoa analogiaa" : (1) Asiat A ja B jakavat ominaisuuden X ja koska A:lla on ominaisuus Y, on B:lläkin Y. (2) Asiat A ja B eroavat toisistaan ominaisuuden Z kanssa, joten kun A:lla on ominaisuus Y [sama kuin edellä], tätäkään ei ole B:llä. Vertailun kohdalla järkevyys ja tärkeys muuttuu tätä kautta olennaisuuden metsästämiseksi.

Tässä kohden uskovainen fundamentalisti voi pitää samanlaisuuksia pätevänä, mutta hänellä ei ole mitään jolla hän voisi komentaa muut uskomaan samoin. Hän voi vain vedota, ei varsinaisesti argumentoida. Analogiat ovat tässä suhteen ylipäätään varsin ongelmallisia. Niitä käytetään argumenteissa, mutta toiset niistä ovat silti vääriä ja huonoja. Ja hyvän ja huonon analogian toisistaan erottaminen ei ole aina mikään itsestäänselvä tai helppo asia.
1: Esimerkiksi jokainen natsikortti on itse asiassa natsianalogia. Usein yhteinen piirre ei ole keksitty. Tätä kautta enemmistö keskusteluista pitää sisällään natsianalogian. Natsikortin viuhuttamista pidetään huonona argumenttina. Osittain juuri siksi, että analogia itsessään ehkä kuvaa samanlaisuutta, mutta sen mukana tuova muu negatiivinen painolasti ei ole silti olennaisesti osuvaa. Kyseessä on tätä kautta hyvin usein herjaava väärä analogia. Moni natsikortin käyttäjä voi lähteä puolustamaan analogian käytön perusteltavuutta, mutta he unohtavat että kysymys onkin siitä että tulee tukea hyviä analogioita ja vastustaa niitä surkeita analogioita.

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä yksi ratkaisutapa voisi olla demokraattinen tapa, käsiäänestys. Jos enemmistöstä erot homojen ja rakkaudellisen insestin välillä ovat olennaisia, ei tarvitse klimpittää. Asioista voidaan äänestää erikseen. Tällöin rinnastaja tekee enemmistön mielestä väärän analogian.

"Raapustuksen" teksti toki yrittää muuttaa analogian puhtaaksi induktioksi, jossa tarkastellaan vain yhtä ominaisuutta. Tällöin hän voisi sanoa että hänen argumentaationsa on aivan pätevää. Sehän iskee siihen argumenttiin millä homoseksuaalisuutta puolustetaan ahkerasti. Tämä on totta, mutta samalla unohtuu se, että tosiasiassa todellisuus on monivyyhtinen laitos. Asioita ei hyväksytä tai kielletä vain yhden piirteen vuoksi, vaan takana on aina monia asioita ja lopputulos on tätä kautta harmaansävyinen.

Näin "Raapustuksen" argumentin puolustamistapa kariutuu siihen yksinkertaiseen asiaan, että homoseksuaalisia suhteita vastustava ei ole ymmärtänyt ottaa huomioon sitä että argumentti on esitetty kontekstissa. Hän ei ole ottanut muuta maailmaa huomioon. Hän tiivistää asian yhteen piirteeseen, huomaamatta että argumentoinnissa mukana on paljon "ilmiselvyyksiä joita ei ole tarpeen erikseen muistuttaa". Luodaan väärä dikotomia, jossa maailma maalataan liian mustavalkoiseksi.

Itse asiassa rinnastus "jos sallimme homot, olisi sallittava myös [joku muu tai joitain muita perversioita]" on slippery slope -argumenttivirhe. Tässä argumenttivirheessä rakenteen ytimessä on usein liioiteltu analogia. Tätä kautta tapahtumaketjut etenevät, ja itsessään harmittomasta asiasta nähdään valtavan ikäviä seurauksia. Slippery slope on siis tavallaan yksi väärän analogian erikoismuoto.

Jos puhutaan siitä onko avioliitto löydetty vai määriteltävissä, olisi muistettava miten se löytäminen oikein tehdään. Luonnossa seksuaalisuus liittyy lisääntymiseen, tämä ei ole kenellekään yllätys. Kukaan ei usko että haikara tuo lapsia. Kuitenkin seksuaalisuudella on monia muitakin ilmenemispiirteitä, kuten masturbointi. Seksiä harrastetaan myös huvikseen, ja tätä kautta mukaan tulevat ehkäisy, kuten kondomit. Jotkut aikuiset ihmiset tekevät vaikkapa vasektomiaa, koska haluavat huvitella seksuaalisesti mutta eivät saada lapsia. Toisaalta jos lisääntyminen on ytimessä, on moniavioisuus ollut viesti hyvästä elintasosta ja lastenhuoltokyvystä.
1: Tosin tämä tuottaa uuden analogia -ongelman. Tehdään lisääntymisestä argumentti, jossa verrataan asioita analogisesti. Joku voisi sanoa että tässä otetaan käytetty argumentti ja tuodaan sen vastaesimerkki juuri siihen, jolloin perustelu ei ole yksin riittävä. Mutta voidaan aina sanoa että se on aivan vastaava argumentti, kuin homojen tunneargumenttiin liitetty insestianalogia. Kun uskovaisilla on lisääntymiskeskeinen parisuhdenäkemys, ei siinä pitäisi olla mitään esteitä insestille. Insestissä on mies ja nainen, joten heteroutta vastaan se ei sodi. Tässä on selvästi mukana muita piilo -oletuksia. Tai sitten kristityt ovat sisäisesti ristiriitaisia ja unohtavat että insesti on heteroseksia. Ja unohtavat Raamatun, esimerkiksi sen, mitä Lootin tyttäret tekivätkään Lootin kanssa. Heikko analogia on selvästi varsin erikoislaatuinen asia.

Voidaan lisäksi sanoa että seksuaalisuudella on jakauma, jossa on tietty määrä homoseksuaalisuutta - ja onhan sitä homoseksuaalisuutta tietysti eläimissäkin.
1: Erityisen outo juttu tässä kohden tulee "biologinen" vs. "kasvatettu" -jutusta. Fundamentalistien suhde tähän on erikoislaatuisen jännitteinen. He toisaalta vetoavat että seksuaalisuus on biologinen laki joka on löydettävissä. Toisaalta he arvostavat Queer -näkemystä jossa seksuaalisuus on yhteiskunnan luomus. Näin homoseksuaalisuudesta saadaan valinta, ja josta voidaan eheyttää. Tämä vaatii kuitenkin biologisen ytimen löyhtymistä. Kysymys ei kuitenkaan ole suorasta ristiriidasta, vaan epäbalanssista. Argumentaatio horjuu, mutta ei suoranaisesti kaadu. Se on vähän kuin kaatumista jonka assimilaatio muuttaa breakdanceksi.
1: Näin tilanne muuttuu mielenkiintoisesti. Homoseksuaalisuuden kannattajalle ei ole ongelmaa siitä että heteroseksuaaleja on. Koska hän ei ole kieltämässä näitä. Sen sijaan homoseksuaalisten avioliiton vastustajalla on vaikeuksia siitä, miksi homoseksuaalit näyttävät olevan aina jakaumassa kaikissa kulttuureissa. Aivan kuten keskivertoa isompi lintuyksilökään ei ole luonnoton, ei homoseksuaalisuus muutu "epäluonnolliseksi" jota perversioksi tai vääristymäksi sanotaan.

Kaiken kaikkiaan ongelma näyttääkin olevan juuri siinä, että argumentaaatiossa on monta analogiaa, joissa on "samanlaisia ja erilaisia" -tilanteita, joissa on tehtävä mielivaltainen valinta. Ja tämän pohjalta tehdään se "löytö". Se, mitä analogian valintoja tehdään on taas määrittelykysymys. Kyllä. Avioliitto näyttää tältä pohjalta olevan maailmankuvan pohjalta tehty määritelmä, eikä mikään luonnonlaki jota voidaan tulkita suoraan asiantilaksi. Tästäkään ei tietysti is - ought -ongelma huomioon ottaen voida vielä tehdä mitään ilmiselvää argumenttia asian eettisestä oikeudellisuudesta. Tähänkin tarvitaan oletus, jonka puolesta voidaan vain vedota, ei argumentoida.

Näin ollen ratkaisu siitä pitääkö homoseksuaalit päästää heteroiden tapaan naimisiin vai pitää insesti -ihmisten tapaan toisistaan erossa onko hyvä sitoa Bardi Trubadurix puuhun kyläjuhlan ajaksi, ei ole mikään ilmiselvyys. Sitä on kuitenkin hyvä miettiä.

---

Kirjoittaja ihmettelee että miksi ihmeessä tekstit jotka alkavat jotenkin siihen suuntaan kuin "Yritän esittää täysin kiihkottomasti ja johdonmukaisesti" näyttävät lähinnä egoboostaukselta ja itsekehulta. Ne rinnastuvat miltei aina siihen kuinka joku keskustelupalstoilla vaatii parempaa keskustelua. He eivät koskaan aloita sitä parempaa keskustelua, eivätkä nämä huutelutkaan sitä keskustelua paranna. Aidosti hyvien tekstien ei ilmeisesti tarvitse itsekorostaa olevansa kiihkottomia tai johdonmukaisia.

Muiden vapaudet.

"Niin kauan kun et vahingoita, tee mitä haluat."
("Rede", Wiccojen sääntö.)

Tässä on muistettava jälleen se, että en käsittele moraalia tai etiikkaa sellaisenaan, vaan lähinnä sitä miten se ilmenee. Tämä on siis hieman sama asia, kuin se että on eri asia tutkia tasa-arvoisuutta lainsäädännön tasapuolisuuden, sukupuolten välisten palkkaerojen, oikeusistuntojen tuomioiden vertailun tai muun vastaavan kautta ja sitten kysellä naisilta kokevatko he olevansa tasa -arvoisia vai eivätkö.

Käsittelen asiaa yleensä tästä näkökulmasta, koska muu tuntuu minusta keinotekoiselta. Jos etiikka, moraali ja muut siihen liittyvät asiat eivät ole ihmisyhteisöjen määrittelemiä toimintamalleja, niin sitten puhutaan jo sen verran erikoislaatuisista asioista, että en uskalla niihin ottaa kantaa. Tähän kohtaan voisi laittaa vaikkapa sitaatin Pat Condellilta: "And it is fun to speculate about the big guestions, like "the meaning of life", because you never know if somebody might actually come out with the answer. So far nobody has, which will explain why there is so many expert opnions of the subject."

Yleisesti normit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tuntuvat hyviltä. Vaikka tyytyväisyys ja onnellisuus eivät ole välttämättömiä etiikan kulmakiviä, ihmiset kuitenkin tekevät sääntöjä ja elävät ikään kuin se olisi näin. Kuitenkin joskus tuntuu, että ihmiset eivät noudatakaan tunteitaan: Tutkimukset osoittavat, että ihmiset muun muassa pelkäävät erilaisuutta, "ryhmänsä ulkopuolisia" ja ovat taipuvaisia tekemään johtajan käskyjä. Zimbardon ryhmät jotka jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin sai pelottavia sävyjä vaikka ryhmät valittiin sattumalta ja tiedettiin että ollaan koetilanteessa. Nämä ovat luonnollisia tapoja, ja jos moraalisäännökset selittyvät Westermarck -efektin kohdalla -eli insestin on päätetty olevan epäeettistä koska siihen on normaalisti vastenmielisyyden tunteita- täten, luulisi että nämä osoittaisivat että etiikka ei rakennukaan tunteiden varaan. Moraali ei olisikaan silloin mikään lajinmukaisen käyttäytymisen ilmentymä.

Tässä on kuitenkin otettava huomioon pari asiaa. Nämä toki selittävät miksi esimerkiksi natsi -saksa onnistui tekemään mitä teki. Mutta yleisesti ottaen näitä vastustetaan. Tunteiden määräävään voimaan luottava voi selittää itsensä kuiville pelon kautta; Jokaisella ihmisellä on taipumus jossain suhteissa harjoittaa aggressiivisuutta, mutta he eivät halua että muilla olisi tätä vapautta. Ihminen toisin sanoen kieltää vainoamisen, ei siksi että hän ei haluaisi vainota, vaan sen takia että jos vainoamista ei kiellettäisi, häntä itseäänkin saisi vainota.

Tämän vuoksi ihmisillä on pääsääntöisesti niin, että pahoja asioita ja syntejä ovat teot, joissa yksilö rikkoo muiden oikeuksia saadakseen etua. Hyveitä ovat ryhmän mukana toimiminen ja yhteispeli - ja asiat joista saa itselle hyvää, mutta ei tuota haittaa muille, eivät ole yleisesti pahoiksi koettuja asioita.

Ja tämä rakenne selittää muun muassa sen, miksi moni kieltää itsensä kannalta vastemielisiä asioita, joka ei vaikuta muutoin hänen elämäänsä. Näin selittyy esimerkiksi etenkin dominionistisessa fundamentalismissa tyypillinen halu kieltää muilta sellaisia asioita joista ei pidä; Näin he haluavat esimerkiksi kieltää oluen myynnin tavallisissa kaupoissa, vaikka he eivät missään tapauksessa osta olutta. Samoin abortin vastustajat haluavat kieltää abortin, vaikka he eivät tee sitä vaikka se olisi kuinka sallittua. Homoseksuaalisuus pitää kieltää vaikka itse ei menisikään homoseksuaaliseen suhteeseen vaikka se on kuinka sallittua. Tämä tuntuu yleensä aika hupsulta jos ei ole heidän aatteensa edustaja.

Tämä ei pohjimmiltaan eroa rakenteellisesti hirveästi siitä, että kielletään sisarusten väliset avioliitot. Perustelunahan tässä käytetään usein jo Aristoteleeltä peräisin olevaa kannanottoa siitä että sen on oltava väärin, koska siitä syntyy usein vammaisia lapsia. Tämä on aivan totta, mutta kyseessä ei ole mikään kirous tai genetiikka. Toisaalta jos joku haluaa kieltää vammaisten lasten synnytyksen, hän saa valittamista. Sisarusten välistä avioliittokieltoa perustellaan kuitenkin juuri näin.

Nämä kielletään, koska ne ovat itsestä vastemielisiä, ja jos ne kielletään itse ei menetä mitään.

Näin meillä on muutamia normeja ("itse" tässä kohdassa on yksilö josta tulee massaa: Hän ei ole pelkkä 1 ihminen, vaan jos esimerkiksi vapaan aggression salliminen haittaa useimpia ihmisiä, he kokevat sen yksilöinä pahana ja tämä laajentuu yhteiskunnalliseksi.):
1: Asia tuntuu kaikista pahalta, ja sen kieltämisestä ei tule itselle negatiivisia tunteita kuten pelkoa joten se on kiellettävä.
2: Asiaan tuntuu hyvältä, eikä siitä ole itselle haittaa, kuten inhon tunteita, jos se sallitaan, joten se on sallittava.
3: Asia tuntuu kaikista hyvältä mutta sen salliminen kaikille tuottaa itselle ikäviä tunteita, joten se on kiellettävä.
4: Asia tuntuu kaikista pahalta mutta sen kieltäminen tuottaa itselle haittaa, joten se on sallittava.

Toisin sanoen, vaikka pinnallisesti tuntuu että normeissa ei ole tunteita mukana, ne on sieltä kuitenkin nähtävissä.