Näytä, tarkkaile, huomioi, hae & ohjaile ; Hallitse

Internet on siitä erikoinen asia, että se tarjoaa helpon jakelukanavan ties mille. Tätä voidaan pitää hyvinkin demokraattisena ja sananvapauden ystävänä ; Kaikki saavat sanoa haluamansa ja sitten niitä juttuja luetaan jotka kiinnostavat ja innostavat.

Minun kaltaiset katkeroituneet blogistit ovat toki tienneet jo kauan jotain ; Että samalla kun netti tarjoaa "helpon tarjonnan" se lähinnä syö sisällöntuotannon arvoa. Ja että netti tarjoaa "kaikkien taistelun kaikkia vastaan". Ja tässä taistelussa kaikki näkemykset eivät saa yhtä suurta näkyvyyttä. Tai mahdollisuutta. ; Mieleen tulee rajoittamaton kilpailu markkinataloudessa. Kilpailu romauttaa hintoja ja syntyy itseäänruokkivia järjestelmiä joissa tuloerot kasvavat eksponentiaaliseesti. Vahvimmilla on valtavasti valtaa ja tätä on käytännössä mahdotonta rikkoa.

Karkeasti ottaen kysymys on siitä että esimerkiksi google ja muut hakukoneet saavat hirveästi "näkymätöntä valtaa". Ne nimittäin luovat algoritmit joiden mukaan arvioidaan mikä on meille tärkeää. Ja tässä on mahdollisuus hyvin erikoisiin asioihin. John Danaher on kirjoittanut tässä yhteydessä algokratiasta. Eli vallasta joka tulee niille jotka kirjoittavat algoritmeja jotka sitten sanovat mikä on oletettavasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. "I defined algorithmic governance — or as I prefer ‘algocracy’ — as the use of data-mining, predictive and descriptive analytics to constrain and control human behaviour. I then argued that the increased prevalence of algocratic systems posed a threat to the legitimacy of governance."

Kysymys on hirvittävän kiinnostava, sillä osa näkee että Trumpin voiton takana olisi ollut erikoinen ja ainutlaatuinen tekoälyn hyväksikäyttö. Siinä esitettiin että Big Datan käytöllä onnistuttiin analysoimaan "vaalikarjaa". Jutun ytimeen on asetettu Michal Kosinski, joka oli käyttänyt sosiaalisen median datalouhintaa psykometrisiin projekteihin. Hänen metodejaan oli sitten löydetty erilaisilta yrityksiltä jotka tekivät töitä isoista rahoista ihmisille jotka halusivat kampanjoida itselleen paljon valtaa. Mainituksi tulee etenkin Cambridge Analytica -niminen yhtiö.
1: Tässä yhteydessä perustalla on se, miten sosiaalisesta mediasta todella voidaan saada tietoja esimerkiksi temperamenttityypeistä ja poliittisista mielipiteistä. Tämä on ytimeltään populistista mutta ei epädemokraattista ;  Tässähän selvitetään lähinnä "mitä massat haluavat" ja sitten tätä voidaan käyttää siihen että heille tarjotaan juuri sitä. Ainut minkä tämä onnistuessaan tekee, on se että äänestystilanne ei itse asiassa enää merkitse kovin paljoa mielipiteen ilmaisuna tai siinä että kansan tahdosta saadaan jotain tietoa. Mitä paremmin tämä vaihe onnistu sitä miellyttävämpi valikoima voidaan tuottaa. ; Toisaalta tämä tieto ei ole kaikkien saavutettavissa joten periaatteessa tämän pohjalta voidaan luoda tilanne jossa luvataan haluttavia vaalilupauksia joita ei sitten tosiasiassa pidetä. Ja tätä kautta valtaanpääsy todennäköistyy epäreilusti ja tarjoaa edun joka on ennen kaikkea rikkailla.
2: Toisaalta näitä samoja korrelaatteja voitaisiin käyttää toiseen suuntaan. Voitaisiin etsiä tietynlaisia ihmisiä. Tässä tapauksessa ominaisuuksia tai ominaisuusryhmiä voitaisiin etsiä ennen kuin heiltä on edes kysytty. (Tässä ei sinänsä ole mitään kummallista. Olin töissä markkinatutkimusyrityksessä jossa itse asiassa tein suunnilleen tätä. Etsin esimerkiksi keinoja joilla voitaisiin löytää kohderyhmään sopivia mutta mahdollisimman tasaisesti jakautuneita tietynlaisia ihmisiä ryhmähaastatteluihin. Omat keinoni olivat toki melko yksinkertaisia verrattuna siihen mihin isolla aineistolla päästään.)

Kun käytössä on paljon dataa sosiaalisesta mediasta jota käsitellään tavalla jonka tulokset ovat vain harvojen saatavilla voidaan tietenkin analysoida se, minkälaisia temperamentteja ihmisillä on niin, että tulokset ovat hyvin tarkkoja. Tästä voidaan löytää (vaikka faktorianalyysillä) erilaisia mielipideklustereita ja klikkejä. Voidaan myös tietää mikä provosoi massoja ja alakulttuureita - jopa yksilöitä. Mielipiteiden muuttaminen ja äänestysinnokkuuteen vaikuttaminen tulevat nekin mukaan. Tässä tilanteessa Big Data todella voi tarjota periaatteessa keinoja siihen miten ihmisten mielipiteiden kartoituksesta päästään siihen että osataan mahdollisimman tehokkaasti manipuloida massoja. Data kertoo millä naruilla mielipiteet saadaan muuttumaan. Ja mikä ärsyttää aktivoitumaan. Tässä mielessä tilanne sitten muuttuukin joksikin joka on melko epädemokraattista. ; Kansanvallasta päästäänkin siihen miten ihmisiä aktivoidaan äänestämään ja miten ihmisiä saadaan vedeltyä kuin pässiä narussa. Tätä voidaan tukea tukemalla sitä että ihmiset eivät myöskään helposti näe muunlaista materiaalia kuin sitä joka tukee tätä kaikkea aiemmin mainittua.

Tässä mielessä on muistettava että vapaa kilpailu ei ole samaa kuin reiluus. Eikä massojen houkuttelu ole sitä populismia joka voidaan liittää demokratiaan vaan siihen populismiin joka perustuu massojen ohjailuun tavoilla jotka ovat kaikkea muuta kuin demokraattisia. ; Big data on jotain joka on väline. Ja sitä voidaan käyttää monenlaiseen. Sillä voidaan myös johtaa Neuvostoliittolaiseen meininkiin, ainostaan paremmin valvottuun sellaiseen. Se varmistaa tehokkaan aivopesun, propagandanjakamisen jossa vaihtoehtoja on vaikeaa löytää, toisinajattelijoiden kartoittamisen ja luetteloinnin, ja ihmisten mielipiteistöjen ohjailun. Sekä sen että hädän tullen vähintään tietää mitä ihmiset haluavat ja voi sitten valehdella-luvata niitä.

Toki tämä on kenties hieman pitkälle vedettyä sanoa että tämä on jo tapahtunut . Olen itse asiassa hyvin epäluuloinen kun jonkin tuloksen jälkeen osataan kovinkin selittää miten se tapahtui. Trumpin kohdalla vain hyvin harva piti voittoa ennustettavana - lähinnä joku Michael Moore ja jotkut muut onnistuivat ennustamaan tilanteen oikein. Ja he tekivät sen ilman mitään Big Datan tuntemusta. Toisaalta Trumpin lausunnot eivät vaikuta kovinkaan analysoiduilta. Ja kolmanneksi olen kuullut aika monelta vanhemman polven ihmiseltä kokemuksia. He kertovat nähneensä täsmälleen samoja temppuja Neuvostoliiton johtajien puheissa. Toki tässä on se että Neuvostoliittolaiset menestyivät joten he varmaan käyttivät hyviä strategioita, mutta toisaalta heidän keinonsa ovat helposti kopioitavissa vaikka heidän puheistaan ja sen ajan historiallisesta toiminnasta. Ja Neuvostoliittolaisetkaan eivät keksineet keinojensa hiomiseen nykyajan Big Dataa.

Mutta silti. Tässä on kuitenkin kuvattu jotain joka on itse asiassa täysin mahdollista tämän ajan teknologialla. Tämä ei ole tieteisfiktiota. Tämä on hyvin lähellä sitä, että herää kysymyksiä että jos tälläistä ei ole käytety niin miksi ei ole käytetty...

Ei-ansaittu raha saattaa toimia hämmentävän hyvin - jopa kapitalisteille!

"Ei riitä mieltä iloon, ei lauleluun, ei edes rohkaisun sanaan alaikäiselle auttajalle, joka jo hänkin on pakon orja ja saapunut irtolaisen ikuiseen tienhaaraan: jos jaksat niin raada, jollet jaksa niin kuole pois! Ja juuri tämän alaikäisen asennosta, kuten sanoin, puhuukin selvemmin hänen yhteiskuntaluokkansa valitus."
(Arvid Järnefeltin arvio "Raatajat rahanalaiset" -taulusta)

Björn Wahlroos oli vieraillut paperitehtaalla ja hämmästynyt miten pienellä määrällä työtä ja työntekijöitä tehdas pystyy pyörimään. Björn Wahlroos on tähän liittyen nyt sitten todennut, että valtavan paljon työpaikkoja tulee poistumaan (automaation, robotiikan, tekoälyn myötä). Isolle osalle ihmisiä vaihtoehtoina työttömyys tai jotkin matalapalkkatyöt. Wahlroos ratkaisisi ongelman ottamalla käyttöön perustulon. Tämä voi olla hieman yllättävää sillä perustulossa on kysymys rahasta ilman velvoitteita. Tämänlainen on mielikuvissa kenties vierasta kovalle kapitalistille.

Kysymys on kiinnostava. Ja se voidaan liittää ajatukseen siitä miten robotiikka tulee korvaamaan moniakin töitä. Olen itse siinä määrin luddiitti, että pidän Wahlroosia tässä viisauden sanansaattajana, enkä vaan jonain pankkiirina joka ei tuo kuin hiekkaa filosofien lattioille, kuten tapanaan joskus onkin ollut.

On kuitenkin kiinnostavaa tiedostaa että tässä teknologistumiskierteessä tupataan katsomaan pelkästään sitä miten "robotisaatio" koskee työtä. Tässä kohden kysymys on kuitenkin yksinkertaistava.

Mistä kaikessa on oikeastaan kysymys?

Jos me mietimme maailmaa, voidaan nähdä että kulttuurin synnylle on selkeä ydin. Ja tämä ydin ei ole mikään Weberiläinen uskonto joka rakentaa yhteiskuntarakenteet. Eikä yhteiskuntasopimus joka estää ihmisiä sortumasta Hobbesin kammoamaan villi-ihmisyyteen jossa jokainen yksilö voi relevantilla todennäköisyydellä tappaa kenet tahansa toisen yksilön. Vaikka molemmat ovatkin tavallaan kytköksissä tähän asiaan.

Kun mietimme yhteiskunnan pohjaa, on pakko puhua ravintoylijäämästä. Ihmiskunta on luultavasti joskus evoluution riittävän varhaisessa muistuttanut enemmän eläinlaumoja. Sellaisia jotka eivät kasaa mitään kovin pysyvää. (Jopa periaatteessa ei-kertakäyttöiset pesät vaihdetaan vuosittain, eikä niitä periytetä jälkeläisille.) Kun sitten on kehitytty biologisesti ja toisaalta kulttuurisesti kehitetty metsästyksen ja vastaavien keinoja, on syntynyt tilanne jossa on ollut ravintoylijäämää. Ravintoylijäämä tarkoittaa sitä että ravintoa tuottavat ihmiset ovat alkaneet tuottamaan enemmän kuin he ovat kuluttaneet.

Tätä on voitu jakaa muille ihmisille - tämä on kenties jopa ollut järkevää koska ylijäämäruoka kuitenkin voi pilaantua monesti. Ja näin joku on vapautunut tekemään jotain muuta kuin hankkimaan itselleen ruokaa ja kaikkia muita hengissäpysymisresursseja. Tämä erikoistuja on voinut sitten vaikka tehdä vaatteita tai kivikirveitä jotka ovat tehostaneet metsästystä ja hengissäpysymistä muutenkin.

Kysymys kulttuurista voidaankin nähdä niin yksinkertaisesti että kulttuuri on sitä että on jokin mihin tätä ravintoylijäämää kertyy. Ja sen jakamisesta päättävät tahot ovat kulttuuria. Tämä jakaminen tarkoittaa valtaa. Kysymys on siitä kenen panos tai olemassaolo tai jokin muu nähdään sellaiseksi että elämäntapa voidaan jollain tavalla kustantaa ravintoylijäämällä. Kysymys ei ole Hobbesilaisesta vallasta päättää kuka tapetaan tai ei tapeta. Kysymys on siitä ketkä katsotaan ansainneen elämäntapansa ja tätä tuetaan siten että heidän ei tarvitse metsästää ja valmistaa omaa ruokaansa. (Jos et ole valmistanut omia vaatteitasi perusresursseista etkä ole metsästänyt tai viljellyt omaa aamiaistasi, hyödyt todennäköisesti jollain tavalla valtajärjestelmästä. Vaikka sinua kuinka surettaisi se miten elät suhteellisessa köyhyydessä kun naapurillasi on auto ja älypuhelin ja sinulla ei.)

Tätä rakennetta ylläpitää sitten monet sekundaariset järjestelmät, päällimmäisenä jonkinlainen väkivaltakoneisto kuten poliisi ja armeija, mutta myös ideologiset voimat kuten taide tai uskonto. Joiden sisältö on se, että ne tukevat jotain ravintoylijäämän jakautumista käsitteleviä rakenteita. Ja ne tätä kautta nähdään joksikin joita on syytä tukea. Uskontojen kohdalla takana voi tietenkin olla sekin että uskonto lupaa esimerkiksi tuonpuoleisen ikuisen elämän kaltaisia asioita joita käsitellään kuin ne olisivat saappaiden tapaisia hyödykkeitä. (Uskonto ja taide voivat toki kritisoida jotain valtarakennetta, mutta yleisesti ottaen niiden roolina on kuitenkin tässäkin tapauksessa kannattaa jotain vaihtoehtoista resurssienjakotapaa. Ja tähän valtarakenteeseen nähden ne ovat helposti hyvinkin kritiikittömiä.)

Monesti ihmiset ajattelevat hyödykkeistä kovin yksinkertaisesti. Jotkin asiat nähdän arvokkaina ja toiset humpuukina. Moni esimerkiksi voi nähdä oopperataiteen himphamppuna mutta kristinuskon opettamisen hyvänä. Joku voi taas pitää uskontoa huijauksena ja korostaa miten teknologiset keksinnöt ovat hienoja. Moni näkee kuitenkin myös tekniset vimpaimet kuten älypuhelimet turhakkeina joita ilman on tultu vuosituhansia toimeen ja voitaisiin ennenkin. ; Tämä paljastaa hyvin paljon siitä miten humpuukia on se mitä ei haluttaisi tukea näillä ravintoylijäämillä. Niitä tekevien ihmisten haluttaisiin tekevän jotain jotta ansaitsisivat ruokansa.

Kysynnän ja tarjonnan laissa tarjonta edustaa tuottamista ja kysyntä kuluttamista. Kulttuuri on sitä että joku tuottaa enemmän kuin kuluttaa jotta muut voivat tuottaa jotain joka ei ole ruoan kaltainen "oikeasti täysin perustava asia" vaan jotain joka voi olla jostain näkökulmasta himphamppua.

Tässä kohden vallankäyttö ei olekaan ideologista. Ideologia muokkaa vain sitä miten tämä vallankäyttö suuntautuu. Tässä mielessä mikään utopia tuskin tulee ratkaisemaan kaikkia ongelmia. ; Tilanne on vähän samalla tavalla pessimistinen kuin Charles Darwinin ajatuksissa. Kun hän huomasi että luonnossa ollaan kuten Malthusin esittämässä talousmaailmassa, eli maailmassa jossa on rajallinen määrä resursseja, ja populaatiot kuitenkin kasvavat eksponentiaalisesti niin jossain vaiheessa resurssinkuluttajia on enemmän kuin resursseja. Sitä on pakko jakaa niukkuutta jonnekin. (Tässä mielessä ravintoylijäämän kohdalla myös lisääntymisen sääntely on jollain tavalla mukana. Joko ehkäisyllä ja aborteilla tai sitten uhraamalla joitain ihmisiä eutanasiassa tai sotimisessa tai jossain riskaabelissa työssä. Keinot ovat monenlaisia.)

Robottien tilanne saattaa muuttaa tätä hyvinkin relevantisti.

Länsimaissa ravintoylijäämää on ollut melko paljon. Ja tätä kautta moni on tehnyt työtä joka keskittyy resurssien jatkojalostukseen. Tämä on nähty ravintoylijäämän ansaitsemisen arvoiseksi. Kuitenkin tässä kohden on hyvä tiedostaa että ihmiset ovat tehostaneet työtä tässäkohden teknologialla ; Tilanne on tavallaan niin että resurssi on se mitä emme kykene valmistamaan. Ja kaikki muu on sellaista jota voimme kehittää teknologialla.

Ja yhteiskuntamme on ketju. Ja tämä ketju ei koostu pelkästään tuottamisesta vaan myös kuluttamisesta. Kuluttaminen on nimittäin kysyntää jolla luodaan merkitys tarjonnalle. Arvokeskustelusta viis, haluttavuus on sitä että jos haluamme tarjota jollekulle elinkeinon tämän elämäntavasta, se perustuu usein siihen että ansaitseminen tarkoittaa sitä että haluamme takaisin jotain vaihdossa. Olipa tämä sitten taideteos, uskonnollinen rituaali tai älypuhelinpeli. Ne joilla on varaa tarjota jotain vaihtokaupassa on relevanttia kysyntää.

Ja tässä kohden on kuten Danaher on kirjoittanut ; Robottien vaikutus on usein nimenomaan tuotantopuolella. Ongelmana on kuitenkin se, että ilman varallisuutta ei ole mitään relevanttia kysyntää. Ja jos robotit tuottavat kaiken ei kukaan välttämättä tienaa prosessissa. Tätä kautta taloutta onkin ajateltava ketjuna jossa on sekä tuottajapuoli että kuluttajapuoli. Ja robottien tehokkuus ja halpuus työntekijöinä muuttaa asiaa hyvin relevantilla tavalla. ; Jos teknologia tekee sen mitä minä ja Wahlroos pelkäävät, eli luo massatyöttömyyden, olisi mietittävä että miten robotit onnistuisivat suistamaan tilanteen tähän ilman että robottituotanto kohtaisi relevantin ongelman siitä että ilman kuluttajia ei ole ostajia ja ilman ostajia robottien tuottamat asiat eivät ole aikansa arvoisia.

Tätä voidaan kiertää ja tällä kiertämisellä on seurauksia.

Wahlroosin ajatus perustulosta on siitä hyvä että se antaa rajallisen resurssin käytettäväksi. Resurssin pienuus varmasti rajaa sitä että populaatio ei ylitä kantokykyä yhtä helposti. Sen olemassaolo kuitenkin takaa että robotteja käyttävät tuottajat saavat jotain vastinetta sille robottiensa hankinnalle. Ravintoylijäämä taas on siitä näppärä asia että ihmispopulaatio ei tavallaan välitä siitä onko joku ihminen ansainnut omalla työllään ravintoylijäämän. Riittää että sitä on jaettavaksi. Robottiviljelmät toimivat tässä lähteenä siinä missä aivan mikä muu tahansa. Samoin kuin ihmisten olemassaolo ja ihmisarvo voi olla valtarakenne jonka mukaan monille olisi annettava niukka mutta ei-työhän sitova lupa kuluttaa ravintoylijäämää ja siihen rinnastettavia resursseja. (Tämä on arvovalinta aivan kuten se, että nähdään että autojen valmistaminen tai tietokonepelien pelaamisesta youtubessa voi tehdä itselleen elinkeinon.)

Itse uskon että tästä teknologistumisesta voi olla jopa paluu resurssitalouteen. Eli robottien tekemästä työstä tulee hyvin halpaa jolloin raaka-aineista tulee merkittävin rajoite. Se josta on niukkuutta. (Ja pitää kyetä tarjoamaan jotain vaikka sitä perustuloa saaville, joten hinnoista tulee melko matalia kun aika harva tekee perinteistä työtä. Tässä kohden työ ja jatkomanipulointi ei ole kovin arvokasta, sen sijaan resurssit ovat rajallisia ja niille tullee olemaan hintaa. Toisaalta uskon myös että tästä uudesta teknologistuneesta maailmasta tulee erikoinen ; Ihmiskunta on tuottanut tieteen joka sitten irrottaa ihmiset tieteellisen ajattelun tarpeesta ;Uskoisin jopa niin että tästä tulee hyvin huono asia tieteen kehitykselle. Taloudellinen insentiivi puuttuu joten tiedettä tehdään joko rakkaudesta vapaa-ajalla jota voi käyttää muuhunkin (kuten seksirobottien kanssa peuhaamiseen). Tai sitten tämäkin muutetaan robottien tekemäksi työksi jossa joku ovela mahdollisesti itseorganisoituva ja itseäänkehittelevä algoritmiväännin luo uudet mullistavat paradigmat...

Moraalista, realismista ja uskomuksista

David Killoren on kirjoittanut siitä miten moraalinen realismi on uskonto. Näkemys on jokseenkin erikoinen. Sillä moraaliset asiat voivat periaatteessa olla olemassa ilman että kysymys on teismistä. Metaetiikkaa miettiville filosofeille tämänlainen ero on merkittävä. Tosin on tunnustettava että suuri osa teisteistä harjoittaa arvotyhjiöargumentaatiota jonka mukaan Killoren tulkinta on hyvinkin relevantti. Sillä heistä teismin ulkopuolella ei ole mitään mahdollisuutta moraaliseen realismiin.

John Danaher on kirjoittanut tästä oman analyysinsä. Itse muotoilen asioita hieman eri tavalla, koska se on oman laajennukseni kannalta tarkoituksenmukaista. (En tee argumenttireferaattia vaan sovellan ja jatkokehittelen. Danaher kuvaa argumentin ja tarkastelee sen heikkouksia ja vahvuuksia. Tämä on eri asia. Ja siksi meillä on erilainen lähestymistapa.)

Moraalisen realismin määrittelyä.

Tässä argumentissa hän määrittelee moraalisen realismin näkökannaksi jossa;
1: moraali ei palaudu objektiivisesti vaikkapa ihmisen lajityypilliseen käytökseen, evoluutioon ja aivomassaan. Toisin sanoen normit ovat normeja mutta eivät naturalistisia faktoja. Normit palautuvat vain hyvyyteen (irreducibly normative).
2: Nämä moraalitosiasiat ovat objektiivisia (objective). Ne ovat jollain tavalla eivätkä toisella tavalla.
3: Ja riippumattomia ihmisten mielipiteistä ja mielestä (mind-independent). Vaikka ihmiskuntaa ei olisi olemassa ja toimimassa, moraaliset tosiasiat olisivat silti olemassa.
4: Ja lisäksi on huomattava näkemyksen optimismi (optimism) siitä että tiedämme nämä moraaliset tosiasiat, miten ne ovat ja eivät ole.

Määritelmä on mielestäni hyvä. Ja vaikka ei olisikaan, niin filosofiassa asioita usein määritellään ja tästä seuraa asioita. Joten määritelmä ei siunaustani kaipaakaan. Määritelmä on siitä kiinnostava että siinä ei oleteta teismiä. Kuitenkin argumentti koskee uskontoa ja uskonnollisuutta.

Killorella on joitain huomioita.

Killore puhuu siitä, miten moraalinen realismi vaatii optimismia. Koska ilman tätä se menettäisi viehättävyytensä. Käytännössä moraaliseen realismiin liittyy halu soveltaa. Ilman tätä tarjolla olisi nihilismiä. Tässä mielessä voidaan jo huomata mitä kautta moraaliseen realismiin voidaan saada uskonnollisuutta mukaan, vähän samaan tapaan kuin Intelligent Design -konseptin avulla saatiin manipuloitua tilaa YEC -kreationismille vaikka teeskenneltiin että kyse ei voi olla siitä mitenkään. (On eri asia humauttaa YEC -kontentista kuin sanoa että ID olisi ollut vain tätä. Tämä olisi liioittelua. Selvää on kuitenkin se, että se oli myös tätä. Rahoituksen ja ideologisten syiden takia tämä on itse asiassa merkittävä osa ID:n lyhyeksi jääneen valtakauden selittämistä.)

Toisaalta moraalinen realismi maksaa ison hinnan tästä kaikesta. Sillä olettaessaan ei-naturalistisuuden he irrottautuvat selittämisprosesseista. Ja elämme aikaa jolloin argumentin voimakkuus riippuu siitä miten hyvin sen avulla voidaan selittää luonnollisia faktoja tai jotka ovat sellaisia joita luonnolliset faktat selittävät. Tässä mielessä moraalisen realismin kannattajat luopuvat siitä että heidän näkemyksensä voisi selittää luonnossa olevia asioita. Tätä kautta esimerkiksi evoluutiopsykologia muuttuu helposti sen viholliseksi. Sillä se yrittää selittää käytöspiirteitä ja moraalikäsityksiämme luonnontieteellä.

Tässä vaiheessa uskonnollisuuskonsepti näyttää melko heikolta. Itse asiassa Killore tuo mieleen hyvin tavanomaisen ja lattean keskustelun uskosta ja tieteestä. Jossa "usko" on mikä tahansa jota ei ole tieteellä todistettu. Tämä on osa sitä vallitsevaa keskustelua jossa loogisen positivismin rajat tarkoittavat että "tieteeseen uskominen on tiedeuskoa". Tämänlainen olisi varsin laadutonta. Kun kaikesta saadaan uskontoa niin tottakai moraalisesta realismistakin saadaan uskonto. Päättelyn kannalta voi sanoa että argumentti voitaisiin saada sisäisesti ehyeksi, mutta mitä väliä ; True but not intresting.

Onneksi Killore ei jää tälle tasolle. Hän erottaa kahdenlaisia "tyhjän päällä olevia" uskomuksia. Sokea usko ("blind faith") on eri asia kuin ei-tieteellinen uskomus ("unscientific belief"). Faith- ja Belief -sanojen erittelyä näkee paljon, joten on tavallaan hauskaa törmätä siihen tälläisessä vähän viistossa yhteydessä. On selvää että näkemykset eivät ole identtisiä. Ja kohta 2 on "laajempi" ja kohta 1 on "spesifimpi".

Killoren mukaan jos ihminen uskoo johonkin asiaan vaikka se ei näyttele mitään roolia siinä kun luonnollisen maailman prosesseja selitetään, on kysymys faith -uskosta eikä belief -uskomuksesta. Moraalisessa realismissa taas uskotaan moraalisiin totuuksiin vaikka selitetään että ne ovat fyysisistä tosiasioista irrallisia. (Tässä mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi skientisti voi aivan täysin pitää sisällään kohdan 2 uskomuksia. Mutta se ei vielä tee siitä uskonnonkaltaista. Se on belief. Toisaalta moraalinen realismi on tässä käsittelyssä melko selvästi faith.)

Tätä prosessia sitten käytetään hyväksi ja luodaan järjestelmä jossa optimismilla rakennetaan järjestelmä jossa neuvotaan miten meidän tulee elää elämäämme. Tässä uskotaan ihmisen ulkopuoliseen ei-fysikaaliseen voimaan ja tätä kautta rakennetaan ehdoton ohjeistus jonka avulla ihmisten tulee elää. Tämä selittää vähintään sitä miksi uskovaiset ovat niin kovasti (1) sekä sitomassa moraalista realismia teismiin, että (2) vaatimassa naturalisteilta että heidän tulee selittää moraali, ja nimenomaan objektiivinen moraali tai heitä syytetään arvotyhjiöargumenttien kautta nihilisteiksi tai selitetään, että heidän moraalillaan ei voi olla perustaa. Eli älyllinen peruste hyvyydelle puuttuisi ja hyvä naturalisti olisi irrationaalinen.

Moitetta;

Argumentissa tarkastellaan aika vahvasti suhdetta yliluonnolliseen (supernatural). Tämä on melko tavanomainen, jopa kliseinen ja tässä mielessä tylsä, tapa lähestyä asiaa. Suurin osa uskonnoista nojaa siihen että luonnonilmiömaailman ulkopuolella on jotain. (Tosin jotkin uskonnoista ja niiden suuntauksista eivät vaadi.) Moraalinen realismi on määritelmällisesti tämänlaista. Joten tässä ei ole mitään kovin uutta.

Voidaan jopa sanoa että Killoren argumentti on malliesimerkki siitä mistä kirjoitin aikaisemmin. Siinä kuvattiin sitä miten rakennetaan "tavallaan metaisia/piilotettuja kehäpäätelmiä", eli otetaan sellaisia konsepteja joita vain ideologian kannattajat hyväksyvät ja näistä johdetaan lopputulokset jotka näitä ideologian kannattajia miellyttävät. Argumentit ovat sinällään irrallisina valideja. Ne vaan tuskin vakuuttavat ketään. Jossain määrin tämänlainen "kuorolle saarnaaminen" on häiritsevää, sillä moni sekoittaa sellaisen debatointiin ja oman kannan puolustamiseen erimielisyystilanteissa.
1: On selvää että metaetiikassa teistien arvotyhjiöargumentit joissa on objektiivisen moraalin selittämisen vaatimus ovat kehäisiä. Siinä selityskonsepti laaditaan ja sen selitystä vaaditaan tavalla jonka lähinnä teisti hyväksyy. Tätä kautta argumentaatio ei tietenkään ole vakuuttavaa koska sitä ei käydä naturalismin ehdoilla vaan siten että teisti salakuljettaa omat teistiset ehtonsa naturalistien käsitteiden ja ajatusten ulkopuolelta. Ja pitää omien vaatimustensa ja naturalismin maailmankuvan välistä skismaa todisteena voitostaan.
2: Kuitenkin kun Killore määrittelee uskoa, hän tekee tavallaan saman tempun. Hän käyttää naturalistisia konsepteja tärkeänä erona beliefin ja faithin välillä. Joten ei pidä ihmetellä jos tälläisiä tuloksia syntyy. Teisti tuskin tämänlaista määrittelyä kuitenkaan hyväksyy.

Mihin suuntaan itse vetäisin asiaa?

Näkisin että voisin jaotella eron sokean uskon ja asiallisen ei-perustellun uskomuksen välille hieman eri tavalla. Sain tähän idean katsottuani yhtä peliä arvioivan videon. ; Tässä kohtaan otan esiin MBTI -persoonallisuustestin. (Kuten sitä videolla käytettiin.) En siksi että pidän siitä. (En arvosta kyseistä testiä kovin korkealle.) Mutta siinä on ajatus "intuitiivisuudesta" ja "konkreettisuudesta" jonka haluaisin ottaa tarkasteluun tässä Killoren alustamassa kontekstissa. Tässä kohden keskityn siihen miten se käsittelee intuitiota.

Siinä on kohta jossa vaihtoehtoina ovat S-N. (Sensing - iNtuition.) Eli oletko ihminen joka aistii vai käyttää intuitiota. Mielestäni tämä on oleellisempi kohta kuin uskontokeskustelussa usein käytetyt teemat jotka voisivat löytyä MBTI -mittarin toisesta kohdasta T-F. (Feeling - Thinking). Moraaliaihetta on taas usein lähestytty siten että ihmisläheisyys, seurakuntakeskeisyys ja sosiaalisuus ovat hyviä ja itsekkäät teot ovat pahoja joten tässä kohden kliseet taipuisivat ehkä vähän akselin E-I -suuntaan. (Extraversion - Introversion). Mutta tämä ei ole kovin hyvin klisettä kuvaava joten ei tästä sen enempää. (Uskonnon valta taas liittyy siihen ollaanko "Judgemental" vai ei.)

Oleellista on huomata, että MBTI -mittarin intuitiivisuus ei tarkoita sitä mitä se esimerkiksi minun arkikielikäytössä tarkoittaa. Itse puhun intuitiosta jonain joka antaa alitajunnasta ideoita. Nämä ovat mielessäni nimenomaan rajoitteita. Eli muuten olisi paljon vaihtoehtoja mutta intuitio karsii niistä tyhjät pois. Tässä mielessä intuitio on ei-tiedostettua mutta ei-spekulatiivista. MBTI -mittarissa intuitiivisuus on kuitenkin vastapoolina sille että "asiat vain havaitaan ja otetaan itsestäänselvyyksinä".

Videossa käsitellään moraalista valintaa. Ja tässä korostettiin sitä että S (aistijat) -tyypit ovat sellaisia että he ottavat asiat ensivaikutelmien mukaan. He eivät pidä spekuloinnista. Intuitiiviset taas miettivät erilaisia vaihtoehtoja ja tarkastelevat ilmiöitä, joka johtaa asioilla teoretisoimiseen. Aistijat toimivat (ensi)vaikutelmalla. Eli tavalla jota itse pidän intuitiota korostavana. Tässä on hyvin vähän harkintaa. Asiat otetaan kuten ne näyttävät. Muu on haihattelua, hörhöttelyä, humpuukia ja suoraan naurettavaa. He kokevat olevansa jalat maassa ja järki päässä kulkevia ihmisiä. Ja tätä kautta konkreettisesti oikeassa toisin kuin ne teoreettiset abstraktioiden ja ei-havaittavuuksien haihattelijat.

Mielestäni tämä on erikoista, koska tätä kautta maailmankuva muuttuu vähemmän relevantiksi. Kysymys on enemmän asenteesta jolla tämän maailmankuvansa kantaa. Olen moittinut monia skeptikoita pseudoskeptikoiksi. Koska he toimivat kuten "aistija". He pitävät asioita ilmiselvyyksinä ja näiden tosiasioiden toistaminen sinällään on kaikki. He kulkevat "jalat maassa, järki jäässä". Sama ilmiselvyys ja "asia on objektiivisesti hyvä tavalla joka on ilmiselvä myös erimielisille jotka perimmiltään tietävät olevansa väärässä, paitsi jos on lääkkeet jääneet ottamatta" -asenne on tuttu myös uskovaisten parissa. Asiat enkelikokemuksista moraaliin otetaan ensivaikutelmapohjalta. Ikään kuin havaitaan sellaisenaan.

Teoretisointi koostuu aina spekulaatioista. Jos loogisen positivismin kumoutumisesta voi jotain oppia niin sen. Tieteellinen tieto on induktioita, joiden avulla havaitaan patterneja ja ennustetaan testiasetelmien lopputuloksia. (Ei induktioita edes havaita sellaisenaan. Karkea suora havaitseminen ja verifiointi on niin sata vuotta sitten vanhentunutta mutta yleisesti kannatettua että se ei ole enää kannatettavissa edes ironisen hipstercoolisti.) Naïvi realismi putoaa tähän kategoriaan. (Vaikka olisikin oikeat mielipiteet päntätty koulun oppikirjoista. Se, että luottaa teorioihin ilmiselvyyksinä ja tosiasioina ei tee sitä että nämä teoriat olisi käsitelty mielessä oikein. Dogmien kanssa ollaan oikeassa vähän kuin vahingossa, jo oleman maailmankuvan kautta eikä sitä rakentaen tai korjaten.)

Tässä mielessä erot ovat paikoin pieniä. (On yhä mahdollista että skientisti on faith tai belief. Eli "ei voi tuomita kaikkia".) Toisaalta suurin osa uskonnosta muuttuu tässäkin "puhtaaksi uskoksi", jolla ei ole oikeutuksia. Tästä huolimatta näkökulma jolla asia tehdään on hyvin oleellisesti erilainen. Ja tämä tekee uskovaisista kaikkea muuta kuin niitä "näkymättömällä haihattelijoita" joina heitä moititaan. Teologian puolelta näitä teoretisoijia ja aksiomaattiverkkojen rakentelijoita toki on ollut. Mutta tosiasiassa uskonto on sokeaa juuri siksi että moni uskovainen "kulkee omasta mielestään jalat maassa ja silmät auki". Ja juuri tämä on se heidän perimmäinen virheensä. Virheensä joka tekee heidän uskostaan sokeaa. Sokeaa koska se on ennakkoluulojen mukaan vaitoehdottomasti menemistä, menoa ensivaikutelmien pohjalta vailla harkintaa ja itsekritiikkiä.

Ja tämä kritiikittömyys saa heitä luottamaan esimerkiksi siihen että heidän moraalilausumansa ovat ehdottomia totuuksia, jotka eivät riipu heistä itsestään ja mielipiteilystään. Tämä varmuus omien moraaliarvostelmien ehdottomuudesta saa heidät olemaan moraalisia realisteja juurikin Killoren määrittelemällä tavalla.

Laatikkoni sisällä, Omissa ympyröissäni (Joita ei ole paree sotkea...)

Olen pitänyt omaa blogiani jonkinlaisena "opiskelublogina" tai "harjoittelublogina". Tämä erottaa sen vahvasti ns. asiantuntijablogeista. Asiantuntijablogeissa on yleensä hyvin rajattu aihe, ja sen kirjoittaja kirjoittaa omasta erikoisalastaan. Minä olen harrastelija. Kun kirjoittaa joka päivä, tulee harjoitelleeksi. Kun rastit ovat julkisia, ne vaikuttavat vaikka kukaan ei katsoisi. Toisaalta tästä samasta syystä en ole yhtä kommunikatiivinen kuin ne pätijäblogistit jotka haluavat vaikuttaa asioihin. Niihinkin blogillani on ero. (Ainakin minun päässäni.)

Mielestäni olen rytmittänyt harjoitteluni hyvin. (Ja harjoitteluasioihin joudun kiinnittämään huomiota sillä en tässä usko valtavan eron tekeviin sisäsyntyisiin kykyihin näissä asioissa. Älynlahjat tuntuvat annettuna tulleilta niistä jotka eivät mieti mitä taitojen hankkimiseen vaaditaan ja heille on varmasti helpompaa ulkoistaa kunnia harjoittelun sijasta johonkin jonka puutteeseen he eivät ole voineet aktiivisesti vaikuttaa.)

Kun katsotaan John Danaherin ajatuksia syvän tekemisen rytmittämisestä, näkyy että tekeminen voidaan jaotella kahtia On syvää (aivo)työtä (Deep Work) jota kuvaa häiriötön ja keskittynyt tekeminen jossa taitoja viedään äärimmilleen: "...activities performed in a state of distraction-free concentration that push your cognitive capacities to their limit. These efforts create new value, improve your skill and are hard to replicate." Sen vastakohtana on pinnallinen (aivo)työ (Shallow Work) jossa ei olla yhtä rasittuneita. Näitä voi tehdä kiireessä ja häirittynä. "Non-cognitively demanding, logistical-style tasks, often performed while distracted. These efforts tend not to create much new value in the world and are easy to replicate." Teen molempia. Danaher luokittelee erilaisia tapoja rytmittää tekemistä näiden eri työasenteiden kautta. Ja oma "filosofiointiasenteeni" on "The Journalistic Philosophy". Olen toki strategiassani tavoitellut jotain muuta, olen yrittänyt olla "The Rhythmic Philosophy". Etenkin viime aikoina minulla on ollut elämässäni varsin erikoisia haasteita ja se on itse asiassa vahvistanut.

Olen tietenkin pyrkinyt täydentämään tietojani. Ja tietojani nimenomaan sanan episteemisessä mielessä. Sellaisessa mielessä jossa voi olla erikoistakin lähestyä esimerkiksi Kari Turusen "Tieto ja Tiede" -kirjaa jossa tieto karkeistetaan kolmeen lokeroon joita teos esittelee tiedon kolmijakoisena. Tieto voi hänestä olla positivistista, fenomenologista ja hermeneuuttista. Ja näitä pidetään samanarvoisina, ei kilpailijoina vaan yhtä tärkeinä eri näkökulmina samaan asiaan. (Pidän tätä luokittelua moottorisahalla tehtynä, osittain virheellisenä, mutta on siinä kuitenkin monia hyviä ajatuksia. Ja koska kyseessä on populaariteos ymmärrän että moottorisahakäsittely on helposti tarpeen. - Se tosin helposti muuttaa teoksen "pinnalliseksi (aivo)työksi...

Tässä mielessä en ole ehkä täysin hyvä filosofina. Filosofi joutuu helposti hyvin erikoiseen tilanteeseen. Kuten em. Danaher muistuttaa siitä miten naturalistina tunnettu Daniel Dennett on nostanut esiin ajatuksia "faustisesta sopimuksesta". Filosofin rooli eroaa jossain määrin tiedemiehen roolista siinä mielessä että filosofit eivät tee empiirisiä löytöjä vaan enemmänkin vastaavat kysymyksiin. Ja tässä dilemmana on se, haluaako filosofi olla Totuudessa vai Vaikutusvallassa. Syntyy dilemma "(A) You solve all the major philosophical problems of your choice so conclusively that there is nothing left to say (thanks to you, part of the field closes down forever, and you get a footnote in history) (B) You write a book of such tantalizing perplexity and controversy that it stays on the required reading list for centuries to come." Filosofit voivat pärjätä pelkästään sillä että ovat kontroversiaaleja, provokatiivisia, ärsyttäviä ja haastavia. Itse asiassa Dennettin mielestä juuri näin tapahtuu.

Olen toki itsekin provokatiivinen, ärsyttävä ja haastava vähintään persoonana. Silti katson että esimerkiksi vakiintuneet tieteenalat ovat usein vakiintuneita syystä. Toisin sanoen kaikki uudet paradigmat ovat mullistavia. Mutta kaikki mullistava tideat eivät ole uusia nousevia paradigmoja. Itse asiassa suurin osa ei ole. (Jokaista neroa väärinymmärrettyä Uus-Galileita kohden on ainakin tuhat aivan oikein ymmärrettyä jästipäätä.) Tässä mielessä voinen unohtaa vähintään maineen ja kunnian. (Joka tietenkin on oikea paikka harrastefilosofiblogaajalle.)

Mutta toisaalta Turunen näkee että tiedon kannalta tieteen ymmärtäminen vaatii hyvin laajan kulttuurin ymmärtämistä. Ja tässä mielessä tieteellisestä ajattelusta tulee perinteitä jotka lähestyvät hermeneutiikkaa. Jotain jossa jokainen oppi vahvistaa merkitystä. Sen mitä minä psykologiasta tiedän, tämä vaikuttaa jopa uskottavalta. Kun jokin tukee omaa näkemystä se vahvistaa omia tunteita ja omaa maailmankuvaa. Jos ei, sitä helpommin selittää parhain päin. Tässä mielessä pitää kenties eniten haastaa itseään. Mutta toisaalta tämä voi olla vaikeaa koska on kuitenkin itse sisällä siinä laatikossa jonka ulkopuolelta pitäisi ajatella.

Kenties blogeissa on tämän vuoksi toinen laatikko. Kommenttiboksi. Sen hyödyntäminen on ainakin itselläni heikkoa. Koska en halua vaikuttaa enkä väitä olevani asiantuntija, minulta puuttuu näihin liittyvät sosiaaliset ambitiot. Enkä oikein jaksa välittää muista. Kenties siksi että he eivät elä minun elinpiirissäni eivätkä tätä kautta kuulu minun laatikkooni.

Seksikoneiden kapina

Tämän päivän ällistelynaiheisiin on monilla kuulunut Kathleen Richardsonin näkemys seksiroboteista. Hän ajaa kampanjaa jossa seksirobotit haluttaisiin kieltää. "Kathleen Richardson perustelee seksirobottien vastaista kampanjaa sillä, että se toistaa prostituoitu-asiakas-suhdetta. Suhde on hänen mukaansa yksipuolinen valtasuhde, eikä se ole oikein. Robottiseksi heijastuisi hänen mukaansa myös ihmisten välisiin suhteisiin." ... "Campaign Against Sex Robots on saanut toiseksi perustajakseen ruotsalaisen Skövden yliopiston informatiikan luennoitsijan Erik Billingin, jonka mukaan tulevaisuudessa tietoisuuden saavuttavien robottien pohtiminen on vienyt huomion pois tämän päivän roboteista." Koska tämänlaiset asiat ovat tunteisiin vetoavia, keskustellaan ulkomaisessakin sosiaalisessa mediassa vakavasti siitä että pitäisikö seksirobotit kieltää ennen kuin ne edes ovat mikään asia.

Aiheesta on kirjoitettu esimerkiksi, yleensä ei-tekoälyyn keskittyneessä blogissa, "Takkiraudassa". (Aihepiirin valinnan ällistyminen on kenties ymmärrettävissä sitä kautta että moralisointi on kuitenkin tavallinen näkökulma em. blogissa joten tässä mielessä se ei riko suurta kuvaa. No, oli se yllättävää.) Siellä selitetään että "Gynoidit ovat kylmiä ja kovia ja ne ovat mekaanisia ja tunteettomia. Ne eivät voi tulla äideiksi eivätkä ne uusinna elämää. Ne eivät silitä eivätkä paijaa eivätkä puhu lempeällä äänellä. Ne eivät tunne iloa eivätkä surua. Ne eivät tee kotia eikvätkä ota osaa harrastuksiin eivätkä mielenkiinnon kohteisiin. Ruukinmatruunalla on erittäin paha kutina ja ounastelu siitä, että tämä kaikki tulee päättymään todella huonosti." Seksirobottiin haetaan yhteyksiä tarinaperinteestä, koska miksipä ei. "Ilmarisen uuden vaimon kohtalo meillä on jo tiedossamme." ... "Miten ruukinmatruunalle tulee tästä jotenkin H.C. Andersenin satu Satakieli mieleen?"

Keskustelu on toki tuottanut myös vastaankirjoittamisen periaatetta noudattavia vielä innovointikuvitelmien asteella olevien robottien puolustuspuheita. Mikä on rikastanut kulttuuriamme. Tätä puolustusta on tietysti mahdollista tehdä järkevästikin. (Toki tämä ei ole vaikeaa kun vastapuolella on se, että keskeisintä on oikea mielipide jota puolustetaan asenteella. Ja tämä asenne vahvistuu viittaamalla kansanperinteen tarinoihin jotka ovat itse asiassa kertomusrakenteellaan nojanneet näihin samoihin asenteisiin. Tavalla jota ei perustella vaan joka vetoaa tunteisiin.)

Itse ottaisin asian esiin hieman erikoisesta näkökulmasta.

"Jokainen fleshlightiä kokeillut tietää, ettei mikään voita oikeaa pillua. Seksirobotin kanssa paneminen tuntuu runkkaamiselta, välillä se toimii, mikäli on jäätävä panetus, mutta muuten se ei voita oikeaa seksiä naisen kanssa. Niin kauan, kun robotit eivät ole lihaa ja verta, niin on hankalaa saada muutettua kokemusta runkkaamisesta seksiksi. Se miten aito ihminen liikkuu sängyssä, miten hän käyttäytyy, minkälaiset hänen mikroilmeensä ja kaikki on luo paljon täydellisemmän kokemuksen kuin robotin kanssa runkkaaminen."
(nimim: Istoo)

John Danaher on kirjoittanut artikkelin "Sex Work, Technological Unemployment and the Basic Income Guarantee". Siinä asiaa käsitellään sitä kautta että voiko seksikoneiden kehitys johtaa siihen että ihmisprostituoidut jäävät työttömäksi. Kysymys on mielestäni oleellinen.

Sillä olen ollut havaitsevinani että robottiseksiä vastustetaan aika rajallisesta määrästä näkökulmia. (a) Robotti ei voi saavuttaa oikeaa ihmisyyttä tai toiminnallisuutta mitenkään. (b) Robotti jotenkin vääristää asioita niin että ihmiset eivät "haluaisikaan aitoa asiaa". (c) Robottiseksi nyt vain on jotenkin "patologista" tai muuten vaan "sairasta".

Rehellisesti sanoen näistä viimeisin tuntuu ymmärrettävältä, vaikka se onkin argumentatiivisesti heikoimmalla pohjalla. Se tavallaan heijastaa vain asennetta. Lisäongelmana asiassa on oikeastaan se, että moni samanaikaisesti esittää että robotti ei voi esimerkiksi juuri tuntua yhtä hyvältä kuin aito seksi. Toisaalta taas samanaikaisesti uskotaan että robotit jotenkin kylmentäisivät ympäristöä niin että aito asia ei kiinnostaisi. Minun on vaikeaa nähdä miten nämä asiat tapahtuisivat samanaikaisesti.

Tämä johtaa tietenkin asioiden ... vaihtoehtoistamiseen.

"Klasu harrastaa yhdyntojä metsän eläinten sekä pumpattavan gummi-barbaran kanssa."
(Totaalista Sotaa!)

Danherin näkökulma on mielestäni siitä tärkeä että se voidaan jossain määrin nähdä "robottiseksin Turingin testin tapaisena ilmiönä". Sen kohdalla kysymys on juuri ajatus siitä mahdollisuudesta että prostituoidut korvattasiiin seksiroboteilla samaan tapaan kuin monien käsityöläisalojen, tehdastyöläisten ja mekaanista toistavaa työtä tekevien ihmisten työpanos on teknologistettu. On jossain määrin tehty spesiaaliin tehtävään tarkoitettuja teknologisia "ihmisen analogeja".

On syytä miettiä onko tässä "luddiittien pelossa relevanssia". Eli uhkaako seksirobottien seksi vaikkapa sitä seksiä jota ihmiset tuottavat. Joko kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa ns. rakastajina, puolisoina ja vastaavina. Vai yksisuuntaisessa suhteessa prostituoituina. Kun katsotaan mekaanista suoritusta, eroa ei tässä vaiheessa tarvitse eriyttää. (Kohtelen siis puolisoa kuin huoraa. Huorraaa. Kuten iljanteinen shauvinistisika. Tosin vain vähän aikaa. Koska sellainen on tiettävästi vielä joistakuista mahdollisesti sexyä eikä vain tyhmää, noloa ja rasvaista.)

Danaher on mielestäni hyvillä linjoilla sanoessaan että "riippuu mistä roikkuu". Ja kertoessaan mitä nämä asiat ovat; Jotta seksirobotti voi korvata prostituution on oltava niin että ihmisien relevantit ja haluttavat elementit voidaan siirtää koneeseen. Ja toisaalta jos halutaan olla varmoja että seksirobotit korvaavat ihmisprostituoidut, niin niiden tulisi pystyä tekemään sellaisia asioita joita ihmiset eivät voi. Jotka tekevät seksiroboteista haluttavampia.

On selvää että nämä ovat valtavan kovia haasteita. Nykyaikana tilanne on todellakin se, että on vaikeaa nähdä seksirobottia oikeastaan muuna kuin klassisen Gummi-Barbaran analogina. Niissä on moottorointia. Ne ovat yliteknologistettuja pumpattavia nukkeja. (Monellakin tavalla pumpattavia monesti. Osaa ei tosin tiettävästi täytetä ilmalla.) Näen tarvetta tämänlaisen kieltämiselle yhtä vähän kuin näen tarvetta kieltää dildot. (Onhan niissäkin moottori. Ja kyllä niihinkin varmasti jotain tekoälyä saadaan.)

Onko tämä sitten teknologian yläraja? Tuskin. Jopa Takkiraudassa puhuttu synnyttäminen on teoriassa fysikalistin ulottuvilla, jos siis fysikalismi olisi myös tosi. Jos kuviteltaisiin käsittämättömän vahva teknologia - sellainen jossa "Star Trekin" ruokakoneet ovat arkipäivää - ei suinkaan olisi mahdotonta että joku rakentaisi kemikaaleista atomi kerrallaan tai uutoin hedelmöittyneen munasolun ja ruokkisi tätä niin että siitä tulisi ihminen. Tämän mahdottomaksi väittäminen vaatii metafyysisen maailmankuvallisen oletuksen sielusta tai vastavasta.

Ja siitähän tässä oli oikeasti kyse.

Tässä ollaan kiinalaisen huoneen teemoissa. Nykyajan seksirobotit ovat kuten muutkin robotit. Vahvasti ns. uncanny valleyssa. Tämä on kahdella tavalla oireellinen piirre. Se nimittäin kertoo siitä että (a) teknologia ei tosiasiassa ole vielä kehittynyt relevanttiin ihmisen matkimiseen (b) se on kuitenkin hyvin lähellä. ; Kenties seksirobotit ovatkin monista iljettäviä siksi, että teknologia on niin hyvää että se on hyvää vauhtia harppomassa koneen ja ihmisen kuilua nurin. Tai sitten tämä kuilussa oleminen on todellakin oire siitä että koneet voivat jossain määrin matkia mutta eivät olla täysin identtisiä.

Moni on nähnyt tämän robottiseksin vastustamisen erikoisista kulmista. Sitä on pidetty esimerkiksi feministisenä. Erään Laasasen teoriasta ilmeisen innostuneen mukaan tämä vastustus kertoo siitä ahdistuksesta mitä naiset kokevat kun heidän "seksimonopoliinsa" tulee kilpailua joka ei ole heidän hallinnassaan.

Minä olen rehellisesti sanoen hieman enemmän ahdistunut siitä että joku pitää tätä uskottavana kuvauksena naisista ja heidän suhtautumisestaan seksirobottiin. Näen että ilmiössä korostetaan vähemmän robottiin kilpailijana ja enemmän juuri siihen mikä on yleistä muutoinkin teknologian kohdalla. Etenkin tekoälyn ja ihmisen tietoisuuden saavuttamisen kohdalla. Monella on syvä tarve korostaa että olisi ilmiselvä ja ylitsepääsemätön luonnontieteellinen ero. Pelkona ei tunnu niinkään olevan se, että koneista tulisi ihmisiä vaan juuri se että ahdistutaan siitä että ihminen olisi eräänlainen kemiallis-fyysinen kone. (Mikä kyllä vaikuttaa valitettavankin mahdolliselta.)

Toisaalta tekoäly ja tietoisuus onkin se oleellisin kupru.

Kun luin alkuun laittamani linkin seksirobottien kiellosta, olin huvittunut siitä että siinä oli toisaalta korostettu sitä että tekoälyn mahdollisuuden miettiminen on sysännyt robottien etiikan miettimisen toisaalle kuin seksirobotteihin. Kun taas toisaalta korostettiin että suhde seksirobottiin on vain yksisuuntainen suhde. ; Yksisuuntaisen suhteen kohdalla prostituutio on tietenkin oleellinen vertailukohta. Ja siksi otin Danaherin maininnat esiin. Mutta näkisin että todellinen kysymys on nimenomaan sellainen että seksirobotin kohdalla on pakko ottaa kantaa tietoisuuden ja vapaan tahdon kysymyksiin. Eli Turingin testistä ja imitaationäkökulmasta voidaan jatkaa eteenpäin kiinalaisen huoneen "onko matkiminen tietoisuutta" -tasolle.

Ja tässä on tehtävä myös valinta. Samantyylinen valinta kuin yllä. Kun yllä katsottiin että joko robotit pystyvät tuottamaaan ei-runkkaamisseksikokemuksen tai ne eivät voi. Ja huomattiin että jos ne voivat, ne saattavat uhata perheiden perustamista ja prostituoitujen ammattikuntaa. Jos eivät, niin miksi korvautuminen tapahtuisi? Miksi ei-aitoon-kunnon-seksiin-kykenevä robotti korvaisi rakastajan, huoran tai vaimon muilla kuin eksentrisillä miljonääripervoilla tai muutenkin parisuhteesta vaille jääville hikikomoreille?

Tässä kohden kysymys on kuitenkin siitä että miksi yksisuuntainen seksi mekaanisen robotin kanssa olisi mitään? Mekaaninen Robotti on kuten gummi-barbara. Esine. Minulla on yksisuuntainen valtasuhde kahvinkeittimeeni ja tämä ei ole ongelma minulle eikä varsinkaan kahvinkeittimelle. Jos robotti ei ole tietoinen ja vapaasti valitseva, niin tilanne on enemmänkin niin että ihminen käyttää ruumistaan ja omaisuuttaan ja tätä täytyy rajoittaa vain hyvin rajatuissa olosuhteissa. Autonomisuusperiaate pätee aina jos katsotaan että robotti ei kykene edes simulaatioon - saati olemaan älykäs ja tietoinen mekanoseksittelijä.

On siis otettava vaihtoehto jossa robotti olisi aidosti tietoinen. Silloin se voisi olla uhri. Toki tässä asia voitaisiin huomioida niin että robottien tahto ja moraali ei välttämättä noudattaisi ihmisten moraalia ja tahtoa. Joten kenties niiden puolesta ei pitäisi päättää. Ei siten että niitä pantaisiin vastoin niiden suostumusta omistusoikeuteen vedoten. (Joka vertautuisi tässä tapauksessa orjien raiskaamiseen.) Ja toisaalta ei ole oikein asiallista vain holhota ja päättää heidän puolestaan että he eivät missään tapauksessa halua sitä seksiä. (Joka vertautuu sitten kyllä aika moniin moralistisiin feministisiin ja uskonnollistisiin suuntauksiin. Joka on toki vähemmän rasittavaa kuin raiskaaminen. Mutta on eettistä kuin hengellinen vallankäyttö. Eli ei ole.)

Jos robotit haluavat seksiä, ne haluavat seksiä ja voivat ryhtyä vaikka kilpailijoiksi prostituoiduille. Jos robotit eivät halua seksiä, ne voidaan raiskata ja tämä voidaan määritellä rikokseksi. Sitten kun koko ajatus siitä että tietoisuuden saavuttaminen olisi ajassa relevantti kysymys. Toisin kuin nyt. Siihen asti minä pelkään seksirobottien kohdalla ihan toisenlaisia ongelmia.