Rasistinen, rasistinen, patsasteoria.

Kaada ittelles vaan...

Antiikin tutkija Bond, Sarah Bond, on saanut tappouhkauksia. Uhkailijat edustavat alt-right -oikeistoa. He eivät ole pitäneet siitä miten Bond on kuvannut antiikin patsaita värikkäinä. Tässä kiistaa on herättänyt erityisesti "Why We Need to Start Seeing the Classical World in Color". Siinä tutkitaan patsaita ja niiden värejä. Ja havaitaan että antiikin rooma on ollut monikulttuurinen paikka.

Tämä on nähty rasistisena monikulttuurisuushyysäyksenä. Väitteenä on, että "liberal professor says that all white statues are racist".

Uhkailevat vaihtoehtotodellisuusoikeistot näkevät aika outoja asioita "rasistisina". (Mallia "liberaali monikulttuurinen värinä" joka on heistä itsestään rasismia, olen usein kuullut.) Vetoaahan tyhmään tietysti vihollisesta tehty olkiukko "pitää valkoisia patsaita rasistisina". Kun tosiasiassa ne väripigmentit kyllä tunnistetaan niistä ainejäämistä jota maalista on jäänyt. Antiikin kreikkalaisten patsaiden värikkyys ei ole ollut uutta tietoa tai yllätys yhtään kenellekään perustutkimusmenetelmistä edes alkeet tietäville; Ajatus antiikin ajan vitivalkoisista marmoripatsaista perustuu samantyyliseen nerouteen kuin pitäisi antiikin kreikkalaisia idiootteina jotka eivät ole ymmärtäneet laittaa moneenkaan rakennukseensa kattoa. (Koska raunioissa ei sellaisia ole. Ja tukipylväätkin ovat eripituisia niissä raunioissa...)

Toisaalta ei ole mikään julkinen salaisuus että roomalaiset harjoittivat monikulttuurisuutta imperiuminsa menestysaikoina. Se oli laaja maa jossa sallittiin useitakin tapoja ja kulttuureita. Antiikin ajan maailmasta kertoo toki jo sekin miten "Raamatun" Paavali viittaa puheissaan patsaasta joka oli tehty "tuntemattomalle Jumalalle". (Apostolien teot, 17 luku.) Ei ole salaisuus sekään että oikeiston usein ihailema rooma ei ollutkaan sellainen kuin joku rooman aikoja haikaillut fasisti Mussolini seuraajineen on niitä konstruoinut. (Ja jonka kautta monet käsitykset roomasta ovat luultavasti yleistyneet ja levinneet.)

Rooma menestyi koska se jätti uskonnon sen aikaista maailmaa totuttua irrelevantimpaan osaan yleistä politiikkaa. Sen sijaan se kiinnitti huomiota rahaan, kaupankäyntiin ja muiden kulttuurien tekemien teknisten innovaatioiden varastamiseen. ; Voisi jopa sanoa että Rooma menestyi siten että se teki tärkeistä asioista poliittisia ja jätti irrelevantit asiat kunkin maan uskonnonvapauden ja tapakulttuurin alle. (Kunhan nämä muistivat symbolisesti osoittaa alamaisuutta rooman poliittiselle vallalle.)

Onkin ironista miten nämä uhkailevat tyypit itse näyttävät osuvat naurettavaan stereotyyppiinsä käänteisenä; On olemassa tyyppejä joille kreikkalaisten patsaiden värikkyys nähdään rotukysymyksenä ja joista patsaiden väripigmenttien havaitseminen patsaista on nähtävissä poliittisesti värittyneenä rotuteoriana. ; Jos samanlainen ajattelu yleistyy maassamme, voi syntyä sen tyylisiä vaihtoehtoisia totuuksia mitä Jarkko Lakkisto esitti asian yhteydessä "Vähäsen sama kuin että punamullalla hirsiseinän tai laudoituksen suojaaminen on poliittinen kommentti mäkitupalaisilla ja torppareilla.." Toki punainen on kommunismin väri ja kouluttamattoman nälkäkuoleman varassa olevan mäkitupalaisen voi odottaa olevan altista maaperää kommunismille. (Monestakin syystä jotka olen mielestäni tuossa vihjannut riittävän alleviivatusti.) Mutta...

Joka on sama kuin se syytetty huonostiajattelu mutta twistillä.(Väärinajattelija -sanalla on outoja konnotaatioita. Mutta väärinhän nuo ajattelee. Tiedeasiat ei juuri tässä asiassa ole juurikaan relevantilla tavalla mielipide. Käytän kuitenkin "huonostiajattelija" -termiä. Siinä on vähemmän marttyyripotentiaalia ja se korostaa sitä että nämä ihmiset ovat idiootteja joiden mielipiteitä saa toki omata, jos haluaa olla väärässä ja päälleentiputetun että jo syntymässä ilman happea jääneen päästäisen tasoisesti tyhmä.) Yhtä tyhmä ja samantyylinen asennevamma. Paitsi että tämän asennevamman omaavia on olemassa. Ja ne huutelevat antiikintutkijoille.

Onkin mielenkiintoista miten pelkästään tutkimuksen intressi kiinnostaa ja pelkästään se riittää. Eli esitetään että "teoria on liberaalin mielen tekemä ja liitoksissa hänen poliittiseen ideologiaansa" tarkoittaa että teorian olisi oltava väärä, huono, virheellinen ja tyhmä. Intressit tutkmuksessa kiinnostavat kuitenkin oikeasti vasta kun ne ovat epätosia tai huonosti perusteltuja. Totuus ei tunnista tai tunnusta poliittista puolta. Ei ole väliä miten idea on keksitty vaan miten se testataan ja todistetaan. Tästä ajatuksesta poikkeava ajatuskin toki tunnetaan. Sellainen jossa kiistetään teorioiden totuudellisuus ja ne nähdään pelkästään poliittisina konstruktioina. Tämä näkemys tunnetaan relativismina. Ja jostain syystä trendi näyttää nykyään olevan sellainen että vasemistosta alkaa löytymään yhä kasvavia määriä teknokraattihumanisteja jotka lähestyvät luonnontieteitä kun taas yhä useampi oikeistolainen - etenkin ne jotka näkevät "liberaalia biasta" kaikkialla tiedemaailmassa ja korostavat sananvapautta teorioidensa tärkeimpänä ansiona ja jotka nimen tasolla pilkkaavat kaikkia relativisteja - on juuri sellainen.

Fasismikortin ylikäytöstä

Erilaisia tahoja kutsutaan usein fasistisiksi. Esimerkiksi Suomessa tietyt vasemmistolaiset piirit voivat kutsua poliiseja fasisteiksi. Sanaa kuvaa kaksi asiaa (1) sitä käytetään hyvin epämääräisesti ja leimaavasti (2) silloinkin kun termiä on käytetty osuvasti ja asianmukaisesti, sen sanomisella ei ole juuri mitään merkitystä.

Fasismi on itse sanana tärkeä ja sillä on historialliset juuret. Sillä on syvä kulttuurihistoriallinen merkitys. Ja vaikka ilmiö on jokseenkin "mutkikas" on siihen kuitenkin melko ei-kontroversiaaleja "checklist"-tyylisiä lähestymisiä. Sen tyylisiä mikä löytyy esimerkiksi "Oxford English Dictionarysta". Sen mukaan sana tarkoittaa "An autoritharian and nationalistic right-wing system of government and social organization." Tässä mielessä fasismi on siitä hyvä, että jos natsismissa moni korostaa että natsismi on vasemmistolaista koska se oli kansallissosialistista. Fasismi on määritelmällisesti oikeistolaista.

Toki jokainen mainittu sana, kuten autoritaarisuus, ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Mutta voidaan sanoa että historiantutkijat voivat aivan asiallisesti puhua Mussolinin ajatusjärjestelmästä ilman että ovat idiootteja. Sanalla on siis jonkinlainen relevantti sisältö, merkitys ja konteksti. Tässä kohden merkitykset ja tarkastelut muuttuvat toki helposti pidemmiksi. Esimerkiksi Umberto Eco listasi 14 eri kohtaa fasismille. Hänestä fasismiin liittyy negatiivinen suhtautuminen kriitikoihin, populistinen ja yksinkertaistettu viestintä, nationalismi jota lietsotaan myös vieraanpelolla, vetoaminen nimenomaan keskiluokkaan, vähemmistöjen oikeuksien käsittely jonain jossa suuret massat hallitsevat koska "kansa on puhunut ja pulinat pois". 

Selvästi suuri osa ihmisistä ei analysoi asioita tämänlaisten checklistien kanssa.

George Orwellin mukaan fasismi -sana on menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen.

Orwellin ajatus on siinä mielessä tärkeä että fasismi on ollut voimakas ja merkityksellinen sana. Fasismi on jotain jota on ymmärretysti haluttu välttää. Ja koska tämä sana on ollut tehokas, sitä on mielellään ylikäytetty koska siihen on liittynyt valtaa. Koska sanalla on ollut merkittävä viittauskohta ja sanaan on liittynyt "jokin ilmiselvä paha", on sanaa ollut tehokas käyttää. Ja juuri tämä luo motiiveja ja keinoja siihen että sanaa ylikäytetään ja väärinkäytetään. Ja näin itse asiassa menetetään tehokkuus kun jotakuta joka on oikeasti fasisti kutsutaan fasistiksi.
1: Sama kielen rappeutuminen tulee toki vastaan muussakin. Natsikortti on sellainen että sen käyttämistä pidetään jopa eräänlaisena "häviön tunnustamisena". Sen sijaan fundamentalismi uskonnossa on jotain joka on vasta ylikäyttövaiheessa. Uskoisin että kyseinen sana tulee vesittymään.

Ja tästä seuraakin juuri se, että fasismisanaa kuvaavat ne kaksi asiaa jotka laitoin alkuun. Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä...

Tämä toki johtunee nykyajasta jossa lähes kaikessa on kysymys imagosta. Politiikkaa tehdään tämän vuoksi enemmän tunteilla kuin järjellä. (Tai oikeastaan sitä ei tehdä tunteilla vaan nimenomaan negatiivisilla tunteilla.) Representaatio ja konteksti, kuten jengi ja puoluekanta merkitsevät. Informaatio tulee medioista. Hyvin ahkerasti ja hyvin väritetysti. Tämä on tehnyt politiikasta viihdyttävämpää. Politiikanteosta on tullut yleisölaji.

Ja esimerkiksi poliittista korrektiutta ajavia populisteja kuvaa harmittavan usein se, että heidän rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Ja tämän vuoksi seuraa helposti se, että jos joku vasemistolainen liberaali ylikäyttää fasismi -sanaa koska se tehoaa yleisön tunteisiin, niin oikeistokonservatiivi vastaa tähän onelinerillä joka ohittaa kaiken fasismi -sanaan liittyvän suoraan turhana läpikäymättä asiasisältöjä. (Esimerkiksi iskulause "niin ja niin monta suurta prosenttia kansasta ei voi olla" ei ole argumentti siitä onko jokin fasismia tai ei ole.)

Francois Debrix onkin kuvannut nykyajan tähän liittyvää ilmapiiriä käsiteparilla Tabloid Realism ; Journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

Jos maalari maalaa, muurari muuraa niin Mestari...

Sakari Timonen kirjoitti siitä miten PerusSuomalaiset olisivat henkilökultti. Olen paljolti yhtä mieltä siitä että Suomessa on vihaa lietsovaa ja leimaavaa keskustelua. Jossa on vahva ja dikotomioita luova viholliskultti. Jossa opinkappaleita toistetaan ja jossa toiston asenne on tärkeämpi kuin toiston eksakti sisältö. (Joskin ongelmatapauksissa puolustaudutaan "en sanonut mitään tuollaista" -hengellä.)

Olen kuitenkin Timosen kanssa hyvin erimielinen yhdestä asiasta. "Jos villitsemänne joukot oikeasti lähtevät liikkeelle, niin asetutteko johtoon, kuten teidän kuuluisi tehdä? Vai luikitteko karkuun pesemään käsiänne, kuten epäilen? Jos asetutte johtoon, niin mikä on päämääränne? Riittääkö muslimien kimppuuun käyminen vai joutuvatko raivon kohteeksi myös kaikki vähänkään poikkiteloin asettuvat? Ja tärkein kysymys: Mitä teette siinä vaiheessa, kun laillinen esivalta valjastaa oman väkivaltakoneistonsa tukahduttamaan kapinaa? Näihin kysymyksiin ei koskaan tule vastausta. Mestari opetuslapsineen jatkaa kansan kiihottamista väkivaltaan, mutta ei koskaan ota vastuuta. Se vastuu kuuluu ”humalaisille yksinäisille susille”, kuten virallinen luonnehdinta kuuluu."

Käytän tässä jatkossa fasismi -sanaa. Sana on kieltämättä siitä hankala että se itsessään on sana joka on usein dikotominen. Ihmiset käyttävät sitä asenteella eivätkä asiasisältönä. Tässä puhun fasismilla sellaisista liikkeistä jotka kattavat Hitlerin natsi-saksan ja Mussolinin italian ja itse asissa jopa Stalinin kommunismin. Niissä on nimittäin paljon yhteisiä piirteitä. Ja ne ovat kiinnostavia. Etenkin koska niihin liittyy ajatus henkilökultista.

Nähdäkseni fasistiset liikkeet ovat perinteisesti noudattaneet kaavaa;
1: Otetaan keulakuva, vahva johtajahahmo joka kokoaa joukot taakseen.
2: Puhutaan kansanjoukkoja taakse tunteisiin vetoamalla. Rakennetaan yhteinen vihollinen. Tämä on siitä mielenkiintoinen kohta että se on usein kansallista. Itse asiassa tämä askel on populistinen. Tämä ei tarkoita että kaikki populistit olisivat fasisteja. Mutta se tarkoittaa sitä että kaikki fasistit ovat populisteja.
3: Järjestetään omat poliisista ja armeijasta poikkeavat "sisäiset turvajoukot", normalisoidaan ne. Aluksi ne voivat olla jotain joka muistuttaa enimmäkseen katumellakoitsijoita. Mutta niistä saadaan perusta esimerkiksi "sisäiselle poliisille" jotka "vierailevat" ihmisten luona yöaikaan. Näin poliisin ja armeijan rakennemuutoksia ei tarvitse vääntää. Muutokset saadaan aikaan näiden "sisäisten turvajoukkojen" käytänteistä, ikään kuin puhtaalta pöydältä ilman vanhan järjestelmän juridisia ja eettisiä rajoitteita.
4: Sitten saavutetaan valta-asema ja aletaan pelaamaan sisäisiä kiistoja, oman puolueen välistä kilpailua. Pidetään kannattaja-luottomiehet varpaillaan.

On hyvä huomata että PerusSuomalaiset ovat selvästi alkujaan nousseet juuri Soinin taakse. Ja prosessi on edennyt "sisäisiin turvajoukkoihin" asti. Mutta prosessi poikkeaa siinä mielessä että Soini ja Mestari Halla-aho eivät enää olekaan niitä keulakuvia siinä mielessä kuin karismaattisen johtajan taakse jäsentäytynyt fasismi on perinteisesti rakentunut.

Soini näyttää jopa pitävän itseään erillään tästä pahimmasta mekastelusta niin että ei ole näille enää keulakuva. Olisi helppoa mennä mukaan ja "tarjota kansalle mitä kansa haluaa" eli seurailla MV -lehden uusimpia virtauksia. Häntä pidetäänkin jo "rasitteena". Soini on tässä mielessä jäänyt jalkoihin.
1: Tämä on kenties ollut hänelle pettymys. Sillä hänen populismia koskeva gradunsa viittaa siihen että toiminta on ollut suunniteltua. Gradu sanoo suoraan että "Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate." Ja että "Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensäsulkeutuneet jurnuttajat." Ja "Populismi on tavallisesti korostetun kansallista ja se heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä. Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intelektuelliryhmän johtajakseen." Soini ei siis ole syyntakeinen ja epäanalogia voidaan nähdä myös Soinin epäonnistumisena. Tosin tästä gradusta saadaan argumentti siihen miksi populistinen puolue voi viitata siihen että "yksinäinen susi" tekee sitä ja tätä. Kun syrjäytyneet ovat oman liikkeen kannatuksen ytimessä, niin tämä selitys tulee luonnollisesti ikään kuin kaupantekijäisiksi.

Halla-ahokin on jotain joka ei näytä karismaattiselta johtajalta. Toki hänen asemansa on vahvempi kuin Soinin. Siksi Timonenkaan ei puhu siitä että rasistinen liikehdintä olisi Timo Soinin takana. Sillä juuri kukaan ei enää nykytilassa voi uskoa sellaiseen. Minusta kuitenkin näyttää siltä, että johtajahahmon sijaan on alettu seuraamaan "yhtä uutislähdettä". Johtajan sijasta on alettu seuraamaan luonteeltaan tuuliviirinomaisempia vaihtoehtouutislähteitä, erityisesti MV -lehteä. Mikä kyllä sinällään kutsuu taakseen sitaattia Soinin gradusta "Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset."

Näin ollen kenties se että Halla-aho ja Soini eivät ole ottamassa ja kantamassa vastuuta onkin kenties se ainut positiivinen askel koko prosessissa. Kenties. Paljon optimismia sanottu minulta.

Kulttuurievoluutio ja darwinismin peikko

Evoluutio liitetään kreationistien mielikuvissa oikeastaan kaikkeen samaan mistä eutanasiassakin pelotellaan astetta laajemmassa skaalassa. Pohjimmiltaan evoluutio nähdään kreationistien silmin -melkolailla syyttä- jonkinlaisena oikotienä kansanmurhiin, natsismiin, eugeniikkaan ja vastaaviin ilmiöihin. Evoluution kohdalla on hyvin vaikeaa nähdä niitä oikein minään evoluutioteorian soveltamisen filosofisena implikaationa. Tässä jutussa oion monia mutkia ja suoraa päätä hyppään sellaiseen perusnäkemykseen että evoluutio olisi evolutionismia, ja että tämä on eettinen normisto jolla olisi tietty sisältö joka olisi suoraa seurausta evoluution sääntöjen soveltamisesta jonkinlaiseen eettiseen matriisiin. Oikeasti pidän tätä pellenä, mutta niin moni ei pidä tätä pellenä että otan tämän työhypoteesiksi näyttääkseni mitä tästä minusta aivan väärästä lähtökohdasta oikeasti seuraisi.

Pohjimmiltaan kreationistien pelko syntyy "ateismin peikosta". Siinä pelkona on filosofisesti omituiseen kaahotukseen peitetty väite siitä, että jos olemme pohjiltamme solumöykkyjä, olisimme vailla tarkoitusta. Ajatus siitä että jos ihminen syntyy jostain jossa on sattumaa prosessissa koetaan ikävänä, koska sublimaation ajatus on kreationisteille vieras. Ja sattumakin väritetään filosofisilla piilo-oletuksilla jotta tulkinta oikeutettaisiin. Tämä päättelyketju on kaikkea muuta kuin aukoton. Se sisältää paljon ja evolutionistien itsensä hyväksymättömiä premissejä ennen kuin se pysyy koherentisti kasassa. ; Se on ideologisesti uskomiseen asti toistettu "itsestäänselvyys" joka on yhtä hyvin perusteltu kuin se, että alkaisi syyttämään Intelligent Designiä moraalittomaksi siksi että se väittää ihmisten olevan robotteja, koneita, esineitä. Että ihmisillä ei siksi ole arvoa kun olemme vain tekeleitä. Toki tämäkin on "koherentti" siinä mielessä että väite ei ole ristiriidassa, mutta se on kuitenkin enemmän haukkuva syytös kuin mikään reaalinen tosiasia. Jos perustelu on tällä tasolla, "keskustelkaa" jossain muualla, idiootit!
1: Tämän puolen perustelu muuten koostuu mantranomaisista väitelauseiden toisteista jossa perustelu tarkoitettaa sitä että ensin sanotaan että ateismi on moraalitonta, sitten sanotaan että filosofiassa merkitys vaatii demiurgin. Ja sitten perustelua vaadittaessa selitetään että nihilismi liittyy ateismiin ja että tästä syntyy julmuuden ja merkityksettömyyden köysi johon yhteiskunta hirttää itsensä. Toistuvasti aukeaa se, että kysymys on enemmänkin toistamisesta toisin sanoin eikä asioiden perustelusta. ; Itse asiassa tämänaatuinen tilanne jossa dogmin perusteleminen johtaa dogmin toistamiseen kertoo siitä että käsitellään sellaista ilmiötä kuin dogmaattinen ajattelu, jonkinlainen joustamaton fundamentalismi jossa ei ole kysymys perustelusta tai keskustelusta.

Toisaalta evoluutiota pelätään toisestakin syystä. Se on vähemmän korostettu, mutta se näkyy kreationistien kuvastossa. Se koskee luonnonvalintaa. Luonnonvalinta rinnastetaan kuolemaan. Tämä näkyy esimerkiksi kreationisti Kimmo Pälikön töissä joissa evolutionismin jumalaksi piirretään luonnonvalintaa heiluttava viikatemies, kuoleman vakiintunut vertauskuvahahmo. Psykologiaa tuntevaa tämä ei yllätä. Itse asiassa kuolemanpelko on vahvasti yhteydessä siihen miten hyvänä ja vakuuttavana Intelligent Designiä pidetään. Tämä on sinänsä ihmeellistä koska periaatteessa adaptaatio viittaa kuolemisen vastakohtaan. Se, mikä voitaisiin nähdä positiivisena ajatuksena jossa "kuolemasta seuraa jotain hyvääkin." On erikoista, että jos ajatellaan evoluution kelpoisuutta, sitä kautta saa helposti rakennettua elämää hymyilevän antiteesin joka kannustaa elämiseen koska vain se auttaa geenejä lisääntymään. Tämä muistuttaa siitä että luonnonvalinta liittyy kuolemaan tavalla joka tekee evoluutioteoriaa mukana käyttäen väännetyistä moraalitulkinnoista yhtä paljon "kuoleman kultin" kuin mitä kristinuskosta saa saatananpalvontakultin.

Kolmas asia on se, että evoluutio yhdistetään individualismiin. Yksilöön. Ja tätä kautta se nähdään hedonismina joka tekisi monesta uskontojen moittimasta synnistä luonnollista ja tavallista. Tämä naturalisointi pelottaa. Jossain määrin onkin hyvä huomata että evoluutio todella selittää aggressiivisuuden ja on syytä varoa is-oughtin liiallista ylikäyttöä jossa oletetaan että tämä olisi samaa kuin väkivallan oikeutus. Tosiasiassa väkivaltaisuudelle tarvitaan kuitenkin jokin selitys koska sitä on olemassa. Aggressio onkin enemmänkin luonnossa havaittu tila, jokin joka ilman evoluutioteoriaakin olisi havaintojemme piirteissä - siksi miellä on sodankuvauksia, sekä tarinoita murhista ajalta ennen Darwinia ja joka on siksi itsessään is-ought -tematiikan piirissä -  joka pitää selittää koska se on maailmassa oleva ilmiö.
1: Tässä unohtuu se, että evoluutiossa on kaksi puolta jotka unohtuvat kreationistien moitteissa. Ensimmäinen on se, että evoluution ydin ei ole yksilö vaan geeni. Tätä kautta itsekkään geenin teoria selittää että monesti on oltava epäitsekäs ; Omien lapsien pelastaminen on jotain jonka puolesta voi olla valmis jopa kuolemaan, koska vastakkain on oma lisääntymisarvo tulevaisuudessa vastakkain lapsissa olevien omien geenieä yhteenlaskettu lisääntymisarvo tulevaisuudessa.
2: Toinen puoli on se, että Schopenhauerilla on asiaa. Schopenhauerin elämäntahto muistuttaa hyvin vahvasti evoluutioteorian sisälläpitämiä sääntöjä siinä määrin, että tässä tähdätään jälkeläisten elinvoimaisuuteen. Kelpoisuus, evoluution ydinasia, kun rakentuu lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrästä. Evoluutio katsoo lapsiin ja lapsenlapsiin. Onnellisuus sen sijaan ei kuulu pakettiin. Evoluutio ei välitä kuluttaako lapset kaikki rahat. Sillä evoluutio ei toimi pankkitilin, statuksen, omaisuuden tai vaivan kautta. Evoluutio toimii sukusolu kerrallaan. Ja ilman tätäkin. Jos väittää että evoluutio johtaa kärsimysten puutteeseen, kannattaa muistaa että kärsimys on adaptaatio, vihje jostain vältettävästä.

On selvää että evoluutio on tässä kohden lähinnä peikko. Peikko joka opettaa monta asiaa kreationismipiirien ulkopuolellakin. Jota ei huomata eikä tajuta kun puhutaan "darwinismin veriruskeista jäljistä", varoitellen ja pelotellen. Kuitenkin evoluutiolla on peikko. Se on iso peikko. Ja paradoksaalista kyllä juuri ne jotka pelkäävät ateismia ja evolutionismia, ovat useimmiten halaamassa tätä peikkoa. Ja he tekevät sitä vieläpä aika kovaa.

Darwinismin peikko.

Kirjoitinkin aikaisemmin eugeniikasta tavalla joka viittasi sen nojaavan jonkinlaiseen suunntelmatalouden kanssa samankaltaiseen asenteeseen. Ja vihjasin molempien kaatuvan samasta syystä. Tässä katsoin miten eugeenikkojen jalostusstrategiat olivat heikkoja, hitaita ja tehottomia. Niissä oli kuitenkin jännittävä piirre jota oikein kukaan ei jostain syystä näytä huomaavan. Nimittäin sen, mikä on jalostusnäkökulma eugeniikassa. Sitä on hyvin vaikeaa liittää siihen että yksilö olisi "evolutionisti" jolla on evoluutiosta naturalistinen is-ought asenne. Eugeniikka nimittäin nojaa asenteelle jossa kulttuuri hallitsee biologiaa. Jos esimerkiksi mietitään ihmisiä jotka hyvinä kelpo ihmisinä haluavat osoittaa kelpoisuutensa biologisessa mielessä, niin he hankkivat lapsia. Jos heille syntyy vammainen lapsi, mitä kelpoisuuttaan maksimoiva ihminen tekee jos kyseessä on hänen oma jälkeläisensä? Vammaisen lapsen lisääntymisennuste on huono. Mutta se on joka tapauksessa nollaa suurempi. Siinä missä yhteiskunnan puolella eugeniikka vammaisia karsimalla on tehottoman hidasta, on se vanhempien kannalta oman kelpoisuuden romuttamista.

Jos taas katsomme nykyajan evolutionisteja, he päinvastoin harjoittavat näkemystä jossa biologia selittää käyttäytymistä. Tämä "vain eläimiä" -asenne järkyttää monia, mutta se on edellämainitun antiteesi.¹ Siinä biologia hallitsee kulttuuria. Uskontojen valtaa voidaan siksi moittia ja vastustaa, ja muokata. Koska lujemmassa ytimessä on biologia. ~ Ja tältä kannalta esimerkiksi Sam Harrisin luonnollinen etiikka on hyvin tärkeä näkökulma. Se nimittäin nostaa esille sen, mikä on historian valossa johtanut yhteiskunnan yksilöiden murskaamiseen, ja tuottanut valtavasti kärsimystä. Jos mietimme miten monet yhteiskunnat ovat tuhoutuneet voimme huomata, että
1: Kommunismin yritykset perustuivat kauniiseen ideaaliin joka johti tuhoon "koska se ei toiminut elävillä ihmisillä". Ja koska se vaati muutosta ihmisluonteessa.
2: Natsien maailma perustui ajatukseen kulttuureista jotka taistelivat olemassaolostaan ja olivat ikään kuin olemassaolon kamppailussa valtioina sen sijaan että se koostuisi ihmisistä joilla on lisääntymisarvo.
3: Amerikkalainen ja brittiläinen eugeniikka pakkokastroi köyhiä ihmisiä koska rikkaisto oli huolissaan siitä että jotkut muut kuin he sikisivät ja he päättivät tietävänsä oman kulttuurinsa avulla että mikä oli yhteiskunnalle rakentavinta.

Kysymys on evoluutiometaforan soveltamisesta kulttuuriin. Eugeniikka on malliesimerkki siitä miten käy kun yhteisön selviämisestä ja yhteiskunnan rakentavuudesta tulee päämittari. Köyhät, vammaiset ja liian hyvän periytyvyysasteen ihmiset ovat uhka. Tämä ei ole biologista evoluutiota vaan kulttuurievoluutiota jossa kilpailusta ja vallasta on tehty hyvin tietynlainen "naturalisointi". Onkin erikoista huomata, että miten oikeistolainen konservatiivikristitty huomaa helposti että kommunisti yrittää hallita ihmisiä vaatimalla heiltä tiettyä ihmiskuvaa, kun taas he eivä huomaa että se mitä he yrittävät on juuri sama. Amerikassa tätä huvittavuutta korostaa se, että siellä suosiossa on kalvinismi. Kalvinismin perusmallin mukaan ihmisen perusluonne ilman Jumalaa on kammottavan synkeä. Dystooppinen ihminen vaatii kulttuurin orjuuttavaa voimaa jotta ihmisluonto saadaan muutettua hallittavaksi. Kalvinistinen kristinoppi on utooppinen ja ihmisluonnetta muuttava tematiikka samaan tapaan kuin kommunismin yhteisöihminenkin.

Konservatiivi usein viittaa kulttuurievoluutioon aivan nimeltä. Mutta hyvin usein tätä ei mainita. Kulttuurievoluutio on kuitenkin konservativismin ytimessä. Jokainen konservatiivi - siis myös allekirjoittanut - korostaa sitä että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä toimivia. Ja kulttuureissa osa tuhoutuu vahvempien jyrätessä. Kaikki konservatiivit kannattavat kulttuurievoluution jonkinlaista mallia ; Lisähuolta aikaansaa se, että modernissa maailmassa konservatiivit eivät kuitenkaan yleensä ota evoluutiosta oppia. Heille evoluutio on se helppo teoria jonka kaikki osaavat. Mutta hyvin harva osaa. Tästä seuraa se, että konservatiivi näyttää "asimovtautiselta idiootilta" ja se ei miellytä kaltaistani konservatiivia sitten pätkääkään.

Ensinnäkin evoluutiometafora kannatta käydä loppuun asti. Usein konservatiiveja nimittäin vaivaa länsimaalaiseen kulttuuriin liittyvä asenne, jossa ikään kuin yritetään kuvata miten on hierarkinen olemisen tikapuu joita kristillinen kulttuuri on kiivennyt luoden tieteen ja teknologian. Tämä muistuttaa sitä asennetta, joka näkyy evoluutiossa kun evoluutio nähdään suorana tikapuuna jonka huipussa kiikkuu ihminen luomakunnan kruununa. Joka on esievolutiivinen, itse asiassa kristinuskon maailmanmalli eikä mikään evoluution tuottama fakta. ; Tämänlainen spesismi on ohitettava jos puhutaan evoluutiosta. Bakteerit ovat ihan yhtä pitkän evoluutiohistorian takana. Ja tunnetusti torakat selviävät ydinsäteilystä paljon ihmistä paremmin. (Joskin monet muut hyönteiset vielä torakkaakin paljon paremmin.) Gould moitti evoluutiopopularisointejen ihmiskeskeisyyttä hyvin vahvasti. Tämän huomaaminen kulttuurievoluutiossa johtaa siihen että kaikki kulttuurit ovat jossain määrin keskittyneet niihin olosuhteisiin joissa niitä harjoitetaan.

Kulttuurievoluutiossa olemassaolo on samanlaista kuin evoluutiossakin. Kysymys ei ole "ansaitsemisesta" vaan "selviytymisestä". Tämä itsessään johtaa itse asiassa kulttuurirelativismiin, jonka valossa on helppoa ymmärtä miksi länsimainen ihminen lukee kulttuureja omassa mittarissaan, eikä ihmettele miten joku pakanamaan elämäntapa on "vähän krokotiilien tapaan" kestänyt vuosituhansia muuttumattomana. Samanaikaisesti tämä pakanamaan ihminen voi pitää Amerikkaa hedonistisen tuhlailun ja ahneuden kultturina jota Allah tai joku muu Jumala pitää halveksuttavana.

Kaikki adaptaatiot eivät ole ominaisuuksia. ja kaikki ominaisuudet eivät ole adaptaatioita.

Monesti piirteen karsiutuminen on evoluution ytimessä. Näin esimerkiksi pimeässä elävä sokea kala on jotain joka on adaptaatioiden tulos. Intuitiivisesti sitä voisi ajatella että vain silmän syntyminen olisi evoluution selityksen alla. Kuitenkin evoluution kontekstiriippuvuus johtaa usein siihen että evoluutio on selitys sekä siihen miksi silmä syntyy että miksi se katoaa. Samoin on hyvä ymmärtää pseudogeenien merkitys ; Sitä on ihmisissä iso määrä ja esimerkiksi käänteinen transkriptaasi vain leikkaa itsensä irti perimästä ja liimaa sen takaisin samaan paikkaan. Se ei ole adaptiivista. Se on neutraalia. Ja tämänkaltaista materiaalia on keräytynyt perimään paljon. Kulttuureissa ei ole kysymys funktioista vaan meemeistä. Meemin ei tarvitse kuin olla leviävä. Tämä johtaa helposti kulttuuriloisiin. Esimerkiksi kristinuskoa puolustetaan koska se liittyy kulttuuriin. Mutta tosiasiassa se voi olla paikalla vaikka siitä ei ole mitään hyötyä - tai siitä on jopa haittaa. Kaiken näkeminen adaptiivisena on myös evoluutioon liittyvä vika jota Gould moitti syvästi.

Tämä tarkoittaa sitä että on syytä huomata, että joskus kulttuuri esimerkiksi tarjoaa ratkaisua ongelmaan jonka se luo itse. Uskontokriitikkona voisin huomauttaa että ensin uskonto myy synnintuntoa muutoin ihan viattomiksi nähtyihinkin asioihin.² Synnintunto taas parannetaan armolla. Uskonto myy itseään rakentavana, koska sen perusoppi on armo. Mutta se ei myy ilman pelonlietsontaa ja sen suosio on maksimissaan sama kuin sen lietsoma pelko. Uskonto voimaannuttaa vain koska se ensin opettaa heikoksi. Uskonto lietsoo jotain jota se väittää parantavansa. Ja tämän ei tarvitse olla valehtelevaa. Toisenlaisesta piiristä löytyy argumentti pakkoruotsista joka ajautuu samanlaiseen ikiliikkujakehään. "Ärsyttävä pakkoruotsi aiheuttaa aggressioita.  Näitä itseaiheuttamiaan aggressioita vastaan RKP urhoollisesti taistelee lupaamalla suojella suomenruotsalaisia vaatimalla suomenkielisiltä pakkoruotsia, mikä taas ärsyttää suomalaisia, joiden aggression takia suomenruotsalaiset äänestävät RKP:tä, joka... Ikiliikkuja on keksitty." Lopputuloksena RKP vahvistaa asemaansa taistelemalla syrjintää vastaan keinoin jotka lisäävät syrjintää. Tässä ei välttämättä ole intentiota lietsoa, mutta sillä ei ole merkitystä.

Tällä on suurta merkitystä Otetaan länsimaisen kulttuurin suurin, Amerikka. Sen sisällä kalvinismi on hyvin suosittua. Tämän lisäksi on tiedettävä se, että uskonnollisuuden suosio liittyy tilastoissa köyhyyteen ja turvattomuuteen. (Syitä on monia. Esimerkiksi se, että uskonto - eikä niinkään ateismi -  on tekosyykone. Ja ihan se, että  Ihmiset hakevat turvaa ja lohtua köyhyydessä ja lohduttomuudessa Jumalasta, kun ei sitä apua muualtakaan saa.) Kalvinistit taas näkevät että Jumalan siunaus näkyy jo tämänpuoleisessa elämässä, joten he ovat usein verotusta ja sosiaaliturvaa vastaan. He kannattavat myös liberaalia markkinataloutta jossa kysymys on näennäisesti "yrittäjyyteen kannustamisesta", mutta jossa ollaan käytännössä tekemässä yrittäminen helpoksi vain suuryrityksille. Tämä lisää tuloeroja. Jotka lisäävät köyhyyttä. Jotka lisäävät paikallisen uskonnon suosiota. Joka on kalvinismi.

Siksi olenkin luokitellut uskonnot karkeasti rakentaviin ja repiviin elementteihin. Usein saman uskontokunnan sisällä on osakokonaisuuksia jotka ovat hyvin repiviä vaikka moni suuntauksista olisi hyvinkin rakentavia. Samoin voisi olla kannustavaa jakaa uskonnot huonoihin ja hyviin, mutta käytännössä niissä on kokoelma joissa osa on hyviä ja osa huonoja.
1: Rakentavat elementit ovat sitä että uskovaiset saavat uskon dogmista syyn toimia jonkin asian puolesta. He myös ratkaisevat tämän ongelman ja tästä tulee osa asian hoitamisstrategiaa. Toki esimerkiksi kirkon lapsi- ja nuorisotyö voitaisiin toteuttaa sekulaaristi ilman Jumalaakin. Mutta yhteisö hyötyy yhtä kaikki.³ Näin siitä voi tulla suosittu.
2: Tuhoisissa rakennetaan itseäänruokkiva kehä. Siinä tuloksia ei yleensä seurata tieteellä ja kohkaaminen hyvin intentioin peittää itse hyödyttämisen. Hyvä tarkoitus ei kuitenkaan sekään ole väistämättä adpatiivinen.  Voi syntyä itseään ruokkivia ketjuja joissa ongelman ratkaiseminen tekee ongelmasta pysyvän. Tämä itse asiassa tekee ratkaisusta helposti pysyvän. Itse asiassa teokratioiden perusongelma onkin se, että kun yhteiskunnalla alkaa menemään huonosti teokratian vuoksi, sen kentässä helposti katsotaan kuka on yrittänyt pyristellä epäonnistumisen edessä ja tätä kautta löydetään niitä jotka eivät olekaan olleet "riittävän teokraattisia". Joka taas lujittaa kokemusta teokratian tärkeydestä ja vahvistaa myös ongelmia.
+: Molemmat näistä kulmista tukevat joskus käyttämääni iskulausetta "kerro uskontosi arvot, niin kerron minkä antiteesejä sen kannattajat ovat". Olen nimittäin huomannut, että jos uskonto tarjoaa parannusta mielenrauhaan, se vetoaa vain niihin joilla ei ole mielenrauhaa. Muut kun eivät sitä etsi. Osa uskonnoista lietsoo mielenrauhattomuutta ja osa vaan on terapiapiirejä. Tyypit ovat yhtä inhottavia, mutta uskonto itsessään voi olla joko positiivinen tai negatiivinen voima tästä huolimatta. Tämä ei tietysti kuvaa kovin hyvin ns. "tapauskontoja", yleensä eiteokraattisia valtionuskontoja, suku-uskontoja tai vastaavia. Koska niissä kysymys on enemmän perinteestä ja yhteisöstä kuin siitä että uskonto olisi oikeasti jokin valinta johon uhrattaisiin jonkinlainen uskonnonvapauteen oikeuttava valinta ja päätös.

Loppukaneetti

Voidaan nähdä, että Pihlströmin hengessä, että nihilismi ei ole mikään filosofinen väistämättömyys, tai edes historian näyttämä seuraus. Itse asiassa menen niin pitkälle, että ihminen ei koskaan ole nihilisti ja että tiedekin on pohjimmiltaan eettinen projekti. Koska altruismi on evoluution meihin ohjelmoimaa kuten evoluution altruismin tutkimus onkin näyttänyt varsin laajasti. Voidaan nähdä että uusateismille tyypillinen "ihmisluonteen biologismi" jossa luonnossa havaitut avuliaisuuden piirteet selitetään siinä missä aggressiokin. Ja tätä kautta yhteiskunta joka ei rakennu ihmisen lajityypilliselle käytökselle ei edes voisi onnistua. Tämänlainen biologismi ja yksilökeskeisyys torjuisivat perustaksi otettuna käytännössä ne darwinismin peikot joilla historian valossa on merkitystä.

Sen sijaan aito darwinismin mörkö on olemassa. Mutta se luuhaakin kulttuurievoluution puolella. Sillä siellä yhteiskunnan puolesta taisteleminen selviytymisen vuoksi on normi. Ja yksilöt, esimerkiksi vammaiset lapset ja heidän vanhempiensa fittness, alennetaan tarkoituksellisesti. Ja terveetkin ihmiset voidaan lietsoa ideologiseen sotaan, joka nähdään velvollisuudeksi. Tässä prosessissa selviytymisestä tulee helposti oikeutus. Sillä se kertoo kulttuurin elinvoimaisuudesta.

Vallasta tulee tässä maailmassa helposti oikeutus koska se kertoo että on toimittu tavalla jonka yhteiskuntarakenne siunaa - ikään kuin kalvinistisessa hengessä hyveellisyys ja kestävä oikea yhteiskuntarakenne palkitaan tässä elämässä ja palkinto on merkki kaikenlaisesta hyveellisyydestä ja erimieliset nyt edustavat vain dekadenssia joka uhkaa yhteiskuntarakennetta ja tätä kautta koko kansakunnan olemassaoloa ja tulevaisuutta ja sen turvaamista. Tästä syntyy hieman sellainen ajatus, kuin että hyveellisyys tarkoittaisi tositv -kisoissa voittamista, koska hyveellisyyttä pidetään miellyttävänä, ja miellyttävät ihmiset saavat ääniä. Ja tällä ajatuksella sitten oikeutettaisiin kaikenlaista peliä, koska sen täytyy olla hyveellistä kun sillä voittaa niitä kisoja. Ja ne jotka eivät pidä, ovat vain kateellisia.⁴

Tämän asenteen taustaideologia ei ole tiukasti vasemmistoa, oikeistoa, konservatiivisuutta tai liberaaliutta. Se nojaa ajatukseen jossa kulttuuri hallitsee biologiaa. Jossa ihmisluonto on muokattavissa ideologialla. Ja että paitsi että näin voidaan tehdä, niin näin myös tulisi tehdä. Erityisen vahvasti tämän ongelma kuitenkin keskittyy enenn kaikkea kaikkeen konservativismiin jonka ytimessä on kulttuurievoluutio jossa yhteiskunnan toimivuus vaatii testaamista. Se liittyy jonkin verran uusliberaaliin vapaakauppaan jossa on kysymys yritysten kisaamisesta (yritys pienoisvaltiona) ja uskonnoista etenkin sen laatuiseen kalvinismiin jossa Jumalan suosio näkyy jo tämänpuoleisessa elämässä.

Sitä vastaan voi oikeastaan taistella vain huomaamalla, että selviytyminen ei liity evoluutiossakaan adaptaatioon (yhteiskunnassa hyötyyn) sillä tavalla kuin usein ajatellaan. Ja että tämä analogia kantaa myös yhteiskunnan puolelle. Olisi siis kenties syytä opettaa lisää evoluutiota kulttuurievoluutikoille. Nykyisessä mallissa kyseessä on kuitenkin lähinnä siitä että esidarwinistisia kristillisiä maailmanhierarkiamalleja sovitetaan evoluution nimissä kulttuurien paremmuusjärjestykseen asettamiseen. Ja tässä kulmassa darwinismin peikko on nykyäänkin yllättävän relevantti. Kun kuuntelee joitakin oikeistolaiskonservatiivien käsityksiä älykkyydestä ja lisääntymisestä, sekä eri rotujen synynnäisistä älyllisistä ominaisuuksista yhteydessä tähän lisääntymismenestykseen voikin jo haistaa että eugeniikan henki ei todellakaan ole kaukana. Ei siksi että älykkyyserot eri kansanryhmien välillä eivät olisi totta tai siksi että älykkyydellä on yhteys lisääntymiseen. Vaan siksi, että nämä faktat nähdään näissä piireissä eettisessä kontekstissa. On huvittavaa miten nämä samat tahot ovat niitä jotka hyvin usein pelkäävät "evolutionismia" ja "ateismin arvotyhjiötä" joka redusoi maailman nihilistiseksi olemassaolon taisteluksi.

---

1 Miten niin "vain"? Miten Te oikein kohtelette eläimiä? Ainiin, teillehän eläimet ovat vain koneita ja kohtelette näitä eikristittyjä luontokappaleita sieluttomina ja tässä sivussa tuotatte asennevammaisia hokemia kuin "tappaa kuin elukoita" tai "lahdata kuin eläimiä"...
2 Jos homoseksuaalisuus on sinusta yäk, niin etsi kosher -säännöstöistä lihan ja maidon samanaikaisen nauttimisen kielto joka kieltää kermakastikkeen ja pihvit samalla aterialla. Tai mieti islamin suuntausten pukeutumisnormeja. Ymmärrät että mielivaltaa on, vaikka osa saattaa kenties olla hyödyllisiä normeja. Hyödylliset eivät tee niistä idioottimaisista tai julmista älykkäitä tai henkeviä. Niiden mukanaolo korkeintaan saastuttaa henkevyyden ja lopputuloksena on epäeettisiä pällihihhuleita.
3 Yhteiskunnan hyöty ei ole sama kuin Jumalan totuusarvo, adaptaatio ei tuhoudu koska auttaminen on teko ja tekemisestä se yhteiskunta rakentuu. Myös hyvä tarkoitus ja intentio ovat "abstraktisti irrallaan" seurauksista jos ei ole tieteellisesti vahdittu että tehdyistä teoista todella seuraa myös ne johtopäätökset.
4 Kukaan ei ajattele kauneuskilpailuiden kohdalla ihan näin, joskin hieman tätä henkeä on havaittavissa. Kulttuurin puolustaminen esimerkiksi "vaarallisia islamilaista rynnistystä vastaan" taas pitää useinkin sisällään juuri tämänlaista ajattelua.

Karjalaisen rotupuhtauden vaalimiseksi

James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista. Itseäni tämä hitusen ihmetytti, sillä Hirvisaari ei ole ollut pahimpia puolueen maineen likaajia. Näkisin, että esimerkiksi Halla-aho ja Hakkarainen ovat tuottaneet useampia ja pahempia kohuja. Yllätys aukesi, kun kuulin että prosessiin kuului Seppo Lehto. Mies, josta on mahdotonta tietää onko hän trolli vai niin trolli, että se on muuttunut omaksi totuudekseen. Mies, joka saa toiselle ihmiselle potkun pelkästään sanomalla päivää sillä tavalla kuin Seppo Lehto sanoo päivää. (Tavalla joka säästänee kenties hieman deodoranttia. Kun oikea kainalo tuulettuu.)

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin että Hirvisaaren suurin ongelma on kuitenkin siinä, että hän ei ole ymmärtänyt mediasta sitä minkä Seppo Lehto on ymmärtänyt täydellisesti. ; Hirvisaari on luultavasti opetettu siihen että argumentointi ja keskustelu ratkaisevat asiat. Hän seuraa sitä perinnettä, jossa ajatellaan että sillanrakentajuus on hyvä. Ja jos on erimielisyys tai konflikti tai provosoitumistilanne, niin pitää selittää. Nykymediassa ei pidä selittää. Seppo Lehto on ymmärtänyt, että jos joku provosoituu, niin pitää heittää jotain muuta provosoivaa ja siirtää huomio siihen. ; Seppo Lehdon maailmassa jo se, että joutuu selittämään tarkoittaa sitä, että on jo hävinnyt.

Järkevien ihmisten maailma ei  toimisi näin. Mutta tosimaailma toimii. Selittelyssä on kierouden ja tappion maku. Tämä ei valitettavasti jää pelkkiin perussuomalaisten selityksiin siitä miten väärässä paikassa väärään aikaan neiteiltiin kainalomalleina ja miten tämä on yksittäistapaus josta ei pidä yleistää.

Tässä tilanteessa voisi kuitenkin olla mielenkiintoista astua ideologiasaivartelujen maailmaan ; Nimittäin sitä, onko natsien ja fasistien välillä jotain eroa ; Molemmat ideologiat ovat äärimmäisen epämääräisiä. Ne ovat rakenteeltaan enemmän populistisia ja demagogisia kuin mikään koherentti poliittinen ideologia. Ne eivät perustu argumentaatioon vaan provokaatioon. Lisäksi niiden viholliset olivat hyvin samanlaisia ; Sekä Mussolinin Italia että Hitlerin saksa taistelivat liberalismia ja kommunismia vastaan.

Osa jopa esittää että natsismi olisi yksi fasismin muoto. ; Ajallisesti tämä on ymmärrettävää koska fasismi oli ensin : Se vaikutti 1919 ja 1945 välillä. Natsismi oli populaari 1933 - 1945. Nimiensä pohjalta fasismi viittasi Italian Mussolinin alla toimiviin ihmisryhmiin kun taas natsismi viittasi nationaaliseen sosialismiin. Tätä kautta voidaan huomata, että eroja on. ;
1: Fasistit olivat korporationisteja, ja heistä kaikki yhteiskunnan elementit olivat jotain jonka piti rakentaa orgaaninen yhteiskunta. Fasisteilla ei ollut vahvaa rasistista tematiikkaa. Yhteiskunta oli fasistejen toiminnan ydin. Autoritaarinen ja kansallismielinen. Fasismi oli totalitaarinen ja militantti. Tämän alla uskonto, hengellisyys tai rotu eivät painaneet. Fasisteilla oli luokkayhteiskunta. Fasistit olivat lievästi myönteisiä maasta toiseen muuttamiseen. Fasistit olivat kulttuurikeskeisiä ; Heillä oli poliittinen monokulttuuri jossa muissa asioissa oltiin yllättävänkin liberaaleja. Fasistit näkivät että yhteiskunnan oli taisteltava toisenlaisia yhteiskuntajärjestyksiä vastaan.
2: Natsit taas olivat fasisteja vahvemmin "työväenpuolue". Heillä oli vahva käsite kansalaisista, ja tässä rotukysymys oli olennainen ; Kansakunnan etu oli se, että se kehittyi herrarotuna. Natsit eivät pitäneet sosiaalisesta liikkuvuudesta.
+: Tätä kautta voi huomata karkean leiman jossa natsit ovat "vasemmistolaisia mutta konservatiiveja" ja fasistit "oikeistolaisia mutta liberaaleja". Tosiasiassa nämä eivät tietysti olleet näin leimallisia. Eroja on, ja kun ne tuodaan esiin, saadaan esille ero, joka muuten jää varsin hämäräksi. ; Lisäksi ajatus että "vasemmistolainen konservativismi" tarkoittaisi natsismia tai "oikeistoliberalismi" olisi  fasismia on liioittelua. Sillä kokoomuspuolue on tällä hetkellä oikeistoliberaali mutta selkeästi ei fasistinen -vaikka siitä ei pitäisikään ja vaikka vihaisi kapitalismia kuinka pirusti, niin kapitalismi ei ole fasismin synonyymi. Ja toisaalta itse olen hitusen konservatiivi ja hitusen vasemmalle kallellaan. Eikä tämä tee minusta uusnatsia - toisin kuin niistä äärioikeistolaisista lipunheiluttelijoista jotka uusnatsien nimellä tunnetaan. Takkirauta -blogin kulttuurikritiikki ja sananvapaussuhteet eivät tee hänestä fasistia, vaan jotain joka on uuskonservativismille tyypillistä. Ja niin edespäin.

Näkisin, että perussuomalaisuus ei ole natsipuolue tai fasistipuolue, mutta jos olet natsi tai fasisti, niin perussuomalaiset ovat puolue juuri sinulle. ; On selvää että osa maahanmuuttokriittisyydestä on varsin liberaalia oikeistolaista kulttuurinsuojelua. Osa maahanmuuttokriittisyydestä on natsismia jossa ollaan rodullisen suomalaisen kaduntallaajan asialla, ja koska rasismilla on paha nimi, niin puhutaan sen sijaan uskonnosta - ja sitten käytännössä kristinuskosta ja islamista puhuminen tarkoittavat sitä että islaminuskoiset ovat niitä tummahipiäisiä "mokkakikkeleitä".

Seppo Lehdosta ja hänen luokittumisestaan ideologiarintamalla taas ei ota pirukaan selvää. Koska hänen tervehtimistapansa on mitä on, suosittelisin että hän muuttaisi Italiaan. Rooma on sivistyneiden länsimaiden ainut maa jossa fasistitervehdyksestä ja natsitervehdyksestä ei tule mitään ongelmia. Syynä on jalkapallo. Tarkalleen ottaen A.S.Roma -jalkapallojoukkue. Sen historia on liitoksissa fasismiin. Ja käytännössä edelleen tietyille alueille syntyminen korreloi sen kanssa mitä jalkapallojoukkuetta kannatat. Ja tähän liittyy se, että poliittisen kannankin olisi oltava tietynsuuntainen, jotta olisit oikeaoppinen jalkapallofani. Tosin luulen että Seppo Lehto ei viihtyisi Italiassa juuri siksi, että hän haluaa että hänen tervehdyksensä provosoi.
1: "Piristävää" miten sekulaarista eijumalisesta vaihtoehdosta saadaan kaivettua esiin tämänlaisia piirteitä. Kertonee siitä että vaikka uskonto on usein ongelma joka lietsoo vaikeuksia, niin uskontojen poistaminen ei perimmiltään ratkaise tätä ongelmaa ja lietsontaa.

Kahden kuvan anatomia

Viime päivinä meteliä on nostettu eräästä "Hetero Priden" oheistoimintana syntyneestä kuvasta. Tämä kuva, tässä blogauksessa lempinimeltään "huolestuneet kansalaiset" on nähtävissä netissä. Kuva ei ole suoraan kulkueesta, joten nähdäkseni se on liitetty skeneen liian löyhin syin. Sen merkitystä on tosin myös vähätelty. Sitä on kutsuttu humoristiseksi vitsikuvaksi. Että se on enemmän performanssi kuin vakavasti otettavaa natsismia tai fasismia. Rinnastus on tietysti vahva, koska oikeistolaisuus liittyy ainakin mielikuvallisesti äärioikeistoon. Joka taas on Suomessa natsismin ja fasismin sävyttämää, kiistatta.

Toinen kuva kuvaa sitten liberaaleja toimijoita. Hekin ovat natsitervehdyksessä. Tämä kuva jota voitaisiin kutsua nimellä "Valkea nenänalus" on sekin nähtävissä internetissä. Kuva on siitä merkittävä, että siihen vedoten Hetero Pridessä oltiin pahastuneita. Kun ensimmäisessä kuvassa ollut henkilö (Nimeltä mainitsematon Viinikainen, Jani) oli saanut potkut Perussuomalaisista samanaikaisesti kun hän oli itse eronnut heistä, vaadittiin samaa heillekin. Että kaikki nuokin olisi syytä erottaa. Vaatimus oli toki siitä erikoinen että tietääkseni kaikki siinä ylemmässäkään kuvassa olleista eivät ole potkuja saaneet. Mutta sillä haluttiinkin enemmän tuoda esille epätasa-arvoa jossa toisten natsitervehdykset eivät ole samanlaisia kuin toisten natsitervehdykset.

Maailma jossa elämme on parodiahorisontin sävyttämää. Siksi esimerkiksi hikipedian monet artikkelit ovat hyvin faktuaalisia. Siksi "Pahkasika" -lehti kuoli. Siksi lähes mistä tahansa voidaan kiertää pois "vitsi-vitsi-halusin-vain-herättää-keskustelua" -hengellä. Siksi trollaaminen ja trollaamistaju ovat kenties tärkeimpiä kansalaistaitoja. Ja kenties suurin haaste kaikelle ymmärtämiselle ja kommunikaatiolle. ; Asia on erityisen lähellä "hetero prideä" ; Kuten "Napoleonin komplekseissa" ilmaistiin "Tapahtumajärjestäjä Salomaa teki tietysti sen ovelan vedon, että julisti epätavallisesti jo etukäteen tapahtuman tyystin huumoripohjaiseksi (mutta ei silti antanut viitteitä siitä, että olisi jotenkin tiedostanut touhun absurditeetin)." Koko tapahtuma oli hyvin suurelta osin parodiahorisontissa. Tai, kuten eräät ilmoittavat, "vuoden trolli". Ja kenties siksi "hikipedia" on asiassa tärkein totuudenlähde kertoessaan, että ilmiö "tuntuu jotenkin keskittyvän Godwinin lain ympärille rakentuneeseen itseironiaan tai natsikortin käsitteen ympärille rakentuneeseen anti-ironiaan."

Usein luokittelu parodiaan ja ehtaan on vaikea tehdä. Joskus, itse asiassa aika usein, se voidaan tehdä. Rehellisesti sanoen nykyaikaa kuvastaa sellainen polarisoituminen ja vastaankirjoittamisen periaate, että vahvan enemmistön ajasta ihmiset ovat kahjoja juuri sellaisella tasolla että on äärimmäisen helppoa nähdä mitä he edustavat ja ovatko he tosissaan vai eivät. Toki säännöllisesti löytyy vaikeita tapauksia. ; Ja joskus joku teeskentelee vastapuolta niin hyvin että on vaikeaa sanoa että missä vaiheessa parodia onkin vain imitaatiotaidoilla pätemistä. Toki itsekin osaan teeskennellä kreationistia vain sen kautta että tunnen käytännössä kaikki kreationistilinjan esittämät argumentit - ja varsin hyvin. Niiden hokeminen oikeissa tilanteissa ei tietysti tässä muodossaan vielä todista että ilmiö olisi naurettava ja parodiahorisontissa.

Pääasia on, että enemmistön ajasta ero on varsin selkeä. Jos parodia pitää erottaa ehdasta asiasta, on se, että parodia koskee muotoa ja sen liioittelua. Siinä missä aito ideologisuus rakentaa esteettisyyttä ja sen ympärille rakentuu ylevyyttä joka mahdollisesti kasautuu jopa pömpöösiydeksi. Parodiassa ei tapahdu tätä. (Siis silloin kun se oikeasti on vain imitaatiota jota väitetään vitsiksi. Joka kyllä voi olla vitsi jos imitoitu vastapuoli on riittävän pelleä itsessään.) Parodia ottaa muodon ja tekee siitä mahdollisesti jopa kitchiä. Parodia liioittelee, eikä pohjimmiltaan ole oikeaoppista. Sen sijaan virallinen totuus helposti dogmatisoituu. (Jopa silloin kun kyseessä on yhden ihmisen päähänpinttymästä.)

Tämän valossa meidän tarvitsee katsoa vierekkäin kahta kuvaa. "Huolestuneita kansalaisia" ja "Valkoista nenänalusta". Oikeasti meidän ei tarvitsisi tehdä muuta. Pelkkä visuaalinen ilme ja niiden ero on argumentti. Käyn asiaa kuitenkin hitusen tarkemmin läpi:

Tässä kuvassa sävy on selvästi melko vakava. Ihmiset ovat pukeutuneet juuri sillä tavalla kuin fasistit pukeutuvat. Tervehdys on oikeaoppinen. Osan ilmeet ovat hyvin vakavia, eivät pelleilevällä ja liioittelevalla tavalla psykoottisia, vaan nimenomaan vakavia. Osa on mukana hitusen keveämmällä meiningillä, mutta selvää pelleilevää irtiottoa fasismista tai karnevalistista fasismin pilkkaamista tai fasismi-ikonoklastiikkaa ei kuvista löydä etsimälläkään.Tosin kuvasta on vaikeaa löytää myöskään mitään hirvittävän pelottavaa. On vaikeaa uskoa että tämänlaiset ihmiset ottaisivat polttopulloja ja lähtisivät polttamaan suvakkeja. Tai mitä kauhukuvia heihin sitten liitetäänkään. Kuva ei hyvin selvästi ole pelleilyä. Parodiahorisonttia ei ole ylitetty, koska kyse ei ole vielä edes parodisesta tai ironisesta tasotsa. Kyseessä on fasismi tai hyvin tarkkaan tehty fasismin imitaatio. Jos tämän tarkoitus oli olla humoristinen, ei kuvaan liittyvien tule koskaan edes yrittää mitään huumorin suuntaistakaan.

Tässä kuvasa meno on oleellisesti erilaista. Ilmeet ovat virnuilevat, ne eivät oikeastaan edes yritä peittää sitä että kyseessä ei ole vakava asia. Tätä ylikorostetaan liioitelluilla tervehdyksillä. Toinen käsi tekee viralliseen natsitervehdykseen kuulumattoman eleen jolla tuotetaan natsismin johtajan viikset. Tämä on harhaoppisuutta jolla vahvistetaan natsisymboleja selkeästi parodisella tavalla. Toki on myönnettävä, että tämäntasoinen vitsi ei ole hirvittävän fiksu tai taitava. Näyttely ja pukeutuminen korostavat että hommassa ei olla vakavasti. Mutta toisaalta vitsille ei myöskään ole oikein annettu vaivaa, vitsiä ja sydäntä. Sen huumoriarvo on hyvin pieni. Siitä huolimatta parodiakynnys ylittyy eikä parodiahorisontti kuitenkaan killu lähimaillakaan.

Jos jollakulla on epäselvyyttä siitä kumpi kuvasta on fasismia ja kumpi vitsikuva, niin se kertoo että hänen konventioidenlukemiskyvyssään on suuria puutteita. Tämä ei itsessään ole rikollista. Ja jokaisella on jonkinlaisia kognitiivisia vajavaisuustiloja. Itse asiassa en ole itsekään järin hyvä konventioiden hiffaamisessa, olen usein päinvastoin hyvin sokea niiden edessä. Sitä kuvaavampaa tavallaan onkin se, että jopa minun järjenjuoksulla kykenee näkemään näiden kahden kuvan välisen asenne-eron. Eron joka on kuin eri planeetalta.

"Koska se kuuluu asiaan" eli konservatiivisuutta mutta ei konservatiivista

Poliittiset käsitteet elävät. Ideologiat kuitenkin tupataan usein näkemään muuttumattomina klimppeinä. Tämä on johtanut tiettyihin vaikeuksiin esimerkiksi termin "oikeisto" ja "vasemmisto" kanssa. Käytännössä tässä on ollut aiemmin kynnyskysymyksenä talousjärjestelmä: vapaata markkinataloutta ja omistusoikeutta painottavat kannattavat ovat oikeistolaisia, yhteisomistusta kannattavat vasemmistolaisia. Mielikuvissa "kapitalistinen" ja "sosialistinen" sopivat termeinä tähän määrittelyyn täydellisen hyvin.

Kuitenkin kun nykyään puhutaan oikeistosta, ei suinkaan tarkoiteta usein oikeistoa tässä klassisessa mielessä. Silloin puhutaan enemmänkin "konservativismista". Jos aiheena on äärioikeisto, esiin nousee sellaisia termejä kuin "autoritarismi", "fasismi", "nationalismi" ja "rasismi". Nämä ideologiset teemat ovat nousseet oleellisemmiksi. Ja tätä kautta koko määritelmä on muuntunut ~ Klassisessa mielessä äärioikeistolaisuus tarkoittaisi jotain aivan hemmetin erilaista kuin nämä mielikuvat. Määritelmällisesti äärioikeisto viittaisi laissez-faire -tyyliseen uusliberalistiseen kapitalismiin. Esimerkiksi autoritaarisuus ja kansallismielisyys on tässä kohden asiaan tavallaan liittymätön asia ; USA:n republikaanit ovat äärioikeistoa sanan klassisessa mielessä ja ne ovat autoritaarisia ja kansallismielisiä. USA:ssa libertaarit taas korostavat vapaudessa juurikin riippumattomuutta.

Filosofisesti suuntautuneet ajattelevat että suurin osa ihmisistä käyttäisi termejä väärin. Itse taas näen että politiikassa termeissä on aina kyse aikaan sidotuista konnotaatioista. Näin ollen nykyään äärioikeisto tarkoittaa natsismia. Ja näiden välille voidaan jopa nähdä tietynlainen yhteys. ~ Tämä on melko selvää kun mietitään mikä yhteys on sosialismilla ja vallankumouksen käsiteistöllä. Omistusoikeuspyrkimykset vaativat tiettyjä tapahtumia ja muotoja. Samaa asiaa voidaan hakea monilla eri strategioilla, mutta nämä strategiat ovat systeemeitä ja niitä on rajallinen määrä. Yksityiskohdissa on toki vääntöä mutta kun valitaan tietty yksityiskohta ja tavoite, muut asiat nivoutuvat helpopsti yhteen. Siksi ei ole ihme että kommunistit haikailivat vallankumouksesta. Eikä ole ihme että USA:n oikeistolaiset ovat itsensä pyhyttäviä kalvinisteja.

Fasismin määrittelyä noin ylipäätään on tässä kohden oleellinen. Jos mietitään miksi se liitetään oikeistolaisuuteen, voidaan huomata että fasismi on ideologisesti ontto. Liitos tuntuukin pinnallisesti heti siltä että sanotaan lähinnä "en pidä tuosta enkä halua heittää natsikorttia kun sillä häviää" -taktiikaksi. Asiaa pahentaa se, että fasisteiksi itseään toteuttavien tahojen teorioiden ja oppien ero käytännön toiminnasta on valtava. Reaalipolitiikka vetoaa oppiin nimellisesti mutta ei noudata sitä. Tämä pahentaa fasismin kaikkea määrittelemistä entisestään. ~ On kuitenkin hyvä huomata että fasismi, natsismi ja vastaavat ovatkin tavallaan kapitalistisen järjestelmän sivutuotteita. Joku teräväkielinen voisi sanoa että fasismi ei ole oikeistolaista vaan oikeistollisuutta. ; Ja tämä jaoettelu selittää sen, että miksi sellaiset puolueet jotka ovat korostaneet olevansa oikeisto-vasemmisto -jaon ulkopuolella ovat yleensä nimittäytyneet nationalistisiksi tai fasistisiksi.

Tämä ylläoleva on tarpeen jos tartutaan siihen mikä nykymaailmassa tuppaa olemaan oleellista. Nimittäin "Konservatiivi-liberaali" -akselille. Tämä on mielenkiintoista koska osa saattaa jopa miettiä että onko oikeistokonservatiivi vain redundantti sanahirviö, jossa samaan asiaan viitataan kahdesti. (Vähän kuin sanoisi että "vihtavasta", "tietokonekompuutteri" tai "CD -levy"...)  Näin ei kuitenkaan ole ja itse asiassa ole.
1: Mielikuvissa oikeisto ja natsismi liittyvät yhteen. Kuitenkin Hitlerin natsien kinoissa on huomattavaa että siellä oli itse asiassa vahva vasemmistolainen osio, ns. strassenismi. Tästä vasemmistonatsismista vain päädyttiin eroon sisäisten tappamisten ja sotimisten jälkeen ja jäljelle jäi se oikeistonatsistinen porukka.

"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin siitä miten konservatiivit ovat mitä ovat. Ja että tämä ei itse asiassa usein vastaa konservativismin määrittelyjä. Konservativismi ei ole oikeistolaisuutta vaan toiminnallisuutta ja pragmaattisuutta "Korservatiivinen henkilö kunnioittaa perinteitä ja suhtautuu muutokseen varoen. Uusi ilmiö on ennen hyväksymistä tutkittava ja todettava hyväksi ennen kun sen annetaan korvata vanhaa. Vanhaan ei kuitenkaan tarrata väkisin kiinni, vaan uusi on tutkittava ensin ja hyväksytään sen merittiten mukaan. Kaikessa tässä ajatus pitäisi olla kyse pitkän ja kestävän yhteisön ja yhteiskunnan luomisesta, pysyvistä arvoista ja pitkälle katsomisesta, ihmisten yhdistämisestä ei erottamisesta." Tämä ideaali on se syy miksi esimerkiksi itse olen korostetusti konservatiivi. (Olen filosofisen määritelmänkin mukaan myös oikeistolainen, mutta oikeasti sen uuden käytännön oikeistolaisuuden kanssa minulla on yhtä vähän tekemistä kuin sen  konservatiiveiksi itseään kutsuvien tahojen liikehdinnän kanssa.) Kuitenkin käytännössä konservatiiviksi nimitetty toiminta on lähinnä viittaussuhteessa tähän teoriaan ja ideaaliin. Konservatiivi viittaa ideaaliin puolustuksena kohtaamalleen kritiikille. Kuitenkin teot ovat usein jotain aivan muuta. "Konservatiivit eivät itseasiassa usko luonnon suojelemiseen yleensä ylipäätään, vaan pitävät luonnon varjelua teollisuuden ja talouden haittaamisena, eivätkä elinolosuhteittemme ylläpitämisenä. Luonnon suojelemisen pitäisi olla nimenomaan jotain mitä konservatiivit tekevät, mutta ei enää. Konservatiivien pitäisi myös kannattaa arvoja jotka yhdistävät ja vakiinnuttavat yhteiskuntaa. Silti he vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakinaistamista vaikka se tekisi heistäkin paljon kiinteämpiä osia yhteiskuntaa. Konservatiiveissa on noussut myös voimakas työväenliikkeitä vastustava suuntaus. Ammattiliitot ovat todistetusti yksi parhaita yhteiskunnallisen vakauden välineitä, mutta konservatiiveista löytyy merkittävä osa jotka tahtovat ajaa moiset sosialismin airueet ulos järjestelmästä." ... "Konservatiivisuus lyhyelläkin tarkastelulla ei siis ole erityisen konservatiivista, vaan pikemminkin kuulostaa mielestäni uskonnolliselta liberalismilta." Käytännössä konservativismi heijastuukin viittaussuhteena ns. ostoslista -metodiin. "Konservatiivisuuden on "napannut" uskonnollisten ja Friedmanilaisten markkinaliberaalien porukka. He näyttäytyvät perinteiden puolustajina, mutta samalla varjolla voidaan näppärästi ajaa myös kaikkea muuta. Ja tässä on nykyisen konservatiivisen liikkeen kuolema. Kyseessä ei ole enää suuntaus joka rakentaisi terveitä ja pitkäikäisiä yhteisöjä. Moderni konservatiivi ei yhdistä, vaan hajottaa, hän piirtää tiukat taistelulinjat ja asettuu niihin. Homoja vastustetaan koska se kuuluu asiaan. Ilmastonmuutos kielletään koska se kuulu asiaan."

Tämä onkin tärkeä huomio. Sillä usein kun konservatiivit korostavat sitä että miten he eivät ole mikään ideologia, he kuitenkin toimivat hyvin tämän vastaisesti. He eivät ole pragmatisteja jotka kannattavat kansan yhteyttä, vaan riidanhaastajia jotka hakevat konfliktia. Uskonnolliset rituaalit myydään kansan rivit yhdistävänä. Oikein mitään syy-seurausyhteyttä sillä konfliktilla joita uskonnollisiin rituaaleihin pakottavat sitten nostavat ei enää olekaan. Pragmatisti laittaisi turvan kiinni. Nykykonservatiivi nostaa kierroksia. Sillä kysymys ei oikeasti ole siitä että asioilla olisi syy-yhteys, vaan siitä että ensin on päätetty että puolustetaan yhteistä uskontoa ja sitten keksitään tälle presuppositionistisesti mitä tahansa syitä jotta tämä ehto toteutuisi.

Konservatiivit toimivat tällä presuppositionistisella strategialla muutoinkin. Ja tämä näkyy varsin hyvin siinä miten vähän näkemysten kirjoa konservatiiveiksi nimittäytyvillä yleensä ottaen on. Jos perustelu huonon argumentin vastaan tullen on "mutta kyllä se voi olla ja koherentisti voidaan ajatella näin" ei kuitenkaan selity miksi tämä linkki asian ja ideaalin välillä on paljon heikompi kuin se korrelaatio jolla tätä ideaalia ajavat kannattavat tätä asiaa.
1: Eli jos kaikille yhteiseksi pakotetun uskonnonrituaaliston yhteys yhteiskuntarauhaan on teoreettinen ja yhteys mahdollinen mutta utooppinen, niin miksi yhteiskuntarauhateoriaan vetoavista miltei kaikki uskovat tähän eivätkä siihen vaihtoehtoon joka on hyvinkin relevantti vaihtoehtoteoria. Koska konservatiivi ei oikeasti ajattele lopputulosta ja seurausketjua jolla tähän päästään vaan hän ensin on valinnut ne miten pitää olla ja väitää niiden liittyvän yhteiskuntarauhaan. Jos yhteys olisi ehdoton ja varma, olisi yhteys selvä. Mutta hyvin usein mielipidekirjoa olisi olemassa, mutta tätä kirjoa ei suinkaan käytetä vaan ollaan hyvinkin yksimielisiä siellä missä itse ideaali antaisi sille hyvinkin paljon tilaa. Tämä on oire joka kertoo kaksinaamaisuudesta, eli siitä että oikeasti takana ei ole pragmaattisuus vaan ideologia joka yritetään naamioida pragmaattisuudeksi. Siis eräänlaista pseudotiedettä.

Kristityn persoona, identiteetti ja kristillinen toiminta

"Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria" kuvaa identiteetistä ja sen suhteesta persoonaan jotain hyvin olennaista : "identiteetti on käsite, jota käytetään täsmälleen väärin. Se ei tarkoita sisimpää, vaan se on julki huudettu mainos. Todellinen minä on aina yksityinen ja intiimi, ja sen kuuluukin olla osittain salattu. Identiteetti ei ole missään tekemisissä persoonallisuuden kanssa, vaan se on joukkotunnus, jäsenkirja, propagandaväline, liehuva lippu, tapa vittuilla. Identiteetillä ja persoonalla ei ole enää mitään tekemistä toistensa kanssa, jos koskaan olikaan. Valmiiksi nimikoituja muodikkaita identiteettejä myydään ja vaihdetaan apteekin hyllyltä." Myös identiteetin suhde arvoihin on hänestä hyvin erilainen kuin miten se nähdään "Milton Rokeach jatkoi uraansa sosiaalipsykologina laatimalla erotteluja, joissa hän selvitti, että  asenteet ovat keinotekoisia ja niitä voidaan helposti vaihtaa ja muuttaa, mutta arvot ovat perustavanlaatuisia. Asenteita voi olla tuhansia, mutta perusarvoja voidaan erottaa korkeintaan 10-12 kappaletta. Asenteista ei löydy identiteettiä, mutta arvot ovat identiteetin kannalta keskeisiä." Eli maailmankuva ja identiteetti ei rakenna arvoja, vaan arvomaailma omalta osaltaan rakentaa identiteetin.

Miksi Te aina
tarjoatte minulle 
hirteen menoa?

Tämänlainen tilanne tulee väistämättä vastaan. Esimerkiksi teksti "Not that kind of Christian" kuvastaa juuri sitä tunnetta jossa oma persoona ei vastaa sitä identiteettikuvaa joka syntyy kun joku kuulee että edustat tiettyä identiteettileimaa ; "I’m a Christian.  But wait, I’m not that kind of Christian. I’ve felt it and said it dozens of times. Have you? You know, when someone finds out you are a Christian and you feel like you must clarify, or worse, apologize?" Kristittynä olemiseen liittyykin väärintulkinnan mahdollisuus. Näitä kutsutaan stereotypioiksi tai ennakkoluuloiksi. Ja ne liittyvät juuri siihen että identiteetti ei ole sama kuin persoona. Ulkopuolinen näkee vain identiteetin ja oikea ihminen on aina erilainen kuin tämä. ; Tilanne on epäsymmetrinen. Kaikki tieto ei ole molemmilla puolilla samaa ja tarkistettavaa.

"Tieteen kuvalehti (5/2005)" kuvaa tätä tilannetta sivulla 61 : "Useimmat tiedostavat, millaisia odotuksia ja asenteita tietoihin ja taitoihin kohdistuu, ja siksi omia kykyjä arvioidaan niitä vasten. Ihmisten on kuitenkin vaikeaa ymmärtää toistensa ajatuksia ja tekoja ja niiden vaikuttimia syvällisesti. Siksi muiden ajatukset ja teot arvioidaan kautta linjan tavalla tai toisella huonommiksi kuin omat." Tästä seuraa muun muassa Lake Wobegon effect, se, että valtaosa ihmisistä kokee olevansa keskivertoa parempia (Esimerkiksi 80% autoilevista ihmisistä ihmisistä kokee kuuluvansa parhaaseen kolmasosaan kuskeista.) Tämä tietysti vahvistuu "Bias -ilmiöllä tarkoitetaan tiedon vääristymistä, koska ihmisellä on taipumus ottaa huomioon enemmän omaa käsitystä tukevia tekijöitä kuin sitä kyseenalaistavia seikkoja." Siksi Tieteen Kuvalehden artikkeli onkin nimetty otsikolla "Suuruudenhulluus on hyvää itsepetosta". Hyöty tyulee esimerkiksi siitä että ihminen saa voimavaroja vaikeissa oloissa sinnittelyyn "Aivojen koon kasvun ja henkisten kykyjen kehittymisen ansiosta varhaiset ihmiset pystyivät ennakoimaan omien tekojensa seurauksia. 1,7-1,8 miljoonaa vuotta sitten eläneelle pystyihmisellekin savannin ylittäminen oli todellisten ja kuviteltujen vaarojen sävyttämä retki, jolla saattoi menettää henkensä. Ajatteleva ihminen ei selviydy hengenvaarallisessa ympäristössä jos hänellä ei ole itseluottamusta."

Tämä kuvastaa hyvin sitä että hyvä itsetuntemus, jossa illuusioita omista kyvyistä ei ole, on liitoksissa pessimismiin. Samalla tästä voidaan vetää Kahenmanin päätöksentekoon liittyviin tutkimuksiin joissa huomataan että ihmisellä automaattisesti aivojen heuristiikkaan (~tiedonhakuun/datan tulkintaan liittyvä prosessointi) kuuluu kaksi osaa. On intuitiivinen "Systeemi 1" joka harjoittaa nopeaa mutta paikoin virheitä tekevää asioiden tulkintaa, on hyvinkin vahvasti liitoksissa stereotyyppiseen ajatteluun, ennakkoluuloihin ja assimilointiin (siihen että ihminen vahvistaa omia ennakkokäsityksiään ja hylkää sen kritiikin helposti) ja liialliseen luulemiseen omista kyvyistä. Se toinen heuristiikan osa, eiautomaattivaihteella oleva, järkeilevä - ja esimerkiksi tieteellisessä ajattelussa tarvittava - "Systeemi 2" taas on työläs ja sen kanssa eläminen on usein vaikeaa.

Tämä liittyy oleellisesti identiteettiin. Sillä se toimii molempiin suuntiin. Kun meillä on kristitty joka korostaa olevansa jotain muuta kuin "sellainen kristitty", hän on tiedostanut että tilanteeseen liittyy konflikti. Kristillisyys on identiteetti joka synnyttää toisissa sterotyyppisiä vaikutelmia. Tämä ei vastaa omaa ihmisyyttä. Samalla "ei tämänlainen kristitty" kokee itsensä paremmaksi ja hänen kuvansa kristillisyydestä on valoisampi kuin mitä se oikeasti on. Ja siksi hän ohittaa kritiikin helpommin viittaamalla asialliseenkin kritiikkiin sillä että se koskee "niitä toisia kristittyjä", jotka eivät ikään kuin ole "aitoja kristittyjä". Tämän molemminsuuntaisen tilanteen kautta konfliktit tavallaan maksimoituvat. ; Tämä on ihmislajille tyypillistä. Meille tärkeää on jako "meihin ja muihin" ja sosiaalisuutemmekin on tämän sävyttämää.

Identiteetti on sosiaalisuuteen liittyvä mainos. Ja kuten kaikki mainokset, se on vähintään osittain illusionaarinen.

Lisäksi identiteetti liitetään usein toimintaan. Ei ole tavatonta ajatella että kristityllä on kristityt arvot ja että hän tekee kristittyjä tekoja. Kuitenkin jokainen näistä kolmesta osiosta on suurelta osin toisistaan riippumattomia. Ja tämä on yksi syy sille, miksi hyvin usein selitys siitä että "en ole sellainen kristitty" on irrelevantti. Se kyllä kertoo todellisuudessa siitä että ihminen ei kannata niitä arvoja ja tekoja joita "ne tietyt" (keitä ne tästä kyseisestä kristitystä riippuen sitten ovat) kristityt tekevät. Kuitenkin usein kristinuskon kritiikki ei ole pohjimmiltaan identiteettiin kohdistuvaa. Ne kohdistuvat tekoihin.
1: Esimerkiksi oma leppoisten kristittyjen eli leppoiston kritiikistäni koostuu heidän passiivisuudestaan ; Näen että usein ylikorostetaan fundamentalistien kauheutta ja vähätellään leppoiston merkitystä. Kritiikkini ydin on siinä että "Leppoisto" koostuu pääosin sääliöistä jotka eivät hyväksy fundamentalistien toimia mutta eivät nosta sormeaankaan thedäkseen sille mitään. Kirkossa on siis kaksi pääsuuntausta, joista toinen on aktivistinen ja aggressiifinen fundamentalismi jossa ihmiset tekevät mihin uskovat. Ja se toinen puoli joka ei rajoita edellistä mitenkään vaan nysvää moniarvoisuudesta moniarvoisuuden vuoksi. Tekemättä jättäminen on teko samalla tavalla kuin valitsematta jättäminen on valinta. Tämä noudattaa koulukiusaamisen logiikkaa jossa olen suurimman merkityksen antanut sivustakatsojille jotka eivät puutu asioihin vaikka voisivat. Ja siksi marginaali voi tehdä mitä haluaa ja uhrit jäävät suojatta. Vain fundamentalisteilta löytyy puolustushenkeä, mutta valitettavasti he ovat itse toimijoita tässä, joten heiltä on turha odottaa mitään. Mutta niin on niistä humaaneista "emme ole fundamentalisteja" -kristityistä. Jotka ovat vain suoja fundamentalisteille, jotka kritiikin koittaessa menevät passiivisen massan taakse selittämällä että olemme kristillinen valtio jossa suurin osa on kristittyjä ja että ei kristinuskoa saa pilkata. Vaikka kysymys onkin vain näistä räyhäkkeistä. Passiivinen siipi toimii suojana heille, ja korostaa että nämäkin saavat uskoa miten haluavat.

Karkeasti sanoen toiminta vain liitetään (vähintään osittain stereotyyppisesti) kristittyihin. "Christian is as (worst) christians does" -hengessä. Ateisti ei ole kristitty, joten hän näkee helposti vain toiminnan ja identiteettiliitoksen ja tekee tästä (mahdollisesti hätäisen päätelmän) koko kristillisyydestä. Tämä ei johdu sivistymättömyydestä vaan siitä että käytännössä joka ikinen ihminen tekee näin.

Identiteetin ja toiminnan välinenkin suhde voi saada valoa "Tekno-Kekon mielekkäästä maailmanhistoriasta", jossa hän käsittelee "mustapaitoja". Tämä on erinomainen, koska tässä musta paita on selkeä tyylipuhdas identiteetti. Ja se liitetään aktivismiin, eli toimintaan. Tekno-Kekko kuvaa että teoilla on ehdottomasti identiteettiin liittyvä puoli "Ennen vanhaan kuka tahansa ei päässytkään natsiksi. Vaatimustaso oli kova ja yleisö odotti asiasta oikeita näyttöjä, sellaisia kuin presidentti Ståhlbergin muiluttamista itärajalle, punikkien pöksyjen repimistä torilla, ja osallistumista taisteluihin Francon riveissä" mutta kuitenkin samalla teot ovat identiteetille hieman sama kuin identiteetti oli persoonalle. Eli niillä on yhteinen pohja, mutta ei useinkaan yhteyttä. Esimerkiksi mustapaitojen kanssa erimieliset kommunistit käyttivät mustia paitoja ja osallistuivat paraateihin. "Koska kommunistit eivät saaneet järjestää poliittisia mielenilmauksia, jotka ovat valtiollisen toiminnan hienovaraisin ja täysijärkisin osallistumisen muoto, he kaikessa ystävyydessä menivät mukaan IKL:n marsseihin. Tärkeintä oli näyttäytyä julkisella paikalla, koska blogeja ja Facebookia ei ollut käytettävissä. Lippujen väri oli sivuseikka, pääasia että sellaisia oli."

Kenties maksimaalinen identiteetin ja toiminnan välinen ero on se, että identiteetti on usein jotain jonka jokin toinen antaa sinulle. Identiteetti on mainos ja se on ihmisen julkisuuskuva. Näin ollen identiteetti, toisin kuin persoona, ei ole täysin ihmisen itsensä hallinnassa. "Löperönä nykyaikana natsiksi pääsee tekemättä mitään kunnianhimoista. Riittää että syö makkaraa, katsoo jääkiekkoa, tanssii mies-naisparissa, on huolissaan sananvapauden toteutumisesta, tai äänestää euroviisukarsinnoissa Stigiä, joka tepastelee lavalla flanellipaidassa ja lippalakissa. Se onneton joka tekee näin, on automaattisesti persu, natsi, rasisti ja homofoobikko. Ainakin jos kysytään facebook-kuuluisuuksilta, jotka ovat ymmärtäneet oikein sosiaalisen median mahdollisuudet modernin vaikuttajayksilön toimenkuvassa: se on tehnyt mahdolliseksi harjoittaa silmitöntä vouhotusta 23 tuntia vuorokaudessa. Viimeinen jäljelle jäänyt tunti käytetään siihen, että uhotaan muuttaa Ruotsiin. Mitään ei tapahdu."

Tämä taas liittyy siihen, että nykyään ihmiset yhdistävät tiedostamisen samaksi kuin aktivismi. Eli jos kirjoittaa facebookstatuksia lisää tietoisuutta. Ja  tiedostaminen itsessään muka jotenkin ratkaisisi ongelmia. Tässä yritetään tietysti vaikuttaa identiteetin kautta ihmisten arvoihin, joka on - kuten aiemmin tässä blogauksessa esitinkin - melko omituinen luulo. Väärä identiteetti koetaan nimittäin usein loukkaavana. Ja kristittykin voi pahastua siitä että joutuu jatkuvasti perustelemaan että on kyllä kristitty mutta ei sellainen. Ja tämä ei ainakaan vähennä konflikteja. Taipumus siihen että toisen asiallinenkin kritiikki nähdään osana vääristelyä kasvaa, ei suinkaan vähene, tämälaisen "tiedostamisen" kautta.

Ateistienkin on tietysti helppoa löytää tästä vaihtoehto. Brotheruksen "uusateismi olkiukkona" kun kuvastaa sitä, miten tekokunnioitusta voidaan käyttää käsien pesun menetelmänä. "Stephens aloittaa näennäisen kunnioittavalla puheella vanhoista ateisteista kuten Xenophanes, Marx, Nietzsche ja Freud. Nämä kuulemma lähestyivät "jumalien kaatamisen vaikeaa tehtävää" asianmukaisella nöyryydellä, vakavuudella ja moraalilla ja Marxin kirjoittama Hegel-kritiikki on Stephensin mukaan edelleen paras ikinä kirjoitettu ateismin puolustus. Uusi ateismi sen sijaan on hänen mielestään ylilyövää, ylimielistä, epähienoa ja heppoisesti argumentoitua - ilman että hän toisi esille yhtäkään ateistien esittämää spesifiä argumenttia. Kuulemme että uusateistit ovat sensaatiohakuisia mediapellejä, epäfilosofisia ja historiaa tuntemattomia ja että uusi ateismi on ohimenevä villitys, kevyttä viihdettä, jolle tulevat polvet naureskelevat ja joka uppoaa kansaan vain koska kansa on niin sivistymätöntä. Uuden ateismin maailmankuva Stephensin mukaan on kylmä ja lohduton eikä tarjoa - toisin kuin Marx - mitään mallia onnelliselle elämälle ja yhteiskunnalle. Stephens menee jopa niin pitkälle että keksii vielä uusateismillekin uuden termin: hän haluaa kutsua sitä pikku ateismiksi erotuksena oikeasta (vanhasta) ateismista ja sen edustajia pikkuisiksi. Mitäs tuollaiseen vuodatukseen oikein voisi sanoa? No esimerkiksi että kaikki 2000-luvun ateismiteokset argumentoivat huomattavasti laadukkaammin, monipuolisemmin ja filosofisemmin jumalien olemassaoloa vastaan kuin mikään Marxin teos, että ateismin ja uskontojen filosofia ja historia ovat laajasti käsiteltyjä esimerkiksi Hitchensin ja Dennetin teoksissa ja että jumalien olemassaoloa vastaan esitetyt argumentit ovat päteviä riippumatta siitä missä määrin ne tarjoavat malleja elämälle ja yhteiskunnalle. Lisäksi voidaan todeta, että uskonnollisilla ateismin vastustajilla näyttää 2010-luvulla olevan kunnon perusteet yhtä vähissä kuin kreationisteilla kun he joutuvat turvautumaan valheellisiin olkinukkeihin ja lapselliseen nimittelyyn kritiikissään sen sijaan että keskustelisivat itse ateistien esittämien perusteiden oikeellisuudesta."

Kristittyihin tämä kikka on helppo soveltaa. Sillä moni uskonnotonkin käyttää rakennetta jossa kritisoidaan fundamentalisteja mutta kunnioitetaan muita kristittyjä. Tämä tulee kuitenkin esiin aina vain siinä yhteydessä kun haukutaan niitä tiettyjä kristittyjä. "Ei koske kaikkia kristittyjä" -leima onkin itse asiassa monesti kritiikki-immunisointi joka tehdään sitä varten että joku pahastuu kun kuvaus ei heistä osu kristittyihin. Se, että kehuu kohteliaasti valtaosaa kristittyjä ei siis ole oikeasti kristittyjen hyväksymistä vaan jotain aivan muuta. Tekokunnioitus joka ei toimi muuna kuin käsien pesuna joka korostaa että "ei minulla ole tässä asennevammaa kun kehun tässä alkuun joitain kristittyjä" ei ole kovin kaunis asia. Sillä jos sen uskoo, on lähes taattua että mukana on asennevammoja. Toki, meillä kaikilla on niitä. Minullakin. ; Tämän tiedostaminen tekee minut surulliseksi, rajallisuuden ja järkevyysrajojen kohtaaminen myös iskee kovasti itsetuntooni - ja kovan egoni ja temperamenttini vuoksi kombinaatio tekee minut vihaiseksi. Onnellisuus ja viisaus ovat tosiaan monesti vaihtoehtoisia. Filosofina valinta näiden kahden väliltä ei edes pitäisi olla mikään kysymys. Ellei filosofiaa sitten määritetä muuksi kuin "viisauden rakastamiseksi".

"Kuoleman kulttuurin edustajat" ja muita röhinöitä.

"Taas kerran on alettu keskustella eutanasiasta, ja taaskaan mitään ei tapahdu, vaikka kansan enemmistö, saattohoidon asiantuntijat ja uusi presidenttikin suhtautuvat armokuolemaan myönteisesti. Kuten aina, äänekkäimpiä vastustajia ovat vähiten tietävät."
(Esko Valtaoja, "Hyvä elämä, hyvä kuolema")

Uskontokeskustelun puolella nousee toistuvasti esille se teema että uskovaisten syrjivät ja halveksivatkin asenteet on otettava esille. Samaa kantaa ajavat PerusSuomalaiset. Molempien näkemyksessä asiaa perustellaan keskustelulla. Se onkin demokraattisessa maailmassa hyvä lähtökohta. Ärsyttäviä ja marginaalisiakin asioita on saatava nostaa esiin, jotta ne saadaan poliittisen myllyn läpi ; Jos tietää "Kansan Mielipiteen jo ennalta", ja vaatii tätä kautta ehdotonta enemmistöä ennen kuin asiasta saa puhua, ei demokratiaa enää oikeastaan tarvita mihinkään. Vgain Mussolinin ajan fasistinen järjestelmä ja sen kaltaiset perustuivat siihen että Kansa nähdään massana jonka Tahto tiedetään parhaiten puoluejohdossa. (Ja jos kansa on erimielinen pitää ilmeisesti saada uusi kansa.)

Valitettavasti kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat myös sellaisia että heidän kanssaan erimielisyyttä syytetään "hyssyttelyksi" ja "sensuuriksi" tai "uskonnonvapautta vastaan iskemiseksi". Eli kritiikki on kiellettyä. Heidän kannattaisi muistaa tämä joka ikisessä tulevassa keskustelussaan sillä juuri nyt on käynnistynyt "suuri eutanasiakeskustelu". Vihreät eutanasian laillistamisteeman pystyyn, nousi tästä hyvin vakava haloo.

Olen itse kirjoittanut aiemmin eutanasiasta paljon, melko ravostuttaviakin määriä, joten en tässä ota aihetta sen tarkemmin esiin. Kannanottoni ovat selvät. Lisäksi esimerkiksi Esko Valtaoja ajaa kannattamaani kulmaa partoineen joten minun ei tarvitse. (Kun on muotia ja kaikkea, niin en oikein haluaisi.)

Nostan sen sijaan esille muutamia omituisia lausumia. Niiden käsittelyn tarkoituksena ei ole osallistua tai viedä keskustelua mihinkään, vaan pelkästään röhistä argumentaation huonoudelle. Mutta rehellisesti sanoen nämä käsittelemäni lausumatkaan eivät sitä tee. (Tosin näistä käsittelyistä voi sentään kenties oppia miksi ne ovat väärässä ja tätä kautta ymmärtää jotain ns. perustelemisen toiminnasta. Joka taas on jotain joka lienee seuraavien käsittelemieni lauseiden tuottajille aivan vieras konsepti.)

Esimerkiksi Soini joka keksi värikkäästi nimittää vihreitä "kuoleman kulttuurin edustajiksi" nosti esiin teeman jossa "Keräävätkö vihreät keskuudestaan ensimmäiset vapaaehtoiset luvalla tappajat? Löytyykö eduskuntaryhmästä vapaaehtoisia avustajia?" Tämä on lausuntona harvinaisen surkea, koska (a) eutanasian oikeutukseen kuuluu juuri se, että eutanasiaa haluava saa avun asiantuntevalta lääkintähenkilökunnalta. (b) Sitä paitsi Soinin pitäisi muistaa kysyä tätä hänen kunnioittamansa Armeijan parista. Nimittäin nähdäkseni esimerkiksi minä olen sotilaspasseineni suomessa luvallinen ja koulutettu tappaja. Aseet antavat ja kaikki. Eikä tästä tule tuomiota vaan mitali.

Soini myös harrasti tavanomaista aiheeseen liittyvää retoriikkaa jossa eutanasia tarkoittaa sitä että "kannattaa puolustuskyvyttömien surmaamista." Kun kyseessä on eutanasiaa haluavan oma tahto, ei ole määritelmällisesti fiksua puhua surmaamisesta tai murhaamisesta. Tämä värikäs kieli toki siirtää asennevammoja, mutta koska se on tilanteeseen selvästi sopimaton termi (koska surmaaminen vaatii sitä että on olemassa uhri ei itse halua tulla tapetuksi) on päätelmä ontto ja tämänlaiseen kikkailuun sortuminen on todiste vain yhdestä asiasta. Siitä että argumentoijalla ei ole laadukkaampia ja parempia argumentteja kun joutuu kaapimaan puolustusta tämänlaatuisesta ryönälaatikosta. Tämänlainen halventavalla kielenkäytöllä rakennettu retorinen kikkailu jota tehdään perustelupohjaisen argumentaation sijasta kulkee nimellä Weasel wordaus. Se on sitä kuin jos minä alkaisin kutsumaan PerusSuomalaisia "natsikulttuurin edustajina" jotka ajavat "fasistista oikeistoteokratiakulttuuria". Soini puolueineen on ottanut näitä pahalla, joten heidän täytyisi itsensä lopettaa vastaava toiminta. Tai sitten lopetettava väniseminen "lehdistön vainosta" ja muusta vastaavasta.

Päivi Räsänen kirjoitti myös aiheesta. Hän teki lausunnon joka - paitsi sisälsi Soinin lausuman kanssa identtiset virheet joista on vedettävä identtiset päätelmät niin myös -  näyttää ehkä hänestä itsestään uhkaukselta, mutta joka minun silmissäni herättää toivoa siitä että kun yksi asia korjautuu, niin asiat menevät suuremminkin kuntoon "Kristillisdemokraattien kanta eutanasiaan on selkeä: emme ole sellaisessa hallituksessa mukana, joka laillistaisi sairaitten tai vammaisten ihmisten surmaamisen." Tämä ainakin kannustaa ajamaan tätä vihreiden kampanjaa erittäin voimakkaasti. Toivon että tämä kaunis vaalilupaus myös pidetään, jos/kun aika saa.

Räsäsen kommenteista löytyi myös lausunto jota ei yksinkertaisesti voi mitenkään ohittaa. Sieltä löytyi nimittäin lausuma joka on niin huono että sen kirjoittajan nimen lausuminen tässä yhteydessä on syytä jättää tekemättä ihan tämän kyseisen ihmisen itsensä parhaaksi. "Kysmys on loppupeleissä uskonnollinen, katsotaan että ainoastaan Jumalalla on oikeus päättää ihmisen päivien määrä. Nekin jotka eivät usko Jumalaan, ovat alitajuisesti sitä mieltä." (a) Tässähän on kyseessä nimenomaan siitä mitä Hitchens nostaa esiin. Eli mielipiteiden uskonnollistamisesta. Uskonnon vallankäytössä valtaosa vallasta on juuri siinä, että se tekee erilaisia kannanottoja eri aiheista. Kantaa ottamalla se ottaa samalla valtaa siihen että nämä kysymykset ovat ikään kuin uskonnon erityisoikeus. Se, mihin uskonto paitsi vastaa ja pyrkii vastaamaan, myös jotain johon VAIN uskonto voi/saa vastata. Tämä uskonnollistaminen tarkoittaa sitten sitä että erimielisyys tulkitaan automaattisesti uskonnonvastaisuudeksi. Lausuja siis todellakin sekoittaa "kysymyksen johon uskonnolla on kanta" joksikin johon "vain uskonnolla voi olla kanta" samaksi asiaksi. Tämä on katergoriavirhe joka on samaa mallia kuin väittäisi että "koska kaikki kissat ovat eläimiä ovat kaikki eläimet kissoja." (b) Lausuntoa heikentää vielä sekin että se perustuu siihen että lausuja väittää lausuntoa yliuskonnolliseksi. Se ei siis ole maailmankuvallinen koska joka ikinen ihminen, myös ateistit, uskovat. Näin ollen uskonnollinen kysymys ei enää olisikaan uskonnollinen kysymys vaan yleisinhimillinen kysymys. Kysymys ei siis enää olisikaan uskonnollinen vaikka sitä on juuri sellaiseksi väitetty. (c) Ja tämä yleisinhimillisyys vielä väitetään absoluutiksi sillä että jokainen on tätä mieltä. Tämä väite kritiikki-immunisoidaan ihminen olisi vaikka kuinka erimielinen, niin hän on kuitenkin samaa mieltä sillai alitajuisesti. Tämä argumentti on nimittäin niin paska, että jos jänis syö papanansa ja tästä tulee uusi paska, se ei vielä ole yhtä paska kuin tämä argumentti. Olenkin aivan varma että sen lausujakin tajuaa että se ei ansaitse argumentin arvonimeä, tai jos ei tajua, niin tietää tämän sitten aivan vitivarmasti sillai alitajuisesti.

Loppukaneetti.

Toki jotain pientä on kenties hyvä sanoa, että kritiikki ei jäisi pelkäksi vinoiluksi. Ylläolevia "tappamisen kulttuureja" ja muita weasel wordaamis -röhinöitä. Niissä on nimittäin oikeasti kysymys kuolemisen kulttuurista. Tämä ei ole välttämättä tässä yhteydessä mikään loukkaava sana.

Yhteiskunta nimittäin on monesti jokin joka päättää elämästä ja kuolemasta. Silloin kun jokin ideologia, instituutio tai valtio päättää esimerkiksi siitä kenet laitetaan kuolemanvaaraan ja kenet esimerkiksi teloitetaan, on kysymys siitä että tehdään päätöksiä toisten elämästä ja kuolemasta. Tämä on hierarkista jossa politiikka tai ideologia ottaa ihmisten sijasta hallinnan heidän elämästään. Tämä on hyvän elämän ja kuoleman kulttuuria. Esimerkiksi sotatila nähdään "oikeutuksena" sille että hierarkia saa päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta. Ja tämä on siksi (poliittisessa tai muunlaisessa ohjaavassa)ideologiassa määritelty "ihan eri asiaksi" kuin "yleinen" surmaaminen ja murhaaminen. Määrittely näkyy aina "hyvän kuoleman" määrittelemisessä ; Esimerkiksi kerrotaan että on onnellista ja autuasta kuolla isänmaan (ja uskonnon) puolesta. Sanotaan että tämä on "hyvä kuolema". Kuolemasta ja elämästä päättäminen on olennainen ja ohittamaton osa politiikkaa. Soinin ja Räsäsen ainoana keinona onkin ohittaa oma mestarointinsa nimenomaan kuoleman ja elämän kysymyksissä (missä he ovat vain aivan käsittämättömän innokkaita) ja syyttävät tästä mestaroinnista muita. Valitettavasti tätä huomion sivullesiirtämistä ei kannata tehdä. Kysymys on nimittäin siitä pitäisikö elämällä ja kuolemalla mestaroiminen jättää Soinin ja Räsäsen kaltaisten uskonnollis-ideologisten vallankäyttäjien haltuun vaikka ajat ovat oleellisesti muuttuneet ja esimerkiksi uskonnon merkitys arvokeskustelussa - siis jonain muuna kuin jonain "ympäripyöreänä lässytyskoneena" jossa sen merkitys on vielä suuri - on erittäin voimakkaasti marginalisoitunut.
Poikkeuksien asettaminen nostaa esille sen, että "pro life" on tavallaan turha yleistys. On katsottava poikkeuksia ja poikkeuksien ansaitsemisia. Tämä on aina ja pakosti jonkinlaista elämästä ja kuolemasta päättämistä. Eutanasiakeskustelu on ongelmallinen juuri siksi että se on uskonnollistettu. Eutanasia on ihmisen päätös ja tämä yhdistetään siksi vahvasti itsemurhaan. Itsemurha taas on uskonnollisessa kontekstissa väärin. Tämä tarkoittaa sitä että elämän ja kuoleman politiikka on annettu uskontojen käsiin. Jumala ei itse pidä puoliaan tässä kysymyksessä, joten uskonnot ovat tehneet tämän roolin käytännössä. Ideologian on siis annettu valita yksilön yli yksilön omasta elämästä. Kysymys onkin oikeasti siitä että uskonnolliset instituutiot eivät halua vallastaan luopua. Tämä näkyy jo siinä että kysymyksiä joihin se ottaa kantaa ei suostuta näkemään erillisinä mielipiteinä vaan jonain joka on pakosti uskonnollista.

Eutanasian kohdalla tämä on vain ns. vitun typerää. Sillä kertoisin mielelläni mitä mieltä Raamattu on itsemurhasta. Mutta en voi. Se kun ei sano asiasta yhtään mitään. Itsemurhavastaisuus ja eutanasiavastaisuus onkin nimenomaan uskonnollisen instituution valtapeliä, jota ei ole perusteltu Raamatussa.  Siis vaikka Jumalaan ja Jeesukseen uskoisikin, niin siitä huolimatta koko tämä argumentaatio jäisi leijumaan ilmaan. Koska Raamattu muistaa mainita kuukautisten kanssa synagogassa käymisestä ja muista vastaavista hyvinkin pikkutarkasti ja koska itsemurhia on varmasti tapahtunut aina - eli kyseessä ei ole jokin vasta nykyteknologian tuoma mahdollisuus - on selvää että tämä asia ei nimenomaan ole by definition uskonnollinen. Raamattu tuntee itsemurhateemassa vain itsemurhaa haikailevia valittajia ja sen puuseppätyypin joka teki "suecide by copin".

Toisekseen Räsänen ja muut eutanasian vastustajat ovat vaikeuksissa koske he ovat "pelastamassa" ja "suojelemassa" selkeästi nimenomaan eutanasiaa tekeviä. He puolustavat ihmistä omalta tahdoltaan. Tämä on omituista, koska kristillisessä teologiassa korostetaan melkoisen useassa yhteydessä vapaata tahtoa ja sen merkitystä. Hyveelliseksi pakottaminen ei oikeataan sovi kovinkaan hyvin luterilaiseen arvomaailmaan (ja kalvinismiinkin se sopii itse asiassa varsin huonosti). Jos siis oletettaisiin (väärä seikka mutta logiikan vuoksi leikkikää mukana) että eutanasia olisi kauhea synti, itsemurha, joka olisi pahin loukkaus Jumalalle ja josta ansaitsisi ikuisen kadotuksen koska se rikkoisi ehdottomasti Jumalan tahtoa vastaan. Tällöin surullinen fakta lieneekin se, että jos ihminen on niin etääntynyt Herran Tahdosta että haluaa viime teoikseen irtautua armon antavista ja pelastavista käskyistä ja dogmeista, hän olisi joka tapauksessa niin vääräuskoinen että oikea paikka on Helvetti. On turhaa pelastaa "irrelevantteja tyyppejä".
1: Paras argumentaatio onkin oikeasti se sedaatioon vertaaminen. Tämä on kuitenkin melko irrelevanttia, koska sedaatiossakin tapetaan tietoisuus ja kuoleman koittamista väistämättä tässä samalla myös nopeutetaan kemiallisesti. Se, että eutanasiakeskustleussa siirrytään sedaatiovaihtoehtoon on pahimman laatuista saivartelukikkailua. Kahden välillä on eroa vain laitteiden ylläpitokustannuksissa. Tosin itse olenkin tätä kautta sitä mieltä että jos arvokeskustelu niin vaatii, olen täysin valmis siihen että jokainen ihminen saa halutessaan itselleen määrätä sedaation joka vie hänet ehdottomaan tajuttomuuden tilaa ennen kuolemaa. Se on minulle yksi vitun sama mitä teette ruumiillani tietoisuuden loppumiseni jälkeen. Joten kehotankin tässä Räsästä ajamaan tästä halutunlainen sedaatiolaki eduskunnan eteen tai pitämään suunsa kiinni tästä vaihtoehdosta ;
___1.1: Sedaatio nimittäin on argumentaatiossa omituinen heitto. Se on jokin joka on olemassa jos ja vain jos joku puhuu eutanasiasta. Silloin se on lempeämpi vaihtoehto johon tulee vedota että ei saada eutanasiaa. Mutta sitten muutoin sedaatiota vaihtoehtona ei ajeta. Räsänen ei nosta esiin lakia jossa saattohoidossa saisi määrätä itselleen ehdottoman sedaation. Tässä kohden sedaatio on jotain jota ei oikeasti haluta sitäkään, ja jota ehdotetaan "lievempänä vaihtoehtona" jos ja vain jos keskustelunaiheena on eutanasia. Muutoin siitä ollaan hyvin hipihiljaa että kukaan ei tämänalisia alkaisi oikeasti ehdottelemaan. Sedaation esillenostaminen on siis ns. red herring -argumentaatiovirhe.

Kuolema ei ole koskaan kaunis. Kuolema on aina irvokas tapahtuma. Vain eutanasia ja itsemurha ovat kuoleman malleja joissa tätä irvokkuutta on harvinaisen vähän. Eutanasian vastustamisen ainut puoli on hoitajien vakaumus. Minulla on siihen kanta ; Tähän voi kenties antaa "vakaumusrajoitteen" jossa asiaa tapahtuu mutta sitä ei omantunnonsyistä tarvitse tehdä itse, kunhan asian hoitaa sitten joku muu. Jos ei tähän suostu, niin sitten se tarkoittaa että ei kykene töitään tekemään. Josta on seurauksena se, että kannattaisi pikemminkin vaihtaa alaa sellaiseen johon kyvyt ja tahdonvoima riittävät. Se jos oma maailmankuva estää tekemästä jotain tarkoittaa sitä että asian pitää olla jarru kaikille muille riippumatta siitä mitä demokratiassa päätetään, on pakko lainata "korkeampaa viisautta" ; "Stargate" -sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta jaksosta "Nox" ; "Leave soon. And take your ways with you." Jos kristillisyys näyttäytyy jonain jossa lääkäri keskustelee miten hyvää lääkäriyttä tarkoittaa se, että ei hoida homiaan, ollaan jo sen verran syvällä että asiasta ei tarvitse edes neuvotella.

"Uskonnollisen paatoksen lisäksi eutanasiaa vastustetaan väittämällä, että sitä ei tarvita. Saattohoito on järjestetty hyvin, ja kipuja lievitetään tehokkaasti viimeiseen saakka; jokainen saa ihmisarvoisen, arvokkaan lopun. Hölynpölyä."
(Esko Valtaoja, "Hyvä elämä, hyvä kuolema")